Vezane (Herman) Ronna (ronnastar.com) AE Mikael

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Tammikuu 2013 UUDEN GALAKTISEN TEHTÄVÄNNE OMAKSUMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:35

UUDEN GALAKTISEN TEHTÄVÄNNE OMAKSUMINEN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Tammikuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, niiden Jumalsäteiden jotka säteilivät Kalojen ajan jumalaista suunnitelmaa ja siemenatomeja, voima on vähitellen heikentynyt, sillä ne eivät enää saa Luojatietoisuuden pyhän tulen siemenatomeja, joita toimittavat ensisijaisesti kuudennen säteen loistavat taajuudet. Ihmiskunnan pääfokus Kalojen ajassa oli alempi tunneluonto. Ihmiskunta oli kehittynyt alemman, vaistonvaraisen eläin-ihmisluonnon tainnuttavista värähtelyvoimista, missä fokuksena oli niukkuus, selviytyminen ja turvallisuus.

Kalojen ajan viimeisen 500 vuoden aikana monet kypsemmät sielut olivat alkaneet yhdistyä kolmannen chakran tai fyysisen solaarivoimakeskuksen voimakkaisiin voimiin. He alkoivat keskittyä maallis-mentaaliseen ihmisluontoonsa ja kehittivät luomiskykyjään fyysisellä tasolla ja aineellisten tavaroiden hankkimisesta tuli heidän pääfokuksensa. Jotkut vielä kehittyneemmistä sieluista alkoivat yhdistyä sydänchakran sekä solar plexus -chakran värähtelyvoimiin ja näin käynnistivät henkisen voimakeskuksen (solar plexus, sydän, kurkku ja kateenkorva) kehittymisen, kun he aloittivat vähitellen henkisen heräämisprosessin.

Tässä aliuniversumissa tuon aikakauden pyhän geometrian kuvio oli vesica piscis -symboli, mikä kuvasi Isä/Äiti Jumalan ja esikoistytärten tai -poikien yhdistynyttä kolminaisuutta. Arkkienkeli Uriel ja lady Grace ovat sen kuudennen säteen kantajia, mikä on Jumalatietoisuuden vallitsevaa säteilyä Kalojen ajassa. Arkkienkeli Urieliin viitataan usein rauhankyyhkynä ja hän ja lady Grace ilmentävät Isä/Äiti Jumalan kuudennen säteen hyveitä, ominaisuuksia ja piirteitä - omistautuminen, anteeksianto, armo ja usko. Tämä on rauhan, levollisuuden ja omistautuneen palvonnan säde.

Rakas lordi Jeshua, lady Maria ja lordi Maitreya sekä monet muut valo-olennot ankkuroivat kuudennen säteen värähtelymallit maapallolle, valmisteluna näille upeille transformaatioajoille. He tulivat maan päälle kylvämään henkiinheräämis- ja ylösnousemusprosessin muistisiemenatomit. Suuri joukko enkeliolentoja auttoi heitä korkeammista ulottuvuuksista aktivoimaan pyhän tulen siemenatomit ja voimakkaan violetin transformaatioliekin, mitkä tallennettiin syvälle maan suuriin sokkeloihin ja luoliin. Kuudennen säteen voimakas säteily ja aktivoituneiden siemenatomien säteily maasta olivat keino estää ihmiskuntaa laskeutumasta alemman neljännen ulottuvuuden pimeyteen ja harhaan, niin että ylösnousemusspiraali takaisin valon ja korkeamman tietoisuuden ulottuvuuksiin voisi alkaa.

Kun kristinusko kukoisti, vesica piscis -symbolin kultaisesta keskuksesta - () - tuli kristinuskon symboli. Myöhemmin tämän symbolin korvasi risti esityksenä ristinnaulitsemisesta. Kuitenkin ristin todellinen merkitys pyhänä symbolina oli Jumalvalon pystyviiva ja lyhyempi aineen vaakaviiva. Pitkä pystyviiva ankkuroituna maahan kurkotti symbolisesti kohti taivasta, kun taas lyhyempi vaakaviiva esitti hyväksyttyä, kapeaa kaksinaisuusasteikkoa. Kun kaksinaisuus- ja polariteettiviivasta tuli paljon pidempi, siitä tuli hankalasti käsiteltävä ja vaikea tasapainottaa ja näin se lisäsi ihmiskunnan tuskaa ja kärsimystä. On painotettu aivan liikaa ristiinnaulitsemista ja sen edustamaa tuskaa ja kärsimystä. On aika korjata nuo negatiiviset ajatusmuodot ja ymmärtää niiden monien vertauskuvien todellinen merkitys, joita annettiin noina Kalojen ajan pimeinä aikoina.

Kerromme teille tämän informaation, koska sillä on valtava merkitys sille, mitä tapahtuu tällä hetkellä. Teillä, tähtisiemenillä, jotka pyritte ahkerasti itsemestaruuteen, on kristallisia muistisiemenatomeja tallennettuna pyhään sydämeenne ja mieleenne - sellaisia joita olemme juuri kuvanneet. Valtaosa teistä, jotka olette nyt tiukasti polulla, olitte joko ruumiillistuneena maan päälle tai autoitte korkeammista valoulottuvuuksista pitämään vakaasti pyhää hologrammia mielessä, kun säteilimme kaikki Kalojen henkiinheräämisen ja ylösnousemuksen pyhän tulen siemenatomeja. Teillä jotka olitte maan päällä, se tehtiin syvässä unitilassa - silti ihmisten antama lisäarvo oli korvaamaton.

Te, tiennäyttäjät, valmistaudutte nyt esittämään paljolti samanlaista roolia liittymällä Isä/Äiti Jumalamme mahtaviin taivaallisiin joukkoihin, kun ankkuroimme uuden jumalaisen suunnitelman, paljastuvan Vesimiehen ajan värähtelymallit. Kuitenkin tällä kertaa suoritatte tämän tärkeimmän tehtävän ollen täysin tietoinen ja tajuissanne sen tapahtuessa. Uusi kristalliverkko on nyt tiukasti paikoillaan ja aktiivinen ja teidän, tähtisiementen, on aika alkaa magnetisoida, integroida ja sitten säteillä Vesimiehen ajan uutta jumalaista suunnitelmaa ja pyhän tulen siemenatomeja maan verkkojärjestelmään ja muodon maailmaan. Tämä on uusi galaktinen tehtävänne, rakkaat. Tähän olette valmistautuneet näiden kaoottisten ja stressaavien vuosien aikana herätessänne jumalaiselle luonnollenne.

Tarkastelemme uudelleen jotain tärkeitä käsitteitä, joita olemme antaneet teille kuluneina vuosina, virkistämään muistianne ja auttamaan teitä kanssaluomiskykyjenne hiomisessa.

Silloin kun saavutatte tietyn sisäisen harmoniatason, avaatte fyysisen kehon portit tai portaalit korkeampiin ulottuvuuksiin: ylösnousemuschakra tai ydinjatke kallonpohjassa, pyhän sydämen takaportaali, pyhä mieli mikä sijaitsee aivojen ylä-takaosassa ja kruunuchakra-aukon laajentaminen. Nämä ovat fyysiset pääaskeleet ylösnousemusprosessissa, sillä ne palauttavat yhteytenne elämänvirtaan, mikä sisältää luomisen eläviä valohiukkasia, joita kutsutaan "timantinkoviksi hiukkasiksi". Tässä kohtaa alatte rakentaa täyden valoasteikon voimakenttää, kun pyritte tulemaan itsenne mestariksi ja tietoiseksi kanssaluojaksi, joka luo vain niitä asioita, jotka ovat kaiken suurimmaksi eduksi. Siitä eteenpäin hengitysharjoituksenne ja affirmaationne saavat täysin uuden merkityksen.

Silloin kun teette äärettömyyshengitysharjoitusta, hengitätte pyhän sydämen kautta, mikä luo jatkuvan kosmisen energiavirran fyysisen kehon läpi. Tämä prosessi huuhtelee järjestelmää Jumalan timantinkovilla hiukkasilla, pyhällä tulivalolla.

Voidaksenne tulla elämänvirran eläväksi sivujoeksi, teidän on valmistauduttava sallimaan elämän ydinolemuksen virrata kauttanne. Teidän on käytettävä se, mitä tarvitsette, ja sitten sallittava lopun virrata eteenpäin, valmiina käytettäväksi ihmeellisten, uusien luomusten muokkaamiseen. Tällä tavalla teistä tulee valon kantajia ja palvelijoita. Tämä on kaikkien niiden opetusten perimmäinen viesti, mitä olemme antaneet teille kuluneiden vuosien aikana. Tämä on itsemestaruuden tavoite. Tämä on ylösnousemustie.

Kun teistä tulee tehokkaampia kanssaluojina maatasolla, teidän on jatkuvasti valvottava energiamallejanne ja pyrittävä parantamaan niitä. Teidän on pyrittävä jatkuvaan harmoniaan ja jalostettuun jumalaiseen ilmaisuun. Teidän on vapautettava pyhän tulen sisäinen voima, mikä on ollut horroksessa monia tuhansia vuosia. Teidän on opittava ohjaamaan ja keskittämään energianne niille elämänne alueille, joita haluatte muuttaa. Vakiinnuttamalla Luojaelämänpyöränne 12 sädettä ja parantamalla niitä jatkuvasti, kylvätte keskittyneen muutoksen siemeniä ja hankitte sen luomisen pyhän tulen, mitä vaaditaan kuvitelmienne ilmentämiseen. Silloin kun osaatte tehdä tämän tehokkaasti, henkilökohtaisesta maailmastanne tulee ihmemaa ja teistä tulee valomajakka kaikkien nähtäväksi.

Kun upea luomisvoima yhdistyy fyysiseen aineeseen vastavoimana, on aina kaaosta. Kuitenkin silloin kun tämä ihmeellinen voima vedetään yhteensopivaan "aistivaan astiaan", on runsaasti ihmeitä. Teidän on muutettava niitä odotuksia, joita teillä on ihmisistä ympärillänne. Teidän on päästettävä irti pelosta ilmaista oman käsityksenne, asettaa rajoja ja puhua totuuttanne rakastavalla energialla päällystettynä. On välttämätöntä, että opitte pysymään keskuksessanne, kun saatte kritiikkiä. Älkää reagoiko vihalla tai matalataajuuksisella energialla. Teidän on noustava jokapäiväisten stressaavien tilanteiden yläpuolelle, niin että voitte muuttaa riitasointuiset hetket seesteisyyden tunneiksi.

Universumi ja erityisesti se aliuniversumi, missä olemme, on monumentaalisen transformaatioprosessin keskellä. Planeetat vaihtavat paikkaa ja siirtyvät lähemmäs oman aurinkokuntansa aurinkoa, galaksit ja aliuniversumit laajentuvat ja siirtyvät ylöspäin, ulospäin tai alaspäin riippuen tarkkailijan näkökulmasta. Uusia galakseja on muodostumisvaiheessa, kun valon/elämän Luojahiukkasten suuri lisääminen käynnistää laajentumissysäyksen ja uuden luomisen siemenajatuksia tunkeutuu kaikkien tuntevien olentojen tietoisuuteen.

Koskaan aiemmin teillä ei ole ollut tällaista tilaisuutta palvella ihmiskuntaa ja Luojaa. Olette evoluutioprosessinne risteyksessä, sillä tuntemanne maailma on hitaasti häviämässä pois. Luojan jumalaisina kipinöinä teille annettiin suuri lahja, Luojan ydinolemuksen aarrearkku, käytettäväksi haluamallanne tavalla. Kun aloititte tämän elämän, teillä oli osa valon timantinkovia hiukkasia tallennettua pyhään sydämeenne ja varasto piilotettuna juurichakraanne - pyhän tulen siemenatomit, joita joskus kutsutaan kundaliiniksi ja kuvataan kiekolla olevana käärmeenä. Teillä on aina ollut pääsy sydämeenne tallennettuun pyhään tuleen. Teidän on kuitenkin muistettava, miten käytetään avaimianne valtakuntaan, voidaksenne sytyttää tämän jumalaisen voimalähteen ja tehokkaasti käyttää sitä. Kundaliini tai käärmetuli on eri asia, sillä teidän on puhdistettava 51% vääristyneestä energiasta, mitä olette luoneet, voidaksenne yhdistyä täyden metatronisen valoasteikkonne varastoon.

Olette kosmisen jälleentapaamisprosessin keskellä, urheat ystäväni, ja kehitytte määrättynä aikana tavalla tai toisella. Teidän on tiedostettava, että tämä transformaatioprosessi on pitkä ja monimutkainen sykli. Se voi kuitenkin olla mahtava matka, jos käytätte hyväksi ne viisausopetukset ja työkalut, joita annamme teille. Ympyrälaki toteaa, että jokaisen uuden luovan hankkeen on alettava tahdonvoiman hiljaisesta pisteestä, Luojan/kanssaluojan ydinolemuksesta.

On suurta huolta siitä, että hävitys ympäri maailmaa kiihtyy. Tunnustamme, että tämä on totta ja jatkuu jonkin aikaa, kun maapallo vapauttaa negatiivisia malleja ja rajoittavia energioita - Maaäitinne pyrkii korjaamaan ne vahingot, joita ihmisten negatiiviset ajatukset ja teot ovat aiheuttaneet planeetalle aionien aikana. Ihmiskunta on vastuussa maapallon nykytilasta ja teidän kaikkien tehtävä on pyrkiä korkeampien ulottuvuuksien olentojen avustuksella korjaamaan mahdollisimman paljon vahingoista. Teille toimitetaan ne työkalut ja se pyhä tulienergia, mitä vaaditaan tämän tehtävän suorittamiseen. Teidän on kuitenkin yhdistyttävä tähän energiaan ja ohjattava sitä tarkoituksenmukaisesti. Teidän ja maapallon ylösnousemus on vääjäämättä sidottu yhteen ja me olemme sitoutuneet auttamaan teitä kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Tämän aikakausisiirtymän aikana koette suuren valikoiman transformatiivisia muutoksia. Otatte takaisin kaikki ne henkilökohtaiset energia- ja ajatusmuotosirpaleet, joita olette luoneet pitkän matkanne aikana fyysisessä ilmaisussa. Liitytte yhteen taas niiden monien tietoisuuskipinöiden kanssa, jotka muodostavat jumalitsenne ja sieluperheenne, ja pyritte myös tulemaan henkis-inhimilliseksi aikuiseksi, ollen samalla jatkuvasti laajentuvassa ja moniulotteisessa fyysisessä ulottuvuudessa.

Pyhä henki tai korkeampi mentaali-itsenne on arvostelukykyinen korkeampi älykkyys, mikä valvoo ja säätelee valolisäyksiä ja Hengen lahjoja, joita annetaan henkisen tiedostamistasonne ja tämänhetkisten tarpeidenne mukaisesti. Myös erityisjärjestelyjä valvoo ja jakaa pyhä mentaali-itsenne, mikä on välittäjä teidän ja jumalaisen "minä olen" -olemuksenne tai Jumalitsenne välillä. Näitä erityislahjoja täytyy kuitenkin käyttää suurimmaksi hyväksi. Muistakaa, että olette kanssaluojia ja teidän on aina tehtävä oma osuutenne.

Teillä jokaisella on polku avoinna seurattavaksi riippumatta siitä, mistä asemasta tai olosuhteista löydätte itsenne. Kultainen tilaisuus odottaa, mahdollistaakseen teille voimanne ottamisen, luovuuteenne yhdistymisen ja niiden monien piilevien kykyjenne tuomisen etualalle, jotka on tallennettuna syvälle muistipankkeihinne. Ja nyt enemmän kuin koskaan ennen olemme lähellä, tarkkailemme ja odotamme avustaaksemme, kannustaaksemme, luodaksemme ihmeitä, tasoittaaksemme tietä ja auttaaksemme teitä siirtymään eteenpäin ja ylöspäin.

Sielulaulunne koostuu ehdottoman rakkauden, viisauden, tasapainon ja harmonian neljännen keskiulottuvuuden ja korkeampien ulottuvuuksien värähtelymalleista. Itsenne mestarina teidän energiapuumerkkinne ja sielulaulunne yhdistyvät taivaalliseksi valon, äänen ja värin mandalaksi, mistä teidät tunnistetaan korkeammissa ulottuvuuksissa. Teidät tunnistetaan sisäisen valonne kirkkaudesta. Mitä enemmän valo-olemusta yhdistätte fyysiseen astiaanne, sitä kirkkaampana auranne hehkuu.

Jos voitte nähdä kaiken sen ohimenevänä, mitä parhaillaan on elämässänne, paitsi rakkaus-valon ja henkisen tulen pyhässä sydämessänne ja sielussanne, niin tiedätte, mitä yritämme välittää teille. Päästäkää irti menneisyyden ja tulevaisuuden pelostanne, poistakaa ne tunteiden ja mielen kontrollit, joita toisilla on teihin, ja tulkaa siksi vapaaksi Hengeksi, mikä teidän on tarkoitus olla.

Todellinen henkisyys merkitsee kiinnipitämistä siitä elävästä totuudesta, mitä eletään joka päivä eikä harjoiteta vain tuntia tai paria viikossa, kuten tehdään useimmissa uskonnollisissa seremonioissa. On herkeämätön ja polttava halu olla jatkuvassa yhteydessä Hengen kanssa. Ihmisten on siirryttävä oikeaoppisen palvonnan pintavesistä mystiseen elämänvirtaan. Akaasiset tiedostot ovat värähtelymalleja - positiivisia ja negatiivisia - mitkä on tallennettuna kosmiseen kirjastoon, minne luomisen koko historia on tallennettu säilytettäväksi.

Ainoastaan violetin liekin värähtelymalleihin päästään sekä maapallolta että yläpuolelta, kruunuchakran ja pyhien hengitystekniikkojen kautta. Kuvitelkaa tämän kauniin liekin roihuavan jalkojenne alla ja ympäröivän kehonne, kun se muuntaa kaikki epäsointuiset värähtelytaajuudet, joita teillä on ehkä ympärillänne, ennen tämän pyhän liekin säteilemistä maailmaan suurempina ja suurempina samankeskisinä ympyröinä. Muistakaa, että yksi ihminen joka on keskittynyt pyhään sydämeensä ja pyhään mieleensä, voi välittää kosmisia totuuksia ja inspiroituja ajatuksia miljoonille ihmisille, samalla kun hänen aurakenttänsä rakastavat värähtelyt siunaavat kaikkia, joiden kanssa hän on kontaktissa.

Maailmanpyramidi on puolivälin asema moninkertaiselle sieluitsellenne. Hyvät tekonne on tallennettuna maailmanpyramidin valovaraston aarreaittaan. Hyvien tekojen sato korjataan joka vuosi ja rakastavia ajatuksianne ja tekojanne vahvistetaan ja ne tallennetaan sinne. Suurempi osa sulautetaan yhteen Luojavalon kanssa, käytettäväksi suurimman hyvän luomiseen koko ihmiskunnalle. Saatte erityislahjojanne ja jumalaisia erivapauksianne sen mukaan, mitä olette antaneet valovarastoon.

Pyydämme teitä testaamaan meitä. Tutkikaa mieli avoimena niitä peruskäsitteitä, joita olemme antaneet teille, ja hitaasti mutta uskollisesti soveltakaa joitain niistä päivittäiseen elämäänne. Antakaa meille lupa opastaa ja innostaa teitä ja näin tehden teillä on taivaan voimat takananne. Voitte epäonnistua vain, jos ette yritä tai annatte periksi, rakkaat.

Muistakaa: timanttiytimellisen Jumalsolunne säteily, sielunne valo sekä pyhän sydämenne hehku luovat auravalokenttänne säteilyn. Enkelikunta voimistaa valoa, ihmiskunta levittää sitä. Paistatelkaa Isä/Äiti Jumalamme siunatussa valo-rakkaudessa nyt ja ikuisesti. Olemme aina lähellä opastamassa, ohjaamassa, inspiroimassa ja suojelemassa teitä.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Helmikuu 2013 KAHDEKSAN ITSETIEDOSTAMISVAIHETTA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:36

KAHDEKSAN ITSETIEDOSTAMISVAIHETTA

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Helmikuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, olemme selittäneet tätä aiemmin, mutta virkistämme muistianne siitä, mitä tapahtuu, kun kuljette tietoisuuden monilla tasoilla ja alitasoilla. Kun puhdistatte vääristymät aurakentästänne, tapahtuu myös sisäinen prosessi. Koko fyysinen rakenteenne käy läpi monimutkaisia muutoksia. Ne laukaisee korkeammat taajuusmallit, jotka integroituvat teihin Luojalähteestä suurien valokaupunkien kautta. DNA:nne, chakrakeskuksenne ja pyhä sydämenne ja pyhä mielenne sisältävät jumalaisen suunnitelman. Kun integroitte enemmän ja enemmän Luojatietoisuuden timantinkovia hiukkasia, kaikki ne vääristymät ja epätäydellisyydet korjataan hitaasti, jotka olette luoneet totuudeksi hyväksymienne negatiivisten käsitteiden vuoksi.

Monia näistä vääristyneistä käsityksistä suodattuu tietoiseen tajuntaanne parannettavaksi tai poistettavaksi ja ymmärrämme, että tämä voi olla epämukava ja hämmentävä prosessi, kun tutkitte syvemmältä kosmoksen viisautta. Tätä tehdessänne on elintärkeää, että säilytätte tietoisuuden ja kärsivällisyyden. Ihmiskunta on tulossa esiin muistinmenetyksestä tai ns. rajoittuneesta tiedostamisesta liittyen itseen ja luomakunnan monimutkaiseen laajuuteen.

Teistä on tulossa hyvin tehokkaita saatavilla olevien uusien käsitteiden ja runsaan informaation analysoinnissa, erottelukyvyn voimaannuttavan lahjan avulla. Nyt kun olette virittyneempiä ylisieluunne tai korkeampaan itseenne ja tuohon pieneen sisäiseen ääneen, teillä on kyky varmistaa nopeasti, onko jokin käsitys harmoniassa sisäisen totuutenne kanssa. Jos ei ole, teidän kuuluu sivuuttaa se ilman kaunaa tai tuomitsemista, tai jos ette ole varma, laittaa se sivuun ja pyytää korkeampaa itseänne vahvistamaan se teille jollain kiistattomalla tavalla. Tiedämme, että teitä pommitetaan monilla uusilla käsityksillä, joista osa venyttää käsitteellisen ymmärryksenne rajoja.

Olkaa tietoisia, rakkaat, että se mitä koette, on osa sitä jälleenyhdistymis- ja ylösnousemisprosessia, minkä keskellä olette ja mikä kiihtyy ajan kuluessa. Riippumatta siitä, missä kohtaa olette ylösnousemuspolulla, olkaa rauhassa oman ymmärrystasonne kanssa ja kärsivällinen itsenne suhteen. Se on ego, joka kuiskii teille: "Et ole riittävän hyvä. Olet paljon perässä toisista. Et ole arvokas. Et koskaan opi, ymmärrä ja saa valmiiksi kaikkia henkisiä termejä, tekniikkoja ja meditaatioita!" Ja niin edelleen. Pysähtykää, kun näin tapahtuu, ja tuokaa mielenne lempeästi takaisin keskukseen muutamalla valitulla affirmaatiolla.

Jokainen sielu on ennalta määrätty seuraamaan paluupolkua korkeampiin ulottuvuuksiin. Se on kuitenkin hyvin henkilökohtainen matka. Kuten olemme usein todenneet, voitte valita alatien, keskitien tai ylätien. Se riippuu teistä, mutta lopulta te palaatte jalostuneempiin valoulottuvuuksiin. Teillä on vapaa tahto tämän maallisen, ennalta määrätyn jumalaisen suunnitelman puitteissa, minkä Isä/Äiti Jumalamme loi ja ylivalaisi.

Kun yhdistytte korkeammille tietoisuustasoille, teidän on myös tiedostettava, että aivojenne alempaa osaa tai niitä lohkoja, jotka resonoivat kolmannen/neljännen ulottuvuuden matalampiin taajuuksiin ja jotka sisältävät eläin-ihmisen vaistonvaraisen luonnon, muokataan tai ne suljetaan vähitellen. Vaistonvaraisuus korvataan hitaasi intuitiivisuudella, kun yhdistytte pyhän mielenne viisauteen ja saatte kyvyin olla vuorovaikutuksessa korkeamman itsenne, oppaidenne ja enkeliauttajienne kanssa. Saatte kyvyn yhdistyä niiden viisauden valopaketteihin, jotka on tallennettuna korkeampaan aivorakenteeseenne, pyhään mieleenne. Siellä koko valtava historianne, sukulinjanne ja jumalainen perintönne on tallennettuna korkeamman tietoisuutenne aarrearkkuun.

Älkää tyrmistykö, jos menneisyydestänne tulee vain hämärä muisto, erityisesti niistä kipeistä asioista joita olette kokeneet tässä elämässä. On aika parantaa menneisyys ja päästää siitä irti, rakkaat. Teitä ei enää palvele tutkia menneitä elämiä parantuaksenne tai yrittääksenne ymmärtää, miksi käyttäydytte tai reagoitte tietyllä tavalla nykyhetkessä. Se on vanha tapa. Ne tietoisuusvääristymät jotka loitte menneisyydessä, eivät voi olla olemassa, kun täytytte ylitsevuotavasti timantinkovilla hiukkasilla sen prosessin avulla, minkä olemme opettaneet teille.

Nämä taianomaiset hiukkaset sisältävät Luojan puhdasta ja täydellistä ydinolemusta ja ne muuntavat vähitellen kaikki vääristymät aurakentässänne ja fyysisessä astiassanne. Hitaasti mutta varmasti ne epätäydellisyydet korjataan, joita olette luoneet sekä sisäiseen että ulkoiseen maailmaan. Muistakaa, ettei nopeammin tai enemmän ole aina parempi. Maapallolta ja ihmiskunnalta on vienyt hyvin kauan saavuttaa nyt vallitseva epätäydellisyystila. Se transformaatiokehitys minkä te, valon maajoukot, olette tehneet hyvin lyhyessä ajassa, on todella ihmeellinen.

Kun poistatte vanhat tavat, uskomukset ja teot, palaatte vähitellen harmoniaan hyväksytyllä polariteetti- ja kaksinaisuusasteikolla. Jokaisen korkeamman taajuustason myötä minkä saavutatte, jätätte taakse niitä tilanteita, ihmisiä ja asioita, jotka eivät ole enää yhteensopivia uuden tietoisuus- ja värähtelytasonne kanssa. Usein näyttää siltä, että olette ikään kuin astuneet uudesta ulottuvuusovesta, jolloin osa menneisyyttä häviää taianomaisesti. Tästä syystä monet kokevat ystävien ja/tai perheenjäsenien menettämistä ja vaihdatte työpaikkaa tai aloitatte uuden ammatin. Monet teistä muuttavat myös uusiin paikkoihin joskus oikein ymmärtämättä, miksi teidät on opastettu tietylle alueelle, mutta on syvä sisäinen tietämys, että niin oli tarkoitus. Monet teistä huomaavat, että tekemänne työ, ajanvietteenne, harrastuksenne ja monet asiat, jotka ovat kiinnostaneet teitä ennen, ovat vähemmän tyydyttäviä, sillä ne eivät sovi jatkuvasti laajentuvaan ja kehittyvään todellisuuteenne.

Menneisyyden moniulotteisia ovia sulkeutuu ja tulevaisuuden ovia avautuu nopeammin ja nopeammin, kun ylösnousemusprosessi kiihtyy. Muutospelko on ollut hyvin pitkään merkittävä kontrolloiva tekijä tietoisessa tajunnassanne. Kun aloititte matkanne tiheyteen, pyritte itseilmaisun ja suureen muutosvalikoimaan ja ilahduitte jokaisesta uudesta luomuksesta. Vasta maallisten kokemustenne aikana olette unohtaneet, että olette kanssaluoja, joka oli varustettu täydellä määrällä luomiskykyjä, ja että teillä on suora yhteys luomisen voimalähteeseen valon- ja elämänivirran kautta.

Luomisen alkuperäinen siemenajatus tuli Ylimmän luojan sydän-mielestä ja oli täydellinen, kuten aina. Kuitenkin jokainen eroaminen ja taittuminen sisälsi vähän vähemmän Luojan täyttä ydinolemusta. Kun Jumaltietoisuuden jumalaiset kipinät siirtyivät vähitellen kauemmas ja kauemmas luomisen/luomakunnan keskuksesta, täysi valoasteikko taittui aina vain yksilöllisemmiksi puoliksi Jumalilmaisusta. Koska tämä aliuniversumi on nuori luomishanke ja sijaitsee luomakunnan äärirajoilla, se koostuu puolivaloasteikon spiraalista tai heikentyneistä luomiselementeistä. Tämä ei merkitse, että tämä on langennut universumi tai paha. Se merkitsee vain, ettei se sisällä Luojatietoisuuden koko määrää.

Rohkeat valonkantajat, oletteko valmiita ja halukkaita olemaan tunnustelija ja avaamaan ovia luomisen/luomakunnan moniin taivaallisiin asuinsijoihin ja ulottuvuuksiin? Jokainen ulottuvuustaso tarjoaa uusia tilaisuuksia ja antaa teille pääsyn moniin uusiin kykyihin ja laajempaan viisauteen. Jokainen korkeampi taso kuitenkin myös haastaa teidät monin tavoin ja vaatii, että päästätte irti niistä asioista, joita eivät enää palvele suurinta hyväänne. Jätitte suuremman itsenne monia puolia matkan varrelle, kun kuljitte laskeutuvaa polkua pitkin matalampiin ulottuvuuksiin. Teidän on oltava myös valmis vapauttamaan menneisyyteen ne ihmiset, olemistavat ja asiat, jotka eivät enää sovi nykyiseen ja tulevaan todellisuuteenne, kun teette paluumatkaa korkeampiin ulottuvuuksiin.

Rakkaat, autamme teitä kaikin mahdollisin tavoin universaalien lakien rajoissa ja odotamme kärsivällisesti, että liitytte meihin eri valopyramideissa, joita on ympäri tätä aliuniversumia. Olemme kertoneet teille, että te ette luo ainoastaan uutta maatodellisuuttanne, vaan myös asuinsijojanne taivaallisiin ulottuvuuksiin. Välitämme teille kaiken sen Luojan valo-rakkaussäteilyn, minkä pystytte sisältämään. Teitä rakastetaan mittaamattomasti.

Olen arkkienkeli Mikael.

***********

Rakkaat ystävät, arkkienkeli Mikael kannusti minua kirjoittamaan alle yhteenvedon ylösnousemustasoista useista syistä. 1) Niille jotka ovat edistyneempiä, virkistämään muistia ja antamaan lisäselkeyttä prosessiin. 2) Ohjenuoriksi niille, jotka ovat polulla, mutta jotka pyrkivät edelleen päästämään irti, korjaamaan ja muuntamaan monia tasapainottomuuksia fyysisessä, mentaali-, tunne- ja astraalikehossa. 3) Antamaan lisäymmärrystä ja -kannustusta niille, joille viisausopetukset uudesta valaistumisen ajasta ja ylösnousemusprosessista ovat melko uusia.

Rakkaimmat sydämet, riippumatta siitä, missä olette ylösnousemuspolulla, pyrkikää näkemään tulevaisuus täynnä toivoa ja lupausta. Koskaan ennen meillä ei ole ollut näin suurta tilaisuutta ottaa takaisin jumalainen asemamme kanssaluovana itsemestarina aineellisilla tasoilla. Olemme avanneet ja valmistelleet polun teidän kaikkien seurattavaksi. Teidän täytyy vain vastata kutsuun ja sitten seurata sieluitsenne tönäisyjä. Teitä ei johdeta harhaan. Me, sisarenne ja veljenne tällä polulla edessänne, olemme aina valopyramideissanne ja kannustamme teitä hurraten eteenpäin ja ylöspäin.

Ikuista rakkautta ja enkelisiunauksia,
Ronna

YLÖSNOUSEMUSPOLUN TIEDOSTAMISTASOT

Arkkienkeli Mikaelin ylivalaisemana Ronna, pyhä kirjuri

VAIHE 1:

Viritymme vähitellen kuuntelemaan omatuntomme (ruumiillistuneen sieluitsemme) pientä ääntä ja aloitamme tunneluontomme parantamis- ja harmonisoimisprosessin. Sallimme hitaasti sieluitsemme tulla oppaaksi ja johtajaksi elämänkokemuksissamme, egon halukehon sijasta. Aloitamme tunnekehotietoisuuden parantamis- ja jalostamisprosessin, mikä voi olla tuskallinen ja haastava, mutta myös palkitseva ja valaiseva.

VAIHE 2:

Kun alamme tutkia syvemmin alitajuista mieltämme, aloitamme prosessin, missä harmonisoimme tunnetahtomme korkeamman itsemme tai ylisielumme ja Jumalan tahdon kanssa. Päämantraksemme tai -affirmaatioksemme tulee: "Tapahtukoon sinun tahtosi kaiken suurimmaksi hyväksi." Kun opimme, että olemme sähkömagneettisia energiaolentoja, alamme ymmärtää, että säteilemme jatkuvasti energeettisiä ajatusmuotoja ympäröivään maailmaan. Sitten meidän on koettava nämä positiiviset tai negatiiviset ajatusmuodot samasta taajuudesta koostuvina tapahtumina tai tilanteina.

Henkilökohtainen maailmamme järjestäytyy jatkuvasti uudelleen sopiakseen ajankohtaiseen todellisuuskuvaamme. Yrityksen ja erehdyksen kautta alamme ymmärtää syyn ja seurauksen tai karman lakia. Saamme myös ymmärrystä ja alamme aktiivisesti käyttää universaaleja ilmentämislakeja, kun hitaasti kehitämme kykyjämme kanssaluojana maatasolla. Uuden tietoisuuden, itseluottamuksen ja universumin toimintaan luottamisen myötä, luovutamme kontrollin tunnetasolla korkeammalle itsellemme, sillä ymmärrämme nyt, että syntymäoikeutemme on nauttia Isä/Äiti Jumalamme rakkaudesta, kauneudesta ja runsaudesta. Ymmärrämme myös, että korkeampi itsemme näkee asiat korkeammasta näkökulmasta ja ohjaa meitä aina parhainta lopputulosta kohti.

VAIHE 3:

Kun siirrymme vähän korkeammalle ylösnousemustikkaita, opimme myös näkemään elämämme tapahtumat korkeammasta näkökulmasta. Olemme käyneet läpi tuskallisen prosessin ja rikkoneet tai parantaneet kaikki entiset sopimukset niihin, joiden kanssa olemme kokeneet karmavuorovaikutusta, niin että voimme katkaista kaikki jäljellä olevat energialangat väliltämme. Annamme anteeksi ja pyydämme anteeksi rakastavasti, niin että jokainen meistä voi taas kerran tulla täysivaltaiseksi olennoksi. Parantamalla ja muuntamalla ne todennäköiset tulevaisuudet jotka olemme luoneet monissa menneiden elämien kokemuksissa, siirrymme tulevaisuuteen ilman vanhan karman raskasta taakkaa.

Ajan kuluessa ja paljon sieluetsinnän ja prosessoinnin jälkeen, pyrimme vähitellen saavuttamaan tunnekiintymättömyyden. Rakastamme syvemmin ja myötätuntoisemmin, kun alamme etsiä ja nähdä parhaan kaikissa ympärillämme. Hyväksymme vähitellen me-ryhmätietoisuuden, egon motivoiman "minä vastaan kaikki muut" -erillisyyskäsityksen sijasta. Olemme oppineet näkemään testimme ja haasteemme kasvutilaisuuksina, rangaistuksen ja huonon tuurin sijasta. Tämän tuloksena tunnekehotietoisuutemme alkaa värähdellä paljon korkeammalla ja harmonisemmalla värähtelytaajuudella. Nyt olemme valmiita keskittämään huomion mentaalikehon kehittämiseen, kohottamiseen ja harmonisoimiseen.

VAIHE 4:

Tässä vaiheessa ylisielu tai korkeampi itsemme alkaa ottaa aktiivisemman roolin transformaatioprosessissamme, kun sieluitsemme integroituu hitaasti ylisieluitsemme korkeampiin taajuuksiin (ominaisuuksiin, laatuihin ja hyveisiin). Alamme tarkastella uskomuksiamme, tapojamme ja mielemme tietoisuuslaatua. Arvoimme uudestaan ne merkittävät tuomitsemiset ja asenteet, joita meille ovat antaneet vanhempamme sekä kulttuuri, uskonto ja valtion johtajat, kun vähitellen siirrymme yli alemman astraalitason massatietoisuuden uskomusmalleista.

VAIHE 5:

Kun jalostamme mentaalikehomme taajuusmalleja, saamme hitaasti pääsyn pyhään mieleemme ja siihen korkeamman mentaalitietoisuuden aarrearkkuun, mikä on tallennettuna sinne. Pyhä mielemme ja pyhä sydämemme yhdistyvät ylisieluun tai korkeampaan itseen opastajana henkisessä etsinnässämme. Meistä tulee suvaitsevaisempi toisten ihmisten uskomuksille, kun opimme, että seurattavana on monia polkuja. Tiedämme kuitenkin nyt, että kaikki polut johtavat lopulta samaan määränpäähän. Opimme erottelemaan, mitä hyväksymme omaksi totuudeksemme, ja hyväksymme vain ne totuudet, jotka resonoivat positiivisesti pyhässä ydinolemuksessamme. Alamme laajentaa ajatteluhorisonttiamme ja monet kehittävät halun oppia lisää henkisestä alkuperästään ja siitä, miksi olemme maan päällä, mikä on tehtävämme tai tarkoituksemme tässä elämässä ja mitä meille tapahtuu tuolla puolen.

VAIHE 6:

Kun nostamme mentaali- ja tunnekehomme taajuutta, chakajärjestelmämme alkaa pyöriä paljon nopeammin ja harmonisemmin. Tämä johtaa sen eteerisen valoputken käynnistymiseen tai aktivoitumiseen, mikä kulkee selkärankaa pitkin ydinjatkoksen (ylösnousemuschakra) läpi pyhää mieleen ja ulos kruunuchakrasta. Se kiekolla oleva energia nimeltään kundaliini, mikä sisältää Luojavalon pyhän valkoisen tulen siemenatomeja, joita kutsuntaan timantinkoviksi hiukkasiksi, alkaa virrata selkärankaa pitkin ylös. Portaalit pyhään sydämeen ovat avautuneet, niin että saamme nyt valon timantinkovia hiukkasia pyhän sydämen takaportaalin kautta sekä ylhäältä kruunuchakran kautta ja alhaalta kundaliinitulen virtauksena pyhää voima- tai valosauvamme pitkin. Tämä prosessi nopeutuu ja voimistuu, jos käytämme jotain tietoisen hengittämisen lahjaa, kuten äärettömyyshengitys tai jokin muu syvään hengittämisen tekniikka.

VAIHE 7:

Olemme oppineet parantamaan menneisyytemme ja kirjoittamaan tulevaisuutemme niin, että voimme keskittyä ikuiseen nyt-hetkeen. Olemme sulauttaneet fyysisen älykkyytemme ylisielumme tai korkeamman itsemme henkiseen viisauteen, mikä merkitsee, ettemme ainoastaan ymmärrä ja hyväksy monia oppimiamme korkeampia henkisiä totuuksia, vaan olemme myös integroituneet niihin. Viritymme vähitellen kehittyneempiin ja laajempiin tulevaisuuden suuntaviivoihin. Kun teemme tämän, lähetämme myös uuden ajan korkeamman taajuuden siemenajatuksia elämänkukkaamme tai luomispyöräämme niin, että säteilemme niitä maailmaamme.

Kun vedämme enemmän ja enemmän värähtelytaajuusmalleja viidennen ulottuvuuden alemmilta tasoilta, sielulaulumme virittyy myös paljon korkeampiin värähtelytaajuuksiin ja resonoi niiden kanssa. Tämä lähettää taivaallisen kutsuhuudon, jotta korkeamman itsemme yhteensopivat puolet alkavat liikkua hitaasti harmoniaan henkilökohtaisen valopilarimme kanssa. Korkeamman itsemme kipinöiden lataaminen "vakituiseen" sieluitseemme alkaa kiihtyä tässä kohta ja myös etenemisemme ylösnousemuspolulla kiihtyy kovasti. Olemme nyt valmis siirtymään elämänvirran kulkuun ja tiedämme, että meitä opastetaan ja ohjataan, kun alamme seurata henkeä epäröimättä.

VAIHE 8:

Meille alkaa tulla mukavaksi uusi tapamme olla ja tarkastella maailmaa. Arvostamme yksinäisyyttämme, kun tutkimme syvemmältä ja syvemmältä pyhää olemustamme. Olemme oppineet toimimaan joka päivä luonnollisesti elävänä meditaationa ja elävänä rukouksena, kun pysymme tiukasti keskittyneenä pyhään sydämeen. Maaharhalla on nyt minimaalinen vaikutus meihin. Rakastava myötätuntomme on kuitenkin laajentunut syleilemään kaikkia olentoja ja koko luomakuntaa.

FYYSISEN ASTIAN TRANSFORMOITUMINEN

Myös fyysiseen kehoomme vaikutetaan dramaattisesti jokaisen heräämisvaiheen aikana ja ylösnousemusoireet voivat olla sekä riemastuttavia että epämukavia tai jopa tuskallisia toisinaan. Kirjaseni "The Evolution of Humanity * Symptoms of Ascension" menee yksityiskohtaisesti moniin ylösnousemusoireisiin ja antaa ehdotuksia, miten kulkea helpommin näissä dramaattisissa muutoksissa ja transformaatiokaaoksessa korkeampien ulottuvuuksien ystäviemme avustuksella. Kirjanen on saatavilla nettisivujeni Books-osassa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maaliskuu 2013 PYSYKÄÄ VAKAANA, RAKKAAT

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:38

PYSYKÄÄ VAKAANA, RAKKAAT

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Maaliskuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, ns. pyhä hengitys koostuu normaalista happea sisältävästä kolmannen/neljännen ulottuvuuden ilmasta sekä praanasta, mikä on kolmannen/neljännen ulottuvuuden ilmaa/eetteriä ja mikä sisältää myös Luojavaon timantinkovia hiukkasia. Näiden jumalhiukkasten suuruus ja voima lisääntyvät jokaisen korkeamman tietoisuustason myötä, minkä saavutatte. Voimaannuttava äärettömyyshengitys avaa väyliä, jotka johtavat Luojatietoisuuden moniulotteisille tasoille. Sisäinen perspektiivinne laajenee automaattisesti, kun muutatte vähitellen tapaanne ajatella ja hahmottaa.

Äärettömyyshengityksen sisäänhengityssilmukka kulkee ydinjatkoksen kautta ja ulos pään takaa, kun se kulkee ylöspäin sielutähteenne. Luojavalon timantinkovat hiukkaset joita olette hengittäneet sisään pyhän sydämenne takaportaalin kautta, on ohjelmoitu integroimaan tietty määrän elämänkoodisiemenatomeja ylisielustanne tai korkeammasta itsestänne, kun pyhä hengitys kulkee sielutähtenne läpi. Uloshengitys kulkee juurichakran kautta ja menee siellä olevaan kundaliini-siemenatomiin. Ylisielunne tai korkeamman itsenne valvomana lisätään harkittu määrä juurichakraan tallennettuja timantinkovia hiukkasia pyhään hengitykseen. Juurichakraan tallennetut timantinkovat valohiukkaset ovat ainutlaatuisia, sillä teihin on jo ohjelmoitu tiettyjä erityistaitoja, -ominaisuuksia ja -laatuja menneistä elämänkokemuksista.

Pyhä hengitys kulkee sitten takaisin ylös fyysisen astian edestä ja menee automaattisesti kehossa sinne, missä kristallinen hiljaisen pisteen siemenatominne sijaitsee. Tämä siemenatomi suunniteltiin vetämään puoleen, integroimaan ja pitämään näitä korkeamman taajuuden valohiukkasia. Sitä voitaisiin kutsua "pitämiskeskukseksi", sillä se on suoraan yhteydessä pyhään sydämeenne. Timantinkovat valohiukkaset vedetään sitten pyhään sydämeen aktivoitavaksi siemenajatustenne ja -aikomustenne avulla. Nämä ohjelmoidut timantinkovat hiukkaset ovat sitten valmiina hengitettäväksi ulos 12 säteen luojapyöräänne sekä maailmaan laajemmin. Tietty osa virtaa myös maailmanpyramidiin ja muihin valitsemiinne valopyramideihin.

Käpylisäkettä voitaisiin kutsua aivojen valosuodattimeksi. Chakrajärjestelmä on suunniteltu vetämään puoleen ja suodattamaan kehoon sopivia värähtelytaajuuksia, joita säteilevät ne arkkienkelit, jotka kantavat kunkin erityissäteen ominaisuuksia, laatuja ja hyveitä. On monimutkainen kaava, mikä koostuu laajasta valikoimasta taajuuskuvioita, jotka tunkeutuvat jatkuvasti ihmisauraan, ja ne välitetään sitten fyysisen kehon rauhasiin. Ymmärrys- ja tiedostamistasonne lisääntyy jokaisen korkeamman energiataajuuslatauksen myötä.

Kun olette saaneet pääsyn pyhään sydämeenne ja olette aktivoineet solaarivoimakeskuksenne, nollapiste tai hiljaisen pisteen siemenatomi solaarivoimakeskuksessanne alkaa tallentaa kosmista energiavarastoanne. Kun teistä tulee itsenne mestari ja tietoinen kanssaluoja, teillä on pääsy äärettömään määrään timantinkovia hiukkasia, joita voitte käyttää luomishankkeissanne ja jakaa toisten kanssa.

Pyhän valkoisen kosmisen tulen, timantinkovien hiukkasten, joita vedätte puoleenne heränneenä itsenne mestarina, on kierrettävä jatkuvasti. Ainoastaan tietty määrä mikä on sopiva kunkin sielun integroitavaksi nykyisellä valaistumistasollaan, voidaan tallentaa fyysiseen astiaan. Loput on säteiltävä muodon maailmaan. Kypsä henkisyys ei ole tiedostamaton kokemus. Teidän on pyrittävä kehittämään itseään ravitseva jumaluus, jolloin hengitätte jatkuvasti Luojaolemuksen rikasta elämänpraanaa ja timantinkovia hiukkasia. Tämän tekemällä alatte saada henkiravintoa elämänvirrasta kahdeksannen chakran, sielutähtenne ja pyhän sydämenne takaportaalin kautta.

Jokainen itsetietoinen ihminen toimii elävänä tähtenä, mikä kykenee vastaanottamaan ja välittämään harmonisia värähtelytaajuuksia oman tietoisuustasonsa mukaisesti. Kuten nyt tiedätte, näitä taajuuksia kutsutaan sielulauluksenne. Olette valopiste, Jumalan elämää sykkivä kipinä. Tämä aliuniversumi koostuu yhdestä jättimäisestä, taivaallisesta sielulaulusta.

Kun kehitätte kyvyn hengittää sisään pyhää hengitystä syvään ja vaivattomasti, tietoisuutenne laskee vähitellen pyhään sydänkeskukseenne ja sitten vielä syvemmälle vesica piscis -mandalaan, mikä sisältää valkoista tulta, pyhän siemenatomin - Isä/Äiti Jumalamme henkilökohtaisen jumalaisen osanne. Tällöin voitte vetää kaiken pyhän rakkauden, minkä pystytte sisältämään. Tällöin oivallatte, että olette sekä uneksija että unelma. Tässä pyhässä tilassa aloitatte matkanne takaisin eheyteen (pyhyyteen), kun pyritte luomaan itsenne uudelleen Isä/Äiti Jumalamme aurinkolapseksi. Tämä on ennalta määrätty, se on jumalainen perintönne.

Muistakaa, että vain pikkuruinen osa koko olemuksestanne on inkarnoituneena kolmannen/neljännen ulottuvuuden tiheyteen. Neljäs ulottuvuus on astraalitaso, silta viidenteen ulottuvuuteen. Kolmella alemmalla alitasolla on suuri määrä tunne-energiajätettä ja laaja kirjo epäharmonisia taajuuksia, mielen ajatusmuotoja. Neljäs ulottuvuus on ihmiskunnan massatietoisuususkomusten varasto kaikilta aikakausilta maan päällä. Neljäs ulottuvuus sisältää myös maapallon mentaalikehon aurakentän.

Teitä kutsutaan tähtisiemeniksi syystä, sillä kun palaatte itsemestaruuteen, käynnistätte integroitumisen korkealle kehittyneisiin, kristallisin, elämänkoodisiemenatomeihin - uuteen kehittyneeseen evoluutioprosessiin käytettäväksi seuraavaksi tulevassa kultaisessa ajassa. Ihmiskunta on valmis tekemään tietoisuuden jättihypyn. Jokaisen ihmisen sielumatkassa ajan ja avaruuden halki tulee jossain kohtaa kaipaus palata korkeampiin ulottuvuuksiin - tulee jumalaista tyytymättömyyttä, mitä ei voi kieltää. Teidän on ensin tultava tietoiseksi omatuntonne äänestä. Sielunne kuiskaukset muuttuvat kovemmiksi ja selvemmiksi, kun alatte kiinnittää huomiota hengen kutsuun. Tunneluontonne herkkyys kasvaa, kun viritytte ihmisten, paikkojen, ajatusten ja tekojen korkeampiin värähtelymalleihin. Lopulta opitte erottamaan sieluperheenne, erilaisten mestareiden ja enkeliolentojen sielulauluvärähtelyt.

Kyllä, ihmiskunta on dramaattisten muutosten, merkittävän evoluutioprosessin keskellä. Muistakaa kuitenkin, että se on vain osa loputonta spiraalia. Te kaikki jotka olette heräämässä Jumaltietoisuuteenne, olette kokeneet suuren valikoiman merkittäviä siirtymäprosesseja ympäri tätä universumia.

Ottakaa tästä vaari: teidän ei sallita enää pysähtyä tai jäädä kovin pitkäksi aikaa tietylle tasolle - aika ja transformaatioprosessi kulkevat liian nopeasti. Kielenne muuttuu, ajatusmuotonne ovat erilaisia. Aivojenne vanhoja alueita jotka sisältävät menneisyyden, jalostetaan tai ne hävitetään vähitellen, joten on alku sille, että kaikki mitä tapahtui aiemmin - jopa viime vuonna - on vain hämärää unta. Uusia alueita aktivoidaan aivoissanne ja teidän on opittava ajattelemaan täysin uudella tavalla. Informaation valopaketteja, hyvin merkittäviä hologrammikuvia ja pyhän geometrian kuvioita alkaa tulla tietoisuuteenne ja teidän on opittava tulkitsemaan näitä. Näyttää ehkä siltä, että ne joiden "yli" siirrytte, eivät enää ymmärrä teitä tai ette pysty löytämään sanoja vanhojen arkisten keskustelukuvioiden käymiseen. Huomaatte myös, ettei teidän tarvitse verbalisoida kaikkia ajatuksia, kun alatte napata telepaattisesti ympärillänne olevien energioita ja ajatuksia. Intuitiiviset kykynne lisääntyvät eikä eitä petetä helposti. Puhutte omaa totuuttanne henkisellä tinkimättömyydellä ettekä halua osallistua menneisyyden negatiivisiin peleihin.

Anomme hartaasti: älkää jääkö kiinni mihinkään olemistapaan, mihinkään yhteen tekemistapaan, mihinkään filosofiaan, mikä on liian kapea-alainen tai jäsennelty, tai älkää nielkö mitään sopimusta, mikä antaa voiman jollekin ulkopuolellanne. Erottelukyky, erottelukyky, erottelukyky - emme voi korostaa tätä liikaa, sillä heti kun ilmeinen totuus tulee esiin ja otatte sen uskomusjärjestelmäänne, jokin korkeampi totuus tai uusi käsitys voi korvata sen. Sillä ettekö voi taaksepäin katsoessanne nähdä, että paljon siitä tiedosta minkä nyt hyväksytte ehdottomaksi totuudeksi, ylitti hurjimmat kuvitelmanne 10 vuotta tai jopa puoli vuotta sitten? Olkaa tietoisia siitä, että monet asiat joista olette hyvin varma tänään, muuttuvat epäilemättä huomenna tai lähitulevaisuudessa.

Uudet ideat ja käsitykset pommittavat tietoisuuttanne. Ne ovat epämääräisiä ensin, mutta vakiintuvat vähitellen, kun käytätte parantunutta päättelykykyänne tulevaisuuden kaavojen ja keksintöjen kehittämiseen ja tulkitsemiseen. Kun yhdistytte viidennen ulottuvuuden ylemmille tasoille, alatte muistaa tämän universumin luomissuunnitelman osia: miten ylläpitää puhdasta ajatusta, kunnes se toteutuu, ja miten autoitte ihmeellisten asioiden suuren valikoiman luomisessa. Monet teistä alkavat nähdä geometrisia muotoja, sädehtiviä kristalleja ja kirkkaita uusia värejä, kun siirrytte ajan ja paikan tuolle puolen, valoulottuvuuksiin.

Olemme sanoneet, että monia erityisvapauksia annetaan niille, jotka astuvat urheasti esiin ja vaativat perintönsä. Kun massat heräävät ja huutavat apua, ratkaisuja, informaatiota ja rohkaisua, teitä tarvitaan enemmän kuin koskaan, urheat ystäväni. Odotamme, että voimme voimaannuttaa teitä, antaa teille viisautta, kykyjä ja tietoa, mikä ylittää hurjimmat mielikuvanne.

Nimittäin aivonne ovat aina toimineet 100%:n kapasiteetilla, mikä tulee ehkä yllätyksenä teille, sillä olette kuulleet keskivertoihmisen käyttävän noin 10% aivotehostaan. Ennen 1900-luvun puoliväliä massoilla oli pääsy vain rajalliseen osaan aivoista, mikä resonoi kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden taajuuksiin. Mieli on/oli rajoittunut, ei aivot. Kun tasapainotutte ja integroitte korkeampia taajuuksia, saatte pääsyn suurempaan ja suurempaan osaan aivotehostanne, mikä resonoi ylempään neljänteen ja viidenteen ulottuvuuteen. Jotkut edistyneet sielut yhdistyvät myös kuudennen ulottuvuuden alemmille tasoille.

Ei ole mahdollista päästä noihin aivojen kehittyneisiin osiin, ennen kuin viritytte noihin jalostuneisiin taajuuksiin. Tämän ajan tärkein tavoite on nostaa värähtelytaajuutenne tasolle, mikä vaaditaan niiden valokalvojen puhdistamiseen, mitkä vartioivat portaaleja pyhään mieleenne ja pyhään sydämeenne ja aivorakenteen viidennen ulottuvuuden tasoille. Tällöin alatte todella edistyä henkisessä etsinnässänne.

Tiedostakaa, että ylösnousemusprosessissa on aaltoilua. Maapalloa pommittavat suuret uuden korkeamman kosmisen säteen värähtelymallisykkeet ja sitten on välillä hiljaisia aikoja, jottei luoda ylikuoritusta. Ylösnousemus ei ole vakaa, eteenpäin kulkeva prosessi. Se on energian ja uuden informaation sisäänsyöksyä ja sitten on sopeutumis-, integroimis- ja ilmentämisaikaa. Monet aistimukset tuntuvat teistä voimakkaammilta tällä hetkellä. Teistä ehkä tuntuu toisinaan, että olette tehneet suuren hypyn tuntemattomaan tai astuneet taaksepäin epävarmuuteen. Toisilla kerroilla tunnette ehkä lisääntynyttä haavoittuvuutta. Tähän mennessä teidän olisi pitänyt jo jokseenkin tottua lisääntyneiden ja kiihtyneiden taajuuksien aaltoiluun. Kuitenkin silloin kun teidät työnnetään seuraavalle tietoisuustasolle, se laukaisee usein vaihtelevassa määrin jonkin hälyytystilan fyysisessä, mentaali- tai tunnekehossa.

On päätösaikaa, sillä tämä on sielujen keräämisaikaa. Jokaisen on päätettävä, haluaako hän siirtyä eteenpäin maapallon kanssa, kun se kulkee spiraalina korkeampiin taajuusulottuvuuksiin vai päättääkö hän lähteä ja palata myöhemmin tai siirtyä toiselle kolmannen ulottuvuuden planeetalle viimeistelemään oppituntinsa fyysisessä ilmaisumuodossa. Monet sielut päättävät lähteä maatasolta osana sopimustaan ja jumalaista tehtäväänsä ja monet muut kauniit sielut sijoitetaan tai valmistellaan ottamaan auktoriteetti- ja valta-asema. He jäävät huomiota herättämättömäksi ja mahdollisesti taustalle, kunnes on aika astua esiin ja tehdä itsensä tunnetuksi. He ovat dynaamisia, päättäväisiä ja heillä on uusi visio ihmiskunnalle - sellainen mikä palvelee kaikkia ihmisiä ja luo perustan uuden ajan tulemiselle.

Ja niin sanomme teille: "Pysykää vakaana, rakkaat." Tämä on aikaa etsiä totuutenne, ottaa taas kerran kontrolli ja hallinta maailmastanne ja muistaa, että olette Luojan edustaja tärkeässä tehtävässä nimeltään "ihmiskunnan ja maaplaneetan evoluutio". Hyväksykää voimanne kanssaluomisen mestarina. Hyväksykää ja aktivoikaa lahjat, joilla teidät on varustettu ja jotka lepäävät horroksessa sisällä.

Tämä on massaheräämisen aikaa, kun useammat ja useammat rakkaat sielut alkavat tuntea hengen tönivän ja kuunnella sielunsa kuiskauksia. Siksi sisällytämme tulevaisuuden kirjeisiimme muutamia käsitteitä, joita olemme antaneet viimeisten 20 vuoden aikana. Tämä on hyvää kertausta niille, jotka ovat olleet omistautuneita oppilaita monta vuotta. Se myös kannustaa ja innostaa niitä, jotka vasta alkavat etsiä totuuden valoa, sillä viestit sisältävät osioita, jotka voi ymmärtää selvästi. Älkää joutuko epätoivoon, rakkaat, jos teidät on johdatettu nykyopetuksiimme ja ne osoittautuvat liian vaikeiksi ymmärtää. Monet valon viestintuojistamme ovat uurastaneet väsymättä tuodakseen esiin viisausopetuksiamme, jotka puhuvat henkisyyden perusperiaatteista, edeten monien välitasojen kautta nyt edistyneisiin kosmisiin opetuksiin. Jos etsitte näitä aiempia viestejä, löydätte oman ymmärrystasonne ja voitte mukavasti edetä tuolta tasolta eteenpäin.

Ihmiskunnan evoluutioprosessi on täydessä vauhdissa ja se liikkuu eteenpäin ällistyttävää vauhtia. Avatkaa mielenne ja sydämenne, rakkaat, ja ottakaa avosylin vastaan se jumalainen rakkaus- ja valovalelu, mikä odottaa teitä. Paistatelkaa jälleentapaamisemme loistossa, kun siirrymme yhdessä eteenpäin tällä uskomattomalla matkalla uuteen todellisuuteen. Olemme kanssanne aina. Teitä rakastetaan hyvin syvästi.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Huhtikuu 2013 KULKEMINEN KÄYTÄVÄÄ YLÖS TULEVAISUUTEEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:39

KULKEMINEN KÄYTÄVÄÄ YLÖS TULEVAISUUTEEN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Huhtikuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, tervehdin teitä tänä loistavana päivänä ja lähetän teille tällä lähetyksellä suuria rakastavan energian aaltoja ja kannustuksen sanoja, auttamaan teidät läpi näistä ihmeellisistä transformaatioajoista. Monet teistä ajattelevat: "Ne eivät näytä ihmeellisiltä minulle. Teenkö jotain väärin? En ole riittävän arvokas siirtymään eteenpäin, valmistumaan ja tulemaan valaistuneeksi, kuten olette luvanneet. Jäänkö taakse? Miksi minun maailmani näyttää niin kaoottiselta, olevan niin myllerryksessä? Missä on se rauha ja ilo, mitä sanoitte tulevan?"

Minäpä kevennän mieltänne ja autan teitä ymmärtämään prosessia. Te ette epäonnistu. Te olette juuri siinä, missä teidän pitäisi olla - olette täydellinen sellaisena, kuin olette. Teillä on kaikki tarvitsemanne apu ja vastaukset ongelmiinne, jos sallitte vain korkeamman ylisieluitsenne ylivalaista teidät, kun pyritte jalostamaan tunne-, mentaali- ja fyysistä kehoanne.

Pyydämme teitä testaamaan tätä. Antakaa meille lupa opastaa ja innostaa teitä ja näin saatte taivaan voimat taaksenne. Rohkeat sydämet, voitte epäonnistua vain, jos ette ponnistele tai jos annatte periksi. Kun hitaasti ja uskollisesti yritätte pysyä sydän- ja sielukeskeisenä, huomaatte, että saatte hitaasti mutta varmasti enemmän ja enemmän tahdonvoimaa ja Jumaltietoisuutta. Opitte säilyttämään Luojavalon timantinkovien hiukkasten jatkuvan virtauksen pyhän sydämenne etu- ja takaportaalista.

Nyt pyydämme teitä heijastamaan tietoisuutenne ulospäin, pois itsestänne ja pienestä todellisuuskuvastanne. Omaksukaa laajentunut tietoisuus. Kuvitelkaa, että katsotte omaa ja ympärillänne olevien elämää meidän näkökulmastamme, mistä voitte nähdä hetkestä toiseen panoraamakuvan siitä, mitä tapahtuu. Katsokaa taaksepäin vuosi tai useita vuosia ja tehkää inventaari. Ettekö ole ottaneet suuria harppauksia? Ettekö ole paljon viisaampi, myötätuntoisempi ja valaistuneempi ihminen? Ettekö voi nähdä täydellisyyden tai ainakin oikeudenmukaisuuden siinä, mitä on tapahtunut menneisyydessänne? Ettekö ole vahvempi ja viisaampi koettelemuksistanne ja testeistänne matkan varrella? Tarkkailkaa niitä, jotka ovat teitä lähinnä. Ovatko he siirtyneet eteenpäin ja laajentaneet tietoisuuttaan vai ovatko he edelleen jumissa pysähtyneisyyden oravanpyörässä, ansassa ja pelokkaassa putkinäkymässään elämästä?

Rakkaat ystävät, yrittäkää tämän prosessin aikana olla näkemättä tai tuomitsematta mitään hyväksi tai huonoksi, nähkää kaikki sellaisena, mitä se todellisuudessa on: tasapainotonta tai epätasapainoista energiaa. Keskittykää siihen, mikä on tasapainossa ja harmoniassa elämässänne, ja katsokaa, ettekö voi laajentaa tuota energiaa tasapainottomuusalueille. Monet egopersoonanne pikkuongelmat pitävät teidät kiinni tilanteissa, jotka olisi helppo ratkaista, jos olisitte valmis päästämään irti tarpeesta olla oikeassa tai omahyväinen. Onko se tuskan ja epäharmonian arvoista?

Jos teille näytetään annettavan jokin tilanne tyhjästä, tilanne missä joku pyrkii hallitsemaan tai kontrollimaan teitä, tai joku elämässänne näyttää muuttaneen radikaalisti käyttäytymistään aivan yhtäkkiä, pitäkää sitä lahjana. Monet teistä sanovat: "Mitä olen tehnyt vetääkseni puoleen tämän?" Jatkuvat negatiiviset ajatusmuodot siirtävät teidät varmasti pyhän sydämenne voimakeskuksesta pelon ja syyllisyyden astraalitasoille. Siksi sanoimme teille viime kuun viestissä: pysykää vakaana, rakkaat, sillä kurkotatte syvälle sisimpään ydinolemukseenne, päästääksenne kerta kaikkiaan irti kaikista menneisyyden rajoittavista energiamalleista, joille olette altistuneet.

Antakaa minun rentouttaa mielenne, rakkaat ystävät. Pyrkikää tulemaan tarkkailijaksi, silloin kun jonkin näistä tilanteista tuodaan tietoisuuteenne. Jos ette omaksu puolustautuvaa tai vihamielistä asennetta, pysytte tiukasti omassa rehellisyydessänne ja puhutte henkistä totuuttanne, kun havainnoitte tilannetta ilman kritiikkiä tai tarvetta hallita tai kontrolloida takaisin, keskitytte Jumalkipinään tuossa ihmisessä (vaikka kuinka himmeään) ettekä hänen negatiivisiin ominaisuuksiinsa, sallitte hänelle hänen uskomuksensa, mutta ette ota niitä omaksenne ja vain siirrytte tuon tapahtuman ohi sallimatta sen vaikuttaa teihin millään tavalla, niin olette läpäisseet testin.

Kalliit ystävät, todellisen mestarin ei tarvitse esitellä mestaruuttaan toisten edessä, hän elää sen. Hänen ei tarvitse ilmaista ääneen tietoisuustasoaan, hän säteilee sitä. Hän hoitaa rakastavasti ja hiljaa tehtäväänsä ja työtään ja jättää taakseen rakkautta, tietoa ja voimaannuttavia sanoja. Voi, hän voi olla hyvin näkymätön, jos se on hänen tehtävänsä, mutta hän on aina vaatimaton, kärsivällinen, suvaitsevainen ja halukas jakamaan rakastavia ja kannustavia sanoja siellä, minne hän menee. Hänet tunnetaan työstään. Hänen tekonsa ilmaisevat hänen voimaansa ja puhtauttaan.

Teillä jotka tulitte opettamaan, opastamaan ja pitämään tiedon virtaamassa, mikä lopulta kehittyy viisaudeksi, luo näin muutosta ja sallii uusien filosofioiden kylvämisen lasten sekä niiden hedelmälliseen mieleen, jotka heräävät ja ovat valmiita korkeammille totuuksille, on mahtava tehtävä, sillä teidän on opetettava esimerkillä sekä puhutuilla sanoilla, kun välitätte iloa, rakkautta, rauhaa, kunnioitusta, rehellisyyttä, ykseyttä ja yltäkylläisyyttä, pelon, viha, syyllisyyden, eristäytyneisyyden ja rajoittuneisuuden sijasta.

Monet teistä tulivat korkeampien ulottuvuuksien yleviltä tasoilta kantaen niin paljon rakkautta Luojaa kohtaa, että sitä on ollut erittäin vaikeaa sovittaa aineelliseen maailmaan ja fyysiseen kehoon. Te olette niitä, jotka ovat kieltäneet kaikki asiat fyysisessä ulottuvuudessa, torjuen aineellisen mukavuuden, varallisuuden ja halut sekä kehomuodon siinä uskossa, että te ette voisi nauttia fyysisen maailman aistimuksista tai hyväksyä niitä ja olla edelleen henkinen. Mutta tästä syystä te tulitte, rakkaat ystävät. Tiedämme, että pystytte olemaan puhdasta henkeä ja seuramaan Luojan tahtoa korkeammissa maailmoissa. Muistakaa, että tehtävänne oli kanssaluoda taivaallinen maa ja kokea kaikki hengen kauneus ja ihme kiinteässä fyysisessä muodossa.

Taas kerran tarjoamme teille jotain entisiä suuntaviivoja, mitkä auttavat teitä kulkemaan helposti ja sujuvasti kapeaa ja kiemurtelevaa polkua tulevaisuuteen:

Pyhä henki tai korkeampi mentaali-itsenne on erotteleva korkeampi älykkyys, mikä valvoo ja säätelee valon lisäämistä ja hengen lahjoja, joita annetaan teille henkisen tietoisuustasonne ja nykyisten tarpeidenne mukaisesti. Pyhä mentaali-itsenne joka on välittäjä teidän ja jumalaisen "minä olen" -olemuksenne tai Jumalitsenne välillä, myös valvoo ja jakaa erityisjärjestelyjä. Kuitenkin jokainen erityisjärjestely mitä teille annetaan, vaatii teitä pyrkimään uutterasti oman osanne tekemiseen. Teidän on pyrittävä käyttämään maksimaalisesti jumalaisen Luojavalon erityislahjaa korkeimmaksi hyväksi. Muistakaa, että jokainen teistä on Isä/Äiti Jumalamme kanssaluomiskumppani.

Kun teistä tulee tehokkaampi kanssaluojana maatasolla, opitte jatkuvasti valvomaan energiamallejanne ja pyritte parantamaan niitä. Teidän on pyrittävä ylläpitämään harmonia ja jalostunut jumalainen ilmaisu. Tavoitteenne on vapauttaa se pyhän tulen voima, mikä on ollut horroksessa monta tuhatta vuotta, jotta voitte ohjata ja keskittää energianne niille elämänne aluille, mitkä haluatte muuttaa. Muodostamalla elämän luojapyöränne ja parantamalla sitä jatkuvasti, kylvätte keskittyneen muutoksen siemeniä ja hankitte pyhää luomistulta, mitä tarvitaan sen ilmentämiseen, mitä olette kuvitelleet. Sitten kun voitte tehdä tämän tehokkaasti, henkilökohtaisesta maailmastanne tulee ihmemaa ja teistä tulee valomajakka kaikkien nähtäväksi.

Emme voi korostaa liikaa, miten tärkeää hengittäminen on jumalaisen luontonne takaisinsaamisessa. Ei se pinnallinen hengitys, minkä valtaosa ihmisistä on hyväksynyt kunnon tavaksi hengittää. Tällainen tehoton hengitys on johtanut moniin heikentäviin oireisiin ja sairauksiin sekä rajoittanut sen jumalaisen ydinolemuksen sisäänotto, mikä on kriittistä hyvinvoinnille ja valoastian takaisinsaamiseen.

Olemme selittäneet ja korostaneet äärettömyyshengitystä, haitarihengitystä ja sitä, miten tärkeitä tarkoitukselliset hengitysharjoitukset ovat. Äärettömyyshengitystä voitaisiin kutsua ylösnousemushengitykseksi, sillä se harmonisoi galaktiset chakranne fyysisen kehon kanssa ja avaa paluuväylät korkeampiin ulottuvuuksiin "binäärisekvenssitekniikan" kautta. Se nopeuttaa merkivaksi kutsutun ylösnousemusvalokulkuneuvonne rakentamisprosessia. Se myös edesauttaa portaalin avautumista pyhään mieleen ja etu- ja takaportaalin avautumista pyhään sydämeen. Haitarihengitys edesauttaa kahta asiaa: se vetää niitä timantinkovia hiukkasia, jotka on tallennettuna juurichakraan, ja myös niitä timantinkovia hiukkasia jotka on tallennettua viidennen ulottuvuuden eetterikopioonne, henkilökohtaiseen valopyramidiinne.

Sielulaulunne koostuu neljännen ulottuvuuden keskivaiheen ja viidennen ulottuvuuden ehdottoman rakkauden, viisauden ja harmonian värähtelymalleista. Itsemestarina energiapuumerkkinne ja sielulaulunne sulautuvat valon, äänen ja värin taivaalliseksi mandalaksi, mistä teidät tunnistetaan korkeammissa maailmoissa. Teidät tunnistetaan sisäisen valonne kirkkaudesta. Mitä enemmän valo-olemusta yhdistätte fyysiseen astiaanne, sitä kirkkaammin auranne hehkuu.

Jokaiselle on seurattavana polku. Riippumatta siitä mistä tilanteesta tai mistä olosuhteista löydätte itsenne, kultainen tilaisuus odottaa mahdollistaakseen teille voimanne ottamisen, yhdistymisen luovuuteenne ja niiden monien horroksessa olevien kykyjen esiintuomisen, joita olette tallentaneet syvälle muistipankkeihinne. Ja nyt enemmän kuin koskaan, me olemme lähellä ja tarkkailemme, odotamme auttaaksemme, kannustaaksemme, luodaksemme ihmeitä, tasoittaaksemme tietä ja auttaaksemme teitä siirtymään eteenpäin ja ylöspäin.

Jos voitte nähdä kaiken sen ohimenevänä, mitä elämässänne on tällä hetkellä, paitsi rakkauden ja valon sekä henkisen tulen pyhässä sydämessänne ja sielussanne, niin tiedätte, mitä yritämme ilmaista teille. Päästäkää irti menneisyyden ja tulevaisuuden pelostanne, poistakaa ne tunne- ja mentaalikontrollit, joita toisilla on teihin, ja tulkaa siksi vapaaksi hengeksi, joka teidän on tarkoitus olla.

Sitten kun menneisyytenne äärettömyyssilmukka ja aikajana on tasapainossa ja merkittävä osa epäharmonisista energioistanne on muunnettu, astutte tulevaisuutenne äärettömyyssilmukkaan. Olette kulkemassa tulevaisuutenne valoon, samalla kun jätätte menneisyyden varjot taaksenne. Älkää stressin ja jokapäiväisten haasteiden aikana koskaan unohtako, urheat ystäväni, että olette keskellä kosmista jälleentapaamista, ja kehitytte asianmukaiseen aikaan, tavalla tai toisella.

Teidän on tiedostettava, että tämä transformaatioprosessi on pitkä ja monimutkainen sykli. Se voi kuitenkin olla mahtava matka, jos käytätte hyödyksenne ne viisausopetukset ja työkalut, joita tarjoamme teille. Ympyränlaki toteaa, että jokaisen uuden luovan hankkeen on alettava sisältä tahtovoiman hiljaisesta pisteestä, Luojan/kanssaluojan ydinolemuksesta. Muistakaa, että yksi ihminen joka on keskittynyt pyhään sydämeensä ja pyhään mieleensä, voi välittää kosmisia totuuksia ja inspiroituja ajatuksia miljoonille ihmisille ja samalla hänen aurakenttänsä rakastavat värähtelyt siunaavat kaikkia, joiden kanssa hän on kontaktissa.

Maailmanpyramidi on puolivälin asema monelle sieluitsellenne. Hyvät tekonne tallennetaan maailmanpyramidin valovarastokammioon. Joka vuosi korjataan hyvät teot, ja rakastavat ajatuksenne ja tekonne moninkertaistetaan ja tallennetaan sinne. Suurempi osuus sulautuu yhteen Luojavalon kanssa käytettäväksi suurimman hyvän luomiseen koko ihmiskunnalle. Saatte erityislahjojanne ja jumalaisia erivapauksianne sen mukaisesti, mitä olette antaneet valovarastoon.

Teidän jokaisen on aika astua esiin, ottaa kantaa ja tulla kuulluksi. Aloittakaa siitä, missä olette korkeimmalla ymmärrystasollanne, nähkää rakkaussuodatinten läpi, tuntekaa myötätunnon täyteisellä sydämellä ja toimikaa mielellä, mitä ei varjosta syyllisyys, pelko tai tuomitseminen. Tällä tavalla vahvistatte totuutenne ja saatte viisautenne, rakkaat ystävät. Tällä tavalla maailmanne ja todellisuutenne vuotaa yli iloa, rakkautta ja yltäkylläisyyttä. Tämä on mestarin tie, elävän totuuden tie ja tie takaisin kotiin.

Älkää koskaan unohtako, että olette aina oma tuomarinne ja päätätte suojelijaneuvostonne avulla, mitä seuraavan elämänkokemuksenne pääyksityiskohdat ovat. Korkeampien ulottuvuuksien ympäristössä sielu on aina innokas korjaamaan entisiä virheitä, jotta aurakenttä voidaan puhdistaa kaikista epäharmonisista värähtelymalleista ja matka valaistumista kohti voi jatkua. Sillä ei ole merkitystä, jos ihmiset kieltävät totuuden, mitä välitämme teille. Se on silti elävä totuus ja universaali laki ja jumalaisen suunnitelman periaatteet vaikuttavat jokaiseen sieluun ja ohjaavat tätä - uskoo hän siihen tai ei. Tässä pätee taas sisäinen verho ja teidän on murtauduttava läpi negatiivisen kolmannen/neljännen ulottuvuusympäristön rajoista, saadaksenne pääsyn laajentuneeseen ja ihmeelliseen Luojayhteyteen. Olette olleet ja tulette aina olemaan yhteydessä Kaikkeen olevaiseen. Yhteydettömyyden tunne on kokonaan teidän mielessänne ja tie elämänvirran oven avaamiseen on pyhässä sydämessä.

Kun jalostatte värähtelyänne, teistä tulee vähitellen moniulotteinen, mikä merkitsee, että yhdistytte kerralla useiden ulottuvuuksien taajuusmalleihin. Tehdäksenne tilaa neljännen, viidennen ja korkeampien ulottuvuuksien monien tasojen jalostuneille taajuuksille, on tapahduttava puhdistamis- ja selvittämisprosessi. Niiden oppituntien ja ohjeiden avulla, joita olemme antaneet teille vuosien saatossa, pyrimme antamaan teille tietoa, mitä tarvitaan ylösnousemuspolun kulkemiseen sujuvasti ja vaivattomasti. Teidän on kuitenkin otettava vastuu paluustanne henkilökohtaiseen itsemestaruuteen.

Olemme rinnallanne auttamassa teitä, kun otatte takaisin oikean asemanne henkisenä olentona Isä/Äiti Jumalamme jumalaisessa tehtävässä. Osoitamme kunniaa rohkeudestanne. Teitä rakastetaan kovasti.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Toukokuu 2013 YDINOLEMUKSENNE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:40

YDINOLEMUKSENNE

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Toukokuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, olemme kertoneet teille, että "olette Luojan sisäänhengitystä". Nämä ovat ennenkuulumattomia aikoja, joiden myötä teillä on mahdollisuus selvittää kaikki menneisyyden karmakysymykset, siirtyä harmoniaan laajemman olemuksenne kanssa ja olla oleellinen osa Isä/Äiti Jumalamme suunnitelmaa tämän aliuniversumin laajentumisesta. Oletteko valmis kerta kaikkiaan päästämään irti kaikista vanhoista rajoituksista, uskomuksista ja rajoista, jotka estävät teitä liikkumasta pois tuskan, puutteen ja kärsimyksen hetteiköstä. Sallitteko mielenne ja sydämenne avautua sielunne ja henkenne korkeammalle viisaudelle? Eetteri tai korkeammalla värähtelevät tietoisuuskentät ovat täynnä mahdollisuuksia, jotka vain odottavat muokkaamista suurimmiksi unelmiksenne ja toiveiksenne.

Taas kerran tarkastelemme uudelleen joitain aiempia opetuksiamme auttamaan teitä sen monimutkaisen sielun matkan ymmärtämisessä, minkä keskellä jokainen ihminen on, joko tiedostamisen alkutasolla tai edistyneenä opetuslapsena polulla. Tulee aika, jolloin sielu on saavuttanut kokemustensa äärilaidan erillisyydessä, itsensä hajottamisessa ja kanssaluomisessa. Sieluolento on silloin valmis aloittamaan ajankohtaisen kosmisen luomiskierroksen jälleenyhdistymis- ja integroitumisprosessin. Sieluitseä täytetään vähitellen jumalaisella tyytymättömyydellä, mikä suodattuu hitaasti ihmismielen tietoisuuteen. Toivottavasti ihmisolento alkaa tällöin kääntyä sisäänpäin, kesyttää egopersoonan ja yhdistyy taas sielun ja vakinaisen ylisielun/korkeamman itsen kanssa sekä suuremman itsensä monien osien kanssa.

Ihmiskunta on massaheräämisen keskellä. Laaja transformoituminen on alkanut, mihin sisältyy maailman, galaksin ja aliuniversumin jälleenyhdistyminen - ylösnousemuksen alkaminen kohonneeseen Luojan/Hengen täyttämään tietoisuustilaan. Kosmisella tasolla Ylin Luoja lähettää nyt säteilyään Suurten keskusaurinkojen kautta, mikä suodatetaan maan päälle elämän elävän valkoisen tuliolemuksen suurina räjähdyksinä, Isä/Äiti Jumalamme pyhän sydänytimen ja tämän aurinkokunnan auringon kautta.

Sielua voitaisiin kuvata sykkivän elämänvoimaenergian pieneksi siemenatomiksi, mikä asuu pyhässä sydämessä, monipuolisen timanttiytimellisen Jumalsolunne rinnalla. Timanttiytimellinen Jumalsolunne sisältää tämän aliuniversumin 12 Jumaltietoisuussädettä - hyveet, ominaisuudet, laadut ja taidot jotka pyritte aktivoimaan taas kerran, jotta teistä voi tulla se tehokas kanssaluoja aineelliselle tasolle, mikä teidän suunniteltiin olevan.

Sielu voi olla vain pieni elämänkipinä sydänalassa niillä, jotka ovat edelleen ansassa alempien ulottuvuuksien harhakuvissa. Kuitenkin sitten kun se puhkeaa täyteen dynaamiseen voimaansa, se laajenee ja tulee solaarisydänkeskukseksi, mikä sisältää solar plexuksen, sydämen, kateenkorvan ja kurkun alueen. Ennen sitä kutsuttiin kolminkertaiseksi liekiksi ja sydäntä on kutsuttu sielun sijaksi.

Sielu kommunikoi kanssanne sekä tunne- että mentaalikehon kautta - tunteina sydänkeskuksen kautta ja mielellä käpylisäkkeen kautta - ja näin sytyttää niitä valoviisauspaketteja, jotka on tallennettuna aivojen korkeammalla värähtelevään osaan, mitä kutsutaan pyhäksi mieleksi. Silloin kun yhteys on muodostettu, fyysinen astia alkaa korjata palkkioita parempana terveytenä ja elinvoimana sekä syvempänä yhteytenä kehoelementaaleihin.

Kerromme teille empaattisesti, että teistä ei voi tulla kadonnutta sielua tai ette voi kadottaa yhteyttänne Luojaan. Saatatte eksyä tieltänne ja Luojavalonne voi heikentyä, mutta sielunne on kuolematon eikä se voi koskaan kadota tai tuhoutua. Säästätte itsenne tuskalta, kärsimykseltä ja siltä harhalta, että olette irrallaan Luojasta, integroitumalla sieluunne, korkeamman itsenne moniin osiin ja henkilökohtaiseen Jumalsäteeseenne. Massatietoisuuden entinen uskomusrakenne korvataan hitaasti uuden jumalaisen suunnitelman kevyemmillä, jalostuneemmilla ja vapauttavilla ajatusmuodoilla. Teidän on tärkeää ymmärtää, että ylösnousemusspiraalissa on monia tasoja - se on loputon, kun luomakunta aaltoilee ja kehittyy.

Kosmisella tai omniversumin tasolla olette Henki, Jumalolemuksen osa tai siemenatomi joka on lähetetty Ylimmän Luojan sydänytimestä. Tuolla tasolla olette täysin tietoinen siitä, kuka olette, ja yhteydestänne Ylimpään Luojaan ja olette tietoinen "minä olen" -identiteetistänne ja tunnette sen. Universaalilla ja aliuniversaalilla tasolla olette jumalainen kanssaluoja, joka on taas kerran lähetetty suurella taittuneella valonsäteellä ilmentämään loputtomasti maailmoja Isä/Äiti Jumalamme nimissä. Olette tietoinen tämän aliuniversumin yleisestä jumalaisesta suunnitelmasta ja esittämästänne osasta siinä. Saatatte muistaa tai olla muistamatta alkuperänne tai identiteettinne kosmisella tasolla.

Henkenä mitä kutsumme Jumalsäteeksenne, olette suuri valo-olento, joka lähetti itsensä osia tai alisäteitä jättäen ylisieluja tai osia olemuksestaan eri ulottuvuuksiin, galakseihin, tähtijärjestelmiin ja maailmoihin ympäri tätä aliuniversumia. Ja vuorostaan myös jokainen näistä suurista ylisieluista lähetti ydinolemuksensa kipinöitä tai sielusirpaleita. Se "sinä" joka olet nyt inkarnoituneena fyysiseen kehoon maaplaneetalle, on yksi noista sielukipinöistä, joka suostui matkustamaan tuntemattomaan tyhjiöön, luomaan moninaisia maailmoja, asumaan niissä ja sitten kokemaan sen, minkä luomisessa autoitte, jotta ainutlaatuiset kokemuksenne voidaan yhdistää universaaliin tietoisuuteen ja lopulta kosmiseen mieleen.

Kun fyysinen astianne alussa luotiin, eetterikeho lähetti miljardeja pienenpieniä elementaalikipinöitä ympäri kehomuotoa. Nämä elementaalikipinät ohjelmoitiin välittämään timantinkovia valohiukkasia (elämänlahja) kaikkiin kehon eri osiin - elimet, verenkierto, lihakset, kudoksen ja luut (samaan tapaan kuin luonnon elementaalit välittävät auringonvalon timantinkovia hiukkasia koko luonnon valtakuntaan ja kaikkiin luomakunnan osiin, millä ei ole sielua Luojatietoisuuden pyhän siemenatomin kera).

Menneisyyden mestariopettajat viittasivat usein ihmisen kehoelementaaleihin ja eetterikehoon tai eetteriverkkoon. Menneisyyden syvälliset, esoteeriset opetukset kirjoitettiin usein niin, että vain polun kehittyneimmät oppilaat voisivat tulkita oppituntien todellisen merkityksen. On sen aika, että nuo opetukset paljastetaan, päivitetään ja pelkistetään niin, että kaikki ylösnousemuspolulla vakavissaan olevat sielut voivat ymmärtää ja sitten vähitellen integroida ne, laajentaakseen tietoista tajuntaansa. Kehittyneen tiedon saaminen korkeampien ulottuvuuksien universaaleista opetuksista ja sitten tuon viisauden integroiminen ovat oleellisia tekijöitä ylösnousemusprosessissa.

Muinaisopetukset sanoivat, että fyysinen kehonne luotiin alun perin eetteriaineesta. Tulitte alussa maan päälle säteilevässä kristallimuodossanne ja vähitellen monien aikakausien kuluessa kehititte kauniin fyysisen kehonne tämän aliuniversumin jumalaisesta Aatami/Eeva Kadmon -suunnitelmasta. Vääristymät alkoivat, silloin kun uppositte tiheyteen ja egon halukeho otti vähitellen kontrollin mentaali- ja tunnekehostanne. Tämä johti siihen, että suuri osa sieluitseänne vetäytyi pyhästä sydänkeskuksestanne sielutähteenne kruunuchakran yläpuolella.

Neljän tunnistetun elementin - tuli, vesi, maa ja ilma - lisäksi sanotaan olevan viides elementti ja näin tulee nimi "eetteri". Eetterikeho tai eetteriverkko mikä on paljon hienojakoisempaa ainetta kuin maakeho, viittaa fyysisen kehon näkymättömään vastineeseen. Se sisältää kolmen alemman fyysisen kehonne (fyysinen, mentaali ja tunne) suunnitelman. Sitä kutsutaan joskus muistikehoksi, sillä se ylläpitää ja elävöittää aineellisen muodon. Se on herkkä ajatuksillenne ja tunteillenne - sekä positiivisille että negatiivisille. Sairaus tai heikentyminen tapahtuu ensin eetterikehossa ja sitten vähitellen se ujuttautuu fyysiseen astiaan. Eetterikeho ylläpitää ja elävöittää fyysisen kehon komponentteja ja kontrolloi ruuansulatusprosesseja. Se korjaa myös fyysisen kehon vaurioita, joita aiheuttaa "kuluminen" kolmannen/neljännen ulottuvuuden elämässä.

Eetterikehoon oli koodattuna turvaohjelma: silloin vajositte hyvin syvälle tiheyteen ja olitte lähes itsetuhon partaalla, kehoelementaalisolunne menivät puolihorrostilaan, ja ne ovat olleet tuossa tilassa tuhansia vuosia. Aivan kuten te olette heräämässä todelliseen luonteeseenne ja jumalaiseen olotilaanne, niin myös kehoelementaalisolut heräävät ja alkavat vähitellen reagoida positiivisiin affirmaatioihinne ja niihin korkeampiin valotaajuuksiin, joita integroitte.

Teidän on oleellista ymmärtää, että jokaisella joka resonoi matalamman taajuuden ajatusmuotoihin, on kehossa aliatomisia tummia kristalleja. Näihin kristalleihin on pakkautuneena negatiivista materiaalijätettä, mitä on luotu ja uudelleenluotu monien elämien aikana. Niistä osa on perittyjä negatiivisia malleja, jotka toitte mukananne fyysiseen muotoon parannettavaksi,

Alitajuinen mieli - subjektiivinen mieli - on osa eetterikehotietoisuutta ja se tallentaa ja varastoi kaiken, mitä koette, näette, kuulette, ajattelette ja tunnette. Alitajuinen mieli ottaa kaiken kirjaimellisesti eikä sillä ole merkitystä, oletteko kokeneet jonkin tapahtuman vai ainoastaan kuvitelleet sen elävästi - alitajuinen mieli rekisteröi sen faktana. Siksi on hyvin tärkeää muuttaa negatiiviset ja heikentävät muistot positiivisiksi. Ajatuksenne ja aikomuksenne resonoivat tiettyyn taajuuteen ja muuttamalla heijastamianne taajuusmalleja - käyttäen tahdonvoimaa ja ponnistelen tietoisesti - luotte vähitellen elämän, fyysisen terveyden ja olosuhteet, joita haluatte.

Teistä tulee tietoinen fyysisestä kehotietoisuudestanne, kun kehoelementaalinne ns. heräävät ja alkavat työskennellä harmonisesti kanssanne ja korjata vähitellen kaikki väärät luomukset, joita olette tehneet kehomuotoonne virheellisten ajatusten myötä. Ajan kuluessa teistä tulee herkempi kehoelementaalienne merkeille. Kehonne solut ovat kaikki tietoisia jossain määrin. Jotkut ovat epäharmonisia ja saavat aikaan sisäistä kaaosta ja epämukavuutta, kun taas toiset värähtelevät harmoniassa ja näin korkeammassa taajuudessa ja välittävät tasapainon ja hyvänvoinnin tunnetta. Valon metabolointi on tärkeä ja monisyinen prosessi, mikä on välttämätön hyvinvoinnillenne. Voitaisiin sanoa, että olette nähneet nälkää Jumalvalon puoliasteikkoruokavaliolla. Triljoonien kehosolujenne on opittava uudelleen, miten tunnistetaan valo ja käytetään sitä elinvoimaenergian lähteenä.

Aistien tai fyysisen kehotietoisuuden todellisuus: silloin kun olette Hengen virrassa, olette hyvin kevyesti kehossanne, usein ilman kipua tai epämukavuutta. Teillä saattaa olla heikkoja kehoaistimuksia, paitsi solaarivoimakeskuksessa ja erityisesti syvällä pyhän sydämen alueella, missä alatte vähitellen tuntea rakastavaa autuutta ja iloa, kun ne hehkuvat Isä/Äiti Jumalasta. Useammin ja useammin koette suurta hyvinvoinnin, harmonian ja rauhan tunnetta.

Rakkaat sydämet, pyydämme teitä tutkimaan, mitä olemme paljastaneet vuosien saatossa, ja pyrkimään tajuamaan sen universaalin kaavan, minkä olemme luoneet tiukasti mieleenne, jotta pystytte ymmärtämään ja toteuttamaan seuraavan vaiheen niissä ihmeellisissä kosmisissa tapahtumissa, joita levittäytyy silmienne eteen.

* Tavoitteenne on integroida korkeampi mentaalikeho, mikä on valaistunut korkeampi itsenne tälle evoluutiokierrokselle.

* Tämän tekemiseksi teidän on saatettava egon halukeho harmoniaan sielunne toiveiden kanssa.

* Voitte käyttää pakkoa ja vastustaa tai voitte hyödyntää rakkauden transformaatiovoimaa. Pyrkikää hyödyntämään itsemestarin tahdonvoimaa, mikä on pyhän sydämen, pyhän mielen ja ylisielun/korkeamman itsen yhdistettyä viisautta.

* Henki ilman ainetta on liikkumatonta, aine ilman henkeä on elotonta.

* Olette siirtymässä aikaorientoituneesta maailmasta ajattomaan todellisuuteen.

Urheat ystävämme, tiedämme, että voi olla paljon tuskaa, epämukavuutta ja pelkoa, kun kuljette näiden nopeutuneiden prosessien läpi, mitkä aiheuttavat ympäri maailmaanne dramaattisia muutoksia. Tietäkää, että yhdessä voitatte nämä vastoinkäymiset. Tehtävämme on avata tietä jokaiselle rakkaalle sielulle, joka ilmaisee halun palata harmoniaan. Tietäkää, että jokaisella teistä on vaikutusta. Silloin kun epäilette, tarvitsette inspiraatiota tai voimia, tulkaa henkilökohtaiseen valopyramidiinne ja me annamme teille rohkeutta, kohotamme teitä ja inspiroimme teitä. Silloin kun tunnette olevanne yksin tai rakkaudeton, menkää pyhään sydänkeskukseenne ja me odotamme siellä ja täytämme teidät Isä/Äiti Jumalamme säteilevällä rakkaudella.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kesäkuu 2013 RAJOITUKSET VAI VAPAUTUMINEN - KUMMAN VALITSETT

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:41

RAJOITUKSET VAI VAPAUTUMINEN - KUMMAN VALITSETTE?

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Kesäkuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muistakaa, rakkaat ystäväni, että elätte ikuisuuden keskellä. Teille tuomiemme kosmisten viisausviestien tarkoituksena ei ole asettaa lisää sääntöjä tai luoda uutta oppijärjestelmää. Aikomuksemme on sytyttää sydämenne tuleen rakkaudella ja antaa teille vilaus upeasta tulevaisuudesta edessänne. Kun massoissa useammat ja useammat tuntevat sieluitsensä käynnistämää tyytymättömyyttä, on tärkeää, että ylösnousemuksen viisausopetuksia tarkastellaan ja jaetaan ympärillänne olevien kanssa. Te, heränneet tähtisiemenet, jaatte nyt esiin tulevia viisausopetuksia tulevaisuudesta.

Ollaan siitä tietoisia tai ei, niin ihmiskunta ja maapallo ovat nyt kiihtyneen evoluutioprosessin keskellä. Se on näiden aikojen ihme, rakkaat ystävät. Ylin Luoja säteilee koko omniversumiin jumalaisen valon koko asteikkoa. Tämä voimakas ja puhdas valo suodattuu jokaisen suuren keskusauringon, jokaisen universumin Isä/Äiti Jumalan palatsimaailman, kautta luomakunnan joka tasolle, niin että vähitellen luomakunnan jokaisella kipinällä ja osalla on pääsy sopivalle Luojatietoisuustasolle. Luomisvalo tai timantinkovat hiukkaset saatetaan käyttöön jokaiselle sielulle, mikä on koskaan luotu. On kuitenkin joitain sääntöjä, joita sovelletaan tähän "valolunastusprosessiin": jokaisen sielun on valmisteltava astiansa nostamalla värähtelymallinsa tietylle harmoniselle taajuustasolle voidakseen saada näitä Jumalvalohiukkasia, ja teidän on muistettava, että kun nämä valohiukkaset on vastaanotettu, ne on aktivoitava rakastavalla aikomuksellanne. Rakkaus on näiden kaiken Lähteen kallisarvoisten hiukkasten voimalähde, generaattori.

Ylösnousemuksessa on kyse värähtelymallinne nostamisesta, tasapainottamisesta ja harmonisoimisesta, niin että Jumalitsenne monet osat voivat laskeutua pyhään sydänytimeenne ja ottaa hallinnan. Kun tukitte syvemmin kosmoksen viisautta, on elintärkeää, että säilytätte tietoisen tiedostamistilan. Ihmiskunta on paljastumassa muistinmenetyksestä tai itsen ja luomakunnan monimutkaisen laajuuden rajallisesta tiedostamisesta, kuten sitä voitaisiin kutsua. Olemme selittäneet sitä aiemmin, mutta on aika virkistää muistianne siitä, mitä tapahtuu, kun matkaatte tietoisuuden monia tasoja ja alitasoja.

Kun selvitätte vääristymät aurakentästänne, tapahtuu myös sisäinen prosessi. Koko fyysinen rakenteenne käy läpi monimutkaisia muutoksia, jotka laukaisee ne korkeammat taajuusmallit, joita integroitte Luojalähteestä suurten valokaupunkien kautta. DNA:nne, chakrakeskuksenne ja pyhä sydämenne ja mielenne sisältävät jumalaisen suunnitelmanne ja kun integroitte enemmän ja enemmän Jumaltietoisuuden timantinkovia hiukkasia, kaikki ne vääristymät ja epätäydellisyydet joita olette luoneet omaksi totuudeksi hyväksymistänne käsityksistä, korjataan hitaasti. Monet näistä vääristyneistä käsityksistä suodattuvat tietoiseen tajuntaanne parannettavaksi tai poistettavaksi, ja ymmärrämme, että tämä voi olla epämukava ja hämmentävä prosessi.

Teillä on pyhä olemassaolokeskus pyhässä sydämessänne, minkä olemme nimenneet "timanttiytimelliseksi Jumalsoluksenne" näihin aliuniversaaleihin kokemuksiin. Teillä on ympärillänne eteerinen kolmannen/neljännen ulottuvuuden suuri olemassaolokolmio, mikä sisältää valopilarinne ja aineristin, mitä olette rakentaneet kautta aikain. Olette olemassa kultaisessa munassa, mikä laajenee ja säteilee enemmän ja enemmän jumalaista rakkausvaloa, kun resonoitte korkeampiin ja korkeampiin tietoisuustaajuuksiin.

Jumalaisen valon timantinkovat hiukkaset sisältävät elävää energiaa, mikä on ohjelmoitu erityistä jumalaista suunnitelmaa varten. Silloin kun pääsette käsiksi tuohon elävään valoon, teidän on aktivoitava se rakastavalla aikomuksellanne ja ohjelmoitava se sielunne toiveilla, jotka ovat aika harmoniassa jumalaisen suunnitelmanne kanssa. Aineellisella olemassaolotasolla, Luojavalo on koodattavaa teidän ydinolemuksellanne kanssaluojana, ennen kuin se on valmis säteiltäväksi muodon maailmaan. Vaatii suurta rohkeutta ja sitkeyttä tulla itsetietoiseksi ja sielutietoiseksi. Jatkuva kiitollisuuden asenne on sielun ravintoa.

Teistä on tulossa hyvin tehokkaita analysoimaan voimaannuttavalla erottelukykylahjalla niitä uusia käsitteitä ja sitä valtavaa informaatiomäärää, mitä on nyt saatavilla. Nyt kun olette virittyneempiä Henkeen ja sisäiseen ääneen, osaatte nopeasti varmistaa, onko jokin käsite harmoniassa sisäisen totuutenne kanssa. Jos ei ole, velvollisuutenanne on sivuuttaa se ilman ilkeyttä tai tuomitsemista, tai jos ette ole varma, laittaa se sivuun ja pyytää korkeampaa itseänne vahvistamaan se teille jollain päivänselvällä tavalla. Tiedostatte, että teitä pommitetaan monilla uusilla käsitteillä, joista jotkut venyttävät käsitteellisen ymmärryksenne rajoja. Tiedostakaa, rakkaat, että kaikki se mitä koette, on osa sitä jälleenyhdistymis- ja ylösnousemisprosessia, minkä keskellä olette.

Monet teistä kokevat taianomaisia tapahtumia elämässään ja pyydämme teitä olemaan riittävän rohkeita jakaaksenne nämä ihmeet ystävienne kanssa. Älkää pelätkö pilkkaamista tai kritisointia - kohtaatte hyväksyntää useammin kuin paheksuntaa ja kiinnostusta useammin kuin ylenkatsetta. Uskonnollisissa yhteisöissä alkaa olla maltillisempia kosmisia opetuksia - osittain seuraajiensa menettämisen pelosta. Sillä ei ole merkitystä miten tai miksi - kaikki on ihmiskunnan eduksi ja auttaa maapallon ja sen asukkaiden transformaatioprosessin nopeuttamisessa.

Tutkikaa tunteitanne yltäkylläisyydestä ja niukkuudesta, rakkaat ystävät. Jos yksi neljännes maailman väestöstä uskoisi, kuvittelisi, kutsuisi ja sitten tekisi työtä kaikkien vaurauden ja yltäkylläisyyden hyväksi, näkisitte dramaattisen käänteen tapahtumissa, kun ne jotka rohmuavat maailman varallisuutta ja riistävät säyseitä ja köyhiä, alkavat menettää kuristusotteensa maailman taloudesta. Pidättekö pelokkaasti kiinni rikkauksistanne ja rohmuatte niitä? Varokaa, rakkaat ystävät, etteivät kätkönne sula ilmaan. Kyse on nimittäin vain energiamuodosta. Energia on tarkoitettu kiertoon - käyttäväksi, uudistettavaksi, laajennettavaksi ja jalostettavaksi. Se mistä pidätte liian tiukasti kiinni, häviää silmienne edessä.

Osa vihkimysprosessia on luovuttaa jumalaiselle itsellenne, kaiken korkeimmalle hyvälle, kaikki mitä pidätte rakkaana, kaikki mitä omistatte. Tämä ei merkitse, että menetätte sen, mistä luovutte. Se merkitsee vain, että olette valmis sallimaan jumalaisen suunnitelman toimia kauttanne, mikä on aina korkeimmaksi parhaaksenne, vaikkei siltä ehkä tuolla hetkellä näytä.

Älkää kauhistuko, jos menneisyydestänne tulee vain hämärä muisto, erityisesti kipeistä muistoista joita olette kokeneet tässä elämässä. On aika parantaa menneisyys ja päästää siitä irti, rakkaat. Teitä ei enää palvele tutkia menneitä elämiä parantuaksenne tai yrittääksenne ymmärtää, miksi toimitte tai reagoitte tietyllä tavalla nykyisyydessä. Se on vanha tapa. Ne tietoisuusvääristymät joita loitte menneisyydessä, eivät voi olla olemassa, silloin kun täytytte ylitsevuotavasti timantinkovilla hiukkasilla niiden prosessien avulla, joita olemme opettaneet teille. Nämä taianomaiset hiukkaset sisältävät Luojan puhdasta ja täydellistä olemusta ja ne transformoivat vähitellen kaikki vääristymät aurakentässänne ja fyysisessä astiassanne. Hitaasti mutta varmasti ne epätäydellisyydet korjataan, joita olette luoneet sisäisessä ja ulkoisessa maailmassanne.

Muistakaa, että hidas ja vakaa tahti eteenpäin polulla johtaa itsemestaruuteen. Egopersoona haluaa enemmän informaatiota ja dramaattista vahvistusta. Se etsii aina jännitystä, draamaa ja sensaatioita. Maapallolta ja ihmiskunnalta on mennyt hyvin pitkän aikaa saavuttaa nykyinen epätäydellisyystilansa. Se transformaation eteneminen minkä te, maalliset valojoukot, olette saaneet aikaan hyvin lyhyessä ajassa, on todella taianomaista.

Sallikaa meidän taas kerran antaa teille esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kuljette valaistumispolkua. Olette kuulleet, että taivaassa on monta asuinsijaa, mitkä ovat todellisuudessa luomisen monia ulottuvuus- ja aliulottuvuustasoja. Aikakaudella mikä on nyt tulossa loppuun, jokaisen ihmisen todellisuus koostuu kolmannen ja neljännen ulottuvuuden taajuusmalleista, jotka hänen menneet ja nykyiset uskomuksensa ja tekonsa ovat muodostaneet. Jokaisen ihmisen asuinsijassa ovat kaikki ne ihmiset, jotka ovat virittyneet tietylle olemassaolotasolle ja ovat yhteensopivia sen kanssa. Heillä on monia yhteisiä uskomuksia ja he toimivat monien samojen rajoittavien käsitysten alaisuudessa - niukkuus, syyllisyys, tulevaisuuden pelko - ja heitä kontrolloivat tavallisesti rodulliset, kulttuurilliset, uskonnolliset ja perinnesäännöt ja -standardit.

Tässä todellisuudessa normaalilla egon ohjaamalla persoonalla on tavallisesti joko itsekeskeinen oikeudentunto tai itsensä uhraava marttyyrikompleksi, monien variaatioiden ja ääritapausten kera. Ne jotka toimivat tässä olemassaolotaajuudessa, ovat tekemisissä toistensa kanssa valiten ne, jotka peilaavat heille sitä, mitä heiltä puuttuu (tavallisesti vääristyneellä ja ylikorostuneella tavalla). He eivät tavallisesti tunne oloaan mukavaksi niiden kanssa, jotka värähtelevät korkeammalla taajuustasolla, ja vaikka he olisivatkin tyytymättömiä, heillä on vaikeuksia murtautua vapaaksi ja lähteä pois toimimattomista elämänkuvioistaan, mitkä he hahmottavat mukavuusalueeksi.

Kun poistatte vanhat tavat, uskomukset ja teot, palaatte vähitellen harmoniaan hyväksytyllä polariteetti- ja kaksinaisuusasteikolla. Jokaisen saavuttamanne korkeamman taajuustason myötä jätätte taaksenne ne tilanteet, ihmiset ja asiat, jotka eivät ole enää yhteensopivia uuden tiedostamis- ja värähtelytasonne kanssa. Usein näytätte ikään kuin astuneen uuden ulottuvuuden ovesta ja osa menneisyyttä haihtuu pois. Tästä syystä monet teistä menettävät ystäviä ja/tai perheenjäseniä ja vaihtavat työpaikkaa tai aloittavat uuden ammatin/uran. Monet teistä muuttavat myös uuteen paikkaan, joskus oikein ymmärtämättä, miksi teitä on opastettu tietylle alueelle, mutta on syvä sisäinen tietämys, että niin on tarkoitus olla. Monet teistä huomaavat, että tekemänne työ, ajanvietteet, harrastukset ja monet asiat jotka ennen kiinnostivat, ovat vähemmän tyydyttäviä, sillä ne eivät sovi jatkuvasti laajentuvaan ja kehittyvään todellisuuteenne.

Moniulotteiset ovet menneisyyteen sulkeutuvat ja tulevaisuuden ovia avautuu nopeammin ja nopeammin, kun ylösnousemusprosessi kiihtyy. Muutospelko on ollut tietoisen tajuntanne tärkein kontrolloiva tekijä erittäin pitkään. Kun matkanne alkoi tiheyteen, pyritte suureen itsenne ilmaisemis- ja muutosvalikoimaan ja ilahduitte jokaisesta uudesta luomuksesta. Vasta maakokemustenne aikana olette unohtaneet, että olette kanssaluoja, joka on varustettu täysimittaisilla luomiskyvyillä, ja että teillä on suora yhteys luomisen voimalähteeseen, mitä on kutsuttu elämänvalon virraksi.

Te, tähtisiementen etujoukko, jotka olette uutterasti tehneet työtä maa-astianne värähtelyn jalostamiseksi ja tunne- ja mentaaliluontonne parantamiseksi, jotta voitte palata hyväksytylle kaksinaisuustasolle, puhdistatte nyt tasapainottomien taajuuksien jäämää neljännen ulottuvuuden astraalitasoilta. Olette jalostaneet valopilarianne, niin että olette nyt itse tekemässänne maailmassa, mikä koostuu neljännen ulottuvuuden kolmesta ylimmästä alitasosta. Useimmat teistä jotka olette uskollisesti seuranneet opetuksiamme, olette hyödyntäneet taajuusvirtaa, mikä koostuu valikoimasta viidennen ulottuvuuden taajuuksia sekä kuudennen ulottuvuuden pienestä valotihkusta. Voitaisiin sanoa, että luotte tässä elämänvalon uutta kaavaa.

Muinaisissa esoteerisissa opetuksissa oli tämä hämmentävä käsite: "Silloin kun vihittävä polulla saavuttaa tietyn vaiheen ylösnousemusprosessissa, ilmestyy ns. kynnyksen asukas ja enkeliolemus. Kynnyksen asukas on se, joka seisoo Jumalan portin ja vihkimysportaalin edessä. Enkeliolemus seisoo portaalin toisella puolella."

Koska hyvin monet teistä polulla olevista puhdistatte epätasapainoisten taajuusmallien jäämää ylemmästä kolmannesta ja alemmasta neljännestä ulottuvuudesta, meidän on tullut aika selittää tämä vihkimysprosessin tärkeä osa. Kynnyksen asukas on muistisiemenatomi, mihin tunne- ja mentaalikehon negatiivisten ajattelumallien jäämä on ajan kuluessa koteloitu. Kun olette saavuttaneet tietyn valaistumistason, kynnyksen asukas vapauttaa hitaasti - korkeamman itsenne ohjatessa - näitä haastavia ajatusmuotoja tietoiseen tajuntaanne ja sitten muodon maailmaanne, niin että ne voidaan muuntaa harmoniksi valotaajuuksiksi. Portaalin enkeli on korkeamman itsenne osa, joka on valmiina auttamaan teidät näiden intensiivisten testausaikojen läpi. Kynnys on timanttiytimellisessä Jumalsolussanne. Se on sisin portaali, mikä johtaa pyhään sydänytimeenne, missä Isä/Äiti Jumalan valkoisen tulen siemenatomi on. Sitten kun saatte pääsyn pyhän sydämen kultaiseen aurinkokammioon, olette muuttuneet iäksi, sillä olette kokeneet autuuden yhteydestä Jumalavanhempiinne.

Ymmärrämme, että nämä ovat hyvin haasteellisia aikoja, rakkaat, ja monet teistä ihmettelevät, mitä teette ansaitaksenne niin tuskallisia ja rasittavia testejä, kun olette hyvin uskollisesti pysyneet kurssissa. Sanomme teille: älkää horjuko nyt, sillä kun kohtaatte nämä viimeiset testit rakkaudella ja myötätunnolla, havaitsette, että portaalin enkeli auttaa teitä selvittämään tien. Jokaisen haasteen myötä joka kohdataan suoraan, on ihmeitä ja siunauksia, jotka kannustavat teitä selvittämään jäljellä olevat esteet polulla edessänne.

Tämä on kriittinen askel ylösnousemusprosessissa, sillä sitten kun olette onnistuneet muodostamaan tiukasti sielulauluvärähtelynne ylempään neljänteen ulottuvuuteen, olette valmis yhdistymään suurempaan määrään neljännen ulottuvuuden värähtelymalleja. Ennen tämän tietoisuushyppäyksen ottamista on elintärkeää, että olette saavuttaneet itsekurin pysyä vaadittujen kaksinaisuusrajojen sisällä. Kykynne ilmentää muodon maailmassa lisääntyvät dramaattisesti ja jos ette ole hyvin kurinalaisia mentaalisesti ja tunteellisesti, luotte enemmän kaaosta, mikä luultavimmin vetää teidät takaisin tiheämpään taajuusmalliin.

Urheat valonkantajat, oletteko valmis ja halukas olemaan polunraivaaja, avaamaan ovet luomisen moniin taivaallisiin asuinsijoihin ja ulottuvuuksiin? Jokainen ulottuvuustaso tarjoaa teille uusia mahdollisuuksia ja antaa teille pääsyn moniin uusiin kykyihin ja laajentuneeseen viisauteen. Jokainen korkeampi taso kuitenkin myös haastaa teidät monin tavoin ja vaatii, että päästätte irti niistä asioista, jotka eivät enää palvele suurinta hyväänne. Jätitte suuremman itsenne monia puolia matkan varrelle, kun matkasitte laskeutuvaa polkua matalampiin ulottuvuuksiin, ja teidän on oltava myös valmis vapauttamaan menneisyyteen ne ihmiset, olemistavat ja asiat, jotka eivät sovi nykyiseen ja tulevaan todellisuuteenne, kun teette paluumatkaanne korkeampiin ulottuvuuksiin.

Rakkaat, autamme teitä kaikin mahdollisin tavoin universaalin lain puitteissa ja odotamme kärsivällisesti, että liitytte seuraamme eri valopyramideissa, joita on ympäri universumia. Olemme kertoneet teille, että te ette luo ainoastaan uutta maatodellisuuttanne, vaan luotte myös asuinsijoja taivaallisiin ulottuvuuksiin. Välitämme teille kaiken rakkausvalosäteilyn, minkä voitte sisältää. Teitä rakastetaan mittaamattomasti.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Heinäkuu 2013 UHRI VAI VOITTAJA?

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:42

UHRI VAI VOITTAJA?

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Heinäkuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, kosmisessa luomiskierrossa on peräkkäisjärjestys, mikä määrittelee jumalaisen ilmaisemisen suuren monimuotoisuuden ja vahvistaa sitä. Siksi on tärkeää, että opitte virtaamaan ja sopeutumaan ajan muutoksiin. On aika sivuuttaa nykyisen itsetietoisuustilanne rajoittavat uskomukset, kun saatte viisautta, etsitte korkeampia totuuksia ja kasvatte lähemmäs alkuperäistä jumaluustilaanne. Te tähtisiemenet - johtaen marssia kohti itsensä voimaannuttamista ja uuden huomisen maailman tehokkaina kanssaluojina - olette keskellä sisäistä mentaalista ja tunnepuhdistusta, mittasuhteiltaan valtavaa puhdistusprosessia.

Oletteko valmis hyväksymään tarjoamamme jumalaisen lahjan, ne upeat luomistyökalut jotka sisältyvät ensimmäisen säteen jumalaiseen tahtoon ja voimaan? Uusia olemassaolosyklejä käynnistyy valmiudella muuttua tai jos vastustatte, konfliktin kera. Paljon riippuu kapasiteetistanne vetää puoleenne, sisäistää ja sitten välittää jalostuneempia valotaajuuksia, mitkä sisältävät korkeampia kosmisia totuuksia uudesta todellisuudestanne. Sielunne ja korkeampi itsenne muistaa valitsemanne syyt kokea ja ilmaista tuskallisia tilanteita - ei rangaistuksena, vaan ratkaisemista varten.

Kaikkeen maan päällä vaikuttaa nyt seitsemännen säteen, violetin muuntavan liekin, säteily. Kauniit sielut jotka ruumiillistavat tulevan juurirodun ominaisuuksia, laatuja ja avuja, ovat hyvin kehittyneitä ja henkisesti virittyneitä ja heihin vaikuttaa kovasti transformaation, vapauden, sovituksen, puhdistumisen, rituaalin ja organisoinnin seitsemäs säde. Sekä toissijaisesti jumalaisen tahdon ja voiman ensimmäinen säde, mikä havainnollistaa halua luoda taas aineellisilla tietoisuustasoilla.

Monet vanhat ja vanhentuneet opetukset sivuutetaan, kun ihmiskunnan viisaus kehittyy ja massojen taajuusmallit ja tietoisuus jalostuvat ja virittyvät harmonisempiin ulottuvuuksiin. Kuten olette havainneet, maailman suuret uskonnot ovat syvällä muutosten kourissa. Vain parhaat nykyuskonnot säilyvät ja selviytyvät uskonnot ovat niitä, jotka ovat halukkaita laajentamaan henkiset filosofiansa sisältämään korkeampia Luojatotuuksia - totuuksia mitkä paljastuvat ja mitkä hyväksyy se jatkuvasti lisääntyvä määrä kehittyneitä sieluja, joka on nyt ruumiillistuneena maaplaneetalle.

Uhritietoisuus on ollut normi suurella prosenttiosuudella ihmisistä kolmannen/neljännen tiheyden harhakuvamaailmassa. Ratkaisut ongelmiinne eivät löydy etsimällä vastauksia itsenne ulkopuolelta. Vääristyneiden, käsitteellisten kolmannen ulottuvuuden harhakuvien taakan nostaminen on alitajuntanne/egonne halukehon, tietoisen ajattelutapanne ja sieluitsenne yhteisponnistus. Ihmistä jolla on uhritietoisuus, ei voi pelastaa. Hänen on otettava henkilökohtainen vastuu ja pyrittävä aktiivisesti ottamaan takaisin henkilökohtainen voima, minkä hän on antanut muille.

Menneisyydessä fyysisen astian nälkä ja halut ovat mitätöineet sielun hienovaraiset vaatimukset henkisestä ravinnosta. Huoli, suru ja epätoivo koostuvat rajoittuneisuuden ja pysähtyneisyyden värähtelytaajuuksista. Perusfyysisyys on luonut erittäin vahvan muurin sielun viisauden ympärille. On elintärkeää, että vahvistatte päättäväisyyttänne ja haluanne henkiseen täyttymykseen, jos tarkoituksenanne on nousta niiden negatiivisten ajatusmuotojen vankilasta, joita olette luoneet monina menneinä aikakausina. On aika vapauttaa itsenne kerta kaikkiaan marttyyri- ja uhritietoisuudesta, jonka hyvin monet teistä ovat liittäneet velvollisuuteen, toisten rakastamiseen ja oikeamieliseen käyttäytymiseen.

Ne jotka ovat heränneet sieluitsensä ja ylivalaisevan korkeamman itsensä inspiraatiolle, opastukselle ja viisaudelle, tiedostavat nyt, että voitte saavuttaa mitä tahansa, minkä voitte kuvitella. Vahvistatte itsellenne, että jos seuraatte universaaleja ilmentämislakeja, ilmennätte nopeasti ja helposti ne asiat, joita eniten haluatte - joiden on aina oltava kaiken suurimmaksi parhaaksi. Monet levottomat sielut tuntevat syvällä sisällään tietoisuuden, että on aika ottaa takaisin taivaallinen perintönsä, vaikka he eivät ymmärräkään tuon ajatuksen koko merkitystä. Itsemestaruuden kriittinen tekijä on, että jokaisen ihmisen on käytävä läpi prosessi, missä pääsetään irti, muunnetaan tai päivitetään kaikki ne vanhat ja rajoittavat ajatusmuodot ja -rakenteet, jotka hän on hyväksynyt todellisuudekseen.

Olemme käsitelleet tätä aihetta aiemmin. Kuitenkin valtava määrä siunattuja sieluja pelkää tulevaisuutta ja kaaosta, mikä näyttää lisääntyvän valtavaa vauhtia. Sen tuloksena massat alkavat tuntea ne suuret kosmiset sykkeet, joita tunkeutuu maapalloon ja ihmiskuntaan, ja he kääntyvät vähitellen sisäänpäin etsimään vastauksia ja vahvistusta. Siksi on tarkoituksenmukaista, että annamme teille taas kerran selityksen erilaisista uskomuksista liittyen ennalta määräämiseen ja vapaaseen tahtoon.

Monet uskovat, että jompikumpi on totta, mutta olemme selittäneet niiden kummankin olevan totta. Mutta te ihmettelette: "Miten niin voi olla?" Rakkaat ystävät, alun perin räjähditte täydellisenä Ylimmän Luojan sydänytimestä ja alusta saakka teidät oli ennalta määrätty ja ohjelmoitu palamaan lopulta korkeampiin ja loisteliaampiin olemassaoloulottuvuuksiin. Se miten kauan teiltä vie tehdä tämä matka tiheisiin erillisyysulottuvuuksiin ja palata ykseystietoisuuteen, riippuu täysin teistä. Vapaan tahdon lahjaa käyttäen voitte vain päättää, valitsetteko korkean, kapean ja nopeutuneen paluupolun, aaltoilevan keskipolun vai kivisen alemman tien, mikä laskee, kiertelee ja kaartelee, mutta johtaa lopulta samaan määränpäähän.

Te tähtisiemenet ymmärrätte nyt, että on suuri arvo viettää jonkin aikaa meditoimalla ja mietiskelemällä ja tarkastella rakenteita, mitä olette luoneet kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuuteenne (mikä sisältää mentaalisia, tunnepuolen, fyysisiä ja myös joitain henkisiä rajoituksia). Kun teette näin, päätätte tarkoituksenmukaisesti, että on aika päästää irti monista siteistänne, jotta voitte siirtyä nopeammin laajentuneeseen ja voimaannuttavaan huomisen maailmaan. Monet urheat sielut ovat olleet voitokkaita alemman luontonsa kukistamisessa ja ovat nyt tiukasti yhdistyneet taas henkilökohtaiseen valopilariinsa, kun he astelevat vakaasti ylösnousemuspolkua. On suuri tilaisuus ottaa takaisin tietoisuuskolminaisuutensa (jalostunut mentaali-, tunne- ja henkiluonto). Suurin toiveemme on, että valitsette korkean tien, sillä teille annetaan kultainen tilaisuus, mitä ei ole koskaan ennen tarjottu ihmisille - tilaisuus mitä ei tarjota uudestaan hyvin pitkään aikaan.

Yksi tärkeimmistä harjoituksista minkä voitte tehdä tullaksenne taas kerran täysivaltaiseksi olennoksi, on "sopimusten rikkominen" -meditaatio, minkä annoimme viestintuojallemme muutama vuosi sitten. Muistutamme teitä tästä tärkeästä prosessista taas kerran, jotta voitte vapautua iäksi siitä "todennäköisestä karmatulevaisuudesta", minkä olette luoneet toisten kanssa monien menneiden aikakausien aikana.

Sopimusten rikkominen - henkilökohtaisen voimansa takaisinottaminen

Sopimusten rikkominen ollessanne itsetietoisessa alfatilassa, auttaa teitä poistamaan itseä lannistavat ja rajoittavat ehdotukset nopeammin ja perinpohjaisesti. Pyydämme, että te ette syyttele, vaan tulevana itsensä mestarina nousette konfliktin ja loukkausten yläpuolelle ja pyritte objektiivisesti ymmärtämään ne vaikeat oppitunnit, joita olette kokeneet toisten kanssa. Olette toisten kanssa valinnet aina karmakumppaninne ja oppituntinne ennen inkarnoitumistanne tähän elämään. On äärimmäisen tärkeää, että ymmärrätte tämän tosiasian.

Monina menneinä aikakausina olette lähettäneet energia-aikajanoja, jotka ovat luoneet todennäköisiä tulevaisuuksia, ja luvanneet sellaisia asioita kuin: "Rakastan sinua ikuisesti", "Vihaan sinua ikuisesti", "Huolehdin sinusta ikuisesti" jne. Voidaksenne tulla taas täysivaltaiseksi olennoksi teidän on otettava takaisin oma energianne ja annettava toisille ihmisille heidän energiansa, jotta voitte jatkaa polkuanne oman kohtalonne mestarina. Tällä tavalla toiset eivät enää peilaa teille oppituntejanne. Tietoisella tajunnalla ymmärrätte, että jokaisella ihmisellä jonka tapaatte, ja jokaisella tapahtumalla on opetettavaa teille, jotta voitte saada viisautta tuosta toiminnasta eikä teidän tarvitse kokea sitä vanhalla ja usein tuskallisella "syy ja seuraus" -tavalla.

Jos ette ole jo tehneet sitä, niin ehdotamme, että käytte tämän harjoituksen läpi jokaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa teillä on koskaan ollut ristiriitaa tai stressaavia oppimistilanteita. On aika avata täysin pyhä sydänkeskusenne, sekä etu- että takaportaali, jotta Luojavalo voi virrata lävitsenne. Tämä sallii solaarivoimakeskuksenne kolminkertaisen liekin roihuta niin, kuin se suunniteltiin roihuamaan. Tämä sallii myös jalostuneen Luojavalon, timantinkovien hiukkasten, virrata pyhään sydänkeskukseenne ja koko fyysiseen kehoonne ja loppuosan säteillä muodon maailmaan. Tämä on perimmäinen tavoitteenne.

"Sopimusten rikkominen" -meditaatio

Mene työpyramidiisi ja istu pöydän päähän. Kutsu korkeampaa itseäsi ja enkelioppaitasi seisomaan taaksesi. Pöydän alla palaa violetti liekki ja kaksipäinen kristalli mikä roikkuu pöydän yläpuolella, pyyhkii valoaaltoja ympäri huonetta.

Kuvittele se ihminen, jonka kanssa haluat rikkoa sopimukset, istumaan tuolille kristallipöydän vastapuolella. Kutsu hänen korkeampaa itseään seisomaan hänen takanaan. Näe korkeamman itsesi yhdistyvän tuon ihmisen korkeampaan itseen, jonka kanssa haluat selvittää kaikki riitasointuiset energiat.

Jos sinulla on ollut vaikea menneisyys tuon ihmisen kanssa, kannattaa ehkä keskustella hänen kanssaan. Kommunikoit hänen korkeamman itsensä kanssa ja siksi se ymmärretään, mitä haluat sanoa, jos puhut rakastavasti ja objektiivisesti. Älä syyttele siitä, mitä on tapahtunut menneisyydessä, totea vain vilpittömät tunteesi ja se, minkä haluat tuon toisen ihmisen ymmärtävän.

Esimerkkinä voisi olla: "Olen aina halunnut vain, että meillä olisi yhteisymmärrys toistemme tarpeista. Tiedän nyt, että minun on kunnioitettava itseäni ja tunnettava itseni arvokkaaksi, voidakseni saada tyydyttävän suhteen kenen tahansa kanssa. Tiedän, että teit parhaasi, sillä sinulla on omat taakkasi irtipäästettävänä ja selvitettävänä. Haluan sinun tietävän, ettei minulla ole huonoja fiiliksiä ja että olet auttanut minua ymmärtämään paremmin, mitä minun on tehtävä tullakseni voimaantuneeksi, arvokkaammaksi ja rakastavammaksi ihmiseksi."

Vedä useita kertoja syvään henkeä ja keskity rakastavasti hänen sydämeensä tai sielukeskukseensa, kun toteat: "Annan sinulle anteeksi kaikki menneet, nykyiset tai tulevat energiat, ajatukset ja teot, tässä tai kaikissa muissa todellisuuksissa, jotka olet heijastanut minuun ja jotka eivät resonoi ehdottoman rakkauden kanssa. Pyydän anteeksiantoasi kaikista menneistä, nykyisistä tai tulevista energioista, ajatuksista ja teoista, tässä tai kaikissa muissa todellisuuksissa, jotka olen heijastanut sinuun ja jotka eivät resonoi ehdottoman rakkauden kanssa. Rikon näin kaikki sopimukset, menneet, nykyiset tai tulevat, tässä tai kaikissa muissa todellisuuksissa, jotka eivät palvele korkeinta parastani."

Kuvittele kaikki langat, joita on kiinnittynyt tuon toisen ihmisen solar plexuksesta omaan solar plexukseesi. Näe roihuavan miekkani katkaisevan nuo energialangat ja katso, kun omat energialankasi palaavat vähitellen solar plexus -keskukseesi ja toisen ihmisen langat palaavat häneen.

Tämä harjoituksen lisäksi on tärkeää, että menet henkilökohtaiseen pyramidiisi makaamaan kristallipöydällesi. Pyydä korkeampaa itseäsi tutkimaan kehosi ja katsomaan, onko aurakentässäsi edessä tai takana mitään eetterirepeämiä. Yleisimmät eetterirepeämät ovat kolmen alemman chakran alueella, mikä jättää alttiiksi turvallisuus- ja puutekysymyksille, egon halukeho- ja seksuaalikysymyksille, pakkokäyttäytymiselle jne. Toinen yleinen alue on sydämen yli, toiselta olkapäältä rintakehän alaosaan, joko etu- tai takapuolella. Olet laittanut eetterikilpiä sydämesi ympärille suojaksi tai on aiheutunut eetterirepeämiä, kun rakkaasi ovat pettäneet sinut, olet kuollut väkivaltaiseksi tai kärsinyt suuren järkytyksen. Joitain oireita ovat rakkaudettomuuden ja arvottomuuden tunne, syyllisyys, itseviha, tuska, ahdistus tai tiukkuus sydämen alueella surusta tai menetyksen tunteesta.

Jos määritellään, että aurakentässäsi on eetterirepeämiä, sinun täytyy vain sanoa: "Pyydän, että kaikki eetterirepeämät parannetaan nyt ja kaikkina muina aikoina", ja se on tehty. Sinetöin ne roihuavalla valomiekallani ja aurakenttäsi on taas saumaton ja eheä.

Rakkaat sydämet, on aika parantaa se, mitä valitsitte testeiksenne ja haasteiksenne tähän elämään, ja nousta sen yläpuolelle. Kurkottakaa ylös- ja sisäänpäin majesteettista jumalaista itseänne kohti. Voimme auttaa teitä ja autamme - se on kuitenkin tehtävä kumppanuudessa. Teille on varastossa ihmeitä, rakkaat, ja suurin näistä on, että täydellisyytenne odottaa teitä. Loistakoon Luojan säteily yllenne. Teitä rakastetaan mittaamattomasti.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Elokuu 2013 TAITOJENNE KEHITTÄMINEN KANSSALUOJANA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:43

TAITOJENNE KEHITTÄMINEN KANSSALUOJANA

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Elokuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, monta vuotta on tullut niin monia uusia keksintöjä ja tieteellisiä läpimurtoja ja niin pakahduttava määrä filosofista ja henkistä informaatiota on pommittanut ihmismieliä, että ihmisaivot pystyvät tuskin omaksumaan lukemattomia teorioita ja uusia käsityksiä ylikuormittumatta.

Olette monumentaalisen prosessin keskellä, uuden ajan monimutkaisessa valitsemis- ja ilmentämismenettelyssä, mistä vähitellen tulee jalostuneempi ja laajempi huomisen todellisuutenne. Valintanne - fokus, ajatusten ja tekojen selkeys ja voima - määrittelevät, miten nopeasti toiveenne ilmentyvät aineelliseen muodon maailmaan. On elintärkeää, että opitte pitämään mielenne kurissa, lisäämään keskittymiskykyänne ja pitämään tunteet ja mielen höpöttämisen kurissa. Ne lahjat ja tilaisuudet tai jumalaiset erivapaudet joita teille tarjotaan, vaativat vahvaa henkilökohtaista kurinalaisuutta sekä suurta vastuullisuutta.

Terävän tietoiseksi tuleminen tunteistanne ja ajatusmalleistanne on kriittinen tekijä kanssaluomisprosessissa, sillä se määrittelee niiden värähtelymallien laadun, joita lähetätte henkilökohtaiseen 12 säteen luomispyöräänne. Niiden siemenajatusten taajuus joita kylvätte henkilökohtaiseen luomispyöräänne, määrittelee sen laadun, mitä ilmennätte ja myös mitä koette jokapäiväisessä elämässänne - onko se positiivista vai negatiivista. Nämä tapahtumat ovat barometrinne siitä, millaisia värähtelymalleja lähetätte syyn ja seurauksen maailmaan.

Ensisijainen tehtävänne ja tavoitteenne tänä aikana on kehittää tietoisen tajunnantila, kun siirrytte syvemmälle ja syvemmälle pyhän sydämenne ja pyhän mielenne ydinsiemenatomiin, mistä löydätte kaiken voiman ja opastuksen, mitä koskaan tarvitsette. Kun kehitätte kanssaluomiskykyjänne ja teistä tulee tehokkaampi henkilökohtaisessa mielenhallinta- ja visualisointikyvyssä, ymmärrätte, miten tärkeää on jatkuvasti valvoa niitä taajuusmalleja, joita säteilette maailmaan. Tiedostakaa aina, että elätte värähtelevien, neutraalien ja kosmisten energioiden - luomisvoimien - maailmassa ja ne odottavat teitä muovaamaan niitä kaikeksi, mitä voitte kuvitella. Luotte oman taivaanne tai helvettinne. Ette voi syyttää ketään muuta todellisuudesta, mitä parhaillaan koette.

Olette Luojajumalan kipinä ja silloin kun teille annettiin lahjaksi yksilötietoisuus, tietoisuus jumaluudestanne ja itsenäisyys, teitä kehotettiin: "Mene luomaan loputtomasti maailmoja minun nimissäni." Tuosta muistamattomasta ajasta saakka olette kokeilleet, pyrkineet, oppineet, menestyneet toisinaan ja epäonnistuneet myös toisinaan. Kuitenkin olette vakaasti edistyneet ja nyt teille annetaan tilaisuus tulla täysin "lentokykyiseksi" osallistujaksi uuden kultaisen ajan luomisessa.

Korkeamman itsenne monien hyveiden, laatujen ja ominaisuuksien integroiminen ja kehittäminen on asteittainen prosessi. Jumalitsenne monet kipinät sisältävät runsaasti informaatiota ja jokaisella osalla on monia ihmeellisiä kokemuksia ja menestymisiä jaettavana kanssanne sekä suuri määrä jumalaista rakkautta, autuutta ja iloa. Jokainen korkeamman sieluitsenne siemenatomi minkä integroitte, antaa teille lisää ihmeellisiä Jumaltietoisuuden lahjoja - kykyjä, taitoja ja viisautta yli hurjimpien kuvitelmienne.

On oleellisen tärkeää, että opitte olemaan kaikkien elämänvoimien tietoinen ohjausagentti. Tullaksenne tehokkaaksi kanssaluojaksi teidän on pidettävä ajatusta mielessänne riittävän kauan, jotta se rekisteröityy aivoihin. Kaikki tapahtumat ja muodon ilmentymät ovat todiste energian ja mielen voimasta - voiman oikeasta käytöstä tai väärinkäytöstä.

Muistakaa, että hengitys on elämänvoimaenergian välittäjä. Tulevina vuosina ihmiskunta ymmärtää, että hengitys on pyhää - se on elämän lahja - ja opitte olemaan haaskaamatta sitä. Joka kerta kun hengitätte sisään, tiedostakaa, että se on ainoa hengenveto, mikä teille on taattu, sillä aivan hyvin se voi olla viimeinen hengenvetonne.

Rakkaat ystävät, teidän kuuluu ottaa aikaa miettiä niitä tärkeitä luomiskäsitteitä, joita välitämme teille, ja integroida ne. Te, tähtisiemenet, jotka olette saavuttaneet harmonisten taajuusmallien vaadittavan tason, olette nyt valmiita ottamaan kaiken oppimanne käyttöön. Kun teette sen, ympärillänne ne jotka edelleen kamppailevat matalamman ulottuvuusympäristön rajoissa, hämmästelevät aikaansaannoksianne ja vähitellen he alkavat seurata esimerkkiänne. Kuten tiedätte, esimerkillä opettaminen on tehokkain tapa saada ympärillä olevien huomio. Myös entinen itsestäänselvyys pätee: "Työnne hedelmistä teidät tunnetaan."

Tutkikaa näitä ajatuksia, kunnes ne ovat tiukasti juurtuneet muistiinne, sillä ne ovat osa ilmentämislakeja ja kriittisiä tekijöitä "ilmentämisen mestari" -statuksenne onnistuneelle saavuttamiselle.

* Tulkaa sivustakatsojaksi, tarkkailijaksi, ei-osallistujaksi kaikkeen negatiiviseen draamaan, jota tapahtuu jatkuvasti ympärillänne. Tunnetilanne vetää teidät negatiivisuuden kierteeseen tai jos säteilette harmonisia korkeampia taajuusmalleja, olette immuuni epäharmonisille energioille ympärillänne.

* Olette laajentamassa tietoisuuttanne siitä, mitä ympärillänne tapahtuu, ja näin on oleellisen tärkeää, että säilytätte kiintymättömän mielentilan. Kehitätte uutta ajattelutapaa, mikä perustuu oman mielen ja tunteiden hallintaan.

* Ensin tulee itsetietoisuus, sitten sielutietoisuus, mitä seuraa galaktinen tietoisuus ja lopulta aliuniversaali tietoisuus. Pyritti yhdistymään äärettömiin tietoisuusvirtoihin sekä valtaviin valopyramideihin, jotka sisältävät kosmisen "luettelon" tämän aliuniversumin kokemuksista täydellisessä jumalaisessa suunnitelmassa.

* Kehitätte myös korostunutta ja hallittua herkkyyttä niihin, joiden kanssa olette tekemisissä, mikä sisältää empaattisen mutta jokseenkin kiintymättömän näkökulman. Tämä on oleellinen osa tuomitsemattomuuden kehittämistä. Etsitte, vaaditte ja elätte ahkerasti omaa totuuttanne parhaan kykynne mukaan ja annatte myös kaikille toisille saman oikeuden.

* Älkää salliko minkään tai kenenkään häiritä seesteisyyttänne. Kehittäkää suurta pitkämielisyyttä ja herkkyyttä ja olkaa ahkerasti kärsivällinen ja hidas suuttumaan.

* Kun pyritte itsemestaruuteen, osa testaustanne on, että teidän on elämässänne koettava, voitettava ja mahdollisesti myös ohitettava joitain koettelevia suhteita ihmisiin, jotka eivät ole valmiita tai halukkaita siirtymään eteenpäin tietoisessa sieluheräämisen spiraalissa. Jokaisen sielun on valittava polku, mitä hän seuraa. Olette vastuussa vain omasta henkisestä kehityksestänne.

* On välttämätöntä, että te ette luovu henkilökohtaisen henkisen heräämisen ja itsemestaruuden etsinnästä väärästä velvollisuuden tai uskollisuuden tunteesta niitä kohtaan, jotka jatkuvasti ottavat energiaanne tai vaativat järjettömän määrän huomiotanne ja aikaanne.

Hyvin monet teistä kamppailevat edelleen suhteissa, mitä aiheuttavat suuren osuuden ihmisrodun nykytuskasta ja -kärsimyksestä. Jos olette valmis kohtaamaan totuuden, teidän on aika mennä viidennen ulottuvuuden valopyramidiinne ja pyytää korkeamman itsenne apua tarkastellaksenne ja analysoidaksenne korkeammasta näkökulmasta. Kun olette vuorovaikutuksessa ja reagoitte niin, kuin reagoitte, kumppaniinne, perheeseenne ja niihin, joiden kanssa teillä on läheinen suhde, pelkäättekö ilmaista totuuttanne ja olla tiukkana päätöksessänne tulla oman kohtalonne mestariksi?

* Opetteletteko antamaan itsestänne vain sen, minkä tunnette mukavaksi antaa, kun opettelette noudattamaan tasapainon ja harmonian lakeja antamisessa ja vastaanottamisessa?

* Pelkäättekö edelleen olla yksin, menettävänne työpaikkanne tai turvallisuutenne?

* Epäilettekö edelleen, että osaatte käsitellä menestystä, voimaa tai vastuuta? Monet teistä viedään kuilun reunalle tulevina vuosina. Edessänne näyttää ikään kuin olevan vain pimeyttä, suuri tyhjiö tai varma tuhoutuminen, mutta itse asiassa henki-itsenne tönii teitä eteenpäin ja houkuttelee kokeilemaan symbolisia siipiänne nähdäkseen, oletteko valmis kohoamaan korkeuksiin.

* Koska olette valaistumisprosessinne hyvin kriittisessä vaiheessa - ajassa jolloin olette haavoittuvin eivätkä koettelemuksenne ja testinne ole yhtä dramaattisia kuin ennen - olette usein hyvin hämmentynyt ettekä tiedä, mikä on seuraava askel tai mikä seuraava totuus teidän on tarkoitus yhdistää jatkuvasti muuttuvaan todellisuuteenne.

* Muistakaa, että silloin kun toteatte: "Luovun kaikesta, mitä minulla on, ja kaikesta mitä olen, suurimman parhaani hyväksi" tai "Harmonisoin tahtoni Isä/Äiti Jumalamme jumalaisen tahdon kanssa korkeimmaksi parhaakseni ja kaiken suurimmaksi parhaaksi", niin se ei merkitse, että luovutte maallisesta omaisuudestanne tai vapaasta tahdostanne. Siinä on kyse luottamisesta ylisielunne/korkeamman itsenne ja Jumalitsenne viisauteen, sillä nämä Jumaltietoisuutenne viisaat ja korkeammat osat tietävät aina, mikä on parasta ja edullisinta teille tiettynä aikana.

Varokaa lankeamasta vanhoihin malleihin antaa toisten ajatella puolestanne ja johtaa tietä kyselemättä ja vahvistamatta, mikä oma totuutenne on, kääntymällä sisäänpäin ja yhdistymällä tuohon erehtymättömään lähteeseen, omaan jumalaiseen olemukseenne. Monet teistä etsivät edelleen itsenne ulkopuolelta ja kääntyvät niiden puoleen, joiden luulette olevan voimakkaampia tai tietävämpiä kuin te itse, ja toivotte, että he johtavat tietä, jottei teidän tarvitse astua etunenässä testaamattomalle alueelle. Kerromme teille, rakkaat ystävät, ettei tämä toimi. Teidän on tiennäyttäjinä ja tienraivaajina valaistava oma polkunne ja ammennettava omaa kallisarvoista sisäistä viisauttanne, mistä on maksettu ja mikä on voitettu monina pitkinä kausina kokemuksia, koettelemuksia, kärsimyksiä ja lopulta menestymistä.

Kerron teille, urheat ystäväni, että te ette voi olla pelkureita tai arkoja hengessä, sillä seuraava askeleenne polulla täyteen itsemestaruuteen on ottaa hallintaan henkilökohtainen maailmanne ja astua rohkeasti ja päättäväisesti, kun otatte takaisin jumalaisen perintönne. Se odottaa teitä, mutta teidän on vedettävä luoksenne, integroitava ja aktivoitava Luojaolemus, timantinkovat valohiukkaset, koko luomakunnan jumalainen ydinolemus, mitä käytätte muokataksenne ja luodaksenne ihmeellisen, uuden maailmanne.

Kohtalonne on aina ollut tulla oman tulevaisuutenne katalyytiksi ja ohjaajaksi. Teidän on täytettävä visionne innostuksen ja uskalluksen tunteilla, teidän on oltava rohkea, kun kuljette yhteiskunnan aaltoa vastaan ja poistutte massatietoisuuden kuristusotteesta. Teidän on puhuttava sanoja, jotka resonoivat menestymisen värähtelyihin, ja teillä on oltava menestyksekkään voittajan asenne ja teidän on ryhdyttävä sen mukaisiin toimiin. Teidän on uskallettava riskeerata kaikkenne, kun osoitatte itsellenne, että silloin kun olette harmoniassa hengen kanssa, kaikki mitä annatte vapaasti rakastavan aikomuksen kera, palaa satakertaisena.

Teillä kaikilla on oleellinen osa esitettävänä, enää ette voi välttää auktoriteettinne vastuuta tai seurata säyseästi sinne, minne muut johtavat teidät. Teidän on osallistuttava aktiivisesti ja esitettävä sitä roolia, minkä jumalainen itsenne on teille antanut ja mikä on lahjanne ja lisäarvonne kokonaisuuteen. Teidän on täytettävä se lupaus, minkä teitte ennen inkarnoitumistanne tähän mitä kriittisimpään aikaan maan päällä.

Teillä on nyt enemmän kuin koskaan ilmentämistyökaluja hyppysissänne. Teidän on astuttava ulos mukavuusalueeltanne ja päästettävä irti kaikesta, mikä ei palvele teitä. Tiedätte kaikki, mihin tämä pätee henkilökohtaisessa elämässänne. Se on tuijottanut teitä kasvoihin kuukausia ja jopa vuosia ja siitä tulee vielä sietämättömämpi, kunnes lopulta hellytte ja päästätte irti siitä, mikä pidättelee teitä.

Rakkaat ystävät, kun teistä tulee tehokkaampia inspiroituneita kanssaluojia, enää ette keskitä energiaanne menneisyyden pienten ja maallisten toiveiden luomiseen. Olette muodostaneet timantinkovien hiukkasten jatkuvan virran fyysiseen astiaanne, mistä loppu virtaa muodon maailmaan. Olette ohjelmoineet pienintä yksityiskohtaa myöten, mitä haluatte ilmentää henkilökohtaiseksi mukavuudeksenne ja nautinnoksenne ja jatkuva mantranne on: "Kaikki tarpeeni ja toiveeni on täytetty jo, ennen kuin oivallan, mitä ne ovat, ja tämä on aina suurimmaksi parhaakseni ja kaiken suotuisimmaksi hyväksi."

Olette pikkutarkasti hahmotelleet ihmiskunnan palvelupolkunne, mikä on täysin harmoniassa jumalaisen tehtävänne kanssa tässä uudessa aikakaudessa. Teillä on jatkuva, selkeä ja suotuisa yhteys ylisieluunne/korkeampaan itseenne ja seuraatte sujuvasti ja helposti valopolkua, mikä kiemurtelee korkeammalle ja korkeammalle jalostuneempiin ulottuvuuksiin.

Olkaa vakuuttuneita, että opastan, ohjaan, inspiroin ja suojelen teitä aina, kun matkaatte tuntemattomaan. Säteilen Isä/Äiti Jumalamme ikuista rakkautta jokaiseen teistä.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Syyskuu 2013 YLÖSNOUSEMUSPOLKU ON POLKU VAPAUTEEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:44

YLÖSNOUSEMUSPOLKU ON POLKU VAPAUTEEN

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Syyskuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, sitten kun teistä oli tullut yksilöllistynyt tietoisuutenne - oivaltaen, että olitte Ylimmän Luojan, Kaiken olevaisen, jumalainen kipinä - teidät ohjelmoitiin tiedolla, että teidät oli ennalta määrätty matkaamaan suureen ilmentymättömään tyhjiöön valon lähettiläänä. Jumalainen tehtävänne koodattiin syvälle kuolemattomaan sieluitseenne sekä pyhän sydämenne siemenatomiin. Kohtalonanne oli kaikkien muiden heränneiden itsetietoisuuskipinöiden kanssa kokea luomisen koko ihmeellinen moninaisuus Luojan, Isä/Äiti Jumalamme ja kaikkien suurten valo-olentojen puolesta, joiden ennalta määrätty tehtävä valtuutti heidät jäämään korkeampiin ja jalostuneempiin valoulottuvuuksiin.

Kerromme tämän, koska haluamme tähdentää teille, miten muinaisia ja monimutkaisia te olette. Tulitte tähän elämään runsaasti tietoa ja rikas sukulinja koodattuna DNA:hanne, solurakenteeseenne, mentaali- ja tunnekehoonne sekä eri ominaisuuksien, hyveiden ja lahjojen laajaan chakra-järjestelmään. Olette ehkä ihmetelleet, miksi joidenkin perheiden jäsenet voivat olla niin erilaisia fyysisesti, mieleltään ja tunteiltaan, kun he maallisesta näkökulmasta katsottuna tulivat samoista vanhemmista ja samasta sukulinjasta. Tämän elämän fyysisen perheenne sukulinja on vain minimaalinen osuus valtavan laajasta historiastanne ja korvaamattomasta perinnöstänne - siitä, kuka todellisuudessa olette.

Olette jakaneet tietoisuutenne tai pirstoneet itsenne miljoonia kertoja kokeaksenne luomisen suurta moninaisuutta ja olette myös jälleenyhdistyneet monien puolienne kanssa useammin, kuin osaatte laskea. Joka kerta tehdessänne tämän, lisäsitte monimutkaisempaa informaatiota ja ainutlaatuisia kokemuksia muistipankkiinne. Mitä pidemmälle siirryitte Ylimmän Luojan täydellisyydestä ja mitä syvemmälle moniulotteisuuteen, sitä tiheämpiä ja vähemmän täydellisiä luomuksistanne tuli, sillä teillä oli vähemmän puhdasta valosubstanssia, minkä kanssa työskennellä. Siksi ei ole mitään syyttämistä eikä pitäisi olla mitään syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteita, sillä jokainen elämä oli suunniteltu huolellisesti oppimiskokemukseksi. Tämä kosmisen luomislaajentumisen kierros on nyt kuitenkin sulkeutumassa. Teidän on aika ottaa takaisin itsemestaruutenne ja kyky luoda kauniita ja harmonisia asioita alkuperäisen, korkeamman tason jumalaisen suunnitelman mukaisesti.

Nyt kun tiedätte, että teillä on voima yhdistyä puhtaan kosmisen elämänsubstanssin - koko luomakunnan rakkaus-valon - rajattomaan jakeluun, mitä te odotatte? Jumalaisen syntymäoikeutenne torjuminen on pilantekoa eikä korkeampi itsenne herkeä tönimästä auttaakseen teitä heräämään ja vaatimaan kuninkaallisen perintönne. Te, tähtisiemensielut jotka johdatte tietä ylösnousemusprosessissa, olette saavuttaneet kaukaisimman pisteen erillisyysmatkallanne ja olette taas kerran uppoutuneet syvälle jälleenyhdistymiseen ja integroitumiseen monien jumalaisen itsenne osien kanssa, jotka ovat pirstoutuneena ympäri tätä aliuniversumia.

Sitten kun alatte ymmärtää todellista luomisprosessia, todellisuutenne laajenee välittömästi laajempaan perspektiiviin. Tulevana mestarina opitte lopettamaan tuomitsemisen, kun pyritte kehittämään hiljaista kiintymättömyyttä. Ajan kuluessa kehitätte irrallisuuden tunteen jokapäiväisiin draamoihin ja tapahtumiin. Mestari puhuu vähemmän, kuuntelee tarkemmin ja säilyttää kiintymättömän asenteen siihen, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Teidän on tarkoitus etsiä seesteisyyttä pyhästä sydämestänne. Siellä on voimanne ja jumalaisen tahdon keskus.

Riippumatta siitä asemasta, olosuhteesta tai tietoisuustasosta, minkä kanssa inkarnoiduitte tähän elämään, syvällä sieluitsessänne on aina ollut palava halu integroida olemuksenne monet osat - myös ne jotka värähtelevät matalammalla taajuudella kuin ne, joita kannatte nykyisessä maa-astiassanne ja aurakentässänne. Nämä ovat riippuvuuksia, vääriä totuuksia ja käsityksiä, joita olette hyväksyneet omaksenne, sekä erilaisia syvään juurtuneita inhon, kostonhimon ja tuomitsemisen tunteita, joita olette luoneet monissa maallisissa kokemuksissanne. Ne on kuitenkin ensin parannettava ja harmonisoitava, jotta ne voivat täyttyä valosta.

Näin teidän ei tarvitse kokea näiden menneiden kolmannen/neljännen ulottuvuuden epämukavuutta, haasteita ja karmavuorovaikutusta, sillä se on vanha tapa. Kun sallitte jumalaisen itsenne ylivalaista teidät ja opastaa teitä, teille tulee aina vain inspiroituneempia ajatuksia. On monia tapoja antaa Hengen ilmentyä kauttanne - antakaa sen vain tapahtua luonnostaan, rakkaat ystävät. Mikä saa sydämenne hymyilemään ja sielunne laulamaan? Mikä tuo teille syvää sisäisen tyydytyksen tunnetta? Miten haluatte palvella? On monia tapoja ja teillä on monia taitoja (enemmän kuin tunnistatte). Valinta on kuitenkin aina teidän - haluatteko kehittää ja käyttää niitä latentteja lahjoja, joita teille on annettu, vai ette?

On välttämätöntä, että on valonmestareita tai hengen sotureita valmiina astumaan johtajuuteen - niitä jotka ovat halukkaita rohkeasti johtamaan tietä niihin uusiin olemassaoloulottuvuuksiin, jotka on valmisteltu ylösnousevalle ihmiskunnalle. Oletteko valmis astumaan esiin? Oletteko niiden joukossa, jotka ovat valmiita ja halukkaita opastamaan ja ohjaamaan, fokusoitumaan päättäväisesti uuteen visioon - maanpäällisen taivaan uuteen jumalaiseen suunnitelmaan - ja sitten katsomaan, että se ilmentyy kaikkien korkeimmaksi parhaaksi?

Muistakaa, urheat ystäväni, että teidän on vedettävä voittamattomuuden viitta ympärillenne, teidän on vahvistettava päättäväisyyttänne ja nostettava tietoisuutenne niiden epäilyn ja kritiikin piikkien ja siementen yläpuolelle, joita heijastetaan teihin. Massat ovat edelleen sidottuja kaksinaisuuden ja fyysisen muodon tukahduttavaan maailmaan. Kun heidän sielunsa alkaa liikutella ja töniä heitä heräämään, kuilu kolmannen, neljännen ja viidennen ulottuvuuden tietoisuuden välillä levenee. Tämän tuloksena ne syytävät vastustuksen, katkeruuden ja kapinallisuuden energiaa, jotka ovat edelleen tiukasti negatiivisuuden, rajoittuneisuuden ja avuttomuudentunteen matalampien taajuuksien otteessa. Heillä on suurta pelkoa tapahtuvia muutoksia kohtaan. He ovat närkästyneitä, kun heidät työnnetään pois mukavuusalueeltaan, vaikka se olisikin rajoitusten ja kärsimysten todellisuus.

Teidän on oltava tiukkana rehellisyydessänne - tuomitsematta, säteillen rakastavaa energiaa kaikille ja ottaen mestarin asenteen siunaamalla heitä ja siirtymällä sitten hedelmällisemmille alueille. Tiedostakaa, että muutoksia tapahtuu syvimmällä solutasolla maatason joka lajissa - kukaan tai mikään ei ole immuuni niille Luojavalon korkeammille taajuuksille, jotka pommittavat jokaisen ihmisen, maapallon ja koko luomakunnan syvintä ydintä ja tunkeutuvat sinne.

Ihmismuodossa ollessanne te ette jätä neljää ensimmäistä ulottuvuutta: mineraali-, kasvi-, eläin- ja ihmistason tietoisuus. Teidän on tasapainotettava ja harmonisoitava ne takaisin määrättyyn harmonia- ja tasapainotaajuuteen voidaksenne yhdistyä korkeammille valotasoille. Universaalit ilmentämislait sallivat teidän integroitua korkeampien ulottuvuuksien energiavärähtelyihin vain, silloin kun kaikki alemmat aliulottuvuudet on palautettu tarkoituksenmukaisiin ja harmonisiin värähtelymalleihin.

Oppiminen elämään tietoisesti vaatii paljon kurinalaisuutta alkuvaiheessa. Kuitenkin ajan kuluessa huomaatte, että ajattelutapanne on laajentunut syvempään tietoisuuteen siitä, mitä tapahtuu ympärillänne ja sisällänne. Vanhan maailman jättäminen voi olla katkeran suloista. Muistakaa, että te ette päädy umpikujaan, vaan astutte portaalista uuteen alkuun. Teidän on päätettävä, mitä haluatte ottaa mukaanne uuteen maailmaanne, ja erotettava rakastavasti, mutta tiukasti se, mitä teidän on jätettävä taakse. Kun laajennatte tietoisuuttanne ja yhdistytte siihen pyhän mielenne viisauteen, mihin Jumalatietoisuuden korkeammat taajuudet on tallennettu, todellisuutenne muuttuu nopeasti. Olemme selittäneet teille monien vuosien kuluessa ylösnousemusprosessin oleellisia käsitteitä, kun toimme teille vähitellen opetuksia ja tekniikoita itsemestaruudesta.

Kuten monet teistä tietävät, jotka ovat uskollisesti seuranneet opetuksiamme, jokainen ulottuvuusympäristö resonoi tiettyyn taajuusvaihteluväliin, jokaisen korkeamman ulottuvuuden värähdellessä jalostuneemmalla oktaaviasteikolla. Kun teitte matkaanne ulkoavaruuden tyhjiöön ja matalampiin ulottuvuuksiin, jokainen taso johti jossain määrin tietoisuuden jakautumiseen korkeammasta itsestä. Toisin sanoen, kunkin tietoisuustason (tai ulottuvuuden) taajuusmallit tallennettiin mentaalikehoonne viisauden valopaketeiksi, kuten olemme niitä kutsuneet. Ne kiedottiin valokalvoihin tai verhoon, mikä rajoitti pääsyä korkeammille tietoisuustasoille, kunnes taas kerran värähtelitte tuolla tietoisuustasolla. Tiedostamattomuusverhojen on aika nousta, rakkaat, jotta voitte muistaa sen valtavuuden, kuka olette, suuret kokemukset joita teillä on ollut ja kirkkaan tulevaisuuden, mikä on edessänne.

Korkeampien ulottuvuuksien tietoisuus, luominen ja ilmentäminen on virtaavaa ja muokattavaa ja ne on uudelleenmääritelty ja -rakennettu jokaisella korkeammalla ulottuvuustasolla, jotta ne voivat olla yhteensopivia tuon todellisuuden värähtelymallien kanssa. Tämä prosessi tapahtuu maan päällä ja jokaisen maatason ihmisen sisällä ja ympärillä tänä aikana. Mitä jäykempi, pelokkaampi ja muutosvastarintaisempi ihminen on, sitä vaikeampi siirtymäprosessi on hänelle. Rakkaat, teidän on oltava valmis päästämään irti elämässänne niistä asioista - mukaan luettuna suhteet ja materiaaliset asiat - jotka eivät ole enää yhteensopivia uuden olotilanne kanssa. Kun siirrytte nopeasti eteenpäin ja ylöspäin ylösnousemuspolulla, huomaatte, että kaikki minkä jätätte taaksenne, korvataan jalostuneemman tason ihmisillä ja asioilla, jotka ovat paljon merkityksellisempiä ja tärkeämpiä tulevaisuuden elämässänne.

On tärkeää, että teillä on hyvä ymmärrys näistä kehittyneistä käsitteistä - mitä ne merkitsevät ja miten ne vaikuttavat kaikkeen luomiseen tässä aliuniversaalissa kokemuksessa. Teidän kuuluu etsiä ja tutkia tätä informaatiota, kunnes se on tiukasti leimattuna mieleenne. Kun palaatte itsemestaruuteen ja otatte taas kerran täysin vastaan roolinne uuden galaktisen kokemuksen kanssaluojana, on ratkaisevaa, että teillä on kokonaisvaltainen ymmärrys universaaleista laeista ja siitä, miten käyttää omaa osuuttanne Luojavalon timantinkovista hiukkasista. Kun päästätte irti alempien tiheyksien tasapainottomista ja rajoittavista elämänmalleista, ajatuksista ja toimista, matkanne korkeampiin valoulottuvuuksiin nopeutuu automaattisesti.

Voitte tarkkailla ja määritellä, millaisia ajatusmuotoja säteilette itsestänne, niiden ihmisten perusteella joita vedätte tietoisuuteenne. Saatteko paljon negatiivista palautetta tai vuorovaikutusta ympärillänne olevilta? Annatteko edelleen ihmisten käyttää itseänne hyväksi tunteaksenne arvostusta? Miten usein tunnette olonne harmoniseksi ja rakastavaksi jälkeenpäin, silloin kun jaatte yltäkylläisyyslahjojanne ja tietoisuuttanne toisten kanssa? Miten usein tunnette katkeruutta tai tulleenne hyväksikäytetyksi?

Olemme painottaneet monta kertaa aiemmin: "On parempi olla tekemättä jotain toisen ihmisen hyväksi, kuin tehdä se väärästä syystä." Muistakaa, että heijastamanne värähtelymallit määrittelevät tekonne "oikeuden", ei itse teko. Tasapainoon ja harmoniaan palaamisessa täytyy olla tasapaino kaikessa. Jokaisessa ajatuksessanne ja kaikessa, mitä teette, on energiavaihtoa. Jos annatte tietoisesti toiselle ihmiselle saamatta jonkinlaista positiivista energiavaihtoa vastineeksi, kehittyy epätasapaino, mikä ilmentyy pian katkeruutena tai syyllisyytenä ja usein paremmuuden tai huonommuuden tunteena. Sellaisissa olosuhteissa tulee mahdottomaksi säteillä ehdotonta rakkautta toiselle ihmiselle.

Teidän on opittava menemään Itsen hiljaisuuteen yhdistyäksenne Henkeen. Korkeampi itsenne ja Jumalitsenne odottavat yhdistymistänne jumalaisen tietoisuuden taianomaiseen valovirtaan. Tunnemme niiden monien miljoonien sielujen kaipauksen, jotka haluavat kommunikoida korkeamman itsensä ja meidän kanssa. Kerromme teille, ettei se ole läheskään niin vaikeaa, kuin useimmat teistä uskovat. Teidän täytyy ilmaista vain aikomuksenne ja sitten harjoitella menemällä hiljaisuuteen sisällänne, jotta voimme selvittää väyliä ja vahvistaa yhteyttä, mikä on jo olemassa - yhteyttä mikä on näivettynyt väärinkäytöstä tai käyttämättömyydestä.

Annamme teille usein uutta informaatiota, mikä on hyväksyttävä tai torjuttava erottelukykyänne käyttäen. Jos se hyväksytään totuudeksenne, se on ymmärrettävä ja sisäistettävä täysin, jotta siitä tulee osa elämänfilosofiaanne, ja sitten se on otettava käyttöön. Meidän on myös tärkeää ilmaista teille käytännön sovelluksia viisausopetuksistamme, jotta teillä on hyvä ymmärrys niistä "syy ja seuraus" -tilanteista, joita voi syntyä, kun pyritte integroimaan kunkin uuden tietoisuustason. Älkää koskaan unohtako, että mieli voi olla pätevä palvelija, mutta ilman yhteyttä pyhään sydämeen se voi olla kontrolloiva ja tuhoisa isäntä. Siksi on välttämätöntä, että saatte pääsyn sekä pyhään sydämeen että pyhään mieleen, ja aktivoitte ja voimaannutatte niitä.

Olemme opettaneet teille, miten rukoillaan ilman sanoja, säteilemällä ehdotonta rakkautta ihmiskuntaan, maailmaan ja koko luomakuntaan, ja sitten kun lisäätte tähän ajatuksia kiitollisuudesta ja arvostuksesta kaikkia siunauksia kohtaan, joita teille on annettu, rukoilette tehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Kun pyhä sydämenne herää taas henkiin, siitä tulee herkkä timantinkoville hiukkasille, joita virtaa sisään ja ulos solaarivoimakeskuksessanne.

Ette voi tietää tai tuntea Isä/Äiti Jumalaamme tai Luojaa jonkin idean tai epämääräisen ajatuksen tai teorian kautta. Ei riitä, että vain tietää Jumalasta tai ajattelee Jumalaa, vaan teidän on tunnettava tuo ydinolemus, Luojan pakahduttava rakkaus pyhässä sydänkeskuksessanne. Silloin mielessänne ei ole mitään epäilyä siitä, että olette taas yhdistyneet Jumalitseenne ja kaiken luomisen ykseyteen.

On suuren muutoksen aika, rakkaat, ja olette kiihtyneessä prosessissa liittymässä yhteen Jumalitsenne monien osien kanssa ja integroimassa niitä. Tietäkää, että haasteet, testit ja tilaisuudet edessänne tuovat palkkioita yli kaiken sen, mitä osaatte kuvitella, ja älkää näin pelätkö astua ulos mukavuusalueeltanne, kun kurkotatte tähtiin. Hyväksykää säteilevä valoviittanne, sillä olette ansainneet sen. Seuratkaa omaa polkuanne, älkääkä pelätkö olla erilainen kuin ympärillänne olevat.

Kutsukaa meitä ja opastamme ja autamme teitä kaikin mahdollisin tavoin. Olkaa rohkeita ja päättäväisiä, urheat rauhansoturini. Tietäkää, että olen aina kanssanne ja teitä rakastetaan syvästi.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Lokakuu 2013 RAKKAUS ON LUONTAINEN OLOTILA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 26.11.2013 15:45

RAKKAUS ON LUONTAINEN OLOTILA

Arkkienkeli Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Lokakuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, älkää koskaan unohtako, että rakkaus on luontainen olotila. Rakkaus on elämää ylläpitävä ja sisäsyntyinen tila. Silloin kun rakkaus on säteilevä voima elämässänne, pelko häviää. Rakkauden poissaoleminen luo pelon. Pelko on mielentila, joka luodaan yhdistymällä matalamman taajuuden vääristyneisiin ajatusmuotoihin. Kun käännytte sisäänpäin ja otatte yhteyden rakkauden lähteeseen pyhässä sydämessänne, se leviää ensin sisäiseen olemukseenne ja sitten loppu säteilee maailmaan. Sen tuloksena alatte nähdä silmillä, joita rakkausenergia suodattaa, ja tämä muuttaa tapaanne nähdä ihmiset elämässänne. Se vaikuttaa myös tapaanne käsitellä jokapäiväisiä haasteita ja tilaisuuksia. Rakkausenergian päällys luo ihmeitä.

Tullaksenne itsemestariksi teidän on pyrittävä integroimaan aivojenne oikea ja vasen puolisko, niin että voitte päästä pyhään mieleenne. On myös oleellista, että integroitte mies- ja naispuoliset ominaisuudet ja universaalin ylisieluitsenne täydellisen Aatami ja Eeva Kadmon -mallin hyvät puolet. (Aatami = atomi, Eeva = evoluutio)

Istukaa hetki hiljaa ja kääntykää sisäänpäin, kun keskitytte pyhään sydänkeskukseenne. Tuntekaa solaarivoimakeskuksenne laajentuvan, kun siirrytte syvemmälle ja syvemmälle pyhään sydänkammioonne. Tuntekaa pakahduttava rakkaus, joka säteilee hitaasti kehoonne, sillä olette nyt yhdistyneet timanttiytimelliseen Jumalsoluunne, mikä sisältää jumalaisen ydinolemuksenne kallisarvoisen siemenatomin. Siellä odottaa timantinkovien hiukkasten ehtymätön varasto aktivoimistanne rakastavalla aikomuksellanne. Se on konkreettinen kokemus, rakkaat. Se on todellinen ja se on upein ja autuain tunne, mitä koskaan koette maa-astiassa ollessanne, sillä olette yhdistyneet Isä/Äiti Jumalamme puhtaaseen rakkausolemukseen.

Hiilipohjainen kehonne palaa hyvin vähitellen kehittyneen valokehonne silikoni/kristallipohjaisen muotoon. Kaikki ihmiset tavoittelevat jollain tasolla sielun täyttämää persoonaa ja ykseyttä sieluitsensä ja ylisieluitsensä tai korkeamman itsensä kanssa. Ollaan siitä tietoisia tai ei, niin muistisiemenatomi on haudattuna syvälle jokaisen sielun timanttiytimelliseen Jumalsoluun maan päällä - sisäinen halu etsiä ja saavuttaa kosminen viritys. Henkilökohtainen viidennen ulottuvuuden valopyramidi on taivaallinen turvapaikkanne, missä alatte vähitellen integroida ylemmän neljännen ja lopulta viidennen ulottuvuuden sisääntulotasojen taajuuksia, ominaisuuksia ja laatuja. Näissä korkeammissa olemassaolomaailmoissa on valon, pyhän tulen, äänen ja värin aliulottuvuuksia.

Solaarituli. Mikään ei voi paeta jalostuneen Luojavalon säteilyä ja magneettista vaikutusta, kun se leviää nyt aliuniversumiimme, galaksiimme, aurinkokuntaamme, maapalloon ja ihmiskuntaan. Luojavalon kosmiset säteet kohottavat tietoisuuttanne ja nopeuttavat virittymistänne kosmisen mielen korkeampaan viisauteen ja käynnistävät näin ylösnousemusavaimet ja -koodit. Suuret arkkienkelit säteilevät voimakkaina kosmisina virtauksina universumiin Ylintä Luojavaloa ja taittuneita säteitä, jotka sisältävät Luojatietoisuuden eri ominaisuuksia, laatuja ja hyveitä. Nämä virtaukset on nimetty "elämänvirraksi". On tärkeää, että ymmärrätte näiden olevan Luojasäteitä sekä Jumalsäteitä. Kultainen galaksi-imperiumi hallitsee kutakin aliuniversaalia maailmaa. Kahdesta suuresta olennosta tulee aliuniversumin ylin ylisielu, nimitetty Isä/Äiti Jumala, joka asuu aliuniversaalissa Suuressa keskusauringossa.

Monumentaalisen transformaatiomuutoskauden aikana Ylimpiä Luojasäteitä jotka sisältävät jumalaisen tietoisuuden voimakkaita virtoja, säteillään jokaisen universumin Suureen keskusaurinkoon. Nämä korkean taajuuden Luojavalosäteet lähetetään sitten aurinkoihin, jotka ylivalaisevat kutakin aliuniversumia. Isä/Äiti Jumalamme pyhästä sydänytimestä nämä uudet kosmiset säteet jotka sisältävät tämän aliuniversumin uuden jumalaisen suunnitelman, säteillään sitten kuhunkin seuraavaan galaksiin. Nämä voimakkaat uudet säteet välitetään sitten jokaisen aurinkokunnan keskusauringon kautta kunkin planeetan aurinkoon ja lopulta maaplaneetan ihmiskuntaan.

Monet teistä tuntevat ylivoimaisuutta eivätkä voi ymmärtää, miten kaikki tämä monimutkainen informaatio liittyy teihin henkilökohtaisesti. Vakuutamme teille, rakkaat, että jokaiseen teistä vaikuttaa korkeamman taajuuden energiatulva, uskotte siihen tai ette. Ihmiskunta on suuren evoluutiomuutoksen keskellä, mihin sisältyy monia testejä ja haasteita sekä upeita mahdollisuuksia. Opitte käyttämään lahjoja ja kykyjä, jotka ovat olleet horroksessa vuosisata toisensa jälkeen. Teitä ei tuomita pistemääränne tai aitoustasonne mukaan, kun siirrytte valaistun totuuden maailmoihin, ainoastaan aikomuksenne mukaan.

Jokainen ihminen joka kanavoi tai tuo esiin informaatiota, löytää seuraajia välittämälleen tietotasolle, mistä suurta osaa ei ole ollut käytettävissänne ennen - näkemyksiä, työkaluja ja menetelmiä, joita tarvitsette kulkeaksenne ylösnousemusspiraalia. Joskus he tuovat -säteilevänä esimerkkinä todellisesta mestarista - esiin hengen viattomuutta, lempeän ja rakastavan luonteen, mikä resonoi ehdottomaan rakkauteen. Toiset ehkä opettavat erottelukyvyn käyttöä, hyvin mahdollisesti tuskallisten kokemusten kautta, jotta alatte oivaltaa, että te ette enää voi antaa totuuttanne tai voimaanne toiselle.

On aika, jolloin useammat ja useammat teistä - ne jotka ovat puhdistaneet vääristymiä valopolulla, mikä ulottuu kruunuchakrasta jumalaiseen "minä olen" -olemukseen tai Jumalitseen - alkavat kehittää telepaattisia kykyjä. Intuitionne ja innoitetut ajatuksenne lisääntyvät, koska kuuntelette nyt sieluitsenne kuiskauksia. Se on upea tilanne, kun olette valmis ja kykenevä yhdistymään taas jumalaisen itsenne moniin puoliin.

Noin viimeisten 30 vuoden kuluessa suuri valikoima rakastavia ja omistautuneita viestintuojia ja opettajia on työnnetty julkiseen palveluun, jotta teille voidaan antaa pääsy siihen runsaaseen uuteen kosmiseen informaatioon, mitä alkoi virrata, kun maapallolta poistettiin eetteriverho tai karanteeni. Kuitenkin siinä suuressa uuden informaation valikoimassa mikä oli/on harmoniassa hierarkian ja valo-olentojen käsitysten ja opetusten kanssa, oli/on edelleen informaatiota, mikä tuodaan ajatusmuotoina, jotka suodattuvat viestintuojan uskomusten ja todellisuuden kautta - informaatiota mikä on ristiriitaista ja hämmentävää, osittain totta, muuntunutta totuutta ja myös jonkin verran vääristyneitä harhakäsityksiä, joita on napattu massatietoisuuden myyteistä. Kauan sitten annoimme teille varoituksen: "Käsitelkää aina uudet opetukset pyhän sydämenne ja pyhän mielenne kautta, ennen kuin hyväksytte sen totuudeksenne." Erottelukyvyn käyttö on oleellinen osa itsemestaruutta.

Teille jotka olette eturintamassa, tiennäyttäjinä, tapahtuu tätä. Kävitte läpi prosessin, missä päästitte irti kaikesta, mitä luulitte tärkeäksi kolmannen ulottuvuuden todellisuudessanne, ja luovuitte toimimattomista suhteista ja epäolennaisesta omaisuudesta. Havaintonne siitä, kuka ja mitä olette, on kehittynyt ja laajentunut valtavasti, kun siirryitte harmoniaan ja vireeseen korkeamman itsenne kanssa - ja pääsitte vähitellen käsiksi jalostuneempaan energiaan, korkeampiin taajuuksiin, uuteen informaatioon ja suurempaan viisauteen. Sen tuloksena teille tuli lopulta mukavammaksi neljännen ulottuvuuden todellisuus, kun selvititte kaikki negatiiviset tunne-energiat, joita tuli kuplien syvältä alitajuisesta mielestänne, pyyhkien pois ja muuntaen vanhanaikaisia havaintotapoja. Sykkivät ja transformoivat valotaajuudet kaikuivat myös solurakenteenne syvyyksiin ja alkoivat irrottaa kaikkia rajoittavia ja pelokkaita ajatusmuotoja, joita oli kumuloitunut aikakausien saatossa. Niitä hämmennettiin ja liikutettiin esiin irtipäästettäväksi ja korvattavaksi jumalaisella valo-olemuksella.

Monilla teistä on ikivanhoja ja tuskallisia pettämis- ja hylkäämismuistoja siitä, miten olitte lopulta jääneet fyysisen kehon ansaan ettekä voineet enää vetäytyä siitä tahdonalaisesti. Olitte unohtaneet, että tehtävänne oli keskittyä Henkeen fyysisessä kehossa ja integroida se kehoon, tulla jumalaisen olemuksenne laajentumaksi ilmentämään, kehittämään ja täydellistämään elämää fyysisessä ilmaisussa, mentaali-, tunne- ja astraali/halukehon kautta vapaan tahdon lahjaa käyttäen. Tässä kohtaa kokeilu meni pieleen ja alkoi viha-rakkaussuhde fyysisen kehon kanssa ja se on jatkunut ja voimistunut aikakausien saatossa. Katsokaa ympärillänne ihmiskuntaa laajemmin. Miten kauas olettekaan pudonneet siitä täydellisestä ja suurenmoisesta astiasta, missä alkujaan ruumiillistuitte maaplaneetalle - siitä kauniista muodosta ja upeasta ja monimutkaisesta rakenteesta, missä alun perin asuitte.

Teissä oli niitä, jotka ovat olleet suuria johtajia, vallan ja auktoriteetin käyttäjiä monissa entisissä elämissä. Vannoitte ennen inkarnoitumistanne tähän elämään, että ottaisitte taas kerran vastaan tuon haasteen ja että onnistuisitte tässä. Voitte nähdä, mitä on saatu aikaan näiden lahjojen väärinkäytön tuloksena. Milloin ne jotka ovat nyt vallassa, nuo luontaiset johtajat jotka aina näyttävät tulevan esiin ohjaamaan ja vaikuttamaan ihmiskuntaan, heräävät ja oivaltavat, mikä suuri lahja heille on annettu? Heidän on oivallettava, että nämä lahjat otetaan heiltä ja lopulta ne käännetään heitä vastaan, jos he eivät ota vastuuta siitä suuresta kunniasta, mikä heille annettiin, ja ala käyttää kykyjään oikein kaikkien hyödyksi.

Teissä on monia, joilla on taitopotentiaalia tulla tehokkaaksi parantajaksi ja huoltajiksi - kunnioitettavin tapa palvella ihmiskuntaa. Monet teistä käyttävät näitä lahjoja niin, kuin niitä on tarkoitus käyttää, mutta useammat ovat käyttäneet hyödyksi massoja ja väärinkäyttäneet tietoaan ja kykyään kontrolloidakseen ihmisiä ja kerätäkseen suuria omaisuuksia. Ja on se väärinkäsitys, ettei ihmisten palvelija tai huoltaja ole arvokas tehtävä tai pyrkimys, ja monia katsotaan alaspäin tai käytetään hyväksi, kun he ovat vähempiarvoisia tai eivät yhtä tärkeitä kuin ne, joilla on muita tehtäviä tai ammatteja. Älkää yhtään epäilkö, nämä rakkaat ja epäitsekkäät sielut ovat oleellisia ihmiskunnan hyvinvoinnille ja myös Luojan jumalaisia lähettiläitä.

Ne teistä jotka tulitte kera pakahduttavan rakkauden Luojaa ja kaunista planeettaanne kohtaan, olette tunteneet suurta vastuuta maapallosta. Olette aina tienneet (jo ennen kuin siitä tuli suosittu uskomus tai hyväksytty ajatus), että maapallo on elävä ja hengittävä olento. Tunnette suurta yhteenkuuluvuutta luonnon ja sen ihmeellisen ja suuren kasvi- ja eläinkuntavalikoiman kanssa, minkä Maaäiti antaa lahjana ihmiskunnalle. Monet teistä tuntevat syvää henkilökohtaista tuskaa, melkein oman olemuksensa pahoinpitelyä, siitä väärinkäytöstä, laiminlyönnistä ja itsekkäästä tuhoamisesta, mitä ihmiskunta on saanut aikaan tässä kerran täydellisessä ja turmeltumattomassa paratiisissa. Olette niitä, jotka tuntevat eniten rauhaa vuorilla, erämaassa tai istuessanne rannalla ihmettelemässä aaltoja, kun ne tyrskyävät, sykkivät ja virtaavat yrittäen rauhoittaa sairasta planeettaanne.

Lähettäkää rakastavaa energiaanne, rakkaat ystävät. Tuntekaa voiman syöksyvän olemuksenne läpi, kun tuotte sisään korkeimpia mahdollisia taajuuksia ja sitten välitätte tämän parantavan energian maahan. Kuvitelkaa parantavan ja transformoivan valon virtaavan, puhdistavan ja parantavan maan eetteriverkossa. Tämä on tehtävänne, osanne Jumalan suunnitelmassa. Tiedätte, keitä olette. Tiedätte tämän tehtäväksenne siitä ilosta, seesteisyydestä ja rauhantunteesta, mitä teillä on, kun sallitte itsenne olla Äiti Maan parannusinstrumentti.

Jotkut teistä ovat saaneet irrallisia ja häiritseviä ajatuksia ja näette unta elävästi ja yksityiskohtaisesti. Kerromme teille, että alatte päästä joihinkin rinnakkaiselämiin, joihinkin korkeamman itsenne valokipinöistä, jotka kokevat muita ulottuvuuksia. Monet teistä joiden voitaisiin sanoa olevan "ylösnousemuksen pikaraiteella", olette integroimassa enemmän ja enemmän korkeamman itsenne sirpaleita ja sen tuloksena koette ehkä paljon hämmentävää tai ristiriitaista informaatiota. Joskus koette ehkä vääristynyttä informaatiota ja ajatusmuotoja, jotka eivät näytä kuuluvan teille, ja toisilla kerroilla voitte vastaanottaa ihmeellisiä oivalluksia ja syvällisiä uusia käsityksiä.

Sallikaa näiden uusien käsitysten suodattua hitaasti tietoisuuteenne ja jos ne resonoivat totuutena pyhässä sydämessänne ja mielessänne, on sopivaa integroida uusi tieto ja käyttää sitä. Kuitenkin aivan kuten niiden tunteiden ja ajatusten joita kumpuaa omasta olemuksestanne ja jotka perustuvat pelkoon tai jonkinlaiseen negatiivisuuteen, nähkää ajatusmuotojen, jotka eivät perustu rakkauteen tai ole iloisia, muuntua välittömästi puhtaaksi jumalaiseksi valo-olemukseksi ja päästäkää niistä irti.

Urheat soturini, älkää lannistuko. Nyt on aika ammentaa ensimmäisen säteen jumalaista tahtoa ja voimaa. Teitä koetellaan ja testataan, jotta voidaan nähdä, pystyttekö kukistamaan suurimmat pelot ja pystyttekö ottamaan ja otatteko vastaan Luojavalon täyden määrän, mitä tarjotaan teille. Edistytte dramaattisesti. Maapallon ja ihmiskunnan varjot ja pimeät nurkat eivät pysty vastustamaan enää Luojavalon säteilyä. Pitäkää tiukasti kiinni visiostanne. Olkaa rohkeita ja kannustakaa toisia, kun marssitte rohkeasti tulevaisuuden maailman valoon. Seisomme rinnallanne ja kiedomme teidät Jumalan rakkauden auraan.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron