Gal Mojca (crimsoncircle.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Gal Mojca (crimsoncircle.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 15.12.2022 18:17

VIRTUOOSIKSI TULEMINEN

Kirjoittanut Mojca Gal (www.crimsoncircle.com)
Joulukuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Se voi tuntua ilmiselvältä, mutta voidakseen olla mestari, täytyy päästää irti kaikesta, mikä ei ole mestarillista. Se ei ole aina helppoa, mutta onneksi tämä irtipäästäminen on luonnollinen prosessi, joka tapahtuu jokaiselle ihmiselle täydelliseen aikaan, ja polun myötä joka on ainutlaatuinen kullakin. Omani kulki kreivi St. Germainin musiikin kautta. Musiikki on ollut aina intohimoni. Itse asiassa koin heräämisprosessin ja suuren osa sitä seuraavasta transformaatiosta sen kautta. Vuosia sitten ajattelin kokevani vain ammatillisesti eksistentiaalikriisin toisensa perään, mutta nyt tiedän, että se kaikki palveli minua osana kotiinpaluumatkaani.

Käännekohta oli varhaismusiikin löytäminen. Se avaisi kokonaan uuden maailman, paljon suuremman luovuuspotentiaalin kera. Nimittäin "tavallinen" klassinen musiikki on hyvin perinteisiin nojaavaa, hyvin jäykkää ja sopivuussääntöjen muokkaamaa. On vähän esitysvapautta: soitat täsmälleen sen, mitä on kirjoitettu, tietyllä tavalla. Kenties vain pikkuriikkisen "yksilöllisyyttä" siellä täällä, vähän paremmin, vähän enemmän vireessä. En kuitenkaan ole erityisen hyvä noudattamaan sääntöjä, vain sääntöjen vuoksi. Toisaalta varhaismusiikki, eli musiikki joka on kirjoitettu ennen 1800-lukua, yrittää ymmärtää esityskäytännön periaatteita. Ja nämä periaatteet eivät ainoastaan salli, vaan myös pyytävät olemaan yksilöllinen toteutuksessaan ja olemaan luova. Nimittäin partituuri on vain pohja, ja esittäjä improvisoi tuolta pohjalta, lisää koristeluja ja vastaavaa.

Musiikki on aistillinen kokemus: sen pitäisi puhua, maalata, ilmaista. Ei ole koskaan kahta yhtäläistä nuottia. Harmonia on kuin pala tummaa suklaata, joka sulaa suussa nautinnollisesti. Tunnen, että tuossa 1700-luvun musiikissa oli edelleen ymmärrys todellisen aistillisuuden kauneudesta tai kauneuden aistillisuudesta. Tämän löytäminen auttoi minua avautumaan aistilliseen kokemiseen muusikkona ja ihmisenä.

Improvisointi merkitsee myös, että on joustava ja soljuva, on halukas ottamaan riskejä lopputuloksesta riippumatta. Se voi toimia kauniisti, mutta se voi olla myös toimimatta kovin hyvin. Alussa tämä oli todellinen haaste minulle, koska olin kamala perfektionisti, ja sen seurauksena melkoinen kontrollifriikki. Kumpikaan niistä ei sovi improvisointiin tai todelliseen luovuuteen. Perfektionismi ja kontrollointi rajoittaa virtausta. Mutta ajan kuluessa, mitä vähemmän tuomitseva ja epäonnistumista pelkäävä olin, sitä joustavammaksi tulin, ja sitä enemmän toteutus saattoi virrata! Puhumattakaan siitä, että aloin todella nauttia tästä.

Kyllä, rakastan 1700-luvun taidetta, ja 2020-vuoden loppupuolella oli hyvin innostunut löytämään kreivi St. Germainin kirjoittamia viulusooloja. Esitin yhden niistä pienessä tapahtumassa. Musiikki oli hurmaavaa. Ja sitten kun seisoimme parkkipaikalla, tuo idea oli yhtäkkiä siinä: "Tehdään nauhoitus. Tartini ja St. Germain." Taustana, että Tartinin musiikki on poikkeuksellisen rakasta ja läheistä minulle. Siinä määrin, että on ollut elinikäinen unelma nauhoittaa hänen musiikkiaan. Mutta itseluottamuksenpuutteen vuoksi en uskaltanut edes ilmasta tätä unelmaa! Ja sitten St. Germainin musiikin lempeästi työntämänä tuo unelma oli kohta toteutumassa. Osa minua sekosi: "Oikeasti? Oletko varma? Oletko tarpeeksi hyvä??" Ja tuli vastaus syvemmältä sisältä: "LAKKAATKO. Lopultakin. Epäilemästä. Itseäsi?! NYT."

Muutamassa päivässä minulla oli upea porukka, cembalo käytettävissä ilmaiseksi, nauhoitustila, aikataulut valmiina ja julkaiseva levy-yhtiö. Se vaati yhden puhelinsoiton ja muutaman sähköpostin. Se oli helppoa. Minut valtasi kunnioitus. Edellinen tällainen projekti oli ollut haastava, vähintäänkin. Tulos oli kiva, mutta tulin siitä läpi pääasiassa vanhan kunnon "minä raukka uhraudun taiteen ja ensembleni vuoksi" -tunteen kera. Mutta TÄLLÄ kertaa olin päättänyt tehdä sen eri tavalla. Arvokkaasti, mestarina.

Alku oli liian hyvä ollakseen totta, mutta myöhemmin ei ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Voi, ei ollut. Itse-epäily oli vain jäävuoren huippu siitä, mitä kohdattaisiin tulevina viikkoina. Suurin paradoksi kenties oli, että päätin nauhoittaa sellaisen säveltäjän töitä, jolla ei ollut vaikeuksia vastaanottaa lahjoja tai sallia yltäkylläisyyttä. Kaiken kukkuraksi halusin toteuttaa projektin mestarina! Olin hyvin tietoinen, että tähän projektiin meneminen pakottaisi minut tarttumaan joihinkin ongelmiin tosissani, ei vain teoriassa. Ilman tekosyitä. Periaatteessa se kaikki kiteytyi omanarvontunnon puutteeseen ja siihen, "ettei ole tarpeeksi hyvä ansaitakseen enemmän kuin minimin". Täytyi kohdata joitain syvälle juurtuneita (ja suurelta osin esi-isiltä perittyjä) uskomuksia ja päästää niistä irti. Esimerkiksi sellaisia uskomuksia, että minun täytyy aina tehdä kovasti työtä voidakseni ansaita jotain hyvää, uhrautuminen ja kärsiminen on pakollista, ja itseni laittaminen viimeiseksi on "oikeamielinen" asenne.

Minun oli vaikea vastaanottaa lahjoja. Torjuisin mieluummin ne, tai ajattelisin, että minun täytyy antaa välittömästi jotain vastavuoroisesti. Se tuntui toivottomalta Abundance Clinic -tapaukselta (= yltäkylläisyysklinikka). Ilmiselvästi tarvitsin kunnon potkua persuuksille. Ja sain sen. Voidakseni rahoittaa projektin, minun täytyi aloittaa joukkorahoituskampanja.

Sellainen kampanja voi periaatteessa onnistua vain, jos luo itseensä ympäristön tuen tulemiselle, ja on valmis vastaanottamaan sitä. Toisaalta minulla oli yhtä paljon vaikeuksia vastaanottaa mitään apua tai tukea, kuin halusin projektin onnistuvan. Eikä tämä yhdistelmä oikein toimi – se on, kuin sanoisi "kyllä" ja "ei" yhtä aikaa. Miten energian pitäisi reagoida – "kyllä" vai "ei"? Se ei ollut itse asiassa kivaa, ja minulla oli kolme viikkoa helvettiä – neuvottelin itseni kanssa, viivyttelin uskomuksista irtipäästämisessä, lankesin takaisin itse-epäilyyn ja tulin taas ulos siitä – uudestaan ja uudestaan. Loppujen lopuksi pääsin siitä läpi, ja kampanja onnistui. En väitä, että kaikki itsearvostusongelmat selvitettiin tuona aikana, mutta se oli läpimurto, ja päästin irti joistain pahimmista jätteistä.

Lopulta pystyin fokusoitumaan ilahduttavaan osaan, nimittäin itse musiikkiin. Viulusoolojen nuotitus on enemmän tai vähemmän hahmotelma, melko yksinkertainen ensisilmäyksellä, kuten monet 1700-luvun sonaatit. Mutta tuon ajan partituuria ei ollut koskaan tarkoitettu soitettavaksi täsmälleen kirjoitetun mukaisena. Se ei ole kuin noutoruokapäivällinen. Sen sijaan se antaa perusainesosat, mutta sinun täytyy kuitenkin kokata se itse ja maustaa hyvin, jos haluat sen maistuvan hyvältä. Se merkitsee usein, että sinun täytyy lisätä nuotteja siihen, mitä on kirjoitettu. Käyttäisin tietoani 1700-luvun esityskäytännöstä "perusreseptinäni", mutta sitten tuntisin tuota sävellystä ja kaikkea, mitä nuotituksen "takana" on. Kappaleen kätketyt mahdollisuudet voivat todella saada musiikin kukoistamaan, kun ne aistitaan ja tuodaan ulos artistin parhailla kyvyillä. Mutta se on tietysti toinen kysymys, miten musiikkia koristellaan. Mitään musiikillisia tutkielmia St. Germainin lisäohjeista ei ole olemassa. Olen kuitenkin löytänyt kaksi kaunista (ja huvittavaa) kuvausta kreivistä esiintyjänä, hänen aikalaistensa kirjoittamana.

Viulunsoitosta:

Mutta hänen soittonsa oli todella ilahduttavaa! Viululla oli hänen käsissään huilun kaikki pehmeys ja suloisuus ja kuitenkin kovaäänisimpien jousien vahvuus: hänen toteutuksensa ei ole sellaista nopeaa, mahtavaa kuin Veracini ja Geminiani, vaan hänen soittonsa on helpompaa ja harmonisempaa, ja hänen erinomaisuutensa on pehmeys. Hän nimittäin ylpeilee intohimojen ilmaisemisella musiikissaan, erityisesti lempeissä osissa, ja hänen sävellyksensä ja tyylinsä ovat melkein affettuoso, sillä musiikki on täysin sovitettu hänen omaan tapaansa esittää, ja olen vakuuttunut, ettei se olisi mitään keneltäkään muulta.

(Kirje Horac Walpolelta)

Ja laulamisesta:

Hänellä ei ole ehdottomasti ääntä. Se miten hän laulaa, on teeskenneltyä, ja niin matalaa, että suuressa tilassa se hukkuu, kuitenkin hän nostaa sen joskus pauhaavaksi raivolauluksi, aivan yhtä paljon kun hän riutuu rakkauslaulussa, sillä hänen esityksensä on edelleen enemmän ilmaisevaa kuin hänen äänensä/soundinsa. Hän säestää itseään ulkomuistista; hän keskittyy kaikkeen, mitä hänen täytyy ilmaista seurueelle: hän kuristaa kulmiaan ja halveksii ja uhkaa ja näyttää raivoavan, kun hänen on tarkoitus olla intohimoinen, ja on niin kamalan pehmeä ja riutuva lempeissä kohtauksissaan, ettei sitä voi olla tukematta. – Suru olla tuo henkilö hänen näköpiirissään! Sillä hän tekee rakkautta niin väkivaltaisesti, että tuolla henkilöllä täytyy olla "taipumaton ilme" kestääkseen sen. Kun hän on täysin sen roolin riivaama, jota hän esittää, uskon, että se osoitettaisiin yhtä lailla vanhalle miehelle tai nuorelle naiselle, joka oli hänen seinänaapurinsa, mutta neiti Yorke raukka, joka sattui olemaan tuossa tilanteessa, eikä kovin tottunut puhuteltavaksi niin, ymmärtämättä, mitä hän sanoi, olisi ollut hyvin iloinen ollessaan poissa siitä, ja näyttää niin nololta, ettemme olleet vähän huvittuneita. Kukaan hieno nainen ei voi seistä hänen vieressään, kun hän laulaa, ja pitää itseään kaiken tuon kaihon todellisena kohteena, sen menemättä sydämeen.

(Kirje Lady Jemimalta)

(Suom. huom. kirjeet ovat vanhaa, osittain vähän vaikeaselkoista kieltä, mutta ajatus välittynee)

Noiden kuvausten perusteella oli vielä selvempää, että meidän pitäisi etsiä hienovaraista, mutta ilmaisevaa ja hyvin koukeroista toteutusta. Kokeilimme ja etsimme pari viikkoa, periaatteessa vain tuntien kreivi St. Germainin musiikkia.

Osassa musiikkia se energia joka on kudottuna sävellykseen, on niin voimakasta, tai kenties resonoi kanssani niin paljon, että se ravistelee minua luihin ja ytimiin saakka. Kaikesta ilmaisusta tulee melkein fyysinen kokemus – on iloa tai epätoivoa, tai jotain siltä väliltä. Saatan huomata lentäväni ensimmäisen osan myötä ja sydämeni kutistuvan toisen myötä, joskus kyyneliin saakka. St. Germainin musiikki on hyvin mielikuvia herättävää/elävää. Soitin sitä monta kertaa puolentoista vuoden aikana, eikä vaikutus koskaan vähentynyt, vaan pysyi jatkuvasti voimakkaana. Se oli täynnä niin suurta intohimoa, että tunsin sen lihaksissani ja kehossani. Sellaista energiaa joka on samaan aikaan lempeää ja mahtavaa, ja se laittaa minut hyvin valppaaseen ja avoimeen läsnäolon tilaan. Oli suuri etuoikeus löytää ja soittaa hänen musiikkiaan.

Siitä on noin puolitoista vuotta, kun nämä asiat tapahtuivat, mutta ymmärsin ne laajemmin vasta äskettäin. Musiikkimielessä lakkasin lopultakin viivyttelemästä ja päästin irti omakuvasta, josta edelleen pidin kiinni – eli ikuinen oppipoika ­– ja pystyin seisomaan mikrofonien edessä virtuoosin arvokkuudella. Tämä irtipäästäminen pitkäaikaisista rajoituksista johti siihen, että osallistuin vielä transformoivampiin pilvikursseihin, kuten Threshold ja Soul Encounters. Ne eivät olleet tutkassani, silloin kun pidin vielä kaikkea tuota roskaa elämässäni, ja niistä tuli vaihtoehto vasta oltuani valmis heittämään ne pois.

On hyvin rohkaisevaa nähdä, miten kaikki tapahtuu tarkoituksenmukaisimmassa järjestyksessä ja sopivimmalla vauhdilla. Olen oivaltanut, ettei minun tarvitse tehdä muuta, kuin rentoutua ja olla avoin sille, mitä tulee seuraavaksi, sillä olen aina juuri siinä, missä minun tarvitsee olla.

***

Mojca asuu Baselissa, Sveitsissä, jossa hän jakaa rakkauttaan taiteeseen esiintyvänä muusikkona ja tanssijana. Hänen intohimonsa on auttaa ihmisiä pääsemään kosketukseen kehonsa ja hengityksensä kanssa Pilates- ja hengitystyöopettajana. Mojcaan saa yhteyden nettisivujen kautta (https://www.mojcagal.com/). Lisää informaatiota hänen musiikistaan täältä (https://www.ensembleadfontes.com/discography).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron