Elonaalto

Henkinen foorumi
Tänään on 15.08.2018 12:52

Kaikki ajat ovat UTC + 1 tunti [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 41 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
ViestiLähetetty: 27.11.2017 13:36 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
UUSILLE AIKAJANOILLE POIKKEUKSELLISILLA JUMALAISEN VALOKEHON AKTIVOINNEILLA

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
25.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas heimo,

Olemme kokeneet massiivisia päivityksiä ja aktivointeja 10.10. saakka, jolloin astuimme uuteen ulottuvuuteen ja uudelle aikajanalle, kuten olen raportoinut. Vanha aikajana on romahtanut, emmekä voi enää palata sille. Saatatte nyt havaita, että ihmiset jotka tunsitte ennen, ovat edelleen tällä aikajanalla. He ovat sieluja, jotka jumittavat vielä 3D-matriisissa eivätkä kykene edistymään ja siirtymään pois vanhalta aikajanalta.

Jos tämä on sellainen, johon et ole ollut pitkään aikaan yhteydessä, neuvon olemaan valmis järkyttymään, kun puhut hänen kanssaan taas. Aikajanojen ero on nyt hämmästyttävä. Näet hänen nyt roikkuvan kiinni entisessä aikajanassa käsittämättä, että asiat ovat muuttuneet. Hän myös odottaa sinun olevan täsmälleen samanlainen ja samalla aikajanalla kuin hän.

Koska emme pysty siirtymään alempaan todellisuuteen, kun olemme nostaneet itsemme uudelle korkeammalle tasolle, ainoa tie ulos vanhoilta aikajanoilta on kehittää itseään. Huomaan, etteivät he edes tiedä olevansa jumissa siellä, missä he ovat tällä hetkellä. Voi olla hyvin tunteellista ja uuvuttavaa olla tekemisissä alemmassa energiassa olevan kanssa. Vaatii paljon energiaa, että kykenee menemään edes muutamaksi minuutiksi sinne, missä he ovat.

Huomaat erittäin vaikeaksi puhua heille, joten ole valmistautunut. Heillä ei ole mitään käsitystä siitä, kuka olet ja mistä puhut, kun puhut heidän kanssaan. Se tekee hyvin vaikeaksi, jos ei mahdottomaksi, puhua heidän kanssaan.

Kun muutamme muotoa näille korkeammille aikajanoille, yksi tapa miten kehitysaskeleet valokehoksi ilmentyvät, on kaikkien entisten aikajanojemme äärimmäinen parantaminen. Olemme vastuussa vain omista aikajanoistamme, emme niiden muiden aikajanoista, jotka ovat eläneet tuo aikajakson kanssamme. Jos he eivät paranna menneisyyden vanhoja aikajanojaan, he jumittavat edelleen 3D-matriisissa.

Monet meistä ovat nyt omassa kuplassamme monien muiden kanssa, jotka ovat kehittyneet tai aktiivisesti kehittävät itseään valokehoksi. Olemme muodostaneet oman hyvin suuren heimomme. Tämän heimon sisällä on heimoja. Myös perheenjäsenet joiden lähellä olemme päivittäin, saavat sen energian, jota lähetämme parantumistyömme kautta, ja he saattavat olla tietoisempia ja avoimempia halulle parantaa itsensä. Kun he parantavat itsensä, hekin parantavat menneisyytensä. Kun he parantavat menneisyytensä, he parantavat kaikki entiset aikajanansa itse.

Tämä parantuminen on tapahtunut näyttämälle meille menneisyytemme uudestaan ja uudestaan, jotta se voidaan parantaa. Sitä on tapahtunut monien vuosien saatossa vuodesta 2012 alkaen. Kun olemme parantaneet yhden aspektin ja puhdistaneet tämän energian pois kehostamme, siirrymme elämämme seuraavaan jaksoon, joka tarvitsee parantaa. Juuri kun luulemme saaneemme kaiken valmiiksi, lisää parantamista ilmestyy esiin osoittaen niihin kaikkiin pieniin yksityiskohtiin, joita meidän täytyy vielä työstää ja transformoida.

Nämä parannusepisodit tulevat universumilta varoittamatta. Teemme kiireisenä jotain päivittäisessä elämässämme ja tulemme tietoiseksi menneisyyden ongelmasta, joka oli tuskallinen ja jota ei ole käsitelty. Pystymme nyt näkemään tuon ongelman yli, syvälle siihen mitä oikeasti tapahtui. Tapahtuma-aikana emme voineet päästä tuohon informaatioon käsiksi, mutta kun siirrymme aikajanoilla, näemme selvästi, mitä tapahtui.

Kaikki menneisyyden ongelmat täytyy parantaa, ennen kuin valokehon muodostuminen voi jatkua. Tästä syystä meillä on lähtöjä ja pysähdyksiä transformaatiossamme. On aivan liikaa parannettavaa yhdelle kertaa, joten tämä täytyy levittää viikkojen, kuukausien ja vuosien varrelle.

Tämän parantamisen myötä tulee kehokipua. Joitain viimeaikaisia keho-oireita ovat olleet:
* kylmät virtaukset ylös ja alas kehoa
* syvä suru ja spontaani itkeminen – saatamme kuulla jostakusta menneisyydestämme ja itkeä vapauttaaksemme tuon suhteen parantamattoman tuskan
* ahdistus on tyypillistä myös valokeho-oireissa
* kipu selässä ja lapaluiden alla
* huimauskohtaukset
* energisyyden tunteminen ilman syytä.

Meidän täytyy hyväksyä kaikki nämä parantumisen ja transformaation aspektit, kun niitä ilmestyy. Meidän täytyy muuntaa ne löytämällä onnellinen paikkamme ja päästämällä irti näistä energioista. Meidän ei pitäisi pelätä tunteiden näyttämistä, kun niitä tulee. Jos itkettää, se täytyy vapauttaa eikä pidätellä. Kun jotain tapahtuu, ei ole parempaa aikaa vapauttaa, kuin tuossa hetkessä. Tämä hetki on aina täydellinen sen vapauttamiseen, mikä pidättelee meitä.

Valokeho muodostuu samaan aikaan, kun parantumista ja vapauttamista tapahtuu. Ne kulkevat käsi kädessä. Meidän täytyy tuntea menneisyytemme tuska, sitten vapauttaa se ja siirtyä eteenpäin, kyetäksemme oikeasti transformoitumaan valokehomuotoon, joka on meidän uusi kehomme eteenpäin siirryttäessä. Tämä uusi keho vie meidät uuteen Maahan. Tämä on myös se sama keho, johon galaktiset voivat muuttaa muotoaan tehdessään ulottuvuuksienvälistä työtään. Kun useammat siirtyvät korkeammille aikajanoille ja korkeampiin ulottuvuuksiin, he pystyvät ruumiillistamaan enemmän rakkautta, myötätuntoa, viisautta ja tietoa korkeammista ulottuvuuksista ja yhteyksistä, joita on. He pystyvät näkemään sen energian, joka on kaiken olemassa olevan tietoisuuden sisällä. Tämä on tulevaisuuttamme uudessa Maassa. Jotkut meistä ovat jo siellä.

Palvelussa ja rakkaudessa,
Diane Canfield

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
ViestiLähetetty: 17.12.2017 09:10 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
VALOKEHO MUODOSTUU SYDÄMEN KAUTTA JA AKTIVOITUU JUMALAISELLA FEMINIINISYYDELLÄ

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
11.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas heimo,

Tänä nopeutumisen aikana ihmiskehon transformoituminen valokehoksi nopeutuu myös. Valokeho muodostuu pyhän sydämen kautta. Valokehon muodostuminen alkaa sydänchakran avautumisesta. Kun se avautuu, se työskentelee avautuakseen vielä lisää päästämään enemmän rakkautta sisään, mikä sitten rakentuu ja sallii lisää valoa kehittyä sen sisälle. Kun lisää valoa tunkeutuu jumalaiseen sydämeen, kehittyy enemmän myötätuntoa kaikkia aistivia olentoja kohtaan. Tähän voidaan viitata myös jumalaisen feminiinisyyden aktivoitumisena. Jumalaista feminiinisyyttä on kaikissa olennoissa.

Jumalaisen feminiinisyyden päätoiminta tapahtuu sydämen ja sydänchakran kautta. Tämän energiakeskuksen avautuminen antaa enemmän rakkautta, myötätuntoa ja yhteyden kaikkiin asioihin, joita tapahtuu. Tämä on Lähdeyhteys luomisen kautta, koska jumalainen feminiinisyys on jumalaista tietoisuutta, joka luo ja ylläpitää elämän. Tässä pyhässä yhteydessä lepää yhteys koko universumiin ja koko todellisuuteen.

Oma sydänchakrani aktivoitui täysin 12.12.2012 psyykkisellä selvänäkökokemuksella. Kun istuin olohuoneen sohvalla, huomasin valkoisen välähdyksen tulevan ikkunan läpi. Se muuttui sitten valkoiseksi tikariksi, joka lävisti sydänkeskukseni ja avasi sen täysin. Kun se iski minuun, minulla oli uskomatonta kipua ja lysähdin kyljelleni muutamaksi minuutiksi. Yritin koota itseni virittyäkseni siihen, mitä oli juuri tapahtunut. Lyhyen ajan kuluttua kipu oli poissa ja tunsin oloni virkistyneeksi ja energisemmäksi. Korkeampien maailmojen tiimini kertoi minulle, että tämä oli jumalaisen Lähteen tikari, joka avasi sydänchakrani täysin, jotta voisin opettaa ylösnousemuksesta ja ylösnousemusprosessista. Kaikki kokemukseni ovat hyvin dramaattisia psyykkisen selvänäön kautta. Näin päätin kokea tämän elämän.

Korkean sydämen kipu on ollut tavallinen ylösnousemusoire ja epämiellyttävä tunne. Tämä on merkki sydämen laajenemisesta, tuomaan sisään lisää rakkautta ja valoa ja aloittamaan valokehon transformaatioprosessin tällä sydänchakran avautumisella.

Chakra-avautumiset

Kehon jokaisen chakran täytyy laajentua ja avautua täysin ylösnousemusprosessissa. Saatat tuntea kipua ja värähtelyä, kun chakrat avautuvat sallimaan enemmän rakkautta ja valokehoa, jokaisen energiakeskuksen DNA:n järjestämiseksi uudelleen. Kun värähtely alkaa, se voi jatkua ja jatkuu päiväkausia, kun chakrat aloittavat aktivointijaksonsa. Minulla oli tätä chakrojen värähtelyä 2011–2013. Kunkin chakran avautuessa tunsin värähtelyä, joka kesti viikkoja ja kuukausia kerrallaan. Se ei ehkä tapahdu tällä tavalla kaikilla – taas kerran, koen aina asiat dramaattisemmin ja tapahtumarikkaammin. Riippuu omasta totuustasosta ja siitä, missä kohtaa on kehityksessään ylösnousemusprosessissa, miten kokee chakra-aktivoitumiset, mutta kunkin chakran täytyy olla täysin auki valokehon muodostumiseksi. Pidä silmällä chakrakeskuksen aktivointeja korkean energian aikoina. (Värähtely joka chakrassa on edistynyt oire, joka merkitsee, että valokeho transformoituu.)

Kun jokainen chakra avautuu, sydänchakra laajenee vielä lisää, mikä päästää sisään vielä enemmän valoa ja rakkautta. Kaikki järjestelmät ovat yhteydessä sydänchakraan, koska tämä on valokehon muodostumisen perusta.

Korkeamman ulottuvuuden aktivointeja on tullut hiljattain jatkamaan valokehon rakentumista. Kun tunnet näitä, sinut kohotetaan korkeampiin autuustiloihin. Teillä jotka koette autuutta, tämä on tunne 5D–12D-olemassaolotasoista. Tuo tunne on täydellinen ykseys jumalaisen Lähteen kanssa. Näitä autuuden kokemisaikoja on nyt useammin kuin koskaan.

Jos et ole tuntenut sitä, tee työtä pitääksesi värähtelysi korkeana koko ajan. Älä kuuntele uutisia, älä osallistu politiikkaan (kaikki menee nyt jumalaisen suunnitelman mukaan, meidän ei tarvitse enää osallistua) ja pysy loitolla kaikesta valtavirtamediasta, koska se ei ole harmoniassa totuuden kanssa. Yritä irrottautua 3D-maailmasta mahdollisimman paljon – tämä auttaa värähtelysi nostamisessa.

Kun ihmislaji kehittyy valokehoksi, sillä on suurempi pääsy eläin- ja keijuvaltakuntaan, jotka ovat hiljattain kehittyneet myös seuraavalle tasolle. Olet ehkä tuntenut tämän viimeiset puoli vuotta, kuten olen puhunut siitä aiemmin artikkeleissani. Saatat nyt kyetä enemmän kuin koskaan virittymään lemmikkiisi tai eläimeen, jonka näet kuvassa. Tätä tapahtuu, kun olemme siirtyneet korkeampiin ulottuvuuksiin – näemme nyt yhteyden kaiken elämän välillä. Kun katsot lemmikkiäsi silmiin, tunnet enemmän kuin koskaan ennen. Tunnet sen erityistietoisuuden ja pakahdut tunteesta suojella sitä. Meillä on kaikilla ollut tämä tunne lemmikkiämme kohtaan, mutta ei näin paljon korkeammalla tietoisuustasolla. Eläinteni myötätuntoisena huoltajana, olen lapsuudesta saakka tiennyt, että ne ovat erityislaatuisia ja niitä pitää käsitellä varovasti. Ne ovat ehdottoman rakkauden kantajia ja opettavat sitä ihmisille tässä ulottuvuudessa.

Olet ehkä halunnut tulla myös vegaaniksi tai kasvissyöjäksi. Tätä tapahtuu spontaanisti monille, kuten olen puhunut muutamassa viime artikkelissani. Kun se tapahtuu, tiedät sen, eikä sitä voi pakottaa – joko tunnet sen tai et. Kun tämä tapahtuu, saavutetaan korkeampi tietoisuustila. Se tapahtuu lopulta kaikille.

Keijuvaltakunta on avautunut myös ja tulee nyt esiin valokehon rakentumisen myötä. Ne toimivat aktiivisesti ihmisten rinnalla. Monissa asiakassessioissani näen nyt monien asiakkaiden keijuyhteyden. On erittäin jännittävää, kun virittyessäni asiakkaisiin näen jatkuvasti keijuja ilmestyvän heidän energiakenttäänsä.

Kun valokeho rakentuu sydän chakran kautta, tämä aktivoi lisää vastaanottajan kykyä sisältää myötätuntoa, rakkautta ja valoa. Kun valo lisääntyy jokaisessa ihmisessä, tulemme lähemmäs korkeampia maailmoja, koska korkeammat maailmat ovat pelkkää valoa. Siellä ei ole pimeyttä eikä kaksinaisuutta.

Voidaksesi sisältää enemmän valoa, tee työtä poistaaksesi kaiken pimeyden olemuksestasi. Älä syleile sitä, vaan muunna se valoksi parantamalla kaikki pimeytesi ja parantamattomat aspektisi. Etsi totuutta, kun se sisältää suurimman määrän valoa, ja näin yhdistymme kaiken olevaisen Luojaan.

Valokehon kautta laajennumme viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli. Tämä laajentuminen tapahtuu totuuden, myötätunnon ja rakkauden avulla. Sydänkeskuksen, sydänchakran, kautta tämä kaikki on mahdollista. Sydänchakran kautta jumalainen feminiinisyys ilmestyy esiin transformoimaan tämän maailman uudeksi Maaksi.

Joulukuun tulevia päivämääriä – puhun näistä lisää tulevina päivinä.
Joulukuun 12. päivä: 12-12-tähtiporttiportaali
- tee työtä sydänchakran avaamiseksi tänä pyhänä päivänä ja menneisyyden haavajäänteiden parantamiseksi

Joulukuun 21. päivä: päivänseisauksen jumalainen sydänportaali
- lisää yksityiskohtia seuraa.

Palvelussa ja rakkaudessa,
Diane Canfield

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
 Viestin otsikko: 27.1.2018 PIMENNYSPORTAALI
ViestiLähetetty: 29.01.2018 18:22 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
PIMENNYSPORTAALI

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
27.1.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas heimo,

Superkuu – sininen kuu – pimennys

Superkuu – sininen kuu – pimennys tulee fyysisyyteemme ja tietoisuuteemme 31.1. klo 5.51 EST. Kun tämä eeppinen tapahtuma lähestyy, meidän täytyy olla valmistautunut, koska muutaman viime viikon energiat ovat olleet jo voimakkaita ja näyttäneet meille paljon itsestämme.

* Tämä erityistapahtuma sattuu vain kerran 150 vuodessa.
* Pimennys alkaa 31.1. klo 5.51 EST.
* Sitä kutsutaan superkuuksi, koska sen aikana kuu on lähimpänä Maata.
* Sitä kutsutaan siniseksi kuuksi, koska se on kuukauden toinen täysikuu.
* Sitä kutsutaan verikuuksi, koska kuu muuttuu punertavaksi pimennyksen aikana.
* Se kestää noin 90 minuuttia.
* Muistakaa, että astumme pimennysportaaliin, koska seuraava, osittainen auringonpimennys, on 15.2. eli kaksi viikkoa tämän jälkeen.

Muutaman viime päivän energiat ovat tuoneet ylimaallisia tuntemuksia, ettei ole täysin yhdessä maailmassa. Sitten tänään ilmestyi autuas tunne, joka tulee aina puhdistavien energioiden jälkeen. Nämä ovat osa niitä siirtymävaihe-energioita, joita tuleva pimennys on aiheuttanut. Kun jotain epämiellyttäviä energiaoireita tulee, mene aina pyhään paikkaasi, äläkä anna niiden viedä voimaasi. Yritä sitten yhdistyä niihin autuaisiin tuntemuksiin, joita tulee aina jälkeenpäin.

Muutama viikko ennen tätä meille tuli intensiivisiä energioita unettomuuden, äärimmäisen väsymyksen ja massiivisten henkilökohtaisten oivallusten kera. Nämä oivallukset ovat kaikkien napattavana – sillä ei ole merkitystä, missä kohtaa on ylösnousemusprosessissa. Muista, että meidän täytyy raivata tiemme näiden energioiden läpi parhaan kykymme mukaan. Meidän ei kannata vastustaa niitä, kun tämä tekee niistä intensiivisempiä. Hyväksymme ja raivaamme tiemme läpi sen tietämyksen voimaannuttamana, että ne tuovat DNA-muutoksia auttamaan meitä siirtymisessä uuden Maan seuraavaan todellisuuteen.

2018 on valon ja totuuden vuosi

2018 on vihdoinkin totuuden vuosi. Näemme tätä jo monien pimeyskerrosten paljastuessa. Olen puhunut tämän tapahtumisesta 2016 ja monta kertaa sen jälkeen. Monet asiat muuttuvat nyt – eivät ainoastaan sisällämme, vaan myös kovasti muutosta kaipaavassa 3D-yhteiskunnassamme. Valoa näytetään nyt kaikkeen, mikä on pimeää – itsessämme ja kaikessa. Se paljastuu nyt, mikä oli ennen piilossa. Paljon on ollut piilossa, joten tämä on pitkähkö prosessi, joka jatkuu koko vuoden ja tulevina vuosina.

Valmistaudu pimennyksessä siihen, että suurempi totuus ja valo osuu kaikkiin ihmisiin planeetalla ja aktivoi heitä. Pimennyksillä on taipumusta suurentaa kaikkea, mitä tapahtuu maan päällä, superkokoiseksi. Pimennysenergia voi tulla päiviä ennen varsinaista tapahtumaa ja kestää päiviä sen jälkeen. Tämä pimennys ei ole poikkeus.

Miten valmistautua

Olet ehkä huomannut, että kaikki planeetan asiat "supervaikuttavat" meihin nyt. Nyt myös aurinkotuulella, ilman korostavia geomagneettimyrskyjä, on vaikutusta tietoisuuteemme. Muista: aloin huomata tämän viime vuonna ja puhua siitä artikkeleissani (aurinkotuuli yksin antaa DNA-aktivointeja).

Ennakoin korkean energian siirtymää tästä pimennysportaalista. Mitä voi tehdä? Neuvon aloittamaan maadoittumisen, jos et ole tehnyt sitä jo tähän portaaliin tullessa. Löydät maadoittumisvideoni täältä (https://www.youtube.com/watch?v=yJGewjtRFBM). Tämä tekniikka itse asiassa pysäytti kuoleman lähikokemukseni vuoden 2012 puolivälissä – niin tehokas se on. Pystyin tuomaan henkeni takaisin kehoon, kun se oli puolittain ulkona – lähti kruunuchakran kautta siirtääkseen minut seuraavaan ulottuvuuteen.

Neuvon ilmentämään tyynnyttävän ja seesteisen ilmapiirin kotiisi tästä eteenpäin. Tällä tavalla nämä samat energiat voivat kantaa sinut pimennysportaalin läpi, ja tämä asettaa sävyn energialle, jonka haluat luoda/ilmentää.

Jos et meditoi, aloita se nyt. Sinun täytyy meditoida säännöllisesti saadaksesi pitkäaikaisia hyötyjä. Aivan kuten kaikessa, johdonmukaisuus on avain, tekemättä myöskään liikaa. Meidän täytyy luoda harmoninen tasapaino – ei liian vähän eikä liian paljon – kuten kaikessa tässä todellisuudessa. Kun luomme tämän tasapainon, olemme harmoniassa universumin ja Luojan kanssa.

Ala elää nyt-hetkessä, jollet jo tee sitä. Olen puhunut tästä vuodesta 2012 saakka, ja sen aloittaminen on kaikkien ulottuvilla. Tämä parantaa elämääsi hyvin monin tavoin. Miten teet tämän? Et multitaskaa. Hidastat ja kiinnität täysin huomioita kaikkeen, mitä tapahtuu ympärilläsi joka hetki. Annat toisille täyden huomiosi, kun he puhuvat sinulle. Asetat rajoja varmistamaan, että voit tehdä tämän. Toteuttaminen vaatii aikaa, joten anna itsellesi aikaa sen yhdistymiseen järjestelmääsi ja olemistapaasi. Aloita kokeilemalla sitä muutama tunti päivässä ja etene hitaasti. Olen elänyt tällä tavalla vuosia ja toteutan sitä enemmän kuin 10 vuotta sitten. Tämä on tulevaisuuden olemistapa – olla täysin nyt-hetkessä. Puhun siitä yksityiskohtaisemmin myöhemmin pidemmässä artikkelissa.

Mitä odottaa

Mitä odottaa? Meillä saattaa olla geomagneettimyrskyjä tänä aikana sekä maanmuutoksia. Olen huomannut lisäystä näissä kummassakin, kun meillä on ollut taivaallisia tapahtumia muutamana viime vuonna. Tämä vain parantaa ennestään lisääntynyttä energiaamme. Tarkkailen kummankin näiden tapahtumista ja raportoin, jos niitä on.

Pane merkille DNA-muutokset, kun pimennys tulee lähelle ja tapahtuu. Tämä voi olla voimakasta kehon kuumuutta tai lisääntynyttä kehon värähtelyä. Pimennykset voivat aiheuttaa ja aiheuttavat monia ylösnousemusoireita meille, joten tiedosta, että niitä on mahdollista ilmentyä.

Syö kevyesti ja juo enemmän vettä tulevina päivinä. Monet vaihtavat jo vegaaniaterioihin ja useampia liittyy mukaan. Tämä on merkki uuden Maan muodostumisesta, jota me kaikki luomme.

Tiedosta, että todellisuutemme on muuttumassa parempaan näinä aikoina. Tapahtuu kätketyn pimeyden massiivista puhdistamista. Monet eivät ole tienneet sen olemassaolosta. Mutta itse olen aina kyennyt erottamaan valon pimeydestä. Tiedän, että monet opettelevat tätä edelleen, kun lisää ihmisiä tulee mukaan. Olen huomannut tämän kyvyn lisääntymistä henkisessä yhteisössä kuluneiden kahden vuoden aikana. Monet ovat kyllästyneet siihen, että heitä huijataan ja heille valehdellaan, eivätkä he siedä enää pettämistä. Tämä on merkki aktivoidusta DNA:sta ja kyvystä sisältää enemmän valoa valokehomuodossa.

Mitä odottaa pimennysportaalilta? Massiivisia DNA-muutoksia, jotka johtavat meidät korkeampiin valoulottuvuuksiin. Etsi näitä muutoksia tämän portaalin aikana. Pimennykset tunnetaan hyvin voimakkaina valon välittäjinä, ja kun tämä on niin voimakas, kuin on, se saattaa tyrmätä.

Energiaportaalijatkoa

Pidän kaikki informoituna siitä, mitä tapahtuu DNA-aktivoinneissa ja oireissa tämän pimennysikkunan aikana. Tämä portaali kestää 31.1.–15.2. Pysy kuulolla saadaksesi lisää informaatiota minulta, ja tarkista tilanne usein. Tämä on palveluani ihmiskunnalle energia-asiantuntijana, selvänäkijänä ja parantajana – päivystää korkeiden energiatapahtumien aikana ja antaa tukea informaationa energiamuutoksista näinä aktivointiaikoina.

Palvelussa ja rakkaudessa,
Diane Canfield

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
ViestiLähetetty: 22.02.2018 22:13 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
JUMALAISESTI KOODATTUJA PÄIVITYKSIÄ TULEE TRANSFORMOIMAAN IHMISKOLLEKTIIVIA

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
20.2.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Saamme nyt jumalaisia aitouskoodeja. Nämä koodit työntävät kollektiivia olemaan aito itsensä pidättelemättä. Antaa lastujen pudota, minne putoavat. Nyt tapahtuu erittäin tehokasta koodausta.

Näitä koodeja alkoi tulla eilen ja niitä on virrannut lävitseni tänään. Istuin tietokoneella kirjoittamassa tätä ja sisään tuli energia-aalto, joka melkein pudotti minut tuolilta ja aiheutti äärimmäistä huimausta. Samanlainen aalto tuli tuntia myöhemmin, kun olin juuri viimeistelemässä artikkeliani. Näin tunnemme energian – kehon kautta tietoisuuteen.

Kun ylösnousemus jatkuu, enemmän ja enemmän koodeja ja aktivointeja saapuu, kun päivät ja viikot etenevät 2018. Tätä pyysimme ennen tulemistamme tänne, ja tätä saamme.

Näitä totuus/aitouskoodeja tulee avaamaan meidät täydemmin sille, kuka oikeasti olemme. Työntö ainutlaatuisen itsemme hyväksymiseen ja näyttämiseen toisille on valtava. Monet ovat tunteneet tätä muutaman viime viikon, mutta muutamana viime päivänä on ollut taas valtava määrä näitä päivityksiä. Tässä joitain kysymyksiä, joita saatat huomata esittäväsi itsellesi tämän lisääntyneen energian myötä:
* Miksi olen täällä?
* Mikä on aito itseni?
* Mitä minut pantiin tänne tekemään?
* Mitä minun täytyy tehdä juuri nyt harmonisoituakseni aidon itseni kanssa?

Monet tuntevat eksyneensä tänä aikana. He käyvät läpi uutta sielun pimeää yötä. Tämä on herätys taas niille, jotka eivät ole jatkaneet sisäistä työtä itsensä kanssa. Sisäinen työ on kriittistä, kun pääsemme pidemmälle ja pidemmälle korkeampiin taajuuksiin ja pystymme sisältämään enemmän valoa. Valokeho elää totuudessa, joten meidän täytyy ruumiillistaa tämä totuus kaikin tavoin kyetäksemme saamaan valokehon täysin käyttöön. Mitä korkeammalle kiipeämme ylösnousemusprosessissa, sitä enemmän sisäistä työtä täytyy tehdä. Tämä työ lisätään kaikkeen muuhun työhön, jota olemme tehneet, ja se rakentuu kerros kerrokselta. Näin kaikki universumit ja ulottuvuudet luotiin – kerros kerrokselta, kunnes homma oli valmis.

Saattaa olla surua, vihaa ja masennusta kaikista niistä asioista, joita ei ole vielä ymmärretty itsestä. Tämä voidaan käsitellä yksin tai oikean oppaan tai opettajan kanssa. Monta kertaa vaaditaan sellaista, joka on kokenut tämän itse, näyttämään tietä. Tee, mikä on oikein sinulle – tiedät sen jumalaisen opastuksen avulla ja siitä, ketä kohti sinua vedetään magneettimaisesti.

Itse kävin suurimman osa tästä prosessista läpi 2005. Silloin epäharmonioita tuli peräjälkeen pintaan prosessoitavakseni. Tämä oli matkani alku oman taajuuteni hallitsemiseen ja toisten opastamiseen siinä. Tämä prosessi on ollut pitkä joillekin meistä, kun oma ylösnousemusprosessini alkoi 2000, kun en kyennyt enää osallistumaan 3D-yhteiskuntaan. Sen jälkeen on tapahtunut suuria muutoksia ylösnousemuksessa ja ihmiskunnan kohoamisessa, ja erittäin suuria muutoksia on vielä tulossa.

Päästäkseen täysin käsiksi näihin koodeihin, niiden jotka tuntevat olevansa epäharmoniassa, täytyy tehdä sisäistä työtä rinnalla. Tämä merkitsee, että täytyy etsiä aitoa itseä. Tätä ei voi lykätä – se täytyy tehdä nyt.

Voit kysyä itseltäsi: "Mikä on tie onnellisuuteeni ja mitä sille pääseminen vaatii?" Ryhdy sitten toimeen kulkeaksesi tätä tietä. Ollessasi tällä tiellä näet kaiken, mikä ei ole yhtenevää onnellisuuden kanssa, ilmestyvän esiin poistettavaksi elämästäsi. Tämä on epäharmonian tulemista esiin, kun meidän täytyy olla tiellä aitoon itseemme eikä johonkin itsemme versioon, joka ei täytä ainutlaatuista potentiaaliaan.

Näitä päivityksiä tulee eri tasoilla ja sykleissä, ja ne jatkuvat, kunnes kaikki ovat saavuttaneet käännekohtataajuuden. Kyllä, kaikki – ketään ei jätetä ulkopuolelle.

Muutama vinkki auttamaan tästä läpi pääsemisessä:
* Kevät on täällä tai tulossa – hyvää aikaa alkaa taas maadoittua. Katsele täältä videoni tekniikasta, joka toimii (https://www.youtube.com/watch?v=yJGewjtRFBM).
* Juo paljon vettä ja tuoremehuja elimistön täydentämiseksi. Katso, mitä syöt, antaaksesi keholle energiaa, jota se tarvitsee.
* Hyväksy kaikki taajuudet, kun niitä tulee, ja tee työtä nähdäksesi, missä epäharmoniaa on ja mitä taajuudet yrittävät näyttää sinulle.

Oman taajuutensa mestarina oleminen on tuntea ensin taajuudet, kun niitä tulee, koska emme koskaan kehity pois tästä – siitä tulee vain voimakkaampaa. Kiinnitä huomioita kaikkiin värähtelyihin ympärilläsi koko ajan. Tee työtä itsesi kehittämiseksi ja jatka sitä, kun tämä ei lopu koskaan – ei tässä elämässä tai missään toisessa todellisuudessa. Tietoisuudessa on kyse kehittymisestä, tässä todellisuudessa ja kaikkialla.

Vähäisiä geomagneettimyrskyjä on tullut viime päivinä. Tämä lisää energiaa ja tuo kohonnutta tietoisuutta ja yhteyttä kaikkiin asioihin.

Psyykkiset kokemukset ovat voimistuneet. Toinen perheenjäsen näki nyt mieheni lähtevän paikasta, jossa hän ei ollut. Te jotka seuraatte minua, muistatte ehkä kokemukseni, että mieheni käveli suoraan ohitseni ulos, ja sitten muutaman minuutin kuluttua hän tuli takahuoneesta ja sanoi, ettei ollut lähtenyt sieltä aiemmin! Minäkin järkytyin, vaikka minulla on paranormaaleja kokemuksia päivittäin!

Aitouden aika on täällä, ja tämä vaikuttaa kaikkiin planeetalla. Kun näistä koodeista tulee voimakkaampia, näemme lisää muutoksia, jotka vaikuttavat kaikkiin, ja maailmamme muuttuu meidän transformoituessamme.

Pysy kuulolla saadaksesi lisäinformaatiota ylösnousemuksesta ja ajankohtaisista energioista, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin.

Palvelussa ja rakkaudessa,
Diane Canfield

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
 Viestin otsikko: 2.3.2018 UUDEN MAAN LUOMINEN
ViestiLähetetty: 04.03.2018 08:13 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
UUDEN MAAN LUOMINEN

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
2.3.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hyvät rakkaat.

Viimeaikainen energia

Viime viikkoina on ollut paljon energiamuutoksia ja -päivityksiä. Minulla on ollut niin kiirettä asiakkaiden, päivittäisten energiaraporttien kirjoittamisen ja päivitysten käsittelemisen kanssa, että minulla on ollut tuskin aikaa pysyä kaiken sen mukana. Kuitenkin kaikkien on hyvin tärkeää tiedostaa ja saada tietoisuutensa kohotettua energialla, joka muuttaa ja käynnistää valokehoaktivointeja ylösnousemusprosessissa.

Ainakin viisi kertaa olen tuntenut tulevan muutoksia – tunsin muutoksen tulevan kehoni läpi, mikä ilmentyy sitten huimauskohtauksena, ja tunnen, että putoan tuoliltani. Tätä kestää noin vartin ja sitten se on poissa. Minulla on ollut myös jaksoittain pahoinvointia, väsymystä ja nukkumisvaikeuksia, ja elävät unet ovat taas takaisin.

On ollut myös levottomuuden tunnetta, ikään kuin emme tietäisi, mitä tehdä itsemme kanssa. Tämä tuli noin viikko sitten ja sitä on edelleen. Energia-asiantuntijana huomaan kaikki hyvin pienet asiat, jotka toiset saattavat ohittaa ajattelematta niistä mitään. Kuitenkin monet kokevat ylösnousemusoireita samaan aikaan ja riippumatta koosta, ne ovat kaikki tärkeitä ja ilmaisevat nopeutumistamme ja valokehon muodostumista.

Muutamana viime viikkona on ollut monia geomagneettimyrskyjä ja lisääntynyttä aurinkotuulta, mutta ne ovat tavallisesti kestäneet vain päivän. En tuntenut niiden kestävän tarpeeksi pitkään kirjoittaakseni raporttia. Ne tuovat aina lisää DNA-muutoksia valokehoon.

Aikajanamuutoksia 3D:ssä olevilla

Monet jotka ovat olleet 3D:ssä, ovat kertoneet minulle, että he kokevat nyt muutoksen. Tämä on ensimmäinen kerta sen jälkeen, kun olen alkanut raportoida energioista (2010), että niin monet ihmiset jotka eivät ole henkisessä yhteisössä, alkavat kertoa minulle kokemuksistaan toisista ulottuvuuksista (eli tämän maailman ulkopuolelta). Useimmat heistä ovat nähneet asioita muista ulottuvuuksista tai saaneet täysimittaisia kokemuksia aikajanojen vaihtumisesta. Tämä on erittäin tärkeä asia, koska ensimmäistä kertaa nähdään, miten valo vaikuttaa kaikkiin.

Aika nopeutuu

Aika on nopeutunut taas. Päivät kuluvat nopeammin ja nopeammin, ja on tunne, ettei ole riittävästi aikaa saada kaikkea tehtyä. Tämä on merkki taajuuden lisääntymisestä, kun värähtelemme kaikki nopeammin, kunnes muutos on valmis.

Tiedän tämän omasta ylösnousemuksen lähikokemuksestani 2013, jolloin melkein ylösnousin ja pysähdyin viime hetkellä. Seuraavat kaksi viikkoa sen jälkeen värähtelin niin nopeasti, että kaikki näytti täällä hidastetuilta. Ei ole helppoa olla korkeammissa ulottuvuuksissa ja täällä samanaikaisesti. Tämä tapahtuu, kun virityn niihin, jotka ovat kuolleet – heillä on hyvin korkea ja nopea värähtely. Tämä kaikki on dokumentoitu YouTube-kanavallani kaikkia varten, joka haluavat kuulla, millaista se oli.

Mandela-ilmiö

On kerrottu, että Billy Graham kuoli viime viikolla. Tämä on Mandela-ilmiö-henkilö, koska tiedän hänen kuolleen 10 kertaa minulle – ainakin kerran vuodessa viimeiset 10 vuotta. Jos et muista Billy Grahamia tai monia muita julkkiksia, jotka ovat jo kuolleet, yritä muistaa tällä kertaa, koska se tapahtuu uudestaan. Jos pystyt pitämään tämän muiston, se osoittaa, että pystyt pitämään oman todellisuutesi eivätkä muuttuvat aikajanat vaikuta sinuun.

Jos olet katsellut viime haastattelujani, olet nähnyt minun puhuvan Mandela-ilmiöstä ja menevän sen yksityiskohtiin. Tunnen kuitenkin, että tarvitaan jälleen pidempi artikkeli päivittämään kaikille, mitä tapahtuu.

Tavoite Mandela-ilmiössä on myös, että haluamme olla oman todellisuutemme ja taajuutemme mestari. Haluamme saada muiston siitä, mitä on tapahtunut menneisyydessä, ja ettei uusi aikajana poista sitä. Olen ollut oman todellisuuteni mestari jo vuosia. Näin pystyn muistamaan muuttuvat Mandela-ilmiön aikajanat. Jokainen pystyy tekemään tämän ja jokaisen kannattaa tehdä tämä ankkuroitumalla uuteen Maahan.

Pimeät voimat

Pimeys joka on ollut ohjaksissa, tuntee työnnettävän itsensä seinää vasten, kun suuri osa väestöstä herää jatkuvasti ja sisältää enemmän valoa. Mitä enemmän herää, sitä enemmän voi herätä. Siksi on niin tärkeää työstää omaa heräämistään ensin. Ennen kuin saavutin oman taajuuteni mestaruuden vuosia sitten, minulla oli liian kiire työstää itseäni auttaakseni ketään muuta. Nyt autan toisia saamaan saman tietoisuuden.

Heräämisemme työntää pimeitä voimia, joten tämä on vielä lisäyllyke työstää heräämistä päivin ja öin vielä pidemmälle. Tein juuri tämän omalla matkallani vuosia sitten. Ilmensin tilanteen, joka oli minulle täydellinen, jotta pystyin työstämään vain omaa kehittymistäni. Jokaisella on kapasiteettia tehdä tämä. Pystymme kaikki luomaan ja ilmentämään sen, mikä toimii parhaiten meillä kehittyäksemme. Tavoitteena on antaa nyt mahdollisimman paljon aikaa kehittymiseen 3D-ajattelutavan yli. Tällöin näemme totuuden kaikista asioista ja pimeiden agendojen yli.

Kun näemme pimeiden voimien työntävän vastaan, voimme hymyillä ja tietää, että niillä on vähemmän ja vähemmän, mitä syödä. Koska ne elävät matalammilla värähtelyillä, meidän täytyy aina varmistaa, että pysymme poissa näistä matalammalla värähtelevistä ulottuvuuksista. Tämä on pelkoa, masennusta, surua ja negatiivisuutta. Henkisen yhteisön täytyy tehdä nyt kovasti töitä pitääkseen värähtelyn korkealla, kun olemme loppusuoralla pimeiden voimien kanssa. Mitä korkeammalla säteilemme, sitä enemmän niitä ei ole olemassa meille.

Suhteet

Monissa suhteissa on ollut ongelmia, kun monet yrittävät kovasti esitellä korkeamman itsensä maailmalle ja kumppanilleen. Tämä merkitsee yhdistymistä aitoon itseemme, ja monet ovat tässä prosessissa tällä hetkellä. Kun on enemmän valoa, on enemmän painetta tulla aidoksi itseksi. Kumppaneillemme on annettava myötätuntoa heidän matkallaan, kun he käyvät läpi tätä prosessia, koska se ei ole helppo. Suhteet menevät nyt eteenpäin tai hajoavat, mutta kummankin etsiessä, kuka hän oikeasti on ja mikä hänen paikkansa on uudessa Maassa.

Kun valo jatkaa rakentumistaan ja valokehon muodostamista, näemme taivaalla ja maassa enemmän ja enemmän asioita, joita emme ole nähneet aiemmin. Kiinnitä huomiota valtavirtamediaan, koska sanotaan, että niitä on ollut ikuisesti, mutta muista, että astumme nyt uusiin todellisuuksiin koko ajan. Paras aikajana valitaan nyt ulottuvuuksien välisen Maan säteillessä meidän kaikkien nähtäväksi.

Uusi Maa

Monet kysyvät, ketkä menevät uuteen Maahan. Minun vastaukseni on: kaikki ihmiset menevät. Korkeammat ulottuvuudet kertoivat tämän minulle noin vuosi sitten. Ne eivät ole koskaan olleet väärässä :) Kaikilla ihmisillä on tilaisuus nostaa taajuuttaan riittävän korkealle luodakseen uutta Maata ja osallistuakseen tähän fantastiseen prosessiin, jota käymme läpi. Olemme juuri nyt keskellä tämän luomista. Käymme juuri nyt läpi intensiivistä valokehon aktivointia, mikä johtaa uuteen todellisuuteemme ja ulottuvuuteemme.

Asiat eivät kehity niin, kuin monet sanovat – kuitenkin siinä on tolkkua kaikille, kun se aika tulee. Olemme tällä hetkellä mitä tärkeimmässä ajassa, koska uusi Maa muodostuu nyt, kun pimeys hävitetään. Älkää katsoko tulevaisuuteen, vaan olkaa nyt-hetkessä, jolloin kaikki tapahtuu!

Pysykää kuulolla saadaksenne lisäinformaatiota ylösnousemuksesta ja ajankohtaisista energioista, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin.

Palvelussa ja rakkaudessa,
Diane Canfield

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
 Viestin otsikko: 18.4.2018 ENERGIARAPORTTI
ViestiLähetetty: 22.04.2018 22:24 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
18.4.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, rakas heimo.

Kuten saatatte kaikki muistaa, puhuin ajan nopeutumisesta ja häviämisestä viime videossani, joka löytyy tältä YouTube-kanavaltani (https://www.youtube.com/watch?v=rOFlva6 ... e=youtu.be). Selitin, miten minulla oli silloin ajattomuusjaksoja, ajan nopeutumista ja aikapoikkeamia. Sitä on tapahtunut uudestaan ja uudestaan viimeiset kaksi viikkoa. Minulta hukkui aikaa ajan nopeutumisen vuoksi. Tämä on yksi edeltävistä asioista, joiden on tapahduttava, ennen kuin Tapahtumaa voi olla. Tämä tekee vielä tärkeämmäksi kiinnittää huomiota siihen.

Kuten aina, koen päivitykset muista ulottuvuuksista ennen joukkoja. Se on yksi lahja, joka minulle annettiin tehtäessä päivityksiä, kun valtava plejadilainen emäalus oli käynyt luonani kirkkaassa päivänvalossa 2000, ja sen jälkeisinä vuosina luonani on vieraillut monia Maan ulkopuolisia rotuja.

Ajan häviämistä tapahtuu nyt taas, vain paljon laajemmin! Koemme valtavia muutoksia ajassa. On vaikeaa muistaa, mikä päivä on, mikä viikko on tai paljonko kello on. Aika tuntuu häviävän täysin ja tulevan epäoleelliseksi. Olemme hyvin valtavassa päivityksessä tällä hetkellä. Miten tähän voi päästä käsiksi? Elämällä täysin nyt-hetkessä, josta puhun lisää myöhemmin artikkelissa, ja olen selittänyt monissa aiemmissa artikkeleissani, miten nostetaan tietoisuuttaan ajattomuuden nyt-hetkessä.

Muistakaa, että ylösnousemuksessa kaikki tapahtuu osa-alueittain, kuten kaikki kasvu, jota näemme planeetalla. Yksi osa-alue kasvaa vähän, toiset alueet saavat kiinni ja sitten ensimmäinen alue kasvaa taas. Tällainen ylösnousemusprosessi on. Näin se vaikuttaa myös ihmisryhmiin.

Muutama vuosi sitten koimme aikapoikkeamia, ja nämä intensiivisemmät aikaluiskahdukset rakentuvat entiselle kasvulle. Tämä kasvu on nyt täysin musertavaa, ja se vaikuttaa minuun oikeasti päivittäin. Minulla on nyt vaikeuksia pysyä "ajan perässä".

Huom. jos et koe tätä vielä, tulet kokemaan – sinun täytyy vain jatkaa värähtelysi nostamista ja poistumista täysin 3D-harhasta ja kaikesta, mitä se sisältää. Tähän sisältyvät kaikki harhakuvat – 3D:ssä tai ei.

Nyt rakennamme sille aika-aallolle, joka on tullut sisään, ja koemme aikaa sellaisessa ääritilassa, jota emme ole koskaan ennen tunteneet. Aika yhdistyy itseensä ja alkaa tulla yhdeksi. Ajasta tulee yhtä, kun se menee nollapisteeseen, sitä ei enää ole ja siitä tulee osa ykseyttä, Luojaa, Lähde-energiaa. Mutta se ei häviä – se on aina, mutta ei toimivassa 3D-tilassa. Näin hyppäämme 5D:hen ja ylempiin ulottuvuuksiin – hyppäämällä ajan yli ja tulemalla yhdeksi sen kanssa, kun se siirtyy ajattomuuteen. Pysy mukana – se on hyvä juttu.

Kun nopeudumme ylösnousemusprosessissa, ajan täytyy pysyä mukanamme siinä, koska korkeammissa ulottuvuuksissa ei ole aikaa. Tätä saattaa olla vaikea ymmärtää, mutta kuvittele kaikkea hidastettavan, jotta voimme ihmisinä kokea syyn ja seurauksen. Maan päällä on paljon opittavaa, ja aika auttaa meitä näissä oppitunneissa.

Koin korkeamman aikataajuuden kaksi viikkoa 2013, kun minulla oli ollut ylösnousemuksen lähikokemus. Tämän voi löytää YouTube-kanavaltani, jonne dokumentoin sen. Tiesin tuolloin, että sitä tarvittaisiin myöhemmin. Sitten kun siirrymme tähän ulottuvuuteen, kokemuksestani tulee samanlainen kuin silloin. Olin onnekas saadessani esimakua siitä. Tunsin liikkuvani hyvin nopeasti ympärilläni oleviin verrattuna – he kaikki liikkuivat hitaasti. Halusin jatkuvasti kehottaa heitä pistämään vauhtia! Tämä vaikutus kesti kaksi viikkoa. Koska olen psyykkinen selvänäkijä, olen kokenut ja koen monia muita ulottuvuuksia monilla eri tavoilla.

Ajan häviäminen on sidottu magneettisuojakilven heikkenemiseen – sama poikkeavuus, joka saa myös korvat soimaan. Kun Maan magneettikenttä heikkenee, todellisuutemme muuttuu. Miksi magneettikenttä heikkenee? Koska olemme keskellä magneettinapojen kääntymistä. Se alkoi monta vuosikymmentä sitten – jotkut sanovat 160 vuotta sitten. Kun tämä kääntyminen lisääntyy, koemme enemmän ja enemmän muita ulottuvuuksia. Yhdistymme korkeisiin ulottuvuuksiin ylösnousemusprosessin kautta. Sen keskellä olemme nyt.

Vaikkei tätä tunneta laajasti, se täytyy alkaa tuntea ja hyväksyä. Muistan, että Tampan lentokentän täytyi numeroida kiitoratansa uudestaan 2011 pohjoisen magneettinavan siirtymisen vuoksi.

Muutaman viime päivän energia on ollut hyvin korkeaa ja fokusoitunutta, valtavien aikapoikkeamien lisäksi. Tätä tapahtuu, kun meille tulee korkeampia energia-aaltoja. Käytä tämä aika asioiden tekemiseen, joita on lykätty ja joita on ollut vaikea hoitaa. Tämän tapahtumiselle on nyt energiaa. Olen myös huomannut, että on ollut vähän kärsimättömyyttä, mikä on nyt palannut jälleen tyyneen energiaan.

Saatat myös huomata asioita ilmestyvän ja häviävän. Minulle on tapahtunut tätä vaihtelevasti muutaman kuukauden, ja nyt se on kiihtynyt. Kun etsii jotain, se on poissa, ja sitten se ilmestyy takaisin paikkaan, josta katsoit muutama minuutti sitten.

Kun itsemestaruus alkaa, on suurempi pääsy aikaan ja sen poikkeamiin. Koska kaikki on yhteydessä, tämä on tärkeää, kun päivitykset rakentuvat toisilleen. Meidän kannattaa osallistua tähän rakennusprosessiin, koska silloin rakentuva energia yhdistyy myös meihin.

Siirrymme ylösnousemuksen läpi nopeammin, kun emme vastusta yhtään aspektia sen tullessa. Meistä tulee tarkkailija uhrina olemisen sijasta. Uhrimentaliteetti on nyt poissa. Kun saavutamme korkeamman tietoisuus- ja itsemestaruustilan, oivallamme, että autamme luomaan oman kokemuksemme sekä kollektiivin kokemuksen. Kun näitä aikapäivityksiä tapahtuu, meidän täytyy ensin huomata, että niitä tapahtuu, ja sitten mukautua niihin, kaiken sen muun rinnalla, mitä tapahtuu ylösnousemusprosessissa.

Mitä voi tehdä huomatakseen ajan nopeutumisen ja aikaluiskahdukset ja ratsastaakseen tällä aallolla? Ole nyt-hetkessä. Totuttele tähän hitaasti, kun sen kehittyminen vie aikaa. Nyt-hetkessä oleminen merkitsee täyden huomion kiinnittämistä yhteen asiaan kerrallaan ja kaiken huomion antamista sille. 3D on tehty multitaskauksesta – mitä enemmän pääset pois tästä luonnottomasta elämistavasta, sitä enemmän pystyt kokemaan muita ulottuvuuksia!

Meillä oli viimeksi valtava päivitys 10.3., josta voi lukea nettisivuiltani. Uusi valtava päivitys tuli kuukautta myöhemmin. Päivityksiä ei tule joka päivä – niiden välissä täytyy olla aikaa levätä, toipua ja integroida.

Tilaa YouTube-kanavani, kun rakastaisin puhua pian kokemuksistani Maan ulkopuolisten kanssa ja näyttää kuvia, joita olen piirtänyt noista todellisista olennoista. Tarvitsen lisää tilaajia tehdäkseni tämän täysillä!

Palvelussa ja rakkaudessa,
Diane Canfield

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
ViestiLähetetty: 12.06.2018 18:55 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
YLÖSNOUSEMUSPÄIVITYS

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
10.6.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta, rakkaat.

Sillä on usein lähde, mitä monet saattavat pitää energia-aaltona ilman lähdettä. Tästä syystä on tärkeää olla täysin koulutettu energiasta ja sen tavasta toimia. Mitä ovat aallot, mitä ovat energiapäivitykset, mitä ovat energialataukset, mitä on energia, jota tulee auringonpurkauksista, aurinkotuulesta ja aurinkomyrskyistä, ja miten kaikki nämä asiat ovat erilaisia, koska ne ovat. Energia-asiantuntijana tiedän kaikki nämä asiat ja tiedän eron välittömästi, ja niinpä teen kovasti työtä välittääkseni informaatiota, joka kohottaa ja informoi kaikkia. Johtajana ylösnousemusyhteisössä tämä on tavoitteeni – välittää tietoa ja korkeampaa tietoisuutta kohottamaan ylösnousemusyhteisöä totuudella ja valolla.

ÄSKETTÄINEN LISÄÄNTYNYT ENERGIA-AALTO/ENERGIA-AALTOJEN LISÄÄNTYMINEN

Kesäkuun 1. päivästä alkaen meille alkoi tulla valtava energia-aalto kovan aurinkotuulen ja voimakkaiden geomagneettimyrskyjen myötä. Tämä energia kesti 6.6. saakka, vaikka myrskyt alkoivat laantua 4.6. Tätä tapahtuu, kun aurinkotuuli on edelleen kovaa, vaikka geomagneettimyrskyjä ei ole. Tästä on alkanut tulla yleisempää.

Tämä energia-aalto oli yksi voimakkaimmista, mitä meillä on koskaan ollut. Tämä osoittaa, että energia-aalloista on tulossa voimakkaampia. Kuten sanoin kahdessa artikkelissani, jotka kirjoitin tuona aikajaksona, pystyin tuskin liikkumaan noina päivinä, kun tätä jatkui. Raajani tuntuivat hyvin raskailta, erilaiselta kuin aiemmin aurinkotuulen tai geomagneettimyrskyn aikana. Olen käynyt läpi useampia energia-aaltoja, kuin pystyisin koskaan laskemaan, eivätkä alkuajat olleet yhtään samanlaisia kuin ne, joita käsittelemme nyt.

Alkuajat olivat intensiivisiä, mutta eri tavalla. Kun meille tuli energia-aalto silloin, monta kertaa se ei tullut aurinkomyrskystä tai lisääntyneestä aurinkotuulesta, vaan aivan itsekseen. Meillä on edelleen niitä, muttei yhtä usein. Se ei merkitse mitään – universumin täytyy käydä läpi syklejä, jotka antavat meille monia erilaisia energioita transformoimaan valokehomme. Meidän täytyy hyväksyä, mitä universumi antaa meille, ja olla vastustamatta sitä, kun kaikki vastarinta tekee asioista pahempia. Meidän täytyy oivaltaa, että olemme syvällä ylösnousemusprosessissa ja käymme läpi intensiivisiä muutoksia eteenpäin mentäessä. Halusimme tätä, ja nyt se on täällä!

Tämä voimakkaan aurinkotuulen ja voimakkaiden geomyrskyjen aiheuttama energia-aalto oli suurin tähän mennessä, mitä tulee oireisiin, joita meillä on koskaan ollut, ja niiden jatkumisaika oli epätodellinen. Vasta muutaman viime päivän olen ollut taas oma itseni!
Tämä kaikki on hyvin tärkeää, koska meidän täytyy olla ekstatietoinen energian intensiivisyydestä, kun saamme näitä tuulia ja myrskyjä.

Kova aurinkotuuli on suhteellisen uutta kehitystä siinä mielessä, että se voi vaikuttaa meihin hyvin voimakkaasti ilman geomyrskyjä. Noin vuosi sitten se lisättiin energialistalleni, kun huomasin, että oireet lisääntyivät voimakkaasti pelkästään lisääntyneestä aurinkotuulesta. Tätä ei ollut koskaan ennen tapahtunut.

Monilla olennoilla oli hyvin rankkaa tämän energia-aallon aina, ja monet olivat masentuneita ja hyvin ahdistuneita ennenkuulumattomasti. Meidän täytyy tiedostaa tämä ja valmistautua siihen, ennen kun näitä aaltoja tulee taas. Vaikka meillä oli tällaisia oireita aiemmin, ne eivät koskaan olleet näin voimakkaita. Kuulin monilla ihmisillä – asiakkailla ja ystävillä – olleen hyvin rankkaa tämän vuoksi. Jokainen joka on herkkä energialle, olisi tuntenut sen, ja hänellä olisi ollut vaikeaa.

Valtavia oivalluksia tuli myös läpi ja vastauksia kysymyksiin, joita ei ole koskaan esitetty. Tämä energia pysyy kanssamme eteenpäin mentäessä, ja korkeamman tason oivalluksia lisätään tietoisuuteemme. Luovuutta oli tämän loppupäässä, ja monet teistä ovat tunteneet tämän. Tarvetta uppoutua johonkin luomisprojektiin. Kuten aina näiden tuulien ja myrskyjen aikana, myös psyykkiset tapahtumat lisääntyivät.

Tarvitsemme itsehoito-ohjelman, jottei tämä heitä ihmisiä pois kontrollista elämässään. Paras tapa tämän tekemiseen on oivaltaa, että näitä voimakkaita oireita tulee uudestaan. Kun niitä tulee, raportoin niistä, kuten olen aina raportoinut, ja nyt tiedämme, mitä voimme odottaa tapahtuvan nyt, kun energia on lisääntynyt. Energia voi olla hyvin voimakasta, ja jotkut meistä uupuvat siitä.

Itsehoitoa on laatia suunnitelma etukäteen. Tämä olisi levätä mahdollisimman paljon näinä aikoina, ottaa suihkuja ja kylpyjä, maadoittua ja juoda paljon veden ja tuoremehuja. Syö kevyesti ja keskity omaan onnellisuuteesi. Yritä seurata onnellisuuspolkusi, erityisesti näinä aikoina – tätä olen aina tehnyt ja opettanut asiakkailleni, ja se toimii aina. Älä puske itseäsi, jos voit. Jos olet töissä, yritä lyhentää päiviä tai ottaa vapaata. Tämä on varmaan erityisen vaikeaa niille, joilla on säännöllinen työ.

JULKISET HENKILÖT

Monet järkyttyivät Anthony Bourdainin ja Kate Spaden siirtymästä viime viikolla. Kuten selitettiin, kulunut viikko on ollut hyvin intensiivinen.

Virityin Anthony Bourdainiin hänen siirtymänsä jälkeen ja löysin valtavan määrän surua. Tämä tulee sellaiselta, jolla näytti olevan kaikki. Suru tulee tunteesta, ettei koskaan tunne olevansa rakastettu. Hänellä se alkoi lapsuudesta. Tästä syystä hän eli niin, kun eli. Hänessä oli myös hyvin villi puoli ja hän halusi elää reunalla koko ajan. Hän kertoo minulle, että hän haluaa edelleen elää reunalla, muttei voi siellä, missä hän on. Sisällään hän on hyvin herkkä, vaikkei hän näyttäytynyt sellaisena täällä ja oli hyvin pidättyväinen siinä puolessa. Tämä tulee torjumisen pelosta ja aidosta loukkaantumisesta. Hän on kuitenkin nyt ok ja onnellinen, koska hän kertoo elämän olevan paljon helpompaa siellä. Anthony meni suoraan parannuskammioihin ja on edelleen siellä käyden läpi elämäänsä.

Kate Spaden luo oli vähän vaikeampaa päästä, koska hänellä on monia tukoksia ympärillään. Vaikka hän yritti työstää itseään ennen lähtemistään täältä, hän ei päässyt kovin pitkälle, koska hän eteni valtavirta-avun turvin, mikä voi viedä ihmisen vain tiettyyn pisteeseen. Vaikka hän hyvin tunnettu ja hänelläkin näyttää olevan kaikki, hänellä on hyvin vähän itsetuntoa ja itserakkautta. Tämä oli aina hänen ongelmiensa ydin. Hänkin on parannuskammioissa ja käy läpi ongelmiaan.

Voisin puhua enemmän kummastakin, mutten tee sitä yksityisyyssyistä. He käsittelivät kumpikin valtavan määrän tunteita ja epävakaata elämää (vaikka ehkä näytti muulta). (Älkää kysykö minulta muuta tästä.)

Minusta on outoa energiamielessä, että nämä siirtymät olivat niin lähellä toisiaan ja siirtymätapa oli samanlainen, mille en löydä mitään merkitystä. Toisaalta tätä kannattaa tarkkailla huolellisesti eteenpäin mentäessä. Voin sanoa vain tietyn määrän tällaisista asioista, joten kiinnitä vain huomioita ja palapelinpalat paljastuvat tulevaisuudessa, kun lisää informaatiota tulee siitä agendasta, jota parhaillaan puretaan.

Kun hyvin paljon tapahtuu ja valo kutsuu monia paljastaen pimeyden, joka on jatkunut hyvin pitkään ja joka on juossut kaikkien heikompiensa yli, suuria muutoksia tapahtuu. Kaikkien paras intressi on katsella tämän kaiken tapahtumista, kun pimeyden vanhat johtajat vedetään alas ja yhteiskunta riisutaan nyt pimeästä agendasta. Tämä on nyt jatkuvaa eikä sitä voi pysäyttää. Tämä vain lisääntyy jatkuvasti, kun lisää avainpelaajia poistetaan pimeyden agendasta.

Meillä on paljon kaikkea odotettavana innolla nyt, kun valoagenda voittaa ja kaikki voivat nähdä sen hyvin monissa asioissa, joita tapahtuu nyt ja tulee valoon. Tämä jatkuu.

AVAINPÄIVÄMÄÄRIÄ

Nämä avainpäivät tuovat voimakasta energiaa:
* uusi kuu 13.6.
* kesäpäivänseisaus 21.6.
* täysikuu 28.6.

Kirjoitan lisää päivityksiä, jos energia muuttuu tai lisääntyy!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
ViestiLähetetty: 18.06.2018 22:50 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
ENERGIAPÄIVITYS – VÄSYMYSAALTO, MASSIIVISIA OIVALLUKSIA, PSYYKKISIÄ TAITOJA

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
16.6.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta rakkaat.

Tänään yhtäkkiä meille on saapunut äärimmäisen väsymyksen energia-aalto. En ole nukkunut niin pitkää yötä pitkään aikaan, kuin viime yönä. Kun tein asiakassessioita tänään, viimeisen jälkeen nukahdin spontaanisti, enkä ollut edes väsynyt! Heräsin yhtäkkiä ihmetellen, mitä tapahtuu, ja sitten oivalsin, että meille on tulossa aalto.

Tänä aamuna suihkussa sain informaatiota ex-miehestäni (ei nykyinen mieheni). Minulle kerrottiin tarkkaan, miksi hän on sellainen, kuin on, ja miksi hän tekee nyt, mitä tekee. En mene yksityiskohtiin tässä, mutta tämä vaikuttaa moniin, kun meillä on yhteinen tytär. Minä lopetin suhteemme, joten se ei perustu tähän. Minulle kerrottiin, miksi hän teki tietyt päätökset vuosia sitten, kun olimme naimisissa, ja miksi hän tekee nykyisiä päätöksiä. Toisin sanoen, hänen koko uskomusjärjestelmänsä näytettiin minulle kerralla! Kaikki palat loksahtivat silloin paikoilleen, ja pystin yhdistelemään kaikki asiat.

Tämä on iso juttu, koska hän ei ole ollut elämässäni hyvin pitkään aikaan. Kuitenkin yhteydet raivaavat psyykkisesti tiensä kaikkiin ratkaisemattomiin asioihin, joita meillä on ollut toisen kanssa. Näin on myös silloin, kun ongelmat ovat heidän, eivät meidän. Näin on meillä. Kyllä, sanoin tämän, koska jos jollain on keskeneräisiä asioita kanssasi, se voi vaikuttaa sinuun nyt. Sanon "nyt" tarkoittaen sitä tasoa, jolla olemme ylösnousemusprosessissa. Kaikki asiat ovat yhteydessä, ja tästä tulee joka päivä selvempää.

Psyykkiset ilmiöt kehittyvät taas. Saatat nähdä nyt asioita, joita et nähnyt ennen. Voit tietää asioita, joita et tiennyt ennen. Älä epäile itseäsi, kun tätä tapahtuu. Yksi tapa kehittyä psyykkisesti on uskoa kaiken olevan totta, mitä tunnet toisista ulottuvuuksista, kunnes toisin todistetaan – erityisesti tärkeää psyykkisen kehittymisen alkuvaiheessa. Tämä merkitsee tietysti vakauden kera, jota jokaisella oikealla psyykkisellä ihmisellä on.

Kokeneet psyykkiset ihmiset eivät ole epävakaita ja "yltympäriinsä", toimi väkisin. Tiedämme, miten tasapainotutaan ja eletään vakaata elämää. Niinpä jokaisen joka on vasta pääsemässä psyykkisiin taitoihin ylösnousemusprosessin kehittyessä, täytyy työstää tätä puolta samana aikaan, kun psyykkisyys kehittyy. Tiedän, että tämä on laaja aihe, ja puhun siitä toisella kertaa yksityiskohtaisemmin. Koska tulin tähän todellisuuteen psyykkisesti kehittyneenä, pystyn auttamaan monia, jotka ovat vasta pääsemässä käsiksi näihin lahjoihin. Vaikka olen ollut psyykkinen hyvin pitkän aikaa, en ole koskaan ollut tasapainoton. Olen tiennyt aina vaistomaisesti, miten tasapainotutaan ja miten tärkeää se on työlleni.

Massiivisia oivalluksia on tullut. Kiinnitä huomiota kaikkiin ajatuksiin, joita tulee tietoisuuteesi, äläkä käännytä niitä pois. Seuraa, minne ne johtavat sinua, koska ne voivat johdattaa sinut juuri sen informaation äärelle, jota tarvitset juuri nyt.

Nälkä ja jano ovat lisääntyneet tämän myötä sekä äärimmäisen epäselvä näkö. Universumi työstää taas valokehoamme ja muuttaa sitä kykeneväksi matkustamaan täysillä toisissa ulottuvuuksissa.

Unet ovat olleet kummallisia viime aikoina. Mutta tiedosta unesi ja pidä niitä silmällä, koska ne voivat kertoa hyvin monia asioita, joita alitajuinen mieli on piilottanut. Unet ovat tapa päästää irti alitajuisista peloista ja ajatuksista. Ne ovat myös hyvin yhdistyneitä ylempiin maailmoihin ja voivat antaa meille paljon psyykkistä informaatiota.

Teen lisää päivityksiä, jos energia muuttuu tai lisääntyy!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
ViestiLähetetty: 29.06.2018 19:06 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
ENERGIAPÄIVITYS – TÄYSIKUU JA YLÖSNOUSEMUSOIREITA AIHEUTTAVAA AURINKOTUULTA

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
27.6.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta rakkaat.

Täysikuu on 28.6. klo 6.54 (Suomen aikaa). Tätä kuuta kutsutaan mansikkakuuksi. Nykyenergiassa meillä tapahtuu asioita täysikuun ja uuden kuun aikaan. Olet saattanut tuntea tämän energian muutaman päivän. Tämän lisäksi on ollut kovaa aurinkotuulta ja jotain geomagneettimyrskyjä. Päivänseisauksesta 21.6. saakka meillä on ollut kovaa aurinkotuulta melkein joka päivä. Parina päivänä meihin iski geomagneettimyrskyjä.

Sinulla on saattanut olla näitä oireita kuluneen viikon aikana:
* univaikeuksia
* masentavia ajatuksia, ylitunteellisuutta
* menneisyyden ajattelua ja miten sitä voisi muuttaa
* uusia oivalluksia tulevaisuudesta
* lisääntynyttä psyykkistä näkemistä, selkeä näkö

Voimme nähdä numeroista, että meillä on energia lisääntynyt koko viikon kovasta aurinkotuulesta ja kahtena päivänä geomyrskyistä. Huomaa, että normaali aurinkotuuli on noin 300.

22.6./325
23.6./500 + geomyrskyjä
24.6./450
25.6./414
26.6./647 + geomyrskyjä
27.6./528

Näitä oireita aiheuttavat kovat aurinkotuulet yhdessä täysikuun tulevan energian kanssa. Ehdotan maadoittumaan ja juomaan paljon vettä ja tuoremehuja. Maadoittuminen ei merkitse kulkemista maassa avojaloin eikä istumista tuolissa ulkona avojaloin. Maadoittumisen maksimivaikutusten saamiseksi täytyy vetää tietoisuutensa/energiansa/henkensä yläpuolelta takaisin kehoonsa.

Kyllä, se on hyvin tarkoin määriteltyä, kuten kaikissa asioissa jotka tehdään oikealla tekniikalla henkimaailmassa. Jos et ole katsellut videotani oikeasta tekniikasta, käy Youtube-sivullani.

Päivänseisaus toi uusia alkuja, joten nyt on aika ajatella, mihin elämäsi on matkalla ja onko se matkalla mieleiseesi suuntaan. Täysikuu täydentää tätä energiaa ja tekee työtä antaakseen meille, mitä haluamme. Tässä todellisuudessa tehdään aina valintoja siitä, mitä pidämme parempana. Kun täytyy tehdä jokin valinta, älä tee liian nopeasti sitä, kun universumi ei toimi 3D-ajassa. Universumi voi olla paljon hitaampi antaessaan meille pitkäaikaista informaatiota. Nyt jokainen on uusi päivä uusien valintojen tekemiseen ja joka päivä meillä saattaa olla uusi näkemys siitä, mitä haluamme todellisuudessamme.

Huomasin ollessani 3D-maailmassa (liikkeenjohdossa), että minut pakotettiin jatkuvasti tekemään nopeasti päätöksiä eikä se koskaan tuntunut oikealta minusta. Tämä johtuu siitä, ettei se ole oikein. Koska olen ollut nyt vuosia korkeammissa ulottuvuuksissa, teen nyt hyvin hitaasti merkittäviä päätöksiä tietäen, että jokainen päivä voi tuoda uutta tietoisuutta ja uusia oivalluksia. Onhan kyse vain energiasta ja sen antamisesta opastaa meitä, joten muista, että voimme joka päivä herätä ja päättää, että se on päätösten tekemispäivä tai sitten ei – ja kumpikin on ok. Anna energian tehdä taikojaan rajoittamatta tai haluamatta kontrolloida sitä. Universumilla on oma aikajanansa ja se kertoo sinulle, milloin aika on oikea.

Älä pelkää astua pois 3D-maailmasta ja tehdä odottamatonta. 3D-maailma on yksi ihmisen tekemistä yhteiskunnallisista rakenteista, joka ei johda valaistumiseen. Kerron aina kaikille, etteivät psyykkinen tietäminen ja 3D-maailma sovi yhteen. Psyykkinen tiedostaminen toimii täysin tämän todellisuuden ulkopuolella, kun taas 3D-maailma on hyvin rajoittava siinä, mitä sallitaan.

Kun tietoisuutesi laajenee ja tuhoat 3D-kuorikerroksia, aurakenttäsi vahvistuu ja laajenee, mikä antaa sinulle paljon enemmän näkemystä siitä, mitä oikeasti tapahtuu. Tätä todellisuutta meille ei näytetä joka päivä uutisissa tai televisiossa. Jos et ole jo lakannut katsomasta uutisia, nyt on aika tehdä se. Ne aiheuttavat vain alempaa värähtelyä. Työstä näitä asioita hitaasti ja ala vähentää 3D-maailmaa, kun voit, ja laajentaa henkimaailmaa samalla. Aloittamiseen ei ole parempaa aikaa kuin täysikuu!

Teen päivityksiä pitämään kaikki ajan tasalla, kun energiamuutoksia tapahtuu!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
ViestiLähetetty: 06.07.2018 23:51 
Poissa
Ylläpitäjä

Liittynyt: 03.11.2013 22:02
Viestit: 2542
ENERGIAPÄIVITYS – AJANKOHTAINEN ENERGIA, HEINÄKUUN ENNUSTE JA VOIMAKAS PIMENNYSKAUSI

Kirjoittanut Diane Canfield (www.dianecanfield.com)
3.7.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Siunausta rakkaat.

AJANKOHTAINEN ENERGIA

Tämän päivän energia on hyvin korkea ja on hyvä päivä saada asioita tehtyä. Näen tämän jatkuvan, kun olemme olleet pysähtyneessä energiassa kuluneet 2–3 päivää ja nyt tulemme ulos siitä.

Muutaman viime päivän energia on ollut hyvin verkkaista ja väsyttävää. Ei ollut mitään fokusta ja vaati kaiken kyetäksemme toimimaan ja tekemään normaaleja asioita. Oli myös vähän kärsivällisyyttä mitään kohtaan, mikä on oman ulottuvuutemme ulkopuolella.

Tämä verkkainen energia tuli puhdistamaan järjestelmästämme kaiken, mitä ei tarvita ylösnoustessamme uuteen Maahan. Tästä syystä otettiin usein torkkuja ja tuntui hyvin väsyneeltä, kun energiaa huuhdottiin sisältämme, aloittaaksemme taas uuden päivän, kun puhdistuminen on tapahtunut.

VOIMAKAS PIMENNYSKAUSI

Heinäkuu on erittäin kiireinen energiakuukausi. Pimennyksien tiedetään tuovan mukanaan intensiivistä energiaa ja ylösnousemusoireita. Täysikuu ja uusikuu ovat samaan aikaan näiden pimennysten kanssa, mikä tekee niistä aina ekstravoimakkaita.

Samaan aikaan kun on monia erilaisia energioita, jotka tuovat ylösnousemusoireita, monet voidaan kohdentaa tiettyihin tapahtumiin ja joitain ei koskaan. Nämä ovat energia-aaltoja, joita tulee Luojalta ja galaktisilta olennoilta auttamaan ihmiskuntaa kehittymään.

Tästä syystä on parasta olla nyt-hetkessä ja keskittyä siihen, mitä tapahtuu nyt, eikä kysellä, miksi se tapahtuu. On parasta odottaa, kunnes energia on mennyt ohi, jotta voi nähdä, mitä se edustaa ja miksi se ilmentyi ihmiskunnalle.

Tässä on joitain heinäkuun avainpäivämääriä, ja kannattaa ehkä kirjoittaa ne kalenteriin, jotta energian alkaessa tulla, tiedät, miksi se tapahtuu.

* uusi kuu 13.7.
* osittainen auringonpimennys 13.7.
* täysikuu 27.7.
* täydellinen kuunpimennys 27.7.
* uusi kuu 11.8.
* osittainen auringonpimennys 11.8.
* täysikuu 26.8.

KUN MONET HERÄÄVÄT

Kun ihmistietoisuus kasvaa kaikkien näiden energioiden myötä, joita tulee jatkuvasti heinäkuun aikana, monet alkavat nyt nähdä, mitä on tapahtunut kaiken aikaa. Tämä on oivallus monille, koska heillä ei ole ollut aavistustakaan siitä, mitä taikuri tekee verhon takana (taikuri Oz). Nyt näemme, että tämä verho vedetään sivuun ja kaikki paljastuu kaikkien nähtäväksi. Tätä tarvitaan, jotta kaikki näkevät, mitä on tapahtunut ryhmätietoisuudessa. Vain ryhmätietoisuuden kautta tehdään nopeimpia edistysaskelia ja kehitystä.

Kehittyvä uusi ryhmätietoisuus on vastakohta sille, mitä on tapahtunut tässä maailmassa aioneita. Tämä tietoisuus ei halua mitään osaa asioiden entisessä tekotavassa. Kun joku kehittyy, tämä tietoisuus kasvaa, kunnes hän ei halua enää olla osa 3D-järjestelmää. Hän ymmärtää sen manipuloinnin ja kontrolloinnin, jota on tapahtunut, eikä hänen värähtelynsä resonoi tuon energian kanssa.

Kun katson vuosikymmeniä taaksepäin aikaan, jolloin tämä alkoi tapahtua minulle, näin juuri näin se ilmentyi. Ei ole helppoa vetäytyä 3D-maailmasta – se on kuitenkin maailma, jossa elän. Uusi maailma on korkeampaa tietoisuutta ja kehitystä, ja sitten pysymme erillään kaikesta, mikä ei ole sitä.

Kun monet käyvät läpi nyt tätä korkeamman tietoisuuden liikettä, heillä on nyt rohkeutta, näkemystä ja kehitys puolellaan, jotta he kykenevät aloittamaan muutoksen toteuttamisen. Ja juuri näin uusi Maa muodostuu.

Monet on pakotettu katsomaan kivien alle ja oikeasti näkemään, mitä siellä on. Se mitä siellä on, ei ole ollut miellyttävää, mutta monet tarvitsivat tämän tietoisuuden auttaakseen muutoksessa, jota on tarvittu uuden olemistapamme ilmentämiseen.

Olemme tämän täyskäännöksen hyvin alkuvaiheissa. Kun se alkaa saada vauhtia, se muuttaa nopeasti kaikilla. Se muuttaa silmänräpäyksessä tai siltä se näyttää. Kaikki ovat samalla tietoisuustasolla, eivätkä he osallistu enää alempaan värähtelyyn, joten sillä ei ole enää ankkureita pitämässä paikoillaan.

Kun useammat ja useammat kehittyvät korkeampaan tietoisuuteen, vanhoja käytäntöjä ei enää sallita. Rakkaus on päiväjärjestys, ja kehittyvää tietoisuutta pidetään ensimmäisenä prioriteettina, kun tomu laskeutuu. Tämä on elämäntapa minulle – ei ole mitään parempaa kuin kehittää omaa tietoisuuttamme ja sitten korjata palkkiot, kun päivitys on tehty.

Tähän todellisuuteen olemme matkalla. Myötätunto, rakkaus, luonto ja itsemme kehittäminen joka päivä. Luoja on pääfokus, koska tällä universumilla on Luoja ja se osallistuu erittäin paljon kaikkiin aspekteihin, mitä tapahtuu.

Herättämisvinkki: Miten voit auttaa toisia heräämään? Kun menet 3D:hen ja kohtaat väärää informaatiota, ole vahva ja kerro toisille, mikä on oikein. Sinulla täytyy olla auktoriteettia voidaksesi tehdä tämän, toisin sanoen sinun täytyy olla varma, että se mitä sanot, on totta. Minä teen tätä palveluna kylvämään siemeniä toisiin heräämisprosessista ja kertomaan, ettei kaikki ole, miltä näyttää 3D:ssä. Tällä voi olla kaunis heijastevaikutus, kun sitä käsitellään välittäen ja rakkaudella. Aikomus ja totuus ovat kaikki, ja monet tietävät sen, kun kuulevat sen. Olen nähnyt hämmästyttäviä tuloksia monissa, kun heillä on nyt pääsy uuteen informaatioon, jota heillä ei ole ollut aiemmin, ja uusi tapa nähdä asiat.

Teen lisää energiaraportteja, kun energia-aaltoja tulee :).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
The Sound Of Silence
Amazing Grace
Walking With The Angels
Toccata
Wind Of Change
Listen To Your Heart


Ylös
 Profiili Lähetä yksityisviesti  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 41 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4, 5  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 1 tunti [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 0 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö

Muuta yksityisyysasetuksia