Le Fay Denise (highheartlife.wordpress.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

30.11.2018 MUISTETTAVA MARRASKUU

ViestiKirjoittaja hammer » 03.12.2018 09:23

MUISTETTAVA MARRASKUU

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
30.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miten kaikilla menee ja miltä tuntuu intensiivisen 11-11-11-portin ja huomattavan kehityskaarimuutoksen kirkastamiskuukauden jälkeen? Vähän mustelmilla ja arkana sieltä täältä? Lisää merkittävän käpy- ja aivolisäkeremontoinnin ja -laajentumisen pääkipua ja painetta? Jonkin verran tilapäistä uusien koodien aiheuttamaa pahoinvointia ja huimausta? Ja ai niin, entä tämä uusi, odottamaton sisään-ja-ulos-ajasta -juttu? Ja lisääntynyt äkillinen sisään-ja-ulos-todellisuudesta -juttu? Joo, niin minullakin ja muuta.

Tiesimme, että marraskuu 2018 olisi jysäys, ja se taatusti oli ja on edelleen. Vain muutaman tunnin kuluttua on joulukuu 2018, ja se saa koko tämän 11-energiavuoden, mukaan luettuna eeppinen marraskuu, kalpenemaan vertailussa. Sillä ei ole merkitystä, olemmeko täysin sopeutuneet ja tottuneet nopeutuneeseen ruumiillistumisprosessiin ja viimeisimpään kollektiiviseen ylösnousemuskehityskaarimuutokseen, joka tapahtui tässä kuussa. Olemme vain tuntien päässä siirtymisestä tämän uskomattoman 11-energiavuoden viimeisen kuukauteen. Nimittäin enemmän ja korkeampaa tulee siirryttyämme joulukuuhun, ja sitten kaikki muuttuu taas dramaattisesti ylöspäin, kun siirrymme tammikuuhun 2019.

Listaan muutamia pääsivuvaikutuksia, joita minulla on ollut koko marraskuun 2018. Ja sitten jotkut niistä voimistuivat kovasti kollektiivisen ylösnousemuskehityskaarimuutoksen aikana, joka alkoi minulla sunnuntaina 18.11. ja jatkuu tänäkin päivänä, mutta ankarampana. Taas kerran, kilometrimääränne saattavat vaihdella tämän ruumiillistumisprosessin ja kehityskaarimuutoksen sivuvaikutusten osalta. Lisäksi monia näistä sivuvaikutuksista minulla on ollut – teillä on ollut – toistuvasti muutaman vuoden. Niistä tuli kuitenkin erittäin voimakkaita tässä kuussa, koska kehitymme nyt nopeasti sekä sisäisesti että ulkoisesti.

ANKARA PÄÄKIPU JA -PAINE – Minulla on ollut tätä vaihtelevasti vuodesta 1999, mutta koko marraskuun 2018 se oli voimakkuustasolla, jota en ole kokenut koskaan ennen. Se on tuntunut siltä, että Lähde on iskuporannut fyysistä kalloani hyvin fokusoidulla valolla ja laittanut lisää korkeamman taajuuden valo(fotoni)energioita hyvin määrätyille alueille päässäni, kuten käpy- ja aivolisäke. Nämä pää- ja kallokivut ovat aina uskomattoman täsmällisiä, kuin tapahtuisi jonkinlaista valoaivokirurgiaa. Se on luultavasti lähempänä totuutta, kuin tiedämme! Tarpeetonta kai sanoa, että fyysisesti se sattuu kovasti tapahtuessaan.

Marraskuun ensimmäisellä puoliskolla tämä täsmällinen pää- ja kallokipu siirtyi yhtäkkiä yhdestä paikasta päälaella kahteen pienempään paikkaan päälaella. Noin tunnin kuluttua se siirtyi toiseen paikkaan päässäni, pääasiassa pään yläosassa, mutta myös sivuille, sitten kallon alaosaan ja takaisin yläosaan jne.

Marraskuun toisella puoliskolla tämä jumalainen päänporaus- ja valonlisäysprosessi muuttui ja tulevia valoenergioita porattiin käpy- ja aivolisäkkeeseen, kummankin laajentuessa kovasti ja kykeneväksi säteilemään uusia korkeampia valotaajuusenergioita. Siis marraskuussa oli kyse minulla ja monilla teistä valo-osuuden dramaattisesta lisääntymisestä päässä ja aivojen umpieritysrauhasten – vanhan koulukunnan kruunuchakra ja otsachakra tai kolmas silmä – muuttumisesta täysin uusiksi, paremmiksi ja valtavasti laajentuneiksi ja monimutkaisemmiksi aivorauhasiksi, yhteen sopivien uusien korkeampien kykyjen kera. Tästä syystä olemme kokeneet äkillistä siirtymistä sisään ja ulos ajasta ja muita vastaavia asioita viime aikoina.

Jossain kohtaan marraskuun ensimmäisellä puoliskolla näin selvänäköisesti kuvan pienestä kvartsikristallirykelmästä käpylisäkkeessäni. Näin se ja ajattelin: "Voi, katsos tuota, miten kiva minulla on siellä nyt." Marraskuun toisella puoliskolla tämä pieni eteerinen kvartsikristallirykelmä oli kasvanut niin suureksi, että kaikki sen kärjet törröttävät nyt huomattavasti ulos kallostani kaikkiin suuntiin. Ei mikään ihme, että päähän ja kalloon on sattunut niin kovasti koko marraskuun. Kun näin, miten paljon tämä eteerinen ja symbolinen kuva oli kasvanut marraskuun ensimmäisestä puoliskosta, oivalsin, että tämä kuva edustaa minulla kolmatta kruunua tai alkua jollekin, minkä joulukuu 2018 ilmentää täydemmin. Evoluutioportaita.

VASTAAVAT SILMÄ- JA NÄKÖMUUTOKSET – Aivo- ja käpylisäkelaajentumisten vuoksi myös silmäsi ovat ehkä tulleet epäselviksi, epätavallisen kuiviksi ja/tai tunnottoman tuntuisiksi toisinaan. Olet ehkä myös nähnyt tuota tuttua valkoista usvamaista energiaa katsoessasi kotiasi tai muualle. Monilla on ollut tätä sivuvaikutusta vaihtelevasti vuodesta 1999 saakka, ja se liittyy jaksoihin, jolloin siirrymme energeettisesti korkeammille olemistasoille. Tyypillisesti fyysinen näkökykymme tulee epäselväksi ja/tai näkee valkoista sumua kaikkialla.

KORVIEN SOIMINEN JATKUVASTI – Tästä sivuvaikutuksesta on tullut niin tuttu, etten kiinnitä juuri huomiota siihen enää. Kun korvat alkavat taas soida, se merkitsee, että kohtaat korkeamman taajuuden valoenergioita ja ne vaikuttavat fyysiseen kehoosi ja kehittävät sitä.

ANKARA SISÄINEN KYLMYYS – Tätä sivuvaikutusta ei ole paljon, mutta sitä tavallisesti on, kun muutumme jälleen melko dramaattisesti. Kun astumme uusille korkeammille taajuustasoille sisäisesti ja uusiin tiloihin ulkoisesti, tunnemme usein melko äärimmäistä sisäistä kylmyyttä, jota mikään ei lämmitä. Minulla on sitä taas nyt, kun kirjoitan tätä, sekä noita vanhoja ylösnousemukseen liittyviä korkean sydämen jyskytyksiä. Teen tämän artikkelin kuitenkin loppuu, vaikka mikä olisi!

KOVASTI LISÄÄNTYNYT TARVE NUKKUA – Tämä sivuvaikutus on kovasti lisääntynyt koko marraskuun. Näin suurten uusien ruumiillistumis- ja kehityskaarimuutosten tapahtuessa meissä ja fyysisessä, energeettisessä ja valokehossa marraskuun aikana, monien meistä on tarvinnut nukkua mihin aikaan hyvänsä, pysyäkseen kaikkien näiden jatkuvien ja korkeamman tason muutosten mukana. Lisäksi on vain nopeampaa ja helpompaa ruumiillistaa ne ollessamme pois fyysisestä kehosta muutaman tunnin. Nuku, kun sinun tarvitsee, äläkä ole huolissasi tai tunne syyllisyyttä siitä. Usein minä en nuku paljon yön aikana, koska muita asioita tapahtuu, joten kun yhtäkkiä sammun päivän aikana fyysisen kehon käydessä läpi uutta suurta ruumiillistumismuutosta, niin nukun ja olen kiitollinen siitä!

HUIMAUS- JA HUONOVOINTISUUSAALLOT – Kun jatkamme tulemista enemmän ja korkeammaksi valotaajuudeksi, näiden kahden sivuvaikutuksen pitäisi olla melkein odotettavia. Tiedän, että joillain ihmisillä on paljon kovempaa huimausta kuin toisilla ruumiillistajilla, kun taas joillakin ei ole koskaan huonovointisuusaaltoja jne. Ole vain tarkkana, kun maailma yhtäkkiä liikuttaa sinua tai putoaa pois altasi jne. Istu tai makaa, kunnes voit liikkua taas turvallisesti.

KORKEAN SYDÄMEN JYSÄHDYKSIÄ JA LIIKKEITÄ – Useimmat meistä ovat kokeneet tämän sivuvaikutuksen monta kertaa näiden ylösnousemus- ja ruumiillistumisvuosien tai -vuosikymmenten aikana, mutta marraskuussa melkein kaikki on kovasti taas lisääntynyt. Koska siirrymme kohta kollektiivisesti vuoteen 2019, jonka energiat ovat kovasti kohonneet, ruumiillistajat ovat kokeneet voimistuneita sivuvaikutuksia.

Lisäksi silloin kun magneettikentässä on enemmän vaihtelua, omassa korkeassa sydämessäni on enemmän sisäisiä jysähdyksiä, hakkaamista jne. On myös lisääntynyttä itkemistä mistä tahansa, mikä liikuttaa minua tavalla tai toisella. Siinä kaikessa on kyse korkean sydämen laajentumisesta lisää sekä enemmän ja korkeamman valon ruumiillistamisesta sisällemme ja fyysiseen kehoomme.

LISÄÄ TODELLISUUDEN ÄKILLISEN HÄVIÄMISEN HETKIÄ – Tämä saattaa kuulostaa hauskalta, kunnes kokee sen. Silloin se on kuin: "Minne kaikki meni?!" Olen kokenut tätä muutaman kerran marraskuussa, jolloin yhtäkkiä kaikki oli hetkessä poissa. Hetkessä maailmaa, taloani ja kaikkea tuttua fyysisessä muodossa ei ole siinä. Muutaman hetken jälkeen vanha tuttu ulkoinen todellisuus palaa, ja jatkat kuten tavallista, vilkaisten samalla toisinaan olkasi yli! Kaikki on mahdollista tästä lähtien, kanssaruumiillistajat, ja muutammehan tarkoituksella ihmiskollektiivia ja autamme koko ylösnousemusprosessissa ja jatkuvasti nostamme sitä vielä korkeammalle kaikkia varten, jotka ehkä lopulta haluavat kokeilla myös ruumiillistumista.

LISÄÄ ÄKILLISÄ LINEAARISESTA AJASTA POISTUMISEN HETKIÄ – Olen kokenut monta kertaa siirtymisen sisään ja ulos lineaarisesta ajasta näiden ylösnousemusvuosien aikana, mutta marraskuu 2018 sai minut kuitenkin yhtäkkiä siirtymään pois lineaarisesta ajasta ja "myöhemmin" siirtymään takaisin. Muistatko vuosia sitten, kun yksi tavallinen ylösnousemuksen sivuvaikutus oli unohtaa jokin puolen sekunnin päästä, kun oli ajatellut sitä? Ajattelit jotain ja nousit ylös hakeaksesi tai tehdäksesi sen tms., mutta ennen kuin otit kolme askelta, olit jo unohtanut, mitä olit tekemässä ja miksi. No, tämä on jotain samanlaista siinä mielessä, että useammat meistä poistuvat yhtäkkiä siitä taajuudesta, jossa lineaarinen aika on, ja löydämme itsemme sen ulkopuolelta.

En puhu nyt-hetkessä olemisesta, koska olen ollut siinä lisääntyvästi muutaman vuoden. Tämän kummallisen sivuvaikutuksen jota olemme kokeneet marraskuussa, on aiheuttanut viimeisin iso kehityskaarimuutos. Kaikkien muutosten vuoksi meissä ja kehossamme, päässä/aivoissa ja tietoisuudessamme, ja jatkuvien evoluutioportaiden ja kohoamisprosessin vuoksi, useampia ruumiillistajia on äkkiä nykäisty pois vanhasta alemmasta, mutta tutusta lineaarisesta ajasta, ja myös paikasta totta puhuen. Nauttikaa vain siirtymäkummallisuuksista ja -poikkeamista, älkää hermoilko mistään siitä.

LISÄÄNTYNYT VALOJEN, KUVIOIDEN, KOODIEN, ENERGIOIDEN JNE. NÄKEMINEN – Olen kokenut jaksoja, jolloin näen erilaisia energioita ja eteerisiä asioita, kuvioita, värejä, valoja jne. silmät avoimina ja suljettuna sekä luonnollisesti räpytellessäni. Näin ensimmäisen kerran värikkäitä sateenkaarikuvioita ja valokoodeja marraskuun toisella puoliskolla, kun räpyttelin normaalisti. Pesin käsiäni, kun näin tämän ja leikin sen kanssa. Pysyin näkemään sen vain räpytellessäni. Se oli uutta ja Uutta.

Se on jatkunut, että näkee enemmän uusia valokuvioita, koodeja ja muita energiamalleja ja värejä ja tietysti sen valon, jota SINÄ välkyt ulkoisesti ympärillesi, ja nyt sitä tapahtuu koska tahansa, olivat silmät auki tai kiinni tai räpyttelevät. Luulen, että tämä on vain yksi uusi sivuvaikutus jatkuvassa ruumiillistumisprosessissamme. Odota odottamatonta.

Jotain minkä olen hyvin selvästi ja tietoisesti kokenut näissä marraskuun energioissa ja muutoksissa, vertaan vieroitushoitoon, vaikken ole koskaan ollut sellaisessa. Kun olin näiden marraskuun ruumiillistumisprosessien keskellä, olin selvemmin kuin koskaan ennen tietoinen nopeista peräkkäisistä energia-askelista ja niiden automaattisista seuraamuksista tai sivuvaikutuksista. Oli uskomatonta olla tarpeeksi tietoinen havaitakseen tämän energeettisesti ja myös tapahtumat itsessäni ja fyysisessä kehossani. Se oli uskomatonta, fyysisesti tuskallista, sitten tunteellisesti ja psyykkisesti tuskallista ja suorastaan kurjaa, mitä seurasi loppuunsaattaminen, kirkastamisenergiaräjähdys. Helpoin tapa minulle ilmaista tämä on käyttää kokemustani siitä marraskuun toisella puoliskolla kehityskaarimuutoksessa.

Näin selvänäköisesti uuden valosykeaallon tulevan päähäni ja sitten alas korkeaan sydämeeni (rinnan yläosa). Tämä aiheutti välittömästi fyysistä kipua ja painetta päässä, kallossa, käpy- ja aivolisäkkeessä, kasvoissa, silmissä jne., sitten korkeassa sydämessä. Sillä hetkellä kun se tapahtui, tämä kehittyvä ruumiillistumisprosessi aiheutti minulle voimistunutta tunnetuskaa, turhautumista, vihaa, katkeruutta ja yleistä suuttumusta tietyistä asioista, jotka ovat ilmeisesti edelleen "ongelmia" minulle. Tämä prosessi kesti yhden tai kaksi sekuntia: valo fyysiseen päähän, alas korkeaan sydämeen, ja tämä aktivoi automaattisesti jäljellä olevat jutut ja roskat, joita minulla oli tai on edelleen sisälläni. Tämä oli supernopea pum, pum ja viimeinen pum, mikä tapahtui niin nopeasti ja sellaisella voimalla, että se oli järkyttävää.

Tämän tapahtuessa minulle aikajanamuutoksen aikana, oivalsin, että jäljellä olevien alemman taajuuden juttujen melkein välitön aktivoituminen minussa oli hyvin samanlaista, miltä varmaan tuntuu, kun käy läpi huumeista tai alkoholista vieroittamishoitoa. On intensiivinen myrkynpoistovaihe, jolloin henkilökohtaiset demonit "heitetään ulos" ja karkotetaan fyysisen tason myrkynpoistoprosessin avulla. Tämä oivalluksen tein käydessäni läpi tämän marraskuun hyvin intensiivisen kehityskaarimuutosvaiheen. Tämä muutos laittoi minut – ja sinut joka luet tätä – uudelle korkeammalle energia-, olemis-, todellisuus-, tietoisuus-, tiedostamis- jne. tasolle, joka paljasti välittömästi alemman taajuuden tunneroskaa, jota meidän kunkin sisällä edelleen on.

Tämä ei ole lainkaan uutta, ja juuri sitä olemme eläneet läpi ylösnousemusprosessissa vuodesta 1998–1999 saakka. Yhtäkkiä valoa tulee sisään, se vaikuttaa syvästi kaikilla tavoilla, on oireita ja sivuvaikutuksia sen vuoksi, ja viimeksi se on yhteydessä alemman taajuuden juttuihimme ja ongelmiimme jne. ja tämä aiheuttaa tunnetuskaa. Tämä pum-pum-pum-ylösnousemusprosessi vei ennen vuosia, sitten kuukausia, sitten viikkoja ja nyt vuoden 2018 lopussa se kestää minuutteja – hyvin intensiivisiä minuutteja, mutta vain minuutteja, jos olet rohkea ja halukas päästämään täysin irti! Kukaan meistä ei voi tehdä korkeampia ja korkeampia kehityskaarimuutoksia ja ruumiillistaa enemmän ja enemmän, kun vanhan, alemman taajuuden jäämiä on vielä sisällämme. Se on mahdottomuus. Tiedän, koska olen kokenut tämän kosmisen lain monta kertaa näiden ylösnousemusvuosien aikana. 100%:sti puhdas tai mahdotonta, monien fyysisten ja tunnepuolen lisäkipujen kera, joten luovu siitä kaikesta. Ei mitään – ja tarkoitan ei mitään – voi piilottaa tarkoituksella tai tahattomasti valolta. Ainoa mukava ja täysjärkinen paikka olemukselleni on nyt korkea sydän.

Erinomaista marraskuun muutosta, kanssaruumiillistajat ja kollektiivisen ylösnousemuksen ajajat. Lisää on tulossa joulukuussa ja sen jälkeen, ja jokainen kerros on nyt voimakkaampi ja nopeampi kuin edellinen. Kiinnitä huomiota siihen, mitä ikinä sinun täytyy nähdä, tuntea, tietää ja siksi parantaa.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.12.2018 VILKAISU TAAKSEPÄIN & ETEENPÄIN VUODEN 2019 MAAIL

ViestiKirjoittaja hammer » 15.12.2018 13:04

VILKAISU TAAKSEPÄIN & ETEENPÄIN VUODEN 2019 MAAILMOJEN EROAMISEEN

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
13.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ego ei voi astua sisään

Kuluneet 26 vuotta olen halunnut ihmismäärän maan päällä vähentyvän nykyisestä 7.5 miljardista noin 2 miljardiin. En tiedä, miksi valitsin 2 miljardia, mutta se lukema on ollut mielessäni vuodesta 1992. Tärkeämpi kuin tämä maailman ihmismäärän huomattava vähentyminen oli se pakollinen energialaki, että nuo 2 miljardia ihmistä olisivat ruumiillistaneet korkeamman taajuuden – "ylösnousseet" – jotta kenelläkään ei olisi kurjaa, epämiellyttävää, turvatonta tai epäsopivuutta siksi, että toiset ihmiset sisälsivät alempia taajuuksia. Oli energeettisesti välttämätöntä, että nuo 2 miljardia yksilöä olivat samalla korkeammalla taajuusasteikolla päästäkseen tähän uuteen ylösnousseeseen Maahan.

Äärimmäisten kehityserojen vanha alemman taajuuden Maa jolle olimme kaikki inkarnoituneet, sisälsi syntisiä ja pyhimyksiä, murhaajia ja mystikkoja, egoja ja avataroja rinta rinnan, jotka yrittivät elää, työskennellä, kommunikoida ja toimia, kuin nuo radikaalin erilaiset kehitys-, fokus-, energia- ja ilmaisutasot olisivat normaaleja, hyväksyttäviä ja mukavia, vaikka ne olivat kaikkea muuta. Tuo pitkäaikainen globaali kurjuus ja ihmisten ja ihmistietoisuuden äärimmäinen epäsopivuus, kun tarvitsi olla rinnakkain ja teeskennellä, että se on ok ja ihanaa, on nopeasti loppumassa tällä hetkellä, ja tätä siunattua loppuunsaattamista olen kutsunut "maailmojen eroamiseksi".

Työstäessäni tätä artikkelia marraskuusta saakka kaiken sen elämisen ja ruumiillistamisen välissä, mitä on tapahtunut tuossa ja tässä kuussa (tavallisesti tuskallista käpylisäkkeen ja aivolisäkkeen evoluutiolaajentumista päässä ja kallossa ja siihen liittyvää silmäkipua ja muuta), tunsin yhtäkkiä tarvetta mennä Inelia Benzin sivuille, koska siellä oli jotain erityistä, mikä minun täytyi nähdä. Kuin olisin tiennyt, minne olin menossa, menin suoraan tuohon informaatioon, joka oli hänen blogissaan 15.11.2018 otsikolla: "Mitä jos jokaisen alemman taajuuden kannattajan on tarkoitus lähteä planeetaltamme?" Tässä on linkki siihen (https://ineliabenz.com/what-if-every-si ... ur-planet/). Toivottavasti luet sen, koska se on tärkeä ja hyödyllinen. Hän mainitsee myös yhden kuukauden 2019 tämän mahdolliseksi tapahtumisajaksi. [Monet meistä kuitenkin puhuvat tästä lisää 2019] Inelia Benz on ensimmäinen löytäväni henkilö minun lisäkseni, joka mainitsee tämän 2 miljardia ihmistä ylösnousseella uudella maapallolla. Olin hyvin iloinen, että hän paljasti blogiartikkelissaan tämän prosenttiosuuden: "… 72 % ihmisistä on edelleen alemmassa taajuudessa ja 28 % ihmisistä on korkeamman taajuuden ylösnousseella maapallolla ja miksi …". Kiitos Inelia Benz, se oli hyvin tervetullut vahvistus siihen, mitä olen halunnut ja tuntenut vuodesta 1992 saakka.

Olen kauan tiennyt – kuten myös monet teistä tätä lukevista – mitä tarkkaan ottaen vaaditaan ylösnousseen, korkeamman taajuuden, egovapaan, uuden Maan saavuttamiseen. Se on yksilöllinen evoluutio, "ylösnousten" energeettisesti pois Maan vanhalta alemmalta taajuusasteikolta ja ihmisegon olemisesta herrana ja hidalgona ja vastaavasta egopohjaisesta tietoisuudesta. Ego, egopohjainen tietoisuus ja alemman taajuuden teot, sanat, ajatukset ja tunteet eivät voi astua sisään korkeamman taajuuden maailmaan, energeettisen epäsopivuutensa vuoksi.

Miten pääset uudelle ylösnousseelle maapallolle fyysisessä kehossa? Työstät itseäsi ja nouset egon ja pelkän vasemman aivopuoliskon lineaarisen ajattelun yli, korkeampaan taajuuteen ja valtavasti monitahoisempaan, luovempaan ja kyvykkäämpään korkean sydämen tunnehavaintoon. Tämä on tyypillisesti paljon vaikeampaa miehille kuin naisille. Kaverit, on ollut paljon hyvin negatiivisia syitä, miksi miehiä on tarkoituksella paimennettu yleisesti pois sydämestään, tunneälykkyydestään, korkeammasta tietoisuudestaan ja tunteistaan monia tuhansia vuosia. Samanaikaisesti kun naisten ei ole sallittu puhua, kertoa totuutta tai olla eri mieltä mistään, miesten ei sallittu tuntea juuri mitään tunteita. Kaikki tämä on muuttunut, mutta sinun täytyy silti osallistua omaan evoluutioosi päästäksesi vapaaksi tuosta alemman taajuuden energiasta, taajuusasteikosta ja vanhasta patriarkaalisesta tietoisuudesta ja älykkyydestä, joka sen kanssa tulee. Sinun täytyy tehdä tämän itsessäsi itseäsi varten. Tervetuloa ylösnousemusprosessiin. Tai sitten ei.

[Tätä ei ollut kohdistettu teille, jotka olette tehneet tämän ja paljon enemmän monta vuotta ja vuosikymmentä sitten. Se oli suunnattu niille, jotka eivät edes lue tätä nyt, mutta toivottavasti lukevat lähitulevaisuudessa. Tai sitten ei. Tietäkää kuitenkin, että se vanha alemman taajuuden Maa, johon inkarnoiduimme, ei ole fyysisesti olemassa enää kovin paljon pidempään. Sen energiatuki on loppunut. Se lopetettiin 21.–23.12.2012 – kolmen päivän elämäntarkastelu ja kolmas ja viimeinen päättymispäivä.]

Mitä sanotte, vapaaehtoiset?

Yli vuosikymmen sitten 2007 oli kaikkien fyysisesti inkarnoituneiden universaalien ylösnousemusvapaaehtoisten – eli siniset säteet, tähtisiemenet, edelläkävijät, tienraivaajat, valotyöntekijät jne. – tärkeä korkeamman ulottuvuuden kokous (on ollut monia), jossa keskusteltiin ja äänestettiin, alkaisiko maailmojen fyysisen tason eroaminen 2007 vai ei. Minä ja monet muut äänestimme sen vuonna 2007 alkamisen puolesta, mutta olin useampia, jotka halusivat odottaa vielä pidempään ja antaa useammille ihmisille enemmän aikaa aloittaa ylösnousemusprosessi ennen maailmojen eroamisen alkamista.

En ollut tyytyväinen, että meillä vapaaehtoisilla olisi vuosikymmen ja enemmän lisää samaa, tuskallista ei-täällä-eikä-siellä -eristäytymistä, mutta niin tuo korkeamman tason kokous meni, ja siitä riippumatta miten äänestimme, olemme kaikki tehneet korkeimman parhaamme ja jatkuvasti ruumiillistaneet korkeampia ja korkeampia valoenergioita, uutta DNA:ta ja paljon muuta, ja lisäksi informoineet ihmisiä kirjoituksillamme tästä tiivistetystä ylösnousemuksen evoluutioprosessista ja lopulta fyysisesti tapahtuvasta maailmojen eroamisesta. Tuo aika on vihdoinkin saapunut täysin tälle fyysiselle tasolle kaikille ihmisille, ja se lisääntyy ja nopeutuu kovasti vuosien 2019 ja 2020 aikana.

"Mitään ei tapahtunut 21.12.2012!"

Postaan linkin tähän vanhaan artikkeliini Transitions-sivuilla kolmen päivän elämäntarkastelustani 21.–23.12.2012, joka on mielenkiintoista lukea joulukuussa 2018 (https://deniselefay.wordpress.com/2012/ ... tion-date/). Haluan kaikkien tietävän, että jokainen elävä ja hengittävä maan päälle inkarnoitunut ihminen kävi tuolloin elossa läpi elämäntarkastelun. Normaalisti kaikki käyvät tämän prosessin läpi fyysisen kuoleman jälkeen. Lisäksi tuolloin saavutettiin koko entisen evoluutiosyklin lopullinen päättymispäivä. Elämäntarkastelu tapahtui riippumatta siitä, muistetaanko se tietoisesti vai ei. Ja lokakuussa 2010, marraskuussa 2011 ja joulukuussa 2012 saavutettiin kolme merkittävä energeettistä päättymispäivämäärää, ja tämä viimeisteltiin 2012 riippumatta siitä, ymmärrettiinkö se tietoisesti vai ei. Monia energiaportaita aiemman evoluutiosyklin viimeistelyä ja monia energiaportaita uuden korkeamman evoluutiosyklin aloittamista.

Lokakuun, marraskuun ja joulukuun 2018 ruumiillistumisprosessi

Joulukuussa 2018 enemmän ruumiillistajia saa ensimmäisen tai toisen tai kolmannen energiakruununsa, joka edustaa tätä ruumiillistumisprosessin kristalli-Kristus-taajuustasoa. Olen kirjoittanut tästä parissa viime artikkelissa, joten en mene tässä taas paljon yksityiskohtiin. Tiedän, että monille ruumiillistajille joulukuu 2018 on kulminaatio- ja laukaisinpiste omassa ruumiillistumisprosessissa, ja se aktivoi lisää suurempia evoluutiomuutoksia ulkoisessa todellisuudessa. Enemmän yhtenäisen kristalli-Kristus-taajuuden ruumiillistaneita yksilöitä ei voi ehdottomasti kulkea fyysisessä kehossa uuden DNA:n kanssa ilman, että se aiheuttaa automaattisesti lisää evoluution nopeutumista ja dramaattisia muutoksia ulkoisessa todellisuudessa.

Niiden loppuvuoden energiamuutosten vuoksi joita monet ruumiillistajat ovat eläneet (ja elävät edelleen) – uusi DNA, käpy- ja aivolisäkkeen laajentuminen, silmien ja näkökyvyn parantuminen, energiakruunujen lisääntyminen ja muu – jotkut tuntevat tarvetta muuttua lisää (jälleen) sen vuoksi, mitä he ovat viime aikoina ruumiillistaneet. Nämä viimeisimmät ruumiillistumislaajentumiset saavat monet tuntemaan tarvetta taas kerran siirtyä eteenpäin vanhojen tuttujen ihmisten ja tiettyjen ylösnousemusopettajien tai -kirjoittajien luota. Tämä ja muut vastaavat evoluutiomuutokset ovat normaaleja, kun yksilöt jatkavat ruumiillistumista ja havaitsevat, että heidän täytyy tehdä lisää henkilökohtaisia muutoksia – ajattele henkilökohtaisia kehityskaarimuutoksia – niiden muutosten vuoksi, joita he ovat käyneet läpi tänä vuonna ja erityisesti loka–joulukuussa 2018.

Kasvavalla määrällä ihmisiä se mikä toimi ja auttoi aiemmin, ei enää tee sitä. Mitä enemmän yksilö ruumiillistaa, sitä vähemmän hän tarvitsee ulkoisia informaatio- ja opastuslähteitä tietääkseen, mitä tapahtuu ja miksi maan päällä ja muissa ulottuvuuksissa jne. Meistä tulee lisääntyvässä määrin oma informaatio- ja opastuslähteemme, mikä on yksi monista ruumiillistumisprosessin luonnollisista sivuvaikutuksista. Jatkuva ruumiillistuminen saa luonnostaan jokaisen sitä elävän tulemaan aina enemmän omavaraiseksi. Mitä enemmän ruumiillistat fyysisesti korkeamman itsesi, jumalaisen äidin, jumalaisen isän ja Lähteen, sitä vähemmän tarvitset muita ihmisiä opastamaan, informoimaan, opettamaan ja selittämään asioita sinulle. Sinulla on jatkuva pääsy sisälläsi enempään, kun vielä tiedät.

Silti monet ruumiillistajat eivät tienneet tänän tulevan (jälleen) ja heidän on viime aikoina tarvinnut tehdä enemmän henkilökohtaisia muutoksia loka–joulukuun ruumiillistumistransformaationsa vuoksi. Olemme käyneet tätä läpi toistuvasti näiden ylösnousemusvuosien ja -vuosikymmenten kuluessa, mutta ne muutokset joita on tapahtunut korkeamman tason ruumiillistamisen vuoksi 2018, kohottavat monet olemisen, tiedostamisen, vastuun, elämän ja ulkoisen todellisuuden suuremmille tasoille.

Viimeinen komennukseni jättämään leivänmurusia alemmalle tasolle

Lokakuussa 2018 tiesin, että minun täytyi mennä lyhyesti viimeisen kerran parille julkiselle foorumille ja laittaa esille ylösnousemusprosessin informaatioleivänmuruja. En halunnut tehdä sitä, koska tiesin jo, miten monet ihmiset vastaanottaisivat ja näkisivät minut ja miten he kohtelisivat minua, mutta tiesin myös, että tämä olisi maailmojen eroamisen vuoksi viimeinen kerta, kun tekisin sen. En koskaan enää tarkoituksella altista itseäni alemman taajuuden ja matalan tietoisuuden epävakaille ja itsekeskeisille ihmisille, jotka mieluummin repisivät minut kappaleiksi, kuin harkitsisivat sitä, minkä jaan ilmaiseksi yrityksenä auttaa heitä ylösnousemuksen evoluutioprosessissa.

Tietäen, miten tämä päättyisi, tein sen joka tapauksessa viimeisen kerran. En tiennyt, minne menisin, mutta nopeasti löysin paranormaalin foorumin ja hetkiä myöhemmin liityin siihen ja kirjoitin muutaman tarkkaan harkitun postauksen joistain kokemuksistani. En noussut saippualaatikolle, jaoin ainoastaan omia kokemuksiani ja niistä saatuja oivalluksia. Se oli liikaa tuon foorumin omistajalle ja moderaattoreille, ja vanha tuttu negatiivisuus alkoi melkein välittömästi saavuttuani. Olin siellä neljä päivää, ja sitten palasin korkeamman taajuuden maaperälle ja valoon.

Marraskuun lopulla tiesin, että oli vielä kaksi muuta nettifoorumia, joilla minun täytyi nopeasti pistäytyä samasta syystä. Löysin yhden henkisen/metafyysisen foorumin erään linkin kautta, joten tsekattuani sen liityin mukaan ja jaoin tarkkaan valittuja henkilökohtaisia kokemuksia ja ylösnousemukseen liittyvää infoa. Siellä oli pieni kourallinen sydänihmisiä, jotka antoivat minulle tilan ja rauhan sanoa muutaman asian, ja olin kiitollinen siitä. Mutta (voi, tiesit, että tämä oli tulossa!) oli pari egoa, jotka ryhtyivät kovaan puolustushyökkäykseen minua vastaan. Nuo ihmiset olivat ilkeitä ja vihantäyteisiä, mentaalisesti ja tunteellisesti epävakaita ihmisiä, jotka eivät pysty käsittelemään mitään tai ketään oman egonsa ja kapean uskomusjärjestelmänsä ulkopuolella. Ja kyllä, suurin osa näistä ihmisistä on miehiä. Eivät tietenkään kaikki, mutta valtaosa. Miksi? Entinen globaali patriarkaattinen hallinto.

Vuoden viimeiseen uusikuuhun mennessä 6.12. olin valmis ja poissa tuolta foorumilta. Muutamia leivänmuruja on siellä niitä korkeamman taajuuden silmiä ja sydämiä varten, jotka voivat nähdä ja tuntea ja joita korkeammat totuudet ja suuremmat todellisuudet eivät uhkaa.

Viimeksi menin kolmannelle, nuoremmantyyppiselle henkiselle/metafyysiselle foorumille joulukuun ensimmäisellä viikolla, ja kirjoitin vain yhden postauksen, koska joku oli kysynyt, tiesikö joku jotain erityistä, ja minä tiesin. Yhden vastauspostini jälkeen kolme eri ihmistä tuli välittömästi syytämään lukuisia "pysäytysviestejä" ehdottomasti ei-mistään, ja olin pysyvästi poissa sieltä. Leivänmuruja on sielläkin niille, joilla on näkevät silmät ja tunteva sydän, mutta nyt minä ja melkein kaikki muutkin olemme täysin valmiita ja pysyvästi poissa tuosta hajoavasta alemman taajuuden maailmasta ja sen "72 %:n väestöstä". Loka–joulukuun 2018 viimeinen henkilökohtainen alemman tason tiedustelulentokomennukseni viemään leivänmuruja eri foorumeille oli täytetty.

Uusi DNA on silta ensin ruumiillistajille ja myöhemmin muille ihmisille ylösnousseeseen Maahan

Mitä enemmän uutta kristalli-Kristus-taajuuden DNA:ta ruumiillistat, sitä enemmän ulkoinen todellisuus ylösnousee. Me jotka ruumiillistumme nyt, käytämme ensin näitä uuden DNA:n kristalli-Kristus-taajuusyhteyksiä meissä ja kehossamme, mutta tiedä myös, että nämä uudet DNA-sillat jokaisessa meissä ovat myös energiasiltoja, jotka ihmiset ylittävät ollessaan valmiita ylösnousemaan olemisen ja todellisuuden korkeammille tasoille. Joitain leivänmuruja on nettikirjoituksina ja kirjoina jne., ja toiset leivänmurut ovat energiasiltoja, kuten DNA-kodonit, jotka on yhdistetty ja joista tulee kirjaimellisesti polkuja ja siltoja, joita ihmiset kulkevat myöhemmin. Ruumiillistajat ovat polunraivaajia, ja enemmän uuden DNA:n ruumiillistaminen itsessämme ja kehossamme nyt on polunraivaamista muille ihmisille tulevaisuutta varten.

Kun vanha patriarkaalinen maailman hajoaa ja häviää, mitä tapahtuu hullunlailla 2019 ja 2020, täytyy olla käytössä uuden DNA:n polkuja, joita ruumiillistajat ovat raivanneet, jotta valmiilla ihmisillä on poistumisreittejä, kun maailmojen eroaminen eskaloituu. Tiedä, että se mitä teet ja kärsit nyt ruumiillistajana, tekee paljon enemmän ihmiskunnan hyväksi (ja sen yli), kuin sinä, minä, me täysin ymmärrämme vielä.

2019 ja 2020 on loppuratkaisun hetki

Pluto siirtyi Kauriiseen marraskuussa 2008 ja pysyy siellä marraskuuhun 2024. Saturnus siirtyi Kauriiseen joulukuussa 2017 ja pysyy siellä joulukuuhun 2020. Näiden kahden voimapesän, fyysistä todellisuutta muuttavan planeetan, tarkka yhtymä Kauriissa, viimeisessä ja korkeimmassa maamerkissä, on tammikuussa 2020. Tunnemme kuitenkin tämän yhtymän syvällisiä, nopeita ja äärimmäisiä vaikutuksia jo koko vuoden 2019.

Tämän Saturnuksen ja Pluton fyysistä todellisuutta muuttavan yhtymän seurana on myös auringon, Merkuriuksen, Marsin, Jupiterin ja eteläsolmun grande finaale, kun ne kaikki ovat Kauriissa tuon tarkan yhtymän aikana. Yksinkertaisesti sanottuna, tämä on negatiivisen globaalin patriarkaatin ja sen pitkän hallinnan lopullinen ja täydellinen fyysisen tason loppuminen maan päällä. Tämä prosessi alkaa intensiivisemmällä tasolla vuoteen 2019 siirtymisen myötä, ja se eskaloituu tuossa tapahtumassa ja lakaisee pois kaiken negatiivisen, mitä on ollut. Joissain tapauksissa tämä ei ole lainkaan kaunista eikä helppoa, ja se on ilmentynyt jo vuosia.

Ihmiset vastustavat tyypillisesti muutosta ja se on vaikeaa heille, mutta laajamittainen muutos on täällä ja vain kiihtyy kovasti vuosien 2019 ja 2020 aikana. Toisaalta, älä koskaan unohda, että tämä muutos johtuu luonnollisesta ylösnousemuksen evoluutioprosessista, mikä merkitsee, että se on jumalaisesti tarkoitettu ja toteutettu. Ole joustava ja valmis asioiden muuttumiseen, ja muuttumiseen vielä lisää, ja kaikki parempaan päin, vaikkei siltä ehkä näytä, kuulosta tai tunnu enemmistöstä, kun se tapahtuu. Tämä on maailmojen eroamista.

Vuosi 2019 on 20. vuosipäivä meille, jotka olemme eläneet ylösnousemusprosessia fyysisen biologian tasolla siitä saakka, kun se alkoi tuolla tasolla 1999. [Jollakin se oli 1998, mikä teki vuodesta 2018 20. vuosipäivänne.] Kaksikymmentä voi-hyvä-luoja -vuotta jatkuvaa ylösnousemusprosessin fyysisen tason elämistä ja ruumiillistamista ensimmäisenä ja tienraivaamista siinä ja muussa toisille. Kaksikymmentä vuotta ei kuulosta miltään, mutta se on ikuisuus, kun kyse on ylösnousemusprosessista ja teet sitä ensimmäisenä itsesi ja fyysisen kehosi kautta.

Osa minua voisi itkeä pelkkää ajatusta siitä, mitä olen henkilökohtaisesti käynyt läpi näiden vuosien aikana, paitsi että olen liian väsynyt haaskatakseni energiaa itkemiseen tällä hetkellä. Se on vain ollut, mitä on ollut, ja meillä on "paljon työtä edessämme", kuten minulle kertoi kissanpentu, joka sanoi sen unessa tänä aamuna kuin aikuinen! Hyvin kallisarvoinen ja söpö, ja hyvin upea tapa saada nyt tuo viesti. Tiedä, kuitenkin, ettei työ edessämme ole mitään verrattuna työhön takanamme. Uusi työ on luovaa, siinä missä entinen työ oli transformoivaa, synkkää, raakaa ja vaarallista. Ei niitä voi verrata.

Tiedän, että tämä on pitkä, mutta vuosi on ollut verraton, paitsi että vuosi 2019 on vain viikkojen päässä ja se päihittää vuoden 2018 hullunlailla. Ei pelkoa, vain korkean sydämen päättäväisyyttä ja jatkuvaa ruumiillistumista, kun jatkamme tienraivausta tavoilla, joilla emme ole täysin ymmärtäneet tekevämme kaiken aikaa. Älä unohda käydä lukemassa Inelia Benzin artikkelia, josta mainitsin aiemmin.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

9.12.2019 RINNAKKAISMAAT JA TULEVA MAAILMOJEN EROAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 10.01.2019 16:20

RINNAKKAISMAAT JA TULEVA MAAILMOJEN EROAMINEN

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
9.12.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

(https://highheartlife.files.wordpress.c ... =375&h=281)

Yllä olevan kuvan on tarkoitus edustaa maailmojen eroamista – vanha fyysinen maa ja ne energiat, jotka saavuttivat vanhentumispäivänsä 21.–23.2012 ja ovat vähentyneet energeettisesti siitä lähtien. Kuvassa näkyy kaksi rinnakkaista viivaa, joista toinen nousee ja toinen laskee jatkuvasti – ylösnouseva Maa joka on palaamassa täysin orgaanisiin energioihin, ja vanha epäorgaaninen, patriarkaalinen Maa jonka energia on vähentynyt 2012 joulukuusta saakka.

Jossain kohtaa nämä Maat jotka ovat olleet rinnakkain, eroavat täysin toisistaan eivätkä enää ole tässä vanhassa tilassa. Uusi orgaaninen Maa jatkaa energeettisesti ja fyysisesti ylösnousemista, kun taas vanha epäorgaaninen Maa jatkaa nopeaa heikentymistä, ja lopulta sitä ei ole enää. Tuo epäorgaaninen Maa johon useimmat meistä inkarnoituivat tässä elämässä, ei ole olemassa rajattomasti. Tämä on maailmojen eroaminen, ja se on nyt hyvin lähellä. Jotkut sanovat sen tapahtuvan fyysisesti 2019, ja pari vuotta olen itse ajatellut sen tapahtuvan 2020 monien asioiden vuoksi – yhden suuren syyn ollessa Saturnuksen ja Pluton yhtymä, joka lähestyy 2019 ja siitä tulee tarkka 12.1.2020 Kauriin 22. asteessa. Katso noita numeroita!

Ennen kuin menemme eteenpäin, haluan selvittää lyhyesti, mitä tarkoitan orgaanisella ja epäorgaanisella Maalla. Maa oli alun perin orgaaninen, eli Lähteen suunnittelema, mutta tuhansia vuosia sitten pimeystiimin negatiiviset muukalaiset ja olennot manipuloivat sen tahallaan hyvin heikentyneeseen epäorgaaniseen tilaan. Ne tekivät tämän loismaisesti käyttääkseen fyysistä ihmiskuntaa ja Maata, aurinkokuntaa, suurta osaa neljännestä astraaliulottuvuudesta ja muuta henkilökohtaisena eteerisenä ja fyysisenä ruokanaan ja polttoaineenaan.

Ne vääristivät tarkoituksella Maata, muita tämän aurinkokunnan planeettoja ja ihmisiä niin vakavasti, että nämä heikentyivät energeettisesti epäorgaaniseen tilaan. Alkuperäiset orgaaniset ihmiset olivat kauniita ja rakastavia olentoja, jotka kunnioittivat toisiaan, Maata/Gaiaa, jumalaista feminiinisyyttä, jumalaista maskuliinisuutta, naisia yleisesti ja kaikkea muuta planeetan pinnalla, sisällä ja ulkopuolella. Kuitenkin negatiivisten muukalaisten kaapattua Maan ja ihmiskunnan, ne vääristettiin tarkoituksella ihmis-, Maa- ja naisvastaisiksi, sotiviksi ja murhanhimoisiksi, koska sellaisia nuo negatiiviset muukalaiset olivat ja sellaiseksi ne tunsivat itsensä: "ihminen luotiin jumalan kuvaksi".

Jotkut ylösnousemusopettajat ja kanavat ovat todenneet, että vanha patriarkaalinen, epäorgaaninen Maa kestää vielä 100 vuotta, jotkut väittävät 300 vuotta, ja pari kanavaa on väittänyt, että se on olemassa vielä 1000 vuotta. Sen perusteella mitä tiedän tällä hetkellä – ja varaan oikeuden tietää enemmän huomenna ja sitä seuraavana päivänä ja sitä seuraavana – paljon siitä, milloin vanha, epäorgaaninen Maan häviää täysin, riippuu ruumiillistujien tienraivaamisesta nyt fyysisellä kehotasolla. Älkää tunteko painetta tästä, ruumiillistujat ja edelläkävijät, koska olette/olemme tehneet tätä joka tapauksessa kaiken aikaa.

(https://highheartlife.files.wordpress.c ... =200&h=275)

Mitä enemmän sinä/minä/me ruumiillistujat, edelläkävijät ja tienraivaajat ruumiillistumme ja kohotamme itseämme, fyysistä kehoamme ja DNA:ta jne., sitä nopeammin vedämme ja nostamme automaattisesti kaikkia ja kaikkea perässämme aina vain korkeammille energiatasoille. Ajattele, miten kilpa-autot peesaavat johtavia autoja. Kuten yllä olevassa vanhassa piirroksessani enkelistä, joka vetää valtava kettinki olkapäällään Maata portaita pitkin ylös, aina orgaanisiin taajuuksiin saakka sisäisesti ja ulkoisesti, sinä ja minä olemme tehneet juuri sitä koko tämän ylösnousemusprosessin ajan. Olemme aina olleet niitä, jotka inkarnoituivat vapaaehtoisesti tähän nykyelämään kaikin tavoin kumoamaan ja kohottamaan sitä, minkä pimeystiimin negatiiviset muukalaiset ja olennot kauan sitten varastivat ja vääristivät kammottavasti energeettisesti, eteerisesti ja fyysisesti. Yksinkertaisesti sanottuna, nyt inkarnoituneena olevat vapaaehtoiset tulivat siivoamaan kaikki nuo vääristymät ja kohottamaan kaiken takaisin täyteen orgaaniseen tilaan – DNA, ihmistietoisuus, Maa ja ulkoinen todellisuus.

Olisimme voineet lopettaa tämän monumentaalisen ylösnousemusprosessiponnistuksen jo vuosia sitten, koska sovittu perusylösnousemustaso oli saavutettu. Koska kuitenkin olimme sieluamme myöten tässä ylösnousemusjutussa fyysisesti, päätimme viedä koko homman vielä korkeammalle, sitten vielä korkeammalle, ja kyllä, vielä korkeammalle – monen kosmisen katselijan suureksi yllätykseksi. Monet niistä eivät odottaneet meidän tekevän sitä, mutta olemme tehneet sen ja jatkamme edelleen, koska olemme sitä sydän-mieltä, että "miksi emme mene tässä niin korkealle, kuin pystymme nyt, ja ruumiillistu ja raivaa tietä kaikille vielä korkeammalle?"

Ansiokas keskivertoylösnousemus ei riittänyt useimmille meistä, kun alkumuuntamis- ja puhdistumistyö oli tehty, joten päätimme kollektiivisesti ns. tavoitella kirkkaampaa kultaa tässä ylösnousemusprosessissa fyysisellä maapallolla. Miksi ottaa vastaan ylimääräinen työ, kivut, säryt sekä vanha, negatiivinen lisähevonpaska vanhalta, alemmalta rintamalta? Koska kosmisia, henkisiä tilaisuuksia tällaiseen tulee vain muutaman miljoonan vuoden välein, joten miksi emme veisi sitä itseämme varten niin korkealle, kuin pystyisimme, ja ruumiillistaisi, rakentaisi ja raivaisi energiakulkureittejä muille ihmisille, joita tulee 2019, 2020 ja 100, 300 tai 1000 vuotta perässämme? Meihin sattui jo helvetisti ja olimme tottuneet olemaan strategisissa asemissa ympäri planeettaa elävinä valomajakkoina, eristyneenä muista ruumiillistujista ja edelläkävijöistä, joten vähän lisää sitä samaa ei ollut mikään iso juttu meille ylösnousemusprosessin tuossa kohtaa. Olemme vieneet Maan ja ihmiskunnan takaisin jumalaisen Lähteen suunnittelemille orgaanisille energiatasoille, plus tuoneet kristalli-Kristus-taajuuden jokaisen ihmisen ulottuville, joka ehkä myös haluaa sen. Tätä olemme. Lähde tiesi paljon aikaisemmin kuin me itse, että tekisimme tuon päätöksen jatkaa pidemmälle ja korkeammalle.

Koska vapaaehtoiset äänestivät yli vuosikymmen sitten asioiden silloisesta tilasta ylösnousemuksessa maan päällä ja enemmistö äänesti odottamista pidempään siinä toivossa, että useampi ihminen nostaa taajuuttaan ja liittyy ylösnousemusprosessiin tulemalla lopulta sairaan väsyneeksi vanhaan, globaaliin negatiivisuuteen, me odotimme. Tuo pitkä odotus on nyt kuitenkin ohi, ja maailmojen eroaminen on lähellä tapahtumistaan.

Tapahtuuko maailmojen eroaminen fyysisellä tasolla? Kyllä. Tästä puhuakseni käytän niitä prosenttiosuuksia, joista Inelia Benz kirjoitti blogissaan 15.11.2018 – 28% uudessa Maassa ja 72 % vanhassa Maassa.

On turhauttavaa tuo 72 % sen jälkeen, kun päätimme 2007 odottaa ja antaa heille enemmän aikaa kyllästyä ihmisvastaiseen ja sydämettömään negatiivisuuteen ja kaikkeen muuhun vanhassa Maassa ja alkaa kehittää sydäntä ja halua lopettaa globaali, sisäinen, ulkoinen, henkilökohtainen ja kollektiivinen tuska. Kaikkien edelläkävijöiden henkilökohtaisen veren, hien ja kyyneleiden, muuntumisen, puhdistumisen ja jatkuvan taajuuden nostamisen ja tienraivaamisen jälkeen ihmismassalle, edelleen 72 % ihmisistä pitää enemmän vanhasta negatiivisuudesta, mielettömyydestä, henkilökohtaisesta ja kollektiivisesta tuskasta ja kaikesta, mikä liittyy alemman taajuuteen epäorgaaniseen tilaan, tietoisuuteen ja Maahan.

Siksi äänestin maailmojen eroamisen puolesta jo vuonna 2007, koska tiesin, ettemme saisi sitä lukumäärää, jota useimmat edelläkävijät toivoivat ja jonka mahdollisuuteen uskoivat silloin. He eivät tee sitä 2019 tai 2020, minkä vuoksi maailmojen eroaminen tapahtuu lopultakin fyysisellä tasolla. On monia edelläkävijöitä, ruumiillistujia, tienraivaajia jne., jotka eivät pysty olemaan tässä välitilassa enää pidempään, koska kuilu taajuuksien ja ihmisten välillä on liian suuri ja tuskallinen tässä kohtaa. Täyden eroamisen täytyy tapahtua pian, jotta edelläkävijät voivat kukoistaa ja jatkaa korkeampaa työtä kaikkien puolesta.

Tarkasteltaessa uudestaan joitain aiempia valintoja, äänestyksiä ja töitä perspektiivin saamiseksi, olemme lopultakin saavuttaneet sen kohdan ylösnousemusprosessissa, jossa kaksi rinnakkaista Maata ei voi jatkaa enää ja maailmojen eroaminen tapahtuu kohta fyysisesti. Käsitelläänpä vähän siitä saadaksemme paremman tietoisuuden, miltä luultavasti näyttää tällä 28 %:n ryhmällä. Tämän selittämiseksi puhun joistain asioista, joita olen jo käsitellyt monta vuotta sitten TRANSITIONS-sivuilla, kun koin niitä ensimmäistä kertaa. On aika laittaa nämä erilaiset kokemukset vuosien ja vuosikymmenten varrelta perspektiiviin suhteessa noihin 28 %:n ja 72 %:n ihmisryhmään rinnakkaissa Maissa. Tule tietoisemmaksi epälineaarisesta olemisestasi ja siitä työstä, jota olet tehnyt, ja jatka kumpaakin lineaarisessa aika-avaruudessa ja sen ulkopuolella.

Haluan kaikkien vanhempien ja muiden, jotka ovat eläneet ylösnousemusprosessia ensimmäisten joukossa aivan alusta, muistelemaan noin 20 vuoden taakse, kun huomasitte ensimmäistä kertaa toisten ihmisten menevän töykeästi tiellenne, kun olitte jossain ostoksilla. Muistatteko, miten yhtäkkiä ihmisiä käveli seisomaan eteenne aivan liian lähelle fyysisesti ja he kieltäytyivät siirtymästä pois tieltänne? Muistatteko, miten he olivat vain piittaamatta teistä ja ostoskärrystänne ja siitä, mitä teitte ja yrititte katsoa joiltain kaupan hyllyiltä? Muistatteko, miten hemmetin vihaiseksi se teki teidät, kun vieraat ihmiset kohtelivat teitä, kuin teitä ei olisi olemassa, kuin olisitte näkymätön? Joo, näette, mihin olen menossa tässä.

Nuo ihmiset eivät olleet tarkoituksella töykeitä tai epäkunnioittavia meille eturintamassa oleville – he eivät nähneet tai tunteneet meidän seisovan siinä heidän edessään, ja tätä alkoi tapahtua toistuvasti 20 vuotta sitten! Koska värähtelimme hieman korkeammalla ja nopeammalla taajuudella kuin he, nämä yksilöt eivät nähneet tai tunteneet meitä lainkaan. Tässä on aina ollut kyse yksilöiden eri tasosta ja taajuus- ja värähtelynopeudesta. Korkeampi ja nopeampi sekä alempi ja hitaampi.

Jos epäilet, kokeile seuraavaa. Aiheuta itsessäsi tunne, joka perustuu johonkin kokemukseesi, joka teki sinut todella vihaiseksi tai pelokkaaksi. Luo tuo tunne uudestaan itsessäsi niin täysin, kuin voit, ja kiinnitä sitten huomiota, miten värähtelytasosi putoaa. Tämän jälkeen aiheuta itsessäsi tahallaan jokin tunne, joka perustuu johonkin kokemukseesi, joka sai aikaan suurta iloa tai rauhaa tai kiitollisuutta jne. Tunne se itsessäsi ja kehossasi ja vertaa rehellisesti näitä radikaalin erilaisia tunteita ja taajuustasoja. Oleminen tänä päivänä epäorgaanisessa Maassa tai uudessa orgaanisessa Maassa kiteytyy periaatteessa siihen taajuuteen, joka kullakin meistä on sisällään ja pysyy. Viha, pelko, ahneus, tuskan aiheuttaminen itsellemme ja toisille, vai kunnioitus, rehellisyys, myötätunto, tasavertaisuus, todellinen vapaus, kaiken jakaminen kaikkien kanssa jne.

Seuraavaksi haluan edelläkävijöiden edelläkävijöiden sekä edelläkävijöiden muistelevan fyysisen ja biologisen ylösnousemusprosessin alkua 1998–1999 ja miten autoa ajaessa toiset ajajat melkein osuivat teihin ja/tai ajoivat teidät pois tieltä. Haluan teidän muistavan, miten he vaihtoivat kaistaa ja melkein kiilasivat teidät tai miten he yhtäkkiä vaihtoivat kaistaa suoraan eteenne, miten he ajoivat punaisia päin ja melkein osuivat teihin jne. Muut ihmiset ajoivat autoillaan, kuin teitä ei olisi olemassa, kuin olisitte näkymätön. Nämä megaidiootit jotka vaaransivat meidät, itsensä ja muut autoilijat, eivät ehkä olleet niitä megaidiootteja, joiksi heidät ensin uskoin, koska ajan kuluessa oivalsimme, etteivät he nähneet meitä, mikä merkitsi, että meidän täytyi kiinnittää huomiota oman ajamisemme lisäksi kaikkien muiden ajamiseen. Olimme näkymättömiä muille ihmisille, kun ajoimme, ja se oli todella ylösnousemusprosessin raastava aspekti eläessämme korkeammalla taajuustasolla kuin useimmat. Niin kuin ylösnousemuksen eläminen ensimmäisenä ja tienraivaaminen ei olisi ollut riittävän vaikeaa, tuskallista ja vaarallista, meidän on täytynyt myös selviytyä fyysisesti ja tunteellisesti näkymättömyydestä suurelle osalla ihmisiä vuodesta 1999 saakka.

Me kaikki jotka aloitimme fyysisen tason biologisen ylösnousemusprosessin ensimmäisinä, koska meidät oli ennen inkarnoitumista koodattu tekemään se 1998 tai vuoden 1999 alussa, aloimme elää elämäämme ja todellisuuttamme korkeammassa taajuustilassa siitä eteenpäin ja olemme jatkuvasti lisänneet taajuutta ja värähtelyvauhtia, laajentaneet sitä valomäärää, jota olemme jatkuvasti ruumiillistaneet siitä lähtien. Tämän vuoksi olemme koko ajan eläneet ja jatkuvasti lisänneet maailmojen eroamista.

Kirjoitin muutamista kokemuksista, joita minulla oli 2000-luvulla ja jotka liittyivät tähän edelläkävijöiden edelläkävijöiden korkeamman taajuuden perspektiiviin. Yksi näistä eriskummallisista kokemuksista näytti minusta siltä, että katselin tiettyjä alemman taajuuden fyysisiä ihmisiä ja paikkoja hyvin pitkän ja pimeän tunnelin läpi. Kerran jotkut naapurit huusivat minulle kadulta, ja kun käännyin katsomaan heitä, he näyttivät minusta pieniltä ja hyvin kaukaisilta, ja minun täytyi pinnistellä nähdäkseni heidät tämän pitkän tunnelin läpi. Aluksi kokiessani tämän se oli järkyttävää, ja kuten tavallista, ensimmäinen ajatukseni oli: "Mitä helvetin vikaa silmissäni on?!" Silmissäni ei ollut mitään vikaa – näin vain nuo naapurit ja muut ihmiset jotka olivat tuon 72 %:n ryhmän taajuudessa ja tietoisuudessa, omasta paikastani korkeammalla ja nopeammalla taajuustasolla.

Minulla on ollut monia kohtaamisia kasvotusten ja taisteluja hyvin kehittyneiden pimeystiimin muukalaisten ja muiden demonisten olentojen kanssa, ja niin oudolta, kuin tämä saattaa kuulostaa joillekin, fyysinen valvekokemus joka minulla oli DMV:ssä (moottoriajoneuvoministeriö) 2000-luvun puolivälissä, järkytti minua ytimeen saakka. Hirviöitä? Joo, mitä tahansa, ja se on nähty. Fyysisten rakennusten häviäminen seisoessani fyysisesti niissä, on täysin eri tarina, tai se oli minulle silloin. Tänä päivänä ajattelen, että on hurmiollista katsella vanhan, alemman taajuuden Maan täysin häviävän näköpiiristäni ja henkilökohtaisesta todellisuudestani. Kun on elänyt ylösnousemusprosessia edelläkävijänä kuluneet 20 vuotta, sen olisi pitänyt valmistella meidät kaikki tunteellisesti ja psyykkisesti perimmäiseen eroamiseen vanhasta, epäorgaanisesta Maasta ja sen 72 %:n ihmisistä.

Minun täytyi mennä DMV:n toimistoon 2000-luvun puolivälissä ja odotettuani jonossa rakennuksen ulkopuolella melkein tunnin, pääsin lopulta toimiston ainoalle julkiselle sisäänkäynnille. Kun ylitin kynnyksen tuohon rakennukseen – jossa olin ollut monta kertaa aiemmin – en nähnyt mitään muuta tuossa suuressa rakennuksessa, kuin pikkuruisen ja kapean jonon, joka johti vain yhdelle luukulle. Kaikki muu tuossa suuressa rakennuksessa oli sysimustaa ja fyysisesti poissa minun perspektiivistäni. Näin vain kapean jonon, joka oli himmeästi valaistu ylähäältä. En voinut uskoa, mitä näin ja mitä en nähnyt! Ei ollut mitään ääniä, mikä on harvinaista tuollaisessa kovaäänisessä ja täydessä julkisessa rakennuksessa. Muistan ajatelleeni, miten hyvin kiitollinen olin siitä, että edessäni oli muutama ihminen tässä jonossa ja oli ainakin yksi himmeä valo, jotta edes näin, minne mennä eteenpäin ja sitten poistua rakennuksesta. Olin DWV:n toimistossa noin 20 minuuttia, ja koko ajan 99 % siitä pysyi täysin näkymättömänä, mustana, äänettömänä – oli vain tuo himmeästi valaistu pikkuruinen jono. En ole koskaan ollut yhtä helpottunut poistuessani jostain fyysisestä rakennuksesta kuin silloin.

On ollut monia muita samanlaisia kokemuksia, jossa en voinut helposti tai selvästi tai lainkaan nähdä tietyissä paikoissa, rakennuksissa ja tiettyjä ihmisiä, jotka olivat vanhassa, alemman taajuuden Maassa. Vastaavasti vuodesta 1999 saakka on ollut monia ihmisiä tuossa alemman taajuuden 72 %:n ihmisryhmässä, jotka eivät ole nähneet, kuulleet tai tunteneet minua tai sinua korkeamman taajuuden 28 %:n ryhmässä. Pointtini käydä läpi näitä kahta radikaalin erilaista taajuus- ja olemassaolotasoa taas tammikuussa 2019, on muistuttaa meille, että olemme eläneet maailmojen eroamista vuosista 1998–1999 alkaen fyysisellä tasolla. Lisäksi se on jatkuvasti kiihtynyt joka kuukausi ja vuosi joulukuusta 2012 lähtien. Luultavasti saavutetaan täydellinen fyysinen eroaminen tuosta 72 %:n alemman taajuuden Maasta ja sen ihmisistä jossain kohtaa 2019.

Iso kysymys melkein kaikkien sydän-mielessä on, miltä tämä lopullinen fyysisen tason maailmojen eroaminen näyttää ja tuntuu 28 %:n ryhmässä? Ja miltä se näyttää ja tuntuu 72 %:n ryhmässä?

Tuon 28 %:n perspektiivistä katsottuna fyysisessä uudessa orgaanisessa Maassa ja todellisuudessa ei ole enää noita 72 %:n ihmisiä. Heitä ei ole tässä korkeammassa taajuudessa eikä mitään vanhoja, negatiivisia, patriarkaalisia järjestelmiä ja rakenteita. Tuossa unessa jonka näin joulukuussa 2018 ja jossa kissanpentu sanoi ihmisäänellä: "Edessämme on paljon työtä", on enemmän tolkkua nyt, kun olemme vuodessa 2019 ja koemme maailmojen eroamisen fyysisesti!

Tiedän, että monet teistä tätä lukevista ovat kokeneet henkilökohtaisesti rakennusten, ihmisten ja alueiden äkillistä häviämistä useita kertoja. Ajat jonnekin eikä vanhoja, tuttuja maamerkkejä enää ole, ja olet hetkellisesti eksyksissä sen vuoksi. Fyysiset rakennusporukat eivät repineet niitä alas – ne olivat vain poissa. Tietyt paikat ja ihmiset vain häviävät, ja sitä tekee parhaansa, ettei järkyty tästä, ja jatkaa sitä, mitä oli tekemässä. Tämä on pitkälti sellaista, miltä näyttää ja on tuolla 28 %:n ryhmällä uudessa, orgaanisessa Maassa – alemman taajuuden juttuja ei enää vain ole.

Tuon 72 %:n perspektiivistä kaikki on vain sitä, mitä on aina ollut heillä. He eivät huomaa edes meidän lähtöämme. Se vanha Maa ja todellisuus josta he pitävät enemmän, on olemassa edelleen – tällä erää – joten heillä ei tapahdu mitään muutosta. Se mitä on tänä päivänä ja mikä nopeutuu ja lisääntyy vanhassa, alemmassa, epäorgaanisessa Maassa, on kaiken sen yltynyt heikentyminen ja lopulta täydellinen kuolema. Sen jatkumista ei ole tukemassa energioita, joten tuon ryhmän elämästä tulee lisääntyvässä määrin epämiellyttävää. Heillä on kaikilla henkilökohtainen vaihtoehto siirtyä uuteen Maahan lisäämällä taajuutta ja valomäärää ylösnousemusprosessin kautta, mikä auttaa heitä tekemään kehityssiirtymän. Kaikki tässä ryhmässä eivät kuitenkaan tee tätä 2019, 2020 eikä 100 tai 300 tai 1000 vuoden päästä. Useimmat tekevät, mutta eivät kaikki.

Henkilökohtaisesti tunnen, että vanhan, epäorgaanisen, patriarkaalisen Maan fyysisen olemassaolon jäljellä oleva aika on hyvin lyhyt. Aivan korkeintaan 100–300 vuotta. Ruumiillistujat ovat hyvin intensiivisesti ilmaisseet aikomuksen koko ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessin lisääntymisestä ja kiihtymisestä itsellämme ja ihmisillä perässämme, ja se toimii. En ole koskaan tuntenut, että vanhalla, negatiivisella Maalla olisi 1000 vuotta jäljellä ennen hajoamistaan. Tunnen, että kyse on paljon lyhyemmästä lineaarisesta ajasta.

Saadakseen pääsyn ylösnousseeseen, uuteen Maahan, noiden 72 %:n ryhmän yksilöiden täytyy nostaa henkilökohtainen taajuutensa pois kaikesta, mikä on ollut normaalia, hyväksyttyä ja kannustettua vanhassa, patriarkaalisessa, epäorgaanisessa Maassa. Taas kerran, tässä on kyse erilaisista taajuustasoista ja henkilökohtaisista valo-osuuksista. Joko värähtelee korkeammalla ja nopeammin tai sitten ei. Muista, että edelläkävijät odottivat 10 vuotta lisää, jotta useammat ihmiset lisäisivät taajuuttaan ja kehittyisivät ja "ylösnousisivat" luonnollisesti korkeampaan taajuuteen. Odotimme pitkään heitä, ja se oli meille vaikeaa melkein joka tavalla, mutta teimme sen. Odotusjakso on kuitenkin vihdoin ohi. Nyt siirrymme eteenpäin, ja tuon 72 %:n ryhmän tehtävänä on lisätä henkilökohtaista taajuuttaan ja kulkea raivaamaamme polkua.

Kuten tavallista, kommenttiosassa tämän artikkelin jälkeen on luultavasti mielenkiintoisia kysymyksiä ja vastauksia liittyen tähän suureen todennäköisyyteen, että maailmojen eroaminen tapahtuu jossain kohtaa 2019, joten suosittelen katsomaan myös kommentit.

Jossain kohtaa joulukuun 2018 kahden viimeisen viikon aikana luonani vieraili seitsemän maan ulkopuolisen valo-olennon ryhmä. En kirjoittanut sen päivämäärää muistiin, joten en muista tarkkaan, mutta se tapahtui mainitsemani aikajaksona. Oli hereillä, kun tämä ryhmä ilmestyi minulle tarkoituksella. Emme kommunikoineet mitään telepaattisesti, ja tässä vierailussa tuntui olevan enemmän kyse siitä, että he kertoivat minulle, että olin tuolloin uudessa, korkeammassa paikassa ja tämäntyyppiset suorat tietoiset tapaamiset jatkuisivat – ei ainoastaan minulla, vaan melkein kaikilla ruumiillistujilla.

(https://highheartlife.files.wordpress.c ... =255&h=157)

Se teki vaikutuksen minuun heissä, että he kaikki näyttivät täsmälleen samalta. Yllä oleva kuva muistuttaa heitä kovasti siinä mielessä, että he olivat samanvärisiä – valkoisia tässä tapauksessa – kaikki samanpituisia, -kokoisia, -muotoisia jne. He olivat identtisiä, ja kuitenkin tiesin, että heissä oli yksilöllisyyttä. Heillä kaikilla oli samanlaiset lattiaan ulottuvat valkoiset kaavut, heillä ei ollut hiuksia eikä juuri mitään kasvonpiirteitä ja iho oli maidonvalkoinen. He olivat pieni kollektiiviryhmä, mutta kuten sanoin, jokaisessa heissä oli jotain yksilöllisyyttä jäljellä. Kaikki heissä oli valkoista ja valoa. He seisoivat hyvin lähellä toisiaan, eivätkä liikkuneet, puhuneet, kommunikoineet telepaattisesti tai tehneet muuta, kuin paljastivat itsensä minulle, koska olin saavuttanut tason, jolla tämäntyyppisiä tapaamisia ja vierailuja luokseni voisi alkaa lopultakin tapahtua.

Nämä uudet vierailut johtuvat tähänastisesta ruumiillistumistasostamme, kristalli-Kristus-taajuudesta, DNA:n jatkuvasta yhdistymisestä sisällämme, viimeisimmästä tarkoituksellisesta paikastamme fotonivalossa ja fyysisen tason maailmojen eroamisesta, joka tapahtuu luultavasti tänä vuonna. Kaikki nämä asiat joiden saavuttamiseksi olemme tehneet hyvin kauan ja kovasti työtä, alkavat lopultakin ilmentyä monin tavoin, koska olemme riittävän korkealla tasolla sen tapahtumiseksi. Ja paljon lisää tulee koko vuoden ja myös sen jälkeen.

Kun jatkamme korkeamman itsemme ruumiillistamista alempaan fyysiseen kehoitseen, uuden kristalli-Kristus-taajuuden DNA-yhteyksien suurempaa ruumiillistamista ja ylösnousemus-ruumiillistumisprosessimme "ajamista" tarkoituksella ja tietoisesti, sitä enemmän löydämme itsemme uudelta alueelta ja uusista todellisuuksista, paljon, paljon useampien uusien universaalien naapureiden rinnalta. Tämä ei ole tulevaisuutta, vaan elämäämme ja todellisuuttamme nyt, ja se kaikki laajenee ennenkuulumattomasti 2019, tulevan lopullisen maailmojen fyysisen eroamisen vuoksi. Hyvin tehty, kaikki, nyt tulee todella kaikkea jännittävää ja uutta. Oletko valmis? Oletko oikeasti valmis tähän, koska se tulee ja pian.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.1.2019 LISÄÄ VANHAA ULOS JA UUTTA SISÄÄN

ViestiKirjoittaja hammer » 27.01.2019 13:03

LISÄÄ VANHAA ULOS JA UUTTA SISÄÄN

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
25.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Niin paljon on muuttunut energeettisesti päiväseisauksen jälkeen 21.12.2018, että se huimaa, ja sitä tapahtuu edelleen. Sitten lisää muuttui superkuun pimennyksen myötä 20.1.2019. Näitä muutoksia seuraavaa melkein jatkuvasti muutoksia pitkin vuotta 2019, joten muuntajat, pitäkää silmät ja korkea sydän täysin auki.

Kun 20.1.2019 oli superkuun pimennys – joka tuntui tapahtuneen puoli vuotta eikä muutama päivä sitten – tarkkailin sitä toistuvasti illan aikana ja tunsin toisten ihmisten reagoivan siihen. Se oli visuaalisesti kaunista, ja olin kiitollinen kirkkaasta yötaivaasta, jotta pystyin katselemaan koko prosessin yksityisesti takapihaltani. Minulle oli kuitenkin yllätys, että kun se saavutti huippukohdan, energiat muuttuivat dramaattisesti hetkessä. Suuri kimpale vanhoja alempia asioita oli yhtäkkiä poissa, ja tunsin vanhaa poistettavan räjähdysmäisesti ja uusia energioita ja koodeja lisättävän välittömästi. Muistatko, miten huhtikuussa 2017 Saturnukseen osui seitsemän auringonpurkausta vapauttamaan sen vanhoista alemmista asioista? Kuunpimennyksessä 20.1.2019 tapahtui samanlainen energiatransformaatio, mikä vapautti kuun kaikista entisistä alemmista energioista, negatiivisuudesta ja vääristymistä, ja se ruumiillisti uudet energiat.

Tämä kuunpimennyksen energiavaihto oli ilmiselvä, voimakas, ja se vaati vain sekunnin murto-osan. Kun seisoin siinä katsellen ja tuntien tätä, olin melkein surullinen nostalgisella tavalla ja hurmioitunut, yllättynyt ja ei-yllättynyt tämän vauhdista ja myös tyhjä ja täysi. Tyhjä vanhasta ja täydempi uutta. Yksi kummallinen tuntemus ja tieto jatkuvasta vanhojen energioiden ja vääristyminen sekä sen poistamisesta, mitä niistä ja niiden eetterirakenteista oli jäljellä.

Joulukuun 2018 puolivälistä saakka vanhojen alempien energioiden poistaminen ja välitön uusien korkeampien valoenergioiden ja koodien jne. lisääminen ja ruumiillistaminen on kovasti kiihtynyt. Tämä nopeutuminen jatkuu 2019, joten ole valmistautunut tuntemaan – toistan "tuntemaan", ei ajattelemaan – että vanhaa maailmaa ja sen energioita sekä tahallisia ja tahattomia vääristymiä häviää yhtäkkiä energeettisesti enemmän ja enemmän ja enemmän. Tämä prosessi on tapahtunut kaiken aikaa, mutta se on kovasti kiihtynyt vuodesta 2017 saakka, koska me ja Maa olemme kykeneviä siihen, että paljon enemmän poistetaan ja korvataan paljon nopeammin, eivätkä nämä suuret evoluutiomuutokset ja maailmojen eroaminen vahingoita tai horjuta meitä.

Niin upeaa kuin kaikki tämä aina onkin, joka kerta tämän tapahtuminen merkitsee, että monien meidän edelläkävijöiden, sinisten säteiden, tähtisiementen, valotyöntekijöiden, ruumiillistajien, muuntajien, verkkotyöläisten jne. täytyy käydä fyysisesti läpi nämä kosmiset energiamuutokset fyysisessä kehossamme. Kaikki tässä ryhmässä eivät kuitenkaan tee sitä. Tämä on aina ollut suuri hämmennyksenaihe ylösnousemusyhteisössä alusta saakka.

Yli kymmenen vuotta sitten kirjoitin tästä Transitions-sivuilla ja sanoin, etteivät kaikki olleet ylösnousemusprosessin rakennusporukassa rungontekijöitä. Eivät kaikki olleet myöskään putkimiehiä tai sähkömiehiä, kivenhakkaajia tai maalareita, sokkelintekijöitä tai katontekijöitä. He kaikki olivat ja ovat edelleen ylösnousemusprosessin "rakennusporukkaa" – eli vapaaehtoisia – mutta meillä kaikilla ei ole samoja erikoistaitoja. Yksi minun erikoistaidoistani on muuntaja, yksi valotyöntekijä, yksi valonsoturi, yksi verkkotyöläinen jne.

Sanon tässä sitä, ettei kaikilla vapaaehtoisilla ole samoja kykyjä ja erikoistaitoja, minkä vuoksi "rakennusporukassa" on paljon jäseniä, jotka eivät koe henkilökohtaisesti vanhojen negatiivisten energioiden muuntamista ja kaikkia fyysisiä kehokipuja, joita tulee sen tekemisestä. Tämän vuoksi meidän vapaaehtoisten välillä on aina ollut valtavia eroavuuksia – kaikilla ei ole samoja kykyjä ja siksi meillä kaikilla ei ole identtistä työtä ollessamme inkarnoituneena maan päälle näihin kehoihin. Katontekijä ei ole parempi kuin putkimies, eikä putkimies ole parempi kuin maalari jne. Jokainen on uskomattoman arvokas, koska jokaisella on erilaisia kykyjä, erikoistaitoja ja tehtäviä kaikkien hyväksi. Ylösnousemusyhteisössä on aivan liian monia, jotka eivät tiedä tai ymmärrä tätä ja jotka katsovat alaspäin muita "porukan" vapaaehtoisia jäseniä, koska näillä on edelleen fyysisiä kehokipuja 2019 ja heillä ei ole.

Pointtini on, että joulukuun 2018 päivänseisauksen vuoksi, jolloin tapahtui Maan ydinmuutos – mikä jatkuu vieläkin – ja tammikuun 2019 kuunpimennyksen vuoksi, ne vapaaehtoiset jotka ovat erikoistuneet vanhojen negatiivisten energioiden muuntamiseen ja uusien energioiden ruumiillistamiseen ja ankkuroimiseen fyysisessä kehossaan, ovat tehneet tätä taas lisääntyvässä määrin joulukuun puolivälistä saakka. Ja tammikuun kuunpimennys työnsi tämän prosessin heillä uudelle tasolle.

Olen yrittänyt saada tämän artikkelin valmiiksi kuunpimennyspäivästä saakka, mutta aiemmin tässä kuussa fyysinen kehoni alkoi – taas kerran – tehdä sitä hyvin tuskallista juttua, jota se on tehnyt vaihtelevasti vuoden 2017 alusta saakka. Fyysisessä kehossani jokin osa on yhtäkkiä tullut hyvin kipeäksi, se ei toimi tai sitä ei pysty käyttämään normaalisti, kuten kyynärnivel, olkanivel, lonkkanivel, jalkaterin luut jne., ja seuraavana päivänä toista aluetta alkaa sattua ja seuraavana taas toista jne. parin viikon ajan. Lopulta se äityy niin pahaksi ja tuskalliseksi, että hädin tuskin pystyn kävelemään tai seisomaan ja laittamaan painoni jalkojen päälle, ja näin on ollut taas suurimman osan tammikuuta. Menen yksityiskohtiin tässä, koska tiedän, että monet teistä tätä lukevista (eivät kaikki mutta monet) ovat kokeneet samaa tuskaa ilman selvää syytä päivästä toiseen koko kuukauden.

Syynä tähän voimistuneeseen kehokipuun on joulukuun Maan ydinmuutos ja tammikuun kuunpimennys, mikä poisti runsaasti vanhoja negatiivisia vääristymiä, joita pimeystiimi laittoi kuuhun kauan sitten. Mitä auringolle tapahtuu, se tapahtuu myös meidän fyysiselle kehollemme. Mitä Maalle tapahtuu, se tapahtuu myös meidän fyysiselle kehollemme. Mitä kuulle tapahtuu, se tapahtuu myös fyysiselle kehollemme. Ja niin edelleen. Joka kerta kun vanhoja negatiivisia energioita ja vääristymiä poistetaan jostain kosmisesta kappaleesta, sama tapahtuu fyysiselle kehollemme, koska nuo vanhat vääristymät olivat myös fyysisessä ja energiakehossamme. Niinpä innostuessamme siitä, kun lisää vanhoja alempia energioita, vääristymiä ja niiden rakenteita poistetaan, monilla meistä (mutta ei kaikilla) on sama prosessi tapahtunut myös fyysisessä kehossa, ja se sattuu, hitto soikoon!

Olen varma, että koemme jokainen tämän omalla ainutlaatuisella tavallamme, mutta kipu on kipua ja tiheiden energioiden muuntaminen on tiheiden energioiden muuntamista, joten älä ole huonona, koska olosi on huono. Miksi? Koska olet ainoita, jotka osaavat tehdä tällaista vapaaehtoista muuntamis- ja ankkuroimistyötä kaiken hyväksi. Anna toisten vapaaehtoisten pelata rannalla tai mennä tapaamisiin ja tehdä omia juttujaan – juttuja joita me emme pysty tekemään – mutta tiedä, että he pystyvät tekemään sellaisia asioita, koska sinä ja minä olemme spesialisteja vanhan muuntamisessa ja uuden ruumiillistamisessa lisää. Putkimiehiä, kirvesmiehiä, katontekijöitä, rungontekijöitä, sähkömiehiä ja muita tarvitaan kaikkia, jotta koko homma tapahtuu ja saadaan rakennettua.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

29.1.2019 MONIEN KERROSTEN LÄPI, USEIN TUSKALLISESTI

ViestiKirjoittaja hammer » 02.02.2019 23:40

MONIEN KERROSTEN LÄPI, USEIN TUSKALLISESTI

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
29.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tiedän, että aurinko ruiskuttaa meitä tällä hetkellä jumalaisesti ohjatuilla evoluutioplasmaenergioilla (aurinkotuulet), mutta eilinen – 28.1.19 – oli melkein liikaa minulle fyysisesti. Liikaa koska minun täytyi lähteä kotoa ja mennä Searsille. Se oli minulle tuskallista, jopa ehdottoman "ylivuotavaa" useista syistä, tämän aurinkoplasmaruiskutuksen ollessa yksi niistä, mutta minusta tuntuu, että koko tästä jutusta täytyy puhua vähän lisää. Eilen ei ollut ensimmäinen kerta, kun olen kokenut sen, mitä aion kertoa nyt, koska olen kokenut sitä kaikkien näiden ylösnousemusvuosien ajan. Eilinen oli vain hullua, ankaraa ja tuskallista fyysiselle keholleni, ja tiedän, että monilla teistäkin on äärimmäistä fyysistä kipua. Toivottavasti tämä päivä on vähemmän ankara, ja luultavasti onkin, koska en lähde kotoa päiväkausiin! Minun täytyy toipua eilisestä.

Eilen minun täytyi mennä Searsin autopuolelle vaihdattamaan autooni öljyt ja tuulilasinpyyhkijän sulat, koska Kaliforniassa tulee lisää vettä tällä viikolla. Sade on aina iso juttu kuivuuden vaivaamassa Kaliforniassa, erityisesti etelässä, ja täkäläiset kuskit hidastavat normaalia ajonopeuttaan. Olen lisäksi huomannut, että menneen Kalojen ajan kumituotteet ja monet muut asiat eivät sovi kovin hyvin paljon korkeamman taajuuden aurinkoplasmaenergioihin ja fotonivaloon. Ne tuntuvat huonontuvan hyvin nopeasti, ja jokseenkin kaikki muukin tuolta alemmalta taajuusasteikolta.

Teille jotka ette tunne Searsia, se perustettiin 1893 Pohjois-Amerikassa ja oli ensimmäinen postimyyntiliike. Se myy melkein kaikkea, ja monta vuotta myöhemmin siihen lisättiin auto-osasto. Olen vienyt autojani sinne pitkän aikaa, mutta käyn harvoin Searsin tavaratalossa. Teen ostoksia netissä Searsilla/K-Martilla, mutta teen kaiken voitavani, ettei minun tarvitse mennä fyysisesti mihinkään kauppaan tässä kohtaa ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessia.

Pari viikkoa sitten ostin netistä K-Martilta (Searsin omistama) pyjaman äidilleni, ja kuten on tullut normaaliksi kuluneiden vuosien aikana, tilaamiani tavaroita ei saavu etuovelleni. Joskus on väärä koko, väärä väri, eri merkki ja tässä viimeisimmässä tapauksessa pyjaman housut eivät olleet mukana – oli pelkkä paita. Koko nettishoppailuni pointti on, ettei tarvitse mennä fyysisesti kauppaan, mutta tämä Searsin/K-Martin viimeisin moka suututti minua, joten päätin palauttaa pyjaman yläosan samalla, kun Searsin mekaanikko vaihtoi öljyjä autooni. Tässä kohtaa sitten asioista tulee mielenkiintoisia meille vapaaehtoisporukoille. Miten monet teistä ovat kokeneet myös seuraavaa ylösnousemusvuosien aikana?

Kävelen Searsin autopuolelta suureen päätavarataloon palauttamaan pyjamaa ja saamaan veloituspalautuksen luottokortilleni. Yksinkertaista ja helppoa, eikö? Ei niinkään meille vapaaehtoisille, jotka elämme kotona korkeammalla taajuusasteikolla. Tämän lisäksi Sears/K-Mart on tekemässä hidasta, pitkää ja kurjaa kuolemaa. Olen yllättynyt, että se on enää auki, ja en usko, että ne pysyvät hengissä vuoden 2019, eivät ainakaan 2020. Monet Searsin kaltaiset kauan sitten perustetut yritykset kuolevat tänä vuonna tai seuraavana, monien, monien muiden vanhan patriarkaalisen maailman asioiden kera.

Ennen kuin menen yhtään pidemmälle, haluan kaikkien tätä lukevien ymmärtävän, että olen nähnyt selväjärkisiä unia varhaislapsuudesta saakka. Kaikki tämä merkitsee, että olen aina kyennyt pysymään tietoisena, kun nukun ja olen eetterikehossani, poissa fyysisestä kehostani. Olen selväjärkinen suurimmassa osassa unistani silloin, kun minun täytyy olla täysin tietoinen tapahtumista 4D-astraalimaailmassa. Korkeampi itseni tarvitsee sitä, että olen tietoinen voidakseni pitää mielessä, mitä koen ja opin, ja tuoda sen fyysiseen kehooni ja tilaani, jotta voin kirjoittaa siitä. Pitäkää tämän sydänmielessä, kun luette seuraavan osuuden.

Kun kävelen auto-osastolta päätavarataloon, näen ja tunnen fyysisesti, että olen tullut paljon tiheämpään ja alempaan taajuusasteikkoon, joka on tässä ylösnousemusprosessin kohdassa verrattavissa vanhaan, alempaan neljännen ulottuvuuden astraalitasoon. Astuin tarkoituksella ulos fyysisestä talostani, joka on korkeammalla valontäyteisellä värähtelyasteikolla ja aikajanalla ja ajoin autollani vanhan aikajanan alemmalle ja tiheämmälle taajuusasteikolle, koska minun täytyi mennä hoitamaan nämä kaksi asiaa. Lue tämä kappale uudestaan, jos sinun täytyy saada selkeä ja parempi tietoinen ymmärrys sinun, minun ja meidän kyvystämme tarkoituksella ja toistuvasti ajaa ja kävellä paljon tiheämmälle taajuusasteikolle, joka näyttää ja tuntuu fyysiseltä, koska se on edelleen sitä tällä erää. Katso tätä siitä näkökulmasta, että kykenemme fyysisessä kehossamme ja täysin tietoisena menemään korkeammasta vähemmän tiheästä taajuudesta ja paikasta paljon tiheämpään ja alempaan taajuuteen, jossa Maan vanhat 3D:n patriarkaaliset järjestelmät, rakenteet, yritykset jne. edelleen ovat. Voimme mennä tarkoituksella ja toistuvasti vanhoihin alempiin maatodellisuuksiin, jotka ovat kuolemassa ja häviämässä.

Pääsin puoliväliin matkalla palautustiskille, kun oivalsin, että minulta vaatisi megaponnistusta saada fyysinen kehoni kävelemään takaisin astraalitasolta, unenomaisesta tilasta, Searsin päätavaratalosta, joka oli kuin aavekaupunki suurimman osan yleisvaloista ollessa sammuksissa, koska Sears ei pysty maksamaan niistä – luulisin. Se ei ollut pelkästään kiduttavaa fyysiselle keholleni, vaan se oli täsmälleen samanlaista kuin selväjärkinen uni. Oli surrealistista, fyysisesti äärimmäisen tuskallista ja surullista nähdä tämän vanhan yrityksen kuolevan niin hidasta ja kurjaa kuolemaa, ja nähdä monien ihmisten edelleen räpiköivän tässä vanhassa alemmassa taajuudessa yrittäen saada sen toimimaan ja ansaita viikoittaisen palkkapussinsa Searsilla/K-Martilla ja kaikissa muissa yrityksissä, jotka tekevät tällaista hidasta kuolemaa. Se oli täsmälleen samanlaista, kuin selväjärkinen unennäkö.

Näetkö, miten paljon olemme kehittyneet vanhasta alemmasta maailmasta ja sen vanhasta tiheästä taajuusasteikosta siihen, missä olemme tänä päivänä? Ymmärrätkö, että niin hurjaa ja outoa kuin on ollutkin kaikkien näiden ylösnousemusvuosien aikana (vuodesta 1998–1999 saakka), se kaikki muuttuu paljon lisää luultavasti tänä vuonna, ja lopultakin eroamme täysin vanhoista alemmista maailmoista ja aikajanoista? Kyky mennä omasta kodistamme, joka on korkeammassa taajuudessa, vanhoihin, tiheämpiin maatodellisuuksiin, ja taas takaisin, on uskomaton, puhumattakaan siitä, että se on hyvin stressaavaa ja tuskaa aiheuttavaa fyysiselle kehollemme ja keskushermostollemme.

Kuten mainitsin aiemmin, tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun koin tällaista. Olen kokenut sen monta kertaa yli 10 vuoden kuluessa Targetilla (toinen tavaratalo), moottoriajoneuvovirastossa, mistä olen kirjoittanut, ja eri ruokakaupoissa, Home Depotissa ja pankeissa! Voi hyvänen aika, pankit olivat pahimpia rahaan liittyvän tiheyden ja negatiivisuuden vuoksi. Joka kerta kun astun pankkini ovesta, minuun iskee välittömästi musertava tiheys siinä määrin, että 2000-luvulla olen muutaman kerran menettänyt melkein tajunnan seistessäni pankkijonossa virkailijaa tapaamaan. Olen kokenut sitä myös, kun joku ihminen tulee ovelleni, ja minun täytyy olla tekemisissä hänen kanssaan. Ja tämä johtuu siitä, etteivät kaikki ole samassa taajuudessa.

Mutta hetkinen, olemme tehneet tätä paljon enemmän kaiken aikaa. Useimmat eivät vain ole olleet tietoisia siitä, mutta se muuttuu 2019, ja se on tämän kummallisen artikkelin varsinainen pointti. Ongelmani on, pystynkö täsmälleen ilmaisemaan sitä, mitä minun on tähän mennessä ollut melkein mahdotonta pukea lineaarisiksi sanoiksi. Sitä on todella mielenkiintoista, mutta myös hyvin vaikeaa, ilmaista sanoin ja kuvata täsmällisesti. Ainakin minulle on ollut. Tässä sitä mennään silti.

Se oli mielenkiintoista, mutta tämä on vielä parempaa

Yllä mainitut kokemukset olivat lineaarisia siinä mielessä, että se oli tietoista, tarkoituksellista, suunniteltua ja toteutettu fyysisesti tuolla lineaarisella tavalla. Herään, käyn suihkussa, nousen autoon, ajan Searsille, kehoon sattuu kovasti fyysisesti, ajan takaisin kotiin ja toivun niin kauan, kun tarvitsee. Se on, mitä on, ja on aina ollut fyysisen ylösnousemusprosessin alusta saakka.

Mutta tämä toinen asia, josta olen halunnut puhua vuosia, on hyvin erilainen ja täysin epälineaarinen. Se on kvanttinen, ja sitä mitä olen kutsunut "pallomaiseksi tietoisuudeksi", käytetään havaitsemaan, mitä sinä, Sinä ja SINÄ tekevät samanaikaisesti. Yhdestä perspektiivistä tämä fyysinen vapaaehtoinen itse joka on fyysisessä kehossa ja ankkuroi ylösnousemusprosessia, on havainnut lineaarisemmasta tasosta ja taajuudesta, mutta se muuttuu vapaaehtoisilla paljon tänä vuonna. Olemme tehneet ylösnousemustyötä ja henkilökohtaisia tehtäviämme jne. kaikki nämä vuodet, mutta mitä ruumiillistamme enemmän valoa, enemmän uutta DNA:ta, enemmän Kristus-kristallitaajuutta, enemmän uutta yleisesti, sitä enemmän meillä on kokemuksia, jotka ovat sekä lineaarisessa ajassa ja paikassa että sen ulkopuolella. Meistä tulee tietoinen siitä, että teemme samanlaista asiaa monilla tasolla, monissa ulottuvuuksissa ja Itsemme eri aspekteissa samanaikaisesti. Häh!? Tiedän – sitä on vaikea ilmaista.

Olemme kutsuneet tätä asiaa, jota yritän ilmaista täsmällisesti, sellaisiksi typeriksi asioiksi kuin "aikamatkustaminen", "aikahyppely", "aikajanojen vaihtaminen" jne., ja ne ovat kaikki oikein, mutteivät tarpeeksi laajoja sisältääkseen sitä, mitä olemme tehneet. Minäpä yritän tätä selitystä toisesta kulmasta.

Tiedän, kun osallistun kovasti Denise-aspektiin, joka ruumiillistaa vapaaehtoisena ylösnousevalla maapallolla fyysisessä kehossaan. Miten tiedän? Tähän mennessä on ollut hyvin tuskallista ruumiillistaa uusia korkeampia valoenergioita jne. Se on traumaattista fyysiselle keholle, keskushermostolle ja paljolle muulle, Kun olen syvällä tässä, tiedän – pyydän anteeksi, koska tässä tulee lisää lineaarisia sanoja kuvaamaan tätä – että olen tarkoituksellisesti fokusoitunut tähän Denise-aspektiin hänen aikajanallaan ja tasollaan jne. ja että se on erittäin tärkeää hänelle ja kaikille, koska hän ankkuroi erityisiä uusia valoenergioita jne. uuteen Maahan.

Muutaman päivän päästä tiedän, että olen toisella tasolla, toisessa taajuudessa ja toisessa aspektissani – pyydän anteeksi, koska tässä tulee lisää tylsiä termejä tällaisista asioista – joka on ja toimii samanaikaisesti ylösnousemusprosessissa tuolta tietyltä tasolta ja tietystä taajuudesta jne. Tuossa aspektissa näytän olevan "lähitulevaisuudessa", mutta tosiasia on, että hän on korkeammassa taajuudessa, kuin tämä Denise, joka kirjoittaa tätä nyt. Yritän sanoa sitä, että mitä enemmän ruumiillistan, sitä enemmän nämä eri itset eri kerroksissa ja ulottuvuuksissa jne. tulevat synkroniin toistensa kanssa, ja minusta tulee tietoisempi meistä kaikista ja siitä, miten olemme – pyydän anteeksi tätä todella äitelää termiä – "tulossa yhdeksi" tai yhdistymässä tai mitä termiä halutaakin käyttää. Kaikki tämä mikä on ollut tarkoituksella erillään, on nyt paljon nopeammin yhdistymässä tietoisesti.

Helpoin tapa selittää tätä on käyttää vertauskuvana televisiota. Televisiomme vastaanottaa 500 eri kanavaa, jotka esittävät 500 eri ohjelmaa samaan aikaan. Vain yksi televisio, mutta 500 kanavaa ja eri ohjelmaa. Viritymme tarkoituksella tiettyyn kanavaan ja tv-ohjelmaan, jota haluamme katsella tuolloin, mutta se ei merkitse, ettei 499 muuta kanavaa ja ohjelmaa ole samanaikaisesti. Näet, mihin olen menossa. Mitä enemmän ruumiillistamme, sitä enemmän pystymme olemaan tietoinen kaikista muista aspekteista, kaikista muista 499 itsemme kanavasta, eikä kukaan meistä tule heikommaksi sen vuoksi. Täysin päinvastoin, kun 500 eri kanavaa pystyy havaitsemaan toisensa samanaikaisesti ja työskentelemään yhdessä monissa asioissa, monissa ulottuvuuksissa ja fokusoitumaan kaikkien suurimpaan ja korkeimpaan hyvään. Nuo monet tulevat tietoiseksi henkilökohtaisesta ykseydestään. Kuvittele nyt, että jokainen vapaaehtoinen saavuttaa tämän uuden tason, eikä pysty vain ajamaan ja kävelemään taajuudesta toiseen toistuvasti, vaan myös vaihtamaan tietoisesti aspektista toiseen. Tätä teemme ja lisää on tietysti tuossa, mutta tällä erää tämä on todella suuri evoluutiomuutos, jota käsittelemme lisääntyvästi fyysisessä kehossamme, korkeassa sydämessämme ja itsessämme.

Niinpä samalla kun toivun retkestäni taaksepäin ajassa kuolevalle aikajanalle, joka on suuressa tiheydessä, siinä vanhassa alemassa taajuudessa, jossa Sears ja kaikki muu vanhassa maailmassa pitävät kiinni elämästään, haluan kaikkien tietävän, että koette lisääntyvässä määrin ilmiöitä, poikkeavuuksia, kipuja ja särkyjä ajamisesta ja kävelemisestä takaisin alemman taajuuden paikkoihin, samalla kun muut "sinut" työstävät jatkuvasti fyysisen tason maailmojen eroamista, joka on nyt lähempänä kuin koskaan.

Lisää on tulossa, lisää tarkastelua, mutta nyt minun täytyy mennä vähän pitkäkseen ja toipua lisää. Kiitollisuutta ja halauksia kaikille, jotka tekevät tätä ja enemmän itsen/Itsen/ITSEN ja kaikkien puolesta.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.2.2019 ASIAT OVAT HYVIN ERILAISIA 2019

ViestiKirjoittaja hammer » 10.02.2019 00:14

ASIAT OVAT HYVIN ERILAISIA 2019

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
7.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vasta on viikko kulunut helmikuuta 2019, ja on jo erittäin selvää, että asiat ovat energeettisesti muuttuneet huomattavasti. Paljon lisää on tulossa tänä vuonna, joten ole kaikin tavoin joustava, koska "todellisuus" on suuressa ja upeassa muuntumisessa tällä hetkellä, enemmän kuin koskaan ennen, ajankohtaisten maailmojen fyysisen tason eroamisen vuoksi. Ja jos "todellisuus" muuntuu, niin me vapaaehtoiset ja Maa muutumme tietysti myös, mutta näillä viimeisimmillä uusilla ja hyvin erilaisilla tavoilla.

Mainitsin eräässä kommentissa hiljattain, että olemme muutaman kuukauden nähneet – kuten on toistuvasti välitetty – olevamme maailmojen eroamisessa tällä hetkellä, ei lähi- tai kaukaisessa tulevaisuudessa, vaan nyt. Tähän mennessä se ei ole näyttänyt siltä, mitä monet meistä olettivat, mutta mitä väliä! Tärkeää on, että se lopultakin tapahtuu, joten päästä irti odotuksista ja ole vain läsnä siinä, ja jos ja kun tarvitsee, niin ohjaa korkeasta sydämestäsi, älä päästäsi. Pää on vanhaa alempaa eikä lähellekään kykenevä.

Sinun täytyy nyt käyttää korkean sydämesi kykyä tuntea, arvioidaksesi tietoisesti "todellisuutta", ihmisiä, tapahtumia, tilanteita jne. Älä ajattele enää noilla vanhoilla, tutuilla ja pienillä lineaarisilla tavoilla, vaan hahmota nyt käyttämällä paljon laajempaa ja parempaa uutta työkalua, joka on koko kvanttiolemuksesi korkeasta sydänkeskuksesta käsin. Katso "todellisuutta" – mitä tahansa ja kaikkea – uudesta korkeammasta ja laajemmasta polttopisteestäsi, jossa aistit korkeammassa tietoisuudessa epälineaarisella tunteella, pään alemman lineaarisen ajattelun sijasta. Kaikki on taas muuttunut, ja tunnemme kaikki sen eri tavoin, ja tämä on uusi "normaali" siinä, missä olemme nyt koko tässä ylösnousemusprosessissa.

Toinen ilmiö jonka haluan laittaa tähän, on, miten olen nähnyt selvänäköisesti silmät avoimena, kun räpytän, tiettyjä syvien jalokivivärien kauniita kaleidoskooppimaisia kuvioita … melkein joka kerta kun menen vessaan ja pääsen lähelle allasta eli vesijohtovettä. Kummallista – tiedän – mutta joulukuussa 2018 päättyi yhtäkkiä kymmenen vuoden kuivuus täällä Etelä-Kaliforniassa, ja tunsin sen energeettisesti, ja siitä lähtien on satanut vettä ja lunta. Olen aina rakastanut sadetta, joten tämän on upeaa minulle. Fyysinen kehoni pystyy mukavammin selviytymään korkeammista ja korkeammista fotonivalotaajuuksista ja muista superkorkeista valotaajuusenergioista, kun lämpötila on viileämpi ja ilmassa ja maassa on kosteutta. Kuluneet 20 vuotta on ollut enimmäkseen epänormaalin kuumaa, pilvetöntä eikä ole satanut juuri lainkaan. On ollut jatkuvaa "paistumista" pidemmissä ja pidemmissä kuumuusjaksoissa ja uusissa valoenergioissa, joten tämän muutoksen tunteminen lopultakin joulukuussa 2018 oli siunaus. Lapsena käytin usein vuosittaisena syntymäpäivätoiveenani: "Tehkää sadetta, kiitos!" Näin paljon olen aina rakastanut sitä fyysisen todellisuuden puhdistumista, rauhoittumista ja pehmentymistä, jonka sade saa aikaan.

Kun tunsin joulukuussa 2018 energian muuttuvan täällä sekunnin murto-osassa pitkäaikaisesta kuivuudesta paljoon vesi- ja lumisateeseen, tiesin, että erittäin suuria ja tärkeitä parannuksia oli tapahtunut – aivan kuten tiesin kuunpimennyksessä 20.1.2019, että vanha pimeystiimin negatiivisuus oli sekunnin murto-osassa pysyvästi ja täysin poistettu kuusta. Pitkäaikaiset asiat, energiat, säämallit, fyysiset ja energeettiset rakenteet, elämäntyylit, uskomusjärjestelmät, ihmistietoisuus, ihmisbiologia, ihmis-DNA ja paljon muu ovat kehittyneet nopeasti ja kehittyvät edelleen, nyt näennäisesti sekunnin murto-osassa. Ja hyvin paljon tätä on tulossa nyt maailmojen eroamisen vuoksi, mitä tapahtuu nyt tavoilla, joita emme odottaneet.

Nähtyäni puhtaita syviä jalokivivärejä – rubiininpunainen, smaragdinvihreä, safiirinsininen ja muita värejä – erilaisina upeina, monimutkaisina kuvioina joka kerta ollessani lähellä vettä vessassa/kylpyhuoneessa ja/tai keittiön altaassa, käytin korkean sydämen korkeampaa tietoisuutta selvittääkseni, miksi koin tätä nyt. Havaitsin, että uusi merkittävä erä vanhaa alempaa maailmaa ja Maan ytimen orgaanisia ja epäorgaanisia energiakoodeja on näennäisesti sekunnin murto-osassa poistettu, ja ne on välittömästi korvattu paljon korkeammilla orgaanisilla, uusilla valokoodeilla. Yksi aspekti tässä uusimmassa muutoksessa Maan ytimeen, Maahan ja fyysiseen kehoomme, on, että se liittyy veteen. Kauniita jalokivenvärisiä kuvioita on vedessä ja uudessa ylösnousevassa Maassa, ja jos tämä on tapahtunut/tapahtuu Maassa, niin se tapahtuu myös kehomme vedessä. Koodit ovat kehittyneet ja kehittyvät edelleen nopeasti, mikä merkitsee myös DNA:tamme. Pelkästään se saa monet meistä tuntemaan hyvin eri tavalla, näkemään ja kokemaan monilla erilaisilla, meille uusilla tavoilla, mm. uusina ylösnousemusoireina tai sivuvaikutuksina.

Kun yhdistetään Maan ydinmuutos, kuun vapautuminen täysin kaikesta vanhasta negatiivisuudesta ja dramaattinen muutos kaikkeen veteen Maassa, ihmiskehossa ja kaikissa elävissä asioissa maan päällä, on aina vain helpompaa nähdä, miten nopeasti maailmojen eroaminen tapahtuu.

Minun ei tarvitse sanoa, miten äärimmäisen uupunut ja fyysisessä tuskassa olen suurimman osan ajasta, ja tiedän, että useimmat teistä tätä lukevista ovat myös. Olemme olleet tässä fyysisesti ja biologisesti kuluneet 20 vuotta, ja olen valmis lakkaamaan raahaamasta mukanani mitään tiheyttä vanhasta alemmasta maailmasta, tietoisuudesta ja todellisuudesta yhtään pidemmälle. On aika katkaista täysin tuo vanha, alempi yhteys tiheään menneisyyteen, mitä maailmojen eroaminen tekee tässä ja nyt.

Haluan lisätä, että vaikka minulla tuntuu olleen melkein jatkuvaa fyysistä kipua ikuisesti, olen ollut myös hyvin tietoinen siitä, että monet elinaikaiset fyysiset keho-ongelmani ovat vakaasti vähentyneet, ja jotkut ovat hävinneet monta vuotta sitten täysin. Mahtava uutinen, mutta sitä varjostavat tavallisesti kaikki jatkuvat ylösnousemusprosessin kivut ja säryt, mutta jos katsoo tarkkaan ja rehellisesti, huomaa, että monet, jos eivät kaikki, fyysiset geneettiset ja karmalliset keho-ongelmat joiden kanssa syntyi ja/tai joita kertyi elämän saatossa, on muunnettu ja poistettu.

Huolimatta kasvamisestamme yli geneettisistä ja karmallisista kehojutuistamme, useimmilla meistä on merkittäviä ja jatkuvia kehokipuja, ja se lisääntyy näiden uusien, korkeamman taajuuden valoenergioiden vuoksi. Joulukuusta 2018 saakka minulla on ollut muutamia itselleni uusia ylösnousemukseen liittyviä sivuvaikutuksia, kuten vatsakipua, pahoinvointia eri tavalla kuin ennen, jatkuvia muutoksia fyysisissä silmissäni, suurempaa painetta luurangossa, nikamissa, nivelissä jne. Osa minusta tietää, että tämä on normaalia kaiken sen vuoksi, mitä tapahtuu … mutta riittää jo, herran tähden!

Tämä tuo minut siihen pääsyyhyn, miksi kasaan kiireellä tätä artikkelia. Sain yhtenä päivänä Aluna Joylta joukkosähköpostin, joka sisälsi hänen viimeisimmän artikkelinsa, ja siihen on linkki alla. Te jotka tunnette minut, tiedätte, että siteeraan erittäin harvoin toisten ylösnousemusopettajien informaatiota tai jaan linkkejä niihin, ja teidän pitäisi tietää, että tehdessäni sen tuo tietty artikkeli on erittäin tärkeä ja mahdollisimman monien ihmisten pitäisi nähdä se minun mielestäni. Koska olen elänyt hyvin pitkän aikaa kaikkea sitä, mistä Aluna Joy puhuu artikkelissaan 31.1.2019, tiedän, että se pitää paikkansa ja on vääristelemätöntä ja että myös monien teistä täytyy lukea se nyt sen musertavan uupumuksen ja niiden fyysisten kipujen vuoksi, joiden kanssa olemme eläneet hyvin pitkään. Tässä on linkki artikkeliin Aluna Joyn nettisivuilla, ja kiitos, Aluna Joy, tästä materiaalista (käännetty "Murtautuminen ulos globaalista pysähtyneisyydestä – suurempi suunnitelma" 31.1.2019).

Denise Le Fay

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

-----------------------

Edit.
Tässä suora linkki artikkeliin Aluna Joy nettisivulle (http://www.alunajoy.com/2019-01-31-greaterplan.html)
Artikkeli löytyy suomennettuna myös tältä foorumilta, kiitos käännöksestä Pirjo Laineelle.

Hammer
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

19.2.2019 HÄVIÄVÄ PIMEYS

ViestiKirjoittaja hammer » 23.02.2019 08:25

HÄVIÄVÄ PIMEYS

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
19.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen kokenut koko elämäni paljon negatiivisia, yliluonnollisia asioita, joita en sisällyttänyt kirjaani "A Lightworker's Mission: The Journey Through Polarity Resolution" (2010), mutta minusta tuntuu, että niitä pitäisi jakaa nyt, kun vanha alemman taajuuden kaksinaisuus häviää. Kaikki nämä negatiiviset pimeystiimin muukalaiset ja epäorgaaniset vääristymäjärjestelmät ovat vähentyneet vuosista 2011 ja 2012 saakka, mutta jotkut ovat sitkeitä ja viipyilevät edelleen, taistellen selviytyäkseen ylösnousemusprosessista ja maailmojen eroamisesta. Olemme vuonna 2019 sen merkittävässä kiihtymisessä, että näitä negatiivisia olentoja ja niiden vanhan Maan vääristymiä luovia kontrollointijärjestelmiä lopetetaan energeettisesti. Niitä hajottavat monenlaiset luonnollisen evoluution valoenergiat, aallot ja sykkeet, monet moniulotteisen valotiimin olennot sekä jotkut teidän tätä lukevien aspektit.

Ihmisten täytyy tietoisesti tietää, miten vakavaa ja läpitunkevaa negatiivisuus on ollut nykyelämässämme ylösnousemusprosessin aikana maan päällä. Kerron vähän lisää henkilökohtaisia pimeystiimikokemuksiani, koska ne ovat uskomattomia, järkyttäviä, mielenkiintoisia ja opettavaisia siitä negatiivisuudesta ja kärsimyksestä huolimatta, jota ne ovat aiheuttaneet. Tässä tilanteessa olemme olleet kaksinaisuudessa, emme ole kehittymässä siihen ykseydessä, joten kun luet, pysy kaikin tavoin neutraalina, kiitos. Sitä se vain on ollut, ja olemme nyt kehittymässä tuon vanhan ja häviävän syklin tason ja taajuusasteikon yläpuolelle. Lisäksi nämä kaksi alla mainittua merkittävää laukaisinvuotta selittää, miksi pimeystiimi on lisännyt hyökkäyksiään useimpia meitä kohtaan.

1. Vuoden 1999 alussa aurinko siirtyi 7D-valon fotonivyöhön, minkä vuoksi monet meistä laukaistiin energeettisesti tuolloin aloittamaan ylösnousemusprosessi fyysisellä, biologisella tasolla.
2. Vuoden 2013 alussa Maa oli lopultakin täysin 7D-valon fotonivyössä vuoden ympäri, minkä vuoksi on ollut sellaista, kuin on ollut, joulukuun 2012 jälkeen.
3. Vuonna 2019, jatkuen vuoden 2020 alkuosaan, energeettinen kehittyminen kaikesta vanhasta alemmasta uuteen korkeampaan saavuttaa lopullisen irtautumispisteen.

Niiden tiedostamattomien pimeystiimipuheiden vuoksi, joita olen saanut joiltain ihmisiltä vuodesta 2003 saakka jaettuani henkilökohtaisia kokemuksiani näiden negatiivisten olentojen ja muukalaisten kanssa, minun täytyy sanoa tämä. Yksi päätyökalu jota pimeystiimi on aina käyttänyt, on kaiken orgaanisen ja toden kääntäminen epäorgaanisiksi vääristymiksi, jotta ne voivat käyttää niitä itsensä säilyttämiseen. Kun tuomitsee Lähteen, luo tilanteen, jossa täytyy loisia muissa elävissä olennoissa – kuten ihmiskunta – elättääkseen itsensä, koska on tarkoituksella katkaissut yhteyden jumalaiseen Lähteeseen ja noihin luonnollisiin elämää ylläpitäviin energioihin.

Monta vuotta monet ihmiset uskoivat, että jos minulla tai kenellä tahansa on negatiivisia kohtaamisia ja kokemuksia pimeystiimin kanssa – negatiiviset muukalaiset, monet niiden vähäpätöisemmät luomukset, negatiiviset tekoälylaitteet, paholaiset, demonit, vähäpätöisemmät olennot jne. – se johtui siitä, että minussa/meissä oli jotain vikaa tai meidän täytyi tehdä tai olla tekemättä jotain jne. Toisin sanoen, nämä ihmiset ovat virheellisesti uskoneet, että jos joku kokee ei-fyysisten muukalaisten ja olentojen hyökkäyksiä, niin se johtuu täysin hänestä. Jotkut ihmiset eivät edes usko, että pimeystiimi on ollut olemassa. Näin hyvää työtä he ovat tehneet ihmistietoisuudessa.

Jos sinä tai minä inkarnoiduimme vapaaehtoisesti fyysiseen 3D:hen vanhalle, patriarkaaliselle maapallolle ylösnousemusprosessin aikana muuntamaan tiheyttä ja negatiivisuutta ja korvaamaan sen orgaanisella, Lähteen luomalla evoluutiovalolla, niin tiedä, että me jotka olimme ensimmäistä ylösnousemusvaloaaltoa, erotuimme hullunlailla fyysisen Maan täydellisessä pimeydessä. Toisin sanoen, hehkuimme siinä pimeydessä, jota Maa oli, ja sen vuoksi pimeystiimi näki, tunsi ja tunnisti meidät ja tiesi, miksi olimme inkarnoituneet tähän elämään. He tiesivät välittömästi, keitä olimme ja miksi olimme täällä, ja heidän perspektiivistään olimme vihollinen numero 1 ensihetkestä alkaen.

Minulta vei muutaman ensimmäisen, tuskallisen vuosikymmenen tässä elämässä tajuta tämä vaarallinen tosiasia. Minulta vei tovin myös tajuta, että mitä suuremman valomäärän kanssa inkarnoituu ja vielä lisää sitä täysin pimeyden kontrolloimassa planeettajärjestelmässä, sitä suurempi potentiaali on muuntaa ja poistaa hyvin suuria määriä negatiivisuutta, tiheyttä, negatiivisia energiajäämiä ja aikajanoja. Toiset joilla on paljon vähemmän tai ei lainkaan valoa, eivät voi tehdä tätä, joten ne eivät muodosta mitään uhkaa pimeystiimin olennoille ja niiden agendalle.

Pimeystiimin olennot ja sen tekoälylaitteet ovat hyökänneet toistuvasti monien vapaaehtoisten, tähtisiementen, valosotureiden, sinisten säteiden jne. kimppuun, koska olemme aina olleet valtava uhka heille – ei siksi, että olemme tehneet jotain väärin. Näetkö, miten tietämättömät ihmiset kääntävät tämän päinvastaiseksi? Näetkö niiltä puuttuvan laajempaa tietoisuutta, jotka häpäisevät ja syyttävät toisia siitä, että he ovat joutuneet hyökkäyksen kohteeksi? Näetkö, miksi olen toisinaan suuttunut ihmisille, jotka tietämättään ovat juoneet pimeystiimin "nektaria" ja saarnanneet häpeää, syytöstä ja rakkaudenpuutetta niitä kohtaan, jotka ovat tehneet ylösnousemusmissiotaan, joutuen hyökkäyksen kohteeksi sen vuoksi? On yksi asia joutua negatiivisten ei-ihmismuukalaisten hyökkäyksen kohteeksi, mutta tietämättömien ihmisten hyökkääminen on monin tavoin vielä pahempaa, koska heitä olemme yrittäneet auttaa kaiken aikaa.

"Voi, rakas Denise, kirjoita artikkeli terveydenhoitoalasta. Olen tehnyt 10 vuotta töitä kansallisessa terveyspalvelussa (hallinnossa, ei klinikalla). Minusta se on kiehtovaa, mutta mitä enemmän aikaa kuluu, sitä tietoisempi olen pimeydestä, ja kommenttisi tästä saivat puistattamaan. Olen tiennyt sen syvällä sisällä, mutta kieltänyt, koska olen aina halunnut auttaa ihmisiä. Mutta en usko, että oikeasti auttaa työskennellessään jossain, mikä pitää ihmiset lukittuna kurjuuteensa …" –Charzi

Tämä on Charzin kommentti yhteen artikkeliin, jossa kerroin vähän kokemuksistani, kun vierailin äitini luona hoitokodissa 2014. Kiitos, Charzi.

Ennen kuin kerron joitain näistä negatiivisista kokemuksista, on hyödyllistä tietää, että minulla oli jo syntyessäni kyky nähdä selvänäköisesti, kuulla selväkuuloisesti, tuntea empaattisesti ja selvätuntoisesti toisten energiat ja tunteet ja tietää selvätietoisesti. "Psyykkisyyden" on tehnyt vielä mielenkiintoisemmaksi tämä ylösnousemusprosessi. Ainoastaan yliaistilliset kykyni eivät ole kehittyneet hitaasti syntymästä lähtien ylösnousemusprosessin vuoksi, vaan myös se on muuttunut toistuvasti, mitä ja miten olen havainnut, koska ulottuvuuksienvälisiä verhoja ei ole ollut 1998–1999 lähtien. Tämä on ollut kummalista, hämmentävää ja hyvin mielenkiintoista omasta perspektiivistäni, koska syntyessä yliaistillisuuteni oli patriarkaalisen 3D-maan taajuudessa, ennen kuin ylösnousemusprosessi alkoi. Ylösnousemusprosessin alettua se oli fyysisellä tasolla, käsitellen evoluutiomatkaa 3D-fyysisyydestä 4D-astraaliin ja sen läpi viimein 5D-taajuuteen, jossa olemme fyysisesti tänään. Tietoisten yliaistillisten kykyjen ja korkeamman tiedostamiskyvyn kera, nuo evoluutiosiirtymät ulottuvuudesta ja taajuudesta toiseen ovat olleet poikkeuksellisia ja toisinaan hämmentäviä elää fyysisesti läpi, nähden ilman kaikkia vanhoja tuttuja energiaulottuvuusverhoja ja -rajoja.

******************

Oli vuosi 2013, ja olin vienyt äidin hänen naispuoliselle silmälääkärilleen näkötarkistukseen linssireseptin päivitystä varten. Olen aina vihannut lääkäreiden vastaanottoja, laboratorioita, sairaaloita, isoja lääketehtaita, apteekkeja ja melkein kaikkia patriarkaalisia terveydenhoitoasioita. Jos sinä olet selvänäköinen ja sisällät melko paljon valoa, niin vihaat niitä myös. Silmälääkärin vastaanotto oli täynnä, kuten lääkärien vastaanotot aina ovat, ja yritin parhaani mukaan olla antamatta negatiivisen ja meluisan organisoidun kaaoksen ja tuon paikan fyysisen ja eteerisen saastan vaikuttaa, kun jouduin odottamaan siellä.

Jonkin ajan kuluttua mieslääkäri joka työskenteli silmälääkärin vastaanotolla plastiikkakirurgina ja joka oli tämän aviomies toisesta maasta, tuli työskentelyalueeltaan ja lukittui välittömästi minuun, kun istuin tuossa täydessä odotushuoneessa. Olen kohdannut pimeystiimin monta kertaa fyysisyydessä, mutta ilmeisesti tämä oli ensimmäinen kerta, kun tuo mieslääkäri kohtasi jonkun valotiimistä. Nautin todella tästä hänen odottamattomasta järkytyksestään ja kauhustaan ja tilanne-kääntyy-toisinpäin -tyyppisestä ylösnousemushetkestä. Tiesin välittömästi, kuka hän oli, ja hän tunsi, mitä minä olin, ja siitä tuli intensiivistä erittäin nopeasti. Hän jähmettyi paikoilleen ja seisoi siinä tuijottaen minua tuon syvän ja hillittömän vihan kera, jota vain pimeystiimillä on, kun joku valotiimistä on läsnä. On mahdotonta ilmaista sanoin heidän ehdotonta vihaansa valotiimiä ja ihmiskuntaa kohtaan yleisesti ottaen.

Istuin siinä säteillen energiaa ja kerroin telepaattisesti hänelle ja hänen muukalais-matelija-sätkynukkeisännälleen, jonka näin selvänäköisesti hänen yläpuolellaan, etten ottaisi mitään paskaa vastaan kummaltakaan heistä. (Aina kun löydän itseni pimeystiimin seurasta fyysisesti ja/tai eteerisesti, en ala pelätä, vaan menen automaattisesti valosoturimoodiin ja voimaannun syvästi. Tämä ei ole tietoinen lineaarinen juttu tai älyllinen aikomus minulta, vaan välitön automaattireaktio, ja olen erittäin kiitollinen siitä.) Kerroin telepaattisesti, että olin tarvittaessa valmis taistelemaan kuolemaan saakka siinä kaikkien edessä.

Ilmaistuani energiapuumerkkini, aloin välittömästi nähdä selvänäköisesti kuvia ja tuntea tunteita ja fyysisiä aistimuksia, joita tämä miespuolinen plastiikkakirurgi ja hänen matelijaohjaajansa saivat fyysisten leikkausten tekemisestä, enimmäkseen naispuolisille ihmisille. Se oli täydellinen ammatti tälle miehelle ja kaikille muille hänen kaltaisilleen, jotka omistaa ja joita operoi negatiiviset muukalaiset ja/tai muut pimeystiimin olennot. Nämä ihmislääkärit ovat vain "välikäsiä" potilaiden ja ei-fyysisten, negatiivisten ei-ihmis-muukalaisten ja muiden olentojen välillä, jotka ruokkivat itseään heillä ja heidän leikkauksillaan, verellään ja kivullaan.

Kuvat joita minulle näytettiin, olivat tuosta plastiikkakirurgista, joka leikkasi auki naisten kasvoja, rintoja, vatsoja ja vastaavaa ja kiihottui ja päihtyi naispuolisten ja myös miespuolisten ihmisten fyysisestä teurastamisesta. Sekä ihmiskirurgi että muukalaismatelija aiheuttivat fyysistä kipua ihmisille, enimmäkseen naispuolisille, jotka olivat vielä parempia, koska pimeystiimin olennot vihaavat heitä hyvin syvästi. Lääkäri sai fyysisesti leikata naisia ja energeettisesti tyydyttää verenhimoaan ja haluaan teurastaa ihmisiä ja sai vielä paljon rahaa "palveluksistaan". Kirurgi virnisti pahansuovasti, kun hänen energiapuumerkkinsä oli lähetetty minulle, ja hymyilin hieman takaisin kertoakseni, että olin jo hyvin tietoinen tästä kaikesta. Telepaattisen vuoropuhelumme jälkeen kirurgi vetäytyi takaisin sinne, missä hän oli tullut aiemmin, eikä tullut ulos loppuaikana, jonka olin siellä.

Toinen tavallinen kokemus joka minulla on ollut monta kertaa, tapahtui, kun minun täytyi viedä äiti laboratorioon verikokeisiin. Lääkärin vastaanottojen tapaan nämä paikat ovat aina täynnä, mikä tekee kokemuksesta vielä kurjemman. Koska vähäpätöisemmillä negatiivisilla olennoilla on suuri energeettinen verenhimo, niitä kohtaa tyypillisesti melkein kaikissa terveydenhoidon laboratorioissa, sairaaloissa ja muissa paikoissa, joissa on ihmis- ja eläinverta ja tuskaa. Tähän sisältyvät tatuointi- ja lävistyspaikat jne.

Minua on purtu pari kertaa odottaessani nurkassa, kun sairaanhoitaja on ottanut verta äidissäni. Kummallakin kerralla tunsin piston ja välittömästi kutinaa ranteen sisäpuolella tai päälaella, ja pienenpieni kuhmu ilmestyi fyysisesti sinne, mihin ei-fyysinen loinen oli purrut minua. Näin paljon näissä pakoissa kuhisee ei-fyysisiä ja nälkäisiä ei-ihmisloisolentoja, jotka uivat ympäri kuin hait odottaen, että joku heittää niille lisää ihmistä, mitä laboratoriossa tehdään päivät pitkät. Pelkästään 10 minuuttia tuossa fyysisessä tilassa, jossa negatiivisia loisolentoja on, riitti siihen, että minua purtiin. Laitan energiasuojan meidän kummankin ympärille ennen lähtöämme autolla, ja kuitenkin tällaisia asioita tapahtuu edelleen usein.

Kuten monet teistä tietävät jo, äitini kiidätettiin ambulanssilla klo 3.30 elokuussa 2014 toisen kaupungin sairaalaan, jossa tehtiin sydämen ohitusleikkauksia. Heidän oli tarkoitus tehdä ohitusleikkaus seuraavana aamuna ennen puoltapäivää. Kiire kaikessa tässä kertoi minulle, että tilanne oli erittäin vakava. Seottuani ensin kunnolla otin selvää, missä tämä sairaala ylipäätään oli, ja pääsin sinne noin klo 10.30. En ollut koskaan ollut sairaalan teho-osastokerroksessa, joten se paikka oli näkijä-sensitiiville erittäin kummallinen ja vakava kokea. Kun olin päässyt leikkauksen valmisteluhuoneeseen, jossa äitini oli, näin selvänäköisesti kolmen pitkän valo-olentoenkelin pitävän energeettisesti tilaa hänen ympärillään pääpäädyssä, tuossa tyypillisessä kolmiomuodostelmassa: kaksi oli kummallakin puolella ja vähän taaempana kuin yksi. Tiesin välittömästi heidän näkemisensä merkitsevän, että äiti selviytyisi tuosta kolminkertaisesta ohitusleikkauksesta.

Puoli tuntia myöhemmin kirurgi astui tähän valmisteluhuoneeseen ja hän näytti yllättyneeltä nähdessään minut. En tiedä, mistä siinä oli kyse tai mitä hän näki, mutta tiesin välittömästi, että hän oli kirurgi, koska häneen oli kiinnittynyt eetterilangalla kuollut valkoihoinen noin 70–80-vuotias mies. Tämä kuollut mies oli eteerisesti kiinni fyysisessä kirurgissa ja leijui jatkuvasti hänen perässään, lähellä kattoa kuin ilmapallo. Näin tämän ja sanoin: "Hei, sinä olet varmaan kirurgi", ja kättelimme ja hän vahvisti, että alkaisi tehdä sydämen ohitusleikkausta äidilleni tunnin kuluttua. Kolme valo-olentoenkeliä, ja yksi kuollut mies kiinnittyneenä kirurgiin kuin ilmapallo. Olin yllättynyt, että kirurgissa oli kiinni vain yksi kuollut ihminen, koska tavallisesti on enemmän.

Tämän lyhyen tapaamisen jälkeen tuon kirurgin kanssa, minulla oli kiire ulos sairaalasta. Käännyin väärään suuntaan ajaessani kotiin ja päädyin toiseen kaupunkiin. Näkymätön korkeampi tiimini huusi, että kääntyisin Walgreenin tavaratalolle, joka oli aivan siinä, ja menisin sisään, minkä tein välittömästi. Heti oven sisäpuolella kohtasin ihanan "homomiesenkelin" ja kysyin häneltä kyyneleet silmissä, osaisiko hän neuvoa, miten pääsen kaupunkiin, jossa asun. Hän kehotti minua menemään sitä tietä pitkin, jolla Walgreen oli – pisteet korkeammille auttajilleni – ja päätyisin takaisin omaan kaupunkiini. Halasin häntä ja kerroin, miksi olin niin romuna ja että hän oli "tuon päivän enkelini", mikä sai hänet itkemään. Se oli ihanaa, enkä ole koskaan ollut niin kiitollinen vieraalle ihmiselle, kuin olin tuolla hämmentyneellä ja eksyneellä uupumushetkellä. Palasin sairaalaan seuraavana päivänä ja joka päivä, jolloin äiti oli siellä, mitä kesti vain seitsemän päivää.

Seuraavana oli vuorossa toipumisaika hoitokodissa leikkauksen jälkeen. Vain kaksi viikkoa myöhemmin hän sai aivohalvauksen ja hänet kiidätettiin toiseen sairaalaan, joka on erikoistunut niihin. Oltuaan neljä päivää siellä, hänet kuljetettiin takaisin hoitokotiin, jossa hän asui kolme kuukautta. Pidä mielessä, että kaikki tämä tapahtui elokuusta marraskuun 1. päivään 2014, jolloin hän pääsi pois ja toin hänet kotiin.

Olen ollut joissain todella kamalissa paikoissa alemmassa 4D-astraalissa ja tämä hoitokoti oli verrattavissa niihin. Se oli itse asiassa sitä, eli tämä fyysinen hoitokoti oli vuonna 2014 4D-astraalitasolla ja -taajuudessa, enkä ollut lähimainkaan valmistautunut käymään siellä kolmea kuukautta joka toinen päivä ja kaksi, kolme tuntia kerralla – toin puhtaita pyjamia äidille, harjasin hänen hampaitaan, varmistin, että hän joi tarpeeksi vettä ollessani siellä jne. Pääsin sinne ja kävelin tuon suuren rakennuksen keskelle, jossa äitini oli, ja vietettyäni kahdesta kolmeen tuntiin tuossa energiassa, pystyin hädin tuskin kävelyttämään kehoni takaisin ulos ja autolleni. Tuon paikan tiheys oli niin äärimmäistä, että fyysinen kehoni tuntui musertuvan noista raskaista alemmista astraalitaajuuksista ja sen yleisestä negatiivisuudesta, ja se melkein vammautti minut siinä määrin, että tuskin pystyin kävelemään pois tuosta rakennuksesta ja noista energioista. Heti kun olin ulkona, tunsin musertavan paineen alkavan vähentyä, mutta minulta vei loppupäivän toipua vietettyäni kaksi tuntia siellä.

Kun asioiden selvänäköinen näkeminen ja empaattinen tunteminen jne. on ollut ainoa maailma, jonka on tuntenut, tulee poikkeuksellisen hyväksi sivuuttamaan ne pimeät jutut, joita on ollut kaikkialla hyvin voimistuneesti vuodesta 1999 alkaen, fyysisen tason ylösnousemusprosessin alkamisen vuoksi. Se on siinä, näet sen, tunnet sen, se tietää, että voit nähdä ja tuntea sen, ja jatkat vain, kuin mitään ei olisi siinä, mutta on erittäin paljon. Monien meistä on täytynyt tehdä tämä selviytyäksemme 4D-astraalimaailman ja vanhan fyysisen 3D-ulottuvuuden sekoittumisesta, kun menimme niiden läpi saavuttaaksemme korkeamman 5D-taajuuden. Ihmiskunta ja Maa ovat kulkeneet neljännen ulottuvuuden astraalitason läpi monta, monta vuotta. Ei kovin hauskaa meille, mutta erittäin hauskaa astraalin asukkaille. "Katsokaa kaikki, turisteja! Päivällinen on katettu, eikä meidän tarvinnut mennä minnekään hakemaan sitä!"

Pointti jonka haluan tuoda esiin, on, että tuo hoitokoti ja hyvin monet muut fyysiset paikat tuolloin olivat energiatasolla ja taajuudessa, joka oli 4D-astraalitaso. Ei ollut energiaverhoa pitämässä 4D-astraalia erossa fyysisestä 3D:stä ja toisinpäin – ne ovat sekoittuneet yhteen suurimman osan näistä ylösnousemusvuosista, minkä vuoksi paranormaalista tuli nopeasti normaalia fyysisessä maailmassa.

Hoitokoti jossa äitiäni pidettiin kolme kuukautta vuonna 2014, oli fyysisesti astraalitasolla. En ole palannut tuohon paikkaan tai mihinkään sairaalaan vuoden 2014 jälkeen, joten en pysty sanomaan, missä tilassa ne ovat tänä päivänä – enkä aio mennä tarkistamaan! Tiedän, että pankkini on parantunut kovasti vuodesta 2013, ja sekin oli fyysisesti astraalitasolla monta vuotta, kuten melkein kaikki muutkin paikat ovat olleet. Siis ultrasensitiivinä meneminen hoitokotiin kahdeksi, kolmeksi tunniksi melkein tappoi minut. Kun äitini tila parani, lyhensin aikani siellä pariin tuntiin ja kävin vierailulla vain joka kolmas päivä, koska tarvitsin niin paljon aikaa toipua siitä.

Ollessani hoitokodissa näin, kuulin ja tunsin selvänäköisesti alemman 4D-tason astraaliolentojen ruokkivan itseään noilla vanhahkoilla ihmisillä. Näin joidenkin näiden ei-ihmisolentojen ryömivän potilaiden sängyillä, seiniä ylös ja monien huoneiden katossa, sekä ryömivän potilaiden fyysisen kehon päällä sängyssä ja pyörätuolissa ja ahertavan päästäkseen ihmisten fyysisen kehon kimppuun. Jotkut niistä yrittivät kaivaa tiensä potilaiden päähän ja muille kehon alueille jne. Monet niistä näyttivät kuin riutuneilta mustilta hirviöiltä, kun taas toiset olivat kehittyneempiä, voimakkaita ja yksilöllistyneitä, ja toiset vähemmän. Toisin sanoen, on tai on ollut pimeystiimin muukalaisten ja vähäpätöisempien olentojen massiivinen ja monimutkainen hierarkia. Kuvittele ehdottomasti pahin, ja olet lähellä sitä, mitä näin tapahtuvan joka hetki ollessani tuossa hoitokodissa. Kuvittele klassisia helvettikuvauksia, ja olet erittäin lähellä totuutta niistä tilanteista, joita olemme kaikki käyneet läpi monta vuotta, kun olemme kehittyneet 4D-astraalin läpi saavuttaaksemme viidennen ulottuvuuden fyysisen kehomme kera.

*****************

Muuttaen suuntaa tässä aiheessa, haluan päättää tämän viimeisimpään äärimmäisen tuskalliseen hyökkäystapaukseeni ja sen syyhyn. Se alkoi noin 6.–7.2.2019, ja kesti kahdeksan vuorokautta, ennen kuin voimakas fyysinen kipu lakkasi. Tämä oli nopeampi kuin edellinen kerta, jolloin koin samantyyppisen hyökkäyksen vuoden 2015 lopulla. Mainitsin tuosta hyökkäyksestä, kun se tapahtui, koska en ollut koskaan kokenut vastaavaa ja lisäksi se tapahtui nyppiessäni kulmakarvoja suurentavan kasvopeilin avulla, joten näin sen tapahtuvan. En nähnyt sitä tällä kertaa, mutta se oli identtinen vuoden 2015 tapauksen kanssa. Kuulostaa kummalliselta ja oudolta, mutta kerron teille, että se oli uskomattoman tuskallista fyysisesti, ja sen läpikäyminen vei valtaosan voimistani. Pitkät jaksot melkein jatkuvaa kovaa kipua uuvuttavat ja heikentävät nopeasti, minkä tämä viimeisin tapaus teki. En ole vieläkään entiselläni ja tiedän, että minun täytyy vain saada koottua itseeni, koska ei ole enää lepoaikoja. On vain seuraava ylösnousemukseen liittyvä tapahtuma, ja se on ainoastaan parin tunnin päästä nyt vuonna 2019!

Olemme kuulleet kaikki noista vanhoista uskomuksista, miksi ihmiset peittävät suunsa kädellä, kun haukottelevat. Se oli pitämään negatiiviset olennot ulkona, jotteivät ne syöksyisi heidän fyysiseen kehoonsa suun ollessa auki. Kuulostaa vanhojen naisten puheelta kauan sitten, kunnes jotain samanlaista tapahtuu itselle! En olisi uskonut, mitä minulle on tapahtunut nyt kaksi kertaa, ellen olisi nähnyt fyysisesti sen tapahtuvan vuonna 2015.

Pikkuruinen nuppineulanpään kokoinen valkoinen valo lensi yhtäkkiä näkökenttääni suurennetussa peilissä, johon olin katsonut vasemmalta puoleltani. Se lensi nopeasti vaakatasossa ylähuulen ja nenän välissä. Kun se oli suoraan vasemman sieraimeni alla, se teki tiukan käännöksen ja lensi ylös sieraimeeni ja sitten lihaan sen yläpuolella. Noin kolme tuntia tämän jälkeen alkoi sattua juuri tuohon kohtaan sieraimessani ja seuraavaan päivään mennessä puolet nenästäni oli punainen, kuuma, turvonnut ja uskomattoman kipeä. Sama tapahtui minulle taas helmikuussa 2019, mutta tällä kertaa kyse oli oikeasta sieraimestani enkä nähnyt sen tapahtumista. Seuraavaan päivään mennessä oikea sieraimeni oli punainen, kuuma koskettaessa, turvonnut ja suurentunut. Turvotus oli tällä kertaa pahempaa kuin 2015, ja se ulottui silmään ja leukaan sekä leuan alla olevaan rauhaseen saakka. Tällä kertaa se teki minut sairaaksi ja hyvin heikoksi, ja tietysti fyysinen kipu oli äärimmäistä.

Ennen tämän tapahtumista minulla oli jo kipua päässä, silmissä, kallossa, aivorauhasissa jne. viimeisimmän uuden valoenergiakuuron vuoksi. Mutta sitten tapahtui tämä hyökkäys, ja olen yrittänyt helmikuussa 10, 11 päivää parhaani mukaan vain selviytyä 10 minuuttia kerrallaan. Kutsuin ylösnousemusenkeleitäni, kuten kutsun toistuvasti, auttamaan minua paranemaan nopeasti ja poistamaan tämän hyökkäyshaavan ja eteerisen ja fyysisen jäämän, jota se on ehkä varastoinut kehooni. Halusin myös tietää, miksi se oli tapahtunut taas 2019. Se mitä näin tästä, oli monimutkaista, moniulotteista, "moni-itseistä", galaktista ja universaalia ja johtui täysin tästä ylösnousemusprosessista ja maailmojen massiivisesta eroamisesta, joka jylisee eteenpäin tässä ja nyt.

"Näin" joitain korkeamman ulottuvuuden galaktisia itsejäni, joilla on paljon pitkäaikaista vuorovaikutusta pimeystiimin muukalaisten kanssa, mikä ei ollut uutta informaatiota minulle, koska olen ollut tietoinen kahdesta niistä suurimman osan elämääni. Minusta oli kuitenkin mielenkiintoista, miten kaikki Minun ja Denisen aspektit ruumiillistuvat ja yhdistyvät parhaillaan näillä meille kaikille uusilla tavoilla, vaikka se sattuukin minulla ihan helvetisti! Yhdisty tietoisemmin useampiin aspekteihisi aika-avaruuden ja ulottuvuuksien yli, ja näissä kummallisissa ns. poikkeavuuksissa on paljon enemmän tolkkua. Tässä on kyse yhtenäis- ja ykseystietoisuudesta ja -todellisuudesta sekä "ensikontaktista", josta ei tule mitään sellaista, mitä olemme odottaneet sen olevan. Aivan kuten 21.12.2012 ja nyt vuonna 2019, me elämme sen kaiken, mutta tällä aspektillamme ei ole vielä suurempaa kuvaa selvästi näkyvissään, mutta olemme pääsemässä siihen nyt nopeasti.

Pitkä ja monimutkainen tarina lyhyesti: tämä aspektisi tuntee ja kokee nyt monilla tavoilla "täällä alhaalla", fyysisellä ylösnousevalla 5D-maapallolla sen, mitä tapahtuu korkeammissa ulottuvuuksissa monella muulla "sinulla". Kasvava ruumiillistuminen ja ykseys- ja yhtenäistietoisuus. Kimppuuni hyökättiin joidenkin asioiden takia, joita pari muuta korkeampaa itseäni teki aioneja sitten galaksin toisessa osassa, mutta koska Denise on aspekti tässä fyysisessä ylösnousevassa maatodellisuudessa, pimeystiimi hyökkäsi minun kimppuni. Ovathan kaikki Minun ja minun aspektini yhtä, ja ruumiillistumisprosessi tuo tämän liikakäytetyn ja hyvin väärinymmärretyn termin vuonna 2019 hyvin todelliseksi ei-lineaariseksi faktaksi useammilla vapaaehtoisilla.

Paljon lisää tätä on tulossa, joten ole avoin, joustava ja voimaantunut silloinkin, kun makaat selälläsi toipumassa mistä tahansa milloin tahansa, ja tiedä, että tämä on vasta pieni alku uudesta elämästämme, jota eletään näillä uusilla korkeammilla, yhdistyneillä tavoilla. Tämä hyökkäys oli hyvin heikentävä sekä energeettisesti että fyysisesti, ja kuitenkin kun aloin hahmottaa siihen liittyvän suuremman, monimutkaisemman ja moniulotteisemman tilan, olin hieman huvittunut ja ilmoitin noille muille ikivanhoille korkeamman itsen aspekteille, että he olivat minulle palveluksen velkaa otettuani tämän iskun nenääni meidän kaikkien puolesta.

Ensikontakti on muiden kanssa, ja tässä tapauksessa se tapahtuu muiden aspektiensa kanssa, ja Sinä ja sinä yhdistyvät lisääntyvässä määrin toistensa kanssa, mikä antaa hyvin uuden ja erilaisen perspektiivin kaikille aspekteille ja itseille. Tämäkin on osa ajankohtaista maailmojen eroamista, ja paljon siitä tapahtuu sisälläsi ja fyysisessä kehossasi ja noissa muissa aspekteissa ja itseissä, jotka ovat myös sinä. Mitä enemmän me vapaaehtoiset, siniset säteet, tähtisiemenet, ensimmäinen valotiimi jne. ruumiillistumme, sitä enemmän maailmojen eroaminen tapahtuu sekä sisäisesti meissä jokaisessa että ulkoisesti fyysisissä ja ei-fyysisissä maailmoissa lineaarisesti ja epälineaarisesti samanaikaisesti.

Pääni tuntuu siltä, että Lähteen rakkaus-valosäteet leikkaavat sitä – kuten tavallista – korkea sydämeni laajenee ja jyskyttää taas ja selkäni huutaa, joten minä ja sodan repimät sieraimeni menemme vähäksi aikaa vaakatasoon ja leijumme siinä kaikessa Lähteen kanssa ja hymyilemme lempeästi. Se kaikki on erittäin hyvä asia.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.2.2019 HÄVIÄVÄ PIMEYS, OSA 2

ViestiKirjoittaja hammer » 10.03.2019 00:26

HÄVIÄVÄ PIMEYS, OSA 2

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
27.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Denise, olet aidoin kaikista ylösnousemusopettajista, joihin olen törmännyt tähän mennessä. Kiitos, että olet avoin ja rehellinen ja puhut niistä ydinasioista, jotka toiset sivuuttavat täysin. En jaksa niitä, jotka puhuvat ainoastaan sateenkaarisilloista ja 9D-fotonivalosta. Tässä on paljon muutakin. Henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti on kyse ehdottomasti paskashow'sta, jota olemme täällä puhdistamassa, ja teet hienoa työtä käsitellessäsi kaikkea sitä. Kiitos taas!" –Michelle

"Denise, kiitos kovasti tästä! Olen ollut yksi niistä, jotka ovat haluttomia hyväksymään ajatuksen "pimeystiimistä" – ja olen laittanut sen kategoriaan "haavoittuneet ihmiset, jotka elävät pelkojaan". Mutta sinun laillasi minulla on ollut fyysisiä ja tunnetason kohtaamisia puhtaan pahuuden kanssa, joka ylittää pelkän ihmispahuuden. Olen nähnyt kumpaakin – ihmisiä jotka ovat haavoittuneita ja siksi alttiita "pimeystiimin" energioille. Ja olen nähnyt puhdasta pahuutta …" –Lauri

"Kyllä, minun mielestäni pimeät olennot tosiaan hyökkäävät kimppumme 3D-perspektiivistä katsottuna, ja minulla on arpia todistamassa sen. Mutta tulkintani on vähän erilainen, kuin tässä on ilmaistu. Mielestäni pimeät olennot ovat todellisuudessa meidän aspektejamme. Pimeyttä jota tuodaan esiin, koska korkeampia värähtelyjä tulee kehoomme. Nämä aspektit taistelevat selviytyäkseen, koska ne eivät ylösnouse kanssamme." –Richard

"Tämä plastiikkakirurgi selittää, miksi sarjamurhaajat kiihottuvat. Kysymykseni on: tämä ei ole ihmisasia, me emme tee sitä, niinkö? Meihin on iskostettu asioita ja DNA:tamme on manipuloitu matelijajutuilla – tästä syystäkö jotkut ihmiset ovat psykoottisia, on pedofiliaa ja ihmiset alkoivat syödä eläimiä/verta/lihaa? En muista (entisistä elämistäni) ihmisten olleen luonnostaan näin turmeltuneita muilla planeetoilla, ainoastaan matelijoiden kontrolloimilla." –Lana

"Olen ollut henkisellä polulla 20 vuotta ja noin 15 vuotta sitten koin jumalaisen energian/voiman ensimmäisen latauksen. Olin täysin valmistautumaton ja räpiköin tietämättä, mitä tapahtui. Tähän yhdistyi kaksi muuta tapahtumaa samanaikaisesti – toisen ollessa verhojen nouseminen, jolloin koin kaikenlaisia psyykkisiä ilmiöitä. Toisessa pimeät voimat hyökkäsivät kimppuuni jokaisena mahdollisena tilaisuutena. Sri Aurobindo kutsuu heitä vastavoimiksi, jotka yrittävät estää etsijää etenemästä polulla. Ne ovat hyvin todellisia, kuten todistat, mutta etsijän on myös hyödyllistä kokea niitä erottaakseen valon pimeistä energioista …" –Maureen

Yllä olevat lainaukset ovat lukijoiden kommentteja edelliseen artikkeliini "Häviävä pimeys". Haluan myös mainita sähköpostin, jonka sain hiljattain Lilyltä, joka viittasi kirjoituksiini "ylösnousemuksesta kaikenkattavasti". Arvostan sitä kovasti, koska juuri niin olen aina kirjoittanut ylösnousemusprosessista – kaikki hyvät, pahat ja rumat. Olemme Lähde, valo ja pimeys, ilo ja tuska, kauheudet ja syvällisyys, ja kaikki siksi että Lähde on rakkaus ja rakkaudella on ikuinen tarve luoda.

Haluan kiittää Lauria rehellisyydestä siinä, ettei hän uskonut "pimeystiimiä" edes olleen – kuten olen kutsunut kaikkia negatiivisia muukalaisia, olentoja, entiteettejä, paholaisia ja demoneja ja portaali-ihmisiä. Olen aina tiennyt, että useimmat ihmiset, kuten Richard, eivät ole koskaan tienneet, että on negatiivisia muukalaisia, olentoja jne., puhumattakaan siitä, mitä ne ovat tehneet ihmiskunnalle, ihmistietoisuudelle, ihmis-DNA:lle, fyysiselle 3D-maalle, tälle aurinkokunnalle, 4D-astraalistasolle ja muulle. Se on liikaa monien ihmisten käsitellä psyykkisesti ja tunteellisesti. Heidän on helpompaa uskoa niihin nurinkääntämisiin, vääristymiin ja valheisiin, joita negatiiviset muukalaiset ovat tarkoituksella laittaneet ihmistietoisuuteen, kahteen maailman pääuskontoon ja globaaliin historiaan siitä, että kaikki negatiivisuus on ihmisissä. Pimeystiimin olemassaolon ja negatiivisten tekojen kieltäminen ei kuitenkaan saa niitä taianomaisesti häviämään – evoluutio saa, ja sitä juuri on tapahtunut meille ja kaikelle kaikkialla.

Maureen mainitsi tämän kommentissaan. Olen kirjoittanut toistuvasti tästä aiheesta Transitions-sivuilla vuodesta 2007 saakka. Olen kirjoittanut monta artikkelia sinne ja muutaman tänne, sekä lukemattomia yksityisiä sähköposteja ihmisille ympäri maailmaa, jotka ovat kirjoittaneet minulle vuodesta 2003 saakka suuressa tuskassaan ja hämmennyksessään, koska näkymättömät negatiiviset asiat olivat yhtäkkiä hyökänneet heidän kimppuunsa eivätkä he tietäneet, miksi tai miten lopettaa sen tai suojata itsensä ja rakkaansa. Kuten olen sanonut monta kertaa näiden jatkuvien ylösnousemusprosessivuosien saatossa, sillä hetkellä kun ylösnousemusprosessin evoluutioenergiat aktivoivat ihmisen, pimeystiimi tunnistaa välittömästi, että joku on laukaistu energeettisesti kehittymään niiden taajuusasteikon, kontrollointitaktiikkojen ja eetterilaitteiden yli, joihin sisältyy eteeriset tekoälylaitteet. Niinpä ne yrittävät välittömästi jarruttaa evoluutiota tai pysäyttää sen kokonaan, jos pystyvät, ja/tai uuvuttaa toistuvilla hyökkäyksillä, jotta yksilö putoaa energeettisesti takaisin niiden taajuusasteikolle, jolle ne jatkavat ruokailua hänellä.

Taajuusaidat ihmisten ja Maan ympärillä ja muualla ovat olleet hyvin todellisia sekä fyysisesti että eteerisesti. Pimeystiimi on välittömästi tiennyt sen, kun ihminen aktivoituu luonnollisilla evoluutiovaloenergioilla jne., ja ne reagoivat siihen melkein välittömästi ja parhaansa mukaan estävät valoa tulemasta sinne, mikä on ollut niiden kaappaamaa aluetta ja ihmiskuntaa hyvin pitkän aikaa.

Lanan kommentti heijastaa näitä nurinkääntämisiä ja vääristymiä, joita negatiiviset muukalaiset ovat tehneet ihmiskunnalle ja Maalle kauan sitten. Minullakin on ollut lapsuudesta saakka tietoisia muistoja siitä, millainen Maa ja ihmiskunta olivat, ennen kuin pimeystiimi saapui ja teki kaiken, mitä se on tehnyt ihmisille ja Maalle. Ihmiset olivat ja ovat luonnostaan positiivisia, empaattisia ja rehellisiä luontokappaleita, jotka haluavat parasta ja suurinta hyvää koko ihmiskunnalle, eläimille, Maalle ja kaikelle muulle. Kiitos kuitenkin sen, että tietyt negatiiviset muukalaiset uskoivat olevansa suurempia kuin Lähde/Jumala/kaikki olevainen, he erottivat itsensä tahallaan Lähteestä, mikä merkitsi myös, että he erottivat itsensä sen luonnollisista, elämää tukevista energioista. Tuo egoistinen megauskomus ja toiminta merkitsivät, että heidän täytyi loisia Lähteeseen yhdistyneissä olennoissa, kuten ihmiset, ruokkiakseen itsensä, saadakseen polttoainetta negatiivisiin laitteisiinsa ja agendoihinsa ja kirjaimellisesti jatkaakseen olemassaoloaan.

Tästä syystä Maa oli karanteenissa tuhansia vuosia. Oli laajasti tunnettua, mitä tapahtui Maalle ja ihmiskunnalle, ja sen leviämisen estämiseksi laitettiin karanteeni, kunnes luonnollinen ylösnousemuksen evoluutioprosessi alkaisi ja ihmiset alkaisivat kehittyä pois tuosta negatiivisuudesta. Ihmiset eivät ole luonnostaan, millaisia he ovat olleet tuhansia vuosia. Negatiiviset muukalaiset vääristivät heitä monin tavoin – geneettisesti ja muilla tavoin – hyvin paljon heikommiksi olennoiksi, mitä he olivat alun perin. Nämä negatiiviset muukalaiset katkaisivat tahallaan yhteyden suuresta osasta ihmisen DNA:ta, estämään niitä pakenemasta pimeystiimin taajuusasteikolta ja vaikutuspiiristä. Heidän toimiensa tarkoitus oli suojella ainoaa ruoka- ja polttoainelähdettään – ihmiskuntaa.

Muukalaishirviöt ja heidän tekonsa ja kontrollointimekanisminsa – kahden suurimman ollessa globaali kirkko ja valtio – heikensivät ihmiset tarkoituksella sotiviksi, järjettömiksi, naisvihaisiksi, ahneiksi, väkivaltaisiksi, ajattelemattomiksi ja tunteettomiksi ihmishirviöiksi. Kaikki tämä revitään kuitenkin rikki 2019, ja se on pysyvästi poissa vuoteen 2020 mennessä. Tästä syystä vapaaehtoisten (edelläkävijät, portinvartijat, verkkotyöläiset, valotyöntekijät, siniset säteet, tienraivaajat jne.) on tarvinnut ensimmäisenä ruumiillistaa uusi kristalli(Kristus-taajuus)-sateenkaari-DNA ja yhdistää ja aktivoida se fyysiseen kehoon. Olemme olleet ja edelleen olemme edelläkävijöitä tässä, jotta muutkin ihmiset kehittyisivät siihen myös.

Edellisessä evoluutiosyklissä oli kyse kaksinaisuudesta kaikilla ilmaisutasoilla, ja kaksinaisuuteen sisältyy sekä valo että pimeys ja kaikki ne olennot, muukalaiset, entiteetit ja ihmiset, jotka ovat olleet ja ilmaisseet niissä kummassakin. Uusi evoluutiosykli johon olemme kehittyneet, on korkeammassa, valtavasti monimutkaisemmassa ja suuremmassa taajuudessa ja tasossa kuin, mistä olemme tulleet, ja siinä on kyse ykseydestä, ei kaksinaisuudesta. Tässä valtavassa ja sankarillisessa evoluutionousussa, jonka jotkut meistä ovat tehneet, jota monet edelleen tekevät ja jonka vielä useammat ovat vasta aloittaneet, liittyy kaksinaisuuden selvittämiseen henkilökohtaisella tasolla ja kehittymiseen tuosta taajuudesta, tietoisuudesta ja ulkoisesta todellisuudesta uuteen evoluutiosykliin, jossa on kyse ykseydestä ja "jättiläisten" yhdistämisestä sisällään.

Mitä "jättiläiset" ovat? SINÄ, Sinä ja sinä – korkeammat itset ja korkeamman ulottuvuuden Sinät ja inkarnoitunut sinä, yhdistyneenä tietoisella tasolla fyysiseen kehoon tässä ja nyt, eläen ylösnousemusprosessia. Yksi on SINUN, Sinun ja sinun jälleenyhdistyminen Lähteeseen/Jumalaan/kaikkeen olevaiseen tietoisella tasolla – eli tuleminen täysivaltaiseksi energeettisesti ja kaikilla muilla tavoilla. Ei enää erillisyyttä – sinä täällä ja Lähdejumala tuolla jossain jne. Sinä ja Lähde olette yhtä, kuten myös kaikki muut ihmiset jne. Toinen on jumalaisen äidin/feminiinisyyden ja jumalaisen isän/maskuliinisuuden jälleenyhdistyminen sisälläsi, riippumatta siitä sukupuolesta johon synnyit. Tämä on yksi iso syy, miksi on tapahtunut suurta niiden aikuisten ja myös joidenkin lasten lisääntymistä, jotka tuntevat ja uskovat elävänsä väärän sukupuolen kehossa ja sitten tekevät pakkomielteisesti kaiken mahdollisen muuttaakseen fyysisen kehonsa vastakkaiseksi sukupuoleksi. Tämä osa kehittymisessä suuremman ja korkeamman taajuuden ykseyteen, kun on oltu satoja miljoonia vuosia syvässä kaksinaisuudessa, on erittäin hämmentävää ja vaikeaa monille ihmisille. Jakautuminen oli tapahtuessaan vaikeaa, ja nyt kaiken erillään olleen jälleenyhdistäminen on yhtä vaikeaa ja suorastaan pelottavaa monille ihmisille, olennoille ja muukalaisille.

***

Alla olevat lainaukset ovat Lisa Reneen helmikuun 2019 kuukausiartikkelista. Siteerasin ensimmäisen kappaleen, koska se kuvaa selvästi eroa satanismin ja luciferismin välillä ja sitä, miten se on ilmentynyt fyysisellä maatasolla ja ihmiskunnassa hyvin pitkän aikaa. Ohita automaattiset tunnereaktiot ja halu kääntyä poispäin tuosta tiedosta, kaikki uskonnolliset vääristyneet uskomukset, joita sinulla ehkä vielä on, plus ne, joita et edes tiedosta, ja tunne räikeä ja vaikea totuus siitä, miten hyvin vääristyneitä ja nurinkurisia suuren jumalaisen äidin feminiinienergiat ja suuren jumalaisen isän maskuliinienergiat ovat olleet edellisessä syklissä. Kaksinaisuutta syvimmillään ja pahimmillaan. Ihmetteletkö vielä, miksi ylösnousemusprosessi on ollut niin vaikea, laajamittainen ja tuskallinen?

"… Se tekee helpoksi sekoittaa kaksi erillistä ja erilaista tietoisuusvoimaa – satanismi ja luciferismi – että ne muodostuvat nais- ja miessukupuolen nurinkääntämisestä ja perustuvat itsen palvelemisen ideologiaan. Satanismissa ei ole valoa ja se on tehty mustista, hienojakoisista voimista, jotka on loihdittu alimmista feminiiniprinsiippiulottuvuuksista ja mustan magian verkoista, kun taas luciferismi on tekovalolähde, joka on loihdittu korkeammista miesprinsiippiulottuvuuksista, yrittäen matkia Kristus-Sofia -aurinkotietoisuutta ja varastaa valaistuminen siltä. Voisimme ajatella, että klassinen satanismin on lukittu negatiivisen egon kolmeen alimpaan kerrokseen, jotka keskittyvät vaistomaisiin vietteihin, kun taas luciferismi yrittää saada korkeampaa tietoa avaamalla kolmannen silmänsä, ohittaen sydänkeskuksen."

Tämä toinen Lisa Reneen kirjoittama kappale alla on asia, josta olen ollut tietoinen syntymästä saakka, mutten en koskaan ole tuonut sitä suoran esiin eri syistä. Olen vihjannut siihen monta kertaa, mutta tiesin, ettei minun ollut aika sanoa tiettyjä asioita suoraan kirkosta ja uskonnoista. Nyt vuonna 2019 kuitenkin on. Äitini joka on 89-vuotias, tiesi jo varhaislapsuudessaan, että kirkko ja mitä se saarnasi, oli hyvin vääristynyttä ja pahaa. Melkein kaikki ylösnousemusvapaaehtoiset inkarnoituivat tämän tietämyksen kera kirkosta ja valtiosta, mutta monet heistä eivät pitäneet sitä tietoisella tasolla, monien henkilökohtaisten ja kollektiivisten energiasyiden vuoksi. Äitini piti. Minä pidin – ei siksi, että hän kertoi oman uskomuksensa ja tietoisuutensa minulle, kun oli 5-vuotias, vaan koska tiesin tietoisesti tuosta iästä saakka, että kaksi maailman pääuskontoa olivat kamalia ja tahallisia vääristymiä, jotka pimeystiimi oli luonut maailman ihmisten rajoittamiseksi ja kontrolloimiseksi helpommin. Tämä on ensisijainen syy, miksi monet vapaaehtoiset olivat lapsena niin kauhistuneita, kun he oivalsivat inkarnoituneensa fyysisesti maahelvettiin. Olimme tarkoituksella inkarnoituneet vihollisleiriin ja tiesimme, että meidän täytyi lentää tutkakatveessa ja toimia erittäin varovasti, kunnes oli aika säteillä ja ankkuroida valoa planeetan pimeyteen ja käsitellä tämän aiheuttama negatiivinen paine.

"… Voidaan tehdä vertailuja tarkkailemalla monia kristinuskon lahkoja, jotka ehkä samaistuvat raamattuun tai Jeesuksen opetuksiin, mutta kuitenkin niillä on monia erilaisia tulkintoja ja uskomusjärjestelmiä siitä, minkä ajatellaan olevan Jumalan tahto ihmiskunnalle. Ihmisillä jotka samaistuvat kristillisyyteen ja kuitenkin hyväksyvät ristille naulitun Jeesuksen veriuhrin Jumalan suunnitelmaksi ihmiskunnalle, ei ole aavistustakaan, että veriuhri on puhtaasti satanistinen eikä sillä ole mitään tekemistä aidon kristillisyyden kanssa. Tässä mentaalisen hämmennyksen tilassa on monia ihmisiä, joilla on nurinkurisia uskomusjärjestelmiä – he tunnustautuvat kristityksi ja kuitenkin he yhdistyvät todellisuudessa satanistisiin voimiin, jotka teeskentelevät olevansa kristillisiä.

Satanistiset ja luciferiset voimat ovat suuria huijarihenkiä – ne ovat perimmäisiä pettäjiä ja valehtelijoita, jotka nauttivat ihmisten hämmentämisestä ja pilkkaamisesta. Esimerkiksi katolista kirkkoa vaivaa lapsiin kohdistuva pedofilia ja sodomia, jota tekee papisto, ja nämä ovat merkittäviä satanistisia pääoppeja saada rituaaleissaan valtaa ja kontrollia muihin. Kun tietää satanistisesta agendasta ja sen käytännöistä ja uskomusjärjestelmistä, tulee kristallinkirkkaaksi, ketkä ovat todellisuudessa pyörittäneet katolista kirkkoa ja Vatikaania. Satanistiset voimat pilkkaavat kristittyjä teeskentelemällä olevansa hyvyyden, Jumalan ja Kristuksen edustajia." –Lisa Renee, Mainstreaming Satanism & Luciferianism, helmikuu 2019

Jos voit rehellisesti ajatella monia kuluneita tuhansia vuosia maan päällä tiedostaen, että satanismi ja luciferismi ovat olleet pimeystiimin tekemiä vääristymiä, jotka on tarkoituksella kääntäneet nurin ja vääristäneet alkuperäisen Lähteen korkeimman tason nais- ja miesenergioita, joita kutsumme jumalaiseksi äitifeminiinisyydeksi ja jumalaiseksi isämaskuliinisuudeksi, niin suurimmassa osassa tämän aiheen asioista on enemmän tolkkua.

Seuraava kerros on ymmärtää, että tässä ajankohtaisessa ylösnousemusprosessissa – ja monilla meistä ruumiillistumisprosessissa – on ollut kyse vapaaehtoisista, jotka muuntavat, poistavat, kumoavat, puhdistavat ja korvaavat kaikki nämä ikivanhat negatiivisen pimeystiimin nurinkuriset vääristymät, joita on tehty ihmiskuntaan ja Maahan ja muuhun, ruumiillistamalla uusia orgaanisia Lähteen generoimia evoluutioenergioita, valoa, kristallienergioita (Kristus-taajuus), tietoisuutta, DNA:ta jne. fyysiseen ja energiakehoonsa, sydämeensä, korkeaan sydämeensä ja ankkuroimalla Maahan, jotta ne ovat uuden ylösnousseen Maan käytössä, ihmiskunnan kehittymiseksi luonnostaan niihin.

Koskaan ei ole riittänyt, että muuntaa ja hankkiutuu eroon näistä muinaisista negatiivisista vääristymistä ja nurinkurisuuksista, vaan vapaaehtoisten on tarvinnut myös samanaikaisesti korvata kaikki se uudella, ja tämän täytyi tapahtua heidän ja heidän fyysisen kehonsa kautta. Olemme nuo portit ja verkot, uusi välkkyvä aurinkovalo, uusi kristalli-sateenkaari-DNA ja uudet koodit, vastaanotettuna ja ruumiillistettuna fyysiseen kehoomme fyysisessä Maassa, palauttaen Lähteen luomat ja aikomat orgaaniset energiat ja suunnitelmat ihmiskunnalle nyt ja tulevaisuudessa.

On ollut uusi työntö häviävältä pimeystiimiltä vuoden 2019 alusta lähtien, mutta kuten tavallista, tämä johtuu siitä, että melkein jatkuva virta uusia koodeja, DNA:ta ja suunnitelmia uutta Maata ja uutta ihmiskuntaa varten on virrannut sisään. Monet teistä näkevät ja tuntevat uuden kristalli-DNA:n lisääntyvässä määrin aktivoituvan fyysisessä kehossanne kuukaudesta toiseen. Monet teistä ovat nähneet ja tunteneet uusia suunnitelmia ja koodeja korkeampaa evoluutiosykliä varten aktivoituvan itsessänne, kehossanne, Maassa, elementeissä, henkilökohtaisessa elämässänne ja todellisuudessanne ja vuonna 2019 ulkoisessa maailmassa.

Vuosi 2019 ei ole vähääkään tylsä, kun tämä erillisyys kulminoituu ja putoaa pois, ja lisää uuttaa aktivoituu samanaikaisesti. Tänä vuonna jokainen meistä tekee parhaansa korkeamman uuden ylläpitämiseksi, samalla kun koko vanha globaali patriarkaalinen maailma on nopeasti hukassa ja häviää iäksi. Pysykää vakaana koko vuoden, te kaikki, ja kiinnittäkää huomiota suurenmoiseen ja hyvin dramaattiseen evoluutioomme kaksinaisuudesta ja pimeydestä ykseyteen ja valoon. Mikä kunnia onkaan olla inkarnoituneena maan päälle tänä kosmisen evoluution lyhyenä hetkenä.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Lisääntynyt unityö 2019 tiettyjen aikajanojen lopettamiseksi

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 15.03.2019 09:32

LISÄÄNTYNYT UNITYÖ 2019 TIETTYJEN AIKAJANOJEN LOPETTAMISEKSI



Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)

12.3.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

 

Vuodesta 2013 minulla on ollut jaksoja, jolloin olen pari viikkoa kerrallaan nähnyt monia unia, joissa minun täytyi ratkaista ongelmia, tehdä loppuun asioita, päättää tilanteita, lopettaa suhteita ihmisten kanssa, joita en tunne tässä elämässä, jne. Nämä jaksot unimaailmassa tuntuvat kuin ratkaisunhetkiltä, jolloin täytyy nopeasti lopettaa ja siivota vanhoja ongelmia, suhteita ja tilanteita vieraiden kanssa muilla aikajanoilla ja rinnakkaistodellisuuksissa, ja niillä tuntuu olevan vähän tai ei mitään tekemistä nykyelämämme ja sen ihmisten kanssa. Tiedän alitajuiset unet, ja tämä ei ole sitä, vaan liittyy ylösnousemusprosessiin ja maailmojen eroamiseen.

 

Vuoden 2019 alusta tämä pakollinen ja nopeatempoinen unisiivoustyö on kiihtynyt huomattavasti. Tähän mennessä sitä on ollut noin neljä kertaa viikossa, ja minulla on yössä monia unia, joissa kaikissa lopetan pitkäaikaisia tilanteita, suhteita, paikkoja joissa olen asunut (en tässä elämässä) jne. Jokainen näistä unista on tuntunut hyvin tärkeältä ja todelliselta, enkä kuitenkaan tunnista mitään niistä fyysisessä elämässäni tällä ylösnousevalla aikajanalla. Useimmat näistä unista ovat elämiäni rinnakkaisissa todennäköisyyksissä, ja ne täytyy nyt ilmeisesti päättää, koska ne eivät jatku uusille ylösnousseille aikajanoille. Nämä monet nopeatempoiset unisiivoamiset tuntuvat siltä, kuin muuttaisi vanhasta asunnosta tai talosta ja tarvitsisi nopeasti päästä eroon tavaroista, heittää tavaroita roskiin ja sitten siivota koko paikka perusteellisesti, ennen kuin lähtee ainiaaksi ja siirtyy eteenpäin.

 

On helppoa olettaa, että maailmojen eroaminen on pelkästään fyysinen ja lineaarinen prosessi, mutta se on ollut monimutkaisempi. Kaikki tässä ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessissa on ollut paljon monimutkaisempaa, kuin kukaan odotti. Olemme 2019 saavuttaneet kohdan, jossa monia aikajanoja monissa todellisuuksissa, rinnakkaistodellisuuksissa, entisissä elämissä jne. täytyy ratkaista, päästää irti ja lopettaa. Valtaosa niistä ei ylösnouse uusille orgaanisille ylösnousemusaikajanoille monista syistä, jotka eivät ole oikeastaan tärkeitä tässä kohtaa.

 

Muutamana kuluneena vuotena olen työskennellyt unissa yksin ja pienessä ylösnousemusvapaaehtoisten ryhmässä niiden muiden aikajanojen lopettamiseksi, jotka tiesimme negatiivisten muukalaisten ottavan hallintaansa jatkaakseen olemassaoloaan ja agendojaan tulevaisuuteen. Jos minulla tai jollain muulla näissä pienissä ryhmissä oli aspekti jollain noista aikajanoista, siirsimme ne toiselle aikajanalle, joka pysyisi vapaana kaikista negatiivisista muukalaisista tulevaisuudessa.

 

Tämä unityö on kuitenkin hyvin erilaista, mitä olemme tehneet todella kiihtyneellä tahdilla 2019. Tänä vuonna tehty työ on liittynyt muiden aikajanojen ja rinnakkaistodellisuuksien puhdistamiseen ja lopettamiseen, jotka eivät siirry uusille orgaanisille ylösnousemusaikajanoille. Tätä voi verrata siihen, että käy läpi vaateensa ja heittää pois ne, joita ei enää käytä. Kuulostaa sydämettömältä ja tavallaan kummalliselta – tiedän – mutta sitä on tapahtunut paljon tänä vuonna, mikä on yksi iso vinkki, että maailmojen eroaminen on 1) paljon monimutkaisempaa, kuin ymmärsimme, 2) tapahtuu nyt, ja 3) emme todellisuudessa tiedä, mitä tulee seuraavaksi ja miltä se näyttää ja tuntuu.

 

Siis jos sinullakin on ollut tänä vuonna paljon kummallisia unia, joissa lopetat nopeasti monia asioita monissa kummallisissa ja vieraissa paikoissa, monien ihmisen kanssa, joita et tunne tässä elämässä, tiedä, että se on yksi osa sitä, missä olemme nyt ylösnousemusprosessissa, ruumiillistumisprosessissa, maailmojen eroamisessa ja monien vääristyneiden aikajanojen ja rinnakkaistodellisuuksien lopettamisessa. Odota paljon lisää kaikkea epätavallista.

 

Ja lue myös kommentit saadaksesi perusteellisempaa informaatiota tästä.

 

Denise

 

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Ajan ylittävä silta 24.3.2019

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.03.2019 10:54

AJAN YLITTÄVÄ SILTA



Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)

24.3.2019

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



"Toivottavasti tämä ei ole tyhmä kysymys. Mutta miten tietää, mihin junaan on ns. nousemassa? Ajatus jäämisestä taakse jatkamaan toisten kantamista on melkein sietämätön minulle. Minusta tuntuu, että olen tehnyt tätä tietämättä ja tietoisesti jossain muodossa hyvin pienestä saakka, enkä yksinkertaisesti voi ja halua tehdä sitä enää. Se on vienyt minulta lähes kaiken. Minusta tuntuu, että minun täytyy siirtyä eteenpäin tässä kohtaa oman selviytymiseni vuoksi. Olen miettinyt paljon, olenko itsekäs tunteissani näin. Haluan vain roikkua siinä, mitä sinä sanoit, Denise: "Se EI ole meidän tehtävämme tästä eteenpäin …" –Francesca 21.3.2019



Koska Francescan kommentin tunteet ja kysymys ovat tärkeitä, siteeraan sitä tässä, jotta sen näkevät myös ihmiset, jotka eivät ehkä lue kommentteja jokaisen artikkelin jälkeen. Kiitos siitä, Francesca.



Monet naiset ovat yrittäneet olla monta vuotta superäiti ja kokeneet lopulta vakavan äiti-burnoutin. Nuoret äidit tekevät töitä puolikuoliaaksi tai hulluuteen ja taatusti uupumukseen saakka, ja yrittävät tehdä liikaa asioita joka päivä ja yö kaikkien muita varten, sivuuttaen samalla itsensä, kehonsa ja fyysisen, tunnepuolen, mentaalisen, energeettisen ja henkisen hyvinvointinsa. Tämän tekemisestä vuosia on tyypillisesti tuloksena romahdus lopussa, koska kukaan – nainen tai mies – ei voi ylläpitää tuota jokapäiväistä panostamistasoa ja odottaa pääsevänsä siitä läpi vahingoittumattomana. Kun äiti ei huolehdi itsestään pitkään aikaan eläessään megasupersankarina 24/7/365 kaikkia muita varten, ainoastaan hän ei kärsi monilla tavoilla, vaan hänen elämässään myös lapset ja mies/kumppani ja tärkeät muut ihmiset kärsivät.



Mainitsen tämän, koska useimmat vapaaehtoiset ovat tehneet samaa kuluneet 20 vuotta ja ovat enemmän kuin uupuneita ja tuntevat syvästi sen, mitä Francesca tuntee – kutsutaan sitä "tienraivaava-burnoutiksi". Kuten hän mainitsee, hän ei halua enää tehdä tuon tason ylösnousemustyötä, koska hän tietää korkeammalla tasolla, että tuo vaihe on tosiaankin valmis. Kyse on vain siitä, että useimmat meistä huomaavat, että oltuaan noin 20 vuotta työhevonen, joka kynsi pää painoksissa ja horjumatta Maan peltoja, jotta uusi voidaan kylvää lähitulevaisuudessa – mitä nyt tapahtuu – on joskus vaikea laskea alas nuo vanhat puhdistus- ja raivaustyökalut ja antaa itselleen lupa siirtyä seuraavaan vaiheeseen. Totuimme kaikki aiempaan henkilökohtaiseen ylösnousemustehtävämme ja -tasoomme ja meidän täytyy tiedostaa, milloin kukin vaihe on loppu ja meidän täytyy siirtyä seuraavaan.



Luottakaa itseenne, kun käytte syyllisyyden sävyttämää väittelyä itsenne kanssa haluttomuudesta jatkaa vanha ylösnousemustyötä, kun kehonne joka solu yllyttää teitä siirtymään välittömästi henkilökohtaisen ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessinne seuraavaan vaiheeseen ja tasoon. Jos olette arvioineet väärin tämänhetkiset tunteenne ja halunne siirtyä eteenpäin, vaikkette ole vielä valmis, tiedätte sen nopeasti! Mutta jos halunne ei ole egopohjainen, vaan tulee sen korkeammasta tietämisestä, että teidän on aika tehdä lisää henkilökohtaisia muutoksia ja kehittyä seuraavalle tasolle, niin tehkää se, älkääkä olko jälkiviisas.



Tienraivaamisen ensimmäinen vaihe on valmis, valmis ja täysin valmis, kuten myös vanhan alemman patriarkaalisen 3D-roskan ja -kaman pääpuhdistaminen ja -siivoaminen. Toiset voivat jatkaa sitä sillä tasolla, jolla he ovat tällä hetkellä, jos haluavat, mutta ette te, jotka tiedätte korkeassa sydämessänne ja sielussanne, että on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen, koska olette ruumiillistaneet uusia koodeja 2018 ja vielä enemmän 2019 ja ymmärrätte, miten tärkeää sinun/minun/meidän on tehdä juuri se nyt.



Oletteko nähneet jo uusia kolmioita ja muita uusia energioita?!



https://highheartlife.files.wordpress.c ... =255&h=255 https://highheartlife.files.wordpress.c ... =255&h=255



https://highheartlife.files.wordpress.c ... =255&h=170 https://highheartlife.files.wordpress.c ... =255&h=181



https://highheartlife.files.wordpress.c ... =241&h=241 https://highheartlife.files.wordpress.c ... =255&h=170



(Suom. huom. kuvia jotka vastaavat suurin piirtein Denisen näkemiä kuvioita)



Tämä on kuuma aihe, kuten pitäisikin olla, koska se on hyvin harvinainen ja merkittävä tapahtuma ja olette täällä nyt ja ensimmäisinä fyysisesti ruumiillistamassa uuden Maan ydinenergiat, uuden kristalli-DNA:n, kaikki uudet mallit, suunnitelmat ja energiat Maata, ihmisiä ja kaikkea uuden Maan elämää varten. Ruumiillistatte ne ensimmäisenä, jotta muut ihmiset jotka ovat halukkaita kehittymään, voivat päästä takaisin täyteen Lähteen tarkoittamaan jumalaiseen alkuperäissuunnitelmaan. Ei enää vanhoja negatiivisia muulalaisvääristymiä, ei enää irtikytkettyä ihmis-DNA:ta, ei enää inhottavia kontrollointi- ja lukituslaitteita, ei enää loismaisten muukalaisten ja muiden energeettisesti nälkäisten hirviöiden jatkuvia elinvoimaenergiavarkauksia eikä enää vanhaa alempaa maamaailmaa. Tämän vuoksi ette enää halua eikä teidän enää tarvitse viitoittaa tietä raivaamalla ja puhdistamalla ja yrittämällä varovasti suostutella muita ihmisiä astumaan vanhasta negatiivisesta pimeydestä ja järjettömyydestä evoluutiovaloon ja todelliseen vapauteen.



Nämä uudet kristalliset kolmio-kolminaisuus-DNA-koodit (ei vanhaa ja vanhentunutta alempaa kaksinaisuutta) sekä kaikki muut uudet energiat ja energia-aallot toimittavat uusia malleja ja uutta DNA:ta uusille ihmisille uudessa Maassa ja kaikkialla muualla. Tämä alkoi 2018 – hitaasti ensin, kuten aina tapahtuu – ja me jotka olimme harmoniassa auringon kanssa ja jotka olemme jatkaneet uusien aurinkoenergialähetysten ruumiillistamista, näimme silmät avoimena auringon välähtelevän ja vilkkuvan valoa. Olen nähnyt sitä fyysisillä silmillä joka päivä suurimman osan vuodesta 2018, ja näen edelleen. Näen auringon välkkyvää valoa helpoimmin, kun katson fyysisesti – ei selvänäköisesti – taloni valkoista sisäkattoa. Kun aloin nähdä tätä viime vuonna, luulin ensin, että lamppu vilkkui, mutta kun katsoin suoraan lamppua tai lamppuja, ne eivät vilkkuneet. Tämä välähtelevä ja vilkkuva valo jonka minä ja monet teistä ovat nähneet fyysisesti ja selvänäköisesti, on täysin linjassa auringon ja aurinkovaloenergioiden kanssa, ja olette ruumiillistaneet niitä. Toisin sanoen, olet ihminen maan päällä ja ruumiillistanut samat energiat, kuin aurinko. Koko tämä auringon välähtely on yksi erittäin väärinymmärretty ylösnousemus- ja ruumiillistumisprosessin aspekti. Hitto, luulin, että näin sisällä huonoja lamppuja valaisimissani, kun itse asiassa minä aiheutin tämän valon välähtelyn ja vilkkumisen kaiken aikaa.



Ollaanpa nyt erittäin selkeä ja rehellinen tästä seuraavasta osasta, koska se on tärkeä. Maan päällä ei voi olla kasvavaa määrää inkarnoituneita ihmisiä (vapaaehtoisia, tähtisiemeniä jne.), jotka ruumiillistavat uuden jumalaisen DNA:n, ovat energeettisesti harmoniassa auringon ja kaiken sen välittämän kanssa, ovat täysin yhteydessä Maan uuteen kristalliytimeen ja ruumiillistavat uudet koodit/mallit/suunnitelmat jne., sillä tavalla, ettei se automaattisesti muuta ulkoista fyysistä todellisuutta. Mitä enemmän sinä/minä/me ruumiillistamme näitä asioita, sitä isommin ja nopeammin maailmojen eroaminen tapahtuu. Me olemme se "tapahtuma", koska ruumiillistamme kaiken, mitä tarvitsee, jotta "tapahtuma" voi tapahtua ja tapahtuu ulkoisesti.



Niin mahtipontiselta kuin se saattaakin kuulostaa, kaikkien täytyy tietää, että nyt on paljon kummallisempaa, oudompaa ja omituisempaa, kuin kukaan meistä olisi kuvitellut! Koen hetkiä, jotka ovat erittäin mukavia, tasaisia, yksityisiä, rauhallisia, voimaantuneita ja sanoinkuvaamattoman kauniita. Koen myös täysin päinvastaista ja minulla on hetkiä ja pidempiä jaksoja, jolloin tuntuu siltä, että taloni – ja minä sen mukana – on vapaassa pudotuksessa avaruuden läpi, ja se on täysin normaalia siinä, mitä tapahtuu nyt. Koen myös jaksoja, joissa tuntuu siltä, että hajoan ja leviän avaruuteen, pysyn enemmän kasassa ja putoan avaruuden läpi ja kadotan kaiken kosketuksen vanhaan maailmaan ja todellisuuteen (maailmojen eroaminen), mikä on ehdottoman upeaa, ja kuulen mitä kummallisimpia ääniä, minusta tuntuu ennenkuulumattomalta ja tiedän, että kaikki tämä ja paljon enemmän on normaalia siinä, missä olemme tässä prosessissa nyt.



Viihdykkeeksenne. Parina viime yönä peräkkäin olen herännyt noin klo 1–1.30 ja sitten uudestaan noin klo 4–5 erittäin kovaan ääneen, joka kuulostaa minusta täysin fyysiseltä. Olen unessa sängyssäni, kun yhtäkkiä herään koviin ääniin – kuin isoa muovista jäteastiaa (meillä on niissä täällä kaksi pyörää takana ja niitä työnnetään tai vedetään) vedettäisiin jalkakäytävällä suoraan taloni takana. Herään kiukkuisena tuolle kirotulle idiootille, joka tekee sitä keskellä yötä. Makaan siinä pimeässä ja kuuntelen, enkä kuule mitään muuta kuin tuota jäteastian siirtämisääntä. Sitten muutaman minuutin kuluttua kuulen fyysisesti – kaikki nämä äänet ovat 100 %:n fyysisiä minulle – ääntä, kuin lehmä tai sonni liikkuisi kolistellen jäteastiaa ympäri. Mitä helvettiä?! Lehmä tai sonni klo 1.30 kaupungissa joko rajanaapurini takapihalla paukuttamassa jäteastioita ympäri tai jalkakäytävällä suoraan taloni takana? Heräsin taas tänä aamuna klo 5 ääneen, joka kuulosti kavioiden kopinalta jalkakäytävällä suoraan takanani, mitä seurasi lisää liikkuvien jäteastioiden ääntä. Ihan oikeasti? Voi hyvänen aika, miten paljon oudommaksi voi vielä tulla? Missä helvetissä itse asiassa olen? Tunnen, ettei minun pitäisi edes kysyä sitä tässä kohtaa, vaan pitää tiukasti kiinni ja ratsastaa tällä uudella siirtymäjutulla ja olla parhaani mukaan tulematta itse oudoksi siitä, miten hyvin kummalliseksi tämä toisinaan tulee.



Emme ole takaisin vanhalla negatiivisella maaperällä, emmekä ole täysin vielä uuden Maan maaperälläkään, vaan todella käsittämättömässä siirtymätilassa ja -paikassa sillä välillä. Suuri osa vuodesta 2019 tai koko vuosi saattaa olla tätä ja enemmän, joten olkaa kaikki valmiina uuteen ja erilaiseen ylösnousemus-ruumiillistumisseikkailuun, kun siirrymme näiden jumalaisten evoluutiomuutosten läpi. Enemmän puhuttavaa, mutta teen sen kommenteissa tämän artikkelin lopussa. Tarvitsen torkut, koska joku hemmetin lehmä leikki jäteastioilla taas koko yön ja herätti minut toistuvasti.



Denise



-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron