Donner Valerie (thegroundcrew.com) Mira Plejadien neuvosto

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Uutiskirjeestä 5.12.2015

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.12.2015 12:57

SUORAAN SYDÄMESTÄ



Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)

Uutiskirjeestä 5.12.2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakas maajoukko,



Odottaessani tänään valojen vaihtumista Walnut Creekin keskustassa, seisoin isoäitimäisen naisen viedessä. Hän kertoi, että häntä oli juuri ahdistellut nuori mies, joka oli pukeutunut kivasti ja pyysi rahaa viedäkseen nopeasti yli. Kadun toisella puolella oli nuoria ihmisiä, jotka näyttivät minusta normaaleilta odottaessaan tulemista meidän suuntaamme. "Ammutaanko minut?" nainen kysyi. Sanoin: "Ei teitä ammuta! Pimeät voimat jotka kontrolloivat planeettaa, haluavat teidän pelkäävän. Niin ne kontrolloivat teitä. Älkää katselko uutisia televisiosta tai kuunnelko radiota. Olkaa vain rakkaudessa." Hän katsoi minua epäilevästi, kuin ei olisi tuntenut tätä henkilöä, joka kommentoi näin, kun menimme kadun yli valoissa.



Planeetalle on tulossa valotulva ja "pimeät voimat ovat epätoivoisia ja ovat menettäneet paljon valtaa" Gordon Asher Davidsonin mukaan, joka on kirjoittanut teoksen "The Transfiguration of our World". Tätä ei mainita mediassa, kuten tiedämme, kuitenkin se tapahtuu, Gordon sanoi.



Olen huomannut, että tapahtuu kummallisia asioita. Muutamat ihmiset ovat maininneet luulevansa, että pimeät voimat ovat peukaloineet aikajanoja. Tämä voi olla totta. Melko pitkään jotkut meistä olivat autuuden tilassa ja nyt olemme tilassa, jossa tarvitsemme siunausta. Tämä on vain osa prosessia ja autuas tila palaa. Myös jotkut valotyöntekijät saavat pimeyden hyökkäyksiä. Gordonin vaimo, Corinne McLaughlin, mainitsi, että meidän täytyy tietää, että olemme jumalaisesti suojattuja ja käymme läpi suuria testejä tällä hetkellä. Joskus ihmisten käyttäytyminen on niin sopimatonta, että ihmettelee, läpäisevätkö he testin.



Miten teillä menee? Tunnetteko Jousimiehen energiat? Eikö aika näytä kiitävän nopeammin kuin koskaan?



Yhtenä iltana kuukausitapaamisessani mestariluokan kanssa, tapasimme Sanat Kumaran. Hän on planeettalogos ja vastuussa maapallon ja Venuksen ylösnousemuksesta. (Ihmetteletkö koskaan, miksemme kirjoita oman planeettamme nimeä isolla alkukirjaimella niin kuin kaikkien muiden planeettojen?) Saamme merkittäviä parantavia energioita häneltä ja Shamballasta, missä hän asuu. Jossain kohtaa tapaamisen aikana tunsin energioita tihkuvan. Se voi merkitä, että valmistaudumme jättimuutokseen. Jotain on rakentumassa.



Kyltymättömänä informaation kuluttajana ja jakajana, luen laajasti ja käyn kuuntelemassa niin monia puheita, kuin pystyn. Katselin 21.11. neljän tunnin webinaarin, jonka lääketieteen tohtori Steve Greer piti (maanulkopuolisen elämän) paljastamisesta. Hän on ollut 25 vuotta mukana paljastamisprojektissa. Monet teistä luultavimmin tietävät hänen työstään ufojen peittelyssä ja salailussa.



Steve kertoi tämän aiheen historian palaavaan vuoteen 1956, kun "tapahtui USA:n sotateollisuuden suurin vallankaappaus". Hän kertoi meille totuuden, miksi Marilyn Monroe kuoli. (Hän näytti jopa kopion asiakirjasta, jossa tilattiin hänen kuolemansa.) Sekä JFK:lla että hänen veljellään Robertilla oli suhde tämän kanssa. Syynä JFK:n tappamiseen oli, että hän halusi lopettaa Vietnamin sodan, poistaa Yhdysvaltain keskuspankin, palata kultakantaan ja kertoa totuuden galaktisista olennoista. Marilyn tiesi galaktisista olennoista ja oli vihainen, koska kumpikin veljeksistä hylkäsi hänet, joten hän aikoi mennä julkisuuteen kertomaan, mitä tiesi. Hänen puhelintaan salakuunneltiin. Se oli sen lorun loppu.



Yksi tohtori Greerin näkökohta oli, että olemme teknologiassa noin 60 vuotta perässä. Jos totuus galaktisista olennoista olisi kerrottu, emme käyttäisi polttomoottoreita tai mitään muuta aataminaikuista energialähdettä, mikä on edelleen käytössä. Maa ja ihmiskunta ovat kärsineet tästä, pienen vähemmistön kukoistaessa.



Arvostan tohtori Greerin työtä ja niitä riskejä, joita hän on ottanut totuuden kertomiseksi. Informaatio oli erinomaista. Kuitenkin hän sanoi: "Kaikki maan ulkopuoliset ovat hyviä." Hän kertoi myös, että "99% internetin salaliittoteorioista on valhetta". Voit tehdä omat olettamuksesi siitä.



Tunsin 2.12. järkytystä väkivallasta San Bernadinossa Kaliforniassa ja muualla maailmassa. Yritin laittaa kaiken yhteen suuremmaksi kuvaksi ymmärtääkseni, miksi tämä on fokus ja miksi tätä tapahtuu. Terapiaani oli kirjoittaa seuraava runo (kääntämättä).



Viesti Miralta



Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta ja työskentelen tällä hetkellä kokoaikaisesti Maaneuvostossa.



Tällä hetkellä kuljemme vastavoimien kanssa vastakkain. Voitte tuntea tätä energiaa huokuvan ajankohtaisista tapahtumista. Jotkut haluaisivat teidän uskovan, että valheet ja epäoikeudenmukaisuudet ovat tulosta eri uskonnoista, mutta tämä ei ole pääongelma. Suurin ongelma ovat kontrollissa olevien kätketyt agendat. Koska näistä tapahtumista tulee jatkuvasti selvempiä ja pimeyden voimien luovuuteen päästään käsiksi, alatte nähdä ihmisiä heräävän nopeampaa tahtia.



Mullistus on osa tietoisuuden jättimuutosta. Se merkitsee, että ylösnousemusprosessissa edetään. Hoidamme maajoukon suojelemisen ja teitä vartioidaan tarkasti. Tiedämme, että joillakin teistä on haasteita. Älkää antako periksi. Pääsette lähemmäs haluamianne tavoitteita jokaisella hengenvedolla.



Tärkeintä on, että pysytte rauhallisena ja tyynenä. Pysykää tasaisella perustalla. Kieltäytykää uskomasta massaehdollistamista. Vaatikaa se, mikä on totta teille. Liittykää yhteen rukoilemaan ja meditoimaan. Pysykää yhteydessä toisiinne. Löytäkää ilon ja onnellisuuden paikkoja sisältänne ja toistenne kanssa. Naurakaa. Pankaa merkille, mitä tapahtuu, ja nähkää, miten voitte auttaa energian puhdistamisessa.



Fokus on sisäisissä maailmoissa ja yhteydessä korkeampien valomaailmojen kanssa. Ette ole turisteja planeetalla. Tunnette reittinne. Luokaa rakkautta ja kauneutta. Vaatikaa jumalainen oikeutenne olla planeetan suojelijoita ja auttajia. Päästäkää irti vanhoista olemistavoista ja odotuksesta, että elämä on samanlaista kuin ennen.



Nämä ovat kaoottisia aikoja. Ne jatkuvat intensiivisenä pari vuotta ja sitten tasoittuu. Tämän vuosikymmenen muutama viimeinen vuosi on helpompaa ja paljon iloisempaa. Teillä on paljon työtä tehtävänä. Työskentelemme kanssanne ja tarkkailemme, mitä tarvitsee korjata. Etenemistä tapahtuu.



Haluaisimme korjata ongelmanne nyt – tehtävämme ei ole kuitenkaan pelastaa ihmiskuntaa. Roolimme on edesauttaja ja tiennäyttäjä. Teemme tätä energeettisesti monin eri tavoin. Meitä vastustavien yritykset ovat turhia. Olemme pyhässä tehtävässä, jonka on vahvistanut Luoja ja eri liittoutumat, jotka ympäröivät ja ovat osa maata ja maan sisäosaa.



Tyylimme on erilainen, mihin olette tottuneet maan päällä. Se on rauhanomainen ja auttavainen. Aseet ja pelko eivät ole osa Valo/Galaktista liittoutumaa. Annamme työkaluja rauhan luomiseen. Olemme vahvoja ja voimakkaita, tarkkanäköisiä ja hyödyllisiä, selkeitä ja kykeneviä tulkitsemaan ongelmia. Olemme osa täysin toimivaa ja kokenutta joukkuetta, joka on erikoistunut ylösnousemusprosessiin.



Kun eteneminen jatkuu, energioista voi tulla vielä omituisempia joillekin teistä. Tämä on heräämisenne mitta. Jatkakaa rohkeutenne ja vahvuutenne keräämistä elääksenne totuudessa ja valossa. Säteilemme valoamme ja rakkauttamme teille. Olemme kiitollisia siitä, mitä teette jumalaisen suunnitelman hyväksi.



Olen Mira.



Lopuksi



Olemme nyt sen keskellä, maajoukko. Energioita hämmennetään. Suuri muutos tapahtuu. Meidän täytyy pysyä positiivisena ja päättäväisenä voittaaksemme rakkaan Äiti Maamme takaisin.



Siunatuinta ja ilontäyteisintä joulunaikaa.



Valerie Donner


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

9.1.2016 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 18.01.2016 18:07

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (http://www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 9.1.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Onnellista uutta vuotta! Tämä vuosi enteilee olevan parempi kuin viime vuosi. Jotkut sanovat, että se on toiminnan, nopean muutoksen, totuuden, kenties paljastuksen, yhtenevyyden, luovuuden ja valon vuosi. Viime vuosi oli kolmen integrointivuoden huipentuma, 21.12.2012 alkaen. Meillä oli paljon integroitavaa siitä valtavasta muutoksesta, kun Maa kulki galaksin ytimen läpi ja tuntemamme elämä alkoi muuttua.

Tässä on hyvä linkki tarkasteluun vuodesta 2015 ja historian uudelleenmuokkauksesta: (http://mayanmajix.com/art_n1030.html)

Tämä on myös 9-vuosi, joka on loppuunsaattamista. Yhdeksän on myös voimallisin numero. Saamme aloittaa tämän vuoden Merkuriuksen perääntyessä 5.-25.1. Tässä osassa maailmaa monilla meistä on pohdiskelun ja hiljaisuuden aika. Saamme pohtia, missä olemme olleet, ja hahmotella unelmamme tälle vuodelle ja tulevaisuudelle.

Viime vuonna jotkut meistä sanoivat hyvästi ystäville ja perheenjäsenille, jotka siirtyivät toiselle puolelle. Yksi ystäväni joka kuoli lokakuussa, tuli kuolinyönään luokseni kysymään, mitä tehdä. Sanoin hänelle: "Mene valoon!" Sitten parin päivän päästä olin ostoksilla Targetissa ja kuulin nimeni sanottavan eikä lähellä ollut ketään. Tiedän, että se oli hän. Kun virityn häneen nyt, tunnen, että hän on vapaa ja etenee. Hän kuoli paksusuolen syöpään. Rakkaamme ovat edelleen ympärillämme ja meidän täytyy kunnioittaa heidän valintojaan. Tämä on ainoa tapa, jolla pääsen sovintoon heidän kaipaamisensa kanssa.

Olin eilen kaupassa ja kuulin erään naisen sanovan: "En löytänyt joulua." Jotkut ihmiset sanoivat, etteivät he tunteneet samalla tavalla tehdessään jouluun liittyviä asioita. Tämä merkitsee, että olemme uudella aikajanalla eikä elämä ole entisensä. Myös ihmiset jotka eivät ole kiinnostuneita henkisestä ajattelutavastamme, huomaavat, miten aika kuluu nopeasti. Mietin, millaista on tähän aikaan ensi vuonna.

Keskustelin erään ystävän kanssa eilen illalla. Hän sanoi, ettei hänkään tuntenut perheensä kanssa joulua. Sitten laskimme leikkiä ja sanoin, että kenties ensi vuonna meillä on kristalliset joulukuuset, oikeita mestareita jalanjäljissämme ja meillä on kyky ilmentää välittömästi, mitä lahjoja haluamme kuusen alle. Ehkä elämme korkeammalla moniulotteisella aikajanalla. Eikö se olisi hauskaa?

Monet teistä jotka olette lukeneet viestejäni 20 vuotta, saatatte muistaa, miten luulimme tuolloin olevamme valmiita ylösnousemukseen. Millaisessa aikavääristymässä olimme? Sen jälkeen meidän on ollut kuljettava monta kilometriä ja opittava monia oppitunteja. Varmasti myöskään ihmiskunta ei ollut valmis. Oletko valmis nyt? Onko maajoukko valmis?

Paras tapa tehdä työtämme on PITÄÄ VALOA! On vastavoimia, jotka haluavat meidän elävän pelossa ja kauhussa. Älä mene siihen! Meidän täytyy säilyttää korkea värähtely, jotta voimme työskennellä kaiken sen valon kanssa, jota virtaa meille ja Maahan. Nouse sen yläpuolelle, mitä massamediassa on, tai vielä parempi, ole piittaamatta siitä, mitä se sanoo. Muunna pimeitä energioita St. Germanin violetilla liekillä.

Patti Cota-Robles piti upean talvipäivänseisausmeditaation 21.12. Hän suosittelee kysymään: "Miten edesautan maailman valoa?" Kysy itseltäsi: "Miten voin käsitellä tämän tilanteen parantaakseni maailmaa harmonialla ja rakkaudella". Hän puhui sen tärkeydestä, että valotyöntekijät saavuttavat taloudellisen vapauden ja siirtyvät hyvinvointitietoisuuteen.

Nämä energiat vaativat meitä tulemaan vielä tietoisemmaksi ajatuksistamme, sanoistamme ja teoistamme. Kun huomaamme, ettemme säilytä korkeampaa värähtelyämme, voimme käyttää violettia tulta. Voimme rukoilla: "Rakas, mahtava "minä olen", ota täysi komento tästä tilanteesta tänä päivänä ja joka päivä. Kaikkivaltias minä olen, kaikkivaltias minä olen, kaikkivaltias minä olen." Voimme rukoilla Jumalan valoa violetin tulen rinnalla.

Kun on kummallisia energioita ja monia ihmisiä, jotka eivät kiinnitä huomiota siihen, mitä ympärillä tapahtuu, Pattin mukaan on tärkeää käyttää voimakasta suojavoimakenttää, ennen kuin menee nukkumaan illalla ja nousee ylös aamulla. Esimerkiksi viime vuoden lopussa ihmiset törmäsivät autooni kahdesti. Luulin olevani suojassa, mutta käytän tätä suojausta paljon tietoisemmin nyt. Autoni ja minä olemme edelleen parantumassa, vaikka voinkin paljon paremmin.

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Työskentelen nyt Maaneuvostossa auttaakseni Maan ja sen elämän ylösnousemuksessa.

Edistytte hyvin ylösnousemuksessanne. Kehitytte energeettisesti korkeampaan tietoisuuteen. Värähtelynne nousee. Olette täydessä vauhdissa ylösnousemuksessanne.

Ilmoitamme tämän tyytyväisenä, koska tiedämme, että työskentelette uutterasti monia esteitä vastaan. Tarkkailemme vastoinkäymisiä ja myllerrystä, joiden läpi tällä hetkellä rämmitte maapallolla. Tällä hetkellä monet teistä selvittävät viimeisiä ongelmia, jotka ovat pidätelleet teitä aioneita. Jokaisella oivalluksella ja parantumisella on merkitystä, koska tämä on "askel askeleelta" –prosessi.

Yksi ylösnousemusprosessin paradoksi on, ettei edistymisenne ole aina selvää. Ei ole arvostelujärjestelmää kertomassa teille, miten pärjäätte. Tiedätte etenemisenne siitä rakkausmäärästä, jota tunnette, ja autuudesta, jonka sallitte. Vaikka saatatte olla näissä mukavissa energioissa jonkin aikaa, voitte luiskahtaa takaisin ja selvittää uuden ongelman, joka estää teitä ottamasta vastaan enemmän rakastavia, autuaita taajuuksia. Prosessi on edestakaista.

Uuden maan opiskelijoina ja kanssaluojina opitte jatkuvasti. Työskentelette nukkuessa ja valveilla. Ymmärrämme, miten hankalia jotkut kohtaamanne haasteet ovat. Tiedämme, miten jotkut teistä kamppailevat selvittääkseen ne vanhat rajoitukset, joita on ohjelmoitu elämäänne. Tietäkää, etteivät ne ole se, kuka olette, ja lyhyen ajan päästä pystytte elämään täydemmin ilman entistä kamppailua. Olette ansainneet meriittinne, maajoukko.

Teidän täytyy pysyä mukautuvana ja kekseliäänä. Älkää antako minkään pidätellä itseänne halutusta lopputuloksesta – taivaan luomisesta maan päälle. Teette sen koko luomakunnan avustuksella. Teette sitä parhaista parhaiden kanssa ja pidämme teitä myös parhaista parhaina.

Mitä merkitystä sillä on planeettaylösnousemuksen koko suunnitelmassa, jos vaaditaan lisää keskittymistä tai lisää aikaa? Haluamme, että se tehdään oikein, turvallisesti ja kauniisti, kuten on tarkoitus. Lopputulos on, että elätte ihmetyksessä ja kunnioituksessa. Sillä mitä menneisyydessä on tapahtunut, on vähän jalansijaa siinä, miten elätte. Elämä on täysin erilaista.

Myös Maa käy läpi koettelemuksiaan ja vaikeuksiaan. Se tarvitsee parannusta ja työskentelemme ympäristö- ja teknisten tiimiemme kanssa auttaaksemme Maata siellä, missä tarvitaan.

Kurkottakaa tähtiin. Kutsukaa meitä. Toivottakaa meidät tervetulleeksi elämäänne. Tutustumme tosiimme ja meillä on paljon jaettavaa.

Olen Mira ja palvelen rakkaudella.

Lopuksi

Varpaamme ovat vasta kastuneet, kun astumme vuoden 2016 energioihin. Meitä siunataan täällä Kaliforniassa ja länsirannikolla sateella – ja sitä on paljon. Rukoilemme sen olevan neljän vuoden kuivuutemme loppu.

Hukumme valoon ja mitä rakastavimpiin energioihin. Ne nopeuttavat ylösnousemusprosessiamme. Vaikka on outoja tapahtumia ja kummallisia tilanteita, meitä rakastetaan ja suojellaan. Olemme arvostettuja ja kunnioitettuja valotyöntekijöitä, jotka edistyvät upeasti ylösnousemuksessaan.

Siunausta, rakkautta ja valoa,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.3.2016 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 07.03.2016 17:24

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 4.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Onko teistä tuntunut koskaan siltä kuin nyt??? Täällä USA:ssa vaalit ovat kuin kolmen areenan sirkus. Ihmettelen, miten paljon alemmas ehdokkaat (ja entiset ehdokkaat) voivat vielä alentua. Pienin yhteinen nimittäjä saattaa olla vaatimus pyrkimisestä presidentiksi. Politiikka näyttää muuttuneen tositv-ohjelmaksi, jossa katsotaan, kuka selviytyy pisimmän aikaa.

Mikä tarkoitus tällaisella ajanvietteellä on? Johtuuko se siitä, että liioittelu vaaliprosessissa ja hallituksessa peilaa sitä, minkä täytyy muuttua? Onko aika muuttaa vaaliprosessia? Onko kumpikin puolue omahyväinen? Onko sen suurentelu, mikä on pielessä, osa ylösnousemusprosessia?

Kenties haluat lukea Swami Beyondanandan (Steve Bhareman) uusimman artikkelin. Hän lähetti sen valtavirtamedian Huffington Postille, mutta se torjuttiin. "Minne tunkeudutaan seuraavaksi, TAI … miten USA:sta tuli niin %#!&@ TYPERÄ" (http://notesfromthetrailblog.com/?p=557)

Mikä muu tuntuu surrealistiselta sinusta? Katsotaanpa. Ruokavaramme on pilattu geenimanipuloinnilla, joten on oltava tarkkana, mitä syö; 51%:ssa uusista työpaikoista palkka on 30.000 dollaria tai vähemmän; vesi on monin paikoin saastunutta ja ne joiden pitäisi huolehtia väestön hyvinvoinnista, ovat kääntyneet poispäin; suuren talousromahduksen pankkiireja ei ole pidetty tilivelvollisena teoistaan; meitä vakoillaan puhelimen, tietokoneen, älymittarien ja television kautta ja lista jatkuu.

Yhtenä päivänä leikin 6-vuotiaan pojantyttäreni kanssa ulkona. Hän katsoi taivaalle ja näki valkoista höyryä tulevan lentokoneen takaosasta. Hän sanoi: "Mummu, mitä tuosta lentokoneesta tulee?" Sanoin: "Ne ovat kemikaaleja. Niitä on suihkutettu 20 vuotta." Hän huomautti: "Luulevatko he meidän olevan kärpäsiä????"

Kuukausittaisessa mestariluokan tapaamisessa 2.3. työskentelimme Sanat Kumaran kanssa. Häntä kutsutaan myös Ikiaikaiseksi ja Loputtomien kesien nuoreksi. Hän on Venukselta ja hän on auttanut ihmiskuntaa valomaailmoista kenties pidempään kuin kukaan toinen mestari. Hän on vastuussa Maan ja Venuksen ylösnousemuksesta. Hän on Maan planeettalogos ja päävalvoja.

Yksi ensimmäisistä kuvista jonka sain häneltä, oli luettelo. Aloin tuntea, miten kiireinen hän on ja miten monimutkainen ylösnousemusprosessi on. Hän sanoi: "Kun jatkatte elämäänne, hienovaraiset energiat muuttavat kaiken. Pysähtykää ja kiinnittäkää huomiota, koska tästä ylösnousemuksessa on kyse … Ylösnousemuksella on oma elämänsä. Energian liikkuminen jatkuu. (Näin jonkin toroidia muistuttavan.) Ei voi mennä ylös, ellei tule alas … On hyvä asia, että meillä valomaailmoissa on rajattomasti energiaa tähän prosessiin. Teidän täytyy levätä toisinaan riippumatta siitä, miten paljon haluatte muutoksia. (Sitten näin jotain kannettavan pois, mikä näytti liitonarkilta.) Se muuttuu yhdellä majesteettisella pyyhkäisyllä!"

Sitten ajatukseni olivat siitä, millaista olisi tuon "pyyhkäisyn" jälkeen. Kuulin: "Elämä on erilaista. Selkää. Hiljaista. Turvallista. Kirkasta. Selvää. Rakastavaa. Unenomaista. Teistä tuntuu kevyemmältä. Kehonne tuntuu erilaiselta. Kävelette eri tavalla (kenties gravitaatiomuutoksen vuoksi?), hitaammin. Rauhallista. Tyyntä."

Voi mikä tunne muutoksesta, maajoukko! Ei mikään ihme, että meistä tuntuu erilaiselta, kuin olisimme vähän eksyneet. Kaikesta tulee uutta. Meistäkin. Meistä tulee niitä olentoja, joita meidän todellisuudessa piti olla, jotta voimme tehdä, mitä tulimme tänne tekemään.

Jos 3D tuntuu lattealta ja vaivalloiselta, tämä johtuu siitä, että se on. Useimmat meistä ovat valmiita olemaan 5D:ssä koko ajan. Ongelmana on, että pidämme nyt energiaa tuolle "majesteettiselle pyyhkäisylle". Meillä on etuoikeus saada henkilökohtaiset rikkalapiomme ja siivota pois se, mikä ei enää kuulu tänne. Voimme nähdä tätä henkilökohtaisen elämämme mikrotasolla ja suuremmassa kuvassa, kuten ajankohtainen vaaliprosessi, jossa näyttää siltä, että tarvitsemme suuren luudan ja rikkalapion.

Monta vuotta sitten Walt Disneyllä oli Mikki-hiirikerho televisiossa. Tiistain avauslaulu oli: "Tänään on tiistai. Tiedätkö, mitä se merkitsee? Meillä on erikoisvieras. Hakekaa luuta. Pyyhkikää paikka siistiksi, jotta voimme levittää maton ja "tervetuloa" voidaan nähdä."

Juuri sitä teemme ja tuntuu tosiaan kuin Mikki-hiirikerholta. Siivoamme elämäämme ja Maata. Kun vieraamme tulevat, haluamme tervetuloa-maton näkyvän. Emme halua esitellä heille paljon likaa, emmehän?

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Useimmat teistä tietävät, että työskentelen kokoaikaisesti Maaneuvostossa ja olen tehnyt sitä noin viisi vuotta.

Olemme teidän ja Maan kanssa vilkkaassa ajassa ylösnousemusprosessissamme. Meillä on suuria prioriteetteja, joita meidän täytyy muuttaa säännöllisesti. Heti kun ratkaisemme tietyt ongelmat, toisia ilmestyy. Näin ylösnousemusprosessi toimii. Prosessi etenee askel askeleelta. Olen täällä muistuttamassa teille, että edistymme.

Huomattavia läpimurtoja tapahtuu planeetan sisällä, pinnalla ja ympärillä. Olemme osa hämmästyttävää tiimiä, joka koostuu Valoallianssista ja kaikista galaktisista. Te olette osa tätä tiimiä. Kunnioitamme ja rakastamme teitä kaikesta, mitä teette.

On välttämätöntä pysyä mahdollisimman valontäyteisenä ja maadoittuneena. Pimeät voimat haluaisivat saada prosessin raiteiltaan, mutta se ei toimi. Olemme tietoisia jokaisesta ajatuksesta, liikkeestä ja teosta. Olemme heidän edellään. He eivät voi mitenkään voittaa. He voisivat yhtä hyvin nostaa valkoisen lipun ja antautua. Tiedämme kuitenkin, etteivät he ajattele niin. He haluavat taistella loppuun saakka.

Kerron teille tämän, jotta pysytte valppaana maajoukkona, joka on täynnä tarkoituksenmukaisia sanoja, ajatuksia ja tekoja. Älkää antako vihanne voittaa teitä. Ymmärrämme, miten järkyttävää heidän käyttäytymisensä on teistä ettekä te käyttäytyisi koskaan niin kuin he. Tämä on osa lopullista vapautumista kaksinaisuudesta. Olette oppineet jo kontrastista sen, mitä voitte.

Nämä ovat haastavia energioita. Kuten tämä kanava on kertonut teille, prosessi toimii. Tehkää joka tilanteesta paras tuodaksenne sisään lisää valoa. Itse asiassa ensisijainen roolinne tällä hetkellä on valon kirkastaminen. Valonne voimistuu kaikkien muiden valojen kanssa ja laajentaa eksponentiaalisesti valoa maan päällä.

Jos energiat vaikuttavat myrskyisiltä, se johtuu siitä, että puhdistatte sitä, mikä ei ole enää tarpeellista tai tarkoituksenmukaista teille tai planeetalle. Sanon, että kasvinne ja eläimenne pärjäävät erittäin hyvin tässä prosessissa. Ihmisego kamppailee eniten, mutta alkaa ottaa vähäisemmän roolin ihmisten elämässä.

Pian huomaatte, ettei ole mitään tarvetta selviytymispelkoon, sillä kaikki tarpeenne tyydytetään mittaamattomasti. Tällaista elämänne suunniteltiin olevan maan päällä, mutta planeetta kääntyi huonompaan suuntaan. Käynnissä on jo korjausprosessi. Useimmat teistä ovat hyvin onnellisia, kun teidän ei tarvitse enää elää niin, kuin olette eläneet monta, monta vuotta.

Yhdessä saavutamme paljon ylösnousemusprosessin hyväksi. Kun tämä on ohi, voitte miettiä niitä valtavia saavutuksia, joita meillä on ollut. Näette, miten teitä kutsutaan ammattilaismaajoukoksi, ja olette tyytyväisiä.

Olemme kiitollisia teille, rakastamme ja seisomme joukossanne rakastamassa teitä ja Maata vapaaksi.

Olen Mira omistautuneessa palvelussa.

Kirkastamisen merkitys

Kirjassaan "The Transfiguration of our World" (= maailmamme kirkastaminen) Gordon Asher Davidson kuvaa: "muuntuminen tapahtuu, kun 25% molekyyliaineesta fyysisessä, mentaali- ja tunnekehossa korvataan valoatomiaineella. Transformaatio tapahtuu, kun 50% koko persoonallisuudesta vakiintuu ja on täynnä valoainesta. Kirkastuminen tapahtuu, kun korkeampia taajuuksia käytetään täydemmin ja molekyylirakenne on 75%:sti valoa.

"Sama muuntumis-, transformaatio- ja kirkastumisprosessi pätee koko maailmaan ja kaikkiin sen rakenteisiin. Monissa maissa muuntumisprosessi herää, kun eri ryhmien kapina pyrkii vapauttamaan heidät sortavasta kontrollista …

"Tämä prosessi jatkuu, kunnes transformaatiovaihe saavutetaan. Tätä prosessia edesauttaa Paljastuspäivän aloittaminen ja niiden järjestelmäreformi …"

(http://www.worldtransfiguration.com/) on Gordonin nettisivut. Hän pitää kuukausittaisen "Galaktisia uutisia" –nettikonferenssinsa lauantaina 6.3. Se maksaa 15 dollaria kuussa ja voit ilmoittautua hänen nettisivuillaan. Hänen päivityksensä ovat upeita.

Erottelukyky

On selvää, että meidän täytyy käyttää erottelukykyä tällä hetkellä. Pimeät voimat lisäävät energioitaan sinne, minne voivat, saadakseen meidät pois raiteiltaan käyttämällä pelkoa, hämmentämällä väärällä informaatiolla, tekemällä meistä avuttomia negatiivisuudella ja häiriötekijöillä ja yrittämällä saada meidät tuntemaan itsemme uhriksi, jotta ne voivat jatkaa show'n pyörittämistä.

Olemme tuntematon tekijä heidän pimeässä maailmassaan. Olemme valoa. Panokset ovat korkeat ja he tietävät olevansa matkalla ulos. Siksi muistutan teitä käyttämään erottelukykyä. Voin kertoa, että viime aikoina on ollut paljon väärää informaatiota. Pimeät voimat toimivat niin, että annetaan vähän totuutta ja sitten epätotuutta. Tehtävämme on kahlata tämä informaatio läpi ja tuntea, mikä on oikein meille. He käyttävät väärää informaatiota pitääkseen meidät pois tasapainosta.

Lopuksi

Voitaisiin sanoa, että elämme jännittävää aikaa. Vakka se on haastavaa, käymme läpi ylösnousemusprosessia. Tehtävämme on hyväksyä valo ja rakkaus ja tulla ylösnousseeksi olennoksi. Oletteko kanssani, maajoukko?

Arvostan teitä, jotka olette lähettäneet minulle kortteja ja sähköposteja viime aikoina ja kiittäneet minua tästä työstä. Olen tehnyt sitä melkein 20 vuotta. Minun on jatkettava sitä, kunnes sitä ei enää tarvita. Se tulee suoraan sydämestäni. Rakkauslahjoituksianne arvostetaan myös aina.

Haluan kiittää myös Linda Langea, joka on ollut webmasterini suurimman osan näistä 20 vuodesta. Emme ole koskaan tavanneet. Hän asuu New Mexicossa ja minä Kaliforniassa. Hän asuu maalla, joten hänelle on melkoinen asia päästä internetiin tekemään näitä päivityksiä. Olemme hyvät ystävät ja hän tekee upeaa palvelua. Toivon tapaavani hänet joku päivä.

Rukoilkaa myös Lindan parantumista. Hän menetti hiljattain yhden sisaristaan ja on surullinen.

Pitäkää siunattua huolta, maajoukko. Kiitos, että olette osa tiimiä.

Siunausta, rakkautta ja valoa,

Valerie.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

9.4.2016 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 15.04.2016 14:52

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 9.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tarkistetaanpa ensin viimeaikaiset energiat, joita olemme tunteneet parilla kuluneella viikolla. Olen tarkistanut asian melko monilta ystäviltäni täällä San Franciscon lahden alueella ja tätä olemme tunteneet: riittämättömyyttä, negatiivisuutta, huonovointisuutta, ei ole normaali itsensä, intensiivisyyttä, varjoasioita tulee esiin, pää pyörii, huimausta, lisääntyvää herkkyyttä, suuttuu helpommin ja on vaikea keskittyä. Tuntuuko kenestäkään teistä samanlaiselta vai mitä te koette?

Joillakin asiakkaillani on painajaisia ja luokittelisin useimmat niistä alempien astraalimaailmojen pimeiksi hyökkäyksiksi. Käyttäkää suojaavaa valovoimakenttää aamulla ennen nousemista ylös ja illalla ennen nukkumaanmenoa. En ole suojannut ainoastaan itseäni, vaan myös tietokoneen, auton, pankkitilit (jollain Intiasta oli vilpillistä toimintaa yhdellä niistä), perheen, ystävät, asiakkaat jne.

Mikä aiheuttaa nämä energiat? Onko se Maa, auringon aktiivisuus, kemikaalivanat, pimeiden voimien "psykotronia" vai ovatko ne ainoastaan osa ylösnousemusprosessia? Gordon Asher Davidson – "Maailmamme kirkastaminen" –teoksen kirjoittaja – sanoi Galaktisissa uutisissaan 2.4.16: "Viimeaikaiset energiat ovat osa Maahan tulevia korkeampia taajuuksia, planeetan luhistuvaa energiaa ja omien taajuuksiemme kohoamista. Planeetalla on paljon raskasta pimeää energiaa ja tunnemme sen. Valoliittoutuma auttaa aina. Jollain tapaa on parasta aikaa ja pahinta aikaa. Nämä energiat stimuloivat selviytymisongelmia ja maadoittuvia chakroja. Se vaikuttaa kaikkien alitajuntaan pelolla, etteivät ihmiset selviydy. Useimmat ihmiset eivät ole avoimia toisille tasoille. Meidän täytyy oppia hallitsemaan nämä ongelmat. Ne ovat merkittäviä kaikille. Yksilöillä jatkuu erittäin suuri karma. Ratkaisu on kaikkien taloudellisten ja yhteiskunnallisten järjestelmien täydellinen rukkaaminen ja pimeiden voimien poistaminen kokonaan." Eräs maajoukon jäsen lähetti minulle seuraavan unen, jonka hän näki äskettäin:

"Minulla oli kummallisin uni ikinä. Tässä unessa olin Havaijilla ja neljä ukulelekaveria soitti "Kanaka Wai Wai".

Puhelin soi ja siellä oli ääni, joka kuulosti siltä, kun yritetään muuttaa jonkun ääni televisio-ohjelmassa. Ääni sanoi: "Tarvitsetteko apua siellä alhaalla? Tarvitsetteko suojelua? Olemme katselleet planeettaanne erittäin tarkkaan ja näemme, että teillä on vaikeaa. Uskomme, että planeettanne on erittäin tärkeä."

Sanoin: "No, totta kai. Miksi kuulostatte niin kummalliselta?"

Ääni sanoi: "Soitamme hyvin kaukaa, Andromedalta, jossa kuulostamme radioaalloilta. Löysimme tämän äänilaitteen, jotta te ymmärrätte meitä."

Sanoin: "Miksi soitatte nyt?

Hän sanoi: "Tämä musiikki on niin kaunista, että se veti meidät luoksenne."

Youtube-video Olomana: Kanaka Wai Wai, kesto 3.20 min (https://www.youtube.com/watch?v=eKQrahj ... e=youtu.be)

Myös salaseura saa seuraamuksensa. Viimeisin paljastus nimeltään Panaman paperit julkaisi 11.5 miljoonaa nimeä panamalaiselta lakifirmalta Mossack Fonsecalta ja luettelossa oli eliittiä, jolla on rahaa ulkomaisilla tileillä. Jotkut ajattelevat, että tämä on pimeän CIA:n ja George Sorosin veto sellaisten ihmisten rankaisemiseksi kuin Islannin pääministeri. Hän on ainoa pääministeri, joka pani vankilaan 29 pankkiiria osallisuudesta vuoden 2008 romahdukseen. Ilmeisesti kaikki nämä 29 pankkiiria oli vapautettu, ennen kuin islannin pääministeri erosi 5.4.

Salaseura näyttää keskittyvän siihen, että se puuttuu rahoitusalan maailmanlaajuisten muutosten etenemiseen. Brasiliassa sen epäillään olevan presidentin kaatamisen taustalla. Brasilia on yksi BRICS-maista (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Amerikka), joka luo omaa rahoitusjärjestelmäänsä. Kaksi hyvää nettisivustoa tämän informaation seuraamiseen ovat (http://www.whatreallyhappened.com/) ja (http://www.mayanmajix.com/). Muutosta tapahtuu hurjaa vauhtia ympäri planeettaa. Saamme päättää, miten pujottelemme sen läpi.

Viesti Miralta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta ja palvelen nyt täyspäiväisesti Maaneuvostossa.

Totta puhuaksemme, olemme hyvin hämmästyneitä tämän hetken tapahtumista planeetallanne. Fraseologiaanne käyttäen: "Se on kuin kolmen lavan sirkus". Autamme ylösnousemusprosessissa luomakunnan monissa paikoissa, mutta emme ole koskaan nähneet mitään aivan tällaista. Maajoukkona parannatte taitojanne ja mestaruuttanne pujotellessanne joidenkin pimeimpien energioiden läpi, joita olemme nähneet. Ette ansaitse ainoastaan rohkeuden ansiomerkkiä, vaan monia ekstrapalkintoja uutteruudestanne ja asiantuntemuksestanne. Suurin palkkio on Maanne periminen takaisin.

Kiitos rakkaudellisesta palvelustanne ja halukkuudestanne osallistua tähän jumalaiseen kokeiluun. Luojakin on tyytyväinen teihin ja niin myös Valoliittoutuman ja Galaktisen liittoutuman monet jäsenet. Ilman yhteistyötänne tämän ja monen muun aurinkokunnan evoluutio ei olisi yhtä todennäköistä.

Vähitellen ja kerros kerrokselta pimeiden voimien ote riisutaan teistä ja planeetasta. Vakuutamme teille, että vaikka saattaisikin tuntua erilaiselta, näemme, mitä tapahtuu, ja haluamme teidän tietävän, että niitä painostetaan agendansa jatkamisen vuoksi. Ne käyttäytyvät kuin hurjat tornadot, koska ne tietävät aikansa olevan lyhyt. Niitä voitaisiin verrata suuriin alligaattoreihin, jotka lyövät pitkillä pyrstöillään. Ne ovat vihaisia ja nälkäisiä säilyttämään kontrollinsa ja ahneutensa. Viestimme niille on, että tämä on se hetki, jolloin ne menettävät valtansa. On tapahtunut tiettyjä liikkeitä, jotka vahvistavat niiden täydellisen kuolemisen lähitulevaisuudessa. Niiden kamala käyttäytyminen johtaa sen tapahtumiseen ennemmin kuin myöhemmin. Ne käyttäytyvät huonosti Maata ja ihmiskuntaa kohtaan. Tätä ei enää siedetä. Meillä on täysi auktoriteetti käyttää mitä tahansa keinoja, joita tarvitaan korjaustoimiin ryhtymiseksi. Puhuaksemme kielellä, jotka käytätte huonosti käyttäytyville lapsille: "Olette ylittäneet rajan."

Monimutkaisten järjestelmien ympärillä ja ylläpuolella mennään jo ristiin rastiin. Valvomme jatkuvasti kaikkea, mitä tapahtuu niiden mielessä ja teoissaan. Jokaisella meistä on tehtävä aivan kuten teillä. Kun aika on oikea, tiedätte enemmän siitä, mitä tulette tekemään. Luulemme, että pidätte uusista tehtävistänne. Sitä odotellessa jatkakaa valon ottamista sisään, meditoimista, rukoilemista ja hyödyllisten energioiden ja resurssien ohjaamista sinne, missä näette niitä tarvittavan. Pysykää pois pelosta ja pysykää rauhoittavissa rakkausenergioissa.

Uuden Maan ja uuden elämän mallit on jo "päällystetty". Ne ankkuroidaan sopivaan aikaan. Tiedämme, että ansaitsette paljon paremman elämäntavan. Kamppailu ja kärsimys ovat melkein ohi – sitten alkaa uudelleenrakennus. Alatte nähdä tien menneisyydestä loistavaan uuteen tulevaisuuteen.

Olemme kanssanne ja opastamme ja suojelemme teitä. Puolustamme myös oikeuksianne paljon parempaan elämään rakkaan maapallon pinnalla. Jatkakaa Maan valomajakkoina ja loistavina tähtinä. Rakastamme teitä ja olemme hämmästyneitä siitä, keitä olette, maajoukko.

Rakastavassa palvelussa, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta.

Lopuksi

Rakastaisin kertoa paljon enemmän, mutta teillä jokaisella on myös omat lähteenne.

Olemme ehdottomasti ylösnousemusprosessissa. Olemme valonkutojia omassa kehossamme ja maapallolla. Elämme haastavia aikoja, ja kuitenkin olemme nyt viidennessä ulottuvuudessa enemmän kuin koskaan.

Muistakaa, miten teitä rakastetaan ja miten paljon te rakastatte Maata. Pitäkää sydämenne avoimena ja mahdollisimman täynnä iloa.

Siunausta, rakkautta ja valoa,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.5.2016 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 16.05.2016 19:38

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 7.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Kirjoittaessani tätä viestiä mietin, miten voin inspiroida sinua. Miten paljon totuutta voin kertoa? Miten paljon voin jakaa omasta sydämestäni sinun sydämeesi? Miten voin tuoda lisää valoa sinulle? Mitä sinun tarvitsee kuulla?

Ensimmäiseksi minun täytyy kertoa, että yritän edelleen korjata kamalaa sähköpostini "kaappausta", joka tapahtui 21.4. Menetin koko yhteysluetteloni, joten pystyin lähettämään postia vain markkinointikontaktieni kautta. Jos sait viestin 22.4., sinulla on yksityiskohdat.

Lyhyesti sanottuna ne rikolliset, jotka hakkeroivat sähköpostini Yahoon kautta (sbcglobal.com), laittoivat suodattimen kaikkiin tuleviin sähköposteihini ja lähettivät ne roskakoriin. Eikö ollut kivasti tehty? Sain sen korjattua, mutta on monia muita haasteita tässä merkittävässä sähköposteihini sekaantumisessa. En vieläkään saa sähköpostia ihmisiltä, jotka kysyvät sessiota kanssani. Saan joitain massapostituksia, roskaa ja joitain henkilökohtaisia sähköposteja. Jos lähetit minulle sähköpostia etkä ole kuullut minusta mitään, niin soita minulle (925-287-8976) tai lähetä postia uuteen osoitteeseeni (vdonner99 (ät) gmail.com)

Toivun edelleen siitä, etten ole saanut ainakaan kolmeen viikkoon uutta liiketoimintaa. Kerro minulle välittömästi, jos voin palvella sinua henkilökohtaisella sessiolla. Teen tulkintoja, parannusta, puhdistusta, henkistä konsultointia, henkilökohtaisia kanavointeja, opetusta jne. Työskentelen syvältä sydän- ja sielutasolta ja teen töitä mestarien ja arkkienkelien sekä oman auttajatiimisi kanssa, tuodakseni sinulle selkeintä informaatiota ja parannusta, mihin mitenkään pystyn.

Haluan tehdä parhaita mahdollisia muutoksia systeemiini, ettei minun tarvitse enää koskaan käydä tätä läpi. Rukoilen, ettei sitä tapahdu koskaan teille. Minun on tehtävä uusia valintoja ja aion saada parasta apua, jotta voin jatkaa kommunikointia kanssanne ja auttaa teitä. Ilmeisesti on yleistä nykyään, että nämä saalistajat puuttuvat asioihin. Olemme kaikki haavoittuvia.

Valotyöntekijöinä meidän täytyy muistaa, että meitä testataan. Kaikki mitä käymme läpi, auttaa meitä päästämään irti vanhoista 3D-elintavoista. Opettelemme elämään luottaen näiden nopeiden muutosten ja haasteiden aikana. Mikään ei ole varmaa, paitsi muutos. Useimmat meistä eivät pidä muutoksesta. Tiedämme kuitenkin, ettemme voi säilyttää aataminaikuisia 3D-energioita.

Se mitä tulee esiin sisältämme, on ovi menneisyydestä irtipäästämiseen ja sisäänkäynti viidenteen ulottuvuuteen. Olemme pikaraidekilpailun loppusuoralla. Kaikissa kilpailuissa aivan lopussa on aina vaikeinta.

Jotkut meistä ovat uupuneita ja ovat sanoneet saaneensa tarpeeksi siitä tavasta, jolla olemme eläneet tässä inkarnaatiossa ja monissa muissa elämissä maan päällä. Vetoamme Luojaan yhtenäisyyden, yltäkylläisyyden, rakkauden, rauhan ja ilon puolesta. Kun pimeistä voimista tulee epätoivoisempia, ne luultavasti jatkavat yritystä nujertaa henkemme, mutta emme salli niiden tehdä sitä. Jatkamme valotyötämme. Muuten, nykyään keskityn eniten yhdistymään valoon kehoni joka solussa. Tämä on upea kohottava ja parantava prosessi. Työskentele valon kanssa osana harjoitustasi. Uskon sen olevan työtämme.

Puhuin yhtenä päivänä meditoidessa Apollon kanssa, joka tuli minulle ykseydessä pari vuotta sitten. Hän sanoi: "Menet epätoivon syvyyksistä loiston huipulle." Tämä pätee meihin kaikkiin. Vaikka haluaisit antaa periksi epätoivoisena, muista tämä lupaus. "Hiljaiset perivät Maan", kuten Jeshua kertoi meille raamatussa.

Meidän täytyy pysyä uskossa ja luottamuksessa, ei pelossa. Pimeät voimat syövät pelkoa. En halua niiden saavan energiaa meistä – haluatko sinä?

Kuten useimmat teistä tietävät, olemme Merkuriuksen perääntymisajassa 22.5. saakka. Mars perääntyy 17.4.-29.6., Jupiter 7.1.-9.5., Saturnus 25.3.-13.8. ja Pluto 18.4.-26.9. Nämä planeettavaikutukset tuovat valtavia muutoksia.

Astrologi Mark Borax, Starship Earth: The Big Picture posted: "Kuulostaa siltä, että 'tyytymättömyyden kesä' on tämän vuoden teema. Lopultakin ihmisiä herää enemmän kuin koskaan. Se on riehakasta, mutta tyydyttävää. Niin kauan kuin me maajoukkona teemme omat hommamme, me onnistumme. Ja TÄMÄ vallankumous."

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Osoitan kunniaa teille Maaneuvostosta, jossa tarkkailemme ja vartioimme teitä ja Maata.

Tämä ovat ohikiitäviä aikoja, maajoukko. Ajatuksia tulee ja menee, vanha sinkoilee sisään ja ulos, epävarmuus pitää pois tasapainosta ja energiat ovat maan päällä vähän huteria. Sitä mitä sanottaisiin normaaliksi tai normaalitilaksi, ei ole. Joka päivä on todella uusi päivä.

Toinen ohikiitävä taika on aluslaivueidemme laajempi läsnäolo taivaalla ja planeettarajojen ulkopuolella. Olemme täysin läsnä ja valmiina kaikkiin tapahtumiin. Ette ole millään muotoa yksin. Meillä on taito ja kyky käsitellä mestarillisesti se, mitä tulee esiin. Kuten tiedätte, olemme valmiina varmistamaan, että ylösnousemusprosessi etenee mahdollisimman suotuisasti.

Uskomme, että pimeät voimat yllättyvät kohtalostaan. Ne kiemurtelevat tiensä lopulliseen kohtaloonsa, vaikka niillä on edelleen tilaisuus kääntyä valoon ennen loppua. Ne havaitsevat pian, ettei valta ja ahneus osta niille tietä mukavaan tai viihtyisään paikkaan. Niiden päivät on varmasti rajatut. Mitä rajoitetumpia niistä tulee, sitä rajattomampia teistä tulee, joten voitte kiirehtiä niiden lähtöä muistamalla, keitä todella olette jumalaisina ihmisinä, jotka elävät ja ilmaisevat jumaluuttaan.

Olen varma, että se näyttäisi uudelta tavalta elää, ja jollain tapaa se on sitä. Siitä olette nähneet unta aioneita, vaikkette muistakaan tuota unta. Olkaa vakuuttuneita, että elämä jota olette eläneet, on harhaa. Ilmennätte todellisen tarkoituksenne ja kohtalonne rakkaudessa ja armossa. Se on osa ylösnousevien sielujen luonnollista kehitystä.

Uusia ideoita ja luovuutta kumpuaa teistä hämmästyttävillä tavoilla. Hypitte ilosta viidennen ulottuvuuden korkeampaan taajuuteen, ja se tuntuu luonnolliselta. Ihmettelette, miten olette voineet selviytyä kolmannen ulottuvuuden matalissa taajuuksissa niin pitkään.

Selviydyitte rakkaudestanne Maata kohtaan ja halustanne maajoukkona auttaa. Teidän oli alennettava värähtelyänne ja opittava sopimaan joukkoon epämiellyttävillä tavoilla. Kasvoitte ja parannuitte auttaen monia muita voittamaan kasvu- ja parantumistarpeensa. Olette tehneet sen kaiken. Nyt teidän täytyy mennä vain kehittyvän planeetan mukana ja jatkaa samalla tietoisuutenne laajentamista. Muuttuvan tietoisuutenne myötä opitte totuuden Maasta ja sen, miksi elitte matriisissa, jota pimeät voimat kontrolloivat.

Useimmilla teistä on vähän tietoa planeettanne todellisesta historiasta – alatte kuitenkin oppia lisää. Kaikki kerrotaan hyvin pian, mutta teidän täytyy integroida matkan varrella se, mitä voitte. Lisääntyvä läpinäkyvyys edesauttaa tätä prosessia. Pysykää tietoisena ja pitäkää sydän auki.

Jumalainen kokeilu rakkaan Äiti Maan pinnalla on tulossa loppuun. Osallistuitte tähän kokeiluun ja palaatte elämään rakkaustilassa. Pystytte katsomaan taaksepäin ja muistamaan, millaista elämä oli kaksinaisuudessa ja erillisyydessä. Useimmat teistä käyttävät sitä, mitä olette oppineet, auttaakseen toisia ylösnousevia planeettoja, sitten kun olette auttaneet Maata palaamaan luonnolliseen tilaansa korkeammissa ulottuvuuksissa.

Taaskin kunnioitamme teitä ja ihailemme teitä kaikesta, mitä teette Maan, aurinkokunnan ja niiden muiden aurinkokuntien kehityksen hyväksi, joiden osa olette. Olemme yhtä kanssanne rakkaudessa, rauhassa ja ilossa.

Olen Mira ja rakastan ja arvostan teitä.

Lopuksi

Alamme nähdä, miten urheita olemme ollessamme täällä nyt, maajoukko. Meidän täytyy olla rohkeita ja vahvoja ja pitää yhtä, kun nousemme viidenteen ulottuvuuteen.

Minulla on ollut melkoinen kuukausi hakkeroinnin myötä. Tarvitsen vähän apua – ei siksi, että olen Filippiineillä, vaan koska olen Kaliforniassa ja pidän energiaa työlleni. Jos joku teistä voi varata session, lähettää rukouksia tai kenties lahjoituksen nettisivujen Contribution-osassa, tuntisin tukea ja kannustusta jatkaa työtäni. Tämä on ollut syvällisen sieluetsinnän aikaa, ihmetellen samalla, mitä tapahtuu seuraavaksi. Käytä uutta sähköpostiosoitettani yhteyden ottamiseen. Voin laittaa sinut takaisin uuteen yhteysluettelooni ja jatkaa työtäni.

Kiitos, että olet osa maaryhmää.

Siunausta, rakkautta ja valoa,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.9.2016 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 12.09.2016 18:58

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 6.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Syyskuu on täällä ja olemme merkittävässä muutosprosessissa. Astrologeilta, kanavilta, ennustajilta ja muilta on monia raportteja tästä ratkaisevasta ajasta planeetalla. Kehoomme, mieleemme, sydämeemme ja sieluumme vaikutetaan. Energiamme voivat olla ylhäällä ja alhaalla mielialojen, taloustilanteen, terveyden ja hyvinvoinnintunteen myötä.

Jos katsomme, mitä tapahtuu syvimmillä tasoilla, maajoukko, niin tätä olemme odottaneet – aikamme on käsillä. Valo on tehokasta ja voimakasta. Varjoja kimpoilee kaikkialla. Saamme kuulla totuuden siitä. miten tätä planeettaa on pyöritetty/tuhottu tuhansia vuosia. On kaikkien aikojen muutosaika.

Valotyöntekijä Gillian MacBeth Louthan muistuttaa meille, että tuleva perjantai 9.9.2016 on 999. Hänen artikkelinsa on hyvin hyödyllinen ja suosittelen lukemaan sen (http://www.shiftfrequency.com/cosmic-ra ... more-98041).

Yksi hänen sanomansa asia on:

"Kun universumi katsoo meitä, se näkee kaikki murtuneet osamme, salaisuutemme, katumuksemme ja surumme. Universumi näkee henkilökohtaisen mustan aukkomme ja silti rakastaa meitä. Se näkee reiät sydämessämme, toiveissamme ja kaipauksissamme täyttääkseen ne hyvällä. Parantuminen on alkanut. Se alkoi aiemmin tänä vuonna. Kun siirrymme kaikkeuden yhdeksänteen kuukauteen, yhdeksänteen päivään vuonna yhdeksän, täydennymme. Riippumatta siitä, kuka olemme, mitä teemme, mitä meillä on tai mihin uskomme, me täydennymme!"

On paljon todisteita siitä, että meitä autetaan yli ymmärryksemme. Tom Kenyon on antanut meille tämän Ylösnousemusspiraali-soinnutuksen Maria Magdaleenan ja Hathorien kanssa auttamaan näistä energioista läpi. Käy hänen nettisivuillaan saadaksesi sen (http://www.tomkenyon.com/).

Useimmat teistä luultavasti tietävät, että 1.9. raketti räjähti laukaistaessa Cape Canaveralissa, Floridassa. Vuosia useimmat meistä ovat kuulleet, että saamme galaktisilta apua silloin, kun teemme jotain rikollista. Voidaan taputtaa käsiä ja teknologia räjähtää. Katsele tämä lyhyt video ja näet esineen, joka lensi raketin yli juuri ennen sen tapahtumista (https://youtu.be/2cmMdYWCeAo)

Eräs NASA:n asiantuntija sanoi, etteivät he koskaan kerro meille totuutta mistään. Sitten kun löydämme totuuden siitä, mitä on oikeasti tapahtunut elämän kaikilla alueilla, tapahtuu valtava herääminen. Mitä enemmän saan selville, sitä surullisemmaksi tulen. Meille on kerrottu niin monia valheita, että mietin, miten olemme säilyneet ihmisinä vahingoittumattomina. Antaa valon loistaa ja puhdistaa tämä ansaitseva planeetta, jotta voimme nousta korkeampiin ulottuvuuksiin ja elää tavalla, jolla meidän oli tarkoitus elää.

Tunnen, että olemme lähellä tätä valotulvaa ja juhlaa. Syyskuun 1. päivä avattiin kaunis ostosalue täällä, missä asun. Ensimmäistä kertaa näin ilotulituksen ikkunastani. Sitten eräs ystävä tarjosi minulle ihanan päivällisen ja toinen ystävä ihanan brunssin tänä viikonloppuna. Tutki juhlatunteita, koska koko elämä juhlii kotiinpaluutamme. Lyön vetoa, että heidän juhlansa ylittävät kovasti sen, mitä me tiedämme. Yhdessä äskettäisessä Miran kanavoinnissa meille kerrottiin, että meidän täytyy juhlia enemmän. Hän sanoi, ettei syntymäpäivien juhliminen riitä. Katsotaan, miten luovia osaamme olla, ja koetaan, miten yltäkylläisyys virtaa.

Myös galaktisilla on ollut enemmän toimintaa viime aikoina. Täällä on taivaalla vilkasta. On helpompaa kommunikoida telepaattisesti heidän kanssaan, ja he tuntuvat olevan lähempänä. Onko kukaan teistä huomannut?

Olen kuullut, että salaseura ei ole kovin huolissaan maan ulkopuolisen elämän paljastumisesta, mutta se on huolissaan siitä, miten vihaisia ihmiset ovat saadessaan selville totuuden. Ajattele sitä. Siltä menee uskottavuus kaikessa.

Muuta informaatiota

Yhtenä päivänä radio-ohjelmassa tällä San Franciscon lahdella eräs soittaja mainitsi Foster Gamblen Thrive-elokuvan. Jos et ole nähnyt sitä, sen voi katsoa netissä. Siitä saattaa olla jonkin pieni veloitus. Foster ja Kimberly Gamblelta vei kahdeksan vuotta tehdä tuo elokuva ja kattaa se, mitä meidän tarvitsee tietää monista tärkeistä asioista nähdäksemme suuren kuvan. Viime kuulemani mukaan yli 30 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa on katsonut tämän elokuvan (http://www.thrivemovement.com/)

Maailmanlaajuinen kaaos jatkuu. Meidän alueellamme onnettomuudet näyttävät lisääntyneen. Jotkut ihmiset saavat syövän tai muita sairauksia ja he lähtevät. Toisella puolella on varmaan kova kiire monien uusien saapujien kanssa.

Gordon Asher Davidson, "The Transfiguration of our World" –kirjan tekijä (http://www.worldtransfiguration.com/), pitää taas "Galaktisia uutisia" –esityksen ensi lauantaina 10.9. klo 10. Voit tehdä lahjoituksen nettisivuilla ja tulla mukaan esitykseen. Saattaa olla jännittäviä uutisia.

Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Jatkan kokopäiväistä työskentelyä Maaneuvoston kanssa, kuten viimeiset viisi vuotta.

Keskitymme teihin, maajoukko. Teidänkin täytyy olla valppaana siinä, mitä planeetalla tapahtuu. Olemme yhteistyötiimi kanssanne. Olemme galaktinen allianssi. Olemme täällä auttamassa tehtäviemme täyttämisessä ja katsomassa, että te saavutatte omanne.

Teemme tätä yhdessä. Koemme kaiken, mitä te keräätte tapahtumista. Meidän täytyy tietää, teidän kantanne näihin tapahtumiin. Tiedämme, että mediassanne on paljon epäuskottavaa, joten luotamme teihin. Katselemme, miten pärjäätte fyysisesti, ja tiedämme, että monilla teistä on ollut haastavaa. Näemme, miten kovasti teette työtä vapautuaksenne menneisyydestä ja tullaksenne uusiksi ihmisiksi, joiksi teidän on tarkoitus tulla. Ymmärrämme, miten kyllästyneitä olette viipyilevästä kolmannesta ulottuvuudesta ja mitä vaatii pysyä fyysisessä muodossa. Vakuutamme teille, että kun tietoisuutenne nousee, eläminen ja kukoistaminen tulee luonnostaan helpommaksi. Ne jotka ovat pitäneet teitä otteessaan, ovat menettämässä sen. Alatte jo nähdä, mitä tarkoitamme.

Vanhat valta- ja kontrollointimuodot eivät pian enää päde. Te olette ajajanpaikalla uuden Maan kanssaluomisessa. Huomaatte tiheyden lähtevän ja keveyden lisääntyvän. Se mitä tämän tapahtuminen vaatii, on merkittävän juhlan paikka. Se on paljon suurempaa, kuin voitte olettaa, ennen kuin allekirjoititte sopimuksenne inkarnoitua maan päälle tänä aikana.

Tiedämme teistä sen, että rakastatte Maata. Päätitte unohtaa ja olla huomaamatta esteitä elämässänne. Halusitte vain palvella valoa ja tuoda sitä planeetalle. Olette muutosagentteja, joilla on valtava agenda. Olette opetelleet unitilassa, mitä tulette tekemään, ja valmistautuneet näihin uusiin tehtäviin.

Luulemme, että olette tyytyväisiä uusiin rooleihinne. Liitytte toisiinne omilla intohimo- ja asiantuntemusalueillanne. Meistä tulee uusia ystäviä. Elätte sydämestänne.

Olette muutoksen valmisteluprosessissa. On tärkeää, että keskitytte siihen, mitä tarvitsette eniten pujotellaksenne näiden muuttuvien energioiden läpi. Irtipäästäminen on äärimmäisen tärkeää. Olkaa avoin sille, kuka oikeasti olette – ei sille, kuka olitte rajoittuneena ihmisenä. Tosiasiassa olette rajattomia kanssluojia Luojamme kanssa. Voisitte yhtä hyvin alkaa uskoa ja elää sen. On aika.

Alatte huomata, että teillä on rajattomasti energiaa. Kun kuoritte pois vanhat loukkaantumisenne ja tuskanne, elätte mukavasti nyt-hetkessä. Ymmärrätte, että jumiutuneet tunnetukokset veivät liikaa energiaanne. Päästäkää irti ja olkaa vapaa.

Se valtakunta josta teille on kerrottu, tulee kohta. Menette uuteen aikaan maan päällä. Olemme kanssanne ja tuemme teitä yhteistä tavoitettamme kohti.

Olen Mira ja palvelen rakkaudella.

Sitä varten ystävät ovat

Tämä kaunis Dionne Warwickin ja muiden laulu kuvaa sitä, mitä tunnen teistä, maajoukko. Jotkut teistä ovat olleet kanssani siitä lähtien, kun aloin kirjoittaa nettiin noin 20 vuotta sitten. Sen jälkeen olemme kaikki käyneet paljon läpi. Olen sitoutunut jatkamaan tukemista ja jakamista kanssanne siirtymään saakka, kunnes sitä ei enää tarvita. Kuuntele tämä laulu (https://www.youtube.com/watch?v=HyTpu6BmE88) ja tunne se sydämessäsi.

Kiitos, että olette pysyneet matkassani niin hyvinä kuin huonoina aikoina. Kuluneet viisi kuukautta ovat olleet haastavia, koska tietokoneeni hakkeroitiin ja sähköpostiosoitteeni kaapattiin. Vaikka olen tehnyt kaiken, mitä osaan, niin uskon, etten vieläkään saa kaikkia viestejänne. Jos olet kysellyt sessiota kanssani, etkä ole saanut vastausta, syy on tässä. Lähetä sähköpostia uuteen osoitteeseeni (vdonner99@gmail.com)

Tilanne on vaikuttanut bisnekseeni, joten jos joku teistä tarvitsee energiahoitoa, tulkintoja, kanavointeja, henkistä konsultointia tai muita neuvoja, mieti ajan varaamista. Olen meditoinut kahdesti päivässä yli 40 vuotta. Työskentelen syvällä sydän- ja sielutasolla, joten tunnen asioita, näen asioita ja informaatiota tulee. Teen myös ns. suuria chakrapuhdistuksia, joten jos tunnet tarvetta tähän, auttaisin sinua mielelläni. Nettisivujani voi myös tukea PayPalin kautta.

Siunausta, rakkautta ja valoa minun sydämestäni sinun sydämeesi,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.3.2017 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 03.03.2017 17:24

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (http://www.thegroundcrew.com)
Osia uutiskirjeestä 1.3.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Jos asiat ovat teillä vähän mullin mallin, sinnitelkää mukana! Kuunpimennyksellä sunnuntaina 26.2. oli huikea vaikutus moniin meistä. Katso, mitä tapahtui Oscar-gaalassa. Väärä voittajaelokuva julistettiin ensin. Tämä fiasko sai minut ajattelemaan, että olemme todella jossain aikapoimuissa. Se muistutti minua Mandela-ilmiöstä, jossa eri aikajanat limittyvät.

Eräs ystävä kertoi minulle viime viikolla, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän oli koiravahtina ja laittoi koiran pihalle. Hän istui ruokapöydän vieressä ja teki töitä tietokoneellaan, kun koira ilmestyi yhtäkkiä hänen taakseen. Hän sanoi, ettei ollut hakenut koiraa sisään. Hän tarkisti kaikki ovet ja ne olivat lukossa. Ajatelkaa! Lisäinformaatiota todellisuuden vaihtumisesta voit lukea Cynthia Sue Larsonin nettisivuilta (http://www.realityshifters.com)

Yksi tapa kertoa itsellemme, että olemme korkeammassa ulottuvuudessa, on se intensiivisyys, jolla koemme, mitä meille tapahtuu. Tunnetko sen? Täällä Kaliforniassa meillä on ollut tulvaa, raivoavia meriä, mahdollisesti murtuvia patoja, äärimmäisen kylmää, onkaloita, ihmiset polttavat pilveä enemmän kuin koskaan (hah-haa!) ja myriadeja muita äärimmäisyyksiä.

Jotkut ihmiset saatavat tuntea enemmän syitä etääntyä tästä todellisuudesta, josta löydämme itsemme. On moninaisia muutoksia, jotka voivat aiheuttaa henkistä kaaosta fyysisen kaaoksen lisäksi. Tämä on todella kolmannen ulottuvuuden purkautumista.

Meille tulvii informaatiota internetin ja valtavirtamedian kautta. On haastavaa tietää oikea totuus. Kenties yksi perustavanlaatuinen tapa määrittää totuus on kuunnella ensimmäistä tunnettaan, kun lukee tai kuulee jotain. Kuulostaako se todelta? Miltä se saa olon tuntumaan? Intuitio on korkein älykkyytesi ja voimakkain opastuksesi.

Liian monet trollit ansaitsevat rahaa naiiveilla ihmisillä. Monissa valotyöntekijöissä on naiiviutta, koska he ovat luotettavia ja liian luottavaisia toisinaan. Osuuko kukaan teistä tähän kategoriaan?

Mitä jos kertoisin, että Donald Trump oli kuningas Artturi entisessä elämässä? Uskoisitko minua? Mitä jos kertoisin, että Donald Trump oli Mussolini entisessä elämässä? Uskoisitko minua? Mitä jos kertoisin, että Steve Bannon oli Mussolinin kaksoisveli? Uskoisitko minua? Mitä jos kertoisin, että Steve Bannon oli St. Germain entisessä elämässä? Tai mitä jos kertoisin, että Kelly Ann Conway oli Marilyn Monroe entisessä elämässä? Mitä jos kertoisin, että Kelly Ann Conway oli Mussolinin tyttöystävä? Mitä jos kertoisin, että Putin oli George Washington? Uskoisitko minua? Mitä jos kertoisin, että Putin oli Stalin?

Voit käyttää näitä kysymyksiä saadaksesi selville, onko niissä totuutta sinulle. Okei, voit raapia päätäsi ja yrittää tajuta sen kaiken tai voit mennä sydämeesi katsomaan, kuulostaako minkään todelta sinulle. Se on tavallaan kuin lottoamista. Meillä on täällä Kalifornian uhkapelibisneksessä Scratchers Games. Voit voittaa tai hävitä tuuristasi riippuen ja muuten voit jatkaa raaputtamista.

Yksi minua huolestuttava asia on, että jotkut kanavat ja ns. valotyöntekijät antavat voiman vievää informaatiota. Kahdenkymmenen vuoden kuluessa minulla on ollut joitain kokemuksia. Pari niistä liittyi suureen rahasummaan, joka meidän kerrottiin saavan. Sitä ei tapahtunut. Tiedän, että jotkut ihmiset odottavat edelleen näiden yltäkylläisyysohjelmien satavan ylleen. Rukoilen, että saamme taloudellista helpotusta. Minua kuitenkin häiritsee, että jotkut ihmiset laittavat elämänsä odottamaan varrotessaan odottamatonta rahaa. Tässä tapahtuu voiman viemistä.

"Vähitellen uutamme uskon ja harhakäsitykset totuudesta, harhakuvat todesta ja näemme nälkää lopulla". Tämän runon opin ensimmäisenä lukukautena collegessa. Olen unohtanut kirjoittajan nimen, mutta siinä on syvällinen merkitys.

Kun siirrymme neljänteen ulottuvuuteen ja korkeampaan tietoisuuteen, keskitämme elämän sydämeen. Monet maajoukossa elävät jo sydämestään. On todistettu, että sydän on melkein 5000 kertaa voimakkaampi kuin aivot. Buddhalaiset sanovat: "Ajattele sydämelläsi ja tunne mielelläsi." Nämä poliittisten mullistusten ja myrkyllisen käyttäytymisen ajat voivat vaikuttaa sydämeemme. Meidän täytyy pitää erinomaista huolta sydämestämme ja vastata sydämessä tuntuviin kutsumuksiin, joilla voimme vaikuttaa tapahtumiin. Ehdotus voisi olla kysyä itseltäsi päivittäin: "Mitä voin tehdä auttaakseni Maata tänään? Mitä voin tehdä tehdäkseni Maasta rauhallisemman paikan?"

Mira Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys. Olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Palvelen tällä hetkellä kokoaikaisesti Maaneuvostossa.

Tänä päivänä olette risteyksessä. Vaikka saattaa vaikuttaa siltä, että ihmiskunta on kääntymässä pahempaan suuntaan, se on kaukana totuudesta. Totuus on, että myllerrys jossa olette, saa aikaan sellaisia henkisiä läpimurtoja, joita Maa ei ole vielä nähnyt. Kutsumme tätä henkiseksi heräämiseksi, joka avaa portin Maan ylösnousemukseen. On lukuisia katalyytteja, jotka saavat aikaan näitä muutoksia, joten pyydämme teitä katsomaan suurta kuvaa ja sitä, missä voisitte palvella.

Valvomme jatkuvasti teitä ja Maata. Harmonisoimme ja tasapainotamme energioita. Järjestämme intervention sinne, missä tarvitaan. Laskemme oikean ajan auttaa teitä tarvitsemallanne tavalla. Tällä hetkellä tarkkailemme tunteitanne, jotka vaihtelevat. Koette tämän inkarnaation ja kaikkien karmavaikutusten loppuunsaattamista. Alatte päästää irti siitä, mikä ei enää palvele teitä aineellisessa maailmassa. Kun jatkatte tällä polulla, huomaatte, että palkitsevinta on elää sydämestä. Tämä on palkitsevin lopputulos ja kaikki parhaat valinnat Maan tulevaisuudeksi tulevat sydämestä.

Jos kertoisimme teille, miten tyytyväisiä olemme etenemiseenne, olisitteko onnellisia? Olette osoittaneet olevanne paljon kyvykkäämpiä, kuin olisitte voineet koskaan kuvitella. Luojamme on tyytyväinen kaikkeen, mitä olette tehneet. Teidät palkitaan ja peritte Maan.

Tulevaisuudessa työskentelemme yhdessä ja autamme ihmiskuntaa ja kaikkea elämää parantumaan ja elämään yltäkylläisenä rakkaudessa ja kaikessa, mitä tarvitsette. Seuraatte sydäntänne ja löydätte kutsumuksenne auttamaan teitä seuraavissa askelissanne sielunne kehityksessä, todellisessa tarkoituksessanne.

Kiitämme teitä kärsivällisyydestänne ja vakuutamme, että lähestymme sitä, että voimme yhdistyä taas galaktisena perheenänne. Erillisyys putoaa pois ja korvataan yhtenäisyydellä ja ykseydellä. Jatkakaa näinä suuren muutoksen aikoina vain parhaanne tekemistä ja tietäkää, että teitä rakastetaan ja teistä huolehditaan.

Jotkut teistä voivat tuntea väsymystä ja kuluneensa loppuun. Tämä johtuu siitä, että olette työskennelleet meidän kanssamme ja valomaailmoissa unitilassanne. Tunnette myös kollektiivisten pelkojen ja muutosvastarinnan pommittavan. Se on kuin kulkemista sakeassa sumussa, joka johtuu energeettisesti ajatusmuodoista ja muuttuvasta tietoisuudesta.

Energia joka vaaditaan kollektiivin muuttamiseen tällä planeetalla, vastaa muurahaista, joka työntää suurta kiveä ylämäkeen. Pyytäkää valovoimia auttamaan kussakin pyrkimyksessä, jossa työskentelette planeetan positiivisen hyvän puolesta. Teistä ei tunnu enää kauan muurahaiselta. Teistä alkaa tuntua voimaantuneelta valo- ja rakkausolennolta, joka todellisuudessa olette.

Olette tämän pitkän ja pölyisen tien viime taipaleella, jota kutsutaan kolmanneksi ulottuvuudeksi. Vanha imperiumi kaatuu ja olette todella valmiita kurkottamaan tähtiin. Olemme täällä tarttumassa kädestänne ja kietomassa teidät sydämeemme. Rakastamme teitä ja Maata mittaamattomasti.

Olen Mira ja rakastan teidät monien rinnalla ulos kolmannesta ulottuvuudesta.

Lopuksi

En suunnitellut kirjoittaa tätä viestiä tänään, kuitenkin se saatiin kokoon. Tämä varmaan tarvitsi sanoa muistuttamaan teille, että etenemme ylösnousemustavoitettamme kohti kuin henkiset soturit, joita olemme. Jatkakaa työskentelemistä valon kanssa seuraten sydäntänne ja tehkää, mitä voitte, tehdäksenne maailmasta kauniimman paikan joka päivä.

Siunausta, rakkautta ja iloa valossa,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.6.2017 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 12.06.2017 17:39

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Osia uutiskirjeestä 5.6.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Miten ylösnousemusprosessinne etenee? Sen perusteella, mitä ymmärrän puhuessani muiden valotyöntekijöiden kanssa, jotkut ovat sietokykynsä rajoilla. He ovat täysin väsyneet kolmanteen ulottuvuuteen. He ovat valmiita siirtymään viidenteen ulottuvuuteen. Tämä merkitsee, että olemme melkein kolmannen ulottuvuuden elämäntavan lopussa. On aina vaikeinta juoksukilpailun lopussa.

Jotkut teistä saattavat tuntea, että olette pimeiden voiminen hyökkäyksen kohteena, mistä monet valotyöntekijät ovat myös kertoneet minulle viime aikoina. Yksi valotyöntekijäystäväni sanoi yhtenä päivänä: "Kentässä on häiriö." Nämä sanat kuulostavat todelta. Taatusti kentässä vaikuttaa olevan häiriö. Pimeys näkee meidät esteinä pimeän agendansa toteuttamiselle.

Miten nämä kavalat häiritsijät toteuttavat pahat hyökkäyksensä? Yksi päätapa on saada meidät tolaltamme. Joka kerta kun olemme tolaltamme, meidät viedään pois polultamme. Tiedän työskentelystä monien ihmisten kanssa, että jokaisen ihmisen huoli on tärkeä hänelle riippumatta siitä, näkisimmekö sen suurena tai pienenä. Jotkut asiakkaani käsittelevät elämää muuttavia haasteita, ja toisilla on ongelmia, jotka ovat aivan yhtä tärkeitä heille. Tämä yhdistettynä intensiivisiin energioihin ja pimeyden kaoottisiin hyökkäyksiin, voi huomata stressaavansa.

Hyökkäyksen tapahtuessa saattaa olla seuraavia tunteita: päänsärkyä, stressiä, pakkomiellettä, uupumusta, sairautta ilman selvää syytä, huonovointisuutta, kyvyttömyyttä keskittyä, nukkumisvaikeuksia, yhteyden kadottamista henkiauttajiin, masennusta, ruokahalumuutoksia, sen miettimistä, haluatko lähteä inkarnaatiostasi, ja tunnetta, ettei kokemuksellasi ole loppua.

Ajatte sitä! Tämä syöttää suoraan siihen, mitä pimeät voimat etsivät. He haluavat meidän antavan periksi. Meidän täytyy muistaa, että meitä testataan tällä hetkellä. Tämä on meidän valmistumistamme. Olemme henkisiä sotureita, jotka työskentelevät valon puolesta. Emme voi antaa periksi. Ei ole maailmanloppu, vaan tuntemamme kolmannen ulottuvuuden maailman loppu. On uuden kultaisen aikamme alku, ja pian pimeys tietää, että heidän tapansa ovat ohi ja turhia. Kun jatkamme hihojen käärimistä valotyössämme, meidän tarvitsee pitää katseemme palkinnossa.

Kun oivallat, että sinulla pelataan, näet, että mitä tahansa käytkin läpi, se ei ehkä ole niin vakavaa, miltä se näyttää. Pääset läpi haasteesta, joka sinulla on. Kutsu sitä häiriötekijäksi ja hanki apua itsesi hoitamiseksi ulos siitä. Lepää mahdollisimman paljon. Meditoi. Syö hyvin. Mene ulos luontoon. Tiedä, että pääset siitä läpi. Etsi viisaus tuosta kokemuksesta. Ole vakuuttunut, että kaikki selviää paljon paremmin, kuin voit kuvitella. Tämä on osa korkeamman ulottuvuuden energioita. Meistä huolehditaan.

Jos olet pyörällä päästäsi, kun yrität saada järjestystä ja tolkkua kaikkeen oikeaan ja väärään informaatioon, jota sinulle tulee, voisit myös kääntää pääsi toiseen suuntaan. Kysy itseltäsi, miksi haaskaat kallisarvoista aikaasi ja energiaasi yrittäen saada selvää totuudesta, kun pimeyden tarkoitus on pitää päämme pyörimässä? Kuten tiedät, informaatio jolla meitä pommitetaan, on täyteen vääristymiä, toisten ihmisten mielipiteitä ja psykologista sodankäyntiä. Meillä leikkivät salamyhkäiset pimeät voimat, jotka ovat täynnä trolleja ja arvottomia mielipiteitä. Sillä on merkitystä, että muistamme olevamme merkittävä tekijä. Pimeät voimat eivät voi kontrolloida meitä. Valotyöntekijät ovat isoja pelaajia tässä loppupelissä. Työskentelemme valon puolesta, ja täällä on paljon voimakkaita olentoja, jotka tekevät työtä kolmannen ulottuvuuden saattamiseksi päätökseen.

Yksi asiakkaani haluaa puhua siitä, miten haastavaa hänelle on jäädä 3D-yritysmaailmaan. Olemme samaa mieltä siitä, että nyt on haastavaa yrittää saada asioita tehtyä aineellisessa maailmassa. Se voi tuntua loputtomalta, eikä virtausta enää ikään kuin tapahdu. Esteitä ja häiriöitä vaikuttaa olevan tiellä. Kun tämän yhdistää neljännen ulottuvuuden energiaan, jossa aika kulkee nopeammin, voi tuntua myös siltä, miten päivässä on vähemmän aikaa tehdä asioita.

Turhauttaako ketään teistä se, että täytyy etsiä tavaroita, jotka näyttävät häviävän suoraan silmien edestä? Tämä neljännen ulottuvuuden kokemus voi tehdä hulluksi. Tätäkin näyttää tapahtuvan useammin, ja se on osa aineellisen maailman purkautumista.

Puhuin asiakkaani kanssa myös siitä valtavasta liikennemäärästä, joka meillä on täällä San Franciscon ranta-alueella. Kutsun sitä "tietoisuussumaksi". Lisäksi jotkut ihmiset ajavat edelleen niin, kuin olisivat ainoita tiellä. He ovat tietämättömiä meistä muista. He saattavat kurvata oikeanpuoliselta kaistalta suoraan eteen kääntyäkseen vasemmalle tai kääntyä oikealle vasemmanpuoliselta kaistalta. En ole koskaan ennen nähnyt näin huonoa ajamista.

Monet ihmiset joiden kanssa puhun, kertovat poikkeuksellisesta säästä asuinalueellaan. Tämä ei näytä saavan kovasti mediahuomiota. Yksi ystävä kertoi, että Boulderissa, Coloradossa satoi hiljattain golfpallon kokoisia rakeita ja ne hakkasivat hänen miehensä autoa. Vakuutusyhtiö kutsui myrskyä katastrofiksi. Ystävä Clevelandista, Ohiosta sanoi, ettei heillä ole ollut lainkaan kevätsäätä tänä vuonna ja kaikki on edelleen likomärkää sateesta. Nämä ääri-ilmiöt ovat maailmanlaajuisia ja tulosta Maan akselimuutoksesta. Aurinko on eri paikassa kuin ennen. Tämä alkoi Indonesian suuren maanjäristyksen ja tsunamin jälkeen 2004.

Äskettäisessä kanavoinnissa jonka sain Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta, hän sanoi, että valotyöntekijät ovat kuin kultaisia valosuodattimia, joita käytetään pimeyden muuntamiseen. Tämä on iso homma, maaryhmä. Katsotaanpa, mitä Miralla on sanottavana tänään.

Mira Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta, mutta työskentelen tällä hetkellä kokoaikaisesti Maaneuvostossa.

Tervehdin teitä tänään hyvien uutisten kera. Arvostamme teitä ja onnittelemme siitä ilmiömäisen hyvästä työstä, mitä teette. Tietäkää, että mitä tahansa käytte läpi, se on hyödyllistä, koska se saa aikaan kolmannen ulottuvuuden äkillisen loppumisen Äiti Maassa.

On aivan liian aikaista kertoa tarkkaan, miten tämä tapahtuu, mutta se tapahtuu. Olette kuulleet sanonnan: "Maailma muuttuu silmänräpäyksessä." Tästä puhumme. Teillä on odotettavissa suuria yllätyksiä, jotka piristävät sydäntänne ja esittelevät teille, miltä tuntuu elää korkeamman ulottuvuuden tietoisuudessa. Tätä tapahtuu suuressa mittakaavassa, joka ulottuu kauas Maanne yli. Se on suurempaa kuin suuri ja tärkeämpää, kuin voitte kuvitella. Tämän muutoksen suuruus on syy juhlia koko luomakunnan kanssa. Maa nostetaan takaisin alkuperäiseen korkeampaan tietoisuustilaansa, ja teidät vapautetaan elämään rauhassa, harmoniassa, ilossa, rakkaudessa ja yltäkylläisyydessä.

Katselemme innoissamme, kun pimeyden viimeiset jäänteet tanssivat viimeistä tanssiaan tällä rakkaalla planeetalla, jolla asutte. Tiedämme, että useimmilla teistä on haastavaa kyytiä pimeyden vastustuksen vuoksi. Jokaisen viime otteen myötä, jolla he tarttuvat säilyttääkseen jalansijansa, he liukuvat pidemmälle ja pidemmälle kuiluun. Tässä vaiheessa he taistelevat myös keskenään. He ovat kuin lihaa syövä virus. Muistakaa, että Luojamme ehdottoman rakkauden vuoksi nämä olennot voivat kurkottaa valoon aivan loppuun saakka.

Mahdollisimman monien on tarpeellista oivaltaa totuus siitä, miten olette eläneet aioneita. Tämä on siis sieluille tärkeä tilaisuus herätä. Kuten tiedätte, valtaosa tällä planeetalla elävistä ihmisistä on ollut unessa. He heräävät nyt ja ovat järkyttyneitä näkemästään. Tuo vanha sanonta "totuus vapauttaa teidät" pätee nyt. Teidät vapautetaan!

Olemme Maaneuvostossa kiireisempiä kuin koskaan. Viimeistelemme keskeneräisiä asioita ja tarkastelemme korkeampaan tietoisuuteen siirtymisen monimutkaisia suunnitelmia. Teille annetaan kaikki, mitä tarvitsette. Meillä on siirtymätiimejä, jotka opastavat teitä. Monet teistä osallistuvat näihin tiimeihin. Olette käyneet ylösnousemusprosessin aiemmin läpi. Teitä on valmennettu unitilassa ja olette tehneet kovasti töitä osanne oppimiseksi. Ihmiset ovat moniulotteisuuden ja ehdottoman rakkauden energioissa kuin vauvoja metsässä. He pystyvät luopumaan pelosta ja suojauksesta toisiaan vastaan ja he yhdistyvät taas mestarien, meidän ja kaikkien galaktisten olentojen kanssa ja heistä tulee taas yhtä toistensa kanssa. Yhteistyöhenki vallitsee. Vanhat virheelliset säännöt ja lait eivät enää päde. Rakkaus on päivän sääntö. Yhteistyö on tie.

Annan nämä kannustussanat teille tänään. Nähkää suuri kuva ja tietäkää, että otatte planeettanne takaisin.

Minä, Mira, lähetän teille jumalaista rakkautta.

Lopuksi

Lähestymme haluamaamme tavoitetta – ylösnousemista kallisarvoisen Maamme kanssa. Meidän täytyy vain sinnitellä vähän vielä, pysyä yhdessä ja tietää, että se tapahtuu. Se mitä katselemme nyt elämännäyttämöllä, on vanhojen sarjojen uusintoja, jotka eivät enää päde.

Siunausta, rakkautta ja iloa,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.8.2017 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 11.08.2017 08:39

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (http://www.thegroundcrew.com)
Osia uutiskirjeestä 7.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Katsotaanpa, voisitteko esittää itsellenne joitain seuraavista kysymyksistä:
* miten pitkään 3D vielä kestää
* miten paljon nopeammaksi aika voi tulla
* päättyykö tämä kolmannen ulottuvuuden kestävyyskilpailu koskaan
* milloin pimeys poistetaan planeetalta
* miten selviän tästä intensiivisyydestä
* pystynkö koskaan selvittämään ydinongelmiani niin, että voin siirtyä viidennen ja ylempien ulottuvuuksien tietoisuuteen
* miksi kaikki tuntuu niin kummallisesta ja epäsynkroniselta?

Nämä saattavat olla vain muutamia mietteitä, joita teillä on. Jotkut teistä saattavat tuntea, että otitte suuremman tehtävän, kuin olette oivaltaneet. Totta puhuen, on ollut mojova tehtävä olla valotyöntekijä maaplaneetalla. Tästä todellisuudesta tulee aina vain korostuneempi, kun pimeys tulee läpinäkyväksi. Totuus tämän planeetan orjuutuksesta on vähintäänkin ällistyttävä.

Kuitenkin olemme täällä ja ratsastamme pimeyden loppupäivien aalloilla, ennen kuin siirrymme kultaiseen aikaan. Monet tuntevat, että jotain suurta tapahtuu kohta. Meillä on lukuisia astrologisia tapahtumia auttamassa, kuten kuunpimennys tänään 7.8., Leijonaportti 8.8.–23.8., Merkuriuksen perääntyminen 13.8.-5.9. ja suuri Amerikan auringonpimennys 21.8. Koko luomakunta keskittyy rakkaaseen Äiti Maahan.

Harmonisesta yhdentymisestä joka oli 16.-17.8.1987, on kulunut 30 vuotta. Joillekin meistä se oli alku täydelliselle muutokselle elämässämme, työpaikassamme, suhteissamme, asuinpaikassamme ja tietoisuudessamme. Tämä oli osa suurta heräämistä. Millainen prosessi se onkaan ollut!

Elämme selvästi kahdessa eri maailmassa. Meillä on edelleen nämä 3D-kehot ja aineelliset asiat, joita tarvitsemme tällä hetkellä. Sitten pyörähdämme korkeampiin ulottuvuuksiin. Ne ovat miellyttäviä ja autuaita. Kun olemme niissä, aika ei ole enää oleellista. Näihin korkeampiin ulottuvuuksiin voi eksyä.

Kun aineellinen maailma romahtaa, koemme, miten asiat eivät enää toimi entiseen tapaan lineaarisessa ajassa. Voimme yrittää asettaa tavoitteita kuten aiemmin. Tuntuu kuitenkin olevan energiamuutoksia, jotka puuttuvat siihen, mitä luulimme tapahtuvan. Emme voi kiinnittyä lopputuloksiin tai vanhaan olemistapaan, jos haluamme pysyä tervejärkisenä. Huomaamme välttämättömäksi antautua lopputulostemme korkeimpaan hyvään, koska Henki tietää, mikä on parasta meille. Kykyämme elää korkeammissa ulottuvuuksissa testataan. Egomme ei ole enää ohjaksissa.

Oletko huomannut, että monet ihmiset työstävät edelleen ensimmäisen chakran kysymyksiä, kuten turvallisuus ja selviytyminen ja heidän syynsä olla maapallolla? Taloudellinen paine kasvaa monilla. On huhuja mahdollisesta taloudellisesta helpotuksesta monille ihmisille. Kuitenkin jatkuvasti tulee esiin valeuutisia, joissa on emävalheita. Eikö olisi ihanaa, jos planeetta voitaisiin vapauttaa taloudellisesti niin, että kaikilla olisi riittävästi?

Toisilla on vakavia terveysongelmia, jotka ovat edelleen ensimmäistä chakraa. Tämä voi koskea läheisiämme. Kaikilla on valintatilanteita ja joskus sattuu, kun perheenjäsenet tai ystävät kohtaavat näitä haasteita. Jotkut näistä ihmisistä käyvät ylösnousemusprosessin läpi toisella puolella, koska heidän kehonsa ei pysty sopeutumaan näihin korkeampiin taajuuksiin.

Ehdotuksia

Tässä on muutama ehdotus auttamaan näiden aikojen läpi keplottelemisessa:
* ole kiintymätön
* ota aputippoja ollessasi stressaantunut tai järkyttynyt
* lepää
* käy hieronnassa tai muussa kehokäsittelyssä
* meditoi
* huomaa, miten herkkä kehosi on, ja ruoki sitä terveellisellä ruualla
* katsele kohottavia tai hauskoja elokuvia parantamaan mielialaasi
* ole tarkkana siinä, mihin energiasi menee, äläkä ole ihmisten kanssa, jotka valuttavat sinut kuiviin
* tarkkaile ajatuksiasi ja keskity vain siihen, mitä päätät ilmentää
* käytä luovuuttasi
* pysy erossa valtavirtamediasta mahdollisimman paljon
* tee, mitä voit, värähtelysi nostamiseksi
* juo paljon vettä
* harrasta liikuntaa
* vietä aikaa luonnossa
* kuuntele kaunista musiikkia
* hae tarvittaessa apua, kuten energiaparannusta
* keskity siihen, mikä toimii sinulla – ei siihen, mikä ei toimi
* selvitä negatiivisuus, viha ja pimeät hyökkäykset mahdollisimman nopeasti
* käsittele tapahtumia samanmielisten ystävien kanssa
* rukoile, rukoile ja rukoile jumalaista väliintuloa

Kuukausittaisessa tapaamisessa mestarien kanssa 2.8. mestari Djwal Khul sanoi seuraavaa:

"Se mitä käytte läpi, vaatii pitkämielisyyttä. Valmistaudutte suureen juhlaan. Mikään ei pysy vallitsevana tilana. Merkittäviä löytöjä tulee esiin. Valtavia rakkausaaltoja tulee Maahan. Olemme valmiustilassa. Tämä on ollut merkittävä matka. Työstätte ensimmäistä chakraa. Perusasiat ovat välttämättömiä.

Kolmas ulottuvuus ohittaa ei-paluuta-kohdan. Aloitatte täysin uuden jakson elämässä maan päällä. Se on vapaa pelottelutaktiikoista, pelosta, surusta ja tuskasta. Käytte läpi entisten elämien karman loppupuhdistusta."

Viesti Miralta Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Tervehdys. Olen Mira. Palvelen edelleen kokoaikaisesti Maaneuvostossa ja minulla on teille tänään relevanttia informaatiota.

Ensinnäkin, Maa on siirtymässä ylösnousemuskäytäväänsä. Kutsuisitte tätä ehkä synnytyskanavaksi. Se on täysin valmis siirtymään viidennen ulottuvuuden itseensä. Sen sielu kaipaa vapautusta kolmannen ulottuvuuden kokemuksesta. Tämä kokemus on tallennettu sen historiaan, kuten myös teidän. Se on kirjoissa.

Kuten tiedätte, koko luomakunta auttaa sitä. Portteja portin perään on avautunut. Tähtiportti on valmis galaktisen avun sisäänvirtaukseen. Maan chakrajärjestelmää valmistellaan ja tasapainotetaan jatkuvasti tätä tapahtumaa varten. Magneettikentät ja Schumannin resonanssi (Maan pulssi) ovat muutos- ja sopeutumistilassa. Ne avautuvat korkeammalle tietoisuudelle.

Kehonne on rinnakkain sen kanssa, mitä Maalle tapahtuu, sillä olette yhtä. Teillä saattaa olla vaivoja, joissa keho tarvitsee erityiskeskittymistä parantumiseen. Hyvin voimakkaiden energioiden läpikäyminen tällä hetkellä on myös tunteellista. Maastakin tuntuu tältä. Ottakaa aikaa salliaksenne uudet asetelmat ja päästääksenne irti menneisyydestä. Keho puhuu kovaan ääneen, jotta kuuntelette ja päästätte irti siitä, minkä täytyy lähteä.

Tekin autatte Maata energioillanne ja rakkaudellanne. Pysymällä maadoittuneena ja korkeimmassa taajuudessa, jonka pysytte ylläpitämään, palvelette Maata ja itseänne. Kiinnittäkää huomiota kaikkeen. Energiat liikkuvat nopeasti, ja haluamme teidän pysyvän tietoisena, jottei teitä yllätetä mitenkään.

Se elämäntapa johon olette tottuneet, putoaa pois. Se ei enää palvele teitä tai Maata. Uusi elämäntapa on kokonaisuuden hyvä, ei jokaisen ihmisen oma etu. Tämä juurruttaa elämään yhteistyön, kilpailevan järjestelmän sijasta, joka haavoittaa ihmiskunnan ja Maan sielua. Sieluttomat jotka ovat tehneet vahinkoa toisille ja ottaneet sieluenergiaa ja elinvoimaenergiaa ihmisiltä, julistetaan voimattomiksi ja he elävät muualla, eivät maan päällä.

Tapahtuu tuntemanne elämän laajaa rukkaamista. Se on välttämätöntä Maan selviytymiseksi ja elämän vapautumiseksi. Tulette elämään kauneudessa, rauhassa, rakkaudessa, yltäkylläisyydessä ja ilossa. Ilmaisette luovuuttanne tavalla, jonka Luojamme alun perin tarkoitti. Pystytte tekemään, mitä tulitte tekemään maan päälle. Lopultakin!

Nouskaa mahdollisimman paljon draaman, kaaoksen ja hajoamisen yläpuolelle. Tämä on välttämätön osa evoluutioprosessia. Kun kuulette pimeyden huutoja sen pudotessa kuolemaansa, antakaa enkelikuorojen laulun tulla kuulotaajuuteenne. Antakaa sydämenne avautua täysin uuden musikaalisen sydämensykkeen kauneudelle, asteikolle joka resonoi korkeampien ulottuvuuksien harmoniaan.

Älkää antako niiden häiriötekijöiden horjuttaa, jotka haluaisivat houkutella teidät sisään. Pysykää keskittyneenä valotyöhönne, koska tarvitsemme maajoukkoa auttamaan uuden Maan aloittamisessa. Teitä valmistellaan uusiin rooleihinne unitilassa. Muistatte sen, kuka olette ja mitä tulitte tekemään. Olette voima, joka täytyy ottaa huomioon, maajoukko. Rakastamme teitä ja luotamme apuunne ylösnousemuksen toteuttamisessa. Olen Mira.

Lopuksi

Koemme uusia intensiivisyys- ja tietoisuusrajoja. Joka päivä on uusi päivä, joka avaa meidät epävarmuuteen, kuitenkin taian ja ihmeiden mahdollisuuteen. Etenemme ylösnousemuksessamme. Velvollisuutemme on tehdä paras joka tilanteesta. Opettelemme rakastamaan ja avaamaan sydämemme uudelle Maalle.

Siunausta, rakkautta ja iloa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.9.2017 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 02.09.2017 23:15

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Osia uutiskirjeestä 1.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Oliko teillä mahtava auringonpimennyskokemus 21.8.? Riippumatta lopputuloksesta sinulle, pimennyksellä oli merkittävä vaikutus jokaiseen, oivalsi hän sen tai ei. Se antoi meille USA:ssa tilaisuuden katsoa taivaalle ja todistaa epätavallinen näky. Ennen tapahtumaa oli kaupallisuuden rinnalla mainontaa ja vimmaa. Energiat olivat rauhattomia ja kummallisia muutama viikko ennen pimennystä. Itselleni oli seuraavana päivänä helpotus tuntea, että pimennys oli mennyt ohi. Voimme jatkaa kuitenkin sen energioiden kokemista pitkän aikaa.

Pimennysenergiat olivat koskettavia, tunteellisia ja sydäntä avaavia joillekin. Maan, auringon ja kuun vuorovaikutuksen tunteminen tuollaisella tavalla oli vaikuttavaa. Joidenkin Amerikan alkuperäiskansojen mukaan mitään pimennystä ei pitäisi katsella, vaan antaa Maan, auringon ja kuun tehdä omat juttunsa, ja tehdä itse omansa. Päätin tehdä niin. Soitin Amerikan alkuperäiskansojen huilu-cd:tä, rummutin, tanssin, meditoin, rukoilin ja yhdistyin energioihin, kun pimennys tapahtui. Se oli voimallista.

Näyttää siltä, että jokaisella oli oma henkilökohtainen vuorovaikutuksensa noiden energioiden kanssa. Edes astrologit eivät pystyneet olemaan samaa mieltä siitä. Kenties se voi perustua yksilön omaan tietoisuuteen, ja sen prosessoinnissa mitä tapahtui, olisi parasta virittyä vain omaan sydämeensä. Meidän ei tarvitse mennä kaikkien muiden pyörimiseen tuollaisissa tapahtumissa. Se on tavallaan kuin se tapa, jolla näemme Luojamme. Meillä on erilaisia suhteita, mutta pitkässä juoksussa kaikki on samaa.

Joillakin meistä meditaatiosta on tullut aina vain voimakkaampia ja kauniimpia. Tuntien rakkauden ja ykseyden sydämissämme, minusta Lähde ja Maa ovat uskomattomia. Palkkiot kääntymisestä sisäänpäin voivat olla monumentaalisia henkiselle kasvullemme. Voimme käyttää näitä energioita itsemme ja planeettamme sinkoamiseen ylösnousemusprosessissa. Kerääntyminen ryhmiin voi olla vielä tehokkaampaa. On mahdollista tuntea mestarien, arkkienkelien ja galaktisten läsnäolo, kun siirrymme lähemmäs ykseyttä.

Apollo sanoi minulle elokuun alussa: "Vain ykseydellä on merkitystä." Tämän näimme pimennyksessä: aurinko, kuu ja Maa ykseydessä. Jokainen kaoottinen hetki varjoitsen ja pimeyden esittämää erillisyyttä paljastaa meille, miten paljon pidemmälle meidän täytyy mennä saavuttaaksemme ykseyden. Muista kuitenkin, että voimme muuttua silmänräpäyksessä.

Olet luultavasti kuullut minun puhuvan kolmannen ulottuvuuden luhistumisesta itseensä. Pari päivää sitten minulla oli kummallinen kokemus. Kun heräsin aamulla, menin keittiöön. Näin lasia lattialla, ja myös kaappi jossa pidän sekoituskulhoja ja leipomistarvikkeita, oli myös lasin peitossa. En voinut tajuta, mitä oli tapahtunut. Aloin ottaa kaikkea ulos kaapista ja siivota. Ensin otin sekoituskulhot. Kun nostelin niitä, näin, että salaattikulho, jota olen aina pitänyt samassa paikassa, oli täysin pirstaleina. Koska lasia oli kaapin ensimmäisellä ja toisella hyllyllä, päättelin, että lasikulho oli räjähtänyt. Tiesin, ettei se johtunut kissapennustani, joka olisi pudottanut tavarat lattialle, jos se olisi leikkinyt kaapissa. Saatoin tulla vain yhteen johtopäätökseen: kulho joka oli ollut minulla noin 40 vuotta, oli valmis 3D:n osalta, ja räjähti (luhistui) itsestään.

Vähitellen ja myriadein tavoin kolmannen ulottuvuuden asiat häviävät. Se voi olla jotain keittiössä, suosikkikauppa tai -ruokapaikka, suhteet, monien ruoka-aineiden tai lisäravinteiden puute tai asuinpaikka, kuten tapahtui Teksasissa Harvey-hurrikanin vuoksi. Yksi valotyöntekijä viittasi näihin energioihin "täydellisenä myrskynä"! Ne antavat energiakuuron!

Aineelliset asiat kuluvat puhki ja ne täytyy korvata. Valotyöntekijät saattavat havaita itsensä hyvin uupuneeksi, kuitenkin sitoutuneeksi pysymään ylösnousemuspolulla Maan auttamiseksi. Se kiteytyy tarpeeseen pitää erinomaista huolta itsestämme, sillä meillä on isoja töitä tehtävänä. Meidän täytyy kunnioittaa, mitä kehomme käy läpi, kun siirrymme hiilipohjaisesta solurakenteesta kristalliseen. Yksinkertaisuus, lepo, luonto, hoivaaminen, meditointi, nauru, hauskanpito, positiivisuus, harmonia ja ilo edistävät itserakkautta ja itsestä huolehtimista.

Joitain ajatuksia Äiti Marialta, Valerie Donnerin kanavoimana 30.8.2017

"Olette nousemassa valaistumisaikaan ja tulossa tietäväisemmäksi … Valoa loistaa varjoihin, jotta voitte nähdä totuuden … Suurempi osa ihmisistä on kiinnostunut tietämään totuuden … Ihmiset yhdistyvät ja avaavat sydämensä … Suurin osa ihmiskunnasta ei tue sotaenergiaa … Tunnetaan on ykseyden, rakkauden, rauhan, harmonian, ilon ja kohotuksen puolesta … Olkaa sydämessänne siinä, mitä luotte nyt … Oma ylösnousemuksenne ja Maan ylösnousemus ovat tärkeimpiä nyt. Sitä ei pysäytetä … Koko luomakunta juhlii teitä, koska olemme yhtä. Hämmästelemme vahvuuttanne ja sinnikkyyttänne … Olette siirtymässä uudelle henkisen kypsyyden tasolle. Tämä on osa mestariksi tulemista … Tiedätte silmänräpäyksessä ja varmasti sydämenne ilosta, milloin muutos tapahtuu … Rajaton rakkautemme teitä kohtaan on verratonta … Parhaan ottaminen näistä ajoista on tärkeää … Korkean värähtelyn perspektiivi maailmaanne auttaa teitä kovasti …"

Mira Plejadien korkeasta neuvostosta, Valerie Donnerin kanavoimana 31.8.2017

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Kuten useimmat teistä tietävät, työskentelen parhaillaan kokoaikaisesti Maaneuvostossa.

Viime raporttimme jälkeen ylösnousemusenergiat ovat vahvistuneet. Luulemme teidän tietävän, mitä tarkoitamme. Auringonpimennys joka tapahtui 21.8. ja jonka reitti kulki USA:n halki, toi voimakasta puhdistusta, parannusta ja muutosta. Se tapahtui siellä, missä sitä tarvittiin eniten. USA on suuren muutoksen keskellä. Se on siirtymässä vallasta kansaan kansanvaltaan. Se on siirtymässä tapaan, jollainen tämän maan alun perin aiottiin olevan. Vaikka se on erillisyyden keskellä ja saattaa vaikuttaa muulta, haluamme teidän tietävän, että tämä tasapainottuu ja tavallinen kansa yhdistyy taas.

Meidän näkökulmastamme katsottuna, tämä tapahtuu nopeasti. On äärimmäisen tärkeää, että USA ja tämä maailman osa toimii esimerkkinä siitä tietoisuusmuutoksesta, jota Maa käy läpi. USA:n oli tarkoitus olla mallihallitus. Sen ei ollut koskaan tarkoitus olla sellainen, kuin se on nyt. Pysykää uskollisena visiollenne omasta maastanne ja planeetastanne. Tämä lause pätee joka maahan, koska jokainen käy läpi testiprosessiaan, jotta ihmiskunta voi päättää kerta kaikkiaan, valitseeko sen valon vai ei. Tiedämme, miten tämä voittaa.

Me, toisten galaktisten rinnalla, fokusoidumme intensiivisesti kaikkeen, mitä planeetalla tapahtuu nyt. Olemme jo puuttuneet aseisiin, jotka voisivat olla tuhoisia koko elämälle. Niiden joilla on iso ego ja jotka luulevat, että he voisivat saada vallan planeetasta ja elämästä, todistetaan olevan kipeästi väärässä. Heidän ei sallita tehdä enää vääryyttä planeetalle tai ihmiskunnalle. Tapahtuu niiden monien samanmielisten ja voimakkaasti välittävien yksilöjen yhdistymistä, jotka toimivat kulissien takana parantaakseen elämän kaikkia aspekteja maan päällä. Heidän ainoa fokuksensa on ennen kaikkea tasapainotta taloudellinen tilanne, jotta kaikki saavat tarpeensa tyydytettyä. Pelko, ettei ole riittävästi, poistetaan täysin maapallolta suuren välittämisen ja jakamisen vuoksi.

Ymmärrämme, että teille on kauan luvattu paloja niiden talouspiirakasta taivalla, jotka pitävät itseään kaiken tämän rahan arvoisena. Heidän hallintansa ja taloudellisen kontrollinsa aika on nopeasti tulossa loppuun. Monet ovat antaneet lupauksia ja väärää informaatiota teille. Teillä on ollut vääriä toiveita harhakäsitysten perusteella. Kuitenkin tiedätte sydämessänne, että teidän on tarkoitettu saavan kaikki se yltäkylläisyys, jonka Luoja on antanut kaikelle elämälle maan päällä. Tätä yltäkylläisyyttä ei ollut koskaan tarkoitus hamstrata.

Olette täysin uuden elämän kynnyksellä täysin uudessa Maassa. Tämä kaaosaika on välttämätön tietoisuuden laajentumiseksi ja kehittymiseksi. Maalatkaa kuva sydämeenne ja mieleenne siitä, mitä tämä uusi elämä on ja miltä se tuntuu. Ne monet häiriötekijät joita teillä on ollut mentaalisesti, fyysisesti, henkisesti ja tunteellisesti, loppuvat. Tämä antaa ajatustenne ja puhtaan sydämenne elää rauhassa maaplaneetalla.

Kun jatkatte pimeyssyklin loppuunsaattamista ja kun siirrytte kultaiseen aikaan, huomaatte valaistumisenne laajentuvan eksponentiaalisesti. Kun tämä tapahtuu, teistä tulee osa ykseystietoisuutta. Odotamme teitä. Rakastamme teitä ja olemme palveluksessanne.

Olen Mira, ja lähetän teille rakkautta Plejadeilta ja Maaneuvostosta.

Muita ajatuksia

Emme voi valotyöntekijöinä antaa pimeiden voimien saada parastamme. Meidät valittiin olemaan tällä tänä aikana. Tehtävämme kiihtyy. Meitä vaaditaan olemaan voimakas, armollinen ja myötätuntoinen ensin itseämme ja sitten toisia kohtaan. Meitä on monia eri ulottuvuuksista, jotka puhdistavat pohjasakkaa ja vitkastelijoita planeetalta. Myös Illuminati-perheiden lapset kääntyvät valoon. Tätä tapahtuu nopeammalla tahdilla.

Planeetan energiat eivät yksinkertaisesti tue niitä, jotka eivät resonoi rakkauteen. Maa on ollut rakastava ja kärsivällinen meidän kanssamme – kuitenkin silläkin on oma sydänpolkunsa seurattavana ylösnousemukseen ja se on myöhässä. Työ jota nyt tehdään, on tehokasta. Muista pysyä puhtaana pelosta ja olla sisäistämättä paljon siitä, mitä valtavirtamedia syöttää meille. Jokaisen sen antaman viestin takana on totuutta ja valoa. Se ratkeaa saumoistaan.

Monet valotyöntekijät ilmaisevat, että ovat valmiita 3D-matriisin osalta. Pysyminen laatikossa ei ole vaihtoehto, kun on laatikon ulkopuolella. Useimmat valotyöntekijät eivät ajattele tai käyttäydy samalla tavalla, kuin suurin osa ihmisistä. Näemme kulissien taakse, ja aikomukset jotka ovat haitallisia elämälle, ovat melkein ohi. Ole kiitollinen tiedostamisestasi ja heränneestä tilastasi. On edistytty valtavasti.

Lopuksi

Maaryhmänä olemme siivousryhmää. Emme tarvitse vakoiluteknologiaa auttamaan työssämme. Vakoiluteknologia estäisi meitä työskentelemästä. Olemme tietoisia energioista ja työskentelemme tehokkaalla valo- ja rakkausteknologialla. Jokainen hiukkanen rakkautta, palvelua, valoa ja positiivisia ajatuksia sinkoaa meitä uuden Maan luomiseen.

Kristus-valoperhe ankkuroi tämän planeetan Kristus-energiat 2000 vuotta sitten. Ne ovat kanssamme tänä päivänä tiukan päättäväisenä saattamaan loppuun tämän projektin rakkaan planeettamme hyväksi. Työskentelemme yhdessä ja olemme yhtä. Se on tehty. Se on tehty. Se on tehty.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: effisuveo ja 9 vierailijaa

cron