Jay Natha (walkinginbothworlds.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Jay Natha (walkinginbothworlds.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 05.12.2018 16:24

2019 – KOKOONTUMISVUOSI

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
1.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuosi 2019 tuo sieluperheen jälleentapaamisia melko odottamattomilla tavoilla. Heimot kokoontuvat valmistautuakseen seuraavan vuosikymmenen matkaamme, joka alkaa ensimmäisistä askelistamme vuonna 2020, ja elääkseen täysin uudella tavalla maan päällä. On aika tehdä se juttu, jota varten tulimme tänne, ja sieluperheen ympäröimänä se on mahdollista.

Kaikki yhdistyminen ei ole fyysisesti läheistä. Nettitoiminta lisääntyy tuen ja ideoiden jakamiseksi samanmielisten kesken. Tapahtuu kuitenkin enemmän uudelleensijoittumista, kuin ajattelemme. Se voi olla muuttamista työpaikan vuoksi tai pakolaisuutta tai kaikkea siltä väliltä. Meitä asetellaan ehdottomasti kuin shakkinappuloita. Tämä on hyvä asia, vaikka muutos voi ollakin haastava.

Ajattele vuotta 2019 tanssina jumaluuden kanssa. Kummankin partnerin täytyy tehdä oma osansa, mutta vain toinen vie. Anna elämän viedä. Et voi vain mennä hervottomaksi ja odottaa, että elämä sieppaa sinut ja kuljettaa sujuvasti lattian yli. Ettekä voi kumpikin viedä ja odottaa tanssin olevan sulavaa ja kaunista. Meidän täytyy olla täysin läsnä tehdäkseen oman osamme, mutta myös luopua viemisestä. Elämä (jumaluus) tietää, mitä se on tekemässä.

Tämä voi olla haaste kontrollifriikeille joukossamme. Kontrollin luovuttaminen, myös omalle korkeammalle itselleen, voi olla melkoinen tehtävä. Ja se on vain korkeampi itsesi, ei jonkinlainen kohtalo, joka horjuttaa suunnitelmiasi. Etsi tapa muotoilla uudelleen koko tuo käsite, jotta saat paremman suhteen elämänvirtaan. Elämä ei koskaan tapahdu sinulle, se tapahtuu sinua varten. Universumi turvaa aina selustasi, vaikka saattaa näyttää muulta jonkin muutoksen alussa.

Tämän mielessä pitäen, sisältäsi täytyy lähteä kaiken, mikä estää sielusi täyden ilmaisemisen. Vanhat uskomukset, vanhat suhteet, vanhat kaavat. Vuosi 2018 toi paljon varjostasi valoon, mutta jos edelleen roikut jossain, mikä ei enää palvele sinua, tästä voi tulla sotkuista. Ei tarvitse tulla. Ole valmis päästämään irti. Esimerkiksi, jos tiedät syvällä sisälläsi, että sinun tarvitsee erota, niin puolisosi pyytäessä eroa, voit reagoida pelolla ja draamalla tai rakkaudella ja kiitollisuudella. Suru ja menetys ovat edelleen olemassa, ja sinun täytyy tuntea ne täysin. Mutta reaktiosi yleistilanteeseen on valinta. Ole tietoinen valinnoistasi. Ole kiitollinen loppumisista, koska ne tekevät tilaa aluille.

Vuonna 2019 nähdään myös tietoisten suhteiden lisääntyvän. Tätä voi ilmetä ystävyytenä tai romanssina. Selvyyden vuoksi, tietoisessa suhteessa kaikkien osallisten korkein paras on prioriteetti. Tämä merkitsee myös enemmän rehellisyyttä ja tinkimättömyyttä, jota ilmaistaan avoimella kommunikoinnilla, kummankin osapuolen omistaessa oman prosessinsa – ei tunteiden kaatamista. Jotkut ihmiset sekoittavat tietoisen suhteen "onnellisena elämänsä loppuun asti" -suhteeseen, joka on kuoleva arkkityyppi. Suhteet on tarkoitettu auttamaan meitä kasvamisessa, ei tekemään meistä onnellista. Kasvu tuo tavallisesti onnellisuutta, mutta painotus on kasvussa.

Tunnen, että meidän täytyy olla todella selkeä sieluperheestä ja tietoisista suhteista. Kummatkin tapahtuvat sieluvärähtelytasolla. Jos etsit edelleen ulkoista vahvistusta ja lohtua ympärilläsi olevista, niin toimit egotasolla. Tämä merkitsee, että vedät tiedostamatta puoleesi egopohjaisia ihmisiä opettamaan sinulle tuota eroa. Tämä näyttää hyvin lyhyiltä, luultavasti tuskallisilta suhteilta. Tämä on suunniteltu pitämään fokuksesi sisäänpäin – ei muuta. Sieluperheesi löytää sinut, kun elät enemmän sielustasi.

Sieluperheesi tuo tietysti vahvistusta ja lohtua. Erona on, mikä motivoi toimiasi. Kun ajattelet kokoontumista sieluperheesi kanssa, ajatteletko: "Nyt minulla on lopultakin mukavaa, olen rakastettu ja onnellinen", vai "Nyt voimme todella vaikuttaa maailmassa"? Onko kyse minusta vai meistä? Onko kyse henkilökohtaisista tunteistasi vai kaikkien suuremmasta hyvästä? Ole, missä olet, äläkä koskaan soimaa itseäsi. Samaan aikaan ole todella tietoinen ja rehellinen motiiveistasi.

Muista, ettemme ole kaikki enää samalla aikajanalla. Se mitä mediassa näytetään, ei heijasta kaikkien kokemusta tai kehityskaarta. On ok pysyä informoituna, mutta älä tule houkutelluksi eri todellisuuksien illuusioon. Tiedosta fokuksesi. Muista myös, etteivät kaikki ilmoittautuneet osalliseksi fyysiseen ylösnousemukseen. Jotkut eivät koskaan herää. Jotkut kuolevat luonnollisesti. Monet eivät ole ylösnousemuspolulla tällä hetkellä. Voit tehdä vain oman osuutesi. Elä omaa elämääsi harmoniassa, ja priorisoi oma kehityksesi.

Siis meidän osuutemme vuoden 2019 tanssissa on pitää fokus sisäänpäin, samalla kun elämä vie meitä sulavasti lattian poikki. Ole läsnä. Ole tietoinen. Ja mikä tärkeintä, käännä jatkuvasti katseesi sisäänpäin. Löydä jokin päivittäinen harjoitus tai henkinen ryhmä tai henkinen kurssi, ja tee siitä oikeasti prioriteetti. Jatka sisäisen työn tekemistä. Siinä kaikki, mitä voimme oikeasti tehdä tänä vuonna … universumi hoitaa loput. Nauti tästä kokoontumistanssista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.12.2018 TARINA

ViestiKirjoittaja hammer » 16.12.2018 08:14

TARINA

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
13.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Et voi pelastaa ketään elämältä, edes itseäsi.

Ihmiset sanovat mielellään, että elämässä on kyse matkasta, ei määränpäästä. Tässä ei ole ollut koskaan järkeä minusta, koska ainoa syy matkustamiseemme on määränpään saavuttaminen. Elämän ajattelemisessa tarinana on enemmän järkeä. Aloitamme kaikki "olipa kerran" ja lopetamme "onnellisena elämänsä loppuun saakka", mutta meidän täytyy täyttää tyhjät sivut sillä välillä. Jokainen elämä on ainutlaatuinen tarina, ja se vaatii meitä elämään sitä kulkiessamme.

Minusta tuntui hiljattain tosi pahalta, kun en kyennyt estämään ystävää joutumasta varmaan sekasortoon. Osoitin, mihin hän on matkalla, ja pyysin häntä miettimään noita silmiinpistäviä merkkejä, ja kuitenkin hän jatkoi. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näin tapahtui. Ihmiset eivät tunnu pystyvän näkemään niitä ongelmia, jotka osoitan heille, sitten kun he ovat päättäneet jonkin polun. Ihmiset kuulevat vain, mitä he ovat valmiita kuulemaan. Isoäidilläni on sama turhautuminen minun suhteeni … "Miksi et voi oppia toisten ihmisten virheistä? Miksi sinun täytyy aina tehdä omasi?"

Kuten on normaalia minulle, sitten kun olin tuntenut kaiken, mitä tuli esiin ystävästäni, käänsin keskustelun sisäänpäin. "Olen hyvin pahoillani, etten pysty pelastamaan sinua omilta päätöksiltäsi" oli korkeampi itseni, joka puhui minulle. "Olen pahoillani, että elämä sattuu" minä sanoin keholleni. "Toivon, että voisin tehdä enemmän suojellakseni sinua" oli maksa, joka puhui minulle. Kun olin itkenyt ja integroinut vähän, oivalsin, ettei kukaan voi pelastaa meitä elämältä. Se on koko pointti.

Jos ajattelet suosikkitarinaasi, tuo jännittävä keskiosa tekee siitä arvokkaan. Jännitysnäytelmät, "vähältä piti" -tilanteet ja tahaton sankaruus tekee siitä kertomisen arvoisen. Monissa suosituissa tarinoissa on jokin versio sankarimatkasta, kuten Joseph Campbell kuvaa (https://www.jcf.org/). Olemme kaikki oman tarinamme sankareita.

Mikään tästä informaatiosta ei ole oikeasti uutta. Mutta minulla se muutti koko perspektiivini. Tuskan ja huonojen valintojen näkemisen sijasta näen uuden luvun kirjassa. Hän halusi vain ravistella vähän asioita pitääkseen meidät tohkeissamme. Miten mielenkiintoinen tarina katsella! Tämä pätee myös omaan elämääni. Se on ollut todella seikkailua … kuolemaa uhkaavia tekoja, romansseja ja ennustamattomia juonenkäänteitä. Puhumattakaan kauniista maisemasta ja puvustuksesta. Siinä on vähän kaikkea.

Nyt kun näen sen tarinana, pystyn paremmin ohjaamaan pääjuonta. Ja saan valita hahmon, jota esitän. En ole koskaan ollut "neito ahdingossa" -tyyppi. Nyt voin katsoa reaktioitani ja valintojani ja nähdä, kenen kanssa ne resonoivat … Uhri? Marttyyri? Paha pettäjä? Sankari? Ystävällinen neuvonantaja? On monia vaihtoehtoja. Apinamieleni jaarittelu voi helposti kertoa minulle, ketä esitän tuolla hetkellä, ja sitten voin muokata toimintaa siirtyäkseni tiettyyn hahmoon tai siitä pois.

Tämä on vain yksi tapa etääntyä omasta tarinastani, voidakseni katsoa sitä edes vähän objektiivisesti. Omaa tarinaani ja myös ystävieni tarinoita. Kaikki kirjoittavat omaa kirjaansa. Kaikki ovat mielenkiintoisia. Haluan vain, että omani on tarkoituksella. Haluan olla tietoinen. Haluan kirjoittaa itseni omana sankarinani. Entä sinä? Mikä on sinun tarinasi?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.12.2018 HYVÄSTI 2018

ViestiKirjoittaja hammer » 31.12.2018 23:28

HYVÄSTI 2018

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
28.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakastan todella vuoden lopun muistelujani. Minulle on paljon parempi katsoa taaksepäin kaikkea, mitä olen saanut aikaan, kuin tehdä luetteloa uuden vuoden lupauksista (jotka unohtuvat kevääseen mennessä). Suosittelen sitä lämpimästi. Olen myös katsellut entisiä jäähyväiskirjeitäni, ja on mielenkiintoista, mitkä oppitunnit tulevat jatkuvasti esiin. 2018 oli minulla täynnä oppitunteja ja hyvin suurta integrointia. Paljon siitä minkä olen oppinut mentaalisesti aiempina vuosina, hyväksyttiin ja ruumiillistettiin lopultakin tänä vuonna. Vain muutamia kohokohtia …

* Ihmiset ovat, missä ovat. En voi muuttaa sitä. Tämä on jatkuva läksy. Syynä tähän on, että kasvan toisista yli hyvin nopeasti. Minun täytyy kasvaa joka tapauksessa.
* Itsetietoisuus voi nostaa taajuutta, mutta luonnostaan korkea taajuus ei lisää itsetietoisuutta. Tiedostaminen vaatii ponnistelua.
* Anteliaisuus on henkinen olotila, ei laskelmoitu ihmisteko.
* Ainakin 50 % kommunikoinnistani on energeettistä tai telepaattista. Tarve verbalisoida kommunikointini 100 %:sti on uuvuttavaa.
* Olen antanut asioiden mennä sanomatta, koska olen olettanut toisten kommunikoivan niin, kuin minä. He eivät kommunikoi.
* Johdonmukaisuus/yhdenmukaisuus kasvattaa luottamusta. Kommunikointi ja johdonmukaisuus ovat elintärkeitä mielenterveydelleni.
* Ihailen luonnostaan ystävällisiä ihmisiä.
* Todellisuuteni on nyt niin kaukana "jästimaailmasta", että keskustelu rajoittuu säähän. Silloinkin meiltä tuntuu puuttuvan yhtymäkohta.
* Tapaan enemmän taianomaisia ihmisiä koko ajan.
* Sisäinen rauha vaatii parantamaan kehon. Suoliston parantaminen on muuttanut maailmani. Kehoni ei prosessoi geenimanipuloitua ruokaa lainkaan.
* Ylösnousemus on fyysistä, ei vain henkistä.
* Itsemestaruus on minulle pelin ainoa pointti. On ok, että odotan saman tason itsemestaruutta kaikilta sisäpiirissäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunnen, että sisäpiirini on täynnä mestaruuden mestareita.
* Tietoisuuteni voi olla täällä vain emäntäni, fyysisen kehoni, armosta. Olen mieluummin hyvä vieras ja kunnioitan fyysistä temppeliäni.
* Vaikka elämäni on monimutkaista, ne jotka todella rakastavat minua, eivät koskaan kohtele minua taakkana.
* Elämässäni on enemmän kyse muutoksesta, kuin on minulle oikeasti mukavaa. Samaan aikaan sisäisen muutoksen puute tuntuu pysähtyneeltä.
* Toiset eivät jätä minua, minä jätän heidät. Kasvan nopeammin, kuin useimmat pystyvät käsittelemään. Minä en hidasta.
* Inspiraatio voi tulla ja mennä, mutta kurinalaisuus on aina minua varten. Kurinalaisuus ei ole raadantaa, eikä virtaaminen ole vapaata pudotusta. Voin tehdä kumpaakin. Minusta omistautuminen ja kurinalaisuus on viehättävää.
* Opin katselemalla muita, kuka haluan (tai en halua) olla. Rakastan matkia piirteitä, joita ihailen. Ne ovat kuin uusia vaatteita.
* Koen polariteetin eniten vanhentuneessa määritelmässäni sukupuolirooleissa. Se tuntuu typerältä.
* Suurin kamppailuni tänä vuonna oli oma onnellisuuteni vs. suurempi hyvä. Minun tahtoni vs. Sinun tahtosi. Ikään kuin ne olisivat eri asia. Enemmän kamppailua harha vs. totuus.
* Aloitteellisuus on viehättävää. Olen kyllästynyt raahaamaan ihmisiä mukana, joten odotan heidän panevan alulle.
* Todellinen läsnäolo ja täysi osallistuminen elämään on harvinaista. Ei ole mikään ihme, että läsnäolo on hyvin parantavaa.
* Tuomitseminen on rakkauden vastakohta.
* Tarinan menettäminen on aina vaikeampaa kuin itse tilanteen menettäminen.
* Kumppanuudessa on kyse keskinäisestä tuesta. Aina. Uuden suhdedynamiikan tuominen on ollut sekä kaunista että kamalaa.
* Suhteet (kaikenlaiset) tuovat laajentumista. Yksin vietetty aika tuo integrointia. Tarvitsen yksinäistä aikaa.
* Rakkaus voi olla kaiken perusta elämässäni, jos hyväksyn sen.
* Opin uusia asioita koko ajan.
* Taaksepäin katsottuna koko elämäni on ollut lahja. Jumalainen armo on todella siunannut tämän elämän.

Tuokoon "Kokoontumisvuosi 2019" meille kaikille ilon ja rauhan jumalaista yltäkylläisyyttä. Koskettakoon armo kaikkea elämää maan päällä. Integroin vanhan ja toivotan tervetulleeksi uuden. Siunattua uutta vuotta teille kaikille!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.1.2019 KEHON TUKEMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 15.01.2019 18:59

KEHON TUKEMINEN

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
13.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tuki ei ole koskaan ahdasmielistä. Tuki on jonkun tarpeiden rakastavaa kuuntelemista, niiden tunnustamista ja tarkoituksenmukaisten muutosten tekemistä käyttäytymiseen. Se perustuu rakkauteen ja kommunikointiin, ei jonkin sääntölistan muistamiseen. Tämä pätee ihmisten välisiin suhteisiin sekä suhteeseen oman kehosi kanssa. Puhuisitko toisille niin, kuin puhut itsellesi? Tämä on suuri oivallus suhteessa itseesi.

Keho tarvitsee lepoa ja liikuntaa ja oikean ruokavalion, mutta muuttuu päivittäin, mitä se merkitsee. Kuunteletko? Joskus minun tarvitsee joogata, joskus sen sijaan nukkua. Olen varannut aikaa kurinalaiseen liikuntaohjelmaan, kuitenkin olen avoin ja reagoin kehoni tarpeisiin. Tarpeet muuttuvat, ja niin meidänkin täytyy muuttua. Tällä hetkellä kehoni johtaa tietä. Evoluutio vaatii sitä.

Tarkistan aina toiseen kertaan kaiken, mikä saattaa olla mielihalu tai riippuvuus, mutta nuo asiat tuntuvat erilaisilta minulle kuin tukipyynnöt. Keho pyrkii jatkuvasti terveyteen ja energisyyteen, meidän täytyy tukea tuota prosessia. Ei ahdasmielisiä luetteloja (ruokavalio, liikunta tai lepojaksot), ei riippuvuuksien ruokkimista (fyysisten, tunnepuolen tai energeettisten), vain todellista tukea. Kuuntele rakkaudella ja toimi sen mukaisesti.

Jos et pysty näkemään tietäsi kehon todelliseen tukemiseen, tämä on mahtavaa aikaa varjo(ego)työhön. Miksi et halua antaa tukea itsellesi? Itsearvostusongelmia? Ristiriitaa kehossa olemisesta? Ratkaisematon lapsuustrauma? Mitä se onkin, nyt on aika todella ratkaista se. Mikään ei pysy paikallaan, joten tuet joko elämää tai kuolemaa. Ei ole enää "vain hauskanpitoa" välimaastossa. Kumpikin on pätevä valinta, eikä syyllisyys ole koskaan parantanut ketään. Ole vain rehellinen itsellesi, ja selvitä, miksi toimit niin, kuin toimit.

Psykologisesti ajateltuna, keho kuuntelee jokaisen ajatuksemme. Miten usein moitit kehoasi? Miten usein kiität sitä? Elämme kehohäpeän kulttuurissa, koon ja iän ollessa painottuneimpia. Useimpien meidän täytyy lopettaa tapa puhua negatiivisesti itsellemme. Ala ajatella kehoasi useita kertoja päivässä sen uskomattoman palvelun vuoksi … "Kiitos, että parannuit niin nopeasti!" "Kiitos, että hengität niin syvään!" Minulla oli opettaja, joka sanoi myös kakkaamisen olevan pyhää, ja niin se on. Oletko kiittänyt viime aikoina kehoasi myrkkyjen poistamisesta? Se tukee aina sinua.

Maadoittuminen on hyödyllistä rakastavan huomion tuomisessa takaisin kehoosi. Istuminen auringossa, paljaiden jalkojen hierominen tai kuuman kylvyn ottaminen, tiedostaen täysin kehon tukemisen, voi todella muuttaa perspektiiviäsi. Makaan monta kertaa päivässä selälläni ja hengitän syvään ja tietoisesti muutaman minuutin. Tee, mitä sinun tarvitsee, yhdistyäksesi kehosi kanssa.

Uniaika käytetään sekä matkustamiseen että päivän prosessoimiseen. Jos altistumme paljon draamalle päivän aikana, paljon arvokkaasta uniajastamme käytetään prosessointiin. Tämä sisältää altistumisemme televisiolle (video), sosiaaliselle medialle ja kirjoille. Erityisesti sen mitä laitat päähäsi juuri ennen nukkumista. Monet meistä päättävät päivän jollain näistä asioista. Ole tietoinen sen laadusta, mitä otat sisääsi.

Uni on oleellista solujen versiopäivitysten integroinnille. Nukutko tarpeeksi? Jos et, miksi et? Tämä kulttuuri opettaa meille, että meidän täytyy olla hereillä ja tuottaa jotain ollaksemme arvokas. Se ei ole yksinkertaisesti totta. Kun nukut, solusi voivat päivittyä. Paremmat solut sisältävät enemmän valoa. Suuremman valomäärän sisältäminen muuttaa maailmaa ympärilläsi. Kun olet versiopäivitysjaksossa, uni on pyhää palvelua koko ihmiskunnalle.

Ei ole mitään yleismaailmallista tee- tai älä-tee -luetteloa. Päästä irti kaikista uskomuksistasi johonkin ruokavalioon liittyen. Aidossa tuessa on kyse kuuntelemisesta. Siinä on kyse suhteen muodostamisesta. Siinä on kyse kiitollisuudesta, kunnioituksesta ja luottamuksesta. Se on tärkein suhde, joka sinulla koskaan on. Anna itsellesi ansaitsemaasi tukea.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

14.1.2019 TUETTOMAT ARKKITYYPIT

ViestiKirjoittaja hammer » 20.01.2019 16:43

TUETTOMAT ARKKITYYPIT

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
14.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ennen kuin menemme tähän aiheeseen todella, puhutaanpa todellisuutemme rakenteesta. Ennen kuin jokin "asia" putkahtaa maailmaamme, siitä täytyy ensin olla energiapiirustukset. Tämä pätee kaikkiin asioihin, on kyse sitten fyysisestä rakenteesta (kuten rakennus tai auto) tai ajatusmuotorakenteesta (kuten rasismi tai uskonto). Energiapiirustus on kuin luut, jotka pitävät rakenteen pystyssä. Seuraava teksti liittyy ajatusmuotorakenteisiin, mm. arkkityypit, ja niiden tapaan muuttua.

Suurin osa siitä, minkä uskomme, on tulosta yhteiskunnallisesta ehdollistumisesta, joka perustuu ikivanhoihin ajatusmuotoihin, nimeltään "arkkityypit". Aina on ollut melko vaikeaa paeta, muuttaa tai edes tiedostaa tätä vaikutusta. Tämä on nyt muuttumassa nopeasti. Nämä ajatusmuotorakenteet sijaitsevat neljännessä ulottuvuudessa, ja kun 3D ja 4D hajoavat tehdäkseen tilaa 5D:lle, sekä aikaan että arkkityyppeihin vaikutetaan kovasti. Jos aika käyttäytyy hassusti ja aivan yhtäkkiä prioriteettisi ovat muuttuneet, et ole yksin. Anna uskomustesi muuttua. Vanhassa roikkuminen aiheuttaa tuskallista kamppailua.

Periaatteessa mikään ei pidä vanhaa enää kasassa. Mitkään energialuut eivät pidä vanhentuneita ajatusmuotoja enää pystyssä. Koko maailmankuvamme muuttuu, kun vanhat arkkityypit kaatuvat. Valtahierarkia, raha, suhteet, rasismi, me-vastaan-he-mentaliteetti, naisviha, avioliitto, uskonto, hallitukset, uhrimentaliteetti, pelko … mitään mikä perustuu pelkoon ja valtaan toisista, ei enää tueta. Ainoastaan "ideat" jotka perustuvat rakkauteen ja ykseyteen, ovat energeettisesti vakaita. Haluan selkeyttää muutamia näistä.

Raha muuttui fyysisestä asiasta ajatusmuodoksi, kun lakkasimme käyttämästä kultaa valuuttana. Ensin painoimme rahaa, sitten aloimme tehdä kaiken digitaalisesti. Siis, ei, raha ei ole "totta". Rahaa on aina käytetty tapana saada valtaa toisiin, eikä sitä tarvita lainkaan maailmassa, joka on vailla valtakysymyksiä. Tarvitaan raikasta ilmaa ja puhdasta vettä, ei rahapinoa. Se että meitä veloitetaan siitä, mitä Maa antaa, on todiste, että se on tarpeetonta.

Uskonnossa on enemmän kyse vallasta ja kontrolloinnista kuin missään muussa. Kaikki uskonnot vaativat meitä etsimään vastauksia itsemme ulkopuolelta – pyhistä kirjoituksista tai jumalolennolta tai pelastajalta. Vahvan sisäisen moraalikompassin kehittäminen vaatii, että lakkaamme etsimästä vastauksia itsemme ulkopuolelta. Olemme jokainen täysin kykenevä yhdistymään korkeampaan voimaan ja saamaan ainutlaatuista opastusta ainutlaatuiseen elämäämme. Saavuttaaksemme todella oman potentiaalimme, emme voi yrittää sopia tyrkytettyyn muottiin.

Avioliitossa on aina ollut kyse omistamisesta ja velvollisuudessa. Sitoutuminen ja rakkaus menevät paljon syvemmälle. Ongelmana on, että silloinkin kun ihmiset menevät naimisiin rakkaudesta, he vetävät puoleensa tämän vanhan arkkityypin, elleivät ole tietoisia. Jostakusta tulee omistushaluinen tai laiska, koska hänestä tuntuu, että on tehty solmu, joten hänen kumppaninsa ei voi lähteä. Tämä on heikentynyt jonkin aikaa (avioeromäärien noustessa), mutta nyt ihmiset eivät edes näe sitä samalla tavalla.

Tämä ei merkitse, että nämä asiat häviävät yhdessä yössä, mutta niitä tukeva rakenne on poissa. Vain vapaa tahto ja egon vahvuus pitävät niitä paikoillaan. Vuosia monet meistä ovat kertoneet, että nämä rakenteet ovat ohentumassa, mutta nyt … mikään ei pidä näitä asioita pystyssä. Sitä on itse asiassa melko vaikuttavaa katsella sisätasoilla.

Käytännön huomautuksena, jos prioriteettisi yhtäkkiä muuttuvat, anna muuttua. Älä tunne velvollisuutta uskoa, mitä uskoit ennen. Raha vaihtuu yltäkylläisyyteen, mikä voisi merkitä aikaa tai yhteisöä sinulla. Uskonto vaihtuu henkisyyteen, joka korostaa omaa moraalikompassiasi. Avioliitto vaihtuu sitoutumiseen ja se perustuu kunnioitukseen, kasvuun ja tukeen. Anna sydämesi siirtyä rakkauden ja ykseyden paikkaan.

Jos olet epävarma jostain elämänmuutoksesta, sulje silmäsi ja hengitä sisään rakkautta ja ykseyttä. Hengitä vain tietoisesti muutama minuutti, kunnes tunnet todella mukavasti, miltä rakkaus tuntuu kehossasi. Pidä silmäsi suljettuna, keskity tuohon tunteeseen ja sitten tuo esiin ajatus muutoksestasi. Laajentaako se tuota rakkaustunnetta? Vai tuoko se riitasointuista värähtelyä? Kehosi tietää, mitä tekee. Meidän täytyy työskennellä mielen kanssa.

Päästä irti vanhasta. Anna uuden näyttäytyä todellisuudessasi. Kaikki mitä ei tueta, kaatuu.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.1.2019 AJATUKSIA AJATUKSISTA

ViestiKirjoittaja hammer » 11.02.2019 19:34

AJATUKSIA AJATUKSISTA

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
28.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

No, tämä on mielenkiintoista … Tiedämme kaikki, että ajatuksillamme on merkitystä elämällemme. Ajatuksemme ovat tarinoita, jotka muokkaavat elämäämme ja kokemustemme laatua. Mutta mitä tapahtuu, kun voimme kuulla kaikkien muiden ajatukset? Mitä tapahtuu, kun ihmiset ympärillä voivat kuulla synkät ja negatiiviset tuomitsemisemme? Siitä tulee äänekästä ja epämiellyttävää.

Useita vuosia olet pannut merkille suoran yhteyden ajatusteni ja tasapainoni välillä. Minulla diagnosoitiin hermostollinen sairaus, joka heikentää tasapainoa ja koordinaatiota (ataksia), joten tasapaino on minulla heikko kohta. Kun vatvon negatiivisia ajatuksia, se pieni tasapaino joka minulla on, lentää ulos ikkunasta. Se saa huomioni. Se myös liikauttaa ajatuksiani äkisti. On vaikeaa keskittyä tuomitsemiseen, kun on kaatumassa. Selviytyminen ottaa vallan, ja tarpeettomat ajatukset häviävät.

Muutamalla kuluneella viikolla tämä ilmiö on nopeutunut. En pysty enää vatvomaan. Jos pysyn negatiivisessa ajatusmallissa muutamaa sekuntia pidempään, maksan siitä. Se on, kuin joku työntäisi minua, eikä kehoni pysty kompensoimaan, joten kaadun. Se tuo tiedostamisen täysin uudelle tasolle, jota en ilmeisesti pystynyt löytämään omin avuin. Se on välitön varoitus ajattelun suistumisesta raiteiltaan. Tämä on itse asiassa mahtavaa monista syistä.

Minun täytyy myös mainita, ettei tämä ole rangaistus huonoista ajatuksista. Vanhassa toimintamallissa oli kyse ehdollistuneesta rangaistus- ja palkkiojärjestelmästä. Uudessa toimintamallissa on kyse tiedostamisesta ja muistamisesta. Tämä välitön palaute ajatusteni laadusta sallii tietoisuuden laajentua. Se antaa minun myös valita aikajanoja näyttämällä, mitä värähtelyä ylläpidän. Se on valtava juttu. Evoluutiorintamalla se valmistelee meitä telepatiaan. Kaikki upeita asioita minun mielestäni.

Ennen ihminen pystyi hautomaan negatiivisia ajatuksia vuosia, ennen kun ne ilmentyivät fyysisesti. Altistuttaessa pitkäaikaisesti negatiivisuudelle, fyysiset vaikutukset olivat tavallisesti kroonisia ja heikentäviä tai jopa kuolettavia. Nyt meillä on melkein välitön palautejärjestelmä … jos on halukas kuuntelemaan. Mahtavin osa on, että alitajuiset ajatusmallit keskeytetään. Se vaatii tavallisesti huomattavan määrän uutteruutta ja omistautumista, ja kuitenkin jotkut niistä ovat liian syvällä löydettäväksi. Ei enää.

Ajatukset joita sinulla on usein, saavat tietyn värähtelyn liikkeelle kehossasi. Siinä ei ole kyse hyvästä ja pahasta, positiivisesta ja negatiivisesta, vaikka nuo sanat ovat jokseenkin parhaita, joita voimme käyttää rajoittuneessa kielessä. Kyse on värähtelystä. Rakkaus on toisessa päässä, pelko toisessa, ja kaikki muu on asteikolla siinä välillä. Värähtely joka sinulla on kehossasi, harmonisoi sinut saman värähtelyn kokemuksiin ja ihmisiin. Näin valitsemme aikajanoja. Aikajanan valitsemisessa ei ole kyse toivomisesta – siinä on kyse taajuuden ylläpitämisestä. Tämä on tärkeä ymmärtää.

Kun minulle yhtäkkiä annetaan hälytys ajattelemisesta alemmassa värähtelyssä, universumi sanoo: "Oletko varma, että haluat olla tässä?" Sitten minulla on tietoisuus ja vapaa tahto valita oma värähtelyni, aikajanani.

Kun kohtaan tämän valintatilanteen, teen kolme asiaa:
* muotoilen uudelleen asian, josta ajattelen negatiivisesti
* meditoin tai teen ho'opono'ponoa päästääkseni irti negatiivisuudesta ja
* teen mielessäni kiitollisuusluettelon palatakseni sydämeen.

Ajankohtaisena elämänkokemuksena, hiukseni leikattiin hiljattain todella huonosti. Tuntuu pieneltä asialta, mutta olen naurettavan suojeleva hiusteni suhteen, joten se aiheutti melkoista stressiä. Ensin muotoilin kokemuksen uudelleen: "tehtiin hyväkseni", ei "tehtiin minulle" … Se sai minut ajattelemaan, mitä hiukset merkitsevät minulle, se muistutti minua (taas) kuuntelemaan intuitiotani, se muistutti minulle (taas), että on ok kasvaa yli ihmisistä jne. Toiseksi meditoin, mitä seurasi ho'opono'pono. Siinä visualisoidaan tuo ihminen tai tilanne ja kerrotaan sille: olen pahoillani, anna anteeksi, kiitän sinua, rakastan sinua. Tämä havaijilainen parannustekniikka on nopea ja tehokas. Kolmanneksi palasin sydämeen kiitollisuuden kera … Olen kiitollinen hiusteni nopeasta kasvusta, rakastan hiusteni terveyttä ja kestävyyttä, olen kiitollinen hoitavista hiustuotteista jne. Kuten sanoin, olen hyvin suojeleva hiusteni suhteen, joten tämä prosessi toistettiin useita kertoja viikon aikana, ennen kuin se meni todella perille. On täysin normaalia luiskahtaa takaisin vanhaan ajatteluun. Jatka vaan sopeutumista, kunnes se pitää.

Fokuksemme tuominen takaisin sydämeen ja värähtelymme rakkauteen avaa meidät telepatialle. Mitä jatkuvammin pystymme ylläpitämään hiljaista ja avointa sydäntilaa, sitä vastaanottavampi meistä tulee. Suositun uskomuksen vastaisesti, sydän ei ole tunteiden sija – se on tasapainopiste, luomistyhjiö. Lue täältä sydämestä (https://walkinginbothworlds.com/mystery ... the-heart/). Telepatia on avoimen sydämen toimintaa. Kyllä, on aivan mahdollista saada tunnepurkaus avoimen sydämen myötä, mutta vain lyhyesti. Ehdotonta rakkautta alemmat tunteet alentavat lopulta taajuuttasi ja näin sulkevat sydäntäsi. Valitse tarkkaan, mitä vatvot.

Toisaalta muista aina kaksi erittäin tärkeää asiaa:
* Anna ihmisten olla, missä ovat. Kaikki eivät ole samassa paikassa polulla.
* Ole lempeä itsellesi. Opettelet uusia taitoja.

Kenenkään ei odoteta olevan mestari päivässä. Välittömän palautteen kera prosessi on nopeampi kuin koskaan, mutta on edelleen oppimiskäyrä. Tässä kohtaa omalla matkallani on tavallaan hauskaa ja jännittävää oppia uusia asioita. Mutta muistan selvästi halun "olla jo" mieluummin kuin "kehittyä joksikin". Juonipaljastusvaroitus – koko elämässäsi on kyse kehittymisestä. Ylösnousemus on jatkuvaa kasvuprosessia. Hyvä uutinen on, että sinut on rakennettu tätä varten.

Siis enemmän kuin koskaan, valvo mieltäsi. Itsemestaruus on mielen mestaruutta. Ole tarkkailija, ja ajattele ajatuksiasi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.2.2019 KUNDALIINIAKTIVOINTIA

ViestiKirjoittaja hammer » 11.02.2019 19:36

KUNDALIINIAKTIVOINTIA

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
6.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Onko chakroissasi kuumia aaltoja? Mitä seuraa kylmä aalto? Sitä tapahtuu, etkä ole yksin. Se on täysin erilaista kun ne kuumat ja kylmät standardiaistimukset, joita olemme kokeneet aiemmin. Nämä kuumat aallot keskittyvät ehdottomasti chakroihin, ja tunnet energian syöksyvän kehon läpi.

Kuumuus on melkein sietämätöntä. Tuntuu siltä, kuin tuli polttaisi sisältä käsin kaiken vanhan pois. Sitten energiasyöksy voi tuntua selkärangassa, ja veri syöksyy kasvoille, jalkoihin ja käsiin. En pysty nukkumaan tämän aikana. Se herättää minut useita kertoja yössä. Sitä tapahtuu sattumanvaraisina aikoina myös päivällä, mutta se ei ole aivan yhtä ärsyttävää silloin, kun olen jo hereillä.

Ymmärrykseni mukaan nämä ovat kundaliiniaktivointeja, joiden tarkoitus on siirtää ulos vanhaa ja tehdä tilaa uudelle. Olen uupunut tänään, koska viime yönä työskentelin koko yön korkeamman itseni kanssa integroidakseni nämä valokoodit. Työskentelen tavallisesti jonkun verran nukkuessa, mutta tämä tuntui kuin ylitöiltä. Hyvin paljon tulee sisään.

Hassu tarina … Yhdessä kohtaa keskustellessani korkeamman itseni kanssa, se aktivoi kurkku- ja sydänchakraani. Hyppäsin hereille kuumuudesta. Kun haparoin takaisin kehooni, kuulin yhden koirani läähättävän, ja toinen juoksi vesikupille. Tämä on planetaarinen ylösnousemus, ei vain ihmisen. Koirani muistuttavat siitä minulle koko ajan.

Uudet koodit ovat uusia geometrioita uuden kokemuksen luomiseen. Kaikki perustuu pyhään geometriaan, eikä maailmamme eroa siitä. On ollut paljon puhetta kehomme muuttumisesta hiilipohjaisesta kristallipohjaiseen, ja nyt näen, miten se on mahdollista. Tee sitä vähän kerrassaan, jottei järjestelmä pakahdu. Ylimääräiset myrkyt saavat kehon tekemään työtä kovemmin, jotta vanha siivotaan ulos. Oma järjestelmäni on melko hemmetin puhdas tässä kohtaa, mutta olen edelleen uupunut. Monet ihmiset ovat sairastuneet eri tasoilla, koska tämä päivitys on paljon ennestään koetellulle järjestelmälle.

Tapahtuu kaksi selvää asiaa. Ensinnäkin, koodeja vain tulee. Se on vain evoluutiota. Auringon toiminta ja kosmiset jutut ovat taitojeni ulkopuolella. Toiseksi, vapaalla tahdolla on merkitystä. Saamme päättää, haluammeko puhdistaa elimistömme ja tehdä evoluutiosta helpompaa vai emme. Voimme tukea vääjäämätöntä tai taistella muutosta vastaan. Juonipaljastusvaroitus – muutos voittaa aina.

Kuten sanoin, tämä tapahtuu kaikille Gaian luontokappaleille. Eläimet käsittelevät sen paremmin, koska ne eivät käytä myrkkyjä virkistyksenään, eikä niillä ole uskomuskätköjä puhdistettavana. Vapaa tahtomme sallii meidän muodostaa tarinoita ja purkaa niitä. Se sallii meidän käyttää kehoa tai tukea sitä. Eläimillä ei ole egoa, joten ne tekevät vain sen, mikä tuntuu oikealta (kuten juoksevat vesikupille yhdeltä yöllä).

En saarnaa, mutta muistutan, että sinulla on vaihtoehto. Haluan sinun vain olevan tietoinen, että nämä energiat tulevat sisään joka tapauksessa, joten valintasi liittyy siihen, miten käsittelet sen. Kyllä, on lisävaihtoehtoja, mestaruusvaihtoehtoja, kuten värähtelynsä harmonisoiminen korkeimman aikajanansa kanssa. Tämä on ensimmäinen valinta. Siitä riippumatta, mitä ajattelet kehon olemisesta temppeli, ei ole epäilystäkään siitä, että tietoisuutesi on täällä vain niin kauan, kun sinulla on fyysinen isäntä, kehosi.

Kiva osa on, että monet vanhat arkkityypit on puhdistettu kollektiivitietoisuudesta. Nyt on helpompaa kuin koskaan tehdä henkilökohtaisia muutoksia. Uhrimentaliteetti, riippuvuus, köyhyys, valtahierarkia ja monet muut ovat pudonneet. Nämä olosuhteet kestävät jonkin aikaa, mutta niitä ylläpitävät arkkityypit ovat poissa. Tämä merkitsee, että asiat jotka olivat ennen todellista kamppailua henkilökohtaisesti, ovat nyt helpompia. Vaikka olisit yrittänyt muuttaa jotain jo aiemmin, kokeile uudestaan. Uskomukset ja kaavat muuttuvat paljon helpommin tässä kohtaa.

Muista myös, että kaikki fyysisyys on yksi asia. Kun me tunnemme näitä aktivointeja chakroissa, Gaia aktivoi myös. Maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia ja kylmiä kausia, voi hyvänen aika. Tunnemme kaikki kundaliinin heräävän … ja tunnemme energiasyöksyn. Meidät on rakennettu tähän. Olemme täällä ratsastamassa tällä aallolla. Lisää unta, lisää vettä, lisää tietoisuutta … Tajusit tämän!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.2.2019 MINUN POLKUNI

ViestiKirjoittaja hammer » 12.02.2019 20:37

MINUN POLKUNI

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
10.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun joogasin tänään, mieleeni juolahti, että minut on ymmärretty väärin. Eivät tietysti kaikki ole ymmärtäneet väärin, mutta riittävä määrä, että tunnen pakkoa selkeyttää. Kirjoitan blogia ja kirjoja omien kokemusteni ja havaintojeni perusteella (luulen, että kaikki tajusivat tämän osan) ja sen, miten ne soveltuvat henkilökohtaiseen polkuuni. Polkuni on itsemestaruus ja ruumiillistuminen. Sinun polkusi saattaa olla erilainen. Käytä se, mikä resonoi kanssasi, ja jätä muu. Tosiaan, sinä ainoastaan tiedät, mihin suuntaan sinun täytyy mennä.

Itsemestaruus ei ole määränpää, se on jatkuvaa evoluutiota. Joka kerta kun löydän tieni jonkin reunalle, todellisuus laajenee. Se on jatkuvaa matkaa, itsehavainnoinnin ollessa keskeinen asia. Se on itsensä parantamista joka tasolla. Se on tarve koskettaa omaa sieluani ja luopua egorakenteista, jotta tämä kaunis kehotemppeli voi sisältää enemmän ydinolemustani. Se on loputonta ja jokaisen hetken arvoista. Minä olen elämäntehtäväni.

Haluan selkeyttää "tuomitseminen vs. erottelukyky" -tilannetta. Kaikki eivät ole itsemestaruuspolulla, ja tiedän sen. Hedonismi ei ole väärin, se on vain vastakkainen suunta. Mikään minkä teet tietoisena valintana, ei ole koskaan väärin, mutta sen täytyy olla tietoinen, jotta voi erottaa, onko se linjassa sen kanssa, mihin haluaa mennä. Älä koskaan anna kenenkään kertoa sinulle, että olet väärällä polulla. Kyllä, se voi olla vaikeampi polku, mutta olen huolissani vain tiedostamisesta.

Mummuni oli uskomattoman vahva, ja hänen tarinoillaan oli aina vaikutusta. Vähän alle 30-vuotiaana ja vielä naimattomana, hänen suuri ujoutensa muuttui äärimmäiseksi ahdistukseksi. Hänellä oli kaikki syy ujouteen ja ahdistukseen. Hän joutui kestämään hyväksikäyttöä (myös seksuaalista) ja sai todistaa samaa kahdeksalla nuoremmalla sisaruksellaan. Yhtenä päivänä hänen lempitätinsä ja -setänsä tulivat käymään. Kun hän kuuli koputuksen ovelta ja piiloutui välittömästi sänkynsä alle, hän sai oivalluksen. Hän tiesi päätyvänsä lopulta laitoshoitoon, jos hän jatkaisi tätä käyttäytymistä. Hän päätti tuolla hetkellä tehdä erilaisia valintoja. Hän oli nyt tietoinen suuremmasta kuvasta.

Olen varma, ettei se ollut helppoa, mutta hän onnistui löytämään tapoja rauhoittaa itsensä ja eli lopulta normaalia elämää. Tiedostaminen ja valinta yhdessä auttoivat häntä ylittämään fobiansa ja asettamaan oman kurssinsa elämässä. Hän inspiroi minua tänä päivänä. Jos olet ollut koskaan pelon otteessa, tiedät, millaista päättäväisyyttä murtautuminen siitä ulos vaatii. Tämä tarina voisi olla kaikkien kirjoitusteni perusta. Tiedostaminen ja valinta. Kiitos, mummu (1916–1990).

Kumpikaan hänen mielipiteistään ei ollut väärä, mutta saatuaan päänsä vedenpinnalle (tiedostaminen), hän valitsi sitä vaikeampaa elämää vastaan, johon hän oli matkalla. Pointtini on aina tämä: katso, missä olet, katso, missä haluat olla, ja tee valintoja (ja muutoksia) sen mukaisesti. Vain sinä tiedät, mihin haluat päätyä. Vain sinä voit muuttaa tekosi harmoniaan tavoitteesi kanssa. Vain sinä tiedät parhaan polkusi.

Siis jos haluat tavoitella elämässä lihan iloja, niin anna palaa. Se ei ole väärin, ja sinun täytyy vastata vain omalle korkeammalle itsellesi. Se on sinun ja Sinun välinen asia. Arvaukseni on, että jos luet näitä sanoja, matkassasi on ainakin osittain kyse tiedostamisesta (itsemestaruudesta). Ja jos mitkään jaaritteluni voivat helpottaa prosessiasi, niin minulle on todella kunnia kulkea tätä polkua kanssasi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.2.2019 SISÄINEN RAUHA

ViestiKirjoittaja hammer » 11.03.2019 20:03

SISÄINEN RAUHA

Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)
27.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monet meistä tuntuvat ajattelevan, että sisäinen rauha juontuu joko mielentilasta tai rauhallisesta ympäristöstä. Mitä jos tämä on vain osa sitä ja vieläpä pieni osa? Se minkä koemme tunteena, on pelkästään kemiallisia reaktioita kehossa. Mitä jos nämä kemikaalit ovat tärkein asia? Mitä jos sisäinen rauha on oikeasti rauha kehossamme?

Tiedämme kaikki, että ulkoiset ärsykkeet aiheuttavat tunnereaktiota. Kun leijona ajaa takaa, se vapauttaa adrenaliinia taistelemista tai pakenemista varten. Myös jonkin asian lukeminen politiikasta voi saada veren kiehumaan, kun vihakemikaalit täyttävät kehon. Seksuaalinen kiihottuminen voi seurata kuvan katsomisesta tai pelkästä ajatuksesta. Mutta mitä jos se toimii myös toisinpäin? Kemikaalit voivat aiheuttaa ajatuksia. Kemiallinen epätasapaino ei ole uusi käsitys vakavassa masennuksessa ja ahdistuksessa, mutta se voi olla myös hienovaraisempaa ja tärkeää jokaiselle, jolla on keho.

Ego esittää tukiroolia tässä, koska sen tehtävä on ylläpitää tarinoitamme, mitä ikinä ne ovatkin. Kun saamme intuitiivista informaatiota, ego yrittää saada sen sopimaan olemassa olevaan tarinajuoneemme. Kun saamme tunnekemikaaleja, se tekee saman. Jos tunnetaan vihakemikaaleja, ego etsii tunteeseen sopivaa tarinaa. Siitä maksamme sille.

Siis jos ajat tyytyväisenä töihin ja sitten yhtäkkiä tunnet vihaa, keksit jonkin syyn. "Vihaan työtäni!" "Puoliso saa aina minut tolaltaan!" "Tuo poliittinen mainos aiheuttaa minulle vatsanväänteitä!" Vaikkei todellisuudessa kyse ollut mistään ulkopuolella. Kenties aamiaisesi osui juuri maksaan, ja se puhuu sinulle ainoalla osaamallaan tavalla. Kenties meidän täytyy kuunnella enemmän kehoamme ja etsiä vähemmän tarinaa ulkopuolelta.

Selkeys ja rauha ovat mentaalisia, mutta myös fyysisiä. Meidän täytyy kiinnittää huomiota sekä kehoon että mieleen, ruokkia kumpaakin oikein ja pitää kumpikin puhtaana ja selkeänä. Useimmat meistä laittavat kehon viimeiseksi, mutta kenties se on yleisen hyvinvointimme perusta. Meitä on teollistuneissa maissa opetettu sivuuttamaan kehomme. Meidän odotetaan käyttävän tahdonvoimaa ja pakottavan keho näyttämään tietyltä tai toimimaan tietyllä tavalla riippumatta siitä, miltä meistä tuntuu. Eikä vain tätä, vaan myös ruoka ja vesi on muutettu melkein kehomme tunnistamattomaksi. Ne eivät enää edistä terveyttä.

Ei ole yhtä tietyttä ruokavaliota, josta hyödymme kaikki. Jotkut kukoistavat vegaanina, jotkut tarvitsevat lihaa. Mutta on muutamia asioita, joita meidän kaikkien pitäisi välttää: geenimanipulointi, tehdasmainen lihankasvatus, prosessoitu sokeri, alkoholi ja huumeet sekä kaikenlainen liiallisuus. Nämä asiat eivät ole terveellisiä millekään keholle, ei myöskään lemmikeille. Kehoamme ei ole suunniteltu siihen, mistä on tullut "normaalia". Mikä pahinta, USA:ssa ei vaadita tuoteselosteessa mainitsemaan geenimanipuloinnista ja tehokarjanlihasta (jota on tavallisesti ruokittu geenimanipuloidulla ruualla). Jos jotain ei ole merkitty luomuksi, se on luultavasti geenimanipuloitua. Välitä tarpeeksi omasta terveydestäsi, jotta teet tutkimusta ennen ostamista.

Tunnekemikaalien oli tarkoitus olla ohimeneviä, ja niitä piti käyttää palautteena, opetustyökaluna. Viha kertoo meille, että henkilökohtaista rajaa on loukattu – tunnemme vihaa, huomaamme, missä jokin meni pieleen, ja se häviää luonnostaan. Ruokavaliomme sotkiessa tätä prosessia, tunnekemikaalit eivät lähde elimistöstä niin nopeasti tai täysin, kuin niiden pitäisi. Lisäksi keho lähettää hätämerkkiä kemikaaleina. Sisällä on yhtä suurta kemikaalisoppaa, yäk.

Keskustelua voidaan jatkaa pidemmälle katsomalla vatsa-aivoja. Vatsaa/suolistoa pidetään toisina aivoina, ja parantamalla vatsan tapahtuu merkittävää parantumista kognitiivisissa kyvyissä. Monissa henkisissä traditiossa opetetaan, että meillä on kolmet aivot: aivot, vatsa ja sydän. Oman havaintoni mukaan meidän täytyy parantaa mieli ja vatsa, ennen kuin voimme saavuttaa sydämen viisauden.

Keskitytäänpä rauhan luomiseen kehoomme sen sijaan, että etsimme sisäistä rauhaa olosuhteista. Ystävysty kehosi kanssa. Kohtele sitä viisaus- ja tiedostamiskeskuksena. Kiinnitä huomioita siihen, miten ruokavalio vaikuttaa tunteisiisi. Kehosi puhuu. Kuunteletko?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.3.2019

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 12.03.2019 15:41

UUDELLEENMUOTOILUA



Kirjoittanut Natha Jay (walkinginbothworlds.com)

5.3.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



On oleellista muotoilla uudelleen se, miten muistamme jonkin tapahtuman. Pienen etäisyyden kera voimme nähdä suuremman kuvan ja päättää, mikä rooli viedään eteenpäin. Olitko uhri vai selviytyjä? Uudelleenmuotoilu ei tapahdu tavallisesti hetkessä, ainakaan aluksi. Tapahtuman aikana (ja pian sen jälkeen) on tärkeämpää tuntea kaikki, mitä tulee esiin. Meidän täytyy tuntea, ennen kuin voimme päästää irti. Mutta myöhemmin … miten muistat sen?



Ennen kuin alamme muotoilla uudelleen henkilökohtaisia tapahtumia, haluan ajatella elämän perusolettamuksia. "Elämän pitäisi tehdä minut onnelliseksi" ja "Jos en ole onnellinen, minun täytyy tehdä jotain väärin" ovat kaksi suurinta valhetta, jotka meille on myyty. Elämän ei ollut koskaan tarkoitus tehdä meistä onnellista, vaan tehdä meistä tietoinen. Mitä tietoisempi meistä tulee, sitä helpompaa on olla onnellinen, mutta pelin pointti on kuitenkin tiedostaminen.



Muita suuria valheita jotka täytyy muotoilla uudelleen, on "Saavutan onnellisuustavoitteeni" ja "Miksi en ole saavuttanut vielä pysyvää onnellisuustilaa?" Tämä tunnetaan myös määränpääriippuvuutena. Minäpä selkeytän tämän: elämä ei ole koskaan pysähdystilassa, se muuttuu aina – joko kasvaa tai rappeutuu. Lisäksi ainoa kerta kun "saavumme perille" kuolevaisessa elämässä, on silloin, kun saavumme hautaan. Kuolemaasi saakka elät, mikä sisältää jatkuvaa muutosta.



Pointti on tämä: lakkaa sättimästä itseäsi siitä, ettet ole onnellinen koko ajan tai et ole vielä perillä. On aina syvempi tiedostamistila, aina tilaa kasvulle. Aivan kuten säännöllinen syöminen ja juominen elättävät kehon, meidän täytyy säännöllisesti ja tietoisesti sulatella ajatuksiamme ja tunteitamme. Siinä kaikki. Muotoile uudelleen, mitä ajattelet elämän tarkoituksesta ja mekanismista, ja katso, mitä tapahtuu.



Nyt voimme viedä uudelleenmuotoilun henkilökohtaisemmalle tasolle. Uudelleenmuotoilu ei ole välttämistä. Älä käytä tätä tekniikkaa välttääksesi synkkiä tunteita tai oikeuttaaksesi loukkaavan ihmisen. Kun olet täysin kokenut tapahtuman tunteet, parantanut haavan, muuttanut tarvittaessa rajoja ja siirtynyt eteenpäin, voit päättää, miten muistat sen. Tämä pätee kaikkeen loukatuista tunteista fyysiseen hyökkäykseen.



Tiedän useita ihmisiä, joita ahdisteltiin seksuaalisesti lapsena. Tuo tilanne ei ole koskaan ok, ja se jättää aina arven. Lapsina he ovat aina saalistajien uhreja elämässään. Aikuisina ne jotka ovat päästäneet irti itsesyytöksistä ja uhrimentaliteetista, ovat terveempiä ja onnellisempia. He eivät kiellä, mitä tapahtui, tai oikeuta hyväksikäyttäjää, mutta tuo trauma ei enää määrittele heitä. He ovat siirtyneet uhrista selviytyjäksi.



Kokemuksemme värittävät elämäämme, mutta se miten päätämme muistaa ne, määrittelee meidät. On ok kokea todella rankka tapahtuma ja tulla sankariksi, joka nousee sen yläpuolelle. On paljon helpompaa olla selviytyjä, kuin jatkuva uhri. Kirjoitat oman tarinasi. Tee itsestäsi supertähti.



Jälleen kerran, elämän pointti on tiedostaminen, ei onnellisuus. Mitä sinulla on menneisyydessäsi sellaista, mikä aiheutti pettymyksen onnellisuusmittarissasi? Minkä tietoisuuden voit saavuttaa tarkastellessasi tuota tapahtumaa jälkikäteen? Mitä tiedostamislahjoja on seurannut myöhemmin elämässä? Kun voit tarkastella pienen etäisyyden takaa … muistojasi kannattaa tarkastella uudelleen. Katso elämäsi tapahtumia uusin silmin, uudessa kontekstissa.



Mistä voit päästää irti? Miten erilaista elämäsi on pienen uudelleenmuotoilun jälkeen? Olet vahvempi, kuin mikään, mitä olet kohdannut. Muista se. Salli itsesi saada takaisin vahvuutesi.



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron