Eloff Michelle (spiritlibrary.com) Kuthumi

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Eloff Michelle (spiritlibrary.com) Kuthumi

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:39

11:11 - VUOROVESI KÄÄNTYY

Kuthumia kanavoinut Michelle Eloff (spiritlibrary.com)
2.11.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Tässä kanavoinnissa Kuthumi antaa informaatiota, mikä valmistelee meitä yhteen suurimmista energiamuutoksista tähän mennessä ja tilaisuuteen irrottautua halvaannuttavimmista peloistamme. Hän sanoo: "Koko Elohim keskittyy tähän suureen muutosajankohtaan. Koette, miten ne portaalit sisällänne sulkeutuvat, joiden läpi pimeys pääsi "käsiksi" suurimpiin pelkoihinne, ja oivallus siitä tulee esiin, mistä pelossa pelkästään oli kyse. On tärkeää, että todella ymmärrätte sen harhan, mikä on pelon sisällä, alapuolella, yläpuolella, edessä, takana ja kummallakin sivulla. Luontaisen selviytymisvaiston ja keksittyjen pelkojen välillä on suuri ero."

Michelle

***********

Olen Kuthumi ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä kertaa ja tuomaan teille keskittymisen, hoivaamisen, ymmärryksen ja jumalaisen viisauden siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Sydämessämme on suurta iloa ja mielihyvää siitä, että saamme kokoontua jokaisen teidän kanssa tänä päivänä, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Rakkaat ystävät, tämä avainaktivointi päivälle 11.11.2008 on hyvin tärkeä. Tämä on vuoroveden vaihtumisen aikaa. Huomaatte olevanne paikassa, missä kaikki ympärillänne on jatkuvan muutoksen tilassa. Vaikuttaa siltä, ettei mikään muu ole taattua kuin muutos. Kuitenkin tämä havaittu myllerrys, kaaos ja romahdus on oleellista teidän kaikkien siirtymiseksi eteenpäin.

Tämä avainpäivämäärä on niin tärkeä siitä syystä, että 11.-13.11. ne ovet ja kaikki sisäänpääsypisteet suljetaan, joita Pimeyden herra on käyttänyt tullakseen maailmaan. Se maailma josta puhun, on virtaavan energian, virtaavan toimintamallin maailma. Pimeyden aika tulee loppuunsa ja tässä tapauksessa päätätte matkan sen pimeyden aikakauden läpi, mihin viittaamme tietämättömyyden aikana. Kalojen aika oli hyvin paljon sitä, aikaa jolloin jokainen odotti, että hänelle kerrotaan, mitä tehdä, miten tehdä se ja milloin tehdä. Nyt astutte Vesimiehen aikaan. On aika ottaa takaisin voimanne ja astua sen tietämiseen, kuka olette ja mikä totuutenne on. Näiden portaalien sulkeutuessa vapaudutte uudelle aikajanalle, uuteen kokemukseen siitä, mistä Vesimiehen energiassa on kyse.

11.-13-11. tuntuu siltä, että teissä on suuri osa irrallaan, kenties aistitte tai tunnette myös jonkinlaisia häiriöitä sisällänne. Noiden kolmen päivän aikana se prosessi, jonka aktivoimme sulkemaan nuo pääsykohdat, vaatii hiljaisuutta, ja se on aikaa, jolloin matkaatte itseenne ja teille näytetään sisällänne olevia vahvuuksia ja viisautta. Mielenne käy läpi voimallisen vanhasta toimintamallista vapautumisen ja muutos joka tapahtuu, kohottaa teidät kirjaimellisesti paikasta toiseen.

Siksi ehdotamme, että näiden kolmen päivän aikana vietätte aikaa keskittyen siihen, mikä hoivaa teitä, mikä tuo teille tasapainoa ja tukee elämässänne. Keskittykää niihin sisäisiin ominaisuuksiin, mitkä sallivat tämän kehittyä. Huomaatte myös, että tukea antamattomat ja tietämättömät uskomusjärjestelmät tulevat pintaan. Ne eivät kuitenkaan "maleksi" kovin pitkään maisemissa läsnä olevan tuen vuoksi.

Teillä on 11. ja 12.11. keskuudessanne minun, lordi Kuthumin, energioita. Koko Elohim keskittyy tähän suureen muutosajankohtaan. Koette, miten ne portaalit sisällänne sulkeutuvat, joiden läpi pimeys pääsi "käsiksi" suurimpiin pelkoihinne, ja oivallus siitä tulee esiin, mistä pelossa pelkästään oli kyse. On tärkeää, että todella ymmärrätte sen harhan, mikä on pelon sisällä, alapuolella, yläpuolella, edessä, takana ja kummallakin sivulla. Luontaisen selviytymisvaiston ja keksittyjen pelkojen välillä on suuri ero.

Olemme antaneet kuluneiden viikkojen aikana valtavan määrän informaatiota liittyen työskentelemiseen noiden puolienne kanssa. Älkää työntäkö niitä sivuun merkityksettöminä. Jos tunnette olevanne voimakkaita elämässänne ja teillä on vähän pelkoja, se ei merkitse sitä, ettei teille ole hyötyä siitä, mitä olemme jo välittäneet. Portaali joka avautuu 13.11., tuo sisään kaikkia valoenergioita. Jumalat ja jumalattaret, valon lordit ja ladyt astuvat virtaavan maailmankaikkeuden ulottuvuuteen ja levittäytyvät jokaisen halukkaan sielun 12-kohtaiseen chakrajärjestelmän. Tällä tarkoitamme niitä halukkaita sieluja, jotka ovat valmiita täysin kohtaamaan itsensä, ottamaan täysin voimansa takaisin ja jotka ovat luottavaisia tehtävänsä osalta siirtyäkseen eteenpäin.

Marraskuun 13. päivästä lähtien energiat muuttuvat täysin - täysin uusi puumerkki yhdistyy hitaasti kehonne DNA:han. Tämä yhdistymisprosessi tapahtuu 13.-21.11., minä aikana huomaatte vain luopuvanne siitä, mitä ette enää pidä tärkeänä osana elämäänne, prosessianne, ajatuksianne, asenteitanne ja uskomuksianne. Sitä ei pidä pelätä, kaikki kehittyy vaivattomasti ja sujuvasti. Tämä on yksi vuotenne taianomaisimpia ajankohtia ja tärkeä vaihe valmistautuessanne 21.12.2008 varten.

Jotkut teistä tietävät jo sen, että jotkut meistä, ylösnousseista mestareista, siirtyvät paljon korkeampaan värähtelyyn oman prosessimme tuloksena ja meille on annettu lupa tuoda mukanamme ne, jotka ovat valmiita - ei samaan ulottuvuuteen, vaan teidät kohotetaan korkeampaan ulottuvuuteen, kuin missä olette olleet aiemmin. Kuitenkin tämä vaatii valtavasti vastuuta itsestä, itsetietoisuutta, itsensä rakastamista ja itsensä hyväksymistä, sillä nyt teitä valmennetaan tulemaan esiin todellisina kultaisen ajan valomajakkoina.

21.12.2008-11.10.2011 elämänpolkunne, elämäntehtävänne ja tarkoituksenne - jos haluatte kutsua sitä niin - saa täysin uuden merkityksen. Se räjähtää auki kuin kukka tervehtimään auringon ensisäteitä, ja tällöin ymmärrätte, miksi olemme olleet niin empaattisia liittyen itsensä hallitsemiseen (itsemestaruuteen) hyväksymällä itsensä, rakastamalla itseään ja ottamalla täyden vastuun itsestään, koska silloin kaikkea oppimaanne on sovellettava. Tässä uudessa ulottuvuudessa ei ole tilaa alemman taajuuden ihmiskäyttäytymiselle. Tulette esiin valaistuneempana ihmisolentona ja luotte uusia malleja. Kohtalonne on tehdä tämä, siksi teette tämän tänään.

Tämän päivän lähetys on vähän erilainen kuin tavallisesti, ja haluamme teidän tekevän tiettyjä harjoituksia, mikä muodostaa teille täydellisen kuvan siitä, mitä luomme. Ensimmäiseksi teidän pitää ottaa niin paljon aikaa, kuin tarvitsette, kirjoittaaksenne ylös ehdottomasti jokaisen katumuksen, mikä teillä on koskaan ollut ja on elämässänne. Kirjoittakaa ylös jokainen pelko ja negatiivinen uskomusjärjestelmä, mikä teillä on itsestänne, terveydestänne, suhteistanne, rahasta, perheestä, kyvyistänne ja luovuudestanne (vähintään neljä kohtaa jokaisen otsikon alle).

Kun olette tehneet tämän, laitatte paperit sivuun ja kuvittelette itsenne Jumalaksi tai Jumalattareksi, joka katselee alaspäin teihin kosmoksen keskeltä, puhtaan jumalaisen valon ja rakkauden ulottuvuuksista. Käyttäkää muutama minuutti hengittääksenne tätä olemusta kehoonne. Älkää aloittako seuraavaa harjoitusta, ennen kuin tunnette tämän valtavan voiman ja valon sisällänne. Kun tunnette sen, haluan teidän sitten kirjoittavan ylös jokaisen viisaudenhelmen, jonka voitte Jumal- ja Jumalatarmielestä nähdä saavuttaneenne elämän kokemusten tuloksena. Haluan teidän kirjoittavan ylös jokaisen toiveen, jokaisen unelman ja jokaisen ilon, minkä olette kokeneet elämässänne.

Sitten haluan teidän kirjoittavan kirjeen itsellenne Jumalalta/Jumalattarelta. Tässä tilassa Jumala ja Jumalatar kanavoi teille. Jos huomaatte mielenne yrittävän häiritä teitä, pysähtykää, vetäkää syvään henkeä, rentoutukaa, vahvistakaa "minä olen Jumala/Jumalatar" ja toistakaa sitä kuin mantraa niin kauan, kunnes vahvuuden tunne taas palaa, ja jatkakaa kirjoittamista. Lopettakaa vasta, kun tunnette, että kaikki on sanottu. Älkää analysoiko tätä prosessia. Älkää pysähtykö miettimään, mitä kirjoitatte. Antakaa sen virrata. Jos kirjoittaessanne ilmenee tuomitsemista, niin pysähtykää, hengittäkää syvään, toistakaa mantraanne ja jatkakaa.

Tämä harjoitus haastaa vanhan toimintamallin mukaisen itsen astumaan kunnioittavasti alas elämänne johtamiskorokkeelta ja luovuttamaan hallinnan sille ihmisitsen korkeammalle puolelle, mikä teistä on tulossa. Tämä on yksi tärkeimmistä harjoituksista, mitä teette itsenne hyväksi tänä aikana. Tämän harjoituksen tarkoituksena on tukea niiden sisäänpääsykohtien sulkemista, mitä pimeys on käyttänyt päästäkseen "käsiksi" pelkoonne. Voitte päästää siitä irti vain, kun näette, miten olette eläneet suhteessa pelkoihinne, uskomuksiinne ja asenteisiin itsestänne.

Katumuksistanne tulee laukaisimia, jotka motivoivat teitä ja käyttäytymistänne, mikä usein ilmentyy myönnytyksinä, itsensä sabotoimisensa, itsensä haavoittamisena ja sanomisena "kyllä", silloin kun tarkoitatte "ei" ja päinvastoin. Kun näette, mitä nuo kaikki pelot ovat, ja muistatte sanani alussa siitä, että kaikki pelon sisällä, yläpuolella, alapuolelle, edessä, takana ja kummallakin puolella on harhaa, alatte tajuta sen, että korkeammalla, viisaalla ihmisellä on olemuksessaan kyky ja työkalut kaiken tuon muuntamiseen. Tämä on päävihkimyksiänne ja ns. "testejänne" alkemistina. Alkemistin on muunnettava oma elämänsä, ennen kuin hän voi todella harjoittaa alkemiaa toisten kanssa.

Alkemiaprosessi on kristallisydämen avaamista - sen sisällänne olevan tilan, mikä sisältää Jumalan ja Jumalattaren, kahden jumalaisen ilmentymismuotonne puhtaan ydinolemuksen. Kirje minkä Jumala ja Jumalatar antaa teille, sisältää totuuden. Haasteenanne tässä on hyväksyä totuus itsestänne. Useimmilla ihmisillä on tässä vaikeuksia, koska he ja te olette rakentaneet identiteettinne väärille uskomuksille ja menneisyytenne peloille, olette omaksuneet ne totuudeksi riippumatta siitä, voitteko todistaa niitä vai ette, ovatko ne tosia vai eivät, ja olette sanoneet, että tämä on sitä, kuka olen. Minulla on yksi kysymys teille: oletko edelleen halukas elämään elämääsi ulkoisen maailman pelokkaiden ja tuomitsevien heijastusten motivoimana vai oletko valmis olemaan aito itsesi?

Ego haastaa sen, mitä Jumala ja Jumalatar on sanonut teille, mutta tämä ei ole teidän ongelmanne. Keskitytte yhdistymään tähän valoon ja tämä harjoitus on osa matkaanne pimeyden aikakaudesta - tietämättömyyden aikakaudesta - virtaavan valon uuteen ulottuvuuteen. Tämä valo muodostaa nyt eräänlaisen seinän taaksenne, ikään kuin tukirakenteen, ja tämä virtaava valo johon voitte nojata ja jonka voitte luottaa kantavan teitä ja siirtävän eteenpäin, on ääretöntä ja aina läsnä.

Tämä harjoitus auttaa teitä ymmärtämään ja saamaan selkeyttä - ymmärtämään sen, mikä on motivoinut teitä elämässänne ja selkeyttämään sisällänne, että nuo motivaatiot eivät ole olleet sitä, kuka todellisuudessa olette. Tämä harjoitus ei ainoastaan valmistele teitä toiseen ylösnousemusaaltoon, vaan se myös lisää uuden maailmanne perustaa, mitä olemme kutsuneet uuden elämän lupaukseksi.

Lady Nada auttaa teitä tässä, sillä hän on näiden uuden elämän lupausenergioiden ylivalaiseva olento rinnallani. Teille näytetään monin tavoin, miten tärkeää on käyttää saavuttamianne viisauden helmiä ja yhdistyä ilon ja kiitollisuuden lähteeseen sekä kykyyn uskoa toiveisiinne ja unelmiinne kiinnittymättä lopputulokseen tai asettamatta rajoituksia odottamalla jonkin tietyn paljastumista. Asetatte unelmanne tähän virtaavaan rakkauteen ja luotatte siihen, että se missä olette, vie teidät sinne, missä teidän täytyy olla, kauneimmalla, ihmeellisimmällä, joskus jopa taianomaisella ja aina armollisimmalla tavalla.

Kokemuksenne muuttuvat yli hurjimpien kuvitelmienne. Olette nyt tunkeutumassa eräänlaisen immenkalvon läpi. Tänä uusi maailma näyttää, että kaikki opetukset joita olette seuranneet, ovat aina valmistelleet teitä tätä hetkeä varten. Käsitätte myös, tietämättömän ihmisolennon rajoittavat ominaisuudet olivat kykenemättömiä ja ovat kykenemättömiä ymmärtämään sitä, mitä tämän immenkalvon tuolla puolen on. Käytämme sanaa immenkalvo erityisesti siksi, että astutte neitseelliselle alueelle. Vain te pysytte tunkeutumaan tämän immenkalvon läpi, koska se on maailma, jonka olette luoneet, joka on luotu teidän kanssanne ja teille. On miljardeja muita, jotka työskentelevät samanlaisella mallilla, mutta on vain yksi ainutlaatuinen sisäänmenokohta kullekin teistä ja vanhat pääsykohdat on turvallisesti suljettava, jotta voitte tunkeutua tähän "neitseelliseen maailmaan".

Näette, miten tärkeä tämä matka on ollut teille. Alatte myös käsittää, miten tärkeitä kaikki haasteenne ovat olleet. Ehdotan, että kun olette lukeneet kirjeen Jumalalta/Jumalattarelta, niin lukekaa se uudestaan ja uudestaan, jotta olette kiitollisia jokaisesta haasteesta, jokaisesta vuodattamastanne kyyneleestä, jokaisesta hetkestä jolloin olette itkeneet, haavoittuneet ja kokeneet tuskaa ja kärsimystä, sillä se kaikki on tuonut teidät siihen, missä olette. Ja tämä yhdistynyt tunne-, mentaalinen ja henkinen energia takaa teille pääsyn virtaavan valon, virtaavan rakkauden ja virtaavan tietoisuuden maailmoihin. Olette astumassa Taivaan valtakuntien osaan, minne ette ole koskaan ennen astuneet. Mestari Jeesus sanoi, että isäni talossa on monta asuinsijaa. Olette ryhtymässä matkalle, mikä takaa sen, että ette ole koskaan enää entisenne.

Niin, rakkaat ystävät, aloittakaa tämä harjoitus mahdollisimman pian. Minä, Kuthumi, olen jo aktivoinut energiaverkon ympärillänne, mikä tukee teitä tänä aikana. Olemme myös luoneet kolmannen ulottuvuuden kristallisydämen ympärillenne. Tässä kristallisydämessä on todellinen ydinolemuksenne. Henkilökohtaiset oppaanne, portinvartijaoppaanne, parantava enkelinne ja mestariopettajanne ovat tässä kristallisydämessä kanssanne tänä aikana. Käyttäkää sitä luodaksenne pohjapiirros siitä, mitä haluatte kylvää, hoivata, kasvattaa ja korjata tällä uudella aikajanalla. Jos mitenkään mahdollista, aloittakaa tämä prosessi välittömästi lähetykseni jälkeen ja juhlikaa uutta aamukoittoa virtaavan valon uudessa maailmassa.

Rakkaat ystävät, olette ansainneet pääsyn tähän ulottuvuuteen Taivaan valtakunnissa. Tämä on syklin viime vaihe. Siitä ei ole kauankaan, kun sanoin ajan olevan kuin viimeisten sadan metrin juoksemista - antakaa sille kaikkeenne, älkää hetkeäkään epäilkö sitä, että ansaitsette vain parasta. Laittakaa sydämenne, sielunne, henkenne ja ydinolemuksenne tähän harjoitukseen ja lupaan teille, että ette kadu sitä.

Olkaa tietoisia siitä, että kollektiivitietoisuus on lisääntyvän stressin ja ahdistuksen alla näiden kolmen siirtymäpäivän aikana. Pelkoa saattaa muodostua kollektiivistietoisuudessa, koska maailmanne taloustilanne kuormittuu lisää ja se ruokkii kollektiivin pelkoa, mutta teidän pitäisi tietää jo tähän mennessä, että pimeä energia pitää kiinni kaikin voimin ja varmistaa, että se ottaa alasmennessä mukaansa mahdollisimman paljon kaikkea. Olen varma, että te ette suunnittele olevanne niitä asioita, mitkä menevät sen mukana alas, ettehän? (Ei) Oikein hyvä.

Valo, tämä virtaava valo on hyvin tärkeä, koska se tulee esiin myös jonkinlaisena fyysisenä ilmentymänä. Virtaava valo sisältää virtaavaa rakkautta, joten virtaavuus/nestemäisyys esittää tärkeää osaa prosessissa. Sitä paitsi riittävän nestemäärän antaminen kehollenne tukee tätä prosessia aina 21.3.2009 saakka - vähintään kaksi litraa päivässä poislukein kaikenlaiset virvoitusjuomat kuten kahvi tai muut kofeiinia sisältävät, koska ne kuivattavat kehoanne. Virtaava rakkaus ja virtaava valo huuhtelevat kaikkia niitä alueita, jotka sisältävät niitä sisäänpääsykohtia, joissa on ollut suurinta pimeysliikennettä. Pimeyden herralle on kuitenkin annettu tilaisuus astua valoitseensä ja näette monia hämmästyttäviä parantumisia. Näette myös, että elämän ristiriita on uskomattoman huvittavaa, ja silloin kun näette - ja tarkoitan todella näette - että elämä on itse asiassa vain peliä, niin olette todella vapaita, kalliit ystäväni.

Älä koskaan unohda, että olet mestari, joka muistaa totuutensa ihmismuodossa, eikä ehdottomasti mikään estä sinua saavuttamasta täydellistä tietoisuutesi mestaruutta/hallintaa ihmismuodossa - ei mikään paitsi sinä itse!

Ja niin se on, rakkaat ystävät, että lähden luotanne näiden sanojen myötä ja yllytän teitä tekemään tämän harjoituksen, vaikka jotkut teistä eivät millään haluakaan tehdä sitä. Jos löydätte sata ja yksi tekosyytä, miksi ette tee sitä, niin pakottakaa itsenne siihen. Mitä enemmän ette halua, sitä enemmän teidän täytyy tehdä se. Tämä harjoitus on vapautuslahjani teille.

Tietäkää, että olemme aina läsnä, aina opastamassa, tukemassa ja suojelemassa teitä. Olkoon kaikki aina hyvin maailmassanne, matkallanne ja rauhan ankkuroimisessa sydämeenne, mieleenne, kehoonne, henkeenne ja sieluunne.

Olen Kuthumi, rakkauden ja viisauden kultaisen säteen chohan. Tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa. Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

3.12.2008 - 21.12. - TOINEN YLÖSNOUSEMUSAALTO

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:41

21.12. - TOINEN YLÖSNOUSEMUSAALTO

Kuthumia kanavoinut Michelle Eloff (spiritlibrary.com)
3.12.2008
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä kertaa ja tuomaan teille uusien oivallusten, jumalaisen selkeyden, Jumalan pyhän tahdon läsnäolon ja ehdottoman rakkauden siunaukset. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Ja sydämessämme on suuri ilo ja mielihyvä, kun saamme kokoontua teidän jokaisen kanssa tänä päivänä, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Rakkaat valotyöntekijät, kun olemme tässä uuden, valaistuneen aikakauden syntymisen voimakkaassa energiassa, toivotamme teidät tervetulleiksi jumalaisen rakkauden, jumalaisen valon ja pyhien valaistumispolkujen korkeimpaan järjestykseen, mikä vie totuuden syvyyksiin, sydämen sisäisiin ulottuvuuksiin ja jumalaisen viisauden sisäisen lähteen ytimeen.

Olemme yhdessä yhtenä kokonaisuutena, yhtenä sydämenä, yhtenä valona, yhtenä rakkautena, yhtenä hengityksenä ja yhtenä ilmaisuna Äiti/Isä Jumalamme äänestä. Meidän ja teidän olemuksemme on yhtä ja se yhdistyy tänä nimenomaisena aikana siirtymään ajan ja avaruuden läpi, kun kuljemme tähän Luojamme ilmaisumuodon uuteen kokemukseen.

Toinen ylösnousemusaalto on uusi elämä, se on askel ylöspäin ylösnousemuksen kollektiivisilla tikapuilla ja jokainen teistä huomaa jalostavansa omaa elämäntarkoitustaan, näkökulmaansa ja ymmärrystä itsestään. Tässä koette kollektiivisen itsenne laajemman maailman syvemmät ulottuvuudet, siirrytte korkeamman älykkyytenne korkeampiin ulottuvuuksiin - sen jumalaisen älyn, mitä ilmaistaan sielunne jumaluuden kautta.

Toinen ylösnousemusaalto tuo elämäänne konkreettisemman kokemuksen ja ilmaisumuodon sisäisestä Isä Jumalasta ja Äiti Jumalattaresta. Maria Magdaleena on valmistellut energiaanne tätä päivää varten ja kokoonnumme yhteen virtaavan rakkauden, kuudennen maailmankaikkeuden kosmisten temppeleiden pyhässä sydänkammiossa ja syleilemme jokaista teitä sellaisina, kuin olette läsnä Luojamme jumalaisessa kartanossa.

Rakkaat ystävät, olette nyt valmiita huomaamaan Äiti/Isä Jumalan äänen pyhän soinnun korkeamman oktaavin. Tämä on aika, jolloin Jumalan sana ilmaistaan korkeammalla tasolla. Tällä tarkoitan sitä, että äänestä sisällänne tulee kovempi, Jumalan silmistä tulee kirkkaammat, Jumalan kehosta tulee vahvempi, ja kun koette suuremman ymmärryksen siitä, mitä elämän ilmaisu on, alatte käsittää, että monet tuhoavat mallit ja kokemukset, mitä teillä on ollut tähän saakka, ovat olleet välttämättömiä voidaksenne lähteä tälle matkanne seuraavalle tasolle.

Kun me kaikki siirrymme kollektiivisen itsemme korkeampiin ilmaisumuotoihin, kohtaamme uusia haasteita. Nämä haasteet ovat kuitenkin mahdollisuuksia, ne eivät ole heikentäviä kokemuksia, jotka ovat imemässä elämänvoimaa teistä. Tässä kohtaa astutte toiselle statustasolle ylösnousseena mestarina, jos voin kutsua sitä näin. Tällä ei ole ehdottomasti mitään tekemistä egon ruokkimisen kanssa ja se liittyy kokonaan sisäisen henkenne voimaannuttamiseen. Se on luontaisena sisällänne olevan Jumala- ja Jumalatarluonteen ilmaisemista, sen yhdistämistä ulkoisen maailman luonteeseen ja ilmaisun luomista tuosta kokemuksesta, kun nämä luonteet tekevät yhteistyötä ja uusi elämäntapa alkaa toteutua.

Tämä on kuin alusta aloittamista taas kerran. Kuitenkin tässä alussa teitä ei jätetä ilman tietoa, ilman voimaa, ilman viisautta. Tässä kohtaa siirrytte peruskoulutusvuosista korkeamman standardin mukaiseen "koulutukseen". Tässä monadinne tulee lähemmäs kuin koskaan aiemmin ja saatte ohjeita tältä osaltanne. Tästä tulee opettaja, se osanne joka kommunikoi tavallaan suoraan kanssanne. Pitäkää mielessä, että tämä ikään kuin vain kuvaus, mitä haluaisin käyttää, koska monadi toisinaan ohittaa korkeamman itsen ja kommunikoi suoraan kanssanne, samalla tavalla kuin Jumala saattaa joskus puhua suoraan teille eikä tule enkelien, arkkienkelien, mestareiden, jumalien, jumalattarien tms. kautta.

Teiltä vie aikaa tajuta tämä käsite. Kuitenkin kun alatte ymmärtää monia ulottuvuuksia tässä suuremmassa kokemusmaailmankaikkeudessa, ymmärrätte, että ne puolenne jotka ovat tähän saakka vältelleet teitä, astuvat nyt seuraanne. Miksi? Koska olette valmiita käsittelemään nämä puolet, teillä on kapasiteettia ymmärtää tätä kehittyneempää kieltä, kehittyneempää teknologiaa, mitä sielunne voi välittää teille. Tähän saakka teillä ei ole ollut kapasiteettia ymmärtää tätä teknologiaa.

Korkeampi älykkyys joka on ollut tähän saakka teistä loitolla, siirtyy sellaisiin ulottuvuuksiin, että teillä on kyky tietoisesti ymmärtää näitä valtavia käsitteitä - aivan samalla tavalla kuin tuhansia vuosia sitten ei ollut sanastossa samoja sanoja kuin nyt eikä tuolloin pystytty esittämään tiettyjä käsitteitä, koska niitä kuvaavia sanoja ei ollut. Nyt on aivan samoin. Voitte nyt tajuta nämä käsitteet, koska olette suorittaneet vihkimyksiä, jotka vaadittiin avaamaan nuo sisäiset ulottuvuudet, avaamaan nuo portit olemuksenne sisällä, mitkä voivat antaa pääsyn viisauden akaasisiin tiedostoihin.

Ja rakkaat ystävät, kuljette nyt Amentin eteiskäytävien läpi ja käytte läpi eräänlaisen kuoleman ja uudestisyntymän tässä korkeamman itsen tietoisuuden uudessa maailmassa. Tajuatte uuden käsityksen itsen älykkyydestä ja näette sen suorassa linjassa Isä/Äiti Jumalan korkeamman älykkyyden kanssa. Kun tämä ymmärrys, tuttuus asettuu sydämeen eikä se ole vain älyä, näette itse asiassa purkautuvan kokonaisen maailmallisen uutta tietoa, kokemusta ja vuorovaikutusta itsenne korkeampien puolien kanssa.

Kun monadi on vuorovaikutuksessa kanssanne niin suorasti, muutosta on odotettavissa. Jotkut teistä saattavat sanoa: "Voi herranen aika, Kuthumi, miten paljon vielä muutosta?" No, minulla on teille uutisia: on paljon lisää muutosta eikä se koskaan lopu. Muutos paljastaa teille sen, kuka olette, mistä teidät on tehty, ja tämän kautta Isä Jumalan ja Äiti Jumalattaren luovat puolet ilmaisevat itseään ja muoto voi laajentua, muoto voi yhdistyä lisää muodottomaan, ja älykkyys, sana joka syntyy tuosta älykkyydestä, voi myös löytää muodon. Sana ilman muotoa ei ole mitään, sillä se on vain muodoton olemus. Siitä on tultava jonkinlainen muoto tullakseen ilmaistuksi ja täysin koetuksi kaikissa ulottuvuuksissaan, kaikissa laaduissaan.

Tiedätte, että fyysinen itse on vain yksi puolenne monista. Tiedätte, että olette osa elementtejä, näkyvää ja näkymätöntä. Nyt siirrytte jaksoon, missä uudistatte ja kristallisoitte suhteenne Äiti/Isä Jumalaan täysin uudella tavalla. Tämä on henkilökohtainen ja erittäin syvällinen uudelleenyhdistymisprosessi. Uuden elämän lupaus ei rajoitu Utopian kokemisfantasiaan. Tämä ei tarkoita sitä, että se olisi erärealistinen fantasia. Nuo ihanteet toteutuvat, mutta ennen kuin kukaan voi asettua jonkinlaiseen Utopiaan, on oltava harmoniassa joidenkin erittäin tärkeiden itsen puolien kanssa. Tästä syystä tämä uusi aikakausi ennen tätä ylösnousemusaaltoa on vienyt teidät erittäin syvälle siinä, kuka olette. Tämä uusi maailma - tämä tuhoava, kaoottinen, projektiivinen, egoon perustuva ja pelon motivoima maailma ei enää motivoi teitä. Olette siirtyneet spiraalia pitkin objektiivisuuden tilaan, missä näette maailman ilmasta. Nyt kun teillä on korkeampi näkökulma, voitte nähdä enemmän itsestänne, ja se on tärkein osa tätä toista ylösnousemusaaltoa, rakkaat ystävät.

Tällä hetkellä 222 miljoonaa pikkuportaalia aktivoituu ympäri maailmaanne - puolet niistä aktivoituu Äiti Maan kehossa, toinen puoli kehon pinnalla. Kun nämä energiapyörteet kohtaavat, tämän uuden energian aallot räjähtävät - eivät luhistu, vaan sanon, että räjähtävät - tarkoituksesta Äiti Maan kehon eteeriseen kenttään. Tämä tunkeutuu planeetan jokaisen ihmisolennon magneettikenttään ja kaikkiin muihin elämän valtakuntiin. Tämä aalto vie kaiken tiellään tähän uuteen energiapohjaan. Kun kukin on yhdistetty tuohon verkkoon, on jokaisen yksilön valinta, kulkeeko hän tuon aaltovirtauksen mukana, ajaako hän tuolla aallolla uuteen maailmaan, tähän itsensä tiedostamisen uuteen ulottuvuuteen vai pysyykö hän niissä vanhoissa toimintamalleissa, mitä olen kuvannut aiemmin.

Ne jotka valitsevat jäävänsä vanhaan toimintamalliin, huomaavat että haasteet, esteet ja ego luovat sellaista intensiivisyyttä, että siitä tulee toisinaan sietämätöntä. Siitä tulee lähes sietämätöntä, koska Äiti Maan kehon energiakenttä säröilee. Tällä hetkellä hänen kehollaan on kuori - tämä on kuin jättiläismäinen rupi haavassa. Tämän toisen ylösnousemusaallon myötä hän päästää irti tästä ruvesta, jotta hän voi saada parantavaa balsamia, jotta hän voi avata tämän haavan kosmokselle ja saada sitä parannusta, mihin hän on nyt valmis, minkä hän ansaitsee ja minkä jokainen teistä ansaitsee.

Nämä haavat, jotka nyt avautuvat vastaanottamaan parannusta, ovat 133 miljoonan vuoden takaa maan aikaa. Tähän sisältyvät kaikki rinnakkaiset ja vaihtoehtoiset todellisuudet. Kun nämä olemassaolot tulevat yhteen, huomaatte, että monia kerroksia tulee pintaan. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että kohtaatte koko tämän ajan ratkaisemattomien ongelmien haasteita. Tämä merkitsee sitä, että tämän tietyn aikajakson kollektiivinen haava voi nyt parantua ja tämä haava liittyy voiman menettämiseen vallan väärinkäytön kautta - rahan, seksin, elementtinen manipuloinnin, luonnon (ihmisluonnon tai minkä tahansa muun luonnon osan) manipuloinnin ja hyväksikäytön kautta. Tästä syystä se liikkuu vaihtoehtoisten ja rinnakkaisten todellisuuksien läpi. Tämä merkitsee nopeutunutta muutosta sen tuhoavan tietoisuuden ulkopuolelle, mikä jätti ihmiset etäälle monadista aina Lemurian ja Atlantiksen ajasta saakka ja mikä menee vieläkin pidemmälle, jo loppuneisiin maailmoihin - maailmoihin, joista ette ole edes koskaan kuulleet.

Bootes- ja Kassiopeia-tähtijärjestelmän sekä Andromeda-galaksin energia liikkuu ympäröimään Äiti Maan kehoa. Näiden värähtelyjen tunkeutuminen Äiti Maan kehoon tuo mukanaan pyhiä puumerkkejä, kuten niitä kutsumme. Puumerkit ovat ainutlaatuisia energiavärähtelyjä, jotka ovat pyörteessä olevan kristallisinetin sisällä. Näissä pyörteissä on valoatomeita. Kun nämä energiat tulevat energiakenttäänne, ne alkavat aktivoida sitä, mitä on pidetty pimeydessä, joten kaikki alkaa taas liikkua. Mitä kirkkaampi valo on, sitä suuremmat mahdollisuudet teillä on ymmärtää oma tarkoituksenne ja siihen motivoivat tekijät. Silloin kun tiedätte, mikä teitä motivoi, tekonne, päätöksenne, ajatuksenne ja sananne selkeys voimaannuttaa teitä, teette tietoisia päätöksiä ja pystytte myös ymmärtämään toisten motiiveja. Kun voitte nähdä toisten motiivit, teillä on voimaa tehdä valintoja, mitkä tukevat kokonaisuuden suurempaa hyvää.

Tämä on erittäin hyvä uutinen niille teistä, jotka ovat päättäneet ottaa täyden vastuun elämänsä luomisesta, niille jotka ovat ottaneet täyden vastuun valita sen, mikä motivoi teitä, myös haastavimpien hetkienne kohdatessa. Teidän kaikkien on tärkeää käsittää, että sillä energialla minkä kanssa työskentelette 22.12. alkaen, on täysin erilainen puumerkki kuin sillä, minkä kanssa olette työskennelleet tähän saakka. Jumalatarenergia voimistuu. Tämä ei tarkoita sitä, että se on sinällään feminiinienergiaa, vaan se on sielun pyhän viisauden ääntä. Alitajunta käy läpi suurimman muodonmuutoksensa ja siirtyy tälle korkeammalle tasolle, mikä merkitsee sitä, että ne korkeamman älykkyyden olennot jotka värähtelevät sellaisilla tasoilla, millä alitajuntanne ei ole koskaan värähdellyt, voidaan nyt saavuttaa. Tämä merkitsee sitä, että teillä on suurempi mahdollisuus muuntaa alitajuntaan ankkuroituneet, heikentävät ja itseä sabotoivat ohjelmat, jotka ovat jatkuvasti ilmentyneet esteinä ja itsen lannistavina tapoina.

Nyt nämä itsen lannistavat tavat jäävät vanhaan toimintamalliin. On ehkä aikoja, jolloin nämä mallit ilmestyvät uudestaan esiin, mutta ne eivät estä teitä siirtymästä eteenpäin. Näitä tulee aina etualalle muistuttamaan teitä siitä, mistä olette tulleet, mitä olette saavuttaneet ja minne olette menossa. Teille kaikille on myös erittäin tärkeää ymmärtää yksi asia: se että siirrytte tähän korkeampaan kokemisulottuvuuteen, ei merkitse sitä, että omaksutte "itseoikeutetusti pyhempi kuin sinä" -asenteen. Tästä ei ole ehdottomasti kyse ylösnousemusaallossa eikä se ole se suunta, mihin olette matkalla vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. Tämä on nöyryyden paikka, ja mitä enemmän siirrytte nöyryyden ulottuvuuksiin, sitä vähemmän on tilaa "itseoikeutetusti pyhempi kuin sinä" -asenteille, ja huomaatte, että ihmiset jotka omaksuvat tällaisen asenteen, näkevät alemmat alueensa erittäin nopeasti. Luotan siihen, että saatte kuvan tästä. Kyllä?

Kun siis ymmärrätte, että siirtymisellä korkeampiin ulottuvuuksiin ei ole mitään tekemistä elitististen asenteiden kanssa ja se liittyy yhdistymiseen korkeimman viisauden ja valon järjestyksen mukaiseen yhteisöön, niin ymmärrätte sen todellisen olemuksen, minkä tämä uusi ulottuvuus tuo teille. Kun minä, Kuthumi, St Germain ja mestari Jeesus siirrymme tähän jumalaisen valon nopeampaan ilmaisumuotoon, teille on hyötyä siitä, koska magneettiset energiamme vetävät teidät automaattisesti tuohon ulottuvuuteen. Taas kerran, tämä merkitsee sitä, että teillä on suorempi linja Henkeen, itsenne ja kollektiivisen sielunne korkeampaan viisauteen ja siksi aidon itsen äänestä tulee kovempi - tuosta Jumalan äänestä, Jumalan sanasta, josta puhuin aiemmin, tulee kovempi. Tämä merkitsee vähemmän tilaa tekosyille. Ja tiedätte, että olemme tehneet vuosia työtä teidän kaikkien kanssa tähän liittyen, etenkin viimeisten 20-24 kuukauden aikana.

Tämä on todella uskomatonta juhlan aikaa, sillä astutte egoon perustuvien motivaatioiden ulottuvuudesta monadinne ulottuvuuteen. Siksi ette ole ainoastaan lähempänä Jumalaa, vaan olette lähempänä itseänne. Ja vaikka teidän onkin toimittava itseään etsivien ihmisolentojen kolmannen ulottuvuuden maailmassa, juhlikaa sitä tosiasiaa, että olette löytäneet monia puolianne ja että se mitä kohta löydätte, paljastaa syvempiä ulottuvuuksia siitä Hengestä, joka asuu sisällänne ja elävöittää teidät ja joka vie teidät yli ihmispersoonasta ymmärrykseen siitä, mitä olette. Toisin sanoen, se osoittaa teille syvempiä ulottuvuuksia siitä olennosta, mikä olette - ei siitä identiteetistä jonka olette omaksuneet tähän inkarnaatioon, jonka nimenne, asemanne, sukupuolenne tai taloudellinen asemanne teille antaa, ei mitään tästä. Tämä on varallisuutta, joka ylittää suurimmat kuvitelmannekin. Tämä on sellainen investointi sieluunne, mitä ette ole koskaan ennen kokeneet, ja tämä pysyy kanssanne ikuisuuden.

Rakkaat ystävät, kerätkäämme nyt energiamme yhteen, kun opastamme teidät ulottuvuusportaalien läpi, energian läpi tämän ylösnousemusaallon keskukseen. Sulkekaa siksi silmänne, jos ette ole sitä jo tehneet. Oikaiskaa rankanne, vetäkää hartianne kevyesti taaksepäin avaten sydänchakranne. Vetäkää syvään henkeä nenän kautta ja hengittäkää ulos suun kautta. Vetäkää uudestaan syvään henkeä ja hengittäkää ulos suun kautta, rentouttaen kehonne.

Kuvittele voimakkaan kulta-punaisen energialiekin kulkevan ylös alas selkärankaasi pitkin. Tämä on elämänvoimasi, voimaa antava energia, joka on aina ollut sisälläsi. Tästä energiasta tulee nyt konkreettisempi, tulet siitä tietoisemmaksi, koska monet verhot ovat pudonneet, monista vanhanaikaisista uskomuksista, asenteista ja havaintotavoista on päästetty irti. Olet jo tunnistanut itsessäsi puolia, joita et ole koskaan tiennyt olevan olemassakaan, eikä tästä ole kovinkaan kauan.

Haluan sinun nyt käyttävän hetken kiittääksesi jokaisesta kokemastasi haasteesta, jokaisesta vuodattamastasi kyyneleestä, jokaisesta surun ja murheen hetkestä. Kiitä jokaisesta sielun pimeästä yöstä, jotka olet joutunut kestämään, sillä kaikki nämä kokemukset ovat tehneet säröjä puolustusmuureihin, polttaneet harhan verhoja, repineet alas tietämättömyyden rakenteita ja paljastaneet sinulle sisäisen viisauden, sisäisen opettajan, näyttäneet sinulle sen jumalaisen itsesi kehittyneempien puolien korkeamman älykkyyden, joka on opastanut ja varjellut sinua ja antanut sinulle lahjoja.

Maanpäällinen vaellus on yksi haastavimmista kokemuksista, minkä sielu voi valita. Kyse on ankarimmasta oppikoulusta. Siellä sielu riisutaan paljaaksi eikä sille jätetä muuta kuin mahdollisuus saada kaikki. Matka niiden aarteiden takaisinottamiseen, jotka ovat sinua henkenä, valo-olentona voimaannuttavassa rakkaudessa ja viisaudessa, ovat nyt edessäsi. Tämä ei tahdo sanoa sitä, ettet olisi tehnyt tätä jo, mutta nyt on aika "uida kiinni suuri kala", siirtyä pois padosta - olet siirtynyt jokien, virtojen ja järvien mukana, mutta nyt on aika astua suunnattomaan elämän, Hengen valtamereen ja sukeltaa syvälle Isä/Äiti Jumalan olemukseen.

Tunne energiasi, kun se liikkuu virtojen ja jokien padoista järviin, ja tunne energiasi liikkuvan suuriin valtameriin tullen yhdeksi sen valtavan jumalaisen viisauden ja rakkauden kanssa, mitä edustavat planeettanne meret ja valtameret.

On maailmoja, jotka ovat vesien alla ja joita kukaan ei ole koskaan löytänyt. On asioita, jotka ovat Äiti Maan kehon syvyyksissä, kätkettynä veden alle, veden suojaan ja jotka räjäyttäisivät mielenne eikä niitä tästä syystä voida vielä löytää, mutta ne ovat olemassa. Te, rakkaat ystävät, olette nyt siirtymässä noihin syvyyksiin.

Haluan teidän nyt kuvittelevan, että alatte liikkua valtameren syvään veteen. Pitäkää mielessä, että kehonne voi nyt kestää painetta niin, että ne syvyydet joihin nyt sukellatte, eivät vaikuta teihin. Tehkää se lempeästi. Pitäkää tarvittaessa taukoa.

Kun siirrytte näihin syvyyksiin, seuraanne liittyy 222 miekkavalasta, 333 pullonokkadelfiiniä, 444 ryhävalasta, 555 maitovalasta ja 666 paholaisrauskua.

Hengittäkää syvään sisään, kun nämä olennot yhdistävät energiakenttänsä omaanne. Näillä meren olennoilla on energiapuumerkki, mikä on niin puhdasta ja turmeltumatonta värähtelyä, että se pystyy tunkeutumaan tiheimmän, ihmisegon motivoiman, tietämättömän ja pimeimmän itsen osan läpi. Tuntekaa näiden energioiden tunkeutuvan tähän osaanne, ja huomaatte nyt, että pysähdytte näiden energioiden ympäröimänä, mikä voimistaa sisällänne olevaa valoa.

Nämä energiasykkeet tunkeutuvat kaikkiin vaihtoehtoisiin ja rinnakkaisiin puoliinne. Tämä puhtaan ehdottoman rakkauden, valon, viisauden ja älykkyyden turmeltumaton energia tunkeutuu nyt pimeimpään osaanne, pahimpaan tekoonne, minkä olette koskaan tehneet missään elämänkokemuksessanne.

Lordi Poseidon astuu energiakenttäänne ja leijailee edessänne, hänen seurassaan on 12 merenneitoa. Nämä olennot alkavat lähettää äänivärähtelyjä, jotka voi havaita vain veden läpi. Tämä avaa tunnekehon sisällänne ja sallii tämän rakkauden koskettavan noita pimeimpiä puolianne ja tunkeutuvan niihin.

111 merihevosta alkaa tanssia ympärillänne. Niiden tanssi saa aikaan kauniin energiakuvion, ja tämä malli on kommunikointijärjestelmä, minkä monadinne antaa niille. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tämä kuvio koodataan energiakenttäänne, ja tämä sallii tunnekehon siirtyä vanhan maailman, erityisesti Kalojen ajan, toimintamallien yli. Kun tämä virtaava kehonne astuu tähän turvalliseen, sen tietämisen tilaan, että tämä motivoiva osanne on yhtä Jumalan kanssa, niin puolustusmuuri kaatuu pois. Kun tämä muuri kaatuu, ette jää hauraaksi ja haavoittuvaksi. Jäätte vahvaksi, voimaantuneeksi, elävöityneeksi, energisoituneeksi ja yhdistyneeksi tämän voimakkaan osanne, monadin, kanssa.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos.

Haluan nyt teidän panevan merkille, että tämän veden syvyyksissä alkaa tulla esiin valoa, kultaista valoa, ja kaikki nämä meren olennot ympärillänne alkavat energeettisesti vetää teitä veden syvyyksiin. Lordi Poseideon ja merenneidot seuraavat teitä ja merihevoset liikkuvat edelleen ympärillänne. Kun teitä viedään syvyyksiin, siirrytte syvemmälle ja syvemmälle älykkäimmän itsenne ulottuvuuksiin, sen rakkauden syvyyksiin, mikä on ihmisegon, ihmispersoonan ja -identiteetin, ihmisluonnon ulkopuolella, siihen pyhään energiaanne, mikä olette ihmismuodon ulkopuolella.

Rakkaat ystävät, astutte ihastuttavaan maailmaan, joka on täynnä syvällisintä rakkautta ja viisautta, mitä olette koskaan kokeneet ja mitä tietoinen mieli ei pysty ajattelemaan sen koko täyteydessä. Siksi vain kuvitelkaa, heittäytykää villeimpään fantasiaanne tästä suuresta fantastisesta maailmasta meren alla ja astukaa sisään. Tässä maailmassa on olentoja, millaisia ette ole koskaan ennen nähneet, energioita millaisia ette ole koskaan ennen tunteneet, kristalleja, valoja, värejä ja ääniä, millaisia ihmisitsenne ei ole koskaan ennen kokenut. Mielikuvituksennekaan ei voi kokea täysimääräisesti sitä, missä olette parhaillaan energeettisesti.

Tätä energiaa imetään jo tunnekehoonne ja seuraavien 48 tunnin aikana sitä pumpataan erittäin lempeästi niihin korkeamman älykkyyden koodattuihin energiamalleihin, jotka on tallennettuna DNA:hanne. Nämä maailmat ovat avautuneet teille nyt, koska olette valmiita siirtymään sen maailman rajoitusten ulkopuolelle, minkä olette tunteneet tähän saakka.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos. Kun tämä toinen ylösnousemusaalto tuo tunnekehoonne tämän elämänne ja monien muiden elämienne syvällisimmän parantumiskokemuksen, Äiti Maan keho käy läpi saman syvällisen tunnekehon parantumisen, ja tämä aalto huutelee jokaisen elävän olennon pimeimpien ulottuvuuksien läpi.

Haluan teidän kulkevan tämän pyhän maailman läpi valtameren alla. Minä, Kuthumi, seuraan teitä, kuten seuraavat myös St Germain ja mestari Jeesus. Maria Magdaleena, Jumalatar Guinevere ja Jumalatar Jezebel ovat läsnä. Viemme nyt teidät tämän maailman keskellä olevaan paikkaan. Siellä on kultaisen energian pyörre. Vaikka se on pyörre, pystytte seisomaan sen keskellä putoamatta sisään. Seuraamme teitä tämän pyörteen keskukseen. Kaikki meren olennot ovat edelleen läsnä, kuten ovat myös 12 merenneitoa, lordi Poseidon ja merihevoset.

Kun teitä pidetään paikallaan tämän pyörteen yläpuolella, sulkekaa silmänne ja alkakaa tuntea voimakkaan energia-aallon tulevan teitä kohti tästä pyörteestä. Se tunkeutuu jalkapohjienne chakroihin, tulee jalkojenne pitkin ylöspäin ja syöksyy juurichakraanne, kulkee kaikkien muiden chakrojenne läpi ja räjähtää ulos kruunuchakrastanne.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun tämän energian toinen syöksy tulee ylös. Tämä tapahtuu vielä kaksi kertaa.

Tästä pyörteestä tulee esiin kaikkivaltias ja viisas olento. Tämä olento on täynnä sellaista voimaannuttavaa viisautta ja valoa, että se salpaa henkenne. Haluan teidän tuntevan tämän olennon voiman, käyttäen mielikuvitustanne luovan jonkinlaisen yhteyden vain siihen, miten voimakas tämä olento on, ja sallivan itsenne antautua täysin tälle viisaudelle ja rakkaudelle. Tämän olennon energia kulkee kehonne läpi, kehonne ympärillä. Se liikkuu kehonne sisäpuolella ja kietoo teidät olemukseensa.

Olette ansainneet oikeuden yhdistyä tähän voimakkaaseen, kehittyneempään ja syvempään rakkauden ja viisauden olemukseen, sillä tästä tulee elämänne teema, kun astutte toiseen ylösnousemusaaltoon. Viisauden ja rakkauden avulla hallitsette sen suunnitelman, joka on edessänne. Näiden kahden energian kautta yhdistytte mestarialkemistin ominaisuuksiin lisää ja vapaudutte tietämättömyyden vankilasta.

Vetäkää syvään henkeä ja uloshengittäessä rentouttakaa kehonne ja olkaa paikallanne. Kun olette hiljaa paikallanne tämän pyörteen yläpuolella, delfiinit ja erilajiset valaat alkavat laulaa ainutlaatuisella äännellään. Kun niiden äänivärähtelyt lähtevät, alkaa tapahtua massiivista sirpaloitumista. Rakkaat ystävät, tämä on sen energiamatriisin sirpaloitumista, missä olette olleet kiinni vuosituhansia. Tämän nimenomaisen matriisin sirpaloitumiseksi teidän oli oltava täysin valmistautuneita.

Näiden nisäkkäiden äänet lähettävät viestin kaikkiin maailmoihin merimaailmassa ja sen yläpuolella siitä, että olette valinneet kulkevanne toisen ylösnousemusaallon portin läpi. Kun niiden ihastuttavien äänien sointu lisääntyy ja vahvistuu, haluan teidän tulevan tietoiseksi valosta, joka tulee yläpuoleltanne - ikään kuin taivas avautuisi toivottamaan teidät tervetulleiksi. Kun valo kirkastuu, se yhdistyy kruunuchakraanne ja siirtyy sydänchakraanne. Se luo 12 ihastuttavaa spiraalia sydänchakraanne, ennen kuin se siirtyy alas juureen ja aina sen pyörteen syvyyksiin saakka, minkä päällä olette paikoillanne.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos.

Rakkaat ystävät, tämä valo alkaa nyt kohottaa teitä, se kohottaa teidät korkeammalle ja korkeammalle. Näiden meriolentojen äänen seuratessa teitä ja Äiti/Isä Jumalan pitäessä teitä siinä pyhässä olemuksessa, minne olette menossa ja mistä olette tulleet, tuntekaa energianne siirtyvän korkeammalle ja korkeammalle, kun henkenne palaa tähtiin, paikkaan mistä tulette.

Tämä valo imee teidät kokonaan ja huomaatte olevanne nestemäisessä kultamunassa. Tämä on kulkuneuvo, mikä kuljettaa teidät ajan ja avaruuden ulottuvuuksien läpi ja asettaa teidät uuteen maailmaan ylösnousemusportin toiselle puolen. Teitä haudotaan tässä kultamunassa 48 tuntia ja sitten astutte tähän uuteen maailmaan, sisäiseen maailmaan, mikä heijastuu takaisin teille ulkoisessa maailmassa.

Hengittäkää syvään sisään, ja kun hengitätte ulos, haluan teidän asettuvan tämän kultamunan lämpöön ja mukavuuteen ja täysin antautuvan sen viisauden ja rakkauden voimalle, joka nyt kietoo teidät sisäänsä, sillä näiden 48 tunnin aikana me kaikki käymme läpi sen Kultaisten temppelien vihkimyksen, minkä lordi Maitreya, lordi Metatron ja lordi Melchizedek ovat valmistelleet meitä varten. Kaikkeuden Elohim valvoo tätä prosessia ja monadinne juhlii paluutanne, toisen tason paluutanne viattomuuteen, sisäiseen aistimukseen kaikkitietävästä ja kaikkivoivasta minä olen -olemuksesta.

Kun jatkan lähetystäni, pyydän teitä vain jäämään tähän kultaiseen nesteeseen. Valtameren olennot jatkavat ääntelemistä. Tämä ääni ilmentää muinaisten, pyhien kielien koodeja, avaimia ja kirjaimia, joita ei ole koskaan ennen vapautettu maan energiakenttään. Nämä tuodaan ensin kehoonne, missä opitte niistä, missä hallitsette ne maallisen kokemuksenne avulla ja sitten - ja vasta sitten - ne vapautetaan fyysiseen maailmaan. Nämä tulevat lävitsenne - nämä ainutlaatuiset koodit, nämä jumalaiset kirjaimet, pyhät nimet ja avaimet - vapauttamaan sielun tietämättömyyden vankilasta.

Olette ansainneet tämän oikeuden. Kestävyytenne ja kärsivällisyytenne on maksettu takaisin. Olette niitä, jotka tuovat kultaisen ajan tälle ilmentymistasolle nyt. Olette niitä, joilla on nämä avaimet. Ja kulkemalla maallista kulkuanne - matkaanne läpi kujien, tulen, tiheyden, pimeyden ja sen mitä pidetään pahuutena - jätätte merkkinne, valoleiman, mikä polttaa tuon pimeyden muuntaen sen ja imien sen sinne, missä se voidaan parantaa, ja pimeyden ulottuvuudet joilla on oikeus olla olemassa, eivät enää ole osa olemassaoloanne. Rakkaat ystävät, tämä on sen alku, mitä pidetään kahtena maapallona - näiden olemassaolojen erottuminen tietoisuusmielessä, mikä motivoi teitä. Ohjeet joita saatte tuolta älykkyydeltä, ylittävät ihmisluonnon, sen maallisen identiteetin ja ne havaintotavat, uskomukset, asenteet ja ajatukset, jotka olette ottaneet itsellenne ihmisolentona ja jotka samaistuvat nimeenne, asemaanne, sukupuoleenne ja kaikkiin elämänkokemuksiinne.

Kun tämä aalto ulottuu kaikkien maallisten asioiden, käsitysten ja ajatusten yli, huomaatte sen uuden maailman, josta olemme puhuneet. Ja kun maailmat erottuvat ja uudet maailmat törmäävät (positiivisella tavalla), näette, miten kuilu vanhan ja uuden elämänne välillä kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi. Eikä kyse ole kieltämisestä - tämä ei mitenkään liity sieltä karkaamiseen. Rakkaat ystävät, kyse on vain siitä, että etäisyys vanhan ja uuden välillä kasvaa suuremmaksi ja suuremmaksi.

Tämä on upeaa aikaa maapallon henkisessä historiassa. Tämä on upeaa aikaa ihmissielun heräämiselle. Tämä on yksi suurimmista kulkemisista vapauteen, sillä nyt tulette kohtaan, missä voitte todella ymmärtää sen voiman, mikä on viisauden ja rakkauden soveltamisessa. Alatte myös ymmärtää, että kaikki mitä on, kaikki mitä on koskaan ollut ja kaikki mitä tulee koskaan olemaan, on rakkautta ja sen ydinolemuksen monia piirteitä.

Edessänne olevien kuukausien aikana saatte mahtavia oivalluksia sisäisestä maailmastanne ja siitä, miten se ilmenee ulkoisessa maailmassanne. Siirrytte aina vain kauemmas vanhan toimintamallin draamoista. Aikoina jolloin tunnette todellista irrallisuutta vanhaan maailmaan - ikään kuin istuisitte taivaassa katsellen alaspäin maailmaan ja tarkkailisitte niiden sielujen ihmisdraaman kaaosta, hektisyyttä ja hulluutta, jotka ovat lukittuna peliin ja tietämättömyytensä vankilassa - näette, miten voimaantuneita teistä on tullut. Olette kiitollisia, todella kiitollisia ns. uudesta asemastanne. Muistakaa aina, että tämä on nöyrä asema, ei valta-asema niihin, jotka tällä näyttämöllä eivät tiedä sitä, mitä te tiedätte, eivätkä ymmärrä elämänpeliä teidän laillanne, sillä näiden koodien tullessa läpi näette, että tämä uusi asema asettaa teidät palvelemaan rakkaudella ja viisaudella ja aina nöyrin sydämin.

Rakkaat ystävät, tämä on poikkeuksellista aikaa. Maailma johon olette astuneet, paljastaa teille, miten poikkeuksellista se on ja miten poikkeuksellisia olette ihmismuodon ulkopuolella. Opitte, miksi on hyvin tärkeää tuoda monadin energia muotoon, muodon maailmaan, ihmismuotonne kautta. En pysty sanomaan paljon enempää, käsitettä ei voi ymmärtää, mutta ymmärrätte sen, sitten kun näette kaiken paljastuvan.

Ja niin se on, rakkaat ystävät, että päätämme lähetyksen tässä kohtaa. Energiat joihin olette kietoutuneina nyt, ovat erittäin korkeataajuisia. Unenne saattavat olla erittäin energisiä, kenties hyvin eläviä. Jotkut teistä eivät ehkä muista mitään. Sillä ei ole merkitystä. Se on tärkeää, että olette tehneet tämän ja että olette valmiina tämän matkan seuraavalle taipaleelle.

Rakkauteni ja suojelukseni ovat kanssanne. Minä yhdessä St Germainin ja mestari Jeesuksen kanssa kuljemme nyt seuraavan tasomme ulottuvuuksiin ja mekin käymme läpi sen kietoutumisen, mitä te parhaillaan koette. Jäämme yhteyteen kanssanne, kuten aina, ja toivotamme teidät tervetulleiksi maailmaamme, uuteen maailmaan, ja riemuitsemme kanssanne.

Olen Kuthumi, rakkauden ja viisauden kultaisen säteen chohan. Tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa. Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kuthumi 15.1.2009 - EGYPTI 2009 - TULIPORTTI YKSI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:42

EGYPTI 2009 - TULIPORTTI YKSI

Kuthumia kanavoinut Michelle Eloff (lightworkers.org)
15.1.2009 Johannesburg, Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä kertaa ja tuomaan teille korkeamman viisauden, sisäisen tietämyksen, itsensä hyväksymisen ja synkronismin siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Ja sydämessämme on suuri ilo ja mielihyvä, kun saamme kokoontua teidän kanssanne tänään, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Rakkaat ystävät, tämä ensimmäinen tuliporttimatka on paljastusmatka. Se on aidon itsen paljastamista, matka toiseen maailmaan - totuutenne maailmaan, johon ette ole vielä yhdistyneet. Joka vuosi teille esitellään uusi sykli aidon itsenne pyhyyteen yhdistymiseksi.

Ensimmäinen tuliportti vaikuttaa suoraan juurichakraanne. Tämän portin läpi teidät saattaa Jumalatar Hathor ja Ekhnaton viitoittaa tietä siirryttäessä voimallisesti tähän itsenne uuteen kokemistapaan. Kaikki tuliportit pakottavat teidät katsomaan sisäänne, menemään sisäänne ja ymmärtämään valonne tarkoituksen - elämänne luomisen tarkoituksen - ja sen, miten voitte parhaiten elää sitä, kokea sitä ja käsitellä sen, mitä tapahtuu näiden syklien aikana.

Ensimmäinen tuliportti osoittaa teille ne tuhoavat energiat, jotka heijastavat alhaista itsearvostustanne tai itseluottamuksenne puutetta toisiin odottamalla, että ihmiset kohtelevat teitä sillä avalla, mitä tunnette itsestänne, ja tämä tehdään usein alitajuisesti. Rakkaat ystävät, tärkein osa tässä viestissä liittyy VERTAILEMISEEN. Olen puhunut aiemmin vertailemisesta, mutta tämä vihkimys osoittaa teille, että silloin kuin vertaatte itseänne toisiin, kun toivotte olevanne joku muu tai jotain muuta, otatte tuon henkilön tai tilanteen karmaa itsellenne.

Jos haluaisitte olla kuuluisa näyttelijä, tietty henkilö, tai haluaisitte olla mieluummin paras ystävänne tai elää jonkun muun elämää, toivomuksenne täytetään, sillä otatte itsellenne hänen karmaansa, otatte hänen elämänsä leiman, se sotkeutuu omaanne ja tämä johtaa usein hyvin hämmentäviin, häiritseviin ja heikentäviin kokemuksiin. Siksi tämä vihkimys vie teidät aivan perusteisiin, juurichakraan, perustaan ja teidän täytyy alkaa kysyä itseltänne, kenen karmaa olette ottaneet itsellenne. Ketä kadehditte? Kenet tuomitsette? Ketä arvostelette? Kuka haluaisitte olla?

Muistakaa nämä sanat, rakkaat ystävät: teistä tulee sitä, minkä tuomitsette ja teistä tulee myös sitä, mihin vertaatte itseänne. Olemme nyt vuosia puhuneet oman totuutenne omistamisesta - omista teoistanne, ajatuksistanne ja sanoistanne vastuun ottamisesta. Tämä ei liity sen varmistamiseen, että voitte ilmentää tiettyjä asioita elämäänne. Monet teistä ovat "ulkoistaneet" tämän ajattelun niin, että jos noudatatte sitä, mitä olemme sanoneet, ilmennätte ulkoista vaurautta ja monia muita asioita, mutta entä sisäisen maailma? Entä sisäinen vauraus, sisäinen ilo, sisäinen rakkaus? Tätä ei ole siinä määrin kuin pitäisi, jotta todella eläisitte sitä parasta mahdollista elämää, minkä olette ottaneet vastaan uuden elämän lupauksena.

Aurinkoenergia on voimakasta. Aurinko polttaa teille polkua, mutta se myös polttaa kaiken sen, mikä ei enää palvele teitä. Siksi Jumalatar Hathor näyttää teille juurichakran pyhät kammiot. Tästä paikasta uuden elämänintohimonne valo tulee esiin.

Rakkaat ystävät, on tärkeää, että ymmärrätte, että te ette voi päästä ulos reinkarnaatiokierrosta, ennen kuin tunnette itsenne. Tämä on yksi voimallisimmista ajoista ihmiskunnan maallisessa ja henkisessä historiassa. Teille annetaan ennen kokemattomia tilaisuuksia. Vesimiehen aika on tuonut teille tilaisuuden hankkia tietoa ja ennen kaikkea itsetuntemusta.

Sen ymmärryksen sulattaminen, että teistä tulee sitä, minkä tuomitsette, mitä kadehditte ja minkä torjutte, saa aikaan tärkeän muutoksen suhteessanne itseen. Siksi tämä tuliportti katkaisee tavallaan siteet ulkomaailmaan ja pakottaa teidät - taas tavallaan - kääntymään sisäänpäin, katsomaan sitä, miksi haluatte olla joku muu, miksi torjutte tietyt asiat ihmisissä, miksi tuomitsette ja miksi olette yleisesti ottaen tyytymätön omaan elämäänne ja omaan itseenne. Ainoa tapa millä voitte päästä ulos kohtalon vankilasta, on nousta sen yläpuolelle, tehdä tämä matka ja ottaa täysi vastuu itsestänne. Ja uskokaa minua, monet teistä eivät ole edes ymmärtäneet täysin sitä, mitä tämä merkitsee. Tämä johtuu siitä, että silloin jäätte yhtäkkiä yksin maailmaanne, maailmanne ollessa sitä, mitä koette omana elämänänne - Michellen elämänä tai Peterin elämänä tai Jackin tai Jillin elämänä. Tämä on pääfokuksenne tällä kertaa.

Kuljemme näiden pyhien maiden läpi, mihin Ekhnaton toi uskomattomia uusia energioita, joita hänen ei sallittu jättää sinne, koska kaikki muut torjuivat hänet. Hänen temppeliensä ei sallittu seistä sen vuoksi, mitä hän edusti. Siksi materiaali, mistä hän rakensi temppelinsä, ei kestänyt kovin pitkään. Uskon, että voitte alkaa nähdä, että tämä matka tuliporttien läpi ja paljastumisen kokeminen voi aluksi kuulostaa pelottavalle, mutta vakuutan teille, että kun kuljette kunkin portin läpi, löydätte lisää omasta aitoudestanne.

Rentouta nyt kehosi, hiljennä mielesi, sulje silmäsi ja tunne olevasi kehossa, jonka elävöittää Isä/Äiti Jumalan henki ja todellisen itsesi henki.

Tunne tai kuvittele juurichakrasi olemus, elämäsi perusta. Sen sisällä ovat kaikki pelkosi, tuomiosi, kateutesi, torjuntasi, kritiikkisi ja kaikki ne heikentävät ajatukset, tunteet, sanat ja teot, joita olet heijastanut toisiin ja toiset sinuun.

Kuvittele nyt Ekhnaton ja Jumalatar Hathor ja näe itsesi seisomassa heidän välissään. Tunne heidän energioidensa yhdistyvän kanssasi. He ottavat sinua kädestä ja alkavat liikkua eteenpäin. Kulkiessanne panet merkille, että olet ihastuttavassa erämaassa - hiekkadyynejä on kaikkialla ja tunnet auringon kuumuuden kehollasi. Jatkakaa kulkemista. He pyytävät sinua sulkemaan silmäsi ja luottamaan, että he ohjaavat askeliasi. He kulkevat vielä vähän pidemmälle ja sitten pysähtyvät. Jumalatar Hathor asettaa oikean kämmenensä suoraan kolmannen silmäsi päälle. Tämä avaa korkeamman tietoisuuden ja tiedostamisen portaalin, mikä lähettää valosäteen alas juurichakraan. Tämä avaa valoportaalit juurichakrassasi.

Upea verenpunainen kristalli alkaa ilmestyä esiin juurichakrastasi ja laajenee selkärankaasi pitkin ylöspäin, kunnes se yhdistyy kolmanteen silmääsi. Tämä on voimaantumiskristallisi. Tämä kristalli sisältää kaiken tiedon aidosta itsestäsi. Se sisältää voimakkaimman itsesi energian ja voiman - sen osasi jolla on täysi rauha siihen liittyen, että olet täysin vastuussa itsestäsi, sen osasi jolla on itsetuntemusta ja ymmärrys jumalaisen luontosi, ihmis- ja eläinluontosi monimuotoisuudesta.

Ekhnaton päästää irti kädestäsi. Silmäsi ovat edelleen kiinni ja hän menee vähän kauemmas eteenpäin. Alat kuulla epätavallista ääntä ja tämä ääni tunkeutuu kehosi soluihin ja tuliportin aktivointi alkaa "kaikua" DNA:hasi. Tämä värähtely alkaa irrottaa juurichakrastasi negatiivisutta, mikä on tiukasti juurtunut ja piintynyt asenteisiisi, uskomuksiisi, identiteettiisi ja kaikkeen muuhun, mihin kiinnityt ja minkä näet laajentumana siitä, kuka olet. Määrittelet itsesi näillä laajentumilla. Et ole onnistunut näkemään, että kyse ei ole oikeasti sinusta, että ne ovat vain jonkin osasi ilmaisumuoto, mutta tämä ei tarkoita sitä tai kerro kenellekään sitä, mitä sydämessäsi on, mitä sielussasi on, millainen henkilö olet kasvonpiirteidesi naamion ja fyysisen kehosi ulkomuodon alla.

Kalliit ystävät, tämä on matka todelliseen voimaanne. Kun tunnette tämän voiman kulkevan suonissanne, on hetkiä, jolloin tunnette olevanne koskemattomia, yhtä elämän kanssa ja niin rakastunut kaikkeen, että teidän on mahdotonta olla erillään mistään tai kestään. Tämä yhdistyminen on jumalainen liitto. Kyse ei ole keskinäisestä riippuvuudesta tai kiinnittymisestä/kiintymyksestä pelon vuoksi.

Ääni voimistuu ja lähettää suurempia värähtelyjä kehosi läpi. Jumalatar Hathor vetää sinut nyt eteenpäin. Hän kuiskaa sinulle pyytäen avaamaan silmäsi ja näet uskomattoman kristallitemppelin, joka on ilmestynyt keskelle erämaata.

Tämä kristallitemppeli säteilee ihastuttavan punaisia valosäteitä. Tässä temppelissä on pyhä koodi, yksi sinun pyhistä koodeistasi, mikä koodataan juurichakraasi, jotta paljastuminen voi tapahtua. Ekhnaton ottaa sinua kädestä. Hän pyytää sinua hengittämään kolme kertaa syvään.

Ja alat liikkua eteenpäin ja sinut päästetään sisään kristallitemppeliin. Kun siirryt oviaukon läpi, tuliportti aktivoi sen täyteen voimaan. Se lähettää viestejä kehoosi nanosekunnissa. Kehosi solut sulattavat välittömästi tämän informaation. Se menee keskushermostoosi ja kaikkiin energiakuituihin sisälläsi.

Kun siirryt syvemmälle temppeliin, alat tuntea sen kristallin, joka ulottuu sisälläsi juuresta kolmanteen silmään, alkavan värähdellä, kun se imee informaatiota ja energiaa tämän kristallitemppelin sisältä (tämä informaatio ja energia liittyy erityisesti sinuun).

Kun katsot alas kristallilattiaan, näet kauniin pyhän symbolin tulevan esiin ja leijuvan kohti juurichakraasi. Kun hengität syvään sisään, vedä tuo symboli juureesi, ja kun hengität ulos, salli sen vain asettua.

Jumalatar Hathor siirtyy nyt seisomaan taaksesi. Kädessään hänellä on toinen kristalli, kvartsikristalli, täynnä tätä ihastuttavaa punaista valoa. Hän siirtää hiukset sivuun niskastasi ja alkaa koodata Aurinkojumalatarten pyhää kieltä selkärankaasi, alkaen niskastasi. Vain hengitä sisään ja ulos, kun hän koodaa pyhää tekstiä selkärankaasi, kunnes hän saavuttaa juuren.

Kun hän tekee tätä, tulet tietoiseksi, että neljä Aurinkojumalatarta ilmestyy tähän temppeliin - jokaisella heistä on pyhä aurinkokiekko. Jokaisessa kiekossa on symboleja ja ne säteilevät taajuuksia, jotka puhuvat kehosi chakroille. He tulevat nyt seisomaan ympärillesi pohjoiseen, etelään, itään ja lähteen - maa-, tuli-, vesi- ja ilmaelementti. He alkavat laulaa tämän nimenomaisen temppelin pyhiä ääniä, minä aikana aurinkokiekot lähtevät heidän käsistään. Ne alkavat leijua kehosi edessä. Niiden säteilemät taajuudet tunkeutuvat juurichakraasi ja kolmanteen silmääsi ja alkavat yhdistää aurinkovoimaa sisällesi. Tämän tapahtuminen on ainutlaatuista teille kullekin.

Nämä papittaret tuntevat sinut todellisena sieluluontonasi ja he ovat paikalla viemässä sinut tämän koko paljastumisprosessin läpi. Jos jotain erityistä liittyy juurichakraasi ja kysymykseen siitä, että haluat olla joku toinen tai kokea elämäsi jonakin muuna, puhu heille tästä, jotta tästä kehittyvä voima ohjaa sinua todellisen kohtalosi polkua pitkin aitona valonsoturina eikä epätoivoisena uhrina, joka yrittää selvitä osastaan. Tämä on aika, jolloin voit vapauttaa itsesi oman osasi/kohtalosi vankilasta ja yhdistyä pyhän kohtalosi polkuun.

Käännä nyt kämmenesi kohti taivasta. Kaksi näistä kiekoista tulee nyt leijumaan vasemman kätesi yläpuolelle ja kaksi oikean kätesi yläpuolelle. Jotkut teistä saattavat tuntea näiden energioiden värähtelyn kämmenissään. Pitäkää se siinä.

Ekhnaton astuu nyt eteenpäin. Hänellä on kädessään korpin sulka. Hän liikkuu kohti kolmatta silmääsi ja tätä sulkaa käyttäen kirjoittaa Aurinkojumalien, -jumalattarien, -pappien ja -papittarien muinaisen koodin kolmanteen silmääsi. Tämä yhdistyy kehoosi ja kun olet valmis, viesti tulee selväksi, sillä näkökyky annetaan.

Hengitä syvään sisään ja ulos. Kun hän on valmis, hän ottaa kultaisen kiekon kaulastaan ja painaa sen kolmatta silmääsi vastan koodaten vielä yhden jumalaisen symbolin. Sillä ei ole merkitystä, pystytkö näkemään tai aistimaan näitä symboleja. Vain rentoudu tietäen, että näin tapahtuu.

Kämmentesi yläpuolella olevat kiekot alkavat nyt yhdistyä käsiesi chakroihin. Nuo energiat ovat aina läsnä ja osa kaikkea, mitä annat ja saat, joten ole tarkkana siitä, mitä annat ja mitä otat vastaan.

Jumalatar Hathor asettaa nyt helmiviitan hartioillesi. Tämä sinetöi ne energiat, jotka hän on koodannut selkärankaasi.

Neljä Aurinkopapitarta siirtyy nyt takaisin alkuperäiseen asemaansa ja energia neljästä suunnasta ja neljästä elementistä syöksyvät juurichakraasi. Vedä syvään henkeä, ja kun hengität ulos, päästä nuo energiat juureesi ja anna niiden asettua. Rentoudu.

Rakkaat ystävät, jäätte tähän pyhään kristallitemppeliin seuraavien 10 tunnin ajaksi. Tänä aikana Jumalatar Hathorin, Ekhnatonin ja Aurinkopapitarten ollessa kanssanne varmistetaan, että viimeistelette kaiken vaadittavan varmistamaan sen, että tuliportti on täysin yhteydessä juurichakranne olemukseen ja että myös paljastuminen voidaan saattaa loppuun.

Ottakaa aikaa kirjoittaaksenne muistiin tunteenne ja ajatuksenne. Kirjoittakaa jokaisesta ihmisestä, jota olette koskaan kadehtineet, joka olette halunnut olla, jonka olette torjunut tai tuominnut ja päinvastoin. Tämä osoittaa teille sen, missä olette ottaneet toisen karmaa ja hyvin auliisti omaksuneet sen. Enkä nyt puhu siitä, mitä olette ottaneet geneettisestä linjastanne. Puhun ulkoisen maailmanne ihmisistä. Tämä on erittäin tärkeä osa tätä prosessia - erittäin tärkeä avain on tässä.

Muistiinpanojen kirjoittamisen myötä alatte ymmärtää, mistä teidän tarkkaan ottaen on nyt päästettävä irti ja mihin teidän on keskityttävä, saattaaksenne loppuun tämän matkan ensimmäisen tuliportin läpi.

Ekhnaton ojentaa pikarin teitä kohti. Se on täynnä puhdasta kristallivettä. Juokaa se. Kun tämä kristallivesi tulee kehoonne, se huuhtelee pois jännityksen, ahdistuksen tai kaiken stressin, mitä liittyy siihen, mitä nyt aiotte työstää. Jotkut teistä saatavat myös huomata, että olette jo alkaneet työskennellä näiden kysymysten kanssa ja koette nyt vain vahvistuksen siitä, että olette oikeilla jäljillä, että kuuntelette sisäistä opastusta ja että olette varmasti enemmän kuin valmis astumaan täysin uuteen maailmaan.

Rakkaat ystävät, tämä on matka oman voimanne ottamiseen tavalla, mitä ette ole ennen tehneet. Viemme teidät syvemmälle ja syvemmälle itsen ulottuvuuksiin, matkalle jolle hyvin harvoilla on rohkeutta lähteä, mutta jos haluatte vapautua osastanne/kohtalostanne, tämä teidän on tehtävä. Tämä kohottaa teidät avataarojen ja kaikkien muinaisten, viisaiden opettajien tasolle. Olemme ylösnousseita mestareita, jotka olivat fyysisessä muodossa. Saavutatte tämä tason, jos olette valmiita tekemään tämän matka, jos olette valmiita tarkastelemaan omaa itseänne, rakastamaan itseänne ja uskomaan ehdottomasti itseenne.

Kalliit ystävät, yksi itsenne uudelleenrakentaminen, remontointi ja uudelleenkeksiminen on menossa. Tällä kertaa arkkitehti ja suunnittelijat ovat sisäinen aito voimanne. Älkää väheksykö sitä, mitä tämä tuo teille ja mitä tämä paljastaa teille.

Kiittäkää nyt Ekhnatonia, Jumalatar Hathoria ja neljää Aurinkopapitarta. Jäätte tähän temppeliin. Kiittämällä tunnustatte, että olette valmis tekemään tämän matkan ja että olette valmis tekemään sen, mitä vaaditaan tullaksenne voimakkaimmaksi itseksenne. Ilman itsetuntemusta on vain prosessi, jossa otetaan lisää ja lisää toisten ihmisten karmaa. Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun alamme vetää tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoonne - olette edelleen yhdistyneenä pyhään kristallitemppeliin erämaassa. Punainen kristalli kehonne selkärangassa jatkaa niiden taajuuksien säteilemistä, jotka on aktivoitu varmistamaan, että puumerkki magneettikentässänne kertoo kaikille ja kaikelle, että maailmallenne on tullut aika muuttua.

Rentouttakaa kehonne, pyörittäkää niskaanne, liikutelkaa hartioitanne, pyörittäkää ranteitanne ja nilkkojanne ja maadoittakaa itsenne tiukasti takaisin fyysiseen kehoonne.

Rakkaat ystävät, en voi korostaa liikaa sitä, miten tärkeää tämä muistiinpanojen kirjoittaminen on. Se antaa teille etsimäänne selkeyttä ja näkemystä. Se auttaa teitä näkemään, miksi olette halunneet olla joku muu. Pitäkää nyt mielessä, että en viittaa henkilökohtaisiin unelmiinne, tavoitteisiinne ja toiveisiinne. Keskitymme erityisesti niihin tilanteisiin, missä olette kadehtineet toista ihmistä tai tunteneet vihaa toista ihmistä kohtaan, koska hän vaikuttaa olevan enemmän kuin te tai hänellä vaikuttaa olevan enemmän kuin teillä tai hän vaikuttaa onnellisemmalta, menestyneemmältä, älykkäältä tai paremman näköiseltä kuin te. Joka kerta tuntiessanne näin olette ottaneet hänen karmaansa.

Oletko siis valmis päästämään tästä kaikesta irti? Oletko valmis elämään elämääsi keskittyen osasi/kohtalosi matkaan ja kohoten sen yläpuolelle ja kulkemaan sitten kohtalon polkua pitkin - avataarojen, ylösnousseiden mestarien matkaa? Oletko valmis? Jos vastauksesi on kyllä, niin tee se, mitä vaaditaan, ja onnistut.

Nämä tulienergiat auttavat teitä ymmärtämään myös vihaanne. Maria Magdaleena puhui äskettäin tulielementin hallitsemisesta. Ehdotamme, että työskentelette tuon nimenomaisen prosessin kanssa, mistä hän puhuu. Tuo viesti auttaa teitä ymmärtämään, miten hallitaan sisäistä tulta ja miten tullaan toimeen toisten tulen kanssa. Kun nämä viestit yhdistyvät, teillä on käytössänne työkalut tekemään tästä kaikesta todellisuutta. (Kuthumi viittaa kanavointiin, minkä Maria Magdaleena antoi 11.1.2009.)

Tietäkää, että minä, Kuthumi, kuljen jokaisen teidän kanssa tuliporttien läpi. Olette nyt maailmassa, joka on toisen ylösnousemusaallon tuolla puolen. Nyt uitte "suurien kalojen" kanssa, kuten sanoin ylösnousemuslähetyksessäni (kanavointi 21.12.2008). Olette ansainneet tämän oikeuden. Käyttäkää se hyväksenne ja jatkakaa kasvamista elämänne virran myötä.

Jokainen päivä tästä lähtien tuo teille tarvitsemaanne informaatiota. Kiinnittäkää huomioita merkkeihin. Jos jokin tulee teille vähintään kolme kertaa - on se sitten jokin sana, ihminen, symboli, idea - se on merkki. Katsokaa sitä, seuratkaa sitä - mikä on sen viesti?

Ekhnaton on hyvin läsnä teidän kaikkien kanssa ja myös hän vie teidät hyvin ainutlaatuisille ja pyhille matkoille niille maille, joilla hän kerran kulki. Olkaa siis valppaana, olkaa tietoisena, sallikaa aistienne avautua ja maailmanne puhua teille. Sallikaa Aurinkojumalien ja -jumalatarten pyhien maiden hyväillä henkeänne, ja kun tämä tehdään, chakranne tulevat voimakkaammiksi, Aurinkochakranne saa vahvuutta ja olette valmis synnyttämään uuden osan syntymisestänne aidoksi olennoksi. Kun siis synnytätte uuden osan syntymästänne, uusi chakra syntyy, ja tämä chakra liittyy suoraan aitoon itseenne. Se on yksi aidon itsenne chakroista ja se yhdistyy ihmisitsenne chakroihin, mikä vahvistaa kaikkea joka tasolla ja harmonisoi sen täysin henkilökohtaisen voimanne kanssa.

Ja niin se on, rakkaat ystävät, että sitten kun saatatte loppuun tämän matkan ensimmäisen tuliportin läpi, olette näiden aktivointien lopussa enemmän kosketuksissa tuohon totuuteen. Varmistakaa, että juotte paljon vettä. Silloin kun työskentelette tulielementin kanssa, tarvitsette tavallista enemmän nesteitä. Pitäkää kehonne nesteytettynä, syökää maadoittavia ruokia, syökää väriltään punaisia tai mustia ruokia (kaikkia ruokia, jotka tukevat juurichakraa), juurikkaita. Kaikki mikä on kasvanut maassa, tukee juurichakraanne. Rakkaat ystävät, huomaatte, että keho reagoi siihen, kun sitä tuetaan fyysisesti, mentaalisesti, henkisesti ja tunteiden osalta, kun sen käytössä on tukijärjestelmä.

Luottakaa niihin moniin näkymättömiin käsivarsiin, jotka pitelevät kutakin teistä, kulkevat kanssanne, opastavat ja suojelevat teitä. Tietäkää, ettei ole hetkeäkään, jolloin kuljette yksin, sillä olemme kaikki yhtä ja olemme kanssanne aina kaikin tavoin. Sulautukoon auringonvalo kaikkiin eristyneisiin osiinne ja alkakoon elämänne virrata kauniisti.

Olen Kuthumi, kultaisen rakkauden ja viisauden säteen chohan. Tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa. Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

ERITYISVIESTI KUTHUMILTA 26.4.2009

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:44

ERITYISVIESTI KUTHUMILTA

Kuthumia kanavoinut Michelle Eloff (lightworkers.org)
26.4.2009 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi ja tulen viisauden ja rakkauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä kertaa ja tuomaan teille harmonian, totuuden, tasapainon ja leikkisyyden siunauksia. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Sydämessämme on suuri ilo ja mielihyvä siitä, että voimme kokoontua teidän jokaisen kanssa tänään, kun pidämme teitä tiukasti Kristuksen sydämessä ja turvallisesti Jumalan kämmenillä.

Rakkaat ystävät, riemuitsemme siitä tiedosta, että kaikki te läsnä olevat olette kokoontuneet tähän syvällisen, uuden tietoisuusaallon syntymävaloon, joka tulee jokaiseen teistä seuraavien 12-18 viikon aikana. Tämän ajan kuluessa te jotka olette liittyneet yhteen ympäri maapalloa täällä hetkellä, alatte muodostaa yhteyksiä ihmisiin ympäri maailmaa, ja näiden yhteyksien tarkoituksena on varmistaa, että tietyt lähetykset välitetään samanaikaisesti ja vastaanottamishetkellä syttyy uusi energiataso. Tämä puhdistaa väylän, mikä siirtää teidät henkilökohtaisen kohtalonne toiselle tasolle, ja silloin koette monia muutoksia, joita kohti olette tehneet työtä monien kuukausien ja jotkut kenties monien vuosien ajan.

On eräs tapahtuma, joka aiheuttaa muutoksen aikajanoissa sellaisina, kuin te ne näette, ja kyllä, se ilmentyy niin, että aika näyttää kulkevan vieläkin nopeammin. Mitä lähemmäs pääsette vuotta 2012, sitä nopeammin aika kulkee, sillä kyse on ns. aikojen - tietyn aikajanan - lopusta. Tämä ei merkitse sitä, että maailmanne on loppumassa. Kyse on aikakauden lopusta ja syntyy uusi tietoisuus, joka motivoi ja innostaa jokaista teitä jatkamaan heräämisen ja aidoksi sieluksi tulemisen polulla - sellaisiksi tulemisen polulla jotka ovat kaikkien asioiden totuudessa ja joille on tuttu tuo säie, joka sitoo yhteen teidät kaikki, ei vangiksi vaan yhdistäen teidät valoperheeksi.

Syy siihen, miksi olen valinnut tämän tietyn ajan puhua teille kaikille, on se, että on erittäin, erittäin tärkeä aika maapallon henkisessä historiassa. On aika, jolloin tiettyjä hienostuneita mekanismeja voidaan käyttää tavoittamaan teidät kaikki ja sanomaan teille, että on teidän aikanne. Olette kutsuneet niitä, jotka ovat sieluja, joilla on tarkoitus ja joiden tarkoituksena on muuttaa vuoroveden suuntaa, luoda uusi polku. Olette pyytäneet heitä ja arvatkaapa mitä? Olette itse tavallaan osa heitä. Jos se on kutsumuksenne ja jos olette innostunut ja motivoitunut, menkää eteenpäin ja tehkää sitä, mitä tulitte tekemään.

Osa tätä haastetta on luottaa siihen, minkä tekeminen teitä innostaa, ja tämä on itsessään vihkimys. Itseenne luottamisen oppiminen on yksi elämänne tärkeimmistä kokemuksista, sillä sitten kuin luotatte ja uskotte itseenne olemuksenne jokaisella solulla, olette täysin harmoniassa Jumaltietoisuuden kanssa, olette tuon valon puhdas ja selkeä kanava ja tuo valo ja selkeys on ilmiömäistä.

Voisimme sanoa, ettei tämän saavuttaminen ole mahdollista, koska olette ihmiskehossa. Teissä on kuitenkin puolia, jotka eivät ole sidottuja ihmiskehoon, mutta kuitenkin vaikuttavat siihen jotka voivat saavuttaa tuon puhtaan tietoisuustason ja suodattaa sen lävitsenne. Siksi mitä paremmin tunnette itsenne, mitä enemmän uskotte ja luotatte itseenne, sitä helpompaa teidän on vastaanottaa tuo lähetys ja yhdistyä tuohon osaanne - on se sitten korkeampi itsenne tai miksi haluattekin sitä kutsua. Ja sen tehdäksenne teidän täytyy vain uskoa ja luottaa itseenne.

Rakkaat ystävät, tulee monia muita muutoksia. Minä, Kuthumi, olen saanut valmiiksi yhden vuoden, joka minun oli työskenneltävä monien kanavieni kanssa maan päällä. Seuraavien seitsemän päivän aikana siirryn pois joksikin aikaa. Minun on aika käydä läpi lisävihkimyksiä ja tämä "retriittiaikani" on erittäin tärkeää aikaa, sillä tällöin Jumalattaret tulevat esiin valjastamaan tuliporttien puhtaan ja alkuvoimaisen energian ja voiman. Se on Maria Magdaleenan, Äiti Marian ja kaikkien aurinkotulisukulinjan pyhien Jumalatarten energiayhdistelmä.

Tämä roihuaa polun ihmiskunnan alemman tietoisuuden, kollektiivitietoisuuden läpi. Tämä tiheä vyöhyke käy läpi tulivihkimyksiä, kuten monet teistä ovat käyneet. Nämä muutokset paljastavat teille sen, mikä on totta ja mikä ei ole. Haasteena tässä on se, mitä teette tällä totuuden kohtaamisen hetkellä - seuraatteko sitä vai jäättekö vanhan ja tutun mukavuusvyöhykkeelle? Rakkaat ystävät, sanon tämän siksi, koska kohtaatte muutoksia, jotka kääntävät elämänne täysin ympäri. Kyse ei välttämättä ole mistään traumaattisesta tapahtumasta, johon liittyy huonoja asioita. Mutta oletko valmis siihen elämään, joka sinulle on luvattu? Oletko valmis todella laittamaan käytäntöön sen, minkä kanssa olet työskennellyt energeettisesti koko tämän ajan?

Silloin kun Jumalattaret työskentelevät kanssanne retriittini aikana, kuitenkin tarkistan ns. tilanteenne aika ajoin. Minun on hyödynnettävä tämä aika tuodakseni esiin monia muita viisauden ja rakkauden puolia, joita ihmiskunta on valmis vastaanottamaan, ja kun valmistaudun, niin tekin valmistaudutte, mutta sen jätän Jumalattarien hyvin turvallisiin ja kyvykkäisiin käsiin.

St Germain kulkee kanssani tämän retriitin ajan ja tänä aikana tulienergiat nousevat voimakkuudeltaan uudelle tasolle. Siksi myös Äiti Maan tulielementti nousee korkeammalle taajuus- ja värähtelytasolle ja toiset elementit seuraavat mukana. Tulielementin kanssa on itse asiassa vaikeinta ja räjähdysalteinta työskennellä. Siksi hallitessanne oman tulielementtinne muut kolme elementtiä ovat "helppo nakki".

Seuraavien kuuden viikon aikana korkeammalle itsellenne aktivoituu 13 uutta portaalia. Tämä on jokaiselle teistä, jotka kuulevat ääntäni tällä hetkellä - nämä portaalit tunkeutuvat sellaisille aivojenne alueille, joita ei ole vielä tietoisesti käytetty. Tämä tavallaan nopeuttaa sitä tahtia, millä voitte kehittää näitä aivojenne osia, mitkä liittyvät erityisesti siihen, mitä pidetään kuudentena aistihavaintona. Kuitenkin siirrytte kuudennen aistin tuolle puolen, aina kahdentoista aistin tasolle saakka. Tämä vie aikaa - se ei tapahdu päivässä tai kahdessa viikossa. Tärkeintä on, että kuuntelette itseänne. Nämä portaalit auttavat teitä kehittämään sitä luottamusta ja uskoa itseenne, mistä puhuin muutama minuutti sitten, joten käyttäkää tämä suurimmaksi hyödyksenne.

Kun nämä energiat aktivoituvat teidän jokaisen fyysisessä kehossa, se aktivoi samanlaisen suuntauksen Äiti Maan kehossa, ja siksi siitä tulee herkempi ihmisluonnon kevyemmälle puolelle. Sillä monien, monien aikakausien ajan se on pitänyt monia omia energioitaan turvassa olemuksensa ytimessä - kuten ihmisetkin. Kun avaamme näitä tietoisuuden ja itsen tiedostamisen syvempiä tasoja ja sitä, mikä on itsen ulkopuolella, uusia toimintamalleja ilmentyy. Ei siksi, ettei niitä ole ollut aiemmin ja että se on jotain uutta. Kyse on vain kyvystänne havaita jotain, mikä on ollut aiemman tietoisuustasonne ulkopuolella, ja nyt tämä tiedostamistaso paljastaa teille maailman, jossa on täysin erilaiset mahdollisuudet ja elämän kokemistavat. Tämä vuorostaan johtaa havaintotavan muutokseen. Siksi tulette käsittelemään näitä haasteita ja tilanteita täysin eri tavalla.

Monet teistä ovat oppineet, miten irrottaudutaan fyysisen todellisuutenne mitättömistä draamoista, mikä itsessään on suuren juhlan aihe. Sillä hetkellä kuin pystytte irrottautumaan tuosta draamasta, pystytte siirtymään korkeampaan näkökulmaan elämästä. Näin pystytte yhdistymään niihin kommunikointi- ja lähetysjärjestelmien hienojakoisempiin taajuuksiin, joita hyvin harvoin tunnistavat ne, jotka ovat ansassa maallisen elämän arkisissa vähäpätöisyyksissä.

Siksi pyydämme teitä jokaista sulkemaan silmänne ja kuvittelemaan energianne yhdistyvän jokaiseen veljeenne ja sisareenne ympäri maailmaa, jotka ovat kokoontuneet yhteen kanssamme tällä ajan hetkellä. Kun nämä valosäikeet yhdistyvät, muodostuu kaunis uusien yhteyksien kudos.

Kuvitelkaa kaikkien näiden kirkkaasti hehkuvien, moniväristen valosäikeiden symboloivan kaikkien teidän erilaisia energioita, jotka yhdistyvät ja punoutuvat yhteen luoden hyvin voimakkaan rakkauden, totuuden ja voimaantumisen kudoksen.

Tuntekaa kehonne pehmenevän ja energianne tulevan virtaavaksi. Avatkaa kruunuchakranne vastaanottamaan universaalia energiaa, tuota ääretöntä rakkauden lähdettä, jota tulee teille aina, kun tarvitsette tai haluatte. Sallikaa sen virrata kaikkien chakrojenne lävitse ja kehonne tulee pehmeämmäksi ja virtaavammaksi.

Kuvitelkaa nyt virtaavan energianne menevän kaikkiin valitsemiinsa suuntiin yhdistyen tämän nimenomaisen ryhmän sieluihin - sieluihin jotka tunnette toisesta ajasta, sieluihin jotka tunnette tästä ajasta. Syntyy voimakkaita yhteyksiä ja totuuden valo ja intohimoinen liekki syttyvät sydämenne ytimessä, pyhän kudoksen keskellä, ja haluan teidän hengittävän liekkiä sisään nenän kautta ja hengittävän sen ulos, kun työnnätte energian juurichakraanne.

Sallikaa liekin seuraavalla sisäänhengityksellänne siirtyä Äiti Maan kehoon, ja kun hengitätte ulos, vetäkää se Äiti Maasta, selkärankaanne pitkin ylöspäin ja suoraan ulos kruunustanne.

Kun tämän liekin valo laskeutuu päällenne, sen energia irrottaa teidät kaikesta, mikä on vaivannut teitä tänään, kaikista kysymyksistä, jotka häiritsevät teitä. Haluan teidän nyt kuvittelevan virtaavan valoitsenne yhdistyvän yhdeksi Äiti/Isä Jumalan kanssa ja myös heistä tulee virtaavia, ja nämä virtaavat energiat tanssivat yhdessä pyhässä liikkeessä, luoden ihastuttavia geometrisia malleja, joista jokainen sisältää jonkin puumerkin, viestin ja voiman.

Ja näiden geometristen muotojen voimat sykkivät kaikkien yhteensekoittuneiden virtausten atomeihin ja tämä vuorostaan virtaa Äiti Maan kehoon ja ihmiskunnan estyneeseen, tietämättömään ja pelokkaaseen tietoisuusvaltamereen. Tuli polttaa tuon maailman verhot antaen kaikille, jotka ovat valmiita, tilaisuuden nähdä oman valonsa, ottaa takaisin intohimoliekkinsä - tuon valosoihdun, joka johtaa teitä totuutenne ja kohtalonne suuntaan.

Kun jatkatte tässä virtaavassa tilassa, minä, Kuthumi, tulen asettamaan kulta-keltaisen liekin sydäncharkaanne, viisauteni ja rakkauteni symbolin - rakkauden teitä jokaista kohtaan, rakkauden Isä/Äiti Jumalaa kohtaan ja rakkauden palvella ja auttaa vapautumaan kaikkien maailmojen sieluja.

Nämä liekit pitävät teidät telepaattisesti yhteydessä niihin ulottuvuuksiin, joissa olen jonkin aikaa. Saatan tuntua etäiselle toisinaan, mutta näistä liekeistä tulee nyt yhtä sen virtaavuuden kanssa, mikä yhdistää teidät siihen rakkauteen ja viisauteen, josta teidät luotiin, siihen rakkauteen ja viisauteen, jonka olette ansainneet ja jota teidän on käytettävä varmistaaksenne, että se suunta minne olette menossa, on aito kohtalonne.

Rakkaat ystävät, tämä on valotyöntekijöille aikaa yhdistyä muodostamaan yhteisöjä, niin kuin niitä tehdään modernin maailmanne teknologian avulla. Valotyöntekijöiden ei ole aina tarpeellista tai heidän on mahdotonta elää fyysisesti yhdessä ja samassa maantieteellisessä paikassa. Näin voitte nopeuttaa sitä tahtia, millä yhdistätte valonne ja liitätte voimanne kehittämään ja kanssaluomaan uutta maailmaa.

Äiti Maa kuitenkin lähestyy suuren muutoksensa aikaa. Tämä muutos on enemmän sen pinnalla kuin sisällä. Sen kehon sisäiset muutokset alkavat noin 2018-2020. Käyttäkää siksi näitä muutosaikoja valmistautuaksenne siihen, mitä tulee. Ja tämä tapahtuu yhdistämällä valovoimat ja jakamalla sitä, minkä taidatte parhaiten, tai tietämystä, neuvoja ja näkemyksiä. Palvelkaa toisianne ja näin tehdessänne palvelette Jumalaa, Jumalatarta ja itseänne.

Kun näette toisenne sekä opettajina että oppilaina, ymmärrätte, miksi elämän matka on niin kiehtova. Jos pystytte katsomaan itseänne toisen silmin tuomitsematta ja kritisoimatta, vain tarkkailemaan sellaisenaan, alatte huomata itsessänne puolia, joita ette huomanneet aiemmin. Tällöin alatte nähdä ja todella ymmärtää, että valitsette sen, mihin tunnette vetoa, ja paljon siitä on nyt muuttumassa - eli siitä mihin tunnette vetoa.

Lordi Metatron, lordi Maitreya ja lordi Melchizedek pitävät tähtitetraedrienergioita Äiti Maan kehon yläpuolella seuraavien 18 viikon ajan. Tämä varmistaa sen, että kaikki nämä uuder energiat, joita tulee ulkoisten muutosten tuloksena - muutosten joita tapahtuu korkeammissa maailmoissa - automaattisesti vaativat muutoksia alemmissa maailmoissa. Jos tapahtuu muutos taivaassa, muutos tapahtuu myös maan päällä ja päinvastoin.

Rakkaat ystävät, hyväksykää elämänne, hyväksykää itsenne. Pysähtykää nyt, olkaa kiitollisia tässä hetkessä kaikesta, mitä koette ja mitä olette kokeneet. Teidän ei ole aina mahdollista nähdä tarkoitusta paljastuvien tapahtumien takana, mutta kun hyväksytte ja kohtaatte sen, ette enää juokse. Silloin alatte tanssia, alatte liikkua sen virran mukana, mikä etsii huomiotanne. Ottakaa elämä itsellenne, tehkää siitä omanne, tutustukaa pelisuunnitelmaan ja etsikää avaintyökalut, joita tarvitaan pelatakseen peliä maan päällä. Miten työskentelette luonnon kanssa? Miten yhdistätte kaikki planeetan, rakkauden ja kaikkien teidän kanssanne elämän jakavien valtakuntien energiaelementit - miten tuotte kaiken yhteen itsenne kanssa? Missä on tanssia? Missä on synkronismia ja virtausta?

Kun nimittäin lakkaatte juoksemasta ja katsotte sitä, mitä edessänne on - todella katsotte sitä - se menettää pelon iskostamisvoimansa teihin, koska olette ottaneet ensimmäisen tärkeän askeleen pysähtyä ja katsoa pelkoa "täysillä". Ymmärrätte jonkin muuttuvan sisällänne ja se tuki, suunta tai selkeys, mitä olette pyytäneet, on yhtäkkiä olemassa. Ette ehkä huomaa sitä välittömästi. Ette ehkä edes tiedä, miten se tapahtui tai milloin se tapahtui, mutta yhtäkkiä näette elämän eri tavalla ja sitä kohti jokainen teistä on työskentelemässä. Monet teistä ovat jo saavuttaneet paljon tästä eikä nyt ole tietenkään aika antaa periksi.

Kun olette edelleen tässä virtaavassa tilassa, Valoneuvosto on pyytänyt puhumaan kaikille valotyöntekijöille ja muistuttamaan teitä siitä, että jos aiotte tulla valovoimaksi, voimakkaaksi muutosaalloksi, niin teidän täytyy työskennellä yhdessä toistenne kanssa. Älkää kilpailko toistenne kanssa, lakatkaa kritisoimasta toisianne, lakatkaa torjumasta toisenne, yhdistykää ja yhdistäkää voimanne ja sitten, kyllä tosiaankin, olette voima, joka otetaan huomioon. Mutta silloin kuin valotyöntekijät ovat uhka toisilleen - ikävä sanoa - silloin pimeys tai negatiivisuus on saanut otteen teistä. Tehkää yhteistyötä viisaasti ja näette, mitä tarkoitan.

Rakkaat ystävät, ennen kuin lopetan lähetykseni, haluan myös tunnustaa, että olemme hyvin tietoisia kaikista niistä ponnisteluista, joita jokainen teistä on tehnyt omassa parantumisessaan, auttaessaan toisia ja yhdistyessään. Haluan, että tämä lisääntyy jatkuvasti koko ajan. Luottakaa siihen, että asiat muuttuvat, että tilanne paranee. Vain luottakaa elämänne ja sydämenne prosessiin.

Vetäkää nyt syvään henkeä. Alkakaa vetää energiaanne takaisin fyysiseen kehoonne, tietoisuuttanne takaisin fyysisyyteen. Sallikaa virtaavan energian jäädä sisällenne ja ympärillenne.

Kun teette tätä, ne energiat joita lordit Maitreya, Metatron ja Melchizedek aktivoivat, on nyt aktivoitu energiakenttänne sisään ja ympärille. Tämä tähtitetraedri yhdistyy automaattisesti siihen, mikä on Äiti Maan kehon ympärillä tällä hetkellä.

Tulee paljon lisää aktiivisuutta, paljon enemmän sähkömagneettista aktiivisuutta. Monet teistä huomaavat, että unitilanne on vilkkaampi, ja tämän jakson aikana huomaatte, että on paljon helpompaa kommunikoida oppaidenne kanssa, jotka kokevat tämän energia-aallon ensisijaisesti, ja huomaatte sen aikaansaaman vaikutuksen.

Luotan, että jokainen teistä jatkaa edelleen kasvamista todellisen itsenne ja voimanne valossa. Luotamme, että jokainen teistä jatkaa totuuden valon levittämistä riippumatta siitä, mitä tuo totuus on. Jos totuus sisältää valon ja Isä/Äiti Jumalan jumalaisen rakkauden olemuksen, niin se on totuutta riippumatta siitä, mitä sanoja käytetään, ja tämän harmonisen valosäietaajuuden saavuttamisessa, joka punoutuu teidän kaikkien sielun läpi, haluamme tukea jokaista teitä.

Harmonia elämässänne on sitä, mikä tuntuu harmoniselta. Tasapaino elämässänne on sitä, mikä teette ja koette tasapainoisena. Yltäkylläisyys on myös suhteessa siihen, miten määrittelette sen - positiivisesti vai negatiivisesti. Tarkastelkaa siksi, mitä harmonia, tasapaino ja yltäkylläisyys merkitsevät teille, ja sitten toimikaa sitä vastaavasti.

Rakkaat ystävät, sydämeni kietoo sisäänsä jokaisen teistä, ja vaikka tulee aikajakso, jolloin ette kuule ääntäni, tunnette aina läsnäoloni.

Juhlikaa tätä Jumalatarten kokemisen aikaa, sillä tämä on ensimmäinen kerta maapallon henkisessä historiassa, jolloin Jumalattaret voivat tulla esiin tällä tavalla ja välittää energioita hyvin monille avosydämisille ja samanmielisille ihmisille. Kun jokaisesta teistä tulee jumalaisen muutoksen katalyytti ja autatte ankkuroimaan maahan sen, mihin ihmiskunta on valmis, teidät palkitaan runsaasti itsetuntemuksella, työkaluilla itsenne voimaannuttamiseen ja tavoilla löytää aito polkunne ykseyteen.

Innoittakoon Isä/Äiti Jumalan rakkaus teitä päivän ja yön joka hetki.

Virratkoon ne yhteydet joita jokaisella teillä on toistenne kanssa ja joita olette muodostaneet, harmonisesti ja tasapainoisesti jakaen itseään yltäkylläisesti teidän kaikkien kanssa.

Luottakaa niihin moniin näkymättömiin käsivarsiin, jotka kannattelevat teitä, tietäen, ettei ole hetkeäkään, jolloin olette yksin, sillä olemme kaikki yhtä ja kanssanne aina kaikin tavoin. Ja tietäkää, että kaikki on ja tulee olemaan hyvin maailmassanne.

Olen Kuthumi, rakkauden ja viisauden kultaisen säteen chohan. Tervehdin ja siunaan teitä rakkaudessa. Adonai.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 13.5.2009 - KANADA 2009 - AVAUSKANAVOINTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:45

KANADA 2009 - AVAUSKANAVOINTI

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (lightworkers.org)
13.5.2009 Toronto, Kanada
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan tervetulleeksi jokaisen teistä tänä yhdistymisen, aktivoinnin ja sen muistamisen upeana aikana, mitä olette sieluryhmänä tulleet aktivoimaan uudelleen. Tervetuloa, kallisarvoiset ystävät.

Tämä juhla on matka Kristus-valonne ja Kristus-tietoisuutenne sisäisiin ulottuvuuksiin. Se on Jumalattaren uudestisyntyminen täysin uudella tavalla, ja kun tämä Jumalatarenergia syntyy uudelleen, se tuo mukanaan tasavertaisen vastakohtansa - Jumalan.

Yksi syy siihen, että olemme päättäneet aktivoida lisää tuliportteja yhdessä Magdaleena-pilareiden kanssa, on, että se edustaa sitä jumalaista harmoniaa, joka on tulen ja veden, miehen ja naisen, Jumalan ja Jumalattaren välillä - kaiken sen välillä mitä pidetään maskuliinisena ja feminiinisenä.

Tämä on aikaa, jolloin ihmiskunnan on tultava ryhmäksi/juhlaan (jos voimme kutsua sitä niin) ja todella yhdistyä yhteensopivuus-, yhteistyö-, yhteisluomis-, yhteiseloenergiana ja tuon jumalaisen harmonisen polariteetin ilmentymänä.

Paljon valmistelua on tarvittu tähän kaikkeen ja useimmat teistä jotka olette työskennelleet näiden energioiden kanssa, olette valmistelleet verkkoja meidän kaikkien kanssa. Viime kerralla kun aktivoimme energiaa tässä nimenomaisessa maantieteellisessä paikassa, mikä oli lokakuussa 2008, tapahtui kristallienergioiden massayhdistyminen. Nämä taajuudet on täysin harmonisoitu niiden pyhien kristallikoodien kanssa, jotka ovat DNA:ssanne.

Kun tuliporttienergiat aktivoitiin, teitä muistutettiin niistä energioista, joiden kanssa jokainen teistä on harmoniassa ja jotka koodattiin tämän nimenomaisen energiataajuuden esiintuomiseksi. Kun tämä energiataajuus säteilee sydänchakranne läpi, huomaatte, että ne pilarit joita aktivoidaan, heijastuvat myös sydänchakran läpi. Tämä kohottaa myös sydänchakraenergioiden taajuutta ympäri maapalloanne sekä jokaisessa ihmisessä ja kaikissa muissa elämän valtakunnissa.

Jokainen valopilari, jonka aktivoimme seuraavien päivien aikana, on harmoniassa tuliportin kanssa - tämä on maskuliinisuuden ja feminiinisyyden ilmentymä. Ymmärtämällä näiden energioiden yhteistyön merkityksen alatte ymmärtää, miten kaikki muut polariteetit voivat työskennellä yhdessä ja että harmoninen virtaus näiden energioiden välillä luo täysin erilaisen dynamiikan, täysin erilaisen todellisuuden. Huomaatte, että se mitä heijastatte todellisuuteenne ja se mihin tunnette vetoa, on täysin eri värähtelyä. Tämä kohottaa planeettanne taajuuksia. Se kohottaa harmoniataajuuksia ja siksi innostaa yksilöitä ilmentämään tuon harmonian sisäisesti ja sen myötä ulkoisesti.

Harmonia on avaintekijä rauhan kollektiiviolemuksessa. Ja sitten kun löydätte sisäisen harmonian, sillä ei ole merkitystä, mitä ulkoisessa todellisuudessanne tapahtuu, sillä tuo harmoninen värähtely luo kilven, kuin kristallipilarin ympärillenne. Se varmistaa, että se mihin tunnette vetoa, ilmentää samaa harmonista värähtelyä. Tämä ei välttämättä merkitse sitä, että te ette kohtaa haasteita. Kuitenkin teidän tapanne käsitellä nämä haasteet on täysin erilainen.

Magdaleena-pilarit näyttävät kuin Kleopatran neulalta. Kun jokainen näistä on aktivoitu, niistä tulee energiamajakoita, kristallivastaanottimia ja energian ja informaation välittäjiä. Maapallonne sisällä on miljoonia pikkukristalleja. Nämä kristallit asetettiin tiettyihin paikkoihin valmistelemaan Äiti Maan kehoa ja chakroja tätä nimenomaista aikaa varten. Tämä valmistelee teitä kaikkia niihin muutoksiin, jotka tapahtuvat vuosina 2014-2022.

Jotkut teistä ehkä muistavat viestin, joka annettiin jokin aikaa sitten ja jossa sanottiin, että jokainen teistä on jo siirtynyt vuoden 2012 toimintamallin yli - elätte vuoden 2012 jälkeistä aikaa. Miten näin voi olla, kysytte ehkä. Se on hyvin yksinkertaista. Tietoisuutenne on siirtynyt yli vanhasta tavasta olla vuorovaikutuksessa maapallodynamiikan kanssa. Olette tehneet työtä tuon taajuuden ja värähtelyn kohottamiseksi itsessänne. Siksi tietoisuus minkä kanssa nyt työskentelette, on jo mennyt tuon pisteen yli.

Vuosi 2012 ei ole maailman loppu, kuten monet ihmiset kuvittelevat. Se on erään aikajanan loppu ja sen uuden aikakauden koitto, jolloin koette Jumalan ja Jumalattaren valon sisällänne. Se on aikaa, jolloin opitte käyttämään tuota dynamiikkaa ja syöttämään sitä ihmiskunnan kollektiivitietoisuuden eteeriseen kenttään. Mitä virittyneempi olette tuohon valoon sisällänne, sitä avoimempi sydänchakranne on ja sitä helpompaa teille on ymmärtää sitä dynamiikkaa, mitä tulee näiden pilarien kautta.

Ne tuliportit joille jokainen teistä altistuu muutaman seuraavan päivän aikana, toimivat suojaulottuvuuksina sisällänne ja ympärillänne. Ne tuliportit jotka tulevat seuraavan aktivoinnin mukana, ovat hyvin ainutlaatuisia energiataajuudeltaan, eikä mikään pahaa tarkoittava, tahallista pahaa tarkoittava asia pysty kulkemaan noiden tuliporttien läpi. Ajatelkaa sitä - ajatelkaa, miten voimakas suojasta tulee. Suoja tulee sisältänne ja se on kaikkialla ympärillänne. Olette ansainneet oikeuden kokea tämän energiatason, koska olette valmistautuneita ja halukkaita sallimaan egon uudelleenkoulutuksen, harmonisoimisen korkeimpaan suunnitelmaan ja kosmisten vanhempiemme jumalaiseen tahtoon.

Kanadaa pidetään korkeampana egona. Tämä on yksi monista syistä, miksi aktivoimme nämä pilarit täällä, ja te kaikki jotka olette täällä fyysisesti ja jotka kuulette sanani, olette avaintekijöitä tässä suurenmoisessa tulen ja jään kudoksessa. Kyse on Äiti Maan kehon kuumasta laavasta ja kylmästä vedestä, ja kun nämä energiat yhdistyvät, ne eivät mitätöi toisiaan, kuten voisi kuvitella, vaan ne luovat täysin erilaisen energian. Tässä kohtaa on siirryttävä maallisen ymmärryksen yli siinä, mitä nämä elementit tekisivät todellisuudessa. Pyydämme teitä siirtymään ihmisen ajattelun ja tieteellisen ymmärryksen yli ja hyväksymään nämä elementit eheinä jumalaisina ilmaisualueina.

Tulielementti on yksi vaikeimmin hallittavista, mutta kun teillä on sama määrä tulta ja vettä tasapainossa, niin ilma- ja maaelementtinne ovat myös tasapainossa. Alatte nähdä, miten tärkeää on työskennellä Äiti Maan kehon elementtien - sen jumalaisen ilmaisumuodon jokaisen puolen - kanssa ja sama pätee teihin.

Jokaisen aktivoitavan pilarin ja jokaisen avattavan tuliportin myötä teidät viedään syvemmälle aidon itsenne ulottuvuuksiin. Nämä tuliportit varmistavat, että aitoon itseenne johtava polku leventyy. Teille näytetään aidon itsenne monia, monia eri lähestymistapoja ja puolia. Se miten määrittelette sen nyt, muuttuu, koska saatte Aitojen "itsejen" tunnusmerkin.

Aitojen itsejen neuvosto on olentoneuvosto, joka on kahdeksannen sfäärin tuolla puolen. Kaikki mitä on kahdeksannen sfäärin tuolla puolen, ilmentää niin voimakasta valoa ja värähtelyä, että kukaan ihmisolento ei voi olla siinä. Te yksinkertaisesti palatte. Sielunne kuitenkin on vihitty tämän tulen läpäisemiseen. Ajan kuluessa olette käyneet läpi uudestisyntymän, missä teitä on pidetty kosmisen äidin kohdun pyhissä vesissä ja nyt teidän on aika kulkea uutta tietä. Teidän on aika elää täysin sydämestä, ilmaista sydämen kautta ja tuntea tuon valon syvyys ja sallia sen levitä olemuksenne syvyyksiin.

Ja nyt, kallisarvoiset ystävät, kuvitelkaa teidän kaikkien yhdistyvän toisiinne sydänchakranne kautta, kun avaamme virallisesti energian tähän pyhään juhlaan, universaaliin aktivointiin ja tulen ja veden kosmiseen vihkimykseen.

Hengittäkää syvään sisään ja antakaa kehonne rentoutua, kun antaudutte täysin valaistuneen ja aidon itsenne valolle ja jumalaiselle, kosmiselle rakkaudelle. Antakaa sydämessänne lupa itsellenne antautua elämälle, avata tie tähän jumalaiseen aikaan, sallia itsenne levittää siipenne ja antautua elämälle, Jumalalle ja Jumalattarelle ja tuntea tuon aidon valon voima sisällänne.

Vetäkää uudestaan syvään henkeä, ja kun rentoudutte, toivottakaa tervetulleeksi arkkienkeli Metatron. Toivottakaa tervetulleeksi arkkienkelit Rafael, Uriel ja Ariel. Toivottakaa tervetulleeksi tuliporttien ja Jumalatartietoisuuden kristallipilarien kaikkien jumalaisten ulottuvuuksien olennot. Toivottakaa tervetulleeksi jumaluuden tunne, kun kutsuttu energia täyttää olemuksenne. Niin kun energia liikkuu pyhästä Jumalasta pyhään Jumalattareen, niin me luomme polariteettien hienostuneen virtauksen, joka liikkuu teidän välillänne ja oman jumalaisen feminiinisyytenne ja maskuliinisuutenne välillä.

Haluan teidän kiinnittävän huomionne sydänchakraanne ja tunnistavan Jumalattaren ja Jumalan sisällänne. Sitten haluan teidän menevän vielä syvemmälle, etsivän sisäisen lapsen, tuovan hänet uuden päivän valoon ja sallivan tämän ihastuttavan olennon nähdä sen, mitä aito itsenne näkee, sillä tämä varustaa sisäisen lapsenne viisaudella, luottamuksella ja tiedolla siitä, mikä sen tarkoitus on ja miten teitä tuetaan ylittämään nuo monet heikentävät mallit, jotka otitte itsellenne varhaisten kehitysvuosian aikana.

Hengittäkää syvään sisään ja kun hengitätte ulos, antautukaa valolle, joka kietoo teidät nyt sisäänsä, kun Äiti Jumalatar ja Isä Jumala astuvat teidän keskellenne avaten sydänchakransa ja syleillen teitä puhtaalla, ehdottomalla rakkaudella - energialla joka on teille outo ihmismuodossa. Kuitenkin olemuksenne ydin tunnistaa sen välittömästi. Kuvitelkaa putoavanne kallion kielekkeeltä Äiti/Isä Jumalattaren/Jumalan käsivarsille ja rentoutukaa.

Arkkienkeli Metatron on tuonut esiin kristallienergiapilarin. Tämä kristallienergiapilari aktivoidaan sydänchakranne keskukseen. Tämä on ainutlaatuinen rakkaus- ja valomajakkanne, joka yhdistää teidät siihen aidon itsen kaikenkattavaan voimaan, joka on sisällänne.

Aitojen itsejen neuvosto ja galaksienne vanhimmat tulevat toivottamaan teidät tervetulleiksi tähän aidosti elämisen uuteen aikakauteen.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos ja antautukaa, päästäkää irti ja vain olkaa.

Tulkaa tietoiseksi arkkienkeli Urielista, joka seisoo nyt takananne. Hän asettaa oikean kätensä etusormen selkärankanne seitsemännelle kaulanikamalla aktivoiden lähettimen, joka kommunikoi sen kristallipilarin kanssa, joka on sijoitettu sydämeenne. Sitten hän laittaa vasemman kätensä etusormen ristiselkäänne aktivoiden kommunikointilinjan kurkkuchakranne ja sakraalichakranne välille.

Hengittäkää syvään ja rentoutukaa, antautukaa ja päästäkää mielestänne irti. Hengittäkää syvään sisään ja ulos.

Nyt tämä välitys- ja kommunikointilinja on aktivoitu. Luvallanne yhdistämme nämä energiat kaikkiin toisiin, jotka on nimitetty työskentelemään näiden energioiden kanssa. Jos olette valmis sydämessänne, antakaa lupa ja valon kutominen alkaa.

Kuvitelkaa nyt kaikkien näiden kristallienergioiden virtaavan sydänchakrastanne ja kutovan jumalaisen valon, jumalaisen rakkauden ja jumalaisen totuuden pyhää kudosta. Tämä nimenomainen valokudos yhdistää aidon itsen värähtelyjen kautta, mikä merkitsee sitä, ettei ihmisitsenne alemmalla osalla ole voimaa puuttua tähän hyvin hienostuneeseen välitystasoon. Kuitenkin tämä asettaa teidät uuteen asemaan, rakkaat ystävät, sillä kantaaksenne tätä uutta sydänenergiatasoa teidän on pysyttävä keskittyneenä sydämenene ja oltava vuorovaikutuksessa kanssaihmistenne ja muiden elämän valtakuntien kanssa tuomitsematta, kritisoimatta ja heijastamatta omia pelkojanne ja ajatuksianne toisiin.

Teitä on valmisteltu tähän aikaan. Monet mestari Kuthumin opetukset sekä omat opetukseni ovat antaneet tätä informaatiota aiemmin. Kuitenkin viette sen nyt toiselle tasolle, koska työskentelette kristallienergian kanssa, mikä vahvistaa sitä, mitä on sisällänne, ja sitä tulienergiaa, joka roihuaa polun teille ja polttaa ne kaikki harhaverhot, jotka ovat peittäneet näkökykynne, verhot jotka ovat estäneet teitä.

Nyt on uusi aika ja jokainen näistä tuliporteista ja kristallipilareista tarjoaa teille uutta puhtia elämäänne, uuden itsenne kokemisulottuvuuden. Se itsetuntemus, itsensä hyväksyminen ja itsensä rakastaminen mikä tulee tästä matkasta, tekee teistä nöyrän. Löydätte itsenne ymmärtämisen ja itseenne kohdistuvan myötätunnon syvemmän tason ja näin otatte vastaan itsenne hoivaamisen/tukemisen uuden laajemman ja voimakkaamman tason.

Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, arkkienkeli Uriel siirtyy sivuun ja arkkienkeli Ariel tulee seisomaan eteenne ja asettaa oikean kämmenensä sydänchakrallenne.

Hengittäkää sisään ja kun hengitätte ulos, hän aktiovoi uros- ja naarasleijonan, Jumalatattaren ja Jumalan, rakkauden ja valon, totuuden ja selkeyden, vapauden ja riippumattomuuden tuliportit.

Hengittäkää tämä sydämenne, sallikaa sen kulkea lävitsenne ja antautukaa.

Tuliporttien Jumalattaret kulkevat piirissä ympärillänne.

Aidon valoneuvoston vanhimmat muodostavat pyhän geometrian mukaisen valokartion teidän, valoaktivoijien ryhmän ympärillenne.

Ja näin tämän pyhän ajan ja upean muistamisajan energiat on virallisesti avattu ja ne virtaavat teidän jokaisen sydämen läpi, jotka olette osa tätä jumaluuden dynaamista ulottuvuutta.

Hengittää sisään ja ulos.

Jos joku teistä tuntee tiukkuutta rinnassaan, vain hengittäkää, sillä nyt tulvii uusia energiatasoja sydänchakraanne. Tämä voi aiheuttaa epämiellyttävän tunteen rinnan alueelle, ikään kuin rintakehäänne laajennettaisiin. Teidän on vain hengitettävä siihen ja rentouduttava, koska sydänchakranne laajentuu nyt eri ulottuvuuteen ja tunnette sen fyysisesti. Monet muutokset jotka koette tästä eteenpäin chakroissanne, koette fyysisesti. Vain käyttäkää hengitystä salliaksenne energian liikkua. Silloin kun vaivutte pelkoon, pysäytätte energiavirtauksen. Silloin kun pysäytätte energiavirtauksen, pidätätte hengitystänne eikä mikään voi virrata.

Hengittäkää siis siihen. Pudottakaa hartianne alas, rentouttakaa palleanne ja vain antakaa Jumalan ja Jumalattaren navigoida.

Yksi tärkeimmistä oppitunneista joka tehdään selväksi ihmisille muutaman seuraavan päivän aktivointien aikana, on antautuminen. Monet ihmiset suuttuvat, kun heitä pyydetään antautumaan tai päästämään irti, koska he eivät tiedä, miten se tehdään, he eivät ymmärrä, mitä se merkitsee. Se on yksinkertaista - sallikaa sen mitä on oltava, olla silloin, kun sen on oltava.

Älkää pakottako sitä, mikä ei ole saavuttanut ilmentymisaikaansa. Silloin kun pakotatte jotain, kuljette elämänne luonnetta vastaan. Jotkut sanovat ehkä, miten tiedän eron antautumisen, eteenpäin liikkumisen ja asioiden aikaansaamisen välillä elämässäni. Tämä on sisäistä tietämystä. Silloin kun on epäilystä, pelkoa, huolta tai ahdistusta johonkin asiaan liittyen, pysähtykää, vetäkää syvään henkeä ja pyytäkää, vahvistakaa ja ilmaiskaa tahtonne, että jumalainen suunnitelma paljastuu teille jumalaisella ajoituksella ja että ahdistuksenne, pelkonne ja kaikki muu, joka aiheuttaa epäilystä tai negatiivisuutta, vapautetaan valoon, ja sitten vain päästätte irti.

Joka kerta kun aistitte jotain epämukavuutta, antakaa se pois ja pyytäkää, että pysytte keskittyneenä tuossa kristallipilarissa, mikä on nyt täysin aktiivisena sydänchakrassanne. Se vaatii teiltä vähän harjoitusta, mutta hyvin pian tunnistatte eron siinä, milloin on antauduttava tai oltava sinnikäs, puskettava eteenpäin ja pysyttävä lujana. Tässä kohtaa monet ihmiset hämmentyvät, mutta tämä on tärkeää aikaa oppia ymmärtämään intuitionne ääntä. Koska elätte maan päällä, aika vaikuttaa teihin ja kaikelle on jumalainen aika ja suunnitelma.

Tuliportit ja kristallipilarit joille olette altistuneet, paljastavat tämän teille, ja teille kaikille syntyy syvä ymmärrys. Ette voi pakottaa omenaa kypsymään ennen aikojaan, ette voi ottaa kukkaa maasta ja odottaa sen kasvavan, jos se ei mitenkään voi juurtua, jos mikään ei hoivaa ja ylläpidä sitä. Sydämenne on maa, hedelmällinen maaperä, missä toiveenne, unelmanne ja kohtalonne kasvavat. Älkää taistelko sitä vastaan, olkaa sen kanssa ja sallikaa elämän näyttää, mitä sillä on varastossa teidän varallenne. Päättäkää nähdä elämä seikkailuna sen sijaan, että se yrittää saada teidät kiikkiin, sabotoida teitä, loukata teitä ja halvaannuttaa teidät. Tämä on uhriajattelua ja luotan, ettei tässä huoneessa tai sanojani kuuntelemassa ole yhtään uhria - onko vai ei?

On epävarmuuden hetkiä, mutta nyt tiedätte, mitä tehdä. Tiedätte, miten erottaa se sisällänne, ja teidän on harjoiteltava sitä.

Vetäkää nyt taas syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, arkkienkeli Ariel siirtyy sivuun.

Lordi Maitreya ja lordi Metatron tulevat seisomaan kummallekin puolellenne. He asettavat käden olkapäällenne ja alkavat koodata luurankoanne, mikä edustaa Äiti Maan kehon mineraaleja ja kristalleja ja siinä on jumalaisen ja aidon itsenne pyhä puumerkki.

Rentoutukaa ja antautukaa. Hengittäkää ja vain sallikaa sen tapahtua.

Jos sydämessänne on jotain erityistä, missä tarvitsette apua, esittäkää tuo kysymys Aitojen itsejen, Valon vanhimpien neuvostolle.

Luottakaa, että se mitä tuotte esiin, ratkaistaan tai teille tuodaan selkeyttä ja oivallusta. Älkää puhuko siitä, mitä olette tuoneet esille - älkää vatvoko sitä. Vain antakaa sen mennä ja luottakaa kaiken jumalaisen ajoitukseen.

Pyydämme teitä nyt palauttamaan huomionne sydänchakraanne ja panemaan merkille kaikki läsnä olevat olennot.

Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, Vanhimmat päästävät äänen, mikä sallii kurkkuchakranne tuliporttien aktivoituvan - ja kolmannen silmänne ja kruunuchakranne tuliporttien.

Kun nämä portit avautuvat, lisää energiaa virtaa kehoonne. Antautukaa.

Vanhimmilta tulevat valoviestit toimitetaan jokaiselle teistä telepaattisesti Kristus-tietoisuuden pyhien koodien ja Jumalattaren jumalaisen kielen avulla. Tämä ei ainoastaan puhu kehonne DNA:lle, vaan se tunkeutuu kehonne atomirakenteeseen. Tämä vuorostaan kommunikoi kaikelle sisä- ja ulkopuolellaan. Tavallaan on erittäin vaikeaa kuvailla teille, miltä tämä energia näyttää. Siksi pyydämme teitä vain tuntemaan, sallimaan näiden suurten olentojen paljastaa teille sen, minkä olette nyt valmis alkamaan kokea ja nähdä.

Haluaisimme myös tuoda esiin ne 17 uutta sieluyhteyttä, mitkä suodatetaan neljään ihmiseen, jotka ovat osana tätä nimenomaista kokoontumista. Nämä ihmisolennot ovat sen työn suojelijoita, mitä teemme tässä. Näiden 17 säikeen yhdistämisen myötä Metatron osoittaa 222 kristalliachakraa, jotka aktivoidaan näiden ihmisten sydänchakrassa. Kun nämä chakrat aktivoidaan, ne aktivoivat automaattisesti tuon energian jokaisessa teissä. Sillä hetkellä kun tuo energia koskettaa sydänchakraanne, heräätte jumaluutenne uudelle tasolle ja näin alatte nähdä enemmän Jumalaa ja Jumalatarta toisissa ja itsessänne.

On tärkeää, että jokainen teistä käsittää, muistaa ja tunnustaa, että olette edelleen ihmisolento. Teidän on tarkoitus olla ihminen tällä hetkellä, teidän on tarkoitus olla osa ihmiselämän toimintamallia ja teidän odotetaan elävän elämäänne täysillä tuomitsematta toisia tai itseänne, kritisoimatta toisia tai itseänne. Teidän odotetaan täyden luvan ja jumalaisen ohjeen kera ottavan elämää kiinni molemmilla käsillänne ja täysin avoimin sydämin ja elävän sitä niin, kuin Jumala ja Jumalatar tarkoittivat teidän kokevan sitä.

Maapallo voi olla helvetillinen tai taivaallinen kokemus riippuen siitä, miten reagoitte tai vastaatte elämään. Jos joku päättää tuomita teidät tai kritisoida sitä, mitä teette tai olette tekemättä, vain siunatkaa häntä rakkaudessa, sillä hänen jumalainen oikeutensa on ajatella tai tehdä, mitä hän valitsee, mutta teidän ei tarvitse ottaa sitä itseenne. Ja vain sen tekemisestä olette vastuussa - voitte päästää sen sisään tai voitte päästää siitä irti. Tämä on elämän yksinkertaisen elämisen taitoa - olla yksinkertaisesti sallimatta toisten tiheyden, raskauden ja negatiivisuuden kuormittaa teitä, tehdä teille taakkaa - teillä on sitä riittävästi itsellänne ja olette tehneet erittäin kovasti työtä siitä irtipäästämiseksi.

Olkaa siis tarkkana tässä. On erittäin tärkeää, että olette täysin valaistuneen ja täysin hallitun Kristus- ja aidon itsenne valossa. Näin tekemällä tämä harmonia virtaa lävitsenne ja huomaatte, että käsittelette elämänne haasteet harmonisesti ja itsevarmasti. Tietoisen itsevarmasti.

Vetäkää taas henkeä sisään ja rentoutukaa, kun nyt sinetöimme kaikki energiat, jotka on aktivoitu.

Minä, Maria Magdaleena, annan jokaiselle teistä ihastuttavan, verenpunaisen ruusun. Tämä ruusu edustaa rakkauden ja tuliporttien elämänvoimaa. Magdaleena-ruusuja pidetään tässä muistutuksena siitä, miten laajeneva sydämenne on ja miten valtavan kykenevä se on rakastamaan ja vastaanottamaan rakkautta.

Rentoutukaa, antautukaa ja olkaa rauhassa.

Vetäkää tietoisuutenne takaisin fyysiseen kehoonne, fyysiseen aikaan missä parhaillaan olette, tietäen, että kaikki mitä on tapahtunut energeettisesti, on osa teitä fyysisesti, tunteellisesti, mentaalisesti ja henkisesti. Sitä ei voi erottaa teistä, sillä se on teitä ja on aina ollut. Kaikki mitä teette nyt, on muistamista ja uudelleenyhdistymistä.

Varmistakaa, että olette täysin maadoittuneet kehoonne.

Avatkaa silmänne, venytelkää kehoanne. Tehkää kaikkea, mitä teidän tarvitsee tehdä, varmistamaan, että olette täysin maadoittunut. Sitten avaan tilan maksimissaan viidelle kysymykselle, jotka liittyvät tämän illan aktivointeihimme. Jos ryhmässä joku haluaa esittää kysymyksen, niin ole hyvä.

(Ei näytä ilmaantuvan yhtään kysymystä.)

Oikein hyvä. Minulla on ilo sanoa, että sitten te kaikki ymmärsitte kaiken, mitä tuotiin läpi, tai olette yksinkertaisesti täysin sanattomia! Hyväksyn kummankin.

Kallisarvoiset ystävät, on ilo ja kunnia pystyä yhdistymään taas kaikkien teidän kanssa. Te kaikki tunnette minut, koska minä tunnen teidät, ja kun matkaamme yhdessä tällä valon ihmiskuntaan palauttamisen pyhiinvaelluksella, näette, että palaatte kotiin ja muistatte vapautumispolun, mikä takaa teille pääsyn aitouden ulottuvuuksiin. Maailma jonka olette unohtaneet, yhdistyy, muistaa, reagoi ja sallii valojemme tulla yhdeksi maan päällä, niin kuin ne ovat taivaassa. Ja kosmiset yhteydet joita luodaan, takaavat jokaiselle tilaisuuden muistaa, miltä tuntuu olla Isä/Äiti Jumalan sydämessä, ja muistaa jokaista kohtaan tuntemansa ehdottoman rakkauden syvyys, voimakkuus ja puhtaus. Tämä auttaa teitä vapauttamaan itsenne kaikista vanhan toimintamallin asioista, jotka eivät enää palvele matkaanne. Jatketaanpa juhlimista.

Seuraavien 44 vuorokauden aikana työskentelemme kanssanne hyvin syvällä tasolla. Teidät viedään Tuli- ja Kristallitemppelien pyhiin kammioihin. Näissä temppeleissä on erittäin ainutlaatuisia ja voimakkaita koodeja, jotka Isä/Äiti Jumalan energia asetti niiden rakenteisiin - jotka kirjoitettiin ns. Jumalan kädellä. Tämän jakson aikaan teidät viritetään noihin pyhiin ääniin, pyhiin värähtelyihin ja Isä/Äiti Jumalan pyhiin sointuihin. Tämä laukaisee automaattisesti muistikuvia kehossanne, sydämessänne, mielessänne ja sielussanne. Siitä tulee ainutlaatuinen kokemus jokaisella teistä. Sitä ei voi määritellä yhteen kuvaukseen. Kyse on teidän matkastanne. Kyse on teidän elämästänne. Menkää siksi elämään sitä täysillä.

Kun kukin näistä soinnuista saa aikaan muutoksen kehonne energiassa, näette, että kaikki nopeutuu teillä - kyllä, taas yksi universaalin kielen ymmärrystaso. Tämä on tärkeää, sillä mitä avoimempi olette ja mitä läpinäkyvämpi olette aidon itsenne paljastamisessa, sitä helpompaa teille on ymmärtää sitä pyhää kieltä, mikä on ihmismielen tuolla puolen ja mitä tiedostamattomat tai nukkuvat sielut eivät koskaan ymmärrä.

On teidän aikanne loistaa. Tämä on lupaus uudesta elämästä, mikä tuodaan teille kulta- ja hopealautasella. Olette ansainneet sen, nauttikaa siitä ja olkaa rauhassa. Puhun kanssanne taas hyvin pian.

Olen Maria Magdaleena. Kiitos teille ja au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 19.5.2009 - TULIPORTIT 26-29 & MAGDALEENA-P

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:48

TULIPORTIT 26-29 & MAGDALEENA-PILARIT (KANADA 5)

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (lightworkers.org)
19.5.2009 Toronto, Kanada
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan teidät tervetulleeksi jumalaisen ja pyhän rakkauden ja pyhän valon pariin. Tervetuloa, kallisarvoiset ystävät.

Olemme kokoontuneet taas kerran pyhän valon ja pyhän rakkauden jumalaisten koodien pariin. Tällä kertaa tuomme yhteen energiat, jotka on avattu, ja luomme energialuolan, mitä pidetään kaikkien teidän kohtuchakrassanne - riippumatta siitä oletteko mies vai nainen.

Tämä nimenomainen energia on pyhän graalin energiaa. Se on yhteydessä siihen voimakkaaseen energiaan, mitä tulee kosmoksen ja jumalaisten luojiemme - Isä/Äiti Jumalamme - keskuksesta. Nämä energiat ovat tärkeitä oman luomistietoisuutenne kohottamiseen. Jokaisen ihmisolennon luomistietoisuus on nyt kohotettava vanhan toimintamallin sekä esto- ja rajoitusmatriisien yläpuolelle, sillä kun nämä esteet on poistettu, jokainen teistä löytää äärettömän viisautensa luolan sydänchakrastaan.

Sydänchakra on maailma maailmojen sisällä. Se on myös maailmankaikkeus maailmankaikkeuksien sisällä ja nyt teidän jokaisen on tullut aika uskaltautua noihin maailmoihin tavalla, mitä ette ole koskaan ennen tehneet.

Miljardeja energioita on vapautettu viimeisten kuuden vuorokauden aikana ja tämä jatkuu seuraavat 66 päivää. Jokainen vapautettava energiataso keventää taakkaanne ihmisenä, joka edustaa Isä/Äiti Jumalan leimaa ja pyhiä koodeja. On keskeistä, että jokainen teistä ymmärtää sen, että joka kerta päästäessänne irti jostain kevennytte eli pystytte yhdistymään suurempaan valomäärään. Tämä valo vuorostaan aktivoi hyvin kehittyneitä taajuuksia niissä kehonne osissa, joita ei vielä ole aktivoitu.

Tämä merkitsee myös sitä, että niitä aivojenne osia joita ei ole aiemmin stimuloitu, aktivoidaan, ja tämän päivän energia-aktivointi muuntaa neuropeptidien kautta lähetettäviä energialeimoja. Tämä on erittäin tärkeää, koska se auttaa muuntamaan välityskomponentteja aivoissanne. Tämä kommunikoi keskushermojärjestelmälle, mikä vuorostaan kommunikoi jumalaisen itsenne korkeammille ja ihmisitsenne alemmille puolille. Tämän tuloksena ihmisitsen alemmat puolet kohotetaan yli siitä vanhasta mallista, mihin viittasin aiemmin, ja huomaatte, että nämä energiat yhdistyvät pyhässä pyörteessä taivaan ja maan välillä. Siellä henki kohtaa teidät ja näiden energioiden yhdentyminen avaa oven 15 Magdaleena-pilariin sisällänne ja niissä, jotka nyt aktivoidaan.

Syy siihen miksi nämä Magdaleena-pilarit viritetään fyysiseen kehoonne, on, että niissä on sekä maskuliini- että feminiinitaajuus - ei vain toista. Kaikki 15 pilaria ilmentää jinin ja jangin täydellistä tasapainoa.

Ne neljä tuliporttia jotka aktivoimme tänä iltana, luovat paremman tulirenkaan planeettanne ympärille. Paremmalla tarkoitamme kehittyneempää metafyysisessä mielessä. Siksi sen ilmentämä teknologia on syvempää kuin tähän saakka kokemassanne. Siksi tulevat tuliportit eivät ainoastaan avaa korkeampia ulottuvuuksia, vaan myös kohottavat kehonne, mielenne, sielunne, sydämenne ja henkenne taajuutta. Teidät kuljetetaan kokonaan uusiin kokemuskorkeuksiin.

Sulkekaa siis silmänne nyt, jos ette ole jo tehneet sitä, ja avatkaa sydämenne henkilökohtaisille oppaillenne ja kaikille niille olennoille, joiden kanssa työskentelette. Haluan teidän visualisoivan sähkönsinisen valosäteen tulevan kruunuchakranne läpi, siirtyvän alas selkärankaanne pitkin ja poistuvan juurichakranne kautta Äiti Maahan.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, rentouttaen kehonne ja mielenne, keskittyen ääneeni ja sallien kehonne rentoutua ja vastaanottaa energiavärähtelyjä, joita nyt lähetetään teille.

Kaksipäinen sitriinipilari ankkuroidaan ja tämän pilarin keskellä on upea safiirijalokivi. Tätä jalokiveä pitää ylösnoussut mestari El Morya yhdessä arkkienkeli Mikaelin kanssa. Nämä kaksi energiaa muodostavat polariteetin, joka auttaa teitä yhdistymään jumalaiseen sisäiseen Jumala- ja Jumalatarviisauteenne. Avatkaa sydämenne ja tuntekaa niiden olemuksen yhdistyvän oman olemuksenne kanssa.

Välitys taivaan ja maan välillä on alkanut. Tämä välitys on peiliheijastusta välityksestä sisäisen Jumalanne ja Jumalattarenne välillä. Samalla kun nämä energiat harmonisoidaan näiden korkeampien taajuuksien kanssa, Totuuden ja viisauden neuvoston vanhimmat liittyvät meihin. Toivottakaa heidät tervetulleiksi ja avatkaa sydämenne vastaanottamaan heidät.

Toivottakaa tervetulleiksi lordi Osiris ja Jumalatar Isis.

Shakti- ja Shiva-energiat.

Harmonisoitukaa Jeshuan ja minun, Maria Magdaleenan, energian kanssa.

Avatkaa sydämenne toivottamaan tervetulleeksi Äiti Maria ja hänen vastineensa Joosef.

Guinevere ja Lancelot.

Jumaltar Ishtar, Jumalatar Venus, Jumalatar Sumeera, Inana, Artemis, Diana, Jumalatar Bernadette.

Toivottakaa tervetulleeksi lordi Buddha, Yhdeksän neuvosto Arcturukselta, Jumaluuden galaktinen neuvosto Siriukselta. Ja toivottakaa tervetulleeksi Vanhimpien kollektiivi, Suuren valkoisen veljes- ja sisarkunnan veljet ja sisaret ja antautukaa näiden läsnäololle, kun kaikkien energiat yhdistyvät muodostamaan upean energiakupolin ympärillenne. Tämä laajenee, kietoo sisäänsä tämän maantieteellisen paikan ja yhdistyy planeetallanne jokaiseen valotyöntekijään, joka tällä hetkellä virittyy siihen, mitä teemme.

Avatkaa sydämenne nyt vastaanottamaan tuliportti 26:n energioita, joita pitävät Isis ja Osiris. Hengittäkää energiaa sydänchakraanne ja samanaikaisesti antakaa sen liikkua kruunuunne ja juureenne.

Virittäkää energianne nyt tuliportti 27:ään, missä minä, Maria Magdaleena, ja Jeshua seisomme. Hengittäkää se sydämeenne ja siirtäkää samanaikaisesti se kruunuunne ja juureenne ja rentoutukaa.

Tuliportti 28:aa pitävät Guinevere ja Lancelot. Hengittäkää tätä sydämenne ja siirtäkää se kruunuunne ja juureenne ja antautukaa.

Keskittykää nyt tuliportti 29:ään, missä Äiti Maria ja Joosef seisovat. Hengittäkää tätä energiaa sydämeenne ja siirtäkää se kruunuunne ja juureenne ja antautukaa.

Haluan teidän nyt kuvittelevan kahden upean, valkoisen leijonan - uroksen ja naaraan - astuvan pyhään piiriin. Ne tulevat seisomaan kummallekin puolellenne edustaen Jumalan ja Jumalattaren puhtautta ja jumalaisuutta.

Kun tunnette niiden turkin ihoanne vasten, energia alkaa syöksyä kehonne läpi ja upea meripihkan värinen spiraali avautuu sydänchakraanne ja säteilee hienostunutta meripihkan väristä sädettä. Tuntekaa tämän säteen kulkevan kehonne läpi, ja kuin se sykkii kehonne läpi, se yhdistyy hyvin voimakkaaseen aurinkochakraan, mikä sijaitsee juuri- ja sakaraalichakranne välissä.

Tuliporttienergiat ankkuroidaan aurinkochakraanne. Haluan teidän nyt vetävän sisään kahdeksan energiasäiettä neljästä tuliportista, hengittävän sitä aurinkochakraanne ja tuntevan sen laajentuvan voiman. Kuvitelkaa sen laajentuvan fyysisen kehonne ulkopuolelle ja yhdistyvän kaikkien niiden kultaisen säteen olentojen energiaan, jotka ovat tulleet nyt toivottamaan teidät tervetulleiksi kultamaailmankaikkeuden keskipisteeseen.

Kultamaailmankaikkeus on maailma, missä asuu hyvin kehittyneitä olentoja. Nämä olennot ovat erityisesti harjaantuneet opettamaan viisauden ja rakkauden muinaisia opetuksia.

Jokaiselle teistä nimitetään kultaolento, joka työskentelee kanssanne seuraavien 66 vuorokauden ajan ja herättää kultaportaalin kehossanne, minkä kautta matkustatte ajan ja avaruuden läpi ja saatte kultamestarin energioita. Tämä olento on tällä hetkellä retriitissä, tunnette tämän olennon rakkaana Kuthuminamme. Kun hän palaa, hänen energiansa on hyvin erilaista, niin erilaista että myös hänen nimensä muuttuu, sillä se ilmentää uutta värähtelyä, mikä tuo esiin tätä kultaenergiaa, mistä puhun.

Jokainen teistä alkaa saada kultanimeä. Tämä päättyy 66 vuorokauden jälkeen ja nimen antaa teille kultamestari Kuthumi. Tämä nimi tulee teille joko meditaatiossa, unessa tai pelkästään rentoutuessanne. On tärkeää, että te ette aseta mitään älyllistä tai analyyttistä energiaa tähän, sillä silloin tukitte virtauksen. Luottakaa, että se mitä saatte, on täydellinen - riippumatta siitä, miten yksityiskohtainen tai yksinkertainen tuo nimi onkin.

Vetäkää siis syvään henkeä nyt, ja kun hengitätte ulos, Metatron asettaa kultaisen topaasijalokiven kruunuchakraanne. Tämä jalokivi avaa ja synnyttää 144000 kulta-topaasienergialeimaa, mitkä imeytyvät kehonne DNA:han ja tämä, rakkaat ystävät, ohjaa teitä äärettömän viisauden ja rakkauden kultaisen polun suuntaan.

Vetäkää taas syvään henkeä, ja kun hengitätte ulos kultainen feenix-lintu räpyttelee kehonne sisällä ja kohoaa selkärankaanne pitkin ulos kruunuchakrasta. Kun se kohoaa korkeammalle ja korkeammalle, sen voiman - teidän voimanne - liekit suihkuavat päällenne ja luovat kultaliekkien energiakentän.

Nämä liekit tulevat kultamaailmasta ja niiden tarkoituksena on muistuttaa teitä niistä opetuksista, jotka kultalapsi on tuonut. Kultalapsi on äärettömän rakkauden ja viisauden olento, ja sen kautta syntyy yhdistynyt Jumala ja Jumalatar, sillä tästä puhtauden palatsista saatte jumalaisen vastineitsenne, täydellisen heijastuksenne valon.

Tämä jumalainen vastineitse on energia, olemus, mikä on sisällänne ja mikä punoutuu koko maailmankaikkeuden poikki. Se on myös Jumalan ja Jumalattaren peilikuva.

Haluan teidän nyt kutsuvan jumalaisen vastine-itsenne olemusta, vetävän tätä energiaa kruunuchakranne läpi, hengittävän sitä aurinkochakraanne ja antautuvan.

Luomme pyhän portin, kultavaltatien, mitä pitkin kuljette. Tämä valtatie tarjoaa teille tilaisuuksia kohdata korkeamman itsenne ja jumalaisen vastineitsenne puolia. Tämä energia sisältää kolmoistaajuutta - se yhdistyy kolmella tasolla sisällänne.

Haluan teidän nyt kuvittelevan kultapallon leijuvan kolmannen silmänne edessä ja kahden muun kultapallon hartioidenne korkeudella. Ja haluan teidän kuvittelevan kolmen kultaviivan yhdistävän nämä pallot niin, että edessänne on kolmio.

Tämä kolmio on portaalinne, porttinne kultamaailmaan. Haluan teidän nyt kuvittelevan tämän kolmion laajentuvan kooltaan, kunnes se on riittävän suuri, että voitte mukavasti kulkea sen läpi - mutta älkää vielä astuko sen läpi, vain seiskää sen edessä.

Tuntekaa energioiden tulevan teihin tämän portaalin toiselta puolelta. Haluan teidän katsovan portaaliin - siellä kultaolentonne seisoo odottamassa teitä. Ottakaa hetki yhdistääksenne sydämen sydämeen, aurinkochakran aurinkochakraan, kruunun kruunuun, juuren juureen, kolmannen silmän kolmanteen silmään, sakraalin sakraaliin, kurkun kurkkuun ja solar plexuksen solar plexukseen.

Nämä yhteydet ovat nyt virtaavia, kultaisia energiaputkia teidän kahden välillä. Nämä kultaiset energiasäteet syöttävät teitä nyt virtaavalla kultaenergialla. Tämä valo virtaa chakrojenne läpi ja avaa chakrojen sisäulottuvuuden vapauttamaan sen - mistä tiedätte tietoisesti tai mikä on alitajunnassanne - mikä on estänyt teitä ottamasta täysin vastaan jumalaisen vastine-itsenne, kaksosenne mikä on sisällänne, joko Jumala- tai Jumalataritsenne.

Ennen kuin voitte kävellä kultamaailmaan, on eräs energiataso, joka on ankkuroitava ja joka tunnettaan kultaisten olentojen jumalaisena pyhänä avioliittona. Nämä ovat kultapuolianne, joita kultalapsi valvoo. Katsokaa siksi kultaolennon silmiin portaalin toisella puolella, avatkaa sydämenne ja tuntekaa energiaanne vedettävän tätä olentoa kohti, kunnes seisotte kasvotusten portilla. Pitäkää kämmeniänne vastakkain, ja kun kosketatte, kultaenergiaa räjähtää kaikkialle ympärillenne.

Feenix-lintunne alkaa nyt taas laskeutua ja tulee kruunuchakraanne. Toinen tuliräjähdys tapahtuu sisällänne ja nämä liekit ovat ikuisen elämän liekkejä, intohimon ja vastalöydetyn luovuuden liekkejä, jotka auttavat teitä kulkemaan eteenpäin elämässänne.

Tämä kultaolento on heijastus kaksoisitsestänne, jumalaisesta vastine-itsestänne. Haluan teidän nyt painavan otsanne tämän kultaolennon otsaa vasten. Nenänne koskettavat ja sallikaa huultenne koskettaa hyvin lempeästi. Jotkut teistä saattavat tuntea pieniä sähköaaltoja kulkevan kehonne läpi, sillä taajuuttanne sopeutetaan niin, että voitte kestää näitä uusia taajuuksia, näitä uusia energioita ja jumalaisia sykkeitä, jotka tulevat tästä kultaolentojen maailmasta - maailmasta mistä löydätte jumalaisen kultalapsenne.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos.

Sallikaa nyt kehonne painautua tuota kultaolentoa vasten, ja kun kaikki chakranne koskettavat, uusi valoräjähdys tapahtuu ja teidät vedetään tämän portin läpi kultamaailmaan ja pyhään kultatemppeliin.

Täällä Melchizedek ja Metatron odottavat teitä seurassaan lady Kwan Yin ja lady Portia. He ovat todistamassa tätä pyhää liittoa, tätä pyhää avioliittoa, mikä avaa sydämenne toivottamaan tervetulleeksi ja vastaanottamaan.

Hengittäkää syvään sisään ja sallikaa itsenne antautua ja vain tulla tietoiseksi siitä, miten rauhalliselta teistä tuntuu ja miten tyyniä ja harmonisia kultatemppelin energiat ovat.

Olento jonka tunnette lordi Maitreyana, tulee nyt sisään. Hän vihkii pyhään avioliittoon. Tuntekaa hänen olemuksensa ja antautukaa sille.

Hän kertoo teille, että olette lähteneet matkalle, jolta ei ole paluuta. Tämä merkitsee sitä, että se kohta jonka olette saavuttaneet henkisessä evoluutiossanne, ei salli teidän kääntyä takaisin. Olette oppineet liian paljon langetaksenne uudestaan. Tiedätte liian paljon antaaksenne alemman egonne vetää teidät alas. Olette suorittaneet hyvin tärkeitä vihkimyksiä, joita vaaditaan ihmisenä - ne ovat valmiita. Olette päästäneet irti menneisyyden tuskasta ja kärsimyksestä ja nyt pyydämme jokaista teitä antautumaan täysin tälle kaksoisitselle, tälle jumalaiselle vastineitselle, ja yhdistymään sen kanssa.

Metatron ja Kwan Yin tulevat seisomaan taaksenne ja Melchizedek ja Portia seisovat sen kultaolennon takana, minkä kanssa yhdistytte.

Heidän kehonsa lähettävät energiasykkeitä, jotka avaavat teille portaalin, mitä käytätte vapauttaaksenne entiset leimanne liittyen suhdemalleihin - miten olette suhteessa itseenne ja kumppaniin intiimissä suhteessa.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos ja vain sallikaa jokaisen menneisyyden toimintamallin pudota pois ja siirtyä tämän portaalin läpi.

Kun nämä neljä olentoa jatkavat energian virrattamista, teidän ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin päästää irti. Menneisyyden mallit ovat sitä - menneisyyttä. Saatte täysin uuden leiman, jonka teille tuo Isä/Äiti Jumala. Saatte nyt pyhän yhdistymisen ja pyhän suhteen kultaleiman, sillä olette ansainneet sen.

Samaan aikaan kun päästätte irti, esiin tulee satojatuhansia sieluja, jotka ovat kokeneet menetystä ja tuskaa suhteessa, yksipuolisessa rakkaudessa ja rakastavaisina jotka ovat vieraantuneet toisistaan. Suhteen jokainen erillisyystaso ja tuska- ja kärsimystaso kulkee nyt portin läpi ja vastinesuhteen arkkityypit kulkevat myös sen läpi.

Hengittäkää sisään ja päästäkää irti.

Syntyy uudenlainen suhde. Tämä suhde ei ole kaikille - vain muutamille joilla on kyky ja leima kolminaisuusvärähtelyn ylläpitämiseen. Tämä merkitsee sitä, että on yksilöitä, jotka valitsevat elävänsä kahden kumppanin kanssa. Tämä saattaa olla mies ja kaksi naista, nainen ja kaksi miestä, kolme miestä tai kolme naista. Näitä suhteita ei pidä paheksuen tuomita, sillä nämä suhteet ovat pyhän kolminaisuuden ankkuroimiseksi. Näiden taajuuksien kautta äidin, isän ja lapsen sekä immen, äidin ja noita-akan (viisas vanha nainen) kolminaisuus voi ilmentyä. Tässä nuori sulho, ritari ja kuningas yhdistyvät.

Sitten kun näette energian kolminaisuuden hallinnassa, ymmärrätte monia elämän kerroksia ja näitä kolmikkoja, jotka pystyvät polttamaan kolmannen ulottuvuuden tiheiden maailmojen läpi. Tämä on keskeistä.

Avatkaa sydämenne, avatkaa mielenne ja sallikaa tämän olla.

Tämä pyhä kolminaisuus on tärkeä osa yhdistyneen Triplajumalattaren ja Triplajumalan ilmentämistä maan päälle sellaisena, kuin se on kanssaluomisen muissa maailmoissa. Kolme on luovan lapsen numero, sisäisen lapsen iloista ilmaisua ja se johtaa teidät vapauteen.

Pyhä kolminaisuus ilmestyy sydämestänne ja lordi Maitreya asettaa Triplajumalan ja -jumalattaren sinetin kruunuchakraanne. Kun te vastaanotatte tämän, sen saa myös kultaolento, jonka kanssa olette yhdistyneet, ja pyhä avioliitto aktivoituu.

Lordi Maitreya lausuu kosmoksen pyhiä sanoja, joita kehonne avautuu vastaanottamaan ja joihin se reagoi sujuvasti ja vaivattomasti. Hengittäkää sitä sisään ja rentoutukaa.

Lordi Maitreya alkaa nyt kulkea teidän ja kultaolennon ympärillä. Hän jatkaa pyhien hokemien lausumista ja uusi energiakenttä luodaan ympärillenne, mikä yhdistyy liekkien, safiirisäteen ja kultasäteen kanssa.

Hän asettaa vasemman kätensä sydänchakranne taakse ja oikean kätensä kultaolennon taakse, ja hän sinetöi tämän energian sydämeenne.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos.

Kosminen äiti tulee nyt esiin kantaen ikuisuuden sormuksia. Hän antaa nämä sormukset, jotka on tehty kolmesta renkaasta - yksi kultainen, hopeinen ja platina. Nämä renkaat yhdistyvät yhdeksi ja hän sujauttaa tämän sormuksen vasemman kätenne nimettömään ja se ilmentyy automaattisesti myös kultaolennon nimettömään, joka on yhtä kanssanne. Tämä ikuisuussormus on ikuisen pyhän rakkauden - Jumalan, Jumalattaren ja sisäisen lapsen pyhän liiton - kolminaisuussormus.

Yhdistyneet energiat vapauttavat teidät entisistä suhteiden muodostamismalleista ja -tavoista. Riippumatta siitä oletteko nyt suhteessa vai ette, tämä leima muuttuu iäksi, se on kohotettu paljon korkeampaan värähtelyyn.

Haluan teidän nyt kääntyvän kasvotusten lordi Maitreyan kanssa. Panette merkille, että säteilette kultaenergiaa jokaisesta kehonne huokosesta ja te ja kultaolento olette yhdistyneet täysin yhdeksi.

Lordi Maitreya ojentaa teille kultakimpaleen. Kun otatte tämän käteenne, se avautuu ja kultalapsenne olemus ilmestyy esiin. Hengittäkää sitä sisään ja tuokaa se sydämeenne. Asettakaa kultakimpale aurinkochakraanne. Ottakaa vastaan tämä lahja armollisesti ja kiittäkää.

Viisitoista Magdaleena-pilaria on nyt täysin aktivoitu ja niissä on tämän kultadynamiikan taajuus. Ne ovat isän, äidin ja lapsen kolminaisuuden, Triplajumalan ja -jumalattaren hallitsijoita kaikissa muodoissaan.

Nämä energiat esittäytyvät elämässänne eri tavoin. Ne tulevat lahjoina ja tilaisuuksina opettamaan teille rakkauden ja suhteen voimasta sekä suhteiden merkityksestä. Pelko eristää teidät rakkaudesta. Kun antaudutte, avaatte sydämenne ja otatte rakkaudessa kohoamisen riskin, teidät palkitaan suuresti. Rakkaus on ylösnousemusmatka. Rakastavat suhteet ovat tukemassa osapuolia vanhan maailman yläpuolelle kohoamisessa. Ne eivät ole vetämässä teitä alas.

Annettakoon siis aidon rakkauden valo ja Isä/Äiti Jumalan olemus jokaiselle teistä. Sisältyköön se sydämeenne ikuisesti. Kun neuvostot todistavat tätä, seuraan liittyy uusi olento, joka työskentelee kanssanne ryhmänä. Hänen nimensä on Infinity ja häntä seuraa sisarensa Essenttia. Nämä kaksi Jumalatarta varmistavat, että taajuudet pysyvät täydellisessä harmoniassa teidän ja jokaisen elämänne suhteen välillä.

Infinity ja Essenttia syntyvät kultamaailmassa ja ovat Kultajumalattaria. He kommunikoivat monien elämän valtakuntien kautta eivätkä ole rajoittuneita puhumaan suoraan mieleenne (telepaattisesti). He puhuvat teille sydämen, luonnon, eläinkunnan, symbolien ja lasten kautta. Teidän tehtävänne on kiinnittää huomioita ja tarkkailla.

Infinity ja Essenttia ilmentävät pyhiä energiasointuja. Kun niihin yhdistytään, ne virittävät energiakenttänne kultatemppelin sisäiseen ydinmaailmaan. Tämä on se maailma, mistä Kuthumi synnytettiin. Se on maailma, mistä alkuperäinen opettajaryhmä tuli, ja se loi paikan, missä jokainen teistä voi oppia ja kasvaa.

On upeaa aikaa juhlia tätä riemullista ilmentymää, kun kaikki tuliporttien ja Magdaleena-pilarien energiat valjastetaan yhteen voimakkaaseen valosyöksyyn ja ankkuroidaan sydämenne keskukseen tässä ja nyt. Hengittäkää sisään ja antautukaa sille.

Tämän energian sykkiminen kehonne läpi jatkuu ja se välittyy kehonne DNA:han seuraavien 72 tunnin aikana, jolloin monia uudelleenkalibrointi- ja viritystasoja tapahtuu. En hukkaa aikaanne yrittäen kuvata tätä, sillä se on mahdotonta. Ei ole ihmissanoja kuvaamaan tätä. Siksi ehdotan, että tunnette sen. Vain virittykää siihen ja sallikaa sisäisen, syvimmän itsenne pyhän äänen kommunikoida teille, mitä tapahtuu. Tämä ääni on Isä/Äiti Jumalan pyhä kuiskaus, mikä virtaa kehonne läpi energiana ja tunteina - ei välttämättä sanoina. Se voi tulla väreinä, kuvina ja muina geometrisina muotoina. Vain antakaa sen olla sitä, mitä se on, ja antaa itsenne olla sitä, mitä olette.

Kun pyhä avioliitto on nyt solmittu, kaikki läsnä olevat olennot lähettävät ääntä tunnustuksena siitä, mitä on tapahtunut, ja hekin riemuitsevat, sillä se mitä tänään on tapahtunut, avaa sellaisia ulottuvuuksia kultamaailmaan, mihin ihmisolennoilla ei ole koskaan ennen ollut pääsyä. Mutta koska olette lähteneet matkalle kulkeaksenne näiden tuliporttien läpi, ottaaksenne vaarin Magdaleena-pilarien oppitunneista, niin teille annetaan pääsy. Käyttäkää energiaa viisaudella ja rakkaudella, kohdelkaa itseänne viisaudella, rakkaudella ja kunnioituksella ja tehkää sama kaikille muille.

Tervetuloa kotiin, viisaat ystävät. Tervetuloa alkuperäisen totuuden ja valon temppeliin, mikä ilmentää miljoonia muita temppeleitä - niistä jokainen sisältää säikeen alkuperäisestä totuudesta. Nuo säikeet kommunikoivat niille yksilöille, jotka resonoivat niiden kanssa, mutta lopulta kaikki palaa yhteen pisteeseen. Olkoon matkanne aina siunattu.

Alkakaa vetää tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoonne. Hengittäkää fyysiseen olemukseenne ankkuroiden itsenne takaisin maahan. Varmistakaa, että olette kunnolla maadoittuneena. Kaikki olennot pysyvät kanssanne, kuten pysyvät myös valkoinen uros- ja naarasleijona. Ne ovat kultatemppelin vartijoita ja ovat rinnallanne.

Hengittäkää vielä syvään sisään, pidättäkää hengitystä kuuteen laskien ja hengittäkää ulos, kun olette valmis.

Vetäkää hartianne taakse, suoristakaa rankanne ja avatkaa sydämenne, jotta energiat voivat virrata vapaasti fyysisen kehonne läpi.

Kallisarvoiset ystävät, tämä on ollut uskomatonta muistamisen aikaa useimmille teistä. Ne yhdistyneet energiavoimat, jotka on aktivoitu tämän sarjan aikana, ovat synnyttäneet energia-aaltoja, jotka muuntavat ihmiskunnan tietoisuutta iäksi. Tämä muutosprosessi vie jonkin verran maan aikaa. Ne teistä jotka osaavat yhdistyä ajattomuuteen, saavat muutokset nopeutetulla tahdilla. Oppituntinne nyt - vai pitäisikö sanoa mieluummin tehtävänne nyt - on hallita elämäänne ajassa ja ajattomuudessa.

Kulku korkeampien maailmojen läpi on täysin aktiivinen. Tuhannet tulevat joukkoina saamaan pyhän valosinetin ja kutomaan valoa Isä/Äiti Jumalan hengityksen suunnattomaksi kankaaksi. Jokainen teistä on se kolmas elementti, joka muodostaa pyhän kolminaisuuden. Kolminaisuussäännöt näyttävät teille tietä luovuuteenne sisäisiin maailmoihin.

Olkaa rauhassa sen osalta, mitä tulee, luottakaa, että sillä on tarkoitus, joka ylittää ihmisen tietämyksen ja älkää analysoiko millään tavalla tai millään muotoa.

Olen Maria Magdaleena. Au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kuthumia ja Maria Magdaleena 9.9.2009 - 9-9-9 VIRTAAVAN RAKK

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:51

9-9-9 VIRTAAVAN RAKKAUDEN, VIRTAAVAN MAAILMANKAIKKEUDEN AKTIVOINTI

Kuthumia ja Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (lightworkers.org)
9.9.2009 Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Kuthumi ja tulen rakkauden ja viisauden säteillä tervehtimään jokaista teitä tällä kertaa ja tuomaan teille sisällänne olevan valon iloisuuden, eheyden, oivalluksen ja havainnon siunauksia. Tervehdys ja tervetuloa. Yllätys, luulisin? (kyllä)

On ollut minun tehtäväni ylläpitää näitä energioita tähän saakka, ja koska minun tehtäväni oli ankkuroida se valoportaali, mihin tällä hetkellä osallistutte, päätin kommunikoida kanssanne tällä kertaa.

Energiat joita tänään ankkuroidaan, laajentavat Kairon valokristallimunan syleilemään koko planeettaa. Tässä tarkoituksessa tulen solaariarkkienkelijoukkoineni, Maria Magdaleenan, Lady Nadan ja Kosmisen isoäidin kanssa. Kaikki kosmiset Jumalattaret kietovat jokaisen teistä voimakkaaseen valovärähtelyyn, mikä varmistaa, että se mitä tulee esiin oivallusprosessissanne, voi juurtua niihin valojärjestelmiin, jotka ovat Äiti Maan kehossa.

Olette saattaneet loppuun kolme hyvin tärkeää yhdeksikkökierrosta. Tämä kehottaa ihmiskuntaa tulemaan juhlaan (kuten sanotaan) ja todella ottamaan oman voimansa tavalla, mitä ei ole tapahtunut aiemmin. Käynnissä on dynamiikkaa, mistä useimmat teistä eivät tajua - nämä dynamiikat paljastavat teille matkanne seuraavan taipaleen ja sen, miten teidän on tarkoitus ottaa vastaan sisällänne olevat valovoimat. Jokainen askel mitä olette ottaneet tuomaan teidät tähän kohtaan, on johtanut malleihin, mitkä ovat joko tukeneet tai heikentäneet teitä.

Viimeisimmässä lähetyksessään Jezebel puhui alitajunnan kohtaamisen ajasta, ja tässä olette nyt. Haastatte itsenne ja käännytte sen pimeyden puoleen, mikä on tallennettuna alitajuntaanne, ja houkuttelette sen tietoisuuteen siinä tarkoituksessa, että pystytte tunnistamaan ne sähkömagneettijärjestelmänne jumalaiset ominaisuudet, joka kulkevat atomirakenteenne sähkömagneettikentän läpi.

Jokainen lähettämänne taajuus etsii samankaltaistaan ja yhdistyy siihen. Se vahvistaa ja voimistaa tuota energiaa ja se punoutuu Äiti Maan kehon kudelmaan, ilmentämisen eetterikenttään, ja huomaatte kokevanne joskus ajan kuluessa sen, mihin olette panostaneet energiaanne. Useimmille teistä tämä ei ole mitään uutta. Itse asiassa se on vanha uutinen. On kuitenkin elintärkeää, että ymmärrätte sisäisen valorakenteenne perusteet, ja ellette muista perusteita, ette pysty ilmentämään mestarialkemistin kehittyneempiä piirteitä.

Tähän paikkaan ankkuroimme "Jumalatarkvanttitantra-alkemian" kolmannen tulitemppelin, ja tässä kohtaa alatte tunnistaa, että Jumalattaren valo-ominaisuudet ovat yhtä tärkeitä kuin Jumalan valo-ominaisuudet.

Minä, Kuthumi, seison edessänne rakkauden ja viisauden kuninkaana. Kaikkien solaariarkkienkelien arkkienkeli ja minä esittelemme teille uuden tavan, uuden polun, tilaisuuden ohjata energiaanne uuteen suuntaan.

Paljon ihmistietoisuutta on ansassa menneiden toimintamallien astraalitasoilla. Viimeisten kahden vuoden ajan te kaikki olette tehneet erittäin kovasti työtä muinaisten tapojen dynamiikan uudelleenluonnissa. Kun puhun muinaisista tavoista, puhun siitä alkuperäisestä tavasta käyttää valoa alkemiaan - ja joissain tapauksissa sitä pidettiin taikana. Tämä on erittäin todellinen osa maailmaanne ja myös teidän on aika tunnistaa, että olette taikuri, olette alkemisti. Kun ihmismieli jatkaa kummittelemista teille menneisyyden malleillaan, teillä tuntuu olevan suuria vaikeuksia uuden maailman ilmentämisessä.

Kun tämä portaali sulkee sisäänkäynnin vanhan toimintamallin astraalitasolle, se avaa hyvin voimakkaan uuden järjestelmän, missä ne jotka ovat valmiita, pystyvät luomaan. Teidän kaikkein on ensin tehtävä tietoinen päätös omaksua se, mikä on uutta, ei sitä, mikä on vanhaa - vanhaa entisen toimintamallinne mielessä, vanhaa niiden mallien mielessä, mitä olette kokeneet tässä elämässä.

"Arpaosanne" on näyttänyt teille elämän ulottuvuuksia, joissa koetaan kärsimystä, tuskaa, heikkoutta, kieltämistä ja toimimattomuutta. Tämän ei kuitenkaan tarvitse välttämättä olla loppuolemassaolonne teema, ja sanon "olemassaolo" tarkoituksella, koska valtaosa ihmisistä vain on olemassa.

Osallistumisen aika on käsillä. Tietoinen vuorovaikutus itsenne ja niiden piirteiden kanssa, jotka ylläpitävät elämää tietoisen mielen tuolla puolen, on käännekohta elämässänne. Siksi aktivoimme tänään Jumalataralkemian pyhät koodit sakraali- ja sydänchakrassanne, ja Jumalatarten kolmannen tulitemppelin kautta teidät kuljetetaan uuteen aikaan ja uuteen paikkaan. Tämä paikka ilmentää todellisuutensa seuraavien 27 kuukauden aikana ja vaikuttaa elämäänne seuraavat 27 vuotta, jos päätätte olla maisemissa niin pitkään. Kuitenkin ne jotka teistä päättävät lähteä juoksemaan päivänkakkaroihin toiselle puolelle, opastavat niitä, jotka jäävät aineelliseen maailmaan velvollisuuksineen. Teistä tulee niiden lasten solaarioppaita, joita tulee näistä valotyöntekijöistä, ja myös läsnä olevien lasten - niiden lasten jotka ovat ottaneet tehtäväkseen levittää kultaiset siipensä ja antaa näiden siipien päällysteenä olevien jalokivien värähtelyn ja säteilyn koskettaa sitä tietoisuutta, mikä tulee kontaktiin heidän kanssaan.

Köyhyyden maailman on nyt loputtava. Se ei lopu koko planeetalta, mutta sen on nyt loputtava niiltä teistä, jotka värähtelette niissä oktaaveissa, jotka mahtava armon, voiman, totuuden ja jumaluuden Elohim ulottaa teihin. Valotyöntekijöiden kehittynyt toiminta ei mitenkään liity älykkyystasoonne. Se ei liity ehdottomasti mitenkään ikäänne, rotuunne tai kulttuuriinne, mutta se liittyy kaikin tavoin sisällänne olevaan rakkaus- ja valolaatuun.

Viisaus mitä olette saavuttaneet "arpaosanne" tuloksena tähän mennessä, on avaintekijä, mikä opastaa teitä tulevaisuuteen. Siksi viisastukaa ja käyttäkää viisauttanne sen sijaan, että hakkaatte päätänne samaan kiviseinään, mikä näyttää teille samaa toimimatonta kuvaa menneisyydestänne. Jos välttämättä haluatte panostaa energiaa vanhaan toimintamalliin, niin sitten voin sanoa teille vain, että odottakaa sitä, mitä teillä on ollut menneisyydessä. Kuitenkin odottamattoman odottaminen on paras tapa siirtyä nyt tulevaisuuteenne eikä siinä missä on loogisesti järkeä, ole mitään järkeä tulevaisuudessa, sillä looginen mieli perustuu yhteiskunnan heijastamiin malleihin ja kaikkeen siihen, mikä on ollut vangittuna kehonne soluihin.

Esi-isänne kokoontuvat nyt kanssamme. Jokainen heistä ulottaa valosäteen teihin, mikä antaa luvan esi-isien pöydän puhdistamiseen - jokaisen sellaisen ohjelman puhdistamiseen, joka on tullut teihin ja jota on pidetty soluissanne ja DNA:ssanne sekä fyysisen, tunne-, mentaali-, äly- ja henkisen rakenteen uudelleenjärjestelyyn.

Uudelleenjärjestelyprosessi vaatii, että teette sellaisen päätöksen tässä hetkessä, mikä käskee erilaisiin lopputuloksiin, ei välttämättä ennustaen lopputulosta vaan odottaen jotain erilaista. Tämä on nyt ihmisten suurin haaste. Olette kohdanneet monia muutoksia ja monia haasteita kuluneiden vuosien aikana. Tämä kolmoisyhdeksikköportti (9-9-9) näyttää teille, että kuunkierrot, äidin kierrot ja Jumalattaren kierrot sisältävät voimaa ja vievät teidät uusiin uudelleenluomis-, kanssaluomis- ja yksilöllisen luomisen järjestelmiin, joita ei ole voinut menneisyydessä luoda.

Syynä tähän on, että on ollut tukoksia - ja on edelleen tukoksia - jotka estävät teitä astumasta täyteen voimaan ja valoon. Ainoa syy siihen, miksi ette ole pystyneet astumaan täyteen voimaan ja valoon, on ollut tuon valon voimakkuus. Tuo valo valaisee kaiken ja suoraan sanottuna todellisuudessanne on puolia, joita monet teistä eivät halua nähdä, ette halua niitä valaistavan.

Kun seison edessänne, solaarijoukkoni kietoo teidät Smaragdimysteerikoulun kultaisiin säteisiin, mikä aktivoi Kultaisen temppelin opetusten valon sisällänne. Ne teistä jotka ovat tänään fyysisesti läsnä, olette avaimia, jotka avaavat Kultaisen temppelin opetusten seuraavan tason. Sillä ei ole merkitystä, mistä nämä opetukset koostuvat, sillä jokainen teistä on valo omiin opetuksiinne, olette voima suuremman kosmisen kanssaluomisvoiman sisällä. Jokainen teistä sisältää Galaktisen keskuksen piirroksen, joka aktivoidaan sisällänne juuri nyt.

Ne teistä jotka kuulevat nämä sanat myöhempänä ajankohtana, ovat ydinsuojelijoiden suojelijoita, ja teidän roolinne on varmistaa, että se valo joka tulee lävitsenne, on korkeinta värähtelyä. Tämä värähtely heijastuu älynne ja alitajuntanne mentaalisten mallien läpi. Ne tulevat elämänne joka osasta. Siksi omien puutteidenne, itse-epäilynne ja epävarmuuksienne heijastamista ei suvaita missään muodossa, sillä se heijastaa köyhyystietoisuutta.

Köyhyystietoisuuden maailma ei ole enää todellisuus aitojen, kehittyneiden vihittyjen polun maailmassa, ja jos päätätte hyväksyä köyhyyden ajatuksissa, mielessä, kehossa, hengessä tai tunteissa, estätte omaa matkaanne. On aika laajentaa mieli yli niiden laatikoiden, joita maailma on luonut. Teidän kaikkien on aika tarkastella itseänne ja tunnistaa, että köyhyys on puhtaasti mielentila riippumatta siitä, mitä fyysinen todellisuutenne osoittaa teille. Jos teillä on hyvin vähän aineellista omaisuutta, älkää antako sen olla arvonne mitta. Antakaa sen, mitä on sydämessänne, osoittaa arvonne. Älkää antako niiden sielujen heijastusten, jotka kärsivät, ovat tuskassa ja kokevat rajoittuneisuutta, heikkoutta ja estämistä, olla niitä energioita, jotka määrittelevät päivittäin kokemanne energialaadun.

Teidän roolinanne on nyt kohottaa tuota värähtelyä, elää elämäänne valon keskellä, niin että valo imee ja muuntaa sen, mikä tulee teitä kohti sisältäen negatiivisia ominaisuuksia. Jos annatte periksi noiden heijastusten manipuloinnille, jos joudutte köyhyystietoisuudessa olevien rajoittavan sanaston valtaan, tuotte energianne alas, mikä saa aikaan patoja estämään virtausta elämässänne.

Tuon tämän viestin sen voimakkaan, voimakkaan energian kera, minkä nyt syötän teihin kaikkiin, jotka ovat läsnä täällä tai kuulevat (tai lukevat) nämä sanat tulevaisuudessa. Pyydän teitä avaamaan sydämenne, sakraalichakranne ja vastaanottamaan nämä energiat. Pyydän teitä nousemaan vanhan maailman toimintamallin yläpuolelle ja sallimaan itsenne uida yltäkylläisen valon ja kaikenlaisten yltäkylläisyysmuotojen lammikoissa, jotka sisältävät valotaajuutta. Olkaa empaattisia ja myötätuntoisia toisille valotyöntekijöille ja sisarillenne ja veljillenne, jotka eivät ymmärrä toisen maailman mekanismeja, mutta älkää myykö voimaanne heille säälimällä heitä.

Se dynamiikka mitä tulee, ylittää ymmärryksenne. Pyydämme teitä nyt luottamaan, että on voima, joka ylittää paljon sen, mitä voisitte koskaan kuvitella, ja on paljon suurempi kuin ihmismieli, ihmismuoto ja ihmiskyky nykyisillä tietoisuustasoilla. Tämä energia yhdistyy jokaiseen teistä ja sen tuo teille Kosminen isoäiti. Lady Nada seisoo tämän piirin keskellä ja pitää virtaavan viisauden, virtaavan rakkauden ja virtaavan ymmärtämisen avaimia, ehdottoman rakkauden käyttämisen avaimia.

Silloin kun omaksutte toisten pelot, asetatte ehtoja omaan maailmaanne ja henkilökohtaiseen kykyynne luoda, sillä toisia sääliessänne itsesäälimallinne laukaistaan ja alitajunta yhdistyy samankaltaiseen, koska teillä on tunnereaktio siihen, mitä havaitsette, mitä kuulette. Jos siksi voitte kuunnella, tukea ja auttaa empaattisesti omaksumatta niiden tunteita, jotka jakavat kanssanne, pystytte ammentamaan energioita vanhan maailman ulkopuolelta. Jos kuitenkin toisten ongelmat vaikuttavat teihin, laukaisette tuon mallin itsellenne. Kiinnittäkää siis huomioita siihen, mikä sisältää negatiivisuutta, mikä sisältää tuskaa ja kärsimystä. En kehota teitä olemaan rakastamatta, tukematta ja auttamatta tarpeessa olevia. Se ei ole viestini. Viestini on olla omaksumatta niitä omaksi ongelmaksenne.

Olette nyt kaikki työntämässä köyhyys- ja uhritietoisuuden rajoja ja avaamassa näkymää kanssaluomisen ja ilmentämisen suurempiin maailmoihin tavoilla, joita ei ole ennen koettu. Tämä vaatii teiltä kiintymättömyyttä. Kiintymättömyytenä puhun kyvystä olla voimassanne, olla valossanne ja kunnioittaa matkaanne - kunnioittaen sitä, mitä luotte, ja johtaen esimerkillä. Tämä on aina ollut pääviestini teille kaikille - esimerkillä johtaminen. Toistan, jos uskotte toisten surulliset surkutarinat ja teette niistä omianne, putoatte takaisin vanhan järjestelmän malleihin, ja kyllä, teidän on kiivettävä tikapuut taas kerran. On aika esittää tosiasiat, kertoa, miten asiat ovat. Ei ole enää aikaa maalata kauniita kuvia tämän polun ympärille - joko haluatte muuttua tai sitten ette, joko haluatte jotain erilaista tai sitten ette.

Hengittäkää nyt syvään sisään ja ulos, kun minä, Kuthumi, kiedon kultaiset siipeni ympärillenne, aktivoiden jumalaisen kohtalonne uusien määritelmien 999-portaalin.

Hengittäkää voimanne valoa kehoon, sallikaa sen levitä kaikkiin chakroihinne. Hengittäkää ulos, rentoutukaa ja päästäkää irti.

Lordi Arcturus tulee sisään, kuten tulevat myös komentaja Ashtar, lordi Hilarion, solaariarkkienkeli Soltec, lordi Maitreya, lordi Melchizedek ja valoveljeni El Morya.

He kerääntyvät ympärillenne, minun pidellessäni teitä siivissäni. Lordi Arcturus astuu eteen ja asettaa kätensä päänne päälle. Hänen käsiensä välittämät energiat tulevat Kosmisen isoäidin äärettömästä lähteestä. Se on yhdistettynä Galaktiseen keskukseen, mikä yhdistyy korkeamman viisauden, korkeamman rakkauden ja korkeamaan totuuden kaiken älykkyyden äärettömiin universaaleihin lähteisiin. Tämä virtaa aivoihinne, aivojenne jokaiseen soluun, lähettäen sellaista viestiä alitajuntaan, että sen on tullut aika luovuttaa hallinta sille maailmojen valolle, mikä on sen hallinnan ulkopuolella.

Kuvitelkaa näiden energioiden suodattuvan kaikkien niiden inhimillisten suodattimien läpi, jotka alitajuntanne on luonut. Kuvitelkaa Kosmisen isoäidin korkeamman viisauden täyttävän päänne, siirtyvän kehonne rauhaisiin suodattuen jokaisen solunne, jokaisen DNA-säikeenne läpi, ja kun se tulee kehonne molekyyleihin, tapahtuu valoräjähdys. Se imee kaiken sen informaation, mitä Galaktinen keskus vapauttaa teille tällä hetkellä ja mikä tulee rakkauden, totuuden, viisauden ja luovuuden kaikista universaaleista korkeammista älykkyyksistä.

Antautukaa tälle, sillä tämä energia muuttaa järjestelmiä, joissa on rikkinäisiä johtoja, rikkinäisiä kommunikointijärjestelmiä, mikä on estänyt kyvyn kommunikoida vapaasti korkeamman älykkyyden ja laajentuneen viisauden korkeampien lähteiden ja Isä/Äiti Jumalan suuren tietämyksen kanssa.

Lordi Maitreya tulee seisomaan taaksenne. Hänellä on ametistikristalli, minkä hän laittaa lempeästi eetteriselkärankaanne. Se kulkee pyörien ylöspäin selkärankaanne pitkin, kunnes se tukeutuu aivokurkiaiseen. Se säteilee viestejä, joita lordi Maitreya on pitänyt teille, ja ne imetään koko olemuksenne molekyylirakenteeseen.

Virtaava ametistienergia kulkee molekyyleistä atomeihinne ja kaikkialle ympärillenne, ja on annettu merkki, että te olentona olette päättäneet astua siihen uuteen tapaan, uuteen toimintamalliin, uuteen järjestelmään, missä valotyöntekijöitä vaaditaan nyt työskentelemään, jotta he voivat ylittää menneisyyden "arpaosan" ja ottaa täysin vastaan kohtalonsa, minkä te olette valmiita nyt ottamaan.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun komentaja Ashtar tulee seisomaan eteenne. Hänen suuret silmänsä tunkeutuvat sieluunne. Silmäillessään sieluanne hän poistaa menneisyyden sirpaloituneet osat ja vapauttaa ne valoon, ja se voima mistä hän on vastuussa, vapautetaan teille, mutta vain ne tasot, jotka pystytte kestämään, yhdistämään ja ymmärtämään.

Avatkaa sydämenne ja sakraalichakranne, kun nämä energiat virtaavat teihin imien niiden ihmismallien tiheyden, joiden osana olette olleet. Rentoutukaa.

Kaikkivaltias arkkienkeli Metatron levittää siipensä. Kaikki solaariarkkienkelit levittävät siipensä ja näette heidän siipiensä olevan kaikkivaltiaita liekkejä. Nämä liekit tekevät tulirenkaan ympärillenne.

Hengittäkää tätä valoa sisään, tuntekaa näiden liekkien edustavan voimanne tulta. Ilmaportit hapettavat näitä liekkejä ja laajentavat voiman sen yli, mihin olette tottuneet. Päästäkää siitä irti ja antakaa sen siirtyä tietoisen mielenne rajojen yli ja polttaa ne verhot, joista alitajuntanne pitää kiinni henkensä edestä, ja antakaa kaiken olla.

Vetäkää taas syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, kaikkivaltias Armon, laajentuneen tietoisuuden ja luomisen Elohim astuu esiin. Hänen energiansa syke värähtelee kaikkialla ympärillänne kuulostaen sydämen lyönniltä, kun se hakkaa kehoanne vasten ja hieroo kehonne soluja päästämään irti, luopumaan hallinnastaan, tulevaisuuden pelostaan. Haluan nyt teidän kehonne, mielenne sisällä käskevän, että kaikki vanha vapautetaan, että liekit imevät jokaisen alitajuisen pelon, mikä teillä on tulevaisuudesta - nuo liekit joita lietsoo ilmaportit niin, että riehuva pätsi polttaa kaikki yhteydet noihin malleihin.

Nähkää nyt noiden liekkien roihuavan lävitsenne ulottuen koko sukupuuhunne ja polttavan kaikki alitajuiset tulevaisuuden pelot.

Antautukaa, päästää irti ja tietäkää, että tämä tehdään omasta valinnastanne, antautumisestanne tälle nyt-hetkelle, tälle tilaisuudelle kulkea pois yhdeksikön viimesyklistä luomaan yhdeksikön kolmea uutta sykliä, jotka sinkoavat teidät täysin uuteen aikajanaan - todellisuuteen, mikä on niin erilainen kuin menneisyytenne, että toisinaan teillä tulee olemaan vaikeuksia muistaa sitä.

Maria Magdaleena, lady Nada, Jumalatar Jezebel, Äiti Maria, Guinevere, Alkemaya ja kaikki pyhän tulitemppelin Jumalattaret tulevat nyt seisomaan lähellenne. Kun astun taaksepäin, he ottavat toisiaan kädestä. Kosmisen isoäidin valo loistaa teidän kaikkien ylle. Heidän sydämensä ja sakraalichakransa avautuessa teille, Pyhän Graalin Pyhän Äidin koodit vapautetaan teihin (vain ne joihin olette valmiit harmonisoitumaan, yhdistymään ja jotka olette valmiit ymmärtämään).

Kosmisen isoäidin koodit pyytävät teitä luopumaan hallinnasta. Ne pyytävät teitä päästämään irti otteestanne menneisyyteen ja luottamaan siihen tukeen, mitä tulee korkeammista ulottuvuuksista.

Antautukaa tälle alitajuntanne kohtaamisen ajalle tietäen, että se mitä teille paljastuu, on osa menneisyyttänne eikä se ole tarpeellista sille, kuka olette nyt.

Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, avatkaa sydämenne ja sakraalichakranne vastaanottamaan energioita, joita sykkii Galaktisesta ytimestä. Ottakaa ne vastaan kiitollisena ja armollisesti.

Jumalattaret alkavat nyt hyräillä Jumalataralkemian muinaisia mantroja. Jokainen heistä lähtevä ääni muuttaa niitä sähkömagneettienergian järjestelmiä, jotka vaikuttavat kykyynne vastaanottaa lähetyksiä telepaattisesti. Nyt aktivoimme prosessin, millä erotetaan totuus harhasta, niin että telepaattisen kommunikoinnin tapahtuessa voitte luottavaisesti olla varmoja siitä, mikä tulee korkeammista ulottuvuuksista ja mikä on vain heijastusta alitajunnasta, kun se yrittää varoittaa teitä menemästä tuonne, koska "muistatko mitä tapahtui menneisyydessä?" Tuhotkaa se! Se on vanhentunutta eikä enää osa todellisuuttanne. Pitäkää tämä valo, pitäkää tämä totuus ja olkaa rauhassa sen osalta.

Aion nyt astua kehoonne ja aktivoida 999-energioiden solaarikoodit. Nämä ulottuvat Kairon kristallisydämeen, mikä käynnistää valmistautumisen niihin 48 liekkiin, mitkä ankkuroidaan sinne marraskuussa. Tämä valmistelee Smaragdimysteerikoulun energiaverkkojen aktivoimiseen, niin että Kultaisen temppelin opetukset voidaan vapauttaa maailmalle, valotyöntekijöille, jotka ovat valmiita vastaanottamaan tämän. Siksi pyydän teitä olemaan lempeitä itsellenne ja luottamaan ehdottomasti voimiin, mitkä ylittävät fyysisen ymmärryksenne. Nämä voimat eivät koskaan vahingoita teitä. Nämä energiat voivat vain tehdä hyvää, sillä sitä varten ne on suunniteltu. Siksi mikään paha tai uhkaava ei voi tunkeutua niihin.

Olette ansainneet oikeutenne astua tälle voimatasolle ja ne jotka päättävät ja jotka ovat päättäneet olla läsnä kanssani Siinai-vuorella marraskuussa, saavat tämän valon korkeamman oktaavin ja lopun olemassaolonne ajan kannatte sieluna tuota smaragdia sydämessänne. Sen kautta Äiti/Isä Jumalan ydintotuudet virtaavat ohjaamaan teitä.

Ennen kuin ankkuroin täysin energiani sisäänne, teidän on pidettävä mielessänne, että valomäärä lisääntyy dramaattisesti sen tuloksena, mitä teemme kanssanne tänään. Tämä vetää lisää huomioita puoleenne. Ette voi aina valita huomion laatua, sillä pimeys tuntee vetoa valoon. Olette kuitenkin riittävän vahvoja omassa valossanne kestämään nuo haasteet. Nämä haasteet tulevat niin, että toiset torjuvat teidät, torjuvat esittämänne informaation ja haastavat rakenteet, jotka olette toteuttaneet henkilökohtaiseen elämäänne, työhönne ja henkiseen matkaanne. Näette sen vastustuksena, hyökkäyksenä ja projisointina, mutta toivoakseni tiedätte, mitä tehdä. Jos ette tiedä, niin ottakaa vaha pois korvistanne ja kuunnelkaa, mitä sanoin lähetyksen alussa.

Tällaista huomioita ei välttämättä voi välttää fyysisessä, aineellisessa maailmassa. Itsenne suojeleminen on kuitenkin täysin eri asia, ja tästä syystä minulle on annettu lupa astua kehoonne heijastamaan energiaani ja ankkuroimaan solaari-DNA-osan sisällenne. Tämä solaarisäie pitää teidät yhteydessä Galaktisen keskusauringon sydänvaloon. Tämän säikeen kautta teillä on yksityinen, selkeä kuumalinja Jumalalle ja Jumalattarelle. Tämä säie ohittaa alitajunnan estävät vaikutelmat. Teidän on kuitenkin oltava valpas ja tietoinen itsestänne, tietoinen omista reaktioistanne ja toimistanne elämän joka osassa ja otettava itsenne kiinni, ennen kuin putoatte vanhaan toimintamalliin. Antakaa itsellenne tilaa vapauttaa ja tuulettaa tuota negatiivisuutta tarvittaessa, mutta kuten olen aina sanonut, antakaa sen mennä ohi nopeasti, älkää tehkö siitä harrastusta.

Jumalattaret astuvat nyt taaksepäin hyräillen edelleen Jumalataralkemian mantroja. Kehonne on valaistu kuin joulukuusi - maailmankaikkeuden kaikki värit virtaavat lävitsenne ja valoräjähdyksiä tapahtuu kaikkialla, missä uusia energiapisteitä kytketään korvaamaan vanhoja yhteyksiä. Energia virtaa ja syöksyy chakrojenne läpi. Koko chakrajärjestelmänne luodaan uudelleen ja viedään niiden tasojen yli, jotka on aktivoitu tuliporttien avulla, ja kaiken sen yli, mitä Jumalattaret ovat tehneet kanssanne tähän mennessä.

Minä, Kuthumi, tuon teidät, Jumalan henkilökunnan yhteen Jumalattaren henkilökunnan kanssa. Nyt antautukaa täysin, olkaa kuin sieni, päästäkää irti kiinnikkeistänne kaikkeen tunnettuun ja tuntemattomaan, näkyvään ja näkymättömään ja vain antakaa kaiken olla.

Hyvin lempeästi vedän teitä itseäni kohti. Energiastanne tulee kultaista, virtaavaa valoa ja energiamme ovat yhtä.

Solaarienergia syöksyy nyt ylös ja alas selkärankaanne ja kulkee edestakaisin yhteensä 999 kertaa. Jokainen virtaus vapauttaa viestin chakroihinne. Nämä viestit aloittavat uuden perustan.

Nämä energiat laajentuvat nyt Kairon kristallisydämen keskikohtaan ja 999 smaragdiliekkiä aktivoituu siellä. Nämä liekit laajentuvat Moskovaan ja Pietariin, Turkkiin, Brisbaneen, Sloveniaan ja yksi kaikkivaltias liekki, joka sisältää kaikkien 999 liekin ominaisuudet, ankkuroidaan tähän maantieteelliseen paikkaan (Serena-alpakkamaatila Mooiriverissä, Etelä-Afrikassa).

Vetäkää syvään henkeä ja rentoutukaa, kun alpakkoina tuntemanne olennot avaavat sydämensä ja voimakas virtaavan rakkauden virta heijastetaan nyt teitä kohti. Se virtaa sydänchakraanne ja ulottuu sukupuuhunne, ja tämä tuo harmonisen tasapainon kaikkeen siihen, mitä tekee teistä sen, kuka olette, kuka tunnette olevanne ja niihin osiinne, joita ette ole vielä kohdanneet.

Jatkaa hengittämistä syvään sisään ja ulos, kun virtaavan rakkauden 999 sykettä tulee alpakoista, rauhoittaa kehonne soluja, siirtyy DNA:han, kietoo valonsa kaikkien traumatisoituneiden osienne ympärille, virtaa kaikkiin traumaattisiin muistoihinne, joita pidetään tietoisuudessanne ja alitajunnassanne. Tämä suurenmoinen ehdottoman rakkauden virta valmistelee teitä seuraavaa tietä varten.

Lady Nada tulee seisomaan eteemme yhtenä valona, joka säteilee kultaista energiapalloa, ja hän laittaa avaimen tulevaisuuden sykleihin - kaikkeen siihen mikä vaikuttaa teihin ja elämäänne seuraavien 27 vuoden aikana, myös niihin elämänne puoliin, jotka luotte ja jotka jatkavat lähtönne jälkeen, jos se on valintanne.

Nämä alpakoista tulevat energiat sytyttävät nyt kauniin purppuraliekin smaragdiliekin sisälle. Purppuraliekin sisällä syttyy kultaliekki. Kultaliekki laajenee, kunnes se sisältää smaragdi- ja purppuraliekin. Tämä kultaliekki edustaa Jumalataralkemiaa yhtä lailla kuin Jumala-alkemiaakin.

Tämän liekin laajentumien jatkuu, mikä sytyttää sen Jumalataralkemian pyhän tulitemppelin valon ja voiman, mikä on ankkuroitu tähän paikkaan. Kun tämän temppelin juuret tunkeutuvat Äiti Maan kehoon, energiat laajentuvat Brisbaneen, Sloveniaan, Venäjälle, Turkkiin, Kairoon, Johannesburgiin ja takaisin tähän paikkaan.

Tämä on luonut verkon, mikä syöttää sitä kanssaluomisvoimaa, mikä sisältyy sakraali- ja sydänchakraanne, ja seuraavien 16 kuukauden ajan jokainen teistä viedään tähän temppeliin, missä Tulijumalattaret kouluttavat teitä henkilökohtaisesti yhdistymään täysin Jumalataralkemiaan ja vapauttamaan sitä maailmaan siinä muodossa, mitä kohtalonne on päättänyt. Koska kohtalonne on määrännyt sen, olette täysin rauhassa sen osalta, sillä kohtalo on täysin eri asia kuin "arpaosa".

Vetäkää syvään henkeä, kun alan nyt vahvistaa energioita kehossani, mikä vahvistaa energioita teidän kehossanne, ja haluan teidän nyt kuvittelevan itsenne laajentuvan ja kasvavan. Kun kehoni kasvaa, meistä tulee suurempia ja suurempia, kunnes olemme 99 jalan korkuinen roihuava solaariarkkienkeliolento - te minun sisälläni. Nämä energiat värähtelevät ulottaen liekkejä koko maailmaanne, ja kun nämä liekit roihuavat, tunnette ilmaporttien voimakkaiden tuulien tanssivan liekkien joukossa, mikä laajentaa liekkejä, ja kun ne tanssivat yhdessä - liekki ja tuuli - teille puhutaan, liekit tanssivat kuvioina, jotka puhuvat teille. Tarkkailkaa, katsokaa ja nähkää kauneus ja suurenmoisuus siinä elämänvoimassa, mikä sisältyy näihin elementteihin.

Toinen kaikkivaltias olento paljastuu meille, paljon suurempi ja mahtavampi kuin te ja minä tällä hetkellä. Tämä olento jakautuu kahteen ja näette Kosmiset vanhemmat.

Kaikki mitä on, on valoa. Sulkekaa silmänne, avatkaa sydämenne ja hengittäkää sitä sisään. He kehottavat teitä siirtymään korkeamman oktaavin maailmoihin, siirtymään vanhan toimintamallin yli, ja se kultainen Kristus-muna mikä ankkuroitiin Kairoon kaksi vuotta sitten, murtuu nyt auki ja uusi Kristus-taso syntyy - Kristus-tietoisuus minkä vastaanotatte, viisauskehon pyhät siunaukset, mitkä laajentuvat yli jokaisesta esteestä, joita ovat luoneet ihmiset, erityisesti heidän pelon vaikuttama mielensä. Jokainen rajoitus, jokainen este poistetaan harmoniassa teidän ja lähellä takananne seuraavien tietoisuustason kanssa. Näitä tietoisuustasoja ei kuitenkaan jätetä alemmalle tasolle tukemaan niitä, jotka ovat täysin unessa - ei ehdottomasti. Nämä korkeammat oktaavit on ankkuroitava niin, että he voivat saada valoa siihen, mikä pitää heitä pimeydessä.

Energia rakentuu päässänne, se rakentuu selkärangassanne. Selkärankaanne pitkin syöksyvät värähtelyt kommunikoivat itsenne tuleville puolille, niille tulevaisuuden puolille, jotka ovat eläneet nyt ankkuroitavien periaatteiden mukaisesti ja ovat täysin ruumiillistaneet nuo korkeamman mielen, korkeamman älykkyyden ilmaisumuodot ja ehdottoman ja virtaavan rakkauden korkeammat laadut. Päästäkää nämä sisään, jos se on valintanne.

Kuvitelkaa näiden säikeiden, joiden kautta lähetykset virtaavat, vahvistuvan, tulevan kuin kiinteäksi kullaksi, kuitenkin virtaavaksi, ja tämä yhdistyy Smaragdimysteerikouluun, Kultaisen temppelin opetuksiin, ja se valo mikä nyt on syntynyt kultaisen Kristus-munan kautta, laajentuu Galaktiseen keskukseen, räjähtää elämään toisella tasolla ja suihkuaa päällenne. Kultaisia tähtiä putoaa kaikkialle ympärillenne ja niistä tulee yhtä kanssanne.

Hengittäkää syvään tätä valoa ja kun hengitätte, huomaatte alkavanne kohota rakkaudessa, kohoatte kuin feenix-lintu tuhkasta ja kultaiset tulisiipenne puhkeavat elämään, kun minä, Kuthumi, poistan nyt lempeästi energiani teistä ja leijutte aivan Galaktisen keskuksen alapuolella - roihuavat tulisiipenne pitävät teitä siellä.

Kun leijutte taivaan ja maan välillä, solaariarkkienkelit laajentavat rakkautensa teihin ja tunnustavat valintanne liittyä niihin, aitojen sielujen solaaripolun johtajina.

Olette saaneet valovihkimyksen, mikä vie teidät nyt aitojen sielujen polun seuraavalle tasolle, ja solaarisiipienne kera teitä auttavat niin henkilökohtainen solaarienkelinne kuin koko solaariviisauden armeija.

Vetäkää taas syvään henkeä ja kun hengitte ulos, tuokaa itsenne lempeästi Tulitemppelin keskelle.

Jokainen Jumalatar ojentaa teille jalokiven. Mantrojen hyräileminen on loppunut. Ilmaportit on tiukasti aktivoitu sisäänne, kehonne chakrat tuikkivat valoa, sillä noiden ilmaporttien koodit säteilevät uutta valoa polullanne eteenpäin.

Kaikki kokemanne energiat virtaavat Äiti Maan kehoon ja luovat samat muutokset, ja aktivointi on tehty.

Nyt on aika kiittää kollektiivia ja kiittää siitä, mitä teille on aktivoitu. Kiittäkää kaikkia olentoja, jotka ovat olleet läsnä todistamassa tätä kaikkivoivaa aktivointia ja solaarivihkimystä.

Lady Nada vakuuttaa teille, että avain on tiukasti sydämessänne, ja Kosminen isoäiti ojentaa kätensä antaen teille upean kristallin.

Kun energiat laajentuvat, alkakaa lempeästi vetää tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoonne - ulottaen energianne Äiti Maahan, maadoittuen ja yhdistyen taas nykyiseen aikajanaanne ja elämäänne, muttei välttämättä sellaisena, kuin ennen tunsitte sen.

Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, työntäkää energiajuurenne Äiti Maahan varmistaen, että olette täysin maadoittuneet ja takaisin kehossanne.

Rakkaat ystävät, näiden energioiden jälkivaikutukset ovat kanssanne joitain viikkoja. Valmistautukaa hyvin tärkeisiin muutoksiin. Pitäkää kuitenkin mielessä, että muutokset eivät ole samanlaisia kaikille teille. Jotkut teistä kokevat muutoksenne fyysisessä, aineellisessa maailmassanne. Toisille ne voivat olla tunnepuolen, psykologisia, henkisiä tai mentaalisia muutoksia. Älkää luoko odotuksia siitä, miten tämä muutos tapahtuu. Kuitenkin vakuutan teille, että nämä muutokset ovat katalyyttejä ja liikkeelle panevia voimia, jotka siirtävät teidät uuteen maailmaan, niin että voitte laajentaa energianne tulviin huomisiin tietäen täysin hyvin, mitä teette läsnä olevassa hetkessä.

Ne teistä jotka ette kuunnelleet Jumalatar Jezebelin lähetystä (Pyhän tulitemppelin aktivointi ja ilmaportit 16-22, 7.9.09) - kannustan teitä tekemään se. Itse asiassa kannusta teitä palaamaan Maria Magdaleenan viestiin vahdinvaihdosta (Vahdinvaihto ja ilmaportit 9-15, 1.9.09), sillä se valmistelee teitä ja antaa teille laajemman näkemyksen siihen, mitä olemme tänään tehneet. Nämä kaksi viestiä ovat osa tätä - käyttäkää tätä ja kasvakaa sen kanssa.

Painavin pyyntö, viesti mikä tulee jokaiselle teistä, on se, että nousette vanhan yläpuolelle ettekä missään olosuhteissa omaksu ympärillänne olevien - tunnettujen ja tuntemattomien, näkyvien ja näkymättömien - köyhyys- ja uhritietoisuutta. On aika luoda uusia rakenteita, puhtaan kullan perustoja - vauraustietoisuutta. Rakenteet ovat täyttä kultaa - vauraustietoisuutta - ja kaikki niiden sisällä on täynnä kultaa ja kaikkia pyhiä jalokiviä, Jumalan ja Jumalattaren valtakunnan aarteita.

Asettakaa rajanne siinä mielessä, sillä mitä pidempään annatte periksi toisten köyhyysvalitukselle, sitä pidempään koette köyhyyttä, ja sama pätee uhritietoisuuteen, mukaan luettuna omanne. Tämä on dynaaminen, jumalainen uusi alku. Teidät on kohotettu "arpaosastanne". Tämä merkitsee sitä, että jumalainen kohtalo on enemmän osa teitä kuin koskaan. Siksi vanha käyttäytyminen ei toimi. Tiedän, että toistan itseäni, mutta varmistan, että saatte viestin.

Rakkaat ystävät, nyt sitten kiitän jokaista teitä läsnäolosta. On ollut todellinen ilo ja riemu yhdistyä taas kaikkien kanssa tällä tavalla. Minun on ollut hiljennyttävä hyvin pitkään, mutta nyt palattuani on paljon tehtävää. Jumalattaret pysyvät paikoillaan, Maria Magdaleena työskentelee rinnallani. Paljon on tehtävää ja olette kaikki osa sitä. Siksi teidän on oltava valppaana, teidän on ehdottomasti tiedettävä, kuka olette, jotta voitte aktivoida Kultaisen temppelin opetukset ja laajentaa valoprojekteja, jotka on aktivoitu, ja jotta jokainen teistä kehittyy henkilökohtaisessa kapasiteetissaan, sillä jokainen teistä on oma universuminsa ja teitä vaaditaan menemään koskettamaan toisten elämää.

Tämä on suurin yhteistyöprojekti, mitä on koskaan ankkuroitu maan päälle. Siinä lukuisat valotyöntekijät yhdistyvät - eivät välttämättä Lightweaverin (Eloff) opetusten kautta, vaan liittäen sydämensä yhteen ja se on tärkeää. Ja jos valonne voi ulottua toisiin valotyöntekijäryhmiin puhumaan viesteistä, joita olette saaneet ja jotka ovat parantaneet elämäänne, niin tehkää se - levittäkää rakkautta, levittäkää valoa, punokaa sitä. Olette kaikki rakkautta ja valonkutojia, ottakaa asemanne ja menkää eteenpäin.

Jatkan energioidenne valmistelemista marraskuuta varten, jolloin kolmas ja neljäs ylösnousemusaalto tulee. On uskomatonta, että energiat ovat laajentuneet siinä määrin kuin ovat, mikä on mahdollistanut kahden ylösnousemusaallon ankkuroimisen kerralla ja alun perin odotettua aiemmin.

Marraskuu sisältää portin 11. ulottuvuuteen, mikä vie teidät 12. ulottuvuuteen, jolloin - innoissamme todeten - kolminkertainen kaksitoistakoodi ankkuroidaan. Tämä antaa kaikkien valotyöntekijöiden, jotka ovat kiinnostuneita, valmiita ja halukkaita, siirtyä 12. ulottuvuuden keskukseen. Tämä merkitsee sitä, että elätte vuoden 2015 ja sen jälkeisiä energioita, ette vuoden 2009 energioita. Energianne ja kaikki se minkä kanssa olette harmoniassa, ohittaa nuo aikajanat, mutta kyetäksenne hallitsemaan nuo energiat kunnolla, teidän on sovellettava viestejä, joita olemme välittäneet teille tänään.

Ja niin se on, kallisarvoiset ystävät, että kiedomme teidät Kaikkeuden - valon, rakkauden, viisauden ja totuuden - korkeampaan valoon. Tietäkää, ettei ole hetkeäkään, jolloin kuljette yksin, sillä olemme kaikki yhtä. Se valo mikä on sisällänne, on kaiken luodun sisällä. Luottakaa niihin moniin näkymättömiin käsivarsiin, jotka pitelevät teitä, ja tietäkää, että olemme aina kanssanne kaikin tavoin.

Olen Kuthumi, rakkauden ja viisauden kuningas, solaariarkkienkelien lordi. Opastakoon rauha ja armo teitä. Adonai.

******************

Olen Maria Magdaleena. Tervehdys ja tervetuloa jokaiselle teistä.

En voisi mitenkään antaa mestari Kuthumin saada näyttämöä täysin itselleen. Olemukseni tuo teille niitä kauneuden, aistillisuuden ja virtaavan luomisen energioita, jotka tulevat Jumalattaren kautta.

Tuon jokaiselle teistä siunauksen tästä seesteisemmästä taajuudesta, mikä yhdistyy mestari Kuthumin voimaan, ja olen hyvin iloinen siitä, että hän on ilmoittanut paluustaan ja ilmoittanut meidän työskentelevän synnyttäen näitä tavattomia valoprojekteja.

Kun ilmaportit jatkavat ankkuroitumista, tulenne laajenee. Tämä tuli on Hengen raakaa voimaa, mistä puhuimme pitkään tuliporttiaktivoinneissa. Ilmaporttien ilmaelementti kohoaa ja se varmistaa, että kohoatte vanhan tavan yläpuolelle. Se on tuuli siipienne alla, mikä vie teidät olemuksenne/olemisenne korkeampaan osaan.

Haluaisin kerrata jotain, mitä Kuthumi mainitsi teille, ja se on sen tietämisen tärkeys, kuka olette, siirtyäksenne eteenpäin tällä polulla. Kehen on parempi luottaa kuin itseenne, kun tehdään tärkeitä päätöksiä, ja kun tunnette itsenne, pystytte tunnistamaan vanhat heikentävät reagointitavat ja omaksumaan uusia asioiden tekemistapoja. Vakuutan auttavani teitä.

Alpakkaenergiat ovat edelleen ympärillänne ja haluan teidän ottavan hetken istuaksenne hiljaa, kun lähden, sillä nämä energiat hiljentävät ja tyynnyttävät niitä voimakkaita värähtelyjä, joita on tullut kehoonne. Tämä maadoittaa teitä ja auttaa teitä paremmin sopeutumaan niihin helposti ja iloisesti.

Kiitos teille kaikille siitä, että teitte tämän erityisjuhlan, ja odotan innolla edessämme olevia vuosia, kun työskentelemme yhdessä, luomme taikaa ja menemme vanhojen maailmojen yli yhdessä, sillä kasvamme kaikki yhdessä.

Olen Maria Magdaleena ja rakkauteni teitä kohtaan on syvää. Kiitos ajastanne. Au revoir.
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 25.9.2009 - AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI 1.10. JA I

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:53

AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI 1.10. JA ILMAPORTIT 44-50

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (lightworkers.org)
25.9.2009 Johannesburg, Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena ja toivotan jokaisen teistä tervetulleeksi totuuden, viisauden ja mahdollisuuden jumalaiseen läsnäoloon ja valoon.

Elämänkierto nopeutuu dramaattisesti, te kaikki tunnette tämän. Tähän on syynä se, että vanhan toimintamallin kudoksessa on repeämiä. Tämä sallii monien sielujen vapautua tuosta toimintamallista ja sen tuloksena he kohtaavat suurempia osia aidosta itsestään ja alkavat yhdistyä äärettömän valosuunnitelmansa jumalaiseen ja pyhään kudokseen.

Kun nämä vanhan toimintamallin kudosrepeämät suurenevat kooltaan, useampia nukkuvia sieluja altistuu valolle. Tämä on äärimmäisen tärkeää, koska, kalliit valotyötekijät, aiomme nopeuttaa energioita vielä lisää. Ne teistä jotka työskentelette kehittyneemmästä näkökulmasta ja jotka pystytte yhdistymään korkeampiin valomääriin, olette niitä, joiden puoleen käännymme ja joiden luotamme ylläpitävän energioita, valoa heitä varten. Näin tehdessänne huomaatte, että kaikki nopeutuu omassa elämässänne.

-------------------------------

Nyt kun koette hyvin monia erilaisia energioita ja opettelette, miten hallitaan niitä kehossanne ja elämässänne, havaitsette monia tapoja, joilla energia ilmentyy. Ilmaportit opettavat teille hyvin tärkeän prosessin: miten tullaan yhdeksi korkeamman älykkyyden kanssa ja avataan tietoinen mieli sille korkeammalle Jumala/Jumalatarmielelle, jonka kanssa olette jo yhtä. Tämä paljastaa teille uuden matkan polkuja.

Lokakuun 1. päivänä ilmesyy uusi suuri repeämä vanhan toimintamallin kudokseen. Tämä on suurin repeämä tähän päivään mennessä ja se vapauttaa satojatuhansia ansassa olleita sieluja sekä sallii monien nukkuvien sielujen nousta kohtaamaan nämä energiat, niin että he voivat täysin hyötyä niistä energioista, joita tulee marraskuussa ja joita olemme kutsuneet kolmanneksi ja neljänneksi ylösnousemusaalloksi.

Tämä vanhan toimintamallin kudosrepeämä on rakentunut viimeiset kahdeksan kuukautta. Tätä on nopeutettu, koska kaikkien teidän on nyt alettava soveltaa universaalin mielen kvanttilakeja. Tämä merkitsee sitä, että jokaisen teistä täytyy nyt vakavasti harkita ajatusta niiden lopputulosten muuttamisesta, joita menneisyyden profeetat ovat ennustaneet. Moderni tiede on todistanut, että kaksi atomia voi olla samassa paikassa samaan aikaan, mikä todistaa rinnakkaisten tai vaihtoehtoisten todellisuuksien olemassaolon. Siksi tulevaisuus on jo olemassa, mutta minkä tulevaisuuden aiotte tuoda todellisuuteenne? Tässä kohtaa kvanttienergiat - mahdollisuuksien tiede - saa täysin uuden merkityksen ja tuo teille monia uusia mahdollisuus- ja tilaisuusulottuvuuksia.

Sisällänne oleva valo johtaa teitä tuohon suuntaan. Nyt kuitenkin vaaditaan, että te kaikki yhdistytte ja keskitytte sen lopputuloksen luomiseen tai paremminkin valitsemiseen, mikä palvelee parhaiten ihmiskuntaa - eikä se ole välttämättä tuho tai se lopputulos, joka hajottaa kaiken uudelleenrakentamista varten. Teidän ei tarvitse mennä niin pitkälle. Teidän ei tarvitse kokea täydellistä tuhoa elämän uudelleenrakentamiseksi.

Muinaistieteet on nyt todistettu todeksi modernia teknologiaa ja tieteen moderneja piirteitä käyttäen. Tämä on teille tärkeää, koska se lisää realistisuutta siihen, mitä monet ovat kenties pitäneet epätodellisena tai kaukaisena. Kaukaisen maailman todellisuus alkaa kiilautua uuden todellisuutenne kudokseen - todellisuuden johon monet teistä jo yhdistyvät. Ihmeitä pitäisi tapahtua kaiken aikaa ja monta vuotta olemme puhuneet vaihtoehtoisista ja rinnakkaisista todellisuuksista. Olemme puhuneet pitkään voimastanne valita erilaisia lopputuloksia. Kuthumi on aina sanonut, että jos haluatte kokea erilaisen lopputuloksen, teidän täytyy tehdä jotain eri tavalla. Sillä jos jatkatte sen tekemistä, mitä olette aina tehneet, saatte sitä, mitä olette aina kokeneet menneisyydessä.

Sykli on vaihtunut ja haluamme teidän yhdistyvän siihen, kuljettavan tuon viestin "kotiin", aivan olemuksenne ytimeen. Menneisyyden malleja ei tarvitse toistaa, jotta ihmiset tehdään tietoiseksi siitä, että elämä on muuttunut, muuttuu ja voi jatkaa muuttumista. Siksi ne maailmanlaajuiset verkostot, jotka muodostimme muutama kuukausi sitten, kun käynnistimme ensimmäisen tuliporttisarjan, ovat yksi suurimmista valoprojekteista, joita tuomme valotyöntekijäjoukolle ympäri planeettaa - yhdistäen pyhät valoportaalit Äiti Maan kehon pinnalla ja sisällä, yhdistäen valotyöntekijät ja kutoen valoa. Valotyöntekijöiden elämän kaikilta alueilta on nyt liityttävä yhteen ja tultava yhdeksi pyhäksi sydämenlyönniksi, mikä keskittyy vilpittömästi tahtoen erilaiseen lopputulokseen, mitä menneisyyden profeetat ovat ennustaneet. Toistan: keskittyneen vilpittömän tahtonne kautta teillä on voima muuttaa menneisyyden profeettojen ennustamaa lopputulosta.

Ilmaportit joita on aktivoitu lokakuun 1. päivän avainpäiväaktivointia varten, synnyttävät kaiken energian tämän mahdollistamiseksi, kaikkien valotyöntekijöiden yhdistämiseksi ympäri maailmaa voimakkaaseen valokasteeseen, minkä toteuttaa Aitojen sielujen suuri neuvosto.

Sielujen on aika kehittyä vanhentuneen ja järjettömän yläpuolelle eikä ole enää aikaa haaskattavaksi. Nyt on voimakas kiireellisyyden tuntu, mikä motivoi sieluja ottamaan takaisin voimansa tavoilla, joita tietoinen mieli ei ole koskaan ennen ajatellut (mukaan luettuna oma tietoinen mielenne). Tämä tapahtuu hyvin tärkeästä syystä, sillä näiden ilmaporttien myötä evoluutioportaalit avautuvat ja takaavat teille pääsyn kaikkivaltiaan itsen syvimpiin sopukoihin, missä jokaista teitä autetaan saamaan takaisin sielunne kokonaispalapelin tärkeä pala. Kun tämä palapeli on rakennettu uudelleen kollektiivikehoksi, pystytte siirtymään sen ulkopuolelle, minkä olette tulleet tuntemaan elämänä, maailmana missä kohtalonanne on elää tuskassa, kärsimyksessä, sodassa, tuhossa, nälässä ja köyhyydessä. Pystytte siirtymään johonkin paljon suurempaan ja viisaampaan kuin ihmisitse.

Evoluutioportaaleja aktivoidaan Brysselissä, Zimbabwessa ja Kambodzassa, ne harmonisoidaan kristallisydämeen Kairossa ja kahteen pisteeseen Venäjällä - Moskova ja Pietari - ja kudotaan platinavalomunan läpi Turkissa. Kaikki nämä energiat kerätään yhteen ja niitä pidetään Siinai-vuoren sydämessä. Syy niiden pitämiseen Siinai-vuoressa on vuoren historia. Se on paikka, missä Jumala paljasti valonsa Moosekselle ja synnytti ne pyhät periaatteet, jotka tunnetaan Kultaisen temppelin opetuksina ja joiden oli tarkoitus valmistella ihmiskuntaa tätä aikaa varten. Moosekselle ei annettu ainoastaan kymmentä käskyä - niitä annettiin itse asiassa 99, ja kun Smaragdimysteerikoulu on aktivoitu, nämä 99 "käskyä" ovat valmiina paljastettavaksi muulle maailmalle. Muutamille on jo paljastettu näitä opetuksia, mutta aika on kypsä teidän muiden yhdistymiseksi näihin 99 voimakkaaseen säteeseen.

Pyydän teitä nyt sulkemaan silmänne, jos ette ole jo tehneet sitä, ja vetämään syvään henkeä. Ja kun hengitätte ulos, rentouttakaa kehonne, mielenne ja henkenne ja antautukaa sille jumalaiselle valolle ja rakkaudelle, mitä on sisällänne ja kaikkialla ympärillänne.

Haluan teidän kuvittelevan itsenne upeaan metsään, joka on täynnä ikivanhoja puita ja ihanaa luontoa kaikissa muodoissaan. Luonnossa on useimmat tärkeistä elämän, valon ja totuuden avaimista ja se sisältää myös harmonian, armon, kauneuden ja luottamuksen värähtelyjä. Elämänkierto ilmentyy jatkuvasti luonnon äänen kautta ja luonto luottaa elämänkiertoon ja sopeutuu noihin muutoksiin, kun Luontoäiti ja kaikki elementit muuttuvat.

Olette valmiita näkemään, miten luonnon on sopeuduttava planeetallanne tapahtuviin muutoksiin. Jokaisen teistä on myös sopeuduttava, sillä toiminnassa on paljon ketään tai mitään suurempia voimia. Teidänkin on sopeuduttava, niin kuin kaikkien luonnon valtakuntien.

Pyydämme teitä nyt antautumaan, rentoutumaan, päästämään irti ja tuntemaan kehonne yhdistyvän maaelementtiin, vesielementtiin, ilmaelementtiin ja tulielementtiin ja sallivan viidennen, hengen elementin, kutoa taikaansa niiden neljän elementin kautta, joiden kanssa olette nyt yhtä.

Kun kehonne reagoi luonnonvoimiin, joiden kanssa olette yhtä, kehonne solut alkavat sopeutua tähän aikaan, mikä kutsuu muutokseen, mikä kutsuu joustavuuteen, virtaavuuteen ja sopeutumiseen. Tämä on mutaatioaikaa. Kaikki muuttuu, muutos on kaikkialla ympärillänne, ja koska luonto ja sen elementit muuttuvat ja sopeutuvat, tämä alkaa tapahtua automaattisesti myös teille.

Aionien ajan ihmiskunta on kehittynyt fyysisessä maailmassaan - siis teknologisesti. Kuitenkin henkisesti ja tunnepuolella on ollut hyvin, hyvin vähän kehitystä. Maailmanne on edelleen sodassa, voimilla jotka hallitsevat maailmaanne, on erittäin vähän tietoisuutta siinä mielessä, että teette mitä tahdotte, mutta vahingoittamatta ketään, sillä suurimmalla osalla fyysisen maailmanne voimien motivaatiosta on ahneuden, pelon, uhritietoisuuden ja köyhyystietoisuuden juuret, ja sitä projisoidaan maailmanne ihmisiin. Monilla maailmanne hallituksista on ulottuvillaan hyvin kehittynyttä teknologiaa, minkä ovat antaneet heille rodut, jotka eivät elä planeetallanne. Näillä ihmisillä ei välttämättä ole sitä korkeaa tietoisuustasoa, mitä vaaditaan tämän teknologian käyttämiseen viisaudella ja rakkaudella.

Nyt on aika mennä takaisin juurille, mistä muinaiset viisaus- ja rakkausopetukset tulivat. Teidän täytyy yhdistyä tuon voiman puhtauteen, tuotava se tänne nyt, ja te, kalliit ja voimakkaat valotyöntekijät, käytätte sielunne teknologiaa, Jumalan ja Jumalattaren korkeamman mielen teknologiaa, ja yhdessä varmistamme, että lopputulos on erilainen, ettei lopputulos ole ennustettua tuhoa ja hävitystä. Maailmanloppu on toisessa todellisuudessa, kuten on tuhannen vuoden rauhakin, ns. Utopia, ja teillä on voima tuoda se tähän tulevaisuuteen.

Nämä puhumani sanat kommunikoivat olemuksenne syvimmille osille, ja sisällänne tunnistetaan sen totuus, mitä sanon. Tiedätte, että teillä on voima valita eri lopputulos ja lokakuun 1. päivä on ajankohta, itse asiassa piste aika-avaruudessa, jolloin vaihtoehtoisten todellisuuksien väylät risteävät, kun evoluutioportaalit aktivoidaan ja seitsemän ilmaporttia ammentavat korkeamman älykkyyden energiaa. Tämä repii vanhan toimintamallin kudoksen, jotta valo voi säteillä ja paljastaa maailmalle, että uusi maailma on valittu, uusi lopputulos on valmis synnytettäväksi.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos.

Kuvitelkaa itsenne nyt taas fyysiseen muotoon kävelemässä tämän suurenmoisen metsän läpi, kunnes tulette kauniiseen kristallipuutarhaan, jossa vesiputous kohisee ympärillänne ja luonnon kauneus puhuu teille muistuttaen yhteydestänne ja ykseydestänne sen kanssa.

Tämän puutarhan keskellä on aukko, missä on kristallikiekko, ja teitä pyydetään istuutumaan tälle kristallikiekolle.

Aitojen sielujen suuri neuvosto astuu nyt tähän puutarhaan ja seisoo ympärillänne toivottaen tervetulleeksi ulottuvuuksiin, joita hallitsevat valon, viisauden ja totuuden hierarkiat. He onnittelevat teitä siitä, miten pitkälle olette päässeet ja miten paljon olette saavuttaneet ja he kertovat teille rakkautensa syvyyden teitä kohtaan.

Aitojen sielujen suuri neuvosto on mestareita, jotka ovat kulkeneet ihmisen polun monta kertaa ja valinneet aitojen sielujen, maailman hallitsemisen/osaamisen polun ja palvelevat nyt varmistaakseen, että ne sielut jotka ovat valinneet aitojen sielujen polun, saavuttavat tavoitteensa ja samalla selvittävät tietä toisten sielujen seurattavaksi.

Haluan teidän nyt kuvittelevan, että henkilökohtaiset oppaanne ja suojelusenkelinne seisovat kanssanne tässä puutarhassa.

Kristallikiekkoon jolla istutte, syttyy nyt valo. Se kulkee selkärankaanne pitkin ja kruunuchakranne läpi sytyttäen kirkkaan valoauran ympärillenne. Edessänne on upea kultainen kotka. Sen oikealla puolella on kultainen käärme ja vasemmalla puolella kultainen leijona. Nämä kolme olentoa edustavat uuden, tulevan voiman symboleja. Käärme, kultainen käärme, edustaa uusia parannusvoimia, kotka edustaa uusia näkemisvoimia ja leijona uusia totuuden äänen voimia.

Kotka astuu nyt eteenne, leijona kävelee lepäämään selkä selkäänne vasten ja käärme kiertyy kiekoksi viereenne vasemmalle puolelle. Oikealle puolellenne haluan teidän kutsuvan yhden toteemieläimenne.

Nämä eläimet myös edustavat valon, rakkauden, viisauden ja totuuden neljää suuntaa, jotka ovat sisällänne. Niiden läsnäolo käynnistää alkemiaprosessin kehossanne.

Hengittäkää syvään sisään ja uloshengittäessä sallikaa itsenne yhdistyä eläinten energioihin ja kuunnella, mitä niillä on kerrottavana teille. Jos ei tule mitään sanoja, tiedostakaa, miltä teistä tuntuu, mitä ajatuksia juoksee mielessänne, mitä visioita tai muistikuvia tulee mieleenne?

Aitojen sielujen suuri neuvosto aktivoi nyt seitsemän ilmaporttia. Kun ilmaporttien siivet levittäytyvät auki, niiden valo säteilee teihin ja kuten aina, niistä tuleva tuulen kuiskaus hyväilee energiakehoanne tehden tilaa uudelle valolle, uudelle viisaudelle ja uudelle energialle. Ilmaelementti pyytää teitä toimimaan puhdasta ajattelua ja puhdasta näkemystä tahtoen ja yhdistymään Isä Jumalan ja Äiti Jumalattaren korkeampaan mieleen.

Teitä ympäröivät eläimet avaavat nyt chakransa teille ja vapauttavat symboliikkansa muinaista viisautta tietoiseen mieleenne. Kuvitelkaa näiden energioiden tunkeutuvan mieleenne, virtaavan aivorakenteeseenne, kulkevan niille aivojenne alueille, jotka ovat valmiita aktiotavaksi. Tämä auttaa teitä täysin tuntemaan sen totuuden, minkä luonto on valmis kertomaan ja näyttämään teille.

Luonto on antanut kaikelle elämälle merkin siitä, että suuri muutos on tullut, se on alkanut. Tämä luonnon viesti on lähettänyt toisen voimakkaan kutsun, kutsun maan suojelijoille, rakkauden ja valon pyhille sieluille, jotka ovat palanneet maan päälle varmistamaan, että tätä tärkeää muutosaikaa pidetään pyhässä graalissa, elämän kupissa, ja että se mikä aineellistuu, se mitä on kutsuttu "päivien lopuksi", on suurenmoisen uuden aikakauden alku, aikakauden mikä edustaa taivaan valoa, viisautta, totuutta ja rakkautta.

Olette kaikki ilmentämässä tätä unelmaa. Olette sieluryhmä, mikä tunnetaan aidoiksi sieluiksi ihmismuodossa ja mikä on valinnut polukseen ns. taivaan ja maan siirtämisen - kerääntymisen yhteen tänä aikana kaikkivaltiaaksi ihmisryhmäksi, tietoisuusryhmäksi, tarkoitus- ja visioryhmäksi ja täysin erilaisen lopputuloksen varmistamisen.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos.

Kun allanne olevan kristallikiekon valo ja energia alkaa lisääntyä, tunnette värähtelyjen kulkevan ylöspäin selkärankaanne pitkin. Kuvitelkaa kehonne solujen alkavan värähdellä ja tämän värähtelyn lähettävän ääntä. Ympärillänne olevat eläimet reagoivat tähän ääneen ja vastaavat siihen. Nämä yhdistyneet värähtelyt ja äänet kulkevat ilmaporttien läpi ja siirtyvät Äiti Maan kehon koko kenttään. Tämä on se ääni, kutsu palvelukseen - Äiti/Isä Jumalan ääni käskemässä kaikkia valosieluja heräämään, kerääntymään nyt yhteen sekä kulkemaan ja työskentelemään yhdessä.

Näiden energioiden kulkiessa kehonne läpi ja kaikuessa kaikkiin ulottuvuuksiin, evoluutioportaalit avautuvat. Tämä saa aikaan sen vanhan toimintamallin kudosrepeämän, josta olemme puhuneet, ja näiden portaalien sydämensyke aktivoidaan nyt Brysselissä. Nähkää sen kulkevan Zimbabween, Kambodzaan, koskettavan Kairon kristallisydäntä, Pietarin ja Moskovan kristallisydämiä ja siirtyvän Turkkiin.

Vetäkää syvään henkeä, kun tunnette näiden energioiden huipentuvan sydänchakrassanne, ja kun hengitätte ulos, energiat liikkuvat joka suuntaan, kulkien Siinai-vuoden sydämeen ja yhdistyvän jumalaisen viisauden ja totuuden smaragdimunaan siellä. Siellä Äiti/Isä Jumalan alkuperäinen totuus, ääni, viisaus ja valo heräävät henkiin.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun Aitojen sielujen suuri neuvosto tulee nyt lähellenne. Eläimet tekevät heille tilaa. Jokainen näistä olennoista laittaa nyt kätensä kehollenne ja tunnette tai kuvittelette suurten energiasyöksyjen kulkevan taas kerran chakrojenne läpi ja tunkeutuvan kehonne soluihin - DNA:han, molekyyleihin ja atomeihin.

Jatkakaa hengittämistä, sillä kun heidän energiansa yhdistyvät ympärillänne taajuuksiin, joita säteillään ja jotka koskettavat tämän päivän aktivointien maantieteellisiä paikkoja, evoluutioportaalit syntyvät sydänchakraanne ja Isä/Äiti Jumalan valoa virtaa päällenne. Tämä voimallinen valokaste vapauttaa teidät niistä vanhan toimintamallin piirteistä, jotka edelleen hallitsevat teitä alitajuisen mielenne kautta.

Hengittäkää sisään ja rentoutukaa.

Tietäkää, että nämä energiat ovat tukemassa teitä. Kun ne lisääntyvät, teille näytetään nyt kahden polun risteävän. Niiden risteyskohdassa räjähtää upea valo ja tämän räjähdyksen keskellä on ovi. Haluan teidän näkevän, että yhdistytte kolmannen silmänne kautta tähän oveen. Tämä on ovi tulevaisuuteen. Tämän oven takana on maailma, mistä muinaisten aikojen profeetat ovat puhuneet, ja siellä on polku eri lopputulokseen. Tästä syystä monissa tapaukissa ennusteet ovat olleet ristiriitaisia - todiste siitä, että useampi lopputulos on jo olemassa. Siksi teidän ei tarvitse luoda tuota todellisuutta, sillä se on jo olemassa. Kalliit ystävät, te ainoastaan alatte keskittyä tuohon lopputulokseen, harmonisoitte tietoisuuden virtaamaan tuon polun mukaisesti, joka johtaa kaiken toisenlaiseen maailman lopputulokseen - ei kuolemaa, tuhoa, tuskaa ja kärsimystä kokevaan maailmaan.

Haluan teidän nyt näkevän sielunne silmin nämä molemmat tiet, nämä molemmat polut jotka johtavat eri lopputulokseen. Haluan teidän tuntevan näiden energioiden kulkevan kehonne läpi, kulkevan tästä ovesta rauhan ja harmonian lopputulokseen johtavaa polkua pitkin.

Koko energiallanne, koko vahvuudellanne ja koko mahdillanne ajakaa näitä energioita pitkin tuota polkua - vahvistaen valoa, vahvistaen energiavirtaa, mitä vetää kollektiivitietoisuutta tämän virtauksen mukaisesti. Käyttäkää sydäntänne, mieltänne, tahdonilmaisuanne, visiotanne ja voimaanne magnetisoimaan tuota polkua, sillä sen ollessa magneettinen useampia sieluja vedetään sille.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun valokasteen virtaus päällenne lisääntyy. Tämä valo tunkeutuu aivosoluihinne ja luo kommunikointiväyliä toisten maailmojen kanssa ja elvyttää ne aivo-osanne, jotka ovat olleet horroksessa koko nykyelämänne ajan.

Näin siirrytte yli 10%:n tai sen mitä ihmiset hyödyntävät keskimäärin ja siirrytte noiden toimintamallien ulkopuolelle, siirrytte vanhentuneen ja järjettömän ulkopuolelle ja vedätte tuota magneettienergiaa, joka motivoi sieluja ottamaan takaisin voimansa täysin uudella tavalla, vedätte sitä kollektiivitietoisuuteen.

Vetäkää syvään henkeä ja kun hengitätte ulos, magnetisoitte ja vahvistatte tuota energiaa. Tuntekaa sen liikkuvan ajan ja avaruuden läpi, Äiti Maan kehon läpi sen chakroihin, jotka yhdistyvät evoluutioportaaleihin Brysselissä, Zimbabwessa ja Kambodzassa, kulkevat Kairon, Moskovan ja Pietarin läpi, Turkin läpi ja Siinai-vuoren läpi. Ja upea magneettienergiaverkko aktivoituu ja nuo energiat laajentuvat nyt miljardeiksi valo- ja energiasäikeiksi muuhun maailmaan. Ne levittävät tuota valoa, tuota magneettienergiaa, Äiti Maan kehon jokaiseen atomiin ja yhdistyvät uuden maailman kudokseen, minkä kanssa jokainen teistä päättää harmonisoida tietoisuutensa, minkä jokainen teistä päättää tulevan todellisuudeksenne. Muistakaa, ettei teidän tarvitse luoda sitä. Se on jo olemassa. Teidän täytyy vain kulkea sitä kohti.

Hengittäkää taas syvään sisään ja ulos, kun Suuri neuvosto nousee nyt ylös ja siirtyy takaisin. Eläimet tulevat luoksenne taas. Tällä kertaa kultainen kotka asettuu kruunuchakraanne. Leijona makaa nyt kehonne edessä, kultainen käärme kietoutuu selkärankanne juureen ja valitsemanne toteemieläin lepää nyt sylissänne.

Keskittykää niiden energioihin, tuntekaa niiden kehon lämpö, niiden energiavärähtelyt. Tuntekaa niiden sydämensyke, hengitys. Tuntekaa liike niiden voiman yhdistyessä omaanne. Antautukaa ja rentoutukaa, kun tämä seuraava jumaluusvaihe tulee yhdeksi kanssanne.

Ilmaportit ovat nyt täysin aktivoitu energiakenttäänne.

Aitojen sielujen suuri neuvosto ilmaisee nyt, että valokaste on nyt valmis, evoluutioportaalit on avattu ja olette saavuttaneet yhden kaikkivaltiaan itsenne syvimmistä sopukoista, ja sielunne kokonaispalapelinpalapelin tärkeän palan takaisinottaminen on käynnistynyt.

Hengittäkää syvään sisään ja rentoutukaa hengittäessänne ulos, kun allanne olevan kristalliverkon valo yhdistyy nyt selkärankaanne ja se imetään kehonne soluihin ja se tulee yhdeksi kanssanne. Neljän eläimen energiat yhdistyvät myös valonsa teidän valoonne. Kiittäkää tästä.

Varmistakaa, että säilytätte yhteytenne tuohon väylään ja tiedätte, minkä polun olette valinneet. Ottakaa meditaatioissanne tai hiljaisena aikananne vähintään 10 minuuttia päivittäin magnetisoidaksenne energiaa tuolla polulla ja kuvitelkaa kaikkien sielujen, jotka ovat valmiina heräämään, valitsevan rauhan todellisuuden, mikä on jo olemassa. Jakakaa tämä informaatio toisten kanssa, kertokaa heille, että ei ole tarvetta luoda uutta tulevaisuutta. Heidän tarvitsee päättää vain keskittyä tarkoituksella tuohon tulevaisuuteen, joka on jo olemassa.

Aitojen sielujen suuri neuvosto tervehtii nyt teitä ja kiittää valinnastanne vastaanottaa elämän kaste. Ilmaportit ovat yhdistyneet chakrojenne kanssa. Luonnonvoimat kiittävät teitä ja nyt on teidän vuoronne kiittää.

Alkakaa lempeästi vetää tietoisuuttanne takaisin fyysiseen kehoon.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos. Vetäkää energianne kehoon, ulottakaa se Äiti Maan kehon ytimeen, mikä maadoittaa teidät ja tuo teidät takaisin. Asettakaa kämmenenne lattiaan. Kiittäkää Äiti Maata sen palveluista, tuesta, valosta ja rakkaudesta.

Venytelkää käsivarsianne, jalkojanne. Suoristakaa selkänne ja varmistakaa, että olette täysin maadoittuneet taas kehoonne.

Hengittäkää taas syvään ja tietäkää, että olette edelleen yhteydessä kaikkiin energioihin, jotka aktivoitiin.

Kalliit valotyöntekijät, tämä on suuri käännekohta ihmisen henkisessä ja tunnekehityksessä. Kaikki sielut jotka ovat päättäneet herätä, tulevat todistamaan suurinta kehityshyppystä maan henkisessä ja tunnehistoriassa. Koskaan maan henkisen historian aikana ei ole näin monille sieluille annettu tilaisuutta samanaikaisesti päästä näin korkeille älykkyyden, viisauden, rakkauden sekä henkisen ja sieluteknologian tasoille.

Tämä on viimeinen vaihe, viimeinen sykli - tästä kohdasta syntyy jotain uutta ja te esitätte merkittävää roolia sen päättämisessä, mitä tuo uusi maailma on. Muistakaa sanani: teidän ei tarvitse luoda sitä, se on jo olemassa. Jos kuolema, sota ja tuho on olemassa, niin sen vastakohtakin on olemassa. Älkää koskaan unohtako sitä. Älkää koskaan unohtako, että teillä on vapaan tahdon voima valita erilainen lopputulos. Miksi? Koska se on jo olemassa, kuten olen sanonut. Siksi teidän jumalainen oikeutenne on kokea se, jos sen valitsette.

Pyydän kaikkia teitä jakamaan tätä informaatiota, kuten sanoin aiemmin - tekemään ihmiset tietoiseksi siitä tosiasiasta, että tämä on aika, jolloin polut risteävät, jolloin käännekohta on aktivoitu ja energian magneettivirrat voivat muuttaa tulevaa lopputulosta.

Voitte vaikuttaa maailmanne lopputulokseen, ja jos teitä riittävä määrä kerääntyy yhteen - mikä on yksi motivoivista tekijöistä tämän maailmanlaajuisen projektimme takana - tuon tahdonilmaisun ja magnetismin voiman avulla voitte ehkäistä hallitustenne negatiiviset projektiot ympäri maailmaa. Tarkoitan tätä, sillä teillä on meidät takananne, ja kun teemme yhteistyötä, niin kyllä, pitää varautua uuteen voimaan, ei pimeyden voimaan, vaan rakkauden voimaan- Ja tässä taistelemme tulta vastaan tulella - tulella joka on hengen raakaa voimaa, hengen valoa - ja käytämme sitä muuntaaksemme raivon, vihan ja koston tulen uudeksi ja voimakkaaksi motivaation, inspiraation ja toiminnan voimaksi, mikä ajaa valonsieluja harmonisoitumaan erilaisen todellisuuden ja erilaisen lopputuloksen kanssa.

Meille on kunnia työskennellä kanssanne ja olemme hyvin kiitollisia kullekin teistä päätöksestänne työskennellä kanssamme tällä tavalla.

Kasvakoon, vahvistukoon ja loistakoon valonne ja seisköön jokainen teistä luottavaisesti omassa valossaan.

Olen Maria Magdaleena. Au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 8.10.2009 - AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI 10.10. JA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:55

AVAINPÄIVÄAKTIVOINTI 10.10. JA ILMAPORTIT 72-78

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (lightworkers.org)
8.10.2009 Johannesburg, Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan teidät tervetulleeksi jumalaisen rakkauden ja jumalaisen valon pariin.

Energiat jotka rakentuvat tällä hetkellä, jatkavat Äiti Maan kietomista suurenmoiseen valopeitteeseen ja -kilpeen. Tämä peite on maailmankaikkeutenne kaikkivoivan enkeliolemuksen hoivaava puoli, joka kietoo siipensä maan ja samanaikaisesti teidän ympärille. Suojakilpi kannattelee sitä tänä hyvin tärkeänä ja hyvin haavoittuvana aikana, sen ja monien planeettanne sielujen vuoksi.

Tämän aktivoinnin myötä avaamme hyvin voimakkaita portaaleja hengen luovan kehon ydinolemukseen. Luovan energian suuri veljes- ja sisarkunta avustaa tässä. Ilmaportit ovat näitä portaaleja ja ne virittävät energianne korkeampaan älykkyyteen, mikä sisältää Galaktisessa ytimessä pidettyjä luovia energioita. Tämä auttaa teitä vahvistamaan luovan kehonne värähtelyä ja harmonisoimaan sen Galaktisen ytimen värähtelyn kanssa.

Nämä portaalit mahdollistavat tiedostamattoman kollektiivin passiivisen ja nukkuvan luovuuden hämmentämisen ja heräämisen siitä syvän horroksen tuhkasta, mitä jossain tapauksissa voidaan kutsua kuolemaksi. Tämä on aikaa, missä kaikki löytävät taas itsensä ja luovan valonsa. Tämä muuttaa sitä taajuutta, millä ihmistietoisuuden kollektiivi säteilee valoa ja energiaa. Tämä saa aikaa muutoksen valon reagoivissa voimissa, teidän opastamiseksi uusiin valokenttiin, mitkä on tehty tukemaan tietoisuutenne siirtymisessä kehittyneemmille tasoille - elämään ja kulkemaan Aitojen sielujen polkua.

Aitojen sielujen polku on matka, mille sielut päättävät lähteä kuultuaan sielunlähteensä kutsuvan ja houkuttelevan heitä tulemaan toisen maailman sydämeen, maailman joka sisältää heidän osiaan, jotka on kielletty, torjuttu ja jotka ovat halvaantuneet. Monet noista puolistanne ovat myös unessa - ne ovat osianne, jotka "kuolivat" jossain kehitysvuosienne vaiheessa.

Energiakehonne varhainen kehitys luo erittäin tärkeä yhteyden toisiin maailmoihin ja Galaktisen ytimen luovuus on suoraan yhteydessä kaikkiin chakroihinne. Tällä kertaa autamme teitä ja ihmistietoisuuden kollektiivia avaamaan chakrojenne kaikki portaalit vastaanottamaan korkeampaa älykkyyttä - henkisen teknologian korkeampia puolia, joita kanavoidaan luovien pyrkimysten kautta.

Teidän ei tarvitse olla ammattimaisesti esiintyvä taitelija ollaksenne luova. Silloin kun yhdistytään luovaan lähteeseen, se on kuin sielun ruokaa, ja kun nämä luovat energiat hoivaavat sielua, se on varustettu asioilla, joita se tarvitsee palvellakseen teitä, osoittaakseen teille ja opastaakseen teitä, erityisesti niinä aikoina elämässänne, jolloin etsitte eniten opastusta ja tukea.

Luovuus on valtava energiamaailma. Se on rakkauden, valon, potentiaalin, mahdollisuuksien ja erittäin tärkeän kasvun lähde. Silloin kun luovat voimat tukahtuvat, chakrat sulkeutuvat lopulta. Tällöin jotkut chakrat ovat tyhjentyneet ja aliaktiivisia, eivät toimi täydellä kapasiteetillaan ja toisista voi tulla yliaktiivisia ja ne toimivat normaalin tasapainoisen ja harmonisen rytminsä yläpuolella. Tämä aiheuttaa usein häiriöitä elämässä ja vaikuttaa ihmisiin monilla tasoilla.

Silloin kun luovuutenne on tukossa, seksuaalisuutenne on tukossa - ja päivävastoin. Silloin kun luovuutenne on tukossa, ette tunne motivaatiota ja inspiraatiota päästäksenne eteenpäin elämässänne, kaikki vaikuttaa tylsältä, maalliselta ja hyvin vaikealta. Luova voimanne avaa teidät valtavalle universaalille ratkaisuverkostolle, sillä sen tullessa teihin Galaktisen luovan keskuksen kautta yhdistytte luovan energian äärettömään lähteeseen.

Luovuus on rakkausvirtaa, mikä kutoo taikaansa elämän poikki. Miten moni teistä on ollut alakuloinen tai estynyt ja sitten tehnyt jotain luovaa ja se on kohottanut henkeänne? Tiesittekö, että jonkin luovan tekeminen on yksi ja ainoa feminiininen meditointitapa? On monia maskuliinisena pidettyjä tapoja. Jonkin luovan tekeminen on feminiininen, Jumalattaren tapa meditoida.

Jotkut teistä ovat kuulleet tämän jo Kuthumilta, mutta monille nämä opetukset ovat uutta ja toisia minun on muistutettava asiasta. Jos teillä on vaikeuksia hiljentää mielenne, hiljentää kehonne, istua hiljaa yrittäen kuunnella, yrittäen poistaa ajatukset mielestänne ja ennen kaikkea jos turhaudutte ja ärsyynnytte, niin ehdotukseni on, että olette luova. Sillä ei ole merkitystä, vaikka se olisi vain värin roiskimista paperille ja kenties kämmenjälkien laittamista siihen - jos se tuo teille iloa, kyse on meditointitilasta.

Meditoinnin tarkoitus on harmonisoida energianne Isä/Äiti Jumalan ja kaikkeuden keskusytimeen, kaikkivoivaan "minä olen" -olemukseen sisällänne ja kaikkialla ympärillänne ja luova työ tekee juuri sen. Se siirtää teidät päästä sydämeen - se on kuin lapsi havaitsemassa elämäänsä ensimmäistä kertaa, täysin keskittyneenä siihen, mitä se tarkkailee.

Voimme nähdä, että jotkut teistä jo vähän hermostuvat tämän kuulemisesta, koska ette usko olevanne luova. Siirtäkää sivuun nyt nuo ajatukset. Kyse ei ole siitä, miltä luomisenne näyttää. Kyse on luomisprosessista, ja jos teillä on sisällänne kritisoiva vanhempi, niin teidän on aika käyttää tämä tilaisuus, saada tuo osanne rauhaan ja vaatia luovien energioidenne käyttämistä - ei vain rentoutuaksenne ja harmonisoidaksenne energianne sisäisen ydinitsenne ja ydinlähteen kanssa, vaan annatte itsellenne myös tilaisuuden pudistaa mielenne, vastaanottaa opastusta ja vastaanottaa etsimiänne ratkaisuja. Kenties luova toimintanne on kirjoittamista, tanssimista, laulamista, leikkimistä savella. Mitä tahansa se onkin, sen on tunnuttava erittäin hyvältä.

Silloin kun teistä tuntuu hyvältä ollessanne luova, ette ole sidottuna kollektiivitietoisuuden heikentäviin puoliin. Olette yhdistyneenä suoraan lähteeseen ja silloin olette vastaanottavimmillanne. Kokeilkaa siis sitä. Kokeilkaa luovuuden monia puolia ja ulottuvuuksia ja sallikaa sen leikkiä kanssanne, ohjata ja opastaa teitä ja se näyttää teille, miten sitä voidaan parhaiten ilmaista kauttanne.

Nämä energiat joita tänään aktivoimme näiden seitsemän portaalin kautta, mikä hämmentää kollektiivista tiedostamatonta ja alkaa vetää nukkuvia sieluja uudelle tuntemis- ja heräämistasolle, aktivoidaan Tanskassa, Meksikossa ja Transilvaniassa Romaniassa ja harmonisoidaan kristallisydänten kanssa Kairossa ja Venäjällä.

Kaikki te jotka olette yhteydessä tällä kertaa, palvelette suojelijoina niille osallistujille, jotka ovat ilmaporttisuojelijoita, toisin sanoen niille, jotka ovat fyysisesti noilla alueilla. Kaikki te jotka kuulette sanani tällä hetkellä, olette maailmanlaajuinen ankkurointimekanismi näille kaikkivoiville uusille energioille.

Pyydän teitä nyt sulkemaan silmänne, jollette ole jo tehneet sitä, ja hengittämään syvään sisään nenä kautta ja ulos suun kautta rentouttaen kehonne ja rentouttaen mielenne kuvittelemaan, että teistä tulee nestemäinen ja virtaatte joka suuntaan, mihin sielunne haluaa ohjata teitä tällä kertaa.

Käyttäkää hetki leikkien mielikuvituksellanne. Muuttakaa muotoa ja tulkaa sellaiseksi, mistä pidätte eniten, mikä tuo teille suurinta iloa ja mikä symbolisoisi luovuutenne ilmaisemista.

Sallikaa tämän energian rakentua sisällänne ja samalla kun teette tämän, Luovan energian suuri sisar- ja veljeskunta tulee tanssimaan ja leikkimään kanssanne. Heidän energiansa ja muotonsa matkii teitä ja he seuraavat kaikessa, mitä teette. Kuvitelkaa leikkivänne jotain leikkiä ja he leikkivät kanssanne peilaten kaiken, mitä teette. Ilo luovan energian jakamisesta tuo parantumista, syvällistä parantumista. Kuvitelkaa nauravanne, tulevanne jopa lapseksi, jos teidän täytyy. Leikkikää ilman estoja, vain ollen hetkessä ja nauttien siinä armossa ja valossa, mitä tulee tämän tekemisen myötä.

Luovan energian suuri veljes- ja sisarkunta viittoilee teitä nyt etsimään paikan upeasta, valoisasta ja rauhallisesta puutarhasta, paikasta luonnossa missä voitte tuntea täydellistä rauhaa, täydellistä turvaa.

Katsokaa ympärillenne, tarkkailkaa kaikkea ja tunnistakaa, että se on Isä/Äiti Jumalan hengen luovan energian ilmentymää.

Kaikki mitä koette, on tulosta jostain, mitä luovuus on motivoinut - tuhoisammatkin luomuksenne ovat luovaa energiaa. Se miten käytätte energiaanne ja tuota luovaa voimaa, riippuu aina teistä.

Haluan teidän nyt kuvittelevan, että makaatte selällänne maassa, tässä upeassa luonnon paikassa, minkä olette valinneet, ja Luovan energian suuri veljes- ja sisarkunta ottaa kaikenmuotoisia ja -värisiä kristalleja ja tekee kauniin geometrisen muodon kehonne ympärille.

Tässä geometrisessa muodossa on värähtely, kieli, mikä yhdistää suoraan Galaktisen ytimen luovuuteen. Tunnette kehonne chakrojen avautuvan reaktiona siihen, että Galaktinen keskus toivottaa teidät tervetulleeksi olemuksensa ytimeen, luovan hengen maailmaan. Vain tuntekaa se, antautukaa sille ja sallikaa näiden kaikkivoivien energioiden kommunikoida chakroillenne, ohittaen älynne ja alemman egonne tarpeen sensuroida ja suodattaa kaikkea, mitä se kuulee ja näkee, erityisesti jos se on sille epämukavaa.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun Suuri veljes- ja sisarkunta avaa nyt chakrojenne sisäytimen. Tuo ydin sisältää upean elämänkukan, jonka jokainen terälehti lähettää värähtelyä, väriä ja nämä värähtelyt muodostavat äänen. Galaktinen ydin kuulee tämän äänen ja se vastaa. Chakrojenne ytimen elämänkukka avautuu vastaanottamaan niitä luovan hengen kaikkivoivia sykkeitä, joita tulee Galaktisesta ytimestä.

Geometrinen muoto ympärillänne alkaa vahvistaa luovuutenne resonanssia ja varmistaa täydellisen ja harmonisen sopusoinnun Galaktisen ytimen kanssa.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, kun nämä energiat alkavat aktivoida passiivisia, horroksessa olevia ja "kuolleita" luovia puolianne ja kollektiivitiedostamaton alkaa "hämmentyä", kuten myös teidän kaikki tiedostamattomat osanne, jotka sisältävät luovuuden arvokkaita aarteita.

Jatkakaa syvään hengittämistä, kun energiat sekoittuvat ja rakentuvat, Galaktisen ytimen tukeutuessa chakrojenne syvyyksiin, etsien luovuutenne juurta ja varmistaen, että jokainen passiivinen, luova osanne herää henkiin. Ja kun makaatte siellä luonnossa, kaikki ne jumalaisen rakkausäänen luovat harmoniat, joita luonto puhuu, hellivät kehoanne, henkeänne, mieltänne ja sydäntänne.

Ilmaportit avaavat nyt siipensä ja energiansa teille, ja kun energia suodattuu niiden läpi, ne aktivoivat luovan energian portaalit. Tämä energia syöksyy kehonne läpi ja yhdistyy Galaktisen ytimen energioihin ja tapahtuu seitsemän upeaa valoräjähdystä. Jokainen näistä on yhteydessä Galaktisen ytimen chakroihin ja nyt ne syöttävät energiaansa Äiti Maahan, aktivoivat portaalit Tanskassa, Meksikossa ja Transilvaniassa Romaniassa ja syöttävät nämä energiat kristallisydämeen Kairossa, Moskovassa ja Pietarissa.

Teitä pyydetään nyt avaamaan sydämenne, hengittämään siihen ja kun hengitätte ulos, kuvitelkaa sen laajentuvan kuin suuren lootuskukan, joka avaa kaikki terälehtensä kohtaamaan Isä/Äiti Jumalan korkeamman viisauden. Jokainen näistä terälehdistä välittää ja vastaanottaa luovan ytimenne pyhää kieltä, ja kun Galaktinen ydin tunnistaa tuon värähtelyn, ne yhdistyvät - kehonne ydin ja sydämenne lootus yhdistyy Galaktisen sydämen ytimeen ja kehoanne huuhdellaan voimakkaalla uuden luovan energian aallolla.

Varmistakaa, että hengitätte syvään sisään ja ulos, kun nämä energiat sykkivät kehonne läpi ja niiden valon ääni jylisee kaikkien pimeiden ja tiheiden osienne läpi. Haluan teidän nyt kuvittelevan seitsemän upean Ukkosolennon leijuvan chakrojenne päällä. Nämä olennot tulevat Galaktisen keskuksen ytimestä ja niiden energia pirstoo ne paksut muurit, jotka ovat sulkeneet teidät pois niiden maailmojen suurilta maisemilta, jotka sisältävät luovaa voimaanne.

Rentouttakaa kehonne ja mielenne ja kun olette valmiita, antakaa näiden Ukkosolentojen liikkua chakroihinne ja tuon jylisevänä kaikuvan äänen pirstoa nuo muurit, rikkoa ne säpäleiksi paljastaen teille tuon upean maailman, joka on tuolla puolen - sen tuolla puolen mitä olette koskaan nähneet. Tai kenties se on aina ollut unelmienne maailma, maailma joka on "mitä jossien" ja kaiken negatiivisen itsepuhelun tuolla puolen.

Näiden muurien hajottua Ukkosolennot tulevat nyt seisomaan rinnallenne, tämän geometrisen muodon sisään. Jokainen niistä materialisoi nyt kristallisauvan. Sauvat edustavat valaistumismiekkoja, jotka on kytketty jokaiseen chakraanne.

Hengittäkää syvään sisään nyt, kun Ukkosolennot kohottavat miekkansa päänsä päälle. Kun he pitävät miekkoja päänsä päällä, teitä pyydetään avautumaan tässä hetkessä vastaanottamaan tämä voimakas heräämisaktivointi, tämä tilaisuus herätä henkiin sen vanhan osanne tuhkasta, joka "on kuollut" luovan energianne valolle ja voimalle.

Niille teistä jotka olette jo palavan luovia elämässänne, tämä energia tuo tilaisuuden yhdistyä sellaiselle luovuutenne tasolle, mitä ette ole vielä maistaneet. Antautukaa sille, toivottakaa se tarvetulleeksi, tulkaa yhdeksi Galaktisen ytimen luovan lähteen kanssa, sillä nyt Luovan energian suuri sisar- ja veljeskunta kehrää 12 pyhää valoportaalia, 12 spiraalia jotka suodattuvat kehonne DNA:han ja puhuvat sille muistuttaen sen tarkoituksesta, sen ytimestä ja sen elintärkeästä ainesosasta elämässänne, jota kutsutaan luovuudeksi, aineosasta joka avaa monia ovia teille, energiasta ja työkalusta joka näyttää teille sen valon, mikä on ihmistietoisuutenne tuolla puolen.

Hengittäkää tätä valoa itseenne. Sallikaa energian täyttää teidät, kunnes sitä virtaa teistä yli Äiti Maahan energisoimaan portaaleja. Ilmaportit lisäävät sitä vauhtia, millä energiaa lähetetään teille, ja haluan teidän vain antautuvan sille ja ottavan vastaan ja mielessänne kutsuvan luovaa voimaanne, kutsuvan tuota kaikkivoivaa "minä olen" -olemusta, joka on luovuutenne lähde, ja sallivan sen olla yhtä kanssanne. Vain rentoutukaa.

Tämä luova energia tuo monia ratkaisuja haasteisiin, joita te ja maailmanne kohtaatte tällä hetkellä. Nämä voimakkaat luovat energiat, jotka ankkuroidaan 10.10.2009, suodattuvat koskettamaan niitä sieluja, jotka eivät ole samalla polulla kuin te, mutta jotka ovat aivan yhtä avoimia vastaanottamaan Isä/Äiti Jumalan valoa. Heitä kutsutaan palvelukseen, heitä innostetaan löytämään ratkaisuja uusilla tavoilla. Ja sitten kun useammat teistä kokevat rauhaa säännöllisesti käyttäen luovuuttanne meditointityökaluna, tuo harmonia resonoi ja kaikuu koskettamaan kaikkea polulleen osuvaa.

Niinpä pyydämme kaikkia teitä jakamaan tätä valoa antamalla itsellenne luovaa aikaa, sillä luova valo koskettaa nukkuvien sielujen sydäntä ja näin palvelette ja tuette kollektiivitietoisuutta siirtymään kehittyneemmille tasoille - elämään ja kulkemaan polkua aitona sieluna.

Ukkosolennot lisäävät nyt miekkojen kautta kulkevaa energiaa ja sitten kun olette valmis, he asettavat nämä miekat maahan ympärillenne, mikä maadoittaa Galaktisen ytimen voiman ja valon chakroihinne. Kun nämä miekat tunkeutuvat maahan, sielunne ääni yhdistyy Äiti Maan sieluun ja aloitetaan uusi upea yhteistyö, syvien tasojen yhteistyö ja kaunis liitto Äiti Maan sydämen, ihmissydänten, luonnon luomisvoimien ja kaikkein muiden elävien olentojen välillä. Tämä kaikki on yhtä kanssanne, yhtä elämää mikä antaa puhtaan rakkauden sykkiä.

Hengittäkää taas syvään sisään ja ulos, kun ilmaportit lähettävät energiansa viime aallon teihin. Tämä viime aalto siirtyy kollektiivitietoisuuden mentaalikehon läpi, myös omanne, ja tuo luovuuden aurinko-, kuu- ja tähtienergioita. Nämä suodattuvat selkärankaanne ja yhdistyvät keskushermojärjestelmäänne, tullen yhdeksi umpieritysjärjestelmänne kanssa ja tuoden uuden tasapainon, parantumisen ja rauhan tunteen kehonne sisäosiin.

Kun olette valmis, vetäkää syvään henkeä ja uloshengittäessänne kiittäkää Luovan energian suurta sisar- ja veljeskuntaa. Kiittäkää heitä kaikesta, mitä he ovat tehneet, kaikesta mitä he ovat tuoneet teille ja kaikesta, mikä teillä on ollut kunnia kokea ja tehdä yhdeksi kanssanne.

Kiittäkää siitä, että tiedätte, että on paljon suurempi lähde opastamassa teitä. Ottakaa täysin omaksenne oikeus käyttää luovaa voimaa polttamaan uusi polku eteenne ja sallikaa luovan ilmaisunne antaa teille parantavia tilaisuuksia, tuoda rentoutumista, valaistumista, keskittymistä, naurua ja leikkisyyttä, sillä valaistumisen luovat kristallit ovat lapsen pyhä sydän - lahja jonka kanssa lapsi tulee, mutta jonka valitettavasti useimmat lapset unohtavat noin 12 ensimmäisen vuotensa aikana.

Nyt on teidän aikanne herättää henkiin tuo luova voima, mutta myös herättää henkiin luova lapsi, yhdistyä noihin kristallienergioihin ja tehdä niistä tietoisesti omanne. Ette ota mitään sellaista, mikä ei kuulu teille. Vaaditte ainoastaan takaisin sen, minkä olette unohtaneet - luomiskykynne tasosta riippumatta.

Tästä geometrisesta muodosta jonka sisällä makaatte, alkaa tulla kolmannen ulottuvuuden upea geometrinen kristallikupoli ympärillenne. Kun se muodostaa kristallikehoaan, se lisää kykyään vastaanottaa ja välittää noita luovia kieliä, joita ilmennätte ja joita Galaktinen ydin ilmentää. Luottakaa, että tämä kilpi ei ainoastaan ruoki teitä luovasti, vaan myös innostaa ja suojaa teitä luomustenne kautta.

Kiittäkää nyt Ukkosolentoja niistä voimakkaista energioista, joita ne ovat tuoneet pirstomaan nuo muurit.

Kiittäkää sieluanne tämän tilaisuuden valitsemisesta. Kiittäkää koko luontoa tämän upea harmonisoinnin todistamisesta. Kiittäkää Äiti Maata ja alkakaa hyvin lempeästi vetää energiaanne takaisin fyysiseen kehoon, tullen tietoiseksi ympäristöstänne.

Hengittäkää syvään sisään ja ulos, venytellen jalojanne ja käsiänne, tuntien kehonne voiman.

Hengittäkää taas syvään sisään ja kun hengitätte ulos, laittakaa kätenne maahan, jos pystytte, ja tuntekaa energianne tiukasti maadoittuneeksi Äiti Maan kehon sydämeen ja rentoutukaa.

On äärimmäisen tärkeää, että nämä luovat energiat heräävät henkiin. Kun nämä voimakkaat työkalut tulevat taas esiin olemuksenne pohjakuopista, hämmästytte siitä, mitä löydätte, niistä tavoista jolla löydätte omia puolianne, ratkaisuja, uusia suuntia, uusia väyliä ja tilaisuuksia olla aito, elää aidosti ja tehdä yhteistyötä kaikkien aitojen sielujen kanssa.

Mitä voimakkaammaksi valonne tulee, mitä voimakkaampi sydänyhteytenne on, sitä kestävämpiä nämä muutokset ovat, myös omanne, ja näette, että luodaan uusi upea puumerkki, uusi malli, uusi teema, mikä johtaa jokaisen sinne, mitä olemme aivan äskettäin alkaneet kutsua Luvatuksi maaksi.

Jokainen teistä on tärkeä osa tätä ja kannustamme teitä liittymään toisiin valotyöntekijöihin, niihin jotka ovat avoimia sydämeltään ja mieleltään, keholtaan ja hengeltään. Jotkut heistä eivät ehkä seuraa samaa polkua kuin te, mutta näette heidän puhtaan tarkoituksensa silmistä, tunnette sen heidän sanoistaan, aistitte sen sydämessänne. Tehkää yhteistyötä kulkemastanne polusta riippumatta - se on tärkeintä.

Useimmat yhteisöt eristäytyvät muista, jotka työskentelevät ja kulkevat eri polulla. Älkää tehkö samaa virhettä. Kaikki valoryhmät, yhdistykää ja tehkää yhteistyötä, sillä kun liitytte yhteen kaikkein taitojenne kera, pintaan nousevat, piilotetut kykynne tuovat teitä lähemmäs ja lähemmäs toisianne. Näin tämä yhteisponnistus tekee niitä tärkeitä ja välttämättömiä muutoksia, joita vaaditaan planeetallanne. Oman alansa asiantuntijat liittyvät yhteen ja valo kutoo tietään virtaavan rakkauden jokia pitkin niihin oikeisiin sydämiin, mieliin, kehoihin ja henkiin, jotka ovat valmiina vaikuttamaan siihen, missä te kaikki olette jo mukana omalla tavallanne. Hyväksykää se, omistakaa se ja eläkää se.

Olen Maria Magdaleena ja takaan rakkautemme, tukemme ja opastuksemme. Au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maria Magdaleena 22.10.2009 - LUVATUN MAAN VASTAANOTTAMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 15:57

LUVATUN MAAN VASTAANOTTAMINEN - ERIKOISVIESTI

Maria Magdaleenaa kanavoinut Michelle Eloff (thelightweaver.org)
22.10.2009 Johannesburg, Etelä-Afrikka
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Olen Maria Magdaleena. Tervehdin teitä ja toivotan teidät tervetulleeksi jumalaisen rakkauden ja totuuden piiriin.

Meillä on upea tilaisuus kommunikoida teille kaikille. Kaikkien parhaillaan kokemat energiat yrittävät ohjata teitä aitojen sielujen polkua pitkin.

Aitojen sielujen polku vie teidät todellisen itsenne ulottuvuuksiin ja paljastaa teille ne osat, jotka ovat alitajuntanne sopukoissa ja jotka on joko kielletty tai täysin sivuutettu nykyelämässänne.

Kun kaikki nämä osat tulevat esiin ja jokainen teistä ottaa vastaan todellisen itsenne upean toimintatavan, niin vanhaan maailmaan kiinnittyneet identiteetit häviävät vielä lisää. Kun lisää vanhan maailman asioita heikkenee, jokainen teistä antaa itselleen tilaisuuden osallistua maailmankaikkeutenne suureen ja upeaan jumalaisen suunnitelmaan, mikä heijastuu sisäisen maailmanne suureen jumalaiseen suunnitelmaan.

-----------------

Monta kertaa olette kuulleet, että "niin ulkona kuin sisällä ja niin ylhäällä kuin alhaalla". Näillä sanoilla, niin yksinkertaisia kuin ovatkin, on syvällinen merkitys. Se paljastaa, että kaikki sisällänne - tunnettu ja tuntematon, näkyvä ja näkymätön - heijastuu maailmaanne tai se heijastetaan teille ulkoisesta maailmastanne. Se mitä on ylächakroissanne, luo myös heijastettavan dynamiikan, ja sama pätee alachakroihinne.

Kaikki on osa kokonaisuutta. Tämä ei kuitenkaan ole uutta teille. On tärkeää, että ymmärrätte, mitä tämä todella merkitsee, sillä silloin kun se on sisällänne pelkkänä ajatuskonseptina, sitä ei voida ankkuroida aineelliseen maailmaan. Nyt ennen kuin jatkan, minun on tärkeää kertoa teille, että vanhan maailman kudoksessa eli vanhan maailman matriisissa on repeämä. Tämä merkitsee sitä, että vanhan matriisin koodin voima heikkenee, sillä informaation korkeammat oktaavit kumoavat tuon vanhan matriisin. Tästä syystä tuo kudosrepeämä on kasvanut riittävän suureksi, jotta suuret sieluryhmät voivat kulkea sen läpi uuteen maailmaan.

Olemme puhuneet kolmannesta ja neljännestä ylösnousemusaallosta, mitkä aktivoituvat marraskuussa 2009. Tässä kohtaa miljoonille sieluille tarjotaan tilaisuutta herätä unestaan ja alkaa nähdä henkilökohtaisen kohtalonsa suurempi suunnitelma.

Silloin kun sielulle annetaan elämän suudelma ja se ilmestyy esiin vanhan maailman varjosta, upea ääni kajahtaa koko maailmankaikkeuteen. Tämän äänen kaikuessa pikkuportteja aktivoituu monissa energiaulottuvuuksissa maapallollanne ja sen ympärillä. Näiden pienempien porttien aktivoituessa on mahdollista välittää muita älykkyys-, tietoisuus-, tieto-, tiede- ja totuustasoja niille, jotka pystyvät tuntemaan ja kuulemaan totuuden.

Te jotka kuulette sanani nyt ja te jotka kenties luette sanani tulevaisuudessa, tietäkää tämä: olette valmiita lähtemään tälle matkalle ja palvelemaan uuden aamunkoiton valonkutojina. Olette saavuttaneet omalla matkallanne kohdan, missä kokoonnutte yhteen monien muiden sielujen kanssa käynnistämään sieluryhmätarkoituksen, johon kaikki tällä hetkellä mukana olevat suostuivat osallistumaan. Mikään luomakunnassa ei todellakaan tapahdu ennen aikojaan. Kaikki alkaa elää tai lakkaa kokemasta elämää juuri oikealla hetkellä, kuten tiedätte.

Tässä päivässä on hyvin voimakasta energiaa. Emme sano tätä ainoastaan valon smaragdisäteen jumalaisen dynamiikan vuoksi, vaan tämä on myös astrologisesti kohta, jolloin kaikki planeetat vaikuttavat maailmaanne suoraan. Tämä itsessään saa planeetalle kokonaisuutena aikaan dynaamisen värähtelyn. Ihmiskunnan kollektiivitietoisuus on vastannut kutsuun nousta tuhon ja hävityksen sekä vanhan maailman kurjan kohtalon yläpuolelle, kuten vanhan maailmanne muinaiset ihmiset ovat ennustaneet.

Sydämenne sisältämää muutosvoimaa innostaa viisauden kehittyvä ääni - viisauden minkä olette saavuttaneet tässä elämässä ja viisauden mitä kannatte DNA:ssanne. Kun useammat teistä sallivat rakkauden ja viisauden opastaa itseään, sitä helpommaksi teidän kaltaistenne kehittyvien sielujen ryhmille tulee kokoontua yhteen suurilukuisesti ja keskittää energianne ohjaamaan tietoisuuden massavirtaa valon suuntaan.

Maailma jossa elätte, on kaksinaisuuden maailma, joka on tehty polariteeteista - vastakohdat toimivat koko ajan. Tuhansia vuosia on pelattu kaksinaisuuden peliä ja koska maapallo on oppimisen korkeakoulu, se sisältää yhden sielukoulutuksen haastavimmista tasoista.

Maakoulu paljastaa teille henkilökohtaisen voimanne toimintatavan, kun teidän on käsiteltävä vastakohtia elämässänne. Käsittelette kaksinaisuutta ja polariteetteja koko ajan. Nyt kun ymmärrätte, että tuska, kärsimys, haasteet ja trauma ovat osa tätä kaksinaista toimintatapaa, niin ymmärrätte, miksi nyt on tärkeää, että mahdollisimman monet sielut keskittyvät sen vastakohtaan, mitä on esitetty maakoulun pääteemana.

Oppituntien intensiivisyyden ja koulun koon vuoksi - toisin sanoen tätä koulua käyvän oppilasmäärän vuoksi - on tullut tarpeellista nimittää eri yhteisöjä valon erityisprojekteihin, valjastamaan ryhmien taitojen, lahjojen ja elämänkokemusten muutosvoiman vahvuus.

Kaikki maailmassanne eivät näe samalla tavalla eikä tämäkään ole uusi käsite - paljon opitaan vastakohtien kautta. Kuitenkin käsiteltäessä näitä vastakohtia rakkauden ja viisauden näkökulmasta, saavutetaan valtava alue pelkästään siksi, että päätetään tarkkailla vastakohtien toimintatapaa ja tunnistetaan oppitunti tai tilaisuus opettaa. Kuthumi on aina sanonut, että jokainen on opettaja ja oppilas samaan aikaan.

Yksi yhteiskunnan hajalle repineistä energioista on pelko. Pelko pahentaa monia tunteita ja tuntemuksia, mikä luo valheellisia havaintoja ja odotuksia sen tuloksena, mitä vaikuttaa olevan totta, mutta mikä todellisuudessa on valheellista.

Jokaisella tällä kertaa osallistuvalla on oma havaintonsa elämästä - tulkitsette sanojani perustuen uskomuksiinne, havaintoihinne elämästä ja asenteisiinne itseänne ja teitä ympäröivää maailmaa kohtaan. Siksi tämä on täydellinen esimerkki siitä, miten muutama sata ihmistä voi kokoontua ja erilaiset energiat sekoittuvat yhteen. Kuitenkin tämä tukee samaa motivaatiota herättää nukkuvien sydämet löytämään polku, mikä johtaa sielun täydelliseen vapauteen.

Teistä tulee voimaantuneempi jokaisella askeleella, jonka otatte kohti itsenne ja ympäröivän maailman ymmärtämistä. Mitä voimaantuneempi teistä tulee, sitä voimakkaammaksi totuuden kollektiivisen muutosvoiman valo tulee. Nämä energiat pakottavat sitten vanhan maailman rajoja laajenemaan, mikä johtaa vanhan maailman kudoksen repeämiseen, kuten mainitsin aiemmin. Kun energiaa pidetään rajallisessa energia-astiassa, tulee aika, jolloin energia kuolee, koska se ei voi kasvaa, tai myrkyt saastuttavat sen, mikä luo lisää sairauksia ja vaivoja. Energia joka ns. kuolee, ei haihdu ilmaan tai häviä, se tulee yhdeksi Äiti Maan kanssa - aivan kuin ihmiskeho tietyissä tapauksissa, kun se laitetaan maan lepoon. Pilaantunut energia yhdistyy maan sisältämään tietoisuuteen ja siitä tulee osa säteiltävää värähtelyjä.

Yksi syy miksi sitä ei muunneta valoksi tai rakkaudeksi, on se, että Äiti Maa on ylikuormittunut. Sillä on raskas taakka pitäessään monia vanhan maailman negatiivisia vaikutelmia ja leimoja. Teidät kaikki - maan suojelijat, maan enkelit ja enkelit jotka herättävät sieluja - Äiti Maa on kutsunut yhdistymään ja työskentelemään yhtenä rakkauslähteenä, mikä heijastaa rakkauden ja viisauden voimaa maailmaanne.

Tämä ei merkitse sitä, että teitä pyydetään nyt uskaltautumaan ulos maailmaan ja käännyttämään kaikki omaan tapaanne elää ja nähdä elämää. Teitä pyydetään vain elämään aidosti ja tekemään sanojenne mukaisesti, johtamaan esimerkin avulla. Silloin kun johdatte esimerkin avulla, käsitätte tekojen puhuvan paljon kovempaa kuin sanojen, sillä ihmiset havainnoivat enemmän toiminnan kuin sanojen kautta. Miksi sanon tämän? Koska alitajunta ja tiedostamaton mieli ovat jatkuvasti valppaana ja ottavat sisään informaatiota. Alitajunta järjestää sitten nähdyn ja kuullun informaation ja jaottelee sen tiedostoihin, jotka on tallennettuna DNA:nne nk. informaatiotietokantaan ja näin kehonne soluihin.

Kun tämä informaatio toimitetaan ja jaetaan eri paikkoihin, se vahvistaa tuon tiedoston entistä sisältöä. On siis yksinkertaista, että silloin kun tietoisuuden tietokantoihin syötetään positiivista vahvistusta - tällä tarkoitan positiivisia tekoja ja asenteita - itsen dynamiikka muuttuu, sillä silloin vahvistatte tiedostoja, joissa on samanlaisia ohjelmia.

Inhimillisesti on mahdotonta olla 100%:sti positiivinen koko ajan. Kuitenkin se tulee helpommaksi, kun tiedostatte, miten käyttäydytte päivittäin. Teitä hallitsevan dynamiikan ymmärtäminen on erittäin tärkeää. Siksi jokaisen on ensimmäiseksi osattava elää hetkessä. Myös tämä on erittäin vaikeaa kolmannen ulottuvuuden aineellisessa maailmassa, erityisesti silloin kun aika ja aikataulut hallitsevat teitä. Kuitenkin tällaisissa tilanteissa itse projisoi jatkuvasti tulevaisuuteen tai elää menneisyydessä pelon, tietokantanne sisältämän informaation tuloksena.

Yksi helpoimmista tavoista pitää itsenne hetkessä on kiitollisuuden asenne. Ehdotamme, että otatte viisi minuuttia - ja jos teillä ei ole siihen varaa, niin kaksi minuuttia - joka tunti ja tarkkailette ympäristöänne ollen kiitollinen näkemästänne. Jos olette betoniviidakossa, niin sulkekaa silmänne hetkeksi ja kiittäkää siitä, mitä elämässänne on.

Mitä enemmän teette tätä, sitä enemmän pystytte olemaan läsnä hetkessä. Tulevaisuuteen heijastetut osanne kohtaavat kanssanne ja tunnistatte, mikä on tärkeää nykyisyydessä. Sama pätee osiinne, jotka ovat menneisyyden ansassa tai jotka jatkuvasti käyvät menneisyydessä. Tämä auttaa tuota osaanne tunnistamaan, että asiat elämässänne ovat muuttuneet. Älkää keskittykö tuon parin minuutin aikana siihen, mikä ei ole muuttunut. Ja sitten kun teillä on aikaa, pyydämme teitä lisäämään noita kahta minuuttia. Joistakin teistä saattaa tuntua hyödylliselle kirjoittaa muistiin kaikki, mistä olette kiitollinen, ja pitää luetteloa lähellä muistutuksena.

Läsnä oleva hetki on ainoa hetki, joka teillä on nyt. Se on ainoa asia, joka teille taataan nyt. Tämä sekunti ja kaikki mitä teille tapahtuu nyt, on ainoa asia, jonka voitte todella sanoa tapahtuvan teille. Ette tiedä, mitä tapahtuu tunnin kuluttua, ja se mitä tapahtui tunti sitten, ei ole tärkeää. Juuri nyt teidän on tarkoitus olla tässä hetkessä ja kokea se, mitä tällä hetkellä on tarjottavana teille. Näin hyödytte jokaisen olemassaolohetkenne energioista ja jokaisella hetkellä on tarkoitus. Nanosekuntikaan ei kulu ilman tarkoitusta, ilman energiajälkeä ja niiden miljardien energiadynamiikkojen vuoksi, joita teille tulee jatkuvasti, teidän on mahdotonta erottaa, mitkä energiat vaikuttavat teihin, silloin kun olette pirstoutuneena ympäriinsä - maleksien jossain tulevaisuudessa tai kurjana ja eksyneenä jossain menneisyydessä. Se mitä on tässä ja nyt, on tärkeä.

Saatatte kysyä, miten tämä liittyy Luvatun maan paljastumiseen. No, kalliit ystävät, se liittyy kaikin tavoin Luvatun maan paljastumiseen, koska jos yhteiskunnan enemmistö keskittyy tulevaisuuteen ja siihen, mikä siellä voi mennä pieleen, ja valmistaudutaan sotaan, hallitukset tekevät strategioitaan toisiaan vastaan, manipuloivat toisiaan ahneuden, pelon ja elämän hallintatarpeen motivoimana, ja kun tuon keskittymisen toinen osa on menneisyydessä luomassa tulevaisuutta, menneisyyden perusteella, niin mihin silloin keskitytään, mille annetaan eniten huomioita? Yksikertaisesti, mitä energiaa, todellisuutta korostetaan, hoivataan, mihin keskitytään ja mitä luodaan? Olen varma, että tiedätte kaikki vastauksen tähän, sillä olette eläneet sitä elämänne ajan ja esi-isänne ovat tehneet samaa.

Nyt ymmärrätte - luotan siihen - miksi on tärkeää olla hetkessä, tunnistaa, mikä on hyvää, mikä on positiivista ja mistä olette kiitollinen. Ja mitä useammat teistä tekevät tätä, sitä enemmän painopiste muuttuu, dynamiikka muuttuu ja matriisikoodien on muututtava, koska energiadynamiikka on muuttunut. Tämä on perusalkemiaa, muuntamistiedettä - sen muuntamista, mikä on kultaisen tietoisuuden perusta.

Kultainen tietoisuus on Jupiter-energiaa, se on laajentumisen energiaa. Jupiter tunnetaan suurena hyväntekijänä, mikä tuo onnea. Se on planeetta, mikä hymyilee ja antaa teille uskomattomia lahjoja. Siksi kultaisen tietoisuuden vastaanottaminen on Jupiter-olemuksen vastaanottamista ja tuon laajentavan energian käyttämistä laajentamaan elämäänne, mieltänne, toiveitanne ja halujanne ja täyttämään ne kaikella, mikä on ihanaa, ja tunnistamaan tämän siunaukseksi elämässänne.

Tiedätte lopputuloksen elämänne negatiivisiin asioihin, pimeään puoleen, keskittymisestä. Teitä kaikkia kutsutaan siirtymään vastakohtaan - näkemään, että vastakohta on jo olemassa. Sen on oltava olemassa, koska valon vastakohta on pimeys, ja jos pimeys, tuska ja kärsimys ovat sitä, mitä koette todellisuudessanne, on vääjäämätöntä, että tuon kolikon toinenkin puoli on olemassa. Siksi pyyntömme teille kaikille, kalliit ystävät, ja itse asiassa erikoisviestimme taustalla oleva tarkoitus, on pyytää teitä kunnioittamaan luomisen lakeja, kunnioittamaan syyn ja seurauksen lakia. Vanhan tekemistavan vaikutuksia on kaikkialla ympärillänne. Koska tiedätte, että kolikon toisenkin puolen on oltava olemassa - se ei voi olla olematta - se on tilaisuutenne uskaltautua toiseen suuntaan ja löytää pimeyden valoisa puoli.

Jokainen pieni yritys parantaa elämänne laatua keskittymällä rakkauteen ja kiitollisuuteen pari minuuttia päivän joka tunti, rikastaa henkeänne. Huomaatte jonkin ajan kuluttua, että teille tulee välttämättömäksi viettää enemmän aikaa hiljaisuudessa tehden tätä - ei siksi, että teidän täytyy, vaan koska haluatte. Tunnette ja koette ne hyödyt, joita tulee tämän tekemisestä, sillä se kohottaa henkeänne, käynnistää rauhan tunteen sisällänne. Tiedätte, että vaikka kohtaatte ehkä haastavan hetken elämässänne, on silti elämän osia, jotka ovat täydellisiä ja kauniita - vaikka vain kaunis kukka pöydällänne tai lapsenne tai lapsenlapsenne hymyilevä kuva. Se voi olla lintu rakentamassa pesää puussa. Se voi olla mitä tahansa ja suurimman osan ajasta se on yksinkertaista, yksinkertaista energiaa.

Ego mutkistaa kaiken. Sielu yksinkertaistaa ja koska henki elävöittää teidät, on tärkeää, että ihmisenä ymmärrätte, mitä henki on, miten henki toimii kauttanne ja sitä dynamiikkaa, minkä luovat nuo vastakohdat ja nuo yhteistyötä tekevät energiat.

Kilpailu on ajanut maailmanne umpikujaan, sillä se on vain vahvistanut ahneutta, pelkoa, tuskaa, kamppailua, ristiriitaa ja kärsimystä. Siksi pyydämme teitä kaikkia nyt valitsemaan yhteistyön kilpailun sijasta. Alempaa egoa manipuloidaan käytännössä 98% ajasta. Sitä manipuloivat ne miljardit energiat, joista puhuin aiemmin - dynamiikat jotka pommittavat teitä joka kulmasta.

Silloin kun ette ole omassa keskuksessanne, ette pysty erottamaan, mitkä noista energioista ovat todellisuudessa omia kysymyksiänne ja mitkä eivät, ja sitten kuin tuo trauma vaikuttaa teihin fyysisesti, se voi olla ja on hyvin tuhoavaa. Siksi tunnistaessanne toisenne oleelliseksi osaksi sitä toimintatavan muutosta, mistä olen pitkään puhunut, näette yhteistoiminnan edut, vaikka olisittekin maapallon vastakkaisilla puolilla ja vastakkaista mieltä siitä, miten yhteistyöponnistelut pitäisi aloittaa.

Nyt valotyöntekijöiden on aika käyttää tunne- ja henkiälyn yhdistelmää. Nyt on aika näyttää kypsyytenne olentona, joka kehittyy tunteiltaan ja henkisesti. Teidän on aika laittaa alempi egonne valvonnan alle ja omistaa kaikki tunteenne, ennen kuin heijastatte ne fyysiseen maailmaanne.

Kaikki mikä on tukahdutettuna sisällenne, jokainen osanne joka tuntee olevansa uhri, hylätty, petetty, loukattu - ja tämä luettelo voi jatkua pitkään - kaikki ne osat, joille ei ole annettu tilaisuutta parantua tai tulla tunnistetuksi, tulevat jatkuvasti esiin reaktioissanne, asenteissanne, ajatuksissanne ja siinä, miten elätte elämäänne, erityisesti päätöksissänne ja valinnoissanne. Siksi silloin kun tämä suuri hölynpölykori on täynnä ettekä tiedä, mitä siinä on, on melko vaikeaa tietää, mitä heijastatte ja mitä ette heijasta.

Ensimmäinen askel teille kaikille on tarttua pelkoonne. Tästä puhuin aivan äskettäin yhdessä lähetyksessä, mikä toimitettiin Egyptin aktivointeja varten. Seuraavaksi teidän on tarkasteltava itseänne siinä mielessä, mikä aiheuttaa stressiä elämäänne. Mikä aiheuttaa vääristymää? Mikä saa teidät suuttumaan? Mikä teitä ärsyttää muissa ihmisissä? Miten arvostelette toisia? Nyt puhun erityisesti ulkoisesta maailmastanne, kun puhun arvostelustanne ja siitä, mikä suututtaa toisissa. Siinä on avain ratkaisemattomien kysymystenne tunnistamiseen, sillä se minkä tuomitsette jossain toisessa, on peili siitä, mitä on sisällänne - toisten tuomitsemista osistanne, toisten teihin heijastamista arvosteluista, mitkä olette ottaneet omaksenne ja siitä on ollut seurauksena niiden paljastuminen todellisuuteenne.

Mitä se on, mikä suututtaa teitä toisissa? Se palaa takaisin teille. Kenties vihanne liittyy johonkin ratkaisemattomaan kysymykseen, joka teillä on varhaisilta kouluvuosiltanne. Kenties teitä kiusattiin ja olette unohtaneet sen, tai kenties ystävä ei ottanut vetoomuksianne vakavasti, kenties sanoitte "ei" eikä sitä kunnioitettu.

Näin hienovarainen negatiivisten energioiden toimintatapa on. Työstämällä näitä puolia alatte nähdä monia arvokkaita avaimia viisautenne vahvistamiseen. Silloin kun omistatte jonkin tunteen, reaktion ja asenteen - varsinkin negatiiviset - selvitätte tietä monien muiden seurattavaksi, sillä silloin johdatte esimerkin avulla. Silloin kun ette tartu noihin kysymyksiin ja reagoitte, heijastatte vain omaa "roskaanne" ulkoiseen maailmaan - käytätte toisia ihmisiä ja ympäristöänne kaatopaikkana - ja tiedätte, mitä sitten tapahtuu. Se kaadetaan suoraan takaisin puutarhaanne.

Näiden alueidenne parantaminen kehittää sisäistä kykyänne tuntea oma totuutenne ja löytää ne osanne, jotka ovat olleet kätkettynä niiden monien heijastettujen vaikutuskerrosten alle, jotka ovat hallinneet elämänne tähän saakka ja se jatkuu myös tulevaisuudessa. Jos olette valmis tällä hetkellä ottamaan täyden vastuun itsestänne, se merkitsee tietysti sitä, että teidän on annettava anteeksi itsellenne, teidän on tarkasteltava itseänne ilman häpeää, ilman pelkoa, ilman syyllisyyttä ja ilman tuomitsemista. Jatkakaa sinnikkäästi tätä joka päivä ja selvittäkää yksi osa kerrallaan, sillä näin vahvistatte energioita, joista lopulta tulee uuden elämänne vahva perusta. Uuden elämänne perusta on sitten riittävän vahva ylläpitämään rakenteita, mitkä sitten luodaan, ja kalliit ystävät, näin löydätte kolikon toisen puolen ja uskaltaudutte niiden osienne tuntemattomalle alueelle, jotka ovat jääneet löytymättä yksinkertaisesti siksi, että elämässänne on ollut aika, jolloin teitä estettiin menemästä sinne.

Kaikki on tapahtunut syystä. Olette saavuttaneet valtavasti vahvuutta ja rohkeutta elämän pimeän puolen tutkimisesta. Kun siirrytään pimeyden valoisalle puolelle ja laajennetaan tuota energiaa, lopulta se sulkee pimeyden sisäänsä ja pystytte tarkkailemaan tuon käyttäytymistavan dynamiikkaa rakkaudella ja myötätunnolla, ja sitten valintojanne ja päätöksiänne innoittaa viisaus.

Viisaat sielut tietävät sen tärkeyden, että ollaan hiljaa, tarkkaillaan, käsitellään esiintulevat asiat, tunnistetaan tunteet, joita tunnetaan, havaitaan ja jossa ollaan kiinni, sen päättämiseksi, minkä kokemuksen tuo hetki antaa, ja vasta sitten ryhdytään toimeen. Räjähtäminen hetken huumassa, vetäytyminen ristiriidasta ja juokseminen pakoon niitä osianne, joita toiset ovat sanoneet halveksittaviksi tai ei-rakastettaviksi, erottaa teidät elämän valoisalta puolelta. Joka kerta uskoessanne pimeää puolta, eriydytte keskuksestanne ja se turruttaa tunteenne.

Toinen hyvin tärkeä asia teille kaikille on pääseminen kehoonne, pääseminen elämisen prosessiin. Tämä tapahtuu automaattisesti, kun elätte hetkessä. Tässä on toinen hyöty siitä, että otatte kaksi minuuttia joka tunti ollaksenne kiitollinen. Jos ette ole fyysisesti maadoittunut kehoonne elämään sitä elämää, mikä on annettu teille, teidän on käytännössä mahdotonta muuttaa noita toimintatapoja. Teille tulee lisääntyvässä määrin vaikeaksi löytää harmoniaa ja tasapainoa. Siksi odotustenne heijastaminen tulevaisuuteen, uppoutuminen menneisyydestä huolehtimiseen tai vihan tai niukkuuden tunteminen menneisyytenne seurauksena vie teidät ulos kehostanne ja kiinnittää energiaosianne astraalitasolle.

Silloin kun heijastatte tulevaisuuteen, teillä on tietty odotus mielessä ja tuo odotus sisältää rajoittunutta energiaa, mikä perustuu nykyiseen ymmärrykseen ja havaintoon elämästä, mikä voi muuttua tunnin tai viikon päästä. Näin sidotte sen rajalliseen energia-astiaan, rajoitatte kokemustanne elämästä ja teette työtä tämän tietyn lopputuloksen luomiseksi - teette kaiken vallassanne olevan saadaksenne tapahtumaan sen, mistä uskotte, että niin pitää olla.

Taistelette elämän prosessia vastaan ja sitten toiset haastavat teidät, koska sielunne ja korkeampi itsenne yrittävät kehottaa teitä päästämään irti. Tehkää tavoitteita, uneksikaa unelmianne, mutta älkää hukkuko odotuksiin siitä, mikä lopputuloksen pitää olla, koska sitä ei ole kirjoitettu kiveen ja koska itse asiassa sillä mitä tapahtuu läsnä olevassa hetkessä, siinä todellisuudessa missä olette nyt, on mahdollisuus muuttua täysin. Siksi tehdessänne yhteistyötä - tällä tarkoitan yhteistyön tekemistä tunteellisesti ja henkisesti - suostuessanne ottamaan hyvin kunnioitetun tehtävän tarkastella itseänne ja salliessanne annettavan anteeksi itsellenne, annatte itsenne kokea jotain erilaista. Kollektiivisen tahdonilmaisunne energiat saavat aikaan voimakkaan energia-aallon. Tämä ohjaa tietoisuusvirtaa suuntaan, mikä sanoo, että olette vapaa parantumaan, ansaitsette rakastaa ja tulla rakastetuksi, ansaitsette olla kuin lapsi ja leikkiä, luoda ja nauttia joka hetki, missä havaitsette olevanne.

Mitä useammat teistä päättävät tehdä henkisesti yhteistyötä suostumalla keskittymään valo-olemuksen kohottamiseen - ei ainoastaan sisällänne, vaan myös ympäristössänne - luotte häviämättömän valoverkon, ja tämä on tullut esiin maailmanlaajuisena virtaavan rakkauden projektina, minkä olemme jo käynnistäneet.

Laajennamme tämän kutsun kaikille teille: osallistukaa mukaan, ei ainoastaan Äiti Maan suojelijoina tai vartijoina, vaan myös toistenne suojelijoina, viestintuojina ja auttajina. Silloin kun on yksi sielu, joka kulkee eteenpäin ja todella omistaa kaiken, mitä tuntee, tuomitsematta ja asettamatta odotuksia sille, mitä tulee itsensä haastamisen - noiden itsen negatiivisten puolien haastamisen - tuloksena, hämmästytte, mitä seuraa.

Pyydämme teitä kaikkia olemaan näkemättä valoprojekteja vain projekteina, missä annatte asiantuntemustanne tai missä annatte energioita tukemaan Äiti Maata tai ympäristöä - mikä on hyvin tärkeää - vaan teidän on palattava aivan perussääntöön, minkä mainitsimme aiemmin - niin sisällä kuin ulkona, niin ylhäällä kuin alhaalla. Jos siis sisäinen maailma on sairas, jos sinne on lukittuna epäharmoniaa ja ratkaisematonta tuskaa ja kärsimystä, se löytää tiensä ulos tavalla tai toisella, ilmaistavaksi ulkoisessa maailmassa. Tämä on energian luonne.

Te kaikki olette valmiita tähän, muuten ette kuuntelisi näitä sanoja, ja jos suostutte lähtemään mukaan tähän projektiin, valoprojektiinne, niin kenties olisi hauskaa kutsua sitä nimellä "oma nimi -projekti". Uskoaksemme eräs tämän nettiseminaarin osallistujista on ilmoittautunut Elvis Presleynä, joten se olisi hänelle Elvis Presley -projekti. Tai voisitte kutsua projektia sellaisella nimellä, mikä täyttää teidät valolla, mutta tärkeintä on, että kunnioitatte tätä projektia yhtenä elämänne tärkeimmistä - itse asiassa ainoana projektina, mikä tarvitsee huomiotanne tällä hetkellä. Tämän projektin lopputulos vaikuttaa koko luomakuntaan ja näin muutatte toimintatapaa ulkoisessa maailmassanne. Näin "ajatte" energioita kohti Luvattua maata.

Niin paljon kuin profeetat ovatkin ennustaneet tuhoisia tapahtumia, on edelleen aikaa muuttaa niitä. Se on täysin sama asia, kuin se, mitä olette hyväksyneet identiteetiksenne. Miksi sanon näin? Koska ne jotka ovat ohjelmoineet teidät, toimivat profeettoina, väittivät tietävänsä, kuka olette tulevaisuudessa, millainen olette, ja kertoivat teille lapsena, ettei teistä mitään tulisi. Tällainen henkilö yrittää ottaa profeetan roolin.

Alkakaa nähdä nämä kokemukset sellaisina - ulkoisen maailman yrityksenä kertoa teille, miten teidän pitäisi elää elämäänne, väärinä profeettoina jotka yrittävät vakuuttaa teidät siitä, kuka olette. On siis tullut aika poistaa väärät profeetat sydämestänne ja mielestänne, ja niistä vääristä profetioista jotka ovat tulleet esi-isiltänne, voidaan nyt myös päästää irti.

Luvattuun maahan astumisprojekti olette siis te itse lupaamassa itsellenne, että korjaatte sielunne ja henkenne maan satoa. Maa, sielu ja henki ovat kaikki osa niitä energioita, jotka sisältyvät chakroihinne.

Kalliit ystävät, haluaisimme siis tämän olevan ensimmäinen lähetys, mikä valmistelee teitä kaikkia käynnistämään tämän voimallisen valoprojektin. Minä, Maria Magdaleena, puhun teille taas - kaikille teille - 12.12.2009 - maapallon päivänseisauksen aikaan - ja siirrämme teidät niiden energioiden seuraavalle tasolle, joita olemme tuoneet tänään.

Teidän kaikkien halutaan nyt käyttävän aika ennen tätä siihen, että sovellatte toimittamaamme informaatiota, laitatte käytäntöön sen, mitä on saarnattu, ja haluamme teidän todella sallivan itsenne kokea sen tulokset omakohtaisesti.

Solaariarkkienkelit ovat kokoontuneet meidän kaikkien kanssa, heidän kultaiset siipensä luovat kultaisia spiraaleja, jotka johtavat teitä Luvatun maan suuntaan. Vielä kerran anomme teitä lähtemään mukaan tähän projektiin. Olette tämän projektin tärkein osa ja ilman teitä muita projekteja ei voida toteuttaa.

Ilman energioidenne yhteistyötä on erittäin vaikeaa ulottaa näitä energioita massoille sillä aikajaksolla, mikä maapallollanne on jäljellä. Teille, kalliit ystävät, annetaan tilaisuus aloittaa tämä kehitysprojekti nyt, ennen kuin kolmannen ja neljännen ylösnousemusaallon energiat tulevat, sillä nämä energiat tuovat mukanaan hyvin haastavia piirteitä. Nämä piirteet haastavat kaikki ne elämän alueet, missä esiintyy vääriä profeettoja. Kun tämän kanssa työskennellään, viemme teidät kaikki seuraavaan askeleeseen, missä ei tuoda yhteen vain muutamia yhteisöjä, vaan annetaan koko planeetallenne tilaisuus tutustua Luvattuun maahan, vaikka jotkut heistä päättävätkin vain kurkistaa sinne.

Kiitän kaikkia teitä siitä, että otitte vaarin sielunne kutsusta olla läsnä kanssamme tällä kertaa. Kiitän kärsivällisyydestänne sanojeni kuuntelussa ja luotan, että jokainen teistä ottaa nuo kaksi minuuttia joka tunti - vain siksi että voitte todistaa itsellenne, että se todella muuttaa energioita - ja ottaa aikaa keskittyäkseen minä-projektiin. Tämän tekemällä autatte meitä, sillä te olette meidän rakkausprojektimme.

Olkaa rauhassa, kun matkaatte olemisenne kartoittamattomille alueille, ja tietäkää, että joka hetki kun omistatte tunteenne, reaktionne ja asenteenne, teidän ei tarvitse elää uudestaan menneisyyttänne. Tuotte korkeamman itsenne rakkautta ja viisautta tuohon hetkeen ja käytätte tuota osaanne vapauttamaan vanhan osanne, jolloin se voi parantua ja yhdistyä teihin ja tulette yhdeksi. Löytäköön jokainen teistä totuuden elämästään itsenne löytämisen matkalla.

Olen Maria Magdaleena ja kiitän teitä ajastanne. Muistutamme teitä läsnäolostamme ja ikuisesta tuestamme. Teitä rakastetaan myös syvästi. Au revoir.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron