Winninger Toni Ann (mastersofthespiritworld.com) Mestarit

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

5.1. – 12.1.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 01.02.2016 19:52

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
5.1. – 12.1.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, muutama vuosi sitten minulla oli matkustaessa lyhyt romanttinen kohtaaminen, jossa tunsin erittäin voimakkaan sieluyhteyden. Olosuhteet olivat mahdottomat, kun asuimme eri mantereilla emmekä luultavasti näkisi toisiamme uudestaan, joten jätimme sen siihen. Kotiin palatessa aloin olla taas vanhan rakkauden kanssa, jonka kanssa minulla on varmaan sopimuksia, ja sen seurauksena meillä on lapsi ja elämme suhteellisen vakiintunutta ja tyytyväistä elämää yhdessä. En voi silti karistaa tuota kummallista kaipauksentunnetta tätä kaukaista ystävää kohtaan. Minua kiehtoo sielukumppaneiden luonne ja eri mahdollisuudet, kun tullaan erilaisten kumppanien ja/tai polkujen valitsemiseen elämämme aikana. Voitteko valaista minua tästä aiheesta? –Utelias, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Sielukumppanit ovat sieluja, joiden olemassaolo alkoi suunnilleen samoihin aikoihin kuin sinun. Kuten ryhmä lapsia, joiden kanssa kasvoit ja jaoit kokemuksia koulussa, sielukumppanit liittyvät johonkin elämäsi osaan. Tunnistat heidät helposti tavatessanne ihmisinkarnaatiossa, koska heidän energiansa on samanlaista kuin sinulla ja resonoit heidän auransa kanssa. Tunnet heidät, vaikkette sopineetkaan tekevänne mitään erityistä yhdessä tai edes tapaavanne elämän aikana.

Kaikilla sieluilla on vapaus valita, mitä ne haluavat tehdä elämässään. Voit tehdä suunnitelmia toisen sielun kanssa suhteesta, mutta sitten kuvioon tulee vanha sielukumppani, johon tunnet yhteyttä ja joka tuntuu tutulta. Tämä on tavallisesti osa oppituntia, mitä päätät työstää. Sielut eivät suunnittele jokaista tilannetta elämässään, vaan päättävät sen perusteella, mitä niiden elämään tulee.

Sinulla ei ollut erityissopimuksia romanttisista suhteista, mutta olet herkkä energialle. Tämä on vetänyt sinulle nykykumppanisi ja jättänyt muiston tunteistasi lyhyttä romanssiasi kohtaan. Oppituntina tässä on selkeys ja erottelukyky: selkeys jokaisen yhteyden osana ja siinä, mitä ne merkitsevät tässä elämässä, ja erottelukyky siinä, mitä voit oppia eniten kunkin jatkuessa.

Jokaisessa elämäntilanteessa unelmamme tekevät asiat siksi, mitä haluamme kokea. Kaipaat jännitystä ja seikkailua ja tunnet, että lyhytaikainen suhteesi voi antaa sitä. Olet vähän kyllästynyt nykysuhteessasi ja mietit, mitä tekisit, jotta tuntisit olevasti enemmän elossa. Mikään ei ole oikein tai väärin oppituntien valitsemisessa, joten kokeile noita oppitunteja saadaksesi vastauksesi.

Kysymys:

Mestarit, olen äskettäin käynyt läpi henkisen heräämisen. Minulla on kyky tehdä automaattikirjoitusta, kun pääsen käsiksi akaasiseen tiedostooni. Ongelma on, että saan joskus ulkopuolisista lähteistä ristiriitaista informaatiota verrattuna oppaideni antamaan informaatioon. Olen tällä hetkellä osa pientä ryhmää ja usein pääsen käsiksi akaasiseen tiedostooni tavattuamme ja minulle annettava informaatio on vähän erilaista kuin heidän oppaidensa informaatio. Olen epävarma siitä, kuka tai mikä on täsmällistä, kun tiedän, että olemme kaikki henkiä, joilla on ihmiskokemus, mutta haluan tai minun tarvitsee tietää, onko kanavani puhdas vai onko tietoinen mieleni tai egoni pilannut sen vai onko heidän informaationsa tahraantunutta?! –Stephanie, USA

Vastaus:

Niiden jotka kanavoivat informaatiota ei-fyysisestä maailmasta, tarvitsee tuoda se fyysisen kehonsa kautta. Kehoa kontrolloi mieli, joka valmennetaan syntymästä saakka tuomitsemaan egopohjaisesti. Mitään ei pidetä tärkeänä, ellei sitä tuomita tai arvostella yhteiskunnan muuta informaatiota vasten.

On vaikeaa kanavoida itselleen, koska kysymyksesi ajatteleminen merkitsee, että käytät ajattelevaa mieltäsi, egon tyyssijaa. Käyttämääsi muotoon – automaattikirjoitus – vaikutetaan vähän vähemmän kuin pelkkään verbaaliseen kommunikointiin. Kyky puhdistaa mieli täysin ennen sanelun vastaanottamista estää paljon häiritsemistä.

Ihmiset kanavoivat siinä värähtelyssä, jonka he ovat saavuttaneet henkisen valaistumisensa kautta. Ihmisen joka on lähellä egopohjaisia energioita, on vaikea saada selkeää aineistoa. Sellainen joka on poistanut suurimman osan egoa ja negatiivisuutta, voi saada suurta selkeyttä positiivisessa ja ehdottomasti rakastavassa energiassa.

Kun vastaanotat informaatiota tietyltä sielulta ja joku toinen käyttää samaa lähdettä, materiaali on lähempänä identtistä, värähtelysuodattimen vaikutusta lukuun ottamatta. Jotkut ihmiset pystyvät vastaanottamaan viestejä vain peruskoulutasolla, toiset lukiotasolla ja vielä toiset college- tai maisteritasolla. Älä ole riippuvainen identtisten raporttien näkemisestä.

Joinain päivinä sinusta on helpompaa saada yhteys ja kerätä vastauksia mielen- tai tunnetilasi vuoksi. On tärkeää, ettei ole mitään odotuksia yhteytesi tuloksista. Luota siihen, mitä tunnet lopputuloksesta, äläkä huolestu siitä, mitä ajattelet siitä.

Kysymys:

Mestarit, uskotaan, että kun sielu jättää fyysisen kehon, se antaa anteeksi kaikille, jotka ovat loukanneet sitä maamatkan aikana. Mihin siis sopii ajatus sielukumppanista ja sieluryhmästä? Miksi sielumuodossa olisi yksilöitä, jotka ovat rakkaampia kuin toiset? Ne ovat kaikki samaa, eikö niin? –Sree, Yhdistyneet arabiemiirikunnat

Vastaus:

Kaikki sielut ovat Lähteestä murrettua energiaa ja ovat ydinolemukseltaan identtisiä. Sieluja jotka yksilöityivät suunnilleen samaan aikaan, kutsutaan sielukumppaneiksi. Niiden kyky aistia itselleen läheiset sielut, perustuu yhteiseen luomisajankohtaan. Energia on tuttua ja sen tunnistaa helposti, kun tavataan muuna aikana, kuten maan päällä. Se ei saa niitä vaikuttamaan rakkaammilta, koska ehdottomassa rakkaudessa ei ole arvostelua tai tuomitsemista – jokainen pystyy vain tunnistamaan energiapuumerkin.

Kun yksittäiset sielut kokevat omia ihmiselämiään, ne keräävät viisautta, jota eivät ole keränneet ehkä edes niiden lähimmät sieluystävät. Sanotaan esimerkiksi, että olette kolmoset. Yksi veli tulee samaan urheilujoukkueeseen kanssasi. Toinen veljesi on älykkö ja välttää kaikkia fyysisiä aktiviteetteja. Sinulla on asioita jaettavana joukkuetoverisi kanssa, joita toinen veljesi ei koskaan ymmärrä, mutta olette silti kaikki fyysisesti identtisiä.

Kun sielut lähtevät Maan kaksinaisuudesta, mikä on ainoa paikka negatiivisuuden kokemiseen, ne ovat ehdottomassa rakkaudessa, jossa ei ole mitään ihmisten oppitunteja, kuten vihaa, anteeksiantoa tai kostoa. Kaikki sielut koostuvat edelleen identtisestä ydinolemuksesta, mutta ne kantavat niitä ainutlaatuisia kokemuksia, joita ovat eläneet.

Samasta sieluryhmästä tuleminen tekee todennäköisemmäksi, että kaksi sielua jakaa samat kokemukset valintansa mukaan. Mutta sielu voi päättää tehdä sopimuksen jonkun kanssa eri ryhmästä, joka haluaa samoja elämänoppitunteja samassa elämässä. Valinnanvapaus määrittää kaiken jokaisella sielulla.

Kysymys:

Mestarit, olen kiinnostunut pimeyden ja valon suhteesta, erityisesti niiden sielujen roolista jotka ovat kerran valinneet pimeän polun. Minusta näyttää siltä, että tarvitsemme pimeää tai negatiivista energiaa järjestääksemme haasteita, joita kohtaamme, joten sillä on tärkeä rooli. Siirtyvätkö nuo sielut kuitenkaan koskaan luonnostaan valoon? Ovatko ne alati jumissa, kunnes hyväksyvät apua siirtyäkseen eteenpäin? Miten ne kehittyvät? Kierrätetäänkö yhtään lopulta lähteeseen? Mikä on niiden kokemusten arvo? Henkilökohtainen matkani on sisältänyt syvän negatiivisuuden valitsemisen, joten mietin, miten sellaisia sieluja voi parhaiten auttaa, kun ne ovat valmiita muuttumaan? Mikä on paras tapa suojella itseään ja toisia, jotka ovat herkkiä, kun kohtaa pimeitä olentoja? –Dave, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Viittausta valoon ja pimeyteen käytetään kuvaamaan sitä tunnetta, joka useimmilla sieluilla on, kun ne käsittelevät positiivisen ja negatiivisen energian eroa. Tämä kaksinaisuus, ainakin negatiivisuuden tai pimeyden olemassaolo, on vain maaplaneetalla.

Olet oikeassa, että pimeyttä tarvitaan niiden elämänoppituntien selvittämiseen, jotka on valittu ennen tulemista. Kaikki oppitunnit on järjestetty negatiivisuudessa, jotta sielu voi nähdä, tunnistaako se halutun testin, ja osaako se sitten päättää, miten se käsitellään. Siirtymistä pimeydestä valoon on valittujen oppituntien ymmärtäminen ja niistä oppiminen. Ei ole mitään luonnollista kehittymistä, vain sielun oma halu työskennellä valaistumista kohti. Se on soolomatka – mikään tai kukaan ei tule pelastamaan.

Koska ihmisen oppitunneista ovat merkkinä pelot ja epäilyt, tällaisten tapahtumien tarkasteleminen elämässäsi auttaa selvittämään haasteet ja siirtymään positiiviseen energiaan. Kaikilla sieluilla on täydellinen valinnanvapaus, joten se aika jonka ne viettävät negatiivisessa tai positiivisessa energiassa, riippuu täysin niistä.

Pimeät tai negatiiviset olennot ovat jotain muuta. Päätös olla negatiivisuudessa vaikuttaa vain sieluun, joka tekee tuon valinnan. Kuitenkin silloin kun sielu on antanut koko elämänsä negatiivisuudelle, se voi levittää tuota negatiivisuutta kaikkiin, joiden kanssa se on kontaktissa, jos tuo ihminen on avoin eikä tiedosta ympäröivää energiaa.

Suojautuaksesi negatiivisilta ihmisiltä sinun täytyy tiedostaa tunteet, joita sinulla on. Jos huomaat tulevasi surulliseksi, vihaiseksi, epävarmaksi jne. toisen seurassa, sinun täytyy kutsua positiivista energiaa estääksesi itseäsi antautumasta tuon ihmisen negatiivisuudelle. Ehdottoman rakkauden tuominen universumista työntää pois pimeyden. Kuten kaikkien ihmisten, sinun täytyy suojautua tekemilläsi valinnoilla.

Kysymys:

Mestarit, toivon, että voitte auttaa minua ymmärtämään, miltä dementia näyttää taivaassa sielusta, joka on kokenut sen ennen kuolemistaan. Minusta tuntuu jatkuvasti siltä, että isoäitini 70-vuotiasta versiota nöyryyttää hänen 90-vuotias itsensä. Mitä hänen täysin eheä sielunsa tuntee niistä heikentyneen elämän loppuvuosista, joita hänen kuolevat aivonsa yrittävät elää? Opetteleeko hän edelleen elämänoppitunteja vai onko tämä osa hänen elämäänsä enemmän oppitunti perheenjäsenille? –Alissa. USA

Vastaus:

Kaikki fyysinen, älyllinen tai tunteellinen mikä vaikuttaa ihmiskehoon, on kokemus, josta sielulla on pysyvä tallenne. Kaikki fyysisesti negatiivinen, tuhoava, häiritsevä tai muu este, mitä sielu kokee ihmiselämänsä aikana, tehdään oppimistarkoituksesta.

Kun sielu palaa Kotiin, se voi tarkastella kaikkea, mitä on tapahtunut, ja tutkia, mitä viisautta voidaan viedä seuraaviin elämiin valmiiksi saaduista oppitunneista. Se voi myös määrittää, tarvitseeko sen käyttää lisäaikaa joihinkin aspekteihin, joita se ei ole täysin ymmärtänyt.

Dementia valitaan monista syistä. Sielu joka opiskelee kontrollointiasioita, saattaa haluta kokea mielen kontrollointikyvyn vähittäisen menettämisen, mikä vaatii olemaan riippuvainen toisista. Se oivallus ettei enää muista, miten huolehditaan itsestään, muuttuu sen päättämiseksi, miten käsitellään noita rajoituksia, silloin kun ollaan vielä tietoinen.

Kun potilaan tietoisuus on saavuttanut pisteen, jossa ei enää tiedosteta jokapäiväisiä tarpeita, oppitunnit ovat silloin yleensä sukulaisille, ystäville ja hoitajille. Sielu alkaa viettää enemmän aikaa tietoisuudessaan fyysisen kehon ulkopuolella kuin omassa kehossaan, joten potilasta ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä tapahtuu.

Kun isoäitisi on takaisin Kotona, hänellä ei ole kehoa ja hän voi olla haluamansa ikäinen tavatessaan toisia. Hän tietää, että kaikki mitä hänelle tapahtui kehossa, oli oppimistarkoitusta varten. Ei ole katumista, nolostumista tai surua. On vain saavuttamisen ja loppuunsaattamisen tunne.

Kysymys:

Mestarit, auttakaa minua ymmärtämään, tapahtuuko tämä kaikki sen vapaan tahdon vuoksi, joka meillä on maan päällä. Uskon, että olen tavannut sielun, jonka oli tarkoitus jakaa elämäni maan päällä, ja hänen piti myös suorittaa yhteistehtävä kanssani. Odotettuani kuusi vuotta oikeaa yhdistymisaikaa, hän torjui minut. Karkaako hän yhteydestä, koska hän ei pysty kohtaaman itseään? Minusta tuntuu, että päätimme tavata tässä elämässä, mutta en tunne, että valitsin tämän tapahtumisen. Minusta tuntuu enemmän, että hän karkaa yhteyttä, koska hän pelkää. Tiedän myös, että olen avannut sydämeni ja olen valmis päästämään sisään jonkun, joka kulkee samaa tahtia kanssani. Tiedän myös, ettei minun tarvitse olla suhteessa tehtäväni loppuunsaattamiseksi. –Hannele, Suomi

Vastaus:

Ensinnäkin sinun täytyy ymmärtää, ettei ole yhtä tiettyä sielua, jonka kanssa sinun "on tarkoitus jakaa elämäsi". Voit joka päivä käyttää valinnanvapauttasi ja päättää, mitä haluat tehdä tuona päivänä. Ehkä päätät viettää aikaa tietyn kumppanin kanssa tänään ja oivallat huomenna, että olet oppinut kaiken, mitä voit oppia tuolta sielulta, ja on aika löytää toinen seuraavia oppituntejasi varten.

Et myöskään valitse ennen maapallolle tulemistasi, mihin tehtäviin osallistut – poikkeuksena elämänoppitunnit. Jos olet päättänyt työstää sarjan oppitunteja, ymmärrettyäsi ne sinulla ei ehkä ole riittävästi aikaa jäljellä suorittaaksesi myös lisätehtävän toisen ihmisen kanssa.

Sinun (ja kaikkien) tehtävä, jos sitä niin halutaan kutsua, on oivaltaa, kuka olet Lähteen osana ja mitä kykyjä sinulla on. Opettelet voimiasi ja sitä, miten tuot elämääsi asioita, joita tarvitaan vahvuutesi ymmärtämiseen ja käyttämiseen.

Et voi koskaan saada toista tekemään, mitä haluat, vain siksi, että uskot jonkin tarvitsevan mennä kuvittelemallasi tavalla. Hän ei pelkää, häntä ei vain kiinnosta. Hänellä ei ole samoja tunteita sinua kohtaan kuin sinulla häntä kohtaan. Teidän kahden oli tarkoitus (eli te päätitte) tavata – ei työskennelläksenne yhdessä, vaan jotta näkisit, ettet voi kontrolloida toista.

Olet oppinut valtaosan oppitunneistasi ja olet ollut riittävän tietoinen avataksesi sydämesi ja ollaksesi jokaisen käytettävissä, joka voisi liittyä matkallesi. Nyt on aika alkaa ilmentää energiaa, joka tuo seuralaisen sinulle. On erittäin tärkeää, että olet tietoinen nyt-hetkestä, jottei uusi kumppani mene sivu suun, silloin kun hän on lähellä. Luota universumiin äläkä pidä yllä erityisodotuksia.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

19 – 26.1.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 15.02.2016 19:45

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
19.1. – 26.1.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, kysymykseni koskee oma-apu-, motivointi- ja inspirointikirjoja täällä maan päällä. Olette kertoneet meille uudestaan ja uudestaan, että jokainen sielu tulee tänne oppimaan omat oppituntinsa erityistarpeidensa ja päätöstensä mukaisesti sieluna eikä mikään mitä joku voi sanoa tai tehdä, muuta tuota tosiasiaa. Koska se on totta, ovat inspirointikirjani edes tarpeellisia? Jos tämä on sieluni työtä tai Kotona olevat tarvitsevat apuani tämän työn jatkamiseen maan päällä, teen sen mielelläni. Pitäisikö minun harkita muita inspiraation ilmaisumuotoja, kuten musiikki ja taide, ja vain RENTOUTUA ja nauttia tästä eteenpäin fantastisesta elämästäni täällä maan päällä, sen sijaan että tunnen painetta auttaa muita kirjoja kirjoittamalla? –Mary Anne, Chile

Vastaus:

Olet oikeassa tiettyyn pisteeseen saakka – kukaan ei voi saada ihmisiä muuttamaan mieltään jostain, elleivät he halua sitä. Mutta ihmiset on kasvatettu katsomaan opettajiin, että nämä antavat heille ajatuksen siitä, mitä heidän pitäisi tehdä tai ainakin harkita, kun he siirtyvät eteenpäin. Meiltä kysytään jatkuvasti: "Mistä minun pitäisi aloittaa?"

Monet ihmiset tarvitsevat oma-apu-, motivointi- tai inspirointikirjoja päättääkseen tutkia potentiaaliaan. Ne jotka haluavat prosessin askel askeleelta, jottei heidän tarvitse ajatella, eivät ole valmiita kasvamaan. Mutta silloin kun oma-apumateriaalia käytetään hahmotelmana mahdollisesta tiestä oppia ja ottaa vastuu tiedon saamiseksi, kirjailija on antanut elintärkeää palvelua niille, jotka eivät ole aloittaneet millään muulla tavalla.

Olet alkuunpanija, joka saa toiset siirtymään mukavuusalueensa ulkopuolelle ja katsomaan käytettävissään olevia vaihtoehtoja. Kirjasi antavat ajattelulle ruokaa, joka ruokkii kaikkia nälkäisiä mieliä. Sinulla ei ole mitään velvollisuutta jatkaa, mutta tutki, miten monia olet lähettänyt henkiselle matkalle, ja katso, pidätkö sitä jatkamisen arvoisena.

Voisit ottaa mukaan myös muita välineitä saavuttaaksesi niiden sielun, jotka ovat jumissa negatiivisuudessa ja ihmisegossa. Kun ihmiset tuntevat vetoa musiikkiin, mikä vapauttaa heidän ajattelevan mielensä, he voivat meditoida ja kommunikoida kanssamme paljon vapaammin. Kuvat, värit ja ajatuksia herättävä taide tekevät saman. Visualisointi on toisille tapa nähdä, mitä heiltä on puuttunut aiemmin – se treenaa heitä olemaan läsnä nyt ja hyödyntämään ympärillä olevia asioita.

Kysymys:

Mestarit, oppaani kehottavat minua johtamaan, ei seuraamaan. Miten teen tämän? Ketä tai mitä minun pitäisi johtaa? Ja minne? Minulla on puoliso, joka joskus seuraa minua, hyväksikäyttää minua, kapinoi ja kostaa. Minulla ei ole lapsia eikä ystäviä. Jokainen yritykseni päätyy umpikujaan. Olen yrittänyt tai aloittanut henkisiä ryhmiä, yhdistyksiä, kursseja, yrityksiä, kiinteistöasioita, kirjoittamista ja muuta. Joka kerta kukaan ei osoita kiinnostusta tai jos osoittaa, hän puukottaa minua selkään, ottaa hallinnan tai en saa mitään siitä irti. Olen väsynyt toistamaan, toistamaan ja toistamaan epäonnistumista. Pankit uhkaavat taloni ulosmittauksella. Tarvitsen jotain suuntaa. Minulla ei ole taloudellisesti, henkisesti tai tunteellisesti varaa uuteen epäonnistumissarjaan. En halua kuluttaa energiaa saadakseni sen vain päätymään taas ei-mihinkään tai vielä pahempaan. –Christina, USA

Vastaus:

Kun oppaasi kehottavat johtamaan seuraamisen sijasta, ne puhuvat asioiden päättämisestä itse, mikä on valinnanvapautesi käyttämistä. Otat vastuu elämästäsi ja mikä tärkeämpää, siitä mitä opit. Matkanasi on saattaa loppuun ne oppitunnit, jotka päätit oppia ollessasi maan päällä, ja hyväksyä, että olet Lähde-energian osa, jolla on kaikki siihen liittyvät voimat ja kyvyt.

Aiemmissa johtamisyrityksissäsi oli aina tarkoituksena saada toiset polulle kanssasi samaan aikaan. Jätit useimmat päätökset ryhmälle, joten vaikka aloititkin tuon ryhmän, et käyttänyt valinnanvapauttasi johtajaroolissa. Tätä tapahtui enimmäkseen, koska toiset eivät olleet samaa mieltä kanssasi asioista ja pyrit saamaan yhteisymmärryksen.

Et pidä aggressiivisuuden käsittelystä ja siksi puolisosi ja muut komentelevat sinua helposti. Se on seuraamista. Sellaisia asioita kuin hyväksikäyttö, pettäminen tai selkään puukottaminen tapahtuu vain silloin, kun sallit sen. Sinulta puuttuu itseluottamusta ja olet päätynyt pisteeseen, jossa tunnet olevasi uhri.

Jos hyväksyt, että sinulla on Lähde-energiaa, hyväksyt, että olet yhtä hyvä kuin kuka muu tahansa ja voit tuoda itsellesi, mitä haluat. On tärkeää, että vapaudut negatiivisesta epäonnistumiskierteestä, jonka olet antanut kuluttaa itseäsi. Näe itsesi suurenmoisena olentona, jolla on kyky menestyä, jos teet valintasi itse. Älä salli kenenkään kertoa sinulle, mitä tehdä, tai puuttua elämääsi.

Salli vain positiivisen ja ehdottomasti rakastavan energian tulla sydämeesi ja mieleesi. Johda tuo tunne olemuksesi joka aspektiin. Näe vain onnistunut loppuunsaattaminen kaikissa tehtävissäsi. Erottaudu negatiivisesta ja epäonnistumisesta. Visualisoi, minne haluat mennä – yksin, ei ryhmänä – ja mene sitten sinne. Älä ajattele tai välitä muista kuin itsestäsi, ennen kuin olet siellä, missä haluat olla.

Kysymys:

Mestarit, en ole enää vähään aikaan löytänyt tarkoitusta elämälleni. Olen taas alkanut pelätä kuolemaa. Minulla oli paniikkikohtauksia siitä nuorempana ja nyt se on tullut takaisin, koska läheinen ystäväni kuoli. Olen menettänyt luottamukseni siihen, että kaikessa on järkeä … Olen myös pitkään ajatellut erästä ihmistä, jota kohtaan tunnen voimakkaasti, mutta hän on sulkenut minut pois. Luulin meidän olleen sielunkumppaneita ja olin todella innostunut siitä, millainen yhteys meillä oli. Luulin, että meidän oli tarkoitus tehdä jotain tällä erityisenergialla. Miksi hän etääntyi? Eikö hän ole sielunkumppanini ja jos ei, olenko tavannut sen, jonka kanssa minun pitäisi jakaa elämäni? –Nadja, Suomi

Vastaus:

Kohtaat tilanteita, joissa odotuksesi eivät täyty määritelmiesi mukaisesti. Kun päätät jotain, odotat, että se ratkeaa tuolla tavalla. Et halunnut ystäväsi kuolevan, joten pelkäät taas kuolemaa. Ajattelit jonkun olevan sielunkumppanisi, joten päätit, että hänen pitäisi käyttäytyä tietyllä tavalla. Ei ole päätetty, ennen kuin tulet maan päälle, kuka kumppanisi on – jos kukaan. Lakkaa elämästä mielessäsi ja unelmissasi ja ala elää nyt-hetkessä.

Miksi pelkäät kuolemaa? Voitko tehdä jotain sen estämiseksi? Jokainen fyysinen keho lakkaa olemasta, mutta sielu joka elävöitti sen, matkustaa toiseen seikkailuun. On mahdollista kommunikoida kuoleman jälkeen niiden kanssa, jotka ovat hengessä, jos sinulle on luottamusta siihen, että voit tehdä sen, ja jos yrität.

Oman ja toisten sielun aistimiseksi mene meditaatioon, jossa selvität kaikki ajatukset pois päästäsi ja tunnet ehdottoman rakkausolemuksesi. Astu tuohon rakkauteen ja yhdisty universumiin. Olet suurenmoinen ja voimakas sielu, jos uskot olevasi ja käytät voimiasi tiedon ja viisauden tuomiseen itsellesi.

Todellinen tarkoituksesi elämässä on selvittää, kuka olet sieluna. Seuraa yllä mainittuja ehdotuksia ja yhdistyt taas itseesi.

Kysymys:

Mestarit, minulle tehtiin magneettikuvaus aivoista korvan takana olevan kivun vuoksi. Minulla oli alkamassa migreeni, kun kuvaus alkoi. Sen aikana oli peräkkäin kovia ääniä ja värähtelyjä. Lähellä loppua kuulin äänen ja värähtelyn, joka näytti sopivalta. Se näytti sopivan yhteen minun ja tuntemani kivun kanssa. Ja yhteensopivuuden vuoksi minusta alkoi tuntua hyvältä ja kipu väheni. Sanoilla voi huonosti kuvata tätä ilmiötä. Ainoastaan pääkipuni ei kadonnut, vaan myös ruuansulatusvaivani näytti paranevan – ikään kuin suuret solmut olisivat avautuneet. Valaisisitteko minulle, mitä tapahtui? Ja onko jokin tapa löytää taas tuo ääni ja värähtely parantumisen jatkamiseksi? –Anne, USA

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta.]

Vastaus:

Kaikki on energiaa ja energia on kaikki. Energia on värähtelyaaltoja, jotka ottavat eri muotoja ja muokkaavat fyysistä kehoa, joka koostuu energiasta. Monissa energiaparannusmenetelmissä – kuten Reiki, terapeuttinen kosketus ja kaikki muut – ohjataan universaalia elämänvoimaenergiaa tasapainottamaan fyysinen keho tai keho-osa alkuperäiseen tilaansa. Universaali elämänvoimaenergia on ehdotonta rakkautta, joka on kaiken ydinolemus.

Kun kehon fyysinen elementti on pois tasapainosta, se taistelee kehon muuta tasapainoa vastaan ja sinulla on kipua ja muita epämiellyttäviä aistimuksia. Tukokset estävät elämänvoimaa virtaamasta kehon läpi ja johtavat fyysisiin sairausoireisiin. Esteettömän energiakuljetuksen palauttaminen kehossa helpottaa kipua ja sallii kehotoimintojen fyysisten kiertojen palata.

Sen sijaan että energiaparantaja auttoi kehosi alistamisessa värähtelyille, jotka virittävät sinut energiavirtaan, sinut altistettiin koneelle, joka matki kehon tuolloin tarvitsemia värähtelyjä tasapainon palauttamiseksi.

Jatkamaan aloitettua prosessia, voit meditoida ja vetää sisään universaalia elämänvoimaenergiaa tai voit saada energiaterapeutin apua. Tämä energia on älykästä ja se menee tarvittaviin paikkoihin – se ei voi koskaan aiheuttaa vahinkoa. Sinun on myös hyväksyttävä, että tämä auttaa sinua, tai muuten kehosi ja tietoinen ajattelusi torjuvat sen. Jotkut ihmiset havaitsevat, että parantavat musiikki-cd:t sisältävät värähtelyjä, jotka "asettavat näyttämön" itsensä tasapainottamiselle. Kuuntele useita ja katso, sisältävätkö ne tuttuja rauhoittavia ääniä.

Kysymys:

Mestarit, lapsena suhde isääni oli erittäin hyvä, kunnes asiat muuttuivat (luulen olleeni silloin noin 8-vuotias). Minulla alkoi olla selittämätöntä vihaa häntä kohtaan ja tunne, että minun pitäisi suojella äitiä häneltä. Hän on hyvä isä ja aviomies ja olen yrittänyt ajatella tätä kerta toisensa jälkeen enkä ole pystynyt keksimään mitään syytä, miksi tunsin, mitä tunsin niin voimakkaasti. Mistä nuo vihan tunteet ja tarve suojella tulivat? Onko se eri elämästä ja/tai onko minulla ratkaisemattomia ongelmia hänen kanssaan? Miksi olen äitiäni kohtaan niin suojeleva? Rakastan isääni ja toivoisin, ettei minulla olisi tätä ristiriitaa hänen kanssaan. –Ani, Israel

Vastaus:

Olet kokenut useita elämiä, joissa elit perheessä, missä isä oli väkivaltainen äidille ja sinulle. Vaikkei ole suoraa yhteyttä tämän elämän isäsi ja noiden entisten elämien isän välillä, tarve tehdä jotain vanhojen olosuhteiden korjaamiseksi, ennen kuin kehenkään sattuu, työntää tunteitasi.

Se tuli tietoisuuteesi vasta noin 8-vuotiaana, jolloin altistuit tutun perheväkivaltatilanteelle. Perheen lapsi pelkäsi niin kovasti, että äiti vammautuisi, että sujahdit takaisin aiempaan elämään, jolloin et ollut kyennyt auttamaan omaa äitiäsi nuoren ikäsi vuoksi.

Kun hyvin fyysiset tunnefaktat toteutuvat elämässä ja syytät itseäsi siitä, ettet tee asialle mitään, se pysyy muistissasi ja tulee laukaistuna "todeksi" nykyelämässä. Se oli oppitunti, jonka järjestit oppiaksesi käsittelemään – tai ainakin ymmärtämään – kaikki seuraamukset, etkä tehnyt sitä.

Näiden tunteiden ymmärtämiseksi, mene niiden tullessa siihen energiaan, joka ne aiheuttaa, ja kysy itseltäsi, miksi tunnet niin, kuin tunnet. Tämän pitäisi antaa sinun pienellä sinnikkyydellä löytää itsesi taas toisesta elämästä. Astu etäämmälle tapahtumista ja näe, että olit kyvytön tekemään mitään nuoren ikäsi ja isäsi ylivoimaisen koon vuoksi.

Päästä myös irti syyllisyydestä siihen, mitä äitisi kärsi – se ei ollut sinun vikasi. Ymmärrä myös, että tämä oli heidän kahden oppitunti väkivallasta ja sinulle tietääksesi sen, ettet kyennyt puuttumaan asiaan. Päästä irti kaikista tunnesiteistä tuohon elämään ja näe teidät kolme sieluina, joilla on ihmiskokemus. Tunne teidät kolme ehdottomassa rakkausolemuksessanne.

Kun ajattelet isääsi, kuvittele hänet henkisenä kulkijana, joka valitsi erittäin vaikeita oppitunteja. Kunnioita ja rakasta häntä hänen vaikeiden valintojensa vuoksi.

Kysymys:

Mestarit, minulla on ollut paljon kokemuksia ja olen oppinut paljon niistä. Olen pyytänyt valoa ja näkemystä. Olen tuntenut luojan rakkauden valon ja pienen oivalluksen, mutta minusta tuntuu edelleen yksinäiseltä. Olen yrittänyt jahdata valoa tuossa pimeydessä ja tuntenut hyödyttömyyttä, pelkoa, voimattomuutta ja tarkoituksettomuutta. Ihmiset ympärilläni ovat nähneet minussa vain pettymystä. Minulla on paljon rakkautta sisälläni ja aikomus auttaa ihmisiä löytämään tiensä tietoisuuteen, mutta en tiedä miten enkä löydä omaani. Olen väsynyt olemaan ei-rakastettu ja ilman tarkoitusta, jonka puolesta taistella. Minulla oli suunnitelmia itseni tappamisesta pian. –Rafael, Brasilia

Vastaus:

Sabotoit elämääsi luomalla odotuksia, jotka sitten tulkitset täyttymättömiksi. Etsit täydellisyyttä epätäydellisessä elämässä ja syytät itseäsi, kun et näe sen tapahtuvan. Sinulla ei ole myöskään kärsivällisyyttä elämää tai itseäsi kohtaan. Anna asioille aikaa – et ole ollut maisemissa kovin kauan.

Perustat useimmat johtopäätöksesi yhteiskunnan egopohjaiseen tuomitsemisjärjestelmään. Mitä tulee ihmisiin joiden tunnet näkevän vain pettymystä sinussa, miten oikeasti teidät, mitä muut ajattelevat? Et ole heidän päänsä sisällä. Ja sinun ainoa pettymyksesi on odotus asioista, joilla ei ehkä ole ollut riittävästi aikaa toteutua.

Käännä tuo rakkaus sisälläsi itsesi kohti. Et rakasta itseäsi tai muuten olisit haltioitunut kaikista asioista, joita olet kokenut ja tehnyt. Kenelle tunnut hyödyttömältä? Sinulla on velvollisuuksia vain itseäsi kohtaan. Pelko on normaali tila ihmisessä – näin hän määrittelee, mitä oppitunteja hän oli valinnut elämäänsä. Se antaa sinulle tilaisuuden latautua suoraan niihin ja ymmärtää, jotta voit siirtyä eteenpäin.

Toisten auttaminen ei saa heitä automaattisesti rakastamaan sinua. Sinun pitäisi tehdä asioita muiden hyväksi, koska rakastat sitä, ei minkään mahdollisen vastapalveluksen vuoksi. Sinun täytyy työntää pois negatiivisuus, joka on saanut sinut tähän masennukseen. Mene sisääsi ja yhdisty ehdottomaan ydinrakkauteesi, joka odottaa sinua siellä aina. Rakasta itseäsi näiden vaikeiden aikojen vuoksi ja käännä kaikki asiat positiivisiksi kokemuksiksi. Sinulla on valinnanvapaus, mutta älä lakkaa uskomasta itseesi niin helposti.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2 – 9.2.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 06.03.2016 18:38

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
2.2. – 9.2.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarien näkemys Pantheon sisä- ja ulko-osan luomistavasta, kiitos. Miten arkkitehtiä inspiroitiin? Minkä tyyppistä inspiroitumista Lähde halusi tapahtuvan kaikille, jotka käyvät siinä? Se on täydelliseen ympyrämuotoon tehty rakennus. Se on rakkauden työtä sieluni silmin: erittäin kaunis suunnitelma ja toteutus. Sade haihtuu, ennen kuin se osuu lattiaan. Jatkuvaa liikettä, kun katsotaan ympäri tilaa. –Margaret, USA

Vastaus:

Pantheonin luomisvaiheissa arkkitehtejä pyydettiin rakentamaan kunnianosoitus jumalille ja tuon ajan ritareille ja tila, jossa omistaja voisi tuntea, että hän on heidän seurassaan ja yksi heistä. Rakentajat olivat tietoisia henkienergiasta, jonka jotkut hahmottivat kauniiksi, toiset yhteydeksi universumiin ja vielä muut kommunikoinniksi fyysisten ja ei-fyysisten maailmojen välillä. Lähteellä ei ollut osaa rakentamisessa, paitsi niiden sielujen aloittaminen jotka ilmensivät valmiin rakennuksen.

Se on tänä päivänä voimakkaampi yksinkertaisuudessaan, alun koristusten poistamisen jälkeen. Ne olivat häiriötekijä niille, jotka halusivat tuntea sen luontaisen voiman, jonka tuo muoto generoi. Rakennuksen vaikutus syntyy sen rakenteesta. Esitys Lähteen suurenmoisesta energiasta, jota havainnollistaa pallomainen taidonnäyte, heijastaa fyysisen ja henkisen yhteyttä: liitto, yhteenkuuluvuus.

Monimutkainen muotoilu – silmälle ja energia-aistimus niille jotka tiedostavat sen – luo transformoivan tilan, joka nousee Maan yläpuolelle, taivaaseen, kun sisällä tapahtuu sama ajan ja vuodenaikojen kulkeminen kuin ulkopuolella. Se on elokuvadioraama taivaan vaikutuksesta fyysiseen planeettaan.

Niitä jotka pyrkivät ottamaan vastaan kaiken, mitä Pantheon voi opettaa elämästä, koulutetaan hyvin henkisessä ja fyysisessä mestaruudessa. Tappiokseen toiset näkevät sen vain mielenkiintoisena muinaisrakennuksena, jossa on katossa reikä, joka mahdollistaa kummalliset varjokuviot päivien ja vuodenaikojen aikana.

Kysymys:

Mestarit, äidilläni on pitkälle kehittynyt Alzheimerin tauti. Useat meediot ovat tuoneet äidin läpi, erityisesti tulkinta joka tehtiin muutama kuukausi sitten. Hänellä oli paljon sanottavaa. Vaikka ymmärrän, että ihmiset joilla on dementia, voivat viettää aikaa hengessä, olen utelias, koska hänen fyysinen kehonsa on tietenkin edelleen maatasolla. Siis onko kaikilla kyky olla hengessä tällä tavalla, mutta heidän mielensä/kehonsa ei salli sitä tai jos he tekevät astraalimatkoja, he eivät muista sitä? Mikä Alzheimer-ihmisissä sallii heidän mielensä/sielunsa olla hengessä – mutta ihmiset ilman tätä sairautta eivät pysty tekemään sitä? –Lynnie, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Ihmiset ovat sieluja, joilla on fyysinen kokemus. Heidän sielunsa ei ole koskaan täysin heidän fyysisessä kuoressaan. Aina osa on yhteydessä muihin sieluihin universumissa ja heidän aspekteihinsa, jotka jatkavat muita projekteja, joihin on ryhdytty.

Fyysisellä tasolla ihmiset uskovat ihmistietoisuuden olevan kokonaisuudessaan se "henkilö", jonka he tietävät tietyn kehon asukkaaksi. Tietoisesti toimivat ihmiset rajaavat pääsyä sieluunsa, joka voidaan saavuttaa ihmiskehon normaalien kommunikointikanavien kautta.

On aina sielun aspekti – jota kutsutaan yleensä korkeammaksi itseksi – josta tietoinen mieli on enimmäkseen tietämätön. Tämä alue sisältää tallennuksen kaikesta, mihin tuo sielu on koskaan osallistunut. Ellei ihminen saavuta sitä hypnoosissa tai syvämeditaatiossa, se on varjo, jota ei tunnisteta.

Silloin kun normaali ihmistietoisuus on toimimaton (kooma) tai yhteydetön (Alzheimerin tauti), korkeampi itse voidaan edelleen saavuttaa henkitasolla. Sielu on antanut luvan tämän tapahtumiseen. Se joka haluaa kommunikoida, kysyy sielulta, haluaako se käyttää tätä kanavaa kertoakseen ympärillä oleville ihmiskehon tilasta. Jotkut kieltävät tuon pääsyn itsensä ja mahdollisen kommunikoijan välisten elämänoppituntien vuoksi.

Jokaisella sielulla on kyky matkustaa ympäri universumia koska tahansa. Se hyväksyykö sen tietoisuus tämän mahdolliseksi, esittää suurta osaa siinä, mitä muistetaan silloin, kun mielen tietoinen osa ottaa taas kontrolloin. Korkeampaan itseen yhdistymistä voidaan harjoitella meditaatiossa ja hypnoosissa, mikä muodostaa käyttäytymismallin.

Kysymys:

Mestarit, olen suhteessa henkilöön, joka on aito ja hyvin rakastava. Rakastan häntä, mutta en usko, että hän on välttämättä samasta sieluryhmästä kuin minä, ja minusta tuntuu, että voisin tehdä enemmän arvostaakseni häntä sinä henkilönä, joka hän on. Tapasin äskettäin erään, jonka uskon olevan hyvin läheinen jäsen sieluryhmässäni. Tunnen suurta vetoa tähän henkilöön enkä pysty lopettamaan hänen ajattelemistaan. Kieltäydyn kuitenkin ehdottomasti tekemästä mitään, mikä loukkaa kumppaniani, vaikka se merkitsisi, etten saa asioita haluamallani tavalla. Mitä sopimuksia ja oppitunteja päätimme kaikki oppia tästä tilanteesta? Tarvitsenko vain potkun persuuksilleni? Arvostaisin opastustanne. Kiitos kaikesta, mitä olette jo opettaneet minulle tämän palvelun kautta. –David, Australia

Vastaus:
Useimmiten kun päätät kumppanista, jolta ja jonka kanssa haluat oppia, et valitse sielukumppania. Tunnet sielukumppanisi energiatasolla, joka ulottuu maatason positiivis-negatiivisen kaksinaisuuden yli, ja siksi vuorovaikutusta tapahtuu ilman tietoista oppimisaspektia. Valinnanvapautta ei tarvita, koska olet vain olemassa.

Halusit tässä elämässä kokea ihmissuhteiden eri puolia ja tutkia toisten reaktioita tekoihisi ja niitä virikkeitä, joita tarvitaan sitoutumiseksi toiseen. Päätit harjoitella sellaisen kanssa, jota et tuntenut läheisesti aiemmin – eli hän ei ole sielukumppani.

Toisaalta sielukumppanisi kanssa on helppoa olla, koska kontaktiinne sisältää suuren osan ihmisen vuorovaikutuksesta. Se on kuin lomailua, jolloin työ ei ole välttämätöntä. Tämä on ihmissuhteiden eliittiä, mutta mitään päätöksiä ei tehdä eikä mitään opita.

Mikään ei ole oikein tai väärin henkisessä mielessä. Voit tehdä niin, kuin valitset. Tämä tilanne on ilmestynyt, jotta oppisit henkistä selkeyttä ja erottelukykyä. Näitä kahta vertaillessasi voit tarkkailla osallistumistarvetta erilaisissa vuorovaikutustilanteissa, yhtenäisen, rakastavan ja yhteistyötilan säilyttämiseksi kummankin kanssa. Erottelukyky tulee sitten mukaan, kun päätät, mitä haluat tehdä tässä tilanteessa. Minne menet ja mitä teet?

Kysymys:

Mestarit, tein psykologian tutkielman "itseamputointiin" liittyvästä identiteettihäiriöstä ja minulla on siitä teoria, mutta haluaisin tietää, mitä te ajattelette. Kyse on siitä, että aivojen kehokartoitus ei sovi yhteen fyysisen kehon kanssa – se on kuin haamukivun vastakohta. Ihminen tietää olevansa terve, mutta tuntee edelleen, että hän olisi ehjempi, jos jokin "jatke" tai kyky, kuten näkö, olisi poissa. Minusta tuntuu, että hänet amputoitiin entisessä elämässä ja tuon alueen energia on hajonnut eikä ole enää hänen kehonsa tuolla alueella, joten hän tuntee, ettei sitä pitäisi fyysisesti olla. –Megan, USA

Vastaus:

Niille joille asia ei ole tuttu, niin ämä tila voi johtaa siihen, että ihminen amputoi vapaaehtoisesti kehonsa osan, koska hän tuntee pärjäävänsä paremmin ilman sitä. Tai hän ehkä tuntee, että hänen pitäisi olla sokea, joten hän poistattaa silmänsä.

Olettamuksesi on oikea, mutta vain alle 20%:ssa tapauksista. Kaikki nämä sielut käsittelevät valitsemiaan oppitunteja, mutta harvan tarve on jatkoa entisestä elämästä.

Entisen elämän jäämät johtuvat tavallisesti siitä, ettei ole saatettu loppuun oppituntia, joka liittyy syntymään tai keho-osan menettämiseen onnettomuudessa – ymmärrys, miksi se tapahtui, irtipäästäminen vihasta, surusta ja syyllisyydestä ja oppiminen olemaan tukeutumatta vammaan saadakseen toisilta, mitä haluaa.

Esimerkkejä oppitunneista, jotka eivät ole entisistä elämistä, voisi olla: omakuvan muokkaaminen, tarve olla uhri, tekosyy kykenemättömyyteen suoriutua normaalisti, nerokkuustesti, halu tuntea täydellistä riippuvuutta tai kontrollin puutetta, halu olla erilainen tai erottuva tai tunne, että kyseinen raaja sekaantuu kehon kehittymiseen.

Useimmat näistä ihmisistä tulevat fanaattisen vakuuttuneeksi, ettei heillä ole muuta vaihtoehtoa kuin hankkiutua eroon tästä pahasta "jatkeesta". He amputoivat sen ja sitten esittelevät ylpeänä "nysäänsä". Sympatia on yksi etsittävä reaktio – he eivät tietenkään koskaan paljasta myötätuntoisille, ettei puuttuvassa osassa ollut mitään vikaa.

Monilla tämä halu on yhtä voimakas kuin fyysinen riippuvuus nikotiinista, huumeista tai ruuasta. Kyse on henkisestä ja tunnepuolen pakkomielteestä, joka estää kaikki rationaaliset ajatukset, ennen kuin toimitaan. Useimmilla ei ole kontrollia tarpeen voimakkuuteen eivätkä he voi tehdä mitään konkreettista tekojensa muuttamiseksi.

Kysymys:

Mestarit, viime vuodesta saakka olen ystävystynyt transseksuaalisten ihmisten kanssa, jotka eivät koskaan pitäneet kehostaan ja sitten alkoivat muuttaa sitä. Mikä teidän näkemyksenne mukaan on transseksuaalisuuden syy? Voisitteko selittää minulle, miksi transseksuaalinen ihminen haluaa muuttaa kehoaan? –Vinicius, Brasilia

Vastaus:

Nämä ihmiset yrittävät löytää onnellisuuden. He eivät samaistu siihen ulkoiseen kehosukupuoleen, johon he syntyvät. Joillakin on runsaasti vastakkaisen sukupuolen hormoneja. Toiset uskovat olevansa homoseksuaaleja, mutta luokittelevat tunteensa ja käyttäytymisensä lähemmäs vastakkaista sukupuolta ja tuntevat oikeutusta tulla tuoksi sukupuoleksi.

Heidän päätöksensä muuttaa kehoa liittyy siihen, kuka he ajattelevat olevansa. Jos olet miehen kehossa ja unelmasi, tavoitteesi ja sisäiset tuntemuksesi sanovat, että olet oikeasti nainen, teet, mitä vaaditaan, yhdistääksesi ristiriitaiset kuvasi yhdeksi muodoksi.

Heidän transformaationsa alkaa tavallisesti pienestä ja muutetaan vaatetusta, hiustyyliä ja äänialaa ja etsitään toisia, jotka käyvät läpi samoja ongelmia – tai jotka eivät ainakaan tuomitse heidän valintojaan.

Kaikki nämä huolet ovat valittuja elämänoppitunteja. Monet löytävät sisäisen voiman ja käyttävät sitä ollakseen tässä elämässä, kuka haluavat. Jokainen sielu on ollut sekä mies että nainen aiemmissa inkarnaatioissa. Ne joilla on keskeneräisiä, sukupuoleen liittyviä oppitunteja aiemmasta elämästä, pyrkivät olemaan tuo sukupuoli saattaakseen loppuun työnsä.

Muista, ettei henkisessä mielessä mikään ole oikein tai väärin – kaikki on pelkästään elämänoppituntien oppimista. Kaikilla sieluilla on täydellinen valinnanvapaus suoriutua niistä testeistä, jotka ne tuntevat tarpeelliseksi tehtävänsä suorittamiseksi elämässä. Älä tuomitse tai yritä selvittää toisten motiiveja. Vietä aikasi omien oppituntiesi työstämiseen.

Kysymys:

Mestarit, pari viikkoa sitten ystäväni ja minä otimme kuvan hautausmaalla ja siinä oli paljon orbeja ja valkoista savua, kuin ainetta. Kuulen myös usein kotonani heleää kellomaista ääntä, joskus kovempaa ja joskus hiljempää. Mitä nämä asiat kertovat minulle? –Tiia, Suomi

Vastaus:

Useimmiten tuleva viesti on "hei". Kun sielut eivät ole enää inkarnoituneena (kehossa), ne haluavat joskus ottaa kontaktin ihmisiin, jotka ovat fyysisiä. Kyse voi olla ihmisistä, jotka ne tunsivat tai jotka ovat avoimia tuolle mahdollisuudelle ja siksi sallivat itsensä nähdä kuvia.

Useimmille sieluille ei-fyysisessä muodossa on hyvin vaikeaa tuottaa fyysinen keho, erityisesti jos ne ovat vasta äskettäin lähteneet Maan raskaammasta ilmakehästä (kuolleet). Niiden on mahdollista värisyttää ilmaa ja aiheuttaa varjomaisia vaikutelmia käyttäen pölyä ja muita paikalla olevia hiukkasia. Jonkin ajan kuluttua ne osaavat itse generoida utuista, pilvimäistä ainetta.

Ilman ravistelu voi joskus muodostaa kiinteitä massoja, kuten aalto joka ilmestyy veteen tuulesta ja pinnan liikkeestä. Sielun on helpompaa värisyttää jotain, joka tuottaa ääntä, joten äänet ovat tavallinen kommunikointitapa. Kaikki koostuu energiasta ja energiaa on kaikkialla. Energian stimuloiminen aktivoi värähtelyaaltoja, jotka ihmiskorva voi havaita riippumatta siitä, onko fyysistä ainetta mukana.

Sieluja jotka eivät tällä hetkellä asu kehossa, on kaikkialla. Silloin kun ne keskittävät ydinolemuksensa, se voidaan usein nähdä orbina tai pallona. Saattaa olla myös mahdollista nähdä siinä vaikutelma kasvoista. Mitä enemmän sielut harjoittelevat, sitä enemmän ne kertovat olevansa paikalla. Ne rakastavat tunnistamista.

Ihmisen ja hengen välisen vuorovaikutuksen edistymistä havainnollistettiin hyvin totuudenmukaisesti 1990 elokuvassa "Ghost – näkymätön rakkaus", jossa pääosia esittivät Patrick Swayze, Demi Moore ja Whoopi Goldberg. Katso se.

Jos haluat lisätä näkemistä, kerro hengille, että nautit kontaktista niiden kanssa. On myös mahdollista esittää niille kysymyksiä, joihin voi vastata "kyllä" tai "ei". Kysy, mikä niiden merkki on "kyllä" ja mikä "ei". Esitä sitten kysymys ja katso, mitä tapahtuu.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.2 – 23.2.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 16.03.2016 20:58

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
16.2. – 23.2.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, yritän ymmärtää, että jos olemme kaikki osa täydellistä Lähdettä, mistä pahat ajatuksemme ja tekomme ovat peräisin. Jos joku murhaa 10 ihmistä, täytyykö hänen elää 10 elämää tullakseen vastavuoroisesti murhatuksi? –Anne, Wales

Vastaus:

Lähde on täydellistä energiaa, joka koostuu pelkästään ehdottomasta rakkaudesta, eikä siinä ole negatiivisuutta. Ennen yksilöllisten osien luomista ja "murtamista" Lähteestä (sielut), Lähde tiesi vain täydellisyyden. Kun ei ole mitään mihin verrata, ei ole mitään kokemusta mahdollisuuksista. Lähde tiesi, mitä se oli, muttei sillä ollut mitään käsitystä, mitä se ei ollut.

Nämä osat, sielut, sallivat Lähteen olla monissa paikoissa kerralla ja osallistua lukuisiin tapahtumiin. Lähde loi erään paikan, maaplaneetan, joka muodostui yhtä suuresta positiivisesta ja negatiivisesta energiasta. Sieluille annettiin täysi valinnanvapaus päättää, halusivatko ne elää negatiivisuudessa vai positiivisuudessa. Kun pystyy vertaamaan positiivista rakkautta negatiiviseen vihaan, se antaa määritelmän rakkauden käsitteelle ja tunteelle, mikä sallii Lähteen arvostaa sitä, mitä se on ja mitä ei.

Elämänoppituntien oppimisessa ei ole "potut pottuina" tai "silmä silmästä" –mentaliteettia. Se että olette tehneet jotain yhdessä elämässä, ei merkitse, että teidän täytyy tehdä sen vastakohta seuraavassa tai myöhemmässä elämässä. Murhaajasi ei ehkä koskaan päätä tulla kokemaan uhrina olemista, jos hänen alkuperäiseen oppituntiinsa liittyi kontrollointikysymyksiä.

Kun oppitunti on valittu, sielu tulee Maan kaksinaisuuteen. Tilanteen negatiivinen puoli esitellään sielulle, jotta se voi päättää jatkaa negatiivisuudessa tai valita positiivisuuden. Kaksinaisuus on tuomitsemisen paikka, jota kontrolloi ego, ja ego tuomitsee kaiken kaikkea muuta vasten.

Oppiakseen sielun täytyy astua pois egotuomitsemisesta ja arvioida, mitä se haluaa kasvaakseen. Sen täytyy karttaa negatiivisuutta ja katsoa kohti ehdotonta rakkautta voidakseen yhdistyä omaan ydinolemukseensa ja Lähde-energiaan.

Oletetaan, että mainitsemasi kaltainen murhaaja haluaa saada äärimmäisen kontrollin toisiin ihmisiin. Hän havainnollistaa sen lopettamalla toisten elämän. Henkisesti katsottuna hänellä on tilaisuus joko paistatella tuossa vallassa, mikä hänellä on kuolleisiin, tai oivaltaa, että kontrolli on harhaa, koska nuo ihmiset eivät ole enää hänen kontrolloitavanaan. Jos hän näkee tekojensa turhuuden, hän on oppinut oppitunnin ja voi siirtyä eteenpäin.

Kysymys:

Mestarit, olen melko varma, että aviomieheni on kaksoisliekkini – rakastan häntä kovasti. Minun on kuitenkin vaikea olla tekemisissä hänen vanhempiensa ja sisariensa kanssa. He ovat hyvin pinnallisia ja materialistisia ihmisiä, me näytämme olevan heidän pakkomielteensä ja he yrittävät aina kontrolloida elämäämme. Yritän asettaa rajat, mutta en halua loukata mieheni tunteita. Olen tavallisesti uupunut ja loppuunkulunut joka kerta, kun minun täytyy olla heidän kanssaan, ja sen vuoksi en halua tavata heitä kovin usein. Miksi heidän kanssaan on niin vaikea olla? Mitä voin tehdä asialle? Pitäisikö mieheni asettaa rajat? Pitäisikö minun pyytää häntä tekemään niin? –Matilda, Brasilia

Vastaus:

Suhteiden säilyttämisen ja hillitsemisen taika on kommunikointi. Tuon täydellisen ja jakavan suhteen saamiseksi miehesi on pakko tietää kaikista tunteistasi, sekä teidän välillänne että sinun ja hänen perheenjäsentensä välillä. Kerro hänelle, miten he tunkeutuvat sinun elämääsi ja että olleessaan lähellä he ottavat energiaasi niin, että uuvut.

Miehesi ei ole kaksoisliekkisi. Jos hän olisi, näkisitte tässä maailmassa vain toisenne. Ette tuntisi tarvetta olla tekemisissä kenenkään muun kanssa. Hän keskittyisi vain sinuun eikä hänellä olisi mitään kontaktia perheeseensä.

Hänen perheensä on kateellinen teidän välisestänne yhteydestä. Olet tyytyväinen, onnellinen ja positiivinen suurimman osan aikaa, mikä kiehtoo heitä, koska he ovat usein negatiivisia, onnettomia ja vihaisia. Miehesi on kasvanut heidän energiansa lähellä ja hän on luonut esteen sen vaikutukselle. Ellet selitä hänelle heidän tekojensa vaikutusta sinuun, hän ei tunnista tuota ongelmaa.

Sinun täytyy hyväksyä, että hän on omalla matkallaan ja perheen kanssa tekemisissä oleminen on osa sitä. Se ei merkitse, että sinulla on velvollisuus viettää yhtään enempää aikaa heidän kanssaan, kuin on mukavaa sinulle. Toinen mahdollisuutesi on ympäröidä itsesi positiivisella energialla joka kerta, kun olet kontaktissa heidän kanssaan, jotta he eivät pysty varastamaan energiaasi. Aina kun he yrittävät kontrolloida elämääsi, kiitä heitä kiinnostuksesta ja sano, että olet harkinnut heidän ehdotustaan eikä se tunnu sopivilta sinulle.

Kysymys:

Mestarit, suunnittelinko jättäväni nyt ex-mieheni uuden elämän vuoksi ja jos suunnittelin, mitä olivat siihen liittyvät oppituntini, koska tunnen edelleen syyllisyyttä. Olinko vain kyllästynyt vai oliko minun aika oppia uusia oppitunteja, koska tunnen nyt, ettei elämäni ole yhtä harmonista kuin hänen kanssaan. Onko tämä kumppanuus oikea minulle? Tunnen erittäin vahvan siteen ainoaan poikaani. Onko meillä aiempaa elämää yhdessä? Minusta tuntuu, että edistyn henkisesti. Olenko oikeassa ajatellessani, että autan ihmisiä omalla tavallani? –Joanne, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Teit suunnitelaman saada erilaisia kokemuksia suhteissa. Oppitunteihisi sisältyi selkeä ymmärrys siitä, milloin olit saavuttanut paikan, jossa kumppanuudesta oli tullut toimimaton ja melkein tuhoisa. Tämä oli merkkisi siitä, että olit oppinut tuossa liitossa niin paljon kuin voit, ja jos halusit jatkaa oppimista, sinun täytyi siirtyä eteenpäin.

Syyllisyydentunne tulee joidenkin ympärilläsi olevien vaikutuksesta ja yhteiskunnasta yleisesti, kun ne sanovat, ettet yrittänyt tarpeeksi ja avioliitto on ikuinen. Kyllästymisellä ei ole mitään tekemistä sen oivalluksesi kanssa, että oli aika mennä jonnekin muualle, koska kokemuksesi olivat juuttuneet paikoilleen.

Tunne, että elämäsi on vähemmän harmonista, tulee lähtemisestä mukavuusalueeltasi, jossa tiesit, mitä tulee seuraavaksi. On kiusallisempaa kohdata tuntematon ja ihmetellä, miten se toteutuu. Kuten sanomme aina, olet juuri siinä, missä sinun tarvitsee olla silloin, kun olet siinä.

Kun menet uuteen kumppanuuteen, sillä on kehityskäyrä ja se on töyssyistä ja epämukavaa tietä, kunnes asetut uuteen maisemaan. Anna sille aikaa. Sinulla ja pojallasi on yhteisiä elämiä menneisyydessä ja olette olleet aina läheisiä. Tämä on kaikki osa henkistä polkuasi. Kysymyksesi havainnollistavat, että olet henkisesti tiedostava ja kuljet haluamaasi polkua pitkin.

Autat tosiaan ihmisiä, mutta sinun pitäisi olla enemmän huolissasi itsestäsi huolehtimisesta. Sinun täytyy yhdistyä enemmän Lähteeseen ja tuntea tuo ehdoton rakkaus sisälläsi. Kun olet saavuttanut täyden itserakkauden, saatat sitten päättää olla huolestunut muista.

Kysymys:

Mestarit, onko sielu läsnä hedelmöityksessä? Vai missä kohtaa se tulee ihmiskehoon tai sikiöön? –Holly, USA

Vastaus:

Kun sielu on valmis ihmiskokemukseen, se valitsee vanhemmat, jotka ovat järjestäneet tilanteen, jota se etsii haluamisiinsa elämänoppitunteihin. Se laittaa merkin, pikkuruisen kiinnikkeen sikiöön, joka alkaa kasvaa. Harvoin, jos koskaan, sielu on täysin sikiössä koko raskausajan. Uusi sielu jolla ei ole ollut kovin monia inkarnoitumiskokemuksia, viettää yleensä enemmän aikaa sikiössä kuin vanhempi sielu, joka on tehnyt sen monta kertaa. Useimpien mielestä on tylsää vain olla siellä ja tarkkailla äidin toimia.

Kehon kehittymisen aikana sielu jättää kiireisenä hyvästejä tutuille, suunnittelee muita seikkailuja ja käy muissa paikoissa. Se tulee ja menee sikiössä, jotta se voi osallistua joihinkin raskaustapahtumiin, jäämättä samalla täysin ilman lähtövierailuja vanhojen tuttujen luona. Osa pysyy aina sisällä.

Sielun täytyy olla sikiössä, kun se tulee ulos äidistä, jotta keho on toimintakykyinen. Jos sielu jättää sikiön täysin – poistaa yhteyden – sikiö kuolee tai syntyy kuolleena. Sielun on siihen hetkeen mennessä, kun sikiö tulee äidistä, päätettävä, haluaako se syntyä vai ei. Se voi päättää myös syntymän jälkeen, että se on ottanut itselleen enemmän kuin haluaa (tai kenties tehnyt vanhempien kanssa sopimuksen, että he kokevat lapsen menetyksen), ja sitten se lähtee ja siitä syytetään kätkytkuolemaa.

Sielu ei ole koskaan täysin ihmiskehossa. Osa sieluolemusta pysyy Lähde-energian ehdottomassa rakkaudessa Kotona. Unen, meditoinnin ja hypnoosin aikana sielu saattaa lähettää enemmän itsestään toisiin paikkoihin.

Kysymys:

Mestarit, miten voin erottaa egopohjaiset tunteet (rakastuminen) ja korkeamman itsen todelliset tunteet (rakkaus)? Tapasin uuden ihmisen: tunnen yllättävän voimakkaasti häntä kohtaan, vaikka tuskin tunnen häntä. Onko kyse egoni rakastumisesta vai onko hän sellainen, jonka kanssa tein sopimuksia ennen tätä elämää? –Ulrika, Suomi

Vastaus:

Egolla ei oikeasti ole tunteita – se pelkästään tuomitsee. Egossa asiat ovat hyviä tai huonoja, oikeita tai vääriä, parempia tai huonompia. Tunteet ovat aistimuksia, joita saat, kun samaistut johonkin tunteeseen tai energia-aistimukseen ja joko resonoit sen kanssa tai torjut sen.

Ego perustuu ajatuksiin ja sellaisiin asioihin, jotka on tallennettu päähän/mieleen siitä, mitä olet kuullut, lukenut tai nähnyt. Periaatteessa nuo ajatukset ovat peräisin yhteiskunnan yleisajattelusta. Se ei liity mitenkään panokseen sinulta itseltäsi.

Jos joku on erittäin mukava sinulle ja sanoo rakastavansa sinua, niin oletat hänen olevan vakavissaan, koska siltä yhteiskunta kertoo rakkauden näyttävän. Jos toinen ei koskaan mainitse sanaa "rakkaus", mutta tunnet kehosi aistimuksellisessa osassa, että hän rakastaa, haluaa ja kunnioittaa sinua, niin tunnet olevasi rakastettu. Ensimmäinen on tuomitsemista, joka perustuu egoon, kun taas toinen on sielusi, joka käyttää omaa arviointiasi siitä, miltä asiat tuntuvat – olet luetteloinut niitä tässä elämässä ja muissa.

Ihmistä ympäröivä energia antaa sinulle myös merkin hänen todellisesta aikomuksestaan. Jos hänellä on vain vähän negatiivisuutta ja hän huokuu positiivista rakkausenergiaa, tiedät, että hän on rakkautta ja tarkoittaa sitä, mitä sanoo tai antaa ymmärtää. Sinä ja uusi poikaystäväsi ette tehneet erityissuunnitelmia tähän elämään, paitsi että tapaisitte jossain kohtaa nähdäksenne, missä olitte omilla matkoillanne ja haluaisitteko tutkia toisianne tässä elämässä.

Kysymys:

Mestarit, kysymykseni koskee karmaa. Mitä se on ja miten tiedän oman karmani? Jos olen velkaa jollekin, onko hän myös velkaa minulle? Miten nämä kaksi tilannetta ratkaistaan? –Andreia, Brasilia

Vastaus:

On paljon väärinkäsitystä sanasta "karma". Itämaisissa uskonnoissa ja käytännöissä se antaa ymmärtää, että sitä joka toimii tietyllä, negatiivisena pidetyllä tavalla, pidetään vastuullisena tuon energian tasapainottamisesta ja hän suorittaa yhtä voimakaan positiivisen teon eräänlaisena rangaistuksena.

Henkisessä käytännössä missä negatiivisuutta on vain maaplaneetalla, mikään ei ole oikein tai väärin eikä kukaan kanna rangaistuksia elämästä toiseen tai teosta toiseen. Ainoa rangaistus tulee yhteiskunnalta, joka toteuttaa sen sille, jonka teot ovat vastoin lakeja, jotka on laadittu suojelemaan ihmisenemmistöä, ja tämä tapahtuu samassa elämässä.

Sielut tulevat kehoon (inkarnoituvat) kyetäkseen käyttämään valinnanvapauttaan oppituntien oppimiseen. Tämä tehdään negatiivisissa tilanteissa, koska oppitunnit esitellään negatiivisudessa, ja ihmisten täytyy nähdä, että he voivat oppia valitsemalla tämän negatiivisen testin vastakohdan. Jos tuo valinta saa heidät tekemään vastoin lakia, kuten murhaamaan toisen nähdäkseen, miltä perimmäinen kontrolli tuntuu, heidän täytyy maksaa "maaoikeuden" seuraamukset menemällä vankilaan. Mutta se ei ole karmaa. He tiesivät etukäteen, mitä yhteiskunta ajatteli heidän teoistaan ja mikä maksu vaadittaisiin.

Kaikki sielut lähtevät Maahan soolomatkana – ne eivät ole yhteydessä toisten tekoihin eikä kukaan ole riippuvainen niistä. Toisin sanoen, et ole velkaa kenellekään eikä kukaan ole velkaa sinulle. Ole totuudenmukainen ja rehellinen itsellesi oppitunneissa, joita selvität.

Ymmärrä ne vaikeat tehtävät, jotka päätit tulla maapallolle suorittamaan, ja muodosta suuri määrä itserakkautta niiden vuoksi. Tunnista, että saatat ottaa toisia osallistumaan tiellesi, mutta itse henkinen matka on sinun vastuusi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.3 – 8.3.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 15.04.2016 14:48

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
1.3. – 8.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen ollut nykyisellä urapolullani 14 vuotta. Tunnen uupuneeni. Olen edennyt muuttamalla uskomuksiani tarkoituksella, mutta se on ollut hyvin hidasta. En ole kovin intohimoinen siitä, mitä teen nykyään. Alan kyseenalaistaa sen, olenko oikealla alalla – onko jotain, mitä minun olisi parempi tehdä. Vai onko kyse vain uskonpuutteesta itseeni ja haluan vain antaa periksi? Aloitin uskoen, että voin saavuttaa tulotavoitteeni täällä ja olla intohimoinen, mutta nyt minusta alkaa tuntua, ettei niin ehkä olekaan. Pitäisikö minun pysyä tässä kurssissa ja kaikki järjestyy – mutta miten? –Anjeles, USA

Vastaus:

Käyt läpi tylsyysjaksoa ja näet asiat vain yhteiskunnallisesta, kolmannen ulottuvuuden näkökulmasta. Tärkeimmän asian henkisellä matkallasi pitäisi olla se intohimo, jonka saavutat ja jota pystyt seuraamaan. Et pysty toivomaan tai pakottamaan intohimoa esiin. Se tulee hitaasti, kun tunnet vetoa johonkin toimintaan ja päätät omistaa elämäsi sen jatkamiseen, kunnes olet mestari tuossa taidossa.

Kun työskentelet tavallisessa kolmannen ulottuvuuden työpaikassa, sinun täytyy omaksua paljon muuta etsimäsi henkisen energian rinnalla. Koska saat rahallisen palkkion tekemästäsi työstä, sinun täytyy vastata pomosi odotuksia. Tätä ei pitäisi pitää osana matkaasi kohti mestaruutta, vaan pelkästään puitteina, joista voit löytää etsimäsi.

Olet asettanut tiettyjä odotuksia sille, missä tunnet sinun pitävän olla ja milloin sen pitäisi tapahtua. Tämä rajoittaa etenemistäsi, koska pysähdyt jatkuvasti tuomitsemaan, oletko siinä, missä sinun mielestäsi pitäisi olla.

Luota, että sisäinen viisautesi kutsuu sinulle tilaisuuden, jota tarvitset saavuttaaksesi oman tarkoituksesi. Lakkaa ajattelemasta ja analysoimasta asioita, koska tämä laittaa sinut paikkaan, jossa käytät egotuomitsemista itsesi vertaamisessa siihen, missä olet nähnyt tai kuulut toisten olevan. Tämä ei liity mitenkään kehittymiseesi.

Kun saavutat kunkin valintapisteen, älä ajattele vaihtoehtoja, vaan mene sisääsi kysymään itseltäsi, mitä tunnet ulottuvilla olevista vaihtoehdoista. Seuraa sitä suuntaa, joka tuntuu ikään kuin vetävän sinua. Älä epäröi muuttaa kurssiasi, kun ei tunnu siltä, että menet korkeimman ja suurimman hyväsi mukaan. Säilytä usko itseesi.

Kysymys:

Mestarit, minulla oli selkeä intuitiivinen tunne, että yhteys uuteen ihmiseen jatkuisi. Se tuntui selkeältä ja puhtaalta tietämiseltä, joka on aina ennen ollut oikeassa. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että tämä selkeä "tietäminen" oli väärässä, ja se on saanut minut hyvin ymmälleen. Mitä tapahtui? Eikö selkeä intuitiivinen tietämien ole aina oikeassa? –Craig, Australia

Vastaus:

Intuitiossasi ei ole mitään vikaa. Tunteet joita saat, ovat oikein siinä hetkessä, kun tunnet niitä, ja ne pysyvät muuttumattomina, jos mikään ei muutu. Kun on kyse jostain, johon liittyy muita ihmisiä, et voi koskaan olla varma, ettei ole mitään tilanteeseen puuttuvia tekoja.

Jokaisella sielulla on täydellinen valinnanvapaus muuttaa aiempia järjestelyjään johonkin samanlaiseen tai täysin erilaiseen. Tässä tapauksessa tapahtui niin. Tämän henkilön alkuperäiset suunnitelmat olivat sen mukaisia, mitä sait intuitiivisena skenaariona: muodostaa pysyvämpi suhde. Sitten dramaattiset muutokset elämässä veivät hänet eri suuntaan.

Intuitiosi toimintaan voi myös vaikuttaa egon varjostus. Sanotaan, että saat intuition, josta todella pidät, joten luot siihen perustuvan odotuksen. Sitten kun asiat muuttuvat, luotat ensimmäiseen intuitiiviseen ajatukseen sen sijaan, että arvioit nykytilanteen uudestaan.

Tämä voidaan estää tulevaisuudessa, jos elät jatkuvasti hetkessä. Pääset pisteeseen, jossa et ole koskaan riippuvainen entisistä tunteista, vaan silmäilet aktiivisesti energiaa ympärilläsi ja poimit "viimeisimmät uutiset". Tämä pitää sinut ajan tasalla siitä, miten osallistujat asettuvat tietyllä hetkellä.

Muista, että henkinen lähestymistapa on arvioida, mitä elämässäsi tapahtuu, ei tuomita, onko se sitä, mitä haluat sen olevan. Intuitiosi on edelleen selkeä ja täsmällinen siinä hetkessä, kun saat sen.

Kysymys:

Mestarit, päätin ottaa eron 5-vuotisesta avioliitostani tämän kuun alussa ja se tuntuu oikealta. Hyvin äskettäin tapasin erään henkilön, olemme tapailleet ja tunteeni häntä kohtaan kasvaa. Hän sanoo haluavansa olla taas vakavassa suhteessa ja rakastua. Samaan aikaan hän sanoo, että tunteiden avaaminen vie vielä aikaa – hänen viimeisimmästä vakavasta suhteestaan on kolme vuotta. Haluan hänet, mutta pelkään, ettei hän rakastu minuun. En tiedä, mitä tehdä ja miten käyttäytyä. Kun katson häntä silmiin, voisin sanoa rakastavani häntä, mutten tee sitä. Mestarit, miten osaan käsitellä tämän tunteen ja epävarmuuden? –Luciana, Suomi

Vastaus:

Ole oma itsesi. Älä tee asioita vain siksi, että ajattelet niiden miellyttävän häntä tai saavan hänet rakastumaan sinuun. Ole samaan aikaan rehellinen hänelle tunteistasi. Hän on jumissa viime suhteensa katastrofissa ja pelkää sitoutua uudestaan. Hän on "aikapoimussa", jossa hän haluaa niitä hyviä asioita, joita hänellä oli ennen, ja sitten hän elää uudestaan sitä tragediaa, jonka hän liittää tuohon toiseen naiseen.

Herättääksesi hänen halunsa olla taas toisen kanssa, sinun täytyy antaa hänelle syy tulla jälleen haavoittuvaksi toiselle. Todella jakava suhde vaatii olemaan toiselle avoin ja totuudenmukainen kaikissa tunteissaan. Kun hän oli avoin edelliselle kumppanilleen, tämä käytti hänen sisäisiä tunteitaan ja pelkojaan hänen manipuloimiseensa ja "kuohitsemiseensa". Hänen tarvitsee tuntea turvaa, ei kontrollointia.

Jos etsit nopeaa yhteyttä, hän ei ole sinua varten. Häneltä vie aikaa alkaa luottaa sinuun ja siihen, mitä sinulla on sanottavana. Tunnet tämän jo hänestä, ja tästä syystä sinulla on epävarmuutesi ja tunteesi.

On mahdollista kasvaa hyvin vahvaan suhteeseen hänen kanssaan, jos teette sen hitaasti ja kommunikoitte paljon. Kannusta häntä olemaan avoin ja totuudenmukainen tunteistaan ja peloistaan. Puhukaa siitä epäröinnistä, jota te kumpikin tunnette, ja selvittäkää yhdessä mukava ratkaisu.

Jos todella tunnet tätä miestä kohtaan, älä luovuta. Ole se kärsivällisyys, jota hän tarvitsee tunteakseen olonsa taas turvalliseksi ja onnelliseksi. Opitte ja kasvatte kumpikin tästä ponnistuksesta.

Kysymys:

Mestarit, olen 54-vuotias nainen. Mietin, miksi koko elämässäni on ollut teemana eräänlainen yksinäisyys. Olen naimisissa ja minulla on ystäviä, mutta tunnen silti itseni usein yksinäiseksi. Tunnen kaikki suhteeni jotenkin pinnalliseksi ilman syvempää yhteyttä. Olin perheeni ainoa lapsi ja lapsuudesta saakka minun on tarvinnut tehdä kaikki yksin ja itsenäisesti. Opettajana työskentelin melkein yksin ja nykyään henkisenä konsulttina työskentelen taas yksin! Silloin kun olen tarvinnut apua, ketään on harvoin ollut ojentamassa kättään. Mitä minun tarvitsee oppia? Miksi kaikki tämä? –Jaana, Suomi

Vastaus:

Olet kaivanut säälikuopan itsellesi ja hypännyt siihen. Elämäsi aikana sinulla on ollut kaikenlaisia odotuksia, millainen suuri ja rakastava perhe olisi, ja suret, ettei sitä ole koskaan ollut. Tämän perhemallin kanssa uit yksinäisyyden meressä.

Rauhoitit itseäsi tulemalla riippumattomaksi toisten avusta. Sinusta tuli niin itsenäinen, että toiset saivat sen tunteen, ettet halua saada ketään auttamaan – voit tehdä kaiken yksin. Tunsit, että avautuminen toisille tekisi sinusta liian haavoittuvan.

Erillisyytesi jatkuminen yhteisössä on tullut nyt malliksi, jonka huomaat vaikeaksi karistaa. Olet pitänyt perheen ja ystävät tietyllä etäisyydellä, koska et tunne olevasi heidän rakkautensa ja hyväksyntänsä arvoinen. Valitettavasti et odota, että kukaan haluaisi auttaa sinua.

Ensimmäisen askeleesi erilaiseen elämään täytyy olla sen tunnistaminen, että sinulta puuttuu itserakkautta. Riippuvuus itsestäsi estää sinua rakastamasta itseäsi, koska tunnet sen olevan rangaistus, jonka ansaitset, kun sinulla ei ole toisten tukea.

Olet fantastinen sielu, jolla on kaikki sen Lähteen voimat ja kyvyt, josta tulit elämääsi. Ydinolemuksesi on Lähde – pelkää ehdotonta rakkautta. Oppaasi ja kaikki muut sielut odottavat, että sallit itsesi tunnistaa, että he odottavat liittymistä seuraasi. Yhdisty universumin ja lähimmäistesi energiaan. Luo visio, joka hyväksyy sen, kuka todella olet. Liity ihmiselämän juhlaan, jossa mikä vaan on mahdollista.

Kysymys:

Mestarit, mietin, miksi juoksen aina pakoon työhön liittyviä asioita. Olen osa-aikainen hypnoterapeutti ja ihmiset tulevat entisten elämien terapiaan. Tarvitsen toisenkin tulomuodon, joten työskentelen myös valtavirtaterveydenhuollossa. Huomaan tapaavani asiakkaita ja henkilökuntaa, joilla on samoja uskomuksia kuin minulla, ja herää keskustelua sielunmatkasta, reinkarnoitumisesta ja entisistä elämistä. Tunnen, että tämä tukee toisten henkisiä uskomuksia. Minulla on sisäinen pelko, että jotkut johtajat pitävät tätä ammatillisten rajojen ulkopuolisena. Tunnen haluavani karata, mutta tämä on myös se, kuka olen. En halua piiloutua, mutta on sopeutumispainetta. Miksi tämä on toistuva teema? –Debbie, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Jokaisen sielun syy tulla Maahan on tunnistaa, keitä he ovat ja miksi he ovat täällä. Päätit auttaa tässä ottamalla oppitunteja, jotka käsittelevät itsensä epäilemistä, itseluottamusongelmia, hyväksynnän puutetta, kera yleisen tarpeen saada jatkuvaa vahvistusta. Toissijaisena etsit intohimoa elämääsi.

Olet hyvin energeettinen ja sielut tuntevat vahvuutesi ollessaan lähelläsi. Tämä vetää heitä luoksesi oppimaan, mitä viisautta olet jo kerännyt tästä maaelämästä. Tästä syystä niitä jotka etsivät henkisellä polulla, tulee luoksesi, missä tahansa oletkin.

On totta, että kaikki ihmiset eivät ole valmiita tutkimaan ei-fyysisiä ominaisuuksia. Olet huolissasi, että tämä vaarantaa työpaikkasi hyvin egopohjaisen ja fyysisen yhteisön ammattirajoissa. Kukaan ei kritisoi uskomuksiasi, kunhan ne eivät puutu työsi suorittamiseen.

Projisoit toisiin pelkosi, joita sinulla löytämisestä. Et ole täysin hyväksynyt kaikkea viisautta tietojesi takana. Vastauksesi tähän pulmaan on juosta pois ja olla jakamatta henkistä tietoisuuttasi. Tämä on oikeutesi, mutta se on vastoin tunnettasi opettajana ja oppaana.

Sinun täytyy päättää, mitä haluat hyväksyä itsestäsi. Ymmärryksesi on osuvaa ja tiedät vaistomaisesti, miten välittää sen toisille. Keskustelu työtoverin kanssa mikä ei keskeytä työtäsi, ei ole mitään työmenettelytapojen vastaista. Tutki, mitä annat niille, jotka tulevat luoksesi, ja näe antamasi hyödyt.

Haluatko määritellä itsesi tällä tavalla? Käytä tätä sitten saadaksesi vahvistusta siihen mahtavaan työhön, jota teet. Lakkaa pakenemasta, koska luulet sinua nuhdeltavan, ja hyväksy, että toteutat sitä halua, jonka kanssa tulit. Rakasta sitä, että olet löytänyt sen tyyppisen intohimon, joka palvelee hyvin monia.

Kysymys:

Mestarit, neuvokaa paras tapa tunteiden käsittelemiseen. Miten päästän irti? Tilanteet toistuvat mielessäni. En osaa lopettaa sitä, että minusta tuntuu pahalta. Miksi en osaa nauraa asioille uhritunteiden sijasta? –Alandra, Kanada

Vastaus:

Ihmisenä aistitoiminta on se, mitä varten elät, ja tulit kehoon kyetäksesi tuntemaan. Onnellisuus, suru, seksuaalinen laukeaminen, vatsan pohjasta nauraminen ja elämänoppituntien käsitteleminen viisauden saamiseksi, muodostavat ihmiselämän fyysisessä kehossa, erillään ydinolemuksestasi jossa olet ehdottomassa rakkaudessa ja täydellisyydessä – mikä kuulostaa hyvältä, mutta tulee nopeasti tylsäksi eikä opeta sinulle mitään.

Se mihin viittaat tunteina, ovat kehosi fysiologisia reaktioita stressitekijöihin kokemistasi asioista. Tietoisella tasolla on joskus mahdotonta kontrolloida kehon reaktiota voimakkaaseen ärsykkeeseen. Saatat olla surullinen tai masentunut, itkeä hallitsemattomasti, nauraa ilman syytä tai tulla turraksi sille, mitä ympärilläsi on.

Nämä ovat kaikki reaktioita sisäisiin tilanteisiin, jotka nousevat pintaan. Sisäisten asioidesi täytyy tulla ulos, kun jokin samanlainen ulkopuolella laukaisee niiden vapautumisen. Silloin kun syntyy voimakas reaktio, pysähdy, mene tuohon tunteeseen ja kysy itseltäsi, miksi se on olemassa. Jos olet avoin tuolle tapahtumalle, saat tunteet asioista, jotka liittyvät tuon tunteen syntymiseen. Tutki sen syytä ja päästä irti tarpeesta pitää sitä sisällä.

Kun päästät irti kaikista "kaapitetuista" tapahtumista, sinulla on enemmän vapautta olla tekemisissä asioiden kanssa, jotka aiheuttavat välitöntä mielihyvää. Näin voit itkeä, silloin kun tarvitsee, ja olla onnellinen, silloin kun valitset. Jokainen ihminen pystyy ilmentämään tunteensa, jos taustatunteet eivät ota hallintaa. Voit siirtää sivuun surun tai onnettomuuden tunteet ja päättää nähdä maailman onnellisena ja suurenmoisena.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.3 – 22.3.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 18.04.2016 17:08

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
15.3. – 22.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, luin yhtenä päivänä "reinkarnaation tutkimista" ja mieleeni juolahti kysymys. Ymmärrän, että ihmiset syntyvät muistinsa menettäneenä kokeakseen elämänoppitunteja, mutta ihmettelen niitä ihmisiä (erityisesti lapsia), jotka muistavat entisiä elämiä traumaattisen kuoleman vuoksi, - heillä on yöllisiä kauhuja ja he ovat tavallisesti irti nykyelämästään ja roikkuvat entisessä elämässä. Saan sen tunteen, että tuolla sielulla on vielä parannettavaa? –Matt, Englanti

Vastaus:

Olet oikeassa ja väärässä johtopäätöksissäsi, koska otoksesi on niin pieni. On muutamia sieluja, jotka täyttävät toteamuksesi kriteerit, mutta on monia enemmän, jotka eivät, ja silti heillä on entisen elämän muistoja.

Koska sielu inkarnoituu oppiakseen oppitunteja ja kerätäkseen viisautta itsestään, se tulee menettäen muistinsa niistä valinnoista, joita se on tehnyt tuohon elämään. Useimmilla ihmisillä entisten elämien muistot koskevat asioita, joita he eivät ole valinneet käsittelyyn tässä elämässä, mutta ne sisältävät energiaa, joka on hyvin tärkeää yleisesti heidän matkalleen ihmisyydessä.

Puhutaanpa hetki lapsista, joilla on muistoja. Kun sielu tulee Maahan ja muisti on menetetty nykyisistä oppitunneista, ne voivat säilyttää jatkuvan dialogin aiempien tapahtumien kanssa. Vaikka sieluista joiden muistot liittyvät traumaattisiin tapahtumiin, kerrotaan useimmiten niiden intensiivisyyden vuoksi, ne ovat vähemmistössä.

Useimmat lapset muistavat edelleen rakkaan perheenjäsenen, tietyn rakkaan paikan tai harrastuksen tai ammatin, joka oli heidän intohimonsa. Jos kukaan ei sano heille, että he kuvittelevat asioita, he saattavat säilyttää sen koko elämänsä ja integroida sen uuteen elämään. Jos heille toistuvasti kerrotaan, että se on unta, he siirtävät sen sivuun ja kadottavat kaikki muistot.

Traumaattinen muisto toisesta elämästä voi olla myös niin pakahduttava, että henkilön on otettava vaari tuosta energiasta. Siinä on kyse aina oppitunnista, jota hän ei ole oppinut, ja hänen sielunsa halu, että hän saattaa sen loppuun, ymmärtää sen ja lähettää sen tiedoksi, voittaa sen, mitä on suoraan hänen edessään.

Siihen saakka kunnes hän tarttuu siihen pelkoon, vihaan, pettämisen tunteeseen, syyllisyyteen tai muuhun tunteeseen, joka antaa voimaa tuolle tapahtumalle, se hallitsee hänen elämäänsä. Kyse ei ole parantumisesta, vaan loppuunsaattamisesta ymmärtämällä, miksi hän valitsi alun alkaen tuon oppitunnin. Hypnoosi on helppo tapa lähestyä ratkaisua.

Kysymys:

Mestarit, mieheni ja minä olemme löytäneet hiljattain henkisyytemme ja se tuntuu upealta! Suhdettamme on koeteltu ajan kuluessa. Olemme eri rotua, olemme olleet yhdessä 7 vuotta ja hänen perheensä ei hyväksy meitä, koska en ole heidän yhteiskuntaluokkaansa. Erilaisuutemme ei ole koskaan ollut ongelma meille, ja olemme paljon parempia ihmisiä yhdessä kuin erikseen. Karkasimme naimisiin vuosi sitten. Hänen perheensä ei vieläkään tiedä sitä eikä pidä minusta rotuni vuoksi. Voiko sieluni kasvaa tästä? Tällä hetkellä minun on vaikea olla olematta vihainen heille. Miten voin oppia päästämään irti ja antamaan anteeksi? Toisaalta mieheni on hyvin anteeksiantava ja ystävällinen sielu. Hän on todella parempi puoliskoni. –Holly, USA

Vastaus:

Onneksi olkoon, että elätte omaa elämäänne ja olette kuuntelematta toisten ennakkoluuloja. Sinä ja miehesi valitsitte erilaisuutenne esteeksi elämänoppitunneillenne. Sovitte ennen Maahan tulemistanne, että teette näin ja olette toistenne tukena.

Henkisyydessä on ensisijaisesti kyse alkamisesta ymmärtää, kuka olet sieluna, ja astumisesta pois yhteiskuntanormeista, joita ego hallitsee. Ego käyttää tuomitsemista kaikkien päätöstensä tekemiseen. Ihmiset valitsevat tietyn puolen kaikessa: se on hyvä tai huono, parempi tai huonompi, oikein tai väärin. Tämä muodostaa heidän persoonallisuutensa perustan ja sen tavan, jolla he ovat vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Henkisyys siirtyy pois tuomitsemisesta ja käyttää sen sijaan arviointia. Ainoa kysymys on: onko tuo sellainen paikka, jossa luulen oppivani jotain, vai onko se jotain, josta haluan pysyä poissa? Mikään ei ole oikein tai väärin henkisessä mielessä – se on pelkästään oppitunti, jonka joku on päättänyt oppia. Sinusta tulee silminnäkijä niille valinnoille, joita he ovat tehneet mielipiteistään, tuomitsematta niitä, jos ne eroavat omistasi.

Matkasi on sen määrittelemistä, kuka haluat olla, ja sen hyväksymistä, kuka olet. Päästät irti siitä, millaista elämäsi toisten mielestä pitäisi olla – se on heidän ongelmansa, ei sinun. Älä ole huolissasi appivanhempiesi tunteettomuudesta. Ole itsesi, ole onnellinen ja elä elämääsi.

Sielusi kasvaa jokaisesta viisausrippeestä, jonka se saa. Se tosiasia että voit elää vain omaa elämäsi etkä voi koskaan vaikuttaa toisen elämään, jos hän ei salli sitä, on fantastinen oivallus. Päästä irti yrityksestä kontrolloida tai käännyttää miehesi perhettä – heidän on tehtävä omat päätöksensä ja opittava elämään niiden kanssa. Päätä, ettei sinuun vaikuta heidän putkinäkönsä. He eivät näe sitä rakkautta, jonka jaatte ihanan puolisosi kanssa, koska tiukka kasvatus on sokaissut heidät. Älä anna tämän tahrata teidän elämäänne ja rakkauttanne.

Kysymys:

Mestarit, olen todella turhautunut ja kyllästynyt tähän valtavaan pelkoon ja ahdistukseen, mitä toiset ihmiset aiheuttavat. Onko minulla edelleen niin paljon negatiivisuutta ja ratkaisemattomia asioita vai onko enemmän kyse siitä, että herkkyyteni ei siedä ihmisten yleisiä energioita? Toivon teidän ymmärtävän, mitä tarkoitan. Voitteko sanoa, mitä askeleita minun parasta ottaa tietoisesti? –A., Suomi

Vastaus:

Olet maan päällä käymässä läpi niitä oppitunteja, jotka valitsit ennen tulemistasi. Tämä matka on yksin sinun. Sinulla ei tarvitse olla mitään vuorovaikutusta toisten kanssa, ellet valitse niin. Ensimmäinen askel on saada selville, kuka olet (sielu jolla on satumaiset kyvyt), ja sitten ryhtyä määrittelemään ja hyväksymään se viisaus, jonka oppituntisi antavat.

Oppitunteissasi on opasteita kertomaan sinulle, missä niitä on – ne ovat pelkoja ja epäilyjä. Reaktiosi toisiin valpastaa sinut sille, että halusit käsitellä sitä tapaa, miltä toisten teot saavat olosi tuntumaan.

Sinun on kysyttävä itseltäsi, mitä pelkäät. Onko se, mitä nämä ihmiset sanovat ja ajattelevat sinusta? Jos se liittyy johonkin toiseen, miksi annat osan elämääsi sille? Et voi koskaan saada ihmisiä muuttamaan mieltään jostain, elleivät he päätä tehdä niin, joten miksi vaivautua?

Ja miten tiedät, mitä he ajattelevat tai sanovat, elleivät he kerro sinulle? Jos arvailet, teet itsellesi karhunpalveluksen ajattelemalla vain negatiivisia ajatuksia. Jos he oikeasti sanovat negatiivisia asioita sinulle ja sinusta, ole vain piittaamatta heistä. Sanat eivät voi satuttaa, ellet anna niiden satuttaa uskomalla johonkin negatiiviseen, minkä ehkä havaitset. Lakkaa kuuntelemasta ja tulkitsemasta, mitä luulet heidän tarkoittavan.

Ahdistuksesi on se odotus, että se mitä ajattelet, tapahtuu tai on totta. Mitä sitten? Hankkiudu eroon odotuksista – ne ovat myrkyllisiä ja rajoittavia. Elä hetkessä. Kykenet luomaan maailmasi elämäsi näkyvällä alueella. Täytä ajatuksesi ja tunteesi ehdottomalla rakkaudella, joka on sieluolemuksesi.

Maailmassa on paljon negatiivisuutta. Pidä se pois itsestäsi hukuttamalla positiiviseen energiaan joka kerta, kun sitä ilmestyy. Pysähdy, kun tunnet hyökkäyksen, ja tuo sisään universumin rakkautta. Et enää voi tuntea negatiivisuutta.

Kysymys:

Mestarit, luettuani monia kirjoja, puhuttuani monien henkisten ihmisten kanssa, osallistuttuani monille kursseille eri henkisissä aiheissa ja yritettyäni kovasti meditoida (missä en koskaan onnistu), olen edelleen sama ihminen täynnä vihaa ja negatiivisuutta ja ilman tarkoituksen tunnetta elämässäni. Yritin myös ottaa entisen elämän regressiosession, mutta luulen epäonnistuneeni, koska en pystynyt palaamaan mihinkään entiseen elämään. Onko kiinnostukseni henkisyyteen mitenkään yhteydessä entisiin elämiini vai enkö ole vielä kelvollinen tavoittelemaan henkistä polkua? –PMS, Intia

Vastaus:

Kaikki se lukeminen ja opiskelu, josta mainitsit, sallii sinun vain nähdä sen, mikä on toiminut toisilla ihmisillä. Ei ole mitään takuuta, että se auttaa sinua tai sopii sinulle. Vastustat sitä, että annat mennä – sinun täytyy tuntea olevasi kontrollissa koko ajan. Tämä estää sinua pääsemästä meditatiiviseen, "mielettömään" tilaan ja sallimasta tiedostamattoman osasi ottaa hallinta hypnoosin aikana, ja se estää näin yhteyden entisiin elämiisi.

Henkinen polku on irtipäästämistä egon tuomitsemisesta, joka kontrolloi yhteiskuntaa, ja on pelkästään sen arvioimista, mitä ympärilläsi tapahtuu. Viha merkitsee, että olet eri mieltä jostain, mitä joku on sanonut, uskot, etteivät toiset ole kohdelleet sinua reilusti, tai olet vihainen itsellesi saavutusten puutteesta. Kaikki nämä asiat liittyvät elämänoppitunteihin.

Maahan tulemisesi tarkoitus on selvittää, kuka olet (sielu), ja oppia ne voimat ja kyvyt, jotka tuo tieto tuo mukanaan. Tämä on henkinen polku, joten jos tutkit tätä, tavoittelet henkisyyttä.

Ensimmäinen askel tiedostamisessa on oppia, mikä on negatiivista ja mikä positiivista. Negatiivisuus on sidottu egoon, ja positiivisuudesta voi löytää ehdotonta henkirakkautta. Sen tutkiminen, mitä tunnet ja miten reagoit tapahtumiin, kertoo, miten pärjäät henkiseksi olennoksi tulemisessa. Jos olet vihainen etkä tee mitään sille, et ole lainkaan henkinen. Jos silloin kun tunnet vihaa, menet tuohon tunteeseen ja selvität, mihin se liittyy, ja sitten käsittelet tuon syyn, kuljet henkistä polkua pitkin.

Aina kun huomaat tuomitsevasi, korvaa tuo mielipide arvioinnilla siitä, tarvitaanko tuota toimintaa elämässäsi. Rakasta itseäsi siitä, että kykenet siirtymään vihasta rakkauteen. Sitten kun alat tietoisesti tehdä positiivisia valintoja, kykenet menemään mielettömään tilaan tuomitsematta, mitä useimmat kutsuvat meditoinniksi.

Kysymys:

Mestarit, olen kamppaillut vähän ns. henkisten lahjojen ja uskonnon kanssa. Minusta tuntuu, että ne jotka ovat paneutuneet organisoituun uskontoon, katkaisevat väkisin kontaktin kanssani, ja toisinaan he syyttävät minua siitä, etten ole tiukasti uskonnollinen. Mutta he ovat kiinnostuneita kuulemaan asioita pienestä psyykkisestä kyvystäni. Tämä on vähän ristiriitaista toisinaan. Miten voin käyttää tätä tulevaisuudessa toisten auttamiseen? Pitäisikö minun jatkaa yritystä tukkia tämä kyky? Se voi olla vähän pelottava toisinaan. –Erika, USA

Vastaus:

Uskomusjärjestelmät joita ihminen omaksuu saadakseen kontrollin elämäänsä, syntyvät usein uskonnollisista yhteyksistä. Organisoidut uskonnot on perustettu saamaan uskovaiset hyväksymään kaikki, mitä heille kerrotaan, ja myös yrittämään käännyttää toisia noihin uskomuksiin. Kun ajattelet itse ja uskot vain sen, mikä resonoi kanssasi, monet leimaavat sinut kerettiläiseksi, vaaralliseksi ja pahaksi. Heidän hierarkiansa kehottaa välttämään sinua, koska uskot asioihin ja puhut asioista, jotka uhkaavat heidän järjestönsä perustaa.

Koska et tottele heidän uskomusjärjestelmäänsä, kirkon jäseniä kehotetaan pysymään kaukana sinusta, melkein kuin levittäisit jotain tartuntaa. Jossain määrin levität, koska saatat saada heidät kyseenalaistamaan omat uskomuksensa ja höllentämään sitä otetta, joka heidän ryhmällään on heistä.

Se mitä teet kyvylläsi, riippuu sinusta. Olet hyvin intuitiivinen ja voit aistia energiaa. Ei ole todellisuudessa mitään pelättävää, jos olet avoin ja sallit sen vain tapahtua. Tiedät asioita, jotka eivät ole selviä toisille, koska olet yhdistynyt universaaliin energiavirtaan.

Uskonnoille nämä tuntemukset ja vastaukset tulevat "tuolta jostain" ja niitä pidetään pahoina. Tuntuvatko ne pahalta sinusta? Pyydä oppaitasi varmistamaan, että kommunikoit vain valo-olentojen kanssa, jotka tulevat korkeimmasta ja suurimmasta hyvästä.

Samalla kun tuttusi tuntevat turvaa noudattaessaan uskontonsa oppeja, he ovat uteliaita hengestä tulevasta tiedosta. Viime aikoina on ollut niin monia televisio-ohjelmia ja elokuvia psyykkisistä asioista, entisten elämien regressiosta ja reinkarnaatiosta, että heidän uteliaisuutensa voittaa uskonnon varoitukset. Paljasta se, mikä tuntuu mukavalta sinusta.

Kokemustesi jakaminen sallii kaikkien skeptikkojen ja uskonnon aivopesemien ihmisten kokeilla korviketta ja antaa heille vaihtoehdon siihen, missä he ovat tällä hetkellä. Uskomustesi jakaminen vahvistaa niitä myös sisälläsi, joten ne tuntuvat enemmän osalta sitä, kuka olet.

Kysymys:

Mestarit, jotkut asiat voidaan todistaa vain vastakkaisella, omaksumalla negatiivinen ja toteuttamalla sitä, kunnes oivaltaa ristiriidan ja torjuu negatiivisen positiivisen hyväksi. Toiset asiat voidaan todistaa rakentavasti rakentamalla positiivista positiiviselle. Mutta missä määrin todisteet ovat tarpeellisia? Minulle näyttää mahdottomalta saada tyttöystävä? Yritän aina todistaa joko, miksi en saa tyttöystävää, jotta voin tehdä vastakkaisen, tai miksi tytön pitäisi haluta lähteä ulos kanssani, jotta voin rakentaa rakentavasti. Kumpikaan lähestymistapa ei näytä koskaan toimivan. Kaikki on mahdollista ja kaiken voi todistaa, jos vain uskoo, mutta se on Jumalana elämistä ja olen pelkkä kuolevainen. Voitteko ilmentää tyttöystävän minulle? –George, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Ylianalysoit niin paljon, että sabotoit kaikki ponnistelusi luoda sitä energia, joka vetää naisen luoksesi. Kun todistat, miksi et voi saada tyttöystävää, lähetät tuota informaatiota universumiin. Tuloksena on, että kosmos uskoo, että juuri sellaista haluat elämäsi olevan – ilman kumppania. Se käyttää omia sanojasi ja tekojasi mallina elämäsi luomiseen.

Silloin kun "päätät", miksi joku haluaisi olla kanssasi, projisoit kuvaa luomuksesta, joka ei ole oikeasti sinä – se on teoriaa. Luot sen, mitä luulet hänen haluavan, vaikka se menisi vastoin omaa elämäntapaasi ja sitä, kuka olet.

Miksi sinun täytyy todistaa jokin tai sen poissaoleminen? Peräännyt todellisuudesta ja sanot, että tieteellinen kokeilu saa tyttöystäväsi tekemään jotain pelkästään siksi, että olette todistanut, että sen voi tehdä. Etkö ole kokenut, että kukaan ei saa toisia tekemään mitään, elleivät he päätä itse haluavansa tehdä sen?

Johtopäätöstäsi mukaillen, kaikki on mahdollista, jos uskot itseesi ja siihen, että pystyt toteuttamaan sen. Kuka sanoo, ettei sinulla ole jumalankaltaisia voimia? Olet sielu, joka tuli olemaan, kun se oli murrettu Lähteestä, joten sinulla on samat voimat ja kyvyt kuin sillä. Ydinolemuksesi on suurenmoinen, kaikkivoimainen, kaiken luova ja ehdottomasti rakastava. Sinun täytyy vain hyväksyä se, kuka todellisuudessa olet.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

29.3 – 5.4.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 30.04.2016 08:31

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
29.3. – 5.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, tietoisuusmuutos rakastavampaan ystävällisyyteen toisia kohtaan näyttää kasvavan ja laajenevan melko nopeasti verrattuna muutamaan sataan vuoteen (kenties tuhanteen). Johtuuko tämä siitä, että viides ulottuvuus jossa te asutte, tulee maan päälle ja periaatteessa hajottaa kolmannen ulottuvuuden negatiivisen kaksinaisuuden? Pääsemmekö paikkaan, jossa voimme olla maan päällä puhtaasti positiivisessa energiamuodossa? –Stephanie, USA

Vastaus:

Kaikilla sieluilla on valinnanvapaus tällä planeetalla, joka on jaettu yhtä suureen positiiviseen ja negatiiviseen energiaan – tai hyvään ja pahaan, kuten useimmat sanovat. Tähän sisältyy päätös siitä, mihin sijoitat itsesi, kun aloitat elämäsi. Haluatko olla paikassa, jossa negatiivisuus hallitsee vai jossa on positiivista ajattelua ja toimintaa ympärilläsi? Maailmassa on edelleen yhtä paljon negatiivisuutta, kuin on aina ollut.

Sielut tunnistavat Lähteen ja universumin ehdottoman rakkauden eri aikoina ja eri tavoin. Tänä aikana tapahtuu hyvän ja pahan jakamista kategorioihin. On niitä, jotka etsivät itseään henkisellä tasolla ja tunnistavat sisäisen ehdottoman rakkausolemuksensa. He päättävät olla samanmielisten olentojen kanssa ja kokoontuvat tietyille aluille, jotka tuntuvat viidenneltä ulottuvuudelta, koska tuomitseminen ja ego on julistettu pannaan. Sinä asetut tämän tyyppiseen ympäristöön.

On aivan yhtä monta todella negatiivista aluetta, joita kalvaa negatiiviset voimat tällä hetkellä. Ns. terroristit, fanaatikot ja manipuloijat ovat kaikki osa näitä egopohjaisia, tuomitsevia ryhmiä. He saavat tahtonsa läpi maailman kanssa ja vaikuttavat kaikkien muiden elämään, jotka jakavat tämän planeetan. Se vaikutus joka näillä negatiivisilla ihmisillä on sinuun, riippuu siitä, miten paljon energiaa annat heille sen kontrolloimisessa, miten ajattelet ja mitä pelkoja annat heidän aiheuttaa.

Kaikki sielut tuovat itselleen sitä, mitä niiden tarvitsee kokea. Jos sinun tarvitsee tuomita hyvän ja pahan välillä oppiaksesi halutun oppitunnin, olet tuon tapahtuman keskellä. Jos haluat tarkkailla, muttet osallistua, arvoit sitä, mitä tarkkailet, muttet tuomitse. Jatka sen 5D-ympäristön luomista, johon samaistut. Rakasta itseäsi näiden valintojen tekemisen vuoksi ja säteile ehdotonta rakkauttasi niille, jotka yhdistyvät tietoisuuteesi.

Kysymys:

Mestarit, olen saanut itseni sotkuun avioliitossani. 17 vuotta ja se on ohi – ei minun valintani, vaan vaimon. Olen lopultakin oivaltanut ja oppinut muutaman kuukauden kuluessa, että minun täytyy olla rakastava ja kunnioittava kumppani hänelle, mutta hän vannoo, että se on liian vähän ja liian myöhään, ja hän ottaa jalansijaa uudessa elämässä ja etsii aktiivisesti uutta rakkautta. Käsitän, että minuun sattuu ja tämä menee ohi, mutta tunnen niin suurta ei-egoviehätystä häntä kohtaan, että olen hämmentynyt. Ymmärrän myös valinnanvapauden ja itserakkauden käsitteet. Voitteko neuvoa minulle, onko meillä sielusopimus. Jos on, onko minun aika siirtyä eteenpäin, vai pitäisikö minun työstää itseäni ja yrittää selvittää tämä tilanne? –Neil, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Olet juuri tiedostanut sen tilanteen, jossa olet pakottanut vaimosi olemaan avioliittonne aikana. Aiemmin oli kyse vain sinusta ja siitä, mitä sinä halusit, sulkien pois vaimosi halut. Hän on aina etsinyt rakastavaa ja jakavaa suhdetta, mutta olit liian tietämätön mistään, paitsi omasta onnellisuudestasi, nähdäksesi, ettei hän hyötynyt liitostanne.

Oppituntisi oli oivaltaa, että olit itsekäs, tylsä ja täysin itsekeskeinen. Olit huolissasi vain itsestäsi ja siitä, mitä ystäväsi ajattelivat sinusta, etkä välittänyt vaimosi tarpeista. Hänen oppituntinsa oli oppia, että hän oli yhtä tärkeä kuin sinä elämän joka aspektissa ja hänellä oli vapaus vaihtaa tilanteensa sellaiseksi, joka kunnioitti hänen toiveitaan. Hän selvitti ongelmat itsearvostuksen ja itseluottamuksen puutteessa.

Te kaksi ette tehneet sopimusta näiden oppituntien esittämistä toisillenne. Kummallakin teistä oli vain halu vetää luoksenne ihminen, joka antaisi teille haluamanne oppitunnit. Kumpikin teistä on saanut valmiiksi ne oppitunnit, jotka voisivat tulla vain toiselta. On aika siirtyä eteenpäin ja oppimaanne käyttäen luoda elämä, joka antaa teille erilaisia tilanteita, joissa tulla tietoisemmaksi siitä, kuka olette ja miksi tulitte maan päälle.

Jos haluat oppia lisää, elä hetkessä tiedostaen kaikki muut ympärilläsi ja se, miten tekosi vaikuttavat heihin. Rakasta sitä, että tietoisuudestasi on tulossa tarkempi, ja anna sen kasvaa rakkaudeksi itseäsi ja tätä matkaa kohtaan, johon sitoudut.

Kysymys:

Mestarit, haluaisin valaista itseäni siinä, mikä erottaa keisarinleikkauksella ja alateitse syntyneitä lapsia jumalaisen suojan osalta. Yksi terapeutti kertoi minulle sellaisista sopimuksista, että pimeä puoli on keisarinleikkauksella syntyneiden kanssa. Olin tuossa terapiasessiossa yhdessä tyttäreni kanssa, mutta sitten minulle tuli epäilyksiä. Pärjäsinkö hyvin? Ja hän kertoi minulle vielä, että kahdeksan seitsemästä lapsesta, joita inkarnoituu parhaillaan, tulee pahuuden palvelukseen. Haluaisin saada teidän ymmärryksenne tästä asiasta. –Cristina, Portugali

Vastaus:

Kaikki sielut jotka asuttavat ihmisiä, ovat syntyessään Lähde-energian osia ja siksi osa universumia. Osien välillä ei ole eroa. Kaikilla on oppaita ja enkeleitä auttamassa matkallaan pyydettäessä, eikä yhtäkään pakoteta tekemään mitään, mitä hän ei ole aiemmin harkinnut ja valinnut.

Keisarinleikkauskokemus on enemmänkin äidin valinta kuin vauvan. Äiti kohtaa erilaisia henkisiä ja tunnekysymyksiä, joita liittyy kyvyttömyyteen synnyttää (luonnollisesti) alakautta, ja tämä täyttää äidin elämänoppituntien vaatimukset. Ellei lapsi ole ahdingossa, sielu vain tarkkailee, mitä tapahtuu.

Elämänoppitunteihin liittyvät sopimukset tehdään ennen syntymää, kun sielu on edelleen universumin ehdottomassa rakkaudessa. Tuossa ympäristössä ei ole ehdottomasti negatiivista energiaa, joten sielun on mahdotonta tehdä sopimus jonkin negatiivisen voiman kanssa, joka ei voi olla olemassa maakaksinaisuuden ulkopuolella. Koska Kotona ei ole pimeää puolta eikä lapsi valitse keisarinleikkausta äidin puolesta, se ei ole oikein, mitä sinulle on kerrottu.

Sielut voivat päättää tulla Maahan voidakseen kokea pahuuden elämänoppituntina. Niiden tehtävänä on silloin nähdä tuo negatiivisuus ja päättää vaihtaa se positiiviseen rakkausenergiaan. Kaikki elämänoppitunnit alkavat negatiivisuudessa, joten voidaan sanoa, että lapset aloittavat pahuuden energiassa, mutta se ei liity mitenkään niiden tapaan tulla maailmaan – synnytyskanavan kautta tai leikkauksella.

Kysymys:

Mestarit, minulle aiheuttaa ristiriitaa sopiva seksuaalisuuden ilmaiseminen – missä olosuhteissa se on sopivaa, missä laajuudessa se on oikeutettua itsessään – ja oikea rakkauden ja seksin välinen suhde. Elämme lisääntyvän seksuaalisen vapauden ajassa ja samalla kun tämä näyttää tarjoavan eräänlaisen syyllisyydettömän täyttymyksen, olen myös huolissani siitä, että tällainen "helppo seksi" on tyhjää eikä todellisen seksuaalisen itsemme pätevää ilmaisua. (Saatatte huomata, että yritän ilmaista tätä sopivasti, mikä kenties merkitsee hämmennystäni.) Osittain tämä on noussut suhteesta naiseen (ei ollut seksisuhdetta), jolla on hyvin erilainen asenne kuin minulla. Olen juuttunut välitilaan: toisaalta halveksin hänen lähestymistapaansa (ja saatatte sanoa, ettei minun pitäisi tehdä sitä, koska se on tuomitsevaa) ja toisaalta kadehdin sitä, koska se antaa vapauden. –John, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Hämmennyksesi tulee yrityksestä järkeillä ja sitten oikeuttaa se, minkä olet hyväksynyt uskomusjärjestelmäksi itsellesi, verrattuna yhteiskunnan ja niiden ihmisten uskomuksiin, jotka haluavat kokea kaiken, minkä he tietävät mahdolliseksi, nauttien ihmiselämästään. Olet energiasielu, joka viettää ihmiselämän kehossa, joka on täynnä fyysisiä aistimia, jotka antavat sielulle tilaisuuden saada tietoa ihmisen seksuaalisuudesta.

Jokainen sielu on puhdasta energiaa eikä sillä ole sukupuolta ihmisissä nähdyn kaltaisena – ei ole miehiä ja naisia. Kuitenkin sen täytyy valita sukupuoli voidakseen tulla maapallolle. Sielulla ei ole fyysisiä laitteita, jotka rekisteröivät kehon orgasmeja tai tunnevaihteluja, mutta se voi tuntea kehossaan tapahtuvat reaktiot. Romanttinen rakkaus, jonka jotkut ihmiset näkevät ihmissuhteeseen tarvittuna tekijänä, on pelkästään oppitunti, jonka monet sielut tulevat oppimaan maan päälle – sillä ei ole mitään tekemistä seksiaktin kanssa.

Sait nykyiset uskomuksesi, kun kasvoit vanhempien, tuttujen ja uskonnollisten järjestöjen uskomusten kanssa, ja omasta tulkinnastasi siitä, mikä tekee moraalisen yksilön. Ne eivät ole oikein tai väärin, eivätkä ole niidenkään uskomukset, jotka saarnaavat vapaata rakkautta. Sitä harjoitetaan, jotta voidaan tuntea aistimuksia, joita vain keho voi antaa. Joillekin seksuaalinen laukeaminen on perimmäinen tapa rentoutua ja kokea nautintoa, vaikka se olisi vain yhden illan juttu tai satunnainen tapaaminen. Tämä ei ole vastoin mitään henkistä periaatetta.

Jokaisella sielulla on vapaus valita ne asiat, jotka se tuntee oikeaksi omassa elämässään. Jos on lapsuuden uskomuksia, jotka saavat olosi tuntumaan mukavalta, ja ne ovat ristiriidassa uusien halujen kanssa, voit pitää ne tai kirjoittaa ne uudelleen voidaksesi kokeilla uusia asioita. Valinta on aina sinun. Tulit Maahan kokemaan asioita, joihin voidaan päästä käsiksi vain ihmisen hermoston ja fyysisen tilan kautta. Sinä määrittelet, mikä on sopivaa elämänoppitunneillesi.

Kysymys:

Mestarit, sen sijaan että esitän teille kaikki ne kysymykset, joita olen kirjoittanut muistiin (jotka näyttävät olevan minä-perspektiivistä ja henkilökohtaisia vain minulle), miten voin vastata omiin kysymyksiini selvästi ja päättäväisesti? Minulla on usein ristiriitaa oman intuitioni tai omien vastausteni kanssa ja minusta tuntuu paremmalta, kun ne vahvistetaan. Miten voin olla selkeä elämänpolussani ilman vahvistuksen tarvetta? –Aimee, USA

Vastaus:

Sinä, kuten kaikki ihmiset, olit monta vuotta vanhempien ihmisten ohjauksessa. Etsit heiltä vahvistusta kyvyllesi toimia sen mukaisesti, mitä he halusivat sinun tekevän. Sinusta tuntui aina mukavalta silloin, kun sinun ei tarvinnut ottaa vastuuta omista teoistasi ilman heidän opastustaan. No, pienokainen, he eivät ole enää maisemissa, ellet pyydä heidän neuvojaan.

Kun aloitit henkilökohtaisen matkasi, sinulla oli vähän tunnetta valinnanvapaudesta muuttaa se tapa, jolla näit sinulle "määrätyt" oppitunnit. Kuitenkin halutessasi tehdä vain sitä, mikä on oikein, halusit myös opastuksen jatkuvan. Huolimatta halustasi kontrolloida omaa elämääsi, haluat edelleen ohjeita muilta, koska silloin tiedät, ettet ole koskaan väärässä. Ja voit syyttää jotakuta toista, jos asiat eivät mene odotuksesi mukaan.

Kontrolli on harhaa, koska se liittyy vain omiin tekoihisi – sinulla ei ole mitään kontrollia siihen, miten toiset reagoivat tekemisiisi. Et voi ennustaa lopputulosta, koska et ole vielä tehnyt valintoja siitä polusta, jolla opit ehkä eniten.

Vaikeutena intuitiosi kanssa on egomieli, joka tulee tuomitsemaan, mitä tapahtuu elämässäsi. Ylianalysoit mahdollisuuksia niiden asioiden perusteella, joita olet nähnyt tai sinulle on kerrottu. Luovu odotuksista ja anna intuitiosi opastaa sinua siihen, mikä tuntuu sopivalta toiminnalta sinulle.

Tiedä, että jokainen sielu kutsuu itselleen sitä, mitä sen tarvitsee kokea. Olet aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan elämänoppituntiesi työstämistä varten. Kuten usein sanomme, päästä irti, luota tiedostamattomaan itseesi (sieluusi), astu elämänvirtaan ja katso, mitä haluat kokea.

Kysymys:

Mestarit, eräs selvänäkijä kertoi minulle, että minulla on merkittävä terveysongelma, kun energiakehoni näyttää tyhjältä. Minusta tuntuu hyvältä ja veriarvoni näyttävät myös hyviltä. Hän kertoi myös, ettei tähdissäni lue, että ansaitsen paljon rahaa. Saan suurimman osan perintönä. En menesty kovin hyvin liiketoiminnassa. Onko tämä totta? Olen aina halunnut tehdä jotain suurta itse ja siksi mietin ja olen huolissani. –Rd, Intia

Vastaus:

Katso tarkkaan, mitä sanot. Olet hyväksynyt jonkun naisen sanat asioista, joissa ei ole edes tolkkua. Sinulle kerrottiin, että sinulla on merkittävä fyysinen sairaus, joka ei ilmene lääketieteen asiantuntijoille, eikä sinulla ole mitään ongelmia. Tämä nainen on aiheuttanut suurta pelkoa ilman mitään todistetta siitä, että ongelma on olemassa. Se mihin useimmat ihmiset viittaavat energiakehona, on sielu. Keho lakkaa olemasta ilman sielua. Siksi sinulla on ydinolemuksesi sisälläsi, ei tyhjä tila.

Astrologia tai planeettojen asema syntymän tai hedelmöityksen hetkellä, ei määrittele kehon elämää. Se näyttää pelkästään, mitä energioita oli/on läsnä ja miten ne toimivat, jos ihminen ei tee mitään noiden energiavaikutusten muuttamiseksi. Mutta – ja suuri mutta – on, että jokaisella sielulla on valinnanvapaus. Voit uskoa ominaisuuksiin kartallasi tai käyttää luomiskykyjäsi tuomaan sinulle, mitä haluat.

Se miten näet itsesi, on määräävä tekijä. Jos näet itsesi epäonnistuneena, niin olet tuomittu. Jos näet itsesi onnistujana, uskot siihen ja teet tarvittavaa työtä, saavutat unelmasi. Olet elämäsi ohjaaja luomalla uskomuksia, joiden mukaan haluat elää. Älä anna kenenkään kertoa, kuka olet. Selvitä, kuka olet, ilmentämällä sen, mitä tulit maan päälle tekemään.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.4 – 19.4.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 09.05.2016 20:06

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
12.4. – 19.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen edelleen ymmälläni siitä, miksi sielut – ollessaan ehdottomassa rakkaudessa ja harmoniassa – päättäisivät kokea joitain maaelämän kamalimpia puolia. Tapahtuuko se näkemyksen saamiseksi negatiivisuudesta jonkin oppitunnin kautta, joka vaatii negatiivisuuden kokemista? Luodaanko uusia sieluja edelleen tämän oppimiseksi, mikä vie ne pelkästään takaisin alkupisteeseen. Se näyttää eriskummalliselta. Jos monilla sieluilla on aiempaa tietoa (aiempien elämien kautta), miksi ei jaeta kokemuksia? Eikö se ollut Lähde, joka halusi kokea luotujen sielujen kautta vastakohdan sille, mitä se on? Miten monien sielujen täytyy saada näitä usein kamalia koettelemuksia tuon tarkoituksen täyttämiseksi? –Jane, Kreikka

Vastaus:

Useisiin teidän vuosituhansiinne ei ole luotu uusia sieluja. Vaikka vain pieni osa olemassa olevista sieluista koskaan on maan päällä yhtä aikaa, se on aina niiden valinta. Vaikka on totta, että kaikkea mitä voi kokea, on kokeillut ainakin jo yksi sielu, on monia, jotka haluavat saada noita kokemuksia itse.

Sadattuhannet ihmiset ovat juosseet maratonin. Tämä ei estä toisia haluamasta osallistua tuohon tapahtumaan. Yksilölle voidaan kertoa, miten harjoitellaan, mitä ponnistuksia tarvitaan, siitä seinästä joka tulee tietyssä kilpailuvaiheessa ja jossa tuntee kyyttömyyttä jatkaa, ja siitä euforiasta ja täydellisestä uupumuksesta, jonka koko matkan juokseminen tuo voittajille. Mutta pelkkä faktojen tietäminen ei anna yksilölle niitä fyysisiä aistimuksia, joita itse kilpailun juokseminen voi tuoda. Se on tehtävä itse saadakseen viisautta, jonka vain osallistuminen voi antaa.

Yhden tieto on kaikkien tietoa, mutta kokemuksesta ammennettu viisaus on vain niiden omaisuutta, joilla on ollut tuo kokemus. Henkistä viisautta on kyky oppia tapahtumasta ja käyttää sitä samantyyppisiin tapahtumiin. Pelkän tiedon turvin et ehkä näe sen soveltuvuutta johonkin muuhun. Kun sielu haluaa elää oppitunnin, se voidaan tehdä vain fyysisessä kehossa kohtaamalla fyysiset haasteet.

Sielut jotka pyrkivät hallitsemaan tietyn ominaisuuden, tulevat takaisin kerta toisensa jälkeen vaihdellen tilanteita, jotta ne ymmärtävät ja oppivat sen kaikista kulmista. Esimerkiksi jos joku opiskelee rakkautta, jonka vastakohta on viha, hänellä on elämiä, joissa häntä vihataan monista syistä. Sitten hän palaa harjoittelemaan romanttista rakkautta, itserakkautta tai ehdotonta rakkautta. Useimmat ihmiset ajattelevat vain romanttista rakkautta, mutta se on rakkausasteikon erittäin pieni osa.

Kysymys:

Mestarit, olen todella nauttinut kirjoista, joita kanavoitte Toni Ann Winnigerin kautta. Poikani Scott kuoli viime vuonna riistämällä hengen itseltään, mikä oli tietysti valtava järkytys miehelleni ja minulle. Kirjoissanne sanotte, että teemme sopimuksen ennen tulemistamme. Luuletteko, että hänen sopimuksensa oli tappaa itsensä 39-vuotiaana? Olen aina luullut, että on jumalan lakien vastaista tehdä itsemurha. Minua auttaisi oppimaan elämään tämän asian kanssa, jos tietäisin, että tilanne oli tämä, että se oli osa hänen sopimustaan. Olkaa kilttejä ja jatkakaa kaiken upean tietonne kanavoimista – se auttaa todella surevaa vanhempaa. –Marsha, Yhdistynyt kuningaskunta

Vastaus:

Selvitetäänpä ensin sitä yhteiskunnallista ja uskonnollista syyllisyyttä, joka liittyy itsemurhaan. Useimmat yhteiskunnat ovat aina tuominneet tai tehneet laittomaksi itsemurhan, koska se vähentää työvoimaa, jota tarvitaan niiden pyörittämiseen. Niitä mihin viitattaan "jumalan lakeina", ei ole henkisessä universumissa, koska jokaisella sielulla on täysi valinnanvapaus siinä, mitä se tekee ja milloin. Eikä mikään oli oikein tai väärin – siihen ryhdytään vain sen antaman oppitunnin vuoksi.

Uskonnolliset järjestöt ovat esittäneet seuraajilleen lakeja, joita ne pitävät jumalansa tai ylimmän olennon tekeminä. Nämä säännöt ja määräykset ovat opinkappaleita, joiden mukaan ne kontrolloivat jäseniään. Näihin vaatimuksiin ja käyttäytymisen yleiseen tuomitsemiseen liitetään rangaistuksia ja palkkioita. Näitä tekoja voi olla vain Maan kaksinaisuudessa, kun käytetään egoa mittatikkuna. Kehon rajojen ulkopuolella sielu on ehdottomassa rakkaudessa.

Sielu tekee itsemurhan kahdesta syystä. Jotkut ovat valinneet liikaa koettavaa yhteen elämään ja pakahtuvat täysin. Ne palaavat Kotiin, jotta ne voivat arvioida, mitä ne eivät ole pystyneet saattamaan loppuun ja mitä ne haluavat kokea seuraavaksi. Toiset ovat saaneet tehtyä kaiken, mitä ne tulivat maan päälle tekemään, ja ovat kommunikoineet toisten sielujen kanssa, jotka jakavat ajan ja paikan, ja suostuneet auttamaan joissain niiden oppitunneissa. Tämä olisi sopimusten tekemistä.

Monia oli mukana poikasi sopimuksissa, jotkut suoraan ja jotkut kautta rantain. Hänen sielunsa tiesi, milloin se lähtisi kehosta, ja se tiedusteli, miten olisi parasta suorittaa se voidakseen antaa sarjan oppitunteja teille ja muille, jotka jäitte taakse. Oppitunnit keskittyivät syyllisyyteen, hylkäämisen tunteeseen, pettämiseen ja elämän jatkuvuuden tiedostamiseen.

Tällaisena aikana jotkut sukulaiset tutkivat ensimmäistä kertaa tunteitaan fyysisestä kuolemasta, kuoleman jälkeisestä elämästä ja reinkarnaatiosta. He etsivät tuntumaa siihen, mitä on kullekin sielulle sen lyhyen ajan lisäksi, jonka se viettää maan päällä. Tämä on teille tutkiaksenne, kuka olette, miksi olette täällä ja miksi poikanne tuli olemaan kanssanne.

Kysymys:

Mestarit, olen hämmentynyt valinnoistani viimeisten 58 vuoden aikana. Parikymppisenä pyrin vakavissani näyttelijän/laulajan uralle ja rakastin sitä. Sitten tein narsistisen sosiopaatin äidille kuolinvuoteella lupauksen, menin naimisiin hänen poikansa kanssa, jätin urani ja sallin itseäni kontrolloitavan ja hyväksikäytettävän, kunnes lopulta lähdin tuosta avioliitosta. En halunnut koskaan lapsia – kuitenkin minulla on ollut keskenmeno, kuolleena syntynyt lapsi ja kaksi lasta. Avioeron jälkeen aloitin yrityksen ja sitten viisi syöpää ja kaksi onnettomuutta muuttivat taas suuntaani. Menin äskettäin uudestaan naimisiin, muutin Uuteen Seelantiin ja minulla on täydellinen vapaus. Olivatko nämä uskomattoman erilaiset polut alkuperäinen suunnitelmani tähän elämään? Teinkö valintoja, jotka eivät ehdottomasti tuntuneet oikeilta, ja sitten elin tärkeiden oppituntieni vaikeat seuraamukset? Mietin usein, olisinko oppinut tärkeimmät sieluoppituntini näyttelijänä. Mitä minun on tärkeä oppia nyt kulkiessani eteenpäin? –Mary Ann, Uusi Seelanti

Vastaus:

Kuten olet ehkä arvannut kaikesta siitä, minkä läpi olet itsesi laittanut, olet hyvin vanha sielu, joka halusi erilaisen ja vaikean elämän. Jos katsot taaksepäin jokaista asiaa, joka sinulle on tapahtunut, nyt on mahdollista nähdä, miten olet oppinut jokaisesta askeleesta ja kyennyt siirtymään siihen kohtaan, jossa olet tällä hetkellä. Tiedät, kuka olet, ja olet tunnistanut kaikki vahvuudet, joita sielu voi ilmaista ihmiskehossa.

Käsittelit ensin tunnetta velvollisuudesta toisia kohtaan ja sitä, että he olivat tärkeämpiä kuin sinä – siinä määrin, että luovuit unelmistasi ja tulevaisuudestasi lepyttääksesi toisen. Keräämällä itseluottamusta ja itsearvostusta siirryit eteenpäin ja otit vastuun itsestäsi ja elämästäsi oivaltaen, että jokainen sielu on soolomatkalla ihmiselämän läpi.

Sinulla on erittäin voimakas intuitio, mutta kuten sanot, et ole aina kuunnellut sitä. Voit palata taaksepäin ja nähdä, missä se olisi johtanut erilaisiin tuloksiin. Yrityksesi oli kohta, jossa aloit luottaa siihen, että pystyt ilmentämään haluamiasi asioita – kun sinulla on aikaa tehdä se, eikä sen tekemiseen puututa. Fyysiset tientukkeet antoivat sinulle aikaa analysoida, miten voimakas olit, miten paljon halusit olla ohjaksissa ja miten ainoa tärkeä asia todellisuudessa oli hetki ja se, mitä teit sillä.

Et koskaan oikeasti luopunut näyttelemisestä. Kaikkien koettelemusten ja vaikeuksien kautta olet osoittanut ympärilläsi oleville, miten eletään arvokkaasti ja jakaen sydämestä silloin, kun ei näyttänyt olevan mitään, minkä vuoksi jatkaa.

Elä tulevaisuudessasi jokainen päivä täysillä ja valitse sellaista, mikä tekee sinut onnelliseksi. Jaa fantastinen henkesi perheen ja ystävien kanssa ja näytä kaikille, miten vanhemmat sielut eivät anna koskaan ihmisyytensä mennä henkisen viisausmatkansa tielle.

Kysymys:

Mestarit, ensinnäkin haluan sanoa "hei" ja että alan ymmärtää ylösnousseen mestarin ja hänen energiansa roolin. Mikä on hengen ja sielun välinen ero? Olen aina ymmärtänyt, että sielu on yksilön suunnitelma ja henki on länsimainen sana sielulle. Idässä ihmiset mieltävät ihmisen sieluna, kun hän siirtyy pois fyysisestä maailmasta. –Kris, Kanada

Vastaus:

Terminologia menee jatkuvasti ymmärryksen tielle. Ole joustava ja vain katso, miltä asiat tuntuvat sinusta. Sana "sielu" on annettu niille Lähteen osille, jotka irrotettiin ja joille annettiin itsenäinen tilaisuus tulla maapallolle oppimaan Lähteen täydellisyyden vastakohdasta. Lähteen tapaan sielut ovat ikuisia, eivätkä ne lakkaa koskaan olemasta. Sielu on ydinolemus, joka elävöittää ihmiskehon saadakseen fyysisiä kokemuksia.

Useimmille henkisille ihmisille "henki" on alkanut merkitä sielua silloin, kun sillä ei ole fyysistä kokemusta, vaan se on Kotona universumin ehdottomassa rakkausenergiassa. Koska sielu ei koskaan asu kokonaan ihmiskehossa – osa siitä jää Kotiin tai matkustaa ympäriinsä miettien, mitä tehdä seuraavaksi – jotkut kutsuvat myös sitä osaa sieluksi, joka ei ole kiinni kehossa. Ei ole mitään ehdotonta, oikeaa tai väärää tapaa käyttää näitä termejä.

Ylösnousseet mestarit ovat sieluja, jotka ovat jättäneet fyysisen tason elettyään sarjan elämiä, joissa ne oppivat tietystä ihmispiirteestä kaiken mahdollisen. Ylösnousseet sielut ovat ehkä mestareita hyväksikäyttötilanteissa sekä hyväksikäyttäjänä että hyväksikäytettynä, riippuvuuksissa – henkisissä, tunnepuolen tai fyysisissä, kuten riippuvuus kemiallisista aineista – kontrollikysymyksissä sekä kontrolloijana että kontrolloituna tai ne oppineet kaiken rakkaudesta – romanttisesta, itse- ja ehdottomasta rakkaudesta.

Mestarien energia on ehdottomasti rakastavaa, ilman hiukkaakaan egoa tai tuomitsemista. Heidän havaintonsa ovat puhtaasti arvioivia, auttamaan toisia saamaan samaa viisautta, kuin heillä on. Heitä ei pidetä yhtään parempana tai huonompana kuin kuka tahansa sielu – he ovat saavuttaneet vain viisautta, joka sallii heidän nähdä oppitunnin kaikki puolet.

Kysymys:

Mestarit, tyttäreni on kuollut. Kun yhdistymme taas henkimaailmassa, voimmeko päättää, ettemme koskaan enää eroa? Vai päättävätkö oppaat nämä asiat? Olen kehottanut häntä odottamaan minua, jotta voimme olla yhdessä. Miksi hän kuoli? Oliko se ennalta määrätty? Edistikö epäonnistumiseni äitinä sitä, että hän lopetti elämänsä? Mitä oppitunteja meidän kummankin on opittava tästä kokemuksesta? Jos itsemurha ei ole ennalta määrätty, miksei tapahdu jotain estämään sen? Tyttäreni kuoli, kun tein ruokaa keittiössä ja hänen ystävänsä nukkui alle metrin päässä hänestä. Jos se ei ollut ennalta määrätty, eikö jotain muuta olisi tapahtunut – eli olisin voinut mennä huoneeseen, hänen ystävänsä olisi voinut herätä tai puhelin olisi voinut soida? Miksi kukaan suostuisi niin paljoon kärsimykseen elämässä? –Luci, Australia

Vastaus:

Jokainen sielu tekee omat päätöksensä siitä, kenen kanssa se viettää aikaa ja milloin inkarnoidutaan yhdessä. Kukaan muu – opas, neuvonantaja tai toinen sielu – ei tee noita valintoja sen puolesta. Sitten kun olette taas yhdessä, puhutte ja päätätte, mikä on parasta teille kummallekin olemassaolonne jatkamisessa, joka – muista – on ikuinen.

Tyttäresi valitsi ne oppitunnit, jotka hän tuli maan päälle oppimaan. Joihinkin oppitunteihin sisältyi sopimus sinun ja muiden kanssa, joiden oli määrä olla tällä planeetalla samaan aikaan. Hän oli päättänyt palata varhain pääasiassa sen tilaisuuden vuoksi, jonka se antoi taakse jääneille tutkia tunteitaan ja ymmärtää, miksi joitain valintoja tehdään ja mitä niistä voidaan oppia.

Sinun oppitunteihisi sisältyi syyllisyys, hylkääminen ja pettämisen tunne. Hänen ystävänsä kyseenalaistaa koko tapahtuman – mitä hänen olisi pitänyt nähdä, tietää ja tehdä estääkseen sen. Toiset perheenjäsenet ja ystävät ovat tehneet "mitä jos" –ajatusleikkiä yrittäen ymmärtää, mitä tyttäresi teki. Mutta tässä ei ole kyse niinkään tyttärestäsi kuin niiden kehittymisestä, jotka jäivät taakse, ja heidän ymmärryksestään sielun matkasta elämästä toiseen.

Sielu saa vain negatiivisuudessa ja kärsimyksessä kokemuksia, jotka herättävät sen valitun oppitunnin viisauteen ja siihen, miten siitä opitaan ja miten tuota tietoa käytetään kaikkiin samanlaisiin tapahtumiin elämässä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

26.4 – 3.5.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 19.05.2016 17:44

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
26.4. – 3.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, minulla on voimakasta kuoleman- ja sairaudenpelkoa. Joskus se saa minut täysin kyvyttömäksi tekemään mitään. Mitä minun pitäisi tehdä tämän tunteen kanssa ja miten yhdistyn korkeampaan itseeni? –Eeva, Suomi

Vastaus:

Aina kun yksilö tuntee pelkoa tai epäilyä, se on merkki siitä, että hän katsoo elämänoppituntia, jonka hän valitsi ennen tulemistaan maapallolle. Sielu inkarnoituu (tulee kehoon) siinä tarkoituksessa, että se muistaa ja löytää, kuka se on sieluna ja mitä kykyjä ja voimia sillä on. Se järjestää toisiinsa yhdistyneitä ihmispiirteitä voidakseen nähdä negatiivisuuden tapahtumissa ja sitten valinnanvapauttaan käyttämällä muuttaa negatiivisuuden rakastavaksi, positiiviseksi energiaksi.

Sairaudenpelkoon liittyy oppitunteja, jotka koskevat oivallusta kontrollin puutteesta, mukavan ja tutun puutteesta, mahdollista itsenäisyyden menettämisestä ja riippuvuudesta toisiin. On myös se, mitä toiset ajattelevat sinusta: karttavatko he sinua, pysyvät poissa ja ovat piittaamatta sinusta vai sulkevat sinut jonnekin yksin?

Kuolemanpelko heijastaa yhteiskunnan valtaenemmistön ja uskonnollisten järjestöjen uskomusta, että tulee tuomiopäivä, jolloin teidän täytyy maksaa kaikesta, mitä olette tehneet väärin niiden standardien mukaan – joista valtaosaa et ole koskaan ymmärtänyt. Todellisuudessa kyse on yksinkertaisesta siirtymästä fyysisyydestä ei-fyysisyyteen.

Henkisestä perspektiivistä pelkäät, ettet ole saanut valmiiksi sitä, minkä tulit tekemään, ja sinun on tehtävä kaikki uudestaan. Sinun täytyy hyväksyä ja tietää, että olet sielu, joka on murrettu Lähde-energiasta, ja olet suurenmoinen, kaikkivoimainen, kaikkitietävä ja kaiken luova. Voit tehdä mitä tahansa, mihin uskot kykeneväsi.

Yhdistymällä sisäiseen ehdottomaan rakkausolemukseesi pystyt selvittämään kaiken, mitä vedät puoleesi. Ota askel kerrallaan, ja joka kerta pelon ilmestyessä esiin kysy: miksi tämä on tässä ja mitä voin oppia siitä? Ainoa tärkeä asia on se, mitä ajattelet elämästäsi – ei se, mitä toiset ajattelevat tai ovat sanoneet. Ole rento itsessäsi ja ota pikkuaskelia, kunnes olet rento päätöksissäsi.

Kysymys:

Mestarit, haluaisin tietää, mitä vaikutuksia alkoholin juomisella (erityisesti viinin) ja punaisen lihan syömisellä on chakroihin. Vahingoittavatko ne chakroja jo pieninä määrinä? Mitä seuraamuksia on? Kiitos kovasti rakkaudestanne meitä kohtaan täällä. –Rachel, Kanada

Vastaus:

Chakrat ovat energiapyörteitä, jotka pyörivät ihmiskehon ympäri, fyysisen kehon ei-fyysisistä aspekteista. Ne auttavat energiaa virtaamaan kehon läpi, päälaen kruunuchakrasta selkärangan tyven juurichakraan. Ne ovat vuorovaikutuksessa praanaputken, sen kanavan kanssa, jonka kautta kaikki energianne virtaa.

Monet asiat voivat vaikuttaa energiavirtaan ja chakrojen pyörimiseen. Kun chakra kääntyy eri suuntaan kuin muut chakrat, se hidastaa kehon yleistä energiavirtausta ja aiheuttaa sairauksia, uneliaisuutta tai tukoksia, jotka vaikuttavat fyysiseen osaan. Fyysiset, mentaali- ja tunnevaikutukset voivat tasapainottaa chakroja.

Ihmisen aikomus liittyy kovasti siihen, mitä vaikutusta eri tiloilla on kehoon. Vakavin haitallisuus on sidottu ihmisen uskomusjärjestelmään. Jos hän uskoo, että jokin, kuten juominen tai lihan syöminen, haittaa hänen kehoaan, niin se haittaa. Ihmiselämässä ei ole mitään absoluuttista. Jotkut ihmiset voivat juoda myrkkyä eikä se vaikuta heihin, jos he oikeasti uskovat, ettei se vaikuta, ja toiset vain ajattelevat sairastuvansa ja sitten sairastuvat.

Ihmiset voivat kuitenkin myös sabotoida itseään. Jos he eivät halua ongelmia jonkin nauttimisesta, mutta tiedostamatta ajattelevat, että se aiheuttaa vaikeuksia, koska he ovat kuulleet toisten sanovan näin, se luultavimmin on vaarallista heille.

Kuten sanoimme, ei ole ehdottomuuksia. Alkoholi – on se sitten viiniä, olutta tai viinaa – ei automaattisesti vahingoita kehoa tai chakraa, kun kulutus on kohtuullista. Liikakäytöllä on taipumusta saattaa fyysinen rakenne epätasapainoon ja aiheuttaa vahinkoa. Sama pätee eläintuotteisiin, jos ne eivät sisällä fyysiselle keholle haitallisia aineita.

Mitä tahansa nauttiessasi sinun pitäisi tarkkailla kehoasi ja nähdä, miten aihe vastaanotetaan. Jos uskot, että se on suotuisaa tai vaaratonta, se on kuin mikä tahansa muu ravintolisä toimivalle keholle.

Kysymys:

Mestarit, olen kehittänyt henkistä puoltani melko kauan ja tällä hetkellä keskityn yhdistymään jumalaiseen itseeni, todelliseen itseeni, jotta voin olla kaikkea, mitä olen, ja ilmentää paremman elämäntilanteen (jumalaiset oikeuteni). Elämä (tilanteet) on ollut hyvin haastavaa ja joskus olen hyvin turhautunut, koska en näe paljon tuloksia ja tuntuu siltä, että samat tilanteet toistuvat. Mitä en näe näissä olosuhteissa? Kenties tämä kaikki on tarkoituksenmukaista ja olen vain kärsimätön. Voisinko tehdä jotain päästäkseni eroon tästä kierteestä ja salliakseni uudet ja mukavammat kokemukset ja Hengen ilmentää? –Ricardo, Brasilia

Vastaus:

Yrität taistella niitä elämänoppitunteja vastaan, jotka valitsit tähän elämään, sen sijaan että ymmärrät ja selvität ne. Joka kerta kun jokin tilanne toistuu, tämä johtuu siitä, että se on oppitunti etkä ole oppinut siitä. Voit selvittää jonkin tapahtuman ja sitten jätät tutkimatta, mitä tapahtui. Oppitunti heitetään silloin pois eikä opita estämään sitä toistumasta. Ja se tulee takaisin, kunnes tunnistat, mitä halusit oppia.

Elämänoppitunnit ovat vaativia – ne täytyy tunnistaa, ymmärtää, niistä pitää oppia ja ne pitää muuttaa viisaudeksi, tai taustasyy palaa kerta toisensa jälkeen. Yksi oppituntisi on kärsivällisyys. Toinen on oppia elämään hetkessä, jotta tarkkailet ja tiedostat, mitä tapahtuu välittömässä ympäristössäsi ja sinulle.

Näet jonkin tilanteet alkavan, odotat, mitä tulee seuraavaksi, etkä odota nähdäksesi, miten se vaikuttaa sinuun, koska siirryt liian kiireesti johonkin muuhun. Sinun täytyy osallistua niihin toimiin, joita vedät itsellesi oppimistarkoituksessa. Turhautumisesi osoittaa, etteivät odotuksesi elämästä toteudu. Mutta sinulla ei ole kontrollia asioihin ympärilläsi, ainoastaan reaktioosi niihin.

Odotukset ovat haitallisia ja rajoittavia sielulle. Ne pakottavat sinut katsomaan tilannetta tavalla, millä päätit asioiden tapahtuvan – ja vain tuolla tavalla. Et näe, miksi tilanne on olemassa, miten voit työskennellä sen kanssa, miten voit muuttaa lopputuloksen ja miten se pätee muuhun elämääsi. Sinulta menee ohi koko se syy, miksi se tapahtuu.

Lakkaa luomasta odotuksia. Mene ennustamatta tai ohjaamatta tapahtuman energiavirran mukana sinne, minne se menee. Tämä sallii sinun nähdä kaikki mahdollisuudet ja sitten valinnanvapauttasi käyttäen pystyt suorittamaan tehtävän, jota halusit, ja oppimaan oppitunnin.

Kysymys:

Mestarit, koen henkistä heräämistä ja huomaan joskus itsessäni paljon valoa ja toisilla kerroilla – erityisesti aviomieheni ja äitini kanssa – tunnen vihaa heitä kohtaan. Tämä on hyvin voimakas tunne, enkä tiedä sen syytä. Pelkään päätyä eroon miehestäni, koska meillä on 8-kuukautinen vauva. Yritän myös kasata holistista tilaa toisten auttamiselle, mikä on työni täällä maan päällä. Haluaisin opastavia sanoja! –Laila, Brasilia

Vastaus:

Kun etenet henkisellä polullasi, siirryt pääasiassa negatiiviselta energia-alueelta siihen valintaan, että muutat kaikki negatiiviset tilanteet positiivisiksi ja rakkaudellisiksi. Tätä ei tehdä kerralla kaiken osalta elämässäsi. Sinun on lähestyttävä jokaista negatiivisuustaskua ja päätettävä, mitä teet sillä. Jos jätät se rauhaan, se vaikuttaa edelleen sinuun aina, kun olet sen lähellä.

Viha jota tunnet miestäsi ja äitiäsi kohtaan, liittyy siihen tapaan, jolla he kohtelivat sinua aiemmin, ennen kuin heräsit ja päätit siirtyä pois heidän tyyppisestään energiasta. Kun he pommittivat sinua negatiivisuudella ja rääkkäsivät sinua henkisesti ja tunteellisesti, muodostit tätä sisäistä vihaa heidän teoistaan, ennen kuin oivalsit, että sitä voisi tapahtua vain, jos sallit sen. Nyt sitä vapautetaan, koska et enää pelkää heitä tai ajattele, että sinun täytyy sietää heidän ilkeyttään.

Sinulla on täydellinen vapaus valita, mitä seuraavaksi tulee elämääsi. Voit omistautua työllesi ja ympäröidä fyysisen kehosi ehdottomalla rakkaudella, jottei perheesi negatiivisuus enää vaikuta sinuun. Lapsesi tuntee tuon negatiivisuuden, kunnes tunnistaa, ettei se ole suunnattu häneen. Sinun täytyy päättää, onko teidän kahden mahdollista löytää tapa kukoistaa tässä ympäristössä vai onko parasta siirtyä eteenpäin.

Työsi laittaa sinut enimmäkseen positiiviseen energiaan. Käytä sitä pohjana elämässäsi. Negatiivisuus ei voi olla ehdottoman rakkauden seurassa. Lähetä aikomuksellasi rakkautta niille, jotka ovat negatiivisia, auttamaan heitä löytämään tiensä tuosta energiasta positiiviseen ja rakastavaan energiaan. Älä yritä ajatella tietäsi ulos mistään tilanteesta – kysy aina itseltäsi, miltä sinusta tuntuu se, mitä tapahtuu.

Kysymys:

Mestarit, olen taistellut terveyteni kanssa muutaman vuoden. Mikä tilani tarkkaan ottaen on? Onko tämä oppitunti, jonka valitsin itselleni, vai onko se tulos jostain? Olen todella maassa ja kurja ja kamppailen todella mielialani kanssa toisinaan. Onko jokin syy ja meneekö se pois? Kamppailen kovasti myös suhteeni kanssa. Onko sille syy, että kumppanini on, mitä on? Hän on hyvin egoistinen ja häneltä voi puuttua empatia. Minusta tuntuu, että kaikki täytyy olla hänen tavallaan ja minun täytyy jatkuvasti taistella siitä, mitä haluan. Kamppailen kovasti hänen persoonallisuutensa kanssa ja mietin, onko tämä suhde terveellinen minulle. Onko meillä koskaan ennen ollut elämää yhdessä ja jos on, niin millainen? –Joanne, Yhdistynyt kuningaskunta

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta.]

Vastaus:

Käsittelet joukkoa elämänoppitunteja. Tämä kaikki alkaa huonosta itsetunnosta ja arvottomuuden tunteesta. Vedit puoleesi miehesi, koska alussa suostuit kaikkeen, mitä hän halusi, koska luulit, että se saisi hänet rakastamaan sinua. Sinun täytyy epätoivoisesti olla tarvittu.

Terveysongelmasi ovat kehon reaktio epäröintiisi elämässä. Ensimmäinen reaktiosi vastoinkäymiseen on jähmettyä ja piiloutua. Tämä saa energian pysähtymään kehossasi ja luomaan tukoksia suojaksi. Tasapainon palauttamiseksi kehoon sinun täytyy olla rennompi itsesi kanssa. Hyväksy, että olet sielu, jolla on fyysinen kokemus ja kyky kutsua kaikkia universumin voimia ja kykyjä.

Et voi muuttaa miestäsi, ellei hän päätä muuttua, koska hänkin on sielu, jolla on täysi valinnanvapaus. Olet tunnistanut useita hänen ongelmistaan, mikä oli mahdollista, koska sallit itsesi analysoida, mikä aiheuttaa vaikeuksia elämässäsi. Onneksi olkoon – tämä on osa henkistä kasvuasi.

On aika jatkaa analysointia. Miltä sinusta tuntuu, kun syntyy ristiriitaa miehesi kanssa? Miten kehosi reagoi jännitteeseen? Voitko saada kehosi jotenkin rennommaksi? Sinulla on kyky luoda oma tulevaisuutesi valinnanvapaudella.

Meditoi sitä, mikä tuntuu parhaalta tilanteelta sinulle. Sitten tee se.

Kysymys:

Mestarit, minulla on kysymys kirkkaista unista. Minulla on ollut niitä jo muutama ja mietin, ovatko ne menneistä elämistä. Noin 4-vuotiaana näin unta, että minut laitettiin hiekkamonttuun ja suuria eläimiä lähestyi. Teininä näin unta vuorijonosta. Ajattelen sen olleen Etelä-Amerikassa. Olin sen huipulla ja se oli valtava. Yksi uni oli uskoakseni Espanjasta ja isoäitiäni raahattiin pois haudasta. Minulla oli siirtomaatyyliset vaatteet. Minulla on ollut myös muita. Nämä unet ovat hyvin värikkäitä ja herään sydän pamppaillen pelosta. Ovatko nämä vilauksia entisistä elämistä? Muistan ne aina. –Regina, USA

Vastaus:

Kirkkailla unilla joita sinulla on ollut, on useita lähteitä. Jotkut tapaukset joita muistat, ovat pomppaamisesta takaisin elämiin, joita sinulla on ollut aiemmin – entiset elämät. Toiset yhtä dynaamiset tapahtumat ovat tulleet tilanteista, joita olet lukenut, tai asioista joita olet nähnyt elokuvissa ja televisiossa.

Kaikki mikä aiheuttaa tunnevaikutuksen – joko osallistumisesta tai tarkkailemisesta – syöpyy muistiisi. Heittäydyt kiinnostuksesi kohteisiin, erityisesti niihin joihin samaistut, ja niistä tulee osa sitä, kuka olet. Kykenet käymään kaikissa näissä asioissa aina, kun haluat.

Mene meditatiiviseen, "mielettömään" tilaan (sallien kaiken ajattelun loppua) ja kuvittele astuvasi seikkailuun. Olet täysin mukana siinä, mitä tiedostamaton mielesi uskoo, että haluaisit kokea. Se on totta ja kirkas tietoiselle mielellesi.

Tee nyt sama uudestaan, mutta ennen kuin aloitat, katso jotain kuvaa tai dokumenttia paikasta, jossa et ole koskaan ollut fyysisesti tässä elämässä. Kun pudotat pois ajattelevan mielesi, huomaat, että sinun kuljetetaan paikkaan, joka sinua viimeksi kiinnosti. Tämä ei merkitse, ettet ole koskaan viettänyt aikaa siellä toisessa elämässä, koska on ollut jokin syy, miksi valitsit tuon maiseman. Pidä hauskaa, äläkä yritä analysoida matkojasi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.5 – 17.5.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 11.06.2016 09:51

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
10.5. – 17.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, yritän tuoda terveemmän työtasapainon elämääni. Olen vaihtanut työpaikkaa auttamaan tätä. Mutta joka kerta työstä tulee paineisempaa ja siihen voi sisältyä paljon tunteja. Tunnistan itselläni epäterveitä uskomuksia työstä, ja luon uusia uskomuksia ja asetan terveet rajat. Tarkastelen myös sitä, merkitseekö työn tuleminen aina vaikeammaksi, että minun pitäisi harkita uutta alaa? Ilmaisen uuden aikomuksen, että löydän työn, joka on hauska, palkitseva ja tasapainoinen. Tarkastelenko tätä elämänoppituntia oikein? Onko muita harjoituksia, joita voin käyttää arvioidakseni ja tunteakseni parhaan ratkaisun itseni kannalta? –Anne, USA

Vastaus:

Olet työnarkomaani ja perfektionisti. Katsot aina yli sen, mitä työkuvauksesi pyytää, ja pusket seuraavalle tasolle, mikä tietysti ilahduttaa työnantajaasi. Kuka ei haluaisi työntekijää, joka tekee enemmän työtä, mihin hänet palkattiin ja mistä hänelle maksetaan?

Olet oikeassa, että se liittyy kovasti uskomusjärjestelmiisi. Sinut kasvatettiin uskomaan, että sinun pitäisi aina tehdä parhaasi, ja jos näet tavan parantaa jotain tilannetta, sinun pitäisi tehdä se. Työetiikkaasi kuuluu, että teet niin kovasti työtä, kuin pystyt.

Tämä asenne on antanut monen työnantajan käyttää sinua hyväkseen, koska olet saanut suurta mielihyvää heidän innostuksestaan työtäsi kohtaan. Tämä johtaa suurempaan työmäärään, joka sopii annettuun aikaan, ja näin on tuntemaasi painetta. Vaikeus jota tunnet, on vain normaali tunne kehittymisestä eri tehtävien kautta.

Vaihdat työpaikkaa tai et, kyse on valinnanvapaudesta. Mieti myös, riittäisikö rajojen asettaminen – eli ettet salli itseäsi käytettävän hyväksi – muuttamaan sitä tapaa, millä näet itsesi ja saat nautintoa työstä.

Kaikki nämä oppitunnit ovat tuoneet sinut normaaliin johtopäätökseen, että sinulla on valta muokata tulevaisuuttasi. Ilmaise nuo aikomukset varmistaa paikka, joka on hauska, palkitseva ja tasapainoinen. Se voi olla nykyisellä alallasi tai hyvin samanlaisella. Älä odota ennalta, mitä se on. Ilmaise aikomus, hyppää universumin energiavirtaan ja anna täydellisen paikan tulla sinulle. Henkisellä matkallasi tuot itsellesi sen, mitä sinun tarvitsee kokea ja mitä haluat kokea.

Kysymys:

Mestarit, minulla oli tunne- ja intiimi suhde tähän mieheen viisi kuukautta. Hän ja minä olimme hyvin samanlaisia, puhuimme samaa kieltä ja olimme hyvin yhteensopivia monin tavoin. Panostin rakkautta luodakseni sitoutuneen kumppanuuden. Mutta hän piti elämänsä liian salassa ja useiden tilanteiden jälkeen, joissa vaadin enemmän vilpittömyyttä ja avoimuutta, sain lopulta selville kaksi päivää sitten, että hänellä oli tyttöystävä ja hän käytti minua vain rakastajattarenaan. Olin järkyttynyt. Vaikka olen seurannut henkistä polkua kolme vuotta, jouduin tällaiseen tuskalliseen ja häpeälliseen kokemukseen. Kuka hän oli? Oliko se tämän elämän sopimuksessa? Missä menin vikaan? Olenko oppinut oppituntini? –Daniela, Brasilia

Vastaus:

Aina kun menet suhteeseen ja teet kaiken, mitä luulet toisen ihmisen haluavan sinun tekevän – toisin sanoen, rakastat häntä täysin ehdoitta, jotta hän rakastaa sinua niin, kuin haluat tulla rakastetuksi – narraat itsellesi, että tuosta liitosta koituu jotain positiivista. Tässä mielikuvituksesi yrittää luoda sellaista, mitä ei ole, ja jotenkin pakottaa toisen ihmisen tulemaan joksikin, mitä hän ei ole – joksikin minkä olet kuvitellut.

Jos haluat saada kauniin romanttisen yhteyden, älä koskaan kuluta aikaa kehenkään, joka ei ole avoin tai suora kaikissa keskusteluissanne. Monet ihmiset haluavat manipuloida sinua kertomalla, mitä haluat heidän kertovan, ja pidättelemällä sisäisiä halujaan ja sitä, että olet pelkästään uusi valloitus heille.

Tämä mies oli mestarimanipuloija, joka piti hauskaa pitäessään sinua mukanaan omaksi nautinnokseen. Hän oli täysin piittaamaton toiveistasi tai unelmistasi. Hän välitti vain siitä, että pystyi käyttämään sinua, ja sallit tämän, kun et jättänyt unelmaasi ja vaatinut vastauksia, koska haluat epätoivoisesti rakkautta.

Henkisen polun seuraaminen merkitsee vain, että elät oppitunteja, joita etsit, ja yrität ymmärtää, mitä ne merkitsevät ja miten välttää samoja tilanteita uudestaan. Oppituntisi pääosa tässä on olla aina hetkessä ja tiedostaa, mitä tapahtuu, olemalla unelmoimatta, miten haluat asioiden olevan, ja olemalla piittaamatta niistä tosiasioista, joita näet ja tunnet. Hetkessä olisit katkaissut kontaktin välittömästi, kun hän ei avautunut sinulle.

Kysymys:

Mestarit, minulla on työtoveri, jonka kanssa en tule toimeen. Meillä on erilainen tapa kommunikoida ja minusta hänen tyylinsä tuntuu vihamieliseltä ja ymmärrämme jatkuvasti toisemme väärin. Se on masentavaa, erityisesti kun hyvä kommunikointi on oleellista työssäni. Lisäksi on rasittavaa kuulla vihjauksia, etten ole riittävän hyvä työntekijä. Pomonikin tietää, ettemme ole hyvissä väleissä. Mitä minun pitäisi tehdä tälle kaikelle? Mikä on asian ydin? Miten meidän pitäisi käsitellä vaikeita työtovereita? –Anne, Suomi

Vastaus:

Haluat epätoivoisesti tämän henkilön pitävän sinusta, mutta sitä ei koskaan tapahdu, koska hän on kateellinen sinulle. Hän levittää huhuja siitä, ettet ole tarpeeksi hyvä työntekijä, koska hän tietää, että olet herkkä, kuulet asiasta ja järkytyt. Hän ymmärtää tarkoituksella väärin, mitä sanot, jotta hän voi syyttää kommunikointipuutettasi kaikesta, mikä menee pieleen. Hän haluaa sinun irtisanoutuvan, jotta hänellä ei ole kilpailua.

Tämä on sinulle oppitunti luottamisesta itseesi ja siitä, ettet kuuntele, mitä toiset sanovat sinusta. Se mitä sanotaan, voi loukata vain, jos sallit sen. Tiedät, että olet mahtava työntekijä eikä sinulla ole kommunikointivaikeuksia kenenkään muun kanssa, kuin tämän henkilön. Älä anna hänen vaikuttaa itseesi. Pomosi ajattelee, että kyse on vain persoonallisuusristiriidasta ja se loppuu.

Mitä enemmän ajattelet ja murehdit tätä henkilöä, sitä enemmän sillä on vaikutusta sinuun. Päätä olla piittaamatta hänestä. Ole täsmällinen kontaktissasi hänen kanssaan, ja jos hän tahallaan väittää sinun sanoneen jotain erilaista, mitä olet sanonut, anna sen mennä ohi. Älä osallistu minkäänlaiseen ristiriitaan hänen kanssaan. Jos hän näkee, ettei voi enää saada oloasi tuntumaan pahalta, hän lopettaa kaiken hölynpölynsä.

Naurettavien ihmisten käsittelemisessä on enimmäkseen kyse siitä, että on piittaamatta heistä eikä anna heidän vaikuttaa itseensä. Tiedät, kuka olet, joten älä anna hänen vihjailla, että olet jotain muuta. Päätä olla oma persoonasi.

Kysymys:

Mestarit, luominen? Kysyn, onko mahdollista, että luomissääntömme tulevat globaaliin tietoisuuteen kylvetystä hyväksynnästä tullakseen todeksi? Esimerkiksi useimmat ihmiset hyväksyvät, että lapsi voidaan tehdä vain tiettyyn aikaan kuukaudesta. Kuitenkin olen kuullut ihmisten kertovan minulle, että he joko tulivat raskaaksi kuukautisten aikana TAI hedelmöittyivät ja kuukautiset jatkuivat. Tämä on tietysti ristiriidassa sen kanssa, mitä on hyväksytty valtavirrassa. Kuitenkin kaikki asiat ovat mahdollisia, eikö? Ei ole mitään yhtä absoluuttista totuutta. Tunnen ihmisen, joka hedelmöittyi steriloituna, koska halusi lapsen! Aikomus on siis voimakas. Parasta olla rajoittamatta itseämme globaaleihin totuuksiin, koska voidaan avata ovia rajattomiin mahdollisuuksiin, erityisesti kun ilmentämisenergiaa on saatavilla nyt maan päällä?? –Jen, Kanada

Vastaus:

Meistä olet huolestuneempi ihmisen hedelmöittymisestä kuin luomisesta. Luominen on sielun alullepanemista Lähde-energiasta. Hedelmöittyminen on kahden ihmisten solujen yhteensulautuminen kolmannen ihmisen muodostamiseksi.

Sielu jolla on ihmiskokemus, hyväksyy erilaisia uskomuksia (henkilökohtainen uskomusjärjestelmä), mikä sitten sallii hänen ajatella omasta puolestaan. Näin globaalia tietoisuutta, kuten olet kutsunut sitä, voidaan käyttää luomaan yksilön uskomusjärjestelmä. Yksinkertaisemmin ilmaistuna, se mitä vanhemmat, opettajat ja uskonto ovat opettaneet ja mitä luetaan tieteellisistä tai yhteiskunnallisista lehdistä, muodostavat tavallisesti sen, minkä joku ihminen hyväksyy todellisuudeksi. Tässä uskomusten luomiskohdassa nämä ovat vain ajatusmuotoja, ei sellaista, mikä on opittu kokemuksen kautta.

Kaikki nämä materiaalit ovat pelkästään puhujien tai kirjoittajien mielipiteitä. Maan päällä ei ole absoluutteja, koska jokaisella sielulla on ilmentämisvoima ja vapaus valita haluamansa tapa elää. Se mitä joku kokee ja minkä hän siksi hyväksyy totuudekseen, ei ehkä sovellu kenellekään muulle.

Sielut ovat äärimmäisen voimakkaita, jos ne hyväksyvät sen ja päättävät käyttää voimaansa. Ne käyttävät potentiaaliaan aikomuksella. Jotkut kutsuisivat tätä "aineen hallinnaksi mielellä" tai oman todellisuutensa luomiseksi.

Olemme samaa mieltä, ettei pitäisi koskaan rajoittaa itseään globaaleihin totuuksiin, koska se sallii toisten päättää, minkä tunnet oikeaksi itsellesi ja omaksesi. Uskomusjärjestelmiä voidaan muuttaa siitä, mitä sinulle on kerrottu ja minkä olet hyväksynyt aiemmin, siihen mitä olet kokenut luottamalla tuntemuksiisi ajatustesi sijasta. Luo maailmasi niin, kuin haluat, älä jonkun toisen vaikutelmien mukaan.

Kysymys:

Mestarit, olen viisikymppinen ja haluaisin ymmärrystä elämänoppitunneistani. Kärsin hyväksikäytöstä lapsena ja minulla oli yksinäinen lapsuus. Minulla on ollut vaikeuksia muodostaa ja säilyttää läheisyyttä ja luottamusta suhteissani. Kumppanillani oli aivovamma ja hän oli kaksi kertaa hyvin lähellä kuolemaa. Koko avioliiton ajan tunsin, ettei kumppanini pystynyt antamaan rakkautta ja ymmärrystä ja hänellä oli vihaongelmia, ja avioliitto loppui. Sekä lapsillani ja minulla oli merkittävää masennusta ja olimme välillä psykiatrisissa sairaaloissa. Olen edelleen lääkityksellä ahdistukseni ja masennukseni vuoksi. Sitten minulla diagnosoitiin sydänvika, johon ei ole hoitoa. Sitten yksi lapsistani riisti henkensä. Hän kärsi isänsä torjunnasta. Mitä itua kaikessa tässä kärsimyksessä on? –Luci, Australia

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta. Ja lataa The Masters' Reincarnation Handbook: Journey of the Soul ymmärtääksesi enemmän ihmisenä elämisestä.]

Vastaus:

Olet hyvin vanha sielu, joka on tullut Maahan monta kertaa, ja nyt tulit kokemaan kehittyneempiä oppitunteja yhdistäen monia pikkuasioita, joita olit oppinut aiemmin. Sama pätee lapsiisi. Jokaisella teistä oli erilaisia asioita suunniteltuna tähän elämään mentaalisina, tunnepuolen ja henkisinä haasteina.

Jotkut oppitunneistanne olivat niin intensiivisiä, että yhden energialla oli vaikutusta teihin muihin. Tästä syystä monet asiat toistuivat, kuten sairaalaan joutuminen. Päätyösi oli löytää ja ymmärtää rakkaus ja kaikki sen puolet. Tämä elämä on ollut rakkauden ja sen ehdottoman rakkauden etsimistä, joka on sisälläsi ja luo ydinolemuksesi. Et ole saanut yhteyttä tähän itserakkauteen etkä hyväksynyt sitä syytä, miksi tulit ihmiseksi.

Silloin kun yksilöllä ei ole yhteyttä sieluun, hän hyökkää vihaisena tai vetäytyy masennukseen. Masennus on pelkästään sitä, ettei ole aavistustakaan (tai vaikutelmaa) siitä, kuka on. Sinulta puuttuu tunne tarkoituksesta ja suunnasta.

Periksi antaminen tai juokseminen karkuun itsemurhassa, jonkun sellaisen torjutuksi tuleminen jonka haluat epätoivoisesti rakastavan sinua ja sairauksien tuominen elämään luomaan riippuvuutta toisista, ovat kaikki merkittäviä elämänoppitunteja. Kaikki tämä ihmiskärsimys on siihen, että kerätään lisää viisautta niiden voimien ja kykyjen löytämisestä ja käsittelemisestä, joita sinulla on sieluna, kun sallit itsesi hyväksyä nuo mahdollisuudet.

Kysymys:

Mestarit, riippumatta siitä, missä työskentelen, minulla on aina sama kuvio: aloitan tärkeistä tehtävistä ja sitten minut alennetaan jämätehtäviin. Luulen tekeväni hyvää työtä ja teen parhaani kaikessa, kuitenkin näin tapahtuu aina. Onko roolini olla vain avustaja, ei luova työntekijä? Teenkö jotain väärin? Vihaan ajatusta, että jäisin tekemään vain jämätehtäviä, ilman tilaisuutta kehittyä urallani ja oppia uutta – urani mennessä taaksepäin. Olen järkyttynyt ajatellessani tätä. Tuntuu, etten tullut tänne tekemään sitä. –Maarit, Suomi

Vastaus:

Sinun täytyy astua etäämmälle ja todella nähdä, mitä tapahtuu. Olet äärimmäisen tunnollinen työntekijä ja hyvin näkemyksellinen siinä, mitä tarvitsee tehdä. Monilla on kyky tehdä vaikeaa tai tärkeää työtä alusta loppuun, koska he seuraavat vakiintunutta menettelytapaa. Harvoilla on kyky tarkastella osittain tehtyä työtä, jota joku ei ole onnistunut saattamaan loppuun, jatkaa siitä, mihin toinen jätti sen, ja nähdä, mitä tarvitsee tehdä sen viimeistelemiseksi tehokkaasti. Sinulla on tämä epätavallinen taito, ja työnantajasi arvostavat sitä.

Sinua ei "alenneta jämiin", vaan laitetaan pelastamaan projekteja, jotka jäisivät kesken ilman väliintuloasi. Lukuisissa tapauksissa pystyit viimeistelemään tehtävän vain, koska näit innovatiivisia menetelmiä, jotta päästään ohi siitä kohdasta, joka pysäytti muut.

Et tee mitään väärin, vaan kaiken oikein. Sinun täytyy vain nähdä, mitä oikeasti tapahtuu, ja hyväksyä tämä ainutlaatuinen tilanne. Joka tilanteessa olet ollut vakuuttunut, että sait töissä arvonalennuksen asemassasi. Näin ei ole. Ala tutkia näitä jäämiä ja luo ja dokumentoi tapa, jotta toiset voivat nähdä, minkä sinä näet lopettavan jumittamisen ja sallivan loppuunsaattamisen.

Lakkaa kuvittelemasta, että olet kyvytön siihen fantastiseen työhön, jota teet. Anna itsesi tutkia todellista tilannetta tässä ja riemuitse tulevista mahdollisuuksista laajentaa kaikkien menestymistasoa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: onawuno ja 13 vierailijaa

cron