Rother Steve (espavo.org) The Group - Ryhmä

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Maaliskuu 2017 KOLMOISFOKUS – FEMINIINIVOIMAN NOUSEMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 23.03.2017 20:04

KOLMOISFOKUS – FEMINIINIVOIMAN NOUSEMINEN

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Maaliskuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Liityn tänään seuraanne sydän täynnä ja avoimena, sillä olen Merlia. Olen tullut auttamaan energioidenne tasapainottamisessa palaamalla maskuliini- ja feminiinienergian väliseen keskitilaan. Maa huutaa feminiinienergiaa tällä hetkellä, koska planeetta on ollut poissa tasapainosta aivan liian pitkään. Nyt teillä on monia olosuhteita ja tilaisuuksia muuttaa kaikki. On hyvin selvää, että olette olleet lama-aallossa ja monet teistä ovat olleet hyvin huolissaan tästä. Olette nähneet asioiden menevän vastakkaiseen suuntaan kuin se, mitä pitäisitte edistyksenä. Tätä on tapahtunut maailmanlaajuisesti, ei vain yhdessä paikassa.

Hyvin yksinkertaisesti, tätä tapahtuu pelosta. Kun ihmiset pelkäävät, he astuvat taaksepäin omassa kehityksessään, ja sitä olette nähneet maailmanlaajuisesti. Olkaa vakuuttuneita, rakkaat ystävät, että me emme ole lainkaan huolissamme. Miksi? Koska olemme sijoittaneet joitain voimakkaimpia ihmisiä kriittisimpiin asemiin tarkoissa aika-avaruusristeyksissä, joissa he voivat muuttaa tämän aallon. Kyllä, he voivat kääntää sen jokaisen osan ympäri ja kääntää tämän evoluutioksi.

Feminiinivoima, perusluomisvoima planeetallanne

Ensinnäkin, älkää ajatelko, että aallossa on oikea tai väärä. Hyvin yksinkertaisesti, asiat kulkevat aaltona edestakaisin todellisuudessanne ja edistyvät lopulta yhteen suuntaan. Etenette valtavasti – paljon enemmän kuin ymmärrätte – vaikkei teistä siltä tunnukaan tällä hetkellä. Rakkaat ystävät, autamme teitä tasapainottamaan tämän energian paremmalla ymmärryksellä feminiinivoimasta, planeettanne perusluomisvoimasta.

Riippumatta siitä, onko teillä maskuliini- vai feminiinikeho, teillä kaikilla on tuo aspekti. Se on asia, josta on nyt tulossa suurin vahvuutenne. Haasteena monilla teillä on, että vaikka olette aina tienneet voimistanne ja kyvyistänne näillä alueilla, ette ole aina tienneet, miten niitä käytetään tai niihin luotetaan haluamallanne tavalla. Teillä on nyt tuo tilaisuus, koska tätä tapahtuu globaalisti, minkä te kaikki tunnette jollain tasolla. Teistä tulee tietoinen energiasta sisällä, mikä sallii teidän astua pois jokapäiväisistä vaikeuksista ja draamoista, kaikkien niiden haasteiden yläpuolelle, jotka vievät aikaanne ja energiaanne. Teillä on haasteita, mutta myös edistysaskelia, joten varmistakaa, että etsitte niitä.

Etsikää noita tilaisuuksia, jotka voimaannuttavat teitä astumaan eteenpäin, erityisesti seuraavan kuukauden aikana, kun lähetämme teille energiaa. Me kaikki verhon tällä puolella jaamme kanssanne kaunista energiaa. Emme tee sitä liikuttaaksemme teitä suuntaan tai toiseen, koska emme koskaan puutu vapaan valinnan planeettanne asioihin. Aikomuksemme, rakkaat ystävät, on lähettää teille korkeinta energiaa, jotta voitte herätä unesta ollessanne edelleen fyysisessä kehossa. Silloin alatte ymmärtää paikkanne sekä ne unelmat ja toiveet, joita toitte verhon toiselta puolelta. Tästä syystä voisitte olla täällä juuri nyt maadoittamassa tuon kauniin energian. Valotyöntekijöitä on kaikkialla kaikissa elämän vaiheissa, kaikissa uskomusjärjestelmissä ja kaikissa maantieteellisissä paikoissa. Tosiasiassa, rakkaat ystävät, ylläpidätte Maaplaneetan energiaa, kun se muuttuu.

Ainutlaatuiset valoaromit

Olette aina ylläpitäneet Maaplaneetan energiaa. Valaat ja delfiinit, tuo koko olentoryhmä, on ylläpitänyt Maaplaneetan perusenergiaa hyvin pitkän aikaa. Muutama vuosi sitten vastuu siirrettiin ihmiskunnalle, mutta nyt painitte sen kanssa, koska Maaplaneetan jännitteestä tulee melko sietämätöntä toisiaan. Tätä teitä kutsutaan tekemään. Ette ilmoittautuneet lähtemään Maaplaneetalle pitääksenne pelkästään hauskaa, rakkaat ystävät, ettehän? Toitte Kotoa jotain, jota jokainen ihminen voi alkaa ankkuroida omalla tavallaan, ainutlaatuisen valoarominne kera.

Jotkut teistä ajattelevat ehkä valoa värinä eikä aromina, mutta väriasteikkonne on hyvin rajoittunut. Rakkaat ystävät, te ette ole. Teillä on siis näitä kauniita pieniä valoaromeja, joita voitte laittaa kaikkeen. Ette tietoisesti ajattele sitä, mutta kun näette pimeyttä, säteilette valoa siihen. Kun näette tietämättömyyttä, säteilette viisautta siihen. Valo on voimakkaampaa kuin pimeys.

Nyt näette, että säteilette valoanne parhaalla tavalla, mihin kykenette. Valonne melkein kuin suodattaa pois tiettyjä asioita. Antakaa itsenne kuitenkin havaita asioita, joita ehkä muut ihmiset pysty aivan näkemään. Näin homma toimii, myös fysiikassa. Kun katsotte jotain, kaikki hyppää paikoilleen heti, kun avaatte silmänne. Vaikka melkein kaikkialla on kaaosta, heti kun ilmaisette aikomuksen katsoa sitä ja jakaa valoaromianne, se ottaa toisen muodon. Täällä yksi ihminen katsoo jotain ja sanoo: "Voi, tämä on todellinen ongelma." Sitten toinen ihminen tuolla keskittyy samaan asiaan eri aromin kera ja hän keksii täysin eri ratkaisun samaan ongelmaan.

Neljä energiamuutosta 2017

Nämä ovat Maaplaneetan tasapainoisen energian aikoja, mutta te ette ole tasapainossa tällä hetkellä. Tosiasiassa olette hyvin kaukana tasapainosta, mikä kutsuu minua tänne apuun. Tehtäväni ei ole tasapainottaa Maata – tehtäväni on auttaa kaikkia teitä muistamaan. Te olette niitä, jotka ottivat pois siipensä ja päättivät laittaa verhon päälleen, joka estäisi teitä muistamasta, kuka olette ja missä olette todellisuudessa olleet. Taputamme teille, rakkaat ystävät, tavoilla joita ette voi vielä kuvitella. Taputamme seuraaville askelille, jotka otatte kohta, sillä ne ovat todella mahtavia. Kyllä, tämä on massiivinen muutosvuosi. Tervetuloa mukaan!

Ensimmäinen aalto

Kuten mainitsimme aiemmin, 2017 tapahtuu neljä merkittävää energiamuutosta. Ensimmäinen tapahtui maaliskuun alussa. Vaikka oli melkoista energialiikettä, se ei näyttänyt aallolta. Aalloilla on tavallisesti tapana tulla ensin voimakkaasti, jotta ne muuttavat kaiken alussa ja sitten tasoittuvat. Nämä aallot ovat erilaisia, koska ne tulevat hyvin hitaasti. Erityisesti alussa tuohon energiaan sopeutuu ja sen ankkuroi planeetan eläinkunta. Pyydämme teitä, rakkaat ystävät, varmistamaan, että kiinnitätte huomiota eläimiin, jotka elävät kanssanne tai joiden kanssa vietätte aikaa. Meistä on kiehtovaa, että ajattelette voivanne omistaa eläimiä. Tosiasiassa ne ylläpitävät tuota perusmuutosenergiaa, jotta ihmiskunta voi omaksua sen eri tavalla. Työskentelette yhdessä eläinkunnan kanssa, koska olette osa sitä. Onhan teidät luokiteltu eläimeksi, jolla on henki. Tuo yhteys vie teidät pitkälle. Katsokaa tarkkaan, jotta voitte auttaa eläinystäviänne tekemään tarkistuksia, joita ne tarvitsevat pysyäkseen raiteilla. Kyllä, ne ylläpitävät ehdottomasti osaa energiasta ja ovat osa palapeliä, josta olette riippuvainen.

Kun teistä tulee tietoinen merkittävistä muutoksista, joita tapahtuu, ei ole tarpeellista kiinnittää huomiota kaikkiin draamoihin, joita näette mediassa. Tietäkää, että edistytte aivan aikataulun mukaan. Teidät on laitettu juuri siihen, missä olette tällä hetkellä, jotta voitte maadoittaa tuon valon hyvin kriittiseen paikkaan. Jotkut teistä ovat yrittäneet muuttaa aionien ajan, kuitenkin teidät näytetään "suljetun" tiettyihin paikkoihin. Haluatte mennä tuonne seuramaan unelmianne, mutta ette näytä pystyvän muuttamaan sieltä, missä olette.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että tunnette olevanne jumissa, koska ette ole valmis. Etsikää siis noita muutoksia jonkin loppuunsaattamiseksi. Kenties nuo tilaisuudet ovat ihmisten kanssa, joihin ette ole olleet kontaktissa pitkään aikaan. On mahdollista, että yksi kommunikointi aloittaa prosessin, joka vapauttaa teidät polullanne. Huomaatte paljon muutoksia tapahtuvan, kun nämä neljä energia-aaltoa tulee ja alkaa ankkuroitua.

Toinen ja kolmas aalto

Toinen aalto saapuu 10.5. ja kolmas alkaa 28.7. ja se vie teitä elokuun loppuun saakka. Teillä on melko paljon käsiteltävää myös sen jälkeen. Neljäs aalto saapuu luultavasti lokakuun ja marraskuun keskivaiheilla tänä vuonna. Tällä hetkellä tämä ajoitus muuttuu vielä, koska se riippuu monista muista aalloista, joita tulee, ja siitä miten ihmiset ankkuroivat ne.

Tyypillisesti tämän luonteisten aaltojen tullessa ihmiset vetäytyvät – he piiloutuvat aalloilta ja energialta, jonka he näkevät tunkeutumisena omaan tilaansa. Heidän vaistonsa on suojautua, joten auttakaa heitä ymmärtämään. Olkaa aallon energiassa ja ottakaa se sisään. Näyttäkää toisille omilla toimillanne, miten voimaannuttavaa tämä voi olla, ja sitten katselkaa. Vaikka maan päällä on enemmän kuin riittävästi negatiivisutta jokaisen ihmisen uskottavaksi joka hetki, pyydämme teitä olemaan uskomatta. Uskaltakaa sen sijaan pitää valoanne.

Muistakaa, että olette olento, joka tuli Kotoa kaiken tuon energian kanssa. Tulitte sisään ja tunsitte energian, mutta ette aivan tienneet, mitä tehdä sillä. Kun vanhenitte ja aloitte kypsyä, aloitte herätä unesta. Tässä olette nyt ja seisotte vahvana, kun Maa on epävakaa. Kaikki on liikkeessä, te olette kuitenkin valon ankkuripiste. Taputamme teille, rakkaat ystävät, sillä ette ole tehneet sitä helposti. Ette tehneet tuota päätöstä helposti. Jotkut teistä ovat painineet sen kanssa useita elämiä, ennen tuon päätöksen tekemistä. Olette suurimpia enkeleitä, joita on koskaan elänyt missään. Olette uskaltaneet ottaa pois siipenne ja teeskennellä olevanne ihminen, laittaen yllenne biologiakupan ja pelaten peliä. Jos emme pysty tekemään muuta kuin jakamaan kanssanne heijastuksen suuruudestanne ja uskomattomasta vaikutuksestanne tällä planeetalla, olemme tehneet työmme.

Neljäs aalto muuttuu edelleen

Työskentelen monien teidän kanssa ja autan teitä ratsastamaan näiden aaltojen läpi ja valmistautumaan viimeiseen aaltoon. Tämä muutosvuosi voi olla helppo – sen ei tarvitse olla vaikea.

Suuresi kunnioittaen tervehdin teitä tällä tavalla odotettuani hyvin pitkän aikaa. Tietäkää, että me – kaikki me Kotoa – rakastamme teitä kovasti. Olette kantaneet valoa Kotoa. Etsitte maan päällä paikkoja heijastaa sitä ja uskaltaa olla tuo valo.

Suuresti kunnioittaen pyydän teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Tukekaa toisianne ja pelatkaa hyvin yhteen. Olen Merlia. Tulkaa katsomaan minua joskus.

Espavo.

_________________________

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Olen Em. Pelinne ollessa hyvin käynnissä, liityn seuranne tasapainoisessa energiassa – energiassa jota kohti olette kaikki liikkumassa hyvin nopeasti. Rakkaat ystävät, tiedämme, että teillä on ollut haasteita maan päällä …Muistakaa, että turvaamme selustanne. Tällä erää aiomme kuitenkin keskittyä hyvään yhdestä yksinkertaisesta syystä: teillä on tilaisuus keskittyä, minne haluatte.

Kun tuijotatte jotain, muutatte sitä, koska olette luojaolentoja. Toitte nämä kuvat ja muistot Kotoa. Syvä muistaminen kaikuu sielussanne. Tätä fokusta etsitte kaikki, kun yritätte toistaa sen, minkä tiedätte Kotoa, siinä mitä näette täällä maan päällä. Sitä ette oivalla, että kun katsotte jotain, autatte ehdottomasti sen luomisessa. Siis laittakaa aikomuksenne kaikin mokominen positiiviseen. Pitäkää silmällä kaikkea, mitä voitte, muuttaaksenne perspektiiviänne tarkoituksella. Merkitseekö tämä, ettei ole negatiivisuutta? Ei, rakkaat ystävät, ei homma toimi niin. Elätte kentässä, jossa havaitsette kaksinaisuuden, ja näette edelleen paljon valona tai pimeytenä, harmaan sijasta. Tarvitsette edelleen tuota kontrastia, kun kehitytte – vaikkette pitkään, koska liikutte rakkaudennopeudella, joka on huomattavasti suurempi kuin valonnopeus.

Kolmoisfokus

Kun kehitytte ja siirrytte näihin asioihin, pyydämme teitä kaikkia ottamaan askeleen taaksepäin. Voi, mutta tiedämme, että olette hyvin innokkaita liikkumaan eteenpäin. Joskus teidän on erittäin vaikeaa hidastaa vauhtianne, mutta pyydämme teitä astumaan ulos olemuksestanne. Antakaa henkenne seistä kehonne takana nyt ja tarkkailkaa, mitä tapahtuu. Katsokaa itseänne, kun teillä on noita ajatuksia, kun vastaanotatte tätä informaatiota ja teillä on näitä tunteita. Tarkkailkaa ainoastaan tuomitsematta, sillä sitä ei sallita tästä perspektiivistä.

Nähkää itsellänne olevan näitä ajatuksia ja tiedostakaa, miten kaunis olette. Voi, tiedämme, että monien teidän on vaikea hyväksyä se. Teillä on ajatuksia siitä, mitä kauneus on – olette myös luokitelleet sen tietyille alueille. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että te ette ole lähelläkään. Kauneus asuu sydämessä. Tästä syystä vaihdatte keskenään nuo sanat "rakkaus" ja "kauneus". Kauneus on se taika, jonka toitte Kotoa. Yritätte heijastaa sitä omissa näköhavainnoissanne, erityisesti kun keskitätte energianne johonkin.

Haluamme esitellä teille kolmoisfokuksen. Ajatelkaa, että kun näette jotain, havaitsette sen ensin kaksinaisuudessa: valo ja pimeys. Siinä on kuitenkin kokonainen aspekti, jonka voitte kokea vain sydämellänne. Tämän kanssa pyydämme teitä kaikkia alkamaan työskennellä. Massiivisina muutosaikoina jollaisen keskellä olette nyt, olette astuneet siihen suoraan eikä ole helppoa tietä ulos. Kyllä, kävelette suoraan sen läpi. Kun luotte tämän polun kaikista vaikeuksista huolimatta, ette luo ainoastaan itsellenne tilaisuutta mennä läpi, vaan myös kaikille niille, jotka seuraavat perässänne. Juuri niin.

Tämä monilla teistä oli mielessä, kun tulitte Maahan. Teillä on enemmän vastauksia, kuin ymmärrätte. Pyydämme teitä hyvin yksinkertaisesti olemaan hiljaa tarpeeksi pitkään kuullaksenne oman sydämenlyöntinne. Kuunnelkaa tuovat viestiä, joka tulee syvältä sisältä, sillä jotain taianomaisesta tapahtuu, kun se lopultakin tulkitaan puhutuksi ilmaisuksenne. Puhukaa se ääneen, jotta värähtelyt tulevat suustanne maailmaan. Se on massiivisen energiasyklin loppuunsaattaminen, jonka kanssa olette kaikki työskennelleet.

Keskittykää hyvään

Olemme maininneet, että Merlia on täällä ja hän on tuonut feminiinienergiaa auttamaan uuden maailman tasapainottamisessa. Muistakaa, ettei kyse ole siitä, että yksi on oikea tai toinen on väärä. Varmasti voitte nähdä, että Maaplaneetta on ollut poissa tasapainosta jonkin aikaa. Jokaisella teistä on nyt tilaisuus havaita tuo epätasapaino, ja matkalla vaaditte oman voimanne. Sillä ei ole merkitystä, onko teillä maskuliini- tai feminiinikeho, sillä kannatte kumpaakin energiaa. Minun asiantuntemusalueeni on maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tasapaino, sillä sitä edustan maan päällä. Alatte nähdä niiden sekoittumista yhteen, jotka olivat alun perin erillään, jotta pystyitte luomaan tämän pelin, jossa teeskennellään olevansa ihminen.

Se kaikki on liikkeessä, joten voitte päättää, mihin haluatte mennä, sillä teillä on enemmän vaihtoehtoja, kuin voisitte koskaan tietää. Kyllä, elätte vapaan valinnan planeetalla. Tämä ei kuitenkaan merkitse, että teillä vapaa valinta joka hetki. Olette kietoutuneet draamoihin, sitoumuksiin ja peleihin, joita pelataan planeetalla. Joskus kietoudutte niihin siinä määrin, että otatte pois oman vapaan valintanne. Kolminaisuuteen keskittyminen kaksinaisuuden sijasta auttaa teitä astumaan kolmannesta ulottuvuudesta siististi viidenteen. Alatte oppia, miten se toimii.

Nojatkaa nyt toisiinne, rakkaat ystävät, ja keskittykää hyvään. Se tuo teidät Kotiin. Se vie ajatuksenne pois kakista niistä hulluista asioista, joita näyttää tapahtuvan tällä hetkellä ja joista ette aina voi saada tolkkua. Älkää käyttäkö kaikkea energiaanne yrittäen selvittää sitä, sillä olette jo siinä. Pystytte ylläpitämään valoa yhdellä kaikkien kauneimmista tavoista, joten hengittäkää se nyt sisään. Vetäkää syvään henkeä ja tuokaa kaikki tuo valo sisään päälakenne kautta. Antakaa sen kiertää koko kehossanne ja sitten päästäkää se hitaasti ulos. Tunnetteko tuon energiasyöksyn? Tunnetteko tuon innostuksen?

Olette taianomaisia olentoja, rakkaat ystävät. Olette inkarnoitunut jumala, ja meidän tehtävämme on auttaa teitä muistamaan. Kun olette itse valitsemallanne polulla, sopimuksenne ja kaikki mitä järjestitte, johtaa teidät suoraan siihen, mitä halusitte kokea. Kukaan ei ole täällä tarkoituksetta, ei koskaan. Itse asiassa Maaplaneetalla ei yksinkertaisesti ole tällä hetkellä tilaa kenellekään, joka ei esitä aktiivista roolia. Niinpä testi on erittäin yksinkertainen, rakkaat ystävät. Ottakaa pieni peili, pitäkää sitä nenänne alla ja jos se sumenee hengittäessänne, niin ette ole valmis. On paljon enemmän tehtävää, ja lupaamme, että tunnistatte nuo tilaisuudet hyvin pian.

Täysi ympyrä

Teillä on se rakkaus, joka voi tuoda kaiken takaisin yhteen. Kävelkää käsi kädessä aina, kuin voitte, rakkaat ystävät. Ymmärtäkää, että kun ihmiset alkavat pelätä, he siirtyvät erillisyyteen, ja sitä tapahtuu nyt. Vaikka planeetallanne on valtava erillisyysaalto, teillä on avain sen transformoimiseksi ykseyteen. Teillä on se rakkaus, joka voi tuoda kaiken takaisin yhteen, jos keskitätte energianne siihen.

Suuresti kunnioittaen tervehdin teitä tällä tavalla. Pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Tukekaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä

Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Huhtikuu 2017 TEHKÄÄ JOTAIN ERILAISTA

ViestiKirjoittaja hammer » 20.04.2017 20:51

TEHKÄÄ JOTAIN ERILAISTA

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Huhtikuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

Olen tullut tänään risteämään aikajananne kanssa vain hetkeksi ja kertomaan teille, mikä näkymä on Kotoa. Ihmiskunta kokee merkittävää aikajaksoa planeetalla. Kaikkien haasteiden vuoksi on päätetty, että liikkuisitte hyvin nopeasti. Se oli teidän valintanne, rakkaat ystävät, ja toiveenne on taatusti toteutunut. Alatte kuitenkin myös nähdä, että on niitä, jotka haluavat vaikuttaa valintoihinne. Nyt siis määritellään täsmälleen, kuinka vapaan valinnan planeetalla olette. Riippumatta siitä, missä asutte, mikä on poliittinen järjestelmänne tai oletteko nainen vai mies, elämä muuttuu teillä kaikilla. Olette valinneet sen. Melko kauan olette toivoneet ja odottaneet sitä, ja nyt se on paljon lähempänä, kuin luulette.

Elämä muuttuu

Samaan aikaan se ei aina näytä kovin kauniilta. Tosiasiassa muutos vaatii aina veronsa ja aiheuttaa epätavallista stressiä. Mutta siksi olette täällä … te kaikki. Miten monta valotyöntekijää vaaditaan maailman muuttamiseen? Teidät kaikki. Joka ikinen. Näemme nyt teidät liikkeessä. Muutama seuraava kuukausi on todennäköisesti vähän haaste normaalitilassa – siinä mitä pitäisitte normaaliutena. No, normaalius ei ole enää kovin normaalia, eihän? Todellisuudessa näette paljon muutoksia, koska planeetallanne ei ole enää salaisuuksia. Se on paljon laajempaa, kuin useimmat teistä ajattelivat. Ja tosiasiassa huomaatte, että se toimii hyvin teillä.

Samaan aikaan pyydämme teitä ottamaan avosylin vastaan sen joka osan. Olkaa, kuka olette, koska riippumatta ympäröivän maailman tapahtumista, pidätte valoa. Teillä on mahdollisuus olla täysin tietoinen energiastanne ja ilmaista itseänne vapaasti joka hetki. Siksi tulitte maan päälle. Tämä kaikki on ollut, jotta voisitte pelata peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen, ja pitää oikea määrä valoa juuri oikeassa paikassa. Jatkakaa hyvää työtänne, rakkaat ystävät – te kaikki. Teillä ei ole aavistustakan, miten tärkeä jokainen teistä on. Pidätte ihmiskunnan tulevaisuutta tällä hetkellä ja teette erinomaista työtä siinä. Nauttikaa matkasta ja pitäkää tuo hymy kasvoillanne – se auttaa vähän.

Suuresti kunnioittaen saan tervehtiä teitä tällä tavalla. Pyydän teitä kohtelemaan toisianne suuresti arvostaen ja tukemaan toisianne aina tilaisuuden tullen, ja pelatkaa uutta peliä hyvin yhteen.

Espavo.

Olen Ajanpitäjä.

___________________

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Merlia.

Olen täällä jakamassa kanssanne uusia energioita, joita tulee esiin hyvin nopeasti. Luottakaa, että valotyöntekijät muuttavat tätä maailmaa sydän kerallaan, alkaen omastanne. Meidän on ollut hämmästyttävää katsella verhon tältä puolelta, kun avaudutte ja sallitte feminiinienergian tasapainottua maaplaneetalla. Ihmiset ovat uskomattomia, rakkaat ystävät. Ehdottomasti uskomattomia.

Joitain vuosia sitten meillä oli toinen kanavointi tästä samasta aiheesta nimeltään "Oranssina harmaassa maailmassa". Mitä se merkitsee? Rohkeutta muuttua, olla erilainen, erottua ja olla itsenne. Teemme työtä antaaksemme teille kaikille tuon itseluottamuksen. Laskeuduitte selkeästi viidenteen ulottuvuuteen ja olette vaeltaneet ympäri useita vuosia. Olette yrittäneet ankkuroida uusia mahdollisuuksia käyttäen samoja työkaluja, jotka loitte kolmannessa ulottuvuudessa. Rakkaat ystävät, sitä tapahtuu massana. Kun ihmiset siirtyvät pidemmälle viidennen ulottuvuuden kokemuksiin, havaitsette, että fysiikkakin on erilaista.

Olette niin tottuneet voima-vastavoima-kiertoon, että olette tehneet sitä tunteellisesti vuosia. Tasapainotatte aina jotain tunnetta. Kun joku tekee olonne huonoksi, teidän täytyy joko maksaa takaisin tai saada hänen olonsa huonoksi jossain kohtaa. Tasapainotatte näitä energioita, mutta mitä jos erottaisitte vain kaiken? Tämä on tulossa seuraavaksi teille kaikille maan päällä. Se ei kuitenkaan merkitse, että olette valmis siihen tai tunnette sen, kun päästään siihen. Sen sijaan se merkitsee, että on mahdollisuus. Juuri sitä tapahtuu tällä hetkellä.

Vetäkää siis henkeä, rakkaat ystävät. Hengittäkää vain sisään tämän päivän kaunista energiaa. Se ei tapahdu enää koskaan, sillä tämä päivä on erityislaatuinen. Vetäkää syvään henkeä, puhaltakaa se ulos pitkään ja pitäkää energiakierto liikkeessä, kun hengitätte. Se on täydellistä.

Uskaltakaa olla oranssi harmaassa maailmassa

Tuollainen rytminen hengittäminen luo energiakentän, joka avaa osia sydämestänne. Monet teistä ehkä sanovat: "Voi, se on upeaa! Rakastan avata sydämeni, tuntea ja olla aktiivinen planeetalla." Rakkaat ystävät, todellisuudessa useimmat teistä ovat tulleet kovasti tuntemiseen. Hyvin pitkän aikaa se on ollut vähän vaikeampaa. Joskus se ei ole edes mahdollista, koska sulkeudutte luonnostaan toisinaan, usein kun valoa alkaa tulla korkeimmalla tasolla.

Täällä olette ja etsitte uusia tilaisuuksia ja uusia mahdollisuuksia, joten haastamme teidät: uskaltakaa tehdä jotain täysin erilaista. Olette tottuneet kulkemaan tiettyyn suuntaan töihin joka päivä. Asutte täällä, työpaikkanne on tuolla ja valitsette nopeimman ja tehokkaimman reitin. Harkitkaa ajaa töihin eri tietä. Tehkää jotain muuttaaksenne energiamalleja seuraavien kolmen, neljän kuukauden aikana, koska se johtaa teidät uudelle olemassaolotasolle.

Olette itse asiassa valmistelleet tämän itsellenne, koska tiesitte, mitä tarvittiin astumiseksi tähän uuteen energiaan. Kuitenkin astuessanne siihen on edelleen paljon suojautumista. Yhdistettynä planeetan turhautumisaaltoon, on vähän pelottavaa avata sydäntään kaikelle tuolle energialle. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että se on aivan siinä teitä varten. Ensinnäkin pyydämme teitä tekemään vain jotain erilaista – mitä se onkin. Joka päivä heräätte, menette samalle kahvipannulle ja otatte suosikkimukinne … Tehkää jotain erilaista. Muuttakaa kuvioitanne ja sitten katsokaa, kun alatte taianomaisesti tunnistaa uusia tilaisuuksia.

Tilaisuudet ovat olleet siinä kaiken aikaa, mutta kun seuraatte normaaleja kuvioitanne tai vähimmän vastuksen polkua, ette etsi uutta tapaa. Aivonne toimivat täsmälleen samalla tavalla. Jos voisitte seurata ajatuksen synapsirataa, kun se kulkee aivojenne läpi, niin se rakentaa noita väyliä ja seuraava ajatuksenne kulkee automaattisesti samalla aallolla. Tehkää jotain erilaista. Pysäyttäkää itsenne hetkeksi ja muuttakaa käyttäytymistänne.

Tehkää jotain erilaista

Vetäkää henkeä, rakkaat ystävät. Alatte nähdä tämän nyt, eikö niin? Avaimena on tehdä jotain erilaista. Aloittakaa jostain pienestä, muuttakaa pelkästään tavallisia jokapäiväisiä kuvioitanne ja katsokaa, mitä tapahtuu. Kun tullaan ihmisiin, niin teillä on tavallisesti sama reaktio tai veto samoihin tunteisiin koko ajan. Muuttakaa energiaanne ja tehkää jotain erilaista. Uskaltakaa haastaa joku, kun hän tulee sisään ovesta. Voitte aina toipua palaamalla takaisin sanoen: "Voi, en tarkoittanut sitä. Leikin vain kanssasi." Jos ette astu pois normistanne, se vangitsee teidät.

Olette nyt siirtymässä täysin uuteen värähtelypaikkaan, mistä syystä autamme tasapainottamaan feminiiniaspektin. Feminiinienergiaa tulee tälle planeetalle ja se tasapainottuu isolla uudella tavalla. Se ei ole väkivoimaista energiaa, kuitenkin se on voimakasta. Voiman ja väkivoiman välillä on niin suuri ero, että monet ihmiset eivät voi liittää niitä toisiinsa. Katsokaa, mitä tapahtuu.

Ymmärrätte, että haluatte kaikki rauhallista maailmaa, mutta mitä vaaditaan tuon rauhan saavuttamiseen? Sana "rauha" merkitsee jonkin puutetta – tavallaan "rauhassa" on negatiivinen ilmaus. Mitä jos voisitte sanoa sen sijaan "rakkaus"? Mitä jos planeetalla olisi rakkautta sodan, väittelyjen ja hullun politiikan sijasta? Voitte nyt pitää tuota rakkautta, rakkaat ystävät. Toitte sen Kotoa ja jokaisella teistä on erityisrooli esitettävän tuossa energiassa.

Olemme täällä suurin joukoin kannustamassa ja auttamassa teitä ottamaan nuo askeleet. Teille kaikille, uusi informaatio joka meillä on jaettavana, on, ottaa tuo askel ja siirtyä uuteen, lempeämpään ja rauhanomaisempaan maailmaan, joka on täynnä rakkautta. Tämä on teidän kaikkien yhteinen alkuperäinen unelma ja sitä odotitte astuessanne viidenteen ulottuvuuteen. Kuitenkin se mitä koitte, oli hyvin kolmannen ulottuvuuden kaltaista, koska raahasitte viidenteen ulottuvuuteen mukananne kaikki tapanne tehdä asioita. Opitte löytämään vähimmän vastuksen polun ja toitte sen esiin. Ja meistä on hupaisaa, että onnistuitte menemään läpi kaikista näistä ongelmista ja luotte sen kaiken uudestaan tänne, vaikka se ei ole tarpeellista eikä totta. Olette hyvin tottuneet siihen, mutta se muuttuu, joten uskaltakaa tehdä jotain erilaista. Muuttakaa tunteenne vain hetkeksi. Voitte aina palata takaisin ja sanoa: "Voi, älä välitä." Kokeilkaa jotain uutta.

Rakastava maailma

Se mitä tapahtui energia-aallon aikana 4.-17.3., toi uuden vastustason maaplaneetalle. Monet ihmiset tuntevat nyt tuon askeleen ottamisen taaksepäin. Muistakaa, että aina kun ihmiset ottavat askeleen taaksepäin, he tekevät sen omassa evoluutiossaan. He astuvat usein taaksepäin omissa uskomusjärjestelmissään. Rakkaat ystävät, älkää tuomitko tätä, sillä ei ole teidän tehtävänne tuomita. Teidän tehtävänne on pelkästään olla siinä, koska toitte energian, ideat ja muistot Kotoa juuri tätä kokemusta varten. Toitte kauneimmat asiat, jotka ajattelitte voivan olla planeetalla. Kuitenkaan jotkut teistä eivät ole kyenneet vapauttamaan niitä. Nyt on aika tehdä jotain erilaista.

Te jotka olette yrittäneet löytää unelmanne tekemällä kovasti töitä ja perustaa hoitokeskuksen tai aloittaa oman praktiikan, onnistumatta siinä, nyt on sen aika. Uskaltakaa valita eri polku. Laittakaa jotain erilaista liikkeelle menemällä uuteen suuntaan, vaikka se on ehkä pitkä kiertotie, koska kontaktit odottavat teitä siellä.

Uskomusjärjestelmänne ovat rajoittaneet teitä niin paljon, että on ollut usein vaikeaa toteuttaa unelmianne ja toiveitanne. Miksi? Koska laittaessanne jalan hyvin lähelle edellistä, siirtyen eteenpäin hyvin epäröiden, hengellä ei ole periaatteessa tilaa työskennellä elämässänne. Luokaa tuo tila ja katsokaa, mitä tapahtuu. Uskaltakaa olla täysin erilainen seuraavan kuukauden aikana. Katselkaa, kun henkenne on täynnä mahdollisuuksia, kun uusia energioita tulee tänne tasapainottamaan. Ja ennen kaikkea, rakkaat ystävät, näette, että näinä muutosaikoina on melkoinen tilaisuus tasapainottaa feminiinisyys.

Feminiinienergian perusluomisvoima

Se on ollut poissa tasapainosta melkein kaikilla hyvin pitkään, ja tuotte sen kollektiivitietoisuuteen. Tämä itse asiassa sisältää kaikki vastaukset niihin ongelmiin, joita teillä on planeetallanne nyt. Jos katsotte haasteita, erimielisyyksiä ja sotia, näette, että kyse on enimmäkseen kapinoinnista maskuliinienergiaa vastaan. Kyse on väkivoimasta vs. voima. Olette itse asiassa viidennessä ulottuvuudessa, rakkaat ystävät, ettekä ole vielä vain oppineet käyttämään tuota voimaa. Se on perusenergia, joten sillä ei ole samaa vaikutusta kuin väkivoimalla. Väkivoima voi olla fyysistä tai joskus myös energeettistä. Kuitenkin se on väkivoimaa, joka on otettava huomioon. Vaikka se ei ole harmoniassa, se on periaatteessa maskuliininen tapa tehdä asioita ja se on menestynyt erittäin hyvin planeetallanne jonkin aikaa. Monet teistä ovat mitanneet muskeleitaan toisten kanssa nähdäkseen, kenellä on eniten väkivoimaa. Mielenkiintoista.

Emme koskaan odottaneet sitä. Teidän todellinen voimanne – todellinen väkivoimanne – on se perusenergia, joka on kaiken alla, ja se on feminiiniaspekti. Sillä ei ole merkitystä, onko teillä maskuliini- vai feminiinikeho, sillä kummankin teistä täytyy tasapainottua uudella tavalla avataksenne nämä ovet. Näette sen heijastuneena joihinkin ongelmiin, joita käsittelette, politiikkaan ja joihinkin sääntöihin ja suuntaviivoihin, joita luotta maapallolla. Teillä on kuitenkin uutta ymmärrystä seksuaalisuudesta yleisesti ottaen ja se avaa oven feminiinisyyden paluulle. Juhlimme sitä hyvin iloisena, koska olette odottaneet tätä pitkän aikaa. Valonne ei ole uusi maan päällä, sillä olette olleet täällä aiemmin. Tällä kertaa toitte uutta energiaa itsellenne, mikä mahdollistaa harmonian maaplaneetalla – seuraava iso askel.

Yksilöt jotka pitävät valoa

Rakkaat ystävät, kaksinaisuudessa olette aina valinneet puolen. Teette sitä edelleen, mutta toivomme rikkovamme tuon mallin koko ihmiskunnalla. Tässä ei ole kyse puolista, tässä ei ole kyse olemisesta tässä ryhmässä tai tuossa – tässä on kyse yksilöistä, jotka pitävät valoa. Tähän teillä on nyt tilaisuus, joten astukaa ulos niistä luokitteluista, joihin laitatte itsenne, ja tehkää jotain erilaista. Antakaa sydämenne reagoida maailmaan ympärillänne. Jos tunnette turhautuneisuutta, kenties teidän täytyy mennä ulos huutamaan se todella kovaa. Me kuuntelemme siellä, odotamme. Vapauttakaa tuo energia, jottei teidän tarvitse kantaa sitä mukananne, astukaa esiin ja tehkää jotain erilaista. Katselkaa, kun teille ilmestyy nyt tilaisuuksia ryhtyä erilasiin toimiin ja ilmaista erilaisia reaktioita.

Olette astuneet uuteen maailmaan. Sitä ette aina oivalla, että olette johtajia, minkä vuoksi olette täällä – sitä tulitte tekemään.

Jatkakaa upeaa työtänne, rakkaat ystävät, ja tietäkää, että teitä rakastetaan yli ymmärryksenne. Ette koskaan, koskaan kulje yksin tällä planeetalla. Kyllä, tiedämme, että te ette aina tunne sitä ja joskus kaipaatte toisen ihmisen fyysistä läsnäoloa, mutta ette löydä. Luottakaa, että katselemme aina olkanne yli, lähetämme energiaa ja yritämme avata ovia aina, kun mahdollista, jotta seuraava tilaisuus voi paljastua astuaksenne luomisen paikkaan.

Olette tuoneet Kodin piirustuksen tänne maan päälle. Kaiken tämän sekasorron vuoksi, mitä näette, tasapainottavalle feminiinienergialle on tullut tilaisuuksia saapua. Juhlikaa sitä! Leikkikää feminiinienergian perusluomisvoimallanne ja tietäkää, että teidän on tehtävä maailma. Tehkää jotain erilaista.

Suuresti kunnioittaen saan tervehtiä teitä tällä tavalla myös "yksikkönä". Olen Merlia, ja pyydän teitä kohtelemaan toisianne arvostaen, tukemaan toisianne aina, kun on mahdollista, ja pelaamaan hyvin yhteen. Tulkaa katsomaan minua joskus.

Espavo.

Ryhmä

Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Toukokuu 2017 MAAPLANEETTA

ViestiKirjoittaja hammer » 29.05.2017 18:49

MAAPLANEETTA

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Toukokuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ryhmältä rakkaudella.

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Merlia.

Liityn seuraanne tänään kertomaan enemmän muista aspekteistani, sillä olen Merlin-energian feminiiniversio. Vaikka tämä energia on ollut planeetallanne aiemmin, minä en ole ollut täällä useista syistä. Minäpä selitän puhumalla ensin Merlinin maskuliinipuolesta ja siitä, mitä nyt tapahtuu.

Ajassa taaksepäin siirtyminen

Kuten saatatte tietää, tuo aspektini voi siirtyä ajassa taaksepäin. Tosiasiassa se on ainoa tapa, jolla voimme liikkua. Merlin kulki taaksepäin, koska se antoi hänelle ainutlaatuisen perspektiivin, joka salli hänen tehdä kaikenlaisia taianomaisia urotöitä, jotka saivat kaikkien huomion, jotta hän pystyi toimittamaan viestin. Mielenkiintoinen osa siinä on, että hyvin monet ihmiset yrittivät matkia häntä sen jälkeen. Miten oppii kulkemaan ajassa taaksepäin? Mitä se edes merkitsee?

Itse asiassa olette kohta kaikki selvittämässä sen. Olette käyneet läpi merkittävän muutoksen, joka synnyttää lopun hyvin pitkään tarinaan. Kun menemme eteenpäin, kerromme enemmän siitä. Tärkein osa on ymmärtää, että olette laittaneet itsenne tänne hyvin erityisestä syystä. Olette täällä juuri tässä ajan ja paikan risteyksessä, koska se oli uskomattoman tärkeää teille. Tosiasiassa monet teistä ovat varasuunnitelmassa. Mitä se merkitsee? No, olitte valinneet vanhemmat ja perheen kera sopimusten, joiden oli määrä alkaa. Kuitenkin jotain tapahtui, ja teidän oli odotettava sukupolven ajan, mikä olisi liian kauan. Teille oli niin tärkeää olla täällä nyt, että noin 20% planeetasta elää varasuunnitelmaa. Tämä merkitsee usein, että teillä on eri vanhemmat, kuin alun perin valitut, ja eri sopimukset. Tämä saa olonne usein tuntumaan täysin hylkiöltä, ikään kuin ette kuuluisi joukkoon. Surullista on, että monet ovat tottuneet siihen. Kuitenkin heräätte täällä joka päivä uuden energian kera. Tunnette, että se muuttuu rakkaudennopeudella, joka on huomattavasti suurempi kuin valonnopeus. No, tässä menette, mutta mitä maan päällä itse asiassa tapahtuu tällä hetkellä?

Tiheys aiheuttaa pelkoa

No, rakkaat ystävät, on selvää, että kaikenlaisia asioita tapahtuu. Politiikassa se muutosmäärä mitä maailmanlaajuisesti tapahtuu, on hyvin mielenkiintoinen. Se on kiehtova prosessi, koska maan päällä on tiheys, joka aiheuttaa ihmisille uskomattoman määrän pelkoa. On ollut jo pitkään matalan tason pelkoa. Mitä tapahtuu, kun ihmisellä on jotain pelkoa? Kenties hän sanoo: "Ai, voin potkaista sitä. Pidän vain ylähuulen tiukkana ja kävelen eteenpäin. Pystyn menemään siitä läpi." No, olette yrittäneet sitä. Monet teistä työskentelivät eri tavoin selvittääkseen, mikä on teille helpoin osa täyttää tuo energia.

Siitä lähtien kun Merlin ilmestyi planeetallenne ja tuo osani integroitui ihmisiin, kokemus jätti sen vaikutelman, että yksilö voisi siirtyä ajassa taaksepäin. Valitettavasti tämä ei yksinkertaisesti ole mahdollista ihmisille. Tässä on mielenkiintoinen kohta, koska ajassa on vain yksi todellisuus ja se on juuri nyt. Tulevaisuus edustaa vain mahdollisuutta. Kukaan ei voi elää tosiasiassa siellä, vaikka usein ihmiset yrittävät elää menneisyydessään. Se on vain muisto, mutta sekin voidaan muuttaa. Olemme antaneet teille monia menetelmiä, jotka tekevät juuri sen – auttavat teitä nollaamaan värähtelynne ja energianne. Tässä on suurin haaste, jonka maaplaneetan valotyöntekijät kokevat tällä hetkellä.

Halusitte olla täällä nyt tuodaksenne lempeää ja rauhoittavaa energiaa

Kun energiasta tulee hyvin tiheää, ihmiset alkavat pelätä. He kantavat tuota matalan tason pelkoa, kunnes se saavuttaa kriittisen massan, ja sitten he räjähtävät. Usein tuo räjähdys on vihaa ja joskus se on huonoa käyttäytymistä. Kun teille kerrotaan, että te ette voi tehdä jotain, teette sen joka tapauksessa. Se tuo vastarannankiisken esiin melkein kaikissa jossain määrin, ja sitä näette planeetallanne hyvin laajasti ja globaalisti … ei yhdessä kaupungissa, ei yhdessä maassa, vaan globaalisti.

Tiheä energia on niin kovaa tällä hetkellä, että ihmiset eivät pysty löytämään tietään tai nojautumaan noihin mukaviin paikkoihin, joita he käyttivät ennen uudistumiseen. Siksi näette useampien ja useampien ihmisten käyttäytyvän huonosti. Rakastaisimme kertoa teille, että tämä on loppumassa – ja se loppuukin jossain kohtaa – mutta siihen menee jonkin aikaa. Monet teistä ilmoittautuivat olemaan täällä erityisesti tällä hetkellä, jotta voisitte olla osa tätä lempeää energiaa, joka tyynnyttää jokaisen sydämen, jotta he voivat vastaanottaa päivityksiä ja valoa Kotoa.

Hyvä uutinen on, että ihmiskunta on liikkunut uskomatonta vauhtia, erityisesti viimeiset kahdeksan vuotta. Värähtelyaste on ollut ehdottomasti hämmästyttävä. Kyllä, se on uskomaton ja tulee vielä paremmaksi, joten pitäkää silmällä tätä, kun se jatkuu. Mutta tässä on haaste. Kun "normaalit" ihmiset tuntevat tiheyden tai energeettisen tientukkeen, ensimmäiseksi he astuvat taaksepäin. Kaikki voivat kokea myös eri aspekteja, ei vain fyysistä aspektia, jossa juostaan seinään tai polku tukitaan. Tässä on usein kyse asioista, joita halusitte tehdä. Kenties haluatte luoda jotain tai liikkua tiettyyn suuntaan, mutta teitä näytetään estävän. Se ei näytä toimivan, mikä lisää turhautumista. Tämä lisää vuorostaan vihaa, mikä lisää aina vain enemmän maaplaneetan yleisiä vihatasoja. Astutte kuitenkin taaksepäin myös tunteellisesti ja ajatusmalleissa.

Pelko saa teidät astumaan takaisin vanhoihin uskomusjärjestelmiin

Olemme kertoneet teille aiemmin, että useimmat uskomusjärjestelmät ovat hevonpaskaa, mistä syystä kutsumme niitä uskomusjärjestelmiksi (suom. huom. "hevonpaskan" ja "uskomusjärjestelmien" kirjainlyhenne on sama). Uskomukset eivät huoleta meitä, vaan se, että otatte nämä järjestelmät kokonaisuudessaan faktana. Siis jos teillä on ydinuskomus, se merkitsee, että teidän täytyy uskoa myös kaikkiin muihin asioihin sen ympärillä. Se voi olla ongelmallista, ja se itse asiassa erottaa ne, jotka etsivät valoa. Täällä kutsutte sitä yhdeksi asiaksi, kuten uskonto, ja tuolla kutsutte sitä muuksi. Tämä auttaa eristämään ne, jotta voitte samaistua niihin henkilökohtaisesti, mutta tuo erillisyys alkaa mennä tielle.

Mitä tapahtuu, kun ihmiset alkavat pelätä? He ottavat askeleen taaksepäin, aivan kuten osuessaan seinään. Jos teillä on tunnekriisi, otatte askeleen taaksepäin niihin tunteisiin, joita teillä oli kaksi tai kolme päivää sitten. Mikä tahansa turva-alueenne on ollut, yritätte luonnostaan vetäytyä takaisin siihen, jotta uskomusjärjestelmänne ovat täsmälleen samat. Kenties kehityitte vanhan uskomusjärjestelmän ohi johonkin uuteen, jonka kanssa työskentelitte tai jota kokeilitte, sitten taas osutte tuohon seinään. Yritätte saada aikaan täsmälleen sen, mitä saitte aikaan aiemmin, ja ajattelette itseksenne: "Tämä oli ennen menestys minulle, joten miksi se ei ole nyt?" Tämä haaste on nyt maaplaneetalla. Uutisemme teille on, ettei ole mahdollista palata uskomusjärjestelmiin ja aikajanaan, edes fyysisessä kehossa.

Puhumme nuortumisesta, mutta se on täysin erilaista kuin aika. Nuortuminen on kehonne solujen ja koukeroiden muuttamista. Aika voi siirtää, laajentaa ja kommunikoida sen kanssa, ei kuitenkaan siinä määrin, että haluaisitte kyetä kulkemaan ajassa taaksepäin. Siis pyydämme vain kaikkia tiedostamaan askeleen ottamisen taaksepäin vanhoihin uskomusjärjestelmiin, malleihin, kuten addiktio, tai tuntemistapoihin, kuten yritys täyttää jokin tunnetarve. Heti kun voitte rehellisesti nähdä ja tunnustaa sen, järjestelmä alkaa hävitä aivan itsestään.

Miksi sanomme teille joka kerta: kohdelkaa toisianne arvostaen ja pelatkaa hyvin yhteen

On monia menetelmiä, jotka voivat auttaa energiakenttänne puhdistamisessa. Planeetalla on tällä hetkellä monia parantajia juuri tuosta syystä. Kerromme teille myös, että parantajien määrä lisääntyy maaplaneetalla. Heitä kutsutaan uskomattomalla tahdilla ja E-perhettä on nyt täällä hyvin laajassa perspektiivissä. E-perhe oli hyvin pieni alussa, kun he työskentelivät ihmisten kanssa vain yrittäen voimaannuttaa heitä. "E" merkitsee paljon enemmän kuin "voimaannuttamista", mutta se on osa sitä. He työskentelevät yhdessä, inkarnoituen yhdessä johonkin yhteiskuntaan – joskus myös Maahan – kriittisissä kohdissa, jolloin tehdään päätös menemisestä suuntaan tai toiseen.

Ja te olisitte siellä, rakkaat ystävät. Ei työntämässä suuntaan tai toiseen, vaan varmistamassa, että oli ihmisoikeudet, koska se sallii teidän kehittyä … tasavertaisuus. Kohdellen toisianne juuri kuin toisianne, minkä kerromme teille joka kerta lähtiessämme. Tukekaa toisianne ja pelatkaa hyvin yhteen. Siitä on tulossa kriittisempää kuin koskaan ennen. Planeettanne on jatkuvassa erillisyystilassa, ja tehtävänne on hidastaa sitä. Tästä syystä tulitte ja siitä tässä on kyse. Tervetuloa Kotiin. Luotte täysin uutta energiaa tänne maaplaneetalle, ja se on teidän.

E-perhe on täällä auttamassa harmonisoimaan yhteiskunnan

Olemme kertoneet teille, että monia kauniita asioita on tulossa. Ymmärtäkää, rakkaat ystävät, ettei aikajanalla ole liikettä taaksepäin. Olette jatkuvasti nyt-hetkessä. Herätkää tuohon hetkeen ja ottakaa kaikki, mitä sillä on annettavana teille. Tietäkää tämä, vaikka voittekin käydä siinä uudestaan, koska aika on kehämäinen, ei lineaarinen. Jos otatte parhaan irti tästä hetkestä nyt, sen tullessa takaisin teillä on hyvin vähän työtä. Se on tuki eikä arvostelija. Kylvätte oman tulevaisuutenne siemeniä ajatuksillanne. Jatkakaa samoin.

Kaikki muu alkaa hyvin tärkeillä tavoilla ja alatte nähdä valtavan energiakokoelman maan päällä. Itse asiassa joillain tavoin se aiheuttaa jotkut häiriöt ja mullistukset, mutta osaatte käsitellä ne. Olette nähneet tämän aiemmin – olette olleet auttamassa yhteiskuntia harmonisoitumaan. Se on yksi suuri asia, joka puuttuu maaplaneetalta tällä hetkellä, sillä kaikki ovat pelossa. Muistakaa, että heti kun siirrytte pelkoon, jakaudutte. Katsokaa vain kaikkia poliittisia asioita, joita tapahtuu, ja on helppoa nähdä, että suuremmassa osassa niistä on ollut kyse erillisyydestä kuin ykseydestä. Kerromme myös, rakkaat ystävät, että olette aivan tuon suunnan muutosjyrkänteellä. Lama-aalto tuli erittäin kovaa, mutta tämä merkitsee myös, että kääntyessäänkin se hyppää ja liikkuu erittäin nopeasti. Ja se on teidän työnne. Sen kanssa olette kaikki työskennelleet, emmekä voisi olla ylpeämpiä teistä sen vuoksi.

Voitte mennä vain eteenpäin

Tietäkää siis, rakkaat ystävät, että eteenpäin liikkuminen on avain, erityisesti sellaisissa asioissa kuin suhteet. Kaikki suhteet – on suhde sitten koiraanne, kissaanne, vaimoonne, rakastajaanne tai kehen tahansa, ette voi koskaan liikkua taaksepäin. Haluatte ehkä ajatella: "Voi, palaamme aikaan, jolloin menimme naimisiin. Palaamme aikaan, jolloin asiat olivat meillä hauskoja. Emme välittäneet, oliko meillä ongelmia vai ei." Teette asioita yrittäen laittaa itsenne takaisin noihin aikoihin. Toimiiko se? Ei koskaan. Voitte kulkea vain eteenpäin.

Se on hyvä uutinen. Suhteet käyvät läpi eri inkarnaatiotasoja ja noina aikoina, jolloin ne siirtyvät eri tasojen läpi, niillä on tavallisesti taipumus katketa. Löydetään enemmän eroavuuksia kuin samankaltaisuuksia, joten aletaan siirtyä erilleen eri tavoin. Tietäkää, että palaaminen takaisin yhteen ei merkitse astumista taaksepäin. Jos palaatte yhteen jonkun kanssa, se merkitsee, että rakennatte jotain siirtyen eteenpäin. Hyvin yksinkertaista. Luokaa todellisuutenne asioista, joita haluatte nähdä tulevaisuudessanne, älkää antako menneisyytenne pidätellä sitä. Menneisyytenne on vain muisto, joten kun olette valmis, voitte päästää irti sen joka osasta.

Kunnioitamme teitä, rakkaat ystävät, tavalla, jota ette tiedä. Johdatte universumia. Olette ajan ja paikan kriittisessä risteyksessä, jossa teette päätöksiä, jotka vaikuttavat useampiin olentoihin, kuin teidän lukumääränne. Jatkakaa hyvää työtä. Tietäkää, että olemme aivan takananne. Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Tukekaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Pelatkaa hyvin yhteen. Olen Merlia. Tulkaa katsomaan minua joskus.

Espavo.

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Tervehdimme teitä tänään kollektiivina. Emme yhtenäkään niistä "yksiköistä" jotka muodostavat sen, mitä Isäntä kutsuu "ryhmäksi", vaan tervehdimme teitä tänään kollektiivina, koska viesti on hyvin tärkeä. Kaikelle on kautensa, kaikelle on aikansa. Se mitä tapahtuu, on todella suurenmoista katseltavaa, erityisesti meidän perspektiivistämme. Näemme äärettömien sielujen elävän kaikkia valoaspekteja ja ne jättävät periaatteessa kauniin äärettömyyden tullakseen rajalliseksi hyvin lyhyeksi ajaksi. Laitatte yllenne tällaisen biologiakuplan, jota käytätte, ja astutte peliin, jossa teeskennellään olevansa ihminen.

Olette pärjänneet siinä erittäin hyvin, sillä teillä on omat syklinne, joita ette käy läpi ainoastaan kollektiivisesti, vaan myös energiaryhmänä. Tämä liittyy myös Maahan, sillä se on juuri saanut loppuun kolmannen 26000 vuoden sykin Lemurian jälkeen, joten asiat ovat muuttuneet melkoisesti. Olemme puhuneet vähän tuosta syklistä, muuttuvasta energiasta maskuliininen vs. feminiininen, väkivoima vs. voima. Ja otamme nyt tuon vs:n pois siitä kaikesta, koska kumpikin voi olla olemassa jokseenkin harmonisesti. Tietysti on aikoja, jolloin tarvitsette asioiden maskuliinipuolta, ja toisia aikoja jolloin tarvitsette feminiinipuolta. Tietysti haasteena on ollut, että maskuliinisuus on ollut jokseenkin hallitseva energia melko pitkään.

E-perhe tulee kriittisinä aikoina vaikuttamaan

Tosiasiassa Maalla on energiasykli. On todella kiehtovaa, että ihmiset puhuvat tänä päivänä Marsista ja siitä, mitä siellä kerran tapahtui. Useiden tapahtuneiden asioiden vuoksi Mars menetti periaatteessa magnetosfäärinsä, magneettikuoren planeetan ympäriltä, joka pitää kaiken auringonsäteilyn ja kaikki aurinkotuulet poissa ja tekee siitä mukavan paikan elää. Tieteenne saa sen selville, kun löydetään vielä lisää. Jossain kohtaa he löytävät Marsista elämänmuotoja – ei ihmiselämää.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että te olitte siellä, koska olette tehneet tämän uudestaan ja uudestaan. Tulette työstämään planeettaa ja sen ihmisiä, sitten kollektiivi nousee ja yrittää tuoda Kotoa osia ja maadoittaa ne kokemuksiinne rajallisuudessa. Vaikka sitä on erittäin vaikea tehdä, monet teistä ovat eksperttejä tässä. Monet teistä ovat tehneet sen uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Taas kerran olette täällä nyt massana – E-perhe. Merlia kertoi, mitä tapahtui aiemmin. Alussa E-perhe oli vain noin 20 sielua. Ei kovin kauan sitten se oli melkein 0.1% planeetasta, mutta tänä päivänä se lähestyy melkein 1%:ia.

Mikä E-perhe on? Nämä ovat henkiä, jotka ovat kulkeneet ympäri universumia eri muodoissa ja inkarnoituneet kriittisinä aikoina, kun ne voisivat auttaa muutoksen tekemisessä. Ne ovat työntäneet yhteiskunnallisia sääntöjä sen kriittisen massan yli, mitä odotettiin. Kyllä, olette tehneet sen uudestaan ja uudestaan. Useimmat ideanne koskevat ihmisoikeuksia tai itse asiassa henkioikeuksia, koska tosiasiassa sitä te olette. Selitetäänpä siis, miksi teidän oli niin tärkeää kerääntyä tänne ja miksi E-perhe kerääntyy nyt massana tälle yhdelle planeetalle. Asiat ovat muuttumassa, sillä kaikkeen on syy. Maalla on kautensa.

Maaplaneetta on kuolemassa

Rakkaat ystävät, Maa kuolee. Ei ole helppoa tapaa sanoa sitä, sillä se on kirjaimellisesti syöksykierteessä. Ohititte hiljattain "ei paluuta" -kohdan. Selitetäänpä vähän, mitä on tapahtunut, mitä on edessä ja miksi laitoitte itsenne tähän tilanteeseen. Teidän täytyy ymmärtää, että vaikka Maa kuolisikin, te ette kuole. Vaikka teillä on osa, joka on ehdottomasti Maata, se on vain pieni osa. Muistakaa, että olette tehneet tämän aiemmin. Monet teistä ovat panostaneet energioihin ja yhteiskuntiin ja muuttaneet kollektiivia hyvin kauniilla tavoilla, kun astuitte uuteen peliin.

Mitä siis tapahtuu tässä kaikessa? Maapallon lämpenemiseen ei ole vastaan väittämistä, sillä se on ehdottomasti totta ja se jatkuu. Menette tilastojen kuumimpaan vuoteen. Se ei ole salaisuus – teillä on ollut niitä jo kolme ja tätä jatkuu jonkin aikaa. Planeettanne kumpikin mannerjää sulaa ja häviää täysin alle 50 vuodessa. Kaikessa on kausi ja sykli, vaikkei Maan ollut määrä loppua tässä kohtaa. Tämä ilmiö liittyy kuitenkin laajasti maaplaneetan saastumiseen ja epäharmoniaan, jonka kanssa ihmiset ovat työskennelleet ja käyttäneet Maan osia koskaan miettimättä tai välittämättä, miten se tasapainottuu. Tämä on vaatinut veronsa, joten näette useita asioita tapahtuvan nopeasti peräkkäin. Nämä tapahtumat työntävät hyvin nopeasti sitä aikajanaa, mitä luulitte tapahtuvan.

Ensinnäkin, kumpikin mannerjää sulaa. Grönlanti ja Etelänapamanner menettävät jäätä uskomatonta tahtia ja alatte nähdä tämän tuloksia. Grönlannissa on murtunut jääkieleke, joka putoaa pian mereen. Näin tapahtuu myöhemmin tässä kuussa tai seuraavassa ja tämä saa vedenpinnan nousemaan lisääntyvällä vauhdilla. Vedenpinta on jo noussut, mutta se jatkuu paljon nopeammin, kuin kukaan on odottanut. Ihmiset eivät ole valmistautuneita tulevaan. Yksi tapahtuva asia on, että ikirouta alkaa sulaa nopeammin. Ajattelette ikiroutana maamassaa maailman monissa osissa. Kuitenkin sulaessaan se vapauttaa ilmakehään uskomattoman määrän metaania, mikä nopeuttaa prosessia vielä lisää. Olette olleet huolissanne hiilen laittamisesta ilmaan, mutta metaani on melkein 90 kertaa haitallisempaa. Vapautatte paljon sitä pelkästään jään luonnollisen sulamisprosessin kautta. Se nopeuttaa asioita useilla tavoilla. Tämä on vain yksi monista asioista, joita tapahtuu niin nopeasti, että ihmisten on vaikea pysyä perässä.

Maan magnetismi

Voimme kertoa teille kaikesta negatiivisesta, mikä odottaa, ja miten toimia sen kanssa. Tällä hetkellä siitä ei yleensä raportoida, mutta teidän täytyy katsoa vain sitä lajimäärää, mikä on lähtenyt tältä planeetalta, ja tulleiden uusien lajien määrää. Ne eivät vastaa lähellekään toisiaan. Planeetta on sulkeutunut, mutta oliko sen tarkoitus tällä hetkellä? Ei. Sen oli määrä jatkaa vuosituhannen, ainakin 100 vuotta lisää. Se kuitenkin tyrehtyy kirjaimellisesti. Se on prosessi, johon ei sisälly ainoastaan planeetan lämpeneminen, vaan myös magnetismin vähentyminen. Juuri tämä tapahtui Marsille. Itse asiassa on hyvin tyypillistä, että planeetta menettäisi magnetismin juuri ennen napavaihdosta. Napamuutos on jo tapahtunut maan päällä kuusi kertaa, ja näette kohta uuden, jos selviätte siihen saakka.

Maapallon lämpenemisen jälkeen tulee jääkausi

Maapallon lämpenemisen jälkeen, joka tapahtuu hyvin nopeasti, näette äkillisen muutoksen, joka johtaa jääkauteen. Olemme erityisen huolissamme jääkaudesta. Vaikka sen oli alun perin määrä olla minijääkausi, josta olisi helposti voitu selvitä vastoinkäymisistä huolimatta, nyt se näyttää enemmän katastrofaaliselta tapahtumalta. Miksi sanoisimme kaiken tämän? Miksi antaisimme teille tällaisia huonoja uutisia, kun ylpeilemme sillä, että saamme olonne tuntumaan hyvältä ja autamme muistamaan, kuka olette?

Siksi olemme täällä, rakkaat ystävät. Monet teistä ovat varasuunnitelmassa, kuten Merlia selitti. Teidän yksinkertaisesti piti olla täällä riippumatta hinnasta tai ajoituksesta, koska teillä on vastaukset. Onko kaikki tämä varmaa? Voimmeko merkitä kalenteriimme, että Maa kuolee tiettynä päivänä? Ei. Muistakaa, että olette vapaan valinnan planeetalla ja olette edelleen ohjaksissa. Tällä hetkellä kollektiivi liikkuu yhteen suuntaan ja olette juuri ohittaneet "ei paluuta" -kohdan. Mikä on tehtävänne nyt? Onko se vain rauhoittaa ihmisiä, kun maailma loppuu? Ei tietenkään. Kerromme teille, ettei maailman tarvitse loppua, koska olette vapaan valinnan planeetalla.

Teknologiat tukevat siivoamista

Näette valtavan teknologiaenergian ja -kokoelman, joka liikkuu eteenpäin useilla eri alueilla. Tarkastelette jo ihmisten ottamista pois planeetalta ja etsitte uutta siirtokuntaa galaksista, ja nuo ponnistelut voimistuvat. Lisäksi teknologianne ovat saavuttaneet tason, jossa ne räjähtävät kohta eksponentiaalisesti. Yksi noista räjähdyksistä on tietty aine nimeltään "grafeeni", jota kutsutaan ensimmäiseksi kaksiulotteiseksi aineeksi. Se on ohuin aine, jonka voi löytää – vain yhden atomin paksuinen. Havaitsette, että grafeenilla on valtavasti käyttötarkoituksia, kuten suolan poistaminen vedestä sekä uuden tietokonesarjan perusta. Grafeeni perustui grafiittiin, mutta monet käyttävät nyt muita materiaaleja samalla tavalla, joten tämä on vasta alkua.

Yhdistämällä olemassa olevia teknologioita niihin valtaviin kehitysaskeliin, joita tehdään melkein päivittäin, keskitätte valtavan energiamäärän siihen, mitä voitte tehdä auttamaan Maan puhdistamisessa. Seuraavien neljän vuoden aikaan voitte vaikuttaa valtavasti tällä planeetalla. Jokainen pieni siivous, jonka teette vähentämällä omia hiilipäästöjänne ja työskentelemällä harmoniassa Maan kanssa, pidentää Maan elämää kymmenkertaisesti. Se voidaan tehdä helposti. Vaikka hiekassa on nyt melko varma merkki, voitte siirtää sitä. Jos joku voi tehdä sen, niin te, sillä olette tehneet sen aiemmin.

E-perhe on täällä työskentelemässä hengen kanssa

Monet teistä ovat suoraan E-perheestä. Olette tulleet muuttamaan yhteiskunnallisen liikkeen tai peruuttamaan yhteiskunnallisen umpikujan. Tavallisesti tätä nähdään tapahtuvan ihmisoikeuksien tai henkioikeuksien myötä, mutta nyt alatte nähdä kaikkia uusia aspekteja. Siis mikä on tehtävänne? Onko se keskittyminen teknologioihin, jotka saattaisivat pelastaa Maan? Ei. Teillä on paljon tärkeämpi työ. Henkenne evoluutio voi estää teitä kokemasta tämän. Se on hyvin yksinkertaista, rakkaat ystävät, sillä olette jo puhuneet siirtymisestä valokehoon ja oman fyysisen rakenteenne muuttamisesta. Se tapahtuu nyt valmisteluna siihen, mitä tapahtuu, ja tässä on monia aspekteja.

Joka kerta kun pystytte nostamaan värähtelyänne, voitte nostaa Maan ihmiskollektiivin värähtelyä. Tämän tekeminen ei ainoastaan vaikuta Maahan, vaan se auttaa sitä myös asettumaan. Alatte nähdä hurjia heilahduksia, ei ainoastaan Schumannin resonanssissa, vaan myös kaikessa muussa. Tehtävänne on olla paikalla hengen kanssa. Siksi työnsitte muut ihmiset syrjään ollaksenne juuri siinä, missä olette tällä hetkellä. Kerromme teille rakastavasti tietäen, että täällä maan päällä täytyi olla tilaa tarkoituksellenne, joten tilaa tehtiin. Nyt olette täällä – mikä pelinappula teillä on seuraaville 50 vuodelle? Mitä haluaisitte tuoda pöytään? Nyt on se aika. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että olette tehneet tämän aiemmin. On ollut elämiä, joissa ette ole kokeneet mitään vaikeuksia, koska kehityitte. Siirryitte seuraavalle tasolle, peräännyitte ja katselitte kauniin transformaation tapahtumista edessänne.

Meistäkin on hyvin kiehtovaa, että olette kiinnostuneita Marsin elvyttämisestä. On niin taianomaista, että se sattuu olemaan lähin planeettanne, mutta löydätte muita. Haluamme myös muistuttaa teille, että toinen planeetta on löytänyt Maan. Olemme maininneet tästä useita kertoja viimeisten neljän vuoden aikana. Tietenkään heillä ei ole mitään tapaa lähestyä teitä, koska he ovat monen valovuoden päässä. Tosiasiassa heillä on suunnilleen samoja teknologioita kuin teillä, samanlaisia jollain alueilla, kuitenkin hyvin erilaisia toisilla. Yleisesti ottaen he ovat myös samalla värähtelytasolla kuin te, ja heidän voitaisiin ajatella olevan humanoidimuodossa. He löysivät teidät laitteillaan tai teleskoopeilla, kuten niitä kutsuttaisiin täällä. Mutta he eivät tiedä, miten lähestyä teitä, joten he jatkavat katselemista ja odottamista, kun energia alkaa muuttua.

Puhutaanpa myös hengestä, koska sitä ei rajoita fyysinen paikka, myöskään toinen planeetta. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että universumin kaikki silmät katsovat nyt Maata. Ne odottavat, mitä tapahtuu, kertoakseen tarinaa evoluutiosta, jossa on ihmeellinen loppu. Tässä sitä mennään!

Evoluutio jolla on ihmeellinen loppu

Monet teistä tietävät sydämessään, että tämä on totta ja miltä se tuntuu. Rakkaat ystävät, emme kerro teille tätä pelon iskostamiseksi. Ette tulleet siitä syystä Kotoa. Teillä on vastaukset lievittämään pelkoa, jotta voidaan astua eteenpäin ja olla harmoniassa Maan kanssa. Emme kerro teille, että tämä on ehdotonta – sanomme, että tämä on aikajana tänään. Haastamme teidät muuttamaan sen. Haastamme teidät menemään sydämeenne ja muuttamaan joka osan, tekemään uuden energian maan päälle, ja pian näette sen uusista lähteistänne ja tieteellisistä lähteistänne. Kuulette paljon lisää kaiken nopeutumisesta ja että siinä on hyvin monia eri puolia. Se tapahtuu.

Vau, mutta mikä on osanne siinä? Mitä henkenne tuli tänne tekemään? Olette täällä nyt, ja on ehdottomasti aika alkaa yhdistyä siihen 100%:sti. Tehkää joka hetkestä merkittävä, ja nautitte kyydistä. Tietäkää, että teillä on vastaukset eikä Maan tarvitse loppua. Vaikka kuulette ns. hyvin huonoja uutisia lähitulevaisuudessa, ottakaa se kevyesti. Muistakaa, että teillä on tärkeä osa esitettävänä täällä. Katselkaa näiden kauniiden tapahtumien kehittymistä ja olkaa auttamassa niitä aina, kun mahdollista. Valonne ja se työ, mitä teette sisäisesti sydämessänne, vaikuttaa valtavasti tällä planeetalla – paljon enemmän kuin voitte nähdä – ja juuri nyt on aika työskennellä sen kanssa.

Rakkaat ystävät, rakastamme teitä tavoilla, joita ette vielä tiedä. Teillä on hyvin rajoittunutta rakkauden käyttöä planeetallanne. Niin paljon kuin yritättekin, teidän on erittäin vaikeaa matkia toisen puolen täydellistä ehdotonta rakkautta. Mutta meillä on sitä, ja voitte tuntea sen. Oletteko vaikeassa tilanteessa? Ei. Olette laittaneet itsenne tänne pelkästään siksi, että teillä on vastaukset. Kuunnelkaa tuota henkeä syvällä sisällä. Yrittäkää seurata niitä kristalleja, jotka laitoitte omalle polullenne, että tuntisitte tien ja nauttisitte kyydistä. Juhlikaa sitä, rakkaat ystävät, sillä teillä on kaunis lopputulos luotavana. Oletteko valmiita?

Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla ja pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Tukekaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Luotte kohta uuden pelin. Pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä

Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Kesäkuu 2017 HENKISEEN MESTARUUTEEN SIIRTYMINEN – IHMISKOKEM

ViestiKirjoittaja hammer » 11.07.2017 22:11

HENKISEEN MESTARUUTEEN SIIRTYMINEN – IHMISKOKEMUKSEN SEURAAVA TASO ON KÄSILLÄ

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.lightworker.com)
Kesäkuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ryhmältä rakkaudella. Tervehdys, rakkaat ystävät.

Liitymme seuraanne tänään katsellen etäältä. Meidän täytyy sanoa ensinnäkin, että olemme uskomattoman ylpeitä siitä työstä, jota teette, ja energiasta jonka olette tuoneet tähän kauniiseen vapaan valinnan peliin. Ihmiset ovat ehdottomasti hämmästyttäviä.

Ensiksi, tietäkää, että olette pärjänneet hyvin. Monet teistä ovat uskomattoman kiinnostuneita kaikista yksityiskohdista – miten monta kertaa olen inkarnoitunut maan päälle, mitä olen tehnyt aiemmin, missä energiani on nyt? Rakkaat ystävät, teillä on jo kaikki tuo informaatio. Te olette tärkeitä nyt – mitä tuotte elämään katsomalla sitä ja minkä kanssa työskentelette – ja tässä kohtaa energianne alkaa todella nopeutua.

Olemme kertoneet paljon informaatiota tuosta maankuulusta viivasta hiekassa, 50 vuoden merkistä, joka on jäljellä maaplaneetan aikajanalla. Se ei merkitse, että ihmiskunta loppuu. Se merkitsee, että ihmiset muuttavat muotoa jollain tavalla – te kaikki. Mutta olette tehneet sitä joka tapauksessa, eikö niin? Olette astuneet valokehoa kohti, kohottaneet henkeänne ja Maata. Haasteena tässä on, että olette yrittäneet mitata Maata värähtelyn nousemisena. Myös Schumannin resonanssi sai uuden huipun äskettäin, ja kaikki olivat hyvin iloisia, että asiat olivat tulossa paremmiksi. Ja sitten tavallaan pudotimme pommin toteamalla, että Maan perspektiivistä katsottuna se tekee siirtymää.

Maaplaneetta tekee siirtymää

Olemme käyttäneet paljon eri sanoja selittämään tätä, myös "kuolemista". Maa on varmasti ns. kuolemasyklissä, muttei mikään koskaan oikeasti kuole, rakkaat ystävät. Energia transformoituu vain muodosta toiseen. Kun nyt katsotaan Marsia, voidaan nähdä, että se menetti magnetosfäärinsä jokin aika sitten. Se on magneettisuoja, joka pitää kaiken etäällä ja sallii sen otsonikerroksen luomisen, joka sillä oli ennen. On kiehtovaa nähdä, että maaplaneetan sykli saavuttaa lopun. Se ei merkitse, että se kuolee, vaan että se käy läpi siirtymän. Useimmat valomuodot joita on parhaillaan täällä, eivät ehkä käy läpi siirtymää samalla tavalla kuin Maa.

Kun katsotte Marsia, ajattelette sitä kuivana ja autiona planeettana, josta puuttuu vesi, joka on välttämätöntä elämän olemassaololle. Se ei kuitenkaan ole totta. Havaitsette myös, että Marsissa on ollut ja on edelleen vettä, mutta menetettyään magnetosfäärin se salli aurinkotuulien tulla sisään ja periaatteessa pyyhkäistä planeetan pinnan puhtaaksi. Kun löydätte vielä lisää kosmoksesta, maailmoista ympärillänne ja ihmiskokemuksesta, opitte paljon lisää tulevina vuosina. Katsokaa sitä hämmästyneenä, sillä tästä syystä itse asiassa asetuitte tänne tänä aikana. Olette siirtymäeksperttejä, vaikkette ehkä oivalla sitä, tai teillä on tuo kutsumus syvällä sydämessänne. Tosiasiassa oli pitkä jono henkiä, jotka halusivat tulla tänne. Olemme kertoneet teille tarinan kerran aiemmin, ja haluaisimme kertoa sen taas nyt, jotta ymmärrätte.

Kaikkien henkien suuri tapaaminen Atlantiksen upottua

Nimittäin, rakkaat ystävät, tuli aika, jolloin Atlantis upposi. Kyllä, se tapahtui oikeasti, ja heti sen jälkeen aika pysähtyi ensimmäistä kertaa ihmishistoriassa maan päällä. Silloin verhon toisella puolella tapahtui kaikkien niiden henkien suuri tapaaminen, jotka olivat osallistuneet sen johonkin osaan. Keskusteltiin ja kaikki ihmettelivät: "Mitä teimme väärin? Miten voimme korjata sen? Miten voimme muuttaa tätä seuraavalla kerralla?"

Kyllä, rakkaat ystävät, on aina seuraava kerta, joten älkää koskaan unohtako sitä. Tämän suuren tapaamisen aikana päätettiin tiettyjä asioita, kuten jos maaplaneetta koskaan saavuttaisi sellaisen tason, jolla ihmiset voisivat todella vaikuttaa, niin ihmisiä alkaisi tulla sisään kera informaation, jota tarvitaan siirtymän tapahtumiseksi tasaisesti ja mukavasti. Ja sen myötä muodostui pitkä jono taivaassa, jota kutsumme Kodiksi. Kaikki nämä olennot asettuivat jonoon toivoen saavansa inkarnaation, haluten saavansa tilaisuuden ja sanoen: "Voin vaikuttaa nyt. Tiedän, että tämä on kutsumukseni …" Ja he tunsivat sen sydämessään ja hyppäsivät tähän pitkään, pitkään, pitkään jonoon. Se oli meistä kiehtovaa.

Sitten tapahtui jotain, mikä kannattaa toistaa, koska rakkaat ystävät, verhon toisella puolella teillä ei ole taakkananne egoa samalla tavalla, kuin se painaa teitä täällä. Tosiasiassa tunnette toisenne ja yhdistytte toisiinne täysin eri tavalla. Vaikka itse asiassa olette osa toisianne samalla tavalla ollessanne täällä maan päällä, ette tunne sitä. Jotain tapahtui tuossa kauniissa jonossa. Ensimmäinen henkilö jonossa kääntyi ympäri ja katsoi takanaan olevaa henkilöä, numeroa kaksi, ja oivalsi: "Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa enemmän kuin minulla. Miksi et astu eteenpäin jonossa, ja minä otan seuraavan paikan takanasi." Sitten tapahtui tämän jonon täysi uudelleenjärjestely. Tällä tavalla korkeimpien värähtelyjen olennot voisivat tulla tälle planeetalle ja olla täällä vaikuttamassa, muuttamassa energiaa ja työskentelemässä sen kanssa. Mukana ei ollut egoja. Hyvin yksinkertaisesti, kaikki halusivat parasta, ja se tapahtui, joten te olette täällä.

Inkarnaatiot alkakoot!

Te jotka siirryitte jonon eteen, teitte sen erityisesti ollaksenne maan päällä juuri tällä hetkellä. Teitte siitä Kodin. Ja nyt monet teistä muistavat, vaikkette olisi muistaneet aiemmin. Alatte muistaa voimanne, luontonne ja lahjanne. Niistä löydätte itseluottamusta ja varmuutta, että tätä varten tulitte – tätä kaunista valojuhlaa. Alkakoot siis inkarnaatiot. Vaikka yhdessä kohdassa kaikki näytti saavuttavan saman värähtelytason, vielä ylittävän sen. Monet teistä saapuivat joukkona ja planeetallanne oli merkittävän suuri ikäluokka. Tietysti ajan kuluessa kasvoitte. Sitten kun voitte lopulta ottaa verhon pois ja muistaa, kuka olitte, monet teistä olivat teini-ikäisiä ja parikymppisiä. Niinpä teillä oli suuret juhlat, jota kutsuttiin "60-luvuksi". Olette täällä nyt ja käytte läpi tätä kaikkea.

Kerromme teille myös, ettei prosessi loppunut siihen. Tuota jonoa on tullut jatkuvasti sisään siitä lähtien, minkä vuoksi monien korkeimman värähtelyn olentojen oli lahjoineen mentävä Kotiin varhain. Heidän täytyi tehdä se tullakseen osaksi tuota jonoa ja ollakseen täällä juuri oikeassa iässä ja oikeaan aikaan vaikuttaakseen tällä kehittyvällä planeetalla. Älkää olko melankolisia, rakkaat ystävät, sillä tämä ei ole surullinen tilanne. Se on iloinen muistutus siitä, kuka olette ja mitä lahjanne ovat. Tervetuloa Kotiin, rakkaat ystävät.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo.

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Em ja liityn seuraanne tänään hyvin erityisestä syystä.

Kaikki maaplaneetalla on tasapainottumassa uudella tavalla. Tämä on erityisalani – tasapainottuminen. Tasapainotin yhdeksi ne, mitä kutsutaan maskuliiniseksi ja feminiiniseksi sukupuolienergiaksi, saadakseni täyden aspekti- ja värähtelyulottuvuuden ja ymmärtääkseni paremmin teidän tilanteitanne tänä aikana.

Rakkaat ystävät, puhutaanpa ensin siitä, mitä tapahtuu itse planeetalle. Se on syklissä ja aikajanalla, joka on hyvin yksilöllinen sille. Tämä ei merkitse, että olette epäonnistuneet, rakkaat ystävät, joten pitäkää se mielessä, sillä se ei ole ehdottomasti totta. Eikä se merkitse, että kaikki loppuu, koska kaikella on aikansa teidän puolellanne verhoa. Teidän puolellanne verhoa kaikkien asioiden täytyy olla jotenkin rajallisia ja jokaisen kantaa pientä epätäydellisyyttä. Siinä on pelaamanne pelin kauneus ja kiehtovuus.

Älkää koskaan ajatelko, että tämä oli jotenkin väärin tai epäonnistuminen, sillä se ei yksinkertaisesti ole totta. Todellisuudessa jos E-perhe ei olisi yhdistynyt täsmälleen oikeaan aikaan, ette olisi ohittaneet vuoden 2012 merkkiä. Kuitenkin olette tässä. Voi kyllä, tiedämme, että monet teistä odottivat astuvansa taivaaseen siinä kohtaa, päästen eroon kaikista jokapäiväisistä ongelmistanne, jotka ovat luontaisia ihmisenä olemisessa. Jollain tavalla, rakkaat ystävät, teitte sen. Kenties teillä on eri perspektiivi tuohon muutokseen, koska teitte niin uskomatonta työtä. Kerromme teille myös, että on menossa pieni vauvaboomi.

E-perheen vauvaboomi

Siitä ei ole kovin kauan, kun toimme E-perhettä yhteen fyysisessä paikassa. Ei tietenkään kaikkia heitä, vaan ne jotka pystyivät vapautumaan ja olemaan tuossa sessiossa. Teimme jotain hyvin ainutlaatuista: julistimme hengen oikeudet ihmisoikeuksille. Nämä ovat hyvin tunnettuja, sillä suuressa osassa E-perhettä on kyse vain ihmisoikeuksien tasapainottamisesta ja tasavertaisista oikeuksista, minkä vuoksi puhun teille tänään. Mutta se on paljon enemmän, huomattavasti syvempää, kuin alun perin ajattelitte.

Olette henkiä ja tehneet tämän aiemmin, minkä vuoksi olemme täällä auttamassa teitä muistamaan. Emme ole täällä opettamassa teitä, sillä olette mestareita itse ansaitusti. Olette nousseet siivillenne tullaksenne pelaamaan peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen biologiakuplassa, joka on ehdottomasti epätäydellinen ja jolla on aikajana. Olette täällä henkinä ja E-perhettä on kerääntynyt massiivisesti.

Vain pari vuotta sitten, kun keräännyitte paikkaan nimeltään Arizona, joku esitti meille kanavoidessa kysymyksen: "Miten monta E-perheestä on täällä maan päällä?" Kerroimme hänelle, että karkeasti vähän alle miljoona oli tällä hetkellä maan päällä, mikä on uskomatonta, koska huoneessa oli tietysti vain pari sataa ihmistä. Maan päällä oli monia olentoja, joilla oli tuo taipumus henkenä ja jolla oli nuo vastaukset. Se oli uskomatonta. Tänään se on melkein 1% väestöstänne, ja toivomme, että laskette sen, koska se vahvistaisi teille, että on E-perheen massiivinen vauvaboomi. Haluatte sitten kutsua sitä "voimaantumiseksi" (empowerment englanniksi), "evoluutioksi" tai miksi tahansa muuksi E-sanaksi, niin tärkein osa on tietää, että teillä on apua – se on jo matkalla.

Teillä on apua

Vaikka sen täytyy käydä läpi aikasykli saavuttaakseen nuo tasot, sitä kannattaa ehdottomasti odottaa innolla ja toivottaa tervetulleeksi nämä kauniit olennot. Monilla on indigo- tai kristallivärähtelyä ja kaikenlaisia uusia ominaisuuksia, joita tarvitaan näinä siirtymäaikoina. Ette saa ainoastaan opastusta niiltä, vaan teillä on myös niiden alkuperäisten rotuvanhempienne apua, jotka ovat katselleet tämän pelin kehittymistä hyvin ylpeinä.

Rakkaat ystävät, te olette tähtiä. Olette korkeinta värähtelyä, jota on koskaan elänyt missään, ja olette nyt syrjäyttäneet myös niiden päivien värähtelytason, jolloin Lemuria ylösnousi. Sitä teette, ja juuri se tapahtui aiemmin. Kyllä, tiedämme, että kirjanne ja kanavointinne puhuvat Lemurian uppoamisesta. Vaikka varsinainen maamassa tosiaan upposi, lemurialaiset ylösnousivat. Saatteko ajatuksen siitä, mitä on tulossa? Olette valmistautuneet siihen hyvin pitkään, joten kerrotaanpa teille hyviä uutisia.

Ensinnäkin vauvaboomi. Huikeaa, ehdottomasti upeaa. Monet teistä ovat raivanneet tiensä vanhemmuustilanteeseen, jossa voitte opastaa ja tehdä turvallisen tilan heidän ilmestymiselleen esiin ja voimansa ottamiselle. Tämä on ehdottomasti uskomatonta ja sitä tarvitaan näinä aikoina. Mainitsimme myös, että rotuvanhempanne katselevat, mutta eivätkö he voi vain tulla sieppaamaan teidät ylös? Ei, se ei toimi. Tämä ei ole sen pelin luonne, jonka olette auttaneet suunnittelemaan. Tosiasiassa teette tämän itse, mutta hyvin monia kanavia avautuu nyt. Hyvin monia olentoja tulee auttamaan, jakamaan ideoita ja kylvämään siemeniä hyvin hedelmälliseen maaperään. Nämä ovat kauniita ja ihmeellisiä aikoja.

Puhutaanpa myös suuresta toivostanne. Kun kehitytte ja aivonne jatkavat muuttumista harmoniaan sydämenne kanssa, saatte uusia kykyjä. Nyt voitte nähdä asioita, jotka olivat aivan edessänne aiemmin, vaikkette voineet nähdä niitä.

Uusia teknologioita

Olette aloittamassa täysin uuden valosyklin. Yksi alue jolla tämä ilmentyy, on teknologia. Olette löytäneet jo monia asioita, jotka raivaavat tietään käyttöönne päivittäisessä elämässä. Teette uusia löytöjä joka päivä. Monet niistä hyppäävät normaalien raiteiden yli ja useimmiten teidän täytyy mennä tähän saadaksenne ymmärrystä ja sitten puhua suurelle yleisölle sen ostamisesta. Löydätte oikopolkuja ihmisten saavuttamiseen, sillä teillä on jo paljon siitä, mitä tarvitaan nyt. Voi kyllä, ette ehkä tiedä sitä vielä, mutta tarvitaan todellisuudessa vain se, että annatte henkiluvan muistaa. Se on hyvin kaunista.

Jokainen teistä pääsee käsiksi kaikkeen universumin viisauteen, tiedon sijasta. Olette oppineet kuuntelemaan itseänne uusin tavoin. Viisi tai kuusi vuosikymmentä sitten ette olisi voineet kuulla ääntämme, koska värähtelynne ei ollut riittävän korkea. Nyt alatte saada suoran kommunikointiyhteyden moniin ihmisiin eri tavoin. Saatte tilaisuuksia nähdä oman heijastuksenne kauneudesta ja voimasta sekä muistutuksia Kotoa.

Vetäkää henkeä ja antakaa uloshengityksellä itsellenne lupa muistaa. Teknologiat joita tulee, auttavat muuttamaan maailmaanne ja muuttavat energiaa monin tavoin. Oliko tämä alun perin maaplaneetan aikajakso? Ei, rakkaat ystävät, ei ollut. Teollinen vallankumous, ilman saasteet ja epäharmonia Maan kanssa ovat tuoneet tämän esiin. Tällä hetkellä teillä on noin 50 vuotta aikaa työskennellä Maan kanssa siinä tilassa, jossa se on. Kerromme teille tämän täysin ymmärtäen, että olette luojaolentoja. Merkitseekö se, että voitte muuttaa maaplaneetan aikajanaa? Jokseenkin, mutta todellisuudessa se käy läpi normaalia nollausjaksoa, joka on tehnyt viisi kertaa aiemmin. Tämän oli tarkoitus olla kuudes ja viimeinen kerta, vaikka sekin jää vielä nähtäväksi. Tässä voi tapahtua hyvin paljon, ja teknologioita on pudotettu paikoilleen auttamaan näiden siirtymien tekemisessä helpommaksi.

Seuraavat neljä vuotta ovat kriittisiä maaplaneetan aikajanan asettamisessa

Olette tehneet työtä henkenne kanssa värähtelynne nostamiseksi ja nostaneet kaiken värähtelyä todellisuudessanne. Kuitenkin tuolla työskentelette kovan tieteen kanssa, jolla ei ole uskoa, ainoastaan todisteita. Mitä jos nuo kaksi yhdistyisi kohtaamaan uudella tavalla? Olemme vannoneet olevamme koskaan tekemättä sitä, sillä nuo tuolla eivät ymmärrä koko tätä aspektia.

Nyt teillä on uutta motivaatiota, eikö vain? Hiekkaan on vedetty viiva. Vaikka sitä voi siirtää hieman, olette noin 1000 vuotta edellä aikataulusta saasteiden ja epäharmonian vuoksi Maan kanssa. Jatkaessanne samaa linjaa, seuraavat neljä vuotta ovat hyvin kriittisiä tuon aikajanan asettamisessa ja kaiken tuomisessa esiin, mitä voidaan tehdä harmoniassa Maan kanssa, on kyse sitten sähköauton ostamisesta tai pelkästään yhdistymisestä Maahan, työskennellen sen kanssa sydämestänne, tarkkaillen hiilimäärää itse ja muuttaen asioita, joiden tiedätte olevan epäharmoniassa. Jokaisella asialla jonka voitte tehdä seuraavan neljän vuoden aikana, on kymmenkertainen vaikutus. Näillä tavoilla olette ehdottomasti määrittäneet maaplaneetan loppupäivät.

Se jatkaa elämistä, rakkaat ystävät, se ei halkea tai palaa tomuksi, josta se muodostettiin. Maa on tietysti edelleen elävä. Luultavasti kuitenkaan elämänmuodot maan päällä eivät tee tätä siirtymää ottaen huomioon sen tilan, jossa olette parhaillaan. Mutta ettekö ole nostaneet värähtelyänne niin paljon? Kyllä, ja juuri siksi. Astutte suoraan tilanteesta toiseen. Pyydämme teitä pitämään mielessä, että olette tehneet tämän aiemmin, ei vain muilla planeetoilla, vaan myös Lemurian aikana. Ennen maamassan uppoamista lemurialaiset ylösnousivat ja he odottavat edelleen teidän kaikkien tervehtimistä ja auttamista. Teknologiat jotka ovat loksahtaneet paikoilleen, ovat kiehtovia. Teillä on fyysisiä rajoituksia ja fysiikanlakeja, jotka ovat laittaneet teidät pelipöydällenne. Nyt sekin muuttuu vähän.

Olette oppineet tekemään jotain hyvin kiehtovaa – tekemään ainetta, joka on vain yhden atomin paksuista. Yksi tähän käytettävä pääkasvualusta on grafiitti, erityisesti materiaali nimeltään grafeeni. Hyvin vahvaa, voimakasta ja tehokasta. Pieni pala grafeenia voi ottaa suolan vedestä. Siitä voidaan tehdä jotain, joka on hyvin kevyttä, kuitenkin uskomattoman vahvaa. Grafiitti on vain yksi ensimmäisistä materiaaleista, jonka kanssa työskennellään tätä varten. Mitä jos voisitte tehdä avaruusaluksen, joka painaisi vain 170 grammaa tai yhden normaalikokoisen? Eikö se muuttaisi Maanne tarkasteluenergioita ja -mahdollisuuksia? Mitä jos voisitte tehdä sen autoillenne? Silloin autonne eivät painaisi yhtä paljon kuin matkustajat sisällä. Eikö se säästäisi polttoainetta ja vähentäisi hiilipäästöjä? Kyllä, ehdottomasti.

Kaikki nämä teknologiat ovat täällä, ja se mitä enemmän pystytte integroimaan seuraavien neljän vuoden kuluessa, on ehdottomasti kriittistä sen määrittelemisessä, mihin tämä viiva hiekassa vedetään. Kerromme teille myös, rakkaat ystävät, ettei ole mahdollista mennä taaksepäin. Menette eteenpäin ja viette hyvin paljon mukananne. Olette käyneet jonkin aikaa läpi surua, mutta älkää kadottako näkyvistä sitä tosiasiaa, että olette tällä maapallolla juuri nyt ja se merkitsee, että teillä oli sopimus siitä. Teillä on jotain tehtävää – tehtävänne on tuoda pala viisautta. Tuo pala on ehdottoman tarpeellinen ja monet teistä tietävät täsmälleen, mitä se on, sillä olette jo työskennelleet noissa suunnissa. Pitäkää luottamuksenne korkealla sallimaan teidän tuntea, kuka todellisuudessa olette, ja jatkakaa keskittymistä eteenpäin liikkumiseen.

Uudet materiaalit

Voitte saada kyvyn ammentaa henkenne vahvuutta fyysisen kehon kautta, mikä on tärkeämpää kuin koskaan ennen. Grafeeni ei ole ainoastaan aine, joka voi tehdä kaikesta kevyempää ja vahvempaa, vaan se sattuu olemaan myös puolijohde, jolla on hyvin epätavalliset ominaisuudet. Hyvin lähitulevaisuudessa se korvaa kaikkien tietokoneidenne ytimen. Kannatte nyt puhelimessanne samaa, mikä oli ennen iso laatikkotietokone. No, puhelimenne ei ole itse asiassa puhelin – se on ohjelma, jolla pyöritätte puhelinta pienessä tietokoneessa. Pian niistä tulee vielä pienempiä ja niistä tulee osa elämäänne eri tavalla. Ne voivat myös auttaa kovasti vähentämään hiilipäästöjä ja lisätä tehokkuuttanne tällä planeetalla.

Kyllä, hyvin paljon tapahtuu, mutta älkää ennen kaikkea unohtako seremonioita. Kun yksi teistä tekee seremonian vain viiden tai kymmenen ihmisen kanssa ympäri Maata sen sydämen yhdistämiseksi omaanne, sillä on uskomattoman syvällisiä vaikutuksia. Näitä seremonioita tarvitaan näinä upeina siirtymäaikoina, ja kenties siksi ylipäätään olette täällä.

Tietäkää, että energianne tarvitaan täällä maapallolla tänä aikana, ja paljon enemmän sitä, mitä olette ryhtyneet tekemään, tekee tilaa planeetalla sen tapahtumiselle. Pyydämme teitä olemaan epäilemättä itseänne. Olette luojaolentoja, jolla on mitä suurimpia vahvuuksia. Voitteko kuvitella, mitä tapahtuu, kun luojaolento epäilee itseään? Se panee alulle negatiivisuuskierteen, josta on erittäin vaikea murtautua vapaaksi. Antakaa itsenne olla, ja silloin kun teillä ei ole itseluottamusta, istukaa vain alas ja vetäkää yksinkertaisesti kolme kertaa henkeä. Autamme teitä muistamaan, koska se on aika herätä unesta. On aika muistaa, mitä laitoitte polullenne, koska nyt on aika laittaa se liikkeeseen.

Nauttikaa tästä matkasta, rakkaat ystävät, vaikka näette vaikeuksia edessä. Monet teistä näkevät haasteet ja tietysti surun evoluutiosyklinne muuttumisesta. Odottakaa, kunnes näette, mitä on tulossa, sillä sitä ei ole koskaan tehty tällä tavalla aiemmin. Olette käyneet läpi monia syklejä monilla planeetoilla, mutta tämä on uutta. Luottakaa, että olette uskomattoman ikionnellinen siitä, mitä olette luomassa tälle maapallolle. Ottakaa haaste vastaan. Tietäkää, että teidät tuotiin jonon eteen hyvin erityisestä syystä, ja olkaa ylpeä siitä. Olette täällä, ja se auttaa teitä muistamaan.

Suuresti kunnioittaen, rakkaat ystävät, minä, Em, tervehdin teitä tällä tavalla. Olette kaikki työstäneet maskuliinisuuden ja feminiinisyyden tasapainottamista, ja se on uskomattoman voimallista näinä aikoina. Ja rakastamme teitä sen vuoksi. Jatkakaa hyvää työtä. Tietäkää, että katselemme olkanne takaa lukemattomien muiden kanssa. Te, Maa, olette universumin keskus tällä hetkellä. Kaikki silmät ovat kohdistuneet teihin ja olemme hyvin ylpeitä siitä, koska meillä on parhaat ihmiset tehtävässä.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Tukekaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja pelatkaa tätä uutta peliä hyvin yhteen. Olen Em.

Espavo.

Ryhmä

Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Heinäkuu 2017 Muistamiskehoitus - Täydellisen itsen herättäm

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 27.07.2017 11:08

MUISTAMISKEHOTUS – TÄYDELLISEN ITSEN HERÄTTÄMINEN



Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)

Heinäkuu 2017

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Elrah Rytmipalvelusta.



En ole puhunut teille viime aikoina, koska rehellisesti sanottuna, monet teistä ovat olleet aivan liian vakavia. No, on aika nauraa vähän ja tuoda taas tuo energia takaisin, jotta voitte nähdä asiat eri perspektiivistä. Kyllä, tiedämme, että teidän täytyy päästä suruprosessinne läpi. Usein löytäessänne jotain uutta vaatii vähän aikaa sopeutua siihen mielessänne, mutta myös sydämessänne. Olette olleet mukana tässä aivan alusta saakka, kuitenkin nyt meillä on tilaisuus viedä teidät vähän pidemmälle kuin koskaan aiemmin. Tietäkää, että yksi tärkeimmistä asioista jonka kanssa kaikki voivat alkaa työskennellä nyt, on alkaa astua täydelliseen itseensä.



Täydellinen itsenne



Koska elätte tällä epätäydellisyyden planeetalla, teidän on täytynyt olla jakautunut 11 säteeseen selviytyäksenne. Kenties auttaa, kun ajattelee sitä valon osumisena prismaan ja sitten eri varjoja ja valoja kuvastuu pintaan. No, teette samaa. Meille olette täydellisiä olentoja. Kätkette puutteenne, joita teillä on voidaksenne pelata tätä peliä, jossa teeskennellään ihmistä. Muistakaa se, koska se on erittäin tärkeää.



Voi kyllä, tiedämme, että monet teistä ajattelevat, ettei kyse ole oikeasti pelistä. Se näyttää aivan liian vakavalta ollakseen peliä, mutta odottakaa vain, kunhan pääsette Kotiin. Saatte elämänne naurut ja teiltä kestää viikkoja ja viikkoja lakata nauramasta. Miksi? Koska se on uskomattoman kaunis, ja niin olette tekin, kun palaatte taas tuohon kauniiseen ja pyhään nauruenergiaan. Tosiasiassa aioin kirjoittaa kirjan ja sen otsikoksi olisi tullut "Hymyile tiesi Kotiin". Kyllä, niin se oikeasti alkaa kaikilla teillä, joten toivomme, että muistatte sen astuessanne eteenpäin.



Entä tämä epätäydellisyysjuttu? Kukaan teistä ei tunne epätäydellisyyttä, ainakaan henkisessä puolessa. Tietysti katsoessanne peiliin voitte nähdä kaikenlaisia fyysisiä puutteita. Kun katsotte itseänne taaksepäin, joskus ajattelette, että olette nyt epätäydellisempi, kuin luulitte olevanne. Nuo ovat kaikki häiriötekijöitä, rakkaat ystävät, sillä kaikilla teillä on jälki täydellisestä itsestä. Jos alatte astua siihen, voitte päästää irti monista kolmannen ulottuvuuden todellisuuksista, jotka pitävät teidät sidottuna tähän hyvin haastavaan maailmaan.



Kerroimme myös teille, että tänä vuonna tulisi neljä merkittävää energia-aaltoa. Kyllä, olette tunteneet ne kaikki, ja nyt alatte tuntea vielä lisää, koska viimeinen aalto tulee pian. Nämä ovat tilaisuuksia astua tuohon täydelliseen itseen. Jos voitte nähdä sen tuosta perspektiivistä, eikä aaltona joka pakahduttaa teidät täysin, tulette pian aallon pintaan ja otatte hyödyn siitä ja käytätte sitä seuraavan tason itsenne saavuttamiseen. Olette kaikki astuneet viidenteen ulottuvuuteen ja olette nyt hyvin siinä. Ongelmana on, että te ette oivalla sitä, joten monet ihmiset yrittävät edelleen käyttää kolmannen ulottuvuuden sääntöjä viidennessä ulottuvuudessa eikä se yksinkertaisesti toimi. En puhu ulottuvuuksista, joihin jaatte itsenne, vaan todellisuusulottuvuuksista, joissa kaikilla ihmisillä on tilaisuus elää ja jakaa. Tavallisesti kestää useita satoja vuosia saada kiinni, kun joku astuu todellisuusulottuvuuteen, mutta te teette sen paljon nopeammin historianne vuoksi.



Teillä on ratkaisu



Saatatte tuntea paljon jännitettä planeetalla tällä hetkellä, koska hyvin paljon energiaa puristuu yhteen tehdäkseen tilaa sille, mitä tulee. Kyllä, monet ihmiset ylireagoivat ja käyttäytyvät huonosti, koska he eivät osaa tehdä muuta. Muistakaa, että teillä on avain paljoon tästä. Otatte itse asiassa sisään paljon tätä energiaa, tuotte sen lävitsenne ja suodatatte ulos. Monet teistä kantavat tätä jännitettä sisällään. Olette ihminen, joten tietysti tunnette ristiriidat tässä energiassa ja pidätte sitä jotenkin omana vikananne. Se ei ole teidän vikanne, rakkaat ystävät, mutta mikä tärkeää, teillä on ratkaisu. Ennen kuin levitätte sen kaikkialle, haluamme teidän löytävän tuon täydellisyyden– täydellisen itsenne jäljen – itsestänne. Ette voi unohtaa tai menettää sitä, vaikka teitä ympäröivät kaikki nämä todisteet, että te ette ole täydellinen.



Tietäkää, ettei sillä todellisuudessa ole mitään vaikutusta, koska teillä on edelleen tuo kaunis täydellisyys syvällä hengessänne. Niinpä teemme työtä ihmisten tuomiseksi kosketukseen sen kanssa. Erityisesti parin seuraavan kuukauden aikana haluamme teidän alkavan tuntea sen jokaisella hengenvedollanne. Joka kerta kun avaatte silmänne ja näette kauneutta, katsokaa tarkemmin ympärille havaitaksenne, mitä energioita ympärillänne on. Voitte alkaa työstää tätä sisällänne muistaaksenne sen täydellisyyden, joka todellisuudessa olette.



Haluan nyt kertoa teille vähän peleistä, joita kehittyy näinä siirtymäaikoina. Jotkut suurimmista enkeleistä joita on koskaan elänyt, ovat täydellisessä paikassa tekemässä näistä siirtymistä paljon helpompia, kuin voitte ymmärtää. Emme voisi olla ylpeämpiä työstä, jota teette. Tietäkää ensinnäkin, että te ette ole yksin, koskaan. Toivomme, että aina silloin tällöin otatte aikaa nauraa vähän ja piristätte omaa päiväänne ja myös kaikkien muiden ympärillänne. Luottakaa, että teitä rakastetaan sanoinkuvaamattomasti – avatkaa sydämenne ja vastaanottakaa tuo energia nyt. Tietäkää, että lähetän sitä teille näinä kummallisina rytmeinä, sillä niin homma toimii. Havaitsette paljon lisää tästä ja siitä, miten sitä käytetään itsessänne edessä olevina päivinä. Jatkakaa hymyilemistä. Tietäkää, että muistatte tien Kotiin ja syvällä sisällänne teillä on täydellinen itse, jonka tuotte esiin nyt – on aika. Ja ennen kaikkea nauttikaa matkasta.



Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan tosianne arvostaen. Tukekaa toisianne aina, kun mahdollista, ja pelatkaa tätä kaunista peliä hyvin yhteen.



Espavo, rakkaat ystävät. Olen Elrah Rytmipalvelusta.



________________________



Tervehdys, rakkaat ystävät.



Olen Ajanpitäjä, ja olen tullut liittyäkseni seuraanne tässä hetkessä. Voitteko kuvitella lyhyen hetken, että teillä on tarkoitus? Edes ne jotka ovat tehneet parannustyön, astuneet opetukseensa ja omiin kykyihinsä, eivät ehkä tiedä, miten paljon on tulossa. Kaikilla teillä on nyt tilaisuuksia maadoittaa valonne uudella tavalla, ja se vaatii vain halukkuutta seistä siinä. Merkitseekö se, että teidän täytyy seistä kadunkulmassa ja huutaa totuutenne kovaan ääneen – kovempaa kuin viereinen ihminen? Ei, se ei ole koskaan toiminut. Sen sijaan vedätte sisään tuon valon ja jaatte sen niiden kanssa, jotka haluavat oppia, miten osallistutaan uuteen energiaan.



Nyt on hyvin paljon, mikä täytyy välittää eteenpäin ja suodattaa eri ihmistasoille. Olette ihmiskunnan kaistaleveys, rakkaat ystävät. Olemme puhuneet tästä monta kertaa – että kaikki te ylösnousette yhtenä, poikkeuksena ne jotka päättävät tietoisesti jäädä. Älkää ensinnäkään tuomitko, koska on monia, jotka päättävät olla ylösnousematta, niitä jotka eivät liiku yhtä nopeasti kuin te. Se ei merkitse, että teidän täytyy saavuttaa jokainen ihminen planeetallanne, pelkästään sitä, että teillä on erittäin kirkas valo.



Astuminen esiin ollaksenne valo



Joskus tuo kirkas valo pelottaa toisia – sillä ei ole merkitystä, seisotteko siinä valolähteenä vai valoheijastuksena. Teillä on kykyjä tai muuten ette olisi täällä kuuntelemassa näitä sanoja nyt. Jotkut teistä ovat hyvin tietoisia siitä ja voitte nähdä todisteita tästä siinä työssä, jota parhaillaan teette. Toiset eivät kuitenkaan voi. Useiden seuraavien kuukausien aikana näette paljon verhon siirtämistä sivuun eri tavoin. Neljäs aalto alkaa saapua maaplaneetalle, joka on ollut kotinne, kun olette pelanneet peliä, jossa teeskennellään erillisyyttä.



Nyt astutte esiin ollaksenne valo, vaikka vettä sataisi kaikkialla ympärillänne. Jos rakennukset alkavat sortua jostain syystä, tietäkää, että te olette turvassa kaiken sen keskellä. Siihen on syynsä, sillä olette päättäneet tuoda valoa maapallolle. Valo on rakkautta, joka on pelon vastakohta. Muistakaa, että pelko on osa aaltoa, rakkaat ystävät. Kun rakkausaalto tulee ja huuhtoutuu planeettanne yli, lama-aalto joka iskee ennen sitä, on täynnä pelkoa. Mutta teillä on vastaukset siihen, koska voitte seistä siinä ja olla valo monille kaiken kaaoksen keskellä. Olette niitä, jotka ovat päättäneet astua siihen.



Oranssina harmaassa maailmassa



Monta vuotta sitten annoimme kollektiivina kanavoinnin nimeltään "Oranssina harmaassa maailmassa". Oletteko valmis olemaan erilainen ja seuraamaan sitä, minkä tunnette sydämessänne, vaikka kuulette hyvin monia asioita, joka tuntuvat olevan sitä vastaan? Tarvitsetteko tuon luottamuksen, että olette oikeassa, voidaksenne tuoda kanavanne ja sydänenergianne siihen? Nyt voitte tuoda sen esiin uusin tavoin, vaikkeivät kaikki kuule sitä, koska kaikki eivät kuuntele. Älkää tuomitko itsenne niiden ihmisten määrällä, jotka saavutatte, tai perinteisellä tavalla katsoa itseänne ja ihmiskuntaa. Tietäkää, että teillä kaikilla on erittäin pyhä tarkoitus.



Rakkaat ystävät, lopultakin useimmat vaikeudet ovat jokseenkin pois tieltä monilla teistä. Voi kyllä, tiedämme, että joillain on edelleen paljon läpikäytävää. Mutta älkää huolestuko siitä, koska ne eivät ole teidän vaikeuksianne. Ne ovat vain haasteita, jotka laitatte polullenne saavuttaaksenne jotain: ottaa tuon seuraavan askeleen, saada luottamusta astua esiin ja tarkastella sitä eri valossa. Se on edessä.



Olette päättäneet laittaa itsenne näihin siirtymäaikoihin, koska teillä on vastaukset – tiedätte sitä tai ette. Nämä ovat aikoja, jolloin voitte alkaa yhdistyä ja jakaa nuo vastaukset toisten kanssa voidaksenne saada luottamuksen siitä, kuka oikeasti olette. Sitten voitte astua esiin tietäen, että luotte polun juuri, ennen kuin jalkanne osuu maahan. No, se ei ole aivan helppoa. Ihmisyydessänne haluatte nähdä polun, joka on hahmoteltu tarkkaan etukäteen, ennen kuin otatte tuon ensimmäisen askeleen. Se oli vanha tapa, mistä tiesitte olevanne oikealla polulla. Ei ole oikeaa polkua, mutta on yksi energia, jota kaikki te käsittelette aika ajoin, on se sitten omanne tai jonkun muun – pelkoaalto. Kaikki energiat joita tulee, voivat aiheuttaa myös tiheyttä. Tunnette tämän tiheyden, uuden energian joka tiivistää aikaa ja paikkaa, ja vastaanotatte kahdessa tai kolmessa viikossa enemmän energiaa omaan fyysiseen olemukseenne, kuin vastaanottaisitte normaalisti koko elämän aikana.



Teillä on vastaus pelon lama-aaltoihin



Uusi energia-aalto alkaa tulla ja laskeutua maan päälle ensi kuussa. Älkää pelätkö sitä, toivottakaa se tervetulleeksi. Muistakaa ja tarkkailkaa pelkoa etukäteen, koska se on aallon lamaosa. Se on osa, joka tulee ennen suurta aaltoa ja tekee tilaa sille. Joskus ihmiset roikkuvat siinä ajattelussa, että kyse on vain heistä, muttei ole. Tämä on luonnollinen tunne, joten älkää tuomitko itseänne. Jos teitä ahdistaa tai pelottaa, tietäkää, että teillä ei ole vastauksia ainoastaan itsellenne, vaan myös monille muille. Teillä on kyky tuoda valonne maapallolle, jotta toiset voivat kokea sen, vaikkeivät he näe teitä tai puhu kanssanne. Luotte energian, jossa kaikki voivat elää mukavasti, ja tämä sitten mahdollistaa heille siirtymisen tuolle seuraavalle tasolle.



Nyt on aika saada tuo itseluottamus. Siis harjoitelkaa ja astukaa esiin tässä energiassa, koska on paljon tehtävää. Pelkoaaltoja on aiemmin käytetty tavoilla, joita ette ajattelisi. Ajatelkaa, ettei itse terroristiteko aiheuta aina ongelmaa, vaan ylireagointi yrittäessänne suojella itseänne siltä. Se voi pidätellä monia ihmisiä hämmentämällä heidät, kun he ovat astumassa siihen valoon, keitä he todellisuudessa ovat. Tietäkää, että teillä on myös nämä vastaukset, ja pienen matkan myötä voitte tuoda ne valoon.



Tämän maailmojen siirtymän ekspertit



Rakkaat ystävät, monta kertaa ihmiset ovat ylireagoineet pelkoaaltoihin. Katselemme, rakkaat ystävät, eikä teidän tarvitse menettää mitään. Ette ole ainoastaan turvassa, vaan olette myös kauniilla tiellä. Voi kyllä, voitte katsoa tämän eri puolta ja joitain niitä haasteita, joita saattaa olla. Tietysti voitte räjäyttää sen suhteettomaksi ja ajatella olevanne vaarassa. Mutta olette turvassa, sillä olette tehneet tämän aiemmin. Rakkaat ystävät, teidän täytyy vain muistaa ja alatte käyttää tuota energiaa täysin uudella tavalla. Olette suurimpia enkeleitä, joita on koskaan elänyt maan päällä tai missään. Olette siirtymäeksperttien kollektiivi. Ei ainoastaan syntymän ja kuoleman siirtymän, vaan myös maailmojen ja elämänmuotojen siirtymän. Olette täällä katsomassa, kun suurimpia siirtymiä alkaa tapahtua uudella tavalla. Olette oleellinen osa sitä.



Tietäkää, että kun päivät kuluvat, kaikilla teillä on tilaisuuksia löytää itsestään tuo luottamus, kuka olette ja minkä kanssa teidän täytyy työskennellä. Voitte käyttää sitä, sitten kääntyä ympäri ja antaa sen jollekin toiselle – jakaa hänelle kyvyn nähdä itsensä tavalla, joka antaisi hänelle itseluottamuksen puhua totuuttaan. Se on turvallista. Olette uudessa maailmassa, jossa valo Kotoa voidaan nähdä täysin uudella tavalla.



Nämä ovat taianomaisia aikoja, joita olette ennustaneet monin tavoin. Voi kyllä, on kaikenlaisia kirjoituksia ajoista Maan tullessa loppuunsa ja niistä haasteista, joita ihmiset kokevat. Mutta teidän ei tarvitse kokea mitään siitä. Voitte astua ulos, mitä harjoittelette nyt. Opitte työkaluja astua uuteen todellisuusulottuvuuteen. Sitten käännytte ja opetatte nuo työkalut niille, jotka ovat valmiita kuuntelemaan. Älkää tuomitko niitä, jotka eivät ole valmiita, sillä tuomitseminen saa ihmistä teeskentelevän hengen vaikeuksiin. Tietäkää, että teillä on laaja kirjo informaatiota, joka voi auttaa monia ihmisiä elämän eri puolissa. Oma työnne koskettaa tuhansien olentojen sieluja riippumatta siitä, kuka olette. Luottakaa siihen. Tietäkää, että teillä on paljon enemmän annettavaa. Olette suurimpia enkeleitä, joita on koskaan elänyt, ja teillä on vastaukset pelkoaaltoon, joka voi aiheuttaa paljon vahinkoa ja takaiskuja maapallolla. Tiedätte sen, olette se.



Antakaa tuota rakkautta vapaasti. Ihmisenä käytte läpi ylä- ja alamäkiä, omia tunteita, pelkoja ja rakkautta, mutta älkää tuomitko niitäkään. Se on osa ihmiskokemusta. Tietäkää, että olette täällä valinnasta, rakkaat ystävät, ja teidän on tarkoitus tutkia sitä vielä lisää. Usean seuraavan kuukauden aikana katselkaa, kun ovia alkaa avautua, ovia joita ette tienneet olevankaan. Tämän vuoden loppuosa tuo monille tilaisuuden juhlia. Olkaa läsnä. Luottakaa siihen ja sallikaa itsenne vain olla.



Suuresti kunnioittaen puhumme teille näillä monilla tavoilla. Tietäkää, että teidän valonne voi nähdä Kotoa, ja ihailemme sitä. Kohdelkaa toisianne arvostaen, tukekaa toisianne ja pelatkaa uutta peliä hyvin yhteen.



Espavo, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.



Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Elokuu 2017 KRISTALLEJA POLULLA – VALOSIEMENTEN KYLVÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 24.08.2017 21:37

KRISTALLEJA POLULLA – VALOSIEMENTEN KYLVÄMINEN

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Elokuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä. Olen tullut kertomaan teille, että olette taianomaisessa ajanhetkessä. Tosiasiassa olette erityisesti päättäneet olla tilanteessa, joka voi olla hyvin haastava useimmille. Kuitenkin täällä olette. Jotkut teistä yrittävät selvittää tarkkaan, mitä tapahtui. Ette muista suostuneenne tähän kaikkeen. Ihmettelette, työnsikö joku teidät tähän elämään. Sitten jotenkin heräsitte ihmiskehossa yrittäen selvittää, mitä teitte maaplaneetalla.

No, rakkaat ystävät, kerrotaanpa teille. Ette ole täällä sattumalta. Pian ymmärrätte enemmän tästä energiasta ja siitä, mitä maaplaneetalla tapahtuu. Kaikkien olentojen suurimmat suunnitelmat kaikkialla alkavat nyt yhdistyä, joten hyvin yksinkertaisesti sanottuna, sitä tapahtuu. Älkää luulko, että käytte tätä läpi yksin. Olette henkiä, jotka pelaavat peliä hyvin kummallisella planeetalla. Vaikka olette kovasti rakastuneet maaplaneetan kauneuteen, tietäkää, että te ette ole täysin Maasta. Rakkaat ystävät, olette täällä erityisesti tekemässä muutoksen, jossa olemme auttamassa teitä. Emme ole täällä näyttämässä teille, mihin suuntaan kääntyä, tai avaamassa ovia teille, vaan muistuttamassa, että tunnette jo tien Kotiin.

Tunnette jo tien Kotiin

Teidän täytyy vain löytää tienne pois siitä ihmisyydestä, jota käsittelette tällä hetkellä. Se todellisuudessa vain tarvitaan. Jokainen teistä voi nousta ottamaan seuraavan tason siinä inkarnaatiossa, jossa parhaillaan olette. Vaikka maaplaneetan kaikilla asukkailla on suuri muutos edessä, kehotamme teitä myös vain odottamaan, kunnes näette, mitä tulee. Taika jota pidetään ulottuvuuksissa kaikkialla ympärillänne, alkaa järjestyä ja yhdistyä. Vaikka olisi helppoa alkaa pelätä tätä, pyydämme teitä pysymään toiveikkaana ja muistamaan: "Odottakaa, kunnes näette, mitä tulee!" Se ei sytytä ainoastaan henkeänne, vaan myös fyysisen kehonne. Hyvin paljon voi tapahtua hyvin lyhyessä ajassa, sillä muutoksen mestareita on nyt maan päällä ja katselemme useimpia heistä nyt. Ette ehkä täysin ymmärrä sitä, mutta jollain tavalla se resonoi sydämessänne.

Muutoksen mestarit

Tervehdimme teitä kaikkia suurella rakkaudella ja tietäen sen valtavan työn, joka teillä on edessänne. Jatkakaa mahtavaa työtänne, rakkaat ystävät. Ja kun teistä alkaa tuntua yksinäiseltä tai lannistuneelta, kurkottakaa ulos itsestänne ja alkakaa auttaa toisia jollain tapaa, vaikka kuinka pienesti. Tuo yksinkertainen teko oikaisee teidät taas hyvin nopeasti.
Monet teistä ovat matkustaneet ajassa taaksepäin ollakseen täällä tämän muutoksen aikana ja auttaakseen tekemään tästä tasaisen siirtymän.

Kerromme teille, että myös kaikkien vaikeuksien ja haasteiden kera olemme ennustaneet, että se voi olla hyvin yksinkertainen prosessi. Teidän ei välttämättä tarvitse käydä läpi sen vaikeuksia, vaikka tietysti on niitä, jotka valitsevat sen. Pyydämme teitä olemaan tuomitsematta. Ymmärtäkää, ettei ole niin, että korkein porras ikään kuin lähtee ja vain vaikeat jäävät. Tietysti se on pelkästään vanhan energian tapa tarkastella asioita ja ihmisluonnetta. Olette viettäneet liikaa aikaa polariteetissa, vaikka olette selvästi astuneet kolmannesta ulottuvuudesta viidenteen. Ette vielä tiedä, miten se toimii. Myös fysiikkanne on muuttunut, ettekä vieläkään tunnista sitä. Ottakaa vähän aikaa ja kerromme teille, että muutoksen mestarit ovat valmiina maan päällä. Te olette täällä, rakkaat ystävät. Teitte sen! Tervetuloa Kotiin, ja odottakaa, kunnes näette, mitä tulee.

Odottakaa, kunnes näette, mitä tulee

Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla. Ja pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen, sillä katsotte jumalaa silmiin. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen, avatkaa kaikki ovet, jotka pystytte, ja pelatkaa tätä uutta peliä hyvin yhteen.

Espavo, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

___________________

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Merlia.

Olen tullut seuraanne tänään auttamaan teitä näkemään itsenne niin, kuin me näemme teidät täällä Kotona, sillä meillä ei ole harhakuvia. Näemme todellisen luonteen, kuka olette, ei ainoastaan sitä, kuka olette olleet tämän inkarnaation aikana. Monet teistä ovat matkustaneet ympäri universumia aioneita. Toisille maaplaneetta on melko uusi ja heillä on ollut täällä vain 50-100 elämää aiemmin. Tietäkää, että olette kaikki vaikuttaneet merkittävästi.

Siirtymäasiantuntijat

Yksi asia jonka haluamme kertoa, on, miten tärkeää teidän on ymmärtää, että olette täällä tarkoituksesta. Nämä ovat hyvin kriittisiä aikoja teille kaikille. Yksi tärkeimpiä asioita jonka olemme aina maininneet, on tälle maaplaneetalla tuleminen ja sieltä lähteminen. Kun henkenne menee verhon läpi siirtymissä, joita kutsutaan "syntymäksi" ja "kuolemaksi", henkenne itse asiassa leimataan. Tämä on yksi syy, miksi on hyvin tärkeää kiinnittää huomiota siihen. Tämä ei ole ainoastaan teille, vaan kaikille joihin teillä on tilaisuus vaikuttaa.

Kun ihminen lähteen maapallolta pelossa – jos hän on peloissaan tai taistelee viimeisestä hengenvedostaan – kaikki hänen energiansa käytetään taisteluun tai joskus myös vihaan. Teidät voidaan kuitenkin leimata tuolla energialla, kun lähdette. Kun palaatte inkarnaatioon missä tahansa elämässä, kannatte sitä mukananne. Teidän melkein kuin täytyy jatkaa sen esittämistä eräänlaisessa henkisessä karmassa. Tämä tapahtuu monille olennoille, vaikka useimmat teistä ovat siirtymäasiantuntijoita. Olette onnistuneet laittamaan itsenne tähän aikaan nyt, kun monia ihmisiä lähtee. He tekevät siirtymän – ei vain Maan tämän syklin loppumisen vuoksi, vaan myös siksi, että monet ovat valmiita siinä, mitä he tulivat tänne tekemään. Monet teistä ihmettelevät: "Tiedän olevani täällä tarkoituksesta, ja minulla saattaa olla myös jotain opetettavaa, mutta onko siinä kaikki?" Ei, on paljon enemmän.

Ennen kuin tulette maan päälle, kylvätte kristalleja polullenne auttamaan muistamisessa

Yksi asia joka tapahtuu kaikille hengille, kun ne päättävät tulla maaplaneetalle, on, että ne kylvävät kristalleja polulleen. Ne haluavat muistaa paikkoja ja asioita, joita ne kokivat toisissa elämissä. Ja ne haluavat muistaa myös joitain ns. virheitä, jotteivät toista niitä. Tietysti te olette ainoa, joka päättää jonkin olevan virhe, sillä täällä Kotona ei tuomita. Vain te sanotte: "Seuraavalla kerralla haluan parantaa polkuani. Haluan tehdä muutoksen ja tehdä tämän vähän eri tavalla." Laitatte siis näitä kristalleja polullenne, laitatte yllenne unohdusverhon ja sitten hyppäätte sisään sanoen: "Miksi olen täällä taas? En muista." Ja alatte kulkea eteenpäin sokkona, kunnes löydätte kauniin kristallinne: "Voi, tämä merkitsee minulle paljon. En edes tiedä, mikä se on, mutta se valaisi minut sisältä." Ja me nauramme hysteerisesti, koska te laitoitte sen siihen. Te halusitte muistuttaa itseänne kaikesta siitä kauneudesta, mitä teillä on sisällänne. On taikaa, että te henkenä pystytte säteilemään sen fyysisen biologiakuplan läpi, jossa jokainen teistä asuu ollessanne maaplaneetalla.

Nyt voitte hiljaa kylvää kristalleja toisten löydettäväksi

Yksi mielenkiintoinen osa tässä on, että monet teistä ovat tulleet erittäin hyväksi kylvämään näitä kristalleja polullenne. Monet teistä ovat tulleet kylvämään kristalleja kaikille poluille, koko ihmiskunnalle, erityisesti tässä elämässä. Tämä on kriittistä aikaa maaplaneetan hengille, sillä olette tulleet hyvin tärkeään aikaan muistaaksenne. Onko siinä pelkoa? Kyllä, voimme melkein taata, että on pelkoa. Voimme kertoa teille, että se on luonnollinen osa Maan kaksinaisuutta, ja se joskus roikkuu edelleen siitä vanhasta kolmannesta ulottuvuudesta, josta äskettäin lähditte.

Olette laittaneet itsenne hurjasti viidenteen ulottuvuuteen. Yritätte kuitenkin edelleen käyttää kolmannen ulottuvuuden työkaluja. Monet teistä ovat tulleet mukanaan kyky asettaa hiljaa kristalleja toisten löydettäväksi. Se on hyvin taianomaista. Tulee aika, jolloin tulette Kotiin ja saamme näyttää teille kaikki ne vaikutukset, joita teillä on ollut maaplaneetalla. Miettikää kaikkia niitä kertoja, kun sanoitte jonkin hullun asian, joka tuli mieleenne, ja muutitte syvällisesti jonkun elämää. Teillä oli rohkeutta sanoa se ääneen, mikä auttoi häntä saamaan tolkkua jostakin, mistä hän oli yrittänyt saada tolkkua pitkän aikaa.

Kannatte näitä kristalleja mukananne. Tämä on ollut taakka joillekin teistä, koska tiedätte syvällä sydämessänne, että teillä on syvällinen merkitys. Ette kuitenkaan aina pysty näkemään todisteita siitä tai ansaitsemaan elantoanne sillä. Joskus ette ole edes kyenneet näkemään vahvistuksia, joita niin kovasti etsitte. Mutta olemme tässä kertomassa teille siitä, ja haluaisimme teidän kiinnittävän huomiota siihen.

Päästäkää irti kiintymyksestä

Irtipäästämisessä on mielenkiintoinen osa, ja se on valtava osa kykyä laittaa kristalleja kaikkien löydettäväksi. Jos pysytte kiinni kristallissa, ihmiset kulkevat suoraan ohi sanoen: "Ai, se kuuluu varmaan jollekin muulle. En resonoi sen kanssa. En ole varma, mitä se merkitsee." He siis kulkevat suoraan kristallien ohi, koska istutte puskissa ajatellen: "Mietin, löytääkö kukaan tuon kristallin, jonka laitoin siihen." Tai yritätte vaihtaa sitä tai laittaa jonkin toiseen sävyn tähän viestiin, jonka toitte Kotoa. Jokaisella teillä on uskomatonta kauneutta, jonka olette tuoneet Kotoa, ja erityiskyky jakaa se, jotta toiset voivat nähdä sen. Tämä luo kokonaisen kristallitason, jonka ihmiset voivat löytää maaplaneetalta.

Rakkaat ystävät, näette eksponentiaalisen käyrän. Yksi ihminen johtaa seuraavaan, mutta se ei jatku 1, 2, 3 ja 4, vaan se hyppää yhdestä sataan, tuhanteen, kymmeneentuhanteen jne. Siitä tulee eksponentiaalista, koska he kääntyvät ympäri ja jättävät kristalleja toisille. Milloin se siis alkaa? Se alkaa nyt, ja siksi olette täällä. Monet teistä ovat itse asiassa varanneet paikkansa juuri tähän aika-avaruushetkeen osallistuakseen tähän muutokseen. Kyllä, on monia haasteita, ja painitte edelleen monien vanhojen kolmannen ulottuvuuden aspektien kanssa. Olen viimeinen viimeisimmästä singulaarisuusryhmästä, kuten Isäntä kutsuu meitä, koska minulla on feminiiniaspekti ja te olette olleet hyvin vankkumatta maskuliinisessa väkivoimaenergiassa.

Feminiini- ja maskuliinienergiat

Alatte ymmärtää, että hyvin hiljainen energia valtaa planeettaa. Se on hiljaista, joten se ei tee otsikoita joka päivä eikä ole pakottavaa. Tosiasiassa voitte laittaa näitä kauniita feminiinikristalleja polullenne riippumatta siitä, keitä olette. Miksi sanomme "feminiinisiä" eikä "tasapainoisia" kristalleja? Tämä johtuu siitä, että monet ovat pitäneet kiinni maskuliinienergiasta. Maaplaneetalla tapahtuu kuitenkin massiivinen muutos, ja on erittäin vaikeaa päästää irti vanhoista kolmannen ulottuvuuden tavoista. Elitte kaksinaisuudessa hyvin pitkään. Vaikka ihmisyytenne on kehittynyt valtavasti tällä alueella, olette siirtymässä kohti tasapainoa. Feminiinivoiman, kaikkien olentojen todellisten energioiden, uudelleenilmestyminen voi antaa teille tasapainoisen maskuliini- ja feminiinienergian. Tämä on seuraava taso astumisessa viidenteen ulottuvuuteen, jossa voitte ankkuroida energianne täysin uudella tavalla. Asiat toimivat tietysti eri tavalla viidennessä ulottuvuudessa kuin kolmannessa. Opitte ja sopeudutte. Koska olette laittaneet monia näitä kristalleja maaplaneetalle, monet alkavat jo näkyä, joten antakaa itsellenne vähän kunniaa.

Olette kaikki yhtä

Näette hiljaisen muutoksen neutraalia energiaa kohti, joka on henkenne. Kun tulette Kotiin, rakkaat ystävät, henkenne ei ole maskuliininen tai feminiininen. Muistatte, että olette ensin henki, ja se on yksi perustekijä. Pitäkää silmällä omia kristallejanne, joita laitatte polullenne – näitä asioita joita voitte tehdä vaikuttaaksenne – ja uskaltakaa tunnustaa ne. Myös joku muu on voinut laittaa ne sinne, mutta nyt on se aika, jolloin kaikki voivat hyötyä näistä ideoista. Kukaan ei omista näitä kristalleja, koska ne tulivat Kotoa. Olette kaikki yhtä, ette erillään toisistanne. Kun palaatte Kotiin, ymmärrätte sen, koska tunnette kaiken, mitä kaikki muut tuntevat.

Onko sitä tapahtunut koskaan ennen maan päällä? Kyllä on, vaikka ei täysin, koska elätte epätäydellisyyden planeetalla. Olette täydellinen valon, rakkauden ja hengen epätäydellisyys. Omistakaa se. Astukaa siihen. Älkää ajatelko, että teillä on kaikki. Älkää jääkö kiinni kristalleihinne. Päästäkää niistä irti rakkaudella ja tietäkää, että ne ovat kaikille. Älkää yrittäkö ottaa omistajuutta niistä, kun se on tietysti kolmannen ulottuvuuden ominaisuus, joka ei enää toimi tämän päivän maailmassa. Tietäkää, ettei ole välttämättä parempaa kuin toinen, mikä on vaikea aspekti, koska olette eläneet polariteetissa hyvin pitkään. Valitettavasti olette kiivenneet ylösnousemustikkaita ajatellen, että tämä värähtely on jotenkin parempi kuin alempi värähtely.

Oppiminen elämään toisten Kodin enkelien joukossa

Koko ihmiskaistaleveydellä on nyt tilaisuus ottaa seuraava askel. Muistutamme usein teille, keitä olitte tietyissä aspekteissa, erityisesti Lemurian päivinä. Lemuriassa olitte hyvin yksinkertaisia ihmisiä. Ette tarvinneet teknologiaa, koska sydän yhdisti teidät. Ymmärsitte, mitä naapurinne tunsi, koska tunsitte sen itse. Kun olette yhteydessä tällä tavalla ja uskomattoman empaattisia, ei voi olla sotaa, koska pommittaisitte itseänne. No, juuri sitä teette maaplaneetalla tällä hetkellä. Teeskentelette niin paljon olevanne erillisiä, että itse asiassa uskotte sen. Ette ole erillisiä, ja se on avain, joka haluamme teidän kaikkien ymmärtävän.

Nämä ymmärrystasot sallivat koko ihmiskunnan ottaa tämän seuraavan askeleen uuteen aika-avaruusulottuvuuteen luomaan jotain todella taianomaista. Olette luoneet tämän pelin, mutta se muuttuu kohta. Ette kuitenkaan ole huolissanne, koska joitain ihmeellisimpiä siirtymäasiantuntijoita on jo paikoillaan ympäri maailmaa. Ovatko nämä ylösnousseita mestareita? Ei. Ne olette te. Olette niitä ylösnousseita mestareita, joita niin usein etsitte. Teillä on hyvin paljon sisällänne.

Kyllä, tiedämme, että teillä on taakkana ego. Ja se tekee vaikeaksi nähdä itsenne ja myös ymmärtää, että te ette ole ainoa. Olette jumala, ette ole ainoa jumala. Edessänne on oppiminen elämään muiden jumalien, muiden Kodin enkelien, joukossa. Mitä enemmän teillä on se kyky, sitä helpommaksi elämänne tulee. Pystytte menemään tähän seuraavaan aika-avaruusulottuvuuteen iloa ja laulua sydämessänne pelon sijasta. Ne ovat noita kristalleja, joita olette laittaneet polullenne koko ihmiskuntaa varten, ja kaikkia niitä energioita varten joita olette kantaneet monta elämää. Nyt teillä on tilaisuus esittää ne.

Valitkaa siis huolellisesti nuo kristallit, joita jätätte, ja sitten antakaa niiden mennä ja katselkaa, kun planeetta muuttuu hitaasti ja sen värähtely nousee. Sitä tapahtuu jo. Älkää uskoko kaikkea, mitä näette. Uskokaa, mitä tunnette sydämessänne, ja alatte tasapainottaa maaplaneetan energioita hyvin kauniilla tavalla.

Suuresti kunnioittaen saan tervehtiä teitä tällä tavalla ja muistuttaa teille, keitä olette, pitää peiliä edessänne ja auttaa teitä muistamaan kohdella toisianne arvostaen. Tukekaa toisianne ja pelatkaa hyvin yhteen.

Olen Merlia. Tulkaa katsomaan minua joskus. Espavo.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Syyskuu 2017 UUSI SYKLI – SYDÄMEN SOPIMUKSET (NORANNA JA NIK

ViestiKirjoittaja hammer » 26.09.2017 07:09

UUSI SYKLI – SYDÄMEN SOPIMUKSET (NORANNA JA NIKOLIAH)

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Syyskuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Olen Ajanpitäjä. Olen tullut tänään auttamaan teitä aikanne merkitsemisessä. Kuten olen maininnut monta kertaa, rakkaat ystävät, aika on liikkuva ympyrä. Teidän perspektiivistänne se on jana, minkä vuoksi kutsutte sitä "lineaariseksi ajaksi". Ihmishavainto pystyy fokusoitumaan vain yhteen asiaan kerralla. Siksi näette menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden suorana janana, tulevaisuuden tullessa nykyisyydeksi ja nykyisyyden menneisyydeksi. Näette itsenne kulkevan ajan janaa, mutta todellisuudessa se on enemmän spiraalin kaltainen. Tuo aikaspiraali antaa teille tilaisuuden luoda korkeimman kokemuksen joka hetki, kun siirrytte spiraalin läpi. Tuo toistuva liike jaetaan sykleihin. Jos pystytte luomaan korkeimman harmonian johonkin kokemukseen, niin kun se palaa seuraavassa syklissä, kuljette sen läpi vaivattomasti. Jos se jäi kesken, teillä on uudestaan tilaisuus harmonisoida se eri olosuhteiden kautta, kun spiraali pyörähtää taas. Nämä syklit palaavat eri aikajaksoina – jotkut vievät päiviä, toiset monta vuotta.

Tämä on ihmisen aikaharhan kauneutta. Ihmiset toistavat tunnesyklejä uudestaan ja uudestaan, tavallisesti "seitsemän" kerrannaisina. Tämä tehdään sallimaan pään ja sydämen harmonisoitua, tai hengen ja ihmisen, kuten me sanoisimme. Kun ne on harmonisoitu, siirrytte sitten uuteen sykliin ja uuteen kokemukseen. Tämä on sitä peliä, jota pelaatte maaplaneetalla. Pelaatte peliä, jossa teeskennellään ihmistä ja kätketään oma täydellisyytenne, jotta voitte pelata epätäydellisyyden planeetalla. Olette kätkeneet sen moniin aika-avaruusulottuvuuksiin, mutta tänään kerromme teille, että olette ihmiskollektiivissa saattamassa loppuun suurta aikasykliä. Tästä syystä tämä koko energia alkaa hyvin pian muuttua taas. Löydätte uuden energiapohjan, jolle voitte alkaa rakentaa alusta.

Uusi sykli alkaa

Muutaman seuraavan kuukauden aikana alatte nähdä ns. luonnonkatastrofeja, tientukkeita ja muutoksia pelissä, mikä saa teidät arvioimaan uudelleen polkuanne. Näissä muutoksissa syntyy uusia tilaisuuksia hyvin nopeasti, koska olette ympyrämäisen ajan spiraalissa. Tosiasiassa luotte tuon harhan itse omalla toruksellanne olemuksenne ympärillä, taaskin "seitsemän" kerrannaisina. Näin ihmiset "nielevät" aika-avaruuden. Katsotte itseänne ja ympäristöänne ja etsitte signaaleja Kotoa. Etsitte asioita, jotka ovat teille tuttuja jollain tavalla, ja harvoin niitä löytyy sieltä, missä odotatte niitä olevan. Näette sen, mitä odotatte, ettekä sitä, mitä siinä oikeasti on. Hämmennys lisääntyy, koska olette tietoisia luojia ja päädytte usein luomaan sen, mitä haluatte nähdä, ettekä harmonisoidu siihen, mitä edessänne on tuolla hetkellä. Kukaan ei sanonut, että se on helppoa, rakkaat ystävät.

Kerromme teille, että vaikka olemme antaneet teille asioita, joita saatatte pitää huonoina uutisina, odottakaa, kunnes näette, mitä on tulossa. Alatte astua kokonaan uuteen aikasykliin, ja se on uskomattoman jännittävää. Tosiasiassa alatte palata todellisuustasolle, jolla moniulotteiset kokemukset voidaan harmonisoida yhdeksi. Tämä on merkittävä muutos ihmiskokemuksessa ja evoluutiopolulla. Pitäkää mielessä, että vaikka tämä uusi sykli tuo kohonneen olemassaolotilan, vanhasta tilasta irtipäästäminen on vaikeaa monille. Siitä syystä monia siirtymäeksperttejä on inkarnoitunut maan päälle tällä hetkellä, ja monet heistä lukevat tätä viestiä nyt.

Kohotettu katse puutteisiin

Valmisteluna uuteen sykliin annamme teille työkaluja, joita tarvitaan tässä muutoksessa. Nämä antavat teille tilaisuuden nähdä itsenne voimaantuneina valo-olentoina. Kyllä, se on vaikeaa, koska todellisuutenne ei kuvasta sitä. Todellisuutenne kuvastaa rajoituksianne ja puutteitanne. Haluaisimme alkaa työstää tänään noiden puutteidenne tuomitsemista.

Tosiaankin puutteenne ovat sen perusta, minkä hahmotatte kauneudeksi. Voi kyllä, tiedämme, että teidän on erittäin vaikeaa nähdä sitä. Valotyöntekijät katsovat usein kollektiivin normeja ja näkevät itsensä erilaisena. Kyllä, olette erilainen, ja tuo ero on ainutlaatuisen kauneutenne perusta. Ihmisevoluutiota saavutetaan silloin, kun pää ja sydän harmonisoidaan. Kun se on tehty, itsensä muuttaminen samanlaiseksi kuin kaikki muut, on itse asiassa askel taaksepäin. Tänä aikana tarvitaan ainutlaatuista kauneuttanne Maan siirtymäeksperttinä. Mielenkiintoinen huomio on, että kuin ihminen on ylpeä ainutlaatuisuudestaan, hänestä tulee kaunis toisille.

Kun olette tässä seuraavassa syklissä maadoittuneet täysin uuteen aikajanaan, rakkaat ystävät, alatte nähdä paljon enemmän moninaisuutta ihmiskokemuksessa. Se laajentaa kauneuden kollektiivimääritelmää. Yritätte luoda planeetallenne oman muistonne Kotoa. Silloinkin kun ihmiset näkevät jotain lähes täydellistä, sitä ei rekisteröidä. Se ei ole yhtä kaunista kuin jokin hieman epätäydellinen.

Elrah on osa Ryhmää ja hän työskentelee rytmien kanssa. Rytmit ovat kauniita, koska ihmiset toistavat rytmejä puhuessa, kävellessä ja kaikenlaisissa toiminnoissa, ja myös ajatteleminen tehdään rytmissä. Näitä rytmejä toistetaan myös aikaspiraalissa. Jos katsotte musiikkia ja sen luomiseen käytettyjä rytmejä, näette tämän pointin. Äskettäiset teknologiasaavutukset ovat sallineet lähes täydellisen rytmin luomisen elektroniseen musiikkiin. Kerromme teille, että tällaiset muusikot alkavat nyt tiedostaa, että hienoiset muunnelmat täydellisestä rytmistä vetoavat enemmän ihmiskorvaan.

Ihmiset huomaavat, että asiat jotka näyttävät täysin symmetrisiltä, eivät kiinnitä heidän huomiotaan kauniina. Tutkittaessa tarkkaan ihmiskasvoja nähdään, etteivät yhdetkään kasvot ole täysin symmetriset. Etsikää mielestänne kauneimmat kasvot ja tutkikaa niitä tarkemmin. Pian näette sen, mitä kutsumme "valon täydelliseksi epätäydellisyydeksi".

Haastakaa itsenne säteilemään sitä kauneutta, jota luotte, sen kauneuden heijastamisen sijasta, jota näette ympärillänne. Alkakaa määritellä uudestaan oma ajatuksenne kauneudesta ja siitä, missä olette tällä hetkellä. Odottakaa, kunnes näette, mitä on tulossa. Tiedämme, että kyllästytte kuulemaan tätä, muttemme voi sanoa teille riittävästi sitä. Tämä on siirtymistä eteenpäin, ei taaksepäin. Pyrkikää olemaan valon täydellistä epätäydellisyyttä.

Maa tasapainottuu uudelleen

Kyllä, Maa tuntee kuormittavaksi pinnallaan olevat ihmiset, sillä he ovat jättäneet lähtemättömän merkin maapallolle. Tähän mennessä kollektiivi on suurelta osin yrittänyt löytää harmonian keskuudessaan, ei harmonisoitua äidin kanssa. Näin ollen Maa on noin 1000 vuotta aikataulusta edellä seuraavassa siirtymässään. Viimeaikaisten tapahtumien vuoksi monet alkavat herätä sen merkitykseen, että yhteiskunnan toimet harmonisoidaan Maan ympäristön kanssa.

Vaikka uusi sykli on alkamassa, pitäkää mielessä, että kaikki asiat toistuvat ympyrämäisessä ajassa. Näin ollen nyt on tärkeämpää kuin koskaan harmonisoida ihmiskollektiivin toimet Maan kanssa. Nyt on aika harmonisoitua Maan kanssa ja kehittää tuota suhdetta niin, ettei sitä tarvitse toistaa seuraavassa syklissä. Vaikka sanomme, että Maa on nyt ylittänyt ei-paluuta -rajan, on kriittisen tärkeää kehittää tuota suhdetta, jottei sitä siirretä eteenpäin ympyrämäisen ajan spiraalissa. Seuraavat neljä vuotta ovat kriittiset tässä käännöksessä, ja tällä hetkellä ihmiskunta tekee suuria harppauksia tuohon suuntaan. Tämä tekee kaikille helpommaksi tehdä siirtymä tasaisesti ja mukavasti.

Maan nykyiset olosuhteet aiheuttavat monia haasteita. Hurrikaanit, supermyrskyt, maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat lisääntymässä edessä olevina vuosina. Ne jatkuvat jonkin aikaa, koska ne ovat osa veden uudelleenjakautumisen tasapainottamista planeetallanne, mikä on välttämätöntä, jotta Maa löytää uuden tasapainon. Voitte olla tässä muutoksessa merkittävämpi, kuin ymmärrätte.

Maan tiedostamisen täytyy tulla ihmisajattelussa etualalle tällä hetkellä. Yksi tehokkaimmista tavoista on ihailla sen kauneutta, mitä on kaikkialla ympärillänne. Voitte matkustaa upeisiin paikkoihin, joissa ette voi piiloutua kauneudelta. Voitte myös astua omalle takapihallenne ja löytää uskomatonta kauneutta, jos vain katsotte sitä. Huomaatte aina, että se on epätäydellistä, sillä pelaatte peliä, jossa teeskentelette olevanne itse epätäydellinen.

Pian alamme kertoa enemmän tarinoita Amorista, alkaaksenne tajuta perusteita siitä, mitä tapahtui Lemurian kauniina aikana. Tämä oli myös aikaa, jolloin ihmiskunta näki Maan uuden syklin, ja nyt käsittelette kaikki hyvin samanlaista tilannetta. Nämä tarinat kertovat, miten kuljitte siitä läpi yhdessä ja ylösnousitte valoon. Tosiasiassa nuo olennot, nuo osanne, odottavat teitä nyt. Älkää kadottako näkyvistä sitä, sillä joka hetki kun voitte nähdä kauneutta, teette jäljen ympyrämäiseen aikaan ja luotte sen tulevaisuuteenne.

5D-todellisuus

Toinen asia jonka pyydämme teitä kaikkia tajuamaan, on, että olette nyt selvästi 5D-todellisuudessa. Kyllä, jos katsotaan uutisia, voitaisiin sanoa, että ihmiskunta ottaa askelia taaksepäin evoluutiossa. Kollektiivissa olette edelleen erillisyystilassa, ykseyden sijasta. Kuitenkin kerromme teille, että tämä on luonnollinen reaktio pelkoon, ja sen voidaan katsoa myös olevan ihmissaavutusheilurin ääripäässä. Joskus vaaditaan askelia taaksepäin keskittymiseksi uudelleen siihen, mitä on tärkeää.

Älkää pelätkö, rakkaat ystävät. Muistakaa, että siirtymäekspertit ovat jo paikoillaan ja he heräävät unesta ottamaan oman voimansa. Käyttäkää sitä, mitä teillä on tällä hetkellä. Kyllä, paljon on tulossa, mutta älkää odottako. Astukaa eteenpäin ja löytäkää kaikki, mitä voitte, siitä ihmiskokemuksesta, jossa olette parhaillaan. Muistatte jatkossa myös tuon muutostuskan kauniina ihmiskokemuksena. Astukaa eteenpäin ja löytäkää nuo pienet asiat ensin. Ottakaa pieniä askelia, jotka johtavat suuriin askeliin, ja katselkaa, kun kauneutta kerääntyy teidän jokaisen ympärille.

Suuresti kunnioittaen tervehdin teitä näillä tavoilla. Pyydän teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja pelatkaa tätä uutta peliä hyvin yhteen.

Espavo, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

______________________

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Em.

Liityn seuraanne tänään, pelinne edetessä hyvin. Voi kyllä, ratsastatte aalloilla sekä fyysisesti että energeettisesti. Olemme hyvin ylpeitä teistä. Käytte läpi kaikkia omia ideoitanne. Kulkiessanne niitä polkuja, jotka olette hahmotelleet itsellenne, ennen kuin tulitte maaplaneetalle, haluaisimme tänään kertoa, miltä se näyttää meidän perspektiivistämme. Mitä tapahtuu, kun tulette sisään ja heräätte unesta? Yksi upeimmista asioista on, että jokainen ihminen lähettää ainutlaatuista värähtelyä, samanlaista kun radioaalto, ja se vetää puoleen muita samanlaisia, jotka ovat virittyneet juuri tuohon taajuuteen. Nämä ovat sydämen sopimuksia.

Kaikilla teillä on niitä – myös aikoina, kun tunnette olevanne yksin. Kulkiessanne näistä uskomattomista siirtymistä läpi, ette näe niitä ainoastaan siinä, kuka olette itse, vaan maailmanne jokaisessa aspektissa ympärillänne. On hyvin paljon, mitä voitte tehdä yhdistymällä noihin sydämen sopimuksiin. Monta kertaa ne eivät ole, mitä odottaisi. Toisinaan ne ovat sopimuksia itsen tai ihmiskollektiivin kanssa. Toisilla kerroilla ne ovat yksittäisen hengen kanssa. Kerrotaanpa teille tarina nuoresta naisesta, joka löytää polkunsa maaplaneetalla.

Sydämen sopimukset – tarina Norannasta ja Nikoliahista

Noranna on hänen nimensä ja hän rakasti olla lasten lähellä – hän rakasti työskennellä näiden kanssa koko elämänsä. Hänelle toi suurta iloa nähdä itsensä heidän silmissään, ja se antoi hänelle enemmän, mitä hän antoi heille. Myös tämä lahja elämässään, hän tarvitsi enemmän. Hän tarvitsi yhteyttä, koska joskus lasten kanssa puhuminen ei antanut hänelle palautetta, tukea ja niitä yhteyksiä, joita hän tarvitsi omassa elämässään. Niinpä Noranna katseli jatkuvasti ja yritti löytää tuon yhden ihmisen, jonka kanssa yhdistyä. Tietysti hän uskoi, että kyse oli ihmisestä, jonka hän tapaisi ja jonka kanssa hän menisi yhteen, muuttaisi elämänsä ja kulkisi yhdessä harmoniassa.

Tähän mennessä näin ei ollut hänen elämässään. Nimittäin ennen tuloaan ihmiseksi tähän inkarnaatioon, Noranna teki sopimuksen olennon kanssa, jonka kanssa hän oli ollut useita elämiä aiemmin. He olivat olleet ystäviä, liikekumppaneita ja rakastavaisia, mutta heillä ei ollut koskaan ollut tilaisuutta rakentaa jotain yhdessä perheenä, jota hän niin kovasti halusi. He tekivät sopimuksen tavata ja mennä eteenpäin yhdessä.

Noranna huomasi kaipaavansa tätä vaikeasti tavoitettavaa yhteyttä. Useimmat hänen ystävänsä olivat löytäneet rakastajia, ja hänestä tuntui, että hänessä oli pakko olla jotain vikaa, kun hän ei löytänyt omaansa. Hänellä oli selvä kuva tämän energiasta. Hän tiesi täysin, miltä tuo olento tuntui. Hänellä oli myös kuvia, miltä hänen kasvonsa näyttäisivät tummien hiuksien ja tummien silmien kera. Hän kuvitteli myös nimen, jolla hän viittasi tähän. On harvinaista, että ihmisellä olisi niin selkeä muisto sopimuksesta, jonka hän teki ennen syntymäänsä, mutta hän tunsi sen niin voimakkaasti, että hänelle se oli tietämistä. Hän oli avoin mahdollisuudelle tavata tämä mies eri nimellä tai eri piirteiden kera, mutta hän tunsi tämän energian hyvin ja tunsi usein tyhjyyttä, jonka tämä täyttäisi, kun hän lopulta tapaisi miehen fyysisesti.

Miehen nimi oli Nikoliah, eikä hän ollut inkarnoitunut samaan ulottuvuuteen kuin Noranna. Vaikka he etsivät maan päällä toisiaan jatkuvasti, he ohittivat toisensa uudestaan ja uudestaan. Kummallakin heistä oli aikoja, jolloin he pääsivät lähelle toista ja tunsivat sen. Mutta he olivat saman aika-avaruuden eri ulottuvuuksissa. He kävelivät samoja katuja toisinaan, mutta eivät koskaan nähneet toisiaan. He olivat tehneet sopimuksen viedä suhteensa seuraavalle tasolle. He tekivät kauniin sydämen sopimuksen, vaikka he päätyivät inkarnoitumaan eri ulottuvuuksiin.

Noranna alkoi masentua. Hän yritti karistaa sen pois ja lakata unelmoimasta. Hän katsoi sitten lapsia, joita hän rakasti ja joiden kanssa hän työskenteli joka päivä, ja yritti löytää taas tuon kauneuden. He olivat ihania hänelle, ja hän pystyi opettamaan heitä, jakamaan elämästä ja kauneudesta, mutta he eivät "ruokkineet" häntä samalla tavalla eivätkä pystyneet antamaan hänelle niitä käsivarsia, jotka hän halusi kovasti ympärilleen. Selvän fyysisen yhteyden lisäksi, hän halusi rinnalleen kulkemaan jonkun, joka ymmärsi ja tuki häntä täysin. Niinpä hän uneksi Nikoliahista, ja vaikka hän ei tiennyt tämän nimeä, hän tunsi hänet aika-avaruuden halki ja toisinaan tunsi hänen kuin tulevan lähelle, mutta vaikka hän kuinka katsoi, hän ei pystynyt täysin löytämään tätä. Jonkin ajan kuluttua Noranna lakkasi yrittämästä. Hän päätteli, että tämä kaikki oli hänen mielessään – hän kutsui sitä "toiveajatteluksi". Se oli kaunis unelma, muttei todellisuutta.

Yhtenä päivänä omassa aika-avaruusulottuvuudessaan Nikoliah tapasi jonkun, rakastui ja aloitti suhteen, jota hän piti ensimmäisenä vakavana suhteenaan. Nainen täytti kaikki hänen odotuksensa, joita hänelle oli opetettu, ja hän uskoi oppivansa, mitä rakkaus on. Hänen vanhempansakin rakastivat naista. Kohta he menivät jo naimisiin ja alkoivat muodostaa omaa perhettään. Pian tuli kaksi lasta ja toinen, poika, nimettiin hänen mukaansa. Koska hänen syntymäpäivänsä osui lähelle joulua, isä kutsui häntä rakkaudella "St. Nickiksi". Perheestä tuli hyvin kiireinen, kun elämä tuntui vaativan joka minuutin. Nikoliah ja hänen vaimonsa olivat onnellisia, mutta niin kiireisiä, että heillä oli vähän aikaa kehittää omaa suhdettaan. Nikoliahista tuli omistautunut aviomies ja isä, mutta jotain puuttui. Nikoliah tuli levottomaksi mukavassa elämässään ja keskustelut vaimon kanssa saivat hänet vain oivaltamaan, että heillä oli erilainen näkemys onnellisuudesta.

Tuolloin Noranna tunsi taas kerran voimakasta vetoa. Hän ei voinut lakata ajattelemasta ja fantasioimasta tuosta mystisestä muukalaisesta, jonka hän tunsi kaiken aikaa. Noranna tunsi tyhjyyttä, koska he olivat tehneet sopimuksen tulla Maahan ja tavata toisensa. Koska he olivat inkarnoituneet eri aika-avaruusulottuvuuksiin, he eivät voineet yhdistyä tällä kertaa. Vaikka tuo sopimus pysyi hyvin pätevänä, he eivät pystyneet löytämään fyysisesti tuota yhteyttä, jota kumpikin niin kaihoisasti halusi. Taas kerran ajatellen, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, Noranna sulki hiljaa pois ympäröivän maailman.

Tuolla hetkellä Nikoliah huomasi kuilun levenevän omassa suhteessaan vaimon kanssa. He päättivät pysyä yhdessä lasten vuoksi, mutta se ei kestänyt kauan, ja pian he erosivat. Nikoliahilta vaati yhdessä kohtaa kaiken maailman rohkeuden lähteä tuosta suhteesta, koska hän elätti perheen ja tunsi uskomusjärjestelmiensä vuoksi, että hänen olisi pitänyt olla siinä ikuisesti.

Yhtenä päivänä Nikoliah tunsi tuon valtavan tyhjyyden itse ja yritti täyttää sitä kaikin tavoin, joilla pystyi, mutta sitten melko pian Nikoliah otettiin pois pelistä kohtalokkaassa auto-onnettomuudessa, ja hänet vapautettiin – hän palasi Kotiin. Hän palasi "kaikkeen olevaiseen" siihen saakka, kunnes hänet erotettiin pelaamaan peliä, jossa teeskennellään ihmistä. Häneen osui auto, kun hän ylitti katua poikansa kanssa. Hän pystyi työntämään 5-vuotiaan poikansa, St. Nickin, pois tieltä ja otti vastaan tuon energian pahimmat haittavaikutukset itse. Hän lähti, koska hänen särkynyt kehonsa ei enää tukenut häntä. Hän meni Kotiin, ja kuten henget usein tekevät mennessään Kotiin, hän katseli monia eri aika-avaruusulottuvuuksia.

Hän oli huolissaan lastensa kasvamisesta ilman isää, ettei hän ei voinut olla paikalla ja näyttää heille sitä tasapainoa, jonka hän halusi opettaa heille, mutta ei aikaakaan, kun hän näki näiden tekevän valintoja ja lapset näyttivät toteen, että he olivat itse asiassa oppineet häneltä oikein hyvin. Vaikka oli suuri suruprosessi, se vapautti myös hänen vaimonsa etsimään rakkautta ja täyttymystä alueelta, jossa Nikoliahillakin oli sormensa peliss. Hän avasi ovia myös toisille ihmisille, jotta vaimo voisi kohdata jonkun toisen, jota ei normaalisti näkisi maaplaneetalla.

Inkarnaationsa aikana hän oli tietämätön sopimuksestaan Norannan kanssa, mutta nyt tultuaan Kotiin hän näki kaiken. Yhtäkkiä hän tiesi Norannasta ja täyttämättömästä sopimuksesta. Hän pystyi olemaan hänen lähellään tuolloin, kuin opas olkapäällä. Noranna ei tiennyt ensin, mitä tehdä asialle – se tuntui tuskalliselta, koska hän tunsi tuon rakkauden ja tuon yhteyden. Hän oli hyvin empaattinen ja pystyi tuntemaan monta kertaa ulottuvuuksien yli, tietämättä oikein, mitä se oli. Hänellä oli vaikeaa, koska hän poimi toisten ihmisten tunteita toisista aika-avaruusulottuvuuksista luullen, että ne olivat hänen, ja hänen oli vaikea saada tolkkua aivoilla, vaikka sydän oli täysin tulessa. Noranna yritti pitää kaiken kasassa. Hän jatkoi työskentelyä lasten kanssa ja yritti tehdä kaiken voitavansa löytääkseen täyttymyksen ja tunteakseen myös nuo käsivarret ympärillään, joita hän niin kovasti kaipasi.

Yhtenä yönä kun Noranna nukkui, Nikoliah tuli hänen luokseen unessa ja pyysi anteeksi, ettei pystynyt täyttämään sopimustaan. Se ei ollut kenenkään syy, niin se vain oli. Hän löysi itsensä täysin eri paikasta, täysin eri olosuhteista, kuin ajatteli. Hän tunsi Norannan, muttei hänen ollut koskaan tarkoitus löytää tätä, ennen kuin vapautui fyysisestä kehosta ja palasi Kotiin. Aivan kuten hän työskenteli vaimon kanssa, jonka oli jättänyt jälkeensä, hän pyysi Norannalta luvan avata ovia ja yhdistää hänet joihinkin ihmisiin, jotka toivottavasti saisivat hänet tuntemaan rakkautta. Tämä kuulostaa hyvin kummalliselta maaplaneetalla, koska pelaatte kaksistaan-peliä. Ihmiset ovat pelanneet peliä kaksinaisuudessa niin kauan, että luulette edelleen, että on oikea ja väärä, ylhäällä ja alhaalla, valo ja pimeys. Kyse on kaikista harmaan sävyistä, rakkaat ystävät, ja totuus on, että rakkaus on rakkautta, ja vaikka Nikoliah tunsi suurta rakkautta Norannaa kohtaan ja yritti lähettää hänelle sitä, hän tiesi, ettei voisi tyydyttää tätä.

Hän tiesi myös, että jos Noranna rakastaisi toista, se ei ottaisi pois sitä, mitä heillä oli. Vaikka Nikoliah halasi Norannaa tiukasti aikoina, jolloin hän oli unessa ja päästänyt irti tajunnastaan riittävän pitkäksi aikaa vierailua varten, hän tiesi, että Noranna tarvitsi tuota fyysistä yhteyttä ja jonkun, jonka kanssa puhua. Yhden tällaisen kauniin ja intiimin hetken aikana, kun Noranna nukkui, hän pyysi tätä päästämään hänestä irti. "Päästäisitkö minusta irti, ole hyvä? Olemme taas yhdessä toisessa ajassa – lupaan sen sinulle. Vaikka etsit toista, katsot sellaisen silmin, joka etsii minua. Teimme sopimuksen kauan ennen, kun tulimme tälle maapallolle, ja vaikka yritimme yhdistyä, se ei ollut mahdollista tässä yhdessä elämässä. Lupaan sinulle, että jos päästät irti, toteutamme sen toisella kertaa, ja se avaa oven minulle ja monille niille ympärilläsi, jotka välittävät sinusta. Kaikki henget verhon tällä puolella auttavat noiden ovien avaamisessa sinulle." Noranna sanoi vastahakoisesti: "Kyllä, Nikoliah, lupaan päästää irti. Päästän irti tuosta kaipauksesta, tuosta haluamisesta ja tuosta osasta, jonka luulen puuttuvan minusta."

Seuraavana aamuna Noranna heräsi pää selkeänä. Hän ei pystynyt lopettamaan nauramista. Seuraavana päivänä hän meni työskentelemään lasten kanssa. Yksi uusista pojista hänen hoidossaan mieltyi häneen ja tuijotti häntä pitkään. Lopulta Noranna kysyi tältä, mikä oli vikana ja miksi tämä tuijotti häntä. Hiljaa poika katsoi ylös ja sanoi: "Sinulle on paljon tulossa. Päästä irti, salli ja odota ihmettä." Se oli kummallista 5-vuotiaan lapsen sanomaksi hänelle. Mutta siinä se oli, ja sitten hän alkoi päästää irti ja vapautua.

Hän alkoi nauraa taas, nauraen myös itselleen yrityksestä aina pakottaa jotain, luoda jotain mikä ei ollut tyydyttävää tai tullut helposti. Hän antoi vain tuulen kuljettaa vähän aikaa. Ei kauankaan, kun hän tapasi yhden opettamansa tytön isän. Voi kyllä, isä oli hiljattain eronnut ja etsi vastauksia itse. Ja vaikka hänen energiansa ei vastannut mitenkään Nikoliahin energiaa, hän sai Norannan nauramaan ja sitä hän oikeasti vain tarvitsi. Oli upeaa tuntea siinä joku toinen, joka ymmärsi häntä ja kuvasti häntä tavalla, jota hän halusi. Tosiasiassa, rakkaat ystävät, suhteissa on kyse siitä, mitä tunnette itsestänne, kun katsotte jonkun toisen silmin, ja Norannasta se oli virkistävää. Vaikka hän oli pystynyt tekemään tätä lapsille koko ajan – heijastaa heidät korkeimmassa potentiaalissa – hän alkoi nyt oivaltaa, että hänellä oli tuo sama lahja monien muiden kanssa, ei vain yhden.

Noranna muutti elämäänsä. Hän alkoi käydä treffeillä. Hän treffaili tätä isää, eikä tämä ollut ainoa. Hän treffaili monia ja nautti olostaan poikkeuksetta. Hän alkoi korjata elämänsä satoa. Hän alkoi joskus nauraa hysteeristesti kerrassaan ilman mitään syytä. Hän huomasi yhtäkkiä energia-aallon tulevan ja sai hymyn kasvoilleen, mitä hän ei pystynyt lopettamaan, ja hän salli sen. Vaikkei siinä ollut mitään tolkkua hänen aivoilleen, hän alkoi olla hyvin spontaani ja antaa sen tulla ulos suustaan, minkä kanssa hän työskenteli.

Ei aikaakaan, kuin toinen tuli mukaan kuvioihin, ja hän aloitti täysin uuden elämän. Vaikka häneltä oli mennyt ohi mahdollisuus hankkia lapsia, sillä ei ollut merkitystä. Vaikka hän oli elämänsä koko nuoruuden odottanut löytävänsä puolison, jonka kanssa muodostaa perhe ja rakentaa talo, hän löysi jonkun, joka oli täynnä iloa, ja he loivat yhteisen elämän. Nikoliah katseli etäältä ja hymyili. Hän tiesi, että Norannan täytyi saada tuo yhteys, ja hänkin vapautti tämän sopimuksesta, jonka he olivat tehneet.

Noranna pysyi lasten kanssa, koska nämä toivat hänelle rakkautta ja merkitystä elämään. Yhtenä päivänä hän lähestyi tuota 5-vuotiasta poikaa, joka osui hänen sydämeensä tuona päivänä. Poika ei muistanut keskustelua, mutta Noranna kertoi tälle, miten taianomainen poika joka tapauksessa oli. Tämä vastasi: "Niin isälläni oli tapana sanoa." Sitten hän kertoi tarinoita isästään, joka oli kuollut. Siitä päivästä lähtien Noranna kutsui poikaa nimellä St. Nick.

Rakkaat ystävät, teillä tapahtuu hyvin paljon maaplaneetalla tällä hetkellä, hyvin monet ajatukset alkavat muuttua ja hyvin monet sopimukset alkavat muuttua. Sydämen sopimuksissa on aina kyse teistä – ei koskaan toisesta ihmisestä. Kyse on siitä, mitä voitte tuntea itsestänne, miten voitte nähdä itsenne maailmassa ympärillänne. Joskus vaikuttaen asioihin, joskus yhdistyen toisiin ihmisiin ja joskus nauraen vain yksin pimeässä tietäen, että te ette ole todellisuudessa koskaan yksin.

Ja sitten tuli se päivä, jolloin Noranna lähti kehostaan. Onnekseen hän ei koskaan halunnut olla sairas ja hänellä oli ollut vähän sairautta koko elämänsä aikana. Yhtenä päivänä hän sairastui, ja muutamassa viikossa hän oli poissa. Hän päästi irti 12-vuotisesta aviomiehestään tuolloin, sillä he olivat rakentaneet elämän ja kasvaneet yhdessä tavoilla, joita ette pysty kuvittelemaan. Vaikka heillä ei ollut yhteisiä lapsia, he loivat kauniin elämän, jossa Noranna pystyi koskettamaan monien nuorten sydäntä, sielua ja henkeä, mukaan luettuna St. Nick.

Kun hän meni Kotiin, Nikoliah odotti, ja vaikkei Norannalla ollut tietoista muistikuvaa hänestä, niin kun hän avasi silmänsä verhon toisella puolella, hän näki tämän, ja tuon muiston palaaminen vei tovin. Häneltä kesti hetken tuntea Nikoliah, mutta pian kaikki tuo palautui. Nikoliah kosketti häntä hengessä ja sanoi: "Pärjäsit hyvin. Vapautit myös minut sopimuksestani, ja se oli kaunista. Noranna, sinusta on tullut korkein, mikä sinusta on voinut tulla tuossa elämässä. Olet koskettanut monia henkiä, myös poikaani, ja vaikka olet täällä nyt, valosi elää monien heidän kauttaan. Olen hyvin onnellinen, että otit vastaan lahjan, jonka annoin sinulle. Teit siitä jotain hyvin erityislaatuista, jopa yli sen, mitä olimme suunnitelleet yhdessä. Loit jotain hyvin ainutlaatuista, hyvin erityistä ja kaunista halukkuudellasi päästää irti vanhoista ajatuksistasi ja vanhoista sopimuksista, joita olimme tehneet. Jaamme tuon ilon kanssasi, ja kun aviomiehesi tulee ja liittyy seuraamme, tanssimme kaikki kaunista tanssia valossa. Verhon tällä puolella ei ole polariteettia, ja rakkaus on rakkautta."

Ette ole koskaan yksin

Ja niin oli Nikoliahin ja Norannan osalta. He jatkoivat monta elämää, ja kyllä, he voivat lopulta saada sen upean ajan, jota he halusivat yhdessä, mutta vain siksi, että kumpikin heistä oli valmis päästämään irti toisinaan ja seuraamaan luonnollista energiavirtaa. He olivat valmiita seuraamaan vähimmän vastustuksen polkua, joka oli hahmoteltu heidän eteensä. Rakkaat ystävät, ette ole koskaan yksin … ette koskaan. Vaikka jotkut teistä menevät hyvin syvälle masennukseen, he ovat aina ympärillänne … aina. Jos sallitte sen, he yhdistyvät jollain tavalla, johon pystyvät, avatakseen valo-ovia, jotta voitte nähdä itse, ja pitääkseen teitä energiassa, kunnes löydätte jonkun täältä ja heijastatte tuota valoa. Luokaa ihme. Luokaa jotain taianomaista elämäänne, ja Noranna ja Nikoliah hymyilevät teille.

Suuresti kunnioittaen tervehdin teitä tällä tavalla ja pyydän teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja pelatkaa hyvin yhteen.

Olen Em.

Espavo.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Lokakuu 2017 SIIRTYMÄASIANTUNTIJAT – SYDÄMEN TIEDEMIEHILTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 22.10.2017 08:34

SIIRTYMÄASIANTUNTIJAT – SYDÄMEN TIEDEMIEHILTÄ

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Lokakuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Sydämen tiedemies.

Olen onnellinen liittyessäni seuraanne tänään. Ihmiskunta on merkittävän siirtymän keskellä. Sitä ette ehkä tiedä, että olette sen siirtymän asiantuntijoita, jonka läpi kuljette. Useimmat teistä ovat kokeneet tämän aiemmin. Nimittäin rakkaat ystävät, Maa tekee siirtymää monin eri tavoin ja alatte nähdä fyysisiä todisteita siitä. Kerrotaanpa teille, että edistytte aivan aikataulun mukaisesti. Älkää ajatelko, että olette minkään tiellä – sijoititte itsenne tänne tarkoituksella ja olemme uskomattoman ylpeitä teistä. Kerromme teille, että lisää on tulossa. Kyllä, tietysti tulee lisää maamuutoksia. Voitte nähdä sen ja ajatella sitä kuin äidin synnytystuskana. Mutta samaan aikaan tämä johtaa hengen valtavaan siirtymään. Kyllä, on joitain, jotka päättävät jäädä siihen, missä ovat. On joitain, jotka tarttuvat voimakkaasti vanhoihin ajatuksiin ja myös joihinkin haasteisiin, jotka työntävät aikajanaa muutoksiin. He eivät ole oikeassa tai väärässä. On tärkeää ymmärtää, ettei ole oikeaa tai väärää. Kaikki valitsevat oman polkunsa, ja teille jotka haluatte olla osa muutosta, on tulossa upeita asioita.

Valosiementen kylväminen

Puhutaanpa ensin teknologioista. Kyllä, tulevaisuudessa on kaikkia ihmisiä pelottavia asioita uusien teknologioiden osalta. Tekoäly pelottaa ihmisiä, mutta kerromme teille myös, että teillä on upeita tapoja sovittaa noita teknologioita auttamaan joissain siirtymissä ja helpottamaan Äidin kipuja. Kyllä, monet teistä löytävät tapoja työskennellä niiden kanssa, joten toivottakaa ne tervetulleeksi ja etsikää niitä. Kannustakaa niitä, ja te jotka voitte tukea niitä, tehkää se. Teillä on myös uusia teknologioita, jotka auttavat kaikkia ihmisiä kommunikoimaan vapaammin. Tosiasia on, että teillä on jo vahvempi yhteys henkeen.

Mitä kollektiivissa tapahtuu? Ihmiskunnan kollektiiviaalto on tällä hetkellä shokissa. Monet ottavat askelia taaksepäin myös omassa kehityksessään pois pelosta. Tämä on hyvin yleistä, ja kuitenkin evoluutio kulkee edelleen eteenpäin. Teissä on monia, jotka pitävät valoa tuossa pimeydessä. Teissä on monia, jotka seisoivat jonossa varatakseen paikkansa maaplaneetalla näinä erityisaikoina, jotta voisitte olla osa tätä muutosta. Katsokaa näitä askelia taaksepäin jousien kuormittamisena, mikä voi heittää kaikki ihmiset eteenpäin.

Ihmiskunta elää nyt täysin viidennessä ulottuvuudessa kollektiivisesti. Kun enemmistö ihmisistä oppii ja lakkaa yrittämästä käyttää vanhoja kolmannen ulottuvuuden sääntöjä, suuret askeleet alkavat kollektiivissa. Kerromme teille, että vain maagiset ihmiset pystyivät ennen saamaan tuon yhteyden henkeen. Heitä kutsuttiin lahjakkaiksi ja erityislaatuisiksi mestareiksi. Siirrytte hyvin pian aikaan, jolloin teillä kaikilla voi olla tuo yhteys. Huomaatte, ettei kanavointi ole läheskään yhtä mystistä, kuin se oli ennen. Huomaatte kaikki, että teillä kaikilla on osa siitä. Kutsutte sitä eri nimillä, mutta se on kaikkien otettavissa. Uusia energioita avautuu teille kaikille, jotta voitte yhdistyä syvemmälle itseenne ja alkaa kuunnella omia henkiänne ja omia oppaitanne.

Monet teistä saavat uusia oppaita, jotka tulevat paikoilleen ja alkavat puhua teille uusin tavoin. He muistuttavat teille informaatiosta, jonka olette tunteneet jossain sydämessänne ja jonka voitte vahvistaa omien kokemustenne kautta ja myös välittää toisille. Monet teistä ovat tulleet pitämään ovea auki toisille tragedian jälkeen. Ei ole mikään salaisuus, että ihmiskunnalla on edessään paljon sitä. Lähettäkää energiaa ja tietoisuutta kaikkiin näihin tilanteisiin, rakkaat ystävät. Tietäkää, että jokainen tragedia tuo ihmisten sydämiä lähemmäs yhteen, sillä tuon lyhyen hetken ajaksi se luo yhteisen ongelman ratkaistavaksi ja tuolla hetkellä lakkaatte taistelemasta toistenne kanssa. Se luo sankareille tilaisuuksia tulla esiin ja näyttää ihmisten todellinen luonne.

Jos ette ole yksi niistä, jotka ovat kokeneet tragediaa, tehtävänne on reagoida. Lähettäkää energiaa ensimmäisille reagoijille ja kaikille, jotka haluavat auttaa näinä aikoina. Ne ovat lahjoja – valolahjoja kaikille riippumatta siitä, mikä heidän poliittinen kantansa on, mitä heidän uskonnollinen tai hengellinen uskonsa on tai mikä heidän ihonvärinsä on. Toisten ihmisten ehdoton auttaminen voi olla yksi suurimmista lahjoista, jonka kaikki voivat antaa toisilleen.

Voitte vaikuttaa

Olette valotyöntekijöitä, jokainen teistä. Monet teistä ovat tulleet erityisinformaation kera, ja jotkut teistä ovat kätkeneet sen itseltään entisten elämien vuoksi. Jotkut teistä ovat tulleet empatiakykyjen kera ja havainneet tarpeelliseksi pitää omat energianne hyvin tiukkana, jottei teitä vahingoiteta tai käytetä väärin jollain tavoin. Nyt on aika alkaa avata tuo sydänenergia, alkaa rakastaa vapaasti. Huomaatte, että haavoittuvuus on suurimpien vahvuuksienne perusta. Tehkää tämä, ja alatte muistaa ne lahjat, joita teillä oli Lemuriassa. Siellä pystyitte tuntemaan toisten tuskan ja tekemään, mitä voitte, tuon paineen helpottamiseksi. Tämä oli suurinta empatiaa ja se johti harmoniaan, joka on vielä tuomatta takaisin maan päälle.

Kyllä, paljon tätä tapahtuu tällä planeetalla nyt, ja teillä kaikilla on avain ja tilaisuus vaikuttaa valtavasti näinä aikoina. Kyllä, uusia teknologioita on käytettävissä. Teistä tulee tietoinen, ettei ole enää salaisuuksia, erityisesti teknologioissanne. Olettakaa hakkerointi tavalliseksi ettekä ylläty. Onko mikään näistä teknologioista pahuutta pidettäväksi silmällä? Ei tietenkään. Ei ole pahuutta. Se on polariteetin harhakuva, jonka olette kaikki luoneet ja uskoneet. Kerromme teille, ettei ole helvettiä. Kyllä, se oli upea käsitys, jonka ihmiset keksivät, jotta he voisivat projisoida polariteetin henkeen, jossa sitä ei ole. Tuota harhakuvaa ei tarvita enää. Voitte astua eteenpäin, omiin luomuksiinne ja haastamme teidät kaikki tekemään sen. Kyllä, monet teistä ovat päästään pyörällä tragedioista, joita on tapahtunut, ja se jatkuu. Kerroimme teille, että on ylitetty raja. Monet teistä ovat yhdistyneet kollektiiviin, jossa tunnette tuskan muutoksista ja sen, mitä kutsutaan "traumaperäiseksi stressihäiriöksi". Tämä voidaan nähdä shokkiaaltona, joka ampuu jokaisen sydämen läpi. Tietäkää, että teillä on vastaukset, ja sen olemme tulleet jakamaan kanssanne tänään.

Sydämen teknologiat

Sydämen teknologiat ovat viidennen ulottuvuuden ominaisuuksia, jotka antavat teille kyvyn käyttää sydäntä uusin tavoin. Pyydämme teitä jokaista pitämään erityistä huolta itsestänne, kun tarvitsette vahvuuttanne, tukeanne ja tasapainoanne tulevina päivinä. Tämä on tasapainoa, jonka kanssa tulitte. Tulitte mukananne erityisenergiaa ja sopimus käyttää sitä näinä siirtymäaikoina. Merkitseekö se, että kirjoitatte kirjan? Merkitseekö se, että muutatte elämänne? Merkitseekö se, että muutatte toiseen paikkaan? Se merkitsee, että teidän täytyy olla valmis tekemään kaikki nuo asiat, jos henki asettaa ne riviin teille. Monta kertaa pienet asiat vaikuttavat todella paljon. Kosketus sydämestä toiseen, joskus myös hymy vastoinkäymisten hetkellä, muistuttaa ihmisille, että he ovat ensimmäisenä henki ja toisena ihminen. Ihmisten muistuttaminen hengestään tekee elämästä näinä siirtymäaikoina paljon helpompia kaikille.

Voitte vaikuttaa valtavasti täällä maaplaneetalla tällä hetkellä. Älkää odottako muutosten tulemista, sillä ne ovat täällä. Näette lisää ajan kuluessa, ja kerromme teille, että esitätte osaa kaikessa tässä riippumatta siitä, missä olette. Kukaan maan päälle ei vie vain tilaa. Teistä ehkä tuntuu siltä, että olette täyttäneet suurimman osan sopimuksistanne, mutta kerromme teille, että te ette ole valmiita tai muuten ette olisi täällä.

Monet teistä ovat muuttuneet ja sen myötä huomaatte, että ympärillänne on hyvin harvoja ystäviä. Tietäkää, että jos näin on tapahtunut, se johtui siitä, että nuo ystävyyssuhteet oli rakennettu jollain tasolla ja sitten siirryitte uudelle tasolle. Älkää tuomitko itseänne, koska ette ole oikeasti koskaan yksin ja monet vanhat ystävänne löytävät teidät taas ajan kuluessa. Älkää tunteko eksyneenne – olette vasta pääsemässä alkuun ja yhteydet joita muodostatte ja asiat joita alatte tuoda esiin, avaavat oven ihmiskunnan seuraavalle vaiheelle. Olette siirtymässä valokehoon ja menetätte osan sitä tiheyttä, joka on aiheuttanut teille hyvin paljon polariteettia ja hyvin monia haasteita erittäin pitkän ajan kuluessa.

Olen Sydämen tiedemies ja kerron teille, että paljon lisää on tulossa. Teillä on ollut unelma, että ajatuksenne voivat toteutua hetkessä. Tuo todellisuus on lähempänä, kuin uskotte. Se minkä tasapainotatte mielen ja sydämen välillä, ilmentyy yhtäkkiä eteenne. Kerromme teille, että se on tulossa. Harjoitelkaa sitä. Astukaa siihen ja kyllä, jos teette sen ja näytätte epäonnistuvan, tehkää se uudestaan. Älkää lopettako siihen – olette paljon voimakkaampi, kuin pystytte mitenkään kuvittelemaan, ja olemme aivan takananne matkan joka askeleella.

Viholliset ovat vain harhakuva

Rakastamme teitä enemmän, kuin voisitte mitenkään tietää, sillä olette enkeleitä, jotka ovat ottaneet pois siipensä ja laittaneet ylleen biologiakupan pelatakseen tätä peliä. Monet teistä ovat saaneet loppuun pelin, jossa teeskennellään ihmistä, ja voivat siirtyä toiseen todellisuuteen, mutta olette täällä vielä kerran auttamassa kaikkia tekemään tämän siirtymän valoon. Kehotamme teitä nyt liittämään kätenne yhteen. Lähettäkää energiaanne ja ehdotonta rakkauttanne maailmaan. Löytäkää tapoja rakastaa niitä, joita inhoatte. Tietäkää, että kukaan ei ole hyvä tai huono – he vain siirtyvät eri suuntiin etsien samaa valoa. Vihollisenne ovat vain harhakuva. Alkakaa rikkoa noita esteitä nyt, ja kadotatte sen polariteetin, jota on jäljellä maaplaneetalla. Tämä auttaa teitä elämään täyttä elämää viidennessä ulottuvuudessa juuri nyt. Se tekee ihmiskunnan seuraavista askelista uskomattoman helppoja. Nauttikaa matkasta, rakkaat ystävät, ja tietäkää, että olemme aivan takananne matkan joka askeleella.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja pitäkää noita ovia auki aina, kun mahdollista, ja pelatkaa uutta peliä hyvin yhteen.

Olen Sydämen tiedemies. Espavo.
__________________

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Tervetuloa. Tänään minä, Merlia, tervehdin teitä ja autan teitä muuttumaan näiden massiivisten muutosten aikana planeetallanne. Kannatte energiaa, jota ei ole koskaan ennen nähty tällä planeetalla. Meidän on ehdottomasti uskomatonta katsella, kun jokainen teistä pitää tuota valoa uudella tavalla.

Kokonaisuus, kuka olette

Olette eläneet kaksinaisuuskentässä niin uskomattoman pitkään, että olette unohtaneet, että olette itse asiassa kokonainen. Olette pelanneet tätä peliä ja siirtyneet edestakaisin kaksinaisuuksien välillä. Noihin kaksinaisiin ilmaisuihin ovat sisältyneet maskuliinisuus ja feminiinisyys. Kerromme teille, että ihmiskokemus alkaa siirtyä feminiiniaspektia kohti. Voi kyllä, jos katselette uutisianne, jos katselette tapahtuvia asioita, voitte lannistua kovasti. Se mitä näette maailmantapahtumissa, on kirjaimellisesti jyrkänne ja kallistuskohta.

Maailmanjohtajien toimet vievät teidät nyt niin pitkälle maskuliinisuuteen, että se vaatii tasapainoa. Kyse ei ole siitä, että feminiinisyys ottaa vallan, kun se ei ole tapamme – kyse on uudesta tasapainosta, jonka nouseva feminiinisyys tuo. Sen pyydämme teitä tekemään – tasapainottumaan. Valtava ihmiskehityksen heiluri liikkuu edestakaisin, ja kun se vedetään niin kauas yhteen suuntaan, se hyppää radalta ja aloittaa uuden heilahduksen. Se on mahdollista nyt ihmisinä, jos feminiinisyys pitää voimansa.

Hiljaisen feminiinienergian vahvuus

Teillä on monia ihmisiä, jotka alkavat arvioida uudelleen asemansa. He alkavat nähdä, mitä he haluavat oikeasti tehdä ja miten he haluavat työskennellä kaiken kanssa eteenpäin mennessä. Nämä ovat aikoja, jolloin te kaikki voitte nyt löytää uuden tasapainon. Tätä etsitte, ja kerromme teille, että feminiiniaspekti on ollut hiljaa niin pitkään, että monet luulevat hiljaisuuden olevan heikkoutta. Se on osa feminiinisyyden todellista vahvuutta – se on hyvin hiljaista energiaa. Feminiinienergia on usein alla ja uskomattoman joustavaa.

Maskuliinisuutta ja feminiinisyyttä voidaan verrata väkivoimaan ja harmoniaan, ja kerromme teille, että sitä todellinen voima on. Feminiinivoima toimii eri tavoin. Alatte työskennellä sen kanssa nyt. Alatte nähdä, että teillä on hiljaista energiaa, jota jokainen teistä voi alkaa käyttää. Nämä ovat aikoja sen esiintuomiseen. Riippumatta siitä, onko teillä feminiini- tai maskuliinikeho, kaikki voivat löytää uuden tasapainon ja antaa hiljaiselle feminiinisyydelle uuden paikan maailmassanne. Miehistä jotka hallitsevat tämän uuden tasapainon, tulee hyvin magneettisia ja kirkkaita valoja. Näinä aikoina näette myös, että teillä on uusia työkaluja, ja kerromme teille, että Tiedemies kertoo siitä myöhemmin. Kun uusi tasapaino on saavutettu, alatte kuulla uuden yhteyden henkeen. Olette valtavassa evoluutiovaiheessa – kaikki muuttuu ja se on ehdottomasti taianomaista meidän perspektiivistämme.

Energian upea nollaus

Taika on alkanut, rakkaat ystävät. Tämä on upea energian nollaus. Tämä on myös aikaa, jolloin monet alkavat ilmestyä esiin uusiksi opettajiksi. Alatte nähdä uusien ajatusmallien vaikuttavan. Alatte nähdä uusia tilaisuuksia kuulla oman viestinne eri tavalla, ja pyydämme teitä alkamaan vain kuunnella tarkkaan, koska on aika herätä unesta. Tänä tasapainotusaikana monet yrittävät venyä pidemmälle vanhoissa tavoissa ja yrittävät siirtyä vastakkaiseen suuntaan ja saada takaisin maskuliinivallan, joka ennen hallitsi tätä planeettaa. Kerromme teille myös, ettei se toimi tällä kertaa, kun hiljainen feminiinisyys ei salli sitä. Se on näiden aikojen taikaa, ja se on edessänne nyt. Jokaisella teistä on tämän palapelin pala, jonka olette tuoneet Kotoa. Valmistautukaa siis tuomaan se esiin. Ne ajat ovat suoraan edessänne.

Kunnioitamme teitä, rakkaat ystävät, enemmän kuin voisitte mitenkään tietää. Odottakaa, kunnes näette, mitä tulee. Rakennatte täysin uutta todellisuutta paljon samaan tapaan, kuin rakensitte maaplaneetan. Ilmestyitte alun perin maan päälle kauan ennen sitä, kun se pystyi tukemaan elämää, tehdäksenne niitä tilaisuuksia, joita teitte. Nyt olette palaamassa noihin valokehoihin. Alatte kehittyä nopeammin, kuin ajattelitte koskaan mahdolliseksi, ja Maa kehittyy myös.

Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla, ja olen myös tullut opettamaan feminiiniaspektissa, koska nyt ihmiset ovat valmiita … on aika ja toivotamme teidät tervetulleeksi Kotiin. Sisäinen henki voi nyt tulla esiin kaikilla uusilla tavoilla kauniissa ja tasapainoisessa energiassa Kotoa.

Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina, kun mahdollista, ja leikkikää hyvin yhteen.

Olen Merlia. Tulkaa katsomaan minua joskus. Espavo.
_____________________

Tarinoita Amorista

Amor oppii tasapainottumaan vastuullisuuden kera

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Liitymme teihin tänään pelinne edistyessä hyvin, ja kuitenkin kulkiessanne ympyräajan läpi, monet asiat toistuvat. Tästä syystä olemme tuoneet teidät kuuntelemaan taas Amoria. Olemme kertoneet tarinaa monien vuosien saatossa, monien elämien saatossa, auttamaan teitä muistamaan ne ajat, jolloin olette olleet maan päällä. Monet teistä muistavat Atlantiksen ja ne upeat ajat, joita teillä oli, ja ne suuret voimat jotka näyttivät ilmestyvän teknologioistanne, mutta hyvin harvat teistä muistavat Lemurian, vaikka monet teistä olivat siellä. Haluamme auttaa teitä muistamaan.

Poimimme tämän tarinan, jolloin Amor oli 15-vuotias ja hän oli jo "ottanut askeleen" elämään. Tämä lemurialaisten perinne ei liity mitenkään syntymäpäivään tai aikaan, vaan siihen kun henkilö on valmis ottamaan vastuun aktiivisesta osallistumisesta yhteiskuntaan. Kun yksilö päättää ottaa tämän askeleen, hän tutkii niiden lemurialaisten perinteitä, jotka ovat kulkeneet ennen häntä. Valittuaan tietyt perinteet joiden kanssa hän haluaa työskennellä, hän seisoo monien edessä ja sitoutuu astumaan Lemurian yhteiskuntaan ja ottamaan ne vastuut, joita tulee sen myötä. Monet ovat vielä hyvin nuoria – 13-, 14- tai 15-vuotiaita – ottaessaan tämän askeleen. Näin useimmilla on edelleen asioita tehtävänä lapsina, ja siitä poimimme Amorin tänään … halusta leikkiä.

Amor oli opiskellut hyvin paljon ja käynyt läpi hyvin paljon ystäviensä, mentorinsa, vanhempiensa ja niiden kanssa, jotka olivat auttaneet häntä ottamaan tämän askeleen elämään. Hän oli auttanut myös suojattiaan ja rakasta ystäväänsä Etua siirtymään verhon toiselle puolelle tämän siirtymätiimin jäsenenä. Se oli vakavamielinen tehtävä. Tänään Amor halusi vain leikkiä.

Tämä tuo meidät Amoriin siinä kohtaa, kun hän tapaa uuden ystävän, jonkun melko uuden hänen alueellaan. Tuon nuoren miehen nimi on Tor ja hän on muutaman vuoden Amoria vanhempi, joten Amor katsoi häntä luonnollisesti ylöspäin ja halusi olla hänen kaltaisensa ja tavallaan matkia häntä jollain tavalla. Hyvin mielenkiintoista, että Torilla oli myös joitain haasteita, kuten sanottaisiin. Kasvaessaan hänellä oli ollut hyvin vaikeaa elämässä toisinaan. Hänellä oli arpikudosta tähänastisesta elämästään ja hän yritti kovasti olla ylireagoimatta asioihin. Tor oppi hyvin paljon itsestään siirtyessään tästä vaikeasta elämänvaiheesta läpi. Hän ystävystyi kernaasti Amorin kanssa, eikä Amor tiennyt sitä, että Tor katsoi itse asiassa häntä ylöspäin, ja tämä toi nämä kaksi yhteen ystävinä.

Oli kiehtovaa, että nämä kaksi poikaa tapasivat ja alkoivat tuoda hauskuutta esiin toisissaan, mitä kumpikin heistä kipeästi tarvitsi. He leikkivät yhdessä ja pitivät hauskaa, ja se oli kummallekin heistä kriittistä energian nollaamiseksi ja tauon saamiseksi elämän ottamisesta niin vakavasti. Tor päätti tehdä muutamia asioita ja järjesti heille tilaisuuden seikkailuun. Tor asui äitinsä kanssa, koska hänen isänsä oli kuollut traagisessa onnettomuudessa pari vuotta aiemmin. Tor kysyi äidiltään, voisiko hän mennä pariksi päiväksi telttailemaan, kuten sitä kutsuttaisiin tänä päivänä. Vaikkei planeetalla ollut elefantteja tuolloin, näitä kutsuttaisiin elefanttikiviksi tänä päivänä. Ne olivat hyvin suuria kiviä, enimmäkseen graniittisia, jotkut talon kokoisia. Se oli erityinen paikka luonnossa ja energiapyörre, jossa monet kävivät yhdistyäkseen luontoon.

Amor kysyi vanhemmiltaan, voisiko hän mennä pariksi päiväksi leikkimään elefanttikiville. Hänen vanhempansa odottivat innolla sitä. He olivat innoissaan, että Amor nautti taas kerran vähän lapsuudestaan. Hänen vanhempansa pakkasivat ruokaa ja vettä hänelle poikien seikkailua varten. Tuo päivä tuli viimein ja kaksi poikaa aloitti matkansa, sanoi näkemiin vanhemmilleen ja ystävilleen ja lähti elefanttikiville seikkailua etsien. Tämä oli pieni energianollaus, jota Amor odotti hyvin innolla. Hän ei odottanut välttämättä henkensä nollaamista, vaan pelkästään seikkailua.

Nämä kaksi poikaa löysivät täydellisen paikan leirinsä pystyttämiselle aukiolta elefanttikivien keskellä. Myös ruoka jota he söivät tuona iltana, maistui jotenkin tavallista paremmalta. Ensimmäisenä iltana pojat katselivat auringonlaskua maaten suurilla elefanttikivillä. Lämpö jota oli kerääntynyt kiviin päivän aikana, lämmitti heitä auringonlaskua katsellessa. He kertoivat vitsejä, jakoivat tarinoita ja heidän naurunsa raikui metsässä. He sytyttivät tulen ja katselivat keskittyneesti sen palamista. Ei aikaakaan, kun he kuulivat eläinten ääniä metsästä, ja se antoi heille aiheen keksiä kauhutarinoita, mitä se oli. Voi, on niin hauskaa pelästyä. Elefanttikivet olivat melko suuria, ja ne antoivat pojille vähän turvaa pelkällä koollaan. He olivat kiivenneet kivien päälle tehden köysitikkaat, mikä piti monet metsäneläimet loitolla. Pojilla synkkasi hyvin ja vähän ajan kulutta heidän ikäeronsa ei ollut enää oleellinen. He olivat vain kaksi nuorta miestä seikkailussa … ja kaikki oli hyvin Mussa.

Myöhemmin kun tuli oli palanut loppuun, Tor alkoi kertoa Amorille totuuksiaan ja omaa historiaansa. Hän puhui monista seikkailuista, jossa hän oli ollut, ja alkoi kertoa myös vaikeammista ajoista, jolloin hänen isänsä oli kuollut yhtäkkiä. Nimittäin rakkaat ystävät, jotkut asiat olivat vähän eri tavalla Lemuriassa. Ihmiset olivat hyvin erilaisia. He olivat kehittyneet sellaiseen tilaan, jossa he pystyivät tuntemaan toisten energian eikä ollut mitään tarvetta niille monille teknologioille, joita teillä on tänä päivänä toisillenne puhumiseen. Lemurialaiset olivat valtavan empaattisia, ja heidän täytyi vain ajatella toista, eivätkä he poimineet silloin ainoastaan tämän ajatuksia, vaan myös sen, mitä hänellä oli sydämessään. Tämä oli suurinta "ei enää salaisuuksia" -ilmaisua ja oleellinen osa joka lemurialaista.

Ihmiskunta on tänä päivänä maan päällä astumassa vaiheeseen, jota kutsumme "ei enää salaisuuksia". Se on hyvin yksinkertaista, mutta teistä on hyvin vaikeaa pitää nuo asiat erillään. Lemuriassa tuota erillisyyttä ei koskaan ollut. He olivat oppineet elämään erilaisessa harmoniassa, ja se mitä Tor jakoi Amorin kanssa, tuo tuska jonka hän oli käynyt läpi, oli hyvin kaunista. Hänen isänsä kuolema oli onnettomuus ja hyvin odottamatonta, ja kuitenkin se oli toisen käsissä.

Lemurialainen tapa oli, että tuollaiset kuolemat tutkittiin syyn löytämiseksi. Sitten he yrittivät selvittää, liittyikö siihen vastuu, joka täytyi maksaa takaisin jollain tapaa. Vaikka oli käytössä järjestelmä, lankesi useimmiten vahingoitettujen osaksi määrittää takaisinmaksettava velka. Ymmärrettiin myös, että tuollaisten velkojen anteeksiantaminen oli lahja, joka hyödytti enemmän antajaa kuin velallista. Monta kertaa velkoa annettiin anteeksi ja kuitenkin vastuullinen osapuoli maksoi takaisin tarpeesta tasapainottaa energia. Amorin oli todella vaikea ymmärtää tätä, koska silloin kun ollaan yhteydessä toisiin tällä tavalla, tapahtuu luonnollinen tasapainottuminen. Hän imi kaiken sisäänsä ja kuunteli tarkkaavaisena, kun Tor kertoi tarinaansa.

Tuntiessaan Torin tuskan Amor alkoi kertoa tarinoita omasta isästään. Amorin isä oli korkeassa asemassa Mun hallinnossa. Toisin mitä koette tänä päivänä, julkisessa virassa olevia pidettiin yleisön palvelijoina, ei johtajina. Ei ollut tarvetta perinteiseen johtajuuteen, ja vaikka Lemuriassa oli monia ryhmiä, vallitsi harmonia tuon syvän yhteyden vuoksi, jota he tunsivat toisiinsa. Amor siis jakoi Torin kanssa tärkeitä asioita, joita hänen isänsä oli jakanut hänen kanssaan harmonian luomisesta Mussa. Teidän aikananne kiistat vietäisiin oikeuteen tai tarkastelisitte sääntöjä, mutta noina aikoina ei ollut sääntöjä. Oli vain tapoja. Nämä olivat samoja tapoja, joita Amorin täytyi opiskella tehdessään ottaessaan tuon askeleen elämään. Yksi tavoista oli energioiden tasapainottaminen, ja hän jakoi sen Torin kanssa ensimmäisenä iltana, kun pojat alkoivat mennä syvälle henkeensä. Amor oli oppinut paljon 15 vuoden aikana, ja hän tunsi olevansa viisas mies. Hän jakoi tuota viisautta tuona iltana Torin kanssa ja kertoi tarinoita siitä, miten turhauttavaa hänen isälleen oli joskus yrittää selvittää energioita, kun ihmiset eivät pystyneet ratkaisemaan niitä itse.

Tor kertoi Amorille, että hänellä oli vihaongelma tänä päivänä ja aina silloin tällöin hän saavutti turhautumisensa rajan ja hänen täytyi toimia. Hän ei tiennyt, mistä siinä oli kyse tai mikä se aiheutti, mutta joskus hänestä tuntui hyvin voimattomalta ja hän yritti saada valtaa jollain tavalla, mihin pystyi. Vaikka hän ei ollut koskaan tehnyt sitä Amorin kanssa, nämä kaksi nuorukaista olivat melko uusia toisilleen. Amor kuunteli hyvin tarkkana, sillä hänellä oli ajatus siitä, mihin Tor oli menossa. Hän tiesi, että hänellä oli ymmärrystä koko ihmisyydestä ja jossain kohtaa hänestä tulisi opettaja tai parantaja, joten hän havainnoi. Ja vaikka hän katsoi ylöspäin Toria, joka oli pari vain vuotta häntä vanhempi, hän ymmärsi, että hänellä oli joitain vastauksia tälle, joten hän jakoi ne hiljaa olematta tunkeileva.

"Minustakin tuntuu siltä joskus. Minulla ei tunnu olevan mitään kontrollia, kuin koko maailma menisi toiseen suuntaan, kun minä haluan mennä toiseen, ja miten turhauttavaa se onkaan. Mitä teen? Joskus on vain pakko pysähtyä ja nauraa itselleni", hän kertoi Torille. "Kaikki alkavat ottaa asiat eri tavalla, ja voin nollata oman energiani. Voin päästää irti tuosta negatiivisuudesta, joka on turhauttanut minut kovasti." Nämä kaksi poikaa loivat läheisen suhteen tuona iltana tulen ääressä.

Seuraava aamuna kumpikin poika heräsi vähän kärttyisänä. He olivat lopulta nukkuneet kivellä ja yö oli ollut vähän epämukava. Kumpikin ajatteli lähtemistä kotiin, mutta he olivat sopineet kahdesta päivästä ja aikoivat pitää kiinni siitä, vaikka se vaatisi mitä, joten he pitivät. Tuona toisena päivänä he etsivät tehtäviä asioita, seikkailuja ja he keksivät tarinoita metsän energioista. Yhdessä kohtaa Tor huomasi turhautuvansa. Osa ruuasta jota he olivat tuoneet, oli jo pilaantunut, ja hänellä alkoi olla nälkä, ja se riitti, että vihaa alkoi tulla esiin. Niinpä hän katsoi nuorta ystäväänsä ja yritti soveltaa huonolla menestyksellä uusia tekniikkoja, joita hän oli oppinut Amorilta.

Hän päätti sen sijaan tuoda sen ulos ja kaataa puun, sillä he olivat tuoneet mukanaan työkaluja, joista yksi oli samanlainen kuin teidän kirveeksi kutsumanne. Tor toi ulos osan turhautumistaan ja tuli fyysisesti hyvin aktiiviseksi, kun hän kaatoi pienen puun ja he yrittivät käyttää sen nuotioon ja tehdä pysyvämmät tikkaat päärungosta. Hän karsi puun pitkäksi seipääksi ja oli vähän ylpeä siitä, koska se vapautti hänen turhautumistaan. He olivat päättäväisiä ja viettäisivät vielä yhden illan leirissä, ja hän huomasi työskentelevänsä tuon seipään kanssa, etsivän käyttöä sille ja yrittävän leikkiä sillä tavalla tai toisella.

Elefanttikivet jolla he olivat, olivat hyvin korkealla vuoren huipulla. Yhtenä asiana Tor päätti iskeä tuon seipään pienempien kivien alle ja katsoa, pystyisikö hän liikuttamaan sitä tuo seiväs vipuvartenaan. Pojat keksivät tarinoita suurista aarteista, joita oli tämän yhden kiven alla, ja se oli laitettu suoraan noiden aarteiden päälle piilottamaan ne, joten hän yritti epätoivoisesti siirtää sen, ja tämä auttoi vapauttamaan fyysistä turhautumista. Se mitä seuraavaksi tapahtui, sattui hyvin nopeasti. Yhdellä isolla työnnöllä kivi tosiaankin liikkui ja alkoi kieriä hyvin nopeasti. Pojat katselivat avuttomana, kun kivi sai vauhtia ja kieri pian vuorenrinnettä alas.

Vuoren alaosan luolissa asui nainen. Hän asui yksin lemmikkinsä kanssa. Hän menetti rakkaimman ystävänsä tuona päivänä kiven iskeydyttyä maahan ja murskattua hänen lemmikkinsä. Kun nainen tuli ulos katsomaan, mitä oli tapahtunut, hän näki kiven ja hänen tuskansa lähetti piikin kollektiivienergiaan. Kumpikin poika tunsi tuskan, jota tuo nainen tunsi, kun hän löysi eläimensä kivenmurikan alta. Kuten missä tahansa perinteessä, esittelisit itsesi, kun olit aiheuttanut vahinkoa toiselle, ja kysyisit, mitä voisit tehdä. Tor oli edelleen vihainen ja hänen oli erittäin vaikea tehdä sitä. Hän sanoi vain: "Eläimen olisi pitänyt liikkua. Sen olisi pitänyt tietää, että olin tulossa." Hän huomasi tuon vihan tulevan taas pintaan.

Amor tuli vanhemman ystävänsä luo ja laittoi kätensä tämän rinnalle ja sanoi: "Minäpä esittelen uuden rytmin sinulle, Tor, sillä olet tällä hetkellä niin vihainen, että voit aiheuttaa vain lisää haasteita itsellesi, et vapauttaa ja selvittää sitä energiaa, jonka olet luonut tässä." Kaikki tämä oli tietysti onnettomuus – mikään siitä ei ollut tahallista – mutta perinnettä ei kunnioitettu, joten nainen meni takaisin luolaansa, itki kovasti oikein tietämättä, mitä tehdä, ja kykenemättä saamaan takaisin fyysistä ruumista pudonneen kiven alla.

Sitten pojat saivat idean, että he menisivät alas naisen luokse ja yrittäisivät selvittää energian, mutta Tor oli vieläkin kiihtynyt. Hänellä oli kaiken muun lisäksi nälkä, ja hän oli turhautunut, halusi lopettaa tältä päivältä, palata kotiin ja teeskennellä, ettei koko asiaa ollut tapahtunut, sillä hän järkeili, ettei mikään siitä ollut tahallista.

Kuitenkin tapana oli yrittää selvittää energia ja saavuttaa tasapaino jossain kohtaa jollain tavalla, johon hän pystyi. Niinpä Tori yritti poimia uuden rytmin ystävältään, kun tämä koketti hänen rintaansa tuona päivänä. Ja Amor sanoi: "Vedä hitaasti, syvään henkeä kanssani, ja yritän lähettää sinulle energiaa, joka auttaa sinua muuttamaan rytmisi ja vapautumaan tästä turhautumisesta, jota on kaikkialla ympärilläsi tällä hetkellä. Sitten voimme palata kotiin, jos haluat, tai voimme mennä puhumaan naiselle. Tämä on sinun valintasi, Tor, ja kunnioitan päätöstäsi."

Amor kurkotti koskettamaan Torin rintaa edestä ja takaa, laittaen kätensä sydänchakran kummallekin puolelle ja sanoi: "Vedä vain pari kertaa syvään henkeä kanssani." Tuolla hetkellä Tor alkoi itkeä ja päästi ulos tuota syvää vaikerrusta, jota hän oli pitänyt sisällään hyvin pitkään. Torilla ei ollut koskaan tilaisuutta surra isäänsä, joka oli kuollut monta vuotta sitten. Hänellä ei ollut koskaan tilaisuutta olla oikeasti nuori mies, koska hän oli ottanut jo askeleensa elämään ja teeskennellyt tulleensa täksi voimakkaaksi aikuiseksi, vaikka todellisuudessa hänen henkensä itki sisäisestä tuskasta. Vaikka monet ihmiset hänen ympärillään tunsivat sen, kukaan ei ollut pystynyt oikein selvittämään energiaa niin, kuin Amor tuona päivänä.

Amor nollasi rytminsä, veti syvään henkeä ja vain makasi hetken elefanttikivillä ja katseli taivaalle, sillä nyt päivä alkoi kääntyä iltaan, ja siinä samalla hän ehdotti, että hän ja Tor menisivät vuorelta alas ja yrittäisivät saada takaisin tuon kuolleen eläimen ruumiin. Vaikka he eivät nähneet sitä, he tunsivat tapahtuneen tragedian – he tunsivat epätasapainon.

Erittäin viisas Amor pystyi auttamaan vanhempaa ystäväänsä tuona päivänä. Ennen pimeän tuloa, nämä kaksi poikaa lähtivät vuoren juurelle. He kutsuivat luokseen naisen sisältä ja kertoivat, mitä oli tapahtunut. Vaikka Amorilla oli vähän tekemistä sen kanssa, hän tunsi myös vastuuta ja osallistui tuohon vastuuseen, ja tämä sai Torin tuntemaan olonsa upeaksi – ettei hän ollut yksin. Sitten Tor astui esiin ja sanoi: "Mitä voimme tehdä? Miten voimme auttaa sinua?" Kyyneltensä läpi nainen pystyi sanomaan: "Jos voisitte auttaa minua siirtämään tuota kivenmurikkaa, voisin saada aikakin ruumiin takaisin ja vapauttaa sen tavalla, joka tuntuisi mukavammalta minusta." Nainen asui yksin ja tämä oli todellisuudessa hänen perheensä. Niinpä pojat menivät takaisin vuorenhuipulle ja löysivät tuon pitkän seipään, jonka Tor teki kaatamastaan puusta. He toivat sen alas ja käyttivät sitä taas tuon kiven siirtämiseen pois naisen näkyvistä. Se vaati heidät kummankin tällä kertaa ja he saivat esiin tuon eläimen ruumiin, ja nainen kiitti heitä kumpaakin loputtomasti. Tor halasi häntä ja pyysi anteeksiantoa. Naisella ei ollut tarvetta antaa anteeksi hänelle, sillä se ei ollut perinne. Hän katsoi Toria syvälle silmiin ja asetti kätensä hänen sydämelleen samalla tavalla kuin Amor aiemmin. Taas Tor alkoi itkeä.

Amor palasi kotiin tuona iltana yksin, kun Toria pyydettiin jäämään, kun nainen teki hänelle ruokaa ja kutsui jäämään, kun hän hautasi lemmikkinsä. He saivat jotain, minkä kumpikin heistä tunsi hyvin mukavaksi. Siinä oli kyse vastuun ottamisesta ja toisten tuskan tuntemisesta sen sijaan, että tukahdutti sen. Voiko tilanteen korjata? Ei tietenkään, mutta se oli kuitenkin onnettomuus. Tor lähti tuosta kokemuksesta oppien, miten voimaannutetaan ihmisiä ympärillään, ja Amor tunsi erittäin hyvää itsestään. Tor meni katsomaan naista vuoren juurelle useita kertoja myöhemmin. He ystävystyivät, ja energia tasapainottui korkeammalla tasolla, millä se alkoi.

Kun Amor makasi tuona iltana omassa sängyssään, hän oivalsi, että kaikki oli hyvin Mun aikoina.

Espavo, rakkaat ystävät.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Marraskuu 2017 AIKAMATKAAJAT

ViestiKirjoittaja hammer » 04.12.2017 18:15

AIKAMATKAAJAT

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Marraskuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Juhlikaa nousevaa feminiinisyyttä

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Merlia.

Olen ikionnellinen liittyessäni seuraanne tänään, katsellen pelinne maaplaneetalla muuttuvan joka hetki. Meille on hyvin kaunis näky katsella teitä täältä. Taika on alkanut, ja haluan kertoa teille lisää, mitä tarkkailla maan päällä. Se mitä näemme verhon tältä puolelta, on todella jännittävää. Kyllä, teillä on paljon levottomuutta, kun feminiinienergia nousee. Koette myös merkittävää muutosta, koska ihmiset elävät ei-enää-salaisuuksia maailmassa, ja kun värähtely nousee, ihmiset voivat nähdä korkeammasta perspektiivistä. Sitä tapahtuu nyt ja se jatkuu jonkin aikaa. Se on tosiaan upeaa, mutta myös vähän pelottavaa. Feminiinienergia nousee nyt, mikä näkyy joka päivä otsikoissa ja tapahtumissa, jotka raivaavat nyt tiensä tietoisuutenne etualalle. Hyvin kauan on ollut maskuliinisuuden ja feminiinisyyden äärimmäistä epätasapainoa, ja alamme nähdä sen korjaantuvan hyvin nopeasti.

Uusi tietoisuus

Monet näistä ovat mahtavia otsikkoja ja tarinoita, jotka olisi pitänyt jakaa kauan sitten, mutta rehellisesti sanottuna kollektiivi ei ollut valmis kuulemaan niitä. Vaikkakin nämä tarinat kerrotaan jälleen, nyt ne kuullaan. Vaikka ne tähtäävät ihmisiin, jotka ovat tavallisesti kameran edessä tai julkisuudessa, tämä kerta on erilainen. "Roolitussohva" lähtee – eikö se olekin upeaa? Kaikkien näiden vuosien jälkeen olette lopultakin päättäneet hankkiutua eroon siitä, ja tästä tulee otsikoita päivittäin.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että tämä tuntuu joka tasolla. Ihmiset kaikkialla arvioivat uudelleen entisiä toimiaan, ja tällä hetkellä monien puntit tutisevat ja he ihmettelevät, miten pitkälle alaspäin arvojärjestyksessä mennään. Tuo arvojärjestys ei ole koskaan enää sama, sillä ihmiskollektiivi on saavuttanut uuden tietoisuustason. On täydellinen ajoitus, koska se luo energian feminiinisyyden nousemiselle ja vallan tasapainottamiselle maaplaneetalla.

Olette olleet uppoutuneena kauniiseen "voima vs. väkivoima" -tilanteeseen hyvin pitkään, mutta nyt on aika herätä unesta ja ottaa oma voimansa. Vaikka hyvin monet teistä ovat aina olleet empaattisia, olette sulkeutuneet suojellaksenne itseänne. Lähitulevaisuudessa kun feminiinisyys nousee, on mahdollista jättää sydämenne auki, kun kävelette kadulla tai seisotte puhumassa totuuttanne. Tämä kaikki on tulossa hyvin pian.

Planeetallanne tapahtuu tällä hetkellä merkittäviä korjauksia, ja tämä maskuliinisuuden ja feminiinisyyden epätasapaino on yksi suurimmista. Monilla teistä on upeaa aikaa, ja jotkut ovat varanneet paikkansa maan päältä. Kuten sydämen tiedemiehet puhuvat myöhemmin, jotkut teistä ovat onnistuneet myös matkustamaan ajassa ollakseen täällä nyt. Kyllä, unelmanne alkavat toteutua. Merkitseekö se, että feminiinisyys ottaa vallan ja maskuliinisuus astuu syrjään? Ei, rakkaat ystävät. Viidennessä ulottuvuudessa ei ole tarvetta siihen kaksinaisuuteen, jonka kanssa ihmiset ovat eläneet. Ensimmäistä kertaa on mahdollista tasapainottaa nämä kaksi energia.

Vaikka feminiinisyys nousee nyt, tulee myös vastaisku. Älkää lannistuko, kun tämä tapahtuu, sillä se on vain ihmisten tapa kehittyä. Tietäkää, ettei tämä koskaan palaa takaisin sinne, missä se oli, koska nyt on kollektiivin hyväksymä ihmistietoisuus. Ei ole kyse yhdestä ihmisestä tai yhdestä tapahtumasta. Sen sijaan on kyse ihmiskunnan kollektiivivärähtelystä, ja se on valmis ottamaan vastuun tasavertaisuudesta uudella tavalla, mikä on upeaa ja juhlimisen arvoista.

Ei enää salaisuuksia

Elätte "ei enää salaisuuksia" -aikaa. Ihmiset saavat sen selville nyt internetissä. Havaitsette, että melkein kaikki voidaan hakkeroida tavalla tai toisella, ja aina kun piilotatte suurimmat salaisuutenne, ne voidaan löytää. Ihmiset ovat nyt sen löytämisen partaalla, miten paljon energiaa salaisuuksien pitäminen vie. Ilman salaisuuksia yksilöllä on täysin uutta voimaa, ja sen ihmiset ovat paljastamassa. Maskuliini- ja feminiinienergian tasapaino tulee myös työpaikalle, jossa on tällä hetkellä hyvin korkeita ja näkyviä tasoja, mikä sallii tämän muutoksen tapahtua. Ihmisten tasavertaisuus ei ole tärkeää, vaan sisäisten henkien tasavertaisuus.

Feminiiniaspektin täytyy ottaa kantaa, koska se on hyvin hiljainen taustalla oleva energia. Tässä on kyse harmoniasta, ei väkivoimasta. Nyt kuin feminiinienergia nousee tietoisuuteen, sen kanssa kulkee vastuutaso. Ja pyydämme teitä kaikkia ottamaan tuon vastuutason riippumatta siitä, minkälaisessa fyysisessä kehossa asutte. On teillä sitten maskuliini- tai feminiinikeho, jos sallitte feminiinienergian nousta harmoniassa, löydätte uuden viidennen ulottuvuuden luomistyökalun. Pian kaikille on kriittistä seistä omassa totuudessaan. Kuitenkin tämä on vaikeaa, koska kaikki uskovat, että on vain yksi totuus.

Tasapainossa on mahdollista seistä omassa totuudessaan ja olla harmonisesti sellaisen vieressä, jolla on erilainen totuus. Nyt pelaatte peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen. Sallitte ja astutte harmoniaan kunnioituksen ja jumaluuden kera, jota vain ihmiset voivat kantaa. Kyllä, rakkaat ystävät, tämä on feminiinitasapainon nousu.

Taika on alkanut maaplaneetalla. Muutokset ovat hyvin matkassa, ja katselemme uskomattoman innostuneina tämän tapahtumista. Kyllä, ne ihmiset jotka saavat kaiken huomion kaikkein näkyvimmillä tasoilla, käyvät nyt läpi erittäin vaikeaa aikaa. Jotkut heistä tuntevat, että se on epäreilua ja uskomattoman haastavaa, ja ihmettelevät, miksi tämä tapahtuu heille. Rakkaat ystävät, lähettäkää heille energiaanne ja kiittäkää heitä, sillä he eivät ole vihollisianne. He ovat palvelleet uskomatonta tarkoitusta tuomalla nämä salaisuudet pintaan. On heidän pyhä sopimuksensa auttaa muutosta korkeampaan tietoisuuteen, ja he uskalsivat esittää roolia, joka voi muuttaa koko ihmiskunnan. Ymmärtäkää, ettei ole enää hyviä tai pahoja tyyppejä, sillä se oli kaksinaisuustarinaa, jonka näyttelemistä ihmiset rakastivat. Kyllä, kiittäkää heitä näiden roolien esittämisestä ja tämän uskomattoman epäoikeudenmukaisuuden tuomisesta kaikkien nähtäväksi, ja auttakaa heitä tasapainottumaan taas sydämessään ja mielessään.

Ihmiskehityksen heiluri

Kerromme teille, että tämä siirtymä muuttaa monia asioita, ja on vasta uuden tasapainon alku. Tulee heilahduksia taakse ja eteen, koska niin ihmiset kehittyvät maan päällä – on ihmiskehityksen heiluri. Menette pitkälle yhdelle puolelle, sitten kaikki alkaa taas alusta. Näin ihmiset etenevät saavuttaakseen tuon seuraavan tason. Feminiinisyyden olisi hyvin tärkeää nousta ja saada voiman perustaso. Miten se tehdään? Rakkaat ystävät, keskitytte niihin asioihin, joissa olette samanlaisia, niiden asioiden sijasta jotka erottavat teidät.

Planeetallanne tapahtuu tällä hetkellä uskomatonta jakautumista. Erotatte myös maskuliini- ja feminiinienergian, vaikka tosiasiassa olette kaikki henkiä – teillä ei oikeasti ole maskuliini- tai feminiinienergiaa. Olette kaikki Kotoa, mutta näette asiat edelleen polariteettinäkökulmasta. Nyt kun olette astuneet viidenteen ulottuvuuteen, voitte tarkastella suurempaa kuvaa ja ylläpitää tasapainoaspektinne. Uskomatonta feminiinienergiaa on pidetty pelossa ja pimennossa hyvin kauan.

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että nyt on heilurin heilahduksessa se kohta, kun on aika tehdä seuraava hyppy. Tätä tapahtuu joka päivä. Astukaa meidän tapaamme etäämmälle katselemaan, kun ihmiskunta ottaa nämä seuraavat askeleet. Katselemme teitä hyvin ylpeinä, kun siirrytte vanhasta kaksinaisuudesta ja polariteetista harmoniaan. Pian teidän ei enää tarvitse asettaa toista toisen yläpuolelle.

Uusi harmoniatasapaino

Koko ihmiskunta voi astua uuteen tasapainoon, ja olemme uskomattoman innostuneita siitä. Riippumatta siitä, minne menette, mitä teette tai mitä tapahtuu ihmisille tästä eteenpäin, teillä on tilaisuus hallita tämä nyt. Jokainen maan päällä voi jakaa osan tätä energiaa jollain tavalla. Katsokaa omaa historiaanne ja omia tekojanne, ja sitten ilmaiskaa vain aikomus korjata nuo asiat, joita olette käyttäneet väärin. Tehkää työtä harmonian löytämiseksi pakon sijasta – sallikaa asioiden tulla teille luonnostaan. Havaitsette, että myös suurimmat keskuudessanne ovat tehneet tätä jollain tavalla. Naiset ovat pitkään luulleet, että heidän täytyy toimia miesten tapaan menestyäkseen, erityisesti ns. bisneksessä.

Miten se voidaan muuttaa? Miten voitte tuoda tuon harmonia-aspektin esiin käyttäen sitä feminiinistä luovuutta, jonka kanssa kaikki syntyvät? Miten voitte käyttää sitä vaa'an tasapainottamiseen eteenpäin mennessä? Katsokaa ensin omaan sydämeenne ja miettikää niitä ennakkoluuloja, joiden kanssa olette kasvaneet. Melkein jokainen teistä on leimattu niillä tavalla tai toisella, mikä ei ole oikein tai väärin. Kyse on pelkästään uudelleenarvioinnista tässä kohtaa. Nämä ovat mahtavia korjauksia, joita kaikki ihmiset alkavat tehdä tällä hetkellä. Miten uskomatonta aikaa elää maaplaneetalla! Olette varanneet paikkanne täältä, emmekä voisi olla ylpeämpiä teistä.

Rakkaat ystävät, olette mahtavimpia enkeleitä, joita on koskaan elänyt, ja nyt muutatte tätä peliä matkan joka askeleella. Jatkakaa hyvää työtänne, luottakaa, että edistytte aikataulun mukaisesti, ja tietäkää, että teitä rakastetaan.

Olen Merlia. Tulkaa katsomaan minua joku kerta.

Espavo.

_______________________

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Sydämen tiedemies.

Henkiset aikamatkaajat

Liityn seuraanne tänään selittämään teille jotain. Rakkaat ystävät, olette työskennelleet aikaharhassa ja monet teistä ovat myös matkustaneet ajassa taaksepäin ollaksenne näissä Maan kriittisissä siirtymäajoissa.

Aloitetaanpa selittämällä, että olette osa perhettä, E-perhettä. Te kutsutte sitä voimaantumisen, valaistumisen tai evoluution perheeksi (suom. huom. kaikki nämä nimitykset alkavat e:llä), mutta me käytämme tuota tiettyä kirjainta, koska sillä on erityismerkitys kaikissa kielissä yleismaailmallisesti. Se on yleisin äänne kaikissa kielissä maan päällä. Tosiasiassa se resonoi sydänenergianne kanssa mitä kauneimmilla tavoilla, teidän kaikkien tuomiseksi yhteen yhdeksi. Olette inkarnoituneet maailman ja universumin eri osiin. Aina kun on mahdollisuus kriittisen massan saavuttamiseen, inkarnoidutte ja autatte synnyttämään muutoksen. Muutokset joita tapahtuu maan päällä juuri nyt, ovat niin tärkeitä, että monet E-perheestä ovat tällä kertaa matkustaneet taaksepäin ajassa kylvämään niitä tärkeitä siemeniä, joita tarvitaan nyt. Olette täällä ajan ja paikan täydellisen kriittisessä yhtymässä. Näin on, koska monet teistä ovat aikamatkaajia. Tosiasiassa feminiinienergia on niin suuressa nousussa, koska monet teistä toivat noita jälkiä/leimoja tulevaisuudesta.

Spiraaliaika ja ortogonaalinen matriisi

Olemme puhuneet ajasta, ja Ajanpitäjä on puhunut ympyrämäisestä ajasta. Näin tapahtuu, kun tapahtumat toistuvat jatkuvasti aikasykleissänne – tavallisesti seitsemän kerrannaisina. Kyse ei ole vain ympyrästä, jonka leimaatte joka kerta, kun ympyrä sulkeutuu, millä tavalla se tavallaan toimii. Itse asiassa se on spiraali, joka kulkee eteenpäin ajassa ja luo harhakuvan lineaarisesta ajasta, jossa on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Jos katsoisitte tuota ympyrää tarkemmin, oivaltaisitte, että se on aina liikkeessä. Jos se litistyy, on edelleen ympyrä. Energia liikkuisi edelleen, mutta olisi pisteitä, joissa se olisi hyvin lähellä yhdessä. Ja noihin pisteisiin voidaan tehdä portaaleja aikaan ja paikkoihin, joihin voitte tehdä oikopolun aika-avaruudessa.

Kerromme tämän teille, koska aika ja avaruus ovat pelkästään saman ulottuvuuden kaksi aspektia. Ne ovat monisyisesti yhdistyneet, osa toisiaan. Kun opitte käyttämään noita oikopolkuja, pystytte siirtymään paikasta toiseen ajassa ja avaruudessa. Ihmisillä on ollut monia tilaisuuksia tutkia avaruusolentoja, avaruusveljiänne. Myös rotuvanhempianne jotka auttoivat teitä aloittamaan oman rotunne täällä maaplaneetalla, ne fyysisesti tiheät muodot joissa parhaillaan asutte.

He eivät matkustaneet 400 valovuotta ollakseen täällä. Sen sijaan he käyttivät oikopolkua ja astuivat näistä aikaportaaleista, sen sijaan että matkustivat koko matkan perimetrin ympäri. He käyttivät näitä oikopolkuja ja pystyivät astumaan aika-avaruuden läpi. Miten se tehdään? Ns. ortogonaalisen matriisin kautta, oikeiden käännösten kautta. Ei kääntyen oikein oikealle puolellenne, vaan oikean kulman tai 90 asteen käännös. Näin se tehdään ulottuvuuksissa, ja kun tämä hallitaan, niin ei pysty matkustamaan ainoastaan suuria etäisyyksiä ympäri universumia, vaan myös astumaan aikaportaaleista.

Kenties tämä saattaa kuulostaa vähän kummalliselta joistakin, tai saatatte pitää sitä kiehtovana. Miten käytätte sitä jokapäiväisessä elämässänne? Voitteko teleportoida itsenne ruokakauppaan, kun olette valmis menemään sinne? Itse asiassa voitte, ja opettelette, miten se tehdään. Olette astuneet nyt pitkälle viidenteen ulottuvuuteen ja opettelette kaikkia näitä uusia työkaluja, joita on käytettävissä. Ne ovat aina olleet käytettävissä, mutta vain niille hyvin harvoille ihmisille, jotka voisivat oppia käyttämään niitä kolmessa ulottuvuudessa.

Olette astumassa täysin viidenteen ulottuvuuteen ja olette alkaneet avata näitä aika-avaruuden uusia kykyjä. Pian jokainen ihminen näkee, miten luodaan näitä portaaleja ja sitten astutaan niistä läpi. Kyllä, sen kanssa tulee pelottavia aikoja. Jotkut mahtavimmista tieteistarinoistanne olivat aikamatkaajista, jotka tulivat kylvämään tärkeitä siemeniä ihmiskunnan kollektiivitietoisuuteen. Kyllä, se on lähempänä kuin uskottekaan.

Viisi sanaa ajan mittaan

Puhimme hiljattain Isännän kautta paikassa nimeltään Sedona. Kehotimme häntä kertomaan kaikille, että jos he voisivat saada vain viisi yksinkertaista sanaa, hekin voisivat mennä taaksepäin ajassa. He pystyisivät kylvämään ideoita tai laittamaan tapahtumia liikkeelle ja sitten katselemaan, kun se leviäisi heidän omaan todellisuuteensa. Teidän ei tarvitse mennä kovin kauas taaksepäin, rakkaat ystävät. Kuitenkin oppiessanne, miten noita siemeniä kylvetään, voitte muuttaa maailmaa ympärillänne. Se on paljon helpompaa, kuin uskotte. Se vaatii vain vähän harjoittelua ja itseluottamusta. Ryhmä joka kerääntyi tähän taianomaiseen paikkaan, keksi viisi sanaa, jotka he halusivat kylvää kollektiivina: "Muista peli, herää." (Suom. huom. englanninkielisessä versiossa lauseessa on viisi sanaa.) On aika herätä unesta.

Haluamme puhua teille myös perheenä, E-perheenä joka on matkustanut monissa paikoissa ympäri universumia ollakseen paikalla kriittisinä aikoina, jolloin voisitte auttaa evoluutiota. E-perhe on toteuttanut sen uudestaan ja uudestaan – useimmat teistä ovat jo matkustaneet taaksepäin ajassa ollakseen täällä nyt. Kyllä, toitte jotain erityislaatuista, kenties vain viisi sanaa. Vaikka synnyitte tällä planeetalla, voitte muistaa vanhempanne ja kaikki kokemanne asiat, koska olette tuo sama henkilö. Ette muista noita viittä sanaa, jotka toitte. No, kenties useamman. Olette ehkä tuoneet jonkin ajatuksen, vision tai tarinan. Enemmän kuin mitään muuta, olette kulkeneet ajassa taaksepäin "ollaksenne täällä nyt". Siinä on vain kolme sanaa, rakas ystävä.

Ideana on, että olette tuoneet maapallolle jotain hyvin tärkeää. Vaikka näette melkoisesti kaaosta kaikkialla, teillä on kyky tuoda järjestystä ja harmoniaa kaaokseen. Olette tulleet löytämään harmonian sieltä, missä on vain erimielisyyttä. Olette mestareita, jotka ovat matkustaneet ajassa taaksepäin ollaksenne täällä juuri nyt. Toitte jotain tärkeää tukeaksenne peliä, jota pelaatte tällä hetkellä. Teissä on monia, jotka resonoivat tämän kanssa, ja toisia jotka eivät. E-perhe on melko suuri – yli miljoona tässä kohtaa planeetalla. Ette tarvitse monia lisää työnne tekemiseen, sillä on enemmän kuin riittävästi kriittisen massan saavuttamiseen Siirrytte kaaoksen ja pelon sekä monien niiden negatiivisten energioiden yli, joita olette luoneet omassa varjossanne ja jotka pelottavat teitä tai joista ette näe tietänne ulos.

On tärkeää muistaa, että pidätte myös valoa, rakkaat ystävät, sillä valo syrjäyttää pimeyden kaikissa tapauksissa. Pyydämme teitä kaivamaan syvältä omista kokemuksistanne löytääksenne tuon valon, jonka olette tuoneet tulevaisuudesta. Tiedätte jo tien kotiin – teidän täytyy vain muistaa se.

Varasuunnitelmat

Monet teistä eivät sopineet mukavasti siihen perheeseen, johon inkarnoiduitte. Jotkut teistä ovat varasuunnitelmissaan, joissa löysitte vain tilaisuuden tulla peliin mukaan. Teillä saattaa olla yhteensopimattomuutta niiden vanhempien kanssa, jotka toivat teidät sisään, tai kenties he eivät voineet lainkaan ymmärtää teitä. Saatatte olla perheessä, jossa on kolme muuta olentoa, jotka näyttävät sopivan yhteen – te olette kuitenkin kummallinen tapaus. Tervetuloa Kotiin. Tervetuloa E-perheeseen.

Olette tuoneet jotain tärkeää ja nyt on se aika, jolloin pelaatte nuo kortit. Pian opitte avaamaan nuo silmät alkaaksenne yhdistyä siihen täydellisyyteen, mitä olette, vaikka olette kätkeneet täydellisyytenne 11 ulottuvuuteen. Alatte kantaa tuota muistoa vain viitenä sanana, jotka voitte tuoda planeetalle nyt. Tämä on enemmän kuin vain noiden sanojen puhumista, rakkaat ystävät – teidän on tarkoitus elää ne. Se on asia, joka vaikuttaa – taika joka maadoittaa tuon valon Kotoa nyt tähän kauniiseen E-perheeseen, jonka osa te kaikki olette.

Niinä hetkinä kun näette kaaosta ja uskotte, että kaikki menee väärään suuntaan ja näyttää peruuttavan kaikki saavutetut edistysaskeleet, näette pelkoa. Mutta teillä on rakkautta, joka tasapainottaa tuon pelon. Uskaltakaa luottaa itseenne. Myös vastoinkäymisten kohdatessa löytäkää tapoja, joilla olette samanlaisia, ei tapoja, joilla olette erilaisia. Noiden viiden sanan löytäminen voi iskeä rakkauden monien sydämeen, ja olette Kotona. Muistatte E-perheen ja nuo mahtavat perinteet, joita olette tuoneet esiin.

Suuresi kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla. Ei opettamaan teille mitään, vaan auttamaan teitä muistamaan. Pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen – katsotte jumalaa silmiin. Hoivatkaa toisianne aina, kun mahdollista, sillä voitte auttaa toisianne heräämään unesta, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Espavo, rakkaat ystävät. Olen Sydämen tiedemies.

___________________________

Tarina Amorista

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

Olen tullut viemään teidät takaisin tarinaan Amorista, viemään teidät hänen elämänsä toisen osan läpi, joka edustaa koko Maata ja ihmiskuntaa Mu'n päivinä. Siis jatketaanpa tarinaamme siitä, kun Amor on melkein 16-vuotias ja ottanut askeleensa elämään, mutta ennen kuin hän ottaa paikkansa yhteiskunnassa. Hän halusi tehdä matkan ja päätti mennä yksin, ei ystävän kanssa. Amor halusi matkustaa ja kierrellä vähän, nähdä Mu'n muita osia, kaikkia niitä uskomattomia energioita ja eri paikkoja, joista hän oli kuullut hyvin paljon. Hän oli ollut vain yhdellä pienellä Lemurian alueella omana aikanaan maan päällä. Pitäkää nyt mielessä, rakkaat ystävät, että hän on melkein 16-vuotias. Tosiasia on, että noina aikoina elettiin noin 300 vuotta vanhaksi. Ihmisellä oli siis melko pitkä energiajakso, ja hän nautti nuoruudestaan, joka kesti tavallisesti 70–80 vuotta.

Aikanaan Amor oli päättänyt matkustaa Mu'n halki ja kokea elämää. Silloin oli monta tapaa matkustaa ja myös tapoja työskennellä aikamatkailun kanssa. Tällä matkalla Amor halusi matkustaa Mu'n vuoristoisille alueille, missä oli monia kyliä. Hän löysi itsensä eri paikoista, joissa Maan magnetismi vaihteli melkoisesti. Joillain alueilla oli suuri magneettikenttä, kun taas toisilla alueilla se oli pienempi ja huomattavasti heikompi. Kumpikaan ei ollut oikein tai väärin, mutta hän tunsi tuon vedon sydämessään. Joskus hän veti syvään henkeä ja tunsi olevansa kuin kotona, vaikka toisilla alueilla hänestä tuntui hyvin kummalliselta ja etäiseltä. Hän oli kuullut, että myös ihmiset olivat erilaisia näillä alueilla, joten se kannusti hänen matkaansa, kun hän halusi kokea sen.

Jokin ajan jälkeen hän sai tilaisuuden tavata ihmisiä ja asua heidän kanssaan. Nimittäin hänen isänsä oli hyvin korkealla Mu'n hallinnossa. Asiat olivat hyvin eri tavalla silloin, sillä nämä eivät olleet johtajia, vaan julkisia palvelijoita. Nämä ihmiset tekivät uskomatonta työtä ja heillä oli myös yhteyksiä monille muille alueille ja paikallisjohtajiin koko Lemurian alueella.

Amorin isä lähetti sanan kiertämään, että Amor oli tulossa, ja pyysi toivottamaan hänet tervetulleeksi. Kyllä, Amor toivotettiin avosylin tervetulleeksi monissa paikoissa, joille hän meni. Monet olivat ikionnellisia, että he saattoivat nähdä tämän suuhenkilön pojan, jota he kaikki ihailivat tavalla tai toisella. Lemuriassa ihmisillä oli tietysti sydän täysin auki, mikä merkitsee, että pystyttiin kommunikoimaan ilman teknologiaa. Pystyttiin kirjaimellisesti tuntemaan, mitä toinen ihminen tunsi, ja kommunikoimaan tuolla tavalla.

Matkansa aikana Amor kommunikoi jatkuvasti isänsä kanssa. Kun hän tapasi monia näistä ihmisistä, hänen isänsä selitti vähän, miksi tämä asutusalue sijaitsi siellä ja miksi nämä ihmiset olivat siellä, ja Amor sai oppia paljon Mu'sta. Jotkut ihmiset rakastivat todella vuorten tuntua ja sitä kasvua, mitä he kokivat siellä. Toiset pitivät parempana elämistä rannikolla katsellen merta, kun vuorovesi nousi ja laski. Monet ihmiset nauttivat ns. tasangolla tai erämaassa asumista. Oli monia erityisiä Mu'n alueita, ja Amor sai nähdä useita niistä matkoillaan.

Hänet toivotettiin tervetulleeksi ja hänestä huolehdittiin. Hänestä tuli kuin osa heimoa hänen matkustaessaan näiden erilaisten magneettialueiden välillä. Amor mietti itsekseen, saiko maa-alueiden magnetismi todellisuudessa nämä erilaiset persoonallisuudet kokoontumaan yhteen ja luomaan nämä ainutlaatuiset heimot. Oliko se historia? Syntyivätkö he kaikki tänne ja kehittyivät tuossa yhdessä paikassa? Hän kysyi isältään illalla, kun hän kommunikoi tämän kanssa, ja isä sanoi vain: "Katsele vain, Amor. Sisäistä se kaikki, poikani. Hengitä sisään ja tunne, mitä he tuntevat. Etsi jatkuvasti tapoja, joilla olet samanlainen kuin he, älä tapoja, joilla olet erilainen kuin he." Hänen isänsä oli hyvin viisas mies.

Amor oppi, että helpoin tapa harmonisoitua toisten kanssa oli löytää yhteisiä piirteitä. Isänsä neuvosta Amor löysi tapoja, jolla he olivat samanlaisia. "Ai, teette tämän samalla tavalla kuin me. Tämä on kivaa. Ja näen, että teette tuon eri tavalla. Haluaisin viedä sen mukanani." Vaikka Amorille annettiin monia lahjoja, hän otti hyvin harvoja mukaansa, kun hän uskaltautui erilaisille maille ja erilaisiin paikkoihin kokeillen eri aspektejaan.

Ennen pitkää Amor saapui vuoren juurelle, ja hän tapasi johtajan, joka tuli ulos ja kertoi Amorille, ettei hän ehkä pidä näkemästään ja sovi mukaan. Amor oli hyvin utelias tästä, koska siinä ei ollut tolkkua ottaen huomioon sen, mitä hän tiesi Mu'sta. Hän ei ymmärtänyt vielä kummallista magnetismia, jota hän tunsi tässä paikassa – melkein kuin maapallolla olisi raskas magnetismi tällä alueella. Hän oli hyvin huolissaan siitä, mutta päätti mennä joka tapauksessa tähän heimoon. Hän halusi olla osa heitä tuon päivän saadakseen selville, mitä he olivat "miehiään" ja mitä heillä oli sanottavana. Amor toivotettiin avosylin tervetulleeksi, koska hän näytti hyvin heidän kaltaiseltaan.

Ei aikaakaan, kun he alkoivat puhua pitkälle iltaan, ilta-ateriansa jälkeen. He kokoontuivat yhteisen nuotion ympärille ja alkoivat puhua tuoden esiin monia asioita, joita he halusivat muuttaa tai kehittää omassa ympäristössään. Ei aikaakaan, kun Amor kuuli asioita, joita hän ei välttämättä ymmärtänyt, sillä he tuntuivat syyttävän tietyntyyppisiä ihmisiä. "Jos vain voisimme päästä eroon noista ihmisistä tuolla, kehittyisimme paljon nopeammin. Kyllä, voisimme olla, keitä oikeasti haluamme."

Amor ei ymmärtänyt sitä, sillä hän tunsi ihmisten kaikkialla olevan tasavertaisia, kuten Mu'n tapa oli. Kun Mu'lla näet ihmisen, katsot vain hänen fyysistä olemustaan. Kaikki henget ovat tasaveroisia kaikessa. Kun hän kuunteli ja yritti liittyä mukaan aina silloin tällöin, he tulivat hänen luokseen sanoen: "Amor, mitä ajattelet tästä? Etkö näe, että jos vain voimme työntää nämä tietyt ihmiset pois yhteiskunnastamme, voimme kehittyä nopeammin? Voimme olla parempia, sillä he vetävät meitä alaspäin, he ottavat kaikki resurssimme ja he ovat monin tavoin erilaisia kuin me."

Amorista se kaikki oli hyvin kummalista ja hän yritti tuolloin kaikkensa vastatakseen heitä ja löytääkseen tapoja, joilla he olivat samanlaisia, ei erilaisia. Lopulta Amor oivalsi, ettei hän pystynyt yhdistymään heihin täysin, koska sen tehdessään hänen täytyisi olla samaa mieltä kaikesta, mitä he sanoivat. Niin hän löysi tasapainon, joka hänen täytyi pitää: "Avaanko sydämeni? Puhunko kaikesta, mitä tiedän tässä kohtaa, vaikka olen vasta 16-vuotias? Monet näistä on 270-, 280-vuotiaita vanhoja mestareita, jotka ovat kulkeneet tällä planeetalla hyvin kauan sanoen yhtä asiaa – kuitenkin minä tunnen toisin."

Niinpä Amor pysyi hiljaa ja piti oman totuutensa sisällä. Vähän ajan kuluttua hän pystyi hiippailemaan pois ja olemaan itsekseen. He ruokkivat hänet hyvin, ja hän makasi majassa, joka hänelle oli annettu. Tuona iltana hän puhui taas isänsä kanssa ja kysyi: "Isä, mistä tässä on kyse? En ymmärtänyt, että tämä oli edes mahdollista täällä. Voitko kertoa minulle vähän lisää siitä, mitä koen? Miksi nämä ihmiset ovat lemurialaisten toista aspektia vastaan? Sillä on monia Mu'n aspekteja … monia eri värejä, pituuksia ja aspekteja, myös joitain jotka kokevat ajan eri tavalla kuin muut."

"Rakensimme yhteiskuntamme sille, miten olemme samanlaisia, emme erilaisuudellemme", hänen isänsä selitti. "Kuitenkin on monia, jotka eivät pysty täysin ottamaan omaa voimaansa ja syyttävät sen sijaan toisia." Amor kysyi: "Liittyykö se Maan magnetismiin?" Hänen isänsä joka oli hyvin viisas, sanoi: "Ei, rakas poika. Maa reagoi heihin. He kerääntyvät yhteen saadakseen vahvuutta. Heillä kaikilla on tuosta syystä vähän erilainen aspekti, kuin useimmilla muilla Mu'ssa. He tulevat yhteen, jotta voivat tukea toisiaan ja olla kaikki jokseenkin samanlaisia. Lukumäärässä on voimaa, joten he ovat kerääntyneet tämän vuoren juurelle. Tosiasiassa he ovat karkottaneet itsensä, kuten tekivät heidän isänsä ja isoisänsä. Heillä on sukupolvien ajalta uskomusjärjestelmät, jotka eivät voimaannuta. Niinpä he kerääntyvät yhteen, Amor, voidakseen saada oman itsevarmuutensa. Nimittäin mitä enemmän he ruokkivat toistensa uskomuksia, sitä enemmän he eristäytyvät muusta maailmasta. Se on totuus, joka kaikkien lemurialaisten pitäisi tietää, kuitenkin Mu'n tavat ovat sitä vastaan, mitä he sanovat."

Amor kysyi: "Miten käsittelet tämän, isä? Olet kirjaimellisesti täällä asettamassa energian kaikille Mu'ssa. Se on mahtavin tehtäväsi, niiden muiden rinnalla jotka työskentelevät kanssasi. Miten teet tilaa sille?" Hänen isänsä vastasi: "Katson niitä tapoja, joilla olemme samanlaisia, poika, en tapoja, joilla olemme erilaisia. Annemme heille tilan löytää oman totuutensa, kuitenkin pidämme oman totuutemme harmoniassa. Tiedämme, että meillä on yhteys kaikkiin olentoihin kaikkialla, joten annamme heille oman tilan kokoontua ja tuoda sisään energiaansa. Puutumme asiaan vain silloin, kun on vihaa, joka puhkeaa ja kääntyy toiminnaksi muita lemurialaisia vastaan. Mutta muuten sallimme heidän vain olla ja kehittyä omillaan. Voin myös kertoa sinulle, että monet heidän isänsä ja isoisänsä jotka ovat kuolleet, työskentelevät heidän kanssaan verhon toiselta puolelta. Tämä voi olla hyvin vaikea oppitunti, erityisesti kun ihmiset kerääntyvät tukeman toistensa uskomusjärjestelmiä."

Sitten Amor sanoi: "Mitä jos kertoisin heille omat uskomukseni? Mitä jos seisoisin omassa totuudessani ja kertoisin, että he ovat väärässä?" "No, sinun on ymmärrettävä, poikani, ettei se ole mahdollista. Voit seistä omassa totuudessasi, mutta sinun täytyy seistä siinä tavalla, joka ei uhkaa heidän totuuttaan, sillä hekin ovat luojia Lemuriassa. Voit lähestyä heitä vain puhumalla tavalla, jonka he voivat kuulla. Emme pyydä sinua teeskentelemään, että olet yksi heistä, sillä sen tekeminen olisi vastoin omaa sydäntäsi. Sen sijaan löydä tapoja, joilla voit kommunikoida heidän kanssaan, kun seisot omassa totuudessasi tai kerrot, että omat uskomuksesi ovat erilaisia kuin heidän. Tämä on tapa muodostaa näitä yhteyksiä kunnioittaen jumalaa kaikkien olentojen sisällä. Rakas poika, hyvin yksinkertaisesti sanottuna se on ainoa tapa tehdä se."

Amor oli hyvin hämmentynyt siitä ja hänellä oli hyvin levoton yö. Hän yritti selvittää, mitä tapahtui, miksi kaikki tämä viha oli tarpeellista? Miksi oli niin tärkeää työntää joku muu pois, ollakseen oma itsensä tai ihmisryhmä? Seuraavana aamuna hän heräsi melko väsyneenä, sillä hän ei ollut nukkunut hyvin. Tuon ryhmän johtaa lähestyi häntä taas kerran ja sanoi: "Amor, kerroimme sinulle, että tämä saattaisi olla vähän erilaista, kuin odotit." Sitten Amor kysyi häneltä: "Mistä tässä on kyse? En ole koskaan ennen kokenut tätä. Miksi on niin paljon vihaa?" Tuo mies sanoi yksinkertaisesti: "On heiluri, joka heilahtaa kumpaakin suuntaan. Vaikka joskus heilurin heilahtaminen takaisin vie monta sataa vuotta, se on heilahtanut vain vastakkaiseen suuntaan tähän mennessä. Nämä ihmiset kantavat edelleen leimaa siitä, minkä vuoksi heitä on syrjitty. Näin he tuntevat voivansa saada voimansa takaisin. Olen oppinut, että heille täytyy antaa tilaa tehdä se omana aikanaan."

Kuitenkin Amorilla oli vaikeuksia hyväksyä tämä kaikki, ja hänen oli myös vaikeaa jatkaa olemista tuon ryhmän kanssa seuraavana päivänä. Hän huomasi olevansa hyvin hiljainen aterioilla eikä puhunut paljon, sillä hän paini sen haasteen kanssa, että oli erilainen kuin kaikki muut hänen ympärillään. Sitten hän päätti kertoa vitsin, ja kaikki nauroivat. Amor alkoi löytää tapoja, joilla hän oli samanlainen kuin muut. Yhdessä keskustelun kohdassa yksi heistä kertoi halventavan vitsin niistä ihmisistä, jotka he yrittivät karkottaa. Amor ei nauranut ja joku kysyi häneltä: "Amor, eikö tämä ollut sinusta hauskaa?" ja Amor sanoi: "Ei, ei oikeastaan, mutta minäpä kerron teille tämän." Ja pian hän löysi tasapainon, jonka hän pystyi pitämään. Hän pystyi seisomaan omassa totuudessaan haastamatta tai asettamatta vastakkain. Tekemällä näin hän pystyi kylvämään siemenen, joka oli erilaista uskomusjärjestelmää. Vaikka hän ei ollut samaa mieltä kaikkien kanssa, he pystyivät silti löytämään harmonian.

Amor kylvi melko monta siementä tuohon ryhmään. Tuon viikon aikana jonka hän oli siellä, hän oppi elämään heidän joukossaan, monet kuuntelivat tai lähestyivät häntä kysyen hänen uskomuksistaan ja siitä, mikä teki hänestä erilaisen, ja he olivat uteliaita siitä, miksi hän ei nauranut tietyille vitseille. Kyllä, Amor pystyi kylvämään monia siemeniä tuona aikana.

Ennen pitkää hän lähti tuon ryhmän luota ja meni ylös vuorelle löytääkseen täysin erilaisen ihmisryhmän, joka oli paljon avoimempi. Hän tunsi Maan energian muuttuvan, magnetismi väheni ja hän tunsi taas tuon upean yhteyden planeetan kanssa. Taas kerran hän kysyi isältään: "Onko se Maa? Onko se paikka, joka tekee sen, vai ovatko ne nuo ihmiset?" Hänen isänsä kertoi: "Maa reagoi ihmisiin, rakas poika. Se luo magnetismin maan päälle – sydänten sydän – sillä kaikki lemurialaiset syntyvät samanlaisina. He kantavat mukanaan sitä, mitä he oppivat siitä eteenpäin, ja sen kanssa heidän täytyy painia loppuelämänsä."

Amor teki matkansa loppuun, ja useiden kuukausien jälkeen hänen äitinsä oli hyvin onnellinen nähdessään hänen palaavan kotiin. Äiti oli ollut huolissaan, kuten kaikki äidit ovat, mutta Amor oli oppinut hyvin paljon matkustamalla ihmisten keskuudessa, joilla oli erilaisia uskomusjärjestelmiä ja erilaisia tapoja tehdä asioita. Hänestä tuli maailman kansalainen, ei Mu'n kansalainen, ja näin hän kantoi sitä mukanaan. Hän tiesi, että se palvelisi häntä hyvin eteenpäin kulkiessa. Ja niin se oli, että kaikki oli hyvin Mu'n päivinä.

Espavo, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Joulukuu 2017 KORKEAMPI NÄKÖKULMA – 20 VUOTTA ETEENPÄIN JA M

ViestiKirjoittaja hammer » 15.01.2018 19:52

KORKEAMPI NÄKÖKULMA – 20 VUOTTA ETEENPÄIN JA MONIULOTTEISUUDEN SAMANARVOISUUS

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Joulukuu 2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Ajanpitäjä.

Olen tullut tänään viemään teidät matkalle. Monet teistä ovat jo matkanneet ajan halki ainutlaatuisin tavoin. Tosiasiassa matkaatte nyt, ja verhon tällä puolella on suurta jännitystä, kun katselemme koko pelinne kehittyvän seuraavalle tasolle. Rakkaat ystävät, olemme antaneet teille informaatiota maaplaneetan tulevaisuudesta ja siitä, mitä tapahtuu seuraavien 50–100 vuoden kuluessa. Haluamme kuitenkin myös muistuttaa, että olette hyvin taianomaisia. Haluaisimme viedä teidät tänään pienelle matkalle ja jakaa kanssanne kauniita asioita, joita tapahtuu ja jotka ovat todella taianomaisia. Kerromme teille, rakkaat ystävät, ettei tässä ei ole mitään pelättävää. Ehjä henkenne tuntee tiensä Kotiin, ja autamme teitä muistamaan sen, joten vetäkää hetken henkeä kanssani.

Hengittäkää sisään … ja kun hengitätte ulos, vapauttakaa kaikki päivän jännitteet. Päästäkää irti kaikista noista ajatuksista hetkeksi. Voitte saada ne takaisin tämän matkan jälkeen, jos haluatte, mutta viedäänpä teidät nyt matkalle.

Kaksikymmentä vuotta tulevaisuuteen

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua, rakkaat ystävät, teillä on energiasekoitus, jonka voitte kokea monilla eri tavoilla. Miksi? Koska on mahdollisuus suurempaan erillisyyteen, kuin teillä on nyt tällä planeetalla. Tuo erillisyys liittyy kovasti perusihanteisiin, kuten missä näette itsenne, miten esittelette itsenne ja miten hyvin ihmiset osaavat muuttua. Kyllä, se on yksi suurimmista haasteista maaplaneetalla tällä hetkellä. Ihmiset tulevat kaavamaiseksi tavoissaan ja puolustavat valintojaan valitsematta koskaan uudestaan, mieli sulkeutuu ja on kyvytön näkemään laajemman kuvan.

Kerromme teille, että 20 vuoden kuluttua ihmisillä on runsaasti tilaisuuksia valita eri polkuja ja teitä. On lukuisia ajattelutapoja ja valikoima kykyjä. Kerrotaanpa siis, että teillä on kauniita asioita horisontissa. Omalla puolellamme verhoa katselemme, kun teille asettuu riviin asioita, joita ette ehkä näe tulevan. Ymmärtäkää, rakkaat ystävät, että joitain teknologioita ja ideoita on pudotettu planeetallenne. Myös monet lääketieteen edistysaskelista ovat ideoita, joita lääketieteen asiantuntijat ovat kanavoineet teidän puolellanne verhoa.

Kaikki ideat ovat samasta paikasta, sillä luovuus tulee samasta paikasta. Monet teistä kutsuvat sitä "kanavoinniksi", kuten me sitä kutsumme. Se on sana, jonka Isäntä on valinnut tästä työstä. Kyllä, se kaikki tulee samasta paikasta. Nyt maaplaneetalla monet kauniit kanavat asettuvat tuomaan teille hyvin arvokasta ja tärkeää informaatiota, jota te kaikki käytätte lähitulevaisuudessa.

Ei enää salaisuuksia

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua monia kanavointimuotoja kunnioitetaan ja käytetään jokapäiväisessä elämässä. Kyllä, on niitä, jotka yrittävät väärinkäyttää sitä henkilökohtaiseksi hyödykseen. Näette lisää ei-enää-salaisuuksia, mikä on luonnollista evoluutiota, joka saa ihmiset yhdistymään enemmän sydämestä sydämeen. Ihmiset kokevat tätä maan päällä, kun monia salaisuuksia menneisyydestä paljastetaan. Nähkää, että seksipedot eivät pysty enää pitämään tekojaan piilossa, kun useammat ja useammat ihmiset puhuvat suoraan. On aika.

Tämä on luonnollista evoluutiota ja johtaa ei-enää-salaisuuksia-maapallolla -aikakauteen. Kun se etenee, motiivit nähdään selvemmin. Pitäkää silmällä motiiveja ja erityisesti rahavirtaa, kun se on edistänyt kovasti niitä salaisuuksia, jotka ovat edelleen hyvin yleisiä. Kun salailun väheneminen jatkuu, ihmiset alkavat luottaa sydämeen enemmän kuin päähän, mikä avaa tilaisuuden lisäinformaation tulemiselle Kotoa.

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua teillä on uusia ja jännittäviä teknologioita. Jotkut näistä on laitettu aiemminkin maan päälle, mutta ne eivät saaneet otetta tavalla tai toisella. Nikolai Tesla on yksi niistä kanavista, joka asettuu verhon tällä puolella tuomaan informaatiota, ja monet alkavat kuulla tämän kanavan. Jotkut pitävät näitä ehkä omina ideoinaan, mutta henki ei tarvitse tunnustusta, sillä tällä puolella verhoa ei ole egoa. Kun vastaanottajat ovat valmiita, informaatiota annetaan vapaasti. Yksi idea jonka tämä kanava pudottaa tällä hetkellä, on tunnettu "vapaana energiana", joka on tiedettä energian ottamisesta teitä kaikkia ympäröivästä energiasta. Tämä teknologiapudotus nähdään ensin paristoteknologiassa, mutta se alkaa nopeasti kehittyä suuremmiksi löydöiksi.

Avautuu myös monia kanavia, jotka toimivat harmoniassa Maan kanssa täysin eri tavalla, johon olette tottuneet aiemmin. Kuten olemme aiemmin todenneet, tämä voi pidentää kovasti maaplaneetan aikajanaa ja auttaa koko ihmiskuntaa kehittymään. Teille jotka olette mieltyneet henkisyyteen ja työskennelleet hengen kanssa enemmän kuin teknologian, tulee myös suuria liikkeitä. Henki ei lokeroi informaatiota luokkiin, kuten teknologia, lääketiede tai henkisyys. Tämä on ainoastaan ihmisen toimintaa.

Kun uusia ideoita, lähestymistapoja ja teknologioita laskeutuu näiden kanavien kautta, se aiheuttaa muutosta, ja näette loppuvan monia asioita, joita ei enää tarvita. Nämä uudet avautuvat kanavat aiheuttavat suurta muutosta kaikille ihmisille. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua on monia, jotka vastustavat muutosta ja haluavat palata vanhoihin hyviin aikoihin. Ennen sitä pinnalle tulee enemmän salaliittoteorioita kuin koskaan ennen. Ihmisten tapa saada uutisia on heikentynyt maan päällä, mikä on aiheuttanut muutoksen kohti uutisten hankkimista epäperinteisillä tavoilla. Kahdenkymmenen vuoden päästä ihmiset ovat löytäneet tavan ratkaista tämän epäluottamuksen poistamalla rahan yhtälöstä. Aivan kuten tänä päivänä, on monia, jotka pitävät tiukasti kiinni siitä ajatuksesta, että on suuria salaliittoja. Ennen sitä tulee selvemmäksi, että pelkoa on käytetty ohjaamaan väärää informaatiota, ja se on syy suureen erotteluun, jota nähdään edelleen maan päällä.

Maaharmonian oppiminen

Olemme kertoneet teille aiemmin, että liikkeellä on jo tiettyjä syklejä, joita ei voi enää tässä kohtaa perua. Kaikkea mikä voidaan oppia ennen sitä, ei tarvitse kokea seuraavalla tasolla. No, rakkaat ystävät, ette ole lähdössä. Muutatte pelkästään muotoa, ja siitä tulee selvää noin 20 vuoden kuluttua. Kymmenen vuoden kuluttua ei ole keskustelua tai väittelyä siitä, mitä kutsutaan "maapallon lämpenemiseksi", tai muutoksista joita jo tapahtuu maaplaneetalla. Kyse ei ole vain maapallon lämpenemisestä – se jääkausi joka seuraa, on valtava muutos. Kymmenen vuoden kuluttua hyvin harvat kiistävät peliaikajananne maan päällä. Toivomme, että tämä informaatio auttaa, että kaikki alkavat toimia enemmän harmoniassa, saavuttaakseen mestaruustason Maan kanssa.

Voima – harmonia vs. väkivoima

Feminiinienergian nouseminen jatkuu maan päällä seuraavat 20 vuotta, ja tänä aikana hyvin harvat epäilevät feminiinienergian samanarvoisuutta. Kaikkien ihmisten läheisemmän yhteyden myötä tulee esiin uusi voimamuoto. Harmonia ottaa lopulta väkivoiman paikan. Tietysti on taantumuksellisia, jotka luulevat olevansa edelleen jollain tavalla vallassa. He uskovat, että heidän täytyy yrittää ylläpitää vanhoja ihanteita, joten he taistelevat aktiivisesti muutoksia vastaan, kunnes uupuvat. Kyllä, muutos on vaikea monille. Kerromme teille myös, rakkaat ystävät, että ihmisten henkinen kehitys voi luoda monia tilaisuuksia nähdä asiat laajemmasta perspektiivistä.

Paluu valokehoon

Kahdenkymmenen vuoden kuluttua monilla teistä on osia omasta valokehostaan ja pystytte toimimaan siinä yhdessä fyysisen kehon kanssa. Se avaa monille oven nähdä mahdollisuuksia ja tilaisuuksia luoda ihmisen uusi ilmaisumuoto. Se tuo toivoa kaikille, jotka voivat tunnistaa sen muuttuvan. On vähemmän tarvetta johtajiin ja politiikkoihin, jotka omaksuvat uuden fokuksen. Useiden voimakkaiden diktatuuriyritysten jälkeen, tavallinen kansa näkee, mitä se on, ja sitten estää sen, ennen kuin se pystyy muodostumaan täysin. Samanarvoisuudesta tulee jälleen kerran tärkeää.


Kun ihmiset alkavat siirtyä valokehoon, on vähemmän sairauksia – harmonia Maan kanssa tuo paremman terveyden ja pitkäikäisyyttä, kun myös pieni osa ihmisistä siirtyy valokehoon. Tämä kaikki ei tapahdu kerralla, vaan vähitellen, lisääntyen hitaasti sen mukaan, miten paljon valokehostanne pystytte kantamaan. Se ei merkitse vain valon tuomista kehoon, vaan myös valon säteilemistä ja kykyä heijastaa sitä eri tavoin. Tätä alkaa tapahtua monille teistä jo tänä päivänä.

Kun tätä alkaa tapahtua, teillä on taipumusta pidätellä valoanne. Näette sen vaikutuksen toisiin ihmisiin ja yritätte kirjaimellisesti piilottaa sen, mikä on ihmisen luonnollinen reaktio. Kuitenkin 20 vuoden kuluttua voitte kaikki alkaa kulkea tietoisemmin tässä valossa, koska tuolloin se on tavallista ja ihmiset alkavat liikkua eri valokehovaiheissa. Se voi alkaa kirjaimellisesti inkarnoida täysin uuden ulottuvuuden, ja sitten alatte keksiä uuden pelin ja päättää, miten sitä pelataan.

Alatte astua siihen hyvin samalla tavalla, kuin astuitte tänne maan päälle. Olette olleet täällä aiemmin, myös maapallon muodostuessa. Kyllä, se oli kuuma pallo, joka leijui avaruudessa, alkoi viilentyä ja saada tiheyttä, mutta te olitte siellä – ei fyysisessä muodossa, vaan valokehossa. Olitte siellä eetteriolentoina, joihin joskus viitataan enkeleinä tai haamuina. Vaikka teillä on monia kuvauksia niistä, ne ovat periaatteessa valokehoja ja näin ne voivat majoittaa henkenne eri tavoin. Ne ovat viedä teidät takaisin Kotiin samalla, kun olette erillään ja pelaatte tuota peliä.

Teknologiat ja henkinen kehittyminen

Kuten mainitsin aiemmin, myös teknologianne kehittyy. Pelkkä unelma monille tähän saakka – Marsiksi kutsumanne paikan valloittaminen – on yksi näistä kehitysaskelista. Alatte löytää myös muita paikkoja ympäri universumia. Heti alatte oivaltaa, että on monia muitakin planeettoja, jotka voisivat tukea elämää jollain tavoin. Teknologioidenne kanssa työskentely voi auttaa teitä saavuttamaan ne ja jopa elämään niissä. Mutta se ei ole tärkein asia – se on pelkästään yksi jännittävä asia, joita näette, kun teknologianne saa kiinni henkisyytenne.

Seuraavien 20 vuoden aikana tapahtuu merkittävä henkinen herääminen, ja tämä henkinen liike avaa ovet teknologisten saavutusten lisääntymiselle. Nämä kaksi tekijää ovat yhteydessä. On ollut monia aikoja, jolloin teknologioita pudotettiin Maahan ns. kanavien kautta, vaikka ne eivät ehkä ole vakiintuneet. Nämä teknologiat eivät ole voineet juurtua tai kasvaa, koska henkinen kehitys ei ole ollut tarpeeksi korkea tukemaan sitä.

Noin 20 vuoden kuluttua henkinen kehityksenne avaa oven joillekin teknologioillenne. Tämä toimii harmoniassa Maan kanssa ja auttaa sitä luonnollisissa siirtymissä. Merkitseekö tämä, että kaikki ovat samalla sivulla tuossa kohtaa? Ei, rakkaat ystävät, siltä ei näytä tässä kohtaa. Ihmisillä on haaste: he tukevat tekemiään päätöksiä riippumatta siitä, mitä todisteita heillä on edessään päinvastaisesta. Ihmiset opettelevat noita läksyjä tällä hetkellä. Muutama seuraava vuosi on myrskyisä ja täynnä näitä oppitunteja. On aina joitain, jotka päättävät jäädä taakse ja valita vanhat tavat. Pyydämme teitä olemaan tuomitsematta heitä – päästäkää heistä vain irti rakkaudessa. Menkää eteenpäin omaa tietänne, sillä avaatte ovia monille. Teillä on kyky luoda tie Kotiin, seuraavaan peliin, jota alatte nyt kehittää.

Mitä jos pystyisitte luomaan täysin uuden pelin hengellenne teeskennellä, että se on erillään kokonaisuudesta? No, se on itse asiassa tämän pelin tarkoitus. Kun olette Kotona ykseystietoisuudessa, olette osa kaikkea. Tunnette kaiken ja kaikki, olette tasapainossa luonnostaan. Se on hyvin jännittävää, kun sen kaiken näkee meidän perspektiivistämme. On monia sisäpiirin vitsejä, joita te kaikki alatte pitää huvittavina, ja toivomme, että osaatte nauraa itsellenne.

Pelatkaa eri tavalla tätä peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen. Ymmärtäkää, miten paljon olette samanlaisia ja miten paljon olette osa kaikkea. Kun pelaatte tätä erillisyyttä teeskentelevää peliä, jätätte muistinne, henkenne. Sitten henkenne inkarnoituu kehoon, ja näette itsenne ihmisenä, erillisenä toisista. Tämä on hyvin jännittävää, koska se salli koko hengen, mitä kutsutaan jumalaksi, kehittyä ja tulla itsetietoiseksi fyysisessä kehossa. Vaikka tunnette näennäisesti erillisyyttä kokonaisuudesta, niin silloin kun olette kaikki yhdistyneet, ette pysty näkemään itseänne.

Tämä on se yksi asia, jota jumala ei pysty tekemään – jumala ei kykene näkemään omaa heijastustaan. Niinpä te teeskentelette täällä, että olette erillisiä ja teillä on inkarnaatio. Syntyessänne tiesitte, kuka olitte, joten teidän täytyi periaatteessa unohtaa todellinen itsenne. Opitte pelaamaan tätä peliä teeskentelemällä olevanne erillisiä. Monet ovat itse asiassa oppineet vanhemmiltaan pelaamaan tätä peliä ja usein oppineet sen, mitä on välitetty sukupolvelta sukupolvelle. Voitte nähdä tätä tapahtuvan politiikassa maan päällä tällä hetkellä.

Tämä on uusi tapa teeskennellä olevansa ihminen, koska tuo peli tulee päätökseen. Astutte uuteen peliin. Miltä tuo peli näyttää? Missä sitä pelataan? Mitä todellisuusulottuvuuksia on läsnä? Emme voi kertoa teille, rakkaat ystävät, koska ette ole vielä päättäneet lopputuloksia.

Kahdenkymmenen vuoden päästä

Kyllä, taika on alkanut. Kahdenkymmenen vuoden päästä on tiheyden ja valon tasapaino. Voitte valita, missä haluatte olla. Kuitenkin 20 vuoden kuluttua alatte suunnitella uutta peliä. Voitte aloittaa tänään hahmottelemalla mahdollisuuksia ja uneksimalla. Katsokaa taaksepäin kaikkia niitä asioita, joita maaplaneetalla on tapahtunut niiden muutaman miljoonan vuoden kuluessa, jotka olette tehneet tätä. Alatte kehittää uusia ideoita, asettaa tavoitteita ja asettaa erilaisia rajoja, jotta teillä ei ole samoja ansoja kuin ennen. Ihmisillä on uusia tilaisuuksia, ja sitten jossain kohtaa aloitatte täysin eri pelin.

Ei, sen ei tarvitse alkaa jostain pienestä luontokappaleesta, joka ryömii ylös merestä, vaikkette joka tapauksessa tehneet itse sitä. Sen sijaan pystytte luomaan jotain hyvin taianomaista, joka voi tuoda yhteen monet paikat ympäri universumia, jotka pelaavat hyvin samanlaista peliä kuin omanne. Tiedätte jo, että te ette ole teknisesti kehittyneimpiä kaikista luontokappaleista koko universumissa. Kuitenkin ihmiset ovat muuttaneet tilannetta huomattavammin kuin kukaan. On joitain, jotka osaavat kulkea ajassa käyttäen ortogonaalista matriisia. Alamme työskennellä sen kanssa ja kylvää noita siemeniä nyt.

Tulevaisuus on kirkas – odottakaa, kunnes näette, mitä on tulossa!

Rakkaat ystävät, tulevaisuus on paljon kirkkaampi, kuin kuvittelette. Haluamme jakaa sen kanssanne ja kertoa, että te ette ole tehneet mitään väärää. Odottakaa vain, kunnes näette, mitä on tulossa 20 vuoden kuluttua! Taikaa ja jännitystä on ilmassa, ja monia muutoksia tapahtuu. Kyllä, tulee myös monia teknologioita auttamaan teitä näiden siirtymien tekemisessä ja Maan tasapainottamisessa. Osaatte monia asioita jo, ennen kuin aloitatte tämän uuden pelin.

Olen Ajanpitäjä, ja voin kertoa teille, että aika on ympyrä. Teillä on taipumus toistaa asioita uudestaan ja uudestaan, myös pelatessanne tätä peliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen. Teidän ei tarvitse toistaa seuraavaa peliä, ja meille kaikille on jännittävä mahdollisuus katsella sitä. Olemme uskomattoman ylpeitä teistä, rakkaat ystävät. Monet teistä ovat myös matkustaneet ajan läpi ollakseen täällä nyt. Vaikkette ehkä tiedä sitä, teillä on monia avaimia, jotka ovat erittäin kriittisiä tämän siirtymän kannalta. Olemme erittäin ylpeitä, että kuuntelette itseänne, siitä että pelaatte peliä, jossa teeskennellään ihmistä, ja tiedätte olevanne ensisijaisesti henki, ette pelkkä biologiakupla. Jatkakaa hyvää työtä, rakkaat ystävät. Älkää ennen kaikkea unohtako nauttia matkasta.

Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä ja pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne ja pelatkaa hyvin yhteen.

Olen Ajanpitäjä. Espavo.

AMOR RAKASTUU

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä ja olen tullut viemään teidät seuraavalle tasolle tarinassa Amorista. Nämä taianomaiset ajat eivät ole toistuneet maaplaneetalla sen jälkeen. Olette pääsemässä hyvin lähelle sitä nyt. Muistutan teille, että Lemurian päivinä, Amorin päivinä, teillä oli syvä sydänyhteys, jolla pystyitte kommunikoimaan toistenne kanssa. Tunsitte asioita, joita ette voisi koskaan ajatella tuntevanne tämän päivän maailmassa. Teillä oli empatiakykyä ja pystyitte jakamaan ja tasapainottamaan energiaa intuitiivisesti, joten tänään viemme teidät kokemukseen, joka Amorilla oli rakastuessaan ensimmäistä kertaa.

Amor on 17-vuotias tässä kohtaa ja koki paljon elämää. Hän meni ns. konserttiin. Noina aikoina konsertit olivat vain hyvin erilaisia. Niissä ei ollut kaikkea elektronista musiikkia, jota teillä on tänä päivänä. Yleisesti ottaen he toivat yhteen instrumenttinsa ja äänensä ns. bändissä tai ihmisryhmässä, joka työskenteli säännöllisesti yhdessä musiikin luomiseksi, hyvin samaan tapaan kuin te teette tänä päivänä. Näiden konserttien alussa ryhmä toimi yhdessä ja alkoi soittaa jotain musiikkia, jota he olivat hioneet ajan kuluessa. Kuitenkin Lemuriassa oli sydänyhteys, ja jotain taianomaista tapahtui näiden konserttien aikana.

Melko lyhyen laulujen esitysjakson jälkeen, ihmiset kutsuttiin mukaan lavalle. Se oli enemmänkin tilaisuus, jossa ihmiset voivat mennä mukaan ja jakaa harmonioita.

Mielenkiintoinen osa siinä oli, että kaikki eivät harmonisoituneet bändin tai sen soittaman musiikin kanssa, mutta kaunis asia siinä oli, että he tunsivat sen, ja he joko pääsivät harmoniaan tai astuivat lavalta alas ja odottivat toista iltaa, toista bändiä tai toista laulusettiä, jonka kanssa he pystyvät harmonisoitumaan. Useita ihmisiä tuli eteen ja osallistui musiikin luomiseen, ja sitä oli hyvin jännittävää katsella. Heidän ei tarvinnut taputtaa tai buuata tai mitään vastaavaa osoittaakseen arvostuksensa, koska heillä oli avoimet ja yhdistyneet sydämet.

Lemurian sydän oli jatkuvassa yhteydessä kaikkien kanssa, ja jotain hyvin kiinnostavaa tapahtui tuon tapahtuman aikana. Amor katseli ihmisiä, jotka soittivat, ja hän ajatteli: "Voi, saatan astua eteen tänä iltana. Nautin todella näistä rytmeistä ja tästä musiikista, jota soitetaan tänä iltana. Saatan astua eteen – ja todella tehdä sen tänä iltana." Hän katseli ympärilleen ja näki jonkun katsovan häntä. Kyllä, se oli tyttö. Kyllä, hän oli hyvin sievä, ja hän oli vetänyt paljon energiaa monilta tuona iltana. Hän leikki kuurupiiloa Amorin kanssa ja katsoi tätä ja sitten katsoi poispäin. Sitten hän katsoi taas tätä ja katseli pitkään ja hymyili, kun Amor katsoi takaisin. Tuolla hetkellä Amor näki hänen henkensä, hänen sielunsa ja juuri tuolla hetkellä nämä kaksi tunsi syvästi rakastuneensa näin nopeasti.

Amor halusi astua lavalle ja ilmaista itseään tilaisuudessa ja ottaa käyttöön energiaa, jota hän tunsi – laittaa sitä musiikkiin. Juuri ennen kun hän alkoi nousta, jotain tapahtui. Hän katsoi olkansa yli, ja jollain toisella oli käsivarsi tuon tytön ympärillä. Amorin sydän vajosi ja hänestä tuli vähän hullu, sillä juuri tuolla hetkellä hän oli tuntenut rakastuneensa, ja sitten yhtäkkiä se oli poissa. Lemuriassa ihmiset eivät aina leikkineet kaksistaan-leikkiä samalla tavalla kuin te tänä päivänä täällä, koska nuo avoimet sydämet tietävät, että rakkaus on rakkautta on rakkautta, ja pelkästään se, että ihminen on rakastunut johonkuhun, ei vähennä toisen rakkautta. Jokainen vanhempi tietää sen – he tietävät, että heillä voi olla monta lasta eikä yksi ota pois toiselta.

Amor oli nyt turhautunut, eikä hän mennyt lavalle tuona iltana – hän ei mennyt bändin mukaan. Tuo ilta jatkui ja lopulta päättyi rummutuspiiriin, kuten sitä kutsutaan tänä päivänä, ja se oli hyvin tavallista tämäntyyppisissä konserteissa. He muuttuivat rytmeiksi, koska hyvin monet ihmiset pystyivät harmonisoitumaan noihin rytmeihin. Amor ei ottanut lainkaan paikkaansa lavalla tuona iltana. Hän katseli etäältä toivoen, että tyttö kääntyisi ympäri ja ottaisi taas silmäkontaktin hänen kanssaan, mutta tämä ei tehnyt sitä. Se vaivasi oikeasti Amoria, ja hän huomasi olevansa pulmatilanteessa.

Seuraavana päivänä hän alkoi kiertää kehää, vielä edellisillan kokemuksensa vaivaamana. Amor ei ollut oikein varma, mitä ajatella mistään tuossa hetkessä. Hänen sydämensä avautui täysin ja sitten se oli yhtäkkiä sulkeutunut, ja hänellä oli useita ystäviä ympärillään tuolla hetkellä. Yksi heistä oli nuori nainen, jonka kanssa hän oli kasvanut. Hänen nimensä oli Saroo ja tämä jutteli hänen kanssaan tuona päivänä sanoen: "Amor, mikä on homman nimi? Mikä on ongelma? Et näytä olevan oma itsesi. Jokin on sulkenut sydämesi. Mikä se on?" Amor sivuutti täysin kysymykset hetkeksi eikä halunnut vaikuttaa heikolta Saroon edessä, vaikka olikin kasvanut tämän kanssa. He olivat hyviä ystäviä, ja useita muita ystäviä oli heidän kanssaan tuona päivänä.

Vähään aikaan Amor ei kyennyt puhumaan kenenkään ystävänsä kanssa, myöskään Saroon. Hän käveli vain ympäri puolittain kehossaan ja puolittain ulkona siitä. Lopulta Saroon yllätti hänet yksin ja vaati: "Amor, olen varma, että näen jonkin olevan todella pielessä. Mikä se on? Mitä sinulla tapahtuu? Mikä sinua vaivaa?" Amor päätti yrittää verbalisoida sen, laittaa sanoja tunteisiinsa ja selittää Saroolle, mitä tapahtui.

Hän päätti, ettei voinut kätkeä sitä enää, ja kyyneliä tuli hänen silmiinsä. Lyhyessä ajassa Saroosta tuli korva, jota Amor tarvitsi, ja tämä kuunteli. Yhdessä kohtaa Saroo alkoi kikattaa ja nauraa vähän, sillä tämä oli tapahtunut myös hänelle ja hän tiesi, millaista se oli. Ja sitten hän sanoi jotain, joka oli ehdottomasti kanavoitu ylhäältä ja auttoi Amoria maadoittumaan ja näkemään asiat sellaisina, kuin ne olivat. Saroo sanoi: "Amor, kun sytyit, kun tunsit hänen katsovan henkeäsi ja nuo kaksi henkeä näki toisensa, eikö se ollut taianomaista?" Ja Amor sanoi: "Kyllä, mutta sitten myöhemmin se otettiin pois …" Ja Saroo sanoi: "Ei, sitä ei otettu koskaan pois. Tuo yksi hetki joka teillä oli yhdessä, oli hyvin erityislaatuinen. Älä menetä sitä niiden projektioidesi vuoksi, minne halusit sen menevän. Nauti vain tuosta yhdestä hetkestä, joka sinulla oli, kun hän näkin sinun henkesi ja sinä näit hänen henkensä." Ja sitten hän kanavoi vähän lisää ja sanoi: "Amor, hän nimittäin odotti sinun menevän lavalle, jotta hän voisi katsella sinua taas."

Yhtäkkiä kaikessa oli vähän enemmän järkeä, ja Amor oli vähemmän kiintynyt koko tunteeseen rakkaudesta ja tuosta yhteydestä. Hän oli silti melko turhautunut tuohon kokemukseen, koska tuona lyhyenä hetkenä kun kaksi henkeä näki toisensa hyvin selvästi, hänen mielikuvituksensa laukkasi hurjasti. Ja hän kuvitteli itsensä 10–20 vuoden kuluttua tämän tytön kanssa ja kaikki ne tulevaisuudet, jotka heillä olisi voinut olla yhdessä, ja hän kiinnittyi tuohon todellisuuteen, vaikka tosiasiassa kyse oli vain lyhyestä hetkestä, jolloin he näkivät toisensa hengen niin selvästi, että he pystyivät näkemään sisäisen kauneuden.

Niinpä Saroo pystyi lohduttamaan häntä tuona päivänä ja hän antoi Amorin myös maata sylissään hetken ja silitti tämän hiuksia, mitä Amor ei kovin usein tehnyt. Hän teeskenteli aina olevansa mies, jolla oli vahva ääni ja energia, samaan tapaan kuin tämän päivän lapsilla, mutta tuona päivänä hän salli itsensä olla vähän avoimempi. Saroon viisaus ja se kanavointi, jonka hän pystyi tuomaan sydämensä kautta, auttoi Amoria samaan tolkkua siitä, mitä tapahtui, ja avaamaan hänet mahdollisuuksille sen tapahtumisesta uudestaan ja sille, että hänellä on enemmän yhteyksiä.

Eikä kauaakaan, kun Amor alkoi rentoutua täysin. Hän avaisi oman metamorfisen kuorensa, antoi valon paistaa täysin läpi ja makasi siinä Saroon sylissä nauttien heidän yhteisestä ajastaan, tarvitsematta olla missään tai tehdä mitään. Ja yhtenä hetkenä hän katsoi ylös Saroon, ja tuolla hetkellä he näkivät toistensa hengen ja siitä tuli taianomaista, koska se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli nähnyt lapsuuden kaverinsa – ystävänsä jonka kanssa oli kasvanut – toisena henkenä. Ja tuolla hetkellä nämä kaksi rakastui kokonaan eri tavalla, ja Amor yritti olla kiintymättä mihinkään siinä. Hän oli huolissaan, koska hän pelkäsi, että saattaisi menettää parhaan ystävänsä, menettää yhteyden, joka hänellä oli ollut Saroon kanssa kaiken tämän ajan, mutta niin ei tapahtunut. Nämä kaksi vain nautti tuosta ajasta yhdessä ja tuosta energiasta, ja he näkivät toistensa hengen tuona päivänä.

Tämä tapahtuu, rakkaat ystävät, kun pystytte pääsemään kaiken hölynpölyn, kaikkien uskomusjärjestelmien ja kaikkien odotusten ohi. Kun pystytte siirtymään noiden asioiden ohi ja näkemään henkilön hengen, kuka hän todella on tuolla hetkellä, rakastutte. Amor kiitti Saroota lähtiessään kotiin, mutta ennen kuin Saroo antoi Amorin lähteä, hän katsoi syvälle tätä silmiin ja sanoi: "Jos vain voisit nähdä sen ihmisen, jonka minä sinussa näen, Amor, et epäilisi enää koskaan itseäsi."

Ja vaikka he eivät tehneet paljon asialle, heistä tuli vähän läheisempiä tuona päivänä ja jollain tavalla oli myös vähän etäisyyttä heidän suhteessaan, kun he melkein pelkäsivät tulla liian läheisiksi ja muuttaa sitä suhdetta, jonka he olivat muodostaneet lapsina. He olivat rakentaneet koko ystävyytensä ja suhteensa ystävinä olemiselle – metsissä leikkiminen yhdessä, joskus likaantuminen leikkiessään mudassa ja sellaiset asiat, joita lapset tyypillisesti tekevät. Yhtäkkiä Amor alkoi nähdä Saroon hyvin eri tavalla, ja koska tämä pystyi tuomaan läpi tuota uskomatonta viisautta, hän auttoi Amoria maadoittamaan energiansa täysin eri tavalla. Amor piti vähän enemmän siitä, kuka hän oli, kun Saroo oli lähellä. Hän rakasti nähdä itsensä tämän silmillä. Heidän ystävyytensä muuttui tuona päivänä. Ja vaikka he eivät tehneet siitä virallista suhdetta tuossa kohtaa, heidän ajatuksensa toisistaan muuttuivat ja he pääsivät paljon lähemmäs sydänenergiaa, jonka kumpikin heistä jakoi.

Jo viikon kuluttua Amor päätti palata konsertteihin, joita esitettiin avoimella kentällä, ja hän otti mukaan suosikki-instrumenttinsa kyetäkseen osallistumaan, jos tuntisi vetoa. Kun Amor kuunteli musiikkia tuona iltana, hän kävi läpi prosessin, jossa hän tanssi ja salli musiikin virrata lävitseen. Pian hän näki ihmiset nousevan lavalle bändin kanssa. Bändi ei ollut tuona iltana kovin keskittynyt esittämään täydellistä soundia – he olivat kiinnostuneet harmonisoimaan ja pitämään hauskaa. Tämä oli perinne näissä konserteissa noina Mu'n päivinä. Ja jonkin ajan kuluttua Amor alkoi tuntea musiikkia, johon hän pystyi resonoimaan, ja tuossa kohdassa hän päätti ottaa oman instrumenttinsa ja lisätä sen musiikkiin. Hän pystyi myös laulamaan, kieli-instrumenttinsa soittamisen ohella. Pian hän oivalsi, että hän oli raivannut tiensä keskelle. Ja tuolta alueelta hän katseli ympärille miettien, näkisikö hän tuon tytön uudestaan. Hän mietti, olisiko tämä siellä ja olisiko jonkun käsivarsi hänen ympärillään, muttei hän kiinnittynyt siihen.

Eikä kauankaan, kun hän näki tytön seisomassa yksin. Amor hymyili tytölle ja tämä hymyili takaisin. Juuri silloin Amor vilkaisi toisaalle ja näki Saroon kauniit, hymyilevät kasvot. Tämä säteili ylpeydestä katsellessaan Amoria, kun hän seisoi tuolla aukolla soittaen instrumenttiaan. Amor syttyi sisältä. Hän ei enää katsonut tuota tyttöä illan aikana. Hän ei voinut pitää silmiään erossa Saroosta, ja nämä kaksi katsoi syvälle toistensa sieluun tuona iltana. Se oli taianomaista. Amorin musiikista tuli uskomattoman elävää, ja vähäksi aikaa hän jopa alkoi johtaa ja hänen sydämensä lauloi instrumentin kautta, kun hän koki rakkautta suoraan Kotoa. Amor meni Kotiin ja nautti vain kaiken rauhallisuudesta. Hän tiesi, että hän olisi Saroon kanssa huomenna, eikä malttanut odottaa sitä.

Rakkaat ystävät, tätä tapahtuu maaplaneetalla. Kun avaatte silmänne ja näette toisen hengen tuota peliä pelatessa ja pystytte harmonisoitumaan hänen kanssaan jollain tavalla, leimatkaa hänet rakkaudellanne. Se on hyvin taianomaista, ja se johtaa energioihinne täysin uudella tavalla. Tuona päivänä kaikki oli hyvin Mu'ssa.

Suuresti kunnioittaen tervehdin teitä tällä tavalla. Autan teitä muistamaan nämä kauniit ajat yhdessä, ja autan teitä muistamaan Mu'n päivät.

Espavo, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

HENGEN SAMANARVOISUUS

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Em. Olen liittynyt seuraanne tänään selittämään teille joitain haasteita, jotka ovat yleisiä planeetallanne tällä hetkellä. Ihmiset painivat ideoiden ja kehitysaskelten kanssa. Kollektiivina päätätte kriittisen tärkeitä asioita. Yritätte löytää harmonian paikassa, josta olette löytäneet monia haasteita ja havainneet paljon olevan epäharmonista. Selitetäänpä siis jotain, mikä saattaa auttaa teitä ymmärtämään vähän enemmän, mitä tapahtuu.

Monet haasteista joita koette planeetallanne tänä päivänä, liittyvät ihmisuskomukseen rotujen eriarvoisuudesta. Teistä on tulossa myös hyvin tietoisia sukupuolten eriarvoisuudesta ja teette korjauksia oikealla ja vasemmalla. Merlia on uskomattoman ylpeä siitä, mitä tapahtuu, kuten me kaikki. Kun feminiinisyys nousee, valitsette uudet säännöt sille, miten pelaatte tätä peliä, mitä siedetään ja mitä ei. Kuitenkin siirtymä on hyvin vaikea, koska monien täytyy tehdä muutoksia hyvin äkkiä. Käännöksiä oikealle ja vasemmalle tapahtuu hyvin nopeasti, mutta luottakaa, että olette valmiita siihen. Työskentelette parhaillaan sen kanssa, koska kollektiivi on noussut. Feminiinienergia nousee hyvin nopeasti nyt, kun ihmiset näkevät voiman vs. väkivoiman. Harmonian löytäminen väkivoiman sijaan on kaiken feminiiniaspekti, ja olemme uskomattoman ylpeitä siitä, miten työskentelette tämän kanssa. Selitetäänpä myös, missä jotkut haasteet ovat, erityisesti missä jotkut rajoittavat uskomusjärjestelmät ovat.

Kun ihmiset katsovat toisiaan, he eivät voi olla tuomitsematta toisiaan jollain tavalla. "Olenko yhtä hyvä kuin hän? Teenkö samoja asioita samalla tavalla kuin hän? Olenko omalla polullani?" Rakkaat ystävät, tuomitsette vertaamalla itseänne tosiin. Mutta se on vanha kolmannen ulottuvuuden tapa tehdä asioita.

Nyt kun olette selvästi viidennessä ulottuvuudessa, homma ei toimi samalla tavalla. Kuitenkin nuo vanhat uskomusjärjestelmät ovat hyvin yleisiä maan päällä, kuten uskominen siihen, että jokin olentorotu on erilainen kun toinen. Se on haastavaa, koska jos tarkastellaan vain fyysisiä ominaisuuksia, kaikki ihmiset näyttävät erilaisilta, Ja kenties joku ihminen pystyy tekemään asioita, joita toinen ei pysty. Oletteko samanarvoisia ihmisinä? Ei, ette ole. Itse asiassa voitaisiin sanoa, että naiset pystyvät tekemään tiettyjä asioita, joihin miehet eivät pysty. Odottakaa, kun miehet yrittävät synnyttää, ja näette, mitä tarkoitamme.

Vaikka ette ole samanarvoisia ihmisinä, olette samanarvoisia henkinä. Vaikka olette inkarnoituneet tänne tätä yhtä aspektia varten tai oppimaan tiettyjä asioita, se ei merkitse, että toinen ei ole yhtä hyvä tai hän on väärässä. Siitä syystä ihmiskunta painii tällä hetkellä. Jokin aikaa sitten aloitte tehdä merkittäviä muutoksia planeetallanne. Aloitte kieltää orjuuden ja sääditte tasa-arvoiset oikeudet, mutta se on edelleen juurtuneena moniin ihmisiin tällä planeetalla. Kyllä, on eroavuutta, mutta ajattelette jotenkin aina, että joku on parempi kuin toinen. Melkein nauramme tälle, rakkaat ystävät, koska itse asiassa tuomitsette itsenne. Selitetäänpä.

Uskomusjärjestelmät ovat hevonpaskaa

Moniulotteisuus on hyvin yksinkertaista. Valkoista valoa tulee Kotoa ja laskeutuu epätäydelliselle planeetalle ja jakautuu sitten eri väreiksi. Valkoinen valo on täydellistä valoa Kotoa, eikä sitä voi olla maan päällä, koska täällä ei ole mitään täydellistä. Rakkaat ystävät, elätte epätäydellisellä planeetalla. Niinpä valkoinen valonne osuu tämän kristallin keskelle. Tuo kristalli jakaa valonne kauniisiin valonsäteisiin, jotka ovat kaikki hieman epätäydellisiä ja joista saatte väriä ja kauneutenne. Teillä on niitä karkeasti 11, ja 12. ulottuvuutenne on korkeampi itse keskellä.

Kristalli jakautuu näihin kauniisiin säteisiin ja jokainen on yhteydessä Kotiin tuon korkeamman itsen kautta. Olette yhteydessä myös muihin olentoihin, muihin "sinuihin" – nuo ovat muita osianne korkeamman itsen kautta. Tästä alkaa tulla hyvin selvää, mistä syystä usko rotujen eriarvoisuuteen tulee taas pintaan maan päällä. Vaikka näistä uskomuksista ei puhuta ääneen, rakkaat ystävät, ne ovat ydin monissa asioissa, joihin ryhdytään planeetallanne. Jos voitte ymmärtää tämän, voitte löytää, mitä sen takana on. Havaitsette, että melkein kaikilla on uskomusjärjestelmiä, asioita joita heille on opetettu ja joita pidettiin oikeina tai väärinä.

Muistakaa, että nämä ovat ihmisen opetuksia, ei hengen. Kukaan henki Kotoa ei osaa vihata, kukaan ei opi Kotona tuomitsemaan toista. Nämä asiat opetetaan täällä ihmisinä biologiakuplassanne, tiheydessä jota kannatte ja joka erottaa teidät toisistanne. Vihaa, erillisyyttä ja eriarvoisuutta opetetaan vain maan päällä, ja useimmiten niitä opetetaan lapsille. Joskus nämä ovat sukupolvien uskomusjärjestelmiä, jotka annetaan sukupolvelta toiselle.

Samalla tavalla hyväksikäyttö annetaan sukupolvelta toiselle, uudestaan ja uudestaan. Aika on ympyrä, joten kaikki toistuu lopulta. Hyvä uutinen on, että vaaditaan vain yksi ihminen tuossa ketjussa kaiken muuttamiseen. Samalla tavalla vaaditaan vain yksi ihminen katkaisemaan hyväksikäyttömalli. Kun joku muuttaa uskomusjärjestelmäänsä, parantuminen kulkee sekä eteenpäin että taaksepäin aikajanalla. Käytännössä parannatte hyväksikäyttäjänne, vaikka se menee taaksepäin useita sukupolvia. Parannatte lapsenne olemalla tuomatta sitä heidän elämäänsä.

Moniulotteinen näkemys

Monet näistä uskomusjärjestelmistä pitävät ihmiset jumissa kolmannessa ulottuvuudessa. Se on mielenkiintoista, koska olette siirtyneet selvästi viidenteen ulottuvuuteen, yrittäen samalla edelleen soveltaa vanhoja, kolmannen ulottuvuuden rajoittavia uskomuksia. Se estää kaikkea liikkumasta yhteen harmoniassa.

Tässä on mielenkiintoinen osa. Puhumme rotujen eriarvoisuuden uskomusjärjestelmästä, jossa ajatellaan jonkin rodun olevan parempi kuin toinen. Meistä on kiehtovaa, että jotkut ihmiset tuntevat tuon uskomuksen juurtuneen itseensä ja melkein tietävät sen olevan totta sydämessään. Mutta meistä se on melkein huvittavaa, koska tätä todella tapahtuu. Kun valkoinen valo tulee Kotoa ja osuu tuohon kauniiseen kristalliin, se jakautuu näiksi epätäydellisiksi säteiksi. Täällä olette jotain rotua, sitten tuolla olette toista rotua. Ja täällä olette kehittäneet uskomusjärjestelmän, jossa seuraatte jotain uskontoa, mutta tuolla seuraatte eri uskontoa. Täällä olette täysin eri rotua. Yksi ulottuvuutenne on rasisti, toinen ulottuvuutenne on juuri tuo rotu. Mielenkiintoinen osa on, että niillä ihmisillä jotka ovat todella jumissa näissä uskomusjärjestelmissä, kuten rotujen eriarvoisuus, on tavallisesti monia noita eri rotuja muissa moniulotteisuuden kokemuksissaan.

Tämän kanssa kaikki alkavat painia ja yrittävät saavuttaa selkeän konsensuksen. Kätketty rasismi on yleistä tällä hetkellä maan päällä. Samalla tavalla on kätkettyjä uskomuksia sukupuolien epätasa-arvosta ja siitä, että on vain kaksi sukupuolta. Nämä uskomusjärjestelmät ovat esillä uutta näkemystä ja kollektiivista uudelleenarviointia varten. Ihmiset alkavat ymmärtää, että on kahta useampi sukupuoli. Muistakaa, että ihmiset ovat ennen kaikkea henkiä. Nyt kun ihmiset ovat siirtymässä valokehokokemukseen, nuo vanhat uskomusjärjestelmät (suom. huom. tässä on käytetty kirjainlyhennettä, joka tarkoittaa myös "hevonpaskaa") eivät yksinkertaisesti sovi viidenteen ulottuvuuteen.

Tietäkää, että kun näette jonkun ihmisen ennakkoasenteet, se johtuu tavallisesti siitä, että hänen moniulotteisessa itsessään tapahtuu monia samanlaisia kokemuksia. Hyvä uutinen on, että ajan kuluessa nuo ulottuvuuksien väliset muurit alkavat hävitä. Jo nyt ihmiset alkavat tuntea tunteita ulottuvuusmuurien läpi, erityisesti te jotka olette empaattisia. Alatte tuntea tunteita, jotka eivät ole teidän, ja saatatte myös kadottaa muistoja, jotka eivät ole todellisuudessa teidän. On mielenkiintoista, miten mittaatte itseänne, mutta tietäkää, että olette kauniilla hengen harmoniapolulla. Sisällä oleva henki on ehdottomasti samanarvoinen kaikissa teissä – se on täydellinen osanne. Jos voitte alkaa nähdä itsenne henkenä ja käyttäytyä vastaavasti, astutte siihen seuraavana evoluutioaskeleenanne. Tämä on koko ihmiskunnan edessä.

Odottakaa, kunnes näette, mitä on tulossa

Olemme sanoneet sen monta kertaa, ystävät: "Odottakaa, kunnes näette, mitä on tulossa", sillä se on ehdottomasti taianomaista. Kaikilla ihmisillä on tilaisuus elää ilman kaikkia haasteita, uskomusjärjestelmiä ja tiheän fyysisen kehon tuskaa silloin, kun pystytte kantamaan enemmän valoa. Jos haluatte, voitte myös teeskennellä olevanne erillään kokonaisuudesta ja saada harmoniakokemuksen. Kyllä, se tuntuisi hyvin paljon niiltä päiviltä, joita koitte sen lyhyen ajan, kun Lemuria oli tällä planeetalla.

Monet teistä muistavat totuuksia, jotka voitte jakaa toisten kanssa, ja autatte heitä aloittamaan omien uskomusjärjestelmiensä uudelleenarvioinnin. Rakkaat ystävät, joskus kun olette hiljaisessa tilassa nukkumaan mennessä tai herätessänne aamulla, yhdistykää noihin muihin korkeamman itsenne osiin. Uskaltakaa yhdistyä toisiin "sinuihin", jotka voivat laittaa täydellisyyden taas yhteen. Se auttaa kaikkia maaplaneetalla. Ottakaa nämä seuraavat askeleet sitä kohti, mitä on tulossa ja missä teette nämä liikkeet.

Olette suuria olentoja, rakkaat ystävät, jokainen teistä. Pidätte valoa tavoilla, joita emme voi näyttää teille, ennen kun palaatte Kotiin. Taika on suoraan edessänne. Nauttikaa matkasta. Uskaltakaa nauraa. Uskaltakaa pelata peiliä, jossa teeskennellään olevansa ihminen, ja tietäkää, että se mitä tahansa teettekin tässä elämässä, viedään toisiin omiin ulottuvuuksiinne. Teiltä ei mene mikään sivu suun. Me näemme teidät täydellisinä olentoina, ja te alatte muistaa sen päivä päivältä. Nauttikaa matkasta, rakkaat ystävät, ja tietäkää, että olette taianomaisia. Emme ole täällä opettamassa teille mitään, vaan auttamassa teitä muistamaan suurenmoisuutenne ja sen täydellisyyden, jonka olette kätkeneet itseltänne pelataksenne tätä peliä.

Suuresti kunnioittaen tervehdin teitä tällä tavalla ja katselen, kun koko ihmiskunta kasvaa. Jätämme teidät kolmen yksinkertaisen muistutuksen kera. Kohdelkaa toisianne kunnioittaen, hoivatkaa toisianne joka tilaisuuden tullen ja pelatkaa hyvin yhteen, rakkaat ystävät.

Olen Em. Ja rakastan teitä.

Espavo.

Ryhmä

Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron