ERÄÄN OPISKELIJAN MUISTELMIA
Kirjoittanut Antonia Lyons (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine
Minulla oli vakaa aikomus aloittaa artikkelini hauskalla ja nerokkaalla tavalla. Sanoja ei kuitenkaan tule, ja aivoni ovat yhtäkkiä menneet nukkumismoodiin. Kenties minun on parasta sitten mennä suoraan asiaan: satojen shoudien, ilmaisaineistojen, SES:n ja Aspektologian jälkeen olen yhtäkkiä oivaltanut, että rakastan olla opiskelija.
Se on siinä. Minä sanoin sen.
Nautin olla sen oppimisvaiheessa, mitä se kulloinkin onkin, ja olen tehnyt sitä hyvin nuoresta saakka. Epäilemättä jotkut shaumbra-veteraanit kauhistuvat sanoistani, mutta se on rehellinen totuus. Se muuten juolahti mieleeni Aspektologia-kurssin lopussa.
Olin todella innostunut mahdollisuudesta paljastua koko "sekopäisessä loistossani" (kuten kutsun sitä nykyään), anteeksipyytelemättä. Ja kuitenkin oli hyvin lyhyt hetki, jolloin ihmettelin: "Mitä nyt?"
Olenko nyt mestari? Olenko integroitunut? Jos olen, en halua olla. Haluan olla edelleen yksi lapsista, jotka odottavat innolla taas uutta kurssia. Haluan tuntea tuon jännityksen kehossani ja odotuksen jostain, mikä saa mieleni laajentumaan ja sydämeni sulamaan. Haluan hengailla kaikkien kavereideni kanssa netissä ja kertoa kivoja tarinoita siitä, miten tämä uusi kurssi todellakin muuttaa minut läpikotaisin.
Plaa, plaa, plaa. Tiedän, tiedän, että mokaan nyt. Mutta se on totuus, minun totuuteni. Ja jos tarkoitukseni on olla shaumbra, niin haluan voida sanoa, niin kuin asia on.
Kun törmäsin ensimmäisen kerran Crimson Circleen – pieni ikuisuus sitten – tilaisin välittömästi kuukausittaisen lehden. En kuitenkaan koskaan klikannut sitä auki.
Jotenkin minulla oli aina ollut se vaikutelma, että tämä shaumbra-juttu oli kummallinen kultti jostain afrikkalaisesta paikasta ja se yritti olla täysin henkinen. Kuvittelin parrakkaita, harmaahiuksisia miehiä valkoisissa tunikoissaan kerääntyneenä puhumaan elämästä. Tietysti oli naisiakin, pukeutuneena myös henkiseen tyyliin ja puhumassa hyvin sujuvasti sydämen asioista, terveellisestä ruuasta ja sellaisesta. Hmmmm, ei minua varten. Kiitos, mutta ei kiitos.
"En halua käyttää valkoista tunikaa, ja enimmäkseen en halua olla täysin viisas ja armollinen", ajattelin edelleen.
Tämä todella huvittaa minua nyt, mutta se myös osoittaa minulle, miten jo silloin kieltäydyin olemasta yksi "aikuisista". Olisin mieluummin harhaileva elämän opiskelija, etsien taas uutta jännitystä ja uutta vahvistusta epäilevälle sielulleni.
Kummallista, miten elämä muuttaa.
Synnyin tietäen, että olin mestari. Pienenä lapsena minulla oli tunne, että olin matkustanut kauas, hyvin kauas, ja tiesin enemmän, paljon enemmän, kuin ne idioottimaiset aikuiset, joita minulla oli ympärilläni. En luottanut kehenkään, sillä kukaan ei tiennyt paremmin kuin minä. Mutta löysin paljon iloa puhumisesta heidän kanssaan, erityisesti silloin kun he kuuntelivat, silmät ymmyrkäisinä epäuskosta. "Kuka tämä lapsi on? Miten hän voi tietää niin paljon?" ajattelin aina, että he haluaisivat kysyä, erityisesti silloin kun kerroin heille jotain heidän omasta elämästään, mitä he eivät edes itse tienneet.
Rakastin auttaa muita tuntemaan enemmän. Olemaan enemmän. Mutta kaikki tämä oli myös vähän pelottavaa monille, joten vanhempani veivät minut papin luo. "Onko hän normaali?" he kysyivät häneltä. Hän ei sanonut paljon, kenties siinä toivossa, ettei kukaan huoneessa huomaisi hänen salarakastaan.
Normaalina olemisen päivä koitti lopulta, kun käskin mestari-itseäni lähtemään, jotta voisin sopia mukaan siihen sotkuun, johon minua kasvatettiin. Silloin opiskelijaitseni ilmestyi varmaan ensimmäistä kertaa. Loppu on historiaa.
Kolmekymmentä vuotta eteenpäin, ja on vain minä itse ja minä, ja se on pelottava paikka, kenen tahansa kirjoissa. Erityisesti kun oivallat sen globaalin pandemian aikana.
Oli aamu viime vuoden huhtikuussa, kun tunsin jonkun vieressäni ensimmäisen sulkutilan aikana. Pari avaruusolennolta näyttävää, oudon punaisensävyistä varjoa, kuin ne olisivat voineet juuri lähteä Star Warsin lavasteista. Ne vain leijuivat ympäri. Tuona iltapäivänä avasin Shaumbra-lehden ensimmäistä kertaa, toiveenani löytää jokin tapa saada tämä typerä virus lähtemään. Vähänpä tiesin tuolloin, mihin olin ryhtymässä.
Tarkoitan, että kaikki nämä Crimson Circlen ihmiset olivat outoja! Kiroilivat, joivat viiniä, pukeutuivat hulluihin asuihin – he olivat ehdottomasti kultti. Mutta jatkoin joka päivä palaamista shoudeihin, kunnes yhtenä päivänä minusta tuntui samalta, kuin ollessani mestari. Olin tullut takaisin kotiin, mutten muistanut ketään perheestäni. Minäkin olin yksi noista oudoista ihmisistä ja olin ollut hyvin pitkään, mutta toisin kuin minä, he kaikki kuulostivat hyvin täysivaltaisilta. He puhuivat jatkuvasti mestaruudesta ja olemisesta myös Jumala. Mitä he tarkoittivat? Minusta he näyttivät vain yliampuvalta porukalta, joka oli kenties juuttunut 60-luvulle.
Minulta vei jonkin aikaa muodostaa ensikontaktini Facebookissa, siitä pelosta että nämä mestarit repisivät ikuisen opiskelijani kappaleiksi hirveillä kysymyksillä ja monilla epäilyillä. Onneksi kaikki olivat hyvin armollisia, ja hitaasti aloin muistaa.
Muistin, mistä tuo mestari tuli ja miksi minusta usein lapsena tuntui nostalgiselta ja väärässä paikassa olevalta. "Missä v**ussa olen?" muistan usein ihmetelleeni silloin. Ja minua hämmästyttää, etten itse asiassa näe tuota pientä tyttöä, joka olin ennen. Näen usein pienen pojan, tuntien kuitenkin samaa surullisuutta.
Shaumbrana oleminen ei ole kaikkia varten. Eikä uskoakseni pitäisikään. Ei ole sijaa tuolle tyypilliselle henkiselle nauttimiselle marttyyriudesta ja pakkomielteelle tehdä elämästä kaunista. Olet vain sinä ja sinä itse. Kukaan Jumala ei tule pelastamaan sinua, kun sinulla on paska päivä, etkä edes yritä syyttää siitä perhettäsi tai muuta maailmaa.
Siis kuvittele tyrmistykseni, kun juuri ennen Aspektolgia-kurssia näin yhtäkkiä, etten oikeasti halunnut päästää irti mistään aspekteistani. "Ei ikinä. Tein kovasti työtä ollakseni tämän sekopää!" oli ainoa asia päässäni ennen kurssin alkamista. "Panostin koko itseni luodakseni tämän fantastisen tarinan, ja nyt minun täytyy päästää sitä irti? Ei ikinä!"
Itkin aika paljon, koska en voinut uskoa omaa jääräpäisyyttäni ja koska olin myös hyvin surullinen. Tarinasta irtipäästäminen on erittäin yksinkertaista, ei koskaan kuitenkaan helppoa.
Olin kuvitellut, että käytyäni SES- ja Aspektolgia-kurssit olisin todella halunnut tyhjentää repustani kaiken, mitä olin kerännyt monien elämien aikana, ja lopultakin näyttäytyä mestarina, joka olin aina ollut. Minua hämmästyttää, että tiedän tämän riippuvan täysin minusta, ja jotenkin tunnen äärimmäistä vapautta tuossa tietoisuudessa. Voisin syyttää vastarinnastani ketä ja mitä tahansa, mutta se on minun. Ja kun minä loin sen, voin luoda sen pois! Tämä pitää sydämeni avoimena ja sallii minun valita elämän, riippumatta siitä miltä minusta tuntuu hetkestä toiseen.
Olen yksi & olen monta, eikä mikään ole koskaan tuntunut todemmalta.
Kun kirjoitan tätä, oivallan aina tunteneeni, että elämä on vain uskomatonta seikkailua. Myös synkimpinä aikoina saatoin tuntea innostukseni siitä, että voin olla täällä. Jokainen kyynel johtaisi hymyyn ja uuteen viisauteen. En vain voinut oikeastaan kertoa kenellekään – siitä pelosta, että minut lukittaisiin mielisairaalaan.
Minulla on vielä päättämättä (toivon, että Adamus arvostaa, miten huolellisesti olen sanomatta: "En tiedä!"), milloin sallin Oivaltamiseni. Saattaa kestää tovin, ennen kuin mestari-itseni on täysin takaisin kuvioissa. Se saattaa olla pian tai ei koskaan, mutta sillä ei ole merkitystä. Ainoastaan sillä on merkitystä minulle, että olen täällä elääkseni tänä fantastisen pelottavana aikana. Samaan aikaan kun maailma ympärilläni tulee hulluksi, tiedän, ettei minkään tästä hulluudesta tarvitse olla minun. Useimmiten voin nähdä nyt, että olen luonut elämäni jokaisen pienen osan, riippumatta siitä mitä ympärilläni tapahtui.
Hyvä ja paha – kaikki omaa luomustani. Ja voi pojat, että siinä on ollut paljon hauskaa!
*******
Antonia asuu Lontoossa, Iso-Britanniassa ja on "enegiaintuitiivi" ja perustanut "Evoking Gracen", pyhän nettitilan joka on suunniteltu inspiroimaan sinua kukoistamaan ja elämään onnellisempaa elämää. Hän on luonut hyvin ainutlaatuisen lähestymistavan, joka yhdistää intuitiivisia taitoja, ajatonta viisautta ja käytännön työkaluja auttamaan sinua tunnistamaan ne kätketyt dynamiikat, jotka estävät sinua elämästä hyvin ja todella nauttimasta olostasi/itsestäsi. Hänen tuotteitaan ja kirjoituksiaan löytyy "Evoking Grace" -sivuilta (https://www.evokinggrace.com/), Facebookista (https://www.facebook.com/InsightfulLivi ... toniaLyons) ja Instagramista (https://www.instagram.com/evoking_grace/).
(Suom. huom. artikkelin kuvituksessa on valokuvia shaumbroista. Tästä pääset shoudien valokuva-albumiin (https://www.crimsoncirclephotos.com/Shouds).
-----------
Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.
Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.