Rother Steve (espavo.org) The Group - Ryhmä

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Tammikuu 2018 TASAPAINOTTAVA AALTO

ViestiKirjoittaja hammer » 23.02.2018 18:27

TASAPAINOTTAVA AALTO

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Tammikuu 2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys Kotoa. Olen Sydämen tiedemies.

Olen liittynyt tänään seuraanne kertomaan teille mielenkiintoisista asioista, joita tapahtuu planeetallanne useiden seuraavien kuukausien kuluessa. Ilmestyy tilaisuuksia, ja monet näkevät avautumista siellä, mistä ennen löydettiin vastustusta. Tapahtuu muutos, ja näitä uusia asetelmia avautuu, kun ihmiset kehittyvät. Rakkaat ystävät, teidän täytyi kokea massiivisten muutosten tuleminen tänne. Ei ollut helppoa tapaa tehdä sitä, mutta olette selvinneet siitä ja valmiita siirtymään seuraavalle tasolle. Huomaatte, että on teidän tehtävänne valita, astutteko näihin uusiin mahdollisuuksiin vai ette. Nämä uudet mahdollisuudet ovat kokonaan teidän, ja voitte mennä niistä läpi omalla energiallanne. Kerrotaanpa teille lisää siitä, että tämä energia muuttaa maaplaneettaa.

Aikajanalla työntäminen

Jokin aika sitten teidät työnnettiin aikajanalle. Nyt maa hivuttautuu tuon työnnön loppua kohti. Kaksi neutronitähteä törmäsi jokin aika sitten, mikä lähetti energia-aallon, jonka Einstein ennusti monta vuotta aiemmin. Tuo aalto osui Maahan massiivisena kuohuntana, joka alkoi muuttaa aikajanaanne, koska gravitaatiolla ja ajalla on suhde. Tuntui siltä, kuin matto olisi vedetty kaikkien alta, mikä aiheutti paniikkiaallon. Tuo tunne sai vuorostaan monet ylireagoimaan ja liikkumaan tavalla, jolla he eivät normaalisti liikkuisi. Tämä aiheutti jakautumista, joka on käynnissä edelleen tänä päivänä. Koko prosessi oli kuin laiva, joka kulki vedessä aiheuttaen uskomattomia aaltoja, joita kulkee maailmanne läpi tänäkin päivänä.

Mutta kerromme teille, että jotain jännittävää on tapahtunut hiljattain, kun kaikki teleskooppinne olivat kohdistuneet asteroidiin, kun se ohitti Maan. Niin suuri massa ei ole tullut näin lähelle Maata lähiaikoina. Läheisyytensä vuoksi se toi pienen gravitaatioaallon, joka vaikutti sitä alkuperäistä massiivista aaltoa vastaan, joka alkoi vuoden 2015 lopulla. Ihmiset ja Maa ovat paljon herkempiä gravitaatiomuutoksille, kuin tällä hetkellä tiedetään. Vuorovesi kääntyy taas kera tilaisuuksien, joissa sydämet voivat yhdistyä yhdeksi. Ihmiset alkavat odottaa innolla ykseystietoisuutta ja nähdä ne tavat, joilla he ovat samanlaisia, eroavuuksien sijasta.

Se alkaa avata monia ovia ja sydämiä planeetallanne, mutta on edelleen teidän tehtävänne saada ote tästä. Muistakaa, rakkaat ystävät, että kun ihmisistä tulee kaavamaisia tavoissaan, he pitävät usein kiinni tiukasti oikeuttamalla päätöksensä ja tekonsa. Pyydämme teitä kaikkia katsomaan syvälle itseenne. Miten voitte avata sydämenne ja nähdä kolikon monet puolet? Miten käytätte aidossa viidennessä ulottuvuudessa monia aistejanne, joita ette ole käyttäneet aiemmin?

Kaikki silmät universumissa katsovat Maata

Vuonna 2012 Maa astui täysin viidenteen ulottuvuuteen, mutta se ei välttämättä tarkoittanut, että olette menettäneet kolmannen ulottuvuuden tapanne. Monet yrittävät edelleen käyttää kolmannen ulottuvuuden ominaisuuksia viidennessä ulottuvuudessa, mikä on aiheuttanut erillisyysaallon jäämisen paljon pidemmäksi aikaa, kuin sen tarvitsi. Kyse ei ollut pelkästään ohikulkevasta asteroidista tai gravitaatioaallosta, joka osui maaplaneettaan. Monia asioita tapahtui samanaikaisesti, ja kaikki toimivat yhdessä auttamaan ihmiskunnan siirtymisessä tuolle seuraavalle tasolle. Nyt se on hyvin käynnissä, joten pyydämme teitä juhlimaan tätä ja lisäämään energianne muutokseen.

Juhlikaa tilaisuutta siirtyä takaisin ykseystietoisuuteen tavalla, johon ette ole pystyneet vähään aikaan. Energianne lisääminen saa mahdollisuusoven pysymään auki. On aika herätä ja esittää oma osanne. Ensimmäistä kertaa melko pitkään aikaan alatte tuntea myötätuulta. Etsikää sitä, käyttäkää sitä ja astukaa omaan totuuteenne. Kun teette sen tavalla, joka tekee myös toisille tilaa puhua omaa totuuttaan, aloitatte täysin uuden viidennen ulottuvuuden voimaantumisaallon.

Rakkaat ystävät, kaikki silmät universumissa katsovat maaplaneettaa, sillä jotain hämmästyttävää on tapahtunut. Ette ole olleet teknologisesti kehittynein planeetta universumissa. Tosiasiassa monet muut olennot ovat olleet pitkällä teidän teknologisten kykyjenne yli. Kuitenkin olette ainoa vapaan valinnan planeetta, ainoa jolla ei ole ennalta määrättyä suuntaa tai lopputulosta. Teidän täytyi kirjaimellisesti liikkua näiden kokemusten läpi tekemällä valintoja sisällänne, ja kiehtova asia on, että olette edenneet enemmän, kuin mikään muu peli koko universumissa. Kerromme teille, rakkaat ystävät, ettei mikään peli koko universumissa ole koskaan muuttanut kollektiivista todellisuusulottuvuutta samalla tavalla kuin ihmiskunta.

Kyky siirtyä kolmannesta ulottuvuudesta neljännen läpi ja hankkia kaikki nämä uudet leimat sekä rantautua samalla tiukasti viidenteen, on hämmästyttävää ja hyvin odottamatonta. Selvitätte edelleen, miten kaikki nämä eri piirteet toimivat. Myös fysiikka on erilaista viidennessä ulottuvuudessa kuin kolmannessa tai neljännessä. Vaikkette vietä paljon aikaa neljännessä ulottuvuudessa, olette saaneet monia leimoja, jotka olivat välttämättömiä muuttuaksenne. Tätä kollektiivista ulottuvuusmuutosta ei ole tapahtunut missään koskaan ennen – kaikki universumin silmät katsovat maaplaneettaa tällä hetkellä ja ihmiskunta kehittyy.

Suurin unelmamme jokaiselle teistä on siirtyä pidemmälle valokehoon ja tunnistaa henkenne ensimmäiseksi ja ihmisyytenne toiseksi. Tämän tekemiseksi täytyy mennä syvälle sydämeenne ja arvioida itseänne ja kaikkea ympärillänne vähän eri valossa. Näette sen eri perspektiivistä ja teillä on tilaisuus nähdä asiat sellaisina, kuin ne oikeasti ovat Kotoa katsottuna, eikä katsoa sitä tahriintunutta kuvaa, joka teillä on ollut kolmannessa ulottuvuudessa.

Rakkaat ystävät, myös fyysinen kehonne muuttuu. Saatte uusia ominaisuuksia ja aisteja. Olemme kertoneet teille koko ajan, että teillä on todellisuudessa lähemmäs kahdeksan aistia kuin viisi. Chakrojen lisäksi, teillä ei ole tyypillisesti mitään ajatusta siitä, miten liikutatte energiaa fyysiseen kehoonne ja sen sisällä. Alatte oppia, miten tämä erotetaan ja miten sitä käytetään, sillä opitte kantamaan enemmän valoa sisällänne. Myös näkökykynne muuttuu. Näkyvä valo on vain erittäin pieni osa sähkömagneettiasteikkoa, ja alatte kyetä näkemään laajemman vaihteluvälin. Monet ihmiset alkavat myös kuulla ulottuvuuksienvälisesti, ja jotkut ovat hyvin huolissaan äänistä, joita kuulette.

Alatte ehkä tuntea magnetismia toisista todellisuusulottuvuuksistanne. Tämä ei ole kolmas, neljäs ja viides kollektiiviulottuvuus, vaan ihmisten moniulotteisuutta, joilla on 11 eri kokemusta kerralla. Näitä ulottuvuuksia erottaa magneettinen energiaseinä, ja alatte tällä hetkellä kyetä tuntemaan noiden seinien läpi. Sydämen magnetismi kulkee noiden seinien läpi uskomatonta vauhtia, kun ne alkavat hajota, mikä synnyttää monia mahdollisuuksia.

Erillisyyden menettäminen

Ymmärtäkää, rakkaat ystävät, että elätte epätäydellisellä planeetalla, joten teidän on täytynyt kätkeä täydellisyytenne kaikkiin 11 ulottuvuuteen. Tuo erillisyys antoi teille tilaisuuden teeskennellä olevanne ihminen ja erillään toisistanne. Kun ihmiset tuntevat näiden seinien häviävän ja yhteys toisiin tulee voimakkaammaksi, se aiheuttaa paljon pelkoa, koska he tuntevat menettävänsä identiteettinsä ja ainutlaatuisuutensa. Tämä saa monet käyttäytymään riehakkaasti, kun he yrittävät pitää kiinni totuuksistaan samalla tavalla kuin kolmannessa ulottuvuudessa.

Olkaa kärsivällisiä, rakkaat ystävät. Tietäkää, ettei ole oikeaa tai väärää, sillä tämä evoluutio kuljettaa valokehoon niin monet, kuin haluavat mennä. Tässä ei ole kyse tuomitsemisesta – kyse ei ole niiden jättämisestä taakse, jotka ovat liian hitaita tai jotka eivät ole riittävän hyviä menemään seuraavalle tasolle. Kaikilla on tuo tilaisuus, vaikka jotkut jäävät taakse ja päättävät yksinkertaisesti olla siirtymättä. Älkää tuomitko heitä ja tietäkää, että he ovat myös osa teitä ja auttavat järjestämään ne tikapuut, joita tarvitaan avautuaksenne tuohon seuraavaan todellisuusulottuvuuteen. Rakkaat ystävät, olette päässeet viidenteen ulottuvuuteen. Nyt pyydämme, että alatte päästää irti täysin niistä kolmannen ulottuvuuden asioista, jotka pidättelevät joskus kaikkia ihmisiä.

Voimaantuneen yhteiskunnan luominen

Uskomusjärjestelmät alkavat hävitä yksilöllisten uskomusten edestä. Sen sijaan, että näette asiat oikeana tai vääränä, ylhäällä tai alhaalla, hyvänä tai huonona ja rakkautena tai pelkona, alkakaa käyttää erottelukykyä. Ottakaa vain se, mikä on teitä varten tällä hetkellä, tuomitsematta, että jokin toinen on huono. Etsikää hyvää kaikesta. Heijastakaa valoa toisiinne, koska niin voimaannutatte itseänne, rakkaat ystävät. Kun voimaannutatte ihmisiä ympärillänne, olette yhtäkkiä voimaantuneessa yhteiskunnassa. Ikään kuin toimisitte Mu'n päivinä, jolloin teillä oli avoimet sydämet ja yhteydet toisiinne.

Planeetalla on tällä hetkellä hyvin monia, jotka kantavat tätä valtavaa tilaisuutta empatiaan. Empaatteja on täällä suurina määrinä. Monet teistä ovat olleet piilossa ja ymmärrettävästi niin, koska on erittäin vaikeaa olla niin korkeaa värähtelyä hyvin matalalla värähtelevällä planeetalla. Tuo korkea värähtely vetää kaikkea itseensä, ja olette vaikuttaneet enemmän, kuin tiedätte, kunnes palaatte Kotiin. Olemme uskomattoman ylpeitä teistä. Odottakaa innolla, mitä on tulossa, rakkaat ystävät, sillä siinä ei ole surua, mitä tapahtuu. Sanomme sen jälleen: odottakaa vain, kunnes näette, mitä tulee.

Olette ansainneet tienne korkeampaan värähtelyyn ottamalla askelia, joita ei ole koskaan ennen otettu missään. Ympäri universumia on enemmän kaltaisianne pelejä, kuin järjestelmissänne on numeroita sen laskemiseen. Kun ajattelette sitä, kenties voitte ymmärtää, miksi teitä kunnioitetaan niin uskomattomasti. Astutte eteenpäin. Kyllä, se on vaikeaa ja tuskallista toisinaan. Joskus se merkitsee, että teidän täytyy elää karulla planeetalla voidaksenne herättää kaikki siirtymään sitä kohti, vaikka ette koskaan kaikki usko samoja asioita. On miljoona tietä kotiin, rakkaat ystävät, joten älkää ajatelko, että ainoastaan yksi uskomus tai uskomusjärjestelmä vie teidät sinne. Ne jotka katsovat ykseystietoisuutta kohti, pystyvät vaikuttamaan eniten siihen, mitä koette.

Pyydämme teitä rakastamaan toisianne ehdottomasti. Tietäkää, että riippumatta siitä, millä puolella luulette olevanne, tosiasiassa olette kaikki tässä yhdessä. Astukaa uuteen valoon ja ottakaa paikkanne E-perheessä maaplaneetalla, koska tässä on nyt kyse voimaantumisesta (suom. huom. englannin kielen sana "voimaantua" alkaa e:llä). Etsikää tapoja voimaannuttaa ympärillänne olevia kaikin mahdollisin tavoin. Uskaltakaa astua esiin, astua pois piilosta, koska nyt on myös teidän äänenne aika kuulua. Kyse ei ole siitä, kuka pystyy huutamaan kovimmalla äänellä, vaan niistä jotka pystyvät eniten harmoniassa ympärillään olevien kanssa.

Olette matkustaneet pitkän matkan, rakkaat ystävät, ja joidenkin teidän henki on jokseenkin väsynyt. Olette tehneet kovasti töitä ja panostaneet kovasti tähän suureen vapaan valinnan planeettakokeiluun. Tietäkää, että te ette ole enää ainoa vapaan valinnan planeetta, sillä on muita, jotka ovat alkaneet kopioida niitä ihmeitä, joita tapahtuu täällä nyt. Olette jo voittaneet pelin, ja se on kaunista.

Nauttikaa tästä matkasta aina, kun voitte, löytäkää sisäinen valo ja heijastakaa sitä. Käyttäkää tuota valoa ymmärtääksenne ja luottaaksenne, että olette todellakin ensin henki. Olette ansainneet paikkanne olla täällä, ja olemme uskomattoman ylpeitä teistä, rakkaat ystävät. Antakaa tämän kauniin magneettienergia-aallon herättää sydämenne korkeista korkeimpaan. Tietäkää ennen kaikkea, että teitä rakastetaan. Suuresti kunnioittaen tervehdin teitä tällä tavalla ja pyydän teitä vain kohtelemaan toisianne suuresti arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen ja pelatkaa tätä peliä hyvin yhteen.

Olen Sydämen tiedemies.

AMOR MENEE TÖIHIN

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

Olen tullut tänään tuomaan teille seuraavan tarinan Amorista. Oli kaunista yhteyttä, ja vaikka oltiin selvästi kolmannen ulottuvuuden todellisuudessa, hän työskenteli ensimmäisen ulottuvuuden ykseystietoisuuspiirteiden kanssa. Tänään viemme teidät tuohon ykseyteen ja autamme näkemään Amorin, kun hän yltää seuraavaan elämänvaiheeseensa Lemuriassa.

Tänään löydämme Amorin etsimästä tarkoitustaan. Hän oli tehnyt monia harjoituksia ja tavannut paljon ihmisiä ideoiden saamiseksi. Amor meni isänsä luo, joka oli korkeassa asemassa paikassa, jota kutsuisitte Mu'n hallitukseksi. Lemurian hallitus oli hyvin erilainen kuin teidän kokemuksenne tänä päivänä. Hallituksen virkamiesten ei ollut tarkoitus olla maailmanjohtajia – heidän oli tarkoitus olla vain palvelijoita, ja heillä oli tietyt työtavat, joita noudatettaisiin. Hallituksessa ei ollut lainkaan tuomitsemista. Hallituksessa oleminen salli Amorin isän tulla hyvin tutuksi käytäntöjen kanssa, ja hän kertoi Amorille vähän, millaista olisi siirtyä tähän prosessiin.

Intohimo on avain

Ja hänen isänsä sanoi: "Amor, yksi tärkeimmistä asioista ollessaan jonkinlaisessa palveluksessa on yhdistää se myös omaan intohimoonsa. Poika, jos löydät jotain, minkä tekemistä rakastat, et tee päivääkään työtä elämässäsi. Sinulla on hauskaa siinä, mitä teet, ja se on uskomattoman tärkeää. Mutta Amor, tämän lisäksi haluan auttaa sinua ymmärtämään erään tärkeän tavan, joka on kehittynyt monien sukupolvien saatossa täällä Mu'ssa. Se on tapa olla työpaikassa vain kolme vuotta. Pyydämme sinua tekemään saman, mitä teemme täällä Mu'n hallituksessa. Ja se on yksinkertaisesti, että teemme parhaamme työssä niin kauan, kun meillä on hauskaa. Karkeasti ottaen joka kolmas vuosi vaihdamme tehtävää. Mutta jos lähdet tuosta tehtävästä vuodeksi ja palaat sen jälkeen, palaat eri perspektiivin kera. Niinpä tämä on yksi tärkeimmistä tavoista, jonka haluan sinun muistavan, kun valitset tätä elämäsi seuraavaa inkarnaatiota. Tätä seuraavaa lemurialaisena olemisen vaihetta. Ymmärrä, ettei mikään ole ikuista. Jos tarkastelet sitä kolmen vuoden matkana, voit lähestyä sitä korkeimman potentiaalin kera."

Kun Amor katseli ympärille, hän näki, mitä jotkut hänen ystävänsä ja opettajansa tekivät. Silloin Amor päätti, että hän haluaa tulla parantajaksi. Mutta tietysti noina aikoina ei ollut opistoja, koska niitä ei tarvittu. Ihmiset oppivat kokemuksen kautta, joten niin Amor teki. Hän otti ensimmäisen työpaikkansa palkattomana oppipoikana ns. parantumispaikassa.

Noina päivinä oli nuortumistemppeleitä, rakkaat ystävät. Työskenneltiin kristallien kanssa eri tavoin. Se oli kiehtovaa, koska voitiin mennä näihin kristallisiin nuortumistemppeleihin noin joka kolmas vuosi ja viettää siellä päivästä kolmeen päivään. Nämä olivat kauniita paikkoja, jotka olivat reunustettuja kristalleilla, ja sädehtivää valoa taittui kaikkialta. Oli hämmästyttävää vain katsella ja olla tuossa energiassa. Ja kun puhui, sanat värähtelivät näiden kristallien läpi ja heijastuivat takaisin eri tavalla. Tänä nuorentumisaikana oppi, koska voi nähdä itsensä oikeasti. Oli oltava tarkkana siinä, mitä puhui, koska se juurtuisi itseen.

Amor piti siitä, että se oli suuri muutos- ja kasvupaikka. Hän halusi työskennellä terapeuttina ja auttaa ihmisiä valmistautumaan näihin nuortumistemppeleihin ja ymmärtämään, millaista työtä he tekisivät. Hän antaisi heille suuntaviivoja, miten he voisivat saada eniten kokemuksestaan.

Pelko on ikääntymisprosessin perusta

Amor sai tavata monia ihmisiä aloitettuaan työnsä. Ensin muutos oli hänestä vaikea, koska hän oli tottunut olemaan vapaa koko ajan, odottaen vain hauskan pitämistä ja ajan viettämistä ystäviensä kanssa. Hän nautti siitä, että oli jonkin tarkoitus, ja hän rakasti tuota ensimmäistä työpaikkaa. Amor oppi paljon ihmisiltä, jotka työskentelivät siellä. He opettivat hänelle, miten opetetaan ja voimaannutetaan ihmisiä ottamatta heidän voimaansa. Amor oppi, miten saadaan ihmiset rentoutumaan ja saamaan eniten irti kokemuksestaan, kun he menivät näihin nuortumistemppeleihin.

Näihin paikkoihin liittyi myös monia erilaisia parannusmuotoja, koska kehot olivat hyvin tiheitä tuolloin, aivan kuten nyt. Aika ajoin oli fyysisiä sairauksia, mutta oli myös erilaisia tapoja käsitellä niitä värähtelyperspektiivistä. Amor alkoi oppia ja ymmärtää paljon tästä työstä, ja hän havaitsi itsellään olevan luontainen kyky heijastaa ihmisten energiaa niin, että hän pystyi auttamaan nämä näkemään itsensä.

Yhtenä päivänä Amor kysyi yhdeltä opettajistaan: "Mitä parantaminen on? Mitä tarkkaan ottaen teemme, kun parannamme toisen ihmisen?" Hänen tutorinsa nauroi hysteerisesti. "Ei, Amor. Kukaan ei paranna ketään. Se on mahdotonta. Parantamisen täytyy aina tulla sisältä, joten tehtäväsi on heijastaa ihmisiä. Autat heitä näkemään toisensa eri tavalla, jotta he voivat oppia parantamaan itsensä. Sitä parantaja todellisuudessa on – sellainen joka luo tilan toisille, jotta he parantavat itsensä."

Vaikka ikääntymistä ei pidetä sairautena ja keskimääräinen elinkaari oli Lemuriassa noin 300 vuotta, oli aikoja, jolloin ihmiset menivät näihin nuortumistemppeleihin ilman kunnon ohjeita tai fokusoitunutta mieltä, ja he päästivät pelon sisään. Silloin he ikääntyivät, koska pelko on todellisuudessa ikääntymisprosessin perusta ihmismuodossa. Noissa temppeleissä säteilevät kristallit poimivat sen, mitä puhuttiin tai pidettiin ajatuksissa, ja heijastivat sen takaisin kehoon erilaisena värähtelyharmoniana. Tämä sallii puhdistumisen kaikesta, mikä ei ole todellisen "sinun" mukaista, koska kaksi värähtelyä ei voi olla samassa paikassa.

Amor rakastui nopeasti työhönsä. Hän tunsi olevansa todella omassa intohimossaan ja ajatteli usein isänsä sanoja. Hänen tutorinsa olivat tyytyväisiä saadessaan niin intohimoisen oppilaan, ja he pysyttelivät etäämmällä ja antoivat hänen tehdä monia päätöksiä. Yksi tutoreista kertoi, että he katselisivat häntä: "Olemme olkapääsi takana ja autamme sinua ainakin ensimmäisen vuoden matkoillasi täällä. Työskenneltyäsi vuoden täällä päästämme sinut omilleen. Lisäksi pyydämme sinua olemaan myös luova ja keksimään itse ideoita siitä, miten voisit parantaa, mitä olemme opettaneet sinulle. Tämä on upein asia, jonka opettaja voi tehdä. Ei ainoastaan opettaa, mitä tietää, vaan myös kannustaa menemään sen yli ja tuomaan osan itseään työhönsä."

Amor oli hyvin innoissaan ja ilmestyi joka aamu varhain töihin. Saatuaan työnsä valmiiksi kaikkien kanssa, hän siivosi joka päivä nuortumistemppelit, vaikkei se ei kuulunut hänen tehtäviinsä. Hän halusi vain olla siellä osana ihmettä ja tietysti oppia mahdollisimman paljon. Kyse ei ole niinkään teknologiasta, rakkaat ystävät, koska kristallienergia ja temppeleitä reunustavat kristallit tekivät kaiken työn. Se oli hyvin luonnollinen prosessi, kun kristalleilla on kivikunnan korkein värähtely. Ne pystyivät heijastamaan eläinkunnan korkeinta värähtelyä ja auttoivat kehon jokaista solua asettumaan takaisin puumerkkivärähtelyynsä. Tätä prosessia kutsuttiin "induktioksi", ja Amorin oli opittava kontrolloimaan ajatuksiaan, koska nämä temppelit olivat aito viidennen ulottuvuuden tila. Kaikki mikä oli sydämen ja mielen välisessä tasapainossa tässä tilassa, ilmentyi todellisuuteen hyvin nopeasti, joten Amor opetteli hallitsemaan ajatuksensa.

Pian Amor palasi kotiin vierailulle, eikä hän malttanut odottaa, että saisi kertoa isälleen, mitä oli oppinut. Hän sanoi: "Isä, olen niin tyytyväinen tähän, että voisin tehdä sitä ikuisesti." Hänen isänsä sanoi: "Muista, Amor, tapana on kolme vuotta, sillä sinulla on paljon koettavaa. Rakas poikani, keräät monia asioita matkasi varrella. Älä pidä mitään niistä hyvänä tai huonona. Älä tuomitse polkuasi. Astu vain eteenpäin ja salli asioiden tapahtua ja henkesi johtaa sinua korkeimpaan kokemuspotentiaaliin lemurialaisena."

Amor vastasi: "Isä, tehtäväni on opastaa ihmisiä aina, kun voin. Kenties jonain päivänä minusta tulee Lemurian opas, vaikka tiedän, että minun täytyy tehdä työtä siihen jossain kohtaa. Se merkitsee monien eri menettelytapatasojen läpikäyntiä, opiskelua ja opettamista eri tavoin, mutta se on yksi unelmani." Hänen isänsä sanoi: "Kolme vuotta, Amor. Seuraa sitä kolme vuotta. Pidä tauko ja päätä sitten, minne haluat mennä. Älä lukitse itseäsi mihinkään pitkäaikaiseen tavoitteeseen, koska sinulla on paljon koettavaa 300 vuotesi aikana tässä kehossa. Hyvin monia asioita voi tapahtua. Hyvin monet eri aspektiisi voivat toteutua tässä. Nämä ovat jännittäviä aikoja sinulle – varmista, että nautit joka hetkestä, myös niistä, joita sanoisit virheiksi."

Amor hämmentyi vähän tästä. Hän kiitti vain isäänsä ja meni matkoihinsa. Painittuaan asian kanssa pari päivää, hän toi asian esiin yhden tutorinsa kanssa, joka opetti hänelle työskentelyä nuortumistemppeleissä. Amor sanoi: "Mitä jos teen virheen? Mitä jos kerron jollekin väärän asian? Mitä jos otan jonkun voiman jollain tapaa, enkä voimaannutakaan häntä?" Ja tutor nauroi taas rakastavasti ja sanoi: "No, Amor, siitä syystä tarkkailemme työtäsi ja varmistamme, että nämä ihmiset ovat harmoniassa, kun he astuvat tähän kokemukseen, jotteivät he epäharmonisoi itseään. Ja lisäksi, ne mitä pidät mahdollisina virheitä, eivät aina ole virheitä. Kun astut tähän työhön ja olet palveluksessa, alat saada kanavointeja alkaessasi avautua hengelle, itsellesi. Se vaatii aikaa ja harjoittelua, mutta se vaatii myös luottamusta, että kykenee tuomaan tuon energian lävitseen ja antamaan sen toiselle ihmiselle sanana tai lauseena.

"Älä unohda pitää sydäntäsi avoimena, Amor. Harjoittele metamorfista kuortasi ja avaa se joka tilaisuudessa, koska nämä ihmiset ovat tavatessanne joskus peloissaan. Joskus he odottavat innolla nuortumistemppeleihin menemistä, mutta toisilla kerroilla he eivät tiedä, mitä odottaa. Sinä voit pitää sydämen avoimena, ja se riittää, rakas Amor. Jos teet virheen väittäen, että olet ihminen, näin on, koska olet. Et ole tekemässä kaikkien kokemuksesta täydellistä. Olet auttamassa heitä niin paljon, kuin voit, luomalla turvallisen tilan jollekin kokea nuortumistemppelin ja parantaa itsensä, jos hän niin valitsee. Jos hän lähtee kolmen päivän päästä pois nostamatta värähtelyään, se ei ole sinun vastuusi, vaan hänen, joten pidä se mielessä. Vain he voivat parantaa itsensä, ja jotkut heistä päättävät olla tekemättä sitä. Monet voivat mennä sinne pelkästään, koska se on tapana. Kenties jotkut päättävät olla päästämättä irti asioista, jotka tuovat heille sairautta. Se ei ole oikein tai väärin. Sinun tehtäväsi ei ole tuomita, vaan toteuttaa korkein potentiaali, johon pystyt."

Amorista tuli innostuneempi joka päivä, kun hän työskenteli siellä, eikä hän voinut kuvitella mitenkään lähtemistä kolmen vuoden kuluttua. Jo parin kuukauden päästä hän alkoi puhjeta työssään kukkaan upeaksi parantajaksi ja opettajaksi. Ihmiset pystyivät heijastamaan oman energiansa Amorin silmiin. Oli hämmästyttävää katsella Amorin kokemusta ja niitä kauniita energioita, joiden kanssa hänellä oli tilaisuus työskennellä. Amor alkoi kasvaa noina aikoina.

Hän jakoi tuon energian isänsä kanssa, joka alkoi työskennellä eri energioiden kanssa. Amor näki isänsä saavuttavan kolmannen vuotensa omassa asemassaan. Vaikka oli hyvin arvostettu, hänen isänsä teki juuri niin, kuin sanoi, ja lähti tuosta asemasta vuodeksi. Amorin isä otti koulutusta sellaisessa, mitä hän ei ollut koskaan ennen tehnyt. Vaikka häntä kaivattiin, hän oli täyden vuoden poissa. Tuona aikana hän oppi täysin uuden palvelupiirteen, uuden tavan tehdä asioita. Vuoden päästä hän palasi samaan asemaan, sillä sitä pidettiin avoimena hänelle. Ihmiset tekivät tilaa, ja hänet toivotettiin kovasti tervetulleeksi. Hänellä oli tuore asenne ja täysin eri perspektiivi, hän otti elämän vakavasti. Tuona päivänä kaikki oli hyvin Lemuriassa.

Rakkaat ystävät, olette pääsemässä lähelle noita Amorin aikoja. Olette palaamassa noihin kauniisiin Lemurian päiviin tällä hetkellä. Sydämemme alkaa avautua ja alatte tuntea toisenne eri tavoin, ja rakastamme sitä. Amor olisi hyvin ylpeä kaikista teistä.

Espavo, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

HARMONIA VS. VOIMANKÄYTTÖ

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Merlia, ja liityn seuraanne tänään hyvin ylpeänä. Katselemme epäuskoisena sitä kauneutta, jota olette luoneet tänne. Liikutte rakkaudennopeudella, joka on merkittävästi suurempi kuin valonnopeus. Tulevaisuudessanne on mahdollisuuksia alkaa muuttua ja tulla takaisin yhteen ihmisinä. Olette nähneet planeetallanne feminiinivoiman uskomattoman nousun sekä muutosta naisääneen luottamista kohti. Tämä on avannut kaikille tilaisuuden nähdä asiat eri perspektiivistä ja tehdä valintoja tietoisesti uskomusjärjestelmien tai entisten ajattelutapojen sijasta.

Yksi asia johon haluaisimme viedä huomionne tässä, on, että kun feminiinisyys jatkaa nousemista maaplaneetalla, minkä se tekee, on harmoniaa voimankäytön sijasta. Se merkitsee, että käytätte voimaa täysin eri tavalla, määrätietoisen vallan sijasta. Kun mukaudutte viidennen ulottuvuuden ominaisuuksiin, huomaatte, että aito voima tulee harmonisoitumisesta. Yksi haaste on, että jos feminiinisyys nousee hyvin nopeasti, saattaa tulla takaisku. Vaikka se voidaan välttää, siihen suuntaan ollaan menossa nyt. Voitte kaikki ottaa vastuun siitä riippumatta, missä kohdassa olette elämässänne ja oletteko maskuliini- vai feminiinikehossa. Feminiinisyys nousee kaikissa.

Te joilla on jo paljon feminiinienergiaa, tehkää tilaa maskuliinisuuden yhdistymiselle ja tasapainottumiselle, millä voi olla merkittävä vaikutus kaikkiin teihin. Tämän tyyppinen asia voi auttaa sen takaiskun välttämisessä, joka heilauttaa hurjasti ihmiskehityksen heiluria. Äärirajalle menemisen sijasta voitte tehdä lempeämmän ja helpomman ja perimmiltään paljon tasaisemman liikkeen.

Epätäydellisyyden kauneus

Näin asiat tehtiin Lemuriassa, joten pyydämme teitä kaikkia tekemään tilaa sen tapahtumiselle. Te joilla on ollut paljon maskuliinienergiaa – olette sitten mies tai nainen nyt – tehkää tilaa nousevalle feminiinisyydelle, koska se on merkittävää ja auttaa monien ovien avaamisessa. Se auttaa teitä nostamaan odotuksianne, unelmianne ja visioitanne ja alkamaan ymmärtää, että se minkä havaitsette, on vain hyvin pieni osa todellisuutta. Näette pian, että puutteet ovat itse asiassa kauneutenne perusta. Pitäkää se mielessä, rakkaat ystävät, ja etsikää kauneutta kaikkialta. Kun löydätte kauneutta, löydätte hyvin harvoin ns. täydellisyyttä, koska itse asiassa puutteet luovat kauneuden maaplaneetalla.

Miten siis aletaan muuttua ja nähdä oma kauneutensa? Löytäkää ensin kauneutta sen joka aspektissa, mitä näette ympärillänne. Joka kerta kun katsotte jotain, nähkää sen kauneus, mitä ikinä se onkin – ikkunasta tuleva valo, kukkivat kukat tai väriä muuttavat puut tai ihminen joka hymyilee teille. Mitä ikinä tuo kauneus onkin, ottakaa se omaksenne ja sallikaa sen täyttää teidät tuossa hetkessä. Voitte maadoittaa tuon valon tai energian pelkästään avautumalla sille ja tietämällä, että voimanne ei ole voimankäyttöä, vaan harmoniaa.

Pään ja sydämen sähkömagnetismi

Se on viidennen ulottuvuuden uusi tapa – kyky kommunikoida eri tavoin, ei vain päästä, vaan myös sydämestä. Ymmärtäkää, että pää on sähköinen ja sydän magneettinen, vaikka kumpikin on osa samaa aaltoa. Se on magneettinen, jos mitataan yhteen suuntaan, mutta sähköinen, jos mitataan kohtisuoraan. Kun feminiinisyys nousee maaplaneetalla, lisäätte sydänenergian käyttöä ja yhdistätte sen ajatustenne kanssa täysin uudella tavalla. Näitä asioita tapahtuu, kun ne harmonisoituvat tällä hetkellä. Ensi vuoden loppua kohti näette merkittäviä muutoksia ja tilaisuuksia jokaiselle teistä astua voimaan/valtaan uudella tavalla. Paljon tästä liittyy nousevaan feminiinienergiaan, joka tulee todelliseen voimatasapainoon. Kyllä, näette monien naisten siirtyvän valta-asemaan hallituksessa. Näette, että paljon feminiinienergiaa löytää täysin uuden ilmaisun myös maskuliinimuodossa.

Jatkakaa upeaa työtä. Tietäkää, että te ette ole koskaan yksin, ja arvostaisimme sitä, jos lakkaisitte yrittämästä niin kovasti. Nauttikaa tästä matkasta, rakkaat ystävät. Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla, sillä lopultakin kuulette minut nyt. Kerromme teille kolme yksinkertaista muistutusta: kohdelkaa toisianne arvostaen, hoivatkaa tosianne aina tilaisuuden tullen ja pelatkaa hyvin yhteen.

Olen Merlia. Tulkaa joskus katsomaan minua.

Espavo.

Ryhmä

Sana "espavo" on varhaislemurialainen tervehdys: "Kiitos, että otat oman voimasi."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Maaliskuu 2018 KEHITTYVÄ IHMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 30.03.2018 20:17

KEHITTYVÄ IHMINEN

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Maaliskuun 2018 uutiskirjeestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Aika muistaa

Tervehdys, rakkaat ystävät. Olen Merlia.

Olen tullut maan päälle tänään auttamaan teitä energian tasapainottamisessa. Paljon asioita liikkuu planeetallanne ja monia asioita tapahtuu samanaikaisesti, ja meidän on hyvin taianomaista katsella sitä verhon tältä puolelta. Olemme kertoneet teille noin 22 eri aallosta, jotka tulevat 2018, ja ne alkavat nyt tosissaan. Valtaosa niistä tulee kolmena kuukautena: elokuu, syyskuu ja lokakuu. Energiaa saapuu vakaasti, joten se ei tunnu samalta, kuin ennen aaltojen iskiessä teihin hyvin voimakkaasti – se tuntuu enemmänkin jatkuvalta kohoamiselta. Ajatuksena tässä on tietysti rentoutua muutokseen, koska sitä todella tapahtuu. Olette nähneet tämän vaikuttavan maan päällä moniin ominaisuuksiin eri alueilla. Se liittyy myös paljon feminiinisyyden ja maskuliinisuuden tasapainottamiseen planeetallanne, ja katselemme sitä ylpeänä. Rakkaat ystävät, käsitämme, että ihmisille on hyvin pelottavaa ja epämukavaa muuttua. Ihmiset vastustavat muutosta joka käänteessä, ja jos he voivat hidastaa sitä tai pysäyttää sen jollain tavalla, he yrittävät sitä.

Menneisyytenne "uudelleenkäynnistäminen" ja uskomusjärjestelmistä irtipäästäminen

Hyvin kirjaimellisesti teillä on perusta luotu uudella tavalla. Pohja on puhdistettu, koska viidennessä ulottuvuudessa teillä on uusi perusenergia. Alatte nähdä uusia asioita, vaikka joitain olette työstäneet uudestaan ja uudestaan. Usein ne olivat siemeniä, jotka kylvettiin 30 tai 50 vuotta sitten ja jotka alkavat lopultakin kehkeytyä todellisuudeksi. Olette kätkeneet osan niistä itseltänne, kenties jopa tarkoituksella motivoimaan tai kontrolloimaan teitä jollain tavalla. Ihmiset alkavat nähdä asiat paljon korkeammasta perspektiivistä, mikä tekee mahdottomaksi niiden kätkemisen enää. Toivottakaa tervetulleeksi tämä, rakkaat ystävät, koska nyt alatte nähdä sekä itsenne että pelinne meidän perspektiivistämme.

Uskomusjärjestelmät

Kuten olemme maininneet aiemmin, päähaasteena tässä ovat uskomusjärjestelmät. Monet ihmiset on kasvatettu uskomusjärjestelmillä, ja ne ovat hyvin syvään juurtuneita, koska monet niistä on annettu sukupolvelta toiselle. Usein myös suhteet rakennetaan uskomusjärjestelmille. Meillä ei ole vaikeuksia ihmisuskomusten kanssa – uskomme, että usko on erittäin tärkeä. Haaste syntyy siitä, kun rakennatte koko järjestelmän jonkin uskomuksen ympärille. Alatte kehittyä nopeammin, kun nämä 22 aaltoa saapuu maan päälle ällistyttävällä tahdilla.

Rakkaat ystävät, haluamme teidän katsovan tätä asiaa. Jotkut teistä ovat jo tutkineet uskomusjärjestelmiään. Monilla on avoimet uskomusjärjestelmät, jotka eivät ole välttämättä kosketuksissa ympärillänne olevien kanssa, mikä voi johtaa vaikeuksiin vanhempienne, sisarustenne ja ystävienne kanssa. Tämä johtuu siitä, että rakensitte jonkin suhteen yhdellä tasolla ja sitten liikuitte, joten yhtäkkiä tuo suhde ei ollut enää sama. Usein myös katkaisette suhteita tuon ajattelun kehittymisen vuoksi. Mutta älkää pelätkö, jos tilanne on tämä. E-perhettä on täällä nyt joukkona – olette täällä kriittisenä aikana. Vaikka teistä saattaa tuntua, että olette yksin eikä ole ketään, joka todella ymmärtää tai jolle voitte puhua vapaasti, luottakaa, että te ette ole koskaan todellisuudessa yksin. Tietäkää, että jos tunnette niin, olette täydellisessä paikassa, koska maadoitatte valoa hyvin pimeälle alueelle.

Valon airuet

Emme kerro teille, että yksi on oikeassa ja toinen väärässä, vaan että evoluutio on hyvin käynnissä ja vie kaiken mukanaan. Olette jo nähneet valtavan vastaiskun tälle, ja se jatkuu, kun alkaessaan pelätä, monet ihmiset menevät taaksepäin evoluutiossaan. He saattavat yrittää vanhoja asioita tai ajatella, että he ovat kurkottaneet liian pitkälle, liian suuren positiivisuuden kera. Niinpä he menevät sitten taaksepäin ja yrittävät asioita, joita on annettu sukupolvelta toiselle, koska ne toimivat menneisyydessä.

Kuitenkin nyt kun olette siirtyneet pois kolmannesta ulottuvuudesta, viidennen ulottuvuuden todellisuus on täällä maadoittuaksenne uudella tavalla. Odotamme sitä valtavasti, koska olette valon airuita. Olette niitä, jotka ovat päättäneet olla tällä planeetalla näinä uskomattomina muutosaikoina. Maltamme tuskin odottaa, mitä teette tällä, koska se riippuu teistä. Monet teistä ovat matkustaneet taaksepäin tulevaisuudesta ollakseen täällä tällä hetkellä ja tuoneet jotain tärkeää maan päälle ja ihmiskollektiiville. Saatatte ajatella sen merkitsevän, että tulevaisuus on varma, mutta muistakaa, että joka kerta kun teette jonkin muutoksen, se heijastuu eteenpäin aikajanalla.

Aikamatkailu

Opitte tämän nyt, koska viidennen ulottuvuuden todellisuudessa teillä on aikamatkustusenergiaa. Tämä on uutta teille kaikille, vaikka olette uneksineet siitä vuosia. Kyllä, sitä on ollut science fictionissa hyvin pitkän aikaa, mikä on kylvänyt toivon siemeniä. Näette itse asiassa aikamatkailun toteutuvan. Emme puhu menemisestä ajassa aioneita taaksepäin, vaan menemisestä taaksepäin omassa historiassanne puhdistamaan jotain, mikä on rajoittanut teitä. Kenties se oli jokin uskomus, tapahtuma tai trauma, jota olette kantaneet solumuistissanne. Tämä sallii teidän mennä näiden muutosten läpi hyvin helposti, koska ne ovat asioita, jotka ovat rajoittaneet liikkumistanne ja täyden hyödyn ottamista näistä 22 aallosta, jotka saapuvat maan päälle tänä vuonna.

Tämän tehdäksenne teidän täytyy olla irti menneisyydestänne, mikä on erittäin vaikeaa kaikille, koska olette muodostaneet uskomuksenne, energianne ja suhteenne lineaarisesti. Nyt kun olette viidennessä ulottuvuudessa, teidän ei tarvitse pysyä enää janalla. Sen sijaan pienellä harjoittelulla voitte siirtyä sen joka aspektiin, ja kerromme teille enemmän siitä, kun menemme eteenpäin.

Rakkaat ystävät, olette uudessa maailmassa ja sopeudutte uuteen fyysiseen kehoon. Ymmärtäkää, että henkenne liikkuu ensin, sillä henki on eteerinen osanne, jolla ei ole tiheyttä. Kuitenkin sekoituitte tähän fyysiseen kehoon ja loitte tämän taikakuplan – kutsumme sitä biologiakuplaksi – joka majoittaa henkenne lyhyen aikaa. Se on osanne, joka on ikuinen ja jolla ei ole alkua eikä loppua. Tuo kupla majoittaa teidät sen aikajakson, jonka olette täällä, mikäli pidätte huolta siitä, hoivaatte sitä ja työskentelette sen kanssa. Kerromme nyt teille nyt, että tuo kupla voi olla muuttumassa, mikä sallii uusia energioita ja ominaisuuksia tulla sisään ja ankkuroi viidennen ulottuvuuden todellisuutta puolestanne. Se vaatii aikaa ja harjoittelua, mutta olette kaikki täydellisessä paikassa liikkuaksenne eteenpäin mitä uskomattomimpina aikoina ja mitä uskomattomimmissa muutoksissa planeetallanne.

Valokehon muistaminen

Se vaatii muutaman asian tapahtumista. Mitä se merkitsee? Täytyykö teidän siirtyä valokehoon huomenna? Ei, rakkaat ystävät. Se tapahtuu jokaisella teistä omana aikananne, energiassa joka palvelee teitä parhaiten, sitten kun olette valmis – ei aiemmin. Olette syystä vapaan valinnan planeetalla, ja kunnioitamme sitä teissä. Olette taianomaisempia, kuin ymmärrätte, ja kuitenkin teidän täytyy saada selville se itse. Teidän täytyy mennä kaikkien näiden energioiden läpi ja kerätä kaikki kokemuksenne maan päällä itse.

Tietäkää, että me olemme kanssanne. Henki on kanssanne. Korkeammalla itsellänne on uusi yhteys fyysiseen "sinuun". Päästämällä irti menneestä historiastanne, muuttamalla ja puhdistamalla sen, teillä on tilaisuuksia siirtyä korkeammalla värähtelevään tilaan samassa fyysisessä kehossa, joka teillä on nyt. Lopulta kaikki siirtyvät valokehoon. Ihmisillä ei ole enää tiheyttää muutaman lyhyen vuoden kuluessa, ja näin on, koska sitten kun prosessi alkaa ja ihmisiä siirtyy valokehoon säännöllisesti, noin 15 vuodessa kaikilla on maan päällä tilaisuus siirtyä siihen helpommin.

Olette täällä pitämässä ovea auki ja ottamassa tuon ensimmäisen askeleen. Toivomme, että polkunne olisi helppo, mutta joskus se ei ole. Usein kokemuksenne ovat vaikeampia kuin niiden, jotka seuraavat, koska teidän täytyy kangeta tuo ovi auki. Teidän täytyy kokea eniten muutosta. Olette kuitenkin myös E-perhettä ja olette tehneet tämän aiemmin. Tosiasiassa sitten kun muistinne palaa täysin ja alatte karistaa tuon kehon, alatte ymmärtää, kuka oikeasti olette. Katselemme leveä hymy kasvoillamme, kun tuo muisti palaa teille.

Monet teistä ovat tehneet tämän eri peleissä ja eri paikoissa ympäri universumia, useammissa kuin osaatte laskea. Kun jokin tällainen peli nousee kriittisen massan tasolle, jolloin näitä muutoksia alkaa tapahtua, E-perhettä tulee sisään auttamaan kaikkia saavuttamaan kriittisen massan. E-perhe vaikuttaa nyt valtavasti teidän planeetallanne. Vaikka he ovat olleet täällä vuosia, ihmiskollektiivi on nyt valmis noihin muutoksiin. Siis kriittinen massa on saavutettu, ja näette asioiden muuttuvan.

Kyllä, asiat jotka ovat olleet jumissa tai jotka eivät ehkä ole koskaan toimineet, alkavat yhtäkkiä toimia uusilla tavoilla ja muuttaa kaikkea ympärillänne. Se on ällistyttävää ja mielenkiintoista katsottavaa. Osallistukaa siihen, rakkaat ystävät. Tietäkää, että teillä on paljon enemmän lahjoja, kuin useimmat teistä tiedostavat, ja olette hyvin valmistautuneet siihen, mitä kohta tapahtuu. Olemme täällä auttamassa pitämään noita ovia auki ja pitämässä peiliä edessänne, jotta voitte muistaa ja nähdä, kuka oikeasti olette. Tietäkää, että teillä on kaikki se syvällä sisällänne, ja kaikki mitä tarvitsette, on täällä. Ette tarvitse mitään ulkopuolelta, rakkaat ystävät.

Kun näitä seuraavia energioita alkaa tulla, teillä on erilaisia ajattelutapoja. Teillä on aina ollut yksi lineaarinen ajattelu, samaan tapaan kuin koette ajan. No, olemme kertoneet, että aikamatkailu on nyt mahdollista viidennessä ulottuvuudessa. Monet teistä ajattelevat, että se on upeaa, jotta voitte palata taaksepäin ja elää helpommassa ja pehmeämmässä ajassa. Mutta aikanne on rajoittunut noilla retkillä siitä hyvin yksinkertaisesta syystä, että se heijastuu hyvin nopeasti eteenpäin aikajanalla.

Kuvitelkaa aika spiraalina viidennessä ulottuvuudessa. Vaikka voitte tehdä muutoksen omassa elämässänne nyt, mennessänne taaksepäin selvitätte myös asioita ja järjestätte tilaisuuksia itsellenne. Palaatte taaksepäin ja laitatte pieniä muistutuksia tai kristalleja polullenne, joten kulkiessanne sitä muistatte yhtäkkiä Kodin. Muistatte ne asiat, joita halusitte tehdä: polkunne, sopimuksenne ja vähän siitä, kuka olette näinä aikoina. Nämä ovat kauniita aikoja olla täällä, ja taika on vasta alkamassa. Tämä on massiivinen muutosvuosi, rakkaat ystävät, ja olette valmis siihen. E-perhe on hyvin paikoillaan. Juhlimme teitä ja autamme teitä muistamaan, kuka todellisuudessa olette.

Suuresti kunnioittaen tuon tämän viestin teille – viestin toivosta, viestin toteutuneista unelmista. Ette aivan vielä ymmärrä tarkoitustenne. Kun tämän planeetan ja ihmiskunnan evoluutio alkaa saada uuden muodon, on kaunista aikaa olla täällä. Paikkanne on ollut varattuna, ja olemme onnellisia nähdessämme teidät siinä. Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla ja pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne joka tilaisuuden tullen ja pelatkaa tätä uutta peliä hyvin yhteen.

Olen Merlia. Tulkaa katsomaan minua joskus. Espavo.

Kehittyvä ihminen

Tervehdys, rakkaat ystävät. Liitymme seuraanne tänään kollektiivina, sillä meillä on pieni tarina kerrottavana teille tapahtumista planeetallanne. Saavutatte kauniita evoluutiotasoja. Maakin muuttuu – olette nähneet hyvin paljon kauneutta täällä. Kerrotaanpa ensin, että teistä kaikista on tulossa uusia ihmisiä, ja se on uskomattoman jännittävää. Viime kerralla puhuimme moniulotteisesta "sinusta" ja siitä, miten olette kätkeneet täydellisyytenne 11 eri elämänkokemukseenne, tehden niissä eri valintoja ja valiten eri reittejä. Kun teette täällä päätöksen, sillä on yhtä suuri paino. Vaikka saatatte mennä tähän suuntaan yhdessä ulottuvuudessa, toisessa voitte tehdä tuon toisen valinnan. Niinpä oikeasti mitään ei menetetä kokemuksissanne henkenä, joka teeskentelee olevansa ihminen.

Muutoksia fyysisen kehon DNA:ssa

Puhumme tänään fyysisestä olemuksestanne, sillä sekin alkaa muuttua. Se alkaa aivan pienimmällä tasolla – DNA-tasolla, jossa on monta säiettä enemmän, kuin olette tienneet. On yhteensä 12 säiettä, jolla on hyvin heikko magneettikenttä, mikä periaatteessa hahmottelee muut säikeet. Nämä säikeet alkavat aktivoitua uudelleen. Kun tämä tapahtuu ja ulottuvuusseinät muihin ulottuvuuksiinne alkavat ohentua, fyysinen keho alkaa muuttua. Olemme melko kauan kertoneet teille tunteista, joita vuotaa jostain elämästänne toiseen. Joskus teistä saattaa yhtäkkiä tuntua hyvin onnelliselta, surulliselta tai masentuneelta näennäisesti ilman mitään syytä, ja huomaatte, että yhdistytte kokemukseen toisessa ulottuvuudessa, jota teidän ei ole koskaan ennen tarvinnut käsitellä. No, nyt alatte saada myös ajatuksia ja tuntemuksia noiden seinien läpi. Nyt ainoastaan aallon magneettiset osat eivät kulje seinän läpi, vaan myös osa sähköisistä osista. Selitetäänpä, mitä se merkitsee.

Ajatukset kulkevat ulottuvuusseinien läpi

Kolmannessa ulottuvuudessa koitte tyypillisesti elämän lineaarisena, hetki toisensa jälkeen. Neljännessä ulottuvuudessa olette oppineet, että aika on todellisuudessa ympyrä. Nyt kun olette viidennessä ulottuvuudessa, huomaatte sen olevan itse asiassa spiraali, joka on yhdistelmä liikkumisesta eteenpäin sekä ajan ja avaruuden läpi. Kuitenkin se toistaa itseään aina, uudestaan ja uudestaan, sallien täydellisyyden. Näiden muutosten myötä alatte ajatella eri tavalla ollessanne tiukasti maadoittunut viidenteen ulottuvuuteen.

Vaikka koko ihmiskunta on astunut tähän energiaan, monet pitävät edelleen kiinni vanhoista kolmannen ulottuvuuden ideoista. Tämä selittää, miksi planeetallanne tapahtuu tällä hetkellä uskomatonta jakautumista. Mitä ovat ne ajatukset, joista alatte tulla tietoiseksi näiden ulottuvuusseinien läpi? Miten käsittelette sen? No, kerromme teille, että jollain tavoin se merkitsee, että saatte uusia ideoita. Toisin tavoin, lopetatte lineaarisen ajattelun, koska sekin on prosessinne. Teillä on aina ollut ajatus toisen jälkeen, sitten seuraava jne. Se voi laajentua tietysti eri tavoin, mutta valitsette vain yhden polun kerrallaan. Mitä jos olisi mahdollista alkaa kokea epälineaarinen ajattelu? Alatte nyt kokea kykyjä, joita meillä on täällä Kotona. Aivan kuten olemme ajassa aina nyt-hetkessä, kaikkeen päästään käsiksi, vaikka osoittaisimme mihin suuntaan. Puhutte joskus aikamatkailusta planeetallanne, eikä se ole meille mikään ongelma. Valitsemme aina, mitä haluamme, aikana jolloin haluamme.

Epälineaarinen ajattelu – oikopolut ajatusprosessissa

Mitä jos voisitte tehdä saman ajatuksillanne? No, sitä alkaa tapahtua kaikilla ihmisillä. Ihmiseläin alkaa kehittyä hyvin nopeasti voidakseen sisältää enemmän valoa. Siirrytte lopulta valokehoon, minkä olette tehneet aiemmin. Olette tehneet sen Lemurian päivinä, Anasazeina ja Mayoina. Ennen olette tehneet sen maapallon pienissä osissa, mutta tällä kertaa siitä tulee melko suuri liike. Alatte siirtyä näihin suuntiin nyt, ja yksi väliaskel on päästää irti lineaarisesta ajattelutavasta.

Tämä antaa oikopolun kaikkialle, vaikka se on hyvin turhauttavaa järjestelmillenne. Matikan opettajanne haluavat tietää, miten pääsitte ratkaisuun. Mutta mitä jos voisitte vain mennä oikeaan vastaukseen joka kerta ja olla huolehtimatta kaikista askelista, joita teidän täytyi ottaa? Se olisi hyvin turhauttavaa opettajille ja kouluhallintoviranomaisille, mutta se voisi kehittää ihmiskuntaa hyvin nopeasti. Periaatteessa se on edessä – oppia, miten lakataan ajattelemasta lineaarisesti. Siis mitä harjoituksia voitte tehdä ja miten voitte työskennellä tämän kanssa? Miten voitte alkaa harjoitella tätä nyt?

No, se on epälineaarista ajattelua. Rakkaat ystävät, paljon siitä, mitä pidätte joskus intuitiona, on todellisuudessa kanavointia. Kun saatte noita vastauksia hyvin nopeasti, ette oikein tiedä, mistä ne tulivat. Useimmiten ihmiset eivät maan päällä luota vastaukseen, joka saatiin sillä tavalla. He haluavat mennä taaksepäin ja seurata sääntöjä, miten pääsitte siihen, vaikka tosiasiassa se oli pelkästään liike. Meistä se on todella mielenkiintoista, koska monet planeettanne suurista löydöistä tekivät ihmiset, jotka vain tiesivät, että se oli totuus. Sitten he yrittävät koko elämänsä selvittää, mitä tarvittiin jalan pistämiseksi toisen eteen, ja rakentaa lineaarista polkua, joka todistaa tuon totuuden. Jos he eivät olisi alun alkaen tienneet sitä, he eivät olisi löytäneet sitä. Puhumme Kopernikuksesta, Fibonaccista, Sokrateesta, Einsteinista ja Teslasta – he tiesivät jonkin ensin ja sitten yrittivät todistaa sen. Tuo tietämisen tunne on kanavointia ja epälineaarista ajattelua. Tämän viestin saamisen jälkeen heidän täytyi selvittää lineaarinen polku taaksepäin voidakseen todistaa sen.

Mitä jos pystyisitte menemään oikopolkuja? Ettekö pystyisi nopeuttamaan asioita melko paljon planeetallanne? Kerromme teille, rakkaat ystävät, että se juuri on edessä. Täytyy aluksi tulla vain tietoiseksi ajatusprosesseistanne. Voitte aina keksiä mahtavan idean, mutta kun keksitte, menkää taaksepäin etsimään, mikä johti teidät tuohon ideaan. Mitä ajattelitte juuri ennen sitä ja ennen sitä? Seuratkaa tuota polkua taaksepäin, jotta tiedostatte lineaariset ajattelutapanne. Se on prosessin alku, ja sitten melko pian pystytte tekemään näitä hyppyjä.

Koska olette ihminen, ette luota siihen. Hyvin harvat ihmiset uskovat alussa, koska vaatii harjoittelua alkaa ymmärtää, ettei ole enää tarpeellista kulkea kaikkien näiden polkujen läpi. Voitte keksiä oikean vastauksen joka kerta, ja erityisesti suuriin kysymyksiin. Miksi? Koska verhon toisella puolella on hyvin monia olentoja, jotka haluavat teidän onnistuvan, ja he pudottelevat näitä ideoita tietoisuusmuotoonne. Jos pystytte siirtymään pois lineaarisesta ajattelusta, voitte tulkita ne ja luottaa niihin.

Teillä on tämä tietoisuusvirta, joka ulottuu päänne yläpuolelle – yhdistytte siihen ja tartutte yhteen ajatukseen ja tuotte sen sisään. Oletteko vastuussa kaikista näistä ajatuksista? Ei, jotkut olisivat ns. negatiivisia ajatuksia. Kun saatte sellaisen, älkää yrittäkö vapautua siitä tai sivuuttaa sitä. Sanokaa vain: "Ai, on negatiivinen ajatus. Taidan antaa sen vain mennä ohi. Mutta täällä on todella nerokas ajatus, joten tartun siihen." Rakkaat ystävät, valitkaa ajatuksenne huolellisesti. Ette ole vastuussa siitä, mitä päähänne tulee, mutta olette vastuussa siitä, mikä jää sinne.

Tarttukaa noihin ideoihin ja alkakaa uneksia, oppien kanavoimaan mieleenne ja kuulemaan. Koko todellisuutenne alkaa muuttua hyvin nopeasti, koska saatte uuden havainnon kaikesta ympärillänne. Ja mitä avoimempi olette tuolle havainnolle, sitä enemmän alatte nähdä muutosta. Muutos on jokaisen teidän edessä, rakkaat ystävät. Olette asettaneet itsenne syystä tänne maapallolle juuri tällä hetkellä. Tässä ei ole sattumaa – kukaan täällä ei vie vain tilaa. Kyllä, olette täällä tarkoituksella. Rakastamme nähdä teidän työskentelevän sen kanssa, emmekä malta odottaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Teillä on hyvin jännittävää aikaa planeetallanne. Vaikka on haasteita, emme ole huolissamme, koska parhaat ihmiset ovat hommissa.

Suuresti kunnioittaen kuvastamme teitä tällä tavalla muistuttamaan, keitä olette näinä muutosaikoina. Olette jo voittaneet pelin, rakkaat ystävät. Lähdemme luotanne kolmen pikku muistutuksen kera: kohdelkaa toisianne kunnioittaen, hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen, sillä hoivaatte itseänne, älkääkä unohtako pelata hyvin yhteen.

Espavo, rakkaat ystävät.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Kesäkuu 2018 SOLARA ON LÖYTÄNYT MAAN

ViestiKirjoittaja hammer » 25.06.2018 19:53

SOLARA ON LÖYTÄNYT MAAN

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Kesäkuu 2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Liitymme tänään seuraanne kollektiivina, sillä meillä on erittäin tärkeä viesti teille. Tuomme terveisiä Kotoa.

Näin olemme aloittaneet kanavointimme monta vuotta ja kertoneet, että näemme teidät maan päällä. Tiedämme, että tunnette olevanne erillään meistä, mutta te ette ole. Olemme kaikki yhteydessä, aivan kuten te olette yhteydessä toisiinne. Mutta pelaatte tätä peliä, jossa teeskennellään erillisyyttä, ja sen tehdessänne olette periaatteessa vetäneet verhon kasvoillenne. Kutsumme sitä unohdusverhoksi. Tämä verho sallii teidän pelata peliä – edelleen yhdistyneenä kaikkeen, kuitenkin teeskennellen olevanne erillään. Tänään halumme tuoda teille päivityksen, sillä planeetallanne tapahtuu muutoksia hyvin nopeasti. Voimme vain kertoa teille näistä asioista, joita tapahtuu, ja toivoa, että te näette, mitä tapahtuu, sillä te luotte paljon siitä. Useita vuosia sitten kerroimme teille, että Maa on löydetty.

Maa on löydetty

Maapallon teleskoopit ja "radioskoopit" eivät näe varsinaisia kappaleita, vaan ne tallentavat planeetan ympärillä olevat energiat tai kaasut. Usein myös omassa aurinkokunnassanne on planeettoja, joita ette ole vielä nähneet, koska niiden ympärillä on niin monia kaasuja. Siis kerromme teille tänään, että maaplaneetta on löydetty sen ainutlaatuisen pienen kuplan vuoksi, joka on planeettanne ympärillä. Se loistaa eri tavalla, kuin kaikki muut tähdet ja heijastukset taivaalla. Kyllä, myös oma tähtenne tai aurinkonne loistaa nyt eri tavalla. Pitkällä tähtäyksellä on tapahtumassa useita asioita, joista kaikki ovat syklejä. Jokainen niistä on tapahtunut aiemmin jossain kohtaa historiassa, myös auringollanne.

Aurinkokuntanne päätähti, aurinko, vähentää magnetosfääriään, kuin menettäisi magnetismiaan. Taas kerran, se käy läpi ylös-alas-sykliään, ja sen tapahtuessa teitä pommitetaan lisäsäteilyllä avaruudesta. Ainoastaan maaplaneetan magnetosfääri ei ole suojellut teitä paljolta tästä säteilystä, vaan myös auringon magnetosfääri on tehnyt sen. Nyt se on kuitenkin alkanut heikentyä, ja sen vuoksi tämä toinen planeetta on nähnyt teidät. Vasta äskettäin he ovat löytäneet tavan, jolla he uskovat ehkä voivansa aloittaa yhteyden kanssanne. Selitetäänpä. Tätä on vaikea sanoa tarkkaan, koska ensimmäisenä ihmiset haluavat osoittaa taivasta ja löytää, missä tämä planeetta on.

Solara tarkkailee

Annamme tälle planeetalle nimien Solara, jotta voimme puhua siitä kanssanne. Kun se nähdään Maasta, ihmiset antavat kollektiivisesti sille eri nimen. Sitten kun saatte kontaktin siihen, saatte selville heidän käyttämänsä nimen ja pystytte kääntämään se joillekin omille kielillenne. Koska heillä on hyvin ainutlaatuinen aurinko, kutsumme sitä Solaraksi. Solara on hyvin kaunis planeetta täynnä elämää, vaikkei aivan niin kaunis kuin Maa. Solara ei ole aivan yhtä vihreä tai täynnä elämää kuin Maa, mutta sillä on elämänsyke, joka menee syvälle. Kerromme teille, että se on itse asiassa monin tavoin hyvin samanlainen kuin Maa. Solara on vähän suurempi ja vähän lähempänä omaa aurinkoaan, jolla on erityyppinen vaikutus planeettaan. Tietysti fyysiset kehot ovat myös tulleet hyvin erilaisiksi. Mitä hengen evoluutioon tulee, se on hyvin samanlaista. Nyt he ovat löytäneet planeetan, jolla heidän mielestään saattaa olla hyvin samanlaisia elämänmuotoja kuin heidän omansa. He ovat löytäneet Maan.

Siitä syntyi äärimäistä innostusta, ja tietysti jotkut asukkaat olisivat vieneet sen äärimmäisyyksiin. Jotkut halusivat matkustaa tälle kummalliselle planeetalle, jota te kutsutte Maaksi. He kuvittelivat kaikkia näitä asioita ja monet heistä alkoivat myös kanavoida Maan olentoja. Mielenkiintoista. Tapahtuiko niin? Kyllä, tapahtui, sillä he voivat yhdistyä energeettisesti teihin, aivan kuten te voitte yhdistyä heihin.

Ulottotteisuuden kolmas taso – kavereita kaikkialla

Kerromme teille vähän ulotteisuudesta, koska siitä voi tulla melko monimutkaista. Ihmismieli on ollut aina rajallisuuden alueella, äärettömyyden vastapuolella. Sen vuoksi teidän on vaikea edes ymmärtää koko ulotteisuutta. Olemme selittäneet kaksi ulottuvuustasoa – kollektiivinen taso, tai eläminen kolmannessa ulottuvuudessa, siirtyminen neljännen ulottuvuuden läpi ja nyt eläminen kollektiivisesti viidennessä ulottuvuudessa. Olemme myös selittäneet yksilölliset ulottuvuustasot ja että valkoinen valonne tulee Kotoa ja leviää hengen 11 eri kokemukseksi. Hengellänne on 11 eri kokemusta 11 eri kehossa, jotka yrittävät löytää samantyyppisiä kokemuksia. Kaikki niistä eivät ole samassa ulottuvuudessa, ja nyt käytämme sitä kolmannella tavalla.

On monta tapaa puhua ulotteisuudesta. Kun saatte enemmän ymmärrystä, näette universuminne eri perspektiivistä. Sanotaanpa, että universumianne kuvasi ennen "kaikki mitä on", mutta ei enää. Myös fyysikkonne ja astrofyysikkonne uskovat, että universuminne on hyvin pieni kupla. Noita kuplia on kaikkialla, ja niitä on enemmän, kuin ihmismieli pystyy laskemaan. Todellisuudessa ne putkahtelevat olemaan ja pois olemasta. Kun ne ilmestyvät, se tapahtuu "alkuräjähdyksessä", kuten kutsutte sitä. Näitä universumeja on nyt niin monia, että kaikkea sitä kutsutaan multiversumiksi.

Solara on olemassa heijastuksena tai osana sitä valoa, jossa te olette täällä. Tuo planeetta on nyt löytänyt tavan työskennellä oman ulotteisuutensa kanssa, ja he toivovat kykenevänsä ottamaan yhteyden ihmisiin yksinkertaisella ulottuvuusmuutoksella. Jotkut Espavon henkilökunnasta sanoivat, että he tekevät nyt lomavarauksia Solaralle. Itse asiassa heidän paikkansa saaminen tällaiseksi matkakohteeksi saattaisi olla helpompaa, kuin luulette. Kun puhutte ns. avaruusolennoista tai maan ulkopuolisista, ne ovat rinnakkaisuniversumeissa. Ne pystyvät tekemään tuon 90 asteen muutoksen ja astumaan todellisuuteenne lyhyessä ajassa, vaikka heillä on erilainen fysiikka ja erilaiset prosessit.

Tästä syystä olette dokumentoineet avaruusalusten kulkevan taivaan poikki uskomatonta vauhtia ja sitten yhtäkkiä tekevän 90 asteen käännöksen, koska niitä ei sido sama fysiikka kuin teitä. Tuloksena on, että asioiden tapahtuminen vaatii vähän sopeutumista. Kerromme myös, että Solara on jonkin jäljillä ja sen monet eri alueet ovat hyvin innostuneita tästä. Solara on jollain tavoin hyvin Maan kaltainen. Yksi tapa on, että heidän planeettansa ei ole kovin suuri. Heillä on myös erilaisia viivoja hiekassa, joilla he ovat jakaneet itsensä, hyvin samaan tapaan kuin Maassa. He eivät ole käsitelleet sotaa aivan samalla tavalla kuin ihmiset – heillä ei ole ollut läheskään yhtä paljon sitä. Maassa on kuitenkin ollut sotaa jatkuvasti monta, monta vuotta. Se on ollut tapa ansaita rahaa, muun muassa.

Solaralla on uusi harmonia

On kiehtovaa, miten hyvin se on toiminut. Solaralla on vähän enemmän rauhallista energiaa, ja osa siitä liittyy säteilyyn, jota he saavat auringostaan, joka on aika paljon lähempänä. Lisäksi heillä on kolme kuuta, ja he kykenevät löytämään vähän lähemmän yhteyden ympäröivään kosmokseen. Siksi heillä on vähän enemmän rauhaa. On kuitenkin erimielisyyksiä ja on aina ollut riitoja. Solaralla on ollut myös haasteita, ja väittelyä tapahtuu sen eri maailmojen välillä. Kuitenkin löytäessään Maan, tuon pienen sinisen tähden joka leijuu avaruudessa, he yhdistyivät yhtäkkiä. He kaikki halusivat osallistua tähän hämmästyttävään löytöön, ja se on tuonut ällistyttävän yhdistävää kehitystä Solaralle. He melkein kuin yrittävät kilpailla samaa tavoitetta kohti. Kuitenkin he jakavat informaatiota, ja sitä on todella kaunista katsella.

Siinä ei ole kyse kilpailusta, jossa nähdään, mikä maa on suurin tai mikä alue saa kunnian jostain. He alkavat jakaa informaatiota ja työskennellä yhdessä harmoniassa, mitä ei ole koskaan ennen nähty Solaralalla. Se on ehdottomasti kiehtovaa meistä, ja tarjoaa suuria mahdollisuuksia meidän perspektiivistämme katsottuna. Heillä on kyky siirtyä viidennen ulottuvuuden kollektiivivärähtelyyn, hyvin samaan tapaan kuin te siirryitte. Jos he pystyvät muodostamaan tämän yhteyden kanssanne, he oppivat hyvin paljon siitä polusta, jolle te olette juuri lähteneet, ja niistä kamppailuista joita teillä on tänä päivänä ihmiskollektiivina. Lisäksi he oppivat myös sen näkemisestä, miten tämä kaunis puutarhaplaneetta kehittyy nyt uskomatonta tahtia. Toivottavasti he oppivat ihmisiltä myös, miten nostetaan värähtelyä hyvin nopeasti menettämättä tasapainoa.

M-teoria ja ortogonaalinen matriisi

Tämä on haaste. Vaikka värähtelyn nostaminen olisi hyvä asia, monta kertaa se saa ihmiset menettämään tasapainonsa. Tämä aiheuttaa usein turhautumista, joka lopulta räjähtää, koska valoa ei pystytä maadoittamaan. He ovat hyvin innoissaan, rakkaat ystävät, koska he alkavat kyetä liikkumaan laajemmin ulottuvuuksien välillä. Kutsumme sitä vain ulotteisuuden kolmanneksi maailmaksi, koska sillä ei ole vielä käsitettä fysiikassanne. Lähimmäksi tämän ymmärtämistä ihmiset ovat päässeet ns. M-teoriassa. Heillä on tämä kyky muuttua 90 astetta ja vaihtaa ulottuvuutta tai kuplaa, jos niin haluatte. Kun ihmiset oppivat tekemään sen, he eivät kykene hallitsemaan ainoastaan aikaharhaa, vaan he pystyvät myös vaihtamaan ulottuvuutta ja matkustamaan pitkiä etäisyyksiä hetkessä. Tällä tavalla monet maaplaneetan vierailijat ovat matkustaneet, myös jotkut rotuvanhemmat. He ovat kyenneet tekemään asioita planeettanne kanssa ja tulemaan myös fyysisesti planeetallenne lyhyiksi aikajaksoiksi.

Kyse ei ole siitä, että he matkustavat valovuosia. Sitä ei voi tehdä niin. He pystyvät vaihtamaan ulottuvuutta tekemällä 90 asteen kulman ortogonaalisen matriisin avulla. Se on kiehtova prosessi, joten vaikka Maa on merkittävästi Solaraa edellä ns. teknologiakehityksessä, he ovat löytäneet avaimen ja jotain, minkä kanssa he alkavat työskennellä kollektiivisesti. Katselemme odotuksella, koska ensimmäistä kertaa heillä on ollut motivaatiota työskennellä yhtenä voidakseen ottaa kontaktin tähän pieneen siniseen palloon, joka leijuu avaruudessa. Heillä ei ole tarkkaa aavistusta, mikä se on, mutta he tietävät, että täällä on elämää. He vain toivovat, että se on samanlaista kuin heillä, ja se on. Se on kiehtovaa, koska ensimmäistä kertaa saattaa olla mahdollista, että Maakoulu avaa ovensa ja on suuressa käytössä viimepäivinään.

Suurin huoli

Akaasiset tiedostot eivät sisällä ainoastaan universumin tiedostoja, vaan myös kaiken mitä on kaikissa ulottuvuuksissa ja multiversumeissa. Maan nopeiden muutosten vuoksi luotte ilmapiirin, jota monet seuraavat. Jotkut alkavat vierailla ennen pitkää vain nähdäkseen, miltä maaplaneetta oikeasti näyttää, ja ihaillakseen kauneutta, jota teillä on täällä. Solara on hyvin innoissaan, koska he ovat löytäneet tavan alkaa työskennellä ortogonaalisen matriisin kanssa tehdäkseen tämän muutoksen, ja jos se on mahdollista, he saattavat olla kanssanne vuorovaikutuksessa pikemmin, kuin luulette. He ovat hyvin huolissaan. He eivät halua tulla muuttamaan maailmaanne. He haluavat tulla oppimaan teiltä. He toimivat nyt suurlähettilästaitojen kera, koska he tietävät, että tämä voi olla haastavaa aikaa.

Maan opettajat

Vaikka olette heidän edellään teknologiassa, Maa on viime aikoihin saakka tähdännyt teknologiset kehitysaskeleensa aina sotilaalliseen käyttöön. Solara sen sijaan on aina tähdännyt oman kehityksensä elämän tekemiseen helpommaksi harmonisella ja kestävällä tavalla. Heillä oli teollinen vallankumous, mutta he etenevät hitaammin ja suuremmassa harmoniassa planeettansa kanssa. He voivat opettaa teille paljon työskentelystä Maan kanssa, jos olette avoimia sille. Tämä on kaunein lähestymistapa, jonka voitte saada, sillä lopulta monet olennot saattavat haluta tulla Maahan.

Pitäkää mielessä, että Solaran olentojen sydämet ovat täysin auki, myös ihmisille. He ovat valtavan yhdistyneitä toisiinsa, samalla tapaa kuin te olitte yhteydessä toisiinne Lemurian päivinä. He voivat tuoda käytännön esimerkkejä, miten tämä voi toimia kokonaisuutena. Toivomme, että kun nämä todellisuusulottuvuudet avautuvat, ihmiset lakkaavat keskittymästä siihen jakautuneisuuteen ja erillisyyteen, mitä näemme tänä päivänä. Kyllä, se olisi suurin unelmamme – että kun näitä asioita alkaa tapahtua, yhdistytte maaolentoina, ylpeinä maaplaneetan olentoina, säilyttämään ylpeytenne yhdessä. Toivomme teidän ottavan paikkanne universumin suurina opettajina sen kokemuksen kera, jota teillä nyt on.

On todellakin mahtavaa tarkkailla näitä merkkejä. Ette näe alussa otsikkoa, joka sanoo heidän laskeutuneen avaruusaluksissaan. Ei, sitä ei tapahdu. Rakkaat ystävät, alussa he pystyvät yhtäkkiä putkahtelemaan teidän todellisuusulottuvuuteen ja pois siitä. Heidän kehonsa näyttää jollain tavoin hyvin samanlaiselta kuin teidän, mutta heillä on erilainen käyttäytyminen ja energia. Heillä on myös erilainen kommunikointitapa, vaikka heidän täytyy opetella kieliänne voidakseen puhua kanssanne. He haluavat tulla hiljaa ja tehdä helpon sisääntulon – ensin tarkkailemaan, ei välttämättä edes muodostaen kontaktia. Aikanaan alatte ymmärtää, keitä nämä olennot ovat, ja teillä on upeita mahdollisuuksia. Toivottavasti he pystyvät lopulta opettamaan ihmisille, miten tehdään tuo kaunis 90 asteen käännös. On uskomaton tilaisuus saavuttaa ykseys monilla universumin alueilla, aloittamalla tällä yhdellä yksinkertaisella kokeilulla.

Meillä on suuria unelmia ja valtavaa innostusta kaikesta siitä, mitä on kohta tapahtumassa. Maaplaneetta on löydetty ja sen kanssa aletaan kommunikoida. Sitä odotellessa he lähettävät myös erilaisia signaaleja ja tapoja kommunikoida kanssanne universaalisti. Tämä tapahtuu joidenkin universaalien kielien avulla, jotka he jakavat kanssanne. Jotkut teistä ymmärtävät niitä ja toiset eivät. Tärkeä osa on, että vaikkette pysty omaksumaan sitä aivoillanne, alatte tuntea sen sydämessänne. Oivallatte, että jotain suurempaa tapahtuu koko ihmiskunnan suurimmassa mittakaavassa.

Olemme uskomattoman innoissamme tästä. Suuren ilon kera jaamme tämän kanssanne verhon tältä puolelta, kun katselemme tämän kauniin kokeilun tapahtumista kolmannella kivellä auringosta, tuolla uskomattoman kauniilla sinisellä pallolla joka leijuu avaruudessa. Nauttikaa tästä matkasta. Rakkaat ystävät, tietäkää, että teidät laitettiin tänne omasta halustanne. Teillä on jotain erityistä lisättävänä tähän sekoitukseen, ja varasitte paikkanne paljon etukäteen. Nauttikaa kyydistä. Suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen, hoivaamaan aina tilaisuuden tullen ja pelaamaan tätä uutta peliä hyvin yhteen.

Espavo.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Elokuu 2018 AIKA-AVARUUSSPIRAALI

ViestiKirjoittaja hammer » 25.09.2018 15:09

AIKA-AVARUUSSPIRAALI

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Elokuu 2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Olen Ajanpitäjä. Juuri nyt oli hetki, jolloin meidän täytyi päättää, kuka tuli sisään, ja minä astuin esiin, koska tämä on asiantuntemusaluettani. Joskus tulemme myös kollektiivina, mutta olen Ajanpitäjä ja olen tullut tänään puhumaan teille ajasta. Planeetallanne tapahtuu hyvin monia asioita nyt. Haluaisimme tehdä teistä tietoisen, jotta voitte nähdä, mitä tapahtuu, kietoutumatta täysin kaaokseen. Tämän tyyppinen energia voi kirjaimellisesti viedä teidät pois siitä, mitä työstätte ja miksi tulitte siihen. On tärkeämpää, että muistatte, kuka olette ja mitä siemeniä tulitte kylvämään Maahan. Ajoitus on kriittinen, joten puhutaanpa hetki ajasta. Pidän sen hyvin yksinkertaisena, jotta ymmärrätte ne käsitteet, joista puhun.

Harhakuva lineaarisesta ajasta

Hyvin yksinkertaista. Ensimmäisessä kollektiiviulottuvuudessa olette kaikki ykseydessä. Ei ole erillisyyttä, joten ei ole tarvetta aikaan. Aika merkitsee peliharhaa. Vasen aivopuoliskonne on luonut sen, koska se ei tee muuta, kuin panee merkille aikaa. Se laittaa kokemuksenne ja kaiken, mitä havaitsette, pieneen laatikkoon, jossa on päivämäärä – käytännössä aikaleima. Näin integroitte ja elätte elämäänne lineaarisen ajan kautta – menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. No, kuten ehkä tiedätte, menneisyys on vain muisto. Voimme kertoa teille sen, koska monet teistä ovat muuttaneet noita muistoja myös tietoisesti, havaiten itsenne vapaaksi monista menneisyyden rajoituksista. Olemme antaneet teille myös menetelmän, jonka kanssa työskennellä, koska on hyvin tarkoituksenmukaista, että poistutte menneisyytenne aiheuttamista rajoituksista.

Tulevaisuus on unelma/uni. Se on toive, mahdollisuus, mutta se ei ole totta. Eikä ole menneisyyskään, mitä monien teidän on erittäin vaikea ymmärtää. Haluatte nähdä täydellisen paikan, jossa voitte löytää täydellisiä totuuksia. Kuitenkin – kuten alatte ymmärtää – totuus on jokseenkin subjektiivinen, erityisesti näinä aikoina. Tämä on se energia, johon te kaikki venytte, jolla leikitte ja jota kokeilette katsoen, mikä toimii teillä kaiken sen korkeimmassa tilassa, mitä olette nyt viidennessä ulottuvuudessa. Siis puhutaanpa tuosta prosessista. Teillä on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Noissa kolmessa on vain yksi, joka on totta, ja se on nyt-hetki.

Monet teistä meditoivat. Monet teistä rukoilevat, joogaavat ja tekevät tietoisuusharjoituksia selkeyttääkseen mielen. Kaikki tämä laittaa teidät nyt-hetkeen, noista kolmesta aspektista ainoaan, joka on totta. Jos haluatte mennä menneisyyteen, teidän täytyy tehdä se nyt-hetkestä. Jos haluatte projisoida tulevaisuuteen, teidän täytyy tehdä se nyt-hetkestä. Teillä on tyypillisesti taipumusta piilottaa vaikeutenne menneisyyteen ja projisoida samalla toiveenne ja unelmanne tulevaisuuteen. Ajatelkaa sitä hetki.

Vetäkää henkeä kanssani, antakaa silmienne sulkeutua hetkeksi ja siirtäkää energianne noin kolme viikkoa tulevaisuuteen. Voitteko tuntea tuon energian? Ottakaa energiakuva siitä. Avatkaa silmänne, palatkaa nyt-hetkeen ja vetäkää syvään puhdistavaa henkeä. Hyvä. Sulkekaa nyt taas silmänne. Viedäänpä teidät kolme viikkoa tulevaisuuteen. Miltä se tuntuu? Kumpi tuntui paremmalta? Avatkaa taas silmänne, rakkaat ystävät. Juuri siitä puhumme.

Pelko voi elää vain tulevaisuudessa

Saattaisi olla myös hyödyllistä tietää, että pelko elää vain tulevaisuudessa. Ette pelkää tässä hetkessä – pelkäätte vain, mitä saattaa tapahtua seuraavaksi. Ei ole mahdollista projisoida pelkoa nyt-hetkeen. Saatatte olla vihainen tai tolaltanne, mutta ei voi ylläpitää pelkoa, jos on ankkuroituna nyt-hetkeen. Tosiasiassa pelko on projektio, joka voi elää vain tulevaisuudessa. Pitäkää se mielessä, rakkaat ystävät.

Vastaavasti te ette pelkää menneisyyttänne. Se on jo tapahtunut. Yksilö ei ehkä pidä menneisyydestään, mutta hän voi ylläpitää pelkoa vain peläten, että saattaa toistaa tuon kokemuksen tulevaisuudessa. Ette oikeasti pelkää nykyhetkeä, koska olette turvassa tässä, juuri nyt. Riippumatta siitä, mitä koette – vaikka teillä olisi tuskaa – tunnette turvaa juuri nyt. Jos huomaatte projisoivanne, se merkitsee, että olette poistuneet nyt-hetkestä.

Tämä on juuri yksi niistä ensiaskelista, joita opetamme. Tulla takaisin nyt-hetkeen ja tietää, että riippumatta siitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, olette turvassa juuri nyt. Voitte hengittää. Itse asiassa paljon työstämme kanssanne tähtää siihen, että maadoitutte tuohon nyt-hetkeen aina, kun mahdollista. Tämä tuo teille suurimman mahdollisuuden kokea koko elämän. Se on siis tärkeä osa sitä kolmikkoa, johon kolmannen ulottuvuuden aika on jaettu.

Olette Jumala ensimmäisessä ulottuvuudessa = ykseys tai ajattomuus

Katsotaanpa sitten muita ulottuvuuksia. Kun puhumme ensimmäisestä kollektiiviulottuvuudesta, tämä on se, mitä kutsutaan Jumalaksi. Kun olette Kotona, rakkaat ystävät, ette ole erillään. Teillä on yksilöllinen persoonallisuus, kyllä, mutta ette ole erillään. Olette kaikki osa toisianne. Olette kollektiivisesti Jumala. Sitä saattaa olla vaikea ymmärtää, mutta jokainen teistä kantaa sisällään koko Jumalaa, mutta ilmaisette kuitenkin vain tiettyä persoonallisuutta. Kutsumme sitä ydinpersoonallisuudeksi. Samalla tavalla etusormella on hyvin erilainen persoonallisuus kuin peukalolla, mutta ne ovat yhteydessä ja kaikki ovat osa samaa kättä ja kehoa. Jos etusormi haluaa yhdistyä peukaloon, sen täytyy vain ajatella sitä ja se tapahtuu. Peukalo ilmestyy välittömästi. Etusormi alkaa resonoida peukalon tunnusvärähtelyn kanssa, ja ne tulevat yhteen kuin magneetin voimasta. Näin on kaikkien osalta, joita ajattelette ollessanne Kotona. Rakkaat ystävät, Kotona ei ole mitään salaisuuksia. Koska olette kaikki osa toisianne, teidän ei ole mahdollista pitää salaisuuksia toisiltanne, ettekä pitäisikään.

Hengen perspektiivi

Kun olette Kotona, ne negatiiviset kokemukset joita teille oli ollessanne maan päällä tai jossain muussa pelissä, jaetaan kollektiivin kanssa loisteliaana ansiomerkkinä. Ne nähdään hyvin eri tavalla, kuin katsoessanne niitä maan päällä, koska syrjätitte ne jollain tavalla. Olette siirtyneet niiden ohi, mikä antoi teille vahvuutta ja ymmärrystä, jonka jaoitte kaiken olevaisen kaikkien muiden osien kanssa. Ensimmäisessä ulottuvuudessa ei ole aikaa, koska ei ole erillisyyttä. Kotona ensimmäisessä ulottuvuudessa kaikki on nyt-hetkessä. Koska ei ole aikaa eikä erillisyyttä, menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus ovat kaikki yhdessä.

Toinen ulottuvuus = poimuaika

Toinen ulottuvuus on paikka, jonka läpi kuljitte. Ette jääneet sinne, mutta teidän täytyi mennä toisen ulottuvuuden läpi laskeutuaksenne kolmanteen. Toisessa ulottuvuudessa saitte polariteetin, kaksinaisuuden. Se oli tarpeellista saadaksenne sen kokemuksen, että teeskentelette olevanne erillään kokonaisuudesta. Näette asiat ylhäällä, alhaalla, hyvänä, huonona, oikeana tai vääränä – kaikki vastakohtia jotka antoivat teille kontrastin.

Toisessa ulottuvuudessa aika on poimutettua, mikä antaa kontrastin erillisyyspeliinne. Poimuaika on silloin, kun annatte nyt-hetkelle kontrastin. Tällä aloitatte ajan merkitsemisen. On vain kaksi ulottuvuutta, joten on joko nyt-hetki tai muu kuin nyt-hetki. Toisessa ulottuvuudessa teillä on toisen ulottuvuuden aika, joten alatte kokea itsenne jakautumisen irti kokonaisuudesta. Silloin teihin leimataan tämä kaksinaisuus, jota kannatte. Teillä on sen edustajia myös omassa fyysisessä olemuksessanne. Teillä on kaksi silmää, kaksi kättä, kaksi jalkaa, ja teillä on monia noita kokonaisuuden edustajia tuossa energiassa.

Kolmas ulottuvuus = lineaarinen aika

Nyt laskeudutte kolmanteen ulottuvuuteen, jossa olette olleet siitä lähtien, kun E-perhe maadoitti teidät maan päälle. Kolmannessa ulottuvuudessa teillä on kolme aikaulottuvuutta. Lineaarisen ajan myötä saatte ensimmäistä kertaa sen harhakuvan, että on menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Ette koe ainoastaan nyt-hetkeä, jonka voisitte kokea myös toisessa ulottuvuudessa, vaan voitte myös muistaa menneisyytenne ja projisoida tulevaisuuteenne. Olette melkein nyt kuin ajan mestari.

Tuon mestaruuden myötä teillä on täydellinen kokemus siinä pelissä, jossa teeskennellään olevansa erillään maan päällä. Hengellänne on valikoima kokemuksia tuossa pelissä. Kun elämänne on lopussa, tuotte kaikki nuo kokemukset Kotiin. Sitten teillä on tilaisuus arvioida, minkä kokemusten kanssa olette valmis ja mitkä haluatte tuoda seuraavaan elämäänne. Sitten jossain kohtaa jaatte kaikki kokemuksenne Jumalan kaikkien muiden osien kanssa. Tähän viittaamme Kotona olemisena – kaikki oppivat siitä, mitä kutsutte virheiksenne.

Kerromme teille myös, että Kotona on siitä melkoinen vitsi, rakkaat ystävät. Sanotaanpa, että inkarnaationne aikana teillä oli suuri vihollinen. Olette täysin ristiriidassa tämän henkilön kanssa, vaikka mitä yritätte. Ette pysty olemaan edes samassa huoneessa tai samassa energiassa hänen kanssaan. Kun pääsette Kotiin, törmäätte toisiinne sattumalta ja taputatte toisianne selkään sanoen: "Voi, eikö se ollutkin upeaa? Emme muistaneet tekemäämme sopimusta. Kiitos, että esitit tuon osan kanssani – se auttoi minua tutkimaan taas itseäni. Se auttoi minua astumaan eteenpäin ja oppimaan." Kummallista kyllä, nämä kokemukset pelosta ja pelkopohjaisista negatiivisista tunteista kiinnostavat kovasti Jumalan muita osia. Koska Kotona noita asioita ei ole. Siis tämä on tilaisuus oppia koko kokemuksesta kaikissa 11 aika-avaruusulottuvuudessa. Jumala on ääretön, joten Jumala voi tehdä mitä tahansa, paitsi nähdä itsensä. Tämä on alun alkaen syy näihin peleihin, joissa teeskennellään olevansa erillään.

Tässä siis olette sen kolmannessa ulottuvuudessa, mitä kutsumme kollektiiviulotteisuudeksi. Kollektiiviulottuvuudet ovat aika-avaruuden ensimmäinen, toinen, kolmas, neljäs ja viides ulottuvuus. Jokin aika sitten ihmiskunta alkoi siirtää koko peliä korkeampiin ulottuvuuksiin. Tämä on kaikkien pelien tarkoitus kaikkialla, vaikkei mikään ole saavuttanut sitä, kunnes nyt.

Neljäs ulottuvuus = aikaympyrä

Saatatte tietää, että karkeasti 40 vuotta sitten ihmiskunta alkoi siirtyä hyvin lempeästi neljänteen ulottuvuuteen, jolla on erilaisia ominaisuuksia. Aloitte nähdä asioita, joita ette voineet nähdä aiemmin. Aloitte saada havaintoja, joita teillä ei ollut aiemmin. Olette nähneet, mitä planeetalla on tapahtunut. Jo 40 vuotta sitten oli kourallinen ihmisiä, jotka voivat tuoda sisään henkeä Kotoa ja maadoittaa tuon valon. Ihmiskunnan alussa oli suhteellisen harvoja, jotka pystyivät kanavoimaan henkeä. Tänä päivänä planeetallanne on satojatuhansia näitä ihmisiä, joita kutsutaan kanaviksi, kaikkien antaessa vähän erilaisen äänen. Kerromme teille, että monet heistä eivät edes tiedä olevansa kanavia.

Albert Einstein oli kanava. Myös Nikola Tesla. Beethoven, Picasso, Kopernikus, Da Vinci ja muut toivat annettuja kanavointeja, myös niiden vastustuksen edessä, jotka vastustivat muutosta. Tällä planeetalla on monia olentoja, joille annetaan informaatiota ja jotka oppivat luottamaan siihen, tuomaan sen läpi ja ilmaisemaan sitä myös niiden edessä, jotka eivät halua kuulla sitä. Nuo kanavat olivat hyvin harvinaisia 40 vuotta sitten. Tänä päivänä se on avautumassa kovasti. Tällä on paljon tekemistä sen kanssa, että olette alkaneet siirtyä neljännen ulottuvuuden läpi, mistä suurin osa tapahtui 35–40 vuotta sitten.

Neljäs ulottuvuus ei ole asuinpaikka, vaan paikka jonka läpi kuljetaan leimojen saamiseksi. Se aloittaa hyvin nopean muutosprosessin, joka on nyt johtanut konservatismin vastaiskuun globaalisti. Neljännessä ulottuvuudessa teillä on mielenkiintoinen aikajärjestely. Vasta vähän aika sitten monet opettajanne alkoivat puhua ajan ympyrämäisyydestä, ja neljännessä ulottuvuudessa aika koetaan sillä tavalla. Se voidaan nyt hahmottaa ympyräksi. Miten se toimii? Se on hyvin yksinkertaista.

Jos otatte tuosta ympyrästä jonkin kohdan, teillä on tilaisuus kokea jotain elämässänne. Aikaympyrässä leimaatte tuon ympyrän kokemuksella. Jos olette valmis tuon kokemuksen osalta ja hallitsette sen, se lähtee ympyrästä. Jos ette, tuo sama kokemus palaa eri muodossa, kun aikaympyrä pyörii. Sillä ei ole oikeastaan merkitystä, onnistutteko siinä vai ette. Kyse ei ole tuomitsemisesta, eikä sillä ole mitään tekemistä hyvän, huonon, oikean tai väärän kanssa.

Taas kerran, neljännessä ulottuvuudessa voitte alkaa kadottaa tuota kaksinaisuutta. Se on kuitenkin erittäin vaikeaa, koska olette aina yrittäneet löytää totuutenne, sääntönne, elämänne ja lakinne. Olette yrittäneet kirjoittaa totuutenne, erityisesti jotta voisitte kääntyä ympäri ja opettaa ne niille, jotka seurasivat takananne. Kuitenkin täällä alatte ymmärtää, ettei oikeasti ole oikeaa tai väärää. Siinä mielessä neljännessä ulottuvuudessa on kokonaan eri havaintotapa. Jotkut roikkuvat edelleen vanhoissa kolmannen ulottuvuuden todellisuuksissa, kun taas monet olennot eivät ole tarkoituksella astuneet neljänteen ulottuvuuteen. Toiset tuntevat, että heidät on kuin työnnetty johonkin, mitä he eivät valinneet.

Ihmiset vastustavat muutosta

Osa vastarinnasta liittyy muutoksen aiheuttamaan suureen pelkoon. Monet jopa kapinoivat muutosta vastaan ja pitävät vanhat totuutensa, silloinkin kun kaikki todisteet osoittavat muuta. Valitettavasti uutisenne ovat täynnä tätä päivittäin, joka paikassa minne katsotte. Neljännessä ulottuvuudessa aika on nyt ympyrä, ja tämä merkitsee myös, että voitte nähdä, että kaikki toistuu. Olemme kietoneet tämän lineaarisen ajan ympyräksi. Jos olette yhdessä kohdassa aikajanalla ja valmis kokemuksen osalta, niin se lähtee usein pois. Jos olemuksessanne on jotain jäämää, joka ei ole puhdas tai ratkaistu, aikaympyrässä toistatte tuon kokemuksen jälleen. Se merkitsee myös, että voitte mennä takaisin historiaanne ja puhdistaa monia noista kaavoista, jotka pysyvät elämässänne. Teillä kaikilla on tilaisuus tulla leimatuksi neljännen ulottuvuuden aikaympyrällä.

Viides ulottuvuus = aikaspiraali

Useimmat teistä jotka katselevat ja lukevat tätä, ovat selvästi menneet läpi siitä. Olette laskeutuneet viidenteen ulottuvuuteen ja yritätte saada sen toimimaan. No, viidennessä ulottuvuudessa aika on sekä jana että ympyrä. Se on spiraali, ja aikaspiraalissa asiat ovat hyvin erilaisia. Voi, olette niin tottuneet elämään kolmannessa ulottuvuudessa. Jopa omat aivonne toimivat lineaarisesti – yksi ajatus kerrallaan. Kun teillä on aikaspiraali, riippumatta siitä, missä kohtaa olette aikajanalla, voitte katsoa jotain muuta. Voitte käyttää oikopolkuja asioiden selvittämiseen helpommin menneisyydessänne. Hyppäämällä sivuttain huomaatte tilaisuuksia, joita ette ole koskaan ennen nähneet.

Voitte matkustaa myös ajassa, erityisesti te jotka katselette ja luette tätä nyt – melkein 90% teistä matkustavat ajassa. Olette tulleet taaksepäin ollaksenne täällä tällä hetkellä. Ette tulleet ainoastaan tarkkailemaan ja katselemaan, vaan vaikuttaaksenne ja tuodaksenne energiaanne ja näkemyksiänne. Nyt kun olette täällä, muistatteko ne? Ei, ette muista niitä aina päässänne, mutta muistatte ne sydämessänne. Tämä on avain siihen, mihin olette menossa – spiraaliaikaan ja -ajatteluun. Spiraalieläminen sekoittaa nyt kolmannen ja neljännen ulottuvuuden energian yhteen, mikä tuo teille tämän kauniin liikkumisen eteenpäin uuden perspektiivin kera.

Kokemukset toistuvat edelleen, kuten aikaympyrässä. Teillä on edelleen tilaisuuksia selvittää asioita, joita ette olleet selvittäneet aiemmin. Siitä tulee kuitenkin helpompaa, koska voitte kääntää sen spiraalissa ympäri ja nähdä, mitä teitte viime kerralla ollessanne siinä. Se sallii teidän myös selvittää monia asioita menemälle edestakaisin täysin eri tavalla. Nämä ovat elementtejä, joita työstämme siirtäessämme teidät morfogeneesikehoon, joka vie teidät olemassaolonne seuraavaan tasoon tällä maaplaneetalla. Tämä on niitä varten, jotka haluavat jäädä ja katsella joitain kauniita asioita, joita tapahtuu. Niitä varten jotka haluavat osallistua yhteen suurimmista muutoksista, mitä on tapahtunut koskaan missään.

Jonkin aikaa olemme puhuneet siitä, että kaikki silmät katsovat maaplaneettaa. Kyse on paljon enemmästä. Avaatte oven luodaksenne täysin uutta valoa uudella tavalla, eikä tätä ole koskaan ennen tehty tällä tasolla. Voitte maadoittaa valonne ja vaikuttaa täällä juuri nyt aikaspiraalissa. Seuraavan kerran kun tullaan samaan paikkaan spiraalissa, katsotte taaksepäin ja sanotte: "Tiedän, että olen työskennellyt sen kanssa. Muistan tämän." Tiedätte täsmälleen, mitä on tulossa. Näin ollen pelko vähenee suuresti.

Teillä on tilaisuus suhtautua siihen tyynesti, valmistautua ja myös odottaa ilolla tulevaisuuden joka hetkeä. Sitten kun spiraaliaika ja -ajattelu hallitaan, pelolla ei ole piilopaikkaa. Ja kun pelkoa ei enää ole, teitä ei voi manipuloida. Alatte tulla osaksi kokonaisuutta, vaikka olette viidennessä ulottuvuudessa, ja alatte yhdistyä taas sydämiin ympärillänne. Se on hyvin samanlaista, mitä teitte Lemurian päivinä. Se on tulossa takaisin, rakkaat ystävät, Maan avoimet sydämet ovat paikoillaan. Tulemme näkemään, miten työskentelette sen kanssa. Toivotamme teidät tervetulleeksi tähän paikkaan maan päällä juuri tällä hetkellä. Paikkanne on varattu, istutte nyt tuolissa ja pääohjelma on alkamassa. Tietäkää joka osassanne, että olette täällä tarkoituksella täydellisen vastauksen kera, kun siirrytte aika-avaruusspiraalin läpi. Nauttikaa matkasta, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

Espavo.

________________________

Tervehdys Kotoa, rakkaat ystävät.

Olen Sydämen tiedemies, ja tulen tänään kertomaan teille lisää aika-avaruusspiraalista. Kuten Ajanpitäjä mainitsi, aikaspiraali antaa teille erilaisia perspektiivejä ja havaintopisteitä. Tämän vuoksi voitte hypätä tasolta toiselle. Se ei ole mahdollista lineaarisessa ajassa tai myöskään aikaympyrässä. Kun alatte paljastaa aika-avaruusspiraalin, huomaatte, että uudet asiat ovat mahdollisia. Sitä ei tapahdu ainoastaan evoluution huipputasolle, vaan kaikille, koska kollektiivi on nyt saavuttanut viidennen ulottuvuuden. Useimmilla ihmisillä ei tietysti ole aavistustakaan siitä. Vaikka he voivat tuntea jonkin olevan eri tavalla, he laittavat edelleen herätessä ylleen kolmannen ulottuvuuden itsensä. He noudattavat kolmannen ulottuvuuden sääntöjä, jotka eivät aina toimi samalla tavalla nyt. Aika-avaruusspiraalissa kaikki alkavat nähdä asioita eri tavalla. Siis onko aika-avaruusspiraali ollut aina olemassa? Kyllä. Aika-avaruus ei ole muuttunut, rakkaat ystävät – ihmiset ovat muuttuneet. Henget jotka teeskentelevät olevansa ihmisiä, ovat nyt saavuttaneet värähtelytason, jossa voitte havaita aika-avaruusspiraalin, joka on aina ollut.

Tämän uuden havaintotavan myötä, voitte alkaa astua pois tiheästä pelistä, ja muutatte omia kykyjänne fyysisessä kehossa. Ajan kuluessa menetätte tiheyttä. Seuraavien 40 vuoden kuluessa tapahtuu koko siirtymä kaikkien ihmisten keskuudessa, jotka päättävät osallistua. Olette edelleen vapaan valinnan planeetta, joten on melko monia, jotka päättävät olla tekemättä sen syystä tai toisesta. Kuitenkin te jotka haluatte, siirrytte korkeamman värähtelyn kehoon. Pidennätte elämäänne merkittävästi, eikä teillä ole myöskään tiheyttä. Kun Maa käy läpi muutoksiaan, olette eri paikassa tarkkailemassa ja pelaamassa sitä uutta peliä, joka muodostuu maaplaneetalle tällä hetkellä.

Tätä kaikkea tapahtuu nyt, ja sitten noin seuraavien 10 vuoden kuluessa on mahdollisuus siirtyä morfogeneesikehoon, kuten olemme nimittäneet sitä. Se on tämän evoluutioprosessin ensimmäinen vaihe. Siihen sisältyy aika-avaruusspiraalin, spiraaliajattelun ja sen ymmärtäminen, miten parhaiten käytetään sitä, sekä spiraalissa eläminen. Tapahtuu myös mielenkiintoinen prosessi, josta haluamme kertoa kaikille, jotta teitä on varoitettu ennalta: te ette ole ainoita, jotka kokevat aika-avaruusspiraalin. On ihmisiä ja bisneksiä, jotka ovat kärkkyneet tällaista asiaa, jotta he voisivat käyttää sitä itse edistäviin tarkoituksiinsa.

Varokaa huijauksia

Voitte nähdä eteenpäin ja taaksepäin paljon paremmin kuin ennen. On monia olentoja, rakkaat ystävät, jotka haluavat käyttää tätä omaan kehittymiseensä ja omiin tarkoituksiinsa. Tuloksena maaplaneetalla tapahtuu nyt enemmän ns. huijauksia kuin koskaan ennen. Mitä tarkoitamme huijauksella? Se voisi olla jotain sellaista, että saatte sähköpostin, joka toteaa Microsoftin yrittävän tavoittaa teidät, koska teillä on virus tietokoneellanne. Tai kenties joku soittaa teille puhelimella ja kertoo veroviraston yrittävän saada yhteyttä teihin, joten teidän täytyy soittaa mainittuun numeroon välttääksenne syytteen nostamisen. Tällä planeetalla tapahtuu kaikenlaisia asioita enemmän kuin koskaan. Olkaa varovaisia, rakkaat ystävät, ja pitäkää silmällä tällaisia, kun aika-avaruusspiraali tekee huijaamisen helpommaksi.

Monia asioita tapahtuu, koska teillä ei ole kontrollia internetiin entiseen tapaan. Sekin voi muuttua jossain kohtaa. Ihmiset jotka esittelivät webin, työstävät myös uutta tasoa, joka toimii lohkoketjun avulla eikä sitä voi kontrolloida edes sillä tavalla, kuin internetiänne voi tänä päivänä. Spiraaliajattelua käyttävät myös ne, jotka haluavat motivoida tai kontrolloida teitä. Pyydämme teitä yksinkertaisesti tiedostamaan nyt-hetken. Miltä sydämenne tuntuu juuri tällä hetkellä? Se pitää teidät turvassa kaikilta niiltä, jotka haluavat käyttää aika-avaruusspiraalia ja spiraaliprosesseja vaikuttaakseen teihin. Koette tällä planeetalla tapahtuvan asioita enemmän kuin koskaan ennen. Esimerkiksi ne ihmiset käyttävät aikaspiraalia, jotka valehtelevat usein ja toistavat sitten valheitaan uudestaan ja uudestaan, kunnes ne uskotaan.

Ne jotka ovat tahallaan epärehellisiä

Hyvin lyhyessä ajassa ihmiset kehittyvät pisteeseen, jossa he eivät suvaitse enää valheita. He vaativat yksinkertaisesti, että ihmiset tulevat yhtenäisemmäksi. Rehellisyys esittää valtavaa roolia tässä. Samalla kun siirrytte aikaympyrästä aika-avaruusspiraaliin, ne jotka eivät ole rehellisiä, nousevat pintaan. Se on mielenkiintoinen prosessi. Olemme maininneet tämän aiemmin, kun kanavoimme Isännän kautta kirjan "Spiritual Psychology".

Ne jotka eivät ole rehellisiä, laittavat itsensä usein paikkoihin, missä kaikki voivat nähdä heidät. Rakastatte katsella heitä, jotkut ovat myös ns. näyttelijöitä. Mutta he eivät ole niitä ihmisiä, joita he teeskentelevät olevansa. He ovat tahallaan epärehellisiä, ja rakastatte katsella heitä, kun he tekevät sen. Laitatte heidät paikkoihin, missä voitte nähdä heidät koko ajan. Eivät he ole huonoja ihmisiä, mutta he näyttelevät. Rakastatte katsella sitä, mikä on meistä kiehtovaa. Arvostelette myös, miten hyvin he näyttelevät, antamalla palkintoja parhaasta näyttelemisestä.

Meistä tätä on kerrassaan kiehtovaa katsella. Kuitenkin aika-avaruusspiraalissa sitä voidaan käyttää teitä vastaan, varsinkin alussa. Niinpä pyydämme teitä kaikkia tulemaan tietoisemmaksi. Olkaa vähän skeptinen, tarkkailkaa kaikkea. Ottakaa se kaikki sisään. Älkää jääkö paitsi mistään tai kääntäkö selkäänne millekään, koska elämä on aivan liian lyhyt siihen. Pyydämme teitä vain tulemaan tietoisemmaksi, myös vähän viisaammaksi, ja tunnistamaan, että aika-avaruusspiraali on täällä. Se on erilainen, ja on myös ihmisiä, jotka alkavat käyttää sitä teitä vastaan.

Tulkaa tietoiseksi ns. huijauksista planeetallanne, sillä niiden lukumäärä ja intensiivisyys kasvavat. Se ettei keskiluokka monissa paikoissa ympäri maailmaa ole nähnyt kehittymistä tuloissaan hyvin pitkään aikaan, lisää monia näitä huijauksia. Ihmiset yrittävät saada rahaa kaikin keinoin. Älkää tuomitko heitä, mutta tiedostakaa se, älkääkä ruokkiko sitä tietämättömyydellänne.

Ei ole huonoja ihmisiä. He ovat teidän kaltaisianne ihmisiä, jotkut heistä ovat peloissaan ja toiset ahneita. Jotkut heistä etsivät pelkästään oikoteitä. Aika-avaruusspiraalissa on helpompaa kuin koskaan löytää niitä. Siis kerromme teille tässä vähän varoittavan tarinan. Tiedostakaa se, kun astutte seuraavalle tasolle. On monia, jotka haluavat saada kätensä taskuunne tai motivoida teidät tekemään asioita pelosta. Olkaa varovaisia, pysykää tietoisena ja olkaa valossa. Minulle on suuri kunnia tuoda teille tämä evoluutionne kohdassa, jossa voitte kuulla sen.

Teette merkittäviä asioita planeetallanne, ja olemme uskomattoman ylpeitä jokaisesta teistä, joten jatkakaa hyvää työtä. Hyvin tehty, rakkaat ystävät, kuten Ajanpitäjä sanoisi. Kohdelkaa toisianne kunnioittaen, hoivatkaa toisianne ja pelatkaa hyvin yhteen. Olen Sydämen tiedemies, ja toivotan teille kaikille espavo.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Syyskuu 2018 IHMISKUNNAN SEKSUAALINEN PARANTUMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 25.09.2018 15:12

IHMISKUNNAN SEKSUAALINEN PARANTUMINEN

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Syyskuu 2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Olen eM, ja liityn seuraanne tänä päivänä hyvin erityistarkoituksesta. Kuten ehkä tiedätte, olen tasapainoinen olento. Minun ei tarvitse erottua maskuliiniseksi tai feminiiniseksi. Verhon tällä puolella ei tehdä sitä, mutta kun esittäydyn teidän maailmassanne, teen sen tasapainoisena maskuliini-feminiiniolentona. Tuon sen esiin tänään, koska haluan puhua seksuaalisuudesta planeetallanne. Mitä seksuaalisuus on? Se alkaa kahden eri puolenne vetämisestä erilleen. Tiedätte ehkä, että osa Ryhmää, kuten Isäntä kutsuu sitä, on kaunis ja maaginen nainen nimeltään Merlia. Hän on tähän ulottuvuuteen miehenä tulleen Merlinin feminiinipuoli, ja hänen täytyi jakaa itsensä pelatakseen tätä peliä. Kyllä, puhumme aina erillisyydestä. Ihmiset tulevat sisään ja teeskentelevät olevansa erillisiä, ja te olette. Te kaikki teeskentelette olevanne erillään toisistanne, mutta teidän täytyy myös erottaa eri puolet itsessänne.

Nyt olette astuneet viidenteen ulottuvuuteen, ja asiat ovat eri tavalla. Kuten mainitsimme viime kerralla kokoontuessamme yhteen, olette siirtyneet aikaspiraaliin. Spiraaliaika ja spiraaliajattelu ovat sellaista, mihin ihmiset eivät ole yksinkertaisesti tottuneet, vielä. Rakkaat ystävät, alatte nyt nähdä sitä. Tämä on osasyy siihen, että kaikkia näitä seksuaalirikoksia paljastuu. Eikö ole mielenkiintoista, että vasta äskettäin löysitte uuden kerroksen huonoa seksuaalista käytöstä ihmisiltä, joiden pitäisi olla viisaampia, aivan rehellisesti sanottuna? Mistä siinä kaikessa on kuitenkin kyse? Se näyttäytyy usein niissä, jotka jakavat itsensä ja yrittävät erittäin kovasti pelata tätä teeskentelypeliä ainoastaan yhdellä itsensä osalla. Selibaattilupaukset ovat täydellinen esimerkki tästä. Tietysti haasteena seksuaalisen hyväksikäytön kaikissa muodoissa on, että se välitetään sukupolvelta toiselle.

Sukupolvien parantuminen

Annetaanpa esimerkki miehestä, joka hyväksikäyttää nuorta poikaansa. No, tuo nuori mies kasvaa aikuiseksi ja yleensä hyväksikäyttää omia lapsiaan samalla tavalla. Mutta jos tuo poika päättää muuttua? Hän voi aivan hyvin kasvaa aikuiseksi ja sanoa: "En hyväksikäytä lapsiani!" Ja jos hän tekee tuon työn, hän saavuttaa uskomatonta parantumista itsessään. Se ei kuitenkaan lopu siihen, sillä tuo parantuminen menee eteenpäin ja taaksepäin aikajanalla. Hän ei paranna ainoastaan lapsiaan, joiden ei tarvitse kokea hyväksikäyttöä, vaan hän parantaa myös isänsä, isoisänsä, isoäitinsä, isoisoäitinsä ja kaikki ne, jotka ovat välittäneet tätä energiaa eteenpäin. Tätä tuhoavaa energiaa voidaan välittää eteenpäin monilla tavoilla – se voidaan toteuttaa fyysisesti fyysisenä haittana, seksuaalisina tekoina tai myös tunnepuolen hyväksikäyttönä.

Toisaalta, sanotaanpa, että tämä nuori mies, jota on hyväksikäytetty, kasvaa eikä tee tuota työtä. Sen sijaan hän vain kestää ja pidättelee, mutta tuntee samaa vihaa, vaikkei hän toteutakaan sitä. Jos hänellä on lapsia, tuo energia välitetään heille samalla tavalla, kuin jos hän olisi hyväksikäyttänyt heitä. He välittävät sen vuorostaan omille lapsilleen. Ja näin sen menee sukupolvelta toiselle, kunnes joku lopulta katkaisee tuon ketjun.

Uusi näkökyky aika-avaruusspiraalissa

Osa ongelmaa on, että ihmiset ovat kokeneet kaiken lineaarisessa ajassa. Niinpä silloin kun jotain tapahtuu, se luiskahtaa menneisyyteen ja sanotaan: "Voi, se olen vanha minä" tai "Se tapahtui kauan sitten. Olen unohtanut jo sen!" Mutta se ei mene pois, rakkaat ystävät, sillä se on leimattuna aikakirjoihin. Se oli kolmannen ulottuvuuden tapa käsitellä näitä vaikeita jälkiä. Sen tuloksena ne välitettiin tulevien sukupolvien käsiteltäväksi. Ihmiset ovat nyt siirtyneet viidenteen ulottuvuuteen, ja teillä on spiraaliaika, lineaarisen ajan sijasta. Aika-avaruusspiraalissa energiat tulevat takaisin, mikä sallii teidän nähdä eteenpäin ja taaksepäin aikajanalla paljon selkeämmin. Silloin kun se oli vain ympyrä neljännen ulottuvuuden ajassa, teillä oli taipumus toistaa asioita, koska teillä oli hyvin vähän näkökykyä eteenpäin tai taaksepäin.

Aika-avaruusspiraalissa voitte nähdä niin, kuin jokin olisi tapahtunut juuri äsken, ja tästä syystä teillä ei ole enää salaisuuksia. Kaikki nämä asiat jotka olivat piilossa vasta äskettäin, alkavat paljastua. Se tapahtui ns. metoo-liikkeessä. Siinä on kyse kyvystä nähdä aikaympyrässä, uudesta näkökyvystä ja sitten sen ilmaisemisesta, mikä on oikein ja mikä on väärin. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että tällä planeetalla tapahtuu nyt enemmän parantumista kuin koskaan aiemmin, erityisesti seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyen.

Seksuaalienergiaa ei kielletä

Seksuaalisuus on merkittävä osa henkeänne ja kokemustanne maan päällä. Kiellettäessä se ylireagoi ja ilmentyy sopimattomilla tavoilla. Uutismediassa näette runsaasti todisteita tästä. Monet uskonnot opettavat, että seksi pohjaenergia, eläimellinen tai fyysinen osanne, joka ei ole henki. Olemme täällä kertomassa, että näemme sen päinvastoin. Seksuaalisuus on itse asiassa henkienergianne, joka tulee kehon läpi. Kun erotatte nuo kaksi ja esitätte hyvän pikkutytön tai pikkupojan roolia, seksuaalienergia vetäytyy ja aiheuttaa jälkiseuraamuksia. Mitä jos terve seksuaalienergia tunnistettaisiin ja sitä myös opetettaisiin uskonnoissanne? Seksuaalienergian kieltäminen purkautuu tällä hetkellä joissain uskonnoissanne. Pidättäytymislupaukset menevät täysin vastoin niitä henkisiä opetuksia, jota yritämme välittää. Syyllisyys opetetaan oikeaksi reaktioksi seksiin, ja tästä syystä henkeä rajoitetaan uskomusjärjestelmissä. Seksuaalienergia on liian voimakasta rajoitettavaksi tällä tavalla, ja se purkautuu muilla tavoilla, jos se kielletään.

On vaikeaa siirtyä eteenpäin, kun virheenne piilottaan tai peitetään. Sitä on tapahtunut, kun ihmiset ovat katsoneet toiseen suuntaan ja sanoneet: "Voi, se oli menneisyydessä" tai "Voi, hän on parempi nyt. Hän on ok. Siirretään hänet eri paikkaan, jossa hän ei koe noita ongelmia." Sillä tavalla on tehty aiemmin. Kuitenkin tänä päivänä aikaspiraalissa se tulee lopultakin polttopisteeseen. Katsotte taaksepäin aikaspiraaliin ja havaitsette kaikki epäjohdonmukaisuudet ja haasteet ja tuotte ne esiin parantamista varten. Se on uskomatonta, ja taputamme teille kaikille sen vuoksi.

Tuomitsemisella ei ole sijaa viidennessä ulottuvuudessa

Kerromme teille myös, että on tärkeää ymmärtää, miten tätä uskomusta on välitetty eteenpäin. Entä seksuaalisen hyväksikäytön rikoksentekijät? Pelkästään se, että joku oli vastuussa tämän toteuttamisesta, ei merkitse, että hän on huono ihminen. Tämä on tärkeä osa, sillä he ovat ihmisiä, aivan kuin te. Monien täytyi käsitellä sukupolvien välinen hyväksikäyttö, ja he ovat ilmentäneet sen omassa elämässään.

Muistakaa, rakkaat ystävät, ettei ole hyviä tai huonoja ihmisiä. Kyllä, on ihmisiä, jotka ovat sairaita, on ihmisiä, jotka ovat aiheuttaneet suurta harmia toisille, ja heidän täytyy maksaa siitä. Kuitenkin tämän ongelman lakaiseminen maton alle sanomalla, että nämä rikoksentekijät ovat jotenkin vähemmän kuin te, ei ratkaise mitenkään kokonaisongelmaa. Aikaspiraaliajattelun myötä tämä ei enää toimi ongelman piilottamisessa viidennen ulottuvuuden todellisuudessa. Teidän jokaisen täytyy asettua tuon ihmisen elämään hetkeksi ja yrittää ymmärtää, miten tämä voisi tapahtua. Vasta silloin ihmiskollektiivi voi parantua.

Vankilanne ovat täynnä ihmisiä, joita on hyväksikäytetty, kuitenkin hyvin harvat työskentelevät sen kanssa. Teillä ei ole erityiskursseja heille tai parannusmenetelmiä auttamassa. Tämä ongelma on paljon yleisempi, kuin useimmat ihmiset luulevat. Kerromme teille, että tällä hetkellä 27%:lla kaikista planeetallanne kulkevista ihmisistä on ollut jonkinlaista seksuaalista hyväksikäyttöä. Se on valtava prosenttiosuus, ja kuitenkin tuo ongelma on enimmäkseen pysynyt piilossa. Modernit yhteiskunnat ovat piilottaneet sen näkyvistä ja tehneet sen avoimesta puhumisesta sopimatonta. Tuo lähestymistapa ei kuitenkaan enää riitä viidennessä ulottuvuudessa ja aikaspiraaliajattelussa. Taputamme teille, jotka toimitte näillä alueilla ja joilla on avoin ajattelutapa uskaltautuaksenne astua esiin.

Vaikka teitä olisi opetettu inhoamaan sitä, tosiasia on, että teillä kaikilla on seksuaalienergiaa, -haluja ja -tarpeita. Kun ikäännytte, se saa vähän eri muodon joissakin teissä, mutta kuitenkin se säilyy edelleen. Voitteko kuvitella, millaista olisi tulla kasvatetuksi yhteiskunnassa, jossa voisi käyttää seksuaalienergiaa turvallisesti ja mukavasti ja vapauttaa hengen ilman syyllisyyttä? Se on luova energia sisällänne. Minä voin tasapainottuneena olentona tuoda sen esiin tarvitsematta jakaa itseäni maskuliiniseksi tai feminiiniseksi. Voin nojautua tänne päin ja tukea maskuliinisuutta. Ja voin mennä tuonne ollen pehmeä ja lempeä feminiinisyydessä, sillä minulla ei ole mitään rajoituksia siinä. Kun siirrytte pidemmälle viidenteen ulottuvuuteen, tämä voi tapahtua kaikille. Siksi teette hyvin paljon puhdistamista nyt. Nyt kun olette siirtyneet aikaspiraaliajatteluun, alatte kyetä ajattelemaan eri tavalla.

On uusi maailma

Kerromme teille, rakkaat ystävät, että tämä on upeaa aikaa olla maan päällä. Olette varanneet paikkanne ollaksenne täällä juuri tätä hetkeä varten. Juhlimme valtavasti, kun siirryitte viidenteen ulottuvuuteen. Kerroimme teille kaikille siitä ja huudahdimme: "Se on hyvin jännittävää!" Kuitenkin tuolla hetkellä monet olivat vakuuttuneita siitä, että kaikki ongelmanne maan päällä loppuisivat pian. Emme mittaa menestystä vastuksen loppumisella.

Tosiasiassa monia uusia ongelmia on tullut pintaan, kun ihmisiä herää joka päivä yrittäen pukea ylleen vanhan kolmannen ulottuvuuden todellisuutensa ja saada sen toimimaan viidennessä ulottuvuudessa. Monia systeemisiä ongelmia jotka olivat ennen piilossa, paljastuu nyt, ja ne tuodaan lähempään tarkasteluun. Se on upeaa, juhlikaa sitä! Älkää tuomitko sitä, vaan riemuitkaa sitä parantumista, jota voi nyt alkaa tapahtua hyvin monilla alueilla. Juhlikaa sitä kollektiivisesti ihmisinä, koska alatte päättää, millainen maailmanne on. Se on jännittävää! Juhlikaa seksuaalisuuttanne, koska sen piilottaminen tai peittäminen, yrittäen olla sovinnainen ja kunnollinen voi tappaa hengen sisällänne.

Jokin aika sitten Isäntä esitti kysymyksen: "Onko verhon toisella puolella seksiä?" Nauroimme hysteerisesti tuon kysymyksen vuoksi ja sanoimme: "Ei todellakaan." Emme tarvitse tuon tyyppistä vuorovaikutusta, koska olemme kaikki jo yhteydessä. Olemme kaikki oleellinen osa toisiamme. Mutta se energia jota koette seksuaalisen mielihyvän hetkinä, on samaa energiaa, jossa me elämme koko ajan. Siis kun ymmärrätte vähän enemmän sitä, alatte ymmärtää enemmän seksuaalienergiaanne ja luonnollista uteliaisuuttanne siitä. Lisäksi olette astuneet viidennen ulottuvuuden todellisuuteen. Alatte yhdistyä taas moniulotteisiin aspekteihinne. Se on mielenkiintoista nähdä, koska yhdessä aspektissa teillä saattaa olla henkilö, joka on hyvin tasapainoinen seksuaalienergiassaan. Kuitenkin toisessa aspektissa saatatte olla hyväksikäyttäjä, jota on hyväksikäytetty.

Sopimuksen mukaan

Kun pelaatte peliä, jossa teeskennellään ihmistä, hyppäätte yhteen kehoon aikajanalla, sukupolvilinjassa tai geneettisessä linjassa. Hyppäätte sopimuksen mukaan. Jotkut teistä valitsivat kokemuksen, jossa sijoititte itsenne tarkoituksella lapsena hyväksikäytetyn asemaan. Nyt kun aidat alkavat hävitä ulottuvuuksien väliltä, voitte ammentaa tuota vahvuutta toisista osistanne muissa ulottuvuuksissa. Nimittäin, rakkaat ystävät, olette täydellisiä olentoja. Mutta täällä maan päällä täydellisyyttä ei voi olla olemassa, joten teidän on välttämätöntä jakaa täydellisyytenne noihin 11 ulottuvuuteen. Ja kun aidat jotka jakavat nuo ulottuvuudet, alkavat ohentua, moniulotteinen parantuminen on mahdollista teissä, koska teillä on kaikki palapelinpalat. Henkenne on täydellinen ja se teeskentelee olevansa epätäydellinen. Jos alatte tuoda noita osia takaisin yhteen, parannatte itseänne ja maailmaa.

Siis millaiselta se tuntuu? Miten teette sen? Pitäisikö teidän istua käsivarret ristissä tietyllä tapaa, vai onko joku mantra pidettäväksi mielessä? Ei, rakkaat ystävät, ei ole mitään sellaista. Ei ole mitään kiinteää menettelytapaa, vaan tunnette sen jatkuvasti. Aina silloin tällöin saatte idean päähänne toisesta aika-avaruusulottuvuudesta. Joskus saatatte tuntea innostusta sydämessänne tai mahdollisesti rakkaudettomuutta, joka on pelkoa, ilman selvää syytä, koska ette tiedä, miksi pelkäätte. Yhtäkkiä vain aalto tulee jostain muusta ulottuvuudestanne. Avautukaa tuolle mahdollisuudelle, avatkaa tuo yhteys ja alatte integroitua taas uudella tavalla, mikä sallii seksuaalienergian säteillä kirkkaasti. Kukaan ei pelkää sitä. Teidän ei tarvitse kätkeä sitä, koska se on jännittävää ja upeaa jaettavaa. Kyllä, siihen olette menossa.

Merkitseekö se, että teidän täytyy sekoittaa sukupuolenne tai tulla neutraaliksi sukupuoleksi seuraavassa inkarnaatiossanne? Ei, rakkaat ystävät, se ei ole ajatus. Olette siirtymässä bioluminenssiin erittäin nopeasti, paljon nopeammin kuin ehkä kuvittelette. Sen vuoksi teidän ei tarvitse jakautua samalla tavalla kuin nyt. Kyllä, koette edelleen sukupuolen, mutta ette aivan samalla tavalla. Siirtyminen bioluminenssiin merkitsee, että te ette enää tarvitse seksin fyysistä ilmaisumuotoa. Odottakaa vain, rakkaat ystävät, kunnes koette ensimmäisen moniulotteisen orgasminne.

Uudelleenyhdistyminen

Ihmiset ovat jakaneet hyvin paljon. Ei ainoastaan henkisessä kokemuksessanne, vaan myös yhteiskunnallisessa kokemuksessanne ja tavassanne rakentaa yhteiskuntia. Yhteiskunnalla on odotuksia siitä, miten nuoren pojan tai nuoren tytön pitäisi olla, ja teidät leimataan näillä ajatuksilla. Viidennessä ulottuvuudessa monet noista ajatuksista eivät sovi enää. Pyydämme, että uskallatte katsoa tätä avoimesti ja rehellisesti. Uskaltakaa olla, kuka oikeasti olette, ja antakaa hengen loistaa läpi avoimesti.

Kuvitelkaa, että on teini-ikäinen tyttö, jolla on voimakas seksuaalienergia, ja hän tulee tietoiseksi siitä, että ihmiset katsovat häntä tietyllä tavalla. Tietämättä, mitä se on tai mitä tehdä, hän yrittää piiloutua ja opettelee kieltämään jonkin kauniin asian olemassaolon. Vaikka hän tarkoitti tapahtuvan päinvastoin, hänestä tulee hyvin viehättävä niille, jotka katselevat häntä. Avautukaa sille, rakkaat ystävät. Ihmiskunnalla ei ole mitään menetettävää, kun se astuu pidemmälle viidenteen ulottuvuuteen. Kehittyvät ihmiset löytävät pian paljon lisää seksuaalienergiasta sekä siitä, miten sitä voidaan turvallisesti ja tehokkaasti käyttää. Sitten pystytte käyttämään sitä enemmän omassa komennossanne sen sijaan, että se käskee teitä, ja tämä on iso juttu.

Kun alatte työskennellä uusien yhteiskuntienne kanssa, joita alatte pian rakentaa, pitäkää se mielessä. Älkää kohdistako odotuksia ihmisiin niin, että heidän täytyy kieltäytyä seksistä mitenkään, koska se luo negatiivisen pyörteen, joka vetää kaikenlaisia energioita. Toivomme, että voitte nähdä sen planeetallanne nyt, sillä sitä tapahtuu uskomattomalla tavalla. Se lukumäärä joka on mukana tässä, on melkein uskomaton, ja kerromme teille, että olette paljastaneet alle kolmanneksen siitä tähän mennessä tuolla yhdellä alueella. Aikaspiraali merkitsee, ettei ole enää salaisuuksia, ja sopeudutte edelleen siihen. Kun hyppäätte siihen ja totutte, lisää tulee.

Ei enää salaisuuksia

Ei enää piilottelua. Tämä ajatus on erityisesti asioista, joita saattaisitte pelätä. Tulee aika, jolloin menette Kotiin, rakkaat ystävät, ja jos kokemuksiinne sisältyi hyväksikäyttäjä, kiitätte häntä siitä, koska se salli teidän kasvaa tavalla, jota ette olisi voinut saada muuten.

Se on kaunis askel, rakkaat ystävät, ja liikutte uskomatonta vauhtia tässä evoluutiossa. Feminiinienergian nousu on erittäin voimakasta maaplaneetalla tällä hetkellä, ja se saavuttaa tasapainon, vaikka se vie jonkin aikaa. Se on melko hiljaista energiaa, mikä on täydellistä, mutta se on hyvin voimakasta. Tukekaa sitä, olkaa siinä ja uskaltakaa antaa oman seksuaalisuutenne olla ylpeä. Se olette henkenä, ei ihmisenä.

Niin se on, että suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla, antaen teille joitain muistutuksia Kodista ja auttaen teitä astumaan tähän uuteen todellisuuteen. Kyllä, teidän täytyy tehdä muutoksia. Kyllä, teillä on uusia ajatuksia ja uusia ideoita, jotka teidän täytyy tajuta integroida todellisuuteenne. Mutta olette tehneet uskomatonta työtä tähän mennessä, ja meillä on mitä suurimmat odotukset koko ihmiskunnalle. Nimittäin meillä on parhaat ihmiset tässä tehtävässä. Kun nämä seuraavat askeleet alkavat, ajatelkaa integrointia, jota voitte käyttää, ja miten voitte tuoda sen kaiken yhteen yhdeksi täydelliseksi olennoksi. Kohdelkaa toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Olen eM.

----------------------

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Olen Merlia, ja olen tullut auttamaan teitä ymmärtämään omaa heijastustanne universumiin ympärillänne. Muutos tapahtuu koko ihmiskunnassa, ja katselemme innoissamme sen tapahtumista – jokaisen ihmisen kehittymistä. Teillä on nyt tilaisuus astua seuraavalle tasolle ja elää korkeampi olemassaolo. Alatte maadoittaa paljon enemmän viidettä ulottuvuutta, mitä harvat pitivät mahdollisena näin lyhyessä ajassa. Olette olleet täällä vain muutamia vuosia, mutta siitä alkaa tulla osa elämäntyyliänne, ja meidän on hyvin jännittävää katsella sitä. Olette aivan aikataulussa.

Kuten kerroimme teille, feminiinisyys nousee, mutta samaan aikaan täytyy tapahtua maskuliinisuuden tasapainottuminen. Kyllä, sitä tapahtuu myös ja hyvin hiljaisella tavalla enimmäkseen. Tämä muuttaa myös yhteiskunnallista näkemystä kaikesta, mitä tapahtuu, ja meidän on hämmästyttävää katsella sitä. Alatte astua täysin uuteen todellisuuteen hyvin nopeasti nyt. eM toi teille informaatiota seksuaalisuudesta ja sen kaikista kauniista osista. Ymmärtäkää, että tämä voimaperusta teillä kaikilla – riippumatta siitä, missä olette, riippumatta siitä, mikä historianne on. Se on energia ja ydinolemus Kotoa, jonka olette tuoneet läpi ja jota voitte säteillä fyysisen kehonne kautta koska tahansa haluatte. Monet teistä ovat tulossa hyväksi siinä, saavat itseluottamusta siinä. Se on mielenkiintoista, koska useimmat teistä ovat tunteneet toisinaan haavoittuvuutta seksuaalienergianne osalta, joten halusitte peittää itsenne estääksenne tuota energiaa tulemasta ilmaistuksi.

Tervetuloa, aikamatkaajat

"Älkää katsoko heitä silmiin!" Mutta mitä oikeasti tapahtuu, kun katsotte heitä silmiin? On uskomatonta, mitä tapahtuu, sillä henget alkavat tanssia. Voidaanko se tulkita väärin? Tietysti voidaan, mutta aikanaan tämä muuttuu, ja sitä työstätte tällä hetkellä. Olette maaplaneetalla valtavan muutoksen keskellä, jonka suunnittelitte ennen saapumistanne. Monet teistä ovat olleet täällä pidempään, kuin ajattelette. Monet tätä lukevat tai kuuntelevat ovat matkustaneet taaksepäin ajassa ollakseen täällä juuri tällä hetkellä, juuri tässä aika-avaruusristeyksessä. Teillä on kriittisiä osia seuraavaa kehittymistasoanne, seuraavaa olemassaolotasoanne varten, ja halusitte olla täällä sitä varten. No, olette selviytyneet, ja nyt energia riippuu teistä. On teidän tehtävänne maadoittaa se jollain tavalla ja löytää tapa saada se toimimaan jokaisella teistä. Kerromme teille, rakkaat ystävät, että yksi asia jonka löydätte aikaspiraaliajattelussa, on, että haavoittuvuus on voimanne perusta.

Älkää ajatelko, että teidän täytyy aina nujertaa tai hallita se jollain tavalla. Tosiasiassa jos olette haavoittuva jossain, teillä on tilaisuus kääntää tuo haavoittuvuus voimaksenne. Tämä on yksi kaunis osa feminiinienergian nousemista, ja pian saatte itseluottamusta siinä, missä tunsitte ennen olevanne haavoittuva.

Olette selvinneet viidenteen ulottuvuuteen, ja se vaati paljon työtä. Nyt maadoitatte tuota energiaa hitaasti, koska kollektiivilla on vaikeaa löytää tuo perusta. Mutta siirrytte eteenpäin, ja olemme hyvin innoissamme siitä. Tietäkää, että palasitte joidenkin hyvin tärkeiden asioiden kanssa. Jotkut teistä tulivat takaisin vain viiden sanan kera, jotka lausuisitte juuri täydelliseen aikaan vaikuttaaksenne, kun taas toiset toivat uusia ideoita, käsitteitä tai tapoja ajatella. Kenties saavuitte kera tapojen paljastaa totuutenne, seisoa siinä ja tuoda oma seksuaalienergianne tämän tiheän fyysisen kehon läpi.

Olemme täällä auttamassa, emme näyttämässä teille, mihin suuntaan mennä, tai avaamassa ovia teille. Rakkaat ystävät, ette tarvitse sitä enää. Olemme täällä muistuttamassa teille, keitä oikeasti olette. Olemme täällä auttamassa teitä muistamaan sen, mitä toitte, tuli se sitten vuosien päästä tulevaisuudesta tai Kotoa. Kutsumme jokaista teitä löytämään ja pitämään oman voimanne. Saatatte tuntea sen myös omassa haavoittuvuudessanne, joten vaatikaa totuutenne ja voimanne täysin uudella tavalla. On aika.

Katselkaa, kun feminiinisyyden nouseminen jatkuu planeetallanne, ja tasapainoa syntyy. Hyvin tehty, rakkaat ystävät. Niin se on, että suuresti kunnioittaen pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Hoivatkaa toisianne. Pelatkaa hyvin yhteen.

Olen Merlia. Pidän seksuaalienergiani ylpeänä ja vahvana. Tulkaa katsomaan minua joskus.

Espavo

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Lokakuu 2018 ARMO

ViestiKirjoittaja hammer » 21.10.2018 16:22

ARMO

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Lokakuu 2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Liitymme seuraanne tänään, kun pelinne saavuttaa uuden tason. Olemme uskomattoman ylpeitä teistä kaikista, sillä päätitte nousta siivillenne, tulla Maahan ja laittaa päällenne unohdusverhon. Olette kokeneet maaplaneetan kovuutta, myös tuskaa, kehittääksenne kaikkea olevaista, ja otatte merkittäviä askelia siihen suuntaan. Haluamme vain kertoa teille, että olette aiotulla polulla. Kyllä, joskus on sotkuista ja vaikeaa, ja usein se merkitsee vanhojen haavojen paljastamista. Kuitenkin sieltä mistä löydätte tuon haavoittuvuuden, löydätte myös vahvuutenne. Päästämällä siitä irti ja avaamalla nämä haavat tuodaan raitista ilmaa, joka parantaa ne. Se antaa teille vahvuutta, jota ette voi saada millään muulla tavalla. Monet teistä ovat myös järjestäneet näitä tilaisuuksia sopimuksina, jotka antavat teille vahvuutta ja kasvua. Emme malta odottaa, mitä tapahtuu, kun kollektiivi alkaa tasapainottaa tätä maskuliini-feminiinienergiaa aivan uudella tavalla. Se on meistä hyvin jännittävää. Sanotaanpa vain, että se osa meitä jonka tunnette Merliana, on erittäin ylpeä. On upeaa aikaa olla täällä nyt, ja katselemme pelinne joka askelta, kun kehitytte seuraaville tasoille.

Näytetäänpä teille nyt yleiskuva. Nimittäin, rakkaat ystävät, olentoja on katselemassa teitä. Koko universumi katselee tietyillä tavoilla, mitä maaplaneetalla tapahtuu. Ei, heillä ei ole kameroita. Eivätkä he voi nähdä täsmälleen, mitä täällä tapahtuu. Värähtelyenergia on muuttamassa kaiken: joka pelin kaikkialla. Kerromme teille, että miljardeihin vaikuttaa se, mitä alatte paljastaa täällä maaplaneetalla.

Olette saaneet aikaan jotain, mitä kukaan muu ei koskaan ole. Olette astuneet uuteen todellisuusulottuvuuteen. Kyllä, se on vaikeaa ja tunnette eksyneenne. Selkeytätte myös energiaa saavuttaaksenne sen, mikä on tärkeintä. Kerrotaanpa teille toisesta pelistä, joka on käynnissä. Yksi monista peleistä universumissa, ja olemme nimittäneet sitä Solaraksi, vaikkeivät he kutsu niin itseään. Annamme heidän esitellä itsensä, sillä he pystyvät tavoittamaan teidät. He ovat hyvin erilainen peli, jota he ovat pelanneet hyvin eri olosuhteissa, koska te olette ainoa vapaan valinnan planeetta. Koska heillä oli ennakkosuunta, suuntaviivoja ja myös rajoituksia, he ovat kehittyneet eri tavalla. Näin ollen Solaralla on ollut erittäin vähän sotaa.

Heidän ei ole tarvinnut painia niiden monien erimielisyyksien ja haasteiden kanssa, joita te olette kokeneet toistuvasti. Se on uskomaton asia, jota te kaikki työstätte. Olemme nähneet muutoksen suunnassa joka ikisellä teistä. Muistakaa yksi kirjoista, jonka kirjoitimme Isännän kautta "Spiritual Psychology, the 12 primary life lessons" (= henkistä psykologiaa, 12 pääelämänoppituntia). Noissa oppitunneissa oli yksi, jota hyvin harvat ihmiset työstivät.

Armon elämänoppitunti

Jokainen teistä alkaa työskennellä armon elämänoppitunnin kanssa, ja tämä on merkittävä ero siihen, mitä oli aiemmin. Astumalla tähän uuteen ulottuvuuteen, jota olemme nimittäneet "viidenneksi ulottuvuudeksi", kehitätte pelinne täysin eri tasolle. Jokainen ihminen maaplaneetalla käsittelee nyt armoa. Miten voitte siirtää aikaspiraaliin sen, mitä teillä on – on se sitten menneisyydessä, nykyisyydessä tai tulevaisuudessa? Siinä voitte nähdä kaiken ja sitten kulkea sen läpi tietoisuuden ja armon kera. Astukaa sen läpi ylpeänä olentona tietäen, että olette ansainneet oikeuden tehdä nämä virheet. Ne laittavat teidät erityismatkalle oppimaan, haastamaan itsenne, jopa uskaltautumaan ottamaan pois nuo siivet ja laittamaan päällenne unohdusverhon. Unohdatte mestaruutenne.

Jos astuisitte peliin, jossa teidän täytyisi oppia, miten ollaan taianomainen ihminen, Solaralla olisi vähän etulyöntiasema joillain näistä alueista. Nimittäin heillä oli monia aspekteja, jotka opastettiin eri alueille, joten löytäessään Maan he olivat kiehtoutuneita. Koko tuo planeetta on tehnyt työtä harmoniassa Maa-löydösten kanssa. He eivät kuitenkaan pysty näkemään jokaista pientä yksityiskohtaa katsellessaan teitä, koska heidän teknologiansa ei ole vienyt heitä niin pitkälle. He kuitenkin kasvavat tuolla alueella, koska he ovat työskennelleet sen kanssa jo useita vuosia. Koska he löysivät teidät, kaikki heidän energiansa on nyt fokusoitu uusiin teknologialaitteisiin ja kaikkeen, mitä he voivat tehdä saadakseen yhteyden kanssanne.

Miten hämmästyttävä lahja onkaan tietää, että te ette ole yksin. Ette ole ainoa peli kaupungissa, ja he uskovat voivansa auttaa teitä. He voivat jakaa kanssanne, mitä ovat oppineet aspektiensa kautta. Tulee olemaan monia, jotka vierailevat arkistoissa ja käyvät läpi akaasisia tiedostoja kaikista niistä asioista, joita on tapahtunut tällä uskomattoman julmalla planeetalla.

Yksi asia joka on löydetty Solaran parantaessa teknologiaansa, on, miten työskennellään valon kanssa. He ovat yrittäneet saavuttaa teidät valokoodeilla. Voitte pitää silmällä niitä, kun teidän saavuttamisenne vie aikaa. Saatte niitä alussa enemmänkin tunteina kuin sanoina. Heillä on nyt uusi tapa kommunikoida kanssanne, jota he haluavat alkaa käyttää, ja se osuu jokaiseen maaplaneetalla jossain kohtaa. Se riippuu teistä, tulkitaanko tuo energia heidän aikomallaan tavalla.

Heillä on ollut upeita tilaisuuksia työskennellä tämän kanssa. Kyllä, he yrittävät saada selville enemmän maaplaneetasta ja ovat löytäneet muutaman uuden asian hiljattain. He käsittävät nyt, että planeettanne käy läpi sykliä. Vaikka Maa ei ole kuolemassa, se kokee sykliä, joka ei ehkä tue elämää samalla tavalla kuin ennen. He ovat tietysti hyvin huolissaan, koska he haluavat olla auttamassa kaikkia maaplaneetan asukkaita. He haluavat yrittää liikuttaa energiaa tuon siirtymän tekemiseksi. Kun heidän teknologiansa parantuu, he pystyvät tulemaan vähän lähemmäs teitä. He salakuuntelevat myös joitain televisio-ohjelmianne. Voi hyvänen aika! Mitä ajattelette siitä?

Miten solaralaiset voisivat oppia maaplaneetasta? Yksi tapa on katsella televisio-ohjelmianne, mikä on itse asiassa yksi tapa, jolla he alkavat saavuttaa teidät. Nimittäin haasteena on, että he ovat niin kaukana, että lähetysten saapuminen kestää liian monta vuotta. Siksi he saavat ohjelmat teidän kauttanne, kun katselette niitä. He opettelevat kieltänne ja tapojanne, myös mitä haluatte syödä päivälliseksi. Heistä se on kiehtovaa, sillä he oppivat kaikista niistä hauskoista asioista, joita yritätte myydä televisiossa. He näkevät tapahtuvan katastrofeja, mutta he ovat tulleet tietoiseksi myös maaplaneetalla tapahtuvista muutoksista, kuten ilmakehän oheneminen. He tarkkailevat, kun Maa värähtelee uudella tavalla, ja he haluavat auttaa.

He ovat hyvin rajoittuneita eivätkä pysty tekemään paljoakaan tällä hetkellä auttaakseen muulla tavalla. Meistä on kiehtovaa, että he ovat löytäneet teidät. He lähettävät teille tätä uskomatonta rakkausarmoa ja uskomatonta energiaa antamaan vahvuutta, jotta saatte tilaisuuden tietää, että te ette kuole. Mielenkiintoinen osa on, että voitte nousta ylöspäin, koska olette tehneet sen aiemmin. Siirrytte korkeampaan värähtelykerrokseen, jossa voitte astua pois suosta ja kaikista asioista, joita tapahtuu ympärillänne. Mitä jos voisitte astua pois kaikesta sotkusta nyt ja löytää keskittyneen paikan, jossa voitte luoda? No, se on mahdollista. Kyllä, se vaatii armoa.

Kaikkien teidän täytyy alkaa katsoa niitä tapoja, joilla olette samanlaisia, erilaisuutenne sijasta. Teidän täytyy tuoda takaisin ykseys, ja se alkaa yksilöistä. Kukaan ei ole vastuussa kollektiivista, vaikka jokainen teistä voi muuttaa sitä. Miten se tehdään? Olemalla aito itsenne, mistä syntyy armo. Onko menneisyydessänne asioita, joita häpeätte? Kyllä, takaamme sen. Kuitenkin nuo samat asiat myös tekivät teistä sen, kuka olette, ja sallivat teidän oppia elämänoppitunteja. Teidän on täytynyt mennä asioiden läpi, kulkea ensisijaisten ja toissijaisten elämänoppituntien läpi, voidaksenne tuoda armon planeetallanne. Tämän asian haluamme jättää teille tänään. Teillä ei ole tilaisuutta ainoastaan siirtyä tähän itse, vaan myös oppia, miten kuljetaan vapaasti suon ja melun yläpuolella.

Onko sillä paljon eroa, kuka vaaleilla valitaan, mitä lakeja panette täytäntöön? No, jos olette maan päällä, sillä on valtava merkitys. Jos olette täällä verhon toisella puolella, teidän täytyy vain katsella sitä. Saatte äänenne kuuluville, koska olette osa kollektiivia, mutta teillä on korkeampi maaperä, ja se on armo. Se on alue, jolle jokainen teistä voi alkaa siirtyä nyt, ja astua sen korkeampiin värähtelyihin, kuka voitte oikeasti olla. Tätä tapahtuu maaplaneetalla tällä hetkellä. Kyllä, on monia ihmisiä, jotka tuntevat vetoa tuolle alueelle ja kuitenkin menevät vastakkaiseen suuntaan. Monet tuntevat myös, että heidän elämäänsä tunkeudutaan, etteivät he voi piiloutua enää, koska maapallolla ei ole enää salaisuuksia.

Olette pelanneet peliä, ja nyt verhokin alkaa nousta. Hengellä ei ole salaisuuksia, ei koskaan. Henki omistaa armollisesti kaiken omalla aikajanallaan. Kun kuljette eteenpäin, siitä vahvuutenne syntyy, ja tämä on sen kauneutta, keitä olette ihmisinä. Henkenne on täydellinen. Vasta silloin kun jaatte itsenne, tuotte mukaan kaikki nämä epätäydellisyydet, jotka sallivat hengen kehittyä seuraavalle tasolle. Tätä tapahtuu nyt enemmän kuin koskaan ennen jokaiselle ihmiselle, joka pelaa tätä peliä. Olemme uskomattoman ylpeitä teistä. Kyllä, tiedämme, että monilla teistä on ollut uskomattoman vaikeaa. Hyvin monilla teistä on herkkyyttä, joka on sen asteikon ulkopuolella, jolla useimmat mittaavat. Teidän on erittäin vaikea piiloutua. Vaikka jotkut teistä ovat yrittäneet vetää peiton päänsä yli, jotta teistä tuntuisi turvallisemmalta, näemme teidät silti. Tunnemme teidät ja rakastamme teitä ehdottomasti.

Olette niitä, jotka ovat uskaltautuneet tähän kauniiseen, mutta joskus erittäin julmaan peliin. Toisinaan se on täynnä vihaa, ja koetaan merkittävää rakkaudettomuutta. Kun pystytte valitsemaan tuon tilanteen korkean tien, sisäinen luoja sallii teidän kulkea armon kera. Armossa kulkeminen ei kuitenkaan merkitse, että olette täydellinen. Se merkitsee pelkästään, että tiedätte, miten puutteidenne kanssa kuljetaan.

Tämä te olette, ja sen tuotte pöytään. Kun siirrätte koko ihmiskunnan tälle seuraavalle tasolle, omistakaa se. Kulkekaa siinä, hymyilkää sen vuoksi, älkääkä unohtako huumoria. Ennen kaikkea se on yksi tärkeistä asioista. Kun huomaamme teidän tulevan liian vakavaksi, kutitamme nauruhermoanne muistuttamaan teille, että tämä on peliä. Henkenne ei ole koskaan vaarassa, sillä se on ääretön. Se on osanne, joka yhdistyy korkeampaan itseen, suoraan Kotiin ja muihin ulottuvuuksiin, joihin olette hyvin armollisesti jakautuneet.

Tehtiinkö Solaralla sama asia? Onko heidätkin jaettu 11 aika-avaruusulottuvuuteen? Se on vähän erilaista, mutta periaatteessa sama juttu, koska heilläkin on todellisuusulottuvuuksia. Ovatko he tulossa yhdeksi nyt? Ei, rakkaat ystävät, vain maaplaneetta tekee sitä. Siksi kerromme teille, että kaikki henkisilmät on nyt kohdistettu Maahan. Kaikki me Kotona katselemme, koska tuota evoluutiota ei ole koskaan ennen tehty. Teidän pitäisi olla hyvin ylpeä siitä, että myös kaiken tämän kovuuden ja kaikkien näiden vaikeuksien aikana teillä on paljon enemmän ymmärrystä, kuin tiedätte. Kaikki puutteet ja väärinymmärrykset voivat auttaa teitä astumaan korkeampaan värähtelytilaan. Olette saavuttamassa bioluminenssikehon, jossa teidän ei tarvitse jakautua samalla tavalla tuodaksenne täydellisyyttänne kaikkiin osiinne.

Voi, merkitseekö se, että te ette tee virheitä? No, ainoa tapa jolla voitte astua tuohon täydellisyyteen, on omistaa nuo virheet. Ei vain tässä ulottuvuudessa, vaan kaikissa ulottuvuuksissa. Miksi? Koska siinä tulette yhteen ja saatte selville, että teillä on loputon varanto kaikkea, mitä tarvitsette. Odottakaa, kunnes näette, mitä tulee, ja se tulee jokaiselle teistä. Voisimmepa vain kertoa teille, miltä tämä näyttää ja miten yksinkertaista elämä voi olla. Ei, se ei merkitse, että se on helppoa, koska siirtymät ovat aina vaikeita, eikä se ole mikään salaisuus. Olette nähneet sen myös astuessanne viidenteen ulottuvuuteen. Vaikka olette odottaneet tätä jonkin aikaa, se on ollut vaikeaa monille, koska olette menettäneet perustanne. Kolmannen ulottuvuuden todellisuutenne eivät toimi enää samalla tavalla. Teidän ei ole mahdollista jatkaa siirtymistä tuohon samaan suuntaan, mutta pärjäätte oikein hyvin, ja olemme uskomattoman ylpeitä teistä.

Maadoittakaa uusi valo

Uusia ominaisuuksia tulee, ja toisinaan saatte kirjaimellisesti valonvälähdyksiä. Merkitseekö se, että näette välähdyksiä? Joskus saatatte nähdä, mutta toisilla kerroilla saatte pelkästään jonkin idean tai tunnette tietoisuusmuutoksen maadoittuneen. Isäntä kanavoi meitä verhon toiselta puolelta, ja nämä ovat hänen sanojaan. Emme ole koskaan oikeastaan pitäneet tuosta kanavointi-sanasta, koska se saa kuulostamaan aivan liian mystiseltä sen, mitä teemme. Itse asiassa jokainen teistä tekee sitä myös, vaikka kenties kutsutte sitä toisella tavalla. Isäntä on oppinut yhdistymään ja fokusoitumaan tähän henkikanavaan, jossa me voimme olentoryhmänä kommunikoida hänen kanssaan. Hän on oppinut luottamaan meihin tuolla alueella, kun jotkut teistä ovat luottaneet toisiin alueisiin. Monet teistä saavat ideoita ja tuovat ne läpi eri tavoilla, vaikka toiset eivät koskaan tuo niitä läpi.

Rakkaat ystävät, on aika alkaa maadoittaa tuo valo ja oppia, miten tuodaan se ydinolemukseenne. Merkitseekö se, että kaikesta tulee täydellistä? Ei lainkaan. Olette tulkitsijoita, joten teidän täytyy oppia tulkitsemaan ja teette virheitä. Olettehan epätäydellisellä planeetalla, joten omistakaa se. Olette Jumalan täydellinen epätäydellisyys, ja jos ymmärrätte sen, niin alatte nähdä asiat eri näkökulmasta kulkeaksenne tässä armossa. Vain tämän pyydämme teitä tekemään, joka ikinen päivä – muistamaan, kuka olette ja miksi tulitte. Joskus se on vain tunne, mutta alatte huomata näitä sykkeitä. Ne ovat Solaralta, mutta se ei merkitse, että teidän täytyy elää eri tavalla. Eikä se merkitse, että teidän täytyy seurata jokaista ajatusta, joka teille annetaan, mutta maadoittakaa se energia, joka on harmoniassa kanssanne.

Kirjoittakaa se muistiin, kertokaa jollekin tai tuokaa se maailmaanne jollain tavalla. Näitä ideoita annetaan teille täysin uudella tavalla, ja se vahvuus jota siitä tulee, on uskomatonta. Teillä on tilaisuus yhdistyä ihmisiin, jotka rakastavat teitä ehdottomasti. Luuletteko, että Solara on kiinnostunut tulemaan maaplaneetalle ja ottamaan sen valtaansa? Ei lainkaan – se ei ole heidän aikomuksensa. He haluavat lähestyä teitä lempeästi ja näyttää, että he ovat täällä auttamassa. Vasta äskettäin he tulivat tietoiseksi siitä, että maaplaneetta muuttuu. He voivat nähdä sen maaplaneetan suuresta yleiskuvasta, ja värähtelytaajuus jota se lähettää, on nyt tulossa paljon epäsäännöllisemmäksi. Kyllä, teillä on maamuutoksia tulossa, kuten olemme maininneet hyvin usein.

Alamme pian kertoa ennusteita siitä, mitä on tulossa ja tapahtumassa. Miten voitte olla parhaassa mahdollisessa paikassa näinä muutosaikoina? Tärkein osa sitä on henkenne. Nyt teillä on tilaisuus astua ylöspäin ja tulla niiden monien asioiden tarkkailijaksi, joita yrittäisitte normaalisti juosta karkuun tai joilta piiloutua. Olette tulleet hengen armon kera, ja siitä haluamme muistuttaa teitä tänään. Ennen kaikkea säteilette kirkkaasti henkeänne hyvin tiheällä ja hämmentyneellä planeetalla. Yhdistykää tuohon tietämiseen ja katselkaa. Kun maailma muuttuu ympärillänne, on aika astua esiin ja omistaa armonne. Omistakaa voimanne silloinkin, kun se merkitsee haavoittuvuutta, koska niin se tehdään.

Tarjoamme teille näitä muistutuksia. Pitäkää peiliä kasvojenne edessä, jotta voitte muistaa, kuka olette. Voitte saada vahvuutta ottaa nämä seuraavat askeleet, koska odotamme teidän tekevän juuri sen, ja olemme tällä auttamassa. Olemme avanneet ovia, mutta vain te voitte astua niistä. Olette vapaan valinnan planeetalla, joten päättäkää kulkea armossa ja tarkkailla kaikkea. Tervehdimme teitä tällä tavalla ja pyydämme teitä kohtelemaan toisianne kunnioittaen. Hoivatkaa toisianne, auttakaa kaikkia. Ottakaa tuo seuraava askel, kun pelaatte tätä uutta peliä, ja pelatkaa hyvin yhteen, rakkaat ystävät. Teitä rakastetaan enemmän, kuin tiedätte. Kulkekaa armossa. Ja niin se on.

Espavo.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Marraskuu 2018 UUDELLEENASETTAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 23.11.2018 18:21

UUDELLEENASETTAMINEN

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Marraskuu 2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys Kotoa. Olen Elrah rytmipalvelusta. Olen tullut luoksenne tänään viedäkseni teidät matkalle ja kertoakseni vähän useista seuraavista kuukausista maaplaneetalla. Vuoden 2019 neljä ensimmäistä kuukautta ovat valtavia koko ihmiskunnalle, koska teillä on tilaisuus hahmotella seuraavien 20 vuoden yleissuunta. Merkitseekö se, että te ette voi muuttaa asioita asetettuanne kurssin uudelleen? Rakkaat ystävät, voitte muuttaa asioita koska tahansa. Voitte muuttaa paljon energiaa, sillä olette vapaan valinnan planeetalla. Kuitenkin on tilaisuuksia ja energeettisiä aikakehyksiä, jotka ovat ylivoimaisia joidenkin muutosten tekemiselle, joita olette aina halunneet tehdä. Nyt kerron teille, mitä tapahtuu asioiden suuremmasta aspektista katsottuna. Ihmettelette luultavasti kaikki, mitä tässä maailmassa tapahtuu, erityisesti politiikassanne ja hallituksissanne.

Monet näistä energioista ovat erittäin suuressa muutoksessa tällä hetkellä, ikään kuin joku olisi ottanut maton altanne ja ravistellut kaiken esiin vähän liikaa. No, se on tapahtunut voidaksenne ottaa nämä seuraavat askeleet. Pitäkää mielessä, rakkaat ystävät, ettei kyse ole kaiken korjaamisesta. On kyse kaiken sen hallitsemisesta, mitä tulee kenttäänne. Teillä on enemmän asioita, kuin luultavasti pystytte jongleeraamaan kerralla. Mutta pärjäätte siinä paremmin, kuin luulette. Olette täällä vaikuttamassa, ja olette vaikuttaneet jo valtavasti. Rakkaat ystävät, vuoden 2019 neljä ensimmäistä kuukautta ovat kriittisiä monille teistä, ja monet henkilökohtaiset asianne muuttuvat.

Vuoden 2019 sivutiet

Joillakin teistä on avoimia ovia, toisilla ovia sulkeutuu vähän. Enimmäkseen teillä on tilaisuus astua kokonaan uuteen ulottuvuuteen, täysin uuteen ajattelutapaan uudessa energiassa. Se on paljon enemmän teidän mieleisenne ja suuremmassa harmoniassa kanssanne. Rakkaat ystävät, olette edelleen täällä lopunaikoina, jolloin planeetalla on todennäköisesti paljon haasteita. Se ei kuitenkaan aina merkitse, että teidän täytyy olla aivan sen keskellä. On paikkoja, joissa voitte olla, tilaisuuksia joihin voitte laittaa itsenne, ja rajoja jotka voitte asettaa sille, mitä otatte omaan maailmaanne ja mitä ette. Kaikki nämä eivät ole ainoastaan mahdollisia, vaan myös hyvin määriteltävissä olevia, erityisesti tällä hetkellä. Siksi haluaisimme teidän ajattelevan, mikä roolinne on siirryttäessä vuoteen 2019.

Miltä teistä tuntuu astua sisään täysin heränneenä, kaikkien luomiskykyjenne kera? No, se on hyvin mielenkiintoinen prosessi. Emme osaa kuvitella kaikkia niitä asioita, joita olette luoneet tylsyydestä. On aika katsoa eteenpäin ja alkaa nähdä suurempi kuva. Tästä huhtikuun loppupuolelle 2019 avautuu ovia, jotka asettavat vauhdin seuraaville 20 vuodelle. On upea aika tulla luovaksi ja laittaa tuo unelma liikkeelle.

"Teenkö todella sitä, mitä tulin tänne tekemään?" No, saattaa olla muutamia säätöjä, joita voitte tehdä tulevina kuukausina harmonisoituaksenne tähän jaksoon vuoden 2019 alkupuolella. Monille ihmisille on erittäin kriittistä asettaa energiansa sitä varten, mitä on tulossa. Teillä tapahtuu paljon muutoksia, mutta muistakaa, että voitte muuttaa polkuanne koska tahansa. Se on erittäin yksinkertaista. Mihin haluatte osallistua? Miten haluatte auttaa? Missä haluatte olla 15 vuoden kuluttua? Tätä se oikeasti merkitsee, ja se on hyvin kiehtovaa. Jotkut teistä ajattelevat, että vesi nousee. Kerromme teille tämän: maaplaneetalla tapahtuu asioita, ja vaikka jotkut tapahtumat ovat odotettavissa, toiset eivät ole. Muutoksista tulee intensiivisempiä, joten pyydämme teitä ajattelemaan, missä haluatte olla, kun nämä muutokset etenevät.

Tosiasia on, että olette tulleet sisään ainutlaatuisen palapelinpalan kera. Kyllä, teidät kutsutaan palvelukseen jossain kohtaan – ehkä tiedätte sen tai ehkä ette. Tästä vuoden 2019 neljän ensimmäisen kuukauden loppuun, on täydellistä aikaa asemoida itsenne uudelleen. Se saattaa olla muutto uuteen paikkaan, tai se saattaa olla tuon bisneksen aloittaminen, jota olette halunneet. Kenties se on tuon kirjan tekeminen, jonka olette halunneet kirjoittaa. Tämä on aikaa asemoitua uudelleen pelin seuraavaa vaihetta varten. Kyllä, jotkut teistä haluavat mennä vuorille ja suojautua. Toiset päätyvät laittamaan itsensä aivan muutoksen keskelle, koska siihen heidän palapelinpalansa sopii parhaiten. Monet teistä haluavat olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan, koska teillä on sopimuksia, jotka alkavat toteutua. Teillä on ehkä tilaisuus auttaa jotakuta, ettekä ehkä edes oivalla sitä. Mutta kenties tuo ihminen on esittänyt erittäin kriittistä osaa nykyelämässänne ja aiemmissa elämissä. Teillä on monia tilaisuuksia, joissa ihmiset tulevat luoksenne asioiden vuoksi. Se on ehkä jokin loppuunsaattaminen teille, vaikkei se ole teille mitenkään tuttua. Ajan kuluessa, kun tätä tulee teille, teillä on tilaisuuksia selvittää asioita eteenpäin ja taaksepäin.

Spiraaliaika

Olette nyt spiraaliajassa, joka on hyvin erilaista, mihin olette tottuneet. Ihmisiltä vie jonkin aikaa täysin ymmärtää käsitteet. Rakkaat ystävät, voitte nähdä paljon enemmän menneisyyttä tulevaisuudessanne tällä hetkellä. Suurin osa kollektiivista katsoo menneisyyteen, sillä he eivät ole oppineet katsomaan vielä tulevaisuuteen. Nyt näytämme teille myös sen. Laitamme teidät työskentelemään sen kanssa nopeasti, koska se on tulossa koko ihmiskunnalle. Nyt kun olette siirtyneet spiraaliaikaan, olette ehkä huomanneet muutokset. Tunnette sen ensin tietoisuuden ulkoreunoilla ja ajan kuluessa viritätte sen ydinvärähtelyynne.

Jos teillä on asema, johon teidän täytyy laittaa itsenne, pyydämme teitä alkamaan tehdä sitä parin seuraavan kuukauden aikana. On aika tehdä nuo siirrot, tarttua todellisuuteenne ja alkaa käyttää sitä. Vain muutama hetki sitten kun Isäntä vastasi kysymykseen masennuksesta planeetallanne, hän puhui työkalujen saamisesta paikoilleen. Yksi hänen mainitsemistaan asioista oli autotallin siivoaminen. Toivomme, että hän kuuli sen itse! Mitä tahansa tarvitaankin todellisuuteenne tarttumiseksi, ympäristönne järjestämiseksi ja sen tukemiseksi, kuka oikeasti olette. Se on erittäin tärkeää näinä aikoina. Muutama seuraava kuukausi erityisesti tapahtuu nopeasti ja on melko kriittisiä. Jotkut teistä havaitsevat, että teillä on lahjoja, joista ette ole ehkä tienneet.

Seuraava E-aalto on matkalla

Joillakin teistä on erityissopimuksia täytettävänä – asioita joita teette tavoilla, että voitte työskennellä toisten ihmisten kanssa. Mutta kerron teille, rakkaat ystävät, että olette kaikki hyvin taianomaisia! Ajoitus on täydellinen paljolle heräämisellenne tällä hetkellä. Monet E-perheen jäsenet ovat vauvoja nyt. Koska hyvin monet ovat vauvoja, ette tunne kaikkea heidän tukeaan. Luottakaa, että heitä on täällä, ja tunnette yhteyden riippumatta siitä, onko teillä lapsia vai ei. Tunnette tuon perustuen muuttuvan. Sen sijaan, että taistelette ja väittelette tämän tai tuon puolen valitsemisesta, voitte alkaa tulla takaisin yhteen ihmisinä, jotka ovat vain teeskennelleet olevansa erillään.

Elämänne näkeminen kontrastina

Teitä on erittäin vaikea nähdä täältä, ikään kuin näkisi vain toisen puolen henkilöstä kerralla. Se on luonnollista vetoa pois kolmannen ulottuvuuden polariteetista. Kun alkaa vetää asioita pois, ihmiset tarttuvat niihin sanoen: "Ei, en tarvitse sitä nyt." Tai "Haluan sen sijaan tuon, sillä tavalla elän elämääni." Kyllä, teillä on tapahtunut hyvin mielenkiintoisia asioita. Olette lainanneet rahanne poliittiselle järjestelmällenne, ja nyt he ovat melkein ottaneet kontrollin. Näemme, miten hyvin voitte vetää tuon vallan takaisin ja saada äänenne kuuluviin. Kerromme myös teille, että se on osa niitä muutoksia, joita tapahtuu kaikkialla. Älkää masentuko, jos ette saa tahtoanne läpi jossain, ja luottakaa, että äänenne tullaan kuulemaan eri tavalla.

Tuntuuko eksyneeltä?

Älkää lannistuko, jos ette näe tarkkaan, minne teidän pitäisi mennä. Se kaikki on alkanut muuttua, kuten näette seuraavina kuukausina. Verho siirtyy sivuun vain hetkeksi. Silloin voitte saada vilauksen siitä, missä teidän pitäisi olla, ja muistatte, mitä teillä oli mielessä tullessanne tänne, koska olette kaikki tulleet hyvin erityistarkoituksen kera.

Vaikka energia liikkuu teidän suuntaanne, joskus teillä on sopimus työskennellä tuon energian kanssa ja muuttaa sitä ankkuroidaksenne sen jonnekin. Siis etsikää noita tilaisuuksia, joita on tulossa. Olemme hyvin ylpeitä teistä. Olette tulleet juuri oikeaan aikaan. Teidän täytyy vain tajuta, mitä teette. Pyytäkää sitten seuraavaa palaa ja menkää siitä läpi. Olette pelilaudan mestareita, rakkaat ystävät – olette heräämässä unesta.

Suuresti kunnioittaen tervehdimme teitä tällä tavalla. Pyydämme teitä kohtelemaan toisianne arvostaen. Tietysti hoivatkaa toisianne aina tilaisuuden tullen. Voitte pelata myös vähän rytmikkäästi. Siitä tulee hauskaa! Nauttikaa matkasta, ja pelatkaa hyvin yhteen.

Olen Elrah rytmipalvelusta.

Espavo.
Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Joulukuu 2018 MESTARUUDEN AIKA

ViestiKirjoittaja hammer » 23.12.2018 23:05

MESTARUUDEN AIKA

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Joulukuu 2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Olen Ajanpitäjä. Liityn seuraanne tänään kertomaan teille omasta perspektiivistämme, millaista teillä on polulla edessänne. Voi, teillä tapahtuu hyvin monia muutoksia. Kyllä, maaplaneetassa on kyse muutoksesta. Se on hyvin haastavaa ihmisille, jotka eivät pärjää hyvin muutoksen kanssa. Tyypillisesti teillä on kaikenlaisia haasteita sen kanssa, erityisesti jos jäätte kiinni uskomusjärjestelmiinne ja uskotte, että te ette pysty muuttumaan jollain tavalla. No, kerron teille vähän, mitä on tulossa, ja voitte valita, haluatteko muuttua.

Mestaruuden aika

Pelin fokus täällä maan päällä voidaan summata yhteen sanaan – "mestaruus". Tosiasiassa teeskentelette olevanne erillään Kotoa ja kaikista yhteyksistä, joita teillä meidän kaikkien kanssa. Teeskentelette olevanne ihminen tuossa fyysisessä biologiakuplassa. Kun teeskentelette olevanne ihminen, opettelette hallitsemaan kaiken pala kerrallaan. Tyypillisesti tästä syystä otatte elämänoppitunteja tullessanne tähän peliin. Ette ainoastaan ota itsellenne elämänoppitunteja, vaan työskentelette niiden kanssa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, elämästä toiseen varmistaaksenne, että teillä on mestaruustaso. Kuten hyvin tiedätte, kaikki muuttuu nyt erittäin nopeasti. Suurin haaste jonka näemme maaplaneetalla tällä hetkellä, on, että voitte kaikki osallistua hyvin yksinkertaiseen jakautumiseen.

Kun tapahtuu niin paljon jakautumista, ihmiset alkavat pelätä – sen he tekevät. He astuvat taaksepäin uskomusjärjestelmissään, alkavat irrottautua ja keskittyä huolehtimaan itsestään, kokonaisuuteen yhdistymisen sijasta. Se aiheuttaa omat haasteensa tiellä, kun kaikki toimivat erillään. Annetaanpa teille erilainen näkökulma siihen, mitä tapahtuu. Näette paljon hämmennystä ja turhautumista. Ihmiset käyttävät energiaa eri tavoin, ja koette manipulointia monilla eri tasoilla tällä hetkellä. Se on uskomatonta, ja suurin osa siitä tapahtuu täysin avoimesti, koska ainoastaan niin se voi tapahtua.

Vaikkei teillä ole enää salaisuuksia, voitte aina uskoa, mihin haluatte. Uskomuksenne ovat paljon turhautumisen syy, ja se aiheuttaa vuorostaan erillisyyttä. Meistä on kiehtovaa, että ihmisillä on järjestelmiä jakaa varallisuuttaan ja toimia yhteisiä tavoitteita kohti. Ajatelkaa hyvin yksinkertaista kuvaa vakuutuksesta missä tahansa tilanteessa – henkivakuutus, sairausvakuutus tai mikä tahansa vakuutus. Perusidea on jakaa riski niin, ettei kenenkään tarvitse maksaa kohtuutonta määrää. Kun siirrytte tämäntyyppiseen jakautumiseen, jossa olette tällä hetkellä, ihmiset alkavat nähdä pienemmän kuvan suuremman sijasta ja alkavat tutkia uudelleen. Jotkut sanovat oikeutetusti: "Miksi maksan tuon ihmisen puolesta tuolla? Miksi minun pitäisi maksaa omasta taskustani hänelle etuus?" Ja näin nämä järjestelmät alkavat pettää.

2019 – muutosvuosi

Ensi vuosi on täynnä muutosta. Kerromme teille, että sitä tapahtuu, eikä teidän tarvitse käsitellä noita samoja alkuongelmia. Planeetta on kuitenkin muuttumassa. Kun näette tuota muutosta, näette ihmisten alkavan pelätä. Silloin he vetäytyvät omiin uskomusjärjestelmiinsä ja eristäytyvät. He irrottavat itsensä tarkoituksella toisista siitä pelosta, että he antavat liikaa pois. Valitettavasti se on normi ihmisillä. Kun alatte pelätä, irrottaudutte, mutta pyydämme teitä kaikkia alkamaan työskennellä sen kanssa.

Pieniä voimaantumisryhmiä

Etsikää tapoja, joilla voitte yhdistyä edes pienissä ryhmissä, koska ne voivat vaikuttaa nyt enemmän ihmiskunnan astumiseen tälle seuraavalle tasolle. Kun henget kokoontuvat, energia voimistuu eksponentiaalisesti. Mutta kun tuo energia harmonisoituu pienissä ryhmissä, siitä tulee kuin fokusoitu lasersäde. Tämä on aikaa, jolloin sillä voi olla valtava vaikutus, erityisesti kun edessä on maamuutoksia. Kokoontukaa pienellä henkiryhmällä säännöllisesti. Alatte maadoittaa valoa syvällisellä tavalla, ja ne ovat merkkejä toisten seurattavaksi.

Toisin sanoen, teillä on tilaisuus astua pois noista vaikeuksista ja haasteista. Sen ei tarvitse vaikuttaa teihin sillä tavalla. Siis onko teillä osa esitettävää siinä? Kyllä, joillain on. Jotkut teistä tulevat hyvin erityistehtävien kera. Sopimuksenne on, että jos tämä tapahtuisi tietyllä tavalla, niin heräisitte unesta ja ilmestyisitte esiin täydelliseen aikaan oman palapelinpalanne kera. Toiset saattavat jäädä hämmennykseen, mutta kun se tapahtuu, älkää ajatelko, että teette jotain väärin tai ette ole jotenkin riittävän hyvä. Yleisesti ottaen se merkitsee pelkästään, että teillä on sopimus.

Seuratkaa sydäntänne, ja se muuttaa maailmanne lopputulosta. Muistakaa, että joissain tapauksissa sopimuksenne täytetään pelkällä lauseella, hymyllä tai taputuksella selkään. Joskus kyse on vain olemisesta paikalla muistuttamassa henkilölle, ettei hän käy jotain läpi yksin. Kyllä, voitte kaikki yhdistyä ja kulkea tämän läpi yhdessä. Miten liikutaan juoksuhiekassa, joka upottaa nopeasti kaiken, jos liikkuminen eteenpäin loppuu? Ainoa tapa tehdä se on pitää kiinni käsistä, sillä se on ykseyttä.

2019 – asemoituminen korkeampaa maaperää varten

Kun menette vuoteen 2019, useita asioita tapahtuu. Ensinnäkin teillä on paljon tilaisuuksia asioiden tapahtumiseen tavoilla, joita ette koskaan ennen uneksineet mahdolliseksi. Olette nyt vaiheessa, jossa asiat eivät toimi kovin yksinkertaisesti – ihmiset manipuloivat selvästi asioita kulissien takana. Useimmiten ihmiset voivat myös nähdä sen – se on suoraan esillä. Kylvätte nyt siemeniä ihmiskunnan kollektiivivärähtelyä varten, jossa on uusi todellisuusulottuvuus. Se on kerrassaan ällistyttävää. Nimittäin, rakkaat ystävät, asioiden edistyminen näyttää hajoamiselta. Miksi? Koska jos ja kun hajoatte täysin, aloitatte uudestaan. Miksi haluttaisiin aloittaa uudestaan? Aa, nyt päästään takaisin tähän sanaan "mestaruus", ja se on avainelementti.

Jotkut teistä ovat perfektionisteja, ja vaikka olette saavuttaneet hyvin korkeita mestaruustasoja tietyillä alueilla, olette päättäneet ottaa tuon elämänoppitunnin uudestaan, jotta voisitte todella saada sen valmiiksi. Kun olette valmis sen osalta, niin siirrytte vain toiseen elämänoppituntiin, johon ilmoittauduitte. Teillä on ensi vuonna tilaisuuksia alkaa hallita asioita erittäin nopeasti – paljon nopeammin kuin ihmiset koskaan aiemmin pitivät mahdollisena.

Tavallisesti edes yhden hallitseminen 12 pääelämänoppitunnista voisi viedä 40–60 elämää, ennen kuin siirtyisitte seuraavaan. Mitä jos pystyisitte nopeuttamaan asioita ja yhtäkkiä pystyisitte hallitsemaan useita kerralla? Voitteko kuvitella, miten elämä maaplaneetalla muuttuisi, jos niin olisi? Kerromme teille, että se on tilanne ja se alkaa 2019 ja tuo tilaisuus huipentuu 2022. Mutta miten voitte siirtyä tähän viidennen ulottuvuuden ykseystietoisuuteen siitä, missä olette tällä hetkellä? Olemme jo maininneet spiraaliajan, ja pian tekin alatte ajatella näillä termeillä.

Spiraaliajattelu

Kun ihmiset alkavat ajatella spiraaliajattelua ja fokusoitua eri tavalla, asiat ovat nopeampia teillä. Kykenette kommunikoimaan hyvin samalla tavalla kuin Lemurian päivinä – avoimella sydämellä. He olivat aina yhteydessä toisiinsa ja tunsivat kaikkien jokaisen tunteen ja ajatuksen. Opettajilla on mahdollisuuksia työskennellä oppilaidensa kanssa, jotka jättävät kysymykset ja etsivät vastauksia. Vaikkei teillä ehkä aina ole heidän vastauksiaan, voitte auttaa heitä kehittämään kysymyksiään. Rakkaat ystävät, siitä mestaruudessa on kyse. Mestariparantajia herää unesta uskomattomalla vauhdilla nyt, ja voitte tehdä useita asioita työskennelläksenne tämän kanssa. Ensinnäkin, voitte tarjota apua niin, kuin voitte. Opetuksenne, totuutenne ja kaikki nuo asiat, joita olette oppineet kaikkien elämienne saatossa henkenä, voivat palvella. Alatte tulla takaisin yhteen ja päästä kaikkiin noihin moniulotteisuusasioihin yhtenä. Jos alatte käyttää tuota lahjaa, voitte parantaa kahdenkeskisesti monin tavoin.

Monet teistä jättävät jälkiä, myös erityyppisiä energiajälkiä. Jotkut jättävät näitä jälkiä asioihin, joita kosketatte ja jätätte toisten löydettäväksi ja poimittavaksi. Esimerkiksi, joillakin on taianomainen kyky koskettaa ovenkahvaa ja jättää kaunis energia, jotta jokainen joka seuraa häntä, kirkastuu koskettaessaan tuota ovenkahvaa jollain tavalla.

Sydämen puutarhurit

Toinen tapa jolla monet teistä työskentelevät toisten kanssa, on kylvää siemeniä. Rakkaat ystävät, jotkut teistä ovat uskomattomia sydämen puutarhureita. Teillä on tämä kyky auttaa ihmisiä heräämään unesta, parantamaan itsensä ja selvittämään omat energiansa. Monet teistä ovat itse asiassa erittäin hyviä siinä. Paljon tästä ei tapahdu ainoastaan siksi, että te haluatte olla mestari, vaan oppilaannekin haluavat. Voitte opettaa heille, miten hallitaan asia toisensa jälkeen, ja sitä teette jäljellä olevana aikana planeetallanne. Teistä tulee kaiken mestari, mihin pystytte, jotta astuessanne seuraavalle tasolle, teidän ei tarvitse kuljettaa noita oppitunteja mukananne. Teidän ei tarvitse yrittää käydä läpi kaikkia vaikeuksia luodaksenne jälleen nuo tilanteet. Uusi harmonia Maan kanssa.

On yksi avainelementti, johon haluaisimme kaikkien teidän fokusoituvan, erityisesti vuoden 2019 aikana, ja se on yhteytenne Maahan. Kaikki ihmiset kokevat massiivisen muutoksen, mutta niin kokee Maakin, ja te olette myös osa sitä. Teillä on tiheä, fyysinen keho, joka on tehty Maasta, sillä fyysinen keho ei ole teidän. Kun katsotte peiliin, näette tuon kehon heijastuvan takaisin teille. Mutta te ette ole tuo keho. Tulevaisuudessa ihmiskunta astuu korkeampaan muotoon, jossa on paljon vähemmän tiheyttä. Sitä odotellessa ihmisillä on nyt tilaisuus hallita asioita – yksi toisensa jälkeen – astuakseen tälle seuraavalle tasolle.

Tämä maayhteyden hallitseminen on vuoden 2019 uskomaton fokus. Kerroimme teille jokin aika sitten, että vuoteen 2022 mennessä olette uudessa aurinkosyklissä. Nuo syklit voivat lähettää auringonpurkauksia tai koronan massapurkauksia. Periaatteessa nämä ovat auringon hiukkasia, joita tulee teille. Jotkut niistä tunnette jo erittäin hyvin – röntgensäteet, gammasäteet jne. sekä valonsäteet kaikissa näkyvän valon muodoissa. Nyt saapuu myös uusia hiukkasia, mutta suojakilpenne on heikentynyt. Magneettikenttä on maaplaneetan ympärillä vähentynyt dramaattisesti ja on nyt noin 26 % siitä, mitä se oli vain vuosikymmen sitten. Kun aurinko syytää näitä hiukkasia, magneettikenttänne tavallisesti hajottavat ja neutralisoivat niitä. Tällä kertaa se voisi kuitenkin olla erilaista. Jos Maa varautuu liikaa auringonpurkauksista, joita tulee 2022, se voisi käynnistää merkittäviä haasteita.

Mitä voitte tehdä sille? No, teillä ei ole vaikutusta Maahan tai sen magnetosfääriin fyysisessä muodossa. Mutta teillä on vaikutus sen sydämeen, koska rakastatte Maata ja tämä voi parantaa planeetan, jos vain tarpeeksi energiaa käytetään siihen. Monet teistä käyvät vielä läpi suremisprosessia sen kuulemisesta, että seuraavat askeleet tulevat teistä kaikista. Aivan kuten muutettaessa täydelliseen ja täysin uuteen kotiin, teillä on tilaa kasvaa perheenne kanssa, ja se on kaikki, mitä tarvitsette. Mutta sitten yhtenä päivänä pakkaatte kaiken vanhasta talostanne, kun valmistaudutte muuttamaan. Kuljette huoneesta toiseen ja muistelette kaikkia kauniita asioita, joita tehtiin tässä talossa. Muistatte kaikki tapahtumat, kaiken mitä tapahtui, ja kaikki hymyt siellä, mutta samalla myös surette sitä.

No, rakkaat ystävät, maaplaneetta ja sen ihmiset eivät ole kovin hyviä suremaan. Ihmisillä ei ole yksinkertaisesti mitään ajatusta, mitä tehdä näillä tunteilla. Toivomme, että seuraavassa pelissänne opetatte tätä kouluissa, koska sureminen voi joko kohottaa asioita erittäin nopeasti tai hidastaa kaikkien edistymistä. Siinä on eri vaiheita, kuten ajat jolloin kyllästytte. Teistä tulee sairaan väsynyt olemaan sairaan väsynyt ja sitten käytte läpi vihavaiheen. Mutta älkää yrittäkö keskeyttää sitä tai ajatella, että teidän täytyy selvittää koko suremisprosessi, jotta voitte siirtyä seuraavalle tasolle.

Tähtien tuijottelua

Tällä hetkellä monet tiedemiehenne ovat keskittäneet tutkimuksensa Marsiin, mutta miten ihminen voi rakentaa koko elämän Marsissa? Miten voimme laajentaa tietoisuuttamme? Saatte selville paljon enemmän järjestelmistä ympärillänne, erityisesti niistä joita oli aiemmin Marsissa. Rakkaat ystävät, te olitte siellä kauan ennen muistojanne ja tietysti ennen tallennettua historiaanne noista ajoista. Rakkaat ystävät, kerromme teille, ettei teidän tarvitse mennä sinne taas. Voitte nousta ylöspäin siellä, missä olette, ja luoda uuden pelin. Miltä se näyttää? Merkitseekö se, että teidän täytyy vapautua kehosta? Täytyykö teidän käydä läpi kuolema? Ei tarvitse. Voitte lisätä värähtelyä pikkuhiljaa saavuttaaksenne sen, mitä tarvitaan.

Siis, onko se hämmentävää? Kyllä, voimme jokseenkin taata, että siitä tulee hämmentävää. Vähitellen teillä ei ole enää fyysisiä vaikeuksia. Se ei tapahdu välittömästi, mutta ajan kuluessa se tapahtuu nopeammin. Jos värähtelytaajuutenne ei kuitenkaan sovi yhteen tämän kanssa, teistä tulee tiettyinä aikoina vähän näkymätön. Tämä saattaa olla vaikeaa monille teistä, jotka tulitte uskomattoman herkkyyden ja empatiakyvyn kera. Se itse asiassa antoi teidän oppia, miten tulla näkymättömäksi, mutta tätä tapahtuu nyt melkoisen vahingossa.

Ei ole enää odottamista. On mahdollista alkaa astua näihin korkeamman värähtelyn kehoihin ja uuteen peliin. Mikä tärkeintä, käyttäkää se aika, joka teillä on jäljellä tiheässä fyysisessä kehossanne, kaiken sen hallitsemiseen, mihin pystytte. Etsikää joka tilaisuutta oppia jotain uutta, tajuta jotain uutta, leikkiä ja myös uskaltaa epäonnistua jossain. Voi, rakastamme sitä, että on monia mahdollisuuksia. Muutama seuraava kuukausi voi olla hyvin jännittäviä kaikille teille. Siis älkää pelätkö. Astukaa esiin ja yrittäkää yhdistyä taas jollain mahdollisella tavalla, vaikka olette kaikki erillään. Tai vaikka olette näkymätön tuossa ryhmässä, lähettäkää valoa, koska ette ole koskaan irrallaan. Se on yksi asia, jonka haluamme teidän aina tietävän, rakkaat ystävät.

Tästä syystä teitä on aina vedetty kuulemaan viestejä verhon toiselta puolta, koska muistatte ne sydämessänne. Sen ei tarvitse kuulostaa todelta päässänne tai edes korvissanne tai silmissänne, mutta sydämessänne se on aina totta. Muistutamme teitä siitä, kuka oikeasti olette, ja se on tehtävämme. Se on ainoa tehtävämme, sillä emme ole täällä muuttamassa maailmaanne tai osoittamassa teille avointa ovea. Koette kuitenkin paljon sitä pian, erityisesti niistä toisista asioista jotka ovat työskennelleet kanssanne jo jonkin aikaa. Tietäkää, että te ette ole koskaan yksin ja saatte apua. Kun tunnette tuota erillisyyttä, astukaa ylöspäin, sillä voitte hallita sen hetkessä. Astukaa seuraavalle tasolle ja katsokaa, mitä tapahtuu, ja opettakaa sitten oppilaitanne tekemään samoin.

Maailma muuttuu, rakkaat ystävät. Tulitte tänne erityisesti antamaan tämän, joten suuresti kunnioittaen autamme teitä muistamaan, kuka todellisuudessa olette. Pitäkää tätä peiliä edessänne, kunnes pystytte kantamaan sen itse. Sitten auttakaa kaikkia oppilaitanne ottamaan tuo askel, ja kohdelkaa toisianne kunnioittaen, kun kuljette tämän uuden pelin läpi. Hoivatkaa toisianne ja pelatkaa hyvin yhteen. Pitäkää tuota ovea auki, kun luotte täysin uudet säännöt. On taianomaista aikaa olla ihminen maaplaneetalla. Katselemme jokaista ottamaanne askelta rakkauden, kunnioituksen ja kiitollisuuden kera.

Espavo, rakkaat ystävät. Olen Ajanpitäjä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Tammikuu 2019 RAKKAUDEN AIKA - TASAPAINOTTAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 24.01.2019 23:38

RAKKAUDEN AIKA - TASAPAINOTTAMINEN

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Tammikuu 2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät.

Pelin alku

Liitymme seuraanne tänään kollektiivina. Olemme katselleet aivan pelin alusta saakka, kun olette kulkeneet olemassaolonne monien tasojen läpi. Maaplaneetta ja E-perhe tulivat yhteen ja sanoivat: "Tehdään peli ilman mitään sääntöjä. Katsomme, miten se kehittyy ja pystyvätkö ihmiset avaamaan silmänsä ja muistamaan, keitä he todellisuudessa ovat." Ja niin se alkoi, ja sitten jatkui aioneita, kulkien eri tasojen ja aika-avaruusristeysten läpi. Nyt olette astumassa vielä pidemmälle uudella olemassaolotasolla. Olemme uskomattoman ylpeitä teistä! Kuten olemme maininneet monta kertaa, olemme katselleet näitä jakautumisenergioita, jotka ovat levinneet planeetallenne. Suuri osa jakautumisesta liittyy pelon levittämiseen, ja se leviää usein helposti asiasta toiseen.

Pelko on vain tulevaisuudessa

Pelko ja rakkaus ovat täysin vastakkaisia. Vaikka luulette vihaa rakkauden vastakohdaksi, se ei ole, koska rakkauden vastakohta on todellisuudessa pelko. Voitte pelätä vain asioita, jotka ovat tulevaisuudessa. Ja helpointa on ajatella pelkoa informaation puutteena. Haluaisimme alkaa täydentää tuota informaatiota teille, minkä vuoksi olemme olleet avoimia kaikesta, mitä näemme tulevan. Rakkaat ystävät, ette aina näe, miten uskomattoman ylpeitä olemme teistä ja siitä hämmästyttävästä työstä, jonka läpi olette kulkeneet ihmisinä. Henkenne tuominen tänne saamaan tämä kokemus ällistyttävällä tavalla, ulottuu paljon yli kaiken suunnittelun, jota olisitte voineet tehdä. Näette sen, kun tulette Kotiin – näytämme sen teille. Näette sen vaikutuksen ja miten se väreilee ulospäin ja koskettaa kaikkea. Maan päällä tämä näkyy yleensä vastakohtina – rakkaus ja pelko – mutta todellisuudessa jokainen ihminen levittää koko asteikon aaltoa. Kyllä, siksi kannustamme kaikkia ihmisiä toimimaan kaikin mahdollisin tavoin yhtenäisyyttä kohti. Miksi? Koska yhtenäisyyden ilmaiseminen virittää hengen kokemaan koko asteikon aaltoa.

Tasapainottaminen

Teille on uskomatonta aikaa olla täällä, ja paikkanne on varattu juuri siitä syystä. Niinpä tässä menette. Teillä on nyt tämä tilaisuus ottaa seuraavat askeleet. Ja odotamme innolla niitä seuraavia askelia, jotka ovat ihmiskunnan edessä tällä hetkellä. Tänään haluamme puhua luonnollisesta tasapainottumisprosessista, joka on universaali. On aina tätä edestakaista liikettä, jota hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna käytetään tasapainottamaan kaikkea, mikä on epätasapainossa. Kun aalto muuttaa suuntaa, se viimeistellään tasapainottumisprosessilla. Itse asiassa ympäri universumia on mustia aukkoja, jotka auttavat tasapainottumista ulottuvuuksien välillä.

On paljon asioita, jotka alatte ymmärtää, kun astutte tähän uuteen todellisuuteen, mutta yksi kauneimmista aspekteista on, että saatte rakkaustasapainotuksen. Se alkaa maan päällä tällä hetkellä. Tämä tasapainottumistila voi kuitenkin myös päättyä äkkiä ja varoittamatta. On niitä, jotka yrittävät kontrolloida sitä, mutta pienellä kannustuksella tuo tasapainottuminen voi alkaa ja tuoda tasapainon, josta kaikki voivat nauttia. Sen aika on juuri nyt. Nimittäin muutaman viime vuoden ajan ihmiskunta on siirtynyt yleiseen pelkotunteeseen. Se ei ole oikein tai väärin, pelkästään asioiden tapa liikkua. Pelko ei ole väärin, rakkaat ystävät, se on pelkästään tunnereaktio johonkin arvioon. Se mitä teette sillä, riippuu teistä. Tietysti pelko on yksi tapa motivoida itseänne.

Olette saattaneet järjestää sopimuksiinne koko elämän ajalle monia asioita, jotka tuovat teille tuon esimerkin, työntävät teitä tiettyyn suuntaan. Kun olette alkaneet siirtyä tiettyyn suuntaan, joskus teidän täytyy odottaa energian tasapainottumista, ennen kuin universumi tuo sen teille. Tässä olette, ottaen vain askeleen toisensa jälkeen. Meidän on ehdottomasti uskomatonta katsella sitä. Kuitenkin tiedämme, että näiden muutosten aikana planeetalla on koettu enemmän pelkoa kuin rakkautta. Tällä on tilaisuus muuttua, ja se alkaa nyt. Missä tahansa olette maailmassa ja mitä tahansa olosuhteenne, poliittiset uskomuksenne tai taloudellinen asemanne on, se on teillä ns. pelaaja, yksittäinen nappula jota liikuttelette kehittyvällä pelilaudallanne.

Pelaajanne voidaan muuttaa

Voitte muuttaa hyvin monia asioita, rakkaat ystävät. Voitte muuttaa myös pelilautaa, mistä vasta alatte tulla tietoiseksi, ja tämä on sitä taikaa, josta haluamme puhua. Tasapainottuminen on itse asiassa erittäin yksinkertaista. Voitte tuntea maaplaneetan muutokset, kaikkien energioiden intensiivisen yhteentulemisen, kun ihmiskuntaa tuodaan suureen muutosjaksoon. Luonnollinen reaktio muutokseen on pelko. "Mitä jos en selviä tai mitä jos en muutu? Mitä jos tämä muutos ei ole yhtä hyvä kuin edellinen?" No, mitä jos kerromme teille, että joka ikinen muutos johtaa johonkin parempaan, vaikkei aina näyttäisikään siltä tapahtumahetkellä.

Myös katsoessanne taaksepäin joitain huonoimpia päätöksiä, joita olette tehneet, tai asioita joita on tapahtunut teille elämässänne, muuttaisitteko oikeasti niitä, jos voisitte? Ei, se ei ole osa järjestelmäänne. Enemmän kuin kokemus menneisyydessänne, se on osa sitä, mikä tekee teistä sen, kuka todellisuudessa olette. Mestaruus tässä merkitsee, ettei se enää kontrolloi teitä, ja se on ehdottomasti kaunista. Koko ihmiskunta lisää vauhtia tämän muutosjakson aikana, tuoden muuntautumiskykyisen kuorensa tiukasi ympärilleen pudottuaan pelkojaksoon. Mutta se ei näytä sopimattomalta, koska kaikki kulkevat muuntautumiskykyinen kuori vedettynä hyvin tiukasti kehonsa ympärille, ikään kuin siitä olisi tullut jotenkin muotia. Nyt on normaalia kantaa niin paljon pelkoa ja käsitellä se. Kyllä, pelon mukava osa on, että tuo harha voidaan täyttää.

Täyttäkää puuttuvat kohdat

Siis tässä olemme auttamassa teitä, täyttäen tuon puuttuvan informaation. Mikä tahansa uskomusjärjestelmänne on tai minkä tahansa kanssa työskentelette, täyttäkää ensin puuttuvat kohdat, ja se avaa kaikenlaisia ovia teille. Teidän ei tarvitse olla edes huolissanne seuraavasta askeleesta, koska asiat alkavat avautua erittäin nopeasti. Voitte seurata pelkästään energian liikettä. Tämä on toinen asia, joka tapahtuu globaalisti, mutta on kokonaan ihmisten asia, miten syvälle tuo rakkaus menee tai miten hyvin se jaetaan. Kaiken tämän pelon myötä olette vetäytyneet taaksepäin ja tuoneet kuorenne lähelle ympärillenne. Sen tuloksena on ollut rakkauden puutetta, koska ette yksinkertaisesti voi sisältää sekä pelkoa että rakkautta samaan aikaan. Tämä alkaa muuttua nyt, koska avautuminen on tapahtunut, ja se alkaa tasapainottua. Näette nyt luultavasti enemmän hyvyyttä ihmisiltä, kuin koskaan ennen, mikä voi olla lyhyt kokemus tai suuremman trendin alku.

Merkitseekö se, että laitatte uutiset päälle ja kaikki on yhtäkkiä kääntynyt haluamaanne suuntaan? Ei, emme puhu siitä. Kaikki ovat olleet hyvin huolissaan siitä, mihin suuntaan asiat kääntyvät, ja se on aiheuttanut vielä enemmän jakautumista. Siis, miten olisi vain meneminen rakkauteen? Se on alku tasapainottumiselle – epätasapainolla on nyt mahdollisuus muuttua, ja maaplaneetalla kulkee rakkausaalto. Miten syvälle se menee, miten paljon se vaikuttaa toisiin ihmisiin tai auttaa parantamaan tilanteita maaplaneetalla? Se riippuu täysin teistä, rakkaat ystävät. Se on teidän tehtävänne, ja se tapahtuu tällä hetkellä.

Avautuminen

Ihmisillä on tarve rakastaa ja olla rakastettu. Ette voi elää tällä planeetalla ilman rakkautta. Koska koko ihmiskunta on siirtynyt pelon epävarmuuteen, rakkaus on työnnetty pois tieltä. Ja nyt on tasapainottumisen alku. Vaikka se on vain pieni avautuminen, käytettynä siitä voi tulla leveämpi. Miten voitte astua seuraavalle tasolle, jolla rakkaus on? Voitte rakastaa tienne pois vaikeuksista. Sitä tapahtuu. Haluaisimme teidän rakastuvan taas itseenne, mikä on vaikein osa.

Mitä tahansa uskomusjärjestelmänne ovat, mitä tahansa uskoa seuraatte tai perinteitä noudatatte, nämä ovat aikoja, jolloin voitte avata sydämenne ja vaikuttaa. Pitäkää mielessä, että tämä ympäröivä pelko tekee vaikeammaksi avata sydämenne, koska se voi saada olonne tuntumaan haavoittuvalta, ja se voi olla vaikeaa. Kun se saa teidät haluamaan, että suljette muuntautumiskykyisen kuorenne ja ryömitte takaisin tuohon tilaan, teillä on taipumus piilottaa asioita ja peittää ne. Mutta siinä kohdassa voitte lakata katsomasta itseänne Jumalan osana. Rakastamme teitä kovasti yksilöinä, emme ainoastaan valotyöntekijäkollektiivina. Jos voitte tuntea edes osan siitä suuresta rakkaudesta, jota meillä on teitä kohtaan, rakkaat ystävät, oivallatte, on vain yksi tapa pitää siitä kiinni, ja se on välittää se toisille.

Rakastumisen aika

Rakastukaa johonkin toiseen, edes hetkeksi. Ei, teidän ei tarvitse hämmentyä tai muuttaa elämäänne. Teidän ei tarvitse myöskään kietoutua seksuaalienergiaan. Seuratkaa vain ehdotonta rakkautta jokaisessa saamassanne tilaisuudessa. Se voi olla niin yksinkertaista, kuin ruusun kauneuden kokeminen, kun pidätte sitä kädessänne. Voitteko pysähtyä tarpeeksi pitkäksi aikaa rakastuaksenne lumeen, kun sitä sataa taivaalta puunlatvoihin? Tai edes tuo pieni vuorovaikutus joka teillä oli naapurinne kanssa, kun veitte kumpikin roskia ulos? Missä ikinä se onkin, etsikää noita tilaisuuksia rakastua, sillä tämä on sen aikaa enemmän kuin koskaan. Teillä on tilaisuus venyttää omaan elämäänne tämä rakkausaalto, joka on nyt yleinen maaplaneetalla. Tuokaa se sisään jollain tavalla ja ilmaiskaa sitä. Antakaa sille tilaa kasvaa ja liikkua. Rakkaat ystävät, tämä on tärkeämpää kuin tulevaisuus. Se on tärkeämpää, kuin mitä tapahtuu maaplaneetalla, mitä tapahtuu politiikassa tai mitä tapahtuu Wall Streetillä.

Olette lähempänä, kuin tiedätte, rakkaat ystävät – olette avanneet oven moniulotteisen aika-avaruuden kokemiseen. Se on nyt täysin auki teille, koska elätte viidennessä ulottuvuudessa ja opettelette toimimaan sen kanssa. Olemme uskomattoman ylpeitä teistä. Jatkakaa sydämenne seuraamista, rakkaat ystävät, ottaen askeleen kerrallaan.

Yhtenä päivänä Isäntä oli ajamassa jonnekin ja kohtasi yhden vanhoista uskomusjärjestelmistään. Kun hän pysähtyi punaiseen valoon, keskikaistaleella seisoi joku pienen kyltin kanssa, jossa luki "Auta minua". No, Isännän uskomusjärjestelmät tulivat sisään ja hän katsoi toiseen suuntaan. Nimittäin hänelle opetettiin, että jos annat kerjäläisille, niin olet osa ongelmaa, etkä osa ratkaisua. Hänellä oli kaikkia näitä perusteita, koska yhteen aikaan hän tunsi elämässään ihmisiä, jotka ansaitsivat elantonsa seisten noissa kadunkulmissa. Tämä oli hänen ongelmansa uskomusjärjestelmissä, kunnes saimme hänet antamaan taskustaan tuolle herrasmiehelle vähän rahaa. Se vapautti hänet lopulta noista vanhoista uskomuksista. Oliko hänen vastuullaan, mitä mies teki tuolla rahalla? Ei, todellinen lahja annettiin sillä hetkellä, kun hän antoi rahan.

Nähkää hengen rakastuvan

Löytäkää tapa ilmaista rakkautta, tuokaa se elämäänne ja vahvistakaa sitä. Tuokaa se jokaiseen ilmaisuunne siitä, kuka olette. Maaplaneetalla on rakkausaalto, ja sitten kun olette aloittaneet ja lisäätte vauhtia, tunnette kaikkea tuota uskomatonta energiaa tulevan tukemaan teitä ja muodostatte tuon yhteyden.

Mitä tapahtuu, kun kaksi ihmistä avaa silmänsä ja todella näkee toistensa hengen? He rakastuvat. Voi, kyllä, sille on paljon vastustusta. Toinen voi katsoa pois ja sanoa: "No, minun ei ole tarkoitus tehdä sitä." Mutta mitä jos rakastutte vain ilman odotuksia, vain tuoksi hetkeksi?" Arvostamme kykyänne antaa meidän rakastaa teitä tänä aikana, jonka olemme olleet täällä yhdessä. Polkunne eteenpäin on hyvin tärkeä meille kaikille. Olemme uskomattoman ylpeitä kaikesta, mitä olette tehneet täällä maaplaneetalla, emmekä malta odottaa, että näemme, mitä teette seuraavaksi. Ottakaa tämä rakkausaalto, sillä te olette niitä olentoja, jotka voivat tasapainottaa sen.

Tietäkää, että olette uskomattomalla polulla. Rakkaat ystävät, suuren rakkauden kera pyydämme teitä kohtelemaan toisianne kunnioittaen. Hoivatkaa toisianne ja pelatkaa hyvin yhteen, kun juhlitte näitä kauniita rakkausaikoja maaplaneetalla.

Espavo.

Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Helmikuu 2019 UUSI MASKULIININEN AJATTELUTAPA

ViestiKirjoittaja hammer » 24.02.2019 23:18

UUSI MASKULIININEN AJATTELUTAPA

Ryhmää kanavoinut Steve Rother (www.espavo.org)
Helmikuu 2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät. Tuomme teille terveisiä Kotoa. Liitymme seuraanne tänään viedäksemme teidät seuraavalle tasolle. Koska maaplaneetalla jaetaan hyvin paljon informaatiota, aika ajoin on vähän hämmentävää. Siis tuodaanpa teille ensin terveisiä Kotoa. Teillä kaikilla on voimakas yhteys sydämessänne, energiassanne sekä henki, joka asuu tuossa fyysisessä kehossa. Te kaikki kuljette nyt eri suuntaan. Viime kerralla kun olimme yhdessä, tulimme puhumaan tyhjiön luonnollisesta tasapainosta, joka voidaan saada aikaan. Puhuimme myös paljon rakkaudesta ja pelosta, jotka ovat vain saman kolikon eri puolia. Kuitenkin koko pelkoprosessi on vain maaplaneetalla, jossa se on luonnollinen ihmiskokemus. Selitetäänpä vähän, mitä tapahtuu ja mikä seuraava askel voi olla kaikilla ihmisillä, kun siirrytte tälle seuraavalle tasolle.

Tasapainottuminen

Teillä on suoraan edessänne tehtävä, ja se on ehdottomasti taianomaista. Teidän täytyy ymmärtää, rakkaat ystävät, miten vaikeita edessä olevat ajat voivat olla kaikille ihmisille. Olette edistyneet uskomatonta tahtia – katsokaa vain maailmaa ympärillänne. Elämä on nyt helpompaa, kuin vasta 10 vuotta sitten. Kehitytte nopeasti, joten nauttikaa ja juhlikaa sitä – työskennelkää sen kanssa. Kun olimme viime kerran yhdessä, puhuimme energian tasapainottamisesta. Mitä tapahtuu, kun jokin menee pois tasapainosta? Tapahtuu luonnostaan tasapainottuminen. No, näytämme sen teille tänään eri perspektiivistä. Olemme puhuneet melko pitkään feminiinisyyden noususta maaplaneetalla. Sen nouseminen ottaa täysin uuden roolin. Näette sen, kun se tulee esiin seuraavien kolmen, neljän vuoden aikana.

On huomattavaa feminiinistä vahvuutta. Ei vain energiaa, vaan vahvuutta. Se merkitsee yleisesti, että tarvitaan uudelleenmäärittelyä, uudelleenajattelua ja uusia sanamuotoja. Monet sananne ovat joko vanhentuneita tai niitä on alun perin käytetty erityisesti maskuliinienergiasta. Esimerkiksi, lajinne jopa määritellään "mieskunnaksi" (suom. huom. englannin kielen "ihmiskunta" on kirjaimellisesti "mieskunta"). Näiden tasapainottomuuksien tunnistaminen ja muuttaminen on osa tilan tekemistä feminiinisyyden nousemiselle. Puhutaanpa tästä siis hetki, koska se on valtava osa siitä, mitä tapahtuu muutaman seuraavan vuoden kuluessa. Tämä epätasapaino on paljon laajempaa, kuin ajattelette. Sen tasapainottaminen vaikuttaa elämän jokaiseen alueeseen maaplaneetalla, aina fysiikkaanne saakka. Hyvä uutinen on, että tämä on jo käynnissä.

Maskuliininen ajattelutapa

Maapelin maskuliinipuoli voi saada aikaan tämän epätasapainon tehokkaammin kuin feminiinipuoli. Ajan kuluessa maskuliinienergia alkaa tehdä turvallista tilaa feminiinienergian nousemiselle. Tämän tekemiseksi tarvitaan uuttaa maskuliinista ajattelutapaa. Ihmiset ovat evoluutioaskelmalla, ja tämän epätasapainon tasapainottaminen hyödyttää kaikkia. Se antaa maskuliinisuudelle erilaisen, luovemman roolin maailmassa. Kyllä, tietysti on vastustusta, mutta feminiinisyyden nousemisen voima on pysäyttämätön. Oletteko koskaan yrittäneet pysäyttää nousuvettä? Lyhyessä ajassa monet jotka ovat vastustaneet, huomaavat, että he voivat hyötyä paljon enemmän tukemalla, ja uusi maskuliininen ajattelutapa alkaa. Pyydämme, että kaikki alkavat kuvitella tämän uuden ajattelutavan. Se on hyvin yksinkertaista. Tulee luonnollinen tasapaino, mutta se on paljon hitaampaa. Se vaatii ponnistelua, koska on vastustusta, huomattavan edestakaisen liikkeen kera.

Mitä jos olette nainen, joka toimii tässä energiassa? Tiedämme, että 70 % yleisöstämme on naisia. Kuitenkin myös teissä on maskuliinienergiaa, joten pitäkää se mielessä. Tällä samalla tavalla olemme työskennelleet miesten feminiinienergian kanssa. Naisille on kuitenkin nyt hyödyllistä tehdä turvalliseksi muuttaa maskuliinista ajattelutapaa. Tuon jakautumisen täytyy vähentyä, minkä vuoksi teillä on hyvin paljon asiaa uutisissanne erityyppisestä seksuaalisuudesta. Biseksuaaleista transsukupuolisiin, ihmiset sekoittuvat yhteen ja muodostavat erityyppisiä suhteita. Se osoittaa pelkästään, että kollektiivi siirtyy uutta energiaa kohti tasapainottuakseen, ja nykyinen maskuliininen ajattelutapa voi hidastaa tätä.

Onko mahdollista, että muodostuu uusi maskuliinisuus horjuttamaan feminiinienergiaa tai kukistamaan sen? Ei, feminiinienergia on aivan liian voimakasta, erityisesti tänä aikana. Miksei saavuteta kaikkea harmonian avulla? Käsitämme, että siitä on melko kauan aikaa, kun planeetallanne on ratkaistu asioita sillä tavalla. Useimmiten ihmiset alkavat sotia, mutta olette siirtymässä myös siitä ohi. Olette kasvamassa olentoplaneettana, ja se tapahtuu erittäin nopeasti. Siis mitä askelia jokainen teistä voi ottaa tehdäkseen tämän feminiinienergian luomisesta turvallista? Katsokaa sukupuolten tasa-arvoa, joka on kovasti pois tasapainosta melkein joka alueella, jolla olette kasvaneet. Siis katsomalla alueita jotka vaikuttava teihin, teillä voi olla valtava vaikutus siihen. Monet teistä voivat vaikuttaa enemmän, kuin edes käsitätte – auttaa luomaan tilaa tämän energian kehittymiselle.

Irtipäästäminen vanhoista kilpailuajattelutavoista

Ihmiset ovat vaikeita, koska olette kasvaneet polariteetti- ja kaksinaisuuskentässä. Näette kaiken oikeana tai vääränä, hyvänä tai huonona. Jos voitte lopettaa kilpailun, se auttaa, koska melkein kaikki on laitettu kilpailupuitteisiin. Sillä tavalla olette motivoineet itseänne. Vaikka se ei ole väärin, asiat alkavat toimia nyt eri tavalla, kun olette viidennessä ulottuvuudessa.

Ymmärrätte jo, miten luodaan taikaa. Voitte luoda asioita pelkästään ajattelemalla niitä. Kun harmonisoitte itsenne, kaikki energia kehonne jokaisessa solussa asettuu riviin sillä tavalla, että se päästää läpi suurimman mahdollisen valomäärän. Niin tekemällä voitte ratkaista monia ongelmia, joita ihmisillä on tällä hetkellä maaplaneetalla. On vaikeaa edes laskea Maan monia sotia, joita on hyvin monilla tasoilla. Pakolaiset pakotetaan pois kodeistaan, mikä aiheuttaa massamuuttoa. Ihmiset jotka asuvat paikoissa, jonne he muuttavat, reagoivat niin, kuin nuo toiset ottaisivat jotain pois heiltä. Voi, hyvänen aika, te ihmiset pelaatte niin hauskoja pelejä! Sitä on ehdottomasti uskomatonta katsoa. Feminiinisyydellä on jo ratkaisu tähän ongelmaan. Kun äidit puhuvat äitien kanssa kaikilla tasoilla, asiat alkavat muuttua, koska tämä tasapaino odottaa tapahtumistaan. Muistakaa, että olette vapaan valinnan planeetalla.

Ja tämä uusi maskuliininen ajattelutapa voi perustua luovuuteen, kilpailun sijasta. Aioneita sitten luolamiehellä oli nuija, mutta mitä jos se ei olisi ollut maskuliininen ajattelutapa? Toivomme teidän käsittävän, että tuo ajattelutapa on ikivanha. Siis mitä jos uusi miesnormi olisi voiman saavuttaminen harmonian avulla, väkivoiman sijasta? Planeettanne miehet hyötyvät siirtymisestä uuteen ajattelutapaan. Uneksikaa, kuvitelkaa ja laittakaa ajatuksenne kollektiivitiedostoon. Kaikki alkaa ajatuksesta.

Nyt on paikkoja, joissa voitte alkaa työskennellä tämän kanssa, ja kollektiivi löytää uuden energian. Melkein kuin kaikki ovet ja ikkunat olisi avattu yhtäkkiä ja raikasta ilmaa tulee sisään. Tehkää tilaa feminiinisyyden nousemiselle. Miten voitte voimaannuttaa jotakuta, olla on feminiinienergiaa? Eikä sen tarvitse olla nainen, mikä on mielenkiintoinen asia. Ei tarvitse olla mies keksiäkseen uuden maskuliinisen ajattelutavan. Tosiasia on, että sitten kun saatte ajattelutapoja ja tiedätte, miten ne toimivat, voitte välittää niitä eteenpäin melko helposti. Muutamana seuraavana kuukautena teillä on tilaisuus löytää tapoja luoda uusi maskuliininen ajattelutapa.

Se on taianomaista, rakkaat ystävät. Kyllä, se vaatii vähän ponnistelua ja on kollektiivipäätös. Aiheesta ei ole tehty kirjoja, ei yhtäkään kurssia tai kanavointia. Kuitenkin sitten kun tuo energia ankkuroituu, se avaa seuraavan oven, jota olette kaikki odottaneet. Olemme kertoneet teille aiemmin, että olette mestaruusajassa, ja useiden seuraavien kuukausien aikana tapahtuu edelleen säätöjä. Yritätte löytää täsmällisen harmonian, jossa voitte olla korkein potentiaali hengestä, joka teeskentelee olevansa ihminen. Sen tuloksena teillä tapahtuu paljon muutoksia.

Uusi peli

Emme malta odottaa niiden jännittävien asioiden kertomista, joita pystytte tekemään, kun astutte tälle seuraavalle tasolle. Se on hyvin uskomatonta, koska taika on aivan käsissänne. Teidän ei edes tarvitse ajatella, eikä teidän tietenkään tarvitse käydä kurssia tai opetella, miten asetutte saadaksenne jotain ilmestymään. Se vain tapahtuu. Tosiasiassa työskentelette tämän kanssa eri tavoin. Opitte, miten astutaan tälle toiselle alueelle, vaikka sinne pääsemisen pelko voi aiheuttaa ongelmia. Hyvä uutinen on, että sitten kuin olette siellä, tuo pelko on erittäin helppoa karkottaa. Huomaatte elämän tällä seuraavalla tasolla paljon mukavammaksi hengelle. Se on hyvin erilaista, ja kyllä, astutte pois fyysisyydestä. Älkää pelätkö sitä, koska se ei ole oikeasti kuolema. Tosiasiassa useimmat teistä eivät edes tiedä saavuttaneensa sitä, ennen kuin käännytte ympäri ja todistatte sen itsellenne. Rentoutukaa vain, rakkaat ystävät.

Käykää läpi tämä prosessi, ja tietäkää, että teillä on monia tilaisuuksia. Joka kerta kun näette jonkin epäjärjestyksessä, ankkuroikaa se painamalla mieleenne. Se on näin yksinkertaista. Kun katselette televisiossa tai internetissä jotakuta, joka tuntuu olevan poissa maskuliini-feminiini-tasapainosta, painakaa se mieleenne. Sitten kuvitelkaa, miten se toimisi, jos ajattelutapa olisi erilainen. Voitte ankkuroida sen sydämeenne, mikä tahansa tuo haaste tai epäharmonia on. Periaatteessa ilmaisette aikomuksen sen harmonisoitumisesta. Tämä tapahtuu, kun painitte jonkin ongelman kanssa. Koko maailma auttaa teitä siinä, ja tämä on se sisäisen tason syvä totuus, jonka alatte nyt saavuttaa. Miten saavutatte sen? Tehkää tilaa feminiinisyydelle.

Jakautumisen häviäminen

On ollut aikoja, kun kasvoitte, ja taas kerran, teidän täytyi tehdä nuo edistysaskeleet. Teidän täytyi käydä läpi 1960- ja 1970-luku. Kyllä, teidän täytyi polttaa rintaliivit. Teidän täytyi tehdä kaikkia noita asioita siirtyäksenne kontrollista feminiinienergian vapauteen. Joskus ihmiskunnan siirtyessä liian nopeasti, ajatusten välillä on liikaa jakautumista. Ihmiset päätyvät pelaamaan tätä peliä edestakaisin. On paljon helpompaa, jos työskentelette yhdessä. Vaikka kumpikin sukupuoli voi ratkaista tämän, feminiiniaallolla on suurin tilaisuus tällä hetkellä.

Valon ankkuroiminen

Rakkaat ystävät, olette suurimpia taikaenkeleitä, joita on koskaan elänyt. Voitte auttaa ratkaisemaan maailman ongelmat ankkuroimalla valoa. Miten se toimii? Miten teette sen? Se alkaa tiedostamisesta. Se on itse asiassa hyvin yksinkertaista: tulette tietoiseksi – riippumatta siitä, tuletteko tietoiseksi ongelmasta lehdestä, televisiosta tai kenties joku puhuu teidän tai lastenne kanssa. Nuo ovat asioita, jotka haluamme teidän ankkuroivan. Teidän ei tarvitse aina ratkaista niitä, mutta jos tiedätte, että on jokin ongelma ja näette sen, ankkuroikaa se ja tuokaa se sisään. Tunnistakaa se ongelmaksi, mutta päästäkää irti välittömästä tarpeesta korjata se. Ottakaa sitten tuo harmonia sydämeenne, ja hyvin lyhyessä ajassa se alkaa muuttua.

Tietysti feminiinisyydelle tehdään helpoimmin tilaa luomalla uusi toimintamalli maskuliinienergialle, koska se on täysin vanhentunut. Voimankäyttö on tehotonta melko lyhyen ajan kuluttua, kun ihmiset kehittyvät. Siis jos ette voi käyttää pakkoa, teidän täytyy käyttää harmoniaa, minkä kanssa olemme yrittäneet työskennellä kanssanne alusta saakka. Olemme pääsemässä lähemmäs uutta miesmallia. Uuden miesmallin luominen ei merkitse, että kaikki miehet siirtyvät siihen. Mutta kun tunnetaan painetta feminiinisyyden nousemisesta, näiden ajatusmuotojen ilmaiseminen antaa ikään kuin jo mallin sille, miten sovitaan uuteen energiaan. Nämä ajattelumallit ovat väliaikaisia, koska niiden täytyy kasvaa, vaikka ne tekevät tämän lähtöpaikassa.

On tilaisuus astua uuteen todellisuuteen ja ottaa ohjakset juuri nyt. Kysymme teiltä – olette sitten maskuliininen tai feminiininen – miten voitte omassa elämässänne auttaa luomaan uutta maskuliinista ajattelutapaa myös omille maskuliiniaspekteillenne? Sillä ei ole mitään vaikutusta, oletteko nainen vai mies. Rakastamme "laukaista teidät" näillä ajatuksilla. Olkaa kykenevä kylvämään noita siemeniä hyvin hedelmälliseen maaperään, koska olette maaplaneetan valotyöntekijöitä. Tulitte sisään, jotta teidät laukaistaisiin hyvin kriittisinä aikoina, ollaksenne täällä juuri näinä hetkinä. Heräätte unesta uskomatonta vauhtia. Kurkottakaa ottamaan toisianne kädestä. Voitte tehdä tilaa feminiinisyydelle luomalla uuden maskuliinisen ajattelutavan. Hyvin tehty, rakkaat ystävät. Suuresti ihaillen tervehdimme teitä näinä aikoina. Pyydämme teitä kohtelemaan toisianne kunnioittaen, hoivaamaan toisianne ja pelaamaan hyvin yhteen.

Espavo.
Ryhmä

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron