Vezane (Herman) Ronna (ronnastar.com) AE Mikael

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

PELKOILLUUSIO Syyskuu 2014

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 15.09.2014 12:52

PELKOILLUUSIO



AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)

Syyskuu 2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat mestarit, pysähdyttekö kanssani hetkeksi ja inventoitte viimeaikaiset saavutuksenne ja ne, mitä näyttävät teistä tappiolta tai epäonnistumiselta? Haluaisin teidän katsovan tarkemmin ja ymmärtämään paremmin, mistä vihkimys- ja ylösnousemusprosessissa on kyse. Saatte selkeämmän kuvan kosmisten lakien toiminnasta ja aliuniversumimme upeudesta ja monimutkaisuudesta, kun unohduksen verho nousee ja alatte hyödyntää korkeamman itsenne ja supertietoisen mielenne viisautta. Teillä on kuitenkin edelleen epäilyksiä ja olette hämmentyneitä, kun kohtaatte vanhoja pelkojanne ja tunteitanne.



Kaikki ihmiset poikkeuksetta edistyvät harppauksin – kyllä, myös ne jotka näyttävät olevan jumissa uhriudessa, syyn ja seurauksen karmavuorovaikutuksessa sekä hyvän ja pahan ja kaksinaisuus/polariteettitietoisuuden draamassa. Syvällä jokaisessa tiedostavassa olennossa on tyytymättömyyttä, kaipausta, tunne että on tehtävä muutoksia eikä voi jatkaa samoilla vanhoilla ja tuskallisilla olemassaolomalleilla. Kuten näette, jotkut päättävät lähteä fyysisestä astiasta ja palata henkimuotoon odottamaan helpompaa ja lempeämpää aikaa palatakseen ja jatkaakseen fyysisen ilmaisun matkaa. Toisista tulee rohkeita, kun he kurkottavat tuntemattomaan ja huomaavat, että odotamme siellä auttaaksemme heitä – ja niin he alkavat toivoa ja uneksia ottaessaan kontrollin omasta kohtalostaan.



Aivan kuten teidän täytyy tunnustaa, selvittää ja irtipäästää kaikki negatiiviset muistot ja energiat fyysisestä, eetteri-, mentaali- ja tunnerakenteestanne, sama pätee myös Äiti Maahan. Tämä on sen "tuhoutumisprosessin" syy, mitä pelkäätte kaikki niin kovasti, mutta sen ei tarvitse olla yhtä radikaalin mullistavaa, kuin on ennustettu ja teidät johdatettu uskomaan. Totta, kaikki mikä ei ole harmoniassa uuden ajan korkeampien värähtelytaajuuksien kanssa, on muunnettava, transformoitava tai kohotettava. Tämä voidaan kuitenkin saavuttaa tulemalla tietoiseksi niistä ydinuskomuksista, mitkä eivät resonoi tulevaisuuden jalostuneempien, ylemmän neljännen ja viidennen ulottuvuuden tietoisuuden kanssa.



Kuten tiedätte, Äiti Maa pyrkii myös saavuttamaan korkeamman Jumalatietoisuustason. Tämän tekemiseksi sen on puhdistettava negatiivinen ydinmuistovirta astraalitasolta/aurakentästä – ihmiskunnan negatiivisten massatietoisuususkomusten pyörre monilta menneiltä aikakausilta. Tässä kohtaa monilla teistä on vaikeuksia. Ette pysty vielä erottamaan, mitkä ovat omia ydinuskomuksianne, eivätkä niitä joita monet eri rodut, kulttuurit ja uskonnot ovat luoneet monina menneinä aikakausina.



Kun tiedostatte ykseystietoisuuden ja alatte sukeltaa siihen – mikä saa aikaan suurta ihmetystä, iloa ja tunnetta, ettei ole enää yksin – se avaa myös oven yhdistyäksenne niihin ikivanhoihin pelko-, epäonnistumis-, pettämis- ja häpeämuistoihin, joita toisilla on aurakentässään. Ette saa ainoastaan positiivisia energioita, rakkaat – osa tehtäväänne on auttaa koko ihmiskuntaa tiedostamaan rajoittavat uskomuksensa ja negatiiviset tuhoisat ajatusmuodot ja teot. Sen vuoksi näyttää olevan niin paljon järjetöntä väkivaltaa ja monet käyvät päälle vihaisena ja tuskaisena. Muodonmaailma näyttää murskaavan ja ruhjovan niitä, jotka eivät pysty kohtaamaan omia luomuksiaan ja tunnustamaan, että he ovat todellakin luoneet oman helvetillisen pelko- ja kärsimysmaailmansa. He syyttävät kaikkia ja kaikkea paitsi itseään. Mutta sallimatta sielun tai korkeamman itsen auttaa parantumisprosessissa, on liian tuskallista kohdata omat luomuksensa ja egon halupersoona tulee vielä voimakkaammaksi ja kontrolloi enemmän ajatteluprosessia ja käyttäytymismalleja.



Tästä syystä teemme kaikkemme auttaaksemme teitä, jotka olette eturintamassa, avaatte tietä ja teette polkua toisten seurattavaksi. Prosessin on oltava selkeä, sen on oltava yksinkertainen eikä niin monimutkainen kuin muinaiset viisausopetukset olivat, sillä menneisyydessä ylösnousemusprosessi oli suunniteltu harvoille ja valituille. Teillä jotka olette opettajia ja tiennäyttäjiä, on ollut tai on kaikkia niitä tunteita, pelkoja ja takaiskuja, joita ihmiskunta laajemmin kohtaa. Monet teistä ovat tehneet suuren uhrauksen ja suostuneet läpäisemään tai kokemaan monia testejä, jotka eivät olleet itse aiheuttamianne (vaan kumulaatio laajemman olemuksenne toisten osien muistoista/energiamalleista).



Toisin sanoen, monet teistä tulivat energioiden kera, jotka koostuivat monista eri puolista tai ilmaisuista, mitä te ette suoraan ole kokeneet sieluna, vaan suostuitte niiden laittamiseen energiaanne (auraanne) ja DNA:hanne, jotta teidän täytyisi tasapainottaa ja voittaa nämä puutteet. Siis rakkaat ystävät, älkää tuomitko kaunista ja herännyttä sielua, jolla näyttää olevan paljon enemmän kuin oma osansa vastoinkäymisistä. Kunnioittakaa häntä ja matkikaa häntä, sillä hän tasoittaa tietä teille.



Ja niin pyydämme teitä tarkkailemaan esiintulevia pelko- ja epäilymalleja, mitkä estävät teitä siirtymästä seuraavalle valaistumistasolle. Jokaisella tasolla on omat testinsä, koettelemuksensa ja karikkonsa ja monet teistä estävät etenemistään, koska ette pysty päästämään irti vanhoista ja syvistä ydinenergiamalleista. Toisaalta monet ovat edelleen kiinni valtataistelussa – he luovat ja tekevät suuria hyvyyden tekoja, mutta kuitenkin yrittävät edelleen kontrolloida tai pakottaa omia totuuksiaan tai ajattelutapojaan toisille. Monia niistä jotka edelleen tuntevat, että heidän täytyy palvella ja uhrautua kasvaakseen henkisesti, käyttävät hyväksi sellaiset, jotka eivät ole oppineet, että sen mitä otat toisilta epäoikeudenmukaisesti, otat perimmiltään vain itseltäsi. Monet ovat edelleen vankina suhteissa, jotka estävät ja loukkaavat, eivät tue ja salli kasvua ja laajentumista. He pelkäävät astua pois vallitsevasta tilasta tai ottaa vastuun omasta henkisestä kasvustaan ja hyvinvoinnistaan. Hyvin monet pelkäävät kohdata omia painajaisiaan ja pahoja uniaan, sillä he saattavat oivaltaa, että ne ovat heidän itsensä aikaansaamia ja että he ovat vastuussa omasta henkilökohtaisesta transformaatiostaan. Pysähtyneisyys ja turhuuden tunne ovat kuoleman kaava, rakkaat – tunteiden kuoleman, henkisen valppauden, toiveiden ja unelmien kuoleman ja lopulta fyysisen astian kuoleman.



Mitä ovat suurimmat pelkonne tällä hetkellä, rakkaat ystävät? Mitkä esteet estävät teitä avaamasta tuon seuraavan oven korkeampaan tietoisuuteen ja mestaruuteen? Ennen kuin voitte hyväksyä Jumalan tahdon ensimmäisen säteen ja käyttää sitä, teidän on kohdattava ja voitettava pelkonne ja demoninne. Olemme pyrkineet kuluneina vuosina antamaan teille työkaluja ja viisautta tämän tekemiseen, mutta perimmiltään tehtävä on yksin teidän. Nämä seuraavat vuodet ovat kriittisiä ja olemme sanoneet tämän monta kertaa aiemmin. On kuitenkin tärkeää, että tiedostatte, miten nopeasti evoluutioprosessi tai ihmiskunnan ylösnousemus etenee. Jos teidän on tarkoitus pysyä raiteilla sekä planeettanne ja niiden taajuusnopeutumisen mukana, jotka kurkottavat tähtiin matkallaan takaisin kotiin, teidän täytyy oppia elämään itsenne, pelkojenne ja sen tunteen kanssa, että teidät on kytketty irti korkeammasta itsestänne ja valoulottuvuuksista.



Sallikaa minun antaa teille lahja, harjoitus mikä auttaa teitä murtautumaan pelkojenne ja epäilyjenne rajoittavien muurien läpi ja vapautumaan niistä malleista, jotka eivät enää palvele teitä. Haluamme tähdentää teille, miten haitallisia pelkoenergiat ovat – energiat jotka estävät teitä vaatimasta mestaruuden lahjoja – ja miten yksinkertaista onkaan mennä niistä läpi.



Seiso peilin edessä tai pidä peliä kädessäsi ja tuijota siihen, kun tuot mieleesi sen, mitä eniten pelkäät. Aivan kuten olemme opettaneet teitä täyttämään kehonne valolla, pyydän nyt sinua sallimaan tämän pelon muodostua, kun luot ja kuvittelet pahimman mahdollisen tilanteen, mikä liittyy tähän pelkoon. Tunne sen alkavan levitä kehoosi, tunne se erityisesti sydämessä ja solaarivoimakeskuksessa, kun siirrät tietoisuutesi koko kehoon ja tunnet rajoitusten, stressin ja rampauttavan energian hiipivän sisään ja tunkeutuvan olemukseesi. Katso nyt silmiisi, näe tuska ja tutki kasvojesi ilmettä, kun ne muuttuvat ja ikääntyvät. Tunne painetta muodostuvan, kunnes tiedät, ettet voi enää kestää.



Nyt rakkaat mestarit, vetäkää useita kertoja syvään henkeä, kun menette syvemmälle ja syvemmälle pyhään sydänkeskukseenne ja vedätte esiin Isä/Äiti Jumalanne pyhää rakkautta timanttiytimellistä jumalasolusta – arvokas lahja mikä on aina käytettävissä auttamaan teidät läpi jokaisesta koettelemuksesta ja testistä. Kutsukaa ylisieluitsenne täyttämään teidät violetin liekin parantavilla taajuuksilla ja tiedostakaa kaikilla aisteillanne, kun tämä ihmeellinen lahja virtaa lävitsenne ja ympärillänne. Voitteko pitää kiinni pelosta vai hajoaako se tyhjyyteen, kun tämä taianomainen rakkausenergiaeliksiiri leviää olemukseenne?



Katso taas peiliin ja näe, miten pehmeiksi silmäsi ovat tulleet, miten nuorekas ulkonäkösi on. Tunne laajentuminen sydämessäsi ja stressin ja rasituksen vapautuminen kehostasi ja lihaksistostasi. Pelkoa ei voi olla siellä, missä on valoa, missä on rakkautta. Hengitä sisään elämänlahjaa, hengitä syvään luomisen ydinolemusta, mitä annetaan sinulle. Kun olet pelossa, rajoitat ja katkaiset elämän praanaolemuksen virtaamisen. Tämä voi tuntua dramaattiselta harjoitukselta, mutta todellisuudessa se on suuri lahja, sillä monet teistä eivät voi edetä, ennen kuin kohtaatte itsenne peilissä ja sallitte pelkojenne heijastua teille. Teistä tulee tietoinen, ettei pelko ole peräisin "tuolta jostain" vaan sisältä.



Useammat ja useammat teistä tulevat tietoiseksi elämäntehtävästään ja siitä, miten tärkeä se on. Älkää pelätkö astua rohkeasti esiin, rakkaat ystävät, koska autatte esi-isienne negatiivisten taajuusmallien parantamisessa ja selvittämisessä. Kun siirrytte ylöspäin valopolkua, teillä on myös käytettävissänne sielukumppanienne kaikkien elämien positiivisten kokemusten viisaus ja rikkaus. Tämä on ykseystietoisuuden ihme. Ettekö ole huomannet, miten opettajat ja viestintuojat tuovat esiin melkein identtistä informaatiota, sillä he kokevat samoja tunneylä- ja alamäkiä sekä vastaanottavat samoja ajatusimpulsseja? Monet teistä ovat menneet tilaisuuksiin, joissa koitte syvää kotiinpaluun tunnetta ja jälleenyhdistymistä kauan sitten kadotettuun perheeseen tai ystäviin – kuten monet teistä eivät myöskään enää tunne harmoniaa fyysisen perheensä kanssa eikä teillä näytä olevan mitään yhteistä pitkäaikaisten ystävien kanssa. Älkää tuomitko, tulkaa tarkkailijaksi – sallikaa korkeamman itsenne antaa teille viisautta, mitä tarvitsette siirtyäksenne voittajana minkä tahansa tilanteen tai esteen läpi.



Kun siirrytte tuomitsemattomuuteen ja olette valmis sallimaan korkeimman lopputuloksen tapahtua kaikissa tilanteissa, murtaudutte vapaaksi pelkositeistä ja elämästä tulee jatkuva ihmetyksen, ilon ja kiittämisen lähde. Vaatikaa ne lahjat, joita teille tarjotaan, kallisarvoiset ystävät, olette ansainneet ne. Siirtykää pelkosumun läpi sarastavan aikakauden valoon. Kulkekaa rohkeasti kimmoisin askelin, hymy huulillanne ja ilo sydämessänne. Urheat valonsoturini, takananne tulevat katselevat – älkää horjuko nyt. Näyttäkää heille, niin kuin me olemme näyttäneet teille. Ottakaa heitä kädestä ja tukekaa heitä, niin kuin me olemme tehneet teille. Kertokaa heille, että te ette voi ottaa heidän tehtäviään tai taakkojaan, mutta antakaa heidän hyötyä viisaudestanne ja kokemuksestanne. Teidän ei tarvitse väittää tai todeta, minkä tason olette saavuttaneet. Teidän ei tarvitse yrittää tehdä vaikutusta tai hallita, sillä tiedätte sydämessänne, kuka olette, ja se riittää.



Sallikaa meidän lähteä luotanne lisäsuuntaviivojen kera siitä, miten eletään jokainen päivän valonmestarina.



Teidän on opittava tunnistamaan negatiivisten ajatusmuotojenne lähde ja käsittelemään ne. Usein negatiiviset tunteet napataan ympärillä olevilta, erityisesti jos olette hyvin empaattinen ihminen. Oppikaa ympäröimään itsenne kulta-valkoisella valopallolla, mihin mikään matalampivärähteinen ei voi tulla häiritsemään rauhallisuuttanne. Kaikki maan päällä ovat puhdistamassa muinaisia muistoja ja menneisyyden ajatusmuotoja. Olkaa passiivinen tarkkailija, kun näitä tunteita kiehuu sisällä. Älkää vaatiko niitä itsellenne – vain tarkkailkaa ja sanokaa: "Tunnen tätä vihaa" tai pelkoa, masennusta, syyllisyyttä tai mitä tahansa ei-voimaannuttavaa tunnetta. Kuvitelkaa roihuavan valopallon laskeutuvan korkeammasta itsestänne ja räjähtävän miljooniksi pikkuruisiksi timanttikristalleiksi, jotka leviävät koko kehoonne ja transformoivat ja tasapainottavat kaikki riitasointuiset energiat. Tehkää tämä niin usein, kuin tarvitsee.



Sulkekaa mielenne automaattiohjaus ja tulkaa matkanne ja kokemustenne johtajaksi. Kuunnelkaa oman mielenne vastaanottoasemaa, kun etsitte ajatuksia, värähtelymalleja ja ääniä, jotka ovat kohottavia ja voimaannuttamia. Negatiivinen ja kriittinen ajattelu koostuu matalammista häiritsevistä malleista. Jos ette pidä siitä, mitä maailmassanne tapahtuu, kohottakaa ajatuksianne ja muuttakaa mielenne, jotta heijastatte tasapainoisia ja kohottavia ajattelu- ja aikomustaajuusmalleja.



Oppikaa ajattelemaan koko aivoillanne eli käyttäkää sekä lineaarista, analyyttistä ja ulospäin keskittynyttä vasenta aivopuoliskoa että intuitiivista, luovaa ja sisäänpäin keskittynyttä oikeaa aivopuoliskoa. Hyödyntäkää nerokkuuspotentiaalinne tai viisauden valopaketit, mitkä ovat tallennettuna pyhään mieleenne, mikä on virittynyt korkeamman ulottuvuuden tai kosmiseen tietovarastoon.



Älkää kohdistako tai heijastako tunteitanne toisiin. Sallikaa itsenne tuntea ja ilmaista kaikkia tunteita, joita teillä on, mutta analysoikaa ja selvittäkää ne ensin omassa pyhässä tilassanne. Puhukaa ja jakakaa vain selkeyttääksenne tai selvittääksenne väärinkäsityksen ja jakakaa aina ajatuksenne rakkaus- ja myötätuntosuodattimen kautta. Tämä on mestarin tapa.



Rakkaat valonkantajat, kun integroitte enemmän uudistumisplasmaa ja teistä tulee harmoninen valontarjoaja, pystymme olemaan vapaammin vuorovaikutuksessa kanssanne ja työskentelemään kauttanne uusien ihmeellisten asioiden luomiseksi. Suostumalla tekemään niin, suurimmat kuvitelmanne ylittäviä ihmeitä on runsaasti. Kiedomme teidät Isä/Äiti Jumalamme ja Ylimmän Luojan sydänytimen elämänvaloon. Olen aina lähellä opastamassa ja suojelemassa teitä.



Olen arkkienkeli Mikael.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Lokakuu 2014 SIELUN TÄYTTÄMÄKSI PERSOONAKSI TULEMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 15.10.2014 08:36

SIELUN TÄYTTÄMÄKSI PERSOONAKSI TULEMINEN



AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)

Lokakuu 2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat mestarit, Jumalsiemenatominne, "minä olen" –olemuksenne on alkuperäinen ydinälykkyytenne, ensimmäinen yksilöllistynyt identiteettinne universaalissa tai aliuniversaalissa kokemuksessa. Tässä aliuniversaalissa kokemuksessa ensimmäiset 12 Jumalakipinäänne, sielusirpalettanne sisälsivät kaikki avut, aspektit, taidot ja tiedot, joita tarvitsisitte kulkeaksenne monilla tasoilla (ulottuvuuksissa) tässä aliuniversumissa. Tuosta ajasta saakka Jumalsiemenatomiolemuksenne on taittunut ja jakautunut lukemattomia kertoja. Olette nyt prosessissa, missä saatte kolmannessa/neljännessä ulottuvuudessa takaisin sieluitsenne kaikki monet osat, jotta voitte siirtyä korkeamman itsenne suurempaan, dynaamisempaan ja laajempaan versioon viidennen ulottuvuuden ympäristössä.



Auttamaan teitä tämän saavuttamisessa, timanttiytimellinen Jumalsolunne ja henkilökohtainen elämänkukkaluojapyöränne sisältävät täysimääräisesti tämän aliuniversaalin kokemuksen 12 Jumalatietoisuussädettä. Ne suunniteltiin niin, että sitten kun olette valmis aloittamaan paluumatkan korkeammille tietoisuustasoille, saisitte pääsyn oman jumaluutenne täyteen laajuuteen. Tehtävänne on aktivoida nämä säteet, yhdistyä niiden sisältämiin Jumalan ominaisuuksiin ja laatuihin ja sitten käyttää niitä suurimpaan hyvään.



On edelleen suurta hämmennystä siitä, mikä sielu on, miten se toimii ja missä se asuu. Teidän on tärkeää ymmärtää monisyinen jälleenyhdistymisprosessi korkeamman itsenne moniin osiin. On myös tärkeää, että saatte selkeyttä niistä seikkaperäisemmistä opetuksista, joita olemme antaneet monista korkeamman itsen osista (teillä on monia, ei vain yksi) ja näiden monien osien yhdistämisprosessista. Siksi meistä tuntuu, että on syventävän selityksen aika tästä sieluevoluution tärkeimmästä prosessista.



Sen tekemiseksi teidän on laajennettava rakkaus-valokapasiteettianne niin, että se sisältää kaikki luomakunnan osat maapallolla – rakkaus luontoa, eläinkuntaa, ihmiskuntaa, ns. vihollisia ja mikä tärkeintä, itseä kohtaan. Nimittäin periaatteessa koko luomakunta on osa teitä ja olette Ylimmän Luojan kallisarvoinen valkoisen tulen siemenatomi. Jumalatietoisuuden laajentaminen johtaa aurakenttänne, valosäteilynne laajentumiseen. Ajan kuluessa useammat ja useammat teistä kehittävät niin voimakkaan ja laajan säteilyn, että sillä alkaa olla positiivisia vaikutuksia ympärillänne oleviin – ja lopulta maapalloon ja koko ihmiskuntaan. Melko suuri määrä edistyneempiä sieluja on jo saavuttanut tämän kyvyn. Teidän on kuitenkin muistettava, että te ette voi välittää sitä, mitä ette ole itse ottaneet omaksenne. Muistakaa myös tämä: tärkeä osa tehtäväänne maan päällä on voimistaa alempien ulottuvuuksien valoa. Sielutietoisuuden laajentuminen johtaa aurakenttänne laajentumiseen sekä voimakkuudeltaan että vaikutuspiiriltään.



Tavoittelijan polulla on keskityttävä sekä ulkoisen että sisäisen maailman koulutukseen. Teidän on pyrittävä tulemaan tietoiseksi tarkkailijaksi siinä, mitä ympärillänne tapahtuu. Itsenne kouluttaminen osallistumaan keskittyneen tietoisesti jokapäiväisen elämän fyysisiin tapahtumiin on erittäin tärkeää sekä oppiminen käsittelemään niitä harmonisia ja riitasointuisia taajuusmalleja, joiden kohteena olette. Teidän on sitten ryhdyttävä tarkoituksenmukaisiin toimiin. Tunteiden ja mielen kurinalaisuus on myös erittäin tärkeää, kun pyritte tulemaan itsen mestariksi. Ette saa kääntää selkäänne maailmalle ja elämän kokemuksille, vaan teidän on kohdattava ne suoraan. On kuitenkin oleellista oppia näkemään elämä korkeammasta näkökulmasta. Pyrkikää näkemään suurempi kuva ja olla kietoutumatta pienen tarinan draamoihin.



Logiikka on fyysisen mentaalikehon ja mielenne funktio. Muistakaa, että se tieto tai ne teoriat jotka hyväksytte omaksi totuudeksenne, on koettava voidakseen saada viisautta paljastuneesta informaatiosta. Korkeampi itse ja pyhä mieli toimittavat inspiraatiota. Teidän on opittava kiinnittämään huomiota pyhän mielenne ja pyhän sydämenne impulsseihin tai korkeamman itsenne vallitsevan osan syötteeseen, sillä niin opitte vähitellen kommunikoimaan olentojen kanssa korkeammissa ulottuvuuksissa ja saamaan kosmista viisautta.



Alussa oli kommunikointia erikoistuneiden ryhmähenkioppaiden ja -suojelijoiden kanssa ja keskuudessa. Tämä lahja tai kyky kuitenkin kadotettiin. Kun ihmiskunta vajosi syvemmälle aineellisen maailman tietoisuuteen, se uppoutui viiden aistin tuntemuksiin ja lakkasi vähitellen kääntymästä sisäänpäin saadakseen yhteydentunteen tietoisuuden korkeampiin ulottuvuuksiin. Matalammat kolmas ja neljäs ulottuvuus eivät ole kirkkaita ja selkeitä. Niissä on usva- tai sumukerros. Tässä ympäristössä olevat sielut eivät käsitä tätä, sillä ne ovat tottuneet tähän tietoisuustilaan. Matalampien kolmannen ja neljännen ulottuvuuden todellisuutta voitaisiin verrata olemiseen sameassa labyrintissä, missä etsitään ikuisesti polkua, mikä johtaa takaisin tiedostamisen puhtaaseen valoon. Tämä sumu alkaa vähitellen hälvetä, kun siirrytte neljännen ulottuvuuden keskialitasoille, ja maailmasta tulee kevyempi ja kirkkaampi, kun kuljette kullekin ylemmälle alitasolle.



Saadaksenne valo-oppitunnit teidän on nostettava tietoisuuttanne virittyäksenne vähintään neljännen ulottuvuuden viidennelle alitasolle. Tässä aliuniversaalissa kokemuksessa kussakin ulottuvuudessa on seitsemän alitasoa, ensimmäisen alitason ollessa alin ja tihein ja seitsemännen korkein ja jaloistunein. Mestarit ja oppaanne ovat valmiita tapamaan teidät puolitiessä – kuitenkin vain erittäin harvoin he alentavat taajuuttaan äärimmäiseen kaksinaisuuteen, sillä se on liian epämukavaa heille.



Ego on fyysisen ego-persoonaitsen osa. Se suunniteltiin auttamaan teitä kehittämään ajan kuluessa tunteen identiteetistä ja yksilöllisyydestä. Ego ohjaa ulospäin keskittyvää mieltä. Väärin johdettu egoitse oli tärkeä vaikuttaja kuvitteellisen uskomusjärjestelmän luomisessa materiaalisesta tasosta – todellisuudesta joka perustui erillisyyteen, pelkoon, itsekkyyteen ja puutteeseen. Kun laajennatte mielenne horisonttia, alatte murtaa itseä rajoittavan havaintotavan esteitä. Mielen laajentumiseen sisältyy aivojen ylempien ulottuvuustasojen nukkuvien solujen aktivointi ja yhdistyminen pyhän mielen viisauteen. Sokea tottelevaisuus ei ole valaistumisen edellytys, sillä pyritte tulemaan itsen mestariksi ja elämään henkilökohtaiset totuutenne niin, kuin ne ovat paljastuneet teille ja sydänmonitorinne on vahvistanut ne.



Ihmiskunta on sielu- ja soluheräämisen keskellä. Kun siirrytte ylemmän neljännen ja alemman viidennen ulottuvuuden värähtelymalleihin, solunne, eetterikehonne ja aurakenttänne aloittavat kiihtyneen puhdistumisprosessin. Tämä prosessi johtaa lopulta korkeamman itsenne monien osien lataamiseen ja valokehonne asteittaiseen takaisinsaamiseen. Olkaa tietoinen joka hetki, jotta fokuksestanne tulee "yksikärkinen" ja selkeä. Kehitätte vähitellen itsevarmuuden ja turvallisuuden tunteen, tietämisen että kaikki on hyvin ja pysyy.



Sielu on Jumalsieluatominne, "minä olen" –olemuksenne monta kertaa taitettu laajentuma. Sielu käyttää oikean aivopuoliskon intuitiotietoisuutta, mikä on yhteydessä korkeampaan pyhään mieleen ja henkiseen tahtoon. Sieluitse opastaa sisäänpäin keskittynyttä mieltä. Ihmiskunta on kehittämässä hienovaraisia ja jalostuneita aisteja, jotka ovat heikenneet väärinkäytöstä. Teidän on siirryttävä ohi usein vääristyneistä fyysisistä perusaisteista ja samalla pyrittävä uutterasti kehittämään intuition ja jumalaisen viisauden korkeampia mentaaliaisteja. On hyvin tärkeää, että opitte kontrolloimaan tunteitanne ja pitämään ajatuksenne vakaasti valossa.



* Kannatte timanttiytimellisessä Jumalsolussanne kristallista muistisiemenatomia Itsen koko toteuttamisesta alusta lähtien. Se sisältää hyvin lyhyen yleiskatsauksen jokaisen elämänne kohokohdista, merkittävistä oppitunneista joita olette oppineet ja taidoista, joita olette kehittäneet matkatessanne ympäri tätä universumia.



* Sielu ei ole henkeä eikä ainetta. Se on kristallinen, pyhä tuli, muistisiemenatomi ja puhtaan valo-olemuksen osa, mikä on ohjelmoitu tallentamaan matkanne tämän aliuniversumin kokemusten läpi. Se on linkin teidän ja Isä/Äiti Jumalanne ja perimmiltään Ylimmän Luojan välillä.



* Tämän elämän henkilökohtainen sieluitsenne asuu pyhässä sydämessä, osana timanttiytimellistä Jumalsoluanne. Sielunne jokaisella korkeamman taajuuden osalla on oma muistisiemenatominsa. Silloin kun tietty osa alkaa asua sielutähdessänne ylisieluna, se välittää vähitellen henkilökohtaiset värähtelymallimuistonsa muistisiemenatomiin timanttiytimellisessä Jumalsolussanne ja myös ruumiillistuneeseen sieluitseenne. Ensin se aktivoi tarkoituksenmukaiset muistisiemenkristallit pyhässä mielessä. Kun taajuutenne laajenee sisältämään ne, muistisiemenatomit joita pidetään varastossa timanttiytimellisessä Jumalsolussanne, aktivoituvat. Näin ollen kun yhdistytte kaikkiin sieluosiinne, saatte lopulta kyvyn päästä käsiksi kaikkeen viisauteen, kaikkiin taitoihin, positiivisiin muistoihin ja kokemuksiin seuraavassa evoluutiovaiheessa, sieluitsen matkalla viidennen ulottuvuuden monien tasojen läpi. Tämä prosessi toistuu uudestaan ja uudestaan, kun kuljette Jumaltietoisuuden moniulotteisia tasoja ja yhdistytte jumalaisen itsenne useampiin ja useampiin osiin.



* Teidät ohjelmoitiin etsimään ikuisesti olemuksenne pyhää sydäntä, timanttiytimellistä Jumalsoluanne ja Luojaolemuksenne kristallista siemenatomia.



Erityisjaksoina on aina ollut erityisten ja ainutlaatuisten olentojen pieniä ryhmiä, jotka inkarnoituivat eri rotuihin ja alirotuihin ja jotka toivat tuoreita ideoita ja juurruttivat uusia laatuja ja ominaisuuksia. Nämä kehittyneet olennot toivat esiin viisauttaan, korkeampaa tietoisuuttaan ja erityistaitojaan esimerkin avulla ja he yhdistyivät myös fyysisesti ihmisrodun valikoituihin jäseniin kehittääkseen ihmiskunnan DNA-koodauksia. Elätte yhtä näistä erityisajoista.



Neljättä ulottuvuutta voitaisiin kutsua "siirtymätodellisuudeksi", sillä siellä alatte päästää irti menneisyyden kaikesta ehdollistumisesta. Neljäs ulottuvuus on luonteeltaan enemmän tunteita ja siksi pääfokus on sydämessä ja tuntemisessa. Muinaiset ihmiset kutsuivat neljättä ulottuvuutta "mayaksi tai harhaksi" tai "tietoisuuden astraalitasoiksi". Ihmiskunnan kollektiivinen massatietoisuus täyttää neljännen ulottuvuuden kolme alinta tasoa ja täällä suurin osa ihmisistä on mentaalisesti, ennen kuin he alkavat vähitellen kääntyä sisäänpäin ja kuunnella sieluitsensä tönäisyjä. Persoonallisuus, egon halukeho on tämän ulottuvuuden mestarimanipuloija ja se yllyttää jatkuvasti etsimään lisää tyydytystä ja onnellisuutta ulkoisten mielihyvätuntemusten avulla.



Alatte yhdistyä sisäiseen voimapotentiaaliinne, kun siirrytte neljännen ulottuvuuden ylemmille alitasoille. Aineesta tulee nestemäisempää ja siksi tulee helpommaksi ilmentää, mitä haluatte. Tästä syystä teidän täytyy oppia olemaan päättäväinen ja keskittämään ajatuksenne selkeän aikomuksen kera. Kurinalainen mieli yhdistää ajatusketjut oikeaan järjestykseen. Teidän on erittäin tärkeää ymmärtää, että pirstoutuneet ajatukset ovat haitallisia etenemisellenne. Eläminen läsnä olevassa hetkessä – nyt-hetkessä – on kriittinen tekijä itsemestaruuden saavuttamisessa.



Valaistumispolun onnistuneeseen kulkemiseen vaaditaan mielen ponnistelua. Vähitellen melkoinen osa menneiden tapahtumien muistoistanne alkaa haalistua, kun siirrytte vaistomaisten aivojen ja vaistomaisen mielen ulottuvuudesta korkeamman mielen ulottuvuuteen. Itsensä mestarin tärkeitä piirteitä ovat keskittynyt tarkkailukyky ja ajatusten, sanojen ja tekojen vaarattomuus. Tavoittelijana polulla teille paljastetaan suurempia ja suurempia kosmisia totuuksia. Teidän pitäisi kuitenkin tiedostaa, että iättömän viisauden vähäisemmät periaatteet laajenevat jatkuvasti sisältämään ainutlaatuisia sääntöjä, lakeja ja totuuksia seuraavasta olemassaolotasosta, tietoisuuden loputtomassa ylösnousukierrossa.



Teidän täytyy pitää mielen avulla kommunikointikanava auki sielun ja aivojen välillä. Tämä käynnistää käpylisäkkeen hitaan uudelleenaktivoinnin ja portaalin avautumisen pyhään mieleen, mikä sijaitsee aivojen ylätakaosassa, lähellä päälakea. Pyhä mieli resonoi neljännen ulottuvuuden korkeimpiin alitasoihin sekä viidennen ja kuudennen ulottuvuuden kaikkiin tasoihin sekä pieneen osaan seitsemännen ulottuvuuden taajuuksia/dataa, mikä on varastoitu tulevaa käyttöä varten, kun olette saaneet kyvyn matkustaa korkeimmille tasoille, jotka ovat mahdollisia ihmisille tässä aliuniversaalissa kokemuksessa. Teidän täytyy kuitenkin vähitellen lisätä omia värähtelymallejanne päästäksenne käsiksi kosmiseen viisausvarastoon.



Pyhää mieltä ja pyhää sydäntä ei ole tehty materiaalisen maailman aineesta – ne koostuvat seitinohuesta eteerisestä valoaineesta, mitä ei voi havaita tieteellisin menetelmin. Ne ovat kuitenkin todellisempia kuin mikään fyysisen kehonne osa. Sillä sitten kuin olette muodostaneet taas yhteyden pyhän mielen, pyhän sydämen ja timanttiytimellisen Jumalsolun välille, tulee jatkuva virta timantinkovia hiukkasia sekä olennaista ja kehittynyttä informaatiota muistisiemenatomistanne ja myös ylisielustanne, korkeammasta itsestänne. Tästä syystä on hyvin kriittistä, että yhdistytte taas Jumaltietoisuuden henkiseen kolmikkoon – pyhä mieli, pyhä sydän ja timanttiytimellisen Jumalsolunne kaikki puolet.



Kun siirrytte viidennen ulottuvuuden värähtelymalleihin, solunne, eetterikehonne ja aurakenttänne aloittavat kiihtyneen puhdistumisprosessin. Rauhallisuus alkaa viidennen ulottuvuuden alimmilta tasoilta ja vahvistuu eksponentiaalisesti. Jumalaisen voiman ja viisauden saaminen vaatii, että siirrytte ihmiskunnan kollektiivitietoisuuden massiivisten uskomusmallien ulkopuolelle ja viritytte kosmiseen tietoisuuteenne korkeamman itsen monien osien kautta. Vaaditaan tunnevakautta ja mielen ponnistelua kulkeaksenne menestyksekkäästi valaistumispolkua. On tasapainotilalaki, mikä pätee viidenteen ulottuvuuteen ja sen yli.



Lyhyesti sanottuna kuudes ulottuvuus on kuolemattomuuden ja suuresti laajentuneen sielutietoisuuden ulottuvuus, kun yhdistytte korkeimmille sielupotentiaalitasoillenne tässä aliuniversumissa. Seitsemäs ulottuvuus on ihmiskunnan perimmäinen evoluutioraja tällä aliuniversaalilla kokemuskierroksella. Kahdeksannen ulottuvuuden ensimmäinen alitaso (taajuudeltaan alin) on äärettömyysportti, mihin pystytte yhdistymään, kun saatte kyvyn integroida enemmän ja enemmän korkeampia taajuuksia. Alaspäin tihkumisen ilmiö käynnistyy, kun kykenette pääsemään käsiksi kullekin korkeammalle taajuustasolle, minkä myötä hyvin pieniä määriä jalostuneempaa Jumalvaloa alkaa virrata henkilökohtaiseen valopilariinne ja lisää näin valoa aurakenttänne ja sielulaulusykkeeseenne.



Muistakaa, urheat ystäväni, että elätte ikuisuuden keskellä. Tuomiemme viisausviestien ei ole määrä asettaa lisää sääntöjä tai luoda uutta oppijärjestelmää. Tarkoituksemme on sytyttää sydämenne tuleen rakkaudella ja antaa teille vilaus loistavasta tulevaisuudesta edessänne. Opastan, ohjaan, innostan ja suojelen teitä ja säteilen Isä/Äiti Jumalamme ikuista rakkautta jokaiselle teistä.



Olen arkkienkeli Mikael.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Marraskuu 2014 UUDEN JUMALAISEN SUUNNITELMAN LATAAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 17.11.2014 17:05

UUDEN JUMALAISEN SUUNNITELMAN LATAAMINEN

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Marraskuu 2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, älkää koskaan unohtako, että lähimmän ja rakkaimman ystävänne pitäisi olla te itse – oma sielutietoisuutenne. Pyhästä sydänkeskuksestanne löydätte viisautta, myötätuntoa, kärsivällisyyttä ja mikä tärkeintä, rajattomasti pyhää rakkautta. Luomiskokemuksen alusta saakka kaikki ihmiselämänmuodot ovat tiheydessä olleet jatkuvien paljastusten kohteena. Utelias ja kyselevä mieli oli sisäänrakennettu ja olennainen osa ihmisluonnetta. Maapalloa on taas kerran valmisteltu uuteen, korkeammalle kehittyneeseen ihmislajiin. Teidät kaikki on tähtisiemeninä ja maailmanpalvelijoina koodattu muistisiemenatomilla, mikä antaa teille palavan halun osallistua tämän uskomattoman tulevaisuudenunelman ilmentämiseen. Henkilökohtainen halunne on tulla itseohjautuvaksi ja itseinspiroituvaksi olennoksi, tämän päivän kolmannen/neljännen todellisuusulottuvuuden kaaoksen ja myllerryksen keskellä.

Uutta jumalaista suunnitelmaa mikä on täynnä kehittyneitä ideoita, jotka ylittävät myös tämän päivän nerokkaimpien ja kehittyneimpien mielien hurjimmat unelmat, säteillään voimakkailla Jumalatietoisuussäteillä maapallolle ja ihmiskuntaan tämän aliuniversumin Suuresta keskusauringosta. Kehittyneen sielun joka astelee kapeaa ylösnousemuspolkua, täytyy oppia imemään ja integroimaan tulevan ajan kolme pääjumalasädettä, henkinen kolminaisuus – jumalainen tahto, rakkaus/intuitio sekä älykäs ja tarkoituksellinen toiminta.

Miksi että siirtyisi ylösnousevan tietoisuusspiraalin keskelle, kaksinaisuuden ja polariteetin silmään, missä on tyyntä ja rauhallista ja mikä on täynnä puhdasta kosmista elämänvoimasubstanssia, timantinkovia hiukkasia, jotka vain odottavat muokkaamista visioksenne tulevaisuudesta? Juuri tällä hetkellä voitte kokea Isä/Äiti Jumalamme ja Ylimmän Luojan syvän rakkauden ja myötätunnon, kun siirrytte pyhään sydänkeskukseenne. Hyväksykää tämä muuttumaton totuus: olet arvokas tytär/poika tärkeässä tehtävässä eikä minkään mitä teet tai sanot, voi vähentää tuota rakkautta. On aika avata mielen aivokäytävät ylisielunne ja korkeamman itsenne korkeamman taajuuden koodeille.

Liian monet teistä kantavat edelleen suuria menneisyyden taakkoja – virheitänne tästä elämästä, myös monia entisestä ehdollistumisesta sekä haudattuja muistoja kaikkein aiempien elämienne tuskallista tapahtumista tai teoista. Näistä muistoista kiinnipitäminen tai epäoikeudenmukaisuustaakkojen kantaminen ei enää palvele teitä. Teidän on aika antaa meidän auttaa parantamaan tuskalliset muistot, jotka on tallennettuna fyysiseen astiaanne ja aurakenttäänne – aivan kuten puhdistamme kolmannen/neljännen ulottuvuuden kollektiivitietoisuuden uskomusmallien vääristymät ja näin tuomme nämä ulottuvuudet takaisin alun perin suunnitellulle kaksinaisuusasteikolle. Pelko on primitiivinen "taistele tai pakene" –tunne, mikä estää tietoisuutenne laajentumisen. On aika puhdistaa ja ohjelmoida uudelleen perusta, alemman ihmisluontonne vaistomaiset osat.

On tärkeää, että ymmärrätte – vaikkette enää muistakaan entisiä virheitänne tai ajatuksia ja tekoja, jotka heittivät teidät tasapainosta – että siihen saakka kunnes nämä negatiiviset ajatusmuodot tunnustetaan ja muunnetaan, ne ovat edelleen läsnä solurakenteessanne ja odottavat korjaamista ja palauttamista sisäiseen harmoniaan. Tiedostamalla ja harmonisoimalla tahtonne korkeamman itsenne ja Isä/Äiti Jumalamme tahtoon, kaikki mikä ei ole harmoniassa ylemmän neljännen ja viidennen ulottuvuuden taajuuksien kanssa, kuohuu sisällä esiin parannettavaksi ja palautettavaksi rauhallisen rinnakkaiselon, ilon ja rakkausaikomuksen harmoniaan. Tämä on syy siihen suureen sisäiseen myllerrykseen, niihin haasteisiin ja testeihin, joita te koette, itsetietoiset valonetsijät.

Olemme painottaneet kerta toisensa jälkeen, että yksi suurimmista haasteista – kuitenkin yksi tärkeimmistä tehtävistä ylösnousemusspiraaliin astumiseksi – on ylläpitää keskittynyt tietoisuuspiste solaarivoimakeskuksessanne. Näin säilytätte avoimen käytävän pyhään sydämeen ja sallitte Luojavalon virrata vapaasti teihin ja teistä. Tämä vuorostaan auttaa teitä parantamaan ja kehittämään ainutlaatuisen kaunista ja harmonista sielulauluanne.

Näinä ihmeellisinä, kuitenkin koettelevina aikoina teille annetaan suuri tilaisuus käyttää hyväksi kosmista kirjastoa, mikä sisältää tämän aliuniversumin mysteerit. Teidät tähtisiemenet varustetaan vähitellen käyttämään noita pyhiä valopyramideja/temppeleitä, joihin on tallennettuna aikakausien universaalit lait ja viisaus. Näin tekemällä opitte, että voitte matkustaa miten korkealle tahansa, ylittää minkä esteen tahansa ja ylösnousemuspolkunne paljastuu varmasti. Ette ole koskaan kadottanut jumaluuttanne tai jumalaista älykkyyttänne. Sitä on vain pidetty turvassa ja odottamassa aikaa, jolloin taas kerran heräisitte vaatimaan syntymäoikeutenne Äiti/Isä Jumalamme jumalaisena lapsena.

Rakkaat, pyydämme teitä fokusoitumaan itseenne, jotta teistä voi tulla puhdas astia jalostuneille valotaajuuksille. Kykenette tulemaan kanavaksi Luojavalon timantinkoville hiukkasille, joita leviää fyysiseen astiaanne ja virtaa ulos muodonmaailmaan. Teidän on kuitenkin vapautettava fyysisen astianne pyhä tuli, kundalinituli mikä on tallennettuna juurichakraan, samalla kuin vedätte "uutta syöttöä" kuudennen ulottuvuuden valokaupunkien kautta. Hengitys on tämän elintärkeän elämänvoimaenergian välittäjä. Teidän täytyy oppia käyttämään ja kehittämään pyhän hengityksen täydellistä rytmiä. Äärettömyyshengitys on transformaatioprosessin elintärkeä osa. Kuluneina vuosina olemme lisänneet tärkeitä elementtejä kehittyneisiin tekniikkoihin, joihin teidän on yhdistyttävä voidaksenne kehittyä ja vaatia itsemestaruutenne – elintärkeää informaatiota mikä teidän on tarkoitus integroida ja sitten jakaa niiden kanssa, jotka ovat polulla perässänne.

Pyydämme teitä kuvittelemaan violetin liekin säteilevän jalkojenne alla ja kietovan teidät täysin tähän elintärkeään muuntavaan energiaan, mikä nopeuttaa kaiken epäpuhtaan aineen transformoimista sisällänne ja ympärillänne sekä antaa teille suojaa ulkopuolisilta, negatiivisilta vaikutuksilta. Kun kehitytte henki-ihmisolennoksi, kykenette syvällisempään ajatteluun ja monimutkaisempiin käsityksiin. Kehitätte myös suuremman kapasiteetin syvempään ja voimakkaampaan rakkauteen.

Sitten kun olette integroineet yltäkylläisyyden värähtelykaavan ja hyväksyneet sen totuudeksenne, siitä tulee osa energiapuumerkkiänne. Sen jälkeen nuo yltäkylläisyyden taajuusmallit säteilevät solaarivoimakeskuksenne etu- ja takaportaalista äärettömyysmerkkinä ja luovat näin jatkuvan yltäkylläisyysvirran kaikkina hyvinä asioina.

Muistakaa, että voidaksenne ilmentää henkisen visionne, teidän täytyy määritellä, mitä haluatte luoda, ja sitten kuvitella se selkeästi. Tietoisena luojana teidän pitäisi ensin keskittyä ilmentämään jalostunut ja kehittynyt olotila ja harmoninen elämä. Siksi teidän pitäisi etsiä yltäkyllin rakkautta, iloa, rauhaa, luovuutta, hyvää terveyttä, sopivia ja tyydyttäviä suhteita jne. Pyrkimys yhdistyä Jumalatietoisuuden laatuihin, ominaisuuksiin ja hyveisiin varmistaa onnistumisen kaikkien niiden aineellisten asioiden luomisessa, joita tarvitaan mukavaan elämään. Opitte tulemaan yhdeksi äärettömän yltäkylläisyysvirran kanssa, kun kuljette luomisen monilla tasoilla ja monissa ulottuvuuksissa. Yksi tärkeimmistä käsityksistä mikä teidän täytyy hyväksyä totuudeksenne, on kristallinkirkas tietoisuus siitä, että luotte sen todellisuuden, missä elätte nyt ja tulevaisuudessa.

Monet teistä kysyvät, mikä elämäntehtävänne on tässä elämässä. Sanomme teille, että sielunne suurin halu on, että otatte takaisin monet osanne ja palaatte siksi ihmeelliseksi kanssaluomismestariksi, joka olitte ruumiillistuessanne ensimmäistä kertaa aineellisille tasoille. Ylösnousemisprosessi on jatkuvaa matkaa, ei määränpää. Pyrkikää joka päivä tekemään korkeimpia valintoja ja pysymään hetkessä, sillä se on ainoa aika, jolloin voitte päästä Jumalavoimaanne käsiksi – ette keskittymällä menneisyyteen ja projisoimalla tulevaisuuteen, vaan pyrkimällä korkeimpaan potentiaaliinne joka hetki. Nähkää elämänne haasteet tilaisuuksina, kun opettelette päästämään irti itseä rajoittavista tavoista. Nämä ovat "luovuttamattomia" totuuksia, joita teidän pitäisi iskostaa, kunnes niistä tulee luontainen osa ihmisluontoanne.

Tämä on tasapainottava elämä teille, tähtisiemenet, ja pyritte sen aikana saattamaan harmoniaan kaikki olemuksenne osat. Syvällä sisällä tiedätte, miten tärkeää teille on kunnioittaa feminiinistä luontoanne – lempeitä, intuitiivisia, luovia ja sisäänpäin keskittyviä energioita – ja integroida se, sekä kehittää ja käyttää maskuliinisia ominaisuuksianne. Pyrkikää olemaan vahva, kuitenkin lempeä ja ulospäin suuntautunut, kun käytätte sisäisen viisauden aarteita. Jumalaisen luontonne vahvuus ja tietoinen ilmaiseminen kasvaa, kun opitte ammentamaan pyhän mielenne viisautta, mitä ylivalaisee pyhän sydämenne myötätunto. Teidän on opittava puhumaan ytimekkäästi, rakentavasti ja itseenne luottaen. Tietäkää, että jos pysytte keskittyneenä pyhään sydämeenne, universumin on vastattava positiivisesti ja menestyksenne on varma.

Kun alatte tiedostaa korkeamman itsenne intuition, alatte tuntea Jumalavalon sykkimisen pyhässä sydämessä ja alatte keskittyä luomiskipinään jokaisen tapaamanne ihmisen pyhässä sydänkeskuksessa. Se voi olla himmeä monissa rakkaissa sieluissa, mutta se palaa edelleen sisällä tai muuten ne eivät olisi hengissä. Kun teette näin, pyritte automaattisesti olemaan tuomitsematta ja alatte nähdä positiivisuutta kaikissa.

Pyydämme teitä käyttämään erottelukykyä, ennen kuin otatte kenenkään opetuksia totuudeksenne. Älkää ripustautuko teoriaan tai monimutkaiseen informaatioon. Ottakaa vain se, mikä resonoi syvällä sisällä – se mikä on rakkaudellista, valaisevaa ja laajentaa tietoisuuttanne. Niissä opetuksissa, joita tuodaan nyt ihmiskunnalle, on paljon puolitotuuksia. Muistakaa, että teidän on itse luotava vapaus, yltäkylläisyys ja voimaantuminen omaan elämäänne. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestanne. Erottelukyky on oleellinen ominaisuus ylösnousemus- ja valaistumispolulla oleville. Mitä tahansa valitsette totuudeksenne, teidän täytyy integroida se ja soveltaa sitä elämässänne keskittyneen aikomuksen ja toiminnan avulla. Erottelukyky, sydänkeskeinen aikomus ja tarkoituksellinen toiminta johtavat positiiviseen ilmentämiseen.

Riippumatta siitä, minkä aseman, mitkä olosuhteet tai minkä tietoisuustason otitte tähän inkarnaatioon, syvällä sisällä sieluitsenne paloi halusta integroida olemuksenne monitasoiset osat. Ensin ne on kuitenkin parannettava ja harmonisoitava, jotta ne voidaan täyttää korkeampien ulottuvuuksien jalostuneella valolla. Kun sallitte korkeamman itsenne ylivalaista teidät ja opastaa teitä, teille tulee enemmän ja enemmän inspiroituneita ajatuksia. On monia tapoja sallia Hengen ilmentyä kauttanne – antakaa sen vain tapahtua luonnostaan, rakkaat ystävät. Mikä saa sydämenne hymyilemään ja tuo teille syvää tyydytyksen tunnetta? Miten haluatte palvella? On monia tapoja ja teillä on monia taitoja (enemmän kuin tunnustatte) – valinta on kuitenkin aina teidän.

Enkelikunnan mahtavat voimat sekä valtava määrä ihmeellisiä valo-olentoja on täällä auttamassa teitä siirtymään näiden suurten muutos- ja evoluutioaikojen läpi helposti ja armollisesti. Teidän täytyy kuitenkin pyytää apua, sillä emme voi loukata vapaata tahtoanne. On aika ottaa takaisin oikeutettu paikkanne valonmestarina ja muistaa, että kun integroitte Hengen tiedon ja valaistun totuuden, on elintärkeää, että menette jakamaan viisauttanne.

Tietäkää, että edessänne olevat haasteet ja tilaisuudet tuovat palkkioita, jotka ylittävät kaiken, mitä voitte kuvitella. Älkää siis näin ollen pelätkö astua pois mukavuusalueeltanne, kun kurkotatte tähtiin. Hyväksykää säteilevä valoviittanne, sillä olette ansainneet sen. Seuratkaa omaa polkuanne, älkääkä pelätkö olla erilainen kuin ympärillänne olevat.

Jätämme teille lähtiessämme muutaman valaisevan ajatuksen, mitkä auttavat teitä pysymään fokusoituneena tietoisuuden korkeammalle mentaalitasolle, mitä päällystää rakastava aikomus. Tavoitteenne on tulla sydänkeskeiseksi ja sielufokusoituneeksi:

* Korkeampi mieli hyödyntää koko monikehotietoisuutenne aisteja ajattelu- ja analysointiprosessissaan.

* Tieto, lahjakkuus ja korkea älykkyysosamäärä eivät tee neroa. Henkisen nerouspotentiaalinne hyödyntämiseen vaaditaan keskittymistä, rohkeutta, sinnikkyyttä ja jatkuvaa intoa ja tinkimättömyyttä. Löytäkää halunne erinomaisuuteen ja pyrkikää elämään intohimonne parhaan kykynne mukaan.

* Palaaminen kapealle ylösnousemuspolulle on alku vastakohtien yläpuolelle nousemiseen, jolloin ei ole hyvää tai huonoa, oikeaa tai väärää – on ainoastaan harmonisia henkilökohtaisia valintoja hyväksytyllä kaksinaisuusasteikolla. Voimaantuneena ja toimivana itsemestarina teette vain korkeimpia ja parhaimpia valintoja kaiken hyödyksi.

* Pelko, viha ja tuomitseminen jakavat. Rakkaus transformoi ja yhdistää. Teidän täytyy oppia nousemaan jokapäiväisten stressaavien tilanteiden yläpuolelle niin, että voitte muuntaa riitasointuiset hetket seesteisyyden tunneiksi.

Kutsukaa meitä ja opastamme ja autamme teitä kaikin mahdollisin tavoin. Olkaa rohkeita ja peräänantamattomia, urheat soturini. Tietäkää, että olen kanssanne aina ja teitä rakastetaan syvästi.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Joulukuu 2014 PÄÄTÖSHETKI – TULEVAISUUS ON NYT

ViestiKirjoittaja hammer » 07.12.2014 00:30

PÄÄTÖSHETKI – TULEVAISUUS ON NYT

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Joulukuu 2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, teillä ei ole ollut koskaan ennen näin upeaa tilaisuutta palvella ihmiskuntaa ja Luojaa. Olette risteyksessä evoluutioprosessissanne, sillä maailma minkä olette tunteneet menneisyydessä, on häviämässä hitaasti pois. Luojan jumalaisina kipinöinä teille annettiin suuri lahja, Luojaolemuksen aarrearkku, käytettäväksi millä tahansa haluamallanne tavalla. Aloititte tämän elämän niin, että osa timantinkovia valohiukkasia (Ylimmän Luojan ydinolemusta) oli tallennettuna pyhään sydämeenne ja myös reservi pantuna piiloon juurichakraanne – pyhän tulen siemenatomi mitä joskus kutsutaan kundaliniksi ja kuvataan kerällä olevana käärmeenä.

Teillä on aina ollut pääsy pyhään tuleen, mikä on tallennettuna sydämeenne. Teidän on kuitenkin muistettava, miten käytetään "valtakunnan avaimianne", voidaksenne sytyttää tämän jumalaisen valovoimalähteen ja käyttää sitä tehokkaasti. Kundalini tai käärmetuli on eri asia, sillä teidän täytyy puhdistaa 51% siitä vääristyneestä energiasta, mitä olette luoneet menneisyydessä, voidaksenne hyödyntää tätä voimakasta jumalaisen luojavalon varastoa. Tämän tason saavuttamiseksi teidän täytyy harmonisoida fyysisen, tunne-, mentaali- ja eetterikehonne värähtelymallit siinä määrin, että energiapuumerkkinne resonoi neljännen ulottuvuuden keskiosan harmonioihin ja korkeammalle.

Korkeamman tietoisuuden herääminen alkaa, kun kundalinituli syttyy juurichakrassa ja alkaa liikkua selkärankaa pitkin ylöspäin eteerisen chakrajärjestelmän kautta ja näin aktivoi korkeamman tietoisuuden seitsemän sinetin avautumisprosessin. Ydinjatkos tai ylösnousemuschakra mitä kutsutaan joskus Jumalan suuksi, aktivoituu ja käpylisäke alkaa sykkiä ja toimia alkuperäisen suunnitelmansa mukaisesti. Tämä vuorostaan avaa kruunuchakran tai valaistumislootuksen päälaella ja näin yhdistyy säteilevään valopilariin, mikä perimmiltään johtaa Jumalasiemenatomiinne tai "minä olen" –olemukseenne. Sitten kun olette muodostaneet tämän yhteyden, olette muuttuneet iäksi. Hengen voimaantuminen alkaa virrata lävitsenne, kun alatte ottaa takaisin itsemestaruutenne ja jumalaisen perintönne jumalaiset lahjat.

Teidän ja muiden valotyöntekijöiden on aika ymmärtää, mihin sovitte tässä suuressa kosmisessa laajentumis- ja evoluutiotapahtumassa. Nyt on se aika, mihin olette valmistautuneet tässä ja monissa entisissä elämissä. Teitä uskollisia ihmisiä jotka pyritte saavuttamaan itsemestaruuden, jotta voitte tulla valon maailmanpalvelijoiksi, tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan. Nyt on aika julistaa: "Pyrin tulemaan rohkeaksi valokantajaksi, jotta voin vetää itseeni maksimimäärän Luojavaloa ja säteillä sitä maailmaan, ihmiskuntaan ja koko luomakuntaan."

Aivoissa avataan uusia väyliä, kun alatte purkaa viisauden valopaketteja ja historiaanne, mitkä on tallennettuna pyhän mielenne korkeammille ulottuvuustasoille. Vanhat väylät ja tuskalliset muistot kolmannen ja neljännen ulottuvuuden menneisyydestänne alkavat haalistua ja huomaatte tulevan aina vain vaikeammaksi ja vaikeammaksi muistaa entisten eläimienne epäonnistumisia ja kärsimystä. Emmekö ole kertoneet teille, että parannatte menneisyyttä, kun menette spiraalina tulevaisuuteen? Muistatte, kuka olette, ja muistatte historianne, mutta vain positiiviset ja harmoniset tapahtumat.

Valaistuneena olentona olette alkaneet rakentaa tietoisuussiltaa takaisin tämän aliuniversumin korkeampiin maailmoihin. Sitä kutsutaan "antakaranaksi" esoteerisissa muinaisopetuksissa ja "sateenkaarisillaksi" nykyään. Voidaksenne palata mestaruutenne, teidän täytyy oppia käyttämään mentaaliluontonne kolmea aspektia: aivot, mieli ja sielu. Teidän täytyy myös selvittää alitajuisen mielen vääristymät ja virittää tietoinen mieli sieluitseen, jotta sielunne ja korkeamman itsenne viisaus voi alkaa virrata koko neljän alemman kehon järjestelmässän. Muistakaa, että joka atomissa ja koko fyysisessä olemuksessanne on tietoisuus ja niiden on valaistuttava ja virityttävä ylösnousemuksen korkeampiin taajuusmalleihin. Teidät on tehty jumalaisesta olemuksesta. Olette Ylimmän Luojan kipinä/sirpale. Teillä on latentteja voimia, joita on kehitettävä. Ihmiskunnalla on suuri tarve virkistää henkimuistiaan ja kehittää valonmestarin voimia.

Antakarana muodostuu valon alisivujoista tai virroista, mikä lopulta vahvistaa ja parantaa yhteyksiä korkeamman itsenne monien osien ja Jumalasiemenatominne välillä. Näillä valovirroilla on tietoisuus ja ne sisältävät niiden monien itsenne tasojen älykkyyttä, jotka asuvat korkeammissa maailmoissa. Kuten olemme kertoneet teille, alitajuisesta mielestä on tulossa tietoinen, ja tietoinen mieli on avautumassa supertietoisen mielen viisaudelle, mikä sisältää tämän aliuniversumin mysteerit.

Olette mitä ihmeellisimmän kokeilun loppuvaiheissa: päättämässä Hengen yhteensulautumista aineeseen korkeimmassa muodossaan. Egon halukehon, fyysisen persoonallisuuden tahdon, on sulauduttava yhteen Hengen tahdon kanssa, yhdeksi tietoisuusyksiköksi. Voidaksenne kehittyä/ylösnousta tietoisuuden seuraavaksi korkeammalle taajuustasolle, teidän täytyy pyrkiä seisomaan tiukasti valo- ja varjopolun keskellä, kun kuljette kaksinaisuusmaailmoissa. On elintärkeää, että pääsette käsiksi niihin toivon, inspiraation ja intuition siemenatomeihin, jotka on tallennettua pyhään mieleenne ja pyhään sydämeenne. Kun poistatte negatiivisuuden sumun eetterikehostanne, mielestänne ja tunnekehostanne, vähitellen nämä arvokkaat siemenatomit alkavat sykkiä ja vapauttaa voimakkaita ja kosmisia hyveitä, taitoja ja viisautta, mitä on tallennettuna niihin. Teidän täytyy pyrkiä irrottautumaan aineellisen maailman glamourista ja aineen rajoittavista voimista.

Sielu etsii ikuisesti ykseyttä. Opettelette olemaan käytännön mystikkoja – seisomaan tiukasti kolmannen ja neljännen ulottuvuuden ympäristön jalostuneilla tasoilla, kun vähitellen yhdistätte olemuksenne monet osat viidennen ulottuvuuden alkutasoille. Olette hyvin matkalla älykkään ihmismielen kesyttämisessä, voidaksenne käyttää intuitiivista korkeampaa mieltä. Itsemestarin sisäinen elämä eletään ja ohjataan tietoisuuden mentaalitasolta. Kaikki tunteet, ajatukset ja teot suodatetaan sielun mentaalikyvyn kautta. Sen tuloksena harhakuvat antavat tietä intuitiolle, jolloin korkeamman taajuuden tieto tulee vähitellen käyttöön. Aineellisen maailman houkutus häviää hitaasti, kun egon halukeho menettää hallitsevan otteensa ja persoonallisuudesta tulee sielun täyttämä. Itsemestarina opitte toimimaan tehokkaasti dynaamisen fyysisen voiman ja kosmisen energian yhteiskentillä.

Maapallo ja ihmiskunta ovat suurimman heräämisen ja transformaation partaalla sitten ihmistietoisuuden putoamisen alemman tiheyden maailmoihin. Kun maapallo ja ihmiskunta valmistautuvat seuraavaan suureen hyppäykseen evoluutiossa ja tietoisuuden laajentumisessa, kaikkea ravistellaan olemassaolon syvimmillä tasoilla. Mitä korkeammalle kohti valaistumista pääsette, sitä syvemmälle teidän on mentävä menneisyytenne ydinolemukseen. Kun yhdistytte kosmisen menneisyytenne muistisoluihin ja tiedostatte kuninkaallisen perintönne, muistatte myös, millaista muinaisessa menneisyydessänne oli kerta toisensa jälkeen, kun todellisuutenne ja maailma näytti kääntyvän ylösalaisin. Kaikki mikä oli tuttua, muuttui nopeasti jollain tavalla tai pyyhittiin pois, usein kansojen ja/tai rotujen välisinä sotina tai ekologisina katastrofeina luonnon elementtien kautta – tuli, vesi, ilma/tuuli ja maan liikkeet.

Kuten olemme todenneet monta kertaa, Isä/Äiti Jumalamme ei rankaise. Kuitenkin kun universaali muutoskuvio tulee vielä pakottavammaksi ja aikakausien vaihtuminen kiihtyy, kaikkea mikä ei perustu totuuteen, harmoniaan ja rauhalliseen rinnakkaiseloon, ravistellaan ytimeen saakka. Monet kallisarvoiset sielut jotka eivät ole valmiita valmistumaan reinkarnaatio- ja karmapyörästä, nousevat korkeampiin maailmoihin valmisteluna tietoisuuden lisääntymiseen, kun ne valmistautuvat uuteen ja parempaan kokemuskiertoon aineellisissa/fyysisissä ilmaisumaailmoissa.

Alemmat ja dramaattisen tasapainottomat kolmas ja alempi neljäs ulottuvuus palautetaan vähitellen alkuperin suunniteltuun kaksinaisuusasteikkoon. Tuo ikivanha ja vääristynyt kanssaluomisprojekti tai -kokeilu tulee loppuun eikä se koskaan enää toistu. Sen vuoksi, mitä te valojoukot olette saaneet aikaan, on varmistettu, ettei minkään muun sieluryhmän tarvitse kokea niin syvää kärsimystä, pelkoa, negatiivisuutta ja riistoa, mitä te kaikki olette kokeneet monilla vierailuillanne tässä aliuniversumissa ja erityisesti maaplaneetalla.

Vuosisadan vaihteessa Luojan kauniille ja uskollisille palvelijoille sekä Isä/Äiti Jumalallemme ja mahtavalle deeva- ja elementaalikunnalle annettiin toinen uusi direktiivi – ohjeet alkaa täyttää maapalloa nopeutetusti tulielementeillä, kosmisella tulella, Luojavalon timantinkovilla hiukkasilla, kaiken luomisen voimaenergialla; ilmaelementillä, Isä/Äiti Jumalamme pyhällä hengityksellä; puhdistavalla ja elämää ylläpitävällä vesielementillä ja aineellisen tason olemassaolonne perustalla, maaelementillä. Kaikilla maapallon alueilla koetaan arvaamattomia säämalleja ja maamassojen muuttumista, kun Äiti Maanne karistaa lisää tiheyttä ja vapauttaa negatiivisia ajatusmuotoja syvältä fyysisestä astiastaan. Elementit eivät ole vihollisianne, ne ovat Luojan jumalaisia lahjoja. Ihmiskunta on kuitenkin käyttänyt väärin ja hyväksikäyttänyt maapalloa ja toisiaan riittävän pitkään. Teidän kaikkien on aika aistivina olentoina ottaa täysi vastuu luomuksistanne. Jokainen sielu maan päällä kärsii tekojensa seuraamuksista tai korjaa niiden palkkioita.

Tulee nopeasti selväksi, mitkä planeetan alueet tarvitsevat eniten puhdistamista ja tasapainottamista. Emme kuitenkaan halua iskostaa pelkoa tai epäilyä massojen tietoisuuteen. Itse asiassa haluamme hälventää niitä, kun pyrimme vakuuttamaan, että te – ja vain te – päätätte, siirryttekö korkeamman tietoisuuden uuteen ympäristöön itsemestarina vai vetävätkö vääristyneet energiamallinne mullistuksia ja kaaosta henkilökohtaiseen ympäristöönne. Päätarkoituksemme on auttaa teitä ymmärtämään, mitä teille on varastossa seuraavien kriittisten maapallon ja ihmiskunnan transformaatiovuosien aikana. Päätökset joita teette nyt ja energiat joita säteilette itsestänne ja jotka luovat sen aurakentän, missä olette, määräävät tulevaisuuden todellisuutenne ja sen, miten koette nämä tärkeät siirtymävuodet. Teidän on aika päättää, siirryttekö eteenpäin ylösnousemusspiraalia valaistumisen avulla, täysin tietoisena siitä, kuka ja mitä olette. Vai täytyykö teidän kokea fyysinen kuolema kolmannen ja neljännen ulottuvuuden vanhojen elämän- ja kuolemanlakien kautta.

Fyysiseen maailmaan laskeutumisestanne saakka henki-itsenne on yrittänyt toimia fyysisessä päällysteessään, kun olette pelanneet kaksinaisuus- ja erillisyyspeliä. Nyt on aika tuoda nämä kaikki eri puolenne takaisin harmoniaan, jotta voitte toimia taas kerran yhtenäistietoisuuden tilassa. Aurakenttänne ja säteilynne palaa kirkkaammin ja laajentuu kauas, kun integroitte enemmän ja enemmän Jumalasiemenatominne osia – sen jumalaisen itsenne osia, joka asuu korkeimmissa olemassaoloulottuvuuksissa, tämän universumin taittuneiden ja itsetietoisten valo-olentojen alkupisteessä. Eikö ole ihanaa saada jatkuva kumppani, joka ohjaa, inspiroi, hoivaa ja suojelee teitä? Eikö ole hämmästyttävää, miten monet sieluperheet yhdistyvät jakamaan korkeampia totuuksia, taitoja ja kokemuksia – yhdistyvät luomaan rakkauden, hyväntahtoisuuden ja voimaantumisen voimakkaan ja synergisen ajatusmuodon?

Te jotka olette pysyneet uskollisesti kurssissa, lataatte kosmisen viisauden hämmästyttäviä uusia käsityksiä ja teitä autetaan monin tavoin, kun yltäkylläisyyden tulvaportit avautuvat enemmän ja enemmän. Korkeimmat visionne alkavat ilmentyä, kun ne ovat harmoniassa kaiken suurimman hyvän kanssa. Inspiroituja ajatuksia ja uusia luomisideoita tulvii niiden mieleen, joilla on kyky ladata näitä jaloistuneita käsityksiä ja sitten toteuttaa ne aineellisessa muodossa koko ihmiskunnan hyväksi.

Siltä ei ehkä näytä monilla teistä. Kuitenkin ihmiskunnan ja maapallon upea uusi visio, voimallinen todennäköinen tulevaisuus on ottanut muodon ja sitä vahvistetaan hetkestä toiseen. Kun useammat ja useammat teistä vetävät hitaasti huomionsa ja ajatuksensa pois itseä rajoittavista vanhoista ajattelumalleista, ne hajoavat vähitellen ja tulevat tehottomaksi. Kun sallitte Jumalaitsenne ominaisuuksien ilmestyä esiin ja Hengen jalostuneesta energiasta tulee hallitseva voima elämässänne, teillä on selvä polku alkaa päästä käsiksi kaikkiin kahdentoista säteen asteikon osiin, mitkä on tallennettuna timanttiytimelliseen Jumalasoluunne, ja voitte alkaa integroida niitä.

Monet valotyöntekijät ja tähtisiemensielut tiedostavat, että tämä on tärkein elämä, minkä he koskaan kokevat maaplaneetalla. Monille viisaille ja kehittyneille sieluille jotka tulivat maapallolle avaamaan ylösnousemuspolun ja johtamaan tietä, tämä on myös viimeinen inkarnaatio, minkä ne kokevat tietoisuuden aineellisten tasojen neljän alemman ulottuvuuden tiheydessä. Sanomme rohkeille ja urheille valonsotureille: "Hyvin tehty."

Rakkaat valonmestarini, ei ole pelkurien aikaa ja on aika lakata harrastelemasta henkisyyttä. Monet teistä ovat olleet puolella sydämellä pyrkimyksessään herätä sielun ja korkeamman itsen viisauteen. On aika sytyttää sydämenne tulee voimakkaalla halulla vaatia itsemestaruutenne ja tulla sielun etsijäksi, nautinnon etsijän sijasta. Salaisuuksia siitä, miten kuljetaan dramaattisissa muutoksissa ja kaoottisessa transformaatioajassa, paljastetaan jatkuvasti teille. Teidän täytyy kuitenkin ponnistella ja pyrkiä aktiivisesti omaksumaan ne pettämättömät menetelmät, joita on käytössänne, jos teidän on tarkoitus ratsastaa menestyksekkäästi muutosaaltojen harjalla edessä olevina myrskyisinä aikoina. On aika päästää irti vanhasta ja tehdä tietä uudelle. Jokaisen Jumalatietoisuuskipinän/osan sekä jokaisen ulottuvuustason parantaminen ja jalostaminen saavat vauhtia, kun Ylimmän Luojan valoa säteilee ilmentyneen luomakunnan reunalle saakka tässä aliuniversumissa.

Rakkaat, näemme valon laajentuvan ja saavan voimaa monissa paikoissa ympäri maailmaa. Näemme myös säteilynne ja vaikutuksenne kasvavan ja teette positiivisen vaikutuksen useampiin elämiin kuin koskaan ennen. Teidän täytyy pysyä sydän- ja sielukeskeisenä, kun kaaos ja pelko kasvavat ja leviävät ympäri planeettaa. Olemme nyt yhdistäneet voimat ja olemme ikuisesti voittamattomia, sillä toteutamme Isä/Äiti Jumalamme jumalaista mandaattia. Ikuinen rakkaus, ikuinen suojelu ja ikuiset siunaukset ovat teidän – nyt ja ikuisesti.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Tammikuu 2015 MONIVÄRINEN VALOVIITTANNE ODOTTAA TEITÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 29.01.2015 18:34

MONIVÄRINEN VALOVIITTANNE ODOTTAA TEITÄ

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Tammikuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, kun Kalojen aika hämärtyy täysin menneisyyteen, on uusi universaalien lakien ja sääntöjen järjestelmä, mikä pätee nyt kaikkiin paljastuviin henkis-inhimillisiin olentoihin. Uusi laajentunut luomisjakso on käynnissä ja teidät kaikki jotka pyritte saavuttamaan yhtenäisen tietoisuustilan, nimitetään tulevaisuuden edistyneiksi kanssaluojiksi.

Fyysisen olemassaolotason voimaantuneena kultaisen valon kantajana, uusi jumalainen tehtävänne on auttaa Jumaltietoisuuden laajentamisessa. Tavoitteenne on tulla ilmentämisen mestariksi, joka ammentaa luomisen ydinolemusta ja aktivoi sen pyhässä sydämessään. Sitten kohonneen intuitiivisen tiedostamisen avulla, alatte saada erityisajatuksia ja –käsityksiä, joita lähetetään pyhään mieleenne. Saatte vähitellen kyvyn säteillä näitä siemenajatuksia henkilökohtaiseen elämänkukkaanne tai Luojapyöräänne, mikä aloittaa niiden asioiden edistyneen luomisprosessin, joita tarvitsette yltäkylläiseen, iloiseen ja jalostuneeseen elämään. Valovärähtelynne lisääntyy, kun se virtaa vähitellen esiin "pyyhkivänä" äärettömyysmallina, mikä vaikuttaa enemmän ja suotuisammin ympäristöönne ja ympärillänne oleviin.

Teitä jotka etsitte aktiivisesti itsemestaruutta, valmistellaan pääsemään käsiksi Vesimiehen ajan uuteen jumalaiseen suunnitelmaan, mikä säteilee nyt esiin arkkienkeli- ja deevavaltakunnan kautta. Kun puhdistatte henkilökohtaisen ympäristönne kolmannen/neljännen ulottuvuuden negatiivisista ja tasapainottomista taajuuksista, siirrytte vähitellen neljännen ulottuvuuden jäljellä olevien alitasojen läpi. Tämä on sen ylösnousemusprosessin perusta, mitä ihmiskunta nyt kokee. Voitte kieltää ja sivuuttaa tämän faktan. Kuitenkin ennemmin tai myöhemmin jokaisen sielun maatasolla on kuljettava ylösnousemuspolkua korkeampaan tietoisuuteen. Miksette hyödyntäisi tätä suurta tilaisuutta, mikä teille nyt tarjotaan? Mitä pidempään odotatte, sitä vaikeampi matka on.

Seuraavien parinkymmenen vuoden aikana huomattava osa ihmisistä kokee siirtymän aineellisen maailman ulkoisesta fokuksesta henki- ja itsetietoisuuden sisäiseen fokukseen. Tämä käynnistää korkeamman itsen puuttuvien aspektien integrointiprosessin, mikä sisältää kaikkien alemman taajuuden aspektien puhdistamisen sekä henkis-inhimillisen olennon korkeamman taajuuden aspektien omaksumisen. Tätä on kutsuttu "jälleenyhdistymiseksi" menneisyyden esoteerisissa opetuksissa, sillä siihen liittyy usein irtipäästäminen niistä asioista, joita eivät sovi yhteen seuraavaksi korkeamman tietoisuustason kehittyvien värähtelymallien kanssa. Siksi on sisäistä epämukavuutta sekä tietty määrä kaaosta henkilön ulkoisessa maailmassa, kun hän sopeutuu sopimaan yhteen paljastuvan, jalostuneen Itsen kanssa.

Henkinen palo on kaiken ilmentämisen perusta ja se on ihmisevoluution tausta. Meditointi on tehokkain keino yhdistyä korkeamman itsenne jalostuneempien osien kanssa. Sielukontaktin muodostaminen on heräämisprosessin alku. Toinen askel on yhdistyminen asteittain ylisielunne tai korkeamman itsenne korkeamman ja korkeamman taajuuden osiin, kunnes lopulta kaikki puuttuvat osat on integroitu fyysiseen astiaan. Sielun täyttämä persoonallisuus alkaa sitten ilmaista sieluvoimaa ja sielutarkoitusta keskittyen ensisijaisesti palvelemiseen ja vähitellen ajan kuluessa ryhmätietoisuuden kehittämiseen.

Tietäkää tämä, vankkumattomat ystäväni: olette sellaisen erityisaikayksikön viime vaiheissa, missä olette olleet ainutlaatuisen sääntöjärjestelmän kohteena. Täydellistä vapaata tahtoa on pidetty suurena lahjana. Siitä tuli kuitenkin suuri taakka, kun ihmiskunta vajosi laajalle kaksinaisuusasteikolle, mikä on johtanut suureen tuskaan ja kärsimykseen. Sääntöihin oli kirjoitettu myös puuttumattomuusklausuuli ja oli oltava tämän luomisvaiheen määrätty aika, ennen kuin Isä/Äiti Jumala voisi julistaa: "Jo riittää. On aika puuttua asiaan. Ne saavat jumalaisen erivapauden, jotka pyrkivät saavuttamaan itsemestaruuden, ja monet kosmiset henkineuvostot ja enkelivaltakunta valtuutetaan auttamaan niissä puitteissa, mikä on sopivaa kosmisten lakien puitteissa." Armonlaki on karmanlain korkeammissa taajuuksissa ja sitä sovelletaan tästä lähtien maailmapalvelijoiden kehittyvään ryhmään sekä ylösnousemuspolun tavoittelijoihin ja opetuslapsiin.

Te tiennäyttäjät olette tulevaisuuden toivo. Luotte perustaa uudelle yhteiskuntajärjestykselle. On erittäin tärkeää, että pyritte kulkemaan keskitietä. Itsemestari ei valitse puolta eikä ole puolesta tai vastaan niissä konflikteissa, joita tällä hetkellä raivoaa maailmassanne. Henkilökohtainen voimanne on tehokkainta, kun pysytte keskittyneenä pyhään sydämeenne ja pyhän mielenne viisaus opastaa teitä. Asenteenne pitäisi olla aina hyvä tahto ja kaiken suurin hyvä.

Yksi tärkeimmistä muutoksista niiden kallisarvoisten sielujen fyysisessä rakenteessa, jotka ovat inkarnoituneet maapallolle noin viimeisten 30 vuoden aikana, on, että kaikki kolme Jumalsädettä on aktivoitu timanttiytimellisessä Jumalsolussa ja sielupersoonalla on tasaveroinen tilaisuus kehittää kaikkia Isä/Äiti Jumalamme jumalaisia ominaisuuksia, hyveitä ja taitoja. Enää ei ainoastaan yksi Jumalsäde syvällä kunkin ihmisen timanttiytimellisessä Jumalsolussa toimi Luojaominaisuuksien ensisijaisena valopäällyksenä kaikissa sielun inkarnaatioissa – kahden muun Jumalsäteen ollessa siirrettynä toissijaiseen rooliin monimutkaisessa fyysisessä anatomiassa. Tämä on evoluutiokehitys mikä tarvitaan ihmiskunnan ylösnousemuksen seuraavalla kierroksella ja se on vaatimus viidennen ulottuvuuden ympäristössä. Se riippuu ego-persoonallisuudesta ja myöhemmin sielun täyttämästä persoonallisuudesta, mitä luomishyveitä, -ominaisuuksia ja -lahjoja parannetaan ja kehitettään. Tulevan aikakauden tavoitteena on ruumiillistaa ja aktivoida galaktisen tietoisuuden kaikki 12 sädettä ja oppia käyttämään niitä tehokkaasti.

Muistinne virkistämiseksi annamme teille lyhyen kuvauksen kustakin Jumalsäteestä sekä sen ominaisuuksista, laaduista ja hyveistä.

Ensimmäinen, jumalaisen tahdon, voiman ja luomishalun Jumalsäde:

Tämä on jumalaisen isän mentaalisäde. Se on ulospäin keskittynyt ja dynaaminen säde, mistä jumalainen isä lähettää uuden luomisen valkoisen tulen siemenatomeja. Se aktivoi elinvoimaa ja aloitekykyä ja halun luoda uutta fyysisissä ulottuvuuksissa. Se synnyttää voiman luoda tasapainoa ja sopusointua harmonisoitumalla jumalaisen tehtävänne ja Isä/Äiti Jumalamme tahdon kanssa. Ensimmäisen säteen erityisavuja ovat vahvuus, rohkeus, päättäväisyys ja totuudenmukaisuus. Oppimalla käyttämään kunnolla ensimmäisen säteen voimakkaita laatuja ja ominaisuuksia, saatte mahdollisuuden tulla kauniin, yltäkylläisen, iloisen ja rauhallisen rinnakkaiselon todellisiksi kanssaluojiksi maan päällä. Lady arkkienkeli Faith ja minä arkkienkeli Mikael olemme tämän dynaamisen Jumalsäteen laatujen ja hyveiden kantajia.

Toinen, valaisemisen, viisauden ja syyn- ja seurauksenlain (tunnetaan myös karmana) Jumalsäde:

Arkkienkeli Jofiel ja lady Constance ovat tämän Jumalsäteen hyveiden, ominaisuuksien ja laatujen kantajia. Tämä säde resonoi jumalaisen äidin rakkaus-viisauden kanssa – äidin joka hoivaa kosmisessa kohdussaan jumalaisen isän mielestä lähetettyä siemenatomeja. Hän antaa rakkausenergiaa sytyttämään uuden luomisen siemenatomit, jotta jumalainen suunnitelma voidaan ilmentää olemassaolon aineellisille tasoille. Tämän säteen pääfokus on muuttaa tieto viisaudeksi ja "keventää" tuota viisautta rakkaudella ja myötätunnolla.

Kolmas, älykkyyden Jumalsäde:

Se säteilee voimaa, mikä auttaa ihmiskuntaa tunnekehonsa kehittämisessä ja jalostamisessa, ja iskostaa halun kehittää kanssaluomistaitoja fyysisellä olemassaolotasolla. Se kantaa myös suvaitsevaisuuden, pitkämielisyyden, ykseyden ja kulttuurin ominaisuuksia. Rakastettu arkkienkeli Kamiel (tai Camael kuten häntä joskus kutsutaan) kantaa kolmannen Jumalsäteen laatuja ja hyveitä. Arkkienkeli lady Charity kantaa kolmannen säteen feminiiniominaisuuksia. Se on aurinkojen (Äiti/Isä Jumalamme tytärten ja poikien) säde, aktiivisen älykkyyden säde, jonka avulla Isä Jumalamme dynaaminen energia sulautuu yhteen Jumalaisen äitimme toisen säteen värähtelyjen kanssa. Luomisen kosmisessa kohdussa haudotaan uuden luomisen suuret suunnitelmat ja sitten ne lähetetään kiedottuna hänen rakkauteensa ja viisauteensa ilmennettäväksi tämän aliuniversumin aineellisissa maailmoissa.

Olemme kertoneet teille nämä tärkeät käsitteet aiemmin, mutta tiedostamme kuitenkin, että on vaikeaa integroida ja säilyttää niin paljon uutta ja vaativaa informaatiota. Siksi haluamme taas virkistää muistianne voidaksemme auttaa teitä kanssaluomiskykyjenne jalostamisessa:

Kun saavutatte tietyn harmoniatason sisällänne, avaatte fyysisen kehon portit tai portaalit korkeampiin ulottuvuuksiin – ylösnousemuschakra tai ydinjatkos kallonpohjassa, pyhän sydämen takaportaali, pyhä mieli mikä sijaitsee aivojen ylätakaosassa, ja kruunuchakra-aukon laajentuminen. Nämä ovat fyysiset pääaskeleet ylösnousemusprosessissa, sillä ne palauttavat yhteytenne elämänvirtaan, mikä sisältää luomisen eläviä valohiukkasia, joita kutsutaan "timantinkoviksi hiukkasiksi". Tuossa kohtaa alatte rakentaa täyden valoasteikon voimakenttää, kun pyritte tulemaan itsemestariksi ja tietoiseksi kanssaluojaksi, joka luo ainoastaan niitä asioita, jotka ovat kaiken suurimmaksi hyödyksi. Siitä lähtien hengitysharjoituksenne ja affirmaationne saavat täysin uuden merkityksen.

Kun teette äärettömyyshengitysharjoitusta, hengitätte pyhän sydämen kautta, ja tämä saa aikaan kosmisen energian jatkuvan virtaamisen fyysisessä kehossanne. Tämä prosessi saa järjestelmään tulvimaan jumalaisen pyhän valotulen timantinkovia hiukkasia.

Voidaksenne tulla elämänvirran eläväksi sivujoeksi, teidän täytyy valmistautua sallimaan elämän ydinolemuksen virrata lävitsenne. Teidän täytyy käyttää se, mitä tarvitsette, ja sitten antaa loppuosan virrata eteenpäin, valmiina muokattavaksi ihmeellisiksi uusiksi luomuksiksi. Tällä tavalla teistä tulee valon kantajia ja palvelijoita. Tämä on kaikkien niiden opetusten perimmäinen viesti, joita olemme antaneet teille kuluneina vuosina. Tämä on itsemestaruuden tavoite. Tämä on ylösnousemistapa.

Kun teistä tulee tehokkaampia maatason kanssaluojina, teidän täytyy jatkuvasti valvoa energiamallejanne ja pyrkiä parantamaan niitä. Teidän täytyy vapauttaa pyhän sisäisen tulen voima, mikä on ollut käyttämättä monia tuhansia vuosia. Teidän täytyy oppia ohjaamaan ja keskittämään energianne elämässänne alueille, joita haluatte muuttaa. Vakiinnuttamalla 12 sädettänne, elämän luojapyöränne, ja parantamalla sitä, kylvätte keskittyneen muutoksen siemeniä ja hankitte luomisen pyhää tulta, mitä tarvitaan sen ilmentämiseen, mitä olette kuvitelleet. Sitten kun pystytte tekemään tämän tehokkaasti, henkilökohtaisesta maailmastanne tulee ihmemaa ja teistä tulee valomajakka kaikkien nähtäväksi.

Kun upea luomisvoima yhdistyy fyysiseen aineeseen vastavoimana, on aina kaaosta. Kuitenkin silloin kun tämä ihmeellinen voima vedetään yhteensopivaan "aistiastiaan", ihmeitä on runsaasti. Teidän täytyy muuttaa niitä odotuksia, joita teillä on ihmisistä ympärillänne. Teidän täytyy päästää irti pelosta ottaa kantaa, asettaa rajoja ja puhua totuuttanne rakastavalla energiapäällyksellä. Teidän on välttämätöntä oppia pysymään keskuksessanne, kun saatte kritiikkiä. Älkää reagoiko vihalla tai matalalla energiataajuudella. Teidän täytyy oppia nousemaan jokapäiväisten stressitilanteiden yläpuolelle, jotta voitte muuntaa riitasointuiset hetket seesteisiksi tunneiksi.

Universumi – ja erityisesti tämä aliuniversumi missä olemme – on monumentaalisen transformaatioprosessin keskellä. Planeetat vaihtavat paikkaa ja siirtyvät lähemmäs oman aurinkokuntansa aurinkoa sekä galaksit ja aliuniversumit laajentuvat ja siirtyvät ylöspäin, ulospäin tai alaspäin tarkkailijan näkökulmasta riippuen. Uusia galakseja on muodostumisvaiheessa, kun elämän/valon Luojahiukkasten suuri lisäys käynnistää laajentumissysäyksen ja uuden luomisen siemenajatuksia leviää kaikkien aistivien olentojen tietoisuuteen.

Koskaan aiemmin teillä ei ole ollut samanlaista tilaisuutta palvella ihmiskuntaa ja Luojaa. Olette evoluutioprosessinne risteyksessä, sillä tuntemanne maailma on hitaasti häviämässä. Luojan jumalaisina kipinöinä teille annettiin suuri lahja, Luojaolemuksen aarrearkku, käytettäväksi haluamallanne tavalla. Aloittaessanne tämän elämän, osa timantinkovia valohiukkasia oli tallennettuna pyhään sydämeenne ja reservi kätkettynä juurichakraanne, pyhän tulen siemenatomeihin, joita joskus kutsutaan "kundaliniksi" ja kuvataan kerälle kietoutuneeksi käärmeeksi. Teillä on aina ollut pääsy pyhään sydämeenne tallennettuun pyhään tuleen. Teidän täytyy kuitenkin muistaa, miten käytetään valtakunnan avaimianne, voidaksenne sytyttää tämän jumalaisen valon voimalähteen ja käyttää sitä tehokkaasti. Kundaliini tai käärmetuli on eri asia, sillä teidän on puhdistettava 51% siitä vääristyneestä energiasta, mitä olette luoneet menneisyydessä, voidaksenne käyttää tätä Luojavaloreserviä.

Olette kosmisen jälleenyhdistymisprosessin keskellä, urheat ystäväni, ja kehitytte määräaikana tavalla tai toisella. Teidän täytyy tiedostaa, että tämä transformaatioprosessi on pitkä ja monimutkainen sykli. Se voi kuitenkin olla suuri matka, jos käytätte hyödyksi ne viisausopetukset ja työkalut, joita tarjoamme teille. Kehänlaki toteaa, että jokaisen uuden luomishankkeen on alettava luomisvoiman hiljaisesta pisteestä, Luojan/kanssaluojan ydinolemuksesta.

Sielulaulunne koostuu neljännen ulottuvuuden puolivälin ja korkeampien ulottuvuuksien rakkaus-, viisaus-, tasapaino- ja harmoniavärähtelymalleista. Itsemastarina energiapuumerkkinne ja sielulaulunne sulautuvat taivaalliseksi valo-, ääni- ja värimandalaksi, mistä teidät tunnistetaan korkeammissa ulottuvuuksissa. Teidät tunnistetaan sisäisen valonne kirkkaudesta. Mitä enemmän valo-olemusta yhdistätte fyysiseen astiaanne, sitä kirkkaammin auranne hehkuu.

Jos voitte nähdä ohimeneväksi kaiken, mitä elämässänne on tällä hetkellä, paitsi rakkaus-valon ja henkisen tulen pyhässä sydämessänne ja sielussanne, niin tiedätte, mitä yritämme välittää teille. Päästäkää irti menneisyyden ja tulevaisuuden pelostanne, poistakaa muiden tunne- ja mentaalikontrollit itsestänne ja tulkaa siksi vapaaksi hengeksi, joka teidän on tarkoitus olla.

Violetin tulen värähtelymallit ovat ainoita, joihin päästään käsiksi sekä ylhäältä – kruunuchakran ja pyhien hengitystekniikoiden kautta – sekä maan sisältä. Kuvitelkaa tämän kauniin liekin roihuavan jalkojenne alta ja ympäröivän kehonne, kun se muuntaa kaikki riitasointuiset värähtelytaajuudet, joita teillä on ehkä ympärillänne, ennen kuin tämä pyhä liekki säteilee ulos maailmaan suurempina ja suurempina kehinä. Muistakaa, että yksi ihminen joka on keskittynyt pyhään sydämeensä ja pyhään mieleensä, voi välittää kosmisia totuuksia ja inspiroivia ajatuksia miljoonille ihmisille, kun hänen aurakenttänsä rakkausvärähtelyt siunaavat kaikkia, joiden kanssa hän on kontaktissa.

Maailmanpyramidi on monien sieluitsejenne puolimatkan asema. Hyvät teot tallennetaan maailmanpyramidin valovaraston aarrekammioon. Joka vuosi tapahtuu hyvien asioiden sadonkorjuu ja rakastavat ajatuksenne ja tekonne moninkertaistetaan ja tallennetaan sinne. Suurin osa sulautuu yhteen Luojavalon kanssa, käytettäväksi suurimman hyvän luomiseen koko ihmiskunnalle. Saatte erityislahjojanne ja jumalaisia erivapauksianne sen mukaisesti, miten olette tukeneet valovarastoa.

Pyydämme teitä testaamaan meitä. Tutkikaa mieli avoimena antamiamme peruskäsitteitä ja soveltakaa hitaasti, mutta uskollisesti joitain niistä jokapäiväiseen elämäänne. Antakaa meille lupa opastaa ja inspiroida teitä ja näin teillä on taivaan voimat takananne. Voitte epäonnistua vain, jos ette yritä tai jos annatte periksi, rakkaat.

Muistakaa, että timanttiytimellisen Jumalsolunne kirkkaus sekä sielunne valo ja pyhän sydämenne hehku saavat aikaan valoaurakenttänne säteilyn. Enkelikunta voimistaa valoa, ihmiskunta levittää sitä. Paistatelkaa Isä/Äiti Jumalamme siunatussa rakkaus-valossa nyt ja ikuisesti. Olemme alati lähellä opastamassa, ohjaamassa, inspiroimassa ja suojelemassa teitä.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Helmikuu 2015 - Oletko valittujen joukossa?

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 16.02.2015 13:42

OLETKO VALITTUJEN JOUKOSSA?



AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)

Helmikuu 2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat mestarit, monille teistä on uuden vuoden alku maan päällä. Kuitenkin katsottaessa suurempaa kuvaa meidän näkökulmastamme, on uuden aikakauden ja uuden kultaisen ajan alku. Monet teistä protestoivat, ettei näytä uudelta kultaiselta ajalta. Ennen jokainen uusi luomus mikä tuotiin maatasolle, vaati paljon ponnistelua ja usein tuskaa, kamppailua ja selkkauksia. Tämä on edelleen luomismoodi maailmanne monissa osissa – niin ei kuitenkaan tarvitse olla.



Olemme kertoneet teille, että valo erottuu varjoista ja melkein kuin kaksi maailmaa olisi asetettu päällekkäin. Toinen maailma on vaihtelevassa määrin täynnä pelkoa, vihaa, tuomitsemista, ahneutta ja halua kontrolloida ja kukistaa maapallon maita sekä hallita ja alistaa valtaansa maapallon kansoja keinoilla, joita pidetään välttämättöminä. Ne miljardit kauniit nuoret sielut jotka joutuvat jatkuvasti kiihtyvän kaaoksen pyörteeseen, kärsivät eniten. Tuo maailma heikkenee nopeasti, kun kaikkien negatiivisten ajatusmuotojen peitto laskeutuu noille maille ja voimistaa luotuja vihapyörteitä. Voi kyllä, on pimeyden pyörteitä, aivan kuten on valopyörteitä ja ennustettu Harmagedon on varmasti saapunut noihin paikkoihin.



Valomaailma mikä on laitettu varjomaailman päälle, on toivon maailma – maailma mikä vahvistaa kaikkea, mikä on kaunista ja harmonista. Tämä valoa säteilevä maailma on täynnä sisarellista/veljellistä rakkautta, rauhaa, iloa ja yltäkylläisyyttä – maailma missä henki ja ihmisyys ovat yhdistäneet voimat taas kerran ja missä kaikki pukevat ylleen henkisen haarniskansa, kun symbolisesti marssimme näyttämään, että yhdessä olemme voittamattomia. Tässä maailmassa teistä tulee tehokkaita käyttämään luomisen universaaleja lakeja, kun synnytätte suurempia ja suurempia fyysisiä ilmentymiä siitä, mitä haluatte omaan nurkkaanne paratiisista. Ihmeitä on runsaasti – sekä suuria että pieniä – kun yhdistytte jumalaiseen lähteeseenne ja teistä tulee Jumalsiemenatominne ja enkeliauttajienne kumppani. Valostanne tulee säteilevämpi ja teistä tulee vaikutuspiirissänne suuri, positiivinen voima hyvän puolesta.



Viime aikoina olemme puhuneet paljon pyramidin tärkeydestä ja voimasta, sillä monet rakkaat sielut heräävät sielun jumalaiseen tyytymättömyyteen. Valopyramidit joita on kaikkialla tämän aliuniversumin monissa ulottuvuuksissa, ovat Luojavalon varastoja. Ne ovat levähdyspaikkoja polulla, mikä johtaa teidät takaisin todelliseen kotimaahanne tähdissä. Antakaamme yksinkertainen kuva siitä, miten pyramidivoimaa käytetään, teille jotka olette uusia tavoittelijoita polulla.



Kuvittele pyramidi, jossa on neljällä sivulla askelmia, mitkä johtavat vähitellen huipulle. Kahden sivun juuressa on kaikki ne rakkaat sielut, jotka ovat jääneet kiinni petoksen ja matalammalla värähtelevän energian verkkoon, ne jotka kamppailevat kontrolloidakseen negatiivista maailmaansa millä tahansa vaadittavalla tavalla – todellisuus mikä on nopeasti hajoamassa. Pyramidin kahden muun sivun juuressa ovat kaikki ne rakkaat sielut, jotka kamppailevat selviytyäkseen ja elääkseen parhaalla tuntemallaan tavalla. Heitä hallitsevat ulkopuoliset voimat, joihin heillä ei näytä olevan kontrollia. Siksi he ovat jääneet myös vaihtelevassa määrin kiinni rajoitusten, pelon ja negatiivisuuden maailmaan, mutta syvällä sisällä on halu, mikä ilmentyy syvänä tyytymättömyytenä elämään, jotta he yhdistyvät taas Luojaansa ja täyttävät valitsemansa tehtävän maan päällä.



Pyramidin kärki on "valohuippu". Tänne tulette kaikki jonain ajankohtana – tiennäyttäjät, etujoukko, valon- ja rauhansoturit, kaikki ne jotka ovat harmoniassa valon ja Luojamme kanssa, kosmisessa kampanjassa paratiisin muodostamiseksi taas maan päälle. Kun liitymme yhteen suuressa valopyramidissamme, mikä muodostaa huipun, lähetämme ehdotonta rakkautta maapallolle ja koko ihmiskunnalle. Yhdistynyt rakkaus-valoenergiamme säteilee kaikille, jotka ovat pyramidin juuressa tai jollain ylemmällä tasolla. Tämä lahja on kaikkien käytettävissä, jotka haluavat osallistua tähän transformatiiviseen infuusioon, avaamalla sydänkeskuksensa, jotta Luojan rakkaus-valo voi virrata sisään.



Valo etsii aina valoa pimeydessä. Riippumatta siitä miten himmeältä kipinä jonkun sisällä saattaa näyttää, se voidaan sytyttää ja lopulta se räjähtää liekkiin. Tämä edesauttaa ja nopeuttaa parantumis- ja tasapainottumisprosessia, jotta jokaisella on mahdollisuus nousta nopeasti ylösnousemuspyramidia pitkin valoon – riippumatta siitä, kuka hän on ja mitä hän on tehnyt. Ketään ei suljeta pois. Luoja pitää syli avoimena auki vapahdusovia, jotta kaikki voivat astua sisään. Tämä on harvinainen lahja, mikä annetaan tänä aikana – lahja mikä annetaan vain aikakauden lopussa ja uuden ajan alussa.



Pyramidienergiat ovat elintärkeää elämänvoimaenergiaa, sekä eetteritasoilla että fyysisillä tasoilla. Siellä asuu ilmentynyt Luojatietoisuus – jumalaisen elämän/valon timantinkovat hiukkaset, valkoisen tulen siemenatomit – mikä sisältää kaiken sen puhtaan elämänvoimasubstanssin, mikä tarvitaan transformoimaan maapallo ja kaikki elämänmuodot. Myös teillä on kehossanne valotietoisuuden pyramidimuoto, mikä aktivoituu, kun tasapainotatte sisäiset taajuusmallit ja alatte rakentaa valoastiaanne. Kun tämä prosessi kiihtyy, aktivoitte myös voimamatriisikristallit kehossanne, galaktisen tietoisuuden kristallisfäärin kruunussa, ylösnousemuschakran kallon juuressa ja "minä olen" –tähtikristallinne kolmannessa silmässä. Miten pääsette käsiksi näihin siunattuihin lahjoihin? Siirtymällä sisäiseen ja ulkoiseen harmoniaan, Jumaltietoisuuden hiljaiseen pisteeseen, mistä joko toimitte neutraalisti tai säteilette positiivista elämänvoimaenergiaa maailmaan.



Olette usein kuulleet sanonnan: "Monia kutsutaan, mutta harvat valitaan". Olette kaikki niiden joukossa, jotka kutsuttiin, tai muuten ette olisi maan päällä fyysisessä astiassa tänä merkittävänä aikana. Muutamme tuon vanhan fraasin muotoon: "Monia valitaan nyt." Kuka valinnan tekee? Te teette. Te valitsette itsenne. Teidän täytyy valita, kummassa maailmassa elätte. Teidän täytyy valita, missä asutte elämänpyramidissa. Kukaan ei voi valita puolestanne. Nämä päätökset jokaisen teidän täytyy tehdä itse. Kuitenkin valitessanne valon tien, otamme teitä kädestä ja helpotamme kulkua koko matkan säteilevälle huipulle. Ensisijainen tavoitteemme näinä kiihtyvinä transformaatioaikoina on auttaa teitä integroitumisessa korkeamman tietoisuuden muistipankkiinne – tarvittavat pääaskeleet, universaalit lait ja ylösnousemusolosuhteet viidennen ulottuvuuden ympäristöön.



Ihmiskunnan ylösnousemustavoite maakokemuksen tällä aikakaudella on integroida kaikki sieluitsen jäljellä olevat sirpaleet kolmannessa/neljännessä ulottuvuudessa, mikä käynnistää sisäänpääsyn viidennen ulottuvuuden alimmille alitasoille, pyhään kolmikkoon. Se on tämän evoluutiokierroksen päätavoite. Tämän saavuttamiseksi:



Persoonallisuutenne/egonne on virityttävä sielunne/korkeamman itsenne kanssa, kun pyritte harmonisoimaan monet todellisuustasonne ja pääsemään harmoniaan Jumalitsenne ja "minä olen" –olemuksenne kanssa.



Valopyramidiinne meneminen on nopein ja varmin tapa yhdistyä jumalaiseen luomislähteeseen. Kuvitelkaa miljardien pikkuruisten kristallivalopyramidien, jotka ovat täynnä korkeimpien värähtelyjen jumalaista energiaa/tietoisuutta, laskeutuvan, ympäröivän ja täyttävän teidät, kun synnytätte uusia ajatusmuotoja, ideoita ja inspiraatiota. Yhdistykää universaalin mielen dynaamiseen voimaan ja käyttäkää sitä ja vapauttakaa itsenne maapallon ja massatietoisuususkomusten rajoista.



Opetelkaa universaalin luomisen/ilmentämisen peruslait. Opetelkaa erottamaan Hengen halut ja egon halupersoona. Egon haluilla, puutteilla ja tarpeilla on tunneperusta, jolloin etsitte itsenne ulkopuolelta jotakuta tai jotain täyttämään sisäisen janon. Ego ei ole koskaan tyytyväinen ja se etsii jatkuvasti jotakuta tai jotain uutta tyydyttämään janonsa, josta tulee usein riippuvuuksia. Kun olette harmoniassa Hengen kanssa, kaikki fyysiset halunne/tarpeenne odottavat teidän vaativan ne – odottavan ja vaativan, että niin on. Teidän täytyy kuitenkin olla aktiivinen kumppani ja ryhtyä tarvittaviin fyysisiin toimiin unelmienne toteuttamiseksi. Teidän täytyy aktivoida ja vetää puoleenne positiiviset värähtelyt, joita tarvitaan visionne ilmentämiseksi fyysiseen muotoon.



Maataso on maailma, mitä stimuloi syy ja seuraus. Polariteetin ja kaksinaisuuden maailmassa vastakkaiset voimat ovat olleet parhaita opettajianne. Negatiiviset kokemukset tuovat tietoisuuteenne oman totuutenne, pätevien kokemusten kautta. On aika laittaa sivuun päättämättömyys. Tuntekaa sydämellä ja sisäisellä tietämisellä, mitkä ovat oikeita tai vääriä toimia ja ajatuksia. Kun opitte ja saatte viisautta jostain tapahtumasta tai vuorovaikutuksesta toisen ihmisen kanssa, teidän ei enää tarvitse kokea negatiivisten toimien syy-seuraussyndroomaa (tunnetaan karmana).



Teidän on elintärkeää ymmärtää elämän ja kuoleman todellinen merkitys. Se hahmo minkä olette ottaneet tässä elämässä, on vain pikkuruinen osa siitä, kuka todellisuudessa olette, mitä olette olleet ja mitä olette tulevaisuudessa. Fyysisen astian kuolema on vain siirtymä toiseen olotilaan. Olkaa rohkeita pyrkimyksessänne muuttaa vanhat kuolemaan liittyvät uskomukset. Päästäkää irti rakkaidenne sielusta rakkaudella, älkääkä sitoko heitä maatasoon surullanne. Kyllä, kaipaatte heitä ja teillä on suruaika, mutta tietäkää, että he ovat aina kanssanne hengessä. Lähettämällä heille rakastavaa energiaanne, autatte siirtymän tehneitä siirtymään nopeasti rakkaus-valomaailmaan.



Rakkaat, he eivät mene mihinkään epämääräiseen paikkaan, vaan ihmeelliseen maailmaan mikä on todellisempi kuin se, missä asutte. Siellä he voivat elää ilossa, palvella, oppia ja kokea kaikkia asioita, joita he ovat halunneet, mutta joita he eivät voineet saavuttaa maatasolla. Jos haluatte, voitte kommunikoida heidän kanssaan tulevaisuudessa. Teidän täytyy kuitenkin selvittää tie telepaattiselle kommunikoinnille niiden kanssa, jotka asuvat näkymättömissä maailmoissa. Monet lähtevät planeetaltanne näinä suuren myllerryksen aikoina. Tietäkää, että he ovat tai tulevat olemaan suuren ilon paikassa, missä rauha ja harmonia vallitsevat ylimpänä, ja he auttavat teitä monin ihmeellisin tavoin kohonneesta olotilastaan.



Teidän täytyy oppia kärsivällisyyttä ja ymmärtää, että tuntemanne aika on muuttumassa nopeasti. Muodostakaa visionne harmoniassa Hengen kanssa ja tietäkää sitten, että kaikki ilmentyy oikeaan aikaan. Kun harmonisoidutte Hengen kanssa, kaikki ilmentyy täydellisellä ajoituksella ja oikeissa olosuhteissa. Teidän täytyy olla kärsivällisiä ympärillänne olevien suhteen ja pyrkiä näkemään paras kaikissa ihmisissä ja asioissa ja näin vahvistaa positiivista energiaa ja torjua negatiivisuus, mitä on luotu. Nousette maallisen maailman yläpuolelle ja palaatte sisäiseen tasapainoon ja harmoniaan.



Säteilynne laajenee eksponentiaalisesti ja säteilette jatkuvasti rakkaus-valoa solaarivoimakeskuksestanne. Siitä tulee luontainen olotilanne ja alatte nähdä maailman ja tapahtumat mestarin korkeammasta näkökulmasta. Olette kokeneet monia köyhyyden ja vaurauden jaksoja kaikilla ilmaisualueilla, mikä johtaa teidät lopulta siihen johtopäätökseen, että todellinen vauraus saadaan sielunne/korkeamman itsenne viisaudesta ja yhdistymisestä Jumalasiemenatomiinne. Aarrearkku mikä sisältää jumalaisen syntymäoikeutenne, avautuu täysin, kun tuotte taas kerran kaiken harmoniaan.



Herkkyytenne lisääntyvät ja tarpeenne/halunne muuttuvat. Teistä tulee rauhallinen ihminen ja arvostatte kovasti yksinäisyyttä. Teistä on epämukavaa alemman värähtelyn sosiaalisissa tilanteissa ettekä halua enää olla niissä. Teidän täytyy olla yksin löytääksenne, kuka todellisuudessa olette. Olette ainutlaatuinen ja teidän täytyy oppia toimimaan intuitiiviselta tasolla, ei tunnetasolla. Tämän on alettava sisältä, kun alatte vetää energiavirtanne toisista ja katkaista ne langat tai energiavirrat, joita toiset ovat kiinnittäneet teihin solar plexuksen kautta. Muistakaa siunata heidät, kun he seuraavat omaa polkuaan ja te seuraatte omaanne. Olette rauhassa missä tahansa tilanteessa, kun uskomuksenne perustuvat totuuteen. Tiedätte siirtyneenne harmoniaan sieluitsenne kanssa, kun teillä ei ole tunnereaktioita negatiivisilta näyttäviin tapahtumiin elämässänne.



Ylitätte astrologiset vaikutuksenne, kun integroitte kaikkien 12 astrologisen merkin positiiviset energiat. Yöllisillä matkoillanne käytte Jumaltietoisuuden seitsemässä sfäärissä, mikä auttaa teitä positiivisten energioiden integroinnissa – kaikkien seitsemän säteen ominaisuuksien ja hyveiden – ja näin tasapainotatte ja aktivoitte kaikki tärkeät ja vähäisemmät chakrat fyysisessä kehossa. Myös galaktisen tietoisuuden viisi korkeampaa sädettä integroidaan sisälle ja ne muuntavat, aktivoivat ja uudelleenmäärittelevät DNA:nne ja kiihdyttävät valoastianne rakennusprosessia.



Monet teistä ovat aloittaneet todellisen tehtävänsä tai valmiina ryhtymään siihen – mikä se onkin. Pitäkää mielessä, että perimmäinen tavoite on tulla rakkaus-valon välittäjäksi. Teidän täytyy elää totuutenne, kun opitte kulkemaan korkeampaa polkua ja ohjaamaan visiotanne. Teidän täytyy vaatia ja tunnustaa olemuksenne jokainen osa, kun pyritte harmoniaan ja yhtenäiseen tietoisuuteen.



Rakkaat, tiedämme, että on tuskaa, epämukavuutta ja pelkoa, kun kuljette tämän nopeutuneen prosessin läpi ja kaikkia radikaaleja muutoksia tapahtuu maailmassanne. Tietäkää, että yhdessä voitamme kaikki vastoinkäymiset. Tehtävämme on avata tie jokaiselle rakkaalle sielulle, joka ilmaisee halua palata sydänkeskeiseen ja sielufokusoituneeseen harmoniaan. Tietäkää, että jokainen teistä voi vaikuttaa ja vaikuttaa.



Rakkaat ystävät, silloin kun epäilette, tarvitsette inspiraatiota tai vahvuutta, tulkaa valopyramidiinne ja annamme teille rohkeutta, kohotamme teitä ja innostamme teitä. Silloin kun tunnette yksinäisyyttä tai rakkaudettomuutta, siirtykää pyhään sydänkeskukseenne ja odotamme siellä täyttääksemme teidät Isä/Äiti Jumalamme säteilevällä rakkaudella.



Olen arkkienkeli Mikael.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Maaliskuu 2015 KÄYTÄNNÖN MYSTIKOKSI TULEMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 17.03.2015 18:10

KÄYTÄNNÖN MYSTIKOKSI TULEMINEN

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Maaliskuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, on valopolku, joka johtaa teidät tiheydestä henkimaailmojen keveyteen. Se avain mikä sallii teidän kulkea tätä pyhää polkua, on sisällänne. Sitä kutsutaan sielulauluksenne. Olette virittyneet ns. energiapuumerkkiinne, kun olette toimineet kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden ympäristössä. Olette vähitellen virittymässä sielulauluunne, kun siirrytte ylemmän neljännen ulottuvuuden jäljellä olevien alitasojen läpi, viidennen ulottuvuuden ympäristön sisääntulotasolle.

Energiapuumerkillänne on resonanssi, tahti, sävyjä ja värähtely ja se säteilee seitsemästä päächakrakeskusestanne ja aurastanne. Se muuttuu päivittäin ajatustenne ja tekojenne myötä, sillä se reagoi egon halukehopersoonallisuuteen ja jatkuvaan tunnevuoristorataan. Vähitellen egon halukehopersoonallisuudesta tulee sielun palvelija ja värähtelymallinne alkavat hitaasti palata tasapaino- ja harmoniatilaan. Kun perustaajuusmallinne saavuttavat vähintään neljännen ulottuvuuden keskivaiheen, aurakenttänne laajenee vähitellen ja siitä tulee säteilevämpi. Tuolloin energiapuumerkkinne alkaa harmonisoitua korkeamman taajuuden sielulaulunne kanssa. Tämä vuorostaan käynnistää kutsuhuudon sieluitsenne korkeammille osille aloittaa jälleenyhdistyminen.

Alkuperäinen sielulaulunne oli täysin harmoniassa tämän aliuniversuminen taivaallisen sielulaulun kanssa. Sillä tavalla sieluperheenne jäsenet ja suuret valo-olennot tunnistivat ja tunnistavat teidät. Fyysinen elämänne on todellisuus, mikä on keskittynyt harmoniaan ja tasapainoon tai niiden puutteeseen, ja mitä pidemmälle siirrytte tiheyteen, sitä epäharmonisempia värähtelymalleistanne tulee. Aineellisella todellisuustasolla keskitytte tavanomaisesti konkreettisiin asioihin, joilla on substanssi tai tiheys – syyn ja seurauksen aika-paikkaorientoituminen. Massatietoisuuden uskomusrakenteeseen leviää vähitellen, että kaikki ovat oman todellisuutensa luojia.

Kun jalostatte värähtelyänne, teistä tulee vähitellen moniulotteinen, mikä merkitsee, että yhdistytte useiden ulottuvuuksien taajuusmalleihin samanaikaisesti. Voidaksenne tehdä tilaa ylemmän neljännen ulottuvuuden monien tasojen ja viidennen ulottuvuuden sisääntulotason jalostuneille taajuuksille, on tapahduttava puhdistumisprosessi. Niiden oppituntien ja ohjeiden kautta joita olemme antaneet teille vuosien saatossa, pyrimme antamaan teille tietoa ja työkaluja, joita tarvitaan ylösnousemuspolun kulkemiseen sujuvasti ja vaivattomasti.

Kun saavutatte tietyn sisäisen harmoniatason, fyysisen kehon portit tai portaalit avautuvat ja saatte vähitellen pääsyn korkeampien ulottuvuuksien taajuusmalleihin: ylösnousemuschakra – ydinjatkos – kallonpohjassa, pyhän sydämen takaportaali ja kruunuchakra-aukon laajentuminen. Nämä ovat merkittäviä askelia ylösnousemusprosessissa, sillä ne muodostavat uudestaan yhteytenne elämänvirtaan, korkeamman tietoisuuden kosmiseen virtaan, mikä sisältää luomisen eläviä valohiukkasia, joita kutsutaan "timantinkoviksi hiukkasiksi". Tuossa kohtaa alatte rakentaa täyden Luojavaloasteikon voimakenttää, kun pyritte tulemaan itsen mestariksi ja tietoiseksi kanssaluojaksi, joka luo ainoastaan niitä asioita, joka ovat kaiken korkeimmaksi hyväksi. Siitä eteenpäin hengitysharjoituksenne ja affirmaationne saavat täysin uuden merkityksen.

Seitsemän eteeristä peruschakraa tai sähkömagneettienergian pyörivää pyörää laitettiin fyysiseen kehoon astiaksi Jumalatietoisuuden alaslasketuille ominaisuuksille, laaduille ja hyveille. Nämä seitsemän energiakeskusta on aina ollut tarkoituksenmukaisesti kalibroituna niille tiheystasoille, jotka teidän on määrä kokea kussakin inkarnaatiossa jumalaisen suunnitelmanne mukaisesti.

Kun pyritte palaamaan tasapainoon ja harmoniaan neljässä alemmassa kehojärjestelmässänne – fyysinen, mentaali, tunne ja eetteri – jalostatte vähitellen värähtelymallejanne, mikä opastaa teitä ylösnousemuspolulla korkeampiin valotaajuuksiin. Chakrajärjestelmä alkaa omaksua galaktisen Jumalatietoisuuden viiden korkeamman säteen säteilyn, mikä tulee ulottuville, silloin kun energiapuumerkkinne on tarpeeksi jalostunut yhdistymään neljännen ulottuvuuden keskiosan taajuusmalleihin. Viidellä korkeammalla säteellä on syvällinen vaikutus kolmannen/neljännen ulottuvuuden fyysisen astian seitsemään chakraan.

Ensin vapautuu se timantinkovien valohiukkasten reservi, mikä on tallennettuna kunkin chakran siemenatomiin. Kundalini tai pyhä tulikäärme mikä on tallennettuna juurichakran ytimeen, alkaa nousta ja käynnistyy prosessi, mitä kutsutaan "korkeamman tietoisuuden seitsemän sinetin avautumiseksi". Chakrat alkavat todella pyöriä tasapainottomuuden sijasta. Niiden väri muuttuu ja niistä tulee sateenkaarenvärisiä, kun ne virittyvät Jumalatietoisuuden korkeampiin taajuuksiin ja ne täytetään vähitellen Luojavalon värähtelyllä ja hehkuvalla loistevalolla. Eriväriset loistevalosäteet auttavat galaktisen tietoisuuden korkeampien taajuusmallien integroinnissa ja tasapainottamisessa. Mitä enemmän tasapainotatte, harmonisoitte ja vahvistatte chakrajärjestelmäänne, sitä enemmän jumalaista valoa pystytte imemään. Selkärangasta tulee lopulta valo- ja voimatanko, minkä kautta Luojavalovirrat voivat kulkea vapaasti ja esteettä. Tämän aktivoinnin tuloksena ylösnousemusprosessi nopeutuu kovasti.

"Minä olen" –olemuksenne tai se mitä kutsumme nyt "Jumalasiemenatomiksi", kokee monia todellisuuksia kerralla. Kun valmistaudutte siirtymään viidennen ulottuvuuden ympäristön sisääntulotasoille, alatte kokea telepaattisten ajatusmuotojen läpivuotoa sekä informaatiota joiltain lähemmiltä ja energeettisesti yhteensopivimmilta korkeammilta itseiltänne. Teistä on tulossa moniulotteisia henki-ihmisolentoja. Koette fyysisen todellisuuden ja ei-fyysisen todellisuuden samanaikaisesti. Olette viettäneet paljon enemmän aikaan ei-fyysisessä todellisuudessa kuin fyysisessä maailmassa. Maaelämä on pelkästään hetki verrattuna korkeammissa maailmoissa vietettyyn aikaan.

Olette Jumalatietoisuuden osanen. Yksilöllistynyt Jumalasiemenatominne on koko olemuksenne tässä aliuniversaalissa kokemuksessa. Kuvitelkaa Jumalaitsenne kultaiseksi valopalloksi, mikä on lähettänyt monia, monia osasia itsestään moniin luomuksiin tässä aliuniversumissa. Olette yksi noista upeista ja säteilevistä osasista.

(Muut viestintuojat kutsuvat usein rinnakkaiselämiksi niitä, joihin arkkienkeli Mikael viittaa osasina, puolina, kipinöinä, korkeampina itseinä. R)

Olette astumassa kohta ovesta toiseen todellisuuteen – maailmaan missä erityistaidot ja jalostuneet ominaisuudet ovat normaali osa sitä, kuka olette. Teidän on tarkoitus pyrkiä olemaan käytännön mystikko. Antakaa itsellenne aikaa sopeutua nopeasti muuttuvaan persoonaanne. Älkää yrittäkö tehdä vaikutusta ihmisiin viisaudellanne tai erityistaidoillanne, vaan etsikää tapoja auttaa itseänne ja muita sopeutumaan vähitellen nopeasti muuttuvaan maailmaanne ja uuteen olotilaan.

Miten haluatte kokea seuraavat viisi tai kymmenen vuotta? Millaiseksi kuvittelette itseenne? On aika alkaa rakentaa uutta todellisuuttanne. Henkiystävänne, sielukumppaninne ja korkeampi itsenne voivat auttaa teitä tekemään juuri tämän tehokkaasti, sujuvasti ja harmoniassa uuden jumalaisen suunnitelman ja korkeimman hyvän kanssa.

Vähitellen, tulevien vuosien kuluessa, kehittyneisiin henki-ihmisolentoihin vaikuttavat kovasti ne voimakkaat jumalaiset valonsäteet, joita säteillään nyt ihmiskuntaan ja maapallolle. Suuret arkkienkelit säteilevät Vesimiehen ajan uutta jumalaista suunnitelmaa, mikä lähetettiin Ylimmältä Luojalta, universumimme Isä/Äiti Jumalan kautta, kunkin aliuniversumin Jumalavanhemmille. Tietoinen tajuntanne laajenee hitaasti sisältämään koko ihmiskunnan, maapallon, aurinkokunnan ja galaksin. Korkeampi mieli reagoi jalostuneempiin, kuitenkin voimakkaisiin valotaajuuksiin, mitkä paljastavat käsittämättömiä keksintöjä ja ällistyttäviä uusia menetelmiä ihmiskunnan ja maapallon parantamiseksi. Fyysisen kehon on kehityttävä hienovirittyneemmäksi maa-astiaksi, jotta se voi majoittaa Jumalasäteiden jatkuvasti lisääntyvän voiman. Sen tuloksena hyvä terveys, elinvoima ja lisääntynyt kestävyys on normaalia niillä, jotka ovat ottamassa itsemestaruutensa.

Kuten olemme kertoneet teille aiemmin, tämän universumin kaikki aliuniversumit kokevat niiden valoimpulssien megajaksoa, joita säteilee suoraan Ylimmän Luojan sydänytimestä. Luojavalon jalostetut oktaavit ovat kaikkien käytössä sillä tasolla, millä kukin olento on valmistellut astiansa ottamaan vastaan ja integroimaan ne. Valo ei voi alkaa tunkeutua ilman vastaanottajan lupaa ja ilman sydänkeskuksen avautumista niihin paikalleen pysähtyneisiin tai sotkuisiin taajuuksiin, jotka muodostavat kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden fyysisen astian. Sieluitsenne, ylisielunne/korkeampi itsenne ja Jumalasiemenatominne odottavat sopivaa taajuussignaalia, mikä merkitsee, että olette valmis aloittamaan niiden valokanavien avaamisen, jotka sisältävät ikuisen elämän timantinkovia hiukkasia. Jumalainen valo leviää DNA:hanne ja jokainen atomi monikehojärjestelmässänne on valon täyttämä jossain määrin. Jos näin ei olisi, ette voisi olla olemassa. On aika avata Jumalavalovirta sisältä ja ulkoa.

Kuvitelkaa miljardien olemattoman pienien valohiukkasten aktivoituvan fyysisessä kehossanne ja miljardien muiden säteilevän ylisielustanne/korkeammasta itsestänne valon sädehtivinä timanttikristallipyramideina. Nähkää itsenne ympäröitynä kosmisen valon kultaiseen auraan ja tarkkailkaa sitten, kun rakkaus-valopiirinne alkaa laajentua. Tietäkää, että jäljittelette Luojaa, kun sanotte itsellenne: "Tulkoon valo". Katselkaa nyt, kun ainutlaatuinen Luojavalosäteenne kulkee edessänne tasoittaen, harmonisoiden, kohottaen ja transformoiden, upean ja jalostuneen luomisenergian kaikkien elementtien kautta.

Kun teistä tulee tehokas kulkemaan edestakaisin viidennen ulottuvuuden valopyramidissanne ja siinä valopiirissä, minkä olette rakentaneet ympärillenne kolmanteen/neljänteen ulottuvuuteen, pyhä mielenne ja pyhä sydämenne alkaa kukoistaa ja laajentua ylisielunne/korkeamman itsenne jatkuvasta jumalaisen tahdon, rakkauden ja viisauden virrasta. Sen tuloksena maailmanne alkaa heijastaa korkeimpia halujanne, vaikutuspiirinne laajenee ja vedätte luoksenne niitä, jotka ovat harmoniassa niiden jalostuneiden taajuuksien/ihanteiden kanssa, jotka nyt ruumiillistatte. Yhdessä teistä tulee aktiivisia osallistujia sen uuden todellisuuden seitinohuen kudelman kutomisessa, mikä synnytetään maan päälle.

Osana transformaatioprosessianne alatte taas tulla tietoiseksi maasta löydettyjen kristallien ja jalokivien energioista ja käytöstä. Nekin sisältävät Luojavaloa. Ne suunniteltiin auttamaan teitä kehoastianne energioiden puhdistamisessa ja tasapainottamisessa. Teidän täytyy kuitenkin virittyä niiden erikoistuneisiin energioihin ja sitten ohjelmoida ne aikomuksellanne. Ne ovat innokkaita työskentelemään kanssanne, sillä kun te heräätte ja tulette harmoniaan korkeampien taajuuksien kanssa, nekin tulevat. Ne suuret aistivat vartiosotilaskristallit jotka resonoivat Äiti Maanne alkuperäisen sielulaulun kanssa, sijoitettiin strategisesti ympäri planeettaa alkuilmentämisprosessin aikana. Niitä viritetään nyt maapallon ja ihmiskunnan uuteen jumalaiseen suunnitelmaan. Kuten olemme kertoneet teille aiemmin, ne toimivat energian ja informaation vastaanottajina, reseptoreina, välittäjinä ja lähettäjinä sekä ympäri maailmaa että aurinkokunnassa ja galaksissa.

On myös tiedostonpitäjäkristalleja – sekä suuria että pieniä – ja ne ovat aina valmiina auttamaan teitä muistisiemenatomien aktivoimisessa pyhässä mielessänne, mikä auttaa teitä avaamaan muinaisen menneisyytenne mysteerin ja viisauden. Mineraali-, kasvi- ja eläinkunta on myös transformoitumassa uuteen korkeampaan tietoisuuteen. Ketään ei jätetä taakse, kaikki on suuremman heräämisen ja transformoitumisen tilassa.

On vapautumisen aika, rakkaat. Halu vapauteen kasvaa voimakkaammaksi jokaisen tuntevan olennon sydämessä maan päällä. On myös aika yhdistyä. Aivan kuten teitä yhdistetään sielu/tähtiperheenne kanssa, me korkeammissa maailmoissa yhdistämme myös voimamme. Monia aikakausia ihmiskunta on ollut irrallaan sieluitsen täydestä, dynaamisesta läsnäolosta ja myös enkelikunnasta. Mutta nyt yhdistymme taas voidaksemme luoda synergisen tietoisuuskerroksen, mikä on kaikkien niiden käytettävissä, jotka ovat valmistautuneet osallistumaan elävään valojoukkueponnistukseen. Käytämme tätä termiä, sillä se on teistä mukava ja se käynnistää mielessä kuvan monista, jotka työskentelevät harmonisesti yhdessä tarkoituksen ja yhteisen tavoitteen kera.

Teidän on elintärkeää ymmärtää, että viidennen ulottuvuuden kaikilla alitasoilla on mahtavia ja suurenmoisia valopyramideja ja niihin pääsevät helposti ne, jotka ovat tehneet sydän/sielutyönsä ja virittäneet fyysisen astiansa vähintään ylemmän neljännen ulottuvuuden Jumalavalotaajuuksiin. Näissä pyramideissa on kaikki Luojavalon komponentit, joita tarvitsette luodaksenne, mitä tahansa haluatte kaiken korkeimmaksi hyväksi. Odotamme siellä liittyäksemme seuraanne ja tullaksemme teidän kanssaluojiksenne. Tuokaa siis visionne ja puhdas aikomuksenne henkilökohtaiseen viidennen ulottuvuuden valopyramidiinne ja vaatikaa ne ihmeet, jotka odottavat teitä.

Uskolliset valonkantajani, olette heräämässä hämärästä unitilasta, missä olette olleet monta aionia valon puoliasteikon nälkädieetillä. Avatkaa sydämenne ja mielenne ja laajentakaa näkökykynne sisältämään Jumalatietoisuuden kaikki hyveet, laadut ja ominaisuudet. Meille on suuri ilo auttaa, inspiroida ja suojella teitä matkallanne takaisin valoulottuvuuksiin. Tietäkää, että teitä rakastetaan mitä syvimmin.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Huhtikuu 2015 - HENKISEN TIEDOSTAMISEN HIENOVIRITTÄMINEN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 13.04.2015 14:14

HENKISEN TIEDOSTAMISEN HIENOVIRITTÄMINEN



AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)

Huhtikuu 2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat mestarit, pysähdytäänpä hetkeksi, ennen kuin aloitamme esitelmämme. Sulje silmäsi ja salli ajan- ja paikantunteen kadota. Kuvittele rakkaus-valovirtojen säteilevän sydänkeskuksesi lähteestä ja näe niiden virtaavan ympäröimään kaikki maan päällä. Katsele sisäisillä silmilläsi, kun miljardeja erikokoisia valovirtoja säteilee takaisin sinulle jokaisesta tietoisesta olennosta maan päällä. Päästä irti pelosta, tuomitsemisesta ja eri uskomuksista, kun yhdistyt sisartesi ja veljiesi ydinolemukseen ympäri maailmaa.



Jokainen ihminen maan päällä on ainutlaatuinen ja kuitenkin syvällä sydänytimessänne olette kaikki samanlaisia. Jokainen tietoinen olento koostuu samasta substanssista kuin Isä/Äiti Jumalamme – puhtaasta Ylimmän Luojan jumalaisesta olemuksesta. Sinuun, fyysisesti ilmentyneenä valonkipinänä, on koodattu jumalainen suunnitelma, mikä koostuu yksityiskohtaisista värähtelymalleista ja riittävästä määrästä jumalaista valosubstanssia täyttääksesi nykyisen maakohtalosi.



Salli tietoisuutesi nousta keveään paikkaan, missä olet liitelevä ja säteilevä valo-olento, mikä yhdistyy kaikkiin muihin valo-olentoihin tässä aurinkokunnassa. Ei ole erillisyyttä. Ei voi olla erillisyyttä riippumatta siitä, miten kauas matkustat Luojan sydänkeskuksesta. Sillä ei ole merkitystä, minkä tehtävän olet hyväksynyt kautta aikain tai minkälaisen lihaviitan olet ottanut, sillä ei ole merkitystä, miten monta kertaa olet jakanut sielusäteesi pienempiin ja pienempiin osiin – olet aina ollut yhdistynyt Jumalasiemenatomiisi, jumalaiseen "minä olen" –olemukseesi ja perimmiltään Luojaan. On myös pienenpieni Luojavalovirta, mikä yhdistää teidät toisiinne. Tuo yhteys ei ole koskaan katkennut eikä koskaan katkea.



Hengitä syvään hitaasti, kun aistit ympärilläsi monivärisiä loistavia valoaaltoja, jotka ovat täynnä rakkaus-valoa ja Isä/Äiti Jumalamme hyveitä. Näissä keveissä valovirroissa on kaikki energiakomponentit, joita koskaan tarvitset unelmakenttäsi rakentamiseen, henkilökohtaisen perustasi muodostamiseen uutta aikaa varten ja itsemestaruutesi ottamiseen takaisin. Tiedä, että rajoja ei ole enää välillämme, vaikka emme oikeasti ole olleetkaan koskaan erossa. Nyt käynnissä olevan ennalta järjestetyn evoluutioprosessin vuoksi, olemme monta vuotta vahvistaneet yhteyttämme teihin kaikkiin hetkestä toiseen, päivästä toiseen.



Enää ette ole lapsia, jotka kompuroivat pimeydessä polulla ei-minnekään. Olette heräämässä ja muistamassa, että monet entiset maakokemuksemme ovat olleet osa suurta kokeilua. Tiedostatte, että useiden tuhansien vuosien aikakausi on nopeasti loppumassa. Enää teistä ei tunnu, että olette ikään kuin kohtalon pelinappuloita. Kun vaaditte täysin Jumalan antamat oikeudet kanssaluojana, enää ette luo sellaista, mikä tuo tuskaa ja kärsimystä. Miksi loisitte, kun yhtä helposti voitte luoda iloa, rauhaa ja yltäkylläisyyttä? Teidän täytyy vain antaa meille lupa tulla olennaiseksi osaksi elämäänne. Avaatteko sydämenne ja mielenne sille mahdollisuudelle, että olemme todellisia ja aina valmiina ja auliina opastamaan, ohjaamaan, innostamaan ja suojelemaan teitä universaalien lakien rajoissa?



Tehkää tavoitteeksenne siirtyä vaarattomaan taikamaailmaan, millä ette enää syötä kolmannen ja neljännen ulottuvuuden negatiivista energiaa, astraalitason voimakenttää. Sen sijaan lisäätte eloisan ja rakastavan energianne siihen rakkaus-valon aurakenttään, mikä ympäröi maapalloa – sateenkaarenvärinen, valaiseva kristalliverkko. Vanha maailmanne ja rajoittunut todellisuutenne on liukumassa nopeasti pois. Ne massatietoisuuden uskomusrakenteen negatiiviset ajatusmuodot jotka oli vangittuna alemmille astraali(tunne)tasoille, hajoavat nopeasti. Laajan asteikon kaksinaisuus/polariteettipeli on vähitellen menettämässä otteensa teihin, kun palaatte hitaasti tasapainoon ja harmoniaan ja näin irrotatte varjoitsenne otteen, mikä sallii teidän heijastaa enemmän ja enemmän valoa pimeyteen.



Pelisäännöt muuttuvat myös, kun kuljette polkua kohti valaistumista. Sitä kutsutaan usein "kapeaksi poluksi" ja se on totta. Jokaista teitä pidetään tilivelvollisena (ei tuomita) tietoisuustasonne mukaisesti. Suojelusenkelinne ja korkeampi itsenne esittelee teille jatkuvasti tilaisuuksia tai haasteita auttamaan heräämisprosessissa. Kun teistä tulee tarkkailija ja alatte toimia universaalien luomislakien ja syy- ja seuraussääntöjen puitteissa, alatte nähdä viisautta ja oikeudenmukaisuutta kaikessa, mitä tapahtuu elämässänne.



Jos teidän on tarkoitus tulla itsenne ja maailmanne mestariksi, teidän täytyy alkaa hienovirittää henkistä tiedostamista. Teille annetaan jatkuvasti monta valintatasoa. Tietäkää, että mikään valinta ei ole väärin, ellei se vahingoita teitä tai muita. Huomaatte, että on hyviä valintoja, parempia valintoja ja korkeimpia/parhaita valintoja. Valinta-asteikkonne muuttuu, kun siirrytte ylöspäin korkeamman tietoisuuden spiraalissa.



Sallikaa meidän antaa teille useita esimerkkejä. Määritämme vaihtoehtohaarukan (tai valinta-asteikon) yhdestä prosentista sataan prosenttiin. Kohtalonne mestarisi tuleminen merkitsee, että valinnoistanne tulee hienovaraisempia, ei niin helposti määriteltäviä. Siksi teidän täytyy teroittaa erottelukykyänne ja objektiivisuuttanne – ja ottakaa huomioon, että teidän täytyy ehkä nousta tilanteen yläpuolelle saadaksenne suuremman ja selkeämmän yleiskuvan. Vaaditaan myös myötätuntoista kiintymättömyyttä.



Ensimmäinen esimerkkimme on henkilö, joka on valinnut puute-elämän ja joka toimii enimmäkseen alitajuisen mielen/vaistonvaraisissa taajuuksissa, kun hän pyrkii oppimaan kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden oppitunteja ja kamppailee selviytyäkseen. Hänen negatiivisten valintojensa värähtelytaso olisi <50% ja positiiviset valinnat olisivat välillä 51-70%.



Seuraava esimerkki on henkilö, joka on valinnut elämän, missä on tilaisuus kokea maatason rikkaudet, ja hän on valmis aloittamaan henkisen heräämisprosessin. Hän on astunut korkeamman tiedostamisen polulle ja kuten selitimme jokin aikaa sitten viestissä nimeltään "Kultainen lupaus", hän vetää suuremman määrän Itsen ydinolemusta, mitä hänen Jumalaitsensä tai "minä olen" –olemuksensa pitää varastossa, kunnes hän on valmis aloittamaan korkeamman itsensä monien osien integroimisen. Tämän vuoksi hänen valinta-asteikkonsa jalostuneisuus ja värähtely lisääntyy vähitellen ajan kuluessa – sanotaan 70-85%:iin.



Laajempi tiedostaminen synnyttää suurempia tilaisuuksia, mutta vaatii myös enemmän vastuuta. Spiraalimatka kotiinpäin voi olla vähittäistä tai nopeaa kiipeämistä. Siihen kuitenkin sisältyy oikeiden valintojen tekeminen nykyisellä valaistumistasolla, kun pyritte parantamaan kykyänne korkeimpaan saavutettavissa olevaan potentiaaliin.



Viimeiseen esimerkkiimme sisältyvät useimmat teistä, jotka resonoitte viesteihimme. Tähän ryhmään sisällytte te, jotka olette nyt tiukasti polulla – te jotka olette kokeneet monia testejä, koettelemuksia ja taisteluja egon halukehon kanssa, jotta persoonallisuudesta tulisi hioutunut ja kurinalainen ja taas kerran sielun palvelija. Olette etsineet, testanneet, torjuneet ja jalostaneet sitä, minkä nyt hyväksytte totuudeksenne, ja näin luoneet uutta todellisuuttanne matkan varrella. Yrityksen ja erehdyksen kautta opitte tulemaan tehokkaaksi universaalien ilmentämislakien käytössä. Valintojenne tulokset tuodaan nopeasti tietoisuuteenne, jotta tiedätte, että syyn- ja seurauksenlait ovat muuttumattomia ja olette oikeasti todellisuutenne ja ympäröivän maailman luoja. Kun teistä tulee itsenne ja maailmanne mestari, valinta-asteikkonne muuttuu niin, että valintojenne taajuusväli on korkein: 85-100%. Sitten kun saavutatte tämän, Isä/Äiti Jumalamme siunauksia suitsutetaan varmasti teille.



Silta korkeampaan tietoisuuteen on sydän. Korkeamman tietoisuuden kolme tasoa kehittyy seuraavasti:



* tunnekehoaistit kehittyvät sielun/pyhän sydänkeskuksen kautta

* mentaalikehotietoisuus kehittyy pyhän mielen/sielutietoisuuden kautta

* henkinen tietoisuus tulee kolmanneksi komponentiksi sielun ja nykyisen asukkaan ylisielun/korkeamman itsen kautta.



Kun viritytte korkeampiin valotaajuuksiin, totutte pyhän tulihengityksen virtaan, mitä on kutsuttu "elämän/rakkauden/valon virraksi". Tähän elävään elämänvirtaan on koodattuna kätketty, voimakas ja säteilevä tietovirtaus. Se on luovan nerouden koodi. Teidän täytyy kuitenkin yhdistyä pyhän mielen viisauteen ja sieluitseen päästäksenne käsiksi tähän synnynnäiseen voimaan.



Haluamme myös muistuttaa teille, että kädet ovat yksi korkeimmalle kehittyneistä yhteyksistä aivoihin, sillä kämmeniin on upotettuna eteeriset generaattorikristallit. Ne suunniteltiin fyysisen astian voimakkaimmiksi sähkömagneetti-impulsseiksi. Tästä syystä ne jotka ovat aktivoineet tai kehittäneet parannusvoiman käsissään, ovat hyvin tehokkaita parantamisessa. Tulevaisuudessa teillä on mahdollisuus kehittää sormenpäiden muistisolut niin, että voitte päästä käsiksi tietoiseen ja alitajuiseen informaatioon kosketuksella.



Hyvä harjoitus olisi pitää toisessa kädessä kristallia, minkä olette ohjelmoineet parantavaksi generaattorikristalliksi, kun keskitytte aktivoimaan kämmenten parannuskyvyt. Keskittykää äärettömyyshengitysharjoituksen avulla lähettämään/tuntemaan timantinkovia valohiukkasia kämmenissänne. Kämmenet voivat tulla hyvin lämpimiksi tai alkaa kihelmöidä. Aistimusten tunteminen voi viedä teiltä jonkin aikaa. Saatte kuitenkin vähitellen kyvyn lähettää parantavaa Luojavaloa oman kehonne osiin. Tulevaisuuden parantamiseen sisältyy valaistuneita ja dynaamisia parantajia, joilla on kyky lähettää melkein lasermaisia parantavia jumalaisia valonsäteitä potilaisiinsa. Reiki ja muut energiamenetelmät perustuvat tähän esoteeriseen muinaistietoon.



Te, tähtisiemenet, olette heräämässä tietoisuuteen taivasperinnöstänne, mikä on ollut koodattuna siemenatomikristalleihin ja tallennettuna pyhään mieleen. Tiedostakaa myös, että urheuden ja erinomaisuuden suurenmoinen historia on pudottuna ihmisevoluution väkivaltaiseen ja usein työlääseen matkaan. Olette kokemassa niiden lisäaistikykyjen ja korkeamman tietoisuuden kykyjen henkiinheräämisen, mitkä ovat olleet horroksessa monta aikakautta. Vaaditaan kuitenkin omistautumista ja ponnistelua sinetöidyn oven avaamiseksi sisäiseen viisauteenne, pyhään mieleen. On elintärkeää, että opitte luottamaan omaan sisäiseen opastukseenne taas kerran. Rakastava ja kiitollinen sydän puhdistaa tietoisuuden ja luo mielen levollisuuden ja rauhan. Siitä kehittyy jatkuva olotila eikä vain tilapäinen harjoitus.



On selvää maaelämän joka osassa, että ihmiskunta on heräämässä menneiden aikakausien harhaunesta, kun virkistävä Jumalatietoisuuden valo leviää koko luomakuntaan. Luotte perustaa tuleville muutosvuosikymmenille. Kun tarkkailemme, voimme nähdä energiat, jotka muodostavat todennäköiset tulevaisuutenne, ja miten ne muuttuvat vapaata tahtoanne käyttämällä. Tästä syystä ei kukaan – ja toistamme "ei kukaan" – voi ennustaa tulevaisuutta varmuudella, sillä vapaan tahdon käyttäminen on aina määräävä tekijä. Kysymme kiihkeästi teiltä: "Oletko valmis ottamaan täyden hyödyn Jumalan antamasta vapaan tahdon lahjastasi? Oletko valmis pyrkimään tekemään korkeimpia valintoja, joita on käytettävissäsi?" Näin tekemällä lisäät energiasi koko ihmiskunnan korkeimpaan mahdolliseen tulevaisuuteen. Olette paljon voimakkaampia, kuin oivallatte. Kun liitytte yhteen rukoilemaan korkeinta hyvää, teillä on mahdollisuus estää sotia, lopettaa maapallon järkyttävä tuhoaminen ja auttaa rauhan ja yltäkylläisyyden luomisessa kaikille.



Jokainen teistä on vastuussa siitä energiasta, mitä vedätte jumalaisen elämänsubstanssin, Luojavalon timantinkovien hiukkasten, kosmisesta pankista. Miten kulutatte henkisen perintönne? Kun lähdemme tähän tärkeään evoluutiovaiheeseen yhdessä, ottakaa aikaa määritellä sitoutumisenne itseen ja henkiseen perheeseen.



Kun annatte ajan ja paikan kahleiden ja alempien ulottuvuuksien tiheyden pudota pois, näkökyvystänne tulee terävämpi ja selkeämpi ettekä laita mitään odotuksia tai rajoituksia sille, miten tai milloin ne ilmentyvät. Päättäväisyytenne vahvistuu ja siirrytte eteenpäin luottavaisen helposti ja sujuvasti, sillä jatkuva mantranne on: "Pyydän kaiken suurinta hyvää."



Rakkaat, liittykää seuraamme ilmentämään korkeimpia vaihtoehtoja Luojan jumalaisessa suunnitelmassa tulevaa aikakautta varten. Aloitimme tämän matkan yhdessä suuressa ilossa ja odotuksessa ja sitten kun yhdistymme taas voitonjuhlaan, lisäämme: hyvin tehty, urheat valonsoturit, hyvin tehty!



Olen arkkienkeli Mikael ja tuon teille nämä totuudet.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Toukokuu 2015 HENKINEN FILOSOFIA KEHITTYVÄLLE IHMISKUNNALLE

ViestiKirjoittaja hammer » 02.06.2015 21:04

HENKINEN FILOSOFIA KEHITTYVÄLLE IHMISKUNNALLE

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Toukokuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, monista teistä tuntuu, että olette kuin pitkän ja vaikean kilpailun viime taipaleella ja energianne ja innostuksenne hiipuu. Teistä tulee aina vain pettyneempi maallisen elämän glamouriin ja asiat jotka ennen innostivat teitä, näyttävät jokseenkin himmeiltä ja tylsiltä. Tämä johtuu siitä, että vaihtelette kahden hyvin erilaisen todellisuuden tai useiden ulottuvuuksien välillä samanaikaisesti. Lisäksi neljän alemman kehonne järjestelmä (fyysinen, mentaali, tunne ja eetteri) yrittää sopeutua ja saada kiinni ne korkeamman itsenne monet puolet, joita integroitte kiihtyvällä tahdilla säännöllisesti. Tämä tuo paljon stressiä ja rasitusta maa-astiallenne.

Valtava määrä teitä on valmistautunut tekemään kvanttihypyn viidennen ulottuvuuden tietoisuuteen, minkä myötä vanhan maailman olotila putoaa pois paljon nopeammin, kuin pysytte integroimaan uuden, korkeamman taajuuden elämän jalostuneita energioita tai värähtelyjä ja käsityksiä. Kun tiedostatte, mitä tapahtuu, ette ole niin stressaantunut ja hämmentynyt. Uskokaa meitä, kun sanomme: "Helpotus on lähellä." Yksi suurimmista toiveistamme on auttaa teitä tässä prosessissa, jotta siirtymänne voidaan tehdä helposti ja sujuvasti.

Monien kuluneiden vuosien aikana paljon informaatiosta, meditaatioista ja harjoituksista, mitä olemme antaneet teille, ovat keskittyneet vanhojen negatiivisten energiamallien muuttamiseen ja myös tietoisen tajuntanne laajentamiseen ja jalostamiseen. Tämä prosessi on välttämätön, jotta tehdään tilaa jalostuneiden Luojavalosolujen soluttautumiselle ja integroitumiselle – yksilöllistyneen ilmaisun korkeamman taajuuden voimakkaille uusille säteille, joita säteillään Ylimmän Luojan kehittyneistä maailmoista.

Annamme useita korkeampia totuuksia auttamaan teitä evoluutioprosessissa, mikä on nyt täydessä voimassaan näinä ennenkuulumattomina aikoina. Jotkut näistä edistyneistä opetuksista on annettu aiemmin, mutta ne ovat riittävän tärkeitä toistettavaksi. Ehdotamme, että keskitytte yhteen tai kahteen käsitteeseen joka päivä, jotta voitte juurruttaa ne tiukasti tietoisuuteenne, kunnes niistä tulee osa uutta henkistä itsemestaruusfilosofiaanne.

* Opettelette elämään ylösnousseessa tietoisuustilassa, kun yhdistytte vähitellen ylemmän neljännen ulottuvuuden sieluitsenne loppuosiin. Siirrytte kehittymistilasta olemistilaan, mikä merkitsee, että opettelette elämään Jumalvoimanne nyt-hetkessä. Kun kehitätte tarkkanäköisyyttä ja puhtaan aikomuksen, harhakuvien sumu ei enää vaikuta teihin. Alatte muokata ja luoda suurimpia visioitanne ja toiveitanne ilmentymättömän potentiaalin jumalsiemenajatusten varastosta, kun jalostatte hitaasti kanssaluomiskykyjänne. Kehitytte vähitellen yhtenäiseksi, säteileväksi henkiolennoksi ihmismuodossa – sielun täyttämäksi persoonaksi.

* Itsemestaruus on loputon prosessi, kun opitte integroimaan enemmän ja enemmän Isä/Äiti Jumalamme hyveitä, ominaisuuksia ja laatuja. Se vaatii jatkuvaa valppautta ja harjoittelua – palkkiot ovat kuitenkin mittaamattomat.

* Teidän on aika muistaa, miksi olette maan päällä. Muistakaa, että olette sen Isä/Äiti Jumalamme laajentuma tai osa, mikä on vuorostaan Ylimmän Luojan suurempi osa. Ottakaa avosylin vastaan innostus uudesta todellisuudestanne, kun luotte suuremman ja suuremman harmonian henkilökohtaiseen maailmaanne. Pyrkikää ottamaan täysi hyöty vastikään harmonisoituneesta ja kohonneesta todellisuudestanne – nauttikaa kaikista aistimuksista ja palkitsevista kokemuksista, joita maatasolla on tarjottavana, samalla kun nautitte korkeampien maailmojen kauneudesta, ihmeestä ja taiasta.

* Valo, ääni ja väri ovat parantamistapoja ja ne ovat tarvittavia työkaluja auttamaan teitä tietoisuutenne laajentamisessa ja henkilökohtaisen todellisuutenne jalostamisessa. Henkisesti keskittyneen oppilaan/vihittävän on polulla korkeampaan tiedostamiseen opittava käyttämään joitain itsemestaruuden päätyökaluja, sillä ne ovat osa jumaluuttanne ja syntymäoikeuttanne. Soinnutus sekä pyhien äänien ja mantrojen käytön oppiminen auttaa teitä korjaamaan monia ahdistus- tai sairausoireita, joita teillä on tällä hetkellä, sillä ne auttavat teitä transformoimaan vähitellen eetteri-, tunne- ja mentaalikehonne harmonisemmaksi olotilaksi.

* Jokaisella teistä on kyky antaa jotain henkilökohtaista ja ainutlaatuista jumalaiseen suunnitelmaan, mikä on tehty ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuutta varten. Isä/Äiti Jumalamme on antanut teille poikkeuksellisen lahjan – jumalaisen etuoikeuden osallistua oman kohtalonne luomiseen. Jokaisella teistä on mahdollisuus tulla ihannoiduksi kuolevaiseksi. Teistä on tulossa Hengen täyttämiä kuolevaisia, mikä varmistaa jatkuvasti laajentuvan kuolemattomuutenne. Olette monipuolisia ja teillä on tietoisuus paljon useammilla tasoilla, mitä voitte ymmärtää tällä hetkellä. Olette kuolematon sielu, jolla on kuolevainen mieli ja keho. Olette sielulaajentumisprosessissa, minkä myötä saatte kyvyn integroida aina vain korkeampia valotaajuuksia.

* On kosminen aika, mikä on virtaavaa ja muokattavaa, ja on katoavainen aika, mikä on lineaarista, jäsentynyttä ja tapahtumasuuntautunutta. Opettelette elämään henkisinä kuolevaisina, jotka voivat päästä käsiksi kosmoksen virtaavuuteen ja suurenmoisuuteen. On kosmisen filosofian kouluja, joissa olette opiskelleet ja joita pystytte hyödyntämään taas, kun saatte kyvyn matkustaa korkeampiin ilmaisu-ulottuvuuksiin.

* Kohtalosuojelijoita on opastamassa teitä ja näyttämässä teille tietä. Pyytäkää heiltä apua ja heistä tulee omistautuneita palvelijoitanne. Valo-olennot edustavat monia eri näkökulmia ja niillä on ollut monia erilaisia henkilökohtaisia kokemuksia, aivan kuten kuolevaisilla.

* Aito henkisyys ei vaadi tiettyjä rituaaleja tai tiukkoja uskomuksia. Se on korkeimman totuutensa elämistä koko sydämellään omistautuen. Teidän on tarkoitus pyrkiä sekoittamaan elämänne korkein älyllinen, tunnepuolen ja henkinen filosofia.

* Olette jumalan kipinä ja teidän pitäisi kunnioittaa ja arvostaa suuresti itseänne ja muita. Ette kunnioita Isä/Äiti Jumalaamme, silloin kun ette tee näin. Teidän pitäisi etsiä aina vapautta ja totuutta itsellenne ja myös toisille.

* Miten tiedätte, milloin olette siirtyneet armon tilaan? Tiedätte siitä, kun toiset heijastavat sielunne kauneutta takaisin teille. Tiedätte siitä, kun yltäkylläisyys alkaa virrata. Tiedätte siitä, kun sydän laajenee rakkaudesta koko luomakuntaa kohtaan ja kun sielulaulunne raikuu koko olemuksessanne sekä ulos maailmaan ja korkeampiin ulottuvuuksiin. Tiedätte siitä, kun ette voi olla hiljaa ja teidän on pakko jakaa iloiset kokemuksenne jokaisen kanssa, joka haluaa kuunnella. Ja tiedätte siitä, kun on sopivaa olla hiljainen silminnäkijä.

* Meditoikaa päivittäin ja illoittain – vielä parempi, tulkaa eläväksi meditaatioksi, niin että jokainen valvehetki keskittyy kaiken korkeimpaan tarkoitukseen. Yhdistäkää sitten rakkautenne ja voimanne luomaan valomeridiaaneja ja fokusoitunut energia, niin että voima kiertää koko fyysisessä kehossanne ja sitten säteilee solar plexus –keskuksesta ylöspäin taivaaseen, ulospäin koko ihmiskuntaan ja alaspäin Äiti Maan keskukseen.

* Teidän on tarkoitus omaksua mestareiden ylevä ulkomuoto – seisoa rinnalla tyynesti, lempeästi ja rakastavasti, tarkkailla ja auttaa, kun on mahdollista, mutta sallien, ei tuomiten, sillä tiedätte, että kaikki tapahtuu syystä ja kaikella tapahtuvalla on korkeampi tarkoitus.

* Levittäkää rakastavaa valonne ja läsnäoloanne mahdollisimman laajalle ja kauas, rakkaat ystävät. Konsultoikaa niitä, jotka johdetaan luoksenne. Teoistanne teidät tunnetaan ja ne joilla on tarvetta valoonne ja viisauteenne, vedetään luoksenne.

Älkää koskaan unohtako, että olette ikuinen ja kuolematon. Fyysinen keho on väliaikainen temppeli, missä Jumalan jumalainen osa asuu. Pyhä sydän on sielun temppeli. Siellä on elämän olemus, missä aito rakkaus asuu ja missä alatte tiedostaa äärettömyyden. Timanttiytimellinen Jumalsolu pyhässä sydämessä sisältää tämän aliuniversaalin kokemuksen 12 Jumaltietoisuussädettä. Nämä jumaluuden kipinät ovat voimakkaita valkoisen tulen Jumalsiemenatomeja – taittuneen valon eteerisiä kristalliprismoja joita kutsutaan säteiksi – mitkä jatkuvasti säteilevät Isä/Äiti Jumalamme elämä- ja rakkausolemusta koko tähän aliuniversumiin.

Voidaksenne ilmentää unelmanne ja visionne ja luoda henkilökohtaisen paratiisinne, teidän täytyy olla jatkuvasti valppaana ja pyrkiä virittymään sielunne ja korkeamman itsenne kuiskauksiin. Tämä saavutetaan yhdistymällä ylisielunne/korkeamman itsenne taajuuksiin ja tiedostamalla korkein potentiaalinne. Itsemestarilla on voima kontrolloida elämäänsä ja kohtaloaan ja viisaus käyttää sitä kaiken korkeimmaksi hyväksi. Kun teette niin, on elintärkeää, että pysytte tiukasti maadoittuneena ja tasapainossa hyväksytyn kaksinaisuusasteikon sisällä, kun toimitte kolmannen ja alemman neljännen ulottuvuuden todellisuudessa. Teidän täytyy myös pyrkiä muodostamaan tunneharmonia ja seesteisyys ylemmän neljännen ulottuvuuden harhakuvamaailmassa, kun pyritte sopeutumaan alemman viidennen ulottuvuuden ympäristön mentaalitasoon.

Transformoitumisenne itsemestaruuteen sekä ylösnousemusprosessi nopeutuvat kovasti, sitten kun olette laajentaneet henkilökohtaista Jumalvalopelastusköyttänne – eteeristä valoputkea – mikä on ensisijainen yhteytenne Jumalsiemenatomiinne tai "minä olen" –olemukseenne. Olette myös muodostamassa yhteyden valovirtaan sen henkilökohtaisen antakaranan (valon sateenkaarisillan) kautta, mikä sisältää Luojaolemusta, jota kutsutaan Luojavaon timantinkoviksi hiukkasiksi. Monien kuluneiden aikakausien aikana ihmiskunta on heikentänyt yhteyttä elämä/valovirtaan, niin että useimmissa ihmisissä siitä on tullut ainoastaan pieni noro, mitä muinaisihmiset kutsuivat hopealangaksi.

Teillä jokaisella on fyysisen muotonne ympärillä säteilyspallo, minkä tuottaa aurakenttänne ja kosmisen sielulaulunne värähtelymallit. Ylösnousemus merkitsee koko kehollisen chakrajärjestelmänne tuomista tasapainoon, mikä edesauttaa eetterikehon/aurakentän puhdistamista, jalostamista ja tasapainottamista. Ylösnousemustavoitteenne tärkeä osa on keskittyä eetterikehon ja aurakentän palauttamiseen niiden alkuperäiseen jumalaiseen suunnitelmaan, mikä on se ihmisen alkuperäinen kehosuunnitelma, mitä kutsutaan Adam/Eva Kadmon –valokehoksi. Tarkkailemme teitä monikehojärjestelmänne – fyysinen, mentaali, tunne ja eetteri – valonauhojen kautta, joita ovat luoneet ajatuksenne ja tekonne monien elämien aikana kautta aikain.

Rakkaat sydämet, pyydämme teitä hoivaamaan itseänne, kiinnittämään huomiota enemmän kuin koskaan fyysiseen astiaanne ja niihin signaaleihin tai viesteihin, joita viisaat kehoelementaalinne heijastavat teille. Miten nautitte siitä kauniista rakkauden, ilon ja yltäkylläisyyden maailmasta, mitä luotte, jos kallisarvoinen fyysinen astianne ei ole terve ja elinvoimainen?

Liittykää seuraamme valopyramidissa, urheat ystäväni, ja sallikaa meidän auttaa teitä siirtymään prosessin läpi helposti, armollisesti ja hyvin iloisesti. Virratkoon Isä/Äiti Jumalamme säteilyä teille ja täyttäköön teidät ikuisen elämän valolla. Tietäkää, että olemme alati lähellä opastamassa ja suojelemassa teitä.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Heinäkuu 2015 VALOPYRAMIDIT – PALUUVALOPOLKU

ViestiKirjoittaja hammer » 17.07.2015 22:17

VALOPYRAMIDIT – PALUUVALOPOLKU

AE Mikaelia kanavoinut Ronna Herman (www.ronnastar.com)
Heinäkuu 2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat mestarit, pyrimme jatkuvasti antamaan teille olennaisinta informaatiota auttaaksemme teitä ymmärtämään, mitä tapahtuu, ja saadaksenne laajan yleiskuvan siitä, mitä odottaa. Annamme myös menetelmiä, työkaluja ja harjoituksia auttamaan teitä siirtymään evoluutioprosessin läpi vähimmän epämukavuuden kera, armolahjan kautta (mikä on jalostunut karmaenergia). Kuten aina, kehotamme teitä kuitenkin hyväksymään vain ne käsitykset, jotka resonoivat sydämessä ja sielussa totuutenanne. Teidän ei ole enää tarkoitus seurata ketään aivottomasti, sillä teidän on tarkoitus olla oman kohtalonne mestari ja sellaisena teidän täytyy jatkuvasti käyttää erottelukykyä.

On monia omistautuneita viestintuojia, jotka vastaanottavat nyt eri puolia ihmiskunnan tulevaisuuden uudesta jumalaisesta suunnitelmasta. He ovat omistaneet elämänsä viisausopetusten tuomiseen teille, laajentuneen maallisen tietoisuuden nykyisiä ja tulevia aikoja varten. He pyrkivät tuomaan suurinta mahdollista viisautta ja hyödyllisintä informaatiota ja sen tekemiseksi heidän täytyy aina pyrkiä täsmällisyyteen ja nuhteettomuuteen. Työstään heidät tunnetaan. He ovat uutterasti pysyneet kurssissa ja monta kertaa he ovat osoittaneet omistautumisensa ja sitoutumisensa valitsemaansa tehtävään – mikään määrä negatiivisuutta ei voi saada heitä luopumaan tai estää heitä täyttämästä henkistä kohtaloaan.

Olette jakaneet tietoisuutenne tai pirstoneet itsenne tuhansia ja tuhansia kertoja voidaksenne kokea luomakunnan/luomisen suuren moninaisuuden ja olette myös yhdistyneet monien itsenne osien kanssa useammin, kuin voisitte koskaan kuvitella. Joka kerta tehdessänne sen, lisäsitte monimutkaisempaa informaatiota ja ainutlaatuisia kokemuksia muistipankkisiemenatomeihinne. Mitä pidemmälle siirryitte Ylimmän Luojan täydellisyydestä ja mitä syvemmälle siirryitte moniulotteisuuteen, sitä tiheämpiä ja vähemmän täydellisiä luomuksistanne tuli, sillä teillä oli vähemmän puhdasta valoainetta, minkä kanssa työskennellä. Siksi ei ole mitään syyttelyä eikä pitäisi olla mitään syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteita, sillä jokainen elämä suunniteltiin huolellisesti oppimiskokemukseksi. Kuitenkin tämä kosminen luova laajentumiskierros on tulossa loppuun. Teidän on nyt aika saada takaisin itsemestaruutenne ja kyky luoda kauniita ja harmonisia asioita alkuperäisen, korkeamman tason jumalaisen suunnitelman mukaisesti.

Teidän täytyy pyrkiä vahvaan ja hyvin kehittyneeseen yhteyteen mentaali- ja tunnekehon välillä ja myös sielun ja korkeamman itsenne monien puolien välillä, voidaksenne kehittää jalostuneita henkisiä arvoja. Kun pääsette käsiksi jumalaisen viisauden korkeampiin taajuuksiin, nerokkaita ideoita virtaa korkeammilta intuitiotasoilta. Saatatte kokea riemua yhtenä hetkenä ja masennusta seuraavana, kun saavutatte vähitellen autuaan tietoisuustilan, vain kadottaaksenne sen taas. Masennusajoistanne tulee kuitenkin vähemmän voimakkaita ja myös harvinaisempia. Olkaa vakuuttuneita, että egohalupersoonallisuutenne kapinoi ja vastustaa sielun ja korkeamman itsen ponnisteluja – se yrittää pitää teidät tavassanne palvella vain pikkuitseä ja sen itsekkäitä haluja. Teidän on päästävä käsiksi pyhän mielen ulottuvuuteen ja opittava käyttämään henkistä tahtoanne ja erottelukykyänne. Teidän täytyy jatkuvasti valvoa ja arvioida sanojanne, tekojanne ja motiivejanne, kun koulutatte itseänne ja saatte pikkuitsenne kuriin. Muistakaa: kaikki tieto on jokin valomuoto.

Miljoonat rakkaat sielut ovat keskellä sellaista, mitä voidaan kutsua ylösnousemusprosessiksi tai kulkemiseksi korkeamman tiedostamisen moniin vaiheisiin. Tähän prosessiin sisältyy kaikkien niiden sielu-osienne parantaminen, puhdistaminen ja harmonisoiminen, jotka ovat vielä kolmannessa ja alemmassa neljännessä ulottuvuudessa. Sitten kun saavutatte neljännen ulottuvuuden keskivaiheen alitason, olette valmis valtavaan tietoisuusparannukseen, sillä olette silloin valmis aloittamaan monien korkeampien itsejenne jalostuneiden taajuuksien integroinnin. Tämä prosessi jatkuu, kunnes olette integroineet kaikki korkeamman itsenne osat neljännen ulottuvuuden seitsemällä alitasolla. Tämä on ihmiskunnan ylösnousemustavoite tällä henkisen tiedostamisen kehityskierroksella. Kuten olette luultavasti kuulleet aiemmin, ylösnousemus on jatkuvasti kehittyvä, päättymätön ja jatkuva evoluutioprosessi eikä määränpää. Teidän pitäisi myös tietää, että olette kokeneet ylösnousemusprosessin eri vaiheita monta kertaa aiemmin monissa paikoissa ja todellisuuksissa.

Miljoonat kallisarvoiset sielut ovat palauttaneet valo- ja varjospektrinsä hyväksytylle kaksinaisuustasolle ja alkaneet avata kommunikointiväyliä korkeampien ulottuvuuksien suurten olentojen kanssa. Tämä merkitsee, että valtava määrä teitä on saanut tehtyä monumentaalisen tehtävän ja selvittänyt pääosan henkilökohtaisesta karmavelastaan. Energiapuumerkkinne säteilee enimmäkseen positiivisia ja suotuisia värähtelytaajuusmalleja ja se virittyy vähitellen alkuperäiseen kosmiseen sielulauluunne. Se merkitsee myös, että olette onnistuneesti muodostanut uudestaan yhteyden pyhän mielenne ja pyhän sydämenne välille.

Monet teistä saavat nyt impulsseja, inspiraatioviestejä ja syventävää informaatiota korkeammalta itseltään, oppailtaan tai erikoistuneilta enkeliauttajilta. Pyydämme teitä etenemään hitaasti ja sallimaan korkeamman itsenne opastaa teitä tässä prosessissa. Näin muodostatte vakaan yhteyden korkeamman älykkyyden kosmisiin taajuuksiin ja etenette vähitellen ja turvallisesti kosmisen viisauden kehittyneempiin opettajiin. Tavoittelijana polulla teille paljastetaan suurempia ja suurempia kosmisia totuuksia. Teidän pitäisi kuitenkin tietää, että iättömän viisauden vähäisempiä periaatteita laajennetaan jatkuvasti sisältämään seuraavan olemassaolotason ainutlaatuisia sääntöjä, lakeja ja totuuksia, loputtomassa tietoisuuden ylösnousemuskierrossa. Muistakaa, että tieto on integroitava ja sitä on käytettävä tarkoituksenmukaisella ja tehokkaalla tavalla, jotta sitä voidaan pitää viisautena. Henkis-inhimillisiä olentoja ovat ne, jotka ovat kehittäneet supertietoisia kykyjään niin, että he voivat alkaa hyödyntää sitä runsasta informaatiomäärää, mikä on tallennettuna heidän pyhään mieleensä. Lopulta he saavat kyvyn ammentaa inspiraatiota ja kehittynyttä informaatiota korkeammista ulottuvuuksista sieluitsensä monien osien kautta, joita on ripoteltuna ympäri tätä aliuniversumia.

Supertietoinen mieli/korkeampi itse on linkkinne henkimaailmoihin. Ensin alatte ehkä saada informaatio- ja inspiraatioväläyksiä intuitionne kautta ja meditoinnin aikana. Mielen voimat parantuvat kovasti, kun polun tavoittelijasta tulee tehokkaampi ja rennompi pyhän mielen korkeampien taajuusmallien käyttämisessä. Tuloksena yhdistymisestä aivorakenteen korkeampiin taajuusulottuvuuksiin, suuri osa menneiden tapahtumien muistoistanne alkaa haalistua, mikä sallii teidän siirtyä vaistovaraisten aivojen/mielen ulottuvuudesta korkeamman mielen ulottuvuuteen. Ylösnousemus on mieltä laajentava prosessi, jossa siirrytään tietoisuustilasta toiseen. Tietoisuus laajenee sisältämään koko ihmiskunnan, maapallon, aurinkokunnan ja sen toiminnan. Enää fokus ei ole pikkuitsessä. Perimmäinen tavoite on tulla galaktiseksi olennoksi ja lopulta saavuttaa universaali tietoisuus.

Tulkaa hyvin tietoiseksi siitä, että tunteenne ja ajatusmallinne ovat kriittisiä tekijöitä kanssaluomisprosessissa, sillä ne määrittävät niiden värähtelymallienne laadun, joita lähetätte henkilökohtaiseen kahteentoista säteeseenne, elämänkukkaanne ja luojapyöräänne. Niiden siemenajatusten taajuudet joita kylvätte henkilökohtaiseen luomispyöräänne, määräävät ilmentämisenne laadun ja myös sen, mitä koette jokapäiväisessä elämässänne – positiivista tai negatiivista. Nämä tapahtumat ovat barometrinne siitä, millaisia värähtelymalleja lähetätte syyn- ja seurauksen maailmaan.

Teidän ensisijainen tehtävänne/tavoitteenne tänä aikana on kehittää tietoinen tajunnantila, kun menette syvemmälle ja syvemmälle valkoisen tulen siemenatomitaajuuksiin pyhässä sydämessänne ja pyhässä mielessänne, joista löydätte kaiken voiman ja opastuksen, mitä koskaan tarvitsette. Kun kehitätte kanssaluomiskykyjänne ja teistä tulee tehokkaampi henkilökohtaisessa mielenkontrolloinnissa ja visualisointikyvyssä, ymmärrätte, miten tärkeää on jatkuvasti valvoa niitä taajuusmalleja, joita levitätte maailmaan. Tiedostakaa aina, että elätte värähtelevässä ja neutraalissa kosmisessa energiamaailmassa – luomisvoimissa jotka odottavat teitä muokkaamaan ne miksi tahansa, mitä voitte kuvitella.

Tällä ihmisevoluutio- ja ylösnousemuskierroksella korkeampaan tietoisuustilaan, vihkimysprosessi on suunniteltu ryhmätapahtumaksi, ei yksilölliseksi saavutukseksi. Teidän täytyy olla valmis auttamaan niitä jollain tavalla, jotka ovat polulla takananne, jotta teidän kohotessanne, kohotetaan myös koko ihmiskuntaa. Sielulla on luontainen taipumus ryhmätietoisuuteen. Sielu pyrkii jälleenyhdistymiseen, ei egon halupersoonallisuus. Kehittyminen polulla lisää sielutietoisuutta ja ryhmätiedostamista.

Vuosien saatossa monet teistä ovat liittyneet mukaan viidennen ulottuvuuden ryhmäpyramidien rakentamiseen, monissa strategisissa paikoissa ympäri maapalloa. Usein annamme teille ohjeita valmisteluna suuremman suunnitelman ilmentymiseen jonain tulevana aikana. Nyt meidän on aika keskittyä jatkuvasti laajenevaan maailmanpalvelijaryhmään. Sitä silmällä pitäen, muutamana viime vuotena ryhmäpyramidit ympäri maailmaa ovat hitaasti yhdistyneet luomaan yhden suuren pyramidin viidennen ulottuvuuden korkeimmille tasoille. Tämä pyramidi ei ole yhtä suuri kuin maailmanpyramidi, sillä näiden kahden välillä on selvä ero.

Maailmanpyramidi on luotu koko ihmiskuntaa varten, jotta jokainen joka haluaa mennä sinne olemaan yhteydessä Isä/Äiti Jumalamme, suurten valo-olentojen ja enkelijoukkojen kanssa, voi tehdä sen. Se on paikka kiitollisuuden ilmaisemiseen ja kunnianosoitusten antamiseen Jumalavanhemmillemme, Ylimmälle Luojalle ja taivasulottuvuuksien mahtaville voimille. Se on korkeimman tyyppinen pyhä paikka ja kaikille jotka haluavat kokea ykseyden autuuden ja jakaa henkistä yltäkylläisyyttään ja ehdotonta rakkauttaan, on turvattu paikka siellä. Tulevaisuudessa nämä korkeampien maailmojen suuret valopyramidit ottavat monien palvontarakennusten paikan, kun maailman uskonnot alkavat hyväksyä Isä/Äiti Jumalamme valtuuttamat kehittyneet viisausopetukset.

Maailmanpalvelijapyramidit on varattu niille, jotka ovat hyvin matkalla itsemestaruuden saavuttamiseen ja jotka ovat saavuttaneet oikeuden jakaa integroitua tietoaan/viisauttaan toisten kanssa. Aivan kuten kuudennen ulottuvuuden valokaupunkien kohdalla, teidän on tarkoitus mennä ensin henkilökohtaiseen pyramidiinne ja tehdä sitten sieltä matka maailmanpalvelijapyramidiin. Saatte automaattisesti sisäänpääsyn sopivaan pyramidikammioon, kun energiapuumerkkinne/sielulaulunne saavuttaa vaaditut jalostuneet taajuusmallit. Sen jälkeen etenette jalostuneempiin valokammioihin, kun henkilökohtainen säteilynne lisääntyy. Riittää kun sanotaan, että tämä on yksi suurimmista tilaisuuksista, joka teillä koskaan on ihmiskunnan ja maapallon palvelemiseen.

Muistakaa, että te ette ole tulossa umpikujaan – olette astumassa äärettömyysportaalin läpi uuteen alkuun. Teidän täytyy päättää, mitä haluatte ottaa mukaanne uuteen maailmaan, ja teidän täytyy rakkaudella, mutta tiukasti erottaa, mitä teidän on tarkoitus jättää taakse. Kun laajennatte tietoisuuttanne ja yhdistytte viisauteen pyhässä mielessänne, minne Jumalatietoisuuden korkeammat taajuudet on tallennettu, todellisuutenne alkaa muuttua hyvin nopeasti.

Tiedämme, että monia teistä häiritsee kaikki se negatiivisuus, epäoikeudenmukaisuus ja kaaos, joka vallitsee ympäri maailmaa. Kuitenkin syvällä sisällänne tiedätte, että tapahtuvat suuret muutokset johtavat lopulta rauhanomaisen rinnakkaiselon, harmonian ja yltäkylläisyyden maailmaan koko ihmiskunnalle. Olkaa vakuuttuneita, että voitte olla positiivinen muutosinstrumentti. Sallikaa meidän lähettää Isä/Äiti Jumalaltamme dynaamisia Luojaolemussäteitä tätä uutta evoluutioaikaa varten teille ja teidän kauttanne, jotta teistä tulee valomajakka.

Rakkaat ystävät, säteilevä rakkaus-valonne, yhdessä muiden valon palvelijoiden rakkaus-valon kanssa, auttaa ihmiskuntaa ja maapalloa siirtymään armollisesti huomisen ihmeelliseen uuteen aikaan. Tietäkää, että teitä rakastetaan kovasti ja olette aina suojeluksessani.

Olen arkkienkeli Mikael.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron