Gorgo Lauren C. (thinkwithyourheart.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Gorgo Lauren C. (thinkwithyourheart.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 13.11.2013 20:44

SÄTEILEVÄT SIELUT - ESIINTULEMINEN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
11.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Onko kyse vain minusta vai oliko Merkuriuksen perääntyminen nopeampi kuin koskaan?

Paria tilapäistä vasemman aivopuoliskon prosessointihankaluutta lukuun ottamatta, tuntui melkein siltä, ettei jäänyt mitään väliin. Yleisesti ottaen ja verrattuna vuoden 2013 kahteen edelliseen perääntymispainajaiseen, tämä jakso tuntui itse asiassa hedelmälliseltä (?) ja jopa liikkumiselta eteenpäin jollain tavalla.

Kenties olen lopultakin lakannut vastustamasta sitä tai kenties kaikki tämä Skorpioni-taika pitää minut haltioituneena puhkeavien luomisvoimiemme alkemiassa … tai kenties, vain kenties, mitä enemmän tyhjennämme mielen ja "ajattelemme sydämellä", sitä vähemmän vaikutusta Merkuriuksella on (älylliseen) mieleemme?

Mitä se sitten onkin, voin paremmin sen vuoksi ja toivottavasti sinäkin.

Fyysisesti kuluneet kolme viikkoa olivat täysin toinen tarina. Neuvosto mainitsi viime raportissa, että meille annetaan … öhöm … "täsmällinen polku sovittaa, saada takaisin, tallentaa, täyttää, elävöittää ja lopulta herätä henkiin, kun ruumiillistamme Kristus-mallin liitossa monadilähteemme kanssa." Omin sanoin: !@#%

Kun tähän lisätään viime aikojen e n n e n k u u l u m a t o n määrä auringon aktiivisuutta, niin voi ehdottomasti tuntua siltä, että saamme sähköshokkeja päivittäin … mikä vaikuttaa (lue: parantaa) mm. kehomme sähköjärjestelmän rytmiä: muutoksia sydämenlyönnissä ja hengitysrytmissä, (lisääntynyt sydämen lyöntitiheys, tykytys jne.), lihasten nykimistä, ailahtelevia nukkumis- ja syömistapoja, äärimmäisiä keholämpötilan vaihteluita, heilahtelua elinvoimasta uupumukseen ja vastaavaa.

Toivottavasti tämä intensiivisyys pian vähenee (ajoissa joulunaikaa varten olisi ihanteellista), mutta kehon yrittäessä löytää uuden rytminsä, meidän täytyy olla edelleen kärsivällinen ja tukea itseämme tämän tilapäisen tasapainottomuuden aikana. Kuitenkin ja vaikka perääntynenkin on enimmäkseen takana, meillä on edelleen iso kuukausi hyppysissä.

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

Säteilevät sielut

Syyskuun päiväntasaus palveli ehdottomasti rajakohtana, (energeettisenä) "maailmojen eroamisena", mikä on vapauttanut meidät paljosta kollektiiviraskaudesta. Sen tuloksena olemme poistaneet laajasti tämän raskauden muistoja fyysisistä soluistamme, jotta voimme ruumiillistaa enemmän ja enemmän jumaluuttamme, valmisteluna esiintulemiseemme.

Äskettäiset kuun- ja auringonpimennykset ovat myös auttaneet esiintulemisessamme ja näyttäneet meille täydellisen tasapainon, mikä vaaditaan fyysisiltä (mies/nais) energioiltamme, jotta voimme "syttyä" ja tulla "säteileviksi sieluiksi", kuten Plejadien neuvosto siihen viittaa.

Minulle on selitetty se niin, että kuun (feminiininen) ja auringon (maskuliininen) pimennykset vahvistavat ylösnousemustamme, mikä perimmiltään mahdollistaa henkisen laskeutumisemme fyysiseen muotoon. Toisin sanoen, kyvyn laskeutua fyysisyyteen laukaisee ja tekee mahdolliseksi pyhä liitto. Se on "pääsykohta", ns. signaali sielulle, että on turvallista tulla.

Neuvosto sanoo, että sekä fyysisen maailmamme sisällä että ympärillä on tapahtunut hyvin paljon (esim. herpaantumaton auringon aktiivisuus), minkä tuloksena on tai mikä tukee ja heijastaa "säteilevien sielujen esiintulemista". Sen, "nurinpäin kääntymisemme", ilmeisimpänä oireena on kiistaton (kuitenkin edelleen kasvava) varmuus energiaomavaraisuudestamme, mitä Plejadien neuvosto kutsuu "sisäisen yhteensulautumisprosessimme ulkoiseksi ilmentymäksi".

Tämä pikkuruinen, kuitenkin kasvava aurinkotulen (Jumala)kipinä on jumalaisen maskuliinisesti fokusoitunut (fyysinen) luomisvoima, mikä paisuu sisällämme - pyhä energia mikä on syntynyt yhteensulautuvasta monadistamme, joka avaa meille pääsyn muistikuvaan Kodista, Jumalan täysivaltaisuudesta. Se tulkitaan päiväselväksi sisäiseksi auktoriteetiksi, mihin voimme nyt tiukemmin päästä käsiksi.

(Fyysisellä tasolla kaikki aurinkoenergia voi aiheuttaa säteilevää plexuskipua, vatsan pullistumista ja/tai vaivoja ja kolmen alemman, fyysisesti suuntautuneen chakran avautumista, puhdistumista ja hienoviritystä.)

Kuulen, että sitten kun tämän Luoja-Jumalavoiman lisääminen loppu - ja saan sen tunteen, että se liittyy läheisesti auringon magneettikentän kääntymiseen - heränneiden olentojen ensimmäinen kollektiivi ilmeisesti "syttyy ja julistetaan säteileviksi sieluiksi" … ensimmäinen sieluryhmä joka edustaa sitä, mitä Plejadien neuvosto kutsuu "profetian fyysiseksi todisteeksi".

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

Yleiskatsaus

Tämän kuukauden loppuosa ja siitä vuoden vaihteeseen tuntuu massiiviselta paljastumiselta ja transformaatiolta. Meidän täytyy tajuta vielä hyvin paljon, kuitenkin hyvin paljosta tulee kristallinkirkasta.

Käytännön tasolla ei tunnu vielä sinänsä ajalta kiinteiden suunnitelmien tekemiseen tai toteuttamiseen, mutta alamme ehdottomasti nähdä uuden elämämme ottavan muodon fyysisessä maailmassa, vaikka kehomme jatkaakin kiemurtelua mutaatiokivuissa.

Saamme selvän tunteen siitä, mihin kuulumme uudessa maailmassa, ja ensimmäiset askeleet joita tarvitsemme oman osamme luomiseen, tulevat selvästi näkyviin. Tällä erää meidän täytyy vielä pysyä joustavana ja sallia kaikkien mahdollisuuksiemme kehittyminen, ennen kuin valitsemme pysyvän polun.

Samanaikaisesti kaikkia tunnistamattomia aspekteja jotka ovat edelleen esiintulemisemme tiellä, nousee pintaan nähtäväksi ja integroitavaksi olemukseemme, jotta voimme aloittaa uuden tason elämän narisevan puhtaalta pöydältä.

Kuulen, että marraskuun loppua kohti todellinen eteenpäin liikkumisemme alkaa pimennys/päiväntasausjakson jälkeen - mutta tällä kertaa siirrymme eteenpäin kokonaisemman itsemme kera. Kun teemme sen, kun alamme "syttyä" yksilöinä ja kollektiivisesti, alamme vetää puoleen elämää muuttavia ja sydämeen sointuvia tilaisuuksia, jotka soveltuvat uuden maailmamme kanssaluomiseen. Läpimurrot lisääntyvät ja fyysisten muutosten ilmentyminen jatkuu kaikilla niillä, jotka ovat aitoja.

Ilmassa on todellista taian tuntua … syvää innostusta ja sen kuplivaa odotusta, mitä on tulossa. Vaikka minulla on vähän tai ei mitään aavistusta siitä, miten, milloin tai miltä se näyttää kenelläkään meistä, odotan todella innolla sen löytämistä teidän kaikkien kanssa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.12.2013 TUHANNEN AURINGON SÄTEILY - 12.12.-21.12.

ViestiKirjoittaja hammer » 14.12.2013 11:28

TUHANNEN AURINGON SÄTEILY - 12.12.-21.12.

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
12.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

Rakkaussäie

Vuosi 2013 on pakottanut meidät päästämään irti hyvin paljosta, mutta vain jotta voisimme saavuttaa paljon enemmän. Koko vuosi, syyskuun päiväntasaukseen saakka (joillakin pidempään) oli armotonta ja herpaantumatonta yhdistämisvoimassaan, erityisesti niille jotka navigoivat niitä vaativia mestaritaajuustasoja, joita vaaditaan aktivoimaan DNA:n 13. säie - mitä Plejadien seitsemän sisarta kutsuvat "rakkaussäikeeksemme".

Tämä rakkaussäikeen aktivointi on ja oli kaikki planeetalle ja niille herääville ihmisille, jotka ovat pioneereja henkistyneen ihmisen uuden ja integroidun todellisuuden toiminnassa. Tämä peloton väki joka kykenee valjastamaan neutraalin ja yhtenäisen rakkausprinsiipin (13. säie/chakra), ovat ja olivat täysin vastuussa universaalin rakkausharmonian ankkuroimisesta planeetalle ja ihmiskunnan ja kaiken fyysisen aineen nostamisesta 13. taajuuteen, mikä vaaditaan transendenssiimme planeettana. (Vakava huuto kaikille teille rakkaussoturikoviksille.)

Siinä missä 12.12.12 ja 21.12.12 käynnistivät planeetan yhtenäisen kristalliverkkorakenteen loppuunsaattamisen - sen monimutkaisen geometrisen valokuvion, mikä sykkii (13 harmonista) universaalia rakkausenergiaa meidän fyysisen ja maakehon verenkiertojärjestelmään, 12.12.13 ja 21.12.13 on määrä viimeistellä tämä aktivointiprosessi henkisesti ruumiillistuneilla.

Muistutuksena: 13. säikeemme on kuvattu minulle ylivalaisevana energiana, mikä aktivoituna mahdollistaa universaalin rakkauden punoutumisen olemassa olevaan 12-säikeiseen DNA-järjestelmäämme ja "painaa" alkuperäisen jumalaisen mallimme fyysiseen, mentaali ja tunnekehoon, täyttäen jokaisen solun henkiinheränneellä Kristuksella (älykkyys). Toisin sanoen, 13. DNA-säie hallitsee älykkyyttä, missä on kaikki tarvittava informaatio ylösnousseessa mestaruudessa elämiseen (fyysisesti). Valokoodit tähän 13. (ylösnousemus)taajuuteen aktivoitiin portissa 12.12.12 - 21.12.12 ja navigoimme ja integroimme koko vuoden 2013 näitä taajuuksia voidaksemme ruumiillistaa koodit fyysiseen muotoon ja hallita ne.

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

Matka rakkauteen

Siis kyllä … kahdentoista kuukauden matka tahrattoman havaintotavan ja puhtaan sydämen (13) mestaruusenergian läpi oli vaikea tehtävä, mille lähtivät tai ankkuroituivat ainoastaan rohkeimmat soturit - ne jotka ovat täällä kylvämässä ja johtamassa ihmiskunnan ykseyskohtaloonsa. Nämä sanoinkuvaamattoman rohkeat sielut omaksuivat jumalaisen rakkauden puhtaan säteilyn turvattomassa maailmassa, joka hautui edelleen raskaasti erillisyydessä, eivätkä he ainoastaan pysyneet lujana, vaan ylittivät suurimmat uroteot - havaitun erillisyyden Lähteestä.

Opimme hyvin monia asioita itsestämme, erityisesti rakkaudesta jota meillä on itseämme kohtaan ja jonka jaamme niiden toisten kanssa, jotka rakastavat toisiaan yhtä paljon. Opimme omien voittojemme ja jatkuvan työntämisen ja venyttämisen kautta käsittämään enemmän itsestämme, että rakkaus on paljon enemmän kuin oivallus, että olemme arvokkaita, että se on myös kurinalaisuutta, rohkeuden teko, sisäistä auktoriteettia, jatkuvaa tietoista valintaa ja moitteettomin jumaluuden teko laittaa itsemme kaiken muun edelle.

Ja opimme tästä paljastuvasta sisäisestä vahvuudesta kyvyllämme seistä omassa täysivaltaisuudessamme horjumatta, kun monta myrskynsilmää pyyhkäisi rajusti elämäämme tänä vuonna, joissain tapauksissa tuhoten kaiken menneisyydeltä muistuttavan, jotta pystyimme rakentamaan tehokkaasti tulevaisuuttamme vakaalle totuusperustalle, ilman poikkeuksia.

Hetkittäin meidät jätettiin pelkän tuhon keskelle, sirpaleisiin monista rakkauspommeista joita lähetettiin polttamaan kaikki jääneet vanhasta elämästämme, kaksinaisuudesta - ja kun järjestelimme pirstaleita sen hautausmaalla, mitä kerran tiesimme ja luulimme rakastaneemme, emme löytäneet mitään muuta kuin aidon itsemme rakkauden, rakkauden aitoa itseämme kohtaan. Ja niinpä nyt kuin olemme lopulta palanneet ainoan todellisen rakkautemme Lähteeseen, olemme ehdottomasti valmiita nousemaan kuin tarumainen feenix-lintu menneisyytemme palavasta tuhkasta. Tehtävä suoritettu.

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

12.12. - 21.12.

Mielenkiintoista on myös, että juuri eilen Neuvosto antoi innostuneet "onnittelut virallisesta selviytymisestä maaliviivalle!" Oletin heidän tarkoittaneen tämän (kauhean) transformaatiovuoden loppua, mutta he inttivät tämän olleen SE loppu - että (jännittävästi) lähestymme sitä hetkeä, jolloin tuntisimme "tuhannen auringon syttyvän säteilemään sisällämme".

Yksityiskohtaisemmin he viittasivat käytävään 12.12. - 21.12. sanoessaan, että sisäinen sielusäteilymme "syttyisi tehokkaasti, aktivoisi merkaban, sulautuisi yhteen monadimme kanssa ja tulisi YHDEKSI Kristus-aspektimme kanssa".

"12-12-portaali aktivoi ne, jotka ovat valmiita "syttymään" ja tulemaan ennustetuiksi säteileviksi olennoiksi, fyysiseksi todisteeksi profetiasta.

Tämän käytävän aikana (12.12. - 21.12.) kehonne, mielenne ja sielunne tulevat linjaan, harmoniseen tasapainoon ja pyhään liittoon Lähteen kanssa.

Päivänseisauksen jälkeen monet uudestisyntyvät "Kristus-inkarnaatiksi", kuten sitä kutsuisimme." -Plejadien korkea neuvosto

Neuvosto sanoi myös, että vaikka "sytymme kuin tuhat aurinkoa", tunnemme olomme myös hyvin kotoisaksi kehossamme ja maadoittuneemmaksi maatasolle kuin koskaan ennen, ja tämä uusi ruumiillistumistaso varmistaa, että olemme täysin yhdistyneet maahan ja kosmokseen, ihmisyyteen ja jumaluuteen.

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

Ikimuistoinen joulukuu

Kun kaikki tämä on sanottu ja monien jyskyttävien kuukausien ja monien myöhemmin opittujen oppituntien jälkeen … katsokaa meitä! Seisomme (istuminenkin on ok) edelleen … taltutettuna, mutta viisaampana, vaikkakin vähän pois sijoiltaan.

En menisi ihan sanomaan, että joulukuu on sinällään helppo kuukausi, mutta näen sen hyvin tuottoisana ja kenties vähän elämää muuttavana kaiken lisäksi. Se tuntuu monumentaalisen tarkastelun, sisäisen pohdinnan, hautomisen ja (pakkauksen) purkamisen kuukaudelta - ei ainoastaan vuodesta, mikä vaikutti monille elämän vaikeimmalta, vaan myös hyvin pitkästä ja määrättömän uuvuttavasta tiestä jälleenyhdistymiseen, täyteen ihmisen rakkauskapasiteettiin.

Tässä joulukuussa ei ole ainoastaan tavanomaista loppumisten ja alkamisten, odottavan toivon ja uuden vuoden lupauksen tuntua, vaan tunnemme myös täyden elämän, kenties elämien lopun, kokonaisen aikakauden lopun lisäksi. Koska varastossa on tämä massiivinen loppu ja uusia alkuja, minulle kerrotaan, että tästä tulee "ikimuistoinen joulukuu".

Ja vaikka tähän kuukauteen on ehdottomasti kirjoitettu loppumisia joka puolelle, se myös sijoittaa ne, jotka laitettiin töihin ja jotka riisuutuivat paljaaksi, vastaanottamaan monia avautumispalkkioita. Kuulen ensimmäisen olevan pitkään odotetun joululahjan, uudistumislahjan, "avautuminen".

"Nämä uudet lahjat annetaan kaikille niille, joilla on ns. ympyrä sulkeutunut. Kutsuisimme sitä Kristuksen tulemiseksi, jumaluuden oivaltamiseksi ja Kristus-tietoisuuden alkukohdaksi." -Plejadien neuvosto

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

Kun on hyvin suuria muutoksia ja hyvin paljon epävarmuutta siitä, mitä tulee, odotan innolla tämän kuukauden jokaisen hetken elämistä, kuin se olisi ensimmäiseni ja viimeiseni - tai kenties pitäisi sanoa viimeiseni ja ensimmäiseni. Jännittävää kyllä, minulla ei ole aavistustakaan, minne olen menossa, enkä kuitenkaan ole koskaan tuntenut olevani valmiimpi olemaan siellä.

Toivoen teille kaikille mitä siunatuinta joulunaikaa täynnä rakkautta ja uutta innostusta uutta elämää kohtaan!

Nähdään ensi vuonna!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.1.2014 2014 - AINEEN HENKISTÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 17.01.2014 22:45

2014 - AINEEN HENKISTÄMINEN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
15.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Onnellista uutta vuotta! 2013 on lopultakin ohi … (huokaus) … ja tiedän, etten ole yksin sanoessani, etten ole koskaan ollut niin kirjaimellisesti onnellinen uudesta vuodesta.

Vaikka avaudummekin vuoteen 2014 hyvin sisäänpäin kääntyneellä ja pohdiskelevalla tavalla - ja edelleen puhdistamme niitä hämähäkin seittejä ja sitä sumua, minkä peitossa olimme hyvin raskaasti viime vuonna - ilmassa on kiistattomasti uutuutta.

Aioin puhua suoraan viime vuoden (kauhuista) kasvusta ja laajentumisesta, missä olemme olleet ja minkä olemme käyneet läpi päästäksemme tähän jne., jne., mutta ehdottomasti ei tunnu nyt siltä. Luulen, että voimme olla kaikki samaa mieltä, että olemme palvelleet oma aikamme siinä suhteessa - viettäneet riittävän monta vuotta puhuen omasta "ällötyksestämme", tuntien sitä ja ollen siinä.

Kertauksesta kiinnostuneille tässä on Valittujen Palojen versio. Omistauduimme naurettavan vuosikymmenen tai pari (tässä elämässä ainakin) venyttämään itsemme varjomaiden yli, kestäen samalla jatkuvaa muuntumistuskaa - tuntien loputtomia aaltoja ratkaisemattomia tunteita, hemmotellen yliherkkää ja haavoittunutta sisäistä lasta, tyynnytellen karjuvaa egoa ja eläen puutetta, niukkuutta ja köyhyyttä, eristäytyneisyyttä, sydänsuruja, menetyksiä, sairauksia ja vaivoja, puhdistamista, irtipäästämistä, irtipäästämistä, irtipäästämistä ja oireita, voi hyvä luoja oireita, loputtomiin. Matka tähän pääsemiseksi oli aivan liikaa pyydetty meiltä.

Mutta se on ohi nyt - paitsi oireet. Ja vaikka useimmat meistä luulivat, ettei tämä aika todellisuudessa tulisi koskaan, henkilökohtainen helvettimme häipyy lopultakin taustalle, kun taivas alkaa nousta maillemme. Nupullaan olevan paljastumisemme vuoksi, keskittymisestä kärsimyksestämme selviytymiseen tulee liian mielenkiinnoton puheenaihe, mikä on todella hyvä merkki siitä, että sisäinen vastenmielisyytemme on enimmäkseen takanamme. (Vinkki: jotain tapahtuu kohta)

Ne jotka ovat ihmiskunnan eturintamassa, valmistautuvat lähtemään täysin uudelle matkalle täysin uuteen tulevaisuuteen - sellaiseen mikä on tällä hetkellä tuntematon meille, kuitenkin lopputulos on kirjoitettu tähtiin, DNA:hamme ja uusiin henki-ihmisen suunnitelmiimme. Monet meistä ovat siis lähestymässä ympyrän sulkeutumispistettä, mikä ei ole ainoastaan samanaikainen loppumis- ja alkamishetkemme, vaan on tulossa myös hyvin selväksi, että menneisyys tuntuu vähemmän ja vähemmän nykyisyydeltä.

Koska monilla meistä sielusopimus on ohi, meillä on tarve ja myös optimismia enemmän kuin koskaan siirtyä eteenpäin vihreämmille niityille. Ja tämä merkitsee myös minua (!). Omistettuani 7+ vuotta kaikkein teidän korkeamman tietoisuuden tienraivaajapioneerien heräämis- ja vihkimisjaksolle, minulta on virallisesti materiaali loppu tuolla tasolla, joten siirryn työssäni, mistä on tullut TWYH, kehittymisestä olemiseen, oppilaasta luojaan.

Minulta menee jonkin aikaa kaiken sen tajuamiseen, mutta olen sitoutunut tekemään muutamia perusmuutoksia ja tasoparannuksia jäsennelläkseni "alustani" mukautumaan enemmän Itseeni. Tähän saakka TWYH on keskittynyt pääasiassa sydämemme, mielemme ja solujemme muistuttamiseen ja herättämiseen rooliimme Bodhisattvana - tuona valaistuneena väkenä (se ole sinä!) jotka palvelevat täällä ja auttavat ihmiskuntaa siirtymään planeettaevoluution seuraavalle tasolle.

Matkamme syvällisen vaikea osuus on loppumassa ja uudet roolimme alkamassa, ja tästä vuodesta alkaen TWYH siirtää huomionsa "aineen henkistämiseen" niin, että yhdessä voimme aloittaa uuden maailmamme kanssaluomisen rakennusvaiheen. Ja meillä on paljon töitä tehtävänä!

On aika siirtää katseemme uusille merille ja tänä vuonna sivustoni käy erityisesti sen kimppuun, että hengen taika valjastetaan ja maadoitetaan fyysiseen maailmaan. Antamatta määrittelyn rajoittaa itseäni liikaa voin nähdä, että tutkin käsitteitä ja sovelluksia, joita kukin meistä tarvitsee kukoistaakseen henkilökohtaisesti viidennen ulottuvuuden olentoina kolmannen ulottuvuuden maailmassa - ylösnousseena olentona fyysisessä kehossa.

Ne jotka ovat saaneet valmiiksi sisäisen työn ja joita ei sido enää karmasopimukset, opettelevat luomaan tässä maailmassa pelkästään ja puhtaasti rakkautena - käytännön tavoilla joita tarvitaan meidän elättämiseen. Ja koska tarkoitusperspektiivimme muuttuu 3D:stä 5D:hen, oivallamme enemmän kuin koskaan, että panoksemme planeetalle on ankkuroitu olemiseemme ja tahtomme luoda tulee pelkästään kasvavasta halusta jakaa itsemme ja lahjamme maailman kanssa omilla ainutlaatuisilla tavoillamme. Tämä kuulostaa hyvin autuaalta ja romanttiselta - kunnes lainanlyhennys erääntyy.

Minulle näytetään, että 2014 tarttuu käytännöllisempiin sydämen asioihin ja että se on vähän kiivastahtinen vuosi (ikään kuin aika voisi kulkea yhtään nopeampaa). Tässä vuodessa on suurelta osin kyse käytännön asioista ja se auttaa meitä lopultakin organisoimaan, jäsentelemään ja muokkaamaan sitä luomisvapauden jumalaista tulvaa, mikä on edessämme - vapautta minkä olemme ansainneet, mutta mikä tarvitsee nyt puitteet toimiakseen fyysisessä maailmassa. Aikomukseni on TWYH:ssä antaa tukijärjestelmä noihin puitteisiin ja niihin massiivisiin muutoksiin, joita on meidän kaikkien edessä.

Olemme siirtymässä uneksimisesta unelmaan, luomaan sen (!) ja samalla kun TWYH pysyy tarkoitukseltaan ja toiminnaltaan portaalina 5D:hen, runsaan informaation ja samansydämisen yhteisön kera, teemme sen (yhdessä) uuden maan johtajuuden suunnassa - eläen olemisen periaatteen mukaan.

En ole kartoittanut vielä kaikkia yksityiskohtia, mutta on niin paljon uutta käytännönläheistä informaatiota jaettavana tänä vuonna, että se on enemmän kuin jännittävää - jos ei vähän pakahduttavaa. Sen perustana on perusymmärrys todellisesta luomiskapasiteetistamme ja dynamiikasta, mikä vaaditaan todellisen ja kestävän muutoksen synnyttämiseen maailmassa.

Kuulen myös, että tämä vuosi aktivoi "runsaasti koodeja" (!!) osana moniulotteista kokemustamme rakkautena. Ilmeisesti nämä koodit ovat olleet horroksessa tähän saakka ja ne alkavat herätä joukoittain ympäri planeettaa, käynnistäen "hyvinvoinnin renessanssin rakkauden kautta", kuten Plejadilaiset kutsuvat sitä.

"Yhdessä, näiden aktivoitujen koodien myötä, säteilevät sielut herättävät ja luovat "yltäkylläisyysvallankumouksen", mikä on laajuudeltaan ennenkuulumaton." -Plejadien korkea neuvosto

Siis kyllä, kuivattelemme edelleen juuri kuoriutuneita siipiämme valmiiksi uuteen lentoon, mutta älkää yhtään epäilkö … meillä on kiireinen vuosi, vaikka aloitamme hitaasti.

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.2.2014 VAPAAKSI MURTAUTUMINEN - KOHTALON KUTSU

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 10.02.2014 20:18

VAPAAKSI MURTAUTUMINEN - KOHTALON KUTSU

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
7.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pyhä jysäys … asiat ovat hyvin painostavia tällä hetkellä. Ja mielenkiintoista kyllä, kuulen, että tämä intensiivisyys tulittaa kahdessa selvässä suunnassa ja näin jotkut teistä kokevat valtavaa laajentumista ja parantumisen tunteita, kun taas toisia nämä uudet taajuudet nuijivat vielä melkoisesti ja he ovat alakuloisia. Useimmat teistä luullakseni ovat jossain siinä välillä autuus- ja tasaantumisasteikolla.

Tämän vuoksi Plejadien korkea neuvosto on pyytänyt minua puhumaan ennen kaikkea tästä paineesta, mikä auttaa helpottamaan sitä ylimääräistä jännitettä, masennusta, pelkoa tai levottomuutta, mitä monet nappaavat nyt, kun nämä kollektiivienergiat leijuvat vapaasti eetterissä kaikkien uusien (auringon)valopurkauksien vuoksi.

Ennen kaikkea, koska olemme hyvin hitaasi siirtymässä pois transformaatioprosessista, alamme (enimmäkseen) omaksua uuden kiintymättömän asenteen, mikä on niin paljon hyödyllisempi kuin ennen, että monien asioiden pitäisi olla selviä. Kuitenkin on edelleen niitä päivä, tunteja ja minuutteja, jotka ovat erittäin haastavia, vaikka niistä tuleekin satunnaisempia. Paine tästä pahentuvasta muutoksesta on myös ilmeinen fyysisessä kehossamme, enimmäkseen epämiellyttävällä tavalla, vaikka pitäisi olla selvää, että maadoitumme syvemmälle ja syvemmälle omaan astiaamme ja pääsemme lähemmäs ja lähemmäs syntymistä/esiintulemista.

Kuulen uudestaan ja uudestaan, että syy siihen vaikeuteen, mitä jotkut meistä (lue: superherkät sielut) ovat kokeneet päivänseisausjakson alusta saakka, liittyy suoraan uuteen (korkeampaan) fotonitaajuustasoon - kiitos auringon maksimiaktiivisuuden ja napavaihdoksen. Tämä uusi valosäteily mitä omaksumme, ei vastaa mitään aiempaa koodausta, ja siksi se vaikuttaa meihin kaikilla myriadeilla onnekkailla, mutta haastavilla tavoilla.

Neuvosto kertoo minulle, että tähän asti on ollut tietysti niitä, jotka ovat saavuttaneet ruumiillistuneen valaistumisen. He haluavat meidän kuitenkin ymmärtävän, että se taso millä pystymme saavuttamaan biologisen ja henkisen mestaruuden nyt, on vertaamaton ja joissain tapauksissa olemme siirtymässä myös yli siitä mestaruustasosta, minkä monet meistä ovat saavuttaneet Atlantiksen aikana … mikä oli todella valaistunutta aikaa.

Astumme evoluutiojaksoon, missä kaikesta tulee mahdollista, ja osa siitä on mahdollista ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa - ja kaikki tämä auringon kautta, joka välittää puhdasta rakkausenergiaa galaksin keskuksesta … Kotoa.

Niinpä Plejadilaiset pyytävät hartaasti, että pidämme pintamme sopeutuessamme näihin uusiin taajuuksiin, ja vaativat, että annamme itsellemme vähän löysiä ja annamme keholle, mielelle ja sielulle luvan tehdä tämän siirtymän omaan tahtiinsa ja omalla tavallaan - tuomitsematta, asettamatta odotuksia tai kiinnittymättä …

"Tietysti ymmärrämme, mitä pyydämme teiltä, ja tiedämme, mitä se vaatii - tiedämme kuitenkin myös tasan tarkkaan, mihin jokainen teistä kykenee.

"Sitten vakuutamme teille, kuten aina, että se mitä tulee, ylittää runsaasti siihen pääsemisen haasteet - ja vaikka olette jollain tavalla edelleen hautomisvaiheessa, olette lähempänä esiinilmestymistä kuin koskaan." -Plejadien korkea neuvosto

Meidän on tärkeintä ymmärtää, että keho saa säteilyn, mitä ei ole koskaan ennen saavutettu fyysisessä lihassa, ja tämän vuoksi se on myös puhunut viime aikoina niin äänekkäästi reaktiona kaikkeen auringon aktiivisuuteen. Viime aikoina on vaadittu niin paljon lepoa, että se on yksinkertaisesti naurettavaa - ja vaikka on ollut toisinaan suurta kamppailua pysyä hereillä, niin toisinaan on ollut taistelua saada unta. Ja sitten on tietysti melkein ivallisesti noita yliampuvan elinvoiman maanisia jaksoja.

Tiedämme jo, että nämä äärimmäiset ylä- ja alamäet voivat olla hyvin myrskyisiä ja hankalia hallita, integroida ja tasapainottaa, mutta Plejadien neuvosto todella yllyttää meitä jokaista pysymään mahdollisimman keskittyneenä, maadoittuneena ja kiintymättömänä, kun toivotamme tervetulleeksi vuoden 2014 uuden, elinvoimaisen ja voimakkaan (puuhevosen) energian, mikä viittoilee meitä jo "pukittamaan" hurjasti vapautemme puolesta, joskus yliampuvasti. Epäilemättä alamme tuntea jo sen reunan, mikä on todella mahdollista ja mitä sydämemme todella halajaa - ja tämä inspiroi sisällämme täysin uusia haluja, joista osa sisältää radikaaleja elämänmuutoksia.

Nenämme törmää kirjaimellisesti tulevaisuutemme mahdollisuuksiin ja alamme puntaroida ajatuksia, joita ei ole koskaan ennen harkittu. Ja tämä on innostavaa ja virkistävää, mutta myös haastavaa edelleen muuntuvan muotomme vuoksi. Tämä uusi vuosi on suuri kontrasti viime vuoden (vesikäärmeen) liikkumattomuuteen, talvehtimiseen ja metamorfoosiin, kun loimme huolellisesti vanhentuneen nahkamme - näennäisesti solu solulta - joten voi tuntua raivostuttavalta ja lannistavalta tuntea valtava uusi, kun on edelleen (fyysisesti ja/tai tunteellisesti) vanhan vankina.

Lisäksi meillä ei ole vielä todellista varmuutta tai selkeyttä siitä, miten nämä uuden kuplivat halut ilmentyvät, mutta tämä johtuu enimmäkseen siitä, että "miten" ei synny, ennen kuin panostamme täysillä sydämemme kutsuun. Sitten kun on sitouduttu, itse halu magnetisoi reitin kohtaloomme, joten juuri nyt on supertärkeää, että sallimme itsemme oikeasti hyväksyä ja tuntea halujemme sisältämät mahdollisuudet - ilman pelkoa. Juuri sitä varten niitä on, vaikka osa siitä mitä paljastuu, on ISO juttu - muutoksia joiden tiesimme joku päivä kutsuvan meitä, mutta voi olla vähän pelottavaa oikeasti sallia noiden halujen juurtua sydämeemme siitä katsottuna, missä olemme nyt.

Sivuuta tuo impulssi (lue: paha tapa). Tämä on työtämme tällä hetkellä - ei pakahtua siitä, mitä noiden visioiden toteuttaminen vaatisi, vaan pelkästään sallia itsemme saada ne, kuvitella, millaista se olisi, ja lopulta katsella, kun "miten" nousee esiin kohtaamaan meidät. Sitä paitsi meillä on hevonen tänä vuonna puolellamme ja vaikka sisäinen villihevosemme tarvitsee vähän kesyttämistä ja suuntaa, se antaa meille myös vahvuutta, sisua ja liikkuvuutta murtautua ulos kaikista itse luomistamme urista ja tehdä elämäämme ne muutokset, joita vaaditaan uudelleenkalibroidun sydämemme ponnekkaan kutsun kunnioittamiseen.

Ja tämä muodostuva paine TEHDÄ, muuttaa ja siirtyä johonkin, mikä on enemmän harmoniassa rakkautemme kanssa, on kouriintuntuva, mutta meidän täytyy ehdottomasti malttaa hetki ja selkeyttää suuntamme, kun tunnistamme nousevan jotain epämukavuutta kontrastina siihen vapauteen, mikä yrittää murtautua ilmentyneeseen maailmaan. Nämä näennäiset tientukkeet osoittavat meitä katsomaan viimeisen kerran, miten ajatuksemme voivat pitää meidät pienenä ja rajojen vankina, ja antavat meille tilaisuuden harmonisoitua niiden ajatusten kanssa, jotka perustuvat rakkautemme laajentavuuteen.

Tämä osoittautuu hyvin parantavaksi ajaksi jälkikäteen katsottuna, mutta koska valmistaudumme lähtemään kauas, tarvitsemme oikeasti tämän kuukauden asettuaksemme uusille urillemme ja tehdäksemme keskittyneen ponnistuksen murtautua vapaaksi menneisyydestä, katkaista siteet vanhoihin ohjelmiimme ja päästää irti lopullisesti KAIKISTA asioista, jotka estävät meitä elämästä jumalaista elämää - aitoa elämää, missä rakkautemme johtaa.

Ja tämä on helmikuun lahja …

[Tämä osa on suojattu. Koko artikkelin ostamiseksi katso ohjeet nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

10.3.2014 HARHATODELLISUUS - HOLOGRAMMILUOMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 11.03.2014 18:52

HARHATODELLISUUS - HOLOGRAMMILUOMINEN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
10.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Nyt kun mutkittelemme kiduttavan matkamme loppupäässä kausaalista luomisesta tietoiseen luomiseen ja valmistaudumme hyppäämään tuntemattoman pohjattomaan kuiluun - hyvällä tavalla - toivon, että uusi ja virtaviivaisempi TWYH-sivusto palvelee meitä paremmin yhdistyessämme paremmin yhteisöksi, kun opettelemme luomaan rakkautena fyysisessä maailmassa.

Uusi maailma on täällä. Se on lopultakin ankkuroitunut meihin jokaiseen, mikä merkitsee, että seuraavat askeleemme yksilöinä ja kollektiivisesti luovat ulkoisen heijastuksen sisäisestä rakkaustilastamme. "Fyysistämisjakso" on alkanut ja tästä eteenpäin fokuksemme on itsemme, elämämme, suhteidemme, kotimme, tarkoituksemme, taloutemme ja kaikkemme henkiinherättämisessä.

Mennyt on poissa. Olemme uusia ja alamme osallistua siihen, mikä tuntuu "vastaanottavaisemmalta todellisuusjärjestelmältä", missä kaikki on mahdollista. Ja vaikka voimmekin konkreettisesti tuntea tämän uuden elämäntuen pumppaavan sydämestämme ja sykkivän suonissamme, olemme edelleen sanoinkuvaamattoman u u p u n e i t a.

Itse luomamme universumi on ehdottomasti ollut ahkerana uudelleenkalibrointipyrkimyksessään ja antanut meille monia tilaisuuksia puhdistaa sydämemme ja mielemme ja harmonisoida ajatuksemme ja tunteemme rakkauteen, erityisesti Venuksen ja Merkuriuksen viime perääntymisen aikana. Ja vaikka olemme parempia tämän vuoksi, hetkittäin se tuntui rehellisesti sanottuna pahoinpitelyltä.

Tiedän, että jotkut ovat kokeneet melkoisen romahduksen näissä energioissa. Ja vaikka meillä on ehdottomasti vielä kierros (fyysistä) uudelleenkalibrointia (nukuttavana) käytävänä läpi Marsin perääntymisen ja päiväntasauksen aikana, neuvosto muistuttaa meille, että tämä henkiinheräämismatkamme seuraava vaihe ei ole tyypillistä puhdistamista, vaan enemmän uudistumista.

Tulkitsen tämän tarkoittavan "vähemmän epämukavaa", koska he vakuuttavat kovan työn olevan ohi, vaikka siihen on vaikea luottaa, koska asiat tuntuvat edelleen hyvin selkeytymättömiltä, kömpelöiltä, liikkumattomilta, epämukavilta, oireellisilta, vastustavilta, epävarmoilta ja vain kummallisilta.

Mutta meidän täytyy luottaa, koska se on toistuva teema tällä hetkellä. Olen pannut tämän merkille selvemmin, kun Saturnus alkoi perääntyä, mutta meitä taatusti testataan aitoudessamme ja meille esitellään tilanteita, jotka kysyvät meiltä, olemmeko valmis seisomaan sydämemme tietämisessä jumalaisella auktoriteetilla, horjumatta ja kaiken kustannuksella … VAI joudummeko niiden pelkopohjaisten todellisuuksien valtaan, joita juoksee valtoimenaan, kun 2014 kääntää taajuussäädintä suuremmalle.

Yksi aitoustesti tuli minulle henkilökohtaisesti tällä viikolla, kun kuulin, että naapurini taloon oli murtauduttu ryöstötarkoituksessa keskellä iltapäivää. Asuttuani vähän syrjäisellä, mutta "suojatulla" alueella viimeiset 10 vuotta, turvallisuusajatukset eivät ole koskaan juolahtaneet mieleeni, joten tiesin, että minulle annettiin tilaisuus tehdä selkeä valinta. Voin joko "ostaa" pelkopohjaisen todellisuuden, joka uskoo ulkoisen maailman vaikuttavan omaamme (että asioita voi tapahtua minulle) … TAI pysyä siinä täysivaltaisessa tietämisessäni, että 1) luon oman todellisuuteni ja 2) olen aina turvassa ja suojattu, jos tunnen aina olevani turvassa ja suojattu.

Sen valinnan tekeminen, luoko ulkoa sisäänpäin (kaksinaisuus) tai sisältä ulospäin (ykseys), on erityisen yleinen tällä hetkellä ja sen tarpeellisuus kasvaa, kun maailmasta tulee kaoottisempi ja pyörät putoavat useammilta vanhan maailman systeemeiltä.

Niillä jotka osallistuvat ykseyteen, vaaditaan valtavia luottamushyppyjä oikealla ja vasemmalla uuden todellisuutemme luomiseksi, koska … no, niin luodaan uusi todellisuus. Mutta ei ainoastaan tämä, vaan olemme nyt myös kriittisessä pisteessä, missä meidän on ryhdyttävä suuriin toimiin uskossa, mikä on harmoniassa sydämemme kanssa, tietämättä lopputulosta - enimmäkseen siksi, että lopputulosta ei ole päätetty, ennen kuin ryhdymme toimeen. (Olen viitannut aiemmissa raporteissa tähän "rattaat hevosen edellä" -luomisena … ja tämä näyttää yhtäkkiä ilahduttavan relevantilta tässä vihreän puuhevosen vuodessa. Lisää ahaa-elämys tähän …)

Uudet TWYH-sivut ovat itse asiassa täydellinen esimerkki tuosta prosessista - mitkä muuten luotiin ja otettiin käyttöön kokonaan (onnistuneesti, lisäisin) Merkuriuksen perääntymisen aikana (8O) … mitä en olisi edes yrittänyt puoli vuotta sitten. Mutta lopulta oivalsin, että uskomukseni perääntymiseen liittyen alkoivat todella ärsyttää minua - noista rajoituksista oli tulossa hyvin vanhoja ja väsyneitä ja aivan liian häiritseviä elämässäni.

Päätin, että jos tarkoitukseni ilmaiseminen pysyy edelleen kommunikoinnissa ja mediassa, en halua ottaa vanhaa versiota perääntymistodellisuudesta mukaani uuteen. Niinpä en ottanut. Päätin sen sijaan, mikä lopputulokseni olisi, ja sitten toimin, ikään kuin perääntyminen itse asiassa tukisi minua tekemään valtavia teknisiä ja kommunikointimuutoksia, joihin liittyy monia "muita" ihmisiä, joihin perääntyminen näyttää vaikuttavan tavallisilla, kollektiivisesti hyväksytyillä tavoilla. Tehtävä suoritettu - vaikkakin nipin napin.

Yleisesti tuntuu vain siltä, että olemme uudella tasolla osallistumisessa kaikkeen - ja näin on, koska olemme. Ja vaikka tämä on vain pikkuruinen esimerkki rajattomasta kapasiteetistamme viidennen ulottuvuuden olentoina, "tyhjästä luominen" on ehdottomasti pelin henki ja meidän on tultava taitavaksi siinä kukoistaaksemme täällä todella.

Ja se on vuoden 2014 leikkikenttä.


Huom. Tämä on vain osa Laurenin koko artikkelista, minkä voi ostaa nettisivuilta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.3.2014 LASKEUTUMINEN ALAS RISTILTÄ - MASSAUUDISTUMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 26.03.2014 20:58

Coming Down from the Cross: mass renewal
LASKEUTUMINEN ALAS RISTILTÄ - MASSAUUDISTUMINEN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
24.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkauspommi räjähtää

Päiväntasaus 20.3. oli jotain hyvin erityistä. Se on aina voimakas ylösnousemusportti, koska se on sisäisten pyhien feminiini- ja maskuliinienergioiden tasapainottamisaikaa, mutta koska olemme nyt tiukasti ykseystietoisuudessa, tämän vuoden yhteensulautumisen voima oli täysitehoinen rakkausräjähdys ja sen voi oikeasti tuntea tuona päivänä, yliampuvalla ja melkein satiirisella tavalla.

Kun avauduimme eheyttämään sydämemme ja mielemme välisen jakautumisen täydenkuun aikaan juuri ennen sitä, päiväntasauksessa virrannut rakkaus täytti planeettaverkon kouriintuntuvalla avoimuuden, rakkauden, myötätunnon, yhdistyneisyyden ja lempeyden tunteella, mikä oli melkein surrealistinen. Se oli kirjaimellisesti maapäällinen taivas, vaikka vain lyhyen hetken.

Mutta aivan kuten mikä tahansa massiivinen räjähdys, tämä rakkauspommi puhdisti elämässämme ja kehossamme alueet – sekä henkilökohtaisesti että maailmanlaajuisesti – jotka eivät resonoi rakkauden kanssa … minkä jälkiseuraamukset viipyilevät edelleen kirjoittaessani tätä.

Olemme siirtymässä vähitellen pelkogravitaation yli ja tämä äskettäinen rakkausvalelu on hyvin tärkeä tälle prosessille, vaikka se onkin potkinut esiin joitain epämiellyttäviä ötököitä. Kun rakkausvalelun jälkeen tulee pintaan jokin voimakas kontrasti, se on aina tulosta rakkauden puhdistavasta voimasta. Tämä ei välttämättä ole helppo loppu pitkälle siirtymälle, mutta se alkaa tuntua paremmalta ja paremmalta. Ja syynä asioiden parantumiseen lisää on, että jokaiselle meistä annetaan omia ainutlaatuisia tilaisuuksia ottaa niitä fyysisiä askelia, joita tarvitaan syvimpien ongelmiemme voittamiseen – tunnejuttujen merenpohjan, ydinhaavojen, jotka ovat pitäneet meidät karmapyörän vankina monta elämää.

Tuo tuokiokuva taivaaseen, mikä avautui meille, tuo lyhyt verhon nouseminen päiväntasauksessa, oli merkki tulevasta. Se oli pikkuruinen maistiainen siitä, mikä on ankkuroitumassa hyvin tiukasti fyysiseen elämäämme tässä uudessa vuodenajassa, mutta se tuntuu myös kuin piikiltä käsivarteen vahvistamaan meitä niihin massiivisiin muutoksiin, joita on varastossa … Uskon sen olevan sytytin seuraavaan merkittävään tapahtuma-aaltoon huhtikuussa.

Olen kuullut hyvin paljon niistä fyysisistä muutoksista, jotka toteutuvat ensi kuussa, ja vaikka taivaalliset tapahtumat ylittävät enimmäkseen ymmärrykseni, en pysty sivuuttamaan niiden ilmiselvää suuruutta. En myöskään pysty sivuuttamaan niitä näkyjä, joita olen saanut vuoden 2014 alusta saakka, ja niihin liittyviä tuntemuksiani … Näistä vaikuttavin ja toistuvin liittyy näkymään, missä Kristus laskeutuu alas ristiltä.

Ensin ajattelin, että kenties virityin vain kärsimyksen loppumiseen, mikä on niin kouriintuntuvan lähellä, ja olen varma, että se liittyy asiaan, mutta noiden näkyjen pakottavuus yllytti minua katsomaan syvemmälle, ja kun katsoin, olin melko hämmästynyt pisteistä, jotka alkoivat yhdistyä … asioista jotka näyttivät liian synkronistisilta sivuuttaviksi.

Esimerkiksi:

Huhtikuussa ei ole ainoastaan kahta pimennystä, vaan pääsiäissunnuntai (Kristus-tietoisuuden kuolleistaheräämisjuhla) "vain sattuu" olemaan tänä vuonna 20.4., mitä seuraa suoraan huomattava kardinaalisuurristi, mistä kaikki astrologit puhuvat ja mikä on täsmälleen 13 astetta Oinasta (tuli), Rapua (vesi), Vaakaa (ilma) ja Kaurista (maa).

Kun pohdiskelin näkyjäni yhdistettynä näihin tuleviin tapahtumiin, aloin oivaltaa, että saattaa olla jokin korrelaatio sieluni silmien Kristuksen ristiltä laskeutumisen ja sen taivaan suurristin välillä, mikä alkaa pääsiäissunnuntain paikkeilla.

Lisäksi aloin vetää puoleeni informaatiota, mikä johti minut siihen ymmärrykseen, ettei numero 13 ole vain sattumaa, vaan siihen liittyy paljon suurempi paljastus, kuin alun perin oli ajatellut …

[Suojattu osuus. Koko raportin lukemiseksi katso jäsenyysvaihtoehdot ja –hinnat nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.4.2014 KRISTUKSEN ALASLASKEUTUMINEN – EHDOTON TÄYTTYMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 01.05.2014 21:29

KRISTUKSEN ALASLASKEUTUMINEN – EHDOTON TÄYTTYMINEN

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
12.4.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Se on virallista – henkiin herääminen sattuu. Aivan helvetisti.

Minua on henkilökohtaisesti tankattu päiväntasauksesta saakka, mutta ympärilläni yhtäkkiä grillataan myös niitä, joihin ei tavallisesti vaikuteta. Niille sanon: "Tervetuloa kanssaihmisteni joukkoon … tervetuloa jakamaan biologisen evoluution ja solumutaation ankara kipu."

Fyysisessä kehossamme tapahtuu tällä hetkellä monia käsittämättömiä muutoksia ja vaikka tätä on jatkunut jo monta vuotta, olemme nyt epämukavuudesta selviytymisen kriittisessä pisteessä. Jokainen päivä voi ehdottomasti tuntua (ja kenties myös näyttää) siltä, että olet ollut auto-onnettomuudessa, mutta kaikki on hyvin. Itse asiassa, sinun ehkä kannattaa harkita kaikkien peilien ja kamerojen välttämistä kesäkuuhun saakka – ristiinnaulitseminen EI ole kaunista.

Minulla on sellainen aavistus, että intensiivisyys saattaa hiipua vähän täydenkuun ja kuunpimennyksen jälkeen, mutten luota siihen sataprosenttisesti enkä tietenkään pane toivoani siihen. Tällä erää meidän täytyy vain pitää päämme alhaalla, laittaa tossua toisen eteen ja pysyä myrskynsilmässä, kunnes myrsky laantuu ja olemme turvallisesti toisella puolella. Ja kristuksen tähden (kirjaimellisesti), älä anna ajattelevien aivojesi kertoa sinulle mitään siitä, mitä on tapahtumassa sinulle. Ne eivät tiedä mitään ja yrittävät taatusti vakuuttaa sinut kaikkein pahimmista skenaarioista.

Kaiken tämän muodostuvan paineen keskellä – ja ainoa syy nousemiseeni sängystä oli tämän kirjoittaminen – minut kutsuttiin hiljattain suureen tapaamiseen Linnunradan kaikkien merkittävien tähdistöjen galaktisten neuvostojen päälähettiläiden kanssa. Minua pyydettiin osallistumaan tähän "puhelinkokoukseen", jotta voisin jakaa tämän viestin tulevista tapahtumista ja periaatteessa vahvistaa, että olemme jonkin melko poikkeuksellisen keskellä.

Yksi ensimmäisistä asioista, jonka kuulin ja jonka osalta olin toiveikas, on, että olemme tulossa ehdottoman täyttymisen aikaan:

"Sanoessamme "täyttyminen", tarkoitamme sitä kirjaimellisesti siinä mielessä, että keho täyttyy elämänvoimasta, siitä elinvoimasta mitä välitetään omasta keskusauringostanne … siitä säteilystä mikä valaisee uuden ihmisen lihakehonne."

Mielenkiintoista kyllä, kuulin sanat "ehdoton täyttyminen" viimeksi heinäkuussa 2013 juuri ennen Davidin tähteä (porttia), merkaba-aktivointia noiden kahden suursekstiilin kautta.

Ymmärrykseni mukaan valokehomme aktivoitiin tuolloin ja olemme rakentaneet merkaba-kulkuneuvoamme siitä lähtien. Ja kuulen, että nyt – noin kesäkuuhun saakka – valmistaudumme tuomaan sen kotiin, kuten he sanovat.

[Suojattu osuus. Koko raportin lukemiseksi katso jäsenyysvaihtoehdot ja –hinnat nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

8.5.2014 TOUKOKUUN TAIKA – PUOLIVÄLIKOHTA

ViestiKirjoittaja hammer » 10.05.2014 09:00

TOUKOKUUN TAIKA – PUOLIVÄLIKOHTA

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
8.5.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Selvisimme toukokuuhun! Se yksin on juhlimisen arvoista, ottaen huomioon sen määrän, mitä on viime aikoina tapahtunut sisällämme, mutta tällaisen jalon saavutuksen lisäksi pysyimme hengissä myös kertomaan suurristitapahtumasta. Ja nyt kun pimennysportaali lopultakin päättyy (14.5.), kuulen, että opimme kohta, miten olemme muuttuneet ikuisiksi ajoiksi.

Huhtikuun muuntavat energiat ovat ehdottomasti uhanneet särkeä meidät kappaleiksi, mutta Lähteideni perspektiivistä raskas (avainsana) työ on ohi. Henkiinheräämismatkamme seuraava taival ei ole haasteeton – muistutan – mutta sillä on uuden tason tukea.

Marsin perääntyessä edelleen, epäilen, että tunnemme välittömästi sitä "vihreä valo merkitsee mene" –energiaa, mitä niin epätoivoisesti kaikki haluamme, mutta se on suunnitelmissa, ja tämä merkitsee vähintäänkin, että meidän pitäisi pian pystyä seisomaan suorassa … ilman jatkuvasti väijyvää uhkaa, että lentää tahattomasti naamalleen.

Noin maaliskuun päiväntasauksesta saakka asiat ovat menneet ylös ja alas, alkaneet, pysähtyneet ja sihisseet – kuin vanhat analogiat "ajaminen jarrut päällä" tai "rämpiminen mudassa", joihin olemme tottuneet siirtyessämme uuteen maailmaan. On jatkuvaa kiireen tuntua ja kasvava luettelo asioita, joita pitää tehdä valmistautumiseksi uuteen elämäämme – kuitenkin joka kerta kun yritämme toteuttaa muutoksen fyysisessä maailmassa, isä-äiti jumalamme näyttää laittavan universaaleja kapuloita suunnitelmiimme.

Kun on paljon kirkastamisväsymystä ja tunnelevottomuutta, minkä kanssa taistella, ja läpitunkevaa motivaation puutetta toteuttaa mitään, on ollut paljon enemmän kuin turhauttavaa. Itse asiassa sanoisin, että erityisesti auringonpimennyksestä saakka tämä viimeisin transformaatio on ollut haastavin – tähän saakka. Tähän on tietysti poikkeuksia, mutta useimmat on työnnetty katkeamispisteeseen tai sen yli ja kohtaamaan tiedostamattoman luomisen pääkuviot ja tuloksena olevat ajatukset: "Miten MIKÄÄN voi olla mitenkään NÄIN vaikeaa?" tai "MIKÄ voi mitenkään olla kaiken tämän arvoista?"

Koska mikään uusi ei oikeastaan vielä juurru, pyörämme jäävät pyörimään ja pyörimään vanhassa ja muodostuu painetta kitkapisteeseen saakka ja tuntuu, että jokin kolmesta asiasta voisi tapahtua millä hetkellä hyvänsä:

1. palamme spontaanisti
2. meidät ammutaan tykistä ja singotaan räjähtävästi uuteen elämäämme
3. Tittelintuureversio: pyörivät pyörämme muuntavat elämämme taianomaisesti kullaksi

Ottaen huomioon kaikki asiat, en tietenkään yllättyisi, jos pyöriemme osuessa lopultakin katuun, päätyisimmekin lentämään. Tämä on totista energiavetoa ja –työntöä, minkä kanssa olemme kamppailleet.

-

Taianomainen puolivälikohta

Tähän saakka hevosen vuosi on tuntunut kuin sen perässä raahautumiselta, menneisyytemme paino vanavedessä, mutta monet asiat osoittavat sen muuttuvan tässä kuussa.

Kuulen, että toukokuun puolivälissä asiat vaihtavat isommalle ja 5.5. alkaen olemme virallisesti fyysisen uudestisyntymäprosessimme puolivälissä. Olemme uudestisyntyneet monta kertaa – niin monta kertaa, että on vaikea muistaa, kuka olimme, ennen kuin matkamme takaisin ITSEEN alkoi – mutta tämä viimeinen uudestisyntymä, fyysisessä muodossa, on se, mistä kaikessa on ollut kyse, ja näin meidän on horjumatta pysyttävä sitoumuksessamme viedä itsemme loppumailien läpi. Meidän on pidettävä tietoisuudessamme se oivallus, että henkiinherääminen on kaikkien suurin ihme … ja ilman sitä ristiinnaulitseminen on/oli merkityksetöntä. Pikkuaskelin …

[Suojattu osuus. Koko raportin lukemiseksi katso jäsenyysvaihtoehdot ja –hinnat nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.6.2014 KÄRSIMYKSESTÄ VAPAUTUMINEN - ALKU

ViestiKirjoittaja hammer » 07.06.2014 08:01

KÄRSIMYKSESTÄ VAPAUTUMINEN - ALKU

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
4.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ennen kuin pääsemme täysillä raporttiin, haluan ensin valaista äskettäistä ja vähän painostavaa umpikujaa, mihin monet meistä työnnettiin pian sen jälkeen, kun olimme poistuneet toukokuun puolenvälin pimennysportaalista.

Teille jotka ette minun laillani ole täysin varma siitä, mikä "umpikuja" on:

Umpikuja = tilanne missä edistyminen ei ole mahdollista; lukkiutunut tilanne

Lähteideni mukaan tämä tilapäinen pattitilanne mitä olemme kiusallisesti navigoineet Wesak-täysikuusta (Buddha) 15.5. lähtien, on tulos monista liikkuvista osista, joista suurin osa liittyy vapautumiseemme kaksinaisuudesta, mikä käynnistää globaalin siirtymisemme uuteen fyysiseen maailmaan.

Tämä koko koettelemus lähti oikeastaan rullaamaan huhtikuussa monilla epätavallisen runsailla taivaallisilla tapahtumilla, mutta ilmeisesti äskettäinen uusikuu Kaksosissa avasi myös massiivisen oven ihmiskunnalle – oven mikä helpotti pääsyämme täysin uuteen elämäntapaan.

Ja selvyyden vuoksi, tämä ei ole tilaisuus vain "tietoisesti polulla oleville", vaan se vaikuttaa/tunkeutuu tuntemamme fyysisen maailman joka osaan – herättäen uusia ihmisryhmiä ja ohjaten samanaikaisesti aiemmin heränneitä syvemmälle koko totuuteen. Niille joilla on viipyileviä karmajäänteitä, tämä jakso (täysikuusta uuteen kuuhun) oli omistettu tärkeille ratkaisuille ja selvittämättömien polariteettien tasapainottamiselle (erillisyyden eheyttäminen) – aikaa minkä pian huomaat hyvin rakentavaksi, jos pysyit onnistuneesti kaikkien entisten haavojen tarkkailijana (kiintymättömänä). Niille jotka ovat nousseet erillisyystietoisuuden yli, tämä jakso oli omistettu eritoten maa-astian henkiinherättämiselle. Sitä tähtiolennot kutsuvat "varsinaiseksi ylösnousemuskulkuneuvoksemme". Lisää siitä jäljempänä …

Se mitä äskettäin tapahtui planeetalla, oli yksi vaikuttavimmista (jos ei riipaisevimmista) asioista, minkä olen henkilökohtaisesti kokenut tähän mennessä. Minulla on tapana lakata kuuntelemasta kollektiivitietoisuutta aina kun mahdollista, pysyäkseni selkeästi ja vakaasti neutraalina, mutta viime viikolla siitä tuli melkein mahdotonta, kun näitä kollektiivienergia-aaltoja tuli minuun … roimasti ja näennäisen kutsumatta.

Ollessani ypöyksin virityin katsomaan, mitä oli tekeillä, ja minulle kerrottiin, että paljon tuntemastani peräänantamattomasta kurjuudesta oli vain "vanhaa kunnon verkkotyötä", mitä monet meistä suostuivat tekemään juuri tässä risteyksessä uuden ja vanhan maailman välillä, auttaen alkemisoimaan sitä kollektiiviraskautta, mitä synnytti kaksinaisuudesta irtipäästäminen, erityisesti niissä jotka ovat vielä kyvyttömiä käsittelemään ja neutralisoimaan vastuullisesti pakahduttavia tai myrkyllisiä tunteita. Joissain tapauksissa tämä on saattanut merkitä henkilökohtaisia projektioita, pelkopohjaisia hyökkäyksiä, syyttelyä, estotonta aggressiivisuutta, yleistä ahdistusta ja muita vähemmän hauskoja juttuja, mutta niin kauan kun emme usko noita energioita tai ota niitä henkilökohtaisesti (lue: emme ole enää värähtelyltämme yhteensopivia niiden kanssa), ne eivät voi oikeasti vaikuttaa meihin tai vahingoittaa meitä.

Ja kyllä, on totta, että silloin kun olemme ehjä ja kokonainen itsessämme, kaikki epäterveet tunteet usein liukuvat pois rakkaushaarniskamme teflonpinnalta. Kuitenkin tiheyden alkaessa todella irrota toukokuun toisella puoliskolla, sen painon pystyi todella tuntemaan. Kenties ei henkilökohtaisesti, mutta armottomalla tavalla nämä energiat näyttivät juuttuvan meihin joka puolelle – kuin olisi pidetty veden alla päivätolkulla.

Oman biologiamme fyysisen muuntumisen puristumisstressin (hiilestä timantiksi) lisäksi, tämä kollektiivikärsimyksen vapautuminen voi tuntua myös järjettömänä raskautena, käsittämättömänä masennuksena ja selvittämättömänä erillisyytenä hienommista rakkaustaajuuksista. Kun tähän lisätään vaikea SEIS-energia – tavallaan kuin tyhjiö, mutta paljon ärsyttävämpi ja rajoittavampi – ja tietysti jatkuva aurinkoinfuusioiden takominen soluihimme, niin on aivan liian vähän syitä nousta ylös sängystä.

On yksi asia olla pysäytettynä paikalleen, mutta ilottomuuden vankilassa oleminen näin pitkään ilman pakomahdollisuutta on jo ison liigan tasoa. Se on ainetta, mistä (tahalliset yliannostukset) mestaruus on tehty.

Silloin aloin oivaltaa, että jotain hyvin paljon minua suurempaa tapahtui …

[Suojattu osuus. Koko raportin lukemiseksi katso jäsenyysvaihtoehdot ja –hinnat nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

23.6.2014 KUNNIASEREMONIA – MESTARIN OPPIARVO

ViestiKirjoittaja hammer » 26.06.2014 20:02

KUNNIASEREMONIA – MESTARIN OPPIARVO

Kirjoittanut Lauren C. Gorgo (thinkwithyourheart.com)
23.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On hullua ajatella, että 2014 on jo puolivälissä … ja kaiken sen myötä mitä on herätetty, tunnustettu, vaihdettu ja muutettu sisällämme vuoden alun jälkeen, meidän tekee mieli kerralla murtautua ulos kotelostamme ja päästä jo uuden maan elämiseen, vaikka edelllleeeen todistamme suurta fyysistä ahdistusta.

Joulukuun päivänseisauksesta kesäkuun päivänseisaukseen monet meistä ovat omistautuneet yksinomaan massiiviselle sisäiselle harmonisointiprosessille, mikä vaaditaan henkilökohtaisen merkabamme aktivoimiseen – mikä käynnistää henki-itsemme laskeutumisen fyysiseen muotoon. Tämä harmonisoituminen ei ole ainoastaan moottori ruumiillistumisen takana, vaan se on myös nopeuttanut ytimen paljastumista jokaisen meidän elämässä, valmisteluna todellisen sieluitsemme esiintulemiseen.

Nyt kun olemme melkein ankkuroituneet uuteen todellisuusjärjestelmään, mikä on kaikkien niiden käytössä, jotka elävät rakkaudessa (ei-polariteetissa), päivänseisaus tuo meidät seuraavaan kaksiosaiseen inkarnaatiovaiheeseen, missä olemme seuraavat puoli vuotta ja kaksi täyttä vuodenaikaa ja integroimme vastasyntynyttä Itseämme elämäämme maan päällä … ja opettelemme, mitä merkitsee olla "sieluutunut", samalla kun herätämme elämämme jokaisen osan henkiin ja heijastamaan uutta kristalliydinrakennettamme.

Tämä koskaan ennen maan päällä kokeilematon yritys on perimmiltään se, minkä Plejadilaiset sanovat voimaannuttavan jokaisen meistä "vapauttamaan jumalaisen armolahjan maailmaan laajemmin", kun alamme kokea henki-itsemme lihassa ensimmäistä kertaa maan päällä. Vaikka tämä prosessi onkin vieras tässä elämässä, se on myös hyvin tuttu meille ydintasolla siinä mielessä, että pelkästään palaamme todelliseen (henki-)olotilaamme.

Armon jatkuva kehittyminennäyttää olevan toistuva teema päivänseisauksen jälkeen … eikä myöskään sellaisen armon, mihin olemme tottuneet. Siitä päätellen, mitä minulle näytetään, se ylittää kaiken, mitä olemme tunteneet aiemmin – kokemus mitä minulle kuvataan "korkeimpana".

On hengen sädehtivää, poreilevaa ja autuasta leviämistä, kun se herää henkiin sydämessämme ja soluissamme ja tihkuu hitaasti olemisemme jokaiseen osaan. Tämä uusi aistillinen elämänkokemus on se havaittava hehku, mikä aiheutuu Jumalan pyhän rakkauden alkamisesta. Tämä on vasta uuden elämän aivan alkua, kyllä, mutta se kajastava valo mitä säteilee nousevasta uudesta auringosta, muistuttaa selvästi Kotia, sitä rakkautta minkä väliaikaisesti kadotimme näkyvistä, kun kansamme "lankesi armosta". Siinäpä vasta näky huonoille silmille …

Ja vaikka viimeisin kaivuuprosessi on ollut pidempi, syvempi ja vaikeampi, kuin kukaan olisi mitenkään voinut olettaa, HYVIN paljon on selvitetty ja eheytetty sisällämme mahdollistamaan tämän valtavan uudestisyntymän. Tavalla tai toisella meidät kaikki on muserrettu taas kerran, mutta voidaksemme polttaa täysin kaikki jäljellä olevat siteet karmamenneisyyteen, se on välttämätön paha varmistamaan, että jalansijamme ykseydessä on tukeva. Sitten kun koko menneisyys on selvitetty sisällämme, se ei voi enää vetää meitä pois nykyhetkestä, todellisesta Kodistamme, missä olemme vapaita elämään täysin ykseydessä.

Te jotka olette vielä syvällä siinä, käsittäkää, että Wesak-jakso joka potkaisi esiin jäljellä olevan tiheytemme ja viipyilevät karmajätteet, loppuu myös tähän, mikä merkitsee tasaisempaa purjehtimista eteenpäin. Huhti/toukokuussa kävimme läpi merkittävän menneisyytemme lonkeroiden irrottamisen ja joissain tapauksissa selvitämme edelleen näitä energioita. Jos et tunne vielä helpotusta tuosta merkittävästä juurien kiskomisesta, tiedä, että on enää hetkiä jäljellä tässä loputtomalta näyttävän pimeyden tukahduttavassa taajuudessa – se on varmaa.

Kuulemani/näkemäni perusteella olemme edelleen imettynä tulevan jättimäisen rakkausaallon humahdukseen, millaisia en ole koskaan ennen tuntenut, ja sitten kun tämän energia huipentuu, se törmää rannoillemme eteenpäin pyyhkäisevän liikkeen ryöppynä. Sitten kun se vetäytyy, se huuhtoo tehokkaasti mereen kaikki aiemmasta elämästämme irronneet jäänteet. Minulle kerrotaan, että tämä on valtavan puhdistumissyklin "merkityksellinen loppu".

Minun mielestäni tämä merkitsee: nopeiden ratkaisujen aikaa pitkäaikaisiin (ydin)ongelmiin … ja sivutilauksena kauan odotettua täydentymistä, kiitos.

Tähtiolentojen mielestä tämä merkitsee: diplomimme saamisen aikaa!

[Suojattu osuus. Koko raportin ja kommenttien lukemiseksi katso jäsenyysvaihtoehdot ja –hinnat nettisivuilta.]

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron