HILJAISTA PUHETTA
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
17.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Toivon, ettei suorassa linjassani Henkeen tuntuisi olevan niin paljon häiriöitä.
Uupunut ihmisosani ihmettelee, miksi en pysty tuomaan maailmaani tyyneyttä, varmuutta ja hiljaista yhteyttä Henkeen, silloin kun todella tarvitsen sitä?
Suoraan sanottuna tuntuu siltä, kuin Henki hylkäisi minut, vaikka vika on varmaan oma kyvyttömyyteni kuulla, ei Hengen selkeän kommunikoinnin puute.
*****
Monien pitkähköjen keskustelujen aikana Reiki-opettajani Carolynin kanssa, hän kertoi, mitkä hän uskoo optimaalisiksi tavoiksi lähestyä enkeleitä ja muita valo-olentoja. Sellaiset työkalut kuin kristallit, suitsukkeet, oraakkelikortit ja vastaavat voivat olla erittäin hyödyllisiä. Mutta tärkein asia on asenteemme – millainen sydämemme on yrittäessämme yhteyttä.
Neuvona on lähestyä Henkeä tyynen mielen ja selkeän sydämen kera. Tämä on ilmeisesti oleellista, koska nuo korkeamman värähtelyn olennot eivät voi tavata meitä, jos esimerkiksi olemme vihainen tai pelokas. Tai ainakin niin ymmärsin noiden keskustelujen aikaan.
Vuosien saatossa olen pohtinut sitä monta kertaa. Olen lukenut paljon ja kommunikoinut muiden henkisten etsijöiden kanssa, noiden alkukeskustelujen jälkeen Carolynin kanssa 2017. Niinpä havaintoni on muuttunut.
Nyt uskon, että kun alkuun kuulin noita kommentteja, tulkintani oli vääristynyt parista syystä. Opin asioita, jotka tuntuivat elämien oppitunneilta, hyvin lyhyessä ajassa Carolynin kurssien ja työpajojen sekä yksityissessioidemme aikana. Paljon siitä tuli tietoisuuteeni vähän oudossa/vääristyneessä kulmassa, koska se kaikki tuntui uudelta minulle. (Puhumattakaan siitä, etten alun perin uskonut puoliakaan siitä, mitä hän sanoi … mutta se on toinen tarina.)
Mitä tulee yhteyden saamiseen Henkeen, niin havaintoni oli, että jos olemme raivoissamme tai peloissamme, nuo voimakkaat tunteet muodostavat esteen korkeammalla värähtelevälle yhteydelle. Kenties meitä ei voi kuulla pauhaavan tunnehäiriömme yli.
Se saa minut miettimään: jos kimppuni hyökätään kadulla ja kutsun enkeliapua, höristävätkö he korviaan ja sanovat: "Sori, emme oikein kuule sinua tuossa matalassa värähtelyssä. Odota, kunnes olet rauhallisempi, ja katsotaan sitten, mitä voimme tehdä"?
Kenties enkeleistä vaikutamme haavoittuneilta eläimiltä, kun olemme sellaisessa tilassa. Kenties heidän täytyy olla varovaisia ja lähestyä viistosti.
En voi tietää. Haluan uskoa, että enkeliapu on vain ajatuksen päässä riippumatta siitä, miten pelolla tai vihalla tahrattu tuo signaali on. Toivon vain, että silloin kun tarvitsen heitä eniten ja olen huonoimmassa jamassa, enkelit ovat siinä joka tapauksessa.
*****
Usko on hassu asia. Voisin sanoa uskovani, etten ole koskaan kadottanut yhteyttä enkeleihini, opastiimiini. Mutta luulen, että kyse on enemmän siitä, ettei ole ketään, johon kadottaa yhteys. He eivät ole "tuolla jossain".
Enää tuon korkeammalla värähtelevien olentojen kaukaisen ulottuvuuden olemassaolo ei tunnu kyseenalaiselta. Eikä se tunnu niin kaukaiselta, kuin ennen kuvittelin. On tietoisuus kehämäisestä yhteydestä, Henki-minä-Henki-minä, joka on juurtunut niin syvälle sisääni, etteivät olosuhteet voi poistaa sitä.
Sitä ei voi tappaa pelko tai myöskään vihan liekinheitin.
Minulla voi olla epäilyksiä, ja voin ihmetellä, ja voin kyseenalaistaa. Ottaen huomioon, ettei tavallisesti ole mitään konkreettista, mihin tarttua, minun täytyisi olla paljon kehittyneempi henkisissä mysteereissä vain uskoakseni sen kaiken sokeasti.
Silti noista epäilyksistä ja epävarmuuksista huolimatta, silloin kun tiedät-mikä osuu tuulettimeen, huomaan tavoittelevani välittömästi Reikiä, kutsuvani ääneen tai mielessä enkeleitä ja hyppääväni noille loistaville henkisille raiteille.
En näe kytkinkoteloa, mutta sen täytyy olla siinä, koska se tapahtuu säännöllisesti ja poikkeuksetta. Hengen hiljaiset sanat puhuvat minulle, ja jotenkin kuulen ne.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Viel Catherine (goldenageofgaia.com)
17.11.2021 HILJAISTA PUHETTA
Kirjoittaja hammer » 25.11.2021 21:24
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
20.11.2021 JUMALAN RAKASTETTU
Kirjoittaja hammer » 26.11.2021 15:34
JUMALAN RAKASTETTU
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
20.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Eilen todistin ystävällistä tekoa kodittomalle ihmiselle, joka istui palopostin päällä risteyksessä, keskellä ei-mitään.
Yhdestä läheisestä teollisuusrakennuksesta työntekijä toi paperilautasen, joka oli peitetty foliolla, tälle naiselle joka keinui sivulta toiselle kirkkaankeltaisen palopostin päällä. Näin vilaukselta hänen harvahampaisen hymynsä auton sivupeilistä, kun hän otti vastaan tuon lautasen. Sitten ajoin matkoihini, liikuttuen melkein kyyneliin.
Tänään annoin Jesse-trubaduurille pitkän ja pelottoman halauksen Goletan Trader Joe'sin edessä. Hän oli tavanomaisessa paikassaan kaupan edessä, mutta hän sanoi, että hänen tarvitsi lähteä, koska yksi vartija käski häntä menevän eteenpäin.
"Tätä kaipaan eniten", hän mutisi halaukseen, ja tunsin sydämeni samanaikaisesti supistuvan säälistä ja laajentuvan jostain sen vastakohdasta.
Kyyneleitä ja kauneutta samassa hengenvedossa. Miten elämämäistä se onkaan.
*****
Koditon kiertolainen on sekä arkkityyppi että todellisuutta. En ole kiinnittänyt suurta huomiota kumpaakaan vuosien saatossa, ainakaan ennen viime aikoja.
Näissä ihmisissä jotka ovat päätyneet elämään kadulle, on jotain perin pohjin surullista. Kasvettuani San Franciscon itäpuolella, hiljaisella Lafayetten esikaupunkialueella, olin kontaktissa vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka elivät samanlaisissa mukavissa olosuhteissa. Tiesin kodittomista ihmisistä vain sen, että he kerääntyivät Merritt-järvelle Oaklandissa ja ympäri San Franciscon keskustaa.
Kun äitini toisinaan ajoi meidät Bay Bridgen yli kaupunkiin ostoksille ja lounaalle ikoniseen City of Parisiin, kohtasimme vääjäämättä laahustavia kodittomia ihmisiä, jotka pitivät tiukasti kiinni pulloista paperikasseissa.
Äiti tarttui käteeni tiukemmin ja kiirehti ohi, korkeiden korkojen kopistessa jalkakäytävään. En ole varma, sanoiko hän todella: "Älä kiinnitä heihin mitään huomiota", mutta viesti oli kuitenkin se.
En moiti häntä. Hän oli suojeleva. Tuo ennakoiva asenne on ollut kanssani koko elämäni ajan.
Älä pysähdy, älä puhu, teeskentele, ettei heitä ole siinä. Sääli heitä, mutta älä anna heille rahaa – he käyttävät sen vain viinaan.
*****
Joskus vanhempana aikuisuudessani tuo suljettu mentaalisilmukka on alkanut hajota. Vankkumaton katuihmisten pelkoni on vähentynyt. Ei niin, että olisin tyhmä asian suhteen – en laittaisi itseäni vaaraan. Mutta tuo automaattinen varovaisuus ja inho eivät enää tartu minuun sillä hetkellä, kun näen pummin. Pystyn katsomaan enemmän tuota ihmistä yksilönä, ei yleisesti potentiaalisena vaaran lähteenä.
Omituisin asia tässä on, etten ollut edes oivaltanut, että asenteeni oli muuttumassa. Se mitä olen pannut merkille, on liittynyt melkein kokonaan Jesse-trubaduuriin.
Hän on pummannut, kitara kädessä, vuosia Goletan Trader Joe'sin edessä. Kävelin ennen nopeasti hänen ohitseen, ottamatta katsekontaktia.
Sitten yhdellä kertaa katsoin häntä ja tervehdin, ja tunsin hänen hymynsä auringonpaisteen.
Juuri ennen kuin pandemia-sulkutila alkoi, olin siinä pisteessä, että juttelin ja pudotin vähän kolikkoja hänen kitarakoteloonsa. Sitten iski covid, ja hän matkusti itään perheensä luo.
Kun hän palasi lopulta pari kuukautta sitten, minut yllätti se ilo (artikkeli Muodonmuutoksia 20.8.2021), jota tunsin nähdessäni hänet.
Levottomuudesta ja epämukavuudesta iloon. Jos se ei ole ihme, en tiedä, mikä on.
*****
Lautasellinen ruokaa koleana päivänä, annettuna ilman muuta ilmeistä syytä kuin ystävällisyys.
Pitkä halaus ruuhkaisen ruokakaupan edessä esikaupungin tienvarsiostoskeskuksessa.
Vain siitä olen varma, että me kaikki tässä kuvassa olemme yhtä lailla Jumalan rakastettuja.
Kuka voi sanoa, kuka meistä saa eniten? Kuka meistä on eniten tarpeessa?
Tunnen, että sydämeni kivisiä nurkkia murennee vähitellen pois. Yksi harvahampainen hymy ja yksi halaus kerrallaan.
Se mikä on jäljellä, on puhdasta kultaa ja loistaa yhtä kirkkaasti kuin Jumala.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
20.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Eilen todistin ystävällistä tekoa kodittomalle ihmiselle, joka istui palopostin päällä risteyksessä, keskellä ei-mitään.
Yhdestä läheisestä teollisuusrakennuksesta työntekijä toi paperilautasen, joka oli peitetty foliolla, tälle naiselle joka keinui sivulta toiselle kirkkaankeltaisen palopostin päällä. Näin vilaukselta hänen harvahampaisen hymynsä auton sivupeilistä, kun hän otti vastaan tuon lautasen. Sitten ajoin matkoihini, liikuttuen melkein kyyneliin.
Tänään annoin Jesse-trubaduurille pitkän ja pelottoman halauksen Goletan Trader Joe'sin edessä. Hän oli tavanomaisessa paikassaan kaupan edessä, mutta hän sanoi, että hänen tarvitsi lähteä, koska yksi vartija käski häntä menevän eteenpäin.
"Tätä kaipaan eniten", hän mutisi halaukseen, ja tunsin sydämeni samanaikaisesti supistuvan säälistä ja laajentuvan jostain sen vastakohdasta.
Kyyneleitä ja kauneutta samassa hengenvedossa. Miten elämämäistä se onkaan.
*****
Koditon kiertolainen on sekä arkkityyppi että todellisuutta. En ole kiinnittänyt suurta huomiota kumpaakaan vuosien saatossa, ainakaan ennen viime aikoja.
Näissä ihmisissä jotka ovat päätyneet elämään kadulle, on jotain perin pohjin surullista. Kasvettuani San Franciscon itäpuolella, hiljaisella Lafayetten esikaupunkialueella, olin kontaktissa vain sellaisten ihmisten kanssa, jotka elivät samanlaisissa mukavissa olosuhteissa. Tiesin kodittomista ihmisistä vain sen, että he kerääntyivät Merritt-järvelle Oaklandissa ja ympäri San Franciscon keskustaa.
Kun äitini toisinaan ajoi meidät Bay Bridgen yli kaupunkiin ostoksille ja lounaalle ikoniseen City of Parisiin, kohtasimme vääjäämättä laahustavia kodittomia ihmisiä, jotka pitivät tiukasti kiinni pulloista paperikasseissa.
Äiti tarttui käteeni tiukemmin ja kiirehti ohi, korkeiden korkojen kopistessa jalkakäytävään. En ole varma, sanoiko hän todella: "Älä kiinnitä heihin mitään huomiota", mutta viesti oli kuitenkin se.
En moiti häntä. Hän oli suojeleva. Tuo ennakoiva asenne on ollut kanssani koko elämäni ajan.
Älä pysähdy, älä puhu, teeskentele, ettei heitä ole siinä. Sääli heitä, mutta älä anna heille rahaa – he käyttävät sen vain viinaan.
*****
Joskus vanhempana aikuisuudessani tuo suljettu mentaalisilmukka on alkanut hajota. Vankkumaton katuihmisten pelkoni on vähentynyt. Ei niin, että olisin tyhmä asian suhteen – en laittaisi itseäni vaaraan. Mutta tuo automaattinen varovaisuus ja inho eivät enää tartu minuun sillä hetkellä, kun näen pummin. Pystyn katsomaan enemmän tuota ihmistä yksilönä, ei yleisesti potentiaalisena vaaran lähteenä.
Omituisin asia tässä on, etten ollut edes oivaltanut, että asenteeni oli muuttumassa. Se mitä olen pannut merkille, on liittynyt melkein kokonaan Jesse-trubaduuriin.
Hän on pummannut, kitara kädessä, vuosia Goletan Trader Joe'sin edessä. Kävelin ennen nopeasti hänen ohitseen, ottamatta katsekontaktia.
Sitten yhdellä kertaa katsoin häntä ja tervehdin, ja tunsin hänen hymynsä auringonpaisteen.
Juuri ennen kuin pandemia-sulkutila alkoi, olin siinä pisteessä, että juttelin ja pudotin vähän kolikkoja hänen kitarakoteloonsa. Sitten iski covid, ja hän matkusti itään perheensä luo.
Kun hän palasi lopulta pari kuukautta sitten, minut yllätti se ilo (artikkeli Muodonmuutoksia 20.8.2021), jota tunsin nähdessäni hänet.
Levottomuudesta ja epämukavuudesta iloon. Jos se ei ole ihme, en tiedä, mikä on.
*****
Lautasellinen ruokaa koleana päivänä, annettuna ilman muuta ilmeistä syytä kuin ystävällisyys.
Pitkä halaus ruuhkaisen ruokakaupan edessä esikaupungin tienvarsiostoskeskuksessa.
Vain siitä olen varma, että me kaikki tässä kuvassa olemme yhtä lailla Jumalan rakastettuja.
Kuka voi sanoa, kuka meistä saa eniten? Kuka meistä on eniten tarpeessa?
Tunnen, että sydämeni kivisiä nurkkia murennee vähitellen pois. Yksi harvahampainen hymy ja yksi halaus kerrallaan.
Se mikä on jäljellä, on puhdasta kultaa ja loistaa yhtä kirkkaasti kuin Jumala.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
22.11.2021 TÄYDELLINEN TOTUUS
Kirjoittaja hammer » 29.11.2021 20:04
TÄYDELLINEN TOTUUS
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
22.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
On sydäntäsärkevää, etten halua enää kohdata niitä kasvoja, joiden näkemistä ennen rakastin.
Se ei ole hänen vikansa. En vain halua enää pitää loppujulkisivuani pystyssä.
Minua ei enää huvita viettää kiireetöntä vapaa-aikaa juoden ylihintaisia latteja ja syöden kyseenalaisia leivonnaisia ja yrittäen rupatella iloisesti sellaisen ihmisen kanssa, joka arvostelisi uskomuksiani.
Siis, jos vaivautuisin kertomaan hänelle, mitä ne ovat.
*****
Olen yrittänyt nyt kaksi kuukautta kohdata tämän ystävän kanssa ja juhlia syntymäpäiviämme, jotka olivat syyskuussa.
Sovimme jatkuvasti jonkin päivämäärän, mutta toinen meistä aina peruu sen, tavallisesti minä. Hän on aktiivinen eläkeläinen, jolla on monia sitoumuksia. Minun oikeutukseni on perhe, josta täytyy huolehtia.
Kiireisyys ei kuitenkaan ole se syy, miksi jatkuvasti perun. Näytän olevan haluton myöntämään itselleni tai hänelle, että on jollain tasolla stressaavaa ja epäharmonista minulle olla nykyään yhteydessä hänen kanssaan.
Hän ei ole yhtään vähemmän rakas minulle, kuin on aina ollut. Olemme olleet ystäviä hänen kanssaan 30 vuotta ja tunnemme toisemme hyvin. Niinpä en ollut aiemmin tänä vuonna yllättynyt hänen reaktiostaan rokotuksiin.
Kun yritin tuoda joitain maalaisjärkeen käypiä varoituksia (https://goldenageofgaia.com/2021/02/19/auld-friends/) hänen innostukseensa noista kokeellisista lääkkeistä, hän viis veisasi kommenteistani. Ja kun huomautin, etteivät piikit estä ihmisiä saamasta tai levittämästä covidia, hän toisti voitonriemuisesti puoluelinjaa: "Mutta se estää minua sairastumasta vakavasti siihen!"
Saatoin melkein kuulla lukon loksahtavan, kun hänen mielensä ovi sulkeutui.
*****
Tämä oli yhdeksän kuukautta sitten. Olemme tavanneet pari kertaa sen jälkeen. Harmitonta keskustelua, kuvien katsomista hänen uudesta lapsenlapsestaan, puhumista hänen matkoistaan ja aktiviteeteistaan.
Täsmälleen samoja keskusteluja, joita olemme käyneet, lukuun ottamatta tuota uutta lapsenlasta kaksi vuotta sitten.
Sitten pudotettiin tuo suuri keskustelun tyrehdyttäjä, covid-pommi. Monet ihmiset huijattiin sillä, mitä heille kerrottiin. Itse tein vähän nettitutkimusta enkä koskaan lakannut kyseenalaistamasta.
Päänarratiivi vs. "mitä minä uskon" ovat taistelleet liian jo kauan tässä kohtaa. Kärsivällisyyteni toisten ilmiselvään tietämättömyyteen on huvennut, kunnes se on vain pieni muistitahra peruutuspeilissäni.
Jos se tarkoittaa, etten enää vietä paljon aikaa valtavirtanarratiiviuskovien kanssa, se vähentää epäilemättä tilaisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen.
Minulla on muutama pitkäaikainen ystävä, ja vetäytyminen erilleen yhdestä heistä olisi äärimmäisen kirvelevää. Ja kuitenkin haluttomuuteni tavata tätä yhtä ystävää näyttää siltä, että jokin osani on menossa siihen suuntaan.
Arvostan rehellisyyttä ja aitoa jakamista. Miten voin keskustella viisi minuuttia, puhumattakaan tunnin, jonkun kanssa, kun tunnen, että minun täytyy salata jotain, vaikka vain jättämällä sen pois?
*****
Pari ystävää on ottanut rokotuksen pakon alla – perheen tai työpaikan painostuksesta – tietäen täysin hyvin, että rokotteet eivät ole sellaisia, kuin esitetään.
Ensin olin järkyttynyt enkä ymmärtänyt. Nämä ihmiset ovat vankkumattomasti rokotusvastaisia. Mitä hemmettiä he tekevät laittaessaan tätä kamaa kehoonsa?
Monta kuukautta myöhemmin tuo järkytys oli hävinnyt pois. Tiedän, että nämä yksilöt tiedostavat rokotusnäkemykset myös valtavirran ulkopuolelta. Sitten kun laajapohjaisempi informaatio rokotuksista tulee selväksi tavallisille ihmisille, he eivät ole täysin yllättyneitä. He tietävät rokotusten haittapuolista. Lisäpaljastukset luultavasti lisäävät heidän selviytymiskykyään, eivät haittaa sitä.
Se ystävä joka minun piti tavata tänä aamuna – en osaa oikein ennustaa, miten hän reagoisi, paitsi puhdas epäusko ja kieltäminen.
Mikä on minun velvollisuuteni häntä kohtaan, jos mikään? Tai muita kohtaan samassa asemassa?
Sen myöntäminen, että he ovat uhkarohkeasti ruiskuttaneet itseensä myrkyllistä lääkettä, koska eivät tehneet yhtään tutkimusta, olisi luultavasti järkyttävää. En ole varma, onko minulla kykyä tai halukkuutta kasata taas yhteen tuo Lilleri Lalleri. Jos se on edes mahdollista.
*****
Minulle annettiin eilen viisaita sanoja, jotka kanavoitiin Tunnekoodi-session aikana Barbaran kanssa ("Kivenjärkäleitä virrassa" 12.6.2021).
"Se on sinun isoäitisi. Hän sanoo: "Kerro hänelle, että hän saa sen selville, kun hän pääsee siihen kohtaan.""
Näyttää siltä, että tasaisin reittini olisi tunnustaa ja hyväksyä näiden aikojen epävarmuus, antamatta sen saada minua pois keskuksestani. Muistaa, että viisautta ja tukea annetaan varmasti siellä ja sillä tavalla, kun tarvitsen sitä.
Ja ennen kaikkea muistutan itselleni jatkuvasti: "Tiedän, mitä pitää tehdä, kun pääsen siihen kohtaan."
Se kuulostaa tosiaankin täydelliseltä totuudelta minulle.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
22.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
On sydäntäsärkevää, etten halua enää kohdata niitä kasvoja, joiden näkemistä ennen rakastin.
Se ei ole hänen vikansa. En vain halua enää pitää loppujulkisivuani pystyssä.
Minua ei enää huvita viettää kiireetöntä vapaa-aikaa juoden ylihintaisia latteja ja syöden kyseenalaisia leivonnaisia ja yrittäen rupatella iloisesti sellaisen ihmisen kanssa, joka arvostelisi uskomuksiani.
Siis, jos vaivautuisin kertomaan hänelle, mitä ne ovat.
*****
Olen yrittänyt nyt kaksi kuukautta kohdata tämän ystävän kanssa ja juhlia syntymäpäiviämme, jotka olivat syyskuussa.
Sovimme jatkuvasti jonkin päivämäärän, mutta toinen meistä aina peruu sen, tavallisesti minä. Hän on aktiivinen eläkeläinen, jolla on monia sitoumuksia. Minun oikeutukseni on perhe, josta täytyy huolehtia.
Kiireisyys ei kuitenkaan ole se syy, miksi jatkuvasti perun. Näytän olevan haluton myöntämään itselleni tai hänelle, että on jollain tasolla stressaavaa ja epäharmonista minulle olla nykyään yhteydessä hänen kanssaan.
Hän ei ole yhtään vähemmän rakas minulle, kuin on aina ollut. Olemme olleet ystäviä hänen kanssaan 30 vuotta ja tunnemme toisemme hyvin. Niinpä en ollut aiemmin tänä vuonna yllättynyt hänen reaktiostaan rokotuksiin.
Kun yritin tuoda joitain maalaisjärkeen käypiä varoituksia (https://goldenageofgaia.com/2021/02/19/auld-friends/) hänen innostukseensa noista kokeellisista lääkkeistä, hän viis veisasi kommenteistani. Ja kun huomautin, etteivät piikit estä ihmisiä saamasta tai levittämästä covidia, hän toisti voitonriemuisesti puoluelinjaa: "Mutta se estää minua sairastumasta vakavasti siihen!"
Saatoin melkein kuulla lukon loksahtavan, kun hänen mielensä ovi sulkeutui.
*****
Tämä oli yhdeksän kuukautta sitten. Olemme tavanneet pari kertaa sen jälkeen. Harmitonta keskustelua, kuvien katsomista hänen uudesta lapsenlapsestaan, puhumista hänen matkoistaan ja aktiviteeteistaan.
Täsmälleen samoja keskusteluja, joita olemme käyneet, lukuun ottamatta tuota uutta lapsenlasta kaksi vuotta sitten.
Sitten pudotettiin tuo suuri keskustelun tyrehdyttäjä, covid-pommi. Monet ihmiset huijattiin sillä, mitä heille kerrottiin. Itse tein vähän nettitutkimusta enkä koskaan lakannut kyseenalaistamasta.
Päänarratiivi vs. "mitä minä uskon" ovat taistelleet liian jo kauan tässä kohtaa. Kärsivällisyyteni toisten ilmiselvään tietämättömyyteen on huvennut, kunnes se on vain pieni muistitahra peruutuspeilissäni.
Jos se tarkoittaa, etten enää vietä paljon aikaa valtavirtanarratiiviuskovien kanssa, se vähentää epäilemättä tilaisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen.
Minulla on muutama pitkäaikainen ystävä, ja vetäytyminen erilleen yhdestä heistä olisi äärimmäisen kirvelevää. Ja kuitenkin haluttomuuteni tavata tätä yhtä ystävää näyttää siltä, että jokin osani on menossa siihen suuntaan.
Arvostan rehellisyyttä ja aitoa jakamista. Miten voin keskustella viisi minuuttia, puhumattakaan tunnin, jonkun kanssa, kun tunnen, että minun täytyy salata jotain, vaikka vain jättämällä sen pois?
*****
Pari ystävää on ottanut rokotuksen pakon alla – perheen tai työpaikan painostuksesta – tietäen täysin hyvin, että rokotteet eivät ole sellaisia, kuin esitetään.
Ensin olin järkyttynyt enkä ymmärtänyt. Nämä ihmiset ovat vankkumattomasti rokotusvastaisia. Mitä hemmettiä he tekevät laittaessaan tätä kamaa kehoonsa?
Monta kuukautta myöhemmin tuo järkytys oli hävinnyt pois. Tiedän, että nämä yksilöt tiedostavat rokotusnäkemykset myös valtavirran ulkopuolelta. Sitten kun laajapohjaisempi informaatio rokotuksista tulee selväksi tavallisille ihmisille, he eivät ole täysin yllättyneitä. He tietävät rokotusten haittapuolista. Lisäpaljastukset luultavasti lisäävät heidän selviytymiskykyään, eivät haittaa sitä.
Se ystävä joka minun piti tavata tänä aamuna – en osaa oikein ennustaa, miten hän reagoisi, paitsi puhdas epäusko ja kieltäminen.
Mikä on minun velvollisuuteni häntä kohtaan, jos mikään? Tai muita kohtaan samassa asemassa?
Sen myöntäminen, että he ovat uhkarohkeasti ruiskuttaneet itseensä myrkyllistä lääkettä, koska eivät tehneet yhtään tutkimusta, olisi luultavasti järkyttävää. En ole varma, onko minulla kykyä tai halukkuutta kasata taas yhteen tuo Lilleri Lalleri. Jos se on edes mahdollista.
*****
Minulle annettiin eilen viisaita sanoja, jotka kanavoitiin Tunnekoodi-session aikana Barbaran kanssa ("Kivenjärkäleitä virrassa" 12.6.2021).
"Se on sinun isoäitisi. Hän sanoo: "Kerro hänelle, että hän saa sen selville, kun hän pääsee siihen kohtaan.""
Näyttää siltä, että tasaisin reittini olisi tunnustaa ja hyväksyä näiden aikojen epävarmuus, antamatta sen saada minua pois keskuksestani. Muistaa, että viisautta ja tukea annetaan varmasti siellä ja sillä tavalla, kun tarvitsen sitä.
Ja ennen kaikkea muistutan itselleni jatkuvasti: "Tiedän, mitä pitää tehdä, kun pääsen siihen kohtaan."
Se kuulostaa tosiaankin täydelliseltä totuudelta minulle.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
25.11.2021 PEIKKO PUUTARHASSA
Kirjoittaja hammer » 03.12.2021 19:51
PEIKKO PUUTARHASSA
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
25.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
On järkyttävää törmätä johonkin todella inhottavaan tunteeseen, kuten itseviha. Vähän kuin huomaisi, että hurja peikko on korvannut söpön, pienen puutarhatonttusi.
Tiedän, että varjomme ilmestyvät jatkuvasti uudelleen huomattavaksi ja vapautettavaksi. Mutta ihan oikeasti, miten monta uusintaesitystä meidän on tarkoitus järjestää? Tämä yleisö on kyllästymässä toivottamaan saman, vanhan show'n tervetulleeksi henkilökohtaiseen absurdiusteatteriini.
Ja jos se on "prosessointia kollektiivin puolesta", no, kai sitten suostuin jossain ja jotenkin tekemään sen. Sen kanavoijat ainakin toistuvasti kertovat meille.
Tämä tuntuu kuitenkin henkilökohtaiselta. Kipeän kehoni vihaaminen … kärsimättömänä (seitsemän vuoden jälkeen) tuntemaan jo oloni paremmaksi … saaden selville epämiellyttävän röntgenkuvatotuuden, että luuni heikkenevät iloisesti ja ovat vähemmän ja vähemmän halukkaita enää kantamaan rakennettani …
Hitto, kuka ei ottaisi sitä henkilökohtaisesti? Kun saa vuosien itsensä parantamisen, energiatyön ja pelkästään työn jälkeen selville, että parantumisen sijasta tilanne on aika paljon huonompi – näyttää vähän tekolonkalta sinulle, tyttö – se on masentavampaa, kuin osaan sanoa. 1)
Mutta yritän sanoa sen.
*****
Aloin hiljattain kuunnella Louise L. Hayn oma-apukirjaklassikkoa "You Can Heal Your Life" (= voit parantaa elämäsi). Se julkaistiin 1984, ja olen välttänyt siitä lähtien edes vilkaisemasta sitä new age -kirjakaupassa.
Nyt kun kuuntelen Louisen lukemana tätä valaisevaa opusta, mieleeni muistuu, miksi en koskaan halunnut lukea sitä. Tiesin sen perusteella, mitä muut olivat sanoneet, että sen perusviesti on "rakasta itseäsi". Louise vakuuttaa, että itsensä ehdoton rakastaminen voi parantaa kaikenkarvaiset sairaudet, tunnepuolelta fyysiseen ja kaiken siltä väliltä.
Miten helpolta se kuulostaakaan! Käytä hyödyllisiä affirmaatioita ja tee työkirjaharjoitukset, äläkä vain silmäile niitä. Vilpittömästi otettuna nämä askeleet itserakkauteen voivat poistaa minkä tahansa sairauden (*-merkin kera karmapoikkeuksista, kuvittelisin).
Kävellessäni olohuoneesta keittiöön, sulateltuani muutaman audiosivun lisää, tuo ajatus livahti läpi pohtiessani jotain muuta. VIHAAN kehoani! Vihaan, että se on pettänyt minut. Totta puhuen, vihaan itseäni.
No, hyvänen aika, se on kolme metriä pitkä lennätinnauha alitajunnasta. Miksi vaivautua lukemaan tuo kirja, kun sen toitottama lääke on itserakkaus? En voi rakastaa itseäni, minussa on liian monta asiaa pielessä. Ja älkää päästäkö minua edes alkuun siinä, miten huonosti kehoni on kohdellut minua, mikä tekee siitä mustavalkoisessa maailmassani sopimattoman rakastettavakseni. Miksi palkita kipu rakkaudella? Eikö se ole vain lisäongelmien pyytämistä, ikään kuin: Rakastan sitä! Mistä voin saada vähän lisää?
Koen eeppistä köydenvetoa henkisten ja psykologisten itsestäänselvyyksien välillä, kuten "Valitsen kaikki kokemukseni" ja pahentunut "miksi minä?" En olisi mitenkään voinut, tolkuissani ollessani, koskaan pyytää tämäntasoista tuskaa ja vammaa näin pitkälle ajalle. Se on sanoinkuvaamatonta julmuutta itseä kohtaan.
Ellei … kenties … tämä epämukavuus ole korostamassa sitä itsevihaa, jota ilmeisesti edelleen haudon yleisluontoisena ja maanalaisena sävynä. Automaattinen oletus, etten hyödy kirjasta, joka mainostaa itserakkautta – kirjasta jolla pyrin "parantamaan taas lonkkakipuni" – on tavallaan iso herätys.
Koska tämä näkemys aiheuttaa välittömästi onton tunteen vatsassa ja vie kyynelten partaalle, täytyy sanoa, että se pitää luultavasti paikkansa.
*****
Epäilyksistäni huolimatta aion lukea tämän liian valaisevan kirjan. Louise suosittelee lukemaan sen kerran läpi, ja sitten lukemaan sen uudestaan hitaasti, käyttäen useita päiviä jokaisen harjoituksen tekemiseen. Mietin, onko siinä yksi harjoitus itsevihademonin maamiseen. Manaus joka toisi takaisin suloisen, pienen puutarhatonttuni ja potkaisisi tuon ilkeän peikon takaisin luolaansa. Antaa Gaian hoitaa sen. Se pystyy imemään ja muuntamaan tuon verran negatiivisutta – sen keho on paljon suurempi kuin minun.
"Miten hyödyllistä", ajattelen yhtäkkiä. Pyydä Gaia auttamaan.
Minulla on kaikkialla ympärilläni oppaita ja enkeleitä, jotka auttaisivat. Minulla on Reiki. Minulla on työkaluja. Kaikkein parasta, minulla on rakas ystävä, joka on myös valmis tekemään nuo harjoitukset ja vertamaan muistiinpanoja, mitä Louise ehdottaa työkirjassa. Kaverisysteemiä parhaimmillaan.
Muistutan itselleni, etten ole yksin. Tämä ei ole 1984 tai edes 2014, jolloin kaikki tämä lonkkahömpötys alkoi. On 2021. Tiedän, miten pyydetään apua. Tiedän, miten pyydetään tarpeeksi itserakkautta kilvoitellakseni aidosti tämän työkirjan kanssa.
Enkelini ja oppaani voittavat suvereenisti tuon yhden jääräpäisen peikon, tuon materialisoituneen itsevihan. Peikolla ei ole mahdollisuuksia, kun sen edessä on koko tiimi, jonka tiedän varmasti haluavan auttaa minua yhtä paljon, kuin minä haluan sen apua.
Aah, tässä tulee se pieni tonttu. Tervetuloa takaisin, ystävä. Vedä tuoli tuon kärpässienen viereen, ja jutellaan vähän. Muistuta minulle taas, miksi rakastan itseäni. Ai niin! Tosiaankin, monta syytä. Odotas hetki, niin haen muistikirjani ja kirjoitan sen kaiken ylös.
Sillä tavalla en unohda, jos tuo peikko yrittää taas hiipiä puutarhaamme.
_____________________
1) Kaikkea ei ole menetetty, muistutan itselleni. Eräs hoitajaystävä kannusti minua käymään ortopedikonsultin luona, koska minulla on lähete. Toinen ystävä sanoi: "Hanki aina toinen mielipide." Kiripraktikkoni sanoi: "Minulla on eri näkemys tästä, kuin ehkä toisilla …" Ja siitä mahdollisuudesta huolimatta, että kiertää kyseenalaista informaatiota, odotan/toivon/uskon myös, että "medipetit" (med bed (https://goldenageofgaia.com/2021/11/24/ ... -med-beds/) esitellään ennemmin kuin myöhemmin.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
25.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
On järkyttävää törmätä johonkin todella inhottavaan tunteeseen, kuten itseviha. Vähän kuin huomaisi, että hurja peikko on korvannut söpön, pienen puutarhatonttusi.
Tiedän, että varjomme ilmestyvät jatkuvasti uudelleen huomattavaksi ja vapautettavaksi. Mutta ihan oikeasti, miten monta uusintaesitystä meidän on tarkoitus järjestää? Tämä yleisö on kyllästymässä toivottamaan saman, vanhan show'n tervetulleeksi henkilökohtaiseen absurdiusteatteriini.
Ja jos se on "prosessointia kollektiivin puolesta", no, kai sitten suostuin jossain ja jotenkin tekemään sen. Sen kanavoijat ainakin toistuvasti kertovat meille.
Tämä tuntuu kuitenkin henkilökohtaiselta. Kipeän kehoni vihaaminen … kärsimättömänä (seitsemän vuoden jälkeen) tuntemaan jo oloni paremmaksi … saaden selville epämiellyttävän röntgenkuvatotuuden, että luuni heikkenevät iloisesti ja ovat vähemmän ja vähemmän halukkaita enää kantamaan rakennettani …
Hitto, kuka ei ottaisi sitä henkilökohtaisesti? Kun saa vuosien itsensä parantamisen, energiatyön ja pelkästään työn jälkeen selville, että parantumisen sijasta tilanne on aika paljon huonompi – näyttää vähän tekolonkalta sinulle, tyttö – se on masentavampaa, kuin osaan sanoa. 1)
Mutta yritän sanoa sen.
*****
Aloin hiljattain kuunnella Louise L. Hayn oma-apukirjaklassikkoa "You Can Heal Your Life" (= voit parantaa elämäsi). Se julkaistiin 1984, ja olen välttänyt siitä lähtien edes vilkaisemasta sitä new age -kirjakaupassa.
Nyt kun kuuntelen Louisen lukemana tätä valaisevaa opusta, mieleeni muistuu, miksi en koskaan halunnut lukea sitä. Tiesin sen perusteella, mitä muut olivat sanoneet, että sen perusviesti on "rakasta itseäsi". Louise vakuuttaa, että itsensä ehdoton rakastaminen voi parantaa kaikenkarvaiset sairaudet, tunnepuolelta fyysiseen ja kaiken siltä väliltä.
Miten helpolta se kuulostaakaan! Käytä hyödyllisiä affirmaatioita ja tee työkirjaharjoitukset, äläkä vain silmäile niitä. Vilpittömästi otettuna nämä askeleet itserakkauteen voivat poistaa minkä tahansa sairauden (*-merkin kera karmapoikkeuksista, kuvittelisin).
Kävellessäni olohuoneesta keittiöön, sulateltuani muutaman audiosivun lisää, tuo ajatus livahti läpi pohtiessani jotain muuta. VIHAAN kehoani! Vihaan, että se on pettänyt minut. Totta puhuen, vihaan itseäni.
No, hyvänen aika, se on kolme metriä pitkä lennätinnauha alitajunnasta. Miksi vaivautua lukemaan tuo kirja, kun sen toitottama lääke on itserakkaus? En voi rakastaa itseäni, minussa on liian monta asiaa pielessä. Ja älkää päästäkö minua edes alkuun siinä, miten huonosti kehoni on kohdellut minua, mikä tekee siitä mustavalkoisessa maailmassani sopimattoman rakastettavakseni. Miksi palkita kipu rakkaudella? Eikö se ole vain lisäongelmien pyytämistä, ikään kuin: Rakastan sitä! Mistä voin saada vähän lisää?
Koen eeppistä köydenvetoa henkisten ja psykologisten itsestäänselvyyksien välillä, kuten "Valitsen kaikki kokemukseni" ja pahentunut "miksi minä?" En olisi mitenkään voinut, tolkuissani ollessani, koskaan pyytää tämäntasoista tuskaa ja vammaa näin pitkälle ajalle. Se on sanoinkuvaamatonta julmuutta itseä kohtaan.
Ellei … kenties … tämä epämukavuus ole korostamassa sitä itsevihaa, jota ilmeisesti edelleen haudon yleisluontoisena ja maanalaisena sävynä. Automaattinen oletus, etten hyödy kirjasta, joka mainostaa itserakkautta – kirjasta jolla pyrin "parantamaan taas lonkkakipuni" – on tavallaan iso herätys.
Koska tämä näkemys aiheuttaa välittömästi onton tunteen vatsassa ja vie kyynelten partaalle, täytyy sanoa, että se pitää luultavasti paikkansa.
*****
Epäilyksistäni huolimatta aion lukea tämän liian valaisevan kirjan. Louise suosittelee lukemaan sen kerran läpi, ja sitten lukemaan sen uudestaan hitaasti, käyttäen useita päiviä jokaisen harjoituksen tekemiseen. Mietin, onko siinä yksi harjoitus itsevihademonin maamiseen. Manaus joka toisi takaisin suloisen, pienen puutarhatonttuni ja potkaisisi tuon ilkeän peikon takaisin luolaansa. Antaa Gaian hoitaa sen. Se pystyy imemään ja muuntamaan tuon verran negatiivisutta – sen keho on paljon suurempi kuin minun.
"Miten hyödyllistä", ajattelen yhtäkkiä. Pyydä Gaia auttamaan.
Minulla on kaikkialla ympärilläni oppaita ja enkeleitä, jotka auttaisivat. Minulla on Reiki. Minulla on työkaluja. Kaikkein parasta, minulla on rakas ystävä, joka on myös valmis tekemään nuo harjoitukset ja vertamaan muistiinpanoja, mitä Louise ehdottaa työkirjassa. Kaverisysteemiä parhaimmillaan.
Muistutan itselleni, etten ole yksin. Tämä ei ole 1984 tai edes 2014, jolloin kaikki tämä lonkkahömpötys alkoi. On 2021. Tiedän, miten pyydetään apua. Tiedän, miten pyydetään tarpeeksi itserakkautta kilvoitellakseni aidosti tämän työkirjan kanssa.
Enkelini ja oppaani voittavat suvereenisti tuon yhden jääräpäisen peikon, tuon materialisoituneen itsevihan. Peikolla ei ole mahdollisuuksia, kun sen edessä on koko tiimi, jonka tiedän varmasti haluavan auttaa minua yhtä paljon, kuin minä haluan sen apua.
Aah, tässä tulee se pieni tonttu. Tervetuloa takaisin, ystävä. Vedä tuoli tuon kärpässienen viereen, ja jutellaan vähän. Muistuta minulle taas, miksi rakastan itseäni. Ai niin! Tosiaankin, monta syytä. Odotas hetki, niin haen muistikirjani ja kirjoitan sen kaiken ylös.
Sillä tavalla en unohda, jos tuo peikko yrittää taas hiipiä puutarhaamme.
_____________________
1) Kaikkea ei ole menetetty, muistutan itselleni. Eräs hoitajaystävä kannusti minua käymään ortopedikonsultin luona, koska minulla on lähete. Toinen ystävä sanoi: "Hanki aina toinen mielipide." Kiripraktikkoni sanoi: "Minulla on eri näkemys tästä, kuin ehkä toisilla …" Ja siitä mahdollisuudesta huolimatta, että kiertää kyseenalaista informaatiota, odotan/toivon/uskon myös, että "medipetit" (med bed (https://goldenageofgaia.com/2021/11/24/ ... -med-beds/) esitellään ennemmin kuin myöhemmin.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
27.11.2021 LOHIKÄÄRMEITÄ PILVISSÄ
Kirjoittaja hammer » 05.12.2021 16:05
LOHIKÄÄRMEITÄ PILVISSÄ
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
27.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Joskus tunnen itseni vähän huijatuksi, kun minulla ei ole ollut kuoleman lähikokemusta. Tai lyhyttä, itsetietoista irtoamista kehon ulkopuolelle. Se ei tunnu liian suurelta pyynnöltä.
En torjuisi myöskään pientä kontaktia avaruusolennon kanssa. Ei niin, että haluaisin olla täysillä kontaktoija, kuten Simon Parkes, tai olla kokenut – ja myöhemmin muistanut – melko kamalia sieppauksia à la Megan Rose.
Ei, en voi sanoa, että haluaisin leikitellä sellaisten äärikokemusten kanssa.
Mutta mieleeni on juolahtanut viime aikoina, että ainoat ihmiset joilla näyttää olevan horjumaton usko tuonpuoleiseen, ovat niitä, joilla on ollut jotain konkreettisia kokemuksia siitä. Kuten että on siepattu tai otettu kontakti tai on kokenut kuoleman lähikokemuksen. Joillakin ihmisillä on ollut useampia!
Ja kuka tietää, kenties olen kokenut sellaisia asioita. Mutta ilman tietoisesta muistikuvaa kaikki luottamus tai viisaus jota olen saattanut kerätä, on vähäistä parhaimmillaan. Minulle jää vain ihmisen usko, jota on joskus melko vaikea kaivaa esiin.
*****
En kadehdi noita kokijoita. On täysin todennäköistä, etteivät he pidä itseään onnekkaina elämän lotossa. Erityisesti Megan Rosen kaltaiset ihmiset, joilla on pari kamalaa sieppausta plakkarissaan.
Sillä on kuitenkin myös hyvä puolensa. Hän on ollut vuosia kontaktissa avaruusolentopelastajiensa kanssa, pelottoman laivueen komentajan johdolla. Hän sanoo, että hänellä on implantti, joka mahdollistaa turvallisen kommunikoinnin komentajan kanssa.
Voinko haikailla sellaista? Edes vähän?
*****
Tunnistan kuitenkin jonkinlaisen aistittavan yhteyden sisäisiin ja ulkoisiin ulottuvuuksiin, jotka ovat konkreettisen ulkopuolella. Suodattuen hitaasti fyysisten aistieni läpi, jumaluuden tähtipölyä onnistuu tihkumaan minulle.
On kuitenkin aina kiusana tuo epäilys. Kaunokirjailijana mielikuvitus on liikepääomaani, ja olen harjoittanut sitä vuosikymmeniä. Kenties se on vain kuvittelua, että tunnen tai kuulen tai näen asioita fyysisten aistieni ulkopuolelta.
Ja mitä tulee fyysisen todellisuuden välittömään luomiseen mielikuvituksen maagisesta kankaasta, en ole onnistunut siinä vähääkään. Voin vilpittömästi kuvitella, että olen pari metriä pitkä soturiprinsessa kaukaisesta galaksista.
Kuitenkin kun avaan silmäni, olen edelleen lyhyempi ja hyvin, hyvin maahan sidottu.
*****
Jossain kohtaa tästä tulee turha kehä. Joko luotan, että tiedostan enemmän, kuin vaikuttaa mahdolliselta kolmiulotteisessa Maassa, tai päätän, ettei kosketettavan 3D-todellisuuden ulkopuolella ole mitään. Annan periksi kokemusperäisille materialisteille.
En usko, että pystyn puhumaan itseni menemään jälkimmäisestä ovesta. Herran jestas, miten synkältä se kuulostaa, värittömältä ja sietämättömän ankealta.
Kenties yhdistelmä olisi hyödyllinen – luottamus itseeni ja siihen, mitä kuvittelen kokeneeni, ja tietty määrä luottamusta muihin, jotka väittävät, että heillä on ollut kontakti avaruusolentoon tai he ovat käyneet tuonpuoleisessa tai olleet erillään kehostaan … ja eläneet kertoakseen tuon tarinan.
Mieleeni muistuu yksi hypnoottinen suggestiolause, joka sanoo: kuvittele, visualisoi tai teeskentele … En voi olla huomaamatta, että "kuvittelu" on ensimmäinen ohje tässä versiossa. Kenties se on arvokkaampi ovi tuonpuoleiseen, kuin uskon.
*****
Niin paljon kuin salaa kaipaan aitoa kokemusta näkymättömästä, pidän kiinni siitä, että mielikuvitus on lempipolkuni tällä hetkellä. Kuten Shanta Gabriel (https://goldenageofgaia.com/2021/11/24/ ... nksgiving/) hiljattain huomautti: "Mielikuvituksenne on merkittävä voimaantumistyökalu, ja sitä voi käyttää pahaan tai hyvään elämässä."
Mielikuvitus voi olla paras ystävä. Olen tiennyt pitkään, että olisin mieluummin tuo koululainen, joka tuijottaa ikkunasta ulos ja näkee lohikäärmeitä pilvissä, kuin se joka tunnollisesti kopioi tehtäviä liitutaululta.
Lempiversiossani todellisuudesta lohikäärmeet vievät joka kerta voiton matikasta.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
27.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Joskus tunnen itseni vähän huijatuksi, kun minulla ei ole ollut kuoleman lähikokemusta. Tai lyhyttä, itsetietoista irtoamista kehon ulkopuolelle. Se ei tunnu liian suurelta pyynnöltä.
En torjuisi myöskään pientä kontaktia avaruusolennon kanssa. Ei niin, että haluaisin olla täysillä kontaktoija, kuten Simon Parkes, tai olla kokenut – ja myöhemmin muistanut – melko kamalia sieppauksia à la Megan Rose.
Ei, en voi sanoa, että haluaisin leikitellä sellaisten äärikokemusten kanssa.
Mutta mieleeni on juolahtanut viime aikoina, että ainoat ihmiset joilla näyttää olevan horjumaton usko tuonpuoleiseen, ovat niitä, joilla on ollut jotain konkreettisia kokemuksia siitä. Kuten että on siepattu tai otettu kontakti tai on kokenut kuoleman lähikokemuksen. Joillakin ihmisillä on ollut useampia!
Ja kuka tietää, kenties olen kokenut sellaisia asioita. Mutta ilman tietoisesta muistikuvaa kaikki luottamus tai viisaus jota olen saattanut kerätä, on vähäistä parhaimmillaan. Minulle jää vain ihmisen usko, jota on joskus melko vaikea kaivaa esiin.
*****
En kadehdi noita kokijoita. On täysin todennäköistä, etteivät he pidä itseään onnekkaina elämän lotossa. Erityisesti Megan Rosen kaltaiset ihmiset, joilla on pari kamalaa sieppausta plakkarissaan.
Sillä on kuitenkin myös hyvä puolensa. Hän on ollut vuosia kontaktissa avaruusolentopelastajiensa kanssa, pelottoman laivueen komentajan johdolla. Hän sanoo, että hänellä on implantti, joka mahdollistaa turvallisen kommunikoinnin komentajan kanssa.
Voinko haikailla sellaista? Edes vähän?
*****
Tunnistan kuitenkin jonkinlaisen aistittavan yhteyden sisäisiin ja ulkoisiin ulottuvuuksiin, jotka ovat konkreettisen ulkopuolella. Suodattuen hitaasti fyysisten aistieni läpi, jumaluuden tähtipölyä onnistuu tihkumaan minulle.
On kuitenkin aina kiusana tuo epäilys. Kaunokirjailijana mielikuvitus on liikepääomaani, ja olen harjoittanut sitä vuosikymmeniä. Kenties se on vain kuvittelua, että tunnen tai kuulen tai näen asioita fyysisten aistieni ulkopuolelta.
Ja mitä tulee fyysisen todellisuuden välittömään luomiseen mielikuvituksen maagisesta kankaasta, en ole onnistunut siinä vähääkään. Voin vilpittömästi kuvitella, että olen pari metriä pitkä soturiprinsessa kaukaisesta galaksista.
Kuitenkin kun avaan silmäni, olen edelleen lyhyempi ja hyvin, hyvin maahan sidottu.
*****
Jossain kohtaa tästä tulee turha kehä. Joko luotan, että tiedostan enemmän, kuin vaikuttaa mahdolliselta kolmiulotteisessa Maassa, tai päätän, ettei kosketettavan 3D-todellisuuden ulkopuolella ole mitään. Annan periksi kokemusperäisille materialisteille.
En usko, että pystyn puhumaan itseni menemään jälkimmäisestä ovesta. Herran jestas, miten synkältä se kuulostaa, värittömältä ja sietämättömän ankealta.
Kenties yhdistelmä olisi hyödyllinen – luottamus itseeni ja siihen, mitä kuvittelen kokeneeni, ja tietty määrä luottamusta muihin, jotka väittävät, että heillä on ollut kontakti avaruusolentoon tai he ovat käyneet tuonpuoleisessa tai olleet erillään kehostaan … ja eläneet kertoakseen tuon tarinan.
Mieleeni muistuu yksi hypnoottinen suggestiolause, joka sanoo: kuvittele, visualisoi tai teeskentele … En voi olla huomaamatta, että "kuvittelu" on ensimmäinen ohje tässä versiossa. Kenties se on arvokkaampi ovi tuonpuoleiseen, kuin uskon.
*****
Niin paljon kuin salaa kaipaan aitoa kokemusta näkymättömästä, pidän kiinni siitä, että mielikuvitus on lempipolkuni tällä hetkellä. Kuten Shanta Gabriel (https://goldenageofgaia.com/2021/11/24/ ... nksgiving/) hiljattain huomautti: "Mielikuvituksenne on merkittävä voimaantumistyökalu, ja sitä voi käyttää pahaan tai hyvään elämässä."
Mielikuvitus voi olla paras ystävä. Olen tiennyt pitkään, että olisin mieluummin tuo koululainen, joka tuijottaa ikkunasta ulos ja näkee lohikäärmeitä pilvissä, kuin se joka tunnollisesti kopioi tehtäviä liitutaululta.
Lempiversiossani todellisuudesta lohikäärmeet vievät joka kerta voiton matikasta.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
30.11.2021 AINOA AIKA MIKÄ ON
Kirjoittaja hammer » 09.12.2021 22:29
AINOA AIKA MIKÄ ON
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
30.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Bonnieni on valtameren takana.
Bonnieni on meren takana.
Bonnieni on valtameren takana.
Voi, tuokaa Bonnieni takaisin minulle.
–Perinteinen kansanlaulu, My Bonnie Lies over the Ocean
Joskus tuntuu, kuin "Bonnieni", minun hyväni, on aina tuolla, juuri ulottumattomissa, ylipääsemättömän valtameren toisella puolella.
Kaikki innottomat meditointi- tai affirmointiyritykseni eivät tunnu muuttavan tätä läsnä olevaa hetkeä. Paitsi ehkä ajattelutapaa. Mikä olettaakseni on yksi meditoinnin ja affirmoinnin tarkoitus.
Mutta kun tuo lyhytaikainen rauhallinen tila on saavutettu, ja viimeinen affirmaatio kaikuu harmoniana täydellisen soinnun yläpuolella, mitä sitten?
Riippumatta siitä, miten uutterasti pyrin meditoimaan tai affirmoimaan, näyttää edelleen siltä, että minä ja lähimaailmani olemme täsmälleen samoja, kuin ennen ponnistelujani. Myös epämiellyttävä mielialani livahtaa usein takaisin, kuin luiskahtanut ratas joka löytää tiensä takaisin kotiin.
Voi, miten ankea olen ja miten ankealta kaikki näyttää. Missä on tuo positiivinen jenkkihenki, kun tarvitsen sitä?
*****
Luulen, että tähän ikään mennessä (kuudenkympin puolivälissä) monet etsijät ja pyrkijät ovat käyneet läpi kymmeniä eri ohjelmia, työpajoja ja työkirjoja ja kirjoittaneet suuren määrän päiväkirjamateriaalia, kenties polttaen nuo sivut seremoniallisesti muuttaakseen sen, mitä kirjoitettiin.
Se oli yksi osa erästä anteeksiantorituaalia, jonka Reiki-opettajani Carolyn antoi minulle melkein viisi vuotta sitten. Kirjota tuo ihminen, "mitä hän teki" ja omat tunteeni siitä. Ja kun vaaleanpunaiset, valkoiset ja mustat kynttilät olivat lepattaneet, sytytä tuleen nuo kirjoitetut rikkomukset ja lähetä ne universumille muunnettavaksi.
Voi hyvänen aika, oli niin monta ihmistä, jolle antaa anteeksi. Ja kuten Carolyn muistutti minulle, itselleni ennen kaikkea. Uskoakseni hän kannusti minua tekemään yhden anteeksiantorituaalin pelkästään itselleni. Enkä edes muista, teinkö sen.
Ihmettelen, miksi pidämme joskus vaikeimpana kohdella rakkaudella tuota olentoa, joka on omissa nahoissamme. Mahdottomimpana antaa anteeksi?
*****
Jo useita päiviä olen toistanut yhtä affirmaatiota Louise Hayn kirjasta You Can Heal Your Life (= voit parantaa elämäsi). "Rakastan itseäni, ja hyväksyn itseni."
Kun ensimmäisen kerran sanoin: "Hyväksyn itseni", katsomatta peiliin, kuten ehdotettiin, helpotuksen ja epäuskon sekainen tunne valtasi mieleni.
Sanoin tuon absurdin lauseen äänen enkä välittömästi tuntenut vasta-argumenttia siltä onnettomalta ja pelokkaalta osaltani, joka näkee aina pahinta.
Hyväksyn itseni … Hyväksyn itseni …
Eikä sitä seurannut: "Mutta et voi hyväksyä itseäsi, koska olet tehnyt … tai et ole tehnyt …"
Tämä on paljastavaa. Muistini mukaan en ole koskaan kyennyt sanomaan sellaista affirmaatiota kuvaannollisesti naama peruslukemilla. Aina se sisäinen klovnikuoro joka yrittää harhauttaa minut reaalielämästä, tupsahtaa esiin ja alkaa hyppiä ympäri. Kertoen minulle kaikki syyt, miksi positiivinen affirmaatio on "ties mitä" -puppua, eikä ole mitään itua yrittää vakuuttaa itselleni muuta.
Voisiko olla niin, että olen, muistamatta sitä, antanut jotain anteeksi itsessäni? Koska olen hyvin varma, että täytyy olla tietyn tason anteeksianto itselle, ennen kuin mitään edes itsensä hyväksymistä muistuttavaa voi ilmaantua.
Loppujen lopuksi, jos näen elämäni vain sarjana epäonnistumisia, takaiskuja ja asioita, joita en koskaan oikein saanut valmiiksi, se ei näytä kovin hyväksyttävältä.
Osa itselleni anteeksiantamista merkitsee, että on jatkuvasti antamatta enemmän painoa havaituille epäonnistumisille, kuin tuolle läpitunkevalle rauhan ja hyväksynnän soinnulle, joka on elämäni perusta. Voin virittyä tuohon sointuun, silloin kun muistan, että se on nykyhetkessä, heti tuon tuho- ja synkkyyskanavan vieressä.
Vanha tapa etsiä huonoa joka tilanteesta on edelleen läsnä. Havaintoni maailmantilasta – epävakaa ja vihamielinen, jokaisen kuviteltavissa olevan auktoriteetin yrittäessä ilmeisesti tehdä elämästämme helvettiä – tarjoaa loputonta materiaalia pelolle.
Ja kuitenkin … kun muistan toistaa nuo viisi sanaa, se vetää hampaan irti pelkolohikäärmeeltä.
*****
Edistyminen sillä henkilökohtaisella polulla, mitä ikinä seuraankin, ei näytä koskaan tapahtuvan niin, kuin haluan tai ajattelen, että pitäisi.
Kun opettelin Reikiä tammikuussa 2017, olin varma, että olen saanut elämäni järjestykseen ja olisin kivuton kolmessa kuukaudessa. Enintään kuudessa. Se mikä sai lonkkaani sattumaan, oli luonteeltaan energeettistä ja voisin parantaa sen käyttämällä energiaparannusta.
Kuluneiden viiden vuoden aikana intuitioni (ja myös eri kanavien tulkinnat minulle) ovat "luvanneet", ettei lonkassani ole mitään mekaanista vikaa. Se ei tullut huonommaksi. Kaikki olisi vielä hyvin.
Ja sitten otetaan muutama röntgenkuva ja tulee ilmi … ettei se ole itse asiassa totta. Luuta valuu ilmeisesti pois kuin hiekka tiimalaissa.
No, paska. Kaikki tämä aika ja kaikki tämä työ, ja olen itse asiassa vain vanha nainen, jota vainoaa niveltulehdus.
Tietysti olen myös vanha nainen, joka on myös Reiki-mestari ja opiskellut ja kokenut viimeiset viisi vuotta henkisyyttä, psyykkisiä aisteja, ylösnousemusta – kaikkea mahdollista. Vastentahtoisesti täytyy myöntää, ettei sitä olisi luultavasti tapahtunut ilman, että tämä kipu lähetti minut Reikiin ja aloitti nykykierrokseni elämän oppimispyörässä.
Silti olisin kovin mieluusti oppinut tämän kaiken 30 vuotta sitten ja nyt tulisin energiseen "vanhuuteen" "medipetien" (med beds) tehdessä siitä vielä paremman.
*****
Kun sanon: "Rakastan itseäni, ja hyväksyn itseni", edes päässäni, tuntuu pieni vapautumisen merkki niskassa ja hartioissa. Mieleeni juolahtaa, että se saattaa olla arkontti-implantin otteen löystymistä, tai kenties syvään juurtuneen tavan otteen löystymistä.*
Mikä ikinä löystyykin ja vapautuu, tuntuu, ettei se tapahdu hetkeäkään liian pian.
Täydellinen muistutus, että nyt on täydellinen aika kaikkeen sekä ainoa aika, mikä on.
_____________________
*Katso esimerkiksi Vidya Frazerin (http://vidyafrazier.com/dismantling-inner-critic) informaatiota implanteista, miten ne vaikuttavat meihin ja miten voi vähentää niiden vaikutusta meihin. "Mutta mitä jos saisit selville, ettei tämä sisäisen kriitikon mekanismi ollut koskaan osa alkuperäistä ihmissuunnitelmaa – ettei se ole luonnollinen ja synnynnäinen osa meitä ihmisinä? Mitä jos ymmärtäisit, että se on eräänlainen tekoälyimplantti, joka laitettiin ihmisen DNA:han tuhansia vuosia sitten niiden ei-ystävällisten olentojen toimesta, jotka ovat kontrolloineet ihmiskuntaa siitä lähtien, planeetan alemmasta neljännestä ulottuvuudesta käsin? … Ja kuitenkin tästä implantista voi ymmärtää asioita, mikä voi helpottaa sen käsittelemistä. Ja on tapoja työskennellä sen kanssa, mikä lopulta auttaa sinua vapautumaan sen kontrolloivasta voimasta sisälläsi." (Vidya Frazier "Sisäisen kriitikon purkaminen", 21.9.2021)
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
30.11.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Bonnieni on valtameren takana.
Bonnieni on meren takana.
Bonnieni on valtameren takana.
Voi, tuokaa Bonnieni takaisin minulle.
–Perinteinen kansanlaulu, My Bonnie Lies over the Ocean
Joskus tuntuu, kuin "Bonnieni", minun hyväni, on aina tuolla, juuri ulottumattomissa, ylipääsemättömän valtameren toisella puolella.
Kaikki innottomat meditointi- tai affirmointiyritykseni eivät tunnu muuttavan tätä läsnä olevaa hetkeä. Paitsi ehkä ajattelutapaa. Mikä olettaakseni on yksi meditoinnin ja affirmoinnin tarkoitus.
Mutta kun tuo lyhytaikainen rauhallinen tila on saavutettu, ja viimeinen affirmaatio kaikuu harmoniana täydellisen soinnun yläpuolella, mitä sitten?
Riippumatta siitä, miten uutterasti pyrin meditoimaan tai affirmoimaan, näyttää edelleen siltä, että minä ja lähimaailmani olemme täsmälleen samoja, kuin ennen ponnistelujani. Myös epämiellyttävä mielialani livahtaa usein takaisin, kuin luiskahtanut ratas joka löytää tiensä takaisin kotiin.
Voi, miten ankea olen ja miten ankealta kaikki näyttää. Missä on tuo positiivinen jenkkihenki, kun tarvitsen sitä?
*****
Luulen, että tähän ikään mennessä (kuudenkympin puolivälissä) monet etsijät ja pyrkijät ovat käyneet läpi kymmeniä eri ohjelmia, työpajoja ja työkirjoja ja kirjoittaneet suuren määrän päiväkirjamateriaalia, kenties polttaen nuo sivut seremoniallisesti muuttaakseen sen, mitä kirjoitettiin.
Se oli yksi osa erästä anteeksiantorituaalia, jonka Reiki-opettajani Carolyn antoi minulle melkein viisi vuotta sitten. Kirjota tuo ihminen, "mitä hän teki" ja omat tunteeni siitä. Ja kun vaaleanpunaiset, valkoiset ja mustat kynttilät olivat lepattaneet, sytytä tuleen nuo kirjoitetut rikkomukset ja lähetä ne universumille muunnettavaksi.
Voi hyvänen aika, oli niin monta ihmistä, jolle antaa anteeksi. Ja kuten Carolyn muistutti minulle, itselleni ennen kaikkea. Uskoakseni hän kannusti minua tekemään yhden anteeksiantorituaalin pelkästään itselleni. Enkä edes muista, teinkö sen.
Ihmettelen, miksi pidämme joskus vaikeimpana kohdella rakkaudella tuota olentoa, joka on omissa nahoissamme. Mahdottomimpana antaa anteeksi?
*****
Jo useita päiviä olen toistanut yhtä affirmaatiota Louise Hayn kirjasta You Can Heal Your Life (= voit parantaa elämäsi). "Rakastan itseäni, ja hyväksyn itseni."
Kun ensimmäisen kerran sanoin: "Hyväksyn itseni", katsomatta peiliin, kuten ehdotettiin, helpotuksen ja epäuskon sekainen tunne valtasi mieleni.
Sanoin tuon absurdin lauseen äänen enkä välittömästi tuntenut vasta-argumenttia siltä onnettomalta ja pelokkaalta osaltani, joka näkee aina pahinta.
Hyväksyn itseni … Hyväksyn itseni …
Eikä sitä seurannut: "Mutta et voi hyväksyä itseäsi, koska olet tehnyt … tai et ole tehnyt …"
Tämä on paljastavaa. Muistini mukaan en ole koskaan kyennyt sanomaan sellaista affirmaatiota kuvaannollisesti naama peruslukemilla. Aina se sisäinen klovnikuoro joka yrittää harhauttaa minut reaalielämästä, tupsahtaa esiin ja alkaa hyppiä ympäri. Kertoen minulle kaikki syyt, miksi positiivinen affirmaatio on "ties mitä" -puppua, eikä ole mitään itua yrittää vakuuttaa itselleni muuta.
Voisiko olla niin, että olen, muistamatta sitä, antanut jotain anteeksi itsessäni? Koska olen hyvin varma, että täytyy olla tietyn tason anteeksianto itselle, ennen kuin mitään edes itsensä hyväksymistä muistuttavaa voi ilmaantua.
Loppujen lopuksi, jos näen elämäni vain sarjana epäonnistumisia, takaiskuja ja asioita, joita en koskaan oikein saanut valmiiksi, se ei näytä kovin hyväksyttävältä.
Osa itselleni anteeksiantamista merkitsee, että on jatkuvasti antamatta enemmän painoa havaituille epäonnistumisille, kuin tuolle läpitunkevalle rauhan ja hyväksynnän soinnulle, joka on elämäni perusta. Voin virittyä tuohon sointuun, silloin kun muistan, että se on nykyhetkessä, heti tuon tuho- ja synkkyyskanavan vieressä.
Vanha tapa etsiä huonoa joka tilanteesta on edelleen läsnä. Havaintoni maailmantilasta – epävakaa ja vihamielinen, jokaisen kuviteltavissa olevan auktoriteetin yrittäessä ilmeisesti tehdä elämästämme helvettiä – tarjoaa loputonta materiaalia pelolle.
Ja kuitenkin … kun muistan toistaa nuo viisi sanaa, se vetää hampaan irti pelkolohikäärmeeltä.
*****
Edistyminen sillä henkilökohtaisella polulla, mitä ikinä seuraankin, ei näytä koskaan tapahtuvan niin, kuin haluan tai ajattelen, että pitäisi.
Kun opettelin Reikiä tammikuussa 2017, olin varma, että olen saanut elämäni järjestykseen ja olisin kivuton kolmessa kuukaudessa. Enintään kuudessa. Se mikä sai lonkkaani sattumaan, oli luonteeltaan energeettistä ja voisin parantaa sen käyttämällä energiaparannusta.
Kuluneiden viiden vuoden aikana intuitioni (ja myös eri kanavien tulkinnat minulle) ovat "luvanneet", ettei lonkassani ole mitään mekaanista vikaa. Se ei tullut huonommaksi. Kaikki olisi vielä hyvin.
Ja sitten otetaan muutama röntgenkuva ja tulee ilmi … ettei se ole itse asiassa totta. Luuta valuu ilmeisesti pois kuin hiekka tiimalaissa.
No, paska. Kaikki tämä aika ja kaikki tämä työ, ja olen itse asiassa vain vanha nainen, jota vainoaa niveltulehdus.
Tietysti olen myös vanha nainen, joka on myös Reiki-mestari ja opiskellut ja kokenut viimeiset viisi vuotta henkisyyttä, psyykkisiä aisteja, ylösnousemusta – kaikkea mahdollista. Vastentahtoisesti täytyy myöntää, ettei sitä olisi luultavasti tapahtunut ilman, että tämä kipu lähetti minut Reikiin ja aloitti nykykierrokseni elämän oppimispyörässä.
Silti olisin kovin mieluusti oppinut tämän kaiken 30 vuotta sitten ja nyt tulisin energiseen "vanhuuteen" "medipetien" (med beds) tehdessä siitä vielä paremman.
*****
Kun sanon: "Rakastan itseäni, ja hyväksyn itseni", edes päässäni, tuntuu pieni vapautumisen merkki niskassa ja hartioissa. Mieleeni juolahtaa, että se saattaa olla arkontti-implantin otteen löystymistä, tai kenties syvään juurtuneen tavan otteen löystymistä.*
Mikä ikinä löystyykin ja vapautuu, tuntuu, ettei se tapahdu hetkeäkään liian pian.
Täydellinen muistutus, että nyt on täydellinen aika kaikkeen sekä ainoa aika, mikä on.
_____________________
*Katso esimerkiksi Vidya Frazerin (http://vidyafrazier.com/dismantling-inner-critic) informaatiota implanteista, miten ne vaikuttavat meihin ja miten voi vähentää niiden vaikutusta meihin. "Mutta mitä jos saisit selville, ettei tämä sisäisen kriitikon mekanismi ollut koskaan osa alkuperäistä ihmissuunnitelmaa – ettei se ole luonnollinen ja synnynnäinen osa meitä ihmisinä? Mitä jos ymmärtäisit, että se on eräänlainen tekoälyimplantti, joka laitettiin ihmisen DNA:han tuhansia vuosia sitten niiden ei-ystävällisten olentojen toimesta, jotka ovat kontrolloineet ihmiskuntaa siitä lähtien, planeetan alemmasta neljännestä ulottuvuudesta käsin? … Ja kuitenkin tästä implantista voi ymmärtää asioita, mikä voi helpottaa sen käsittelemistä. Ja on tapoja työskennellä sen kanssa, mikä lopulta auttaa sinua vapautumaan sen kontrolloivasta voimasta sisälläsi." (Vidya Frazier "Sisäisen kriitikon purkaminen", 21.9.2021)
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
2.12.2021 YSTÄVYSTYMINEN LOHIKÄÄRMEEN KANSSA
Kirjoittaja hammer » 17.12.2021 20:32
YSTÄVYSTYMINEN LOHIKÄÄRMEEN KANSSA
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
2.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kipu on pähkinänsärkijä. Mietin, meneekö se nyt pois, kun se on avannut syvemmän sydänyhteyden. On kuin läpinäkymätön ja harmaa kivi olisi paiskattu toiseen kiveen, mikä halkaisee sen ja paljastaa mitä upeimman kirkkaan kristallivalon.
Ametistiklusterin, minun pitäisi ajatella. Syvä violetti, kuninkaallinen väri ja uskoakseni lohikäärmeiden suosikkiväri.
*****
En ole koskaan pyrkinyt "rakastamaan itseäni". Miten itsekästä ja egoistista se olisi. En uskaltaisi koskaan laittaa sitä kärkeen tehtävälistallani. Olemislistallani.
Miten valitettavaa, että olen uskonut tuon petollisen näkökulman suurimman osan elämästäni.
Meitä kannustetaan – tai minua todellakin kannustettiin – etsimään palkkioita saavutuksistamme. Se että "on rakastava", olisi liian tavoitteetonta saadakseen palkkion. En syytä vanhempiamme – olen varma, että he vain toistivat samaa, miten heidät oli kasvatettu.
Vuosikymmeniä myöhemmin elän sen vääjäämätöntä tulosta, etten ole oppinut aivan perusperiaatetta, henkistä rauhaa. On niin vaikeaa rakastaa itseäni, että minun täytyy kouluttaa itseäni siinä, miten se tehdään, vakuutettuani ensin itselleni, ettei minun pitäisi vaivautua tuohon ponnistukseen.
*****
Sanoissa on voimaa. Sanat joilla on parantava aikomus, voivat oletettavasti luoda uusia hermoratoja. Uskon, että kykenemme ohjelmoimaan kehomme uudelleen energia- ja solutasolla täydelliseen hyvinvointiin.
"Rakastan itseäni, hyväksyn itseni" -lauseiden toistaminen kenties käynnistää juuri tuollaisen uudelleenohjelmoinnin. Tunnen kehossa välittömän muutoksen rauhallisuuteen joka kerta, kun sanon nuo sanat. Se tuntuu tyynnyttävältä rukoukselta, joka toimitetaan jumalalle, jonka tiedän kuuntelevan.
Se kaikki kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mille taputan käsiäni. Olen kokeillut niin monia ohjelmia ja menetelmiä, jotka ovat onnistuneet vain osittain (jos lainkaan), että palaaminen yksinkertaisimpaan mahdolliseen toimintaan vetoaa kovasti.
En tunne vastustavani affirmaation sanomista yhtään, vaikka olen haluton ryhtymään koko "Paranna elämäsi" -ohjelmaan. Se merkitsee, etten kokeile sitä juuri nyt. Se aika on ohi, jolloin minun täytyy määrittää muutostarpeeni vastustusmäärän perustella. Tri Peebles antoi usein ehdotuksia, joita seurasi: "Jos se tuntuu kotitehtävältä, älä tee sitä. Tee vain sellaista, mikä tuo sinulle iloa."
Kun toistan hiljaa tai ääneen: "Rakastan itseäni, hyväksyn itseni" tuntuu siltä, kuin halaisin itseäni. Aloin juuri muuttaa sitä sanomalla: "Olen avoin vastaanottamaan parasta ja korkeinta hyvääni."
Pyyhin myös pölyt "Superlataa affirmaatiosi" -itsehypnoosikäsikirjoituksesta.* Onhan näytetty toteen, että alitajunnan täytyy olla mukana, kun haluamme muuttaa jotain ja alitajunta on itse asiassa ainoa paikka, josta voimme vaikuttaa aitoon ja kestävään muutokseen. Hypnoosi/itsehypnoosi tarjoaa luotettavan tavan päästä käsiksi alitajuiseen mieleen ja värvätä se pyrkimyksiimme.
Tiedän jo, että se toimii minulla. Tein kaksi tavoitteenasetantakäsikirjoitusta 10 vuotta sitten. Toinen oli saada valmiiksi editointikurssin kaikki tehtävät, ja toinen oli tietty paino tiettyyn päivämäärään mennessä.
Suoritin tuon kurssin helposti, ja vaikka unohdin kokonaan tehneeni tuon käsikirjoituksen, useiden kuukausien päästä, määrittelemäni päivämäärän paikkeilla oivalsin, että olin vajaan kilon päässä siitä, minkä painoinen sanoin haluavani olla.
*****
Jonkin pikkutarkasti kuvatun ohjelman tunnollinen noudattaminen, kuten "Paranna elämäsi", tuntuu kotitehtävältä. Ei niin, että ajattelen olevani liian edistynyt tarvitakseni jotain ohjelmaa – ei vain tässä, ei nyt, eikä kirjoitettuna musteella joksikin asiaksi, mitä minun täytyy tehdä, ei koskaan. Jokin lyhyt, yksinkertainen ja sydänkeskeinen, kuten affirmaation toistaminen, tuntuu jokseenkin oikealta.
Kenties olen viisastumassa tarpeeksi tehdäkseni sen, mitä sydämeni pyytää. Ja viisaudessaan sydämeni on myös halukas ystävystymään kipulohikäärmeen kanssa ja selvittämään, mitä se yrittää oikeasti kertoa minulle. Ehkä se halusi vain kuiskata: "Rakasta itseäsi", mutta ollessaan lohikäärme, nuo sanat tulivat liekkeinä, jotka tunsin kipuna.
Meillä kaikilla näyttää olevan lohikäärmeitä: hylkääminen, rakkaus jota annetaan mutta johon ei vastata, ei-haluttu yksinäisyys kun näyttää siltä, että kaikilla muilla on tiivis perhe. Tämä viimeksi mainittu putkahtaa usein ilkeimmin esiin pyhien aikaan, ja minusta se on vaikein purkaa, kun se vaatii "muita" olemaan konkreettisesti siinä meitä varten.
Minun tämänhetkinen hirviölohikäärmeeni näyttäytyy kipuna. Näen, että pystyn maanittelemaan sen pelätystä vastustajasta puolestapuhujaksi ja liittolaiseksi. Annan sille ihanan ametistiklusterin tervetuliaislahjana.
Kenties tuolla lohikäärmeellä on timantti tai pari minulle. Jos on, en torjuisi niitä, vaan laittaisin aarrearkkuuni ja vannoisin juhlallisesti suojelevani sen arvokasta sisältöä elämäni loppuun saakka.
____________________
*Käsikirjoitus on Forbes Robbins Blairin kirjasta Instant Self-Hypnosis: How to Hypnotize Youself with Your Eyes Open. ForbesRobbinsBlair.com-sivulta: "Hypnoosi ei ole yleislääke; se on työkalu, jota voidaan käyttää moniin haasteiin ja tavoitteisiin. Joskus se voi yksinään auttaa sinua saamaan, mitä haluat. Toisilla kerroilla sen toimii muiden apu- tai terapiamuotojen rinnalla. Se voi useimmiten auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi nopeammin ja helpommin."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
2.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Kipu on pähkinänsärkijä. Mietin, meneekö se nyt pois, kun se on avannut syvemmän sydänyhteyden. On kuin läpinäkymätön ja harmaa kivi olisi paiskattu toiseen kiveen, mikä halkaisee sen ja paljastaa mitä upeimman kirkkaan kristallivalon.
Ametistiklusterin, minun pitäisi ajatella. Syvä violetti, kuninkaallinen väri ja uskoakseni lohikäärmeiden suosikkiväri.
*****
En ole koskaan pyrkinyt "rakastamaan itseäni". Miten itsekästä ja egoistista se olisi. En uskaltaisi koskaan laittaa sitä kärkeen tehtävälistallani. Olemislistallani.
Miten valitettavaa, että olen uskonut tuon petollisen näkökulman suurimman osan elämästäni.
Meitä kannustetaan – tai minua todellakin kannustettiin – etsimään palkkioita saavutuksistamme. Se että "on rakastava", olisi liian tavoitteetonta saadakseen palkkion. En syytä vanhempiamme – olen varma, että he vain toistivat samaa, miten heidät oli kasvatettu.
Vuosikymmeniä myöhemmin elän sen vääjäämätöntä tulosta, etten ole oppinut aivan perusperiaatetta, henkistä rauhaa. On niin vaikeaa rakastaa itseäni, että minun täytyy kouluttaa itseäni siinä, miten se tehdään, vakuutettuani ensin itselleni, ettei minun pitäisi vaivautua tuohon ponnistukseen.
*****
Sanoissa on voimaa. Sanat joilla on parantava aikomus, voivat oletettavasti luoda uusia hermoratoja. Uskon, että kykenemme ohjelmoimaan kehomme uudelleen energia- ja solutasolla täydelliseen hyvinvointiin.
"Rakastan itseäni, hyväksyn itseni" -lauseiden toistaminen kenties käynnistää juuri tuollaisen uudelleenohjelmoinnin. Tunnen kehossa välittömän muutoksen rauhallisuuteen joka kerta, kun sanon nuo sanat. Se tuntuu tyynnyttävältä rukoukselta, joka toimitetaan jumalalle, jonka tiedän kuuntelevan.
Se kaikki kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, mille taputan käsiäni. Olen kokeillut niin monia ohjelmia ja menetelmiä, jotka ovat onnistuneet vain osittain (jos lainkaan), että palaaminen yksinkertaisimpaan mahdolliseen toimintaan vetoaa kovasti.
En tunne vastustavani affirmaation sanomista yhtään, vaikka olen haluton ryhtymään koko "Paranna elämäsi" -ohjelmaan. Se merkitsee, etten kokeile sitä juuri nyt. Se aika on ohi, jolloin minun täytyy määrittää muutostarpeeni vastustusmäärän perustella. Tri Peebles antoi usein ehdotuksia, joita seurasi: "Jos se tuntuu kotitehtävältä, älä tee sitä. Tee vain sellaista, mikä tuo sinulle iloa."
Kun toistan hiljaa tai ääneen: "Rakastan itseäni, hyväksyn itseni" tuntuu siltä, kuin halaisin itseäni. Aloin juuri muuttaa sitä sanomalla: "Olen avoin vastaanottamaan parasta ja korkeinta hyvääni."
Pyyhin myös pölyt "Superlataa affirmaatiosi" -itsehypnoosikäsikirjoituksesta.* Onhan näytetty toteen, että alitajunnan täytyy olla mukana, kun haluamme muuttaa jotain ja alitajunta on itse asiassa ainoa paikka, josta voimme vaikuttaa aitoon ja kestävään muutokseen. Hypnoosi/itsehypnoosi tarjoaa luotettavan tavan päästä käsiksi alitajuiseen mieleen ja värvätä se pyrkimyksiimme.
Tiedän jo, että se toimii minulla. Tein kaksi tavoitteenasetantakäsikirjoitusta 10 vuotta sitten. Toinen oli saada valmiiksi editointikurssin kaikki tehtävät, ja toinen oli tietty paino tiettyyn päivämäärään mennessä.
Suoritin tuon kurssin helposti, ja vaikka unohdin kokonaan tehneeni tuon käsikirjoituksen, useiden kuukausien päästä, määrittelemäni päivämäärän paikkeilla oivalsin, että olin vajaan kilon päässä siitä, minkä painoinen sanoin haluavani olla.
*****
Jonkin pikkutarkasti kuvatun ohjelman tunnollinen noudattaminen, kuten "Paranna elämäsi", tuntuu kotitehtävältä. Ei niin, että ajattelen olevani liian edistynyt tarvitakseni jotain ohjelmaa – ei vain tässä, ei nyt, eikä kirjoitettuna musteella joksikin asiaksi, mitä minun täytyy tehdä, ei koskaan. Jokin lyhyt, yksinkertainen ja sydänkeskeinen, kuten affirmaation toistaminen, tuntuu jokseenkin oikealta.
Kenties olen viisastumassa tarpeeksi tehdäkseni sen, mitä sydämeni pyytää. Ja viisaudessaan sydämeni on myös halukas ystävystymään kipulohikäärmeen kanssa ja selvittämään, mitä se yrittää oikeasti kertoa minulle. Ehkä se halusi vain kuiskata: "Rakasta itseäsi", mutta ollessaan lohikäärme, nuo sanat tulivat liekkeinä, jotka tunsin kipuna.
Meillä kaikilla näyttää olevan lohikäärmeitä: hylkääminen, rakkaus jota annetaan mutta johon ei vastata, ei-haluttu yksinäisyys kun näyttää siltä, että kaikilla muilla on tiivis perhe. Tämä viimeksi mainittu putkahtaa usein ilkeimmin esiin pyhien aikaan, ja minusta se on vaikein purkaa, kun se vaatii "muita" olemaan konkreettisesti siinä meitä varten.
Minun tämänhetkinen hirviölohikäärmeeni näyttäytyy kipuna. Näen, että pystyn maanittelemaan sen pelätystä vastustajasta puolestapuhujaksi ja liittolaiseksi. Annan sille ihanan ametistiklusterin tervetuliaislahjana.
Kenties tuolla lohikäärmeellä on timantti tai pari minulle. Jos on, en torjuisi niitä, vaan laittaisin aarrearkkuuni ja vannoisin juhlallisesti suojelevani sen arvokasta sisältöä elämäni loppuun saakka.
____________________
*Käsikirjoitus on Forbes Robbins Blairin kirjasta Instant Self-Hypnosis: How to Hypnotize Youself with Your Eyes Open. ForbesRobbinsBlair.com-sivulta: "Hypnoosi ei ole yleislääke; se on työkalu, jota voidaan käyttää moniin haasteiin ja tavoitteisiin. Joskus se voi yksinään auttaa sinua saamaan, mitä haluat. Toisilla kerroilla sen toimii muiden apu- tai terapiamuotojen rinnalla. Se voi useimmiten auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi nopeammin ja helpommin."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
9.12.2021 VAPAAEHTOISET SILMÄLAPUT
Kirjoittaja hammer » 23.12.2021 17:54
VAPAAEHTOISET SILMÄLAPUT
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
9.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Halu kirjoittaa ei ole sama asia, kuin että on jotain sanottavaa.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa elämästäni melkein joka päivä siitä lähtien, kun olin 17-vuotias. Pidän tätä henkilökohtaisena sopimuksena tutkia ja yhdistyä sieluun sekä tapana muistaa, kuka, mitä ja milloin.
Sen jälkeen kun aloin postata Golden Age of Gaia -sivuille helmikuussa 2021, olen kehittänyt toisen sopimuksen: julkaista kirjoituksia muiden luettavaksi, eikä pelkästään raapustaa yksityisiä jaaritteluja, jotka eivät koskaan näe päivänvaloa.
Minulle on tullut tärkeäksi kirjoittaa blogiartikkeleita säännöllisesti. Yleiseen käyttöön, jakamista varten. Niinpä silloin kun mikään ei tunnu jakamisen arvoiselta, jokin on vinossa. Yksi tapani yhdistyä ihmisten kanssa menettää kanavansa.
Joku kutsuisi sitä kirjoittajan blokiksi – viaksi jota en ole koskaan ymmärtänyt. On aina jotain kirjoitettavaa. Mutta onko aina jotain sanomisen arvoista?
*****
Kun mutkittelemme hitaasti kuoppaiselta, kuitenkin paljastavalta näyttävän joulukuun läpi, mietin, mitä minulla vielä saattaisi olla sanottavana näistä ajoista. Jossain mielessä tuntuu hyvin turhalta kronikoida tilannetta maailmassa, joka on ilmeisesti massiivisen mullistuksen partaalla. Kaikki muuttuu, miksi jatkaa vatvomista?
Jos edustan jotenkin heräävää ihmiskuntaa, sisäistämme uutisia tai spekulaatioita vaihtoehtoisista lähteistämme, ryhdymme toimeen, joka tuntuu sopivalta omana panoksenamme heräämiseen, ja sitten …
Ja sitten, mitä? Voi tehdä vain tietyn määrän asioita siirtymiseksi eteenpäin tässä maailmojen välille pysähtyneessä hetkessä. Maailman joka oli, ja maailman joka tulee – tyhjä tila valheiden ja totuuden välissä. Näytämme nyt olevan maailmassa, joka on tulossa, mutta ei ole vielä tiukasti vakiintunut kaikkien todellisuudeksi, pelkän kaipauksen sijasta sydämissämme.
*****
Oudosti olen kiinnostuneempi penkomaan reseptilaatikoista suosikkipipareiden ohjetta, kuin etsimään kirjoitusaiheita. Mietin, indikoiko se jotain muutosta, joka on livahtanut takaovesta ja hiippaillut hiljaa jokapäiväiseen elämääni.
Kenties olen vähän kuin hevonen, jolla on vapaaehtoiset silmälaput, ja annan itseni jättää sen, mitä on ympärillä, jäädä sinne, huomaamatta ja kommentoimatta sitä. Keskittyä eteenpäin liikkumiseen, siihen mitä on suoraan edessäni – tämä askel, sitten seuraava askel.
Tällä hetkellä se merkitsee pipareita, ei maskeja eikä rokotusmääräyksiä. Loppujen lopuksi, voinhan leipoa pipareita omassa keittiössäni. Ei ole paljon, mitä voin fyysisesti tehdä noiden määräysten osalta, paitsi osallistua mielenosoituksiin, mitä en valitse.
On myös horroksessa oleva puutarhapersoonani, joka päiväunelmoi kevään vihanneslaatikoista ja idättämisestä. Vaikken ole eläessäni koskaan idättänyt.
Minulla on ollut huvina valittaa maskeista ja vaikeroida niiden ihmisten ilmiselvää tietämättömyyttä, jotka käärivät hihansa ja (lastensa hihat) ja toivottavat ne kokeelliset piikit tervetulleeksi, joiden tehokkuus- ja turvallisuusstatus hälyttää punaista.
Olenko lakannut välittämästä ihmisten murheista? Olenko nyt piittaamaton siitä, että 5-vuotiaat käyttävät maskeja leikkiessään ulkona tai vielä synkempää, jonottaessaan kiistanalaisia piikkejä?
Yhdellä sanalla, kyllä.
Minusta tuntuu, että olen venyttänyt empatiageeniäni liikaa ja minun täytyy vetää se takaisin. Kelata se sisään, valmiina otettavaksi käyttöön, kenties sitten kun sulkeutuneet mielet riuhtaistaan tuskallisesti auki.
Tai niin kuvittelen. Kuka tietää, mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä, mitä tapahtuu pian ja miten ihmiset reagoivat? Minä en todellakaan väitä tietäväni.
*****
Siinä on jotain syvällisen tyydyttävää, kun pitää huolta omasta kodista ja kotiliedestä. Tilaisuuksia kiitollisuuteen on kaikkialla. Siitä että ylipäätään on koti ja kotiliesi. Ja uuni jossa paistaa pipareita. Tuleva puutarha jossa vihannekset ja hedelmät kukoistavat.
Kenties tilaan pioneerinaisten uutiskirjeen.
En yksinkertaisesti tiedä, mitä tapahtuu tässä kuussa tai seuraavassa tai sitä seuraavassa. Useampi kommentoija on todennut, että maailmassa on ainoastaan muutama ihminen, jotka tietävät ihmiskunnan suunnitelman (ei se pimeä suunnitelma, jonka näemme tapahtuvan kaoottisesti kaikkialla ympärillämme).
Koska näyttää siltä, ettei ole mitään itua yrittää herättää ystäviä tai naapureita sille, mitä uskon tapahtuvan, tämä antaa minulle luvan pitää valikoivat silmälaput päässäni.
En sano, etten yrittäisi salakuljettaa annosta totuuttani lautasellisella kotona leivottuja pipareita. Mutta se ei olisi pääsyy sellaisen lahjan kierrättämiseen.
Pääsyy on jakaa sitä hyvyyttä, yltäkylläisyyttä ja rakkautta, joita on leivottu herkkuihin.
Rakkaus. Todellisuus jota ei voi kieltää, peittää tai määrätä pois olemasta. Kenties eleeni voisi aloittaa koko korttelin piparivaihdon, jossa ei puhuta kuolettavista pandemioista tai varmisteta, että kaikki ovat "turvassa" maskien alla. Ei kysellä rokotuspapereita ennen piparin ottamista. Vain pelottomia, ystävällisiä ihmisiä, jotka luottavat toisiinsa ja itseensä tavalla, joka on taottu melkein hengiltä monissa kolkissa ympäri maailmaa.
Aion visualisoida sen joka tapauksessa, ja kuka sanoo, ettei se voisi tapahtua ennemmin kuin myöhemmin? Pieniä ihmeitä, jotka viitoittavat tietä suuremmille. Pipari kerrallaan.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
9.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Halu kirjoittaa ei ole sama asia, kuin että on jotain sanottavaa.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa elämästäni melkein joka päivä siitä lähtien, kun olin 17-vuotias. Pidän tätä henkilökohtaisena sopimuksena tutkia ja yhdistyä sieluun sekä tapana muistaa, kuka, mitä ja milloin.
Sen jälkeen kun aloin postata Golden Age of Gaia -sivuille helmikuussa 2021, olen kehittänyt toisen sopimuksen: julkaista kirjoituksia muiden luettavaksi, eikä pelkästään raapustaa yksityisiä jaaritteluja, jotka eivät koskaan näe päivänvaloa.
Minulle on tullut tärkeäksi kirjoittaa blogiartikkeleita säännöllisesti. Yleiseen käyttöön, jakamista varten. Niinpä silloin kun mikään ei tunnu jakamisen arvoiselta, jokin on vinossa. Yksi tapani yhdistyä ihmisten kanssa menettää kanavansa.
Joku kutsuisi sitä kirjoittajan blokiksi – viaksi jota en ole koskaan ymmärtänyt. On aina jotain kirjoitettavaa. Mutta onko aina jotain sanomisen arvoista?
*****
Kun mutkittelemme hitaasti kuoppaiselta, kuitenkin paljastavalta näyttävän joulukuun läpi, mietin, mitä minulla vielä saattaisi olla sanottavana näistä ajoista. Jossain mielessä tuntuu hyvin turhalta kronikoida tilannetta maailmassa, joka on ilmeisesti massiivisen mullistuksen partaalla. Kaikki muuttuu, miksi jatkaa vatvomista?
Jos edustan jotenkin heräävää ihmiskuntaa, sisäistämme uutisia tai spekulaatioita vaihtoehtoisista lähteistämme, ryhdymme toimeen, joka tuntuu sopivalta omana panoksenamme heräämiseen, ja sitten …
Ja sitten, mitä? Voi tehdä vain tietyn määrän asioita siirtymiseksi eteenpäin tässä maailmojen välille pysähtyneessä hetkessä. Maailman joka oli, ja maailman joka tulee – tyhjä tila valheiden ja totuuden välissä. Näytämme nyt olevan maailmassa, joka on tulossa, mutta ei ole vielä tiukasti vakiintunut kaikkien todellisuudeksi, pelkän kaipauksen sijasta sydämissämme.
*****
Oudosti olen kiinnostuneempi penkomaan reseptilaatikoista suosikkipipareiden ohjetta, kuin etsimään kirjoitusaiheita. Mietin, indikoiko se jotain muutosta, joka on livahtanut takaovesta ja hiippaillut hiljaa jokapäiväiseen elämääni.
Kenties olen vähän kuin hevonen, jolla on vapaaehtoiset silmälaput, ja annan itseni jättää sen, mitä on ympärillä, jäädä sinne, huomaamatta ja kommentoimatta sitä. Keskittyä eteenpäin liikkumiseen, siihen mitä on suoraan edessäni – tämä askel, sitten seuraava askel.
Tällä hetkellä se merkitsee pipareita, ei maskeja eikä rokotusmääräyksiä. Loppujen lopuksi, voinhan leipoa pipareita omassa keittiössäni. Ei ole paljon, mitä voin fyysisesti tehdä noiden määräysten osalta, paitsi osallistua mielenosoituksiin, mitä en valitse.
On myös horroksessa oleva puutarhapersoonani, joka päiväunelmoi kevään vihanneslaatikoista ja idättämisestä. Vaikken ole eläessäni koskaan idättänyt.
Minulla on ollut huvina valittaa maskeista ja vaikeroida niiden ihmisten ilmiselvää tietämättömyyttä, jotka käärivät hihansa ja (lastensa hihat) ja toivottavat ne kokeelliset piikit tervetulleeksi, joiden tehokkuus- ja turvallisuusstatus hälyttää punaista.
Olenko lakannut välittämästä ihmisten murheista? Olenko nyt piittaamaton siitä, että 5-vuotiaat käyttävät maskeja leikkiessään ulkona tai vielä synkempää, jonottaessaan kiistanalaisia piikkejä?
Yhdellä sanalla, kyllä.
Minusta tuntuu, että olen venyttänyt empatiageeniäni liikaa ja minun täytyy vetää se takaisin. Kelata se sisään, valmiina otettavaksi käyttöön, kenties sitten kun sulkeutuneet mielet riuhtaistaan tuskallisesti auki.
Tai niin kuvittelen. Kuka tietää, mitä tapahtuu juuri tällä hetkellä, mitä tapahtuu pian ja miten ihmiset reagoivat? Minä en todellakaan väitä tietäväni.
*****
Siinä on jotain syvällisen tyydyttävää, kun pitää huolta omasta kodista ja kotiliedestä. Tilaisuuksia kiitollisuuteen on kaikkialla. Siitä että ylipäätään on koti ja kotiliesi. Ja uuni jossa paistaa pipareita. Tuleva puutarha jossa vihannekset ja hedelmät kukoistavat.
Kenties tilaan pioneerinaisten uutiskirjeen.
En yksinkertaisesti tiedä, mitä tapahtuu tässä kuussa tai seuraavassa tai sitä seuraavassa. Useampi kommentoija on todennut, että maailmassa on ainoastaan muutama ihminen, jotka tietävät ihmiskunnan suunnitelman (ei se pimeä suunnitelma, jonka näemme tapahtuvan kaoottisesti kaikkialla ympärillämme).
Koska näyttää siltä, ettei ole mitään itua yrittää herättää ystäviä tai naapureita sille, mitä uskon tapahtuvan, tämä antaa minulle luvan pitää valikoivat silmälaput päässäni.
En sano, etten yrittäisi salakuljettaa annosta totuuttani lautasellisella kotona leivottuja pipareita. Mutta se ei olisi pääsyy sellaisen lahjan kierrättämiseen.
Pääsyy on jakaa sitä hyvyyttä, yltäkylläisyyttä ja rakkautta, joita on leivottu herkkuihin.
Rakkaus. Todellisuus jota ei voi kieltää, peittää tai määrätä pois olemasta. Kenties eleeni voisi aloittaa koko korttelin piparivaihdon, jossa ei puhuta kuolettavista pandemioista tai varmisteta, että kaikki ovat "turvassa" maskien alla. Ei kysellä rokotuspapereita ennen piparin ottamista. Vain pelottomia, ystävällisiä ihmisiä, jotka luottavat toisiinsa ja itseensä tavalla, joka on taottu melkein hengiltä monissa kolkissa ympäri maailmaa.
Aion visualisoida sen joka tapauksessa, ja kuka sanoo, ettei se voisi tapahtua ennemmin kuin myöhemmin? Pieniä ihmeitä, jotka viitoittavat tietä suuremmille. Pipari kerrallaan.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
26.12.2021 UNELMIEN ALUKSET
Kirjoittaja hammer » 31.12.2021 20:16
UNELMIEN ALUKSET
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
26.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Voi, kuinka syvästi kaipaankaan olla tähdissä.
En edes tiedä, millaista se olisi tai mitä tarkkaan ottaen tarkoitan. Tiedän vain, että se on kolikon kääntöpuoli tässä elämässä, jota parhaillaan elän.
Rakastan toki Maata erittäin paljon. Rakastan ihmisiäni ja rakastan kissojani, ja ulotan tuon rakkauden ulospäin kaikkeen muuhun, niin paljon kuin voin vajavaisella, mutta vilpittömällä tavallani.
Muistan myös ulottaa tuon rakkauden sisäänpäin, ihmisitseeni joka asuu tässä kehossa ja on tämän sielun kumppani.
Tämän sielun joka tuli … mistä?
Maan päälle koteloituneen tähtilapsen pulmatilanne.
*****
Törmäsin tohtori Michael Sallan nettisivuihin monta vuotta sitten, mutten kuluttanut paljon aikaa siellä. Hänen tutkijalähestymistapansa sellaiseen, mikä näytti pintapuolisesti fantasialta, oli kiehtova, mutta vähättelin edelleen tuolloin sen paikkansapitävyyttä, että ulkopuolisia olentoja on maan päällä.
Ja olen katsellut videoita ja lukenut monia kirjoja, joissa yksilöt kertovat kokeneensa kontaktin muukalaisrotuihin. Mutta katsoin vuosien ajan myös näitä tarinoita vähän kyynisesti.
Skeptisyyttä syötetään meille syntymästä saakka. Se pysyy tiukasti useimmissa meistä siihen saakka, kun jätämme lapsuuden ja pääsemme puoli-itsenäisyyteen ja sitten täyteen aikuisuuteen.
Ja jos siihen mennessä ilmaisemme tuollaisia uskomuksia, saamme osaksemme pilkkaa tai kritisointia muilta, joiden mieli on edelleen skeptinen.
Oli ok nauttia vähän päiväunelmoinnista ja katsella fantasiatarinoita, kuten Star Trek. Mutta vain hullut tai rohkeat julistaisivat urheasti: "Tämä ei ole fiktiota. Tämä on totta."
*****
Olen saavuttanut kohdan, jossa olen enimmäkseen kiinnostunut katselemaan, lukemaan ja kuuntelemaan noita hulluja ja rohkeita.
Törmäsin Alex Collieriin ensimmäisen kerran vasta muutama viikko sitten videolla, joka oli postattu Cosmic Newsiin. En tiennyt, kuka hän oli, mutta video oli tehty Laura Eisenhowerin ja David Nino Rodriuezin kanssa, joista kummastakin pidän. 1)
Ensihetkestä jolloin Alex alkoi puhua arkipäiväisellä ja vaatimattomalla tavallaan, olin lumoutunut. Uskoin joka sanan, jonka hän sanoi. Liikutuin kyyneliin ja se oli kiehtovaa, kohottava …
Kaukana muutaman vuoden takaisesta skeptisyydestäni.
Olen katsellut vain yhden muun Alex Collierin videon (https://goldenageofgaia.com/2021/12/26/ ... opolitics/), jonka kirjoitin osittain puhtaaksi. Jälleen kerran: lumoavaa, uskottavaa, kohottavaa ja kiehtovaa.
Tämä mies väittää olevansa andromedalaisten kaveri. Onko siitä todisteita? Onko hänellä artefakteja noista vierailuista aluksilla? Voiko hän jakaa valokuvia kanssamme iPhonestaan, hämäriä selfieitä joissa on selkeitä varjosiluetteja kummallakin puolella?
Todisteet olisivat tietysti sokerikuorrutusta kakun päällä, mutta mielikuvitukseni on erittäin tyytyväinen jo täyteläiseen, kuorruttamattomaan suklaatorttuun.
*****
Mietin, voimmeko olla Maan ja taivaan kaksoisasujia. Jos taivas on tähdissä tässä tulkinnassa, se olisi sydämeni rakkain toive.
Minulla ei ole aavistustakaan, miten tämä fantastinen uroteko suunnitellaan. Ai niin, tosiaankin, kenties nukkuessani ja nähdessäni unta matkustan jossain astraali- tai eetteriversiossani ja ohjaan unelmien aluksia.
Kenties tämä ilmaisee sopimatonta ahneutta, mutta se ei vain riitä minulle.
Kokemukset joista raportoivat Laura Eisenhowerin ja Alex Collierin kaltaiset kontaktoijat, kertovat, että sellaisia asioita tosiaan tapahtuu. On varmaan satoja tai tuhansia ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia, mutta nuo muistot on pyyhitty pois, tai jos he muistavat, heidän maallinen itsensä ei usko niitä.
Tämä kaipaus siihen, mikä varmasti olisi jälleentapaaminen galaktisen perheen kanssa, on elämäni pinnassa – itsepintainen päällyste jotka kulkee nyt kaikkialle mukanani.
Ensimmäinen muistikuvani hetkestä, jolloin kaipasin koko keholla, koko sielulla jotain, on varhaislapsuudesta: halusin hevosen. Olin yksi noista hevoshulluista tytöistä, joille suopeat aikuiset "tsot-tsottelivat": "Ei kulta, meillä ei ole varaa siihen … Kuka pitäisi huolta siitä … Haluat sitä nyt, mutta ensi vuonna olet jo unohtanut sen kokonaan."
Siinä, miten kohtelen tähti-itseni kaipausta, on samanlainen itsepintainen elementti. Et edes tiedä, onko se totta. Nuo kontaktoijat luultavasti vain kuvittelevat kaiken.
Siihen saakka kunnes jotain tapahtuu meille – henkilökohtaisesti, reaalielämässämme, fyysisessä kehossamme ja valvetietoisuudessamme – se ei tunnu oikein todelta.
*****
Missä ovat unelmieni alukset? Kenties odotan jotain ulkoista laukaisinta, jota ilman kaipaukseni ei ole tehokkaampi kuin itikka, joka heittäytyy kuistin lamppua vasten. Se ei ainoastaan ole saavuttamatta tuota valoa, joka on ohuen lasin sisällä, vaan se myös hakkaa itsensä kuoliaaksi yrittäessään sitä.
Tulee varmaan aika, jolloin tuo valo virtaa vapaasti kaikille, jotka ovat valmiita vastaanottamaan sen. Kenties heinäkuussa 2022, jolloin Cygnus Alfa -supernovan valo (suom. huom. Cygnus on Joutsenen tähdistö) saavuttaa meidät, kuten Alex kuvasi. 2)
Niistä ihmisistä huolimatta jotka vakuuttavat, että kaikki mitä tarvitsemme, on jo sisällä, voin olla vain varma, että joitain asioita täytyy tehdä puolestamme, koska ne ovat ulottumattomissamme.
Kuin Michelangelon kuuluisassa maalauksessa, kaksi kättä kurkottaa toisiaan kohti, ja kun ne koskettavat, taivas on yhtäkkiä kirkas ja todellinen.
Ja sitä odotellessa, jos minulla on vain unelmointi, niin sitten unelmoin.
________________________
1) Video, Alex Collier, Laura Eisenhower ja Nino Rodriuez (https://www.cosmicnews.org/2021/12/09/a ... iuez-live/)
Tarot by Janinen tulkinta videolla (https://www.cosmicnews.org/2021/12/20/t ... x-collier/)
2) "Joskus ensi vuoden heinäkuun kolmen ensimmäisen viikon aikana, meihin osuu valo tuosta supernovasta Cygnus Alfasta, joka räjähti 1600-luvun alkupuolella."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
26.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Voi, kuinka syvästi kaipaankaan olla tähdissä.
En edes tiedä, millaista se olisi tai mitä tarkkaan ottaen tarkoitan. Tiedän vain, että se on kolikon kääntöpuoli tässä elämässä, jota parhaillaan elän.
Rakastan toki Maata erittäin paljon. Rakastan ihmisiäni ja rakastan kissojani, ja ulotan tuon rakkauden ulospäin kaikkeen muuhun, niin paljon kuin voin vajavaisella, mutta vilpittömällä tavallani.
Muistan myös ulottaa tuon rakkauden sisäänpäin, ihmisitseeni joka asuu tässä kehossa ja on tämän sielun kumppani.
Tämän sielun joka tuli … mistä?
Maan päälle koteloituneen tähtilapsen pulmatilanne.
*****
Törmäsin tohtori Michael Sallan nettisivuihin monta vuotta sitten, mutten kuluttanut paljon aikaa siellä. Hänen tutkijalähestymistapansa sellaiseen, mikä näytti pintapuolisesti fantasialta, oli kiehtova, mutta vähättelin edelleen tuolloin sen paikkansapitävyyttä, että ulkopuolisia olentoja on maan päällä.
Ja olen katsellut videoita ja lukenut monia kirjoja, joissa yksilöt kertovat kokeneensa kontaktin muukalaisrotuihin. Mutta katsoin vuosien ajan myös näitä tarinoita vähän kyynisesti.
Skeptisyyttä syötetään meille syntymästä saakka. Se pysyy tiukasti useimmissa meistä siihen saakka, kun jätämme lapsuuden ja pääsemme puoli-itsenäisyyteen ja sitten täyteen aikuisuuteen.
Ja jos siihen mennessä ilmaisemme tuollaisia uskomuksia, saamme osaksemme pilkkaa tai kritisointia muilta, joiden mieli on edelleen skeptinen.
Oli ok nauttia vähän päiväunelmoinnista ja katsella fantasiatarinoita, kuten Star Trek. Mutta vain hullut tai rohkeat julistaisivat urheasti: "Tämä ei ole fiktiota. Tämä on totta."
*****
Olen saavuttanut kohdan, jossa olen enimmäkseen kiinnostunut katselemaan, lukemaan ja kuuntelemaan noita hulluja ja rohkeita.
Törmäsin Alex Collieriin ensimmäisen kerran vasta muutama viikko sitten videolla, joka oli postattu Cosmic Newsiin. En tiennyt, kuka hän oli, mutta video oli tehty Laura Eisenhowerin ja David Nino Rodriuezin kanssa, joista kummastakin pidän. 1)
Ensihetkestä jolloin Alex alkoi puhua arkipäiväisellä ja vaatimattomalla tavallaan, olin lumoutunut. Uskoin joka sanan, jonka hän sanoi. Liikutuin kyyneliin ja se oli kiehtovaa, kohottava …
Kaukana muutaman vuoden takaisesta skeptisyydestäni.
Olen katsellut vain yhden muun Alex Collierin videon (https://goldenageofgaia.com/2021/12/26/ ... opolitics/), jonka kirjoitin osittain puhtaaksi. Jälleen kerran: lumoavaa, uskottavaa, kohottavaa ja kiehtovaa.
Tämä mies väittää olevansa andromedalaisten kaveri. Onko siitä todisteita? Onko hänellä artefakteja noista vierailuista aluksilla? Voiko hän jakaa valokuvia kanssamme iPhonestaan, hämäriä selfieitä joissa on selkeitä varjosiluetteja kummallakin puolella?
Todisteet olisivat tietysti sokerikuorrutusta kakun päällä, mutta mielikuvitukseni on erittäin tyytyväinen jo täyteläiseen, kuorruttamattomaan suklaatorttuun.
*****
Mietin, voimmeko olla Maan ja taivaan kaksoisasujia. Jos taivas on tähdissä tässä tulkinnassa, se olisi sydämeni rakkain toive.
Minulla ei ole aavistustakaan, miten tämä fantastinen uroteko suunnitellaan. Ai niin, tosiaankin, kenties nukkuessani ja nähdessäni unta matkustan jossain astraali- tai eetteriversiossani ja ohjaan unelmien aluksia.
Kenties tämä ilmaisee sopimatonta ahneutta, mutta se ei vain riitä minulle.
Kokemukset joista raportoivat Laura Eisenhowerin ja Alex Collierin kaltaiset kontaktoijat, kertovat, että sellaisia asioita tosiaan tapahtuu. On varmaan satoja tai tuhansia ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia, mutta nuo muistot on pyyhitty pois, tai jos he muistavat, heidän maallinen itsensä ei usko niitä.
Tämä kaipaus siihen, mikä varmasti olisi jälleentapaaminen galaktisen perheen kanssa, on elämäni pinnassa – itsepintainen päällyste jotka kulkee nyt kaikkialle mukanani.
Ensimmäinen muistikuvani hetkestä, jolloin kaipasin koko keholla, koko sielulla jotain, on varhaislapsuudesta: halusin hevosen. Olin yksi noista hevoshulluista tytöistä, joille suopeat aikuiset "tsot-tsottelivat": "Ei kulta, meillä ei ole varaa siihen … Kuka pitäisi huolta siitä … Haluat sitä nyt, mutta ensi vuonna olet jo unohtanut sen kokonaan."
Siinä, miten kohtelen tähti-itseni kaipausta, on samanlainen itsepintainen elementti. Et edes tiedä, onko se totta. Nuo kontaktoijat luultavasti vain kuvittelevat kaiken.
Siihen saakka kunnes jotain tapahtuu meille – henkilökohtaisesti, reaalielämässämme, fyysisessä kehossamme ja valvetietoisuudessamme – se ei tunnu oikein todelta.
*****
Missä ovat unelmieni alukset? Kenties odotan jotain ulkoista laukaisinta, jota ilman kaipaukseni ei ole tehokkaampi kuin itikka, joka heittäytyy kuistin lamppua vasten. Se ei ainoastaan ole saavuttamatta tuota valoa, joka on ohuen lasin sisällä, vaan se myös hakkaa itsensä kuoliaaksi yrittäessään sitä.
Tulee varmaan aika, jolloin tuo valo virtaa vapaasti kaikille, jotka ovat valmiita vastaanottamaan sen. Kenties heinäkuussa 2022, jolloin Cygnus Alfa -supernovan valo (suom. huom. Cygnus on Joutsenen tähdistö) saavuttaa meidät, kuten Alex kuvasi. 2)
Niistä ihmisistä huolimatta jotka vakuuttavat, että kaikki mitä tarvitsemme, on jo sisällä, voin olla vain varma, että joitain asioita täytyy tehdä puolestamme, koska ne ovat ulottumattomissamme.
Kuin Michelangelon kuuluisassa maalauksessa, kaksi kättä kurkottaa toisiaan kohti, ja kun ne koskettavat, taivas on yhtäkkiä kirkas ja todellinen.
Ja sitä odotellessa, jos minulla on vain unelmointi, niin sitten unelmoin.
________________________
1) Video, Alex Collier, Laura Eisenhower ja Nino Rodriuez (https://www.cosmicnews.org/2021/12/09/a ... iuez-live/)
Tarot by Janinen tulkinta videolla (https://www.cosmicnews.org/2021/12/20/t ... x-collier/)
2) "Joskus ensi vuoden heinäkuun kolmen ensimmäisen viikon aikana, meihin osuu valo tuosta supernovasta Cygnus Alfasta, joka räjähti 1600-luvun alkupuolella."
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
27.12.2021 SILTA IKUISUUTEEN
Kirjoittaja hammer » 05.01.2022 22:48
SILTA IKUISUUTEEN
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
27.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tuntuu, kuin roikkuisi ilmassa. Odottaisi sillalla.
Näen mielessäni riippusillan hyvin leveän rotkon yli. Se on sellainen huojuva sademetsätyyppinen silta, joka on tehty köydestä ja puunoksista, joissa on edelleen kaarnaa, ja ne on sidottu tiiviisti yhteen ja ne pysyvät paikoillaan lähinnä pyhällä hengellä.
Tuntuu siltä, että tässä kohtaa olemme. Ihmiskunta jonossa tämän sillan toisessa päässä. Rotko on syvä, ulottuen ikuisuuteen saakka. Ja mikä odottaa tuon sillan toisessa päässä?
Sillalle pääsy on estetty. Ylityksen vartija pitää kiinni köydestä, joka on paksua kuin valtamerilaivan ankkuriköysi, ja se on sisäänkäynnin edessä. Kuin portsari maailman valikoivimmassa yökerhossa, portinvartija katsoo ylimielisesti nenänvartaan pitkin ja pitää köydenpään lukkoa toisessa kädessään, valmiina avaamaan sen ja heittämään tuon esteen sivuun. Valmiina sallimaan ryntäyksen.
Tuo silta tuntuu edustavan tätä viikkoa. Tästä päivästä, 27.12., 31.12. saakka.
*****
Meitä kannustetaan herkeämättä olemaan korostamatta päivämääriä. Jos olemme tarpeeksi uhkarohkea tehdäksemme ennustuksia ja liittääksemme ne tiettyyn päivämäärään, saatamme päätyä roikkumaan ilmaan, eivätkä todisteet tapahtumista tue meitä.
Kuitenkin monet vaihtoehtoyhteisössä tekevät jonkinlaista päivämääräennustamista. Miten voisi olla toisin? Haluamme tunnustaa sen tai emme, ihmiset on suljettu aikahavaintoon. Epäilemättä myös syrjäiset heimot syvimmissä sademetsissä, joita länsimaiset käsitykset eivät ole koskettaneet, ovat päivien ja öiden rajaamassa laatikossa, lukemattomien minuuttien vyöryessä menneisyydestä nykyisyyteen ja sitten tulevaisuuteen.
Mitä voisimme tehdä muuta, kuin ennustaa, odottaa ja toivoa? Miten tavalliset ihmiset voisivat koskaan täysin irrottaa unelmansa ja kaipauksensa ajankulusta, joka pitää meidät kaikki sisällään?
*****
Minulla on odotuksia tietyistä päivämääristä. Myönnän sen! Olen aikaan sidottu ihminen. Kun kuulen, että asioita tapahtuu "ennen tammikuuta" (ja jatkuen tammikuuhun), mielessäni se merkitsee nyt. Ja sitä seuraa hyvin pian. 1)
Ei "hyvin pian" galaktisten näkemällä tavalla, jotka eivät ajoita asioita ihmisajassa (tai ilmeisesti eivät hahmota sitä yhtään meidän tavallamme), vaan nyt ja hyvin pian sen kalenterin mukaan, jota monet länsimaisessa kulttuurissa katsovat säännöllisesti.
Siis miten vietän nämä minuutit ja tunnit? Istuskelu odottamassa, katsellen sadetta raidallisten ikkunoiden läpi ja huokaisten syvään, ei ole kamalan houkuttelevaa. Pieni puuhailu tuntuu paremmalta. Järjestää papereita. Karsia ylimääräiset tavarat taas yhdeltä hyllyltä ja laittaa ne kierrätysliikkeen keräyslaatikkoon.
Toiminnan lomassa aivoni raksuttavat, koskaan oikein rentoutumatta. Onko tänään se päivä? Tapahtuuko juuri tällä hetkellä, jossain päin maailmaa, jotain, mikä räjäyttää ruutitynnyrin taivaan tuuliin?
Covid-määräykset poistuvat, ajattelen. Heippa, USA:n laiton hallinto. Totuus kaikesta paljastuu.
Jos ajattelemme kaikki sitä yhteistuumin, kenties voimme saada sen tapahtumaan.
*****
Mietin, onko tämän poikkeuksellisen pitkäpiimäisen prosessin, jonka pitäisi kertoman mukaan herättää ihmiset, tarkoitus ollut osittain terävöittää niitä, jotka pitävät itseään heränneenä ja tietoisena. Jokin kosminen takoja testaa terämme lujuutta, tunnustelee reunaa/terää mietteliäänä ja harkiten. Lisää oppitunteja kärsivällisyydessä ja sinnikkyydessä? Lisää muistutuksia siitä, että sallitaan kaikkien tulla mukaan omana suloisena aikanaan, tai sitten olla tulematta?
Epäilen sitä, että etenemisjärjestyksemme tulevaisuuteen määräytyisi jollain ihmiskeinolla tai -ohjeistuksella. Todennäköisemmin se on jokaisessa ihmissielussa, kun se lähestyy siltaa ikuisuuteen.
Uskon … itsevarmasti, mutta toivottavasti ei ylimielisesti … että olen melko lähellä tuota lähtöporttia. Voin nähdä sen, jos siristän silmiäni vähän, ja vielä paremmin, jos otan taskulamppuni ja säädän sen kirkkaimmalle.
En näytä valoa rotkoon. Minua ei kiinnosta nähdä tuota kuilua – se ei ole minun toimialaani. En tiedä, miten tiedän tämän, mutta tiedän.
Ei. Tehtäväni on katsoa eteenpäin. Katsoa sillan toiseen päähän. Koska en pysty oikeasti näkemään tuota kaukaista jyrkännettä, minun täytyy kuvitella se, kanssaluoda todellisuus toiselle puolelle.
Maailman sydämenlyönnin moottori ajaa meidät tämän sillan yli, sinne minne olemme menossa, jättäen taakse sen, missä olimme – sitä ei kaivata eikä mahdollisesti muisteta, paitsi tämän kaltaisissa sähköisissä opuksissa.
Unohtaisin hyvin tyytyväisenä ajankulun, sitten kun olen jossain, missä aikaa ei ole. Voi, miten hymyilen ja huokaisen (onnellisesti!) kuvitellessani sen.
____________________
1) Katso esimerkiksi Sending Ravens with Tarot by Janine -kanavan video "Tarot by Janine shares the latest videos she's been watching and a Phil tidbit" 26.12.2021 (https://www.youtube.com/channel/UCO0znt ... uwz5fOuJIQ). Hän mainitsee ujostelematta uskovansa, että joulukuun tapahtumat ovat käynnissä – onhan vielä viikko aikaa – ja huomauttaa, että meno on hurjaa tammikuussa 2022.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Kirjoittanut Catherine Viel (goldenageofgaia.com)
27.12.2021
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Tuntuu, kuin roikkuisi ilmassa. Odottaisi sillalla.
Näen mielessäni riippusillan hyvin leveän rotkon yli. Se on sellainen huojuva sademetsätyyppinen silta, joka on tehty köydestä ja puunoksista, joissa on edelleen kaarnaa, ja ne on sidottu tiiviisti yhteen ja ne pysyvät paikoillaan lähinnä pyhällä hengellä.
Tuntuu siltä, että tässä kohtaa olemme. Ihmiskunta jonossa tämän sillan toisessa päässä. Rotko on syvä, ulottuen ikuisuuteen saakka. Ja mikä odottaa tuon sillan toisessa päässä?
Sillalle pääsy on estetty. Ylityksen vartija pitää kiinni köydestä, joka on paksua kuin valtamerilaivan ankkuriköysi, ja se on sisäänkäynnin edessä. Kuin portsari maailman valikoivimmassa yökerhossa, portinvartija katsoo ylimielisesti nenänvartaan pitkin ja pitää köydenpään lukkoa toisessa kädessään, valmiina avaamaan sen ja heittämään tuon esteen sivuun. Valmiina sallimaan ryntäyksen.
Tuo silta tuntuu edustavan tätä viikkoa. Tästä päivästä, 27.12., 31.12. saakka.
*****
Meitä kannustetaan herkeämättä olemaan korostamatta päivämääriä. Jos olemme tarpeeksi uhkarohkea tehdäksemme ennustuksia ja liittääksemme ne tiettyyn päivämäärään, saatamme päätyä roikkumaan ilmaan, eivätkä todisteet tapahtumista tue meitä.
Kuitenkin monet vaihtoehtoyhteisössä tekevät jonkinlaista päivämääräennustamista. Miten voisi olla toisin? Haluamme tunnustaa sen tai emme, ihmiset on suljettu aikahavaintoon. Epäilemättä myös syrjäiset heimot syvimmissä sademetsissä, joita länsimaiset käsitykset eivät ole koskettaneet, ovat päivien ja öiden rajaamassa laatikossa, lukemattomien minuuttien vyöryessä menneisyydestä nykyisyyteen ja sitten tulevaisuuteen.
Mitä voisimme tehdä muuta, kuin ennustaa, odottaa ja toivoa? Miten tavalliset ihmiset voisivat koskaan täysin irrottaa unelmansa ja kaipauksensa ajankulusta, joka pitää meidät kaikki sisällään?
*****
Minulla on odotuksia tietyistä päivämääristä. Myönnän sen! Olen aikaan sidottu ihminen. Kun kuulen, että asioita tapahtuu "ennen tammikuuta" (ja jatkuen tammikuuhun), mielessäni se merkitsee nyt. Ja sitä seuraa hyvin pian. 1)
Ei "hyvin pian" galaktisten näkemällä tavalla, jotka eivät ajoita asioita ihmisajassa (tai ilmeisesti eivät hahmota sitä yhtään meidän tavallamme), vaan nyt ja hyvin pian sen kalenterin mukaan, jota monet länsimaisessa kulttuurissa katsovat säännöllisesti.
Siis miten vietän nämä minuutit ja tunnit? Istuskelu odottamassa, katsellen sadetta raidallisten ikkunoiden läpi ja huokaisten syvään, ei ole kamalan houkuttelevaa. Pieni puuhailu tuntuu paremmalta. Järjestää papereita. Karsia ylimääräiset tavarat taas yhdeltä hyllyltä ja laittaa ne kierrätysliikkeen keräyslaatikkoon.
Toiminnan lomassa aivoni raksuttavat, koskaan oikein rentoutumatta. Onko tänään se päivä? Tapahtuuko juuri tällä hetkellä, jossain päin maailmaa, jotain, mikä räjäyttää ruutitynnyrin taivaan tuuliin?
Covid-määräykset poistuvat, ajattelen. Heippa, USA:n laiton hallinto. Totuus kaikesta paljastuu.
Jos ajattelemme kaikki sitä yhteistuumin, kenties voimme saada sen tapahtumaan.
*****
Mietin, onko tämän poikkeuksellisen pitkäpiimäisen prosessin, jonka pitäisi kertoman mukaan herättää ihmiset, tarkoitus ollut osittain terävöittää niitä, jotka pitävät itseään heränneenä ja tietoisena. Jokin kosminen takoja testaa terämme lujuutta, tunnustelee reunaa/terää mietteliäänä ja harkiten. Lisää oppitunteja kärsivällisyydessä ja sinnikkyydessä? Lisää muistutuksia siitä, että sallitaan kaikkien tulla mukaan omana suloisena aikanaan, tai sitten olla tulematta?
Epäilen sitä, että etenemisjärjestyksemme tulevaisuuteen määräytyisi jollain ihmiskeinolla tai -ohjeistuksella. Todennäköisemmin se on jokaisessa ihmissielussa, kun se lähestyy siltaa ikuisuuteen.
Uskon … itsevarmasti, mutta toivottavasti ei ylimielisesti … että olen melko lähellä tuota lähtöporttia. Voin nähdä sen, jos siristän silmiäni vähän, ja vielä paremmin, jos otan taskulamppuni ja säädän sen kirkkaimmalle.
En näytä valoa rotkoon. Minua ei kiinnosta nähdä tuota kuilua – se ei ole minun toimialaani. En tiedä, miten tiedän tämän, mutta tiedän.
Ei. Tehtäväni on katsoa eteenpäin. Katsoa sillan toiseen päähän. Koska en pysty oikeasti näkemään tuota kaukaista jyrkännettä, minun täytyy kuvitella se, kanssaluoda todellisuus toiselle puolelle.
Maailman sydämenlyönnin moottori ajaa meidät tämän sillan yli, sinne minne olemme menossa, jättäen taakse sen, missä olimme – sitä ei kaivata eikä mahdollisesti muisteta, paitsi tämän kaltaisissa sähköisissä opuksissa.
Unohtaisin hyvin tyytyväisenä ajankulun, sitten kun olen jossain, missä aikaa ei ole. Voi, miten hymyilen ja huokaisen (onnellisesti!) kuvitellessani sen.
____________________
1) Katso esimerkiksi Sending Ravens with Tarot by Janine -kanavan video "Tarot by Janine shares the latest videos she's been watching and a Phil tidbit" 26.12.2021 (https://www.youtube.com/channel/UCO0znt ... uwz5fOuJIQ). Hän mainitsee ujostelematta uskovansa, että joulukuun tapahtumat ovat käynnissä – onhan vielä viikko aikaa – ja huomauttaa, että meno on hurjaa tammikuussa 2022.
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
- hammer
- Ylläpitäjä
- Viestit: 5843
- Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Paikallaolijat
Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa