Hoffman Jennifer (enlighteninglife.com) AE Uriel

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

29.9.2014 LOKAKUUN ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 01.10.2014 20:46

LOKAKUUN ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
29.9.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervetuloa lokakuuhun, mikä on tervetullutta helpotusta syyskuuhun, vaikka siitä tulee kiireinen, kun Merkurius perääntyy, on kaksi pimennystä, kaikki kolme henkilökohtaista planeettaa vaihtavat merkkiä (Merkurius, Venus ja Pluto), Pluto saa vauhtia liikkeessään eteenpäin, Saturnus siirtyy lopultakin pois perääntymisvarjostaan ja luultavasti on lisää auringonpurkauksia. Epäröin kallistua positiiviseen tai negatiiviseen puhuessani mahdollisuuksista, vaikka kumpikin on mahdollinen jossain määrin, koska se riippuu kunkin yksilön omasta polusta. Tämä on kuitenkin aikaa, jolloin on luultavasti voimakas fokus tilanteissa, joissa "meiltä on loppunut energiatie", ja kaikki mikä on energiataakka, ei ole enää. Jos tapahtuu yhtään itsensä sabotointia, tiedät sen ja sinulla on tilaisuuksia tehdä kurssikorjauksia.

Meillä on ollut paljon perääntymisiä tänä vuonna, mikä kutsuu meitä kaivamaan syvemmältä henkilökohtaista ja kollektiivista energiakoriamme ja poistamaan sen, mitä ei enää tarvita tai mikä ei enää palvele meitä. Merkurius kulkee monien Marsin perääntymisasteiden kautta, myös ratkaisevan 16 asteen merkin. Mitä sellaista prosessoit maaliskuusta heinäkuuhun, mikä tulee uudestaan tarkasteluun? Mikä silloin ei muuttunut ja vetää nyt viimeiset hengenvetonsa? Vaikka sanomme haluavamme päästää irti, menemme usein edestakaisin samoja asioita ja raahaamme niitä mahdollisimman pitkään toivoen, että ne muuttuvat, jottei meidän tarvitse päästää irti niistä. Nyt on selvää, että jotkut tilanteet ovat jo kuolleita eikä niitä voi enää elvyttää. Kaikki mistä täytyy päästää irti, tekee tilaa jollekin uudelle. Olemmeko valmis luomaan sille tilaa elämäämme päästämällä irti kaikesta, mikä varaa nyt tuota paikkaa?

Mutta ennen kuin voimme tietää, mikä on vanhaa tai uutta, mikä tuo meille iloa, mistä olemme haluton päästämään irti ja mikä palvelee tai ei palvele meitä, meillä on oltava lopputulos mielessä määritelläksemme, mitä se merkitsee meille. On kyse sitten rakkaudesta, rauhasta, ilosta ja yltäkylläisyydestä, jostain mitä haluamme saada tai tehdä, elämämme päämäärästä tai suunnasta tai energiasta mitä haluamme ilmentää, lopputulokset luovat astian energiavirroillemme. Katso YouTube –videoni energia-astioista klikkaamalla tästä, luodaksesi uusia energia-astioista energiavirroillesi. Sitten irtipäästämisestä tulee siirtymisprosessi uuteen energiatilaan sen sijaan, että haluttomasti tunnustat, että parhaista yrityksistäsi huolimatta epäonnistuit joissain, missä halusit todella onnistua.

Siirtyminen parantumisesta eheyteen, tuleminen 360 asteen ilmaisuksi energiapotentiaalistamme ja oleminen voimamme korkeimmissa aspekteissa ovat kaikki tapoja, joilla voimme ilmaista aikomuksen, mikä määrittelee, minne haluamme energian virtaavan. Ja oikea aika tämän tekemiseen on henkilökohtainen ja se voi vaihdella lievän vaivan ensimmäisestä vihlaisusta akuuttiin ja krooniseen kipuun. Jokaisella on erilainen kivun sietokyky ja se mikä on siedettävää jollekin ihmiselle, on sietämätöntä toiselle. Liian usein odotamme oikeaa hetkeä toimia sen sijaan, että teemme yhden oikean asian joka hetki. Muutumme, silloin kun kivustamme tulee suurempi kuin muutospelkomme ja joskus vie tovin osua "kipukattoomme". Kenties tämä kuukausi on päätöspiste, varmasti siinä on mahdollisuus siihen.

Perääntymisten myötä voimme päästää irti, tarkastella uudelleen, paljastaa, muistaa, yhdistyä uudelleen, elvyttää, harmonisoida, aloittaa alusta, miettiä uudestaan ja toistaa, jos haluamme. Jos päätämme olla tekemättä mitään, sekin on valinta. Pimennykset ovat transformaatio- ja käännekohtia, jotka usein antavat vilauksia uudesta potentiaalista ja uusista mahdollisuuksista – usein tuomalla menneisyyden esiin uudella tavalla – ja nyt lokakuussa meillä on lokakuun 1995 pimennysten toisto. Toistuva pimennysjakso ja Merkuriuksen perääntyminen voivat tuoda mielenkiintoisia paljastuksia suhteista, yhteyksistä ja siitä, mikä loppuu viimeisen kerran ja mikä on valmis uuteen alkuun (täysin uuteen, mitä ei ole nähty tai käytetty aiemmin).

Rakennamme myös joulukuun Uranuksen ja Pluton kuudetta neliötä (sen jälkeen on vielä yksi) ja se keskittyy mielen ja hengen yhteyteen. Tässä aineen ja hengen maailma yhdistyvät kaikilla tasoilla, yksilötasolla ja kollektiivisesti. Kuka on todellisuutesi kirjoittaja – sinä, menneisyys, mahdollinen tulevaisuus, toiset ihmiset vai jokin muu? Kelle annat auktoriteetin joko tietoisesti tai tiedostamatta? Vaikka uskomme olevamme avuton ulkopuolisen auktoriteetin edessä, se heijastaa sitä, kenelle annamme auktoriteetin elämässämme. Auktoriteettien vainoamana oleminen on voimakas entisen elämän kysymys monille meistä ja se on usein itsemme sabotoinnin ydinsyy. Tiedosta tämä lokakuussa, koska se voi tulla esiin monta kertaa.

Merkuriuksen perääntyminen Vaa'assa toistaa Marsin perääntymisen joulukuusta 2013 heinäkuuhun 2014 ja tämä on myös avointen vihollisten merkki, joihin sisältyy ihmiset, jotka nousevat sinua vastaan, ja itsesi sabotointi. Itsensä rajoittaminen, sabotoiminen ja tuomitseminen voivat olla lokakuun isoja teemoja, kun meitä pyydetään kaivamaan energiakorimme pohjakerroksia ja päästämään irti siitä, mikä ei palvele haluamme rauhaan, rakkauteen, iloon ja yltäkylläisyyteen elämässämme ja maailmassa. Tai voimme käyttää tämän energian nähdäksemme, missä estämme omaa etenemistämme, rajoitamme täyttymystämme ja säilytämme kivun, koska pelkäämme liikaa muutosta. Olemme yksilöjä ja osa kollektiivia ja todellisuutemme punoutuu yhteen planeetan kaikkien muiden todellisuuksien kanssa. Jos et ole varma, miten se toimii, julkaise kiva video lemmikistäsi ja katso, miten kauan kestää saada yli miljoona katsojaa.

Kun marssimme yhdistymis-, ylösnousemis- ja evoluutiomatkaamme eheään ja tyydyttävään 360 asteen elämiseen, missä voimaannutamme itsemme ja elämämme kaikki aspektit, meistä tulee rauhan, rakkauden ja ilon yhdistynyt voima maailmassa. Se luo taivaan maan päälle. Se alkaa meistä. Mistä aloitat tuon prosessin omassa elämässäsi? Aloita tänään. Universumi tukee meitä aina kaikin tavoin, anna sille jotain voimakasta työstettävää ilmaisemalla voimakkaita, elämää laajentavia ja sieluntäyteisiä aikomuksia, jotka keikuttavat elämääsi poikkeuksellisilla tavoilla ja muuttavat maailmaa.


Upeaa kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.10.2014 VIHAAN ELÄMÄÄNI, MITÄ NYT?

ViestiKirjoittaja hammer » 10.10.2014 15:38

VIHAAN ELÄMÄÄNI, MITÄ NYT?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
6.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Elämäni jokainen osa on yleisesti ottaen kurja ja tunnen, etteivät aviomieheni, lapseni, ystäväni ja sukuni arvosta minua eikä minua arvosteta töissä. Työni on epätyydyttävää ja stressaavaa ja ihmiset joiden kanssa työskentelen, eivät arvosta minua. Lapseni tappelevat jatkuvasti, he eivät kuuntele minua eivätkä auta kotona. Mieheni kieltäytyy tekemästä mitään, mitä hän pitää "naisten työnä", ja se on kaikki kotona. Hän laittaa minut pesemään pyykit, laittamaan ruokaa, huolehtimaan lapsista, siivoamaan ja hoitamaan raha-asiat eikä liikauta eväänsäkään auttaakseen. Sukuni pyytää minulta aina palveluksia ja sekaantuu elämääni. Kukaan ei tee mitään saadakseen oloni tuntumaan rakastetulta, arvostetulta ja ymmärretyltä ja haluan juosta karkuun, mutta tiedän, etten voi tehdä sitä. Mitä voin tehdä ollakseni tyytyväisempi ja nauttiakseni elämästä?

Jenniferin vastaus:

Vaikka luulet olevasi todella pahassa tilanteessa, mikä ei voi muuttua, totuus on, että olet ollut siinä pitkään, mutta olet ollut tähän saakka haluton tai kyvytön miettimään muutosta. Tuskasi oli oltava suurempi kuin pelkosi, jotta lopultakin näkisit, että olet sallinut elämästäsi tulla hallitsematonta, sinulla ei ole rajoja ja annat voimasi kaikille elämässäsi. Olet täynnä katkeruutta ja se on yhteytesi kaikkiin. Tämä voi muuttua eikä sinun tarvitse karata pois, mutta sinun täytyy kuitenkin alkaa tehdä muutamia asioita eri tavalla, koska jos et ala tehdä näitä muutoksia, mikään ja kukaan ei muutu elämässäsi.

Lapsesi reagoivat tyytymättömyyteesi ja katkeruuteesi. Vaikka luulet kätkeväsi sen heiltä, heidän käyttäytymisensä osoittaa, ettet kätke. Luulet myös, että he haastavat vaikutusvaltasi, vaikka he todellisuudessa ilmentävät pelkojaan, koska et yhdisty heihin voimallisesti ja he tietävät sen. Kun päätät seistä tiukasti omassa voimassasi ja muuttaa energiaasi, heistä tuntuu luottavaisemmalta ja he ovat paljon rauhallisempia.

Sanoit, että miehesi laittaa sinut tekemään kotityöt ja kieltäytyy osallistumasta ja vaikka pidät häntä vaikeana, hänkin reagoi rajojesi puutteeseen ja tavanomaiseen katkeruuteesi siitä, että sinut otetaan itsestäänselvyytenä, sinua kritisoidaan eikä arvosteta ja sinut tuomitaan. Epäilen, että pyytäessäsi jotakuta tekemään jotain ja hän sanoo "ei", teet sen itse väittelemättä hänen kanssaan. Teet sen velvollisuudesta ja olet siitä kovin katkera. Ajan kuluessa katkeruudestasi on tullut hiljainen tapasi sanoa "ei", vaikka sanallisesti ilmaiset "kyllä".

Sama pätee sukuusi ja työpaikkaasi. Halusi olla arvostettu laittaa sinut vaikeaan tilanteeseen, missä uskot, että sinun täytyy sanoa "kyllä" kaikkeen, mitä sinulta pyydetään, koska "ei" rohkaisee torjuntaan ja kritisointiin. Tämä merkitsee, että sinulla ei ole rajoja ja pirstot energiasi. Tämän tilanteen kontrolloimiseksi sinun täytyy olla valmis sanomaan "ei" ja hyväksymään vähän torjuntaa, kunnes ihmiset elämässäsi alkavat muuttaa vuorovaikutustapaansa kanssasi. Se alkaa muuttamalla vuorovaikustasi heidän kanssaan tiukoilla rajoilla ja paremmalla ajan ja energian hallinnalla.

Suhde miehesi kanssa parantuu dramaattisesti, sitten kun lakkaat olemasta katkera hänelle ja ilmaiset aikomuksen iloisesta, tyydyttävästä ja rauhallisesta suhteesta hänen kanssaan. Tämä ei merkitse, että sinun täytyy tehdä vielä enemmän – se merkitsee, että sinun on oltava selkeä siinä, mitä teet ja mitä odotat häneltä. Aloita tekemällä luettelo asioista, joita haluat hänen tekevänä kotona, ja pyydä häntä sitten tekemään ne. Jos hän sanoo "ei", pyydä uudestaan. Kun hän tekee jotain, kiitä ja kehu häntä ylenpalttisesti. Jos hän tekee yhden asian ja valitat 10 asiasta, mitä hän ei tehnyt, hän ei luultavasti tee yhteistyötä. Jos pyydät vakuuttavasti, ilman torjumisen pelkoa ja erityisesti ilman katkeruutta tai uskoa, että hän kieltäytyy, voit kommunikoida useampia tarpeita selvemmin. Mutta silloin kun pyydät katkerana, olet vihainen ja puolustaudut ja hän peilaa energiaasi, niin kun hän tekee nyt.

Olet onneton, koska tunnet, että olet voimaton etkä elämäsi kontrollissa, ja siitä syystä sinulla ei ole mitään rajoja. Rajoilla ei pidetä ihmisiä pois elämästä, vaan niillä hallitaan omaa energiaa. Ne vaativat sinua sanomaan "ei", silloin kun tarkoitat "ei", ja olemaan sanomatta "kyllä" ollaksesi rakastettu ja arvostettu – ollen sitten katkera itsellesi ja muille, koska tunnet itseäsi käytetyn hyväksi.

Tästä on tullut tapa sinulle ja suhteidesi muuttaminen vaatii jonkin aikaa, mutta ne eivät muutu lainkaan, jos et aloita nyt päättämällä, millaista haluat elämäsi olevan, mukaan luettuna sellaiset asiat kuin itsesi tunteminen hyväksi, nautinnollisen ajan viettäminen sukusi, aviomiehesi ja lastesi kanssa, työsi rakastaminen ja sen tietäminen, että ansaitset olla kaikkien rakastama ja arvostama. Sitten ennen kuin sanot "kyllä" jollekin, kysy itseltäsi, haluatko tätä oikeasti, ja jos et, niin kieltäydy. Ihmiset eivät ehkä pidä tästä ensin, mutta he tottuvat siihen, jos olet johdonmukainen ja itsevarma. Alat panna merkille muutoksia ja se kannustaa sinua jatkamaan voiman ja kontrollin takaisinsaamista elämässäsi, jotta voit olla taas onnellinen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.10.2014 KUKOISTA, ENNEN KUIN LÄHDET

ViestiKirjoittaja hammer » 15.10.2014 19:24

KUKOISTA, ENNEN KUIN LÄHDET

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
12.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun tiedämme, että olemme saaneet loppuun parantumisemme jonkin paikan tai tilanteen osalta, olemme valmis pakkaamaan ja lähtemään. Mutta on vielä yksi askel, ennen kuin viimeistelemme ja saamme asian päätökseen, ja tämä on maanpäällisen taivaan maadoittaminen sinne, missä olemme tällä hetkellä. Tämä valmistelee meidät energeettisesti toteuttamaan seuraavan askeleemme aikomuksen ja halutun lopputuloksen. Muuten emme ole sopivalla energiatasolla valitsemaan uutta polkua. Täyttymys ei ala seuraavassa määränpäässämme, virta alkaa siitä, missä olemme – paikasta minkä ajattelemme olevan vain yhteydessä parantumisoppitunteihimme. Kuin kasvin meidän on kukittava ensin, mikä synnyttää siemenet seuraavaan kasvukauteen, vaikka meidän täytyykin kukkia paikassa, minkä luulemme vähiten todennäköisesti sallivan meille sen tekemisen.

Tästä syystä: tämä elämä on antanut meille ihmisiä, paikkoja ja tilanteita, jotka tuovat suuria oppitunteja, ja ne edustavat tavallisesti tuskallisimpia ja traumaattisimpia karmakiertojamme ja sieluhaavojamme. Useimmissa tapauksissa olemme tuon parantumiskierron lopussa ja haluamme siirtyä uuteen paikkaan mahdollisimman nopeasti. Mutta nykysijaintimme tarvitsee maanpäällisen taivaan energiaa, koska se on karmamme ja sieluhaavojemme värähtelyssä (tai muuten emme olisi siinä). Olemme ainutlaatuisen pätevöitynyt olemaan sen energialaajentumis- ja ylösnousemusportaali (puhuin tästä New Earth –puhelussa 23.9.), koska olemme saattaneet loppuun oman parantumiskiertomme siinä. Voidaksemme siirtyä eteenpäin, meidän on nyt maadoitettava parantunut energiamme paikkaan, missä sitä tarvitaan eniten – riippumatta siitä, miten kovasti uskomme olevamme valmis ja haluamme pakata ja lähteä.

Paikka joka antoi meille parantumiseemme vaadittavan energian, odottaa vastapalvelusta. Näin samamme päätöksen ja se on osa parantumiskiertoamme, missä sovellamme oppimaamme ja nostamme energian uudelle tasolle, ja tämä on taivaan tuomista maan päälle. Sitten pystymme valitsemaan paikan, mikä kykenee toteuttamaan aikomuksemme uudesta todellisuudesta. Muuten menemme uuteen paikkaan, joka on samassa energiatilassa, millaisesta juuri lähdimme. Haluammeko käydä taas läpi tuon parantumismatkan vai aloittaa todella uudella energiatasolla?

Kun ylösnousemme 3D-tiheydestä moniulotteisuuteen, aika- ja paikkarajat poistuvat ja voimme saavuttaa, mitä tahansa siellä, missä olemme. Moniulotteiseksi tuleminen merkitsee, että olemme avoin vastaanottamaan siunauksia mistä tahansa lähteestä ja missä tahansa paikassa. Jos tunnemme itseämme estettävän siirtymästä eteenpäin, niin meillä on vielä jotain saatettavana loppuun siellä, missä olemme. Luulemme usein, että tähän liittyy uusi oppitunti – ja joskus liittyykin. Mutta mitä jos se sisältääkin olemisemme maanpäällisen taivaan portaalina, jotta meidät voidaan siunata ja voimme olla siunauksena nykypaikallemme ja –tilanteellemme?

En ole ajatellut tätä aiemmin, mutta se on tullut huomioni piiriin muutaman viime viikon aikana, kun olen yrittänyt muuttaa onnistumatta, mutta en ilman suurta ponnistusta ja aikomusta. Nyt olen päättänyt olla siunattu ja siunauksen lähde siellä, missä olen, vihreämpien niittyjen etsimisen sijasta. Niin paljon kuin saatammekin haluta muuttaa, olemme aina siellä, missä sielutehtävämme, elämäntarkoituksemme ja jumalainen yhteytenne voidaan toteuttaa, vakka ehkä ajattelemme, etteivät nuo asiat ole ulottuvillamme siellä, missä olemme, tai emme halua niiden olevan tai haluamme oikeasti vain päästä eteenpäin ja mennä jonnekin muualle. Sopiiko mikään tästä sinuun?

Tässä on oma kokemukseni tästä prosessista. Elämäni on käynyt läpi täydellisen transformaation niiden yhdeksän vuoden aikana, jotka olen asunut täällä, ja olen kokenut ne fyysisessä todellisuudessa remontoimalla taloni, ja energeettisesti tekemällä hyvin haastavaa parantumistyötä. Olen halunnut muuttaa ainakin jo viisi vuotta, mutta olen edelleen täällä, vaikka uskon, että olen tehnyt kaiken parannus- ja uudistamistyön, mitä minun tarvitsee tehdä. Kuluneen kuukauden aikana oivalsin, että jotkin asiat olivat vielä kesken – taloni tarvitsee maalausta ja uuden katon, myös henkilökohtainen elämäni kaipaisi parannuksia ja mietin mahdollisuuksia laajentaa sosiaalisia ja bisnesympyröitäni. En ole koskaan ennen antanut paljon huomiota näille asioille, koska olen aina nähnyt tämän väliaikaisena paikkana, josta lähtisin heti kun voisin tai heti kun saisin loppuun parantumisen ja oppitunnit.

Viimeisen kuukauden aikana olen ostanut uusia huonekaluja, järjestänyt jokaisen huoneen uudestaan, myös kellarin ja autotallin, sisustanut ja teen merkittävää remonttia olohuoneessa. Kuten eräs ystävä totesi, näitä asioita ei tee sellainen, joka on muuttamassa pian. Mutta sain viestin, että minun täytyy kukoistaa täällä, laajentaa parantumiskokemuksiani ja siunata tämä alue sekä olla avoin vastaanottamaan siunauksia täällä, ennen kuin siirryn eteenpäin. Uusi todellisuus jonka haluan luoda, voidaan aloittaa täällä, ja sen täytyy tapahtua, ennen kuin voin mennä jonnekin muualle.

En voi kukoistaa missään toinen jalka oven raossa, etsien kaukaisia vihreämpiä niittyjä ja sivuuttaen ne, jotka ovat oveni takana. Vaikkei tämä päde kaikkiin, se pätee joihinkin meistä tietyissä maantieteellisissä paikoissa, joita palvelemme, ja meidän on oltava niiden energiaportaalina ja laajennettava niiden energiaa sallimalla niiden siunata itsemme. Uskon, että tämä pätee niihin uuden maan toimintamalleihin, joita olemme luomassa, ja ne aloitetaan siellä, missä meillä on ollut haastavimmat oppituntimme, koska ne edustavat sen karmakiertomme energiaa, mitä nyt parannamme. Mikä onkaan parempi tapa saada se loppuun kuin avata uusia portaaleja paikkaan, missä meitä opastettiin tekemään voimallisin parantumistyömme? Oletko valmis loistamaan siellä, missä olet, ja harkitsemaan kukoistamista, ennen kuin menet jonnekin muualle?

Halu siivota, järjestellä, sisustaa, maalata tai puuhailla fyysisessä tilassamme on yksi tapa maadoittaa energiaa ja meillä on paljon maadoitettavaa. Taivaan tuominen maan päälle on tehtävämme – halu mennä kotiin tai jonnekin muualle ajatellen, että se on parempi kuin tämä todellisuus, ei ole tehtävämme. Kaikki energia mikä tulee meille ladattavaksi, täytyy tuoda 3D-todellisuuteemme, koska siellä muutos, ylösnousemus ja evoluutio tapahtuvat. Jos emme ole maadoittunut ja kukoista omassa todellisuudessamme, niin emme voi tuoda sisään energiaa, koska sille ei ole paikkaa. Kuvittele ostavasi talollinen huonekaluja eikä sinulla ole taloa. Jos et ole kukoistanut parantumistyösi jälkeen, niin sinulla on kalusteet, muttei paikkaa niille. Anna itsesi kukoistaa ja anna uuden paikan tulla sinulle, kun luot uusia energiaportaaleja laajentuneelle ja tyydyttävälle todellisuudellesi.

Kun kehitymme ylösnousemuksen eri tasoille, voimme vaihtaa kovasta työntekemisestä siunausten vastaanottamiseen kaikista mahdollisista lähteistä. Voimme myös muuttaa tietoisuuttamme potentiaalistamme ja mahdollisuuksistamme ja tämä kaikki sopii suurempaan kuvaan siitä, mitä todellisuutemme voi olla ja mitä siitä voi tulla, ja tämä voi tapahtua missä vaan, koska olemme nyt moniulotteisia. Mitä enemmän voimme laajentaa energia-astiamme vastaanottamaan, sitä enemmän olemme valmis olemaan siunattu ja siunaus missä tahansa ja kaikkialla ja sitä enemmän energiaa voimme tuoda todellisuuteemme. Tämä vuorostaan sallii meidän olla voimakkaampia energiaportaaleja niille uuden maan toimintamalleille, joita luomme. Voin päättää nauttia matkasta ja katsoa, miten se kehittyy, kun opettelen kukoistamaan, ennen kuin lähden, tai voin toivoa asuvani muualla ja yrittää saada sen tapahtumaan sen sijaan, että olen siunattu ja siunaus juuri tässä ja annan ihmeiden ja lopulta muuttoni vain virrata minulle.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.10.2014 MILLOIN TYÖ LOPPUU JA ILO ALKAA?

ViestiKirjoittaja hammer » 20.10.2014 21:34

MILLOIN TYÖ LOPPUU JA ILO ALKAA?

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
15.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Rakas Jennifer, postauksesi ja viestisi resonoivat kovasti kanssani ja ne ovat auttaneet minua pysymään järjissäni muutaman viime vuoden aikana. Tunnen olleeni "synnytyskanavassa" hyvin pitkään, uudestisyntymän partaalla, mutten koskaan pääse aivan siihen. Elämässäni on muuttunut viime aikoina niin paljon. ettei minulla ole perustaa ja vaaditaan työkalupakkini kaikkia työkaluja päästäkseni vain läpi muutoksista ja sinnitelläkseni mukana. Kolmen viime vuoden aikana olen menettänyt isäni, lopettanut avioliittoni ja nyt olen kolmen lapseni yksinhuoltaja. Muutin aloittaakseni uuden elämän heidän kanssaan ja teen parhaillaan kokopäivätyötä vankilassa, missä säteilen valoani niin kirkkaasti kuin pystyn niille, jotka tarvitsevat sitä kovasti. Rakastan elämää, mutta haluan olla enemmän, kuin olen nyt. Milloin on minun vuoroni säteillä, olla muutos ja innostaa ja kannustaa toisia? Tiedän, että nämä asiat ovat mahdollisia minulle, mutta olen niin väsynyt – mieleltäni, tunteiltani, fyysisesti ja henkisesti – että kykenen vain pysymään pinnalla eikä minulla ole energiaa mihinkään muuhun. Onko sinulla mitään ehdotuksia minulle? Olen kiitollinen kaikesta, mikä auttaa minua pitämään pääni pinnalla.

Jenniferin vastaus:

Onnittelut kaikesta, mitä olet onnistunut saamaan aikaan elämässäsi tähän mennessä. Tiedän, että olet rakastava ja upea äiti, myötätuntoinen ja ystävällinen työssä ja olit luultavasti myös hyvä vaimo. Teet kaiken rakkaudella, myötätunnolla, lempeydellä ja tinkimättömyydellä. Miksi siis et nauti elämästäsi enempää? Osittain koska luulet, että on kaksi polkua – se mihin sisältyy kovaa työtä, tuskaa, kärsimystä, surua ja puutetta ja millä sinä olet, ja sitten onnellinen, iloinen, menestyksekäs ja yltäkylläinen polku, mille toivot lopulta siirtyväsi. Totuus on, että on vain yksi polku ja saat valita, miten koet sen – tuskassa vai ilossa. Vaaditaan vain pientä perspektiivimuutosta siinä, miten näet elämäsi.

Uskot, että menestys ja ilo ovat vaikeasti saavutettava ja kaukainen määränpää, etkä näe, miten kaikki mitä teet, poistaa esteitä menestymiseltä, sallii sinun yhdistyä omaan voimaasi, vapautua rajoittavista uskomuksista ja viitoittaa tietä menestykseen. Minusta miehesi jättäminen, muuttaminen kolmen lapsesi kanssa ja uuden työpaikan löytäminen ovat kaikki upeita esimerkkejä siitä, miten voit tarvittaessa ryhtyä inspiroituneeseen toimintaan ja saada aikaan voimallisia elämänmuutoksia.

Mitä sinun täytyy tehdä tunteaksesi, että olet menestynyt tai saavuttanut jotain? Hypätä korkeiden rakennusten yli? Luulen, että olet jo tehnyt sen muuttamalla elämääsi peloistasi huolimatta. Kävellä veden päällä? Luulen, että avioeron, lasten, muuton ja uuden työpaikan "hanskaaminen" samanaikaisesti on hyvä vastine. Muuttaa lyijy kullaksi? Etkö ole kääntänyt parhain päin jokaisen tilanteen elämässäsi, antanut turvaa ja varmuutta lapsillesi ja onnistunut luomaan hyviä tuloksia itsesi kannalta? Mutta se miten näet tämän, riippuu siitä, miten määrittelet menestyksesi.

Silloin kun uskot, että menestystä tulee vain valtavien ponnistusten ja saavutusten jälkeen, riistät itseltäsi sen ilon, mitä voit löytää kaikesta tekemisestäsi, ja viivytät omaa menestystäsi ja iloasi, koska odotat sen tulevan etuovesta kellot soiden etkä oivalla, että se on jo kanssasi. Olet väsynyt, koska menestyksen tavoitteleminen on itse asiassa yritystä välttää epäonnistuminen. Ja luulen, että on jotain pelkoa siitä, että sinut tuomitaan ja sinua kritisoidaan, et ole riittävän hyvä inspiroimaan toisia, etkä ole tehnyt vielä riittävästi ollaksesi heidän arvostuksensa, vahvistuksensa ja hyväksyntänsä arvoinen.

Oletko jo määritellyt, mitä menestys merkitsee sinulle? Määritelmän on oltava henkilökohtainen ja harmoniassa sen kanssa, kuka olet ja mitä haluat elämältäsi. Jos et ole ottanut tuota askelta vielä, niin ajat ilman karttaa ja etsit määränpäätä, mitä et ole vielä määritellyt, ja koska et teidät, minne olet menossa tai mitä etsit, et sinne päästyäsi tietäisi päässeesi perille.

Mitä vikaa on alkamisessa olla nyt se muutos, mitä haluat olla maailmalle? Yksi toisille opettamasi asia olisi uskoa itseensä ja arvostaa saavutuksiaan. Luulen, että on aika "maistaa omaa lääkettään", kuten sanonta kuuluu. Kaikki mitä olet tehnyt, on ollut menestys ja voisit inspiroida muita, jotka ovat vasta aloittamassa tuota matkaa, joten ala jakaa tarinaasi. Mutta sinun täytyy inspiroitua omasta elämästäsi, ennen kuin voit olla inspiraation lähde muille. Ja nyt on aika aloittaa. Olet väsynyt, koska et tiedä, milloin lopettaa juokseminen, työn tekeminen, yrittäminen ja oleminen toisia varten. On aika istua alas, laittaa jalat maahan ja alkaa olla itseäsi varten inventoimalla kaikki, missä olet onnistunut, ja käyttämällä sitä menestysmittapuunasi.

Valona oleminen maailmassa on vaikea polku, koska näet vain työn, mitä sinun tarvitsee tehdä pimeyden karkottamiseksi. Mutta parempi tapa olla valo maailmalle ja inspiroida toisia menestymään on juhlia omaa valoasi, voimaasi ja menestystäsi. Et voi vetää puoleesi sellaista, millä sinua ei ole energisoitu, joten ala energisoida elämääsi arvostamalla sitä, kuka olet ja mitä olet jo saavuttanut. Maailma ei mene ojaan, jos irrotat kätesi ratista, mutta jos olet koskaan tehnyt autoreissun, tiedät, että kun on monta ajajaa, voit pitää taukoja ja nauttia matkasta. Maailma ei tarvitse lisää pitkän matkan ajajia – se tarvitsee monia itsevarmoja ja itseensä luottavia ajajia, jotka osaavat jakaa vastuun siitä, että me kaikki pääsemme määränpäähämme. Inspiraatio mitä annat toisille jakamalla sen, mitä olet saavuttanut elämässäsi, kannustaa ja innostaa heitä ottamaan ensimmäiset askeleensa. Ja aloitat tuon prosessin olemalla harmoniassa oman menestyksesi kanssa ja juhlimalla itseäsi. Sitten voit alkaa ilmentää sitä iloa, mitä nyt toivot, olemalla esimerkki inspiroituneesta, iloisesta ja menestyksekkäästä elämisestä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

20.10.2014 HAUSKUUS, PELKO JA LUOTTAMUS – VIISI ASKELTA ILOO

ViestiKirjoittaja hammer » 22.10.2014 20:45

HAUSKUUS, PELKO JA LUOTTAMUS – VIISI ASKELTA ILOON

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
20.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mitä yhteistä hauskuudella, pelolla ja luottamuksella on? Melko paljon itse asiassa, koska ne ovat sidottuja elämänkokemuksiimme. Emme voi saada hauskuutta ilman luottamusta, emme voi luottaa, kun pelkäämme, ja pelkäämme, kun meillä ei ole luottamusta eikä hauskaa. Ja meillä voi olla hauskaa tehdessämme asioita, joita pelkäämme, kuten tehdessämme benjihypyn, ajaessamme vuoristoradassa, riippuliitäessämme, hypätessämme laskuvarjolla ja muissa ekstreme-urheilulajeissa, mitkä ovat samaan aikaan pelottavia ja riemastuttavia. Hauskuus, luottamus ja pelko ovat osa potentiaaliamme ja jos haluat tietää, miten käyttää luottamustasi pitääksesi hauskaa pelostasi huolimatta ja elääksesi pelotonta, hauskaa ja iloista elämää, löydät tästä viestistä viisi askelta, jotka auttavat sinua oppimaan, mihin keskittää luottamuksesi, jotta käytät sitä parhaalla tavalla.

Luottamus on avain tehdä uskomuksistamme todellisuutta, saada aikaan tuloksia aikomuksistamme ja sallia ihmeiden virtaaminen. Joskus vaaditaan pelkoa saadaksemme luottamusta. Ajattele tilannetta, missä pelkäsit niin paljon, että sinun oli vain uskottava ja luotettava, että se muuttuisi, ja se muuttui. Mutta vaikka uskomme, että usko Jumalaan tai universumiin saa meidät pois sotkusta, niin todellisuudessa luottaminen on käytössämme oleva, superluonnollinen ratkaisu (mikä on sen ulkopuolella, mitä voimme nähdä tuolla hetkellä) ja voimme vetää sen todellisuuteemme. Vaikka luottamusta hyväntahtoiseen universumiin tarvitaan, oikeasti meidän täytyy luottaa itseemme.

Universumi on jatkuvasti läsnä, se tukee meitä ja elättää meidät aina. Koska olet ihmetellyt aamulla herätessäsi, nousisiko aurinko tuona päivänä? Luultavasti et koskaan – meillä on niin suuri luottamus, että aurinko nousee joka päivä, ettemme koskaan epäile sitä. Kuitenkin yhdistymme siihen samaan voimaan mikä saa auringon nousemaan joka päivä, luodessamme todellisuuttamme. Universumissa on yksi energia, kaikki on samaa. Se on neutraalia ja tuomitsematonta, mikä merkitsee, ettei se valitse, mitä tukee ja voimaannuttaa – se tukee kaikkea tasapuolisesti. Mutta meidän on luotettava ja se voi olla pelottava asia, koska vaikka meillä on luottamusta, kohdistamme sen väärään suuntaan.

Jos emme saa haluamiamme tuloksia, syytämme Jumalaa, universumia tai muita tekijöitä, vaikka niitä ei käy syyttäminen. Koska energia ei tuomitse, se vain reagoi kaikkeen, mitä pyydämme, riippumatta siitä, mitä se on, ja se on aina läsnä kuin aurinko ja tukee meitä kaikin tavoin. Meidän täytyy luottaa itseemme, kykyihimme ja omaan potentiaaliimme. Silloin kun menetämme luottamuksen itseemme, pysäytämme luomisprosessin. Olemme sitten peloissamme tai epävarma tai haluamme lupauksen lopputuloksesta, ennen kuin laitamme sydämemme peliin, niin heti kun menetämme luottamuksen itseemme, astumme pois mahdollisuuspolultamme. Eikä se vaadi, että pääsemme eroon peloistamme, koska pelkäämme aina jotain – meillä täytyy olla riittävästi luottamusta kumotaksemme pelon ja riittävästi hauskuuden alua kannustamassa luomaan sen pelostamme huolimatta.

Tässä on viisi askelta laittaa luottamus toimimaan hyväksesi, tulla pelottomaksi ja pitää hauskaa elämässäsi:

1. Pelkoa on aina, kun harkitsemme jonkin uuden tekemistä. Odota siis sitä, valmistaudu ylimääräisellä luottamusannoksella kumotaksesi sen ja luota, kunnes alat nähdä edistymistä. Muista, että pelko perustuu aina menneisyyteen – et voi pelätä jotain, mitä ei ole vielä tapahtunut, voit pelätä vain sitä, minkä olet jo kokenut.

2. Luota, että universumi on aina puolellasi ja tukee sinua. Mutta se on kuin auton ajamista – ilman kaasun painamista ei tapahdu liikettä. Luottamus on jalka kaasulla, mikä pitää auton liikkumassa tien töyssyjen yli. Vakaa luottamus pitää sinut liikkumassa potentiaaliasi kohti. Eläminen itseesi luottaen on elämää vakionopeudensäädin päällä.

3. Hauskuus merkitsee ilossa olemista ja elämästä nauttimista. Se ei vaadi kovaa työtä – se vaatii uskoa, että ansaitset pitää hauskaa elämässäsi, luottamusta tietää, että kykenet luomaan sen, ja uskoa omaan voimaasi ja potentiaalisi. Jos uskot sen tulevan kovan työn tuloksena, se tulee, mutta mikset tekisi siitä vaivatonta, vapaasti virtaavaa ja helppoa?

4. Mahdollisuus ei koskaan ilmenny ilman luottamusta miksikään. Riippumatta siitä, miten paljon ajattelemme jonkin olevan mahdollista, niin jos emme luota itseemme, sitä ei tapahdu, koska voima ei tue sitä. Energia tarvitsee avoimen astian, mihin virrata, ja luottamus pitää tuon astian avoimena, jotta energiaa voi tulla siihen vakaana ja jatkuvana virtana.

5. Luottamus ei rajoitu Jumalaan tai Lähteeseen tai universumiin uskomiseen, vaikka se on hyvä lähtökohta. Se merkitsee uskomista omaan jumaluuteemme ja henki-ihmisen, itsen ja Itsen täydellisen tasapainon ruumiillistaminen pitää energian virtaamassa, kun hyväksymme potentiaalimme ja annamme itsellemme tilaisuuden luoda sen. Luottamus riippuu siitä, kumman itsen tunnemme – egopohjaisen ja pelokkaan itsemme vai jumaluuspohjaisen, pelottoman ja iloisen itsemme.

Näyttääkö tämä paljolta tekemiseltä? Luottamus on avain ja se on yhtä yksinkertaista kuin muistaa, että niin kuin emme koskaan epäile auringon nousemista, meidän ei tarvitse koskaan epäillä, ettei universumi varmista oman aurinkomme loistamista kirkkaasti elämässämme, kunhan meillä on luottamusta ja uskoa siihen, että se tekee niin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.10.2014 PIENET ONGELMAT JA SUURI KUVA

ViestiKirjoittaja hammer » 29.10.2014 21:14

PIENET ONGELMAT JA SUURI KUVA

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
28.10.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muutama orava on muuttanut ullakolleni, mikä ei ole hyvä asia. Ne sotkevat, pureskelevat kaikkea ja voivat saada aika lailla tuhoa aikaan. Puhumattakaan siitä, että kuulen toisinaan niiden juoksevan pääni yläpuolella ja pelkään sitä päivää, kun joku niistä putoaa katon läpi sisälle. Mutta ne ovat pieni merkki suuremmasta ongelmasta, mikä minun on hoidettava – taloni katon korjaaminen. Jos minulla olisi uusi katto, ei luultavasti olisi oravaongelmaa ja niiden läsnäolosta on tullut määräävä tekijä katon uusimisessa nyt. Se on pieni haaste, mikä osoittaa minulle suuremman ongelman.

Toivoin, että voisin selviytyä katon uusimisesta, kun myyn taloni. Mutta koska sitä ei ole vielä myyty ja tarvitsen uuden katon oravien pureskellessa vanhan rikki, asia on hoidettava nyt. Tämä on kallis korjaus, koska kattojen hinnat alkavat 10.000 dollarista, sään on oltava oikea, minulla on talossa katontekijöitä ainakin kaksi päivää ja taloni koko katto poistetaan ja korvataan uudella. Ottaen huomioon, mitä elämässäni tapahtuu, tämä on taas yksi esimerkki siitä, miten pikkuongelma paljastaa isomman ja tärkeämmän ongelman ja miten kaikki asiat liittyvät yhteen.

Ajankohtaiset energiavirtaukset ja –muutokset tuovat esiin välittömiä ongelmia, mitkä korostavat merkittävämpiä haasteita. Oravani ovat riesa ja ne korostavat uuden katon tarvetta, mutta etenkin ne korostavat loppuunsaattamista. Sen sijaan että odotan talon myyntiä, minun täytyy korjata katto nyt. Energiaperspektiivistä tämä on sen työn viimeistelemistä, mitä olen tehnyt täällä. Ajattele, mikä katto on – huippu tai harja, ja se on myös viimeinen asia, mikä taloon laitetaan ulkorakennetta tehtäessä.

Mitä sellaisia pikkuhaasteita koet nyt, jotka osoittavat suuremman kuvan haasteeseen? Vaikea kumppani, työtoveri tai naapuri on välitön huolenaihe, mikä korostaa suurempaa, rajoihisi liittyvää haastetta – miten rajoitat iloasi, miten paljon tuskaa olet valmis sietämään yhteenoton välttämiseksi, mitä teet varmistaaksesi, että joku rakastaa tai arvostaa sinua tai miten pelkäät menestyä. Silloin kuin ihmiset tunkeutuvat rajojesi yli, he osoittavat sinulle, mistä energiasi vuotaa, missä annat voimasi pois tai et omista voimaasi. Kenties he voivat ylittää rajasi, koska niitä ei ole tai siirrät niitä riippuen siitä, keitä haluat vetää elämääsi.

Kuten olen kertonut monta kertaa, rajoissa ei ole kyse ihmisten pitämisestä pois elämästämme – vaikka niillä on tuo vaikutus – vaan niillä hallitsemme energiavirtojamme. Vahvoilla rajoilla määräät energeettisen pääsymaksun elämääsi sekä sen, miten ulotat energiasi toisiin ja sallit heidän olla yhteydessä kanssasi. Ihmiset jotka voivat ymmärtää rajapääsymaksusi ja haluavat kunnioittaa sitä, eivät edes huomaa rajoja – ne jotka eivät, eivät voi yhdistyä kanssasi. Yksi parhaista rajoistani on tämä affirmaatio: "Kaikki elämässäni rakastavat, kunnioittavat ja arvostavat minua." Se sanoo, että jokaisen joka haluaa tulla elämääni, täytyy kyetä rakastamaan, kunnioittamaan ja arvostamaan minua. Jokainen joka ei voi tehdä sitä, ei halua tai kykene yhdistymään kanssani.

Soitan "poistopalvelun" hakemaan oravat pois ullakolta ja sitten laitan uuden katon talooni. Se kruunaa työni täällä, laittaa uuden peitteen perustalle, peittää rakenteen – ja koska korvaan puupaanukaton komposiittitiilillä – laitan vahvemman rajan paikoilleen (mitä oravat eivät pysty pureskelemaan).

Tässä on muutamia tapoja, joilla voit laittaa vahvempia rajoja elämääsi:

1) Tee niistä positiivisia ja vältä negatiivisten sanojen käyttämistä, kuten "en koskaan" tai "en voi".

2) Tee niistä yleisiä, koska niissä on kyse energiasta, sen sijaan että nimeät ihmisiä, koska yksi ihminen edustaa pelkästään energiayhteyttä. Jos joku ystävä on kohdellut sinua epäkunnioittavasti, niin rajasi pitäisi keskittyä siihen, että kaikki kohtelevat sinua arvostavasti, koska tuo ystävä on pieni ongelma, mikä sallii sinun keskittyä suurempaan kuvaan.

3) Ole selkeä siinä, miten ne palvelevat sinua. Rajat toimivat parhaiten, kun ne parantavat elämäsi piirteitä, ja on helpompaa olla selkeä siinä, miten haluaa tuntea, kuin mitä ei halua kokea. Voit tehdä positiivisia rajatoteamuksia laatimalla luettelon siitä, mikä ei palvele sinua, ja kirjoittamalla kustakin asiasta positiivisen rajatoteamuksen.

4) Käytät niitä oman voimasi vaatimiseen, joten varmista, että ne ovat vahvoja ja luotettavia. Käytä sellaisia sanoja kuin ansaita, arvostaa, kunnioittaa, vaalia, rakastaa, myötätunto ja muita sanoja, jotka inspiroivat ja kannustavat sinua.

5) Älä murehdi siitä, miten ne vaikuttavat toisiin. Jos rajasi estävät ihmisiä yhdistymästä kanssasi, niin tuossa yhteydessä oli jotain rajoittavaa ja se kulutti energiaa. Ihmiset voivat aina olla osa elämääsi, kun he ovat valmiita kunnioittamaan rajojasi.

Oletko valmis käyttämään rajojasi positiivisilla ja voimallisilla tavoilla ja käyttämään elämäsi pieniä ongelmia ollaksesi selkeä suuresta kuvastasi? Ovatko rajasi varmoja ja vahvoja vai tarvitsetko pikkuongelmia (mitkä eivät ehkä tunnu kovin pieniltä) auttamaan sinua suuremman kuvan näkemisessä? Ei ole koskaan liian myöhäistä tehdä muutoksia, kunhan olet selkeä siinä, mitä haluat, ja olet valmis käyttämään näitä muutoksia palvelemaan itseäsi ja elämääsi voimallisemmilla tavoilla, jotka palvelevat haluasi saada rakkautta, rauhaa, iloa, kunnioitusta, arvostusta ja mitä tahansa muuta, mitä haluat elämääsi.

Sivuhuomautus: ullakon oravat pyydystetään inhimillisesti ja vapautetaan luontoon, kaukana talostani, mikä on tehtävä, ennen kuin uusi katto voidaan asentaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2.11.2014 MARRASKUUN ENERGIARAPORTTI

ViestiKirjoittaja hammer » 03.11.2014 20:38

MARRASKUUN ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
2.11.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hyvä uutinen tässä kuussa on, ettei ole enää lokakuu. Kun oli erittäin paljon energia-aktiivisutta, Merkurius perääntyi, oli päivittäin X-luokan auringonpurkauksia, monet planeetat vaihtoivat merkkiä ja meidän tarvitsi siivota ja puhdistaa sisäistä ja ulkoista tilaamme, viime kuukausi oli kiireinen. Ja kun marraskuussa on jollain tavoin vähän hiljaisempaa, se antaa meille tilaisuuden integroida ja harmonisoitua sen kanssa, mitä olemme jo tehneet, ennen kuin aloitamme uuden projektin. En sano, ettei tässä kuussa tapahdu mitään, koska tapahtuu, mutta järjestyneemmällä tavalla, koska se valmistelee meitä joulukuun liikkeeseen. Tavoitteenamme marraskuussa on elää KUNNIOITTAEN ja tässä artikkelissa selitetään, mitä se merkitsee.

Jos olet joskus katsellut kilpa-ajoja, niin kaikki kuljettajat ovat rivissä lähtöviivalla alkaakseen kilpailla toistensa kanssa. Odottaessaan lipun heilahtamista, jotta he voivat ryhtyä toimeen, he lisäävät moottorin kierroksia ja saavat aikaan paljon melua. Ainakin jotkut kuljettajat. Toiset tekevät viime hetken tarkistuksia autoonsa eivätkä ylikuumenna tai kastele moottoriaan tai istuvat hiljaa valmistautuen. Kilpailun voittamisessa ajattelutapa on tärkeämpi kuin lihakset ja vaikka lihakset voivat alussa olla prameammat, ajattelutapa voittaa pitkällä tähtäyksellä. Ja oletko huomannut, että heti kilpailun alettua lähtöviivasta tulee maaliviiva? Yritätkö voittaa kilpailusi ajattelutavalla vai lihaksilla? Oivallatko, ettei ole loppua tai alkua ja heti kun saat yhden kisan loppuun, olet pätevä seuraavaan?

On houkuttelevaa tulla kärsimättömäksi ja haluta ryhtyä toimeen, mutta ensin meidän täytyy tietää, minne olemme menossa, eikä se ole ehkä selvää tässä kuussa, joten käytä kaikki se aika, minkä olisit kärsimätön, ihmettelisit, miksi sinulla ei ole kaikkia vastauksia, arvuuttelisit elämänpolkuasi ja sielutehtävääsi ja pettyisit yleisesti koko prosessiin, rentoutumiseen, lepäämiseen, virkistymiseen ja valmistautumiseen. "Valmistautumisella" tarkoitan alkamista kukoistaa siinä, missä olet, elämistä olemisen tilassa odottamisen sijasta, ja sen välttämistä, mitä meillä on taipumusta tehdä, eli luulla, että ilo, mielen ja sydämenrauha, onnellisuus, rakkaus ja yltäkylläisyys ovat jossain muualla. Kirjoitin tästä artikkelissani "Kukoista, ennen kuin lähdet". Se oli valaiseva oivallus minulle ja monille lukijoilleni.

Se ajatus, että kaikki mitä haluamme, on jossain muualla, tai tapahtuu myöhemmin, on vähän kuin raskaana olemista ajatellen, että joku toinen käy läpi synnytysprosessin puolestamme. Silloin kun menosta tulee rankkaa, meillä on taipumusta luovuttaa tai kyseenalaistaa itsemme sen sijaan, että näemme, mitä siunauksia voimme luoda tässä hetkessä, missä olemme. Kyse on tiedostamis-, eheytymis-, laajentumis- ja KUNNIOITTAMIS-prosessista, mikä on tämän kuukauden avainsana.

Tiedostaminen on rajoituksia, oppitunteja ja oppimista siitä, missä olemme joka hetki, ja sitten katsomista askeleen edemmäs uusiin tilaisuuksiin. Se mitä näemme tai mihin kiinnitämme huomiota joka energiasyklissä, on työkalu parantumiseen, eheytymiseen ja eteenpäinliikkumiseen, ellemme käytä sitä rajoittamaan energiavirtauksia keskittymällä itsemme tuomitsemiseen ja kritisoimiseen.

Parantumismatkassamme on kyse eheytymisestä. Aina kun loukkaannumme, olemme surullinen, tuskainen, mustelmilla, hakattu ja yhteydetön, emme ole eheä ja energiaamme käytetään voimaannuttamaan tuskaamme. Meidän täytyy harmonisoitua uudestaan jumaluutemme kanssa ja yhdistyä Lähteeseemme, mikä on sisäinen, ei ulkoinen. Mutta jumaluudessa on kyse eheydestä, ei pyhyydestä ja meidän tarvitsee tietää tuskamme, ennen kuin voimme parantaa sen. Jos saat haavan, mihin laitat laastarin? Haavaan tietenkin. Et valitse mitään sattumanvaraista paikkaa kehossasi, vaan laitat laastarin haavaan. Jos tuska on haava, niin tiedostaminen on laastari. Tietoisuus sieluhaavoistamme osoittaa meille sen, mihin parannustyö voidaan kohdistaa, ja se auttaa meitä parantumaan ja eheytymään.

Laajentuminen on rajoittuneisuuden polariteetti – olemme joko rajoittunut tai laajentunut. Voimme käyttää niitä monia energialähteitä, joita meille annetaan, joko itsemme sättimiseen typeryydestä, naiiviudesta ja epäviisaudesta tai sen näkemiseen, missä rajoitamme itseämme, sekä energiavuotojen tukkimiseen ja eheyteen laajentumiseen. Ainoastaan kolmas ulottuvuus on tiheä, korkeammat ulottuvuudet ovat laajentavia ja niihin pääseminen vaatii, että pystymme laajentamaan energiakenttäämme riittävästi.

Tämä kuukausi on asettumiseen lähtöviivalle ja kiitollisuuteen siitä, miten pitkälle olemme tulleet. Vaikkemme ole ehkä aivan vielä valmis lähtöön, meillä on vaihtoehtoja. Voimme lisätä moottorimme kierroksia, aiheuttaa paljon melua ja haaskata bensaa, kun odotamme kilpailun alkamista, tai voimme kukoistaa siinä, missä olemme, luoda astian sille rakkaudelle, ilolle, rauhalle ja yltäkylläisyydelle, missä haluamme elää nyt (koska sitä ei tupsahda jossain kohtaa tulevaisuudessa, ellemme aseta energiaa sille nyt) ja käyttää tämän ajan vaihtoehtojemme tutkimiseen, tämän puhdistumistason viimeistelemiseen ja energiamme laajentamiseen mahdollisimman paljon saadaksemme uusien taajuuksien ja värähtelyjen siunauksia, jotka ovat nyt. Muista, että ajattelutapa – eivät lihakset – voittaa kilpailun pitkällä tähtäyksellä ja kun opit kukoistamaan siinä, missä olet, menestymään tässä hetkessä, olet jo saavuttanut maaliviivasi ja olet valmis tämän matkan seuraavaan vaiheeseen.

Upeaa ja kunnioituksen täyteistä kuukautta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.11.2014 TODELLISUUTESI KIELI

ViestiKirjoittaja hammer » 13.11.2014 18:03

TODELLISUUTESI KIELI

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
12.11.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Käymme kaikki keskusteluja itsemme kanssa ja useimmiten se tapahtuu yksityisesti ajatuksissamme. Näiden keskustelujen aikana teemme päätöksiä, väittelemme, kritisoimme, tuomitsemme ja määritämme elämämme jokaisen osan kurssin ja tämä luo oman todellisuutemme sekä määrittää, miten toiset yhdistyvät ja suhtautuvat meihin. Tämä sisäinen dialogi esittää tärkeää osaa elämässämme ja valitettavasti se on enimmäkseen negatiivista. Usein emme tarvitse elämäämme ketään muuta olemaan ilkeä, kritisoimaan ja tuomitsemaan meitä – teemme hyvää työtä siinä itse. Ja voimme puhua itsellemme jostain tilanteesta, ennen kuin sallimme sen tapahtua. Tämä sisäinen dialogi voi kulkea kahta polkua: se voi olla paikalleen pysähtynyttä ja pitää meidät samassa vanhassa ja negatiivisessa ajattelutavassa, mikä työntää meidät heti takaisin alas, kun yritämme päästä ylös, tai se voi olla dynaamista, laajentavaa ja meitä eteenpäin siirtävää ja toimia positiivisena ja kohottavana voimana elämässämme.

Jos sisäinen keskustelumme on paikalleen pysähtynyttä, se heijastaa pelkojamme ja epäilyksiämme. Esimerkiksi, kun katsot peiliin, sanotko: "Näytän upealta tänään" vai "Olen ylipainoinen, näytän vanhalta, vihaan hiuksiani ja uusilla kasvoilla olisi käyttöä jne."? Tämä pysähtynyt dialogi pitää meidät jumissa samoissa vanhoissa ajattelu- ja käyttäytymismalleissa. Ja voidaksemme saada itsemme pois siitä, meidän täytyy muuttaa tapaa puhua itsellemme ja sitten se heijastuu siihen, miten toiset puhuvat meille ja meistä. Vaikka sisäinen dialogimme on enimmäkseen yksityistä, sillä on oma energiansa, minkä toiset nappaavat. Oletko huomannut, että jos et tunne ulkonäköäsi hyväksi, joku huomauttaa siitä? Hän nappaa sen negatiivisen energian, mitä generoit paikalleen pysähtyneessä sisäisessä dialogissasi.

Kun sisäinen dialogisi on dynaamista, se ottaa pelkomme ja epäilyksemme harkintaan ja sitten vie ne pois. Siis dynaaminen sisäinen dialogi löytäisi yhden hyvän asian ulkonäöstäsi – vaikka kuinka pienen – ja keskittyisi siihen. Kyllä, saatat olla ylipainoinen, mutta sinulla on esimerkiksi upea hymy, pukeudut hyvin, olet ystävällinen, sinulla on upeat hiukset tai aina jotain kivaa sanottavaa kaikille. Kun sisäinen dialogimme on dynaamista, se luo positiivista energiaa ympärillemme, joten toisten on reagoitava meihin positiivisesti. Dynaaminen sisäinen dialogi luo energian, mitä tarvitsemme muutosten tekemiseksi elämässämme. Mikä näiden kahden välinen ero on? Kuvittele, että menet työpaikkahaastatteluun ja haluat todella tuon paikan. Istut palkkaavan johtajan edessä, sanot kaikki oikeat sanat ja päälläsi on oikeanlaiset vaatteet, mutta sisäinen dialogisi sanoo: "Tiedän, etten saa tätä työpaikkaa." Mitä luulet haastattelijan nappaavan ja käyttävän tehdessään palkkauspäätöstä?

Näin tapahtuu, kun yrität tehdä positiivisia ulkoisia muutoksia ja sisäinen dialogisi on paikalleen pysähtynyttä tai negatiivista. Se on kuin yritys ajaa autoa toinen jalka kaasulla ja toinen jarrulla. Liikut eteenpäin ja pysähtelet vuorotellen etkä pääse mihinkään helposti, nopeasti tai sujuvasti. Sisäisen dialogin fokus määrittää elämämme kurssin, joten meidän täytyy varmistaa, että se on positiivista ja dynaamista ja vahvistaa omaa arvoamme ja täydellisyyttämme ja pitäytyy kritiikistä, tuomitsemisesta ja negatiivisuudesta.

Aina kun jokin pelko tulee esiin, tunnusta se – tiedät sen olevan siinä, joten älä yritä piilottaa sitä tai olla piittaamatta siitä. Etsi sitten tapa muuttaa se pysähtyneestä dynaamiseksi, jotta voit siirtyä sen läpi eteenpäin ja luoda elämääsi, mitä haluat. Sitten kun sisäinen dialogisi on dynaamista, säteilet ulospäin itseluottamusta ja iloa ja vedät puoleesi ihmisiä, kokemuksia ja tilanteita, jotka peilaavat sitä positiivista energiaa, mitä luot ympärillesi.

Tarkkaile tällä viikolla sisäistä dialogiasi. Onko se paikalleen pysähtynyttä vai dynaamista, kriittistä vai rakastavaa? Älä tuomitse itseäsi – muuta vain negatiivinen, tuomitseva ja kriittinen dialogi positiiviseksi, itseä vahvistavaksi ja rakastavaksi ja katsele, miten tuo muutos heijastuu elämääsi ja miten toiset suhtautuvat sinuun.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.11.2014 ANTEEKSIANTO JA LUNASTUS

ViestiKirjoittaja hammer » 18.11.2014 20:10

ANTEEKSIANTO JA LUNASTUS

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
16.11.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuosikausia olen kirjoittanut anteeksiannosta ja siitä, miten se on energeettistä, ei tunneperäistä, miten anteeksiantoa vaaditaan neljännen ulottuvuuden sillan ylittämiseen korkeampiin ulottuvuuksiin ja miten se sallii meidän vapautua karmakumppaneistamme ja lopettaa sielusopimukset ja karmakierron. Mutta jäämme kaikki jumiin jossain kohtaa tuota prosessia, kun aloitamme voimallisilla aikomuksilla, jotka haalistuvat seistessämme kasvotusten karmakumppaniemme kanssa ja eläessämme uudestaan karmamme tuskan. Vaikka menemme noihin tilanteisiin haluten anteeksiantoa ja vapautumista, tunteemme ottavat vallan ja haluamme lunastuksen – tietää, että he katuvat tekojaan ja ovat valmiita sovittamaan meille aiheuttamansa tuskan. Haluamme luottaa heihin, haluamme uuden totuuden itsestämme, minkä luulemme heidän voivan antaa, ja tyydymme vaihtokauppaan, kun anteeksiannossamme on ehtoja, jotka pitävät meidät karmakierrossa.

Ei ole helppoa antaa anteeksi sellaiselle, joka on satuttanut meitä, ja päästää irti koko tilanteesta katsomatta taaksepäin siihen, mitä olisi voinut olla, jos hän olisi ollut erilainen. Riippuen siitä, miten kovasti tunteemme ovat mukana tai miten paljon odotamme tuolta ihmiseltä, anteeksiannon ja lunastuksen välinen raja hämärtyy, kun olemme anteeksiannon mahdollisuudessa ja haluamme antaa hänelle vielä yhden tilaisuuden "tehdä oikein" tai siirtyä moraalisesti korkeammalle, ennen kuin päästämme hänestä irti. Mutta teemme tämän itsemme vuoksi, emme hänen, koska haluamme sen oman totuutemme tunnustamista, että ansaitsimme parempaa häneltä.

Mutta tämä elämä on samanlainen kuin kaikki muut elämät, joissa karmakumppanimme pitävät kiinni tarkoituksessaan ja tekevät, mitä tarvitsee, luodakseen energeettisen tilan meidän parantumisellemme ja transformoitumisellemme, mikä johtaa vapautumiseemme karmasta anteeksiannon avulla. Mutta sivuutamme tämän mahdollisuuden, koska haavoittunut egomme haluaa saada vahvistuksen, haluaa heidän olevan kiva ja ystävällinen ja osoittavan ottavansa huomioon tunteemme. Haluamme pystyä luottamaan heihin ja siksi heidän täytyy pelastaa itsensä, olla kiva ja olla tekemättä samaa, mitä he tekivät menneisyydessä. Niinpä luomme tilaisuuksia lunastukseen ja laitamme anteeksiantomme ehdoksi sen, onko joku valmis muuttumaan.

Lunastuksen tarve on todellinen ja voimakas ja se perustuu syviin haavoihimme ja haluumme tietää, että olemme rakkauden, ystävällisyyden ja myötätunnon arvoinen. Emme löydä noita asioita lunastuksen kautta, mutta voimme saada aikaan parantumisen ja vapautumisen anteeksiannon kautta. Anteeksiannon vastakkainen energia on kauna, lunastuksen vastakkainen energia on hyväksyntä. Jos voimme rakentaa itserakkautemme ja arvokkuutemme siihen pisteeseen, missä olemme energeettisesti "luodinkestävä", hyväksymme karmakumppaniemme teot heidän totuudekseen ja annamme itsemme mennä, etsimämme rakkaus, ilo, rauha, ystävällisyys, myötätunto ja vahvistus ovat meidän, uusissa suhteissa uusien karmattomien kumppanien kanssa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.11.2014 ENSI KERRALLA PAKKAAN VÄHEMMÄN MATKATAVAROITA

ViestiKirjoittaja hammer » 23.11.2014 22:56

ENSI KERRALLA PAKKAAN VÄHEMMÄN MATKATAVAROITA

Kirjoittanut Jennifer Hoffman (enlighteninglife.com)
21.11.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yhdessä uutiskirjeen artikkelissa monta vuotta sitten kirjoitin otsikolla "Käyttäydy ikäisi mukaisesti" ja se kuvaa sitä jokseenkin epätavallista tilannetta, mistä monet meistä neli-viisikymppisistä nyt löytävät itsensä. Emme ole yhtään sellaisia, mitä vanhempamme olivat tässä iässä – olemme terveempiä, näytämme nuoremmilta, tunnemme olomme paremmaksi ja monissa tapauksissa emme ole hidastamassa siinä ammatissa, missä olemme olleet aikuistumisestamme saakka. Sen sijaan etsimme työtä, aloitamme omaa bisnestä tai yritämme selvittää, mitä teemme loppuelämämme, mikä voi olla merkittävä määrä vuosia.

En tiedä sinusta, mutta itse suunnittelen eläväni pitkälle yhdeksänkymppiseksi. Niinpä eläköitymisen ajattelemisen sijasta mietin, miten aion pysyä kiireisenä seuraavat 40 vuotta.

Ja toivon, että näytän ja minusta tuntuu upealta sen tapahtuessa, koska olen valmis aloittamaan elämisen, olemaan onnellinen ja pitämään hauskaa – viimeiset 40 vuotta eivät ole ehdottomasti olleet kovin hauskoja, ainakaan ne jotka muistan.

Kuten monet sukupolvessani, muistan hädin tuskin vuosiani kaksi-kolmekymmpisenä. Ei siksi, että ne elettiin huumetokkurassa (en ole koskaan käyttänyt huumeita enkä suunnittele aloittavanikaan), vaan koska olin niin peloissani, niin epävarma itsestäni, minulla on niin monia epäilyksiä ja kamppailin niin paljon, että suurimman osan ajasta yritin vain päästä päivästä toiseen. Tuona aikana minulla oli lapsia, useita työpaikkoja ja ammatteja ja tein joitain asioita, joista olen hyvin ylpeä, ja muita asioita joita kadun. Mutta enimmäkseen muistan nuo vuodet kamalana ja synkkänä taisteluna, mikä ei näyttänyt koskaan loppuvan.

Voin katsoa taaksepäin tuota ihmistä, kuka olin, tuntien myötätuntoa hänen pelkoaan kohtaan ja irrallaan hänestä, koska en tunnista häntä enää. Kuten monet ihmiset jotka ovat hyvin aktiivisia, intuitiivisia ja empaattisia, pelastin kiireisenä muita ja maailmaa, käsittelin omaa ja heidän tunne- ja psyykkistä kuormaansa ilman rajoja, joita tarvitsin oivaltaakseni, että minun oli tehtävä valintoja ja yksi niistä oli sanoa "ei".

En kadu lainkaan tuota matkaa, osittain siksi etten muista paljonkaan siitä, vaikka muistan joitain erityisen tuskallisia vaiheita, erityisesti ne muutamat joiden luulin olevan itselleni "peli ohi" –hetkiä. Ja muistan tarkkaan, miten kompuroin tuolle polulle ja sitten elin vuosia oivaltamatta, että yksi valinta saisi minut pois siltä. Tekisin kaiken uudestaan, mutta seuraavalla kerralla ottaisin vähemmän matkatavaraa.

Olisin vähemmän peloissani siitä, mitä toiset ajattelevat minusta, elämästäni ja teoistani, ja muistuttaisin itselleni, ettei se ole minun asiani, mitä muut ajattelevat minusta.

Rakastaisin itseäni paljon enemmän ja olisin paljon vähemmän huolissani siitä, rakastavatko muut minua.

Olisin paljon valmiimpi luottamaan itseeni ja olemaan odottamatta toisten hyväksyntää, ennen kuin astun omaan voimaani ja suuruuteeni.

Opettelisin sanomaan "ei" ja tarkoittamaan sitä, erityisesti silloin kun "kyllä" merkitsee itseni, aikani, energiani, resurssieni ja elämäni sitomista jonkun toisten elämän ongelmien ratkaisemiseen tai sellaisten asioiden tekemiseen, joita en halua tehdä ja joita teen syistä, jotka eivät ole oleellisia minulle ja jotka eivät ole tärkeitä omassa elämässäni.

Minulla olisi lujat rajat – ei pitämään toisia ulkona, vaan varmistamassa, että aikani ja energiani käytetään tavoilla, jotka palvelevat minua parhaiten. Kuten sanonta kuuluu: "Laita happinaamari ensin itsellesi, ennen kuin autat sen laittamisessa vieressäsi olevaa henkilöä." Varmistaisin, että happinaamarini on paikoillaan ja toimii, ennen kuin yrittäisin vakuuttaa jollekin toiselle, että hänkin tarvitsee sellaisen.

Antaisin ehdottomasti toisten tehdä omat valintansa, mitä tahansa ne ovat, tuomitsematta niitä, koska ei ole minun asiani tehdä heidän puolestaan sellaista, mihin en usko heidän kykenevän itse.

Muistaisin, että ainoa asia mikä pitää minut hengissä joka hetki, on kyky hengittää ja varmistaa, että teen sen syvään, tietoisesti ja tarkoituksella.

Saattaisin loppuun sen, mitä aloitin, koska uskon itseeni, ja hankkiutuisin eroon siitä epäilystä, pelosta, hämmennyksestä ja kritiikistä, millä minulla on ollut tapana kyseenalaistaa itseni.

Kaikilla on kuormaa ja tulemme elämään mukanamme ratkaistavia ongelmia ja tehtäviä muutoksia. Voimme elää karman kautta, jolloin teemme, mitä olemme aina tehneet, ja saamme saman lopputuloksen, tai voimme elää luomisen kautta, jolloin teemme kaiken eri tavalla ja lopputulos on yllätys. Onko se hyvä vai huono? Mitä se merkitsee? Jokaisessa tilanteessa on sekä hyvää että huonoa perspektiivistämme riippuen. Mahtava suhde on hyvä, kunnes se katkeaa, ja sitten se on huono. Upea työpaikka on hyvä, kunnes siitä tulee niin stressaava, ettemme selviydy, ja sitten se on huono.

Voimme haaskata paljon aikaa keskittyen hyvään ja huonoon, katua menneisyyttä ja toivoa, että olisimme tehneet asiat eri tavalla. Mutta voimme katsoa taaksepäin vain, koska olemme tässä paikassa, mihin polkumme on tuonut meidät tällä hetkellä. Menneisyyteen katsomisen sijasta voimme ajatella sitä matkaa, millä olemme nyt, ja mikä johti meidät tähän paikkaan, tähän tilaan ja tähän pisteeseen. Mihin päädyimme, mitä opimme, miten paljon fiksumpi, viisaampi, itsevarmempi ja voimakkaampi olemme tänä päivänä valitsemamme polun vuoksi? Ja voimme myös muistaa, että opimme kokemuksista ja ne asiat joita osaamme välttää tänä päivänä, ovat polttaneet meitä menneisyydessä. Suosikkirunoilijani Maya Angeloun sanoin: "Teit sen, mitä osasit tehdä silloin. Silloin kun tiesit paremmin, teit paremmin."

Tekisinkö kaiken uudestaan? Siitä voit olla varma, mutta tällä kertaa pakkaisin vähemmän matkatavaroita, esittäisin enemmän kysymyksiä, mutten kyseenalaistaisi itseäni, ja muistaisin hengittää elämää elämääni ja tekisin niitä asioita, jotka tuovat minulle iloa.

Voit tehdä sen tänä päivänä, koska tiedät paremmin ja tunnet itsesi, elämän, mahdollisuutesi ja potentiaalisi, mutta ennen kaikkea koska rakastat itseäsi ja tiedät, että millä tahansa matkalla oletkin, on aina vaihtoehtona tehdä jotain eri tavalla ja astua eteenpäin uudella matkalla, ilman matkatavaroita.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: etocoxeyajodo ja 6 vierailijaa

cron