Ryden Ruth - Viesti Valonmestareilta

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Ryden Ruth - Viesti Valonmestareilta

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 04.11.2013 17:58

VIESTI VALONMESTAREILTA

Kanavoinut Ruth Ryden
Uutiskirjeestä 31.10.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Maailman säätila

Taas kerran meidän on kerrottava teille pelottavasta säästä ja syvistä liikkeistä planeetassa. Marraskuu kulkee hitaasti, kun maan syvät muodostelmat liikkuvat ympäri maailmaa ja aiheuttavat jatkuvia maanjäristyksiä monissa maissa ja tulivuorten heräämistä henkiin, kun niiden syvät laavalammet kuumentuvat tämän tuloksena. Uutisissa on raportteja järistyksistä ja näemme monia lisää tapahtuvan Etelä-Amerikassa ja Aasian mantereella. Islanti on vulkaanisten räjähdysten vaarassa, kuten on aina ollut, mutta liikkeet kiihtyvät. Mitä Pohjois-Amerikkaan tulee, niin länsirannikon pohjoisnavalta Meksikoon saakka pitäisi olla nyt valppaana. Emme näe suuria järistyksiä, mutta jatkuva pieni vavahtelu on hermostuttavaa toisinaan. Uutisissa nyt olevaa kysymystä siitä, aiheuttaako Yellowstonen syvällä oleva laava räjähdystä, pitäisi kuunnella. Tässä kohtaa pienet laavaruiskaukset ja/tai uudet halkeamat ja niiden tuottama kuuma höyry ovat hyvin todennäköisiä. Se on vaarallinen vierailupaikka.

Ilmakehän paine on nyt ja suurimman osa marraskuuta korkea, kun aurinkokuntanne korkeat taajuudet hämmentävät monia myrskyrintamia ympäri maailmaa. Kylmempiä säätiloja pitäisi odottaa kaikissa pohjoisissa maissa, pyörteisten myrskyjen liikkuessa jatkuvasti muutaman viikon, ennen kuin ne asettuvat. Valmistautukaa lämpimillä vaatteilla ja lämmityksellä.

Auringonpurkausraportteja pitäisi tutkia - internetissä on paljon informaatiota. Energia tuosta hehkuvien lämpötilojen hirviöstä vaikuttaa maaplaneettaan nyt enemmän kuin moniin vuosisatoihin ja se heittää valtavan virtamäärän verkkoihin ympäri maailmaa. Syyttäkää aurinkoa, kun elektroniikkanne menee sekaisin toisinaan, ja sitten vain olkaa kärsivällinen, kunnes tilanne selkenee. Nämä korkeat taajuudet vaikuttavat myös hermostoon ja aiheuttavat hermostuneisuutta, unettomuutta, kummallisia unia ja levottomuuden tunnetta. Tietoisuuden tämän syystä pitäisi rauhoittaa mieltänne.

Marraskuu tullaan muistamaan monin tavoin. Käyttäkää lisääntyneitä taajuuksia hyödyksenne, kun ne tuovat myös korkeaa henkilökohtaista energiaa ja sisäisiä paljastuksia, jotka tuovat uusia kokemuksia ja tilaisuuksia. Tämä on henkilökohtaisen kasvun kuukausi, jos hyväksytte sen.

Jakakaa kiitospäivä jonkun kanssa - se on tänä aikana tärkeämpää kuin koskaan.

Olkaa varovaisia autoillessa tässä kuussa, kun tieolosuhteet voivat muuttua äkkiä. Pitäkää sisäiset enkelinne olkapäällä! Siunauksemme ja rakkautemme ovat aina teidän kaikkien kanssa.

************

Kysymys:
Mestarit, maailmamme on rappeutunut sekasortoon - viha, uskonnollinen suvaitsemattomuus, maiden ja heimojen väliset taistelut, rotujen keskinäinen viha, poliittisten ryhmien keskinäinen vastustaminen, toisten henkilökohtaisten ja uskonnollisten oikeuksien näkemättömyys ja kunnioittamattomuus sekä maailmanlaajuinen ymmärryksen puute kaikenväristen ja eri uskontoja kannattavien ihmisten välillä, mikä johtaa monissa maissa kamaliin hyökkäyksiin poliittisia vastaryhmiä kohtaan ja taisteluun osallistumattomien ihmisten murhaamiseen vallan saamiseksi.

Selittäisittekö meille, miksi näin tapahtuu ja missä sen juuret ovat, kun voisimme odottaa tämän maailman ihmisten tulevan järkiinsä ja oppivan elämään yhdessä rauhassa ja suvaitsevaisuudessa? Onko mitään toivoa rauhanomaisista ratkaisuista tähän kaikkeen meidän elinaikanamme? Mitä voimme tehdä vaikuttaaksemme ihmiskuntaan kokonaisuutena, paitsi rukoilla paljon ja vilpittömästi?

Mestarit:
Kuulkaa tämä nyt. Kaikkea tätä halveksuntaa rotujen ja uskontojen välillä on ollut keskuudessanne siitä lähtien, kun ihmiset alkoivat muodostaa omia yhteiskuntajärjestyksiään. Jokaiseen inkarnoituneeseen ihmiseen on sisään rakennettuna tarve olla riittävän voimakas etsiäkseen ja saadakseen oikeutetun paikkansa henkilökohtaisissa suhteissa ja ihmiskunnassa kokonaisuutena, miten sen nähdäänkin tiettynä aikana.

Nykyajan valtava väkimäärä on aktivoinut tämän sisäsyntyisen tarpeen liikaa ja luonut taistelua ja vihaa, mikä on ottanut vallan niiden keskuudessa, joiden turvallisuudentunteen ovat rikkoneet vahvemmat ryhmät, joiden tarkoituksena on saada koko sananvalta. Miljoonia ihmisiä on murhattu, pidetty nälässä ja orjuutettu, että noiden yksilöjen tarkoitus voitaisiin saavuttaa julmuudesta piittaamatta. Joidenkin uskonnollisten johtajien mentaliteetista on kadonnut todellisuus ja järki ja heillä on aikomus saada koko maailma taipumaan omaan ajattelutapaansa ja ns. ylimmän olennon palvontaan. Tämä ei ole palvontaa, se on tapa sitoa ihmiset maallisiin johtajiin heidän omassa tarpeessaan ylimpään valtaan maan päällä.

Milloin tämä loppuu? Ihmiskunta on lopultakin nähnyt, mitä tapahtuu, ja tuhannet ihmiset näissä maissa missä heitä höykytetään tottelevaisuuteen, kapinoivat nyt piittaamatta kustannuksista itselleen ja perheelleen ja oivaltavat, että tulevaisuus muodostetaan heidän omalla päättäväisyydellään elää niin, kuin heidän oli tarkoitus elää - rauhassa ja luottaen itseensä ja älykkäisiin ja tietäväisiin johtajiinsa. Rauha kaikille valtioille ja ihmisille saavutetaan tiettyyn hintaan ja se on erittäin korkea.

Kun katselette näytöiltänne, mitä tapahtuu, äärimmäinen viha ja raivo iskee omaan sydämeenne, kun useimmat teistä jotka luette tätä, olette turvassa omassa kodissanne ja ihmettelette, voisiko sellaisia asioita tapahtua omassa maassanne ja kaupungissanne. Katsokaa poliitikkoihin, jotka yrittävät kääntää lait omaan käsitykseensä oikeasta ja väärästä. Vallantarve lepää niissä miljoonissa dollareissa, joita kerätään ja kulutetaan oman asemansa edistämiseen monien maiden hallintojärjestelmissä. Uskonnollisia selkkauksia ei ole ainoastaan Aasian tai Afrikan maissa, niitä nousee myös Amerikoissa ja Euroopassa. Tämä ei ole miellyttävää katseltavaa meille, kun vihan sumu häämöttää kaikkialla, missä saadaan mainetta ja omaisuutta toisten kustannuksella. Kyllä, vuorovesi alkaa viimeinkin kääntyä, koska tulee selväksi, että negatiiviseen vaikutusvaltaan luottaminen tekee vain rauhassa elämisestä erittäin vaikeaa.

On ihmisten tehtävä tehdä päätöksiä tulevaisuudesta. Kyllä, Luojalta on apua maailman henkisen ja fyysisen ilmapiirin rauhoittamiseen. Jokainen teistä on yhteydessä korkeampaan henkiseen älykkyyteen korkeamman itsenne tai sielunne kautta, kun hiljennätte mielenne ja annatte tämän yhteyden olla osa jokapäiväistä keskusteluanne. Miljoonien rukoukset auttavat valtavasti monissa paikoissa ja ns. ihmeitä tapahtuu koko ajan. Osallistutte noihin ihmeisiin, kun sekoitatte sisäisen olemuksenne siihen älykkääseen voimaan, mikä hallitsee ikuista äärettömyyttä.

Valinnanvapauden lahja on äärimmäisen tärkeä teidän jokaisen elämässä. Kaikki pelkistyy valinnanvapauden voimaan: elää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa ja vastaanottaa se, mitä tarvitaan, ei enempää tai taistella fanaattisesti vallan ja varallisuuden puolesta toisten hengen ja hyvinvoinnin kustannuksella. Silloin kun negatiiviset ajatukset ja tarpeet lopulta ajautuvat epäkunnioitukseen, maailmanne tulee järkiinsä ja on taas ns. Eedenin puutarha. Olemme täällä, siellä ja kaikkialla ja yritämme auttaa teitä kaikkia tekemään oikeita päätöksiä. Uudestaan ja uudestaan sanomme: kuunnelkaa sisäistä itseänne!

***********

Energianne tunteminen ja käyttäminen

Universaalit voimat joita kutsutaan "energiaksi", ovat lisääntyneet planeetan pinnalla, sisällä ja ympärillä jatkuvasti pitkän aikaa. Olette kuulleet tästä liittyen siihen voimaan, mitä tuotetaan ympäri maailmaa käyttämään kaikkia sähkölaitteitanne, mutta olette edelleen tietämättömiä siitä, mitä tämä merkitsee teille henkilökohtaisesti.

Ennen kaikkea energia on universumin elämänvoimaa, se Jumalan osa mitä sanotaan "rakkaudeksi" tai se Ylimmän älykkyyden luova osa, mitä sanotaan "universaaliksi energiaksi". Universaalia energiaa on kaikissa luoduissa universumeissa, kaikissa avaruuden kaukaisissa kolkissa, teidän ilmakehässänne ja kehonne joka solussa. Kaikki elävät asiat, kasvit tai mineraalit, koostuvat universaalista energiasta. Kun aine kuolee tai hajoaa, energia palaa ilmakehään tai maaperään luomaan uutta elämää.

Ihminen hengittää sisään energiaa sekä hengittää ja imee sitä ihonsa huokosten kautta. Tästä syystä silloin kun ihmisen iho peitetään tervalla tms., elämänenergian saanti katkeaa ja hän kuolee, vaikka hän voikin hengittää edelleen vähän keuhkojen kautta. Iho on tärkein osa elämäjärjestelmäänne. Ihon palaminen liiasta auringosta voi vahingoittaa vakavasti soluja, joiden pitäisi olla puhtaita ja tukkeutumattomia. Hengittämättömien synteettisten materiaalien käyttäminen estää myös energiaa saavuttamasta kehon solurakenteen.

Tätä kehon läpi virtaavaa energiaa voidaan hyödyntää enemmän, kuin vain energisoimaan kehon elämäntehdasta. Energiaa kutsutaan rakkaudeksi, sillä tämän energian avulla Ylin Luoja koskettaa luomuksiaan ja ylläpitää kontaktin kaikkien elämänmuotojen kanssa. Syvään hengittäminen luo ja stimuloi energiaa vedettäväksi keuhkoihinne, mikä selkeyttää mieltä ja sallii syvemmän osanne tuntua hyvältä. Saadaan tyyneyttä sekä eheyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, jos annatte itsenne tuntea sen, ennen kuin kiiruhdatte aamutoimiinne. Syvään hengittämisestä on monia kirjoja, jotka selittävät tätä, vaikka osa niistä ei ymmärräkään sen syytä. Kaikki mitä luette henkisistä asioista, on täynnä sanaa "rakkaus". Ajatelkaa tuota sanaa Jumalan kosketuksena kaikessa, mitä näette, kuulette tai teette.

Mitä, ettekö voi tuntea sitä? Totta kai voitte. Energia täyttää mielialanne, keho ja mieli työskentelevät energian kanssa omassa olemuksessanne ja käsittelevät sitä, miten se virtaa ja tuottaa tuntemuksia elämästänne. Kutsutte sitä, kun olette vihainen, ja kokoatte hermoston huutavan raivon tasolle! Käytätte sitä antamaan polttoainetta ahdistukselle ja surulle. Se on käytettävissä tuottamaan parantavia kyyneliä. Energia on osa varhaista varoitusjärjestelmäänne, kun jokin väijyy puskissa, ettekä voi nähdä sitä. Energia on elävää, se on tietoista, se on elämänvoima, mikä ajaa aivotietokonettanne.

Missä olisitte ilman energiaa, silloin kun tuo hyvin erityislaatuinen ihminen tulee elämäänne? Yhdistytte syvimpään ja universaaleimpaan rakkauteen, mitä on, sillä se on läsnä mielenne ja kehonne energiassa. Ihmiset pystyvät tuntemaan rakkautta toisiaan ja itseään kohtaan, koska rakkaus on tärkein osa kaikkea elämänenergiaa.

Tänä päivänä energian voimakkuus muuttuu maailmanne ympärillä, koska Luoja määräsi alussa, että ihmiskunnasta tulisi valo-olentorotu. Tämä merkitsee, että kun aika kuluu tulevina vuosisatoina, solurakenteestanne tulee vähemmän tiheä ja kehostanne paljon kevyempi. Aivoistanne tulee elin, mikä yhdistää kaikki solunsa ja tuo uutta tietoisuutta ja älykkyyttä ja mikä tärkeintä, kyvyn kommunikoida korkeamman itsenne tai sieluitsenne, olemuksenne ikuisen henkiosan kanssa.

Nytkin kun planeetta käy läpi luovaa uudistumistaan, tunnette voimistunutta energiaa ja teillä on epätavallista nukkumistapoja ja toisinaan levotonta energiaa, mikä on vaikea purkaa - joskus haluatte vain nukkua. Joskus mielenne on niin selkeä, että se melkein soi ilosta. Toisilla kerroilla ette muista mitään! Koette tämän energialisäyksen mielessänne ja kehossanne, mikä on hyvin häiritsevää monille ihmisille. Rentoutukaa ja menkää sen mukana! Vanhemmat ihmiset jotka oppivat olemaan taistelematta näitä lisääntyviä energioita vastaan, huomaavat tuntevansa vähemmän stressiä ja nauttivansa maailmasta ympärillään.

Voitte opettaa itsenne tuntemaan fyysisesti eron energiavirroissa. Kädet ovat voimallinen kehonne osa, missä energia virtaa sisään ja ulos. Hangatkaa niitä yhteen tarmokkaasti energian stimuloimiseksi ja tuntekaa energian virtaavan käsien välissä. Kun pystytte tuntemaan tämän, kääntäkää kädet taivasta kohti, muutaman tuuman päähän puusta, maan päälle ja opitte tuntemaan erilaisia energiavirtoja kaikkialla ympärillänne. Mielen ja kehon pitäisi olla rentoutunut ja puhdas kyetäkseen saamaan näitä vaikutelmia tarkasti. Kun tämä on saavutettu, pystytte tuntemaan energiavirtoja ihmisissä ympärillänne. Näin parantaja voi tuntea toisen sairaat kohdat niiden erojen perusteella, miten energia virtaa kehon läpi.

Olette aina tiedostaneet jossain määrin, miten toisten ihmisten tunteet vaikuttavat ilmapiiriin ympärillänne. Vihainen ihminen päästää voimakkaita purskahduksia, jotka hämmentävät koko huonetta. Joku täynnä rakkausenergiaa oleva tyynnyttää huonetta. Harjoittelun myötä pystytte tuntemaan ympärillänne olevien ihmisten vähäisempiä tunteita tai tuntemuksia, mikä on hyvä työkalu oppia tuntemaan toisia paremmin ja luoda hyviä suhteita. Niiden ymmärtäminen joita rakastatte tai joiden kanssa teette työtä, viitoittaa tietä heidän ajattelemattomien tekojensa tai sanojensa anteeksiantamiselle.

Tämä on henkistä tiedostamista, sillä järki ei voi aistia - se voi vain reagoida siihen, mitä se näkee, tuntee ja kuulee. Kun koulutatte mieltänne ja kehonne aistimia ja hermoja, kuoritte vähän kerrassaan pois verhoa siihen henkiseen tietoon, mitä tietoinen ihmismielenne on kerännyt ja todellinen olemuksenne tuhansia vuosia. Äkillinen tietäminen liittyy jonkin uuden löydön tekemiseen tai ennen tietämättömän faktan tunnistamiseen. Tällä tavalla pystytte erottamaan totuuden fiktiosta kaikessa siinä, mitä kuulette ja luette, sillä tiedätte, milloin se on totta.

Universaali energia on teidän jokaisen osa, mikä täytyy löytää, mitä täytyy arvostaa ja käyttää. Se on polttoaine, mitä tarvitsette kulkeaksenne ihmiskunnan uuteen suuruuden aikaan maan päällä.

Jumalan siunausta kaikille.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

30.11.2013 - MAAILMAN SÄÄTILA JOULUKUUSSA 2013

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 02.12.2013 19:52

MAAILMAN SÄÄTILA JOULUKUUSSA 2013

Valonmestareita kanavoinut Ruth Ryden
Uutiskirjeestä 30.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, kertokaa meille, mitä näette säätiloina, maanjäristyksinä, purkauksina jne. joulukuussa!

"Rakkaat ystävät, tuleva joulukuu tuo edelleen ankaria säätiloja ja myrskyjä moniin osiin maailmaa. Kylmä ilma mikä iski itäisiin osavaltioihin marraskuussa, muuttuu vähän joulukuun ensimmäisillä viikoilla ja siirtyy lähteen. USA:n luoteisosavaltioissa koetaan hyvin kylmiä lämpötiloja, aina alas Kaliforniaan, Arizonaan ja New Mexicoon saakka. Lumimäärä riippuu Tyyneltämereltä tulevasta ilmakehän paineesta. Keskiosan osavaltioissa on melko normaali joulukuu, Ohion ja Illinoisin kokiessa kovia myrskyjä. Joulunajan matkat pitäisi suunnitella huolella ja viisaasti.

Kanadassa tunnetaan ankarien myrskyjen purevan melkein koko kuukauden, kosteuden ja jäätävien lämpötilojen tullessa arktisilta alueilta. Euroopassa tunnetaan myös äärimmäisiä säätiloja, kun samat paineet suodattuvat Norjan kautta ja liikkuvat sisämaahan kuukauden keskivaiheilla. Tämä ei ole hyvä kuukausi hiihtämiseen tai muuhun talviurheiluun, kun olosuhteet muuttuvat nopeasti monilla alueilla.

Aasiassa jatketaan hurjien sääolosuhteiden kokemista ja maanjäristykset jatkuvat. Maa liikkuu monissa suunnissa syvällä alapuolella ja aiheuttaa odottamattomia järistyksiä monin paikoin ja herättää syvät laavapätsit, jotka purkautuvat monista vanhoista tulivuorista ja joistain uusista, joita alkaa ilmestyä. Tyynenmeren saarivaltakuntia ravistellaan syvältä alapuolelta ja uutta maata ilmestyy esiin, kun vanhoilla saarilla rannat ovat veden peitossa.

Huolehtikaa tässä kuussa siitä, mitä teillä on, olkaa lähellä rakkaita, ja harkitkaa olla matkustamatta kaukaisiin paikkoihin juhlimaan. Olkaa huomaavaisia monille ihmisille ympärillänne, jotka tarvitsevat apua, ruokaa ja vaatteita tänä aikana. Välttäkää liiallista kuluttamista tarpeettomiin lahjoihin tai leluihin, jotka eivät kestä, kun ympäri maailmaa on monia, jotka yrittävät vain pysyä hengissä. Tämä on ilon ja kovien aikojen kuukausi. Avatkaa sisäinen keskustelunne universaalin viisauden kanssa ja paistatelkaa sen rakkauden lämmössä, mitä on aina teitä varten."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

30.12.2013 ENNUSTEITA VUODELLE 2014

ViestiKirjoittaja hammer » 06.01.2014 10:35

ENNUSTEITA VUODELLE 2014

Valonmestareita kanavoinut Ruth Ryden
Uutiskirjeestä 30.12.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Suom. huom. Tämä viesti on Ruthin viimeinen. Hän ei enää jatkossa kanavoi Valonmestareiden "säätiloja" ja muita viestejä.

Mestarit, annatteko meille tulevalle vuodelle yleisennusteita, mitkä pitäisivät sisällään maailmanlaajuiset sääolosuhteet, maanliikkeet, merivirtaukset ja mitä tahansa, mikä vaikuttaa ihmisen elämiseen tällä planeetalla?

Mestarit:
"Olette kaikki tietoisia niistä valtavista muutoksista, joita nyt tapahtuu maailmassanne, ja vuosi on ollut vaikea kaikille. Tuleva vuosi ei ole poikkeus siitä, kun aurinkokuntanne taajuudet ovat saaneet järjestelmät törmäämään ja työntämään toisiaan vasten universumissanne. Luominen on jatkuvaa, kuten teidän on käsitettävä, eikä ole mitään "vallitsevaa tilaa", kuten monet mieluummin uskoisivat. Kymmenen tai kahdenkymmenen vuotenne jälkeen taivas näyttää hyvin erilaiselta, kun toisia planeettoja ja "tähtiä" - kuten kutsutte niitä - on poissa ja uusia valoja ilmestyy. Astronomiasta tulee paljon mielenkiintoisempi "elektroniikkapeli" kuin nuo väkivaltaiset ja keksityt lumoajat, joita teillä on nyt.

Maanliikkeet. Kyllä, maapallonne muuttuu sisäiseltä rakenteeltaan, kun universaalit energiat eivät vaikuta ainoastaan kallion ja nesteiden monisyiseen luonteeseen, vaan myös solumaisen rakenteen monisyiseen kemiaan. Planeetan sula ydin kuumenee sopeutuakseen näihin energioihin, kun tiedemiehet ihmettelevät miksi. Tätä voidaan verrata jättiläiseen, mikä ravistelee ja kamppailee sopiakseen uusiin vaatteisiinsa, jotka ovat liian tiukat sille. Maanjäristykset joita koetaan ympäri maailmaa, jatkuvat, kun eri mannerten juuret muuttuvat syvällä pinnan alla.

Lähi-idän maissa koetaan monia dramaattisia järistyksiä muutaman kuukauden kuluessa, sitten tilanne rauhoittuu vuoden loppua kohti. Ja kyllä, ihmisten konfliktit, viha, tappaminen ja kamala epäinhimillisyys toisia kohtaan todellakin vaikuttavat planeettaan! Sana on "taajuus". Universaalit taajuudet luovat universumin, aineen ja kaiken olevaisen. Silloin kun ihmiskunta järjestää valtavan negatiivisia taajuuksia - ristiriita, julmuus, murha, epäluottamus, sukupuolien välinen tasa-arvottomuus, ahneus, toisilta tarpeellisen ottaminen omaksi hyödykseen, kaikkia näitä ja monia muita ihmisten negatiivisia piirteitä - nämä taajuudet tunkeutuvat syvälle maan uumeniin ja häiritsevät sen luomisen perusluonnetta. Pitäkää silmällä lisääntyviä järistyksiä, valtamerimullistuksia joita aiheuttavat merenalaiset liikkeet ja sääpoikkeamia joita aiheuttavat miljoonien pirstoutuneiden elämien ja kurjuuden voimakkaat taajuudet. Siellä ja silloin kun nämä ihmiset oppivat elämään yhdessä rauhassa, vihan ja väkivallan sijasta, maa tyyntyy ja antaa uutta toivoa ja luonnon ihmeet kukoistavat.

Euroopan manner on edelleen melko vakaa muutaman vuoden, poikkeuksena monet Alppien vuoristoalueet jotka kulkevat hyvin vanhoja murtumalinjoja pitkin. Vaikka emme näe varsinaisia maanjäristyksiä, nämä vuoret heijastavat edelleen sitä, missä maa on liikkunut menneinä aikoina, ja ne voivat hyvinkin vavista hyvin vakavasti, kun jälkivaikutukset voimakkaista liikkeistä ympäri maailmaa vaikuttavat noihin vanhoihin murtumiin. Tällöin lumivyöryt ja maanvyörymät vievät monien hiihtäjien ja vuorikiipeilijöiden hengen. Pieni varoitus: tänä vuonna ei kannata olla näillä vuorilla.

Australia on ollut vuosisatoja hyvin "juurtunut" manner, mutta sielläkin on erittäin syvällä liikettä, mikä aiheuttaa erityisesti takamaalle järistyksiä ja ankaria myrskyjä tulevana talvena. Manner lepää ns. heikossa taajuuspyörretuulessa, mikä on suojellut sitä vuosikymmeniä. Osa tästä "tuulesta" alkaa heiketä ja tämä altistaa eteläiset alueet ja ympäröivän meren epätavallisille sääolosuhteille. Antarktiksen jään jatkuva sulaminen vaikuttaa Australiaan enemmän ja enemmän, kun vuodet kuluvat, mikä aiheuttaa tulvimista ja ilmaston muuttumista. Australian kansalle on antanut parhaan edun alkuperäiskansan hyväksyminen veljiksi. Oppitunti maailman kunnioitettavaksi.

Etelä-Amerikan manner pysyy enimmäkseen melko vakaana ensi vuonna, poikkeuksena lännen syvät merikanjonit, jotka jatkavat sekasorron aiheuttamista läheisille rannikoille ja vuoristoalueille. Siellä voidaan odottaa lisää monia kovia järistyksiä ja maanvyörymiä tulevina kuukausina. Vakaat sääolosuhteet jotka ovat kestäneet vuosikymmeniä, ovat muuttumassa dramaattisesti Antarktiksen virtausten vuoksi. Argentiinassa voidaan hyvin odottaa kuivuutta, mikä vaikuttaa karjateollisuuteen. Pohjoisen ylängöillä elävät ihmiset saavat odottamattoman lämpimiä päiviä, joita seuraa jatkuvat pintajäristykset.

Arktiset ahtojäät maailmanne huipulla jatkavat kutistumista, kun kuumuus sisäisten tulien kohentamisesta muuttaa laivareittejä, pakottaa alkuperäiskansat pois ikivanhoista kodeistaan ja muuttaa siihen liittyvää politiikkaa, kuka kontrolloi uusia reittejä. Kelluva jää on jatkuva vaara, kun laivat jäävät kiinni odottamattomaan suojasäähän reitti- ja risteilymatkoilla. Tämä on tilanne ainakin vuoden. Arktiset eläimet ovat vaarassa ja lopulta niitä valitettavasti kuolee laajamittaisesti. Luontoa ei kuitenkaan täysin estetä. Kun ilmaston ja maapallon muuttuminen jatkuu, syntyy uusia lajeja nauttimaan uudesta kodistaan.

Pohjois-Amerikassa - Kanadassa ja syrjäisillä saarilla - voidaan odottaa monia muutoksia säämalleissa tulevana vuonna arktisen transformaation vuoksi. Silloin kun odotetaan kovaa kylmyyttä, lämmintä ilmaa hiipii sisään. Kauniit metsät huomaavat kasvattavansa uusia vahvoja oksia ja löydetään uusia viherkasvilajeja. Äkillisiä myrskyjä iskee kuitenkin joskus varoittamatta ja voimakkaat tuulet aiheuttavat paljon vahinkoa. Kaikkien näiden pohjoisten alueiden järviä ja vesireittejä hämmennetään alapuolelta ja ne voivat olla hyvin petollisia syvyydeltään ja virtausvoimakkuudeltaan. Olkaa hyvin varovaisia, jos sukellatte niihin. Älkää ottako mitään itsestäänselvyytenä. Maanliikkeitä alkaa tuntua muutaman kuukauden kuluttua, mutta ei mitään suurta vahinkoa aiheuttavaa.

Tyynenmeren saarilla on suurin huoli. Kaikki nämä saaret ovat valtavan muodostelman huipulla, mikä on noussut merenpohjasta maapallon luomisen alusta. Niiden asukkailla on omat tapansa, kielensä ja uskomuksensa ja ne ovat maailman ihailluimpien joukossa. Kun meri jatkuvasti pullistuu, pyörii ja tekee elämästä vaikeaa, monet oivaltavat nyt, etteivät heidän kauniit saarensa ole lopulta enää riittävän suuria elättämään heitä. Kun mannerlaatat liikkuvat koko planeetalla, merivirtaukset muuttuvat eikä sen veden lämpötila, mikä kontrolloi "maa-arvoja" ja lämpötiloja, ole enää vakaa. On aika hyväksyä, että monien täytyy muuttaa pois trooppisilta saarilta ja muuttaa elintapaansa. Tämä pätee myös niihin saariin maailman huipulla, jotka ovat syntyneet tulivuorista. Näistä vanhoista "herkkusienistä" voi tulla monia vulkaanisia purkauksia tulevina kuukausina. On aika hyväksyä, mitä tapahtuu, ja tehdä uusi elämä muualle.

USA:ssa koetaan tietysti monia erilaisia tilanteita paikan perusteella. On huolta siitä, että Yellowstone purkautuu taas tuhansien vuosien jälkeen, ja tuo huoli on hyvin perusteltu. Emme näe suurta purkausta, mutta on monia pieniä purkauksia, mitkä ampuvat laavaa alapuolisen paineen purkautuessa. Siellä ei ole turvallista olla. Kaasupurkaukset ovat vaarallisia. Laattaliikkeet puristavat länsirannikon vulkaanisia harjanteita ja ainakin pieniä vulkaanisia ulosvirtauksia voidaan odottaa vuoden aikana. Emme näe suurta purkausta, mutta järistyksiä voidaan odottaa koska tahansa. Olkaa valppaana ja valmistautuneena.

Pohjois-Amerikan mantereen sääolosuhteisiin vaikuttavat kovasti häiriintyneet merivirtaukset vuoden aikana. Valittavasti ne myrskyrintamat jotka ovat iskeneet moniin paikkoihin kuluneena vuotena, iskevät taas. Osavaltiot jotka ovat lähellä merta, ovat osana näitä säämalleja - merenalaiset liikkeet vaikuttavat pintaan ja näin läheisiin maa-alueisiin. Alueilla joilla on ollut voimakkaita myrskyjä ja tulvia, pitäisi olla valppaana lisäongelmien osalta tänä vuonna, erityisesti silloin kun jalkojen alla tuntuu heikkoja järistyksiä. Kuluneen vuoden vesiniukkuus keskitasangoilla loppuu, kun muutos merivirtauksissa lähettää jatkuvia sadepilviä suurimpaan osaan vilja-alueista. Pintavesi ei ole ongelma, mutta öljyn ja kaasun kaivaminen maan alta aiheuttaa maaperän myrkyttymistä joillain alueilla. Jatkuva testaaminen on nyt ainoa tapa elää.

Planeetan tulevaisuus ei ole kontrollissanne, mutta se on, miten käsittelette sitä. Teillä jokaisella on vapaa valinta. Voitte piiloutua vessaan ja vetää verhot eteen, mutta elämä jatkuu. Toimikaa sen kanssa, mitä teillä on ja mitä voitte tehdä. Hätätilan aikana käyttäkää päätänne ja auttakaa itseänne ja toisia. On aina uusi päivä ja toinen tapa kaikessa. Olette sieluja, jotka ovat ihmismuodossa, ja olette täällä kokemassa ja oppimassa. No, nyt on paljon koettavaa ja opittavaa. Kaikki universumin sielut odottavat ja katselevat ja auttavat pyydettäessä. Olemme täällä, tuolla ja kaikkialla. Rukous on kommunikointia ja kommunikointi on kaksisuuntainen kokemus. Tehkää tästä vuodesta tärkeä elämässänne, sillä se on sitä.

Mielikuvituksen ylittävillä mailla on ollut kaikkien luotujen sielujen pyrkimyksiä ja saavutuksia ajan alusta saakka. Jokaisen ihmisen sydämessä on kuolevaisen elämän toiveita ja pelkoja. Älkää pelätkö, ikuisuuden rajattomat maat odottavat uteliaisuuttanne ja seikkailunhaluista henkeänne!

Onnellista uutta vuotta!"

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02


Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: araolabuyap ja 5 vierailijaa

cron