Hoffman Jennifer (enlighteninglife.com) AE Uriel

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

23.11.2014 LÖYDÄ TILAA ARMOLLE

ViestiKirjoittaja hammer » 24.11.2014 22:37

LÖYDÄ TILAA ARMOLLE

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
23.11.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun oli kasvuiässä, isällä oli tapana kutsua minua "armoksi" – eikä sen vuoksi, että olin sujuvaliikkeisin (suom. huom. "sujuvaliikkeinen" on sanamukaisesti "täynnä armoa") lapsi lähistöllä, aivan päinvastoin. Jo ennen kuin minun täytyi kulkea kainalosauvoilla jalkatukien kanssa, kun opettelin kävelemään uudestaan oltuani halvaantuneena useita vuosia, kompuroin ja kaaduin aina, pääasiassa koska olin harvoin maadoittunut ja läsnä, joten jalkani menivät yhteen suuntaan ja mieleni jonnekin muualle. Johtopäätös olisi, että jos olin sujuvaliikkeinen, niin kulkisin virtaavasti ja tarkoituksenmukaisesti enkä törmäilisi asioihin. Vaikkei isäni tiennyt sitä, hän opetti tärkeän läksyn: elämässämme on paikka armolle, helposti virtaavalle energialle ja hyödymme hidastamisesta ja ajan ja paikan löytämisestä sille.

Puhuessamme armosta, ajattelemme sitä siunauksena Jumalalta – se on pyhä ja erityislaatuinen asia. Mutta armo on tavallinen ja jokapäiväinen asia. Se on osa sitä energiavirtaa, mihin osallistumme – se on läsnä kauneudessa, minkä huomaamme, ja asioissa jotka otamme itsestäänselvyytenä. Olemme armon tilassa, kun huomaamme kukan kauneuden, auringonlaskun, kuun valaiseman yön hiljaisuuden tai rauhallisen luonnonmaiseman. Muistan sen armon, mitä tunsin, kun näin ensimmäisen kerran Grand Canyonin ja sen kauneus valtasi minut. Armo on läsnä kaikkialla koko ajan riippumatta siitä, huomaammeko sitä vai emme.

Armo tekee elämästä siedettävää, silloin kuin ihmisyyden rumuus ja karkeus ovat ylivoimaisia, ja se muistuttaa meille, että kauneus ja rauha ovat rinnakkain vakavimpienkin olosuhteiden kanssa. Armo muistuttaa meille, ettemme ole yksin, ilman opastusta ja tukea, silloin kuin valitsemamme polun yksinäisyys voi saada olomme tuntumaan, että olemme saarin nimettömyyden meressä. Armo on läsnä hiljaisuudessa ja melussa, valossa ja pimeydessä, kun muistamme, että se on siellä. Se on turvapaikkamme siitä, mikä uhkaa meitä ja pelästyttää meidät, ja se tuo meidät takaisin voimansa ja läsnäolonsa hiljaisuuteen ja yhteyden lämpimään syleilyyn.

Sitä ei voi ottaa meiltä pois, mutta voimme olla piittaamatta siitä. Sitä ei voi hävittää, mutta voimme kääntyä poispäin siitä. Armo odottaa, että palaamme sen luo, minkä teemme, kun sielu on väsynyt ja sydämeen sattuu. Kun teemme aikaa ja tilaa armolle, sallimme jumaluutemme valon integroitua ihmisyyteemme. Se muistuttaa meitä hiljaa siitä, kuka olemme, ja paljastaa valomme niiden pelko- ja unohduskerrosten alta, joiden annamme sammuttaa toivomme, uskomme ja luottamuksemme. Armo on yhteysportaali jumaluuteen, Lähteeseen ja keskukseemme, minkä voimme tuntea kaipauksena kotiin.

Teemme tilaa armolle, kun olemme kiitollisia ja löydämme iloa joka hetkestä. Se ei pompi ylös ja alas ja huuda meille, mutta se kyllä yrittää saada huomiomme. Pane joka hetki merkille, missä armo yrittää yhdistyä kanssasi joka, ja näet sen tiedostaessasi rauhan, kauneuden ja ilon hetket. Huomasitko kauniin auringonnousun tai –laskun? Armo yritti saada siinä huomiosi. Hymyilikö joku sinulle tai oli erityisen ystävällinen tai huomaavainen? Sait armolahjan. Oliko sinulla tyytyväisyyden, rauhan ja turvallisuuden hetki, jolloin tunsit olevasi täysin harmoniassa ja yhdistynyt? Koit armon tuossa hetkessä. Voit myös olla armon lähde toisille, kun muistutat heitä siitä kauneudesta, rauhasta, voimasta ja ilosta, mitä maailmassa on.

Sujuvaliikkeisyys ei rajoitu balettitanssijoihin – olemme "täynnä armoa", kun teemme tilaa ja aikaa armolle ja pysymme maadoittuneena ja läsnä tuossa yhteydessä. Olemme voimakkaita olentoja, jotka voivat käskeä universumin energiaa olemaan jotain. Ja käytämme tuota voimaa parhaalla ja hyödyllisimmällä tavalla, kun muistamme armon läsnäolon ja pysymme yhteydessä siihen, jotta olemme aina yhteydessä jumaluuteen, aina tietoinen siitä yltäkylläisyysvirrasta, mikä on läsnä joka hetki, ja aina yhteydessä siihen turvapaikkaan, mikä armosta voi tulla, silloin kun meidän tarvitsee muistaa itsemme jumalaksi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

30.11.2014 JOULUKUUN ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2014 11:00

JOULUKUUN ENERGIARAPORTTI



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

30.11.2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Joulukuu on yksi toiminnantäyteinen kuukausi, mikä siirtää meitä eteenpäin ja vetää takaisin sekä kutsuu kääntymään sisäänpäin ja laajentumaan ulospäin, käyttäen tänä vuonna oppimaamme, jotta saamme aikaan päätöksen ja selkeyttä kaaokseen. Tämä on jumalainen kutsu siirtyä parantumisesta eheyteen, jos voimme, seesteisyysrukouksen sanoin: "… hyväksyä asiat, joita emme voi muuttaa, ja muuttaa asiat jotka voimme …" Emme voi muuttaa toisia ihmisiä – voimme muuttaa sen energian, mitä käytämme elämämme luomiseen. Jos meillä olisi koskaan tilaisuus luoda se elämänmahdollisuus, mitä olemme aina halunneet, tämä on se. Kysymys kuluu: onko meillä rohkeutta ottaa avosylin vastaan se rauha, rakkaus, ilo ja yltäkylläisyys, mitä sanomme haluavamme? Vaaditaan vain ajatus ihmeen pyytämiseen, kun taas vaaditaan rohkeutta sallia tuon ihmeen ilmentyä ja kohdata ne muutosaallot, joita se saa aikaan. Pysähdyksestä on tullut käännekohta ja voimme päättää kääntyä uuteen suuntaan.



Viisi planeettaa vaihtaa merkkiä joulukuussa – aurinko, Merkurius, Venus, Mars ja Saturnus – Jupiter alkaa perääntyä, Uranus kulkea eteenpäin, meillä on Uranuksen ja Pluton kuudes neliö ja Merkurius menee perääntymisvarjoon. Planeettojen merkkivaihdokset ovat energiamuutoksia, jotka avaavat uusia mahdollisuusportaaleja. Henkilökohtaiset planeetat vaihtavat merkkiä monta kertaa vuodessa ja kutsuvat meitä tekemään uuden kierroksen elämän kokemuspyörässä. Evoluution ylöspäin kulkeva spiraali, mistä ovat merkkinä hitaammin kulkevat ulkoplaneetat, ja tietoisuuden yleislaajentuminen kutsuvat meitä laajentumaan, ylösnousemaan portaalien läpi ja luomaan uusia perspektiivejä elämäämme. Kierrämme elämänpyörän monta kertaa ja tulemme ympyrän sulkeutumiseen tai 360 asteen merkkiin, missä meidän on valittava, teemmekö taas saman kierroksen vai teemmekö energiamuutoksen ja nostamme värähtelyämme, mikä vie meidät tuon ympyrän kiertämisestä eri ympyrään. Vaaditaan vain pientä muutosta ja jokainen pikku muutos vaikuttaa paljon.



Mutta meidän täytyy olla valmis toteuttamaan muutos sekä olla rohkea ottamaan vastaan ja integroimaan siihen liittyvä pitkän tähtäyksen transformaatio. Silloin kun olemme paikassa, missä mikä tahansa muutos on tervetullut, koska olemme väsynyt, lannistunut, pettynyt ja onneton, olemme valmis hyväksymään ensimmäisen asian, mitä tulee vastaan. Tuossa kohtaa kaikki on parempaa kuin nykytilanteemme ja teemme sivuliikkeen, mikä voi viedä meidät sananlaskun mukaisesti ojasta allikkoon. Jos haluamme todellista muutosta, meidän täytyy olla valmis muuttamaan energiataajuuttamme ja värähtelyämme, purkamaan kaikki, mitä olemme ja olemme olleet, ja rakentamaan uudelleen. Tämä vaatii kaaoksesta irtipäästämistä ja itsellemme päätöksen antamista – lopettaen yhteydet, jotka eivät palvele meitä, ja kutsuen uusia mahdollisuuksia, joilla on tuntematon potentiaali ja lopputulos.



Oltuaan kaksi vuotta Skorpionissa missä se on vienyt meidät tiedostamattoman tajuntamme syvyyksiin, Saturnus siirtyy Jousimieheen – filosofin, uskonnon, korkeamman oppimisen ja kaiken vieraan merkkiin. Meidän on aika kasvaa (Saturnuksen oppitunti) ja tulla oman oppimisemme, sielutehtävämme, elämänpolkumme, laajentumisemme, evoluutiomme ja ylösnousemuksemme opetuslapseksi. Saturnus opettaa meille kurinalaisuutta ja fokusoitumista, näyttää, missä muutoksia on tehtävä, ja sitten seisoo vieressämme jatkuvana muistutuksena siitä työstä, mikä täytyy tehdä, kunnes olemme valmis. Se on vähän kuin sanoisi lapsilleen, että he saavat leikkiä ulkona, sitten kun ovat siivonneet huoneensa, ja sitten seisoisi ovella varmistamassa, että näin tapahtuu.



Joulukuun Uranuksen ja Pluton neliö on kuudes seitsemästä ja hallitsee kolmatta silmää sen yhteyden mukaisesti, jonka ensimmäisenä muodosti näistä seitsemästä aspektista ja seitsemästä chakrasta astrologi Carol Anne Ciocco. Näitä on tapahtunut kesäkuusta 2012 saakka, laajentuma Pluton ja Uranuksen yhtymästä 1960-luvun alussa. Kehitymme kukkaislapsista aikuisiksi muutossiemeniksi. Kuudennessa chakrassa mieli kohtaa hengen, jumaluus ja ihmisyys voivat katsoa silmästä silmään ja integroimme sielumme valon ihmisyytemme pimeyteen. Se on tilaisuutemme päästää irti tunnetaakasta ja luoda hengen ja ihmisyyden kumppanuus, ennen kuin saavutamme seitsemännen chakran aspektin maaliskuussa 2015, jolloin vaadimme oman "kruunumme" ja viimeistelemme matkamme takaisin Lähdeyhteyteen.



Ja 6.12. on täysikuu, muistutus keskeneräisistä asioista millä tahansa alueella, missä epäröimme päästää irti. Ajattelemmeko rikkovamme jonkin lupauksen tai sitoumuksen jollekin tai johonkin, jos päästämme irti ennen luulemaamme loppuunsaattamista? Miten tiedämme, milloin jokin on valmis? Emme tiedä – voimme vain päättää, milloin me olemme valmis, ja antaa sen olla syymme päästää irti. Otamme usein parannussitoumuksemme liian kirjaimellisesti ja lastaamme itsellemme mahdottoman tehtävän tehdä joku toinen onnelliseksi ja tuoda täydellisyyttä siihen, minkä näemme epätäydellisenä. Voimmeko olla onnellinen, jos olemme liian tietoinen toisten onnettomuudesta? Onko meidän mahdollista tunnustaa, että onnellisuus on valinta, minkä jokainen saa tehdä omasta puolestaan?



Uuden kuun ja päivänseisauksen yhtymä 22.12. on yksi voimallinen aspekti tässä kuussa. Tapahtuessaan Kauriin nolla asteessa viikko Uranuksen ja Pluton neliön jälkeen 15.12., se vie meidät takaisin helmikuuhun 2008, kun Pluto siirtyi Kauriiseen. Tämä on kolmas viidestä uudesta kuusta, mikä on nolla-asteessa – taas yksi kutsu palata omaan keskukseemme ja harmonisoitua oman totuutemme kanssa. Päivänseisaus on pimein ja pisin yö, mutta se kestää vain yhden yön. Siitä eteenpäin saamme lisää valoa joka päivä. Mitä sellaista tapahtui 2008, mikä tulee pistäytymään nyt luonasi – transformaationa tai tiedostamattomana haluna muuttaa jotain elämässäsi voimallisella ja merkityksellisellä tavalla? Mitä sitoumuksia olet nyt valmis tekemään itsellesi, jotka eivät liity mitenkään kehenkään muuhun? Jokainen transformaatiokohta alkaa muutoshalulla, mitä seuraa jonkinasteisen tyytymättömyyden tai onnettomuuden oivallus. Voimme kätkeä onnettomuutemme tai olla piittaamatta siitä tai sitoutua muuttamaan tilanteen. Mutta piilottaminen ei ole enää mahdollista, koska koemme tämän sielutasolla eikä ole enää mahdollista valehdella itsellemme ja vakuuttaa, että elämämme ok, silloin kun emme tunne niin. Vaikka tässä kohtaa meistä tuntuu todella kamalalta, se on myös voimallisin hetkemme, koska astumme transformaatiomahdollisuuteen, kun tuskamme on suurempi kuin muutospelkomme.



Olemme odottaneet maailman muuttumista, kun maailma on antanut meille kaikki tilaisuudet muuttua – umpikuja on saavuttanut käännekohdan. Nyt on lopun aika. Ei maailmanloppuna, vaan päätöksenä ja loppuunsaattamisena sekä loppuna kaikelle, millä ei ole enää energiaa sinulle. Meillä on tilaisuus päättää vuosi ylävireisesti ja astua uuteen vuoteen korkeissa tunnelmissa. Minkä osalta olet nyt valmis, kun otetaan huomioon kaikki, mitä olet kokenut viime vuonna tai pidempään? Loput selvittävät tietä aluille, emmekä voi siirtyä eteenpäin taakkamme kanssa – jonkin on lähdettävä. Mistä taakasta päästät irti tai mikä taakka päästää irti sinusta nyt?



Saatat nähdä tässä kuussa ja elämässäsi "lopun", jonkin sellaisen päättymisen, loppuunsaattamisen ja kuolemantuskat, joka on ollut jonkinlaisessa kuolemisvaiheessa pitkään, mutta olet elänyt uudestaan sen joka kerta, kun se pääsi loppuun, koska pelkäsit nähdä sen lähtevän elämästäsi. Ajattele avioliiton, työpaikan, vaalitun suhteen tai elämäntavan loppua. Kun se lähtee, menee myös turvallisuutesi, vakautesi ja suhteellinen mukavuutesi. Vaikket olekaan onnellinen, se on kuitenkin tuttua. Ilman sitä sinun on määriteltävä elämäsi uudelleen, mihin sisältyy itsesi salliminen tuntea iloa, rauhaa, rakkautta ja yltäkylläisyyttä rajattomana virtana ilman mitään pelkoa. Oletko riippuvainen kaaoksesta? Tiedät vastauksen, kun sinun on elettävä ilman sitä. Voimmeko tuntea tarkoituksenmukaisuutta, jos emme korjaa jotain ongelmaa, rauhoita kaaosta, paranna jotakuta tai kohtaa haastetta? Meillä on nyt tilaisuus käsitellä tätä kysymystä hyvin rehellisesti ja tietää, haluammeko oikeasti sitä ja olemmeko valmis siihen, että "on rauha maassa ja kaikilla hyvä tahto".



Se mikä on tullut energiatiensä päähän, saavuttaa nyt lopun – ei enää henkiin herääviä tai verestäviä tilanteita, joilla ei ole enää energiaa sinulle riippumatta siitä, miten paljon haluat niiden pysyvän elämässäsi. Ja jos et ole valmis niiden loppumiseen, toinen ihminen on ja hän kertoo sinulle olevansa valmis ja lähtevänsä. Tai tilanne loppuu yhtäkkiä tai tulee niin sietämättömäksi, että sinun on lähdettävä pois. Uudet polut houkuttelevat, kun vanhat tulevat tarpeelliseen loppuunsa ja meidän on seurattava niitä, koska tämä on se evoluutio- ja ylösnousemuslupaus, minkä olemme tehneet.



Joulukuun avainsana tai teema on rauha, mikä ei ole äänettömyyttä tai liikkumattomuutta – se on tyyni, seesteinen ja irrallinen läsnäolo/olemus. Sinulla voi olla tyyntä missä tahansa myrskyssä, kun kieltäydyt osallistumasta kaaokseen ja sen sijaan olet rauhan energiassa. Irrottaudu kaaoksesta ja tunnusta ja hyväksy vain se, mikä on oikeasti sinun, ja ota siitä vastuu. Ole itsekäs, itsetietoinen ja itseen keskittynyt, jotta voit käyttää tämän kuukauden energian oppiaksesi, mikä on tärkeää sinulle, ja käyttää sitä luodaksesi uuden perustan elämällesi. Ilmaise voimallisia aikomuksia niistä uusista lopputuloksista, joita haluat, jotta tiedät, mistä päästää irti. Ole selkeä siinä, mitä ansaitset ja olet valmis samaan elämässäsi, koska olet ainoa, joka rajoittaa sinua ja energiavirtaa.



Ja kun käyt läpi joulunajan, arvosta sitä ja ole kiitollinen siitä, mitä olet oppinut tänä vuonna, koska se asettaa näyttämön vuodelle 2015 ja seuraavalle kehitysvaiheellesi, minkä uskon olevan paljon iloisempi ja rauhallisempi ja polku täyttymykseen on paljon selvempi ja helpompi löytää.



Upeaa kuukautta.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

8.12.2014 SINUA EHKÄ TARVITAAN MUTTEI HALUTA?

ViestiKirjoittaja hammer » 09.12.2014 20:10

SINUA EHKÄ TARVITAAN MUTTEI HALUTA?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
8.12.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Uskomme, että parantamislahja on parasta, mitä voimme antaa niille, jotka tarvitsevat sitä, ja se on, kunhan he haluavat sen ja ovat valmiita siihen. Mutta hyvin usein näemme ja tiedostamme toisten parantumistarpeen – ja tämä pätee erityisesti niihin, jotka ovat hyvin empaattisia – ja automaattisesti oletamme, että he haluavat parantua. Niinpä kylvetämme heitä parantavassa valossamme, vain havaitaksemme, että meidät torjutaan joka tasolla. Miksi? Koska ennen kuin annamme parannusta niille, joiden uskomme tarvitsevan sitä, meidän on kysyttävä, haluavatko he sitä, sillä niin rienaavalta kuin tämä saattaa kuulostaakin, kaikki eivät halua parannusta tai parantua ja he taistelevat kaikin keinoin vastaan, jos yrität antaa heille parannusta, mihin he eivät ole valmis.

Vaikka annammekin parasta tarkoittaen parannusta niille, joihin sattuu, jotka kärsivät ja joiden elämää rajoittaa pelko ja tuska, on henkistä ylimielisyyttä ja energiamanipulointia antaa ihmisille parannusta, jota he eivät ole pyytäneet, jota he eivät halua ja johon he eivät ole valmis. Kyllä, silloinkin kun tiedät heidän makaavan maassa, niin jos yrität nostaa heidät, ennen kuin he ovat valmis siihen, he huitaisevat kätesi pois ja käskevät jättämään rauhaan. Miksi?

Koska he eivät pelkää parannusta, vaan sitä, mitä heille tapahtuu parantuneena. He tuntevat olonsa voimakkaammaksi parantumattomassa tilassa, mikä on heidän mukavuusalueensa, kuin parantuneena, mikä ei ole ainoastaan heidän epämukavuusalueensa, vaan se on heille myös täysin vieras ja hyvin pelottava. Jotkut ihmiset saavat voimaa tuskastaan, vaikkei siinä olisikaan tolkkua sinusta, ja he maadoittuvat sen tuskan ja kaaoksen avulla, missä he elävät. Jos yrität muuttaa sitä, he eksyvät, hämmentyvät, eivät maadoitu ja ovat vieraalla ja pelottavalla alueella. Ennen kuin joku voi ottaa vastaan parannusta, hänen täytyy löytää uusi voimaantumislähde korvaamaan se tuskantäyteinen lähde, mitä hän parhaillaan käyttää. Vaikkei se tuokaan hänelle rauhaa ja iloa, se tuntuu hänestä silti mukavalta eikä hän halua antaa sitä pois, ennen kuin on valmis.

Siinä ei tarvitse olla järkeä tai sen ei tarvitse olla loogista, koska se on osa sitä hyväksymistä ja tuomitsemattomuutta, mikä meidän on oltava valmis antamaan muille, kun saatamme loppuun oman parantumismatkamme. Yksi syy miksi haluamme tiettyjen ihmisten parantuvan, liittyy omaan karmaamme, kun uskomme, että parantaminen antaa meille päätöksen ja voimme siirtyä eteenpäin karmattomana. Mutta se on oma agendamme ja se on muodostettu useista vääristä oletuksista:

* kaikkien tarvitsee parantua ja saada päätös tietyllä tavalla, jotta karma on ohi
* olemme vastuussa toisten parantumisesta
* koska tiedämme, että jollain on tuskaa, oletamme, että hän haluaa parantua
* meidän on oltava hänen parantajansa ja siksi olemme hänen polullaan ja
* kaikkien karmakumppaneiden on parannuttava samalla tavalla, jotta karma päättyy.

Kuten kirjoitin "Ascending into Miracles – The Path of Spiritual Mastery" –kirjassa, "karma on kuin tanssia ja kun toinen karmakumppaneista lakkaa tanssimasta, karmatanssi on ohi". Meillä on nyt tilaisuus lopettaa karma, mikä on ollut tämän sielukierron tarkoitus, ja olemme nyt käännekohdassa. Karmatanssi on ohi, kun päätämme astua siitä pois – ei sitten kun olemme lopultakin saaneet valmiiksi haluamamme totaaliparantumistehtävän. Sitten toinen ihminen joko löytää uuden karmakumppanin tai päättää myös lakata tanssimasta. Emme ole vastuussa tuosta valinnasta, emmekä voi mitenkään kontrolloida sitä.

Olemmeko valmis päästämään irti tarpeestamme parantaa ja antaa kaikkien parantua omana aikanaan, omalla tahdillaan ja sitten, kun he ovat valmiita? Voimmeko olla valomajakoita ja säteillä parantumispotentiaalia ihmisten polulle, jotta he voivat nähdä sen, sitten kuin ovat valmiita, vai jatkammeko valotyöntekijöinä, jotka pyrkivät parantamaan maailmaa pelkäämällä oman karmansa jatkuvan ja antamalla parannusta ihmisille, joiden tiedämme tarvitsevan sitä, mutta jotka eivät halua sitä tai ole siihen valmis? On aika antaa karman olla menneisyyttä, mihin se kuuluu, ja viitoittaa parantunutta ja eheää polkua uusiin toimintamalleihin, joihin kaikilla on pääsy, sitten kun he ovat valmiita parantumaan – olemalla esimerkki iloisesta, parantuneesta ja eheästä elämisestä, jotta he voivat tehdä tuon valinnan itse, kuin ovat valmiita, ja voimaantumaan uudesta olemistavasta, mikä on karmaton ja tuskaton.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.12.2014 VIISI ASKELTA ILOSSA ELÄMISEEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 16.12.2014 10:21

VIISI ASKELTA ILOSSA ELÄMISEEN



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

15.12.2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Oletko koskaan kantanut raskasta laatikkoa ja sitten laskettuasi sen alas käsivartesi tunsivat edelleen laatikon painon? Tai nostanut jotain odottaen sen olevan raskas ja sitten melkein pudottanut sen, koska se oli paljon odotettua kevyempi? Tämä on ollut pitkä ja työläs matka kaikille ja olemme seuranneet valoa tunnelin päässä. Nyt olemme perillä ja meidän on päätettävä, miten edetään. Kun olemme kuluttaneet kaiken energiamme valon ylläpitämiseen, mitä teemme, kun se ei ole enää tarpeellista? Sitten on aika juhlia, mutta se merkitsee myös, että matkamme on lopussa ja meidän täytyy löytää jotain muuta tekemistä ajallemme ja energiallemme. Valon ja pimeyden matka on johtanut meidät eheyteen ja nyt meidän täytyy oppia, miten eletään ilossa. (Kuvan iirikset kukkivat iloisesti joka kevät puutarhassani, ne ovat suuri ilon lähde minulle ja kaikille, jotka ihailevat niitä. Ne ovat monivuotisia, joten ne tulevat takaisin joka vuosi – ilo on sellaista, eikä se tarvitse syytä, mutta se vaatii kuitenkin kutsua, sitten kun olemme valmis vastaanottamaan sen.)



Olemme niin tottuneet tekemään kovasti töitä, ettemme tiedä, miten tehdään "pehmeästi" töitä tai työskennellään ilossa. Jatkuvan paineen alla eläminen on tehnyt meistä epäluuloisia ja valppaita emmekä osaa rentoutua. Voimme ottaa vinkin tämän päivän sukupolvista, joilla on paljon rennompi asenne elämää kohtaan, ja he voivat, koska teimme pohjatyön heitä varten. He tietävät, miten ollaan virrassa, koska teimme siitä mahdollista, mutta mitä teemme itsemme kanssa? Meidän täytyy oppia olemaan virrassa, minkä luomiseksi olemme myös tehneet kovasti töitä.



Muutama kuukausi sitten vuokrasin auton ja panin merkille, miten virkailija kirjoitti, koska hänen sormensa näyttivät liukuvan näppäimistöllä. Hän ei näyttänyt painavan näppäimiä lainkaan ja hänen sormensa liikkuivat valonnopeudella. Se oli hyvin erilainen kuin oma tapani kirjoittaa – ja pitäisikin olla, koska opettelin kirjoittamaan mekaanisella kirjoituskoneella, missä näppäimiä oli painettava todella kovaa. Hän oppi luultavasti kirjoittamaan tietokoneella, ipadilla tai puhelimellaan, missä kovaa painaminen saa kirjaimen toistumaan monta kertaa. Kova vs. pehmeä, työntäminen vs. virtaus, työ vs. leikki, parantuminen vs. eheys – uudet ajat vaativat uusia menetelmiä.



Meillä on toimintatavan muutos – sukupolvilla jotka tulivat tänne suuren tehtävän kanssa, mikä vaatii valmiuttamme laittaa kaikki muu sivuun, myös ilo, saadaksemme tuon työn tehtyä. Energiamuutokset joita olemme täällä tekemässä, on nyt tehty, ja se mikä on jäljellä, ei tarvitse suurta puskemista, mikä oli ennen tarpeellista. Uusi tehtävämme on avata energiaväylät 5D:hen ja sen yli, mikä perustuu iloon. Näissä ulottuvuuksissa ei ole polariteettia, pelkoa, karmaa ja kärsimystä. Mutta miten siirrymme eteenpäin elämässä ilman asioita, jotka työntävät meitä eteenpäin? Otamme askelia ollaksemme ilossa ja siirrymme tuota energiaväylää pitkin. Tässä on viisi ehdotusta.



1. Päätä, että olet onnellinen. Tämä kuulostaa liian helpolta, mutta se ei ole. Jos aloitat jokaisen päivän päättäen, että olet onnellinen ja luot tilaa ilolle päivän joka osaan, löydät sitä. Löydämme aina sen, mitä etsimme, ja saamme sen, mitä aiomme. Siis etsi ja aio iloa ja sitä on sinulla.



2. Ole kristallin selkeä aikomissasi iloisissa lopputuloksissa. Aikomus luo todellisuutemme ja silloin kun olemme selkeä haluamastamme lopputuloksesta, luomme suoran polun sen ilmentymiselle. Tämä ylläpitää fokuksemme, jotteivät häiriötekijät eksytä meitä kurssista, ja se auttaa meitä säilyttämään vahvat rajat ja hallitsemaan energiaamme. Ole selkeä, että haluat iloa, iloisuutta ja ilontäyteisiä asioita elämääsi, ja luo polku ilolle.



3. Pidä huolta omista asioistasi pysyäksesi ilopolullasi. Aikomuksen ilmaiseminen voi tehdä sen vastakohdan hyvin selkeäksi meille. Silloin kun aiomme iloa, voimme tulla hyvin tietoiseksi myös onnettomuudesta ympärillämme. Oma polkumme on ainoa voimapaikkamme ja olemme parempi opettaja, silloin kun olemme esimerkki sen sijaan, että rajoitamme omaa iloamme yrittämällä auttaa tosia säälistä. Teemme parhaan työmme, kun teemme sitä, mitä teemme parhaiten, mikä on oman elämämme eläminen ja oman energiamme hallitseminen. Emme voi tehdä toisista onnellisia tai antaa heille iloa, mutta voimme olla heille esimerkki ilosta ja iloisesta elämisestä.



4. Käytä erottelukykyä tuomitsemisen sijasta pysyäksesi ilossa. Tuomitseminen on mielipide siitä, onko jokin oikein vai väärin ja se tukkii energiavirtamme. Erottelukyvyllä päätämme, onko jokin oikein vai väärin meille, ja sitten voimme ohjata energiavirtaamme suotuisimmalla tavalla. Erottelukyky antaa meidän pysähtyä hetkeksi, ennen kuin sanomme "kyllä" tai "ei", varmistamaan, että se mitä on edessämme, on täysin harmoniassa aikomuksemme kanssa. Käytä erottelukykyä pysyäksesi ilopolulla ja pidä energia virtaavana.



5. Pysy irrallaan välttääksesi häiriötekijöitä. Irrallisuus sallii meidän välittää joutumatta mukaan, mikä on myötätunnon ja säälin välinen ero. Se antaa meille myös selkeyttä "tarkistaa hetken", ennen kuin päätämme yhdistyä johonkin, mikä vetää meidät pois polultamme ja energiastamme. Kun olemme irrallaan, pysymme omalla polullanne ja yhteyksiä virtaa meille. Häiriötekijät vetävät meidät pois polultamme ja tilanteisiin, jotka kuluttavat energiaamme. Olemme iloinen inspiraatio kaikille, kun olemme omalla ilopolullamme.



Oletko valmis aloittamaan ilossa elämisen? Se ei ole maailman välttelemistä tai piiloutumista siltä. Mutta jos voimme olla sillä energiatasolla, millä haluamme olla, ja valita sen 3D-kokemuksen, minkä haluamme, miksi emme kokisi maailmaa korkeimmassa mahdollisessa energiassa ja värähtelyssä? Maailma ei tarvitse enää muistutuksia epäonnistumisistaan ja ongelmistaan – se tarvitsee ilon lähteitä valmistuakseen korkeammille olemistasoille. Olemme maailman opettajia ja valomajakoita, joten tulkaamme ilon lähteeksi ja johtakaamme maailmaa iloiseen ja ilontäyteiseen olemiseen ja elämiseen.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

23.12.2014 PUHUTKO MINUN ENERGIAKIELTÄNI?

ViestiKirjoittaja hammer » 23.12.2014 23:48

PUHUTKO MINUN ENERGIAKIELTÄNI?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
23.12.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oletko koskaan yrittänyt puhua jollekin, jonka kieltä et osaa? Tai kommunikoida jonkun kanssa, joka ei kuuntele tai kiinnitä huomiota sinuun? Mitä tapahtuu, kun kieli tai huomio eivät ole ongelma, muttet vieläkään pysty yhdistymään ja kommunikoimaan jonkun kanssa? Kun siirrymme suurempaan tietoisuuteen itsestämme energiaolentona, meistä tulee tietoisempi ympärillämme olevien ihmisten energiasta – niistä joiden kanssa voimme yhdistyä helposti ja niistä joiden kanssa emme. Energia on ensimmäinen tapamme yhdistyä kaikkien kanssa ja kaikki lähtee tuosta yhteydestä, kun se syntyy, tai mikään ei lähde, kun sitä ei synny.

Niin hohdottomalta kuin se kuulostaakin, kaikki yhteytemme ihmisiin perustuvat energiaan. Kaikki tunteet joita meillä on elämämme ihmisiin liittyen, saivat alkunsa jonkinlaisesta energiasta, mihin yhdistyimme. Silloin kun jaamme värähtelytaajuuden, yhdistymme ja kommunikoimme hyvin. Jos emme jaa, voimme puhua ja vaikka kuulemme sanat, meillä ei ole aavistustakaan, mitä sanotaan. Jos emme pysty käsittelemään heidän energiaansa, yhteyttä ei voi syntyä ja vaikka kuinka haluaisimme pakottaa sen, sitä ei synny. He saattavat puhua omaa kieltämme, muttemme voi ymmärtää heidän sanojaan, koska energiatasolla emme puhu lainkaan samaa kieltä.

Oletamme, että pystymme kommunikoimaan helposti kaikkien kanssa, jotka puhuvat omaa kieltämme (siis käyttävät samoja sanoja), eikä se ole aina totta. Aksentista, ääntämistavasta ja puhenopeudesta riippuen he saattavat kuulostaa puhuvan vierasta kieltä. Vaikka kuulemme heidät, emme pysty ymmärtämään heitä kovin helposti. Sama pätee energiaperspektiiviin. Olemme kaikki ihmisiä, joten meidän pitäisi kyetä ymmärtämään toisiamme perustasolla, eikö vain? Se ei ole aina totta. On monia ihmisiä, joiden kanssa emme pysty kommunikoimaan kovin helposti. Mutta jos aloittaisimme kaikki yhteytemme kysymällä, olemmeko harmoniassa energeettisesti, hävittäisimme paljon väärää kommunikointia. Vaikka otaksumme heidän kuulevan ja ymmärtävän meitä, monta kertaa näin ei ole. Ja jos ei ole voimakasta energiayhteyttä, emme ole täysin läsnä tai mukana, joten mekään emme oikeasti kuule heitä.

Kun meillä ei ole voimakasta energiaharmoniaa tai –yhteyttä jonkun kanssa, keskustelumme voivat perustua olettamuksiin – oletamme, mitä he aikovat sanoa ja kuuntelemme vain puolet siitä, mitä he oikeasti sanovat. Tai teemme fyysisesti tai henkisesti muuta keskustelumme aikana, joten nappaamme vain osan siitä, mitä sanotaan, ja täytämme puuttuvan osan. Tai emme halua olla tuossa keskustelussa, joten sydämemme ja mielemme on suljettu kaikelle muulle, paitsi heidän äänelleen. Kuuntelemmeko oikeasti, mitä ihmiset sanovat, vai kuuntelemmeko puolittain ja oletamme loput siitä, mitä luulemme tai tiedämme heidän sanovan?

Mutta nyt energiamme on hienovirittyneempää ja tarpeemme ovat vaativampia, joten ei ole enää yhtä helppoa yhdistyä ihmisiin perustasolla useimmissa keskusteluissamme. Nyt etsimme energiaharmoniaa ja –värähtelyä, ulottuvuusyhteensopivuuden ja moniulotteisen yhteyden löytämiseksi. Kun nyt kuuntelemme, se tapahtuu koko olemuksellamme, ja jos emme löydä noita harmoniakohtia, meillä on erittäin vähän sanottavaa, koska yhteyspisteemme puuttuvat.

Yhteydet ja suhteet joissa ei ole energiaharmoniaa, kuluttavat energiaa ja sopiaksemme niihin, meidän täytyy manipuloida omaa energiaamme, mikä ei tunnu hyvältä eikä ole tinkimätöntä aikomuksemme osalta. Sen sijaan että yritämme harmonisoitua kaikkien yhteyksiemme kanssa, etsimme nyt niitä, jotka ovat tyydyttävämpiä, helpompia käsitellä ja tuntuvat paremmalta. Sen sijaan että ylläpidämme keskustelua kenen tahansa kanssa, joka haluaa puhua kanssamme, etsimme ihmisiä, jotka ovat inspiraation ja valaistumisen lähde ja joiden kanssa jaamme energiaharmonian. Olemme kehittyneet kuulemisesta ja kuuntelemisesta, täysin yhdistyneeseen kommunikointiin. Meille ei enää riitä pelkästään saman kielen puhuminen – meidän täytyy puhua samalla energialla.

Ennen kuin nyt yhdistymme jonkun kanssa, esitämme itsellemme enemmän kysymyksiä harmoniasta ja integroitumisesta, katsomme hänen energiaansa ja etsimme voimakkaita yhteyspisteitä. Jos emme löydä hyvää yhteensopivuutta, siirrymme eteenpäin. Vaikka meillä saattaa alussa olla vähemmän yhteyksiä, ne tuntuvat aidoilta ja voimakkailta. Muuten ne tuntuvat raskailta ja väsyttäviltä eivätkä ne kestä pitkään. Tinkimättömyys ja harmonia ovat iso osa uutta toimintamalliamme ja se toimii kumpaankin suuntaan. Emme voi olla rehellinen niille, joiden kanssa emme ole harmoniassa, emmekä voi olla rehellinen itsellemme, kun yritämme yhdistyä ihmisiin, jotka eivät harmonisoidu helposti meidän kanssamme. Huomion kiinnittäminen siihen, mikä palvelee meitä, merkitsee, että ilmaisemme aikomuksen olla sujuvassa ja vaivattomassa virrassa kaikilla elämämme alueilla. Ja silloin kun pysymme tinkimättömänä oman energiamme osalta, kutsumme yhteyksiä, jotka voimaannuttavat ja kohottavat meitä – ihmisiä, joita myös me voimaannutamme ja kohotamme.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.12.2014 HEI, HEI 2014 JA TERVE UUSI JAKSO

ViestiKirjoittaja hammer » 30.12.2014 19:33

HEI, HEI 2014 JA TERVE UUSI JAKSO

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
28.12.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On melko vaikean vuoden loppu ja olen kiitollinen mm. siitä, ettei minulla ole ollut mitään vakavia terveyshaasteita niin kuin aiempina vuosina. Olen iloinen nähdessäni tämän vuoden loppuvan, koska monilla tasoilla on kyse uuden energian raikkaasta tuulahduksesta, tietyin ehdoin. On myös sellaisen jakson loppu, missä olemme olleet vuodesta 2006 saakka, ja olemme tehneet erittäin kovasti töitä viimeiset yhdeksän vuotta. Nyt voimme siirtyä muihin asioihin ja alkaa toteuttaa sitä, mitä olemme oppineet. Mitä se merkitsee sinulle? Mitä tahansa haluat sen merkitsevän, mutta puhutaanpa ensin noista ehdoista.

Niin paljon kuluneesta yhdeksästä vuodesta on kulunut puhdistamiseen, parantumiseen, energian uudelleenkalibroimiseen, latausten integroimiseen, ongelmien selvittämiseen ja vastaaviin toimintoihin, että siitä on tullut tapa. Olemme kuluttaneet niin paljon aikaa parantamiseen ja puhdistamiseen, että olemme juuttuneet parantumiskiertoon. Kyllä, se oli tärkeää ja tarpeellista työtä ja sitä työtä tulimme tänne tekemään, mutta se loppuu, kun valmistaudumme uusiin seikkailuihin. Olemmeko todella valmiita? Uskallammeko harkita muita vaihtoehtoja, vain tullaksemme vedetyksi takaisin uudelle parantumismatkalle? Olemmeko karma- ja kohtaloelämien selvittämisen jälkeen valmiita luomiseen, omista asioista päättämiseen ja sen vahvistamaan, että olemme mestareita tässä matkan osassa?

Yksi ehto uuteen jaksoomme astumiselle on toimeen ryhtyminen. Kuulen hyvin usein asiakkailta: "Odotan universumin kertovan minulle, mitä tehdään" ja tiedän heidän sanovan näin, koska he haluavat tehdä oikein (tekemättä jotain väärää), joten he odottavat lupaa ja ohjeita. Mutta he kieltävät myös oman mestaruutensa ja jumalaisen totuutensa eivätkä luota itseensä. Mikä tahansa toiminta alkaa hyvin pienestä askeleesta ja voidaksemme kokea uusia toimintamalleja nautinnollisesti, meidän täytyy olla valmis ryhtymään toimeen omalla aikomuksellamme, odottamatta jonkin tai jonkun kertovan meille, että on ok lähteä parantumiskierrostamme ja siirtyä eteenpäin.

Kolmas ehtomme on palvella itseä. Tämä merkitsee, että käytämme arvostelukykyä arvioidaksemme seuraavan siirtomme vaikutuksen itseemme. Yksi syy toimeen ryhtymisen vaikeuteen on, että katsomme kaikkien tarpeita ja sitten yritämme sovittaa omamme niihin. Nyt meidän on laitettava omat tarpeemme etusijalle, tukea itseämme, unelmiamme ja aikomuksiamme ja antaa kaikkien muiden valita, miten he reagoivat meihin. Voimallisin kysymys minkä voimme esittää, on: "Miten tämä palvelee nyt elämäni aikomusta?" ja antaa vastauksen opastaa meitä itseä palveleviin valintoihin. Arvostelukyky ei ole tuomitsemista, missä päätetään, onko jokin huono vai hyvä. Se on värähtelyn harmonisointiprosessi, missä päätetään, sopiiko jokin omaan energiaamme ja uuden maan elämän toimintamalliin vai ei.

Voiko tämä olla fantastinen, ilontäyteinen, iloinen ja yltäkylläinen vuosi? Kyllä, voi olla tavoilla, mitä muut vuodet eivät voineet olla, koska meidän täytyi kuluttaa kaikki tuo aika puhdistaen, parantaen, energiaa prosessoiden, latauksia integroiden ja tehden kaikkea sitä työtä, mitä olemme tehneet tässä jaksossa, mutta olemme valmiita sen osalta tai niin valmiita kuin voimme olla tällä hetkellä. On lisää parannettavaa tulevaisuudessa uusilla tavoilla, jotka ovat tasapainossa ja integroitu uuden polkumme, tarkoituksemme, potentiaalimme ja voimaantumisemme kanssa.

Kaiken täytyy elämässämme tästä lähtien olla harmoniassa aikomuksemme kanssa, resonoida energiamme kanssa, laajentaa potentiaaliamme, palvella meitä iloisesti, olla osa iloista tarkoitustamme ja voimaannuttaa meitä.

Se ei ole liikaa pyydetty. Olemme tehneet niin kovasti työtä tuodaksemme itsemme tähän ylösnousemusvaiheeseen, että meidän on aika nauttia työmme hyödyistä ja pitää hyvin ansaittu tauko. Tämä ei merkitse sohvalla istumista odottaen, että universumi kertoo meille, mitä tehdään, tai antaa meille luvan. Se merkitsee toimeen ryhtymistä – ollen harmoniassa aikomuksemme kanssa, ottaen itseä palvelevia ja iloa laajentavia toiminta-askelia ja tietäen, että universumi sanoo vain "kyllä" ja tukee kaikessa, mitä teemme. Meillä palaa nyt vihreä valo – on aika lähteä risteyksestä ja asettaa kurssi iloiseen ja ilontäyteiseen tulevaisuuteen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.12.2014 - Ennusteita vuodelle 2015

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 08.01.2015 11:35

ENNUSTEITA VUODELLE 2015



Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)

31.12.2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Joka vuosi 2005 lähtien olen kirjoittanut vuosiennusteita ja joka vuosi sanon samaa: "Kirjoitan ennusteita, vaikken pidä niiden kirjoittamisesta." Epäröin tehdä ennusteita, erityisesti maailmantapahtumista, koska en halua vaikuttaa kenenkään ajatteluun tai kääntää energiaa tiettyyn suuntaan.



Yhteisessä kollektiivitietoisuudessa on nyt valtava voima, enemmän kuin koskaan. Koska ennusteitani lukevat miljoonat ihmiset kymmenissä maissa, jotka voivat tulkita eri tavoin lukemansa, näiden ennusteiden jakaminen on tehtävä, jonka otan hyvin vakavasti, ja kirjoitan niitä hyvin huolellisesti. Toisaalta, kun vuoden aikana eri ajankohtina viittaan ennusteisiini (joita en muuta julkaistuani ne), olen yllättynyt, miten täsmällisiä ne ovat.



Tarkkoja yksityiskohtia siitä, mitä tapahtuu, ei ole aina osana kanssanne jakamaani informaatiota, koska se keskittyy enemmän siihen, mitä on mahdollista tapahtua tai mikä on energeettisesti linjassa tiettyjen asioiden tapahtumiseksi tietyllä tavalla. Koska olemme kehittyneet erittäin paljon kuluneen vuosikymmenen aikana, joskus eri mahdollisuuksien tietäminen palvelee paremminkin päätöksenteko-oppaana, kuin vakavana varoituksena tulevan vuoden tapahtumista.



Vuosi 2015 sisältää monia voimakkaita energia-asetelmia:



* täysikuu potkaisee vuoden liikkeeseen ja aktivoi joulukuun 2014 Uranuksen ja Pluton neliön

* vuonna 2006 alkanut vanha sykli loppuu ja uusi alkaa

* seitsemäs ja viimeinen Uranuksen ja Pluton neliö maaliskuussa

* pimennyksiä huhtikuussa ja lokakuussa

* uusi 30 vuoden energiasykli aktivoituu maaliskuussa ja syyskuussa ja se on toiminta-aikaa kaikille varhaisindigoille ja –kristalleille.



Aloitamme tämän vuoden pitkähkön parantumis- ja transformaatiosyklin lopussa, mikä alkoi 1985. Meillä on ollut 30 vuotta tilaisuus tarkastella itseämme, elämäämme, yhteyksiämme ja parantumismatkaamme kaikissa mahdollisista kulmista. Jossain kohtaa jokaisen matkan on loputtava ja niin myös tämän. Ennen kuin innostut liikaa, loppuminen ei merkitse kaikkien oppituntien ja kaiken oppimisen loppua – se merkitsee tämän syklin loppua ja uuden alkua. Uusi sykli ei ehkä ole yhtä haastava kuin edellinen, riippuen siitä, missä kohtaa yksilö on omalla parantumispolullaan. Jos hän on valmis ja valmis ryhtymään toimeen uudessa suunnassa, niin uusi sykli voi olla helpompi, kuin jollekin joka vasta aloittaa. Muista vain, että "helppo" ja "vaikea" ovat suhteellisia ihmisestä ja hänen polustaan riippuen.



Vuodesta 2012 ja Uranus/Pluto-neliöjakson alusta saakka meille on näytetty, missä kohtaa irrottaudumme omasta voimastamme, miten kohotamme tai masennamme itseämme valinnoillamme ja peloillamme ja miten sallimme toisten yhdistyä itseemme oman vahvistustarpeemme ja –halumme perusteella. Kaikki nämä ovat näyttäneet meille, missä rajoitamme omaa voimaamme ja pelkäämmekö laajentaa omaa voimaperustaamme sen vuoksi, kenen luulemme olevan onneton valinnoistamme tai niiden vaikutuksen alainen. Tuo prosessi tapahtuu nyt itsestään.



2015 voi olla ennätysvuosi eroissa ja monenlaisten suhteiden loppu. Ei siksi, etteivät ihmiset enää rakasta toisiaan, vaan koska harmoniamme ja yhteytemme energiatasolla määrittelee, kenen kanssa ja lähellä voimme elää ja kenen emme. Ja se toimii kumpaankin suuntaan, joten se ihminen josta tunnet eriytyneesi energeettisesti, tuntee sen myös ja hän voi olla se, joka päättää, ettei hän voi enää olla lähelläsi.



Älä ylläty mistään, mitä tapahtuu suhteissa tänä vuonna, koska suurempi keskittyminen yhteysenergiaan vapauttaa suhteet, jotka eivät sovi yhteen, ja luo yhteyksiä niihin, jotka sopivat. Niinpä vaikka energeettisesti vanhentuneet suhteet loppuvat, se tapahtuu, että voimme saada uusia suhteita, jotka tuntuvat paljon paremmalta. Jokainen suhde joka perustuu parantamiseen ja karmaan, on tarkastelussa tänä vuonna.



Tämä on myös valintojen ja päätösten vuosi ja vaikeimpia päätöksiä ovat ne, joita olemme halunneet tehdä pitkään ja jotka sitten yhtäkkiä kohtaamme. On yksi asia haluta tehdä jotain ja täysin toinen saada tilaisuus todella tehdä se. Meidät työntää pois kierroistamme valinta siirtyä oman energiamme korkeampiin ilmaisumuotoihin. Meillä on kaikki, mitä se vaatii, ja olemme tehneet työn, joten katsotaanpa, onko meillä rohkeutta tehdä se. Uskon, että on, koska olemme voittaneet sekä taistelun että sodan ja nyt meidän täytyy vain vaatia voittomme.



Energialataukset, ne taajuusmuutokset joita olemme kokeneet vuosisadan alusta saakka, erityisesti viimeiset 9 – 12 vuotta, näyttävät vähentyvän, mutta itse asiassa niiden taajuus ja värähtely lisääntyy. Emme tunne niitä samalla tavalla, koska olemme prosessoineet niin paljon energiaa ja nostaneet oman energiamme niin korkealle, etteivät lataukset vaikuta meihin samalla tavalla nyt. Tämä ei päde kaikkiin, mutta ne joilla on ollut rankkaa ja jotka ovat integroineet energioita useita vuosia, eivät tunne tämän vuoden latauksia ja taajuusmuutoksia samalla tavalla.



Tinkimättömyys ja harmonia saavat uuden fokuksen tänä vuonna – on aika ottaa ylösnousemus vakavasti, ei parantumisperspektiivistä, vaan toimintapuolesta. Meidän täytyy ryhtyä toimeen antaaksemme muodon uusille toimintamalleille ja tehdäksemme niistä mahdollisia energia-astioita maan päällä. Ainoa tapa tuoda energiaa planeetalle ovat ne yhteydet, joita muodostetaan meidän kauttamme. Tämä on oppiva ja parantuva planeetta, mikä myös käy läpi omaa ylösnousemussykliään meidän rinnallamme. Jos emme planeetan kumppaneina luo astioita näille energioille, niitä ei voi olla täällä tai niitä ei voi maadoittaa tänne.



On houkutus pysyä parantumismoodissa ja se on melko epämukava mukavuusalueemme. Mutta siinä myös tiedämme, että olemme voimakkaita ja tehokkaita ja usein vahvistuksemme tulee siihen uskomisesta, että voimme parantaa tai olemme parantaneet toisia. Nyt voimme harmonisoitua eheytemme kanssa parantumisemme sijasta, olla tinkimätön korkeampien värähtelytaajuuksien kanssa ja harmonisoitua näiden energioiden kanssa ilman pelkoa, syyllisyyttä tai katumusta, jotta maanpäällisestä taivaasta mikä on myös iloista elämistä, tulee uusi maan toimintamalli.



Voimme 2015 kääntää energiaperspektiivistä selkämme maailmalle. Tämä ei merkitse, että olemme piittaamatta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu – emme vain anna sille yhtään energiaa. Meillä on voima kohottaa kaikki korkeimpaan potentiaaliinsa, kuten teimme 2014, ja viedä se uusille ja aiemmin tuntemattomille tasoille. Jos elämämme tarkoitus täällä on ollut saattaa loppuun ylösnousemus, niin mitä luulimme tekevämme, sitten kun saavumme tuohon kohtaan? Ja siinä olemme nyt. Olemme saapuneet määränpäähän ja meidän on aika ns. tulla ulos autosta.



Se on kuin raskauden ja lapsen saamisen välinen ero. Raskauden aikana vauva kehittyy ja se on läsnä, mutta piilossa, joten vaikka tiedät sen olevan vatsassa, keskityt huolehtimaan hyvin kehostasi, jotta ravitset ja tuet vauvaa. Sitten kun vauva on syntynyt, tarina on täysin toinen. Nyt sinun täytyy edelleen huolehtia kehostasi – eri tavalla – ja sinulla on vauva, joka vaatii hoitoa ja huomiota. Sinulla oli edelleen ns. vapautesi ja elämäsi kontrolli, kun olit raskaana. Vauvan kanssa kaikki muuttuu.



Olemme nyt saaneet vauvan ja se muuttaa kaiken, mutta takaperin – meillä on nyt kontrolli kaikesta tavalla, mitä meillä ei ole koskaan ennen ollut, koska olimme tietämätön omasta voimastamme ja kyvystämme valita tämä itsellemme eikä ihmiskollektiivi ollut samassa taajuudessa riittävässä määrin, jotta kollektiivinen energiakenttä voisi keskittää energiaa yhdellä aikomuksella.



Vuonna 2015 yhteysfokus lisääntyy – se miten olemme kaikki yhteydessä toisiimme, maapalloon, universumiin ja Lähteeseen. Kyse on ylösnousemusmatkamme loppuunsaattamisesta, mikä sallii muun universumin nousta ylöspäin. Meidän on siis tehtävä tämä nyt – ei mitään painetta tässä, koska emme voi ymmärtää sitä väärin, mutta voimme tehdä asioita, jotka sallivat sen edetä vähän nopeammin, ja nyt kuin olemme suorittaneet vaiheen 1, saamme aloittaa vaiheen 2 ja tehdä valintoja ja päätöksiä siitä, miltä valmis ylösnousemuksemme näyttää ja miten luomme nuo energiat planeetalle ja alamme elää niiden kautta.



Tässä on joitain vuoden 2015 pääteemoja.



Parantumisesta eheyteen



Jokaisen matkan on loputtava, koska jossain kohtaa saavumme määränpäähän ja lakkaamme kulkemasta. Hyväksymme tämän todeksi kaikessa muussa, paitsi elämänpolkumme parantumismatkassa. Tuossa matkassa jatkamme saman parantumiskierron kulkemista uudestaan ja uudestaan, samojen sieluryhmäjäsenten kanssa, tassien samaa karmatanssia ja löytäen uusia syitä jatkaa parantumista. Jossain kohtaa meidän täytyy tunnustaa, että olemme parantunut, mutta etsimme tuota vahvistusta kertomalla itsellemme, että sitten kun ei ole enää ketään parannettavaa tai kukaan ei tarvitse parannusta, olemme valmis.



Totuus on, että olemme valmis, sitten kun päätämme niin. On välttämätöntä 2015, että pääsemme pois parantumiskarusellista ja alamme vaatia oman eheytemme. Ilman tätä emme pysty luomaan uusia toimintamalleja ja siirtymään 3D:stä korkeampiin olemisulottuvuuksiin, missä meidän uusi työmme on. Valotyö on poissa, valomajakat ovat uusi todellisuus. Emme paranna ketään enää – emmekä varmasti omalla energiallamme. Sen sijaan säteilemme omaa valoamme ja annamme heidän ylittää parantavan sillan itse ja he tekevät sen, sitten kun ovat valmiita. Meidän täytyy olla niin kirkkaasti säteilevä valo, jotta heti kun he ovat valmiita, silta ilmestyy heille.



Tuleminen "360 plus 1" -asteeksi



Vuoden 2010 alussa aloin kirjoittaa "tulemisesta 360 asteen ihmiseksi", parannusmatkasta joka salli meidän nähdä itsemme joka kulmasta, edestä ja takaa, sisältä ja ulkoa, ylä- ja alapuolelta, menneisyydessä, nykyisyydessä ja mahdollisessa tulevaisuudessa. Parantumiskiertomme, -matkamme ja – polkumme vievät meitä täyden ympyrän, siihen pisteeseen missä teimme ensimmäisen karmavalintamme. Sitä on tuleminen 360 asteen ihmiseksi. Sitten löydämme itsemme taas sieltä, mistä aloitimme, ja risteyksistä missä meidän täytyy päättää, mitä haluamme tehdä seuraavaksi – hypätä takaisin parantumiskiertoon vai jättää tuo kierto taaksemme ja astua uusiin, parantuneisiin, eheisiin ja kokonaisiin aspekteihimme. Tämä on "plus 1".



Olemme keskittäneet paljon energiastamme päästäksemme 360:een, jotta näemme jokaisen valinnan ja syyn polkuihimme ja yhteyksiimme, jokaisen karmamallin ja –kierron ja jokaisen syyn yhteydettömyyteen. Päätöksemme 2015 on hypätä tuosta kierrosta "plus 1":een ja saattaa parantuminen eheyteen, karma luomiseen, kukistuminen päättäväisyyteen ja yhteydettömyys tinkimättömyyteen.



Uudet alut, lopputulokset ja uusien mahdollisuuksien paljastuminen on mahdollista, kun lakkaamme pyörimästä parantumiskierrossa ja teemme aikomushypyn, missä laitamme luottamuksemme ja uskomme toimimaan. Luominen seuraa energiafokusta ja aikomusta ja koska sanoimme haluavamme olla omassa voimassamme, tämä on tilaisuutemme ottaa se vastaan, käyttää sitä ja nähdä, miten se voi toimia elämässämme ja maailmassa. Voimme muuttaa maailman, kun olemme ensin valmis tulemaan esimerkiksi siitä transformaatiosta, minkä voimme kuvitella maailmalle, kun ilmennämme sitä omassa elämässämme.



Päättäväisyyden vuosi



Jos meillä on halu elää ilossa, niin voimme olla päättäväinen tehdäksemme aikomuksestamme mahdollisen. Ilman päättäväisyyttä meillä on uskoa, muttei luottamusta, aikomusta ja uskomuksia sen tukemiseen, on motivaatioita, muttei toimintaenergiaa sen siirtymiseksi eteenpäin. Tämä on meille iso askel, koska pelkäämme aina niin kovasti, että jätämme jotain taaksemme, teemme väärän asian, olemme vääränlainen ihminen tai epäonnistumme tehtävässämme jollain tavalla. Kaikki tämä on mahdotonta, koska mikään ei ole koskaan väärin universumissa. Ja kun tullaan toisiin ihmisiin ja heidän taakseen jättämiseen, se on mahdotonta, koska jos tunnistamme jokaisen voimakkaaksi ja täysivaltaiseksi omassa elämässään, niin meidän on myös tunnistettava heidän voimansa valita oma todellisuutensa eikä ole meidän asiamme tuomita heidän valintojaan.



Voimme olla ystävällinen ja rakastava, kun säteilemme omaa valoamme osoittaaksemme heille ne voimallisemmat vaihtoehdot, joita elämme, vaatimatta, että meidän täytyy työntää, vetää tai raahata heitä. Meillä on riittävästi tehtävää tänä vuonna uusien energioiden perustan luomisessa ja jos keskitymme siihen, meidän ei tarvitse murehtia, kuka ei ilmaannu sille. Ihmiset jotka ovat valmiita, ovat paikalla – ne jotka eivät ole valmiita, tulevat, sitten kun ovat.



Rakkaudesta tulee tiedostamista



Olen aina uskonut, että sana "rakkaus" mitä käytämme kuvaamaan universaalia tai Lähde-energiaa, on joko väärä sana tai tahallinen väärä käännös, mikä on saanut aikaan monia väärintulkintoja ja odotuksia. Uskon, että todellinen sana joka kuvaa tätä kaikkialla läsnä olevaa, jatkuvasti virtaavaa, rajatonta ja laajentuvaa energiaa, on "tiedostaminen".



Kun laajennamme kykyämme tuntea itsemme 3D:n ulkopuolella, korkeammissa olemisulottuvuuksissa ja kun hyväksymme, että kykenemme elämään kaikkien niiden rajojen ulkopuolella, joita olemme tuputtaneet itsellemme, meistä tulee tietoinen ja saavutamme energialaajentumistason, mikä avaa meidät mahdollisuuskenttämme kaikille mahdollisuuksille ja koko potentiaalille. Tiedostaminen avaa näkökenttämme yli sen, mitä uskomme tai tiedämme olevan mahdollista – "minä olen mahdollinen" uusin tavoin. Tämä on ekstratietoinen tai supertietoinen tila, mikä aktivoi kaikki kykymme kaikilla tasoilla, jotta siirrymme ajattomuuteen, rajattomuuteen, laajentuneeseen olemiseen. Kun rakkaudesta tulee tiedostamista, luodaan voimaantunut ihmis-henkinen kumppanuus.



Uusi globaali totuus



Jos 2014 edusti globaalia transformaatiohalua, olemme nyt siinä. Olemme valmiita nyt totuuteen tavoilla, joihin emme olleet valmiita aiemmin. Mutta meidän ei tarvitse kuulla maailman syvimpiä ja synkimpiä salaisuuksia, koska se on kaikki historiaa eikä sillä ole oikeasti merkitystä. Sillä on merkitystä, että luomme uuden totuuden maailmalle yhteisaikomuksellamme – sellaisen mikä heijastaa kaikkien suurempaa hyvää. Kyllä, on niitä, jotka haluavat vain vahingoittaa ihmisiä, mutta heidän voimansa kalpenee verrattaessa niiden voimaan, jotka haluavat kaikkea parasta ihmisille.



Ja on monia lisää, jotka haluavat hyvää – se on uusi totuutemme. Meidän täytyy ymmärtää ja arvostaa kollektiiviajattelun ja yhteyden voimaa, mikä luo eksponentiaalisella tavalla. Kun jaamme aikomuksen ihmiskunnan totuuteen, rauhaan, yhteyteen ja iloon miljoonien muiden kanssa, voimme voittaa kaikki pelot tai kaiken negatiivisuuden – korkeammat energiat voittavat aina alemmat ja valo valtaa aina pimeyden.



Tästä syystä paljon siitä, mitä maailmassa tapahtuu, ei enää kiinnosta monia meistä, koska tiedämme, että paljon siitä, mitä näemme ja kuulemme, on jokin versio totuudesta, muttei se ole meidän totuutemme. Halu totuuteen mikä meillä on itsemme ja maailman puolesta, on nyt laajentunut ja silloin voimme siirtyä yli siitä halusta, että totuus kostaa niitä vastaan, jotka levittävät epätotuuksia, ja tulla korkeamman totuuden luojiksi. Silloin kaikki paljastuu.



Kuulemme totuutta 2015 ja itse asiassa monet totuudet ovat erittäin järkyttäviä, mutta kun kuulemme tämän voimaantumispaikastamme, mikään ei kaada meitä, vaikka se voi olla horjuttavaa epäuskotilasta. Ajattele paljon, paljon laajemmalla asteikolla sitä totuutta, minkä Edward Snowden paljasti NSA:n maailmanlaajuisesta vakoilusta. Uskon, että kuulemme niin monia uusia paljastuksia ja salaisuuksia, että kyllästymme siihen.



Tästä syystä on tärkeää kunnioittaa nyt unelmiamme ja haluamme uuteen elämänpolkuun, lakata parantamasta toisia ja alkaa elää eheästä ja yhdistyneestä itsestämme käsin. Tässä olemme voimakkaimmillamme eikä meitä voi häiritä tai meihin vaikuttaa mitkään matalammalla värähtelevät energiat, jotka voisivat helposti syöstä meidät polultamme. Heti kun olemme vankkumatta omassa totuudessamme, sillä ei ole merkitystä, mitä maailmassa tapahtuu, ja itse asiassa vaikutamme totuuteen, mikä voidaan luoda uskomalla ja luottamalla korkeimpaan totuuteen itsellemme ja ihmiskunnalle.



Uusi yhdeksän vuoden sykli



Aloitimme 2006 uuden energiasyklin, mikä loppui 2014. 2015 on vuosi 8 energeettisesti ja se alkaa 1.1. Kaikki kokemukset, oppitunnit, haasteet ja siunaukset, joita meillä on ollut 2006 – 2014, ovat perusta, mille rakennamme seuraavassa syklissä. Tämän energian parasta käyttöä on laajentaa oppiminen korkeammille värähtelytaajuustasoille ja luoda iloa ja hyvinvointia kaiken surun, tuskan ja pelon tuhkasta.



Pahinta mitä voimme tehdä niillä haasteilla, joita kohtasimme tuona aikana, on ajatella, että asiat eivät muutu koskaan, ne pysyvät aina samoina tai emme koskaan saavuta unelmiamme. Se mikä ei toiminut toivomillasi tavoilla viimeisten yhdeksän vuoden aikana, ei voinut ilmentyä useista syistä, mm. oleminen energeettisessä, mentaali-, tunne-, fyysisessä ja henkisessä tilassa, mikä palveli parhaiten oppimistasi, parantumistasi, kasvuasi ja transformaatiotasi. Muista, että toimimme kaikki monilla energiatasoilla ja se mitä tapahtuu henkilökohtaisella polulla, on osa ihmiskunnan yleispolkua. Olemme osa kaikkea ja kaikki on osa meitä.



Yksi ylösnousemuslupauksistamme oli karman parantaminen ja sen tekemiseksi meidän täytyi olla paikassa, missä voimme kokea karmamme ja kaikki sen energiat. Useimmat meistä ovat tehneet tätä vuodesta 2006 ja tuosta syklistä vapautumisen myötä olemme uudella, karmattomalla alueella.



Tiedät saavuttaneesi tämän, kun sinusta alkaa tuntua epämukavammalta siinä, missä olet, ja tunnet olevasi valmis ja kyvytön siirtymään eteenpäin. Tämä johtuu siitä, ettei siinä ole enää sinulle energiaa ja tuon energian värähtelytaajuus ei ole riittävän korkea yhdistyäkseen tasoille, mihin sinun täytyy laajentua. Se on ok. Kun vuoden 2015 kolme ensimmäistä kuukautta ovat valmiit, lisää liikepotentiaalia avautuu ja tunnet itsesi vähemmän rajoittuneeksi ja vapaammaksi tekemään, mitä haluat. Tällä erää olemme kuitenkin siinä, mistä meidän tarvitsee olla, kun saamme loppuun tämän ylösnousemussyklin, ja vaikka kuinka haluaisit liikkua tai muutosta, sitä ei mahdollisesti tapahdu. Jos tämä on tilanteesi, vältä masentumista tai ahdistumista ja keskity siihen suuremmalla tavalla, mitä annat. Sitten kun muutosten on aika tapahtua sinulle, ne tapahtuvat itsestään tai ilman työtä tai ponnistelua.



Toinen loppuva sykli on Saturnuksen kierto, mikä alkoi 1985 – 1988. Jos muistat niin kauas taaksepäin, minkä aloitit tai lopetit, mitä yritit tehdä tai luoda, missä tunsit voimaa tai voimattomuutta ja missä olet nyt noiden asioiden osalta? Tuon syklin loppumisen myötä meillä on uusi alku henkilökohtaisesti, mutta tämän uuden Saturnuksen kierron suurempi voima liittyy indigoihin, jotka ovat syntyneet 1955 – 1961. On heidän aikansa säteillä, on heidän aikansa laajentua ja alkaa tutkia ja käyttää lahjojaan voimallisemmin. Saturnusta kutsutaan suureksi opettajaksi ja tämä on vähemmän valinta kuin sopimus ryhtyä toimeen. Jos emme tee sitä vapaaehtoisesti, se toimitetaan meille tavoilla, joista emme voi olla piittaamatta.



Talvihorroksen, eristäytymisen ja pysähtyneen liikkeen loppu



Jos olet tuntenut eristäytyneesi, olevasi talviunilla tai liikkeesi pysähtyneen vuodesta 2006 saakka (tai kauemmin), piristy, koska se loppuu 2015. Toivon, että olet valmis, koska joillakin tästä on tullut tapa ja piiloutumisesta on tullut turvallisuuden ja varmuuden lähde. Uskon, että monien meidän energian on tarvinnut olla niin keskittynyt parantumiseen, että olimme eristäytyneitä työmme ja oman hyvämme vuoksi.



Kun kamppailimme ja olimme haavoittuva ja energiaa hämmennettiin erittäin paljon maailmassa, meidän ei tarvinnut olla siellä mukana – meidän tarvitsi olla juuri siinä, missä olimme. Vaikka se olikin kamalan yksinäistä ja turhauttavaa toisiaan, se suurempi hyvä ja korkeampi tarkoitus mitä palvelemme, on työskennellyt kanssamme ja olemme suostuneet laittamaan omat tarpeemme ja oman liikkeemme sivuun keskittyäksemme tähän työhön. Mutta ajat ovat muuttuneet ja tuo työ on ohi, joten haluat ehkä investoida uusiin vaatteisiin ja kenkiin, matkatavaroihin ja uuteen lookiin, koska on aika lähteä taas ulos maailmaan.



Maamuutokset



Maamuutokset ovat problemaattisia eri aikaan vuodesta, erityisesti kevät- ja syyspäivänseisausten paikkeilla (pohjoisella pallonpuoliskolla). Paljon suurempi maanjäristysaktiivisuus erityisesti Kansasissa ja Oklahomassa, myös sellaisissa osavaltioissa kuin Kentucky, Tennessee ja Teksasin pohjois- ja luoteisosa, Illinois ja South Dakota pakottaa öljy- ja kaasuyhtiöt paljastamaan vesisärötystoimintansa todellisen laajuuden, mitä tapahtuu paljon useammilla alueilla, mitä tällä hetkellä kerrotaan.



Tulee myös heinäkuun paikkeilla uutisia vesisärötyksen salaisesta puolesta, mikä on paljon kerrottua tuhoisampaa ja on vastuussa laajojen pohjavesialueiden saastumisesta ja maanjäristyksistä. Sitä näyttää tapahtuvan maan alla käyttämällä jonkinlaista maanalaista tutkaa ja ääniaaltoja maan hajottamiseen, mistä syystä luultavasti on ollut monia maanjäristyksiä alueilla, missä tällainen on harvinaista tai ennenkuulumatonta. Kaasu- ja öljyteollisuuden lisäksi tätä käytetään sellaisten kulta-, hopea- ja muiden mineraalivarantojen löytämiseen ja louhimiseen, joita ei voi helposti louhia perinteisiä menetelmiä käyttäen.



Fokus maapallon lämpenemiseen vähenee, kun paljon siihen liittyvästä pelosta mitätöidään, mutta keskitytään enemmän ympäristön saastumiseen, erityisesti valtamerissä, kun ihmiset vaativat saastuttajilta enemmän tilivelvollisuutta ja ponnistelua. Maapalloon liittyvä tietoisuus lisääntyy – planeetan pitäminen puhtaana ja huomio maapallon ajattelemiseen pidemmällä tähtäyksellä.



Vaaditaan läpinäkyvyyttä Fukushiman reaktorikatastrofiin liittyen ja todellisia säteilytasoja Tyynessämeressä Japanin ja USA:n länsirannikon välillä – niitä on esitetty väärin ja liian vähän. Noita lukuja kertovat ja valvovat yksityiset kansalaiset ja ryhmät ja elokuussa tai syyskuussa otetaan käyttöön uutta teknologiaa "syömään" radioaktiivisuutta ja säteilyä merestä, mikä auttaa kovasti hallitsemaan ja alentamaan säteilytasoja vedessä.



Kirjoitin 2014, että Yellowstonen tulivuoren ympärillä on aktiivisuutta, ja uskon sen tapahtuvan tänä vuonna. En näe suurta purkausta, mutta näen kuitenkin riittävästi aktiivisuutta, mikä pelästyttää ihmiset ajattelemaan sen purkautumista. Alueelle avautuu uusia geysiirejä – melko spektaakkelimainen esitys maapallon voimasta. Yksi syy tämän tapahtumiseen on kiinnittää huomiomme ja energiamme tähän paikkaan, koska se on tärkeä maapyörre. Meidän ei pidä keskittää sinne pelkoenergiaa, vaan korkeampia taajuuksia, jotka laajentavat portaalia – pelkoenergia sulkee sen ja rajoittaa sen potentiaalia.



Voimajaksot



Joka vuoden mittaan on voimajaksoja, jolloin maan energiatasapaino muuttuu, koemme voimakkaita energiamuutoksia, uusia energeettisiä linjautumisia tapahtuu ja uusia pyörteitä avautuu tai vanhoja sulkeutuu. Nämä törmäävät usein yhteen omien energiavärähtelyjemme kanssa ja ne voivat tehdä olomme hyvin epämiellyttäväksi ja myös fyysisesti sairaaksi. Kutsumme näitä ylösnousemusoireiksi ja ne ovat osa ylösnousemustamme, sillä meidän täytyy tuoda uutta energiaa maapallolle osana tehtäväämme luoda taivas maan päälle.



Näiden voimajaksojen aikana saatamme nähdä maamuutoksia, voimakkaita myrskyjä, tulvia, maanjäristyksiä tai epätavallista säätä. Omassa elämässä voimme kokea äkillisiä loppumisia, häiriöitä, sydämen tai mielen muutoksia tai fyysistä sairautta. Maailman tasolla voimme kuulla salaisuuksista, juonista, korruptioista, skandaaleista ja valtapeleistä. Nämä voimajaksot kuvaavat aktiivisimpia tai intensiivisipiä osia näistä ajoista eikä toiminta keskity yksinomaan näille jaksoille.



Vuonna 2015 on kolme suurta voimajaksoa ja kaksi pienempää, jotka limittyvät suurempien kanssa:



Merkurius perääntyy tammikuussa, toukokuussa ja syyskuussa, mitkä ovat myös voimajaksoja. Meillä on kaksi pimennysjaksoa – huhtikuussa ja lokakuussa.



Uranuksen ja Pluton viimeinen neliö on 17.3. (vaikka vaikutus tuntuu koko vuoden tammikuuhun 2016 saakka) ja 20.3. tapahtuu erityisen voimakkaan, merkittävän ja ainutlaatuisen syklin päättyminen.



Saturnuksen transiittineliö syntymäkartan Plutoon tapahtuu taas kesäkuusta syyskuuhun, kun Saturnus palaa Skorpioniin. Tämä vaikuttaa kaikkiin, jotka ovat syntyneet 1956 – 1961.



Tässä vuodessa on kyse nopeasti liikkuvasta energiasta, pikaisista muutoksista, ydintason transformaatiota ja tarpeesta olla joustava ja antautua (mikä merkitsee taistelun ja vastustaminen lopettamista, ei luovuttamista) sekä henkilökohtaisen energiakentän laajentamisesta riittävästi tuomaan sisään hyvin korkeita taajuuksia, jotka siirtävät meidät seuraavaan ylösnousemusvaiheeseen.



Tammi – maaliskuu: Tämä on ensimmäinen merkittävä voimajakso, koska joulukuun Uranuksen ja Pluton neliö on edelleen aktiivinen ja se on tarkka 17.3., mitä seuraa päiväntasaus ja uusi kuu 20.-21.3. Kalojen 29-asteessa.



Uusikuu 0-asteessa tammikuussa ja helmikuussa (Vesimiehessä ja Kaloissa) saattaa loppuun viiden 0-asteen sarjan, mikä alkoi lokakuussa 2014. Tämä epätavallinen aspekti liittyy historiallisesti suuriin muutosjaksoihin. Helmikuun Kalojen 0-asteen uutta kuuta seuraa uuden kuun pimennys maaliskuussa Kalojen 29-asteessa. Tämä on eläinradan viimeinen merkki, ympyrän sulkeutuminen, alfa ja omega ja se merkitsee tämän ylösnousemussyklin loppua. Se on myös astrologisen vuoden alku ja astrologian kautta yhdistymme toisten planeettojen energioihin aurinkokunnassamme ja integroimme niitä.



Kesä – heinäkuu: Tämä voimajakso tuo voimakkaita myrskyjä, kovaa merenkäyntiä, epätavallista säätä – kuten lunta heinäkuussa – ja suuria lämpötilamuutoksia, jotka kaikki huomaavat. Osa sen tarkoitusta on kiinnittää huomiomme maapalloon, mikä vaatii, että lähetämme erittäin korkealla värähtelevää energiaa pelon sijasta.



Syyskuu: Tämä voimajakso merkitsee Saturnuksen 30 vuoden syklin ja ylösnousemuksen ensimmäisen vaiheen loppua, kun Saturnus siirtyy Jousimieheen 20.9., mikä on myös syyspäiväntasaus. Tämä on tärkeä useilla tasoilla, yksilöille ja kollektiivisesti. Siirtymällä Jousimieheen Saturnus saa loppuun kierron, mikä alkoi 1987 Harmonisesta yhdentymisestä – ensimmäisestä maailmanlaajuisesta meditaatiokokoontumisesta, mikä oli alku yhteistietoisuus- ja yhteystasolle, mitä ihmiskunta ei ollut koskaan ennen kokenut. Se oli myös internetin kasvun alku – toinen väline mikä on yhdistänyt ihmiset ennenkuulumattomasti. Tämä voimajakso voisi aivan hyvin tuoda paljastuksen uskonnoista, raamatusta ja yhteiskunnallisesti hyväksytyistä henkisistä uskomuksista. Se saattaa loppuun myös energian, mikä alkoi lokakuussa 2014 Saturnuksen saavuttaessa Skorpionin viimeiset asteet. Elämää muuttavat valinnat, transformaatio, tarve tehdä uusia ja erilaisia asioita tai tehdä asioita eri tavalla lisääntyvät nyt, erityisesti niillä, jotka siirtyvät elämänsä toiseen vaiheeseen ja ovat nyt kuudennellakymmenennellä ja seitsemännenkymmenennen alussa.



Joulukuu: 2015 loppuu pohdiskelu- ja tarkastelukuukauteen, mitä leimaa Venus, joka käy läpi Skorpionin kaikki 30 astetta ennen siirtymistään Jousimieheen 31.12. Jos et juhlinut vuoden 2014 lopussa, luultavasti juhlit tätä uutta vuotta hyvin juhlallisesti.



Auringon aktiivisuus



Auringon aktiivisuus ei ole yhtä usein tapahtuvaa kuin tänä vuonna. Aktiivisuusjaksot ovat lyhyempiä mutta voimakkaampia. Niinpä vaikka näemme vähemmän auringonpurkauksia, ne ovat suurempia ja tapahtuu enemmän koronan massapurkauksia kuin ennen. Näen myös melko monia maahan suuntautuvia massapurkauksia, mitkä häiritsevät satelliittilähetyksiä ja radiotaajuuksia, erityisesti heinäkuussa ja syyskuussa, mikä on erittäin merkillepantavaa. Luulen, että meistä tulee tietoisempia auringonpurkauksista tänä vuonna, koska on näkyviä vaikutuksia.



Pyörteet, portaalit ja energiaverkot



Pyörteet ovat energiakeskittymiä maan päällä, jotka vastaanottavat ja maadoittavat energiaa, ja energiaportaalit ovat aukkoja maapallon sähkömagneettikentässä, mikä päästää energiaa virtaamaan maapallolle universumista. Jotkut portaalit päästävät tiheää energiaa virtaamaan maahan, toiset ovat paljon kevyempiä ja niiden energia on vähemmän tiheää. Voidaan sanoa, missä ikivanhat pimeät ja tiheät portaalit ovat, koska näillä alueilla on parhaillaan sotaa tai protestointia ja yhteiskunnallista levottomuutta, kuten Syyria, Egypti ja Lähi-idän alueet. Jokainen alue missä feminiinienergia on tukahdutettu tai kielletty, on ikivanha tiheä portaali.



Nämä yrittävät sulkeutua ja ovat yrittäneet useita vuosia, mutta sulkemiselle on paljon niiden vastustusta, jotka ruokkivat itseään tällä energialla. 2015 nähdään suuri muutos näissä portaaleissa, kun niiden kimppuun hyökättiin raskaasti 2014. Kaikki intensiiviset konflikti- ja sota-alueet ovat merkki voimakkaasta portaalitoiminnasta, missä vanhat portaalit yrittävät sulkeutua ja konfliktit pitävät ne auki.



Uusia portaaleja avattiin 2014 ja ne ovat valmiita tuettavaksi ja elettäväksi, mutta meidän täytyy olla energiassa, mikä tukee portaalin uusia taajuuksia, minkä vuoksi meidän täytyy olla pois parantumismoodista – täydellisiä ja eheitä. Tänä vuonna uusia portaaleja avautuu USA:n kaakkoisrannikolla, Nevadassa, Chicagon ympäristössä, New Mexicossa, on suuria energiamuutoksia Länsi-Euroopassa, erityisesti Espanjassa ja Portugalissa, mikä ilmentyy myös muslimien laajentumisen rajoittamisena sellaisiin maihin kuin Ranska, Iso-Britannia, Norja ja Ruotsi. Monia ihmisiä Afrikasta joita nyt muuttaa Länsi-Eurooppaan, muuttaa sen sijaan Filippiinien ympäristöön.



Lisää aktiivisuutta Iso-Britanniassa – Skotlannissa ja Irlannissa. Energia muuttuu hiljaa noissa kahdessa maassa, kun ne valmistautuvat kaikessa hiljaisuudessa uuteen itsenäisyysvaatimukseen, mikä onnistuu tällä kertaa. Vuoteen 2017 mennessä tapahtuu monia muutoksia Iso-Britanniana tunnetulla alueella, mikä on Rooman imperiumin jatkoa. Kun hallinnan ja kontrolloinnin 3D-toimintamallit loppuvat, myös niiden lähtökohta muuttuu, koska ei ole energiaa voimaannuttamassa niitä. Tämä informaatio julkaistaan kokonaisuudessaan vuoden 2016 paikkeilla. Tämä alue on myös merkittävä Atlantiksen paikka ja se pitää monia Atlantiksen salaisuuksia ja informaatiota, mitä on pidetty salassa maailmalta ja minkä paljastuminen alkaa 2016.



Näen paljon aktiivisuutta Filippiinien, Kiina, Intian, Pakistanin ja Kaakkois-Aasian alueella 2015, paljon yhteiskunnallista ja poliittista levottomuutta, lisää muutosvaatimuksia hallituksen politiikkaan, uusia skandaali- ja korruptiopaljastuksia politiikassa ja maataloudessa ja myös paljastuksen jonkinlaisesta maan ulkopuolisesta toiminnasta. Itse asiassa luulen, että maan ulkopuolisiin tapahtuu tänä vuonna "vahingossa" viittaus, mikä tekee niiden läsnäolosta hyvin selvää planeetalla.



Enkä voi puhua pyörteistä ja portaaleista mainitsematta maantieteellistä muuttamista, mitä ei ole vielä tapahtunut monille teistä (minä mukaan luettuna), vaikka olette odottaneet 2 – 5 vuotta tai pidempään menemistä uuteen paikkaan. Siihen on syynsä ja se loppuun 2015. Nykyinen maantieteellinen sijaintipaikkanne on ollut huolellisesti kalibroitu mukautumaan nyt avautuvien uusien portaalien energiaan, energiaan mitä heijastetaan maan verkoissa, oma ylösnousemussykliinne ja siihen, miten paljon uutta energiaa voitte vastaanottaa ja miten paljon voitte laajentua fyysisellä maapallolla ja sen verkoissa.



Itse asiassa mitä onnettomampi olet siellä, missä parhaillaan asut, mitä enemmän väärässä paikassa olevalta, aliarvostetulta ja näkymättömältä tunnet olosi siellä, sitä enemmän hyötyä ja energiaa tuot tuolle alueelle – on kyse sitten uuden energiaportaalin avaamisesta, uuden energiapotentiaalin pitämisestä, energiatasapainon pitämisestä tai olemisesta läsnä tietyssä energiataajuudessa tuon energian maadoittamiseksi. Kaikki on osa suurempaa suunnitelmaa, jotta energiamuutokset mahdollistetaan tasapainoisesti ja maadoittuneesti eikä meidän tarvitse tietää, miksi olemme jossain ja miksi meidän oli oltava siellä, vaikka emme olisi halunneet. Tämä tarve loppuu 31.3. Uranuksen ja Pluton neliön jälkeen ja liike voi alkaa jo huhtikuun keskivaiheilla ja jatkuu aina kesä- tai heinäkuulle saakka. Uusi tilaisuus tähän liikkeeseen on syys – joulukuussa.



Kun se alkaa, se voi tapahtua erittäin nopeasti ja ilmentyä päivissä tai viikoissa. Ole vain valmistautunut, jos sanot halunneesi muuttaa – tuo päätöskohta esittäytyy ja sitten sinun täytyy ryhtyä toimeen. Muutat paikkaan, mikä on nyt harmoniassa energiasi kanssa ja se tuo sinulle sellaisen elämän ja elämäntyylin, minkä haluat kokea, sellaisia ystäviä, sellaisen yhteisön, sosiaalisen verkoston ja kokemuksen, mitä haluat saada uudessa paikassasi. Tämä määrittelee, minne muutat.



Tässä sitä ollaan, valmiina aloittamaan uusi vuosi yhdessä. Tehdään siitä todella hyvä vuosi. Luulen, että tiedämme kaikki jollain tasolla, että olemme saapuneet voimallisen matkan loppuun. Ja tunnustamme onnistumisemme pienen katumuksen ja kenties pienen epäröinnin kera ja siirrymme eteenpäin. Onhan se ollut niin monien elämien syy ja tarkoitus, että on suuri muutos joillekin astua parantumis- ja ylösnousemusmoodista eheyteen ja laajentumiseen. Työntö ylösnousemiseen on toisinaan vaatinut meiltä ja maksanut meille kaiken. Nyt voimme laajentaa uusiin olemistapoihin nuo energiat, joita meillä on ollut keskittyäksemme niin tiukasti.



Koko tämän vuoden aikomuksesi palvelee tienviittana ja opastavana valona elämällesi, joten tee voimallisia, merkityksellisiä, sielukkaita ja sieluntäyteisiä aikomuksia tälle vuodelle saadaksesi eniten irti sen monista uusista aluista. Uusi tekijä jonka tuomme siihen, rakentaen vuonna 2014 oppimallemme, on päättäväisyys ja toimeen ryhtyminen. Voimme olla motivoitunut, mutta jos pelkäämme liikaa ryhtyäksemme toimeen, motivaatiomme on kuin auto ilman bensaa. Tämä on uusi alue eikä siihen ole karttaa – saamme luoda polun aikomuksellamme ja kulkea sitä, kun olemme riittävän motivoitunut ottaaksemme ensimmäisen askeleen ja päättäväinen katsoaksemme sen läpi. Meidän täytyy käyttää samaa energiaa ja sitoutumista nyt, mitä meillä oli ylösnousemussyklissä. Vain se, että pääsimme läpi ensimmäisestä vaiheesta, ei merkitse, että saamme pysähtyä – toiseen osaan liittyy suuren iloannoksen lisääminen siihen, mitä olemme jo oppineet.



Meillä on edelleen vapaa tahto kaikissa asioissa eikä mikään ole koskaan kiveen kirjoitettu, mutta elämme myös suurta siirtymäaikaa ja useammat ja useammat ihmiset jakavat nyt halun rauhaan, rakkauteen, hyväksyntään ja yhteisöön. Tällä on todellinen voima saada aikaan muutos maailmassa ja sallia henkilökohtaisen ja kollektiivitodellisuutemme tulla taivaaksi maan päällä. Kuten Uriel on usein sanonut: "Tehtävämme ei ole tuhota maapalloa, jotta taivas voi ottaa vallan. Tehtävämme kohottaa maapallon ja ihmiskunnan taajuuksia niin, että voidaan muodostaa jumaluuden ja ihmisyyden kumppanuus ja voimme kehittyä henkisiksi ihmisiksi.



Tämä vuosi voi olla helppo tai vaikea. Luulen sen olevan näiden kahden välinen tasapaino ja haasteiden vastapainona ovat puhtaan ilon ja autuuden upeita hetkiä. Olemme täällä, ei ole mitään paikkaa minne juosta ja piiloutua tässä prosessissa. Älä anna kaaoksen harhauttaa – muutos on vääjäämätön, mutta kaaos on vaihtoehtoinen ja meillä on aina vaihtoehto siinä mielessä. On aika tomuttaa unelmat ja tuoda ne valoon, jotta ne voidaan ladata uudelleen, koska nyt meillä on energiaa toteuttamaan ne.



Toivotan sinulle niitä yltäkylläisiä siunauksia, rauhaa, iloa ja rakkautta, joiden luomista kanssasi hyväntahoinen, rakastava ja tukeva universumi odottaa, ja rikkaan yltäkylläistä, vaurasta, iloista ja ilontäyteistä uutta vuotta.



Monia siunauksia,



Jennifer Hoffman


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

4.1.2015 TAMMIKUUN ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 10.01.2015 23:45

TAMMIKUUN ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
4.1.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Niillä muutamilla kerroilla kun olen ollut vuoristoradassa (en pidä niistä kovin paljon, ne pelottavat minua ja aina ajon alkaessa kadun menemistäni siihen), olen pannut merkille, että turvallisuuteen ja valmisteluun käytetään paljon aikaa. Tarkistetaan pituus, että matkustajat ovat riittävän pitkiä, etteivät putoa, jokaisen paikan lukitukset tarkistetaan, annetaan ohjeita, että kaikki tietävät, mitä ajelulla tehdään, ja ajo alkaa hyvin hitaasti kiivettäessä ensin ylämäkeä. Sitten muutamassa raastavassa minuutissa ajelu on ohi. Tammikuun kehittyminen on ollut hidasta ja toisinaan energia on voinut tuntua liikkuvan hitaasti, mutta ajelu on alkanut ja olemme siinä, kunnes se pysähtyy täysin lopussa.

Täydestä kuusta alkaen 5.1. mikä aktivoi Uranuksen ja Pluton neliön, olemme loppukuun "yhteisaikomuksen voimassa" tai "kansan vallassa". Yhteisen aikomuksen ja tarkoituksen kera pystymme mihin tahansa, kunhan muistamme, että olemme voimakkaita ja kaikilla on sama voimalähde. Voimamme aktivoituminen tapahtuu eri tavoin, joskus kyse on pelosta, toisilla kerroilla tuskasta, puutteesta, yksinäisyydestä, epätoivosta tai siitä hetkestä, jolloin oivallamme, että olemme saaneet tarpeeksemme ja olemme valmis. Riippumatta siitä, miten saavumme tuohon hetkeen, silloin olemme valmis muutokseen eikä ole enää paluuta. Tammikuu on yksin näistä kuukausista.

Tämä täysikuu on Ravun/Kauriin 14 asteessa ja se lisää kuun voimaa, mikä on tunnebarometrimme, kuten myös Uranuksen ja Pluton neliö. Kuu kontrolloi vuorivesiä ja säätilaa – kun sitä kontrolloi näkymätön kosteusvirta maanpinnan yläpuolella, mitä kutsutaan "ilmakehän joeksi". Paljon tunne-energiaa aktivoituu ja Ravun merkissä on toinen puoli – rapu – ja se on koti. Mitä tietyntyyppiset ravut kantavat selässään? Kotiaan. Tämän täydenkuun teema on "kotona siellä, missä olemme" tai "koti on siellä, missä energiamme on". Siinä on jotain pohdittavaa, eikö vain? Meillä on koti mukanamme, minne tahansa menemmekin.

Olen kirjoittanut vuodesta 2012 lähtien ennusteita siitä, että salaisuuksien paljastuminen saisi vauhtia, ja se on nyt täydessä käynnissä. Jos se tuntuu kestävän kauan, odota vain – joitain näistä salaisuuksista on piiloteltu pitkään ja on ponnisteltu paljon sen varmistamiseksi, että ne pysyvät piilossa, mutta valo paljastaa kaiken eikä mikään pääse siltä pakoon.

Tässä kuussa kaikki planeetat – paitsi Uranus Oinaassa ja Jupiter Leijonassa – ovat eläinradan neljässä viimeisessä merkissä, keskittyen Vesimieheen tässä kuussa. Nämä merkit edustavat maailmaa, ihmiskuntaa ja yhteistä matkaamme ihmisyydestä jumaluuteen, parantumisesta eheyteen, marttyyriparantajasta itsekkääksi ja itsetietoiseksi ja uhrista voittajaksi. Suuryrityksiä ja vanhoja kontrollirakenteita edustaa Kauris, yhteiskunnallista liikettä tai yhteisöä Vesimies ja henkisyyttä Kalat. Tällä hetkellä ainoa planeetta Kauriissa on Pluto, mikä tuo transformaatiota täydellisen tuhon ja hävityksen kautta. Maaliskuuhun mennessä ne ovat kaikki Oinaassa ja olemme kulkeneet täyden ympyrän takaisin alkuun, viimeisen uuden kuun ollessa Kalojen 29 asteessa, viimeisen eläinradan merkin viimeisessä asteessa.

Minusta on mielenkiintoista, että Vesimiehen saadessa kaiken tämän huomion tässä kuussa, Uranus, sen hallitsija, on tiukasti Oinaassa, pioneerimerkissä. Oinaassa Uranus voimaannuttaa energiavirtoja pioneerin sinnikkäällä päättäväisyydellä. Ajattele vauvaa, joka on päättänyt kävellä eikä lakkaa koskaan yrittämästä. Tarkkaile yhteiskunnallista liikehdintää ja muutosvaatimusta ja paljastuksia takahuonesopimuksista, yrityskeplottelusta, tuttavien suosimisesta ja kaksinaamaisuudesta, mikä pitää rikkaat rikkaina ja köyhät köyhinä. Suurennuslasi on nyt käytössä eikä mikään näytä hyvältä tuon tason tarkastelussa.

Meillä on myös yksi uusikuu 0 asteessa 20.1. ja tämä on Vesimiehessä, mikä asettaa lisää perustaa yhteiskuntakehitykselle. Muutosvoima lisääntyy. Aiommeko odottaa nähdäksemme, mitä tapahtuu, vai alammeko sisäiset minipaljastuksemme? Muutos alkaa meistä jokaisesta ja laajenee sitten meistä. Voimme joko odottaa maailman muuttuvan tai olla esimerkki muutoksesta maailmalle – toinen niistä tapahtuu paljon nopeammin kuin toinen. Tämä on neljäs viidestä uudesta kuusta 0 asteessa ja nolla on lähtökohta. Se edustaa tyhjiötä, kaikkien asioiden "astiaa", äärettömien mahdollisuuksien ja puhtaan potentiaalin pistettä. Se on ilmentämiskohta, missä energiasta tulee ainetta. Meillä on voima luoda nyt mitä tahansa – meidän täytyy vain valita jotain. Lokakuusta 2014 lähtien meillä on ollut näitä uusia kuita 0 asteessa ja jokainen niistä rakentaa uusien alkujen ja kestävän transformaation potentiaalia.

Emmekä voi unohtaa Merkuriuksen ensimmäistä perääntymistä 2015, mikä alkaa sen varjolla 6.1. ja jatkuu perääntymisellä 21.1. – myös Vesimiehessä. Kaikki normaalit Merkuriuksen perääntymisen säännöt pätevät – tarkista tuplasti viestintä ja matkasuunnitelmat, tee varmistus tietokoneesta, varaa ylimääräistä aikaa ennakoimattomille tilanteille ja kiinnitä huomiota siihen, mikä palaa menneisyydestä, koska sillä on avain transformaatioosi. Uskon, että Merkuriuksella on karmatarinamme avain, joten jos jotain haastavia tai turhauttavia ongelmia, ihmisiä, tilanteita tai suhteita nousee tänä aikana, etsi yhteyksiä karmaan ja käytä tämä aika antaaksesi itsellesi päätös tuossa asiassa.

Kuilusta tulee huomattavampi tässä kuussa – tämä on ero siinä, missä olemme ja missä haluamme olla, ero nykytodellisuutemme ja uuden aikomuksemme välillä, rajoitustemme ja laajentumisemme välillä, kaaoksen ja rauhan ja rakkauden ja pelon välillä. Mitä suurempi kuilu on, sitä selkeämpi olemme siitä, mitä siinä on ja mitä se edustaa meille. Kuilua ei voi sulkea, kun pelkäämme tai sytytämme uhrivalon. Se sulkeutuu, kun sallimme parantumis-, eheys-, loppuunsaattamis- ja päätösvirran opastaa meitä itsetietoisuuteen ja voittoon. Meidän täytyy palata takaisin alkuun aloittaaksemme uuden matkan. Yksi valinnoistamme nyt on pyörähtää takaisin menneisyyteen tai kehittyä ihmiskunnan uuteen toimintamalliin.

Tammikuussa jatkamme kulkemista eteenpäin ja poistamme rajoituksia ja esteitä yksi kerrallaan, kun ilmaisemme uusia aikomuksia korvaamaan sen, mikä nyt putoaa pois tai päästetään irti. Tässä kuussa saamasi päätös on pysyvä, mutta olet valmis ja olet valmis siihen. Nauti matkasta ja tämä voi auttaa pysymään fokusoituneena siihen, mitä edessä on. Ole päättäväinen aikomuksessasi, äläkä vietä liikaa aikaa peruutuspeiliin katsellen.

Upeaa kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

11.1.2015 MITEN LEVEÄ KUILUSI ON?

ViestiKirjoittaja hammer » 14.01.2015 21:28

MITEN LEVEÄ KUILUSI ON?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
11.1.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yksi ensimmäisistä artikkeleista jonka kirjoitin uutiskirjeeseen 2004, käsitteli "kuilussa olemista" - tuossa tilassa siinä välillä, missä olemme ja missä haluaisimme olla. Kymmenen vuotta myöhemmin puhumme edelleen kuiluista ja koemme niitä, ja vaikka niistä on tullut paljon leveämpiä, myös kykymme rakentaa silta niihin on lisääntynyt. Kuilut ovat kuitenkin hyvä asia, koska ne varoittavat meitä siitä, että on muutoksen aika. Siellä missä näet kuilun elämässäsi, potentiaalisi ja mahdollisuutesi asettuvat riviin nousua varten ja samalla ne näyttävät, mikä on niiden tiellä.

Energiakuilu ilmestyy, kun menneisyydessä tekemiemme valintojen energia ei tue uutta elämänaikomustamme. Se energia mitä olemme käyttäneet tuohon hetkeen saakka todellisuutemme luomiseen, ei sovi yhteen sen energian kanssa, mitä vaaditaan tukemaan uutta aikomustamme, joten syntyy kuilu. Sitten katsoessamme elämäämme uuden aikomuksen vinkkelistä vasten, kuilu levenee, koska tuomitsemme itsemme valinnoistamme ja päätöksistämme, asioista joita teimme tai emme tehneet, peloistamme ja rohkeuden puutteestamme.

Nyt tuo kuilu on valtava ja tunnemme voimattomuutta, vihaa, turhautumista ja epäpätevyyttä, koska teimme niin kamalia valintoja ja päätöksiä, tai uskomme, että meidän olisi pitänyt tehdä parempia valintoja. Ja menneisyydessä tekemiemme päätösten ja sen sotkun vuoksi, minkä ajattelemme tehneemme omasta elämästämme, emme pysty kuvittelemaan, miten luomme mitään upeaa nykyhetkeä ja tulevaisuutta varten. Menneisyyden tuomitseminen nykyisyyden perusteella ei ole hyödyllistä, koska samalla kun emme pysty muuttamaan menneisyyttä, katsomme tilannetta tapahtumisen jälkeen. Kuten sanonta kuuluu, jälkiviisaus on helppoa.

Olemme hitaasti luoneet ja sulkeneet tietoisuus- ja täyttymyskuiluja viimeisen vuosikymmenen ja ne joita käsittelemme nyt, ovat paljon leveämpiä, koska olemme paljon tietoisempia ja energiamme on laajempi. Ja uskon, että näissä kuiluissa on paljon enemmän energiaa, joten ne näyttävät paljon pakottavammilta ja turhauttavammilta. Mutta kuilun leveydellä ei ole merkitystä, vaan sillä mitä toisella puolella on ja miten päätämme päästä sen yli.

Valinnat joita teemme joka hetki, ovat oikeita valintoja tuolla hetkellä. Kun kiinnitämme huomion johonkin, mitä jonkin valinnan värähtelytaajuus ei voi voimaannuttaa, meidän on harkittava uusia vaihtoehtoja. Se ei tee aiemmista valinnoista vääriä – ne ovat oikeita niihin tilanteisiin, joita ne voimaannuttavat. Emme saa elämässämme "yhden koon vaihtoehtoa", missä teemme jonkin valinnan ja olemme tyytyväisiä sen lopputulokseen ikuisesti. Uudet aikomukset luovat lopulta kuiluja tietoisuuteemme ja kuilun poistamiseksi tai sillan luomiseksi siihen, meidän täytyy tehdä uusia valintoja käyttäen uusia värähtelytaajuuksia.

Energiakuilut ovat portaaleja elämän uusiin mahdollisuuksiin. Ne osoittavat meille, missä olemme valmis muutokseen, vaikka tuo tieto on alussa tiedostamatonta. Kuilu levenee, kun olomme alkaa olla epämukava ja onneton ja tunnemme olevamme jumissa. Sitten ensimmäinen reaktiomme on tuomita menneisyytemme. Mutta se on erittäin rajoittavaa ja liian kriittistä sille totuudelle, että vaikka entiset valintamme palvelivat meitä ennen, ne eivät enää päde nykyhetkessä. Voimme juhlia kuilua ja tietää, että muutosaika ja –tilaisuus on nyt ja meidän täytyy tehdä eri valintoja ja luoda uusi elämänpolku. Voimme tehdä sillan kuiluun helpommin käyttämällä energiamme keskittyen uusiin mahdollisuuksiin ja tilaisuuksiin – ei itsemme tuomitsemiseen tai kritisointiin – ja toivottaa kuilu tervetulleeksi kutsuksi astua luottavaisesti ja iloisesti uuteen todellisuuteen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.1.2015 SUHDETARKASTELUA – JÄÄ JA LEIKI MUKANA TAI LÄHDE P

ViestiKirjoittaja hammer » 20.01.2015 22:14

SUHDETARKASTELUA – JÄÄ JA LEIKI MUKANA TAI LÄHDE POIS

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
18.1.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuulen tuhansista ihmisistä joka viikko ja monet ihmettelevät, miksi hyvin monet suhteet loppuvat nyt – ja tätä tapahtuu ystävien, kumppanien, puolisojen ja perheenjäsenten välillä. Joku kirjoitti: "Perheet rikkoutuvat nyt", toinen kirjoitti: "Kaikki ystäväni eroavat" ja kysyi: "Olemmeko menossa aikaan, jolloin meillä ei ole enää suhteita?" Ei lainkaan. Itse asiassa selvitämme tietä, jotta voimme saada sielupohjaisia suhteita karmapohjaisten tilalle. Ja vaikka kaikki suhteet eivät ole loppumassa, monet tulevat tarkasteluun ja niiden täytyy joko siirtyä eteenpäin hyvin voimakkaasti tai ne loppuvat saaden päätöksen ilman karmaa.

Oli aika, jolloin perhesiteiden kunnioittaminen oli kiistatonta ja avioliitto kesti kuolemaan saakka riippumatta siitä, mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Ajat ovat muuttuneet ja se on hyvä asia, koska jotkut perheet ja avioliitot ovat todella kamalia. Mutta nämä siteet ovat syvällä – paljon syvemmällä kuin oivallamme, koska ne perustuvat karmaan, sielusopimuksiin, parantumistarkoituksiin, lupauksiin ja velvollisuuksiin, joita olemme kunnioittaneet monta elämää. Karman loppuessa – mikä on yksi tämän elämän tarkoitus ja mahdollisuus – jokainen karmapohjainen suhde tulee nyt tarkasteluun ja siitä voidaan päästää irti tai se voi alkaa uuden energiayhteyden kera.

Niin paljon kuin me kaikki haluaisimmekin saada täydellisen perheen tai avioliiton, hyvin harvoilla on, mutta tämä riippuu siitä, miten määritellään "täydellisen". Luulen, että haluamme kaikki suhteita ihmisten kanssa, jotka ovat rakastavia ja kohtelevat meitä ystävällisesti ja kunnioittaen. Siitä huolimatta mitä uskomme, perheen todellinen tarkoitus on saattaa sieluryhmä yhteen tavalla, mikä kannustaa ja edesauttaa parantumista luomalla niin voimakkaan yhteyden, että parantumista on tapahduttava. Perheessä meillä on monia käyttäytymisodotuksia ja vaikka kaikki voivat olla ystävällisiä, rehellisiä ja rakastavia, jotkut eivät ole. Koska meillä on suuria odotuksia siitä, mitä perheen pitäisi olla ja tehdä, silloin kun he eivät tee noita asioita, uskomme, että meillä on jokin pielessä tai tehtävämme on korjata tai parantaa heidät.

Sama pätee avioliittoon ja kaikenlaisiin pitkäaikaisiin suhteisiin, myös suhteeseen lastemme kanssa (heilläkin on karmaa kanssamme). Monet odotuksemme perustuvat siihen, mitä uskomme tietyntyyppisen yhteyden perusteella, ei ymmärrykseen karmakierron parannusominaisuudesta. Esimerkiksi koska he ovat perhettäni, heidän pitäisi olla kivoja minulle ja rakastaa minua. Tai koska hän on puolisoni, odotan hänen olevan rakastava, huomaavainen ja uskollinen. Tai ystävien pitäisi olla huomaavaisia ja tukevia. Tai minulla pitäisi olla yhteys ja rakastava, tukeva ja kunnioittava suhde lapsiini (tämä on yksi vaikeimmista asioista ja suhteen katkeamista tapahtuu myös vanhempien ja lasten välillä).

Mutta meidät toi yhteen yhteinen karmapolku ja parantumistarkoitus, ei lupaus "elää onnellisena elämänsä loppuun saakka" heidän kanssaan. Tämä ei merkitse, että kaikkien perhesiteiden ja avioliittojen täytyy loppua. Sen sijaan meillä on tilaisuus astua pois karmasta ja asettaa itsellemme uusi yhdistymisstandardi. Jos haluamme saada suhteita, jotka ovat iloisia, rakastavia, kunnioittavia, ystävällisiä ja tyydyttäviä, meidän täytyy yhdistyä ihmisiin, jotka voivat ruumiillistaa noita energioita, ja olla odottamatta sitä, koska meillä on odotuksia tiettyjen ihmisten käyttäytymisestä tuon suhteen nimikkeen perusteella.

Vaaditaan vain toisen ihmisen valmius jättää karma sen lopettamiseksi ja uuden polun luomiseksi tuolle suhteelle. Jos toinen osapuoli suostuu, niin luodaan uusi toimintamalli ja voimme elää "onnellisena elämämme loppuun saakka" hänen kanssaan. Jos ei, niin me saamme päätöksen ja pääsemme irti ja voimme tähdätä sellaisten ihmisten vetämiseen puoleemme, jotka voivat yhdistyä kanssamme haluamallamme tasolla. Aina kun tunnistat kuilun elämässäsi (lue viime viikon artikkeli aiheesta), on tilaisuus tarkasteluun ja uusien energiastandardin asettamiseen tuolle yhteydelle, jotta siitä voidaan päästää irti tai se voidaan uudistaa uudella tasolla.

Olemme lähestymässä Uranuksen ja Pluton viimeistä neliötä maaliskuussa 2015 ja mikä tärkeintä, erittäin pitkän syklin päättymistä koko ihmiskunnalla, mistä on merkkinä maaliskuun uusikuu ja täysikuu, Kalojen 0 ja 29.57 astetta. Tämä on alfa ja omega, alku ja loppu. Me olemme uuden ajan, maanpäällisen taivaan ja uuden maan toimintamallien voimaantuminen. Se mihin keskitymme nyt sekä tekemämme tarkastelut ja loppuunsaattamiset ohjaavat meitä uusiin toimintamalleihin ja suhteisiin, mitkä perustuvat korkeamman taajuuden sieluperheisiin eivätkä karmallisiin ihmisperheisiin. Ja meillä on kumppaneita, jotka voivat liittyä meihin eheydessämme, ei parantumisessamme ja jotka voivat rakastaa, kunnioittaa ja arvostaa meitä, koska he jakavat halumme noihin energioihin ja yhdistyvät meihin tuolla tavalla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron