Elonaalto

Henkinen foorumi
Tänään on 17.10.2017 01:14

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]




Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 81 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4, 5 ... 9  Seuraava
Kirjoittaja Viesti
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 7.7.2009
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:40 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 7.7.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tämän päivän suuri uutinen oli Michael Jacksonin muistopalvelus. Katselin suurimman osan siitä televisiosta. Se kosketti sydäntäni. Monien teidän lailla suuri osa siitä, mitä tiesin Michaelista, on ollut tiedotusvälineistä. Se oli niiden versio hänestä ja usein ne keskittyivät hänen varjopuoleensa. Kuitenkin häntä pidettiin ja pidetään edelleen popin kuninkaana. Häntä pidettiin "kaikkien aikojen lahjakkaimpana esiintyjänä". Hän oli filantrooppi. Hän eli unelmaansa. Hän ilmaisi lahjojaan ja luovuuttaan olemalla äärimmäinen esimerkki Luojan työskentelemistä hänen kauttaan. Hän oli rakastava sielu. Hänen valoaan ja sydänenergiaansa kunnioitettiin pitkään ympäri planeettaa.

Äskettäin kanavoidessani Äiti Mariaa tämä sanoi, ettei Michael käsittänyt, miten rakastettu hän oli. Hänen saamansa rakkaus ja huomioi ylittivät hänen hurjimman mielikuvituksensa.

Kun poikani oli pieni, minulla oli tapana soittaa "Thriller" -levyn musiikkia ja tanssimme ympäri olohuonetta. Aloin tanssia ollessani 5-vuotias ja Michaelin musiikki piti minut liikkeessä. Luulen sen toimineen myös pojallani. Olin kiitollinen tuntemastani ilosta ja intohimosta, musiikin kantaessa meitä syleilyssään. Meillä oli hauskaa. Olen kiitollinen noista ajoista. Viime päivinä Michaelin kuoleman jälkeen olen kuullut "Thrilleriä" soitettavan monissa paikoissa. Se soi enimmäkseen sydämessäni ja ympäri maapalloa. Tämän sielun laulua kuullaan ikuisesti.

Muistotilaisuudessa eri viihdyttäjien musiikki tuntui sielussa ja oli syvällistä. Runo jonka Maya Angelou oli kirjoittanut hänelle ja jonka esitti Queen Latifa, oli uskomaton. Stevie Wonder kirjoitti ja lauloi laulun kuolemisesta kesällä. Se oli kaunis. Brooke Shields puhui heidän ystävyydestään ja yhteisestä naurustaan ja hauskanpidostaan, mikä alkoi Brooken ollessa 13-vuotias.

Yksi ystäväni kirjoitti minulle 7.7. näkemästään unesta:

"Hei, näin unta vanhasta kunnon Michael Jacksonista ja kuulin laulua "Man in the Mirror" (= mies peilissä), kun valtava tuuli pyyhkäisi ikkunani läpi ja kumosi maahan suuren peilin, joka oli kampauspöydän päällä.

Tätä ei ole koskaan ennen tapahtunut huoneessani. Se oli suuri peili.

Siitä tuli kova ääni ja se herätti kaikki kissat. Jätän sen nurinpäin maahan hautajaisten päättymiseen saakka ja sitten kiinnitän peilin."

Kappale osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=SGeZYedn ... re=related

Sanoja kappaleesta Man in the Mirror:

"Aion tehdä muutoksen kerrankin elämässäni.
Se tuntuu todella hyvältä.
Aion vaikuttaa asioihin,
aion tehdä asiat oikein…

Kun käännän pystyyn suosikkitalvitakkini kauluksen,
tämä tuuli räjäyttää mieleni.
Näen lapsia kadulla joilla ei ole riittävästi syötävää.
Kuka minä olen olemaan sokea,
teeskennellen, etten näe heidän tarpeitaan.
Kesän piittaamattomuutta,
rikkoutunutta pullonkaulaa
ja yhden ihmisen sielua.
Ne seuraavat toisiaan tuulessa,
koska niillä ei ole paikkaa minne mennä.
Siksi haluan sinun tietävän.

Aloitan miehestä peilissä.
Pyydän häntä muuttamaan tapansa
eikä mikään viesti olisi voinut olla selvempi.
Jos haluat tehdä maailmasta paremman paikan,
katso itseäsi ja tee sitten muutos.

He seuraavat tuulen mallia,
koska heillä ei ole paikkaa minne mennä.
Siksi aloitan itsestäni.

Aloitan miehestä peilissä.

Aloitan miehestä peilissä,
pyydän häntä muuttamaan tapansa.
Mikään viesti ei olisi voinut olla selvempi.

Et voi sulkea mieltäsi!"

Sydän toisensa jälkeen kunnioitti tätä lahjakasta miestä. Hän vei meidät kaikki viihteen uudelle tasolle. Hän osoitti meille, mitä sielun ilmaisu voisi olla. Siksi olemme kaikki tällä planeetalla - ollaksemme mahtavimpia Luojan kanssaluojia, mitä voimme mitenkään olla. Hän teki sen. Joka päivä rukoilen olevani Luojan mahtavin kanssaluoja, mitä mitenkään voin olla. Rukoilen tätä kaikille ihmisille - että jokainen meistä ilmaisee sielunsa tarkoitusta.

Minusta on pilkantekoa, kun useimmat ihmiset tekevät asioita vain rahasta - eivät sydämestään ja sielustaan. Ymmärrän pulmatilanteen, koska olen elänyt sen. En pystynyt keksimään, miten voisin tehdä sitä, mitä rakastan, ja elättää itseni. Minulta itseni uudelleenohjelmointi vei kaksi vuotta. Antauduin Jumalalle tehdäkseni hyppäyksen. Jätin yrityselämän 17 vuotta sitten löytääkseni oman tarkoitukseni. Sieluni olisi kuollut, jos olisin jäänyt yritykseen. Tänä päivänä voin tehdä vain asioita, joissa on minulle sydäntä, intohimoa, kiinnostusta ja merkitystä. Aina kun yritän tehdä jotain vain rahasta, se häiritsee ja vie minut pois polultani.

Kenties yksi positiivinen asia muuttuvasta talousympäristöstä on se, että joidenkin on pakko tehdä ammattivaihdos, mikä sallii heidän tavoitella enemmän intohimoaan. Tämä on hyvä asia. Emme voi kaikki olla tähtiä kuten Michael Jackson. Jostain syystä en usko tällä olevan merkitystä Luojalle. Luoja haluaa meidän olevan onnellisia ja ilmaisevan sitä sydämemme ja sielumme kautta. Tämän vuoksi olemme täällä.

On aika ryhtyä Jumalan hommiin. On aika ilmaista enemmän tarkoitustamme ja kohtaloamme. Valotyöntekijöinä meidän on oltava valmiita kaikkeen koska tahansa. Nyt tapahtuu runsaasti muutoksia. Ne pitävät meidät kiireisinä. Voimme esittää monia rooleja. On vain tärkeää, että teemme sitä riippumatta siitä, näyttääkö se suurelta tai pieneltä - kaikki sopii osaksi jumalan suunnitelmaa tämän planeetan ylösnousemiseksi.

Tarkoituksenne on sydämessänne. Energia on siellä. Näin ilmennätte. Näin löydätte intohimonne. Näin kosketatte ihmisten elämää. Heartmathin mukaan - järjestö joka tutkii tieteellisesti sydäntä - sydän on vähintään 5000 kertaa voimakkaampi kuin mieli. Sydän alkaa ensimmäisenä kehittyä sikiössä - ennen aivojen kehittymistä se alkaa lyödä. Kun kuuntelette sydäntä, sekä älykkyys että intuitio paranevat. Se on portti Luojan luo, koska tulemme Luojan sydämestä. Jokainen meistä on tuon sydänenergian osa. Kun lähdemme fyysisestä muodosta, otamme sydän- ja sieluenergiamme mukaan.

Tiesittekö, että rakkaalla Äiti Marialla on ashrami valoulottuvuuksissa, missä hän työskentelee eteerisen sydämemme kanssa noin vuoden ennen inkarnoitumistamme? Totuus on sydämessä. Totuudessamme olemme voimakkaimpia. Buddhalaiset sanovat: "Ajattele sydämelläsi, tunne mielelläsi." Jotkut esoteeriset uskonnot uskovat, että sydämessä elää erillinen olento. Yhdyn tähän näkemykseen niiden kokemusten perusteella, joita minulla on ollut sydämeni kanssa. Joku jopa sanoi minulle kerran, että maapalloa pitäisi kutsua sydämeksi - rakkaus- ja sydänpainopisteen vuoksi.

Viesti Miralta Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Puhun teille tänään Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Tämä on äärimmäisen mielenkiintoinen aihe. Maapallo on johtava huolenaihe. Teillä on maan päällä tiettyjä yksilöitä, jotka järjen puutteesta tuntevat houkutusta vetää tietyistä laukaisimista. He eivät välitä toisista. Heidän sielunsa ja sydämensä on kiinni. Meillä on houkutusta puuttua suoraan asiaan, mutta tämä ei ole tarpeellista, koska toisia keinoja käytetään vahingon estämiseksi. Luottakaa siihen, mitä sanon, ja tietäkää, että kaikki kääntyy parhain päin.

Joidenkin itsekkäät edut maan päällä voisivat vahingoittaa paikkoja maan ulkopuolella. Tätä ei sallita. Planeetalla on nyt valinnan paikka. Pimeät sielut menettävät maaperää, vaikka he yrittävätkin pitää kiinni siitä, mitä heillä on. Maapallo on valon planeettaa, joka on hyvin pian vain sitä. Ne joilla on toisia motiiveja, löytävät itsensä muualta.

Se tiukka ote löystyy, mikä pimeydellä on ollut maapallolla. Se rakkaus ja valo mitä virtaa planeetallenne, on laadultaan paljon voimakkaampaa kuin mitkään menneisyyden pimeät energiat. Meidän pitää kiittää teitä, monet valotyöntekijät, rakastavasta avustanne. Paljon enemmän vaaditaan teiltä kaoottisessa tulevaisuudessa, mikä on edessänne. Jos pysytte korkeammassa mielentilassa ja korkeammissa ulottuvuuksissa, huomaatte liikkuvanne eteenpäin vaivattomasti ja sujuvasti. Jos pidätte kiinni vanhoista pelkotavoista ja matalammista värähtelyistä, voi tulla haastavaa.

Haluamme teidän tietävän, että rauha on tavoitteemme. Haluamme tätä koko maaplaneetalle ja koko maailmankaikkeuteen, missä asutte. Kauhun hallinta-aika on loppumassa. Se tekee tietä uudelle maapallolle, missä ei ole sotaa. Meitä miellyttää se, että autatte ankkuroitumisessa näihin uusiin energioihin. Saatte kauniin, uuden planeetan, kun kaaos on ohi. Kaaos on välttämätön energioiden muuttamiseksi joksikin paremmaksi, mitä voitte käsittää.

Vartioimme teitä jatkuvasti yhdessä monien muiden avaruusperheen jäsenten kanssa. Olette osa valoperhettä. Palvelemme Luojaa tarvittavalla tavalla. Meillä on vahvat siteet maapalloon ja ihmiskuntaan. Meillä on pitkä yhteinen historia. Tulemme takaisin taas, kun verhot nousevat ja jälleentapaamistilaisuuksia tulee esiin. Se voi olla ennemmin kuin myöhemmin, kun ajattelee nopeaa muutosvoimaa. Ihmiskunnan nopeutunut kasvu on välttämätön tekijä lisääntyneelle osallistumisellemme muutosprosessiin. Heräämistä tapahtuu.

Ehdotamme, että pysytte tyynenä ja mahdollisimman rauhallisena näiden muutosten aikana. Pysykää erossa vihaisista ihmisistä, jotka haastetaan nyt planeetan muuttuvilla taajuuksilla ja energioilla. Nouskaa sen kummallisen käytöksen yläpuolelle, mitä joillain on. Pitäytykää vankkumatta valossanne. Etsikää toisia galaktisia ystäviä maan päältä. Tunnette heidät ja he tuntevat teidät. Tästä tulee aina vain selvempää.

Olette turvassa ja suojassa. Olemme kanssanne ja rakastamme teitä ominamme.

Olen Mira.

Yhteenveto

Maan päällä tapahtuu nyt paljon sellaista, mikä avaa sydäntämme. Meidän on pidettävä sydämemme auki toisillemme, Luojallemme ja käsillä olevalle työlle, kun kuljemme näiden suurien muutosten läpi. Jokaisella tapahtumalla on viesti. Meidän on otettava se sydämeemme. Meidän on löydettävä viisautta ja siirryttävä muutosten läpi, kun niitä tapahtuu.

Jos joku teistä tarvitsee apua sielunne/sydämenne parantamisessa tai kyvyssä kuunnella enemmän sitä, mitä sydämenne kertoo teille, olen käytettävissä yksityisiin puhelinsessioihin. Tämä on ja on ollut työtäni monta vuotta.

Siunausta, rakkautta ja valoa,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 10.8.2009
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:42 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 10.8.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Luotan, että asiat sujuvat hyvin teillä kaikilla näinä kiihkeinä muutosaikoina. Olemme edelleen keskellä pimennyksiä. Ne ovat tuoneet energioita, jotka vaikuttavat kaikkiin. Oletko tuntenut sen? Tuleeko ongelmiasi esiin? Kaikki muuttuu suurempaa ratkaisua varten, kun jatkamme kohti vuotta 2012.

Vuodesta 2012 puheen ollen, Kymberlee Ruffin uusin päivitys on julkaistu 26.7. näillä nettisivuilla otsikolla "2012 The Time of Never Ending Peace". Käy katsomassa, mitä Hopit sanovat tulevasta ajasta.

Vaikka media haluasi meidän uskovan tuomiopäivään ja pelkoon, se on kaukana vuoteen 2012 liittyvästä totuudesta. Kyse on itse asiassa uusien alkujen ajasta. Kyse on ajasta, jolloin elämme korkeammissa ulottuvuuksissa - parantumisen ja rauhan ajasta. Maapallo nousee korkeampiin ulottuvuuksiin ja meitä kehottaan kohottamaan omaa tietoisuuttamme, päästämään irti menneisyydestä ja kaikesta muusta, mikä ei pelasta meitä. Siivoamme käytöstämme, kun maapallo puhdistuu. Kaikki tämä on osa samaa prosessia.

Kuten olen sanonut aiemmin, on epätodennäköistä, että kaksi asiantuntijaa on samaa mieltä siitä, mitä vuonna 2012 tapahtuu. Mietin, onko Luojallemme jo kaikki selvää. Arkkienkeli Gabrielin mukaan (Benu, www.benutoo.com) kuljemme kolmen pimeän tunnin läpi. Tämä voi tapahtua koska tahansa tästä vuoteen 2012 menness. Niille jotka ovat meditoineet, työstäneet ongelmansa jne., tämän pitäisi olla valossa olemisen aikaa. Se voi tuntua kuin meditoinnilta tai nukkumiselta. Muille se saattaa olla menneiden elämien tai tämän elämän pohdiskelun aikaa. Maapallo ja aurinkokuntamme menevät ilmeisesti läpi mustasta aukosta ja ne siirretään toiseen paikaan galaksissamme. Musta aukko ei ole sitä, mitä tiedemiehet uskovat sen olevan. Se on enemmänkin portaali tai aukko, mistä maapallo sijoitetaan uudelleen. Oman ymmärrykseni mukaan tällä tavalla planeetat liikkuvat tai matkustetaan toisille planeetoille tähtiporttien, porttien, portaalien kautta.

Riittää, kun harkitsee näitä mahdollisuuksia. Ei ole tärkeää upottaa mieltä asiaan ja tietää, miten homma toimii. Tärkeää on tietää, että me kaikki tulemme olemaan ok. Itse asiassa meillä tulee olemaan paremmin - maapallomme selviää ja elämme paljon korkeammassa tietoisuustilassa. Tämä kaikki tapahtuu nyt eri aikajanoilla ja ulottuvuuksissa. Siksi tulimme tänne - ohjaamaan planeettaa ja elämää uuteen rauhan, rakkauden ja valon aikaan.

Sillä välin monet ihmiset näyttävät lähtevän inkarnaatiostaan. Rakas ystäväni, Aurelia Louise Jones, kuoli 12.7. Palasin juuri hänen muistopalveluksestaan Mount Shastalta, mikä pidettiin 6.8. - hänen syntymäpäivänään. Palvelus pidettiin Erik Berglundin kauniissa kodissa maalla. Erik on kansainvälisesti tunnettu harpun soittaja, laulaja ja parantaja ( www.erikberglund.com). Hän lauloi ja soitti harppua. Oli ukonilma. Satoi koko seremonian ajan, mutta tapahtui kummallinen asia. Minua oli pyydetty puhumaan, joten istuin eturivissä. Palveluksen alussa pieni, kultainen perhonen laskeutui hiuksilleni. Se oli siinä koko palveluksen ajan, mikä kesti yli tunnin. Kun lopussa päästettiin ilmapallot irti, se lensi pois. Olen varma, että se oli Louise. Tiedän, että hän oli onnellinen vapaana kivuliaasta fyysisestä kohostaan.

Haluan kiittää kaikkia, jotka rukoilivat hänen puolestaan. Hänen kehonsa ei parantunut, mutta hän parantui muuten ennen siirtymistään toiselle puolelle. Hän oli ollut orpo 11-vuotiaasta saakka ja kasvanut hoitokodissa. Voitte kuvitella, miten haastavaa oli menettää molemmat vanhempansa niin nuorena. Hän ei luultavasti tuntenut olevansa kovin rakastettu. Lopussa hän parantui, koska hän sai rakkautta, kortteja, kukkia, puheluita, rukouksia, parannusta ja siunausta ympäri maailmaa ihmisiltä, joiden sydäntä hän oli koskettanut kirjoillaan ja opetuksillaan.

Hänen kirjansa "Prayers to the Seven Sacred Flames" oli auki, kun hän jätti kehonsa. Tätä rukousta luettiin hänelle, kun hän veti henkeä viimeisen kerran:

OPETUSLAPSEN AFFIRMAATIO (kirjoittaja tuntematon)

Olen valopiste suuremmassa valossa.
Olen rakastava energiasäie jumalaisessa rakkausvirrassa.
Olen "uhritulipiste", keskittyneenä Jumalan polttavaan tahtoon
ja näin kestän.

Pyrin parempaan ymmärrykseen.
Annan viisauden ottaa tietämisen paikan.
Annan elämäni mestarin, Jumalaolemukseni, heijastaa valoa toisiin kauttani.

Seison Jumalan tahdon keskellä.
Mikään ei saa minua poikkeamaan hänen tahdostaan.
Sovellan tahtoa rakkaudella
kääntymällä kohti palvelemista.

Olen rakkauden ja valon viestintuoja.
En kulje yksin.
Tiedän palvelevani yhtenä kaikkien suurien sielujen kanssa.
Sieluna kuljen maan päällä, edustan Ykseyttä.
Anna minulle kätesi ja kulje polkua kanssani.
Vallitkoon rauha ja rakkaus maan päällä nyt ja ikuisesti!

Eräänä yönä heräsin yöllä klo 3.00 ja kirjoitin seuraavan runon Louiselle. Tuntui siltä, että tämän hän haluaisi toisten tietävän itsestään.

TÄMÄN AURELIA HALUAA SINUN TIETÄVÄN

Kerro heille, että olen Taivaan kuningattaren kanssa.
Täällä on ihastuttavaa.
Adama on oikealla puolellani.
Sananda on aivan yhtä lähellä.
Opiskelen Saint Germainin kanssa - kera kaikkien purppurasävyineen.
Olen vapaa kivusta.
Minulla on vielä paljon tehtävää.

Olen ylösnoussut.
Lopulta läpäisin testin.
Elämäni maan päällä oli erilainen kuin kaikki muut.

Tapasin Anamarin,
rakkaimman kaksoisliekkini.
Olen monien enkelien ja koko taivaallisen joukon kanssa.

On kultainen väylä, joka sädehtii valoa.
Se palaa Teloksella, mikä on helppo lento.

Olen Taivaallisen isäni, syntymä-äitini ja -isäni kanssa.
Siitä on kauan, kun viimeksi näin heidät.
Nyt sydämeni on iloinen.

Eläimet täällä ovat terveitä
ja kaikki rakastavat niitä.
Saan leikkiä niiden kaikkien kanssa.
Meillä on paljon hauskaa.

Jokainen rukouksenne, ilonne ja naurunne raikuvat siellä ja täällä.
Antakaa maallisen elämänne säteillä rakkautta kaikkialle.

Olen täysin säteilevä.
Olen niin onnellinen, kuin olla saattaa.
Kaikki tekemäni työ on kannattanut upeasti.

Näemme upean maapallon kaukaa.
Tiedän, mitä teette, kun kuljette maallista kulkuanne.

Tehkää elämästänne merkityksellinen.
Unohtakaa menneet asiat.
Tehkää sitä, mikä tekee teistä onnellisen.
Naurakaa paljon.

Hankkikaa mahdollisimman paljon viisautta.
Silloin toimitte Jumalan suunnitelmassa.

Tietäkää, että tarkkailen jokaista,
joka haluaa tulla Telokselle, jotta voimme pitää hauskaa.

Rakastan teitä kaikkia.
Minulle on ilo, että kosketin elämäänne.
Sydämeni on täysin avoin ja täynnä valoa.

Tein ylösnousemukseni ja olen vapaa 3D-ulottuvuudesta.
Olen kotona Luojan kanssa, joka on ohjaksissa.

Viesti Miralta Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Puhun teille tänään Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Haluan antaa uuden näkökulman ajateltavaksenne näinä muutosaikoina maan päällä.

Olemme nähneet maapallon käyvän läpi ne muutokset, joita nyt koette. Se on luonteeltaan syklistä. Siinä ei ole mitään pelättävää. Olemme auttaneet maapalloa aiemmin ja autamme sitä taas. Autamme teitä ymmärtämään paremmin, mitä vuosi 2012 pitää sisällään, kun pääsette lähemmäs tuota aikaa. Haluamme teidän kaikkien luottavan siihen, että teitä suojellaan ja teidät elätetään tulevina aikoina. Haluamme teidän nousevan ahneuden ja itsekkyyden yläpuolelle. Haluamme teidän tuntevan sen vapauden, minkä olette luoneet vapauttamaan sen varjostavan pimeyden, mikä on ollut planeetan yllä hyvin pitkään. Olemme kanssanne matkan jokaisella askeleella.

Vaatii rohkeutta olla valotyöntekijä maan päällä - kuitenkin tunsitte, että teidän täytyi tulla maan päälle ja osallistua suureen muutokseen. Maapallo ja teidät nostetaan valoon, korkeampiin ulottuvuuksiin. Valonne edistää tätä prosessia. Teidän vuoksenne pystymme pääsemään näin pitkälle korkeampiin valopaikkoihin. Te ja valonne palvelevat koko luomakuntaa. Siksi haluamme teidän käsittävän, miten tärkeää on, että pysytte polullanne ja positiivisina ja noudatatte käytännössä henkisiä periaatteita. Tämä vie teidät tämän kaiken läpi.

Nyt on aika, jolloin opitte tekemään yhteistyötä toistenne kanssa. Opitte jakamaan ja noudattamaan uusia elämiskoodeja. Elätte ja syötte eri tavalla, olette terveempiä, onnellisempia ja ajattelette eri tavalla vastaheränneissä aivoissanne. Kehossanne on käynnissä nyt massiivinen muutos. Tunnette sen - tarviten erilaisia ruoka-aineita, enemmän unta, tuntien suurempaa herkkyyttä ja paljon rakkautta toisianne kohtaan.

Luovuuden tulvaportit avautuvat. Alatte nyt nähdä enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan ennen. Alatte tuntea, että voitte omaksua ja tehdä melkein kaikkea. Voitte melkein koskettaa niitä hämmästyttäviä lahjoja ja kykyjä, joiden olette odottaneet palautuvan ja aktivoituvan sisällänne. Olette paljon enemmän nyt kristallikehossanne kuin siinä hiilipohjaisessa kehossa, mihin synnyitte. Kokonainen mahdollisuusulottuvuus odottaa teitä.

Tämä pätee myös itse maapalloon. Se "koristautuu" sillä elämän ja valon voimalla, millä "superlataatte" sitä. Se on kova juttu. Kun otatte vastaan enemmän valoa ja rakkautta, kiihdytätte tätä kehityskulkua kohti vuotta 2012. Kolmannen ulottuvuuden vahva ote, joka on pidätellyt teitä hyvin pitkään, pääsee irti. Teidät heitetään nopeampaan ja nopeampaan vauhtiin.

Hengen rakkaus ja yhteistyö ympäröi teitä ja maapalloa, kun pimeyden viimeiset linnakkeet puretaan ja siivotaan pois. Ihmiset käsittävät, etteivät he ole yksin eivätkä ole koskaan olleetkaan. Useammat ihmiset ovat valmiita heräämään tälle oivallukselle - tämä viitoittaa nopeammin tietä tapaamisellemme kanssanne. Paljon useammat alkavat tiedostaa ja nähdä valon.

Pysykää kanssamme nyt-hetkessä, mistä löydätte rauhan. Tämä tunne kantaa teidät upeisiin muutoksiin ja edessä olevaan elämään.

Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Olemme kanssanne.

Lopuksi

Vaikka elämä maan päällä saattaa näyttää haastavalta ja kummalliselta tällä hetkellä, jumalainen suunnitelma on toteutuksessa. Meillä on paljon apua. On tärkeää ottaa korkeavärähteinen tie vuoteen 2012 ja olla pelkäämättä. Tietäkää, että kaikki on Jumalan käsissä.

Näemme jatkuvasti ihmisten tekevän uusia valintoja korkeimmaksi parhaakseen. Vaikka ehkä haluammekin jotain muuta - kuten pitää ystävät tai perheenjäsenet kanssamme - he saattavat valita olevansa toisella puolella tai uudessa suhteessa täällä. Meidän on kunnioitettava heidän valintojaan ja tiedettävä, että tulemme näkemään heidät taas.

Olemme myös itse valmiita tekemään näitä muutoksia. Tavoitelkaa onnellisuutta, rauhaa, rakkautta, yltäkylläisyyttä, terveyttä ja hyvinvointia. Keskittykää kauneuteen ympärillänne ja viettäkää aikaa henkeä kohottavien ystävien ja perheen kanssa. Tämä saa meidät lähemmäs neljättä ja viidettä ulottuvuutta nopeammin kuin mikään muu.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 8.9.2009
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:48 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 8.9.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Miten energiat vaikuttavat teihin? Viime perjantain (4.9.) täysikuu oli loistojuttu. Viime viikko oli kiihkeä joillekin meistä. Aika nopeutui, ihmiset ajoivat hullun lailla ja käyttäytyivät vieläkin kummallisemmin. Oli stressaavaa ja haastavaa joillekin meistä. Saattoi vain pysyä siinä mukana tietäen, että joskus energia parantuisi.

Merkurius perääntyy 7.9.-29.9. Tänä aikana kommunikointi voi olla vaikeaa. Se voi olla myös hyvää aikaa järjestellä ja hoitaa asioita, joita olette vastustaneet.

Huomenna on 9-9-9. Se on yhden portin avautuminen. Carl Johan Callemanin mukaan - ruotsalainen biologi joka tuli tunnetuksi työstään Maya-kalenterin kanssa - 9-9-9 on täydellistä "laukaisuaikaa" (www.calleman.com ).

"Gregoriaaninen kalenteri sattuu osumaan samaan aikaan Mayojen pyhän 260 päivän kalenterin alun kanssa… huomenna on korkeaenerginen päivä… ja se vaikuttaa kollektiivitietoisuuteemme… meillä on kaikki syy kiinnittää huomiota siihen, mitä tapahtuu tässä kosmisessa aikasuunnitelmassa… Meillä on syitä odottaa ennenkuulumatonta muutosta hyvin lyhyen ajan kuluessa… Tämä johtuu osittain siitä, että astumme evoluution kahdeksannen tason loppuvaiheeseen ja osittain siitä, että hyvin korkeataajuuksinen aaltoliike, yhdeksäs taso, tulee radikaalisti muuttamaan kollektiivitietoisuutta niin, että näemme maailman täysin eri valossa. …Tässä on kyse uuden maailman syntymisestä ja se on vielä tärkeämpi, koska on useita lähteitä, jotka näyttävät osoittavan, että galaktisen "alamaailman" kuudes yö alkaa 8.11.2009 - se saattaa saada aikaan syvän käänteen alaspäin maailman taloudessa.

"Ensimmäinen näistä 260-päivän pyhistä kalenterikierroksista, joka todella alkaa 9.9.09 ja jatkuu 26.5.2010 saakka, voidaan nähdä yhdeksännen tason rakennusjaksona, mikä sopii rukoilemiseen, meditointiin ja ajatusten keskittämiseen. Kannustamme yhteisörakentamiseen, verkostojen ja henkiseen synkronointiin tällä aikajaksolla.

"Uskon… että maailmankaikkeus on nyt toimittamassa sitä, mitä kohti se on pyrkinyt koko ajan - kohti uuden tietoisuustason, ykseystietoisuuden perustamista.

"Yhdeksäs taso on suunniteltu erityisesti luomaan sellaista ykseystietoisuutta, mikä muuttaa koko ihmisyhteiskuntaa. Ihmisrodulle se merkitsee hyvin suuria haasteita ja suuria mahdollisuuksia…

"…Ykseystietoisuus saattaa loppuu kaikenlaisen ihmisten hallinnan, erityisesti vasemman aivopuoliskon aikaansaaman. Luultavasti tämä merkitsee sitä, että kaikki hallintainstrumentit - kuten nykyiset talousjärjestelmät, aseet, kansalliset rajat ja monet muut rakenteet, jotka hallitsevat tässä prosessissa - romahtavat tämän ykseystietoisuuden vaikutuksesta ja päätyvät uuden maailman syntymiseen, missä jumalainen harmonia on luonteenomaista ihmissuhteille… meidän on lähestyttävä tämän maailman syntymää tietoisesti ja aikomuksena luoda sitä yhdessä positiivisessa mielessä…

"… Ihmistietoisuuden laajentuminen tuo sosio-ekonomisen transformaation aikana, jolloin vanhojen järjestelmien vaikeuksien voidaan odottaa olevan tuskallisia myös niille maille, joita tällä hetkellä pidetään vauraina."

Huomenna on siis tärkeä päivä kaikille meille valotyöntekijöille kokoontua omalla tavallamme rukoilemaan, kanavoimaan, meditoimaan jumalaista aikomusta luoda uusi maapallo. Tästä syystä olemme täällä, maajoukko. Ylösnousemusprosessimme on oman ja planeettamme tietoisuuden nostamista. Meidän täytyy keskittyä sydämeemme. Se opastaa meitä ja kertoo meille, mitä tehdä.

Kuulostaa siltä, että voimme ratsastaa 999-portin korkeilla taajuuksilla tulevalle, uudelle maapallolle. Meidän on keskityttävä positiiviseen. Koko tämä muutos on jumalaisesti järjestetty ja on korkeimmaksi parhaaksemme. Päästäkää irti vanhasta ja pysykää läsnä mahdollisimman paljon.

Asiakastyössäni olen viime aikoina huomannut, että monet sielut päättävät kohdata omat arvostelunsa ja erottelunsa. Tässä prosessissa meidän on muistettava, että emme voi siirtyä korkeampiin ulottuvuuksin tuntien negatiivisesti niitä kohtaan, jotka ovat erilaisia kuin me. Olemme jättämässä nämä tunteet - musta vastaan valkoinen, oikea vastaan väärä, miehet vastaan naiset, uskonnot toisiaan vastaan, poliittisten puolueiden sotiminen, homot vastaan heterot, ihmiset vastaan avaruusoliot jne. Emme voi ottaa näitä erottelutunteita mukaamme ykseystietoisuuden korkeampiin ulottuvuuksiin, joten jos ihmiset (myös valotyöntekijät) edelleen kantavat niitä mukanaan, heidän on kohdattava muutostarve. Olemme kaikki yhtä ja on aika päästää irti erillisyydestä iäksi.

Viesti Miralta Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Kysyn teiltä, oletteko valmiita. Oletteko valmiita kaikkeen siihen, mikä on muuttumassa maan päällä? Meistä olette ja tulette rakastamaan osallistumista luomisprosessiin.

Monet ihmiset planeetallanne tuntevat nämä muutokset. Heistä se on epämukavaa. He eivät ole avoimia niin kuin maajoukkomme. Olette muutosagentteja. Olette niitä, jotka ankkuroituvat uusiin energioihin. Kun katsomme teitä ja sitä, mitä teette, näemme vanhojen mallien häviävän. Näemme, että jatkatte onnellisina valotyötänne. Silloinkin kun tunnette maailman olevan sekasorrossa, teidän on pysyttävä maadoittuneena ja keskuksessanne. Tämä on hyvin tärkeää työtä tällä hetkellä.

Näemme, että vuorovesi vaihtuu maan päällä. Tämä merkitsee kaikkia tasoja. Maa on hyvin epävakaassa tilassa. Se reagoi herkästi kaikkiin ihmisiltä tuleviin tunteisiin. Eläimet tuntevat sen kaiken yhdessä elämän kanssa. Sillä on merkitystä maapallolle, millä on merkitystä teille. Luoja ei halua teidän kärsivän. Luoja haluaa teidän elävän harmonian ja rauhan valossa. Tämä on yksi syy, että olemme valmiustilassa. Työskentelemme monien muiden tähtijärjestelmien ja neuvostojen kanssa auttaaksemme työntämään uusia energioita sisään. Autamme myös vakauttamaan planeettaa. Teemme voitavamme tasoittaaksemme merkittävän muutoksen rosoisia kulmia.

Ne asiat jotka näyttävät olevan hyvin tärkeitä maan päällä eläville - heidän arvonsa ja tapansa viettää aikaa - ovat muuttumassa. Moni tärkeysjärjestys muuttuu ja pian alatte nähdä välittävämpiä ihmisiä. Maan päällä tapahtuu suuri sydänenergian räjähdys. Tämä on parasta, mitä voi tapahtua vaihdettaessa ykseystietoisuuteen. Tunnette myötätuntoa ja sen, millaista on olla yhtä kaiken elämän kanssa.

Ulkoiset olosuhteet ja tilanteet antavat itsensä tätä välttämätöntä tilaisuutta varten. Voitte pitää myös huomisen päivän (9.9.) portin energioita aukkona sydämeen. Teillä on monia hyviä olentoja maan päällä. Ne jotka ovat tätä taajuutta, vedetään auttamaan toisia pelossa ja erillisyydessä. Jotkut yksilöt eivät pysty olemaan uusissa taajuuksissa ja heille on haasteellista tasoittaa tunteitaan. Tätä tapahtuu koko planeetalla. Se voi olla järkyttävää toisille. Eri syistä heidän on muututtava ja sopeuduttava tai mentävä muualle, kuten tiedätte.

Vihan ja ahneuden tunteet ovat etualalla monilla ihmisillä, jotka vastustavat maapallon uusia energioita. Nämä energiat on puhdistettava ykseystietoisuuden ankkuroimiseksi täysin planeetalle. Autamme prosessissa mahdollisimman paljon omasta paikastamme. Emme kuitenkaan voi puuttua vapaaseen tahtoon, kuten tiedätte.

Vähitellen jumalaiset järjestelyt jatkuvat. Nyt on aika olla mukana. Tehkää voitavamme ja seuratkaa energioita. Kohottakaa taajuuttanne pysymällä erillään tekijöistä, jotka häiritsevät tai muuten vaivaavat teitä. Tämä auttaa teitä pitämään tunteenne selkeinä ja pystytte toimimaan paljon paremmin.

Rakkautemme, valomme, tukemme ja parannuksemme ympäröi teitä. Olemme yhtä kanssanne. Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.

Lopuksi

Olemme rakkaan planeettamme tärkeimmissä muutosenergioissa. Hämmästyttävää on se tärkeä rooli, mitä me valotyöntekijöinä esitämme tässä prosessissa.

Kuten tavallista, meitä muistutetaan siitä runsaasta rakkaudesta ja avusta, mitä meille annetaan. Koko luomakunta tukee ylösnousemusprosessia. Jokainen on siellä, missä hänen on tarkoitus olla.

Tavoitellaan sitä huomenna, huoltojoukko. Kanssaluokaamme voimakas 9-9-9 saadaksemme mahdollisimman positiivisen vaikutuksen rakkaaseen Äiti Maahamme.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 15.10.2009
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:49 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 15.10.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Millaista aikaa onkaan elää maan päällä! Tiedän, että useimmat teistä eivät jättäisi sitä väliin sekunniksikaan. Vai kuinka? On melko villiä ja hullua aikaa. Jos yritätte saada tolkkua tästä paikasta, kannattaa ehkä ajatella uudestaan. Epäjohdonmukaisuutta ja polariteettia on suoraan silmiemme edessä. Taas kerran palataan fokukseen - mikä on tärkeysjärjestyksenne ja mihin keskitytte?

Palasin juuri vuoristoretriitistä Mount Shastalta. Ryhmällämme oli upeaa. Syksyllä on erilaista energiaa kuin kesällä. Tunsimme kaikki halun levätä ja uudistua. Yhtenä päivänä olimme suurimman osan päivästä vuorella mitä täydellisimmässä säässä. Osan ajasta välitin erityiskanavointia Adamalta, korkea-arvoiselta papilta Teloksesta, kaupungista joka jäi Lemuriasta jäljelle ja joka sijaitsee korkeammassa ulottuvuudessa, mailin syvyydessä vuoren alla. Teimme tämän paikassa, missä minulla oli tapana käydä ystäväni Aurelia Louise Jonesin kanssa, joka kuoli äskettäin. Adaman ja Teloksen rakastava energia sai monet meistä kyyneliin. Tunsimme siellä myös Aurelian energian.

Loppuajan olimme kauniilla Pantteriniityllä, jota vapaaehtoiset elvyttävät paraikaa, koska se on rakastettu lähes sukupuuttoon. Kanervat joiden kasvaminen vie noin 400 vuotta, on nyt uudistettu. Ne ovat ihastuttavia, kun ne vaihtavat syksyn väreihin. Vuorella oli niin rauhallista, että menimme makuulle ja nukahdimme. Se oli taianomaista. En muista, milloin olisin ollut niin rentoutunut. Saatoin tuntea luonnon valmistautuvan lepäämiseen, kun se odotti valkoista lumipeitettä, joka tulisi seuraavien päivien aikana. Tämä oli luultavasti viimeinen kerta, jolloin ihmisiä pääsi Pantteriniitylle tänä vuonna. Se avataan vasta ensi vuoden heinäkuussa.

Kun olimme pyhillä lähteillä, jotka pulppuavat vuoren alta, yksi ryhmämme jäsenistä kertoi tietokoneeltaan meille uutisen, että Obama oli voittanut Nobelin rauhanpalkinnon. On paradoksaalista, miten teknologia ja kaukainen vuori voivat toimia yhdessä. Jollain tavalla olimme yhteydessä kumpaankin paikkaan - vuoreen ja päivän uutisiin.

Nautin sen kehityksen näkemisestä, mitä retriittiin osallistujilla tapahtuu transformaatiossaan. Yksi ihminen aloitti sanallisen kanavoinnin. Ennen tätä hän oli tehnyt sitä vain kirjoittaen. Toisten sydän avautui ja he alkoivat suunnitella elämänsä muuttamista merkittävästi.

Tiedän varmasti, että mestarit, enkelit ja arkkienkelit ovat kanssamme läheisesti. Pitämälläni mestaritunnilla 5.10. rakas Sananda (Jeesus) kertoi meille:

"Olen isäni vartija… Tuotte esiin uusia piirteitä korvaamalla vanhan, uudella Kristus-itsellä. Rakastan teitä hyvin paljon. Kolmannen ulottuvuuden päivät ovat luetut. Ne ovat lentäneet ohi, ennen kuin tiedättekään. Kuljen taas kanssanne. Ette koskaan kyseenalaista mitään, erityisesti sitä hyvää, mikä on varastossa varallenne. Kuten sanoin aiemmin, järjestelmät hajoavat ja transformoituvat valoksi kuin perhonen. Jumalainen valo palaa sisällä. Kaikki tiet johtavat minun ja sen luokse, mitä edustan. Jumala on tyytyväinen. Kaikki polut johtavat Kotiin."

Mestarit ovat täynnä kannustusta. He kohtaavat meidät mestaruustasollamme. Joka kerta kun selvitämme ongelman, parannamme haavan ja vain päästämme irti siitä, mikä ei enää palvele meitä, edistymme ylösnousemusprosessissamme. Tässä prosessissa on tuhansia askelmia. Meidän on vain pysyttävä polullamme. Mestarit kannustavat meitä olemaan itsemme ja lakkaamaan kritisoimasta kehoamme tai mitään muuta itsessämme. Huomaan, että monet henkisellä polulla ovat kriittisiä itselleen. Joskus he tuomitsevat itsensä ankarasti. Meidän on muistettava, että Luojamme ei tuomitse meitä.

Olen varma, että James Ray*, sen Sedonan hikimajan rakennuttaja, missä 8.10.2009 kuoli kaksi ihmistä, loukkaantui 19 ja yksi ihminen on vakavassa tilassa, on haastavassa prosessissa. Amerikan alkuperäisväestöllä on paljon sanottavaa ei-alkuperäisten ihmisten tavasta käyttää tätä pyhää parantamistapaa. He kyseenalaistavat tähän hikoiluun liitettävän tarkoituksen. Lisää tulee paljastumaan.

(*Suom. huom. amerikkalainen puhuja ja kirjailija, jonka yritys pitää seminaareja vaurauden luomisesta. Hän oli yksi Secret-elokuvan puhujista.)



Jotkut asiakkaani ovat huolissaan siitä, mitä he voivat tehdä parantaakseen henkistä polkuaan. Jos sinustakin tuntuu siltä, että pitää olla vähän omistautuneempi ja sitoutuneempi henkiseen polkuunsa, tässä on muutamia suosituksia:

* vähintään 15 minuutin meditointi kahdesti päivässä
* päiväkirjan pitäminen
* rukoileminen
* toisten samanmielisten ihmisten tapaaminen ryhmissä
* ongelmista irtipäästäminen mahdollisimman nopeasti
* roskan siivoaminen elämästäsi
* viivyttelyn lopettaminen
* tee voitavasi fyysisen hyvinvointisi parantamiseksi
* mene luontoon
* lue kohottavaa informaatiota
* pysy puhtaana pelosta
* rakasta itseäsi ja hyväksy itsesi
* pyydä mestareilta, enkeleiltä ja arkkienkeleitä apua
* anna jokaisen ihmisen elämässäsi olla omalla polullaan
* ajattele ja elä yltäkylläisyyttä, ystävällisyyttä ja anteliaisuutta
* ole valotyöntekijä siinä rakastavassa palvelussa, mitä tulit tänne tekemään

Viesti Miralta Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Tuomme teille rakkautta.

Tällä hetkellä taivaanne on täynnä meidän ja muilta planeetoilta tulleiden aluksia. Maapallonne on epävakaa, kuten tiedätte. Monet teistä ovat herkkiä ja tuntevat sen, mitä maa tuntee. Jotkut teistä saattavat olla hyvin väsyneitä kaikesta siitä, mitä tulee ilmi. Autatte myös monia unitilassa. Kaaos ja muutokset ovat väsyttäviä. Näemme, että kehonne käy läpi monia asioita tällä hetkellä. Sitä ei voi verrata mihinkään, miten paljon tunnette, sitten kun muutokset kiihtyvät.

Voisitte myös valmistautua tuleviin tapahtumiin ja meidän ilmestymiseemme. Teille on annettu runsaasti ehdotuksia sekä varoituksia tulevaisuudesta. Olemme asemassa, missä voimme nähdä sen, mikä on todennäköistä. Kommunikoimme maan ja Galaktisen liiton kanssa. Tilanne on epävakaa tällä hetkellä.

Haluaisimme antaa teille jotain näkemyksiä, jotka ehkä auttavat teitä näiden muutosten aikana. Meidän näkökulmastamme jotkut teistä ovat muutoksen edelläkävijöitä. Olette muutosagentteja ja totuuden kertojia. Toimitte tällä tavalla monilla eri tasoilla ja eri asemissa maan päällä. Teitä tarvitaan kovasti. Teitä ehkä pyydetään antamaan vakautta pelkääville. Teistä ehkä tulee tapahtumien tulkitsijoita, kun niitä tapahtuu.

Jotkut teistä odottavat levottomana saapumistamme. Teidän on oltava kärsivällisiä kuten aina. Rakastamme sitä, kun toivotatte meidät tervetulleeksi ja iloisesti haluatte olla kanssamme. Teidän pitää aina valmistautua syvällisesti jälleentapaamiseemme. Mitä enemmän valmistaudutte energeettisesti saapumiseemme, sitä enemmän me voimme olla valmiina teitä varten. Kaikkein vähiten haluamme saada aikaan pelkoa ihmisissä. Tästä syystä jokainen kerta kun ylitätte pelkonne, viitoittaa tietä läsnäolollemme.

Valoportit ovat täysin auki maapallolle. Rakkaus mitä tulee maahan ja kaikkiin teihin, on ennennäkemätöntä. Se auttaa muuttamaan tietoisuutta. Kaikki mitä tällä hetkellä tapahtuu, auttaa vanhojen jumiutuneiden energioiden puhdistamisessa ja muuttamisessa. Jokaisen maanmuutoksen, myrskyn tai muun luonnon iskun myötä valo tunkeutuu syvemmälle maahan ja ihmiskuntaan. Vaaditaan paljon valoa ja parantumista, jotta transformatiiviset energiat synnyttävät maapallon korkeammat ulottuvuudet ja ylösnousemuksen.

Maata ovat pitkään ympäröineet läpitunkemattomat tiheät ja pimeät energiat. Monet teistä ovat jo tietoisia tästä. Valoportin avonaisuus merkitsee edistymistä, mikä on välttämätöntä laskeutumisellemme ja yhdistymisellemme taas teidän kaikkien kanssa.

Tämä on maan päällä aikaa, jolloin lopettelette sotia. Se ei ehkä näytä ilmeiseltä nyt, mutta tähän suuntaan asiat ovat menossa. Kaksinaisuustietoisuus ei enää aiheuta lisää erillisyyttä. Se tuo ykseystietoisuutta myös avaruusveljienne ja -sisarienne kanssa. Tämän mielessä pitäen, miksi tarvitsisitte sotaa?

Yhteytemme teidän kanssanne kulkee syvällä. Olemme kanssanne jatkuvasti ja teemme työtä kanssanne riippumatta siitä, oletteko siitä tietoisia vai ette. Meillä on sama tavoite mielessä - palvella maapalloa ja kaikkea elämää sen pinnalla.

Pitkää erinomaista huolta itsestänne, kunnes puhumme taas.

Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.

Lopuksi

Olemme epävakaassa tilassa joka tasolla. On kyse sitten tunne-, ajatus-, fyysisistä tai henkisistä haasteista sisällämme tai maapallolla, meihin kohdistuva paine on suuri. Sitä voimistavat ne valoenergiat, jotka tunkeutuvat kehomme jokaiseen soluun, sekä ne avautumiset, joita tapahtuu tietoisuudessamme.

Taas kerran meille muistutetaan, että saamme äärimmäistä apua valoulottuvuuksista. Meidän on aika auttaa toisiamme mahdollisimman paljon. Avaudumme rajattomien mahdollisuuksien ulottuvuuksiin. Kun ajattelemme kaikkea sitä, mitä olemme saavuttaneet tähän mennessä kehityksessämme, meidän on muistutettava itsellemme, että olemme päässeet pitkälle. Jumalainen tulevaisuutemme odottaa.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 13.11.2009
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:50 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 13.11.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Kun aloitan tämän päivityksen, istun vähän tulisilla hiilillä. Minusta tulee ensimmäistä kertaa mummu luultavimmin tänään. Tyttövauva syntyy noin kolme viikkoa etuajassa, joten pyydän rukouksia ja siunauksia hänelle, pojalleni ja miniälleni.

Tämä on iloista aikaa tulla mummuksi. Vauva ei malta odottaa pääsemistä tänne enkä minäkään malta odottaa hänen saapumistaan. Nyt syntyy monia ihmeellisiä lapsia. Useimmat heistä ovat nk. kristallilapsia, jotka ovat yhdistelmä indigolapsia, joita alkoi tulla noin 25-30 vuotta sitten, ja kultalapsia. Indigot ovat neroja omalla asiantuntemusalueellaan, älykkäitä ja järjestelmän tuhoajia. Näitä lapsia kutsutaan ponnekkaiksi. Kultalapset ovat herkkiä - parantajia ja empaattisia ihmisiä. Siunausta heille kaikille.

Tällä hetkellä tapahtuu monia asioita. Joskus on kummallinen tunne, kun liikumme nyt eri ulottuvuuksissa. Oman tietoni mukaan maapallo on enimmäkseen viidennessä ulottuvuudessa ja me kuljemme kolmannesta neljänteen, viidenteen ja korkeammalle. Näiden energioiden myötä voi tuntua siltä, ettei ole ikään kuin planeetalla enää eikä varmasti ole useimmiten fyysisessä kehossa. Toimimme monilla eri tasoilla. Teemme kovasti työtä, joten älkää ajatelko, että te ette tee riittävästi. Meillä ei ole aavistustakaan siitä, miten paljon työtä teemme.

Toisinaan voi tuntua masentavalta, kun kokee kolmannen ulottuvuuden energioiden viime jäänteitä. Voi olla stressaavaa tai pettymystä aiheuttavaa tulla vedetyksi takaisin kolmanteen ulottuvuuteen, kun elämä voi olla paljon mukavampaa korkeammissa ulottuvuuksissa.

Työssäni asiakkaiden kanssa voin nähdä heillä olevan haasteellista. Jollakin on sellaisia vakavia terveysongelmia kuin syöpä. Minulla on suurta myötätuntoa jokaiselle, joka kohtaa tällaisia haasteita. Jotkut asiakkaista ovat yksinäisiä naisia, jotka elävät yksin ja saavat vähän tukea perheeltään tai muilta. Pyydän rukouksia Loisin ja Marinan puolesta.

Seuraavat 11 vuotta jotkut planeetat ovat suotuisassa asetelmassa, jotta muutoksia talousjärjestelmässä ja kaikissa rakenteissa voi tapahtua. (Uranuksessa on kyse uutuudesta ja odottamattomasta. Saturnus on orjapiiskuri, joka vaatii ihmisiltä vastuuta.) Kun vanhat järjestelmät hajoavat, ilmestyy monia uusia järjestelmiä, jotka ovat suuremmaksi hyväksi.

Kanavoinnissani 11.11.09 Jason puhui terveydenhoitojärjestelmän yksinkertaistamisesta USA:ssa. Yksin paperityötä ja maksumenetelmien monimutkaisuutta vähentämällä voitaisiin säästää hallintokustannuksina uskomaton määrä rahaa. Jos tarvitsette taloudellista apua, pyytäkää Jasonia apuun. Hän on voimakas mestari, joka auttaa monia ystäviäni.

Miten upeaa onkaan tietää, että verhot tämän maailman ja valoulottuvuuksien väliltä nousevat ja mestarit, enkelit ja arkkienkelit ovat lähellä meitä. Tunnen heidät enemmän kanavoidessani ja he tuovat enemmän olentoja mukanaan. Joskus se on lähes konkreettista. Jossain kohtaa näemme kaikki mestarit ja muut toisella puolella - myös ne perheenjäsenet, ystävät ja eläimet palaavat, jotka ovat jättäneet meidät.

Äskettäisellä arkkienkeli Gabrielin tunnilla (Karen Cookin välittämänä, www.benutoo.com) joku mainitsi, että Venäjällä on poikavauva, jonka keholle ilmestyi muutamaksi päiväksi sanoja koraanista. Gabriel sanoi tämän olevan Muhammedin reinkarnaatio. Kuvitelkaa, mitä tämä tuo esiin Lähi-idässä asuville (erityisesti liittyen sotaan).

Kuuluu huhuja, että hallituksemme ilmoittaisi avaruusperheemme paljastumisesta vielä ennen tämän vuoden loppua. Valotyöntekijöinä voimme auttaa lähettämällä hallituksellemme rakkautta ja toivetta totuuden paljastumiseen. Rukoukset ja valotyöntekijöiden kokoontumiset tämän edistämiseksi olisivat sopivia. Tämä on meidän planeettamme ja olemme ottamassa takaisin voimamme. Se auttaa, minkä tekemiseen tunnette opastusta, mutta keskittykää tähän tärkeään työhön.

Miten voimme löytää iloa? Näinä rankkoina romahdusaikoina uskon, että meidän tarvitsee keskittyä valotyöhömme. Voimme keskittyä siihen syyhyn, miksi olemme täällä tällä kertaa - miksi inkarnoiduimme maan päälle. Tässä on muutamia ehdotuksia harkittavaksenne:

- tee merkityksellisiä asioita
- ole yhteydessä samanmielisiin, rakastaviin ihmisiin
- vaikuta joka päivä, vaikka vain hyvin pienesti
- arvosta toisia
- tee kiitollisuuslista
- seuraa sisäistä opastustasi
- vuokraa hauskoja elokuvia
- etsi huumoria kaikesta, mistä voit
- näe suuri kuva kaiken kaaoksen ja muutoksen taustalla
- pidä hauskaa
- leiki kuin pikkulapsi
- yksinkertaista
- puhdista energiasi ja myös suojaudu, erityisesti suurissa ihmisjoukoissa
- ole luova
- kuuntele tai katsele vähemmän mediaa
- auta toisia tekemällä vapaaehtoistyötä
- meditoi ja lähesty Luojaa
- tanssi
- laula
- mene mieltä ylentäviin tilaisuuksiin
- tee tulevien juhlapyhien aikana vain sitä, mikä tuntuu oikealta
- seuraa sydäntäsi
- ole mukana aatteissa, jotka ovat sinulle tärkeitä
- ole rakkaudessa


Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Puhun teille tänään Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Silmämme ovat kohdistettuna teihin. Olette kentällämme. Olette sydämessämme. Aluksiamme on taivaallanne. Olemme ympärillänne fyysisyydessä, mutta useimmat teistä eivät näe meitä.

Haluamme puhua teille siitä, mitä tapahtuu. Pyydämme teitä uneksimaan suuria siitä päivästä, jolloin voimme puhua kanssanne. Laittakaa energiaa unelmiinne. Nähkää meidät ja tietäkää, että ennen pitkää yhdistymme kanssanne taas merkittävin tavoin.

Kätkettyjen totuuksien päivät ovat tulossa äkisti loppuun. Kokoamme rivit "aatteen puolesta". Tapahtuu vääjäämätöntä liikettä, mikä vie planeetan täysin uuteen olemistapaan. Se liittyy taas seuraamme. Siitä tulee taas ehyt.

Maan vuosin aikana olemme tulleet ja menneet maapallolta. Hyödymme hyvinvoinnistanne. Oli normaalia, että kokoontuisimme yhteen. Meillä on monia yhteisiä asioita. Rakastamme maapalloa.

Olemme auttajia teille ja te meille. Asumme DNA:ssanne. Se yhdistää tietoisuutemme teidän tietoisuuteenne. Jos haluatte tietää enemmän meistä, voitte aktivoida meditoidessa plejadilaisyhteytenne DNA:ssa. Tämä on teille sopivaa aikaa sen tekemiseen ennen saapumistamme.

Vaatikaa totuutta meistä kerrottavaksi. Tulemme vain hyvässä tarkoituksessa ja hyvästä syystä. Rakastamme maapalloa yhtä paljon kuin te. Ystävyytemme on äärimmäisen merkittävää. Valmistumisenne täyteen yhteyteen elämän kanssa on tärkeintä.

Harjoitelkaa, millaista ajattelisitte ja tuntisitte olevan seurassamme. Voimme kertoa teille, miten mukavaa se on, ja kuitenkin teidän on tehtävä vielä lisää pohjatyötä. Osallistukaa valesaapumisiin. (Teidän ehkä kannattaa tehdä tämä yksityisesti samanmielisten kanssa. Emme odota teidän vaikuttavan epätavallisilta ja asettuvan esille, mikä saa huomion siihen, mitä teette.) Tuntekaa jälleentapaamisemme ilo. Nähkää alustemme tulevan ja menevän säännöllisesi taivaallanne. Tehkää tilaa meidän ja perheemme (mukaan luettuna lemmikkimme) olemiseksi kanssanne.

Rakastamme juhlimista ja teemme sen oikealla ajoituksella, sitten kun olemme kanssanne. Maapalloa ansaitsee juhlimista. Se on kaunis ja upea planeetta. Olette osa sitä ja se tekee teistäkin kauniita ja upeita.

Lopuksi

Tämä on tavallista lyhyempi päivitys pian tapahtuvan mummuksi tuloni vuoksi. Olen varma, että voitte ymmärtää, miten innoissani olen. Annan seuraavan päivityksen tällä kertaa aiemmin. Olen varma, että minulla on silloin jo joitain hauskoja kokemuksia jaettavana.

Muistakaa, että olen käytettävissänne kanavointeihin, kursseihin, henkiseen neuvontaan ja parannukseen. Sydämeni on onnellinen palvellessaan.

Näillä nettisivuilla on monia upeita kirjoja harkittavaksenne lahjoina toisille. Ne löydätte nettikaupastamme.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 21.12.2009
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:51 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 21.12.2009
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Olen kiitollinen ollessani taas kommunikointiyhteydessä kanssanne. Parin viikon ajan minulla on ollut haastavia ongelmia sähköposti- ja nettiyhteyden kanssa. Henkilö joka korjasi tietokonettani, viittasi siihen "painajaisena". Te ette tarvitse yksityiskohtia, mutta tietäkää, että olisin ollut yhteydessä kanssanne aikaisemmin, jos tätä ei olisi tapahtunut.

Pyydän anteeksi kaikilta, jotka ovat lähettäneet sähköpostia eivätkä ole saaneet vastausta. Joitain viestejä on saattanut kadota tämän kaiken aikana.

On mielenkiintoista huomata, miten paljon lisää aikaa meillä on, kun emme pääse tietokoneelle. Kuvittelen, etteivät useimmat meistä käsitä, miten riippuvaisia olemme siitä. On tietysti stressaavaa, kun tällaista tapahtuu. Olen onnellinen, ettei sitä tapahdu kovin usein.

Tänään on talvipäivänseisaus ja vuoden lyhin päivä. Se on voimakasenergiainen päivä ja hyvä päivä pohdiskeluun. Lähestymme Merkuriuksen perääntymistä, mikä alkaa 26.12. ja jatkuu tammikuun puoliväliin. Meillä on kuunpimennys 31.12. ja auringonpimennys tammikuun puolivälissä.

Planeetat edistävät niitä muutoksia, joita tapahtuu maan päällä kiihkeän kauniilla ja järjestyneellä tavalla. Meidän on muistettava, että Luojamme on ohjaksissa. Käsillä on jumalainen järjestely.

Jos 3D on näyttänyt vähän myrskyiseltä teistä, niin olette suoraan muutosohjelmassa. Kaikki mikä on halveksittavaa 3D:ssä, voi kurkottaa saamaan huomionne näinä päivinä. Niitäkin asioita jotka luulitte ratkaisseenne, mutta jotka vaativat huomiotanne, voi ilmestyä esiin. Talousjärjestelmien, terveydenhuoltojen, hallitusten, oikeusjärjestelmien, koulutuksen jne. - kaikkien merkittävien järjestöjen ja järjestelmien - rumuus on suoraan silmienne edessä. Sodan, velan ja ahneuden absurdius ja järjettömyys - muutamia aiheita mainitakseni - on selvempää kuin koskaan ennen.

Selvästikin vanha 3D-elämistapa on kadottamassa perustaansa. Liikeyritykset joiden luulimme olevan maisemissa ikuisesti, sulkevat oviaan. Jotkut ihmiset heräävät ja suuttuvat. Tätäkö tarvitsemme muutokseen? Tätäkö tarvitsemme itsensä voimaannuttamiseksi ja meidän työntämiseksi uuteen olemistapaan?

USA:ssa tämä aika vuodesta voi olla stressaavaa. Kyse voi olla kulutusmyönteisyydestä ja kuluttamisesta. Tänä vuonna tuntuu erilaiselta. Jotkut ihmiset näyttävät pelkistävän tuota ohjelmaa. Kyse ei ehkä ole vain taloudellisista syistä, mutta näen enemmän toisten auttamista. Uskon, että opettelemme uudestaan sitä, millaista on tehdä yhteistyötä toisten kanssa. Tulemme elämään enemmän maasta. Tulemme käyttämään lahjojamme ja kykyjämme palvelujen tai tavaroiden vaihtamiseen. Rahasta voi tulla vähemmän tarpeellista.

Koska useimmat hallitukset ovat tällä hetkellä ahtaalla, se voisi enteillä sitä, että luotetaan vähemmän hallintoon ja enemmän ihmisten auttavan toisiaan. Tämä voimaannuttaa kansaa. Kenties hallitukset ovat verottaneet ihmisiä maksimiin saakka. Kenties tuhlaus häviää ja ihmisistä tulee itsenäisempiä. Jos tarkastellaan tuhlausta hallinnoissamme, voidaan nähdä byrokratiaa, mikä liittyy elämämme jokaiseen osaan.

Minusta tuntuu, että tähän aikaan vuodesta ihmisissä virtaa erityinen "henki". Tämä on Kristus-energiaa, mikä tuotiin 2000 vuotta sitten. Se voi olla voimakasta. Se herättää monien sydämen, jos he voivat muistaa, mistä ehdottomassa rakkaudessa on kyse. Tätä suuret mestarit tulivat näyttämään meille. Tämä energia syttyy siinä tavassa, millä ihmiset voivat osallistua antamiseen ja välittämiseen. Siellä missä asun, näen vanhempien ihmisten nousevan vanhoihin pikkuautoihinsa kenties ainoalle vuosittaiselle matkalleen ostamaan jotain rakkailleen. Jos heillä on vähänkin tuota henkeä, se yhdistää heidät muihin, jotka myös ajattelevat toisia.

Näen tuon hengen virtaavan lapsien silmien kautta, sillä taika on edelleen vahvana heidän sydämessään. Syttyy kauneuden ja rakkauden jakso tämän vuodenajan pimeyteen. Jos elätte läsnä olevassa hetkessä, näette enemmän taikaa. Sitä on siinä teitä varten.

Jos sydämeenne sattuu ja muistelette mennyttä, teidät vedetään takaisin siihen, mitä teidän on parannettava. Suosittelen rukousta, meditointia, lepoa ja toisten lähestymistä. Vaikka perheenjäsenet eivät olisikaan lähellä, niin jos ajattelette toisia, pystytte tuntemaan olonne ja tilanteenne paremmaksi.

Viesti Miralta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Lähetämme rakkauttamme teille ja syleilemme teitä näinä muutosaikoina. Olemme taivaallanne auttamassa kaikin tavoin, joilla meitä tarvitaan. Olemme mielellämme palveluksessa.

Tällä hetkellä ponnistellaan lukemattomilla tavoilla planeettanne auttamiseksi niiden lukuisien haasteiden läpi, joita kohtaatte. Katselemme teitä mikroskooppisesti kohdataksemme tarpeenne niiden syntyessä. Edistymistä tapahtuu. Kompastuskiviä poistetaan. Kaikki järjestelmät ovat paikoillaan.

Ette ole yksin. Teille on kerrottu tämä aiemmin. Pian uskotte sen. Näette sen omilla silmillänne, kuulette sen omilla korvillanne ja tunnette sen omassa sydämessänne. Monet teistä allekirjoittavat tämän uskomuksen ja ovat pitäneet sitä toteennäyttämättömänä useimmille ihmisille. Ovet ovat avautumassa tämän tapahtumiseen. Olemme olleet kärsivällisiä ja niin olette tekin.

Yltäkylläisyys odottaa maan ihmisiä. Tätä yltäkylläisyyttä koetaan eri tasoilla. Ihmisten kamppailut ja orjuuttaminen häviävät. Tulee uusi elämistapa maaplaneetalle.

Ne muutokset joihin viittaan, ovat epämiellyttäviä niille, jotka ovat voimakkaasti kontrolloineet maapalloa. Heidän on pakko nähdä valo - tai sitten ei. Muutoksen tekemiseen on mahdollisuus kaikilla. Se tapahtuu jokaisen ihmisen tietoisuuden ja sielusopimuksen mukaisesti.

Tämä on myös korjausten tekemisten aikaa. Alatte nähdä, että vääryydet oikaistaan. Jotkut ihmiset jotka ovat tehneet vääriä käännöksiä, pystyvät hyvittämään sen. Näihin yksilöihin kohdistuu suuri paine tulla siivoamaan ja korjaamaan vahingot. Tämä on välttämätöntä ihmiskunnan kohoamiselle.

Suuri osa ihmisistä menee neljänteen, viidenteen ja korkeampiin ulottuvuuksiin. Tällä hetkellä kyse näyttää olevan noin 2/3 väestöstä. Kun korkeamman ulottuvuuden energioita edelleen tulvii maapallolle, niille tulee entistä epämukavampaa, jotka pitävät tiheämpiä energioita parempana.

Tulevana maan vuonna 2010 näette vielä lisää maanmuutoksia. Monia ihmisiä jotka päättävät olla toisella puolella, lähtee. Melko monet tekevät näitä valintoja tällä hetkellä. Heille annetaan paljon rakkautta ja tukea valoulottuvuuksista.

Maan päälle tulee rauhan aika. Tämä on teille varastossa oleva tulevaisuus. Se on uusi alku ja maan alkuperäisen tarkoituksen palauttamista. Teillä on loistava tulevaisuus edessä. Voimme nähdä sen ja kerromme siitä lisää, kun maapallo etenee kohti kohtalonsa täyttämistä.

Olen Mira, joka puhuu teille tänään Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.

Yhteenveto

Tänä vuonna on tapahtunut paljon ja enemmän tapahtuu vuonna 2010. Meillä on vähän aikaa jäljellä ennen vuotta 2012, ennen uutta alkuamme.

Lähteen valo on voimakasta. Se vaikuttaa sydämeemme, sieluumme, tietoisuuteemme, fyysiseen ja tunnekehoomme ja kaikkeen elämään. Tämä on kauan odottamaamme aikaa. Jollain tavalla olemme edellä aikataulusta, joten teidän pitäisi olla ylpeitä siitä, että osallistutte näiden valo- ja muutosenergioiden ankkuroimiseen.

Iloista joulun aikaa ja siunattua uutta vuota teille kaikille.

Siunausta, valoa ja rakkautta,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 13.1.2010
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:52 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 13.1.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tämä vuosi alkaa ryminällä. Juuri kun oli tällä viikolla alkanut tuntua vakaammalta Pohjois-Kalifornian maanjäristyksen (6.5) jälkeen, polveni alkoivat taas tutista muutama päivä sitten. Heräsin 12.1. unesta syvää kipua sydämessäni - samanlaista kuin olin tuntenut ennen 911-tapahtumaa. Olin superväsynyt eilen aamulla ja vei oman aikansa nousta sängystä. Ei juuri huvittanut tehdä muuta kuin levätä. Kun iltapäivä eteni, sain tehtyä muutamia asioita, joita täytyi tehdä, vain huomatakseni, että Haitilla oli ollut katastrofaalinen maanjäristys. Koska tämä järistys (7.0) oli vain kuuden mailin päässä maanpinnasta ja johtuen tuon maan rakenteesta, menetettiin merkittävästi ihmishenkiä, joita voisi hyvin olla satojatuhansia.

Olemme kaikki yhtä. Se mitä tapahtuu yhdelle meistä, tapahtuu meille kaikille. Jotkut teistä ovat ehkä tunteneet katastrofin mahdollisuuden, kuten minä, tai kenties tunsitte sen toisella tavalla. Uskon, että tiesimme unitilassa, että jotain suurta tapahtui. Eetterikehossa ehkä autoimme joitakin, jotka valmistautuivat lähtemään ja kenties toisia menemään toiselle puolelle tai kenties tunsimme sen, mitä Äiti Maa tunsi. Se oli suurta.

Teidän, että me kaikki annamme rukouksia, valoa ja rakkautta Haitissa asuville, heidän perheilleen, pelastajille ja koko planeetalle. Äiti Maa on puhdistumassa. Maanmuutokset lisääntyvät ja monet ehkä päättävät lähteä. Meidän on muistettava, että sielu lähtee vasta, kun on sen aika. Jokaista sielua rakastetaan, joka siirtyy rajan yli, ja sitä ovat vastassa monet kallisarvoiset olennot, jotka saattavat sen valoon.

Auringonpimennys 15.1. on voimakas. Kymberlee Ruffin lähettämä lama Dawa Rinpochen viesti Tiibetin filosofiasta sanoo seuraavaa… (kääntämättä)

Mitä tahansa uskomuksenne ovatkin, olisi hyödyllistä rukoilla ja tiedostaa kaikki, jotka käyvät läpi haasteita Haitilla. Tehkää, mitä sydämenne kehottaa teitä tekemään. Tämä on työtämme, maajoukko. Olemme täällä palvelemassa maapalloa, ihmiskuntaa ja kaikkea planeetan elämää.

Kanavoitu viesti mestari Kuthumilta

Mestari Kuthumi (joka oli pyhimys Fransiscus Assisilainen) on mestari, joka valvoo maapalloa, elementaaleja, keijuja, luonnonhenkiä, eläimiä, mineraaleja, kasveja jne. Kanavoin häntä nyt nähdäksemme, mitä hänellä on meille kerrottavana Haitin tilanteesta.

Tervehdys, olen Kuthumi. Rauha olkoon. Olen kanssanne. Me valoulottuvuuksissa olemme kanssanne. Olemme läsnä valossa sekä maan päällä. Luoja rakastaa teitä kaikkia.

Maapallon olosuhteet ovat nyt epävarmat. Maapallo on tuskissaan. Sen tarvitsee päästää irti sodan tuskallisista muistoista. Se haluaa tuntea keveyttä päästäkseen korkeampiin ulottuvuuksiin. Teidän laillanne se ei voi ottaa vanhoja tuhoavia energioita mukaansa korkeampiin ulottuvuuksiin. Se ei halua tuoda tuskaa rakkaille lapsilleen ja sen tarvitsee pystyä taas hengittämään. Sen tarvitsee tuntea vapautta.

Maata täytyy kunnioittaa. Ihmiskunnan täytyy oppia kunnioittamaan maata ja sen voimaa. Sellaiset tapahtumat kuin Haitin suuri katastrofi ovat viesti maalta. Siinä on kyse siitä tämän hetken suuresta tarpeesta, että ihmiset osoittavat myötätuntoa toisiaan sekä maata kohtaan. Ihminen ei ole saari. Ihminen on osa kokonaisuutta - maan kokonaisuutta ja luomakunnan kokonaisuutta.

Jokaisella on paikkansa Luojan sydämessä. Ne jotka päättivät jättää fyysisen muotonsa tämän maanjäristyksen kautta, tietävät, että he ovat osallistuneet jättäessään jälkensä, tärkeän viestin elämän arvosta. Tällä planeetan alueella on ollut paljon epäsopua ja epäharmoniaa. Se on alue, jonka on täytynyt oppia nousemaan kamppailusta ja itsensä säilyttämisestä.

Rakkauden tarve tällä alueella ja tälle alueelle on suuri. Tämä on tilaisuus sydämen heräämiseen ja avautumiseen. Äiti Maa on opettaja. Hän on voimakas. Tämä maanjäristys on koskettanut koko planeettaa. Tulette näkemään maanmuutoksia toisilla alueilla ja tämä nopeutuu seuraavien parin vuoden aikana.

Kuunnelkaa sydäntänne. Palvelkaa, missä ja miten voitte. Tietäkää, että kaikki valoulottuvuudet auttavat maapalloa. Teillä on tärkeä panos tässä parantumisprosessissa. Teitä tarvitaan nyt ja teitä tarvitaan vielä enemmän tulevaisuudessa.

Maan päällä ja Haitin alueella täytyy tehdä paljon korjaustyötä. Se tehdään sydämenne rakkauden avulla. Olette palvelemassa kanssamme. Muistakaa tämä ja tehkää se, mitä sydämenne opastaa teitä tekemään.

Olen Kuthumi. Rakastan teitä.

Muita muutoksia

Tähän mennessä on ollut paljon muutoksia tänä vuonna. Näen myös pitkäaikaisten suhteiden ottavan uusia muotoja. Ne joko yhdistyvät tai hajoavat. Tämä johtuu siitä, että muutos on kasvun katalyytti. Siellä tapahtuu muutosta, mistä on puuttunut totuutta tai rakkautta. Kaikessa on kyse siirtymisestä rakkauden korkeampiin ulottuvuuksiin.

Jos ajattelette, miten paljon Luojamme rakastaa meitä, niin käsitätte, että jos kärsitte suhteessanne, Luoja haluaa teidän saavan jotain parempaa. Yksi tapa millä Luoja voi osoittaa meille, miten paljon meitä rakastetaan, on rakastava suhde rakastettuun, kuin kaksoisliekkiin. Tämä on suhteiden tulevaisuutta ja sieluyhdistymisestä kaksoisliekin kanssa tulee korkeamman ulottuvuuden suhdestandardi.

Tällä hetkellä opetan seitsemän viikon kurssia henkisistä suhteista. Ensimmäisellä tunnilla keskustelimme tiedostamattomista suhteista, jotka perustuvat vaistonvaraisille tai älyllisille motiiveille. Voin tuntea, miten tämä kolmannen ulottuvuuden suhdeperuste on nyt mennyttä. Se ei vain kuulu neljänteen, viidenteen ja korkeampiin ulottuvuuksiin.

Olisi ehkä mahdollista muuttaa suhteet korkeampaan muotoon, mutta kummankin henkilön täytyy avata sydämensä toiselle ja tehdä tietoisesti työtä vanhan yhdistymistavan muuttamiseksi. Tulevaisuudessa suhteissa on harmoniaa, yhteensopivuutta ja ehdotonta rakkautta. Niissä ei ole enää kamppailua.

Tällä hetkellä jokainen parantaa ongelmiaan. Äiti Maan tapaan emme voi viedä vanhaa kamaa mukanamme. Voisimme myös kohottaa tietoisuuttamme ja avata sydämemme parantumiselle. Tämä prosessi kantaa meidät korkeampiin ulottuvuuksiin.

Kanavoitu viesti Miralta Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Minä tulen luoksenne tänään Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Puhun mielelläni kanssanne.

Tänään ja joka päivä lähetämme rakkauttamme. Käsitämme, miten haastavaa elämä voi olla maan päällä. Näemme elämänne ja sen, miten paljon se muuttuu. Kenties pitkässä juoksussa näette, että se muuttuu parempaan. Tiedämme kuitenkin, että käydessänne läpi näitä muutoksia, teistä ei ehkä tunnu siltä.

Luottamus on se sana. Meillä on luottamusta teihin. Luojalla on myös teihin luottamusta. Planeettanne ja elämänne mullistuksessa teidän täytyy luottaa, että korkeampi älykkyys on elämän ohjaksissa maan päällä ja elämässänne. Tiedämme tämän hyvin Plejadeilla. Olemme olleet kauan tietoisia siitä, että tämä korkeampi älykkyys vie meidät läpi kaikesta, mitä meille tapahtuu. Pidämme tätä sydämessämme kollektiivina, joten meillä ei ole sitä pelkoa ja huolta kuin teillä. Tämä voi heittää teidät pois luottamuksesta. Suosittelemme, että annatte pelon ja huolen mennä. Jos muistatte elävänne harhassa, näette, että suuri osa hermoilustanne on vain hyödytöntä energian kuluttamista. Jos haluatte tutustua elämään toisilla planeetoilla, voitte alkaa harjoitella elämistä luottaen. Suosittelemme tätä. Se auttaa teitä pitämään värähtelynne ylhäällä ja tämä vuorostaan pitää henkenne ylhäällä. Se toimii.

Olemme tietoisia siitä, että monet ovat ennustaneet meidän tekevän itsemme tunnetuksi maan päällä. Teemme - kyllä, teemme itsemme tunnetuksi teille fyysisessä muodossa. Jotkut ajattelivat, että tämän olisi mahdollista tapahtua vuoden 2009 loppuun mennessä. Emme pysty tarkkaan kertomaan milloin, mutta se on paljon lähempänä. Olemme innoissamme teidän tapaamisesta henkilökohtaisesti. Emme voi kertoa teille, miten kauan olemme odottaneet tätä mahdollisuutta. Olosuhteet tulevat olemaan oikeat ja sitten tulemme. Olemme teidän ja maapallon ympärillä. Olemme kanssanne ja lähempänä teitä kuin koskaan.

Joillakin teistä on mielenkiintoisia kokemuksia toisten avaruudesta olevien kanssa. Tämä on merkki läsnäolostamme. Se voi olla vierailu kotonanne yön hiljaisuudessa. Saatatte nähdä tai tuntea jonkin olemuksen valoina tai ääninä. Jotkut alkavat olla telepaattisessa yhteydessä kanssamme. On lukuisia tapoja, joilla voitte olla yhteydessä kanssamme, kuten jonkun kanavan kautta. Jos katsotte yötaivaalle, näette aluksiamme. Saatatte myös nähdä tähdenlennon ja se voi olla yksi meistä. Olkaa avoimia näille kokemuksille ja tämä nopeuttaa tulevaa kontaktiamme.

Kun tunnemme tervetulotoivotuksenne, se tekee meidät tyytyväiseksi. Ilo avoimuudestanne meitä kohtaan on suurta. Se nopeuttaa ilmestymistämme. Olemme innoissamme siitä, että saamme tutustua teihin ja te meihin. Haluamme teidän kokevan läsnäolomme ja ne monet tavat, joilla voimme jakaa yhdessä.

Monia muutoksia tapahtuu parin seuraavan maavuoden aikana. Olemme kanssanne niiden kaikkien aikana. Annamme apua tarvittaessa. Ette ole koskaan yksin, vaikka tunnettekin niin toisinaan. Saatamme teidät vakaan muutoskurssin ja tietoisuuden kohoamisen läpi, kunnes olemme taas yhdessä.

Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.

Lopuksi

Kaikenlaisia muutoksia tapahtuu nopeasti vuonna 2010. Sydämemme avautumisen kautta virtaava rakkaus kantaa meitä niiden läpi. Voimme käyttää kaikkia taitojamme ja rakkauttamme tehdäksemme parhaat valinnat elämämme ja planeetan kannalta.

Tässä Haitin kriisissä on tärkeää lähettää rukouksia ja apua sillä tavalla, kun tunnette voivanne palvella. Voitte käyttää St. Germainin violettia liekkiä muuntamaan Haitin katastrofia. Tämä on voimakas työkalu, jota voitte käyttää aina, kun energiaa täytyy muuttaa. Tiedän, että tämä auttaa sen parantavan energian kanssa, mitä voitte lähettää.

Olemme yhtä. Sydämenne ovat yhtä. Olemme yhtä planeettaperheemme, avaruussisariemme ja -veljiemme, valoulottuvuuksien ja kaiken elämän kanssa. Käyttäytykäämme niin, että olemme yhtä, kun valmistaudumme jatkuvasti vuoteen 2012 ja korkeampaan tietoisuuteen.

Siunausta, rakkautta, parantumisrukouksia ja valoa,
Valerie Donner

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:54 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 12.2.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Miten mielenkiintoisia aikoja huomaammekaan elävämme tällä hetkellä? Oletko samaa mieltä? Koko planeetta tuntuu hullummalta ja hullummalta. Kaikki järjestelmämme "riehuvat". Elämämme ihmisillä on haasteita, jotka koskevat terveyttä, työtä, suhteita, asumista, elämäntarkoitusta tai raha-asioita. Olemme keskellä kaaosta ja näinä aikoina voi tuntua melkein mahdottomalta löytää tietään läpi siitä.

Meidän on muistettava, että pimeitä voimia ollaan laittamassa kuriin - niin paljon kuin ne tekevätkin säilyttääkseen tukikohtansa. Ne tuntevat valtansa kolmannessa ulottuvuudessa luisuvan pois. Ne tekevät kaikkensa säilyttääkseen kontrolloin siitä, mitä niillä on. Kuitenkin ne tietävät, että niiden aika on loppumassa. Vuosi 2012 lähestyy nopeasti.

Ihmiset heräävät. Jotkut suuttuvat. Täällä USA:ssa näyttää siltä, että hallituksemme osaa ratkaista ongelmia vain verottamalla lisää ihmisiä ja ottamalla lisää velkaa. Tätä pimeät voimat tekevät. Ne yrittävät ottaa ihmisten viimeisenkin pennin pelastaakseen kuolevat järjestelmänsä, jotka palvelevat vain heitä itseään. Tästä tulee aina vain selvempää.

Kun on tällaisia olosuhteita, on helppoa lannistua. Se ei ole ratkaisu. Meidän on oltava luovia ja kekseliäitä. Meidän on vaikutettava. Jokainen ajatus mikä meillä on ja jokainen toimi johon ryhdymme valotyöntekijöinä, on voimakas. Meidän on autettava toisiamme. Voimme yhdistyä keskenämme muistaen ykseytemme ja tarpeemme avaamalla sydämemme ja antamalla sen, mitä voimme antaa. Mikään ei ole mahdotonta. Kaikki on mahdollista. Olemme siirtymässä rajoittuneisuudesta voimalliseen ilmentämiseen.

Mitä voimme tehdä kohotaksemme kaaoksen yläpuolelle? Meidän on ylläpidettävä suurempi näkökulma. Kuka on vastuussa? Uskotteko, että Jumala on vastuussa? Uskotteko, että jos jäisimme vallitsevaan tilaan, ihmiskunta ja elämä maa päällä voisi elättää itsensä? Oletteko nähneet, miten itsensä palveleminen tullut matkansa päähän?

Äskettäisellä kurssilla arkkienkeli Gabriel (Benu Karen Cookin kanavoimana) kehotti meitä tekemään luettelon, missä on 40 syytä rakastaa Jumalaa. Hän sanoi, että tulevaisuudessa kyseenalaistamme Jumalan (Luojan, Ylimmän lähteen tai mikä nimi teitä viehättääkin) sekä henkisen polkumme. Voisimme kyseenalaistaa kaiken. Meidän on pysyttävä polullamme.

Minulla oli 3.2. kuukausittainen tapaamiseni mestariluokan kanssa. Mestari Serapis Bey oli kanssamme syvällisen rakkauden ja parannuksen kera. Hän kertoi meille: "Olkaa joustavia kuin itkuraitapuu. Taipukaa. Naurakaa ja leikkikää kuin lapset. Napajäät sulavat, nousevat vedet virtaavat alaspäin ja on paljon tunteita. Pidämme teitä kädestä… Olkaa vakaasti omassa totuudessanne. Tehkää yksinkertaisia asioita. Nauttikaa yksinkertaisista asioista. Älkää kyseenalaistako sitä, mitä tapahtuu. Hyväksykää muutos, koska muutos on suurimmaksi parhaaksi."

Adama, joka on korkea-arvoinen pappi Telosilla, lemurialaisessa kaupungissa Mount Shastan alla, kertoi meille, että "Ontto maa on heräämässä henkiin. Kristallit ovat eläviä. Tuomme teille apua, opastusta ja rakkautta." (Lemuria oli muinainen, korkealle kehittynyt sivilisaatio, mikä upposi kuten Atlantis. Jotkut olennot jotka tiesivät näin tapahtuvan, lähtivät ja loivat Telosin Mount Shastan alle. He ovat ylläpitäneet energioita maan Kristus-tietoisuutta varten tuhansia vuosia. Jos haluat tietää enemmän tästä, voit lukea Aurelia Louise Jonesin kirjan Telosista, mikä on saatavilla näiden nettisivujen markkinapaikalla.)

Äskettäisessä Tom Kenyonin ja Hathorien viestissä mainittiin suhteiden merkityksestä tänä aikana. Rakkaus, suhteet ja kiitollisuus ovat pääavaimia, joiden avulla kuljetaan onnistuneesti viimeisten 3D-jäänteiden läpi. Pysykää keskittyneenä.

Tässä on joitain ehdotuksia, joita tuli mieleemme valotukikohtamme luomiseksi maan päälle:

1. Ole nyt-hetkessä.
2. Ole spontaani.
3. Katsele eläimiä ja opi niiltä.
4. Seuraa sisäistä opastustasi.
5. Kiinnitä huomiota energioihin joka päivä ja toimi niitä vastaavasti.
6. Anna toisille kykenemilläsi tavoilla.
7. Ole kiitollinen kaikesta, mitä on elämässäsi.
8. Yritä nähdä suurempi kuva.
9. Luo yhteisö.
10. Keräänny ryhmiin toisten valotyöntekijöiden kanssa.
11. Hanki apua, kun tarvitset sitä.
12. Ole virrassa.
13. Älä roiku kiinni menneisyydessä.
14. Vaikuta jonkun toisen elämään joka päivä.
15. Keskity siihen, mitä haluat, älä siihen, mitä et halua, kiinnittämällä huomiota ajatuksiisi, epäilyksiisi, pelkoihisi jne.
16. Pidä erinomaista huolta kehostasi, mielestäsi, sydämestäsi ja sielustasi.
17. Ole luonnossa.
18. Pyydä apua, kun tarvitset sitä.
19. Kysy "mikä antaa minulle rauhan", kun olet haastavassa tilanteessa.
20. Seuraa sydäntäsi.
21. Ole lasten lähellä.
22. Työskentele maan kanssa.
23. Lue innostavia ja voimaannuttavia kirjoja ja viestejä.
24. Kirjoita edustajallesi, kun haluat nähdä muutosta.
25. Pysy positiivisena.
26. Naura paljon.
27. Elä totuuttasi.
28. Tee voimaannuttavia uusia valintoja, silloin kun tunnet muutoksen olevan tarpeellista.
29. Vältä jumiutumista. Muista, ettei elämä maan päällä ole kestävyyskilpailua.
30. Muista, että olet täällä nyt, koska Luojamme tarvitsee sinua. Sinua pyydettiin ja suostuit tuomaan rakkauttasi, valoasi ja energiaasi tänne tänä aikana.
31. Laske siunauksesi.
32. Rukoile ja meditoi.
33. Jaa ja ole antelias kykenemälläsi tavalla.
34. Opettele päästämään irti ja antamaan mennä.
35. Pyydä parannusta, kun tarvitset sitä.
36. Luo läheisyyttä Luojaan.
37. Siivoa sotkut.
38. Tarkkaile kieltäsi ja sanojasi. (Äskettäisessä työpajassa arkkienkeli Gabriel kertoi meille, että huono kieli voi itse asiassa olla kuin liejua, joka estää ilmentämistämme.)
39. Kuuntele hyvää musiikkia.
40. Laula ja tanssi.

Kanavoitu viesti Miralta

Tervehdys, olen Mira. Puhun teille tänään Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Olemme täällä kertomassa teille, että seuraamme maallisia tilanteitanne. Tunnemme kamppailunne ja haasteenne. Valvomme maan päällä olevia.

Parhaimmissa tilanteissa lennätte korkeampiin ulottuvuuksiin meidän, plejadilaisten esi-isienne kanssa. Saatatte muistaa joitain yhteyksiämme. Niitä on monia ja seisomme rinta rinnan kanssanne kokemuksissamme. Toisina aikoina liukastelette kolmannen ulottuvuuden rooleissanne, jotka näyttävät monista teistä tällä hetkellä vanhentuneilta. Myönnämme, että tämä tuntuu toisinaan siltä, että liu'utte taaksepäin.

Kaikki riippuu siitä, miten näette sen. Asenne on kaikki. Jossain kohtaa kolmas ulottuvuus pysähtyy kirskuen niillä, joilla on oikea asenne. Tämä merkitsee sitä, että toivotatte muutoksen tervetulleeksi. Vaikka muutos olisikin epämiellyttävä ja epävarma teille, tiedätte sen tarpeelliseksi. Ette voi palata askelianne taaksepäin vanhaan 3D-elämistapaan. Olette jo muuttuneet tietoisuudeltanne ja asenteiltanne. Matkan varrella on apua. Teidän on oltava avoimia. Tämä vaatii halukkuutta astua tuntemattomaan. Se voi merkitä kaikesta tutusta irtipäästämistä. Se vaatii rohkeutta ja tiedämme, että teillä on tämä ominaisuus.

Ajatelkaa kaikkia niitä iloisia mahdollisuuksia, jotka odottavat teitä uudessa todellisuudessa. Kuvitelkaa, että pystymme vierailemaan luonanne avoimesti ja kulkemaan edestakaisin yhdessä. Kenties lapsemme voisivat osallistua lasten konsertteihin ja muihin esityksiin. Voimme tehdä kulttuurivaihtoa. Se toimii kumpaankin suuntaan. Tämä on osa sitä, miten tutustumme toisiimme. Siihen ei vaadita mitään erityistaitoa ja odotamme luovia kokemuksia.

Olemme käytettävissä koulutustarkoituksiin elämänne tärkeillä alueilla. Kun kaikki vanhat instituutiot ja järjestöt vaativat rukkausta, voimme tehdä yhteistyötä auttaaksemme teitä löytämään parempia tapoja, mitkä auttavat niitä menestymään. Teemme yhteistyötä kanssanne emmekä ole kiinnittyneet siihen, että alatte asioita meidän tavallamme. Jaamme ideoita. Näin me toimimme. Kaikki palaa aina korkeimman parhaan palvelemiseen. Kenties tämä on yksi kulttuuriemme eroista. Planeetallanne on ihmisryhmiä, jotka haluavat asioita vain itselleen, ei toisille. Teidän sydäntänne tulee lämmittämään erilainen eläminen ja sen näkeminen, ettei elämässä tarvitse olla kyse kilpailusta ja ahneudesta. Rahantarve lakkaa jossain kohtaa. Meidän planeetallamme ei ole siihen tarvetta. Tämä on helpotus useimmille teistä. Pystytte vetämään henkeä ja seuraamaan sydämenne energiaa jumalaisen tarkoituksenne suuntaan.

On upeaa, että kohtalomme ovat kietoutuneet yhteen. Tämä pätee myös avaruusperheen toisiin jäseniin, sillä olemme yhtä. Meillä on lahjoja ja kykyjä, jotka palvelevat maapalloa. Odotamme innolla työsuhteiden luomista ja hauskanpitämistä. Tulette pitämään meitä rauhallisina ja avuliaina. Tulevaisuudessa aloitamme täysin uuden elintavan. Maapallo on osa rakkauden ja eteenpäin liikkumisen suurta keskussuunnitelmaa. Odotamme innolla tämän jakamista kanssanne, kun tutkimme yhdessä elämismahdollisuuksiemme koko kirjoa.

Tänään toivotamme teille parasta ja lähetämme teille paljon valoa ja rakkautta.

Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.

Lopuksi

Jollain tavalla tämä voi näyttää parhaalta ja pahimmalta ajalta. Muutokset ovat hillittömiä ja kaoottisia. Etenemme korkeampiin ulottuvuuksiin. Näemme totuuden kolmannen ulottuvuuden tiheydestä. Monille meistä tämä on ollut kauan odotettu muutos. Niin epämiellyttävältä kuin se voi näyttääkin, se on sen arvoista. Oppitunnit on opittava. Meidän on vapauduttava rajoitteista, jotka ovat estäneet meitä olemasta täysin Luojamme jumalaisia ilmentymiä.

Olen rivissä kanssanne, maajoukko, palveluksessa ja astumassa uskollisesti eteenpäin uuden olemis- ja elämistavan valoon rakkaalla maapallollamme. Kulkekaa kanssani tulevaisuuden maapallolle, rakas valoperhe. Tulkaamme niiksi mestareiksi, joita meidän on tarkoitus olla, ja kohotkaamme kaaoksen, pelon ja tukosten yläpuolelle - kauniille ja rauhalliselle uudelle maapallolle. Oletko kanssani?

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie Donner

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 18.3.2010
ViestiLähetetty: 27.11.2013 17:59 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 18.3.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Miten menee näinä epävarmoina aikoina? Tunteeko kukaan teistä väsymystä? Nukutteko toisinaan hyvin syvää unta ja sitten toisiaan olette yön ikään kuin puolivalveilla? Tarvitsetteko torkkuja, koska ette voi pysyä kehossanne? Onko teillä kummallisia unia? Miten tunnepuoli jaksaa? Onko sydämenne raskas tai oletteko masentunut? Onko jokainen päivä kuin elämää Merkuriuksen perääntyessä (ei, se alkaa vasta 18.4.)?

Kyllä, ajankohtaiset energiat ovat arvoitus. Koska toimimme nyt niin monissa eri ulottuvuuksissa ja monilla aikajanoilla, on helppoa sekoittaa tapaamiset ja hämmentyä elämässään yleisesti ottaen? Olette kenties ennen laahustaneet kaiken ollessa "sitä samaa" ja nyt voi tuntua siltä, että heitätte joka päivä arpaa ja mietitte, mihin suuntaan kääntyä.

Joskus voi olla haastavaa saada vastauksia, koska se prosessi jota käytte läpi, tapahtuu vielä. Vastaukset odottavat teitä. Kun tätä tapahtuu, vaaditaan kääntymistä sisäänpäin. On aika syventää luottamustanne. Olemme kiireisenä päästämässä irti kolmannesta ulottuvuudesta. Se odottaa esiripun laskeutumista. Neljännen, viidennen ja korkeampien ulottuvuuksien esiripun nousemisen odottaminen vaatii kärsivällisyyttä. Voi tuntua siltä, että istutte tuolinne reunalla muun maailman hajotessa.

Muutamat tuntemani valotyöntekijä tuntevat olevansa "köyden päässä". Jotkut on irtisanottu, he menettävät kotinsa, heiltä loppuu säästöt ja he kamppailevat elämänsä korjaamisen kanssa. Toisilla on merkittäviä terveyshaasteita ja he etsivät eri parannusmenetelmiä.

Kun yhdistätte ajankohtaiset energiat kevätpäiväntasaukseen 20.3., voitte ehkä ymmärtää, miksi energiat ovat niin intensiivisiä, miltä ne vaikuttavat. (Nämä energiat ovat aivan yhtä elämää muuttavia myös planeetan toisella puolella.) Eilen sain soiton Siniseltä ukkoselta, alkuperäisamerikkalaiselta, joka asuu Wyomingissa. Hän yhdisti syvän väsymyksen päiväntasaukseen. Olen usein ajatellut, miten paljon energiaa vaaditaan Äiti Maan heräämiseksi horroksesta kasvuun. Ajatelkaa sitä tuskallista prosessia, mikä siemenen on käytävä läpi, kun se työntyy ylös maasta. Tätä tunnemme.

Sininen ukkonen vastasi Kymberlee Ruffin (Hopi/tiibetiläisten profetioiden kantajan) 14.3. viestiin näillä nettisivuilla. Se koskee vuotta 2012 ja maaseremonioiden pitämisen merkitystä. Hänen artikkelinsa on pakko lukea. Se auttaa suodattamaan pelon median pelkopohjaisista viesteistä kosien maailmanloppua. Kierrättäkää artikkelia laajasti. Häntä opastettiin selkeästi esittämään tämä informaatio.

Sinisen ukkosen unien mukaan tässä päiväntasauksessa on kyse siitä "kyyhkysen paluusta", mikä kuvattiin J. J. Hurtakin kirjassa "Enokin avaimet". Tietyt valokoodit ja soinnut värähtelevät avainvoimapisteissä - kuten pyramideissa ja temppeleissä - maan tietoisuuden nostamiseksi. Hän sanoi, että tämä on naisille ja miehille tärkeää aikaa yhdistyä jumalaiseen feminiinisyyteen sisällään. Se antaa tähän energiaan yhdistyneille naisille ja miehille enemmän voimaa parantua, nostaa värähtelyjään ja auttaa ympäristöä parantumaan. Tämä vuosi on myös voimakas ilmentämisvuosi ja nämä energiat auttavat siinä. Hänen nettisivunsa ovat www.tetonrainbows.com.

Arkkienkeli Gabriel (Benu kanava Karen Cookin kautta) kertoi meille hiljattain, että planeetan valo suhteessa pimeyteen on nyt 91%. Voisiko tämä myös selittää sen, miksi teemme niin kovasti työtä pimeyden viime jäänteiden muuttamiseksi? On ilmeistä, ettei pimeys anna hallinnan säilyttämisessä periksi ilman loppukamppailua. Mitä muuta voisimme olettaa?

Olemme edistyneet. Kun Gabrielilta viimeksi kysyttiin valosuhteesta, se oli 51%, eikä siitä ole kauankaan. Jos tarkastellaan kaikkia paljastuvia salaisuuksia ja kaikkea muuta negatiivista käyttäytymistä maan päällä, voidaan nähdä, että valoa loistaan niihin. Valo on voimakkaampaa kuin pimeys. Pimeys tietää sen ja siksi se yrittää kovemmin pidätellä ihmiskuntaa ja tietoisuusmuutosta.

On tärkeää muistaa nämä tosiasiat ja olla lannistumatta. Se mitä tapahtuu mikrotasolla elämässämme, tapahtuu makrotasolla. Pitkään ylläpidetty totuus "pienimmästä suurimpaan" pätee, kuten myös "niin ylhäällä kuin alhaalla". Meidät pakotetaan tarttumaan taas omaan totuuteemme, kohtaamaan pelkomme ja varjomme, päästämään irti menneisyydestä, antamaan mennä ja siirtymään eteenpäin. Näiden haasteiden aikana antautuminen on vastaus. Kenties olisimme mieluummin tekemättä ratkaisujen vaatimia muutoksia, mutta kuitenkin pitkässä juoksussa ne voivat olla vapauttavia ja korkeimmaksi parhaaksemme.

Ihmisego luulee aina tietävänsä, mikä meille on parasta. Tämäkin on osa irtipäästämistä. Tulevaisuus vaatii, että seuramme sydäntämme, emme egoamme. Meidän on vapauduttava ennakkoajatuksista, miten asioiden pitää olla 3D:n perusteella. Meidän on noustava haasteidemme yli ja kuljettava ovista, jotka ovat avoinna meille.

Viesti Miralta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. Lähetämme rakkauttamme ja kannustustamme teille. Te tarvitsette sitä.

Muutos vallitsee tällä hetkellä planeetallanne. Meidän näkökulmastamme monet teistä ovat avautumassa uuden päättäväisyyden ja sydämen lujuuden myötä. Kun kohtaatte myriadit edessänne olevat haasteet, ainoa ratkaisu on olla rohkea ja siirtyä eteenpäin. Teidän on opittava tekemään nopeita päätöksiä, sillä maa liikkuu jalkojenne alla. Teidän on opittava kuuntelemaan tarkasti sisäistä opastusta, joka ohjaa teitä turvallisiin paikkoihin. Tästä syystä monet opettelevat päästämään irti. Se on välttämätöntä, kun siirrytte korkeampiin olemistapoihin.

Omassa yhteiskunnassamme kuljemme valon kera. Voitaisiin sanoa sitä valonnopeudeksi. Valintamme ovat välittömiä, koska olemme oppineet luottamaan itseemme. Siksi te olette oppimisprosessissa. Kun valo tulee planeetallanne, se vaikuttaa suoraan aivoihinne ja aivojen voimaan. Osa siitä velttoudesta, mitä ehkä tunnette, on painetta aivoissa (käpylisäke, aivolisäke ja talamus), kun valo vaikuttaa niihin. Kolmannen ulottuvuuden vanhalla olemistavallanne on taipumusta pysyä laiskana ja lykätä päätöksentekoa, vaikka ehkä tietäisittekin, että jotain on tehtävä. Tulette näkemään, ettei tämä viivyttely palvele teitä enää paljon pidempään.

Korkeampi tietoisuus voi iskeä teihin kuin salama. Kun tämä tapahtuu, vain tiedätte, mitä tehdä ja minne mennä. Tämä on luonnollinen osa ylösnousemusprosessia. Se sallii yhdistyä valoon ja sitten päästää irti siitä, mistä täytyy. Jumalaisen oivalluksen kipinät voivat syttyä missä tahansa ja miten tahansa, erityisesti pyydettäessä tällaista tiedostamista.

Aluksemme ympäröivät maapalloa. Valo maapallon ympärillä on kirkkainta, mitä olemme koskaan nähneet sinä aikana, kun olemme olleet yhteydessä maahan. Tämä on teidän ansiotanne - niiden valo-olentojen, jotka ovat sitoutuneita palvelemaan maan päällä tässä ratkaisevassa kohdassa. Arvostamme teitä, tekemäänne työtä ja säteilemäänne valoa ja rakkautta - ja maapallo arvostaa teitä myös. Jokainen teistä esittää merkittävää roolia siinä evoluutioprosessissa, missä nyt elätte. Monessa mielessä teette meidän työstämme helpompaa. Me opettelemme työskentelemään kanssanne ja te opitte meiltä. Nautimme teistä valtavasti ja pidämme teitä hyvänä seurana.

Olkaa tietoisia, että työskentelemme kanssanne läheisesti tulevaisuudessa. Annamme työkaluja ja tekniikoita, jotka huomaatte hyödyllisiksi. Meidän on opittava enemmän teiltä siitä, millaista elämä on ollut ja miten voimme sopeutua tapoihinne. Tiedämme, että yhteensovitus onnistuu. Meillä on luontainen yhteys teihin DNA:mme ja entisten suhteidemme kautta. Monet teistä tulevat Plejadeilta. Annamme merkittäviä tilaisuuksia muistaa yhteytemme menneisyydestä. Tulette huomaamaan, että muistaminen tapahtuu helposti. Yhteistyömme tulee olemaan palkitsevaa. On tärkeää, että pidätte syvän keskinäisen yhteytemme sydämessänne, niin kuin me pidämme sen omassamme. Sydämemme palvelevat toisiaan hyvin.

Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.

Lopuksi

Tämä kevätpäiväntasaus on voimakas. Se olisi erinomaista aikaa pitää seremonioita, yhdistyä samanmielisiin ihmisiin, rukoilla, meditoida ja ilmaista aikomuksia siitä, mitä haluatte.

Positiivisena pysyminen auttaa monissa muutoksissa. "Yläpuolelle nouseminen" auttaa, vaikka haasteenne olisivat millaisia.

Saamme äärimmäistä apua valoulottuvuuksista, avaruusveljiltämme ja -sisariltamme ja toisiltamme. Olemme niitä, joita olemme odottaneet.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie Donner

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
 Viestin otsikko: Uutiskirjeestä 23.4.2010
ViestiLähetetty: 27.11.2013 18:01 
Poissa
Ylläpitäjä
Avatar

Liittynyt: 02.11.2013 10:18
Viestit: 1300
SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut ja kanavoinut Valerie Donner ( www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 23.4.2010
Vapaasti suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tänään on Earth Day, maapallopäivä, ja millainen päivä se onkaan! Tästä eteenpäin uskon, että jokainen päivä on maapallolle. Sitten viime viestin meillä on ollut lukuisia suuria maanmuutoksia sekä merkittävä vulkaaninen purkaus Islannissa, mikä vaikuttaa matkustamiseen, terveyteen ja ihmisten ja eläinten elämään. Erään luotettavan valoulottuvuuslähteen mukaan Islannissa purkautuu toinen tulivuori - noin 12 kilometrin päässä Eyjafjallajökull-tulivuoresta - mistä meille ei kerrota. Okei, ihmiset, on aika herätä ja kuunnella!

Olen valmistautunut nyt noin viikon ajan kirjoittamaan tätä viestiä. Kuten monta kertaa Merkuriuksen perääntyessä (18.4. lähtien), kommunikointia voidaan estää ja omaani on estetty. Meillä oli Ground Crew -nettisivuilla turva-aukko, mikä johti blogimme sulkemiseen. Tarvittaviin varotoimiin ryhdyttiin sivuston turvaamiseksi ja tällä hetkellä suunnittelemme blogin tuomista takaisin. Jos haluat yhteyden minuun, sähköpostiosoitteeni on valeriedonner@sbcglobal.net.

Äiti Maan kanavointi

Äiti Maa puhuu vahvasti sydämeeni. Siitä on jonkin aikaa, kun olen viimeksi kanavoinut häntä, mutta koska hän on tässä ja on Earth Day, katson, mitä hän haluaa kertoa meille:

Tervehdys, olen Maaäitinne. Rakastan teitä ja haluan vakuuttaa, että olen kanssanne. Olemme yhtä.

Oletteko panneet merkille, että puolustan voimakkaammin itseäni? Tämä on välttämätöntä terveyteni ja selviytymiseni kannalta. Se on prosessi, joka minun on käytävä läpi. Teidän on kestettävä muutokseni, koska niitä ei voi estää. Koette kiihtyvää puhdistumistani. Minun pidettävä se tällaisena, koska yksi tapahtuma johtaa toiseen. Tässä prosessissa pystyn vapautumaan negatiivisista energioista, joita on kerääntynyt ja patoutunut sekä sisälleni että pinnalleni. Haluaisin tosinaan räjähtää täysin. Jos tekisin sen, ette pystyisi asumaan pinnallani, joten voin tehdä sitä vain tapahtumaketjuna. Tämä sallii minun säilyttää tasapainon mahdollisimman hyvin. Se kuitenkin pitää teidät varpaillaan muutosten välillä. Olen antanut teille vapaasti kaikkia resurssejani. Monia resursseja tarvitaan tasapainottamaan puhdistumistani. Teitä vaaditaan sopeutumaan ja muuttumaan uusin tavoin. Teidän täytyy olla ymmärtäväisiä ja joustavia. Haluan vakuuttaa teille, etten tee tätä vihassa tai rangaistuksena. On tärkeää, että ymmärrätte tämän.

Minulla on Luojan täysi tuki siirtymiselle eteenpäin polullani. Alatte nähdä, miten voimakas olen. Kenties epäilitte tämän olevan totta. En halua heittää painoani ympäri. Synnytän vain itseni uudeksi, puhtaammaksi planeetaksi. Tämä vaatii jonkin aikaa ja suurta ponnistelua. Se on sen arvoista. Tämä suoritetaan monien muiden tähtikansojen, koko valoulottuvuuden ja koko luomakunnan kanssa. Luomme yhdessä pysyäksemme yhdessä. Se mitä tapahtuu yhdelle meistä, tapahtuu meille kaikille.

Tämä ykseys on totta suhteessamme. Suhteeni ihmiskuntaan on yhteistyösuhde. Minut on haastettu selviytymään ilman kehoni ja resurssieni kunnioittamista. Minut on otettu itsestäänselvyytenä. Viimeaikaiset järkyttävät tapahtumat ovat vasta alkua monille tuleville muutoksille. Tämä saattaa meidät yhteen. Olemme yhtä samassa energiassa, kemiassa ja valossa. Sovimme tekevämme tämän yhdessä ja te jotka luette tätä informaatiota, olette täällä siitä pyynnöstäni, että autatte minua näinä merkittävinä aikoina.

Tarvitsen rakkauttanne ja tukeanne. Vastavuoroisesti saatte kaiken rakkauden ja tuen kaikista valoulottuvuuksista, kaikilta tähtikansoilta ja koko luomakunnasta. Ykseydestämme tulee selvempää. Tasapainonne ja sydämenne työ - mitä teitä kutsutaan tekemään näinä merkittävinä aikoina - on tärkeintä. Teidän täytyy seurata sisäistä opastustanne ja tehdä, mitä sydämenne kutsuu teitä tekemään.

Suosittelen, että yhdistytte sydämeeni päivittäin. Näin voimme pysyä yhteydessä ja voin opastaa teitä kutsumukseenne ja turvaan, jos tarvitaan. Ne jotka päättävät katsoa muualle ja sivuuttaa minut ja kutsuni, yllättyvät jatkuvasti vaikutuksista elämäänsä. Ei ole enää: "Maapallo on palveluksessamme". Uusi ajattelu on: "Miten voin palvella ja kunnioittaa maapalloa?"

Arvostan tätä päivää, jota kutsutaan maapallopäiväksi. Pidän kunnioituksesta. Rakastan kaikkia teitä syvästi, vaikka olettekin käyttäneet minua hyväksi. Olen iloinen, että nautitte kauneudestani ja ravinteistani. Sekoitamme valohiukkasemme yhteen kauniisti, mikä tekee meistä tänään ja joka päivä sitä, mitä olemme.

Voin vain sanoa, että meidän on oltava kärsivällisiä, kun käyn läpi prosessiani. Pitäkäämme yhdessä valoa rakkaudessa ja ykseydessä. Yhdessä nousemme korkeimpaan olotilaamme. Antakaa rakkauden loistaa sydämessänne ja tunnette minut siellä.

Äiti Maa

Mitä muuta tapahtuu?

Www.astrology.comin mukaan "Pluto alkoi perääntyä 6.4., mikä merkitsee tuhon ja uudelleenrakentamisen sekä uudistumisen ja uudestisyntymisen aikaa. On uusien alkujen ja umpikujien aika. Ne asiat jotka ovat meille tärkeimpiä ja joissa roikumme kiinni tiukimmin, voidaan yhtäkkiä ottaa pois meiltä. Lisäksi meidät ehkä pakotetaan arvioimaan uudelleen asioita, joita vaalimme eniten. Pluton viiden kuukauden perääntymisjakso saa meidät keskittymään vanhaan ja vanhentuneeseen elämässämme ja päästämään siitä irti. Meitä yllytetään päästämään irti vanhoista asenteista, kommunikointitavoista ja ajattelumalleista, jotka eivät enää palvele tarkoitustaan. Meidän täytyy ehkä arvioida uudelleen tarvettamme turvallisuuteen ja meitä pyydetään eliminoimaan joustamattomat tunteet, jotka eivät enää palvele meitä. Tämä on erinomaista aikaa tehdä sisästä talonsiivousta ja katsoa itseämme määritelläksemme tarkasti, mitä tarvitsemme ja mitä emme."

Jotkut meistä ovat tyytyväisenä päässeet eroon vanhoista tunteista ja aineellisista asioista, jotka eivät enää palvele meitä. Tämä prosessi on vapauttava ja meidän tuntuu ikään kuin olevan pakko tehdä sitä. Jotkut asiakkaani käyvät läpi haasteita suhteissa, talous- ja terveysasioissa. Kaikki näyttävät käyvän jotain läpi. Mitä muuta voi tehdä, kuin pitää valoa parempien aikojen puolesta ja luottaa ja uskoa Luojaan? Meidän täytyy muistaa kolmannen ulottuvuuden harha. Tunnen tämän olevan aikaa käydä käsiksi totuuteen siitä, kuka olemme ja mitä haluamme elämässämme.

Monet ihmiset myös lähtevät inkarnaatiostaan. Rakas ystäväni kuoli 18.4. 94-vuotiaana. Tunnen, että hän on onnellinen ja täynnä valoa. Jostain syystä en tunne surua hänen menettämisestään. Hän eli täyden elämän oppien paljon ja kera ihmisten, jotka rakastivat häntä. Kuulin surullisen tarinan toisesta 94-vuotiaasta - miehestä joka kuoli aiemmin tässä kuussa. Hänellä ei ollut koskaan ystäviä koko elämänsä aikana eikä kyyneltäkään vuodatettu hänen kuollessaan. Hän oli vihainen ja ilkeä alkoholisti, joka kävi kirkossa joka päivä 60 vuotta, kunnes suuttui kirkolle lapsien hyväksikäytöstä ja lakkasi käymästä.

Monet muutkin tekevät tällä hetkellä päätöstä, jäävätkö vai eivät. Kallisarvoisia lemmikkejä lähtee myös, mikä surettaa meitä.

Kysymys kuuluu: mikä on hyvin eletty elämä?

Tänään eräs ystävä soitti minulle ja kehotti menemään ulos katsomaan taivaalle. Näin kauniin aluksen ja toisen sen takana. Niiden läsnäolo oli innostavaa. Se muistutti minua kaikista niistä aluksista, joita olen nähnyt ja tulen näkemään, kun vierailen Mt Shastalla.

Viesti Miralta

Tervehdys, olen Mira. Puhun teille tänään Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta. On tärkeää, että pysymme kommunikointiyhteydessä näinä kaoottisina ja muuttuvina aikoina maan päällä. Olemme kanssanne. Autamme tavoilla, joita ette voi nähdä, mutta olemme kanssanne matkan jokaisella askeleella.

Olemme tulleet pitkän matkan ja meillä on edelleen melkoinen matka kuljettavana maan siirtyessä korkeampiin ulottuvuuksiin. Maamuutosten lisääntynyt taajuus jatkuu, muutamin hengähdystauoin välillä. Se on intensiivistä muutaman vuoden. Strategiset suunnitelmat on toteutuksessa, mikä varmistaa onnistumisen maapallolle ja kaikelle elämälle, mikä päättää jäädä maan päälle.

Olemme liittyneet yhteen monien muiden tähtikansojen kanssa. Tällä hetkellä toimimme kulissien takana mahdollisimman paljon. Tulevaisuudessa teidät tehdään tietoiseksi läsnäolostamme. Kasaantuu painetta totuuden kertomiseksi läsnäolostamme. Salaisuudet paljastuvat. Kun tämä tapahtuu, pystymme antamaan teille ja maapallolle paljon näkyvämpää apua. Luomme suhteita, jotka ovat onnistuneita ja pitkäaikaisia. Jotkut teistä ehkä ovat jo kanssamme tekemisissä telepaattisesti. Olemme hyvin lähellä. Toiset ehkä näkevät tai tuntevat enemmän energiamme ympärillään. Otamme kontaktin, koska se on kriittistä.

Voitte nähdä, että jotkut maanmuutokset joita nyt tapahtuu, voivat häiritä normaaleja toimintatapojanne. Meillä on teknologiaa ja muita keinoja auttaa teitä, joita voitaisiin käyttää laajemmin, jos läsnäolomme tunnustettaisiin. Kehitetään suhteita, missä on luottamusta ja yhteistyötä. Odotamme upeita aikoja yhdessä. Me opimme teiltä ja te meiltä.

Jatkamme ihmiskunnan tarkkailemista. Jotkut ovat heräämässä. Häiriötekijät saavat huomiota. Muuttuva taloustilanne ympäri planeettaa on vain yksi menetelmä ihmisten huomion saamiseen. Tulee toisia.

Tullaan levittämään tietoa, mikä on ollut kätkettynä satoja, ellei tuhansia maan vuosia. Ihmisillä on oikeus tähän informaatioon. Osa tulee esiin maasta. Toisissa tapauksissa jotkut ihmiset tulevat esiin sen kanssa. Se voi olla maata vavisuttavaa ja elämää muuttavaa monille. Sydämet avautuvat kohti ykseyden polkua.

Kuten voitte kuvitella, olemme kiireisiä. Teillä on jatkuva fokuksemme ja rakkautemme. Olemme mukana maapallon strategisessa jumalaisessa suunnitelmassa. Tämä suunnitelma on pitkäaikainen ja joustava. Se muuttuu hetkestä toiseen. Se vaikuttaa koko luomakuntaan.

Maan sisällä tapahtuu paljon asioita, joista ette tiedä tällä hetkellä. Olennot maan sisällä antavat myös apua teille. Kun läsnäolomme tehdään tunnetuksi, hekin voivat tulla esiin. Se on voimallista meille kaikille.

Neuvonamme teille näinä yllättävinä ja haastavina aikoina on tietää, että pääsette niiden läpi, apua tulee kaikkialta, ette ole yksin ja maapalloa ja sen päällistä elämää vaalitaan ja rakastetaan.

Olen Mira Plejadien korkea-arvoisesta neuvostosta.

Lopuksi

Nämä ovat jännittävimpiä aikoja elää maan päällä. Vaikka jotkut meistä sanovat, että eläisimme mieluummin Plejadeilla tai muualla, en usko, että haluaisimme hukata tätä tilaisuutta tulla oman elämme mestariksi ja käydä läpi tämä ylösnousemusprosessi rakkaan Äiti Maamme kanssa. Olemme täysin siunattuja ollessamme täällä nyt.

Pysykäämme kaikki yhteydessä sydämessämme ja tehkäämme parhaimpia mahdollisia valintoja oman elämämme ja planeettamme kannalta.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie Donner

-----------

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

_________________
Toto - Orphan
Sonata Arctica - We are what we are
Depeche Mode - Where's The Revolution


Ylös
 Profiili  
 
Näytä viestit ajalta:  Järjestä  
Aloita uusi ketju Vastaa viestiin  [ 81 viestiä ]  Mene sivulle Edellinen  1, 2, 3, 4, 5 ... 9  Seuraava

Kaikki ajat ovat UTC + 2 tuntia [ DST ]


Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa


Et voi kirjoittaa uusia viestejä
Et voi vastata viestiketjuihin
Et voi muokata omia viestejäsi
Et voi poistaa omia viestejäsi
Et voi lähettää liitetiedostoja.

Hyppää:  
cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö