Selacia (selacia.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

19.6.2018 PÄIVÄNSEISAUSUUDISTUMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 21.06.2018 12:33

PÄIVÄNSEISAUSUUDISTUMINEN

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
19.6.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämän viikon päivänseisaus on tilaisuus pohtia paikkaansa maailmassa, millaisella planeetalla haluaa elää ja miten voi tukea tarvittuja muutoksia.

Päivänseisausaika

Päivänseisausaika on energiamerkki – vuoden puoliväli ja vuodenajan vaihtuminen. Riippumatta siitä, missä asut, koet nämä asiat. Tällaisena merkkihetkenä on hyödyllistä tehdä syvempi uudelleenarviointi siitä, mihin laitat energiasi ja mikä on sinulle tärkeintä eteenpäin mentäessä.

Ulkoisessa maailmassa on nyt hyvin paljon epävakautta. Massiivisia muutoksia on menossa, vaikka pinnalla saattaa vaikuttaa siltä, ettei edistystä tapahdu. Älä anna epävarmuuden tai apatian peittää näkymääsi siitä, mikä on mahdollista. Muistuta itsellesi päivittäin kvanttisuudestasi, ajattomuudestasi ja loputtomista mahdollisuuksista, joita on ulottuvilla.

Hyvän ja pahan välinen taistelu

Kuluneen puolen vuoden aikana ihmiskunta on yleisesti ottaen jatkanut pitkäaikaista hyvän ja pahan välistä taistelua. Näemme aikakausia pitkän taistelun grande finalen. Enimmäkseen tämä on tiedostamatonta. Tämä kamppailu on niin juuttuneena ihmiskunnan historiaan, että se voi vaikuttaa normaalilta tai ainoalta vaihtoehdolta.

Tämän taistelun grande finale – nyt koettuna – on luonnollisesti räjähdysherkkä ja luo sen harhakuvan, että se on ainoa tapa, jolla ihmiset osaavat käyttäytyä. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Jokaisen olennon ytimessä on potentiaali herätä todelliseen jumaluuteensa – ja sisäiseen rakkauteen.

Pois verhon takaa

Mieti tämän nykyvaiheen hyviä uutisia. Aikakausia kestänyt taistelu on nyt poissa verhojen takaa. Se johtuu tietoisuudesta – kasvavan ihmismäärän ruumiillistamasta korkeammasta tietoisuudesta – että tuo verho vedettiin sivuun. Valo loistaa nyt kirkkaasti siihen, mikä oli piilossa hyvin pitkään. Valo loistaa lisääntyvässä määrin myös luonnostaan olemassa olevaan hyvyyteen.

Lajina ihmisen täytyy nähdä yhtälön kumpikin puoli todellisen ja kestävän muutoksen tapahtumiseksi. Ihmisten täytyy nähdä avoimin silmin, sydän mukana ja mieli kykenevänä tajuamaan valaistuneemman olemistavan.

Sinun roolisi

Näinä aikoina merkittävä uudistuminen on mahdollista. Tämä on paljon enemmän kuin täydentyminen ja virkistyminen, vaikka sekin on tärkeää. Uudistuminen jota ehdotan sinua pohtimaan, on sisäisen tason työskentely sen kanssa, mitä näet ja koet ulkoisessa maailmassa.

Joka syklissä koet ylä- ja alamäkiä siinä, mitä näet kehittyvän ulkoisessa maailmassasi. Joistain asioista olet kiitollinen ja jotkut asiat herättävät vihasi ja tekevät sinusta apaattisen.

Tässä on yksinkertainen asia, jonka voit tehdä tasoittamaan kaoottista menoa ja tuomaan lisää sisäistä rauhaa.

Keskity johonkin, mitä näet ulkoisessa maailmassa ja minkä haluaisit muuttuvan. Asia kerrallaan – valitse vain yksi asia.

Työskentele sitten itsesi kanssa sisäisellä tasolla niin, että voit täydemmin ruumiillistaa sen, mitä haluaisit nähdä maailmassa. Pääse kosketukseen sen kanssa, miten voit muuttaa näkemystäsi. Jos mitään ei tule välittömästi, meditoi sitä ja vie se unitilaasi.

Sitten kun pääset käsiksi siihen ominaisuuteen, jota haluat nähdä enemmän maailmassa – kuten kärsivällisyys, suvaitsevuus, myötätunto – ilmaise parhaasi mukaan tätä ominaisuutta jokapäiväisissä vuorovaikutustilanteissasi. Varmista, että sisällytät itsesi tuohon kuvaan – kaikki alkaa sinusta.

Se mihin viittaan tässä, on erittäin yksinkertaista – vaikkei aina helppoa tehdä. Tee siitä henkilökohtaista itsellesi. Jos olet kanssamme Post Wesakissa ensi lauantaina, saat lisää energeettistä apua ja tukea näissä teemoissa, kun työskentelet mestareiden kanssa, jotka kauan sitten antoivat valaistumismallin tälle planeetalle.

Älä ylläty, jos tällä tavalla itsesi kanssa työskennellessä havaitset, että haluat osallistua enemmän – kenties aktivistina – yhteiskunnallisten muutosten luomiseen ympäri planeettaa. Ihmiskunta tarvitsee rakastavaa energiaasi ja esimerkkiäsi siitä, miten kuljetaan polkua valaistuneemmalla tavalla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.7.2018 EPÄVAKAIDEN ENERGIOIDEN NAVIGOIMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 23.07.2018 18:54

EPÄVAKAIDEN ENERGIOIDEN NAVIGOIMINEN

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
21.7.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänä vuonna meillä on ollut niin monia kiihtyneen epävakauden ja yllätysten hetkiä, että näiden asioiden kokeminen voi tuntua normilta. Ihmiset voivat turtua tälle muutosmäärälle. Sinulle jumalaisena muutoksentekijänä tämä ei ole aikaa turtua, teeskennellä, ettei tapahtumilla ole mitään tekemistä sinun kanssasi, tai lähteä kehostasi paeten todellisuutta. Jatka lukemista ja saat vinkkejä siitä, miten löydät tyynen alueesi ja etenet ajankohtaisesta kaaoksesta huolimatta.

Taustaa

Ihmiskunta on uudella muutoskynnyksellä, jota jouduttavat osittain voimakkaat planeettasyklit. Jotkut ovat pitkäaikaisia, kuten Saturnus-Pluto joka alkoi 1982 ja Jupiter-Saturnus joka alkoi 1842. Kumpikin sykli on auttanut käynnistämään massiivisia muutoksia yhteiskunnassa ja siinä, miten elämme yhdessä maan päällä. Vasta 2020 nuo syklit aloittavat uuden vaiheen.

Lyhytaikaisempia ovat pimennykset ja Merkuriuksen perääntyminen – meillä tapahtuu kumpaakin tällä viikolla. Täydellinen kuunpimennys on superkuun aikana 27.7., mikä katalysoi hyvin vanhojen kaavojen syvää tarkastelua ja edesauttaa henkilökohtaista parantumista DNA-tasolla. Vuoden 2018 toinen Merkuriuksen perääntyminen alkaa myös 25.–26.7., mikä lisää kaaoselementin ja aikapoimukokemusten mahdollisuutta.

Viisi vinkkiä tyynenä pysymiseen

Ei ole helppoa pysyä tyynenä, kun täytyy jatkuvasti sopeutua yllätyksiin epävakaassa ympäristössä. Tyynen alueensa löytäminen on kuitenkin oleellista näiden aikojen onnistuneeseen navigoimiseen.

Tämä energiaristeys voi itse asiassa olla hyvin suotuisa, koska se antaa sinulle suuremman ikkunan henkilökohtaiseen transformoitumiseen. Sen potentiaalin maksimoimiseksi, sinun täytyy rauhoittua saadaksesi selkeyttä ja päästäksesi käsiksi hengen suureen kuvaan elämästäsi. Sinun täytyy rauhoittua myös välttääksesi reagoimisen ärsyttäviin sattumiin. Energiasi täytyy olla vakaata voidaksesi luoda vakautta elämääsi kaaoksen keskellä.

Tässä on viisi asiaa, joita voit tehdä päästäksesi tyynelle alueellesi:
1. Pysy läsnä sille, mitä on edessäsi tuolla hetkellä. Ole sen kanssa, kuin se olisi ainoa asia, jolla on merkitystä.
2. Ota taukoja rutiineistasi. Osa täytyy viettää yksin, jotta voit koota itsesi. Muihin sisältyy ihannetapauksessa seurustelua toisten kanssa, jotka kohottavat mieltäsi.
3. Ole halukas muuttamaan prioriteettejasi hetkessä, jos on tarvetta. Joustavuus on mahtava voimavara.
4. Etsi hopeareunus viivytyksistä, ohi menneestä kommunikoinnista ja laajentuneesta tehtävälistastasi.
5. Ota sydän mukaan, kun olet itsesi ja muiden kanssa. Sydän voi auttaa sinua olemaan aito, rakastava ja avoin korkeammalle näkemykselle siitä, mitä tapahtuu.

Pidä mielessä sen korkeampi tarkoitus, että elät tänä ratkaisevana aikana historiassa. Tuo se takaisin tietoisuuteesi säännöllisesti, erityisesti kun elämästä tulee hullua tai maailma tuntuu olevan ylösalaisin.

Valmistaudu laajentuneisiin tilaisuuksiin ruumiillistaa korkeampi tarkoituksesi, kun kuljemme tämän ennenkuulumattoman muutosajan läpi. Etkö ole juuri nyt varma, mitä se merkitsee? Älä huoli. Ole pelkästään avoin sille, mitä ilmestyy esiin, ja ole valmistautunut ryhtymään toimeen sen perusteella, mitä löydät. Askel kerrallaan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.10.2018 DNA JA SIELUTARKOITUS – TÄHTISIEMENET MUISTAVAT

ViestiKirjoittaja hammer » 15.10.2018 21:50

DNA JA SIELUTARKOITUS – TÄHTISIEMENET MUISTAVAT

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
10.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun yhteiskunnassamme ilmenee enemmän hulluutta, meillä on tilaisuus katsoa syvemmälle itseemme ja pohtia, mitä haluamme luoda, mitä arvostamme ja mitä voimme tehdä rakentaaksemme siltoja muurien sijasta. Näissä hetkissä on myös hopeareunus: olemuksemme hämmentäminen pois omahyväisyydestä, miettimään tähtijuuriamme ja suurempaa tarkoitustamme olla täällä nyt. Jatka lukemista ja saat esimerkkejä.

Useimmat meistä ovat olleet maan päällä erittäin pitkään, kehittyneet ja keränneet avaintaitoja, joita tarvitsisimme tässä elämässä. Osana pitkää prosessia kehitimme taitoja, lahjoja ja kykyjä. Olemme myös luoneet suhteita, myös niiden kanssa jotka meidän tapaamme heräisivät tässä elämässä tähtijuurille ja suuremmalle tarkoitukselle. Nämä ovat ihmisiä, joita pidämme luultavasti sukulaissieluina – heitä jotka ovat itsensä oivaltamisen henkisellä matkalla.

Kun ihminen tulee tietoiseksi suuremmasta kosmisesta itsestään, tulee helpommaksi saada korkeampi näkemys tämän maailman arkipäiväisistä ja usein hulluksi tekevistä tapahtumista. Korkeampi näkemys ei ole lineaarinen, vaan tekijöitä ikuisessa kvantti-itsessä ja suuremmassa kvanttitodellisuudessa. Tämä näkemys muuttaa ajan kuluessa kaiken, mitä luullaan elämäntarkoituksesta, kohtalosta ja erityisistä rooleista. Avainmuutos on siirtyminen "minusta" "meihin". Tässä vaiheessa henkilön evoluutio linkittyy palveluun ja toisten auttamiseen.

DNA ja sielutarkoitus

Mitä DNA:lla on tekemistä sielutarkoituksen kanssa? Ensinnäkin sinut on koodattu DNA-tasolla muistamaan suurempi tarkoituksesi ja elämään sieluna. Toiseksi olemme nyt myös kiihtyneen heräämisen ajassa, joten sinä ja muut ympärilläsi muistavat enemmän ja enemmän. Jotkut näistä muista ihmisistä tunsit toisissa avainelämissä. Jokainen teistä valmistautui tähän ratkaisevaan elämään, jolloin voisitte ottaa käyttöön sen, mitä tiesitte, ja olla eturintamassa maailman transformoituessa pois pimeydestä. Kun kohtaat jonkun näistä ihmisistä nyt, se voi tuntua kuin vanhan ystävän tapaamiselta. DNA:n akaasisissa tiedostoissa on muisto entisistä kokemuksistasi ja ihmisistä, jotka tunsit.

Joskus jäämme niin kiinni nykytapahtumiin, että unohdamme ikuisen kosmisuutemme. Voimme kadottaa näkyvistä sen, että muutokset vievät erittäin pitkään. Ihmisluontomme haluaa nopeita tuloksia ja on kärsimätön "hitaaseen etenemiseen". Kuitenkin henkiperspektiivistä katsottuna meidät on johdotettu heräämään ja yhdistymään ihmisiin ja olosuhteisiin, joihin meidän tarvitsee toteuttaaksemme oman tarkoituksemme. Tämä johdotus on DNA-tasolla ja koodattu meihin kauan sitten. Se aktivoituu itsestään, kun kuljemme elämän läpi, opimme ja käytämme valaistuneita ominaisuuksia, kuten avoimuus, uteliaisuus ja sinnikkyys.

Oletko huomannut, että olet vielä motivoituneempi toteuttamaan sielutarkoituksesi, kun sinut haastetaan henkilökohtaisesti tai todistat maailman hulluutta? Tämä on luonnollinen osa heräämisprosessia, mikä tapahtuu vaiheittain. Voit tuntea harmoniaa tarkoitukseesi jonkin aikaa, kunnes uusi katalyytti saa sinut kysymään, onko enemmän tai muuta, mitä sinun täytyy tehdä.

Sielumme ilmaisee eri tavoin eri aikoina. Se on silti sama sielu. Olosuhteet ja joskus oivallushetket kriisin aikana voivat muuttaa suuntaa. Esimerkiksi, ammattimuusikko joka ilmaisee sielutarkoitustaan konserttikiertueilla, kokee terveyskriisin (oman tai perheenjäsenen). Tämän kriisin vuoksi muusikko saattaa päättää lopettaa kiertämisen ja muodostaa voittoa tavoittelemattoman järjestön, joka keskittyy hoitokeinoon.

Kun pidän henkilökohtaisia DNA-sessioita, ihmiset haluavat usein saada selkeyttä tarkoituksestaan ja siitä, ovatko he raiteilla. Tällaisen session aikana akaasinen kenttä DNA:n ympärillä avautuu, ja voin lukea sitä kuin karttaa. Oleellinen informaatio tulee ulottuville, ja joskus se liittyy DNA-tason johon esteeseen polun seuraavien askelten ottamiselle. Kun tämä löydetään, se voidaan selvittää DNA-tasolla. Vastaavasti kun pidän työpajoja, kuten tässä kuussa akaasisista DNA-tiedostoista, helpotan ihmisten yhdistymistä siihen, mitä heillä on omissa akaasisissa tiedostoissaan. Joskus ihmisistä tulee tietoinen siitä, että vieressä istuva henkilö on osa hänen sieluperhettään ja tämän on tarkoitus osallistua hänen henkiseen matkaansa. Tällaisten asioiden tiedostaminen voi muuttaa elämän.

Tämä on erittäin nopeasti kulkevaa aikaa, usein täynnä epävarmuutta ja huolta. Jos huomaat pakahtuvasi tai tulevasi liian vakavaksi, ota aikalisä. Pohdi suurempaa kuvaa tästä elämästä. Muista, että olet sieluna koodattu olemaan iloinen. Tiedä, että olet täällä tarkoituksesta – ja tuo tarkoitus laitettiin liikkeelle erittäin kauan sitten. Sinun ei tarvitse tehdä tai olla kaikkea kerralla. Askel kerrallaan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.10.2018 AIKA OLLA TOSISSAAN – VALONSA TOTEUTTAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 25.10.2018 22:15

AIKA OLLA TOSISSAAN – VALONSA TOTEUTTAMINEN

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
24.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tällä hetkellä saatat ihmetellä, miten paljon intensiivisemmäksi ja yllättävämmäksi elämä vielä tulee. Olemme olleet hurjassa intensiivisyys- ja yllätyskyydissä. Lokakuun viimeinen jakso ei ole poikkeus. Kun Venus perääntyy edelleen ja siihen vaikuttaa tällä hetkellä voimakas täysikuu, kaikenlaiset suhteet tulevat nyt keskiöön. Uuden kumppanin tapaaminen tai nykyisen suhteen parantuminen ovat kaksi tapaa, jolla tämä energia voi ilmetä. Jatka lukemista ja saat näkemyksiä näiden hetkien optimaalisesta käytöstä.

Syvemmältä kysyminen

Ironista kyllä, kun elämästä tulee kaoottista tai jännittävää, jäämme joskus niin kiinni tuohon kaaokseen tai jännitykseen, että elämme pinnalla, emmekä katso syvemmälle.

* Kaaosesimerkki: Kaoottisesta tapahtumasarjasta voi tulla energeettisesti niin näännyttävä, ettemme yritä yhdistellä asioita.
* Uusi kumppani -esimerkki: Voimme olla ulkona ja tavata jonkun, joka tuntuu hyvällä tavalla tutulta, mutta eri syistä emme ehkä tutki tarkemmin tuota tapaamista.

Jos kummassakin esimerkissä olisimme enemmän läsnä ja avoin, luultavasti kysyisimme sisältä tietääksemme yhteyden.

Asioiden katsominen syvemmältä on osa elämistä kvanttisesti. Ei oikeasti vie enemmän aikaa kysyä asioita pinnan alta. Itse asiassa, tällä tavalla eläminen säästää valtavan määrän aikaa, tuskaa ja kärsimystä. Kuvittele, että sielukumppanisi oli noissa juhlissa, joihin osallistuit, ja sivuutit tiedostamatta tuon kohtaamisen ja kävelit pois. Kuka tietää, milloin tapaat hänet uudestaan tässä elämässä tai tapaatko.

Turtuminen

Yksi tavallinen reaktio tämän hetken intensiivisiin ja yllättäviin energioihin on turtuminen. Toisia termejä sille ovat, että on kiinnittämättä huomiota, poistuu "paikalta" tai hiljentää sen volyymiä, mitä tulee sisään. Kuulostaako tutulta?

Turtuminen on hyvin eri asia kuin hiljentyminen ja meditoiminen. Et voi samanaikaisesti poistua paikalta ja olla läsnä sielusi kuiskauksille. Sen volyymin hiljentäminen, mitä tulee sisään, voi olla hyödyllinen suodatin ylikuormaa vastaan. Käytä kuitenkin erottelukykyäsi ja intuitiivista tietämistäsi, jotta tiedät, milloin sulkeudut liikaa. Tasapaino kaikissa asioissa on avain.

Tietenkin yksi turtumisen syy on herpaantumaton uutistulva maailmamme toimimattomuudesta. Globaali tietoisuusvallankumouksemme on sotkuista ja äänekästä. Melkein kaikkea modernissa yhteiskunnassamme täytyy muokata ja tasapainottaa.

Megamuutos globaalissa vallassa

On tapahtumassa globaalin vallan megamuutos. Vanhentuneet patriarkaaliset rakenteet hajoavat. Tämän prosessin lopussa emme tunnista enää maailmaamme. Siihen mennessä olemme heränneet jumaluuteen itsessämme ja kaikissa olennoissa. Ei ole ketään "toista" pelättävänä ja kontrolloitavana. Ympyrämme sukeutuu valoon.

Mitä tarvitaan nyt

Sitä odotellessa ja tämän prosessin jatkuessa, on elintärkeää, ettemme menetä kärsivällisyyttä. On tärkeää, ettemme turru. On välttämätöntä, että jatkamme osallistumista prosessiin ja esitämme aktiivista roolia. Jumalaisina muutoksentekijöinä emme tulleet tänne istumaan sivussa ja katselemaan paraatin ohikulkua. Ilmoittauduimme eturiviin – emme istumaan, vaan seisomaan ja liikkumaan.

Valo jota meillä on, täytyy ilmaista. Jokainen meistä tekee sen eri tavalla. Se on ok. Voimme löytää omat ainutlaatuiset ilmaisutapamme – avaimena on jakaa valoamme ja auttaa ihmiskuntaa ja pyhän Maamme tulevaisuutta.

Kaiken vähemmän tekeminen vie meidät pois tinkimättömyydestämme. Emme ole valopainoja. Emme tulleet tänne valittamaan, miten kauan se vie tai miten vaikeaa usein voi olla katsella näkemäämme vihaa ja jakautumista.

Äänelläsi on merkitystä

Samaan aikaan kun on varmaa, ettemme voi muuttaa kaikkea yhdessä yössä, energiallamme ja äänellämme on merkitystä. Jokainen meistä merkitsee suuremassa kuvassa. Miten näet itsesi tässä kuvassa?

On aika olla tosissaan ja laittaa energiansa siihen, mitä voi muuttaa. Mihin laitat energiasi tänään? Miten näyt?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.10.2018 SINÄ JA MARRASKUUN ENERGIAT

ViestiKirjoittaja hammer » 05.11.2018 20:08

SINÄ JA MARRASKUUN ENERGIAT

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
31.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Opas näiden hetkien navigoimiseen

Tunnevuoristorata on todennäköistä marraskuussa, erityisesti ottaen huomioon lisääntyneet yhteiskunnalliset jännitteet, kun on tapahtunut ennenkuulumaton määrä vihan lietsomaa väkivaltaa. Tietenkin tämä on ihmiskunnan pimeää puolta, ja sitä tulee laajasti pintaan parantamista varten. Sitä tapahtuu pienissä ja suurissa kaupungeissa, liiketoiminnassa, sosiaalisissa ympyröissä, netissä ja poliittisissa debateissa ennen avainvaaleja, kuten USA:ssa 6.11. Jatka lukemista saadaksesi näkemyksiä, miten näihin energioihin reagoidaan optimaalisesti ja mitä voit tehdä yhdistyäksesi positiivisiin mahdollisuuksiin.

Suuri kuva

1) Palataanpa suureen kuvaan. Ihmiskunnalla on pimeä puoli, mutta valtaosa ihmisistä ei ole täynnä vihaa. Useimmat ihmiset ovat välittäviä, rakastavia ja ystävällisiä. Jotkut ovat tietenkin rakastavampia kuin toiset, mutta ihmiset tekevät yleisesti ottaen parhaansa tullakseen toimeen. Vain pikkuruinen osa väestöstä pyrkii tietoisesti sortamaan ja tuhoamaan toisia. Globaalissa yhteiskunnassamme on vain pieni määrä niitä, jotka uskovat, että heillä on oikeus sen tason varallisuuteen ja valtaan, joka aiheuttaa käytännössä suurta kärsimystä ja kuolemaa tällä planeetalla.

2) Muista, että transformaatiosyklit kestävät hyvin pitkän aikaa. On vaiheita, ja tämä on hyvin sotkuinen vaihe. Se tulee luultavasti sotkuisemmaksi. Kuitenkin me voitamme. Luota tähän. Olemme jumalaisia muutoksentekijöitä, ja sellaisena meidät on johdotettu voittamaan ja olemaan tärkeänä apuna kaoottisessa muutostanssissa.

3) Kuten mainittiin viimeaikaisissa artikkeleissa, on tärkeää, että pysymme läsnä ja aktiivisena näinä vaikeina aikoina. On kamalaa nähdä viattomia ihmisiä teurastettavan toisten vihan ja pikkusieluisten agendojen vuoksi. On käsittämätöntä ajatella, että meillä on vielä vuonna 2018 näin paljon julmuutta maan päällä. Emme kuitenkaan saa katsoa poispäin. Näiden lopputulosten muuttamiseksi meidän täytyy katsoa suoraan ja pelotta. Meidän täytyy olla antamatta vihan tehdä meistä toimintakyvyttömiä.

4) Henkilökohtaisella tasolla on elintärkeää, että täydennät säännöllisesti energiaasi ja yhdistyt korkeampaan viisauteesi noina hetkinä. Pyydä korkeampaa näkökulmaa. Pyydä, että rakkaus jota ilmaiset maailmassa, on vastalääke vihaan. Älä anna vihan sammuttaa tultasi. Käytä valontäyteistä energiaasi rakkauden tuomiseksi tilanteisiin ja tragedioihin, joita viha lietsoo.

5) Älä menetä uskoa ihmisten kykyyn päästä ajankohtaisen kuilumme toiselle puolelle. Ole se, joka ylläpitää visiota uudesta maailmasta, jossa ihmiset ovat yhdistyneitä ja rakastavia. Ole se, joka on riittävän urhea valitakseen hengen korkean tien silloinkin, kun toiset eivät valitse.

Valinnoillasi on merkitystä

Kun synnyt, tietyt asiat on määrätty, kuten esi-isät ja syntymäpaikka. Useimmat asiat ovat kuitenkin muuttuvia ja ilmentyvät vastauksena valintoihisi matkan varrella. Valitse viisaasti. Jokainen valinta määrittää valtavan joukon tulevaisuuden vaihtoehtoja, joita sinulla on. Jokisesta valinnasta tulee osa sitä ainutlaatuista tapaa, jolla näyt maailmassa. Jokainen valinta määrittää sitä vaikutusta, joka sinulla on maailmassa. Jokaisesta valinnasta tulee se perusta, miten voit muuttaa maailmaa paremmaksi.

Kuu marraskuussa

Tässä on marraskuun kuupäivämäärät – kumpikin niistä on merkittävä energeettisesti.

Uusi kuu Skorpionissa 7.11. – Sinulla voi olla tilaisuus uuteen alkuun suhteessa tai avainprojektissa, joka on tärkeä sinulle. Ole avoin katsomaan asioita uusin silmin. Kukaan ja mikään ei pysy samana. Salli muutos, ja ole voima positiivisiin muutoksiin kaikissa asioissa.

Täysikuu Kaksosissa 22.–23.11. – Tämä kuu tuo vahvistusta ja mahdollisuuksia uuden ulottuvuuden lisäämiseen johonkin elämässäsi. Lähesty asioita mieli ja sydän avoimena. Ole valmis laajentamaan näkökulmaasi yli sen, mitä pidät mahdollisena. Ole tietoinen keskusteluissa ja muista se voima, joka sanoillasi on vaikuttaa toisiin ja muuttaa tapahtumien kulkua.

Merkuriuksen perääntyminen

Muihin navigoitaviin energioihin sisältyy Merkuriuksen perääntyminen 16.11.–6.12. Ehdotan käyttämään tämän ajan oman elämäsi sekä sen sisäiseen pohdiskeluun, mitä haluat muuttaa ennen vuodenloppua. Yksi tapa tämän pohdiskelun käynnistämiseen on esittää seuraavanlaisia kysymyksiä ennen sisäistä työtä tai uniaikaa.

1) Mistä minun täytyy päästää irti saadakseni enemmän sisäistä rauhaa ja menestystä?
2) Mihin vuoden 2018 tavoitteistani on tärkeintä fokusoitua?
3) Mitkä DNA:n esi-isämallien teemat estävät jatkuvasti etenemistäni?

Ehdotus: kun teet sisäistä prosessointia näiden kysymysten kera, muista rentoutua ja välttää liika-ajattelua. Mene ensimmäisten näkemysten mukaan, jota tulee mieleesi.

Olet luonnostaan intuitiivinen

Olet luonnostaan intuitiivinen. Käytä tätä lahjaa optimaaliseksi hyödyksesi olemalla läsnä ja kuuntelemalla syvästi tilanteiden nyansseja. Jotain saattaa tapahtua. Se että olet läsnä sille ja ryhdyt tarkoituksenmukaisiin toimiin, voi muuttaa elämäsi koko suuntaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.11.2018 PÄÄTÄ VUOSI 2018 MENESTYKSELLÄ – SIIVOTEN JA PÄIV

ViestiKirjoittaja hammer » 01.12.2018 00:31

PÄÄTÄ VUOSI 2018 MENESTYKSELLÄ – SIIVOTEN JA PÄIVITTÄEN ENERGIAASI

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
28.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun olemme vuoden viime päivissä, tunnetko olevasi valmistautunut siihen, mitä tulee 2019? Tässä artikkelissa hahmottelen muutaman tavan, jolla voit tuntea valmistautuvasi ja samaan aikaan päivittää henkilökohtaisen energiasi, vuoden 2018 päättämiseksi menestyksellä.

Loppuja ja alkuja

Taustana: vaikka emme koskaan oikeasti voi olla valmistautunut tuleviin tapahtumiin, jotka ovat vasta ilmentymässä, tiedämme kokemuksesta, että sillä miten lopetamme jonkin kuukauden tai syklin, on paljon tekemistä sen kanssa, miten aloitamme seuraavan.

Tämä merkitsee, että meidän kannattaa käyttää seuraavat viikot sen siivoamiseen, mikä ei ole enää hyödyllistä, parantaa parantamattomat haavat ja nostaa taajuuttamme, jotta värähtelemme korkeammalla tasolla vuoden loppuun mennessä. Tämän tekeminen ei ole mikään takuu, että tammikuu on ruusuista tai haasteetonta, mutta sen tekemättömyys merkitsee, että viemme ratkaisemattomat avainongelmat uuteen vuoteen.

Ratkaisemattomat ongelmat

Mitä ovat ratkaisemattomat avainongelmat? Ja miten määrittelet tärkeimmät, joihin fokusoitua nyt? Nuo ongelmat ovat sinulle henkilökohtaisia. Niiden priorisoimiseksi joihin kiinnittää huomiota, ajattele näitä esimerkkejä: 1) suhde joka tarvitsee päivitystä, 2) henkilökohtaiset voimaantumis- ja itsearvostusteemat, 3) aitouden ilmaisemismäärä, 4) suhde sinun ja hengen välillä – mukaan luettuna henkiset harjoituksesi, luottamus intuitioon ja sen soveltaminen jokapäiväiseen elämään, mitä tiedät henkisesti – 5) selkeys henkilökohtaisista tavoitteista ja sielutarkoituksesta, 6) lähestymistapa työhön ja vallankäyttö työpaikalla, ja 7) kyky tulla esiin ja osallistua aktiivisesti yhteiskunnan transformoimiseen.

Lisäksi mieti, mitä tulee mieleen ajatellessasi vuodenloppua ja sitä, missä olet elämässäsi. Pohdi, mitä elämästäsi ehkä puuttuu tai mitä tunnet voivasi hyötyä parantumisesta, kun vastaat seuraavanlaisiin kysymyksiin. Mikä antaa sinulle iloa? Mikä antaa sinulle tarkoituksentunnetta? Mikä yhdistää sinut toisiin? Keitä on tukitiimissäsi? Miten paljon voit luotaa itseesi, kumppaniisi, henkeen?

Tunne omat syklisi, energiasi

Tässä on muutama työkalu harkintaan taajuutesi nostamiseksi korkeammalle vuoden loppuun mennessä: 1) katso astrologiaasi, myös transiitit, jotta tiedät, mikä vaikuttaa sinuun ja minkä tarkastelemisesta ja parantamisesta hyödyt, ja 2) mieti viime aikoina nousseen surun tai järkytyksen avainlaukaisijoita. Tee henkisiä harjoituksia, mm. meditaatio ja sisäinen työ, jotka auttavat sinua löytämään onnettomuutesi syvemmät syyt. Sovella sitten tietoasi energiasta taajuuden nostamiseen. Koska toisten voi olla helpompi havaita syvät henkilökohtaiset ongelmat, työskentele jonkun luotetun terapeutin kanssa saadaksesi läpimurtoja.

Muita hyödyllisiä työkaluja taajuuden nostamiseen ovat mm. 1) meditointi, 2) ääniparannus soivilla kristallipyramideilla ja kristallikulhoilla, 3) kristallien kanssa työskentely, 4) eteeristen öljyjen käyttäminen tai sekoittaminen, 5) kosketuksen saaminen kiitollisuuteen jotakuta erityistä ihmistä kohtaan ja sen ilmaiseminen ääneen, 6) meneminen luontoon hiljentymään, jättäen laitteesi kotiin tai lentotilaan, ja 7) jonkin sellaisen löytäminen, mikä saa sinut nauramaan, hymyilemään tai pelkästään tuntemaan rajatonta iloa.

Mitä välttää

Otan mukaan tämän osuuden, koska usein voimme mitätöidä sen hyödyt, mitä edellä kuvattiin, lankeamalla tavanomaiseen taipumukseen olla negatiivinen, juoruta tai pelätä tuhoa ja hävitystä. Kaikki tekevät tätä joskus. Siis älä tuomitse itseäsi. Ole pelkästään tietoinen ja ota itsesi kiinni, kun mieli menee "mitä-jossitteluun" ja huolestuttaviin mahdollisuuksiin siinä, mitä ensi vuonna tulee.

Pysy läsnä. Työstä itseäsi uutterasti. Se saattaa kuulostaa tylsältä, ja sanot ehkä itsellesi: "Milloin olen valmis? Milloin saan rentoutua ja vain olla? Miksi minun täytyy jatkuvasti tehdä sisäistä työtä?"

Viisas osasi tietää vastauksen kaikkiin näihin kysymyksiin. Valaistuneet mestarit ovat aikojen saatossa osoittaneet meille, että meidän täytyy pysyä sitoutuneena sisäiseen työhömme, henkiseen polkuumme ja itsepuhelumme tarkkailemiseen. Silloin kun luulemme olevamme "valmis", ego tulee peliin itsesabotoinnin kera, joka on usein naamioitu konstikkaasti.

Ole viisas. Luota kykyysi soveltaa sitä, minkä tiesit sisäisellä tasolla syntyessäsi: olet jumalainen olento, joka on koodattu valaistumista varten. Pidä tuo tavoite mielessä päivittäin ja käytä sitä, minkä olet oppinut. Kun teet tämän, kirkkaasta valostasi tulee oma majakkasi matkalla eteenpäin – ja majakka myös lukemattomille muille tällä polulla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

23.1.2019 YHDISTY TARKOITUKSENTUNTEESEEN – MUISTAEN, MIKÄ ON

ViestiKirjoittaja hammer » 24.01.2019 07:14

YHDISTY TARKOITUKSENTUNTEESEEN – MUISTAEN, MIKÄ ON TÄRKEÄÄ

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
23.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ne muutokset joiden läpi kuljemme tänä vuonna, ovat ennenkuulumattomia. Luultavimmin myös henkilökohtaiset muutoksesi ovat. Samaan aikaan kun on mahdotonta tajuta tämän suuruus, kun kulkee sen läpi, luota, että muutut salamavauhtia. Ottaen huomioon tämän taustan – ja opitun taipumuksen ajatella liikaa ja jäädä jumiin yksityiskohtiin – hahmottelen tässä muutamia yksinkertaisia asioita, joita voit tehdä mielenrauhan eteen.

Kolme askelta sisäiseen rauhaan

1. Konteksti on kaikki. Sinulle on haasteellista löytää sisäinen rauha, jos sallit mielen viedä sinut siihen kaninkoloon, että kaikki on selvitettävä kerralla. Joka päivä sinulla on luultavasti monia asioita tehtävälistallasi ja todennäköisesti paljon lisää tulevaisuuden tarkistuslistallasi. Kyllä, useimmat niistä saattavat olla tärkeitä. Tarvitseeko sinun kuitenkaan oikeasti ylikuormittaa mieltäsi kaikilla asioilla vain siksi, että ne tulivat tajuntaasi? Ei. Ajattele suurta kuvaa. Opettele siirtämään sivuun asiat, joihin sinun ei tarvitse tarttua tällä hetkellä. Jotkut niistä päätit jo ja ryhdyit toimeen. Rentoudu. Minun ei tarvitse kertoa sinulle, miten turhaa ja tuhoisaa huolestuminen ja mitä-jossittelu on. Jos ne nousevat mieleesi, siirrä ne sivuun. Sinä olet ohjaksissa!

2. Ota huomioon tunneylikuorma. Meillä on 2019 monia haastavia planeettasyklejä, joita kuvaan enemmän "Ennusteet 2019" -e-kirjassa. Sensitiiveillä nuo syklit herättävät mahdollisesti paljon tunteita ja myös menneisyyden tunnepainolastia. Kuten yllä mainittiin, meidän täytyy jatkuvasti valvoa energiaamme ja muistaa, mikä on tärkeää isossa kuvassa. Laukaistavat tunteet liittyvät ihmissuhteisiin ja suhteeseen jokapäiväisen työn kanssa. Pysy hereillä tunteillesi, jotta voit työskennellä niiden kanssa hetkessä. Käytä tunnelaukaisimia selkeyden saamiseen siitä, miten suhtaudut toisiin ja työhösi tai palveluusi maailmassa. Jos esivanhempien toimimattomia kaavoja ilmestyy esiin DNA-tasolta, työskentele niiden kanssa sisäisissä prosesseissasi, jotta ne eivät jumita sinua. Avain sisäiseen rauhaan tänä vuonna on läsnäoleminen – ja se merkitsee läsnä itsellesi, toisille ja sille, mitä olet luomassa. Olet luoja!

3. Ajattele suurempaa tarkoitustasi olla maan päällä nyt. Se on paljon enemmän, kuin työpaikka tai se, miten kuvaat työtäsi. Se liittyy sielusi päätökseen inkarnoitua nyt ja olla oleellinen osa ihmiskunnan siirtymistä valaistumiseen. Edesautat tätä monin tavoin jokapäiväisessä elämässä – joskus edes tietämättä sitä. Palaa päivittäin tarkoituksentunteeseen. Kutsu sisään tämä ajatus, kun heräät ja menet nukkumaan. Anna sen vaikuttaa silloin, kun elämän yksityiskohdat häiritsevät sinua. Pidä tarkoituksentunne päällimmäisenä mielessäsi ja anna sille se tila, jonka saattaisit muuten antaa niille triviaaleille asioille, jotka egomielesi on päättänyt tärkeiksi "pakkomielteiksi". Ole ystävällinen itsellesi ja muista, miten voimakas olet sieluna, kun pelkästään ilmaannut paikalle ja ilmaiset suurempaa tarkoitustasi. Kun joudut pois raiteilta ja huomaat eksyneesi pikkusälään, palaa takaisin itseesi ja suurempaan kutsumukseesi. Salli hengen puhua sinulle kaaosta kovempaa ja opastaa sinua ainutlaatuisella korkeammalla polullasi. Omista ainutlaatuinen korkeampi polkusi!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

11.2.2019 LÖYDÄ KESKUKSESI – PYSY SYDÄMESSÄ INTENSIIVISYYDEN

ViestiKirjoittaja hammer » 12.02.2019 20:36

LÖYDÄ KESKUKSESI – PYSY SYDÄMESSÄ INTENSIIVISYYDEN AIKANA

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
11.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tiesimme ennen vuoden 2019 alkamista, että elämästä tulisi intensiivisempää tänä vuonna. On eri asia tietää etukäteen tällaisista asioista, kuin kyetä kulkemaan järjissään näiden ylä- ja alamäkien läpi viikkojen ja kuukausien saatossa. Perspektiivin saamiseksi, siihen intensiiviseen hetkeen jossa olemme tällä hetkellä, kannattaa kiinnittää tarkkaa huomiota, jotta pystyt kulkemaan sen läpi korkeimmalla tavalla. Jatka lukemista ymmärtääksesi, mitä saattaa tulla esiin muutaman seuraavan päivän aikana, kun tätä energiaa käydään läpi.

Myrskyisiä planeettahetkiä

Elämme myrskyisiä hetkiä, jotka vaativat säännöllistä itsensä kokoamista pysyäkseen keskuksessaan ja rauhallisena. Ulkoinen maailmamme on kaaoksessa. Planeettaenergiat voivat tuntua vuoristoradalta – erityisesti ajankohtaisen Marsin ja Uranuksen yhtymän myötä Oinaassa. Nämä planeettaenergiat eivät ole ainoastaan intensiivisiä, vaan myös tunnelatautuneita.

Tämä sykli voi olla voimakkaampi – ja haastavampi – kuin jotkut muut, joita olemme kokeneet. Ymmärryksellä ja kaukokatseisuudella voimme selviytyä tunnemyrskystä pienten seuraamusten tai korjausten kera. Jos emme tiedosta näitä energioita, on hyvin mahdollista, että tunnereaktiomme voivat saada meidät sanomaan tai tekemään jotain, mitä kadumme.

Ovi joka ei avaudu

Nämä energiat voivat tuntua esimerkiksi siltä, että olemme oven toisella puolella ja meillä on jotain tärkeää sanottavaa oven toisella puolella olevalle henkilölle. Ongelmana on, ettemme pysty avaamaan tuota ovea kommunikoidaksemme. Mitä enemmän emme pysty avaamaan sitä, sitä kiireellisemmältä voi tuntua oven avaaminen ja sanottavamme sanominen.

Tässä on muutama asia, jonka voimme tehdä ohittaaksemme egon taipumuksen puskea ja vaatia, että jotain on tapahduttava tietyllä hetkellä. Näiden vinkkien noudattaminen voi auttaa sinua paljon tällä viikolla.

Intensiivisyydestä selviytyminen

Olemme nyt intensiivisissä energioissa, joista osa on planeettavoimien katalysoimia ja osa luonnollinen osa ihmisten heräämistä. Hyväksy, mitä on, ja tunnusta, että tämä on nyt osa elämää. Sen sijaan, että taistelet kohtaamaasi tilannetta vastaan, työskentele sen kanssa osana henkistä polkuasi.

Ehdotan vetämään enemmän syvään henkeä, kävelemään enemmän ulkona ja ottamaan enemmän taukoja ongelmiin keskittymisestä. Sisäisen rauhanpyhätön luominen on yksi optimaalisista resursseista kulkemiseen näiden aikojen tulituksen läpi.

Meditoi tavallista useammin. Pysäytä myös maailma tavallista useammin – katso ulos ikkunasta, jos olet sisällä, tai katsele taivaalle, jos olet ulkona.

Yksi työkalu on työskennellä ajan kanssa kvanttisesti. Kyllä, jotkut asiat tuntuvat kiireisiltä, erityisesti egomielestä joka on kiinni lineaarisessa ajassa. Kun olet tuon oven takana, joka ei aukea, ja raivostut, kun et pysty avaamaan sitä välittömästi ja kommunikoimaan, egosi voi puskea sinua epäviisailla tavoilla. Kuitenkin viisas itsesi joka toimii kvanttisesti, luottaa jumalaiseen järjestelyyn. Se tietää vaistomaisesti, ettei suljettu ovi pysy suljettuna – kaikki asiat tässä maailmassa ovat väliaikaisia.

Kun tunnet olevasi todella jumissa, mene sydämeesi ja hengittele syvään. Sydän tietää totuuden. Ytimessäsi voit olla rauhassa – Marsista ja Uranuksesta ja maailman kaaoksesta huolimatta. Mene tähän paikkaan usein – ei ainoastaan asioiden tullessa myrskyisiksi, vaan henkisenä resurssinasi olemiseen tässä fyysisessä maailmassa. Luota, että olet ok ja että sinut opastetaan seuraaviin parhaisiin askeliisi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.4.2019 TODELLISEN JA OIKEAN UUDELLEENTARKASTELUA

ViestiKirjoittaja hammer » 03.04.2019 20:11

TODELLISEN JA OIKEAN UUDELLEENTARKASTELUA – UUTTA YMMÄRRYSTÄ SAATAVILLA HUHTIKUUSSA

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
1.4.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valmis johonkin uuteen? Tässä kuussa on runsaasti tilaisuuksia luoda uusilla tavoilla ja kokea uudistumista, joka auttaa kukoistamaan ja siirtymään eteenpäin. Kuukauden konstikkaiden energioiden jälkeen, kun Merkurius perääntyi, asiat kevenevät ja on luultavasti paljon helpompaa yhdistellä asioita ja nähdä tilanteet selvemmin.

Hyödyllisiä oivalluksia tulee valoon

Huhtikuu on sen uudelleentarkastelua, mikä on totta, mikä on oikein ja mikä täytyy kirjoittaa uudelleen. Tätä on sekä henkilökohtaisella että yhteiskunnallisella tasolla, hyvin vanhojen keskeneräisten asioiden tullessa valoon ja ihmisten kyetessä näkemään itsensä selvemmin. Ajattele tämän henkilökohtaisella tasolla merkitsevän, että voit päästä enemmän kosketuksiin lahjojesi, positiivisten piirteidesi ja sisäisen valosi kanssa – kenties tunnistaen jotkut niistä täysin vasta ensimmäistä kertaa. Jatka lukemista ja näet, miten nämä asiat ilmenevät.

Mikä on totta

Yhteiskunnallisella tasolla. Elämme aikaa, jossa informaatiota usein manipuloidaan tai salataan. Ei ole epätavallista nähdä tieteellisten faktojen kyseenalaistamista tai jopa kieltämistä. Informaatiota johon suurella yleisöllä on tyypillisesti pääsy, salataan joskus vaikutusvaltaisten ihmisten suojelemiseksi. Kuten kuvaan "Ennusteissa 2019", totuudeksi naamioidun väärän informaation kampanjat horjuttavat avainmaita. Huhtikuun energiat tuovat tällaisia asioita enemmän esiin. Meitä jotka olemme muutoksen kärkiryhmää, kutsutaan kyseenalaistamaan syvemmin kuin ennen ja kohtaamaan epäoikeudenmukaisuudet, kun näemme niitä.

Henkilökohtaisella tasolla. Henkilökohtaisesti tämän kuun energiat voisivat olla täydellinen katalyytti sukeltaa syvemmälle itsesi ymmärtämiseen. Jos olet kuin useimmat meistä, sinulla on paljon ehdollistumista, joka on opettanut sinua epäilemään itseäsi, pelkäämään riskien ottamista ja näkemään itsesi puutteellisena. Nyt on erinomainen aika räjäyttää nuo pelot. Ne eivät ole totta. Tiedät sen tietysti jollain tasolla, mutta ehdollistuminen on saanut joka tapauksessa sinut avautumaan niille. Pienetkin askeleet joita voit ottaa tässä kuussa tuon ehdollistumisen lopettamiseksi, hyödyttävät sinua valtavasti. Henkilökohtaisella sisäisellä työllä ja parannusmenetelmillä, kuten dna, voit kirjoittaa uudelleen ne tavat ja kaavat, jotka pitävät sinut jumissa.

Sydäntarkistus

Ehdotan, että otat päivittäin aikaa tarkistaa itsesi ja todellisuutesi sydämellä. Kutsu tietoa siitä, mikä on todellista ja aitoa vs. keksittyä ja valhetta. Pyydä selkeyttä tarkoituksenmukaisesta polusta sinulle – saada tietää, mikä on oikein sinulle sieluna. Virity esimerkkeihin siitä, miten kritisoit itseäsi, kerrot itsellesi, että jokin on vaikeaa, ja vertaat itseäsi toisiin. Ja sitten tietäen, että sydämesi kertoo totuuden, pyydä itseäsi muistutettavan positiivisista ominaisuuksistasi, valostasi ja siitä, miten nuo asiat sallivat sinun todella vaikuttaa tässä maailmassa.

Kuuenergiaportit

Huhtikuussa on kaksi kuuenergiaporttia. Uusikuu Oinaassa 5.4. on upeaa aikaa yhdistyä inspiraatioon ja palavaan energiaan erityisprojekteja ja uusia startteja varten. Täysikuu Vaa'assa 19.4. – vuoden 2019 toinen Vaakatäysikuu – voi olla avain ratkaista tai enegisoida suhteita ja taloudellisia ongelmia.

Juuri nyt

Kun huhtikuu alkaa, kuvittele, että sarja siunauksia tulee näkyviin elämääsi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

11.5.2019 ROHKEUS KOHDATA, MITÄ EDESSÄ ON

ViestiKirjoittaja hammer » 12.05.2019 22:09

ROHKEUS KOHDATA, MITÄ EDESSÄ ON

Kirjoittanut Selacia (selacia.com)
11.5.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rohkeus siirtyä eteenpäin on keskeinen tekijä parhaan elämäsi elämisessä. Joskus on helpompaa kerätä rohkeutta, osittain siksi että koko olemuksesi haluaa tehdä jotain uutta. Toisilla kerroilla, kuten mentäessä suuresta elämänkriisistä läpi, rohkeuden löytäminen voi tuntua pelottavalta. Jatka lukemista ja saat näkemyksiä lisärohkeuden kehittämisestä näinä myrskyisinä aikoina.

Paras elämäsi

Aloitetaanpa miettimällä, miksi rohkeus on niin tärkeää. Jumalaisena muutoksentekijänä inkarnoiduit tänä vallankumouksellisena aikana ollaksesi yhteiskunnan megamuutosten eturintamassa. Maailmamme on ikään kuin kääntynyt ylösalaisin, ja monissa asioissa ei ole tolkkua, kun arvoimme kollektiivisesti asioita uudelleen ja löydämme uuden rakastavamman tavan olla.

Parhaan elämämme eläminen nyt merkitsee jotain radikaalisti erilaista kuin menneinä aikoina. Osittain se johtuu siitä, että sielutasolla sinua pyydetään astumaan korkeampaan henkiluontoosi kasvaaksesi ja ollaksesi aktiivinen osallistuja ihmiskunnan muutostanssissa. Tämä on yhteisponnistus – osallistumme kaikki ja välitämme siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Myös henkilökohtaisella tasolla tämä elämä haastaa sinut eksponentiaalisesti enemmän, kuin kenties mikään aiempi elämä. Parhaan elämäsi eläminen merkitsee sen hyväksymistä ja halukkuutta mennä mukavuusalueesi ulkopuolelle, usein päivittäin.

Tyhjän kankaan kohtaaminen

Joka päivä luomme todellisuutemme täysin uutena. Asiat saattavat näyttää samoilta, kuitenkin kvanttitermein energia muuttuu jatkuvasti. Tämä merkitsee, että kun aloitamme päivämme tai seuraavan projektin tai vuorovaikutuksen, meillä on vertauskuvallisesti tyhjä kangas ja laitamme siihen yksityiskohdat mielellämme, energiallamme ja teoillamme. Aamulla elämämme voi tuntua eiliseltä, kuitenkin tuo päivä on mennyt. Meillä on tämä päivä ja se, mitä laitamme kankaallemme.

Buddha ja pelottomuus

Buddhalle jota juhlimme Wesakissa, rohkeus on pelottomuutta. Se on ratkaiseva ominaisuus valaistumiselle. Gautama Buddha sanoi: "Koko olemassaolon salaisuus on pelottomuus."

Koska olemme kaikki keskeneräisiä, on tärkeää, että pyrimme pelottomuuteen kaikissa asioissa, tasapainottaen tämän itserakkaudella, kärsivällisyydellä ja valmiudella epäonnistua. Ajattele epäonnistumista suuressa kuvassa: et toteuttanut tavoitettasi olla rohkea yhtenä päivänä, kun olit haastavissa olosuhteissa. Päästä irti itsesi tuomitsemisesta ja ole parhaasi mukaan peloton. Tiedä, että lisää tilaisuuksia on seuraavan kulman takana.

Rohkeus kohdata jokin haaste

Voidakseen vastata johonkin elämän haasteeseen rohkeudella on oleellista pysyä läsnä. Se kuulostaa tietysti helpolta, kuitenkin ehdollistunut mieli haluaa toistaa entisiä tilanteita ja märehtiä tulevaisuudesta "mitä jos". Ego osaa loihtia kaikenlaista hedelmätöntä dialogia, joka voi kuulostaa niin vakuuttavalta, että henkilö päättää tehdä mitä tahansa, paitsi sen elämän tehtävän josta hänen täytyy rohkeasti suoriutua. Kuulostaako tutulta? Kun sitä tapahtuu sinulle, palaa takaisin läsnäolevaan hetkeen. Se on voimasi lähde.

Muista myös, että haasteet ovat normaali osa elämää. Asioille on aina syy. Riippumatta siitä, mitä ilmestyy, siinä on jokin korkeampi tarkoitus ja jotain, mitä voit oppia. Älä tee haasteesta sellaista, mikä koskee jotakuta tai jotain muuta ulkopuolellasi. Omista tuo haaste hengen lahjana, joka auttaa sinua kasvamaan. Hyväksy, että haaste on merkki hengeltä, että sinun täytyy lähteä mukavuusalueesi ulkopuolelle ja kokeilla.

Pidä mielessä, että koko elämä on joka tapauksessa paremminkin kokeilua, joten ole joka hetki rohkea, utelias ja niin peloton, kuin voit.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: etakitofifot ja 9 vierailijaa

cron