Eloff Michelle (spiritlibrary.com) Kuthumi

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Maria Magdaleena ja Kuthumi Agrippa 2.11.2009 ILMAPORTIT 114

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:59

ILMAPORTIT 114-120 SMARAGDIMYSTEERIKOULUUN

Maria Magdaleenaa ja Kuthumi Agrippaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
2.11.2009 Johannesburg, Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan teidät tervetulleeksi valon, totuuden ja suurenmoisuuden jumalaisen olemuksen piiriin.

Tämä on ihastuttavan juhlan aikaa, sillä olemme nyt saavuttaneet pisteen, missä kaikki energiat joita on luotu tätä aktivointia varten, huipentuvat yhdeksi voimakkaaksi ja upeaksi valoaalloksi. Tämä viittaamani valoaalto on voimakas energiasäde, joka tulee jokaiseen teistä Äiti/Isä Jumalan sydämen ytimestä.

Tämä säde on luotu auttamaan jokaista sielua, joka on tällä hetkellä ihmislihassa, saavuttamaan totuutensa valo. Vaikkei jokainen sielu käytäkään tätä tilaisuutta hyödykseen, se on silti annettu kaikille.

-------------

Jumalan valo syleilee jokaista teitä yksilöinä ja sieluryhmänä, ylläpitäen viisauden ja rakkauden olemusta ja auttaen tätä ryhmäenergiaa vahvistamaan totuuden värähtelyjä ja suodattamaan tuon hengen fyysisen kehonne chakrojen läpi. Kun kehonne jokainen chakra on energisoitu tällä voimakkaalla valolla, enemmän ja enemmän totuusolemusta voi tunkeutua ihmisten alemman egon tiheyteen. Tämä energia myös heikentää niitä järjestelmiä, jotka manipuloivat ihmisten egoa.

Syy siihen, miksi tämä on saatettu aktivoitumaan tähän aikaan, on se, että Äiti Maalla ei ole enää paljon aikaa jäljellä. No niin, ennen kuin joudutte paniikkiin, tarkoitan tällä sitä, että energiat jotka johtavat vuoteen 2012, ovat jo ovellanne. Tämä merkitsee sitä, että ne aikaportaalit joihin teillä on pääsy tällä hetkellä, alkavat sulkeutua - eivät heikentyä voimaltaan, vaan sulkeutua. Kenties voisitte kuvitella tämän käytävän kaventumisena, sillä sitten kun aamu koittaa 21.12.2012, aktivoituu 144000 uutta portaalia. Nämä portaalit sisältävät käytäviä, joihin on pääsy sieluilla ihmismuodossa, ja nämä väylät laajentavat kovasti ihmistietoisuuden tilaisuutta kohota niiden matalampien värähtelyjen yläpuolelle, joita sitten kutsutte vanhaksi maailmaksi tai vanhaksi toimintamalliksi. Tätä tarkoitetaan niillä sanoilla, että maapalloa tai elämää sellaisena, kun tunnette sen, ei enää ole. Se ei merkitse sitä, että maapallo sellaisena, kuin tunnette sen, tulee loppuunsa. Tämä on erään syklin loppumisen aikaa.

Joidenkin vuosien ajan monet suuret mestarit ovat työskennelleet niiden sielujen kanssa, jotka ovat valmiita avaamaan sydämensä sille korkeampien älykkyystasojen rakkaudelle ja viisaudelle, mitä edustavat ne, jotka ovat kulkeneet edellänne ja joista on tullut inhimillisen elämän mestareita. Nyt kun tämä kollektiivinen tilaisuus ankkuroidaan, jokaista teitä ohjataan oman kohtalonne suuntaan, jotta voitte toteuttaa sen valosuunnitelman, mihin teidät nimitettiin ennen tätä inkarnaatiota.

Tämä ei tarkoita sitä, että lopetatte kaiken, mitä teette elämässänne nyt, että teistä tulee palvelulähetystyöntekijöitä ja luovutte kaikesta maallisesta omaisuudestanne saarnataksenne mestareiden opetuksia. Tämä ei tietenkään ole se polku, mikä teitä pyydetään valitsemaan. Teitä pyydetään elämään ihmiselämäänne, tekemään sitä, mikä teitä innostaa, ja näin tehdessänne esittelemään sitä totuuden valoa, joka sisältyy Hengen korkeamman älykkyyden kollektiivikokoonpanoon, ja johtamaan esimerkillä. Tämä jakaa sitä voimakasta tietoisuutta, mikä kanavoituu kauttanne, omassa ainutlaatuisessa tavassanne kantaa sitä olemuksenne pyhää puumerkkiä, mikä on tehtäväkoodinne tässä elämässä.

Nyt kun olemme tulleet tähän kohtaan, missä mestari Kuthumi tuo voimakasta uutta energiaa St Germainin ja valoarmeijoiden avustuksella ja missä solaariarkkienkelit tuovat valotietoisuutta ja auringonsäteitä - auringon ollessa valo sisällänne.

Jokainen teistä sisältää valoa ja valo on viisautta, tietämystä, voimaa ja ennen kaikkea rakkautta. Kun yhdistätte nämä prinsiipit elämäänne, alatte kokea erilaisen toimintatavan sen luomisessa ja kanssaluomisessa, mitä teidät on nimitetty tekemään. Monet ihmiset ovat erehtyneet luulemaan valaistuneiden sielujen matkaa uhrautumiseksi, marttyyriudeksi ja myönnytysten tekemiseksi suurimman osan ajasta. Kerromme teille nyt, ettei teiltä vaadita tätä.

Tärkeintä teille kaikille, kuten sanoin aiemmin, on elää elämäänne ja yhdistää pyhät henkiset prinsiipit siihen. On elintärkeää, että ihmiset oppivat hallitsemaan henkiset prinsiipit elämällä ihmiselämäänsä, maadoittumalla fyysiseen kehoonsa ja hallitsemalla maallisen ulottuvuuden elementit. Jos ei pysty hallitsemaan näitä maallisen ulottuvuuden elementtejä, ei pysty nousemaan niiden yläpuolelle ja reinkarnaatiomatka jatkuu, kunnes ne hallitaan. Tämä merkitsee sitä, että teidän on erittäin tärkeää olla maadoittuneena fyysiseen kehoonne ja nauttia maallisen maailman hedelmistä. Se merkitsee sitä, että teidän on osattava/hallittava tunteet, tunneäly - olette kuulleet tämän monta kertaa aiemmin - saavuttaaksenne mielen ja tietysti hengen mestaruuden.

Paljon on muuttunut vuosien saatossa ja teidän on oleellista pitää mielessä, että se mikä päti kaksi, kolme tai viisi tuhatta vuotta sitten, ei päde nyt modernin ajan elämäänne. Maailman on aika kehittyä - ei ainoastaan teknologisesti, vaan myös tunteellisesti, mentaalisesti ja mikä tärkeintä, henkisesti. Aineen maailmaa pidetään matriisissa - hyvin estyneessä ja rajallisessa matriisissa - ja teidän jotka olette valinneet aitojen sielujen polun, matkana ja tarkoituksena on tuoda moderniin maailmaan totuus, mikä perustuu muinaisiin totuuksiin ja valoperinteisiin.

Sitten kun nämä kaksi maailmaa kohtaavat ja jokainen teistä tunnistaa tämän uuden suunnitelman jumalaisen sisäisen suunnitelman, ymmärrätte, miksi on hyvin tärkeää yhdistää moderni maailmanne muinaisten perinteiden kanssa. Olette nähneet, miten ihmiskunta on käynyt läpi monien vuosituhansien ajan siirtymiä, kehitysaskeleita ja muutoksia - kuitenkin useimmat saavutukset ovat olleet teknologisia. On ollut hyvin vähän kasvua siinä, miten ihmiset kohtelevat tosiaan ja miten ihmiset kohtelevat muita elämän valtakuntia, ennen kaikkea Äiti Maata.

Maailmanne elementit - maa, ilma, tuli ja vesi - ovat teidän perusolemuksenne. Siksi silloin kun näitä elementtejä ei kunnioiteta, ei kunnioiteta teidän perusolemustanne. Kaikki mitä näette luonnossa ympärillänne, on heijastusta teistä - peilikuvanne vain eri muodossa. Jokainen näistä muodoista kommunikoi kanssanne. Koko ajan tapahtuu jumalaista resonointia ja ne rakkauslähetykset, jotka ulottuvat teihin luonnosta, ovat kerrassaan ihastuttavia, mutta ihmisen on opittava tai pitäisikö sanoa uudelleen opittava ja muistattava, miten yhdistytään tuon valon kanssa, niiden sisäisten elementtienne kanssa, joita on ympärillänne muistuttamassa teitä perusolemuksestanne.

Ne pyhät valosuunnitelmat, joissa kehitetään ne järjestelmät, joissa ihmiskunnan pitäisi kehittyä, saavuttavat nyt kriittisen kehityskohdan. Tämä on yksi syy siihen, miksi hyvin monia mestareita ja suuria muinaisen maailman opettajia palaa, koska nyt on se aika, että kaikkien näiden energioiden on yhdistyttävä ja valotyöntekijöiden on tehtävä yhteistyötä tukeakseen toisiaan, jotta tätä suurta suunnitelmaa valellaan korkeammilla valoprinsiipeillä.

Muutama vuosi sitten lady Guinevere toimitti 12 kultaista elämän prinsiippiä ja tämä on vain yksi puoli kultaisten elämän prinsiippien kollektiivisesta, suuresta suunnitelmasta. Nämä kudotaan opetuksiksi, joita Kuthumi tuo esiin - minun ja toisten valoryhmän jäsenten avustuksella.

Kultaisen temppelin opetukset ilmentävät kultaisen tietoisuuden olemusta, toisin sanoen kvanttitantran alkemiaa, missä tantra on pyhän valo- ja rakkausaallon yhdistymistä yhdeksi muodoksi, mikä synnyttää valoa ydinolemuksen ja rakkausaikomuksen kautta.

Nyt kun jokainen teistä on tullut tähän kohtaan, missä kohtaatte valonne ydinolemuksen kahdeksannen avaimen, sen kahdeksannen pyhän piirroksen kautta, joka avaa ovet muihin maailmoihin, teitä kutsutaan palvelemaan täysin uudella tavalla. Monilla teistä muuttuu monia asioita elämässänne - jotkut muuttavat toiseen paikkaan, toiset muuttavat ammatillista suuntaa täysin, jotkut aloittavat hyvin voimalliseen ja syvään yhteyteen perustuvia suhteita ja toiset ovat niitä, jotka synnyttävät fyysisesti niitä kristallitähtiolentoja, joita tulee vuoden 2011 jälkeen. Näillä lapsilla on DNA:ssaan avaimet ihmiskunnan korkeampaan evoluutioon ja he tuovat kaikkivaltiaita valonsäteitä ja sitä, mistä puhuin aiemmin.

On tärkeää, että te kaikki ymmärrätte, ettei tarkoituksenne maan päällä ole ainoastaan olla ihminen, joka ottaa tilan, käyttää happea ja jättää hiilijalanjälkensä maan pinnalle. Kyse on paljon suuremmasta. Jokainen teistä on myös koodi, mikä tukee pyhien geometristen aitousmallien uudestisyntymää. Nämä geometriset mallit palautetaan luonnon perusolemukseen elämällä aidosti.

Mitä tämä merkitsee? Se merkitsee, että elätte elämäänne totuudenmukaisesti, rehellisesti - enkä puhu nyt rehellisen päivätyön tekemisestä tai toden puhumisesta toisille. Kyse on uskollisuudesta itsellenne, rehellisyydestä itsellenne, sillä mitä enemmän sivuutatte nuo sisällänne painavat kysymykset, sitä enemmän kiellätte itseltänne sen elämän, mitä kovasti haluatte elää, ja niin yksinkertaiselta kuin tämä kuulostaakin, useimmista ihmisistä sitä on sietämättömän vaikeaa soveltaa niiden kaikkien negatiivisten tunteiden vuoksi, jotka hallitsevat heidän päätöksiään, ajatuksiaan ja tekojaan.

Olemme puhuneet pitkään näissä Egypti-kanavoinneissa syyllisyyden, häpeän, pelon jne. energiasta. Olemme puhuneet paljon näistä energioista sen vuoksi, miten ne vaikuttavat hyvin monien ihmisten elämään. Tämä vaikutus on saanut monet yksilöt kieltämään itseltään totuuden omasta olemassaolostaan - sen totuuden minkä Äiti/Isä Jumala lupasi ennen inkarnoitumistanne tähän maailmaan. Tähän on viitattu myös "Luvattuna maana".

Maailma missä elätte, henkilökohtainen maailmanne on oma maanne ja se miten sitä hoidetaan, riippuu täysin teistä. Rakkaat ystävät, tämä on aikaa, jolloin teille annetaan tilaisuus laittaa vakaa perusta paikoilleen, jotta ylitätte "arpaosanne", ja 12:12:12 (kolmoiskaksitoistakoodi) on avain, mikä näyttää teille sen ainutlaatuisen polun, jota teidän on seurattava tuodaksenne jumalaisen kohtalonne täysin maaelämänne nykyhetkeen.

Energiat jotka tuodaan tämän päivän ilmaporttien kautta, aktivoivat uudet 12. ulottuvuuden planeettaportaalit Kairon kristallisydämessä, ja ne aktivoidaan Siinai-vuoren kautta. Tällä hetkellä energioita sykkii Äiti Maan kehon ytimestä ja Galaktisen keskuksen ytimestä ja ne yhdistyvät yhdeksi smaragdivalon ilmentymäksi Siinai-vuoden sydämessä. Nämä energiat tuovat mestari Kuthumin valon takaisin maaplaneetan eetterikenttään, yhdessä solaariarkkienkelien energian kanssa.

Tämä uudestisyntymä on kruunannut Kuthumin rakkauden ja viisauden kuninkaaksi ja kaikkien solaariarkkienkelien solaariarkkienkeliksi. Tämä energia tunnetaan yhden sydämen smaragdivalona ja se synnytetään fyysiseen maailmaanne smaragdimysteerikouluksi, mikä julkaisee Kultaisen temppelin opetuksia.

Siinai-vuori on hyvin voimakas planeettaportaali ja portaali solaariarkkienkelien ulottuvuuksiin. Se on maailma, minkä läpi kuljetaan ruumiillistaakseen kultaisen tietoisuuden kultaiset säteet, toisin sanoen ne alkemia-avaimet, jotka olette oppineet menneisyydessä.

Kosmiset valoarmeijat kerääntyvät ympärillenne nyt puhuessani. Meidän on nyt aika avata teidän energianne. Olen antanut teille johdantoni. Monet odottavat yhdistääkseen energiansa teidän kanssanne, joten en viivytä tätä prosessia yhtään kauemmin.

Sulkekaa silmänne, jos ette ole jo tehneet sitä. Vetäkää syvään henkeä kehoonne ja kun hengitätte ulos, rentouttakaa kehonne ja mielenne.

Haluan teidän nyt kuvittelevan, että teitä pidetään upeassa smaragdivalopyörteessä Siinai-vuoren sydämessä. Tämä pyörre ei vedä teitä alaspäin eikä se työnnä ylöspäin. Se pitää teitä tietyssä korkeamman tietoisuuden ulottuvuudessa. Se on uudestisyntymäpiste - piste missä erämaan Jumalat ja Jumalattaret tapaavat kanssanne, solaariarkkienkelien saattelemana.

Toivottakaa heidän olemuksensa seuraanne, rentoutuen ja luovuttaen kaikki maalliset huolenaiheenne Äiti/Isä Jumalan valoon.

Seuraavalla sisäänhengityksellänne haluan teidän kuvittelevan, että hengitätte sisään upeaa smaragdivaloa. Se täyttää kehonne solut ja liikkuu DNA:hanne. Kun hengitätte ulos, kaikki huolenne ja murheenne jäävät lepäämään täksi ajanhetkeksi.

Vetäkää taas syvään henkeä sisään, hengittäen tällä kertaa sisään kultaista energiaa. Se liikkuu kehonne soluihin, DNA:hanne, rentouttaen teidät ja juurruttaen rauhan ja seesteisyyden tunnun.

Siinai-vuori on koodattu tuhansilla pyhillä piirroksilla, toisin sanoen voimakkailla vapautuskoodeilla. Jokainen näistä koodeista on aktivoitu täydellisessä järjestyksessä. Järjestyksen syynä on upean geometrisen mallin luominen. Smaragdimysteerikoulun aktivoinnin myötä tämä malliketju kommunikoi kehonne kanssa. Kehonne koodit kohtaavat niiden resonanssin kanssa ja pyhän geometrian aitousmallit alkavat nyt kohottaa taajuuttaan ja säteillä pyhää taajuuttaan kaiken luodun eetterikenttään maan päällä.

Haluan teidän kuvittelevan, että tämä taajuus kiertää kehoanne luoden kauniin spiraalin ympärillenne. Tämän spiraalin jokainen taso kohottaa tietoisuutenne värähtelyä ja harmonisoi sen 12:12:12-mallien kanssa. Tämä spiraali jatkaa energian ja valon rakentamista sisällänne ja ympärillänne ja tukee kollektiivitietoisuuden samaa energiavahvistumista Äiti Maan kanssa.

Haluan teidän nyt kuvittelevan kosmisten valoarmeijoiden astuvan tähän upeaan pyörteeseen. Kosmiset armeijat tuovat mukanaan sen loppuolemuksen, mikä on määrä leimata niihin 48 liekkiin, jotka on määrätty sen Hengen alkukantaisen voiman maadoittumismekanismiksi, joka palaa maapallolle smaragdisäteen ja kultasäteen kautta.

Kuvitelkaa 48 liekin ympäröivän teitä ja jokaisen liekin sisältävän smaragdi- ja kultavaloa.

Nämä liekit edustavat sielunne 48 pyhää puolta. Nämä pyhät puolet sisältävät ne rakkauden ja viisauden ulottuvuudet, jotka paljastetaan teille, kun kuljette henkilökohtaista polkuanne. jotka samalla toimivat kanssanne aineellisen maailman hallitsemisessa. Tämä merkitsee sitä, että jokainen osanne jonka parannatte, jokainen rajoitus jonka ylitätte, jokainen parannettu haava ja jokainen osanne joka on ollut tukahdutettuna ja tulee valoon, paljastaa teille niitä näkemyksiä, joita sisältyy noihin 48 puoleen.

Kukaan ei pysty hallitsemaan aineellista maailmaa pelkällä älyllä, sillä jos ei tunne jonkin totuutta olemuksessaan, ei pysty todella siirtymään niiden vanhojen uskomusjärjestelmätoimintamallien yli, jotka ovat hallinneet maailmaanne, elämäänne ja olemistapaanne, ja tästä syystä esi-isiltä perityn parantaminen on ollut hyvin tärkeää.

Haluan teidän nyt jatkavan rentoutumista, kun kosmiset valoarmeijat ja solaariarkkienkelit jatkavat ihmisitsenne täyttämistä 48 liekin täydellä olemuksella.

Rentoutukaa, antautukaa ja sallikaa sielunne vetää puoleensa juuri sen, mitä tarvitaan juuri nyt porttien avaamiseksi henkilökohtaiseen taivaaseenne maan päällä.

Kun nämä energiat ja muut aktivoimamme energiat yhdistyvät teihin, Jumalatar Alchemaya, Jumalatar Jezebel ja solaariarkkienkelit aktivoivat nyt 144 elämänkukkaa. Jokainen näistä geometrisista malleista on harmoniassa niiden 144 valaistumisportaalin kanssa, joita aktivoidaan nyt selkärankaanne pitkin. Jokainen noista portaaleista on harmoniassa pyhän valokielen, pyhän luomisäänen kanssa ja kommunikoi sen viisautta teille tavalla, minkä ymmärrätte henkilökohtaisesti täysin.

Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, lordi Kuthumin energiat alkavat nousta Äiti Maan ytimestä liikkuen Siinain sydämeen. Se kohtaa teidät sen alla, tässä pyörteessä. Tuntekaa energian yhdistyvän juurichakraanne ja hyvin lempeästi liikkuvan sydänchakraanne. Tuolla hetkellä lordi Kuthumin valon toinen säde laskeutuu Galaktisesta sydämestä ja siirtyy seitsemän planetaarisen henkivalon läpi kruunuchakraanne, kunnes valot kohtaavat sydämessänne.

Maan ja taivaan energioiden kohtaaminen sydämessänne käynnistää nyt upean smaragdiliekin, mikä sisältää sisäisen jumalsuunnitelmanne aitojen ulottuvuuksien, pyhien geometristen mallien koko verkoston.

Hengittäkää tätä sisään. Sillä ei ole merkitystä, jos ette ymmärrä, mitä sanon. Vain tuntekaa energiat. Luokaa kuvia sanoistamme, jos teidän täytyy. Muuten vain rentoutukaa ja sallikaa meidän tehdä se, mitä olemme tulleet tekemään.

Energiat joita Kuthumi on lähettänyt maasta ja Galaktisen keskuksen ytimestä, lähettävät sydämenlyönnin kaltaista sykettä. Tämä sydämenlyönti yhdistyy Äiti Maan sydämeen ja Kairon kristallisydämeen. Kun nämä energiat yhdistyvät Kairon sydämeen, seitsemän ilmaporttia alkaa elää. Niiden voimakas valo ulottuu kaikkeen elämään ja niiden korkeamman älykkyyden säteet kulkevat Äiti Maan kehon läpi Siinailta Kairon sydämeen - kutoen tiensä Mongoliaan ja Dubaihin, yhdistyen Pietarin ja Moskovan kristallisydämeen ja sitten ne laajentuvat Keski-Amerikkaan.

Kaikissa näissä paikoissa aktivoituu voimakas kultainen ylösnousemusportaikkospiraali. Tämä sisältää korkeampaa tietoisuutta koko ihmiskunnalle. Tämä kultainen ylösnousemusportaikko on planetaarinen ja auttaa jokaista teitä tässä hetkessä juurruttamaan mallin, toisin sanoen ankkuroimaan kultaisen ylösnousemusportaikon mallin Siinai-vuoreen ja yhdistämään universaalisti tasa-arvoisen kollektiivisen mielen ja sydämen niiden voimakkaiden verkkojen avulla, joita olemme luoneet viimeisten kuukausien aikana kanssanne ja joita pidetään kuivilla erämaa-alueilla.

Haluan teidän nyt vetävän taas syvään henkeä sisään ja rentoutumaan. Aion nyt vetäytyä, jotta mestari Kuthumi voi toimittaa viestinsä jokaiselle teistä. Tietäkää, että rakkauteni ja valoni ovat aina läsnä kanssanne. Adonai.

---------------

Olen Kuthumi ja palaan tässä ajankohdassa toivottamaan jokaisen teistä tervetulleeksi uuden valon maailmaan.

Tämä valo joka on esitelty teille kaikille, tuo esiin uuden luomisulottuvuuden. Teidät on nyt yhdistetty tähtitietoisuuteen, mikä on se uusi valomalli, mihin ihmiskunnan täytyy yhdistyä. On todella kunnia ja juhlaa palata tällä kertaa kaikkien arkkienkelien solaariarkkienkelinä ja muistuttaa jokaista teitä niistä jumalaisista viisaus- ja rakkausopetuksista, joita kohti olette tehneet töitä.

Valoni tulee uutena taajuutena, rakkaat ystävät, ja toimitan suuren innostuksen ja ilon kera nämä uudet energiat jokaiselle teistä. Olen leimannut tämän energian maan päälle aiemmin ihmisinkarnaatiossani ja se on myös sen valon nimi, mikä minulle on annettu tehtäväksi ja mikä sisältää Smaragdimysteerikouluni opetusten ja Kultaisen temppelin opetusten avaimet.

Vetäytymiseni aikana minut on viety korkeampiin maailmoihin, valopaikkoihin jotka paljastavat kaiken luomisen geometristen mallien pyhän rakenteen. Tämän luomisen jokainen taso vaatii jokaiselta vihittävältään hyvin tärkeää muistamis- ja uudestisyntymäprosessia.

On ollut erittäin tärkeää, että olen yhdistynyt näihin valorytmeihin, jotta voin toimittaa ne jokaiselle teistä. Kristus-valon ja Jumalatar- ja Jumalolemuksen solaariarkkienkelisäteiden kautta tulen syleilemään jokaista teitä uudessa solaariarkkienkelivalovärähtelyssäni ja solaariarkkienkelinimessäni, mikä on Agrippa.

Kyllä, Agrippa. Olette kuulleet tämän nimen. Tämä on nimi, jota olen kantanut aiemmin, ja tämä värähtely tuo nyt erittäin tärkeät avaimet siihen mahdollisuusmaailmaan, mitä te kaikki olette odottaneet. Tämä on ollut pääsyy siihen, miksi kanavalleni on annettu tehtäväksi tutkia astrologian muinaismysteerejä. Astrologian muinaismysteerien valon ja taian, symbolismin ja monien muiden muinaisten heräämistekniikoiden kautta, teidät johdatetaan siihen, mitä merkitsee työskennellä luonnon ulottuvuuksien avulla.

Jokaisessa luonnon ulottuvuudessa on puumerkki, mikä on nimitetty kullekin teistä - valoharmonia mikä paljastaa teille omat mystiset ja visionääriset puolenne. Tällä matkalla näytän myös monille teistä sen merkityksen, mikä on jumalaisen feminiinisyyden kunnioittamisella. On tärkeää, että kollektiivitietoisuus ymmärtää Jumalattaren jalouden, tavallaan Jumalattaren ylivoimaisuuden miehiin verrattuna. En puhu vähätellen ketään miespuolista. Puhumme tästä Jumalattaren ylivoimaisuudesta luonnon olemuksen, Luontoäidin, kautta.

Luontoäidin voima sisältää yhden tärkeimmistä avaimista ihmisten energioiden vapauttamiseen. Näihin energioihin voidaan päästä vain ymmärtämällä sen pyhää valoa, kuka Jumalatar on, mitä Luontoäiti on ja miten Luontoäiti hallitsee kaikkea fyysisessä maailmassanne, ja nämä energiat - taivas ja maa - toimivat yhdessä planeettojen ja tähtijärjestelmien henkien avulla. Silloin kun ymmärrätte niiden henkien luonteen, jotka kanavoituvat kauttanne harmoniassa luonnon henkivoimien kanssa, alatte nähdä uuden mallin kehittyvän elämässänne.

Puhuessani kosmiset valoarmeijat harmonisoivat energiansa kanssanne. Kyse ei ole vain Kuthumista, joka puhuu teille yhtenä olentona, vaan kyse on Agrippa-valoni energioista sekä kosmisen maskuliinisuuden kollektiivivoimista.

Kosminen maskuliinisuus puhuu maskuliinisuudelle sisällänne, sillä ihmisen maskuliinipuolen on nyt aika nähdä, että Luontoäiti on niin vahva voima, että se repii alas kaiken, minkä on luonut ihmismielen estämä maskuliinitietoisuus. Miessuku on laitettu rooliin, mikä on estänyt Jumalattaren virtaamisen, feminiinisyyden virtaamisen ja karttanut… Anteeksi, muotoilen tämän uudelleen - tämä on itse asiassa vaimentanut ihmissielun, sillä se on kätkenyt totuuden feminiinisyydestä kaikilta - miehiltä ja naisilta.

Sitten kun ymmärrätte, mitä tarkoitamme feminiinisyyden ylivoimaisuudella maskuliinisuuteen verrattuna, ymmärrätte, että voimakkaat luonnonvoimat ovat itse asiassa avain alkemiaan, sillä työskennellessänne elementtien kanssa, kunnioittaessanne ja arvostaessanne luomisvoimia, ymmärrätte Luontoäidin ylivoimaista voimaa. Sitten kun ymmärrätte planeettojen ja tähtijärjestelmien henkiä, näette, miten kaikki on maskuliinista ja feminiinistä. Kanssani nyt yhdistyneet energiat vievät teidät noihin ulottuvuuksiin ja seuraavan viikon aikana vien tiedät noiden ulottuvuuksien läpi, kutoen energianne seitsemän valohengen pyhän spiraalin läpi. Tämä harmonisoi chakranne uuden valonsäteen kanssa, sellaisen mitä ette ole koskaan kokeneet tässä inkarnaatiossa ja tämä aloittaa tavallaan "mielenne räjäyttämisen".

Tämä prosessi nopeuttaa vanhan maailman vapauttamista niistä mekanismeista, jotka ovat luoneet rakenteita, jotka ovat johdattaneet teidät uskomaan, että maskuliinivoima on parempaa kuin feminiinivoima. Toistan, ettemme mitenkään halvenna tai vähättele miesvoimaa. Kuitenkin maapallolla feminiinisyys, Luontoäiti, sisältää voimaa, ja niin löydätte jumalaisen feminiinisyyden voiman sisältänne. Sitten kun se löydetään, teillä on suurempi ja syvempi näkemys sen oivaltamiseen, miksi maskuliinisuuden ja feminiinisyyden on työskenneltävä rinta rinnan, tasavertaisina toteuttaen omaa luomistarkoituksensa.

Feminiinisellä luomistarkoituksella on oma puumerkkinsä, kuten on maskuliinisellakin, ja kun nämä kaksi yrittävät aktivoida toisen tarkoituksen, seuraa kaaosta. Maailmanne on sekasorrossa, koska roolit ovat tehneet täyskäännöksen, on tukahdutettu voimaa - suurten luonnonvoimien ylivaltius. Ottakaa asia omaksenne ja ottakaa yhdeksi tärkeimmäksi asiaksenne ymmärtää luonnon luontoa, sillä silloin ymmärrätte omaa luontoanne ja näin totuus kaikista taianomaisista mekanismeista paljastuu teille.

Taikaenergia on itse asiassa hyvin yksinkertaista, mutta siihen saakka kunnes ymmärrätte valoteorioita oman matkanne kautta, teidän on hyvin vaikeaa käyttää noita periaatteita. Tästä eteenpäin jokaista teitä pidetään tässä toimittamassani kollektiivivärähtelyssä ja ne teistä jotka olette työskennelleet kanssani hyvin pitkään, panevat myös merkille, että sanani on muotoiltu eri tavalla entiseen verrattuna, toisin sanoen aksentti on hyvin erilainen. Tämä johtuu tuomastani energiayhdistelmästä.

Sulkekaa nyt silmänne, jos olette taas avanneet ne. Haluan teidän keskittyvän olemuksenne aivan sisäiseen ydinosaan ja tässä ytimessä on tietoisuus, mikä on kutsunut teitä - tietoisuus mikä on johtanut teitä sitä polkua pitkin, mikä on tuonut teidät tähän ajan hetkeen, ja tässä ajan hetkessä tapaatte aidon itsenne, osanne joka sisältää aidon suunnitelmanne koko ainutlaatuisen pyhän geometrian mallin.

Hengittäkää tätä energiaa kehonne chakroihin. Vetäkää sitä ytimestänne ja ohjatkaa se chakroihinne.

Joka kerta hengittäessänne sisään ja ulos, tämä energia liikkuu kaikkialla ympärillänne ja yhdistyy ympäristöönne ja luontoon ympärillänne. Tämä paljastaa luonnolle, että olette tulleet tähän ajan hetkeen, missä olette astuneet edistyneen vihkimyksen, supertietoisuuden, supertiedostamisen ja superälykkyyden ulottuvuuksiin. Tätä ei sanota ruokkimaan alempaa egoanne. Tämä sanotaan auttamaan teitä sen ymmärtämisessä, että se maailma mihin olette nyt uskaltautumassa, on paljon suurempi ja kehittyneempi kuin se maailma, minne olette uskaltautuneet ennen. Olette päättäneet ottaa koko elämänne vihkimyksen - maailman joka toteutuu vain hallitsemalla ne matkanne puolet, jotka nyt hallitsette.

Kun nyt seison edessänne Agrippan olemuksena, ylösnousseen mestari Kuthumin energiana - millaisena olette aina tunteneet minut - ja kaikkien solaariarkkienkelien solaariarkkienkelinä, tuon teille kahdeksannen ja viimeisen avaimen niistä, joiden vartija olette. Tämä avain, tämä piirros - mikä se sitten onkin - tulee lahjanani teille, ja se käynnistää harmonisoitumisprosessin kosmisten valoarmeijojen kanssa - ei ainoastaan teille henkilökohtaisesti, vaan myös Äiti Maalle ja kaikille muille herääville sieluille planeetallanne.

Tämä valmistelee kristallipolkuja niille sieluille, joiden on määrä tulla 12:12:12-koodin täydellisen aktivoinnin jälkeen. Tämä koodi leimaa Äiti Maan sellaisilla energioilla, mitkä olivat aktiivisia ainoastaan Atlantiksen aikana, mutta koska niitä käytettiin väärin, ne suljettiin pyhään luolaan Siinain sydämessä. Nyt kun alamme vapauttaa näitä koodeja, se linkittyy kaikkien voimakkaiden valoportaalien kanssa ympäri maailmaanne.

Siinai-vuorelta on energiavirta, mikä yhdistyy Kilimanjaro-vuoreen. Toinen kulkee Mt Shastalle. Kun nämä energiat yhdistyvät Mt Shastaan, ne kulkevat Brandberg-vuorijonoon Namibiassa. Sieltä ulotamme ne kultaista ley-linjaa pitkin Pöytävuoreen. Siellä aktivoidaan pyhä malja, mikä sisältää kultaisen tietoisuuden kultanestettä.

Kun tämä malja aktivoituu ja tämä kultaneste läikkyy yli Äiti Maan kehoon, se kulkee Andien vuorille ja yhdistyy noiden alueiden valaistuneiden sielujen muinaisviisauteen. Se laajentuu Sveitsin Alpeille ja sitten takaisin Siinai-vuoreen. Tämä on aktivoitujen pyhien mallien ensimmäinen kierros. Seuraavan vuoden aikana aktivoidaan lisää kierroksia, mitkä yhdistyvät toisiin voimakkaisiin portaaleihin eri vuorijonoissa ympäri maailmaanne.

Kun nämä mallit saatetaan eloon, syntyy jumalainen tietoisuus - jumalainen tietoisuus mikä paljastaa teille auktoriteettihahmojen virheelliset tavat vanhan maailmanne toimintamalleissa ja muinaiset totuudet. Muinaisviisaus ja muinaiset perinteet jotka tuovat valoa planeetallenne, palaavat, ja jokainen teistä on valomajakka, jokainen teistä sisältää nämä liekit ja ne 48 liekkiä, mitkä ovat Kultaisen temppelin opetuksia jakavan Smaragdimysteerikoulun symboli. Ne valaisevat jokaiselle teistä totuuden olemassaolostanne, totuuden alkuperästänne ja tulevaisuuden polut, joita jokainen teistä luo.

Teidän ei tarvitse viitoittaa tietä miljardeille ihmisille - jotkut teistä saattavat tehdä tämän - mutta jos muutatte yhtä ihmistä, olette muuttaneet maailmaa, missä tuo ihminen elää, ja niin se on, että aaltovaikutus jatkuu. Keskitymme luomaan noita aaltovaikutuksia yksilöjen kautta sen sijaan, että yritämme käännyttää massoja, koska jos joku määrätään massojen käännytysyritysrooliin, on paljon suurempi vaara alemman egon nousemisesta esiin ja yrityksestä ottaa paikkansa kultaisen tietoisuuden eturintamassa. Siksi levitämme tätä valoa kaikkien yksilöiden keskuudessa, jotta he loisivat itselleen voimallisen polun itsensä valaistumiseksi. Näin he voimaannuttavat itseään ja ympärillään olevia.

Koska jokainen teistä on hyvin ainutlaatuinen, toimitatte sen eteenpäin ainutlaatuisella tavalla. Sitä ei määrätä yhdelle sielulle, sillä jokainen sielu on erilainen, totuudet värähtelevät eri tasoilla. Siksi kaikki Jumal- ja Jumalatarviisaus kuuluu jokaiselle sielulle, joka on luotu tuon olemuksen kautta. Kenelläkään sielulla ei ole ollut oikeutta tai kenellekään sielulle ei tule oikeutta vaatia pitämään kiinni vain yhdestä totuudesta tai ainoasta polusta kotiin Jumalan ja Jumalattaren luo. Tästä olen uskomattoman innostunut, rakkaat ystävät, koska Smaragdimysteerikoulun kautta Kultaisen temppelin opetukset levittävät siipensä koko maailmaan kaikkien teidän avustuksella, ja jokainen teistä sisältää säikeen Kultaisen temppelin opetuksista. Nämä opetukset annetaan jokaiselle teistä, jotka kuuntelevat sanojani tällä hetkellä, ja jokaiselle joka lukee näitä sanoja tulevaisuudessa ja resonoi sen kanssa, mitä sanon. Olette Kultaisen temppelin opettaja ja seisotte Smaragdimysteerikoulun smaragdikupolin alla.

Olemme luoneet portaalin, jonka läpi nämä energiat voivat virrata. Tämä portaali on saattanut teidät kaikki yhteen, jotka olette alkaneet tuntea valonkutojina. Haluan kiittää jokaista teitä pelkojenne voittamisesta, jokaisen pimeän puolenne tarkastelemisesta ja hyväksymisestä, varjonne kanssa tanssimisesta ja tulemisesta seisomaan sen uuden aamunkoiton valossa, minkä olette tuoneet itsellenne. Kun minä, Kuthumi Agrippa, seison tässä kanssanne, annan teille palan sydämestäni, kultahipun mitä kannatte aina mukananne muistutuksena siitä, että olen aina läsnä, että olen aina kanssanne kaikin tavoin eikä ole koskaan hetkeä, jolloin teitä vaaditaan uskaltautumaan vieraiden alueiden ulottuvuuksiin yksin. Olen kanssanne matkan jokaisella askeleella.

Hengittäkää syvään sisään ja rentouttakaa kehonne, kun voimistamme energioita, joita tulee Äiti Maan kehon ytimestä ja Galaktisen ytimen keskuksesta, ja yhdistämme ne jokaisen energiatason jokaiseen kuituun, mikä tekee sen ihmisen, joka tunnette olevanne, ja sen tuolle puolen.

Haluan teidän vain sallivan näiden voimakkaiden energioiden kutoa taikaansa lävitsenne. Teidän ei tarvitse opastaa tai kuvitella sitä, koska se ylittää ymmärryksenne. Ette ole koskaan nähneet tätä, ette ole koskaan kokeneet tätä ihmismielessänne tai -älyssänne. Se on täysin uutta teille, joten antakaa sen esittäytyä itsellenne. Sallikaa itsenne tutustua näiden energioiden kanssa ja rentoutukaa.

Nyt laitan kultahipun sydänchakraanne ja pyhän valosinetin sydänchakranne päälle. Tuon esiin jumalaisen tietoisuuden smaragditalismaanin ja laitan sen kolmannen silmänne päälle.

Tuon teille kultaisen tietoisuuden kultatalismaanin, toisin sanoen kultaisen alkemiatalismaanin ja laitan sen solar plexuksenne päälle.

Hengittäkää sisään näitä energioita. Nämä kaksi talismaania työskentelevät yhdessä. Ne ovat aina yhteydessä. Ne on luotu pyhän rakkauden ja pyhän viisauden olemuksesta. Niiden energiat on yhdistetty kuin se liekki, jonka olette nähneet ja jota pidetään niiden 48 liekkiolemuksen sisällä, joiden kanssa kosmiset valoarmeijat seisovat, kuten solaariarkkienkelitkin.

Seuraavien 72 tunnin aikana nämä energiat juoksevat kehossanne hyvin kiihdytetyllä vauhdilla. Se saa aikaan hyvin voimallisen henkisen myrkynpoistoprosessin. Tämä prosessi varmistaa, että äly ja tunteet ovat harmoniassa tämän uuden valokonseptin kanssa, joka teitä kaikkia syleilee ja joka vie teidät läpi voimakkaasta valokasteesta, minkä saa aikaan Smaragdivalokoulu.

Mysteerikoulua kutsutaan mysteerikouluksi syystä, sillä paljastetaan sielun mysteerejä ja Äiti/Isä Jumalolemuksen mysteerejä. Kun jokainen teistä päättää kunnioittaa sitä matkaa, joka poistaa salaperäisyyden mystisenä pidetystä, löydätte monia etsimiänne totuuksia ja niin löytävät muutkin ihmiset.

No niin, rakkaat valotyöntekijät, minä, Kuthumi Agrippa, seison edessänne tämän kaikkivaltiaan valoviitan kanssa, minkä kiedon ympärillenne ja sinetöin 12:12:12-koodin kaikkiin chakroihinne. Kehostanne tuleva valo-olemus leimataan vuoreen ja se viimeinen avain, minkä olette saaneet minulta, kaiverretaan kiveen pintaan vuorella. Tämä on solaarilinkkinne Smaragdimysteerikouluun ja tämän symbolikaiverruksen myötä kahdeksas ja viimeinen avaimenne pidetään turvassa. Tämä pitää kaikki muut avaimet turvassa smaragdi- ja kultaliekin sydämessä.

Vetäkää taas syvään henkeä, kun ilmaportit syleilevät teitä rakkaudessaan ja viisaudessaan.

Haluan teidän nyt kutsuvan pyhän valokudoksenne kollektiivisuunnitelman voimakkaita energioita. Pyytäkää, että ne yhdistetään tai kudotaan kaikkiin chakroihinne, neljään alempaan kehoonne ja jokaiseen olemuksenne puoleen. Tämä yhdistyy nyt Äiti/Isä Jumalan jumalaisten, henkisten opettajien edistyneiden ulottuvuuksien kanssa maan päällä sellaisina, kun ne ovat taivaassa.

Rakkaat ystävät, kaikki mitä olette kokeneet tässä hetkessä, voi olla ja luultavasti on pakahduttavaa. Älkää huolestuko liikaa sen teknisistä puolista, mitä olemme puhuneet. On tärkeämpää, että vain tunnette energioita, sillä teidät on aktiivisesti valaistu löytämään rajattomat mahdollisuudet tunteistanne, suhteestanne henkeen ja luontoon ja näin ymmärryksenne kehittyminen siitä prosessista jatkuu, missä muodostetaan virtaavia rajoja ja yhdistetään kaikki tietoisuutenne puolet suureen sydämeen, mieleen ja henkisieluun.

Haluan teidän nyt hengittävän viimeisen kerran syvään sisään. Tuntekaa tämän energiapyörteen pyörivän nyt hyvin nopeasti ympärillänne ja pitävän teidät sen olemuksen keskellä.

Kiittäkää nyt kaikkia niitä olentoja, jotka ovat olleet läsnä. Kiittäkää kaikkia energioita, jotka kietovat teidät sisäänsä ja virtaavat lävitsenne.

Muistakaa, että tämä prosessi jatkuu vielä jonkin aikaa, joten antautukaa ja tehkää rauha sen kanssa, että olette juuri värväytyneet valotyöntekijäksi, joka kulkee ihmistietoisuuden kautta korkeamman viisauden ja rakkauden, kulta-alkemian ja aitouden yliluonnollisiin maailmoihin.

Alkakaa lempeästi tuoda tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoonne ja pyydämme teitä nyt istumaan hiljaa hetken ja tuomaan itsenne takaisin kehoonne.

Teidän täytyy olla vain kiitollinen siitä, mitä olette kokeneet, kaikesta mikä on tuonut teidät tähän kohtaan ajassa, sillä juhlimme sitä polkua, minkä olette valinneet ja missä olette.

Jatkan teidän pitämistänne sydämessäni enkä koskaan lähde rinnaltanne hetkeksikään, sillä olen suunnattoman suuri, olen läsnä jokaisessa viisauden ja rakkauden puolessa ja vannon antavani teille tukeni, rakkauteni ja opastukseni.

Olen Kuthumi Agrippa, rakkauden ja viisauden kuningas ja pidän teitä elämän pyhissä liekeissä. Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

12.12.2009 Maria Magdaleena ja Kuthumi Agrippa 12:12 UNIVERS

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:02

12:12 UNIVERSAALI PÄIVÄNSEISAUS 2009

Maria Magdaleenaa ja Kuthumi Agrippaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
12.12.2009 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan teidät tervetulleeksi jumalaisen valon, viisauden ja rakkauden piiriin.

Tämän päivän juhla yhdistää satojatuhansia sieluja. Jokainen sielu on yhteydessä Äiti/isä Jumalan jumalaiseen olemukseen, mikä aktivoi polun siihen virtaavan rakkauden maailmankaikkeuteen, joka tukee jokaista teitä matkallanne vapauteen.

Jokainen teistä on valinnut erityispolun saavuttaakseen unelmansa, tavoitteensa, aidon itsensä sekä korkeamman itsensä ja on tullut se aika, jolloin ne energiat, joille olette altistuneet ja joita koette, varmistavat ja vahvistavat suuren, upean ja hyvin syvällisen muutoksen sisällänne ja kaikkialla ympärillänne.

Hyvin vähän aikaa sitten ankkuroimme voimakkaita energioita Egyptin alueelle. Nämä aktivoinnit palvelivat hyvin tärkeää tarkoitusta ja avasivat ihmiskunnan kollektiivisen sydänverkon vastaanottamaan näitä rakkauden ja elämän pyhiä ja jumalaisia laatuja. Jokainen osallistuja joka edusti yhtä 48 liekistä, ankkuroi jumalaisen energian maahan ja yhdistyi näiden kaikkien liekkien olemukseen. Nyt kun nämä liekit ovat ruumiillistettu fyysiseen ihmisolemukseen, pystymme avaamaan oven niin tulevaisuuden valoprojekteihin, joita minä, Maria Magdaleena teen, Jezebelin ja Guineveren avustamana (energiamme ovat yhdessä Jumalatarkolmikko) sekä Kuthumi Agrippan ja monien valo- ja rakkaushierarkioiden suurien lordien ja ladyjen tukemana ja avustamana.

Projektit joita aktivoimme tästä hetkestä eteenpäin, on hyväksynyt ja meille antanut lordi Melchizedek, lordi Maitreya ja Metatron. Heille ne toimitti kaikkivaltias Elohim, kaiken jumalaisen ja valosta olevan kollektiivi-Kristuksesta.

Egyptin aktivointien jälkeen on tapahtunut monia muutoksia. Ne jotka matkustivat, kokivat nämä muutokset omakohtaisesti. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että kukaan teistä olisi jäänyt vaille tätä energiaa. Itse asiassa nämä urheat sielut, jotka päättivät antaa fyysisen kehonsa kanavaksi, tekivät mahdolliseksi teille kaikille näiden hienostuneiden värähtelyjen saamisen, joihin olette nyt yhdistymässä ja jotka tulette ruumiillistamaan.

Olette jumaluuden peilejä, jotka heijastavat Jumalan ja Jumalattaren pyhiä kieliä. Egypti on myös valittu pääportaaliksi, jonka kautta Isä/Äiti Jumalan jumalaista valoa ja Jumalien ja Jumalattarien jumalaista rakkautta välitetään. Tämän maan suurille lakeuksille juurrutetaan monia heräämisprosesseja.

Egypti on valittu tämän ankkuroinnin avainkeskukseksi hyvin erityisestä syystä. Se on keskus, keskuksen keskellä ja koska todellisuudessa ei ole mitään yhtä erityistä keskusta, se on aktivoitu valon pyöriväksi keskukseksi, mikä sisältää viisauden, aidon rakkauden ja suurenmoisuuden pyhän timantin.

Jumalainen ja upea polkunne vapauteen on aktiivinen ja nyt meidän on tullut myös aika ulottaa tulevien projektiemme energiat kaikille teille. Tämä tarjoaa teille tilaisuuden osallistua, vastata palvelukutsuunne ja tulla yhdeksi niiden pyhien tapahtumien kanssa, jotka kutovat valoa ja rakkautta ja yhdistävät mielen, kehon ja hengen pyhät verkot yhdeksi valtavaksi rakkauden ja totuuden kaikkivaltiaaksi ja voimakkaaksi sykkeeksi.

Kaiken aineen ydin on hengen halussa yhdistyä luomisen kanssa ja määritellä sielun tarkoitus. Sielunne tarkoitus paljastuu näiden laatujen ja kykyjen kautta monin tavoin. Nämä tavat heijastuvat toimissanne, kyvyssänne rakastaa, antaa anteeksi, parantaa ja tulla yhdeksi aidon itsenne kanssa.

Yksi tapa tämän tekemiseen on yhdistyä kaiken olevaisen voimakkaisiin kosmisiin lakeihin ja siksi kosmisten lakien energian takaisinsaaminen paljastaa teille monia polkuja vapauteen.

Olemme pyytäneet tätä kanavaa ja hänen kumppaniaan aktivoimaan polkuja valoon Smaragdimysteerikoulun ja sen laajennetun tietoisuuden, jumalaisen valon ja rakkauden lähteen kautta, minkä olemme luoneet tukemaan kaikkia teitä haluamienne muutosten ilmentämisessä. Tätä tuetaan ja toteutetaan niiden prosessien kautta, joita syntyy, kun aktivoimme tiettyjä verkkoja eri paikoissa ympäri maapalloanne.

Yksi näistä tärkeistä energioista alkaa aktivoitua Egyptin erämaassa (taas kerran). Kuitenkin erona on se, että kutsumme planeettanne lapsia, nuoria aikuisia, teini-ikäisiä ja myös niitä aikuisessa kehossa olevia, jotka uskovat edelleen olevansa lapsi - teidän on määrä liittyä meihin myös! Se pyhä viisaus, mitä pidetään luomisen jumalaisessa valossa, auttaa kaikkea elämää ilmentämään jumalaisen värähtelyn, mikä mahdollistaa sielujen matkustamisen paikkoihin jumaluuden herättämiseksi - ei vain ihmisten sydämissä, vaan myös Äiti Maan kehon molekyyleissä.

Joka kerta kun työskentelemme yksilöiden ja ryhmien kanssa aktivoiden energiamalleja - valo- ja rakkausmalleja maantieteellisiin paikkoihin - te ette palvele ainoastaan kanavana parannuksen tuomiseksi sukulinjaanne, vaan palvelette myös valtavan rakkauden voimakkaina aktivoijina Äiti Maalle. Tämä on yksi tapa, millä palvelette häntä. Monia on kutsuttu palvelemaan Äiti Maata - kouluttamalla ihmiskuntaa kunnioittamaan ja arvostamaan hänen kehoaan varmistaen, etteivät heidän päivittäiset tekonsa myrkytä Äiti Maan kehoa ja lisää sitä, mitä on jo tapahtunut.

Vuodesta 2010 vuoteen 2015 te kaikki näette suurimpia muutoksia ihmisten sydämessä, mielessä, kehossa ja hengessä. Kun vuosi 2012 koittaa - erityisesti se portti jota on ennustettu ns. maailmanlopuksi - heräätte ja näette, että maailma on edelleen olemassa, näette, että kaikki on niin, kuin muistatte sen olleen edellisenä päivänä. Tämä kohta merkitsee kuitenkin portin avautumista kertaheitolla sellaisiin energia-, valo-, rakkaus- ja tilaisuusulottuvuuksiin, jotka eivät ole koskaan olleet ihmiskunnan ulottuvilla. Tämä merkitsee yhden kasvu- ja valaistumissyklin loppua ja ihmisten olemassaolon suurimman transformaation alkua.

Tällä hetkellä planeetallanne on noin seitsemän miljardia sielua. Siksi käytämme täysin hyödyksi tilaisuuden yhdistää Äiti/Isä Jumalan kaikkivaltiaat voimat sieluihin, jotka ovat valinneet "lihaan tuomitun matkan". Kun sielut voivat oppia kosmoksen lait ja soveltaa näitä aineelliseen maailmaan lihakehossa, silloin käsitätte, näette ja koette, miten tärkeää on herätä nyt, ja koette valon ja rakkauden voiman liikkeessä ennennäkemättömällä tavalla.

On mahdotonta, että planeettanne jokainen sielu on täysin valaistunut samanaikaisesti - tuo valomäärä tuhoaisi ehdottomasti kaiken. Tämä on yksi syy, miksi teidän kaikkien on tarvinnut tarttua henkilökohtaiseen matkaanne askel askeleelta. Jotkut teistä ovat päättäneet sukeltaa syvään päähän, astua valon, totuuden ja valaistumisen valtaviin vesiin nopealla tahdilla. Teitä on kuitenkin sieluna valmisteltu, koska muistikuva ja itse asiassa tieto ja totuus kosmista laeista on sisällänne.

Nämä kosmiset lait kudotaan upeaksi kristalliverkoksi, mikä muodostaa valaistumiskudoksen. Tämä varmistaa, että mahdollisimman monet sielut vapautuvat. Sielut joiden puhumme vapautuvan, ovat kaikki ne elävät sielut, jotka ovat valmiita ottamaan vastaan matkansa seuraavan tason. Jokainen sielu, jolla on sisällään pieninkin halu tuntea itsensä, löytää oven ja avaimen sen lukon avaamiseen. Siksi kaikki se mitä olemme pyytäneet tätä kanavaa tekemään antamissamme projekteissa ja pyhissä sieluseikkailumatkoissa, ilmentää kosmisia lakeja.

Nyt jokaiselle teistä annetaan tilaisuus ymmärtää sen voima, kuka olette - se jumalainen leima, mistä teidät on luotu. Joka kerta, kun ymmärrätte jonkin kosmisen lain energioita ja sen, miten yhdistymien näihin elämän jumalaisiin tosiasioihin voi auttaa teitä siirtymään yli pelosta, avuttomuudesta ja toivottomuudesta, tunnistatte, että olette jumalolemuksen kipinä.

Pelko on suurin henkisen kasvun este ja se perustuu puutteeseen ja rajoittuneisuuteen. Se on rajoittava uskomusjärjestelmä. Monet ovat sanoneet tietämättömyyden olevan autuasta. Kuitenkin sitä voidaan pitää autuutena vain silloin, jos teillä ei ole yhtään kysymystä sisällänne omasta elämästänne ja jos ei ole kerrassaan mitään halua kasvaa tai ymmärtää itseänne paremmin. Tietämättömyys itse asiassa pahentaa pelkoa. Tieto on valtaa - ei vain tieto kosmisista laeista, vaan tieto sinällään. Sen tietäminen, mikä teitä motivoi, sen tietäminen, mikä oletusarvonne on, vahvistaa kykyänne ennustaa paremmin henkilökohtaista käyttäytymistänne tutuissa tilanteissa.

Vuosina 2010-2012 opitte eniten kosmisista laeista. Keskitymme paljastamaan teille totuuksia näistä laeista, jotta voitte siirtyä vanhan harhaanjohdetun maailmanne toimintamallien yli. Yksi tärkeimmistä askelista parempaan itsenne ymmärtämiseen on ymmärtää, miten kannatte sisällänne esi-isienne syntejä (tätä olemme kutsuneet esi-isien perinnön puhdistamiseksi).

Parantamalla geneettiseen rakenteeseenne tallennetut leimat, ette vapauta ainoastaan esi-isienne henkeä, vaan myös oman henkenne ja kaikki tulevat sukupolvenne siitä kärsimyksestä, mitä te olette kokeneet. Päätätte koko sukulinjanne kierron.

Tämä on yksi syy siihen, miksi kutsumme lasten vanhempia, isovanhempia ja holhoojia tuomaan lapset pyhille paikoille ympäri maapalloa, jotta hekin voivat saada nämä voimakkaat energiaintegroinnit. Altistakaa heidät niille tilaisuuksille, joita teille on ja on ollut kasvaa ja valaistua. Modernin maailman lapset ovat hyvin avoimia. He ovat hyvin älykkäitä ja yhdistyneitä. Älkää kuitenkaan koskaan unohtako, että hekin kantavat esi-isiensä syntejä, hekin kantavat edellään kulkeneiden leimoja.

Meille on annettu lupa vapauttaa heidän sielunsa, nopeuttaa nuorien ihmisten matkaa, jotta he voivat astua valta-asemiinsa paljon nuorempana. Varmistamme, että he ovat tunteiltaan varustettuja käsittelemään asemaansa, että he ovat valmiita ja avoimia astioita omaksumaan valon ja rakkauden voimalliset totuudet.

Vaikka henki pyrkii määrittelemään itsensä ja tarkoituksensa monin, monin tavoin, on tärkeää, että te kaikki ymmärrätte, että alempi ego kiinnittyy trauma-aikoihin, mikä heikentää henkenne kykyä kommunikoida haluistaan sielullenne, erityisesti sielun ollessa vakavasti pirstoutunut. Jatkamme sellaisten ohjelmien ja projektien luomista, jotka auttavat teitä kaikkia sielunne sirpaleiden yhdistämisessä. Olemme myös siinä kohtaa uuden elämän luomisessa, jossa meidän on tehtävä sama maailmanne lapsille.

Sielu pirstoutuu trauman ja shokin vuoksi ja se voi yhdistyä vain, silloin kun "elämän kolmikko" on yhdistynyt ja tässä kohtaa meitä, Jumalatarkolmikkoa, kutsutaan palvelukseen. Tarkoituksemme, roolimme ja jumalainen tehtävämme on auttaa kaikkia teitä, yhdessä planeetan parantajien ja valotyötekijöiden yhteistiimin kanssa, saavuttamaan tämän. Silloin kun sielu on yhdistynyt kollektiivisieluun, niin Äiti Maan sielun kaikki sirpaloituneet osat yhdistyvät, mikä johtaa uuden valokehon luomiseen. Tästä kehosta tulee malli, mistä ihmiskunta voi ammentaa voimaa mahdollistamaan voimallisen yhdistymisen ihmiskunnan kollektiivihengen korkeamman itsen kanssa. Siksi me, Jumalatarkolmikko, kerromme teille, että tämä on kutsu kaikille valotyöntekijöille, jotka kuulevat, kaikille jotka ovat valmiita ja halukkaita palvelemaan tämän suuren valokehon yhdistävänä kudoksena.

Jokaisen sieluosan yhdistyminen avaa virtaavan rakkauden ulottuvuuksia lisää, mikä mahdollistaa massiivisen muutoksen ihmiskunnan ja kaikkien tietoisuusvaltakuntien kollektiivikehossa, -mielessä ja -hengessä. Itsen haavoittuneiden ja traumatisoitujen osien haastaminen usein elvyttää sielua ja hengittää uutta valoa ja elämää niihin itsen osiin, jotka ovat olleet irrallaan, kiellettyjä ja jätettynä huomiotta, ja rakkaat ystävät, tällöin voimme aktivoida täysin henkiinheräämisverkot ja ne voivat ottaa muodon.

Pääsiäisjuhlan aikaan tulemme ankkuroimaan 55 energia-avainta. Nämä avaimet ovat ovi satoihintuhansiin energiaportaaleihin, jotka ilmentävät kosmisten lakien pyhiä säikeitä. Aivan ensimmäinen kosminen laki, joka vapautetaan koko ihmiskunnalle, on evoluution kosminen laki. Tämä laki sisältää yhden totuuden: todella kehittyäkseen sielun on rakastettava ja sielun on ymmärrettävä, että se on rakkautta ja että vain rakkausenergioiden kautta voidaan luoda ja kokea lisää rakkautta.

Kutsumme 55 fyysistä olentoa, fyysistä ihmistä pitämään näitä avaimia. Tiedätte, keitä te olette, sillä olette suostuneet tähän projektiin ennen inkarnoitumistanne - se on kohtalonne. Ja kun kokoonnumme teidän kanssanne pyhään erämaahan taas kerran, näette, miten maailmankaikkeuden kosmisten lakien ovet avaavat sylinsä teille ja ulottavat voimakkaat lahjansa teille ja teidän kauttanne.

Kun kukin näistä 55 ovesta avautuu ja otatte asemanne tuon portaalin vartijana, olette avanneet oven kaikkien muiden valotyöntekijöiden astumiseksi siitä läpi, jotta he voivat täyttää oman kohtalonsa, jotta hekin voivat astua noiden energioiden valoon, jotka odottavat heitä. Noiden energioiden, jotka ovat nykymaailman toimintamallin yläpuolella, jotka kutsuvat heitä ja jotka vetävät heidän sieluaan tulemaan esiin. Riittävä määrä teistä on vastannut tähän syvään sisäiseen herätykseen, jotta voimme edetä ja aktivoida 55 avainta.

Nämä 55 avainta avaavat energioita, jotka vetävät valoa synkimpiin maantieteellisiin paikkoihin planeetallanne. Nämä synkät paikat, joista puhumme, ovat paikkoja, joissa vakavat traumat kiihdyttävät Äiti Maan kehon DNA:ta. Yksi niistä paikoista, joihin keskitymme, on Venäjä.

Venäjällä on syvää, syvää traumaa ja tämän vuoksi siellä on tasaveroisesti myös sen vastakohtaa, rakkautta. Siksi planeettanne synkimmillä paikoilla on mahdollisuus sisältää suurinta valoa ja rakkautta. Olemme valmistelleet Venäjää tämän valon tulemiseen. Olemme myös ulottaneet energiat Turkkiin. Tämän osana monet teistä ovat jo olleet.

Tämä ei merkitse sitä, että maapallon toiset paikat jäävät huomiotta, ei. Jatkamme näiden valosäikeiden ankkuroimista valittuihin maantieteellisiin paikkoihin, joista jokaisesta informoimme teitä, ja tällä hetkellä säie, joka sisältää universaalin valon ytimen ja portit vapauteen, ankkuroidaan Egyptin erämaahan. Nämä valot ulotetaan jokaiseen teistä, jotka kuuntelevat sanojani nyt, ja sydämessänne avautuu ovi, jolle sielunne on koputtanut monta, monta vuotta.

Olette nyt valmiita kulkemaan ovesta. Olette nyt valmiita ottamaan vastaan tilaisuuden yhdistyä universaalin virtaavan rakkauden kanssa ja palvella kanavana, vastaanottajana ja välittäjänä näille voimallisille virtaavan rakkauden voimille.

Jokainen luotu elämän avain tullaan toimittamaan, sillä se on osa sitä uuden elämän lupausta, minkä Äiti/Isä Jumala on luvannut jokaiselle teistä elämään tulevista. Olette päättäneet aktivoida kohtalonne uudella tasolla. Olette jättäneet taakse monia malleja, mitkä ovat määritelleet menneisyyden karmanne ja nyt kun kosmoksen lait tulevat tapaamaan teitä, opitte, mitä niiden avaimet ovat.

Jokainen niistä 55 avaimesta, joista olen puhunut (jotka maadoitetaan pääsiäisjuhlan aikaan), on yhteydessä johonkin lakiin. Siksi toimitamme kaikkiaan 55 kosmoksen lakia. Nämä lait ilmentävät ilmaporttien, vesiporttien ja maaporttien energioita, kun siirrymme jokaisen askeleen läpi, sillä kun jokin avain aktivoidaan, sen edustama laki avaa maailman, tuon lain alkuperäisen olemuksen 144000 laajentumaan ja jokainen teistä on noiden lakien alkuperäisen olemuksen laajentumasäie.

Löydätte, minkä lain kanssa olette linjassa, ja niin te kuljette eteenpäin vapauttaen sitä. Palvelette tuota sädettää ja paljastatte totuuden laeista, minkä Isä/Äiti Jumala on kaivertanut kristallikiveen varmistamaan ihmiskunnan vapautumisen heikentävästä "arpaosan" sokkelosta.

Tämä vie minut takaisin alkuperäiseen mainintaan vuodesta 2012. Nämä lait ovat ovia toisiin ulottuvuuksiin, joille jokainen teistä altistuu tuosta ajankohdasta eteenpäin. Näin maailmanne muuttuu. Näin maailma kokee voimallisen ulottuvuusmuutoksen, mikä synnyttää erilaisen elämän ja teidän tuntemanne elämä tulee loppuunsa. Elämä ei voi koskaan pysyä samana, jos yhdelläkin sielulla on aikomus ja halu muuttua. Siksi ette pysty koskaan pysäyttämään koko ihmiskunnan muutossykliä, vaikka mitä tekisitte. Voitte yrittää pysäyttää sitä itsenne osalta, mutta ette koko elämän osalta.

Kosmisten lakien kaikkivaltias Elohim kokoontuu kanssamme, kuten kokoontuvat myös valo-, rakkaus- ja muutoslakihierarkioiden kaikki valo-olennot - sydämen kautta ja sielun halusta tulla yhdeksi totuuden kollektiivihengen ja Isä/Äiti Jumalan olemuksen kanssa.

Teillä on tuo halu sisällänne. Siksi kuuntelette tätä lähetystä. Kohtalonne on mennä maailmaan ja ulottaa nämä energiat muihin. Olette valon johtajia, olette tulevaisuuden soihdunkantajia, olette portin käyttäjiä - ovenavaajia ja työntäjiä Luvattuun maahan.

Luvattu maa on vapauden maailma. Tuo maailma ei ole ehkä olemassa kaikille planeettanne seitsemälle miljardille sielulle yhtä aikaa, mutta se voi aivan varmasti olla ja on olemassa teille, jos otatte täyden vastuun siitä, että teette elämänne tärkeimmäksi asiaksi kokea vain parastanne. Siksi pyydämme, anomme, nyt kaikkia teitä avaamaan olemuksenne jokaisen solun ja kutsumaan tätä jumalaista tarkoitusta DNA:hanne, jotta se voi varmasti punoutua kehonne jokaisen atomin kudokseen ja näin tulla magneettiseksi olemukseksi, mikä motivoi teitä, jotta voitte johtaa esimerkillä ja olla valaistuneina sieluina ja sielujen vapauttajina maan päällä.

Vakuutamme teille, että toimitamme uuden elämän lupauksen. Teille on annettu tilaisuus uneksia unelmanne henkiin ja kaikki kehittyy tarkoituksen kera. Tuon prosessin joka tason on paljastuttava askel kerrallaan. Siksi luottakaa meihin, luottakaa itseenne ja sydämeenne ja astukaa tuntemattomaan, sillä todellisuudessa teillä ei tällä hetkellä ole muuta vaihtoehtoa, kuin siirtyä eteenpäin, olettaen että haluatte muutosta. Ja vaikka teillä ei olisikaan halua muutokseen tai mihinkään parempaan, joudutte muutosvirtaan - tuleva valovirtaus koskettaa elämäänne ja se tuo teille muutosta.

Hyvin monissa tilaisuuksissa olen sanonut nämä sanat ja jatkan sitä, kunnes jokainen sielu tuntee ymmärtävänsä täysin sanani. Olette vapaita elämään parasta elämäänne. Teitä kannetaan nyt solaariarkkienkelien siivillä. Teille näytetään, että tulevaisuudessanne on rajattomasti mahdollisuuksia. Teitä opastetaan löytämään kätketyt totuudet itsestänne, alkuperästänne ja tulevaisuudestanne.

Minä, Maria Magdaleena, annan teille sanani tänään siitä, että kuljen rinnallanne matkanne jokaisella askeleella, kun päätätte kokea todellisen rakkausolemuksenne kaikkivaltiaat transformoivat voimat. Toimitamme näitä energioita. Nämä ovat jo teidän. Teidän täytyy vain avata sylinne, sydämenne, mielenne ja olemuksenne vastaanottamaan ne ja luopumaan peloistanne, epäilyksistänne, skeptisyydestänne, kyynisyydestänne ja uskostanne puutteeseen.

Mastari Kuthumi Agrippa on valmistelemassa hyvin tärkeitä vihkimyksiä kaikille valotyöntekijöille, jotka päättävät kulkea noiden 55 portin läpi maailmoihin, mitkä ovat tämän maailman toimintamallin yläpuolella.

Minulle, Maria Magdaleenalle, joka työskentelen Kuthumi Agrippan rinnalla, on myös annettu upea tilaisuus yhdistää energiani valosisarieni, Guineveren ja Jezebelin kanssa. Olemme luoneet kaikkivaltiaan energiasäikeen, mikä on ankkuroitu erääseen yksilöön. Tämä yksilö on valmisteltu kantamaan näitä energioita eteenpäin ja palvelemaan valomajakkana meidän puolestamme näinä valtavina muutosaikoina.

Kun valo jatkaa laajentumistaan, teitä tuetaan ilmestymään esiin kuoleman syvyyksistä. Herätätte henkiin osanne, jotka ovat kuolleet hyväksikäytön ja trauman seurauksena, ja samanaikaisesti pystytte laittamaan lepoon ne osanne, jotka eivät enää palvele sitä polkua ja tarkoitusta, minkä olette suunnitelleet toteuttavanne.

En voi liikaa korostaa, miten tärkeitä nämä ajat ovat, ja kun silta luodaan vuoden 2010 kulkemiseksi vuoteen 2011, Kuthumi Agrippa - yhdessä 10000 solaariarkkienkelin ja alkuperäisten, muinaisten kosmisten lakien Jumalatarten ja Jumalien kanssa - aktivoi viidennen, kuudennen, seitsemännen ja kahdeksannen ylösnousemusportin. Nämä portit ankkuroidaan taas kerran Egyptiin sekä Israeliin ja Jordaniaan ja pyydämme tätä kanavaa varmistamaan, että ryhmä tuodaan yhteen, jälleenyhdistyneenä sielu- ja henkiperheenä palvelemaan fyysisenä kanavana tuon sillan luomisessa.

Neljäs ylösnousemusportti, joka tulee ylösnousemusaaltojen muodossa, synnyttää suurimman virtaavan rakkauden virtauksen, mitä olette kokeneet. Siitä tulee intensiivisin puhdistumisvuosi ihmiskunnalle kollektiivina, jotta portin avautuessa 12. maailmaan, mikä tulee vuonna 2012, maksimimäärä sieluja on valmiina ottamaan täyden hyödyn tuosta energiasta ja ilmentämään uuden jumalaisen syklin, mikä määrittelee unelman ja ymmärtää liikkuvaa henkeä, jotta jokainen teistä voi kunnioittaa kohtaloaan. Näistä muutosjärjestelmistä tulee virtaavaa luomista, kanssaluomisen voimaa. Tällöin sydämen mieli nousee ja raja itsen ja toisten välillä tulee pyhäksi. Tämä määritelmä sallii teidän ymmärtää kaksinaisia ulottuvuuksia, löytää rauhanpalatsinne ja kokea kaikkivaltias jumalainen avioliitto, kun jokaisen sielun kohtalo johtaa häntä ymmärtämään totuuden dynamiikkaa ja sitä, miten entisten ja nykyisten mukavuusalueidenne harhakuvat riistävät sielultanne vapauden.

Teille annetaan kaikkien aikojen toive, jotta sisäinen tietäjä voi nousta paljastamaan teille korkeammat polut. Tämä näyttää teille elämän tosiasiat ja sen, että teidän on tarkoitus säteillä pimeyden keskellä ja että uuden maailman tapaan sisältyy sisäisen lohikäärmeen kohtaaminen, sisäisen alkemistin valjastaminen. Se näyttää teille myös, että sielun hiljaisuus näyttää teille hengen tanssin ja että rakkauden ja täyttymyksen kaipaaminen johtaa teidät sielun pyhättöön, missä siirrytte egon yläpuolelle ja missä teette valinnan elämän ja kuoleman välillä - silloin todella heräätte henkiin.

Kalliit ystävät, tämä universaali päivänseisaus on ilmentänyt jumalaisen valon, valon joka ruumiillistaa myötätunnon lahjan, vapautumisen lahjan. Vakuutan teille, että jokaista teitä pitää rakkauden kotelossa henkilökohtainen suojelusenkelinne, joka varmistaa kohtalonne täyttymisen. Tämä suojelusenkeli varmistaa myös, että kohtaatte itsenne rakkauden sydämessä ja että… (Ensimmäisen osan loppu)

(Tässä kohtaa Michellen kannettava ja kaikki sähkölaitteet hänen talossaan "räjähtävät" ja lähetys ja nauhoitus loppuivat. Michelle tuotiin ulos transsista selittämään, mitä tapahtui. Noin kymmenen minuutin kuluttua hän oli taas transsissa ja Kuthumi Agrippa toimitti toisen osan.)


**************

Olen Kuthumi Agrippa, rakkauden ja viisauden kultaisen säteen solaariarkkienkeli. Toivotan teidät tervetulleeksi uuden muutosmaailman valoon.

Ensiksi pyydän anteeksi keskeytystä välityksessämme. Kaikkien noiden olentojen läsnäolo, jotka ovat kokoontuneet teidän kanssanne tällä kertaa, sekä voimallisten rakkauden magneettisäteiden ankkuroiminen häiritsivät käyttämiänne kommunikointijärjestelmiä.

Minua on kutsuttu astumaan esiin ja vahvistamaan jokaiselle teistä, että Maria Magdaleenaan toimittama viesti on hyvin tärkeä. Teitä on kutsuttu palvelemaan - matkalle mille jokainen teistä on suostunut lähtemään, seikkailuun joka sielun on koettava valoarmeijojen vapautuksen toteutumiseksi.

Olette valoarmeijan jäseniä. Olette sotureita, jotka muuttavat elämän verkkoja, jotta kaikki jotka ovat päättäneet astua voimaansa, voivat tehdä ja tekevät sen. Emme usein esittele energioita tässä muodossa, missä pyydämme teitä kaikkia katsomaan itseänne ja tunnistamaan, että se mikä on luotu, että se mitä kutsutte elämäksenne, on palvellut tarkoitusta, tuonut teidät tähän ajan hetkeen, missä teitä pyydetään astumaan rooliin, jota ette kenties juuri nyt usko kykenevänne täyttämään, mutta jonka kuitenkin tulevaisuudessa olette täyttäneet.

Minä, Kuthumi Agrippa, solaariarkkienkelien kuningas, tulen tuomaan teille tilaisuuden seistä valon puolesta, edustaa rakkautta ja uskaltautua maailmoihin, joihin muut sielut eivät ole uskaltaneet lähteä, koska menneisyyden pelot ovat halvaannuttaneet heidän liikkumisensa.

Teitä kutsutaan astumaan paikkoihin, mistä puuttuu rakkautta, ja ankkuroimaan tuota rakkautta. Kohtaatte oman pelkonne pimeyden ja voitatte sen. Saatte mestaruuden itsestänne ja seisotte meidän joukossamme ja kanssamme ja pystytte osoittamaan, mitkä osanne ovat palvelleet suurinta tarkoitusta. Tuolla hetkellä käsitätte, että osoitatte jokaista osaanne, jokaista kohtaamaanne kokemusta, jokaista voittamaanne vaikeutta ja jokaista kestämäänne kärsimystä - näette niiden jokaisen palvelleen teitä.

Minä, Kuthumi Agrippa, toimitan teille alkemistileiman, osanne joka kohoaa ylös, joka ottaa vaarin kutsusta vapauteen, joka on hyväksynyt, että kohtaaminen "arpaosan" kanssa menneisyyttä, ja nyt se sen sijaan tanssii kohtalon kanssa. Sisäiset paholaiset ja enkelit tapaavat, kohtaavat toisensa ja näkevät, että elämän tosiasioihin ja rakkauden lakeihin sisältyy menneisyytenne kaappien siivoaminen, pimeyden keskellä säteileminen. Se näyttää teille, että olette kaiken aikaa olleet aitojen sielujen polulla.

Menneisyyden tulkitseminen auttaa teitä elävöittämään henkeänne ja se paljastaa teille, miksi on niin välttämätöntä, että te ette koskaan luovu itsestänne, että pyritte edelleen tulemaan yhdeksi sielunne pyhätön kanssa ja että siirtyessänne egon yläpuolelle, tietoisuuden tasot sallivat teidän päästää irti ja antaa Jumalan ja Jumalattaren ohjata teitä. Kaikkeuden henki pyytää huomiotanne. Se on kutsunut teitä kohtaloonne ja se energia minkä olemme nyt maadoittaneet fyysisesti maahanne - koko maapallon poikki - merkitsee tämän uuden valomaailman alkua, kaikkien aikojen toivetta, mikä auttaa teitä pyrkimään todellisen kohtalonne unelmaan. Tämä siirtää teidät niiden leimojen yli, jotka halvaannuttavat teidät kohtaamienne kaksinaisten ulottuvuuksien tuloksena ja näette, että aineen henki elävöittää teidät ja että sydämen mieli on raja itsen ja toisten välillä ja että virtaava luominen on Jumalanne/Jumalattarenne antama oikeus.

Minä, Kuthumi Agrippa, tulen luoksenne nyt elämässänne ja paljastan teille, että elämänne tosiasiat sisältävät mahtavia jalokiviä, tosiasiat jotka paljastavat teille monia totuuksia alkuperästänne. Ja tämä alkuperä osoittaa teille, miten kaikki ihmiset ovat olleet ansassa, miten kaikki ihmiset on saatettu harhakuvaan, mikä on nokkelasti vakuuttanut heidät voimattomuudestaan ja arvottomuudestaan Jumalan ja Jumalattaren rakkaudelle. Näin tuo uni lakkaa ja uuden maailman jumalainen suunnitelma herää henkiin.

Te olette feenix-lintuja, jotka nousevat tuhkasta. Teidän on tarkoitus olla niitä, jotka kutsuvat toiset liittymään meihin, kulkemaan kanssamme, rakastamaan ja kanssaluomaan kanssamme. Ja tässä universaalissa päivänseisauksessa tänään minä, Kuthumi Agrippa, laitan totuuden miekan maapallon keskukseen. Asetan miekan sen Kristus-munan rakkauden sydämeen, jota pidetään Egyptin mailla. Tämän pisteen kautta kosketan jokaista teitä. Tämän pisteen kautta hyväilen sieluanne. Täällä kiedon siipeni ympärillenne ja lupaan teille, että koskaan enää te ette joudu ansaan, koskaan enää teidän ei tarvitse langeta ihmisen tekemän maailman harhakuvien ansaan - maailman joka on luonut sen, minkä koette olevan elämää. Tämä on lopun alkua, tämä on myös alun alkua.

Olette edelläkävijöitä, kuten Maria Magdaleena sanoi, ja minä, Kuthumi Agrippa, seison niiden solaarienkelien johtajana, jotka ovat ottaneet tehtäväkseen palvella kaikkia teitä, suojella teitä ja opastaa teitä. Virtaavan rakkauden solaarisäteiden kautta aurinko loistaa sydämessänne ja löydätte henkilökohtaiset avaimenne vapauteen.

Tämän vuoksi olemme kutsuneet teitä kaikkia yhteistyöhön, tekemään työtä yhdessä, yhdistymään taas kaikkivaltiaaksi valoperheeksi ja se jälleentapaaminen, jonka olemme pyytäneet toteuttamaan vuoden 2010 lopussa ja vuoden 2011 alussa, merkitsee ihmiskunnalle käännekohtaa, missä kollektiivi yhdistyy uuden maaliman verkkoihin ja jäämäenergioita pidetään aikakapselissa erityisessä merkaba-astiassa, minkä lordi Melchizedek on luonut juuri tätä tarkoitusta varten. Kaikki muunnetaan ja seuraavina vuosina koette tämän lahjat. Kun olette siirtyneet toisiin maailmoihin, näette, miten ne jotka tulevat jälkeenne, korjaavat palkkioita siitä, mitä te olette aloittaneet ja mitä teitä edeltäneet ovat aloittaneet.

Meille kaikille on suuri kunnia seistä kanssanne tänä aikana valomaailmoissa ja pyytää teitä tulemaan kanssamme, liittymään etsintään, paljastamaan totuuden - ja vain totuuden - kaikille, jotka ovat valmiita avaamaan silmänsä ja näkemään, avaamaan sydämensä ja tuntemaan ja avaamaan sylinsä vastaanottamaan.

Käsissänne on lupaus uudesta elämästä. Tämä lupaus on mahdollistanut meille tulemisen tällä tavalla esittäytymään teille. Minä, Kuthumi, maailmankaikkeuden opettaja, valotyöntekijöiden suojelija, olen täällä, olen kanssanne ja kanavieni kautta muistutan teitä ja osoitan teille, että teitä rakastetaan, olette turvassa ja että te olette valinneet polun vapauteen.

Seison tässä ja tarkkailen sydäntänne, katson sieluunne ja näen henkenne olemuksen. Tällä hetkellä lordi Melchizedek aktivoi tulevaisuutenne puumerkin, pyhän leiman minkä on avain sydämenne oven avaamiseen, jotta henkenne voi aina olla vapaa.

Kiitän teitä kaikkia ajastanne. Kiitän teitä kaikkia, että kunnioitatte sielunne kutsua täyttämään sen kohtalon. Minulle on kunnia saada teidät kulkemaan kanssamme ja olemaan fyysisessä muodossa kanavia, jotka vievät eteenpäin sitä, mitä esitämme - näyttävät maailmalle, että Luvattu maa on olemassa ja että uusi tapa elää ja rakastaa ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan se tapahtuu jo, koska elätte sitä. Tulkaa kanssamme, kulkekaa kanssamme, palvelkaa ja rakastakaa kanssamme ja näytämme teille maailmat, joista te ette ole edes uneksineet.

Tulkoon kaikesta mikä innostaa teitä, suurimpia mahdollisuuksianne - olkoon ne yhtä kanssanne nyt. Tietäkää aina, että ei ole hetkeäkään, jolloin kuljette yksin, sillä olemme kaikki yhtä ja olemme aina kanssanne kaikin tavoin. Vapauttakoon kosmisten lakien ilmentämä totuus teidät elämään parasta elämäänne ja näyttämään tietä veljienne ja sisarienne vapauttamiseksi. Olkaamme yhtä rakkaudessa, palvelussa ja olemuksessa. Olen Kuthumi Agrippa ja rakkauteni teitä kohtaan on syvää. Adonai.

************

Olen Maria Magdaleena ja palaan hyvin lyhyesti kiittämään teitä kaikkia tämän hetken jakamisesta kanssamme. Tiedän, että Kuthumi on pyytänyt anteeksi lähetyksen keskeytymistä. Haluaisin sanoa sen myös itse. Tietäkää kuitenkin, että se mitä on vastaanotettu tänään, on kanssanne ikuisesti.

Minulle on myös kunnia olla harmoniassa energioidenne kanssa ja olen hyvin innostunut siitä työstä, mitä teemme tulevaisuudessa kokoontuen kanssanne ryhmiin ja työskennellen kanssanne yksilöinä. Tietäkää, että kun matkustamme maantieteellisiin paikkoihin, muutamme Äiti Maan energioita nopeutetulla tahdilla ja hän riemuitsee ja palkitsee teidät tuestanne ja kunnioittaa roolianne maan tilanhoitajina ja parantajina. Olette siunattuja palvelustanne aitoina maan enkeleinä.

Ruumiillistakoon jokainen teistä sen rakkauden ja valon, minkä Äiti/Isä Jumala ulottaa teihin, ja vallitkoon rauha elämässänne.

Olen Maria Magdaleena ja rakkauteni teitä kohtaan on suurta. Kiitos jokaiselle teistä. Au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kuthumi-Agrippa 22.2.2010 - 22:2 RAHAMATRIISIN HAJOTTAMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:03

22:2 RAHAMATRIISIN HAJOTTAMINEN

Kuthumi-Agrippaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
22.2.2010 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi-Agrippa ja tulen rakkauden ja viisauden solaarisäteillä tervehtimään jokaista teitä tällä hetkellä ja tuomaan teille ylimaallisuuden, yltäkylläisyyden, totuuden ja luottamuksen siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Ja sydämessämme on suuri ilo ja mielihyvä, kun voimme kokoontua teidän kaikkien kanssa läsnä olevassa ajassa, kun juhlimme tätä valojen, sydänten, mielien, kehojen ja sielujen jälleenyhdistymistä.

Kalliit ystävät, on monia energiatasoja, joihin yhdistytään tällä hetkellä. Jokainen taso on valokieli, joka kommunikoi järjestelmille, mitkä syöttävät teihin energiaa ja välittävät jumalaista innoitusta ja opastusta. Matkanne aitojen sielujen polkua pitkin on paljastanut teille monia totuuksia itsestänne. Se on myös paljastanut teille totuuksia koskien sitä, mikä on asettanut "maalait" maailmaanne. Mitä enemmän käsitätte, etteivät nämä maalait tai maasäännöt ole kokonaan harmoniassa valojärjestelmien kanssa, sitä helpompaa teidän on astua ulos noista järjestelmistä ja yhdistää jumalaiset kasvumekanismit elämänvirtaan.

Vuosi 2012 ei ole kaukana. Teillä on kaikilla käsillä aika siirtyä nykymaailmanne itsepetoksen yli. Maailmanne on täynnä monentasoista harhaa. Tämä on saanut aikaan tuskan ja surun monia puolia, jotka jo tunnette. Siksi yksi tarkoituksemme tässä lähetyksessä on puhdistaa jokainen teistä tänä iltana kollektiivisesta rahamatriisista. Tämä vapauttaa juurtuneita vääriä uskomuksia ja asenteita, jotka liittyvät tähän energiamuotoon. Miksi tekisimme tämän nyt? Koska rahanpuutteen pelko saa monet pysymään itsepetosjärjestelmien ansassa.

Elämän prinsiipit leviävät moniin, moniin maailmoihin, moniin ulottuvuuksiin ja yksi tapa, jolla tunnistatte, millaista on saattaa näitä voimakkaita uusia energioita muotoon ja ilmentymään, on soveltaa kumppanuuden prinsiippejä. Nämä prinsiipit paljastavat teille yhteistyön merkityksen ja sen, miten se voimaannuttaa valon ja ihmiskunnan verkkoja.

Joka kerta kun liitytte valon, rakkauden ja aikomuksen voimaanne, energia kasvaa yli kykynne kuvitella sitä. Se luo kiinteän järjestelmän nestemäiseen verkkoon. Siksi uusi kiinteä järjestelmä jota sovelletaan ymmärtämällä luonnon, elämän ja universumin prinsiippejä ja lakeja, johtaa niiden nesteiden vahvistumiseen, jotka virtaavat kehonne, maan ja eetterin läpi. Näitä nesteitä on veressä ja kaikissa muissa kehonesteissä, joiden kanssa tulette kosketukseen.

Tämä voi vähän hätkähdyttää teitä, mutta teidän on tärkeää tietää, että kaikkialla maailmassa, kaikkialla minne menette joka päivä, kosketatte fyysisesti toisen ihmisen DNA:ta - ei vain yhden, vaan monien, monien muiden ihmisten DNA:ta. Ajatelkaa nyt tätä. Jos kosketatte heidän DNA:taan niiden kehonesteiden tuloksena, joita on jätetty rakenteisiin ja kaikenlaisiin asioihin maailmassanne, ja yhdistytte silloin tuossa DNA:ssa pidettyyn energiaan, niin miten useimmat ihmiset maailmassa tuntevat elämästä, rahasta, kumppanuudesta, periaatteista ja yhdessä työskentelemisestä? Se on täynnä pelkoa. Tämä ei tarkoita sitä, että nyt teidän kaikkien täytyy kehittää vakava pakkomielle ja pestä jatkuvasti muutaman minuutin välein käsiänne tai kehoanne - ei.

Niiden energioiden myötä jotka tuomme teille tänä iltana, luomme voimakkaan suojakartion teidän kaikkien ympärille, mikä estää noita kehonesteiden DNA:n impulsseja ja jälkiä tulemasta kosketukseen kanssanne joka ainut päivä. Tapahtuu niin, että siellä minne jää DNA-jälkinänne, muodostuu eräänlainen shokkiaalto sitä koskettavien kehoon. Se aktivoi automaattisesti sisäisen halun nousta niiden maallisten ja kuvitteellisten muotojen yläpuolelle, jotka ovat saaneet ihmiset tämän virheellisen identiteetin ansaan.

Jokainen valovirta joka tulee luoksenne, imetään kehoonne, chakroihinne ja jokaiseen elävään organismiin ympärillänne. Näin voimakasta energia on. Kaikki tallentaa sitä informaatiota ja energiaa, jolle se altistuu. Maailmanne altistuu miljardeille ja miljardeille impulsseille jokaisella elämän hetkellä. Ihmistasolla on mahdotonta edes ymmärtää, mitä tämä merkitsee. En kuinkaan sano tätä pelon juurruttamiseksi. Sanon tämän tuomaan tietoisuutta, jotta voitte tiedostaa enemmän, miten nämä energiat vaikuttavat teihin ja miten energia yleensä vaikuttaa teihin, piste.

Siksi se mitä ajattelette, tunnette, näette, kosketatte, maistatte ja sanotte, vaikuttaa kaikkeen tietoisesti ja tiedostamatta. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä, miksi työskentelemme teidän kaikkien kanssa tällä tavalla. Yritämme auttaa teitä saamaan suurempaa ymmärrystä kaikista ihmisiin vaikuttavista energiamuodoista. Tämä on yksi erittäin tärkeä syy, miksi teitä yllytetään tutustumaan itseenne. Silloin kun tunnette itsenne, pystytte tunnistamaan väärän leimaantumisen ja nousemaan sen yläpuolelle.

Siksi näiden 22:2-aktivoinnin energioiden kautta universumin Mestariarkkitehdit kerääntyvät teidän kaikkien kanssa ja heidän kollektiivienergiansa muodostaa upean kristalliverkon ympärillenne ja ulotamme tämän verkon syleilemään teitä kaikkia.

Se on nestemäinen verkko, joka kommunikoi jokaisen osanne kanssa ja yllyttää teitä, innostaa teitä ja motivoi teitä astumaan kuilun yli ja uskaltautumaan tuntemattomiin maailmoihin. Kalliit ystävät, näitä tuntemattomia maailmoja ei tarvitse pelätä. Ainoa syy niiden tuntemattomuuteen on, koska olette olleet rajoitettuja itsetuntemuksessanne. Siksi sen tunteminen, mitä on ihmismaailman kolmannen ulottuvuuden rajojen ulkopuolella, on suuri tilaisuus - suuri, upea maailma täynnä monia maailmoja, monia näkymiä uskomattomista mahdollisuuksista. Näiden maailmojen sisällä on vielä lisää voimakkaita luomisenergian maailmoja. Nämä luovat energiat tulevat tapaamaan teitä ja virtaavat kaikkiin päächakroihin ja pienempiin chakroihin aikaansaaden uuden ja upean äänisinfonian - orkesterin joka soittaa tätä sinfoniaa sujuvasti ja vaivattomasti, sillä se ymmärtää näiden muiden maailmojen prinsiippejä.

Niinpä, kalliit ystävät, kutsumme teitä kaikkia kokoontumaan yhteen runsaslukuisasti, luopumaan alemmasta egosta, jättämään taakse pelkonne ja katsomaan niiden kanssasisartenne ja -veljienne silmiin ja sydämeen, jotka kulkevat teidän laillanne aitojen sielujen polkua etsien, haluten vapautta, haluten sielun ja hengen vapautumista, jotta harmonia voidaan luoda ja rauha juurruttaa kaikkien elävien sydämeen ja mieleen. Tätä ei voi tehdä, jos te jotka kuljette tätä polkua, kuljette toisianne vastaan.

Silloin kun kilpailette toisianne vastaan, kun juoruilette toisistanne, kun sanotte negatiivisia asioita kanssaveljestänne tai -sisarestanne polulla, rikotte verkon. Puratte sen punoksen, joka on yhteydessä teihin ja muuhun verkkoon. Te jotka seisotte vahvana ja voimakkaana kunnioittaen näiden kumppanuuksien pyhyyttä, vahvistatte teitä kohti tulevaa valoa.

Jotkut teistä ehkä muistavat erään viestin noin parin vuoden takaa, jota pidettiin erittäin kovana ja josta puhuin tästä. Toimitin tuon viestin voimalla erittäin tärkeästä syystä, ja se oli, koska hyvin surullisesti se maailma, missä valotyöntekijät ovat ja työskentelevät, on täynnä monia alemman egon tasoja, monia negatiivisia energioita. Tätä ei enää voida suvaita eikä sitä suvaita ja siksi sanomme, ettei ole enää aikaa hukattavaksi. Ei ole enää aikaa istua aidalla tarkkailemassa, kumpi puoli saa korkeimmat pisteet. Valitkaa nyt ja astukaa tuohon voimaan.

Tällä välillä - 22.2. - 21.12.2010 - kun tuomme energioita, jotka valmistelevat neljää seuraavaa ylösnousemusporttia joulukuun lopussa 2010 ja tammikuun alussa 2011, ihmisten on valittava. Nyt tai ei koskaan. Puhumme ensisijaisesti niistä, jotka häilyvät ja niistä jotka istuvat aidalla odottamassa jonkun työntävän heitä - tässä se työntö tulee. Nämä energiat tulevat niiden voimakkaiden valoverkkojen kautta, joita on rakennettu tähän mennessä - niiden voimakkaiden kanssaluomisjärjestelmien jotka ovat sitoneet teidät yhteen aikomustenne, rakkautenne ja valonne kautta, ei vain Äiti Maata varten vaan itseänne ja niitä varten, jotka merkitsevät maailmaa teille ja niitä varten, joita ette ole koskaan tavanneet ja jotka kuitenkin voitte tuntea ydinolemuksen kautta.

Olemme tehneet lisäyksen energioihin, jotka aktivoidaan Egyptissä seuraavien 32 päivän aikana. Nämä energiat sisältävät uuden jumalaisen ja fyysisen yltäkylläisyyden smaragdivärähtelyjä. Huhtikuun 4. päivä, toisin sanoen 4:4, pyydämme teitä kaikkia yhdistymään sydämenne, sielunne ja henkenne kautta niihin, jotka ovat fyysisesti Egyptissä, eikä sillä ole merkitystä, mihin aikaan päivästä tai yöstä teette tämän, sillä energioita ylläpidetään täysivoimaisina noiden 24 tunnin ajan.

Kun tuomme jumalaisen ja fyysisen yltäkylläisyyden kaikkivaltiaan ja uuden smaragdiliekin kaikkiin niihin, jotka ovat fyysisesti läsnä Egyptin mailla, tämä aktivoidaan kaikkiin seitsemään päächakraan. Nämä taajuudet puhuvat kaikille maailman ulottuvuuksille. Ne teistä jotka ette matkusta fyysisesti Egyptiin, olette niiden suojelijoita, jotka ovat aiemmin suostuneet tässä inkarnaatiossa olemaan noita mekanismeja, jotka vetävät tuota energiaa sisään. Laajennamme energiat Venäjälle, jolloin kaikkivaltias kultainen liekki ankkuroidaan seitsemäs seitsemättä (7:7). Ja sitten kun laajennamme energiat Turkkiin, uskomattoman kaunis platina- ja "helmiäisäitiliekki" ankkuroidaan kymmenes kymmenettä (10:10) 2010.

Nämä kolme liekkiä, nämä uudet liekit, on luonut kaikkivaltias Kaikkeuden Elohim. Itse St Germain on lisännyt viimesilauksen, energiat jotka sisältävät nämä kaikkivaltiaat värähtelyt, ja hän ojentaa ne niille, jotka on nimitetty kantamaan niitä. Smaragdiliekki ilmentää miljoonia ja miljoonia valon, rakkauden ja luovuuden pikkuverkostoja.

Kun olette kaikkivaltiaiden ja voimakkaiden Mestarialkemistien seurassa, teitä pyydetään avaamaan nyt sydämenne, mielenne, kehonne, sielunne ja henkenne ja vastaanottamaan kutsu palvelukseen, vastaanottamaan kumppanuusprinsiipit ja laajentamaan energiaanne ja valmiuttanne, jos se on teidän valintanne, yhdistyäksenne kaikkivaltiaaksi kehoksi, joka ruumiillistaa nämä uskomattomat ja voimakkaat uudet energiat.

Minä, lordi Kuthumi-Agrippa, solaarienkelien kuningas, ilmoitan teille kaikille - eikä edes kanavani tiedä tätä vielä, tämä on hänelle yllätys. Minä, erityisesti Kuthumi-Agrippa energiamuodossani, solaariarkkienkelien kuninkaana, olen valinnut tämän kanavan ainoaksi ihmismuodoksi, jonka kautta kanavoin tulevaisuudessa. Kuthumin energiaa, kuten toiset tuntevat sen, kanavoidaan edelleen eri järjestelmien kautta. Kuitenkin tämä verkko, tämä puumerkki, on nimitetty erityisesti hänelle, jotta voimme antaa noiden voimakkaiden rakkausvoimien valoa jokaiselle teistä.

Tämä aktivointi avaa ovia joihinkin syvällisimpiin ja voimakkaimpiin energioihin, joille olette koskaan altistuneet. On aika kutsua esiin Kvanttijumalatarta, kutsua esiin uuden maailman Jumalattaria ja Jumalia, jotka kulkevat heidän rinnallaan. Ja pyydämme teitä nyt nousemaan, heräämään ja johtamaan, sillä kaikki te olette johtajia - rakastakaa tosianne.

Vapautamme myös voimakkaan Kvanttijumalattaren valon lähitulevaisuudessa. Tätäkin ylläpidetään fyysisen naisen muodossa. Hänen valonsa on rakentunut viisi vuotta ja lähitulevaisuudessa teille esitellään myös hänen energiansa. Hän on fyysinen ihmisolento. Kun tämä energia ulottuu häneen, luotamme, että hän tuntee värähtelyt, ja pyydämme teitä kaikkia nyt ulottamaan rakkautenne ja valonne tähän polun sisareen, jotta kaikki esteet voidaan poistaa ja Kvanttijumalatar voi tulla seisomaan myös hänen kanssaan ja näin tehden ilmentää Kolmoisjumalattaren, Kolmoisjumalan, Kvanttijumalattaren ja Kvanttijumalan olemuksen, joka on ankkuroituna tiukasti kaikkiin seitsemään päächakraanne ja pienempiin chakroihinne.

Rakkaat ystävät, tämä jumalainen valo on vahvistettuna ne alkuperäiset polut, joita Jumalat ja Jumalattaret kulkivat. Te kaikki olette Jumalatar tai Jumala, pappi tai papitar, mikä tahansa nimi resonoikin teillä, mutta olemme vaatineet tätä kaikkivaltiasta juhlaa tänä aikana varmistamaan, että näitä energioita pidetään puhtaimmissa sydämissä ja halutaan tukea verkkoja, tehdä yhteistyötä voimakkaana jumalaisen rakkauden ja valon voimana ja muotona.

Nyt kun olemme julkistaneet tämän informaation teille, pyydämme teitä avaamaan sisäisen maailmanne vastaanottaaksenne voimaannuttavat sykkeet, joita tulee, ja kutsumme Kolmoisjumalattaren sisarta, joka seisoo hänen suojelijanaan - rakas sisar, sinun on määrä avata voimaportaalit omassa kehossasi.

Jokainen nainen joka kuuntelee, jumalattaret, avatkaa sakraalichakranne, sillä nyt Kolmoisjumalattaret alkavat kaataa pyhää elämänvettä sakraalichakraanne. Kaikki tällä hetkellä kuuntelevat miehet, te olette jumalia - avatkaa juurichakranne vastaanottamaan voimakkaita sykkeitä, joita tulee Äiti Maasta.

Jumalattaret, avatkaa kolmas silmänne. Jumalat, avatkaa kruunuchakranne. Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun alamme nyt vapauttaa teille energiaa, jota ette ole koskaan ennen kokeneet, energiaa mikä purkaa nyt vanhan maailman rahamatriisin, matriisin joka on kahlinnut ihmiset vääriin uskomuksiin ja pelkoon tästä energiasta.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos ja nyt haluan teidän kaikkien jatkavan ehdottoman rakkauden säteilemistä toisiinne ja syöttämään kumppanuuden voimakasta, nestemäistä kristalliverkkoa. Haluamme teidän liittävän sydämenne ja kätenne, yhdistävän mielenne ja avaavan henkenne vastaanottamaan toisenne.

Arkkienkeli Mikael astuu nyt sisään ja hän vahvistaa näitä energioita upealla sinisellä säteellä. St Germain lähettää aivan uuden smaragdivihreän valonsäteen sykkeitä jokaiseen teistä ja valmistelee siihen, mitä tulee 4.4.2010. Hengittäkää tätä smaragdivaloa sisään ja ulottakaa se kanssaveljiinne ja -sisariinne tässä nimenomaisessa verkostossa, tässä yhteisössä ja tässä valonkutojien perheessä. Ylläpidämme tätä energiaa tämän ryhmän keskuudessa - rakennamme sitä, lähetämme sitä syvälle aivan sisäisen itsenne ytimeen ja puramme kaikki kiinnikkeet vanhan mallin rahamatriisiin.

Kun tunnette näiden energioiden juoksevan kehonne läpi, kuvitelkaa kehonne solujen avautuvan, DNA:n ja atomien sisällänne vapauttavan vanhentuneet havaintotavat, asenteet, pelot ja uskomukset, joita liittyy rahaan ja kumppanuuteen.

Haluan teidän nyt kuvittelevan Isä/Äiti Jumalan kaikkivaltiaan olemuksen laskeutuvan yllenne, täyttäen teidät valollaan ja poikkeuksellisella visiollaan. Avatkaa mielenne, antautukaa, päästäkää irti.

Haluan teidän miettivän hetken, miksi olette ansassa matriisissa, joka on johtanut joko rahan puutteeseen, rakkauden puutteeseen ja terveiden kumppanuuksien puutteeseen (kaikenlaisten kumppanuuksien). Suurin osa tästä johtuu ohjelmoinnistanne. Valtaosa peloistanne ja estoistanne on ohjelmointina tallennettu sisällenne. Toistuvan ohjelmoinnin kautta teidät on johdatettu uskomaan, että olette ansassa jossain tilanteessa - on se sitten haastava taloudellisesti tai suhdemielessä. Kuitenkin vielä enemmän kyse on sellaisen ajattelutavan ansasta, mikä kertoo, että te ette pysty tekemään jotain tai olemaan aito itsenne.

Joka kerta sanoessanne itsellenne, että te ette pysty/voi, vahvistatte vanhoja tapoja, voimistatte vanhan toimintamallin matriiseja. Mieli pitää teitä ansassa. Siksi voidaksemme selvittää kollektiivisen rahamatriisin, teidän täytyy selvittää tuo pelko sisältänne, ydinryhmänä joka tällä hetkellä ylläpitää tätä energiaa. Pyydämme teitä pyrkimään mielen tarkkailemiseen ja joka kerta sanoessanne itsellenne, että te ette voi tehdä jotain, kysykää itseltänne "miksi"? Mikä tekee siitä totta?

Kenties tosiasia on, että puuttuu rahaa tai puuttuu rakkautta tai vaadittavia taitoja tai työkaluja, mutta tämä ei merkitse sitä, että niin pitää olla ikuisuuden. Nämä uudet energiat ovat toisenlaisia, kuin mille ihmiskunta on koskaan ennen altistunut. Siksi, kuten olemme sanoneet, niissä ei ole kerrassaan mitään kiinnekohtaa alemmalle egollenne ja se aiheuttaa lisää pelkoa, koska se ei voi verrata niitä mihinkään eikä mikään ole verrattavissa näihin voimakkaisiin uusiin energioihin.

Vetäkää nyt taas syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, päästäkää irti sisällänne alitajuisesta tarpeesta pitää kiinni peloista, joihin samaistutte pelkästään, koska alempi egonne tunnistaa ne tutuiksi.

Vetäkää taas syvään henkeä ja kun rentoudutte, luomme nyt upean energiaspiraalin, mitä nyt "kehräämme" kruunuchakraanne ja liikutamme sitä kaikkien charkojenne kautta selkärankaanne pitkin juurichakraan ja Äiti Maahan. Nämä energiat tuovat vapautumisen universaaleja koodeja ja luovat uusia järjestelmiä, jotka leimaantuvat kehonne atomeihin. Nämä atomit lähettävät sykkeitä ja kommunikoivat kehonne molekyyleille, DNA:lle ja soluille sekä elämään kaikkialla ympärillänne.

Nämä energiat joita luomme, muodostavat upean uuden valokehon ympärillenne. Tämä valokeho suojaa teitä alemman egon peloilta. Ja alemman egon reagoidessa tämä keho sallii teidän yhdistyä korkeamman itsetietoisuuden ulottuvuuteen, mikä mahdollistaa teille irtipäästämisen tästä tarpeettomasta pelosta - jokaisesta negatiivisesta pelosta tai tunteesta, jotka nyt tiedätte vain osaksi vanhaa matriisia, vain alemman egonne kiintopisteeksi.

Niin, kalliit ystävät, kun olemme tässä voimakkaan uuden valon maailmassa, armon ja rauhan Elohim tulee luoksemme. Universumin kaikkivaltiaat Mestariarkkitehdit avaavat energiansa vastaanottamaan ja toivottamaan tervetulleeksi teidät. Jos on halunne ja tahtonne astua tämän kuilun yli, siirtyä teille täysin tuntemattomaan ja jos olette valmis olemaan kanssamme ja luomaan uutta nestemäistä valoverkkoa liittyen rahaan ja kumppanuusprinsiippeihin, niin nämä energiat kutsuvat kaikkia heräämässä olevia palvelemaan, sitten tulemaan meidän kanssamme, astumaan valoon ja seuraamaan energiaa, jonka Mestariarkkitehdit nyt ulottavat teihin.

Kun astutte tähän valoon, energiakartiot tulevat chakroihinne edestä ja takaa. Kolmoisjumalatar ja Kolmoisjumala heijastavat ne teihin. Kvanttijumalattaren ja Kvanttijumalan energiat tulevat sisään. Kvanttijumalatar koskettaa kolmatta silmäänne ja Kvanttijumala koskettaa sakraalichakraanne. Tämä aktivoi ovet taivaaseen hyväksyen armollisesti sen, mitä on, ja tietäen, että se mitä on tulevaisuudessa, on ja tulee olemaan erilaista kuin nyt, sillä teitä pidetään tässä valossa tunnistaaksenne, että kaikki pelkonne ja kaikki rajoitukset, joita olette asettaneet itsellenne, ovat todellisuudessa itse aiheutettuja. Vaikka niitä olisivatkin heijastaneet ulkoisessa maailmassanne olevat, te olette valinneet pitävänne kiinni niistä, te olette valinneet noudattavanne noita valheellisia lakeja ja sääntöjä.

Nyt teille annetaan lupa päästää siitä kaikesta irti. Teille annetaan lupa astua täysin uuteen taajuuteen ja tietoisesti valita, että te ette enää noudata noita naurettavia ja harhaisia järjestelmiä, jotka ovat olleet käytössä ja jotka ovat valheellisesti johtaneet teidät uskomaan, että on tiettyjä asioita, joita ette voi kokea ja joita teillä ei ole ettekä voi saada osaksi elämäänne.

Siksi, kun vahvistamme vielä lisää energioita, Elohim tulee seisomaan kanssanne. Minä, Kuthumi-Agrippa, solaarienkelien kuningas, tuon nyt solaarienkelijoukkoni kerääntymään ympärillenne, kun vahvistamme energioita vielä lisää. Hengittäkää syvään kehoonne ja kun hengitätte ulos, lähetämme näitä jumalaisia sykkeitä, jotka aikaansaavat käynnistyksen kaikissa chakroissanne. Käynnistys avaa nämä ulottuvuusportaalit ja haluamme teidän nyt päästävän irti jokaisesta yksittäisestä ihmisestä, joka tulee mieleenne ja jonka tunnistatte heijastavan sitä, mihin olette valheellisesti kiinnittyneet ja minkä olette antaneet olla laki elämässänne. Päästäkää sitä irti ja antakaa sen mennä.

Minä, Kuthumi-Agrippa, lähetän nyt kultaisia valaisevia energia-aaltoja kehoonne. Nämä valaisevat aallot tunkeutuvat aivan atomienne keskukseen saakka ja vapauttavat teidät negatiivisista kiinnikkeistä vanhaan maailmaan. Ja haluan teidän nyt kuvittelevan, että kaikki nuo johdot, mitkä ovat kiinni vanhan toimintamallin kollektiivisessa rahamatriisissa, poltetaan nyt, mikä vapauttaa teidät. Kaikki nuo negatiiviset kiinnikkeet, jotka ovat pitäneet teitä sidottuna vanhan maailman kumppanuus-, yhteistyö-, suhde-, liittymis- ja yhteisöprinsiippeihin - päästäkää niistä irti, antakaa niiden mennä. Sillä lukumäärässä on voimaa ja kutsumme teitä nyt runsaslukuisesti. Tämä on kutsunne palvelemaan, tulemaan esiin, tuomaan näitä energioita, vapauttamaan itsenne vanhasta, tuomaan ne sisään ja ilmentämään fyysisessä todellisuudessanne.

Minä, Kuthumi-Agrippa, seison nyt takananne ja jyskytän näitä energioita voimakkaisiin järjestelmiin, joita aktivoidaan selkäytimessänne ja lähetetään keskushermojärjestelmäänne, mikä vapauttaa korkeamman järjestyksen maailmojen kielen ja avaa sen kymmenkertaisen universumin, missä kaiken nestemäinen energia on. Kymmenkertainen nestemäinen universumi pitää avaimia tulevaisuuteenne, avaimia kaikkeen mitä tarvitsette, kaikkeen mikä tuo teille vapautta - hengen vapautta, fyysisen kehon vapautta liikkua ja olla niin, kuin se haluaa, vapautta rakastaa, vapautta antaa, vapautta vastaanottaa ja vapautta olla aito.

Vetäkää syvään henkeä, pidätelkää kuuteen laskien, hengittäkää ulos ja rentoutukaa.

Nyt haluamme teidän ottavan kaikki nämä energiat, jotka on valjastettu tähän ydinryhmään, joka kuuntelee sanojamme nyt, ja haluamme teidän kaikkien laajentavan tämän energiat muuhun maailmaan, mikä pirstoo tuon vanhan toimintamallin kollektiivisen rahamatriisin. Näin tehden vapautamme niiden otteen, jotka hallitsevat maailmaa ahneuden, pelon ja tietämättömyyden avulla. Laajentakaa tämä energia nyt pirstomaan vanhan toimintamallin matriisit kumppanuuden, kaikenlaisen kumppanuuden ympäriltä. Ja irrotamme myös ne energiajohdot, joiden kautta tietämättömät mielet ja ahneet sydämet ovat ottavat niiltä, jotka on johdatettu uskomaan, että he ovat köyhiä mielessään, kehossaan ja fyysisessä todellisuudessaan.

Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, työntäkää tätä energiaa vieläkin kauemmaksi. Nähkää sen tihkuvan Äiti Maan kehoon ja täyttävän jokaisen atomin tällä energialla.

Kalliit ystävät, tämän hyvin voimakkaan energian, jonka me olemme luoneet ja jonka te olette hyväksyneet, täytyy nyt jatkaa spiraalivaloaan seuraavat 17 minuuttia, jonka aikana pyydämme teitä - ihannetapauksessa - istumaan hiljaisuudessa tai rauhallisessa ympäristössä, jos voitte, ja me viimeistelemme tämän prosessin. Tällä erää vain rentoutukaa ja tietäkää, että tulevat energiat ovat kaikki uusia, energioita joita maailma ei ole koskaan ennen nähnyt. Tämä tekee tästä ainutlaatuista ja vastaamalla palvelukutsuunne olette tulleet saamaan nämä suuret lahjat ja siunaukset.

Kun teitä pidetään tässä voimakkaassa energiaverkossa, haluamme nyt kiittää kaikkia niitä, jotka olivat todistamassa tämän puhtaan ja voimakkaan osanne upeaa henkiinheräämistä ja teidän kaikkien voimakkaiden valojenne yhdistämistä, mikä asettaa uuden perustan, jolle luotte universuminne kaikkivaltiaiden Mestariarkkitehtien rinnalla.

Ja niin, kalliit ystävät, se on virallista: uusin verkko on luotu, nestemäisen rakkauden, nestemäisen valon ja nestemäisen aikomuksen verkko, luovuuden kaikkivaltias voimalähde eikä mikään voi pysäyttää sitä. Liittonne tänä voimakkaana valon ydinryhmänä varmistaa tämän, ja kun ryhmänne kasvaa, kun yhteytenne tätä polkua kulkeviin kanssasisariinne ja -veljiinne vahvistuu, niin vahvistuu tämä energiakin ja se hajottaa jokaisen valheellisen järjestelmän, mikä ahneesti hallitsee maailmoja ja manipuloi niitä ja näette niiden kaatuvan.

Tulevina vuosina - tarkemmin sanottua tästä noin vuoteen 2013 saakka - monet maailmanne taloudelliset järjestelmät kaatuvat, erityisesti ne merkittävät konsernit, jotka ovat ottaneet ns. asiakseen hallita maailmaa. Kukaan mies tai nainen ei voi koskaan alemmassa egossaan hallita maailmaa. Vain yhdistymällä ja palaamalla sisäiseen tunteeseen korkeammasta egosta, ihmisnainen tai -mies saa pääsyn niihin maailmoihin, jotka todella ilmentävät valtaa - voimaa joka luo taianomaisia, maailmoja uudistavia järjestelmiä. Ja niin se on, kalliit ystävät, että valokaupungit heräävät henkiin.

Merkitkää tämä päivä henkiseen kalenteriinne päiväksi, jolloin perustettiin verkot valokaupunkien henkiinheräämiselle. Olette osa tätä. Jakakaa tätä valoa. Jakaa tätä rakkautta jokaisen tuntemanne kanssa. Kannustakaa niitä, joiden tunnette olevan yhteydessä tähän energiaan ja jotka ovat avoimia tälle energialle, liittymään valon virtaaviin voimiin ja uudistamaan maailmaa, uudistamaan sisäistä maailma. Älkää koskaan unohtako, miten paljon rakastamme teitä, miten tiukasti seisomme rinnallanne ja ettei nanosekuntiakaan siitä, mitä tunnette, ajattelette tai teette, mene koskaan huomaamatta. Ei ole mitään tuomitsemista - on havainnoimista, reagoimista kutsuihinne, aikomuksiinne ja vastaamista kysymyksiinne sekä apu-, suojelu- ja opastusanomuksiinne.

Tietäkää, kalliit ystävät, että se on tehty, että nämä energiat on nyt ankkuroitu maahan sellaisena, kuin ne ovat taivaassa. Te olette maan enkeleitä, maamaailman jumalia ja jumalattaria, jotka ovat inkarnoituneet ihmismuotoon esittämään tiettyä erityisroolia, yhdistymään toisensa kanssa tänä aikana, jotta voisitte toteuttaa tämän suuren suunnitelman. Ja tämä suuri suunnitelma on avautua jokaiselle ihmiselle, joka on puhtaan sielun, puhtaan aikomuksen motivoima ja joka haluaa yhdistää valo- ja rakkausvoimat tehdäkseen yhteistyötä kanssasisarien ja -veljien kanssa aitojen sielujen polulla ja rakentaakseen uutta maailmaa, joka perustuu erilaiselle motivaatiolle.

Huhtikuun 4. päivä murramme pimeiden voimien erään tason. Olemme tehneet työtä tätä varten seitsemän vuotta. Te kaikki olette osa tätä, olette valmistautuneet tätä varten ja kanavoimme erityislähetyksen tuota päivää varten. Varmistamme, että se nauhoitetaan ennalta, niin että kaikki te voitte virittyä tuona päivänä ja olla osana lähetystä ennen tuota päivämäärää.

Pitäkää siis kaikki kiinni hatustanne. Tämä on elämänne kyytiä ja uskomme, että nautitte siitä, sillä olette tietenkin valinneet äärimmäisten seikkailujen polun.

Hengittäkää nyt taas syvään sisään ja ulos. Kiittäkää itseänne siitä, että kunnioititte palvelukutsuanne, olette läsnä tässä ajankohdassa, otatte vastaan sen voimakkaan valon, mikä olette, tuon kaikkivaltiaan rakkauden ilmentymän, mikä olette, sekä jaatte ja levitätte sitä esimerkillänne johtaen. Olkaa sitä, kuka olette, ja jos ette tiedä, kuka olette, ottakaa askelia itsenne löytämiseksi. Ehkä silloin vain näkisitte, että todellisuudessa kaikki, mitä olette, on vieressänne.

Tietäkää, ettei ole koskaan hetkeäkään, jolloin olette yksin. Olemme kanssanne kaikin tavoin aina. Kohdatkoon kaikki se olemuksenne ytimessä, mikä tuo teille rauhaa, harmoniaa, terveyttä ja onnellisuutta, ja olkoon kaikki aina hyvin maailmassanne.

Minä, Kuthumi-Agrippa, solaariarkkienkelien kuningas, suljen teidät siipieni suojaan, pidän teitä lähellä sydäntäni ja vakuutan teille, että olette aina turvassa, hoivattuja ja suojattuja. Sallikaa kaikkien tarpeidenne tulla täytetyksi. Olkaa rauhassa, arvokkaat valotyöntekijät - palkkionne on teillä.

Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kuthumi-Agrippa 25.3.2010 - 4:4 SMARAGDISÄDEJUHLA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:06

4:4 SMARAGDISÄDEJUHLA

Kuthumi-Agrippaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
25.3.2010 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi-Agrippa ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä kertaa ja tuomaan teille transformaation, ylösnousemuksen ja ilon siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Ja sydämessämme on suuri ilo ja mielihyvä, kun saamme kokoontua teidän kaikkien kanssa tänä päivänä, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja Jumalan kämmenillä.

Rakkaat valotyöntekijät, aika on nopeasti tulossa pisteeseen, missä kaikkien energioiden on yhdistyttävä yhdeksi rakkauden dynaamiseen voimaan ja vetää tämä lähde Isä/Äiti Jumalan valokeskuksesta.

Jokainen teistä pitää sisällään jumaluuden ja totuuden pyhää puumerkkiä. Näiden puumerkkien on nyt yhdistyttävä luomaan kollektiivinen puumerkki, joka rikkoo Illuminati-matiirisin, mikä tekee meille mahdolliseksi uuden rakkauden ja totuuden smaragdisäteen ankkuroimisen täysin.

Jokainen askel minkä otatte polullanne parantua ja tulla syvällisemmin tietoiseksi itsestänne, sallii näiden dynaamisten uusien energioiden juurtua tiukasti kollektiivitietoisuuden matriisiin. Koska kuitenkin hyvin monet ihmisrodusta ovat edelleen Illuminati-matriisin ansassa, on tärkeää, että jokainen teistä nousee dynaamisesti suuremman tietoisuuden ulottuvuuksiin ja laajempaan tietämykseen niistä mahdollisuuksista, joita on sisällänne.

Illuminati-matriisi koostuu kaikista niistä energioista ja ohjelmista, mitkä loivat tarkoituksellisesti ne, jotka päättivät olla vapauttamatta totuutta, sillä he pelkäsivät sen heikentävän heitä ja jättävän ilman sitä, mitä he niin syvästi halusivat.

Totuus voimasta/vallasta on, ettei se ole mitään, minkä omistatte, vaan se on jotain, mikä on luonnostaan sisällänne ja mitä ilmaisette, ja voimaantuneen sielun dynamiikka koskettaa toisten sydämiä, mikä sallii saman voimaantumisprosessin kehittyä heillä. Vallan omistaminen on toisen valon omistamista, mikä ei ole voimaantumisen korkeampien ulottuvuuksien mukaista.

Teidän on tärkeää ymmärtää, että kutsumme Illuminatiksi niitä, joita motivoi maailmanne seitsemän pahetta. Nämä paheet heikentävät kollektiivia ja näiden ominaisuuksien motivoimia yksilöitä. Vaikka he eivät välittömästi näe sitä, nyt on tullut aika, jolloin uuden maailman valon kajastus paljastaa nämä heidän pimeämmät puolensa ja he kaatuvat.

On tärkeää, että tämä kaatuminen tapahtuu niin, että jokainen sielu voi ottaa takaisin oikeutetun asemansa. Vaikka tämä kaatuminen tulee tapahtumaan, on edelleen monia, jotka eivät käytä hyväkseen tilaisuutta ottaa vastaan oma voimansa. Siksi teillä, heränneillä sieluilla, on vastuu voimaantua enemmän kuin koskaan ennen, sisältääksenne koko valokapasiteetin, joka on ulottuvillanne, jotta voitte kantaa muinaiset totuudenpuumerkit tulevaisuuteen, niin että Luvattu maa voi ilmentyä.

Luvattu maa on maailma, missä toiset samansydämiset, samanmieliset ja samanhenkiset liittyvät kanssanne yhteen kollektiiviseen rakkausyhteisöön, mikä rakentaa totuuden toimintamalleja ja luo polkuja, joilta toiset löytävät tiensä omaan totuuteensa. Älkää vaipuko epätoivoon niiden vuoksi, jotka eivät käytä hyväksi tätä tilaisuutta, sillä se on osa heidän jumalaista suunnitelmaansa. On osa heidän matkaansa ymmärtää, mitä pimeyden maailmassa eläminen merkitsee. Pimeä maailma on maailma, missä seitsemän pahetta hallitsee ja rakkaus ja ymmärrys ovat poissa, toisin sanoen se on tietämättömyyden maailma.

Te olette siirtyneet näiden kontrolloinnin ulottuvuuksien ulkopuolelle. Vaikka teissä on edelleen osia, joita nämä Illuminati-leimat hallitsevat, teillä on nyt tilaisuus nousta korkealle niiden yläpuolelle ja korkeammasta näkökulmastanne havaita, miten nämä dynamiikat toimivat alemmissa maailmoissa. Tämä merkitsee, että alempi egonne käy läpi massiivisen transformaation, jotta voitte siirtyä tuon maailman yli ja löytää dynaamisimman itsenne korkeammat puolet.

Teillä on edelleen piirustus, leima, jota hallitsevat ne seitsemän planeetan henget, jotka kanavoivat kauttanne. Tämä piirustus määrittelee osanne ja karmanne jokaisessa inkarnaatiossanne. Tämän aikajanan tekee erilaiseksi kuitenkin se, että teillä on tilaisuus nousta tuon jatkuvasti kääntyvän kohtalonpyörän yläpuolelle. Nyt siirrytte määrätystä arpaosasta kohtaloon, ja vaikka on edelleen haasteita kohdattavana - pelkästään koska jokainen taso esittelee teille suurempia mahdollisuuksia kasvaa ja ymmärtää paremmin itseänne - huomaatte, että näissä haasteissa teillä on suurempi määrä rohkeutta, sisäistä vahvuutta, viisautta, tietoa ja rakkautta siirtyäksenne niiden läpi, voittaaksenne ja ratkaistaksenne ne vaivattomammin ja nopeammin kuin silloin, kun olitte juurtuneena vanhaan maailmaan, toisin sanoen Illuminati-matriisiin.

Tänä aikana planeettanne kohtaa valtavan muutoksen. Maailmassanne on maita, jotka käyvät läpi hyvin tärkeitä muutoksia. Jotkut näistä muutoksista ovat väkivaltaisia. Kuitenkin ne joita valoulottuvuudet suojaavat, opastetaan tuvallisille alueille. Älkää siksi huolestuko. On kuitenkin tärkeää, että olette tietoinen ja valpas näinä aikoina, sillä tämän Illuminati-matriisin kätketyt merkitykset on osoitettava ja purettava, jotta Feenix-lintu voi nousta vanhan maailman tuhkasta ja viedä Hengen tulivoiman uudelle oivallustasolle niiden sydämissä, jotka ovat nyt heränneet.

Ne joiden on vielä herättävä suuremman voimansa dynamiikalle, etsivät teidät. Kun tämä romahdus tapahtuu, nämä muutokset synnyttävät uuden aikajanan sarastuksen, uuden tavan mihin sielunne voimaannutetaan. Tämä vapauttaa alemman egon enemmistövallasta, jotta korkeampi ego saa enemmistövallan.

Smaragdisäde jonka tuomme nyt esiin, sisältää vilpittömyyden, uskollisuuden, rakkauden ja viisauden todellisen olemuksen. Tämän smaragdisäteen sisällä on upea, kiinteä kultainen valokuutio. Tämän kuution keskellä on platinasta tehty tähtitetraedri. Tästä platinatähtitetraedristä säteilevät energiat aktivoivat kultaisen kuution, mikä säteilee voimakkaita värähtelyjä smaragdisäteen kautta. Tämä saa aikaan uuden maailman valaistun matriisin - valon, todellisen rakkauden, viisauden ja sisäisen rohkeuden uuden järjestyksen.

Jokaisella teistä tämä smaragdisäde, kultainen kuutio ja tähtitetraedri aktivoidaan sydänchakrassanne. Tämä on ohi seuraavien 12 kuukauden kuluessa ja jokaisessa kuussa yhdistytte tämän uuden valon, rakkauden ja viisauden lähteen hyvin vahvan voiman syvemmälle tasolle, mitä olette etsineet tämän elämän ajan. Kaikki mitä olette kokeneet tähän saakka, on valmistellut teitä tälle uuden elämänmuodon dynaamiselle heräämiselle ja rakentumiselle - muodon missä suuremman itsenne kulkuneuvo voi turvallisesti rakentua, tulla hoivatuksi ja vahvistua.

Nämä energiakenttänne kautta lähetetyt värähtelyt paljastavat ne korkeammat ulottuvuudet, joihin olette tulleet, joille olette heränneet ja joille olette päättäneet kohota vanhan maailman rajoitusten yli, jatkaaksenne sinnikkäästi valon, rakkauden ja viisauden todellisten järjestysten muinaista viisautta.

Smaragdimysteerikoulu on yksi sellainen kulkuneuvo, jonka kautta näitä suuria opetuksia jaetaan. Kultaisen temppelin opetukset ovat se kultainen kuutio, josta puhumme, ja platinatähtitetraedri on energia, jota pidetään tässä kanavassa ja hänen maskuliinisessa vastineessaan ja jota energisoimme näiden kahden fyysisen ihmisen kautta ja lähetämme valoa koskettamaan niitä, jotka matkustavat fyysisesti pyhiin paikkoihin ja yhdistävät energiansa ryhmiksi näillä paikoilla. Siksi jokaisesta teistä joka matkustaa fyysisesti pyhille paikoille näiden kahden ihmisen kanssa, tulee platinatähtitetraedrin laajentumia. Teidät vihitään sitten korkea-arvoisen papin ja papittaren sisäiseen ulottuvuuteen ja omaksutte tämän platinatähtitetraedrin piirteen ja tulette näiden energioiden edistäjäksi ja sen Kultaisen temppelin sisäytimen edustajaksi, minkä kautta nämä suuret opetukset virtaavat.

Jokaiselle teistä nimitetään sitten tietty mestari ja solaariarkkienkeli, joka kantaa teitä niiden vihkimysten läpi, joita korkea-arvoinen papitar ja pappi tuovat kaikkeuden galaktisen keskuksen sisäytimestä. Heräätte sisäisille ominaisuuksillenne, mitkä johtavat teitä kohtalonne suuntaan, niin että tämän ydinplatinasäteen edustajana voitte opettaa sitä, mitä teidän on määrä jakaa, voimaannuttaaksenne ihmisiä vielä lisää. Nämä energiat ulottavat säteensä maapallon joka kolkkaan - jokainen teistä on strategisesti asetettu maantieteellisesti eri paikkaan näiden valojen ylläpitämiseksi.

St Germainin 55 liekkiä, jotka on äskettäin kerätty, synnyttävät ametisti- ja safiirienergian hienoja säikeitä, jotka myös te ajan kuluessa integroitte. Nämä säikeet luovat pyhän punoksen chakrojenne välille ja yhdistävät uuden upean kudosmuodon, mistä tulee valaistu matriisi. Platinatähtitetraedri käynnistää Illuminati-matriisin tuhoutumisen, mutta tietäkää, että kun olette yhdessä tässä voimakkaassa energiassa, pidätte yllä niitä verkkoja, jotka pitävät ne jotka ovat jo turvassa, uuden maailman korkeampien ominaisuuksien turva-alueilla. Tämä ei tahdo sanoa sitä, että suljemme pois ketään sielua tästä mallista. Sanomme vain, että niille teistä jotka olette jo astuneet tähän korkeampaan laatuun, on jo valmisteltu paikka. Tämä tilaisuus on jokaisen sielun ulottuvilla tällä planeetalla. Käyttävätkö he sen hyväkseen vai eivät, on täysin heidän henkilökohtainen valintansa.

Energianne jatkavat lisääntymistään hyvin nopealla tahdilla. Siksi on tärkeää, että seuraatte vaistoanne ja intuitiotanne ja sallitte todellisen itsenne rakkauden loistaa läpi. Tämä on aikaa rikkoa Illuminati-matriisi myös sisällänne eli ne osanne alkavat nyt pudota pois, joita on sidottu valheellisilla uskomusjärjestelmillä vanhan maailman herkeämättömiin draamoihin. Jokainen energia mikä irrotetaan Illuminati-matriisista, puhdistetaan platinavärähtelyjen kautta ja yhdistetään valaistuun matriisiin, missä otatte uuden roolin, uuden kohtalo-osanne johtajina uudessa valomaailmassa. Luotte tämän verkon, mikä säteilee voimakkaimpia säteitä, mitä on koskaan tallennettu maan henkiseen historiaan, paljon suurempia kuin edes Atlantis kykeni koskaan säteilemään.

Atlantiksen romahtaminen koodattiin maan verkkoihin. Silloin Illuminti-matriisi ensimmäisen kerran otettiin käyttöön. Siksi palaamme Atlantiksen romahtamiseen ja tuo romahdus toistuu jollain tavalla - ei täydellisenä tuhoutumisena, sillä on riittävästi uuteen maailmaan heränneitä valotyöntekijöitä, jotka kykenevät seisomaan tiukasti valossaan, voimassaan ja pitämään yllä näitä voimakkaita värähtelyjä.

Minä, lordi Kuthumi-Agrippa, seison teidän kaikkien keskellä solaariarkkienkelien kuninkaana. Solaariarkkienkelieni armeija punoutuu joukkoon synnyttäen kultaisen valon korkeita värähtelyjä, kultaisen rakkauden ja viisauden säikeen, jotta tiedon platinasäteen korkeampi järjestys voi tulla teihin.

Kun olen lopettanut tämän lähetyksen, jokaista teistä pyydetään ottamaan aikaa ja menemään vuorokauden kuluessa sanojeni kuulemisesta luonnossa paikkaan, missä teidän on määrä olla luonnon hiljaisuudessa ja harmonisoitua kanssani, kutsua minun ja solaariarkkienkelien olemusta. Kutsukaa St Germainia ja smaragdisäteen korkeampaa joukkoa.

Teidän on määrä yhdistyä luonnon kanssa ja avata sydämenne yhdistyäksenne tähän smaragdisäteeseen. Kutsukaa sitä sydänchakraanne, sallikaa sen virrata olemuksenne jokaisen solun läpi ja tuoda esiin upea aito itsenne, jotta voitte harmonisoitua tietoisemmin aitojen sielujen polun kanssa.

Tämä polku avaa teille tien seurataksenne menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden aitojen mestarien jalanjäljissä. Tällöin aktivoimme luonnossa uuden smaragdisäteen, kultaisen kuution ja platinatähtitetraedrin. Siitä päivästä eteenpäin integroitte joka kuukausi uuden tason.

Joka kerta kun ryhmä matkustaa fyysisesti maantieteellisesti eri paikkaan, tuo platinatähtitetraedri ankkuroituu, juurtuu ja siitä tulee aktivoiva energia tuossa pyhässä paikassa, minkä ylle kultainen kuutio aktivoidaan ja sen ympärille uusi smaragdisäde. Tämä sitten ankkuroi ne vilpittömyyden, uskollisuuden ja aidon rakkauden laadut, joista puhumme.

Näiden energioiden täytyy juosta Äiti Maan kehon suonissa energisoimaan sitä, elvyttämään sen kehon rikkoutuneet, heikentyneet ja rappeutuneet osta, joita Illuminati-matriisin tietoisuus on hyväksikäyttänyt. Siksi kehon puhdistuessa näette maan osien järisevän ja monien asioiden romahtavan taloudellisesti. Kuitenkin maissa joiden on nyt herättävä valon puolelle, pimeä puoli paljastuu ensin, jotta valo korvaa romuttuneen.

Toistan: älkää pelätkö tulevaa prosessia. Olette turvassa, teitä suojellaan. Ainoastaan ne kaatuvat, jotka päättävät olla kuuntelematta ja seuraamatta ja joiden polkuna on olla osa romahdusta. Näette kuitenkin vain fyysisen kehon kaatumisen - sielu poistetaan, ennen kuin mikään vahinko tai trauma voi vaikuttaa heidän sielunsa olemukseen. Tämä voi kuulostaa vakavalta - tuholta ja hävitykseltä. Totuus kuitenkin on, kalliit ystävät, että teitä on varoitettu tämän tulemisesta. Tämä on suuren lopun alkua, sillä tämän suuren loppumisen kautta tulee uusi upea alku. Siitä tulee yksi upeimmista maan henkisen historian uudestisyntymistä.

Te olette uuden valaistun matriisin säikeitä, olette valokuituja, energiakipinöitä, jotka tulevat smaragdiliekistä. Ja kun yhdistytte ja teette yhteistyötä samanmielisten, samansydämisten ja samanhenkisten kanssa ja lukumääränne lisääntyy, näette, että rakkaudenvoimat jotka työskentelevät kauttanne, voittavat kaiken pimeyden, mikä yrittää ottaa takaisin alkuperäisen paikkansa maailmassa. Romahdus on alkanut ja olemme tässä teidän kaikkien kanssa ja annamme teille juhlallisen lupauksemme, että kaikki tulee olemaan hyvin ja että tämä aika on tullut, koska on sen aika.

Kaikki paikat Äiti Maan kehossa eivät käy läpi näitä syviä muutoksia - on monia paikkoja, jotka ovat turvassa. Tämä on myös osa Äiti Maan verkkojen uudelleenjärjestämistä planeettana. Siksi jos teitä pyydetään tai innostetaan muuttamaan täysin eri paikkaan maantieteellisesti, se johtuu siitä, että punotte uudelleen pyhiä verkkoja, järjestelette uudelleen kudoksia, jotka luovat uuden valomaailman platinaverkon. Siksi juhlimme tätä upeaa aikaa teidän kaikkien kanssa. Kiitämme jokaista teitä tulemisesta yhteen tässä kohtaa ja sanojemme kuuntelemisesta. Joka vuosi 4.4. tulevien 10 vuoden aikana on suuri valaistuneen matriisin vahvistumisjuhla ja jokaisen kuukauden 4. päivä seuraavien kahden vuoden ajan vahvistaa energioita Äiti Maan kehossa. Jokainen pyhä paikka jossa näiden energioiden ylläpitäjät vierailevat, vahvistaa niiden valoa ja aikomuksia, jotka kokoontuvat synnyttämään suurta nousua romahduksen jälkeen.

Monet alueet ovat jo romahtaneet, monet pimeän Illuminati-matriisin tukikohdat ovat murtuneet. Olette nähneet, miten tämä tulee esiin. Siksi yllytämme teitä olemaan pelkäämättä tulevaa ja tietämään, että olette jo nähneet tätä. Teistä on tullut tietoisempia siitä, miten ns. maan alle siirtynyt pimeys on nyt paljastettu ja se tulee pintaan, koska se on noussut valoon ja näin rakkauden voimakkaat säteet ns. rakastavat Illuminati-matriisin kuoliaaksi.

Isä/Äiti Jumalan kaikkivaltiaan voimaolemuksen kautta ulotamme tämän voimakkaan valon jokaiseen teistä, siunaamme teitä näillä säteillä ja parannamme sisäistä rohkeuttanne, sisäistä vahvuuttanne. Motivoimme teitä todella tuntemaan itsenne, laajentamaan tietoisuutta itsestä, itsenne rakastamista ja itsenne hyväksymistä täysin uudelle tasolle, jotta nämä energiat voivat käynnistää, elvyttää ja elävöittää ja voidaan rakentaa uuden maailman jumalainen järjestys, mitä motivoi korkeampi ego, kaiken olemassa olevan korkeammat hengenlaadut, eivätkä pimeyden tietämättömät maailmat enää hallitse.

Tietäkää, että haasteet joita kohtaatte, tulevat niistä jotka ovat jumissa Illuminati-matriisissa ja jotka pitävät uutta olemistapaanne hyvin uhkaavana, sillä silloin kun tulette omaan voimaanne, se haastaa jokaisen pimeän puolen niissä, jotka eivät ole vielä saavuttaneet sitä itsensä hyväksymisen, itsensä rakastamisen ja itsensä tiedostamisen tasoa, jonka te olette saavuttaneet.

Älkää antako näiden haasteiden heikentää, älkää epäilkö itseänne, älkää luopuko rohkeudestanne ja valostanne, koska nämä haastavat voimanne. Olkaa lujana tässä voimassa, koska johtamalla esimerkillä ja vahvistamalla tuota valoa ylitätte nuo haasteet ja teistä tulee rakkausvoima, joka otetaan huomioon. Se nielaisee pimeyden ja kohotatte energianne korkeammille tasoille ja nousette niiden heikentävien energioiden yläpuolelle, jotka ovat menneisyydessä pitäneet teitä heikkona, pirstoutuneena ja poissa tolaltaan.

Nuo pirstoutuneet osanne yhdistyvät nopeutuvalla tahdilla. Siksi tietäkää, että näette itsenne muuttuvan nopeasti - jotkut teistä viikoissa. Tyrmistytte siitä, miten paljon muututte, miten dramaattisesti elämänne muuttuu ja toisinaan voi tuntua siltä, että olette astuneet elämästä toiseen hyvin lyhyessä ajassa.

On tärkeää, että kunnioitatte kehonne tarpeita, että teette nyt tarvittavan kehonne pitämiseksi vahvana, sen pudistamiseksi, sen ruokkimiseksi terveellisellä ruualla ja sen nesteyttämiseksi saastumattomalla vedellä. Rukoilkaa, meditoikaa. Käyttäkää luonnon voimia pyhien seremonioiden, rituaalien ja taian avulla, heikentyneiden osienne transformoimiseksi. Luottakaa luonnonhenkiin, Äiti/Isä Jumalan olemukseen ja ehdottoman voimakkaaseen rakkauteen, mitä tulee Lähteestä opastamaan teitä. Älkää luottako yksin järkeen ja logiikkaan. Tulee monia aikoja, jolloin intuitionne antaa teille informaatiota, joka uhmaa logiikkaa ja järkeä. Kuunnelkaa sitä. Miten tahansa luottekin tasapainon sydämen ja mielen välille, niin siitä löydätte suurimman erottelukykyvoimanne. Siitä löydätte, miten tarkoituksenne, voimanne ja täysin yhdistyneen itsenne kaikkivaltias olemus palvelee teitä ja miten tunnistatte, että kaikki on syvästi yhteydessä ja kaikki elämä on yhtä.

Silloin kun olette luonnon hiljaisuudessa, ympärillänne olevan kauneuden hiljaisuudessa - on kyse sitten puutarhastanne tai pihastanne tai mistä tahansa paikasta, missä tunnette rakkautta, turvaa, varmuutta ja rauhaa - olemme läsnä kanssanne, auttamassa teitä tuomaan noita energioita kehoonne ja yhdistymään todelliseen ymmärrykseen siitä, mitä yhteys kaikkeen elämään merkitsee ja miten kaikki on yhtä ja yksi on kaikki.

Niin, kalliit ystävät, olen antanut teille paljon informaatiota pohdiskeltavaksi ja pureskeltavaksi. Pyydämme teitä kuuntelemaan sanojemme toistuvasti, lukemaan niitä, jos se on mieluisampaa, ja todella sulattelemaan, mitä olemme sanoneet. Joka kerta kun kuuntelette tai luette sanojamme, yhdistytte tämän viestin syvemmälle tasolle. Jakakaa tämä viesti toisten kassa, levittäkää valoa, tehkää yhteistyötä, yhdistykää ja tulkaa voimakkaaksi pyhän rakkauden ja viisauden aalloksi, mikä näyttää vielä pimeyden ansassa oleville, että vapauteen on polku. Teidän velvollisuutenne ei ole kuitenkaan pakottaa heitä. Teidän velvollisuutenne on vain avata ovi, esitellä tie ja sitten teidän on tarkoitus johtaa esimerkillä, mikä antaa heille tilaisuuden valita. Sillä tavalla todellinen mestari kulkee aitona sieluna tiellä vapauteen.

Olkoon jokainen teistä siunattu aidolla jumalaisella ymmärryksellä kaiken ykseydestä ja olkoon valon, rakkauden ja viisauden ääretön ikuinen lähde yhtä kanssanne koko ajan.

Tietäkää, että olemme kanssanne tämän tien jokaisella askeleella. Tietäkää, että olemme kanssanne kaikin tavoin aina ja että te ette koskaan kulje yksin. Luottakaa niihin moniin näkymättömiin käsivarsiin, jotka kannattelevat teitä, moniin näkymättömiin sydämiin jotka rakastavat teitä. Olette turvassa. Olkaa rauhassa ja juhlikaa kanssamme.

Olen Kuthumi-Agrippa, solaarienkelien kuningas. Tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa. Adonai.

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 5.5.2010 - 5:5 ELÄMÄN KAUNEUDEN HYVÄKSYMINE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:08

5:5 ELÄMÄN KAUNEUDEN HYVÄKSYMINEN

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
5.5.2010 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan teidät tervetulleeksi valon, totuuden ja rakkauden jumalaiseen seuraan. Elämänmatkanne kehittyy upean taianomaisella tavalla. Olette kaikki saavuttaneet henkilökohtaisessa kehityksessänne kohdan, missä olette valmis pääsemään jumalaisen hengen, elämän kauneuden sisäisiin ulottuvuuksiin. Tämä on teille käännekohta, sillä se paljastaa teille voiman, mikä on elämän ja sen kauneuden hyväksymisessä.

Tämä on erittäin tärkeä prosessi laajemmassa ihmiskunnan kollektiivitietoisuuden parannusprosessissa sekä anteeksiannon, ehdottoman rakkauden ja parannuksen säteiden ulottamisessa jokaiseen yksilöön, joka muodostaa kollektiivitietoisuuden. Koska kohtaatte valtavan suuria haasteita elämässänne ja todistatte maanmuutoksia ympärillänne, on välttämätöntä löytää elämän kauniit puolet ja hyväksyä ne - puolet jotka tekevät elämästänne elämisen arvoisia.

Koska maailma jossa elätte, kohtaa voimakkaita muutoshaasteita, teitä kutsutaan henkilökohtaisella kapasiteetillanne palvelemaan suurempaa kokonaisuutta hyväksymällä elämän kauneuden, valitsemalla kiitollisuuden asenteen ja olemalla kiitollinen hyvistä asioista elämässänne. Teitä on pyydetty tekemään tämä hyvin monta kertaa. Sitä on ehdotettu teille, mutta kuitenkin ollessanne synkkien haasteiden kourissa, on tullut vaikeaa keskittyä elämänne positiivisiin puoliin ja vieläkin vaikeampaa hyväksyä kauneutta, mikä on elämässänne.

Aivan ensimmäinen ja tärkein askel kyvyssä onnistuneesti hyväksyä elämän kauneus, on hyväksyä oma kauneutenne. Teitä kehotetaan hyväksymään elämän kauneus ja näin myös oma kauneutenne. Liian usein teihin vaikuttavat toisten negatiiviset projisoinnit, mikä vähättelee todellista vahvuuttanne ja kauneuttanne ja pitää teidät erillään aidosta itsestänne. Siksi voidaksenne paremmin hallita useimpien ajankohtaista ongelmaa - kyvyttömyyttä hyväksyä kauneutta - teidän täytyy ymmärtää, mitä kauneus on ja miten syleillä sitä elämän joka alueella.

Kauneus ei rajoitu visuaaliseen estetiikkaan. Kauneus on sisäinen ominaisuus hyväksyä rakkaus, antautua sille ja sallia sen säteillä lävitsenne. Tuo hyväksyminen ja antautuminen rakkaudelle luo kauniita säteitä, mitkä laajentuvat luontaisesta Lähdeytimestä sisällänne ja koskettavat kaikkea ulottuvillaan.

Useimmat ihmiset ovat eksyneitä ja yhteydettömiä modernissa maailmassa ja he korostavat väärinopastettua tarvetta ulkoiseen täydellisyyteen ja keskittyvät siihen. On tärkeää, että huolehditaan fyysisestä kehosta ja ulkonäöstä. Se ei ole kuitenkaan lopullinen tekijä, joka määrää kauneuden. Kauneus on todellisuudessa sisäinen ominaisuus, asia mitä ei voi ostaa, mitä ei voi varastaa toiselta, sillä se syntyy ja säteilee sisältä.

Monet teistä kaihtavat sanoja kauneus, rakkaus, hyväksyntä, antautuminen, parantuminen, transformaatio, irtipäästäminen - ja lista jatkuu. Syynä tähän on, että jokin osanne tuntee epämukavaksi sen, mitä näiden asioiden hyväksymisprosessi sisältää. Kenties teille opetettiin lapsena, että turhamaisuus on kauneuden määritelmä ja jos synnyitte ulkoisesti kauniiden kasvojen ja kehon kera, niin sitä on voitu projisoida teihin vielä enemmän.

Monet teistä eivät ole saaneet tukea kyvyssä nähdä itsenne sinä kauniina olentona, joka todellisuudessa olette fyysisyyden tuolla puolen. Viattomuuttanne lapsena vääristivät ne ulkoisen maailman projisoinnit teihin, mitkä viattomasti hyväksyitte totuudeksi, omaksuitte ja teitte siitä identiteetin. Useimpien teidän identiteetti on itse asiassa valheellinen, mikä perustuu jonkin ulkoisen voiman havaintoon - on kyse sitten yksilöstä, ryhmästä tai eri yksilöistä, jotka jatkuvasti vahvistivat yhtä harhakuvitelmaa, minkä sitten uskoitte todeksi, koska se tuli niin monesta lähteestä.

Tämä toukokuun 5. päivän juhla Kristuksen vuonna 2010 pyytää teitä kuolemaan vanhalle tavalle nähdä itsenne ja alkamaan heittää pois kaikkia noita vanhentuneita havaintomalleja kauneudesta. Ja teitä pyydetään astumaan viattomuuteen ja ottamaan takaisin kaikki aidon kauneutenne piirteet, mitkä ovat piilossa haavoittuneen itsenne varjoissa.

Siksi pyydän teitä nyt sulkemaan silmänne, jos ette ole jos sulkeneet, vetämään syvään henkeä ja sallimaan kehonne rentoutua, mielenne päästää irti ajatuksista. Täksi ajan hetkeksi antautukaa äänelleni, kuunnelkaa sanojani ja sallikaa energioiden virrata ääneni kautta hyväilemään kehonne soluja, mikä tukee jokaista soluanne päästämään irti traumamuistoista ja sallimaan taianomaisen parantumisen tapahtua. Avatkaa sydämenne vastaanottamaan jumalainen, aito kauneusolemuksenne ja kuvitelkaa sen kietovan upeat valosiipensä ympärillenne.

Vetäkää taas syvään henkeä ja hengittäkää ulos antautuen kauneusolemukselle, sen totuudelle ja aidolle itsellenne.

Kun energiat jatkavat suojaverkon luomista ympärillenne, henkilökohtaiset oppaanne, parantajanne, suojelijanne ja vartijanne liittyvät seuraanne henkimaaliassa, luoden upean geometrisen valonoktaedrin ympärillenne. Tästä tulee kolmiulotteinen muoto, joka sisältää kehonne "kapaloituna" pyhään turvapaikkaan. Geometrinen oktaedrimalli luo värähtelyä, mikä tunkeutuu ulkoisiin ulottuvuuksiin ja johtaa suurempaan transformaatiomaailmaan. Se palvelee teitä vetäen pois vanhentuneita havaintotapoja koskien kauneutta ja totuutta kauneudestanne. Se vetää ne energiakenttäänsä, muuntaa ne ja ulottaa totuuden takaisin teille.

Oktaedrin geometriset taajuudet ulottuvat myös esi-isiinne, mikä avaa polun jokaiselle heistä, jotta he voivat irtipäästää omista väärinkäsityksistään koskien totuutta kauneudestaan - sisäisestä ja ulkoisesta.

Aidot valotaajuudet astuvat kehonne DNA:han ja vahvistavat ainutlaatuisen kauneutenne aitoa olemusta, harmonisoituen fyysisen kehonne seitsemän chakran kanssa, yhdistäen ne universaaleihin, ulkoisiin transformaatioenergioihin, aktivoiden teille syvällisen mahdollisuuden kuolla vanhalle ja syntyä uudelleen uuteen maailmaan, aidon kauneusolemuksenne maailmaan.

Vetäkää taas syvään henkeä. Kun hengitätte ulos, antautukaa syvemmällä tasolla näille energioille muistuttaen itseänne, että olette turvassa, teitä suojellaan ja kaikki ne jotka rakastavat teitä, jotka välittävät kovasti hyvinvoinnistanne ja jotka työskentelevät kanssanne ihmissilmälle näkymättömistä ulottuvuuksista, kannattelevat teitä, vartioivat teitä ja tukevat teitä tässä upeassa käännekohdassa, ihmiskunnan tietoisuuskasvun ja transformaation aallossa.

Haluan teidän nyt avaavan sydänchakranne ja sallivan äärettömän ja ehdottoman rakkauden säteilevän sydämestänne ja ulottuvan esi-isienne sukulinjaan riippumatta siitä, tunnetteko esi-isiänne vai ette. Tietäkää, että olette yhteydessä heihin. Siksi se mitä tarjoatte, koskettaa heitä merkittävällä ja syvän parantavalla ja vapauttavalla tavalla.

Sallikaa sydämenne kiittää esi-isiänne kaikesta, mitä he ovat kokeneet, ja kaikista niistä ponnisteluista, joita he tekivät elääkseen elämäänsä parhaalla tuntemallaan tavalla. Kiittäkää heitä kaikista kauneusmääritelmistä, joita loivat heidän sukulinjassanne välitetyt havaintonsa - havainnot mitä olette eläneet tässä inkarnaatiossa. Nuo havainnot (positiiviset ja negatiiviset) ovat auttaneet teitä tuleman siihen, missä olette nyt. Ja jos todellinen, sisäinen uskomuksenne rakkauden määritelmästä on negatiivinen, niin kiittäkää siitä, sillä nyt olette kiertäneet negatiivisen havaintotavan kehän loppuun ja astutte positiivisille kauneushavainnoille ja -asenteille antautumisen kehään. Ja nämä tulevat läpi osallistuessanne elämän rumuuden parantamiseen ja transformoimiseen elämän kauneudeksi.

Haluan teidän nyt kuvittelevan valon lordien ja ladyjen kerääntyvän ympärillenne. Jokainen näistä upeista olennoista pitää erittäin hienoa ja suurta kaksikärkistä kvartsikristallia. Kuvitelkaa voimakkaan kauneusolemusvalon säteilevän näiden kristallien ytimestä ja laajentuvan chakrojenne pyhään puumerkkiin ja ainutlaatuiseen rakenteeseen, mikä luo upean mallin kehonne soluihin. Nämä mallit sopivat täydellisesti sen oktaedrin geometriseen rakenteeseen, mikä parhaillaan kannattelee teitä.

Haluan teidän nyt antavan kehonne soluille luvan avautua ja vapauttaa soluistanne ja näin DNA-leimastanne kaikki negatiiviset määritelmänne sisäisestä kauneudesta, kaikki harhaanjohdetut asenteet ja uskomukset kauneudestanne, sisäisestä ja ulkoisesta. Sallikaa ehdottoman rakkauden säteiden imeä näitä energioita ja kuvitelkaa tästä oktaedrista kantautuvan äänen kutsuvan kaikkia haavoittuneita osianne kohoamaan rakkaudessanne, tulemaan uuden päivän valoon ja uudestisyntymään kastettavaksi, aidon voimanne todellisen valon kastettavaksi.

Haluan nyt teidän kuvittelevan jokaisen planeetan ihmisen voimakkaiden sydänsäteiden avautuvan olemaan parannusta ja vastaanottamaan parannusta ja yhdistyvän omiin sydänsäteisiinne. Ja kun teette tämän, valon lordit ja ladyt avaavat pitämiensä kvartsikristallien energiat ja vahvistavat niitä, yhdistäen nämä energiat teidän kaikkien luoman kollektiivisen sydämen ehdottoman rakkauden säteeseen. Ja tämä alkaa muodostaa uutta, upeaa kristalliverkkoa, mikä ilmentää niiden elämänkoodien kauneutta, jotka tukevat näiden energioiden täyttä kehittymistä planeettatasolla.

Tämä uusi kristalliverkko punotaan kollektiivisen sielunne atomirakenteeseen, mikä laajentaa sen kehittyneen itsenne korkeampiin puoliin, ja tämä puolestaan sitoo teidät vieläkin syvemmällä tasolla siihen aidon itsenne tietoiseen voimaan ja upeaan kauneuteen, joka on luonnostaan sisällänne.

Haluan teidän hengittävän syvään sisään ja ulottavan energianne Äiti Maan kehon ytimeen ja hengittävän ulos. Kun kuvittelette näiden energioiden kulkevan sen kehon läpi, sytyttävän sen aidon sisäisen kauneuden ja vahvistavan kauneusenergioita sen sisällä ja pinnalla, ulottakaa tämä rakkausenergia jokaiseen olentoon, joka asuu sen kehossa. Ja kuvitelkaa, miten kaikki elämän valtakunnat reagoivat tämän uuden kristalliverkon upeaan värähtelyyn ja ilmentävät näitä kaikkivaltiaita ja upeita elämän kauneuskoodeja.

Nyt kuvitelkaa jokaisen ihmisen tällä planeetalla kykenevän näkemään vain yhden kauniin piirteen itsessään ja todella tunnistamaan oman elämänsä ja koko elämän jonkin kauniin piirteen.

Nyt tuntekaa näiden lordien ja ladyjen pitämien kristallien energian lisääntyvän jälleen, mikä vahvistaa heidän sisäisen valonsa heijastusta ja ulottaa sen DNA:hanne. Tämä aktivoi elämän kauneuden kristallikoodit geenirakenteessanne. Tämä laajentaa vapautumissykkeen esi-isiinne ja se alkaa avata kaikkia tietoisuuden solmuisia ja sotkuisia piirteitä liittyen sisäiseen kauneuteen ja elämän kauneuteen, mitkä on tulkittu väärin. Se vapauttaa ne eetteriin, missä ne imentään ehdottoman rakkauden ulottuvuuteen, muunnetaan ja palautetaan heille voimannuttavina käsityksinä elämän kauneudesta, käsityksinä jotka perustuvat Lähteen luomaan totuuteen, ja ne ulotetaan heille ja teille Lähteestä.

Kun esi-isänne päästävät irti kaikista näistä energioista, se suodattuu automaattisesti kristallikoodien kautta takaisin teidän DNA:hanne, mikä luo upean äärettömyyssymbolin, tämän voimakkaan energian äärettömän jatkumon, ja vapauttaa teidät, esi-isänne ja ne, jotka tulevat jälkeenne, kaikista heikentävistä kiinnikkeistä väärään identiteettiin liittyen yhteiskunnan havaintotapaan siitä, mikä on kaunista ja mikä ei.

Tämän lisäksi nämä energiat pyyhkäisevät nyt kollektiivitietoisuuden astraalikehon läpi ja alkavat myös purkaa ja hajottaa kaikkia juurtuneita, sotkuisia ja valheellisia energioita, käsityksiä, ajatuksia, asenteita ja uskomuksia, jotka liittyvät kauneuteen. Ja kun hengitätte sisään, vetäkää sisään kultaisen tietoisuuden energiaa. Kun hengitätte ulos, vapauttakaa tämä kultainen tietoisuus elämän kollektiivikehoon, ja kuvitelkaa, miten vuorovesi kääntyy ja ihmisten silmät alkavat nähdä Isä/Äiti Jumalan silmin, ja pystyvät tunnistamaan, että aito kauneus lepää yksilön sydämen puhtaudessa, hänen aikomustensa vilpittömässä puhtaudessa ja sen sisäisen rauhan, ilon, antautumisen, hyväksynnän ja viisauden valossa, mikä tulee, kun kasvetaan rakkaudessa ja määritellään itsensä uudelleen, samaistutaan aitoon itseen ja tullaan todella voimaantuneeksi.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos päästäen irti otteenne kaikista noista kauneuskäsityksistä ja siitä, mitä pidätte kauniina ja mitä ette. Ja pyytäkää, että puhdas kristallisivu kosmisista akaaisista tiedostoista laitetaan sydämenne ja tämä uusi sivu sisältää aidot käsitykset, aidot identiteetit, asenteet ja uskomukset liittyen aitoon ymmärrykseen todellisesta sisäisestä kauneudesta ja elämän kauneudesta.

Haluan teidän nyt jatkavan kehonne rentouttamista, antautuen ja sallien kristallienergioiden imeytyä toiselle tasolle, kun valon ladyt ja lordit ankkuroivat nyt tämän uuden kristalliverkon, joka ilmentää kauneuden elämänkoodit Äiti Maan kehon ytimeen. Tuntekaa näiden energioiden kietoutuvan ympärillenne, helpottaen stressiänne jatkuvasta yrityksestä olla, mitä ette ole, stressiänne joskus sen väärän uskomusjärjestelmän ja asenteen identiteettien tiedostamattomasta projisoimisesta, minkä omaksuitte lapsena ja mikä ryösti teiltä viattomuutenne kauniina ihmisenä. Kaikkien lapsuutenne ja myöhempien kokemustenne myötä teidät on erotettu kyvystänne tunnistaa totuus kauneudesta elämässä, ja se on erottanut teidät kyvystänne nähdä elämän kauneutta.

Siksi pyydämme teitä kaikkia ottamaan nyt hetken ja antamaan kiitollisuuttanne Isä/Äiti Jumalalle kaikista elämänne kauniista piirteistä, joita tällä hetkellä koette. Riippumatta niiden suuruudesta tai pienuudesta, vain kiittäkää.

Ulottakaa tämä kiitollisuus Äiti Maahan. Kiittäkää Äiti Maata sen ilmentämästä kauneudesta ja siitä, miten tuo kauneus hoivaa sieluanne, elävöittää henkeänne ja tuo terveyttä, rauhaa ja tasapainoa fyysiselle kehollenne ja mielellenne. Ulottakaa tuo energia jokaiseen kanssaihmiseen planeetallanne ja kiittäkää heitä kaikesta kauneudesta, mitä he ilmentävät, ja kaikesta kauneudesta elämässä, minkä he pystyvät tunnistamaan ja mistä he ovat kiitollisia.

Ulottakaa tuo kiitollisuus nyt itseenne ja kiittäkää itseänne kyvystä tunnistaa elämänne kauniit puolet.

Samalla kun tämä verkko jatkaa ankkuroitumistaan, pyydän teitä kaikkia omistamaan - hyväksymällä - kolme piirrettänne, jotka ovat todella aidon sisäisen kauneuden piirteitä. Sanokaa nyt lordeille ja ladyille, jotka ovat ympärillänne, "Minä (oma nimenne) hyväksyn nämä kolme aidon sisäisen kauneuden piirrettä (ja sanokaa, mitä ne ovat)". Nyt toivon teidän tunnustavan kolme fyysisen kauneutenne piirrettä, jotka voitte mukavasti tunnistaa ja hyväksyä. Keskittykää nyt lordeihin ja ladyihin ja todetkaa heille: "Minä (oma nimenne) hyväksyn nämä kolme fyysisen kauneuden piirrettä, jotka minulla on (ja sanokaa, mitä ne ovat)".

Nämä kolme piirrettä, jotka olette tunnistaneet ja todenneet lordeille ja ladyille, imetään kristalleihin, ja niiden energiat yhdistetään kristallienergiaan ja ankkuroidaan uuteen kristalliverkkoon, mikä sisältää elämän kauneuskoodit. Haluan teidän myös ottavan nyt hetken laajentaaksenne nuo energiat elämänne kaikkien puolien kristalleihin, jotka hyväksytte, tunnistatte ja tunnustatte kauniiksi. Nämäkin ankkuroidaan elämän kauneuden kristalliverkkoon.

Vetäkää taas syvään henkeä ja hengittäkää ulos, kun valon lordit ja ladyt varmistavat tämän kristalliverkon kehonne DNA:han. Nämä koodit syöttävät jatkuvasti energiaa esi-isillenne, mikä pitää heidät harmoniassa oman kauneutensa todellisen olemuksen kanssa, vapauttaa heidät menneisyyden reagoinnista väärään kauneuteen, toisin sanoen ihmisen määritelmiin siitä, mikä on kaunista ja mikä on hyväksyttävää ja mikä ei.

Me valon ja rakkauden mestarit, opettajat ja suojelijat tarjoamme teille pyhää viisautta, mikä tulee transformaatioprosessin tuloksena ja mikä tulee tietoisesta valinnasta syleillä itseänne ja sallia itsenne päästää irti siitä, mikä ei enää palvele teitä, ja ymmärtää, että teissä on osia, joille on annettu vääriä tietoja ja jotka eivät ole enää harmoniassa niiden elämän verkkojen kanssa, joiden osaksi valitsette tulevanne uuden tietoisuuden uudessa maailmassa.

Nyt vain ilmaiskaa aikomukseksenne, että kehonne, mielenne, sydämenne ja henkenne vapautetaan noiden painavien väärinkäsitysten taakasta. Ja aktiivisessa antautumisessanne teitä siunataan sisäisellä rauhalla ja selkeydellä, mikä tulee antautumisesta kauniille elämän prosessille ja sallimisesta elämän kauneuden tukea teitä parantumis- ja transformaatioprosessissanne. Tietäkää, että tämä energia ulottuu planeetalla jokaiseen sieluun, joka on avoin sille ja joka on halukas, valitsemallaan tavalla, hyväksymään nämä energiat ja tekemään niistä yhtä sisäisen tietoisuutensa kanssa ja osan sisäistä motivaatiotaan ja tarvettaan tulla voimaantuneeksi. Ja näin tehdessään johtamaan esimerkillä ja näyttämään muille, miten saavutetaan sama parantumis- ja vapautumistaso.

Energiat mitkä on luotu tällä ajan hetkellä, jatkavat voimakenttänsä rakentamista seuraavien 55 vuorokauden ajan. Tänä aikana energianne on edelleen tässä oktaedrissa. Tämän oktaedrin energia ja kristalleista tuleva valo vahvistavat sisäisiä energiareservejänne ja vahvistavat ja laajentavat sisästä varastoanne ja kykyänne sisältää elämän kauneutta, omaksua totuuden sisäisestä kauneudestanne ja vilpittömästi laajentaa tuota puumerkkiä maailmaan elämällä kauneuttanne, tunnistamalla ja kiittämällä kaikista elämän kauniista puolista, kasvamalla niissä ja kukoistamalla tuossa tietoisuudessa.

Hengittäkää vielä kerran syvään sisään ja ulos ja tuokaa lempeästi tietoisuutenne takaisin fyysiseen kehoonne.

Kiittäkää kaikkia läsnäolleita tämän suuren energianmuutoksen todistamisesta ja kiittäkää itseänne siitä, että valitsitte tämän hetken kuunnella sanojamme, olla osana tätä energiaa ja jatkaa kohoamista rakkaudessa, sillä lankeaminen rakkaudessa on kiertänyt kehänsä loppuun eikä se enää esitä roolia elämänne uudistamisessa ja transformoimisessa. Nyt kyse on vain kohoamisesta rakkaudessa.

Vetäkää vielä syvään henkeä ja uloshengittäessä vetäkää tietoisuutenne vielä syvemmälle kehoon varmistaen, että olette maadoittunut fyysiseen kehoonne, tietoinen ja yhdistynyt fyysiseen maailmaanne - kuitenkin edelleen yhteydessä energioihin, joka olemme luoneet kanssanne tänä iltana, energioihin joiden syöttämistä jatkatte kiitollisella asenteellanne ja auliudellanne hyväksyä elämän kauneus ja sisäinen kauneutenne.

Näiden 55 vuorokauden aikana kannustamme jokaista teitä ottamaan hetken joka päivä noiden kuuden ominaisuuden vahvistamiseen, jotka olette tunnustaneet ja jotka esittelitte ladyille ja lordeille ja jos mahdollista, lisäämään noita ominaisuuksia, jotka tunnistetaan, tunnustetaan, hyväksytään ja eletään.

Mitä enemmän teette tätä, sitä tietoisemmaksi tulette noista sisäisen kauneutenne piirteistä ja ulkoisesti näytätte automaattisesti kauniimmalta yksinkertaisesti siksi, että kauneusolemus säteilee lävitsenne, sisältänne. Tässä tapauksessa fyysinen ulkoinen muoto ei tavoita katsojan silmää, vaan sisäisen säteilyn olemus, valo, voima ja loistavat transformatiiviset parannusominaisuudet. Harjoittelemalla tätä toistatte totuutta alitajunnallenne. Tämä sallii voimakkaan muutoksen tapahtua tietoisuudessanne ja kun tämä on ns. kirjoitettu kiveen, huomaatte, miten kykynne tarkastella elämää muuttuu ja sen sijaan että vatvotte negatiivisuuksia, olette automaattisesti valppaampi ja aina tietoisempi ja tietoisempi elämän kauneudesta.

Tämä energia auttaa kollektiivitietoisuutta saamaan positiivisemman asenteen elämää ja itseään kohtaa ja tämä, kallisarvoiset ystävät, on taustamotivaatiomme ja -aikomuksemme lähetyksessä, jonka tuomme tänä iltana. Pyydämme teitä ottamaan tämän energian olemukseenne, sydämenne, mieleenne, kehoonne ja sallimaan sen säteillä lävitsenne. Sallikaa itsenne olla kauneuden majakka sisäisen kauneudenvalon avulla, mikä laajenee teistä ja parantaa elämänne kauniita ominaisuuksia.

Kauneuden, todellisen kauneuden, kautta syntyy lisää kauneutta. Siksi siunauksemme jokaiselle teille tällä ajan hetkellä on kyky täysin ja tietoisesti hyväksyä ja omistaa tämä kauneusolemus sisällänne ja elämän kauneus, mikä on aina läsnä riippumatta siitä, miten vakava tai miten haastava jokin tilanne tai olosuhde on. Kyse on vain asenteesta ja havaintotavasta.

Meille on ollut kunnia tällä ajan hetkellä välittää sanamme, rakkautemme ja valomme teille jokaiselle. Minä olen Maria Magdaleena ja minä ja kanssani olevat kiedomme käsivartemme teidän kaikkien ympärille, annamme uuden elämän suudelman otsallenne ja kannustamme teitä ottamaan seuraavan voimallisen askeleen elämässänne, mikä takaa tarvitsemanne muutokset. Mutta olkaa tietoisia, että se tulee, mitä toivotte, ja teidän täytyy tarttua siihen, mikä on estänyt teitä menneisyydessä tekemästä toiveestanne todellisuutta. Niinpä siellä missä olette pyrkineet onnellisuuteen ja rauhaan, teidän on tartuttava siihen, mikä tekee teistä onnettoman ja mikä aiheuttaa myllerrystä. Mutta tietäkää, että se menee pian ohi ja nousette sen yläpuolelle, sillä olette valinneet aidon sielun polun, tilaisuuden jatkaa nousemista rakkaudessa. Tämä on ylösnousemuksen olemus.

Löytäköön jokainen teistä etsimänsä rauhan, ansaitsemansa harmonian ja tilaisuuden olla ihmiselämän mestari rakkauden ja viisauden motivoimana sekä nousta yli kaikista lankeamisen piirteistä ja olla kokonainen, eheä ja aito ihmismuodossa.

Olen Maria Magdaleena ja rakkauteni on kanssanne. Au revoir.

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kuthumi-Agrippa 6.6.2010 - 6:6 KVANTTITIETOISUUDEN POLKU

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:09

6:6 KVANTTITIETOISUUDEN POLKU

Kuthumi-Agrippaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
6.6.2010 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi-Agrippa ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä kertaa ja tuomaan teille ymmärryksen, luottamuksen, naurun ja ilon siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Ja sydämessämme on suuri ilo ja mielihyvä, että saamme kokoontua teidän kaikkien kanssa tänä iltana, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Rakkaat ystävät, tämä energioiden yhdistämisen ja tietoisuuksienne yhteensaattamisen iloinen tapahtuma valoyhteisönä tukee sen alkemiatietoisuuden korkeimpien puumerkkien integroimista, mitä ihmiskunta opettelee nyt syleilemään uudella tavalla ja korkeammalla tasolla.

Menneisyytenne kokemukset ovat määränneet nyt kokemanne todellisuuden, mikä menneisyydessä oli tulevaisuutenne. Olette nyt korkeamman tason valintapisteessä tulemalla tietoisemmaksi itsen kvanttipuolista ja ymmärtämällä, että keskittyen elämän aliatomisiin puoliin tuetaan suuremman kuvan laajempaa paljastumista täysin uudella tavalla.

Paljon on sanottu kvanttitieteestä viime vuosien aikana. Kuitenkin monien nähdessä sanan "tiede", on itsen osa, mikä näyttää sulkeutuvan kuvitellen monimutkaisia kaavoja, mitkä on ymmärrettävä tajutakseen tieteenä esitettävää informaatiota ja viestejä.

Kvanttitiede on kuitenkin kollektiivisen tiedeverkon yksi osa ja periaatteessa mahdollisuuksien tiedettä. Kvanttitiede keskittyy elämän pieniin osiin, aliatomisiin hiukkasiin, joita on sisällänne ja jotka sisältävät tietoisuutta. Monen syklin ajan yksilöt ovat keskittyneet ulkoiseen maailmaan - häiriintyneet suurista elämän sattumuksista ja kaaoksesta, mikä on häirinnyt lisää keskittymistä itseen ja tulemista tietoisemmaksi aidon itsen hienommista yksityiskohdista.

Ihmiskunta on nyt ylittämässä sillan uuteen tapaan kehittää aistejaan ja tulla tietoisemmaksi pienistä itsen puolista, mitkä muodostavat suuremman kollektiivisen kuvan aidosta ja kokonaisesta itsestänne. Pystyäkseen antamaan lisäarvoa sen muutoksen aikaansaamisessa ulkoiseen maailmaan, minkä näette upeana ihmisyhteisönä, on ymmärrettävä, että elämän pienet eleet johtavat suurempiin eleisiin, joita kutsutaan muutokseksi. Mikään elämässä ei pysy samana, kun olette kaikki alkaneet ymmärtää. Teidän täytyy myös ymmärtää, että teidän on keskityttävä tällä hetkellä oman elämänne - ja elämän yleensä - hienoisempiin yksityiskohtiin.

Ihmiset ovat unohtaneet sellaisen pienen eleen vaikutuksen, kuin ystävällinen hymy, ystävällinen sana, ystävällinen teko ja ajatus, joka lähettää valoa ja rakkautta jollekin, joka todella tarvitsee sitä. Ihmiset tarkkailevat tosiaan irrallista näkökulmasta kuvitellen, että kaikki ovat erillään heistä ja kaikki elävät hyvin erilaista elämää kuin heidän omansa. Kuitenkin maailman pinnan alla olemme kaikki yhteydessä ja vaikka näytätte olevan yksilöitä, ette ole saaria, olette yhtä valolähdettä, jotka syöttävät toisiaan sen perusteella, mihin keskitytte.

Koska ihmiset ovat niin häiriintyneitä ulkoisen maailman kaoottisesta energiasta, on ottanut aikaa yhdistyä taas sisäisen itsen laatuun. Ihmisiltä on ottanut aikaa muistaa, että keskittyminen pieniin asioihin itse asiassa parantaa suuremman kuvan laatua ja Jumalan kollektiivisen suunnitelman suurempaa esiintulemista. Siksi tänä aktivointipäivänä pyydämme teitä kaikkia ottamaan vähän aikaa ja omistautumaan pienten asioiden tiedostamiselle elämässä. Kunnioittamaan pienenpieniä olentoja maailmassanne, kunnioittamaan ja olemaan tietoinen niiden pienten, ystävällisten, myötätuntoisten ja iloisten eleiden arvosta, joilla on vaikutusta ihmisten elämään, vaikka tuolla hetkellä olisittekin tietämätön vaikutuksestanne pienen eleenne tuloksena.

Ajatelkaa sitä. Kenties elämässä on jokin hetki, jolloin tämä on tapahtunut omassa menneisyydessänne, kun olette ylittäneet jonkun yksilön polun, josta ette tiedä mitään, jonka tapasitte vain hetki sitten elämässänne, mutta kuitenkin tuolla hetkellä jaettiin ystävällinen ele. Tuo ele on voinut nostaa keveyden tunnetta, mitä henkilö tarvitsi - vain ystävällisellä sanalla, huvittavalla vuorovaikutuksella, lämpimällä katseella tai lämpimällä hymyllä. Älkää koskaan aliarvioiko näitä eleitä, sillä tämä vetää teitä lähemmäs suhteenne jalostamista aliatomiseen maailmaan.

Energiaanne ei pidä nyt keskittää suurempiin yksityiskohtiin, vaan tähän pikkumaailmaan, elämän mikrokosmisiin puoliin - pitäen mielessä, että olette mikrokosminen energia suuremmassa makrokosmisessa kollektiivissa yhtä paljon kuin makrokosminen olento suhteessa maailmanne mikrokosmisiin olentoihin - mikrokosmisiin toimiin, joita tehdään päivittäin ja joita monet eivät tiedosta ja tekevät niitä tiedostamatta.

Kun nämä pienet eleet tai nämä pienet ajatukset ja teot juoksevat mielenne läpi satunnaisina ajatuksina, virtaavat lävitsenne ja juolahtavat mieleenne sekunnin murto-osaksi, nuo pikkuajatukset, erityisesti ollessaan negatiivisia, vaikuttavat siihen suurempaan kuvaan, mitä yritätte luoda. Ja tästä syystä olemme aktivoineet Valoparvi-projektin.

Tämän uuden projektin on tarkoitus nopeuttaa kykyänne kohota pelkojenne yläpuolelle ja omaksua mahtava taito luoda elämäänne myrkyttömämmästä tietoisuudesta yhdistämällä energianne valoparvenne toisten sielusiementen kanssa. Valoparvet joita aktivoidaan ympäri maailmaa, sisältävät siemeniä. Siksi nähkää siemen parvessa aliatomisena hiukkasena suuremmassa valoatomissa, jotka kutsutaan parveksi. Kun jokainen näistä aliatomisista hiukkasista, teistä jotka olette siemeniä, työskentelette yhdessä ja yhdistätte energianne yhteiseen polttopisteeseen ja yhteiseen tavoitteeseen tukea toisianne elämän maallisissa ja monimutkaisemmissa puolissa, alatte kerätä energioitanne yhteen täysin uudella tavalla.

Tämä energioiden kerääminen luo suurempia laajuuksia, joita kutsutaan valomeriksi ja joiden läpi pyhät elämänvedet virtaavat käynnistäen syvemmän parantumisen ja laajemman puhdistamisen kollektiivitietoisuuden astraalitasolla. Tämä ilmentää meille myös tilaisuuden - niin kuin Suuri valoneuvosto on käynnistänyt - avata tilaisuusikkunan työskennellä kanssanne henkilökohtaisesti, auttaa teitä ymmärtämään, mihin teidän täytyy keskittää energianne juuri nyt ottaaksenne huomioon ne tiedostamattomat osat, jotka koputtavat tietoisen mielen ovelle ja etsivät huomiotanne, jotta voitte edetä jumalaisen sisäisen suunnitelmanne seuraavalle tasolle ja ilmentää kohtalonne tietoisemmin, mutta myös nopeammin.

Tämä kerta on teille fantastinen tilaisuus siirtyä yli suuremman kollektiivitietoisuuden pommittamasta hämmennyksestä, mikä on täynnä myrkyllistä tietoisuutta. Se auttaa teitä erottamaan omat kysymyksenne kollektiivisista kysymyksistä. Tämä keskittää energianne aliatomisiin energioihinne, jotka kutsuvat teitä.

Mitä tulee kvanttifysiikan ymmärtämiseen, on tiedettävä, että tietoisuus vaikuttaa ns. kokeilun lopputulokseen. Kvanttifysiikka sanoo, että tarkkailija määrää kokeilun tuloksen tietoisuustasonsa mukaisesti.

Keskitytäänpä nyt erityisesti tähän ajatukseen - että tietoisuus määrää lopputuloksen, erityisesti tarkkailijan tietoisuustaso. Tämä merkitsee, että jos tietoisuustasoanne tahraavat myrkylliset uskomukset ja asenteet, ne tiedostamattomat puolenne jotka ilmentävät aliatomisia hiukkasia - noita hyvin hienoja itsen puolia, joista ette tiedä tietoisena ihmisenä teihin kohdistettujen ulkoisten heijastusten vuoksi - niin teitä motivoi jatkuvasti hyvin hienovarainen maailma, maailma jota ette tiedosta ja jota kutsumme tässä tapauksessa aliatomiseksi tietoisuudeksenne.

Kun ymmärrätte, että tietoisuustasonne määrää lopputuloksen siinä havaintokokeilussa, mitä kutsutaan elämäksenne, se innostaa teitä penkomaan syvemmältä sisältänne tullaksenne tietoisemmaksi noista pienemmistä ja hienommista yksityiskohdista, jotka ovat osa ihmisrakennettanne, mitä valelevat myös tietoisuudeksenne kutsutun ihmisrakenteen kätketyt puolet.

Tietoisuus on ääretön ja laajentuva energiavarasto. Energiaa ei voi koskaan tuhota. Se liikkuu siihen suuntaan, mihin suurin osa energiasta keskittyy. Kalliit ystävät, siksi teille on tullut elintärkeäksi tuntea itsenne ihmispersoonan pinnan alta. Kuluneiden muutaman vuoden aikana olemme hienovaraisesti motivoineet teitä itsenne syleilemisen suuntaan. Olemme toimittaneet satoja lähetyksiä antaen työkaluja ja prosesseja, joita voitte käyttää tutkiaksenne noiden kätkettyjen osienne syvyyksiä.

Tuliportit, ilmaportit, vesiportit ja nyt maaportit on yhdistetty kosmisten lakien kanssa, mikä on muodostanut joitain hyvin tehokkaita työkaluja teidän informoimiseksi siitä, mitä olette suurempana olentona ja mistä muodostutte lihaan tuomittuna ihmisolentona, joka etsii noita teitä muistinsa virkistämiseksi siitä, kuka olette suurempana olentona. Nämä polariteetit ovat rinnakkain. Siksi koette tunteiden ja tuntemusten, ajatusten ja asenteiden kaksinaisuuden. Nämä polariteetit ovat näyttäneet teille maan ihmiskokemuskolikon kummankin puolen.

Olemme sanoneet aiemmin, että olette kärsimyksen ja tuskan taitamisen mestareita. Nyt teillä on tilaisuus nähdä sen toinen puoli, sen tasavertainen vastakohta, mikä on kukoistaminen ja rauha tai tyyneys. Ei kuitenkaan voida saavuttaa rauhan ja tyyneyden perimmäisiä tasoja, ennen kuin täysin ymmärretään, mitä tuska ja kärsimys ovat tuoneet teille, toisin sanoen tunnistetaan se lahja, mikä on tullut noiden prosessien kautta.

Hyvin usein traumaattisimmat kokemuksenne elämässä antavat teille suurimpia lahjojanne. Jotkut kehittyneimmistä neroista maailmassanne kokivat vakavia traumoja elämänsä varhaisvuosina. Tuo trauma pirstoi kollektiivisen ulottuvuuden osiin pitäen persoonan paikoillaan, mikä ironisesti avasi väyliä antaen pääsyn ulottuvuuksiin, joita ei normaalisti saavuteta. Tarkoitamme tällä sitä, että vakavan trauman tapahtuessa ja sielun sirpaloituessa, tuo sielu vetäytyneenä järkytyksen ja trauman vuoksi löytää paikan ajan ja avaruuden ulkopuolelta, ulottuvuudesta joka on paljon korkeampi kuin ihmisego tai ihmisen havainto elämästä. Alempi ego kuitenkin kiinnittyy tuon trauman negatiivisiin puoliin, mikä on täysin luonnollista ja normaalia. Tuo traumaattinen kokemus - riippumatta miten se käynnistyi - johtaa yksilön elämän kehittymiseen. Tuo trauma valmistelee yksilöä toisiin puoliin tai toisiin elämänjaksoihin hänen tulevaisuudessaan.

Sanomme teille tämän nyt, koska pyydämme teitä astumaan hetkeksi pois traumakokemuksen uhripuolesta. Joillekin teistä trauma ei ehkä ole ollut niin vakavaa kuin hyväksikäyttö - seksuaalinen, fyysinen, tunteellinen hyväksikäyttö tai väkivalta. Kenties traumanne oli vain olemista kotona ilman vanhempia, saamatta tiettyjä tarpeitanne tyydytetyksi. Kaikki on suhteellista. Sanomme sitä, että tuo koettu trauma sai aikaan sulkeutumisen tietyllä tasolla, mutta samaan aikaan se on jättänyt sisällenne salaoven korkeampiin maailmoihin, mihin pääsette kvanttimaailman kautta tutkimalla syvemmältä itseänne ymmärtääksenne, miten pikkuosanne jotka ovat varhaisimmasta luomisestanne, pitävät avaimia tulevaisuuteenne, pitävät avaimia elämänne suurempaan laajentumiseen.

Tämä nukkuvien siementen herättäminen sisällänne aktivoi osianne, jotka eivät ilmennä tietoisuutta tällä hetkellä. Nyt ehkä kysytte, miten niin on - jos olemme tietoisia olentoja ja kaikki ilmentää tietoisuutta, niin miten meissä on osia, jotka eivät ilmennä tietoisuutta? Nuo osat ovat nukkuvia puolia, horroksessa olevia puolia jotka tunnetaan myös roska-DNA:nanne - ne 10 säiettä, jotka näyttävät maleksivan tilassa tekemättä kerrassaan mitään. Salaisuus on, että nuo 10 säiettä sisältävät ihmisen kollektiivitietoisuuden aliatomisia hiukkasia sekä makrokosmisen superuniversumin aliatomisia hiukkasia.

Teidän täytyy nyt tajuta, miten ääretön maailma on, ja muutettava näkökulmaanne ja tietoisuuttanne nähdäksenne elämän kahtiajaon toiset puolet ja sisäiset oivallukset, mikä avaa mielenne katsomaan rajallisuuden ja sen hyvin rajallisen henkilön ulkopuolelle, mihin olette vanginneet itsenne sen tuloksena, että teidät on kasvatettu elämäksi kutsutussa laatikkorakenteessa.

Kun aito ja korkeampi itsenne käyttää näitä voimakkaita energioita teihin, ne harhaverhot revitään pois, jotka jättävät teidät usein tyrmistyneeksi ja hämmästyneeksi, ettekä pysty täysin sulattamaan kaikkea, mitä ympärillänne tulee esiin. Mutta muistakaa, että maailmanne on keskellä suurinta henkistä vallankumousta, mitä on koskaan elämässä koettu. Tämä vallankumous ei ole suljetun ympyrän pyörimistä tietyn kysymyksen ympärillä. Tämä vallankumous on kehitystä, ylösnousemusta, jatkuvaa liikettä ylösnousemusspiraalia pitkin. Pyörreportaikko taivaaseen.

Olette kulkeneet tätä rappeutumisspiraalia, jos voimme kutsua sitä näin. Teidät on luokiteltu langenneiksi, koska olette pudonneet armosta, olette pudonneet tietoisuuden korkeammilta tasoilta tiheään maailmaan, missä olette käyttäneet tilaisuuden kokea aineen tiheyttä. Olette nyt saavuttaneet tiehaaran, missä teillä on tilaisuus joko jatkaa tiheyden ja aineen maailman tutkimista kuten menneisyydessä tai valita polku, missä elätte samanaikaisesti tiheässä aineen maailmassa ja yhdistytte valon korkeampiin maailmoihin - ymmärtääksenne, miten valo ja aine ovat yhteydessä, miten sisäinen ja ulkoinen ovat yhtä ja miten kaikki minkä näette erillisenä itsestänne, on harhaa, koska teidät on luotu samasta lähteestä.

Ne aliatomiset hiukkaset jotka värähtelevät kehossanne, värähtelevät kaikissa muissa sieluissa planeetallanne, koska kollektiivitietoisuus sitoo teidät yhteen. Sen universumin aliatomiset hiukkaset, jossa elätte, on resonanssi, millä teihin vaikutetaan. Lähetyksiä jotka jatkuvasti laajentuvat, tutkivat, altistuvat, edistyvät, välittävät ja heijastuvat nanosekunnissa ehdottomasti kaikkien elävien energiapuolien välillä. Kuitenkin se miten koette tämän, perustuu omaan tietoisuustasoonne. Siksi jos pysytte kiinni elämässänne, jos pysytte kiinni kasvatustanne seuranneissa uskomuksissa, estätte edistymisen eteenpäin. Rajaatte kokemustanne elämästä ja hyvin surullisesti riistätte itseltänne ihmiskunnan poikkeuksellisimman kokemusmatkan maan koko historiassa.

Olette kuulleet tarinoita Altantiksesta, Lemuriasta, Mu'sta. On kirjoitettu monia tarinoita mysteereistä ja muinaisesta mystiikasta kaikissa muinaiskulttuureissa ympäri maailman. Perinteet, totuudet ja viisaus on kaikki siellä, mutta se on kaikki älyllistä. Kyse on sanoista, jotka on kirjoitettu paperille, jonka ehkä luette tai joka ei ehkä koskaan tule vastaan elämässänne. Mutta merkitseekö se, että te ette lue sitä ja se ei tule teitä vastaan, että se riistetään teiltä siksi? Ei, koska elämän matka ei rajoitu älylliseen prosessiin, jossa on nojattava kirjoitettuun aineistoon herätäksenne sille, mikä on konkreettisena ja aineellisena näkemänne maailman tuolla puolen.

Matkanne on nyt saavuttanut kohdan, missä kykynne aistia maailmaa ympärillänne sinkoaa teidät toiseen elämän kokemusulottuvuuteen, tarvitsematta nojata puhtaasti älyn ohjaukseen. Tämä on aikaa, jolloin intuitio syleilee teitä - luontainen ymmärryksenne alkuperäisestä totuudesta, mikä puhuu teille ja kommunikoi teille innostamalla teitä siirtymään tiettyyn suuntaan, missä alitajuiset ja tiedostamattomat puolenne sanovat teille "hyvänen aika, kiinnitä huomiota minuun". Katsokaa näitä pikkuasioita ja pääskää yli menneisyytenne tuska-, kärsimys- ja uhriushölynpölyssä vellomisesta. Kiinnittäkää huomiota nykyhetkeen ja tarkastelkaa sitä. Missä olette? Minne olette menossa? Missä olette olleet? Ja miksi olette siinä, missä olette nyt?

Tämä kysymys auttaa teitä näkemään, että älyyn perustuva maailma on luonut eristäytyneen, erillisen ja elitistisen maailman, koska maailman älyköt katsovat alaspäin niitä, jotka ovat kenties luovempia, tunnepohjaisempia ja nämä erottelut ovat riistäneet jokaiselta elitistiseltä osapuolelta ns. viisauden, mikä sisältyy tosiin maailmoihin ja toisiin havaintotapoihin. Ja kaikki - on kyse sitten taiteesta, urheilusta, tieteestä - on itse asiassa tiedettä luonnossa, koska jokainen valon, totuuden ja energian luova ilmaisumuoto fyysisessä aineessa tai valoulottuvuudessa, on itsessään tiedettä. Se on jatkuva energiavoima, joka luo tietoisuutta ja leikkii noiden tarkkailijoiden kanssa - tuon ulottuvuuden kanssaluojien kanssa, mikä on tennisottelussa, jossa pallo on aliatomiset hiukkaset.

Siksi elämää kutsutaan peliksi. Pelataan monia erilaisia pelejä. On ääretön määrä sääntöjä, mutta on aina sääntöjä, jotka määrittelevät elämänlaadun. Näitä opettelette parhaillaan kosmisten lakien kautta, mutta on aina yksi perimmäinen totuus, mikä hallitsee kaikkea luomisessa/luomakunnassa ja sitä energiaa kutsutaan rakkaudeksi. Rakkaus on olemassaolon voimakkain ja suurin tietoisuus. Mutta jokaisella ihmisellä on oma määritelmänsä rakkaudesta, mikä perustuu hänen kasvatukseensa ja kokemuksiinsa sekä havaintoihin ja asenteisiin, joita on luotu noiden kokemusten tuloksena.

Niin, kalliit ystävät, tämä on teille nyt kutsu kääntää huomionne sisäänpäin - ei vetäytyä maailmasta, ei eristäytyä muista, vaan siirtää huomionne ja fokuksenne eri vaihteelle. Katsoa maailmaa sisältä ulos, ei ulkoa sisään. Tämä on tilaisuutenne nähdä metsä puilta sisällänne ja nähdä, että elämässä on muutakin kuin menneisyytenne. Ja että nykyisyydessä on transformaation, uudistumisen hienot avaimet, mikä vie täysin uudella draivilla vapauteen, tuo täysin uudella draivilla enemmän ja enemmän valotyöntekijöitä ja yhteisöjä yhteen varmistamaan, että valon kasvaminen jatkuu valon nopeutuessa, mikä parantaa ja vahvistaa voima-asemaanne tänä kriittisenä muutos- ja siirtymäaikana teidän ja koko ihmiskunnan kannalta.

Tämä tilaisuusikkuna näyttää teille, että teitä tuetaan. Olemme astuneet esiin täysin uudella tavalla seisoaksemme edessänne, puhuaksemme kanssanne henkilökohtaisesti ja toimittaaksemme teille totuuden, jos haluatte kuulla sen ja olette valmis ottamaan vastaan totuuden elämänne transformoimiseksi. Kaikki te jotka kuulette nämä sanat, kaikki te jotka kuulette nämä sanat eri aikana ja luette nämä sanat tulevaisuudessa, rukouksiinne on vastattu. Tämä on vahvistuksenne fyysisellä tasolla, että olemme kuulleet teidät. Rukouksenne, avunpyyntönne eivät ole kaikuneet kuuroille korville.

Tässä olemme, olemme avanneet näitä tilaisuusikkunoita ja puhumme kanssanne. Mutta kutsunne on tuonut teille myös tarpeen ottaa vastuu, ottaa itseänne kädestä ja suostua siihen, että hyväksymällä tarjoamamme avun teidän on hyväksyttävä, että astutte nyt ulottuvuuteen, minne ette ole koskaan ennen astuneet. Että työskentelette nyt energioiden kanssa, jotka ovat paljon kehittyneempiä, mille olette koskaan altistuneet. Nämä ovat energioita, jotka olivat huipussaan Atlantiksen, Lemurian, Mu'n ja monien muiden muinaissivilisaatioiden aikana. Tämä on tilaisuus teille valokollektiivina, valotyöntekijäryhmänä varmistaa, että ihmiskunta siirtyy noiden tuhokohtien yli, joita koettiin menneisyydessä.

Teillä on voima muuttaa maan henkistä voimaa juuri nyt päättämällä kääntyä katsomaan itseänne, sallimalla suomujen pudota silmiltänne ja tulemalla elämänne johtajaksi riippumatta siitä, mitä menneisyytenne on ollut. Ja itse asiassa mitä traumaattisempi menneisyytenne on ollut, sitä suurempi oikeus teillä on nousta vaatimaan oikeutenne johtaa ja olla maailman äänenä, koska traumanne on osoittanut teille, miten syvää pimeys voi olla, mutta se myös näyttää teille sen tasavertaisen vastakohdan, miten voimakasta valo voi olla.

Niinpä kultaisen valonsäteeni kautta, olemuksessani arkkienkelien, valon solaarienkelien ja solaarilordien solaarikuninkaana, auringon lähteenä, elämän lähteenä ja tuen lähteenä seison edessänne. Olemme täällä täyteydessämme, me kaikki, ja olemme keskittyneet teihin. Olemme hioneet teitä. Olette kutsuneet tätä. Teitä on ollut riittävästi tekemään tämän mahdolliseksi. Älkää siis perääntykö nyt. Älkää epäröikö nyt. Nyt on tosipaikka. Nyt teidän on näytettävä arvonne ja todistettava - ei meille vaan itsellenne - mitä olette oikein "miehiänne".

Monta vuotta sitten aloitimme aktivoinnit köyhyyden, uhrina olemisen ja ehdollisen rakkauden tietoisuuden hävittämiseksi ja kehotimme teitä syleilemään noita osianne astuaksenne voitokkuuden, runsauden ja ehdottoman rakkauden tietoisuuteen. Tämä on johtanut sen ilmentymiseen, mitä koette tällä kertaa, riippumatta siitä, oletteko seuranneet opetuksiamme vuosia vai ette. Olemme vain yksi valoparvi suuremmassa makrokosmisessa valoprojektorissa, missä me kaikki työskentelemme yhdessä mestarien, suojelijoiden, enkeleiden, arkkienkeleiden ja monien Elohimien tiiminä, jotka ovat kanssanne työskennellen sen energiapuumerkkinne kautta, mikä resonoi parhaiten kanssamme tai toisten ryhmien tai toisten valoparvien kanssa, kuten niitä kutsumme. Tämä luo elämän kollektiivisen hunajakennon ja hunajankultainen säde joka on elämän suloisuutta, on palaamassa.

Ihmiskunnan kohtalo on tulossa käännekohtaan, missä ne jotka ovat maksaneet velkansa, voivat kohota määrätyn kohtalonsa yläpuolelle, kohota karmansa yläpuolelle ja astua tarkoitukseen ja elää ns. hyvää karmaansa. Ottakaa siis vastaan tämä hetki, syleilkää tätä tilaisuutta olemuksenne jokaisella solulla, koska nyt on aika, jolloin teillä on uskomattomin vaikutus elämän kollektiiviseen puumerkkiin.

Monissa tilanteissa olen sanonut, ettei ole enää tilaa, ei ole enää aikaa hukattavaksi uhrina olemiseen, itsesäälissä vellomiseen, menneisyytenne traumoihin uppoutumiseen. Sillä herranen aika, mitä ihmettä oikein teette keskittymällä siihen, kun tiedätte, että se luo tulevaisuutenne, mihin keskitytte? Kerron, niin kuin asia on, ja minut tuntevat tietävät, etten aio pidätellä iskuja - haluatte tietää totuuden, tässä se on. Ja totuus vapauttaa teidät. Menneisyytenne kieltäminen ei anna teille oikopolkua muutokseen. Tämä ei merkitse, että koska käytte menneisyydessänne, traumatisoidutte aina vain uudestaan. Sillä herranen aika, teistä on tulossa voimaantuneita valotyöntekijöitä. Teillä on sisäistä vahvuutta ja rohkeutta käydä noissa hetkissä, nähdä niiden tarkoitus, ottaa niiden lahja, astua eteenpäin, jättää ne menneisyyteen ja luoda parempi tulevaisuus itsellenne. Mistä kaikissa opetuksissa on ollut kyse? Mitä olette tehneet elämällänne tähän pisteeseen saakka, kalliit ystävät? No niin, kasvetaanpa tässä kaikki ja ollaan kypsiä.

Tiedätte, että elämässä on muutakin kuin tuska ja kärsimys. Tiedätte sen syvimmässä, syvimmässä olemuksessanne. Tiedätte tietävänne, että elämässä on muutakin, kuin mitä olette kokeneet. Lakatkaa siis piiloutumasta itseltänne, lakatkaa juoksemasta karkuun menneisyyttänne, lakatkaa sivuuttamasta ns. demonit, jotka ovat piilossa pimeässä ja väijyvät varjoissa odottaen syöksymistä kimppuunne ja teidän syömistä elävältä. Se on teidän varjonne kutsumassa teitä sanoen "tule lähemmäs". Uskaltautukaa omaan pimeyteenne. Omistakaa, mitä siellä on piilossa. Olkaa rohkea, katsokaa pimeyteen, sillä sielunne viisaus pitää valoliekkiä, mikä näyttää teille totuuden ja paljastaa kätketyt aarteet, jotka väijyvät pimeyden harhassa. Sillä se on ajatus hirviöistä pimeydessä, mitä juoksette pakoon. Se harhauttaa teidät hyvin ovelasti ja johtaa teidät poispäin niistä aareista, mikä on noiden hirviöiden takana.

Ajatelkaa kaikki satuja ja tarinoita, joita on kirjoitettu, ja miten usein nämä tarinat ovat esittäneet viestin, että kun olette menneet noihin vaarallisiin, kätkettyihin ulottuvuuksiin, salaluoliin, kaukaisille saarille, kun olette joutuneet raivaamaan tienne viidakon läpi ja voittamaan demoneja metsissä ja viidakoissa, niin valjastettuanne totuuden ja lyötyänne nuo demonit, löydätte itsenne yhtäkkiä upeasta luolasta, mikä on täynnä äärettömiä aarteita. Ajatelkaa Indiana Jonesia, jos sen muistatte kaikki. Näettekö, miten myös maailmanne tarinankertojat riippumatta siitä, ovatko he tietoisia vai eivät, ovat aionien ajan sanoneet samaa. Kohdatkaa demoninne. Katsokaa pimeyteen. Kohdatkaa pimeys ja valo paljastaa itsensä.

Alimaailman 12 luolaa ovat 12 kohtalon polkua. Alimaailman, kohtalonne, 12 luolaa ovat suunnitelmanne. Se on matka, mitä olette kulkeneet ihmisenä, joka on tuomittu lihaan. Teidän on ollut käsiteltävä elämänne 12 polkua, mikä on johtanut kokemukseen nimeltä elämä. Nämä tunnetaan 12 aspektina, 12 huoneena astrologisessa syntymäsuunnitelmassa. Näin on nuo alimaailman 12 luolaa ja selitän hyvin lyhyesti, mitä ne ovat.

Noista alimaailman 12 luolasta teille osoitetaan ensin fyysinen itse, äly ja lahjanne.

Toinen luola liittyy raha-asioihinne, kykyynne ilmentää siirrettävää varallisuutta ja työskennellä sen kanssa maailmassa.

Alimaailman kolmas luola liittyy tietoisuuteenne, kykyynne kommunikoida, sisaruksiin, naapureihin ja sopimuksiin ihmisten kanssa elämässänne.

Alimaailman neljäs luola liittyy isäänne, elämänne ns. auktoriteetteihin, fyysiseen kotiin, ns. kiinteään maailmaanne.

Alimaailman viides luola liittyy lapsiinne (jos kohtalonne on saada lapsia), luovuuteen, aitoon rakkauteen, elämän nautintoihin, miten koette seksin, seksuaalisuuden ja kehitätte luovuuttanne rakastajien ja aidon rakkauden kanssa, mihin sisältyy myös luvaton rakkaus.

Alimaailman kuudes luola liittyy terveyteenne ja parantumiseenne, päivittäisiin rituaaleihin, rutiineihin ja maailman palvelemiseen.

Seitsemäs luola liittyy kumppanuuksiinne, laillisiin kumppanuuksiin, romanttisiin kumppanuuksiin ja missä ovat avoimet vihollisenne.

Kahdeksas luola liittyy kuolemanprosesseihin, se on uudistumisen ja transformaation luola. Linkkinne toisten ihmisten resursseihin ja miten ne koetaan ulkoisessa maailmassanne liittyen veroihin, perintöihin jne. Se on myös okkultismin ja mysteerien luola, mikä on yhteydessä yhdeksänteen luolaan, missä astutte suhteenne kehittämiseen Jumalan ja Jumalattaren kanssa, okkultismin henkiulottuvuuteen ja mikä on linkkinne ulkomaalaisiin, ulkomaihin, vieraisiin puoliinne, opettajiinne, henkisiin opettajiin ja suhteeseenne uskontoon.

Kymmenes luola sisältää äitinne, uranne, tarkoituksenne, maineenne ja mitä otatte tehtäväksenne elämässä.

Yhdestoista luola liittyy ystäviin, toiveisiin, unelmiin, toivomuksiin, ryhmiin ja järjestöihin, joiden kautta työskentelette ja miten lapset yhdistyvät teihin yhteiskunnan kautta, miten yhteiskunta vaikuttaa teihin, mutta tämä luola alkaa myös näyttää teille hyvää onnea elämässä. Se näyttää teille hyvän onnen, ennen kuin astutte viimeisen luolaan, kahdenteentoista. Ja sinne kätketyt ulottuvuuden piiloutuvat. Se on kätkettyjen vihollistenne ja tiedostamattomuutenne ulottuvuus ja missä kaikki omaan mitätöimiseenne johtavat alitajuiset puolet asuvat.

Silloin kun kuljette näiden 12 luolan läpi, mitä teette joka päivä, mutta kun astutte noihin luoliin tietoisemmin ja ymmärrätte, miten nämä 12 kiertoa kulkevat läpi elämänne - jokaisen päivän 12 tuntia, jokaisen yön 12 tuntia, jokaisen vuoden 12 kuukautta ja joka 12. vuosi alkaa uusi kierto - ja työskentelette sen kanssa tietoisesti, niin kalliit ystävät, kohoatte määrätyn kohtalonne yläpuolelle tavoin, joita ette koskaan ole kuvitelleet, koska näette nyt elämänne avoimin silmin, ette enää alimaailman harhan verhoamana.

Silloin kun asiat ovat maan alla, ne ovat tiedostamattomia, ne ovat piilossa pimeydessä. Silloin kun ymmärrätte itseänne, kun olette valmis ottamaan totuutta kädestä ja pääsemään yli syyllisyydestänne, häpeästänne, epäonnistumisen pelostanne tai mitä tahansa muuta pelko totuuden kohtaamisesta itsestänne on, niin astutte alimaailmaan eri tavalla. Tällä kertaa kuljetatte mukananne soihtua ja teistä tulee Indiana Jones, löydätte aarteen ja nousette noista alimaailman 12 luolasta 12 pyhään taloon, jotka sisältävät kohtalonne aarteita.

Niin, kalliit ystävät, nämä energiat joihin integroidutte tällä hetkellä, nopeuttavat ihmisten tietoisuuden kehittymistä ja laajentumista kääntämällä heidän huomionsa takaisin sisäiseen maailmaan, jotta he tulevat tietoiseksi näistä pikkuasioista, jotka ovat tehneet tämän suuren kokemuksen, mitä kutsutaan elämäksi maailmassanne. Tämä aktivoi myös energiat, jotka maadoitetaan Turkissa lokakuussa 2010. Siksi se mitä aktivoimme nyt 6.6., ilmentää silloin esiin energiatasonsa, ja tämä valmistelee energioita seuraavien neljän ylösnousemusportin tulemiselle.

Uskokaa, että elämä on muuttumassa. Uskokaa, että tämä käännekohta muuttaa ihmiskunnan tietoisuuden akselia ja tätä tarkoitamme sanoessamme, että elämä tuntemanne kaltaisena muuttuu. Tästä syystä näytämme nyt teille "miten" ja "miten" paljastaa teille "miksi".

Niin, oletteko valmis lähtemään äärimmäiselle sieluseikkailulle tuntemaan itsenne, kokemaan ja parantamaan noita pikkuosianne, jotka kiusaavat teitä, jotka syövät teitä ja joiden ette tiedä vaivaavan ja ärsyttävän teitä, mutta tiedätte vain, että teillä on huono päivä? Joillakin teistä on ollut hemmetin huono elämä, mutta arvatkaapa mitä - valo tunnelin päässä on Isä/Äiti Jumalan valoa, joka tulee tervehtimään teitä, eikä luotijuna joka ajaa ylitsenne, kuten jotkut ovat sanoneet.

Käyttäkää siis tämä tilaisuus. Kuvitelkaa kollektiivinen hunajakenno, joka on täynnä noita valon hunajakennovaloparvia, jotka ilmentävät aliatomisia hiukkasia, valosiemeniä - teitä jotka olette hunajakennon aliatomisia hiukkasia, suloisen elämän kultavaloa - ja astukaa uuteen kokemusmaailmaan, jotta haasteet joita tulee tulevaisuudessanne, eivät ole heikentämässä teitä, vaan pelkästään varoittamassa teitä aliatomisesta prosessista, missä voitte piipahtaa - astua siihen ja transformoitua.

Elämän matkassa on kyse transformaatiosta. Ylösnousemusmatkassa on kyse transformaatiosta, siinä on kyse uudistumisesta, siinä on kyse kuolemisesta vanhoille tavoille ja nousemisesta Feenix-linnun tapaan ja astumisesta uuteen maailmaan. Tämä on ihmiskunnalle keski-iän kriisi - toisen kuvauksen antamiseksi teille. Ottakaa se asiaksenne kaksin käsin. Ei ole enää tilaa tai ei ole enää tekosyitä sanoa, että rukouksenne ovat kaikuneet kuuroille korville, että olette yksin tässä maailmassa. Tukenne ei tule aina fyysisistä lähteistä, tehkää rauha sen kanssa.

Jos siis havaitsette olevanne yksin maailmassa, niin hyvä on sitten, ehkä se on teidän osanne tällä hetkellä, mutta te ette ole yksin. Teillä on itsenne, teillä on luontoäiti, teillä on Jumala/Jumalatar ja teillä on aliatominen maailma seurassanne koko ajan. Älkää rajatko odotustanne tuen tulemisesta ulkoisiin fyysisiin läheisiin. Älkää odottako onnellisuutenne tulevan fyysisistä ihmisistä. Älkää mitatko arvoanne tai onnellisuutenne laatua perustuen siihen, miten toiset kohtelevat teitä. Mitatkaa sitä perustuen siihen, miten kohtelette itseänne ja miten paljon olette valmis ponnistelemaan noustaksenne määrätyn kohtalonne yläpuolelle ja ottaaksenne vastaan tarkoituksenne - avaamalla silmänne totuudelle itsestänne ja kehittymällä, noustaksenne kuin Feenix-lintu ja elääksenne polkuanne aidosti.

Kalliit ystävät, olen täynnä suurta innostusta, sillä tiedän, että teitä kaikkia motivoidaan nyt eri näkökulmasta. Energianne motivoi teitä ja innostaa teitä näkemään itsenne eri silmin. Ja me riemuitsemme, juhlimme ja aiomme hävittää "pöpöt" helvettiin teistä - kirjaimellisesti. Pöpöt ovat hyvin pieniä, joten toivon teidän näkevän yhteyden aliatomisiin hiukkasiin, mutta suokaa anteeksi, haluan lisätä tähän huumoria tähän, sillä teillä kaikilla on taipumusta ottaa elämä liian vakavasti.

Kalliit ystävät, ottakaa viestimme, kertokaa siitä toisille, kuunnelkaa sanojamme uudestaan ja tietäkää, että tämä on taas yksi vuorovesien kääntymistaso, yksi tapa nähdä itsenne, yksi ovi halvaantumisen, itsepetoksen, harhan ja heikentämisen toimintamallin yli ja nyt kyse on teidän päätöksestänne. Sillä välin tietäkää edelleen, että on aina läsnä monia näkymättömiä käsivarsia, jotka kannattelevat teitä, monia näkymättömiä sydämiä, jotka rakastavat teitä ehdottomasti. Sillä olemme kanssanne kaikin tavoin aina ettekä ole koskaan yksin, sillä olemme kaikki yhtä. Avatkoon totuuden valo edelleen silmiänne itsellenne ja olkaa rauhassa.

Olen Kuthumi-Agrippa, solaarilordien ja solaariarkkienkelien kuningas. Adonai.

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 8.8.2010 - 8:8 KVANTTITANTRA-ALKEMIAN UUDEL

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:12

8:8 KVANTTITANTRA-ALKEMIAN UUDELLEENTARKASTELUA

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
8.8.2010 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan teidät tervetulleiksi valon, totuuden ja rakkauden jumalaiseen seuraan.

Tämä on jatkuvan muutoksen ja niihin energioihin nopean sopeutumisen aikaa, joiden kanssa huomaatte tanssivanne tällä hetkellä ihmiskunnan kriittisessä henkisen evoluution kodassa. Vuorovesi on kääntynyt ja elämän monet puolet paljastavat totuuden asemastaan jokaiselle teille, myös maailmallenne kokonaisuutena. Kaiken sen juuren paljastaminen, mikä on tullut olemaan viime syklien aikana, on erittäin tärkeää, sillä se paljastaa teille, mikä on juurtunut vakaasti ja tietoisesti voimaan ja vahvaan perustaan, ja se mikä ei ole, voidaan sitten kitkeä, muuttaa ja parantaa.

Tämä 8-8-juhla paljastaa jokaiselle teille sen äärettömän Isä/Äiti Jumalan viisauden, mikä loi teidät ja mikä on sisällänne. Hyvin pitkän aikaa tärkeä osa heräämistänne on ollut tunnistaa, että tuo sisäinen viisaus on osanne. Kuitenkaan monet teistä eivät ymmärrä, mitä se merkitsee. Viisaus on totuuden valo, mikä paljastuu, kun on kuljettu alimaailmaan ja koettu tilaisuus tulla syvemmin valaistuneeksi. Nämä tietoisuustasot on punottava yhteen sen uuden verkon synnyttämiseksi, mikä auttaa ihmiskuntaa heräämään täysin totuudelle ja kaiken elämän juurelle ja aidolle alkuperälle.

Kun jokainen teistä löytää elämän todellisen filosofian, mikä motivoi teitä positiivisella lopputuloksella, kasvatte voimassa, jatkatte kasvamista tietoisuudessa ja sisäisestä valostanne tulee kirkkaampi ja se ulottaa heräämisen voimakkaita säteitä elämänne moniin puoliin, joihin vaikutatte ja jotka vaikuttavat teihin.

Valo on kipinä, joka valaisee. Se on energia, joka tuo uuden elämän suudelman siihen, mikä kerran vaikutti kuolleelta ja elottomalta. Siksi tämä tulee jokaiselle teistä auttamaan ns. kuolleiden ja elottomien puolienne henkiin herättämisessä, jotta tämä uusi pyhä aalto, tämä uusi tantravalo voi ilmentyä.

Tantralla on tässä tapauksessa vain vähän tekemistä seksiaktin kanssa. Se liittyy pyhään aaltoon, valon ja viisaan tietoisuuden energioiden yhdistymiseen, jotta voidaan sulattaa nämä tietoisuuden voimakkaat lähteet yhteen valokehon kanssa, mikä yhdistyy kehonne kanssa. Jokainen askel itsensä voimaannuttamisen polulla otetaan, jotta kollektiivi saavuttaa uuden sisäisen oivalluspisteen liittyen matkaan, joka on tehty tähän mennessä.

Kun nämä uudelleenarviointiprosessit ovat tapahtuneet, ollaan voimakkaampia tekemään informoituja päätöksiä siirtymiseksi eteenpäin ja tulemiseksi tämän pyhän aallon osaksi - säikeeksi, joka punoo tämän uuden tietoisuuspeiton yhteen ja siitä tulee myös mukava viitta niille, jotka etsivät valoa omassa pimeydessään.

Jokainen teistä on Isä/Äiti Jumalan valon ja äärettömän viisauden viestintuoja ja tänään teitä pyydetään heräämään ja tunnistamaan, miten teidän täytyy tässä kohtaa elämässänne määritellä ja keksiä itsenne uudestaan uudella tasolla. Tämä johtaa syvempään sidokseen suhteessa itseenne ja muuhun elämään.

Itsensä uudelleen määritteleminen ja keksiminen vaatii vetäytymis- ja itsetutkiskelujaksoa, jotta voitte todella ymmärtää, mikä motivoi teitä syvemmällä tasolla. Kuitenkin koska monet näistä energioista ovat alitajunnassa ja tiedostamattomassa, on tärkeää, että te ette arvioi uudelleen nykyidentiteettinne näkökulmasta, vaan yritätte arvioida korkeammasta, kaikkea rakastavasta viisaasta itsestänne, aidosta itsestänne, osastanne, mikä kutsuu teitä noustakseen sisältä ja tullakseen ikuiseksi hengeksi, mistä synnyitte.

Jos totuus tulee tunnetuksi, olette kaikki osa tantran pyhää geometrista voimaa. Multiversaali energiajärjestelmä tunkeutuu tietoisuuteenne tällä hetkellä. Tämä tuodaan elämään sen kautta, että "koko kaikkeus" on pysäyttänyt kaiken, mikä tällä hetkellä pahentaa negatiivisia pelkoja ja tätä hetkeä varten se ulottaa teihin vain sitä, mikä ilmentää valoa, mikä ilmentää totuutta, vapautta ja valaistumista.

Luottamus on avaintekijä näihin uusiin energioihin yhdistyessä ja kyvyssä ymmärtää, miten tämä uusi tietoisuustaso voi auttaa teitä määrittelemään ja keksimään itsenne uudestaan. Jokaisen aktivoinnin tarkoitus on näyttää teille, että olette enemmän, mitä alun perin ajattelitte olevanne. Jokaisen aktivoivamme valoprojektin tarkoitus on levittää energiaa tiedostamattoman ja alitajunnan syvempiin ulottuvuuksiin ja laajentaa niitä energioita yhteiskunnan luomien rajojen yli.

Nyt energia on nopeutunut. Se on nostettu toiselle tunkeutumistasolle, jotta jokainen teistä voi alkaa ymmärtää ja oivaltaa sen, mikä ei enää palvele teitä. Monta vuotta olemme puhuneet siitä, mikä ei enää palvele teitä. Jotkut ovat sanoneet, etteivät he tiedä, mikä ei enää palvele heitä. Siksi selitämme, että kyse on itse asiassa hyvin yksinkertaisesta prosessista. Jokainen elämänne puoli mikä ei virtaa tasaisesti, jokainen elämänne puoli mikä on haastava, sisältää avaimen siihen, mikä tässä nimenomaisessa tietoisuuspuolessa ei enää palvele teitä. Siksi on aika arvioida uudelleen uskomusjärjestelmänne, asenteenne ja filosofianne elämässä löytääksenne totuuden, mikä todella motivoi teitä. Joskus totuus mikä todella motivoi teitä, voi aivan hyvin olla harhaa, mutta silloin kun se tunnistetaan harhaksi, se avaa teille oven uuteen valaistumistilaisuuteen ja näin syvemmän ja realistisemman filosofian synnyttämiseen suhteessa siihen, miten Isä/Äiti Jumala on vuorovaikutuksessa kanssanne eri luonnon rakenteiden kautta.

Alkemia on tärkeä osa ihmistietoisuuden transformointia. Kaikkia ei ole kuitenkaan suunniteltu alkemistiksi, maagikoksi, velhoksi, noidaksi, parantajaksi jne., jne. siinä kapasiteetissa, mitä kuvittelette sen tällä hetkellä olevan. Totuus on, että alkemiaprosessi kehittyy aina jokaisella teistä, jokaisessa elämänne puolessa ja nyt teidän kaikkien on tullut aika vaatia uudestisyntymää, vaatia valaistumista, kutsua suojelusenkeleitänne paljastamaan teille seuraavan askeleen, mikä teidän täytyy nyt ottaa kokeaksenne tuon voimakkaan alkemiaprosessin, mikä muuntaa tietoisuutenne tiheät perusosat kultaiseksi tietoisuudeksi, jumalaiseksi valoksi ja viisaudeksi.

Tämä on transformaatioprosessinne kaunis ja aistillinen puoli. Koska se vie teidät syvemmälle sisäänne, se tuo teidät lähemmäs totuutta siitä, kuka olette, ja tukee teitä tunnistamaan ne osanne, mitkä torjuitte kehitysvuosina, osat mitkä ovat hyvin, hyvin kallisarvoisia teille. Vaikka on tapahtunut vieraantumista, nyt on tilaisuus yhdistyä taas elämän kanssa, yhdistyä noihin jumalaisiin osiin ja ymmärtää, että on suurempi energia, joka näyttää teille, että tällä kertaa velvollisuutenne on kysyä itseltänne, mitä kunnia/arvostussääntönne ovat, mikä henkilökohtainen totuutenne on ja onko jonkin noista kunniasäännöistänne vanhentunut.

Tämä on aikaa saada uutta energiaa, selkeyttä ja näkökulmaa. Se on myös tilaisuus yhdistyä Isä/Äiti Jumalan voiman kanssa syvemmällä ja tyydyttävämmällä tavalla. Koska ihmiskunta on eronnut hyvin syvällä tasolla Isä/Äiti Jumalan totuudesta, nyt on tullut aika synnyttää, muodostaa todellinen yhteys uusien aineen järjestelmien kautta, mitkä antavat tietoisuutenne luottaa siihen, että tämä ylimmäinen voima on rakastava, omistautunut herättämisellenne ja tienne löytämiselle takaisin kotiin.

Moderni maailma on jakanut monia muinaisopetuksia ilman totuuden suuria osia. Monet teistä ovat tunteneet tämän olevan totta ja olette tehneet jo omaa etsintäänne totuuden löytämiseksi ja tämän päivän (8.8.) käännekohta tuo voimakkaan ja valaisevamman "kotiutuslaitteen". Tämä "kotiutuslaite" on magneettisyke, mikä puhuu syvimmille osillenne muistuttaen, että nyt on kutsu käynyt, kutsu ottaa vakaasti totuuden miekkanne ja leikata niiden tiheiden ja sankkojen metsien läpi, mitkä estävät teitä näkemästä maailmanne toista puolta ja uskaltautumasta tähän uuteen maailmaan löytämään sen, mikä tähän saakka on ollut piilossa silmiltänne ja sydämeltänne.

Sydän on itse asiassa se "kotiutuslaite", josta puhumme, ja energiat joita tulee Koko kaikkeudesta, herättävät kaikkien ihmisten sydämen ymmärtämään, että Isä Jumalan luonto on se jumalainen luonto, joka tukee ja antaa elämäänne hoivaavia lähteitä. Tämä energia on syvempää tietoisuutta siitä ravinnosta/ylläpidosta, mitä teille on tulossa, ja miten yhdistyä tuohon voimaan, miten käyttää sitä ja miten määritellä ja keksiä itsenne uudelleen siitä.

Yhdistyminen mitä koette näiden elämänne puolien kanssa, avaa silmänne uudella tavalla. Se näyttää luonnon puolia, joita ette ole ennen nähneet tai kenties olette nähneet, mutta ette ole havainneet niitä tavalla, millä ne oli tarkoitettu havaittavaksi. Havaintojanne on värittänyt kaikki, mitä olette kokeneet elämässänne, ja nyt tämä pyhä kvanttitantraenergia auttaa kaikkia teitä ymmärtämään sen, mitä ei voi määritellä, ymmärtämään sen, mitä ei voisi koskaan keksiä uudelleen, koska sen totuus on vakaa ja vankka. Se on luomisen ydin, ydin sisällänne mitä nyt etsitte, ydin mikä tuo sisäisen tasapainon, jota olette etsineet monta, monta vuotta.

Luottaminen siihen, että Jumalana ja Jumalattarena tunnetut voimat on todella olemassa ja mahdollistamassa teidän kohoamisenne kohtalonne ja karmanne yläpuolelle, voi olla joskus vaikeaa, erityisesti kun kohdataan haasteita, jotka haastavat oman totuuden ja filosofiat. Nuo totuudet ja filosofiat ovat tulleet tähän muutoskohtaan, koska kyse on planeetan muutoksesta. Se on jotain, mikä muuttaa monia tietoisuusjärjestelmiä, ei vain teillä, vaan jokaisella elämän valtakunnalla planeetallanne. Tämä on aikaa, jolloin modernin maailman täytyy yhdistyä taas Jumalan kanssa muistaakseen, että Jumala on todella olemassa ja että Jumala josta puhumme, ei ole se, josta monille on opetettu uskonnon opetuksissa, tiukoissa kulttuurijärjestelmissä, mitkä edustavat vain yhtä polkua vapauteen, parantumiseen ja vapautumiseen tästä fyysisestä muodosta, jota kutsutaan ihmiskehoksi.

Yksi syy miksi maailmassanne on niin paljon pimeyttä, on, että hyvin monet ovat unohtaneet rakkausalkuperän, hyvin monet ovat unohtaneet, että Isä Jumala on kaikkivaltias olemus, joka synnyttää jumalaisia tapoja nousta sen yläpuolelle, mikä haastaa teidät yksilöinä, mutta myös koko maailman. Niinpä kutsumme teitä tulemaan kanssamme, uskaltautumaan tuntemattomaan, tulemaan pyhäksi säikeeksi, joka kutoo valonne yhteen luoden tämän upean energiapeiton, joka kietoo sisäänsä kaikki, jotka ovat valmiita ja halukkaita avaamaan sydämensä itselleen ja löytämään totuudet, jotka ovat tähän saakka jääneet piiloon. Kun nämä kätketyt puolet löydetään, tapahtuu kollektiivinen itsenne uudelleenmäärittely ja -keksimisprosessi, mikä johtaa muutokseen kaikessa, mitä haluatte kokea ja miksi tulla.

Nämä muutokset eivät ole helppoja, ne ovat usein täynnä haasteita. Tietäkää kuitenkin, että se nopea tahti millä nämä haasteet tuovat teidät totuuteen, on itsessään lahja. Siksi kyse ei ole pitkitetystä prosessista, jolloin on jatkuvasti käsiteltävä taisteluja ja käytävä sotaa itsenne tai maailman kanssa. Kyse on kohdasta, missä yksilöt löytävät tasapainon ja rauhan laajentaakseen sen ulkoiseen maailmaan, jotta rauha ja tasapaino voidaan palauttaa ulkoiseen maailmaan, minkä osa olette. Älkää siksi aliarvioiko koskaan tärkeää roolia, mitä esitätte, älkää epäilkö koskaan, ettei parantumisprosessinne tue sitä jumalaista valaistumisprosessia, mikä muistuttaa ihmisiä heidän lähteestään ja yhteydestään Jumalaan, luontoon ja toisiinsa.

Tantra on jumalaista energiaa, joka puhuu kaikille chakroillenne käynnistäen voimakkaita valaistumissäteitä. Kun nämä säteet laajentuvat lävitsenne, ne tunkeutuvat harhamatriisiin ja hajottavat virheellisyyksiä, jotka ovat hallinneet elämäänne ja jotka hallitsevat monien ihmisten elämää tänä ajankohtana. Parantumisenne ja heräämisenne mikä tapahtui menneisyydessä, on valmistellut tietä toisten seurattavaksi, ja koska monet ovat päättäneet seurata, teidän on nyt aika johtaa lisää, johtaa yksilöjä tuntemattomiin maailmoihin löytämään ne monet aarteet, jotka ovat odottaneet paluutanne. Nämä aarteet ovat täynnä monia työkaluja, jotka tukevat edelleen itsenne tunnistamisen valaistumisprosessia. Siksi uudelleenmäärittely ja -keksimisenergia voi ulottua sosiaalisten verkostojen jokaiseen osaan sivilisaatiossa sekä luonnollisempiin sivilisaatiojärjestelmiin, mikä tuo pyhälle avioliitolle tilaisuuden astua Äiti Maan kehon pyhiin luoliin, joissa valaistumiskoodeja pidetään.

Tämän 8:8-aktivoinnin myötä avautuu 24 valoportaalia vastaanottamaan uusia ja voimistuneita siunauksia ylimmältä voimalta - Isä Jumalalta. Nämä valoportaalit laajentavat nämä säteet teihin jokaiseen tunkeutuen DNA:nne 12 säikeeseen ja loistaen valoa eri tietoisuuspoluille, joiden kanssa tulette yhteen eri aikoina elämässänne ja eri aikoina vuorokaudessanne.

Nämä säteet tukevat niitä voimakkaita parantumisprosesseja, jotka aktivoimme 24 kuukautta sitten, ja nämä portaalit yhdistetään kukin yhteen kuukauteen viimeisten kahden vuoden aikana. Tämä merkitsee, että kaikki energiajäänteet joita on jäänyt, voidaan nyt pyyhkäistä pois. Tämä kutsuu kaikkia sieluja jotka ovat heränneet valaistumisprosessille viimeisten kahden vuoden aikana, tulemaan korkeampaan totuuteen ja korkeampaan ymmärrykseen siitä, mitä merkitsee palvella ja mitä merkitsee olla tantraenergiaa, joka punoo yhteen Isä/Äiti Jumalan pyhän viisauden, jumalaisen valon ja mahdollistaa monien siirtymisen niiden järjestelmien yli, jotka ovat vanginneet ihmistietoisuuden, ja synnyttää hyvin tärkeän tarpeen tasapainoon ja harmoniaan sisäisessä elämässä.

Tämä merkitsee joillekin teistä, että vaaditaan kenties elämäntyylimuutosta. Se voisi liittyä uraan, suhteisiinne, rakkauteen, moniin, moniin asioihin. Syynä tähän on, että merkittäviä muutoksia ja valintoja on tehtävä. Monet teistä ovat työskennelleet erittäin kovasti, olette ponnistelleet hyvin päättäväisesti ja tasapainoilleet monien eri asioiden kanssa - vaatimukset, vastuut ja haasteet. On ollut huolia, monia eri huolenaiheita, jotka teidän on myös tarvinnut käsitellä.

Teidän on tarvinnut oppia, miten olla joustava ja keskittynyt saavuttaakseen kaikkein parhaan, mitä henki on esitellyt teille viime aikoina, mutta tietäkää, että tämä energia esittelee palkkion hyvin tehdystä työstä. Voi kuulostaa, että tulossa on ikään kuin paljon haastetta. On kuitenkin myös voitokkaan menestyksen aika, sillä tunnistaessanne, että olette tehneet kovasti työtä vastaanottaaksenne sen, missä olette nyt, teidän on myös tiedettävä, että seuraava tilaisuus on kohta tulossa. Se on muistutus, että teidän on nyt huolehdittava jokaisesta elämänne puolesta, ja jos se merkitsee elämäntyylinne muuttamista - no, sitten on niin tehtävä.

Monet teistä ovat palvelleet opettajina ja nyt teillä on tilaisuus tulla taas oppilaaksi joksikin aikaa, mutta ei oppilaaksi vanhassa luokassa, josta olette valmistuneet, vaan oppilaaksi korkeammalla luokalla. Teille esitellään uusia opetusjärjestelmiä, uusi tilaisuuksia kasvaa ja ymmärtää ja yhdistyä siihen, minkä jo tiedätte sisällänne todeksi, ja otatte nuo informaatiotiedostot, yhdistytte niiden tietoisuuteen ja laajennatte nämä uudet menetelmät palvelukeinoiksi ulkoiseen maailmaan. Ne voimakkaat tunnesiteet joita teille tulee nyt, auttavat teitä parantamaan sen, mikä on ollut tuskan syvyyksissä menneisyydessä, yksinkertaisesti siksi, että se on ollut näkymätöntä teille. Teidät valonne vie totuuteen, jotka olette kieltäneet ne energiat, joihin täytyy tarttua tänä aikana, jotta voitte siirtyä pois jumiutuneisuudesta, tyytymättömyydestä ja kyllästyneisyydestä.

Olemme huomanneet, miten monet teistä tuntevat levottomuutta ja kärsimättömyyttä, koska havaitsette, ettei mikään muutu, tai kenties joillakin teistä on muuttunut niin paljon, että tunnette tarvetta vetää henkeä ja vetäytyä. Riippumatta nykyolosuhteistanne tietäkää, että tämä energia joka tulee teille nyt 8.8., on tilaisuus sallia uuden intohimon ilmentyä maailmaanne, niin että hengen synnyttämät runsaat tilaisuudet voivat auttaa teitä saavuttamaan universumin ytimen, kulkemaan näiden ulottuvuuksien läpi ja tapaamaan opettajanne, uudet opettajanne.

On monia korkeamman tietoisuuden ulottuvuuksia. Kuitenkin voimakkaat valo-olennot suojelevat niitä. Nämä olennot eivät salli kenenkään päästä näihin ulottuvuuksiin, jos tiettyjä tunne-, henki- ja mentaalisen älykkyyden tasoja ei ole muodostettu. Siksi on erittäin tärkeää, että saavutetaan vaadittavat kypsyystasot noihin ulottuvuuksiin astumiseksi. Kun pääsy on annettu, nämä ulottuvuudet paljastavat voimallisia ja upeita oivalluksia sisäisistä osistanne, mikä saa aikaan suurta muutosta ja muokkaa sitä maailmaa, missä olette nähneet itsenne elävän.

Sisäänpääsy näihin ulottuvuuksiin tukee itsenne uudelleenmäärittelyä ja -keksimistä ja niiden järjestelmien muuttamista, missä elätte. Jos tunnette, ettei olosuhteitanne voi muuttaa - ette voi muuttaa työpaikkaa, ette voi muuttaa asuinpaikkaa, ette voi jättää ihmissuhdetta - niin aloittakaa vain itsestänne, sisäisestä tietoisuudestanne, asenteestanne ja havainnoistanne. Käyttäkää mielikuvitustanne jonkin erilaisen visualisoimisen ja pyrkikää joka päivä soveltamaan jotain uutta, mikä auttaa energioita muuttumaan kokonaisuutena ja näin tiedätte, että ponnistelette jo muuttaaksenne sitä, mikä ei enää tue teitä. Koska ette voi tehdä muutosta juuri nyt, se mitä teette, vahvistaa teille, että melko lähitulevaisuudessa syntyy tilaisuuksia tukemaan haluanne tehdä muutoksia, joita tarvitaan määritelläksenne ja keksiäksenne itsenne uudelleen.

Näistä energioista tulee voimakas tietoisuuden, valaistumisen, puhdistumisen ja parantumisen aalto, mikä huuhtelee kaikkien maailman pimeiden osien läpi, kaikkien tietoisuuden pimeiden osien läpi ja jakaa muistamisen autuutta, minkä monet teistä kokevat, kun matkaatte aspekteihinne, jotka pitävät voimallista tietoa henkialkuperästänne. Tämä on teille tilaisuus tietää, että onnistuneiden tulosten visualisointi johtaa saavutukseen, koska teette jotain erilaista, ja silloin kun tunnelin päässä ei näytä olevan valoa, niin istukaa kynttilän edessä, tuijottakaa syvälle liekkiin ja kutsukaa suojelusenkelinne valoa. Ja kun tuijotatte liekkiin, vahvistakaa itsellenne jatkuvasti: "Tunnelin päässä on valoa".

Pikkuruinen liekki voi valaista pimeimmänkin tilan, pimeimmänkin paikan ja te olette osa sitä, te olette liekki, te olette kipinä. Jos on aikoja, jolloin teitä kutsutan menemään pimeimpään paikkaan ja tilaan, tietäkää, että teitä kutsutaan noihin paikkoihin, koska olette liekki, ruumiillistatte liekin ja tuotte valoa, olette pyhä säie, joka kutoo yhteen tämän valaistumispeiton, jotta toiset voivat seurata.

Maailmanne ei ole säälittävässä tilassa, koska niin on vain sattunut tapahtumaan. Maailmanne on säälittävässä tilassa, koska riittävä määrä ihmisiä ei elä valaistumisen, korkeamman tietoisuuden, viisauden ja totuuden tilassa. Jokainen teistä on osa oven avaamista tälle suurelle valaistumisaallolle, joka pyyhkäisee ihmiset jaloiltaan ja kantaa heitä totuutensa suuntaan. Älkää pelätkö tätä. Luottakaa, että tämä on aikaa juhlia, koska se saattaa enemmän ja enemmän ihmisiä yhteen, enemmän sieluja yhteen, jotta vaadittava valaistuminen voi ilmentyä ja ilmentyy.

Seuraavien 12 kuukauden aikana nämä tantraenergiat lisääntyvät voimaltaan ja valoltaan. Siksi nämä samat energiat lisääntyvät sisällänne voimaltaan ja valoltaan. Matkanne nyt oppilaana uuden opettajan kera auttaa teitä hallitsemaan menneisyytenne aspektit, joista joskus ehkä ajattelitte, että te ette koskaan pysty hallitsemaan niitä, koskaan pysty voittamaan niitä, mutta se aika on nyt. Te ette ole enää unessa, te olette hereillä, te näette, että on monia elämän järjestelmiä, joista ette tienneet 10 vuotta sitten, jotka ovat nyt tiukasti juurtuneet tietoisuuteenne ja tukevat teitä, vaikuttavat positiivisesti maailmaanne ja elämään ympärillänne. Kasvakaa edelleen tässä valossa, luottakaa edelleen ja olkaa joustava. Tietäkää edelleen, että on suurempi kuva, mitä ette voi nähdä, mikä on aina ollut ja tulee aina olemaan.

Energiat jotka ulotamme jokaiseen teistä, auttavat teitä sytyttämään nämä liekit oman tietoisuutenne synkimmissä sopukoissa, ja tämä auttaa teitä nousemaan niiden yläpuolelle, yhdistymään näihin tietoisuuden korkeampiin muotoiin ja tämä vie teidät lähemmäs Jumalaa omalla tavallanne. Vaikka on sanottu, ettei Jumalaa voi koskaan todella tuntea ihmismuodossa - ja kyllä, tämä on totta - teidän on myös käsitettävä, että palatakseen ns. kotiin on noustava ihmistietoisuuden yläpuolelle, tultava niin valaistuneeksi kuin ihmismuoto sallii kenenkään tulla, ja tässä tulemisessa teille annetaan automaattisesti pääsy matkanne seuraavalle tasolle.

Ihmiskeho on muoto, se on ainetta, se on tiheä, ja tämä muoto, tämä tiheys muuttuu koko ajan kaikkien näiden energioiden tuloksena, ja hengen luonne vaatii teitä hallitsemaan lävitsenne työskentelevän hengen ihmisolentona niin, että saavuttamanne täydellisyyspiste on ainutlaatuinen, se on ainutlaatuinen energiakudos sisällänne. Siksi teistä tulee kvanttitantra-alkemian tietoinen puoli/aspekti muodossa.

Silloin kun yksilö hallitsee alemman itsen piirteet ja kohottaa nuo energiat, mikä kohottaa omat värähtelyt korkeampaan tiedostamiseen ja tietoisuuteen, hän astuu Isä Jumalan maailman valoon. Tämä ei merkitse, että te ette sitten pysty käyttäytymään niin kuin ihminen kokiessaan ja juhliessaan elämän iloja ja kaikkia upeita asioita, joita sen mukana tulee, sillä tässä elämän hallitsemisprosessin osassa on kyse pelin pelaamisesta, ei tulemisesta ylivakavaksi siinä määrin, että elämä ottaa teistä voiton.

Laajentakaa siis tämä energia, nämä siunaukset, tämä valo ja tämä rakkaus kaikkiin ympärillänne tietäen, että roolinne katalyyttienkelinä synnyttää vaadittavan muutoksen, että totuutenne resonoi totuuden kollektiivin kanssa ja kun on ilmaistu aikomus tietää totuus, se tulee teille tai löydätte sen.

Vain hetken kuvitelkaa säteiden multiversumista tulevan kehoonne. Kuvitelkaa vielä voimakkaampien energioiden tulevan teihin koko kaikkeudesta. Nämä energiat punoutuvat yhteen ja yhdistyvät Galaktisen keskuksen pyhien ulottuvuuksien ja kaikkien valaistumisen, totuuden ja tietoisuuden voimakkaiden säteiden kautta, punoen tiensä luoksenne, punoen tiensä sisäänne, punoen tiensä lävitsenne - ja jokainen punottu säie on kaunista energiaa, kaunista ääntä. Ääni kommunikoi kaiken hienokeholle sisällänne ja ympärillänne. Elämän kätketyt valtakunnat vastaavat, elämän kätketyt valtakunnat sisällänne vastaavat, kunnes jokainen elämän valtakunta vastaa tähän totuuteen, pyhään ääneen, mikä sisältää sen Jumalan sanan alkuperäisen äänen, joka synnytti elämän.

Elämä on todellisuudessa valoa, valo on elämää. Syvä tuska ja kärsimys ovat alimaailman ulottuvuutta, kuoleman ulottuvuutta, mutta koskaan ei kuolla ikuisesti, olla ikuisesti syntymättä uudelleen, joten kaikki nuo haasteet alimaailmassa, jokainen kokemanne kuoleman hetki, on antanut teille tilaisuuden syntyä uudelleen ja astua johonkin uuteen, kohtaan missä määrittelitte uudelleen, kuka olitte, ja keksitte itsenne uudelleen, ja tämä tilaisuus on tullut teille nyt taas.

Mestari Jeesus astuu nyt esiin ja syleilee jokaista teitä voimakkaassa valossaan ja totuudessaan, sillä hän on juuri palannut pitkähköstä retriitistä, missä hänkin meni Isä Jumalan luomisalkuperän muinaiseen mysteerikouluun. Hänen energiakenttänsä on muuttunut, se on harmonisoitu tämän multiversaalin luomismaaliman kanssa, missä hän "ruumiillistuu" nyt, ja se laajenee teihin jokaiseen. Seuraavat kuusi kuukautta hän kulkee hyvin läheisesti kanssanne yhtenä opettajistanne ja paljastaa teille tilaisuuksia, joita tulee tiellenne. Ne näyttävät teille valaistumisavaimia ja vihjaavat, mitä teidän pitää tehdä nyt määritelläksenne ja keksiäksenne itsenne uudelleen ja tehdäksenne lisäyksen tämän valopeiton polttaviin, voimakkaisiin ja upeisiin energioihin, mikä sisältää kvanttitantra-alkemian energioita.

Sallikaa itsenne hyväksyä, että introspektiomatka valaisee sellaista, mikä on ollut kauan piilossa. Kaikki ne osat jotka ovat väijyneet haavojenne varjoissa, voivat tulla esiin ja saada tarvitsemaansa parannusta. Tämä ei siis ole aikaa pelätä itsenne kohtaamista, itsenne tutkimista ja yhdistymistä luontoäidin aistillisiin, parantaviin energioihin. Aistillisuus on lempeyttä, armoa, pehmeyttä ja vaivattomuutta, millä energiat virtaavat antauduttaessa elämälle. Koko luontoon on punottuna aistillisuutta, se on osa sen luonnetta ja tämä on tilaisuutenne yhdistyä samoille tasoille itsessänne.

Vain rentoutukaa, kun vastaanotatte näiden energioiden äärettömän viisauden punoutumista lävitsenne ja kaikille elämänne alueille, jotka ovat valmiita vastaanottamaan näitä tietoisuuden ja tiedostamisen kehittyneitä laatuja. Hyväksykää, että nyt on aika hyväksyä, missä olette tällä hetkellä omassa elämässänne, hyväksyä se ehdottomasti. Kun se on hyväksytty, voitte antautua ja antautumishetkellä näette selvästi kaiken, mitä täytyy tehdä suuntanne muuttamiseksi.

Hyväksyminen ei ole luovuttamista, se on osa antautumista. Jos olette elämässänne asemassa, mikä aiheuttaa teille suurta onnettomuutta, ja hyväksytte sen ettekä enää taistele sitä vastaan - hyväksytte, että teidän on mentävä töihin joka päivä ja tehtävä työtä, mikä ei anna teille vaatimaanne tyydytystä. Hyväksymällä sen voitte muuttaa asennettanne sitä kohtaan ja vahvistaa itsellenne, että se on lyhytaikaista. Kun antaudutte sille tosiasialle, että teidän on tehtävä sitä vielä vähän pidempään, vielä jonkin aikaa, niin elämä työskentelee kanssanne, elämä alkaa tuoda tilaisuuksia synkronistisille tapahtumille, jotta voitte kohdata nuo avaimet, avainpelaajat ja katalyytit, mitkä avaavat teille ovia sen muutoksen kohtaamiseen, mitä olette koko ajan halunneet.

Silloin kun jatkuvasti vahvistatte, miten paljon inhoatte sitä, mitä teidän on tehtävä, miten turhautunut olette sen tekemiseen, niin ette muuta mitään, vaan keskitytte ongelmaan ja vahvistatte jatkuvasti, miten kamala osa teillä on. Te ette hyväksy, te ette antaudu, te taistelette. Siksi hyväksykää, antautukaa ja antakaa elämän tukea teitä, päästäkää elämä sisään, antakaa Isä Jumalan rakkauden valaisevien liekkien osoittaa teille uusi tapa. Sallikaa myös Äiti Jumalattaren upeiden ja aistillisten energioiden hoivata teitä, viedä teidät sujuvasti ja vaivattomasti ratkaisun ulottuvuuksiin, missä vastaukset kysymyksiinne ovat, mistä avaimet teidät vankilaan sulkevaan porttiin löytyvät. Tämä vapauttaa teidät siirtymään ulkopuolelle, määrittelemään itsenne uudelleen, määrittelemään elämänne uudelleen ja keksimään itsenne uudelleen.

Sallikaa itsenne toivottaa tervetulleeksi tämän juhlan lahja ja jakakaa se toisten kanssa. Tehkää tänään valinta keskittyä hyväksymiseen ja antautumiseen, ratkaisuihin ja vapautumiseen ja missä tahansa on ongelma, missä tahansa on haaste, niin tunnistakaa ongelma ja tunnistakaa haaste, hyväksykää se, antautukaa ja sallikaa elämän tuoda ratkaisut. Tämä passiivinen teko synnyttää voimallista toimintaa, mikä tapahtuu paljastaen teille, mihin olette matkalla, miten päästä ulos tilanteestanne ja uudet tilaisuudet rikastuttavat teitä pitkän aikaa.

Kiittäkää nyt henkeä, Isä Jumalaa ja Äiti Jumalatarta kaikesta, millä teitä on siunattu elämässänne. Sitoutukaa itsellenne keskittymään yhteen asiaan päivässä, mistä olette vilpittömän kiitollinen, ja ilmaista tuota kiitollisuutta. Ilmaiskaa yksi rakastava ja ystävällinen sana yhdelle ihmiselle joka päivä. Hymyilkää yhdelle vieraalle joka päivä ja näette, miten maailmastanne tulee parempi paikka, miten maailmanne muuttuu. Ja kenties teette siitä teeman ystävienne, perheenne ja tuttujenne keskuudessa, että joka päivä jokaisen on tehtävä yksi asia, yksi positiivinen asia, mikä sytyttää elämän kipinän toisen sydämessä - koskaan unohtamatta myös kiittää siitä, mitä teillä on.

Ulottamalla nämä energiat maailmaanne siitä tulee teema, joka voi menestyä, ja sen sijaan että negatiiviset energiat motivoivat kaikkia, siitä tulee positiivisten energioiden prosessi. Nähkää, miten voitte vaikuttaa työssänne, ympäristössänne, ystävienne, perheenne ja koko elämän osalta. Miten voitte tukea korkeamman tietoisuuden pyhän verkon kutomisessa? Mitä voitte tehdä yhden ystävällisen sanan tai eleen avulla, mikä sytyttää rakkauden kipinän jonkun sisällä ja avaa hänen sydämensä siinä määrin, että tämä tantraenergian suuri peitto voi koskettaa hänen elämäänsä? Mitä voitte tehdä eri tavalla tällä hetkellä, mikä vaikuttaa jonkun elämään, mukaan luettuna omanne? Yrittäkää tuoda iloa elämään. Yrittäkää leikkiä. Yrittäkää olla valo, inspiraation lähde jollekin tänään, myös itsellenne.

Kiitämme jokaista teitä kokoontumisesta kanssamme, näiden energioiden pitämisestä. Rentouttakaa kehonne ja mielenne, kun tuomme lisää parannusta teille, syvemmän keveystason pitäen teitä tässä energiassa. Nämä pyhät säikeet jotka punotaan yhteen luomaan tämän peiton, jatkaa kasvamistaan ja vahvistumistaan. Luottakaa tähän. Lisätkää tätä ja pitäkää hauskaa määritellen ja keksien itsenne uudelleen, sillä silloin Jumaluus näyttä teille sen, mitä olette kaivanneet koko ajan.

Täyttäköön rauha sydämenne. Täyttäköön ilo elämänne ja motivoikoon leikki teidät löytämään kätketyt ulottuvuudet matkasta, jolle lähdette.

Olen Maria Magdaleena ja rakkauteni on kanssanne. Au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kuthumi-Agrippa 1.10.2010 - 10:10 AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:14

10:10 AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI

Kuthumi-Agrippaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
1.10.2010 Johannesburg, Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi-Agrippa ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään teitä tällä kertaa ja tuomaan teille siirtymän, itsetutkiskelun, järjestyksen ja kurinalaisuuden siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Suuri ilo ja mielihyvä sydämessämme saamme kokoontua kanssanne tänään, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Maailmanne käy edelleen läpi voimakkaita muutoksia, jotka ovat parhaillaan menossa. Näiden muutosten joka taso tarjoaa syvällisiä tilaisuuksia käsittää, että itsen syvemmät puolet kutsuvat tietoista mieltä kiinnittämään huomiota, heräämään ja reagoimaan nopeutumiseen sisäisessä ja ulkoisessa elämässä. Ylösnousemusaallot tarjoavat yksilöille tilaisuusikkunan astua voimakkaisiin yhdistymisenergioihin, jotka synnyttävät järjestykseen ja kurinalaisuuteen johtavaa transformaatiota. Kurinalaisuus josta puhumme, ei rajoitu jonkin kurinalaisen rutiinin harjoittamiseen päivittäin. Kyse on myös kurinalaisuudesta, että totuuden, rakkauden, valon ja viisauden lakeja käytetään kaikkeen, mitä teette. Nämä harjoitukset jotka opettavat ykseyttä, ovat osa vihkimyksiä, joita jokainen teistä käy läpi. Tämän ylösnousemusaallon myötä 10.10. jokaista teitä pyydetään astumaan henkilökohtaisen voimanne uudelle tasolle ja vahvistamaan sitä sisäistä auktoriteettia, jonka olette alkaneet tuntea lähimenneisyydessä.

Sisäisen auktoriteetin hyväksymisprosessi ei ole helppo tie, sillä se vaatii teitä olemaan rehellinen itsellenne, olemaan avoin ja hyväksymään jokaisen osanne, mikä haastaa teidät ja sabotoi teitä. Joka kerta kuin puratte syvemmän tason tietoisuudestanne ja tulette tietoiseksi siitä, mikä motivoi puhettanne, ajatuksianne ja tekojanne, ja teistä tulee enemmän itsenne. Tämä on erittäin tärkeä työkalu sen ymmärtämisessä, että aitona sieluna oleminen merkitsee, että kaikki naamiot pudotetaan, kaikki viitat jätetään taakse ja seisotte paljaassa totuudessa.

Useimmat ihmiset eivät ymmärrä, mitä totuus on. Heidän elämänsä perustuu yksinkertaisiin totuuksiin, joita he näkevät ja kokevat maailmassa ympärillään ja jotka yhteiskunta on ottanut käyttöön sääntöinä, lakeina ja määräyksinä - tietämättä, että se mikä motivoi noita lakeja, sääntöjä ja määräyksiä, ei perustu totuuteen. Itse asiassa valtaosa yhteiskunnan uskomusjärjestelmistä perustuu valheellisiin identiteetteihin ja valheellisiin käsityksiin ja nämä väärinkäsitykset ovat saaneet ihmiset vieraantumaan suuresta osasta elämäänsä.

Sisäinen auktoriteetti auttaa teitä yhdistymään henkilökohtaisen rohkeutenne ja voimanne syvempiin resursseihin. Nämä resurssit innostavat teitä ottamaan askelia, joita ette ennen olisi edes harkinneet. Itse asiassa ne innostavat teitä ottamaan riskejä, jotka ovat tärkeitä, sillä näin tekemällä työnnätte henkilökohtaisia rajojanne ja kehitätte näin suurempaa itsekunnioitusta. Pysymällä omahyväisenä ja jumissa mukavuusalueella juuri mikään ei muutu. On usein sanottu, että kenenkään on typerää jatkaa samaa käyttäytymistä odottaen eri lopputulosta. Itse asiassa on suorastaan naurettavaa edes puntaroida sellaista ajatusta tai että sellainen idea voisi olla totta. Tällä tarkoitan samojen mallien toistamista ja erilaisen lopputuloksen odottamista.

Viime aikoina olemme vaatineet, että teidän on siirryttävä eteenpäin, että teidän on syleiltävä elämäänne syvemmän tason rohkeudella, motivaatiolla, armolla ja pokalla. Siksi näette, että sillan rakentaminen kuiluun vanhan ja uuden maailman välille ei ole niin pelottavaa, kuin alun perin kuvittelitte. Vaatii sisua, vaatii sellaista kummallista, villiä, omalaatuista ja sekopäätä sielua kuin te rikkomaan tuota maaperää, tasoittamaan sitä siinä määrin, että toiset voivat nähdä, mitä heidän mukavuusalueensa rajojen, heidän rajoittavien totuuksiensa maailman ulkopuolella on.

Totuutenne voi olla erilainen kuin toisten. Kuitenkin kollektiivinen totuus siitä, miten elämänne on muuttumassa, seuraa samanlaista lankaa. Kukaan ei voi kieltää, että elämänmatka on muuttumassa tällä hetkellä. Transformaatio on avaintekijä kaikessa, mitä on tehty. Tämä koskettaa jokaista elämän puolta, jokaista elämän ulottuvuutta ja tuleva ylösnousemusaalto tuo mukanaan valovoimaa, mikä hajottaa lisää esteitä, huuhtoo pois paljon vanhaa jätettä. Se kantaa monia harjallaan ja toisista voi tuntua, että heidät ikään kuin pyyhkäistään pois tietämättä, mihin suuntaan he ovat matkalla. Jotkut voivat tuntea ikään kuin hukkuvansa ja toiset ulvovat ilosta, koska he rakastavat hurjaa menoa. Riippumatta siitä, miten muutos koetaan, muutos on tulossa ja muutos on tulosta siitä, mitä tulee esiin nyt.

Muinaisia viisausperinteitä on tulossa pintaan ja paljon siitä hajoaa, minkä moderni aika on hakannut kiveen totuudeksi ainoana tapana elää. Monet järjestelmät joihin moderni yhteiskunta nojaa raskaasti, kaatuvat myös. Tämä on välttämätöntä, jotta elämä yksinkertaistuisi suuresti. Yksinkertaisuus on avain sisäiseen rauhaan ja vapauteen. Maailmastanne on nimittäin tullut monimutkaisempi kaikkien ulkoisten häiriötekijöiden/ajanvietteiden tuloksena. Nämä ovat vieneet teitä kauemmas ja kauemmas hengestä, elämänmatkan henkisestä prosessista ja ilman henkistä prosessia muu elämä jää tyhjäksi suurelta osin. Siksi tämä matka on tehtävä, jotta ihmiset yhdistyisivät elämän intohimoon, saisivat vastauksen kysymyksiinsä "kuka olen?", "mitä teen täällä?" ja "mikä on tarkoitukseni?".

Ketään ei ole vapautettu, kenelläkään ei ole tekosyytä eikä kenellekään annata VIP-korttia korkeampiin ulottuvuuksiin, missä ylösnousseet mestarit asuvat tai missä korkeampi älykkyys on - teidän täytyy ansaita oma lippunne. Nyt edessänne on aika, jolloin kukin teistä saa suuremman palkinnon ponnistuksistanne ja vaikka haasteet voivat toisinaan vaikuttaa suuremmilta tai intensiivisemmiltä, palkkiot ovat aina sen arvoisia. Kannattako teidän tehdä se, mitä vaaditaan haasteidenne voittamiseen? Oletteko todella valmis jäämään mukavuusalueelle vain, koska se on turvallinen paikka ettekä halua uskaltautua tuntemattomaan? Kenenkään joka kieltäytyy astumasta ulos vanhasta itsestään, ei pidä valittaa surkaa osaansa elämässä, erityisesti jos välähdyksiä tulevaisuudesta on paljastettu.

Kaikki valotyöntekijät saavat sanan, viestin, että aika on nyt. Hälytys on lähetetty kaikille, jokaiselle sielulle. Ketään ei ole jätetty ulkopuolelle. Se on täysin eri tarina, kuuntelevatko yksilöt vai eivät. Siksi teidän kaikkien on ymmärrettävä, että muutosaika on täydessä vauhdissa, vuorovesi on kääntynyt, uusi päivä on koittanut ja todistatte suurinta muutosta maan henkisessä historiassa. Koette valon yhdistyvän pyhien totuusmaailmojen muinaisperinteiden välillä. Tämä yhdistyy moderniin maailmaan, jossa itä ja länsi kohtaavat, kun sisäinen ja ulkoinen maailma törmää yhteen monilla tasoilla. Tämä yhteentörmäys johtaa kuitenkin syvällisiin yhteyksiin, jos ihmiset ovat valmiita luopumaan alemmasta egostaan, toisin sanoen pelkoon perustuvista motiiveistaan ja heijastuksistaan, ja ottamaan vastuun elämästä ja ratsastamaan aalloilla, kulkemaan elämänvirran mukana.

En voi korostaa liikaa, miten tärkeää jokaisen on herätä, nähdä, että tämä ns. "mikä-mikä-maa" missä jotkut ihmiset väittävät elävänsä, ei ole sitä. Tämä on katkeamispiste, tämä on aikaa, jolloin kriittisen massan heilahdus juurtuu tietoisuuden suurempiin verkkoihin. Minä, Kuthumi-Agrippa, seison edessänne ja muistutan teille, että jokainen teistä joka kuulee sanani nyt, on ilmaissut aikomuksen, että haluatte ylösnousta. Kutsuitte henkeä vapauttaman teidät, vapauttamaan mielenne, vapauttamaan sydämenne, parantamaan teidät, vapauttamaan teidät kurjuudestanne, tuskastanne ja kärsimyksestänne, mutta emme tee tätä työtä puolestanne. Se on puhtaasti teidän vastuullanne.

Olemme kuitenkin kanssanne tien jokaisella askeleella, olemme rinnallanne jokaisella sydämen sykkeellänne. Teitä pusketaan nyt luottamaamaan enemmän kuin koskaan ennen, ottamaan vastaan elämänlähde tavoilla, joita ette ole koskaan uneksinet mahdolliseksi. Itse asiassa hämmästyttävästä ja naurettavasta tulee nyt elämänne teema, mutta älkää koskaan unohtako käytännön elämää, olla maadoittuneena kehoonne, toimia puheidenne mukaisesti ja johtaa esimerkillä. Teillä ei voi olla vain älyllistä tietoa - toteuttamatta sitä käytännössä, mitä olette oppineet teoriassa. Teoria ei merkitse mitään, teot puhuvat kovempaa kuin sanat.

Isä/Äiti Jumalan silmät eivät koskaan nuku. Tämä tunnetaan omatuntonanne joissain tapauksissa - osananne joka valvoo, tarkkailee, tietää kaiken, mitä teette ja olette tekemättä, joka on tietoinen kaikesta, minkä kiellätte ja torjutte, jokaisesta tekosyystänne. Nyt on aika siirtää sivuun tekosyyt, astua ulos kieltämisestä, ottaa askel kerrallaan, päivä kerrallaan ja tehdä kaikki eri tavalla siinä, missä haluatte muutosta.

Antakaa minun muistuttaa teille, että valinta on hyvin pieni osa muutosyhtälöä. Jokainen puhuu valintojen tekemisestä, vapaasta tahdosta, halusta muuttua. Valitseminen on ensimmäinen askel. Se mitä sen jälkeen tulee, määrää, tapahtuuko muutosta vai ei, mikä perustuu toimiinne ja laittaa toimeen tekemänne valinnat. Ja jos jossain kohtaa horjutte, älkää antako periksi - Roomaa ei rakennettu päivässä (anteeksi tämän esimerkin käyttäminen, mutta se on totta). Kun koette taantuman tai horjutte, pysähtykää, tunnustakaa, mitä tapahtuu, ja palatkaa ohjelmaan. Luovuttaminen yhden virheen jälkeen on lintsaamista. Sinnikkyys saa teidät määränpäähänne ja kaikesta mitä opitte matkan varrella, tulee viisauden työkalu.

Toinen osa tämän ylösnousemusaallon oppituntia ja vihkimystä on siirtyminen pois itsen ja toisten tuomitsemisesta ja kritisoinnista. Teitä kutsutaan seisomaan kosmisten lakien ytimessä. Te jotka olette opiskelleet näitä opetuksia, tiedätte, että on parempi tehdä niin, kuin itse saarnaatte. Muistakaa minun sanoneen, että teoria ei ole mitään ilman toimintaa sen taustalla.

Teitä kutsutaan valon johtajiksi syystä. Viittaan teihin valonkutojina (lightweaver), koska olen päättänyt olla osa tätä yhteisöä, minkä päällikkö minä, Kuthumi-Agrippa, olen. Tämä on luomus, mikä on tullut Kristuksen sydämen kautta, mikä on annettu tehtäväksi minulle ja missä auttavat Maria Magdaleena, Lady Guinevere, Jumalatar Jezebel, Mestari Jeesus, Lordi Soltec ja arkkienkelien solaarijoukkueeni. Teidän kaikkien jotka olette osa valonkutojayhteisöä, on määrä tulla "äärimmäisyysvalotyöntekijöiksi", kuten niin mielellämme kutsumme jokaista teitä. Äärimmäisiä olette siksi, että olette päättäneet ryhtyä äärimmäisiin toimiin saavuttaaksenne totuuden, ilmentääksenne uuden elämän lupauksen ja näyttääksenne toisille, miten se tehdään. Tämä yhteisö luotiin hyvin erityistarkoituksella ja hyvin selkeällä suunnitelmalla ja jokainen ihminen, joka yhdistyy tähän suunnitelmaan, osuu äärimmäisyysvalontyöntekijäluokkaan.

Minä, Kuthumi-Agrippa, Kuthumi-Agrippa-energiamuodossani johdan tietä mestariopettajana, jonka kautta nämä energiat tulevat. Maria Magdaleena ylläpitää näiden energioiden jumalaista feminiiniprinsiippiä ja jokainen teistä ylösnousee pyhää spiraalia saavuttaakseen rakkauden ja viisauden huipun, joka perustuu tekemiinne valintoihin. Jokainen teistä on vapaa siirtymään eri suuntaan koska tahansa niin päätätte. Ketään teistä ei ole sidottu tähän suunnitelmaan, olette vapaita sieluja, valon viestintuojia, jotka liittyvät yhteen levittämään valon, rakkauden ja viisauden sanaa.

Luotamme, että tämän kulkuneuvon kautta useammat lisää löytävät oman totuutensa sisäisen ulottuvuuden, sisäisen rauhan ytimen ja sisäisen auktoriteetin, mikä laajentaa sitä horisonttia, joka kuvaa aidon sielun suunnitelman luonnetta ja olemusta. Tämä on tämän avainpäiväaktivoinnin teema ja tämän ylösnousemusaallon tuoma energia. Teitä kaikkia kutsutaan palvelemaan uudella tavalla. Teille annetaan tilaisuus vastata syvemmällä tasolla kykyynne reagoida elämään. Siksi teille annetaan laajempi tilaisuus ottaa enemmän vastuuta ollaksenne valomajakka, muutoskatalyytti.

Oletko valmis jatkamaan kulkemista rinnallamme aidon sielun polkua? Oletko valmis tekemään sellaista, mitä et ole koskaan ennen tehnyt, kokeaksesi muutosta ennen kokemattomilla tavoilla? Oletko valmis rikkomaan mukavuusalasi muotin? Haluatko syvemmän yhteyden itseen ja Isä/Äiti Jumalaan ja kaikkiin muihin Äiti/Isä Jumalan osiin? Nouse sitten ylös, ole kypsä ja realistinen elämästä eli katso "elämän ruutua" silmiin ja myönnä itsellesi, missä on totuus ja missä on harhaa. Luovu ratkaisujen tekosyistä. Luovu itsesi tiedostamisen kieltämisestä. Luovu peloistasi ja näet polun avautuvan sinulle.

Tämä ylösnousemusaalto avaa polun teille. Teitä kutsutaan Suuren keskusauringon energian ytimeen vastaanottamaan uudistavia energioita, uudistamaan sopimuksenne, esim. Valaistumishierarkioiden kanssa. Tämä ylösnousemusaalto antaa teille tilaisuuden astua ylöspäin tai takaisin alas. Jos päätätte astua ylöspäin ja jatkaa kulkemista, tietäkää, että vaatii valtavan määrän sisäistä vahvuutta ja rohkeutta olla uskomatta ulkoiseen maailmaan ja sen sijaan nähdä itsensä. Kun sanomme "nähdä itsensä", emme välttämättä viittaa vain pimeän tai varjopuolenne näkemiseen. Ihmisille on todellisuudessa paljon haastavampaa nähdä kauneutensa, nähdä voimansa ja vahvuutensa. Se vaatii rohkeutta, sillä monet pelkäävät omaa valoaan. Pelkäätte valoa, koska pelkäätte, että te ette ehkä pysty ylläpitämään tuota energiaa. Ette odota pystyvänne säilyttämään tuota virtausta - pelkäätte, että jos saatte vauhtia, niin kaadutte, ja jos menetätte vauhdin hetkeksi, niin … mitä sitten? Katsokaa edelleen eteenpäin.

Tämä on kaikki, mitä olette odottaneet. Tämä on käännekohta elämässänne. Se on käännekohta elämänne jokaisessa osassa maaplaneetalla eikä vain näkyvissä ulottuvuuksissa, vaan myös näkymättömissä ulottuvuuksissa, koska monia ovia, monia ulottuvuusportaaleja avautuu ja ne jotka ovat valmiita todella viemään elämän uuteen tapaan, kokevat toisia ulottuvuuksia. Löydätte nuo ulottuvuusportaalit ja koette asioita, joita olette vain kuvitelleet ja fantasioineet, ja ainoa syy miksi voitte kuvitella ja fantasioida, on, että se on olemassa. Koskaan ei voi kuvitella mitään, mikä ei ole olemassa. Kuitenkin on olemassa myös monia asioita, joita ihmismieli ei vielä ole pystynyt ymmärtämään, ei ole vielä pystynyt kuvitteleman, koska pelivaranne on kapea ja rajoittunut, mutta nyt murtaudutte vapaaksi, työnnytte noiden rajojen taakse, riskeeraatte elämänne - vanhan elämänne uuden hyväksi.

Pelko ja paniikki ovat vanhaa toimintamallia ja vaikka tuntisittekin pelkoa, pääskää sen yli ja tehkää asia joka tapauksessa. Olettehan äärimmäisyysvalotyöntekijöitä vai kuinka? Siksi luotamme, että "saatte hyvänolontunnetta" omien rajojenne työntämisestä, itsenne työntämisestä äärirajoille ja sen näkemisestä, että kun iskette uuteen maaperään ja olette löytäneet tutkimattoman alueen itsestänne, tiedätte, että epäilyksen varjon tuolla puolen nuo syvät, syvät sisäiset tuntemuksenne, tuo ääni syvyyksissänne jonka toisinaan olette kuulleet vihjaavan, miten upea olette ja miten suurenmoinen olette, on totta. Mahtavuutenne ja suurenmoisuutenne paljastaa enemmän elämästä teille, mutta teidän on saatava se tapahtumaan, ja me näytämme teille miten. Vain tulkaa kanssamme, olkaa rohkea, tehkää valintanne ja toimikaa niiden mukaisesti.

Kiitämme jokaista teitä siitä rohkeudesta ja päättäväisyydestä, mitä teiltä on vaatinut päästä siihen, missä nyt olette. Olemme luottavaisia, että jatkatte näin, sillä olette maistaneet aivan liian paljon itseänne perääntyäksenne nyt, palataksenne vanhaan tapaan. Siksi yhdistämme valovoimat ja jatkamme siirtymistä eteenpäin kukistaen pimeyden maailmat, rakastaen ne "kuoliaaksi" ja jättäen valomerkin sinne, minne menemme. Ja kun heitämme nyt hyvästit, jätämme valomerkin sydämeenne, mieleenne, sieluunne ja henkeenne. Älkää koskaan epäilkö hetkeäkään, älkää koskaan pelätkö, sillä te ette ole yksin.

Siunattakoon teitä kaikella, mitä vaaditte eniten tänä aikana, ja paljastukoon elämän loisto eteenne luottamalla, että on muutakin elämää, kuin minkä silmä näkee.

Olen Kuthumi-Agrippa, rakkauden ja viisauden kultaisen säteen chohan. Tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa. Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 11.11.2010 - 11:11 AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:15

11:11 AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
11.11.2010 Johannesburg, Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena ja tervehdin teitä. Toivotan teidät tervetulleeksi totuuden, rakkauden ja valon jumalaiseen läsnäoloon. Tervetuloa, kalliit ystävät.

Tämä on suuren juhlan aikaa, erityisesti tämän avainpäiväaktivoinnin aika, sillä se avaa itsemestaruusportaalit uudelle tasolle. Tämä taso ilmentää energiajärjestelmiä ja valonsäteitä, jotka kommunikoivat pyhää kieltä kehonne chakroille. Tämä kieli harmonisoi kehonne chakrat Galaktisen keskuksen syvemmän sisäisen ydinresonanssin kanssa, mikä paljastaa teille uuden ulottuvuuden henkilökohtaisesta polustanne vapauteen ja tarjoaa teille tilaisuuden yhdistyä syvempään viisauteen, ymmärrykseen ja itsensä tiedostamiseen.

Ihmiskunnalle on tapahtunut paljon viime aikoina. Tämä purkaa harhajärjestelmiä ja paljastaa teille kaikille, miten rahamatriisin purkaminen on ollut ja on edelleen erittäin tärkeää. Tämä on osa heräämismatkaa moniin harhaulottuvuuksiin, mitkä hallitsevat maailmaanne. Mitä enemmän heräätte elämän totuuksille, sitä enemmän vapautta koette. Tämä laajentuu muuhun ihmiskuntaan ja antaa lisää tilaisuuksia todella ymmärtää, mitä merkitsee murtautua vapaaksi ja lähteä uudelle matkalle.

Tämä vapausmatka kutsuu jokaista teitä ymmärtämään elämän pyhää dynamiikkaa ja näin itsen pyhää dynamiikka. Nämä dynamiikat eivät ole monimutkaisia. Ne ovat itse asiassa hyvin yksinkertaisia. Kuitenkin fyysisen maailmanne lait ovat mutkistaneet koko järjestelmän. Siksi ymmärrätte paremmin, mitä olemme sanoneet menneisyydessä, kun olemme kertoneet teille alemman egon mutkistavan ja sielun yksinkertaistavan. Silloin kun asioista tulee liian mutkikkaita, vääristyneet ja tuhoisat energiat vaikuttavat prosessiin. Mitä yksinkertaisempi energia tai lähestymistapa on, sitä suurempaan selkeyteen pystytte yhdistymään. On kuitenkin pidettävä mielessä, että purkamisprosessi ja ihmiskunnan vapauttaminen harhan rajoituksista tuo itsessään haasteita. Tämä ei ole sinänsä ongelma, se on osa vapaaksi murtautumisen prosessia.

Tuo suurta iloa sydämeemme nähdä, miten moni teistä on ottanut totuutensa manttelin, totuutensa miekan ja valinnut astuvansa aitouden polulle ja seisovansa valon sotureina ja soturittarina, syleillen totuutenne valoa ja ulottaen tuon jumalaisen valonne liekit maailmaan yhdistymällä siihen sisällänne. Tämä on mahdollistanut monien uusien valoprojektien toteutumisen. Näin olemme hyvin innostuneita avaamaan nämä portaalit, nämä tilaisuusportit jokaiselle teistä. Näitä voidaan myös pitää vihkimyksinä. On ymmärrettävä, että vihkimys on valinta muuttua, sitten ottaa seuraava tärkeä askel - todella ryhtyä toimeen muutoksen toteuttamiseksi - sitten käyttää hallitsemianne työkaluja elämässänne toimeen ryhtymiseksi ja sen varmistamiseksi, että muutos otetaan käyttöön, ja opitaan ja kasvetaan samassa prosessissa.

Vihkimys on jonkin uuden aloittamista, erilaisten energioiden, uusien suunnitelmien aloittamista. Siksi kun teidät vihitään johonkin uuteen, yksinkertaisesti aloitatte uuden matkan. Tämä uusi matka ilmentää voimakkaita taajuuksia, joita kehonne on valmis vastaanottamaan ja toivottamaan tervetulleeksi. Nämä vihkimykset viitoittavat teille tietä päästäksenne lähemmäs itsemestaruustavoitteen saavuttamista. Jokainen vihkimys on osa koko tehtävää, mikä on ylösnousemus, toisin sanoen paluu ns. kotiin ja tuleminen yhdeksi Isä/Äiti Jumalan kanssa.

Ylösnousemus ei ole mikään kaukainen määränpää - jokainen parantuminen jonka koette, jokainen haaste jonka voitatte ja jokainen itsen puoli jonka mestariksi tulette, on itsessään miniylösnousemus. Nyt kosmoksen komppania ulottaa sydämensä jokaiseen teihin muistuttaen teille, että teidän on tullut aika astua eteenpäin ja tunnistaa, että teidän on tullut aika tavata paljon kehittyneempi ja laajempi versio itsestänne. Tämä tukee teitä harmonisoitumisessa niiden pirstoutuneiden aspektienne kanssa, jotka ovat eksyneet ulkoiseen maailmaan tai hämärän rajamaille sen trauman, tuskan, kärsimyksen ja järkytyksen tuloksena, mitä olette kokeneet sen maailman käsissä, joka on tarjoillut heikentäviä kontrollointijärjestelmiä.

Nyt teidän kaikkien on aika pysähtyä, kiinnittää huomiota ja tunnistaa, että te olette syntyneet vaikuttamaan asioihin. Olemme sanoneet aiemmin, että te olette valonkantajia, valontuojia, olette uudisraivaajia, ns. valittuja. Tällä tarkoitamme, että olette sieluja, jotka inkarnoituivat kera tarkoituksen, kohtalon, suunnitelman ja kaikki tämä liittyy tärkeän roolin esittämiseen ihmiskunnan vapauttamisessa.

Kristus-tietoisuus ei ole yksittäinen olento, se on kokoelma voimakkaita ja voimaantuneita sieluja, jotka ovat harmoniassa Kristus-tietoisuuden kanssa. Kristus-energia on korkeamman älykkyyden ja korkeamman viisauden kollektiivi, mikä ulottaa energiansa sieluihin, jotka jatkuvasti valitsevat itsensä tiedostamisen, itsensä voimaannuttamisen ja vapauden - vapauden elää uuden elämän lupaus, vapauden olla aito ja nousta kohtaamaan ne auktoriteetit, jotka ovat riistäneet teiltä vapautenne monilla tasoilla ja tavoilla.

Monta vuotta olemme puhuneet, miten fyysinen maailmanne muuttuu ja että talous-, koulutus- ja terveydenhoitojärjestelmänne sekä monet muut järjestelmät fyysisessä maailmassanne muuttuvat. Kaikkea tätä tapahtuu tällä hetkellä. Siksi kuulette sanani hyvin tärkeästä syystä - korkeampi itsenne on tuonut teidät tähän ajan hetkeen muistuttaakseen teitä valitsemastanne matkasta ja vakuuttaakseen, että olette oikealla polulla.

Lähteen jumalainen olemus virtaa lävitsenne ja olette Jumalien ja Jumalattarien jumalainen viestintuoja, joka johtaa tietä toisten seurattavaksi. Teidän velvollisuutenne on luoda uusi elämä itsellenne vapauttamalla itsenne. Tämä vuorostaan luo polun toisten seurattavaksi, kuten olen sanonut. Olette niitä, jotka johtavat esimerkillä.

Monet uskovat, että suuria maanmuutoksia tapahtuu joulukuussa 2012. Tämä ei ole totta. Nämä muutokset joista puhutaan, tapahtuvat vuonna 2020. Energiat muuttuvat 19.12.2020 ja tällöin Vesimiehen aika todella alkaa. Kosmoksenne kaksi suurta henkeä - Saturnus ja Jupiter - ovat kumpikin Vesimiehen 0-asteessa, mikä on merkki Vesimiehen ajan todellisesta syntymästä. Tämä ei tahdo sanoa, että teillä on nyt aikaa olla omahyväinen, lykätä tai viivyttää voimaantumismatkaanne - itse asiassa täysin päinvastoin. Joulukuussa 2012 tapahtuu muutos tietoisuudessa, energiassa, mikä vaikuttaa ihmiskuntaan. Se on tärkeän syklin loppu.

Valoprojektimme on annettu meille Isä/Äiti Jumalan luomisvoiman kautta. Meidät on nimitetty tähän rooliin varmistamaan, että sellaiset kuin te kohtaavat kohtalonsa meidän laajentaessa nämä energiat teihin. Monen tason muutokset johtavat vuoteen 2020, erityisesti maailmantaloutenne romahtamisessa, eikä tämä ole enää salaisuus, se ei ole enää uutinen - näette sen kaikkialla.

Tämä kaikki merkitsee sitä, että teidän täytyy hyväksyä enemmän kuin koskaan, että roolinne elämässä on erittäin tärkeä. Roolinne on osa suurempaa suunnitelmaa, mikä on yhteydessä näihin valtaviin valoprojekteihin. Ihmisillä ei ole tilaa horjua ja lykätä parantumistaan huomiseen. Ei ole enää sijaa tuomitsemiselle ja kritisoinnille ja oman elämän, oman valon ja oman todellisen luonteen torjumiselle. Siksi pyydämme teitä avaamaan nyt sydämenne ja kuvitteleman itseänne pidettävän tiukasti Isä/Äiti Jumalan energian kollektiivisydämessä. Tämä voimakas sydänenergia antaa teille parannusta - parannusta mikä auttaa teitä tekemään rauhan sen tosiasian kanssa, että olette ihminen, tekemään rauhan tähän mennessä kokemanne matkan kanssa ja juuri nyt tässä hetkessä antautumaan kohtalollenne ja kutsumaan tätä suunnitelmanne osaa paljastumaan teille täysin uudella tavalla.

Rauhan Elohim ulottaa energiansa teihin ja mestari Kuthumi-Agrippa ja solaarienkelijoukko tulevat ja yhdistyvät teihin luoden valovyön ympärillenne ja jos niin toivotte ja haluatte, energiat jotka vihkivät teidät seuraavalle totuutenne tasolle, aktivoidaan chakroissanne. Teidän täytyy vain sanoa "kyllä".

Kuthumi-Agrippa aktivoi kultaisen tietoisuuden kultaisen säikeen chakroissanne. Tämä on vihkimysaktivointi teille, jos olette valinneet olla sen osana. Päättämällä sanoa "kyllä" olette sanoneet "kyllä" voimien yhdistämiselle pyhän jumalaisen feminiinisyyden ja jumalaisen maskuliinisuuden korkeamman älykkyyden kanssa. Jokainen teistä harmonisoidaan tämän pyhän olemuksen, jumalaisen valo-olennon kanssa, joka opastaa teidät tämän muutosajan läpi. Olemus tarjoaa teille parantavan läsnäolon ja tukee teitä aidon itsenne syvemmän merkityksen ymmärtämisessä. Tämä olento yhdistää voimat suojelusenkelinne kanssa ja heidän valonsa yhdistelmä lisää voimakkaan, uuden parantumis-, tunnistamis- ja vapautumisulottuvuuden elämänpolullenne.

Vetäkää syvään henkeä sisään ja uloshengittäessä rentouttakaa kehonne, mielenne ja antakaa lupa kaikkivaltiaalle valokeholle, totuuskeholle ja kaiken sen pyhälle olemukselle, mikä ilmentää totuutta ja valoa, tulla yhdeksi sisäisen ydinolemuksenne kanssa, mikä aktivoi sisäisen auktoriteettinne täysin uudella tavalla. Sisäinen auktoriteettinne on pyhä avain, mikä avaa ovia olemuksenne kätkettyihin ulottuvuuksiin laajemmalla tasolla. Nämä osanne kutsuvat teitä ja viittovat teitä astumaan esiin, nousemaan ylös, nousemaan rakkaudessa ja luottamuksessa, että seuraava askel matkallanne vie teidät lähemmäs aidon itsenne ydintä. Tämä tekee mahdolliseksi, että itsenne tiedostaminen laajenee ja heijastatte sisäisen ydinolemuksenne voimaa Luontoäidin muuhun osaan.

Tämä punoo energianne pyhiin energiaverkkoihin, joita pidetään Äiti Maan kehon eetterimallissa, mikä antaa sille voimakasta parannusta yhtä paljon, kun se antaa tätä parannusta teille. Avatkaa kaikki chakranne vastaanottamaan tätä voimakasta parannusvoimaa, antautukaa sen valolle ja toivottakaa tervetulleeksi Äiti Marian jumalainen olemus. Hän astuu energiakenttäänne ja tuo kauniin, seesteisen ja rauhallisen tilaisuuden parantaa sisäisen lapsenne. Jos se tuntuu teistä mukavalle, ottakaa vastaan tämä energia.

Tuntekaa Äiti Marian rauhoittavan läsnäolon leviävän olemuksenne syvyyksiin. Tämä energia kietoo sisäisen lapsenne Äiti Marian läsnäolon lohduttavaan lämpöön. Tämä muistuttaa sisäistä lastanne sen ilmentämästä luovuudesta, sen mielikuvituksen ja vision upeudesta, kyvystä nauraa, leikkiä ja olla vuorovaikutuksessa elämän kaikkien valtakuntien kanssa ilon ja viattomuuden tilasta. Kuvitelkaa sisäisen lapsenne tuntevan olonsa kevyemmäksi, sen tulevan kevyemmäksi, kun tämä valo jatkaa niiden puolien valaisemista, jotka katosivat, katosivat tuloksena kaikesta, mikä haastoi sen totuuden, erityisesti ulkoinen maailma.

Jos on jotain, missä erityisesti haluaisitte Äiti Marian tukevan suhteessa sisäisen lapsenne parantamiseen, niin pyytäkää häneltä sitä.

Sallikaa tämän energian tunkeutua alitajuntanne syvyyksiin, siirtyä alemman egonne pelkojen ja suodatinten tuolle puolen. Vain toivottakaa se tervetulleeksi ja hengittäkää sitä sisään, sallien energian tunkeutua osiinne, mihin sen tarvitsee levitä auttaakseen teitä.

Laajentakaa tämä parantava energia Äiti Maahan, eläinkuntaan ja kaikkiin muihin valtakuntiin, jotka asuvat Äiti Maan keholla. Näiden valotietoisuusverkkojen pyhät energiat reagoivat tähän parantavaan energiaa ja vahvistavat kollektiivisia valoverkkoja. Kuvitelkaa kaikkien energioidenne kerääntyvän yhteen ja tulevan yhdeksi suureksi valotietoisuuslammeksi ja kun energianne kohtaavat, yhdistyvät ja luovat tämän valotietoisuuslammen, se sytyttää timanttitietoisuuden upean liekin Äiti Maan kehon keskukseen.

Olette jumalainen avain. Olette pyhä liekki ja tämä jumalainen liekki, tämä timanttivalo syttyy sisällänne ja luo kauniin valotietoisuusverkon, mikä virtaa kaikkien chakrojenne välillä. Vain sallikaa sen olla ja antautukaa.

Vetäkää syvään henkeä sisään, hengittäkää ulos ja antautukaa.

Nyt toivottakaa tervetulleeksi St Germainin energia. Hän tulee esiin, hän ulottaa (luvallanne) teihin upean violetin liekin, indigoliekin, safiiri- ja smaragdiliekin. Nämä liekit tuovat parannusta murrosikäiseen itseenne ja puhdistavat tälle osallenne polun vapauteen - tukahdutetusta vihasta, häpeästä, syyllisyydestä ja turhautumisesta irtipäästämiseksi. Nämä energiat ovat tallentuneet soluihinne tuloksena väärinymmärryksen tunteestanne murrosikäisenä.

St Germainin antamat liekit luovat neljä parantumispolkua murrosikäiselle itsellenne, mikä käynnistää prosesseja, jotka mahdollistavat teille sen järjestelmän ymmärtämisen, mihin synnyitte ja miten vapautatte itsenne siitä, oppiaksenne kommunikoimaan totuuttanne sisäisestä auktoriteetista, kutomaan henkisen älykkyytenne energiaa ja yhdistämään sen luovuuteenne, älykkyyteenne, kykyynne luoda ja voimaanne motivoida itseä ja toisia. Ja se avaa polun maadoittumiselle tietoisemmin ja luottavaisemmin fyysiseen kehoonne ja näin fyysiseen elämäänne.

Nämä neljä sädettä ulottavat nyt energiansa alitajuntanne syvimpiin sopukoihin ja ohittavat alemman egonne ja kaikki ihmisen suodattimet, jotka on ohjelmoitu estämään teitä näkemästä, todella näkemästä totuutta. Tämä totuus on kääriytynyt kaikenlaisiin valheellisiin käsityksiin, jotka teidät opetettiin pikkuisena hyväksymään totuudeksi. Vanhempanne, heidän vanhempansa ja monet esi-isänne ohjelmoitiin samaan järjestelmään ja heidät sidottiin ja vangittiin samoihin ihmisen suodattimiin, joita vastaan nyt puolustaudutte ja joista olette päättäneet vapautua.

St Germain pyytää teitä ulottamaan nämä energiat planeettanne jokaisen aikuisen sisäiseen murrosikäiseen, jokaiseen murrosikäiseen ja sallimaan näiden liekkisäteiden laajentua Äiti Maahan, Luontoäitiin ja jokaiseen valtakuntaan, joka asuu sen kehossa.

Kuvitelkaa nyt näiden energioiden punoutuvan jo aktivoituihin kollektiivisiin verkkoihin, vahvistavan valotietoisuuden voimaa ja varmistavan tämän valosuunnitelman kehossanne.

Galaktinen ydin ulottaa supertietoisuuden kultaisen säteen teihin kruunuchakran kautta. Tämä supertietoisuuden säde lisää vielä yhden kerroksen ymmärryksenne syvyyteen, hyväksyäksenne ja tunnistaaksenne itsenne aidoksi sieluksi, joka on valinnut olla vapaa ja johtaa esimerkillä.

St Germain sytyttää nyt upean kultaisen liekin timanttiliekin rinnalle. Tämä kultaisen tietoisuuden liekki sisältää maskuliinitietoisuuden valoa ja niiden kultaisten ulottuvuuksien olennot, missä Shamballa on, ulottavat energiansa teihin ja tämä varmistaa tämän ylimmäisen olennon energiaa, joka on tullut tukemaan teitä, pyhää energiaa joka yhdistyy suojelusenkelinne kanssa ja opastaa teitä polulla. Antautukaa tälle ja sallikaa parantumisen tapahtua siinä muodossa, missä sitä tarvitaan.

Jos on jotain muuta parannusta, mitä tarvitsette murrosikäiselle itsellenne St Germainilta, niin pyytäkää häneltä nyt.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos ja toivottakaa suunnitelmaanne tervetulleeksi valoprojektit, joissa olette osana, ja kuvitelkaa miljoonien liekkien syttyvän suunnitelmassanne - liekkien jotka harmonisoituvat niiden pyhien valoprojektien kollektiiviverkkojen kanssa, joihin teidät on nimitetty ja jotka paljastuvat teille lähitulevaisuudessa.

Kuthumi-Agrippa tulee nyt seisomaan eteenne solaariarkkienkelijoukon kuninkaana. Hän tulee antamaan teille kultaisen höyhenen. Tämä höyhen edustaa Ma'atin symbolia. Tämä on symboli sydämenne höyhenestä ja se on linjassa sen tarinan kanssa, että jos sydämenne on kevyt kuin höyhen, pääsette totuuden toisiin ulottuvuuksiin. Siksi tämä höyhen ei edusta ainoastaan sydämenne keveyttä, vaan siitä tulee myös pyhä kultainen sulka, jota teidän on määrä käyttää elämänne uuden tarinan kirjoittamiseen.

Jos olette halukas jatkaman polulla, jonka olette aloittaneet, niin ottakaa vastaan tämän höyhen Kuthumi-Agrippalta. Tämän höyhenen vastaanottaminen harmonisoi suunnitelmanne liekkien pyhän kielen Galaktisen keskuksen kollektiivisuunnitelman kanssa. Nämä liekit ovat niiden voimakkaiden transformaatioportaalien osa, jotka olemme jo aktivoineet.

Aito itsenne pyytää teitä nyt sallimaan, että annatte jokaisen osanne, jonka tunnette tällä hetkellä sabotoivan tai pidättelevän teitä, Kuthumi-Agrippalle parantamista varten ja teitä pyydetään tekemään se nyt.

Kuthumi-Agrippa vie nämä osanne Shamballan kultaisiin temppeleihin parantamista varten. Tilanne kehittyy seitsemän vuorokauden aikana, jolloin neljä alempaa kehoanne - toisin sanoen fyysinen keho, tunnekeho, mentaalikeho ja sielukeho, joka yhdistyy henki-itsenne kanssa - käyvät myös läpi syvällisen energiapuhdistuksen, joka ulottuu esi-isiinne.

Kiittäkää tästä tilaisuudesta syvään parantumiseen.

Jos teistä tuntuu edelleen mukavalle palvella valotyöntekijänä valonkutojien joukossa ja tunnette sydämessänne, että teidän kohtalonanne on olla osa tätä valoyhteisöä ja niitä valoprojekteja, joita me valvomme - meidän ollessa minä, Maria Magdaleena, lordi Kuthumi-Agrippa, St Germain, arkkienkeli Mikael, Jumalatar Jezebel ja lady Guinevere - ja meitä tukevat solaarienkelien valojoukko, kosmoksen pyhien energioiden henget, lordi Maitreyan energiat ja tietysti Isä/Äiti Jumala/Jumalatar. Siis toistamme vielä kerran: jos tunnette sydämessänne, että kohtalonanne on olla osa näitä valoprojekteja, niin avatkaa kolmas silmänne ja sydämenne nyt Kuthumi-Agrippalle.

Hän painaa oikean kätensä peukalon kolmatta silmäänne vasten ja sytyttää Kultaisen temppelin opetusten kultaisen liekin. Hän laittaa nyt vasemman kämmenensä sydänchakrallenne ja aktivoi smaragdiliekin. Nämä ovat puumerkkejä siitä työstä, joka meidät on nimitetty välittämään ihmiskunnalle, ja tietoinen henkilökohtainen valintanne olla osana näitä valoprojekteja puhuu teille ja tunnette innostusta, motivaatiota, tarvetta ja halua olla osana sitä, mitä esitämme tulevaisuudessa. Tämä on merkkinne, tämä paljastaa teille, missä projektissa tai projekteissa haluaisitte olla osana.

Kuthumi-Agrippa laittaa nyt kultaiset siipensä ympärillenne pitäen teitä lähellä sydäntään. Kuulette hänen sydämensykkeensä ja tämä tuo lohtua ja rauhaa kehoonne ja mieleenne.

Äiti Maria ulottaa teihin toisen kauniin parannussäteen ja St Germain vetää nyt energiaa timanttiliekistä ja kultaisesta liekistä, minkä hän asettaa kruunuchakraanne, ja tämä on merkki kaikille valo-olennolle siitä, että olette valinneet toteuttaa kohtalonne ja että olette valinneet tunnustaa, että olette tärkeä osa ihmiskunnan tietoisuuden transformaatiota.

Vain olkaa rauhassa nyt. Antautukaa seuraavalle parantavan energian tasolle, joka tulee teihin. Samalla kun tämä energia suodattuu kehoonne, selitän vähän tulevia valoprojekteja.

Työskentelemme jo aktiivisesti valoparvien kanssa. Ne ovat kollektiivinen energiaverkko, joka kutoo kultaisen tietoisuuden kultaisia hunajasäikeitä ja luo valoyhteisöjä, jotka edustavat erityisenergioita ja kantavat erityisiä valotyökaluja. Nämä tunnetaan myös koodeina, jotka tukevat ja edistävät tiettyä energiakehitystä, mikä kehittää perustan suurempien valoyhteisöjen rakentumiselle.

Teissä on joitain, jotka haluavat luoda fyysisiä yhteisöjä. Nämä yhteisöt ylläpitävät itsensä hyödyntäen vaihtojärjestelmiä - eivät selviytyäkseen, vaan elääkseen yltäkylläisesti harmoniassa Äiti Maan, Luontoäidin ja toisten kanssa. Niille teistä jotka olette tunteet sydämessänne kutsun muodostaa tällaisia projekteja, tämä on vahvistus siitä, että tuo sisäinen halu on todellinen ääni, joka on kutsunut teitä.

Joitakin teistä vaaditaan pysymään yritysmaailmassa tai on kutsuttu palaamaan yritysmaailmaan. Olette valoportaaleja niissä tiheissä energioissa, joita sisältyy moniin hallitsevan yhteiskunnan instituutioihin. Niin vaikea ja haastava kuin roolinne onkin, kiitämme tietä rohkeudestanne seistä tässä vaikeassa asemassa, olla valona sinällään hyvin suuressa, pimeässä huoneessa. Teidät palkitaan rohkeudestanne, vahvuudestanne ja siitä, mitä ankkuroitte tuohon yhteiskuntaulottuvuuteen.

Jotkut teistä on kutsuttu tekemään muutoksia lääketieteen maailmassa, toiset koulutusjärjestelmässä. Te kaikki tiedätte sydämessänne, että olette yhdistyneet yhteiskuntaverkossa puoleen, joka on nyt valmis muuttumaan. Olette muutoskatalyyttejä, transformoijia ja vanhan tuhoajia, jotta uusi voi syntyä.

Avaamme nyt myös näyttämön Kultaisen temppelin opettajien tulemiseksi omaan valoonsa osana Smaragdimysteerikoulua ja energianne saa tietoisen harmonisoinnin tähän sisäiseen tietämykseen. Ja kaikki muut valoprojektit joita muodostetaan nyt ja tulevaisuudessa, puhuvat sydämellenne oman totuutenne kautta.

Vetäkää syvään henkeä ja rentoutukaa tietäen, että syvällä sisällänne tiedätte ja olette aina tietäneet, että elämässä on paljon muutakin, että teiltä on kätketty paljon. Ja vaikka valtaosa teistä ei ole pystynyt saamaan sitä selville, nyt se paljastuu teille. Teidän täytyy luottaa, antautua ja uskoa korkeamman itsenne voimaan ja siihen, että valovoimat tukevat, opastavat ja suojelevat teitä tällä polulla.

Vetäkää taas syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, perääntykää askel, kun mestari Kuthumi-Agrippa levittää siipensä - liekkien edelleen tanssiessa kruunuchakrassanne.

Jumalan ja Jumalattaren olemus ja energia ulottaa valosauvansa teihin. Tämä valosauva on energiasäde, joka teille tarjotaan. Tämä säde on kommunikointi- tai paremminkin välityssauva, välityssäde, mikä mahdollistaa energianne harmonisoimisen Lähteen kanssa nopeammin, selkeämmin ja keskittyneemmin. Sallikaa mielikuvituksenne osoittaa, miltä tämä sauva näyttää. Jos teidän on helpompaa nähdä se säteenä, niin sallikaa niin olla ja kiittäkää.

Hengittäkää taas syvään sisään ja ulos ja kiittäkää kaikkia valo-olentoja, jotka ovat olleet läsnä kanssanne. Kiittäkää itseänne vastaamisesta kutsuun vastaanottaa tätä valoa, vastaanottaa tämä tilaisuus yhdistyä näiden laajempien osienne kanssa, tuntea sisäisen auktoriteettinne voima ja läsnäolo ja sallia valo, minkä ruumiillistatte näyttämään teille tietä eteenpäin.

Haluamme kiittää teitä rohkeudestanne, liittymisestä meihin, sanomisesta "kyllä" valoprojekteille ja sanomisesta "kyllä" sille sisäiselle tietämykselle, että olette osa kollektiivista valotietoisuutta, mikä luotiin varmistamaan, että ihmiskunta muistaa totuuden. Tämä on ratkaisevaa aikaa, rakkaat ystävät, ja tarvitsemme teitä yhtä paljon, kuin te tunnette tarvitsevanne meitä, sillä teidänkaltaisianne tarvitaan maadoittamaan taivas maan päälle yhdessä energiajärjestelmässä. Toisin sanoen tarvitsee olla ihmisiä maadoittuneena maan päälle elämään taivaan periaatteita ja yhdistämään nämä energiat maallisiin ulottuvuuksiin, mikä muuntaa yhteiskunnan lait todellisiksi laeiksi - valon, vilpittömyyden, rehellisyyden ja totuuden etiikoiksi ja arvoiksi.

Sitten kun Vesimiehen aika alkaa, tulee suuria haasteita, rakkaat ystävät, koska silloin maailmanne moderni teknologia paljastaa teille, miten paljon se on saavuttanut kehityksessään. Joillain tasoilla tämä on erittäin positiivista, kuitenkin toisilla tasoilla se on erittäin vaarallista.

Sanomme "vaarallista", koska on ihmisiä, monia ihmisiä maan päällä, jotka päättävät yhdistää kehoonsa synteettisiä osia. Toisin sanoen he ovat kirjaimellisesti puolittain ihmisiä ja puolittain robotteja. Vakuutamme, ettei tämä liity mitenkään tieteiselokuviin tai futurististen elokuvien naurettaviin rakennelmiin. Tämä on itse asiassa toinen syy, miksi teidän on hyvin tärkeää yhdistyä Äiti Maan ja sen luonnon kanssa - syntyäksenne taas luonnon järjestelmiin.

Moderni teknologia on harhauttanut teitä vakavasti, yhtä paljon kuin se on tuonut monia etuja. Vesimiehen aika on tieteen ja teknologian aikaa. Sitä hallitsee herra Saturnus ja se voi olla hyvin synkkä. Tässä kohtaa monet teistä ymmärtävät, miksi kutsumme teitä yhdistymään henkitsenne, luovan itsenne kanssa, yhdistymään siihen, kuka olette, jotta voitte ymmärtää tunteitanne ja tuntemuksianne ja sallia niiden parantua.

On tärkeää, että voimaannutte ja tulette yhteen valotyöntekijöinä, jotta voitte voimaannuttaa muita kouluttamalla itseä ja muita murtautumisessa vapaaksi, tulemisessa täysin vapaaksi, näkemällä maailmaa hallitsevat rakenteet siksi, mitä ne ovat. Mitä epätoivoisemmaksi ihmiset tulevat, sitä alttiimpia he ovat nojaamaan manipuloinnin, hallinnan ja kontrolloinnin naurettaviin käsityksiin, joita Vesimiehen ajan pimeä puoli edustaa. Kuitenkin Vesimiehen ajan valopuoli on myös hyvin voimakas ja tätä edustaa enkelien, arkkienkelien, Isä/Äiti Jumalan, valon lordien ja ladyjen, Jumalien ja Jumalattarien voimakas läsnäolo.

Teillä ei ole varaa odottaa vuoteen 2020 saakka ns. tämän taistelun ratkaisemiseksi. Sen on alettava nyt, nuo energiat on varmistettava siihen mennessä ja te olette niitä, jotka tekevät sen, sillä te olette fyysisessä muodossa, te tulette kaikilta elämän alueilta ja teillä on pääsy noihin maailmoihin. Ja me työskentelemme kauttanne, kanssanne ja rinnallanne ja opastamme teitä, mutta teidän on luotettava itseenne, viisauteenne, intuitioonne ja meidän apuunne.

Niin, rakkaat ystävät, tämä avainpäivä on voimakas käännekohta jokaiselle teistä. Olette kulkeneet ovesta aitoutenne uudelle tasolle ja nyt teille paljastuu paljon - monia totuuksia paljastuu teille. Ehdotamme, että otatte muutaman hetken joka aamu pyytääksenne suojelusenkeliänne ja niitä, joiden kanssa työskentelette, pitämään teitä voimakkaassa suojakartiossa ja neuvomaan, opastamaan, motivoimaan ja innostamaan teitä ja näyttämään teille näiden kommunikointiväylien kautta, mitä teiltä vaaditaan, miten teidän on määrä tehdä se. Sitten antautukaa, päästäkää irti ja luottakaa, että kaikki tilaisuudet tulevat luoksenne tai löydätte ne.

Kiitos, kalliit valotyöntekijät. Olemme sitoutuneet palvelemaan teitä, palvelemaan rinnallanne ja kauttanne. Kiitämme teitä sitoutumisestanne ja kiitämme teitä sen näkemisestä, keitä olette, ja jatkuvasta kasvamisesta elämänvirran myötä. Siunattakoon jokaista teitä yli hurjimpien unelmienne ja tulkoon teille kaikki, mitä tarvitsette nyt vapautuaksenne armollisella, rauhallisella, harmonisella ja taianomaisella tavalla. Ylistämme teitä ja tietäkää, että rakkautemme on aina kanssanne.

Olen Maria Magdaleena ja rakkauteni on kanssanne. Au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kuthumi Agrippa 14.9.2012 - PÄIVÄNTASAUSVIESTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 16:18

PÄIVÄNTASAUSVIESTI

Kuthumi Agrippaa kanavoinut Michelle Manders (Eloff) (www.palaceofpeace.net)
14.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Huomaa, että tällä informaatiolla on vaikutusta sinuun, kun informaatio on ajatonta. Yhdistyt energeettisesti kanavoitavaan olentoon ja sinulla mahdollistuu samanlainen prosessi, mikä on yhtä voimakas. Älä välitä liikaa kanavointitilaisuudessa annetuista aikarajoista, jos lainkaan. Sinut viedään samanlaisen prosessin läpi jumalaisen suunnitelmasi, ajoituksesi ja tarkoituksesi mukaisesti.

------

Olen Kuthumi ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään teitä tällä kertaa ja tuomaan teille rakkauden, hoivan, tiedon ja uuden ymmärryksen siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät. Ja sydämessämme on suurta iloa ja mielihyvää, kun voimme kerääntyä kanssanne tänään, kun pidämme teitä jokaista tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Maailmanne käy läpi yhtä pimeintä ja syvintä valaistumisprosessia tähän päivään mennessä. Tämä prosessi on ollut tarpeellinen matka jokaiselle teille yksilönä ja erittäin tarpeellinen matka planeettanne kollektiivitietoisuudelle. Myös Äiti Maa on tietoisuutena käynyt läpi tämän syvän siirtymän. Sen olemuksen ydin, sen ydinolemus, on avautunut ja se säteilee värähtelyä, mikä yhdistyy sen universuminne ydinolemuksen kanssa, mikä heijastaa energiaa planeettaanne kohti. Tämä yhteensulautuminen edustaa pimeän itsenne ja valoitsenne yhdistymistä. Rakkaat ystävät, koko tässä prosessissa on kyse pelkonne irtipäästämisestä ja valonne syleilemisestä. On tullut se aika, jolloin ette voi horjua näiden kahden välillä. Voi olla vain rakkauden tie tai pelon tie.

Viimeiset 200 vuotta planeetta on käynyt läpi syvällistä puhdistumisprosessia. Miljoonia ja miljoonia energioita poistetaan hyvin samaan tapaan kuin sipulia kuoriessa. Mitä tapahtuu, kun kuoritte sipulia? Silmänne kostuvat, eikö niin? On kyyneliä, mutta se lisää tietysti herkullisen aromin ruokaan. Siis kun kuoritte oman sipulinne kuorikerroksia, kyllä, on kyyneliä, mutta tapahtuu myös puhdistumista.

Tämä on herkkää aikaa, mikä teidän on kohdattava, ja monet lähtevät planeetalta tänä aikana. Jotkut vain kuolevat yhtäkkiä ja ihmiset järkyttyvät, kun nämä sielut ovat päättäneet lähteä. Kaikki on osa sitä Vesimiehen ajan heräämistä, mitä työstätte.

Todellisuudessa olette urheimpia sieluja, joita on koskaan tullut maaplaneetalle. Te kaikki valitsitte mahtavan tehtävän ja tiesitte, että teidän olisi kohdattava voimakasta pimeyttä tämän vaiheen aikana. Mutta suostuitte silti tekemään tämän matkan. Teidän kaikkien ja kaltaistenne on tarvinnut raivata polkua tietämättömyyden ja pelon tiheän metsän läpi, niin että ne jumalaiset mestarit jotka ovat reinkarnoituneet ja joita reinkarnoituu, voivat viedä maailmanne uuteen valosykliin.

Vuonna 2000 maadoitettiin energia, mikä tunnetaan "rakkaustieteenä". Tämä merkitsi, että enää pimeyden ja valon, hyvän ja pahan, oikean ja väärän polariteetit eivät voisi olla pääasiallinen energia, mikä hallitsee kokemuksianne. Kaikelle oli tullut aika heijastaa valoa - valoa ja valoa, ei valoa ja pimeyttä. Ette ole tulleet planeetalle tasapainottamaan pimeyttä ja valoa. Olette tulleet planeetalle sulauttamaan yhteen maskuliini- ja feminiini-itsenne, olemaan ehjä ja kokonainen olento. Kyse ei ole valon ja pimeyden tasapainottamisesta. Kyse on olemisesta TÄYSIN omassa valossanne, niin että voitte katsoa heijastustanne joka suunnassa puhtaana valona.

Matto on vedetty jalkojenne alta, sitä ei käy kieltäminen. Koko planeettanne on käynyt läpi 21.12.2003 saakka syntymisprosessia, missä siriuslaisen ajan uusi valo syntyy. Kotelo rikkoutui ja siriuslaiset aspektinne alkoivat tulla esiin. Siriuksen lordit, ladyt ja mestariolennot ovat olleet vastuussa maapallon valvonnasta aioneita - heidän voitaisiin sanoa olevan universaali hallitus. Planeetallanne on monia siriuslaisia olentoja fyysisessä muodossa. Tunnette jotkut niistä delfiineinä ja valaina, elefantteina ja kissaeläminä. On myös monia mestariopettajia - monet heistä ovat iältään 0-28 vuotta. He tuovat arvokkaita tilaisuuksia tunnistaa, parantua ja herätä. Jotkut heistä ovat ehkä lapsianne tai lapsenlapsianne.

Läsnäolomme sallii niiden siriuslaisten aspektienne ilmestymisen jatkua, joita pidetään 12. DNA-säikeenne rakenteessa. Tämä on mestari-itsenne säie. Seuraavien kolmen päivän aikana koette tämän aktivoitumisen vielä uudelle tasolle. Verhot teidän maailmanne ja muiden maailmojen välillä ovat 21.9. lähtien ohuimmat, mitä ne ovat koskaan olleet. Totuus ilmestyy kirjaimellisesti oikealta, vasemmalta ja keskeltä. Monia harhassa pidettyjä asioita paljastuu ja pirstoutuu. Olette yksilöinä kokeneet jo suuren määrän harhakuvien pirstoutumista. Teidät kaikki tuodaan nyt eristäytymis-/jäätymistilasta aurinkochakranne valoon.

Puhuimme jokin aikaa sitten aurinkochakrasta, mikä vastaa itsenne uudelleenkeksimisestä. Se sallii todellisen identiteettinne tulla esiin, mitä monet teistä käyvät läpi. Monet ovat tällä hetkellä identiteettikriisissä eivätkä tiedä, miksi ovat täällä, ja kysyvät, kuka he ovat. Tätä on kysytty jo jonkin aikaa, mutta nyt ihmisten sieluissa tapahtuu vielä syvempää etsimistä, kun ihmiset haluavat vastauksia - eivät ainoastaan Jumalalta, vaan hallituksiltaan - ja he haastavat maailman johtajat. Näette jo valtavaa muutosta monissa hallituksissa ja maapallonne maiden johtajissa.

Kun tulette pois eristäytymistilasta, teitä vedetään ryhmiin yhdistymään valoyhteisöiksi, sillä lukumäärässä on aina voimaa. Olkaa hyvin tarkkana, kun yritätte muodostaa käsityksen ryhmiksi yhdistymisestä, koska tässä ei ole kyse järjestäytymisestä klikeiksi tai seuraajiksi tai lahkoksi. Tässä on kyse yksinkertaisesti sellaisten ihmisten yhdistymisestä, jotka haluavat kulkea kokonaisuutena varmistamaan, että yhteinen visio ilmentyy tukemaan kokonaisuuden hyvää.

Pitäkää tämä mielessä. Ei ole kyse eliittiryhmien ja -lahkojen muodostamisesta. Nuo järjestelmät murentuvat. Kyse on koko maailman ulottuvuuksien yhdistämisestä, niin että voitte tehdä yhdessä töitä varmistamaan muutoksen, mikä tukee sitä, että kollektiivitietoisuus voi todella ilmentyä.

Valtava määrä energiaa vapautuu kehostanne, kehonne soluista, mikä saa monet teistä tuntemaan voimakasta väsymystä ja velttoutta. Monet tuntevat syvää menetystä, tulevaisuuden pelkoa. Jotkut tuntevat, etteivät he voi mennä eteenpäin, mutteivät myöskään taaksepäin. Voidaan tehdä vain yksi asia ja olen sanonut sen niin monta kertaa, että olen seonnut laskuissa! - ja se on ANTAUTUA. Voitte luottaa nyt ainoastaan Jumalaan, mutta myös omaan kykyynne ilmentää täsmälleen se, mitä tarvitsette, silloin kun tarvitsette sitä.

Pelkonne rajoittaa teitä - se on asian ydin. Nyt teidän kaikkien on aika syleillä LUOTTAMUSTA. Luottamus on RAKKAUTTA, luottamus on ELÄMÄÄ, luottamus on VALOA. Pelko on tietämättömyyttä, pelko on pimeyttä, pelko on rajoittuneisuutta. Luottamus ja pelko ovat kaksi hyvin selkeää asiaa, mitä olette kokeneet. Nyt teidän kaikkien tarvitsee tehdä vain tuo valinta. Mutta pelkonne viettelee teidät joka kerta. Oletteko panneet merkille, miten helppoa teidän on panostaa energianne pelkoon ja miten vaikeaa teidän on panostaa energianne luottamukseen? Hullua, eikö vain? Mutta elämänne fakta.

Muutos on vääjäämätön, rakkaat ystävät, ja ainoa tapa syleillä muutosta on antautua sille, mitä elämänne esittelee teille. On eroa eteenpäin siirtymisen ja tavoitteidenne saavuttamisen ja Jumalaa vastaan taistelemisen välillä - hän voittaa aina, pidätte siitä tai ette! Tämä ei tarkoita, ettei sielullanne ole valtaa. Sanomme sitä, että Jumalan/Jumalattaren tahto mikä on yhtä sielunne tahdon kanssa, on paljon suurempi ja paljon vahvempi kuin pelkonne.

Alempi egonne on antanut aivan liikaa valtaa pelollenne ja näin olette luoneet sen harhan, että uskotte pelkojenne olevan suurempia kuin sielunne kyky poistaa rajoitukset ja muuttaa tahtia. Mutta opitte tämän. Sirius tarjoaa teille kaikille tilaisuuden siirtyä uuteen Hengen kokemisen, luovan voimanne kokemisen, maailmaan.

Silloin kun oivallatte, että Henki elävöittää teidät, niin oivallatte, että tässä maailmassa, tässä kehossa ei ole kaikki, mitä olette. Antautukaa nyt ja sallikaa valon ja rakkauden lähteen näyttää teille tietä. Sallikaa valon lähteen tulla valoksi tunnelinne päässä. Kiittäkää tästä elämästä ja luopukaa selviytymistaistelusta ja vaihtakaa se oikeudeksi kukoistaa.

Siunaamme teitä vahvuudella ja rohkeudella nähdä parantumisprosessinne tulevan päätökseen. Tietäkää, että teitä suojellaan ja opastetaan aina jumalaisesti ja rakastetaan erittäin paljon. Luottakaa niihin näkymättömiin käsivarsiin, jotka kannattelevat teitä, sillä silloin kun selkkauksen aikana katsotte jalkoihinne ja näette vain yhdet jalanjäljet, ne ovat meidän, eivät teidän, sillä kannamme teitä. Tietäkää, että olemme vain ajatuksen päässä. Rauha olkoon kanssanne.

Olen Kuthumi ja tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa. Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Edellinen

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron