Lunden Christina (christinalunden.wordpress.com) Enkelit

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

3.10.2011 TÄYNNÄ VALOA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.11.2013 10:24

TÄYNNÄ VALOA

Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
3.10.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Täytyn valolla tunteellisesti, fyysisesti ja henkisesti."

Tietoisina henkiolentoina meitä ei enää johdeta valaistumiseen. Meillä on aina ollut vapaa tahto, mutta erona näissä ajoissa nyt on, että Henki ja karma eivät enää luo polkuamme. Olemme luojia. Kysy siis itseltäsi: "Mitä luon elämääni?"

Vastaus voi olla helppo, joten kokeillaan tätä: "Mitä loin elämääni eilen?" Katso itseäsi eilen ja kuuntele itseäsi puhumassa, katsele itseäsi toisten kanssa ja yksin ja vastaa tuohon kysymykseen. Se meillä on taipumusta unohtaa, ettemme luo ainoastaan rukoillessamme. Luomme 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa.

Enkelit ovat jakaneet, että elämämme luominen on yhtä helppoa kuin puhuminen. Alun affirmaatio on upea sanottavaksi, jos tunnet energiassasi olevan pimeyttä, jos tunnet olevasi fyysisesti väsynyt ja raahaudut tai jos haluat yhdistyä Henkeen selvemmin ja monissa muissa asioissa.

Valolla täyttyminen tunteellisesti auttaa sinua tuntemaan olosi kevyemmäksi. Olet luultavasti tuntenut tämän aiemmin pyhässä hetkessä, jonka loit Hengen kanssa rukoillessasi, meditoidessasi tai vain ollessasi. Tunnekehosi täyttäminen valolla voi auttaa sinua näkemään asiat selvemmin ja sitten voit käsitellä elämän tuomia raskaita tilanteita helpommin. Jos haluat tuntea olosi kevyemmäksi tunteellisesti, puhu valoa tunnekehoosi.

Valolla täyttyminen fyysisesti auttaa sinua puhdistamaan verta, elimiä, ihoa jne. Sitä parantaminen on. Parantaminen muuttaa sairauden tai pimeyden sisällämme valoksi. Resonoimme enemmän terveyden ja valon kanssa kuin sairauden tai pimeyden. Ajan kuluessa vakuutuimme siitä, että jotain sairautta oli tultava, koska olimme fyysisiä ja erossa Jumalasta, joten aloimme hyväksyä sen. Nyt on aika hyväksyä, että terveydestä tulit ja terveyden voit saada. En usko kenenkään meistä uskovan, että Jumala vilustuu tai on sairas. Jos haluat olla terve, puhu valoa fyysiseen kehoosi.

Valolla täyttyminen henkisesti on hyvin, hyvin helppoa. Se on luultavasti helpoin kaikista kolmesta kehosta, koska meillä ei ole vahvaa kiinnittymistä henkikehoon. Olemme kokeneet hyvin paljon tunteellisesti ja tiedämme, miten tavallisesti käyttäydymme. Voimme nähdä ja tuntea fyysisen kehomme, joten joskus on vaikeaa uskoa, että voimme laihtua tai tuntea olomme paremmaksi. Mutta emme voi nähdä tai tuntea henkikehoamme, joten meidän on helpompaa uskoa, että sitä voidaan muuttaa. Jos haluat vahvemman yhteyden siihen, kuka olet henkenä, puhu valoa henkikehoosi.

"Olen täynnä valoa tunne-, fyysisessä ja henkikehossani."

Tämä affirmaatio muuttaa vähän sävyä. Ensimmäinen puhui valolla täyttymisestä. Se puhuu, ikään kuin se olisi parhaillaan tapahtumassa. Täynnä valoa oleminen puhuu, ikään kuin tietäisit sen, koska puhuit siitä. Voitko uskoa niin paljon?

"Olen siunattu valolla kaikilla henki-ihmiskehoni tasoilla."

Tämä affirmaato muuttaa sitä vähän eri tavalla. Tässä vahvistat, että valoa täynnä olemine on siunaus. Ja se vahvistaa, että valo virtaa lävitsesi kaikilla tasolla. Siunausten pyytäminen ja siunausten puhuminen itsellesi muuttaa elämäsi.

Usko, todella usko, että ansaitset olla siunattu. Pyydä sielusi enkeleitä näyttämään kaikki, mikä voisi pidätellä kaipaamiasi siunauksia tulemasta elämääsi. Tulit valosta. Olemme Jumalan valoa. Emme vain toisella puolella, vaan myös täällä! Kutsu valoa. Ole valoa. Sitten katso muutoksia tunne-, fyysisessä ja henkikehossasi.

Olen siunattu kulkiessani rinnallasi ollen valoa,

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.12.2011 EI OLE MAAILMANLOPPU

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.11.2013 10:25

EI OLE MAAILMANLOPPU

Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
6.12.2011
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun marraskuu loppui, maatason yllä oli rauhakerros, minkä monet pystyivät tuntemaan. Se ei tuntunut tauolta kaoottisten aaltojen välillä tai seuraavan aallon odotukselta - se tuntui helpotukselta. Ja voi pojat, tarvitsimme todellakin helpotusta kaikista muuttuvien energioiden ylä- ja alamäistä! Teille jotka seuraatte Äiti Maan fyysisiä muutoksia - se keikkuikin normaalia hitaammin maanjäristyksistä.

Nyt joulukuu on täällä ja asiat alkavat taas keikkua. Tämä on ollut kollektiivisen ylösnousemusprosessimme voimakkain vuosi. Kaikkien tapahtuvien muutosten myötä monet käsittävät, että tämä ylösnousemus tosiaan tapahtuu, ettei se ole maailmanloppu, vaan uuden maailman alku.

Olemme valmistautuneet tähän ajanjaksoon vuosia. Henki on kehottanut meitä olemaan enemmän valoa kehossa, mielessä ja hengessä. Henki selittää, että tämä tehdään antamalla anteeksi muille ja itsellemme. Kun pystymme antamaan anteeksi täysin, olemme avoin todella rakastamaan itseämme. Joillekin meistä tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnemme aitoa rakkautta itseämme kohtaan egon sekaantumatta asiaan. (Kun puhdistat sydämesi anteeksiannon kautta, sydämesi on avoin korkeammalle rakkaudelle, mihin ego ei voi koskea.)

Henki on kertonut meille, että me olemme (sielumme) niitä, jotka saisivat aikaan ylösnousemuksen. Valoenergia joka virtaa jokaisen sielun läpi maan päällä, saa tämän tapahtumaan. Jokainen valohitunen auttaa. Maan päällä on 144000 ihmistä, jotka tekevät töitä sitä kohti, että valo virtaa heidän lävitseen jatkuvasti. Sitten kun tämä täydellinen valoenergiamäärä on vakiintunut tänne, tapahtuu ylösnousemus.

Miten kauan siihen menee? Niin kauan kuin näiltä 144000 ihmiseltä menee pitää päänsä ylhäällä keskittyen valoon 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa. Se voi tapahtua koska tahansa nyt tai se voi viedä jonkin aikaa. Meitä vastaan toimivia asioita ovat aika ja väsymys. Kyllä, henki on valmistellut meitä tähän. Ja olemme vastanneet: "Kyllä, haluamme tehdä tämän!" Mutta odotimme sen tapahtuvan heti, kun olimme valmistautuneet henkisesti, tunteellisesti ja fyysisesti. Mutta se ei tapahtunut. Polku ylösnousemukseen on vienyt odotettua kauemmin. Ja ihmiset ovat uupuneita, erityisesti nyt kun ympärillämme on hyvin paljon pimeyttä.

Muistutus teille, jotka tiedätte sanoneenne "kyllä!" tähän tehtävään tuoda valoa ylösnousemusta varten: älkää antako ajan uuvuttaa. Teette työtä antaaksenne uskomattomimman lahjan, mitä ihmiset ovat koskaan antaneet ihmisille - uuden elämän. Joka kerta maapallon ylösnoustessa henki on tehnyt sen. Ylösnousemus on meidän tekemämme ja suostuimme tekemään sen! Ystäväni, voi näyttää siltä, ettet tee mitään jokapäiväisessä elämässäsi, mutta sinä teet! Jokainen onnellisuuden, hymyilemisen, rauhassa ja tyytyväisenä olemisen hetki on yksi "valopykälä", mikä virtaa lävitsesi. Tunne tyydytystä vain olemisesta sinä ja tiedä, että teet työtä kohti tavoitetta saada valoa kaikille! Tämä on kollektiiviponnistus. Kun ylläpidät valoa pidempään jokapäiväisissä kokemuksissasi, se tekee helpommaksi viereiselle ihmiselle tehdä se myös.

Entä ne päivät, jolloin et tunne valoa? Sitä tapahtuu. Henki pyytää vain, ettet tunne syyllisyyttä noista päivistä. Syyllisyyden tunteminen tai huolen kantaminen noista päivistä tuo yleisenergiasi alas ja on vaikeampaa päästä yhtä korkealle valossa, sitten kun tuo päivä on ohi. Kun seuraavana päivänä heräät, levitä käsivartesi ja kerro itsellesi, millaisen päivän valitset olevan, ja jatka eteenpäin. Henki tukee meitä saattamaan loppuun tämän ihmiskunnan ylösnousemustehtävän. Pyydä, mitä tarvitset tueksesi. Ennen kaikkea, älä anna periksi! Olemme hyvin lähellä!

Kuulin nämä sanat eilen radiosta: "Ei ole maailmanloppu. On tuntemasi maailman loppu." Ajattelin, että se oli kaunis tapa kuvata ylösnousemusta. Yhtenä päivänä olemme uudessa maailmassamme ja siinä on kaikki asiat, jotka meille on luvattu - eli mitä olemme luoneet ajatuksissamme ja rukouksissamme.

Haluaisitko luoda valoa kanssani? Miten teet sen? Anna anteeksi itsellesi ja toisille. Rakasta itseäsi. Ja ole valo kaikissa asioissa. Olet nyt elämäsi luoja. Luo valoa elämääsi. Jokainen voi tehdä tämän. Se ei vaadi rahaa. Se ei vaadi aikaa. Se vaatii vain ajatuksen ja aikomuksen. Ole valoa ja tunne iloa tietäen, että teet oman osasi ylösnousemuksen luomisessa.

Valon siunauksia,

Christine

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

12.1.2012 VALOTYÖNTEKIJÄ-ÄKKIRYHMÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.11.2013 10:26

VALOTYÖNTEKIJÄ-ÄKKIRYHMÄ

Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
Uutiskirjeestä 12.1.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen nähnyt videoita äkkiryhmistä (flash mob), mutten ole koskaan yhdistänyt niitä valotyöntekijöihin, kunnes viime kuussa Enkelit halusivat kertoa kannustavan asian. Olette ehkä nähneet videoita äkkiryhmistä, jotka laulavat ja tanssivat. Näkemäni video oli Minnesotan yliopistosta, Carlsonin johtamistaidon koulusta. Tässä on video www.youtube.com/watch?v=uH8FvERQHtM&feature=youtu.be. Ryhmänä oli 300 Minnesotan yliopiston musiikin opiskelijaa. Kun katselin, Enkelit kehottivat minua kiinnittämään tarkkaa huomiota jokaiseen yksityiskohtaan.

Tässä on lyhyt kuvaus videosta. Ensin on yksi vaatimaton kaveri rakennuksen yhteistiloissa. Hän näytti tavalliselta opiskelijalta, kunnes hän alkoi soittaa saksofonia. Eräs nainen tulee hänen luokseen ja laittaa rahaa saksofonilaatikkoon, ikään kuin antaen lahjoituksen. Mutta sitten hän alkaa laulaa joululaulua, jota mies soittaa, "Deck the Halls". Muutaman sekunnin päästä pari muuta ihmistä tulee mukaan ja alkaa laulaa. Useammat ihmiset kiinnittävät nyt huomiota. Kaveri joka puhuu kävellessään kännykkään, liittyy mukaan, ja sitten lisää ihmisiä yhtyy lauluun. Tässä kohtaa ihmisiä tulee ulos luokista ja katsoo, mitä tapahtuu. Katselevat ihmiset nauhoittavat tätä hetkeä kännykkäänsä, koska he tietävät, että jotain erityistä on tapahtumassa ja haluavat muistaa sen. Kaikki heidän ympärillään ovat nyt uteliaita ja kiinnostuneita ja nauttivat kevyestä, virtaavasta musiikista. Laulamaan yhdistyneiden ihmisten energia on tarttuvaa ja kaikkialla hymyillään.

Nyt vartija sanoo jotain radiopuhelimeensa ja tulee ikään kuin tekemään jotain tälle äkkiryhmälle ja pysähtyy naisen viereen, joka ottaa kuvia laulajista. Sitten aivan yhtäkkiä laulun tahti muuttuu nopeammaksi versioksi. Lisää ihmisiä tulee mukaan ja nyt he tanssivat. Kaikki näyttävät tietävän tarkkaan, mitä tehdä ja milloin, vaikka näyttääkin siltä, että kyse on vain ihmisistä, jotka sattuvat tulemaan yhteen hetkeksi. He laulavat, tanssivat ja synnyttävät kaunista energiaa ikään kuin yhtenä. Laulu loppuu. On täydellinen hiljaisuus hetken. Sitten kaikki jatkavat elämäänsä.

Valotyöntekijät ja erityisemmin ne 144000 jotka tuovat valoa kehoonsa, mieleensä ja sieluunsa, ovat kuin tämä äkkiryhmä. Emme ehkä näytä tekevän paljon nyt. Olemme ihmisiä, jotka elävät ja tekevät työtä toisten joukossa, jotka eivät ehkä tiedä, mitä "työmme" Hengen puolesta on. Tuomme tätä valoa näennäisen yksin, juurikaan toisten huomaamatta.

Sitten yhtenä päivänä se tapahtuu.

Meillä virtaa riittävästi energiaa lävitsemme, että yksi meistä astuu esiin ja valo säteilee kirkkaasti. Sitten toinen astuu esiin ja sitten toinen. Muutamassa sekunnissa me kaikki, jotka olemme työstäneet tämän kauniin valon kanavointia, seisomme yhdessä ympäri maapalloa eivätkä valomme ole enää yksittäisiä. Tiedämme automaattisesti valon kanavoimisen liikekoreografian, koska sitä olemme tehneet vuosia valmistautuaksemme tähän hetkeen. Sielumme tietävät tarkkaan, mitä tehdä. Hetkessä liitymme sitten yhdeksi. Valo mikä oli tarkoitettu henkisen ihmisen siirtymiseksi uuteen elämään, on luotu. Uusi maailmamme ilmentyy. Aivan kuten äkkiryhmävideossa, on muutaman hetken hiljaisuus ja lopulta menemme uuteen elämäämme, ikään kuin emme olisi koskaan tienneet mistään muusta.

Ole vakuuttunut, ystäväni, että sinulla on vaikutusta. Elämälläsi on merkitystä. Kun tämä hetki tapahtuu, ihmettelet, miksi koskaan epäilit itseäsi ja polkuasi. Juuri nyt on tuo hiljainen aika, mutta älä yhdistä sitä siihen, mitä tapahtuu sielussamme. Sielumme keskittyy hyvin kiireisesti valon kanavoimiseen elämäämme - tunteellisesti, fyysisesti ja henkisesti. Nauti siis levosta tällä hetkellä. Nauti hiljaisuudesta. Ja jatka valona olemista elämäsi kaikissa puolissa.

Minulle on kunnia luoda tätä ylösnousemusta kanssasi.

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

12.2.2012 OLEMME MYÖS IHMISIÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.11.2013 10:27

OLEMME MYÖS IHMISIÄ

Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
Uutiskirjeestä 12.2.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valotyöntekijöinä olemme tottuneet katsomaan jatkuvasti sisäänpäin, korjaamaan itseämme ja tallaamaan egoamme alaspäin. Tämä palveli meitä hyvin kolmannessa ulottuvuudessa. Vuodesta 2003 saakka jolloin meitä siunattiin neljännen ulottuvuuden uudella energialla, tämä ei ole enää ollut hyödyllistä.

Valotyöntekijät ovat ihmisiä, jotka tietoisesti muistavat, keitä he ovat henkiolentona, ja tekevät työtä synnyttääkseen muutosta kaikille olemalla valoa. Meillä on taipumusta suureen itsemme uhraamiseen. Tämä on toinen asia, mikä on muuttunut neljännen ulottuvuuden tulemisen myötä. Meitä ei pyydetä jatkamaan uhrautumista kenenkään tai minkään vuoksi. Sitä ei tarvita tässä korkeammassa henkisessä energiassa. Itse asiassa, meitä pyydetään kohottamaan itsemme omissa silmissämme oppiaksemme rakastamaan itseämme. On helppoa rakastaa useimpia ihmisiä, mutta itsemme rakastaminen on melkoinen haaste.

Kun ympärillämme ja elämässämme on kaaosta ja muutoksia, monet valotyöntekijät ovat uupuneita. Ja silloin kun olemme uupuneita, on helppoa nähdä vain vaikeuksia. Jotkut teistä ovat juuri ohittaneet jonkin vaikeuden, mutta valmistautuvat seuraavaan, vaikkei se olisikaan vielä ilmestynyt. Jos tämä kuulostaa siltä, mitä teet, ota nyt muutama hetki ja hengitä syvään. Kolmen pitkän, hitaan ja syvän hengenvedon ottaminen siirtää keskittymisesi päästä takaisin sydämeen ja auttaa kehoasi rentoutumaan. Jos valmistaudut henkisesti seuraavaan "hyökkäyskierrokseen" elämässäsi, niin olet tiukka myös fyysisessä kehossasi. Vain hengitä.

Unohdamme, että vaikka integroimmekin lisää sielumme henkisiä puolia, olemme silti ihminen. Silloin kun meistä tulee tietoinen valotyöntekijä, siirrymme ihmisestä, joka näyttelee henkistä, henki-ihmisolennoksi. Henkiset piirteet ottavat etualan persoonassamme, mutta ihmispiirteet ovat edelleen olemassa.

Tunteet tekevät meistä ainutlaatuisen. Silloin kun meille on uutta tämä tietoinen kulkeminen valossa, olemme anteeksiantavampia negatiivisille tunteillemme. Joskus valotyöntekijät ajattelevat, että silloin kun he lopulta ymmärtävät polkunsa täällä, heillä pitäisi olla vain positiivisia tunteita eivätkä negatiiviset tunteet koskaan enää palaa. Ja jos ne palaavat, niin heissä pitää olla jotain vialla valotyöntekijänä. Kuule tämä selvästi: niin kauan kun meillä on ihmiskeho, meillä on sekä positiivisia että negatiivisia tunteita, joita voi ilmestyä koska tahansa. Emme ole täydellisiä. Meidän ei ole tarkoitus olla täydellisiä täällä. Meidän on tarkoitus oppia oppitunteja, jotka saavat meidät muistamaan, mitä täydellisyys on. Meissä tai polussamme ei siis ole mitään vikaa, jos ilmaisemme näitä negatiivisia tunteita toisinaan. Avaimena olemiseen vahva henki-ihmisolento on pysyä negatiivisten tunteiden kanssa, silloin kun meillä on niitä. Avaimena olemiseen vahva henki-ihminen on olla pysymättä negatiivisissa tunteissamme kovin kauaa.

Jos tunnistat sanovasi negatiivisia asioita, vedä syvään henkeä. Pyydä sitten anteeksi siltä, jolle puhut, tilanteelta ja itseltäsi. Tämän tekeminen mahdollisimman nopeasti sallii sinun pysyä korkeammassa energiapaikassasi.

Olen jakanut hiljattain useiden valotyöntekijöiden kanssa, jota ovat niiden 144000 joukossa, jotka auttavat ylösnousemuksen synnyttämisessä. Yksi vakioasia heidän sielusessioissaan on ollut kysymykset siitä, miksi he edelleen pystyivät suuttumaan, järkyttymään tai turhautumaan. Ollessaan tietoinen tavoitteestaan tuoda valoa ylösnousemusta varten, he tunsivat syyllisyyttä, kun näitä tilanteita syntyi. Valotyöntekijän suurin vihollinen on syyllisyys. Valotyöntekijäpolulle on haitallista tuntea katumusta tai syyllisyyttä. Enkelien antama vastaus oli sama, mikä annettiin teille yllä: anteeksiantaminen, kun näitä tilanteita tapahtuu. Toinen vastaus oli olla vellomatta siinä, miksi se tapahtui. Vain päästää irti ja jatkaa polkunsa kulkemista ja valonsa loistamista. Keskittyminen siihen "miksi" voi pitää meitä tuossa negatiivisuudessa ja alentaa energiaamme. Vain päästäkää siitä irti. Kaikki meistä voivat ottaa tuon saman neuvon: olla vellomatta siinä, miksi näitä asioita tapahtuu. Silloin kun tunnistat negatiivisuutta olevan, pyydä anteeksi tai anna anteeksi, päästä siitä irti ja jatka valosi loistamista.

Kun pian ylösnousemme viidennen ulottuvuuden uuteen fyysiseen maailmaan, otamme ihmiskehon mukaamme. Sielläkin meillä on edelleen pääsy tunteisiimme. Enkelit haluavat meidän tuntevan nyt turvaa rakastaa ja syleillä kaikkia aspektejamme. Olemme henkisiä, mutta myös ihmisiä. Ja se on täydellistä.

Minä olen myös ihminen,

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.9.2012 HALUATKO KUPLASI TAKAISIN?

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.11.2013 10:28

HALUATKO KUPLASI TAKAISIN?

Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
Uutiskirjeestä 6.9.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oli niin jännittävää, kun Enkelit kertoivat meille, että tulisimme ulos suojelevasta kuplastamme. Tämä kupla oli 18-24 kuukautta niillä, joilla se oli. Enkelimme asettivat nämä kuplat, jotta voisimme voimistaa kehomme läpi virtaavaa valoenergiaa ympärillämme tapahtuvien asioiden häiritsemättä. Se teki meistä näkymättömän suurimmalle osalle energiasta, mitä tällä maatasolla oli tuolloin. Pärjäsimme hyvin valon lisäämisessä ja niin oli aika tulla ulos kuplasta. Tämä tapahtui muutamien kuukausien aikana maalis-kesäkuussa tänä vuonna niille ihmisille, joilla kupla oli. Ensin se oli upeaa! Vastauksia rukouksiin tuli.

Yksi asia mikä ilmentyi omassa elämässäni, oli tarjous talostamme, joka oli myynnissä. Kaksi vuotta Enkelit olivat näyttäneet minulle kuvaa "myyty"-merkistä, mutta näimme sen ilmentyvän vasta seuraavana päivänä sen jälkeen, kun oma kuplani oli poissa. Eräs pariskunta tarjosi meille paljon vähemmän, kuin pyysimme, ja lisäksi he halusivat meidän maksavan suurimman osan myyntikustannuksista. Kahden vuoden jälkeen haluaa vain tarttua tarjoukseen! Mutta Enkelit kehottivat olemaan hyväksymättä tarjousta. Itse asiassa he kehottivat olemaan tekemättä myöskään vastatarjousta.

Kiinteistövälittäjäni piti meitä hulluina, mutta hän vain välitti viestin heidän tarjouksensa hylkäämisestä. Kahden vuorokauden kuluessa he palasivat uuden tarjouksen kanssa, mikä ylitti pyyntihintamme, ja lisäksi he maksaisivat myyntikustannukset. Vau! Se oli uskomatonta. Niinpä kiinteistövälittäjämme joka oli erittäin hyvä keksimään aina jonkin negatiivisen toteamuksen, sanoi sitten, ettemme saisi koskaan taloa arvioitua. Sanoin hänelle, että kun meillä on tarjous, arviointi ei ole ongelma. Tiesin, että Enkelit hoitaisivat sen. Ja he hoitivat. Arvio tuli juuri siihen, missä sen tarvitsi olla, ja sovimme kaupat neljän viikon päästä toukokuun lopussa! Ja sitten alkoi hullunmylly.

Kaikki mikä voi mennä pieleen ostajan puolelta, meni. Toukokuun ja syyskuun välissä meillä oli uusi allekirjoituspäivä talon myynnistä joka 10.-14. päivä. Se oli hullua! Kiinteistövälittäjämme sanoi yhdessä kohtaa luulleensa, että tässä myynnissä oli jokin kirous, koska hän ei ollut koskaan kuullut niin monia hulluja asioita sattuneen estämään kauppaa tapahtumasta. Esitin jatkuvasti kysymyksiä Enkeleille tästä tilanteesta, kun uusi este ilmeni. Ei tullut paljon informaatiota, koska tiesin jo vastauksen.

Olin kertonut radio-ohjelmissa, että useimmat valotyöntekijät jotka kulkevat viidennen ulottuvuuden energiassa, eivät käy läpi oppitunteja tänä aikana. Itse asiassa emme käy sieluoppitunteja läpi, ennen kuin olemme ylösnousseet. Meillä on riittävästi tehtävää valoenergian tuomisessa ylösnousemuksen ja uuden maailmamme luomiseen. Kuitenkin ihmisillä ympärillämme on jatkuvasti sieluoppitunteja. Ja koska olemme edelleen heidän elämässään, voimme joutua mukaan. Tämä ei tarkoita, että meidän täytyy hyväksyä nuo oppitunnit omiksemme. Voimme pysyä ulkona tunteistamme ja sallia heidän käsitellä oppituntejaan ja olla samalla myötätuntoinen heitä kohtaan.

Tässä talotapauksessa ostajat kävivät läpi oppitunteja ja se vaikutti talon lopulliseen myyntipäivään. Olisin voinut tarkastella sitä niin, että opettelin jotain talous- tai kärsivällisyys- tai ansaitsemisoppituntia jne. ja sitten siitä olisi tullut oppitunti minulle, mikä olisi viivyttänyt lisää myyntiä, kunnes olisin saanut oppitunnin valmiiksi. Korkeampi polku oli tehdä se, mitä osaan tehdä pysyäkseni korkeimmassa energiassa, ja jatkaa affirmaatioitani. Silloin kun rukoilemme, emme voi rukoilla jotakuta muuta tekemään jotain (kuten ostamaan jo talon!) ja pysyä viidennen ulottuvuuden energiassa, joten rukoukseni olivat yksinkertaisesti, että "talo myytäisiin tänään". Sanoin näin joka kerta kiinteistövälittäjän ottaessa yhteyttä kertoakseen taas yhdestä viivytyksestä. Sanoin myös tämän pitäämään tunteeni vakaina: "En anna kuulemieni tai näkemieni asioiden liikuttaa itseäni." Se oli äärimmäisen turhauttavaa, mutta tiesin, että minun täytyi pitää energiani positiivisena ja korkealla, jotta sillä hetkellä kun nuo ihmiset saisivat oppimisensa loppuun tämän kokemuksen kautta, talo myytäisiin. Ja se myytiin lopulta syyskuussa.

Olen puhunut monien ihmisten kanssa hulluksi tekevistä tilanteista, joita he ovat kohdanneet kesäkuukausina sen jälkeen, kun tulivat ulos kuplastaan. Yleisesti esiin tuleva sana on "hullu". Jos sinäkin olet kokenut tätä hulluutta ja tunnet, että haluat saada kuplasi takaisin, minulla on muutamia ehdotuksia, jotka ovat tulleet esiin sielusessiotulkinnoissani ihmisten kanssa siitä, miten käsitellä parhaiten näitä aikoja.

- Muista, että olet toisten ihmisten oppitunneissa, mutta nämä eivät ole oppitunteja sinulle. Sinun ei tarvitse hyväksyä niitä. Tiedät, hyväksytkö oppitunnin, jos olet järkyttynyt siitä ja ajattelet tai huolehdit siitä jälkeenpäin.

- Rukoukset ja affirmaatiot ovat kuin avaimia ilmentämisoveesi. Lukot vaihdettiin jokin aikaa sitten ja nyt opettelemme avaamaan ovia uusilla avaimilla. "Avain" ovat tunteesi. Jos jokin tilanne herättää tunteita, kätesi tärisee liikaa avaimen laittamiseksi lukkoon. Ole mahdollisimman tunteeton ympärilläsi olevasta kaaoksesta.

- Sano jatkuvasti itsellesi sellaisia asioita kuin: "Sillä ei ole merkitystä." "Tämä ei ole minun juttuni." "Tämä on harhaa. Kaikki on hyvin."

- Suojan muodostaminen tai keskittyminen valoon jonkun tai jonkin sellaisen torjumiseksi, minkä tunnet hyökkäykseksi, tuo valtavan energian takaisintyönnön. Silloin asiat pahenevat. Parasta on rentoutua mahdollisimman hyvin, tunnistaa, miten voimakas olet, hengittää syvään ja ajatella olevansa näkymätön sille, mikä yrittää "painella nappuloitasi".

Tämä ei merkitse, että lakkaat tuomasta valoa sisään. Se on itsestäänselvyys. Jatka aina valon säteilemistä. Valo mikä virtaa lävitsesi turvallisesti, tulee taivaasta alas kehosi läpi ja sitten maasta ylös kehosi läpi. (Huom.: Älä ajattele sen menevän Äiti Maan läpi tai kutsut täysin muita ongelmia.) Keskittyminen valon kulkemiseen ulos edestä, takaa ja sivuilta tekee sinusta kohteen tässä pimeyden ajassa maan päällä. Valon virrattaminen ylös ja alas kaikissa tilanteissa on valotyöntekijän korkein polku.

- Kysy itseltäsi: "Mitä jos tämä oli unta?" Silloin tietäisit, että heräät lopulta etkä ottaisi sitä liian vakavasti. Voit pyytää saada nähdä ne harhakuvat, joita oli tässä tilanteessa, ja nähdä mitä oikeasti tapahtuu kulissien takana. Ja muista, että voit aina kutsua Isä Jumalaasi ja hän herättää sinut.

Enkelit selittävät, että tämä oli syy, miksi saimme kuplat. Kyse ei ole siitä, ettei tätä energiaa olisi ollut maan päällä pari vuotta sitten - se riehui jo silloin. Mutta nyt meidän on turvallista olla ulkona. Meillä on kaikki tarvitsemamme sisällä. Meidän täytyy vain muistaa se. Ja muista, ettet käy tätä yksin läpi. Käymme tätä läpi kaikki yhdessä ja näemme kaiken sen ilmentyvän, mitä toivomme ja uneksimme.

Minä rakastan.

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Kesäkuu 2013 JÄLLEENYHDISTYMINEN KOSKETUKSELLA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.11.2013 10:30

JÄLLEENYHDISTYMINEN KOSKETUKSELLA

Kirjoittanut Christina Lunden (www.christinalunden.com)
Kesäkuu 2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valotyöntekijät ovat yleensä sitä, mihin heidän nimensä viittaa - työntekijöitä. He palvelevat toisia monin tavoin. Muutama viime vuosi ovat olleet mielenkiintoisia ylösnousemusta koskevan informaation vuoksi, mutta rankkoja, koska olemme käyneet läpi hyvin monia epätavallisia tilanteita - ihmisiä on lähtenyt elämästämme ja toisinaan olimme tai tunsimme olevamme näkymättömiä. Koska olemme pärjänneet erittäin hyvin valon sallimisessa virrata lävitsemme ja ylösnousemusta kohti kävelemisessä (joskus haluten juosta), olemme ehkä tunteneet olevamme vielä enemmän irrallaan maatasosta, mikä on aiheuttanut syvää yksinäisyyden tunnetta.

Myös suhteissa voimme tuntea olomme yksinäiseksi. Joskus voi olla vaikeaa puhua kaikkea, mitä haluat puhua henkisistä asioista. Voi olla vaikeaa saada hänet ymmärtämään, miksi uskot niin, kuin uskot, miten sinulla on luottamusta tai miten puhut enkelien kanssa. Ehkä ajattelet, miten upeaa olisi, jos olisit jonkun kaltaisesi kanssa. Et ehkä oivalla sitä, että tuo ihminen on juuri se, mitä tarvitset auttamaan itseäsi ylösnousemaan. Enkelit selittivät kerran minulle, että aviomieheni oli hiekanjyvä osterissani. Se oli tietysti ärsyttävää joskus, mutta suhteemme teki minusta helmen! Uskon, että jollei suhdettamme olisi, en tekisi tätä työtä nyt. Hän auttoi minua kasvamaan eksponentiaalisesti. Se ei ollut pelkkää onnellista kasvua. Mutta katsomalla suurempaa kuvaa näen, mitä valtavaa roolia hän on esittänyt tietoisesti tietämättään siitä.

Jos olet suhteessa, tunnet ehkä teidän kahden ajautuneen erilleen parin viime vuoden kuluessa. Kenties ylösnouset nopeammin kuin rakkaasi. Tai kenties tunnet, ettei hän ole kiinnostunut ylösnousemisesta. Älä anna sen huijata, mitä näet ulkopuolella. Monet ihmiset jotka ylösnousevat, olisivat yllätys meille. Tämä johtuu siitä, että ylösnousemuksessa on kyse sieluvaloenergiasta, ei siitä kuka tuo tietoinen ihminen on tässä yhdessä elämässä. Tässä on joitain Enkelien ehdotuksia auttamaan suhteesi uudelleenkäynnistämisessä

- Pyydä nähdä puolisosi/rakkaasi, niin kuin Enkelit näkevät.

- Näe hänet uusi silmin. Kuule hänet selkein korvin ilman mitään menneisyyden painetta. Elä nyt-hetkessä ja ajattele jokaista päivää lahjana.

- Hengitä, ennen kuin ajattelet tai sanot joitain tällaista "Hän aina tekee niin." Tai ajattelet tietäväsi etukäteen, miten hän reagoi johonkin. Kun ajattelet tai sanot "aina" rakkaastasi, se edustaa menneisyyttä, ja jos tilanne on näin, on ehkä jotain anteeksiannettavaa selvittääksesi sen.

- Sitten kosketa. Kosketa rakastasi. Rakasta häntä kosketustesi kautta.

- Yksinkertaisesti käsi selälle, kun kuljet ohi. Käsivarsi hartioiden ympäri, kun istutte tai kävelette. Pidä häntä kädestä tai jos edellisestä kerrasta on jo jonkin aikaa, laita kätesi hänen kädelleen.

Jaamme tämän informaation, koska SINÄ tarvitset kosketusta enemmän kuin hän. Sinun täytyy tuntea itsesi rakastetuksi. Olet huolehtinut muista - perheestä, ystävistä ja/tai asiakkaista. Voit olla loppuun kulunut muutaman viime vuoden pimeydestä. Valon tultua takaisin maan päälle tässä kuussa, sinun on aika yhdistyä jälleen. Yhdisty jälleen valoon. Yhdisty jälleen Enkeleihisi. Yhdisty jälleen rakkaisiisi. Yhdisty jälleen ihmisiin. Tapa tämän tekemiseen on yksinkertainen ja rakastava kosketus. On aika olla fyysinen. Työstät henkisyyttäsi koko ajan. Integroi nyt uudet ja parantuneet puolesi, uusi ylösnoussut henkiolemuksesi fyysiseen olemukseen. Ylösnousemuksessa ei ole kyse vain henkisyydestä, olemme henkisiä ihmisolentoja.

Tässä on pari lisäehdotusta rakastavista kosketuksista rakkaasi kanssa:

- Ennen kun menet nukkumaan illalla, suutele kumppaniasi laittaen samalla kätesi hänen sydämelleen ja toisen kätesi omalle sydämellesi. Tämä yhdistää teidät sydänten kautta koko nukkumisaikanne. (Se yhdistää fyysiset sydämenne, koska kosketat niitä, tunnesydämenne koska suutelet ja pyhät sydämenne, koska avaudut korkeimmalla, rakastavimmalla tavalla.) Tee sama sitten aamulla, ennen kuin tienne eroavat. Näet energian pehmenevän ja vahvemman yhteyden päivän aikana.

- Kun nukahdatte rakkaasi kanssa, pitäkää kädestä. Tämän itse asiassa aviomieheni keksi muutama vuosi sitten. Ehkä haluat kääntyä nukkumaan kyljellesi, mutta pitäkää muutaman minuutin kummankin ollessa unenpöppörässä. Kädestä pitäminen yhdistää kovasti kaikilla tasoilla.

Jos et ole rakkaussuhteessa tai sinulla ei ole läheisiä ystäviä, rakasta itseäsi enemmän. Puhu rakastavia asioita itsellesi. Halaa, kosketa lempeästi tai kättele toisia, silloin kun tilaisuuksia tulee. Pyydä Enkeleitäsi etsimään suhteesi tai ystäväsi ja tuomaan heidät luoksesi, jos sitä haluat. Valon ollessa takaisin maan päällä, ilmentäminen on nyt helpompaa, kun emme joudu työntymään yhtä suuren pimeyden läpi.

On ok mennä ulos maailmaan ja tuntea, mikä on muuttunut muutaman viime vuoden aikana, koska olet ollut planeettaverkkojen ulkopuolella kasvamassa henkisesti. Nyt on turvallista olla näkyvä. Tutki maailmaa yksinkertaisesti koskettamalla ihmisiä, kasveja ja eläimiä. Nämä yksinkertaiset kosketukset yhdistettynä uuteen henkiseen valoon auttavat sinua integroitumaan kaikkeen, mitä olet. Sinua rakastetaan!

Minä rakastan,

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

17.11.2013 VIIDENNEN ULOTTUVUUDEN CHAKRAT

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.11.2013 10:31

VIIDENNEN ULOTTUVUUDEN CHAKRAT

Kirjoittanut Christina Lunden ( christinalunden.wordpress.com)
17.11.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun synnyit tähän elämään, sinulla oli pääsy seitsemään fyysiseen chakraan. Nämä ovat juurichakra, sakraalichakra, solar plexus chakra, sydänchakra, kurkkuchakra, otsachakra ja kruunuchakra. Vuonna 2006 sait tilaisuuden alkaa avautua näille kolmelle seuraavalle, neljännen ulottuvuuden chakralle: sielutähtichakra, korkea sydän chakra ja intopistechakra.

Kaikki lisäävät nämä yksi kerrallaan ja omalla tahdillaan sen mukaisesti, miten paljon valoa he päästävät sieluunsa joka päivä. Nämä neljännen ulottuvuuden chakrat ovat henkisiä chakroja - niillä ei ole mitään tekemistä fyysisen kehon kanssa. Jokaisen chakran on oltava vakaa, tasapainossa ja käytössä, jotta seuraavaksi korkein chakra voi avautua.

Vuonna 2007 päästiin viidennen ulottuvuuden chakroihin. Useimmat ihmiset alkoivat tuntea tämän energian 2010. Nämä chakrat avautuvat, silloin kun henkilö ei saa enää ohjeita egolta. Sielun sisäinen valo opastaa sen sijaan tietoisuutta. Nämä chakrat ovat polku tietoisuutesi auttamisessa muistamaan, kuka oikeasti olet Jumalana. Ne ovat puhtaasti henkisiä ja toimivat kanssasi sielutasolla.

Viides ulottuvuus on fyysinen paikka niin kuin kolmas ulottuvuus, joten kyky päästä tuohon energiaan edes kulkematta tuossa maailmassa on todella merkittävä urotyö! Nämä chakrat ovat Kristus-chakra, käsichakrat, jalkachakrat, maatähtichakra ja 12. chakra. Silloin kun viimeinen neljännen ulottuvuuden chakra (intopistechakra) on vakiintunut, Kristus-chakra, käsichakrat, jalkachakrat ja maatähtichakra avautuvat muutamaksi minuutiksi ja sulkeutuvat sitten taas.

Maatähtichakra avautuu samaan aikaan, koska tällä tasolla et enää maadoitu Äiti Maahan. Maatähtichakra ottaa sen paikan. Ja kun käytät enemmän Kristus-chakran korkeaa energiaa, saat extrachakroja maatähden alle tasapainottamaan sinua. (Katso luettelo alla) Jos olit 3D-parantaja, sinulla on ehkä jo käsichakrat auki. Kaikki muut - parantaja tai ei - avaavat käsichakrat avatessaan Kristus-chakran. Tämän avautumisen myötä kaikki pystyvät parantamaan toisia tällä tasolla.

Näiden viidennen ulottuvuuden chakrojen avautuminen vie jonkin aikaa, jotta sielusi tottuu tähän hyvin erilaiseen, korkeavärähteiseen valoenergiaan. Siirryt siihen ja takaisin, jotta kehosi/sielusi tottuu tuohon valotaajuuteen. Saatat huomata olevasi tuossa korkeammassa energiassa tunnin ja sitten siitä ulkona seuraavat kahdeksan tuntia tai pidempään. Lopulta olet tässä energiassa 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa.

Viidennen ulottuvuuden chakrat avautuvat aikomuksellasi. Voit käyttää rukousta tai affirmaatioita, mutta kyse on enimmäkseen siitä, miten elät jokapäiväistä elämääsi. Se ei tapahdu automaattisesti, koska näiden chakrojen ei ole tärkeää avautua täällä 3D-maailmassa. Jos yrität elää korkeammasta tietoisuudestasi etkä egostasi, niin sielusi vastaa ja sille on tervetullutta viidennen ulottuvuuden chakrojen avautumisen alkaminen.

Monet ihmiset eivät oivalla, että nyt on menossa kaksi ylösnousemusta. Henkilökohtainen sieluylösnousemus on mahdollinen ja kollektiiviylösnousemus tapahtuu ehdottomasti. Kollektiiviylösnousemuksessa kuljemme yhdessä viidennen ulottuvuuden maailmaksi yhtenä hetkenä. Muistakaa, ettei sielujen ole välttämätöntä olla viidettä ulottuvuutta tämän ylösnousemuksen hetkellä kyetäkseen ylösnousemaan.

Tuolla hetkellä ennen ylösnousemusta on mittaus ja jokainen sielu jolla on tietty valotaajuus, ylösnousee. Sielumittaus merkitsee, ettei ylösnousemus tapahdu sen mukaisesti, kuka henkilö on ollut tässä yhdessä elämässä. Tämän vuoksi sinun ei tarvitse olla huolissasi siitä, ettei perheesi tai ystäväsi ylösnouse. Se mitataan, miten paljon valoa he ovat keränneet sieluunsa kaikista elämistään.

Ylösnousemusaikaan on noin 10% maan väestöstä, joka on jo ylösnoussut henkilökohtaisesti ja elää tuossa viidennen ulottuvuuden energiassa. Nämä ihmiset auttavat luomaan uuden maailman ja myös polun kaikkien muiden pääsemiseksi sinne.

Merkkejä olemisesta viidennessä ulottuvuudessa on, ettei tunne sopivansa mihinkään. Se on eri asia kuin valotyöntekijänä oleminen ei-valotyöntekijöiden keskellä. Kyse on siitä, ettei sovi enää valotyöntekijöihin! Tämä on tunne heräämisestä väärässä paikassa/maailmassa - myös asioiden katsomista laajemmasta perspektiivistä ymmärtämättä, miksi ihmiset eivät näe asioita yhtä selvästi kuin sinä.

Suurin etu on syvään juurtunut rauhantunne - silloinkin kun olosuhteet ovat kaoottiset kaikkialla ympärillä. Rauha ei mene koskaan pois. Se tukee kaikessa, mitä teet. Tämä ei merkitse, ettet enää koskaan järkyty tai suutu. Tietysti niin tapahtuu! Sinulla on ihmiskeho, mihin liittyy ego, joten sinulla on aina pääsy noihin alempiin tunteisiin. Tämän korkeammalla värähtelevän energian virratessa lävitsesi, voit tehdä tietoisesti selkeitä valintoja siitä, miten toimit ja reagoit, ja on mahdollista, ettet halua käyttää noita matalampia tunteita.

Kolmannen ja neljännen ulottuvuuden chakroihin liittyy väri, mutta ei viidennen ulottuvuuden chakroihin. Emme voi nähdä tällä maapallolla taajuutta, millä ne värähtelevät.

Tässä on luettelo chakroista niiden avautumisjärjestyksessä:

- juurichakra
- sakraalichakra
- solar plexus chakra
- sydänchakra
- kurkkuchakra
- otsachakra
- kruunuchakra
- sielutähtichakra (neljännen ulottuvuuden energian alku)
- korkea sydän chakra
- intopistechakra
- Kristus-chakra (viidennen ulottuvuuden energian alku)
- käsichakrat (poikkeuksena parantajat jotka avasivat ne kolmannessa ulottuvuudessa)
- jalkachakrat
- maatähtichakra
- kolme chakraa maatähtichakran alla
- 12. chakra (minulle ei ole annettu vielä nimeä tälle)
- neljäs chakra maatähtichakran alla

Enemmän chakroja lisätään maatähtichakran alle tasapainottamaan 12. chakraa. Ja sinulla on tilaisuus jatkaa korkeampien chakrojen lisäämistä alempien chakrojen kera tasapainottamaan itseäsi, sitten kun ylösnousemme kollektiivisesti.

Rakastan,

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

4.1.2014 VUODEN TEEMA: VAIKEASTI TAVOITETTAVA

ViestiKirjoittaja hammer » 07.01.2014 21:09

VUODEN TEEMA: VAIKEASTI TAVOITETTAVA

Kirjoittanut Christina Lunden ( christinalunden.wordpress.com)
4.1.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun kysyin Enkeleiltä ajatusta tai teemaa, mikä kuvaisi tätä vuotta kollektiivitietoisuudessa, minulla annettiin sana "vaikeasti tavoitettava". Tässä on määritelmä:

1. vaikea tarttua tai muistaa
2. vaikea ilmaista
3. karttaa selkeää havaintoa
4. nokkelasti tai taitavasti välttelevä.

Ja se merkitsee myös

5. anonymiteetin suosimista tai elämistä yksinäisyydessä.

Tänä vuonna asiat voivat toisinaan olla juuri ja juuri ulottumattomissa. (Saan kuvan, missä kätemme ovat ojennettuna eteen ja se mitä haluamme, on hieman irti sormenpäistämme.)

Se on vuosi, jolloin ehkä olemme enemmän yksin. (Saan tässä kuvan kulkemisesta maapallon yläpuolella, mutta kurkotamme alas tekemään, mitä tarvitsee jokapäiväisessä elämässämme, ja pysymme samalla korkeassa tilassamme.)

Se on vuosi, mitä varten Enkelit ovat valmistelleet meitä viime vuosikymmenen. Se on vuosi, jolloin meidän on tärkeä kyetä kommunikoimaan henkisesti, sieluenkeleidemme ja toistemme kanssa. Tarvitsemme tätä kommunikointia sielumme kanssa, jottemme lannistu, kun vastaukset muuttuvat jatkuvasti tai viivästyvät. Tarvitsemme tätä henkistä kommunikointia perheemme, ystäviemme ja työtovereidemme kanssa, koska suhdeasiat lisääntyvät tänä vuonna ja nämä ihmiset eivät ehkä ole siinä tunnetilassa, että näkisivät tai kuulisivat, mitä oikeasti yritämme sanoa.

Muistatko elokuvan Matrix? Tänä vuonna siitä tulee enemmän todellisuutta, sillä elämme pohjimmiltaan matriisissa. Te jotka olette ylösnousseet henkisesti viidennen ulottuvuuden energiaan, elätte jo maatason verkkojen ulkopuolella. Ongelmana ilmentämisessä on, että jokaisen ihmisen täytyy selvittää avainkoodit avatakseen oven kuhunkin asiaan, minkä hän haluaa ilmentää.

Se mikä toimii uuden auton saamiseen, ei ehkä toimi uuden työpaikan saamiseen, kun avainkoodit muuttuvat jatkuvasti sen mukaan, missä olet henkisesti tuolla hetkellä. Ja sinun on selvitettävä, miten saat tuon oven avautumaan juuri oikeassa paikassa, jotta se ilmestyy elämääsi maan päällä. Kyllä, paljon on muuttunut viiden vuoden aikana! Ehdottaisin, että kommunikoit Enkeliesi kanssa (ei minkään nimellisen enkelin tai henkioppaan) ja kerrot niille, mitä yrität tehdä. Pyydä niitä näyttämään, miten avaat oven tämän ilmentämiseen. Ja pyydä tätä jokaisessa asiassa, minkä haluat ilmentää.

Enkelit näyttävät minulle, että sinun on tärkeää muistaa, ettet ole enää ihminen. Olet ylösnoussut henki-ihmiseksi ja oppimiesi henkityökalujen käyttäminen ensin kaikissa tilanteissa pitää sinut korkeimmalla ja helpoimmalla polulla tänä vuonna. Tänä vuonna on monia vaikeita tilanteita, joita näet ja joista kuulet. Lähden luotasi tämän hyvin voimakkaan affirmaation kera, minkä Enkelit antoivat minulle 20 vuotta sitten auttamaan juuri näinä päivinä:

"En liikutu asioista, joita kuulen tai näen."

Enkelit kehottivat minua sanomaan sen useita kertoja päivässä ja kuukausien jälkeen tuo energia alkaisi toimia minussa. Olen sanonut sitä varmaan 50 kertaa päivässä. Se on erittäin voimakas. Tämä yksi affirmaatio auttaa sinua saamaan malttia, kun kaikki muut ympärillä huutavat jostain tilanteesta. Pystyt auttamaan paljon paremmin, jos nämä tilanteet eivät liikuta sinua.

Sinulla on syvempää myötätuntoa ja rakkautta sanomalla tätä affirmaatiota. Meitä pyydetään olemaan viidennen ulottuvuuden mukaisesti Kristusmaisia ja kunnioittamaan jokaista sielua heidän päätöksessään, miten he kulkevat omaa polkuaan. Polut eivät tänä vuonna ole kauniita suurimmalla osalla ihmisistä maan päällä ja se on heidän valintansa. Tämä affirmaatio auttaa sinua tänä vuonna.

Rakastaen,

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.6.2014 TOIMI HYVIN TOIMIMATTOMASSA MAAILMASSA

ViestiKirjoittaja hammer » 08.06.2014 08:02

TOIMI HYVIN TOIMIMATTOMASSA MAAILMASSA

Kirjoittanut Christina Lunden (christinalunden.wordpress.com)
5.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ihmisinä jotka ovat mieleltään henkisiä ja haluavat parempaa itselleen ja maailmallemme, yritämme tuoda esiin valoa koko päivän, joka päivä. Kun katsoo maailmaa, pimeyttä näyttää olevan kaikkialla. Ihmiset valehtelevat, pettävät, varastavat, terrorisoivat, tappavat ja kaikkea muuta. On joskus turhauttavaa, kun meistä tuntuu, etteivät ihmiset näe, mitä teemme maailman auttamiseksi. Edes perheemme, ystävämme ja työtoverimme eivät näe sielumme valoa tai sitä valoa, mikä virtaa lävitsemme. He eivät voi tai halua nähdä, keitä oikeasti olemme, ja joskus he kritisoivat meitä erilaisuudesta.

Näin äskettäin Centrum-vitamiinien televisiomainoksen. Siinä sanottiin, että ihmissilmä näkee yhden kynttilän valon 146 jalkapallokentän etäisyydeltä. On totta, että voimme nähdä pimeässä valon kauempaa kuin 146 jalkapallokentän päästä. Useiden tutkimusten mukaan oikeissa olosuhteissa (täysi pimeys, kirkas ilma ja horisontti ei kaarru) terve ihmissilmä voi havaita yhden kynttilän valon 24 – 48 kilometrin päästä. Se on pitkä matka!

Miksi ihmiset eivät sitten pysty näkemään meidän valoamme? He katsovat meitä fyysisesti ainoalla tavalla, minkä osaavat. Enkelit haluavat muistuttaa tänään sinulle, että vaikkei joku tunnistakaan valoa, mikä on sinussa tai virtaa lävitsesi, olet silti tuo valo! Se ei määrittele sinua, mitä ihmiset ajattelevat.

Nalle Puh sanoo: "Asiat jotka tekevät minusta erilaisen, ovat asioita, jotka tekevät minut."

Haluaisitko muuttaa sitä, kuka olet nyt, voidaksesi sopia joukkoon? Tekisikö se sinusta oikeasti onnellisen? Se tekee sinusta ehkä vähemmän yksinäisen, mutta tekisikö se sinusta onnellisen? Meidän pitäisi muistaa, että kaikki jotka kohtaamme, taistelevat – sielunsa kasvutaistelua. Ja tämä elämä on kriittisin jokaiselle sielulle oppia se, mitä sen tarvitsee oppia.

Ja se että olet, kuka olet, ja pidät kauttasi virtaavan valon kirkkaana, auttaa kaikkia sieluja kasvamaan antamalla niille hedelmällisimmän maaperän oppimiseen. He hyötyvät siitä valosta, mikä virtaa lävitsesi, vaikka he työntäisivät sinut pois, vaikka he ajattelisivat ja puhuisivat negatiivisia asioita sinusta.

Meidän on päätettävä, olemmeko täällä maatason elämää varten vai olemmeko täällä auttamassa jokaista sielua siirtymisessä uuteen ja korkeampaan elämään, joka haluaa sitä. Luultavasti kaikki jotka lukevat tätä, ovat täällä palvelemassa. Jos näin on, niin meidän täytyy valita korkeampi tie suhteissamme ja nähdä ne eri tavalla.

Miksi puhumme suhteistanne? Jotkut teistä ovat eronneet tai teidät on erotettu biologisesta perheestänne ja mahdollisesti omasta perheestänne, koska valitsitte kulkea tätä korkeampaa polkua. Tai on ollut ystäviä, jotka lähtivät elämästänne, tai päinvastoin. No, jotkut näistä ihmisistä voivat tulla takaisin elämäänne tänä vuonna. Jotkut teistä ovat jo ehkä huomanneet tätä tapahtuvan. Joissain tapauksissa nämä suhteet palaavat, koska on keskeneräisiä sieluasioita. Saatat olla jo valmis omalta osaltasi, mutta tuolla henkilöllä on ehkä vielä jotain opittavaa ja olet hänelle paras ihminen, jonka kautta oppia sen. Miten tahansa se tuleekin elämääsi – käy hän sitten luonasi unissa tai jokapäiväisessä elämässäsi – älä ylläty, jos menneisyys tulee koputtamaan ovellesi.

Enkelit haluavat antaa sinulle henkisiä työkaluja näiden suhteiden käsittelemiseen, jotta samoja satuttavia menneisyyden tilanteita ei tarvitse tapahtua uudestaan. Joillakin teistä on ehkä jo nämä työkalut henkisessä työkalupakissaan.

* Älä nosta kilpeä. Kun tiedät meneväsi entiselle vihollisalueelle, ajattelet ehkä, että on parasta pukea haarniska ja suojata itsensä. Silloin kun nostat kilven suojaamaan itseäsi, ikään kuin ilmoitat odottavasi taistelua ja kaikki negatiivinen löytää tien kimppuusi hyökkäämiseen. On parempi olla näkyvämpi energialle tai käyttää jäämuuria.

* Käytä jäämuuria. Voit käyttää tätä, kun tunnet, että joku hyökkää kimppuusi tai aikoo hyökätä kimppuusi. Voit nostaa tämän, kun odotat negatiivisuutta tulevan suuntaasi, tai itse tilanteen aikana estämään sen. Sinun täytyy vain ajatella jääpalaa, joka on yhtä korkea ja leveä kuin kehosi. Ja sitten toteat: "Kiitän teitä, Enkelit, että nyt laitan jäämuurin itseni ja xxx:n välille." Voit tehdä tämän ennen puhelimeen vastaamista tai jos olet tuon ihmisen kanssa. Se toimii henkisellä tasolla ja sallii valosi jatkaa säteilemistään kaiken läpi, mitä tuo ihminen lähettää suuntaasi – hänen sielunsa saa sen takaisin, koska hänen puolensa jäämuurista on peili. Tämä toimii koko päivän/yön. Hän ehkä sanoo sinulle: "Etkö voi hyvin?" tai "Näytät erilaiselta. Mikä on muuttunut?", koska hän huomaa, ettei hän voi koskettaa tai muuttaa energiaasi. Jäämuuri on monipuolinen ja sitä voi käyttää monissa tilanteissa – kuten laittaa tappelevien lastesi välille.

* Tämän toteamuksen saaminen sielullesitoistamalla sitä joka päivä monta kertaa kuukausien ajan. Olen sanonut tämän varmaan 50 kertaa päivässä yli vuoden ja minulta vei reilut kolme kuukautta, ennen kuin tunsin sen toimivan. "Asiat joita kuulen tai näen, eivät liikuta minua." Tämä antaa sinulle tukevamman maaperän, silloin kun normaalisti järkyttyisit tai suuttuisit jne. Sinulla on edelleen nuo tunteet, koska et ole turta – se auttaa sinua valitsemaan, minkä tunteiden mukaan toimit.

* Lakkaa odottamasta aikuista käyttäytymistä aikuisilta. Kuulostaa kummalliselta, mutta se on totuus. Ajattele sitä näin. Jokainen täällä maan päällä on vanha sielu. Uusia sieluja ei synny, ennen kuin pääsemme viidenteen ulottuvuuteen. Ajattele kaikkia täällä aikuisena sieluna. Kuitenkin sieluevoluution myötä opimme jokainen oppituntimme eri tavalla ja eri järjestyksessä vapaan tahdon vuoksi. Niinpä tässä elämässä joku vanhempi, kouluopettaja tai pomo voi näyttää fyysisesti vanhemmalta, mutta toimia paljon nuoremman kaltaisesti. Petymme nähdessämme aikuisten käyttäytyvän kuin lapset. Mutta valotyöntekijöinä meidän pitää katsoa suurempaa kuvaa kaikissa asioissa ja nähdä asioiden henkinen puoli. Vanhempi ei merkitse fiksumpaa. Se merkitsee vain vanhempaa.

Enkelit selittivät minulle, miten käsitellään tämä nurinkurinen tilanne. He sanoivat: "Christina, lakkaa odottamasta kahdeksanluokkalaisen käyttäytymistä kolmasluokkalaiselta." Antaisitko kolmasluokkalaiselle kahdeksannen luokan kokeen? Et, koska tiedät, että hän epäonnistuisi. Järjestäisit hänen epäonnistumisensa. Se ei ole reilua, rakastavaa tai myötätuntoista. Miksi sitten odotat erilaista käytöstä näiltä ihmisiltä, koska sinä siirryit ylemmälle luokalle?

Ja siinä kohtaa petymme. Odotamme erilaista käyttäytymistä heiltä, koska olemme kypsyneet henkisesti sen vuoksi, mitä olemme oppineet. Kun lakkaamme odottamasta heiltä mitään muuta kuin samaa, he yllättävät meidät joskus. Odottaminen saa meidät tunnevuoristorataan. Hyppää pois vuoristoradasta ja lakkaa odottamasta heidän käyttäytyvän eri tavalla.

Avaimenasi on käyttäytyä niiden muutosten mukaisesti, mitä olet tehnyt, vaikkeivät nämä ihmiset voikaan nähdä sinua sellaisena, kuka olet. Arvostaako kolmasluokkalainen oikeasti kahdeksasluokkalaisen kypsyyttä? Ei! Hän elää omassa maailmassaan ja näkee sen vain kolmasluokkalaisen näkökulmasta.

Yksi suurimmista pettymyksistä mitä valotyöntekijällä on, on rakas, joka ei "näe" tai ymmärrä häntä. Hän näyttää muistavan vain sen, kuka olit lapsena tai kuka olit ennen henkistä muuttumistasi.

Minulle on vakuutettu, että jokainen ihminen jonka kanssa ole koskaan ollut tässä elämässä, näkee sinut ja ymmärtää, kuka olet – valitettavasti useimmilla teistä se tapahtuu tavatessanne kuoleman jälkeen. Siihen saakka vahvistuksen odottaminen rakkailtasi tuo vain surua ja yksinäisyyttä, kun he eivät anna sitä.

Ihmiset joihin törmäät arkielämässäsi ja ne joista kuulet/luet uutisista, voivat myös aiheuttaa turhautumista, surua ja joskus tehdä hulluksi. Katson joskus maailmaa ja näen sen tavallaan kuin Liisa Ihmemaassa – paitsi että olen yläpuolella, en tuossa hullussa ja nurinkurisessa maailmassa. Minun on vaikea ymmärtää, mikseivät kaikki muutkin näe sitä. Se on niin ilmiselvää minulle. Miten elämämme omaa elämäämme antamatta periksi, kun näemme tämän hulluuden pahenevan joka päivä?

Pysymme tiukasti omissa uskomuksissamme ja teemme sen, mitä henkisesti osaamme. Jos annamme periksi, kuka on pimeydessä säteilevä valo? Jos yksikin meistä ei olisi täällä huomenna, tuo valo säteilisi eri tavalla. Olemme täällä tänä aikana osallistuaksemme tähän yhteisylösnousemukseen. Tiesimme kaikki, että se olisi vaikeaa. Kuuntele, miten tuo toteamus sanottiin. Tiesimme kaikki, että se olisi vaikeaa. Ja se on ollut. Yhdelläkään valotyöntekijällä ei ole ollut helppo elämä. On saattanut olla helppoja aikoja tai helppoja asioita on tapahtunut, mutta kenelläkään meistä ei ole helppoa elämää tällä kertaa. Tiesimme, että näin olisi, silloin kun nostimme kätemme ja hypimme ylös alas sanoen Jumalalle: "Lähetä minut! Valitse minut! Haluan olla valosi pimeydessä!"

Teemme tämän keskittymällä itsemme rakastamiseen ja olemalla paras ihminen, mikä voimme. Kuljemme totuudessa ja sallimme valon virrata lävitsemme mahdollisimman suuren osan vuorokaudesta. Silloin kun keskitymme toisiin ihmisiin, meidän täytyy katsoa suurempaa kuvaa ja nähdä jokainen ihminen sieluna, jolla on monia elämän kokemuksia ja oppitunteja. Kun teemme sen, voimme löytää sydämestämme myötätuntoa sitä kohtaan, miten vaikeaksi he tekevät kokemuksensa. Voimme rakastaa heitä sen vuoksi, keitä he ovat, vaikkeivät he annakaan meille samaa huomaavaisuutta.

Tässä on joitain lisäasioita, joita Enelit haluavat sinun ajattelevan:

Voit valita, miten paljon haluat jonkun ihmisen elämääsi. Haluatko puhua hänen kanssaan joka päivä? Haluatko nähdä hänet kerran viikossa? Voit valita. Upea tapa tämän valinnan tekemiseen on vastata tähän kysymykseen jokaisen ihmisen osalta. Jos xxx kuolisi huomenna, katuisitko jotain? Olisitko halunnut viettää enemmän aikaa tuon ihmisen kanssa? Sielusessioissa joillakin ihmisillä vastaus on, että he olisivat halunneet puhua hänen kanssaan kerran viikossa. Tai heille oli ok nähdä häntä lomilla tai lähettää sähköpostia pari kertaa viikossa.

Valotyöntekijöinä tiedämme, että tämä elämä ei ole todellista. Sielumme on todellinen. Ja tämä elämä voi tuntua toisinaan ikuisuudelta, mutta se on oikeasti silmänräpäys sielullemme. Sielulla on merkitystä. Ja sielumme voi mennä todella tolaltaan, jos tunnemme syyllisyyttä jostain, mitä tunnemme, että meidän olisi pitänyt tehdä. Kun kypsymme henkisesti, teemme selkeitä tietoisia valintoja kaikesta elämässämme. Yksi asia voi kuitenkin livahtaa ohitsemme. Koska nämä entiset suhteet ovat satuttaneet meitä, haluamme ehkä vain jättää ne sinne, menneisyyteen. Ja sitten huomaamme myöhemmin katuvamme, ettemme yrittäneet, kun tuli tilaisuus. Ole rehellinen itsellesi entisiä suhteita ajatellessasi. Se voi yllättää sinut, mitä sydämesi kertoo.

Nämä entiset perheenjäsenet, ystävät voivat tulla takaisin elämääsi. Onko sinun päästettävä heidät sisään? Ei, ehdottomasti ei. Sinulla on aina vaihtoehto. Mutta jos päätät päästää, tällä kertaa voi olla paljon paremmin, koska nyt tiedät, että sinulla on työkaluja apunasi.

Rukoilen, että tämä oli siunaus sinulle. Rakastan aina kuulla ajatuksiasi näistä viesteistä. Jos voin auttaa sinua jotenkin, olen täällä sinua varten ja rakastaisin jakaa kanssasi Sielusession tai Enkelivalmennussession! Lisätietoja nettisivuiltani.

Rakastaen,

Christina

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Edellinen

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: effisuveo ja 11 vierailijaa

cron