Vezane (Herman) Ronna (ronnastar.com) AE Mikael

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Elokuu 2015 - SALAPERÄISYYDEN POISTAMINEN KUOLEMASTA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 14.08.2015 08:46

SALAPERÄISYYDEN POISTAMINEN KUOLEMASTA



AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)

Elokuu 2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat mestarit, maatasolla ihmiset riemuitsevat lapsen syntymästä, sillä se on todellakin luomisen ihme, ja he surevat rakkaan kuolemaa, sillä he tuntevat menettäneensä tuon ihmisen keskuudestaan. Kuitenkin myös kuolema on ihme ja henkisestä näkökulmasta se on riemuitsemisen aikaa, sillä on aika palata todellisempaan olemistilaan.



Olemme usein puhuneet vähentyneestä tietoisuudesta ja useimmat teistä eivät tiedä, että ylösnousemusprosessiin sisältyy tajunnan laajentaminen integroidaksenne tietoisuusilmaisun kaikki puolet. Kuten olette usein kuulleet, ette ole vain ihminen, jolla on sielu – olette ihmeellinen olento, joka on kokenut valtavan kirjon fyysisiä tietoisuusilmaisuja.



Kun muinaisaikoina koitte aineellisia maailmoja vaihtelevassa määrin puolikiinteässä tai kiinteässä muodossa (ylemmässä neljännessä ja alemmassa viidennessä ulottuvuudessa joko maatasolla tai muilla planeetoilla aurinkokunnassanne tai galaksissanne), piditte saman muodon paljon kauemmin kun nyt. Itse asiassa piditte saman fyysisen astian tuhansia vuosia teidän ajanlaskunne mukaan. Siirtymäprosessi ja fyysisestä astiasta luopuminen elämän lopussa oli yhtä luonnollista kuin vanhojen vaatteiden poisheittäminen. Nykyään tuntemaanne kuolemaa ei ollut, ennen kuin ihmiskunta putosi alemman neljännen ja kolmannen ulottuvuuden tiheyteen ja unohditte, että maapallolla oleskelunne oli vain erittäin lyhyt "välisoitto" valtavassa kokemusjoukossa ihmeellisellä matkallanne ympäri kosmosta.



Erityisen jäähyväisseremonian jälkeen lähtevä sielu astui siirtymäsuihkulähteeseen, jossa violetti transformaatioliekki roihusi kirkkaasti (violetti liekki ei ole kuuma, kuten saatatte kuvitella, vaan viileä ja rauhoittava). Sitten hänet kuljetettiin välittömästi sopivaan korkeamman ulottuvuuden ympäristöön.



Ne jotka jäivät fyysiseen maailmaan, pystyivät kommunikoimaan telepaattisesti lähteiden rakkaidensa kanssa, ja he tiesivät tapaavansa taas joskus tulevaisuudessa. He tiesivät myös, että he voisivat yöllisillä matkoillaan eetterikehossa olla vuorovaikutuksessa rakkaidensa kanssa, sillä ne olivat yhtä todellisia ja muistettavia kuin päiväkokemukset.



Joskus tulevaisuudessa ihmiskunta lakkaa pelkäämästä kuolemaa ja ymmärtää, että se on luonnollinen osa hämmästyttävää ja jatkuvasti kehittyvää luomisprosessia. On luonnollinen syntymä-, kuolema/siirtymä-, lepo- ja sisäistämis- ja uudestisyntymävirta, jotta voidaan kokea se ihmeellinen muoto-, koko- ja todellisuusvalikoima, joka on käytettävissänne kanssaluojana. Sitä odotellessa teidän täytyy päästää irti monista vanhoista pinttyneistä ajatuksistanne ja tabuistanne kuolemasta ja tuonpuoleisesta ja tietää, että elämä jota nyt koette, on vain hetki universaalissa ajassa.



Yksi tärkeimmistä asioista ymmärtää on, että kaikki kokemanne alkaa sisältä. Olette mikrokosmos tai miniuniversumi makrokosmoksessa, joka sisältää kaikki kokemukset. Teitä on kuvattu soluksi Ylimmän luojan sydämessä/mielessä ja tämä on käypä kuvaus. Kaikki luomakunnassa sisältää ydinolemuksen, luomisen valo-rakkausenergian tai jumalan kipinän. Taaskin painotamme, ettei mitään voi olla olemassa ilman tätä elämän antavaa ydinolemusta. Tämä suurenmoinen valospektri lähetettiin Ylimmältä luojalta heikennetyillä luminanssitasoilla Isä/Äiti Jumalallemme ja sitten universumiimme suurten arkkienkelien säteilyn kautta. Mikään ilmentyneessä universumissa ei voisi olla olemassa ilman sitä ettekä voisi tekään.



Olette usein lukeneet/kuulleet jostakusta, jolla on ollut kuoleman lähikokemus, ja siitä miten hän tunsi vedon kohti valoa. Useimmiten tuo kokemus on sama, vain muutamin muunnelmin. Tavallisesti vakavassa sairaudessa tai traumaattisessa tilanteessa ihminen vedetään valoon ja hänet täytetään autuuden ja uskomattoman, pakahduttavan rakkauden tunteella. Hyvin usein hän näkee tunnetun valo-olennon ja joskus rakkaan ihmisen, joka on kuollut. Sitten tavallisesti hänellä on tunne, että hän voi mennä vain tietyn matkan kohti valoa ja hänet vedetään taas takaisin fyysiseen kehoonsa. Toisinaan valo-olento puhuu hänen kanssaan, mutta ei aina. Joskus hänelle annetaan vaihtoehtona palata fyysiseen elämään tai jatkaa kohti valoa, ja toisilla kerroilla hänelle kerrotaan, että hänen täytyy palata, sillä hänen tehtävänsä ei ole vielä tehty.



Aivan kuten olemme selittäneet, että verho ei ole tuolla jossain, vaan omassa aivorakenteessanne, sama pätee kuoleman lähikokemukseen. Se kaikki tapahtuu omassa korkeamman ulottuvuuden pyhässä mielessänne, korkeamman itsenne orkestroimana. Kuoleman lähikokemus on tavallisesti risteys elämässä, päätösaika ja tilaisuus astua valaistumispolulle. Ja hyvin usein, mutta ei aina, tapahtuu sielusulautuminen, jossa sieluitsenne korkeamman taajuuden osa, joka asuu sielutähtichakrassanne (noin 15-20 senttiä pään yläpuolella), siirtyy pyhään sydänkeskukseen ja alkaa tulla johtajaksi elämänkokemuksissanne, egon halupersoonallisuuden sijasta.



Kuoleman lähikokemuksen aikana tapahtuu kemiallinen reaktio, joka edesauttaa sisäänpääsyä pyhäksi mieleksi kutsuttuun aivo-osaan. Tämä sallii pääsyn tietyille alueille, jotka sisältävät sinne tallennettuja viisausvalopaketteja. Nämä valopaketit koostuvat korkeammista valotaajuuksista ja ne sisältävät informaatiota, johon tuo ihminen ei tavallisesti pääse käsiksi. Tämä ei ainoastaan tunnu ja näytä erilaiselta henkilön tietoiselle mielelle, vaan se antaa usein hänelle myös pääsyn johonkin historiansa osaan ja joskus sukulinjaansa ja muuhun tärkeään informaatioon.



Muistakaa tämä: kaikki mitä olette koskaan kokeneet ja kaikki mitä olette, ensimmäisestä kerrasta saakka kun tulitte yksilöllistyneeseen tietoisuuteenne jumalan kipinänä ja teistä tuli tietoinen siitä, että "minä olen mitä olen – olen Luojan viiste", on tallennettua viisausvalopaketteihin aivojen korkeamman ulottuvuuden tasoilla. Pyhään mieleenne, DNA:hanne ja chakrajärjestelmäänne on tallennettuna kaikki Ylimmän luojan ominaisuudet, laadut, hyveet ja aspektit. Ne odottavat teitä vaatimaan valtakunnan avaimet integroimalla ne korkeammat valotaajuudet, jotka antavat teille pääsyn koko suurenmoiseen jumalaiseen perintöönne.



Teillä on eetterikeho, joka sisältää aidon ja täydellisen kopion fyysisestä, mentaali- ja tunnekehostanne. Kun kuolette tai lähdette täysin kehostanne, hopealanka (kuten sitä kutsutaan) katkeaa ja eroatte fyysisestä astiasta, joka alkaa välittömästi hajota. Sielunne on hitaasti yhdistynyt eetterikehoonne ja sitten siirrytte ulospäin, korkeamman ulottuvuuden maailmoihin.



Monilla teistä on väärä käsitys siitä, millaista korkeammissa ulottuvuuksissa on. Korkeammat maailmat eivät ole epämääräinen ja aineeton ympäristö eivätkä ne näytä teistä erilaiselta kuin fyysinen maaympäristönne. Kuitenkin on monia eroja, kuten huomaatte ajan kuluessa. Kun teette siirtymän, teillä on muoto ja olemus. Kyllä, muotonne on jalostuneempi eikä yhtä kiinteä kuin kolmannen/neljännen ulottuvuuden ympäristössä, mutta tunnutte kiinteältä ja myös kaikella ympärillänne on muoto ja järjestys. Se taso jolle olette virittyneet tai jonka kanssa olette yhteensopiva, määrittää, miten tietoinen olette, mitä kykyjä teillä on ja miltä ympäristönne näyttää. Taas kerran, ne taajuudet joita heijastatte tai joihin resonoitte, määräävät, mihin ulottuvuuteen tai aliulottuvuustasolle menette ja mille kosmiselle informaatiotasolle voitte päästä. Aurakenttänne on kuin viitta, joka ympäröi eetteri- tai astraalikehoanne, ja se on joko valoviitta tai negatiivisen ja epäharmonisen energian verho, jonka olette keränneet monien entisten elämienne kokemusten aikana.



Olemme selittäneet tätä aiemmin. On kuitenkin tärkeää, että teillä on selkeä ymmärrys siirtymäprosessista, ja niinpä annamme teille taas lyhyen kertauksen siitä, mitä tapahtuu sielun lähdettyä fyysisestä kehosta. Ne jotka ovat valaistuneita ja itsetietoisia, viedään välittömästi heidän suojelusneuvostonsa eteen tarkastelemaan mennyttä elämää – ei tuomittavaksi, vaan tarkastelemaan, mitä haasteita ja tilaisuuksia kohdattiin positiivisesti, rakkauden ja myötätunnon kera ja mitä tehtäviä ei saatu valmiiksi, ja siksi ne täytyy kokea uudestaan. Mitään ei voi kätkeä keneltäkään korkeammissa maailmoissa, sillä auranne kertoo koko tarinanne ja kaikki näkevät henki-itsenne säteilyn ja keveyden tai sen puutteen. Muotonne on kaunis ja täydellinen ja voitte ilmestyä missä tahansa iässä tai muodossa, jossa haluatte.



Teillä on monia vaihtoehtoja saatuanne valmiiksi tarkasteluprosessin. Voitte mennä yliopistoihin oppimaan eri tähtijärjestelmissä, voitte palvella monilla kyvyillänne, voitte nauttia luomakunnan kauneudesta ja käyttää kannssaluomistaitojanne tai mitä tahansa muita kokemuksia, joita on liikaa hahmoteltavaksi tässä. Sielukehitys ei ole korkeammissa maailmoissa yhtä nopeaa kuin fyysisessä kehossa, sillä olette tietoinen universaaleista laeista ja ajatuksillanne ja teoillanne on välittömät tulokset. Siitä syystä kaikki ovat innostuneita inkarnoitumaan maatasolle, vaikka se on täynnä haasteita, rajoituksia ja usein tuskaa ja kärsimystä.



Vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, on upea tilaisuus ja suuri etuoikeus olla ruumiillistuneena maaplaneetalle tänä suurena transformaatioaikana. Monet kauniit sielut ovat valmiina ja toivovat saavansa tilaisuuden palata maapallolle ja osallistua tähän ihmeelliseen evoluutioprosessiin.



Sen ohella että olitte halukas tulemaan maapallolle ja jakamaan valoanne voidaksenne auttaa ihmiskuntaa ja planeettaa, teille annettiin tilaisuus ruumiillistaa niin paljon jumalaista itseänne, kuin pystyisitte sisältämään ja käyttämään. Tämä kultainen lupaus tehtiin teille ennen paluuttanne maapallolle tässä elämänkokemuksessa. Se oli/on ennenkuulumaton tilaisuus integroida maksimimäärä Jumalatietoisuutta ja palata todelliseen loistoonne valo-olentona.



Tarina on toinen niillä, jotka kuolevat väkivaltaisen kuoleman – niillä jotka ovat eläneet vihaten, peläten ja aggressiivisena toisia kohtaan tai jotka ovat keränneet paljon voitettavaa negatiivista karmavelkaa. Nämä sielut viedään ns. ensiapuun, missä heistä huolehtii rakastava isäntä armonenkeleistä. Nämä sielut laitetaan itse tekemäänsä vankilaan (heidän vääristynyt aura/astraalikenttänsä) ja he elävät unitilassa, joka koostuu heidän uskomuksistaan, negatiivisista teoistaan ja epärealistisista käsityksistään. Se on lähinnä ns. helvettiä tai kiirastulta, sillä he elävät alemman taajuuden ajatusmuotojen maailmassa, jonka he ovat luoneet monien kokemuselämiensä aikana.



Armonenkelit säteilevät jatkuvasti Luojan rakkaus-valoa heihin ja hitaasti ajan kuluessa ja riippuen negatiivisen kentän tiheydestä, rakkauseliksiiri tunkeutuu vähitellen kuoreen eetterikehon ja sielun ympärillä ja hajottaa sen. On aina mahdollista tehdä palautus, vaikka se saattaa kestää aioneita, riippuen negatiivisuuden rankkuudesta ja määrästä.



Sallikaa meidän selvittää yksi harhaluulo: ei ole "synti" tehdä itsemurhaa tai luopua elämästään, ennen kuin oma tehtävä on suoritettu. On monia syitä, miksi ihmiset päättävät lopettaa elämänsä tai uhrata sen toisen puolesta. Toisinaan sen käynnistää ylivoimainen häpeä-, syyllisyys- tai pelkotaakka, joskus väärin kohdistetut epäitsekkäät syyt (tavallisesti marttyyrikompleksista johtuvat) tai kun ihmisellä on parantumaton sairaus ja kivusta on tullut dominoiva. Näille sieluille näytetään, miten korjataan ne tilanteet, jotka aiheuttivat niiden kärsimyksen, kivun tai sairauden, ja heille annetaan toinen tilaisuus tajuta se oikein.



Jos ihminen päättää lopettaa elämänsä niiden tuskallisten tilanteiden vuoksi, jotka hän on luonut itselleen, hän ei voi välttää noita samoja olosuhteita tulevassa elämässä, ja näin se vain lykkää haasteita ja tilaisuuksia oppia elämänoppituntinsa. Muistakaa, että te olette aina oma tuomarinne ja päätätte suojelusneuvoston avulla, mitä seuraavat elämänkokemuksenne ovat, monien vaihtoehtojen ja tilaisuuksien ollessa käytössä. Korkeampien ulottuvuuksien ympäristössä sielu on aina innokas korjaamaan entiset virheet, jotta aurakentästä voidaan puhdistaa kaikki epäharmoniset värähtelymallit ja matka valaistumista kohti voi jatkua.



Teidän on myös tärkeää ymmärtää, että säännöt ovat muuttuneet, kun evoluutioprosessi kiertää spiraalin seuraavalle tasolle. Jokainen sielusukupolvi noin viimeisten sadan vuoden aikana on inkarnoitunut käytössään enemmän kosmista muistia. Toisin sanoen, unohduksenverho ohenee ja se poistetaan hitaasti kokonaan. Myös valokalvot monien DNA-säikeiden ympäriltä ohenevat ja nyt syntyvillä lapsilla on pääsy kykyihin ja taitoihin, jotka eivät olleet heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa käytössä. Kutsukaa heitä, miten haluatte – indigolapset, kristallilapset tai kultaiset lapset. He ovat viisaita vanhoja sieluja, jotka suostuivat inkarnoitumaan maapallolle ottaakseen ohjakset teiltä, vanhemmiltaan, ja johtamaan ihmiskunnan uuden ajan valoon.



Sillä ei ole merkitystä, kieltävätkö ihmiset sen todenperäisyyden, mitä välitämme teille. Se on silti elävä totuus ja universaali laki ja jokaiseen sieluun vaikuttavat ja jokaista sielua hallitsevat jumalaisen suunnitelman periaatteet, uskoo hän sitä tai ei. Tässä taas pätee sisäinen verho ja teidän on murtauduttava negatiivisen kolmannen/neljännen ulottuvuusympäristön rajojen läpi, saadaksenne tämän ihmeellisen yhteyden Lähteeseen. Olette aina olleet ja tulette aina olemaan yhteydessä Kaikkeen olevaiseen. Yhteydettömyydentunne on pelkästään mielessänne ja tie oven avaamiseksi elämänvirtaan on pyhässä sydämessä.



Rakkaat valonkantajani, pyydämme teitä katsomaan jokaista testiä ja haastetta tilaisuutena päästää irti vanhentuneista ajatuksista ja värähtelymalleista, jotka eivät enää palvele suurinta hyväänne. Pyydämme hartaasti teitä tarkastelemaan elämänkokemuksianne pyhän sydämenne/mielenne suodattimen läpi, kun ammennatte elämän/valon Luojahiukkasia ja täytätte ne rakkaudellanne ennen niiden säteilemistä maailmaan ja ihmiskuntaan. Olemme kaikki tässä kosmisessa evoluutiotanssissa ja yhdessä voitamme.



Olen arkkienkeli Mikael.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Syyskuu 2015 - TARJOAMME VALO/RAKKAUSVIRTAA SYDÄMESTÄMME TEI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 28.08.2015 10:17

TARJOAMME VALO/RAKKAUSVIRTAA SYDÄMESTÄMME TEIDÄN SYDÄMEENNE



AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)

Syyskuu 2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat mestarit, paluu kapealle ylösnousemuspolulle tietoisuudessa, on alku nousemiselle vastakohtien yläpuolelle, missä ei ole hyvää tai huonoa, oikeaa tai väärää – on vain harmonisia henkilökohtaisia valintoja hyväksytyllä kaksinaisuusasteikolla. Voimaantuneena, toimivana itsemestarina teette vain korkeimpia ja parhaita valintoja kaiken eduksi. Hitaasti mutta varmasti ne epätäydellisyydet korjataan, joita olette luoneet sekä sisäiseen että ulkoiseen maailmaanne. Maapallolta ja ihmiskunnalta on vienyt erittäin kauan aikaa saavuttaa nykyinen vallitseva epätäydellisyystaso. Se transformaatiokehitys jonka te, maan valojoukot, olette saavuttaneet hyvin lyhyessä ajassa, on todella taianomainen.



Tosiaankin, menneisyyden moniulotteiset ovet sulkeutuvat ja tulevaisuuden ovet avautuvat nopeammin ja nopeammin, kun ylösnousemusprosessi kiihtyy. Muutospelko on ollut kontrolloiva päätekijä tietoisuudessanne erittäin pitkään. Matkanne alussa tiheyteen pyritte suureen itseilmaisu- ja muutosvalikoimaan ja nautitte jokaisesta uudesta luomuksesta. Vasta maakokemustenne aikana olette unohtaneet, että olette kanssaluoja, jolle on annettu täysimääräiset luomiskyvyt, ja että teillä on suora yhteys luomisen voimalähteeseen elämä/valovirran kautta.



Kun opitte hengittämään syvään ja vaivattomasti, laskeudutte pyhään sydänkeskukseenne, missä Luoja ja luominen ovat yhtä. Silloin alatte herätä ja oivaltaa, että koette todellisuutenne harhaverhon läpi ja olette sekä uneksija että unelma. Alatte vapauttaa itseänne massatietoisuuden uskomusrakenteen siteistä ja etsiä omia korkeampia totuuksianne. Tuolloin aloitatte matkan takaisin eheyteen, kun pyritte luomaan itsenne uudestaan Isä/Äiti Jumalamme aurinkolapseksi, valo-olennoksi, joka on jumalainen perintönne. Luoja on elämänhengityksen lähde. Hengitys on elämänlankanne Kaikkeen olevaiseen. Kun hengitätte sisään, vastaanotatte tämän lahjan, joka on peräisin Luojan sydänytimestä. Jokaisella uloshengityksellä lähetätte tämän pyhän hengityksen lahjan takaisin äärettömän elämänlähteen maailmoihin.



Kun verho teidän maailmanne ja meidän maailmamme väliltä häviää, olemme pyrkineet antamaan teille työkaluja ja tietoa, joita tarvitsette toimiaksenne ja tunteaksenne olonne mukavaksi laajentuneessa todellisuudessa kehittyneinä, sielun täyttäminä ihmisolentoina. Tiedän on tärkeää ymmärtää, että kykenemme seuraamaan massojen pääajatusmuotoja tai yleisimpiä uskomuksia maaelämätasolla ja kehittyneillä aisteillamme pystymme tarkkailemaan valon ja varjojen aaltoilua maailman joka osassa.



Tiedätte nyt, että on elämä/valovirtoja, jotka kulkevat omniversumin läpi universumiin, aliuniversumiin, galaksiin, aurinkokuntaan, planeettaan ja jokaiseen aistivaan olentoon. Kun alatte herätä – pyrkiä aktiivisesti vahvistamaan yhteyttä ja pyytämään opastusta ja suuntaa – tuon henkilökohtaisen elämänlangan kirkkaus ja vahvuus kasvaa. Me arkkienkelimaailmassa säteilemme taitetun Luojavalon virtoja tähän aliuniversumiin. Nämä elävät valovirrat säteilevät ominaisuuksia, laatuja ja hyveitä, joita ilmennämme Isä/Äiti Jumalamme edustajina, ja jumalainen tehtävämme on saattaa ne ihmiskunnan, maapallon ja koko luomakunnan käyttöön. Silloin kun keskitämme tietoisuutemme johonkin teistä, yhdistytte automaattisesti yhteen miljoonista valovirroistamme ja olemme välittömästi tietoinen teistä. Se on kuin radioaseman virittämistä tai sähkötöpselin kytkemistä. Tuon valoyhteyden vahvuus riippuu taajuuksista, joita ruumiillistatte, tai energiapuumerkkinne ja sielulaulunne harmoniasta ja vahvuudesta.



Jokaisen ihmisen sieluitse pyrkii ottamaan kunnon roolin hänen elämänkokemustensa ohjaajana. Sieluitsen ja egon halukehon välillä on köydenvetoa, sillä ego ei halua luopua kontrollistaan neljässä alemmassa kehojärjestelmässä – fyysinen, mentaali-, tunne- ja eetterikeho. Sielu on kuolematon ja sitä voitaisiin kutsua Jumalaitsenne persoonallisuudeksi. Se muistaa, kuka oikeasti olette, ja kaiken mitä olette kokeneet monilla matkoillanne tietoisena Jumalan kipinänä. Egon halukeho on oleellinen osa fyysistä persoonallisuuttanne ja fyysinen, mentaali- ja tunnekehonne on koodattu niillä ominaisuuksilla, heikkouksilla, vahvuuksilla, haasteilla ja tilaisuuksilla, jotka päätitte kokea tässä tärkeässä elämässä. Olette aina valinneet ne karmaoppitunnit tai suostuneet niihin karmaoppitunteihin, jotka pyrkisitte ratkaisemaan kussakin elämässä. Vapaa tahto pätee myös elämien välisessä elämässä. Teitä neuvotaan ja tehdään ehdotuksia – kuitenkin te olette aina tehneet lopulliset päätökset.



Teidän täytyy pyrkiä nousemaan jokapäiväisten stressitilanteiden yläpuolelle, jotta voitte muuntaa riitasointuiset hetket seesteisiksi tunneiksi. On elintärkeää, että keskitytte siihen, mitä on suoraan elämässänne ja henkilökohtaisessa maailmassanne, ja on tärkeää, että alatte kuvitella itsenne sellaiseksi, kuin haluatte tulla. Olemme korostaneet, että teidän täytyy harjoittaa tuomitsemattomuutta, ja tämä sisältää itsensä tuomitsemattomuuden.



Muistakaa, että teillä on pääsy kaikkiin elämän/valon Luojahiukkasiin, jotka pystytte vetämään pyhään sydämeenne, älkääkä koskaan unohtako, että nämä luomisen timantinkovat hiukkaset voidaan aktivoida vain puhtaalla ja rakastavalla aikomuksellanne. Muistutamme teille myös, että sitten kun olette integroineet yltäkylläisyyden värähtelykaavan ja hyväksyneet sen totuudeksenne, siitä tulee osa sielulauluanne. Sen jälkeen nuo yltäkylläisyyden taajuusmallit säteilevät solaarivoimakeskuksenne etu- ja takaportaalista äärettömyysmerkkinä ja luovat näin jatkuvan yltäkylläisyysvirran kaikkina hyvinä asioina.



Puhuimme kauan sitten itsekkyyden hyveestä ja se järkytti monia teistä, sillä se oli täydellinen vastakohta sille, mitä teille oli opetettu entisaikaan. Pyydämme teitä miettimään, miten voitte tulla siksi tai antaa sitä, mitä ette ole vaatineet itsellenne. Teidän kuuluu tulla säteileväksi esimerkiksi muille ja jakaa rakkauttanne/valoanne ja viisauttanne maapallon, ihmiskunnan ja koko luomakunnan kanssa. Silloin kun toimitte harmonisessa neljännen ulottuvuuden keski- tai yläympäristössä ja käytätte viidennen ulottuvuuden voimaa, lahjoja ja tietoisuutta kristallivalopyramidinne kautta, teille annetaan pääsy valokaupunkeihin, joita on sijoitettu strategisesti korkeampiin ulottuvuuksiin ympäri maapalloa. Näin tehdessänne aloitatte timantinkovien hiukkasten, rakkauden/elämän eliksiirin, virtaamisen henkilökohtaiseen viidennen ulottuvuuden pyramidiinne ja eetterikopioon, jonka jätitte sinne hyvin kauan sitten.



Siitä lähtien teillä virtaa Luojavaloa vertikaalia elämänvirtalinjaanne pitkin fyysiseen astiaan kruunuchakran kautta ja varanto tallennetaan pyhään sydämeenne. Sitten kun yhdistytte tähän voiman/elämän/valon jumalaiseen lähteeseen, maatodellisuutenne ei ole koskaan entisensä. Teidän on tarkoitus ottaa, mitä tarvitsette, sillä varasto on rajaton. Nähkää sädehtivien hiukkasten virtaavan koko kehossanne hehkuvana valovirtana, joka tasapainottaa, transformoi ja voimaannuttaa. Antamiemme tekniikkojen, erityisesti äärettömyyshengityksen avulla, lähetätte automaattisesti Luojavalon siunatun lahjan maailmaan.



Kun olette ilmaisseet aikomuksenne ja teillä on valonkantaja/välittäjärituaalinne tiukasti ankkuroituna mieleen, teidän ei tarvitse enää keskittyä lähettämään näitä transformoivia valohiukkasia, sillä jumalainen suunnitelma on käytössä ja se seuraa automaattisesti valitsemianne polkuja. Voitte määrätä jonkin prosenttiosuuden timantinkovista hiukkasistanne maailmanpyramidiin tai maailmanpalvelijapyramidiin ihmiskunnan ja maapallon kohottamiseksi ja voitte myös omistaa osan niihin ryhmäpyramideihin, joissa olette aktiivisena jäsenenä. Älkää myöskään unohtako täyttää työpyramidianne – projektejanne ja siemenajatuksianne – runsaalla Luojavalo-osuudella.



Kun olette ylitsevuotavan täynnä rakkautta/valoa ja Henki on elämänne ja kokemustenne ohjaaja, ette enää murehdi oman rakkaus-, varallisuus-, kunnioitus- jne. osanne saamisesta, sillä vahvistus sille, kuka ja mitä olette, tulee sisältä. Silloin siirrytte itsemestarin epäitsekkääseen tilaan. Tiedätte, miten päästään käsiksi jumalaisen syntymäoikeutenne rikkauksiin, hyveisiin ja taitoihin, ettekä ole riippuvainen kenestäkään tai mistään fyysisessä maailmassa, sillä teistä on tullut täysivaltainen valo-olento.



Haluamme myös selkeyttää vapaaseen tahtoon liittyvää hämmennystä. Kun pyydämme teitä rukoilemaan "tapahtukoon sinun tahtosi", emme pyydä teitä luopumaan vapaasta tahdostanne. Pyrimme auttamaan teitä tekemään korkeimpia ja parhaita valintoja, joita voitte älyllisesti tehdä. On myös viisasta todeta: "Pyydän tätä tai jotain suurempaa korkeimmaksi parhaakseni ja kaiken korkeimmaksi parhaaksi", sillä ette ehkä aina tiedä tulevien olosuhteiden vuoksi, mikä korkein valinta on. Kun kutsutte korkeampaa itseänne joka päivä herätessänne ja pyydätte, että olette harmoniassa jumalaisen itsenne tahdon kanssa suurimmaksi hyväksenne, annatte sieluitsellenne luvan opastaa, inspiroida ja ohjata teitä. Vahvistatte korkeamman itsenne ja valo-olentojen välistä yhteyttä, jotta ne voivat alkaa kommunikoida kanssanne intuition kautta, ja ne auttavat teitä tekemään täydellisiä valintoja päivän joka hetki.



Prosessia myös nopeuttaa, jos toteatte: "Asetan nyt egopersoonallisuuteni korkeamman itseni kontrolliin ja tästä eteenpäin luomme yhteisponnisteluillamme vain kauneutta, harmoniaa ja tasapainoa sisällemme ja ympärillemme." Tämä sallii korkeamman itsenne alkaa ohjata teitä korkeinta kohtaloanne kohti ja tämä nopeuttaa siirtymäprosessia integroimalla fyysisen, mentaali- ja tunnekehonne henki-itsenne kanssa. Teitä kaikkia pyydetään tekemään tärkeitä päätöksiä, kun valmistaudutte tulevaan viidennen ulottuvuuden kohtaloonne. Muistakaa, että kontrolloitte aina lopullisia päätöksiänne.



Uljaat ystäväni, nämä transformaatiovuodet voivat olla elämänne jännittävimpiä ja tyydyttävimpiä vuosia, jos alatte vain käyttää pyhää mieltä pyhän sydämen kautta. Olette tuoneet tähän elämään monia upeita lahjoja ja kykyjä. Teidän täytyy kuitenkin tietoisesti päästä käsiksi näihin lahjoihin ja tuoda ne tietoisuuteenne, jotta voitte kehittää niitä ja sitten jakaa toisten kanssa. Sallikaa itsenne kuvitella se täydellinen maailma, jonka haluatte luoda, ja seuratkaa sitten Hengen tönäisyjä, kun ryhdytte tarvittaviin toimiin unelmienne ilmentämiseksi. Teidän täytyy käyttää niitä lahjoja, joilla teitä on siunattu, jotta teille voidaan antaa lisää.



Monilla teistä on luultavasti parhaillaan elämässänne tai tulossa elämäänne niitä, jotka yrittävät lannistaa teidät polullanne. Saattaa olla myös perheenjäseniä tai ystäviä, jotka jätätte taakse, kun astutte valaistumispolulle. Kun te opitte ne oppitunnit, joita teille esitellään, ja olette valmis etenemään kohti valoa, he saattavat jäädä jumiin kolmannen/neljännen ulottuvuuden harhaan. Se on heidän valintansa – älkää siis tuomitko heitä. Siunatkaa heitä ja sallikaa heidän seurata itse valitsemaansa polkua, mutta älkää antako heidän saada teitä luopumaan omastanne. Rohkeat sydämet, teidän kaltaisenne ovat eturintamassa, sellaisia jotka ovat riittävän rohkeita astumaan pois suosituista uskomuksista ja alemman ulottuvuusympäristön rajoittuneesta massatietoisuudesta.



Kohtalonne tiennäyttäjänä on tulla säteileväksi esimerkiksi ympärillänne oleville heijastamalla rakkautta ja harmoniaa. Jos ette tee muuta kuin tämän, olette täyttäneet nykyisen jumalaisen maatehtävänne. Nähkää itsenne violetin transformaatioliekin ympäröimänä ja heijastakaa sitten tätä säteilevää liekkiä aineelliseen maailmaan. Nähkää vastoinkäymiset tilaisuussiemeninä. Kun siirrytte kunkin oppitunnin läpi ja saatte sen arvokkaat opetukset, tietäkää, ettei teidän tarvitse enää koskaan kokea tuota nimenomaista tilannetta. Urhea oman totuutenne etsiminen ja eläminen on ensimmäinen askel henkilökohtaisen voimanne takaisinottamisessa.



Taaskin muistutamme teille, että pyhä mielenne sisältää menneisyytenne ja tulevaisuutenne muistisiemenatomit ja se on taivaallisen Isämme jumalaisen tahdon ja voiman henkilökohtainen lähteenne. Nämä tulevaisuuden muistisiemenatomit täytyy hautoa pyhässä sydämessä ja Luojavalon timantinkovat hiukkaset sytyttää rakkaudellanne, ja puhtaan aikomuksenne ja puhtaiden tekojenne kautta ne ilmentyvät muodon maailmaan. Kaikenlainen yltäkylläisyys on luonnollinen ilmentymä, silloin kun olette harmonisesti vireessä Hengen ja jumalaisen suunnitelman kanssa kaiken suuremmasta hyvästä.



Rakkaat, ei ollut koskaan tarkoitus, että teidän pitäisi matkustaa yksin. Odotamme jälleenyhdistymistä kanssanne ja tarjoamme teille apua näinä kiihtyneinä muutosaikoina. Olemme usein pyytäneet teitä kutsumaan meitä, sillä olemme vain ajatuksen päässä. Nyt pyydämme teitä kuvittelemaan valovirran, elämänlangan kulkevan sydänkeskuksestanne yhdistymään kanssamme. Voitte muodostaa yhteyden niin monien kanssa meistä, kuin haluatte, ja yhdessä ympäröimme maapallon Luojavalovirroilla. Teitä rakastetaan mitä syvimmin.



Olen arkkienkeli Mikael.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Lokakuu 2015 KEHOMUODON EVOLUUTIO JA TIETOISUUSYLÖSNOUSEMUS

ViestiKirjoittaja hammer » 05.10.2015 16:47

KEHOMUODON EVOLUUTIO JA TIETOISUUSYLÖSNOUSEMUS

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Lokakuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, ihmiskunnan kollektiivitietoisuus pyrkii myöntämään äärimmäisen kaksinaisuuden, joka leviää maapallolla. Jokainen ihminen taistelee jollain tasolla saavuttaakseen paremman itsetietoisuuden, johon on sisällyttävä sekä valo- että varjopuolen hyväksyminen, pyrkien samalla palaamaan hyväksytylle kaksinaisuus- ja polariteettiasteikolle. Jokaisen teistä on tunnistettava ja haettava varjopuolenne, symboliset sisäiset demoninne, jotta nekin voivat syleillä transformaatiovaloa. Ihmiskärsimys on tulosta joustamattomasta ajattelusta, ylemmyydentunteesta ja toisten tuomitsemisesta, mikä johtaa erillisyyteen, ei ykseyteen ja vastakkaisten näkökulmien suvaitsemiseen. Voitteko hyväksyä sen lähtökohdan, että myös negatiiviset ajatusmuotonne pyrkivät vapautumaan? Ne nousevat tietoisuutenne pintaan ja etsivät valaistumista ja totuutta, aivan kuten tekin. Teidän täytyy ottaa hetkestä toiseen vastuu siitä, mitä olette luoneet. Negatiiviset ajatukset ja teot johtavat vääristyneisiin luomuksiin ja kaaokseen.

Teidän on tärkeää ymmärtää, että fyysiseen astiaanne koodattiin maallisten ruumiillistumiskokemusenne alussa paluu korkeampivärähteisiin ja jalostuneempiin valoulottuvuuksiin. Kun ihmiskunta kehittyy ja sen viisaus kasvaa ja siitä tulee tietoinen ylösnousemuksen tieteestä ja mutkikkuudesta, prosessiin on tehty myös monia muutoksia useiden satojen vuosien aikana. Jotkut ylösnousemuksen alkumenettelytavat on sivuutettu ja toisia, kehittyneempiä vaatimuksia on lisätty.

Menneisyydessä ylösnousemus oli mahdollinen vain harvoille ja valituille. Ainoastaan ne jotka tulivat maapallolle esimerkeiksi ja tiennäyttäjiksi ja jotka olivat henkisesti kehittyneitä, päästettiin mysteerikoulujen sisäisiin pyhättöihin. Salaiset opit annettiin vain niille, joita pidettiin vahvimpina ja omistautuneimpina opetuslapsina. Testit, oppitunnit ja haasteet olivat vaativia ja monet menehtyivät prosessin aikana tai he eivät saavuttaneet tavoitettaan moneen elämään. Tämä on nyt muuttunut, sillä Maan ja ihmiskunnan ylösnousemukselta seuraavalle tiedostamistasolle loppuu aika ja monia jumalaisia erivapauksia ja paljon apua tarjotaan niille, jotka pyrkivät kohtaamaan ylösnousemuksen haasteet ja testit.

Olemme selittäneet, että jokaiselle sielulle annetaan ennen inkarnoitumista fyysiseen astiaan määräosuus elämän timantinkovia hiukkasia henkilökohtaiseen käyttöön elämän aikana. Jos henkilön määräosuus käytetään aikomalla rakastavasti suurempaa hyvää, niin täysi valospektrivirta jatkuu joko hänen elämänsä ajan. Kuitenkin silloin kun henkilöstä tulee ei-rakastava, negatiivinen ja katkeroitunut, pääsyä pyhään sydämeen ja elämän Jumalahiukkasiin ei enää ole. Sen jälkeen hän voi päästä vain puolispektriin valosta tai peruselämänvoimasubstanssista, joka voidaan määritellä uudelleen ja käyttää positiivisella tai negatiivisella tavalla. Muistakaa, että Luojavalon timantinkovat hiukkaset voidaan aktivoida käyttöön vain rakastavalla aikomuksella korkeimpaan hyvään.

Pienen lapsen sydänkeskus on täysin auki ja Jumalahiukkaset virtaavat vapaasti ja esteettä. Kuitenkin se miten kauan lapsen sydänkeskus pysyy auki, riippuu siitä rakkaudesta ja hoivasta, mitä hän saa vanhemmiltaan ja ympärillä oleviltaan. Monet rakkaat sielut ovat laittaneet eetterisuojakilven sydänkeskuksensa päälle, jotta tuska ja kärsimys eivät vaikuta heihin niin dramaattisesti. Siksi he sulkevat oven pyhään sisäiseen pyhättöönsä, jonne luomisen Jumalahiukkaset on tallennettu.

Sen timantinkovien hiukkasten määräosuuden lisäksi, joka laitettiin kunkin ihmisen pyhään sydänkeskukseen, pienempi osa laitettiin myös fyysisen kehon jokaiseen päächakrakeskukseen. Suurin osuus laitettiin juurichakraan, jota muinaisihmiset kutsuivat kundaliiniksi, kiekolla olevaksi tulikäärmeeksi tai pyhäksi tuleksi.

Nyt on käynnissä nopeutettu planeettavihkimys ja se vaikuttaa kaikkeen maatasolla, erityisesti aistiviin olentoihin. On paljon pelkoa ja huolta, kun ihmiskunnan kollektiivitietoisuus joutuu käymään läpi niitä dramaattisia muutoksia, joita tapahtuu yhden aikakauden loppuessa ja kehittyneemmän aikakauden alkaessa – erityisesti kun paljon siitä, mitä pidettiin valtavan tärkeänä maatasolla, muuttuu hitaasti tai häviää. Kun näitä dramaattisia evoluutiomuutoksia tapahtuu, ne eivät vaikuta teihin, jos energiapuumerkkinne on korkeampaa ja tasapainoisempaa taajuutta.

On myös suurta odotuksen ja innostuksen tunnetta niillä, jotka ovat oppineet pysymään keskittyneenä pyhään sydämeen. Teidän jokaisen edessä on monia todennäköisiä tulevaisuuksia ja on tärkeää, että pysytte keskittyneenä läsnä olevan hetken hiljaiseen pisteeseen. Teidät saatetaan johdattaa vaihtamaan kurssia useita kertoja, kun siirrytte hitaasti korkeampien ulottuvuuksien virtaavuuteen. Jos kuitenkin sallitte pyhän sydämenne ja korkeamman itsenne valaista tietä, teitä ei koskaan johdeta harhaan. Tulevaisuuden aikajanat johtavat korkeammalle ja vakaammalle maaperälle, pois tasapainottomalta kaksinaisuusasteikolta ja vääristyneestä erillisyystodellisuudesta.

Olette integroimassa monia Itsen puolia, jotka olette luoneet ollessanne fyysisessä ruumiissa, valmisteluna sieluperheenne monien puolien jälleentapaamiseen sekä maapallolta että monista ulottuvuuksista ympäri aurinkokuntaa ja galaksia, ja lopulta ympäri tätä aliuniversumia ja sen ulkopuolelta. Täytyy tapahtua yhdistyminen Itsen kanssa ja paluu voimakeskukseenne, joka on pyhässä sydämessänne. Sitten kun muodostatte yhteyden ylisieluunne/korkeampaan itseenne ja alatte yhdistyä Jumalaitsenne ("minä olen" –olemus) kaikkien puolien kanssa, yhdistymistarpeesta tulee magneettivoima, jota ei voi kieltää.

Sielunne joka koostuu Luojaolemuksesta, on tietoinen oppaanne ja kumppaninne maa-astiassa ollessanne. Pitkän aikaa sielu on ollut useimmille ihmisille vain vaimea kuiskaus, sillä egon halupersoona on erittäin voimakas ja sillä on ollut hallitseva asema sisällä. Vihkimysprosessi alkaa, kun teette hitaasti tietä sille, että sielu ottaa oikean paikkansa elämänne johtajana, mikä sallii lopulta korkeamman itsenne ottaa ohjat matkallanne takaisin valomaailmoihin. Vähitellen valopilari joka sisältää elämänlankanne Luojaan, alkaa levitä, kunnes se lopulta on päälaen levyinen. Silloin yhdistytte jumalaisen "minä olen" –olemuksenne virtaan ja rakkauden/elämän Luojahiukkasia alkaa virrata teidän lävitsenne ja teistä. Tämä ihmeellinen, loistava pyhä tuli antaa teille pääsyn taivaaseen tallennettuihin aarteisiinne – rajattomaan Luojavalolähteeseen, kunhan sitä ladataan rakkaus-valollanne ja käytetään suurimpaan hyvään.

Elämänvirrassa on paljon sivujokia ympäri tätä aliuniversumia ja monista teistä tulee Luojatietoisuuden timantinkovien hiukkasten kanava, kun yhdistytte pyhään mieleenne ja opitte pysymään keskittyneenä pyhään sydämeenne. Ensin teidän täytyy virittää käpy- ja aivolisäke korkeampaan itseenne, mikä alkaa hajottaa niitä valokalvoja, jotka suojelevat pyhää mieltä. Pyhä mieli muodostaa yhteyden pyhän sydämenne kanssa ja sitten kun aktiovoidut Jumalatietoisuuden timantinkovat hiukkaset alkavat virrata pyhästä sydämestä pyhään mieleen, valaistumisprosessi nopeutuu.

Luojavaloa virtaa kruunuchakran läpi, menee käpylisäkkeeseen ja edistää solutietoisuutta, kun se aktivoi aivo- ja hypotalamuslisäkkeen ja kulkee aivorakenteen kautta pyhään mieleenne. Sitten se virtaa pyhään sydämeen, jossa Luojavalohiukkasia aktivoidaan lisää rakastavalla aikomuksellanne. Nämä aktiovoidut Jumalavalohiukkaset ovat nyt valmiita auttamaan teitä luomaan sen, mitä tahansa haluatte, kunhan aikomuksenne on suurin hyvä. Korkeamman itsenne äänestä tulee selvempi ja pyhän sydämenne tönäisyistä, jota kutsutaan intuitioksi, tulee voimakkaampia.

INTUITIO on kyky ymmärtää jokin käsite tai tietty informaatio välittömästi ilman tietoista päättelyä. Korkeampi itsenne puhuu teille intuition kautta ja lopulta selvittää polun Jumalaitseenne ja siihen viisauteen, joka on tallennettuna kosmisiin tiedostoihin. Intuitio antaa teille signaaleja tunteena, että jokin on oikein tai totuutenne, tai pelon tai epämukavuuden tunteena, kun jokin on väärin tai ei ole harmoniassa valon/totuuden kanssa.

INSPIRTAATIO on inspiroitumisen prosessi tai ominaisuus – kun jokin äkillinen ja oikea-aikainen tai epätavallinen idea, joskus jostain jota ette ole tienneet aiemmin, juolahtaa mieleenne. Kanavointi tai viestit enkelioppailtanne ja opettajiltanne johtavat usein inspiroituneisiin käsityksiin tai tietoisuuteen asioista, jotka ovat tietämisalueenne ulkopuolelta. Intuitio vahvistetaan ensin mielen ja sitten sydämen kautta, kun taas inspiraatio vahvistetaan ensin sydämen ja sitten mielen päättelyprosessin kautta.

Aika- ja paikkahavaintonne on nopeasti muuttumassa, kun opitte keskittymään enemmän hetkeen sen sijaan, että horjutte menneisyyden ja tulevaisuuden välillä ja teillä on vain hetkittäin keskittynyt tietoisuus nykyhetkestä. Erillisyyden, eristäytymisen ja tuomitsemisen tunteet korvataan yhtenäistietoisuuden tunteella, mikä johtaa lopulta ykseydentunteeseen koko luomakunnan kanssa. Kun aika nopeutuu ja jumalaisista valotaajuuksista tulee voimakkaampia ja vastustamattomampia, teidän on tärkeää pohdiskella, mitä on tapahtunut, mitä haasteita olette kohdanneet ja voittaneet, mitä saavutuksia olette tehneet ja mitä esteitä teidän on ylitettävä tulevaisuudessa.

Kun todellisuutenne rajoista tulee määritellympiä ja sallitte paljon siitä, mitä piditte tärkeänä, muuttua hitaasti tai häipyä menneisyyteen, teistä on tultava viisaampi ja erottelevampi valinnoissanne. Silloin kun roikutte kiinni ihmisissä tai asioissa, jotka eivät enää sovi uuteen todellisuuteenne, epäharmonian tunne tulee selvemmäksi. Toteamalla: "Tapahtukoon sinun tahtosi", annatte korkeammalle itsellenne luvan lisätä intuitiivisia kykyjänne, joihin sisältyy melkein välitön tieto siitä, milloin olette tehneet oikeita tai vääriä valintoja. Näin voitte nopeasti korjata teot, jotka vievät teitä pois suoralta ja kapealta ylösnousemuspolulta. Teidän täytyy valon uskollisina seuraajina olla aina valppaana ajatuksissanne ja teoissanne varmistaaksenne, että olette aina harmoniassa uuden, parannetun jumalaisen suunnitelmanne kanssa.

Valon vartiosotilaiden eturintamana teillä on kyky voittaa tai neutralisoida niiden monien ihmisten negatiiviset ajatusmuodot, jotka edelleen toimivat kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden harharajojen sisällä. Olette rakentamassa lujaa perustaa koko ihmiskunnan tulevaisuudelle. Sisäinen vahvuutenne ja viisautenne palvelee teitä hyvin, jos pysytte keskittyneenä pyhään sydämeenne, kun teistä tulee itsenne mestari ja Jumalatietoisuuden jalostuneiden hiukkasten välittäjä.

Uskokaa tai älkää, mutta siitä on ollut hyötyä, että merkittävä osa ilmentämiskyvyistänne vedettiin pois menneisyydessä. Olemme kertoneet teille, että Jumalan tahdon ja voiman ensimmäinen punainen (ulkoisen tai fyysisen tason väri) luomissäde vedettiin enimmäkseen pois, silloin kun Maa ja ihmiskunta vajosivat kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden tiheyteen. Se tehtiin, jotta ihmiskunta ei tuhoaisi itseään äärimmäisen kaksinaisuuden aikana. Tuo jakso on nopeasti loppumassa, kun ihmiskunta herää ja saa takaisin kyvyn integroida enemmän henkivaloa.

Kun siirrytte ylempään neljänteen ja alempaan viidenteen ulottuvuuteen, fyysisestä kehostanne tulee loistavampi, kun Luojavalo alkaa säteillä voimakkaammin sisältä. Muistakaa, että synnyitte Ylimmän Luojan pyhästä sydänytimestä tietoisena valkoisen tulen siemenatomiolentona, mistä tulee sanonta "luotu Jumalan kuvaksi". Luojavalo sisältää energiaa, älykkyyttä ja kaikkea tarpeellista maailmojen loputtomaan luomiseen, jotta voitte toteuttaa luomisen jumalaisen suunnitelman. Teille annetaan tilaisuus tulla korkeimman järjestyksen kanssaluojiksi. Teidän täytyy kuitenkin astua pois mukavuusalueeltanne ja ottaa takaisin syntymäoikeutenne.

SÄTEILKÄÄ, uskolliset ystäväni, ja kun vaikutuspiirinne säteilee kauemmas ja kauemmas maailmaan, yhtenä päivänä valopiirit limittyvät ja yhteisvalaistumisenne räjähtää puhtaaksi Jumalavaloksi ja ympäröi maailman. Seuratkaa valopolkua, rakkaat, jälleentapaamisen suuri aika on käsillä. Teitä rakastetaan syvästi.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Marraskuu 2015 SIELUN VALONHEITIN – 12 SÄTEEN LUOJAPYÖRÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 30.10.2015 23:24

SIELUN VALONHEITIN – 12 SÄTEEN LUOJAPYÖRÄ

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Marraskuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, sielun valonheitin osoittaa kahteen suuntaan – sisäänpäin fyysisen sydämen ja mielen valaisemiseksi ja ulospäin valaisemaan spiraalipolkua ylöspäin, ihmiskunnan vapautuessa kolmannen/neljännen ulottuvuuden tiheästä todellisuudesta.

Sielun täyttämä persoonallisuus kehittää automaattisesti palavan halun jakaa valaistuneet korkeammat totuutensa toisten kanssa. Valaistu tie on silta ihmisen aineellisen maailman ja Hengen maailmojen välillä. Tarvitaan valmennettua ja kurinalaista älykkyyttä viisausopetusten selkeään kuvaamiseen ja kertomiseen ja korkeampien universaalien käsitysten taitavaan ja täsmälliseen välittämiseen. On kehitettävä kurinalaisia ja itse ohjattuja elämänpyrkimyksiä, voidakseen kehittää suurta mielen selkeyttä integroidun persoonallisuuden rinnalle, joka on omistautunut ja ylisielun/korkeamman itsen ohjauksessa.

Sielu ei ole henki eikä ainetta – se koostuu ilmentyneistä valkoisen tulen siemenatomeista, joita lähetetään Isä Jumalamme jumalaisesta mielestä rakkaan Äiti Jumalamme kosmiseen henkikohtuun, joka lähettää sitten kaikki kosmiset ainemuodot rakastavan Pyhän Henkensä hengityksen kautta. Herääminen tiedostamattomasta olotilasta on yksi dramaattisimmista askelista ihmiskunnan evoluutioprosessissa. Voidaksenne tulla itsetietoiseksi teidän täytyy tiedostaa, mitä tapahtuu henkilökohtaisessa maailmassanne. Teidän täytyy terävöittää ajatteluprosessianne ja oppia elämään hetkessä tai nyt-hetken hiljaisessa pisteessä, kuten sitä usein kutsutaan. Voidaksenne saada kokemusta ja viisautta, teidän täytyy haluta muistaa, mitä haluatte pitää muistipankissanne.

Jokaisella teistä on Isä/Äiti Jumalamme ja Ylimmän Luojan kipinänä henkilökohtainen luomispyörä, oma elämänkukkanne jota teidän täytyy oppia käyttämään taas tullaksenne todelliseksi kanssaluojaksi maatasolla. Pyydämme teitä kuvittelemaan tämän horisontaalin kuvion, jonka olette luoneet pyhällä hengityksellänne henkilökohtaiseksi luomispyöräksenne. Vedätte luomisen elämää/valoa henkilökohtaisen valopilarinne ja pyhän sydämenne takaportaalin kautta, joka koostuu aina nykyiseen kehitystilaanne sopivista taajuusmalleista. Näissä sfääreissä on niitä Jumalatietoisuuden hyveitä, laatuja ja ominaisuuksia, joita pyritte sisältämään, mikä kehittää ja lisää kykyänne luoda mitä tahansa, mitä haluatte, kunhan se on kaiken suurimmaksi hyväksi. Oletteko ihmetelleet, miksi useita vuosia sitten ohjeistimme teitä "hengittämään sisään valoa ja hengittämään ulos rakkautta", kun menette maailmanpyramidiin aikomuksenanne säteillä rakkautta/valoa ihmiskunnalle ja maailmaan?

KUN HENGITÄTTE SISÄÄN VALOA, HENGITÄTTE TIMANTINKOVIA HIUKKASIA PYHÄÄN SYDÄMEENNE. KUN HENGITÄTTE ULOS EHDOTONTA RAKKAUTTA, RAKASTAVA AIKOMUKSENNE VOIMAANNUTTAA TAI SYTYTTÄÄ PUHTAAN JUMALAOLEMUKSEN TIMANTINKOVAT HIUKKASET, JOTTA NIITÄ VOIDAAN KÄYTTÄÄ SUURIMPAAN HYVÄÄN. OLETTE NÄIDEN JUMALAHIUKKASTEN SÄILYTYSASTIA JA RAKKAUTENNE ON AKTIVOIJA.

Kuvitelkaa tämä. Meditoidessa tai hiljaisena aikananne vetäkää 12 täyttä äärettömyyshengenvetoa ja 12. jälkeen vetäkää sisään vatsaa ja pidättäkää hengitystä hetken tai kaksi. Kun vedätte seuraavan (tai 13.) hengenvedon, nähkää sen virtaavan solaarivoimakeskuksestanne (pyhä sydänydin) kehonne eteen. Äärettömyysmerkkikuvio on nyt horisontaali, ei vertikaali. Joko ulos- tai sisäänhengityksellä – kumpi on mukavampi teille – ensimmäinen silmukka kulkee ulospäin kehonne eteen ja seuraavalla hengityksellä toinen silmukka kulkee kehonne takaa ja tekee äärettömyysmerkin valmiiksi. Hengittäkää sisään ja ulos kuusi äärettömyysmerkkiä ja kun teette tämän, ne luovat automaattisesti 12 silmukan kuvion, joka ympäröi teidät kuin kukan terälehdet. Kun hengitätte ulos viimeisen silmukan, pidättäkää taas hengitystänne hetken ennen palaamista normaalihengitykseen. Hengittäkää sitten sisään ja ulos tietoisesti, kun kuvittelette luomisen perusolemuksen kulkevan teistä ulos maailmaan. Kuvitelkaa myös valospiraalien yhdistävän teidät maailman pyramidiin, maailmanpalvelijapyramidiin ja niihin moniin pyramideihin, joita olette luoneet korkeampiin ulottuvuuksiin, näin jakaen rakkaus/valohiukkasenne maailman kanssa sekä tankaten myös visiotanne koko luomakunnan puhtaalla elämänvoimasubstanssilla.

Kun teistä tulee taitavampi kanssaluojana maatasolla, opitte valvomaan jatkuvasti energiamallejanne ja pyrkimään parantamaan niitä. Teidän täytyy pyrkiä kestävään harmoniaan ja jalostuneeseen jumalaiseen ilmaisuun. Tavoitteenne on vapauttaa pyhän tulen voima, mikä on ollut käyttämättä monta tuhatta vuotta, jotta voitte ohjata ja keskittää energianne elämänne alueille, joita haluatte muuttaa. Muodostamalla elämän luojapyöränne ja parantamalla sitä jatkuvasti, kylvätte fokusoituneen muutoksen siemeniä ja käytätte luomisen pyhää tulta, jota tarvitaan sen ilmentämiseen, mitä olette kuvitelleet. Sitten kun osaatte tehdä tämän taitavasti, henkilökohtaisesta maailmastanne tulee ihmemaa ja teistä tulee valomajakka kaikkien nähtäväksi.

Olemme pyytäneet viestintuojaamme antamaan teille yleiskatsauksen henkilökohtaisen elämänkukkaluojapyöränne luomisesta sekä auttamaan teitä ymmärtämään, miten ihmeellinen lahja se on ihmisille. Ilman aktivoitua henkilökohtaista 12 säteen luojapyörää ette koskaan saa kykyä tulla mestarilliseksi kanssaluojaksi fyysiselle olemassaolotasolle.

***********

HENKILÖKOHTAISEN ELÄMÄNKUKKAMME LUOMINEN JA KEHITTÄMINEN – 12 SÄTEEN LUOJAPYÖRÄ
Arkkienkeli Mikaelin ylivalaisemana Ronna, pyhä kirjuri

Monissa muinaisissa entisten elämien kokemuksissamme, kun olimme vajonneet kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden tiheyteen, toimimme eläin-ihmisluonnossamme ja meillä oli vain neljä elämänkukan terälehteä, kaksi äärettömyysmerkkiä, joiden kanssa työskennellä:

** ensimmäisen, toisen ja kolmannen ulottuvuuden taajuudet
** ensimmäinen, toinen ja kolmas chakra:

* ensimmäinen, juurichakra: selviytyminen, fokus fyysisessä kehossa, puute/yltäkylläisyys, turvallisuus

* toinen, napa/alavatsachakra: egohalut, nautinto, seksuaalinen/intohimoinen rakkaus, suvaitsevuus

* kolmas, solar plexus chakra: henkilökohtainen voima/tunnekeskus, halujen hallitseminen, itsekontrolli

Kaksi äärettömyysmerkkiä jotka saivat aikaan neljä terälehteä, sijaitsivat toisessa chakrassamme ja säteilivät sieltä. Yksi terälehti osoitti ulospäin edessämme tulevaisuuteen, jonka loimme ajatuksillamme ja teoillamme. Toinen terälehti heijastui takaa menneisyytemme taajuusmalleihin. Kolmas ja neljäs terälehti kulki ulospäin kummaltakin sivulta (samalla tavalla kuin käsivarret levitettynä ulospäin) ja muodosti alun perin suunnitellun valo- ja varjopilarin, jota on kutsuttu "keskitieksi". Elämme nyt kaksinaisuus- ja polariteettimaailman laajalla asteikolla, johon vaikuttavat DNA:mme, esi-isiemme sukulinja ja se astrologinen kerros, jonka tuomme koettavaksi joka elämässä.

Kun aloimme päästä käsiksi jalostuneemman ja harmonisemman kolmannen/neljännen ulottuvuuden korkeamman taajuuden värähtelymalleihin, aloimme luoda ihmis-ihmisluontoamme. Tämän prosessin aikana lisäsimme kaksi äärettömyysmerkkiä elämänkukkaluojapyöräämme, mikä loi yhteensä kahdeksan terälehteä. Elämänkukkaluojapyörämme siirtyi ylöspäin kolmanteen, solar plexus chakraan. Tämän vaiheen aikana pääelämänvoimanenergiamme säteili solar plexuksesta.

** ylemmän kolmannen ja neljännen ulottuvuuden taajuudet
** neljäs ja viides chakra:

* neljäs, sydänchakra: elämänvoima, henkinen voimakeskus, pyhä sydänkammio missä jumaluuden sieluitsekipinämme asuu tässä elämässä, kolminkertainen liekki ja pyhä symboli vesica piscis, joka sisältää pyhän valkoisen tulen Jumalasiemenatomimme

* viides, kurkkuchakra: kommunikointi, itseilmaisu, henkinen erottelukyky, osa henkistä voimakeskustamme

Neljä lisäterälehteä jotka sisältävät näiden kahden uuden äärettömyysmerkin ominaisuudet, laadut ja hyveet, loivat elämänkukkakuvion, jossa on kahdeksan terälehteä. Aloimme hitaasti tasapainottaa ja harmonisoida sielutietoisuutemme seitsemää chakraa tätä aurinkokuntaa varten, menneisyyden muinaisilla opetuksilla ja uudella opetustulevalla korkeammista maailmoista. Kun opimme kuuntelemaan sieluitsemme kuiskauksia, meille esiteltiin universaalit ilmentämislait. Ajan kuluessa aloimme vähitellen kehittää itsetietoisuuttamme ja lopulta saimme viisautta ymmärtää nyt-hetken merkityksen tai hiljaisen pisteen voiman. Tämä oli elintärkeä askel heräämisprosessissa, jotta voimme taas kerran alkaa käyttää ilmentämistyökaluja tietoisina kanssaluojina.

Ihmiskunnan tämän evoluutiokierroksen tässä ylösnousemusprosessin viimeisessä vaiheessa/jaksossa pyrimme tulemaan henki-ihmisolennoksi. Kaksi viimeistä äärettömyysmerkkiä, neljän lisäterälehden kera, tekee valmiiksi henkilökohtaisen elämänkukkamme, 12a säteen luojapyörän tätä nimenomaista sykliä varten.

Valmis 12 säteen luojapyörämme siirtyi neljännen, sydänchakran korkean sydämen alueelle. Tähän mennessä portaalit pyhään sydämeemme ja pyhään mieleemme ovat auenneet. Pyhä sydän sijaitsee vähän korkeammalla kuin fyysinen sydän, kehon takaosaan päin, leväten selkärankaa kulkevaa valosauvaa vasten. Tämä voimasauva aktivoituu vähitellen, kun avaamme seitsemän sinettiä korkeampaan tietoisuuteen ja yhdistymme ylisieluun/korkeampaan itseen, joka asuu kahdeksannessa chakrassa, sielutähdessämme.

** ylemmän neljännen ja alemman viidennen ulottuvuuden taajuudet
** kuudes ja seitsemäs chakra:

* kuudes, otsa- tai kolmannen silmän chakra: intuitio, inspiroitunut näkemys, selvänäköisyys, kaksinaisuuden ylittävä havaintotapa

* seitsemäs, kruunuchakra: henkinen tahto, inspiraatio, jumalainen viisaus, ykseystietoisuuden alku

Alamme nähdä selvästi, että arkkienkeli Mikael antaa meille työkaluja, joita tarvitsemme auttamaan ylösnousemusprosessissa askel askeleelta. Näitä tekniikkoja voi käyttää umpimähkään minimaalisen menestyksen kera. Jos kuitenkin haluamme edetä vakaasti ponnistelussamme saavuttaa itsemestaruus, meidän pitäisi oppia ja integroida nämä tekniikat siinä järjestyksessä, kun ne on annettu. Tähän on syynsä ja se tulee selväksi, kun hallitset kunkin tekniikan ja alat nähdä positiivisia tuloksia elämässäsi. Kun jalostat värähtelyäsi, sinusta tulee vähitellen moniulotteinen, mikä merkitsee, että yhdistyt useiden ulottuvuuksien taajuusmalleihin samanaikaisesti.

Ikuisesti rakkautta ja enkelisiunauksia,
Ronna

***********

Arkkienkeli Mikael

Rakkaat ystävät, tilan tekemiseksi ylemmän neljännen ja viidennen ulottuvuuden monien tasojen jalostuneille taajuuksille, on tapahduttava puhdistumisprosessi. Niillä oppitunneilla ja ohjeilla, joita olemme antaneet teille vuosien kuluessa, pyrimme antamaan teille tietoa, jota tarvitaan ylösnousemuspolun kulkemiseen helposti ja sujuvasti. Teidän täytyy kuitenkin ottaa vastuu paluustanne henkilökohtaiseen itsemestaruuteen. Olemme valmiina auttamaan teitä, kun otatte takaisin oikeutetun statuksenne henkiolentona, joka on Isä/Äiti Jumalamme jumalaisessa tehtävässä. Nostamme hattua urheudellenne. Teitä rakastetaan kovasti.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Joulukuu 2015 KORKEAMPAAN VOIMAPOTENTIAALIIN PÄÄSEMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 04.12.2015 17:21

KORKEAMPAAN VOIMAPOTENTIAALIIN PÄÄSEMINEN

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Joulukuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, ihmiskunnan ylösnousemustavoite tällä maakokemusjaksolla on integroida yksilöllisen sieluitsen kaikki kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa jäljellä olevat sielusirpaleet. Tämä käynnistää jälleenyhdistymisen henkiseen kolmikkoonne, jumalaisen itsenne pyhään osaan, joka odottaa paluutanne viidennen ulottuvuuden ensimmäisellä alitasolla. Tämä on ihmiskunnan päätavoite tällä evoluutiokierroksella.

Muistakaa, että koko luomakunta – omniversumi kaikilla tasoilla – on kosmista energiaa, joka lähetettiin Ylimmän Luojan sydänytimestä. Tämä energia koostuu äärettömistä värähtelytaajuusmuunnelmista, jotka työntyvät toisiinsa ja jotka on kuitenkin erotettu toisistaan valotaajuusmallierolla. Luojan valo/energia sisältää kaikki luomisen komponentit ja nämä lukemattomat kylvetyt valomallit muodostavat mutkikkaasti aineellisen ilmentämisen monet tasot. Termejä joita käytetään kuvaamaan luomisen monia tasoja, kuten "ulottuvuudet" ja "aliulottuvuudet", käytetään tuomaan selkeyttä ja ymmärrystä siitä hyvin mutkikkaasta todellisuudesta, jossa koko luomakunta on olemassa.

Olemme määritelleet "evoluutiovaiheiksi" ihmiskunnan parhaillaan kokeman ylösnousemusprosessin vaiheet tai tasot. Palattuanne tasapainoon ja harmonisoiduttuanne mentaali-, tunne-, fyysisen ja eetterikehonne kolmannen ulottuvuuden värähtelykentissä, olette valmis keskittymään neljänteen ulottuvuuteen ja tunneastraalitasoihin.

Suurin osa niistä kehittyneistä sieluista joita on inkarnoitunut noin viimeisten 50 vuoden aikana, tuli kolmannen ulottuvuuden sielusirpaleet harmonisoituna ja integroituna, ja monet tulivat myös suurin osa neljännen ulottuvuuden sirpaleista integroituna. Nämä kallisarvoiset sielut suostuivat vajoamaan kolmannen/neljännen ulottuvuuden harhatiheyteen, jotta niistä voisi tulla etujoukkoa tai tiennäyttäjiä, jotka johtaisivat tietä ylöspäin spiraalina kulkevalla polulla viidennen valtakunnan sisäänastumisulottuvuuksiin. Kun nämä rohkeat valonkantajat kohotetaan, myös Maa ja ihmiskunta kohoaa.

Suurta jälleenyhdistymisjaksoa edeltää täydellinen siirtyminen pois neljännestä ihmisvaltakunnasta (neljäs ulottuvuus). Teidän on koettava ylösnousemuksen neljännen vaiheen haasteet ja testit, jotta voitte palata alun perin suunnitellulle valo- ja varjopolulle saattaaksenne loppuun kaksinaisuusmatkan. Näin tehdessänne saatte pääsyn pyhän kolmikon viidenteen valtakuntaan, joka on viidennen todellisuusulottuvuuden perusta.

(Jokaisen henkilön jälleenyhdistymisprosessi riippuu siitä negatiivisen värähtelymallien kerroksesta, jota hän kantaa sisällään monista entisistä elämistään.)

Neljännen ulottuvuusvaiheen lopussa sieluitsenne monet kolmannen/neljännen ulottuvuuden sirpaleet tai sielulaajentumat ovat palanneet alkukeskukseensa timanttiytimellisessä Jumalasolussanne. Tavoitteenne on tulla eläväksi, tietoisesti integroituneeksi ja sielun täyttämäksi persoonallisuudeksi. Sielun inspiroima mieli etsii ja välittää valaistumista. Ajan kuluessa yhdistytte korkeampaan intuitiiviseen luontoonne, mikä auttaa teitä kehittämään jalostuneemman ja laajemman havaintotavan. Neljännen kehitysvaiheen loppuunsaattaminen johtaa rakkaus/älykkyysfuusioon sielun ja persoonallisuuden välillä.

Kyllä, on mahdollista saavuttaa tämä henkinen sielutietoisuustila ollen fyysisessä astiassa. Tällä hetkellä monet tähtisiemensielut ovat lähellä tämän tavoitteen saavuttamista. Siitä tulee tavallinen tapahtuma noin seuraavien 20 vuoden kuluessa ja ihmiskunnan ylösnousemus kiihtyy tämän vuosisadan aikana. Tämä ainutlaatuinen ylösnousemusvaihe suunniteltiin ryhmäylösnousemukseksi, jonka avulla ne erikoistuneet sieluryhmät jotka tulivat yhdessä tähän aliuniversumiin, yhdistyvät vähitellen jälleen. Matka erillisyyteen on valmis ja liitytte taas kerran yhteen, kun tuotte tämän hämmästyttävän seikkailun takaisin valon ja elämän korkeampiin maailmoihin.

Opitte, että voidaksenne tulla itsenne mestariksi, teillä täytyy olla itsemääräämisoikeus, teidän täytyy olla itse-ehtoinen, itsetietoinen ja sielutietoinen.

Itsemestari on vastaanottavainen ympäröivälle ympäristölle ja tarkkailee samalla arkisia elämänkokemuksia korkeammasta näkökulmasta. Opitte, mitä merkitsee "olla maailmassa, muttei maailmasta". Sielun luonne on rakkaus. Siksi alatte kokea runsasta iloa ja säteilevää rakkautta sydämestänne/sielustanne. Teillä on edelleen henkilökohtaista ja fyysistä ahdistusta, mutta teillä on kuitenkin viisautta ja työkaluja nousta sen yläpuolelle. Sielun päätarkoitus kehoon inkarnoitumisessa ei ole oppia – se haluaa kokea. Alkuperäisessä maailmassaan sielulla on kosminen tietoisuus. Sielu ottaa fyysisen astian voidakseen kokea fyysisyyttä ja tuossa tilassa se etsii oivaltamista ja ymmärrystä fyysisen aivotietoisuuden eri asteiden kautta. Sielun täyttämän persoonallisuuden päätarkoitus on tulla tehokkaaksi niiden Jumalatietoisuuden korkeimpien taajuuksien tuomisessa fyysiselle tasolle, jotka hän voi ruumiillistaa ja säteillä maailmaan. Tämä johtaa valaistumiseen ja itsemestaruuteen.

Integrointi- ja sulautumisprosessin avulla sieluitse yhdistää hitaasti kaikki kolmannen ja neljännen ulottuvuuden sirpaleensa fyysiseen astiaan ja näin luo sielun täyttämän persoonallisuuden. Sielun tahdon ja ihmispersoonan tahdon on sekoituttava yhteen, jotta voidaan harmonisoitua Jumalatietoisuuden seuraavaksi korkeampaan tasoon. Muistakaa, että sielu on vain himmeä heijastus/osa alkuperäisestä Jumalasiemenatomistaan tässä aliuniversumissa. Sielun perimmäinen tavoite on aina ollut palata lopulta jumalaiseen tietoisuustilaan.

Ollessanne fyysisessä astiassa tässä aurinkokunnassa näinä transformaatioaikoina, paluumatkaanne aineellisuudesta sisältyy aistimisen – tai sen mitä on nimitetty tiedostamisvaiheiksi – eri aliulottuvuustasojen kokeminen ja harmonisoiminen, mikä vaatii korjaamaan ja harmonisoimaan tietoisuuden erilaiset negatiiviset ajatusmuodot monissa sielusirpaleissa, joita olette luoneet aikakausien myötä. Näin tehdessänne integroitte vähitellen nämä kallisarvoiset osanne. Ajan kuluessa integroitte tällä ylösnousemusmatkalla kaikki alemman taajuuden sielusirpaleet, joita olette luoneet. Ja olette nyt lataamassa sielutähtenne kautta kaikki sielutietoisuuden korkeamman taajuuden osat.

Supertietoinen mieli ja sielu työskentelevät harmoniassa toistensa kanssa sitten, kun henkilö alkaa herätä ja ottaa vaarin hengen sisäisestä äänestä. Sieluitse alkaa ladata tai säteillä muistisiemenatomiensa kautta mentaali- ja tunneviisautensa varastoa yksilön fyysiseen, tunne-, mentaali- ja eetteriolemukseen. Näitä tietoisuuden muistisoluja valvotaan ja kalibroidaan tarkasti, jotteivät ne ole korkeampaa taajuutta, mihin fyysinen astia pystyy mukautumaan. Näiden ajatusmuotomallien valomäärä lisääntyy vähitellen ja ne koostuvat korkeammasta energiataajuudesta, kun pyrkijä edistyy valopolulla. Valmistumisvaiheissa tapahtuu sielun ja egon halukehon/persoonallisuuden fuusiota tai tietoisuusyhdistymistä, kunnes tasapainopiste on saavutettu. Tätä kutsutaan "sieluyhdistymiseksi", jonka myötä etsijästä tulee sielun täyttämä persoonallisuus. Neljättä ulottuvuutta voitaisiin kutsua "siirtymätodellisuudeksi", sillä täällä ihmiset alkavat päästää irti kaikesta menneisyyden ehdollistumisesta. Neljännen ulottuvuuden maailma on tunteellisempi luonteeltaan ja siksi sydän ja tunneluonto alkavat olla pääfokus. Muinaisihmiset kutsuivat sitä "maya- tai harhamaailmaksi".

Ihmiskunnan kollektiivinen massatietoisuus on luonut alemmat kolme ulottuvuustasoa, jotka ovat neljännen ulottuvuuden astraalitasot, ja täällä suurin osa ihmisistä on mentaalisesti, kunnes he alkavat vähitellen kääntyä sisäänpäin ja kuunnella korkeamman sieluitsensä tönäisyjä. Egon halupersoona on tämän maailman mestarimanipuloija ja se yllyttää jatkuvasti etsimään lisää tyydytystä ja onnellisuutta aistimusten ja hankintojen avulla. Silloin kun tiedostamisen neljännen ulottuvuuden vaihe on melkein valmis, yhdistytte pyhään kolmikkoonne antakaranan kautta, joka on elämän/valon suoraa virtausta Jumalasiemenatomistanne. Tuolla hetkellä muistisiemenatomi joka on tallennettuna juurichakraan selkärangan tyvessä, alkaa vähitellen kiertää spiraalina ylöspäin, voiman valotangon kautta selkärankaa pitkin ja ankkuroituu sitten käpylisäkkeeseen. Tämä vuorostaan aktivoi käpylisäkkeessä korkeamman tiedostamisen uuden muistisiemenatomin – uuden jumalaisen suunnitelmanne tulevaa aikaa varten.

Alatte yhdistyä sisäiseen voimapotentiaaliinne, kun siirrytte neljännen ulottuvuuden ylemmille alitasoille. Aineesta tulee juoksevampaa ja siksi tulee helpommaksi ilmentää se, mitä haluatte. Tästä syystä teidän täytyy oppia olemaan päättäväinen ja keskittää ajatuksenne selkeällä aikomuksella. Teidän on elintärkeää ymmärtää, että pirstoutuneet ajatukset ovat haitallisia etenemisellenne. Eläminen läsnä olevassa hetkessä – nyt-hetkessä – on kriittinen tekijä itsemestaruuden saavuttamisessa. Tarvitaan henkistä ponnistelua voidakseen kulkea menestyksekkäästi valaistumispolkua.

Vähitellen suuri osa menneiden tapahtumien muistoistanne alkaa hävitä, kun siirrytte vaistomaisten aivojen/mielen maailmasta kosmisen tietovirran ja pyhän mielen maailmaan. Itsemestarin tärkeitä piirteitä ovat keskittynyt havaintokyky ja ajatusten, sanojen ja tekojen harmittomuus. Pyrkijänä polulla teille paljastuu suurempia ja suurempia kosmisia totuuksia. Teidän pitäisi kuitenkin tietää, että ajattoman viisauden vähäpätöisemmät periaatteet laajentuvat jatkuvasti sisältämään seuraavan olemassaolotason ainutlaatuisia sääntöjä, lakeja ja totuuksia tietoisuusylösnousemuksen loputtomassa kierrossa.

Kun valmistaudutte astumaan viidennen ulottuvuuden ympäristöön, koette tunneasenteen parantuvan ja mielen kykyjen lisääntyvän.

Teidän on tärkeää olla juoksematta karkuun "keskeneräisiä asioita" ja pysyä nyky-ympäristössänne (olosuhteenne), samalla kun päätätte, mikä "kohtalointohimonne" on (tai mikä seuraava askeleenne itsetietoisuuteen on). Teidän täytyy ratkaista ja harmonisoida merkittävät ongelmat, joita on aurakentässänne – vanhat käsillä olevat asiat. Toisin sanoen, jos kotielämänne on kaaoksessa tai jos olette tyytymätön työpaikalla tai jossain henkilökohtaisessa suhteessanne, on tehtävä sisäistä työtä, ennen kuin voitte ilmentää harmoniaa ja tasapainoa ulkoiseen elämäänne.

Tehkää inventaari ja pyrkikää löytämään, mitä oppitunteja on opittavana kustakin tilanteesta. Pyrkikää näkemään paras kaikissa ja tekemään tietoisesti asennemuutos. Jokainen ihminen jonka kanssa olette tekemisissä ja jokainen tilanne joka teille esitellään ja joka vaikuttaa teihin joka päivä, sisältää oppitunnin.

Suurin asia joka pidättelee kaikkia itsemestaruuden saavuttamisesta ja sen kauneuden, runsauden, rauhan ja harmonian vaatimisesta, mikä on jumalainen syntymäoikeus koko ihmiskunnalle, on pelko. Epäonnistumisen pelko, tuntemattoman pelko, menestymisen pelko ja siirtyminen pois nykyelämänne mukavuusalueelta.

Olemme todenneet aiemmin, että tämän elämän maasopimuksenne on loppuviimeistelyvaiheissa, ja tämä pätee jokaiseen sieluun maan päällä. Olemme todenneet, että jumalainen suunnitelma on siirtynyt seuraavaan vaiheeseen tai seuraavalle tasolle, aika loppuu ja tämä merkitsee, että jokaisen täytyy siirtyä eteenpäin ylösnousemusspiraalissa. Tämä merkitsee myös, että jokaiselle ihmiselle maan päällä annetaan tilaisuus kirjoittaa uusi galaktinen sopimus. Se merkitsee, että kirjoitatte oman tulevaisuuteenne tai se päätetään teidän puolestanne eikä tämä ole läheskään yhtä jännittävä ja täynnä mahdollisuuksia. Jokaisen ihmisen on otettava vastuu omasta menneisyydestään, nykyisyydestään ja tulevaisuudestaan. On tärkeämpää kuin koskaan tuntea itsensä.

Urheat valonkantajani, yhdellä tasolla ihmiskunnan kollektiivitietoisuus on siirtynyt syvemmälle erillisyyden tunteeseen, väkivallan pelkoon ja ahdistukseen siitä, mitä tulevaisuus pitää sisällään. Kuitenkin on toinen ihmisen kollektiivitietoisuusjoukko, josta on tulossa hallitseva, sillä sen voima kasvaa eksponentiaalisesti päivästä toiseen. Tähän tietoisuuskerrokseen leviää ehdoton rakkaus, toivo sekä halu rauhaan ja harmoniaan kaikkien ihmisten keskuudessa. Kerromme teille, että tämä toinen tietoisuusjoukko – valojoukko – voittaa pelko- ja erillisyysvarjot. Kosmoksen edistymistä evoluutiospiraalissa, korkeampaan tietoisuuteen palaamiseksi luomakunnan kaikissa osissa, ei viivytetä tai kielletä. Alatte todella ymmärtää ja sisäinen kaipaus kasvaa voimakkaammaksi ja pakottavammaksi, kun pääsette korkeammalle ja korkeammalle henkilökohtaisella pyhällä matkallanne. Tämän aliuniversumimatkan alussa olimme täydellisessä yhteisymmärryksessä ja hienovirittynneet toisimme. Yhdessä olemme hitaasti mutta varmasti palaamassa tuohon kauniiseen ykseystilaan.

Olen uskollinen ystävänne ja jatkuva seuralaisenne.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Tammikuu 2016 MIKÄ ON HENKI?

ViestiKirjoittaja hammer » 13.01.2016 17:30

MIKÄ ON HENKI?

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Tammikuu 2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, olette Luojan henkiolemuksen osa: yksilöllistynyt Jumalasiemenatomi. "Minä olen" –tietoisuutenne synnynnäinen halu on ilmaista ja luoda. Sana "henkinen" ei viittaa uskontoon tai uskonnollisiin oppeihin. Se on keskittymistä nykyisen olotilanne kehittämiseen – fyysinen, tunne, mentaali, intuitio ja sosiaalinen. Se sisältää ihmisen vaistonvaraisuuden jalostamisen kehittyneeksi henki-ihmisolennoksi, joka on valmis siirtymään viidennen ulottuvuuden jalostuneeseen ympäristöön. Korkeampi tietoisuusympäristö johtaa uuteen tiedostamistilaan, joka johtaa uusiin kokemuksiin, suurempiin kykyihin ja lisätaitoihin. Itsensä oivaltaminen on tämän päivän kehittyneiden sielujen tavoite.

Teidän on elintärkeää oppia ohjaamaan henkilökohtaista tietoisuusvirtaanne. Egohalukehonne harhailee alitajuisen mielen labyrintissä ja seuraa kuvitteellisen menneisyyden voimakkaimpia malleja tai valitsee sattumanvaraisesti murusia tuskallisista tai stressaavista tapahtumista, jotka olivat riittävän voimakkaita jättämään kestävän ajatusmuodon. Hetkestä toiseen hölöttävän mielenne kontrolloiminen on oleellinen osa itsemestaruuden saavuttamisessa. Voidaksenne tulla rationaaliseksi ajattelijaksi, jolla on selkeä mieli, teidän täytyy tulla mielen ajatteluprosessien tarkkailijaksi.

Sieluitsenne kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa on pyhä triadiosa, joka yhdistyy aineeseen voidakseen kokea monia luomistiheyksiä. Sielun ensisijainen motiivi on täyttää isäntänsä persoonallisuus Jumalolemusosuudellaan. Sen tavoite ja suurin halu on palvella toistuvien yksilöllisyyden ilmaisukiertojen avulla – ylösnoussen ajoittain takaisin henkimuotoon, säilyttäen samalla viisauden valtavasta määrästä kosmisia kokemuksia.

Jokaisen pyhän triadin valo-osuus väheni, kun se siirtyi kauemmas luomisen tyhjiöön ja tiheyteen. Alku, viidennen ulottuvuuden tietoisuustila, tihein ja ensimmäinen alitaso, aloittaa fokusoitumisen mentaalikehoon ja jumalaisen tahdon integroinnin. Tiettyjä evoluutiolakeja sovelletaan kuhunkin alitasoon sekä jokaiseen täyteen tietoisuustasoon.

Kun siirrytte viidennen ulottuvuuden värähtelymalleihin, solunne, eetterikehonne ja aurakenttänne aloittavat nopeutuneen puhdistumisprosessin. Tämä prosessi edesauttaa ja lopulta johtaa korkeamman itsenne monien osien lataamiseen sekä korkeamman taajuuden valokehonne takaisinsaamisen alkuvaiheeseen. Levollisuus alkaa viidennen ulottuvuuden alimmalla tasolla ja voimistuu eksponentiaalisesti. Jumalaisen voiman ja viisauden saaminen vaatii teitä siirtymään ehdollistuneesta tietoisuudesta vireeseen kosmisen tietoisuutenne kanssa, korkeamman itsenne monien osienne kautta. Tunnevakautta ja mielen ponnistelua vaaditaan valaistumispolun onnistuneeseen kulkemiseen. On tasapainolaki, joka pätee viidennen ulottuvuuden maailmoissa ja sen yli.

Lyhyesti sanottuna, kuudennessa ulottuvuudessa todella oivallatte, että olette kuolematon. Ruumiillistatte kovasti laajentuneen tietoisuuden jumalaisesta suunnitelmasta, kun yhdistytte vähitellen pyhän triadinne joihinkin voimallisempiin tasoihin tässä aliuniversumissa.

Seitsemäs ulottuvuus on ihmisruumiille lopullinen evoluutioraja tässä aliuniversaalissa kokemuksessa. Teillä on selvä muoto – se on kuitenkin seitinohut ja muokattava. Kahdeksannen ulottuvuuden ensimmäinen alitaso (taajuudeltaan alin) on äärettömyysportti. Pystytte hyödyntämään sen monia etuja, kun saatte kyvyn integroida enemmän ja enemmän korkeampia taajuuksia. Tihkuminen alaspäin käynnistyy, kun saatte kyvyn päästä kullekin korkeammalle taajuustasolle, jonka myötä pienenpieniä määriä jalostuneempaa Jumalavaloa alkaa virrata henkilökohtaiseen valopilariinne ja näin lisätä valoa aurakenttäänne ja kirkkautta sielulauluunne. Muinaiset mestarit antoivat nimen "korkeampi kausaalikeho" täydelle, säteilevälle sielukeholle kotitasollaan, neljännen ulottuvuuden seitsemännellä tasolla.

Kun teistä tulee moniulotteinen, havaintonne ajasta tulee virtaavammaksi ja aivojenne rekisteröimät käsitteet ovat monimutkaisempia ja täsmällisempiä. Kehitätte vähitellen tietoisuuden jatkuvuutta ja kontrollin siitä, mikä johtaa selkeämpään ja totuudenmukaisempaan henkiseen havaintotapaan.

Voidaksenne kehittää lisäaistikykyjä, teidän on elintärkeää olla valmis viettämään aikaa hiljaisuudessa, meditoinnin ja pohdiskelun lisäksi. Yksi ensimmäisistä askelista itsetietoisuuden saavuttamisessa on kontrolloida alemman tietoisen mielen jatkuvaa jaarittelua ja hiljentää se.

Kaikkien kolmannen ja neljännen ulottuvuuden haasteiden ja testien voittamisen viimeistelyssä, pyrkivä sielu kohtaa viimeiset esteet, jotka johtavat viidennen ulottuvuuden sisäänkäynnille (ensimmäinen alitaso). Kaikki neljännen ulottuvuuden sieluosat on puhdistettu, tasapainotettu ja integroitu olennon neljään alempaan kehojärjestelmään. Sen tuloksena etsijästä tulee harmoninen, tasapainoinen ja sielun täyttämä persoonallisuus.

Kausaalikehosfääri joka sisälsi alun perin kaikki ne alkuperäiset sieluosat, jotka lähetettiin tämän aliuniversumin kolmanteen/neljänteen ulottuvuuteen, vedetään nyt takaisin viidennen ulottuvuuden, ensimmäisen alitason pyhään triadiin, josta se on peräisin. Sitä ei enää tarvita, sillä sielun täyttämä persoonallisuus – henki-ihmisolento – on valmis yhdistymään suoraan viidennen ulottuvuuden pyhän triadinsa kanssa. Tämä pyhä triadi sen alkuperäisen Jumalasiemenatomin seuraavaksi korkein osa tässä aliuniversaalissa kokemuksessa.

Harmonisoitunut neljännen ulottuvuuden tunnemaailma on nyt valmis integroitumaan viidennen ulottuvuuden mentaalimaailman ensimmäisen alitason kanssa, mikä avaa täysin uuden kokemis- ja oppimismaailman.

Niiden jotka eivät ole syleilleet kolmea jumalista ominaisuutta – jumalainen tahto, jumalainen rakkaus ja jumalainen intuitiivinen älykkyys – on mahdotonta ymmärtää tulevaisuuden ihmettä. Tietoisuutenne jalostuu, kun edistytte henkisessä tiedostamisessa, ja kehitätte myös terävän tietoisuuden ja herkkyyden, kun pyhän rakkauden värähtelyt ja rytmit pulppuavat pyhässä sydämessänne. Pyhä rakkaus on avain, joka avaa oven korkeamman evoluution seuraavalle tasolle. Sielun täyttämänä persoonallisuutena teistä tulee maan solaarienkeli – säteilevä Jumalan aurinko.

Monta vuotta sitten selitimme teille: "Jokaisessa ulottuvuudessa ja aliulottuvuudessa on valopyramideja ympäri tätä aliuniversumia. Jotkut ovat kosmisen valosubstanssin suuria varastoja, joita käytetään tähtijärjestelmien, galaksien ja aurinkokuntien luomisessa. On myös lukemattomia pienempiä valopyramideja, jotka sisältävät eetterikopion kaikista Jumalkipinäosista, joita olette luoneet matkallanne tiheyteen.

"Kun matkasitte alas tämän aliuniversumin moniulotteisuuden läpi, taitoitte itsenne pienempiin ja pienempiin Jumalsiemenosiin. Viidennen ulottuvuuden perustasolta alkaen, kaikkien aliulottuvuusmaailmojen läpi, aina sille ulottuvuustasolle saakka, jolla Jumalasiemenatominne (minä olen –olemus) asuu, teillä on pyhä triadi valopyramidissa odottamassa paluutanne."

Kun kuljette viidennen ulottuvuuden alitasoilla, jokaisella seitsemällä aliulottuvuustasolla on pyhä triadi ja jokaisen koko ja valovoima on pienempi kuin edellisen yläpuolella. Kaikki pyhät triadit lähetettiin Jumalasiemenatominne sydänytimestä ja ne on asetettu jokaiselle aliulottuvuustasolle, alimmasta tasosta viidennen ulottuvuuden ensimmäiselle alitasolle saakka.

Saadaksenne pääsyn ja yhteyden korkeamman mentaalikehoon, teidän täytyy pyrkiä pysymään keskittyneenä pyhään sydämeenne. Tämä prosessi voidaan käynnistää vasta sitten, kun teillä on fyysinen ja tunnekehonne tiukasti kontrollissa. Tietoisella mielellä täytyy olla hiljaisia jaksoja, jotta se voi virittyä sielun ja korkeamman itsen hienovaraisiin kuiskauksiin. Saavutatte mielenrauhan hengittämällä tietoisesti pyhän sydämen kautta (äärettömyyshengitys), mistä tulee luonnollinen hengittämistapa muodostettuanne äärettömyyskuvion fyysiseen astiaanne ja harjoitettuanne tuota tekniikkaa, kunnes siitä tulee tapa. Teidän on elintärkeää oppia hengittämään tietoisesti. Keskittymällä hengitykseen ja seuraamalla hengityksen kulkua, teistä tulee vähitellen tietoinen kehonne eri osista. Kehonne elementaalisignaalit epämukavuudesta tai sairaudesta ovat ensin hyvin hienovaraisia. Jos ette ota vaaria näistä signaaleista, ne kehittyvät vähitellen kivuksi tai mahdollisesti vakavaksi sairaudeksi.

Olemme usein sanoneet, että poistuminen mukavuusalueeltanne ja kollektiivitietoisuuden uskomusrakenteesta on erittäin rohkea teko. Oman totuutenne rohkea etsiminen ja eläminen on ensimmäinen askel henkilökohtaisen voimanne takaisinottamisessa. Kun päästätte irti menneisyyden kahleista ja alatte ymmärtää, että kontrolloitte tulevaisuuttanne, alatte herätä potentiaaliinne mestarikanssaluojana. Kun saatte viisautta ja alatte nauttia ponnistelujenne positiivisista tuloksista, alatte luottaa itseenne ja arvostelukykyynne. Moniaistihavaintokykynne laajenee ja voimistuu ja opitte katsomaan valintojenne positiivisia ja negatiivisia puolia korkeammasta näkökulmasta ja näin vähitellen tekemään päätöksiä sydänkeskeisestä näkökulmasta.

Ylösnouseminen suuremman valon korkeamman ulottuvuuden maailmoihin vaatii, että pyritte yhdistämään maatietoisuutenne Jumalatietoisuuden jokaiseen korkeampaan värähtelytasoon. Suuri suunnitelma tehtiin, jotta palaaminen korkeampiin maailmoihin saavutettaisiin integroimalla ne valkoisen tulen siemenatomit, jotka on tallennettuna korkeamman itsenne kunkin kehittyneemmän osan timanttiytimelliseen Jumalsoluun. Yksitellen, askel askeleelta, integroitte ylisielunne jokaisen suuremman osan tahdonvoiman, viisauden, ominaisuudet ja laadut. Se miten nopeasti ja helposti saavutatte tämän, riippuu teistä, sillä teille on annettu lahjasi vapaa tahto, joka on tärkeä tekijä tämän aliuniversaalin kokemuksen suuressa suunnitelmassa.

Luojatietoisuuden jokainen osa tässä aliuniversumissa on kokenut sielukehopirstoutumisen ja jokainen sielu olemisen joka tasolla ja asemassa on nyt parantumassa ja yhdistymässä taas Itsensä moniin osiin. Integroitte niin monta Itsen osaa kuin on inhimillisesti mahdollista nykyisessä fyysisessä astiassa ollessanne ja prosessi jatkuu, kun matkaatte korkeampiin olemassaolomaailmoihin. Olette biotietokoneita, joilla on harmoninen resonanssi. Jokainen teistä on monimutkainen värähtelevä olento. Olette tottuneet kolmannen/neljännen ulottuvuuden hitaampaan ja tiheämpään energiaan. Olette kuitenkin tasapainottamassa, harmonisoimassa ja nostamassa voimakenttänne värähtelyä voidaksenne ylösnousta jalostuneempaan, korkeamman ulottuvuuden olotilaan. Teidän täytyy muistaa, että olette Luojan ainutlaatuinen osa ja teidän pitäisi arvostaa ainutlaatuisuuttanne, kun pyritte palaamaan jumalaisen Itsenne ykseyteen.

Muistakaa, että kun kohotatte tietoisuuttanne ja palatte sisäiseen harmoniaan, säteilette jalostuneempia värähtelymalleja ja siksi vedätte puoleenne niitä, jotka ruumiillistavat ja säteilevät samoja harmonisia valomalleja. Jälleenyhdistymisprosessi sisältää yhdistymisen Itsen moniin osiin sekä moniin lähimpiin sielutovereihinne matkalla. Ylösnousemusprosessi on jälleenyhdistymisaikaa Jumalatietoisuuden monilla tasoilla. Muistakaa, että olemme vain sydämenlyönnin ja ajatuksen päässä. Kiedomme teidät Isä/Äiti Jumalamme säteilevään pyhään rakkauteen.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Helmikuu 2016 INTEGROIDUSTA TIEDOSTA TULEE VIISAUTTA

ViestiKirjoittaja hammer » 17.02.2016 21:29

INTEGROIDUSTA TIEDOSTA TULEE VIISAUTTA

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Helmikuu 2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, nykyään saatatte ihmetellä, miksemme kerro teille paljon uutta informaatiota, vaan toistamme aiempia viisausopetuksia enemmän tai vähemmän. Olemme kertoneet teille – monien valon viestintuojien kautta, jotka ovat omistaneet suuren osan ajastaan ja energiastaan viisausopetusten tuomiseen tietoisuusylösnousemustanne varten – että olemme nyt antaneet teille tärkeät pääopetukset tätä nimenomaista ylösnousemusprosessikierrosta varten. Keskitymme aiempiin opetuksiin syystä – jalostaen ja parantaen niitä. Toistaminen on yksi parhaista tavoista auttaa teitä integroimaan ja säilyttämään tulevaisuuden korkeamman taajuuden opetukset.

Ymmärrämme, että on jännittävää ja houkuttelevaa saada jatkuvasti uutta, radikaalia ja sensaatiomaista informaatiota. Kysymme kuitenkin teiltä: "Oletteko integroineet kaikki opetukset, joita on annettu? Oletteko saavuttaneet kaikki tarpeelliset tavoitteet päästäksenne kelvollisesti ja helposti viidennen ulottuvuuden ympäristöön ja elääksenne siellä?"

Rajallinen määrä kehittyneitä sieluja on saavuttanut tuon tavoitteen. Kuitenkin valtaosa teistä on edelleen niiden viimeisten ja kriittisten siirtymäriittien eri vaiheissa, jotka vaaditaan Jumalatietoisuuden viidennen valtakunnan sisäänpääsyyn. Tässä korkeamman tietoisuuden integroinnin kriittisessä vaiheessa tarvitaan kärsivällisyyttä ja valmiutta antaa prosessin kehittyä omana aikanaan. Olette sitten intensiivisessä testi- tai kasvuvaiheessa tai "nolla-alueella" tai pohdiskelu- ja pyhäkköajassa, on valtavan tärkeää, että sallitte ylisielunne/korkeamman itsenne määrätä temmon ja ajoituksen prosessin viime vaiheille.

Vihkimys on suuri energiatesti käyttämällä tahtoa. Se on korkeamman tietoisuuspolun vähittäistä ymmärtämistä ja kosmisen viisauden integroimista. Koostutte eri taajuuksien energiayksiköistä. Teidän on elintärkeää pyrkiä kontrolloimaan tunneluontoanne ja valikoimaan niitä energiavoimia, joita vedätte luoksenne ja integroitte. Se energiakenttä jossa elätte ja liikutte, luo todellisuutenne aineellisessa maailmassa.

Kun te ja Maa palaatte tasapainoon täydellisen harmonian hiljaisessa pisteessä, polariteettitietoisuus ei enää pysty tanssimaan ja kutomaan valon ja varjojen välillä. Ei ole tarvetta konfliktiin, erillisyyteen tai mihinkään, mikä estää teitä kehittämästä mestaruuttanne ja luomasta sitä, mikä tuo rauhaa, hyvinvointia ja suurta iloa kaikille. Varmasti tuodaan tietoisuuteenne, että valosta tulee hallitsevampi tietyissä ihmisissä ja tietyillä alueilla, kun varjosta/negatiivisuudesta tulee selvempää ja kaoottisempaa toisilla alueilla. Tämä johtuu erillisyydestä, sekä jokaisen teidän sisällä että kaikkialla ympärillänne. Teidän täytyy valita, mitä polkua seuraatte: valaistumisspiraalia ylöspäin vai jatkuvan kaaoksen ja rajoitusten spiraalia alaspäin. Tehtävämme on auttaa teitä tekemään korkeimpia valintoja. Oletteko valmis ilmentämään ja elämään viidennen ulottuvuuden ympäristön taiassa ja majesteettisuudessa, joka odottaa teitä?

Urheat ystäväni, olette todella kosmisen tanssin keskellä ja pyrimme auttamaan teitä löytämään harmonisen tahdin ja rytmin, joka sallii teidän valssata, liukua ja surffata uuden ajan muutosaaltojen harjalla ja muuntamaan aallonpohjia niiden välissä. Emmekö ole kertoneet teille monta kertaa aiemmin, että tässä suuressa draamassa jonka keskellä olette, ei ole kyse valosta ja pimeydestä, hyvästä ja pahasta, negatiivisesta ja positiivisesta, oikeasta ja väärästä, sillä jokaisessa näistä käsityksistä on monia sävyjä, tulkintoja ja totuustasoja? Etsitte keskitietä tai tasapainoa, mikä merkitsee kaikkien olemuksenne puolien saattamista harmoniaan toistensa kanssa – fyysinen keho, tunnekeho, mentaalikeho ja eetterikeho – jotta ne värähtelevät yhteensopivasti ja täydentävät ja vahvistavat toisiaan.

Monet teistä kokevat luovan olemassaolonne huippua, kun siirrytte nopeasti vanhan todellisuutenne jäljellä olevista vääristymistä selkeämmin määriteltyyn elämään ja näkökulmaan. Tunne- ja mentaalitajuntanne ovat kuitenkin edelleen ristiriidassa ja ne taistelevat vanhojen ja uusien ajatusmallien ja uskomusten kahtiajaon kanssa, kun niitä pyörii ympärillänne. Symbolisesti toisaalta teillä on oikeutetusti ansaittu korkeamman värähtelyn tietoisuus ja viisaus, kun testaatte ja vahvistatte vasta laajentuneita aistejanne ja koette monia pieniä ja suuria taianomaisia ilmentymiä, joita tapahtuu jokapäiväisessä elämässänne. Kuitenkin toisaalta yritätte edelleen tasapainolla sen pyörivän vääristyneen ajatusmuotomassan kanssa, jota kutsumme yleiseksi ihmistietoisuudeksi ja joka kituu sen vanhan kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuuden jänteiden kourissa, joka jatkaa pelkoa, puutetta, erillisyyttä ja syvään juurtunutta tarvetta kontrolloida ja hallita muita.

Ensin saavutatte tämän tavalla, joka voidaan nähdä horisontaalina, jolloin integroitte kaikki energiapuolenne, joita olette luoneet voima/aurakenttäänne. Fokusoidutte jokaiseen chakraan tai mielikeskukseen ja valaistuneella aikomuksellanne ohjelmoitte vähitellen jokaisen näistä keskuksista uudestaan ja korvaatte vanhat heikentävät värähtelyt Luojatietoisuuden uusilla mestarimuistisoluilla. Kun teette sen, kunkin keskuksen jalostunut energia säteilee ulospäin ja määrittelee uudestaan/harmonisoi ne ominaisuudet ja laadut, jotka liittyvät tuohon tiettyyn energiakeskukseen. Kuten olemme opettaneet aiemmin, kun saatatte yksitellen nämä energiakeskukset harmoniaan, aktivoitte/avaatte vähitellen korkeamman tietoisuuden seitsemän sinettiä, mikä sytyttää valopilarin selkärangassanne. Tämä mahdollistaa teille pääsyn tietoisuuden jalostuneemmille vertikaaleille tasoille, jotka tunnetaan ylisielunanne/korkeampana itsenänne ja lopulta pyhänä triadinanne.

Korkeampi mentaali-itsenne on se erotteleva korkeampi älykkyys, joka valvoo ja säätelee valolisäyksiä ja niitä Hengen lahjoja, joita annetaan teille henkisen tiedostamistasonne ja nykytarpeidenne mukaan. Erityisiä erivapauksianne valvoo ja jakaa pyhä mentaali-itsenne (jumalaisen tahdon/rakkauden/älykkyyden henkitriadinne), joka on välittäjä teidän ja Jumalasiemenatominne (minä olen –olemus) välillä.

Meditointi auttaa alemman mielen ja egon saamisessa kuriin, jotta voitte virittyä tietoisesti korkeamman mielenne pohdiskeluun. Vaatii kärsivällisyyttä ja kurinalaisuutta lopettaa mielen pulina, joka on normaalia niillä, joilla korkeampi tietoisuus on suljettu. Kannustamme teitä meditoimaan aktiivisesti ja passiivisesti.

Julistus tai affirmaatio on rukous, jossa on voimaa. Sen pitäisi olla ytimekäs ja positiivinen affirmaatio, joka ilmaistaan luottavaisena ja vakuuttuneena siitä, että se ilmentyy oikeassa muodossa tarkoituksenmukaiseen aikaan. Jos affirmaatio lähetetään aikoen rakastavasti suurinta hyvää, harmonisoitte tahtonne korkeamman itsenne tahdon kanssa ja universaali laki varmistaa, että kanssaluoja-ajatuksenne ja –pyrkimyksenne yhdistetään samanmielisten kanssa. Näin niiden vahvuus ja voima lisääntyy. Hiljainen meditointi on vastauksen kuuntelemista korkeammalta itseltänne, suojelusenkeliltänne tai pyhältä triadiltanne.

Teillä jotka olette syvällä transformaatioprosessin keskellä tällä hetkellä, on monia ristiriitaisia ajatusmalleja, mutta opitte olemaan prosessin tarkkailija ja katsotte jokapäiväistä elämändraamaanne mestarin korkeammasta näkökulmasta. Koette harvempia ja vähemmän dramaattisia vastoinkäymisiä, ja kun prosessoitte nämä tasapainottomat energiat, siirrytte takaisin voimakeskukseenne paljon nopeammin. On kuitenkin kriittinen aika testata kykyänne vaatia se, jonka on tarkoitus olla korkein totuutenne, ja säilyttää tasapaino, kun muutosaallot kulkevat.

Kun totutte tarkkailemaan maailmaa korkeammasta näkökulmasta, kykenette näkemään energeettisesti todennäköisiä tulevia aikajanoja, joita ympärillänne olevat luovat positiivisilla tai negatiivisilla ajatusmuodoillaan ja teoillaan. Näette intuitiivisesti, mitä heillä on edessä, jos he jatkavat nykykurssiaan – mahdollisesti ei tiettyjä yksityiskohtia, vaan heidän tekojensa kohottavia tai stressaavia tuloksia. Aivan kuten me emme voi puuttua asiaan tai ratkaista ongelmia puolestanne, te ette voi olla ympärillänne olevien puolestapuhujana. Voitte olla joutumatta kiinni heidän negatiivisiin draamoihinsa ja voitte palvella parhaiten olemalla horjumaton esimerkki ja pysymällä tiukasti sydänkeskuksenne voimassa joka hetki – riippumatta siitä, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu.

Teidän täytyy oppia fokusoitumaan sisäiseen maailmaanne tai sielun pyhäkköön. Sielulla, fyysisellä astialla ja erityisesti mielellä on omat rytmiset kiertonsa ja agendansa. Sielun halu keskittyy valaistumiseen. Mieli keskittyy informaation saamiseen ja säilyttämiseen. Fyysinen keho keskittyy kokemiseen aistien kautta. Ihmiskunta kokee jatkuvasti kasvu-, pysähtymis- ja lahoamiskiertoa, mikä tekee teitä uudelle kasvu- ja laajentumisjaksolle. Mestari kääntyy sisäänpäin ja pyrkii parantuneeseen elämänlaatuun, kun taas heräämätön sielu etsii ulkopuolista stimulointia ja mielihyvää nautinnollisten fyysisten aistimusten ja aineellisen omaisuuden avulla. Rakkaus ulkoisena, itsenne ulkopuolisena, tuo aina haavoittuvuuden tunteen ja tarvitsee jatkuvasti vahvistusta jostain tai joltain. Rakkaus sisäisenä, ulospäin heijastettuna, on jatkuvaa itsevarmuuden ja itsensä hyväksymisen virtaa, joka pyrkii aina yhdistymään enemmän tähän autuaaseen ykseyden ja harmonian tunteeseen koko luomakunnan kanssa ja heijastamaan sitä.

On riemastuttavaa aikaa olla fyysisessä astiassa, ja kuitenkin fyysinen astianne kamppailee pysyäkseen niiden jatkuvasti lisääntyvien taajuuksien perässä, jotka ovat ulottuvillanne ja joita integroitte hetkestä ja päivästä toiseen. Monilla teistä jotka ette ole kärsineet vilustumisesta, flunssasta tai vatsaoireista moneen vuoteen, on nyt näitä heikentäviä oireita, ja jotkut teistä kysyvät: "Mitä teen väärin?" Ette tee mitään väärin, urheat ystäväni – se mitä teette oikein, aiheuttaa nämä kehoahdistuksen epämukavat jaksot. Tämä on hyvä esimerkki vanhoista, rajoittavista ajatusmuodoista: näette kaikki nämä oireet tai sairaudet pahana tai epäterveenä ja teitä rangaistaan tai teitte jotain väärää tämän tapahtumiseksi. Emme tietenkään tiedä tätä omakohtaisesti, mutta näemme ja tunnemme kuitenkin ahdistuksenne ja tunnustamme, että nämä tapahtumat eivät ole miellyttäviä fyysiselle keholle.

Haluamme antaa teille toisen totuuden pohdittavaksi. Taas kerran, monet teistä jotka olette uppoutuneet syvälle transformaatio- tai ylösnousemusprosessiin, koette näitä epämukavia oireita tapana muuntaa nopeasti negatiivisia energioita fyysisessä astiassanne. Sitä voitaisiin sanoa muuntumiseksi tulella tai tulikasteeksi, vanhojen taajuusmallien polttamiseksi/irtipääsemiseksi, mikä sallii korkeampien ja jalostuneempien kristallisten tietoisuussolujen soluttautua sisään ja ottaa hallinta. Kaikki virukset eivät ole pahoja, eivätkä kaikki epämukavat oireet, joita koette. Nähkää ne keinona, joka palvelee korkeampaa tarkoitusta.

Kukaan ei ole immuuni näille syvälle tunkeutuville energiamalleille. Riippumatta henkilön paikasta ylösnousemustikkailla, jokainen kokee spiraalina ylöspäin kulkevien valotaajuuksien vaikutukset. Kuten voitte nähdä, monet ovat maailmassa siirtyneet syvemmälle erillisyyteen ja pelkoon ja väittävät tiukasti, että heidän tapansa tai totuutensa on ainoa oikea tai hyväksyttävä. Ja tässä tulee yksi suurimmista testeistä teille, jotka vaaditte todellisuudeksenne harmoniaa ja rauhallista rinnakkaiseloa kaikille. Nämäkin asiat menevät ohi, rakkaat.

Pyydämme teitä hoivaamaan itseänne ja kiinnittämään enemmän kuin koskaan huomiota fyysiseen astiaanne ja niihin signaaleihin tai viesteihin, joita viisas kehoelementaalinne heijastaa teille. Miten nautitte siitä kauniista rakkauden, ilon ja yltäkylläisyyden maailmasta, jota luotte, jos kallisarvoinen fyysinen astianne ei ole elinvoimainen ja terve?

Kun olette saavuttaneet sielun täyttämän henkis-inhimillisen tilan, älykkyytenne, tehokkuutenne ja käytännöllisyytenne auttaa teitä edistymään ällistyttävästi. Teillä on työkalut ja sisäiset taidot saavuttaa, mitä tahansa haluatte tässä elämässä ja sen jälkeen, rakkaat. Muistakaa, että silloin kun olette harmoniassa nykyisen korkeimman kohtalonne kanssa, joka toimii kaiken suurimmaksi hyväksi, pääsette käsiksi rakkauden/valon/elämän Luojahiukkasiin ja säteilette niitä ulos maailmaan. Olemme täällä auttamassa teitä kaikin mahdollisin tavoin henkisen valaistumisen saavuttamisessa ja säteilemme teille ikuisen rakkauden sädettä.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Toukokuu 2016 RAKKAUDEN VOIMAN VASTAANOTTAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 08.05.2016 20:07

RAKKAUDEN VOIMAN VASTAANOTTAMINEN

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Toukokuu 2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, kaikki luominen laajenee Ylimmän Luojan sydänydinkeskuksesta ulospäin. Mitä lähemmäs luomisen keskusydintä teitä vedetään, sitä enemmän Jumalavoimaa ja –säteilyä teillä on. Kun etenette korkeamman itsetietoisuuden polulla säteilevänä valo-olentona, ruumiillistatte enemmän pyhää rakkautta ja käyttäytyminen on iloista ja seesteistä ja on voimakas halu palvella toisia.

Koostutte energiayksiköistä. Vedätte magneetin tavoin energiaa puoleenne, ja säteilette "pätevää" energiaa äärettömyysmallina. Teidän on tärkeä oppia tunnistamaan ilmennettyjen energiamallien ero alempien ilmaisutiheyksien ilmentämisprosessissa – jumalaisen tahdonvoiman ja pyhän rakkauden käyttö, jota voimaannuttaa puhdas Luojavalo, verrattuna voiman käyttöön, joka hyödyntää alkukantaista elämänvoimasubstanssia tai heikentynyttä valoasteikkoa. Eri energiatyyppien välillä on valtava ero. Ihmiskunta on sädevoiman, -laatujen ja –aspektien uudelleenjakautumisen keskellä. Egon halupersoonallisuus käyttää tietoa ja voimaa kolmannen/neljännen ulottuvuuden muotomaailmassa, kun taas sielun ohjaama persoonallisuus käyttää itseilmaisu- ja ilmentämisprosessissa intuitiota, inspiraatiota ja pyhää rakkautta, joita ruokkivat Luojavalon timantinkovat hiukkaset.

Äiti/Isä Jumalamme henki/ydinolemus virtaa ja toimii yksilöllistyneen sieluitsenne Jumalasiemenatomin kautta. Kun kiellätte sielun kuiskaukset, kiellätte Jumalaitsenne. Kun Jumalasiemenatomi todella ylivalaisee teidät, saatatte kulkea monien negatiivisten tietoisuusvirtojen keskellä eikä teihin vaikuteta millään tavalla. Isä/Äiti Jumalamme pyhä valo/rakkaus suojelee teitä täysin.

Itsemestarin aivoissa on kolme herkkää pistettä: käpylisäke, aivolisäke ja kaulavaltimorauhanen – eetterirauhanen joka aktivoituu, kun alatte päästä viidennen ulottuvuuden taajuuksiin. Luojavalosubstanssin timantinkovia hiukkasia kuljetetaan kehomuodon läpi verenkierrossa. Jumalaiset valotaajuudet käynnistävät fyysisen kehon siemenatomit näiden päärauhasten kautta ja näin aktivoivat valaistumisprosessin. Muistakaa, että olette henkisesti vastuussa siitä Luojavalosta, jonka integroitte ja jota säteilette muodon maailmaan.

Pyhä mieli on varasto historialle ja sielumatkan monille puolille kolmannessa/neljännessä ulottuvuudessa. Pyhä mieli on suora yhteytenne ylisielunne/korkeamman itsenne moniin puoliin ja lopulta moniin pyhiin triadeihin viidennessä ulottuvuudessa. Vähitellen valopyramidit joihin eetterikopionne (pyhät triadit) on varastoitu, integroivat taas olemuksenne jokaisen tason alemmissa ulottuvuuksissa.

Tämän ylösnousemuskierroksen välitön tavoite on kaikkien sielusirpaleidenne integroiminen viidennen ulottuvuuden ensimmäisellä alitasolla. Aloitatte prosessin, jossa yhdistytte taas monien pyhien triadienne kanssa tämän galaksin kaikissa ulottuvuuksissa. Kuitenkin perimmäinen määränpäänne on pyhä liitto tämän aliuniversumin "minä olen" –Jumalasiemenatominne kanssa. Sinne päästyänne paistattelette jälleentapaamisen ilossa kaikkien Jumalaitsenne kallisarvoisten osien kanssa, täysin tietoisena odottaen seuraavan kutsuhuudon aikaa. Olette silloin valmistautunut taas kerran matkaamaan suureen tyhjiöön toteuttaaksenne uuden, suuren jumalaisen suunnitelman.

Merkittävä määrä ihmiskunnasta on siirtymävaiheessa aineellisen maailman ulkoisesta fokuksesta, Hengen ja itsetietoisuuden sisäiseen fokukseen. Kuulette intuition sisäisen äänen, ja tunnette monia uusia värähtelyaaltoja. Pyrkimyksestä tulee tunnistamista, ja usko sulautuu uusiin, korkeampiin totuuksiinne. Seisotte saavutushuipulla ja katselette seuraavaa korkeaa huippua. Tiedätte kuitenkin, että teidän täytyy mennä varjojen laaksoon, ennen kuin voitte aloittaa taas matkanne ylöspäin. Ne jotka ovat tukevasti ylösnousemuspolulla, ovat integroimassa korkeamman itsensä viimeisiä aspekteja, ja se koostuu kaikkien alemman taajuuden aspektien puhdistamisesta sekä itsen korkeamman taajuuden ilmaisujen omaksumisesta. Tätä on kutsuttu menneisyyden esoteerisissa opetuksista "luopumiseksi", koska se sisältää usein irtipäästämisen niistä asioista, jotka eivät sovi kehittyviin värähtelymalleihinne. Siksi on sisäistä epämukavuutta sekä tiettyä kaaosta ulkoisessa maailmassanne, kun se muuttuu sopimaan yhteen esiintulevan, jalostuneen "sinun" kanssa.

Teillä on runsaasti kokemusta ja viisautta jaettavaksi Itsenne monien osien kanssa, ja menestyksenne on tallennettu asianmukaisesti kosmisiin tiedostoihin tulevaa viittausta varten. Opitte pyyhkimään pois muististanne ja vapautumaan kollektiivitietoisuuden uskomusjärjestelmän rajoista, ja korkeampien ulottuvuuksien valopyramidienne kautta opitte myös nousemaan tajunnan jalostuneempiin maailmoihin. Joka kerta kun teette niin, tuotte vähitellen mukananne fyysiseen astiaanne ja aurakenttänne osan korkeampien maailmojen kohottavista ja harmonisista taajuuksista, mikä rakentaa vahvemman, säteilevämmän ja laajemman voimakentän ympärillenne.

Usko on olennainen osa luottamusta: usko itseenne ja arvostelukykyynne, usko ympärillänne oleviin, jotka ovat osoittautuneet luotettaviksi ja kunnioitettaviksi, usko Isä/Äiti Jumalaamme, universaaleihin lakeihin ja ihmiskunnan tulevaisuuden jumalaiseen suunnitelmaan. Emme puhu sokeasta uskosta, sillä se on vain oman voimanne antamista jollekin toiselle – hänen opetuksilleen tai säännöilleen. Aineellisessa maailmassanne uskoa rakennetaan tekojen ja positiivisten lopputulosten kautta – mielen toimintaa joka suodattuu sydämen kautta. Sydän on magneettinen ja säteilevä pyörre, ja se on varasto.

Pyhä mielenne sisältää menneisyyden ja tulevaisuuden siemenajatukset, ja se on taivaallisen Isä/Äiti Jumalamme jumalaisen tahdon ja voiman henkilökohtainen lähteenne. Siemenajatuksenne tulevaisuudesta on haudottava pyhässä sydämessä, ja pyyteetön rakkautenne sytyttää Luojavalon timantinkovat hiukkaset. Näin ne ilmentyvät puhtaan aikomuksenne ja tekojenne kautta muodon maailmaan. Kaikenlainen yltäkylläisyys on luonnollinen ilmentymä, kun olette harmonisesti virittynyt Hengen ja jumalaisen suunnitelman kanssa, joka on kaikkien suurimmaksi hyväksi.

Kolmannen/neljännen ulottuvuuden todellisuudessa on tietoinen tajunta ajasta. Aika on suhteessa tilaan ja etäisyyteen. Kun siirrytte neljännen ulottuvuuden kuudennelle ja seitsemännelle alitasolle, ajasta tulee "nestemäisempää" ja muokattavampaa. Kuten tiedätte, tunnette ajankulun kiihtyneen dramaattisesti muutamana viime vuotena. Tämä johtuu siitä, että Maa ja suuri osa ihmiskunnasta on siirtynyt neljännen ulottuvuuden korkeampiin taajuuksiin. Siksi myös tietoinen ajantajunne on nopeutunut. On tärkeämpää kuin koskaan, että opitte hiljentämään mielen ja keskittymään tietoisuuden hiljaiseen pisteeseen – nyt-hetkeen – kunnes siitä tulee syvään juurtunut tapa.

Sieluitsenne tyrkyttää nolla-aluetaukoa, itsetutkiskeluaikaa, valmisteluna jokaiseen korkeamman tietoisuuden uuteen tasoon. Se on suojakeino estämään teitä etenemästä liian nopeasti tai pinnallisesti. Sielulaajentumisessa on rytmi: oppimisen, kasvamisen ja integroimisen aika, jota seuraa yksinäisyyden ja itsetutkiskelun aika ja sitten kasvun, laajentumisen ja suuremman toiminnan vaihe tai jakso. Kierto toistuu uudestaan ja uudestaan, kun kuljette kapeaa ja jyrkkää ylösnousemuspolkua korkeampiin valomaailmoihin.

Fyysisen astianne kirkkauden määrää integroimanne energiataso. Aura koostuu taajuusmalleista, joita huokuu eetteriastiasta, värähtelynopeudestanne tai energiapuumerkistänne ja säteilemienne värien selkeydestä ja puhtaudesta. Pääkeskus on jumalaisen tarkoituksen vartija. Olette planetaarinen valonkantaja. Korkeampien maailmojen olennot ovat taivaallisia valonkantajia.

Puheessa on voimaa ja hiljaisuudessa on voimaa. Pyhät äänet koostuvat korkeamman taajuuden sanoista, jotka sanotaan voiman kera – positiivisen ja dynaamisen aikomuksen kera. Teidän täytyy kehittää taito tulkita oikein paljastettuja korkeampia totuuksia ja sitten muodostaa aikomuksenne ilmentää tämä uusi viisaus mahdollisimman tehokkaasti. Kutsukaa pyhää tahdonvoimaanne tuomaan paljastuksen aineelliseksi ilmentymäksi. Mestarin jumalaisen tahdon suunnitelma on tallennettuna yhteen kundaliinisiemenatomeistanne juurichakrassa. Ette voi päästä käsiksi tähän pyhään lahjaan, ennen kuin olette harmonisoineet tai tasapainottaneet neljännen ulottuvuuden taajuusmallit, palauttamalla sopivaksi neljännen ulottuvuuden ympäristönne valo- ja varjoasteikon, jota kutsutaan kaksinaisuudeksi.

Periaatteessa kaksinaisuus on laajentumisjärjestelmä. Se on Hengen ja aineen yhteensulattamista korkeimmaksi muodokseen (sielun täyttämä persoonallisuus), kunnes siitä tulee kehittyneen tietoisuuden yksi yksikkö. Voidaksenne kehittyä tai ylösnousta tietoisuuden korkeammille taajuustasoille, teidän täytyy olla ja toimia keskittyneenä valo- ja varjopolulla, kun kuljette kaksinaisuusmaailmoissa. Teidän täytyy päästä käsiksi toivon, inspiraation ja intuition siemenatomeihin, jotka on tallennettu pyhään mieleenne ja pyhään sydämeenne. Kun poistatte negatiivisuussumun eetterikehostanne, pyhästä mielestänne ja pyhästä sydämestänne, nämä kallisarvoiset siemenatomit alkavat vähitellen sykkiä ja vapauttaa niihin tallennettua voimakasta, kosmista tietoa, viisautta ja ominaisuuksia. Teidän täytyy pyrkiä irrottamaan itsenne aineellisen maailman loistosta ja aineen hallitsevista ja tasapainottomista voimista.

Opitte keräämään henkisiä voimianne pysymällä vakaasti valossa. Itsemestari oppii keskittymään jännitepisteen (aikomus) luomiseen, ja luovaa mielikuvitustaan käyttämällä hän kylvää tietyn hankkeen luomissiemeniä. Keskittäkää mielenne korkeampaan mentaalitietoisuuteenne ja pitäkää sitten sitä jännitetilassa, tuoden samalla aktivoituja, timantinkovia Luojavalohiukkasia pyhän sydämenne varastosta. Olette sitten valmis hengittämään itseluotua energialampea henkilökohtaiseen elämänkukka/Luojapyöräänne ja syynmaailmaan tietoisen aikomuksenne ja pyhän hengityksenne kautta.

Urheat ystävät, ottakaa ahkerasti tavaksi keskittyä siihen, mikä on oikein jokapäiväisessä elämässänne ja henkilökohtaisessa maailmassanne, ja kuvitelkaa itsenne sellaisena, miksi haluatte tulla. Olemme korostanet, että teidän täytyy olla tuomitsematta, ja tähän sisältyy Itsensä tuomitseminen. Muistakaa, että teillä on nyt pääsy kaikkiin valon/elämän Luojahiukkasiin, joita voitte vetää pyhään sydämeenne. Pitäkää aina mielessä, että nämä timantinkovat luojahiukkaset voidaan aktivoida vain puhtaalla ja rakastavalla aikomuksellanne.

Monet teistä ovat aloittaneet todellisen tehtävänsä tai ovat valmiita ryhtymään siihen, mitä se ikinä onkin. Muistakaa, että perimmäinen tavoite on tulla rakkauden/valon välittäjäksi. Teidän täytyy elää oma totuutenne, kun opitte kulkemaan korkeampaa polkua, jotta voitte lennättää visiotanne. Teidän täytyy vaatia ja tunnustaa olemuksenne joka osa, kun pyritte harmoniaan ja yhtenäiseen tietoisuuteen.

Rakkaat ystävät, kun epäilette tai tarvitsette inspiraatiota tai vahvuutta, tulkaa valopyramidiinne ja annamme teille rohkeutta sekä kohotamme ja inspiroimme teitä. Kun teistä tuntuu yksinäiseltä tai rakkaudettomalta, siirtykää pyhään sydänkeskukseenne ja odotamme siellä täyttääksemme teidät Äiti/Isä Jumalamme säteilevällä rakkaudella.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Elokuu 2016 AVOIN KIRJE YLÖSNOUSEVILLE TÄHTISIEMENSIELUILLE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 07.08.2016 17:38

AVOIN KIRJE YLÖSNOUSEVILLE TÄHTISIEMENSIELUILLE



AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)

Elokuu 2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat ystävät, kun opitte hyödyntämään korkeampien maailmojen kosmisia tiedostoja, alatte laajentaa tietoisuuttanne kosmisesta sukulinjastanne. Jälleenyhdistyminen on hyvin käynnissä, ja siksi monet uskolliset valonpalvelijat pyrkivät nyt ottamaan takaisin jumaluutensa monet osat. Osa tehtäväämme on auttaa teitä muistamaan jumalainen perintönne ja myös ymmärtämään se ennenkuulumaton prosessi, jonka keskellä ihmiskunta on tällä hetkellä.



Monet teistä, tähtisiemenet ja tiennäyttäjät, tulivat tähän elämään säteiden (timanttiytimellisessä jumalsolussanne) värähtelytaajuudet aktiivisempana kuin niillä, jotka toimivat edelleen kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden maailmoissa. Siksi olette kokeneet enemmän jumalatietoisen tajuntanne räjähdyksiä viime vuosina. Jos vertaatte muistiinpanojanne aiemmista kokemuksistanne toisten kanssa tällä polulla, huomaatte, että teillä on ollut monia samanlaisia kokemuksia elämänne aikana. Tiedätte nyt, että monet ihmeet, inspiroituneet ajatukset ja hyödylliset yhteensattumat eivät ole tavallisia keskivertoihmisellä, joka on ja toimii edelleen massatietoisuuden uskomusrakenteen vääristyneissä maailmoissa.



Urheat sydämet, koette nyt neljännen ulottuvuuden maailman viime vaiheiden siirtymää. Monet teistä jotka olette ylösnousemusprosessin pikaraiteella, integroitte parhaillaan korkeamman itsenne neljännen ulottuvuuden jäljellä olevia osia. Tämä aktivoi monia muistoja ja tunteita, kuin kokemuskaleidoskooppi muinaismenneisyydestänne korkeammissa maailmoissa. Useiden vuosien saatossa olemme kertoneet teille siitä kriittisestä prosessista, jonka läpi teidän täytyy mennä voidaksenne saapua ohjelmoituun määränpäähänne – viidennen ulottuvuuden ensimmäiselle alitasolle.



Kun integroitte korkeamman itsenne jalostuneempia sirpaleita, saatte pääsyn menneisyytenne kosmisiin tiedostoihin sekä viisauteen, jota tarvitaan kulkeaksenne neljännen ulottuvuuden materiaalisten osien viimeiset tasot. Alatte saada vilauksia siitä, miten todella suurenmoinen olette korkeammissa maailmoissa. Vedätte myös hitaasti aurakenttäänne viiden korkeamman galaktisen säteen jalostuneempia taajuuksia, jotka sisältävät jumalaisen suunnitelman Vesimiehen ajalle. Lisäksi alatte vähitellen integroida omaa uutta jumalaista suunnitelmaanne kundaliini-muistisiemenatomin kautta, joka on ollut tallennettuna juurichakraanne monien ihmiselämien ajan.



Olemme painottaneet monta kertaa tätä tosiasiaa: "Nykyelämänne on yksi tärkeimmistä elämistä, jonka koskaan koette, fyysisen astian ottamisesta saakka." Valitsitte syntymäpäivänne niiden tiettyjen astrologisten asetelmien ja energioiden vuoksi, joita se sisälsi ja heijasti – energioita ja ominaisuuksia, jotka keskittyivät niihin vahvuuksiin ja taitoihin, joita teidän oli määrä kokea. Lisäksi korostuneena olivat ne negatiiviset ajatusmuodot ja energiat, jotka olivat eniten epätasapainossa neljässä alemmassa kehojärjestelmässänne: fyysinen, tunne, mentaali ja eetteri – alemman taajuuden ajatusmuodot, jotka pitävät teitä harhakuvien ja rajoittuneisuuden varjomaiden vankina.



Valitsitte samasta syystä vanhempanne, perheenne ja ne, joiden kanssa olisitte vuorovaikutuksessa tämän elämän aikana – ne jotka heijastaisivat tai peilaisivat teille positiivisia ominaisuuksia, jotka teidän tarvitsi integroida, ja myös negatiivisia piirteitä jotka teidän täytyi voittaa. Kaikki rakkaat sielut elämässänne ovat osa sitä suurta draamaa, jonka päätitte kokea tässä elämässä – jokainen sielu suostui esittämään roolia, joka olisi toivottavasti hyödyllinen molemmin puolin. Kysykää itseltänne, mitä positiivisia piirteitä vanhempanne, perheenne, puolisonne ja lapsenne ovat heijastaneet teille. Ajatelkaa sitten niitä negatiivisia piirteitä, joita he ovat esittäneet – siinä ovat ne oppitunnit, jotka järjestitte itsellenne koettavaksi ja toivottavasti hyödynnettäväksi sielutasolla. Oletteko oppineet läksynne hyvin? Ilmaisetteko enemmän niitä positiivisia piirteitä vai negatiivisia piirteitä, joita toiset peilaavat teille? Ajatelkaa noita testejä ja haasteita tilaisuutena muuntaa kerta kaikkiaan kaikki ne tasapainottomuudet, jotka estävät teitä astumasta portista uuteen viidennen ulottuvuuden todellisuuteenne.



Te ja perheenjäsenenne päätitte tulla yhdessä perheenä, koska tiesitte, että se antaisi teille suurimman tilaisuuden tasapainottaa älyllinen ja tunneluontonne. Tunnemme, että tärkein oppitunti monille teistä on tietää, että olette rakkauden ja kunnioituksen arvoinen ja on aika alkaa ottaa takaisin oma voimanne. Ihmiset elämässänne eivät kunnioita teitä, ennen kuin opitte asettamaan rajat ja tyydyttämään omat tarpeenne ennen heidän auttamisyritystään. Ette ole vastuussa kenenkään muun sielukasvusta kuin omastanne. Kun opitte asettamaan rajat ja ottamaan takaisin voimanne, huomaatte suhteenne ympärillä oleviin alkavan vähitellen muuttua paremmaksi. Lisäksi, ette voi ottaa itsellenne kenenkään oppitunteja tai vastuuta heidän virheistään. Heidän täytyy oppia syyn ja seurauksen säännöt itse. Suurin lahja jonka voitte antaa toisille, on rakastaa heitä riittävästi salliaksenne heidän selvittää omat ongelmansa ja virheensä.



Urheat ystäväni, olette täällä opettamassa rakkautta, ehdotonta rakkautta, rakastamalla ensin itseänne ehdottomasti. Maan päälle on tänä aikana inkarnoituneena monia sielukumppaneitanne, sekä miehiä että naisia. Enemmän sieluperheitä alkaa yhdistyä jälleen, kun siirrytte syvemmälle jalostuneempiin valoulottuvuuksiin. Paras tapa auttaa perheenjäseniänne, ystäviänne tai työtovereitanne on olla säteilevä esimerkki.



Olette täällä myös oppimassa kiintymättömyyttä – ette voi oikeasti omistaa ketään tai mitään. Universumin kauneus, yltäkylläisyys ja rusaus ovat jumalainen syntymäoikeutenne, mutta nämä lahjat ovat vain lainassa teillä. Teidän täytyy pitää niitä kevyesti käsissänne ja sallia niiden virrata vapaasti maailmaan – ottakaa, mitä tarvitsette, ja jakakaa sitten loput, älkää hamstratko. Kun ihmiskunta pääsee tähän todellisuuteen, kaikki köyhyys ja puute häviää maan päältä.



Tämän ajan pääpaino on palaaminen eheyteen itsessänne – henkilökohtaisen vastuun ottaminen teoistanne, itsearvostuksen rakentaminen ja arvoisuudentunteen kehittäminen – solaarisydänkeskuksenne kautta, yhteistyössä sieluitsenne ja korkeamman itsenne kanssa. Totuus ja tinkimättömyys ovat jokaisen suhteen perusta tulevaisuudessa. Ensin teidän täytyy hyväksyä se, kuka olette tällä hetkellä, pyrkiessänne tulemaan parhaaksi persoonaksi, joka voitte mitenkään olla, tutkimalla asenteitanne, uskomuksianne, tapojanne ja heikkouksianne.



Lähitulevaisuudessa tiennäyttäjät ja eturintaman sielut jotka tuovat esiin uuden jumalaisen suunnitelmansa korkeampaa viisautta, todistavat, että minkäänlaista sairautta ei tarvitse ilmentyä, kun keho vanhenee. Ihmisen fyysisen kehon tarkoitus oli toimia optimiterveystasolla ainakin 120 vuotta. Ihmiskunta on yleensä jäänyt kiinni siihen kolmannen/neljännen ulottuvuuden massatietoisuuden uskomusjärjestelmään, jonka mukaan menneisyyden ydinongelmat ja vajavuudet esi-isä-DNA:ssa sallivat noiden stressaavien ja heikentävien oireiden ilmentyä – jos olento sallii itsensä tuntea rakkaudettomuutta, arvottomuutta tai se tuntee minkäänlaista syyllisyyttä, häpeää tai kaunaa.



Kun sielun sallitaan tulla fyysisen persoonallisuuden oppaaksi ja johtajaksi – egon halukehotietoisuuden sijasta – kaikki negatiiviset energiat jotka ovat tulosta syvistä muinaismenneisyyden ydinmuistoista, nousevat pintaan, jotta jokainen ihminen voi päästää niistä irti kerta kaikkiaan. Tämä tapahtuu käyttämällä tietoisesti violettia muuntamisliekkiä ja ottamalla onkeensa ne inspiroidut ajatusmuodot, joita poimitaan pyhästä mielestänne ja kosmisilta oppailtanne – sekä monista korkeamman taajuuden parannusmenetelmistä joita on nyt käytettävissänne.



Kun siirrytte syvemmälle itsetietoisuuteen ja alatte kuunnella fyysisen kehon – kehomuistisiemenatominne – viisautta, ette ole enää niin riippuvainen ulkoisista menetelmistä (lääkkeet, leikkaukset ja keinotekoiset hoitomenetelmät). Ne dramaattiset fyysiset tasapainottomuudet ja huono terveys mitä valtaosa ihmisistä nyt kokee, korvataan vähitellen terveellisillä ja harmonisilla elämistavoilla, joita opastaa se uusi intuitiivinen henkiviisaus, jonka olette tallentaneet pyhään mieleenne. Enää ihmiset eivät voi luottaa ainoastaan lääketieteen ammattilaisten nykyisiin menetelmiin. Sielunne tönii teitä integroimaan kokonaisvaltaisemman lähestymistavan fyysisen, mentaali- ja tunnekehonne parantamiseen, jotta ylisielunne korkeammat taajuudet voivat integroitua ilman niin suurta traumaa ja ahdistusta fyysiselle astialle.



Olemme todenneet monta kertaa, että valo, ääni ja väri ovat tulevaisuuden parannusmenetelmiä. Chakrajärjestelmän ja viiden korkeamman galaktisen säteen taajuuksien tutkiminen auttaa parantajia ja terapeutteja siinä, miten informoidaan potilaille, mikä on epätasapainossa heidän aurakentässään, ja miten autetaan heitä palaamaan vähitellen terveeseen fyysiseen kehoon ja ylläpidetään se. Opetuksemme antavat teille kaikille suuntaviivat, joita tarvitsette integroidaksenne nämä lisäparannusmenetelmät nykyiseen terveydenhoito-ohjelmaanne. Teillä on myös upea informaatiovarasto käytettävissä pyhässä mielessänne.



Kun säteilynne laajenee ja tulee voimakkaammaksi ja kauaskantoisemmaksi, teistä, toisten valotyöntekijöiden rinnalla, tulee yhdistynyt voima, jota ei voi kieltää – korkeimman järjestyksen mukainen transformaatio- ja muutosvoima. Olkaa rohkeita visiossanne. Nähkää, mikä on oikein maailmassanne, ja vahvistakaa näin sitä rakkaus-valoa, joka asuu jokaisessa ihmisessä, jonka kohtaatte. Älkää keskittykö varjoihin, sillä ajatusmallinne yhdistyvät aina niihin ulottuvuustaajuuksiin, joihin keskitätte huomionne, ja näin vahvistatte niitä.



Ainoa todellinen vihollisenne on pelko. Päästäkää irti pelosta ja säteilkää rakkaus-valoa, ja sitten katselkaa, kun ihmeitä tapahtuu. Olette ilmentämisen mestari – olette vain unohtaneet. Uskokaa itseenne ja lakatkaa luomasta noita asioita, jotka tuovat teille tuskaa, syyllisyyttä ja kärsimystä. Tulkaa taas kerran valon, rauhan, tasapainon ja harmonian kanssaluojaksi ja liittykää niihin, jotka pyrkivät saamaan takaisin maaplaneetan turmeltumattoman kauneuden. Vaatikaa takaisin oikeutettu paikkanne valonmestarina, rakkaat ystävät, ja muistakaa: kun integroitte Hengen tietoa ja valaistua totuutta, pyydämme teitä jakamaan viisautenne. Olemme aina lähellä opastamassa, suojelemassa ja inspiroimassa, mutta enimmäkseen rakastamassa teitä.



Olen arkkienkeli Mikael.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Tammikuu 2017 TULEVAISUUDEN VISIO

ViestiKirjoittaja hammer » 29.12.2016 10:56

TULEVAISUUDEN VISIO

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Vezane (www.ronnastar.com)
Tammikuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, monissa viime viesteissämme olemme pyrkineet auttamaan teitä muistamaan ihmeellisen menneisyytenne ja hyväksymään sen totuuden, että teillä on sisällänne kaikki, mitä tarvitaan upean uuden maailman luomiseen. Emme puhuneet ainoastaan entisistä elämistänne maan päällä, vaan olemme yrittäneet antaa teille myös vähän näkemystä siitä, miten todella suurenmoisia te kaikki olette. Hyväksykää se tosiasia, että jätitte suuremman osan olemustanne korkeampiin ulottuvuuksiin, ja nyt on aika alkaa saada takaisin noita Jumalailmaisun monia puolia, jotka muodostavat todellisen SINÄ-kokonaisuuden.

Olemme kertoneet teille, että tämä universumi on hyvin moninainen ja osana koulutustanne olette kokeneet monia ihmeellisiä seikkailuja hyvin erityisissä ja monitahoisissa paikoissa. Ymmärrätte nyt, miksi Maa on hyvin tärkeä, koska planeetallanne tämän universumin kaikki moninaisuus on tuotu yhteen. Teidän on ollut mahtavaa pelata kaksinaisuus- ja polariteettipeliä, kun loitte suurta vaurautta ja sitten tuskallista puutetta. Toisissa elämissä toitte esiin ihmeellisiä taitoja ja teitte suuria ja urheita tekoja, aivan kuten olette myös kokeneet monia yksinkertaisia elämiä keskittyen kapea-alaisesti. Olette kaikki kokeneet jokaisen kuviteltavissa olevan tilanteen – alhaisimmasta korkeimpaan – itseilmaisun joka ulottuvuudessa.

Nyt on aika astua harhaverhon läpi ja saada takaisin jumaluutenne. Kun siirrytte syvemmälle Jumalatietoisuuteen ja yhdistytte luomisen korkeampiin ulottuvuuksiin, alatte venytellä henkisiä lihaksianne ja hämmästytte, miten nopeasti pystytte ilmentämään sen, mitä kuvittelette. Pienet ihmeet muuttuvat suuriksi ja monimutkaisiksi ihmeiksi, kun tulette tehokkaammaksi, ja kerromme teille, ettei tämä ole mitään verrattuna siihen, mitä teille on varastossa lähitulevaisuudessa.

Kun moniulotteisia muutosilmaisuja pyörii ympärillänne ja aika supistuu ja laajenee jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla, teidän täytyy oppia menemään virran mukana voidaksenne olla helpossa ja sujuvassa tilassa. Kuten jokainen teistä on kokenut jossain määrin, elämä maan päällä on muuttunut dramaattisesti viimeisten 50 vuoden aikana. Se mikä oli normaalia kolmannen/neljännen ulottuvuuden ympäristössä, ei enää päde, kun siirrytte Luojavalon jalostuneemmille tasoille. Puhumme joistain tämän ajan pääkysymyksistä antaaksemme teille suuremman ymmärryksen siitä, millainen ihmiskunnan ilmestyvä kollektiivitietoisuus on verrattuna vanhan massatietoisuuden uskomuksiin, jotka ovat hallinneet tuhansia vuosia.

Jumalainen syntymäoikeutenne on elää yltäkylläisyydessä. Maan varallisuuden uudelleen jakaminen on nyt täysin käynnissä. Tiedostakaa, että enemmän suuryrityksiä ja organisaatiota joutuu häpeään ja unholaan. Kaikki mikä perustuu pelkoon, ahneuteen ja toisten kontrollointiin, hajoaa. Aiemmin vääryyden korjaaminen vei usein monta elämää, eikä teillä ollut mitään tapaa tietää, milloin tai miten oikeutta palveltiin. Nyt niillä jotka jumittavat syy- ja seurauspelin harhassa, pahat teot palaavat melkein välittömästi bumerangina. Enää ne jotka palvelevat itseä ja jotka käyttävät väärin heille annettua luottamusta ja valtaa, eivät pysty piilottamaan vääriä tekojaan. On kyse sitten uskonnollisista järjestöistä, yhtymistä ja yrityksistä tai hallituksista, kohtaamisen aika on käsillä.

Valo tunkeutuu syvimpiin varjoihin, kun Maa yhdistyy enemmän ja enemmän hengen korkeampiin värähtelytaajuuksiin. Mieli ja henki ovat rakentajia, ja te olette uuden paratiisin kanssaluojia maan päälle. Kaikki mitä koskaan tarvitsette, toimitetaan teille, mutta teidän täytyy pitää kiinni visiostanne kaiken suurimmaksi hyväksi ja sitten uskaltaa käyttää Luojavalon puhtaita timantinkovia hiukkasia kosmisissa pyramidivarastoissa ja muokata ne miksi tahansa, minkä voitte kuvitella. Rakkaat, etsikää rakkauden, iloisten rakastavien suhteiden, hyvän terveyden, nuorekkaan elinvoiman ja luovuuden yltäkylläisyyttä, kun opitte, etteivät vain tavarat tuo teille onnea ja tyytyväisyyttä, vaan olotila ja elämänlaatu.

Maan säämallit muuttuvat. Maa käy läpi puhdistusprosessia, katarista jonka myötä maita joita on käytetty hyväksi liikaviljelyllä, jotka on täytetty syvään juurtuneilla tuskallisilla muistoilla sodasta ja väkivallanteoista ja joilla ihmiset ovat kärsineet vuosisatoja julmuuksista, raiskataan sattumanvaraisilta näyttävillä tulvilla, maastopaloilla, maan liikkeillä ja tuhoisilla tuulilla. Kaikki ei ole, miltä näyttää, rakkaat sydämet, sillä tämä prosessi on välttämätön, jotta voidaan puhdistaa ilma, maa ja vesi, joita ihmiskunta on hyvin piittaamattomasti saastuttanut.

Näinä radikaaleina muutosaikoina monet suloiset sielut jotka kamppailevat olemassaolostaan ympäri maailmaa, lähtevät maan päältä, ja pyydämme teitä näkemään siirtymäprosessin uudessa valossa. Ettekö näe, että he jättävät toivottoman kärsimyselämän valinnastaan, kun he astuvat ovesta rakkauden, rauhan, ilon ja yltäkylläisyyden maailmaan, missä he valmistautuvat palaamaan jalostuneempaan maaelämään? Ei ole enää kolmannen ulottuvuuden tiheyden leveää tasapainottomuusasteikkoa, mihin palata, sillä sitten kun he päättävät palata, on maailma, jossa heille annetaan tilaisuus oppia, laajentaa tietoisuutta ja siirtyä nopeasti maaoppituntiensa läpi. Sitä te valmistelette heille tiennäyttäjinä. Pian tulee aika, jolloin yksikään sielu ei synny siihen tuskan ja harhan hetteikköön, joka on nyt monilla epäharmonisilla alueilla ympäri maailmaa.

Monet teistä johdatetaan muuttamaan maailman eri osiin. Ette ole varma miksi, mutta on syvään juurtunut kaipaus matkustaa kartoittamattomalle alueelle. Teitä kutsutaan maan päällä paikkaan, jossa voitte palvella parhaiten ja jonne ne jotka värähtelevät samalla tavalla ja joilla on sama tehtävä, johdatetaan liittymään seuraanne. On aika lyöttäytyä yhteen tai jälleenyhdistyä sieluperheenne ja tehtäväkumppaneidenne kanssa. Teistä tulee intuitiivisempi, kun yhdistytte lisääntyvässä määrin inspiroituihin ajatuksiin kaikkien mahdollisuuksien ulottuvuudesta. Entinen vaistomaisuutenne jalostuu, kun se yhdistyy tulevaisuuden monipuoliseen itseenne.

Fyysisen astianne hienovirittäminen. Tarpeenne ja halunne muuttuvat, kun integroitte enemmän valoa fyysiseen astiaanne. Henkeä uhkaavien sairauksien ja viruksien on vaikea löytää kotia kehittyvästä ja vastustuskykyisemmästä valokehostanne. Ette näe suurta muutosta fyysisessä kehorakenteessanne vähään aikaan, mutta sisäisiä ja eetterimuutoksia tapahtuu hyvin nopeasti. Kun valokalvot DNA:nne ympäriltä vähitellen häviävät ja pääsette enemmän ja enemmän käsiksi viisauteen, joka on tallennettuna aivorakenteeseenne, fyysisestä astiastanne tulee vahvempi ja terveempi.

Parantamisessa tapahtuu uusia ihmeellisiä läpimurtoja ja saadaan uusia tekniikkoja, ja luonnontuotteet ja -lääkkeet korvaavat suurimman osan synteettisistä lääkkeistänne, joilla on monia myrkyllisiä sivuvaikutuksia. Monet teistä oppivat jo, että kehonne ei siedä monia suosittuja reseptilääkkeitä, joita lääkefirmat ylistävät ollen kiinnostuneita vain voittomarginaalistaan. Fokus on enemmän ennaltaehkäisyssä, koko elämästä huolehtimisessa, kunnossa ja hyvinvoinnissa sekä luonnon hoidoissa ja siinä, miten tärkeitä positiiviset ja rakastavat ajatuksenne ovat terveenä pysymisessä. Ette enää ole piittaamatta signaaleista, jota kehoelementaalinne lähettävät teille, kun se yrittää saada huomionne. Kipu on tapa, jolla keho kertoo teille jonkin olevan pielessä. Ennen otitte särkylääkkeitä naamioimaan oireet, kunnes oli liian myöhäistä ja täytyi ryhtyä radikaaleihin toimenpiteisiin epätasapainon korjaamiseksi.

Kun viritytte monille tietoisuustasoille kehonne sisällä ja ulkopuolella, opitte kiinnittämään huomiota saamiinne signaaleihin. Teette sitten tarvittavia muutoksia mahdollisimman nopeasti, jotta koetaan mahdollisimman vähän epämukavuutta ja siksi palaatte nopeasti harmoniaan ja tunnette voivanne hyvin.

Lopulta opitte myös elämään ainutlaatuisuutenne kanssa, jota teillä on kehorakenteessa, ominaisuuksissa, taidoissa ja ilmaisemis- ja luomistavoissa. Valitsitte syystä vanhempanne ja sukulinjanne geenirakenteen. Ainutlaatuisuutenne tekee teistä hyvin erityislaatuisen – maan päällä ei ole ketään täysin kaltaistanne, ei edes niillä sieluilla, jotka syntyvät ns. identtisinä kaksosina.

Yksi päähaaste jonka kohtaatte muutaman seuraavan vuoden aikana, on hyväksyä itsenne sellaisena, kuin olette, ja oivaltaa, että olette kaunis ja arvokas riippumatta siitä ulkoisesta lihapuvusta, jota päätitte käyttää voidaksenne kokea tämän kaikkein tärkeimmän elämän. Rakkaat, näemme loistavan sielunne ja upean lämpimän sydämenne säteilevän – emme kiinnitä huomiota käyttämäänne lihavalepukuun.

Pyhä suhde ylisielunne/korkeamman itsenne kanssa. Aiemmin egohalukehonne kontrolloi ensisijaisesti jokapäiväistä elämäänne ja sieluitsenne oli tietoisuuden pieni ääni, jonka useimmiten sivuutitte. Perinteet, uskonto, velvollisuudet ja velvoitteet iskostettiin varhain, ja teidät opetettiin uskomaan, että se mitä toiset ihmiset ajattelivat teistä, oli tärkeämpää kuin se, mitä ajattelitte itsestänne. Etsitte aina itsenne ulkopuolelta vahvistusta kelpoisuudellenne. Etsitte jatkuvasti jotakuta, jotain tai jotain tapahtumaa tuomaan teille onnellisuutta, mutta se oli tavallisesti ohikiitävää, tuotti usein pettymystä ja sai teidät etsimään jotain itsenne ulkopuolelta tuomaan jonkinlaista tyytyväisyyttä itseenne.

Nyt olette oppineet kääntymään sisäänpäin saadaksenne vahvistusta, inspiraatiota ja opastusta, koska teillä on ollut ns. sieluyhdistyminen ja olette yhdistymässä korkeamman itsenne moniin puoliin. Prosessin aikana integroitte suurempia määriä puhdasta kosmista valotietoisuutta, joka auttaa teitä päästämään irti kaikista vanhanaikaisista käsityksistä ilman syyllisyyttä, kun integroitte uusia korkeampia totuuksia, joita tulee teille hämmästyttävällä tahdilla.

Käsitätte nyt, ettei Jumala ole missään ylevässä ja kaukaisessa taivaan valtakunnassa vetämässä naruista ja jakamassa palkkioita ja rangaistuksia. Hyväksytte, että teillä on sisällänne osana jumalaista syntymäoikeutta kaikki, mitä tarvitsette, ilmentääksenne rakkaudellisen, iloisen, rauhallisen ja yltäkylläisen elämän. Vanhat perinteet ja tavat menettävät otteensa teistä, kun pyritte ilmaisuvapauteen: luotte uusia tapoja juhlia pyhäpäiviä ja erityistapahtumia ja kunnioittaa Isä/Äiti Jumalaamme ja Ylintä Luojaa.

Palvontaa ei säästetä yhdelle päivälle, sillä elätte henkisyyttänne joka päivän joka hetki. Elätte joka päivän mestarina valvomalla ajatuksianne ja tekojanne. Tiedätte, että aikomuksenne täytyy olla puhdas, sillä olette vastuussa jokaisesta pikkuruisestakin energia-atomista, jonka lähetätte. Käytätte erottelukykyä ja valvotte jatkuvasti niitä uskomuksia, joiden sallitte asua olemuksessanne, sillä tiedätte, että totuuksissa joita väitätte omiksenne, ovat ne säännöt, joiden mukaan elätte. Tiedätte, että teidän täytyy aina tehdä korkeimpia valintoja, jotta kulkiessanne rauhan ja harmonian keskitietä, siirrytte vähitellen karmanlakien yli, armontilaan.

Suhteenne toisiin. Opitte, että kun saavutatte itserakkauden ja arvokkuuden tunteen sisällänne, vedätte enemmän ja enemmän rakkaus-valoa Luojalta – se on loputon henkisen ravinnon lähde. Kun täytytte ylitsevuotavasti, tämä ihmeellinen eliksiiri säteilee teistä jatkuvasti laajentuvana valoympyränä. Alatte etsiä suhteita, jotka tuovat tyydytystä kaikilla tasoilla – fyysinen, tunne, mentaali ja henkinen. Tulevaisuuden suhteissa ei ole itsensä uhraamisen tunnetta, vaan perustavanlaatuinen luottamus, ja etsitte ja tuette yksilöllisten kiinnostusten ja taitojen sekä henkisen totuuden täyttä ilmaisemista. Sitoutuneet kumppanit täydentävät toistensa vahvuuksia, ja tuomitsematta ja kärsivällisesti he auttavat toisiaan selvittämään heikkoutensa ja pelkonsa. On tärkeää, että teillä on yhteinen visio niiden kanssa, joiden kanssa olette läheisesti tekemisissä, eikä suvaita valta- ja kontrollointipelejä. Alatte intuitiivisesti tunnistaa sieluperheenne jäsenet ja ne, joiden kanssa teillä on syvä henkinen yhteys. Siksi löydätte enemmän lohtua ja iloa suhteistanne, kuin uskotte koskaan mahdolliseksi. Ette enää etsi tarpeeseen perustuvia suhteita, vaan haluatte jakaa matkanne ja tietonne, kun menette eteenpäin uuteen ja jännittävään aikaan.

Millaiseksi kuvittelette tulevaisuuden? On teidän valintanne, miten koette tulevat suuret muutosvuodet. Voitte siirtyä korkeammalle tietoisuudessa mestarin näkökulmaan ja tietää, että kaikki tapahtuu suunnitellusti. Tunnistatte, että riippumatta siitä, miten ankealta maailma näyttää, Luojavaloa säteilee alas ja tunkeutuu pimeimpiin varjoihin – kätkettyihin paikkoihin maan päällä ja ihmisten sydämiin. Valtaosa ihmisistä maan päällä haluaa elää vain rauhallisesti, mukavasti ja yltäkylläisesti ilmaistakseen jumaluuttaan omalla ainutlaatuisella tavallaan, ja he ovat valmiita antamaan toisille saman oikeuden. Vaikkei ehkä näytä siltä, ne jotka haluavat hallita, kukistaa ja kontrolloida, ovat vähemmistössä ja heidän valtansa kuristusote Maasta ja ihmiskunnasta heikkenee joka päivä. Kun useammat teistä astuvat mestaruuteensa ja vaativat jumalaisen syntymäoikeutensa, sitä heikommaksi ja tehottomammaksi he tulevat.

Maan päällä on kahakoita ja sotia monissa paikoissa jonkin aikaa. Mutta ne jotka taistelevat sisäisen tietämättömyyden pimeyden puolesta, epäonnistuvat – he eivät voi tuhota sitä, mikä on oikein ja valosta. Harmagedon on jo käynyt maan päällä, rakkaat, ja pahin on tapahtunut. Tästä eteenpäin taivaan voimat kohtaavat suoraan jokaisen väkivalta- ja hävitysteon, sillä te, rauhansoturit, olette voittamassa taistelun aseinanne valo myötätunto ja anteeksianto.

Muokkaatte tulevaisuutta joka hetki jokaisella ajatuksella ja teolla ja velvollisuutenne on keskittyä siihen, mikä on oikein maailmassanne – ei siihen, mikä on väärin. Ottakaa tavaksi nähdä hyvää ympärillänne olevissa ja varmistakaa, että annatte kannustuksen ja rakastavan tuen sanoja kaikin mahdollisin tavoin. Te olette niitä, jotka johtavat ihmiskunnan huomispäivän säteilevään uuteen maailmaan. Olette selvinneet hurjimmista myrskyistä ja kulkeneet monien sielun pimeiden öiden läpi ja ilmestyneet niistä esiin voittajana. Älkää lannistuko tai menettäkö rohkeuttanne näin myöhäisenä ajankohtana, urheat ystäväni. Toteamalla "sinun tahtosi tehdään kaiken suurimmaksi hyväksi" annatte meille luvan olla puolestapuhujananne ja auttaa teidät läpi näistä myrskyisistä suuren muutoksen ajoista.

Lähetämme teille Isä/Äiti Jumalamme rakkautta ja jalostuneen valolisäyksen Ylimmän Luojan sydämestä. Teitä rakastetaan ja pidetään arvossa mittaamattomasti.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron