Viel Catherine (goldenageofgaia.com)

[hammer]

SIELUVALVOJA

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
5.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kerran palkkasimme viisaan ja taitavan puutarhurin työskentelemään pienellä esikaupunkipihallamme. Hän selitti kärsivällisesti menetelmäänsä, jotta voisin matkia sitä hänen käyntiensä välissä.

"Työskentele keskeltä ulospäin", hän sanoi. "Katso keittiön ikkunasta. Kitke ja nypi kuihtuneet kukat ensin alueilta, jotka näet. Älä huoli sivupenkeistä, ennen kuin olet hoitanut näkyvimmät kukkapenkit ensin."

Olin valtavan vaikuttunut tästä viisaudesta. Päättelin, että Albert varmasti osaa asiansa, koska hän on tehnyt vuosikausia erikoista ja laajaa puutarhasuunnittelua Monteciton kunnianarvoisassa Lotuslandissa.

Vuosien saatossa – ajattelematta sitä liikaa – olen huomannut soveltavani tätä menetelmää monille elämänalueille.

*****

Usein ehdotetaan, että meidän pitäisi aloittaa itsestämme se, minkä tunnemme pakottavaksi tehdä, jotta maailma tulee paremmaksi. Aloita itsen keskeltä.

Jos fokusoidun ulospäin, näen jatkuvasti asioita, jotka mielestäni täytyy muuttaa tai korjata. Mieleni rakastaa puuhailua, enkä ole koskaan onnellisempi, kuin ollessani tarpeeksi energinen ja kykenevä järjestämään ja siivoamaan asioita. On tyydyttävää saada tehtyä jotain, mitä voin ihailla kaikessa rauhassa, taputtaen itseäni selkään: tein siitä paremman.

On houkuttelevaa leimata tuo tyytyväisyys: "Voi, se on niin 3D:tä", mutta koska olen tässä fyysisessä maailmassa, ympäristöni vaikuttaa minuun syvästi. Sen ihaileminen ja arvostaminen, mitä katson päivät pääksytysten, voi olla proosallista, kuitenkin tehokasta hoitoa ajoittaiseen alakuloon.

*****

Vaikka olen tehnyt kohtuullisen määrän tunnepuhdistustyötä ja kenties hyötyisin vielä enemmästä, niin on houkuttelevampaa työskennellä ulkoisen, näkyvän maailman kanssa. Järjestän mieluummin ruuvimeisseleitä riviin verstaassa, kuin pohdin niitä tuskallisia taskuja, jotka tarvitsee ehkä vielä puhdistaa sieluni katveesta.

Uskon, että itseäni kontrolloiva tekijä, jonka näen sieluna, kannustaa minua puuhailemaan ja fokusoitumaan ulospäin, koska tässä toimii myös käänteisperiaate. Kun järjestän ja siivoan, tuo näkyvä ja käsin kosketeltava järjestäminen – järjestyksen luominen kaaoksesta – suodattuu sisälle.

Menen ulkoa sisäänpäin ja jollain mystisellä tavalla tapahtuu alkemiaa, joka auttaa minua muuttumaan positiivisesti sisältä, koska järjestelen ulkopuolta.

Niin ulkona, kuin sisällä? Jos minä – ja sieluni – pidämme "ulkona" toivottavana puolena, niin miksi ei?

*****

Seison keittiön ikkunassa ja pohdin pihaa. Dymondiapenkissä on rikkaruohoja ja niin paljon gofferin koloja, että se näyttää golfkentältä. Varikset ovat jättäneet pähkinänkuoria lintukylpyyn. Ja kymmenisen limettiä on hujan hajan puun alla.

Voisin käyttää kymmenen minuuttia pieneen perussiivoukseen, ja minusta tuntuisi paremmalta, kun katson seuraavan kerran ikkunasta. Albertin, tuon viisaan ja vanhan puutarhurin, varjo seisoo passiivisena vieressäni, kehottamatta minua toimintaan ja siunaamatta tuntemaani uneliaisuutta.

Siis en tee mitään. Tällä hetkellä vältän ulkoisen maailman saven muotoilemista. Tunnen hiljaisuutta, olevani enemmän sisäänpäin kääntynyt ja taipuvaisempi viettämään vähän aikaa ajattelematta ja tekemättä mitään. Olen melko varma, että hoidan tällä tavalla omaa sisäistä rauhanpuutarhaani.

*****

Kun menemme aina vain kaoottisempiin muutosaikoihin, voi tulla vaikeammaksi löytää ulkoisia olosuhteita, jotka haluamme peilata sisällemme. Meidän täytyy ehkä aloittaa enemmän ja enemmän hiljaisesta ja voimakkaasta tinkimättömyydestä oman itsemme keskuksessa ja työskennellä ulospäin, kun kasvatamme rauhanpuutarhaamme.

Uskon, että tulee aika – eikä kovin kaukana – jolloin nuo todelliset ja vertauskuvalliset rauhanpuutarhat ympäröivät meitä, ja kaikkia, ja voimme juoda ja omaksua ulkoisesta ympäristöstämme niitä ominaisuuksia, joita haluamme vahvistaa itsessämme. Ympäristöstä jota autamme luomaan nyt.

Vilkaisen vielä kerran keittiön ikkunasta. En voi tehdä paljon goffereille, eikä kehoani huvita poimia limettejä. Mutta voisin kalastaa nuo pähkinänkuoret lintukylvystä ja lisätä raikasta vettä. Sen voin tehdä.

Luulen, että on aina ainakin yksi asia, jonka voimme tehdä. Jujuna minulle on olla halukas hyväksymään tehtävä, jonka Henki antaa minulle tuolla hetkellä, ja lähestyä sitä vähän hymyillen.

Muuttaen sisäistä itseämme positiivisesti ja vaikuttaen ulkoiseen maailmaan. Sallien ulkoisen maailman haluttujen aspektien vaikuttaa sisäiseen itseemme. Uskon, että mitä tahansa valitsen, se voi olla hyvää tarkoittavan symbioottista, silloin kun sieluvalvoja opastaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

SIELUNI OHJAKSET

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
13.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yksi pitkäaikainen paikallisliike, Beads and Blue Lotus, on sulkenut ovensa Santa Barbarassa.

Se toimi melkein 40 vuotta, mikä on loistava suoritus säälimättömällä vähittäiskauppasektorilla. En usko, että he sulkivat, koska olivat kärsineet ylipääsemättömiä tappioita covid-sulkujen aikana. He selviytyivät tuosta ajasta ja vasta nyt laittavat lapun pienen, monenkirjavan kauppansa luukulle.

Lyhyt, mutta syvä menetyksentunne nielaisee minut. Tämä elegantti liike oli niiden hauskojen paikkojen listalla, jossa voin käydä ja tehdä, "kun olen rasittunut". Koruntekokursseja ja toveruutta kristallien ja "auraväen" kanssa.

Poissa nyt, ei koskaan palaa. Omistajat jäävät eläkkeelle, varasto on myyty.

Tiedän, että muutos on ainoa vääjäämätön asia. Toivon vain, ettei tapahtuisi niin monia muutoksia, joita kohtaan tunnen vastarintaa, enkä iloista odotusta.

*****

Muutoksessa on tämä yksi juttu. Voimme suunnitella sitä ja yrittää työntää tilanteita tai tapahtumia tiettyyn suuntaan, mutta universumi ja kohtalo, puhumattakaan hallituksen rautasaappaasta, voivat ravistella meitä kuin koira lelua, ja meidät viskataan väkisin johonkin suuntaan, jota emme valinneet. Meidän täytyy pelata niillä korteilla, jotka meille jaettiin.

Riippumatta siitä, miten usein luennoin itselleni hyväksymisestä, virran mukana menemisestä ja kärsivällisyydestä, muutos josta en pidä, ei koskaan laskeudu tasaisesti, vaan aina hytkähtäen.

Useimmat "negatiiviset" muutokset ovat äkillisiä ja mahdottomia ennustaa. Maanjäristys, kenties, tai jokin pieni, neljän eekkerin pensaspalo, jollainen alkoi mailin päässä äitienpäivänä ja sai puolet naapurustosta seisomaan kadulle suu auki, arvioimaan ankaraa tuulta ja savua sekä miettimään, pitäisikö meidän pakata ja lähteä.

Tuo odottamaton tapahtuma olisi voinut johtaa massiiviseen ja sydäntä särkevään muutokseen sadoilla ihmisillä – perheelläni ja naapureillani, suurella osalla yhteisöäni. Olimme onnekkaita – palomiehemme kävivät sen kimppuun ja tukahduttivat sen nopeasti.

Mutta kohtalo voi muuttua hetkessä, universumin ohjaava käsi elämämme ohjaksissa voi kiskaista meidät tähän suuntaan tai tuohon, ja meidän täytyy mennä niin, kuin se ohjaa – haluamme sitä tai emme.

*****

Kuulin vuosikymmeniä sitten fraasin, joka liitettiin Robert Frostiin: "liikkuen helposti valjaissa". Osuva kuvaus hevosesta, muulista tai härästä, joka tekee parhaansa omassa osassaan vetojuhtana. (Frost käytti sitä kuvaamaan säkeistön kirjoittamista tietyssä runomuodossa.)

Mutta pitäisikö ihmistenkin alistua niihin näkymättömiin ohjeisiin, joita saamme, noihin aavemaisiin käsiin elämämme ohjaksissa? Pitäisikö meidän uskoa ja hyväksyä, että meitä ajetaan tietyllä matkalla – vertauskuvalliset kuolaimet suussa ja ankara käsi kiskomassa, kun uskallamme yrittää murtautua vapaaksi määrätystä polusta?

*****

Minusta tulee melko ärtynyt, kun ajattelen "jonkun" kontrolloivan elämääni. Se auttaa hivenen, jos kuvittelen tuon "jonkun" olevan minä. Parempi, korkeampi, viisaampi itse. Itse joka ei ole ainoastaan se ihmispersoona, jota ohjataan, vaan se energia tai olento tai sielu jolla on kädet ohjaksissa.

Se auttaa vähän, mutta useimmiten se ei riitä antamaan todellista rauhaa.

Siis mistä voin saada todellisen rauhan? Miten voin hyväksyä, että vastakkaisista vaikutelmista huolimatta, tämä elämä edustaa toiveitani? Henkinen näkemys voisi olla, että mitä tahansa tapahtuu tai ei tapahdu, niin asetin sen ennen tätä inkarnaatiota välttämättömäksi kokemukseksi sieluni laajentumisen ja kasvun kannalta.

Tämä saa minut oivaltamaan, että minulla on vähän taistelunhaluinen suhde sen kanssa, jonka näen sielukseni. Haluaisin todella istua alas sen kanssa, kasvotusten, ja käydä läpi yksitellen valitusaiheeni. Miksi kehoni ei ole niin optimaalinen, kuin haluan? Miksi minulla on niin vähän vapautta? Miksi, miksi, miksi?

Todellisuudessa etsin tietysti näiden epäoptimaalisten olosuhteiden parantumista, jotta olen rennompi, vapaampi, onnellisempi ja kykenevämpi kokemaan iloa.

Kun kuvittelen tätä, kuvittelen sieluni katsovan tyynesti ja äänettömästi, kunnes tajuan pontin.

Mikä ikinä tuo pointti onkin, se liittyy epäilemättä siihen, että sallin olosuhteiden olla, koska ne ovat, ja sopeutan riidanhaluisen itseni hyväksymään siinä määrin, kuin onnistun.

*****

Beads and Blue Lotus on poissa ikuisesti. Tulevat kokemukset joita odotin innolla, eivät tapahdu siellä.

Ottaen huomioon ne kamalat henkilökohtaiset ja globaalit haasteet, joita kohtaamme, se on merkityksetön täplä kohtalon tutkassa.

Ehkä niin, mutta kyse on minun tutkastani ja minun täplästäni. Minun täytyy tehdä työtä sen kanssa. Siis sielu, mitä viisautta sinulla on minulle tästä kokemuksesta, tästä menetyksentunteesta?

Se on tilaisuus. Tuo tuleva kokemus ei ollut totta. Etkä voi enää visualisoida sitä toteutumaan, koska tuo tietty paikka on hävinnyt.

Tee oma paikkasi. Kutsu ihmisiä käymään ja pidä kurssi. Ota esiin suitsukkeita, kynttilöitä ja kristalleja ja tee suuri alttari ruokahuoneen pöydälle.

Et ehkä tunne, että sinulla on paljon kontrollia, mutta voit luoda enemmän, kuin uskot. Kun uskomuksesi sopii yhteen korkeammalla värähtelevien kykyjesi kanssa, taianomaisia ja ihania asioita voi tapahtua.

No, se on tarpeeksi helppoa. Uskon vain, että voin, ja sitten voin.

Kuva perhosesta tupsahtaa mieleeni. Olen melko varma, ettei perhosen tarvitse ponnistella uskoakseen, että se voi lähteä maahan sidotusta toukasta värikkääseen lentoon. Kenties minun seuraava pikku tehtäväni – sieluni ohjasten tönäisemänä tajuntaan – on piirtää perhosia ja laittaa niitä ympäri kotiani. Muistutuksena sieluista, jotka voivat lentää, tässä ja nyt, täällä maan päällä, juuri sellaisena kuin ovat. Ja niin voin minäkin, juuri sellaisena kuin olen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

PIMENNYKSEN JÄLKEEN

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
16.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On täysikuun pimennyksen jälkeinen aamu minun osassani maailmaa, Etelä-Kaliforniassa. Eilen taivas oli outo koko päivän. Epätavallinen pilvipeite – neliömäisiä ja litteitä muodostelmia. Kalpean sitruunanvärinen auringonpaiste. Odottava tunne, mutta ei sitä pelkoa, jota tunnemme silloin, kun on maanjäristyssää.

Perheenjäsen kysyi, oliko taivas minusta kummallinen, joten tiedän, ettei kyse ollut vain minusta. Onneksi kaikki pilvet olivat hävinneet pimeän tullessa, ja kun yhdessä kohtaa vaelsin etsimään kuun, sen täydellinen pimentyminen oli mystisen oranssinpunaista loistoa.

Tänään epärationaalista hyvinvointia ja huolettomuutta, uskallanko sanoa onnellisuutta, tuntuu punoutuneen luihin ja ytimiin. Ovatko verisoluni onnellisia? Tanssiiko kehoni jossain toisessa ulottuvuudessa?

Edes ihmiset jotka käyttivät maskia ulkona, eivät rekisteröityneet mustana täplänä kirkkaaseen tutkaani, kun menin kauppaan.

*****

Tiedän, että kaikki muuttuu ja mielialat kohoavat ja laskevat. Ei ole mitään syytä ajatella nousseeni tasolle, jossa tuntuu siltä, että epätodennäköisesti putoan enää noihin henkilökohtaisen helvettini pimeisiin ja synkkiin syvyyksiin, joita varmaan meillä kaikilla on.

Ja sitten toisaalta, miksi niin ei pitäisi olla? Kenties pimennykset voivat auttaa meitä muutoksissa, päästämään irti vanhasta ja toivottamaan tervetulleeksi uutta, kuin komeetta joka karistaa pimeää ja kerää valoa.

Jos "uuteni" on onnistunut heittämään pois muutaman ankean ja surkean menneisyyteni ankkurin, en aio naarata syvyyksiä löytääkseni ne taas. Antaa niiden ruostua rauhallisesti unholaan ja sulautua takaisin perusmetalleiksi Maan transformoivassa ytimessä.

Tänään tuntuu siltä, että Maa pystyy vähentämään ja transformoimaan syvintä pimeyttä timanttivaloksi, jos se niin haluaa.

*****

Ylitouhukas osani haluaa tietää, mitä meidän pitäisi tehdä tällä merkityksellisellä energialla. Tehtävien ja välttämättömien askareiden runsaudensarvi leviää viuhkamaisesti kuin vanha porttipakka, jonka reunat ovat kuluneet ja kuvat hämärtyneet likaisista sormista.

Valitse jokin askare, mikä tahansa. Se on parempi, kuin vain istua tekemättä mitään. Älä haaskaa tätä energiaa tai tätä aikaa – tee jotain.

Nojaan taaksepäin kallistaen tuolin selkänojaa, ja tahaton hymy kummittelee kasvoillani. Olen ystävällinen askareita ja tehtäviä kohtaan, joita minun täytyy tehdä. En taistelunhaluinen, enkä vastustava. Mielentyyneys on paljastavaa. Se tuntuu tyyneltä ja luonnolliselta, hyvin erilaiselta kuin standardireaktioni.

Hyvin usein minusta tuntuu, kuin nuo tehtävät olisivat rajavihollisia. Ne laitetaan työämpäriini tarkoituksenaan tehdä oloni kurjaksi ja estää minua tekemästä jotain, mitä tekisin mieluummin.

Vaikka tuo tekeminen olisi ei-minkään tekemistä.

*****

Olen pannut merkille kummallista kireyttä ihmisissä, joiden kanssa olen ollut satunnaisesti tekemisissä noin viimeisen viikon aikana. Kaupan myyjiä jotka tuntuvat pysyvän nipin napin kohteliaana. Melkein kuin olisi kova hinku riidellä.

Tai kenties se on vain oma havaintoni, tai jokin minussa. Mitä se onkin, on aaltoilevaa muuttumisen tunnetta, joka on jatkunut jonkin aikaa.

Ymmärrykseni mukaan pimennysenergiaa on melko pitkään itse tapahtumaa ja se myös jatkuu sen jälkeen. Päiviä tai viikkoja. Jos näin on, tämä olisi huipun jälkipuolta. Alkaen juuri laskeutua tuon verikuun pimennyksen korkeasta energiasta.

Tänään taivas on selkeä täällä aurinkoisessa Santa Barbarassa. Lempeä tuulenvirhe lehahtaa. Valo on selkeää, kirkasta ja ystävällistä, ei sameaa tai kireää.

Tuleeko pimennyksen jälkeen vauhtia? Onko Maa – ja me ihmiset – kiihdyttämässä jotain kohti? Sitä tapahtumaa kohti, jota hyvin monet odottavat, tuntien vaihtelevassa määrin kärsimättömyyttä ja horjuvaa toivoa?

Luulen niin. Tunnen niin.

Mitä tahansa tapahtuukin nyt ja myöhemmin, puristan lämpimään ja rakastavaan syleilyyn sen, mikä tuntuu henkilökohtaisen olemassaolon korkeammalta tasolta. Jos tämä on viidettä ulottuvuutta, se kietoo minut sisäänsä kuin lempeä ja hehkuva sumu, tuoksuen hyvin vienosti ruusuilta ja kanelilta.

Hymyilen taas, ja jään taaksepäin kallistettuun tuoliin. Tuo askareämpäri ei mene minnekään, enkä minäkään tällä hetkellä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

TAIVAS TAIVAALLA

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
22.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Juttelin naapurini kanssa eilen, ja yritin koko ajan saada selvää, mikä hänessä oli erilaista. Ajatellessani sitä myöhemmin oivalsin: hänen kasvonsa olivat rennot ja avoimet tavalla, mitä en ollut koskaan ennen huomannut.

Sen täytyy johtua siitä, että hän sai sydämensä toiveen. Hän sai käytyä lentäjäkoulutuksensa ja läpäisi kaikki testit, jotta hänestä voisi tulla laillistettu opettaja. Nyt hän opettaa paikallisessa lentokoulussa, mikä on ollut hänen tavoitteensa pari vuotta.

Siis siltä onnellisuus näyttää. Kun hän hymyili aiemmin, siinä oli aina häivähdys kyynisyyttä. Aivan kuin hän olisi toiminut jatkuvassa "just joo" -tilassa. Näyttää siltä, että hän voi päästää tuon hymyn nyt eläkkeelle.

Hänen askelissaan on lisäkeveyttä. Hän käyttää opettajan tyylikästä, kokomustaa univormua ylpeänä ja itsevarmana. Mistä tahansa perspektiivistä katsonkin tätä, lopputulos on onnellinen. Hän ei varmaan ajattele henkisin tai metafyysisin termein – en usko, että hän on perillä ylösnousemuksesta ja meitä sortaneen järjestelmän romahtamisesta.

Siitä huolimatta leimaan hänet mentaalitutkassani sellaiseksi, joka luultavasti on mukana ylösnousemusmatkalla. Hän on löytänyt oman taivaansa maan päältä, tai hänen tapauksessaan taivaan taivaalta. Hän on jo matkalla.

*****

Mietin usein, miten me Maan ihmiset ikinä saamme oikaistua asiat. Miten korjaamme sen vahingon, jota olemme, usein tahattomasti, aiheuttaneet planeetallemme, eläimille ja ekosysteemeille, ja toisillemme.

Se tuntuu ylivoimaiselta tehtävältä. Mutta tarkastelen sitä, väistämättä, raskaasta puutteen, sortamisen ja pelon 3D-perspektiivistä.

Jos puute, sortaminen ja pelko häviävät, ja meille jää hohtavan kultainen sumu, joka auttaa nostamaan meidät korkeampaan ulottuvuuteen, kenties tuosta pelottavasta härkäsestä tulee kärpänen.

Koska "toimipaikkamme", tunneitsemme ja fyysinen itsemme on nostettu yksisuuntaisessa hississä, jolla uskoakseni matkustamme. Se vastaa naapurini unelman saavuttamista, ainoastaan massiivisella asteikolla, ja todellisuuksiemme, energiakehojemme ja uskomusjärjestelmiemme monien kerrosten kautta.

*****

Hyvin paljon saavuttamiskyvystä riippuu asenteesta. Asenteeseen voi vaikuttaa sillä, miten puhuu itselleen, tahdonvoimalla, suorilla ohjeilla alitajunnalle itsehypnoosin avulla ja muilla arkipäiväisillä menetelmillä.

Mitä jos säkenöivä, rakastava, positiivinen ja ylävireinen asenne vain annetaan meille? Mitä jos siihen ei vaadita mitään erityisponnistelua ja loputonta mantrojen tai affirmaatioiden toistamista?

Mitä jos meidät vain upotetaan onnellisuuteen, ja kellumme rakkauden lämmöllä?

*****

Aina kun ajattelen naapuriani, hymyilen tahattomasti. Kuvittelen hänet tyylikkäässä, mustassa univormussaan, jonka taskuun hänen nimensä on kirjailtu kullalla, jakamassa oppilailleen arvovaltaisesti, kuitenkin kärsivällisesti tietolahjaansa, lentolahjaansa.

En tiedä, miten nopeasti ne lahjat saapuvat, joita monet meistä odottavat. Teleportointi, antigravitaatio, pääsy moniulotteisiin portaaleihin, tähtialukset jotka reagoivat ajatuksiimme, eikä vaadita muita välineitä, kuin halumme saavuttaa tietty määränpää.

Tällä hetkellä pikkuruiset, kaksipaikkaiset lentokoneet, jotka pörisevät taivaalla taloni yläpuolella ja nousevat ilmaan ja laskeutuvat läheisellä lentokentällä, ovat lähimpänä antigravitaatiokuljetusta, jonka useimmat meistä voivat kokea.

Kun tulevaisuuden lahjat saapuvat läsnäolevaan hetkeen, ehkä on vielä paikka näille erikoisille lelumaisille lentokoneille ja helikoptereille ja suihkukoneille. Niistä voisi tulla toiminnassa olevia harvinaisuuksia, kuten 1880-luvun vintage-kaapeliraitiovaunut San Franciscossa, jotka kuljettavat työmatkalaisia sekä laumoittain turisteja joka päivä.

Hyvin usein ajattelemme, että kaikki uudessa Maassa on täysin erilaista, ei-kolmatta ulottuvuutta – kaikki uusia tapoja tehdä asioita ja erilaisia, parempia aineellisia esineitä.

Kenties on kuitenkin sijaa anakronismeille. Kuten kuka tahansa, joka omistaa rakkaan sukka-apinan, jonka äiskä tai mummu on ommellut, tietää: uudempi ei ole aina parempi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

LÖYTYNYT, KADONNUT, LÖYTYNYT

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
26.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mietin, olenko kadottamassa empatiani. En jaksa innostua tästä Teksasin ampumisesta.

Janine antoi hiljattain tulkinnan, jossa oli erilaisia painotuksia hänen katsojilleen riippuen siitä, minkä kolmesta korttipakasta valitsimme katsoessamme hänen videotaan. 1) Jahkailin ensimmäisen ja kolmannen pakan kanssa, ja lopulta päädyin kolmanteen.

Hän kanavoi informaatiota ja neuvon Universumilta – hahmotellen, missä olemme ja mistä tulimme, ja neuvoen, miten navigoimme tulevia tapahtumia ja sen jälkeistä aikaa. Kuten monet muutkin kommentoijat ja kanavoijat, hän tuntee, että nämä tapahtumat ovat hyvin lähellä. Auringonpurkaus? Luonnon- tai ihmisen aikaansaama katastrofi? Kymmenen päivän pimeys? Mitä tahansa. Jotain suurta on tulossa, ja se on melkein tässä.

Kolmannelle vaihtoehdolle kanavoitu informaatio tuntui sopivalta minulle. Resonoin kahden ensimmäisen tukinnan kanssa, mutta en samassa määrin kuin kolmannen.

Hän määritteli kolmannen pakan valinneet katsojat äärimmäisen herkiksi. Empaateiksi itse asiassa. Tunnemme kaiken syvästi, ja olemme aina olleet hyvin intuitiivisia. Olemme luultavasti työstäneet henkisiä asioita ja taistelleet hyvän puolesta monta, monta elämää. Ja tunnemme voimakkaasti, mitä muut ihmiset tuntevat.

Mieleeni tulee luutnantti Troi sarjasta Star Trek – uusi sukupolvi. Samaistuin syvästi hänen empatiakykyihinsä ja olin varma, että minulla oli jokin oma peruskykyni. Kun sarja esitettiin alun perin 1980-luvulla, en ollut yhtä tietoinen metafyysisistä asioista, kuin nyt. Mutta kun minua oli syytetty yliherkkyydestä koko lapsuuteni ja myös sen jälkeen, tiesin, millaista oli tuntea asiat liian voimakkaasti.

Siis missä on ylistetty empatiani Teksasin kouluampumisen uhreja kohtaan? Miksi vedän vesiperän, kun vilkaisen siihen suuntaan?

*****

Luulen, että noudatan jo Universumin ohjetta, Janinen kanavoimana, miten empaatit voivat navigoida tätä siirtymäaikaa ja tapahtumien jälkeistä aikaa. Myöhemmin tiedämme, milloin olemme valmis siirtymään tehtäväämme, mikä se onkin – luultavasti jonkinlainen hoitotyö.

Mutta tällä erää, ja kenties noin vuoden tapahtumien jälkeen, kun maailma pääsee ajan tasalle siinä, minkä me jo tiedämme … eräänlainen vetäytyminen voisi olla hyödyllistä. Irrallisuus. Tai kiintymättömyys, mikä kuulostaa vähän lämpimämmältä ja pörröisemmältä.

Ei ole kuitenkaan mitään tapaa pehmentää sitä peruslähtökohtaa, että etäännyn muista jossain määrin. Ollen sallimatta itseäni kiedottavan maailman tragedioihin, maailmantapahtumiin, myös henkilökohtaisesti tuntemieni ihmisten huoliin ja murheisiin.

Tämä on vaikeaa, koska pidän itseäni ystävällisenä ihmisenä, eikä tämä ei-välittäminen tunnu kovin ystävälliseltä. Itse asiassa sitä voitaisiin pitää suorastaan epäystävällisenä.

*****

"Minun" kolmannen pakan tulkinnassani Universumi ehdottaa, että empaatit auttavat itseään eniten pysymällä poissa vastikään heränneiden myllerryksestä ja heidän reaktioistaan epämiellyttäviin uutisiin, jotka eivät ole uutisia minulle (enimmäkseen ainakaan).

Löysin empaattisen ja ymmärtäväisen itseni lapsuudessa, ja se on ollut yksi pääluonteenpiirteeni niin kauan, kuin muistan. En ole koskaan kadottanut näkyvistäni sitä, siirtänyt sitä tarkoituksella sivuun tai tuntenut sen vähenevän itsestään, kuten näyttää tapahtuvan nyt. On kummallista tuntea tavallaan este halukkaan empatiani ja niiden ihmisten tai tilanteiden välillä, jotka näyttävät huutavan ymmärrystä ja tukea – esim. joukkoampumisen uhrit.

Jos en ole varsinaisesti kadottanut empatiaani, se tuntuu olevan keskeytyksen tai unohduksen tilassa. Se ei vaivaa minua läheskään niin paljon, kuin olisin luullut. Omakuvani on ystävällinen ja myötätuntoinen, ja mentaalinen olankohautus tragedialle tuntuu päinvastaiselta.

Kuten Janinen tulkinnassa kuvattiin, tämä saattaisi kuitenkin olla uusi normaalini, kunnes tapahtumista on kulunut vähän aikaa. Se tuntuu oudolta tällä hetkellä, mutta luulen, että olen mennyt tätä kohti viimeiset kaksi ja puoli vuotta, kun yksitellen ihmiset joista välitän, ovat ottaneet rokotuksen, käyttäneet maskia tarpeettomasti ja nielaisseet varauksetta sen sepitettyjen uutisten alati muuttuvan buffetin, jota suolletaan heidän televisioistaan ja laitteistaan.

On ollut pitkään tuskallista katsella näiden yksilöjen valitsevan polun, joka tuntuu vähintään epäterveelliseltä ja pahimmillaan mahdollisesti tappavalta. Kenties ei ole mikään ihme, että pystyn nyt reagoimaan joukkoampumiseen surun ja katumuksen vihlaistessa, mutta osallistumatta todella tuohon suruun. Minusta tuntuu pahalta, mutta ei järkyttyneeltä.

Nyt kun ajattelen asiaa, se ole lainkaan huono paikka. Ottaen huomioon, mitä luultavasti on tulossa, on melko terve reaktio olla pahoillaan julmuuksien uhrien puolesta, mutta ei kauhun ja surun lamaannuttama. Se on vakaata tavalla, mitä ylenpalttisen negatiivinen reaktio ei voi olla. En pidä kauhutarinoista, joten niihin osallistumisen välttäminen tosielämässä nyt ja mahdollisesti tulevaisuudessa, kuulostaa sopivalta ja realistiselta.

Sitä odotellessa, Universumi neuvoo myös löytämään kauneutta ja asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi, ja niitä voi löytää – eläessään Tyynenmeren paratiisissa, kuten minä – astumalla ulos ovesta ja käyskentelemällä katua pitkin. "Paha" todellisuus ei mene pois, mutta voin fokusoitua ympäristöön, jonka mieluummin haluaisin toteutuvan: ystävällisiä lohikäärmeitä, hohtavia perhosia, urheita yksisarvisia ja sateenkaaria joka ikinen päivä.

____________

1) Tarot by Janine, "Message from the Universe: How to Navigate the Darkness of the World! How to Be & Stay in the Light!", 24.5.2022 (https://tinyurl.com/2p8692f4)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

ASTU HOLOKANNELLE

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
28.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sen löytäminen, että fyysinen universumimme on muodostunut täysin eri tavalla, kuin luulimme, on vähän kuin joku, joka Star Trekin holokannen ohjelmassa näkee yhtäkkiä vähän todellista avaruusalusta ja kyseenalaistaa oman tajunsa siitä, "mikä on totta". –Richard Gentle

Olen muistellut San Franciscon Chinatownia. Vanhoja miehiä istumassa oviaukoilla, päällään tupsukoristeinen silkkipäähine ja kirkkaasti kuvioidut kimonohousut ja -paita. Joillakin heistä oli pitkä, kiertynyt kynsi toisen käden pikkusormessa, joka kasvoi viisisenttisenä spiraalina. Ei voinut kuin tuijottaa tuollaista odottamatonta näkyä.

Minulla on romantisoitunut muisto tuosta kaupungista, koska en ole ollut siellä hyvin pitkään aikaan. Siellä käyminen on epämääräisellä listallani "jossain kohtaa tehtävistä asioista". Mutta kun näen tämänhetkisiä kuvia kodittomien telttakaupungeista, siivottomista kaduista, hämäristä kujista ja kerrostaloista, en ole varma, kannattaako minun vaivautua. Vaalittuja kokemuksia ei voi toistaa. Se piiskuinen herkkukauppa, josta sain aitoja New York -tyylisiä rinkeleitä ennen ranskantuntia Alliance Françaisessa, on luultavasti muutettu Starbucksiksi.

Tämä on ongelmana, kun elää vuosikymmeniä. Todellisuus ei sovi yhteen muistojen kanssa, ja muistot ovat epäluotettavia.

*****

Minun ei tarvitse matkustaa kauas kokeakseni tämän ristiriidan. Se tapahtuu aina, kun menen Santa Barbaran keskustaan. Kymmenen minuutin ajomatka Goletasta ei vie minua siihen puoliuniseen kuljeskelufiilikseen, jota odotan sen perusteella, että asuin ja työskentelin keskustassa 1980- ja 1990-luvulla, vaan paikkaan joka tuntuu liian kiireiseltä, vieraalta ja epäystävälliseltä.

Jos ajattelen olevani henkisellä polulla, näyttää siltä, että minun pitäisi lakata olemasta huolissani siitä, että rakastamani kaupungit huononevat korjauskelvottomiksi. Minulla pitäisi olla uskoa, että mitä tahansa vahinkoa ja tuhoa onkin tehty kaikille Maan fyysisille aspekteille, ne oikaistaan. Loppujen lopuksi, sehän on "Nova Gaia" – uusi Maa. Ei "vanha ja väsynyt Maa, joka vain rumenee ja hajoaa".

Henkistyyppisenä ihmisenä minulla on luultavasti velvollisuus ottaa käyttöön massiivisen tehokas lasersädemäinen visualisointi/ilmentämiskykyni ja tehdä se.

Haluan alkaa nähdä uusin silmin, mutta en ole varma, riittääkö luonteenlujuuteni pitämään minut tuossa kurssissa, kunnes näen fyysisenä todellisuutena sen, mitä näen noilla uusilla sisäisillä silmillä. Vaikeuteni hypätä koko sydämelläni tähän ilmentämisvillitykseen johtuu siitä, että edelleen vaikuttaa olevan ylitsepääsemätön viive ilmentämisaikomuksesta unelmamme materialisoitumiseen.

*****

Muistan sen ilon, kun lähdin lomalle ensimmäisestä, collegen jälkeisestä työpaikastani lainopillisena sihteerinä. En ollut sopeutunut puurtamaan klo 9–17 oltuani suhteellisen vapaa Kalifornian yliopistossa, ja oli poikkeuksellisen arvokasta saada kokonaiset kaksi viikkoa, joita eivät jonkun muun aikataulut rajoittaneet. Lomailu lähtemättä edes kaupungista tuntui herkulliselta ja turmeltuneelta.

Kuljeskelin keskusta-asunnostani satamaan ja laiturin päähän. Ostin rantarihkamaa omalaatuisesta Devil and the Deep Blue Sea -kaupasta, nautin kahvia katsellessani kalastusveneiden tulevan ja menevän ja purjelautailijoiden roiskauttavan itsensä veteen ja oikaisevan itsensä nauraen. Nautin tilapäisestä vapaudestani.

Toivon hartaasti, ettei minun olisi tarvinnut palata töihin noiden kahden viikon päätyttyä. Vaikka ymmärsin, että minulla odotettiin olevan työpaikka, kuten melkein kaikilla muillakin tuntemillani ihmisillä, olin salaa katkera universumille, ettei se elättänyt minua, jotta olisin voinut kirjoittaa kirjoja, mitä sydämeni halusi. Ei vain ennen töitä ja niiden jälkeen, vapaa-ajan harrastuksena. Ei elämän typistettynä sivutoimena, vaan pääelämänäni.

Raapustin päiväkirjaani, kun istuin laiturin piknikkipenkillä, kynän kaivertaessa uria paperille ajatusteni voimalla. Tällaista haluan elämäni olevan. En halua istua toimistossa kaiken päivää naputtelemassa haastekirjeitä ja testamentteja. Haluan vapautta. Haluan elämän olevan, kuin tämä loma.

Tiesin, että useimmat ihmiset leimaisivat tuollaisen halun itsekkääksi ja epärealistiseksi. Kuka elättäisi minut, reilu parikymppisen kirjoittajan ilman ansioluetteloa, jotta voisin kirjoittaa romaaneja ja runoja? En ollut renessanssiajan taitelija, jolla on varakas mesenaatti pulittamassa mammonaa elättämään minut.

Ei, tyttöseni, menet takaisin työpaikkaasi, ja pysyt siellä, koska sillä tavalla maailma toimii.

*****

Tänä päivänä istun tässä kirjoittamassa kaikessa rauhassa, uurastamatta epäkiinnostavassa työpaikassa. Totta, en käyskentele laiturilla Santa Barbarassa. Mutta katselen lempeän tuulenvireen keinuttavan kukkia ja kuuntelen tikkojen ja varisten juttelevan takapihallani Goletan esikaupunkialueella. Minun ei tarvitse mennä ikkunattomaan koppiin ja viettää näitä Santa Barbaran upeita päiviä naulittuna ergonomisesti oikeanlaiseen tuoliin, tuijottaen tietokoneruutua ja odottaen innolla lounastuntia päivän ainoana kohokohtana.

Pitkäaikainen unelmani on ilmentynyt. Yli 40 vuotta myöhemmin, ja eri muodossa kuin olisin voinut koskaan kuvitella, näytän lopultakin saaneen toiveeni.

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, kuiskaa Universumi.

Jos oikeasti on aikamatkustusteknologiaa, kyky kelata itsemme takaisin elämämme aiempaan versioon ja sieltä kutoa uudelleen noiden vuosien kuvio, rakastaisin tehdä tuon matkan. Seuraisin sitä aikajanaa, jolla tapahtuu jotain maagista julistettuni haluni vapauteen. Mesenaatti ilmestyy. Minulle annetaan vapaus kirjoittaa koko päivän, tarvitsematta istua naputtelemassa jonkun muun sanoja IBM Selectricillä.

Kirjoittaisin kaikki ne romaanit, jotka olisin kirjoittanut. Minulla olisi ollut ne kokemukset, jotka minulla olisi ollut tuona aloittelevana ja sitten menestyksellä julkaisseena kirjailijana.

Se on yksi aikajana. Ja sitten kun olisin levittänyt tuon aikajanan, tuosta hetkestä tähän, voisin palata takaisin aikakoneeseen ja tuohon hetkeen ja valita vielä toisen reitin.

Se on kuin elämän holokansi. Luoden, mitä haluamme – ei vain nykyisyydestämme ja tulevaisuudestamme, vaan myös menneisyydestämme.

*****

Mahdollisten aikajanojen monilukuisuus, pelkästään yhdestä nykyelämästäni, on niin hämmästyttävä, etten voi alkuunkaan tajuta mitään osaa siitä mielelläni.

Oletan, että siihen on hyvä syy, miksi ihmiset – tai ainakin useimmat ihmiset – eivät pysty aikamatkustamaan eivätkä tietoisesti tietämään niitä monia samanaikaisia elämiä, joita ehkä koemme.

Mieleeni juolahtaa, että meillähän on oma aikakone. Mielikuvitus ja muisti, muisti ja mielikuvitus. Erityisesti muisti, joka esittää elämämme tarinasäikeitä Kaiken olevaisen kudelmassa.

Olen melko varma, että muistoni ovat virheellisiä. Oliko Chinatownissa oikeasti vanha mies, jolla oli pitkä, kiertynyt sormenkynsi? Istuinko tuon piknikkipöydän ääressä joskus 1980-luvulla ja tallensin toiveitani päiväkirjaan?

Kenties tuo vanha mies, jolla oli kiertynyt kynsi, oli jossain elokuvakohtauksessa? Kenties tuo piknikkipöytä oli aallonmurtajalla eikä laiturilla.

En halua maalata menneisyyttäni kaipauksen ja katumuksen siveltimellä. Se on yksi asia, jota voin kontrolloida ja jonka voin ilmentää välittömästi. Voi suodattaa kokemukseni tummennetun tunneprisman läpi, tai kirkkaan prisman, joka näkee ja hyväksyy valinnat, joita tehtiin, ja polut jotka valittiin.

Ja jos uskon salaa, että jonain päivänä voin matkustaa ajassa taaksepäin ja muuttaa noita valintoja ja polkuja, ja kokea sen elämän, jonka olisin halunnut saada, en näe siitä mitään haittaa.

Jos mikään oikeasti on mahdollista … kenties huomenna herätessäni huomaan, että kirjoittamani romaanit täyttävät korkean puisen kirjahyllyn. Hohtavakantisia ensipainoksia ja aistikkaasti muotoiltuja pokkareita uusintapainoksina.

Astu sisään holokannelle, oikeanpuoliselle näyttämölle. Toteuta se!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

TIIKERI PUIDEN SEASSA

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
30.5.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alkoi tuulla taas viime yönä. Äkkiä, kuin pikamyrsky. Se paiskautui taloa vasten ja paukutti ovia, mylviessään ikkunoiden välissä ja vääntäessään niitä auki saadakseen viileää ilmaa, ja ulvoi banshee-tyyliin savupiippuja pitkin.

Oivalsin välittömästi, miten hiljaisen tyytyväinen olin ollut, koska tuo tyytyväisyys hävisi hetkessä, pyyhkiytyi pois noissa 27 m/s puhaltavissa puuskissa.

On ärsyttävää, vähintäänkin, että jokin ulkopuolinen voima voi muuttaa välittömästi mielialani negatiiviseksi – ja se tuntuu koko olemuksessani, ei ole vain jokin "tuuli".

Viisaat ihmiset sanovat, että tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti muutosta. Ilmeisesti jumitan jatkuvasti ensimmäisessä askeleessa. Tiedän, että joka kerta kun näitä voimakkuudeltaan melkein puhureita nousee, mikä on melko usein ottaen huomioon hurjasti vaihtelevan säätilamme, se voi tuhota mielentyyneyteni.

Kun nuo pelokkuuden pikkukynnet alkavat raapia päässäni, valvojaosani katsoo huulet mutrullaan. Sinä, taas? Etkö voi kipittää takaisin siihen aitaukseen, jossa yritän pitää pelon?

*****

Jaan pelon kahteen kategoriaan. Toista voitaisiin kutsua "tiikeriksi suoraan edessäni" ja toista "tiikeriksi etäällä".

Minun olisi parasta pelätä, jos tiikeri kyyristyisi reilun metrin päähän ja katselisi minua kuin päivällistään. Mutta tiikeri jota tuskin näen, tuolla puiden reunassa? Joka voisi tulla tähän suuntaan tai palata takaisin puiden sekaan, mutten tiedä sitä, koska se on liian kaukana? Varovaisen valpas, muttei pelon valtaama, tuntuu hyödyllisemmältä reaktiolta.

Kun tarkastelen tilanteita, joissa olen pelännyt elämäni aikana, ja pohdin niitä kertoja, jolloin pelko putkahtaa nyt esiin, suhde on luultavasti 5 % tiikeri suoraan edessä ja 95% tiikeri puiden seassa.

Siis sadasta pelkotunnetilanteesta vain viitenä kertana pelko liittyy johonkin olosuhteeseen, joka tapahtuu tuossa hetkessä ja vaatii välitöntä huomiota.

Se tekee nöyräksi ja raivostuttaa. Ja jos jatkan tätä mielen polkua, pian nuhtelen itseäni "typeryydestä", että sallin pelkoilluusioiden vaikuttaa minuun syvästi ja aivan liian usein.

Minulla on laaja valikoima negatiivisuutta, johon voisin uppoutua. Tuomitsevuus – suurelta osin kohdistettuna itseen – on huomattavan itsepintaista.

*****

Tuuli tuli ja meni viime yönä. Toivomatta siltä paljonkaan, toistin mielessäni lyhyttä mantraa, jonka luin Louise Hayn kirjasta You Can Heal Your Life (= voit parantaa elämäsi).

Ei ollut sisäistä ukkosen jyrähdystä tai mukaansa tempaavaa hallelujaa, mutta yllättäen fokusoitumiseni siihen, vain muutaman toiston ajan, muutti todella jotain.

Tiikeri jonka luulin kyyristyneen eteeni, kultaisten silmien hypnotisoidessa omiani, kuljetettiin hetkessä tietoisuuteni reunalle, liukuen kulta-mustana kajastuksena puiden läpi.

Tuuli on vain tuulta. Voisiko jotain vaarallista tapahtua? Voisiko maahan isketty voimajohto sytyttää tulipalon, kuten tapahtui viime viikolla? Voisinko pian kuulla sireenien soivan ja Tulihaukka-helikopterin tulevan tervetulleen ja pelastavan vesilastinsa kanssa?

No, varmaan. Mikä tahansa on mahdollista.

Mutta juuri nyt tuuli on vain tuulta. Se ei murise suoraan edessäni. Voin katsoa, kun tiikeri puikkelehtii puiden läpi, pitää silmäni siinä ja toistaa rauhallista mantraani, kun mielikuvitukseni laittaa sen suoraan eteeni sen sijaan, missä se oikeasti on: tuolla, eli ei suora ja välitön uhka minulle ja läheisilleni.

Tiikeri, tiikeri, anna mennä ja pala kirkkaasti (suom. huom. viitaten runoon). Tarkkailen sinua kaukaa, mutta en aio olla huolissani kulmahampaistasi tällä hetkellä. Minulla on rauha vaalittavana ja tyytyväisyys nautittavana.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

TULEVAISUUDEN HAAVEISSA

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
2.6.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tein juuri jotain monumentaalista. Kuitenkaan se ei ole juurikaan näkynyt henkikohtaisessa tutkassani.

Teoriassa minulla on viikko aikaa perua tuo päätös. Sitten kierrätysjäte kerätään, mikä vie mestariteokseni ja kaikki sen luonnokset ja käsinkirjoitetut muistilaput, noin 1985. Nämä paperit ovat eläneet reilut 30 vuotta pölyisessä "haitarikansiossa" nauhalla sidottuna.

Tämä on epätyypillistä minulle – päästää irti jostain, mikä ennen merkitsi minulle hyvin paljon. Roikuin kiinni näissä haalistuneissa arkeissa, jotka kauan sitten hävitetty printterini oli tulostanut todisteeksi, että olin kirjailija. Todisteeksi, että kirjoitin kirjan, että osasin pitää kiinni projektista sen alusta loppuun.

Se pieni yksityiskohta, ettei kukaan kustantaja halunnut sitä, ei ole pointti.

Heitän pois 8 cm korkuisen paperipinon, joka sisältää valmiin, 80.000-sanaisen romaanin, kaikkine viimeistelyineen. Onko se hyötyjätettä? Kenties minun pitäisi lukea viimeinen luonnos, ennen kuin heitän sen pois. Alkuperäiset asiakirjatiedostot tietokonelevykkeillä – kuten myös Kaypro-sanojenkäsittelylaite, joilla kirjoitin sen – hävisivät jo vuosikymmeniä sitten. Mutta jos se on sen arvoinen, voisin naputella sen uudestaan. Se on tieteiskirjallisuutta, joten ajalla ei ole merkitystä.

Ja kuitenkin heitän sen roskiin, kuin epäonnistuneen unelman, joka se on, vaivautumatta kirjoittamaan sitä uudestaan tai tutkimaan käsinkirjoitettua kuvausta, jonka tein sen fiktiomaailmasta.

*****

Haluaisin voida sanoa, että kirjan työstäminen oli hauskaa. Monien luonnostelmien kirjoittaminen vei vuosia, koska tein kokopäivätyötä ja puristin aikaa kirjoittamiseen ennen töitä ja niiden jälkeen. Toivoin, että joku kustantaja olisi hyväksynyt sen ja antanut minulle hyviä neuvoja, mutta tätä palavaa halua varjosti todellisuus. Oli paljon todennäköisempää, että jäisin noiden 98 %:n ei-julkaisseen kirjailijan joukkoon, kuin ampuisin tuohon 2 %:n luokkaan, jotka tekivät sen.

Olisi helppoa sääliä itseäni, jos pitäisin tilannettani ainutlaatuisena ja juuri minut olisi valittu maailman karsastamaksi. Mutta itse asiassa kaikkien alojen taiteilijat ovat kamppailleet vuosituhansia sen kanssa, että elättäisivät itsensä taiteellaan.

Yksi niistä monista asioista joiden toivon kääntyvän ympäri, sitten kun uusi Maa tulee täysillä sisään, on se eriskummallinen nurinkurisuus, että työtä joka merkitsee vähän tai ei mitään työntekijälle, arvostetaan enemmän, kuin sydäntyötä joka on kaikki kaikessa.

*****

Puhumme uudesta Maasta ja siitä, että – ei tietenkään välittömästi, mutta pian, pian –teemme kaikki työtä, jota sydämemme haluaa. Sivutyöstämme tulee leipälaji, harrastuksemme muuttuu elämäntyöksi, joka antaa sielullemme ravintoa ja kirkastaa maailmaa ympärillämme.

Olenko ainoa, joka miettii, kuka kerää roskat? Kuka siivoaa talot ja tekee ruuan, kuka pesee kaupunkien jalkakäytävät ja hoitaa julkiset ja yksityiset puutarhat?

Kuka tekee välttämättömät askareet, joita tarvitsemme estämään fyysistä ympäristöämme romahtamasta ympärillämme? En pidä kokkaamisesta tai siivoamisesta, mutta teen sitä, koska jonkun täytyy ja tämä on minun kotini ja perheeni, joten se on minun vastuuni.

Miten voin kuvitella, että kenenkään sydän haluaisi tehdä noin arkisia (tai jopa epämiellyttäviä) askareita? Haluaisin ajatella, että se kaikki vaan hoituu taianomaisesti (5D ja kaikki se), mutta jos ei hoidu, kuka jää jumiin roskien viemiseen?

*****

Kirjoitin tuon kirjan ja pari muuta vuosien saatossa, samalla käyden kokopäivätyössä ja huolehtien taloudestani ja fyysisestä itsestäni. Täytyy olla todella omistautunut ottaakseen itselleen tällä tavalla monta työtä, sillä kirjoittaminen on työtä, silloin kun tavoitteena on julkaiseminen.

Kenties tulevaisuudessamme ei ole "työpaikkoja".

Kenties kutsumme sitä työksi vain silloin, kun sitä tehdessä meillä ei ole minimimäärää rauhallisuutta ja tasapainoa (jos emme saa kerättyä varsinaista innostusta).

Jotkut henkiset neuvonantajat vihjaavat, että kyse on asenteesta. Siitä miten teemme jotain, ei mitä teemme.

Kunnioittaen ehdotan, ettei oikeasti ole miellyttävää tapaa siivota vessanpönttöä tai raaputtaa likaa jäteastiasta, kun se alkaa haista.

Viime aikoina on tullut mieleeni, että vaikka ovat epäilemättä vilpittömiä, tuollaisilla henkisillä näkemyksillä, miten lähestymme asioita, joita emme halua tehdä, on juuret tämän maailman rakenteessa ihmisille vihamielisenä paikkana. Täytyy tehdä paskoja asioita – ei siksi, että niin vain on, vaan koska rappeutuminen ja pinttynyt lika on lisätty siihen keinotekoisesti jossain matkan varrella.

Luulen, että tietyt tähtisivilisaatiot eivät käsittele minkäänlaista jätettä, ja jos asiat kääntyvät lempeästi hajoamisen puolelle, ne häviävät kuin keijupöly, kun niiden on aika palata Lähteeseen.

Tai sitten fantasioin, ja on aina ollut ja tulee aina olemaan asioita, joita kukaan ei halua tehdä ja jotka siltä täytyy tehdä.

*****

Kun keräsin romaaniani kierrätysastiaan, ohut 5 x 10 cm muistilappu putosi välistä ja laskeutui pöydälle. Poimin sen, ja siinä luki:

Anfractuous – täynnä kiemuroita ja sekavia käänteitä

Angary – sotaakäyvän oikeus vallata, käyttää tai tuhota (vihollisvaltiossa sijaitsevaa) puolueettoman valtion omaisuutta

Sanoisin, etten ole nähnyt noita kahta sanaa koskaan ennen. Ja kuitenkin työstäessäni tuota kirjaa melkein 40 vuotta sitten, katsoin nämä sanat Merriam-Websteristä ja kirjoitin muistiin. Näyttää siltä, että ne ovat voineet olla lähekkäin sanakirjan sivuilla. Kenties etsin jotain muuta, ja silmäni osuivat näihin kiehtoviin sanoihin, mystisen tuntemattomiin, monitavuisia ovia näkymättömiin maailmoihin.

Otan sittenkin jotain talteen tuon epäonnistuneen unelman raunioilta. Sanoja käyttäväksi tulevissa haaveissa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

SYDÄNTEMME SANAT

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
4.6.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Eräs ystävä kommentoi, että taannoinen artikkelini (Tulevaisuuden haaveissa, 2.6.2022) kuulosti melankoliselta. En ollut ajatellut niin kirjoittaessani, mutta lukiessani sen uudelleen havaitsin surullisuutta, maustettuna ripauksella katkeruutta.

Kenties minulla on syytä olla pettynyt, jos ei katkera. Neljäkymmentäviisi vuotta sitten katsoin eteenpäin tätä elämää ja visualisoin, että olisin menestynyt, monia teoksia julkaissut ja hyvin toimeentuleva kirjailija.

Minulla oli vuosikymmeniä saavuttaa se – katsoessani eteenpäin 20-vuotiaana – ja sisäisiä maailmoja joista kirjoittaa. Vaikka kustannusala ei ole koskaan toivottanut tervetulleeksi uusia kirjailijoita, minua ei pelottanut. En halunnut tehdä mitään muuta, ja ilman väärää vaatimattomuutta voin sanoa, että jo college-opiskelijana oli hemmetin hyvä kirjoittaja.

Luonnostelin ensimmäisen romaanini, kun oli 17-vuotias. Opin tekemällä. Ja ajattelen myös syntyneeni tietäen, miten luodaan tarinoita, koska tämä ei ole ensimmäinen kierrokseni kirjoittajana. Kuka tietää, miten monessa elämässä olen laittanut sulkakynän pergamentille?

*****

Yhdellä college-ystävällä oli tapana sanoa: "En halua olla sellainen, joka puhuu kirjoittamisesta, mutta ei oikeasti kirjoita." Hän olisi voinut myös sanoa "mutta ei oikeasti julkaise". Kukaan kirjoituskursseillani tai työpajoissani ei tuntenut olevansa hyväksytty vain jakamalla ja arvostelemalla muiden teoksia. Ainoa todellinen tunnustus oli julkaista.

Ei ollut internetiä. Blogi-sanaa ei ollut vielä keksitty. Ainoa tapa nähdä kirjoituksensa julkaistuna oli saada kustannusyhtiö New Yorkista tai koppava kustannustoimittaja jostain kirjallisuuslehdestä, joka suvaitsee julkaista kirjoituksen. Kukaan kirjailijaksi havitteleva ei halunnut käyttää kustantajaa, jossa kirjoittaja maksaa saadakseen oman kirjansa julkaistuksi. Se ei kelvannut.

Nyt on vaikea muistaa tai kuvitella nuo rajoitukset. Meillä on enemmän mahdollisuuksia saada ilmaisumme maailmaan, kuin mistä edes haaveiltiin aikana, joka nyt näyttää kuin julkaisutoiminnan keskiajalta.

*****

Mietin, miten monta toteutumattomien unelmien ja pettymysten elämää yritän sisällyttää tähän yhteen inkarnaatioon.

Monet lähteet ovat olleet sitä mieltä, että sielut jonottivat inkarnoituakseen ihmisiksi maan päälle tähän aikaan. Kultaisen ajan sarastaessa. Simon Parkes vertasi sitä hiljattain ylimainostettuun konserttiin, jossa on vain 100.000 paikkaa, miljoonien kilpaillessa lipuista. 1)

Jotenkin onnistuin nappaamaan yhden noista lipuista. Olenko haaskannut tämän tilaisuuden? Saako näennäinen epäonnistumiseni kirjailijuudessa, jota hyvin epätoivoisesti halusin, aikaan taivaallisia päänpudistuksia ja kruksaamattomia kohtia tarkistuslistalla, jonka olin kirjoittanut tähän elämään?

Ymmärrykseni on, että jos voitimme inkarnaatiolotossa tällä kierroksella, olemme täällä kruksaamassa kaiken, mitä emme "saaneet päätökseen" käsittämättömän monissa aiemmissa elämissämme.

No, antaa tulla. Ei mitään paineita.

*****

Uskoakseni olen sydämessä sinisilmäinen optimisti. Sen sijaan, että katselen avuttomana, kun melankolian tervekuoppa nielaisee minut, kuten kuluneina vuosina, näen sen lähtevän pois. Minut on kuin peitetty maagisella Teflonilla, joka ei salli lian tarttua. Minua voi heittää noilla jutuilla, mutta ne eivät pysy.

Äskettäin julkaistiin artikkeli – voi hyvänen aika – USA:n hallituksen nettisivuilla, tarkemmin Terveysviraston sivuilla, jossa kerrotaan yksityiskohtaisesti kiduttavan pitkä covid-saaga, alusta tähän hetkeen: valheet, taustatarinat ja vahinko ja tuho, jota se on saanut aikaan. 2)

Hämmästelen edelleen. Virallisilla USA:n hallituksen nettisivuilla! Kerrotaan totuus!

Se näyttää syyltä sinisilmäisen lajin optimismiin.

Aion sallia tuon optimismin levitä muille aloille "asioista, joita toivon tapahtuvan". Olin toivonut, että ennemmin kuin myöhemmin valtavirtalähteet olisivat laajasti julkaisseet totuuden covidista (niin kuin monet henkisessä/totuudenkertojayhteisössä sen näkee). Se on tapahtunut ainakin yhdessä instanssissa. Kruksi!

Toivon, että tähtiperhettä on tosiaan kerääntynyt Maan yläpuolelle, ympärille ja sisään. Toivon, että tuhansia medipetejä (med bed) on jo tehty ja tuhansia niitä käyttäviä parannuskeskuksia on työn alla tai jo valmiina – kenties hylätyissä sairaalasiivissä tai kokonaisissa sairaaloissa, kuten jotkut ovat spekuloineet.

Toivon, että medipetiteknologia kääntää henkilökohtaista kelloani taaksepäin 30, tai uskaltaisinko toivoa jopa 40 vuotta … ja uudet kirjat joita on kehittynyt sisälläni näiden vuosikymmenten aikana, voivat lopulta nähdä päivänvalon.

Missä tahansa muodossa uudet kirjat ovatkin. Valosanoja? Empaattisesti painettuja opuksia, joita ei ladata ihmisen tekemän tekoälyn avulla, vaan vilpittömällä halullamme jakaa sanoja ja lukijoiden vilpittömällä halulla vastaanottaa niitä?

Paljon parempi vaihtoehto kuin omakustannus. Sydäntemme sanoja kenties julkaistaan ja jaetaan tavalla, josta en pysty edes haaveilemaan.

Mitä tahansa melankoliaa tai katkeruutta kohtalonani onkin vielä kokea, toivottavasti sen karistaminen järjestelmästäni iäksi on helpompaa uskoen hyvään, jota on tulossa.

––––––––––––

1) Simon Parkes, 28.5.2022 (https://www.simonparkes.org/post/2022-0 ... sciousness)

2) Kiitos, Suzy ja Buy Me a Coffee. "Covid Update: What is the Truth?", Russel L. Blaylock, 22.4.2022 (https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC9062939)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

PIENTÄ PÄIVÄNSÄDETTÄ ETSIMÄSSÄ

Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
6.6.2022
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

En saa päästäni pois Peggy Leen laulua Is That All there is (= onko siinä kaikki, mitä on). Hänen viskin ja tupakan kähentämä äänensä ja sävelkorvaton esitystapansa tekivät vaikutuksen, kun olin teini, ja vuosikymmeniä myöhemmin tuo korvamato palaa.

Etsin optimismia, mutta sitä on vaikea tavoittaa. Simon Parkes on todennut monissa podcasteissaan, etteivät tietämättömät kärsi Valkohattujen vitkastelusta. Tietämättömät eivät tiedä, että asioiden pitäisi olla eri tavalla ja että valtavia, positiivisia muutoksia pitäisi tapahtua. Ei-heränneille maailma on sellainen, kuin kontrolloijat kuvaavat. Älä odota mitään parempaa. Tässä on kaikki, mitä on, joten totu siihen.

Me jotka olemme heränneiden polulla ja joiden pitäisi jatkuvasti uskoa, että suotuisia muutoksia on kiistämättä tulossa, kärsimme tästä pitkittyneestä odotusajasta. Arvostan aina sitä, että Simon ei vaikuta ainoastaan ymmärtävän, vaan myös jakaa tuon turhautumisen, jota tunnen etananvauhdista ja jatkuvasti siirtyvistä maalitolpista.

*****

Bensa-asemalla jota usein suosin – tuo "halpa" asema – gallona tavallista bensaa maksaa nyt 6 dollaria. Simon ja muut kommentaattorit sanoisivat luultavasti, että varma tapa saada ihmisten huomio on iskeä heidän lompakkoonsa.

Mutta saako se heidän huomionsa? Matthew Ward totesi viimeisimmässä viestissään (Viesti Matthewilta 2.6.2022), että nukkuvat ihmisjoukot eivät vieläkään herää kovin nopeasti – he ovat liian halvaantuneita pelosta tehdäkseen muuta, kuin selviytyvät. He joutuvat edelleen laajalle levinneen (dis)informaation uhriksi, joka on suunniteltu pitämään ihmiset peloissaan, jumissa ja valmiina tekemään kyseenalaistamatta niin, kuin käsketään. On heränneiden/heräävien ihmisten tehtävä "pitää värähtely korkeana ja auttaa ylösnousemusprosessia", kuten meitä näytetään kannustavan kanavoijien ja kommentaattorien useimmissa viesteissä.

Simon on kommentoinut samalla tavalla nukkuvaa kansaa. Hän arveli – muistini mukaan – että Valkohatut arvioivat noin 25 %:n ihmisistä olevan jossain määrin tietoisia, kun taas loput 75 % jumittaa Mustahattujen kylvämän pelon ja harhaanjohtamisen miasmassa. Mikään vastenmielinen totuus joka on laajasti julkaistu perinteisessä mediassa, ei ole näyttänyt vielä herättävän nukkuvien ihmisten huomiota, ainakaan riittävästi vakuuttamaan Valkohatuille, että olemme kaikki valmiita suuriin totuuksiin.

Siis tässä sitä ollaan, tässä odottamisen ainaisessa kiirastulessa. Minun täytyy kysyä itseltäni, onko siinä kaikki, mitä on.

*****

Istuin etupihalla nauttimassa kupin kahvia tässä hyväilevän pehmeässä ilmassa, kun huomasin, että sateenkaarenvihreä hyönteinen jolla oli opaalinväriset siivet, oli laskeutunut penkille viereeni, vatsa ylöspäin.

Otin tuon pikku elukan sormeeni, nojauduin alaspäin ja ravistin sen maahan. Se liikkui verkkaisesti ja ryömi koristekaarnan pikkuruiseen luolaan.

Oivalsin pienessä humauksessa, että elävät luontokappaleet tarvitsevat joskus apua. Joskus päädymme selällemme kuin onneton kilpikonna, jalat heiluen ilmassa, emmekä pysty oikaisemaan itseämme.

Minusta tuntuu, että ihmiskunta on jokin verso tuosta nurinpäin kääntyneestä kilpikonnasta. Me jotka tiedämme, että meitä on huijattu vuosituhansia ja että se mitä meille on kerrottu, on suurelta osin sepitettyä, piiskuisen kuitenkin vaikutusvaltaisen globaalin eliitin hyödyksi, oivallamme tuon ahdingon. Oivallamme sen, ja meillä näyttää olevan vähän konkreettista voimaa/valtaa viedä asioita eteenpäin. Emme voi yksin kääntää tätä kilpikonnaa ympäri.

*****

Etsin tässä Pientä Päivänsädettä. Etsin häntä itseni väsyneistä, lannistuneista ja masentuneista nurkista.

Kuulen sireenien soivan lähellä, paloauton äänitorven ulvomista. Eilen illalla oli pieni maastopalo muutaman mailin päässä, mahdollisesti palavan sohvan sytyttämä. (Se on Santa Barbaran alueen college-opiskelijoiden juttu. He muuttavat pois ja polttavat hylätyt sohvansa. Älä kysy miksi. Mutta tavallisesti he tekevät sen Isla Vistan etupihoillaan, eivät missään puolisyrjäisessä paikassa lähellä kukkuloita.)

Kuuma sää, tuuli, ihmisten aiheuttamat maastopalot … voi tulla erittäin pitkä kesä.

Tule nyt, Pieni Päivänsäde – missä olet? Missä on tuo sammumaton optimismi?

*****

Olin luvannut eilen itselleni, että nauttisin viiden minuutin omistautuneesta yhdistymisestä Gaian kanssa. Aioin istua takapihalla pimeän jälkeen ja nauttia viileästä iltailmasta, ihailla tähtiä ja tuntea tuulenvireen.

Koska klo 22 oli edelleen 27 astetta lämmintä, unohda se. Sen sijaan otin kristallin, jonka ostin hiljattain Paradise Foundista – titaanipäällysteinen, sipulinmuotoinen kimpale sateenkaari-aurakvartsia. Sain sen huhtikuussa, mutten ole käyttänyt juuri aikaa tutustuakseni siihen.

Istuin viideksi minuutiksi, ja kun ajastin alkoi soida, jatkoin vähän pidempään, käännellen sitä käsissäni, uppoutuneena sen kaariin, kyhmyihin ja sateenkaarenvärien hohtavaan taikaan.

Tämäkin on Gaia. Kun mennään suoraan asian ytimeen, jokainen molekyyli, atomi ja pienempi olemassaolon osanen – kaikki tämän kauniin Maan päällä tai sisällä tai lähellä – on osa Gaian kehoa. Meitä ei olisi fyysisesti olemassa ilman sen fyysistä puolta savena, joka muovaa meidät.

Olen Gaian keho.

Minun ei tarvitse mennä ulos ollakseni Gaian kanssa, kokeakseni sen. Kun lupasin itselleni tuon yhteyden ja pidin lupauksen, se oli Päivänsäde-tyyppinen teko.

*****

Jos katson tarkkaan tämän sateenkaarikvartsin kimaltavia värejä, voin nähdä miniatyyriuniversumin, pieniä pilkkumaailmoja jokaisessa pikkuruisessa kyhmyssä sen pinnalla. Se kaikki on samaa kiviä, se kaikki on yhteydessä.

Pieni viisiminuuttinen meditointini tämän Maan kimpaleen kanssa ei vaikuta muuttavan mitään. Mutta päätän uskoa niihin kanavoituihin sanoihin, jotka olemme kuulleet hyvin usein: jokainen ajatuksemme ja tekomme, myös piiskuisimmat sisäiset muutokset, voivat tönäistä meitä positiivisesti eteenpäin matkallamme säteilevän kauniiseen uuteen Maahan.

Kenties tämän hohtavan kvartsin ja siihen kohdistamani ihailuni yhteisenergia on saavuttanut jonkin energiamatriisin kautta jonkun hämmentyneen ja kärsivän sielun. Kenties tuo hämmentynyt ihminen avaa ja lukee seuraavan sähköpostin "salaliittoteoreetikkoystävältään", eikä vain tuhoa sitä edes vilkaisematta.

Sanotaan, että perhosen siipien räpäys voi aloittaa tuulen, joka johtaa lopulta hurrikaaniin maapallon toisella puolella.

Ehkä voin olla perhosen siivet, jotka muuttavat muutaman ilmamolekyylin ja saavat aikaan käsittämättömiä vaikutuksia.

Jos se ei ole Pienen Päivänsäteen väärti, en tiedä, mikä sitten on.

__________

– Simon Parkesin blogi löytyy osoitteesta (https://www.simonparkes.org/blog)

– Matthewin viestistä ote: "Kuitenkin, aivan kuten suuri yleisö ei tiedä totuutta siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu, he eivät tiedä myöskään totuutta edellä mainituista tilanteista. Sen seurauksena heidän kollektiiviset ajatuksensa kaikista noista asioista tuottavat negatiivisuuden matalia värähtelyjä, jotka ovat kuin linnoituksia heidän fokusoituneen huomionsa ja henkisen ja tietoisen tiedostamisensa välissä. Vaikka tämä ei viivytä Maan ylösnousemusta – se kiertää vakaasti aina vain korkeammille astraalitasoille – se viivyttää Maan ihmisten heräämistä."

– Voit hankkia oman sateenkaari-aurakvartsisi Paradise Foundin kaupasta (ei, en saa provisiota, mutta se on ihana ja ainutlaatuinen liike Santa Barbarassa, ja se avasi nettikaupan sulkutilojen aikana): (https://www.paradisefoundsb.com/product ... aura-agate)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.