Carroll Lee (kryon.com) Kryon

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

26.2.2012 - YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 11:50

YLEISIÄ KYSYMYKSIÄ

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
26.2.2012, Monterey, Kalifornia
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Miksi Kryon ottaisi kysymyksiä niiltä, jotka eivät usko mitään tästä? Syynä on, että nämä kysymykset ovat usein parhaimpia, koska ne haastavat sen todellisuuden, mihin me uskomme, ja tuottavat usein hyviä perusvastauksia. Miksi ihmiset ovat niin onnettomia? Mitä tapahtuu, kun kuolemme? Onko toisilla planeetoilla elämää? Entä salaliitot? Näihin kaikkiin vastataan tässä Kryonin kanavoinnissa Montereyssä.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Montereyssä, Kaliforniassa 2012.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Kryon Magneettipalvelusta. Huoneen energia on pohjustettu. Jos olette poistaneet tuon älyllisyyden kilpenne ja päästäneet sisään mahdollisuuden enemmästä totuudesta, mihin se jättää teidät? Oletteko sallineet kylvettävän siemenen, sen mahdollisuuden että tämä planeetta on itsensä uudelleenkalibromisprosessissa? Kenties ajattelette, että tämä kaikki on sattumaa eikä se vaikuta teihin?

Sanon sinulla taas kerran, rakas ystävä, että saatat olla shamaani, joka istuu täällä, etkä edes tiedä sitä. Kenties sinut on tuotu tähän tuoliin yhden kerran eikä sitä tapahdu sinulle enää koskaan. Tämä on siksi nyt alku, tilaisuus mahdollisuuksiin.

Tiedän, keitä täällä on, ja tiedän, ketkä kuuntelevat tätä viestiä. Vastaamme muutamiin kysymyksiin, joita ovat esittäneet sellaiset, jotka eivät ole vanhoja sieluja. Vastaukset palvelevat sekä teitä että niitä, jotka näkevät, lukevat ja kuuntelevat tämän viestin teidän tulevaisuudessanne - minun nyt-hetkessäni. Tämä on hämmentävää ja olen sanonut sen monta kertaa aiemmin: tiedän, kuka kuuntelee, ja tiedän, kuka lukee, sillä minun puolellani verhoa ei ole aikaa. On vain mahdollisuus ja tuo mahdollisuus on siksi ilmentynyt nyt-hetkessä. Tämän viestin puhtaaksikirjoitus voi viedä viikkoja. Mutta puhtaaksikirjoituksen, kaiken editoinnin ja julkaisemisen jälkeen se tulee kirjoitettuun muotoon. Tosiaankin joku lukee juuri nyt ja näen tuon ihmisen tekevän sitä. Kaikki tämä kuulostaa oudolta teille, jotka istutte tässä huoneessa.

On lukija, jonka täytyy nähdä nämä sanat juuri nyt, ja tiedän, kuka tämä on. Mahdollisuus on niin voimakas, että voin sanoa sen olevan minun todellisuuttani. Minulle se on jo ilmentynyt. Näetkö, sinä luet, eikö vain? Olen siis oikeassa! Tunnen sinut. Huoneessa oleville se on tulevaisuutta. Tämä on minun todellisuuttani - sitä moniulotteista todellisuutta mitä te ette jaa. Siksi pystyn antamaan ennusteita - ei kokemusperäistä faktaa, vaan todellisuusmahdollisuuden - koska tiedän, mitä ajattelette ja mitä saatatte tehdä.

KYSYMYKSIÄ

Tässä on kysymyksiä, joita ovat esittäneet tavalliset ihmiset eivätkä välttämättä valotyöntekijät tai vanhat sielut. Noin viikko sitten annoin kanavoinnin nimeltään "Kuusi kysymystä". Kumppanini joka on insinööri, nauhoitti sen, mutta laite petti. Tämä turhautti häntä, koska hän osaa tehdä näitä teknisiä asioita - kuitenkaan se ei toiminut. Hän oli ymmällään sen vuoksi, koska hänestä tuntui, että hän oli tehnyt hyvää työtä tuossa kanavoinnissa. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä, miltä näyttää, ja fyysinen nauhoituslaite pysähtyy helposti. Hän halusi tämän kanavoinnin sen sijaan - eikä ainoastaan kumppanini halunnut. Luette siis tätä kanavointia. Sitä, mitä halusimme.

Kysymys 1: Miksi olemme niin onnettomia?

"Kryon, tällä planeetalla on onnettomuutta. Onnettomuus synnyttää onnettomuutta. Ihmiset kulkevat turhautuneena. Se ei näytä parantuvalta planeetalta, missä on näin paljon kärsimystä. Puhut niille, jotka ovat menettäneet kotinsa tässä maassa, ja puhut niille, jotka ovat menettäneet sukulaisia tsunamissa. He vääntelevät käsiään ja kysyvät, mikä on pielessä. Miksi on niin paljon onnettomuutta? Miten tämä voi edustaa planeetan hyviä uutisia?"

Vastausta tähän on hyvin vaikea antaa, koska se vaatii teitä ymmärtämään todellisuuden erilaisia toimintamalleja, joita alkaa tapahtua. Todellisuuden toimintamalli minkä olette tunteneet ja mitä kutsumme "3D-malliksi", on niin pinnallinen, ettei se ehdottomasti salli sitä iloa, minkä moniulotteinen todellisuus voi antaa. Tätä on vaikeaa selittää. Olette mustavalkoisuudessa, mutta maapallo on värillinen.

Jumalan rakkaus ei keskity 3D:hen. Jumalan rakkaus keskittyy moniulotteiseen tilaan, missä enkelit elävät. Jokainen mestari tietää tämän. Jokainen ihminen joka on nähnyt enkelin tulevan luokseen, tietää, että se energia pyörähtää seinän läpi ja on sateenkaarenväristä. Ei ole ihoa, siipiä ja haloa ja tämän moniulotteisen energian näkeminen on usein pelottavaa 3D-ihmiselle, joten ihmiset putoavat monesti polvilleen pelosta.

Riippumatta siitä, oliko kyse Muhammedista luolassa vai Mooseksesta ja palavasta pensaasta, nämä enkeliominaisuudet eivät ole 3D:ssä eikä ole myöskään jumaluus sisällänne. Haluatko onnellisuutta, ihminen? Sinun on parasta löytää moniulotteinen Jumala sisältäsi.

Toimintamalli muuttuu. Se on moniulotteinen, ei yksi ulottuvuus. Teidän on alettava siirtyä siitä toimintamallista, mikä rajaa kaiken tekemisenne samanlaisuuden ja yksittäisyyden todellisuuteen, sellaiseen mikä avaa muutosmahdollisuudet kaikelle. Nämä mahdollisuudet voivat muuttaa elämäänne - sitä miten reagoitte asioihin, kuka luulette olevanne ja kuka synnyitte olemaan. Kaikki tämä informaatio on kirjoitettavissa uudestaan sieluenergiassanne toimintamalliksi, mikä on moniulotteinen ja mikä sisältää Jumalan rakkauden ja ilon hetkessä.

Mitä sanon teille? Sanon, että pysyt onnettomana, rakas ystävä, kuka tahnansa oletkin lukemassa ja kuulemassa tätä, ellet päätä kääntyä sisäänpäin ja löytää sitä, mikä on jumalaista. Tämä vaatii uutta ajattelua älyllisen 3D-laatikon ulkopuolella. Se vaatii ajattelemaan moniulotteisesti ja aloittamaan prosessin, mistä olemme puhuneet uudestaan ja uudestaan. Muuten vain vellotte teitä ympäröivän draaman myllerryksessä.

Planeetan mestarit näyttivät teille tämän. He leikkivät fysiikalla ja elämällä. He jopa herättivät henkiin kuolleita. Sitten he kääntyivät teidän puoleenne ja sanoivat: "Tätä Jumala tekee ja te olette Jumala." He kertoivat teille, että voisitte siirtää vuoria, ja te voitte. Olemme puhuneet tietoisuusmuutoksesta, planeetan muuttamisesta sellaisesta, joka on aina sotinut itsensä kanssa, sellaiseksi joka on lopulta rauhassa itsensä kanssa.

Luuletteko tämän tapahtuvan helposti ja yhdessä yössä? Tämä on ensimmäinen vuosi (2012) ja teillä on vielä 18 vuotta siementen kylvämiseen ja kaksi sukupolvea sen näkemiseen toiminnassa. Näin ihmistietoisuus toimii. Se on hidasta, mutta te olette kärsimättömiä. Myös tästä syystä tällä hetkellä on hyvin paljon onnettomuutta. Se on vanhan energia kärsimättömyyttä, väärinkäsitystä, halua välittömään tyydytykseen ja jalkansa naputtamista maahan, samalla kun ajattelette Jumalan auttavan teitä. Sitten kun se ei tapahdu tavalla, millä ajattelette, että sen pitäisi, sanotte: "No, tiesin, ettei sitä tapahtuisi."

Kertokaa siis minulle: onko tämä sitoutumista vai onko tämä vain toiveajattelua? Onko tämä kommunikointi liian voimakasta teille? Sanon rakkaudella teille, että olette kauniita sisältä ja teidän on aika löytää se. Ja kun löydätte sen, asiat muuttuvat sisällänne. Ette suutu yhtä paljon, ette masennu yhtä paljon ettekä reagoi yhtä paljon. Sitten kun ihmiset ympärillänne näkevät teidät tuossa uudessa tilassa, he sanovat: "Tiedätkö, olet erilainen. Et ole yhtä vihainen. Et reagoi. Mitä olet löytänyt? Haluan sen." Ja niin se alkaa.

Silloin kun säteilette viisauden ja myötätunnon valoa, toiset näkevät sen ja haluavat omansa, koska se on kaunista, rauhallista ja tyydyttävää. Kysymme teiltä uudestaan: miltä teistä tuntui, silloin kun kuljitte mestarien kanssa - jonkun heistä? Katsoivatko mestarit teitä ja laittoivat matalaksi? Sanoivatko he pahoja asioita teille tai saivat teidät tuntemaan itsenne pieneksi? Vastaus on "ei". He katsoivat teitä, rakastivat teitä ja te olitte sanattomia. Jotkut teistä olivat paikalla ja muistatte. Halusitte olla vain heidän seurassaan, heidän jalkojensa juuressa. Heillä oli ikään kuin kenttä ympärillään ja jos pystyitte olemaan heidän lähellään, tekin saitte sen. Tämä on Jumalan rakkautta ihmisessä, joka säteilee jumaluutta ja kylvää ylösnousemuksen siemeniä.

Vastaus siis on "todellisuuden hahmottaminen". Silloin kun mestarit kulkivat maan päällä, oli vielä pimeämpää. Mutta he näkivät vain Jumalan rakkautta. On siis vapaa valintanne olla onneton, uhri ja velloa draamassa. Mutta totuus on, että Jumalan myötätuntoa on kaikkialla ympärillänne ja odottaa vain teidän löytävän sen. Se oli kysymys numero yksi.

Kysymys 2: Mitä tapahtuu, kun kuolee?

Tämä on hyvin monimutkaista, mutta jaan sen kahteen osaan, kumpikin henkisiä. Ihmisen kuolema jonka jokainen teistä tässä huoneessa on kokenut, ei ole loppu. Tämä on intuitiivista tietoa sisällänne, koska olette käyneet sen läpi aiemmin, mutta totuus siitä kätkeytyy vain pinnan alle. Ette ole oikein varma, mitä teille tapahtuu, mutta intuitionne kertoo, ettei se ole loppu.

Kuolema ei kirpaise. Ei teitä. Mutta ympärillänne olevia se kirpaisee. Niinpä ensimmäisenä haluan kertoa teille kuolemasta sen, että ympärillänne olevat usein kärsivät. Joskus se on tarkoituksenmukaista, sillä se tuo heidät polvilleen, erityisesti lähtiessänne liian pian. Joskus sen vuoksi he löytävät, mitä heidän sisällään on - uskomatonta henkistä lohtua - ja käsittävät sitten, että kuolemanne oli katalyytti heidän valaistumiselleen. Ymmärrättekö tuon prosessin? Joskus olette kumppaneita tässä ja teillä on etukäteissopimus mahdollisuuksista auttaa toisianne myös ihmiskuoleman kautta. Se ei siis ole lainkaan surtavaa. Usein se on kauniin sopimuksen täyttämistä.

Mitä tapahtuu fyysisesti, kun kuolette? Se on helppoa: palaatte planeetan tomuksi. Mitä vielä haluatte tietää? Ruumis? Helppoa. Se on vain osa Gaian prosessia. Mutta minäpä kerron teille siirtymähetkestä. Teiltä katoaa 85 grammaa jotain, mistä kukaan ei tiedä. Nuo grammat ovat kvantti-informaatiota. Se on henkisen ytimenne kvanttiosa - kaikki mikä koskaan oli teitä - eikä se mene ylös, se menee alas. Se menee takaisin Luomisenluolaan ja sen ulkopuolelle.

Olemme kertoneet teille tästä aiemmin. Osa siitä menee myös kristalliverkkoon. Osa siitä menee myös maapallon valaisiin ja delfiineihin. Tässä on järjestelmä, mikä sallii Gaian muistaa elämänne, ja se on tallennettuna planeettaan. Henkenne tulee kotiin, mutta ei akaasinen tiedostonne. Se pysyy planeetalla, koska planeetta omistaa sen. Olette muuttaneet planeettaa sillä, mitä olette tehneet, mutta ette tuo sitä kotiin mukananne. Silloin kun tulette kotiin, meillä on kuitenkin juhlat. Olemme kertoneet sen teille aiemmin. Voi, rakkaat ystävät, kuolema ei kirpaise. Ei omasi. Tiedät sen oitis, kolmessa päivässä. Siihen mennessä olet täysin tietoinen, että olet osa Jumalaa. Sinä muistat. Kuulet taas musiikkia.

Sitten pian tulette takaisin tänne (maapallo) ja kun tulette, se on joskus nopeampaa, mitä teille on kerrottu, sillä asiat nopeutuvat. Joskus synnytte takaisin omaan perheeseenne, lapsenlapsiksi samaan karmaryhmäänne. Se on valotyöntekijän prosessi, jotta isovanhempanne voivat opettaa teille asioita, joita vain he voivat opettaa teille.

Ja silloin kun vedätte ensimmäisen kerran henkeä, otatte jotain. Otatte sen kaiken sieluenergian Luomisenluolasta ja kristalliverkosta, minkä tallensitte niihin lähtiessänne. Tätä kutsutaan akaasiseksi perinnöksi. Taitelijoista tulee taitelijoita. Poliiseista tulee poliiseja. Se on geeneissänne. Se on DNA:ssanne, mitä olitte ennen. Myös taipumus asioihin, joista pidätte ja joista ette - kuten ruoka, valinnat - tulevat mukaanne menneisyyden akaasisesta perinnöstä.

Joskus esitetään kysymys: "Pitäisikö minun olla kasvissyöjä? Mikä on oikein keholleni henkisesti?" Kerron sinulle, mikä on oikein kehollesi henkisesti - se juttu, missä sinussa on järkeä! Jos olette viettäneet elämiä Tiibetissä tai Intiassa, luultavasti kaipaatte erilaisia ruokia, mitä on USA:ssa. Näin homma toimii, rakkaat ystävät. Kehonne reagoi siihen, mitä se muistaa, ja jos teitä palvelee olla syömättä lihaa, niin sitä teidän pitäisi tehdä terveydeksenne. Älkää heijastako sitä ystäviinne, sillä heillä on oma akaasinen terveysperintönsä. Heillä on oma järjestelmänsä, mikä toimii heillä.

Ihmiset rakastavat kaiken lokerointia ja siksi jonkun löytäessä jotain hyvää itselleen, hän haluaa kaikkien tekevän sitä. Älkää kritisoiko toisia, koska heillä ei ole teidän ainutkertaista muistianne. Tämä pätee myös toisten uskomusjärjestelmiin. Ne jotka ovat löytäneet Jumalan tai ilon järjestelmästä, mikä toimii heillä, johtuu siitä, että he ovat virittyneet siihen. Kenties he olivat mestareiden opetuslapsia! He ovat virttyneet siihen ja haluavat kaikille sen, mikä toimii heillä. Suuri osa siitä on vilpitöntä, muttei se ehkä toimi teillä.

Mitä tapahtuu kuollessa? Se on järjestelmä - kauneutta, kunnioitusta - ja teistä tulee se Jumalan osa, mikä tiedätte olevanne. Silloin kun Elia ylösnousi, saitte nähdä sen Elisan silmillä. Elia muuttui niin kirkkaaksi valoksi, että Elisa ei voinut edes katsoa. Sitten se hajosi osiin. Elisa näki merkaban, kentän ihmisen ympärillä, vaunut joilla Elia ajoi. Hän näki sen ja raportoi sen. Mitä luulette sen olleen? Ihminen sai nähdä ylösnousemuksen. Sitä on kuolema.

Kysymys 3: Onko toisilla planeetoilla elämää?

Lasketteko leikkiä? Elämää on kaikkialla. Kaikkialla! Tällä hetkellä tiedemiehenne etsivät mikrobielämää aurinkokuntanne kaikilta planeetoilta ja niiden kuista ja lopulta he löytävät sitä. He odottavat löytävänsä sitä. He ymmärtävät lopulta, että elämän siemeniä on kaikkialla.

Kuinka paljon elämää siellä ehkä on? Miten kauan sitä on ollut siellä? Sitten kun tiede alkaa käsittää, miten kauan elämää on ollut galaksissanne, aletaan nähdä jotain evoluutiolle vaistonvastaista - oma ihmishistorianne. Miten vanha universuminne on? Kysykää tiedemiehiltä ja he vastaavat "noin 13 miljardia vuotta". Se on ok. Käytetään heidän lukujaan. Miten vanha on oma planeettanne? Kenties 4-5 miljardia vuotta. Oikein. Mutta miten vanha on ihmiskunta? Miksi teitä ei ollut täällä dinosauruksien kanssa? Luuletteko, ettei maapallo ollut valmis? Luuletteko kenties, että se mikä kontrolloi evoluutiota, oli vähän liian tyhmä tehdäkseen aiemmin ihmistä, mutta tuo prosessi pystyi tekemään jo dinosauruksen? Oletteko koskaan ajatelleet näitä asioita?

Jos maapallon koko historia laitetaan 24 neljän tunnin kelloksi, elämä alkoi vasta viimeisen tunnin aikana ja ihmiskunta, kaikki sivilisaatiot, tulivat vasta viimeisten sekuntien aikana. Eikö se ole kummallista teistä? Siksi universumissa mikä on ehkä 13 miljardia vuotta vanha, olette saapuneet vasta muutaman viime sekunnin aikana. Oletteko koskaan ajatelleet, että olette uusimpia tulokkaita? No, olisitte oikeassa.

Jos universumi on tosiaan niin vanha, luuletteko, että galaksissanne on kenties sivilisaatioita, jotka ovat miljardi vuotta tai enemmän vanhempia kuin te? Jos niin on, että ne ovat kenties käyneet läpi jotain, mitä te käytte läpi? Luuletteko, että millään niistä on ollut teidän DNA-ominaisuuksianne? Kenties nekin kävivät läpi sen, mitä te käytte läpi henkisesti? Kenties ne menivät myös kvanttiylösnousemustilaan? Vastaus on "niitä on tuhansia".

Tunnette ne jo ja olette luetelleet niitä julkaisuissanne. Niitä jotka kylvivät suoraan teidät, kutsutaan plejadilaisiksi. Ne jotka kylvivät heidät, olivat ehkä octurialaisia ja nämä kylväneet olivat kenties orionilaisia. Heitä on kaikkialla ja heitä kaikkia on myös täällä. He katselevat teitä, sillä te olette seuraavia ja te välitätte tätä muutosmerkkiä eteenpäin.

Voi, rakkaat ystävät, siihen menee pitkän aikaa, ennen kuin oikeasti tiedätte minkään näistä olevan todellisuuttanne. Ensimmäinen askel on maapallon rauha. Seuraava on uudenlaisen ihmisen kehittyminen, mikä lisää DNA:nne tehokkuutta 100%:iin ja elätte kauan. Joka kerta sanoessani tämän, on ihmisiä, jotka älyllisessä mielessään sanovat: "No, tapahtuu geometristä syntyvyyden kasvua. Emme selviydy siitä. Tulee ylikansoitusta ja meiltä loppuu ruoka. Niinpä se mitä sanot, Kryon, ei voi olla hyvä asia. Kärsimme kaikki ja tapamme toisiamme ruuan vuoksi."

Minäpä puhun tästä, sillä jos tämä on ajatuksesi, ihminen, oletat, että ihmiset ovat tyhmiä eivätkä ole tajunneet, mitä tapahtuu ja miksi ihmisiä syntyy niin paljon. Oletatteko, etteivät he pysty kontrolloimaan sitä, koska he eivät ole tajunneet sitä? Haluan kertoa teille, että näette jotain, mitä ette ole odottaneet. Näette syntyvyyden vähentymistä, koska ihmiset ovat fiksuja ja heistä tulee fiksumpia. He näkevät, että elämänlaatu on yhteydessä heidän lapsilukumääräänsä, ja he keksivät ratkaisun. Kyse ei ole siitä, miten monta lasta heidän kirkkonsa sanoo, että heillä pitäisi olla. He tekevät sen intuitiivisesti. Näette sitä ennemmin kuin myöhemmin.

Näette planeetan monilla alueilla viisautta, mitä kukaan sosiologinne ei olisi koskaan ennustanut. Yllätätte heidät kaikki ja se tapahtuu ilman mitään hallituksen ohjelmaa. Se tapahtuu, koska päätätte haluta sitä. Se tapahtuu kollektiivisesti ja näette ehkä sitä pian. Etsikää negatiivisia syntyvyyslukuja ensimmäisen maailman maista. Silloin kun ihmiset pystyvät näkemään suuremman kuvan ja heillä on vapaasti informaatiota, tilanne ei ole se, mitä olette ennustaneet.

Onko muilla planeetoilla elämää? Tiedemiehet sanovat: "Menee pitkään, ennen kuin pääsemme tähtiin. Meidän on mentävä tähän pieneen metallipurkkiin ja laitettava ilmaa siihen ja sitten matkustettava siinä vuosia ja vuosia, ennen kuin pääsemme edes seuraavaan tähteen." Samaan aikaan plejadilainen voi tehdä sen silmänräpäyksessä! Mitä luulette olevan tekeillä siinä? Uskotteko edes minua?

Jos halusitte melko vähän aikaa sitten kommunikoida jonkun kaukana olevan kanssa, lähetitte kirjeen. Se kannettiin hevosella. Vastauksen saaminen vei kuukauden. Nyt kommunikoitte välittömästi! Miksi tämä on niin uskomatonta teille matkustamisessa?

Kerron teille, että niin kauan kun pysytte 3D:ssä, menette edelleen pienissä metallipurkeissa ja avaruuspuvuissa planeetoille. Kuitenkin heti kun aloitatte kvanttiajan, te vain toivotte itsenne sinne, koska olette kietoutuneet kaikkeen ja voitte mennä aikomuksella. Jos ette usko tätä nyt, uskotte myöhemmin, sillä se mitä sanon teille, on totta. Se voi mennä elämien ja elämien päähän tästä, mutta ryhmä mikä istuu edessäni, tulee takaisin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Ero on siinä, että olette saaneet valmiiksi palaamisen vanhassa energiassa. Tulette takaisin uudessa energiassa.

Sitten kun tulet takaisin, rakas ystävä, kaikki mitä tiedät, on DNA:ssasi ja käytettävissä. Sinun ei tarvitse käydä läpi sitä, minkä kävit läpi aiemmin. Heti kun päätät katsoa ympärillesi ja avata oven [vertauskuva vapaasta valinnasta herätä], kaikki mitä olet oppinut tällä kierroksella, on aivan siinä.

Tämä on sen ominaisuus, mitä sanoisitte "uuden tietoisuuden lapseksi", minkä olette nimittäneet väriksi - indigo. Tuo lapsi muistaa, kuka hän on. Hän on käsitteellinen ja te uskotte, että häntä on opetettava alusta pitäen! Tuskin vaan! Hän muistaa! Ymmärrättekö, mitä tapahtuu? Kerroimme tämän teille viime kerralla, mutta haluamme tarkastella jotain uudelleen kanssanne.

Eläin pudottaa preerialla vasikkansa ja muutamassa tunnissa vasikka on jaloillaan ja juoksee lauman mukana. Tiedättekö, että tuo vasikka tietää intuitiivisesti, keitä sen viholliset ovat, ettei juoda vettä, mikä ei tuoksu oikealta ja mitä marjoja syödä, jotteivät ne ole myrkyllisiä? Mistä se tuli? Mistä tuo eläinvauva tiesi nämä asiat? Vastaus on, että tämä informaatio perittiin biologisesti. Kutsutte sitä vaistoksi. Mutta kun kyse on ihmisvauvasta - ei mitään! Se ei tiedä mitään paitsi, että sillä on nälkä. Se vaatii 20 vuotta opettamista! Ettekö ole väsyneet siihen? Oletteko koskaan ajatelleet, miksi eläimillä on alkujaan niin paljon tietoa ja teillä niin vähän? Näyttääkö tämä olevan oikein evoluutiotikkaiden huipulla olevalle? Sen on aika muuttua.

Alatte nähdä sitä, myös indigoilla. He tulevat sisään tietäen. Siksi he ovat niin kärsimättömiä. Yritätte opettaa heille asioita, jotka he tietävät jo vaistomaisesti. Aivan kuten vasikka preerialla, he tulevat tietäen. Jotkut heistä yrittävät opettaa teitä. Se ei aina mene hyvin. Se oli kysymys numero kolme.

Kysymys 4: Entä salaliitot?

"Kryon, entä kaikki nämä planeetan salaliitot?"

On kaikenlaisia asioita, joita olette kuulleet vuosikymmeniä. En aio nimetä niitä. Annan teidän nimetä ne mielessänne. Olette kuulleet näitä asioita kauan. Mitä ihmiset tekevät ihmisille, mitä hallitukset tekevät ihmisille, energia mitä tulee sieltä ja täältä, mielen kontrollointi, salainen hallintajärjestö - kaikkia näitä asioita. "Kyllä, Kryon, onko niin?"

Annan teille salaliittojen lakmustesti ja pyydän teitä päättämään. Tämän keskustelun jälkeen monet eivät edelleenkään välitä, sillä he haluavat uskoa, että he ovat jonkin suuremman älykkyyden uhreja ja että heitä valvotaan ja manipuloidaan. Tämä on vanhan energian ominaisuus, mikä on vaikea muuttaa ihmismielessä. Vastuu itsestä on kuin poista-näppäin salaliittoajattelulle.

Kerroin teille noin vuosikymmen sitten siitä, mitä näette tänään. Sanoin: "Tulee päivä, jolloin kaikki puhuvat kaikille eikä voi olla mitään salaisuuksia." Alatte nähdä sen, ettei voi olla mitään salaisuuksia. Niitä vuodetaan avoimesti koko ajan. Puhutaanpa siis jättimäisestä salaliitosta, mikä on ollut vuosikymmeniä. Päätätte itse mistä. No niin, luuletteko, että voi olla jokin järjestö tai hallitus, missä on suuri ihmisryhmä - kenties satoja tai enemmän - ja mikä pitää tätä jättisalaisuutta? He kaikki iskevät silmää toisilleen ja sanovat: "Älä varmasti kerro kenellekään "tiedät kyllä mistä"." Sitten tämä salaisuus kestää vuosikymmeniä koskaan paljastumatta? Edes kuolinvuoteellaan he eivät kerro kenellekään? Jos luulette niin, teillä ei ole kosketusta todellisuuteen.

Kuulette vain toisista ihmisistä, jotka kertovat teille, että sitä tapahtuu, ja he antavat teille todisteluaan siitä, mitä he ovat nähneet ja mitä he ovat kuulleet. Haluan kertoa teille, ettei homma toimi näin. Ei tänä päivänä. Ihmiset eivät voi pitää salaisuutta. Silloin kun kaikki puhuvat kaikille, tällaisia salaliittoja ei voi olla planeetalla. Tämä on lakmusteksti. Jos se on totta, niin kaikki tietävät sen pian. Ja kyllä, on joitain salaliittoja, jotka ovat totta, ja kyllä, kuulette niistä. Tässä maailmanlaajuisen kommunikoinnin ja sosiaalisen median energiassa kukaan ei voi pitää tällaisia salaisuuksia, erityisesti jos on monia ihmisiä. Ymmärrättekö, mitä sanon?

On aika käyttää henkistä logiikkaa pelon sijasta. Jotkut ihmiset ovat hyvin viehättyneitä tähän. He kieppuvat kaiken tämän uhrina olemisen draamassa ja he rakastavat sitä. Tiedätte, keitä he ovat. He jatkavat samaa salaliittoa vuosikymmenestä toiseen, vastoin kaikkea logiikkaa tai totuutta näistä ajoista.

Kysymys 5: Miksi eivät useammat ihmiset näe, mitä sanot?

Viides ja viimeinen kysymys on: "Rakas Kryon, jos uuden ajan informaatio on totta ja täsmällistä ja jos nämä totuudet ovat niin voimallisia, kuin sanot, miksi niin harvat ovat mukana? Jos se on hyvä asia, niin eivätkö paljon useammat ihmiset näkisi sen?"

Tiedättekö miksi? Se johtuu siitä, että tämä informaatio mene ihmisen nykytodellisuutta vastaan. Tässä on esimerkki. Minäpä vien teidät muutaman vuoden taaksepäin lääketieteessä. Teille annettiin ajatus, että käsissänne oli "pikkuötököitä", kuten niitä kutsun (se tuli kumppanini mielestä). Ette voineet nähdä niitä, koska ne olivat näkymättömiä ja ne kantoivat sairauksia. Niinpä esitettiin, että teidän pitäisi steriloida kaikki mahdollinen estääksenne näitä pikkuötököitä pääsemästä toisiin ihmisiin, silloin kun kosketatte heitä ja kun lääkärit operoivat heitä - ja se oli hassua! Kaikki biologit ja lääkärit nauroivat ja nauroivat. Kuvitelkaa nyt sellaista ajatusta! Näkymättömiä olentoja, joita kannatte mukananne!

Sana on "bakteerit" ja sitten ne löydettiin. Niitä ei voi nähdä, mutta niitä on kaikkialla kehossanne. Niitä on hiuksissanne, ihollanne, suussanne! Sitten tiede oivalsi, mitä sterilointi voisi tehdä ja miksi tiettyjä asioita tapahtui infektioissa. Mutta tämä informaatio ei ollut intuitiivista. Itse asiassa se oli hassua, koska se käsitteli asioita, joista ette tienneet ja joita ette voineet nähdä. Mihin olen siis menossa tässä? Vaaditaan tietoisuutta uskoa johonkin, mitä ei tapahdu intuitiivisesti, jotta siitä tulee todellisuutta. Itse asiassa, se on vastoin niitä periaatteita, mitä pidätte todellisena, ja se on naurettavaa tietämättömyyden perspektiivistä.

Ihmiset syntyvät henkiseen todellisuuteen, mikä kertoo, että he ovat pieniä eivätkä ole mikään arvoisia. Vanhan energian toimintamalli kehottaa teitä palvomaan jotain suurempaa, koska te olette pieniä ja arvottomia. Jos katsotte ympäri planeettaa, se on totuus melkein kaikista henkisistä uskomuksista. Heittäydytte maahan Jumalan edessä, polvistutte, itkette, kärsitte, kiipeätte askelmia ja teette katumusharjoituksia. Ette ole arvokkaita. Tämä on ihmiskunnan energia. Onko mikään ihme, ettei ihmiskunta tunne vetoa sellaiseen, mikä opettaa: "Jumala on sisällä ja olet kaunis ja suurenmoinen"? Se on kuin pikkuötököitä käsissänne. Siinä ei ole järkeä ajankohdan tietämättömässä todellisuudessa. Tällä hetkellä se on tyhmää ja typerää. Mutta se on ok nyt.

Te jotka olette tässä huoneessa ja kutsutte itseänne valotyöntekijöiksi, pidätte energiaa yllä tälle planeetalle ja tiedätte Jumalan rakkaudesta elämässänne. Olette juosseet periaatteita vastaan pitkään, koska useimpien ihmisten ajattelumalli ei ole teidän eikä se ole ollut teidän itsennekään ennen, mutta tämä on muuttumassa.

Tämä teidän uskomusjärjestelmänne on tosiaan erilainen, koska sillä ei ole rakennetta eikä rakennuksia mihin raportoida, ei mitään mihin kuulua eikä mitään maksettavaa. Se on pelkästään uskomusjärjestelmä, mikä on henkilökohtainen ja intuitiivinen ja mikä sanoo: "Jumala on minussa. Olen suurenmoinen ja elämäni muuttaa planeettaa ja se mitä teen, muuttaa kaikkea seuraavalle sukupolvelle." Se on hidasta, rakas ystävä, koska jokaisen ratkaisemasi arvoituksen energia on pysyvää energiaa, mikä pysyy ja muuttaa planeetan värähtelyä. Jos vellot edelleen vanhoissa arvoituksissa, et ole ratkaissut mitään.

Ne jotka kuuntelevat ja lukevat, ovat osa muutosta, sillä heidän huomionsa tähän aiheeseen ratkaisee arvoituksia heidän elämässään. Jos istutte täällä, muutatte planeetan energiaa. Useimmat ihmiset eivät näe todellisuutta niin kuin te. He eivät näe kauneutta tai suurenmoisuutta. He ovat sokeita sille ajatukselle, että ihminen on yhtä suuri kuin Luoja. Ei ole mitään henkistä maalaisjärkeä siitä, että on ehkä järjestelmä, mikä tekee Jumalasta kumppanin todellisuuteenne.

Tästä syystä siis istun täällä jalkojenne juuressa ja tämä seurue tässä huoneessa pitää kädestänne. Se johtuu siitä, että tiedämme, mitä olette tehneet. Tiedämme, minne tämä on menossa, ja mahdollisuudet ovat suuret. Mutta se ei tapahdu yhdessä yössä ja saattaa olla muutamia sotia lisää. Saattaa tulla surua ja kyllä, voi tulla lisää tsunameja ja kaikenlaisia asioita osana planeetan uudelleenkalibrointia, kun se käy läpi tuskaa siirtymisestä korkeamman ulottuvuuden todellisuuteen. Tämän kerroin teille 23 vuotta sitten ja tästä pidän kiinni tänäkin päivänä. Tulee aika, jolloin kumppanini on poissa ja jolloin voitte edelleen kuulla ja lukea näitä sanoja. Mutta samalla kun mietitte asiaa, hän palaa takaisin tekemään sitä taas. Hän tietää, minne hän on menossa, koska olemme kertoneet hänelle.

Vie vielä kaksi kokonaista sukupolvea, ennen kuin voitte todella huomata sen, mistä Kryon-työ puhuu. Mutta sitten kun näette, planeetta on tiellä saamaan "Planeetan rauhan päivän", sillä maapallo käsittää, mitä on tehty, ja juhlii tietoisuusmuutosta. Sille tulee myös lippu. Se on vasta alussa.

Siunattu on se ihminen, joka alkaa ymmärtää ja tunnistaa näennäisesti mahdottoman - sen ettei sodan, erimielisyyden, vihan, draaman ja hämmennyksen vanha toimintamalli ole ihmiskunnan tie ikuisesti. Kun Jumalan rakkauden kauneus näyttäytyy todellisuutena DNA:ssanne, tietoisuus alkaa hitaasti muuttua ja henkinen kehitys alkaa lisääntyä.

No niin, menkää tekemään tällä jotain. Eläkää eri tavalla sen vuoksi. Olette ainoita, jotka voivat, vanha sielu.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

18.3.2012 - GAIAN UUDELLEENKALIBROINTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 11:52

GAIAN UUDELLEENKALIBROINTI

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
18.3.2012 Melbourne, Australia
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Uudelleenkalibroituuko maapallo DNA:hamme? Mitä se tarkkaan ottaen voisi merkitä? Onko DNA:ssamme jotain erityistä, minkä Gaia "näkee"? Miten se toimii? Onko oikeasti olemassa muutos, mikä vaikuttaa kaikkeen tähän? Tästä puhutaan tässä Kryonin uudelleenkalibrointisarjan viimeisimmässä osassa.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Melbournessa, Australiassa 2012.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Perhe edessäni tunnetaan ja sanon taas kerran, ettei siinä ole mitään mysteeriä, kuka istuu täällä ja kuka saattaa kuunnella tai lopulta lukea tätä. Tämä yhdistyy ajattomassa tilassa, mikä ei ole se todellisuus, minkä jaatte tällä hetkellä. Se on ajattoman paikan todellisuus, mikä minulla on kvanttitilassa, mikä on täynnä mahdollisuuksia niistä, joiden tiedän kuuntelevan ja lukevan tätä viestiä. Niinpä vaikka teille sen ehkä täytyy olla tässä huoneessa ollakseen nyt, se on kaikki minulle nyt.

Toivon, että voisin viedä teidät tuhansia vuosia taaksepäin. Kun aika menee hitaasti taaksepäin, rakennukset häviävät, kaikki supistuu pelkäksi maaksi ja alkuperäisasukkaita ilmestyy. Jos katsoisitte, mitä he tekivät silloin, niin heillä oli kaksi asiaa, joita he korostivat ja jotka täyttivät kaiken, mikä heille oli tärkeää. Ensimmäinen oli esi-isien kunnioittaminen ja toinen oli Gaian kunnioittaminen.

Alkuperäisasukkaiden energiat keskittyivät maahan, mutta ei vain maahan, mikä antoi heille vettä tai ruokaa, vaan itse maaperän energiaan. Monet teistä tietävät, mistä puhun, jos olette tutkineet heidän elämäänsä. Se ei eroa alkuperäiskansoista ympäri maapalloa, sillä oli intuitiivista, että Gaia on ns. Äiti Maan energiaa, ja se oli harmoniassa ihmisten kanssa yhteiskunnassa, mikä ei ollut läheskään yhtä monimutkainen kuin teidän nyt. Sen sijaan he kokivat pakahduttavia energioita liitosta planeetan ja niiden esi-isien kanssa, joita oli ollut aiemmin.

Kerro teille tämän, koska tämän päivän oppitunti on, miten tämä liitto on edelleen hengissä ja muuttuu. Ette ehkä näe niin, kuin he näkivät, mutta liitto on edelleen olemassa ja teille mystisillä tavoilla. Aion auttaa tämän selkeyttämisessä ja kuvaan järjestelmää ja sen koko toimintatapaa. Älkää siis järkyttykö tai yllättykö, jos aloitan ihmisen molekyylitasolta. Minun täytyy, sillä siellä mysteerit ovat.

Gaian ja ihmiskunnan välinen yhteys

Tässä on lähtökohta, rakkaat ystävät: "Niin kuin kulkee tietoisuus, niin kulkee Gaia. Niin kuin kulkee Gaia, niin kulkee DNA." Mukana on kumppanuutta, mikä on enemmän, kuin luulette. Alkuperäisasukkaat eivät rukoilleet sadetta. He eivät rukoilleet hyvää satoa eivätkä palvoneet mitään jumalolentoa. Omassa todellisuudessaan he tunsivat planeetan ja tiesivät, että se oli osa heitä. Se oli kaikki, mitä oli. He olivat siis aina yhtä planeetan kanssa ja sateen ja sadon ilmestyminen oli liitto Gaian kanssa, ja he käyttivät harmonisoimisseremonioita eivätkä pyytämisrukouksia. Jos he eivät saaneet haluamaansa, he tiesivät, että he eivät olleet harmoniassa. Teiltä menee ohi tuo piirre tänä päivänä, mutta tämä harmonisoitumisprosessi on hengissä edelleen ja se toimii edelleen.

Puhutaanpa taas kerran DNA:sta. DNA-molekyyli on siinä ja se on ainutkertainen. Se on ainutkertainen kaikkiin asioihin verrattuna, sillä siinä on jumalainen lisä, mitä eläimillä ei ole. On tiettyjä eläimiä, joilla on hyvin monia asioita. On myös eläimiä, jotka on suunniteltu reinkarnoitumaan - erityisiä olentoja jotka tekevät hyvin paljon teidän ihmisten puolesta. Kuitenkaan niillä ei ole sielua kuten teillä eikä niillä ole sitä jumalkipinää, mikä teillä on. Niiden kierto on rakkauskiertoa teidän tueksenne.

Lemmikkien reinkarnoituminen - Gaian järjestelmä

Puhun nyt jostain, mistä puhun harvoin, ja teidän pitäisi tietää tämä: planeetan kaikki järjestelmät pyörivät teidän ympärillänne. Tämä on tukijärjestelmä ihmisille, tekemään heidän elämästään helpompaa ja parempaa, kun Gaia reagoi siihen, mitä he antavat sille. Jos rakastatte jotain eläintä, luultavasti tiedätte, että eläimen elämä on lyhyt - liian lyhyt. Minäpä annan teille vähän informaatiota ja jos uskotte tämän kanavoinnin olevan totta, niin uskokaa tämä: ne eläimet joihin rakastutte, palaavat takaisin luoksenne. Sielu jatkaa rakkaussuhdetta ja jos haluatte, voitte löytää sen taas - ja tämä on myötätuntoinen tukijärjestelmä, mikä kunnioittaa jumaluutta ihmisen sisällä. Tiesittekö, että DNA:ssanne on kvanttiominaisuus, mistä olemme puhuneet vuosia? Kumppanini puhui siitä juuri eilen.

DNA:lla on kvanttikenttä

Tiede alkaa nähdä olevan mahdollista, että DNA-molekyylillä on ominaisuuksia, jotka antavat informaatiota kvanttirakenteen pyörimiselle universumissa. Tämä siis merkitsee, että DNA on kvanttimoottori. Mutta nyt haluan laajentaa tuota kuvaa teille, sillä DNA ei ole yksin. Se on perhe ja yhdessä ihmiskehossa tuo perhe on yli 100 triljoonan kokoinen. Mutta onko teillä edessänne arvoitus, mitä tieteenne ei ole koskaan katsonut: miten koko DNA "tietää" yhdessä? Tällä hetkellä tiede ei näe edes tarvetta tutkia kommunikointia DNA-molekyylien välillä. Ei ole nähty kenttää vielä, ei ole nähty rakennetta vielä, ei ole nähty varjoa vielä. [Lee: "Varjoatomi" löydettiin kuukausi tämän kanavoinnin jälkeen.]

DNA:n on toimittava yhdessä, jotta se älykkyys toimisi, mitä kutsumme "luontaiseksi" ihmiskehossa. Koko DNA:n on toimittava yhtenä. Päälaelta varpaisiin näiden molekyylien on toimittava yhtenä ohjejoukkona. Tämä on ainutkertaista informaatiota eikä planeetalla ole toista ihmistä, jolla on teidän DNA:nne. Siksi teidän on tunnistettava, että kehossanne on tapahduttava jotain, mikä yhdistää koko DNA:n yhteen. Muuten ette voisi toimia.

DNA-molekyylien välillä tapahtuu paljon kommunikointia. Tässä tuotetaan geenejä ja tässä on se informaatio, mikä on korkeampi itsenne. Tämä on akaasinen tiedosto ja sen on värähdeltävä yhtenä - miljardit osat yhtenä. Niinpä sanomme teille, fyysikkojen nähtäväksi ja lopulta ymmärrettäväksi, että ihmisolennolla on DNA, mikä on kietoutuneessa tilassa*. Tämä tarkoittaa, että se on lukittu yhteen tilaan ja osat käyttäytyvät yhtenä.

Ihmiskehon kietoutunut DNA

Fysiikassa on eräs piirre, mitä ei ole nähty tai mistä ei ole puhuttu, ja annan sen tässä ensimmäistä kertaa, jotta ymmärrätte vähän enemmän siitä, miten se toimii. Mutta tämän lisäksi muistatte, missä kuulitte siitä, sitten kun se löydetään. Jos molekyylien ympärillä on monia kvanttikenttiä, se merkitsee, että niiden on limityttävä. Nämä kentät siis limittyvät toistensa kanssa ja teillä on jo tiedettä, mikä näyttää teille, mitä tapahtuu - on monia limittyviä magneettikenttiä. Magnetismi on kvanttienergiaa, joten DNA:n tulokset ovat samanlaisia.

Tuota tapahtuvaa taikaa, mitä tiede ei myöskään ymmärrä, kutsutaan induktanssiksi. Jokapäiväisessä elämässänne näette tätä, kun näette auringon magneettikentän, mitä kutsutaan heliosfääriksi (aurinkotuuli), törmäävän maan magneettikentän kanssa, mikä on magneettiverkko. Saatte kipinöitä! Revontulia. Tätä tapahtuu magneettikenttien limittyessä. Tässä tilassa välitetään informaatiota ja elektroniikassa tämä piirre tunnetaan hyvin ja sitä käytetään joka päivä.

No niin, jos jokaisen molekyylin ympärillä ei olisi magneettikenttää vaan kvanttikenttä, niin kerron teille, ettei saada kipinöitä, vaan saadaan kietoutunut suunnittelijatila. Limittyvät kvanttikentät ovat piirteitä, joita ei ole vielä tutkittu, tunnistettu tai mitattu. Kun se tehdään, nähdään kietoutuneen tilan mekanismi, mikä sitten luo yleiskentän, joka on paljon suurempi ihmisen ympärillä.

Mitä mahtaisi olla tuossa kentässä ihmisen ympärillä, mikä mitataan kahdeksan metriä leveäksi? Ja onko sitä koskaan nähty? Vastaus on "kyllä"! Löydätte sitä pyhistä kirjoituksistanne, vanhoista kirjoituksista Toisessa kuninkaiden kirjassa [pyhä raamattu]. Sillä taaskin sanomme, että Elisa näki mestari Elian ylösnousevan omasta tahdostaan ja maassa hänen kenttänsä loisti. Se valaistui ja hän lähti planeetalta valokuplassa, kulkuneuvossa joka vei hänet. Elisa nimesi tuon kulkuneuvon (hepreassa), mikä merkitsee "ajaa". Siitä tuli merkaba. Nyt teillä on siis nimi sille eivätkä sitä tunnista ainoastaan muinaisihmiset henkisillä mailla, vaan myös tänä päivänä ne, jotka näkevät sen toisella näkökyvyllä. Se on ihmisen kvanttikenttä - merkaba.

Merkaba on siis todellisuudessa kvanttikenttä ja tämä kenttä on täynnä informaatiota. Sen sisältämä informaatio näyttää teistä jäsentymättömältä, mutta se on hyvin jäsentynyttä siinä, miten me näemme sen. Se on ihmisolennon mallien matriisi ja se odottaa valmiina, että toinen kvanttikenttä muuntaa sitä, ja tuota kenttää kutsutaan tietoisuudeksi. En ole maininnut vielä Gaiaa, enhän? Kaikki tämä johtaa jonkin sellaisen kertomiseen teille, minkä toimintatapaan olen vain vihjannut aiemmin.

Siinä ihmisolento siis on kaiken tämä kanssa, mitä ette voi nähdä ja mistä vain kerromme teille. Tieteenne nauraa epäkonkreettisille ja mittaamattomille asioille. Kenttiä ihmisten ympärillä? Kun seuraavan kerran joku tiedemies alkaa kävellä pois luotanne, kysykää hänen myötätuntomittaristaan tai ahdistusmittaristaan tai rakkausmittaristaan. Mitä? Eikö hänellä ole? Merkitseekö tämä, ettei mitään noita kemiaa muuttavia tunteita ole olemassa? Ei. Niitä ei ainoastaan ole, vaan kyllä, niitä voidaan myös mitata, muttei vielä. Kenties lähitulevaisuudessa "sitä ei voi olla, mitä ei voi mitata" -ajattelutapa muuttuu.

Ihmisen kvanttikenttä ja luontainen järjestelmä

Jokaisen ihmisen ympärillä on kaunis kenttä, mitä jotkut ovat kutsuneet jopa taiaksi, sillä tässä kentässä on akaasinen tiedostonne ja myös korkeamman itsenne (sielu) ominaisuudet. Se kaiuttaa sitä, mikä on DNA-molekyylin sisällä, ja jos teillä olisi kvanttisilmät, voisitte katsoa ihmistä ja lukea, kuka hän on, kuka hän oli ennen ja mitä hänen ongelmansa ovat. Näkisitte ns. ihmisen luontaisen, solurakenteen älykkyyden. Huoneessa on niitä, joilla on tuo näkökyky, ja heitä voitaisiin kutsua lääkinnällisesti intuitiivisiksi, menneiden elämien tulkitsijoiksi ja muuksi. Tämän huoneen parantajat ovat riippuvaisia tästä toisesta näkökyvystä ja he näkevät sen ihmisen ympärillä. Se ei ole mikään mysteeri. Se ei ole taikaa, se on tiedettä. En ole vieläkään maininnut Gaiaa, enhän? Olen pääsemässä siihen.

Ihmisen luontainen on silta solurakenteenne (ja DNA:nne) älykkyyden ja 3D-ihmistietoisuutenne välillä. Huoneessa on niitä, jotka käyttävät ns. kinesiologiaa. Kinesiologia on tapa puhua luontaiselle. Ihminen on fiksu, mutta kummallista kyllä, ei vielä riittävän fiksu tietääkseen, mitä hänen omassa kehossaan tapahtuu. Olemme sanoneet sen aiemmin ja se on mysteeri, eikö vain? Teillä voi tällä hetkellä kasvaa jokin sairaus kehossanne, kuitenkin te vain hymyilette eikä teillä ole aavistustakaan siitä, ennen kuin se sattuu. Eikö se ole outoa? Mutta luontainen tietää sen alusta pitäen.

Teidän täytyy ehkä käyttää lihastestausta (kinesiologia) saadaksenne selville, mille olette allerginen tai mitä elimistössänne tapahtuu - "kyllä tai ei" -prosessi. Eikö ole mielenkiintoista, että teidän on käytävä läpi tuo prosessi löytääksenne, mitä omassa kehossanne tapahtuu? Sanotte siis ehkä itsellenne: "Kenties jotain puuttuu? Meidän pitäisi tietää, mitä tapahtuu omassa solurakenteessamme!" Olisitte oikeassa. Pitäisi tosiaankin olla silta kaiken kvantti-informaation ja tietoisuutenne välillä. Olisitte oikeassa. En ole maininnut vielä Gaiaa, enhän? Ja tässä kohtaa jutusta tulee hyvä.

Ihmiskunta ajaa Gaian energiaa

Gaia tekee yhteistyötä ihmiskunnan kanssa. Gaia mittaa aina ihmisryhmän ominaisuuksia. Silloin kun planeetalla oli vain muutamia ihmisiä ja he olivat kosketuksessa Gaian kanssa, Gaia reagoi. Niin reagoi myös DNA:nne. Se sai Gaialta vihjeen siitä, miten hyvin se toimi. DNA mikä on ihmisen suunnitelma, on suunniteltu toimimaan Gaian kanssa, ja Gaia on suunniteltu reagoimaan ihmistietoisuuteen. Ne ovat suljettu järjestelmä ja toinen vaikuttaa aina toiseen.

DNA on suunniteltu antamaan ihmiselle hyvin pitkä elämä ja se on suunniteltu myös uudistumaan täysin ja parantamaan itsensä. DNA on suunniteltu niin, että teidän ja luontaisen välillä on aina silta. Näin tilanne ei kuitenkaan ole, eihän? Oletteko kuulleet vanhoista ihmisistä, jotka elivät hyvin pitkään? Oliko se virhe kirjoituksissa? Ei. Mikä siis salli joidenkin ihmisten elää tuolloin enemmän terveitä vuosia kuin nyt? Oliko se totuus heidän iästään? Kerron teille: kyllä oli ja tästä syystä. Kenttä teidän ja toisten ympärillä on niin harmoniassa Gaian kanssa, että teette yhteistyötä ja muututte toistenne mukaisesti. Muinaisihmiset tiesivät tämän ja siksi he olivat yhtä planeetan kanssa. Tämän tekin alatte havaita.

Gaia ottaa ihmistietoisuudesta vihjeen siitä energiasta, mikä planeetalle luodaan. Olemme kertoneet teille sitä 22 vuotta. Se menee myös toiseen suuntaan, sillä DNA:nne kokonaisuutena reagoi sellaiseen, mitä kutsutaan planeetan kristalliverkoksi. Se on esoteerinen "muistiverkko" ja ihmiskunnan tallennetut tapahtumat ja energia. Olemme antaneet teille aiemmin opetuksia kristalliverkosta, mutta sen voitaisiin sanoa olevan kuori maapallon maan ympärillä, mikä ei näy, mutta mikä sisältää kaikkien planeetalla koskaan eläneiden energian ja historian. Kun synnytte ja vedätte ensimmäisen kerran henkeä, ihmisyytenne kvanttikenttä katsoo kristalliverkkoa ja säätää tehokkuutensa planeetan energian mukaiseksi. Tämän energian ihmiskunta on luonnut sinä aikana, kun se on ollut täällä.

Tällä hetkellä tämän planeetan energia on täynnä vuosituhansia sotaa, vanhan energian taistelua, machoilua ja suvaitsemattomuutta. Tähän DNA sitten sopeutuu syntymässänne. Siinä missä teidät on suunniteltu 100%:n DNA-tehoon, se on tällä hetkellä 30%. Ja rakas ystävä, tämä on muuttumassa, sillä DNA alkaa nyt toimia suuremmalla teholla, koska on menossa tietoisuusmuutos. Näette sen tietysti ensimmäisenä niissä, joita syntyy tällä hetkellä. He ovat ensimmäisen hengenvetonsa aikaan nyt 35%:ssa ja tämä "tulkkaantuu" ihmiseksi, mikä on paljon tietoisempi ja käsitteellisempi paljon nuorempana. Heillä on melkein kuin vaistonvarainen tietoisuus yleisestä ihmisyydestä sen sijaan, että heidän on opeteltava se taas uudestaan, kuten te teitte.

Olemme kertoneet teille näistä uusista lapsista ja siksi lapsenne ovat hyvin epätavallisia ja tiedätte heidän olevan. Yleisössä monet joilla on lapsenlapsia, näkevät sen oikeasti: tenavat ovat erilaisia. Sanotte siis ehkä: "No, kurja juttu, ettemme voi tehdä sitä itse, nostaa DNA-tehoamme." No, voitte te! Sillä planeetan energia on valppaana ja valmis lähettämään signaalin vanhalle sielulle, joka alkaa ymmärtää, että hän voi muuttaa omaa kenttäänsä siinä "leijuvien" mallien avulla - tietoisuuden, puhtaan aikomuksen ja myötätunnon kautta. Voitte muuttaa DNA:n "kvanttijälkeä" myötätunnolla! Olemme sanoneet sitä alusta saakka, joten minäpä summaan tämän yksinkertaisiin sanoihin, jotka eivät ole tieteellisiä. Etene hitaasti, kumppanini. Tee tästä ytimekästä. [Kryon puhuu Leelle.]

Uusi DNA-säätö Gaian uuteen energiaan

Kun synnytte, DNA:nne sopeutuu siihen, mitä on tapahtunut maan päällä. Se on luonut teille todellisuuden, mitä kutsutaan ihmisluonnoksi. Maapallo muuttuu, kristalliverkko nostaa verhoa hieman ja DNA:nne alkaa reagoida. Ensimmäinen reaktio nähdään lapsissanne ja he tulevat jo erilaisen käsitteellisen ihmispiirteen kera. He eivät ajattele samalla lineaarisella tavalla kuin te. Oletteko huomanneet?

Tämä muuttuu enemmän ja enemmän, kun aika kuluu. Lopulta on paljon tehokkaampi DNA, mikä luo puuttuvan sillan luontaisen ja normaalien ihmisaivojen välille. Tämä merkitsee, että teillä on enemmän intuitiivisia ajatuksia siitä, mikä on oikein ja väärin omassa solurakenteessanne. Jotkut teistä huomaavat erilaisia syömistapoja ensimmäistä kertaa ja viritytte solurakenteeseen, mikä sanoo: "Jos muutan tätä ja tuota, elän pidempään." Tuloksena on vaistomaisia syömismuutoksia, joilla ei ole selitystä. Luontainen alkaa kommunikoida.

Tavat joita teillä on ollut vuosia, alkavat pudota pois, koska solurakenteenne alkaa auttaa teitä niiden poistamisessa tietäen, etteivät ne sovi teille. Älkää yllättykö, jos yksi niistä on ylensyöminen ja tapahtuu aineenvaihdunnan muutoksia, mitkä saattavat kehopainonne linjaan ilman epämukavia äärimmäisyysdieettejä. Toiset pudottavat aineita, joista olette riippuvaisia, ja tuo prosessi sallii teidän elää paljon pidempään.

Näette solurakenteen uudistumista, mikä yllättää teidät. Parannutte nopeammin ja tiedätte sen. Alatte nähdä tilanteen, missä olette vähemmän sairas kuin koskaan elämänne aikana. Vallitseva 3D-viisaus kertoo teille: "No, olet nyt vanhempi, joten sairastut enemmän." Mutta te ette sairastu ja tiedätte, että jokin muuttuu. Siis sanomme teille, rakkaat ystävät, että voitte saada samat asiat kuin nuoret. Heräätte nyt hitaasti uuteen energiaan tällä planeetalla, mikä sallii teidän elää pidempään. DNA:nne alkaa tehdä yhteistyötä tehokkaammin. 35%? Kenties 40%, vanha sielu? Se on menossa johonkin paljon suurempaan.

Profeetta Elialla, mestari Jeesus Kristuksella, Buddhalla, Muhammedilla, Paramahansa Yoganandalla ja monilla muilla DNA toimi 90-100%:lla. Kaikki he valitsivat sen tavan, millä he halusivat käyttää sitä, ja pystyitte näkemään ja tuntemaan sen heissä. Profeetta Elia päätti lähteä planeetalta itse suunnittelemansa ja valitsemansa ylösnousemustilan kautta. Näin voimakasta se on. Jeesus Kristus päätti tehdä saman omalla tavallaan, syistä joissa oli järkeä hänen ympärillään oleville, joiden DNA toimi kehnosti.

Ihmisessä on energioita, jotka ovat valaistumisen katalyyttejä. Yksi niistä on myötätunto ja tunsitte sen tänään, eikö niin? [Puhutaan Chilen 33 kaivosmiehen tarinan aiemmasta esittämisestä.] Se kosketti sydäntänne. Mitä siis sanoisitte energiasta huoneessa ja siitä minkä väristä se oli ja miten sakeaa se oli? No, monet teistä sanoisivat, ettei ollut lainkaan väriä. Jotkut ehkä kysyvät: "Mitä tarkoitat "sakeudella", Kryon?"

Kun istuitte siellä tuoleissa, energia oli päällänne ja tunsitte sydäntänne puristavan hieman. Teillä oli empatiaa niitä kohtaan, jotka saivat elämänsä takaisin, ja näitte sukulaisten sydänten täyttyvän ilosta aina itkemiseen saakka. Tästä puhun - jostain mikä on näkymätöntä ja "sakeana" tunnetta. Se on syvällistä, mitä voitte luoda ympärillenne ja mikä muuttaa elämiä huoneessa. Gaia tuntee teidät ja jokainen myötätuntoinen hetki tallennetaan.

Jotkut ovat tulleet tänä viikonloppuna parantumisen vuoksi ja tiedän tämän. Niinpä tämä olisi erittäin hyvä aika vastaanottaa sitä. Ne jotka lukevat, eivät ole eri asia, ja kenties tekin olette tuolilla tästä syystä? Täällä on seurue, täällä on myötätuntoa, täällä on vanhojen sielujen syvällisyyttä, tämä on tilaisuuksien kvanttikeittoa, rakas ystävä. Miksi et vaadi sitä juuri nyt - että aiot nousta tuolistasi siemenet kylvettynä sisääsi, omasta valinnastasi, siitä terveydestä, mitä olet pyytänyt? Vaadi sen parantumisen alkaminen, minkä olet aina tiennyt olevan ulottuvilla, sillä alat olla kosketuksissa oman merkabasi älykkyyden kanssa?

Henkiset järjestöt ovat täynnä ihmeitä. Sairaaloissa nähdään dokumentoituja tuloksia ns. spontaanista remissiosta. Tässä solurakenne tekee yhtäkkiä jotain, mitä tiede ei pysty alkuunkaan selittämään. Tapahtuu sairauden täydellinen remissio, joskus melkein yhdessä yössä. Mutta kerron teille, mitä se on: se on DNA:n väliaikainen tehostuminen 100%:iin hetkeksi ja kehon puhdistuminen sairaudesta. Olette nähneet sitä, mutta ette vain tienneet, mitä se oli.

Miksi ette siis tee sitä nyt? Jos voitte kuvitella sen, niin voitte saada sen. Nähkää itsenne puhtaan soluterveyden kera. Se palvelee maapalloa, rakas ihminen, että elät kauemmin, mitä luulet eläväsi. Tarvitsemme valoasi. Miksi et siis tee sitä nyt?

Antakaa huoneessa olevien yhdistyä nyt myötätuntoiseen tietoisuuteen kvanttitilassa, mikä kietoutuu kaikkien kuuntelevien ja lukevien kanssa ja lähettää parantumismyötätuntoa niille, jotka tarvitsevat sitä, tuntematta heidän kasvojaan tai tietämättä heidän nimeään. Se on kaunista. Jonain päivänä näette, mitä ihmisten yhteisseremonia voi tehdä, kun kävelette kaikki ulos parantuneena! Miksi ei? Kun voitte mennä tilaisuuteen puoleksi päiväksi ja tulla pois entistä nuorempana - miksi ei? Silloin alatte nähdä, että kaikki mitä olen sanonut tänään, on täsmällistä ja totta. Se on vastoin vallitsevan tiedeajattelun kaikkea logiikkaa, mutta hyvinkin jumalan rakkauden ajatusmaalimaa.

Lähdemme tästä paikasta ja kuitenkaan emme lähde. Ei tule koskaan enää tällaista tilaisuutta, missä on täsmälleen sama määrä sieluja, joilla on teidän nimienne ja teidän akaasianne, joten tilaisuus on yhtä ainutlaatuinen kuin te.

Lähtekää tästä paikasta erilaisena, kuin tulitte, ja tietäkää, ettei Kryon ole siinä ihmisessä, joka istuu tällä näyttämöllä. Kryon on siinä kvanttikeitossa, mikä on Jumala ja mikä lähtee pois kanssanne, jos valitsette niin. Jos valitsette.

Ja niin se on.

Kryon


*Kietoutuminen on kvanttifysiikan piirre, mikä vasta nyt aletaan nähdä ja mitä aletaan tutkia makrotasolla. Jotkutu kietoutumiset muodostavat kvanttilukkiutumisen ja jotkut eivät. DNA:n tapauksessa informaatio on "lukittuna" DNA-molekyylien välillä, kentän kvanttiominaisuuksien avulla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

29.9.2012 - MIEKKOJEN SILTA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 11:53

MIEKKOJEN SILTA

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
29.9.2012 Toronto, Kanada
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Yli vuosikymmenen Kryon on viitannut "miekkojen siltaan". Onko se viimeinen taistelu? Onko se lainkaan taistelu? Voisiko se olla vertauskuva monille asioille … vai kaikkea tätä? Kryon paljastaa lopultakin, mitä se merkitsee. Ja muuten, olemme täysillä mukana siinä ja olemme olleet jo jonkin aikaa.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Torontossa, Kanadassa 2012.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Asioiden suunnitelmassa saavutatte huippukohdan, mitä kutsuisimme "ihmiskunnan päätöskohdaksi". Voidaksenne nähdä tämän samassa valossa kuin minä, teidän on ymmärrettävä kaksi asiaa. Ensinnäkin, palattaessa vähän ajassa taaksepäin muistatte, että kerroin teille ensimmäisissä kommunikoinneissani, että ihmistietoisuus oli muuttumassa. Toin alusta saakka teille informaatiota ominaisuuksistani planeetalla, että ihmiskunta oli muutoksessa ja olin saapunut erityistarkoituksesta, mikä oli magneettiverkon muuttaminen. Kerroin teille, että Kryon-ryhmä lopettaisi vuonna 2002 ja lähtisi ja näin tapahtui. Tämä kaikki oli reaktio siihen, mitä olitte saaneet aikaan ihmiskuntana, ja jotkut teistä ovat vähän laskeskelleet ja oivaltaneet, että kaikki tämä oli hyvin päiväntasausten prekession piirissä - 36 vuoden ikkuna, missä aurinkonne asettuu linjaan galaksin keskuksen kanssa, planeetan huojumisen 26000 vuoden jakson alku ja loppu.

Tämä astronominen piirre on myös esoteerisesti [metafyysisesti] linjassa sen kanssa, mitä muinaisihmiset sanoivat - ihmiskunnan kaikkein tärkein päätöskohta, millä on valtava energeettinen tarkoitus. Siksi saavuin ja jos katsotte ensimmäisiä kommunikointejani, näette, miksi saavuin, sillä ihmisillä tapahtui jotain ja se liittyi tulevaisuuteenne. Kaksikymmentäkaksi vuotta sitten kerroin teille tämän ja vuoteen 1993 mennessä saitte julkaisun [Kryon kirja yksi]. Tässä nyt sitten olette vuodessa 2012, kaikkien näiden vuosien jälkeen täsmälleen siinä, mitä sanoimme teille tulevan. Annoimme teille mahdollisuuksia tuolloin - joistain niistä tuli ihmiskunnan mahdollisuuksia ja joistain ei tullut. Käsittelemme vain mahdollisuuksia, mutta suurimmat mahdollisuudet puhuivat tulevaisuudestanne tänä päivänä.

Toiseksi haluan teidän muistavan, että silloin kun tulitte tälle planeetalle, jokainen teistä oli ainutlaatuinen. Sillä ei ole merkitystä, miten vanha olette istuessanne täällä - jokainen teistä on vanha sielu. Vanhat sielut ovat niitä, joilla on taipumus virittyä kuuntelemaan ja lukemaan tällaista viestiä, ja olemme sanoneet myös tämän. Meillä on siis ainutlaatuinen ryhmä ja haluan teidän kaikkien muistavan sen totuuden kipinän, kun saavuitte. Tuoreena kvanttisuudessa, mikä lukkiutuu muistiinne ja soi korvissanne, kun saavuitte vauvana: "Tämä on se elämä, mikä muuttaa asioita."

Teissä on joitain, jotka ovat esittäneet myös kysymyksen: "Miksi minä elän?" Tiedätte, kuka olette. Silloin kun kaikkialla ympärillänne oli pimeyttä, mitä aiheuttivat olosuhteet ja tilanteet - osa niistä terveydellisiä - me olimme paikalla. Kerromme teille, miksi olette täällä. Olet täällä suorittamassa tämän tehtävän, minkä aloitit monta vuotta sitten, vanha sielu! Tämä on päätöskohta ja minun näkökulmastani se on jo mennyt.

Edessänne ei ole mitään testiä, sillä olette jo läpäisseet sen. Teidän aikajanallanne sitä on vielä 18 vuotta [prekessio]. Niinpä tämän vuoden loppu, vuoden 2012 merkki tuossa päivänseisauspisteessä, on vain sitä - juhlimispiste 3D-ajassa. Tässä kohtaa juhlitte, että olette selvinneet siitä. Ja riittää kun sanon nyt, että ne jotka loivat tämän valaistuneen paikan nimeltään Maa, tietävät, että teitte sen. Taivaalla on jo juhlia ja kuitenkin planeetalla tapahtuu asioita, joita kerroimme tapahtuvan, ja on niitä, jotka ovat huolissaan.

Miekkojen silta, paljastus

Haluan antaa teille sen, mitä kutsun "miekkojen sillan paljastukseksi". Nämä sanat olen antanut teille monta kertaa menneisyydessä. Kerroimme teille, että lopussa - tarkoittaen planeetan vanhan toimintamallin loppua [nyt] - teillä olisi miekkojen silta.

Minäpä kerron teille vähän mahdollisuuksia tulevaisuudesta, välittömästä tulevaisuudesta. Tätä ei tapahdu sukupolvien päästä, vaan paremminkin juuri nyt. Miekkojen silta on täällä. Jotkut teistä ovat päätelleet tämän informaation muotoon, mitä sitten vertaatte muinaisiin profetioihin pyhissä kirjoituksissa ja yritätte parhaanne mukaan yhdistää päivämäärät ja tapahtumat niin, että voitte selvittää asian. Jotkut teistä ovat sanoneet: "Aha, miekkojen silta, sen on pakko olla aika, missä planeetalla on taisteluja. Se on Harmagedon ja se on täällä." Kerron sinulle, rakas ystävä, että Harmagedon tapahtuu jollain toisella maapallolla, johonkin toiseen aikaan! Voitte jättää tuon profetian laskuista sellaisena, mitä ei tapahdu teille.

Sanon sen uudestaan, rakas ihminen: älä katso entisiä profetioita ja sovella niitä mihinkään, mitä täällä tapahtuu. Entinen profetia "tappoi" teidät vuosituhannen vaihteessa, muistatko? Kuitenkin olette täällä 2012! Olette siirtyneet niiden planeetan muinaisihmisten ja alkuperäiskansojen nykyprofetiaan, jotka näkivät pohjoisen ja etelän yhteensulautumisen - profetiaan sulkakäärmeestä ja profetiaan kondorista ja kotkasta. Tämä on planeetan energialiikettä tavalla, mitä mikään "modernin ajan" profetia ei ole koskaan ennustanut. Sen sijaan se tuli alkuperäiskansoilta, sillä he näkivät joidenkin aikafraktaalien mahdollisuudet, jotka puhuivat siitä, että ihmiskunta ohittaa viidennen päätöspisteen ja siirtyy sen seuraavaan osaan, mitä kutsumme "ihmistietoisuuden suureksi muutokseksi".

Mitä seuraavaksi tapahtuu? Miekkojen silta. Analysoidaanpa siis sitä. Kerrotaanpa teille, mitä meillä oli mielessä, silloin kun annoimme teille nämä sanat, ja pyydämme teitä olemaan rakentamatta tälle mitään, mitä täällä ei sanota. Älkää sitten heijastako lisää asioita siihen, mitä annetaan. Älkää yrittäkö selvittää piilomerkityksiä siinä, mitä annetaan, sillä aion antaa sen kokonaan teille nyt.

Silta

Se on hyvin suoraviivaista. Se on silta, joten katsotaanpa sitä ensin. Mitä silta tekee ja miksi sellainen on oltava? No, onneksi olkoon, rakkaat ystävät, koska päätöskohta ei ole aina silta. Joskus se on kuilu - kuilu johon ihmiskunta putoaisi, joten heidän täytyisi aloittaa kaikki alusta. Tai kenties päätöskohta on, ettei ole lainkaan siltaa, mikä merkitsee kaiken pysyvän samana. Ei olisi mitään muutosta ja saisitte enemmän sitä, mitä teillä oli - tulevaisuuden mitä ei olisi missään ja mitä ei olisi koskaan kirjoitettu. Mutta näin ei lainkaan tapahdu.

Voi, tästä on kirjoitettu hyvin monta kertaa, mutta sitä ei ole vanhoissa kirjoituksissanne, rakkaat ystävät. Saatte uusia kirjoituksia paljon sen jälkeen, kun kumppanini on poissa. Voi, hän tulee takaisin, mutta pitkän aikaa tämän elämän jälkeen ne kirjoittavat uusia kirjoituksia, jotka näette tuon päivän profeettoina. He puhuvat siitä, mitä planeetalla on seuraavaksi, ja he näkevät muutoksen ihmisluonteessa. He näkevät sen, mikä johtaa ruumiillistuneen ihmisen "kvanttisoitumiseen" - se mitä tapahtui plejadilaisille kauan sitten, tapahtuu täällä, kun ylitätte sillan.

Mutta se on kaukana tulevaisuudessa. Entä nyt? Silta mitä ylitätte, on silta vanhojen ja uusien toimintamallien välillä. Lopulta kaikki ihmiset ylittävät sen, mutta tämä on niin uutta tällä hetkellä, että ainoat jotka todella ylittävät sen, ovat hyvin vanhoja sieluja, sillä ainoastaan he näkevät sen ja heillä on akaasia valmis sitä varten. Mutta teidän pitäisi tietää tämä: tämä silta on kaikille ja kun te ylitätte tämän sillan, toiset seuraavat vertauskuvallisesti perässänne. He ylittävät sen edes tietämättä siitä. He ylittävät sillan uskomukseen uudenlaisesta todellisuudesta.

Seuraavana luovutaan vanhoista ajattelumalleista siihen liittyen, mitä odotetaan. Seuraavana hyväksytään uudet, sodattoman tulevaisuuden ajattelumallit. Seuraavana tarkastellaan sivilisaatiota eri tavalla, kuin teille on kerrottu siitä, mitä se voisi olla. Seuraavana luovutaan niistä vanhoista peloista, mitä odottaa, joita hyvin monilla on ollut hyvin pitkään. Tämä on silta. Se on kaunis asia. Se tosiasia, että on ylipäätään silta, on kaunis asia.

Silta on rakennettu pitkän ajan kuluessa. Synkronistisesti tiesimme sillan tulemisesta vasta 30 vuotta sitten. Näin uutta tämä energia on. Ihmiskunnalla on vapaa valinta ja silloin ei ollut suurta mahdollisuutta, olisiko yhdistynyt energia luonut liikkeen sillan luomiselle. Mutta pieni mahdollisuus oli.

Vuoden 1987 Harmonisessa yhdistymisessä tiesimme, että siltaa rakennettiin. Vuonna 1989 erikoisrakenne oli pakoillaan. Vuonna 1993 silta oli olemassa. Sitten aloitte nähdä Neuvostoliiton kaatuvan ja aiempien vihollisten yhdistyvän talousliittoon Euroopassa. Se ajatus, että voisitte laittaa asioita yhteen niiden hajalle repimisen sijasta, oli uusi. Diktaattoreita alkoi kaatua ja silta oli paikoillaan eikä suurin osa ihmisistä edes huomannut sitä, koska kaikki tapahtui hitaasti. Mutta te tunsitte muutoksen tulevan, eikö niin? Tästä sillassa on kyse.

Mitä olemme kertoneet teille sillasta? Itse asiassa emme paljonkaan, paitsi sen, että siltaa ylitettäessä vanhan energian edustajat eivät pitäisi siitä. Vanha energia ei halua teidän pakenevan! Vanha energia ei halua teidän ylittävän siltaa, koska se ei voi ylittää sitä. Tiesittekö sen? Se ei voi ylittää. Niiden ihmisluonteen vanhojen toimintamallien jotka olette tunteneet kaikki nämä vuosituhannet, täytyy jäädä sillan vanhaan päähän. Ne eivät voi ylittää, sillä silta hylkii kaikkea, mikä ei ole rakkautta, myötätuntoa ja valoa. Ne asiat jotka ovat pimeitä, mukaan luettuna entinen ihmisluonne, ei voi mennä. Mutta ne joille puhun tällä hetkellä, ovat jo sillalla. Tämä oli sinun suunnitelmasi, vanha sielu, ja nämä sanat ovat soineet korvissasi tähän päivään saakka - syntymätuulessa annettiin sanat, että tämä voisi tapahtua elinaikanasi. Mitä siis tapahtuu seuraavaksi?

Miekat

Puhutaanpa miekoista. Kun kuulette sanan "miekka", mieleenne juolahtaa ensimmäisenä taistelu. Miekkojen silta on taistelu ja kerroimme tämän teille myös. Miekat ovat vertauskuvallisia ja ne merkitsevät monia asioita, joten kuvataanpa asioita, joita tarkoitamme niiden sanovan teille.

Numero yksi. Ne ovat todella taisteluase. Tulee taistelu. "Kryon, tarkoittaako tämä, että tulee sota?" Mahdollisesti kyllä. Kerromme teille, että Lähi-idässä kiehuu tällä hetkellä. Olette huomanneet, eikö vain? Mitä tiedätte Lähi-idästä, rakas ystävä? Aloitetaanpa tutkimalla asioita hetken. Missä energiassa kasvoitte? Mikä oli Lähi-idän energia? Mitä energia oli 1940-luvulla? Israelin valtion muodostamisen myötä rakennettiin vihamuuri kummallekin puolelle. Muuri oli niin paksu, että kummankin puolen lapsia kehotettiin vihaamaan toisiaan heti, kun nämä kykenivät ymmärtämään kieltä. Heille kerrottiin, keitä viholliset olivat. Missä te olitte silloin?

Jotkut teistä eivät olleet täällä vielä. Kun olitte saapuneet, olitteko nuoruudessanne tietoinen Lähi-idästä? Ette erityisen. "Mistä vihassa on kyse?", kysyitte ehkä. Mitä jos kertoisin teille sen olevan sukuriitaa? Juutalaisen mestarin kaksi poikaa ovat mukana siinä. Toinen löysi arabit ja toisen pysyi juutalaisena. He eivät halua kuulla tätä, mutta he ovat kaikki juutalaisia. (Älkää kertoko heille tätä.)

Jos katsotaan sukulinjaa, se on melko selvää, ja kuitenkin se on täydellinen järjestely joko ratkaisuun tai sotaan. Järjestely johtaisi tämän maailman loppumiseen suurpalossa, minkä olisi synnyttänyt tämä viha. Tämä on Nostradamuksen profetiassa ja pyhissä kirjoituksissa, mutta se ei ole enää tämän planeetan profetia. Viha on kuitenkin edelleen olemassa. Viha on yhtä suurta kuin silloin, mutta missä kaikki terrorismi oli 40 vuotta sitten? Se oli eristettyä.

Israelissa, Palestiinassa ja ympäristöalueilla olevat saivat sen suurimmat haittavaikutukset, mutta nyt sitä näyttää olevan kaikkialla - ja teitä huolestuttaa. Miksi näin olisi? Vastaus on, että vanha energia piti tyytyväisenä tämän vihan hillittynä, sillä tämä jatkaisi sitä eikä siihen tulisi koskaan mukaan ulkopuolisia. Ulkopuolisilla on taipumus tuoda ei-haluttua valoa osapuolille. Yhtäkkiä koko maapallo on mukana ja se voi nähdä koko tilanteen edessään. Vanha kaarti haluaa sotaa, aivan kuten kaikkina aioneina aiemmin. Ne jotka ovat sillalla, pitävät valoa ja näyttävät maailmalle, miten ylittää silta. Myös monet nuoremmat Israelissa, Palestiinassa ja Iranissa pitävät valoa! Sitä on kaikkialla vanhan kaartin ympärillä ja he ovat raivoissaan, sillä he ovat häviämässä "vihataistelun".

Tuleeko sotaa? Mitä tapahtuu? Voitte tuntea sen hautuvan, eikö vain? Jotkut teistä eivät halua katsoa uutisia, sillä pelkäätte, mitä huominen tuo. Ei ole edes vielä vuoden loppu! Tuleeko taistelua?

Minäpä kerron teille, rakkaat ystävät, tälläkin hetkellä Lähi-idässä on pienen sodan mahdollisuus. Teille on kerrottu, että jos Lähi-idässä on jotain sotaa, koko maailma liittyy mukaan ettekä te selviydy siitä. Minä kerron teille, että se on vanha toimintamalli, sillä jos ja kun se tapahtuu, katsokaa tarkkaan, ketkä päättävät olla osallistumatta sotaan. Sillä tällä planeetalla hautuu uusi tietoisuus ja kerron teille tämän: sen perusteella miten näemme mahdollisuudet edessänne tulevaisuudessa, sillä ei ole sillan kannalta merkitystä suuntaan tai toiseen, tuleeko taistelua vai ei.

Se mitä tapahtuu Iranissa, on lopulta se ja sama joka tapauksessa ja kerron teille miksi: koska ei ole ketään, joka ottaa vanhan kaartin paikan. Ei kasva ketään nuoria tilalle! Kaikki ikivanhat tyypit joilla on vihaa, siirtelevät shakkinappuloita, ikään kuin he edustaisivat koko kansaa, mutta he eivät edusta. Tulee aika - mitä kenties sota pahentaa - mikä saa aikaan vallankumouksen tuossa maassa. Ylivoimaisesti ei haluta sotaa.

Kysykää israelilaisilta, haluavatko he vielä sotaa. He sanovat "ei", mutta pelkäävät, että heidän vihollisensa tuovat heille sodan. Keitä heidän vihollisensa ovat ja mikä muuttuu, rakkaat ystävät? Luuletteko tietävänne, mitä tapahtuu Syyriassa, Egyptissä ja Libyassa? Luuletteko tietävänne? Minäpä kerron teille, että siellä tapahtuu sen uudelleenkalibrointia, mihin he uskovat ja keitä heidän vihollisensa ovat. Kyse on siitä, mitä he haluavat hallitukseltaan. Minäpä kerron teille, mitä he kaikki haluavat lopulta - ette näe sitä ehkä 20 vuoteen, mutta he haluavat kouluja ja sairaaloita. He haluavat samaa, mitä teillä on kaupoissanne, ja he haluavat vapauden palvoa profeettaansa ilman, että pieni ryhmä sanelee heille säännöt, miten se pitäisi tehdä. He haluavat kunnioittaa Muhammedia omalla tavallaan ja nähdä Jumalan rakkauden hänessä niin, kuin hän suunnitteli. Tätä tapahtuu. Tämä on se taistelu. Ongelmana on, että vanha energia taistelee tätä vastaan, sillä se menettää kontrollinsa, jos he saavat haluamansa.

Käsillä on toimintamallimuutos ja näette sen siellä ensin eikä se ole ehkä kaunista, joten haluan teidän odottavan kärsivällisesti. Älkää vetäkö viime hetkellä esiin sitä, mitä Nostradamus sanoi, ja sanoko: "Hän oli oikeassa." Mikään hänen sanomansa ei ole ilmentynyt vuoden 1987 jälkeen. Älkää yhtäkkiä tarttuko Ilmestyskirjan kirjoituksiin ja vetäkö esiin kaikkia niitä sanoja, jotka eivät ole olleet totta 30 vuoteen. Mitään sellaista ei ole tapahtunut, mitä sanottiin tapahtuvan. Siinä kuulostaa ainoastaan todelta se, että Lähi-idässä on edelleen ongelmia.

Kaikki nuo nelisäe-ennusteet ovat pudonneet lattialle eivätkä ne ole toteutuneet. Ajoitus ei ole oikea niiden tapahtumiselle nyt. Katsokaa vaikka. Voi, on edelleen niitä, jotka sanovat: "Se tapahtuu, se tapahtuu, se tapahtuu!" Sillä he ovat panostaneet pelkoon ja kontrollointiin. Jotkut heistä itse asiassa haluavat sen tapahtuvan ja he uskovat huipentuman olevan hurmio menemisestä kotiin Jumalan luo. Haluan kertoa teille, rakkaat ystävät, että menette kaikki kotiin! Mutta koti on sillan yli sodattomalle maapallolle. Sitä on silta. Vanha energia on sitkeää.

Mitä muuta miekka merkitsee?

Miekka on symboli, vertauskuvallinen symboli totuudesta. Miekkojen silta on totuuden silta. Joskus juhlassa laitatte miekat ristiin yläpuolellanne, ymmärrättekö tämän? Näin me näemme sen. Tuleeko tiestä sillalle vaikeakulkuinen? Kyllä, mutta tiesit sen ilmestyessäsi planeetalle, rakas ystävä, eikä sen tarvitse merkitä maailmansotaa - eikä se merkitse.

Lähi-idässä on tällä hetkellä niitä, jotka selvittävät juuri sitä, pitäisikö heidän jatkaa vihaamista vai ei. He eivät luota toisiinsa, mutta he eivät myöskään halua jatkaa entistä tapaa. On diktaattoreita, jotka ovat lähtemässä tai jotka ovat jo lähteneet ja jotka korvataan johtajilla, jotka lopulta keventävät ja pehmentävät asemaansa naapureihin. Se johtuu siitä, että he oivaltavat haluavansa kouluja, sairaaloita, teitä ja turvaa lapsilleen. Onko teidän liian vaikea kuvitella sitä?

Media kiiruhtaa kauhukuviin ja kertoo teille, että he kaikki riutuvat toistensa tappamisesta. Haluaisin pyytää teitä haastattelemaan heitä. Älkää haastatelko niitä, joita näette uutisissa, vaan sen sijaan äitejä ja isiä, joita ei nähdä uutisissa ja joilla on sama usko kuin uutisissa näkemillänne. He kertovat teille: "Antakaa meille rauha. Jättäkää meidät rauhaan. Antakaa meidät kasvaa omalla tavallamme omassa kulttuurissamme. Emme halua tehdä pommeja. Haluamme saada myötätuntoa." Tätä on silta. Tilanne voi huonontua, ennen kuin se paranee, ja olemme kertoneet teille tämän monta kertaa. Mutta tästä syystä olette täällä.

Hitaasti ne harvat jotka aiheuttavat vihaa, nähdään harvoiksi. Monet tekevät oman näkemyksensä tunnetuksi ja korvaavat nuo harvat.

Se mitä teette seuraavaksi, on erittäin tärkeää. Mitä se on? Aiotteko pelätä sitä vai olla myötätuntoinen sitä kohtaan, ymmärtää sitä, seistä suorassa ja siirtyä eteenpäin siltaa pitkin? Aiotteko kyyristyä pelosta nurkkaan ja olla huolissanne, milloin näette odottamanne? Vanha energia on sitkeää. Totuuden miekka on aktiivinen ja voi hyvin ja totuus vallitsee valossa.

Minkä muun totuuden voisitte tunnistaa? Entä totuus siitä tavasta, millä asiat toimivat myötätuntoisella maapallolla - jolloin teillä ei voi olla sellaisia epärehellisyysongelmia, joita teillä on nyt? Liiketoiminta muuttuu, hallitukset muuttuvat ja pankkitoiminta muuttuu. Oletteko järkyttyneitä tästä? Jonain päivänä tiedätte, että olette todella muuttaneet sitä tapaa, millä asiat olivat planeetan pimeimmissä nurkissa. Sitä ei kukaan odottanut ja oivallatte, että te olette vaikuttaneet.

Olen Kanadassa ja tiedän sen, mutta kerron seuraavan niille, jotka kuuntelevat ja lukevat amerikkalaisessa yleisössä: valmistautukaa! Koska on joitain instituutioita, jotka ovat vielä kaatumatta, joissa ei ole rehellisyyttä ja joita ei voisi koskaan auttaa pelastamalla taloudellisesti. Taas kerran kerromme teille suurimman olevan suuri lääketeollisuus ja olemme kertoneet sen teille aiemmin. Se on vääjäämätöntä. Jos ei nyt, niin kymmenen vuoden päästä. Se on vääjäämätöntä ja ne taistelevat pysyäkseen hengissä eivätkä ne ylitä siltaa. Sillä sillan toisella puolella on uusi tapa, ei vain lääkkeille vaan myös hoidolle. Toimintamalleja joita ei ole vielä ajateltu ja jotka eivät edusta mitään paraillaan olemassa olevaa järjestelmää, luovat ja kehittävät ne nuoret mielet, joilla on käsityksiä, mistä seniorit eivät tiedä. Asiat joissa ei ole rehellisyyttä tänä päivänä, kaatuvat huomenna. Valmistautukaa vain siihen. Se on kaikki osa sitä, mitä sillan toisella puolella on. Eikä vanha energia pidä siitä ja se vastustaa.

On uusia tapoja tehdä sähköä, uusia tapoja puhdistaa vettä, uusia tapoja ruokkia itsenne. Tämä kaikki on sillan toisella puolella tulevaisuudessa. Se on siellä odottamassa vain ylitystänne. Älkää pelätkö. Valotyöntekijä, tätä odotit ja tämä on tulevaisuus, mitä halusit. Siksi synnyit ja elät nyt. Sillä ei ole merkitystä, miten vanha olet, seniori. Älä laske vuosia, mitä luulet itselläsi olevan jäljellä. Älä mene siihen - älä vain tee sitä. Haluan, että näet elämäsi niin kuin me: kaikki elämät, mitä olet koskaan elänyt, ja kaikki energia, mitä olet luonut maapallolla, on nyt käsissäsi, sillä näin Henki näkee sinut. Jalanjälkesi maapallolla on valtava ja se mitä teet nyt ylittäessäsi siltaa, on valtavaa. Ainoastaan vanhat sielut joilla on elämistä kerääntynyttä viisautta, voivat siirtyä tuolle sillalle ja ylittää sen nopeasti.

Viimeinen ominaisuus

Viimeinen asia miekoista on juhla. Mitä tapahtuu, silloin kun ihmiset kulkevat ristittyjen miekkojen alta? Mikä on sen yleisidea? Se on avioliitto, eikö niin? Joten annetaanpa teille lopuksi avioliiton symboli sillalla. Sillä on hyvin monia merkityksiä! Se on sen avioliitto, mitä oli ennen ja mitä voi olla. Se on myötätunnon ja ihmishengen avioliitto. Se on planeetalla olevan sieluentiteettinne ja luovien siementenne (plejadilaiset) avioliitto. Se on sinun ja sinun avioliitto! Se on etelän ja pohjoisen yhteenliittyminen. Se on kaunista. Tämä on miekkojen silta.

Kenties olette tänään kuuntelemassa tai lukemassa ja tämä kaikki on uutta teille ja sanotte: "En tiedä, olento vanha sielu vai en. Osallistunko tähän ylittämiseen? Ylitänkö sillan?" Minäpä sanon sinulle tämän: älä analysoi sitä! Annan sinulle faktan. Jos kuuntelet tällä hetkellä (tai luet), niin osallistut siihen! Se on ainoa asia, mikä on tuonut sinut tälle sivulle, tälle tuolille, kuuntelemaan tai lukemaan tai tietämään. Jos olet kiinnostunut, niin osallistut siihen. Joidenkin teistä täytyy ehkä lykätä uskomistanne siihen, miten homma toimii, mutta osallistut siihen silti! Sanon tämän taas: älä analysoi liikaa sitä. Monet heräävät ja seuraavat. Silta on olemassa niin kauan, kuin elätte.

Mitä sinun pitäisi tehdä? Vain ole, vanha sielu! Mene töihin ja näytä valoa siellä. Näytä, että sinulla on myötätuntoa ympärilläsi olevia kohtaan. Mene kotiin perheesi luo, joka ei ehkä usko tähän, äläkä tuomitse heitä. Osoita sen sijaan myötätuntoa heitä kohtaan, koska sinulla on Jumalan osa sisälläsi. Ajattele, mitä mestarit tekisivät nyt. He eivät seiso täällä tuomitsemassa, he juhlivat elämääsi! Riippumatta siitä, kuka edessäsi on, juhli hänen elämäänsä! Ole esimerkki myötätuntoisesta Jumalasta ja jumalaisista siemenistä, jotka ovat sinussa, ja se muokkaa tulevaisuuttasi. Älä pelkää.

Se mitä media antaa teille seuraavaksi, mitä Lähi-idässä tapahtuu seuraavaksi ja mitä seuraavina vuosina tapahtuu, on osa vanhan energian reaktiota. Pimeys ei voi ylittää siltaa ja se kuolee sen vuoksi. Enkä tarkoita ihmisiä. Tarkoitan, että vihaenergia kuolee ja on lopulta poissa. Tämä on lupaus ja puhun nyt niille, joilla on täysin vapaa valinta muuttaa sitä, mutta kerron teille, että te ette tee sitä, koska työntö on liian suuri. Pallo on alkanut vieriä.

Kaksikymmentä vuotta olette nähneet sen tulevan. Teillä on oikeus rauhaan maan päällä. On aika, mitä olette suunnitelleet. Teillä on ennakkotapaus, sillä plejadilaiset tekivät sen, orionlaiset tekivät sen ja octuriaanit tekivät sen. Planeettajärjestelmienne vanhempien, vanhempien vanhemmat tekivät sen. Nyt te teette sitä. Pitkä prosessi on edessänne, ennen kuin vanhan energian viimeinenkin hiven on poissa. Sanon tämän taas: tulee aika, jolloin katsotte taaksepäin tätä päivää ja sanotte: "Miten barbaarisia ihmiset olivatkaan!" Ja tämän näemme tänään, vanha sielu.

Tämän näemme.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

12.8.2012 - LUOMISEN AJOITTUMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 11:54

LUOMISEN AJOITTUMINEN

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
12.8.2012 Havaijin risteily
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Kryon on antanut monia eri aikoja siitä, miten asiat tapahtuivat ja milloin. Tämä on yhteenveto, mikä vetää ne kaikki yhteen, joten meillä on nyt suurempi kuva varsinaisesta luomistarinasta, niin kuin me näemme sen. Se kuvaa myös Lemuriaa yksityiskohtaisemmin ja ensimmäistä kertaa Kryon puhuu Leen menneisyydestä Havaijilla.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Havaijilla 2012.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Kumppanillani ei ole mitään syytä tuntea levottomuutta tällaisessa kanavoinnissa. Satoja kertoja hän on istunut tuolilla ja käyttänyt sitä portaalia, minkä kautta hänen korkeampi itsensä tulee - puhdas ja selkeä viesti tulee viestintuojalta, mikä on hyvin tuttu. Kuitenkin on levottomuutta - on aina, kun hän on Lemurian vuorten varjossa [Havaiji]. Sillä tämän energian hän tunnistaa, mutta hän ei tunnista asioita, mitkä on kätketty häneltä ja mitkä ovat hänen akaasiassaan.

Siksi se energia missä olette, on täynnä informaatiota, mitä haluan tuoda ja mistä kumppanini on hermostunut - vain koska hän on kotona ja hänellä on hyvin syvällisiä akaasisia muistoja täällä. Kuuntelijoilla ja lukijoille kerromme, missä olemme, jotta ymmärrätte. Ensinnäkin olemme vesillä. Mutta juuri tässä tilanteessa emme liiku [laiva on satamassa]. Aiemmat kanavoinnit näillä aluksilla ovat olleet helpompia kumppanilleni, koska hän ja muut liikkuivat [laiva oli matkalla]. Tämä tarkoittaa, ettei silloin ole lainkaan maadoitustekijää [täysin erossa maasta]. Mutta tässä ja nyt vaikka kellutte ja vaikka olette ankkuroituneet, se on ristiriita - voitaisiin sanoa, että olette maadoittuneet olemalla kristalliverkon liikkumattomassa tilassa. Tämä yhdistelmä tuottaa ainutlaatuista energiaa, sillä vesi heijastaa ja näin energia on tosiaan samanlaista.

Tänään se heijastaa menneisyyden energiaa, historian energiaa, teitä ja sitä osaa, mitä ehkä olette esittäneet tässä paikassa, missä olette kirjaimellisesti "Lemurian vuorten varjossa". Jos voisin viedä teidät ajassa taaksepäin, tässä ei olisi satamaa. Kuten olemme vihjanneet aiemmin, näiden vuorten huiput olivat paljon, paljon korkeammat kuin nyt. Sillä tapahtui kuumaan pisteeseen [Havaijin vuorijonon ominaisuus] liittyvä geologinen erikoisuus, mikä aiheutti pullistuman maan kuoreen ja työnsi tämän vuoren korkeammalle - ei aivan kokonaan pois vedestä, mutta riittävästi, että ne huiput joita nyt kutsutaan Havaijin saariksi, olivat aina peittyneet lumeen ja jäähän. Myös jäätiköitä muodostui tänne Lemurialle (noin 9000 km korkeuteen) ja näiden vuorten huipulla tehtiin työtä, mitä pidetään pyhänä, ja tänä päivänä se antaa täysin erilaisen tuntemuksen nyt kokemaanne tropiikkiin. Silloin oli KYLMÄÄ!*

Nyt kumppanin saa informaatiota itsestään, mitä hän ei tiedä. Kenties tämän vuoksi hän on levoton. Hän ei pidä kylmästä tänäkään päivänä. Hän on valinnut elämässään niitä alueita, kirjaimellisesti sadoissa elämissä, jotka eivät enää koskaan asettaisi häntä tilanteeseen, missä hän kokisi jäätäviä talvia. Hän tietää elämistä, joita tulkitsijat (menneiden elämien tulkitsijat) ovat näyttäneet hänelle, missä hän on ollut ja mitä hän on tehnyt - myös seuraavan elämän, mihin hän on menossa! Missään niissä ei ole jäätäviä talvia sen vuoksi, mitä täällä (Lemuria) tapahtui. Sillä kumppanini, se joka istuu tuolilla, se ihminen joka on lemurialainen ja jota katselette, oli viestintuoja.

Viestintuojan tehtävänä Lemuriassa oli juosta ylös alas näitä kukkuloita, niiltä alueilta jotka eivät olleet niin kylmiä, niille alueille jotka tarvitsivat kommunikointia ylhäällä, sillä ei ollut muuta tapaa kommunikoida tehokkaasti. Hänen oli siis jatkuvasti kylmä. Tällä saarella on paikkoja, joissa hän ei ole käynyt tänä päivänä juuri tuosta syystä. Väylät tuovat esiin liikaa muistoja epämukavasta olosta ja se tulee tähän päivään akaasiasta siltä ajalta, kun hän oli lemurialainen. Nyt siis tiedätte, miksi hän on "lämpimän sään mies".

Lemurian ajat

Tämä muuttuva energia on nyt valmista paljastamaan monia asioita maapallosta, Lemuriasta ja siitä, miten asiat tapahtuivat täällä. Jokainen kuluva vuosi näyttää selkeyttävän kommunikointia kristalliverkossa, mikä sallii jotain ytimekkäämpää annettavan teille, joten saatte paremman ymmärryksen siitä suunnitelmasta, mikä tapahtui tällä planeetalla, ja milloin se tapahtui.

Tämä pyhä suunnitelma oli käytössä muilla alueilla hyvin pitkään. Se on galaktinen suunnitelma ja se valmistui energiaksi, mikä sitten sisälsi teidät. Se aloitti siksi juuri tässä paikassa jotain, mikä oli erilaista kuin missään toisessa paikassa planeetalla. Tämä pyhä suunnitelma tuotiin maan päälle ja se otettiin käyttöön kerralla ja se käsitti koko planeetan. Mutta täällä se oli eristyksissä ja kypsyi tasolle, mikä loi sivilisaation, mitä ei voinut syntyä missään muualla. Se oli rajattu tähän vuoreen eivätkä ihmiset voineet lähteä täältä. Ja niin vieri tuhansia vuosia, kun tämä vuori työnnettiin pois vedestä ja sivilisaatio asui sen päällä. Tämä auttoi luomaan sen, mitä kutsumme "Luomisenluolan sielusiemeniksi".

Tällä planeetalla on heräämässä paljon lemurialaisia, joilla oli elämä tällä vuorella, ja ne jotka istuvat näillä tuoleilla, ovat heidän joukossaan. Te [Leen edessä oleva ryhmä] tulette tuntemaan sen jollain tasolla, te tunnette sen. Tämän planeetan suunnitelmaan on kätkettynä joitain asioita, mm. Gaian todellinen tietoisuus, mikä liittyy teihin.

No niin, olen juuri näyttänyt kumppanilleni, mitä aiomme tehdä, ja nyt hän on vielä levottomampi. Sillä kun pääsemme historiaan, päivämääriin ja käsitteisiin, joita hän ei ole aiemmin nähnyt, hän hermostuu. Hän haluaa kaiken olevan oikein, täsmällistä ja annetun informaation mukaista. Niinpä sanomme hänelle: "Pysy vain selkeänä. Sanat tulevat ulos täydellisesti. Ne tulevat ulos loogisesti, sillä lupaus on ja on aina ollut, että Kryoniksi kutsutun moniulotteisen energian synteesi sulautuu yhteen ajatukseksi ja energiaksi, mikä luo kolmen ulottuvuuden keskustelurakenteen. Tämä on hänen lahjansa - Hengen tarkka ja maadoittunut tulkinta."

Aikajana

Haluan taas antaa teille tämän planeetan kylvämisen aikapuitteet ja kunnioittaa henkisiä vanhempianne, niitä joita kutsuttaisiin plejadilaisiksi. Menneisyydessä se on ollut hämmentävää, joten nyt emme ainoastaan anna teille aikapuitteita, jotka auttavat purkamaan aiempien kanavointien arvoitukset, vaan aion antaa teille myös faktan, mistä emme ole koskaan puhuneet ja mikä alkaa selittää jotain tällä planeetalla - kysymystä mitä ei ole koskaan esitetty. Se on yksi erikoisuuteni - tuoda esiin asioita, joita kukaan ei ajattele sen 3D-ennakkoasenteen vuoksi, "miten asiat ovat".

Olemme sanoneet hiljattain, että 200 000 vuotta sitten oli suurin piirtein se aika, jolloin maaplaneetalle kylvettiin valaistuminen. Mutta muutama vuosi sitten kerroimme teille myös, että Lemuria oli vain 50 000 vuotta vanha ja että sen siemenet olivat täällä Havaijilla. Olemme antaneet teille myös informaatiota siitä, mitä tapahtui 100 000 vuotta sitten (itse asiassa paremminkin noin 90 000 vuotta sitten). Nämä asiat näyttäisivät olevan ristiriidassa toistensa kanssa, jos tuntisitte, että kuvaukset olivat samasta asiasta, mutta ne eivät ole. Siis aloitamme hitaasti. Kysymys mitä ei ole koskaan esitetty, on tämä: "Miksi planeetalla on vain yhdenlainen ihminen, kun on kymmenenlaisia muita nisäkkäitä? Mikä muutti ihmisen evoluutiota aiheuttamaan tämän?"

Plejadilaisten mukaantulo

Noin 200 000 vuotta sitten, kun plejadilaiset tulivat ensimmäistä kertaa maapallolle, ihmiskunta oli ryhmä, monimuotoinen kuten koko evoluutio tällä planeetalla. Ihmiseksi kutsutusta nisäkkäästä oli monenlaisia muotoja. Kuten muilla tämän päivän nisäkkäillä, monimuotoisuus varmisti selviytymisen. Oli 26 ihmistyyppiä, mutta se väheni lopulta 17:een (normaalin evoluutioprosessin kautta), ennen kuin plejadilaiset tulivat tänne. Tämä oli arvoitus plejadilaisille, sillä planeetan kylvämisessä tuolloin DNA:ta oli muutettava sallimaan plejadilainen, henkinen DNA-täydennys. Ihmiskunnan oli päädyttävä yhdenlaiseen ihmiseen - sellaiseen mikä teillä on tänä päivänä - mutta sen oli saatava myös "kosmoksen DNA". Sellaisella ihmisellä ei ole muunnelmia niin kuin muilla maapallon nisäkkäillä, kuten ehkä olette huomanneet tai sitten ette. Tällaisia olette tänään.

Olette siis ainutlaatuisia evoluutiomielessä verrattuna kaikkeen, mitä näette ympärillänne. Tämä prosessi loi 23 kromosomin ihmisen, kun kaikki ympärillänne olivat perinteisiä 24 kromosomin nisäkkäitä. Siis teidän DNA:nne osien yhteensulauttaminen 23 kromosomin luomiseksi, oli niiden plejadilaisten tekijä, jotka tulivat ja antoivat teille DNA:taan. Prosessissa tapahtui monia asioita samanaikaisesti.

Kun maanviljelijä katsoo peltoaan ja päättää kasvattaa maissia, hän tutkii sitä eri tavalla kuin ne, jotka lopulta syövät maissin. Sillä maissin syöjä kysyisi: "Milloin maissi on syötävää?" Hänelle kerrottaisiin sitten: "Silloin kun varret ovat korkeita, ne kerätään, keitetään ja tuodaan pöytään." Tämä olisi maissin tarina kuluttajalle. Se alkaa kasvaneen maissin keräämisestä. Mutta maanviljelijä katsoo sitä eri tavalla. Hän katsoo karua maata, mikä on kynnettävä ja lannoitettava, ja kenties vuoroviljeltävä muutaman kerran muilla kasveilla, jotta maaperään saadaan typpeä, ennen kuin maa on valmis. Kenties hän kylväisi sen ja sitten ottaisi siemeniä, kun niitä tulee, ja laittaisi ne taas maahan - tiedätte tarinan. Niinpä maanviljelijällä olisi täysin erilainen ajatus maissin tarinasta.

Teillä on siis ainakin kaksi kysymystä ja tilannetta, eikö vain? Milloin maissi alkaa? Syöjä antaa teille yhden vastauksen ja maanviljelijä toisen. Siis kumpi on oikein? Se riippuu kysyjästä - onko se maissin kuluttaja vai maissin kasvattaja. No niin, on kolmas kysymys: entä maissin hedelmöittäjä (luoja)? Kuka teki maissin? Milloin? Annan teille tämän esimerkkinä siitä, miksi päivämäärät ovat erilaisia, ja aion antaa teille ne kaikki. Ja kerron teille, mitä tapahtui. Aion olla ytimekäs enkä aio pitkittää asiaa.

Ensimmäinen näkökulma

Se alkoi kirjaimellisesti noin 200 000 vuotta sitten. Maaplaneetan "jumalainen kylväminen" tapahtui tuolloin ja peltoja alettiin vertauskuvallisesti kyntää. On eräs asia ja kutsumme sitä "lajien tavaksi toimia Gaian kanssa". Tämä tapahtui samanaikaisesti Gaian verkkoluomisen kanssa. Sillä nyt annamme teille jotain, mitä kukaan ei ole ajatellut. Puhuessamme planeetan verkoista, teette oletuksen, että nämä verkot ovat aina olleet planeetalla, sillä planeetta on vanha ja sanotte ehkä: "No, verkot ovat aina olleet olemassa". Mutta olen täällä kertomassa teille, että ainoastaan yksi on ollut aina olemassa ja se on magneettiverkko. Mutta se oli henkisesti tyhjä. Tämä tarkoittaa, että siinä oli vain se, mikä oli luotu maan ydinliikkeestä. Kun tänään puhumme planeetan verkoista, keskusteluumme sisältyy ihmiskunnan tietoisuus, mikä on valettuna magneettiverkkoon. Kerromme teille myös kristalliverkosta ja Gaia-tietoisuuden verkosta. Kumpikin näistä reagoi ihmisen myötätuntoon.

No niin, tässä on arvoitus: jos ei ole jumalaista ihmistietoisuutta, niin entä sitten verkot? Onko niitä ilman ihmistä? Vastaus on, että ne täytyi luoda samanaikaisesti jumalaisen DNA:n kylvämisen kanssa. Siis plejadilaiset eivät ainoastaan kylväneet siemeniä ihmiskunnan muuttumiseen jumalaiseksi DNA:ksi, vaan he loivat myös Gaian tietoiset verkot. Heidän täytyi, sillä Gaian tietoiset verkot ovat yhtymäkohta ihmiskunnan päätösten tuomiseksi Gaian energiaan. Tietoisuus mistä puhumme, on henkisesti hyväksytty ihminen, millä on Jumalan osa sisällään ja DNA, missä on 23 kromosomia sen tavanomaisen 24:n sijasta, mitkä ovat kaikilla muilla biologisen evoluution kautta.

Perutetaanpa ja sanotaan se uudestaan, yksinkertaisemmin, kumppanini [nuhtelua Leen puhumiseksi yksinkertaisemmin]. Tämän planeetan kolme verkkoa, joista olemme puhuneet uudestaan ja uudestaan, ovat Gaian tietoisuusverkkoja ja ne luotiin samaan aikaan kuin ihmiskuntaan kylvettiin plejadilainen DNA. Kaikissa opetuksissa joita olemme antaneet, erityisesti kristalliverkosta, nämä verkot ovat reagoineet ihmisen tietoisuuteen ja myötätuntoon. Siksi nykyisen Gaia-energian ydinolemus liittyy myös ihmiskunnan luomiseen.

Nämä olivat plejadilaisten työn piirteet 200 000 vuotta sitten ja se tehtiin kvanttisesti tavoilla, joita te ette tietoisesti tajua tällä hetkellä. Sillä nämä asiat ylittävät ymmärryskykynne tällä hetkellä, koska olette edelleen yhdessä ulottuvuudessa. Mutta sen tuloksena tuolloin oli "tietoinen Gaia". Voitaisiin siis sanoa, että Gaia luotiin itse asiassa kvanttisesti Seitsemän sisaren energiasta, aivan kuten teidät.

Gaia mikä oli ennen sitä, oli silti Gaia, muttei sellainen kuin nyt. Se oli Gaia, mikä loi maaperän maan päälle ja maapallon biologisen elämänenergian. Se oli planeetan kaiken elämän äiti, muttei se Gaia, joka reagoi ihmistietoisuuteen. Se on hyvin eri asia. Niinpä Gaia laajeni suuresti, silloin kun plejadilaiset tulivat, ja se oli suunnitelma.

Vei 110 000 vuotta, että tämä asettui ja maaperä oli valmis 16 ihmistyypin lähtemiseen, niin että jäljelle jäi vain yksi. Kun tämä tapahtui noin 90 000 vuotta sitten, silloin voidaan alkaa kalibroida sitä, keitä ihmiset olivat ja keitä heistä tuli.

Muut

No niin, entä sitten ne kaikki muut ihmistyypit ja miten ne lähtivät? Aion antaa jonkin ominaisuuden, mikä on olemassa tänäkin päivänä. Tämä on vaikeaa kumppanilleni, sillä hän ei ole kuullut tätä aiemmin. Tätä informaatiota ei ole tuotu tällä tavalla aiemmin. Etene hitaasti, kumppanini.

Tämän planeetan lajivalikoima tulee ja menee sen mukaisesti, kuin niitä tarvitaan luomansa energian vuoksi. Niinpä yksi Gaian tehtävistä on luoda ja poistaa lajeja. Silloin kun niitä ei enää tarvita Gaian kehitystarkoitukseen, ne lakkaavat olemasta ja kuolevat. Jos uutta elämää tarvitaan, jos uusia käsityksiä elämästä tarvitaan, Gaia tekee yhteistyötä ja niitä sitten luodaan. Ympäristönsuojelijat eivät ole selvästi nähneet lajien luomista. Tämä merkitsee, että sen toimintamekanismia ei ole täysin oivallettu sellaiseksi, joka on hyvin koordinoitu säätilanne kanssa. Mutta olette jo nähneet osan tätä mekanismia pitkäaikaisissa tutkimuksissanne, sillä olette jo panneet merkille monien lajien tulemisen ja menemisen aikakausien kuluessa. Se on jatkuvaa.

Lajien poistumisen tarkoituksenmukaisuus

Nyt mukaan tulevat ihmiset ja he näkevät kaiken tämän elävien asioiden tulemisen ja menemisen, mutta he haluavat pelastaa ne kaikki - kaikki lajit joita on. Sillä heidän lineaarisesta mielestään kaikkien lajien pitäisi jäädä ja olla olemassa, koska ne ovat täällä. Gaian ominaisuutena on kuitenkin niiden poistaminen ja karsiminen uusien tuomiseksi sisään. Annoin juuri teille sen syymekanismin, miten lajeja tulee ja menee. Se on tarkoituksenmukaista ja se on luonnollinen uusien lajien rakennusprosessi.

Silloin kun plejadilaiset alkoivat luoda planeettaverkkoja, Gaia teki yhteistyötä siinä, mitä oli tulossa, se tiesi tarkoituksen ja sen, mitä tarvittiin tämän uuden henkisen ihmisen selviytymiseksi. Gaia tiesi tämän, koska Gaian energia oli nähnyt sen aiemmin [yllä annettu syy]. Niinpä se vanha ominaisuus, mikä tarvitsi monenlaisia ihmisiä, kuoli hitaasti pois. Se oli luonnollista. Ei ollut sotaa. Ei ollut kamalia vitsauksia. Ei ollut tulivuorenpurkauksia tai tsunameja, jotka veivät ne. Poistuman, tarkoituksenmukaisuuden ja 110 000 vuoden myötä ne hävisivät.

Niinpä noin 110 000 vuotta sitten oli vain yhdenlainen ihminen jäljellä ja tämä on tiedettä, sillä kaikki mitä tutkitte, tukee tätä ja antropologit ovat jo nähneet sen ja kysyneet: "Mitä sellaista tapahtui tuolloin, mikä olisi poistanut muunlaiset ihmiset?" Tämä on tieteen arvoitus, mihin olen juuri vastannut, sillä tiede etsii vain fyysisiä tapahtumia laukaisijoina. Mutta sen sijaan on liitto Gaian tietoisuuden kanssa, mitä kutsutaan "luontoäidiksi", ja se edesauttoi tässä. Sama asia tapahtuu tänä päivänä, silloin kun näette lajivalikoiman vähenevän ihmisen vallatessa suuremman osan maasta. Kutsun tätä "ainutlaatuisten elämänmuotojen tarkoituksenmukaiseksi poistamiseksi, mikä sallii maailmanlaajuisen tietoisuuskasvun ja kvanttievoluution". Joitain lajeja on vain, että ne sallivat toisten kiivetä luonnon tikkaita pitkin - sitten ne häviävät. Gaia tietää, miltä nämä tikkaat näyttävät - te ette.

Henkinen linkki

Historiallisesti tämän yhdenlaisen ihmisen luominen käynnisti myös henkisen elämänmallin esoteerisen moottorin tällä planeetalla, missä voitiin sitten alkaa mitata sieluenergiaa, henkisyyden kvanttienergiaa, mikä on yhdistynyt Gaiaan. Se on samaa työtä, mitä yritätte tänä päivänä, silloin kun koetatte jäljittää henkisyyden historiaa ja sitä, mikä tuon järjestelmän luojan intuitio oli. Ihmistietoisuus on kvanttienergiaa ja se on kaikkien sielujen summa.

Nyt olemme ajassa 90 000 vuotta sitten. Katsomme ihmistä, jolla on 23 kromosomia … Seitsemän sisaren ihmistä. Sitten vei vielä 50 000 vuotta tämän ihmisen kehittyminen kvanttiseksi, tietoiseksi ihmiseksi, joka voisi muodostaa sivilisaation ilman aiempaa organisaatiomallia. Tämä vaatii sukupolvien ajan yritystä ja erehdystä, vaikka se näyttää normaalilta teistä tänä päivänä. Kaikki kokit tietävät, että vaaditaan hyvin pitkä aika laatuaterian valmistamiseen. Miten kauan veisi ihmiseltä, joka ei ole koskaan nähnyt keittiötä tai ruoka-aineita, valmistaa ilman reseptiä tai koulutusta todellinen seitsemän ruokalajin ateria, pelkästään yrityksen ja erehdyksen avulla? Se oli samanlaista ja asiat eivät liikkuneet yhtä nopeasti kuin tänä päivänä. Tämä oli aivan alkua ihmisen yrittäessä selvittää, miten saadaan asiat toimimaan ihmisryhmillä yhdessä.

Viisautta opittiin tällä tavalla ja aika on viisausaterian liesi. Ne tietoisuuspiirteet jotka plejadilaiset laittoivat paikoilleen 23-kromosomisen ihmisen kautta, loivat kasvua ja jokaisesta sukupolvesta tuli ajan kuluessa viisaampi. Lopulta, kauan Lemurian jälkeen, ihmisen DNA kehitti tehokkuuden, mikä sallisi tänä päivänä näkemänne - ihmisen sisäisen jumaluuden, mikä tunnistetaan ja aistitaan melkein syntymässä, ja melkein seitsemän miljardin ihmisväestön, missä yli 80% uskoo samaan Jumalaan ja myös kuoleman jälkeiseen elämään [tämän päivän sivilisaatio].

Lemurian historia

Nyt olemme ajassa 50 000 vuotta sitten. Nuoruudentemppelien rakentaminen ja vanhojen sielujen ilmestymisen alkaminen - sellaisten mihin te osallistuitte - vei vielä 20 000 vuotta.

Nyt olemme ajassa 30 000 vuotta sitten. Tämä on todella se Lemurian aika, mistä puhumme nyt sanoessamme "Lemurian sivilisaatio". Sillä se on kypsä Lemuria ja sellainen joka oli kehittynyt henkisesti paljon pidemmälle kuin mikään sivilisaatio tuon ajan planeetalla. Saari oli luonut puhtaan ryhmän henkisyydellä kylvettyjä ihmisiä. Olemme kertoneet teille tarinan lopun. Sitten kun maankuoren kupla alkoi alentua (mikä oli nostanut maan), Lemurian vuori alkoi hitaasti vajota. Lemurialaiset hajaantuivat ja nousivat veneisiin tietämättä, olisiko maata enää jäljellä.

Lemurian kukoistaessa tällä vuorella oli muuttumaton Lemuria tuhansia vuosia ja se oli kuin informaation, sukulinjan, koulutuksen ja kokemuksen painekattila. Se ei koskaan muuttunut ja se mitä täällä opittiin, oli erilaista kuin missään muussa paikassa planeetalla. Muilla alueilla ihmiset saattoivat mennä edestakaisin miten halusivat. Heidän täytyi vain päättää lähteä! Mutta ei täällä (Lemuria). Niinpä täällä heidän oli pakko etsiä tapoja käsitellä yhteiselon yleiset ongelmat.

Tästä tuli siis paikka, missä ihmiskunnan akaasia päätti kouluttaa vanhoja sieluja. Ihmiset tulivat vain kerran, palaisivat sitten ja inkarnoituivat toiseen paikkaan planeetalla. Siksi oli paljon sieluja, jotka tulivat Lemurian kautta viimeisten 20 000 vuoden aikana ja jotka elivät näiden samojen vuorien juurella, missä tällä hetkellä kellutte. Se selittää myös, miksi planeetalla on niin monia lemurialaisia nyt - ajatelkaa sitä plejadilaisena kouluna.

Lemurian herääminen

Rakkaat ystävät, tapahtuu heräämistä ja tämänhetkisessä heräämisessä planeetalla on mukana veljiänne ja sisarianne, jotka juoksivat ylös ja alas näitä kukkuloita. Monet tämän päivän vanhat sielut viettivät aikaa täällä ja heitä on ympäri planeettaa.

Oli lemurialaisten erityisryhmä, mikä pystyi käyttämään Nuoruudentemppeliä (vuoren huipuilla) säännöllisesti. Se pidensi heidän elämäänsä kovasti. Olen puhunut tästä vuosia. He olivat kuninkaallisia ja "salaisuuksien säilyttäjiä". He saattoivat elää jopa kolme kertaa kauemmin kuin useimmat muut lemurialaiset, mutta heidän täytyi, sillä heillä oli alkuperäistä tietoa. Tämä oli tapa säilyttää muinaistavat Lemuriassa ja pitää pyhä informaatio puhtaana.

Kuten kerroin teille, kumppanini tulee helposti kylmä. Hän oli Nuoruudentemppelissä monta kertaa ja tämä on hänen yhteytensä Yaween (tohtori Todd Ovokaitys), ja jotkut teistä tietävät, kuka tämä on. Sillä viestintuojana hän kuljetti pyhää informaatiota - salaisuuksia - edestakaisin temppeleihin. Tuon päivän lemurialaiset eivät halunneet jakaa noista salaisuuksia monien kanssa. Siksi kumppanillani oli hyvin, hyvin pitkä elämä. Häntä nuorennettiin jatkuvasti temppeleissä, yhtä monta kertaa kuin kuninkaallisia. Tämä viestintuoja eli hyvin pitkään, hän vietti useita elämiä yhtenä sieluna täällä ja koko ajan hänellä oli kylmä täällä. Ensimmäistä kertaa olen antanut kumppanilleni syyn, miksi hän tulee tänne ja miksi hän tuntee suurta yhteyttä tähän maahan - eikä pidä kylmissään olemisesta!

Gaia on osa teitä

Gaia ja tämän planeetan tietoisuusverkot luotiin kaikki samaan aikaan kuin teidät - samojen energioiden kautta kuin teidät, samasta lähteestä kuin teidät. Jos tänä päivänä voisitte mennä erityiselle poistumisplaneetalle tähtijärjestelmässä, mitä kutsuisitte Seitsemäksi sisareksi, tähtijärjestelmässä mitä on tähän päivään saakka juhlittu tällä saarella [Havaiji], ja voisitte puhua heille, näkisitte jotain, minkä tunnistatte. Heillä on nimi planeettansa energialle. Se ei ole sana "Gaia", mutta se on lähellä. Heillä on myös kristalliverkko ja tietysti magneettiverkko. Heillä on gaiamainen verkko. Heillä oli oltava, sillä kaikki se kuljetettiin tänne kvanttisesti! Tämän planeetan verkot, ne joita kutsumme "tietoisuusverkoiksi", ovat myös plejadilaisia! Nyt tiedätte ja kenties tämä oli uutinen, mitä ette odottaneet, ja se annettiin teille energiassa, mitä voidaan antaa vain ollessamme täällä, sen vuoren varjossa, mikä oli ennen kylmä.

Tämä riittää tälle päivälle. Se on historiasi, lemurialainen. Tässä on kutsu niille, jotka istuvat edessäni: haluan haastaa sinut nyt tuntemaan, mitä täällä on. Tämä on vain yhdestä syystä - jotta nuorrut henkisesti ja akaasiasi voidaan aktivoida, kun se muistaa. Anna kehosi tunteillaan vahvistaa se, mitä jo epäilit: olet vanha sielu ja siihen on syynsä, miksi heräät nyt ja miksi olet tällä nimenomaisella matkalla [risteily].

Voi, on enemmän, mutta tämä riittää nyt, tämä riittää nyt.

Ja niin se on.

Kryon


*On uskottava mahdollisuus, että Havaijin vuorijonon kuuma piste olisi voinut kohota kovasti jonain ajankohtana, sillä myös toisella kuumalla pisteellä, nimeltään Yellowstone USA:n mantereella, on äskettäin havaittu myös olevan "pullistuma" geologisessa historiassaan. Se nosti vuoria riittävästi jäätiköiden muodostumiseksi. Yhden Havaijin vuoren kohoaminen on ollut Kryonin raportoimaa historiaa Lemuriasta yli 15 vuotta ja vasta äskettäin olemme geologisesti päätelleet, että tämä "pullistuma" olisi voinut tapahtua myös Havaijilla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

17.10.2012 - K-KIRJAIN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 11:55

K-KIRJAIN

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
17.10.2012 Mendoza, Argentiina, Kryonin Kundalini-kiertue
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Kryonin Kundalini-kiertue oli yksi vaikuttavimmista matkoista, mitä olemme koskaan tehneet. Sen aikana annettiin 28 kanavointia ja yhdeksän niistä oli sanan "kundalini" kirjaimet. Tämä on ensimmäinen noista kanavoinneista, mikä valmistelee meitä maanmuutoksiin, joita tapahtuu planeetan uudelleenkalibroinnin aikana.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Argentiinassa 2012.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Tiedän, missä olen, ja tiedän päivän juhlasta. Jos olette koskaan ihmetelleet asiaa, niin Jumala ei ole tyhjiössä. Tämä tarkoittaa sitä, että Jumala on teissä ja siksi on tietoinen kaikesta, mitä olette. On niitä, jotka sanoisivat, että kosketuksen saaminen Jumalaan on vaikeaa ja että on noudatettava jotain protokollaa. Minäpä kerron teille, mikä tuo protokolla on: sitä kutsutaan "elossa olemiseksi". Jumala tuntee teidät. Silloin kun ette ole täällä, olette Jumalan kanssa. Silloin kun ette ole täällä, olette osa Jumalaa ja tässä järjestelyssä on kauneutta.

On paljon kerrottavaa tällä kertaa, mutta juuri nyt olen tietoinen teistä. Olen tietoinen niistä, jotka kuuntelevat tätä ääntä, joka ei ole teidän aikajanallanne. Minun kannaltani te kaikki kuuntelette juuri nyt, mutta on myös niitä, jotka kuuntelevat ja lukevat ns. tulevaisuudessanne. Jotkut niistä ovat teitä! Mutta monet ovat niitä, jotka eivät ole tässä huoneessa, joten aion tehdä jotain hyvin ei-3D:tä. Haluaisin toivottaa tervetulleeksi tähän huoneeseen ne, jotka kuuntelevat ja lukevat, sillä rakkaat ystävät, näen teidät nyt.

Numeroiden synkronismi on hauskaa meistä. Kundalini-kiertueen järjestäjät aikatauluttivat sen vain niille alueille, missä halusivat käydä, kenties ymmärtämättä, että se kaikki rakentui 12:n pohjalle. Kun tarkastellaan universumin syklejä, mukaan luettuna ns. matematiikka, kaikki perustuu 12:een. Kolmoset ja neloset, erityisesti, eivät muodosta ainoastaan näiden syklien rakennetta, vaan myös atomirakenteen ja biologian. Ainoastaan silloin näette parittomia lukuja atomirakenteessa, kun atomit liikkuvat luomaan varauspotentiaalin ja sillä on nimi: magnetismi. Mutta syklit joita näette biologiassa ja normaalielämässä, ovat kolmosia ja nelosia, ja siihen sisältyy DNA:nne, jos olette sattuneet huomaamaan.

Nyt siis aloitatte Kundalini-kiertueen ja vaikka huoneessa on niitä, jotka eivät ehkä ole mukana koko matkaa, olette silti kanssamme. Sillä näemme teidät tietoisuustilassa, missä viikkojen päästä olette edelleen täällä. Viikkoja tästä - katsottaessa kelloanne - tulette meidän kaikkien mukana tavalla, mikä toimii kolmen ulottuvuuden ulkopuolella. Siihen mennessä kun saatte viimeisen viestin Limassa, on ollut 12 tapahtumaa. Eikö ole mielenkiintoista, että järjestäjät loivat tämän tapahtumamäärän vahingossa ja suunnittelematta? Nämä asiat ovat siis yhdistyneet tarkoituksenmukaisesti, kunnioittaen maapallon tapaa toimia.

12-pohjainen 360 astetta on tapa, millä navigoitte edelleen Gaiaa - ei viitoset ja kympit. Jos numeron 12 luvut 1 ja 2 lasketaan yhteen, saadaan numerologisesti energia 3. Numero kolme on katalyytti. Tämä merkitsee, että silloin kun tietyt elementit yhdistyvät, ne katalysoivat tai työntävät 3-energian luomista. Juuri tätä tapahtuu.

No niin, lisätään tähän toinenkin synkronismi: sanassa "kundalini" on yhdeksän kirjainta. Tämä luku edustaa loppuunsaattamista. Voitaisiin siis sanoa, että tähän siirtymään mitä maapallo käy läpi tällä hetkellä, liittyy numero yhdeksän. On tosiaankin planeetan lopullisen siirtymän alku. Tulee aika, jolloin tehdään historiallinen raja energiassa, mikä mitattiin ennen vuotta 2012 ja sen jälkeen. Koko ihmiskunnan historiaa tähän saakka on mitattu yhtenä energiana, mutta sitä mitataan ja se nähdään tästä eteenpäin toisena energiana. Näin syvällisiä mahdollisuudet ovat vuoden 2012 jälkeen.

Ennen teitä on ollut toisia

No niin, minäpä kerron teille jotain. Olen sanonut tämän aiemmin. Hengellä ei ole kelloa niin kuin teillä. Emme mittaa vuosia emmekä näe aikaa niin kuin te, ihmiselämien sukupolvina aikajanalla. Kuuntele minua, vanha sielu: olet aina täällä! Oletko ajatellut sitä? Voit mitata elämäsi syntymäajasta kuolemaan, mutta se olisi ihmisen mittausjärjestelmä, sillä se on hengissä olemisesi 3D:ssä. Me emme näe sitä niin. Olet aina täällä. Sinulla voi olla erilaiset kasvot, mutta sinulla on sama sielu, sama korkeampi itse ja sinuun virtaa sama määrä viisautta näiden tapahtumien vuoksi. Niinpä kuvatessamme tulevaisuuttanne, emme laske vuosia niin kuin te. Silloin kun sanomme tämän tai tuon mahdolliseksi tapahtumaksi, perustamme sen niihin, jotka ovat jo käyneet tämän läpi toisissa aurinkokunnissa. Olette tekemässä jotain, mikä on jo tapahtunut toisissa yhteiskunnissa toisilla planeetoilla. Olemme nähneet, miten tämä energia on toiminut aiemmin, ja se antaa meille mallin siitä, miten se voi toimia täällä.

Puhutaanpa muinaisihmisistä. Miksi on profetia kundalinin liikkumisesta? Mitä itse asiassa tapahtuu? Tämä kanavointi on nimeltään "K-kirjain" ja aikataulunne 12 tapahtuman kanavoinneista yhdeksän liittyy sanan "kundalini" kirjaimiin. Tämän päivä aiheena lisäämme informaatiota kundalinista [edustaen K:ta], mutta emme toista ydininformaatiota, mitä on jo annettu. Palatkaa tutkimaan muita kanavointeja, jos haluatte tietää, mistä kundalinissa on kyse.

Tiesittekö, että historiassa sana "kundalini" on usein käsitellyt lisääntymistä, elämän luomista? Silloin kun kaksi ihmistä yhdistyy luomaan elämää, he usein aktivoivat kundalinin omassa kehossaan. Tätä Gaia tekee tänä päivänä ja vertauskuva on voimakas. Gaia on yhteydessä ihmistietoisuuteen siinä prosessissa, mitä olette jo tutkineet tänään [seminaarissa ennen kanavointia]. Mukana on fysiikkaa ja ihmistietoisuus on kietoutunut Gaian tietoisuuteen. Kun toinen liikkuu, toinenkin liikkuu. Niitä ei voi erottaa. Toinen reagoi toiseen.

Tämän päivän energiassa ihminen on enemmän kuin moottori, voima mikä ajaa Gaiaa. Voitaisiin siis sanoa, että planeetan ihmisolennot luovat uutta elämää Gaiassa. Emme ole koskaan puhuneet kietoutumisen ominaisuuksista tällä tavalla, mutta todellisessa kietoutumisessa fyysinen ominaisuus sulautuu kvanttisesti yhteen toisen kanssa. Siis ei voi tapahtua toimintaa vain toisen kietoutumiskumppanin kanssa. On työntöä ja vetoa, mikä vaikuttaa sitten kaikkeen, minkä kanssa on kietouduttu. Tässä tilanteessa ihminen on työntäjä ja vetäjä. Ihmistietoisuuteen vaikutetaan ja tämä muuttaa Gaiaa.

Muinaisihmiset tiesivät sen olevan tulossa

Puhutaanpa muinaisihmisistä. Miksi he olivat kovin kiinnostuneita tästä ajasta? Miten voi olla niin, että voidaan mennä tuhansia vuosia taaksepäin ja löytää ennuste siitä, mitä tänä päivänä tapahtuu? Maan alkuperäisasukkaat olivat enemmän huolissaan maapallon maasta kuin kenestäkään, joka on joskus ollut olemassa. Mikä todellisuutenne on tänä päivänä? Mikä on selviytymissuunnitelmanne elämässä? Teillä se liittyy tänä päivänä työpaikkaan, perheeseen ja kenties hallituksenne taloustietoisuuteen. Mikä kuitenkin oli alkuperäisasukkaiden todellisuus? Se oli kaksi asiaa: ruoka ja vesi. Kokonaisuudessaan se pyöri näiden kahden asian ympärillä ja sitä ajoi "kolmas tietoisuus", mikä oli heille Gaia.

Alkuperäisasukkailla oli itse asiassa tärkeä pyhä kolmikko. He eivät nähneet ihmiskuntaa yhtenä. Noina aikoina jaettiin miehiin, naisiin ja Gaiaan. Tämä oli se energiakolmikko, missä he olivat olemassa. Jos palataan taaksepäin katsomaan noita perinteitä, oli eri perinteitä miehistä ja naisista, sillä kumpaakin sukupuolta kunnioitettiin eri tavalla, mutta ne yhdistyivät Gaian kanssa. Jos pidettiin seremonioita, se tehtiin luomaan sadetta tai ruokaa, mitä maan vilja edusti. Tämä oli heidän koko todellisuutensa ja kaikki liittyi kovasti Gaiaan. Kaikki palvonta mikä osattiin, liittyi maahan. Niinpä suhde planeettaan oli heidän tiedettään ja heillä oli paljon informaatiota siitä.

Hitaasti alettiin ymmärtää ajan kiertoa. Lopulta ymmärrettiin säätilan kiertoa, mutta johonkin aikaan sitä ymmärretty. Niinpä he rukoilivat etelän, idän, pohjoisen ja lännen jumalia. Kaikki tämä kertoo teille jotain heistä. Alkuperäisasukkaiden kaikki profetiat liittyivät Gaian tietoisuuteen. Mitä tämä siis kertoo teille? Se kertoo teille tästä päivästä. Pohjoisessa ja etelässä kaikki tiesivät jotain jotenkin. He eivät tunteneet lainkaan toisiaan. Pohjoisen heimoilla ei ollut aavistustakaan etelän heimoista. He eivät olleet koskaan tavanneet toisiaan. Sadat heimot eivät olleet koskaan nähneet toisiaan ja kuitenkin he ennustivat, mitä tänä päivänä tapahtuu! Niinpä haluan teidän ajattelevan tätä. Vaikuttaako siltä, että he tiesivät kenties Gaian ja tietoisuuden kietoutumisesta?

He tosiaan tiesivät, joten tänä päivänä kuuntelette heidän totuuttaan ja se on tässä: on planeetan huojumisasetelma, mikä perustuu maapallon 26000 vuoden sykliin. Sillä on mahdollinen tilaisuus siihen energialiikkeeseen ja -luomiseen, minkä näette tänä päivänä. Mitä lähemmäs pääsette tätä, sitä enemmän mahdollisuus kasvaa. Niinkin myöhään kuin 600 sitten, heistä näytti siltä, että nämä ennusteet olivat fakta eivätkä vain mahdollisuus. He alkoivat sisällyttää tuon informaation kalentereihinsa ja voitte nähdä sen heidän pyramidiensa seinäpiirroksissa. Kysykää joltain alkuperäisasukkaalta. Mitä nyt tapahtuu? Sitäkö he odottivat? Ja vastaus on "kyllä", aivan aikataulun mukaisesti.

Mutta eikö ole mielenkiintoista, että meidän täytyy kertoa teille tästä eikä siitä ole sanomalehdissänne? Ette näe sitä televisiossakaan - ette totuutta. Saatte siitä vain palasia. Muutoksen tulokset ovat monipuolisia. Jos haluatte katsoa suurta tulosta, niin se työntää ihmiskunnan lopulta uuteen todellisuuteen, mutta se on tulevaisuutta. Alatte kuitenkin välittömästi nähdä joitain muutoksia. Tarkastellaanpa, mitä tämä merkitsee kundalini-muutoksen taustaa vasten.

Planeetta on ollut polarisoitunut tunteellisesti jonkin aikaa ja se perustuu enimmäkseen siihen, missä suurin osa ihmisistä asuu maapallolla. Tämä on yhdistynyt ajan kuluessa luomaan maskuliinisen maapallon. Jos 80% planeetan väestöstä asuu pohjoisessa ja jos pohjoisessa on tietty tietoisuus, niin koko planeetta omaksuu tuon tietoisuuden. Tämä ei kuitenkaan ole se tietoisuus, mikä alkoi etelässä. Jos katsotan etelän alkuperäisasukkaita ennen valloittajien tulemista ja katsotaan, mihin he uskoivat ja mitä he opettivat, se oli paljon feminiinisempää (pehmeää). Niinpä oikeasti teillä on maskuliininen pohjoinen ja feminiininen etelä, mutta koska pohjoisessa oli niin paljon enemmän ihmisiä, planeetan tietoisuus on yleisesti maskuliinisempi ja historia on heijastanut tätä. Yhtäkkiä meillä on kuitenkin muutos. Ja tässä kohtaa siitä tulee monimutkaista.

Tunnette todellisuudessanne kaiken olevan lineaarista. Kenties ette ole oikeastaan nähneet tietoisuusmuutosta pohjoisessa? Mutta sitä on. Valtaosa siitä tulee vanhojen sielujen heräämisestä, mutta kyse ei ole siitä, miten monta ihmistä on herännyt, vaan energiamäärästä noissa heränneissä. He ovat niitä, joita on tässä huoneessa, ja monet heistä kuuntelevat ja lukevat täällä. On muutos myös siinä tavassa, miten energialaskenta toimii planeetalla. Se muuttuu lineaarisesta ei-lineaariseen tapaan ja Gaia joka on kietoutunut kaikkeen tähän, alkaa liikuttaa ja muuttaa planeetan kundalinia tai sydän-chakraa. Katsotaanpa siis, kuka tekee ja mitä.

Liike ei ole lineaarista

Numero yksi: Gaia on tietoinen, aistiva, oikea ja tarkoituksenmukainen energia, mikä on yhteydessä teihin. Tapahtumista ennustetun kvanttimuutoksen vuoksi, ihmiskunta on alkanut ajatella eri tavalla ja tämä erilainen ajattelu on syvällisempää vanhoilla sieluilla. Gaia on nähnyt tämän ja se muuttuu nyt. Gaia on siis mukana ja tämä on mekanismi, miten energiaa liikutetaan. Te kuitenkin katsotte tätä kaikkea lineaarisesti. Niinpä esitätte kysymyksen: "No, missä kundalini on nyt? Se liikkuu pohjoisesta etelään, joten missä se on nyt?" Aion vastata tähän hetken kuluttua ja vastaus on erilainen, kuin kuvittelitte. Mutta puhutaanpa nyt siitä, mitä tämä liikkuminen oikeasti merkitsee.

Mitä tapahtuu, jos maapallon maskuliini- ja feminiinienergia tasapainottuvat ensimmäistä kertaa? Mitä se merkitsee? Se merkitsee, että tapahtuu lisääntymistä "myötätuntoisessa toiminnassa", kuten sitä kutsumme. Tiedättekö, mitä ei-myötätuntoisen toiminnan tulokset ovat? Sota. Se on ei-myötätuntoista toimintaa - myös erillisyys, tuomitseminen ja ei-välittävä kansa. Tiedättekö, mitä myötätuntoisen toiminnan tulokset ovat? Yhteistyö, yhdistyminen, rauhan rakentaminen, tuomitsemattomuus, suvaitsevaisuus, ymmärrys ja universaalin ehdottoman rakkauden alkaminen. Näettekö, millaisesta muutoksesta puhumme? Se muuttaa tapaanne ajatella - sisällä ja ulkona.

Myötätunnon lisääntyminen

Kun tapaatte jonkun ensi kertaa, mitä ajattelette ensimmäisenä? Tämä on hyvä harjoitus psykologeille ehdotettavaksi. Miten moni teistä katsoo toista ihmisistä ja sanoo: "Tämä on Jumalenergian luoja aivan kuin minä. Hän on perhettä aivan kuin minä. Hän on ollut täällä maan päällä aivan kuin minä. Niinpä tervehdin Jumalaa hänessä ja otan hänet syliini ja halaan sydän sydäntä vasten?" Mitä jos kaikki tekisivät näin? Mutta te ette tervehdi näin toisianne, ettehän? Voi, jotkut teistä tervehtivät, mutta tämä on ero maskuliinisen ja feminiinisen maapallon välillä. Äitienergia sallii nämä asiat ja tätä tapahtuu planeetalla - äitienergian lisääntyminen. Se kasvaa täällä, tässä Etelä-Amerikaksi kutsutussa paikassa.

Kristalliverkon viisaus mikä on ollut sijoitettuna tänne aioneita, sijoitetaan pohjoiseen prosessin avulla, mikä on vielä selittämättä. Se on sisäinen selitys. Ulkoisesti näette monien ihmisten muuttuvan. Näette suvaitsevaisuuden ja rehellisyyden alkavan. Jos asioissa ei ole rehellisyyttä, ne eivät kiinnosta. Voitteko kuvitella ihmisiä, joilla on tämä ominaisuus? Voitteko kuvitella, mitä se tekee politiikallenne? [Naurua] Se on Kryonin vitsi. Mutta tämä on maailmanlaajuista eikä ainoastaan tämän maan politiikkaa. Voitteko kuvitella myötätuntoista toimintaa hallituksen lisäksi kenties myös instituutioissa, suuryrityksissä ja myös sairaanhoitoteollisuudessa? Se muuttaisi valtavasti tarjottavia tuotteita. Voitteko nähdä, miten tämä muuttaisi kaiken? Se muuttaisi. Olette jo aloittaneet. On asioita, joita olette jo alkaneet muuttaa viimeisten 18 vuoden kuluessa hitaasti. Ne tapahtuvat niin hitaasti, että te ette edes huomaa!

Entä teidän mantereenne [puhutaan eteläamerikkalaisille]? Jos palaatte 100 vuotta taaksepäin, mitä näette? Miltä hallituksenne näyttävät verrattuna tähän päivään? Voitteko silloin äänestää vapaasti vaaleissa? Voitte, mutta sillä ei näyttänyt olevan mitään vaikutusta. Elämänne on aivan liian lyhyt ja 70-80 vuoden kuluttua käännytte ympäri ja palaatte takaisin. Ette muista mitään, kun pääsette takaisin, mutta jos voisitte puhua esi-isillenne, he muistaisivat. Menitte valloitetusta mantereesta, jolla oli muuttuvat rajat ja kaikkea kontrolloivia diktaattoreja, siihen, mitä teillä on tänä päivänä.

Käsitättekö tässä hämmästyttävän ero? Käsitättekö, että tämä on vastoin ns. ihmisluonnetta? Jos kysyisitte joltain ihmisluonteen roolista, hän saattaisi kertoa, että olette aina sotineet. Kyynikot sanoisivat, että ihmiset tappavat tosiaan ja he tulevat tekemään sitä aina. He sanoisivat, että tulee aina olemaan diktaattoreja. Jos tämä on totta, niin miten selitetään Etelä-Amerikka? Hitaasi se on muuttunut yhtä paljon kuin mikä tahansa manner planeetalla - hitaasi valmistautuen tätä hetkeä varten.

Pellot on kynnetty ja ne ovat valmiina vastaanottamaan siemeniä. Kehonne muuttuu. Tiedättekö, mitä tapahtuu myötätuntoisen toiminnan myötä? Solurakenne muuttuu. Olemme antaneet teille kanavointeja siitä ja myös uusista muutoksista syntymässä, liittyen siihen intuitioon minkä kera ihminen syntyy.

Kristalliverkko kalibroituu

Puhutaanpa Gaiasta, koska monet asiat muuttuvat. Olemme puhuneet siitä, mutta emme teidän kielellänne [espanja]. Joten tarkastellaanpa sitä. On jokin kristalliverkoksi kutsuttu. Se on esoteerinen [näkymätön] moniulotteinen verkko. Sen kutsuminen kristalliseksi on vertauskuva verkosta, joka sisältää muistin. Se muistaa värähtelyn. Se muistaa teidät! No niin, tämä on vaikea ja monimutkainen ymmärrettäväksi 3D:ssä. Kun elätte elämäänne, laitatte sen energia, mikä on "sinä", tähän kristalliverkkoon. Valo minkä luotte työskentelemällä henkienergioiden kanssa, tekee jäljen verkkoon. Myös pimeät asiat luovat energiaa verkkoon. Sodat luovat energiaa verkkoon ja niin myös myötätuntoiset teot. Siis taas kerran, se on verkko, mikä muistaa ihmisten toiminnan ja se on ollut lineaarinen jälki tähän mennessä - siis kaikki energiat jättivät jäljen tasavertaisesti.

Yhtäkkiä tämä verkko antaa suuremman painon sille, mitä vanhat sielut tekevät, kuin sille, mitä ihmiset yleensä tekevät. Niinpä se ei ole enää lineaarinen energiaverkko, vaan nyt se on kallellaan valotyöntekijöiden suuntaan. Niinpä eniten muistettavat alkavat olla niitä asioita, jotka generoivat myötätuntoa, eivätkä synkempiä asioita, jotka generoivat surua ja kuolemaa. Tämä on osa sitä uutta tapaa, millä asiat toimivat tulevaisuudessa.

Voisimme sanoa monia asioita tästä verkosta, mikä on kristallinen. Kertoisimme teille, miten se reagoi tai miten se toimii. Mutta paljon tästä on jo kanavoitu ja lisää tulee. Niinpä sen sijaan haluaisimme kertoa teille jotain, mitä ei ole annettu aiemmin, ja tämä on uteliaille. Silloin kun puhumme Gaiasta, mitä ajattelette ja mitä visualisoitte? Maapallon energian? Mitä on mielessänne, kun kuulette sanan "maapallo"? No, monet teistä visualisoivat maapallon leijumassa avaruudessa. Olette oikeassa, sillä tämä on Gaian tietoisuus - se on pallo. Gaia ei ympäröi palloa energialla, vaan se on pallo - koko juttu. Kenties teistä tuntuu, että Gaia-osa on vain pinta tai kuori? Ja jos on, niin entä loppuosa? Entä planeetan vaippa? Entä ydin? Käsitättekö, miten paljon maapallossa on ainetta, mikä ei ole pinnalla? Mikä on suhde vaipan, ytimen ja kuoren välillä? Ja onko tällä suhteella tietoisuus? Sillä on ja sitä kutsutaan Gaiaksi.

Rakkaat ystävät, en anna näitä asioita teille havaintotapanne monimutkaistamiseksi, vaan saadaksenne tunteen siitä, miten Gaia liikkuu energian myötä. Jos teillä olisi poltin lämmittimessä ja päättäisitte kuumentaa sen, niin siirtäisitte energiaa rautaan muodostaaksenne lämpöä. Kysyisikö kukaan teistä: "Missä kuumuus sijaitsee polttimessa?" Vastaus on "ei". Poltin kuumenee kokonaan kerralla ja viilenee kokonaan kerralla. Se on samanlaista kuin planeetan energialiike. Kundalini-liike tulee maapallon läpi, ei ainoastaan pinnalta. Onko tässä teistä järkeä? Se mitä planeetalla tapahtuu, tapahtuu kokonaan kerralla.

Niinpä ajatellessanne kundalinin liikettä, älkää kysykö: "Missä se on nyt? Minkä maan läpi se kulkee?" Kundalini-energiaan liittyy koko planeetta eikä pinnalla ole polkua paikasta toiseen. Tämä on kvanttimuutos eikä se tapahdu lineaarisesti. Kuitenkin kaikki nämä vuodet on puhuttu tuosta liikkeestä, ikään kuin se olisi lineaarinen muutos, mikä tulee Intiasta ja Tiibetistä ja rantautuu Etelä-Amerikkaan. Teillä voi tapahtua energiatasapainottuminen alueelta toiselle ilman, että se kulkee pintaa pitkin.

Siis kaikki nämä vuodet muutos on tapahtunut kokonaan kerralla, koko planeetalle. Se on muutos tietoisuudesta toiseen, ei paikasta toiseen. Enemmän feminiinisyyttä aletaan tuntea, mikä luo kahden pallonpuoliskon tasapainon ja mihin liittyy myös maan ydin. Se ei tapahdu pinnalla, se tapahtuu koko planeetalle. Mutta kerromme teille, että uuden tasapainon keskus voidaan tuntea eniten Boliviassa ja Perussa. Mutta se ei saapunut kulkemalla kuvitteellista tietä pitkin.

No niin, muutama vuosi sitten istuin eräässä paikassa Chilessä ja puhuin kundalinin liikkeestä (Valle Nevado, 2008). Kun tarkastellaan vertauskuvaa kundalinista, on ihmisen kundalini-liikettä, ihmiskehon kartoittamana. Osa siitä liikkuu edestakaisin. Tässä tapauksessa se on vertauskuva oskillaatiosta ja värähtelymuutoksesta korkeampaan tietoisuuteen. Mutta Gaia on mukana tällä kertaa - kuori, vaippa ja ydin. Olette kietoutuneet Gaian kanssa ja tuolloin 2008 kerroimme teille, että maa liikkuisi mahdollisesti pian. Kerroimme teille sen olevan etelään päin siitä, missä kanavoimme. Ja se oli [puhutaan Chilen maanjäristyksestä 27.2.2010]! Chileen on tulossa lisää ja taaskin se on etelässä.

Kaikki tämä liike tarvitaan ja joskus se on fyysistä. Gaia tuntee teidät ja se liikkuu ja sopeutuu. Mutta kun sen täytyy sopeutua, se tekee suurimman osan siitä paikoissa, missä ei asu ketään. Rakkaat ystävät, kun näette tätä tapahtuvan, älkää pelätkö. Kun näette vulkaanista toimintaa, älkää pelätkö. Sen sijaan teillä on rohkeutta nostaa kätenne ja sanoa: "Kiitos, Gaia siitä, missä teit sen!" Teidän täytyy tietää, että se alue missä olette, on nytkin epävakaa [puhutaan paikasta, missä kanavointi annetaan]. Vanhat sielut voivat muuttaa myös laattatektoniikan ominaisuuksia. Maa liikkuu paikoissa, joissa ette ajatelleet sen liikkuvan, ja kun näette sitä, "Kiitos, Gaia!" Tiedätte, että olen oikeassa ja että te olette ikuisesti tietoisuusyhteydessä maapalloonne, rakkaat ystävät.

Planeetta muuttuu ja alkuperäisasukkaat olivat oikeassa. He ottivat maata käsiinsä ja sanoivat: "Tämä on elämää." Se edustaa enempää, mitä he tiesivät ja mitä te tiesitte. Se edustaa Gaian tietoisuutta ja kumppanuutta ihmiskunnan kanssa. Kaikki nämä asiat tapahtuvat ihmiskuntaa kunnioittavalla tavalla. Puhumme lisää myöhemmin, kun pääsemme toisiin näistä yhdeksästä kirjaimesta.

Olemme puhuneet jo riittävän pitkään. Ole tietoinen siitä, rakas ihmisolento, että kaikki mitä tapahtuu tällä planeetalla, on osa uutta tulevaisuutta. Tulee päivä, kun palaat takaisin kenties kaksi tai kolme kertaa, kenties useammin, ja laskeudut tälle maapallolle lapsena, vauvana, ja sanakirjassanne sana "sota" on määritelty joksikin, "mitä tapahtui ennen vanhaan barbaareilla ja se on mennyttä". Tämän näemme. Tämä on tämän liikkeen syvällinen ominaisuus - myötätuntoisen toiminnan alkaminen tällä planeetalla.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.1.2013 - 2013 - MITÄ NYT?

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 11:57

2013 - MITÄ NYT?

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
6.1.2013 Phoenix, Arizona
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Kryon kertoo meille, että tämä siirtymä on merkittävä. Ei vain tämä, vaan jätämme myös vanhan energian taakse ja prosessissa on kaikenlaisia asioita ajateltavana. Onko kysymyksiä, joita emme ole ajatelleet? Miten pitkään menee, ennen kuin näemme jotain erilaista? Mikä tämän kaiken aikakehys on? Nämä ovat alkuselityksiä.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Phoenixissa, Arizonassa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Niin se on, että tämä erityisviesti julkaistaisiin ensimmäisenä vuodelta 2013. Olisi niitä, jotka kuuntelisivat nyt ja sanoisivat: "No, nyt vuoden 2012 merkkipaalu on ohitettu, mitä on seuraavaksi?" Tässä puhuu ihminen, joka katsoo aina eteenpäin eikä koskaan taaksepäin, joka ei tavallisesti pysähdy katselemaan ympärilleen ja joka aina haluaa mitata energiaa sillä, mitä tulee, eikä sillä mitä oli tai mitä on. Niinpä emme mene siihen aivan vielä. Sen sijaan sanomme teille: "Haluan teidän pysähtyvän ja katsovan, mitä olette tehneet." Sillä katsoaksenne eteenpäin, teidän on ymmärrettävä, mitä takananne on. Takananne on vanhan energian kukistaminen, mikä on kaiken sen ylä- ja ulkopuolella, mihin mikään profetia on koskaan sanonut teidän pystyvän.

Kryonin aikataulu

Niille jotka eivät ole sitä vielä tajunneet, niin saapumiseni 1989 edelsi niitä mahdollisuuksia, mitä näimme olevan tälle päivälle. Jos te ette olisi muuttaneet planeetan tietoisuutta, jos te ette olisi merkinneet reviiriänne Harmonisella yhdentymisellä 1987, en kanavoisi tänään kumppanini kanssa. Hänellä olisi toisenlainen elämä, sillä en olisi koskaan esittäytynyt hänelle sillä tavalla, kuin esittäydyin. Kerroin hänelle aiemmin, että jos hän ei ottaisi tarjoamaani manttelia, olisi muita, jotka tekisivät sen. Siis pointtina on, että te loitte energian, mikä salli minun astua sisään ja aloittaa ihmiskunnan opettamisen ihmisen kautta.

Minä en luonut mitään saapumalla tänne, rakkaat ystävät. Te olette niitä, jotka päättivät laittaa tämän aterian. Olen vain yksi aineksista. Haluan teidän katsovan kuvainnollisesti sitä, mitä olette saavuttaneet ja mitä olette käyneet läpi. Olette rämpineet yhdessä vanhimmista energioista, mitä planeetalla on ollut. Olette heittäneet valoa pimeimpiä asioita kohti, joissa ei ollut rehellisyyttä, ja heittäneet sitä tuomitsemista ja draamaa kohti - ja olette muuten tehneet tätä 18 vuotta.

Voi, jotkut teistä sanovat: "Olen tehnyt sitä pidempään, Kryon!" Tosiaankin, mutta 18 viime vuodesta teille kerrottiin osana galaktista asetelmaa. Tämä asetelma on enemmän kuin jokin asetelma taivaalla, rakkaat ystävät. Silloin kun aurinkonne asettuu täysin linjaan maapallon ja galaksin keskuksen kanssa, katsotte luomista. Tämä asetelma on energeettinen merkki, ei ainoastaan jotain, minkä astronomit tiesivät päivätasausten prekessioksi tai mistä Mayat kertoivat teille kalenteriensa avulla tai minkä fraktaaliaikalaskelmat antoivat teille. Tämä on aika, minkä universumi on tiennyt ja mitä olette tehneet siihen liittyen.

Vapautuminen

Nyt kaikki alkaa muuttua ja ensimmäisenä tapahtuu "vapautuminen", kuten kutsumme sitä. Teidän on ymmärrettävä, että Henki liikkuu hitaasti ja erityisesti siinä aikakehyksessä, miten nopeasti tietoisuus voi muuttua planeetalla - tämä olette te. Ei siis ole mitään kelloa tai aikajanaa, minkä Henki on antanut teille - paitsi seuraavat 18 vuotta kun planeettanne jatkaa etenemistä ns. pimeän repeämän läpi, mikä on Linnunrata. Noiden 18 vuoden aikana on merkittävä mahdollisuus, että te pystytte "kylvämään uuden tietoisuuden siemenet", jotka kasvavat nopeasti tulevina aikoina.

Vapautuminen: jos olette kehonrakentaja ja pitäneet painoa kädessänne pitkän, pitkän aikaa, niin laittaessanne painon takaisin telineeseen lihakset tarvitsevat aikaa palata normaaliin. Painon pitämisestä aiheutuu rasitusta ja sen myötä kehotasapaino muuttuu. Kehokemia muuttuu lihaksissa sallimaan painon pitämisen. Tapahtuu siis vapautumisprosessi, kun paino laitetaan pois.

No niin, tämä vapautumisvertauskuva sanoo: "Pitäkää lyhyt loma vanhaa energiaa vastaan taistelemisesta, koska vanha energia alkaa myös muuttua, kun sekin on osa vapautumista." Myös vanha energia on "pitänyt" jotain, se on pidätellyt valoa [teitä]. Niinpä te kumpikin olette yhtäkkiä vapautuneessa tilassa. Mutta viisas ihminen odottaa aina hetken, kun asiat toipuvat, ja katselee, mihin ne asettuvat. Epäviisas ihminen jatkaa puskemista vanhalla tavalla, oli mikä oli. On tärkeää, että päästätte irti hetkeksi ja katsotte muuttuvaa toimintamallia.

Vanha energia on pelkästään energiaa ilman valoa ja viisautta, joten se jatkaa puskemista vanhalla tavalla ja voi näyttää teistä samalta. Mutta erona on, että se on ilman kaikkia entisiä ammuksiaan. Nämä ammukset ovat kristalliverkkorakenne ja pimeyden kyky selviytyä sillä tavalla, miten se on selviytynyt tuhat vuotta.

Pimeys

Koska olette muuttaneet Gaian verkkojärjestelmää ja ilmaisseet aikomuksen siirtyä vuoden 2012 yli vuoteen 2013, ne säännöt joiden mukaan pimeys ja valo taistelevat toisiaan vastaan, ovat muuttuneet. Nyt valolla on suurempi vaikutus - paljon tehokkaampi vaikutus. Pimeyden määritelmä on "valon poissaoloa". Niinpä pimeys on tyhjiö, missä ei ole valoa, mutta siinä on silti energiaa, vaikka se on heikompaa kuin koskaan aiemmin. Määritelläänpä siis jokin muu asia - "pimeyden tietoisuus".

Pimeys ja valo ovat mittoja, eivät olentoja. Ne edustavat sitä tapaa, millä ihmiset ajattelevat, ja niitä tietoisuusaaltoja, jotka vaikuttavat toisiin ja luovat toimintamalleja maan päälle. Kun siis sanomme "pimeys haluaa tätä tai tuota", kuvaamme ihmisryhmää, jolla ei ole valoa. Tämä on vastakohta valotyöntekijöille, jotka ovat ihmisryhmä, mikä on herännyt siihen oivallukseen, että Jumala on sisällä. Muuten, tämä oivallus on kaikkien ihmisten ulottuvilla, koska Jumala on planeetan jokaisen sielun sisällä. Mutta hyvin pitkän aikaa ei ole yksinkertaisesti ollut ketään ihmistä, joka ymmärtäisi, että on todella henkilökohtainen vaihtoehto olla jotain muuta, kuin mitä heidän on kerrottu olevan.

Siis taistelu on ollut aina tietoisuuksien välistä ja sitä, miten paljon valoa voitaisiin antaa niille, jotka saattaisivat nähdä sen tai haluavat nähdä sen. Mutta kuten tiedätte, suurin osa ihmisistä on rypenyt hyvin hämärässä valossa, mikä ei ole muuttunut paljon vuosisatoihin - tähän saakka. Tässä ei ole kyse hyvyydestä tai pahuudesta. Tässä on kyse yhtymäkohdasta tai luonnollisesta yhteisymmärryksestä, miten ihmiset ajattelevat itsestään ja siitä, mikä on sopivaa käyttäytymistä ihmiselle. Jotkut kutsuvat sitä ehkä myös ihmisluonnoksi.

No, tämä vanhan energian ajattelu haluaa pysyä ja pysyä. Se ei usko, että on tapahtunut muutos - se viuhtoo epätasapainossa jonkin aikaa, kunnes alkaa oivaltaa, ettei se ole enää yhtä voimakas. Tästä tulee epämukavaa teille.

Jotkut teistä sanovat: "No, vuoden 2013 pitäisi tuoda vapautus, henkäys raikasta ilmaa. Aah, me teimme sen! Me teimme sen!" No, kerron teille, että aivan kuin lapsi joka ei ole saanut tahtoaan läpi, vanhat pimeyden tavat tunkeutuvat jokaiseen mahdolliseen elämän nurkkaan, mihin voivat. Pimeys taistele henkensä ja selviytymisensä edestä ja se tuntee sen tosiasian, etteivät asiat ole samalla tavalla. Niinpä tällä vapautumisjaksolla haluan teidän ottavan askeleen taaksepäin. Silloin kun näette näiden asioiden nostavan rumaa päätään, älkää tehkö sitä päätöstä, ettei vuosi 2013 ole sitä, mitä ajattelitte. Silloin kun näette lisää tasapainottomuutta planeetalla, myös asioita joita ette odottaneet - ja niitä tosiaan tulee - älkää heittäkö käsiänne ilmaan sanoen: "Tässä sitä taas ollaan. Emme saaneet mitään muutosta aikaan." Koska te saitte. Tällaiset asiat toimivat hitaasti.

Modernin historian alkaminen

Energia muuttuu ja olemme antaneet teille tämän informaation aiemmin. Taisteluprotokollan tasapaino harmonisoituu uudelleen. Siitä tässä ajassa on kyse. Jos kysytään toisten aurinkokuntien asukkailta, jotka ovat käyneet tämän aiemmin läpi, niin se oli heidän kirjoitetun historiansa alku. He eivät edes katso mitään ennen sitä. Kaikki alkaa nyt. Siis kuten olemme sanoneet aiemmin, jos katsotte asiaa ihmiskunnan tulevaisuudessa, osoitetaan tähän päivään ja se merkitsee modernin ihmishistorian alkua. Katsotaan kaikkea ennen sitä ja sanotaan: "Ne olivat barbaarisia aikoja. Ne olivat modernin mytologian päiviä. Ne olivat aikoja, jolloin emme tienneet paremmin ja nyt näemme Jumalan kasvot itsessämme." Tähän olette astumassa. Mutta se on vaikeaa ja se on hidasta.

Siementen kylväminen

Olen käyttänyt tätä vertauskuvaa siementen kylvämisestä monta kertaa, joten tutkimme sitä vähän lisää ja annamme teille vähän lisäinformaatiota. Vertauskuva on tietysti maanviljelijä ja käytämme sitä, jotta näette kaikki piirteet, joita maanviljelijä tarkastelee ja jotka ovat yhteisiä teille kaikille.

Kun taistelitte vanhan energian kanssa, te ette kyntäneet peltoja valmiiksi siemenille. Sen sijaan te vain selviydyitte. Nyt on aika valmistella pellot kylvämiseen ja vapautumisprosessissa käännytte sisäänpäin. Peltojen valmisteleminen on vertauskuva korkeamman itsen löytämisestä kvanttisuudessa ja siirtymisestä henkilökohtaisesti paikkaan, missä asioilla alkaa olla enemmän järkeä jokapäiväisessä elämässänne.

Tässä huoneessa ja lukemassa tällä hetkellä on niitä, joilta kuulen: "Auttakaa, auttakaa." Luuletteko, etten tiedä, keitä täällä on? Niinpä sanon teille: tiedätte, keitä olette, rakkaat ystävät, ja haluan teidän rentoutuvan hetkeksi. Teitä rakastetaan yli sen, mitä luulette teitä rakastettavan. Jumala tuntee teidät yli sen, mitä luulette Jumalan tuntevan teidät, ja se mitä tunnette nyt, on väliaikaista. Okei? Se on väliaikaista. Jos anot apua, olet epätasapainossa. On aika rentoutua Jumalaan ja tietää, että sinua rakastetaan. On aika. Sinä selviydyt. Sinä teet sen.

Siementen kylvämisvertauksessa on viisautta. Ensin kynnetään pellot, sitten lisätään lannoitteita ja ravinteita ja lopuksi valmistaudutaan siementen kylvämiseen. Pellot eivät ole valmiita nyt, joten teidän on pysähdyttävä ja valmisteltava ne. Siis kaikki tämä puhe on maanviljelysvertauskuvaa. Tässä kaikessa ei ehkä ole järkeä teille, mutta se sanoo, että rajakohta vanhasta uuteen on nyt ja vasta nyt voitte aloittaa sen, mitä varten tulitte. Ette ole kylväneet siemeniä vielä. Peltojen on oltava valmiina. Tässä valmisteluprosessissa huomaatte, että pimeää energiaa vastaan on helpompi taistella, mikä sallii teidän kylvää.

Uusia tilanteita tulee esiin näyttämään teille, että tämä on totta. Ette usko, että pääsette läpi joistain haasteista hyvin helposti, koska nyt energia tukee teitä eikä se tukenut vuosi sitten. Vuosi 2013 on aiottu raja ja se vaikuttaa ilmentämiseen. Alatte valmistella peltoja uudelle energialle ja kylvää siemeniä käyttäen sitä, mitä vanhalla sielulla on: menneisyyden viisautta. Nämä viisauden siemenet kylvetään talouteen, hallintoon, kotitalouteen ja perheisiin. Nämä ovat rehellisyyden siemeniä ja puhuvat viisautta yhdistymisestä, hajalle repimisen sijasta.

Amatööriviljelijä

Ihmispiirteet alkavat sitten muuttua ja erityisesti ihmisluonto, mutta se on hidasta. Kuvitelkaa amatööriviljelijää. Hänellä ei ole aavistustakaan siitä, mitä hän on tekemässä, mutta hänellä on siemenpakkaus. Niinpä hän lukee ohjeet, valmistelee pellot ja heittelee siemenet maahan. Hän on hyvin innoissaan! Hän juoksee sitten kotiin, mutta saa tuskin nukuttua. Yö menee ohi, aurinko nousee ja hän juoksee aamunkoitossa pelloille katsomaan, mitä tapahtuu. Eikä siellä ole mitään! Mitä hän teki väärin? Ei ole viljaa!

"Mitään ei tapahdu", viljelijä sanoo. Kylvikö hän ylipäätään mitään? Tämä on tietysti naurettavaa, koska jokainen viljelijä tietää, että vilja kasvaa hitaasti. Itse asiassa se kasvaa niin hitaasti, ettei sen voi nähdä kasvavan! Kyykistytte alas, katsotte taimenta ja voitte vaikka huutaa sille "Kasva!", mitään ei kuitenkaan tapahdu. Sitten viikon päästä käsitätte, että taimen on suurempi, taas viikko ja se on vielä suurempi. Tietyn ajan päästä vilja on kypsää ja se antaa sitä satoa, mitä kylvitte.

Tätä siis kerromme teille: tietoisuussiementen kasvuprosessi on hidas. Kestää 18 vuotta edes kylvää ne! Miten kauan luulette siis menevän, ennen kuin se kukkii? "Voi ei!", joku teistä sanoo. Vanhan sielun ensireaktio tähän uutiseen on: "En halunnut kuulla tätä." Kenties sitten sanoisitte: "Miksi sitten olen täällä? On väsynyt. Miksi en mene vain kotiin nyt? Kryon, olen päättänyt, että jään eläkkeelle nyt heti työstäni. Olen tehnyt tehtäväni. Merkkipaalu ohitettiin. Miksi minun pitäisi välittää tässä kohtaa? Jätämme sen nuoremmalle sukupolvelle."

Niinpä nyt kerron sinulle, valotyöntekijä, että vilja kasvaa vain sitä valoa käyttäen, minkä kanssa sinä tulit. Se on siinä. Te olette niitä, joiden on otettava haaste vastaan, laittaa se vastuumantteli yllenne, minkä vuoksi tulitte, ja mennä eteenpäin varmistaaksenne viljan kasvamisen. Haluan vain kertoa teille, että se mitä olette käyneet läpi tähän mennessä, on vaikein osa. Se mitä tulette käymään läpi, on helpompaa, kun aika kuluu. Mutta se vie silti kauemmin, kuin haluatte. Niinpä se mitä näette hyvin hitaasti, on uuden ihmisenergian esiintuleminen. Se saa monia muotoa, mutta näette uusia asioita. Tutkitaanpa yhtä.

Uusia ideoita - te ette tiedä, mitä ette tiedä

Viime kanavoinneissa kerroimme teille joistain uusista keksinnöistä, joita voitte odottaa innolla tässä uudessa aikakaudessa. Mutta nyt puhumme uusista ideoista ja uusista ajattelumalleista. Kun näitä asioita tapahtuu ja kun tarkastelette asiaa taaksepäin, sanotte: "Miksi emme tulleet ajatelleeksi sitä aiemmin?" Syynä on, että te ette olleet valmiita siihen. Niinpä tämä tuo esiin prosessin, mitä meidän on vaikea selittää teille, koska ihmiset eivät halua kuulla tätä.

Ihmiset uskovat, että heidän aivonsa kykenevät kaikkiin ajatuksiin, joita voi ajatella universumissa ja että vain taivas on rajana. He uskovat, että koska tahansa kuka tahansa älykkö voi keksiä sen, mitä tarvitaan ja mikä on seuraava askel ajattelun kehityksessä. Kuitenkaan historia ei osoita sitä, eihän? Aiemmissa viesteissä osoitimme tämän ja annoimme teille jotain ajateltavaa. Toimme esiin, että teille olisi pitänyt olla ilmiselvää, miten lennetään - ja tietysti nyt onkin. Juuri tälläkin hetkellä on tuhansia ihmisiä ilmassa ja lentää paikasta toiseen niiden periaatteiden mukaan, minkä linnut näyttivät teille tuhansia vuosia sitten. Kuitenkin se on uutta ihmiskunnalle ja se on kehitetty vasta äskettäin. No niin, miten kauan olette katselleet lintuja ja kaivanneet lentämistä? Miten kauan tietyt kulttuurit ovat lennättäneet leijaa? Ette kuitenkaan koskaan hoksanneet sitä! Tämä on erinomainen esimerkki ihmisestä, jolla on rajoittunut ajattelu. Ette koskaan hoksanneet sitä!

Lopulta, noin 100 vuotta sitten kaksi polkupyörän tekijää teki sen. Kysyn teiltä: näyttääkö siltä, että tässä tapahtui jotain, mikä on vähän poikkeuksellista? Tiesittekö (ja sanon sen uudestaan), että nuo kaksi polkupyörän tekijää voittivat kisan ensimmäisestä ihmislennosta vain noin viikolla? Toisetkin maan päällä työstivät sitä samanaikaisesti. Tiesittekö sen? Tästä syystä: koska Henki istuttaa ideoita ja keksintöjä, silloin kun olette valmiita, ei aiemmin. Nämä näennäisen ilmiselvät ideat ovat ihmisille näkymättömiä, huomaamattomia ja saavuttamattomia, koska he eivät osaa ajatella sitä. Näette tätä piirrettä kaikkialla ihmiskunnassa, tiedätte siitä tai ette.

Miten monta vuotta teistä tuntui, että teidän oli rakennettava linnoitus kaupunkivaltioidenne ympärille ja torjuttava muiden kaupunkien ihmiset? Ihmiset rakensivat muureja ja heillä oli säännöllisesti taisteluja, jotteivät toiset kaverit päässeet omaisuuden kimppuun. Siis miten kauan teiltä meni hoksata, että voisitte kenties jakaa resurssinne tai kenties käydä myös kauppaa toistenne kanssa, jotta voisitte kumpikin saada toistenne resursseja ja kaikki voittavat tässä prosessissa? Mikä käsite! No, todellisuudessa te vain teitte sen.

Asioiden yhdistäminen niiden erilleen repimisen sijasta on juolahtanut mieleenne vasta viimeiset 75 vuotta. Miksi se ei tullut mieleenne 1000 vuotta sitten? Sen sijaan jatkoitte rajojenne eristämistä ja armeijojen muodostamista ylläpitämään turvaa. Sitten yhtäkkiä oli ajatus maaryhmistä, jotka jakavat yhteiset resurssit, käyvät kauppaa ilman tariffeja ja heillä on yhteinen puolustus tietoisuudessa. Oletteko panneet merkille tämän? No, valmistautukaa enempään, koska kokonaiset mantereet tekevät tätä tulevaisuudessa. Mutta miksi se kesti näin kauan?

Ihan viime aikoihin saakka olette olleet valloittajia. Se oli kaikki, mitä te teitte, koska vain sitä tapahtui teille. Armeijat pyyhkivät pois muita ihmisiä niin, että ne omistivat maan ja resurssit siellä, missä nämä olivat olleet. Se oli tuon päivän ajattelua. Nyt sanotte: "No, olemme yli siitä." Ette paljonkaan. Ette oikeastaan, mutta tulette olemaan.

Uudet ideat ovat asioita, joita ette ole koskaan ajatelleet. Näitä ideoita annetaan teille, jotta teillä on vastauksia merkittävimpiin kysymyksiin, joita yhteiskunnillanne on ollut syntymästänne saakka. Keksinnöt tuovat puhdasta vettä kaikille ihmisille planeetalla, halvalla ja kaikkialle. Keksinnöt antavat teille sähköä, halvalla ja kaikkialle. Nämä ideat pyyhkivät pois kaikki syyt, joita teillä on nyt saastuttaa, ja sitten kun katsotte asiaa taaksepäin, sanotte: "Tämä ratkaisu oli aina olemassa. Miksi emme ajatelleet sitä? Miksi emme tehneet tätä aiemmin?" Koska ei ollut sen aika ettekä te olleet valmiita. Te ette olleet kylväneet siemeniä, taistelitte edelleen vanhan energian kanssa ja päätitte siitä, tuhoaisitteko itsenne ennen vuotta 2012. Nyt ette tuhonneet … ja nyt ette tuhonneet.

Se on hassua, mitä te pohditte ja mitä sosiologinne pitävät "ihmiskunnan suurina ongelmina", sillä uudet ideanne yksinkertaisesti poistavat koko kysymyksen aivan kuten menneisyydessä. Muistatteko? Kaksisataa vuotta sitten sosiologien ennustukset sanoivat, että teiltä loppuisi ruoka, koska ei olisi riittävästi maata elättämään suurempaa väestöä. Sitten keksitte viljojen kierrätyksen ja lannoitteet. Yhtäkkiä jokainen maapala pystyi tuottamaan monta kertaa enemmän kuin ennen. Muistatteko ne ennusteet, että teiltä loppuisi puu kotienne lämmittämiseen? Luultavasti ette. Tämä oli ennen sähköä. Se jatkuu ja jatkuu.

Tämän päivän arvoitukset ovat siis aivan yhtä viehättävän vanhanaikaisia, kuten tulette näkemään. 1) Miten vahvistatte suurten maidenne sähköverkkoja niin, että te ette ole haavoittuvia jakelukatkoille tai ei vaadita massiivisia infrastruktuurin parantamiskustannuksia, koska kylmää on tulossa ja tarvitsette lisää sähköä? 2) Mitä voitte tehdä saastumiselle? 3) Entä sitten maailman ylikansoitus? Jotkut asiantuntijat sanovat pandemian olevan ratkaisu, luonto [Gaia] tappaa noin kolmasosan maapallon väestöstä. Vuosisadan parhaat ajattelijat pohtivat näitä arvoituksia ja kertovat teille, että menette kohti todellisia ongelmia. Olette kuulleet näitä asioita koko elämänne.

Minäpä kysyn teiltä tätä. 1) Mitä jos voisitte poistaa sähköverkon kokonaan? Voitte ja poistatte. 2) Mitä jos saasteita aiheuttavat lähteet vain häviävät uusien ideoiden ja keksintöjen vuoksi ja ympäristö alkaa korjata itse itseään? 3) Ylikansoitus? Oletatte, että ihmiset hankkivat jatkuvasti lapsia eksponentiaalista tahtia, koska he ovat typeriä eivätkä osaa auttaa itseään. Rakkaat ystävät, tämä on tietoisuus- ja koulutuskysymys ja se muuttuu. Kuvitelkaa monissa maissa nollakasvu - siitä tulee yleistä. Oletteko huomanneet, että jotkut lapsistanne alkavat tänä päivänä miettiä, pitäisikö heidän hankkia lainkaan lapsia? Mikä käsite!

Valmistautukaa vanhan ja uuden eroamiseen

On uusi aamunkoitto, mutta sitä se vain on. Aurinko hiipii horisontin ylle ikään kuin sanoen: "Olemme taas täällä." Mutta te ette näe selkeää taivasta vähään aikaan, valotyöntekijä, koska vapautumisprosessissa teidän on käsiteltävä ne eroamiset, joita tapahtuu. Tämä ovat niiden vastahakoisuutta, jotka eivät halua mennä valoon ja jotka haluavat pitää sen, mitä heillä on, koska se toimii heillä. He tuntevat sen olevan oikea tapa, koska se on toiminut heillä ennen ja koska se on heidän elämäänsä [selviytyminen]. He eivät ymmärrä, että asiat ovat muuttumassa dramaattisesti.

Ns. new age -yhteisössä kaikki prosessit - se mitä näette täällä [kanavointi], ja ne joita parantajat käyttävät - kalibroituvat uudelleen. Jotkut perusoletukset, joita olette oppineet
siitä, "miten asiat tehdään oikein", eivät enää toimi. Keskitytään enemmän yhden sielun auktoriteettiin. Tämä merkitsee, että keskitytään vähemmän ryhmiin ja enemmän yksilölliseen erottelukykyyn. Kutsutaan sitä järjestöpohjaisen viisauden purkamiseksi ja yksilöpohjaisen viisauden korostamiseksi.

"Hetkinen, Kryon, siinä ei ole järkeä. Kaikki tietävät, että jos useampia ihmisiä on yhdessä, saat parempia tuloksia, koska viisauspohja on suurempi." Niinkö? Olkaa valmiita täysin erilaiseen käsitykseen, rakkaat ystävät. Miten monta elämää sielunne on elänyt? Pitäkää sitä omana viisauskomiteananne ja ammentakaa tästä - ja vain tästä - vastuksia kaikkeen. "Se on hullua, Kryon! Entä säännöt, rakenne, yhteistavoitteet ja ryhmäponnistelut, jotka auttavat ideoiden ja energian rakentamisessa? Heitämmekö pois yleiset perussopimukset? Nämä periaatteet ovat vain tervettä järkeä."

Rakas ystävä, miten annan teille käsityksiä, joita te ette vielä tiedä? Tämän päivän terve järki on huomisen typeryyttä, jos on saatavilla uutta informaatiota, mikä tekee siitä vanhanaikaista. Ymmärrätkö? Mitä jos - vain mitä jos - yksilön viisaus mikä perustuu kaikkiin hänen omiin menneisiin elämiinsä, loisi hänen sisäänsä rajat, jotka olisivat yhteisiä kaikille? Mitä jos - vain mitä jos - saatavilla on pyhä malli, mikä on yhteinen, mutta siihen voi päästä vain yksilönä? Sitten yksilö löytää pyhät vastaukset verhon toiselta puolelta, ihmiskomitean tapaamisen sijasta. Pohtikaa näitä asioita, ennen kuin sanotte, että se mitä teillä on "terveenä järkenä", on jotain ikuista.

Kaikki tällaiset asiat ovat uusia ja se on kuin pistäisi sormella monia niitä silmään, jotka ovat eläneet ajatellen tietävänsä kaiken. Ja he vain havaitsevat, että on toisia, jotka menevät heidän ohitseen ja tekevät asioita, joita he eivät koskaan ajatelleet mahdolliseksi. Odottakaa siis niiden eroamista, jotka eivät vain tule toimeen näiden uusien asioiden kanssa, ja monet heistä ovat vanhoja sieluja.

Kaikki mistä puhumme tässä viestissä, osuu tätä lukevan vanhan sielun kiinnostuspiiriin. On tuhansittain vanhoja sieluja, jotka lukevat tätä tulevaisuudessa. Kerron teille nyt, että tiedän teidän lukevan. Te ette ole ainoastaan planeetan uusi toivo, te olette aina olleet planeetan toivo. Siinä ei ole mitään uutta, paitsi että lopultakin siitä tulee helpompaa. Mutta jonkin aikaa teidän on ymmärrettävä muutosprosessia ja ettei muutosta nähdä aina hyvänä asiana. Sipsutelkaa siis kevyesti tähän uuteen energiaan sen sijaan, että räjähdätte esiin uuden totuuden kanssa. Siirrytte valoon useammalla tavalla kuin koskaan ennen ja myös teidän totuutenne saattaa muuttua.

Uusi vanha sielu

Vedetäänpä yhteen. Me tarvitsemme teitä. Te ette ole valmiita eikä kukaan lähde. Tulee lisää kanavia, tulee lisää auttavia olentoja. Voimallista informaatiota tulee lähteistä, joiden ette koskaan ajatelleet omaavan sitä. Pystytte erottamaan, onko se totta vai ei, ja se on helppoa. Tiedätte tämän toimittamisenergiasta ja siitä, mitä todetaan. Teidän täytyy kuulla vain vähän informaatiota ja tiedätte, teeskenteleekö kanava. Tämä merkitsee, että se osanne lisääntyy, mitä kutsutaan "pyhäksi erottelukyvyksi".

Teillä on paremmat intuitiiviset voimat, koska ne eivät heittäydy enää pimeyttä vasten. Kaikki tämä tapahtuu hitaasti. Mutta tietäkää tämä: me tarvitsemme teitä ja tarvitsemme teidät innostumaan siitä, mitä on edessä. Olette juuri tulleet ulos yli 30000 vuoden pimeästä ajasta. Kerron teille taas kerran, rakas ystävä, että tulee se päivä, kenties niin pian kuin seuraavassa prekessiossa, jolloin ihmishistoria ei edes laske vuosia ennen 2012 osaksi yhteiskunnallista tutkimusta. Sitä katsotte tällä hetkellä - uuden aikakauden alkua.

Uudet lapset

Luulen, että tämän viestin ironia on seuraava. Ihmiset joka istuvat edessäni, sanovat olevansa väsyneitä. He ovat taistelleet pitkään ja he jatkavat, kun kalibroimme uudelleen. Sitten kun he siirtyvät verhon taakse, kuten he aina siirtyvät, he tulevat takaisin lapsina (tietysti), mutta heidän DNA:nsa on erilainen kuin koskaan ennen. Vanhoina sieluina heidän ei koskaan tarvitse käydä läpi sitä, mitä he ovat käyneet aiemmin läpi, koska vanha energia ei ole samanlaista. He heräävät täyden tiedon kera siitä, keitä he ovat [uuden akaasia-perinnön piirteet].

Lapsina he tuntevat ja näkevät värejä [moniulotteinen näkökyky]. Lapsina heillä on vanhan sielun identiteetti [tietävät eläneensä aiemmin]. He tietävät 13-vuotiaaseen mennessä, mitä varten he ovat täällä [hyvä käsitys elämänoppitunneista]. Mutta se olette te! Olen juuri kuvannut teidät - teidät kaikki! Vanha sielu, tämä on yksi suurimmista muutoksista, mitä koskaan näette, ja se voi viedä sukupolven, mutta se tapahtuu. Ja ne jotka kuulevat ja lukevat nämä sanat silloin, tietävät minun olevan oikeassa ja he heräävät uudestaan maan päällä täysin uuden tietoisuusmallin kera.

Kouluttajat ympäri maailmaa kalibroivat opetuksensa uudelleen, koska lapset ovat erilaisia. Taas kerran, nämä asiat eivät ole, mitä luulette. Kyse ei ole vain uudesta ajasta, vaan uudesta ihmisestä. Voimme sanoa vain, että kerroimme teille, että näin tapahtuisi. Tulin sisään kaikki nämä vuodet sitten [1989] ja sanoin, että te ette tuhoa itseänne, niin kuin profetianne on kertonut teille - sitä ei yksinkertaisesti tapahdu. Kerroin teille, että oli paljon parempia mahdollisuuksia. Kehotin teitä katselemaan sen tapahtumista. Katsokaa sitä!

Mutta oli vanhoja sieluja, jotka sanoivat: "Ei." He sanoivat, että Kryon oli vuosisadan pahuus, koska toin teille informaatiota, mikä lensi päin naamaa kaikkea sitä, mitä he odottivat. Tässä te istutte vuonna 2013 ja voisin huutaa: "Minä olin oikeassa." Mutta sen sijaan huudan: "Te olitte oikeassa." Sillä te loitte tämän muutoksen. Te toitte minut tänne. Te toitte meidät siirtymän läpi, rakas ystävä!

Jumala siunatkoon ihmistä ja kaikkea, mitä hän edustaa universumissa.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

13.1.2013 - VANHAN SIELUN TYÖKALUSARJA 2013

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 12:00

VANHAN SIELUN TYÖKALUSARJA 2013

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
13.1.2013 Boulder, Colorado
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Tämä kanavointi on oikeastaan tarkoitettu yhteen alla olevan kanssa (2013 - Mitä nyt? 6.1.2013) ja se on tavallaan jatkoa sille. Mitä työkaluja tarvitsemme vanhoina sieluina, jotka ovat auttaneet tekemään hämmästyttävän siirtymän aikakauteen, mitä kukaan profeetta ei sanonut meidän koskaan näkevän? Siinä on joitain odottamattomia asioita.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Boulderissa, Coloradossa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Yhtä monta kertaa kuin teemme tätä, on niitä, jotka ihmettelevät: "Onko tuo mies edelleen kehossaan?" [Puhuen Leestä] Tietysti hän on, mutta hänen tietoisuutensa on jakautunut. Nyt jotkut sanoisivat: "Tiesin sen! Tämä tekee hänestä sopivan psykologille." [Naurua] Mutta kyse ei ole sellaisesta jakautumisesta. Jokaisella teistä on kyky tehdä sitä, mitä näette täällä, muttei sen tarvitse tapahtua tässä muodossa. Planeetalle alkaa muodostua uusi energia ja alamme puhua siitä vähitellen. Jos olet tullut tälle sivulle, sinun olisi hyvä käydä katsomassa edellinen kanavointi [Phoenix]. Siinä on tähän viestiin liittyvää informaatiota.

Viikko sitten annoimme teille informaatiota siitä, mitä odottaa tässä uudessa aikakaudessa. Muutama viikko aiemmin kerroimme joistain keksinnöistä, joita voitte odottaa innolla. Mutta ihmisen kehitysprosessissa on vääjäämätöntä, että jotkut teistä kanavoivat. Tällaisen kanavoinnin ei tarvitse olla julkista eikä tapahtua muiden ihmisten edessä. Sitä voidaan tehdä vain itseänne varten. Se voi olla ns. automaattikirjoitusta, mutta erilaista. Muuten, siinä ei ole mitään automaattista. Sitä ei vain tapahdu. Siinä te astutte sivuun ja omassa yksityisyydessänne löydätte oman pyhän osanne ja pystytte kanavoimaan sisällänne olevaa. Jotkut teistä eivät löydä mitään olentoa, jolla on nimi, vaan alatte kanavoida oman jumaluutenne osia. Kutsutte sitä kanavoinniksi, mutta se on oikeasti kommunikointia korkeamman itsen kanssa. Pääset kosketukseen ydinsielun kanssa, mikä on myös "sinä". Mutta se näyttää kanavoinnilta ja se on.

Seuraava askel ihmiskehityksessä on sisäänpäin, ei ulospäin, sillä ihmislajin evoluutio liittyy siihen, mitä aivot pystyvät tekemään kollektiivisesti, sitten kun koko DNA on kehossa. Omassa kehossanne on enemmän kuin sata triljoonaa DNA-osaa ja ne ovat kaikki teidän leimallanne identtisiä ja ainutlaatuisia. Ne ovat kaikki yhteydessä tai kietoutuneet yhdeksi. Ne ovat yhdessä läsnä yhteiskentässä sinä sieluna, joka olette [merkaba].

Katsaus

Olette valmiita vanhan energian osalta ja kaikki kalibroituu uudelleen. Kerroimme teille viime viikolla, mitä voitte odottaa nyt. Mutta on menossa vapautuminen ja alatte tuntea sen. Tässä vapautumisessa on joitain poikkeamia ja alatte nähdä niitä pian. Olemme kertoneet teille, että näiden vapautumispoikkeamien joukossa on, että maapallon pimeämmät energiat oivaltavat häviävänsä taistelun. Joidenkin vanhempien energiaprosessien ns. viimeinen hengenveto nostaa päätään ja ne teeskentelevät olevansa ohjaksissa, mutta ne eivät ole. Katselette, kun väestö ohittaa ne antamatta tukea, luultavasti ensimmäistä kertaa ihmishistoriassa.

Vanhan sielun työkalusarja 2013

Tänään annamme teille mahdollisuuksia ja kerromme joitain asioita, joita näemme horisontissa. Lisäksi osoitamme joitain mahdollisuuksia, jotka eivät ole välttämättä suurimpia, mutta joita todella on. Tämä on uutta, sillä se osoittaa teille, mitä "hautuu" taustalla ja mikä voi vaikuttaa tai olla vaikuttamatta ihmiskuntaan tällä hetkellä. Näin voitte nähdä vapaan valinnan toiminnassa.

Haluaisin aloittaa toistamalla ja jatkamalla viime viikon kanavointia. Tänään haluaisimme antaa teille vanhan sielun työkalusarjan viisi kohtaa. Tämä tarkoittaa, että annamme teille viisi kohtaa tarkasteltavaksi. Nämä ovat asioita, joita jotkut teistä tarvitsevat ja toiset eivät. Tiedämme myös, että meillä on enemmän kuuntelemassa ja lukemassa, kuin edessämme on tässä huoneessa. Niinpä olemme sanoneet tämän monta kertaa: jos seuraat tätä, sillä ei ole merkitystä, mitä kellosi tai kalenterisi sanoo - tiedämme, kuka olet. Tiedämme sen mahdollisuuden, että kehittynyt sielusi kuuntelee tätä viestiä, ja tuo mahdollisuus on suoraan edessämme. Olemme yhteydessä korkeampaan itseesi ja tiedämme suunnitelmasi. Olemme yhteydessä siihen, mitä voitaisiin ajatella sellaiseksi asennealtistukseksi, että voisit tehdä tai olla tekemättä jotain. Tiedämme senkin. Jos siis kuuntelet tätä viestiä tai luet sitä, olet juuri siinä, mihin kuulut.

Tien puhdistaminen

On aikataulutettu tapahtuvan monia asioita, jotka on aina ollut aikataulutettuna tapahtuvaksi heti, kun tuo virstanpylväs oli ohitettu [2012]. 2012-energia sisälsi paljon pelkoa ja tämä on nyt ohitettu. Niinpä voitaisiin sanoa, että tapahtuu energiapelikentän puhdistaminen. Kun tarkastellaan noita asioita, joista osa voi olla esoteerisia teille, tiettyjä muutospiirteitä kunnioitetaan. Juuri nyt olisi päiväntasausten prekessio ja keskikohta. Olette itse asiassa nyt siirtymän keskikohdassa ja niin esittelemme teille viisi asiaa, joita tarvitsette työkalusarjaanne, kun koette siirtymää tähän uuteen energiaan.

Suvaitsevaisuus

Numero yksi on suvaitsevaisuus. Aion puhua vanhoille sieluille ja kun puhun suvaitsevaisuudesta, puhun erityisesti vanhoille sieluille. Vanha sielu, olet ollut hyvin suvaitsevainen pitkän aikaa. Olet sietänyt vanhaa energiaa ja sinun on ollut oltava monien asioiden rinnalla, joiden kanssa sinulla ei ole mitään yhteistä. Nyt pyydän teitä sietämään toisianne, koska teistä kaikki eivät pidä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Jotkut teistä jättävät perinteet ja ärsyttävät muita.

Paras tapa selittää tätä teille on antaa esimerkki. Sanotaanpa esimerkiksi, että olet ollut parantaja 30 vuotta ja sinulla on toimiva prosessi. Sinulla on energioita, joita olet käsitellyt, ja tiedät, mitä teet. Yhtäkkiä ympärilläsi olevan energian ominaisuudet alkavat muokkautua. Jotkut niistä asioista, jotka ovat sen ydinolemus, mitä olet tehnyt ja mitä sinulle on opetettu, alkavat muuttua.

Mutta olet eri mieltä siitä, että ne muuttuvat, koska tietyt asiat ovat toimineet sinulla vuosia! Et halua uskoa, että jossain niin oikeassa ja mukavassa on mitään muutoksia. Ennakkoasenne mikä sinulla on vanhana sieluna, on ilmiselvä. Sanot: "Ei, tämä ei voi olla oikein. On tehtävä aina ensin tämä tai tuo. Olen tehnyt sitä tällä tavalla vuosia ja Henki on aina kunnioittanut minua siinä tavassa, miten nämä asiat toimivat."

Miten siis tiedätte? Mikä näyttää teille, että on muutoksia? Ensimmäisenä on oltava sietokykyä kaikissa asioissa, joiden uskoitte olevan tietyllä tavalla, sillä nämä asiat muuttuvat ensimmäisenä. Seuraavaksi käännytään uusien, intuitiivisten voimien puoleen.

Teidän pitäisi luottaa edelleen niihin intuitiivisiin signaaleihin, joita saatte henkisessä työssänne kertomaan, mitä tehdään prosessissa, ja joiden kanssa olette työskennelleet vuosia. Myös tämän kanavoija saattaa saada eteensä uusia toimintamalleja, joiden kanssa hänen on työskenneltävä. Sillä uuden energian myötä suhde ihmisen aineellisen kehon, ns. älykkyyskehon ja henkisen itsen välillä alkaa muuttua [sen uudelleenkalibrointi, miten nämä kommunikoivat toistensa kanssa]. Mutta monet eivät kuuntele mitään uutta. He menevät edelleen siihen, mikä toimi aiemmin, eivätkä virity mihinkään, mikä on ehkä erilaista.

Aineellisen itsen ja älyllisen itsen välille aletaan rakentaa ns. hermoratoja, jotka ovat kvanttisia. Tämä tarkoittaa, että jotkut teistä alkavat saada käsityksen siitä, miten puhutaan omalle solurakenteelle, ja saavat hyvää palautetta. Esimerkiksi on ehkä niitä, jotka ovat panostaneet kinesiologiaan, ja he sanoisivat: "Ei, ei. On tehtävä tietyllä tavalla. Olemme tehneet tätä vuosikymmeniä. Näin se tehdään." Joku nuorempi valotyöntekijä sanoo ehkä: "No, osaan tehdä sen eri tavalla ja ilman sellaista prosessia, mitä sinä olet tehnyt ennen." Niinpä joidenkin teistä on oltava suvaitsevaisempi ja avomielisempi uusia prosesseja tai niitä kohtaan, jotka muokkaavat niitä vanhoja prosesseja, joilla te olette selviytyneet. Jos ette tee tätä, niin se hidastaa maaplaneetan evoluutiota, koska silloin saattaa vanhoissa sielussa ja siinä, mihin he uskovat, tapahtua jakaantuminen uuteen ja vanhaan metafysiikkaan.

Niinpä pyydämme suvaitsevaisuutta teiltä, jotka olette osallistuneet prosesseihin, menettelytapoihin, oppimisiin ja järjestelmiin, mitä olette käyttäneet vuosia. Ennen kuin tuomitsette tai sanotte kriittisesti, minkä uskotte totuudeksi, katsokaa kehittyvän maapallon kauneutta. Katsokaa sen vanhan sielun kauneutta, joka nyt voi alkaa vaatia niitä asioita, joiden tekemiseen olemme aina sanoneet teidän pystyvän. Kumppanini on 23 vuotta kertonut teille, mikä saattaisi olla mahdollista. Nyt seisotte sen varsinaisen tekemisen partaalla. Tämä oli numero yksi.

Kärsivällisyys

Aiomme sanoa sen taas, aivan kuten viime viikolla: kärsivällisyys. Piirteet joista puhumme, vievät jonkin aikaa. Viime viikolla annoimme teille tarinan amatööriviljelijästä, joka kylvää viljansiemeniä ja juoksee ulos seuraavana aamuna katsomaan niiden kasvamista - vain havaitakseen, että kasvu on liian hidasta nähtäväksi. Siltä kaikki tulee vaikuttamaan - liian hitaalta. Katselette uutisianne, katselette hallitustanne, katselette maapalloa ja jotkut teistä sanovat: "No, en näe kovin monien asioiden olevan eri tavalla." Se on aivan kuin nuo siemenet ettekä oikeastaan voi nähdä sitä. Sen sijaan tietoisuudessa on hidasta, metodologista ja jatkuvaa muutosta. Osaa siitä ei voi saavuttaa, ennen kuin vanhat energiat kuolevat. Osaa siitä ei oivalleta, ennen kuin jotkut vanhojen energioiden ohjaksissa olevat eivät enää ole. Osa siitä ei paljastu, ennen kuin nuorenne ottavat johtoaseman, ja juuri nyt jotkut teistä sanovat: "Se on vain liian pitkä aika, Kryon."

Rakas ystävä, sinun tarvitsee saada työkalusarjaasi se ymmärrys, että olemisesi täällä vanhana sieluna on ravintoa ja valoa kasvien kasvamiselle. Et voi vain lähteä sanoen: "Olen odottanut jo riittävän pitkään enkä halua käydä läpi enää 18 vuotta." Kuvitelkaa se näin, rakkaat ystävät: teillä on nyt kastelukannu siemeniä varten, kuitenkaan ennen vuotta 2012 ei ollut siemeniä! Vanhemmat energiat vähenevät eikä teillä ole nyt ainoastaan siemeniä, vaan teillä on nyt myös kastelukannu! Niinpä nousette joka aamu ja kastelette ja kastelette.

Kuunnelkaa: ne jotka tulevat teidän jälkeenne, alkavat nähdä kypsää viljaa. Tämä on seuraava asia työkalusarjassanne - niiden asioiden ymmärtäminen ja suvaitseminen, mitä ette ymmärrä. Uudessa toimintamallissa on asioita, joita ette odottaneet, ja saatatte katsoa niitä sanoen: "Ei ikinä", ymmärtämättä, että näin se oli kaiken aikaa.

Asennemuokkausta

Puhutaanpa numerosta kolme, asennemuokkauksesta. Jotkut teistä alkavat yhdistää asioita, joita Kryon on sanonut aiemmin. Vuosia sitten kanavoin informaatiota, mikä on nyt toteutunut, ja nyt voitte alkaa ymmärtää sen - mutta te ette ole ymmärtäneet. Annoimme teille tämän fraasin: "Silloin kun kaikki voivat puhua kaikkien kanssa, ei voi olla mitään salaisuuksia." Nykyisessä maayhteiskunnassanne tästä on tullut nyt jotain sosiaaliseksi verkostoitumiseksi kutsuttua. Jo aiemmin tämä termi oli olemassa, kerroin teille siitä. Planeetalla olisi aika, jolloin kaikki voisivat puhua kaikille välittömästi. Voitteko nyt nähdä, miten se saattaisi riisua aseista vanhat kommunikointimallit? Näettekö, miten se saattaisi riisua aseista informaation, mikä on väärää? Näettekö, miten se saattaisi riisua aseista draaman ja epätotuuden? Silloin kun kaikki voivat puhua kaikille, tämä tapahtuu!

Niinpä teknologia on antanut teille alun johonkin, mitä jotkut teistä, erityisesti vanhemmat ihmiset, katsovat eivätkä halua olla missään tekemisissä sen kanssa. Sanotte: "Se on joku nuorten ihmisten villitys." Haluan teidän muokkaavan asenteitanne tätä kohtaan. Antakaa jonkun nuoren ihmisen näyttää teille, mitä hän voi tehdä ja miten monille ystäville hän voi puhua kerralla, välittömästi. Antakaa hänen näyttää teille, mitä tapahtuu, silloin kun hän haluaa kommunikoida jotain - hän laittaa sen tiettyyn paikkaan ja yhtäkkiä sadat tietävät sen välittömästi. Tämä on uusi malli siihen, miten ihmiset kommunikoivat.

Haluan kertoa teille, mihin se lopulta johtaa, sillä sosiaalisella verkostoitumisella ei ole mitään rajoja. Mitä tapahtuu, kun nuori israelilainen puhuu nuorelle iranilaiselle tai palestiinalaiselle verkostoitumislaitteella jostain, mitä hän näki? Ideat lentävät rajojen yli tavalla, mihin ei ole pystytty koskaan aiemmin. Mitä tapahtuu ystävien sekoittumiselle teknisessä toimintamallissa, missä sadat puhuvat toisilleen välittömästi - kenties maassa, missä ei koskaan ennen puhuttu? Lopputulos? Se tuo jatkuvasti ymmärrystä niistä, joista he ovat vain kuulleet tai joista heille on kerrottu. Nyt he voivat nähdä ja kuulla näitä ja tietävät, että he haluavat kaikki samoja asioita! Tämä on uusi kommunikointimalli, mutta vielä enemmän, siitä tulee tulevaisuuden tapa, missä kaikki voivat tietää kaiken täsmällisesti ja melkein välittömästi. Siitä tulee yksi rauhan katalyytti tällä planeetalla.

Rakkaat ystävät, on enemmän, mitä silmä näkee, ja teidän asenteenne on kaikki. Sillä jos katsotte tätä kaikkea ja sanotte: "No, tämä on jokin villitys ja se on vain nuorille", niin se menee teiltä täysin ohi. Antakaa nuoren ihmisen selittää, mitä hän voi tehdä, ja antakaa valolampun jatkuvasti syttyä mielessänne, sillä ihmislajin evoluutio on täällä eikä tämä mene pois. Jos ette pidä tästä lainkaan, niin sosiaalinen verkostoituminen tulee vain pahemmaksi teille! Sanomme tämän huumorilla ja nenäkkäästi.

Tulee se päivä, jolloin tämä on tapana kaikissa asioissa. On mahdotonta olla erakko. Teillä on aina enemmän ystäviä, kuin ajattelitte mahdolliseksi. Pyydämme teitä odottamaan näitä asioita innolla, mutta se vaatii teitä katsomaan niitä eri tavalla ja sopeutumaan. Tämä oli numero kolme.

Fyysinen keho

Numero neljä on fyysinen kehonne, sillä tässä uudessa energiassa se on kalibroitava uudelleen. Niinpä se tekee tämän riippumatta siitä, mitä te haluatte. Ilmaisit aikomuksen jäädä, rakas ystävä. Olet siis antanut luvan fyysisten ja kemiallisten muutosten tapahtumiselle sinussa. Joillakin teistä tätä kutsutaan sairaudeksi, mutta se ei ole sitä. Se on yksinkertaisesti kemian väliaikaista tasapainottomuutta. Aiomme siis sanoa seuraavaksi, että jotkut teistä käyvät läpi asioita, joita pitäisitte fyysisinä koettelemuksina. Teissä lukevissa ja kuuntelevissa on joitain, jotka käyvät jo läpi tätä. Jos siis kyse on sinusta, ymmärrät nyt, mistä on kyse.

Tämä on tietyllä tavalla nopeampi evoluutio, kuin ajattelette, sillä se vaikuttaa niihin, jotka ovat päättäneet jäädä ja siirtyä tähän seuraavaan toimintamalliin. Tähän uuteen energiaan siirtyminen on vaikeaa. Kemialle voi aiheutua stressiä, kun keho uudelleenkalibroituu. Siis kun tämä tapahtuu, tiedätte, mistä puhun, ja kun tämä tapahtuu, älkää pelätkö sitä. Niinpä annamme teille haasteen: juhlikaa tasapainottomuutta! On se sitten liharakenteessa tai suolistossa tai jossain muussa paikassa ettekä tiedä, mistä se tuli, niin haastan teidät sanomaan: "Kiitos, Jumala, että uudelleenkalibroidun, sillä kehityn ja tiedän miksi." Teidän on tarkoitus jäädä kastelemaan kasveja, rakkaat ystävät. Näette, mitä tarkoitan, sillä pian tulee odottamattomia asioita.

Muutos asioiden toimintatavassa

No niin, olen hyvin varovainen numero viiden osalta ja muutan sitä toimintatapaa, millä kanavoimme. Olemme antaneet 23 vuotta teille informaatiota siitä mahdollisuuskeitosta, minkä tulkitsemme ympärillänne suurimmaksi todennäköiseksi mahdollisuudeksi. Näistä asioista tulee lopulta todellisuuttanne, koska ne ovat vapaa valintanne ja tiedämme, mitä te ajattelette. Tiedämme, mitä mahdollisuudet ovat, koska tiedämme, mitä ennakkoasenteet ovat, ja näemme koko ihmiskunnan kokonaisuutena. Mahdollisuudet ovat energiaa ja tämä antaa meille kyvyn heijastaa teidän tulevaisuuttanne sen perusteella, miten työstätte näitä mahdollisuuksia. Olemme tehneet tätä pitkän aikaa. Kaksikymmentäkolme vuotta sitten kerroimme teille monista asioista, joita olisi mahdollista tapahtua, ja nyt ne ovat todellisuuttanne.

Mutta nyt aion poiketa tuosta mallista ja annan teille maan päällä mahdollisuuden, mikä ei ole suurin. Kerron teille ihmisestä, jolla on valintamahdollisuus. Tämä mahdollisuus on vain 50%. Mutta tulkitsen teille mahdollisuuden, mitä te ette odottaneet. Se koskee toimintamallia, mikä alkaa muuttua.

Puhutaanpa Pohjois-Koreasta. Siellä on nuori, uusi johtaja. On mahdollista, ettei hän koskaan kuule tätä kanavointia, joten voin puhua vapaasti hänestä. Hänellä on edessään pulmatilanne, sillä hän on nuori ja hän tietää eroavuuksista maansa energiassa. Hän tuntee sen. Hänen yllään lepää kuolleen isänsä perintö ja kaikki ympärillä odottavat hänen olevan klooni tästä sukulinjasta. Hänen odotetaan jatkavan asioita, joita hänelle on opetettu, ja tekevän Pohjois-Koreasta suuren.

Mutta hän alkaa miettiä asioita uudestaan. Hän todella haluaa olla suuri johtaja ja tulla kuulluksi ja nähdyksi ja tehdä oman merkkinsä Pohjois-Korean historiaan. Hänen isänsä osoitti hänelle, että tämä oli hyvin tärkeää. Niinpä hän pohtii kysymystä: mikä tekee maailmanjohtajasta suuren?

Esitetäänpä tuo kysymys jollekin maapallon vanhemmassa toimintamallissa vähän aikaa sitten. Hän on asiantuntija ja menestynyt. Tämä on siis pätevä esimerkki ja kysytään menneisyydestä joltain, joka tietää. Esitämme tuon kysymyksen miehelle, joka tietää ja jonka nimi on Napoleon. Meille tämä oli eilen ja jotkut teistä olivat paikalla.

Jos kysyttäisiin Napoleonilta: "Mikä tekee maailmanjohtajasta suuren?", hän sanoo: "armeijan koko, miten suuri ala voidaan tehokkaasti valloittaa tietyllä resurssi- ja miesmäärällä, ja se miten tärkeältä johtaja näyttää, perustuu sitten siihen, miten moni kansalainen kutsuu häntä keisariksi tai kuninkaaksi, miten paljon kerätään veroja ja miten moni pelkää häntä." Tämä ei ollut ainoastaan Napoleonin todellisuutta, vaan hän oli oikeassa siitä energiasta, mihin hän osallistui tuolloin. Niinpä Napoleon meni edestakaisin maailmanjohtajan, kenraalin ja vangin välillä. Hän saavutti melkein kaiken, mitä hän ryhtyi tekemään. Hänen asiantuntemuksensa oli ilmiselvää ja te muistatte hänen nimensä tänäkin päivänä. Hän oli kuuluisa.

Mikä tekee maailmanjohtajasta suuren? Osoitan teille eron ajattelussa silloin ja nyt. On joitain valintoja, joita tällä nuorella ihmisellä on ja jotka voisivat muuttaa kaiken planeetalla, jos hän haluaisi. Hänen isänsä kertoisi tälle pojalle, että maailmanjohtajasta tekee suuren ohjusvoiman mahdollisuus tai miten lähelle hän voi päästä ydinasetta tai miten hän vastustaa lännen valtaa tai miten hän jatkaa ärsyttämistä ja draaman hämmentämistä pienenä maana - tullen huomatuksi ja ollen pelätty. Hänen isänsä kertoisi hänelle, että tämä on hänen sukulinjansa ja tätä hänelle on kerrottu koko elämän ajan. Hänen isänsä teki sen hyvin ja ympäröi itsensä neuvonantajilla, jotka hän jätti sitten pojalleen.

Tässä on nyt 50%:n mahdollisuus tapahtua jotain, mutta tämä ei ole voimakas mahdollisuus, rakkaat ystävät. Tuon tämän esiin, jotta voitte katsella sen toimivan tavalla tai toisella. Sillä jos poika jatkaa isänsä jalanjäljissä, hänet on tuomittu epäonnistumaan. Energia maan päällä näkee sen vanhana ja hänet nähdään pian typeränä. Jos hän kuitenkin tajuaa sen, hän voisi olla kuuluisin mies planeetalla … mitä hänen isänsä todellisuudessa halusi.

Jos Kryonin pitäisi neuvoa tätä miestä, tämän kertoisin hänelle. Hän voisi olla suurin johtaja, mitä nykymaailma on koskaan tuntenut, sillä se mitä hän tekee nyt, on jotain, minkä maailma näkee rajakohtana vanhoihin tapoihin. Eikä vain tämä, vaan se mitä hän tekee nyt, on historiankirjoissa ikuisesti, ja nuoruutensa vuoksi hänellä on mahdollisuus elää pidempään kuin kukaan toinen johtaja tällä planeetalla! Hän saa siis pidemmän maineen, kuin kenelläkään on koskaan ollut.

Kertoisin hänelle tämän. Käske rajavartijoiden mennä kotiin. Tervehdi etelää ja ala yhdistää Pohjois- ja Etelä-Koreaa tavalla, mitä kukaan mennyt profeetta ei koskaan sanonut voivan tapahtua. Salli näiden kahden maan olla erillään, mutta tee niistä suuremman Korea-perheen kaksi osaa, vapaan kaupan ja matkustamisen kera. Aloita liittoutuminen lännen kanssa ja osoita, että tarkoitat myös sitä. Luovu ohjusohjelmista, koska et koskaan tarvitse niitä!

Tämä tuo Pohjois-Korean kansalle yltäkylläisyyttä, mitä se ei koskaan odottanut! Heillä on suurta taloudellista hyvinvointia, kouluja, sairaaloita ja enemmän kunnioitusta hämmästyttävää johtajaansa kohtaan kuin koskaan ennen. Tuloksena olisi sitä mainetta ja kunniaa pojalle, mitä isä ei koskaan saavuttanut - jotain mistä maailma puhuisi satoja vuosia. Se saisi Yhdistyneet kansakunnat nousemaan seisomaan ja taputtamaan, kun poika kävelisi yleiskokoukseen. Kysyisin häneltä: "Etkö pitäisi siitä?"

Ei näytä ilmeiseltä useimmille teistä? Hän voisi saavuttaa välitöntä mainetta ja tulla nähdyksi sellaisena, joka vaikutti ja aloitti jotain hämmästyttävää. Mutta katsokaa häntä. Hänellä on vaihtoehto, mutta se ei ole yksinkertaista. Hänellä on edelleen isänsä neuvonantajat, mutta yhden heistä hän on jo erottanut. Hän saattaa tajuta sen tai ehkä ei. Siihen on 50%:n mahdollisuus. Mutta kerromme teille, että jos hän ei tee sitä, niin hänen jälkeensä tuleva tekee - koska se on niin ilmeistä.

Näytämme tämän teille kertomaan, että tämä on ihmislajin evoluutiota. Se on hidas oivallus, että asioiden laittaminen yhteen on vastaus kaikkiin asioihin, niiden erottamisen tai kukistamisen sijasta. Ne jotka alkavat edistää sovitteluratkaisua ja luoda näitä energioita, mitä ei ole koskaan ennen ollut täällä, ovat niitä, jotka muistetaan. Rakkaat ystävät, sitä tapahtuu johtajuudessa, politiikassa ja liiketoiminnassa. Se on uusi toimintamalli.

Ja niinpä tuo työkalu on tämä: oivallus, ettei se todellisuus minkä luulette toimivan, ehkä toimi enää. Te ette tiedä, mitä teette tiedä. Mutta voitte silti suunnitella niitä asioita varten, joita on tulossa ja joita ette tiedä, jos tiedätte, mikä energiamuutos on.

Se on kuin ajamista tiellä, mistä teille on kerrottu, että se levenee ja liikenne virtaa pian. Uskotte sen, tiedätte sen ja valmistaudutte sitä varten. Te ette tiedä, milloin se tulee, ettekä te tiedä, miten se tapahtuu, mutta sitten kun se tulee, olette valmis ja huokaisette helpotuksesta sanoen: "Tiesin sen tapahtuvan."

Niinpä lopetan tähän. Nyt voitte katsella, kun maailma katselee, mitä tämä nuori mies tekee. Jos hän on riittävän fiksu näkemään uuden energian sillä tavalla, mihin hän kykenee, hänestä tulee kenties yksi maailman rakastetuimpia johtajia. Hänet nähdään ikävuosiaan viisaampana kera maineen, mitä kukaan muu ei voisi saavuttaa. Mutta vanha energia on voimakasta ja myös draama ja pelko viittoilevat.

Hitaasti on niitä, jotka alkavat ymmärtää ja nähdä, että yhdistyminen on vastaus kaikkiin asioihin. Niin vaikeaa kuin vihollisten onkin liittoutua keskenään, se on heidän selviytymiskeinonsa, sillä entisen tavan jatkaminen merkitsee, että he kuolevat kuihtuen. Vanha energia ei enää tue vanhoja tapoja. Tarkkailkaa sitä. Se tapahtuu ennemmin kuin myöhemmin.

Lopetamme samalla asialla kuin aiemmin. Ihmisolento, älä pelkää sitä, mitä näet kohta, sillä vanha energia viuhtoo ja on sitkeää eikä se kulje helposti auringonlaskuun pää painuksissa. Se taistelee. Annan teille tämän vertauskuvana. Tulette näkemään sitä ja tiedätte, kun näette. Ymmärtäkää siis sitä, älkää pelätkö.

On uudelleenkalibrointi- ja sopeutumisjakso, kun tämä maapallo liikkuu hitaasti energiaan - ikään kuin tullen hitaasti varjosta aurinkoon. Kaupunki kukkulalla paljastuu hitaasti.

Uusi Jerusalem.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

9.2.2013 - GAIAN AIKAKAPSELIT

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 12:02

GAIAN AIKAKAPSELIT

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
9.2.2013 Salt Lake City, Utah
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Tämä on jatkoa kanavoinneille Phoenixissa ja Boulderissa ("2013 - Mitä nyt?" 6.1.2013 ja "Vanhan sielun työkalusarja 2013" 13.1.2013). Se jatkaa sitä hyvin kiistanalaista keskustelua, että ihmisen tieteellistä edistymistä kontrolloidaan … ja sitä vapautetaan ihmiskunnalle, kun se on valmis. Jos tilanne on näin (ja tässä logiikassa on tolkkua), niin mitä on tulossa ja mistä se tulee? Onko meille jätetty Gaian aikakapseleita, jotka avautuvat ideoiden ja valaistumisen kera, kun siirrymme tähän uudempaan energiaan vuoden 2012 jälkeen? Onko myös henkilökohtaisia aikakapseleita? Missä? Milloin? Se kaikki on tässä …

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Salt Lake Cityssä, Utahissa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Viesti jonka annan teille tänään, on jatkoa kahdelle, jotka olen antanut aiemmin viime viikkoina [Boulderissa Coloradossa ja Phoenixissa Arizonassa].

Informaatiota mikä sinun tarvitsee tietää, vanha sielu, täytyy toistaa joskus, joten kertaamme vähän ensin.

Totuus lepää tässä huoneessa ja se on virkistävä. Täällä on uutuutta, kaikkien asioiden uudistumista ja uudelleenkalibrointia. Kun on ohitettu tämä 2012-merkkipaalu, energia on paljon merkittävämpää, kuin kukaan teistä oivaltaa. Monet katselevat etäältä kvanttitilassa ja juhlitaan. Sitä ei voi peruuttaa, mitä olette tehneet, ja haluamme muistuttaa teille joistain perusolettamuksista, jotka voivat vaikuttaa siihen, mitä ajattelette siitä kaikesta. Mutta kerrataanpa hetki.

Kun kumppanini heräsi 23 vuotta sitten, hän teki sen hitaasti, ja olemme sanoneet tämän aiemmin. Tulimme hänelle hitaasti, jottei hän pelästyisi. Annoimme hänelle informaatiota hitaasti ja yksinkertaisesti, jotta se olisi uskottavaa. Mutta silloinkin me olimme vain avanneet mahdollisuusoven ja olin saapunut sen vuoksi, mitä te olitte tehneet. Vanha sielu, jotkut teistä olivat nuoria silloin ja jotkut eivät. Te kaikki olitte täällä kuitenkin tarkoituksella.

Viimeiset 23 vuotta olette pelkästään selviytyneet. Viimeiset 23 vuotta olen kertonut teille asioista, joita odottaa ja merkittävistä mahdollisuuksista, joita oli edessänne. Puhuin joistain energioista, joita kohtaisitte - ja te kohtasitte. Tämä kaikki annettiin vertauskuvana vanhaa energiaa vastaan taistelemisesta ja kaksinaisuudesta, mikä haastetaan ja minkä kanssa toimitaan jatkuvasti. Nyt on erilaista. Nyt alkaa työ.

Vanha sielu sanoo: "Kryon, olen tehnyt työtä kauan! Miten voit sanoa sen alkavan nyt?" Olette todellakin tehneet työtä ja rämpineet vanhan energian tervassa. Mutta se oli vain selviytymistä. Olette olleet vanha sielu informaation kera ja tiesitte, että lopulta tapahtuisi herääminen, missä tuota informaatiota käytettäisiin. Nyt terva alkaa lähteä pois ja herääminen alkaa.

2012-merkkipaalu

Tarkastellaanpa uudelleen aiempaa kanavointia. On ollut ajan merkkipaalu, minkä Gaia on tuputtanut ihmisille harmonisoituen päiväntasausten prekessioon. Tämä oli 26000 vuoden aikasykli, joka annettiin tarkoituksenmukaisesti ja jonka esi-isät näkivät alkuna tai loppuna. Jos pääsisitte ohi tästä pisteestä, ei olisi paluuta takaisin.

On jotain, jotka sanovat: "Milloin pääsemme takaisin siihen, mihin olimme tottuneet? Haluan tuntea oloni taas normaaliksi." Rakkaat ystävät, aloititte tämän kisan syntyessänne ja olette juosseet maratonin, jossa oli kilometritolkulla ns. ihmiskokemuksia. Tunnetteko todella niin, että sitten kun voitatte tämän kilpailun, teidät kuljetetaan takaisin alkuun tai keskelle? Vastaus on "ei".

Kenties on niitä vanhoja sieluja, jotka istuskelevat odottamassa asioiden palaamista normaaliksi, mutta te ette tiedä, mitä normaali on! Olette aina taistelleet vanhaa energiaa vastaan, uudestaan ja uudestaan elämien ajan! Teidän on aina ollut oltava valppaana siitä lähtien, kun ymmärsitte kaksinaisuuden. Se ei ole normaalia.

Minäpä kuvaan uuden normaalin. Normaalia on maapallo, planeetta mikä on siirtynyt energiasiirtymävaiheeseen, missä niillä ajatuksilla joita teillä oli vanhana sieluna, on nyt ansio ja arvo. Melkein kuin aurinko olisi tullut pois pimeältä alueelta ja asiat jotka ennen eivät toimineet, yhtäkkiä toimivat. Tämä on uusi normaalia. Normaalia on nyt aika, jolloin teidän ei tarvitse enää herätä rämpimään vaikeuksissa.

Muistutus siitä, mitä on tapahtunut

Jatkaen kertausta, käyttäkää uudesta, vanhan sielun työkalusarjastanne kärsivällisyys-työkalua. Älkää päättäkö, etteivät asiat tapahdu tarpeeksi nopeasti. Levätkää sen sijaan. Vetäkää kerran, pari henkeä, kuten usein sanomme, ja istukaa lepäämään. Katsokaa, mitä on tapahtunut, ja käyttäkää hetki kiittäen esi-isiänne, jotka toivat teidät tänne. Käyttäkää hetki kunnioittaen isäänne ja äitiänne riippumatta siitä, elävätkö he vai ovat kuolleet, uskovatko he näihin asioihin vai eivät tai ovatko he olleet he hyviä teille vai eivät. Kiittäkää heitä teidän tuomisestanne tänne. Koska verhon toisella puolella, rakkaat ystävät, he tiesivät, mitä tekivät, ennen kuin tulivat tänne. Oli se mahdollisuus, että heidän biologiansa yhdistyisivät, mikä toisi vanhan sielunne takaisin tälle planeetalle, suunnitelman mukaisesti.

Käyttäkää hetki kunnioittaaksenne Gaiaa siitä, että se on tuonut teidät tähän paikkaan, missä planeetan energia voi nyt alkaa harmonisoitua teidän kanssanne, kuten se harmonisoitui esi-isien kanssa, sillä alatte nähdä planeetan maan heräävän. Ymmärtäkää myös nykyaikana liitto, mikä on olemassa, ja kiittäkää maapalloa. Sillä siitä te tulitte. Olkaa kärsivällisiä. Teidän on oltava vähän sen vuoksi, mitä aion kertoa teille seuraavaksi.

Hullujen aikaa

On kummallista ja horjuttavaa energiaa, kun pimeys alkaa vähetä, koska kasvoitte taistellen sitä vastaan ja alatte kaivata sitä. Jotkut teistä ovat tottuneet siihen! Jotkut teistä ovat riippuvaisia siitä, koska te työnnätte ja se työntää takaisin. Näette tuon ominaisuuden tasapainona! Silloin kun se ei työnnä takaisin, kuten odotatte, teillä on taipumusta tuntea epämukavuutta ja olette poissa tasapainosta. Myös vanhassa sielussa on siis horjuttavaa energiaa. Ette ole oikein varma, mitä tapahtuu. Niinpä sanomme teille: rentoutukaa, hengittäkää, olkaa kärsivällinen ja kalibroitukaa hitaasti uuteen energiaan, mikä ei työnnä takaisin yhtä kovasti, jotta tiedätte, miten siinä toimitaan.

No niin, rakas ystävä, oletko nähnyt viime aikoina mitään epätavallista siinä, mitä jotkut ihmiset tekevät? Joskus siitä on uutisissanne, mutta ei aina. Se alkoi juuri ennen päiväntasausta, juuri ennen päivänseisausta. Voitte katsoa uutisianne ja nähdä, mitä tapahtui.

Näyttää siltä, että tietyt ihmiset tulevat hulluksi ja että jotkut menevät niin pitkälle, että ampuvat muita ihmislapsia. Toiset riehuvat, missä ei ole mitään tolkkua ja mikä saa teidät ihmettelemään kaikkea ihmisyydessä ja mitä todellisuudessa tapahtuu. Tämä ei näytä erilaiselta, mitä näette joka kuukausi täydenkuun aikaan. Olette tietoisia täysikuusta, eikö vain? Se on epätavallinen ajankohta, missä kuu tietyssä vaiheessa näyttää saavan aikaan tasapainottomuutta ihmisissä. Ne jotka ovat kireitä, usein pimahtavat ja tekevät asioita, joita he eivät koskaan tekisi, jos ei olisi täysikuu. No niin, minulla on kerrottavana jotain, mikä ei ole miellyttävää. Valmistautukaa täydenkuun energiavuoteen! Tällaista energiaa katsotte.

Jotkut alkavat laskea yhteen näitä asioita, katsoa niitä ja tehdä väittämiä. On joitain, jotka sanovat, että maapallo on menossa ongelma-aikaan. He kertovat, että tästä profetiat ovat aina puhuneet ja että ihmisistä on tulossa tasapainottomia. Mitä aiotte sanoa heille? Ei, sitä ei tapahdu? Siltä näyttää! Todellisuudessa vanha energia viuhtoo, koska se ei voi uskoa teidän voittaneen! Ja te olette voittaneet.

Vanha energia on hävinnyt taistelun

Tunnetteko tasapainotonta energiaa? Luuletteko, että teidän olonne tuntuu kummalliselta tämän vuoksi? No, ajatelkaa niitä, joiden olemassaolo on riippuvainen vanhasta energiasta! Ajatelkaa hetki ahneita mestareita, jotka ansaitsevat elantonsa huijaamalla toisia. He uskovat tuntevansa ihmistietoisuuden niin hyvin, että heidän täytyy vain heilauttaa sormeaan tietyllä tavalla ja he voivat huijata melkein ketä tahansa. He voivat elää huijaten koko elämänsä. Tiesittekö, ettei se toimi enää? Miltä luulette heistä tuntuvan? Panoksena on heidän selviytymisensä.

Koska vanhat tavat eivät toimi yhtä hyvin, he yrittävät nyt toisia asioita. Tästä olen puhunut ja näette monien pimeiden asioiden tulevan synkemmiksi, koska ne jotka ovat panostaneet niihin, alkavat nyt oivaltaa, että se ei enää toimi, mitä he ovat tehneet ennen. Näette tätä hyvin pian ja jatkatte sen näkemistä taloudessanne, sillä kaikki mikä on aikaansaatu epärehellisyydellä, tulee pahemmaksi, kunnes on kehitetty järjestelmä, missä on uuden energian rehellisyyttä.

Näette sitä politiikassanne. Näette sitä siinä, miten poliitikot kampanjoivat. Näette sitä siinä, mitä ihmiset sietävät ja eivät siedä uudessa energiassa, ja tämä kaikki on muuttumassa. Siis tämä kertaus sanoo teille, että teidän on siedettävä joitain hulluja jonkin aikaa. Jotkut niistä ovat lähempänä teitä. Kun näette sitä, haluan teidän muistavan tämän kanavoinnin. On täydenkuun energiavuosi tai ainakin siltä tuntuu. Pitäkää silmällä myös eriskummallisia ja tasapainottomia johtajia!

Asiat saattavat näyttää olevan vähän pois tasapainosta ettekä vielä tiedä, minne energia asettuu. Ette oikeasti ole varmoja, mitä teidän pitäisi tehdä seuraavaksi, ja kehotan teitä koko ajan ottamaan rennosti, pitämään lomaa, rentoutumaan ja olemaan kärsivällinen. Vanha sielu, olet tullut liian pitkälle päästäksesi tähän muutokseen ja sitten murehtiaksesi sitä, miltä se tuntuu.

Haluan teidän alkavan käyttää sitä viisautta, minkä kanssa tulitte. Teidän jotka olette kasvattaneet lapsia, haluan muistavan, millaista oli heidän tietyissä kasvuvaiheissaan. Mitä lapsenne kävivät läpi oppimiskäyrässään? Oliko aika, jolloin he eivät pitäneet teistä, ja sitten myöhemmin he pitivät? Oliko heillä tunneailahduksia? Tätä planeetan energia käy läpi ja se on melkein kuin uudestisyntymä.

Ideat ja keksinnöt eivät ole sattumanvaraisia

No niin, haluan tarkastella tätä uudestaan, koska olemme tulossa siihen kohtaan, mistä haluan puhua ja mistä emme ole puhuneet aiemmin. Se tuntuu uskomattomalta, mutta fakta on, että ideoita ja keksintöjä annetaan planeetalle, silloin kun se on valmis - eikä yhtään aiemmin. Kerroin teille viime kerralla, että ihmiskunta uskoo voivansa "ajatella mitä tahansa". Älyköt uskovat, että vain taivas on rajana luovuudessa. Eikö kuitenkin ole mielenkiintoista, että kaikki merkittävät ideat ja keksinnöt ovat tulleet melkein viime hetkellä? Kun katsotaan ihmiskuntaa ja sitä, miten kauan olette olleet täällä ja miten kauan on ollut älykkäitä ihmisiä, niin miksi melkein kaikki modernit keksinnöt näyttävät tapahtuneen viime sekunnilla?

Kuvitelkaa eläneenne tuhansia vuosia ymmärtämättä, mikä bakteeri on, tai uskomatta taudinsiemeniin tai ilman sähköä. Kun ajatellaan näitä asioita ja sitä järjestystä, missä ne tulivat planeetalle, se on hyvin paljastavaa. Monet ihmiset työstivät samaa keksintöä samaan aikaan eivätkä edes tienneet sitä. Yhtäkkiä keksittiin radio, sitten kuvat jotka lensivät ilman kautta, sitten lentäminen. Tämä kaikki näytti yhdistyvän viime hetkellä. On kysyttävä, miten loogista tämä on siinä tavassa, miten asiat toimivat. Täytyikö teidän tulla tiettyyn pisteeseen historiassa, ennen kuin ihmisistä tuli älykkäitä? Vai luuletteko, että jotain muuta tapahtui? Vastaus on, että jotain muuta tapahtui. Näytti siltä, että nämä ideat "toimitettiin" planeetalle samaan aikaan ja monet ymmärsivät yhtäkkiä kerralla näitä asioita.

Aikakapselit

Tätä tapahtui. Siinä mitä kutsutaan Gaiaksi, on kristalliverkko. Tämä on kaikkien asioiden muisti, minkä laittoivat paikoilleen plejadilaiset. Plejadilaiset loivat kristalliverkon tätä tarkoitusta varten. Sitten kun se on sopivaa ja ihmiskunnan tietoisuus on saavuttanut tietyn pisteen, nämä ideat vapautetaan. Kyse on keksintöjen ja muiden asioiden aikakapselista. Se ei tapahdu suuresta keskusauringosta, se ei tapahdu maapallon ulkopuolelta, vaan se tapahtuu sisältä.

2000-luvun alussa istuimme paikassa nimeltään Mount Shasta [Kalifornia] ja kerroimme teille vuoren lemurialaisista. Kerroimme teille aikakapseleista siellä ja nyt teillä on selitys. Ne jotka ovat vuoressa, eivät aio tulla esittäytymään ja paiskaamaan kättä. Aikakapselissa on kyse informaatiosta ja ideoista. Kapselit ovat tieteen ja elämän kvanttiominaisuuksia, jotka löydätte. Siinä on kyse ideoista, joita tarvitsette siirtyäksenne uuteen energiaan, sitten kun täydenkuun hullut ovat ohi … ja he tulevat olemaan. Niinpä aikakapselit näyttävät eläviltä niille, jotka voivat aistia niitä, ja ne "pörisevät" toimintaa esoteeriselle "näkijälle".

Oletteko koskaan yhdistäneet näitä asioita? Oletteko koskaan pohtineet, miten kauan planeetalla on ollut sivilisaatioita? Olette maassa nimeltään USA, mutta oivallatteko, että tämän valtion perustajat koostivat jotain täysin ainutlaatuista, mitä ei ollut koskaan ennen ajateltu? Heidän mielestään tuli ideoita hallituksesta, missä ihmisoikeudet tulivat ensimmäisenä. Mistä luulette noiden ideoiden tulleen? Kerron teille: suoraan maasta [kristalliverkko]!

Miten kauan ihmisiltä olisi kestänyt ajatella se kaikki? Se oli järjestelmä, mikä näytti hyvin ilmiselvältä, mikä oli koottu selkeästi ja ytimekkäästi ja mikä muodosti maan, joka oli nuori ja niin kaukana edellä kaikkia muita, että se asetti 100 vuodeksi tai ylikin standardin, mikä oli uusi ja erilainen. Miksei sitä tapahtunut 1000 vuotta sitten? Teidän on kysyttävä itseltänne, onko tämä loogista teidän mielestänne. Taas kerran, oliko ihmiskunta vain tietämätön tuhansia vuosia? Miksi ei ollut mitään loogisia ideoita korkeampaa ajattelua ja kekseliäisyyttä varten?

Tesla oli se mies

Oli muuten aika, jolloin ihmiskunta melkein kompastui. Teillä oli vaikeuksia sähkön kanssa. Niinpä mukaan tuli mies, joka oli kovasti edellä aikaansa ja joka oli käytettävissä, ja hänen nimensä oli Nikola Tesla. Hän antoi teille periaatteen, mitä tänä päivänä kutsutaan vaihtovirraksi. Rakkaat ystävät, haastan teidät ymmärtämään tämän periaatteen. Useimmat teistä eivät pysty siihen, koska se ei ole 3D:ssä. Piirteitä pidetään tänäkin päivänä vielä "neron ajatteluna". Sen koko idea, millaista sähköä käytätte tämä päivänä, tulee tämän miehen kvanttimielestä.

Tässä oli kaikki, mikä hänen sallittiin tehdä. Tesla oli eräänlainen aikakapseli, joka toimitettiin oikeaan aikaan. Hänellä oli enemmän, mutta vaihtovirta oli kaikki, mikä sallittiin antaa planeetalle tuolloin. Voi, hän yritti antaa teille enemmän. Hän tiesi, että oli muita asioita, mutta mitään ei voitu kehittää. Jos kertoisin teille, mitä muuta hän keksi, ette ehkä tietäisi sitä lainkaan, koska sen ei sallittu koskaan päästä pois "laatikosta". Maapallo ei ollut valmis sille.

Tesla keksi massattomia esineitä. Hän pystyi muuntamaan atomirakenteen massaa käyttäen magnetismia, mutta hän ei pystynyt koskaan kontrolloimaan sitä. Hän sai esineitä lentämään työpöydältä kattoon, mutta hän ei pystynyt toistamaan tai kontrolloimaan sitä. Ei vain ollut vielä sen aika. Tiedättekö, mistä muusta hänet tunnettiin? Se näytti epäonnistuneelta sähkösiirrolta. Hän ei kuitenkaan lainkaan epäonnistunut.

On kuvia hänen tornistaan, mutta joka kerta kun ihminen näkee tornin, on se ennakko-olettamus, että joitain lähetetään ilman kautta. Mutta Tesla oli keksinyt, miten lähetetään sähköä maan kautta. Siihen tarvitaan torneja, koska niiden on napattava tietyllä tavalla magnetismi maasta lähetettäväksi ja sitten se on kerättävä taas planeetan magneettiverkkojärjestelmän solmuista. Puhuimme tästä aiemmin. Hän hyödynsi planeetan verkkoa, mikä on maassa! Hän oli juuri osoittamassa, että voitiin käyttää magneettisesti planeetan koko verkkoa sähkön lähettämiseen ja poimia se siellä, missä sitä tarvitaan, turvallisesti ja ilman johtoja. Mutta maapallo ei ollut valmis siihen.

Tesla kuoli murtuneena miehenä, joka oli täynnä ideoita, mitkä olisivat tuoneet rauhan maaplaneetalle, mutta hänen ei yksinkertaisesti sallittu antaa mitään niistä teille.

No niin, kerron teille, miksi häntä estettiin, rakkaat ystävät, ja tämä on ensimmäinen kerta, kun olemme koskaan kertoneet: koska näitä keksintöjä oli liian helppoa käyttää aseisiin. Ihmiskunta ei vain ole valmis siihen. Ette ole valmis myöskään massattomiin esineisiin, sillä näitä periaatteita on liian helppoa käyttää aseisiin.

Sanotte ehkä: Milloin olemme valmiita siihen?" Luulen teidän tietävän jo vastauksen. Se tapahtuu, sitten kun ihmistietoisuus saavuttaa kohdan, missä yhdistyminen on tärkeintä, ei erillisyys. Kohdan missä valloittaminen ja valta eivät ole haluttuja asioita tai valtteja. Kohdan missä ihmiskunta mittaa väestönsä vahvuutta sillä, miten terveitä he ovat, ei talouskasvulla. Kohdan missä yhdistyminen naapurin kanssa on sosiaalisen tietoisuuden päätavoite, eikä sen voittaminen tai eliminoiminen. Se on tulossa, rakkaat ystävät. Se on kaukana, mutta se on tulossa. Katsokaa planeettaa tällä hetkellä. Vanhan energian johtajat erottuvat selvästi, eikö vain? He ovat kuin muinaisjäänteitä ajattelumaailmassa, mikä kulkee heidän ohitseen.

Aikakapselien avaaminen

Näissä Gaian aikakapseleissa on tulevaisuuden tiedon ja ideoiden varasto. Nämä laittoivat sinne kauan sitten ne, joita kutsuttaisiin plejadilaisiksi, ja nämä aikakapselit avaavat uusia ajatuksia ykseydestä ja rauhasta, ennen kun ne avaavat keksintöjä. Ihmiskunnan on pehmennyttävä, ennen kuin nämä keksinnöt tulevat tiellenne, ja näette seuraavalla 18 vuoden aikajaksolla, mitä tarkoitan. Nämä ovat aikakapseleita, joita on jalkojenne alla kristalliverkon solmuina, ja se miten nopeasti nämä asiat vapautetaan teille, riippuu täysin ja kokonaan siitä, mitä teette seuraavaksi.

Mitä tehdä seuraavaksi

Puhutaanpa siis siitä, mitä tehdä seuraavaksi. Haluan teidän pitävän lomaa ja opettelevan rakastamaan itseänne! Tämän pitäisi olla ensisijainen työnne 2013! Heittäkää pois kaikki pelot ja huolet ja laittakaa ne vertauskuvalliseen purkkiin joksikin aikaa. Voitte ottaa tuon purkin esiin toisinaan ja huolehtia sen kanssa, mutta älkää keskittykö siihen. Teidän pitää keskittyä siihen, kuka olette, miksi tulitte, mitä on seuraavana planeettaa varten ja sen totaaliseen oivallukseen, että te ette ole yksin.

Kaksikymmentäkolme vuotta olemme sanoneet: "Te ette ole yksin." Lähdette tästä paikasta ja nousette ehkä autoonne. Voitte käynnistää sen ja laittaa lämmittimen päälle, mutta odottaessanne auton lämpenemistä, haluan teidän katsovan tyhjää penkkiä vieressänne ja sanovan: "Kiva, että olet mukana." Tämä on korkeamman itsen ja sen Jumalan rakkauden tunnistamista, mikä seuraa teitä, minne tahansa menette. Käsitättekö, mitä teillä on sisällä? Tarvitsette tämän koko tietomoottorin ja kvanttisuuden, mikä on sisällänne, alkaaksenne kehittää sisäistä jumaluutta. Sinun on tultava todelliseksi itsellesi, vanha sielu, ottaaksesi seuraavan askeleen.

Henkilökohtaiset aikakapselit

No niin, tämä on teidän henkilökohtainen aikakapselinne ja siitä halusimme oikeastaan puhua. On kolmenlaisia aikakapseleita. Yhdenlaisesta emme puhu vielä. Yhdenlainen on maassa ja vielä yhdenlainen teidän DNA:ssanne. Henkinen perintönne jonka kanssa tulitte, on valmiina avautumaan kuin lootus. Sitten kun se avautuu, on uutta tiedostamista. On rauhaa kasvoilla, mikä ei välttämättä ole rauhallista. On kärsivällisyyttä kasvoilla, mikä ei välttämättä ole kärsivällistä. Silloin saatte muuttaa itsenne, sillä se vapauttaa ideoita, tunteita ja tietoisuuden, mikä on ollut sisällänne aina, mutta vasta nyt se alkaa esittäytyä tässä uudessa energiassa.

Osatkaa odottaa ongelmia, joita tapahtuu. Älkää järkyttykö.

Antakaa ihmisten viuhtoa niin, kuin he viuhtovat täydenkuun aikaan. Antakaa hullujen tulla ulos ja tehdä, mitä tekevät. Yrittäkää auttaa niitä, joihin vaikutetaan. Pitäkää niitä kädestä, jotka kaipaavat kädestä pitämistä. Mutta ymmärtäkää, että tämä on väliaikaista, koska te voititte päätaistelun, rakkaat ystävät! On koko joukko energiaa, joka ei usko teihin tai mihinkään, mitä edustatte. Tämä on totuus. Ne eivät näe valoa teissä ja tuntevat vain, että heistä puuttuu nyt jotain.

Olemme odottaneet hyvin pitkään antaaksemme teille nämä viestit. Nyt alkaa työ. Sen on alettava teistä tavalla, mihin ette kenties ole todellisuudessa valmistautuneet. Siinä ei ole kyse tekemisestä, vaan olemisesta.

Näinä hetkinä ja näinä kuukausina haluan sinun olevan tietoinen siitä, kuka olet, vanha sielu. Tulit tänne syystä. Et taistele järjestelmää vastaan etkä ole sen uhri. Se sijaan sinusta on hitaasti tulossa järjestelmä. Heitä pois ne asiat, jotka ovat vaivanneet sinua. Kiellä niiltä voima mielessäsi ja kehossasi. Käske niiden mennä taaksesi. Sinulla on työtä tehtävänä ja se on tämän päivän totuus. Aikakapseleita - kauniita ja valmiita - aktivoidaan tällä planeetalla. Sinun pitäisi nähdä, mitä niissä on. Jotkut teistä näkevät.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Huhtikuu 2012 - TIETOISUUDEN UUDELLEENKALIBROINTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 12:03

TIETOISUUDEN UUDELLEENKALIBROINTI

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
Huhtikuu 2012 Madison, Wisconsin ja Grand Rapids, Michigan
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Hei! Miksi tämä kanavointi julkaistaan täysin aikajärjestyksestä poikkeavasti? Totuus on, että tämä on ote tulevasta 13. Kryon-kirjasta. Se on melkein ennustekanavointi ja se myös mainitsee, ettei paavi kestäisi kauan (eikä kestänyt). Se on ajankohtainen ja syvällinen ja se kattaa koko kirjon asioita, joita tapahtuu hitaasti seuraavien vuosien kuluessa.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin sekä Madisonissa, Wisconsinissa ja Grand Rapidsissä, Michiganissa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Rakkaat ystävät, siirrytte muutoksen läpi, joka oli vain mahdollisuus ja joka nyt alkaa olla todellinen. Pyydämme näiden asioiden kanssa varovaisuutta ja kärsivällisyyttä.

On joitain, jotka sanoisivat, että olisi parempi, jos ei kerrottaisi ihmisille, että he onnistuvat, sillä he yrittäisivät kovemmin pelätessään. Minäpä kysyn teiltä jotain, rakkaat ystävät: te joilla on lapsia, jotka opettelevat elämänaskelia, tulisiko koskaan aika, jolloin laittaisitte heidät pelkäämään, jotta he pärjäisivät paremmin? Vastaus on "ei". Eikä laita Jumalan rakkauskaan. Tämä ei ole valheellista onnitteluenergiaa, vaan onnittelut siitä, mitä olette saavuttaneet, ja voitte nähdä sitä kaikilla ympärillänne. Mutta varokaa, sillä nämä asiat tapahtuvat niin hitaasti, että usein otatte kaksi askelta taaksepäin ja sitten yhden eteenpäin. Tuloksena on, että tietoisuuttanne kasvusta rajoittaa perspektiivi.

Odottakaa odottamatonta, koska vanha energia on sitkeää tällä planeetalla. Tarkkailkaa niitä, jotka yrittävät vetää energiaa taaksepäin ja sisällyttää myös teidät suunnitelmiinsa. Uutisenne kertovat näistä asioista ja se näyttää dramaattiselta ja sanotte: "Tämä ei ole lainkaan uutta aikaa! Tämä on vanhaa aikaa. Mikään ei ole muuttunut!" Siltä saattaa tosiaan tuntua. Mutta jos uskotte siihen ajattelumalliin, että toistatte vain menneisyyttä, niin missä valonne on? Vanha energia ei voi selviytyä. Se ei selviydy. Muutoskatalyytti on jo ohittanut "ei-paluuta" -kohdan ja todellisuudessa tämä merkitsee, että vanha energia yrittää kovemmin. Näette selviytymistä, koska vanha energia tekee mitä tahansa jatkaakseen teidän pelottelemistanne.

Kaiken uudelleenkalibrointi

Tämän viestin otsikko on "Tietoisuuden uudelleenkalibrointi". Se esitetään sarjassa, minkä teemana ovat uudelleenkalibrointikanavoinnit, joita annetaan ympäri maailmaa. Olemme selittäneet, että kaikki asiat uudelleenkalibroidaan, myös valo ja pimeys. Gaia uudelleenkalibroituu ja niin myös ihmistietoisuus ja tiedostaminen. Aloitetaanpa siis alusta.

Mitä tunsitte Jumalasta? Mitä esi-isänne tunsivat Jumalasta? Tapahtuu tietoisuusmuutos intuitiivisuudessa Luojasta. Vanhassa energiassa ihmiset saapuivat tietäen täysin hyvin, että "tuolla on jotain". Heillä ei ollut aavistustakaan, mitä se oli, mutta he tiesivät, että mitä tahansa se olikin, se oli osa heitä.

Tällä hetkellä 80% ihmisistä uskoo kuoleman jälkeiseen elämään. He uskovat, että kuollessaan he menevät jonnekin muualle. Tämä on sielun ja Luojaenergian tunnistamista - 80%. Loput ihmisistä (20%) älyllistää Jumalan pois kuvasta. Mutta ylivoimainen enemmistö ihmisistä pitää sitä totuutena. Se on intuitiivista ja näin on aina ollut.

Siihen on syynsä, että planeetan henkisissä järjestelmissä on mukaan miljardeja. Heti kun ihmisillä on vähän tietoisuutta, he etsivät Luojaa. Mutta menneisyydessä tämä tietoisuus on rajoittunut intuitiiviseen tietoon, että tuolla on oltava jotain, mutta mitä? Tämä sai ihmiset kääntymään toisten puoleen, jotka näyttivät asiantuntevammilta, ja kysymään, mitä se voisi olla. Lopulta tämä johti kulttuuriin, missä uskottiin toisten antavan informaatiota henkisistä asioista. Järjestäytynyt henkinen ajattelu alkoi ja alkoi "kuka tiesi mitä Jumalasta" -hierarkia.

Koko laulun kuuleminen

Haluan antaa teille vertauskuvan. Ajatelkaa, että on lähetysasema, mihin haluatte virittää radionne, jotta voitte kuulla soittavan laulun. Antenninne ovat kuitenkin hyvin lyhyet. Signaaleja tulee ja menee ettekä voi kuulla koko sävelmää. Sen sijaan saatte pätkiä - sen verran, että tiedätte kuuluvan jotain ja se on laulu. Tämän epätäydellisen viestin vuoksi tunnette tarvetta luottaa, että toiset kertovat teille, mitä pätkät merkitsevät, ja tulkitsevat laulua. Tässä vertauskuvassa antennit ovat sensoreita, jotka nappaavat tietoa henkisestä kasvusta, korkeampi tietoisuus ja tapa, millä asiat toimivat.

Yhtäkkiä tässä uudessa energiassa huomaatte, että antenninne pitenevät ja alatte kuulla paljon enemmän koko signaalista. Ette saa enää pätkiä, vaan kuulette koko laulun! Kuulette nyt koko jutun, myös sanat. Mutta sitten on vaikea kääntyä sen ihmisen puoleen, joka on tulkinnut ennen noita pätkiä, ja sanoa hänelle, että laulu on erilainen, mitä hän on kertonut ikuisuuksia.

Tämä uusi tietoisuus alkaa muuttaa koko planeettaa ja jotkut muutoksista eivät ole henkisiä. Vaikka antenneissa onkin kyse tietoisuudesta, siitä tulee tietoisuutta monista periaatteista, ei ainoastaan Jumalan ominaisuuksista. Tämä tietoisuusmuutos muuttaa myös ateistia, joka ei koskaan uskoisi Jumalaan. Minäpä erittelen teille muutamia muutoksia, joita on mahdollisesti varastossa teille. Sillä kun henkinen tietoisuus alkaa muuttua planeetalla, myös järjestelmätietoisuus muuttuu. Enemmän kuin pelkät järjestelmät, vaan tavat luoda järjestelmiä ja ne syyt mitä käytitte niiden luomiseen, muuttuvat. Tietoisuus muuttaa kaikkea.

Jos voitte kuulla laulun ja tiedätte sanojen kautta, mitä se kertoo teille, niin olette valmis. Se selittää, miksi tänään tuoleilla [seminaarin osallistujat] on niitä, jotka eivät tarvitse rakennusta eivätkä johtajaa tai järjestöä. Vaikka tämä on vertauskuva, kerron teille, rakkaat ystävät, että laulatte ympäri maailmaa samaa laulua ettekä tarvitse ketään kertomaan, miltä se kuulostaa tai mitä sanat ovat. Laulu on kaunis ja se kertoo Jumalan rakkaudesta, kunnioituksesta ihmiskuntaa kohtaan ja rauhan mahdollisuudesta maan päällä.

Henkiset järjestelmät

Puhutaanpa henkisistä järjestelmistä. Kerron, mitä olemme sanoneet menneisyydessä ja mitä saattaa hyvinkin olla varastossa teidän varallenne tulevaisuudessa. Planeetalla on monia henkisiä järjestelmiä, mutta haluamme puhua nyt yhdestä, millä on noin miljardi seuraajaa, sillä olemme puhuneet tästä aiemmin ja se muuttuu eniten. Se on vanha ja sen johtajaa kutsutaan tällä hetkellä paaviksi.

No niin, jos haluatte informaatiota siitä, mitä hänen kirkossaan tapahtuu, selvittäkää, miten monet ilmoittautuvat papeiksi ja nunniksi. Erittäin harvat useimmissa maailmanosissa. Tietyissä maissa lukumäärä on pysynyt, mutta useimmissa huomataan määrien vähentyneen kovasti. Ilman nuorempien ihmisten kiinnostusta koko tämä henkinen rotu kuolee. Järjestö menettää nuoremman johtajareservinsä ja kirkko on pannut sen merkille.

No niin, kerron teille tämän, rakkaat ystävät: on mahdollista, että tämä kirkko selviytyy ja sen pitäisi. Tietäkää tämä: nyt ei tapahdu mitään, mikä luo täysin metafyysisen, esoteerisesti suuntautuneen tai new age -maapallon. Sitä ei tapahdu. Sitä ei tarvitse tapahtua eikä pitäisikään tapahtua, sillä se ei kunnioita niitä vanhimpia, joilla on eri järjestelmät, mutta joilla on myös parannusta ja Jumalan rakkautta järjestelmässään. Sen sijaan näiden järjestelmien nähdään uudelleenkalibroituvan - siis sopeutuvan ja korjaantuvan.

Siunattuja ovat ne ihmiset, jotka löytävät Jumalan omalla tavallaan. Vanhat sielut heräävät totuuteen, mitä uudet sielut vielä työstävät. Tämä selittää eri palvontatasot tällä planeetalla ja syyn hyvin moninaisiin henkisiin järjestelmiin. Monet ihmiset joilla ei ole teidän vanhan sielunne etulyöntiasemaa, motivoituvat järjestelmiin, jotka te tunnette ehkä liian yksinkertaisiksi ja myös mytologisiksi. Mutta nämä järjestelmät ovat usein alku Jumalan ymmärtämiselle. Tälle kaikelle on paikkansa. Puhutaanpa siis katolisesta kirkosta.

Annoin teille vuosia sitten kanavoinnin, kun Paavi Johannes Paavali vielä eli. Johannes Paavali rakasti Mariaa, äitiä. Jos Johannes Paavali olisi elänyt vielä 10 vuotta, hän olisi tehnyt sen, mitä seuraava paavi [nykyisen Benedictus XVI:n jälkeen] tekee, ja se on naisten tuominen kirkkoon. Tämä nykyinen paavinne [Benedictus XVI] ei ole täällä pitkään.* Seuraavaan paavin on muutettava sääntöjä, jotta hän selviytyy. Jos hän ei tee sitä, niin sitä seuraava.

Kirkossa on suurta taistelua nytkin ja suurta erimielisyyttä, sillä se tietää, ettei se anna ihmisille, mitä he haluavat. Opit eivät ole ajankohtaisia elämän arvoituksiin. Vastaus on paremman tasapainon luominen feminiinisyyden ja maskuliinisuuden välille ja uusi paavi tai hänen seuraajansa yrittää sallia naisten olla kirkkorakenteen korkeammassa portaassa auttamassa pappeja.

Ehdotetaan, että naiset osallistuvat palveluksiin ja tekevät asioita, joita naiset eivät ole aiemmin tehneet. Tämä ylentää heidät kirkkolaissa tasavertaiseksi pappien kanssa, mutta ei anna heidän tulla vielä papeiksi. Älkää kuitenkaan yllättykö, jos tämä alkaa toisella tavalla ja antaa sen sijaan papeille mahdollisuuden mennä naimisiin. Tämä tuo feminiinisyyden kirkkoon toisella tavalla. Se tapahtuu lopulta ja sen on tapahduttava. Jos sitä ei tapahdu, se on katolisen kirkon loppu, sillä ihmiset eivät ylläpidä henkistä uskomusjärjestelmää, mikä on epätasapainossa Jumalan rakkauden ja myös ihmisen intuitiivisen tietoisuuden kanssa.

Uusi suvaitsevuus

Etsikää sormella osoittelemisen pehmentymistä ja uuden suvaitsevuuden heräämistä. Jää monia järjestelmiä eri kulttuureille, kun perinteet ja historia ovat tärkeitä kulttuurin eheyden säilyttämiselle. Lähi-idässä on monia, jotka seuraavat profeettaa, ja he jatkavat sitä, mutta lisääntyneen tietoisuuden kera. Tämä on sen tietoisuuden lisääntymistä, mitä profeetta oikeasti halusi kaiken aikaa - ykseys ja suvaitsevuus. Enkeli ohjasi häntä luolassa "yhdistä heimot ja anna heille Israelin Jumala". Alatte nähdä suvaitsemattomuuden pehmentyvän ja uuden olemistavan alkavan.

Lopulta tämä saa aikaan tunnustuksen, mikä sanoo: "Et ehkä usko niin kuin me, mutta kunnioitamme sinua ja Jumalaasi. Kunnioitamme profeettaasi ja rakastamme sinua hänen opetustensa mukaisesti. Meidän ei tarvitse olla samaa mieltä rakastaaksemme." Mitä pitäisitte tästä? Maapallo ei käänny yhteen uskomusjärjestelmään. Ei koskaan käänny, sillä ihmiset eivät tee niin. On oltava valikoimaa ja on oltava kulttuurieroavuuksien kauneutta. Mutta järjestelmät päivittyvät hitaasti lisääntyneellä tietoisuudella uudenlaisesta tasapainosta. Tämä on siis ensimmäinen asia. Tarkkailkaa näitä muutoksia, rakkaat ystävät.

Hallitus

Puhutaanpa hallituksesta. Emme puhu teidän hallituksestanne, vaan mistä tahansa hallituksesta. Se tapa miten se toimii, miten se selviytyy, miten se on selviytynyt, miten se kampanjoi ja miten se valitsee johtajia, muuttuu.

Vuosia sitten kerroin teille: "Silloin kun kaikki pystyvät puhumaan kaikille, ei voi olla salaisuuksia." Tähän saakka hallitus on tällä planeetalla laskenut yhden asian varaan - etteivät ihmiset pysty helposti puhumaan toisilleen maailmanlaajuisesti. Heidän on saatava informaatiota hallituksen tai virallisten kanavien kautta. Massamediakaan ei ole aina riittävän vapaata, sillä se raportoi sitä, mitä hallitus raportoi. Myös vapaalla yhteiskunnalla on taipumusta olla kallellaan ajan ennakkoluulojen mukaisesti. Kuitenkin silloin kun voidaan saada ihmiset puhumaan kaikille toisille kerralla, ympäri planeettaa hallituksen kontrolloimatta, kaikki muuttuu, sillä totuus paljastuu avoimesti.

Demokratia muuttuu ja näette sitä pian. Vastarinnankiisket, muutamat maat jotka olen maininnut aiemmin, ovat tuomittuja, elleivät ne uudelleenkalibroidu. Ne ovat tuomittuja olemaan samanlaisia, kuin ovat olleet, eivätkä ne pysty olemaan sellaisia kuin nyt, silloin kun kaikki niiden ympärillä muuttuvat.

Olen maininnut Etelä-Korean aiemmin. Antakaa sille aikaa. Tällä hetkellä nuori mies on isänsä neuvonantajien kontrollissa. Mutta sitten kun he ovat poissa, näette jotain erilaista, jos hän selviytyy. Älkää tuomitko häntä vielä, sillä häntä kontrolloidaan.

Jos hallituksen koko äänestäjäkunta voi puhua itselleen rajoittamatta ja se keksii mielipiteitä itse rajoittamatta, sen poliitikon velvollisuutena on olla tietoinen ja kuunnella sitä. Tämä muuttaa poliitikkojen tekemisiä. Se muuttaa tapaa, millä asiat toimivat hallituksessa. Älkää yllättykö, kun jonain päivänä koko kansa voi äänestää kerralla hyvin epätavallisella tavalla. Poissa ovat ne vanhat järjestelmät, joissa laskitte ratsastajien varaan kaukaisista paikoista raportoitaessa. Jotkut teistä tietävät, mistä puhun. Hallitus muuttuu. Järjestelmät ympärillänne - valon ja pimeyden - muuttuvat. Alatte myös nähdä jotain muuta, joten vaihdetaanpa aihetta ja käännetään sivua.

Ihmisluonteen muutos

Alatte nähdä rehellisyyden muuttuvan. Tietoisuus uudelleenkalibroi rehellisyyttä ja ihminen joka käyttäisi hyödyksi toista ihmistä vanhassa energiassa, ei tee sitä koskaan uudessa energiassa. Miksi? Siitä tulee intuitiivista, joten tämä on muutos myös ihmisluonteessa, sillä aiemmin olette otaksuneet, että ihmiset käyttävät hyödyksi toisia ensin ja rehellisyys tulee myöhemmin. Se on vain tavallista ihmisluonnetta.

Ennen hallituksissa ilmaistu ihmisluonne toimi näin: jos olet vahvempi kuin toinen, yksinkertaisesti vain kukistat hänet. Jos oli vahva, se oli kehotus kukistaa. Jos oli heikko, se oli kehotus tulla kukistetuksi. Kukaan ei edes ajatellut sitä. Niin asiat olivat. Mitä suuremmaksi sait armeijasi, sitä paremmin se pärjäisi, kun lähetit sen valloittamaan. Ette ajattele näin tänä päivänä. Oletteko huomanneet?

Mikään maa mikä ajattelee tällä tavalla tänä päivänä, ei selviydy, sillä ihmiset ovat huomanneet, että maailma kulkee paljon paremmin laittamalla asioita yhteen, niiden erilleen repimisen sijasta. Uusi energia laittaa heikot ja vahvat yhteen tavalla, missä on järkeä ja missä on vilpittömyyttä. Katsokaa, mitä on tapahtunut muutamille liikeyrityksille tässä suuressa maassa (USA). Kun 30 vuotta sitten aloitte oivaltaa, että jotkut niistä eivät olleet rehellisiä, eliminoitte ne. Mitä tapahtui tupakkayrityksille, kun oivalsitte, että ne tekivät tieten tahtoen lapsistanne riippuvaisia? Tänä päivänä ne myyvät edelleen tuotteitaan vähemmän tietoisiin maihin, mutta sekin muuttuu.

Mitä teitte muutama vuosi sitten, kun oivalsitte, että pankkiirinne myivät teille koteja, joista he tiesivät, että te ette pystyisi maksamaan niitä myöhemmin? He kävelivät pois, hymyillen ahneesti ja ajattelematta sitä sydänsärkyä, mikä seuraisi menetettyänne elämänne unelman. Rakas amerikkalainen, olette lamassa. Tämä on kuitenkin kuin puun karsimista katkaisten oksia. Sitten kun puu taas kasvaa, olette kontrollissa ja oksista kasvaa suurempia ja vahvempia kuin ennen, ilman ahneustekijää. Jos ette pidä siitä, millaiseksi se kasvaa, karsitte sitä uudestaan! Kerromme teille tämän, koska tietoisuus kontrolloi nyt isoa rahaa. Se on suoraan silmienne edessä, mitä te teette. Mutta pelko hallitsee usein.

Seuraavaksi kaatuvat

On mahdollisesti tulossa jotain, mistä teidän pitäisi tietää, ja olen kertonut siitä kaksi kertaa aiemmin. Mutta haluan teidän kuulevan sen taas. Millä muilla hyvin suurilla teollisuusaloilla ei ole rehellisyyttä, mutta niilläkin on paljon rahaa? Valmistautukaa suuren lääketeollisuuden romahtamiseen Amerikassa. Se alkaa nyt ja sitten kun kerrottu tapahtuu ja tehdään elokuva (hymy), amerikkalaiset heräävät sille, että heillä on valtavan varakas teollisuusala, mikä pitää ihmiset sairaina rahan vuoksi.

Te ette pidä siitä ettekä aio suvaita sitä. Katsokaa. Se mitä kerron, ei ole tulevaisuuden ennustamista, rakkaat ystävät. Kerron edessäni olevia ihmisluonteen mahdollisuuksia. Kerron, että tietoisuus alkaa tarttua siihen, mikä on sopimatonta tällä planeetalla - siihen mitä kutsutaan vanhaksi energiaksi - ja alkaa hitaasti siirtyä paikkaan, mihin ette koskaan uskoneet sen menevän. Se on rehellisyyden paikka, minkä vanhempanne sanoivat olevan mahdoton suurille instituutioille, mutta tässä te elätte sitä. Tämän myötä tulee muutoksia myös hyvin suureen vakuutusalaan, kuten kerroimme teille aiemmin.

Salaliitto

On niitä, jotka haluavat nauttia salaliittoenergiasta. He rakastavat tuota ajatusta ja roikkuvat kiinni näiden dramaattisten skenaarioiden draamassa. En nimeä näitä salaliittoja, sillä en halua nolostuttaa ketään ihmistä. Emme tee sellaista. Rakkautemme ulottuu kaikkiin riippumatta siitä, miten he ajattelevat. Annan vain neuvon niille, jotka rakastavat salaliittoja: olkaa harkitsevaisia ja alkaa käyttää logiikkaanne riippumatta siitä, mitä kuulette ympäriltänne tai minkä luulette olevan totuus.

Jos luulette, että on valmisteilla salaliitto, mikä vaatii satoja, jos ei tuhansia ihmisiä, jotka iskevät silmää toisilleen eivätkä koskaan sano sanaakaan, niin ajatelkaa tämän epäloogisuutta. Tänä päivänä ei yksinkertaisesti voi olla salaisuuksia. Hallituksenne eivät voi pitää niitä, yritykset eivät voi pitää niitä eivätkä yksilöt voi pitää niitä. Ei voi olla merkittäviä salaliittoja, jotka kestävät vuosikymmeniä, silloin kun kaikki puhuvat kaikille. Kun internetinne sallii koko väestön raportoida avoimesti toisille, ei voi olla "valtavaa salaisuutta", mikä siintää planeetan yllä ja mistä "vain teidän ryhmänne tietää".

Rakkaat ystävät, salaliitot pitävät teidät erossa elämänne tarkoituksesta - löytää Jumalan rakkaus sisältänne ja siirtyä eteenpäin auttaaksenne planeettaa tulemaan rauhalliseksi ja tasapainoiseksi. Pelon edistämisessä näistä asioista ei ole tasapainoa.

Illuminati

Yksi vielä. "Kryon, entä Illuminati?" Okei, kerron teille, sillä monet tietävät jo nämä asiat.

Kaikki mitä ajattelitte menneisyyden Illuminatista, oli oikein. Tämä ei ollut salaliitto, vaan fakta. Kuitenkin siinä valossa, mitä olen juuri sanonut, se ei voi selviytyä energiassa, missä kaikki puhuvat kaikille, ja se on sittemmin mennyt horrokseen.

Illuminatin perusta oli Kreikassa ja se aloitti kontrolloimalla vahvinta taloudellista asiaa, mikä pystyi manipuloimaan kauppaa maan päällä - laivaliikenne. Kun se kontrolloi laivaliikennettä, sitä seurasivat rahoitusmarkkinat. Sitten se raivasi tiensä vakuutusalalle, maailman osakemarkkinoille ja pankkimaailmaan. Tämä oli laajalle levinnyttä vuosikymmeniä, 1980-luvun puoliväliin saakka.

Minulla on kysymys vanhemmille ihmisille tässä huoneessa. Katsokaa elämäänne taaksepäin, rakkaat ystävät. Millaisia osakemarkkinat olivat, kun olitte nuorempia? Jos muistatte, sanotte tapahtuneen vähittäisiä muutoksia ylös- tai alaspäin, paitsi merkittävien muutosten aikana - joita muuten myös kontrolloitiin. Muutosta tapahtui vakaasti ylös- ja alaspäin. Ne eivät vaihdelleet hurjasti, satojen pisteiden muutoksia kuukausittain. Näin ei tapahtunut koskaan. Siltä kontrolloidut markkinat näyttävät. Katsokaa nykyosakemarkkinoitanne. Näyttävätkö ne kontrolloiduilta? Eivät näytä! Ne ovat esteettömät ja ne voivat mennä minne tahansa normaalin rahoitustoiminnan ajamana.

Tämän pitäisi kertoa teille jotain, rakkaat ystävät. Illuminati ei ole enää kontrollissa. Se hävisi pankkitoiminnassa, se hävisi tupakkateollisuudessa ja se häviää kohta suuressa lääketeollisuudessa ja vakuutusalalla, koska tietoisuus kertoo ihmisille, mitä kontrolloidaan ja mitä ei. Tietoisuus totuudesta päihittää kaiken muun energian ja rehellisyys voittaa merkittäviä taisteluja.

Siis kuoliko Illuminati? Ei. Se menetti vain kontrollointimenetelmänsä.

Illuminatin tulevaisuus

No niin, haluan kertoa teille jotain, mitä ette odottaneet ja mistä olen kertonut vain yhden kerran. Entä sitten ne kaikki rahat, mitä Illuminatilla on? Pankeissa odottaa sen kontrolloimana triljoonia ja triljoonia euroja. Mitä se aikoo tehdä niillä ja mihin se aikoo käyttää ne? Se on edelleen olemassa. Se odottaa.

Tämä ryhmä odottaa jotain tapahtuvaksi, minkä he tietävät tapahtuvan, sillä he näkevät yhtä paljon kuin minä sen olevan tulossa. Haluaisin kuitenkin kertoa teille jotain, mitä ette odota. Tietoisuuden myötä tulee sukupolvimuutos. Ne jotka ovat tämän rahan ohjaksissa, eivät ole aina vanhoja ihmisiä. Indigot saavat rahat lopulta.

He odottavat jotain tapahtuvan Afrikassa - uuden kulttuurin rakentamista mantereella, millä ei ole mitään poisopittavaa. Sitten kun Afrikka on parantunut, kun se on valmis, uusi kulttuuri voidaan rakentaa alusta saakka. Afrikkalaiset ovat valmiita oppimaan kaiken perustan rakentamisesta kaikkien aikojen kehittyneimmälle kulttuurille ja sen tehdessään heillä on käytössä moderneimpia ja kekseliäimpiä järjestelmiä. Lopulta tämä uusi manner lyö laudalta myös Kiinan talouden.

Tämä on ennuste ja on aina ollut ja Illuminatin varat rahoittavat sitä. Sanoinko Illuminatin rahoittavan sitä? [Kryon nauraa] Illuminatin varat rahoittavat sitä, mutta se on erilaista kuin ennen, rakkaat ystävät. Ne jotka perivät aseman Illuminatissa, ovat eri tietoisuutta. Kuunnelkaa: heistä tuskin tulee yhtäkkiä niitä, joilla on kaikkien hyvä sydämessään. He haluavat tehdä rahaa, mutta he näkevät tilaisuuden tehdä paljon rahaa tässä investoinnissa. Prosessin aikana se auttaa automaattisesti satojatuhansia ja he ovat alussa perusta, mikä rakentaa uutta Afrikkaa. Afrikan uudet yhtenäiset valtiot luovat mantereen, mikä on vahvempi kuin mikään toinen, ja sillä on yksi valuutta. Yksinään resurssit jättävät varjoonsa kaiken maailmassa.

"Vau, Kryon, miten kauan siihen menee?"

Ihmiset tässä huoneessa kontrolloivat sitä - ja ne jotka kuuntelevat ja lukevat myöhemmin. Sitten kun lähdette tästä huoneesta, mitä aiotte tehdä? Menette kotiin, kerrotte tästä, hierotte käsiänne yhteen ja odotatte sen tapahtuvan? Se ei tapahdu. Sillä ihmisillä tässä huoneessa ja vanhoilla sieluilla, jotka kuuntelevat ja lukevat, on töitä tehtävänä, ja olen kertonut teille tämän aiemmin. Teillä on töitä tehtävänä.

Teidän on tehtävä yhteistyötä toistenne ja toisen ryhmän kanssa - maan nuoret ihmiset. Maapallon nuoret muuttavat asioiden toimintatapaa. Voitteko nähdä sen? Teidän ei ole tarkoitus myöskään istuskella katselemassa heitä, koska he tarvitsevat teitä, vanha sielu.

Teidän on aika aloittaa indigojen ja tämän planeetan nuorten käsitysten kanssa. Älkää ajatelko hetkeäkään, että heidän ikänsä kertoo heidän viisautensa. Nämä kaksi ominaisuutta eivät ole suhteessa tosiinsa, ne eivät ole lineaarisia. Nämä nuoret ihmiset saattavat olla vanhempia sieluja kuin te! Älkää ajatelko, että koska heillä on teknologiaa, mitä te ette ymmärrä, te ette voi olla yhtä heidän kanssaan. Heidän teknologiansa on sosiaalinen verkostoituminen - se sama asia mistä puhumme, missä kaikki voivat puhua kaikille. Planeetan uusi tietoisuus alkaa kahdella alueella: lapset ja vanhat sielut.

Lopuksi

Tässä on tämän päivän viesti. Tietoisuuden uudelleenkalibrointi muuttaa järjestelmiä, koulutusta, hallitusta ja rahoitusta. Ne jotka eivät ole lainkaan henkisiä, kulkevat silti uuden tietoisuuden kera, sillä he tulevat tietoiseksi jostain, mitä he eivät tiedosta nyt - pehmeämmästä elintavasta.

Lopetamme kuluneeseen sanontaan, minkä olemme antaneet aiemmin, mutta mistä monet ovat irvailleet: "Jos naiset pyörittäisivät maailmaa, he eivät koskaan lähettäisi poikiaan tapettavaksi taistelukentälle."

Monet nauravat. Miten kulunutta, miten typerää. On tosiaan ollut naisjohtajia, jotka ovat aloittaneet sotia - heidän oli pakko. He lähettivät poikansa, joten tämä ei ole todellakaan oikea toteamus. Se on kuitenkin oikeampi, kuin ehkä luulette, rakkaat ystävät.

Nyt teen siis toteamuksen, minkä olen tehnyt uudestaan ja uudestaan näissä uudelleenkalibrointikanavoinneissa: "Sitten kun uudelleenkalibroidut ihmiset pyörittävät maailmaa, tulee päivä, jolloin he eivät enää koskaan lähetä poikiaan taistelukentälle." Nimittäin tietoisuus muuttaa tuon kaiken. He näkevät lopulta yhdistymisen viisauden, uusia tapoja ratkaista ongelmia ja sen intuitiivisen asian, että yhdistetään asioita erilleen repimisen sijasta.

Tulee aika, jolloin hallitusten armeijojen ei tarvitse olla suuria eikä aseiden yhtä voimakkaita. Hitaasti hallitukset eivät enää tarvitse niitä. Hitaasti - hitaammin kuin haluatte - näitä asioita tapahtuu, kun vanha sielu kantaa valoaan, katsoo planeetan mestareita ja matkii heitä.

Olette kaikki kuulleet sen: tulee aika, jolloin mestarit palaavat maan päälle, ja monet odottavat tätä. Se on jo kuitenkin tapahtunut! He eivät voineet tulla takasin, ennen kuin asetelma oli oikea, ja nyt se on oikea. Tämän tunnette vuonna 2012 ja sen jälkeen. Sitä alkaa tapahtua ja he palaavat. Mutta he eivät palaa ihmisruumiiseen. He palaavat Jumaltietoisuuden uudelleenkalibrointienergiana.

En sanoisi näitä asioita, elleivät ne olisi totta. Tarkkailkaa näitä asioita, rakkaat ystävät. Muistakaa, missä kuulitte niistä ensimmäisen kerran, sitten kun joitain niistä alkaa tapahtua uutisissanne. Ja sitten kun näet maapallon toimivan tällä tavalla, rakas ystävä, kenties oivallat, että se mitä olen antanut tänään, on totta.

Olkaa harkitsevaisia. Ei ole mitään täydellistä ajoitusta. Ihmiset luovat kaiken tämän omalla tahdillaan. Älkää pelätkö asioita, joita ehkä seuraa, sillä sanon taas kerran, että vanha energia näyttäytyy pian eloonjäämistaistelussa eikä se ole kaunista.

Seiso selkä suorassa tässä uuden energian alussa ja sytytä oma valosi. Pimeys kutistuu edessäsi. Tämä on päivän totuus.

Olen Kryon ja rakastunut ihmiskuntaan.

Ja niin se on.

Kryon

*Tämä kanavoitiin 10 kuukautta ennen Paavi Benedictuksen eroamista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

23.-24.2.2013 - KOLME TUULTA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 29.11.2013 12:04

KOLME TUULTA

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
23.-24.2.2013 Saskatoon, Saskatchewan ja Calbary, Albrerta, Kanada
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Tätä oli vaikea otsikoida, koska Kryonin päästessä vauhtiin kanavointi koski … no, kahdeksaa eri aihetta! Se on pidempi kanavointi ja siihen on todella pakattu paljon informaatiota ihmisenä olemisen prosessista.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Kanadan länsiosassa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta. Aikaa edellisestä puhumiskerrastani tähän ei ole olemassa minulle. On vaikea selittää lineaariselle ihmiselle, millaista on, kun ei ole aikaa. Kaikki asiat tapahtuvat kerralla, joten siitä on kummallista puhua, sillä teidän mielessänne tulevaisuus on tuntematon eikä menneisyydessä voi käydä uudestaan. Niinpä teille olemassaolonne on aina nykyisyydessä. Kuitenkin minun puolellani olemme kaikissa kolmessa todellisuudessa, mutta kutsumme sitä nyt-hetkeksi. Nämä käsitteet ovat vain energiaa, mutta te sijoitatte jokaisen niistä 3D-aikaan.

Esimerkiksi MENNEISYYS: menneitä tekoja ei voi muuttaa 3D:ssä, mutta muistoja niistä voi. Siis jos muokkaatte reaktiotanne johonkin, mikä tapahtui menneisyydessä, ja se muuttaa teitä nykyisyydessä, niin mitä olette tehneet? Kävitte juuri menneisyydessä ja muokkasitte sitä!

TULEVAISUUS: sanotte, että tulevaisuus on tuntematon teille, kuitenkin tunnetaan mahdollisuudet siihen, mitä saatatte tehdä. Kun muutatte mieltänne tänään, tietyllä tavalla muutatte silloin sen mahdollisuuksia, mitä ehkä teette huomenna. Siksi tulevaisuutta voidaan muokata tänään. Kun sovitte menevänne jonnekin huomenna, tekeekö se teistä ennustajan, kun saavutte aikataulun mukaiseen tapahtumaan? Jos peruutatte tuon tapaamisen viime hetkellä, muutitteko tulevaisuutta? "Odotas hetki, Kryon. Nämä ovat asioita, joihin meillä on kontrolli, joten se ei ole sama asia kuin tulevaisuus, mikä on mysteeri meille." Mitä jos kertoisin teille, ettei siinä ole eroa? "Tapaamisia" aikataulutetaan ja perutaan todellisuudessa, mitä ette voi helposti nähdä 3D:ssä, mutta ne ovat silti mahdollisuuksia, joita luotte itsellenne. Näemme sen kaiken yhtenä asiana ja tämä auttaa meitä antamaan teille sellaisen kanavoinnin, kuin annamme tässä puhtaaksikirjoituksessa. Annamme kanavoinnille nimen "Kolme tuulta".

Paljon tästä informaatiosta on annettu osina monien vuosien kuluessa. Laitamme sen nyt kuitenkin yhteen. Olette kuulleet osan terminologiasta ja olemme viitanneet siihen aiemmin ja haluamme nyt levittää sen "matoksi", mikä sisältää monia vastauksia ja kenties joitain kiistanalaisuuksia. Osa näistä asioista ei ehkä ole samaa mieltä, mitä olette kuulleet toisilta, ja tässä kohtaa jumalainen erottelukykynne tulee mukaan peliin, sillä nyt pitäisi käyttää intuitiivista tuntuanne siinä, onko näissä kertomissani asioissa tolkkua vai ei. Voitte alkaa käyttää "henkistä logiikkaa", kuten haluan sitä nyt kutsua.

Ihmissielu

Ensinnäkin me näemme ihmisen ja ihmisen sielun yhtenä yksikkönä. Se ei ole koskaan jakautunut meidän todellisuudessamme ja se on monissa paikoissa kerralla. Mutta teidän ymmärrystänne ja tätä oppituntia varten meillä on sielu vain neljässä paikassa kerralla. "Kolme tuulta" on kolme noista neljästä ja yksi paikka missä sielunne asuu, on koti. Siellä minä olen, rakkaat ystävät, emmekä kutsu sitä tuuleksi, koska kotona ollessanne ei ole tuulta. Ei ole toimintaa puolesta tai vastaan eikä ole työntämistä tai vetämistä. On erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, kuvata teille jotain, mikä on hyvin lähellä teitä, mutta kuitenkin hyvin piilossa. Koti ei ole yksi tuuli, sillä olette siellä aina.

Sisällänne on Jumalan osa, kuitenkin se millaista on olla minun puolellani verhoa, jää piiloon niin pitkäksi aikaa, kun olette ihminen. Sen on jäätävä, sillä sen energiatestin mitä työstätte ihmisenä, on pysyttävä tietynlaisessa todellisuudessa ja tietoisuudessa, jotta voitte olla planeetalla ja yrittää ratkaista arvoitusta. Mutta kotona ollessa ei ole tuulta. Koti on se paikka, missä olette, silloin kun ette ole yhdessä näistä tuulista. Koti on luontainen Jumalatilanne.

Miten ihmiset "näkevät" Jumalan

Olette osa Jumalakeittoa, mikä mitataan lukemattomina osina, kuitenkin kaikki on yhtä. Kietoutumisen [fysiikan termi kuvaamaan kvanttiominaisuutta, missä asiat ovat lukittuna yhteen todellisuuteen etäisyydestä riippumatta] ydinolemus on Jumalan ominaisuudet. Silloin kun olette kosketuksessa korkeampaan itseenne, olette kosketuksessa kaikkiin osiinne. Joskus ihmiset ajattelevat, että saavat viestejä enkeleiltä ja toiset enkelit antavat näille enkeleille viestejä jne., jne. Ihmiset näkevät auktoriteettihierarkian kaikessa, koska se on heidän omassa todellisuudessaan.

Mutta Jumalalla ei ole sellaista, sillä Jumalan viisaus on yksi viisaus, mikä on aina sama viisaus ja täysin läsnä koko ajan kaikkialla. Totuus on totuus ja koska sisällänne on osa Jumalaa, teistä tulee tietoinen absoluuttisesta totuudesta, kun heräätte henkisesti. Tästä syystä voitte ottaa heränneen ihmisen toisesta osasta maailmaa, mikä on vieras teille ja puhuu eri kieltä, ja löytää saman totuuden. Jumala teidän sisällänne on sama kuin hänen sisällään.

Siis kun annamme tätä oppituntia, kunnioittakaa intuitiotanne, sitä osaa mielestänne mikä erottelee henkistä logiikkaa käyttäen. Joillakin teistä ehkä on oivallus siitä, mitä tarkoitamme puhuessamme kolmesta tuulesta.

Kolme tuulta

Ihmisolento, ihmiselämässä ei ole muuta kunnioitetumpaa kuin kolme tuulta. Ne edustavat yhtä kolmesta tilasta, missä ihmiset ovat aina. Kaksi niistä on lyhyttä ja yksi pitkä. On syntymätuuli, olemassaolotuuli ja siirtymätuuli. Omilla sanoillanne sanoisitte syntymä, elämä ja kuolema. Emme käytä noita sanoja, koska niissä on 3D-todellisuuden ennakkoasenne, mikä on usein ainoa näkemyksenne totuudesta.

Syntymätuuli

Syntymätuuli on eri asia kuin se varsinainen fyysinen tapahtuma, mitä kutsutaan syntymäksi. Meille syntymätuuli olette te juuri ennen sisään astumista (ensimmäisen hengenvetonne ottamista). Kussakin tuulessa aloitamme karkottamalla harhaluulot ja antamalla teille totuuden. Puhutaanpa niin paljon, kuin pystymme, ja aloitetaan syntymätuulen energiasta.

Kuvitelkaa itsenne osaksi kokonaisuutta, osaksi universumin rakkaustekijää ja osaksi Jumalan viisautta. Olette valmis palaamaan planeetallenne, mutta teillä ei ole ihmismieltä. Mitä siihen liittyy? Mitä energioita pyörii sen ympärillä, jotka saavat teidät tähän paikkaan? Kuka voi olla syntymätuulessa ja onko olemassa jonkin järjestelmä?

Näitä asioita on vaikea kuvata, sillä ne eivät ole lineaarisia. Ymmärtäkää, että olette tietoisia vain lineaarisista asioista, koska se on teidän todellisuutenne. 3D-todellisuutenne - kun istutte siinä lukemassa - on tietoinen vain yhdestä elämästä maan päällä. Mutta tässä kvanttisessa syntymätuulessa näemme teidän seisovan yhden todellisuuden jyrkänteellä ja palaavan planeetalle monien elämien jälkeen [puhutaan nyt vanhoille sieluille]. Kun siis seisotte siinä, yhdistytte ihmisenä taas kohta planeetan energiaan tietyllä tavalla. Se 3D-todellisuuden tuuli mihin kohta astutte, puhaltaa teitä vastaan suurella voimalla. Näytätte nojautuvan sitä vasten, kun annamme viimeisiä rakkauden sanojamme teille. Irtoatte kohta henkitodellisuudesta, luovutte auliisti kaikkeuden muistamisesta ja palaatte taas kerran maapallolle. Miten upeaa aikaa!

Mitä ovat sen ominaisuudet tai säännöt, kun yhdistytte taas ihmiskuntaan? Minäpä kerron ensinnäkin teille, mitä ne eivät ole, sillä paljon tästä on ymmärretty väärin. Ensimmäiseksi teidän pitäisi tietää, että ihmisolento on täysin ainutlaatuinen. Tällä pyhien sielujen tulemis- ja lähtemisplaneetalla kaikilla ihmisillä on jumalainen osa, mitä kutsumme korkeammaksi itseksi. 3D-ihmisen koko DNA-rakenne ja sen mahdollisuudet ovat identtisiä. Ainoa asia mikä erottaa ihmiset toisistaan on DNA:n kvanttiosuus - akaasisen tiedoston energia.

Akaasian voima

Akaasinen tiedosto pitää sisällään kyvyn ja mahdollisuuden valtavaan energiaan riippuen siitä, mitä ihminen on tehnyt menneissä elämissä. Jos ihminen on herännyt henkiselle potentiaalille aiemmin, niin on enemmän energiaa, kuin jos hän ei olisi herännyt. Siksi valaistuneen vanhan sielun luomispotentiaali on ulottuvilla syntymätuulessa, sillä siinä on kyse aiemmasta tiedosta ja kokemuksesta ja siitä, mitä olette tehneet aiemmin planeetalla. Siinä on kyse siitä, kuka olette olleet, mitä olette saavuttaneet ja oletteko koskaan aiemmin heränneet valopalapelin toiminnalle, palaatteko vai oletteko ensikertalainen.

Siis akaasinen tiedosto ei ole vain tiedosto siitä, miten monta kertaa olette olleet täällä, vaan paremminkin miten paljolle henkiselle tiedolle ja elämänkokemukselle olette heränneet kaikkien planeettakokemustenne avulla. Akaasia on pyhä kirjasto, minkä otatte mukaan ja pidätte jokaisen elämän ajan. Teette siihen lisäyksiä joka kerta, kun tulette ja menette planeetalla, ja se auttaa kehittämään ja muuttamaan sitä, mistä seuraavassa elämässänne ehkä on kyse. Muistakaa perusoletus, minkä olemme antaneet aiemmin: teidän ei tarvitse koskaan palata vähemmän tietoiseen tilaan. Silloin kun avaatte vertauskuvallisen henkisen akaasiapurkin, kaikki henkinen oppiminen on käytössä kaikista elämistä - kaikki saavutettu oppiminen.

Biologianne ei ole kokonaan maapallolta

Ihmisolennon sielu on osa Jumalaa ja ainutlaatuinen planeetalla. Biologisesti ihminen ei kuitenkaan ole maapallon eläin. Itse asiassa ainutlaatuinen ihmiskemianne todistaa sen, koska teillä on yhteensulautunut DNA, mikä saa aikaan 23 kromosomin eron muuhun maabiologiaan. Te ette ole kehittyneet maasta!

Se ihmislaji jonka näette tänä päivänä, ei ole sama kuin 200000 vuotta sitten. Siis ensimmäinen oivalluksenne on, että koko ruumiillinen olemassaolonne ei ole planeettanne eläin siitä huolimatta, mitä biologinne sanovat. Matkan varrella DNA:hanne tuli apua valolle ja pimeydelle heräämisessä. Myös aivan perususkonnot kertovat teille tästä tapahtumasta jumalaisena luomistarinana, mikä on yhteinen koko ihmiskunnalle. Ihminen joka olette tänä päivänä, on ainutlaatuinen universumissa ja sillä on hämmästyttävät luomisvoimat, aivan kuten kaikki maapallon mestarit ovat kertoneet teille.

Eläinjärjestelmä

Eläimillä on omanlaisiaan energioita ja joillain niistä on myös omanlaisiaan eläinsieluryhmiä. Eläimiä on planeetalla useista syistä ja olemme kertoneet teille kaiken tämän aiemmin. Kuitenkin kaikki niistä ovat planeetalla osana Gaian tasapainoa ja monet ystävinä ihmisille. Ne pitävät elämänenergiaa maapallolle ja joskus ne ovat täällä rakastamassa.

Tietynlaisilla eläimillä on eläinsielu ja ne inkarnoituvat omiin ryhmiinsä, mutta aina ihmiskuntaa palvellen. Niiden omat sieluryhmät palaavat eläiminä - vain eläiminä. Ne eivät ylitä sieluestettä korkeamman itsen olemukseen. Eläimet eivät valmistu ihmisiksi. Mutta ihmisten on erittäin helppoa uskoa, että ne valmistuvat, koska näin ihmisajattelu on aina toiminut teillä. Teidän mielestänne te valmistutte korkeammille tasoille ja teistä tulee parempi. Siksi ne jotka katsoisivat elämän suunnitelmaa, luultavasti sanoisivat: "Sielu aloittaa eläimenä ja sitten raivaa tiensä ylöspäin tullakseen ihmiseksi." Tilanne ei ole kuitenkaan näin eikä ole koskaan ollut, rakas ystävä. Ihmisolennolla on kaunis korkeampi itse, mikä on Jumalaenergian ydinsielu.

Ihmisen henkinen järjestelmä

Arvoitus elämänne aikana on, miten paljon voitte hyväksyä tämän totuuden, että olette osa luojaa. Miten pitkälle voitte avata kvanttioven nähdäksenne tämän totuuden eläessänne? Tämä yksi ominaisuus määrittelee, miten valaistunut teistä tulee elämänne aikana. Kuunnelkaa: kyse ei ole siitä, miten paljon tietoa ja kokemusta akaasiassanne on, vaan miten paljon sallitte itsenne uskoa sen. Tällä planeetalla on monia vanhoja sieluja, joilla on uskomaton määrä henkistä oppimista, kuitenkaan he eivät halua koskettaa tuota henkistä purkkia sisällään tässä kohtaa elämässään. Tämä on se ihmisolennon vapaa valinta, mistä puhumme.

Valtava suunnittelu laittaa teidät syntymätuuleen. Mitä saavutitte viime elämien aikana, jos mitään? Kuka olitte ja mitä teitte? Mitä energioita aloititte, jotka jäivät kesken ja joita haluatte jatkaa? Missä sieluryhmässä olitte? Ketkä olivat vanhempianne? Onko teillä tiettyjä sielusopimuksia tulla heidän lapsenlapsikseen? Se on yleisempää kuin luulette! Hyvin monia asioista suunnitellaan elämänne sisääntuloenergiasta ja jokaisen elämän mahdollisuus on erilainen ja ainutlaatuinen. Te teette tämän suunnittelun, silloin kun teillä on Jumalan mieli minun puolellani verhoa.

Ihmiset eivät pidä siitä, ettei ole mitään yleistä henkistä ohjekäsikirjaa, mikä toteaa: "Tässä on se, mitä tapahtuu, ja tässä se, mitä tehdään." Kuunnelkaa, rakkaat ystävät, ihmisiä kunnioitetaan paljon sitä enemmän! Ovatko kaikki lapsenne samanlaisia? Toimivatko lasten kasvatuskirjat aina teidän lapsellanne? Vastaus on "ei", koska jokainen sielu on täysin ainutlaatuinen. Mutta ihmiset haluavat silti saada luettelon asioista, mitä tehdä ja mitä ei, ikään kuin jokainen sielu jotenkin tulisi henkikoneesta, mikä tekee niistä kaikista samanlaisia. Ei. Sen sijaan Henki kunnioittaa jokaista sielua ainutlaatuisella valintamahdollisuudella ja valtavalla määrällä energiavalikoimia.

Suuret taitelijat

Ihmiset saavat tiettyjä ominaisuuksia planeetalla ja kutsumme niitä luoviksi ominaisuuksiksi. Nämä ovat melkein kvanttiominaisuuksia, joiden valmiiksi saaminen voi viedä useita elämiä. Näille luoville ihmisille tapahtuu usein niin, että ne käyvät läpi sarjan elämiä, ikään kuin se olisi yksi, saadakseen loppuun luovan syklinsä. Kuuluisat taitelijat palaavat ja ensimmäiseksi he haluavat ottaa siveltimen ja jatkaa sitä, mitä tekivät aiemmin. Kuuluisat säveltäjät, kuuluisat runoilijat ja kuvanveistäjät palaavat ja vain jatkavat! Se on hyvin ilmiselvää, kuitenkin kiellätte tämän tieteellisesti.

Niinpä luovat ihmiset ovat erilaisia kuin toiset ja heidän arvoituksenaan on tuoda planeetalle suurimpia taideaarteita yhtenäisen elämäsarjansa kautta, kuitenkin henkilökohtaisesti he yrittävät selvittää sitä arvoitusta, että "he kantavat sisällään jotain arvokasta, mutta kukaan ei tiedä sitä". Jos olette sattuneet huomaamaan, suurin osa suurista taiteilijoista joita on elänyt ja joita on täällä tänä päivänä, kantavat taakkaa, minkä tunnistaa helposti itsearvostuksen puutteeksi. Näettekö järjestelyn? Se on kypsä henkilökohtaista löytämistä varten, eikö vain? Voitteko siis nähdä ihmisen seisomassa syntymätuulessa, valmiina jatkamaan sitä, minkä hän vasta aloitti viime kerralla? Jumalan mielen kera hänen kasvoillaan on hymy, kun hän kuulee musiikin, mitä hän säveltää, sillä se on hänen mukanaan saapuessa.

Kun seisotte syntymätuulessa, olette täysin ainutlaatuinen olento, jolla on keskeneräisiä energioita. Vie enemmän kuin yhden lyhyen maaelämän luoda ihmisominaisuuksia, jotka kasvavat kypsyydeksi. Myös ei-luovilla ihmisillä (suurin osa teistä) on se "sukulinja", että on aloitettu jotain, muttei ole saatu sitä koskaan täysin valmiiksi. Joskus se on suhteita. Joskus se on oppimista tai opettamista. Vanhat sielut ovat hyviä tässä tulemisessa ja lähtemisessä ja usein jatkavat siitä, mihin he jäivät, kun he muuttavat hitaasti planeettaa läsnäolollaan. Vanha sielu "kylvää valosiemeniä lineaarisen ajan matolle edes tietämättä, että hän myös korjaa noita samoja kypsiä viisauskasveja, sitten kun hän palaa myöhemmässä elämässä".

Siksi rakas ystävä, sinä et saavu tyhjän taulun kanssa, mutta tiedät sen varmasti jo, eikö vain? Vanha sielu tuntee sen. Ainoastaan ensikertalaiset saapuvat täysin tyhjän taulun kanssa ja puhumme siitä seuraavassa tuulessa. Mutta tämä on niiden vanhojen sielujen tila, jotka kuuntelevat ja lukevat tällä hetkellä. Jokainen teistä on täällä henkisen purkin kanssa, mikä on täynnä kokemuksia maapallolla elämisestä ja sisältää joskus myös "omalle mestaruudelleen heräämisen" ominaisuuden.

Akaasian tulkitsijat

On niitä, jotka osaavat lukea akaasiaanne. Mutta toisin kuin lineaarista mappikaappia, he eivät voi lukea elämää lineaarisesti. Sen sijaan erottuu energeettisiä elämiä, sellaisia joissa on jotain syvällistä teille. Nämä ovat elämiä, missä olette saavuttaneet asioita, tai kenties vielä pahempaa, ette ole saavuttaneet. On elämiä, joissa tapahtui dramaattisia asioita, kuten varhainen kuolema, lasten menettäminen tai taistelukenttäkokemuksia. Se kaikki perustuu energiaan ja mahdollisuuksiin. Kuulette sen taas, koska se on tärkeää.

Seisotte syntymätuulessa ja olette palaamassa planeetalle. Teihin on laitettuna kaikki aiempiin kokemuksiinne perustuvat mahdollisuudet, koko potentiaali ja leima siitä, kuka olette. Tulette takaisin osana maapallon henkiperhettä, mitä sieluryhmänne tekee. Missä olette? Mitä sukupuolta? Minun on vaikeinta kuvata teille, että suunnittelu ei ole lineaarista ettekä voisi nähdä sitä loogisessa laskentataulukossa. Se on energiaa, mikä perustuu toisiin ja mihin toiset hyvin usein vaikuttavat. Se on siksi myös perheeseen perustuvaa.

Jos olette heränneet henkiselle totuudelle entisessä elämässä, on suuri potentiaali, että se muuttaa kovasti seuraavaa elämää. Niinpä vanha sielu menee toiseen paikkaan, mihin nuori sielu ei ehkä menisi. Kaikki tämä tapahtuu suunnittelussa ennen syntymätuulta ja olette valmis siihen. Oikeasti olette. Kuunnelkaa: kukaan ihmissielu ei tule planeetalle haluttomasti tai rangaistuksena. Kenties teidän pitäisi painaa muistiin tämä toteamus!

Suurin muutos …

Vanha sielu, juuri ennen kuin palaat takaisin planeetalle, energia on täysin erilainen syntymätuulessa sen vuoksi, mitä on tapahtunut viimeisten 20 vuoden aikana. Tässä uudessa energiassa vuoden 2013 jälkeen, vanhalle sielulle joka tulee takaisin kera henkisen kirjaston, mikä on täynnä henkistä tarkoitusta, tämä prosessi on mukava. Hän muistaa intuitiivisesti aivan täysin, mitä hän on käynyt läpi. Kuulitteko tämän? Tämä on erilaista kuin viime kerralla! Tämä on sen tulosta, mitä on tapahtunut näinä viime vuosina. Olette muuttaneet sääntöjä!

Vanha sielu ei ole joidenkin energioiden kohteena, jotka työntävät ja vetävät nuorempaa sielua. Vanha sielu on päättänyt osana suunnittelua, mitä sellaista hän aikoo tehdä, mitä ei voinut tehdä aiemmin vanhemmassa energiassa. Tämä on mahdollista vain, koska hän voi nyt suunnitella, että saa tuon henkisen purkin intuitiivisesti auki varhain uudessa elämässä. Vanha sielu voi tietää tämän myös nyt ja suunnitella tämän ennen nykyelämänsä loppua, tietäen intuitiivisesti seuraavasta elämästä nykyelämässä. Tämä on erona, rakkaat ystävät. Se on intuitiivisen henkisen logiikan alku.

Olen kertonut teille aiemmissa kanavoinneissa joistain mielenkiintoisista eroista uusien ihmisten ja teidän kaltaistenne välillä, jotka olette syntyneet vanhempaan energiaan. Olemme kertoneet, että ne DNA:n kvanttimuutokset, joita olette luoneet elämällä monta valaistumiselle ja tiedolle heräämisen elämää, sallii teidän nyt olla hyvin erilainen lapsi seuraavassa elämässänne. Se on lapsi, joka muistaa, miten luetaan, sen sijaan että hänet opetetaan lukemaan, lapsi joka osaa kävellä ja puhua aikaisemmin, koska hän muistaa miten. Tämä johtuu siitä, että DNA:ssa alkaa valmistua silta sille välille, mitä on ja mitä oli. Tämä merkitsee, että DNA alkaa muuttua kvanttisesti alkuperäiseen olotilaansa, mikä on paljon tehokkaampi. Näette sen ensin lapsissa ja rakkaat ystävät, älkää odottako näkevänne sitä mikroskoopissa. Sen sijaan teidän täytyy lopulta pyytää sosiologeja todistamaan tämä, sillä se näkyy ensimmäiseksi muutoksena ihmiskäyttäytymisessä.

Siksi vanhat sielut tulevat ihmisinä, joiden ei tarvitse aloittaa alusta eikä heille tarvitse opettaa kaikkea alusta, vaan he saapuvat mukanaan täysi lasti intuitiivisia menneen elämän kokemuksia. Kun heidän aivonsa kehittyvät, he ehkä myös muistavat, keitä he ovat [vanhoja sieluja jotka ovat olleet täällä aiemmin]. Tämä on uuden energian lupaus, erityisesti vuoden 2013 jälkeen. Näette muutoksia joissain lapsissanne ja lapsenlapsissanne, kun he saapuvat ja kasvavat. Stigmaa planeetasta minkä tuhoaa sota tai Jumala, ei ole uusien lasten energioissa. Lupaus planeetasta mikä menee kvanttilöytämisen uusille ja kartoittamattomille alueille, on heissä. He tarvitsevat täysin uuden työkalusarjan.

Kuka on käynyt tämän läpi?

Voi, olette kaikki osallistuneet tähän tuuleen. Kaikki huoneessa ovat osallistuneet tähän. Seisoitte siinä tietäen, mitä elämänoppitunnit ja mahdollisuudet olivat, mitä oli seuraavaksi sen vuoksi, mitä oli tapahtunut aiemmissa elämissä. Nämä eivät olleet virheitä, rakkaat ystävät. Nämä olivat tulosta mahdollisuuksista ja suunnitelmista, mitä teitte omalle sielullenne.

Tässä huoneessa ei ole uusia tulokkaita. Kaikki jotka kuuntelevat ja lukevat, eivät kuitenkaan ole vanhoja sieluja klassisessa mielessä - sieluja jotka ovat olleet täällä satoja kertoja. Mutta olette olleet täällä aiemmin, joten tämä merkitsee sellaista, joka on kulkenut prosessin läpi monta kertaa. Tämä tekee teidät kiinnostuneeksi tästä materiaalista. Oletteko ajatelleet sitä? Keskuudessanne on kuitenkin suurta vaihtelua tämän tiedon ymmärryksessä. Omaksutte sen hyvin eri tavalla. Jotkut nukkuvat sen läpi ja toiset se herättää henkisesti [Kryon hymyilee]. Tämä riippuu siitä, missä kohtaa olette suunnittelemallanne polulla. Taas kerran, jokainen polku on ainutlaatuinen.

Olemassaolotuuli

Tulemme nyt olemassaolotuuleen. Tätä kutsutaan elämäksi. Annetaanpa teille ominaisuuksia. Ensinnäkin riippumatta siitä, mitä henkiset auktoriteetit ovat kertoneet teille, ette ole täällä rangaistuksena. Ette ole täällä testattavana. Joskus kutsumme elämäänne testiksi, mutta se on energiatesti, ei teidän! Gaia mittaa silloin planeetan energian ja välittää tulokset ajan ja olemassaolon rakenteeseen, Suureen keskusaurinkoon. Se on maapallon värähtelyn mittaamista kristalliverkon kautta, mikä esittää osaa paljon suuremmassa tapahtumassa, mistä emme ole paljon puhuneet.

Siksi testinä on, pystyvätkö ihmiset muuttamaan tuota maan mittaustulosta tietoisuudellaan. Se on tuo testi. Taas kerran, ihmiset eivät ole täällä testattavana, vaan olette täällä perheenä. Silta syntymätuulen ja olemassaolotuulen välillä ei ole hiuksenhieno. Siinä poistatte kaiken, mitä tiedätte totuudesta, ja tulette sisään se peitettynä. Astuessanne syntymätuuleen ette ole enää tietoinen siitä, että olette universumin osa. Ei ole enää yhteyttä Jumalan tietoisuuteen. Ette muista, mistä tulitte tai mitä olette käyneet läpi.

Uudempi energia on nyt herättänyt teidät intuitiiviselle mahdollisuudelle muistaa nämä totuudet. Ne ovat akaasiassanne, mutta käytettävissä ainoastaan aikomuksellanne. Kuten olemme vihjanneet, jotkut vanhat sielut eivät välttämättä herää lainkaan! Joskus vanha sielu jolla on ollut hyvin vaikeita ja syvällisiä entisiä elämiä, leijuu tämän nykyelämän läpi lomana henkisistä asioista eikä koskaan väitä olevansa kiinnostunut. Mutta rakkaat ystävät, tiedätte, keitä he ovat, kun kohtaatte heidät, ja voitte nähdä sen heidän silmistään. Jotkut teistä ovat olleet myös naimisissa heidän kanssaan! He eivät ehkä ole myöskään tällaisessa tilaisuudessa, mutta juuri tämän asian energia veti teitä puoleensa alun perin.

Vanhan sielun tarkoitus

Rakkaat ystävät, teidän on ymmärrettävä elämän ainutlaatuisuus. Siksi sanomme, etteivät mitkään säännöt totea, että teidän on jotenkin herättävä auttaaksenne planeettaa tai teidän on lähetettävä valoa ollessanne täällä. Ei yksinkertaisesti ole mitään täytyy-asioita, koska järjestelmä on monimutkainen ja monimuotoinen. Tällä kertaa jotkut ovat täällä vain pitämässä sitä energiaa, kuka ovat ja missä ovat. Seuraavalla kerralla he tekevät työtä, mutta nyt he vain pitävät paikkaa. Joillakin teistä on juuri nämä ominaisuudet ja se on tarpeellista ja tarvittua planeetalla. Niin kuin henkisessä viestijuoksussa, jotkut kuljettavat kapulaa nopeasti ja toiset istuvat katselemassa, mutta kaikki osallistuvat tapahtumaan.

Jotkut vanhat sielut ylläpitävät vain energiaa, tietämättömänä mistään metafyysisestä matkasta. Tämä olisi siis kuin vanhan sielun uudelleenkalibrointia tai uudistamista. Jotkut teistä kuitenkin sanovat: "En ole varma, pidänkö siitä. Se näyttää vanhan sielun elämän haaskaamiselta - 80 vuotta tai enemmän." Rakkaat ystävät, onko se kolmen viikon haaskaamista, kun menette lomalle? Ei. Palaatte usein levänneenä ja valmiina töihin! Se on monimutkaista ja te tarkastelette asioita yhden elämän valossa. Mutta meille se on vain ohimenevä päivä. Kyse on vain ajoituksesta. Älkää siis päättäkö elämäkellonne perusteella, mikä toimii ja mikä ei.

Vanhoilla sieluilla on suurin vaikutus planeetalla uudessa energiassa. Ne jotka ovat olleet täällä useimmin, tietävät paremmin kuin koskaan ennen, mitä tehdä niissä olosuhteissa, mitkä he löytävät saapuessaan.

Olemassaolotuulen kategoriat: uusi ja oppiminen

UUSI: ensikertalaisia saapuu aina. Täytyy saapua, koska planeetalla on geometrinen laajentumistahti [väestökasvu]. Siis ymmärrättekö loogisesti, että uusia sieluja tulee koko ajan? Se on selvää. Mutta voitteko tunnistaa ensikertalaisen sillä hetkellä, kun alatte puhua hänelle? Sanotte A ja hän kuulee B. Pyydätte häntä menemään vasemmalle ja hän menee oikealle. Hänellä ei ole aavistustakaan, miten mikään toimii ihmisten välillä. Hän ei oikeasti ymmärrä, onko jokin asia hyvä vai huono. Käyttäytymisen sovinnaisuus on mysteeri - ja se näkyy usein.

Hän ei tiedä, miten elämä toimii yleisesti. Läimäytätte otsaanne hämmästyksestä, koska ette voi uskoa, että kukaan voisi olla sellainen! Hän on uusi. Hän ei tiedä ihmisluonteesta. Häntä voi huijata helposti toinen ihminen, joka haluaa huijata. Taaskin läimäytätte otsaanne ajatellen: "Saapuiko hän juuri?" Kyllä saapui.

Hän on äärimmäisen naiivi kaikissa suunnissa ja olette nähneet heitä. Jokainen heistä palaa takaisin lukuisia kertoja, ennen kuin alkaa ymmärtää koko prosessin, miten elämä toimii, joten heitä on aina melko paljon. He eivät ole tällaisessa tilaisuudessa ja heidän on parempi olla tilaisuudessa, mikä opettaa, miten ihmiset toimivat. Monet heistä päätyvät psykologin sohvalle löytämään lisää itsestään ja kummallista kyllä, monet päätyvät myös psykologiksi! Tämä johtuu siitä, että ihmisluonto on niin valtava mysteeri ratkaistavaksi heille, että he ovat täysin tietoisia, miten paljon tarvitaan apua, joten heistä tulee toisten ensikertalaisten auttajia.

OPPIMINEN: Muutaman elämän jälkeen monet saapuvat tietyssä tilassa, missä on intuitiivinen tietoisuus, miten asiat toimivat planeetalla. On parempi tunnetasapaino ja silloin tuo ihminen on oppija. Voidaan alkaa kerätä henkistä tietoa.

Oppijat ovat selvä kategoria. Nämä ovat mahdollisia herääjiä, sillä näillä on mahdollisuus tulla tällaiseen paikkaan, kuulla totuus, tunnistaa se tai ei ja lähteä. Jos he eivät tunne voivansa samaistua siihen, tämä merkitsee vain, että aika ei ole oikea. Muistatteko taas perusoletuksen palaamisesta vähemmän tietoiseen tilaan? Ette voi palata. Siis vaikkette ole samaa mieltä jostain tai toimi jonkin perusteella tänään, se ei merkitse, että unohdatte sen. Tämän päivän typeryydestä voi tulla huomisen viisautta. Se riippuu vain havaintotavastanne.

Ajoitus on kaikki. Kumppanini on kysynyt monta kertaa: "Kryon, miksi minun täytyi herätä totuuteen yli nelikymppisenä? Olisi ollut paljon tehokkaampaa, jos se olisi tapahtunut kolmikymppisenä!" Olen antanut vastaukseksi: kaikessa on kyse ajoituksesta. On kyse hänen olemisestaan iässä, minkä hän tarvitsee tehdäkseen, mitä hän tekee nyt ja myös mitä hän tekee seuraavaksi. Menen siihen.

Ja niin rakkaat ystävät, ne jotka istuvat tuoleilla edessäni ja jotka lukevat, ovat kaikki oppimiskategoriassa. Nämä ovat usein vanhempia sieluja ja niitä, jotka ovat heränneet henkisille kysymyksille. He aistivat, mitä planeetalla tapahtuu, ja haluavat tietää enemmän. Heillä on uusi tietoisuus, että energia muuttuu ja maapallo tarvitsee heitä. He tietävät myös, että jokainen polku on erilainen, joten he istuvat tässä huoneessa tai lukevat tämän puhtaaksikirjoitusta se mielessään.

Näin se toimii, vanha sielu. Jotkut teistä ovat heränneet monta kertaa henkiseen totuuteen sisäisestä Luojasta. Kirjastossanne on sakeana henkistä tarkoitusta. Jotkut teistä ovat vasta heränneet tässä elämässä ja oivaltaneet olevansa vanha sielu. Koska siis kuuntelette ja luette kaikki täällä, ohjaan huomionne toisaalle. Se on monimutkainen asia, mitä ette odottaneet, ja uutta energiaa varten.

Kehittynyt monimutkainen kvanttiominaisuus

Tämä voi olla monimutkaista, mutta jotkut teistä ovat valmiita sille. Tämä ajatus on intuitiivinen joillekin täällä, sillä se on henkistä logiikkaa. Mainitsen tämän vain lyhyesti, koska olen antanut sen aiemmin ja se täytyy sisällyttää mukaan, jotta tuuliselitys saadaan mahdollisimman täydelliseksi.

Kuten olen kertonut teille, sisällänne on akaasinen kirjasto. Tämä merkitsee, että on totuus, mistä voitte ammentaa ja mikä on universaali. Mutta hyvin lineaarisesti ymmärrätte myös, että teillä voi akaasisessa kirjastossanne olla vain se, mitä olette koonneet elämistänne maan päällä. Totta vai valetta? Olemme puhuneet tästä aiemmin tänä uutena vuotena 2013. Vastaus on: riippuu siitä, miten kvanttinen teistä on tullut.

No niin, tämä on erittäin vaikeaa, mutta otan puheeksi aiheen, mikä on täysin epälineaarinen, joten kuunnelkaa tarkkaan. Jos on totta, rakas ihminen, että teidät kylvi ylösnoussut rotu galaksin toisesta osasta [plejadilaiset], se merkitsee, että teillä on osa heidän DNA:taan! Kaikki mitä he tietävät, on teidän DNA:ssanne - ja tiedätte, minne olen menossa tässä, eikö vain! Se merkitsee, että voitte herätä suurelle määrälle totuutta, mutta totuus ei perustu maakokemuksiinne. Sen sijaan se tulee siitä, mitä he antoivat teille. Tämä menee kovasti yli sen, mitä olemme opettaneet teille akaasiasta, ja vie sen henkiseen kvanttiakaasiaan.

On joitain, jotka kysyvät: "No, sitten tulemme sen kera, eikö niin? Myös ensikertalaisilla on se? Siis miksi emme muista sitäkin?" Vastaus on tämä: uudessa energiassa [vuoden 2013 jälkeen] on niitä, jotka alkavat käyttää akaasisia kvanttityökaluja - kuten niitä kutsumme. Näihin sisältyy ajatus akaasian louhimisesta [piirre jonka olemme antaneet aiemmin] ja myös akaasisesta kvanttiperinnöstä, mikä on alkua alkuperäisen galaktisen esi-isätiedon muistamisessa. Tämä johtaa lopulta kvanttikeksintöihin planeetalla. Kun ihmisistä tulee kvanttisempia evoluutiossaan, he alkavat ottaa käyttöön näitä uusia työkaluja. Se liittyy DNA:han ja olemme puhuneet siitä monta kertaa. Se on muistamista. Mutta näitä asioita alkaa tapahtua vain vanhimmille sieluille keskuudessanne, sillä se tapahtuu vain sisäisen Jumalan täydellisen oivaltamisen jälkeen.

Karma

Miten karma sopii tähän kaikkeen? Oppijalla joka pääsee ohi maapallolle saapumisen vaiheesta, on jotain karmaksi kutsuttua ja se on iso energia, minkä kanssa työskennellään. Selitetäänpä siis, mitä se on.

Karma on "keskeneräistä perheryhmäenergiaa", mikä jatkuu elämästä toiseen. Se työntää ja vetää teitä ympäri elämää eikä se liity mitenkään ennaltamääräämiseen. Sen sijaan se liittyy kaikin tavoin alttiuteen. Jos ympärillänne on paljon karmaenergiaa, olette altis siirtymään vasemmalle tai oikealle tiettyjen tilanteiden tapahtuessa. Tämä perustuu menneisyyden energioihin ja tulee enimmäkseen ihmisten vuorovaikutuksesta.

Annoimme teille informaatiota 1993, kun ensimmäinen Kryon-kirja "Lopun ajat" julkaistiin. Kerroin teille, että vanhoilla sieluilla on nyt lupa luopua karmaenergiasta ja ohjata omaa tietään elämän läpi ja kanssaluoda haluamaansa energiaa sen sijaan, että täytyy taistella menneisyyden kanssa. Jatkamme kertomista, että karma on vanha oppimisjärjestelmä ja olette nyt sen yli.

Karmaenergiaa tarvitaan edelleen niille oppijoille, jotka eivät ole valmiita luopumaan siitä ja joiden täytyy kulkea siihen perustuvien oppituntien läpi. Karma ei ole ensikertalaisten käytettävissä, koska uusi sielu joka tulee sisään, ei voi ammentaa entisestä energiasta. Muuten, siksi he ovat tietämättömiä! Mutta toisella tai kolmannella kerralla he alkavat luoda omaa karmaa tavallisen elämän energiasta, mikä sitten työntää heitä tekemään asioita seuraavassa.

Kun vanha sielu on luopunut karmasta, se merkitsee, että hän on palvellut sen täysin ja seuraavalla kerrallakaan sitä ei ole. Taas kerran, tässä on kvanttiominaisuus, joka toteaa: "Se mitä luotte henkisen DNA:nne kuvioihin tänä päivänä, pysyy ikuisesti. Sitä ei tarvitse tehdä uudestaan seuraavassa elämässä." Tämä ei taaskaan ole ennaltamääräämistä, mutta tietäkää, että se mitä teette tässä elämässä, muokkaa seuraavaa, ja tässä uudessa energiassa se on syvällistä, vanha sielu!

Sopimukset

Haluan puhua teille sopimuksista. Koko sana on väärinymmärretty. Tuntuuko teistä, että teillä on henkinen sopimus tehdä jotain maan päällä? Jotkut teistä saapuvat planeetalle ja ajattelevat: "Olen täällä tekemässä, mitä minun pitäisi tehdä tässä kaupungissa, koska se on sopimukseni." Kun siis näytätte täyttyvän sopimustanne, niin mitä teette, kun tulee toinen ihminen paremman tarjouksen kanssa, mutta teidän täytyy muuttaa toiseen kaupunkiin? Se voi olla henkinen tarjous, mikä asettaa teidät paljon parempaan paikkaan auttamaan ihmisiä. Voi ei! Tässä on suuri arvoitus. Mitä tapahtuu henkiselle sopimuksellenne?

Osa teissä vetää siihen suuntaan, että "minun on jäätävä tänne ja tehtävä, mitä tulin tekemään". Toista osaanne repii päättämättömyys. Lopulta vahvistutte ja sanotte: "Sopimukseni on, että minun on pysyttävä täällä ja tehtävä työni. Vaikka mikä olisi, täytän sopimukseni Jumalan kanssa."

Minäpä annan teille muistettavan sanan - hölynpölyä! Sopimuksenne on näkymättömällä musteella! Kuuntele, vanha sielu: elämäsi jokaisella päivällä on uudelleenkirjoitettava henkinen polku. Tiesitkö sen? Tämä on kanssaluomisen ydinolemus. Ainoa sopimuksenne on olla täällä ja se täytyy, kun luette tätä. Ottakaa siis henkinen kynänne ja kirjoittakaa, mitä tarvitsette joka päivä. Jos synkronismi tulee mukaan ja pyyhkäisee teidät toiselle alueelle, nähkää se sellaisena, mitä se on - se on sitä, mitä pyysitte! Tuntekaa sen totuus, kun se tapahtuu. Menkää intuitiivisen tuntemuksen mukaan ja kirjoittakaa uusi sopimus tuolle päivälle, mikä voi hävitä huomenna, kun muokkaatte sen vielä paremmaksi.

Vanha sielu, teillä ei ole koskaan ennen ollut tällaista tilaisuutta. Tässä uudessa energiassa voitte muuttaa olemassaolotuulen sopimaan siihen, mitä tarvitsette. Muutaman seuraavan vuoden aikana päätätte monistaa asioista kollektiivisesti tällä planeetalla. Vanhan energian kuollessa hyvin hitaasti saatte etulyöntiaseman.

On suurempaa vilpittömyyttä ja vanhat sielut luovat sen. Joskus vanhoja sieluja on nuorissa kehoissa, jotka heräävät nopeasti. Se suunnitelma mistä maapallossa on kyse, alkaa saada muotoa. Uusia valtioliittoja syntyy. Lisää rajoja häviää ja hallitukset alkavat ymmärtää uutta ykseysperiaatetta, mitä ei ole koskaan ennen nähty planeetalla. Se luo lopulta siemenet todelliselle rauhalle maan päällä. Myös Lähi-itä muuttuu.

Olen sanonut tämän aiemmin: on tulevia sukupolvia, jotka katsovat taaksepäin ja määrittelevät kaiken ennen vuotta 2012 "barbaariseksi aikakaudeksi". Näette sivilisaation - millaisena tunnette sen - alkavan 2013. Tämä on lupaus todellisesta rajakohdasta, mikä tulee kolmessa sukupolvessa. Ajatelkaa sitä. Ihmishistoriassa on aina ollut kyse sodasta ja valloittamisesta. Alatte kuitenkin kääntyä kulmasta. Kun vanha energia kuolee hitaasti pois, selviytyminen nähdään ykseytenä ja yhteistyönä. Sitä tapahtuu jo planeetalla - oletteko huomanneet?

Olemassaolotuuli olet sinä työstämässä arvoitusta, vanha sielu, etkä ole karmassa etkä sopimuksessa. Sen sijaan olet ilmentämismoodissa. Siltä ei ehkä näytä, mutta anna sille mahdollisuus. Olemme sanoneet tämän aiemmin: silloin kun alatte päästä pois selviytymismoodista ja lakkaatte murehtimasta joka ikistä asiaa, pääsette lopulta ilmentämismoodiin. Vanhemmillenne opetettiin murehtimismoodi. Peritte sen, mutta valaistuneet olennot eivät murehdi. Sen sijaan he ilmentävät sen, mitä tarvitsevat, eivätkä murehdi siitä, mitä heillä ei ole, sillä se tulee heille tarvittaessa synkronismin kautta - valaistunut käsitys mikä antaa uskottavuuden sisäiselle jumalaiselle viisaudelle.

Siirtymätuuli

Viimeinen tuuli on siirtymätuuli. Kutsutte sitä kuolemaksi. Mitä voin kertoa teille tästä, mitä ette jo tiedä? No, luullakseni voin kertoa paljon. Ensinnäkin säännöt: te ette tiedä, mitä te ette tiedä. Te ette tiedä, milloin se tapahtuu. Tiesittekö, että meidän täytyy pitää jotkut teistä täällä hyvin pitkään? Se johtuu siitä, että te ette ole valmis siinä, minkä aloititte. Toiset teistä meidän täytyy siirtää enemmin kuin myöhemmin oman suunnitelmanne seuraamiseksi. Tarvitsemme teidät planeetalla pian uuteen paikkaan, jolloin olette nuori. Tarvitsemme akaasisen tietonne heräämään varhain ja teidät jatkamaan sen kehittämistä, mitä kehitätte nyt, koska teillä on nuoren energia.

Tarvitsemme teidät tietyssä iässä, jotta voitte asettua ehdokkaaksi - aivan kuten suunnittelitte. Tarvitsemme teidät nuorina muista syistä, joiden pitäisi olla hyvin ilmiselviä teille, kun ajattelette asiaa meidän näkökulmastamme. Siis te ette tiedä, milloin lähdette. Heittäkää pois pelko tästä siirtymästä, jotta ymmärrätte syyt, mitkä ovat syvällisiä ja mitkä autoitte luomaan ollessanne minun puolellani. Tämä heräämisprosessi auttaa päättämään, milloin aiotte siirtää energian ja kulkea taas siirtymän läpi.

Haluan antaa teille erään piirteen, mitä ette ole luultavasti ajatelleet: kuolema on pelottava. Ruumiillisessa mielessä teillä on uskomaton tahto selviytyä. Viimeinen asia mitä kukaan haluaa - edes bakteeri - on kuolla. Selviytyminen työntää teitä sitten elämään eikä kukaan vain kävele kuolemaan ilman pelkoa. Tämä jää ja niin pitäisikin olla. Mutta annamme teille siinä lahjan ettekä edes tiedä siitä.

Siirtymähetkellä kun sydämenne pysähtyy ja vedätte henkeä viimeisen kerran, olemme paikalla. Kaikki enkelit Suuresta keskusauringosta ovat paikalla myös ja he sytyttävät valon, mikä rauhoittaa teidät. Se on niin suuri rauha, ettei pelkoa voi olla. Sekunnin murto-osassa tiedätte, että kaikki on ok. Sitä voitaisiin kutsua henkiseksi anestesiaksi, mutta kutsumme sitä lahjaksi Luojalta.

Siis siirtymätuuli on kaunis meidän näkökulmastamme, kvanttinäkökulmasta. Se edustaa hetkeä, jolloin oivallatte, että olette valmis tämän elämän osalta. Se kestää vain sekunnin ja sitten se on poissa. Sitten siirrytte kolmen päivän prosessiin, missä muistatte, kuka olette. Osa teistä on edelleen planeetalla ja osa on meidän kanssamme. Se kaikki on kaunista.

Jotkut ihmiset ovat käyneet läpi kuoleman lähikokemuksen ja selittäneet sitä parhaansa mukaan, mutta he kaikki sanovat palanneensa erilaisena. Voi, ihminen, he näkivät osan siitä, he näkivät osan Luojaa ja palatessaan huudahtivat teille: "Et usko! Olin hetken kuolleena ja kuulin laulua ja näin valoa." Kysykää heiltä ja he kertovat teille. Tämä on siis siirtymälahja, mistä emme ole koskaan ennen puhuneet. Kuolema ei kirpaise, ihmisolento. Ainoa kirpaisu on niillä, jotka jäävät eivätkä tiedä, missä te olette. He tuntevat, että olette menneet iäksi, mutta te ette ole. Eivät ole myöskään niiden sielut, jotka olet menettänyt vuosien saatossa, rakas kuuntelija ja lukija. Tiesitkö, että vanhemmat jotka ehkä olet menettänyt, ovat kanssasi viimeiseen hengenvetoosi saakka? He pitävät sinua kädestä koko ajan. Tämä on monimutkaista, mutta se on osa kaunista ja moniulotteista sieluryhmäjärjestelmää. Jotkut teistä tietävät minun olevan oikeassa, koska olette aistineet heidät.

Ihmisolennot, teidän on tiedettävä, että sieluryhmänne voi olla useissa paikoissa samaan aikaan. Olemme antaneet teille tämän informaation aiemmin. Sielut voivat olla reinkarnoituneena ihmisruumiiseen jossain muualla tällä planeetalla ja olla myös teidän kanssanne samaan aikaan sellaisena, minkä hahmotatte oppaaksi. Älkää esittäkö kysymystä "miten", koska siinä ei ole mitään tolkkua teidän todellisuudessanne. Se on kaunis järjestelmä. Kuolema ei kirpaise!

Jos menetätte jonkun rakkaanne, haluan teidän muistavan tämän: hän voi näyttää liikkumattomalta ja kylmältä ja lähteneen iäksi, mutta näin on vain 3D:ssä eikä se ole totuus. Hän on elossa ja voi hyvin ja katselee teitä anoen näkemään sen rakkausenergian, mitä hän edustaa. Hän ei ole poissa.

Nämä ovat kolme tuulta tänään. Rakastan puhua näistä asioista, sillä ne ovat lähellä minua koko ajan. Työskentelen kaikkien kolmen kanssa ja työskentelen niiden kanssa juuri nyt. Kryon-energia on ryhmä. Se on aivan kuin te kaikki, koska teilläkin on nämä piirteet. Olen tällä hetkellä osa ryhmää, joka työskentelee syntymätuulessa olevien kanssa. Toivotan myös tervetulleeksi niitä, jotka lähtevät siirtymän kautta juuri nyt. Tämä on Hengen rooli sen korkeamman itsen kautta, joka on teidän. Löytäkää sisäinen Jumala. Kun löydätte, tekin näette, että suunnitelma on kaunis, rakkaat ystävät.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: etopaayaje ja 3 vierailijaa

cron