AIKAMATKAILUN PERUSTEET 2 – AIKAJANOJEN NAVIGOIMINEN

Tänne olen siirtänyt mielenkiintoisia kanavointeja, jotka liittyvät jollain tavalla ihmiskunnan historiaan.

AIKAMATKAILUN PERUSTEET 2 – AIKAJANOJEN NAVIGOIMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.05.2014 15:48

Hyvä kanavointi pitkästä aikaa, kopioin tuohon alle tärkeimmät jotka kolahti.
AIKAMATKAILUN PERUSTEET 2 – AIKAJANOJEN NAVIGOIMINEN

Kirjoittanut Celia Fenn (starchildglobal.com)
Toukokuu 2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mutta tämän kohdan nykytodellisuutemme on monia, jotka pyrkivät toimimaan jumalaista virtaa vastaan ja omien intressiensä hyväksi, ja he käyttävät taitoaan yrittäen estää Maa-aika-alusta siirtymästä eteenpäin ja itse asiassa he pyrkivät junailemaan aikaa nurjasti taaksepäin niin, että tulevaisuudesta tulee itse asiassa menneisyyttä ja meidät pidetään kiertoradalla, missä meidän on elettävä vain menneisyyttä uudestaan ja uudestaan. Tämä ei vaadi aikakonetta – olemme jo aikakoneessa. Se vaatii vain tietoisuuden kontrollointia ja kykyä pyörittää jotain aikajanaa tai kertomusta massatietoisuudessa.

Olet ehkä huomannut massamediassa viime aikoina monia viittauksia "kylmän sodan" ilmestymiseen takaisin Venäjän, USA:n ja Euroopan välille, kun media yrittää ohjata tietoisuutta takaisin 1970-luvulle ja yllyttää meitä valitsemaan kertomuksia ja tunteita, jotka olivat osa menneisyyttä. Myös "fasismi" on ilmestynyt takaisin, kun meitä ohjataan taas toiseen maailmansotaan ja tuon jakson tunteisiin ja tuntemuksiin, usein ilman mitään todellista historiallista ymmärrystä – se on pelkästään retoriikkaa ja tunteita. Näin taaksepäin junailua tehdään. "Keskeneräinen" aikajana voidaan suunnata pois ajan kulkemisesta eteenpäin ja ylöspäin – taaksepäin ja aikakehän kulkemiseen.

Tällainen ajan taaksepäin junailu palvelee niiden tarkoitusperiä, jotka eivät halua siirtyä eteenpäin ja jotka eivät näe tulevaisuutta itselleen ja elämäntavalleen maailmassa, mitä ei hallitse pelko, konflikti ja puute. Niinpä he suuntaavat huomion taaksepäin ajassa paikkoihin, missä pelko, konflikti ja puute olivat selvimpiä. Niinpä tosiasiassa media ohjaa meitä takaisin menneisyyden pelkoon, ahdistukseen ja konfliktiin, vaikka se onkin enimmäkseen harhaa.

Tämä johtaa voimakkaan sisäisen ahdistuksen ja stressin lisääntymiseen kollektiivissa ja niissä, jotka ovat tietämättömiä siitä, että heitä manipuloidaan. Ne jotka eivät ole heränneet, kuvittelevat, että aika on lineaarista, eikä heillä ole todellista havaintoa siitä, miten aikajanoja tai aikaspiraaleja voidaan manipuloida massatietoisuuden kontrolloimiseksi ja tapahtumien ohjaamiseksi sinne, minne "insinöörit" haluavat ne ohjata.

Tällä hetkellä monet ihmiset siis käsittelevät menneisyyteen liittyviä tunteita ja pelkoja. Tämä tuo taas myös esiin tunteita ja tuntemuksia henkilökohtaisesta historiasta, kun aikajanan taaksepäin junailulla on vaikutusta myös henkilökohtaisen elämän uudelleensuuntaamisessa niin, että yhdistyt menneisiin pelkoihin, ahdistuksiin ja traumoihin, jotka liittyvät pelkoon ja puutteeseen.

Sinusta saattaa siis tuntua, että kuljet kehää, koska ehkä olet kulkenut!
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Paluu Mielenkiintoisia kanavointeja

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron