Donner Valerie (thegroundcrew.com) Mira Plejadien neuvosto

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

5.10.2017 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 09.10.2017 07:11

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Osia uutiskirjeestä 5.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Ensin haluan kiittää teitä siitä, että olette valotyöntekijöitä ja omistautuneet planeetalle ja ylösnousemusprosessille. Tällä hetkellä valoon siirtyminen vaatii kaiken, mitä meillä on. Planeetalla melkein kaikki vaikuttaa olevan järjetöntä. Missään ei ole tolkkua. Kenties tästä on tullut älytöntä, koska olemme korkeammassa tietoisuudessa. Katsomme maailmaa eri linsseillä. Kehityskaaremme kulkee valoon. Pimeyden viime jäänteet pelaavat itsensä ulos.

Monien meidän valotyöntekijöiden kimppuun on hyökätty viime aikoina. Pimeyden hyökkäykset voivat tulla ihmisten kautta. Määritelmäni pimeyden hyökkäyksestä on "häiriötekijä". Asiat jotka järkyttävät meitä, jotka vievät meidät pois fokuksemme, ovat esimerkkejä. Joskus nämä hyökkäykset saavat asiat pyörimään aivoissamme, emmekä pysty sulkemaan niitä. Se on kuin kytkemistä epämukavaan korkean taajuuden virtapiiriin.

Joillakin valotyöntekijöillä on ollut häiritsevää vihaa. Kenties se on yksi pimeyden hyökkäys? Se on meille tilaisuus tehdä enemmän sisäistä työtä ja puhdistaa kuin viimeistä päivää. Epävarmuus on yleistä. Vanhoilla ongelmilla jotka täytyy puhdistaa, voi tuntua olevan ote itsestä. Vaikka on työstänyt itseään koko elämänsä, voi tuntua siltä, että nämä ongelmat ovat ylitsepääsemättömiä. Kyse on uusien valintojen tekemisestä, jotka ovat korkeampaa taajuutta ja tietoisuutta. Hankkiutuminen eroon vanhoista ydinohjelmointiongelmista on tärkeää. Olen auttanut monia asiakkaita näissä ongelmissa.

Monilla meistä on ollut fyysistä kipua ja terveysongelmia. Opettaja Jim Self kertoi meille äskettäin puheessaan, että henkikehomme liikkuu nopeammin kuin fyysinen keho. Fyysiselle keholle on haasteellista sopeutua korkeampiin henkienergioihin. Ne jumiutuvat kehoomme. Tämä on selvä merkki, että puhdistaminen on välttämätöntä. Kun tunnesyy tunnistetaan, siitä voidaan päästää irti.

Oletko huomannut, miten paljon herkempi sinusta on tullut? Kadotat mieltymyksen tiettyihin ruokiin, juomiin tai lisäravinteisiin. Jotkut meistä ovat myös allergisia asioille, joita ennen siedimme. Hermostomme voi tuntua kuin partakoneenterältä. Joidenkin ihmisten lähellä saattaa olla kestämätöntä. Joskus tunnen olevani allerginen 3D:lle. Entä sinä? Radiossa ja valtavirtamediassa käytetty kieli on, kuin lukisi jotain roskalehteä ruokakaupan kassajonossa. Haluaa ehkä haudata päänsä kuultuaan, mitä sanotaan. Pimeät voimat yrittävät iskostaa pelkoa ja alentaa tietoisuutta kaikin tavoin, joilla voivat. Lisäksi herkkyytemme sallii meidän nähdä läpinäkyvästi ihmiset ja tilanteet ja poimia totuuden.

Meillä on suurta myötätuntoa kaikkia kohtaan, jotka olivat Las Vegasin katastrofissa 30.9. Sydämemme, rakkautemme ja rukouksemme menevät kaikille osallisille. Horjuessamme ja pakahtuessamme vielä äskettäisistä maamuutoksista Puerto Ricossa, Karibialla, Floridassa, Houstonissa, Meksikossa ja muissa paikoissa, tapahtui tämä. Joistakin meistä jotka olemme intuitiivisia, tuo tarina ei kulje. Se tuntuu surrealistiselta. Emme voi tajuta, miten tämä on voinut tapahtua. (Ajattelen tavallaan, että valosta tulee fiksumpaa ja pimeydestä tyhmempää.) Tarinassa ei tunnu olevan mitään liimaa. Onko se yksi noita suunniteltuja, lavastettuja hyökkäyksiä iskostamaan pelkoa ja poistamaan lisää oikeuksia? Syytämmekö siitä psykopaatteja? Onko mielenterveys tässä maassa ja ulkomailla luonnollinen katastrofi vai luonnoton katastrofi? Koemme ylettömän määrän narsistista, sosiopaattista ja psykopaattista käyttäytymistä maailmanjohtajilta. Ne joilla on kaikki rahat, luulevat voivansa tehdä, mitä haluavat, milloin haluavat. Kun alamme kaivaa syvemmältä, voimme tuntea monien niiden ihmisten tuskan, jotka ovat vammautuneet sellaisen pimeyden tuloksena. Planeetta ja ihmiskunta on tuskissaan. Tällaista Luojamme ei tarkoittanut elämän olevan maan päällä.

Pari viikkoa sitten minulla oli sessio monivuotisen opettajani, arkkienkeli Gabrielin, kanssa. Karen Cook on kokokehokanava. Gabriel on ollut hänen kanssaan siitä saakka, kun hän oli 2-vuotias ja kutsui tätä Silveriksi (= hopea). Kun Karen oli 35-vuotias, osa Gabrielin sielua tuli häneen ja hänen sielunsa otti lepotauon. Tätä on jatkunut yli 30 vuotta. Kerroin Gabrielille, että olin katsellut internetissä joitain kanavia, jotka pystyvät tavallisesti näkemään tulevaisuuteen, mm. eräs ystäväni. He eivät pystyneet näkemään lokakuun energioita. Kysyin Gabrielilta syytä. Hän sanoi: "On totaalinen energiamuutos, ne ovat erilaisia ja kaoottisia … Itärannikko käy läpi evoluutiota yksilötasolla …" Hän sanoi, että olemme "nyt neljännessä ulottuvuudessa ja pääluoja muutti viidennen ulottuvuuden pelkästään energialammeksi, josta voitte ilmentää". Hän mainitsi, että voisimme "mennä kuudenteen ulottuvuuteen lokakuussa". Kysyin häneltä, millainen kuudes ulottuvuus on. Hän sanoi: "Se on sanoinkuvaamaton. Ja voitte ilmentää helposti kuudennessa ulottuvuudessa." Kuulostaa melko hyvältä minusta.

Kaikkien viimeaikaisten, massiivisten maanmuutosten myötä, kysyin Gabrielilta myös, alkaisivatko ihmiset tajuta oppituntinsa. Hän vastasi: "Hyvin haluttomasti". Hän sanoi: "Tämä kuukausi on kummallinen, mielenkiintoinen ja kaoottinen." On vasta lokakuun alku ja sen voi tuntea jo.

Muistan Gabrielin kertoneen meille jokin aikaa sitten, että "ihmisillä jotka ovat epätasapainossa, on vaikeuksia näiden energioiden kanssa." Olkaa varovaisia ajaessanne. Tilanne pahenee, ainakin täällä San Franciscon ranta-alueella. Kiinnittäkää tarkkaa huomiota siihen, mitä teette ja mitä toiset tekevät.

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta 3.10.2017

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Puhun kanssanne tänään Maaneuvoston kiireisenä jäsenenä. Meillä on kunnia tarkkailla, mitä maapallolla tapahtuu, ja valvoa eri olosuhteita, joissa tarvitaan ekstra-apua. Jos voitte kuvitella, että olette mikrokosmos makrokosmoksesta, saatte ehkä tuntea tietoisuutemme kaaoksesta maan päällä ja sen ympärillä tällä hetkellä.

Voisi vaikuttaa siltä, että asiat ovat hallitsemattomia. Todellisuudessa valo purkaa kolmatta ulottuvuutta ja kirkastaa pimeyttä, jonka alla olette eläneet liian pitkään. Pimeys yrittää parhaansa mukaan pahentaa kaaosta, pelkoa ja kamalia olosuhteita, joita se on luonut ja pahentanut. Pyydämme maajoukkoamme nousemaan parhaansa mukaan näiden energioiden yläpuolelle.

Pysyminen loitolla valtavirtamediasta on, kuten tiedätte, yksi parhaista tavoista nousta sen yläpuolelle, mitä tapahtuu. Toivomme teidän ymmärtävän, että teille annetaan kaikki apu, mitä tarvitsette tehdäksenne työnne ja noustaksenne korkeampaan tietoisuuteen. Teemme paljon unitilassanne, kun tekin työskentelette kanssamme.

Valoallianssi ja Galaktinen allianssi suojelevat täydessä taisteluvalmiudessa teitä, Maata ja kaikkia, jotka ovat sopusoinnussa rakkauden ja valon kanssa. Niitäkin jotka ovat eri tietoisuutta, rakastetaan, neuvotaan ja heille annetaan neuvoja elämänpolulleen. Ei ole tuomitsemista, vaan myötätuntoista huolta ja tukea. Kyse ei ole siitä, että katsomme läpi sormien heidän pimeyttään tai huonoa käytöstään, koska emme katso. Haluamme vain saattaa jokaisen sielun sinne, missä heidän täytyy olla polullaan.

Kuten tiedätte, koko luomakunnalle on ratkaisevaa, että Maa käy läpi ylösnousemuksensa. Siihen mitä Maassa tapahtuu, fokusoidutaan täysin. Haluamme muistuttaa teille työnne merkityksestä. Älkää epäilkö sekuntiakaan, että ajatuksillanne, teoillanne, rakkaudellanne ja parannuksellanne on vain vähän merkitystä. Pyydämme teitä jatkamaan osallistumista puhdistamalla omia viipyileviä ongelmianne ja olemalla mahdollisimman ystävällinen ja rakastava toisille. Tällä käyttäytymisellä voidaan saavuttaa ihmeitä. Elätte valon ja syvällisten ihmeiden aikaa. Onnellisuus ja ilo, yltäkylläisyys ja rakkaus ovat tapa viettää aikaanne korkeammissa ulottuvuuksissa.

Kiinnittäkää huomiota harhakuviin, jotka luisuvat pois nopeasti. Hämmästelette silmienne edessä, mitä häviää kolmannen ulottuvuuden maailmasta. Ette enää sano tuota maailmaa sopivaksi. Elätte universaalien lakien mukaan ja luotte päälähteen kanssa. Monista aineellisen maailman normaaliksi määritellyistä asioista tulee vanhanaikaisia. Tämä johtuu siitä, ettei kolmas ulottuvuus palvele enää kaikkia ihmisiä. Pidätte toisten palvelemista päivän sääntönä. Itsensä palveleminen paljastetaan. Osana lisääntynyttä läpinäkyvyyttä saatatte havaita, että jotkut jotka ovat väittäneet olevansa valotyöntekijöitä, voivat olla epäaitoja. Kaikki tulee esiin. Saatatte yllättyä.

Olemme auttaneet myös niitä, joihin planeetan merkittävät maamuutokset ovat vaikuttaneet, sekä niitä jotka ovat olleet mukana muissa kriiseissä. Jokaista ihmistä rakastetaan ja autetaan tavoilla, joita ette pysty kuvittelemaan. Kaikkien on aika yhdistyä. Seisomme kanssanne rakkaudessa ja rauhassa.

Olen Mira.

Muita uutisia

Tässä on video (https://www.storytrender.com/26294/stun ... g-volcano/), joka ilmestyi tänään Yahoo! Newsiin. Se näyttää ufo-pilven tulivuorten yms. ympärillä. Minulla on maajoukkouutisia! Ne ovat oikeita ufoja, jotka tekeytyvät mantelipilviksi! Näimme niitä paljon, kun asuin Mount Shastalla. Ja meillä on niitä toisinaan myös täällä San Franciscon ranta-alueella, vaikka ne ovat olleet hyvin kiireisiä viime aikoina. Meillä oli muutama viime viikolla.

Äiti Maria kysyi kanavoinnissani 27.9.: "Mitä tarvitaan eniten tällä hetkellä, kun käytte läpi näitä kolmannen ja neljännen ulottuvuuden viime päiviä? Tarvitaan horjumatonta uskoa, luottaen sisäiseen opastukseenne ja siihen, mitä tunnette, tarvitaan yhteyttä Maahan, avoimuutta muutokselle ja kykyä päästää irti siitä, mikä ei enää palvele teitä. Vaaditaan myös sitkeyttä."

Tietoni mukaan Gordon Asher Davidson alkaa tehdä taas galaktisia uutisiaan. Hän on kirjoittanut teoksen "The Transfiguration of our World". Löydät lisää Gordonin työstä menemällä Facebookiin ja kirjoittamalla: LTFN (Live the future now): Galactic News Community Forum. Näin Gordon sanoi äskettäisessä postauksessaan … (suom. huom. kerrotaan tulevasta työstä)

Lopuksi

Ylösnousemusprosessimme etenee hurjaa vauhtia. Meidän täytyy pitää silmämme palkinnossa, kun etenemme näiden monien haasteiden läpi. Meidän täytyy muistuttaa itsellemme, että nämä ovat merkkejä, että edistytään nopeasti tietoisuutemme nostamisessa ja siirtymisessä korkeampiin ulottuvuuksiin.

Kykymme sopeutua ja mukautua, pitäen samalla valoa ja pysyen positiivisena, on tärkeintä, mitä voimme tehdä nyt. Olemme siinä yhdessä ja saamme työn tehtyä!

Harmonisoidun upean maajoukkomme kanssa, kun jatkamme sydämiemme avaamista toisillemme, Maalle ja lähestyvälle kultaiselle ajallemme.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

8.11.2017 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 16.11.2017 17:19

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Osia uutiskirjeestä 8.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Miten vakaa laivasi on elämänmeressä? Laskevatko ne energia-aallot leikkiä kustannuksellasi, jotka pommittavat sinua? Imetäänkö sinut mereen ja menet mustaan aukkoon, kun jokin uusi katastrofaalinen asia tapahtuu planeetalla? Tuntuuko sinusta vähän suunnattomalta, kuin kelluisit meressä ilman peräsintä? Yritätkö saada tolkkua elämänmerestä, kun aalto osuu sinuun aina joltain puolelta?

Vastauksesi näihin kysymyksiin voi olla positiivinen tai sitten ei. Odottaisin, että kaltaisenne mestarillisimmat ja taitavimmat valotyöntekijät ratsastaisivat maajoukkona muutosvirtausten läpi tarkoituksellisesti. Tunnette suuremman kuvan. Ymmärrätte, että olemme ylösnousemusprosessin keskellä. Tiedätte totuuden sydämessänne, kun suuria asioita tapahtuu. Tiedätte myös, mistä etsiä, mikä on totta ja mikä ei.

Ette luota uutisiin tai valtavirtamediaan. Ajattelette laatikon ulkopuolella. Huomionne medialle on minimaalinen, jos sitä on lainkaan. Otatte vastuun omasta tietoisuudestanne, ettekä anna kontrolloidun mediaohjelman saada teitä ajattelemaan haluamallaan tavalla. Olette oman laivanne kapteeni, vaikkei teillä olisikaan kaikkia yksityiskohtia, ja tietoisuutenne nousee. Ymmärrätte, miten tärkeää on olla antamatta voimaanne pois pelosta.

Teidän on tärkeintä tällä hetkellä pysyä tarkoituksessa. Ymmärrätte, miten nopeasti aineellinen maailma luhistuu. Tämä vahvistaa ylösnousemussuuntanne, koska se enteilee vanhan maailman romahtamista. Tämän informaation myötä kykenette seuraamaan raidetta Kotiin. Kun menneisyyden ongelmia nousee esiin kuin roinaa, tiedostatte sen ja päästätte irti siitä menneisyyteen kuuluvana. Puhdistatte ja irtipäästätte, puhdistatte ja irtipäästätte, tietoisesti. Tämä mahdollistaa menonne tasoittumisen pimeyden viime päivinä. Uusi luomuksenne on rakkauden ja valon Kristus-olennon valaistu kultainen energia. Kaikki merkit osoittavat Kotiin.

Kun odotatte uusia merkkejä aidosta tarkoituksestanne ja kohtalostanne, täytätte aikanne rakastavilla ihmisillä, luovuudella, itsenne hoivaamisella, levolla, positiivisilla ajatuksilla, ilolla, naurulla, leikillä, kauneudella, totuudella ja riittävällä informaatiolla, jotta ymmärrätte, mitä tapahtuu. Sydämessänne tiedätte, että ulotatte työnne ja arvonne sen muistamiseen, kuka todellisuudessa olette ja miksi olette täällä tänä aikana. Tämä on tärkeintä. Olette työskennelleet vaivalloisesti monta inkarnaatiota tällä planeetalla helpottaaksenne taktisesti planeetan asettamista siihen, missä se parhaillaan on.

Koko luomakunnan kiitollisuus tulee teille nyt. Alatte melkein tuntea aistittavina ne juhlat, jotka vielä saatte. Pidätte silmänne palkinnossa, kun nousette niiden pimeyden haamuaaltojen yläpuolelle, jotka veisivät teidät mieluummin pinnan alle. Olette pysäyttämättömiä, ettekä lepää, ennen kuin muutos on tapahtunut.

Olette kykeneviä sopeutumaan ja tottumaan epävarmuuteen. Olette riittävän voimakkaita auttamaan energeettisesti toisia näkemään, mitä tapahtuu todellisuudessa. Energianne riittää vaikuttamaan eksponentiaalisesti moniin ihmisiin, jotka päättävät olla osa valoa valheiden sijasta. Sisällänne on aitoa voimaa, ei tekovoimaa. Aito voima tulee sydämestä ja Lähteestä. Olette yhteydessä Lähteeseen. Siksi olette täällä nyt.

Ette turvaudu ihmisen tekemiin lakeihin, vaan elätte universaalien lakien mukaan. Ette tarvitse aseita, koska elätte totuutta. Torjutte valeuutiset ja epäaidot ihmiset. Tekovoima on itsen palvelemista ja valtaa tosiin. Aito voima on toisten palvelemista. Tiedätte tämän ja elätte sen. Teistä tulee aina vain voimmaantuneempi. Tämä voimaantuminen ja usko itseen tekee valotyöntekijöistä mahtavia ja ennustamattomia vastustaville voimille.

Teillä on täydellinen Valoallianssin ja Galaktisen allianssin tuki, koska olette yhtä niiden kanssa. Tulitte tänne tänä aikana varmistamaan, että rakas Maanne ja kaikki jotka päättävät seurata sitä ylösnousemuksessa, saavuttavat tuon päämäärän. Se on "erioikeuskirjanne" ilmennettynä.

Muuta informaatiota

Kun etenemme ylösnousemusprosessissamme, on tärkeää keskittyä ilmentämään tietoisesti sydämestä, viidennestä ulottuvuudesta. Jos jokin vanha ongelma nousee, voit sanoa: "Tämä oli pelkoa kolmannesta ulottuvuudesta. Ilmennän nyt viidennestä." Käytä tätä tietoisesti ja katso, miten nopeasti pystyt ilmentämään.

Olen huomannut, että jotkut valotyöntekijät eivät halua tietää tietyistä rikollisista asioista, joita tapahtuu planeetalla. Äskettäisessä puheessaan James Gilland antoi seuraavan määritelmän valaistumisesta: "Se on tietää kaikesta, kolikon kummastakin puolesta". Hän uskoo, että meidän täytyy tietää asioita, jottemme enää koskaan anna niiden tapahtua.

Äskettäisessä puheessaan futuristi Barbara Marx Hubbard esitteli kurssin, jonka hän aloittaa 7.11. ja jonka otsikko on "Tietoisen itse-evoluution 52 koodia". Hän muistutti meille: "Sinulla on muisto tulevasta itsestäsi. Oma evoluutiomme on koodannut meidät." Hän suosittelee huomion laittamista omaan tarkoitukseesi. Hän sanoi: "Massaempatian värähtelykenttä syttyy, ja olemme käännekohdassa."

"Kriisi kutsuu sinua tekemään jotain. Tee aloite. "Regenopaussissa" on kyse henkilön elämän piristämisestä ja elämään osallistumisesta. Nämä kaksi kulkee yhdessä. Luonto ei säilytä lajia, vaan tarkoituksen. Informaatiota tästä kurssista (http://www.awakennewspecies.com/).

Viesti Miralta 7.11.2017

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Kuten useimmat teistä tietävät, olen omistautunut aikani 100-prosenttisesti Maan ylösnousemukselle ja työskentelen Maaneuvoston kanssa.

Etenemme nopeasti Maan ylösnousemuksen kanssa. Tiedämme, että seuraatte monia viitekohtia ja lukuisia informaatiolähteitä. Havaitsemme, että teistä on tulossa aina vain parempia erottamaan, mikä on totta ja mikä ei. Empatiatasonne on noussut oleellisesti parin viime vuoden aikana. Tarvitsette tätä empatiaa pystyäksenne varmistamaan, mitä ympärillänne ja planeetalla tapahtuu. Teidän täytyy kyetä määrittelemään totuus.

Värähtelytasonne on noussut merkittävästi kuluneiden 45 päivän aikana. Tämä on tulosta laajentuvista energioista, harmonioista, muuttuvasta DNA:sta ja koodausten aktivoinnista. Se johtuu myös suuremmasta fokuksesta henkiseen työhönne, kuten rukoilu ja meditointi. Ihmissydämet ovat avautuneet ja aktivoituneet kaikista maamuutoksista ja kriisien vaikutuksesta tällä planeetalla. Tämä on totta monilla, muttei kaikilla, sillä jotkut roikkuvat kiinni vallan ja varallisuuden viime jäänteissä, ja he pitävät ne itsellään aivan loppuun saakka.

Haluamme teidän tietävän, että loppu on tulossa. Vaikka pimeillä voimilla on oma suunnitelmansa, se ei ole osa jumalaista suunnitelmaa. He eivät onnistu yrityksissään horjuttaa Maan ylösnousemusta. Heidän aikansa on ohi. Valotyöntekijät ovat nyt ohjaksissa, ja tuemme teitä koko ajan. Älkää kuormittako mieltänne epäonnistumisen pelolla, koska tämä pelaa vain niiden käteen, jotka haluaisivat teidän olevan peloissaan. Pitäkää sydämessänne ja tietoisuudessanne vain menestystä, rakkautta ja valoa ylösnousemusprosessillenne. Pysykää tapahtumavirrassa – mitä tunnette niistä – ja olkaa oma asiantuntijanne siinä, miten tätä käsitellään. Saatte paljon viisautta ja opitte, miten voimakkaita ja tärkeitä olette ylösnousemusprosessille.

Monista äskettäisistä tapahtumista tehdään tulkintoja. Teillä on oikeus kieltäytyä kaikkien muiden materiaalista näitä tapahtumia koskien. Teidän tehtävänne on määrittää, mitä todellisuudessa tapahtui. Monissa tapauksissa on annettu informaatiota, joka johtaisi teidät vääriin oletuksiin. Pyydämme teidän tarkistamaan toisiltanne ja vahvistamaan, minkä tunnette totuudeksenne. Meidän perspektiivistämme katsottuna kaikki tiedetään eikä ole salaisuuksia. Oppikaa luottamaan itseenne. Teidän täytyy luottaa tulevina aikoina.

Monia positiivisia asioita tapahtuu ylösnousemusprosessissa. Ihmiset heräävät. He alkavat kyseenalaistaa. He arvioivat elämäänsä ja prioriteettejaan enemmän kuin koskaan ennen. Paljon vanhasta kyseenalaistetaan. Ihmiset alkavat ottaa takaisin oman voimansa.

On epäoikeudenmukaisuutta, hyväksikäyttöä, ihmisoikeuksien törkeää rikkomista, piittaamattomuutta Maasta ja sen resursseista, vallan väärinkäyttöä, sotilaallista hallintaa ja monia muita parjattuja energioita – nopeita tietoisuusmuutoksia tapahtuu suojelemaan toisia. Totuus on osa ylösnousemusprosessia, ja se paljastuu. Valmistautukaa katselemaan lisää rikoksentekijöiden kaatumista.

Teette erinomaista työtä. Kaikki rukouksenne ja meditointinne vaikuttavat. Kyseenalaistamisenne, tutkimisenne, myötätuntonne ja yleinen ymmärrysenne siitä, mitä nyt tapahtuu planeetalla, on hyödyllistä monilla tasoilla. Työskentelemme kanssanne harmoniassa, rauhassa, rakkaudessa, kunnioituksessa ja ilossa. Avoimet sydämenne ovat portti uuteen huomiseen. Olemme kanssanne.

Olen Mira rakkaudessa ja rauhassa.

Kiitollisuus

Lähettäkää kiitollisuuttanne Linda Langelle, joka on ollut webmasterimme melkein 20 vuotta. Hän haluaa jäädä eläkkeelle, enkä oikeasti tiedä, mitä tehdä. Hän on sanonut jatkavansa, kunnes löydämme uuden webmasterin. Onko kukaan teistä kiinnostunut tehtävästä?

Tämä sai aikaan yllykkeen katsoa, mitä voimme tehdä nettisivuille. Niitä täytyy muuttaa eikä Linda halua tehdä sitä. Jos jollakin teistä on ehdotuksia, mitä voimme tehdä, mm. ostoskorin lisääminen, olisin kiitollinen ideoistanne. Tämä täytyisi tehdä edullisesti, koska tämä on vain vapaaehtoisjärjestö. Panoksenne ja tukenne olisi myös hyödyllistä tässä mielessä.

Linda, rakastamme sinua, siunaamme sinua, olemme kiitollisia sinulle ja osoitamme suosiotamme kaikesta hyvästä työstä, mitä olet tehnyt. Meillä ei olisi näitä nettisivuja ilman sinua!

Lopuksi

Olemme kaikki täydessä ylösnousemusmoodissa, maajoukko. Olemme siunattuja ollessamme planeetalla tänä aikana. Olemme valotyöntekijöiden eliittiä koko kosmoksessa. Meillä on, mitä tarvitaan tämän ylösnousemuksen loppuunsaattamiseen.

Olkaamme kiitollisia toisistamme ja kaikesta, mitä teemme tässä tärkeässä projektissa. Olemme yhdessä tässä prosessissa. Tuskin maltan odottaa juhlimista teidän kaikkien kanssa. Valmistautukaa laittamaan tanssikenkänne jalkaan – on melkein juhla-aika!

Siunausta, valoa ja rakkautta,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.12.2017 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 18.12.2017 17:22

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 6.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Aloitan tämän päivityksen viestillä, joka tuli Apollolta 3.12.:

"Tämä on konstikasta aikaa planeetalla. Otatteko rakkaustakkinne ja teette tärkeintä työtä, jota olette koskaan tehneet? Rakastamme pois pelon ja pimeyden, jotka ovat kalvaneet Maata ja ihmisten sydämiä. Laittakaa ruusunterälehtiä eteenne ja kaikkialle ympärillenne. Luokaa kauneutta ja rakastakaa energiaa siellä, minne menette. Suudelkaa tämän suloisen Maan huulia. Kuplikaa ilosta. Kirjoittakaa ihmisen lait uudelleen hyvyyden ja oikeudenmukaisuuden kera. Seisotte vapauden ovella. Kulkekaa tästä portista uuden Maan kultaisen ajan valoon. Luoja rakastaa kaikkia, ja erityisesti hän rakastaa kaikkia, jotka haluavat tulla takaisin kotiin hänen sydämeensä. Loisto olkoon! Tämä on uusi päivä ja uusi aika. Olen puhunut. Vanha pimeyden aika on valmis. Kääntäkää hyvän onnen pyörää, sillä olette saapuneet perille. Lisää yksityiskohtia tulee myöhemmin. Pitäkää tätä rakkautta sydämessänne ja olkaa vapaa."

Apollo on oikeassa sanoessaan: "Tämä on konstikasta aikaa planeetalla." Oletteko nähneet koskaan mitään vastaavaa, mitä tällä hetkellä tapahtuu??? Joskus minusta tuntuu ympäri vuorokauden prosessoivalta tehtaalta, kun mieli yrittää ratkaista, mikä on totta ja mikä ei. Sydämeni itkee ylösnousemustamme, ja tervemenoa tälle roskalle.

Ottaen huomioon, että me valotyöntekijät olemme ultraherkkiä ja empaattisia, se mitä tällä hetkellä tapahtuu, voi vaikuttaa liikaa. Meidän täytyy jatkaa oman tietoisuutemme työstämistä, kun kuulemme lisää totuutta siitä, miten olemme eläneet. Meille on kerrottu vain valheita, joten meidän täytyy ajatella ja luoda uudelleen todellisuutemme. Saamme pitää katseemme palkinnossa ja luoda sen, mikä on kaunista ja totta meille.

Onneksi monet valotyöntekijät antavat meille uskomattoman hyödyllistä informaatiota. Hyödyllinen ja tosi informaatio on minulle kuin suurimpia lahjoja, joita voisin saada elämäni joulukuusen alle. Kuvittelen puuni alle kauneutta, enkeleitä, totuutta, tummaa suklaata, selkeyttä, viidennen, kuudennen ja ylempiä ulottuvuuksia, rauhaa, yltäkylläisyyttä, mestareita, galaktisia, luovuutta, uusia tapoja pitää hauskaa, yhteisön, valoa, valoa ja enemmän valoa, turvallisuutta kaikille, siunauksia kaikille, rakkautta, hyvyyttä, myötätuntoa, avoimia sydämiä ja elämän kunnioittamista.

Kun pojantyttäreni oli 3-vuotias, vein häntä autolla jonnekin ja hän sanoi: "Mummu, lähtisitkö avaruusalukseen kanssani? Haluan nähdä, millaista avaruudessa on." "Tietysti haluaisin lähteä avaruuteen kanssasi", sanoin. Hän varmaan tietää jotain, minkä monet meistä haluaisivat tietää.

Olin 2.11.2017 San Franciscossa hämärän aikaan ja päätin ottaa kuvan täysikuusta. Jaan innoissani nämä kaksi kuvaa kanssanne, koska kamerani tallensi kuun alapuolella kaksi avaruusalusta. Näette nuo kaksi valoa alapuolella ja että ne siirtyivät toiseenkin kuvaan. Ottaessani kuvaa en edes oivaltanut, että siellä oli aluksia. Nämä kuvat ilahduttavat minua, koska ne ovat niin kauniita. Ajattelin: "Tämä ei voisi tapahtua mukavammalle tytölle."


(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

Kuvat: Täysikuu ja avaruusaluksia Kaliforniassa

Tällä planeetalla on niin uskomatonta kauneutta, ja vielä enemmän kauneutta on tulossa. Tässä on esimerkki jostain poikkeuksellisesta – maailman pisimpään kestänyt sateenkaari Taiwanissa. Se kesti yhdeksän tuntia!

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

Kuva: Maailma pisin sateenkaari

Lähde: Tiffany Lo/MailOnLine, (http://www.daily.co.uk/), katso video tästä (http://www.dailymail.co.uk/news/article ... HOURS.html)

Jotkut meistä tuntevat: ajoittain autuutta, siunausta, innostusta, väsymystä, tarvetta olla yksin, kipuja ja särkyjä kehossa, vanhojen ongelmien puhkeamista, kärsimättömyyttä, vihaa, stressiä, muita ylösnousemusoireita, laajempaa luovuutta, korkeampien värähtelyjen kulkemista kehon läpi, kruunuchakran avautumista, sydämen avautumista, muiden samanmielisten ihmisten/yhteisön tarvetta, lisääntynyttä ilmentämiskykyä, lahjaksi olla tällä planeetalla tällä hetkellä.

Ehdotuksia, miten auttaa itseään näinä haastavina aikoina:
* lepää paljon
* syö terveellisesti
* keskity kauneuteen
* arvioi energiasi – haluatko tehdä jotain tai olla tietyn ihmisen tai ryhmän kanssa
* kuuntele sydäntäsi
* tee asioita, jotka kohottavat mieltäsi
* meditoi
* rukoile
* katso suurta kuvaa
* pidä erinomaista huolta terveydestäsi
* älä ota toisten ihmisten energiaa itsellesi
* ota aikaa itsesi puhdistamiseen tai pyydä jotakuta auttamaan pimeyden, pelon tai jonkin muun puhdistamisessa, mikä vaivaa sinua
* vietä mahdollisimman paljon aikaa luonnossa
* leiki eläinten kanssa
* pyydä laajentumistasi, uuden työsi alkamista
* pyydä enkeleiltä selkeyttä auttamaan sinua
* keskity hyvään, kauniiseen ja toteen
* pidä hauskaa
* nauti olostasi
* naura mahdollisimman paljon
* pysy loitolla valtavirtamediasta, koska se on pelkopohjaista ja rumaa
* pysy rakkauspohjaisena
* ole avoin ihmeille

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira ja tulen luoksenne tänään suuren rakkausvoiman kera ja sitoutuneena Maaneuvostoon, jossa olen palvellut nyt viisi vuotta. Tämän sitoutumisen myötä lupaan tukea teitä ja Maata tämän voimallisen ylösnousemusajan läpi.

Kuten ehkä olette huomanneet, planeetallanne on kummallisia tapahtumia. Tunnette luultavasti joitain niistä, sillä useimmat valotyöntekijät tuntevat näitä energioita. Myös heräävät ihmiset kiinnittävät suurempaa huomiota näihin poikkeavuuksiin. Niitä tapahtuu, koska käytte läpi ylösnousemusprosessia.

Olkaa vakuuttuneita, että nämä epätavalliset toimet ja tapahtumat ovat normaali osa ylösnousemusta. On tavallista tuntea olonsa kiusaantuneeksi, kun teette matkaanne joskus kömpelösti. Maapallossa tapahtuu monumentaalinen muutos. Planeetan magneettikenttä on epävakaa. Siksi, kuten tiedätte, menosta voi tulla vähän karikkoista.

Valon ja informaation sisääntulon vuoksi tietoisuutenne kohoaa. Läpinäkyvyydestä tulee normi. Kun salaisuuksia ja pimeyttä paljastuu lisää, kolmannen ulottuvuuden perusta murenee edessänne. Tämä voi myös saada aikaan tunteen epävakaudesta ja tilapäisyydestä, mikä on tilanteenne tällä hetkellä.

Meistä on mielenkiintoista, että jotkut historialliset hahmonne, ikoninne, monumenttinne ja patsaanne poistetaan. Ne korvataan jollain uusien energioiden kannalta merkittävällä. Jos ne jotka auttavat poistamisessa, vain oivaltaisivat, että nämä peilaavat myös heidän omaa korvaamistaan. Nämä ikonit, hahmot ja ihmiset joita on pitkään arvostettu poliittisesti jne. putoavat myös pois, kun kolmas ulottuvuus luhistuu itseensä.

Kutsumme tätä prosessia "suurimmaksi show'ksi maan päällä". Se on vähän kuin sirkus, jos ette ole sattuneet huomaamaan. Miljardit galaktiset ympäröivät planeettanne ja antavat apua, suojelua, teknologiaa ja ovat valmiita tarvittaessa jumalaiseen interventioon. Muistakaa, ettemme salli ydinaseita planeetallanne. Luopukaa sotapelostanne, koska ei ole enää energioita sodalle. On vain energioita, joilla salaseura tekee lisää rahaa tekemällä aseita. Tämä on totuus.

Se mitä maapallolla tapahtuu, vaikuttaa kaikkeen elämään, aurinkokuntaanne ja niihin seitsemään aurinkokuntaan, joiden osa olette. Se on kallisarvoinen planeetta, josta poistetaan pimeyttä ja pahuutta. Saatte katsella tämän tapahtumista. Tarkkailkaa sitä, kuin olisitte yleisössä, ja katselkaa sen romahtamista. Ottakaa takasin oma voimanne, vaatikaa planeettanne takaisin, päästäkää irti siitä, mikä pidättelee teitä, ja selvittäkää tie uutta kultaista aikaa varten.

Odotamme innolla aikaa, jolloin voimme olla yhdessä, jakaa teknologiamme kanssanne ja juhlia pimeyden loppuunsaattamista maaplaneetalla. Tällä hetkellä tapahtuu suuri kaivausprosessi, ja kiitos teille, että esitätte tärkeää osaa tässä äärimmäisen tärkeässä projektissa.

Lähetämme syvää rakkautta, tukea ja parannusta teille kaikille. Olen Mira.

Lopuksi

Energiat jatkuvat kaoottisina, huolestuttavina, sydäntä avaavina ja epätavallisina loppuvuoden ja ensi vuoden. Käymme läpi syvällistä ja merkittävää muutosta. Tulemme siitä ulos kultaiseen aikaan ja elämme sitten sanoinkuvaamattomasti korkeamman ulottuvuuden Maassa.

Selvittäkää jäljellä olevat ongelmat, joita teillä on, ja pysykää positiivisena. Koko luomakunta tukee ja rakastaa meitä, kun ylösnousemme.

Siunatuinta ja onnellisinta joulua ja uutta vuotta. Rakkaudella minun sydämestäni sinun sydämeesi,

Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.1.2018 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 19.01.2018 17:03

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (http://www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 6.1.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Onnellista uutta vuotta! Vuoden viisi ensimmäistä päivää ovat olleet tunteellisia joillekin meistä. Se voisi johtua siitä, että meillä oli 31.12. superkuu Ravussa. Jotkut valotyöntekijät ovat ilmaisseet enemmän tunteita ja joillain on ollut masennusta. Monet ovat tunteneet äärimmäistä uupumusta. Uskon, että valotyöntekijät muunsivat valtavan määrän valoa joulunaikaan.

Jotkut valotyöntekijät ovat sanoneet, että he ovat tunteet enemmän sydämessään. Epäilemättä vuosi 2017 aiheutti paljon sydämen avautumista monille tällä planeetalla. Meillä on ollut lukuisia isoja tapahtumia, kuten hurrikaaneja, tulvia, maanjäristyksiä, maastopaloja ja muuta ihmiseen liittyvää käyttäytymistä. Näillä oli iso vaikutus. Meillä oli 4.4-maanjäristys täällä San Franciscon ranta-alueella 4.1. Tästä tulee uusi nopeasti kulkeva vuosi, nopeampi kuin 2017.

Sen mitä olen kerännyt lukemalla monia ennusteita vuodelle 2018, tämän uuden kiinalaisen koiranvuoden joka alkaa 16.2., pitäisi olla rauhallisempi vuosi. Vaikuttaa siltä, että valotyöntekijöinä olemme astumassa mestaruuteemme. Se mitä tapahtuu sisällämme ja ympärillämme, vaatii meitä katsomaan syvälle itseemme.

Muutama vuosi sitten opettajani arkkienkeli Gabriel (Benu Karen Cookin kautta) kertoi, että paljon asioita tapahtuisi 2015–2017. Asioiden pitäisi alkaa rauhoittua lähempänä tämän vuosikymmenen loppua, noin 2019–2020. Tietoisuus muuttuu selvästi. Ihmisiä herätellään enemmän kuin vuosi sitten.

Valtavirtamediamme USA:ssa ilmoitti 18.12.2017 ufo-videosta (https://www.washingtonpost.com/news/che ... ?utm_term=), jonka julkaisi eläkkeelle jäänyt lentäjä. Voisiko tämä olla alku paljastuksille? En tiedä teistä, mutta minä taatusti haluaisin tulla galaktiseksi tänä vuonna. Se olisi valtava muutos meille kaikille. Meillä alkaisi olla heidän kehittyneintä teknologiaansa, kuten vapaata energiaa, uusia nopeampia kuljetusmuotoja, replikaattoreita (3D-tulostimet ovat niiden edeltäjä). Planeettamme muuttuisi parempaan.

Tässä on muita ennustuksia, jotka ehkä kiinnostaisivat teitä.

http://enlighteninglife.com/2018-predictions (suomennettu) Jennifer Hoffman on numerologi, opettaja ja astrologi.
http://mindexplorationinstitute.com/201 ... c-forecast
http://markborax.com/ "Kaiken loppu, mikä ei alun alkaenkaan toiminut oikein."

Apollo antoi minulle 28.1.2017 seuraavan viestin: "Tästä perspektiivistä katsottuna on mahdollisia lopputuloksia. Ne ovat kaikki ennustamattomia. Asiat voivat kääntyä pahempaan tai parempaan. Jotkut hallitsijanne lähtevät ilman selitystä. He tietävät aikansa olevan loppu. Ei enää temppuja. Kaikkia pidetään tilivelvollisina. Tulee helpommaksi ja helpommaksi päästää irti. Olette aloittamassa täysin uuden aikakauden. Elätte lasitaloissa. Kaikesta tulee näkyvää tavalla tai toisella. Teillä on sielukasta vuorovaikutusta päivittäin. Teitä ravitaan ja ruokitaan. Itsensä löytämisestä tulee normi. Sulkekaa pois rikos, sillä ei ole mitään. Teillä on ajan tasalle saatettavaa maan päällä. Olette eläneet pimeitä aikoja. Kun teistä tulee valaistuneempia, näette, mitä tarkoitan. Kaikki on uutta, ja olette iloisia ja onnellisia. Kohtaatte puolivälissä, ja kompromissi on normi. Meillä on paljon tehtävää, joten älkää juosko karkuun!"

Mestariluokan kuukausitapaamisessa mestari lordi Serapis Bay, joka on neljännen säteen chohan, ylösnousemusliekin suojelija, puhui kanssamme. Hän sanoi: "Kaikella mitä sanotte tai teette, on nyt merkitystä. Se lähetetään Ikuisuuden saleihin. Vahvuutenne tulee syvästä sitoutumisestanne ja päättäväisyydestänne ylösnousemusprosessissa. Kaikki nimiöidään ja tallennetaan Arkistosaliin. Avainylösnousemuskysymyksiä tulee esiin. Saatte päättää, miten saatatte loppuun sen, mikä ei enää palvele. Ihmiskunta oppii tärkeitä oppitunteja. Kaikki käyvät läpi vaikeuksiaan ja koettelemuksiaan. Jotkut menevät tuomioistuimiin, joissa tapahtuu oikaiseminen. Ette tiedä koskaan, mitä odottaa, kun se aika tulee. Voitte olla yhdenlainen yhtenä hetkenä ja erilainen seuraavana. Olen kanssanne, kun käytte läpi ylösnousemusprosessianne. Olen kanssanne. Älkää laiminlyökö itseänne. Priorisoikaa itsenne. Olette pysäyttämättömiä. Ennen kuin tiedättekään, asiat ovat ohi kertaheitolla, ja se lähenee."

Siirrymme mestaruuteemme

Ylösnousemusprosessissa on yli 100000 askelta. Useimmat meistä ovat ylösnousseet aiemmin. Alamme oivaltaa todellisen voimamme. Laajennamme työtämme ja astumme mestaruuteemme. On sanottu, ettei mestaruus ole sen tietämistä aina, mitä tehdä, vaan sen tietämistä, että pystyy selvittämään sen kulkiessaan. Mestarin määritelmä on "sellainen, joka hallitsee maatason, joka on kolmas ulottuvuus". Nämä mestarit, kuten Jeesus, Äiti Maria, Djwal Khul, St. Germain, Kuthumi ja Serapis Bay, ovat kaikki saattaneet loppuun maaelämänsä, kuitenkin he ovat edelleen sitoutuneita auttamaan meitä kaikkia, kun kuljemme ylösnousemuksen läpi. Näetkö, miten paljon he rakastavat meitä! Etkö ole iloinne, ettei sinun tarvitse palata reinkarnoitumaan Maan kolmanteen ulottuvuuteen?

Tällä hetkellä planeettaamme ympäröi miljardeja avaruusaluksia, arkkienkeleitä, enkeleitä, mestareita ja olentoja koko luomakunnasta. He auttavat rakasta Äiti Maata ja kaikkea elämää nousemaan korkeampaan tietoisuuteen. Tämä on kaikkein tärkein ylösnousemusprosessi. Koska Maa on ollut pimeydessä niin pitkään, se on estänyt muita planeettoja aurinkokunnassamme ja seitsemässä aurinkokunnassa saamasta ylösnousemustaan. Työmme, harmoniamme ja yhteistyömme tärkeyttä kaikkien näiden olentojen kanssa ei voi aliarvostaa. Tietoisuutemme vaikuttaa koko luomakuntaan.

Olemme nyt evoluutiossamme siinä kohtaa, jossa meidän ei pitäisi kysyä, mitä Jeesus tekisi, vaan mitä mestarit tekevät. Tämän tapahtumiseksi meidän täytyy etsiä syvältä sydämestämme ja tehdä tietoisia valintoja, jotka ottavat meidät pois pelosta ja pitävät meidät keskittyneenä rakkauteen ja oikeaan jumalaiseen toimintaan.

Maa ei olisi siinä, missä se nyt on, jollei olisi meidän läsnäoloamme, rakkauttamme ja valoamme. Jatka henkisten harjoitusten tekemistä, kuten meditointi, rukoilu, tunnepuhdistus, ja kuvittele, millaista haluaisit elämän olevan kultaisessa ajassa. Päästä irti jokaisesta negatiivisesta ihmisestä, paikasta ja asiasta. Negatiivisuus kuluttaa loppuun ja alentaa värähtelyä.

Mestarina oleminen käskee meitä olemaan tietoisempi ja korjaamaan niin nopeasti, kuin pystymme, ne tilanteet, jotka eivät ole oikeita meille. Voimme olla kiitollinen oppitunneista ja siirtyä eteenpäin.

Planeetta on täysin eri paikassa kuin vuosi sitten. (Jotkut sanovat myös, että Maata on siirretty galaksissamme.) Ajattele, miten paljon olet kehittynyt vuoden aikana. Se on hämmästyttävää. Tämä kiihtyy vielä lisää 2018.

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Olen palveluksessanne ja keskityn kokoaikaisesti ylösnousemusprosessiin, jota te ja planeettanne käytte läpi. Se on hyvin huomionarvoista. Olette edistyneet sopeutumalla ja mukautumalla nopeaan muutokseen. Hämmästelemme ihmisten sopeutuvuutta ja halukkuutta mennä niistä vaatimuksista läpi, jotka ovat tarpeellisia.

Ymmärrämme ihmisten haluttomuuden muuttua omaksi hyväkseen. Kuitenkin elämän ytimessä ja Maan sydämessä elämä tuntuu käsittävän, että sen täytyy mennä virran mukana. Olette ehkä huomanneet, miten ennustamaton tuo virta voi olla näinä kaoottisina aikoina. Myllerrys työntää avautumaan siellä, missä ollaan valmiita. Vaikka joskus se voi olla tuskallista, se on tärkeää kasvulle ja ymmärrykselle.

Kerromme teille tänään, että Maa on nestemäisessä tilassa. Tämä merkitsee, että täytyy kiinnittää tarkkaa huomiota, mitä ympärillä ja sisällä tapahtuu. Kaikki ole, miltä näyttää. Maa vapauttaa vangittuja voimia, jotka täytyy poistaa, ennen kuin ylösnousemus voidaan saada valmiiksi. Kenties voitte kuvitella, mitä nämä voimat ovat tehneet planeetallanne. Niiden läsnäolo poistetaan myriadeilla tavoilla. Ne ovat olleet vaarallisia ja haitallisia elämälle.

Vakuutamme, että teille paljastetaan täydelliseen aikaan se, mitä teidän täytyy tietää. Tehtävänne on olla valmis reagoimaan tavalla, jossa tunnette voivanne olla hyödyksi. Aineellinen maailmanne hajoaa. Katsokaa vain ympärille. Tuntekaa, mitä tuntemuksenne päivälle ovat. Joistakin teistä saattaa tuntua, että olette naamioitunut ja ihmettelette, mitä tulee seuraavaksi. Olette maailmojen välissä. Vaikka olette kolmannen ulottuvuuden fyysisessä muodossa, ponnahtelette neljänteen ja viidenteen ulottuvuuteen ja korkeammalle. Tämä voi vaikuttaa surrealistiselta. Se on, ja se jatkuu. Tehtävänne on olla mahdollisimman madoittunut ja samalla suodattaa valotulvaa ja muuttaa tietoisuuttanne.

Olette sopeutuvia olentoja, maajoukko, rakkauden ja ystävällisyyden toimitsijoita. Työskentelemme teidän ja myriadien galaktisten ja monien muiden valo-olentojen kanssa elämän ja Maan vapauttamiseksi. Pian alatte nähdä olentotulvan lähtevän tältä planeetalta. He ovat pidätelleet teitä aivan liian kauan. He eivät yksinkertaisesti voi sopia yhteen uuden Maan värähtelyn kanssa.

Muistakaa, että koko luomakunta auttaa teitä. Teidän täytyy vain seurata polkuanne kuuntelemalla sydäntä. Teitä rakastetaan ja kunnioitetaan kovasti ympäri luomakuntaa. Jatkakaa virtaamista. Sallikaa kaikille omat valinnat. Tietäkää, että silloinkin kun asiat ovat haastavia, pystytte siirtymään helposti ja nopeasti takaisin tasapainoon.

Olemme kanssanne valossa ja rakkaudessa. Olen Mira.

Muutama muu asia

Onko kukaan teistä huomannut, että teillä on vaikeuksia muistaa asioita? Monet ihmiset joiden kanssa olen puhunut, vahvistavat, että heillä on. Melkein kuin informaatiota virtaisi meihin, mutta se menee lävitse kuin siivilästä. Olet saattanut tietää jonkin pitkän aikaa, etkä pysty vetämään sitä omien aivojesi tietokoneruudulle. Tämä on yksi ylösnousemusvaikutuksista, koska aivomme muuttuvat. Älkää menkö lääkäriin luullen, että teille tulee dementia. Tämä menee ohi.

Yksi ystäväni laittoi avaimensa väärään paikkaan ja huomasi, että ne olivat autossa ja auto käynnissä. Meistä se oli melko hassua, ja kuitenkin se on tyypillistä neljännessä ulottuvuudessa ja korkeammalla. Yhtenä hetkenä jokin voi olla suoraan edessämme ja sitten hävitä. Se voi olla turhauttavaa.

Tämä on ensimmäinen päivitykseni uusille nettisivuilleni, ja olen erittäin tyytyväinen siihen työhön, jota Gigi Fernando teki uuden sivuston luomisessa. Monet kiitokset kaikille, jotka auttoivat, ja olemisesta kanssamme monta vuotta. Koska on työlästä siirtää arkistot 20 vuoden ajalta, päätin palata vain vuoteen 2012.

Ota yhteyttä Gigiin, jos olet kiinnostunut uudistamaan nettisivusi tai tarvitset uuden webmasterin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.2.2018 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 13.02.2018 09:06

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 6.2.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tässä on viesti Apollolta 2.2.2018: "Elämä on kuin voikukka. Se lentää joka paikkaan. Ei voi tietää, minne se menee. Se leijuu pois ja laskeutuu tuntemattomaan paikkaan. Elätte kuin voikukka. Eri osanne lähtevät luomaan uutta muotoa. Se mikä on menneisyydestä, transformoidaan. Tämä tekee tietä tullaksenne osaksi eetteriä. Se sallii teidän kukoistaa ja elää rohkeilla, uusilla tavoilla. Teitä muutetaan ytimestä. Ylösnousemus on luonnonmukainen prosessi, joka tekee kaikki osanne uudeksi, jotta voitte sädehtiä ja loistaa kuin kiiltävät olennot. Valo on täällä, joten sädehtikää."

Tässä "luonnonmukaisessa prosessissa" opimme monia asioita. Seuraavassa on muutamia, joita olen oppinut. Ehkä niistä on hyötyä teille:

* On aina vain haastavampaa roikkua menneisyydessä. Meidän täytyy katsoa eteenpäin ja jatkaa liikkumista niin, kuin ohjeet osoittavat. Kun vastustamme muutosta, olemme edelleen kiinni kolmannessa ulottuvuudessa. Kun elämme näissä korkeamman ulottuvuuden energioissa, meidän täytyy luottaa, että se mitä putoaa pois elämästämme, tapahtuu elämämme parantamiseksi. Henki on ohjaksissa.

* On tärkeää ottaa asiat hitaasti ja hengittää. Salli virta.

* Salli itsesi olla päättämättömyyden energiassa, jos sitä ilmenee sinulla. On jotain opittavaa. Jos päätös on epäselvä, ole sen kanssa jonkin aikaa. Anna sitten itsesi valita se, mikä antaa sinulle eniten rauhaa. Jos stressi on osa tuota päätöstä, ole ystävällinen itsellesi, äläkä pakota itseäsi tekemään jotain, mikä ei selvästi ole sydämesi totuus.

* Monille meistä muutos on epämukava asia – kuitenkin siksi olemme täällä nyt. Jos et pidä siitä, mitä tapahtuu, älä tee kärpäsestä härkästä. Joskus meillä saattaa olla taipumusta liioitella jonkin muutoksen merkitystä.

* Tämä on aikaa, jolloin energiat kiihtyvät nopeasti. Ota aikaa levätä ja rakastaa itseäsi. Kolmas ulottuvuus ei edistä itsestä huolehtimista. Korkeammat ulottuvuudet joissa asumme, vaativat itsen rakastamista ja itsestä huolehtimista. Olemme siirtymässä ulos patriarkaalisesta järjestelmästä, joka puskee aina saadakseen tuloksia, koska se on maskuliinienergiaa. Feminiinienergia on vastaanottavaa, rakastavaa, luovaa, mielikuvituksellista ja hoivaavaa. Maailmassa oleminen tänä aikana vaatii, että pidämme erinomaista huolta itsestämme ja teemme joka päivä pieniä asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi. Eteerinen bergamottiöljy on erinomaista itserakkauteen.

* Esiin saattaa tulla hyvin syviä ja vanhoja ongelmia, jotka vaativat huomiota. Se voi olla järkyttävää toisinaan joillekin teistä, jotka olette tehneet hyvin paljon sisäistä työtä tässä inkarnaatiossa. Nähkää nämä vain menneisyyden jäänteinä, jotka etsivät loppuunsaattamista.

* Muista pyytää apua. Pyydä enkeleitäsi, arkkienkeleitä ja mestareita auttamaan, kun tarvitset parannusta, rohkeutta ja vahvuutta.

Useimmat teistä luultavasti muistavat intensiivisen täysikuun, sinisen kuun ja pimennyksen 31.1. Kanavoin Äiti Mariaa tuona iltana kurssilla. Hän kertoi meille, että planeetalle tulee tuona iltana erityistä rakkausenergiaa ja nämä energiat kumuloituisivat päivittäin, kunnes ihmiskunta pystyy sisäistämään sen valtavan rakkaustulvan, joka tulee ilmestys/paljastuspäivänä.

St. Germain tulee tavallisesti puhumaan lyhyesti, kun kanavoin Äiti Mariaa. Viime kanavoinnissa hän teki ehdotuksen. Hän rakastaa violettia väriä, kuten monet teistä saattavat tietää. Hän ehdotti, että presidenttimme muuttaisi hiustensa värin oranssista violetiksi. Hänestä tälle sopisi paremmin violetti. Seuraavana päivänä kuin olin lounaalla paikallisessa ravintolassa, tarjoilijalla oli violetti peruukki.

Nämä rakkausenergiat voivat vaikuttaa nukkumiseemme. En tiedä teistä, mutta olen kuullut, että monista ihmisistä tuntuu, kuin heidät olisi kytketty virtapiiriin, kun he yrittävät mennä nukkumaan illalla. Uskon, että silloin ihmiset ovat vastaanottavimpia rakkausvärähtelylle, joten luulen, että sitä vahvistetaan mennessämme nukkumaan.

Katsellessani ihmisten käyttäytymistä parin viime viikon aikana, erityisesti autoa ajaessa, panin merkille, että ihmiset olivat kohteliaita, antoivat minulle tietä ja käyttäytyivät, kuin heillä olisi kaikki maailman aika. Noin viikon päästä ajattelin: "Kenties he ovat kaikki pilvessä, kun marihuana laillistettiin juuri Kaliforniassa!"

Mitä tahansa koetkin, kaaos laajenee. Olisi monumentaalinen tehtävä, joka mahdollisesti kärventäisi aivomme, jos yrittäisimme selvittää kaiken, mitä oikeasti tapahtuu. On monia huhuja valtavista tapahtumista, joita tulee ihmiskunnan parantumiseksi. Monet pimeät olennot saatetaan poistaa planeetalta tai niille annetaan jotain lääkettä, jonka ne olivat suunnitelleet meille. Jos et ole kuunnellut Jared Randia, tietäväistä ja "pitkäveteistä" valotyöntekijää, ehkä etsit hänet YouTubesta. Hän on inspiroiva ja omistautunut auttamaan meitä tässä siirtymässä korkeampaan tietoisuuteen.

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Puhun teille tänään Maaneuvostosta, jossa keskityn teidän ja Maan auttamiseen ylösnousemuksessanne.

Tänään ulotan teihin kaiken rakkauden sydämistämme Maaneuvostosta, Plejadien korkeasta neuvostosta, galaktisilta ystäviltänne ja valoperheeltänne. Elätte poikkeuksellisia aikoja. Vaatii poikkeuksellisia olentoja elää näin poikkeuksellisina aikoina. Ihailemme sitkeyttä, jota teillä on näissä transsi-formaation viime vaiheissa. Kyllä, olette tulossa pois transsistanne valmisteluna korkeampiin ulottuvuuksiin siirtymiselle.

Heräätte päivittäin unesta, joka laitettiin tarkoituksella planeettanne ympärille estämään teiltä se, mitä teette nyt. Teistä on tulossa mittaamattoman menestyksekkäitä itsenne ja planeetan vapauttamisessa pimeistä energioista, jotka ovat puuttuneet asioihin aivan liian kauan. Energiat ovat myrskyisiä ja niistä on tulossa aina vain kaoottisempia, kuten olette huomanneet.

Menestys jonka näemme, on monumentaalista. Voisi olla hellyttävää tuntea, erityisesti teille jotka olette ultraherkkiä, mitä tapahtuu maapallolla, maan sisällä ja sen ympärillä. Ehdotamme, että ratsastatte vain muutosten läpi parhaan kykynne mukaan ja tietäen, että teette työtänne pelkästään olemalla planeetalla tällä hetkellä.

Ymmärrämme, että valtavirtamedia esittää jatkuvasti valheellisimpia valeuutisia. Osoitamme suosiota internetin totuuden kertojille teidän valaisemisestanne sekä niille, jotka voivat nähdä totuuden, mitä oikeasti tapahtuu. Tukekaa näitä yksilöitä, jotka ottavat monia riskejä kertoessaan teille totuuden. Jonain päivänä saatte informaatiota siitä, mitä tämä kanava kutsuu CBS:ksi, taivaallinen lähetysjärjestelmä. (Suom. huom. CBS merkitsee tavallisesti Columbia-televisio- ja radiotoimintayhtiötä, tekstissä alkukirjaimet on käännetty toisin).

Kyllä, oikealla CBS:llä on paljon jaettavaa ihmisten kanssa. Opitte Maan todellisen historian. Pystytte puhumaan Luojamme kanssa ja olette telepaattisia toistenne kanssa. Pystytte puhumaan eläinten, elementaalien ja luonnonhenkien kanssa. Vanha kontrollointijärjestelmä hajoaa. Oletteko huomanneet, miten heidän tarinoistaan tulee vähemmän uskottavia? He venyttävät totuutta niin paljon, että he astuvat melkein kielensä päälle.

Teille on varastossa monia yllätyksiä. On hyviä yllätyksiä – kuin olisitte juhlissa. On muita yllätyksiä, jotka eivät ole ehkä yhtä hauskoja, mutta välttämättömiä pimeiden voimien edustajien kaatamisessa. Tiedämme, että joillekin teistä on sydäntä särkevää saada sitä kamalaa informaatiota, jota olette kuulleet. Kun tämä kaikki on ohi, meillä on valtavat juhlat teidän kaikkien kanssa. Saatte maistaa elämän makeutta ja juoda hyvyyden nektaria, jonka olette ansainneet omistautumisellanne tähän tärkeimpään projektiin.

Olen Mira. Lähetän rakkautta teille kaikille!

Lopuksi

Olette ehkä panneet merkille, että olen sisällyttänyt tähän viestiin huumoria. Sydämeni iloisuuden ja sen rakkauden ja niiden tunteiden vuoksi, joita minulla on tässä ylösnousemusprosessissa, jaan leikkimielisesti vähän siitä teidän kanssanne. Näinä haastavina ja harmaina aikoina on tärkeää säilyttää huumorintajumme ja piristyä/keventyä. Eikö se olekin osa valona olemista?

Liikumme tässä täyttä vauhtia ylösnousemustyötämme tehden. Meillä on kaikki apu maailmassa ja sen ympärillä. Tämä on tärkeintä työtä, jota voimme tehdä tällä hetkellä. Pitäkää yhtä, maajoukko, ja saadaan työ tehtyä!

Siunausta, rakkautta ja iloa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.7.2018 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 07.07.2018 23:21

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 5.7.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tässä on Apollon viesti 4.7.18: "Toistuvat mielialat vaativat uutta tietoisuutta. Teidän täytyy tiedostaa nopea tahti, muuten voitte helposti eksyä myllerrykseen. Tätä kaikkea vaaditaan, kun vanhan sivilisaation viime jäänteet lähtevät. Kaikki putkahtaa esiin ja vapautetaan tuuleen. Teillä puhaltavat muutostuulet. Maajoukon roolina on olla paras ankkuri, johon pystytte. Pysykää maadoittuneena ja keskittyneenä. Olkaa avoin tapahtumille. Uusi aikakausi on käsillä. Herätkää ja riemuitkaa siitä, mitä voitte odottaa innolla."

Miten teiltä onnistuu maadoittuneena ja keskittyneenä pysyminen, mitä Apollo ehdotti? Valotyöntekijöinä olemme onnekkaita, kun tiedämme suuremman kuvan siitä, mitä tapahtuu planeetan massiivisissa muutoksissa. Suurin osa ihmiskunnasta on tietämätöntä ja unessa. Jotkut ihmiset ajavat San Franciscon alueella autoaan kammottavasti. Se vaatii olemaan hyvin tietoinen liikenteessä. Kuvittelen tätä tapahtuvan kaikkialla.

Lee Harris mainitsee heinäkuun energiaraportissaan, että ihmisillä on "todella hermostunutta energiaa". Muutos on niin hillitöntä, että ihmisten on haasteellista sopeutua. Kaikki tapahtuu nopeasti, ja tiedämme, etteivät ihmiset pidä muutoksesta. Paras mitä voimme tehdä, on mennä virran mukana ja luottaa Henkeen.

Oman kokemukseni mukaan yhdistymme helpommin korkeampiin ulottuvuuksiin, kuten viides. Se tuntuu olemisen tilalta. Se tuntuu siltä, ettei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin olla hiljaa. Meillä on paljon prosessoitavaa ja jatkamme tämän inkarnaation ja aiempien elämien ongelmien puhdistamista.

Meditointini fokusoituu ykseyteen ja rakkauteen. Meditoi sydänchakraasi ja yhdisty ykseyteen ja rakkauteen. Näin elämme viidennessä ulottuvuudessa ja korkeammalla. Se auttaa myös nostamaan värähtelyä. Pysyminen erossa pelosta ja järkyttävistä tilanteista on tärkeintä värähtelyn pitämiseksi korkeana. Pidän siitä, mitä opettaja Jim Self sanoi tuoreessa videossaan. Hän mainitsi, että kun kuulet järkyttäviä uutisia, voit kysyä itseltäsi: "Mitä voin tehdä asialle?"

Tämä kysymys edistää kykyämme olla järkyttymättä kaikesta, mitä tapahtuu. Rukoilu ja meditointi auttavat myös. Kun kirjoitan tätä, on 4.7. eli USA:n itsenäisyyspäivä. On kyse vapaudesta! Paljon opitaan vapaudesta, kun totuus tulee esiin kaikesta. Tietoisuutemme muuttuu. Totuus vapauttaa, eikö vain?

Lisää informaatiota

Kuukausitapaamisessani mestarien kanssa 3.7. Paul Venetsialainen tuli puhumaan kanssamme. Hän edustaa kolmatta sädettä ja on maha chohan, joka edustaa Pyhää Henkeä tällä planeetalla. Aurelia Louise Jonesin kirjan "The Seven Sacred Flames" mukaan "Paul Venetsialainen inspiroi vapaudenpatsaan rakentamisen Ranskaan. Tuo patsas edustaa mm. vapauden liekkiä, samaa liekkiä jonka hän antoi Inkoille kauan sitten." Hänen viimeinen inkarnaationsa päättyi 1588.

Tunnillamme hän sanoi vapaudesta näin: "Ole uskollinen itsellesi, älä anna kenenkään painostaa itseäsi, ole esimerkki toisille, anna valosi loistaa ja pitäydy omissa arvoissasi." Minusta tämä on hyvä neuvo näinä kaaoksen ja hämmennyksen aikoina. Tässä mestaruusprosessissa keräämme oman vahvuutemme, ja siitä käsin meille näytetään aina, mitä tehdä. Jatkamme rohkeuden ja voiman rakentamista valo-olentoina.

Puhun Apollon kanssa päivittäin. Hän antaa galaktisesta näkökulmasta minulle tärkeää informaatiota siitä, mitä tapahtuu planeetalla. Hän sanoo, että hyvin suuri prosenttiosuus pimeistä voimista on poistettu planeetalta. Ymmärtääkseni tämä voisi olla noin 90%. (Tämän vuoden helmikuussa se oli 72%.) Kun pääsemme muutaman prosentin korkeammalle, luultavasti näemme kemikaalivanojen loppuvan. Muutamana viime viikkona meillä on ollut niitä vähemmän täällä San Franciscon rannikolla. Entä teidän alueellanne?

Saan myös tunteen, että jotain hyvin suurta tapahtuu kohta. Viime päivinä olen kuullut sanat "tyrmäävä" ja "pelastus/lunastus" ja olen tuntenut häneltä tulevan paljon innostusta. Elämme oikeasti jännittäviä aikoja. Apollo on kertonut myös, että meillä on nyt monia lähettiläitä elämän kaikilla alueilla auttamassa ylösnousemuksessamme. Tämä merkitsee, että vaikka saamme paljon informaatiota, mitä eri paikoissa tapahtuu, kuten hallituksissa jne., on vielä paljon enemmän, mikä ei näy. Jumalainen suunnitelma tulee näkyviin.

Viesti Miralta 5.7.2018

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta. Työskentelen kokoaikaisesti Maaneuvostossa ja autan ylösnousemusprosessissa.

Kerron tyytyväisenä, että kaikki etenee hyvin ylösnousemusprosessissanne. Puuttuvia paloja laitetaan yhteen. Massiivisia karmamääriä on puhdistettu. Suhteita parannetaan ja selvitetään. Maan tapaan tekin siirrytte eteenpäin. Puhdistatte pois menneisyyttä ja päästätte irti siitä, mikä ei enää palvele teitä. Maa purkautuu vulkaanisesti, kun se vapauttaa laavaa puhdistaakseen massiivisia pimeysmääriä sisältään. Se ei ole sen omaa pimeyttä. Se on tulosta siitä, mitä sille on tehty. Se on näyttänyt, miten voimakas se on ja miten valmis se on omaan ylösnousemukseensa. Ihmiskunta alkaa kiinnittää huomiota näihin viesteihin.

Planeetalla on aika, jolloin ei voi ottaa mitään itsestäänselvyytenä. Muutos on jatkuvaa. Nyt luodaan uusia ajattelumalleja ja rakenteita. Niitä vaaditaan sitä korkeampaa tietoisuutta varten, joita te luotte. Kun se aika tulee, on monia heräämisiä ja lahjoja galaktisilta ja valoulottuvuuksilta. Te olette hyödynsaajia. Olette ansainneet sen kaiken kovasta työstänne.

Maan sisällä tapahtuu monia avautumisia, ja huomaatte tämän todeksi itsessänne. Löydätte monia asioita, joita ette tienneet itsestänne, kun ne tulevat pintaan. Tapaatte taas vanhoja ystäviä ja perhettä entisistä elämistä. Yhdistytte taas moniin mestareihin, arkkienkeleihin ja muihin. On monia jälleentapaamisia sieluperheen sekä galaktisen perheen kanssa. Saatte yhdistyä myös joihinkin esi-isiinne.

Pitäkää arvossa joka päivän joka hetkeä. Uudet tapahtumat saattavat olla kuin kukan terälehtiä. Riippumatta siitä, pidättekö joistain paljastuksista, ne saavat huomionne. Se saa teidät ihmettelemään, miksi ette nähneet tiettyjä asioita aiemmin. Näette ja tunnette, että olette eläneet eri aikajanoilla sekä monissa ulottuvuuksissa. Kaikki voi tuntua omalaatuiselta. Älkää antako tämän järkyttää itseänne. Ymmärtäkää, että tämä informaatio on välttämätöntä heräämisellenne.

Jatkamme teidän ja etenemisenne valvomista. Olemme valmiina puuttumaan asioihin tarvittaessa. Toivottavasti pystymme tähdentämään teille näiden aikojen vakavuuden. Olemme panneet täytäntöön tämän viestin pimeille voimille, jotka edelleen pitävät kiinni. Ne ovat pelossa ja haluavat pysyä kontrollissa. Heidän päivänsä ovat loppumassa, ja tämä on viesti, jota olemme jatkuvasti vahvistaneet. Ymmärtäkää, että otatte miljardien valovoimien avulla planeettanne takaisin.

Vakuutamme teille, että kulissien takana suunnitelma on valmis toteutettavaksi. Pysykää hereillä ja tietoisena. Kuunnelkaa oman sisäisen opastuksenne ääntä. Löytäkää oma totuutenne lukuisien valheiden keskellä. Pitäkää totuus omananne, ellei teillä ole toisia, joiden kanssa voitte jakaa. Voitte puhua meille, sillä arvostamme panostanne. Osallistumisenne on merkityksellistä ja tärkeää.

Olette rakasta maajoukkoamme. Arvostamme ja ihailemme teitä kaikesta, mitä olette ja mitä teette.

Olen Mira, paljon rakkauden kera.

Lopuksi

Menen Mount Shastalle parin viikon kuluttua "Heart the Mountain" -retriittiäni varten. Meillä on upea ihmisryhmä, joka on tuntenut kutsun vuorelle. Kommunikoimme luonnon, galaktisten, mestarien, arkkienkelien ja toistemme kanssa. Raportoin siitä seuraavassa viestissäni elokuussa.

Olkaa avoin kaikelle taialle ja kaikille ihmeille, joita tulee tiellemme. Keskitytäänpä rakkauteen ja ykseyteen kaikessa, mitä teemme.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.11.2018 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 14.11.2018 18:59

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 6.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Useimmat teistä luultavasti tietävät, että keskustelen Apollon kanssa joka päivä. Hän kertoo minulle edistyksestä, jota saavutettu pimeiden voimien poistamisessa planeetaltamme. Uutiset ovat hyviä, ja pimeitä voimia otetaan pois eksponentiaalisesti kiihtyvää tahdia. Kuulen, että pimeydestä on nyt poistettu 90–94%. Tämä minulle kerrottiin 2.11.2018: "Tulee aika, jolloin oivallatte, että olette kulkeneet pois kamppailuistanne ja selkkauksistanne. Olette selvittäneet tuon vaiheen elämästänne. Olette vapaa kolmannesta ulottuvuudesta, ja sillä on vaikutus teihin. Nämä päivät ovat erillisyyskokemuksenne viime jäänteitä. Vapaudutte ja kykenette ilmaisemaan itseänne. Elätte suuressa yltäkylläisyydessä ja luovuudessa. Teillä on kaikki tarvitsemanne resurssit. Herätkää ja riemuitkaa, sillä olette saapuneet perille siihen, mitä tulitte maan päälle tekemään."

Meillä on kaikki syy olla optimistisia tulevaisuudesta. Swami Beyondananda (humoristi Steve Bhaerman, (www.wakeuplaghging.com) toteaa, että olemme "viisauttamisen" keskellä. Hiljattain arvioitiin, että 10% USA:n kansasta on hereillä. Se on 30 miljoonaa ihmistä. Jo tämän (pelkkä USA) pitäisi riittää kriittiseen massaan, jolloin kykenemme muuttamaan koko planeetan tietoisuuden. Mikä saavutus!

Vaikka kuulemme jatkuvasti pimeydestä ja tämän planeetan kovuudesta ja niistä olosuhteista, joissa olemme eläneet, meidän täytyy muistaa, että varjot paljastuvat valtavan valovirtauksen vuoksi. Fokuksen täytyy olla siinä. Muista, että valo on informaatiota ja sen myötä meistä tullee tietoinen ja valaistu. Vaikka jotkut meistä olisivat mieluummin tietämättä joistain julmuuksista, joille altistumme, totuus tulee esiin, jotta ymmärrämme. Emme voi koskaan enää sallia sellaista pimeyttä maan päällä.

Heikentyvä valtavirtamedia ja salaseura yrittävät pitää kiinni kontrollistaan. Ne muuttuvat vähemmän vaikutusvaltaisiksi, kun niiden itseä palvelevat tavat tulevat pintaan. Ne ovat epätoivoisia, menettävät taloudellista vahvuuttaan ja tietävät uppoavansa. Mediassa näytettävästä hässäkästä huolimatta paljon saadaan aikaan kulissien takana. Maailmanlaajuisesti monia hallinnollisia johtajia jotka ovat salaseurasta, on poistettu eri keinoin. Saamme uusia rahoitusjärjestelmiä, jotka ovat reiluja ja oikeudenmukaisia. Raha jakautuu tasaisemmin, joten se ei mene vain suoraan eliitille. Ne jotka palvelevat itseä, lähtevät planeetalla, ja ne jotka palvelevat toisia, ottavat planeetan takaisin haltuunsa.

Saamme runsaasti tukea Luojalta, Suuresta keskusauringosta, valoulottuvuuksista, Galaktisilta, Maalta, muilta planeetoilta, maan sisäosasta ja muista lähteistä. Marraskuun 11. päivä on 11-11-portti. Se on itse asiassa erittäin harvinainen 11-11-11, koska 2018=11. Tämä tärkeä päivämäärä on merkittävä siirtäessään meidät valaistuun elävään valoon. Se on yhdistynyt ihmissydämeen, kun se pyrkii löytämään itsensä. Meitä kannustetaan siirtymään rajoitusten yli, kun kuljemme tähän ilmentämisporttiin. Viides ulottuvuus on ilmentämisulottuvuus. Lisäselkeyttä tästä Gillian MacBeth-Louthanilta. Mene lukemaan hänen lokakuun 2018 uutiskirjeensä (www.thequantumawakening.com). Ota vähän aikaa tuona päivänä sydänportin avaamiseen.

Energiaparantajana ja henkisenä neuvonantajana huomaan, että useammilla ihmisillä on oireina ahdistusta, irrallisuutta, masennusta, maadottumattomuutta, tasapainottomuutta ja jostain syystä paljon tuskaa. He tarvitsevat sielutason parannusta, mikä on tekemääni työtä. Ydinongelmat, entisen elämän kipu, ratkaisemattomat kuviot, varjoitse sekä henkisen opastuksen tarve ovat etualalla. Meidän on aika puhdistaa nämä jumiutuneet energiat, jotta voimme siirtyä eteenpäin ylösnousemuspolulla. Joskus vaaditaan vain toisen ihmisen näkemys sen selkeyttämiseen ja vapauttamiseen, mikä ei enää palvele.

Vaikka osallistumme edelleen kolmanteen ulottuvuuteen, useimmat meistä eivät ole oikeasti kolmannessa ulottuvuudessa. Olemme täällä fyysisesti, kuitenkin ponnahtelemme neljännestä, viidennestä ja korkeammista ulottuvuuksista. Kun tunnemme iloa, autuutta, jumalaista virtaa, onnellisuutta, luottamusta ja taianomaista orkestrointia, asumme enemmän viidennen ulottuvuuden energioissa. Kun palaamme takaisin pelkoon, epäilyyn, puutteeseen ja rajoittuneisuuteen, peruutamme joitain lisäyksiä, joita olemme saavuttaneet.

Yksi asia jota teen pysyäkseni korkeammassa olotilassa, on tarkkailla ajatuksiani ja tietoisuuttani. Muista, että energiasi menee sinne, missä ajatuksesi ovat. Jos jokin vanha ongelma nousee, se ei luultavasti tunnu oikealta. Ajattelen nopeasti jotain, mikä on ollut kohottavaa ja upeaa, kuten retriittini ja kokemukseni Mount Shastalla tänä kesänä. Tuon sisään jokin huippukokemuksen energian, laulun elokuvasta jota rakastan ("I Will Never Love Again" Lady Gagan laulamana tuoreessa elokuvassa "A Star is Born"). Katselen kuvia sisarusteni kahdesta uudesta lapsenlapsesta – siunauksia taivaasta. Hyvä ruoka, kauniit kukat, upeat puut, luonnossa käveleminen, söpöt koirat ja kissat koskettavat sydäntä ja sielua ja voivat kohottaa kauniin laulun tai kauniin musiikin lailla. Ihmiset jotka jakavat sydämestä, koskettavat muiden sydämiä voimakkaasti. Bradley Cooper ja Lady Gaga elokuvassa "A Star is Born" loivat miljoonille ihmisille mahdollisuuden sydämen avaamiseen ja parantamiseen.

Kuvittele, millaista on, kun elämme viidennessä ulottuvuudessa sydämestämme. Teemme yhteistyötä ja elämämme rauhassa ja harmoniassa. Autuus on päivän energia. Aloitetaanpa sen luominen nyt.

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Kiitos, että olette täällä tänä aikana. On aina hyvin selvää, miten tärkeää osallistumisenne tähän ylösnousemusprosessiin on. Teidät rankataan korkealle ylösnousemuksen aikakirjoissa. Tämä on selvästi yksi kirja Arkistosaliin.

Tiedätte, että uteliaat "aakkosvirastonne" vakoilevat teitä eri keinoin. He käyttävät keinotekoisia, synteettisiä keinoja sen tallentamiseen, mitä teette. He yrittävät matkia meidän tekemisiämme korkeammissa ulottuvuuksissa. Me pelkästään viritymme ja tiedämme, mitä teette ja ajattelette. Keinotekoisten keinojen myötä ehkä ajattelette elävänne kultakalamaljassa – kuitenkin kosmiset tavat saavat tuntemaan, että olette yhdistyneempi kaikkeen elämään. Tässä pätee ykseysperiaate.

Alatte ymmärtää, ettei ole salaisuuksia. Kaikki tiedetään. Olette eläneet matriisissa, jota kontrolloidaan ja joka on estänyt teitä oivaltamasta ykseytenne. Matriisin tuloksena olette oppineet erillisyyden ja pelon. Teitä on kontrolloitu keinotekoisesti ja valitettavasti rajoitettu myriadein tavoin.

Ihmiskunta on elänyt niin, kuin se olisi pimeiden voimien penkkiurheilua. Pimeät voimat ovat eläneet pelolla ja väärinkäyttäneet ihmisten energioita. Teitä on rajoitettu elämässänne tavalla, jota emme ole koskaan nähneet. Pian alatte oivaltaa, että matriisi jonka alaisuudessa olette eläneet, ohjelmoidaan uudelleen vapauttanne varten. Koska olette nostaneet tietoisuustasoanne, valo- ja energiatuki sallii tämän vapauden.

Sitä pimeät voimat eivät käsitä, että toimitte Lähteen hyväksi. Ette ole enää niiden rehua. Ne eivät pysty käyttämään teitä. Teistä tulee vapaita. Pystytte poistamaan kahleet, jotka ovat estäneet teiltä täyden luovan ilmaisunne.

Ne jotka ovat olleet pahantekijöitä, oivaltavat, että he ovat itse vankeja. Sitä maksetaan karmana aioneita, mitä on tehty ihmisille ja ihmissielulle. Julmuus, pimeys ja kovuus jota nämä pimeät sielut loivat maan päälle, vangitsee heidät, kunnes he oppivat oppituntinsa, kasvavat ja kehittyvät.

Teidän tehtävänne valo- ja rakkausolentoina on elää näillä korkeamman ulottuvuuden energioilla, kun nousette korkeammalle tietoisuudessa, kunnes löydätte itsenne Kotoa. Se on ollut pitkä matka täynnä koettelemuksia ja vaikeuksia – kuitenkin määränpää on sen arvoinen. Koko luomakunta juhlii kanssanne voittoa.

Jatkamme näitä viestejä, kunnes olette vapaita! Me kaikki lähetämme teille vahvuutta, rohkeutta ja siunauksia. Rakastamme ja ihailemme teitä. Olen Mira.

Lopuksi

Täällä USA:ssa alamme viettää juhlapyhiämme. Marraskuussa juhlimme kiitospäivää. Meillä on paljon, mistä olla kiitollinen, ja oivallamme sen lisääntyvässä määrin. Olemme nopeutuneessa muutoksessa. Koko luomakunta on fokusoitunut Maahan. Työskentelemme yhdessä planeetan ja tietoisuutemme siirtämiseksi kultaiseen aikaan.

Meitä on siunattu informaatiolla. Omistautuneet tutkijat jotka tuovat esiin totuutta (eivät salaliittoteoreetikot), ja teknologia auttavat meitä planeettamme uudelleentekemisessä.

Onnellista kiitollisuuskuukautta! Maajoukko, teemme mahtavaa työtä!

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie Donner

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.12.2018 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 10.12.2018 17:28

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (http://www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 5.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tämän viestin sain Apollolta 4.12. Hän on galaktinen, joka auttaa pimeiden voimien poistamisessa planeetalta. Saan säännöllisesti viestejä häneltä. Tämä on viimeisin: "Koko järjestelmä keikkuu ja sitä ravistellaan ytimeen saakka. Alatte nähdä sellaista, mitä ette koskaan ajatelleet mahdolliseksi. Ne jotka toivovat teille kuolemaa ja tuhoa, huomaavat sen tapahtuvan itselleen. Se on hyvin synkän syklin luonnollista suunnan vaihtumista maan päällä. Valmistautukaa järkytykseen ja muutokseen. Pysykää poissa kaaoksesta ja tietäkää, että vanha elämistapa ja pelkkä selviytyminen on melkein valmis. Katselkaa vanhan lähtevän. Olkaa pystypäin, sillä paljon hyvää on tulossa teille."

Miten menee, maajoukko? Tuntuvatko energiat kummallisilta? Tuntuuko siltä, että elätte maailmojen välissä? Huomaatteko tulevanne enemmän galaktiseksi? Tunnetteko olevanne valmis kolmannen ulottuvuuden kokemusten osalta? Tuntuvatko asiat surrealistisilta? Oletteko yllättynyt siitä, mitä kuulette? Annatteko valtavirtamedian kääntää huomionne? Päästättekö irti vanhoista malleista ja ohjelmista? Oletteko täynnä odotuksia uudesta maailmasta?

Nämä voisivat olla muutamia esimerkkejä ajankohtaisista tapahtumista rakkaalla planeetallamme. Nämä tunteet osoittavat tarpeeseen kääntyä sisäänpäin, luottaa itseensä ja käyttää tarkkaa erottelukykyä siinä, mitä näkee ja kuulee. Kulissien takana tapahtuu paljon. Isot mediatapahtumat kääntävät huomion pois siitä, mitä oikeasti tapahtuu.

Totuus on kahinoitten ja kohtausten välissä. Toiminnassa on jumalainen suunnitelma, jossa on jokainen yksityiskohta paikoillaan. Yleiskuva on valtava. Luoja on ohjaksissa. Tämä meidän täytyy muistaa. Saamme nähdä vain joitain osia tästä isosta kuvasta. Kukaan ei tiedä kaikkea. Saamme jokainen tehdä oman osamme.

Kun edistymme ylösnousemusprosessissamme, näemme lisää läpinäkyvyyttä. Osa siitä on rumaa ja häiritsevää. Voimme ihmetellä, miten olemme voineet elää tällä tavalla näin kauan. Koska verhot on poistettu, se on silmiinpistävämpää. Sanat "kauhistuttava" ja "inhottava" tulevat mieleen. Pohdimme, miten meitä on voitu estää tietämästä. Kuitenkin olimme jatkuvasti matriisissa. Se esti meitä tietämästä sen, mitä tiedämme nyt.

Tässä jumalaisessa heräämisessä saamme nähdä kaiken. Se on osa valaistumistamme. Tässä on linkki pitkään, mutta tärkeään artikkeliin, joka selittää sen (https://prepareforchange.net/2018/12/01 ... iberation/). Suosittelen sitä kovasti. Jos luet tämän artikkelin planeetan vapauttamisesta, näet, että olemme vapautumisemme ensimmäisen vaiheen lopussa. Tämä vaihe on: pimeiden voimien otteen irrottaminen heikentämällä ja poistamalla niiden valtarakenteet ja teknologiakontrollit, lisäten tietoisuutta tavallisten ihmisten keskuudessa ja valmistautuen Tapahtumaan.

Olemme kuulleet paljon tutkinnoista tutkintojen perään. Kuitenkin tämä on osa prosessia. Jotkut teistä ovat ehkä kuulleet, että 5.12. sotatuomioistuimen pitäisi alkaa tutkia niitä 68.000 ihmistä, joita on syytetty rikoksista ihmiskuntaa kohtaan. Tämä informaatio voisi luultavasti tilapäisesti lykkääntyä ja/tai hautautua Bushin hautajaisjuhlallisuuksiin. Q anon on antanut hyvin mielenkiintoista informaatiota. Ehkä haluat tsekata hänet YouTubesta.

Ilmeisesti kulissien takana on tehty paljon rahoituskontrollin ottamiseksi pois salaseuralta. Jos muistat, niin muutama kuukausi sitten galaktiset tuhosivat kaikki vakoojasatelliitit. Maailmanlaajuisesti on poliittista levottomuutta. On otettu käyttöön myös teknologisia kehitysaskelia, jotka poistavat meidät salaseuran kontrollista. Pysy valppaana. Ihmiskunta herää.

Valotyöntekijät myötävaikuttavat valtavasti. Työskentelemällä omien energioidemme kanssa, nostamalla värähtelyämme ja yhdistymällä sisäiseen voimaan, ankkuroimme valoa ja malleja Tapahtumaa varten. Olemme myös pääsemässä hyvin lähelle voimakkaan kristallikehon saamista, hiilipohjaisen kehomme sijaan. Tämä auttaa nostamaan planeetan värähtelyä ja kaiken elämän tietoisuutta.

Olemme kohtaamassa ihmeen toisensa perään. Huomaan näin olevan, kun muistutan itselleni, että Henki turvaa selustani. Jos huomaan, että minulla on jokin haaste, sanon: "Henki turvaa selustani." Tämä toimii joka kerta ja muuttaa energian pois epäilystä, pelosta, puutteesta ja rajoittuneisuudesta. Tämän tekemällä olemme viidennen ulottuvuuden ilmentämisenergioissa. Olemme virttynyt voimanlähteeseen.

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Tervehdys, olen Mira. Tervehdin tänään teitä Maaneuvostosta, jossa olen toiminut yli kuusi maavuottanne. Tehtäväni on auttaa Maan ylösnousemusprosessia. Olen täällä auttamassa teitä, kun siirrytte korkeampaan tietoisuuteen.

Tällä hetkellä haluaisin auttaa teitä useissa eri asioissa. Tämä on valmistelua ylösnousemukseenne. Sen pitäisi palvella teitä hyvin, ja luotan, että otatte nämä asiat harkintaan.

Numero yksi. Mikä on kestävyystasonne? Juoksette loppukilpailun viimeistä kierrosta. Hengitättekö? Pidättekö katseenne palkinnossa? Jatkatteko värähtelynne nostamista? Päästättekö irti siitä, mikä ei enää palvele teitä? Luotatteko prosessiin? Muistutatteko itseänne omasta osastanne jumalaisessa suunnitelmassa?

Numero kaksi. Mikä on tärkein fokusoitumisalueenne tällä hetkellä? Priorisoitteko henkisen työnne ja parantumisenne? Huolehditteko ensin tärkeimmistä asioista? Millä on eniten merkitystä? Luotatteko itseenne? Uskotteko itseenne? Pystyttekö kuvittelemaan uuden tulevaisuuden itsellenne ja uuden planeetan?

Numero kolme. Rakennatteko suurempaa luottamusta ja uskoa käsillä olevaan prosessiin? Onnistutteko pysymään positiivisena, ja kun jotain negatiivista tulee, päästättekö siitä irti ettekä anna sen vaikuttaa teihin niin, kuin olisitte antaneet ennen? Tunnetteko, että pystytte käsittelemään kaikki esteet, joita voi tulla tiellenne?

Numero neljä. Kun lähestytte näiden alempien ulottuvuuksien loppua, tunnetteko olevanne vähemmän kuormittunut? Onko aineellisella maailmalla vähemmän vaikutusta jokapäiväiseen elämäänne? Alatteko saada tunteen siitä, millaista on aika ajoin tuntea autuutta, iloa ja onnellisuutta? Haluatteko lisää näitä positiivisia tunteita?

Numero viisi. Valmistaudutteko saamaan kontaktin meihin, galaktisiin? Oletteko avoin kohtaamaan galaktisia sisarianne ja veljiänne, joita on jo planeetalla? Tiedättekö, että tunnistatte meidät, kun näette? Voitteko alkaa kuvitella, miten iloisia ja sydämellisiä jälleentapaamisemme ovat? Oletteko valmis jakamaan ja oppimaan toisiltanne?

Numero kuusi. Mikä on valmistautumistasonne uusiin työtehtäviin? Mikä on sisällä palava halu ja intohimo Maan ja sen päällisen elämän suurempaan palvelemiseen? Oletteko valmis oppimaan toisten kanssa ja jakamaan, mitä tiedätte? Oletteko valmis vahvistamaan luovuuttanne ja luopumaan asioiden vanhoista tekemistavoista?

Numero seitsemän. Voitteko juuri nyt ajatella saavanne parhaan, mitä voitte saada, näistä viime päivistä kolmannessa ulottuvuudessa? Voitteko saada siitä kaiken irti? Voitteko laittaa sen kaiken yhteen, jotta voitte nähdä suuren kuvan ja tajuta sen arvon? Voitteko muistuttaa itsellenne, että päätitte olla täällä tänä aikana tästä hyvin erityisestä tarkoituksesta? Voitteko jokainen käsittää, miten tärkeä panoksenne on ja että energianne ja rakkautenne arvo riittää?

Nämä ovat ajatuksiani tällä hetkellä. Toivon, että ne ovat hyödyllisiä. En malta odottaa reaktioidenne näkemistä.

Meillä on iso remmi päällä kaikessa, mitä tapahtuu tällä hetkellä. Kokonaisfokuksemme on teissä ja Maassa. Teemme jatkuvasti oman osamme Maan vapauttamisessa pimeiden voimien saastutuksesta ja valon hyväksi.

Olen Mira rakkauden kera.

(Tarjouksia …)

Lopuksi

Planetaarisesta muutoksesta on massiivisia todisteita. Voimme tuntea sen kehomme solurakenteessa ja joka tasolla – sydämessä, sielussa ja hengessä. Olemme sen kanssa tekemisissä unissamme ja jokapäiväisissä toimissamme. Näemme tämän aikakausien muutoksen auringossa, kuussa, muissa planeetoissa ja luonnossa. Koemme ns. ilmastomuutoksen lämpötilaeroissa ja muissa vaihteluissa maan päällä. (Muistakaa, että Maan akseli alkoi kallistua, kun meillä oli suuri maanjäristys ja tsunami Intian meressä 2004. Silloin Maan akseli alkoi muuttua ja muuttaa asemaamme aurinkoon nähden.)

Teemme tätä ylösnousemusta yhdessä. Meillä on rajattomasti apua kaikkien niiden resurssien kera, joita tarvitsemme saadaksemme työn tehtyä, maaryhmä. Toivotan teille kaikkein parasta joulua, uutta vuotta, uusien lahjojen ja paljastusten kera.

Siunausta, rakkautta ja iloa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.1.2019 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 20.01.2019 16:48

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 6.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Tässä on viimeisin viesti Apollolta 3.1.19: "Merkittävä tapahtuma on matkalla. Nämä ovat päiviä, joita on kauan ennustettu. Tärkeintä on rakkautenne itseä ja elämää kohtaan ja itse rakkaus. Olette osa Maata, joten myös rakkaus sitä kohtaan on tärkeää. Elätte uudelleenrakennusalueella. Paljon täytyy tehdä entisten elintapojenne hajottamiseksi uuden tieltä. Kaikkialla minne käännytte, on merkkejä ja suuntaviittoja. Teidän täytyy olla tietoinen ja valppaana kulkiessanne. Älkää ottako mitään itsestäänselvyytenä. Kiinnittäkää huomiota merkkeihin ympärillänne. Ottakaa asiat hitaasti, ja täyttäkää jokainen päivä ilolla kulkemisesta tämän sotkun läpi. Kaikki siivotaan käsillä olevalla tapahtumalla."

Apollo antoi 2.1.19 minulle tämän viestin: "Vanhassa järjestelmässänne tapahtuu monia romahduksia. Itse asiassa siltä melkein loppuu aika. Pimeät voimat yrittävät pysyä kontrollissa, mutta ne eivät voi pysyä pinnalla. Tällä hetkellä heidän vihansa kostautuu, joten heidän yrittäessään pitää linnakkeensa, asiat huonontuvat. Mikään ei toimi entiseen tapaan. Viidennen ulottuvuuden energiat ovat etualalla ja limittyvät valon ja hyvyyden kera, kunnes pimeyden vanhat tulet häviävät pois. Olemme tyytyväisiä, että nostitte valoanne tuodaksenne pysyviä muutoksia ja kirkastamisen. Palkkioita on monia, kuten vapaus, rakkaus, yltäkylläisyys, kauneus, terveys, palauttaminen, parantuminen ja uudistuminen, jota tapahtuu nyt."

Onneksi vuosi 2018 on mennyt. Useimmat tuntuvat päättelevän, että se oli haastava vuosi. Tällä hetkellä jotkut meistä ovat hullaantuneita tähän vuoteen 2019. Kun heräsin aamulla 1.1., asiat tuntuivat erilaisilta ja raikkailta. Tuntui siltä, että olimme lähteneet pimeydestä ja elimme paljon enemmän valossa. Kenties meillä on tunne, että kidumme pimeiden voimien viime jäänteissä. On monia huhuja tehokkaista voimista, jotka tekevät työtä muuttaakseen toimintaa elämän joka osassa tällä planeetalla.

Mitä mahdollisuuksia esimerkiksi on? Yhdysvaltain keskuspankin lopettaminen, reilusti yli 60.000 olennon pidättäminen, jotka ovat tehneet rikoksia ihmisyyttä vastaan, uusi rahoitusjärjestelmä ja globaali nollaus, uusi kultaan perustuva valuutta USA:ssa ja muissa maissa, ihmisiltä otetut rahat palautetaan, uusia hallituksia ympäri planeettaa, salaseuran hävittäminen, pimeiden voimien lopullinen poistaminen planeetalta, uusia teknologioita parantamiseen ja ilmentämiseen, valtavirtamedian hävittäminen erityisesti USA:ssa, galaktisten olentojen paljastaminen, vanhojen järjestelmien poistaminen, kuten koulutus, terveydenhuolto, oikeuslaitos, rahoitus ja mikä tahansa, mikä ei palvele ihmisiä. Itsen palvelemisen aika toisten palvelemisen sijasta on melkein loppu.

Lee Harrisin energiaraportin 1.1.2019 mukaan koemme sydämen uudestisyntymän. Kuuntelemme sydäntä ja annamme sen johtaa tietä. Lee puhuu siitä, miten monet valotyöntekijät ovat tottuneimpia antamaan toisille, ei itselleen. Tänä vuonna fokusoidumme enemmän sen sallimiseen, mitä itse tarvitsemme, kun kuuntelemme sydäntämme päivittäin. Sydänälykkyys on planeetalla kaikkien aikojen huipussa. Itse asiassa sydän on tuhansia kertoja voimakkaampi kuin mieli. Alamme harmonisoitua planeetan ja universumin sydämensykkeen kanssa. Meidän täytyy täyttää sydämemme sieluenergioilla, jotta voimme jatkaa oman ja planeetan taajuuden nostamista.

Kuuntelin 1.1. Maureen Mossin webinaarin "A Renewal of Heart", ja siinä olivat mukana Lee Harris, Celia Fenn, Jacqueline Joy ja Berry Goldstein. Celia Fenn kanavoi arkkienkeli Mikaelia. Hän puhui siitä, että "patriarkaalinen maskuliinienergia on fokusoitunut ahneuteen, valtaan ja seksiin". Olemme nyt siirtymässä "uuteen maskuliinienergiaan, jossa on kyse rakkaudesta, voimaantumisesta ja toivosta". Viime vuosina on paljastunut paljon vanhasta patriarkaalisesta energiasta nimekkäiden miesten kautta, kuten Bill Cosby, Harvey Weinstein, Kevin Spacey ja nyt John of God (Jumalan Johannes). Niille jotka eivät tunne häntä, hän on brasilialainen parantaja, jonka luona tuhannet ovat käyneet monta vuotta parannusta saamassa. Joulukuussa 2018 hänet pidätettiin korruptiosta ja henkisestä/seksuaalisesta hyväksikäytöstä (https://abcnews.go.com/beta-story-conta ... d=60019325). Yli 700 naista liittyi mukaan tähän vaatimukseen.

Voimme olla varmoja, että pimeiden voimien puntit tutisevat. Koskaan ennen ne eivät ole menettäneet niin suurta jalansijaa. Planeetalla säteilee niin paljon valoa, että kaikesta on tullut läpinäkyvää. Esimerkiksi jos katsot syvälle hallituksen ihmisiin, jotkut näkevät matelijaenergiaa monissa. Jotkut ihmiset joiden luulimme olevan valoa, osoittautuvat pimeiksi, ja toisinpäin.

Muita uutisia

Kun menin 11.1.2018 ulos viemään roskia, näin aluksen. Se liikkui horisontaalisti taivaan poikki, kuin lentokone ilman valoja, ja aivan yhtäkkiä se hävisi. On aina jännittävää nähdä alus, joten tietysti minun täytyi soittaa ystävilleni.

Viime vuonna ilmaisin aikomuksen tulla galaktisemmaksi. Olen varma, että galaktiset saavat kiksit minusta, koska olen aina yllättynyt ja innostunut, kun he ottavat kontaktin. Tiedän, että minulla on vähän galaktista tatsia!

Joulukuun 20. päivä raportoitiin (https://abc7news.com/science/video-myst ... r/4936669/), että San Franciscon lahden taivaalla oli mystinen meteori. Se vaikutti joistakin meistä Q:lta.

Viesti Miralta

Tervehdys, olen Mira Plejadien korkeasta neuvostosta, ja palvelen kokoaikaisesti ylösnousemusprosessia.

Meidän perspektiivistämme katsottuna ylösnousemusprosessi etenee nopeasti ja tehokkaasti maan päällä. Energiat ovat täydellisiä näyttämön asettamiseksi uudelle. Tämän uuden vuoden 2019 energiat ovat selkeitä ja puhtaita. Ne heijastavat sitä valaistua puhdistumista, joka tapahtui 2018. Nämä energiat vapauttivat pimeyden ilmaisumuotoja, jotka täytyi puhdistaa. Nuo kammottavat tilanteet ylittivät niiden ymmärryksen, joilla on sielu ja sydän. Noilla tapahtumilla on pitkäaikaisia seuraamuksia. Niihin osallistujat vaikuttivat kaikkiin, auttoivat ihmisiä avaamaan sydämensä ja näkemään, miten tärkeää on auttaa toisiaan ja tulla yhteen ykseydessä.

Se mitä tapahtuu yhdelle, vaikuttaa kaikkiin. Monet uhrasivat henkensä, elantonsa, kotinsa, perheensä, lemmikkinsä ja hyvinvointinsa. Tarpeetonta sanoa, että monia oppitunteja opittiin ja opitaan edelleen näiden sydäntä raastavien tapahtumien avulla. Planeetta on epävakaassa tilassa. On tärkeää olla ottamatta asioita itsestäänselvyytenä ja olla tietoinen. Kiitollisuus siitä, että kaikki tarpeet tyydytetään, on oleellista päivittäiselle elämälle maan päällä tällä hetkellä.

Tänä uutena vuotena on enemmän järkyttäviä uutisia, Maata ravisuttavia tapahtumia, merkittävää poliittista mullistusta ja sydämen avautumista. Ihmiset alkavat kuulla enemmän totuutta siitä, miten he ovat eläneet, ja totuutta kulissien takaa. Sitä annetaan annoksina, jotta se voidaan käsitellä tahdilla, joka ei pakahduta massoja. Tämä on osa valaistumista, jotta ihmiset voidaan vapauttaa.

Kulissien takana tapahtuu paljon, mitä ei voi paljastaa tällä hetkellä. Maaneuvosto, Valoallianssi, enkelit ja mestarit tekevät työtä yhdessä niiden energioiden harmonisoinnissa, jotka eivät ole ihmiskunnan korkeimmaksi hyväksi. Katsomme teitä kaikkia. Selvityksiä annetaan sopivina informaatio- ja toiminta-aikoina. Ne jotka ovat osa Galaktisia, osallistuvat lisää tehtäviinsä. Niistä tulee yhdessä tiimejä jumalaisessa toimeksiannossa. On paljon työtä tehtävänä. Tarvitaan myös uudelleenasuttamista, joten joustavuus voisi olla tärkeää.

Haluan muistuttaa teitä pitämään erinomaista huolta itsestänne ja toisistanne. Se on kaikki sen arvoista, koska Muutos on melkein täällä. Jos tunnette tarvetta lisäapuun, kutsukaa meitä. Kuulemme teidät, tunnemme teidät ja olemme kanssanne.

Olen Mira, ja lähetän teille rakkautta Maaneuvostolta, Plejadeilta ja valovoimilta.

Lopuksi

Vaikuttaa siltä, että meillä on tähtikirkas vuosi edessämme. Kun teemme tilaa kaikilla muutoksilla, paljastuksilla ja valon aikaansaamilla tapahtumilla, tiedämme varmasti, että ylösnousemme. Meillä on kaikki apu, mitä tarvitsemme toteuttaaksemme missiomme.

Pysykää rakkaudessa ja luottamuksessa, ja nauttikaa show'sta.

Siunausta, rakkautta ja valoa,
Valerie

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

9.2.2019 SUORAAN SYDÄMESTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 11.02.2019 19:31

SUORAAN SYDÄMESTÄ

Kirjoittanut Valerie Donner (www.thegroundcrew.com)
Uutiskirjeestä 9.2.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakas maajoukko,

Olen saanut päivittäin viestejä Apollolta. Hän on galaktinen, joka auttaa pimeiden voimien poistamisessa planeetalta. Hän on kertonut minulle, että on enää pieni prosenttiosuus pimeitä voimia, jotka täytyy vielä poistaa. On saatu monia voittoja pimeiden voimien poistamisessa. Meidän täytyy vielä kohdata pimeistä pimeimmät, jotka eivät halua päästää irti kontrollistaan. Hänen kertomansa mukaan galaktiset hoitavat sen. Se on jännittävää. Olen kirjoittanut informaatiota häneltä vuodesta 2014. Kuulostaa siltä, että olemme pääsemässä lähemmäs muutosta. Tämän hän sanoi 5.2.2019:

"On tullut aika unohtaa menneisyys, ja siirtyminen hehkuvaan päivään on tulossa. Ette tiedä, mikä teihin iski, kun se tulee. Vanha ulos ja uusi sisään. Paljastuspäivä on todella käsillä. Se on kuin katkaisinta kääntäisi. Valoa tulee sisään, ja sokaistutte tuosta valosta. Olette osa uutta Maata. Sydämenne valaistaan. Teidät energisoidaan. Olette vapaa. Kauniit värit ällistyttävät teitä. Maasta tulee teille kuin leikkikenttä. Teillä on paljon, mitä odottaa innolla. Fokusoitukaa valoon. Päästäkää irti huolistanne ja taakoistanne. Tuntekaa jumalainen ykseys ja rakkaus. Luottakaa suunnitelmaan."

"Kaikki on suunniteltu Jumalan mielessä." Tämä tuli mieleeni yhtenä päivänä. Meidän täytyy tunnustaa, että jumalainen suunnitelma on toiminnassa. Tässä on 15 minuutin video "Was Trump Chosen by the Illuminati to Deceive the World?" (https://beforeitsnews.com/v3/opinion-co ... 28048.html) Siinä ei ole kyse politiikasta. Se palaa 1800-luvun loppuun, jolloin Baron Trumpista, pienestä rikkaasta kaveriparasta, kirjoitettiin eräässä kirjassa. Siinä on myös muita esimerkkejä: Trump vanhassa länkkärissä, kaveri jolla oli oranssit hiukset, Trumpista on puhuttu televisiossa noin 20 Simpsonien jaksossa ja muita esimerkkejä, joita en muista yksityiskohtaisesti. Minusta video on ällistyttävä. En tiedä, merkitseekö se, että olemme matriisissa, jotain toista aikajanaa, että olemme osa hologrammipeukalointia vai jotain muuta. Kenties tämä on ennaltamäärätty. Tiedän, että tulimme tulevaisuudesta valotyöntekijöinä muuttamaan tämän nykyhetken, koska emme pitäneet siitä, mitä Maalle tapahtui.

Meillä oli San Franciscon lahden alueella monia sateenkaaria 5.2. Näin kolme tai neljä, yhden ollessa kaunis kaksoissateenkaari. Se oli taianomaista. Näin synkimpien pilvien edessä sateenkaaria. En ole koskaan nähnyt niin monia sateenkaaria yhtenä päivänä. Minulle tämä merkitsi, että vaikka tuntuu siltä, että meillä on synkin hetki maan päällä, aina on jotain kaunista.

Lisää informaatiota

Huippukokemuksista puheen ollen (kuten sateenkaaret tai lumi vuorenhuipuilla tällä alueella), kun ajelin 26.1. San Franciscon lahden sillan yli, sain mitä syvällisimmän 5D-kokemuksen. Sydämeni oli niin täynnä rakkautta, lämpöä ja onnellisuutta, että tuntui autuaalta. Minulla on ollut viime aikoina muitakin suuren ilon ja onnellisuuden kokemuksia. Tätä energiaa tunnemme viidennessä ulottuvuudessa. Toimimme sydämestämme ja tunnemme juhlaenergiaa. On melkein mahdotonta kuvata täysin tätä tunnetta – haluan teidän vain tietävän, että sitä on täällä. On luultavasti monia muitakin ihmisiä, joilla on ollut näitä tunteita. Kun tunnet sen, pidä kiinni siitä mahdollisimman pitkään ja anna itsesi olla onnellinen. Tuo takaisin tuo tunne aina, kun tarvitset sitä.

Miten sopeutuu elämään neljännessä ja korkeammissa ulottuvuuksissa, kun täytyy käsitellä kolmannen ulottuvuuden aineellista elämää? Minusta se on aina vain haastavampaa. Ei ole enää yhtä helppoa kuin ennen suorittaa, mitä täytyy tehdä 3D:ssä. Muutamia esimerkkejä tästä. Kolmikymmenvuotinen luotto-osuuskuntani muutti toiseen kaupunkiin, ja sinne pääseminen vaatii valtatieajamista ja liikennettä. Suosikkiruokia häviää hyllyiltä, kuitenkin löydän korvaajia, joista pidän enemmän. Toisinaan on mutkikkaampaa ja työläämpää käyttää teknologiaa taloudellisiin liiketapahtumiin. Vanhat laulut eivät kuulosta samalta. Itse asiassa on haastavaa kuunnella radiosta mainoksia ja kaikkea tuota 3D-pälätystä. Tuntuu kummalliselta, että täytyy käsitellä rahaa tai pitää sitä tärkeänä. Jotkut yritykset lopettavat toimintansa. Emme voi luottaa asioiden olevan niin, kuin ennen. Ne eivät yksinkertaisesti ole. Virtaus tuntuu aineellisessa maailmassa myrskyisältä.

Positiivisena puolena tuntuu siltä, että vedämme puoleen enemmän saman tietoisuuden ihmisiä. On hyvin hauskaa yhdistyä henkiperheen kanssa. Saan tunteen, että voisimme osallistua galaktisiin neuvostoihin ja voisimme työskennellä yhdessä lähettiläinä ja opettajina, kun siirrymme viidenteen ulottuvuuteen. Tutustumme jälleen, ja sielumme huomaavat sen, kun tapaamme. Monilla valotyöntekijöillä tuntuu olevan autuaita viidennen ulottuvuuden kokemuksia. Kykenemme paremmin puhdistamaan ja vapauttamaan vanhoja kaavoja ja uskomuksia, jotka eivät enää sovi tietoisuuteemme. Monet ihmiset tekevät edelleen puhdistuksia. Huomaat, että kun ongelmia tulee esiin, haluat päästää niistä irti, koska ne eivät kuulu sinulle. Tuntuu myös siltä, että voimme ilmentää helpommin, kun toimimme 5D:stä! Olen saanut joitain välittömiä ilmentymisiä!

Sananda (Jeesus) tuli luoksemme 6.2. kuukausittaisessa tapaamisessa mestariluokan kanssa. Tämä on osa siitä, mitä hän sanoi: "Valtaosa ihmisistä tällä planeetalla haluaa mennä kotiin. Eivät siihen kotiin, jota valo-olennot kutsuvat kotiinpaluuksi luojaan, vaan sinne, mitä se merkitsee heille. Jos he rakastavat kolmatta ulottuvuutta ja omaa elämäntapaansa, he kutsuvat sitä kodiksi. Se voisi olla kotiplaneetta, josta he tulivat. Muutamat ovat rentoja kaaoksen ja kolmannen ulottuvuuden hajoamisen osalta tällä hetkellä. Heidän sielunsa kutsuvat muutosta. Rakkaus on valaistujen olentojen kutsu, ja rakkautta te saatte. Olen kanssanne. Älkää vaipuko epätoivoon. Keskittykää valoon, ja näette kauneutta kaikkialla. On kaunista nähdä myös langenneiden sielujen lähtevän planeetalta, sillä he eivät enää voi olla täällä. Huokaisette helpotuksesta, kun he lähtevät. Kutsukaa minua useammin … Kun pahat sielut lähtevät, planeetasta tulee kevyempi/valoisampi. He lievittävät planeetan stressimurtumia. Pimeät sielut ruokkivat synergisesti toisiaan … 'Valmistan pöydän sinulle vihollistesi silmien eteen.' 'Maljasi on ylitsevuotavainen.' 'Asut herran talossa ikuisesti.'

Viesti Miralta Plejadien korkeasta neuvostosta

Minulle on ilo puhua kanssanne. Meillä on paljon jaettavaa. Päivänne vierivät ohi nopeasti. Ymmärrämme, että olette tehneet uutterasti työtä pitääksenne rauhan sisällänne ja ympärillänne. Meillä on monia resursseja auttaa teitä tässä, vaikka pimeät voimat haluaisivat estää teitä löytämästä totuuden. Ne eivät onnistu, koska teillä on voimakasta valoa ja mestaruus, johon niiden kehittyneet teknologiat eivät pysty puuttumaan. Ne ovat aliarvioineet teidät ja kykynne.

Olemme kiitollisia kaikesta, mitä teette Maan ylösnousemuksen hyväksi. Ymmärrätte, että me jotka olemme Plejadeilta, työskentelemme muiden planeettojen kanssa auttaaksemme niiden ylösnousemuksessa. Olette poikkeuksellisimpia valo-olentoja, joita olemme koskaan nähneet. Ymmärrämme, miten paljon Luoja on luottanut teihin tässä aikakausien tärkeimmässä muutoksessa. Koko luomakunta odottaa Maan ylösnousemusta, jotta sekin voi kehittyä.

Pimeät voimat jäävät jälkeen pahoissa suunnitelmissaan pysyä kontrollissa. Ne alkavat nähdä, että ne ovat menettämässä otteensa Maasta. Jää vielä paljon tehtävää, mutta niiden suurin poistaminen planeetalta on tehty. Tällöin alkaa tapahtua suunnitelmien toteuttaminen Maan kirkastamisesta ja uudesta elämäntavasta. Mallit ovat paikoillaan. Sopeutumista täytyy tehdä niiden muuttujien mukaan, joihin meillä ei ole kontrollia.

Voitte kysyä joka päivä itseltänne: Kuka on ohjaksissa nyt? Mitä voin tehdä ollakseni vielä enemmän harmoniassa jumalaisen suunnitelman kanssa? Mitä voin tehdä parantaakseni elämää, jossa elän? Miten voin osallistua toisten samanmielisten ihmisten kanssa niiden vääryyksien poistamiseen, joiden vaikutuksessa olen elänyt? Kuka on hyötynyt eniten laeista ja päätöksistä, jotka eivät ole elämän korkeimmaksi parhaaksi maan päällä? Minne valon täytyy säteillä, jotta oikeudenmukaisuus voi vallita? Miten enemmän ja enemmän valoa voi fokusoitua hyvään, jotta ihmiskunta voi elää yltäkylläisyydessä, terveydessä, onnellisuudessa, turvallisuudessa, ilossa, rakkaudessa ja rauhassa?

Teille annetaan kaikki, mitä tarvitsette sen työn tekemiseen, joka on edessänne. Kehonne muuttuu. DNA:tanne aktivoidaan. Aivonne muuntuvat suurempaan älykkyyteen. Intuitiiviset kykynne ja tietoisuutenne laajenevat. Sydämenne avautuu äärimmäiseen älykkyyteen. Kehostanne tulee herkempi ja tietoisempi siitä, mikä on hyvää sille tai mikä ei. Teistä tulee jalostuneempi ja teistä tulee kevyempi/valoisampi. Elävät kirjastot jotka ovat sisällänne, aktivoidaan Maan elävien kirjastojen rinnalla. Tapahtuu suurenmoisuutenne runsasta paljastumista.

Me galaktiset olemme innostuneita tapaamaan teidät ja työskentelemään yhdessä Maan auttamiseksi. Olemme perhettänne. Ympäröimme planeetan ja olemme täällä auttamassa kodin tuomisessa maan päälle.

Olen Mira ja lähetän teille rakkautta ja kiitollisuutta.

Lopuksi

Meistä tulee korkeamman ulottuvuuden olentoja ja muistamme, keitä olemme. Valaistumme informaatiosta, joka tekee meistä jatkuvasti tietoisempia. Tehtävämme on jatkaa valon pitämistä ja värähtelymme nostamista. Avoin sydämemme ja sen älykkyys tuo meidät kotiin.

Siunausta, rakkautta ja kirkkainta valoa ikinä,
Valerie Donner

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: iyamiwofowuto ja 9 vierailijaa

cron