Winninger Toni Ann (mastersofthespiritworld.com) Mestarit

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Winninger Toni Ann (mastersofthespiritworld.com) Mestarit

ViestiKirjoittaja hammer » 20.11.2013 17:37

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( http://www.mastersofthespiritworld.com)
29.10.-5.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, aloin hiljattain ottaa valokuvia orbeista kotonani. Sitten aloin ottaa videoita. Olin hämmästynyt nähdessäni satojen orbien kiitävän ympäriinsä minuutissa! Siis tapahtuuko tätä koko ajan kaikkialla ympärillämme? Vai tapahtuuko jotain erityistä minulle tai kodilleni? - AJ, USA

Vastaus:
Hengillä ei-fyysisissä ulottuvuuksissa ei ole kuorta, kehoa tai peitettä. Ne kerääntyvät yhteen pallomaisessa muodossa ja ilmestyvät esiin. Joskus ne ovat näkyviä silmälle, mutta yleensä niitä on tarkkailtava digitaalisen laitteen avulla. Tätä ilmiötä ihmiset sanovat "orbeiksi". Koska on miljardeja sieluja, joista valtaosa ei ole inkarnoituneena samaan aikaan, niitä on kirjaimellisesti kaikkialla.

Aivan kuten kaikessa muussakin fyysisellä tasollanne, voidaksesi nähdä jonkin sen on oltava osa omaa harhaasi. Sinun on hyväksyttävä, että niitä on olemassa nähdäksesi ne. Ei-uskovat näkevät niitä kuvissaan ja sanovat valoksi, heijastukseksi tai pölyhiukkaseksi. Jotkut sielut myös leikkivät kameran kanssa niin, etteivät ne tallenna ilmaan värähtelyjä, jotka paljastavat niiden läsnäolon.

Henget voivat mennä minne tahansa. Silloin kun tapahtuu jotain mielenkiintoista tai joku kutsuu niitä tai haluaa saada niiden kuvan, niitä voi parvella tuohon paikkaan. Jos ne eivät halua tulla nähdyksi tai eivät ole varmoja, miten joku ottaa niiden läsnäolon, ne voivat piiloutua näkyvistä.

Talosi on kutsuva ympäristö niille, koska ne tekevät sinut onnelliseksi ja ne nauttivat positiivisesta energiastasi. Ne voivat olla hupsuja ja nauttia ympärilläsi pörräämisestä nähdessään sinun nauravan. Silloin kun asut alueella, missä on positiivinen energia, ja rajoitat negatiivisuutta, niitä tulee joukoittain. On mahdollista saada joitain tulemaan, kun kutsut niitä, jos ne eivät halua tehdä jotain muuta tuolloin.

Kuten kaikkien jännittävien asioiden osalta, sana kiertää. Kun joku on tullut ja tuntenut olonsa mukavaksi talossasi, se kertoo toisille, jotka haluavat tulla kokeilemaan juhlailmapiiriä. Henkilökohtaiset oppaasi näyttäytyvät toisinaan sinulle orbeina. Myös kuolleet sukulaiset ja ystävät jotka ovat palanneet Kotiin, voivat vierailla luonasi tässä muodossa. Älä unohda kiittää niitä tulemisesta ja kutsu ne takaisin, jos haluat niiden palaavan.

Kysymys:
Mestarit, minulla oli aiemmin kontakti tähtiolentoihin, mikä oli iso juttu minulle. Nyt haluan kysyä Mestareilta pienemmistä olennoista - hyönteisistä. Kunnioitan kaikkia eläviä olentoja. Minun on kuitenkin pakko tappaa moskiittoja, punamuurahaisia ja torakoita, jotka tulevat tielleni tuholaisina! Olen yrittänyt olla ajattelematta sitä liikaa ja tehdä energian neutraaliksi tappaessani. Voivatko Mestarit selittää hyönteisten roolia maapallolla ja käsitellä sitä laajemmin? - Jill, Malesia

Vastaus:
Useimmilla kasveilla, eläimillä ja hyönteisillä ei ole sielua. Ainoastaan sellaisella sielulla, joka haluaa saada tietyn eri kokemuksen kuin ihmisenä. Esimerkiksi kissoilla, koirilla, kotkilla ja "tuholaisilla" on sielun elävöittämisen sijasta vain universaalin energian kipinä, mikä antaa niille elämän.

Keskimäärin vain 1-2 prosentilla maaplaneetan ei-ihmisasukkaista, kuten edellä mainitut lajit, on sielu tiettynä aikana. Silloin kun sielut päättävät olla jokin muu kuin ihminen, se on tavallisesti hyvin kehittynyt eläin, yleensä lemmikki, jotta se voi olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Ne voivat päättää olla myös kotka saadakseen tunteen nousemisesta hyvin korkealle tai delfiini tai valas tunteakseen meren vapauden.

Moskiitot, hämähäkit, muurahaiset, torakat jne. elävät vaistonvaraisesti. Ne eivät ajattele, mitä tekevät. Ne eivät elä oppiakseen oppitunteja kuten ihmiset, vaan antavat materiaalia oppituntejanne varten. Esimerkiksi ne saavat tutkimaan elämän negatiivista ja positiivista energiaa. Sellaisten asioiden hävittäminen jotka aiheuttavat tuskaa ja epämukavuutta, on oppitunti itsensä rakastamisessa ja sen matkan kunnioittamisessa, mitä varten tultiin maapallolle.

Vaikka se on melkein ennenkuulumatonta, että sielu päättää inkarnoitua hyönteiseksi, niin se tapahtuisi tietäen, että melkein kaikki näkisivät sen vihollisena. Se olisi mahtava oppitunti vainoamisesta (naurua). Nämä elämät olisivat hyvin lyhyitä ja ainoastaan alaviite sielun koko koulutusmatkalla.

Kysymys:
Mestarit, tunnen olevani hyvin yhdistynyt henkimaailmaan. Kun opiskelen, luen tai vain puhun intuitiosta tai henkimaailmasta, tunnen luottamusta, onnellisuutta ja iloa. Mietin toisinaan, onko tämä polkuni. Haluaisin auttaa ihmisiä ympäri maailmaa henkisesti. Antaa heille toivoa, että elämässä on muutakin kuin se maailma, missä elämme nyt. Voinko kysyä, onko tämä polkuni? Jos se ei ole, mikä polkuni on? Rakastan toisten auttamista ja vaikuttamista ihmisten elämään merkittävästi, mutten ole varma, miten teen sen. Voitteko opastaa minulle suunnan? - Shawna, USA

Vastaus:
Se minkä koet tekevän sinut luottavaiseksi, iloiseksi, säteileväksi ja onnelliseksi, on ehdoton rakkaus, mikä on Lähde-energian ilmentymä. Tuntiessasi tämän tilan olet pois egon tuomitsemisesta ja tiedostat rentoutuen ja arvioiden, mistä tässä maaelämässä on oikein kyse.

Maan päälle tulevien sielujen päätarkoitus on yrittää löytää ja muistaa se ehdottoman rakkauden ydinolemus, mitä ne ovat, silloin kun eivät ole kaksinaisuudessa. Kun opiskelet ja tulet tietoisemmaksi henkienergian positiivisuudesta, vietät enemmän aikaa näissä tuntemuksissa. Tämä ei liity mitenkään siihen, autatko muita sieluja heidän polullaan.

Sinulla on kyky auttaa toisia, kun he tuntevat vetoa energiaasi ja persoonaasi. Voit auttaa heitä henkisellä tiellä tai ihmiselämän oppitunneissa, jotta he pääsevät eteenpäin itsensä työstämisessä sieluna. Sinun pitäisi katsoa jonkinlaista konsultointia ammatiksi. Naiset joilla on huono itseluottamus ja itsetunto, hyötyisivät eniten innostuksestasi elämää kohtaan.

Vaikket päättäisikään hankkia todistukseen vaadittavaa koulutusta, omien tuntemustesi jakaminen valitsemisesta - jotta päästään pois negatiivisuudesta ja valitaan positiivinen asenne ja toverit - auttaa monia. Lakkaa tekemästä tulevaisuudestasi vaikean näköistä. Universumi tuo sinulle sen, mitä tarvitset oppiaksesi ja auttaaksesi toisia löytämään sinut avukseen. Elä sydämesi kautta ja lakkaa analysoimasta päälläsi.

Kysymys:
Mestarit, menin naimisiin vanhempieni painostuksesta ja nyt olen eronnut. Olen rakastunut itseäni nuorempaan poikaan ja hän on vähemmän vakaa taloudellisesti. Olin menossa naimisiin, mutta peruutin sen, koska pelkäsin, ettei hänen taloutensa elätä avioliittoamme. Vanhempani ovat iloisia siitä, että peruin häät. Kuitenkin olen kahden vaiheilla. Mitä teen? Miellytän toisia vai luotan päätökseeni mennä hänen kanssaan naimisiin? - Namrata, Intia

Vastaus:
Nykytilanteesi esittelee sinulle kolme eri ongelmaa. Ensimmäinen on tarpeesi miellyttää muita. Tämä tulee vanhempiisi luottamisesta, silloin kun kasvoit. Ihmiset haluavat aina toisten kuuntelevan itseään ja tekevän, mitä he sanovat. On aika oivaltaa, ettei toisilla ole aavistustakaan siitä, mikä on sinulle parasta, koska he eivät elä sinun elämääsi. Ota vastuu omista päätöksistäsi ja ole piittaamatta kaikkien muiden sanomisista.

Toinen ongelmasi on, ettet salli itsesi hyväksyä sisäisiä tuntemuksiasi. Se mitä tulee sisältäsi, on todellinen sinä. Kaikki ne ajatukset joista väittelet päässäsi, toistavat, mitä toiset ovat sinulle sanoneet, eivätkä ne ehkä resonoi oman energiasi kanssa. Tunteet ovat yksin sinun. Niiden seuraaminen antaa sinun rakastaa itseäsi ja sitä, mitä teet.

Kolmanneksi olet vakuuttanut itsesi siitä, että taloudellinen turvallisuus on tärkeämpää kuin rakkaus. Tämä on yhteiskunnallinen uskomus eikä sillä ole tosiasiallista perustaa. Etkö ole koskaan nähnyt ihmisiä, joilla on kaikki raha, mitä he voisivat mitenkään käyttää, ja he ovat kuitenkin onnettomia, koska heillä ei ole ystäviä eivätkä he tee mitään muuta, kuin etsivät rahaa?

Turvallisuus on itsessään harhakuva. Kaiken haluamasi saaminen ei varmista, että pystyt säilyttämään tuon tilan ikuisesti. Talousmarkkinat romahtavat, luonto tuhoaa omaisuutesi, rakkaat kuolevat jättämättä varoja ja se minkä luulit antavan sinulle turvaa, lakkaa olemasta.

Rakastavana, tietävänä ja suurenmoisena sieluna sinulla on kaikki tieto päättääksesi, mitä tarvitset tässä elämässä saadaksesi ne kokemukset, jotka valitsit. Huolehdi vain hetkestä. Mennyt on poissa eikä tulevaisuus ole vielä tullut. Jos vietät liikaa aikaa murehtien tai suunnitellen tulevaisuuttasi, sinulta menee ohi nykyhetken eläminen.

Kehon fyysinen ikä ei merkitse sielun ikää ja kokemuksia. Anna tunteidesi kertoa, mitä jaat potentiaalisen kumppanisi kanssa.

Kysymys:
Mestarit, täytän tällä viikolla 72 vuotta. Minulla on hyvä elämä ja monia ystäviä. Kahta lyhyttä avioliittoa ja muita lyhytaikaisia suhteita lukuun ottamatta olen kulkenut polkuani ilman kumppania. Kaipaan kumppania, joka täydentää minua, mutta oikean ihmisen tapaaminen näyttää karttelevan minua. Onko mahdollista, että tulin tänne kokemaan tätä - yksin olemista - vai saanko vielä upean suhteen? - Mary, USA

Vastaus:
Meidän täytyy määritellä suhde voidaksemme vastata kysymykseesi. Joka kerta kun olet tekemisissä toisen olennon kanssa, sinulla on suhde, on tuo se sitten ihminen, eläin tai energeettinen. Olet hyvin kehittynyt sielu, jolla on ollut satoja elämiä, joissa olit rajoittunut vuorovaikutuksessa toisten kanssa, koska suunnittelit pitkäaikaisia ja sitoutuneita suhteita.

Tässä elämässä päätit kokeilla kaikenlaisia suhteita, joita ihmisillä voisi olla. Jokaisen kumppanuuden myötä - avioliitto, liikekumppanuus tai ystävyys - olet oppinut, miten tulkitaan ja ymmärretään toisia ja jaetaan heidän kanssaan keskinäisen oppimiskokemuksen saamiseksi.

Suhteet ovat olleet edesauttamassa elämänoppitunteja. Otetaan esimerkiksi avioliittosi. Sinun täytyi ymmärtää, miten voimakas olet ja miten olet toisten kontrolloimatta. Jokainen tilanne minkä olet vetänyt puoleesi, on lisännyt viisauttasi. Ystäväsi ovat olleet majakoita, mitkä ovat valaisseet lisäoppitunteja tarkkailtavaksi. Olet kokenut suurimman osan mahdollisuuksista.

Sinulla on ollut monia upeita suhteista - jotkut iloisia, toiset tuskallisia ja jotkut pelkästään informatiivisia. Luulet tarvitsevasi suhdetta kumppanin kanssa, joka jumaloi sinua ja kertoo sinulle jatkuvasti, miten upea olet ja miten hän ei voi elää ilman sinua. Jos todella haluat sitä, ala luoda energiaa sellaisen kohtaamiseksi, mutta älä pety, kun siitä tulee tylsää. Olet tutkimusmatkailija.

Et ole koskaan täysin yksin, koska sielusi on yhteydessä universumiin. Voit mennä sisääsi ja tuntea tuon yhteisen ehdottoman rakkauden koska tahansa.

Kysymys:
Mestarit, poikaystäväni kärsi masennuksesta palattuaan vankilasta. Hän oli edelleen ehdonalaisessa ja näin valvonnan alla. Kun hän pääsi pois vankilasta, hänen äitinsä oli hyvin kontrolloiva ja autoritaarinen häntä kohtaan. Hän ei pitänyt minusta lainkaan, koska hän tunsi minun uhkaavan, että ottaisin häneltä kontrollin poikaansa. Muutaman vapauskuukauden jälkeen poikaystäväni teki itsemurhan. Tiedän, että hän rakasti minua oikeasti, mutta hänestä vain tuntui, ettei hän pystynyt pakenemaan kontrollia, ja hän halusi täydelliseen vapauteen siitä kaikesta. Haluan tietää, miksi hänelle annettiin niin vaikea elämä, että hän tunsi itsemurhan olevan ainoa tie ulos. Rakastan häntä edelleen ja haluan kommunikoida hänen kanssaan henkimaailmassa. Pystyisimmekö jatkamaan suhdettamme, vaikka olemmekin eri maailmoissa? Rakastan häntä edelleen kuin hullunlailla, - Jyoti, Iso-Britannia

Vastaus:
Poikaystäväsi valitsi hyvin vaikeita oppitunteja tähän elämään. Tärkeä kohta tässä on, että hän valitsi nuo oppitunnit ennen tulemistaan maan päälle. Hän halusi kokea kontrolloituna olemisen monella eri tavalla - oikeusjärjestelmä, äiti ja myös hänen rakkautensa sinua kohtaan. Hänen keinonsa järjestää useimmat näistä kohtaamisista oli kapinoida toisten sääntöjä vastaan.

Hän valitsi äitinsä, koska tämä kontrolloi kaikkia hänen tekoja alusta saakka. Hänen vaikeutensa virkavallan kanssa syntyi, kun hän yritti "näyttää" äidille, että hän voisi tehdä, mitä halusi, vaikkei tämä pitäisikään siitä. Laki näytti sitten hänelle, että siitä rangaistaan, kun ei tee yhteiskunnan haluamalla. Vaikka hän luuli olevansa vapaa päästyään vankilasta, hän löysi itsensä taas äitinsä ja ehdonalaisvalvojien kontrollin alta ja päätti oppineensa tarpeeksi.

Hän ei aikonut koskaan viettää pitkää aikaa toisten peukalon alla. Hän teki itsemurhan, jotta hän voi mennä Kotiin ja arvioida, mitä oli oppinut, ja järjestää seuraavat halutut kokemukset.

Sovit olevasi hänen elämässään ollaksesi siinä, missä olet juuri nyt. Oppituntina tästä on, miltä tuntuu olla hylätty, tutkia syyllisyyttä tuntiessasi, ettet tehnyt enempää tai kyennyt estämään häntä lähtemästä, ja löytää sisäistä vahvuutta siirtyäksesi eteenpäin elämään omaa elämääsi.

Voit kommunikoida hänen kanssaan toisella puolella, muttet muodostaa fyysistä suhdetta. Hän käy parhaillaan läpi tarkasteluprosessia, missä hän tutkii kaikkia tapahtuneita asioita ja selvittää, mitä hän oppi ja mitä hän tekisi eri tavalla. Hän on mukana monissa projekteissa, sitten kun hän saa tämän valmiiksi.

Sielut eivät istuskele ikävöimässä taakse jääneitä - ja taakse jääneiden pitäisi muistaa, mitä heillä oli, mutta siirtyä eteenpäin ja yhdistyä toisten kanssa, jotka ovat edelleen fyysisiä.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.-19.11.2013 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 26.11.2013 20:34

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
12.-19.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, miten sielusopimukset toimivat? Esimerkiksi jos olen itse yhdessä maassa ja minun on tarkoitus tavata joku toisessa maassa enkä koskaan muuta, niin muuttuvatko sielusopimukseni vai tapahtuisivatko asiat niin, että täyttäisin aina tuon alkuperäisen sielusopimuksen? Sen on oltava joustavampaa - että on jokin varasielusuunnitelma. Vai tapahtuvatko asiat aina niin, että päädytään alkuperäiseen sielusopimukseen? -Suyeon, Singapore

Vastaus:
Sielusopimukset sovitaan yksilön vapaasta tahdosta. Ne eivät ole pysyviä ja sitovia eikä niistä rangaista lailla, koska ei ole mitään tuomitsemista. Kun kaksi sielua puhuu jostain, mitä he haluaisivat kokea, he sopivat - mitä useimmat kutsuvat "sielusopimukseksi" - että halutaan sellaista ja sellaista. Mikään ei ole ehdotonta, koska asiaan puutuvat olosuhteet ja valinnat voivat tehdä alkuperäisestä sopimuksesta tarpeettoman tai ristiriitaisen nykysuunnalle, mihin sielu on menossa.

Vapaa valinta on sielun elämän jäsentelyn päätekijä. Ei ole muuttumatonta ja joustamatonta polkua tullessanne maapallolle. Vaikka aloititte sillä ajatuksella, että halusitte kokea väkivaltaisen suhteen ja teitte jotakuta velvoittavan sopimuksen, niin olette ehkä nähneet tarpeeksi pahoinpitelyä vanhempienne välillä ymmärtääksenne, ettei teidän tarvitse kokea sellaista henkilökohtaisesti. Siksi teidän ei tarvitse saada tuota sopimusta toteutumaan.

Silloin kun sopimusta ei tarvita, sielu valitsee toisen suunnan ja oppitunnin täyttämään tarpeettoman paikan. Muu olisi ennalta määräämistä eli jokainen seuraa nykypolkua - paljon samaan tapaan kuin näytelmän vuorosanoja ja kohtauksia. Tämä mitätöisi vapaan valintanne. Sen sijaan teillä on käsikirjoittamatonta improvisointia.

Sitten kun jokin haluttu oppitunti on opittu eikä tarvita tuosta toiminnasta lisäesimerkkejä, teillä on vapaus siirtyä mihin tahansa suuntaan tai oppituntiin, mikä tuntuu teistä viehättävältä.

Kysymys:
Mestarit, minusta tämä on uskomattoman ilkeää - menetin parhaan ystäväni ja kaipaan häntä kovasti. En tiedä, miksi kirjoitatte näistä asioista, joista ette tiedä. Se saa minut toivomaan ja sitten masentaa vielä lisää, kun oivallan, että olette luultavasti huijari. Tämä on kamala tapa käyttää hyväkseen ihmisiä. -Drew, USA

Vastaus:
Olemme pahoillamme, ettet ymmärrä, mitä tässä kirjoitetaan, etkä informaation alkuperää. Nämä vastaukset kanavoidaan ihmiselle, joka vastaanottaa ne, mutta ne tulevat henkimaailmasta arkkienkeleiltä, mestareilta, oppailta ja myös vastapalanneilta sielulta, jotka olivat ystäviänne ja sukulaisianne.

Laitoimme ihmistoverimme perustamaan nämä nettisivut keinoksi jakaa sielumatkamme tietoa. Puhumme - useimmiten vastauksena tiettyihin kysymyksiin - syistä joita sielut valitsevat tullakseen maaplaneettanne kaksinaisuuteen.

Kerromme teille, mitä voimme havaita tapahtuvan - suunnittelusta ennen syntymää, elämänoppitunneista, kuolemaprosessista, paluusta Kotiin ja siihen liittyvästä tapahtuma-arvioinnista. Emme arvaile tai spekuloi - pelkästään raportoimme.

Elämme ehdottoman rakkauden ulottuvuudessa - teidän asuinpaikassanne silloin kun ette ole ihmiskehossa. Täällä ei ole väärää tai oikeaa ajattelua, tuntemista tai tekemistä, koska meillä ei ole sellaista toimintaa vaativaa egoa. Ketään tai mitään ei tuomita. Jotain tapahtumaa tarkkaillaan, luokitellaan sen tapahtumasyy (kuten minkä tyyppinen oppitunti siihen liittyi) ja sitten arvioidaan, haluaako sielu valita saman kokemuksen vai siirtyä johonkin muuhun.

Emme huijaa ketään, koska informaatio on ilmaista ja sitä annetaan vapaasti. Tiedämme, etteivät kaikki voi vastaanottaa tätä informaatiota ilman vaistomaista reagointia. Kenties sitä tarvitaan, jotta joku ymmärtää paikkansa toiminnassa ympärillään.

Sanomme aina teille, lukijoillemme, ettei pidä hyväksyä kaikkea, mitä sanomme, katsomatta ensin, resonoiko se kanssanne. Jos ei, niin laittakaa se sivuun ja katsokaa, resonoiko myöhemmin. Jos se tuntuu hyvältä teistä, hyväksykää se osaksi todellisuuttanne, kunnes jokin korvaa sen. Fyysinen maailmanne muuttuu aina kokemustenne ja oppimisenne perusteella. Teillä on perusvastuu luoda se, minkä hyväksytte omaksenne, ja tämä perustuu valinnanvapaudelle.

Kysymys:
Mestarit, haluaisin tietää, olenko kanavoitujen viestien välittäjä. Minulla on ollut tämä tunne, mutta jonkinlainen pelko vainoaa minua. Nykyään olen paljon onnellisempi, iloisempi ja tarve yrittää kommunikoida oppaideni kanssa on erittäin voimakas. Aina kun kysyn oppailtani, ovatko he läsnä, kynttilänliekki nousee korkealle ja lepattaa. Ovatko he oikeasti ympärilläni ja kuulevat minua? Haluan auttaa ihmisiä, jotka ovat menettäneet rakkaansa. kanavoimalla ja kommunikoimalla oppaideni ja mestareiden kanssa. Ystävälliset viisauden sananne auttaisivat. -Daisy, Intia

Vastaus:
Kanavointi ei merkitse aina viestien kuulemista valitsemallasi kielellä. On paljon tavallisempaa, että viesti toimitetaan tunteina, näkyinä tai jonkinlaisena ulkoisena merkkinä, kuten lepattava kynttilä. Oppaasi ovat aina ympärilläsi - aivan kuten kaikkien muidenkin, myös niiden jotka kieltävät niiden olemassaolon.

Onnellisuutesi on tulosta henkien ehdottoman positiivisen ja rakastavan energian läsnäolosta. Pelko ja epäily ovat jäänteitä valitsemistasi elämänoppitunneista, joita et ole saattanut loppuun. Sinulla on ongelmia itseluottamuksessa, itsearvostuksessa, itserakkaudessa ja uskossa omiin kykyihisi.

Kärsivällisyys on yksi oppitunti, minkä kanssa sinulla on vaikeuksia. Sinulla on monia odotuksia siitä, mitä haluat tehdä. Osa niistä on realistisia, kun taas toiset luokiteltaisiin idealistisiksi. Universumi tuo kaikille ne kokemukset, joita he tarvitsevat toteuttaakseen tarkoituksensa. Kaikkien sielujen tarkoitus on ymmärtää oma suurenmoisuutensa ja omat kykynsä sekä selvittää, miten käyttää niitä nykyisessä fyysisessä muodossaan.

Haluusi auttaa toisia pitäisi pyrkiä vasta, kun olet auttanut itseäsi omissa oppitunneissasi ja matkalla itsesi rakastamiseen. Kutsu oppaitasi, kun selkeytät mielesi, kuten meditoidessa. Pyydä heitä auttamaan tiesi löytämisessä. Koska he kommunikoivat jo kynttilän avulla, käytä sitä saadaksesi "kyllä"- ja "ei"-vastauksia kysymyksiisi. Voisit käyttää myös heiluria keskustelun aloittamiseen. Ota oma aikasi ja luota itseesi.

Kysymys:
Mestarit, minusta tuntuu, että koko elämäni on käännetty ylösalaisin. Sain tietää, että aviomiehelläni on ollut suhde. Tämä on toinen kerta - ensimmäinen oli seitsemän vuotta sitten, kun odotin poikaamme. Olen ollut naimisissa aiemmin ja kärsinyt tunneväkivallasta. Mieheni pahoittelee tekojaan. Hän menetti äitinsä 3-vuotiaana ja uskon hänellä olevan hylkäämisongelmia. Minulla on paljon tuskaa ja tunteeni ovat sekaisin. Onko kyse oppitunnista hyväksyä hänet ehdottomasti rakastaen vai siirtyä eteenpäin yksin? Välittääkö hän oikeasti vai toistuuko sama taas matkan varrella? -Debbie, Iso-Britannia

Vastaus:
Miten vanhemman menettäminen liittyy sinun pettämiseesi? Miehesi on uhrityyppiä. Hän syyttää lapsuutensa vaikeuksia kaikesta käytöksestään. Toisaalta taas sinulla on epävarmuusongelmia. Vedit ensimmäisen miehesi puoleesi, koska et luottanut itseesi ja näit ensin hänen käyttäytymisensä normaalina. Vasta avattuasi silmät oivalsit, että voit valita, ettet ole väkivallan kohteena.

Tuon suhteen jälkeen olit kaltoin kohdeltu ja miehesi näin helpon ihmisen, joka ei kyseenalaistaisi hänen tekojaan. Tämä ei ole raskausaikasi lisäksi ainoa kerta, kun hän on tehnyt, mitä haluaa. Aina kun et ole huomioinut hänen tarpeitaan, hän meni muualle. Hän on erittäin tarvitseva ihminen, joka tuntee oikeaksi etsiä lohtua aina, kun voi. Hän ilmaisee surua ainoastaan, koska hän jäi kiinni.

Sinulla on upea lapsi, jonka täytyy nähdä sinun puolustavan itseäsi. Sinua kohdellaan väkivaltaisesti edelleen - tällä kertaa se on psyykkistä väkivaltaa. Valitse, minkälaista elämää haluat elää. Tunteesi kiertävät loukkaantuneisuudesta itsesi syyttämiseen jollain tavalla miehesi toimista. Olet yhtä voimakas, suurenmoinen ja arvokas kuin kuka tahansa sielu. Anna itsellesi ansio ja puolusta itseäsi.

Jos päätät pysyä miehesi kanssa, puhu tilanteesta suoraan hänen kanssaan. Ole valppaana kaikessa, mitä hän sanoo sinulle ja mitä hän tekee. Tee hänet vastuulliseksi teoistaan. Jos hän ei voi kestää ainoastaan yhtä kumppania, juokse - älä kävele - pois hänen luotaan. Et ansaitse miestä, joka ei kunnioita sinua.

Kysymys:
Mestarit, sisareni aviomiehellä diagnosoitiin aivokasvain - neljännen asteen glioblastooma - ja se poistettiin leikkauksella. Onko mahdollista, että hän valitsi sen itse vai onko se oppitunti hänen perheelleen ja sukulaisilleen? Hänen perheensä kokeilee nyt vaihtoehtolääkkeitä, kun lääkärit ovat kertoneet, ettei sairauteen ole hoitokeinoa, eivätkä he tietenkään halua menettää häntä ja he ovat äärimmäisen toiveikkaita niistä. Miten kukaan voi suunnitella katkaista matkansa maan päällä niin kriittiseen aikaan, jolloin hänen perheensä tarvitsee häntä eniten? -PM, Intia

Vastaus:
Tämä on oppitunti kaikille, jotka ovat tekemisissä lankosi kanssa. Hän valitsi tämän erityisoppitunniksi kontrollin puutteesta ja kaikkien mahdollisuuksien hyväksymisestä. Hänen valintansa lähteä tähän aikaan ei liity mitenkään hänen perheensä ja ystäviensä matkaan. Monet heistä ilmoittautuivat mukaan kokeakseen hylkäämisen, syyllisyyttä kyvyttömyydestä auttaa ja vihaa hänen itsekkyydestään lähteä. Hän on vastuussa ainoastaan niistä oppitunneista, joita hän itse oppii tässä elämässä.

Positiivinen asenne mitä kaikki perheenjäsenet ilmaisevat, on toinen oppitunti. He eivät antaudu negatiivisuudelle ja luovu mahdollisuuksista. Kaikki asiat ovat mahdollisia, kun on mukana uskoa itseen. Tämä tilanne on yhdistänyt tämän perheen paremmin kuin mikään muu aiemmin. Tämä on myös oppitunti yhteistyöstä ja toisista välittämisestä, ei vain itsestään.

Sitten kun lankosi on valmis tekemään siirtymän, se johtuu siitä, että hän on saanut valmiiksi oppitunnit, joita hän tuli maan päälle oppimaan. Perhe ja muut jatkavat elämäänsä tunnistaen, miten paljon sellaista vahvuutta heillä on, mitä he eivät ole koskaan ennen käyttäneet. Useat heistä eivät ole koskaan ottaneet vastuuta omista teoistaan luottaen, että hän kantaa koko taakan. Tämä on osa heidän jatkuvaa oppituntiaan itsensä kannattelemisessa ja itsestään huolehtimisessa. Jos hän jäisi, he eivät oppisi koskaan omia oppituntejaan.

Kaikille osallisille on esitettävä kysymys: kenestä he ovat huolissaan tässä tilanteessa, hänestä vai itsestään? Tämä on ensisijainen oppitunti. Voitteko vain nähdä, miten hänen sairautensa vaikuttaa teihin? Vai oletteko huolissanne siitä, mikä on hänelle haluttu polkunsa? Oppitunteja nousee esiin, kun tapahtumat kehittyvät.

Kysymys:
Mestarit, onko mahdollista, että kaksi sielua/henkeä on samassa kehossa? Toinen suojelisi pääsielua/henkeä kontrolloiden tietoista mieltä suuren tarpeen ja selviytymisen hetkellä? Voiko tuo henki olla kehossa rinnakkain pysyvämmän hengen kanssa? -Lex, USA

Vastaus:
Jokaista kehoa elävöittää yksi sielu. Sielulla on monia komponentteja, mukaan luettuna tietoinen, tiedostamaton ja korkeampi itse, joka on osittain edelleen Kotona universumissa. Tietoisella itsellä ei ole mitään tietoisuutta toisista osistaan, ellei tietoinen mieli kiinnostu oppimaan omasta henkisestä matkastaan, mitä kutsutaan valaistumiseksi.

Äärimmäisen stressaavina aikoina ihmispsyyke voi katkaista tietoisen pääsyn mielen osiin. Tätä havainnollistavat monipersoonallisuudet ja tukahdutetut muistot, jotka voivat nousta esiin terapian tai hypnoosin aikana. Nämä eivät ole erillisiä sieluja, vaan ainoastaan saman sielu osia, jotka ovat jakautuneet pääosasta, yleensä piiloon loukkaantumiselta.

Tutkimukset sisäisestä lapsesta osoittavat, että silloin kun ihminen saavuttaa sietokykynsä rajat, se vetäytyy todellisuudesta ja piiloutuu tapahtumilta. Kokonainen osa ihmisen muistista voi olla saavuttamaton normaaliolosuhteissa, koska sielu on laittanut muurit estääkseen kipua ottamasta vallan.

Yksi tilanne missä sama ihmiskuori voi sisältää useamman sielun, on, kun alkuperäinen sielu jolle keho kuuluu, kutsuu inkarnoitumattoman vaeltelevan sielun sisään. Tämä henkilö diagnosoidaan tavallisesti psykoottiseksi, koska se on kyvytön kontrolloimaan kehon jakavaa olentoa.

Sielunne jättää osan itsestään kehon ulkopuolelle ja se on yhdistynyt universumiin koko ajan. Tämä osa ei ole parempi eikä pysyvämpi kuin se, mikä sallii kehon toimia.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

26.11.2013 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 27.11.2013 19:30

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
26.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, tunnen, että ihmisillä on luontainen kyky kehittää esim. uusi raaja, mutta tuntemattomasta syystä tämä kyky on suljettu pois oletusarvoisesti eikä kukaan osaa avata sitä uudestaan. Olenko oikeassa? Jos olen, niin miten parhaiten tavoittelen tätä polkua? Jos olen väärässä, näinkö on tarkoitettu? -Pieter, Singapore

Vastaus:
Sielut joilla on fyysinen kokemus, voivat tehdä mitä tahnansa pystyvät kuvittelemaan, mikäli ne todella uskovat pystyvänsä - ja mikäli se ei puutu mihinkään elämänoppituntiin, mitä ne käsittelevät, koska ovat aiemmin valinneet niin. Sielut on "murrettu" kaiken olevaisen Lähteestä ja siksi niillä on samat potentiaaliset kyvyt kuin Lähteellä ja ovat kaikkitietävä, kaikkivoimainen ja kaiken luova.

Uskomusjärjestelmät joilla ihmiset säätelevät elämäänsä, kertovat heille, mitä hyväksytään ja mikä on "mahdotonta". Useimmat yksilöt eivät koskaan usko, että heillä on muita vaihtoehtoja kuin ne, mitä yhteiskunta heille esittelee. Jos sielut hyväksyvät, että se DNA mikä saa elimet ja luut muodostumaan raskausaikana, suljetaan syntymän jälkeen, ne eivät yritä saada aikaan uudelleenkasvua.

Koko ihmiselämän ja elimistön suunnitelma sisältyy henkilön DNA:han muna- ja siittiösolun yhdistymisestä saakka. Se ei koskaan poistu - niin kauan kun on DNA, siellä on ohjeet alusta aloittamiseen. Moderni lääketiede on mukana kudosten, hermojen, sormien ja varpaiden ja joidenkin elinten - kuten maksa - uudelleenkasvatuksessa. Seuraava askel on kloonaaminen, mikä on kaikki ohjeet sisältävän kudoksen käyttämistä luomaan täysin uusi, mutta identtinen organismi.

Venäläiset värähtelyparantajat, kuten Grigori Grabovoi, ovat onnistuneesti kasvattaneet uudestaan elimiä pysyvin tuloksin. Hän käyttää ensisijaisesti numerovärähtelyä vaikuttamaan aiotulle kehoalueelle. Valokieli mikä on värien ja pyhän geometrian yhdistelmää käyttävää värähtelyparannusta, yhdistettynä Grabovoin numeroihin, on tuottanut vieläkin hätkähdyttävämpiä tuloksia.

Teidän on hyväksyttävä, että teillä on kyky stimuloida kasvukeskuksia. Asiakkaan on uskottava, että kehittämisprosessi on mahdollinen. Aikomus on avain minkä tahansa värähtelyprojektin aloittamiseen ja toteuttamiseen. Aloita tasapainottamalla kehosi pitämään uusista tiloista. Puhdista myrkyt, tukokset, arpikudokset jne. elimistöstäsi. Näe, mitä haluat luoda, ja tee se sitten.

Kysymys:
Mestarit, minulla on ollut kovaa. Veljeni kuoli, minulla oli väkivaltainen lapsuus, pikkuveljeni on riippuvainen huumeista, minulla on rahavaikeuksia eikä onnea rakkaudessa - luettelo jatkuu ja jatkuu. Melkein joka päivä kuulen, miten kaunis ja lahjakas olen, mutten usko sitä. Minulla on kirjoittamisen erityislahja ja julkaisija kirjalleni. En pysty saamaan kirjaa valmiiksi. En luota itseeni enkä osaa rakastaa itseäni riittävästi. Unelmani on tulla kirjoittajaksi, mutta jokin laittaa lahjani lukkoon. Mikä se on? Olen positiivinen ihminen ja luulen näkeväni aiempien oppituntieni tarkoituksen. Yksi syy rankkaan elämääni on, että minun täytyy tuntea ja kokea paljon ollakseni hyvä kirjoittaja. Minusta tuntuu myös yksinäiseltä. Kaipaan jotain. Voisinko tehdä jotain itseni auttamiseksi? -Neena, Suomi

Vastaus:
Oletko tietoinen, miten moni ihminen tekisi mitä tahansa ollakseen sinun asemassasi, kera kirjoittamiskyvyn ja julkaisijan joka uskoo häneen? Mitä välttelyä onkaan sanoa, ettet luota itseesi, ja syyttää menneisyyden tapahtumia siitä, missä olet nyt. Olet mahtava tekosyissä, mutta väität olevasi positiivinen ihminen. Positiivinen olento ei näe itseään epäonnistujana.

Käytä tuota tietoa positiivisesta ajattelusta tuomaan menestystä ja itseluottamusta elämääsi. Aloita kirjasta. Jos sinussa oli riittävästi jotain, että julkaisija hyväksyi sinut, niin sinä olet ainoa, mikä estää kirjaasi valmistumasta. Pelkäät menestymistä, koska näet itsesi epäonnistumisen tuotteena. Tunnet tiedostamatta, että jos menestyt, olet valehdellut itsellesi. Mitä sitten?

Olet omaksunut laulunkirjoittajanarkkareiden ideologian, että heidän on kärsittävä kyetäkseen kirjoittamaan sielukkaita lauluja. He käyttävät sitä tekosyynä naurettavalle käyttäytymiselleen. Elämän ei tarvitse olla kovaa kyetäkseen kirjoittamaan. Kaikki vastaukset ovat sydämessä, eivät kokemuksissa.

Olet oikeassa siinä, ettet rakasta itseäsi riittävästi. Ihmiset jotka rakastavat itseään, eivät sallisi elämänsä tulevan hallitsemattomaksi, kuten omallesi tapahtuu. Lakkaa tuntemasta kaikkea pelkoa ja epäilyä elämässäsi. Mene jokaiseen näistä ongelmista ja kysy: miksi se on olemassa ja mistä se tuli? Oivalla, ettei sinun tarvitse kanniskella näitä ongelmia, koska ne puuttuvat menestykseesi.

Kun hankkiudut eroon hyödyttömistä ajatuksistasi, täytä vapautunut tila universumista tuodulla ehdottomalla rakkaudella. Vietä joka päivää aikaa kylpien tuossa rakkaudessa ja hyväksy, että sinä olet tuota rakkautta. Torju kaikki muu paitsi rakkaus ja alat rakastaa itseäsi.

Kysymys:
Mestarit, minulla on ollut 20 vuotta toistuva uni. Makaan siinä purppuranvärisellä aavikolla katsellen taivaalle ja ukkonen käy ympärilläni ilman mitään tilaisuutta satuttaa minua. En pelännyt lainkaan - ennen kuin keksin, että tämä aavikko oli oikea - Atacama Pohjois-Chilessä. Tänä vuonna kävin siellä ja näin auringonlaskun samalla taivaalla ja tunsin voimakkaamman uudestisyntymätunteen onnellisella tavalla. Palattuani kotiin näin eri unta yhdestä Atacama-vuoresta, missä voimakas valo tuli taivaalta ja ääni sanoi: "Tämä on portaali, älä pelkää." Elämäni on muuttunut täysin vuoden 2012 jälkeen, paremmaksi kaikessa ja haluaisin tietää, miten ohjaan paremmin itseäni tällä matkalla. Tunnen sisälläni, että Atacama oli kutsumus. Onko se totta? -Jana, USA

Vastaus:
Tämä on täydellinen esimerkki menneen elämän muistamisesta. Tässä on epätavallista se, että se stimuloi sisälläsi kykyjä noilta ajoilta, joihin sisältyy aiemmin karttamasi luomiskyvyt. Ne ovat syy viimeaikaiseen menestykseesi.

Portaali on ovi kahden ulottuvuuden tai todellisuuden välillä. Atacama-vuorilla on portaali. Kerran tulit maatasolle tuon portaalin kautta toiselta planeetalta. Päätit jäädä maapallolle joksikin aikaa ja elit tuolla alueella. Tällä kertaa päätit tulla maapallolle koko elämäksi. Seuraava siirto riippuu sinusta.

Tämä kaikki on teoreettista ja osa sielusi historiaa, mutta se ei määrää, mitä tulee tämän jälkeen. Olet viettänyt elämiä monilla eri planeetoilla ja jokainen niistä antoi omat kokemuksensa. Sinulla on paljon enemmän tehtävää tässä elämässä menemättä elämään menneisyyttä uudestaan.

Jokaisella sielulla on vaihtoehtona palata taaksepäin, mennä eteenpäin tai pysyä paikoillaan. Opettajasi ja luokkatovereidesi muisteleminen ensimmäiseltä luokalta ja luokkakokouksen järjestäminen ei tuo sinulle takaisin, mitä sinulla oli silloin. Sama pätee portaaliin paluuseen. Mutta jos sinun täytyy käydä siellä laittaaksesi tämän kaiken sivuun, niin se on sinun valintasi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

3.-10.12.2013 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 18.12.2013 21:12

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
3.-10.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, perinteinen sanomalehtien journalismi vaatii dokumentoituja todisteita todenperäisyydestä. Toisista ulottuvuuksista tulevaa informaatiota ei pidetä journalismina ja se rajataan henkisyyteen tai uskonnollisuuteen. Miten Mestarit suhtautuvat journalismin klassisiin käsityksiin? Pitäisikö journalistien luoda muita kommunikointikanavia (välineitä) vai käyttää nykyisiä kommunikoidakseen planeettamuutoksista? Ja miten tämä voi olla mahdollista "verta-ja-lihaa" -journalistien allekirjoittamana, ilman mestarien ja enkelien allekirjoitusta? -Wilson, Brasilia

Vastaus:
Emme ole huolissamme siitä, mitä ihmisjournalistit ajattelevat sen informaation aitoudesta, mitä toimitamme maapallolle. Emme tuomitse kenenkään mielipiteitä. Emme ole positiivisuuden ja negatiivisuuden kaksinaisessa energiassa. Näemme kaikki teot ehdottoman rakkauden perspektiivistä tuomitsematta.

Useimmat journalistit joista olet huolissasi, eivät edes usko ei-fyysisten olentojen olemassaoloon. On mahdotonta vakuuttaa ihmisille, että jokin mitä he eivät voi nähdä, on totta, elleivät he harkitse tuota mahdollisuutta - mitä nämä ihmiset eivät tee.

Voisimme kommunikoida näiden "verta-ja-lihaa" -kirjoittajien kanssa, mutta parhaimmillaankin he vastaanottaisivat informaatiomme science fictionina ja pahimmillaan täysin tekaistuna juttuna, minkä tarkoituksena on yrittää huijata toiset uskomaan jotain, millä ei ole mitään faktaperustaa. Useimmille tämä olisi turha harjoitus.

Sieluilla jotka käyvät läpi maamatkaansa, on monia lähteitä auttamassa matkan varrella. Olet oikeassa, että kaikki tämä informaatio luokitellaan tällä hetkellä henkiseksi tai uskonnoksi, mutta mitä merkitystä sillä on? Se on niiden käytettävissä, jotka tarvitsevat jotain suuntaa.

Kehotamme aina niitä, jotka kuuntelevat viestejämme, olemaan hyväksymättä asioita todeksi, elleivät ne resonoi heidän kanssaan tai kunnes ne resonoivat. Kaupallinen journalisti ei tekisi koskaan sellaista toteamusta. He haluavat teidän uskovan kyseenalaistamatta, mitä he sanovat käyttäessään vain omaa vahvistamistyyliään.

On kunnioittavaa yrittää löytää tapa henkisen informaation jakamiseen laajemmin, mutta sitä ei koskaan tapahdu, että tavalliset journalistit puhuvat planeettamuutoksista, elämästä toisilla planeetoilla ja reinkarnaatiosta. Sanomalehtiä myydään niiden sisältämien sensaatioiden vuoksi. Mitä negatiivisempi, vihaisempi, kostonhaluisempi ja fyysisesti kamalampi artikkeli on, sitä enemmän julkisuutta se saa.

Kysymys:
Mestarit, olen lukenut tohtori Brian Weissin kirjoja reinkarnaatiosta ja ajattelin kysyä pojaltani, joka täyttää 12 vuotta tammikuussa, muistaako hän mitään muuta elämäänsä. Järkytyin ja hämmästyin, kun hän sanoi aina lapsesta saakka muistaneensa toisen elämänsä. Hän kertoi minulle jäänkylmästä lämpötilasta, työstään jollain koneella, mikä näytti raketilta, talosta missä hän asui naisen kanssa, joka oli luultavasti hänen vaimonsa, ja siitä, miten he pystyivät kommunikoimaan toisten planeettojen olentojen kanssa. Ja miten joku arvovaltainen henkilö oli vierailut maan päällä ja tuonut hiekka- ja kasvinäytteen. Mestarit, oliko tämä vain hänen mielikuvitustaan. -Daisy, Intia

Vastaus:
Sielut tulevat maan päälle muistinsa menettäneenä aiemmista kokemuksistaan täällä. Lapsilla ei usein ole täydellistä muistamattomuutta aluksi ja he muistavat osia tai kokonaisia elämiä. Silloin kun muistot palautetaan mieleen ja niitä ajatellaan usein, niistä tulee selvempiä ja pysyvämpiä. Vasta sitten kun he puhuvat menneisyydestään ja heille kerrotaan, ettei se voi olla totta, he torjuvat tuon elämän.

Pojallasi oli elämä toisella planeetalla, mikä oli kovasti maan kaltainen ja missä hän oli tiedemies. Yksi tuon rodun kyvyistä oli telepatia, mikä ulottui heidän maailmansa rajojen ulkopuolelle. Jos poikasi ajattelee sitä, hän muistaa myös muita elämiä ja taitoja. Hänellä on ollut monia aiempia elämiä ja hän on vähän kuin sielumatkojen historioitsija.

Melkein kaikilla on kyky palauttaa mieleen tai elää uudestaan osia aiemmista elämistä hypnoosissa, kuten tapahtui tohtori Weissin potilaille. Jotkut ulottuvat noihin muistoihin myös syvässä meditaatiossa. Jos olet utelias omista menneistä elämistäsi, kokeile jompaakumpaa mainituista menetelmistä.

Menneiden elämien regressio on hyödyllinen työkalu niiden negatiivisten tunteiden käsittelemiseen, joita tulee esiin elämässä jäänteinä menneisyydestä. Jos pelkäät korkeita paikkoja, voit palata siihen menneeseen elämään, missä putosit kalliolta, ja käsitellä tuon pelon ymmärtäen, ettet putoa kalliolta tässä elämässä. Ahtaanpaikankammo, veden pelko, itsearvostuksen ja itseluottamuksen puute voidaan kaikki jäljittää menneisiin elämiin ja käsitellä tai poistaa huolenaiheista käymällä niissä.

Kysymys:
Mestarit, minulla on kaksi nopeaa kysymystä! 1) Onko Alzheimeria sairastavalla ihmisellä edelleen sielu kehossa? Isoäitini ei tunnista ketään ja minusta tuntuu, ettei hän ole enää täällä … 2) Minun on vaikea uskoa, ettei eläimillä ole sielua, joten eläimet eivät tunne rakkautta, vihaa, iloa? Rehellisesti sanottuna, ollessani niiden kanssa tunnen sielun lähelläni enkä kipinää, kuten te ehdotatte. -Harry, Kreikka

Vastaus:
Niillä joilla on Alzheimer ja ne jotka ovat tajuttomassa vegetatiivisessa tilassa, on edelleen sielu. Ilman sielua keho ei voisi jatkaa elämää. Isoäitisi on tehnyt sopimuksia toisten sielujen kanssa - sinä mukaan luettuna - ennen tulemistaan tähän elämään. Sopimuksena oli olla reagoimaton yksilö, joka saisi ympärillään olevat altistumaan monille erityyppisille elämänoppitunneille. Hänen sielunsa on edelleen kehossa, mitä tarkkailet.

Aivan kuten sinä kyseenalaistat sielun henkisen merkityksen ilman tiedollisia kommunikointitaitoja, jotkut muut läheiset käsittelevät sitä, etteivät he ole saattaneet tilanteita loppuun isoäitisi kanssa, minkä vuoksi he tuntevat syyllisyyttä, hylkäämistä ja vihaa. Se saa teidät kaikki kyseenalaistamaan elämän todellisuuden ja jatkuvuuden, silloin kun tietoisuus on lähtenyt kehosta. Se on kaikille osallisille sielun suunnittelema kokemus.

Joillain eläimillä on sielu. Mutta koska vain 1-2% kaikista sieluista, jotka normaalisti ovat ihmiskehossa, valitsevat elämän eläimenä, ei ole riittävästi sieluja kaikkiin planeetan eläimiin.

Lemmikit ovat vain pieni osa eläimistä. Ne on kesytetty käyttäytymään ihmisen haluamalla tavalla, jotta ne ovat kumppaneitanne. Niillä on kuitenkin energiapuumerkki, minkä voi tuntea niiden läheisyydessä. Useimmat niistä tuntuvat positiivisilta, ellet anna niille jotain syytä. Lemmikkinne rakastavat teitä ehdottomasti, koska ne on kasvatettu sillä tavalla. Havaitset tuon energian, et sielua.

Kysymys:
Mestarit, mietin, onko mitään eroa ja mikä ero on sielulla, joka elää elämä toisensa jälkeen, ja sukulinjan ihmisillä (sukulaiset). Mitä tapahtuu, kun tullaan reinkarnaatioon ja opitaan oppitunteja sekä yksittäisinä sieluina että ryhmänä, kuten naapurusto tai maa? Onko mahdollista, että voisin olla oma sukulaiseni kaukaisesta menneisyydestä? Ja silloin kun ratkaisemme jokin ongelman menneessä elämässä, onko tuo ongelma ratkaistu myös sukulinjassa? -Anne, Norja

Vastaus:
Sielu on energiaolento, jolla ei ole fyysistä kehoa, ennen kuin se päättää ilmentää sellaisen. Ilman kehoa sillä ei ole ihmisen fyysistä DNA:ta, mitä kannettaisiin elämästä toiseen. Sielun historia tallennetaan energeettiseen akaasiseen tiedostoon, mikä muistaa kaiken, mitä sielu on koskaan tehnyt ihmiskehossa tai muualla.

Sukulinja on ihmisen DNA, mikä määrittelee saman sukulinjaryhmän yhteiset ominaisuudet. Sielu päättää harvoin kokea saman sukulinjan kerta toisensa jälkeen. Valmistautuessaan menemään ihmiskehoon, sielu päättää, mitä oppitunteja se haluaa oppia.

Useimmiten oppituntien tapahtumistapa riippuu siitä kehosta, minkä sielu valitsee. Se ei pysty kokemaan esimerkiksi rotuennakkoluuloja, ellei se synny kehoon, mikä on rotuvähemmistöä. Tuleminen perheeseen missä on hyväksikäyttöä - henkistä, fyysistä tai kemiallista - tekee sielulle helpommaksi tuon kokemuksen saamisen. Jos se reinkarnoituisi samaan sukulinjaan, sielu olisi hyvin rajoittunut niiden oppituntien osalta, mitä se pystyy järjestämään elämässä.

Olit useita ihmissukupolvia sitten samassa sukulinjassa. Halusit saada nykyiset vanhempasi, jotta tekijät olisivat oikeat oppituntejasi varten.

Elämänoppitunnit ovat tietylle yksilölle. Jos opit jonkin oppitunnin ja saat tilanteesta viisautta, jotta voit käyttää sitä jossain tulevassa elämässä, se on vain sinun hyväksesi. Jos et saanut jotain oppituntia loppuun inkarnaation aikana, mutta ratkaisit sen menneen elämän regressiossa, voit myös hyötyä tuosta viisaudesta ja viedä sen eteenpäin. Se on kuitenkin sinun - tuo viisaus ei ulotu kehenkään muuhun sukulinjassasi.

Kysymys:
Mestarit, auttakaa minua ymmärtämään kamalaa asennettani, mustasukkaisuuttani ja pahoja tunteitani parasta ystävääni kohtaan, joita on muodostunut pari vuotta. Yritän ratkaista, miten tämä kuilu parannetaan, mutta minulle on haaste myötätunto ja ystävälliset ajatukset hänestä ja hänen aikomuksistaan. Auttakaa, kun tämä on todella järkyttävää minulle, koska olen tällainen vain hänen kanssaan. -Belle. Iso-Britannia

Vastaus:
Yhdellä sanalla: odotukset! Olet ollut niin läheinen tämän ystävän kanssa niin monta vuotta, että koko elämänne yhdessä - rinnakkaiselämineen - oli suunniteltu yksityiskohtaisesti. Kasvaessanne teillä oli tasapaino siinä, kuka tekisi mitä ja kuka olisi johtaja eri asioissa.

Kun olette kasvaneet, näet nyt, ettei hän seuraa hänen elämälleen kuvittelemaasi kaavaa. Hänen elämässään on tiettyjä puolia, joiden uskoit olevan sinun. Et ole saavuttanut näitä tavoitteita ja "petollinen" ystäväsi on.

Sinun on arvioitava uudelleen, mitä tämä ystävä merkitsee sinulle. Voit jatkaa kilpailemista hänen kanssaan tai voit oivaltaa, että kummallakin on oma elämä eikä sinun ajatuksillasi ja unelmillasi ole mitään vaikutusta häneen. Tunteesi hänestä liittyvät pettymiseen omaan elämääsi ja niihin asioihin, joissa et tunne onnistuneesi.

On aika antaa anteeksi itsellesi, ettet ole täyttänyt omia odotuksiasi. On aika lakata syyttämästä häntä siitä, ettei hän tee, mitä olet suunnitellut hänen tekevän. Hän on erittäin voimakas sielu ja käyttää valinnanvapauttaan sopiakseen yhteen omien toiveidensa kanssa. Hän ei tee tahallaan mitään saadakseen olosi tuntumaan pahalta. Hän vain seuraa omaa matkaansa.

Lakkaa kuvittelemasta, että hän yrittää tahallaan vahingoittaa sinua tai tehdä sinusta hullun tai kateellisen itselleen. Hyväksy, että hän on omalla polullaan, ja kunnioita hänen matkaansa. Salli hänen olla oma itsensä. Lakkaa odottamasta, mitä pitäisi tapahtua teidän kahden välillä, ja mene vain universumin virran mukana.

Jos tunnet, ettet kykene astumaan pois draamasta, mikä on kasvanut välillenne, niin sinun pitäisi harkita kontaktin katkaisemista, kunnes pystyt selvittämään hautomasi vihan ja mustasukkaisuuden. Itsesi asettaminen tunteellisesti kestämättömään tilanteeseen ei salli sinun selvittää konfliktia.

Tutki tunteitasi ja kysy itseltäsi, miksi tunnet niin, kuin tunnet. Sitten kun pääset epämukavuuden lähteeseen, pystyt helposti ratkaisemaan ongelmasi. Kokeile sitä, jos haluat säilyttää tämän suhteen.

Kysymys:
Mestarit, kamppailen tällä hetkellä kristinuskossani kuultuani teistä, Lähteestä ja sielusta. Haluaisin tietää, sulkevatko kristinusko ja se, mitä te edustatte, välttämättä pois toisensa. Taatusti tuo uskonto on ihmisen rakennelma. Merkitseekö se, ettei Jumalaa ole? -Dean, Singapore

Vastaus:
Kuten olet todennut, uskonto on ihmisen rakennelma. Se perustuu oppeihin, jotka uskonnollisen ryhmän hierarkia on laatinut ja jotka sisältävät uskomusjärjestelmän, mitä kaikkia kannattajia vaaditaan noudattamaan.

Kaikki dokumentit joihin jokin uskonto perustuu, sisältävät historiallisia tarinoita, mikä muodostaa ryhmän perustan. Jos vertaat taustainformaatiota, havaitset, että tietyt samankaltaisuudet seuraavat vuosisadasta toiseen ja ryhmästä toiseen. Symboliikka on myös yhteistä eri lahkoissa.

Kaikki perustuvat palkitsemisen ja rankaisemisen periaatteelle - palkitseminen sääntöjen noudattamisesta ja rankaiseminen niiden noudattamattomuudesta. Jos tämä kuulostaa kolmannen ulottuvuuden kaksinaisuuden egopohjaiselta tuomitsemiselta, olet oikeassa. Kaikissa ihmisrakennelmissa on kyse tuomitsemisesta, koska se on ihmisen areena.

Se mitä olet kuullut Lähteestä ja sielusta, puhuu sen ei-fyysisestä puolesta, joka olet ikuisen olemassaolon ehdottomasti rakastavassa maailmassa, mikä ylittää ihmiselämän hyvin lyhyen keston. Sielulla on täysi vapaus kokeilla sitä, minkä se tuntee palvelevan oppimismatkalla omasta olemassaolostaan.

Silloin kun sielulla on ihmiselämä, sen on ensin otettava selvää sellaisista asioista kuin kontrolli, valintojen tekeminen ja sen päättäminen, mikä edistää sen koulutusta ja mikä ei. Ihmiset luovat oman todellisuutensa sillä, minkä he päästävät harhakuvaansa elämästä. Järjestäytyneitä uskontoja sääntöineen, määräyksineen ja uskomuksineen on tunnusteltava sen päättämiseksi, auttavatko ne sielua tuntemaan itsensä sieluna vai eivät. Ne auttavat ehdottomasti sielua tuntemaan itsensä ihmisenä, joka elää ihmiskokemusta.

Kuten aina sanomme, katso, resonoiko informaatiomme kanssasi. Jos ei resonoi, etsi sellaista, mikä resonoi, kunnes se ei enää palvele sinua. Me emme tuomitse, me autamme sinua vain arvioimaan, voitko oppia tietyn uskomusjärjestelmän noudattamisesta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.12.2013 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 24.12.2013 09:09

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
17.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, minulla on poikapuoli, jota kasvatin omanani 2-vuotiaasta saakka, ja nyt hän on 31. Valitettavasti hän päätti paeta ongelmiaan amfetamiinin avulla, mikä aiheutti vakavia aivovaurioita ja imi meidät taloudellisesti kuiviin. Hän kieltäytyy lääketieteellisestä avusta, kuitenkin hän puhuu aina ihmisten kanssa päässään. Hänestä tulee väkivaltainen ja hän on ollut linnassa. Nyt kotona hän ei kykene tekemään työtä tai huolehtimaan itsestään. Mieheni ja minä rakastamme häntä, mutta pelkäämme lisäväkivaltaa. Onko hän vetänyt puolensa maasidonnaisia? Onko tämä karmaa? -Sandi, USA

Vastaus:
Poikapuolesi valitsi hyvin vaikean elämän. Hän ei ole koskaan ottanut vastuuta mistään, mitä hän on tehnyt. Hänen rakastavat vanhempansa ovat pelastaneet hänet ja hän on käyttänyt sen täysin hyväkseen. Suostuit ennen tänne tulemistasi jakamaan tämän elämän hänen kanssaan. Sinun ja miehesi on tarkoitus tunnistaa, että jossain kohtaa teidän on jätettävä hänet oman onnensa nojaan ja kunnioitettava itseänne ja omaa matkaanne.

Et ole vastuussa poikapuolestasi ja hänen ongelmistaan. Hän ei ole valmis työstämään itseään, koska hänestä tuntuu, ettei hänen tarvitse - joku tulee aina pelastamaan hänet. On kovan rakkauden aika. Laittakaa hänet pihalle - etsikää jokin asuntolatyyppinen talo narkkareille tai niille, joilla on henkisiä ongelmia, ja antakaa hänen oppia, että hänen on otettava vastuu itsestään ja saatava apua, mistä hän on kieltäytynyt. Hän ei ole toivoton tapaus, mutta hänen on tehtävä valinta avunpyytämisestä. Niin kauan kun te tulette aina hätiin, hän ei koskaan muutu.

Kaikki sielut tulevat maan päälle katsomaan, voivatko he oppia tekemään valintoja oman kasvunsa ja ymmärryksensä hyväksi. Niin kauan kun heitä ei laiteta tilanteeseen, missä heidän on tehtävä noita valintoja, he tekevät kaiken helposti ja nojaavat toisiin. Astuminen erilleen poikapuolestasi ei merkitse, ettet rakasta häntä. Se osoittaa, että rakastat häntä niin paljon, että haluat pakottaa hänet valmiuteen saada apua.

Hän on äärimmäisen negatiivinen ihminen ja hänellä on ympärillään muita negatiivisia olentoja. Kukaan ei ole tullut hänen kehoonsa, mutta ne pysyvät lähellä niin kauan, kun hän pysyy niin negatiivisena. Tässä tilassa hän on mahdollisesti vaarallinen sinulle ja miehellesi, koska hän luulee teidän tekevän kaiken, mitä hän haluaa, niin kauan kun annatte hänen jäädä taloon, ja jos kieltäydytte, hän yrittää pakottaa teidät.

Tämä ei ole karmaa, koska itämaisten filosofien ymmärryksen mukaan karma on rangaistus pahoista asioista menneisyydessä. Karmaa ei ole sen jälkeen, kun lähdette maaplaneetan negatiivisuudesta. Tämä on vain esimerkki elämänoppitunneista, joihin olette yhdessä suostuneet.

Kysymys:
Mestarit, lukemalla henkisiä kirjoja olen oppinut tietämään, että henkimaailmassa, korkeammissa maailmoissa henget käyttävät erityiskaapua, mikä on tehty erityismateriaalista ja mikä sisältää positiivista värähtelyä ja pitää hengen positiivisena. Samalla tavalla käydessään alemmissa maailmoissa näillä hengillä on sellaiset kaavut, että ne heijastavat pois negatiivista energiaa. Mietin, onko maaplaneetalla mitään ideaa/materiaalia/asioita, jotka voivat auttaa positiivisen värähtelymme säilyttämisessä ja heijastavat pois negatiivisia värähtelyjä? Haluaisitteko neuvoa? -RK, Intia

Vastaus:
Ei ole negatiivisuutta, sitten kun sielu lähtee maapallon lähistöltä ja fyysisestä kehosta, missä se on ollut. Sielu on energiaa eikä sillä ole muotoa, kehoa tai muuta peitettä, ellei se päätä käyttää osaa voimastaan sellaisen tuottamiseen. Useimmat päättävät olla vain energiana universumin täysin positiivisessa ehdottomassa rakkaudessa, missä kaikki on täydellistä. Toisin sanoen, ei kehoa, ei negatiivisuutta, ei tarvetta mihinkään negatiivisuuden torjumiseksi!

Ainoa paikka missä on negatiivista energiaa, on maaplaneetta, mihin viitataan "kolmantena ulottuvuutena". Tätä paikkaa kontrolloi ego ja siellä kaikki arvostellaan, tuomitaan joksikin. Silloin kun keho on lakannut olemasta (kuollut), sielu joka on perusolemukseltaan ehdotonta rakkautta, palaa tavallisesti Kotiin, mitä kutsumme "viidenneksi ulottuvuudeksi". Tässä paikassa ei ole negatiivisuutta ja tuomitsemista.

Ihmiset jotka ovat saavuttaneet valaistumistasoja ja ne, jotka ovat lähteneet fyysisestä kehostaan, mutta eivät ole palanneet viidenteen ulottuvuuteen, ovat neljännessä ulottuvuudessa. Ne jotka ovat ylösnousemuspolulla, pääsivät sille työstämällä itseään, voidakseen karistaa kaiken negatiivisuuden elämästään. Ne jotka ovat jumissa, kyvyttömiä nousemaan negatiivisuuden yläpuolelle, ovat tehneet tietoisen valinnan jäädä negatiivisuuteen.

On kunkin sielun henkilökohtainen valinta, onko se negatiivisissa vai positiivisissa värähtelyissä. Et tarvitse fyysistä "kaapua" valitessasi fyysisen olotilan. Osa valaistumisprosessia on oppia torjumaan ympäröivä negatiivisuus ja päättää nähdä asiat vain positiivisessa valossa.

Jokainen "henkinen kirja" missä kirjoitetaan positiivisuudesta, mitä auttaa jonkin materiaali, perustuu informaatioon, mikä näkee asiat vain egoistisen tuomitsevasti. Sielut eivät henkisellä polulla tarvitse mitään muuta kuin oman aikomuksensa sen saavuttamiseen, mitä lukemasi materiaali sanoo olevan olemassa. Se on kirjoitettu ihmisille, jotka eivät halua tehdä vaadittua työtä viisauden saamiseksi - he haluavat vain yksinkertaisen kaavun tekemään heistä näkymättömän suurelle ja pahalle negatiiviselle maailmalle. Sori, mutta se on Harry Potter -keksintö.

Kysymys:
Mestarit, olen polttanut tupakkaa 24 vuotta. Lopetin kerran, mutta aloin kuulla ääniä ja minusta tuli psykoottinen. Haluan oikeasti lopettaa, mutta kun kiellän itseäni, tunnen tukkeutuvani. Toisaalta minulla on hammasvaivoja enkä halua menettää niitä. Käytin huumeita aiemmin ja sain kokemuksen, ensimmäisen psykoottisen kohtauksen vihaisen vanhan naisen kanssa, joka kertoi minulle tulevaisuudesta. Kuka hän oli? Oliko hän edes todellinen? Miksi psykoosi on hyvin samanlainen kaikilla, jotka kokevat sen? Viime psykoosissani tunsin, että minusta oli otettu kaikki pois. Yritin meditoida valon löytämiseksi, mutta tunsin vain tyhjyyttä. Nyt olen kiinnostunut sydänmeditaatiosta. Olen huomannut, että kun käännyn sisäänpäin meditoimaan, tulee aina jonkinlainen keskeytys - monta kertaa sairastun. Johtuuko se pelosta? -Theo, Suomi

Vastaus:
Olet keskellä "minä parka" sielun pimeää yötä. Tiedät, mikä on pois tasapainosta elämässäsi, ja olet päättänyt jatkaa sitä sen sijaan, että raivaat tiesi erilaiseen lähestymistapaan elämää kohtaan. "Minä parka" -aspektit tulevat siitä, että haluat olla mukavasti sen sijaan, että käyt läpi tarpeellisen vetäytymisvaiheen jättääksesi nämä riippuvuudet taaksesi. Se on sinun valintasi.

Sielun pimeä yö on kokemus, missä tunnetaan vain tyhjyyttä. Olet tavallaan osunut pohjaan, missä minkään olematta tiellä sinulla on vaihtoehtona täyttää maailmasi vain positiivisilla ajatuksilla ja omilla aikomuksillasi. Voit sallia vanhojen asioiden, joista et pidä, tulla takaisin tai voit kirjoittaa täysin uuden elämän ilman noita tuhoavia riippuvuuksia. Taas kerran, sinun valintasi.

Pelkosi kontrolloivat elämääsi. Jos jokin ei ole mukavaa tai tuttua, lopetat sen, ennen kuin edes näet, mikä tulos on. Olet luonut tukoksia, jotta sinulla on tekosyy olla siirtymättä eteenpäin. Olet käyttänyt hallusinaatiota, kuten vanha nainen, sulkemaan ajattelusi, jottet löydä rakentavia väyliä onnistumiseen.

Kaikkien kokemukset ovat erilaisia. Kaikki psykoottiset yhdistyvät johonkin energiaan, mikä on fyysisen ulkopuolella, joten he luulevat menevänsä samaan paikkaan ja näkevänsä saman asian, mutta kyse on vain heidän omasta perspektiivistään. Ota yksi askel kerrallaan. Näe, millä on negatiivisin vaikutus sinuun, ja ala muuttaa ajatteluasi siitä voimasta, mikä sinulla on muuttaa elämääsi. Päätä sitten muuttua.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.12.2013 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 01.01.2014 23:21

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
24.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, monta vuotta olen kokenut sellaista, minkä tunnen voivan olla inkarnoitumattomia olentoja, joita asuu toisissa ihmisissä. Näitä kohtaamisia on ollut vieraiden, rakastajien (myös nykyinen poikaystäväni) ja ystävien kanssa. Reiki-parantajana tiedän, että tällaisia energioita on tällä tasolla, ja kohtaan niitä omassa varjotyössäni ja henkisessä työssäni toisten kanssa ja kuitenkin joskus nämä olennot pelottavat minua. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta tunnen ikään kuin oman sieluni ja toisten sielun voivan olla vaarassa. Joskus minusta tuntuu, että olen hullu, ja tiedän tämän pelon merkitsevän, että opin jotain tärkeää, mutta en näytä saavan selkeyttä tai oivallusta, mitä se kaikki merkitsee. -Ali, USA

Vastaus:
Maapallolla on sama määrä positiivista ja negatiivista energiaa. Osa siitä mitä tunnet, on vain niiden negatiivista energiaa, joilla on jokin elämänoppitunti. On luonnollista tuntea kohtalainen määrä sitä niiden ympärillä, jotka eivät ole henkisellä polulla, koska he eivät oivalla, että voivat karttaa negatiivisuutta ja syleillä positiivisia tunteita.

Maan asukkaat näkevät negatiivisuuden elämänsä oletusasetuksena. Ihmiset kertovat, mikä on pielessä heidän elämässään, ja sitten toiset menevät siihen mukaan ja yrittävät "voittaa" nuo pahat kokemukset joillain omillaan. Kun asiakkaat tulevat luoksesi, he yrittävät tavallisesti päästä eroon jostain, mikä vaivaa heitä - negatiivisuudestaan.

Olet herkkä sille positiivisuudelle, mitä ihmisellä voi olla, kun hänen kehonsa on täysin tasapainossa. Kaikki mikä on pois tasapainosta tai negatiivista, on välittömästi selvää sinulle. Nämä ovat niitä "huonoja energioita", joita tunnet, muttet pelkää.

Olet oikeassa, että on negatiivisia olentoja - niitä jotka ovat lopettaneet ihmiselämänsä, mutta ovat päättäneet olla palaamatta ehdottomaan rakkauteen. Ne yrittävät napata positiivista energiaa toisilta ja imevät elämänvoimaenergiaa keltä tahansa, joka sallii sen. Ne jotka eivät osaa erottaa positiivista negatiivisesta, taipuvat joskus näiden energiavampyyrien edessä. Ne voivat olla todella pelottavia, jos et tunnista niitä ja lähetä matkoihinsa.

Nämä inkarnoitumattomat voivat vain seurata jotain asiakasta tai ne ovat kiinnittyneet tuohon ihmiseen liealla. Peitä itsesi valkoisella valolla, kun tunnet näitä, ja pyydä oppaitasi ja arkkienkeli Mikaelia auttamaan sen irrottamisessa ja siirtymisessä eteenpäin. Asiakkaan täytyy tietysti olla valmis päästämään se irti. Jotkut ihmiset tuntevat, että nämä olennot ovat ystävällisiä ja antavat heille rakkautta vastineeksi elämänvoimaenergiasta. Näkökykysi sallii sinun havaita ne ja auttaa toisia pääsemään vapaaksi niistä.

Kysymys:
Mestarit, tiedättekö, kuka olen? Kun olin lapsi, äitini kävi usein pitkiä keskusteluja kanssani elämästä, koska hän piti minua viisaana. Uskon, että tulemme hyvin herkkien ihmisten sukulinjasta. Isoisoäitini oli erittäin herkkä ihminen ja myös äitini ja veljeni ovat. Kun olin noin 6-vuotias, kerroin äidilleni, että olin valinnut hänet, koska minulla oli selvä kuva itsestäni aikuisena huoneessa, missä oli muita ihmisiä, ja minua pyydettiin valitsemaan polkuni. "Sinulla on tilaisuus saada rauhallinen elämä tai voit päättää auttaa tarvitsevia ihmisiä." Tunsin, ettei minulla ollut vaihtoehtoa - oli ilmiselvää, että halusin auttaa. Niinpä olen tässä. En koskaan unohda tuota näkyä. Onko tässä järkeä teistä? -Rossana, Portugali

Vastaus:
Olet kaunis, ikuinen sielu, jolla on ollut monia kokemuksia ihmiselämästä maaplaneetalla. Kun tulit kehoon tässä inkarnaatiossa, et menettänyt täysin muistiasi aiemmista tapahtumista, joten pystyit muistamaan asioita. Ryhmätapaaminen minkä muistat, oli Neuvonantajaneuvoston kanssa sen päättämiseksi, mihin halusit keskittyä tässä elämässä.

Jokaisella sielulla on neuvosto, mikä auttaa arvioimaan maatapahtumien kaikkia mahdollisuuksia ja keskustelee vaihtoehdoista. He eivät vaikuta sinuun mitenkään, mutta he tuovat esiin valintojesi positiiviset ja negatiiviset puolet. Useat aiemmat elämäsi olivat olleet hyvin traumaattisia, joten halusit rauhallisempaa elämää. Vaihtoehtosi olivat eräänlainen lomakokemus tai omistautuminen toisten auttamisen. Päätit auttaa.

Esimerkki muista valinnoista joita teit ennen tulemistasi tähän elämään, oli tulla ihmisperheeseen, mikä pystyi helposti tuntemaan ihmisten energian omassa ihmismuodossaan. Tämän näet geneettisten sukulaistesi herkkyydessä - isoisoäidistäsi nykysukupolveen. Äitisi valittiin opastamaan sinua ja auttamaan muistamisessa.

On aika toteuttaa halusi auttaa. Lähesty ihmisiä herkkyydelläsi ja auta niitä, jotka eivät ymmärrä omaa matkaansa. Opeta heitä olemaan avoin asioille ympärillään, mikä sallii heidän oppia ne oppitunnit, joihin he ovat ryhtyneet. Ole rauhallinen satama, mihin toiset voivat tulla ja missä he voivat tuntea turvaa ja tutkia elämäänsä.

Kysymys:
Mestarit, onko kuolevaisilla tosiaan jokin tapa päästä henkimaailmaan ja jos on, minne menisin? Setäni pääsi sinne kerran, mutta kuoli syöpään 2010. Siksi en voi kysyä häneltä. Pääsy henkimaailmaan voisi merkitä hänen ja toisten läheisten perheenjäsenten näkemistä taas. Yhdentymisestä kulkee huhuja. Olen todella huono meditoimaan. Olen pystynyt tekemään sitä maksimissaan viisi tuntia. -B., Kanada

Vastaus:
Kuolevaisella ihmisellä ei ole tapaa viedä ihmiskehoaan henkimaailmaan tai -ulottuvuuteen, mutta ihmistietoisuudella on tapa mennä henkimaailmaan käymään toisten luona ja keräämään tietoa. Ne jotka useimmat tuntevat mystikkoina, ovat vuosisatoja kehittäneet tapoja karistaa raskaan fyysisyytensä ja lentää vapaasti sielujen ulottuvuuteen.

Monet tekniikat sallivat paeta maasidonnaisista kahleista ja uskaltautua ylös- ja ulospäin. Mystikot käyttivät meditaatiota, mutta myös erilaisia kemikaaleja, kuten hallusinogeenejä, päästääkseen mielensä vaeltamaan. Nykypäivän matkustajista jotka kokeilevat huumeita ja ovat valmistautumattomia ei-fyysisten sielujen kohtaamiseen, tulee sekavia ja heidät diagnosoidaan psykoottisiksi tai hulluiksi.

Lempeämpi tapa on ehkä käyttää hypnoosia, jossa katkaistaan siteet kehoon ja annetaan tietoisuudelle lupa etsiä omat kiinnostustasonsa. Monroe-instituutti mikä sijaitsee Faberissa, Virginiassa, USA:ssa, on erikoistunut auttamaan ihmisiä saavuttamaan tämän tietoisuustilan äänitallenteita käyttäen. He käyttävät kumpaankin korvaan lähetettyä vähän erilaista rytmitaajuutta, mikä sallii aivopuoliskojen synkronoinnin yhdeksi erityistaajuudeksi.

Monroe-instituutissa on käytettävissä satoja erilaisia tallennetyyppejä sekä kokonaisia ohjelmia ja he tarjoavat ohjelmia instituutissa sekä useissa muissa paikoissa ympäri maailmaa. Heillä on joitain ohjelmia, jotka keskittyvät yhdistymiseen niiden sielujen kanssa, jotka ovat kuolleet tästä maailmasta, ja myös auttamaan niitä, jotka ovat jumissa eivätkä pysty siirtymään täysin eteenpäin.

Silloin kun meditoit pitkän aikajakson, mitä saavutat? Itämaiset menetelmät laittavat vain istumaan hiljaisuudessa tekemättä mitään - mitä haaskausta. Meditoinnin pitäisi olla tila, missä selkeytät mielen fyysisistä ajatuksista ja sallit tietoisuutesi avautua kommunikoimaan oppaidesi ja ympärilläsi olevien kanssa. Kunhan pää on selvä henkilökohtaisista ajatuksista, meditoit ja olet vastaanottavainen viesteille, joita tulee. Ala harjoittaa mielen tietoisuutta, keskittymättä hengittämiseen, auringonlaskuun, kynttilöihin tai säveliin. Selkeä mieli on avoin vastaanotin hengille, joita on runsaasti.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

30.12.2013 - 7.1.2014 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 20.01.2014 18:40

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
30.12.2013 - 7.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, tunsin ennen Jumalan sisälläni ja ympärilläni. Näin Jumalan kaikkialla, enkä tiedä, miten tai miksi en pysty tuntemaan Jumalaa enää. Olen masentunut! Haluan vain jäädä sänkyyn käyttämään tietokonettani, en halua meditoida tai rukoilla … Mitä tapahtuu? -Rafaella, Brasilia

Vastaus:
On tapahtunut niin, että kehityit, tulit vakavammaksi siinä, mitä pystyit tuntemaan vastoin sitä, mitä toiset sanoivat, että voisit tuntea, ja se oli sinusta vaikeampaa, järkytyit ja tulit laiskaksi.

Olet suurenmoinen sielu, joka on Luojan tai Jumalan osa, ja se asuu sinussa ehdottomana rakkautena. Sinulle on sanottu lapsuudesta saakka, että Jumala on kanssasi, minkä hyväksyit, ja päätit, että tuo hyvä ehdottoman rakkauden tunne oli Jumala.

Kun olet varttunut, olet alkanut kyseenalaistaa kaiken, mitä sinulle on kerrottu ja mitä olet lukenut. Vaikutelma Jumalasta miehenä ulkopuolellasi, joka on pukeutunut valkoiseen kaapuun, jolla on valkoiset hiukset ja parta ja joka tuomitsee kaikki asiat, ei vain istunut kovin hyvin.

Kun olet alkanut tuntea eron negatiivisen ja positiivisen elämäntyylin välillä ja oivaltanut, että kaikilla sieluilla on vapaus valita haluamansa elämäntapa, olet päättänyt, että on liian suuri työ tehdä kaikki nuo päätökset ja hyväksyä kaikki tuo vastuu. On helpompaa tehdä mielen turruttavia asioita tietokoneellasi tai vain piiloutua peiton alle.

Masennus tulee siitä, ettei sinulla ole enää niitä vaikutelmia tai uskomuksia, joilla määritellä käyttäytymistäsi. Siirtyäksesi eteenpäin sinun on tehtävä valintoja elämästäsi. Hyväksy, että sisälläsi on ehdottomasti rakastava energia, mikä on samaa kuin kaikki ehdottomasti rakastava energia universumissa. Tänä on se olemus, minkä tunsit Jumalana ennen. Se on edelleen kanssasi.

Kaikki pelottava on osa jotain oppituntia, minkä päätit oppia. Kyllä, tämä vaihe missä olet, on vain oppitunti ymmärtääksesi ja nähdäksesi tien positiiviseen energiaan vapauttaen maailmasi peloista ja epäilyksistä.

Lakkaa säälimästä itseäsi, koska kukaan ei ole pitämässä kädestäsi - sillä oikeasti on. Oppaasi ovat läsnä auttamassa sinua, jos pyydät heitä. Ala nyt elää nykyhetkessä. Hankkiudu eroon kaikista ajatuksista tai käsityksistä, joita sinulla oli menneisyydestä. Älä luo odotuksia siitä, millainen tulevaisuuden pitäisi olla. Elä pelkästään nykyhetkessä ja tee inventaari itsestäsi ja siitä, mitä tunnet maailmastasi.

Jos jokin on pelottavaa tai negatiivista, torju se ja tuo vastakkainen tuntemus elämääsi.

Kysymys:
Mestarit, olin rakastunut erääseen naiseen ja tunnen edelleen voimakkaasti. Hän rakasti minua luullakseni, mutten ymmärrä, mikä meni pieleen, koska ymmärtääkseni se oli molemmin puoleista. Nyt olen tavannut toisen naisen, mutta tämä edellinen nainen tupsahtelee uniin ja ajatuksiin koko ajan ja häiritsee nykyistä suhdettani. Ja olen miettinyt, mikä on oppituntinani, muu kuin irtipäästäminen asioista. Yritin olla rehellinen kaikin tavoin ja ymmärtääkseni olinkin sitä. Se oli kova isku, koska olin juuri menettänyt kaksi naista syövälle. -Batti, Ruotsi

Vastaus:
Aiempi tyttöystäväsi ei "tupsahtele" uniisi - sinä kieltäydyt päästämästä irti muistoista. Vertaat aiempiin kokemuksiin kaikkea, mitä tapahtuu uuden tyttöystäväsi kanssa. Olet luonut kokonaisen maailman tuon aiemman naisen ympärille, mistä suurin osa on totuudenvastaista mielikuvitusta. Hän ei tuntenut sinua kohtaan samoin, kuin sinä häntä kohtaan.

Sielu vetää puoleensa, mitä se pyrkii kokemaan. Pääoppituntejasi tässä elämässä ovat hylkäämis-, pettämis- ja itsearvostuskysymykset. Kaikki romanttiset pyrkimyksesi ovat pyörineet näiden asioiden ympärillä. Et ole kyennyt tajuamaan, että kaikki nämä naiset elävät ihmiselämää ja työstävät valitsemiaan oppitunteja. Nuo oppitunnit antavat sinulle tilanteita, joista sinun täytyy oppia itsestäsi, mutta olet nähnyt suhteet vain romanttisina, et ihmisten välisinä oppimiskokemuksina etkä ehdottomasti oppitunteina itsellesi.

Vietät suurimman osan ajastasi ajatellen toista ihmistä ja sitä, mitä hän odottaa sinulta, sen sijaan että olet vain oma itsesi ja pyrit jakavaan suhteeseen. Yksinoleminen on sinulle aikaa tutkia elämää ja nähdä, pystytkö tuntemaan yhteytesi universumiin.

Sinun täytyy nähdä, ettet ole totuudenmukainen itsellesi näiden kumppanuuksien luonteesta. Aloita tutkimisesi kysymyksellä: rakastanko itseäni? Jos et rakasta itseäsi, vastaus onnettomuuteesi on löytää sen syy.

Kenties auttaisi, jos lataisit ilmaisen kirjasemme: "The Masters' Reincarnation Handbook: Journey of the Soul". Siinä selitämme, miksi te sielut otatte vaikean askeleen ja menette kehoon elämään negatiivisten ja positiivisten energioiden suossa.

Kysymys:
Mestarit, miten joku voi palata kotiin tarkastelemaan elämäänsä ja silti ilmestyä maan päälle haamuna tai olla paikalla puhumassa rakkaille tai lohduttamassa heitä? Eikö hän ole tunteeton ja erillään astuttuaan kotiulottuvuuteen - ja enimmäkseen huolissaan vain oman maaelämänsä tarkastelemisesta ja uuden elämän valitsemisesta? Miten hän voi tehdä kumpaakin samanaikaisesti? Mitä jos sielu on reinkarnoitunut - eikö se voi enää näyttäytyä maan päällä edellisen elämän rakkailleen? -Shawna. USA

Vastaus:
Kun sielu menee Kotiin, se on välittömästi tarkasteluprosessissa ja sen on silloin vaikeaa tehdä mitään muuta, kuten olla kontaktissa maan päällä olevien kanssa. Erotessaan kehosta sielu ehkä päättää olla palaamatta välittömästi Kotiin. Se ehkä haluaa pysyä maisemissa jonkin aikaa "selvittääkseen tilit" tai se tuntee, ettei ole valmis jättämään kaikkia taakse. Siitä tulee inkarnoitumaton joksikin aikaa, kunnes se päättää siirtyä eteenpäin.

Ne jotka ovat tehneet matkan monta kertaa - Kotoa maapallolle ja takaisin - tekevät sen hyvin nopeasti. Kotona ei mitata aikaa, joten ne saattavat kuulla täyden selvityksen ja olla valmiita käymään niiden luona, jotka ovat maapallolla, tai valita seuraavat haasteensa ajassa, mikä näyttää vain minuuteilta ihmisille. Ne eivät voi olla tarkastelussa ja vierailla maan päällä samanaikaisesti.

Kun sielu reinkarnoituu, sen koko huomio on keskittynyt tuon uuden elämän tietoisuuteen. Useimmat sielut viettävät jonkin aikaa Kotona, jotta ne voivat tarkistaa tilanteen ja kommunikoida niiden sielujen kanssa, joiden kanssa he ovat jakaneet edellisen elämän.

Sielustanne on aina osa Kotona. Koko sielunne sisältää muistot siitä, mihin sielunne on osallistunut kaikkien elämiensä aikana. Kun sielu menee unitilassa vierailulle, se voi kohdata tuon osan aiemman sukulaisensa sielusta ja havainnoida materiaalia, mikä on sen tiedostoissa.

Korkeampi itse - mikä on kehossa olevan sielun tiedostamattomassa osassa - voi lähettää ajatuksia alitajuntaan, jotta voitte tuntea ja muistaa aikanne yhdessä.

Kysymys:
Mestarit, tarvitsen vähän apua rukouksen "logistiikan" ymmärtämisessä. Arvostaako Lähde (tai muut ei-fyysiset olennot) kiitos- ja palvontarukouksia? Täytyykö oma rukouksensa todella tuntea, jotta sillä on merkitystä, vai toimiiko myös pikarukous? Olettaen, että rukous toimii, voiko vain Lähde vastata siihen vai osallistuvatko myös muut olennot alempana universaalissa komentoketjussa? Jos rukouksiin vastataan, onko vastaus joskus "ei"? Olen rukoillut unissani kuolevani masennusjaksojen aikana ja olen kuitenkin esittämässä täällä kysymyksiä. Olen myös rukoillut ystävälleni terveyttä, mutta mietin, onko se haitallista tai itsekästä minulta (koska yritän neutralisoida sellaista, minkä hän otti merkittäväksi elämänoppitunniksi). Sekaannunko ystäväni vapaaseen tahtoon? -Alissa, USA

Vastaus:
Lähde on kaiken materiaalin alkuperä universumissa - sen mikä on fyysisenä maan päällä, ja sen, mikä on ei-fyysisinä energioina muualla. Ihmisen elävöittää sielu, mikä on osa Lähdettä ja "murrettu" Lähteestä saamaan informaatiota siitä, mitä se ei ole. Sielu on täydellinen, kaikkivoimainen, kaiken luova ja ääretön. Jokaisella osalla on samat kyvyt, mutta se kokee negatiivisuutta auttaakseen Lähdettä arvioimaan täydellisyyttään.

Olennot ovat maan päällä sotkeutuneet negatiivisen ja positiivisen energian kaksinaiseen polariteettiin. Niiden täytyy voittaa negatiiviset tekonsa käyttämällä kiitollisuutta, anteeksiantoa ja palvontaa. Sielut ehdottoman rakkauden alueella ovat kaikki samaa ja osa Lähteen koko ykseyttä. Koska ne ovat samaa, niitä ei tarvitse kunnioittaa tai kiittää.

Jokaisella sielulla on täydellinen valinnanvapaus päättää, mitä se kokee elämässä. Se on elämänsä omistaja ja ajaja - kukaan muu ei tee päätöksiä siitä. Ei ole ketään "tuolla jossain" pelastamassa sinua - tai antamassa kiitosta - mistään, mitä tapahtuu elämässäsi. Teit sen kaiken. Kun rukoilet Lähdettä tai korkeampaa voimaa, puhut toiselle osallesi.

Sielu voi vetää puoleensa sellaista, mitä sen tarvitsee kokea. Ihmiset voivat yrittää luoda elämäänsä jotain, mikä on vastoin niitä oppitunteja, jotka he valitsivat ennen tulemistaan alas. He eivät voi tuoda ristiriitaisia tapahtumia elämäänsä, ennen kuin he ovat saattaneet loppuun oppituntinsa.

Jokainen teistä määrittelee oman polkunsa. Rukoileminen tai energian lähettäminen ystävällesi voi auttaa häntä, jos myös hänellä on sama aikomus ja se on hänen haluamiensa oppituntien sisällä.

Kysymys:
Mestarit, erään ystäväni mies teki itsemurhan ja otti heidän 3-vuotiaan poikansa mukaan. Oliko se ennalta sovittu elämänoppitunti? Miten usein itsemurhat on ennalta sovittuja? Mitä oppitunteja tähän liittyy sekä osallisilla että tarkkailijoilla? Tämä on toinen ystäväni, jonka mies teki itsemurhan. -KL, Kiina

Vastaus:
Useimmat itsemurhat ovat ennalta suunniteltuja tuon yksilön, perheen ja ystävien kesken. Oppitunteja voi olla monia. Eloonjääneillä on syyllisyyttä siitä, mitä he olisivat voineet tehdä estääkseen teon. He voivat tuntea kiitollisuutta, etteivät valinneet samaa polkua. He ovat voineet myös suunnitella oppivansa hylkäämisestä, pettämisestä tai valtavasta surusta.

Itsemurhia tapahtuu harvoin siksi, että sielu on pakahtunut valitsemiensa oppituntien määrästä ja haluaa palata takaisin aloittaakseen alusta. Sellaisissa tilanteissa yksilön ympärillä olevat ovat ajatelleet haluavansa ehkä oppia tunteista, joita liittyy itsemurhaan, ja he käyvät syvällisiä filosofisia ja henkisiä keskusteluja, joita syntyy eloonjääneelle.

Sielu joka suunnittelee itsemurhaa, laittautuu elämäntilanteeseen, mikä tekee helpommaksi tehdä tuon teon. Monissa kansallisuuksissa sisäinen rodullinen paine saa itsemurhan näyttämään rationaaliselta teolta, silloin kun kaikki muu on epäonnistunut - tai kasvojen säilyttämiseltä yhteiskunnassa.

Silloin kun nuorempi ihminen viedään itsemurhan tekijän mukana, lapsi on tavallisesti halunnut tulla maan päälle vain lyhyeksi ajaksi. Jos mainitsemassasi tapauksessa isä ei olisi tappanut poikaa samaan aikaan, lapselle olisi tapahtunut onnettomuus tai hän olisi sairastunut, koska hän ei halunnut jäädä pidempään.

Maailmassanne ei ole sattumia. Kaikki tapahtuu syystä - enimmäkseen toteuttamaan ne oppitunnit, joita ihmiset ovat valinneet, tai aloittamaan jonkin kuvion, mikä johtaa oppituntiin.

Kysymys:
Mestarit, löysin uudestaan entisen rakkauden. Olemme seurustelleet elämän aikana kaksi kertaa ja lähteneet erilleen käsittämättömistä syistä. Olen tällä hetkellä eronnut ja lapseton ja hän on sinkku ja myös lapseton. Jälleentapaamisemme oli upea. Rakastamme puhua, meillä on hengenheimolaisuutta ja fyysistä vetovoimaa, emme kuitenkaan seurustele. Tunnen, että hänellä on voimakas halu muodostaa pystyvä suhde, mutta on jonkinlainen este. Olen varma, että välillämme on voimakas henkinen rakkausside. Mikä pidättelee meitä? -Wanessa, Brasilia

Vastaus:
Ette tunne itseänne osaksi toisen elämää. Olette samasta sieluryhmästä ja oleet olleet lukuisia kertoja yhdessä aiemmin, mutta ette ole tehneet mitään suunnitelmia tähän elämään - paitsi ajoittainen tapaaminen, jotta voitte nähdä erilaisia rakkaustyyppejä, joita on olemassa.

Tässä elämässä rakkautenne on vain romanttisen rakkauden fyysistä vetovoimaa ja sisaren tai hyvän ystävän toveruutta. Ei ole päätetty, että teillä olisi syvää, henkistä ja jakavaa rakkautta. Tämä ei merkitse, että te ette voi luoda sellaista elämää tulevaisuudessa, jos kumpikin teistä päättää niin.

Kumpikaan teistä ei ole saanut loppuun niitä elämänoppitunteja, jotka suunnittelitte. Yksi omistasi on oppia tuntemaan sielusi ehdoton rakkaus - kyetä rakastamaan itseäsi ja nähdä itsesi kokonaisena ilman, että täytyy olla kumppani.

Hänen on lisättävä itseluottamustaan päätöksenteossa. Hän ei pidä päätösten tekemisestä, koska se merkitsee vastuun ottamista teoistaan. Hän epäröi tehdä sitoumuksia siitä pelosta, ettei hän pidä lopputuloksesta. Jos te kumpikin työstätte omat ongelmanne, saatatte havaita, että teillä on enemmän jaettavaa ja voitte muodostaa pysyvämmän suhteen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

14. - 21.1.2014 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 25.01.2014 22:14

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
14. - 21.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, äskettäinen artikkeli kommentoi heilurin käyttämistä kyllä- ja ei-vastausten saamiseen. Entä "huojumistesti", missä "kyllä" keinauttaa eteenpäin ja "ei" taaksepäin? Ja entä erilaiset lihastestaukset? Aina kun käytän näitä, en ole koskaan varma, ovatko saamani vastaukset totta vai ainoastaan sitä, mitä toivon. -Joanne, USA

Vastaus:
Aina kun pystyt luopumaan odotuksistasi ja käytät ennustustekniikkoja, on kyse sitten heilurista, lihastestauksesta, "katsomisesta" (tuijottaen jotain läpinäkyvää, kuten kristallipallo, vesi, peli jne.), huojumisesta tai muista menetelmistä, yhdistyt korkeampaan itseesi ja/tai universumiin. Nämä tekniikat eivät ehkä vaadi muuta kuin jotain keho-osaa tai kaulaketjua tai autonavainta ketjussa heiluriksi.

Yllä mainitut menetelmät perustuvat tekijän tulostulkintaan. Niihin vaikuttavat aivan ehdottomasti omat ajatuksesi ja halusi, mutta jos tietoinen mieli on irti, ne ovat myös hyvin täsmällisiä. Jos ajattelet, mitä haluat tulosten olevan, saat etsimiäsi tuloksia. Jos luovut odotuksistasi, esität vain kysymyksen ja annat vastata siihen, saat hyvin selvän "kyllä" tai "ei", mihin eivät ajatuksesi vaikuta.

On muita menetelmiä, joita voit käyttää vastaustesi saamiseen. Ne vaativat vallitsevien suuntausten opiskelemista eivätkä ole yhtä ehdottomia yksilölle, mutta ne antavat energiaa, mitä universumi on tukenut. Näitä menetelmiä ovat mm. astrologia, numerologia, tarot, riimut ja monet, monet muut.

Kaikki nämä ovat työkaluja eivätkä mitään muuta. Sisäinen ydinenergiasi auttaa sinua löytämään suunnan, mihin menet, jos annat sen puhua itsellesi. On oleellisen tärkeää, että annat tuomitsevan egosi mennä, päästät irti odotuksista ja menet virran mukana. Älä odota, älä kyseenalaista - katso vain, resonoiko tulos kanssasi. Jos se on synkronissa kehosi kanssa, vastaus on totta sinulle.

Kysymys:
Mestarit, olen todella rankassa suhteessa hyvin henkisen miehen kanssa. Asuimme yhdessä, mutta nyt hän on lähtenyt. Hän sanoi sydänchakransa tarvitsevan parantamista aiempien suhteiden vuoksi (yhden ex:n kanssa hänellä on tytär). Miten voin päästä hänen sydämeensä satuttamatta häntä? Haluan auttaa häntä. -Georgia, Guatemala

Vastaus:
Jokainen sielu on yksilömatkalla, kera ehdottoman valinnanvapauden päättää joka askeleesta. Voit auttaa ystävääsi vain lähettämällä hänelle ehdottomasti rakastavaa energiaa auttamaan häntä etsimään ja löytämään vastauksen pulmaansa. Sinun on annettava hänen päättää omasta kohtalostaan.

Hän on peluri, joka menee sinne, missä hänestä tuntuu parhaimmalta. Hän ei kovasti välitä ympärillään olevista, elleivät he pidä meteliä ja agitoi häntä. Hän yrittää selvittää, mitä hän ajattelee tyttärestään ja mikä rooli hänellä pitäisi olla tämän elämässä, jos mikään. Tämä saa hänen sydämensä särkymään, koska hän tasapainottaa omat halunsa toisten tarpeisiin. Tämä on uutta hänelle.

Yksi henkisyyden suurimmista askeleista on hyväksyä vastuu käynnistämistään asioista. Hänellä on ollut tapana juosta karkuun, velvollisuuksistaan huolehtimisen sijasta. Hänen henkisyyskäytäntönsä on: "Jos jokin on hyvä minulle, seuraan sitä. Jos se ei palvele minua, teen, mitä lystään." Hän tietää kaikki henkisyyden termit ja osaa puhua niin, kuin hän olisi äärimmäisen henkinen, muttei hän ole.

Hän on hyvin energinen ihminen, joten tunnet sen hyvän positiivisen energian, mitä hän pystyy vetämään puoleensa, silloin kun olet hänen kanssaan. Tämä saa olosi tuntumaan hyvältä ja haluat olla hänen kanssaan. Silloin kun olit, teit kaiken, mitä tunsit hänen haluavan, et sitä, mitä itse halusit. On aika ottaa takaisin oma voimasi ja oivaltaa, mitä tarvitset jatkaaksesi henkistä kasvuasi.

Kysymys:
Mestarit, noin puolitoista vuotta sitten, kun olin menettänyt jonkun, harhautunut ja vaarallinen ajatus tuli yhtäkkiä mieleeni tyhjästä, kun ajoin bussilla. Se tuntui juurtuvan mieleeni ja kasvavan. Oliko se psyykkinen hyökkäys? Tapahtuuko psyykkisiä hyökkäyksiä oikeasti ja auttaako Reiki niiden torjumisessa? Eräs meedio kertoi minulle, että vaimoni kärsiessä hänen perheenjäsenensä meni hakemaan apua mustalta maagikolta. Onko se totta? -Govind, Intia

Vastaus:
Ihmiset näkevät päiväunta aina, kun he kyllästyvät, ovat joutilaana tai pakenevat tunteita. Ajatukset joita tulee heidän tajuntaansa, tulevat kokemuksista, joita he ovat käyneet läpi, ja asioista joita he ovat lukeneet, kuulleet tai nähneet televisiossa tai elokuvissa. Sitten kun jokin ulkopuolinen ajatus ottaa muodon, toimeton mieli muuntaa sen joksikin stimuloimaan hyvää tai pahaa, riippuen taas omista aiemmista kokemuksista.

Äärimmäisen harvoin toinen sielu saattaa heijastaa ja ohjata ajatuksia tietoisuuteenne. Tämän tekee normaalisti negatiivinen olento, jonka tarkoituksena on järkyttää, ja sitä kutsutaan "psyykkiseksi hyökkäykseksi". Kimppuusi ei hyökätty kertomassasi tilanteessa. Psyykkisissä hyökkäyksissä ihmiset pommittavat negatiivisella energialla, minkä tarkoitus on häiritä toista tai saada hänet tekemään jotain, mitä hän ei normaalisti ajattelisi tekevänsä.

Mikä tahansa muoto ehdottomasti rakastavaa universaalia energiaa - kuten se mitä käytetään tasapainottamaan tai auttamaan toisia Reikissä - torjuu negatiivista energiaa. Itsensä ympäröiminen valkoisella valoenergialla suojaa hyökkäykseltä.

Kulttuurisi uskoo mustan magian harjoittajiin keinona huolehtia epämiellyttävistä asioista. Joku tosiaan meni maagikon luo, mutta ei onnistunut saamaan mitään aikaan. Mitä tahansa ihmisten on tehtävä, he voivat tavallisesti tehdä sen itse. Vedä rakastavan aikomuksen kera universaalia elämänvoimaenergiaa universumista ja pyydä oppaitasi apuun suojelemaan ja parantamaan kaikki negatiiviset aspektit, jotka hyökkäävät kimppuusi.

Kysymys:
Mestarit, haluaisin kovasti tietää, onko meillä vapaa tahto ja oppitunteja opittavana. Minusta vaikuttaa siltä, että elämäni on jo suunniteltu. Selittäisittekö ystävällisesti minulle, miksi ne asiat toteutuivat - sairaus, lapset ja muut asiat - joita erinomainen selvänäkijä kertoi minulle, kun kävin hänen luonaan nuorena. Miten näin on? -Trish, Englanti

Vastaus:
Suunnittelit elämäsi, ennen kuin synnyit. Vietit paljon aikaa Neuvonantajaneuvoston kanssa keskustellen, mitä oppitunteja halusit ottaa tähän elämään. Teit sopimuksia toisten sielujen kanssa, jotka olivat päättäneet olla maan päällä omaa oppimistaan varten samaan aikaan. Nämä sopimukset olivat sitä varten, että pystyisit saamaan asetelman, missä kävisit läpi eräänlaisen oppitunnin, mitä halusit.

Kaikki tämä ennaltasuunnittelu antoi sinulle hahmotelman asioista, joita ilmestyisi elämääsi, mutta ei yksityiskohtaista kuvausta siitä, miten ne tapahtuisivat tai mikä lopputulos olisi. Se on kuin amerikkalaista jalkapalloa. Tiedät, että joka joukkueessa on 11 pelaajaa kentällä ja jokaiselle on määrätty oma paikka ja tehtävä. Et tiedä, miten kukin heistä sopii yhteen vastajoukkueen pelaajien kanssa, eikä sinulla ole ehdottomasti mitään aavistusta, miten koko ottelu pelataan.

Kun kävit sellaisen luona, joka kykeni tuntemaan ne tiedostamattomat ajatukset, jotka sisältyivät tähän elämääsi ehdotettuun hahmotelmaan, hän pystyi antamaan sinulle kuvauksen siitä. Hän luki mm. sopimukset, joita olit tehnyt ihmisten kanssa (eli lasten lukumäärä), merkittävät oppitunnit jotka halusit kokea (eli sairaudet) ja yleishahmotelman ajastasi täällä.

Kaikki suunnitelmat eivät toteudu. Sinulla on täydellinen vapaus muuttaa suunnitelmiasi koska tahansa. Osa ajatuksista joita sinulle paljastettiin, olivat niin sopusoinnussa sen kanssa, minkä tunsit oikeaksi itsellesi, että toteutit ne sitten tietoisesti. Sielulla on täydellinen luomiskyky ilmentää se, mitä hän ajattelee ja toivoo kokevansa.

Voit jatkaa esisuunnitelmasi toteuttamista tai päättää mennä toiseen suuntaan tästä - sinä ajat autoa.

Kysymys:
Mestarit, minulla oli suhde kymmenvuotisen henkisen opettajani kanssa. Ensimmäiset kolme vuotta emme olleet kumpikaan vapaita olemaan täysin toistemme kanssa muiden sopimusten vuoksi. Nämä kolme vuotta eivät olleet puhdasta kanssakäymistä ja epäluottamus ja katkeruus kasvoivat. Olimme yhdessä vielä kolme vuotta ja epäluottamus, katkeruus ja myös kostonhalu - miltä se nyt näyttää - kietoutuivat negatiivisesti mukaan. Olemme lakanneet asumasta yhdessä. Joka kerta kun olen käynyt omassa osassani tätä negatiivista luomusta, pyydän anteeksi. Vaikka olemme lopettaneet suhteen, minulla on tunne, että meillä on edelleen työtä tehtävänä yhdessä. Haluan jättää tämän elämän puhtaana tämän ihmisen osalta ja teen, mitä täytyy tehdä, mutta en halua jatkaa negatiivista ja haitallista kanssakäymistä. Miten määrittelen, että kyse on todella työstä eikä varjoitsestäni, joka haluaa luoda lisää konfliktia ja negatiivisuutta? -Monique, USA

Vastaus:
Ihmiset jotka ovat henkisellä valaistumispolulla, tulevat herkäksi niiden voimakkaalle energialle, joilla on tietoa ja kykyä lähestyä universumia. Silloin kun aloit työskennellä tämän opettajan kanssa, hän tuntui säteilevältä tähdeltä, jolla oli uskomattoman positiivinen energia, koska tulit kolmannen ulottuvuuden perusegotuomitsemisesta, missä negatiivisuus on oletuksena.

Opettajat näyttävät vain parhaat ja halutuimmat ominaisuutensa, silloin kun alat työskennellä heidän kanssaan, jotta pystyt maisemissa ja jatkat heidän mukanaan etkä etsi jotain toista. Romanttisessa suhteessa kumppanisi ehdottomasti alkaa siitä, mitä hän luulee sinun haluavan. Silloin kun ei ole panosta täysin kumppanuuteen, on helppoa kätkeä ne asiat, jotka muuten pelottaisivat pois.

Erottelukyvyn käyttö on henkinen periaate, missä osallistutaan elämän tapahtumiin ja tekoihin ja nähdään, mitä oppitunteja kätkeytyy sisälle. Tunteesi siitä, että sinun tarvitsee vielä tehdä jotain tässä suhteessa, on todellinen. Et ole selvittänyt, miksi sinulla on niin voimakkaita tunteita epäluottamuksesta, pettämisestä, katkeruudesta ja kostonhalusta. Nämä ovat kaikki oppituntejasi, joita et ole ymmärtänyt täysin.

Sinun ei tarvitse enää olla kasvotusten tämän miehen kanssa. Sinun täytyy pelkästään mennä niihin pelkoihin, epäilyksiin ja voimakkaisiin reaktioihin, joita yhteinen aikanne on edistänyt. Olet liian nopea aina pyytämään anteeksi ja ottamaan syyn asioista. Sinun pitäisi pysähtyä ja katsoa, onko itse asiassa mitään, mitä sinun pitäisi pyytää anteeksi.

Ajava voima nykytunteidesi takana on tunne, että työ jää kesken. Aloita tuosta ymmärryksestä vähän kerrassaan. Aina kun tunnet jotain noista voimakkaista tunteista, kysy itseltäsi, miksi se on. Jotkut asiat joita tapahtui sinun ja tämän ihmisen välillä, olivat laukaisemassa oppitunteja aiemmista elämistä. Työ on nyt soolohommaa.

Kysymys:
Mestarit, olen viime päivinä ajatellut sitä, miten Jumala näkee ihmiskärsimyksen. Koska hänellä ei ole egoa tuomitakseen hyvän ja pahan, oikean ja väärän, mietin, onko hän herkkä ihmisten ja eläinten kärsimykselle ja epätoivolle. Miten voin muuttaa mieltäni siitä? -Italo, Brasilia

Vastaus:
Kysymyksesi on mielenkiintoinen meille, koska sekoitat ihmistarpeet ja -halut henkiseen ehdottomasti rakastavaan energiaan. Sana "jumala" viittaa yksittäiseen ihmiseen, mikä liittyy yleensä järjestäytyneeseen uskontoon. Tämä perustuu tuomitseviin uskomusjärjestelmiin, joita on vain teidän planeetallanne. Lähde mikä sisältää meidät, teidät henkisenä ydinolemuksena ja kaikki olennot, jotka eivät ole maapallon kaksinaisuudessa, ei ole muuta kuin ehdottomasti rakastavaa energiaa.

Sielut menevät maan päälle kokemaan negatiivisia tunteita ja fyysisiä tapahtumia, koska vain siellä sellaisia asioita tapahtuu. Ne tietävät voivansa oppia valinnanvapaudesta vain olemalla tilanteessa, missä ne oppivat tunnistamaan negatiivisuuden ja päättävät muuttaa sen positiiviseksi energiaksi.

Kuten toteat, Lähde ei tuomitse sitä, mitä sielu päättää kokea. Kaikki valaistuneet ihmiset tietävät, että jokainen sielut tekee omat valintansa oppitunneiksi. Monien testien on sisällettävä kärsimystä, nöyryytystä, itsensä epäilemistä ja kaikkia negatiivisia ihmisen tunnehäiriöitä. Näin ihmiset tietävät, että he ovat keskellä oppituntia ja heidän täytyy ymmärtää se, jotta he voivat selvittää sen ja oppia päätöksistään.

Ehdottomassa rakkaudessa olevat eivät ole tunteettomia toisille, vaan kannustavat heitä valinnoissa ja koettelemuksissa hankkia tietoisuutta. Sinun pitäisi kunnioittaa näitä sieluja niiden vaikeiden ihmisasioiden vuoksi, mitä he ovat valinneet. Käymättä läpi inkarnaatioiden rankkoja aikoja, sielut eivät osaa arvostaa omaa suurenmoisuuttaan, silloin kun ne eivät ole maan kaksinaisuudessa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.1.2014 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 01.02.2014 23:42

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
28.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, heräsin varhain jouluaamuna ja katsoin kelloa - se oli 3.42. Muutaman minuutin kuluttua näkyi kultainen valo makuuhuoneen ovesta. Ensin luulin, että se oli soihtu tai lataava kännykkä, muttei ollut. Sitten ajattelin, että kenties se oli enkeli tai henki. Kerroin tyttärelleni ja hänen miehelleen tästä ja sanoin, että aika 3.42 tuntui merkittävältä, mutten tiedä miksi. Vävyni sanoi, että heidän tyttärensä syntyi tuohon aikaan (hän kuoli muutamaa tuntia myöhemmin). Kysymykseni on: oliko tämä viesti meille vai juokseeko mielikuvitukseni valtoimenaan? -Elaine, Englanti

Vastaus:
Kun sielut saapuvat ihmisisäntäänsä ja lähtevät siitä, ne kiertävät usein ympäri katselemassa, mitä tapahtuu, ja tervehtimässä niitä, jotka ovat maisemissa ja ovat osallistuneet tai voisivat osallistua niiden elämään. Olet ollut monissa elämissä sen sielun kanssa, joka olisi ollut lapsenlapsesi, ja se halusi sanoa "hei".

Hän oli hyvin tietoinen, että hänen aikansa maan päällä oli ohikiitävä, joten hän ei halunnut menettää tilaisuutta käydä luonasi. Silloin kun sielu tulee planeetan ilmakehään, sen on helpompaa heijastua muihin paikkoihin, kuin ollessaan täysin energiamuodossa.

Hänen lyhyt elämänsä oli sovittu mahdollistamaan kaikille ihmisperheen jäsenille omien tunteidensa käsitteleminen hänen lähtöönsä liittyen. Oli katumuksen, syyttelyn, pettämisen, hylkäämisen, syyllisyyden, kateuden, itsekkyyden ja monia muita oppitunteja ja niitä on tulevaisuudessa.

Hän haluaa teidän kaikkien tietävän, että olette kaikki sieluja, jotka ovat tehneet tämän matkan monta kertaa, ja suremisajan jälkeen pystytte selvittämään nämä syvät tunnelaaksot ja näkemään sen kauneuden, kun hän tuki teitä stimuloiden henkistä kasvua jokaisen elämässä.

Hän sanoo myös, ettei siihen mene kovin kauan, kun hän on taas takaisin ja osana teidän kaikkien elämää. Työstäkää oppitunnit, koska tämän stimuloinnin oli tarkoitus tuoda haudatut asiat pintaan. Kun koet tunnereaktion johonkin, kysy, miksi se on siinä. Mene tuohon laukaisijaan ja selvitä sen sisältämä syyllisyys. Hän auttoi kevätsiivouksen aloittamisessa tukahdutetuissa ja keskeneräisissä asioissa.

Kysymys:
Mestarit, tapasin erään miehen työn kautta muutama vuosi sitten. Toisena päivänä ollessani hänen seurassaan kokouksessa parin muun ihmisen kanssa, kehoni nousi noin 30 senttiä itsensä yläpuolelle. Vuosisatojen elämäkokemuksia näytti kiitävän pääni yli noin 10 sekuntia - kokemuksia jotka näyttivät olevan meidän kahden välisiä, vaikkemme esiintyneet niissä. Siitä lähtien olen tuntenut, että kehoni jokaista solua vedetään magneettisesti tuota miestä kohti. En ole sanonut tästä mitään, koska teemme edelleen läheisesti töitä yhdessä ja olemme ystäviä. Hänellä ei vaikuta olevan mitään seksuaalista kiinnostusta minuun, kun olen tehnyt hienovaraisia vihjauksia aiemmin, mutten voi lopettaa sen ajattelemista, että hän on oikea minulle. Mitä tämä kaikki merkitsee ja mitä minun pitäisi tehdä? Tunnen pientä kidutusta. -Brian, Irlanti

Vastaus:
Sielut jotka erosivat Lähteestä ja tulivat yksilöelämään suurin piirtein samaan aikaan, ovat sielukumppaneita. Energia on hyvin samanlaista, on vietetty paljon aikaa yhdessä sekä Kotona että inkarnoituneena ja siitä syystä on valtavasti yhteisiä muistoja. Tämä työtoveri on sielukumppanisi.

Kun tehtiin valinta, että elämäsi olisi hyvin herkkä, se teki sinut kykeneväksi "lukemaan" toisten eetterikehoenergiaa. Enimmäkseen aistit vain, mikä ihmisen mieliala tai kenties aikomus on, mutta sielukumppanin kanssa herkkyytesi aktivoi omat akaasiset tiedostosi niin, että voit "nähdä", mitä te kaksi olette tehneet yhdessä.

Vaikka nämä ovat teidän kummankin yhteistiedostoja entisistä teoista, ne eivät ole sielukumppanisi ulottuvilla tällä hetkellä, koska hän ei ole päättänyt olla kovin herkkä tässä elämässä. Hän ei näe ja tunne, mitä teet hänen läsnä ollessaan. Tämä ei liity sinulla mitenkään seksuaaliseen vetovoimaan, vain perhetuttuuteen.

Tunne että hän on "oikea sinulle", tulee siitä, että hän on ensimmäinen tässä elämässä tapaamasi ihminen, jossa kaikki on avointa ja näkyvää. Toiset suhteet ovat olleet epävarmoja ja salailevia. Olet kaivannut täydellisen sitoutumisen ja jakamisen tunnetta. Se mitä tunnet, ei anna sinulle merkkiä hänen nykytunteistaan, vaan ainoastaan energiasuhteistanne menneisyydessä.

Hän voi olla erittäin hyvä ystävä ja uskottu, mutta sinun on alettava etsiä kumppania. Olet panostanut niin paljon ajatuksia ja aikaa yritykseen tehdä hänestä sen oikean, että olet luopunut kaikesta yrityksestä tuoda kumppanin itsellesi. Aloita ilmentämisprosessi määrittelemällä, minkä tyyppisen ihmisen haluat elämääsi. Ole yksityiskohtainen ja ilmaise aikomus vetää puoleesi tuo ihminen. Samanlaiset vetävät toisiaan puoleensa.

Kysymys:
Mestarit, olen käsitellyt vuosia autolla-ajamispelkoa. Olen kokeillut joitain hoitoja tämän ongelman voittamiseksi, mutta mikään ei ole toiminut tehokkaasti. En löydä mitään syytä tähän pelkoon ja tämä ongelma häiritsee elämääni, koska minun täytyy todellakin ajaa. Miten pystyn voittamaan tämän pelon täysin? -Patricia, Brasilia

Vastaus:
Pelkosi - kuten kaikki pelot - on merkki oppitunneista, joita ilmestyi, mutta joita et koskaan oppinut. Tämä on useiden elämien ajalta ja sillä on monta puolta, mistä syystä se on ollut itsepintainen.

Tässä elämässä sinulta puuttuu itseluottamusta päätöksenteossa ja pelkäät kaikkea, mikä sisältää tuntemattomia tekijöitä. Sinua ovat kontrolloineet niin monet ihmiset, ettet enää halua osallistua mihinkään toimintaan, missä olet epävarma lopputuloksesta. Autossa mikä kulkee avoimella maantiellä, pelkäät toisten tekoja: "Pysyvätkö he kaistallaan? Kääntyvätkö he eteeni? Osuvatko he minuun takaa tai sivulta? Voinko luottaa siihen, että he tekevät mitä pitäisi? Teenkö oikein, jotten loukkaannu?"

Joidenkin näiden pelkojen juuret ovat ajassa, missä olit vastuussa useista lapsista. Toisten neuvojen vastaisesti työnsit heidät huteraan bussiin ukkosmyrskyssä. Bussi huuhtoutui alas vuorenrinnettä ja kaikki muut kuolivat paitsi sinä. Syyllisyys mistä kärsit, on kantanut useiden elämien läpi, joissa olet kieltäytynyt ottamasta vastuuta edes itsesi kuljettamisesta. Ymmärrä, että kaikki osapuolet päättivät osallistua tuohon tapahtumaan.

Tämän pelon poistamiseksi sinun on käsiteltävä sitä, mitä voit kontrolloida. Voit kontrolloida vain itseäsi. Aloita tutkimalla tämän pelon tekijöitä. Mitä tunnet ollessasi autossa? Kysy, miksi tunnet niin, kuin tunnet. Vastaus kysymykseen "miksi" on se, mistä pidät kiinni menneisyydessä.

Hyväksy, että kaikilla ihmisillä on valinnanvapaus kaikissa asioissa, joita heille tapahtuu, joten sinä päätit järjestää nämä pelot. Hyvin yksinkertaisesti se merkitsee, että voit päättää luopua noista peloista ja korvata ne jollain muulla. Korvaa kaikki negatiivinen pelko ehdottomalla rakkaudella hyväksyen itsesi suurenmoiseksi ihmiseksi. Hyväksy, että tulit maan päälle kokemaan tätä negatiivisuutta ja voit päästä siitä eroon muuttamalla tapaasi nähdä se.

Hypnoottisen mennen elämän regression läpikäyminen sallii sinun kokea uudelleen tuon bussionnettomuuden ja nähdä se vain sellaiseksi - onnettomuudeksi. Anna itsellesi anteeksi, että olet pitänyt syyllisyydestä kiinni niin pitkään.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.-11.2.2014 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 15.02.2014 16:48

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger ( www.mastersofthespiritworld.com)
4.-11.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:
Mestarit, äitini joka on 85-vuotias ja hoitokodissa, on kertonut meille, miten hänen aviomiehensä joka on ollut henkimaailmassa melkein 15 vuotta, on käynyt hänen luonaan ja seisonut hänen tuolinsa takana huoneessa. Hän on huolissaan, ettei mies saa ruokaa itselleen ja on pysäköinyt pyöränsä sateeseen, Olemme selittäneet, että tämän pitäisi lohduttaa häntä, mutta hän näyttää olevan hyvin ahdistunut miehen vierailun jälkeen. Onko tämä merkki, että henkimaailma on valmis viemään äidin uuteen elämään vai ainoastaan yritys lohduttaa häntä? -Linda, Iso-Britannia

Vastaus:
Silloin kun sielut valmistautuvat vaihtamaan maisemaa ja palaamaan Kotiin, niillä on kaikki elämänsä pelot ja epäilyt jatkuvasti mielessä. Niiden oppaat, ystävät, sukulaiset ja sielukumppanit tulevat yrittämään muistuttaa heille, miksei heidän pitäisi pelätä, vaan odottaa paluuta paikkaan, missä he voivat olla yhteydessä vierailijoiden kanssa nautittavassa ympäristössä.

Äidilläsi on edelleen syyllisyyttä miehensä kuolemasta. Hän syyttää itseään siitä, ettei hän huomannut, mitä tapahtui, ja kyennyt jotenkin estämään sitä. Heidän sopimuksenaan oli, että äidilläsi olisi kaikki nämä tunteet, jotta hän voisi nähdä niiden virheellisyyden ja hyväksyä miehensä elämänsuunnitelman. Hän pakenee huolehtijan rooliin sen sijaan, että hyväksyy nykyasemansa vanhempana ihmisenä, joka tarvitsee hoitoa.

Äitisi taantuu tilaan, missä hän asettaa itsensä kaikkien muiden jälkeen ja ajattelee vain noita muita. Hänen miehensä käynnit sallivat hänen tehdä tämän. Tämä yrittää valmistella häntä hyväksymään, että tässä hänen elämänsä osassa on kyse vain hänestä itsestään - se on paikka missä hänen pitäisi ajatella, mitä hän haluaa tehdä ja mitä hän tarvitsee muilta.

Hänen tärkeä elämänoppituntinsa koski itsensä rakastamista eikä hän salli tämän tapahtua. Toisiakin sieluja työskentelee hänen kanssaan, mutta hänen miehensä antaa parhaan tilaisuuden virittyä pois itsestään ja "huolehtia" toisesta. Tämä on oppimisaikaa ja mies yrittää auttaa häntä. Hänen ahdistuksensa tulee siitä, ettei hän halua hyväksyä tilannetta. Pian hän hyväksyy ja sitten riippuu hänestä itsestään, mitä hän tekee.

Kysymys:
Mestarit, kysymys uuden elämän elämisestä vanhassa maailmassa. Maailma muuttuu ja tunnen muuttuvani sen mukana. Tunnen muuttuvani nopeammin kuin toiset ympäristössäni. Osa minusta on valmis ottamaan seuraavan askeleen ja päästämään irti kaikesta kiintymisestä aineelliseen. Tuntuu kuitenkin siltä, että yhteiskunta pakottaa minut tekemään asioita, kuten saattamaan loppuun opintoni ja tekemään työtä, koska muuten minulla ei ole tapaa elättää itseäni. Tämä saa oloni tuntumaan siltä, että teen asioita, koska on pakko, en siksi, että nautin niiden tekemisestä tai valitsen ne. Mielessäni on kuva uudesta maailmasta. Kuitenkin tuntuu siltä, että olen jumiutunut elämään vanhan maailman sääntöjen mukaan. En tiedä, miten minun pitäisi tarkastella tätä tai miten minun pitäisi käsitellä tämä? Antaisitteko minulle oman perspektiivinne? -Bas, Alankomaat

Vastaus:
Maailma muuttuu jatkuvasti, mutta se sisältää edelleen saman määrän negatiivisutta ja positiivisuutta. Olet heräämässä siihen todellisuuteen, että ihmiset tekevät oman ympäristönsä päivittäisillä valinnollaan ja sillä, miten he katsovat tulevaisuutta. Ympärilläsi on monia, jotka näkevät ainoastaan negatiiviset elämänvalinnat, ja heidän egonsa vaatii luokittelemaan kaiken ja arvostelmaan kaikkea, mitä on.

Olet ihminen fyysisessä kehossa ja elät yhteiskunnassa, mikä on asettanut säännöt ja määräykset. Kehittyminen henkiolennoksi on seuraava askel. Se on siirtymistä egosta tai jokaisen asian arvostelemisesta tilaan, missä vain tarkkailet, mitä tapahtuu, ja päätät mennä mukaan tai olla menemättä.

On valaistumisvaiheita. Ensin tullaan tietoiseksi prosessista, missä päästetään irti egosta ja kiintymisestä aineelliseen. Tämä ei tarkoita, että voit olla fyysisessä maailmassa ilman fyysistä materiaa - käytät vain tarvitsemasi sen loppuunsaattamiseksi, minkä olet valinnut elämän projektiksi.

Jos projektisi on jonkin tekemistä normaalissa yhteiskunnassa, niin sinun on suoritettava kulttuurin vaatimukset, kuten koulutus ja oppiaika. Jos haluat työskennellä toisten kanssa metafyysisessä maailmassa, sinulla on vähän tarpeita ja universumi auttaa sinua saamaan, mitä tarvitset. Kaikki valinnat ovat sinun.

Uusi maailma minkä näet, ei ole täysin fyysinen. Sinun on päätettävä, miten täydellisesti haluat jättää yhteiskuntaperäisen maapallon ja elää henkienergiassa. Jos haluat saada kaikki maailman "herkut", muttet halua kiinnittyä niihin, tee nämä valinnat. Halu käyttää sellaisia asioita elämässään kuin auto ja talo, ei romuta kykyä olla henkinen, jos voi torjua nuo asiat eikä anna niiden kontrolloida.

Kysymys:
Mestarit, olen hyvin henkisyyteen taipuvainen olento. Minulla on kysymys paikasta, missä kävin unissani. Tämä paikka oli nimeltään "munasolukammiot". En ole vielä löytänyt ketään, kuka osa kertoa minulle tästä paikasta. Siellä olevat olennot kertoivat minulle, että heidän oli laitettava minut kammioon tuodakseen takaisin todellisuuteen, koska muu maailma on harhaa. Onko sellaisia paikkoja olemassa, jotka tuovat meidät takaisin todellisuuteen? Olen myös kyllästynyt sisareni ja äitini pettymykseen elämänvalinnoistani. Elän hyvää elämää, huolehdin lapistani, jotka ovat koulutettuja ja vammautuneita, enkä suosi draamaa. Elän rauhallista elämää lasteni kanssa. Miksi he ovat niin kriittisiä elämäni suhteen? Jos pyydän apua joskus, he ikään kuin haluavat nähdä minun kärsivän. -Yolanda, USA

Vastaus:
Todellisuus on, mitä päätät sen olevan. Unet ovat jaksoja, missä voit suunnitella, millaista haluat elämäsi olevan. Uniesi paikat ovat itse tekemiäsi. Ne antavat tuntea olosi paremmaksi elämäsi muiden puolien osalta ja luoda järjestelmän, missä pystyt mukavasti hyväksymään jokapäiväisen elämäsi vaikeudet. Nuo olennot olivat oppaitasi ja työtovereitasi, jotka auttavat sinua löytämään rauhan.

Perheesi tapa kohdalla sinua tekee sinusta surullisen ja haluat tehdä elämäsi uudestaan. Unet antavat sinulle keinon. Voit käyttää unien ehdotuksia ja luoda uuden tavan reagoida epämiellyttäviin asioihin, joita tulee sisareltasi ja äidiltäsi.

Kumpikaan perheenjäsenesi ei voi hyväksyä, että pärjäät niin hyvin tässä maailmassa kohtaamistasi vaikeuksista huolimatta. He ovat kateellisia menestyksestäsi. Olet uskomattoman sinnikäs sielu, joka on esimerkki toisille elämänoppituntien oppimisesta. Älä anna heidän käyttäytymisensä lannistaa itseäsi. Silloin kun tarvitset apua, pyydä jatkossakin sitä, mutta älä hyväksy sitä negatiivisuutta, mitä he tuovat avun kera. Rakasta heitä omalla matkallaan. He eivät ole oppineet käsittelemään vastoinkäymisiä niin kuin sinä. Lähetä ehdotonta rakkautta heille kera aikomuksen, että he hyväksyvät itsensä kauniina ihmisinä.

Kysymys:
Mestarit, puhukaa alkoholin juomisen vaikutuksista ihmisiin värähtelyn ja vetovoimanlain kannalta, jos sellaisia on. Minulla on paljon hämmennystä tässä. Henkiset olennot - fyysiset ja ei-fyysiset - ovat kehottaneet minua olemaan juomatta alkoholia, muttei minulle ole koskaan kerrottu miksi. Muslimien ei sallita juoda alkoholia. Lääketieteelliset tutkimukset osoittavat toistuvasti, että kohtuullisesta alkoholinkäytöstä on monia positiivisia hyötyjä ihmiskehon terveydelle ja hyvinvoinnille. Henkisten ihmisten on kautta aikain tiedetty juoneen alkoholia. Jeesus suositteli sitä verensä symbolina. Minusta se on nautittava virvoke. Minulle on kerrottu ja olen lukenut, että alkoholi vetää puoleensa "pahoja henkiä", mitkä kiinnittyvät ja aiheuttavat vahinkoa, kun juodaan. On sanottu, että yksi unssi (n. 3 cl) voi aiheuttaa pimeää energiaa kolmeksi päiväksi, mikä sallii negatiivisten olentojen hyökätä. Kertokaa minulle totuus tästä asiasta. -Christina, USA

Vastaus:
Alkoholi on kemikaali, mikä vaikuttaa kaikkiin vähän eri tavalla. On paljon tietoa fyysisistä vaikutuksista, mutta on myös värähtelyvaikutuksia, jotka voivat häiritä henkistä kommunikointia - millä ei ole suurta merkitystä niille, jotka eivät ole metafysiikan opiskelijoita.

Alkoholin kulutuksella on todistettu tieteellisesti olevan haitallisia vaikutuksia aivoihin, sydämeen, maksaan ja haimaan, mikä tekee ihmisestä alttiimman syövälle ja muille sairauksille heikentämällä immuunijärjestelmää. Pienet määrät voivat olla myös terveellisiä sydämen ja kehon stimulointiin.

Uskomusjärjestelmien alkoholin käyttöä käsittelevät osuudet - hyvät ja huonot puolet - eivät liity mitenkään henkiseen tiedostamiseen, vaan ne ovat rituaalisia. On joitain, joihin sisältyy myös muita mieltä muuntavia aineita. Jokainen sielu on vastuussa niiden uskomusten valitsemisesta, joiden mukaan se elää ihmiselämää.

Monet nauttivat alkoholijuomien tuntemuksista ja mausta ja pienet määrät jotka eivät muuta persoonaa, eivät ole huolen aihe. Jotkut ihmiset käyttävät alkoholia vapautuakseen estoistaan, kun heillä ei ole itseluottamusta tai itsearvostusta. Nämä jättävät itsensä avoimeksi negatiivisuuden vetämiselle puoleensa.

Värähteellisesti päihtymystila vähentää kykyä aistia oman sielun energiaa - tai ylipäätään mitään positiivista energiaa. Negatiivinen energia on hyvin voimakasta fyysiselle keholle, joten tunteakseen jotain humalassa kurkotetaan negatiivisia olentoja kohti. Jos et pysty päättelemään tai ajattelemaan selkeästi, inkarnoitumaton negatiivinen sielu joka vaeltaa ympäri maapalloa, kysyy, voiko se auttaa sinut pois, ja siksi päädyt antamaan sille luvan kiinnittyä itseesi ja elää positiivisella energialla, minkä se löytää. Se pysyy maisemissa, kunnes parempi ruokalähde ilmestyy tai löydät tavan päästä eroon siitä.

Ei ole mitään kiinteää kaavaa alkoholin turvallisuudesta ja vaarallisuudesta. Jos päätät juoda, ole tietoinen ja tarkkana, ettet avaudu invaasiolle. Alkoholi vaikuttaa värähtelyihin, joita käytetään ylösnousseiden henkien ja mestarien kanssa kommunikoimiseen - se tekee ihmiskeholle vaikeammaksi virittyä viidennen ulottuvuuden energiaan. Jos et kommunikoi tällä hetkellä, nauti virvokkeesta.

Kysymys:
Mestarit, tapasin hiljattain Facebookissa henkisen ystävän, joka pyörittää meditointikeskusta. Olemme jakaneet paljon henkisiä kokemuksia. Hän sanoo aina tuntevansa, että olemme tunteneet toisemme ja hän on kiinnostunut minusta … Rakastan "chattailua" hänen kanssaan ja odotan innolla hänen viestejään. Nyt olen rakastumassa häneen. Olemme kumpikin naimisissa. Tunnen kovasti vetoa häntä kohtaan. Onko välillämme jokin yhteys? Miksi on niin paljon rakkautta ja kiinnostusta häntä kohtaan? Miksi meidän täytyy tavata tänä aikana? Tunnen olevani rakastettu ja onnellinen ja elämä on hyvin jännittävää, kun hän on elämässäni. -SS, Singapore

Vastaus:
Ihmiset tuntevat aina kiinnostusta ja vetoa sellaiseen, minkä he näkevät parempana kuin nykytilanne. Etäkommunikointi on hyvin turvallista kummallekin osapuolelle. Voit sanoa toiselle, mitä haluat toisen kuulevan, eikä tarvitse olla huolissaan sen paljastumisesta, jos sanasi eivät ole täysin totta.

Olet luonut ihannekumppanin tästä miehestä, koska olet "nähnyt" vain sen, mitä hän on halunnut sinun näkevän, ja olet "kuullut" vain sen, mitä etsit. Miehesi on suoraan edessäsi ja voit napata kaikki asiat, jotka ärsyttävät sinua, joten tämä toinen mies näyttää paremmalta.

Ystävyytenne muodostamisen aikana olette puhuneet vain asioista, jotka teitä kumpaakin kiinnostavat. Koska miehesi ei ole avoin kaikille metafyysisille asioille, joita kaipaat, tämä mies loistaa vertailussa. Jokapäiväinen elämä on täysin eri asia kuin unelmamaailma, mikä on luotu osittaisista tosiasioista.

Tämä mies ilmestyi nyt nähdäksesi ja tunteaksesi, mitä henkinen, ehdoton rakkaus voi olla. Tämä mies viettää aikansa ehdottomassa rakkaudessa, kun hän opettaa ja meditoi. Hän jakaa tietonsa kaikkien kanssa tasapuolisesti. Hän näkee sinussa oppilaan, joka kaipaa korkeampien värähtelyjen kokemuksia.

Olette viettäneet elämiä yhdessä aiemmin, mutta kuten tässäkin, jokaisessa tarkoituksena oli kasvun stimuloiminen. Jokainen sielu luo oman todellisuutensa ja suuntansa. Tutki, mitä haluat loppuelämäsi olevan, katso ihmisiä elämässäsi ja näe, kuka auttaa suunnitelmassasi ja kuka ei.

Kysymys:
Mestarit, vau, uskon todella kaiken, mitä olette sanoneet. Se vain tuntuu oikealta, kuin minua täytyisi vain muistuttaa. Lisäksi kaikessa on tolkkua! Minut kasvatettiin katolilaiseksi. Oliko Jeesus oikeasti olemassa?? Entä kymmenen käskyä? Oliko se vain elokuvaa? Jos ei ole tuomitsemista, ainoastaan opittavia oppitunteja, niin kuka välittää, rikotko jotain käskyä! Jihuu! Onko raamattu kokonaan keksitty?? -Patty. USA

Vastaus:
Annoitko juuri itsellesi "pääsit vapaaksi vankilasta" -kortin? Heh-heh! Uskomusjärjestelmiä käytetään käyttäytymisen määrittelemiseen kaikissa tilanteissa. Yhteiskunnalla on oma panoksensa, vanhemmilla omansa ja uskonnoilla omansa. Jos et totellut vanhempiesi sääntöjä, tiesit, että jonkinlainen rangaistus seurasi. Sellaisten yhteiskunnan sääntöjen tottelemattomuus kuin liikennesäännöt, aiheuttaa riskin sakoista tai vankeustuomiosta. Tällaiset säännöt on selitetty hyvin selvästi sinulle.

Uskonnolliset järjestöt luovat myös käyttäytymismalleja kannattajilleen. Silloin kun suurin osa uskontojen laeista laadittiin, ihmisenemmistö ei osannut lukea tai kirjoittaa, joten keksittiin kertomuksia tai opettavaisia tarinoita kuvaamaan haluttuja periaatteita. Jokaisen uuden koulutetumman ihmistason myötä selitettiin yksityiskohtaisemmin. Elokuvat keksittiin tavaksi opettaa myös hyvin pienille lapsille, mitä heidän uskomustensa odotettiin olevan.

Henkisen tiedostamisen myötä tulee tieto, että sinulla on täydellinen vapaus valita ne uskomukset, joiden mukaan aiot elää. Tietyt sielut ovat tulleet maan päälle auttamaan kaikkia sieluja ymmärtämään tämän periaatteen ja näyttämään tietä sielunsa voiman käyttämiseen. Mies jota kutsutaan Jeesuksesi, oli yksi näistä tiennäyttäjistä. Hänestä on kirjoitettu monia tarinoita, joita ei todellisuudessa tapahtunut. Näitä sepittivät uskonnolliset johtajat, jotka halusivat kaikkien omaksuvan heidän uskomuksensa ajattelematta ja päättämättä itse.

Kotona ei ole tuomitsemista. Ei rangaistusta, kostoa tai helvettiä. Mutta niin kauan kuin olet edelleen fyysisessä kehossa, sinun on tiedostettava tekojesi seuraamukset maan päällä. Valitse uskomuksesi sen mukaan, mikä resonoi kanssasi ja miten haluat elää elämääsi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: ipuyaweeaza ja 10 vierailijaa

cron