Carroll Lee (kryon.com) Kryon

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

29.3.2015 - VANHAN SIELUN MÄÄRITELMÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.06.2015 19:44

VANHAN SIELUN MÄÄRITELMÄ



Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)

29.3.2015 Bali, Indonesia

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Kauniilta Balin saarelta Indonesiasta tulee kanavointi "Kuka vanha sielu on?" Oletko koskaan miettinyt, oletko sinä? Tämä on kanavointi sinulle! Kryon luettelee seitsemän ominaisuutta.



Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.



Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Balilla 29.3.2015.



*********



Tervehdys, olen Kryon Magneettipalvelusta.



On aina järjestelmä paikoillaan ja tässä nimenomaisessa uuden energian tapauksessa tuo järjestelmä kunnioittaa vanhaa sielua yhtä paljon kuin mikä tahansa järjestelmä tänään.



Rakkaat ystävät, olemme kertoneet teille monta kertaa aiemmin, että niillä jotka vaikuttavat planeetallanne tänä aikana, on eniten kokemusta. Kun sanomme "eniten kokemusta", tarkoitamme niitä, jotka ovat eläneet tällä planeetalla kerta toisensa jälkeen maapallonne energiassa. Puhumme todellakin vanhasta sielusta ja sillä on elämien kokemus.



Haluaisin kertoa teille jotain, jos ette jo tiedä sitä. Vanhat sielut heräävät tällä hetkellä uusille ideoille ja havaintotavoille. Vanha sielu voi olla alle 20- tai yli 80-vuotias. Sillä ei ole merkitystä, sillä kronologinen ikänne mittaa ainoastaan tätä elämää. Akaasinen ikänne viittaa siihen, miten monta elämää teillä on ollut ja miten viisas olette tänä päivänä sen vuoksi.



Nytkin olisi niitä, jotka kysyisivät: "Olenko vanha sielu?" Ennen kuin voitte vastata tähän, haluan antaa teille joitain vanhan sielun parametreja ajateltavaksi, näillä tämän tapaamisen viime hetkillä. Mutta ennen kuin teen sen, haluan taaskin kertoa teille jotain. Näen suloisuutta, kauneutta ja tarkoitusta olemisessanne täällä. Tulen verhon toiselta puolelta, missä ei ole aikaa ja missä on hyvin erilainen todellisuushavainto kuin täällä. Tuossa paikassa missä olen – jos sitä halutaan kutsua paikaksi – tunnistetaan kaikki se, mitä te olette. Näemme yksittäisen elämänne turhautumiset ja samaan aikaan aiempien elämienne kauneuden. Olemme nähneet, mitä olette käyneet läpi ja minkä vuoksi uskotte olevanne täällä. Näemme sen kaiken kerralla koko suuruudessaan ja kuitenkin te ihmettelette: "Olenko vanha sielu?" Meitä hämmästyttää, että koskaan esittäisitte tuota kysymystä, kun istutte täällä kuuntelemassa.



Rakkaat ystävät, täällä on paljon, mitä haluan teidän tuntevan ja mistä en voi edes puhua. Haluan tämän viestin kuulostavan totuudelta, jotta tiedätte, kuka olette. Haluan aloittaa matkan, mikä auttaa vahvistamaan sen, minkä jo tiedätte jollain tasolla. Olette vanha sielu. Minäpä totean jotain. Tiedän, keitä täällä on, ja jokainen joka kuuntelee ääntäni tällä hetkellä tässä huoneessa, on vanha sielu – te kaikki, joka ikinen.



Välillänne on valtavaa vaihtelua siinä, miten pitkän aikaa kukin teistä on ollut tällä planeetalla. Ajatelkaa, mitä olette kokeneet – eri kulttuureja joissa olette olleet, taisteluja joita olette käyneet ja syitä miksi tulitte. Haluan kertoa teille, että tämän ryhmän kokemus on hämmästyttävä, eikä se ole sitä, mitä luulette. Ajattelette lineaarisesti ja luulette elävänne pelkästään jonkin määrän elämiä erilaisina ihmisinä. Sen sijaan näemme elämänne maakatalyyttinä.



Kutsumme elämää sielun "kokemukseksi" tai "ilmaisuksi" maan päällä. Mitä ajattelette sielusta, joka tulee kolmeksi kuukaudeksi ja lähtee? Saattaisitte ajatella, että siinä on jotain vikaa, että se on menetetyn lapsen tragedia. Mutta todellisuudessa se tehdään ennakkosopimuksella vanhempien sielun kanssa. Näin on, jotta jokin oppitunti voitaisiin oppia tai toimittaa, tai vanhemmalle annettaisiin tilaisuus tulla henkiseksi surunsa avulla. Mitä siitä sanotte? Niinpä se edustaa elämää, minkä mahdollisuudet ovat merkittävät ja mikä on vain kolme kuukautta pitkä! Usein tämän elämänkokemuksen antaa vain vanha sielu. Ajattelitteko, että olette saattaneet tehdä jotain sellaista? Se on hyvin perusjuttu, hyvin syvällinen ja hyvin merkityksellinen! Kenties äiti on herännyt henkisesti ja esittänyt kysymyksiä elämästään sen vuoksi, mitä te teitte ja mitä sovitte tekevänne – ja tulitte ja lähditte vain kolmen kuukauden kuluttua.



Entä tuleminen maapallolle elääkseen vain 19-vuotiaaksi ja silloin elämänne lopettaa taistelukentällä puukko, joka menee lävitsenne? Saattaisitte sanoa: "Mitä hyötyä siitä on kenellekään? Se on elämän hukkaamista!" Haluaisin sanoa sinulle, rakas ihmisolento, että jokainen hengenveto minkä otat vanhana sieluna tällä planeetalla, on merkityksellinen, kaunis ja se lasketaan ja tallennetaan. Joidenkin teistä täytyi olla taistelukentällä niinä, jotka kaatuivat, ja toisten oli oltava voittajina. Se on kokemus ja sitä kaikkea vanha sielu tarvitsee tällä hetkellä. Mitä hyötyä siitä on? Kenties muistaisitte sen riittävästi, että teillä olisi jonain päivänä voimaa sanoa: "Ei tule enää taistelukenttiä!" Viisautenne oivaltaisi, ettei sillä ole merkitystä, oletteko voittaja vai häviäjä, sillä ne kumpikin edustavat sopimattoman matalaa energiaa uudelle maapallolle. Sota ei ole hyväksyttävää! Vain vanha sielu tietäisi tämän kokemuksen kautta.



Haluan antaa teille vanhan sielun ominaisuuksia – hitaasti – ja pyydän teitä havainnoimaan itseänne. Toisin sanoen, haluan teidän analysoivan näitä asioita henkilökohtaisesti. Älkää valehdelko itsellenne. Älkää kieltäkö. Haluan teidän istuvan ja selkeyttävän itsenne tätä varten nyt. Ovatko nämä teidän ominaisuuksianne?



Ensimmäinen ominaisuus



Ensimmäinen syy tietää itsenne vanhaksi sieluksi on, että kuuntelette tätä täällä nyt! Minulla ei ole edessäni huoneellista ihmisiä, jotka ovat vain uteliaita. Täällä esitetyllä oppimistasolla on tavallaan energiaa, mikä vetää vain vanhoja sieluja.



Miksi halusitte tulla? Useimmat sanovat "kyllä", mutta muutamat teistä raahasi tänne joku, joka halusi teidän tarkkailevan, mitä tapahtuu. Kerron teille, että tämä on synkronismia, ei sattumaa. Nekin jotka eivät ehkä ole valinneet olevansa täällä ja ovat toisten vuoksi, ovat vanhoja sieluja. Tämä pätee myös kuuntelijoihin, jotka kenties kuuntelevat ensimmäistä kertaa. Se ei ole sattumaa!



Ensimmäinen syy tietää olevanne vanha sielu on, että olette täällä. Rakkaat ystävät, mitä kuulette tai ajattelette, kun puhumme? Kuuletteko Kryonin vai ajatteletteko päivällistä myöhemmin? Olkaa rehellinen. Vanhat sielut ovat uteliaita! Kun se tulee tähän energiaan, se tuntee vetoa siihen kuin itikka liekkiin. Vanha sielu, tunnistat, miksi olet täällä, ja jollain tasolla haluat enemmän. Olet informaatiosieni, etkä uteliaisuuden vuoksi, vaan koska informaatio alkaa kuulostaa aikakauden totuudelta. Tämä on numero yksi.



Toinen ominaisuus



Joillakin teistä alkaa olla "syvällisiä muistamiskokemuksia", kuten kutsun niitä. Olette kutsuneet näitä "déjà vuksi", mikä merkitsee, että saatatte ajatella kokeneenne tämän energian aiemmin. "Minulla on muistamisen tunne, vaikken voi muistaa, tapahtuiko se vai ei." Joillakin teistä tapahtuu tätä enemmän ja enemmän. Kenties kohtaatte jonkun ihmisen, sitten lähdette pois tilaisuudesta ja jollain tasolla olette vakuuttunut, että olette nähneet tuon ihmisen aiemmin? Myöhemmin oivallatte, että te ette ole koskaan tavanneet häntä.



Kenties menette johonkin kokoontumiseen ja tapaatte jonkun, joka on ystävällinen ja tuntuu erittäin tutulta, kuin perheeltä – ette kuitenkaan ole koskaan tavannut häntä. Jotenkin oivallatte siitä kaikesta, että tämän on oltava vanha ystävä ja jatkatte taas syvää ystävyyttä akaasisen perheen kanssa. Kenties olette tavanneet äidin tai tyttären aiemmasta elämästä? Miehet tapaavat aiempia tovereita, joihin he tuntevat jotenkin hengenheimolaisuutta, ja he kutsuvat heitä kavereiksi ja hepuiksi tai mitä tahansa tarvitaan sanalliseksi merkiksi siitä, että he haluavat olla näiden kanssa. Se on vielä enemmän.



Jotkut teistä löytävät tietoisuuden samanlaisuutta toisten kanssa, mutta se on enemmän. Alatte muistaa asioita – energian mitä kutsun "akaasiseksi heräämiseksi". Useammat ja useammat teistä johdatetaan tilanteisiin, jotka tuntuvat tutuilta, ja näette kasvoja, jotka luulette tuntevanne, kuitenkin se tapahtuu ensi kertaa tässä elämässä! Sitä on tapahtunut kumppanilleni, kun hän menee maihin ja kulttuureihin, joissa hän ei ole ollut koskaan ennen, ja siellä hän tapaa sisaria ja veljiä. Hänen on vaikea lähteä. Monet eivät puhu hänen kieltään ja ovat ulottuvilla vain tulkkien kautta – kuitenkin hän katsoo heitä silmiin ja tietää, että he ovat perhettä. Niin kaukaa haetulta kuin se saattaa näyttääkin, hänen kokemuksensa ympäri maailmaa ovat tuttujen kanssa. Hän tapaa perhettä.



Tämä on merkki vanhasta sielusta ja joillekin teistä sitä tapahtuu uudestaan ja uudestaan. Lisäksi, miten monta kertaa näette kellossa säännöllisesti 11:11? Se ei ole synkronissa sattumalta näkemisen kanssa. Näettekö näitä numeroyhdistelmiä liian usein ollakseen sattumaa? Tiesittekö, että tämä on jakelujärjestelmä vanhoille sieluille, jotta he tietävät olevansa vanhoja sieluja? Tästä siinä on kyse. Se on kommunikointijärjestelmä, rakkausjärjestelmä, mikä sanoo: "Tiedämme, kuka olet, vanha sielu!"



Kolmas ominaisuus



Kenties olet nainen, jolla ei ole koskaan ollut lapsia. Kuitenkin jollain tasolla sinulla on! Tiedät sen ja voit tuntea sen. Kenties sinulla ei ole koskaan ollut lapsia ja päätät, ettei sinulle tulekaan! Sinulla ei tarvitse olla, koska tunnet, että sinulla on ollut lapsia uudestaan ja uudestaan ja nyt on levon aika. Mutta tiedät, millaista se on, eikö vain? Tiedät oikeasti, vanha sielu. Olet ollut täällä riittävän usein, että akaasiasi soi syvämietteisenä äitinä olemista. Sama pätee miehiin. Mies joka on luonteeltaan lempeä ja joka ei koskaan satuttaisi toista ihmistä, voi intuitiivisesti tietää, että hän on ollut soturi. Hän tuntee tai näkee unta, että hän on laittanut miekan toisen ihmisen läpi useita kertoja, ja hän tietää, miltä tuntuu ottaa henki. Jos olet mies, joka kuuntelee minua nyt, haastan sinut menemään siihen mielessäsi kanssani. Tunnet sen ja tiedät, että olet osallistunut halpamaisiin tekoihin. Se soi akaasiassasi ja se on osa solurakennettasi. Niin lempeä tai kunnioittava kuin saatatkin olla tällä kertaa, teidät, että sisälläsi on soturi.



Jos haluatte tulla todella esoteeriseksi, kuunnelkaa tätä. Naiset yleisössä, tekin tiedätte, että teillä on soturi sisällänne, ja voitte tuntea sen. Olette osallistuneet maapallon taistelukentille ja tiedätte sen. Vaikka ette ehkä reagoi miehenä olemiseen, voitte reagoida taisteludraaman energiassa olemiseen. Tiedätte, millaista on selviytyä taistelukentällä tai olla selviytymättä. Historiaan sisältyy niin paljon voitettuja ja hävittyjä taisteluja, että se merkitsee, että kaikki te tässä huoneessa olette osallistuneet täysillä moniin niistä. Joskus kuolitte Jumalanne vuoksi ja joskus kuolitte ei-minkään vuoksi, mutta teillä kaikilla on kokemus sen tietämisestä, miltä tuntuu tulla ja lähteä nopeasti ja kuolla dramaattisesti.



Miehet ja naiset, kannatte tuota menneisyyden energiaa, ja seuraavalla kerralla se vaikuttaa teihin ja voitte päättää, haluatteko tehdä sen uudestaan vai ette. Vanhemmassa energiassa monet teistä ovat päättäneet tehdä sen uudestaan ja uudestaan ja sotamiesten ja –naisten perheitä syntyy. Toiset heräävät tunteeseen, että ovat valmiita kaiken sen osalta. Joistain taisteluväsyneistä miehistä tulee äitejä [Kryon hymyilee].



Neljäs ominaisuus



On hyvin monia merkkejä vanhana sieluna olemisesta, joita ette ehkä tiedä. Jotkut piiloutuvat. Tässä on yksi, mitä haluan teidän tutkivan mielessänne, kun istutte siinä: oletteko naiivi vai viisas? No niin, käsitän, että naiivi ihminen ei koskaan ajattele olevansa naiivi. Puhun ikävuotenne ylittävästä viisaudesta. Onko teillä ikävuotenne ylittävää viisautta? Vastaus on joka tapauksessa "kyllä". Tiedätte sen. Istutte siinä täysin rehellisenä kehollenne ja tietoisuudellenne ja tiedätte sen. Täällä on joitain nuoria ihmisiä, jotka tuntevat sen syvästi – ikävuodet ylittävän viisauden. Miten se on mahdollista? Miten voitte kuvata, miltä se tuntuu? Rakkaat ystävät, olen juuri antanut teille yhden avaimen sen tietämiseen, että olette vanha sielu, ja tiedän myös, että te ette koskaan puhu siitä kenenkään kanssa.



Miten voisitte koskaan sanoa sellaista kenellekään ilman, että hän uskoo egonne olevan hallitsematon? Jos sanotte: "Olen viisaampi kuin kukaan ympärilläni", ihmiset kyseenalaistavat motiivinne eivätkä kenties halua olla lähellänne. Mutta rehellisesti sanottuna näin meidän kesken, eikö siltä tunnu? Rakas ystävä, tässä on salaisuus, mitä kannat, ja tämä on sinulle yhteistä tämän ryhmän kanssa. Kokoonnut heidän kanssaan ja oivallat, että olet löytänyt viisaan perheen. Viisautenne tulee kokemuksista. Olette maksaneet siitä, rakkaat ystävät. Näin tiedätte olevanne vanha sielu.



Viides ominaisuus



Seuraava kohta on vaikea käsitellä ja olemme puhuneet siitä aiemmin useissa viimeaikaisissa kanavoinneissa. On yksi asia, minkä akaasia luo persoonallisuuteenne. Eläminen uudestaan ja uudestaan vanhassa energiassa aiheuttaa itsearvostusongelmia. Aioneita olette puskeneet vanhaa energiaa vastaan ettekä ole pärjänneet hyvin. Vanha energia oli aina ohjaksissa ja teidän oli joko piilouduttava siltä tai taisteltava sitä vastaan. Monet teistä kuolivat sen vuoksi. Tilanne ei koskaan oikeastaan parantunut historian aikana. Vietitte elämän toisensa jälkeen tässä tilassa ja teidät lyötiin aina – kunnes nyt.



Nyt heräätte tällä planeetalla aikana, jota muinaisihmiset ennustivat. Siinä on merkittävä muutospotentiaali ja profetiat toteutuvat. Energia on viimeinkin teidän puolellanne ja siitä olemme puhuneet muutaman viime vuoden. Mikä on kuitenkin asenteenne tämän taistelun vuoksi vanhan energian kanssa? Se on täydellinen itsearvostuksen puute. En aio pyytää teitä nostamaan kättänne tämän vahvistamiseksi, sillä useimmat teistä tuntevat sen. Tutkikaa sieluanne nyt ja tiedätte, että olen oikeassa. Saatatte olla itsevarma ulkoapäin ja saatatte olla vahva muille, mutta kun olette yksin, mietitte, kuka olette. Mietitte, selviydyttekö. Mietitte, oletteko oikeassa. Tämä on vanha sielu.



Kokemuksenne kautta historian saavat teidät etsimään nyt mielessänne, oletteko täällä olemisen arvoinen tässä uudessa energiassa. Logiikkanne punnitsee tätä kaikkea ja päätyy usein tähän tulokseen: "Kenties en ole täällä olemisen arvoinen" tai "Tapahtuuko se taas?" tai "Olen liian kyllästynyt tähän!" Näin ajattelette, eikö vain? Itsearvostuksen puute on vanhan sielun ominaisuus. Se on täysin ymmärrettävää. Miten monta kertaa häviätte saman kilpailun, ennen kuin ette enää halua osallistua siihen? Mutta kilpailu on muuttunut.



Planeetan energia alkaa kääntyä ympäri ja tietoisuuden valo-pimeystasapaino muuttuu kovasti. Kun opitte, kuka olette, miksi olette täällä ja miksi tunnette niin, kuin tunnette, kaikessa alkaa olla tolkkua. Ei ole mitään parempaa kuin totuuden löytäminen, sillä se selvittää menneisyyden. Totuuden löytäminen menneisyydestä laittaa tulevaisuuden perspektiiviin ja alatte saada ansaitsemanne itsearvostuksen.



Pimeyden ja vanhan energian taisteluja on kaikkialla ympärillänne ja katselette, kun yhteiskunta taistelee niitä täysin eri tavoilla. On yleistunne, että ihmiset haluavat kollektiivisesti kaikkialla tasavertaisuutta, mukavaa elämää, oikeudenmukaisuutta, hyvää elämänlaatua ja valtiojohdon rehellisyyttä. Tämä on päätaistelu tänä päivänä – vahdinvaihto asioiden tekemisestä samalla tavalla johonkin, mitä ihmiskunta ei ole nähnyt aiemmin.



Kuudes ominaisuus



Tarkoituksen löytäminen. Vanhalla sielulla on niin paljon entistä kokemusta ja historiaa, että monet katsovat ympärille sanoen: "Mikä täällä olemiseni tarkoitus on?" Usein he etsivät toisia kertomaan, mikä se on. He menevät tilaisuuksiin, missä he melko varmasti tietävät, mikä se on, mutta syvällä sisällä heillä ei ole aavistustakaan. He kysyvät: "Mikä tarkoitukseni on? Mitä teen täällä?" Tämä johtuu siitä, että energia on erilaista.



Vanhana sieluna esitätte näitä esoteerisia kysymyksiä, koska jotkut teistä – jos eivät kaikki – tuntevat jollain tasolla tyytymättömyyttä siinä, mitä teette. Ajattelette, ettei se riitä tai se on mennyt eri suuntaan, kuin luulitte alussa. Vanha sielu, kysymyksesi osoittavat todella, että olet vanha sielu! Uudessa energiassa asioiden oppiminen uudestaan on hämmentävää ja turhauttavaa! Sillä niin monta kertaa kuin oletkin elänyt aiemmin, et ole koskaan elänyt tässä energiassa.



Tämä on ensisijainen energia teille ja näin tunnette vähän eksyneenne tai kenties elämänne tarkoitus ei ole selvä, koska uusi energia ei anna teille samaa palautetta kuin vanha energia. Tiedätte sen, koska ette voi luottaa siihen, mitä tunnette. Niinpä esitätte kysymyksen: "Teenkö oikein? Onko jotain, mitä minun pitäisi tehdä paremmin tai useammin?"



Sanon tämän taas. Vanha sielu, kun alat muuttua vanhoista tavoista, voimasi alkaa todella näkyä. Et oivalla ainoastaan, kuka olet, vaan myös että ansaitset olla täällä. Olet tullut mukanasi niin paljon kokemusta, mitä alat vetää sitä akaasiasta. Et ehkä edes käsitä tekeväsi sitä, mutta todella vedät. Intuitiosta tulee parempi ja alat saada neuvoja omaan elämääsi. Saat synkronismia siinä, minne mennä ja mitä tehdä, ja tämä perustuu kaikki siihen, että olet vanha sielu tänä päivänä.



Rakkaat ystävät, ne jotka vasta tulevat planeetalle, katselevat ympärille ja opettelevat, miten asiat toimivat. He vain selviytyvät. Heillä ei ole vielä niitä kokemustyökaluja, joita teillä on. Heillä tulee olemaan, mutta he vasta selvittävät niitä. Te kuitenkin tiedätte, mistä on kyse, ja teillä on muistamisen viisautta. Alatte ratkaista ihmiskunnan ongelmia ja jokin aikaa sitten kerroimme teille, mikä elämänne tarkoitus on. Kehotimme teitä rentoutumaan ja vain olemaan täällä. Kerroimme, ettei sillä ole merkitystä, mitä teette, ja ettei työnne ole yhtä tärkeää kuin läsnäolonne. Tämä käsitys ei toimi sen kanssa, mitä vanhempanne kertoivat teille.



Kuunnelkaa: sillä ei ole merkitystä, mitä teette! Valonne auttaa tätä planeettaa, ei työnne. Sen etsiminen, kuka olette, auttaa tätä planeettaa. Pelkkä istuminen tuolissa tänään auttaa tätä planeettaa! Kristalliverkko muistaa, mitä teette, ja tietoisen etsintänne luoma energia kestää sukupolvia. Olemalla täällä kokeneena sieluna laitatte kokemuksenne viisauden tämän planeetan verkkoihin – elämienne kypsän energian. Tätä te teette tällä hetkellä.



Tämä planeetan uusi energia tällä hetkellä on kuin sieni, joka imee kokemustanne ja akaasista voimaanne, jotta seuraavat sukupolvet saavat sen, mitä te olette oppineet vanhana sieluna. Tässä on järjestelmä, mikä ylittää kovasti sen, mitä ajattelette sen voivan olla. Istuessanne epätoivoisesti miettimässä, ansaitsetteko olla täällä ja mikä elämänne tarkoitus on, tämä planeetta imee kirjaimellisesti kaikkea, mitä olette tehneet ja miten olette kypsyneet sen vuoksi. Tämä on järjestelmä, mistä vanhan sielun täytyy tietää.



Rentoutukaa ja olkaa. Tietäkää, että olette täällä tarkoituksesta. Rentoutukaa ja antakaa synkronismin työntää teidät seuraavalle alueelle, mikä on suotuisa ja kaunis teille, jos sallitte sen olla. Olette käyneet läpi niin monia elämiä, missä olette kärsineet, että teidän on helppoa ajatella, että olette täällä kärsimässä taas. Ette ole! Vanhemmat, toisitteko lapsenne tähän maailmaan sillä tarkoituksella, että he voivat kärsiä kanssanne? Ei siinä ole järkeä. Siinä ei ole henkistä maalaisjärkeä! Teidän täytyy alkaa käyttää Hengen älykkyyttä, mikä kysyisi: "Mitä tekisin, jos olisin rakastava ja hyväntahtoinen Jumala?" Sitten jollain tasolla ääni sisällänne sanoo: "Sinä olet! Olet osa koko luomakuntaa." Voitte vastata omiin loogisiin kysymyksiinne, jos haluatte, koska viisautenne antaa teille terveen järjen väläyksiä luojan mielestä.



Seitsemäs ominaisuus



Lopuksi numero seitsemän, ettekä ehkä koskaan ajattelisi tätä. Rakkaat ystävät, teillä on jotain, minkä tunnette syvästi, ja se on ilmiselvää. Kuitenkin luulette kaikilla olevan sen. Heillä ei ole. Vanhalla sielulla on tässä energiassa kyky tuntea syvästi Jumalan rakkaus ja toisilla ei ole. Tämä vaatii kypsyyttä! Vaatii elämien kokemusta ymmärtää luojan hyväntahtoisuus ja se, miltä se tuntuu ja mitä se merkitsee sisällä.



Tästä syystä on erittäin vaikeaa saada nuori sielu uhrina olemisesta Jumalan rakkauden tuntemiseen. Sillä ei ole aavistustakaan, miltä se tuntuu! Teillä on! Tässä on jotain, mitä en ole koskaan ennen sanonut kumppanistani, ja paljastan sen tässä ensimmäistä kertaa. Hän on kertonut teille Kryon-tarinan monta kertaa vuosien saatossa ja sanonut, mitä hänelle tapahtui, kun hän istui ensimmäisen kerran tuoliin ja kutsui minua. Hän tunsi tunteen! Tämä oli hänen katalyyttinsä ja se salli hänen istua tuolissa uudestaan ja uudestaan. Hän ei ainoastaan tuntenut sitä, vaan hän myös piti siitä. Jollain tasolla insinööri tunnisti sen ja tiesi, mitä se oli. Hän oli vanha sielu! Hän oli vanha sielu ja hän oli valmis tuntemaan Jumalan rakkauden. Hän tunnisti perheen ja rakkaat ystävät – uudet sielut eivät tunnista. He eivät tunnista sitä tunnetta, mikä teillä on ja mikä on kypsyys luojan rakastamana olemisesta. He tulevat tunnistamaan, mutta se vaatii kokemusta.



Jos olet vanha sielu, voit tuntea sen. Jos voit tuntea sen, olet vanha sielu. Onneksi olkoon teille kaikille olemisesta se, kuka olette. Olette niitä, jotka muuttavat planeettaa. Olette tulleet tähän huoneeseen kaikkialta – monista maista ja monista kielistä – ja teillä kaikilla on yksi yhteinen asia tällä hetkellä: olette yhdessä ja voitte tuntea Jumalan rakkauden.



Muutat planeettaa läsnäolollasi täällä, valotyöntekijä. Kristalliverkko imee sisältämääsi valoa, minkä olet ansainnut ja tuonut meille kaikille. Tämä on syvällinen järjestelmä ja planeetan uuden energian täytyy kokea vanhat sielut ja niiden viisaus voidakseen vaikuttaa niihin, joita syntyy tulevaisuudessa. Tämä järjestelmä on esoteerinen, vaikea kuvailla ja syvällinen. Ajatelkaa sitä. Elämällä täällä tänään täytätte verkkoja tiedolla ja viisaudella tulevia sukupolvia varten.



Miten luulette, että ihmiskunta koskaan kypsyy ja kehittyy henkisesti ilman tätä tietoa? Vastaus on, ettei se voi tehdä sitä, ellei tule muutosta, ja tämän muutoksen katalyytti on vanhan sielun akaasiakokemus. Olette niitä, jotka laittavat sen suoraan planeetan verkkoihin vain olemalla täällä ja ymmärtämällä tämän. Tämä ja aikakapselien avautuminen* luo hitaasti ylösnousseen planeetan. Kylvätte tulevaisuuden siemeniä vain olemalla tässä huoneessa ja antamalla meidän puhua teille.



Lopetan. Mitä aiotte tehdä tällä informaatiolla? Haluan teidän ajattelevan näitä asioita, jos voitte ja haluatte. Haluan teidän ajattelevan niitä kaikkia ja esittävän kysymyksen: "Onko mahdollista, että olen enemmän kuin ajattelen olevani? Onko mahdollista, että Jumala tuntee minut, kun istun tässä kaikkien maallisten ongelmieni ja turhautumieni kanssa? Välittääkö Jumala oikeasti kaikista niistä asioista, joita minun täytyy tehdä, tai lapsista jotka minun täytyy kasvattaa? Välittääkö Jumala sukulaisista, joita minun täytyy miellyttää, tai pomoista töissä? Onko mahdollista, että Jumala rakastaa minua kaikessa tässä?"



Vastaus on "kyllä, kyllä, kyllä ja kyllä"!



Niin tärkeä olet, vanha sielu! Onneksi olkoon. Tämä on täällä olemisesi tarkoitus – vain elää ja tietää, että sinua rakastetaan.



Ja niin se on.



Kryon



*Kanavointi numero 141 "The Nodes and Nulls of Earth Part 2"


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

11.4.2015 MAAPALLON TUNTEMATON HISTORIA

ViestiKirjoittaja hammer » 17.07.2015 22:15

MAAPALLON TUNTEMATON HISTORIA

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
11.4.2015 Istanbul, Turkki
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kryon oli Istanbulissa hämmästyttävä! Historiallisen suuren väkijoukon edessä Kryon kertoi turkkilaisille ihmisille jotain, mitä he olivat epäilleet: planeetan historia on laajempi, kuin ajattelette ja osia tuosta tuntemattomasta historiasta on haudattuna juuri siihen, missä olette!

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Istanbulissa 11.4.2015.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Teidän suuntaanne puhaltaa uusi tuuli. Tunnetteko sen? Tällä on uutta energiaa. Tiedän, missä olen [Istanbulissa, Turkissa].

Rakkaat ystävät, haluan antaa teille vähän informaatiota paikasta, jossa istutte. Meille on hyvin tavallista, että ollessamme tietyn kulttuurin energiassa annamme informaatiota siitä. Olemme tehneet näin monta kertaa monissa paikoissa. Juuri äskettäin [maaliskuu 2015] teimme sen keskellä Australiaksi kutsumaanne mannerta. Olemme tehneet sen Etelä-Ranskassa, Yhdistyneissä kuningaskunnissa, Bulgariassa ja useissa osissa Venäjää. Nämä nimet edustavat maita, joita teillä on tänä päivänä – ei menneisyydessä olleita. Olemme puhuneet tästä myös Unkarissa. Kuitenkin joka kerta antaessani tällaisen maan nimen, teillä on kuva, missä se on tänä päivänä. Kuitenkin rajat jotka on piirretty nykyisille maannimille, ovat hyvin viimeaikaisia versioita hyvin eri tarinasta. Tunnette nämä maat ainoastaan oman historianne raameissa. Haluan antaa teille suuremman historian tänään. Haluan kertoa teille kertomattoman tarinan – tuntemattoman historian.

Tämä ei ole kovin pitkä kanavointi, mutta se on täynnä syvällistä informaatiota teille. Vaikka tämän päivän viesti on osoitettu erityisesti edessäni istuville, yleisviesti on kaikille. Ajatuksena on, että muinaishistoria on löytymässä pian. Näiden löytöjen myötä tulee vastaamattomia kysymyksiä menneisyyden ihmiskunnasta. Tämä kanavointi auttaa teitä vastaamaan joihinkin kysymyksiin näistä mysteereistä. Lukekaa eteenpäin.

Haluan kysyä edessäni olevilta tätä: kuka luulet oikeasti olevasi? Vanha sielu, jos olet seurannut informaatiotani aiemmin, tiedät, että olen kertonut teille monta kertaa vuosien saatossa, että ihmiskunnan historia on erittäin pitkä. Jotkut teistä uskovat, että sivilisaation tyyssija, siemenet, alku saattaa keskittyä sellaisiin paikkoihin kuin Induslaakso [Muinais-Pakistan, Intia, Afganistan]. Sieltä on löydetty erittäin vanha sivilisaatio. Kuitenkin se on vain sivilisaation tuon vaiheen historia. Haluan selittää jotain teille.

Ihmiskunnalla on ollut viisi alkua. Kun sanon "alku", tarkoitan, että sivilisaatio mitä kutsutaan ihmiskunnaksi, on syntynyt, kehittynyt ja melkein päättynyt neljä kertaa ennen teitä. Olette sivilisaatiossa numero viisi. Se on noin 10000 vuotta vanha teille, joten juhliessanne ns. historiaanne, katsotte oikeasti vain viimeistä vaihetta – numeroa viisi. Ajatelkaa tätä! Oli neljä muuta ihmissivilisaatiota ennen omaanne. Minulla on syy kertoa teille tämä.

Tiedoksi, että on monia auktoriteetteja, jotka päiväävät asiat eri tavalla, joilla on vähemmän tai enemmän vaiheita ja jotka ajattelevat, että kaikki vuoden 2012 jälkeen on vielä yksi vaihe. Mutta haluan teidän tietävän, että tässä käsittelyssä ei ole kyse yksityiskohtaisista päivämääristä, vaan sen syvällisyydestä, mitä nyt on löydetty – enemmän historiaa kuin luulette ja sieluryhmänne paljon vanhempi rooli.

Esitän teille henkilökohtaisen kysymyksen. Tämä on kaikille lukijoille ja kuuntelijoille nyt ja myöhemmin. Missä olet ollut? Mitä olet tehnyt? Siitä näyttää olevan vain muutama päivä, kun kumppanini oli ns. Australian punaisessa keskikohdassa. Siellä hän juhli ihmisrotua, joka on selviytynyt kaikista viidestä sivilisaatiojärjestelmästä tai –vaiheesta! Aboriginaalit ovat yli 40000 vuotta vanhoja – kuitenkin teidän historianne ulottuu vain 10000 vuoden taakse. Niinpä minulla on kysymys teille. Missä olit 20000 vuotta sitten? Oletko koskaan ajatellut sitä? Akaasinen historianne on valtava, mutta historiakirjoissanne ei ole tallennettua sitä historiaa, mikä ulottuu näin kauas taaksepäin – mutta todellinen historia jatkui! Ja se jatkui täällä! Riippumatta historioitsijoidenne puheista, täällä oli paljon ennen sitä, mikä teille on kerrottu olleen alku.

Haluan kertoa teille sivilisaatiosta kahdessa ensimmäisessä vaiheessa. Ette koskaan löydä vankkoja todisteita näistä ajoista mistään päin maapalloa – kuitenkin yksi niistä oli noin 10000 vuotta vanha. Silloin oli paljon vähemmän ihmisiä, vähemmän vaikutusta planeettaan ja eroosio on lähes täysin poistanut todisteet heistä ja siitä, mitä he jättivät jälkeensä.

Ihmiskunta ei alkanut yhdestä paikasta. Aboriginaaleilla ei ole etulyöntiasemaa ihmisen olemassaolohistoriassa. He olivat vain hyvin eristäytyneitä silloin ja siksi heidän historiaansa voidaan tutkia yhdessä paikassa alusta saakka kuin aikakapselia. Mutta Eurooppa oli erilainen ja moninaisuus loi täällä paljon enemmän kehittymistä ja vuorovaikutusta ryhmien välille. Se aiheutti myös ongelmia, mitkä käänsivät historian ympäri monta kertaa.

Haluan teidän ajattelevan tätä, koska sielunne ei aloittanut 10000 vuotta sitten. Tuskin! Olette hyvin vanha sielu. Nyt seuraava on tämän huoneen yleisölle. Mitä jos kertoisin teille, että monet teistä olivat sivilisaatioryhmässä [karmaryhmä] ja jäitte tänne ja elitte täällä jo ennen sitä historiaa, mitä ajattelette täällä olleen? Tästä tulee monimutkaista, koska tunnette tänä päivänä vain nykyiset rajat ja nykyiset maannimet. Jos sanoisin teille Suurempi Persia, mitä se merkitsisi teille? Olisiko se kolme maata? Neljä maata? Kenties viisi? Tällä alueella oli hyvin erilaiset rajat tuolloin, jotka muuttuivat koko ajan, eri aluenimien kera. Mutta tätä ei tapahtunut sivilisaatiovaiheessa yksi ja kaksi, sillä ne olivat hyvin pieniä.

Ihmiskunta päätti aiemmat vaiheensa useista syistä. Ette koskaan tuhonneet itseänne, mutta pääsitte lähelle sitä. Gaia, maapallo, ei myöskään ollut vastuussa. Ihmistietoisuus teki sen aina. Ihmisen täytyi kasvaa niin kuin lapset, mutta monissa vaiheissa. Niiden eleganttien ajatusten kehittyminen vei kauan, joita teillä on tänä päivänä organisoidusta yhteiskunnasta ja henkisyysjärjestelmistä. Matala tietoisuus oli muiden vaiheiden päättymisen syy. Ette tulleet toimeen. Kun väkimäärä on pieni ja keskittynyt [ryhmittynyt], on helppoa nähdä, miten sodan aiheuttama sairaus ja ravinnonpuute voi kiitää pienen kylän läpi ja tappaa melkein kaikki. Silloin sairaus oli täydellinen mysteeri ja jotkut tunsivat, että sen aiheutti taika, mikä teki siitä vielä pelottavampaa.

Puhun nyt taas ryhmälle edessäni: teitä ei ollut kovin paljon verrattuna tähän päivään, mutta olitte tosiaan täällä! Olitte täällä kaikki vaiheet! Sinä, vanha sielu, olit tällä maaperällä! Taas kerran, missä on "täällä"? Minäpä piirrän teille toisen kartan. Aluetta niin kaukana kuin Bosnia, Kroatia ja Serbia, aina nykyiseen Persiaan, Turkkiin, Syyriaan ja Iraniin saakka, pidettiin yhtenä paikkana! Ajatelkaa sitä nyt, koska se on historiaa ennen 10000 vuotta sitten, mistä puhumme hetken kuluttua.

Myös historiallisesta vaiheesta kolme teidän on erittäin vaikea löytää koskaan todisteita, koska ihmiset eivät rakentaneet suuria rakenteita silloin. Se ei ollut intuitiivista silloin. Vaiheessa yksi, kaksi ja kolme ihmiset seurasivat vaistojaan siitä, mitä he näkivät ympärillään. Eläinkunta ei rakentanut rakenteita ja elänyt niissä. Eläimet liikkuivat ympäriinsä ja seurasivat vuodenaikoja. Ne eivät olleet koskaan samassa paikassa kovin kauaa. Niinpä ihmisillä oli samanlaista. Silloin ei ollut maanviljelyä. Uskokaa tai älkää, mutta ihmiskunta ei koskaan kylvänyt mitään ennen vaihetta neljä. Se mitä pidätte intuitiivisena ja normaalina tänä päivänä, ei ollut heidän ajattelutapansa. He liikkuivat aina vuodenaikojen mukaan. He tulivat aina samoihin paikkoihin uudestaan ja uudestaan vuosien saatossa. He söivät, mitä oli saatavilla, säätilan ja elämän resurssien ajamina.

Tämä johti aina aluetaisteluihin vedestä ja metsästysmaista, jolloin epäkypsä ajattelu vallitsi ja lopulta tapahtui tappamista. Näytitte silloin samanlaiselta kuin nyt. Ette olleet luolamiehiä, mutta teillä oli hyvin matala tietoisuus – oli älykkyyttä, mutta matalan tietoisuuden kera. Oli aina valtakamppailuja ja epäkypsä tietoisuus ei melkein koskaan saa aikaan suvaitsevaisuuden korkeaa tietä. Luulen teidän ymmärtävän tämän, sillä myös tämän päivän modernissa kulttuurissanne olette nähneet jäänteitä tästä, selvästi toisessa maailmansodassa. Matala tietoisuus aiheuttaa sivilisaation tuhoutumisen. Tämä on merkittävä muutos, mistä puhumme tässä kehittyvän ihmisen uudessa ajassa.

Teiltä vei melkein 30000 vuotta päästä vaiheeseen neljä ja aloitte olla hienostuneempia yhteisöajattelussanne. Teitte rakenteita, suuria sellaisia, ja jotkut niistä keskitettiin ja ryhmiteltiin kaupunkivaltioiksi. Asetuitte aloillenne ja teidän oli kerättävä resursseja kaikkialta ja varastoitava niitä. Siis vaihe neljä asettuu omalla asteikollani noin 20000 vuoden päähän. Ajatelkaa hetki: mitä tapahtui tänä aikana aboriginaali-ihmisille? Ei mitään! He pysyvät entisellään. Mikään ei koskettanut heitä. He eivät koskaan tavanneet toisia, joten heillä oli sivilisaatio, mikä oli jumissa, mutta syvällinen johdonmukaisuudessaan. Tämä on dokumentoitu.

Näytän teille tämän anteekseni todisteen, että ihmiskunta on ollut täällä ainakin 40000 vuotta tai enemmän. Tällä planeetalla on myös paikkoja, missä on vahvistus kaltaisenne ihmisen olemassaolosta 60000 vuotta sitten. Kuitenkin eurooppalainen historianne on vain 10000 vuotta vanha! Tässä ei ole järkeä. Missä olitte 20000 vuotta sitten? Vastaus on täällä, historiassa jonka kohta löydätte.

Yksi tämän planeetan uusista energiaominaisuuksista on akaasian herääminen. Alatte muistaa aivan alun, kenties maan solmujen tai vain yksinkertaisen elämisen ympärillä. Sivilisaatio alkoi alun perin plejadilaisista kodeista [Nodes and Nulls of Earth]. Yksi niistä on myös lähellä, kun puhun teille [Ararat-vuori, nolla]. Missä olitte? Haluaisin tehdä teihin vaikutuksen jollain. Olette olleet osa tätä maapalapeliä kauan, jo kauan ennen kuin tiedätte.

Haluan puhua sivilisaatiovaiheesta neljä, koska alatte nyt löytää sen. Rakkaat ystävät, alueilla joista olen juuri kertonut teille, on hyvin paljon löydettävää, ja se on niin mystistä teille, että teidän täytyy kirjoittaa uudestaan koko ajatus siitä, mitä täällä on tapahtunut. Mutta se ei ole iso uutinen. On reinkarnoitumisalttius, mistä olemme kertoneet teille monta kertaa vuosien varrella. On fakta, että teillä on taipumus inkarnoitua perheryhmiin ja pysyä tietyillä alueilla. Pysytte uudestaan ja uudestaan. Reinkarnaatiojärjestelmä on muuttunut viimeisenä 30000 vuotena ja hienostuneemmat ihmiset alkavat reinkarnoitua toisiin paikkoihin edesauttaakseen moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta moniyhteiskunnissa. Tätä on tapahtunut ainoastaan viimeisenä 10000 vuotena. Ennen sitä pysyitte samassa karmaperheessä uudestaan ja uudestaan.

Joillakin teistä tässä huoneessa on vanhan sielun shamaanienergiaa eikä teillä ole aavistustakaan, mitä jalkojenne alla on. Siellä on sivilisaatiokerroksia, eikä vain menneiltä 10000 vuodelta. On mielenkiintoista, että tällä hetkellä tämä on planeetan yksi ainoista maista tällä alueella [Turkki], joka sallii poliittisesti kaivaa ja löytää sen, mitä siellä on! Melkein kaikki muut aiemmin mainitsemani maat ovat jollain tavoin vaikeuksissa tai niillä ei ole resursseja tai kenties uskomusjärjestelmää, mikä sallii sen. Se estää niiltä merkittävät löydöt tällä erää, mutta ei täällä.

Rakkaat ystävät, on merkittäviä ja suuria asioita löydettävänä ja kun löydätte, tiedätte, ettei se ole tunnustettua historiaanne! Kun alatte löytää historiallisia artefakteja vaiheesta neljä, ne ovat hyvin erilaisia kuin mitkään viimeisenä 10000 vuotena ja ne ovat toisesta tietoisuudesta ja rakennustyylistä. Mitä jos kertoisin teille, että jotkut niistä "kajahtelevat" akaasiassanne? Mitä jos kertoisin teille, että rakensit joitain niistä, vanha sielu?

Miten kerron teille näitä asioita ilman, että ne kuulostavat erittäin kummallisilta? Ihmiskunta kasvoi kuin lapset tuhansien vuosien saatossa, hitaan tietoisuusmuutoksen kera. Annan teille informaatiota, josta kukaan historioitsija ei ole samaa mieltä. Useimmat auktoriteetit tuntevat, että ihmisluonne on ollut aina sama. Se ei ole totta. Ainoastaan kuluneet 10000 vuotta ihmisluonne on sellainen, minkä todella tunnistaisitte tai mihin samaistuisitte. Vaiheessa neljä se oli hyvin erilainen.

On merkittäviä tuntemattomia arkistoja entisistä sivilisaatioista, jotka ovat aivan jalkojenne alla. On paikkoja, joihin ette ole vielä katsoneet, mm. merienne rannikoilla. Kun löydätte ne, se laajentaa horisonttianne kenties siitä, miten kauan teillä on ollut merkittävä sivilisaatio täällä. Maapallolla on hyvin harvoja paikkoja, joissa ollessani voin sanoa näin. Teillä on mahtava historia täällä ja jotkut teistä löytävät sen elinaikanaan. Tuleva teknologia paljastaa asioita, joita ette ole koskaan ennen nähneet – paikoissa joihin ette ole koskaan odottaneet katsovanne tai joihin ei annettu katsoa. Se mitä löydätte, on mysteeri arkeologeille ja he raapivat päätään. On patsaita ja kuvahahmoja, joita ette ole koskaan ennen nähneet. Seinissä on kirjoituksia, jotka viittaavat taivaaseen, ja ajattelette sen olevan vain astrologiaa. Se ei ole. Voi, se on jotain täysin muuta!

Astrologia on yksi planeetan vanhimmista tieteistä, mutta se ei ole kuin 12000 vuotta vanhaa. Tämä johtuu siitä, että se on hienostunut järjestelmä, joka tietoisen ihmisen täytyi kehittää historiassanne. Seinissä on kirjoituksia ja kuvia, joita ette tunnista. Jotkut niistä ovat hyvin mystisiä ja niillä on pitkulainen päämuoto. Ajattelette ehkä niiden kuvaavan ihmisiä, joilla on erikoishattu, mutta heillä ei ole. Annan teille yhden tavan tunnistaa vaiheen neljä. Se on täällä, jalkojenne alla, löydettävänänne.

Ymmärrättekö, mitä kerron teille? Olette ikivanhoja. Tämä on ihmiskunnan kehto. Näillä alueilla jotka mainitsin aiemmin tässä viestissä, aloitettiin enemmän sivilisaatioita kuin missään muualla tällä planeetalla. Nämä sivilisaatiot ovat paljon syvällisempiä kuin tiedätte. Monia niistä ette edes tunnusta historiassanne, kuitenkin elitte niissä täällä.

No niin, olen puhunut teille planeetan kristalliverkosta. Se on esoteerinen verkko, mikä muistaa ihmiskunnan tapahtumat ja tietoisuuden. Se on monimutkaista. Kuvitelkaa se näin. Tämä planeetan peittävä kristalliverkko muistaa, mitä ihmiset ovat tehneet ja ajatelleet. Sitä kutsutaan kristalliverkoksi, koska se sisältää ihmiskunnan värähtelyn. Mitä enemmän sivilisaatioita yhdessä paikassa on, sitä enemmän muistetaan, mitä siellä on tapahtunut.

Miten sanon tämän teille? Onko teillä aavistustakaan, miten vanhoja olette? Onko teillä aavistustakaan, miten merkittävän jäljen olette tehneet tähän verkkoon? Teitte sen täällä, kenties 30000 vuotta sitten. Vanha sielu, ankkuroit tämän maan. Sen maa-aines kuuluu sinulle ja olet kasvattanut perheen toisensa jälkeen ja taistellut taistelun toisensa jälkeen täällä! Sillä on suuri merkitys, mitä tämä merkitsee uudessa energiassa. Kuunnelkaa tätä henkistä logiikkaa: ne jotka tekivät pohjatyön täällä, ne jotka rakensivat sivilisaation toisensa jälkeen tänne ja jotka kasvattivat perheen toisensa jälkeen täällä, heräävät luonnostaan ja muuttavat sen. Olette menneisyyden shamaaneja. Te olette niitä. Ettekö tunne sitä? Verkko puhuu teille ja muistaa teidät.

Turkissa puhaltaa tuuli, mikä alkaa muuttaa asioita täällä. Oletteko tunteneet sen? Jotkut teistä pelkäävät sitä. Täällä tapahtuu herääminen, aivan kuten maissa ympärillänne. Akaasia herää ja jotkut teistä tiedostavat muutoksen, mutta ette tiedä, miksi se tapahtuu. Niinpä siksi olen täällä, melkein sovitusti.

Turkissa puhaltaa uusi henkinen tuuli. Turkissa on suvaitsevuutta. Turkissa tapahtuu heräämistä, mitä ette odottaneet joiltain nuorilta ihmisiltä. Turkissa on niitä, jotka eivät halua mitään muutosta. On niitä, jotka ovat panostaneet alueen vanhaan tapaan ja taistelevat sen pitämiseksi vanhana. He eivät halua sen menevän minkäänlaiseen uuteen energiaan, eivät koskaan! Heitä on monia ja he haluavat pelotella teitä. Rakas ystävä, heillä ei ole mahdollisuuksia! Täällä tapahtuu valon ja uuden tietoisuuden herääminen, mitä edustavat ne, jotka ovat 30000 vuotta vanhoja ja valmiita muutokseen! Tämä olette te.

Oma maaperänne, puunne ja myös eläimet tuntevat teidät. Viisaat, luonnon vartijat, tuntevat teidät. Ne moniulotteiset portaalit joita tiedätte olevan täällä, tuntevat teidät. Te valaisette tätä paikkaa.

Menneisyytenne täällä löydetään taas ja todisteita alkaa jo paljastua. Täällä on historiaa, mistä kukaan ei ole tiennyt, paitsi te akaasiassanne. Sanon sen uudestaan. On erittäin harvoja paikkoja, joissa voin istua antamassa tämän kanavoinnin, ja jo oli aikakin, että kumppanini toi minut tänne, jotta voitte kuulla tämän.

Vanha sielu, sinulla on viisautta, mikä voi siirtää tämän alueen mahtavaan paikkaan. Älä ole kärsimätön. Ihmistietoisuus liikkuu hitaasti, mutta se liikkuu jo. Etkö tunne tuulen puhaltavan? Se on raikastavaa. Samaan aikaan se on hämmentävää monille. Kenties ymmärrät nyt, mitä tunnet?

Älä ole se, joka haluaa palata vanhoihin tapoihin. Näe tuo shamaani itsessäsi. Näe se viisas, joka tietää, miksi tulit. Jotkut planeetan vanhimmista sieluista ovat täällä nyt. Tiedättekö, miltä se saa meistä tuntumaan? Olemme olleet kanssanne alusta saakka eikä planeetalla ole kovin monia tällaisia paikkoja. Haluan teidän lähtevän tästä paikasta tänä iltana tietäen, kuka olette.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.5.2015 KOLMIKKO

ViestiKirjoittaja hammer » 26.07.2015 20:18

KOLMIKKO

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
10.5.2015 Charlottesville, Virginia
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tässä on informatiivinen kanavointi Kryonilta siitä, etteivät aivot ole elin, joka luulet niiden olevan! Voisiko olla niin, että ne voisivat olla enemmän, kuin luulet? Mistä intuitio oikeasti tulee? Miksi sydämen sykkiminen jatkuu elämän ajan täysin tahdissa, vaikka aivot kytketään irti? Liity seuraamme tähän ihmeelliseen paljastukseen.

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Virginiassa 10.5.2015.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Tauko joka seuraa aina tervehdystä, annetaan kumppanini poistumiselle. Olette ehkä huomanneet, ettei tähän kanavointiin näytä tapahtuvan valmistautumista. Vanhemmassa energiassa tapahtuisi, kun ihmisen täytyy valmistaa mielensä niin, että rakennetta ja psyykeä tarvitsisi muuntaa. Jos hänen aivoihinsa tehtäisiin tietynlaisia mittauksia, nähtäisiin, että valmistautuminen tapahtuu. Nähtäisiin erilaisten alfa- ja beeta-aaltojen muuttuvan, mutta ei nyt. Syynä on, että jokin aikaa sitten hän antoi luvan yhteensulautumiseen, mikä tarkoittaisi jatkuvaa yhteyttä ja lähempänä kulkemista, mikä tekisi hänestä myötätuntoisemman ihmisen. Samalla ei olisi valmistautumista kanavointiin. Hänellä olisi toinen jalka 3D:ssä ja toinen sen ulkopuolella koko ajan. Niinpä sitten kun tulisi 100%:n aika, hän vain vetäytyisi. Mutta vetäytyminen on hänelle vaikein asia. Kaikki tämä liittyy ihmisaivoihin – mitä niihin liittyy, mitä tiedätte ja mitä ette tiedä, ja mikä teillä kehittyy, minkä voitte tietää nyt.

Tämän illan kanavointi on informatiivinen ja käsittelee asioita, joista emme ole puhuneet aiemmin tällä tavalla. Tuon esiin uuden ajatuksen, mutta se ei ole monimutkaista, koska kyse on vasta esittelystä. Se on kuitenkin kehittyvän ihmisyyskäsityksen esittelyä.

Uusi on usein kiistanalaista

Olette siirtymässä uuteen energiaan, joka muuttaa tietoisuusrakenteenne. Haluan selittää asioita, joita en ole koskaan ennen selittänyt, ja osa tästä on kiistanalaista. Minäpä kommentoin tätä. Uskotte tietyllä tavalla, koska olette oppineet tietyn tavan. Sitten kun olette havainneet jonkin [sitoneet uskomuksen siihen], se kuuluu teille. Sanomme siis, että teillä on ura, missä olette ajatelleet pitkään. Ei mikään ihme, että osa tästä voi osua teihin väärällä tavalla. Mutta nämä asiat voidaan kirjoittaa uusiksi, jos havaitsette ne uudestaan valinnasta.

Niinpä sanon teille tämän: älkää hyväksykö sitä, mitä seuraa, pelkästään siksi, että sanoin sen kanavoinnissa. Haluan teidän erottavan tämän omalla mielellänne ja mittaavan sen toimintakyvyn ja terveen järjen itsellänne. Tehkää siitä totta. Voisiko olla niin, että asiat ovat nyt erilailla kuin alkuperäisessä koulutuksessanne? Muuttuiko energia? Jos muuttui, onko mahdollista, että henkinen tiedostaminen on avannut lisää löydettäviä alueita? Jos osaatte ajatella "opitun laatikon" ulkopuolella, se ehkä alkaa todentaa joitain asioita, joita olette nähneet viime aikoina. Se mitä alun perin opitte, ei ole oikeastaan muuttunut. Siitä on tullut vain suurempi ja se näyttää erilaiselta.

Ihmismieli on monimutkainen

Ihmismieli on monimutkainen. Jos se pitäisi jakaa osiin ja tarkastella sitä erilaista ajattelua, jota ihmiset tekevät, siitä tulisi vielä monimutkaisempaa. Sitä on tutkittu vuosia, mutta 3D-tavalla, ja paras mihin olette kyenneet, on tarkastella ihmismieltä ytimekkäänä synapsitoimintana, joka sallii selviytymisen. Tieteenne mukaan aivot antavat teille kaiken. Ne antavat selviytymisen, ne antavat intuition ja henkisen terävyyden, ne antavat kaikki koordinoidut kehotoiminnot – kaiken. Voitaisiin sanoa, että ne ohjaavat elämänvenettä.

Lisäksi alkaessanne tutkia niitä enemmän, havaitsitte, että oikea ja vasen puolisko tekevät eri asioita ja ovat yhdistyneet eri tavalla naisilla ja miehillä. Kaikki tutkimuksenne ovat osoittaneet aivojen olevan kontrolloija. Ne ovat tietoisuuden ja kaikkien ihmisasioiden keskus.

Todellisten aivojen skenaario

Käsitys jonka tuomme teille tänä iltana, on, ettei ihmisessä ole yksiä aivoja, vaan kolmet. Voidaksenne nähdä tämän selvästi sinä lyhyenä aikana, jonka olemme yhdessä, annan teille parhaan vertauskuvan, johon pystyn, siitä mitä tapahtuu. Sillä perusteella, että te ette tiedä, mitä ette tiedä, olette tehneet parhaanne. Mitä muuta olisitte voineet tehdä? Teillä on katsottavana vain aivot! Siksi aivot ovat kaikki, mitä on. Tulkaa kanssani leikkimään tällä vertauskuvalla. Se on paras, mitä voin tehdä selittääkseni jotain hyvin erityislaatuista ja uutta.

Vertauskuvallinen matka

Olette huoneessa ja katsotte pöytää. Se on modernin ihmisen työpiste ja siinä on tietokone. Melkein kaikki jotka kuuntelevat ja ovat tässä huoneessa, tunnistavat tuon laitteen ja monet ovat käyttäneet sitä. Useimmat teistä tietävät, mitä se tekee. Muinaisihmisillä ei kuitenkaan olisi aavistustakaan. Niinpä tässä esimerkissä ja tätä vertauskuvaa varten teeskentelemme, että meillä on muinaisihminen vain 100 vuoden takaa ja hän tulee työpisteen luo ja hämmästyy näkemästään.

Tässä tarinassa ette voi kommunikoida hänen kanssaan, mutta voitte näyttää hänelle tietokoneen. Ilman selitystä, ilman apua ja kykenemättänne sanomaan mitään, hän näkee sen taian, mitä tietokone pystyy tekemään. Hän voi lukea näytöltä ja hän voi olla vuorovaikutuksessa, yrittäessään tajuta hiirtä ja laitteen toimintaa. Hän alkaa painella näppäimiä ja hän näkee asioita – uskomattomia asioita! Tämä laatikko tekee asioita, joita kukaan kotona ei usko! Tulevaisuus on ällistyttävä! Hän hämmästelee kaiken sen valtavuutta. Hän löytää Googlen, mutta hänellä ei ole aavistustakaan tuosta asiasta. Hän näkee maailman hyppysissään, kaikki on laatikossa. On huumaavaa ajatella tämän informaation ja toiminnan voimaa. Ei ole mitään, mitä se ei tiedä! Kaikki maailman kielet ovat laatikossa. Kaikki informaatio mitä hän koskaan haluasi tietää mistä tahansa, on laatikossa! Mistä tahansa! Sitten hän havaitsee, että hän voi kirjoittaa viestin kenelle tahansa, missä tahansa! Se on myös kommunikointilaite!

Tämä on uskomattoman hämmästyttävää ja lopulta hän lähtee pois kokemuksesta vankka havainto siitä, mitä hän on nähnyt omin silmin! Kun hän palaa aikakoneessaan, hän malttaa tuskin odottaa kertomista omalle sukupolvelleen 100 vuotta sitten siitä, mitä hän on nähnyt – teknologiasta ja laatikosta, joka tekee kaiken ja kommunikoi kaikkien kanssa. Ikään kuin kaikki maailman kirjastot olisivat pienessä laatikossa – kaikki kielet, kaikki mahdolliset tietosanakirjat ja kaikki kysymykset, joita olet koskaan halunnut esittää. Se tietää kaiken kautta historian tunnetuista henkilöistä, kaikki yksityiskohdat – kaikki on yhdessä laatikossa ja se on jokaisen ihmisen ulottuvilla. Tämä havainto ilman mitään selitystä on vankka ja looginen, mutta se on virheellinen.

Kätketty yhteys

Te tiedätte paremmin, eikö vain? Nimittäin tiedätte, että tuo "laatikko" on yhteydessä internetiin. Jos irrotatte tietokoneen netistä, se on vain tietokonelaite. Se laskee. Voi, pystytte ehkä kirjoittamaan kirjeen sillä tai pystytte ehkä tekemään taulukon sillä, mutta ette voi kysyä siltä mitään, koska se ei ole yhteydessä!

Tuo muinaisihminen ei ymmärtänyt eikä pystynyt alkuunkaan ajattelemaan World Wide Webiä. Hän ei nähnyt pikkuruista johtoa, joka oli kytkettynä tietokoneeseen ja joka antoi sille maagisen kyvyn tietää kaiken kaikesta. Vaikka hän olisi nähnytkin tuon johdon, se olisi ollut merkityksetön hänen havaintotavalleen. Hänen mielestään tuo laatikko teki sen kaiken. Hän oli nähnyt sen!

No niin, tuodaanpa teidät takaisin aivoihin. Kaikki mitä teillä on ollut tutkittavana kaikki nämä vuodet ihmisinä, ovat hämmästyttävät ja maagiset aivot, kuten te ajattelette. Ette tiedä aivojen yhteydestä moniulotteiseen internetiin, joka on kehossa. Miten voisitte tietää?

Ihmisaivot

Aivonne ovat suuri ja upea kemiallinen synapsitietokone. Minäpä määrittelen tätä lisää. Synapsi – niin kuin puhumme siitä – on sähkömagneettisignaalien aktiivinen prosessi, joka kulkee aivoissa hermomatriisikäytäviä pitkin [strukturoidut hermoradat ja –kimput]. Sitä tapahtuu monilta risteysalueilta [paikoista] toisiin salamavauhtia. Se antaa teille kyvyn kontrolloida selviytymistänne, kehoanne ja ajatuksianne 3D:ssä.

Laaja-alainen ajattelu – niin kuin te ymmärrätte sen – liittyy aivoihin. Olette katsoneet aivoihin ja sanoneet: "Tämä on luova alue. Se vastaa musiikista, taiteesta, runoudesta, kuvanveistosta ja älystä."

Ette ole koskaan nähnyt johtoa?

Aivoilla ei ole mitään tekemistä noiden asioiden luomisessa. Sen sijaan ne edesauttavat niitä! Ne edesauttavat niitä, mutta ne eivät vastaa niistä. Paljon samaan tapaan, kuin tuo laatikko vertauskuvan huoneessa on netin kontrolliasema, aivonne ovat kontrolliasema paljossa, paljossa enemmässä. Nämä asiat vain näyttävät tulevan laatikosta, joka on aivonne. Mutta ne eivät tule.

Paljon siitä, mitä pidätte luovana ja/tai henkisenä, mm. kanavointi, tulee käpylisäkeyhteydestä. Tämä sisältää intuitiivisen osanne, joka kasvaa henkisen kehityksenne myötä. Tämä on tietoisuutenne osa, joka on yhteydessä korkeampaan itseen, kuten kutsutte sitä. Voitte kutsua sitä, miten haluatte, mutta se on yhteys luovasta lähteestä aivoihin. Se on olemassa ja jotkut käyttävät sitä hyvin. Jotkut eivät. Se avautuu vain vapaasta valinnasta ja ne jotka luovat uskomattomia asioita, ovat yhteydessä "nettiin" – käpylisäkkeeseen. Kuitenkin näette sen tapahtuvan aivoissa.

Näkymätön johto jota ette voi nähdä, "päällyste" jota ette tunnista aivoissa, on yhteys ulkopuolelle, minkä monet teistä alkavat ymmärtää ja tuntea. Aivot edesauttavat näitä ominaisuuksia, mutta ne eivät luo niitä. Intuitio ei tule aivoista, mutta aivot edesauttavat sitä. Aivot aktivoivat sitten ns. ajatuksen. Saatatte nähdä sen termografiakuvissa kaikkien muiden asioiden rinnalla, joita luulette aivoissa kulkeviksi synapseiksi, mutta aivot vain prosessoivat sellaista, minkä ne saavat jostain muualta.

Jos irrotatte johdon netistä, aivot voivat vain pitää teidät hengittämässä ja antaa teille perusselviytymisajattelun. Voitte juosta pakoon Bengalin tiikeriä, jottei teitä syödä. Voitte kasvattaa ruokaa, hankkia lapsia ja oppia ajamaan autoa, mutta ne eivät kirjoita musiikkia ja luo veistoksia. Ne eivät luonnostaan ajattele Jumalaa! Ne eivät analysoi itseään. Mutta kun ne kytketään nettiin, ne tekevät tätä kaikkea.

Kolme osaa – enemmän ajateltavaa, kuin luulette

Ihmisaivoissa on kolme osaa, mutta tiedätte vain kaksi. Annamme teille kolmannen osan tänä iltana. Ihmisaivojen toinen osa, mitä synapsiosa (aivolaatikko) prosessoi, on käpylisäke. Tämä vastaa luovasta ajattelusta, intuitiosta ja älyllisestä tajunnasta. Intuitio alkaa kasvaa ihmisen kanssa ja se tulee luontaisestanne kehon sisällä. Siitä tulee fiksumpaa ja se välittää aivoihinne enemmän prosessoitavaa useammin ja suuremmalla voimalla, kun kehitytte. Se alkaa antaa teille myös akaasista informaatiota (entisten elämien muistoja). Voitaisiin sanoa, että käpylisäkenettinne tulee nopeammaksi ja aivonne prosessoivat sen. Tunnette, että teistä tulee intuitiivisesti tietoisempi asioista.

Silta ihmistietoisuuden ja fiksun kehon, luontaisen, välillä alkaa kypsyä ja kasvaa. Pääsette pois puhtaasta selviytymismoodista ja monet alkavat herätä suurempaan totuuteen. Tämä kaikki lisääntyy ihmisessä siihen pisteeseen, jolloin ihminen sanoo: "Aivot pärjäävät paremmin!" Eivät pärjää. Aivot pysyvät aivoina ja prosessoivat parempaa intuitiota käpylisäkkeestä. Aivot pysyvät loistavana selviytymiselimenä, mutta intuitio voimistuu ja voimistuu. Taas kerran, henkisestä internetistänne tulee nopeampi.

Tässä 3D-energiassa näette vain yhden elimen, jonka tunnette olevan vastuussa kaikesta, mitä teette, mutta niitä on itse asiassa kolme. Kehittyneellä ihmisellä on potentiaali luoda valoa [tietoisuusenergiaa]. Annoin teille vain jotain, mitä voimme tutkia myöhemmin – informaatiota, mikä on uutta. On havainto henkisyydestä valkoisena valona. Sitä on kaikkialla. Olette nähneet sitä kaikkialla. On tarina Mooseksesta ja palavasta pensaasta. Tämä oli liekki, joka ei polttanut, mutta jos voisitte oikeasti nähdä sen todellisuudessa, se olisi valkoinen valo. Hänelle se oli korkeampi tietoisuus, mitä hän oli koskaan ennen nähnyt – enkelienergia joka tuli hänen käpylisäkkeensä kautta ja heijastui hänelle.

Silloin kun teillä on kuoleman lähikokemus, menette valoon. Tämä on enemmän kuin vertauskuva. Alatte luoda jotain, mitä kutsumme "jumaluudeksi ja mestaruudeksi". Valkoinen valo joka teistä tulee, on korkeamman tietoisuuden "sinä". Mitä enemmän DNA-tehokkuutenne lisääntyy, sitä valkoisempaa valosta tulee. Tämä on vertauskuva, mutta kaiken mytologian taustalla on usein totuus ja tämä on yksi niistä. Rakkaat ystävät, teistä tulee enemmän enkeli, kun alatte ymmärtää kolmannen osan.

Kolmannet aivot

Olemme kertoneet teille aiemmin, että on mysteeri, johon liittyy ihmissydän. Rakkaat ystävät, ihmissydän on aivojen kolmas osa. Tiede ei ole koskaan ymmärtänyt, miksi sydämellä on niin valtava magneettikenttä. Se on itse asiassa suurempi kuin millään muulla elimellä, mukaan luettuna aivot kaikkine synapsitoimintoineen. Sydän jättää ne varjoonsa monin tavoin. Kuitenkin sydämen tutkiminen aineellisella tavalla antaa informaatiota, joka näyttää hyvin tavalliselta. Sydän pumppaa vain verta erityisrytmissä aivojen lähettämien signaalien mukaisesti. Kuitenkin on paljon enemmän.

Kun aloitimme, annoimme teille ohjeeksi yhdistää pisteet ja tässä on tilaisuutenne. Silloin kun selkäydin katkeaa onnettomuudessa, sydän jatkaa pumppaamista. Aivosignaalit jotka oletettavasti kontrolloivat ajoitusta ja rytmiä, ovat poikki. Signaaleja ei tule, kuitenkin sydän jatkaa pumppaamista. Eikä ainoastaan tämä, vaan myös ruuansulatus jatkuu, maksan toiminta jatkuu, haiman ja muiden toiminta jatkuu – jopa lisääntymiskyky jatkuu! Kaikki ilman aivoja.

Tietoisuudessa on kolmas tekijä, joka keskittyy ihmissydämeen. Olette tunnistaneet sydämen vertauskuvallisesti rakkauden symboliksi ja olette oikeassa. Nämä kolme ihmistietoisuuden osaa ylittävät paljon aivot elimenä. Kyse on selviytymistrilogiasta. Sitä edustaa myös energia "kolme" [numerologiassa], jota näette kaikkialla henkisessä historiassa. Kolme hevosta veti Elian ylösnousemusvaunuja, merkabaa. Se on monien kirkkojen Jumalatrilogia [isä, poika ja pyhä henki]. Kehossanne se on käpylisäke [luojaintuitio], aivot [selviytyminen] ja sydän [myötätunto].

Tämän planeetan mestareilla kaikki kolme toimi hyvin, mutta vanhemmassa energiassa teillä ei toiminut. Vanhemmassa energiassa olitte vain selviytymismoodissa. Kehitytte ja kehon luontaisesta tulee vahvempi. DNA:sta alkaa tulla tehokkaampi ja nämä osat alkavat lopultakin yhdistyä. Rakkaat ystävät, selviytyvän ihmisen erottaa mestarista intuitiivinen myötätunto. Myötätunto generoidaan sydämestä eikä se ole vertauskuva. Se on osa sydänaivoja.

Tässä trilogiassa tapahtuu asioita, jotka teidän pitäisi ymmärtää. Yhdistäkää pisteet ja alkakaa käyttää tiedettä löytääksenne ja tunnistaaksenne, että on asioita, jotka eivät ole vielä näkyviä millään asteikolla, jonka pystytte mittaamaan. Mutta pelkästään se, että olette sokeita tällä hetkellä, ei merkitse, ettei sitä tapahdu. Ette ole vielä vain löytäneet kaikkea, mutta kehittyminen moniulotteisessa fysiikassa auttaa. Kuunnelkaa: kun teille tulee uusia fysiikan keksintöjä, teidän pitää ottaa mukaan myös biologia! Älkää erottako näitä kahta tieteenalaa [kuten nyt tehdään]. Saatte paljon paremman käsityksen koko tästä totuudesta, sitten kun osaatte kvanttikartoittaa tunteet, ajattelun ja ihmiskäyttäytymisen. Se näyttäytyy välittömästi.

Aivot vastaavat kaikkien näiden kolmen osan edesauttamisesta [koordinoinnista], mutta tiedostakaa, että kaksi muuta osaa tekee suuren osan työstä. Intuitio ja myötätunto näyttävät aina tulevan suoraan aivoista, aivan kuten muinaisihmisen taika tuli laatikosta. Yhdistäkää itsenne suurempaan kuvaan, rakkaat ystävät. Ihmistietoisuuskolmikko on mestaruuden oivaltamisen alku.

Tässä on kaikki, minkä haluamme kertoa teille nyt. Siinä on jotain sulateltavaa logiikallenne ja henkisyydellenne, eikö vain? Ajatelkaa sitä ja kysykää omalta intuitioltanne: "Onko se totta? Voisiko olla niin, että ihmisaivot ovat vain jonkin suuremman edesauttaja?" Tämä informaatio alkaa selittää joitain mittauksia, joita ette ole kyenneet aiemmin selittämään konventionaalisilla biologisilla uskomuksilla. Se alkaa selittää, miksi ihmisen tehdessä tietynlaisia päätöksiä, aivot näyttävät yhtäkkiä kontrolloivan kehoa paremmin. Miksi kehon terveys voi yhtäkkiä muuttua, keho voi parantua, pyytää toisenlaista ruokaa ja olla biologisesti viisas? Mikä aiheuttaa spontaanin remission? Rakkaat ystävät, ellette olisi yhdistynyt, teillä ei olisi mitään tästä. Ajatelkaa: aivot eivät ole antaneet teille mitään tästä. Aivot ovat vain edesauttaneet yhteyttä tuohon pieneen johtoon – Luovaan lähteeseen, valkoiseen valoon.

Tänä iltana teille on annettu vertauskuvia ja asioita tutkittavaksi, mikä merkitsee myös muita asioita. Se on tapa, jolla aloitamme syvällisten asioiden opettamisen. Teemme sen uudestaan ja uudestaan, sitten käsittelemme jatkuvasti yksityiskohtaisemmin ja puhumme loputtomasti siitä – jotta tajuatte sen. Teidän on aika tietää suurempi kuva kolmikosta, luomistrilogiasta ihmisen sisällä.

Olen Kryon, rakastunut ihmiskuntaan ja hyvästä syystä.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.6.2015 Totowa, New Jersey - IHMISEN SUODATTIMET

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 11.08.2015 18:23

IHMISEN SUODATTIMET



Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)

27.6.2015 Totowa, New Jersey

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Kryonin viesti siitä, mikä estää meitä näkemästä, mitä on. Miksi ajattelemme niin, kuin ajattelemme? Missä roikumme kiinni jossain, vaikka mikä olisi? Tämä on syvällinen kanavointi asioiden toimintatavasta meillä ja erittäin paljastava katsaus ihmispsykologiaan.



Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.



Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Totowassa 27.6.2015.



*********



Tervehdys, olen Kryon Magneettipalvelusta.



On niin paljon sanottavaa, mitä en voi sanoa. En voi sanoa, koska ei ole sanoja – sanoja jotka riittävät ilmaisemaan, mitä tunnen teitä kohtaan. Kaltaisellenne ryhmälle toisensa jälkeen olemme puhuneet asioista, jotka ovat hyvin tärkeitä meille ja teille – yhteensulautuminen tavastamme tuntea teitä kohtaan, onnitteluistamme teille. Rakkaat ystävät, hallitseva asia jonka näemme sisällänne, on me. Teissä on Jumala. Kaikista muista viesteistä huolimatta, joita saatte kaikilta muilta – kaikilta jotka kanavoivat, tulkitseva tai mitä tahansa – niin jos he eivät kerro, että teissä on Jumala, lähtekää toiseen suuntaan. Planeetan luomiskertomus sanoo, että teissä on Jumala. Mestarit jotka kulkivat maan päällä, sanovat, että teissä on Jumala – he kaikki. Tämä on päivän teema ja yritätte tässä kohtaa yhdistyä. Se on kenties syy, miksi tulette kanavointiin jonkin toisenlaisen tilaisuuden sijasta – kuuntelemaan Hengen jalokiviä, asioita joihin samaistuisitte, sitä mikä on rakkautta.



Ihmissuodatin



Kumppanini astuu sivuun näinä kertoina ja olemme käyttäneet sanoja, että hän "ottaa suodattimensa pois", ja haluan puhua siitä tänä iltana, koska rakkaat ystävät, jos on jotain, mitä estää teitä ja minua liittymästä yhdeksi ja näkemästä hengen valoa sydämessänne, se on teidän suodattimenne. Haluan puhua siitä, mitä ne ovat, miksi ne ovat, mitä ovat, ja myös miksi kumppanini on kyennyt vähentämään niitä. Teemme tämän vain yhdestä syystä. Teillä on pakahduttava halu yhdistyä meidän puoleemme.



Mitä ajattelette Jumalasta? Mitä teille on kerrottu? Teille on kerrottu kenties, että se on jonkinlainen tuomitseva vanhempi? Sellainen joka antaisi pahuuden teille tai joka häiritsisi teitä tai loukkaisi teitä tai vahingoittaisi teitä tai panisi teidät kärsimään? Voitteko nähdä tässä ihmisyyden? Voitteko ymmärtää, että se on pelkästään kopio vanhemmuudesta, huonosta vanhemmuudesta? Se ei ole Jumala – se on paras, minkä olette selvittäneet suodattimillanne. Ja suodattimenne ovat inhimillisiä ja sovellatte niitä kaikkiin asioihin, eivätkä ne ole me.



Tulette Luovasta lähteestä, joka on rakennettu Luojan kuvaksi, ja tuo kuva on rakkauden vertauskuva. Jokaisella ihmisellä on kapasiteetti rakkauteen – jokaisella ihmisellä. Myös niillä joille sanoisitte sen olevan mahdotonta – katsokaa, keitä he ovat, katsokaa, mitä he ovat tehneet. Kerron teille, että teidät on kaikki luotu tällä tavalla tasaveroiseksi. Teillä on vaihtoehtona seurata korkeaa tietä Jumalaan tai sitten ei. Tuo kaksinaisuus elää teissä jokaisessa – mennä pimeään paikkaan ja puhua pimeistä asioista tai nähdä Luoja teissä. Valo on aina ollut tällaista ja ihmiset alkavat muuttua.



Haluan puhua suodattimistanne. Jos teillä on täällä istuessanne vaikeuksia uskoa, että tämä on totta, tämä selittää miksi. Jos uskotte se olevan totta, mutta sitten teillä on vaikeuksia uskoa joitain muita asioita, joista puhun, selitän miksi. Sitä ei tuomita, että olet

tällainen, rakas ihminen. On vain hämmästyttävää, että olet tullut näin pitkälle sillä, mitä sinulla on. Se mitä kutsun suodattimiksi, on elämänkokemus. Segmentoin ne viiteen paikkaan tai alueeseen tai kategoriaan, kaiken yllä olevan, koska ne ovat käsitteitä. En käytä numeroita joutavasti, sillä ne ovat kaikki vertauskuvia jostain muusta. Etsikää "viisi" numerologiasta, jopa yksinkertaisimmasta numerologiasta, ja näette, miksi valitsin sen. Syiden takana on syitä ja kun puhumme teille, haluan teidän tietävän ja ymmärtävän, että tämä tulee Keskuslähteestä, rakkauslähteestä josta ojentuu käsi teihin tällä hetkellä sanoen, että rakastamme teitä hyvin paljon ja voimme keskustella ja puhua hyvin paljosta, mitä ymmärrämme teistä, hyvin paljosta.



Suodatin yksi – kasvaminen aikuiseksi



Ensimmäistä suodatinta kutsumme "aikuiseksi kasvamiseksi". Se on yhteiskunnallinen suodattimenne. Kun kasvatte aikuiseksi yhteiskunnassanne, opitte siitä kaiken. Kasvaessanne ihmisenä pienestä suureksi, teillä on matkan varrella oppitunteja siitä, mitä uskotaan, mitä ollaan uskomatta, miten selviydytään, miten toiset eivät selviytyneet, mitä varotaan ja missä ollaan huolellinen. Opitte, mitä tekee teistä onnellisen ja mikä surullisen. Kehityitte ns. yhteiskunnalliseksi/sosiaaliseksi persoonallisuudeksi. Opitte muista ihmisistä. Riippuen siitä, mikä olitte, missä synnyitte ja mitä vanhempanne tekivät, teistä tuli sellainen, joka luotti tai oli luottamatta, joka kyseenalaisti kaiken tai ei kyseenlaistanut mitään.



Jos katsotte jotain puhdasta – kenties se on valkoinen valo, puhtain valo jonka voitte kuvitella – kaikki minkä laittaisitte tuon valon eteen heikentämään sitä, muuttamaan sitä tai värittämään sitä, olisi suodatin. Kasvaminen on suodatin, joka tekee teistä tietynlaisen ihmisenä. Ja käsittelette tuota tietynlaista tapaa koko elämänne. Useimmille teistä se on täysin mukavaa. Se olette te, se on ihmisluontonne. Se on myös 3D:ssä. Kasvamisenne tällä planeetalla nyt on täysin kolmatta ulottuvuutta ja selviytymismoodissa, ja istutte täällä kuuntelemassa moniulotteista viestiä, joka on täynnä valoa. Miten pärjäätte suodattimenne kanssa? Koska tämä suodatin jonka kanssa kasvoitte, ei välttämättä kerro teille, että tämä on täsmällistä, uskottavaa tai todellista. Joidenkin teidän on täytynyt käsitellä tämä ja muuttaa sitä, mutta olette silti "sinä". Tämä on yksi suurimmista suodattimista, joka ihmisellä on, ymmärrettävin suodatin, joka ihmisellä on.



Rakkaat ihmiset, oletteko koskaan tavanneet jotakuta, joka on vieraasta maasta, joka on niin erilainen kuin omanne, että hänen suodattimensa on erilainen, että hänen tapansa syödä on erilainen? Asiat joita hänellä on ja joita hän pitää eleganttina etikettinä, ovat erilaisia. Saattaisitte tehdä asioita, jotka loukkaisivat häntä ja joista hän järkyttyisi, ja ne ovat teille normaaleja. Saatte nähdä, että hänen suodattimensa on erilainen kuin teidän, joten voitte nähdä, että jokainen suodatin joka teillä on ja jota sanottaisiin yhteiskunnalliseksi tai kasvamiseksi, on ainutlaatuinen. On jotain, mikä sitoo kaiken tämän yhteen, ja puhumme siitä hetken kuluttua. Se on yksi viidestä. Se tahraa sitä, mitä näette, mihin uskotte ja mitä toiset käskevät teidän uskoa. Se on voimakas. Jos joku haluaa muuttaa sitä, se on uhkaavaa. Se on paikoillaan – numero yksi.



Suodatin kaksi – henkinen



Numero kaksi liikkuu vähän. Se on henkinen suodatin. Mitä teille on kerrottu Jumalasta? Kuka Jumala on? Miten pääsette Jumalan luo? Voitteko puhua Jumalalle? Mitä Jumala on? Uskotteko Jumalaan? Onko mahdollista, että on universumin Luoja, joka tietää nimenne? Joillekin teistä on kerrottu, että on universumin Luoja, joka rankaisee teitä, jos ette löydä jotain tuntematonta elämänne aikana. Kaikkia rangaistaan tasavertaisesti ikuisesti. Onko tämä teidän Jumalanne?



Se muuttuu ja tuo suodatin liikkuu, kun jotkut teistä sitten hyväksyvät tai kieltävät sen, mitä toiset ovat opettaneet teille. Joskus se on itse asiassa osa ensimmäistä suodatinta, koska se on osa kasvamista. Vanhempanne vievät teidät kirkkoon tai johonkin henkiseen tapahtumaan ja otatte sen omaksenne, koska se on heidän. Jos aikuinen pitää siitä, se on varmaan ok, kunnes havaitsette, että on jotain parempaa tai loogisempaa. Henkiset suodattimet ovat joskus ainutlaatuisia uskomusten perusteella. Entä teidän? Henkinen suodattimenne on täynnä menneisyyttänne – mitä olette tehneet, mitä olette nähneet, mitä olette oivaltaneet ja ne muutokset, joita olette tehneet, jotta voitte istua täällä, ja kuitenkin teillä on edelleen suodatin. Mitä olette oppineet metafysiikassa olevan oikein ja väärin?



Rakkaat ystävät, ihmismieli on erinomainen lokeroimaan kaiken ja olette tehneet sen Jumalalle omalla tavallanne. Teidän on asetettava uskomusraja. Jotkut teistä istuvat täällä edelleen miettien, tuleeko "lähetys" jonka annan teille nyt – käyttääkseni tuota sanaa – tuolta mieheltä vai verhon toiselta puolelta. Ja sitten jos se tulee verhon toiselta puolelta, onko se aivan täsmällinen vai hänen [Lee Carroll] suodattamansa? Siinä teidän suodattimenne tuomitsee suodattimen.



Henkinen suodattimenne on tärkeä teille – ei kasvaessa vaan elämässä, sillä se miten näette Luojan, peukaloi sitä, miten elämänne menee ja mitä teette. Oletteko peloissanne? Oletteko iloinen? Uskotteko, että elämän loppuminen saa aikaan uuden elämän, vai saako se aikaan rankaisemisen tai tuomitsemisen? Se on voimakas suodatin monilla. Jollakin ei ole suodatinta, mikä on silti suodatin. Jos ette usko luovaan Lähteeseen, suodattimenne ei päästä sisään sellaista, jos näette sen. Se on suodatin. Tämä on numero kaksi.



Jos laitatte suodattimet yhteen, niin se tekee vähän vaikeampaa siitä, mitä yritätte nähdä. Jokainen suodatin himmentää valoa, jonka haluaisitte nähdä ja joka on puhdas – jokainen suodatin. Jos annan teille tilanteen, jota ette ole nähnyt koskaan ennen, jota ei ollut kasvaessanne ja joka on henkisyyslaatikkonne ulkopuolella, mitä kaksi suodatintanne tekee? Ne ovat paikoillaan, vahvasti paikoillaan ja pidätte niistä kiinni molemmin käsin niin, että te ette saa yllätystä. Tämä on ihmisluonne, joka suojelee suodatintanne. Se on osa sitä, mitä luulette sen olevan – mieltä – ja kerron teille syyn hetken kuluttua.



Suodatin kolme – sukupuoli



Seuraava suodatin on erittäin tärkeä – uskokaa tai älkää – ja se on sukupuolisuodattimenne. Jokainen teistä käyttäytyy tietyllä tavalla, toimii tietyllä tavalla tietyssä seurassa sen vuoksi, kuka olette ja mikä on sukupuolenne. Sukupuolimallinne – mitä äitinne kertoi, millainen naisen pitäisi olla? Te joko kunnioititte sitä ja teitte niin tai kapinoitte ettekä tehneet, mutta se vaikutti. Ja sukupuoli joka olette – kenties nainen ja olette naisellinen tai ette tuon suodattimen asemasta riippuen, mutta olette silti hyvin tietoinen ja toimitte tietyllä tavalla naisena. Miehellä on sama asia. Kertoiko isänne teille, hyvä herra, mitä tosimies tekee? Ja olisi niitä, jotka sanoisivat, että tosimies ei koskaan peräänny väittelyssä tai tosimiehellä on myötätuntoa kaikkia kohtaan. Kaksi erilaista ohjetta, kaksi erilaista suodatinta jotka kertovat teille, kuka olette miehenä.



Sukupuolisuodatin on voimakas. Se määrittelee teidät suhteessa toiseen sukupuoleen. Teillä on toveruutta saman sukupuolen kanssa, koska teille on kerrottu sama asia ja rentoudutte siihen. Kenties teidän on epämukavaa olla niiden lähellä, jotka eivät ole teidän sukupuoltanne. Ja jos näin on, suodattimenne käy ylikierroksilla. Se ratkaisee arvoitusta, koska ette ole tuota sukupuolta. Se on vahva suodatin.



"Mitä se tuo valoon", saatatte kysyä. Miten sukupuolenne liittyy sen puhtaan valkoisen valon katsomiseen, joka ehkä olette luovassa Lähteessä? Miten tulkitsisitte sen eri tavalla miehenä tai naisena ja tulkitsetteko? Ja vastaus on, kyllä todella tulkitsette! Miespuolinen suodatin on vähemmän vastaanottava sille, mikä on lempeää, naissukupuolen suodattimeen verrattuna. Ja kaikkien asioiden luova Lähde on lempeintä, hyväntahtoisinta ja helpointa rakkautta. "Helppo" merkitsee, että se virtaa. Teidän ei tarvitse kaapata sitä, teidän ei tarvitse pyytää sitä, teidän ei tarvitse työntää sitä – se virtaa teihin, jos sallitte sen. Joskus miespuolinen suodatin sanoo "ei". "Sen on oltava erilaista, ennen kuin kiinnostun."



Mies jota katsotte [Lee Carroll], oli kova pähkinä, sillä hänellä oli miessuodatin, joka sanoi: "En itke teidän ehdoillanne. En itke." Ja näytimme hänelle, miten erilainen hän oli. Näytimme hänelle, että itkeminen voisi olla totuuden löytämisen iloa, ja kun hän oivalsi sen, kaikki mitä hänen isänsä kertoi tapahtuvan, kun mies itkee, meni ikkunasta ulos ja hän muutti suodatintaan. Mutta sukupuolisuodatin oli yksi vaikeimmista hänellä.



Nainen, sinulla on omat ongelmasi sukupuolisuodattimen kanssa ja yksi niistä on – usko tai älä – että Jumala on aina tai näyttää olevan mies. Tämän suodattimen yli sinun on päästävä. Miltä sinusta tuntuu, kun menet johonkin järjestäytyneeseen uskontorakenteeseen, jossa on pelkkiä miehiä, ja tunnustat syvimmät ajatuksesi isäksi kutsutulle miehelle? Se on suodatin. Sanoisitko samat asiat tunnustuksessa naiselle? Vielä parempi, mitä jos ei olisi mitään välittäjäa ja puhuisit vain hengelle suoraan? Suodatinta käytetään, kun puhutaan ihmiselle Jumalasta, mutta ei puhuttaessa Jumalalle Jumalasta. Se on suodatin. Se oli numero kolme.



Suodatin neljä – logiikka



On vaikea tietää, mitkä ovat merkittävimpiä. Se riippuu siitä, kuka olette, miten teidät kasvatettiin ja mikä on ns. taipumuksenne elämää kohtaan. Tässä on yksi, joka teillä saattaa olla tai sitten ei, mutta kaikilla teistä on yksi tietty (mutta jollain voimakas ja jollain heikko) ja sitä kutsutaan logiikkasuodattimeksi. Asioissa on oltava tolkkua myös teillä, jotka ette pitäisi itseänne tieteellisenä tai loogisena. Asioissa on oltava tolkkua osallistuaksenne. Kaikissa selviytymiseen perustuvissa päätöksissä on logiikkaa. Joissain toisiin suodattimiin perustuvissa päätöksissä on logiikkaa. Logiikkasuodatin on niiden päällä ja se punnitsee kaiken, mitä tulee alta, ja tekee "totta vai ei totta" –päätöksen päivän logiikan perusteella.



Logiikkasuodattimenne on rajoittunut. Voitte tuomita logiikan vain sillä logiikalla, minkä näette loogiseksi. Jos ette ole koskaan nähnyt jotain, ette voi tuomita, onko se loogista vai ei, sillä ei ole ollut kokemusta laitettavaksi käsittelypinoon, mutta se on silti suodatin. Se voi olla kamppaileva logiikkasuodatin, mutta se on silti olemassa. Logiikkasuodatin haluaa punnita maalaisjärkeä siihen verrattuna, mitä edessänne on. Jos joku yrittää myydä teille jotain, esimerkiksi Brooklynin sillan, logiikkasuodattimenne nauraa hänelle päin naamaa, sillä tiedätte paremmin. Hän ei omista sitä eikä teillä joka tapauksessa olisi varaa siihen. Se on logiikkasuodattimenne. Sivuutatte sen helposti ja sitten jatkatte matkaanne.



Mies istuu tuolissa ja kanavoi – mitä logiikkasuodattimenne tekee? Moni heittää sen automaattisesti täysin pois, ikään kuin tarjoaisin teille Brooklynin siltaa. Se ei ole mahdollista, se ei ole tehtävissä. Se on iso juttu, joka perustuu selviytymisvaistoonne. Mitä teette logiikkasuodattimellanne, kun kanavoin? Se on kaiken päällä. Se on numero neljä. Miten tummaksi se valo tulee, joka on suodatinten päässä? Nyt neljä on kasattuna yhteen ja ne muokkaavat toisiaan enkä ole edes vielä valmis.



Suodatin viisi – ammatillinen



Teillä kaikilla ei ole numero viittä, mutta monilla teistä on ja kaikilla ammattilaisilla on, koska sitä sanotaan "ammatilliseksi suodattimeksi". Mitä olette oppineet? Mitä olette oppineet fysiikan, tieteen, kemian, matematiikan, historian, antropologian, biologian todellisuudesta? Oletteko esimerkiksi lääkäri? Oletteko täynnä lakiasioita ja tiedätte, miten maailma toimii, ja tunnette sen säännöt. Mikä on ammattinne, josta tulisi suodatin, joka menee Luojan valon näkemisen tielle, koska kaikki mitä olette oppineet, täytyy laittaa sivuun tämän olemiseksi totta?



Ammatillinen suodatin toimii erittäin hyvin ensimmäisen suodattimen kanssa, jota kutsutaan "kasvamiseksi". Ja syynä siihen on, että te ette halua olla typerys. Typerys ei selviydy. Ympärillä olevat jahtaavat typerystä ja heittävät sen pois. Ette halua olla typerys. Kasvamisen ja sosiaalisen käyttäytymisen ensimmäinen suodatin tulee mukaan viimeisessä, ammatillisessa suodattimessa, sillä jos olette oppineet asiat tietyllä tavalla ja hetkenkin ajattelette, että kaikki tämä on totta, palaatte mielessänne siihen, mitä ihmiset ajattelevat teistä tuossa suodattimessa, joka on kasvaminen. Se on olemassa. Se on mutkikasta.



Jos olet fyysikko ja kerron sinulle: "Olet väärässä, lakinne universumista ovat epätäydellisiä", jokin sisälläsi nytkähtää, kun istut tässä tilaisuudessa nyt, koska olemme juuri sanoneet, että olet väärässä ja olet yrittänyt koko elämäsi parhaasi mukaan selvittää kaikkea. Meillä ei ole sydäntä kertoa, miten väärässä olet, ja vasta löydökset osoittavat sen ja se on ok silloin, koska ihmiset tekivät sen. Voit tehdä löydön, joka laittaa kaiken oppimasi pöydälle ja aloitat alusta ja juhlit sitä, erityisesti jos olet tuon löytävän ryhmän jäsen. Se on suodatin, jonka voit kirjoittaa itse uudelleen automaattisesti. Mutta se on erilaista, kun sen uudelleenkirjoittaminen liittyy minuun. Se on suodatin. Nyt teillä on viisi.



Kuvitelkaa, että sieluanne rakastaen katsotte luovan Lähteen kirkasta valoa fysiikalla, josta ette tiedä mitään, ja henkisyydellä jota ette pysty ymmärtämään syvällisesti, ja rehellisyydellä ja taidokkuudella jota ette pysty edes ajattelemaan. Laittakaa kaikki viisi suodatinta eteenne ja ihmettelette, onko lainkaan valoa. Saanko teille läpi sen vaikeuden, joka ihmisellä on, jos hän ei tee mitään?



Miksi suodattimet ovat niin voimakkaita



Ja nyt kerron teille, miksi ne ovat tärkeitä. Jokaisen suodattimen joka teillä on – kasvamisesta ammattilaisuuteen ja tieteen oppimiseen tai mikä tahansa – on tuonut teille ihminen, johon luotatte. Joskus se on vanhempi, äiti, sisar joka opettaa teille elämää. Hän on mentorinne, muottinne, mallinne ja rakastatte häntä. Ja jos matkan varrella joku kertoo teille, että asia on eri tavalla kuin sanottiin, se on loukkaus sitä kohtaan, jota rakastitte ja jota ei luultavasti ole enää maisemissa. Ymmärrättekö tuon tunnemuutoksen?



Suodattimenne on sementoinut paikoilleen rakkaus ja ihailu niitä kohtaan, jotka opettivat teitä ja antoivat sen kaiken teille parhaan kykynsä mukaan. Mikä oksymoron tämä onkaan – se suodatin jonka on sementoinut paikoilleen niiden rakkaus, jotka antoivat teille sen, mitä teillä on, on laitettava sivuun Jumalan rakkauden vuoksi. Jos vain tietäisitte, että kaikki oli sidottu yhteen, että järjestelmässä oli yhtymäkohta ottamaan suodattimet pois tieltä, jotta voisitte nähdä valon täydellisesti, ja kuitenkin ne kaikki toimivat yhdessä. Tekisittekö sen? Jotkut teistä tekevät sen. Ymmärtäköön kuuntelija tämän niin, kuin se annetaan teille.



Kumppanillani oli useita suodattimia. Insinöörinä hän on oppinut asiat tietyllä tavalla – ammatillisesti. Ja kasvaessaan hän sai suuren henkisyyssuodattimen, kun hänet kasvatettiin järjestäytyneen uskonnon piirissä. Nuo muurit oli poistettava ja kuitenkin ne opetti hänelle rakastava lähde ja hän ajatteli se olevan oikein. Mitä teette sellaisen suodattimen kanssa? Miten voitte siirtää sen sivuun, edes hetkeksi? Mitä teette siinä?



Haluan kertoa teille sen, mitä hän havaitsi, ja haluan teidän kuuntelevan ja jotkut teistä ymmärtävät ja tajuavat sen ja jotkut eivät. Sillä ei ole merkitystä, mitä sinulle opetettiin, rakas ystävä – ei ole. Ihmiset jotka opettivat sen sinulle – olivat he sitten vanhempasi tai ystäväsi tai opettajasi tai rakkaasi – monet heistä ovat nyt poissa ja haluan sinun tietävän, mitä he tekevät. He ovat tässä huoneessa ja katselevat sinua ja sanovat, että on enemmän, mistä he tiesivät. On enemmän, mistä he voivat koskaan tietää, ja he tekivät parhaansa, mutta kuuntele, koska he haluavat antaa sinulle uudet suodattimet. Totuus on, niin kuin on verhon toiselta puolelta niiltä, jotka ovat kuolleet ja antaneet sinulle sen, mitä sinulla oli: energiayhtymäkohta joka tekee suodattimesta läpinäkyvän, edes hetkeksi jotta voit nähdä valon ja ymmärtää, on rakkaus.



Kun kumppanini istui tuolissa ensimmäistä kertaa, emme sanoneet mitään. Hän ei kuullut ääniä. Ei ollut mitään kanavointia – hän olisi juossut toiseen suuntaan. Annoimme hänelle rakkautta ja hän itki. Se oli suuri "korjaaja". Ensimmäinen, logiikkasuodatin ohitettiin täysin ja kokonaan rakkaudella. Kaikki mitä hän ei pitänyt mahdollisena istumalla tuolissa ja olettamalla, että hän voisi yhdistyä verhon toiseen puoleen, oli vastoin kaikkea, mitä hänelle oli opetettu hänen uskonnollisessa laatikossaan. Se hävisi pois hetkessä, kun kiedoimme käsivartemme hänen ympärilleen ja hän itki ja se tuntui hyvältä, vaikka hän olikin yllättynyt, järkyttynyt ja myös vihainen jostain, koska hän ei ollut kontrollissa.



Hänellä on toinen suodatin nimeltään kontrollointi – tämä on hänen, ei teidän. Ja hän teki sen uudestaan. Hän istui tuoliin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Hän istuu siinä nyt ja hän tuntee nyt saman rakkauden kuin silloin. Hän ei ole kanssanne tällä hetkellä, hän kuuntelee jossain muualla. Hän on paikassa, jota olemme kuvanneet aiemmin ja joka on hyvin kaunis. Hän on lieassa, jottei hän voi mennä valoon. Tämä antaa teille idean siitä, missä hän on. Sen näytimme hänelle, kun hän istui tuolissa – kuka hän on, Jumalan valo hänen sisällään – ja aivan yhtäkkiä suodattimet alkoivat olla läpinäkyviä eikä sillä ollut merkitystä, mitä hänelle oli opetettu. Hän näki suuren kuvan.



Ihmisillä täytyy olla aikakehys, jossa hän voi parantaa suodattimensa, tehdä niistä läpinäkyviä, järjestää ne uudelleen ja kirjoittaa ne uudelleen jatkuvalla toistamisella – kenties niin, kuin hän teki tuolissa. On vaikea muuttaa kasvaminen-nimistä suodatinta hetkessä ja kirjoittaa uudestaan kaikki, mitä olette koskaan tienneet. Se ei tapahdu niin – se tapahtuu asteittain. Jokaisella teistä tässä huoneessa ja kuuntelemassa on omat suodattimensa, jotka kirjoitetaan uudelleen vähitellen, jos valitsette sen. Suodattimet ovat vuorovaikutteisia, ne vaikuttavat toisiinsa ja heti kun pystytte kirjoittamaan uudelleen yhden, esimerkiksi logiikkasuodattimen tai henkisen suodattimen, alatte ymmärtää paremmin toisia. "No, tämä voi muuttua, jos tämä muuttuu – no, kenties tämä ei ollut aivan oikea."



Rakkaussuodatin



Haluan kertoa teille suuresta suodattimesta, siitä joka meillä on teille – rakkaussuodattimesta. Se alkaa antaa teille vaikutelman myötätunnosta, kun alatte ymmärtää, että ne jotka opettivat teille, minkä tiesivät, tekivät parhaansa ja jos tiedätte jotain enemmän kuin he, se ei tee heistä väärässä olevia. Itse asiassa, he juhlivat sitä, että hoksasitte sen, enemmän kuin he – oli kyse sitten koulun opettajasta joka kertoi teille tieteestä, jonka on kaapannut laajempi tiede, tai kirkon pastorista joka esitteli teille Jumalan rakkauden tai isästä tai äidistä joka kertoi teille, miten asiat olivat, ja opitte eri tavan.



Yleinen rakkaussuodatin antaa teille myötätuntoa heitä kohtaan. Teistä ei tunnu, että loukkaatte heitä siirtyessänne eteenpäin. Sitä kutsutaan viisaudeksi. Suodattimet puhdistuvat hitaasti itsestään. Joskus ne puhdistuvat enemmän kuin toisilla kerroilla. Silloin kun meditoitte tai olette ryhmässä, jossa toisia työskentelee kanssanne ja jossa minä olen, suodatin avautuu ja saatte ahaa-elämyksen, jota ette ehkä saa vähään aikaan kotona. Mitä enemmän työskentelette näiden kanssa, mitä enemmän sovellatte Jumalan maalaisjärkeä niihin kaikkiin ja mitä enemmän pyydätte selkeyttä ja erottelukykyä, sitä puhtaammiksi ne tulevat.



Ja sitten kun ne ovat puhtaat, teillä on edelleen persoonallisuutenne, mutta se ei ole sama kuin kasvaessanne. Se on persoonallisuus, jonka valitsitte nyt viisaudessa. Sukupuoli jota olette – mies tai nainen – ei ole sitä, mitä teille kerrottiin, että sen pitäisi olla, vaan se omaksuu oman elämänsä, jonka te valitsette – mitä nainen tekee tai millainen hän on tai millainen on mies, joka on rakastunut itseensä. Se ei ole sitä, mitä vanhempanne kertoivat tai Emily Post kertoi, vaan mitä kerroitte itsellenne yhdistymällä rakkauden lähteeseen.



Luotte suodattimen, joka on uusi tällä planeetalla. Myötätuntoinen ihminen, uusi ihminen. Sitä te olette. Olette avaamassa, oivaltamassa ja luomassa henkistä suodatinta aivan itse, ette sen perusteella, mitä teille kerrottiin. Heitätte pois kaiken, mitä kukaan on koskaan kertonut teille, ja luotte omanne ajankohtaisilla henkisillä tuntemuksilla ja tapahtumilla, uudella energialla, jota ei ollut planeetalla aloittaessanne.



Ammatillinen suodatin riippumatta siitä, mitä olette oppineet – viisautenne sanoo, että te ette tiedä, mitä ette tiedä. On parempia tapoja tehdä asiat, kuin olette oppineet kaikessa tieteessä, myös lakiasioissa – on tulossa parempia tapoja, kuin tunnette, ja niissä on enemmän tolkkua teille henkilökohtaisesti, maallenne ja maapallolle. Tulee järjestelmiä. Läimäytätte päätänne joku päivä ja sanotte: "Miksi emme tehneet tätä aiemmin, mitä oikein ajattelimme", koska te ette tiedä, mitä ette tiedä. Älykkyyssuodatin alkaa liikkua viisauden ja kaikkien niiden asioiden rinnalla, jotka syleilevät valoa eivätkä himmennä sitä.



Rakkaat ystävät, olemme käyttäneet vertauskuvia tänä iltana – liian monia. Olemme antaneet teille ajateltavia asioita. Kysyn sinulta, missä olet suodatintilanteessa. Mistä et päästä irti ja miksi? Miksi roikut kiinni tietyissä asioissa, silloin kun kenties ne jotka antoivat sinulle nuo tietyt asiat, ovat jopa täällä esoteerisesti ja katselevat sinua sanoen: "Kuuntele, se on ok." Jumalan rakkaus on täällä. Kaikki millä on merkitystä tällä hetkellä, on yhteytesi Henkeen. Se antaa sinulle haluamasi erottelukyvyn. Se antaa sinulle pidemmän elämän, rauhallisen elämän ja itsestään tasapainottuvan olemuksen. Arvoitukset on ratkaistu.



Olen Kryon, rakastunut ihmiskuntaan ja nyt tiedätte miksi. Suurenmoinen kaikissa asioissa.



Ja niin se on.



Kryon


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

18.7.2015 Salt Lake City, Utah - Kaikkein tehokkain suodatin

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 25.08.2015 07:26

KAIKKEIN TEHOKKAIN SUODATIN



Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)

18.7.2015 Salt Lake City, Utah

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Jatkaen teemaa ihmisen suodattimista, jotka menevät totuuden tielle, Kryon kuvaa kaikkein tehokkainta suodatinta – TIETOA! Mitä? Se on hyvin paljastava ja kuuluu yhteen edellisen kanavoinnin kanssa. Se on enemmän psykologiaa ja hätkähdyttävä katsaus siihen, miten hassuja jotkut tekemämme asiat ovat.



Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.



Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Salt Lake Cityssä.



*********



Tervehdys, olen Kryon Magneettipalvelusta.



Vie joskus hetken tai pari siirtyäksenne tietoisuusalueelle, joka sallisi jotain tällaista [kanavointi]. Hyvin monta kertaa olemme kysyneet: "Kanavoiko tuolissa oleva mies vai antaako hän vain oman mielipiteensä kanavoinnin ulkopuolelta? Tapahtuuko väitetty prosessi todellisuudessa täällä? Onko ovi Henkeen avattu tällä hetkellä vai ei?"



Vastaus on ainutkertainen jokaiselle teistä ja siinä on kyse henkilökohtaisesta havainnostanne. Olemme puhuneet monista ihmisen suodattimista* ja olemme paljastaneet myös joitain akaasisia suodattimia**. Nämä ovat joitain asioita, jotka estäisivät teitä tunnistamasta Henkeä tai jotka estäisivät teitä tunnistamasta perustotuutta yksinkertaisesti sen vuoksi, mitä olette oppineet menneisyydessä. Onko tämä totta vai ei?



Tieto on tällaista. Se on auttanut teitä monta kertaa, muttei aina. Esimerkiksi taas kerran: onko kanavointi totta? Teidän täytyy käyttää erottelukykyä ja vahvistaa kanavointiprosessi, ennen kuin voitte uskoa tätä viestiä. Sinulla on valinnanvapaus erottaa, rakas ihminen, onko tämä pätevää ja totta vai ei. On tärkeää, että teet sen tässä, tässä nimenomaisessa viestissä, sillä aion antaa teille vähän tiedettä ja myös paljastuksia huonosta ajattelusta. Kaikki tämä on suotuisaa työntöä tunnistaaksenne joitain asioita, joita on tulossa, ja kenties muuttaaksenne ajattelutapaanne.



Tehokkain suodatin joka estää totuuden, on ennakkoluuloinen tieto



Tehokkainta suodatinta joka estää ihmisiltä varsinaisen totuuden, kutsutaan "tiedoksi" – uskokaa tai älkää. Puhumme siitä, minkä ihmiset hahmottavat tällä hetkellä tiedoksi. Se mitä ette tiedä, on siksi tulevaa tietoa. Jokainen tiedemies ymmärtää eron – joka ikinen – sillä he tietävät, että se mitä on tulossa, opettaa heille, mitä he eivät tiedä vielä. Tämä on osa tieteellistä prosessia. Kuitenkin he antavat sen, mitä he tietävät tai luulevat tietävänsä, varjostaa sitä, mitä he eivät tiedä. He perustavat tulevaisuuden sille, mitä he tietävät tai minkä uskovat, vaikka he tietävät paremmin!



Lääkäri katsoo menneisyyteen ja muistaa opetetun ajasta, jolloin ihmiset ilmoittautuivat parturiin parannettavaksi. Silloin itse asiassa parannettiin vuodattamalla ihmisten verta. Muuten, siitä syystä "parturipaalussa" on punainen raita – se on perinne, joka johtuu verta vuodattaneista partureista. Siis silloin menitte saamaan parannusta parturiliikkeestä verta vuodattamalla! Tämä tietysti johti moneen kuolemaan, koska ei ymmärretty bakteereita, sterilointia tai tämän päivän tervettä järkeä. Lääkärit tietävät tämän ja he nauravat sille, miten pitkälle olette päässeet tästä. Siis lääkärit tietävät ehdottomasti, että se mitä tulee, on jonain päivänä naurettavaa ja kuitenkin he ovat myös täysin suljettuja sille, mitä se voisi olla. He luulevat vain, että se on kehitysaskel siitä eteenpäin, mitä he tietävät tällä hetkellä.



Tämä ennakkoasenne on sama myös melkein kaikilla toimialoilla. Tietokonetiedemies rakastaa kehitysaskelia – kaikki tapahtuu hyvin nopeasti! Tässä tapauksessa hän odottaa asioita, joita hän on nähnyt vain muutamana kuluneena vuotena. Siksi hän ennustaa, mitä tapahtuu, käyttämällä mallina sitä, mitä on tapahtunut tähän mennessä, kuten parempi elektroniikka suurempaan vauhtiin prosessoinnissa, koossa ja muistikapasiteetissa. Minäpä annan teille vihjeen siitä, minne ollaan menossa ja mihin hänellä ei ole mallia lyhyessä historiassaan. Viidenkymmenen vuoden päästä on edelleen tietokoneita, mutta ne ovat täysin erilaisia. Elektroniikkasirujen muuttamisen sijasta muutatte elämäsiruja. Tietokoneissa on toimiakseen oltava osia, joissa on elämää. Biotietokoneet ovat tulevaisuuden aalto. Muuten, tämä antaa täysin uuden merkityksen sille, että tietokoneeseenne tulee virus [naurua]. Se on tulossa, sen täytyy tulla.



On mikropiirien ja elämän yhdistelmä ja tuotetaan biologiaa, jota kasvatetaan sirussa. Tämä lisää tietokoneen tehoa ja muistia ja se mitä pidätte tietokoneena, on hyvin erilainen. Se mitä pyydätte tietokonetta tekemään tänä päivänä, on naurettavaa verrattuna siihen, mitä pyydätte sitä tekemään 50 vuoden kuluttua. Itse asiassa saatatte antaa tietokoneelle tulevaisuudessa nimen, niin kuin annatte nyt lemmikille! Teidän täytyy "ruokkia" sitä! Mutta tietokone on edelleen olemassa. Te ette tiedä, mitä ette tiedä, joten ihmisluonteena on päätellä odotukset tunnetun perusteella.



Aion puhua viidestä alueesta. Paljastan uutta informaatiota ja uusia mahdollisuuksia, myös metafyysisestä tiedosta.



Fysiikka – pitäytyminen tunnetussa



Fyysikot ovat sellaisten tiedemiesten joukossa, jotka odottavat muutosta löytöjen tekemisen kautta ja jotka tietävät ehdottomasti, että he ovat tietämättömiä siitä, miten kaikki toimii. Se tulee fyysikkona olemisesta. Kuitenkin ne virheet joita he tekevät ennakkoasenteessaan, ovat samoja kuin tietokonetiedemiehillä. He soveltavat totuuttaan tunnetusta ehdottomasta 3D-tieteestä kaikkeen, mitä he eivät tiedä.



Viittaan astronomi Vera Rubinin paljastuksiin ja löytöihin. Kun hän sai selville, että tähdet jotka kiertävät galaksinne keskellä, eivät käyttäydy Newtonin gravitaatiolakien tai Keplerin planeettaliikelakien mukaan, se oli merkittävä löytö. Aurinkokuntanne liikkuu auringon ympäri hyvin määriteltyjen 3D-liikelakien mukaan. Kappaleet jotka ovat kauempana auringosta, kulkevat hitaammin. Lähempänä aurinkoa olevat kulkevat nopeammin. Hänen löytönsä kuitenkin osoitti, että galaksia kiertävillä tähdillä tämä on toisinpäin! Tähdet jotka ovat kauempana keskeltä, kulkevat nopeammin. Hän havaitsi, että kaikki tähdet kulkevat samaa vauhtia suhteessa keskipisteeseen, ikään kuin ne olisi liimattu lautaselle, joka pyörii keskuksen ympäri. Ne eivät noudata tuntemanne fysiikan sääntöjä.



Mitä siis tiedemiehet ja astronomit tekivät tällä merkittävällä uudella informaatiolla? Sen sijaan että he olisivat nähneet täysin uuden toimintamallin, he käyttivät Newtonin lakeja ja laskivat, mitä "tuolla jossain" olisi saamaan tämän tapahtumaan. Pimeä aine! Oli oltava mystinen, näkymätön aine, joka sai aikaan tämän hyvin kummallisen ja valtavan uuden newtonilaisen piirteen. Sen sijaan että he olisivat sanoneet: "Täällä on uusia fysiikanlakeja, joista emme vielä tiedä", he pitivät löydön Newtonin laatikossa ja nimesivät sen uudelleen "muutetuksi Newtonin fysiikaksi". Se on hassua! Se vastaa tilannetta, että havaittuanne Maan pyöreäksi, olisitte kutsuneet sitä "muutetuksi litteän Maan periaatteeksi"!



Newtonin nimi on edelleen mukana, mutta hänen 3D-laeillaan ole mitään tekemistä Rubenin löydön kanssa. Pimeää ainetta ei ole olemassa! Se on keksitty energia tyydyttämään vanha laki, joka ei sovellu! Sen sijaan on uusi fysiikanlaki, jota ette ole vielä nähneet. Se on moniulotteinen laki, joka liittyy modifioituun kietoutumiseen. Modifioituja kietoutuneita kappaleita luodaan sen vuoksi, mitä galaksin keskellä on. Valtava työntävä ja vetävä kaksoisenergia jokaisen galaksin keskellä, ei ole niin pelkistetty kuin aurinko omassa aurinkokunnassanne. Sillä ei ole Keplerin sääntöjä, koska se ei ole massa, joka vain kiertää luonnollisesti. Kuitenkin luulette sen olevan, koska se näyttää samanlaiselta: galaksissa on tähtiä, jotka kiertävät sitä avaruudessa. Jonain päivänä läimäytätte otsaanne sen paljastumisesta, mitä teitte tälle informaatiolle, ja muutatte sääntöjä.



Nyt esoteeriseen astronomiaan. Katsokaa, mitä olette tehneet sillä ajatuksella, että tulitte plejadilaisista. Tällä hetkellä jotkut tiedemiehet nauravat sanoessaan omahyväisesti, että mytologia plejadilaisista siemenbiologiana ei ole yksinkertaisesti mahdollinen. Se ei ole mahdollinen astronomisen historian ja sen vuoksi, mitä he tietävät nyt tuosta tähtijärjestelmästä.



Plejadilaisyhteys – mytologiaa?



Puhutaanpa Plejadien järjestelmästä, Seitsemästä sisaresta. Puhutaanpa totuus siitä ja puhutaan sitten, minkä tiede sanoo olevan mytologiaa. Kerromme teille, mitä te ette näe ja ymmärrä pelkästään olemassa olevan tietonne vuoksi.



Kutsutte tätä tähtijärjestelmää Seitsemäksi sisareksi [M45]. Fyysinen fakta on, että tässä Plejadien ryhmässä on satoja tähtiä. Näitä tähtiä kiertää tähtisumu (pölyhiukkasia ja kaasua). Tämä luo upean sinisen vivahteen, jonka voi nähdä taivaalla kirkkaana yönä. Etäisyyden ja ilmakehän ominaisuuksien vuoksi voitte paljaalla silmällä nähdä vain sen, mikä vaikuttaa seitsemältä tähdeltä (tai klusterilta) – näin ollen nimi "Seitsemän sisarta". Niitä on kuitenkin yhdeksän käyttäessänne teleskooppia. Jokaisella yhdeksästä on nimi, mutta taas kerran, todellisuudessa siellä on satoja tähtiä.



Seitsemän sisarta on noin 440 valovuoden päässä. Astronomian näkökulmasta se on lähellä – hyvin lähellä! Tämän tiede sanoo olevan väärin mytologiassa plejadilaisista. Tähtijärjestelmä on aivan liian nuori! Plejadien koko järjestelmä on aivan liian nuori, jotta sillä olisi kehittynyt elämää. Se on noin 100 miljoonaa vuotta vanha – vauva! Galaksi on neljä miljardia vuotta vanha [tieteenne mukaan] ja teidän planeettanne on ollut olemassa ainakin miljardi vuotta. Kuitenkin Plejadit ovat pikkuruinen osa siitä, vain 100 miljoonaa.



Näin tiede sanoo. Suurin osa tämän planeetan muinaisihmisistä väittää plejadilaisia siemenikseen. Tämä on kuitenkin mahdotonta tähtien iän vuoksi. Olettamuksia ja logiikkaa käytetään näin: se mitä näette maapallolla, tapahtuu kaikkialla galaksissa. Tämä on väärin ja hyvin huvittavaa! Ennakkoasenteenne on, että elämä kehittyy vain tietyllä tavalla, ja tämä perustuu sen kehittymistapaan täällä. Se ei ole ainoastaan väärin yleisesti, vaan ei ole myöskään otettu puheeksi sitä mahdollisuutta, että kenties – vain kenties – plejadilainen elämä sellaisena kuin te luulette sen olevan, itse asiassa kylvettiin sinne! Mitä siitä sanotte? Kenties tuo elämä ei kehittynyt siellä lainkaan! Niinpä mahdollisuuden sivuuttaminen täysin sen ainoan tiedon perusteella, joka teillä on täällä, saattaa johtaa täysin epäloogiseen johtopäätökseen. Sitten on kysymys: "Miten noista plejadilaisista tuli niin kehittyneitä niin nopeasti?" [Silmänisku]



Nämä ovat vain pieniä kuvauksia mahdollisuudesta, jonka heitän teille tänä iltana antaakseni teille ajateltavia asioita. Plejadilaiset joita on täällä, hymyilevät, ja he tuntevat teidät erittäin hyvin. Saatatte olla korttelin uusia lapsia, koska elämä kehittyi juuri planeetallanne, mutta plejadilaisilla on täysin eri skenaario siitä, mitä teillä on. Tullakseen ylösnousseeksi planeetaksi he tarvitsivat tietynlaisia tönäisyjä tietyiltä toisenlaisilta planeetoilta. Heillä oli oma siemenbiologiansa! Rakkaat ystävät, on tärkeää alkaa ajatella tietolaatikkonne ulkopuolella ja avautua mahdollisuuksille, jotka eivät ole sitä, mitä olette nähneet täällä.



Lääketiede – minne se on menossa



Haluan näyttää teille muita mietittäviä alueita. Haluamme puhua useista kategorioista, mutta ne eivät ole missään erityisessä järjestyksessä, paitsi viimeinen. Puhutaanpa siis lääketieteestä. Miltä tulevaisuuden lääketiede näyttää?



Eleganteimmatkaan ennustukset lääketieteestä eivät vastaa sitä, mitä oikeasti on tulossa. Teillä on tänä päivänä huipputeknologinen lähestymistapa suunniteltuun kemiaan. Koska keho koostuu kemiasta, on järkeä tarkastella tätä kemiaa ja työskennellä sen kanssa. On täysin järkeä havaita, miten se reagoi sairauteen, ja sitten suunnitella hoitoja lisäkemialla. Se on ehdottoman normaalia, mitä olette tehneet, mutta se loppuu hyvin pian, koska lääketieteen tulevaisuus on fysiikkaa, ei kemiaa, rakkaat ystävät.



Alatte ymmärtää ja kehittää uutta lääketieteellistä fysiikkaa. Havaitsette, että lääkefysiikka puhuu kirjaimellisesti solurakenteelle ja antaa sille ohjeita, ilman yhtäkään kemikaalia. Kemiassa on aina jokin reaktio, eikö vain? On aina sivuvaikutus. Kun työnnätte jotain asiaa, jokin muu reagoi, eikö vain? Miltä kuulostaa tähän mennessä? Hienostuneimmallakin kemiallisella designillanne – sillä joka auttaa pahimmissa planeetan sairauksissa – on sivuvaikutuksia ja osa niistä on kuolema! Sanon teille: miltä kuulostaa tähän saakka?



Näyttääkö se teistä oikeasti elegantilta? Tai kenties se on vain vähän hienostuneempi tapa vuodattaa verta parturiliikkeessä? Rakkaat ystävät, näin katsotte sitä jonain päivänä! Läimäytätte otsaanne ja sanotte: "Muistatko ne päivät, jolloin teimme kaiken kemiallisilla lääkkeillä?"



Tällä hetkellä tällaiset muutokset ovat jo alkaneet useilla alueilla. Tehdään löytöjä, jotka parantavat joitain sydäntä särkevimpiä sairauksianne. Paljastan yhden, koska se ei ole salaisuus. Annan aina teille informaatiota, jota joko työstetään tai joka on oletettu tämän planeetan vapaan valinnan kautta. Se on kanavoinnin ohjenuora. Emme voi antaa teille mitään. Teidän on kehitettävä kaikki itse. Voimme kuitenkin laittaa teidät energiaan, jolla on nopeampi löytämispotentiaali – siis löydöistä tulee selvempiä.



Alzheimerin tauti on sydäntä särkevä. Tällä planeetalla on miljoonia, jotka kehittävät tämän sairauden – enemmän koko ajan. Elätte pidempään ja plakkimaisesta materiaalista, joka mutkistaa kirjaimellisesti muistia aivoissanne, tulee tavallisempaa. Se roikkuu aivojenne tietyissä osissa ja peittää ja rajoittaa niitä ja tekee ihmisestä kyvyttömän muistamaan ja lopulta käsittelemään informaatiota lainkaan. Tuloksena on kuolema, hidas kuolema. Ympäristönne aiheuttaa tämän ja se havaitaan lopulta. Pitkäikäisillä muinaisihmisillänne ei ollut sitä.



Se hoidetaan fysiikalla. Tieteenne alkaa havaita, että tällä plakkimaisella aineella on värähtely, jota voidaan heikentää äänellä. Korkeataajuuksinen ääni, joka on viritetty tiettyyn taajuuteen ja amplitudiin, saa vaipan heikkenemään, hajoamaan ja poistumaan. On tehtävä vielä paljon tutkimusta, mutta se on heureka!-hetki – oivallus, että pelkkä fysiikka, ilman kemiaa, voi muuttaa biologian rakennetta. Tällä ei ole mitään sivuvaikutuksia. Se on tulossa, se on tulossa.



On niitä, jotka työskentelevät tällä hetkellä uusien napanuorakantasolujen kanssa ja jotka käyttävät puhdasta fysiikkaa opastamaan kantasolut tiettyyn määränpäähän, heikkojen järjestelmien korjaamiseksi kehossa. Rakkaat ystävät, terveyden ja parantamisen tulevaisuus ei ole parempaa kemiaa – kuitenkin lääketiede odottaa edelleen pillereitä! Yhdistittekö asiat ja oivalsitte, että kaikki biologia perustuu fysiikkaan? Solurakenteessa on magnetismia, vipuvoimaa, tietoisuusenergiaa, sähköä ja paljon muuta. Voitte pelkällä fysiikalla "virittyä" sairauteen ja tuhota sen! Voitte hienovirittää elimistöänne yhteistyövärähtelyillä ja pidentää elämää suotuisalla fyysisellä avustuksella. Kerroin teille 16 vuotta sitten tämän, kun puhuin Nuortumistemppelistä. Kuvasin sen tekemiseen tarvittavaa alijäähdyttämistä ja lämpötiloja sen kanssa työskentelemiseen (-55 C). Tämä on fysiikkaa!



Väärän odotuksen paremmasta kemiasta tulevaisuudessa, aiheuttaa täysin tietosuodatin. Se mitä teillä on ja mitä tiedätte, antaa teille odotuksen siitä, mitä tulee tapahtumaan. Se estää teitä kirjaimellisesti näkemästä joitain mahdollisuuksia, joita teillä voi olla.



Sota – kukaan ei näe, mitä on tulossa



Puhutaanpa sodasta. Puhutaan jostain, mitä erittäin harvat harkitsevat. Se mitä odotatte seuraavaksi, on täysin sen perspektiivin ulkopuolella, mitä on tuossa, koska teillä on vain yhdenlaista tietoa sodasta. Sotanne ovat kehittyneet historian saatossa suurempien räjähdysten, laajempien seuraamusten ja nopeammin tulittavien aseiden kera. Ydin, laser, ääni – kaikki ovat tehokkaampia tapoja tuhota elämää. Näin sota on kehittynyt. Ei kuitenkaan ole ollut mitään antisotalaitteiksi kutsuttua, eihän?



Annan teille löytämiskutsun ja jotkut jo postuloivat tätä. Moniulotteiset kentät muuttavat 3D-todellisuutta. Piste. Olen kertonut teille, että tulevaisuudessanne "vaanii" löytöjä, jotka auttavat teitä elämänne joka osan kanssa, ja tämä johtuu pääasiassa löydöstä, joka saa perusfysiikan tekemään atomitasolla sen, mitä se tekee. Jos ymmärrätte täysin moniulotteisuutta, voitte manipuloida massan kaavaa ja luoda massattomia kappaleita. Voitte tehdä sen jopa työkaluilla, joita teillä on tällä hetkellä.



On mahdollista fysiikkaa, joka voi luoda tietynlaisia kenttiä – kuunnelkaa minua – tietynlaisia tähän saakka näkymättömiä moniulotteisia kenttiä, jotka ovat haitattomia biologiallenne, mutta jotka muuttavat joitain 3D-ominaisuuksia. Nämä ovat suunniteltuja kenttiä ja ne on eristetty ja suunniteltu erityisesti yhteen tarkoitukseen. Tuossa kentässä konventionaalisia räjähdysreaktioita ei voi tapahtua. Voitteko kuvitella laittavanne rakennuksen huoneisiin sellaisen kentän, että tuliaseesta riippumatta – on se sitten konekivääri tai pistooli – se ei yksinkertaisesti toimi! Entä sitten kohteena lentokone: se pudottaa pommin eikä se räjähdä? Tämä on puhdasta fysiikkaa.



On tulossa 3D-todellisuuden muuttaminen suunnitelluilla moniulotteisilla kentillä – sekä suurilla että pienillä. Tiedän, että te ette usko sitä, mutta odottakaa vain. Kun alatte löytää moniulotteisen fysiikan ja kyvyn kontrolloida sitä, havaitsette, että tällaisella fysiikalla on "hyväntahtoinen asenne". Voitte "aseistaa sen" yhtä helposti kuin 3D:n. Se on täysin erilainen todellisuus.



Taaskin kerron teille, että kun ymmärrätte, miten massa luodaan atomitasolla, opitte, miten luodaan massattomia kappaleita. Muuten, sillä on toinen nimi. Kutsutte sitä antigravitaatioksi, muttei sellaista ole. Kyse on vain kyvystä lopultakin kontrolloida sitä kaavaa, joka aiheuttaa gravitaation massaan. Ymmärrätte, että tämä on yksinkertaista fysiikkaa, eikö vain? Ja sitä on erittäin helppoa manipuloida suotuisiin käyttötarkoituksiin muiden kenttien avulla, jotka tunnette. Aivan kuten olette oppineet kontrolloimaan tietynlaista 3D-fysiikkaa, pystytte kontrolloimaan myös moniulotteista fysiikkaa.



Kuvitelkaa planeetta, jossa sillä ei ole merkitystä, millaisia sotapommeja teillä on – ne eivät toimi enää! Mitä ajattelette siitä? Kuvitelkaa fysiikka, joka kykenee pirstomaan biologisen aseen molekyylit. Luuletteko, että se muuttaisi maailmanpolitiikkaa? Se on tapahtumassa, se tulee tapahtumaan. Se on laboratoriossa tänä päivänä. Olette löytämässä moniulotteisen fysiikan. Kykenette kontrolloimaan sitä, mitä ette pidä kontrolloitavana. Sillä on suuri vaikutus ihmisrotuun!



Ette usko sitä, koska tietonne siitä, miten asiat toimivat, ei vain salli sellaista. Tämä on suodattimenne.



Terveys



Normaalista hyvästä ruuasta tulee yksinkertaista fysiikka joissain yksinkertaisimmissa asioissa. Uudenlaisia ruokia kasvatetaan uudella fysiikalla, ei kemialla. Nämä ovat fysiikkaruokia [Kryonin nimitys], joita ei ole geneettisesti tai kemiallisesti muunneltu, vaan niitä on parannettu suotuisasti fysiikalla! Tämä saa aikaan uudenlaista superkasvua, jolla voidaan ruokkia planeetta tavalla, millä sitä ei ole koskaan ennen ruokittu. Se luo fysiikan avulla ruokia, jotka ovat vastustuskykyisiä ehdottomasti kaikelle – hyönteiset, bakteerit ja sairaudet. Kuka osasi ajatella sitä? Se mitä odotatte tulevaisuudessa terveydestä, perustuu menneisyyteen. Tehokas entisen tiedon suodatin estää teitä ajattelemasta laatikon ulkopuolella. Te ette tiedä, mitä ette tiedä.



Henkisyys



Lopuksi haluan puhua henkisyydestä. Newagelainen, haluan sinun olevan tosissasi kanssani hetken. Olemme matkalla ylösnoussutta planeetta kohti. Kaikessa mitä olen kertonut teille 26 vuotena, on ollut kyse siitä. Ihmisolennot alkavat kehittyä henkisesti. DNA alkaa tulla tehokkaammaksi ja monet tuntevat sen. Menneisyyden mestarit joiden nimet tunnistatte, ovat esimerkkejä DNA:n toimimisesta 80%:lla. Jokainen heistä yritti ohjeissaan ja opetuksissaan näyttää teille tämän. He kaikki olivat ihmisiä – kukaan ei ollut enkeli. Tälle on syy: jotta ihminen voi kohdata ihmisen ja sanoa: "Katso minua. Katso, mitä voin tehdä! Sinäkin voit, jos pääset kosketukseen sen kanssa, mitä on sisälläsi ja mikä on Luojan siemen." Kun otatte vaarin heidän neuvoistaan, alatte kehittyä ja alatte saada viisautta ja tietoa. Se voi luoda rauhan maan päälle ja enemmän.



Millaiselta ylösnoussut planeetta näyttää, newagelainen, metafyysikko? Sinulla on ajatus, eikö vain? Millainen se on tietosi ja sen perusteella, mitä olet visualisoinut? Visionne on: ensin uskonto loppuu, kaikki ovat samanmielisiä, kaikki leijuvat ympäriinsä ja voitte vaihtaa jopa väriä tahdonalaisesti! Ylösnousseella planeetalla teillä on vain tietoisuus, ei tarvetta kehoon. Näin luulette ja olen täällä kertomassa teille, että visionne on väärä.



Se on suurempaa kuin tuo! Uskokaa minua – se on suurempaa kuin tuo! Millainen vapaa valinta olisi, jos ei olisi vaihtoehtoja? Luuletteko, että ylösnousemus on kaikkien homogenisointia ja henkistä uudelleenohjelmointia? Kuunnelkaa minua: planeettaa ei homogenisoida viisaudella. Viisaudella tullaan toimeen. Teistä ei tule samanlaisia! Teillä on aina vapaa valinta tällä planeetalla, mutta mitä viisaammaksi planeetta tulee, sitä parempi kyky on löytää viisaita ratkaisuja kaikkeen. Mitä suurempi viisaus, sitä suurempi kyky löytää sisäinen Luoja. Tämän polun yli 90% ihmisistä valitsee. Teillä on aina niitä, jotka eivät ole samaa mieltä, mutta tulette silti toimeen. Se malli miten kohtelette toisianne, muuttuu täysin ja ihmisluonto muuttuu.



On viisautta, joten ei ole enää sotaa. Toistensa tappaminen on kehittymättömän rodun piirre. Kun kasvatte, on tietynlaista fysiikkaa ja kutsu auttaa sotamahdollisuuden poistamisessa. On uusia parannustekniikkoja ja ihmisrodun elämänkaari kolminkertaistuu tai nelinkertaistuu. On myös viisautta kontrolloida väkimääräänne, kun kehitytte. Pääsette paikkaan, jossa näytätte hyvin paljon samalta kuin nyt, mutta olette paljon viisaampia ja tulette toimeen.



Uskonto? Se tulee pelkästään viisaammaksi! Tämä merkitsee yksinkertaisesti ajattelutavan muuttumista itsestä ja toisista. On uusia johtajia, jotka vaativat uudenlaisia asioita. Sitten tulee päivitettyjä opinkappaleita ja energiamuutokset perustuvat enemmän henkiseen terveeseen järkeen kuin historialliseen väärään informaatioon. Suuret uudet johtajat ovat kosketuksessa Luojaan ja he luovat paljon paremman kirkon jäsenilleen. He ymmärtävät, että on okei hyväksyä kaikenlaiset uskonnot. Voitte pysyä omassa laatikossanne, pitää uskomuksenne ja silti rakastaa jotakuta toisessa laatikossa. Eikö se ole viisautta? Se on erilaista kuin luulitte, eikö vain? Tunnustetaan, että yhtä Jumalaa voidaan palvoa monilla, monilla eri tavoilla eikä ole vain yhtä tapaa.



Plejadilaisista on tullut planeetta, joka on niin kehittynyt, että he pystyvät kontrolloimaan suurta osaa todellisuudestaan. Fysiikkaa voidaan kontrolloida tietoisuudella. Tähän ollaan menossa teilläkin ja monet mestareistanne itse asiassa tekivät tämän näyttääkseen sen teille. Plejadilaisten elämänvoima voitiin rajata tietoisuuteen ilman kehoa ja kietoutumisen avulla he pystyivät "matkustamaan" toiseen paikkaan. Tuo paikka oli maapallo ja he ovat edelleen täällä!



Tuon toteamuksen fysiikka vaatii teitä ymmärtämään: jos teette tämän, ette voi palata fyysisyyteen ja teidän on jäätävä ajattomaan tietoisuustilaan ilman ruumista. Se on yksinkertaista, yksisuuntaista fysiikkaa. Tiedän, että joidenkin teidän mielestä puhun arvoituksellisesti ja jotkut teistä tietävät tarkkaan, minne olen menossa tässä. Tämä voisitte olla myös te, mutta ette miljoonaan vuoteen. Tämä tapahtuu hitaasti, mutta se on tapahtunut aiemmin. Olette sen löytämisen partaalla, miten osa tästä toimii, mutta se ei toimi minkään sellaisen kautta, mitä luulette tietävänne.



Teidän kaltaisenne vanhat sielut jotka ajattelevat sen laatikon ulkopuolella, mitä oli ennen, oivaltavat ja hävittävät hitaasti tietosuodattimen – suurimman rajoituksenne aidon totuuden saamiseen. Te teette muutoksen planeetalla.



Tämä viimeinen henkisyyssuodatin on todella tärkeä teille. Haluan teidän ottavan mestarin ominaisuudet. Haluan, että teidät lakataan näkemästä kummallisena ihmisenä, joka näyttää uskovan outoihin asioihin. Ajatelkaa sen sijaan kun planeetan mestari, rakastava ihminen jonka kanssa ihmiset haluavat olla. Olkaa tasapainossa ja myötätuntoinen. Jos joku tulee luoksenne, olkaa riittävän rento pitääksenne häntä sylissä, halataksenne häntä, kuunnellaksenne, mitä hänellä on sanottavana, itkeäksenne hänen kanssaan ja nauraaksenne hänen kanssaan ilosta. Tätä tämän planeetan mestarit ovat tehneet. Mestarit ymmärtävät ihmisluonnetta. Olet vanha sielu ja se on sinulle tuttu juttu. Sinulla ei ole tekosyytä olla ymmärtämättä tätä, koska se on perintösi. Tätä sinä olet.



Olen Kryon ja rakastunut ihmiskuntaan.



Ja niin se on.



Kryon



*Ihmisen suodattimet 27.6.2015



**Akashic Filters -audio
-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

26.7.2015 KOSMINEN KOKKI

ViestiKirjoittaja hammer » 02.10.2015 18:46

KOSMINEN KOKKI

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
26.7.2015 Woodridge, Illinois
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tässä on Kryonilta hauska kanavointi, joka sisältää syvällisen opetuksen. Siinä on kyse kuvitellusta keittiöstä, jossa kaikella ruualla on asenne, mutta se on edelleen osa suurempaa ateriaa. Se on synkronismista ja osastamme siinä.

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Woodridgessä.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Rakas ihmisolento, et ole meidän ulottuvuudessamme ja tunnistamme sen. Et voi nähdä meitä, niin kuin me näemme sinut. Menossa näyttää olevan testi ja tiedät siitä. Se ei kuitenkaan ole testi ihmisolennosta, vaan energiasta. Miten pitkälle menet jumalaisen energian kanssa, jonka löydät itsestäsi? Miten pitkälle venytät kättäsi kohdataksesi Luojan käden sisälläsi? Olet osa maapallon hyväntahtoista luomista, naamioitunut ihmiseksi aineellisessa muodossa ja tietämätön luomissiemenistäsi ja myös siitä, miten pääsit tänne. Sitä olet. Lineaarisessa muodossasi jatkat kaikkien tavallisten lineaaristen kysymysten esittämistä: "Miten teen tämän tai tuon? Miten monta kertaa minun pitäisi tehdä se? Miten usein? Miten kauan?"

Nämä kysymyksenne ovat kaikki upeita – jos olisimme lineaarisia. Mutta emme ole. Monet teistä ovat hämmentyneitä siitä, mitä tehdä seuraavaksi ja miten tehdä se. Kysytte aina myös ajoituksesta. Ei ole mikään ihme, että esitätte näitä kysymyksiä, koska se osoittaa teidän olevan tietoinen henkisestä polustanne. Sitä kunnioitetaan! Mutta taas kerran sanomme, että vaikka te kysytte lineaarisesti ja älyllisesti, me pystymme vastaamaan vain intuitiivisesti ja käsitteellisesti. Koska kuitenkin kuulette vain lineaarisesti, ette ymmärrä kaikkea, koska ymmärrysantenninne on lineaarinen.

Odotatte 3D-luetteloa siitä, mitä tehdä, tai odotatte lineaarista käytännön vastausta käytännön kysymyksiin. Mutta annamme teille käsitteitä, jotka auttavat teitä ohjaamaan asioihin, jotka jopa ylittävät sen, mitä pyydätte. Annamme teille myös jatkuvasti käsitteitä rakkaudesta, silloinkin kun esitätte "miten paljon, miten kauan" –kysymyksiä. Haluan teidän – teidän kaikkien – rentoutuvan nyt Jumalan syliin.

Eristäytyminen Hengestä

Organisoitu henkinen usko on tällä planeetalla hyvin vanhassa selviytymisenergiassa. Se laittaa sielun eristäytyneisyyteen, lineaariseen ihmislaatikkoon. Henkiset järjestelmänne eivät näe sieluanne lainkaan osana Jumalaa. Se on jotenkin pysähtynyt paikoilleen, jolloin se selviytyy tai on selviytymättä. Jos ette tee oikeaa lineaarista ihmisasiaa, ikuista sieluanne rangaistaan tai palkitaan vastaavasti. Rakkaat ystävät, kuulostaako tämä informaatio Luojalta vai kuulostaako se joltain, minkä miehet tekivät teille? Haluan teidän pääsevän eroon käsityksestä, että sielunne on jotenkin pimeässä ja yhdistynyt ihmistoimintaan. Sielunne on osa sinua ja minua. Olemme liittoutuneet, olemme olleet samaa koko historian ajan ja planeetalla on uutta energiaa, joka kirjaimellisesti huutaa teille lähettimen kautta, johon ette ole vielä aivan virttyneet. Haluan teidän rentoutuvan ja tuntevan rakkauden tässä suuressa toimintatapamuutoksessa. Teidän on erittäin tärkeää ymmärtää, miten integroituja olemme kanssanne!

On paljon väärinymmärrystä todellisesta suhteesta ihmisten ja Jumalan välillä. Silloin kun meditoitte, tietäkää, että olemme olleet kanssanne koko päivän. Ettekö ymmärrä sen? Tunnemme elämänne ja kaikki olosuhteenne. Jumala tuntee täysin elämänne ja sielunne!

Haluan teidän lähestyvän asioita lempeämmin, kärsivällisemmin ja ymmärtävämmin. Kenties voisitte sanoa näin: "Rakas Henki, en ymmärrä, mitä tapahtuu, enkä ymmärrä, mitä minun pitäisi tehdä seuraavaksi. Olen vähän hämmentynyt. Mitä minun pitäisi tehdä?" Mitä odotatte meidän kertovan teille? "Ota neljä askelta, käänny vasemmalle ja hengitä syvään viisi kertaa?" [Kryon nauraa] Ei se niin mene. Vastauksemme teille tulevat synkronismista, muutoksesta ja käsitteistä.

"Kryon, mikä on tilanteeni aikataulu?" Vastaus tähän kysymykseen on aina sama. Olkaa kärsivällinen, kun synkronismi kehittyy. Mutta tämä ei ole lineaarinen vastaus ja tämä turhauttaa monet. Tämä vastaushan ei ole minkään kalenterin tai kellon mukainen. Rakkaat ystävät, on aika ymmärtää synkronismia täydellisemmin.

Kokkivertauskuva

Annan uuden vertauskuvan: valmistamme aterian. Tämä saa kumppanin hermostumaan kovasti, koska hänellä ei ole harmainta aavistustakaan kokkaamisesta. Rentoudu vain [puhuen Leelle].

Hyvän atrian laittaminen on taidetta tällä planeetalla. Nautitte ruuasta ja parhaita kokkeja ovat ne, jotka aloittavat varhain ja valmistelevat ja valmistelevat ja valmistelevat. Ammattikeittiössä on monta kokkia, mutta tässä vertauskuvassa on vain yksi.

Kenties olette kokanneet suurelle perheelle ja nyt haluatte valmistaa aterian, joka on eksoottinen, kenties vähän erilainen kuin mikään olemassa oleva resepti. Kenties olette sellainen kokki, joka tekee oman reseptinsä ja käyttää kokki-intuitiotaan? Joka tapauksessa aloitatte usein keräämällä aineet. Jotkut teistä laittavat nämä aineet astioihin, valmiiksi laitettavaksi oikeaan aikaan siihen, mitä ruokaa laitetaan. Ette alussa sekoita niitä yhteen. Sen sijaan teillä saattaa olla kulhollinen salaattia, kulhollinen riisiä ja kenties vihanneksia. Sitten on kastikkeet ja mehut, joissa ateria keitetään ja joita lisätään itse asiassa taas myöhemmin.

On joitain aineita, joita laitetaan pääaterian oheen, kun niitä kypsennetään alemmassa lämpötilassa ja sitten poistetaan, kun lämpötila nousee. Nämä saatetaan laittaa sivuun ja sitten keittää myöhemmin, kun pääateriaa viimeistellään. Sitten on mausteita – ennen, aikana ja keittämisen jälkeen. Laitatte niitä myös eri astioihin ja kulhoihin. Mahtavana kokkina saatatte jopa sekoittaa mausteet etukäteen.

Saatatte myös aloittaa valmistelun jo edellisiltana, koska aterian tiettyjen osien täytyy imeytyä tai marinoitua tietyllä tavalla – kenties niitä täytyy keittää etukäteen, jotta ne ajoitetaan oikein aterian lopullisessa toteuttamisessa. Kaikki yhdistyy lopulta kauniisti ja elegantisti. Aromi on ihana, valmis syötäväksi upean makuisena. Sitten yhdistettynä tietynlaisiin kastikkeisiin ja juomiin, on juhla-ateria, joka on täynnä rakkautta ja suurta arvostusta. Onneksi olkoon! Tiedätte kokkina todella, mitä teette.

Keittiö herää henkiin

Aion nyt muuttaa vertauskuvaa, joten olkaa valmiina. Vertauskuvatarinamme jatkuu ja keittiön todellisuusmalli on juuri muuttunut. Jokaisella ainesosalla kussakin kulhossa on nyt ainutlaatuinen tietoisuus. Jokaisella ainesosalla kussakin kulhossa ei ole mitään aavistusta siitä, mitä ollaan tekemässä – ei mitään. Ainesosilla ei myöskään ole aavistusta loppuateriasta. Ne ovat vain sen ainesosia, mutta koska niillä on nyt tietoisuus, niillä voi olla myös jokin asenne! No, ei välttämättä asenne, joka on negatiivinen, mutta varmasti utelias.

Te olette kokki ja aterian luoja. Kokkina olette laittaneet ainesosat ympärillenne kulhoihin ja suljettuihin astioihin valmiiksi. Sanotaan esimerkiksi, että yksi on lehtisalaatti. Se saattaa olla yksi ensimmäisenä valmistettavista ainesosista, sillä sen täytyy jäähtyä. Se on saatettu sulkea astiaan ja laittaa jääkaappiin jo vuorokausi ennen aterian tarjoilemista! Mutta se on siellä aivan yksin, jäähtymässä jääkaapissa – ja yhtäkkiä se valittaa! "Miksi olen jääkaapissa? Katsokaa, en voinut olla huomaamatta, että muita asioita tapahtuu. Olen aivan yksin. Mitä tapahtuu? Miksi olen tässä jääkaapissa ja miten kauan menee, ennen kuin tapaan vihannekset? Tämä ei ole hyväksyttävää."

Nyt vihannekset ovat vihaisia, koska nekin odottivat jotain tapahtuvan jo tähän mennessä (vihannekset ovat usein sellaisia). Ne odottavat ja odottavat, mutta kokki valmistelee jotain muuta – kastiketta. Kastikkeella ei ole aavistustakaan mistään (kastike on sellaista). Se on vain tyytyväinen ollessaan siellä. Se ei tiedä, miksi sitä vispataan tai mitä siitä tulee. Se on tottunut, että mitä tahansa voi tapahtua, mutta se on tietoinen oudosta mausteesta, jota siihen sekoitetaan. Se on vähän levoton (ei ole mitään pahempaa kuin levoton kastike).

Rakkaat ystävät, tässä vertauskuvassa Henki valmistaa ateriaa kanssanne teidän elämäänne varten, mutta se valmistetaan aina toisten kanssa. Vertauskuva on tämä. Missä kulhossa tai astiassa olette? Miten teitä valmistellaan? Miten kauan kestää, ennen kuin muut ainesosat yhdistyvät kanssanne tietyllä tavalla, jotta lopullinen ateria voidaan valmistaa? Onko teille ok, että saattaa olla jotain valmistelua? Saatatte yhdistyä joidenkin kulhojen kanssa nyt, mutta ei ole vielä valmista ja asiat seisovat. Miten kauan se kestää? Joskus kulhot yhdistetään vain odottamaan vähän lisää!

Kaikki tämä suunnittelu toisten kanssa riippuu synkronismista. Se on myös koordinoitava. Kun tietyt ainekulhot kohtaavat toisensa ja ovat valmiina, niitä valmistellaan. Mutta sitten sekoitusta ehkä tarvitsee säilyttää jonkin aikaa. Jos siis olette lehtisalaatti ja sanotte: "Rakas Henki, olen odottanut! Miten kauan se kestää? Mitä minun pitäisi tehdä? Oletko siellä?" oikea vastaus on: "Ota rennosti, salaatti!"

[Naurua]

Tällöin teistä usein tulee uskonnollinen ja turhautunut ja sanotte "salaattirukouksen".

[Leen vitsi, ei Kryonin] [Lisää naurua]

Tämän upean aterian ainesosia kerätään ja valmistellaan kauniisti ja elegantisti. Ne osallistuvat mestarikokin aikataululla. Mutta kukin ainesosa on täysin tietämätön siitä, miten se yhdistyy tai tapahtuuko sitä lainkaan. Olette kärsimätön, eikö vain? Ainesosina haluatte tietää, milloin, missä ja miten kauan. Kokki tietää, koska hän katselee kaikkia ainesosia ja tuntee suunnitelman. Sitten kun yhdistetään, rakkaat ystävät, se tapahtuu odottamatta ja yhtäkkiä. Mutta silloinkin on lisää toimintaa, sillä taaskin on tiettyjä ainesosia, jotka täytyy lisätä kesken keittämisen, jopa pöydässä!

Miten pärjäätte tässä? Oletteko mukana esivalmistelussa vai myöhemmin kuumentamisen aikana? Kenties olette suola, joka tulee viimeisenä? Ette tiedä, eihän? Ja siinä on asian ydin. Miten paljon luottamusta teillä on kokkiin? Kaikki tiivistyy luottamukseenne Luojaan, mestarikokkiin, siinä, että valmistettava ateria on se loppuratkaisu, jota olette pyytäneet. Se mihin menette tässä – mitä se onkin – sisältää aina muita. Vaikka pyytäisitte henkilökohtaista parantumista, se sisältää ympärillänne olevat. Se on ateria, joka valmistetaan monista ainesosista. Ymmärrättekö, että saadaksenne vastauksen, muita ihmisiä on mukana? Ymmärrättekö, että heillä on vapaa tahto?

Tehdäänpä tästä ateriasta nyt vieläkin monimutkaisempi! Jokaisella ainesosalla ei ole ainoastaan asennetta, vaan niillä on nyt vapaa valinta! Ne voivat sanoa "ei". Kuvitelkaa, mitä kokilla on edessään tuossa kokkaamisvaiheessa. Vihannekset perääntyvät! On hankittava uusia vihanneksia. Se viivyttää ateriaa vähän. Uusia vihanneksia tulee esiin ja niitä valmistellaan sitten. Vau! Ne ovat vielä parempia vihanneksia! Niinpä kaikkien muiden ainesosien täytyy odottaa vähän pidempään, mutta ne eivät tiedä miksi. Nyt lehtisalaatti on turhautuneempi kuin koskaan, suljettuna astiaan odottamaan viileässä pimeydessä. Mutta ateria on aina tekeillä, sillä kokki on erittäin kärsivällinen.

Järjestelmä on elegantti. Se on kaunis ja melkein kaikki teistä ymmärtävät sen väärin! Haluatte aterian valmistuvan nyt! Tiedän, että ymmärrätte tämän vertauskuvan. Missä kohtaa siis olette tässä skenaariossa? Miten kauan ateria on ollut valmisteilla? Onko loppua näkyvissä? Oletteko jo kärsimätön? Haluatteko lopullisen ratkaisun nyt? Näyttikö se menevän kiertotielle? Voitteko jo maistaa sen, se ei ole vielä kuitenkaan täällä?

Kokki tietää nimenne, rakkaat ystävät. Kokki rakastaa teitä, rakkaat ystävät, ja kaikki mitä olemme kertoneet, on suotuisaa teille. Mitä jos olette tosiaankin lehtisalaatti ja olette odottaneet hyvin pitkään! Teidät on jäähdytetty ja pilkottu. Sitten tulitte ulos, mutta jotain tapahtui ja olitte taas jäähtymässä! Sitten yhtäkkiä kokki havaitsee, että kaikki ainesosat ovat todellisuudessa yhdistyneet odottamattomalla tavalla ja ateria muuttaa yhtäkkiä suuntaa. Siitä tuleekin jotain muuta! "Takaisin jääkaappiin, salaatti!"

Se mitä lopulta tapahtuu, on jotain sellaista, mitä ette olisi voineet koskaan projisoida lineaarisesti. Kaiken todennäköisyyden vastaisesti lopputulos voi ottaa eri suunnan – kenties vielä paremman kuin alun perin suunniteltu ateria, koska tuli uusia ainesosia, jotka tekivät siitä täydellisemmän. Nimittäin kokki näkee kaikki ainesosat koko ajan. Te näette vain yhden – itsenne. Minkään ei ole liian monimutkaista kokille.

Mitä siitä sanotte? Oletteko valmis ymmärtämään synkronismia? Sen näkeminen, miten kaikki toimii, vaatii kärsivällisyyttä ja luottamusta kokkiin. Olemme pyytäneet tätä aiemmin, myös asioissa jotka näyttäisivät välittömiltä, kuten parantuminen. Joskus planeetan prosessit jotka vaativat vastauksia oitis, ovat osa suurempaa kuvaa. Joskus ette ymmärrä, miksi vihannekset perääntyisivät tai miksi kuolema näyttäisi voittavan. Lopullinen ateria on suurempi, kuin voitte kuvitella, rakkaat ystävät. Mutta kaikessa siinä haluamme teidän tietävän, ettemme ole koskaan irrottautuneet teistä – emme koskaan. Tiedämme nimittäin nimenne. Olette perhettämme. Voisiko se olla yhtään selvempää, kuin että kätemme on ojennettuna teille. Ateria on hyvä. Luottakaa kokkiin. Kärsivällisyyttä!

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.8.2015 DNA:N TULEVAISUUS

ViestiKirjoittaja hammer » 23.11.2015 17:11

DNA:N TULEVAISUUS

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (http://www.kryon.com)
1.8.2015 Minneapolis, Minnesota
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tässä on käsitelty sitä, mitä tapahtuu DNA:lle tulevaisuudessa. Tiedosta, että tässä on tieteellisesti joitain asioita, joita et odottanut. Ne "kättelevät" erittäin kivasti Kryon-informaation kanssa.

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Minneapolisissa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Kumppanini astuu sivuun, kuten hänen täytyy annettaessa tällaista kanavointia. Hän tietää, millaista tämä on, ja hän on tehnyt sen monta kertaa. Hän on eräässä paikassa – jos sitä halutaan kutsua niin – ja hän kuuntelee niin kuin te. Hänellä on kuitenkin häiriötekijöitä, jotka eivät ole sanoma kuin teillä, ja hän on puhunut tästä aiemmin.

Hän ei puhu nyt. Minä puhun, ja taas kerran sanomme, että havaintotavan on oltava puhdas voidaksenne tiedostaa sen, mitä sanotaan. Puhun asioista, jotka ovat hänen tietojensa ulkopuolella, ja puhun todellisesta energiasta tällä planeetalla, joka fyysinen tällä hetkellä. Olemme puhuneet kummallisesta fysiikasta monta kertaa, mutta emme puhu tänään. Sen sijaan aion puhua fyysisistä, kolmannen ulottuvuuden asioista, jotka vaikuttavat teihin moniulotteisen lähteen kautta, mikä muuttaa sitä, mitä tiedätte ja ymmärrätte.

Planeettamuutos on ollut monien profetia

Olemme sanoneet jo vuosia, että fyysinen muutos tulisi tälle planeetalle. Profetiat ovat olleet selkeitä omalla epämääräisellä tavallaan ja ne sanovat, että planeetan tietoisuus muuttuu, planeetan humanismista tulee "pehmeämpää" ja odottamattomia asioita tapahtuu. Kerroimme teille myös, että saattaisi tulla villi kortti ja saatte lisää niitä. Nämä villit kortit olisivat odottamattomia tai epätodennäköisiä asioita – maailmaa muuttavia keksintöjä joita ette odottaneet, toisten tekoja joita ette odottaneet ja myös hyväntahtoisuutta jota ette odottaneet. Teille tulee pehmeämpää energiaa ja se on hyvin suloista ja monet ovat sanoneet, että se on hyvä ennuste ja upea profetia. Haluan kertoa kuitenkin teille, mitä oikeasti tapahtuu, ja haluan antaa teille sen aakkoset, kuten sanotaan. Haluan antaa teille sen fyysisen 3D-todellisuuden, mitä ympärillänne tapahtuu.

Osa tästä vaikuttaa teistä uudelleentarkastelulta, mutta se ei ole. Se on monien pienien osien yhdistämistä, joita olen antanut teille aiemmin, voidakseni osoittaa, mitä tänä päivänä tapahtuu. Aiheena on DNA. DNA ei ole pelkästään kemiallinen molekyyli kehossanne. Se on jumaluuden moniulotteinen osa. Se sama molekyyli, jota kutsutaan DNA:ksi, on ympäri galaksia, rakkaat ystävät. Se on elämä ja se on tapa, jolla elämä muodostuu kaikkialla. Se on elämän malli ja geometria kaikkialla ja näette tämän jonain päivänä, kun pystytte tutkimaan muuta elämää, jota löydätte planeettanne ulkopuolelta. DNA voi muuttua vain fysiikan kautta, sillä fysiikka kontrolloi kemiaa. Se on muuttumassa.

Tietoisuusfysiikka

Minäpä tarkastelen joitain asioita, joita olen sanonut menneisyydessä, jotta näette, miten se liittyy tämän päivän oppituntiin. Kun aloin 26 vuotta sitten antaa viestejä, kehotin kumppaniani kirjoittamaan ensimmäiseen kirjaansa, että Maan magneettiverkko muuttuisi. Se tosiaan muuttui. Tämä on nyt tiedehistoriaa ja magneettinen pohjoisnapa on siirtynyt muutaman asteen sen jälkeen. Annoin teille viestin, että magneettiverkkonne liittyy ihmistietoisuuden fysiikkaan tai on kietoutunut siihen. Olkaa selkeitä tässä: tietoisuus ei ole harsomainen, esoteerinen asia, jota ei voi mitata. Se on oikeaa fysiikkaa, jota ette ole vain vielä nähneet. Monista planeetan kokeista tiedetään jo tällä hetkellä, että magneettikentän voima todella muuttaa ihmisen massatietoisuutta (yhtenevästi planeetan myötätuntoisten tapahtumien kanssa). Kun lopulta pystytte mittaamaan moniulotteisia kenttiä selvemmin, näette korrelaation Maan magneettikentän ja ihmistietoisuuden välillä. Siksi voitaisiin sanoa: "Ihmistietoisuus kulkee niin, kun verkko kulkee." Nyt tiedätte, miksi minua kutsutaan "magneettimestariksi".

Magneettiverkko ja tuleva muutos

Teidän pitäisi tietää, että verkko ei ole liikkunut paljon ihmishistorian aikana ja se on pysynyt melko paikallaan monta elämäänne. Kuitenkin se alkoi liikkua paljon 1987. Miksi? Se liikkuu, jotta se voi olla valmis vastaanottamaan jotain – jotain odotettua, mikä on tulossa. Ajatelkaa sitä huonekalujenne siirtämisenä niin, että voitte nähdä paremmin jotain, jonka ette tienneet olevan näkyvä. Verkko asemoidaan uudelleen jotain tulevaa varten, jota olemme kutsuneet "evoluutioenergiaksi", ja se on fyysistä. Se on oikeasti fyysistä! Itse asiassa voitte jopa nähdä sen tulevan!

Kuukausia sitten ja vuosia ennen sitä, kerroimme teille, että planeettanne on menossa avaruuden alueelle, jossa se ei ole koskaan ennen ollut. Tämä ei ole esoteerista. Kysykää joltain astronomilta: "Onko aurinkokunta tulossa suojakuplasta uudenlaiselle säteily- tai energia-alueelle, jota ette ole ennen nähneet?" Onko mahdollista, että aurinkokuntanne menettää suojuksensa, joka sillä on aina ollut sen vuoksi, missä se oli avaruudessa?

Minäpä selitän tätä lisää niille, jotka eivät ymmärrä paljon galaktisesta liikkeestä ja aurinkokunnastanne. Kaikki galaksinne tähdet liikkuvat hitaasti keskuksen ympäri. Aurinkokuntanne ja sen tähti (Aurinko) on aina ollut liikkeessä, kun se kiertää galaksin keskusta. Kun aurinkokuntanne pyörii keskuksen ympäri, olette aina uudessa aika-avaruusjaksossa. Se liikkuu kuitenkin niin hitaasti (kierros kestää miljoonia vuotta), että koko ihmiskunnan ajan se on ollut periaatteessa yhdessä energiassa, kuin suojakuplassa ja nyt se muuttuu. Ettekö usko sitä? Tehkää tutkimusta tai kysykää joltain astronomilta, onko jokin eri tavalla. Tehkää tästä kanavoinnista totta teille ja ymmärrätte täydellisemmin, mitä sanomme teille *.

Auringon rooli

Kun siirrytte tähän uuteen energiaan tai "säteilyyn", kuten sitä jotkut ovat kutsuneet, teidän pitäisi tietää, miten se toimii, sillä se on hyvin sidoksissa aurinkoonne. Fyysisesti se vaikuttaa auringon magneettikenttään (heliosfääri) ja sitten se räjäytetään omaan magneettikenttäänne aurinkotuulen välityksellä. Tämä on sen fysiikka, mutta rakas ystävä, minäpä annan sinulle sen esoterian. Tämä on ollut suunnitelmana kaiken aikaa: jos selviytyisitte ihmisrotuna vuoden 2012 merkkipaalun yli, siirtyisitte tälle avaruusalueelle ja magnetismi muuttuisi, mikä sallisi ihmistietoisuuden muuttua. Rakkaat ystävät, se on aina odottanut tässä, että ohitatte tuon merkkipaalun! Tästä syystä minä tulin 26 vuotta sitten ja kerroin teille, että magnetismi muuttuisi. Tämä on evoluutioenergiaa, joka vaikuttaa aurinkoonne – aurinkonne heliosfääriin – mikä sitten siirtyy Maan magneettikenttään, joka on nyt asemoitu uudelleen tätä uutta tietoisuutta varten.

Voi, on niitä älykköjä, jotka sanoisivat: "No, mitä jos olisimme tuhonneet itsemme, kuten profetiat sanoivat tapahtuvan? Mitä jos ei olisi ihmisiä vastaanottamassa tätä?" Se on yksinkertaista. Täällä ei olisi ollut ihmisiä, mutta planeetta olisi silti siirtynyt tälle avaruuden alueelle ja samat energiat olisivat olleet siellä, mutta te ette olisi olleet. Yksinkertaista. Mutta tosiaankin, olette täällä!

Nyt siis näette, että alkuperäiskansojen profetia toteutuu myös, sillä ne kertoivat muutoksista, joita tulee päiväntasausprekession (2012) jälkeen. Miten niillä olisi voinut olla tämä profetia siirtymisestänne uuteen paikkaan galaksissanne? Ajatelkaa sitä! Nämä asiat eivät ole uusia, ja myös muinaisihmiset kertoivat teille sen olevan tulossa! He eivät ehkä tienneet tieteellisiä yksityiskohtia, mutta heidän profetiansa on sama kuin minulla: uusi tietoisuus tulee.

Rakkaat ystävät, haluan teidän jatkavan näiden asioiden yhdistämistä fyysisesti siihen, mitä näette. Kuten kerroimme teille, nämä muutokset vaikuttavat aurinkoonne. Aurinkonne heliosfääri muuttaa magneettiverkkoanne. Tämän kaiken toimimiseksi, auringon täytyi olla hiljaa. Haluan teidän kysyvän joltain astronomilta auringosta ja sen sykleistä. Kysykää, missä säteilyjaksossa aurinko on tällä hetkellä. Hän kertoo teille, että vaikuttaa olevan yksi hiljaisimmista syleistä, mitä auringossa on koskaan nähty. Auringonpurkaukset ja auringonpilkut ovat häiriöitä aurinkoa ympäröivässä moniulotteisessa kentässä, joten niiden täytyi olla poissa, kun uusia energioita alettiin toteuttaa. Kaiken tämän toimimiseksi, auringon täytyi olla mahdollisimman hiljaa, ja se on.

Auringon hiljainen aika vaikuttaa myös säätilaanne, ja kerroimme teille senkin. Tämän hiljaisuuden vuoksi olette sääjaksossa, jota ennustimme [kylmä aika on tulossa] ja joka liittyy kovasti myös energiaan, jota tulee. Se on fyysistä. Kysykää joltain astronomilta: "Oletteko huolissanne tästä?" Jotkut heistä ovat ja toiset eivät, mutta se vaikuttaa teihin ja planeettaan tällä hetkellä. Nyt tiedätte, miksi magneettiverkkoa muutettiin, milloin sitä muutettiin ja miksi. Se on fyysistä.

Kaiken esoteria

Samaan aikaan kun kaikki tämä yllä oleva fyysinen muutos tapahtui, annoimme teille esoteerista informaatiota plejadilaisten solmuista ja nollista**. Onko mahdollista, että plejadilaiset jotka olivat täällä alussa ja tiesivät tästä tulevasta muutoksesta, auttoivat profetioissa (vaikuttivat muinaisiin kalentereihin ja profetioihin)? Tämä on todella totta, mutta se vaikutti alkuperäisihmisistä "esi-isiltä tulevalta intuitiolta". Plejadilaisten jättämät solmut ja nollat ovat pikaraidemoottoreita, jotka vaikuttavat planeetan verkkoihin***.

Tietoisuus liittyy planeetan verkkoihin – muistatteko? Mutta siihen ei sisältynyt vain magneettiverkko. Siihen sisältyy myös kristalliverkko (ihmisen tunnemuisti) ja Gaia-verkot – nämä kaikki. Näitä kaikkia työstetään tällä hetkellä auringosta tulevan uuden evoluutioenergian rinnalla. Solmut ja nollat "syöttävät" näitä verkkoja, jos sitä halutaan kutsua näin. Mitä se kaikki tekee? Mikä on kaiken tämän todellinen ydin? Vastaus: nämä yhdistyvät energiat jotka muuttuvat ja vaihtuvat, vaikuttavat kaikki suoraan yhteen asiaan – teidän DNA:hanne.

DNA-evoluutio on tulossa

Ihmisen DNA on valmis muuttumaan. Sitä ei nähdä koskaan mikroskoopissa, koska se ei ole kemia – se on fysiikkaa. Kuunnelkaa hetki, sillä olette jo nähneet, miten tämä toimii. Tieteenne on nyt ymmärtänyt sen 90% DNA:sta, joka on tähän saakka ollut roskaa****. Tiede ymmärtää nyt, että 90% on informaatiota – manuaali, geenien ohjauspöytä. Mutta on edelleen mysteeri, miten se itse asiassa sisältää tai miten se antaa informaatiota geeneille. Sitä ei ole vielä tunnistettu, että kyse on moniulotteisesta lähetyksestä. Useimmilta biologeilta se vaatisi ponnistelua, mutta DNA:ssanne on itse asiassa vähän kvanttisuutta ja tämä on nähty myös tieteellisesti (Garjajevin ja Popoininin DNA-kokeilut)*****.

Tämä 90% DNA:sta on kuin triljoonia antenneja kehossanne, valmiina vastaanottamaan informaatiota ja sitten kirjoittamaan manuaalia uudelleen verkkomuutostenne kautta. DNA vastaanottaa informaatiota ja muuttuu. Se vaikuttaa genetiikkaan. Äidit vastaanottavat sen ensin ja välittävät lapsilleen. Äidit, ette edes tiedä, että teillä on se – kuitenkin välitätte sen lapsillenne nyt. Tiedättekö kumppanini Indigolapset-kirjan yli 10 vuoden takaa? Nämä lapset olivat uuden energian edelläkävijöitä. Nämä lapset ovat erilaisia! Se alkoi ennen vuotta 2012 – paljon ennen – koska oli hyvin suuri mahdollisuus, että selviytyisitte – ja te selviydyitte. Äidit joilla on lastenlapsia, täytyykö minun kysyä teiltä, ovatko he erilaisia? Hyvin erilaisia!

Muutokset lapsissa tulevat ensimmäisenä

Ihmisvauva tulee planeetalle tänä päivänä, mutta se mitä tänä päivänä tapahtuu, on erilaista kuin teidän syntyessänne. Olette uudessa paikassa avaruudessa, aurinko on hiljaa, solmut ja nollat syöttävät uutta informaatiota verkkoihin ja tietoisuuden toimintamalli on erilainen heillä, mitä se oli teillä. Heidän alkugeeninsä, "miten ihminen toimii" –geenit, muuttuvat.

Alkaa olla asioita, jotka ovat epätavallisen erilaisia kuin standardi-ihmisluonto. Intuitiivinen itse, este luontaisen ja tietoisuuden välillä, alkaa parantua. Este alkaa vähentyä. Olkaa valmiita lapsiin, joiden intuitio on erittäin tarkka siinä, mikä heissä on pielessä. Jos he kertovat jonkin olevan pielessä, viekää heidät lääkäriin! Välittömästi. Älkää sanoko heille: "Se on mielikuvitustasi, kulta" tai "Se on ok myöhemmin, se on kasvukipuja". Kuuletteko? On sellaisia, jotka kuuntelevat tätä nyt ja joiden täytyy kuulla se, koska heidän lapsensa sanovat: "Minusta tuntuu hassulta, jokin on pielessä." Äideillä on tietty terveysmalli. Tämä on muuttumassa. Lapset alkavat herätä intuitiolle omasta terveydestään. Siltaa ei ole vielä rakennettu luontaiseen, mutta se on lähempänä heillä ja he tuntevat jotain. Luontainen puhuu heille ensimmäistä kertaa. Kuunnelkaa: teillä ei ollut sitä, mutta heillä on. Kuunnelkaa heitä.

Lasten akaasiasta alkaa tulla selvempi. Lapset kertovat teille monia asioita siitä, keitä he ovat olleet ja mitä he ovat tehneet. Jos olet vanhempi ja kuuntelet tätä nyt, pahinta mitä voit tehdä, on tukahduttaa se. Parasta mitä voit tehdä, on kertoa lapselle ehdoton totuus, ehdoton totuus: "Uskon sinua." Silloin kun sanotte asioita ääneen, se auttaa lasta. Se on totuudenmukaista ja lapsi tajuaa sen. Kuuntele, vanhempi: ole näissä asioissa lapsesi liittolainen ja se muuttaa suhdetta lapsiisi. Ole rehellinen heille siitä kaikesta. Kerro, etteivät kaikki ymmärrä, joten on aikoja, jolloin kannattaa olla hiljaa siitä. Nämä ovat lasten käyttöohjeita uudessa ajassa. Näistä ominaisuuksista tulee vielä voimakkaampia ja ohjeissanne on tolkkua.

Vaisto toimii paremmin kuin koskaan. Ette ole tottuneet näkemään ihmisissä paljon vaistoa. Näette sitä enimmäkseen eläimissä, koska eläinten jälkeläisillä on erittäin voimakas selviytymisvaisto. Se välittyy niille niin hyvin, että ne osaavat kävellä tuntien sisällä syntymästä! Teillä ei ole sitä. Kuitenkin tämä sama vaiston mekaaninen välittäminen alkaa tulla voimakkaammaksi ihmisissä ja erityisesti se, mikä tulee akaasiasta. Se on kemiallista sekä esoteerista (geneettistä ja akaasista). Kun se on eläimissä, teilläkin pitäisi olla se, ja se tulee olemaan. Näette lasten muistavan opettamatta paljon aikaisemmin, miten kävellään ja miten syödään. Se on nopeampaa kuin vanhassa toimintamallissa ja nopeampaa, kuin ne lääkärit jotka tietävät lapsen kehityksestä, ovat nähneet. Se on "käyrien ulkopuolella". Valmistautukaa siihen – kyse on vaistosta. Se on yksinkertaista kemiaa. Se on DNA:n parempaa toimimista.

Jos katsotaan solun DNA:ta, saatatte kysyä, mitä tapahtuu. Totuus on, että DNA:sta tulee informoidumpi – jotkut sanovat "tehty mahdolliseksi". Esoteerisessa uskossa on muotisana "aktivointi". Älkää muuttako sitä, mutta tietäkää, ettei se ole täsmällinen. Te ette aktivoi mitään. Sen sijaan vapautatte DNA:n vankilasta. Jos pyörätuolissa on joku, joka on rampa, käpristynyt eikä kykene liikkumaan, mutta kuitenkin yhtäkkiä hänet vapautetaan näistä kahleista, sormet suoristuvat ja käsi alkaa taas olla kokonainen, se johtuu siitä, että DNA:lle on tapahtunut jotain. Se ei ole tapahtunut kädelle tai lihakselle tai sormille, ei edes käsivarrelle, vaan DNA:lle. Se on vapautus. Haluan teidän pitävän tämän kuvan. Kaikissa näissä muutoksissa joista olen puhunut, on kyse vapautumisesta ramman DNA:n vankilasta! Ja (valmistautukaa) se tapahtuu koko DNA:lle kehossa samanaikaisesti. Se on kokokehokokemus, ei paikallinen käsi/käsivarsikokemus.

DNA:nne on rampa tässä vanhassa energiassa ja oma vapaa valintanne on luonut tämän. DNA:nne, elämänkaarenne (ikääntyminen) ja sairautenne ovat kaikki sitä, minne halusitte viedä tämän planeetan energian, ja DNA:nne teki yhteistyötä. Tämän kanssa olette eläneet ja nyt se on muuttumassa. Se ei ole DNA-aktivointi, se on DNA-vapautus. Vapautus!

Tämän kaiken merkitys: oivallatteko sen avun, jota teillä on? Luulitteko hetken, että kaikki tämä on vain sitä, että te teette näitä asioita? Siinä on mukana galaksi, se avaruuden osa jossa olette, solmut ja nollat ja universumin luoja. Siinä on mukana plejadilaiset, siinä on mukana aikajananne ja siinä on mukana rakkaus. Kaikki tämä, jotta olisitte uudessa energiassa ja vapauttaisitte DNA:nne kahleet. Rakkaat ystävät, vanhat sielut, on jotain, mitä teidän pitäisi tietää. Teidän ei tarvitse uudestisyntyä tämän vuoksi. Vanhalla sielulla on varustus tällä hetkellä sisällään, aivan kuten vastasyntyneillä.

DNA-mallit

DNA:nne on täynnä informaatiota ja malleja. Mallit ovat elämän kuvioita ja kaavoja. Useimmat näistä malleistanne eivät ole täydellisiä. Sitä ette tiedä mallista, että sillä on ns. oma muotoilunsa. Jos on jo osa mallia, siis osa designia, se vetää itseensä loppuosan, jos voi. Ymmärsittekö sen? Jos on osa kuvaa, tuolla osalla on asenne – haluasenne – joka haluaa kuvan loppuosan! Heti kun on mahdollista saada puuttuva osa, se on kuin magnetismia. Se lentää kirjaimellisesti itseensä ja malli loksahtaa paikoilleen ja saadaan koko juttu. Kaikilla teistä on mallin osia ja ne joilla on merkittävimmin "valmiita" osia, ovat vanhoja sieluja (niitä jotka lukevat tätä). Maakokemuksenne on odottanut tätä! Viimeistelet sitten mallit, jotka puuttuvat, vanha sielu.

Alkusolut – alkava malli

Tämä termi jota käytän tässä viestissä tänään, on Kryonin termi, ei lääketieteen termi. Saattaa olla samanlainen lääketieteen termi, mutta tämä on erilainen. Yksi malli joka on aina olemassa eikä lähde koskaan pois, on osa ihmisen manuaalia. Se ei ole niin lineaarinen kuin tässä selityksessä, mutta se toimii. Ajatelkaa sitä näin: haluan teidän ajattelevan syntymämanuaalia. Silloin kun te tulitte, millainen manuaali oli? Millä sivulla olitte viiden päivän ikäisenä? Millä sivulla olitte puolen vuoden ikäisenä? Millä sivulla olitte 30-vuotiaana? Tiedätte, että kaikki sivut ovat erilaisia kasvamiskronologian vuoksi.

Sen sivut ovat edelleen olemassa ja se malli on edelleen olemassa, jota kutsun "alkusoluiksi". Alkusolut ovat määritelmäni mukaan ne vastasyntyneen solut, jotka nopeuttavat kasvua ja oppimista erityisellä tavalla. Lapsi omaksuu puolessa vuodessa hyvin paljon maailmasta ympärillään. Tähän sisältyy puhe, kieli, seisomisen ja kävelemisen aloittaminen ja paljon muuta. Alkumanuaalin antennit ovat suuria! Ne kuuntelevat kaiken ympärillä olevan asenteita ja tietoisuutta. Tiedätte jo sen. Se on aktiivista vastasyntyneellä ihmisellä, sitten se hidastuu ja teistä tulee aikuinen. Alkusolut ovat taianomaisia. Niitä käytetään ensin, sitten niitä ei käytetä, mutta ne ovat aina olemassa eivätkä lähde koskaan pois. Tuo malli on edelleen olemassa, ohjeet siihen, miten ne tehdään – jos halutaan sanoa näin – ovat edelleen olemassa. Tämä on kaikki fysiikkaa, sillä se kemia, miten kaikki tämä toimii, on fysiikkaa. Teidän pitäisi tietää tämän päivän lapsista, että antennit ovat jopa kymmenen kertaa pidemmät kuin teillä oli.

Vanha sielu, mitä jos kertoisin sinulle, että voisit vapauttaa nämä solut nyt, tehdä niistä aktiivisia itselläsi? Ne voisivat olla käytettävissäsi – mene vain hakemaan ne manuaalista. Tee se affirmaatioilla, tee se tietoisuusmuutoksella, tee se meditoimalla. Miten tahansa kommunikoitkin luontaisen kanssa, se on valmis vapauttamaan alkusolut aikavankilasta taas käyttöön! Se merkitsee sinulle pikaraidekasvua valaistumiseen! Ne toimivat akaasian kanssa!

Se on mihin tahansa tilanteeseen, joka sinulla on. Älä rajoita sitä siihen, mitä luulet tarvitsevasi! Kysy aina: "Rakas Henki, mitä tarvitsen?" Totea: "Rakas Henki, tätä ja jotain parempaa." Käytä tätä potentiaalia! Alkusolut ovat valmiina vanhalla sielulla. Sanon jatkuvasti "vanha sielu", oletteko huomanneet? Toisin sanoen, elämien lukumäärä antaa teille malli-informaatiota, jota ei olisi aloittelijalla, joka on ollut maan päällä vain muutaman kerran. Vanhoilla sieluilla on satoja elämiä, kenties tuhansia elämiä kokemuksen ja tietomallin kehittämiseen. Jokainen teistä tässä huoneessa voi sanoa itselleen: "Tiedän, että olen ollut täällä aiemmin" ja luontaisesi värähtelee sen todenperäisyyden kanssa. Tiedät liikaa! Tunnet liikaa! Olet tässä huoneessa kuuntelemassa kanavointia! Tämä viesti on täsmällinen ja se on totta. Olet vanha sielu. Kaikessa mitä olen juuri kertonut, on kyse ihmisen kohentamisesta energiassa, jota olet odottanut.

Päätän tällä: salaisuus akaasiasi ammentamiseen tai tuon mallin vapauttamiseen on myötätuntoinen tietoisuus. Onko se yllätys sinulle? Se on puuttunut kaiken aikaa. Jos aiot ammentaa akaasiaasi [käyttää asioita, joita olet oppinut menneisyydessä] ja alkaa kirjoittaa uudelleen sitä, kuka olet, sinun on tehtävä myötätuntosopimus itsesi kanssa. Miten pärjäät vihattomuudessa, toisista välittämisessä ja sisäisen Jumalan puhtaudessa? Myötätunnon luomisen tietoisuusfysiikka luo ns. myötätuntoista toimintaa, kuten kutsun sitä. Se on jokaiselle tässä huoneessa ja niille, jotka lukevat. Vanha sielu tietää, miten tämä tehdään. Kuuntele: tiedän, kuka olet. Et kuuntelisi tai lukisi, ellet olisi vanha sielu, myös kiinnostumaton vanha sielu. Sinä ole sellainen ja tiedät olevasi. Myötätunto on kaikkien tunteiden kuningas tässä kohtaa tällä planeetalla. Se johtaa teidät kehittyneeseen rakkaustilaan ja ilman myötätuntoa ja toisista välittämistä se ei toimi. Itse asiassa mikään ei toimi.

Hyvin hitaasti planeetalla tapahtuu tietoisuuden jakautuminen ja olemme puhuneet teille aiemmin siitä. On niitä, jotka ovat myötätuntoisia, ja niitä jotka eivät ole, ja siitä tulee ilmiselvää, hyvin ilmiselvää! Välittäminen ja välittämättömyys. Tällä planeetalla on tällä hetkellä pimeä armeija. Mikä on sen "myötätuntotekijä"? Ymmärrättekö? Se on vapaavalintainen mielentila, mutta se on tuleva jakautuminen. Älä ole huolissasi tästä, myötätuntoinen ystävä. Silloin kun otat mestarin ominaisuudet, valo ympäröi sinua. Ei enää linnoittautumista tai suojautumista pimeydeltä. Se perääntyy luotanne automaattisesti. Ei enää päivän sairauksien tarttumista – ne eivät voi koskettaa teitä myötätunnolla. Se on fysiikka, se on totta, se on fyysistä ja sitä tapahtuu nyt. Yhteiskuntanne heijastaa sitä pikemmin, kuin luulette. Kun palaatte uutisiinne ja pidätte minua hulluna, odottakaa. Tulossa on villikortteja. Hyväntahtoisuus on uusi energia!

Olen Kryon, rakastunut ihmiskuntaan.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

* 1 https://www.newscientist.com/article/dn ... r-tempest/
* 2 http://beforeitsnews.com/space/2015/09/ ... 93224.html
** 1 http://www.kryon.com/CHAN%202013/Nodes% ... ulls2.html
** 2 http://www.kryon.com/CHAN%202013/Nodes% ... ulls3.html
*** http://www.scientificamerican.com/artic ... -junk-dna/
**** http://www.kryon.com/k_68.html
***** https://prof77.wordpress.com/2011/01/28 ... scientist/

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.9.2015 PALUU TAAKSEPÄIN TULEVAISUUTEEN PÄÄSEMISEKSI

ViestiKirjoittaja hammer » 28.12.2015 14:24

PALUU TAAKSEPÄIN TULEVAISUUTEEN PÄÄSEMISEKSI

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
5.9.2015 Vancouver, BC, Kanada
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mikä otsikko! Kryon antaa hyvin täydellisen esitelmän siitä, mitä ihmishistoriassa on aiemmin tapahtunut. Oliko ennen meitä todella kehittyneitä sivilisaatioita? Jos oli, miltä ne näyttivät? Miksi ne ovat poissa? Onko se uutta, mitä ihmistietoisuudelle tapahtuu tällä hetkellä? Vai onko se paluu johonkin, mitä meillä on ollut ja mikä on kadotettu?

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Vancouverissa, BC:ssä.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Ennen kuin aloitamme, pyydämme teitä taas muuttamaan hieman ajattelutodellisuuttanne. Mitä tapahtuu? Kuka puhuu? Mistä se tulee? Pyydän kumppaniani astumaan täysin sivuun ja antamaan sen virrata, mitä pitäisi. Voitteko ajatella sen laatikon ulkopuolella, minkä tunnette? Vaikein asia ihmisille yleisesti ottaen on mennä paikkaan, jossa he eivät ole koskaan ennen olleet. Selviytyminen riippuu siitä, että menette paikkoihin, jotka tunnette. Jos ette ole koskaan ollut jossain eikä teillä ole mitään varoituksia, millainen se saattaisi olla, saatatte epäröidä mennä sinne. Siinä on järkeä. Ette usein avaa ovea, jos siinä lukee "tuntematon". Avaatte normaalisti oven, jossa lukee "tunnettu", koska se on teille mukavaa.

Tuon tämän esiin vain sen vuoksi, mitä tulee seuraavaksi. Haluan lisätä sitä, minkä tiedätte ihmiskunnasta. Sen tekemiseksi puhun kiistanalaisista asioista. Niillä jotka kuuntelevat tätä viestiä jälkeenpäin, saattaa olla täysin eri havainto kuin tässä huoneessa olevilla, mutta tämä huone sisältää energiaa, jota ei voi toistaa nauhoituksessa tai puhtaaksikirjoituksessa. Samanmieliset pohjustavat yhtenäisyyden ja yhteisen uskomuksen. Voitaisiin sanoa, että uskomuksenne lisää kantamaanne totuutta.

Tiedättekö oikeasti, keitä olette?

Haluan puhua ihmiskunnasta, ja haluan parantaa sitä. Haluaisin kertoa teille joitain asioita, joita on tapahtunut ajan kuluessa, ja tehdä sen tavoilla, joita en ole käyttänyt aiemmin. Haluan ottaa puheeksi aiheita, jotka saattavat kiinnostaa. Teen näitä asioita, koska tämän illan opetuksena on parantaa ihmiskokemusta, jotta teille voidaan näyttää, että olette suurempia kuin uskotte. Olette ehkä olleet täällä paljon kauemmin, kuin tiedätte, ja se on kaunis käsitys. Kun ajatellaan ihmishistoriaa, miten kauas taaksepäin se ulottuu? Jos katsotte sitä, niin miten kauas taaksepäin siitä kerrotaan? Yleisesti historioitsijoiden tavallinen yhteisymmärrys ja se, mitä tiedemiehet opettavat, sanoo, että ihmissivilisaatio on olut täällä vain noin 11000 vuotta. Puhun nyt ihmissivilisaatiosta. En puhu ihmisistä biologisessa mielessä, koska se on antropologeja varten. Puhun sosiologiasta. Miten kauan kaupunkeja, järjestelmiä ja uskontoja on ollut täällä? Tämä saattaa näyttää jonkin toistamiselta, josta olemme puhuneet aiemmin, mutta se on paljon enemmän.

Istanbulissa Turkissa istuimme suuren ryhmän edessä ja annoimme kanavoinnin nimeltään "Maapallon tuntematon historia" (11.4.2015). Tämän illan viesti on samanlainen, mutta erilainen. Lähtökohta on sama, mutta viesti on jostain muusta. Ihmissivilisaatio on ollut paljon pidempään kuin 11000 vuotta. Etene hitaasti nyt, kumppanini [kehotus Leelle], jotta tämä viesti on ytimekäs ja siinä on järkeä.

Kaikki mitä voitte opiskella ihmissivilisaatiosta, rakkaat ystävät, näyttää osoittavan sen alkaneen 10000–11000 vuotta sitten. Silloin ikään kuin kaikki alkoi ja suurempia kaupunkeja syntyi. Sosiologit sanovat, että silloin ihmiskunta siirtyi hitaasti heimoelämästä enemmän kollektiivimieliseen kaupunkitilaan. Kun mennään riittävän kauas taaksepäin, yksi ensimmäisistä kaupungeista, jossa oli ytimekäs organisointitietoisuus ja kaupunkisuunnitelma, oli paikka Indus-laaksossa, jota tänä päivänä kutsutaan Muinais-Sumeriaksi. Se vaikutti alulta ja se oli noin 11000 vuotta sitten. Kaikki tuosta ajasta eteenpäin seuraa lineaarisuuden sääntöjä, löytämisen synkronismia, jossa yksi asia johti toiseen, ja keksitte Egyptin pyramidit, Rooman imperiumin jne. Tämä on hahmottamanne historia. Olemme metafyysisesti kanavoineet teille uudestaan ja uudestaan, että ihmiskunta on melkein 50000 vuotta vanha. Sillä oli organisointia, sivilisaatio, kaupunkeja, tietoisuus ja yhteiskunnallinen kehitys. Näette kuitenkin vain 11000 vuotta siitä.

Mitä historiassa tapahtui?

Mikä on totuus tässä? Miksi ette voi helposti nähdä sitä, mistä kerron teille? Jos se on totta, miksi maassa ei ole todisteita siitä? Voisiko olla niin, että oli jonkinlainen tapahtuma, joka on saattanut pyyhkiä pois sen, mitä aiemmin oli? Olisiko se voinut pyyhkiä sen pois siinä määrin, ettei se näy arkeologeille ja nykyajan historioitsijoille? Vastaus on "kyllä". Säätila tekee sitä myös ja jää. Muistakaa, ettemme puhu miljoonista ihmisistä. Se oli paljon pienempi väkimäärä, mutta se oli olemassa.

On kaikenlaisia asioita, joiden läpi voisin johtaa teidät nyt, mutta haluan kylvää informaatio- ja totuussiemeniä, jotka lisäävät historiaa, eivät haasta sitä. En ole kirjoittamassa täällä uudelleen asioita sen uskomuksen ulkopuolella, joka teillä ehkä on. Sen sijaan olen täällä tekemässä lisäyksen siihen, mitä teille on kerrottu. Niinpä se mitä sanon nyt tänä iltana, saattaa näyttää kuvitteelliselta. Onhan se kanavointia. Kuitenkin ne hymyilevät, jotka kuuntelevat tätä tulevaisuudessa, kaukaisessa tulevaisuudessa. Näin on, koska se mitä aion kertoa teille nyt, todellakin löydetään joskus. On vain muutamia sukupolvia, ennen kun teillä on tietynlaisia instrumentteja ja tutkimustyökaluja, jotka osoittavat teille sellaisia asioita, joita selitän teille nyt. Joitain asioita ei koskaan nähdä. Niitä ei voi nähdä ilman aikakonetta. Ei ole mitään tapaa, jolla voitte palata taaksepäin tarpeeksi kauas nähdäksenne sen, mistä aion puhua. Kuitenkin se sivilisaatio joka oli juuri ennen tuota 11000 vuotta vanhaa sivilisaatiota, on edelleen löydettävissä.

Menneisyyden kehittyneet sivilisaatiot

Minäpä keskeytän tämän kanavoinnin jollakin, joka näyttää väärältä johtopäätökseltä. Toisin sanoen, se näyttää olevan tämän kanavoinnin logiikan ulkopuolella, mutta se ei ole. Tämän planeetan vanhoissa sieluissa on pakahduttava tunne, että he ovat olleet aiemmin elämissä, joissa oli kehittynyttä teknologiaa. Tämä on hämmentävä kuvio. Olemme puhuneet siitä aiemmin: monet uskovat, että heillä on "uppoavan saaren syndrooma" – Atlantis. Mikä niistä, kysyn (sillä oli monia) ja milloin? Sillä ei ole merkitystä, sillä monet teistä olivat siellä! Tämä on lukemattomien vanhojen sielujen tunne. Sanon oikeastaan totuuden akaasisesta muistamisestanne.

Hämmentävästi on kokonainen ihmisryhmä, joka on vakuuttunut tästä niiden tunteiden vuoksi, joita he ovat saaneet entisen elämän intuition tai unien tai minkä hyvänsä kautta. He osallistuivat tosiaan kehittyneeseen sivilisaatioon kauan aiemmin kuin 10000 vuotta sitten. Haluaisitteko minun tunnustavan tämän? Okei, se on totta, ehdottoman 100%:sti totta! Mutta miten voitte tuntea tämän? Teillä ei ole aikakonetta, eihän? Kuitenkin se on olemassa. Yksistään tämän pitäisi esittää kysymys: onko historianne oikein?

Oma aikakoneenne – ihmisen akaasia

Todellisuudessa haluan puhua akaasiastanne. Vanhan sielun (useimpien teistä) henkilökohtainen akaasia paljastaisi intuitiivisesti entisen elämän energiat teille. Jotkut energisimmistä elämistä eivät tule pintaan lineaarisesti (vuosi vuodelta), vaan energeettisesti. Tämä merkitsee, että energia ilmestyy esiin, ei historian paikka. Mikä oli dramaattisinta? Mitä sellaista tapahtui, joka pysyy teissä? Tämän muistatte, ja se myös tulee usein pintaan tulkinnoissa ja unissa. Istutte täällä ja monet teistä sanovat: "Kyllä! Olin siellä. Tiedän sen, ja voin tuntea sen! Olen nähnyt unia siitä, ja olen saanut tulkintoja siitä. Olin osa sitä – kehittynyttä yhteiskuntaa – ja meillä oli monia asioita, joita meillä ei ole nyt." Rakkaat ystävät, olette oikeassa! Aion nyt kuitenkin antaa teille informaatiota eikä se ole, mitä ajattelette. Se on logiikkanne kokemuspiirin ulkopuolella tai asioita, joissa ei olisi järkeä teistä. Olkaa siis valmiina johonkin erilaiseen.

Ennakkoluuloiset aivot

Ihmisaivot ovat monimutkaiset, ja yksi tavallisimmista niiden tekemistä asioista on analysoida asioita sen perusteella, mitä ne tietävät kokemuksesta. Miettikää tätä: ne eivät pysty analysoimaan asioita, joista ne eivät tiedä. Jos siis uskotte, että osallistuitte ns. kehittyneeseen sivilisaatioon, aivot antavat teille kuvan siitä sen perusteella, miltä se tämän päivän kokemuksen perusteella näyttäisi.

Määritelläänpä, mitä aivonne näyttävät teille, kun sanotaan "kehittynyt". Aivot: jos olisi teknologisesti kehittynyt sivilisaatio, teillä olisi ollut paljon kehittyneempiä asioita kuin nyt. Tietokoneet olisivat olleet tehokkaampia; teillä oli luultavasti noita saavuttamattomilta tuntuvia lentäviä autoja, joita odotatte; teillä oli parantavaa laserenergiaa; teitä hoidettiin pöydillä, jotka diagnosoivat ja paransivat välittömästi ja teillä oli hyvin pitkä elinkaari, eikö totta? Kryon: se ei ole mitään tällaista!

Eikö se ole hassua scifi-elokuvissa? Mitään uutta ei oikeastaan anneta. Suurin osa scifistä näyttää vain sen toimivan paremmin, mitä teillä tällä hetkellä on! Lennätte paremmin, laskette paremmin, parannutte paremmin, matkustatte paremmin – yksinkertaista projisointia siitä, minkä tunnette. Te tiedätte vain sen, mitä tiedätte! Niinpä scifi-elokuvassa se mitä teillä nyt on, toimii pelkästään paljon paremmin. Kun matkustatte avaruudessa, käytätte edelleen aluksia. (Onhan se on kaikki, mitä on?) Jokin sellainen joka on täysin laatikon ulkopuolella ja jota ette ole koskaan kokeneet, ei toimisi koskaan elokuvassa. Ette pysty samaistumaan. Myös kaukaisen tulevaisuuden ajattelijat jotka vievät teidät ulkoavaruuteen ja toisiin sivilisaatioihin, antavat teille pelkästään nopeampia avaruusaluksia. On vain enemmän sitä, minkä tunnette – ei sitä, mitä ette tunne. Aion siis kertoa teille sellaista, mistä ette tiedä.

Salaperäinen todellisuus

Hämmentävä, salaperäinen todellisuus on epämiellyttävä ja se on ehkä jotain unelmienne ulkopuolelta, mutta niille jotka elävät siinä, se on normaalia. Viidakon villi-ihminen ajattelee tulevaisuutta kehittyneinä keihäinä, jotka lentävät itsestään, mutta laitapa hänet lentojen, internetin ja sosiaalisen median maailmaan ja hän menee piiloon pelosta! Se ei vain ole totta hänelle.

Saadaksemme tolkkua tähän, meidän täytyy olla vähän salaperäinen. Kun Kryon-energia tuli planeetalle monta vuotta sitten 1989, annoimme teille viestejä, joissa sanottiin planeettanne magneettiverkon olevan vastuussa valaistuneesta tietoisuustoiminnasta. Se merkitsee, että DNA:nne ja ihmiskunnan kehitys on sidottu magneettiverkkoon. Kutsuin itseäni magneettimestariksi ja tiedätte nyt miksi. Siinä on kyse magneettiverkosta ja ihmistietoisuuden muuttamisesta. Voisiko olla niin, että planeetan magneettiverkko alkaa muuttua taas? Olemme antaneet teille kanavoinnin toisensa jälkeen siitä. Aloitimme kertomalla, että se liikkui (ryhmittyi uudestaan). Sen täytyi liikkua dramaattisesti – enemmän 10 vuodessa, kuin se oli liikkunut 100 vuodessa. Tiede sanoo nyt, että se liikkui, ja kompassinne todistavat sen. Verkon oli liikuttava, jotta se voi valmistautua johonkin, mitä oli tulossa. Mitä äskettäiset kanavoinnit ovat sanoneet olevan tulossa?

Maan muuttuva todellisuus

Tarkastellaanpa kanavointia nimeltään "DNA:n tulevaisuus" (Minneapolis): olette tällä hetkellä siirtymässä avaruuden toiseen osaan. Galaksinne pyörii keskikohdan ympäri ja kaikki tähdet ja aurinkokunnat liikkuvat samaa vauhtia ja kiertävät suhteessa toisiinsa keskuksen ympäri. Aurinkokuntanne siirtyy uuteen paikkaan avaruudessa, jossa se ei ole koskaan ollut ihmisten olemassaolon aikana. Kysykää joltain astronomilta, mitä tapahtuu, ja hän kertoo teille, että tuntemanne ihmiskunta on eräänlaisessa suojaavassa säteilykuplassa, joka on aurinkokunnan ympärillä, ja auringon heliosfääri on ollut yhteistyössä sen kanssa. Mutta yhtäkkiä nähdään muutoksen tulevan. Tuo kupla häviää. Mitä olette nähneet auringossa viime aikoina? Se muuttuu. Mitä olette nähneet säätilassa viime aikoina? Se muuttuu. Tämä liittyy siihen, mihin aurinkokuntanne on matkalla. Kerroin teille tämän ja näytin tieteen sen taustalla (DNA:n tulevaisuus 1.8.2015).

Nyt kerron teille seuraavaksi, että tämä uusi energia avaruudessa muuttaa tämän planeetan magneettiverkkoa moniulotteisella tavalla ja auttaa parantamaan ihmisen kehitystä ja evoluutiota. Teistä tulee fiksumpia, koska magneettiverkko on valmis tähän. Tämä kaikki liittyy niihin evoluutiomuutoksiin, jotka se sallii DNA:ssanne. Olitte valmiita kehittymään, jos ohittaisitte vuoden 2012 tuhoamatta itseänne, ja teitte sen! Mutta teillä täytyi olla tietoisuusfysiikkaa sitä varten, ja siitä puhumme. Miksi tuon tämän esiin, kun puhun historiasta ja menneisyyden kehittyneestä rodusta? Kerron teille nyt.

Menneisyys joka ei näy

Noin 11000 vuotta sitten, viimeisen jääkauden, ns. minijääkauden, lopussa, tällä planeetalla tapahtui asioita. Voitte etsiä tätä, jos haluatte, ja löydätte sen. Nämä asiat liittyvät siihen, mitä kutsun "epätavalliseksi plasma-aktiivisuudeksi ilmakehässä". Magneettiverkko oli hyvin, hyvin erilainen. Auringon massapurkauksia ja kaikenlaisia asioita, joista tehdään elokuvia, tuli ja osui tämän planeetan magneettikenttään. Tämä latasi sen kaikenlaisella plasmalla. Se on nähtävissänne tieteen historiassa. Sitä on jääytimissä ja sitä on maakerroksista mitattavassa magnetismissa.

Silloin oli erilaista ja haluan kertoa teille, mikä sen aiheutti. Ensinnäkin se aiheutti paljon kuolemaa. Olemme kertoneet tämän teille aiemmin, ja kerroimme, että ihmiset saivat tämän osittain aikaan. Ihmiskunta on käynyt läpi ainakin neljä sivilisaatiovaihetta eri aikakausilla ja melkein loppunut joka kerta. Muistatte ehkä, että muutaman vuoden takaiset profetianne veivät teidät vuosituhannen vaihteessa viimeiseen sotaan massatuhoineen. Sitä ei tapahtunut. Se oli numero neljä ja siirtyminen numeroon viisi. Vuoden 2013 jälkeen on ollut numero viisi. Olemme kehottaneet katsomaan kolmatta "tuntemattomasta historiasta". Ette löydä helposti mitään, mistä puhun, ja tuota historiaa ei hävitetty aseilla, vaan plasmapurkauksella – luonto.

Mutta kauan ennen tätä planeetallanne oli ilmakehä, joka oli eri tavalla elävä auringon aktiivisuuden (heliosfääri) avulla, ja se latasi magneettiverkkoa niin, että ihmiskunta pystyi kehittämään DNA:n ainakin 50%:iin. Muistakaa, että olette 30-35%:ssa tällä hetkellä. "Odota hetki, Kryon, tarkoitatko, että menimme taaksepäin?" Kyllä. Lopulta löydätte todisteita tästä – kehittyneen sivilisaation.

Jos teillä on ollut elämiä, joissa tunsitte olleenne osa kehittynyttä sivilisaatiota, niin olitte. Tämä johtuu siitä, että tietoisuutenne oli kehittynyt, ei teknologianne. (Sano se uudestaan hitaasti.) Pystyitte tekemään tietoisuudellanne asioita, joihin ette pysty nyt, ja pystyitte tekemään ne helposti. Pystyitte parantamaan oman kehonne omalla tietoisuudellanne. Oli niitä, jotka pystyivät luomaan ainetta tyhjästä. Kaikki tämä kehittyneen ajattelun avulla, ei mekaanisten laitteiden. Annamme teille periaatteen, jota ei ole oikein ajateltu vielä: "Tietoisuus on fysiikkaa. Se on todellinen, mitattava kenttä, joka vaikuttaa fyysiseen todellisuuteen." Oletteko koskaan hajottanut tietokoneenne ollessanne vihainen, tai sammuttanut lampun? Miten? Se on fysiikkaa!

Vanha malli on edelleen siellä!

Kyllä, olitte siellä – ei lentävien autojen ja antigravitaation, vaan viisauden ja korkean fysiikan kera, jonka muistatte hyvin. Muistatte kehittyneen viisauden ja tietoisuuden. Tämä on syynä siihen, että voitte muistaa intuitiivisesti kaiken tämän. Se on akaasiassanne! Kuunnelkaa minua, sillä tämä on päivän oppitunti: ette yllä uudelle maaperälle kehittyessänne – kuunnelkaa minua – vaan tuotte esiin sen, mitä teillä oli. Palaatte taaksepäin saavuttaaksenne tulevaisuuden! Akaasianne herää nyt hitaasti, koska ohititte vuoden 2012. Tälle kehittyneelle todellisuudelle on jo malli, ja elitte sitä aioneita sitten. Tämä akaasinen malli on sisällänne mennäksenne pikaraidetta evoluutioon, jota käytte läpi nyt. Olette olleet siellä aiemmin! Mitä pidätte tästä tähän mennessä?

Vanha sielu, muistatte kehittyneen sivilisaation paljon ennen kuin 10000 vuotta sitten. Mutta sen siemenet alkavat mallintua taas. Se ei ole uutta eikä se ole tuntematonta, ja akaasianne tietää sen. Kehonne luontainen tietää sen. Se mitä on ollut, tulee taas todellisuudeksi, eikä se ole teille uutta. Palaatte takaisin siihen. Olemme puhuneet Atlantiksesta, ja olemme puhuneet siitä, että te kaikki – miljoonat teistä – ette olisi voineet olla yhdellä uppoavalla saarella! Kuitenkin uskotte kaikki olleenne. Siinä on vertauskuva ihmiskunnan tuhoutumiselle monesta syystä, ja se oli totta, ja kävitte kaikki sen läpi.

Useimmat teistä tuhoutuivat noina aikoina, ja se oli sivilisaatio numero kolme. Numerolla kaksi oli omat syynsä, enimmäkseen maahan perustuvat. Sitten oli numero neljän alusta alkaminen (nykyinen 11000-vuoden historianne). Niinpä kaikki minkä luette ihmissivilisaatioksi, kaikki 11000 vuotta, on itse asiassa neljättä sivilisaatiota. Tiedän, että tämä kuulostaa hyvin kummalliselta, mutta myös osa planeettanne alkuperäiskansojen viisaasta muinaisinformaatiosta tietää nämä asiat. Se on osa heidän opetustaan.

Rakkaat ystävät, sivilisaationne on ollut täällä 50000 vuotta. Tiede on jonain päivänä samaa mieltä, että vaikuttaa olevan kadonnut historia, ja se näkee asian niin, kuin se on. Ette ole niin nuoria! Monet sielunne ovat hyvin vanhoja ja viisaita, ja olette olleet täällä pitkään. Akaasinen tiedostonne on täynnä tällaisia asioita. Näettekö, mitä sanon tänään? Teillä on tulevaisuuden rakennuspalikat, koska koitte sen menneisyydessä! Tämän vuoksi ette pelkää sitä, ja kun alatte kokea sen, se on teille mukavaa.

Rakkaat ystävät, haluan teidän katsovan hetken indigolasten silmiin. Nuoret sielut ovat hämmentyneitä, mutta vanhat sielut ovat itsevarmoja! Kenties liian itsevarmoja? He eivät katsele ympärille tai pelkää olevansa erilainen. Sen sijaan he katsovat teitä ja ihmettelevät, miksi te ole peloissanne, koska olette niin … vanhaa energiaa! He ovat käyneet tämän läpi aiemmin! He ovat vanhoja sieluja ja muistavat, mitä on tulossa. He ovat käyneet tämän läpi aiemmin ja voitte nähdä sen heidän itsevarmuudestaan. Älkää antako heidän ulkomuotonsa hämätä teitä. He eivät ole uppiniskaisia. He heräävät pelkästään jollekin, jonka he muistavat planeetalla, joka ei ole nähnyt sitä pitkään, pitkään aikaan.

Akaasinen aikakone

Puhutaanpa tästä akaasisesta tiedostosta eri tavalla. Teillä on kenties unia? Haluan kertoa teille jotain akaasisesta muististanne. Se ei ole reilu! Akaasinen tiedostonne on hyvin, hyvin ennakkoluuloinen. Se ei lue teille menneen elämän kokemuksianne lineaarisesti, niin kuin lukisitte kirjaa ja kääntäisitte sivuja. Ette näe, kuka olitte ja mitä teitte, ja sitten käännä sivua ja näe, kuka olitte sen jälkeen, ja sen jälkeen. Tämä johtuu siitä, että moniulotteinen akaasia käsittelee energiaa, ei historiaa. Tässä uudessa energiassa on syy sellaisiin heijastuksiin, joita teillä on (unet joita teillä on), sillä akaasinen tiedostonne tekee ylitöitä ja antaa teille monia asioita käsiteltäväksi. Miksi? Koska teidän tarvitsee puhdistaa nämä asiat voidaksenne siirtyä eteenpäin. Ette siirry eteenpäin, ennen kun puhdistatte tämän kaman. Tämä on luontaisenne kauneus.

Akaasia on DNA:ssanne ja se vaikuttaa syvästi elämäänne saamalla energian tulemaan esiin, kohtamaan teidät ja pyytämään poispäästämistä. Hankkiutukaa eroon tästä entisten elämien energiasta. Teillä on mielenkiintoisia unia. Sanotaanpa, että hukuitte entisessä elämässä. Sanotaanpa, että se on ollut 1000 elämää sitten, mutta tämän muistatte, joten teillä on hukkumisunia. Ette saa henkeä. Kakistelette fyysisesti ja nousette nopeasti istumaan sängyssänne. "Siinä se on taas – tuo uni!" Mitä ihminen siis tekee tuolla kokemuksella? Se on hyvin mielenkiintoista! Vanhalla sielulla ensimmäinen asia on: "Mitä se merkitsee? Mitä teen sille?" Tämä on oikein, mutta usein ihmiset eivät koskaan todella analysoi, mitä se oikeasti merkitsee. Sen sijaan he ajattelevat sen olevan ennustus: "Tulen hukkumaan, joten minun on parempi olla menemättä veden äärelle." He luulevat sen olevan ennuste tulevaisuudesta. "Olen nähnyt saman unen uudestaan ja uudestaan, siksi sen täytyy olla jotain, mikä tapahtuu." Niinpä seuraava askel on pelko.

Rakkaat ystävät, tämä kaunis järjestelmä vanhan sielun valmistelemiseksi tulevaisuuteen ei ole täällä luomassa pelkoa! Kerron, mistä siinä on kyse. Tuossa unessa on kyse jostain, mikä tapahtui sinulle ja mikä vaikuttaa sinuun jotenkin myös tänä päivänä. Kenties siinä on kyse kurkustasi? Siinä on kyse hengittämisestä, tai yksinkertaisesti oikea pelko vedessä olemisesta pidättelee sinua. Siinä on kyse monista menneisyyden asioista, jotka on nähtävä, ymmärrettävä ja sivuutettava ikuisiksi ajoiksi. Jos tunnistat nämä energiat siksi, mitä ne ovat, tuotuna sinulle lautasella, vanha sielu, voit siirtyä niiden ohi.

Kenties voit sanoa: "Kiitos, luontainen, kiitos, akaasia, että sain nähdä tolkun tässä. En pelkää hukkumista. En pelkää mitään, mitä ei ole enää. Se ei vaikuta elämääni enkä pelkää tulevaisuutta. Kahlaan mielelläni mereen tai järveen ilman pelkoa." Tästä siinä on kyse. Niin kauan kun akaasiaanne on kaiverrettuna jotain, joka aiheuttaa pelkoa sisällänne unissa tai menneen elämän kokemuksissa, se pidättelee teitä. Vanhoille sieluille aletaan siis esittää lautasella niitä entisiä elämiä, joissa on eniten energiaa tai jotka sisältävät dramaattisimpia tapahtumia. Mitä pidätte tästä tähän mennessä? Ja kun sitä tapahtuu, pyydän hartaasti, ettette pelkää sitä. Älkää ilmentäkö sitä, koska tunsitte sen, älkääkä generoiko pelkoa sen ympärille. Riippumatta siitä, miten todelliselta se tuntuu, se ei ole ennustus! Se ei ole. Se olet sinä, joka työskentelee sinun kanssa.

Unien voima akaasiasta

Unet ovat tällaisia. Vanhoilla sieluilla on usein akaasiaunia. Uudet sielut vasta totuttelevat planeettaan. Ne näkevät unta muista asioista. Vanhat sielut alkavat tässä energiassa nähdä unia, jotka merkitsevät asioita. Kenties teillä on unia perheestä – kukaan vain ei esitä samaa roolia kuin todellisuudessa eikä kukaan ole oikealla paikalla! Mutta on jotenkin draamaa. Missään tässä ei ole tolkkua. Se on järjetöntä, ja kenties teillä on sisar tai veli tai äiti tai isä, jonka tunnette (tunteena), muttette tunnista, sekoitettuna niihin, jotka tunnistatte. Olette kenties paikoissa, joissa ette ole koskaan ollut ja tapaatte ihmisiä, jotka tunnette jotenkin, mutta joita ette ole tavannut koskaan todellisessa elämässä. Sitten on usein vaaran tunnetta.

Mitä jokin tällainen merkitsee? Olette herätessänne täysin sekaisin ja hämmentynyt. Mikä on ensimmäinen ihmisreaktio? "Vau, perheeni pettää minut." Se ei ole ennustus! Nauran, koska se on varsinainen ihmistapa vanhassa energiassa. Heijastatte aina peloksi asiat, joita ette ymmärrä. On sen sijaan aika käyttää viisautta. Mikä on vertauskuva? Mitä se merkitsee? Alkakaa katsoa ja analysoida, mitä tuossa unessa tapahtui. Mikään ei ole kirjaimellista – ei mikään. Akaasianne ei tiedä kirjaimellisesti. Se tietää moniulotteisia vaikutelmia ja potentiaaleja ja siinä on kaikki, minkä se tietää. Mutta se antaa teille sen lineaarisina unina.

Teillä on siis unissanne epätavallinen perhe, joka tekee epätavallisia asioita. Kyse ei ole reaalielämänne sisaresta tai veljestä tai äidistä tai isästä tai lapsista. Sen sijaan se on vertauskuva perheestä ja se edustaa henkistä vertauskuvaa, joka on muuttumassa. On tapahtumassa muutos ja se pyytää teitä olemaan varovainen, kenen kanssa olette tekemisissä. Ainoa vaara on olla tekemisissä niiden kanssa, joita olette pitäneet perheenä (myös henkisenä perheenä), jotka ovat vielä vanhassa energiassa. He pidättelevät teitä. Tästä siinä on kyse.

Niinpä se vaatii luontaisen ja intuition viisasta ja pelotonta analyysiä. Teille annetaan tänä päivänä kaikenlaisia tällaisia unia, jotka luontaisenne pyytää analysoimaan, oivaltamaan ja sivuuttamaan. Puratte entisen elämänne koodeja voidaksenne oivaltaa tasapainoisen tulevaisuuden.

Vanha sielu, sinulla on ollut elämä toisensa jälkeen tuollaisissa vanhoissa energioissa. Olet sotinut ja sotinut ja olet sotinut taas. Olette vihanneet toisianne, olette tappaneet toisianne ja kannatte näitä asioita unissanne. Jotkut niistä ovat niin merkittäviä, että ne vaikuttavat elämäänne ja siihen, miltä teistä tuntuu, ja ne kaikki voivat vetää teitä alas tässä uudessa energiassa. Äiti, sinun täytyy lakata näkemästä unta lastesi kuolemasta! Puhun jollekin täällä ja lukemassa tätä! Se että näin tapahtui kaukaisessa menneisyydessä, ei merkitse, että niin tapahtuu tällä kertaa. Teillä kaikilla on ollut lapsia, jotka kuolivat käsivarsillenne syntyessä. He eivät koskaan selviytyneet ja äidille tämä on toistuva pelko. Analyysi: se on uni menneisyydestä. Oivallus: se on akaasiassa ja aiheuttaa stressiä. Sivuuttaminen: hankkiudu eroon siitä. Se on vanhaa energiaa, jonka osa et ole. Ikäännyt vähemmän ja elät paljon upeampaa elämää, kun teet sen.

Siinä on paljon työtä ja siksi kutsumme teitä valotyöntekijöiksi. Kaikki on teille tuttu juttu. Olette selviytyneet näistä sivilisaatioista ja jotkut niistä olivat erittäin kehittyneitä ja teillä oli niissä kehittynyt tietoisuus viisaudesta. Tämän koette uudestaan. Ette voi mennä kehittyneeseen paikkaan jokin synkkä muisto tietoisuudessanne. Se mitä tapahtui viimeisten 10000 vuoden aikana, on edelleen akaasisessa tiedostossanne, rakkaat ystävät. Osa siitä on käsiteltävä.

Se on upea viesti, eikö vain? Jumala välittää teistä riittävästi tuodakseen teille pahoja unia! Mitä siitä sanotte? Kun teillä on niitä, haluan teidän heräävän ja juhlivan välittömästi! Teillä on paha maku suussa tai aivoissa. Jos ette ole varovainen, paha uni pilaa päivänne. Tämä johtuu siitä, että kannatte tuota tunnetta mukananne, koska se on dramaattinen. Haluan teidän sen sijaan juhlivan sitä. Onko teillä rohkeutta juhlia pahaa unta? Sitten haluan teidän nousevan istumaan sängyssä ja analysoivan. Sanokaa sitten: "Kiitos, akaasia. Kiitos, Henki. Auta minua tajuamaan, mitä minun täytyy tietää, ja sivuuttamaan se." Tuo ruma ja paha tunne, joka teillä on, häviää hetkessä jumalan käsivarsilla. Rakkaus tekee sen. Sanokaa: "Sivuutan sen! Se on poissa ja pysyy poissa, kun siirryn suurenmoiseen tulevaisuuteeni." Hankkiutukaa eroon vanhasta, ennen kuin menette uuteen.

On monia kanavointeja tällaisista asioista, koska ne ovat uusia. Ne kuuluvat tähän aikaan, eli ne liittyvät uuteen ihmiseen. Monet teistä ovat kokeneet tällaisia uusia, intuitiivisia energioita. Rakkaat ystävät, muistakaa: ette ole tehneet mitään väärin eivätkä ne ennusta pahaa. Oma luontaisenne ja akaasianne tuo energioita teille, jotta voitte nähdä ja sivuuttaa ne.

Tämä on vanhan sielun voima tässä uudessa energiassa. Edustatte tuhansien vuosien saatossa kehittyneen hengen tietoisuutta. Se teillä on. Olette siirtymässä aikaan, jossa voitte muistaa, millaista oli viisaus, joka ei luonut sotaa eikä koskaan enää luo sotaa. Viisas tietää, ettei sota ole ratkaisu. Se on ongelman pahentamista. Historia osoittaa näin olevan. Kuvitelkaa maailman johdon tietoisuus, joka muistaa tämän!

Tämä on kaunis uutinen! Koskaan ei ole ollut tällaista aikaa. Ei ole sitä vanhaa ja samaa kuten menneisyydessä. Asiat alkavat muuttua, ja on niitä, jotka tuntevat tämän. Juhlikaa muutosta. Mitä tahansa teissä tapahtuukin, juhlikaa sitä! Elämässänne on hyväntahtoista rakkautta, joka tuo teille hyviä asioita. Heittäkää pois tulevaisuuden pelko ja alkakaa juhlia sitä, mitä on tulossa. Tässä on tämän illan viesti, eikä se ole vain Kryonilta. Se on uuden ajan viesti. Voitteko sanoa: "Rakastan ihmiskuntaa tämän ja sen vuoksi, mitä on tulossa?" Kun menette taaksepäin päästäksenne tulevaisuuteen, voitte.

Ja niin se on.

Kryon

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

14.11.2015 PIMEYDEN TOIMINTAHÄIRIÖ

ViestiKirjoittaja hammer » 23.01.2016 10:09

PIMEYDEN TOIMINTAHÄIRIÖ

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (http://www.kryon.com)
14.11.2015 Cusco, Peru
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oli Pariisin iskun jälkeinen päivä ja Kundaliini-kiertueen osallistujat kerääntyivät aamukanavointia varten. Kryon puhuu taas siitä, mitä planeetalla tapahtuu, ja se oli ennustettua. Asiat kehittyvät tavalla, millä Kryon on kertonut niiden kehittyvän, ja pimeys yrittää pitää otteensa ihmistietoisuudesta. Kuitenkin … asiat eivät ole aina, miltä näyttävät.

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Perussa, Etelä-Amerikassa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

Kanavoinnissa on tänään paljon energioita ja on paljon puhumatonta, mikä sanotaan ns. kolmannen kielen kautta. Kanavointi jonka annamme tänään, on kaikille. Se on kaikille, jotka kuuntelevat, kaikille jotka saattavat lukea, ja se on käytettävissä monta tulevaa vuotta.

Olemme Perussa, Kundaliini-kiertue –nimisen ihmisseikkailun lopussa. Kundaliini-seikkailu nimettiin vertauskuvaksi ihmiskehon ominaisuudesta. Se edustaa uuden tietoisuuden syntymistä planeetalle ja uutuuden lisääntymistä kaikissa asioissa. Lapsen syntymä on hyvin erityislaatuinen ja se nähdään alkuna, ei loppuna. Syntymää ei nähdä minään dramaattisena ja surullisena. Potentiaalinsa vuoksi uutta elämää juhlitaan tällä planeetalla. Se on nimen vertauskuva.

Teidän täytyy ymmärtää tämän kanavoinnin ajankohta. Istumme täällä ryhmänä tässä ajassa ja jotain hyvin tuoretta on juuri tapahtunut. Siihen liittyy koko planeetan myötätunto, kun näemme, mitä ihmiset voivat tehdä ihmisille. Vasta eilen Ranskan tapahtumat salpasivat henkenne. Myötätunto on tuoretta, kyyneleet järjettömistä kuolemista ovat tuoreita. On suurta kärsimystä ja elämät muuttuvat iäksi. Mikä on reaktionne tähän? Edessäni on pöytä, jota on kutsuttu "myötätunnon alttariksi". Huone on täynnä vanhoja sieluja. Heidän tunteitaan kosketetaan helposti, mutta heillä on myös jotain muuta – jotain jossa haluan viipyä hetken. Lisäksi haluan kaikkien pohtivan jotain.

Mikä on reaktionne?

Rakkaat ystävät, ihmisenä joka istuu siinä, voitteko todella vaikuttaa mihinkään ympärillänne? Oletteko energian vastaanottaja vai välittäjä vai kumpaakin? Suurin osa planeettaa tuntee olevansa vain vastaanottajia. He ovat sen uhreja, mitä ympärillä tapahtuu. He eivät vain usko siihen ajatukseen, että he saattaisivat kyetä muuttamaan planeettaa omalla tietoisuudellaan. Niinpä tässä on se muutos, josta puhumme, rakkaat ystävät. Olemme puhuneet ihmisten tietoisuustasosta aiemmin, mutta nyt haluan teidän käyttävän tätä informaatiota eikä vain oivaltavan sen. Vanhoilla sieluilla on valtavasti energiaa ja voimaa tänä aikana!

Oletteko nähneet uutiset? On niitä, jotka kantavat kylttejä ja vääntelevät käsiään epätoivoisena. He sanovat: "Näettekö? Vanhat profetiat ovat oikeassa. Loppu on lähellä! Se tulee! Merkkejä on kaikkialla." No, minulla on uutisia heille, eivätkä he ymmärrä tätä, koska he tuntevat olevansa sen uhreja, mitä ikinä tapahtuukin, mutta tässä ovat uutiset: loppu on tullut ja mennyt. Alku on täällä!

Teidän voimanne

Vanhat sielut jotka istutte edessäni, on myötätuntoisen toiminnan aika. Pieni ryhmä ihmisiä jotka ovat yhdistyneet samanlaisten ajatusten kera ja jotka tietävät olevansa energian välittäjiä, voivat auttaa niitä, jotka jäivät jälkeen, saamaan rauhan tapahtuneesta. Juuri nyt on monia ihmisiä, joita tarvitsee halata ja pitää sylissä ja jotka eivät pysty uskomaan, mitä on tapahtunut. He tuntevat olevansa pahuuden uhreja, ja te voitte muuttaa sen! Voitte muuttaa sen kaukaa Etelä-Amerikasta. Etäisyys ei merkitse mitään! Tuo ajatus ei ole lineaarinen! Voitte lähestyä heitä tietämättä heidän nimeään ja ympäröidä heidät Jumalan loistolla ja rauhalla.

Sielut ovat ikuisia. Ne eivät kuole koskaan. Auttakaa heitä ymmärtämään tämä. Kuunnelkaa heitä, älkää puhuko heille ja halatkaa heitä. Olkaa osa parannusta, mitä tarvitaan – nyt. Olette välittäjiä ja vanhat sielut tekevät sitä erittäin, erittäin hyvin. Sen haluan teidän tekevän tällä hetkellä. Olette käyneet tunneilla riittävän pitkään. Haluan teidän valmistuvan nyt ja ottavan tämän käytäntöön. Jumala on sisällä! Projisoikaa tuota energiaa nyt toisiin, jotka tarvitsevat tätä myötätuntoa, jotta heidän surunsa on vähän pienempää. He tuntevat teidät. He eivät tiedä, mitä se on tai miksi se on, mutta heillä voi olla rauha menetyksessään. Sitten kun pääsette myöhemmin sieluina verhon toiselle puolelle yhdessä, he voivat katsoa teitä sanoen: "Tunsin sinut tuona päivänä. Se olit sinä. Kiitos, kiitos!" Voitteko tehdä tämän heille?

Se on tämän kanavoinnin ensimmäinen osa. Se on tärkein asia, jonka voimme kertoa teille. Ette voi enää istua tuolissa kuuntelemassa näitä käsitteitä osallistumatta siihen, mitä planeetalla tapahtuu. Toiminnan aika!

Pimeä uhka on täällä

Olen antanut teille vuosia viestejä pimeyden ja valon uudelleenkalibroinnista:

"Tässä liikkeessä on sivistys panoksena ja olette ohittaneet tuon merkin – asetelman josta monet sanoivat, ettei se tapahtuisi koskaan. Tämä on viides kerta, kun olette käyneet läpi tämän mahdollisuuden ja nyt, rakkaat ystävät, menette kohti rauhan mahdollisuutta maan päällä. Kaksikymmentäkolme vuotta sitten kerroin teille, että tämä voisi tapahtua ja että sen mahdollisuus oli suuri. Nyt kaikki mitä ympärillänne on, kamppailee sen kanssa, sillä muutos on täällä. Sanon tämän uudestaan ja uudestaan: vanha pimeyden energia on sitkeää, se huutaa ja kamppailee pitääkseen sen, mitä sillä on ollut, ja se kamppailee oman kuolemansa kanssa. Siis tästä energiasta puhumme nyt ja aiheena on ihmistietoisuuden tasapaino pimeyden ja valon välillä." (Kryon helmikuussa 2012*)

Yli vuosi sitten annoin myös ennustuksia, että tuleva haaste on erilainen kuin mikään, mitä olette koskaan kokeneet.** On pimeyttä, joka on yhdistynyt tällä planeetalla, ja kerroimme sen lisääntyvän. Se on reaktio valoon, jonka olette sytyttäneet. Se taistelee elämänsä puolesta vanhassa energiassa. Pimeyden tietoisuus on vallinnut aina planeetalla. Korruptio, ahneus ja kuolemasta piittaamattomuus ovat aina olleet vanhemman ihmisluonnon tapa. Yhtäkkiä tässä päiväntasausten prekessiossa profetiat alkavat toteutua. Alkuperäiskansojen kalenterien loppu ennusti sen ja se on täällä.

Vertauskuva on selkeä. Valoa aletaan sytyttää. Tämä on vertauskuva tietoisuuden lisääntymisestä – kaikessa! Kerroimme teille monta vuotta sitten: "Silloin kun kaikki voivat puhua kaikille, ei voi olla salaisuuksia." Tämä annettiin ennen internetiä ja nyt tiedätte, mistä puhumme. Tämä teknologia on itse asiassa työkalu taisteluunne pimeyttä vastaan. Näytän teille hetken kuluttua. Se mitä annan teille tässä kanavoinnissa, saattaa näyttää mahdottomalta. Aloitetaanpa alusta.

Pelkoskenaariot

Muutos on käsillä ja pimeys alkaa kokoontua yhteen. Ne joilla ei ole aavistustakaan mistään tästä, alkavat projisoida pelkojaan, ja kuulette tätä monissa paikoissa: "Tässä se tulee – loppu. Tiesimme sen! Planeetalle tulee rotusota." Minäpä puhun tästä. Tämä on tuskin uutta. Miten lineaarista teiltä. Sitä on tehty aiemmin. Kansanmurha – rotu eliminoimassa toisen? Se on hyvin vanhaa energiaa. Siitä ei ole lainkaan kyse.

Toiset sanovat: "Kaikki on loppu ja tulee uskonsota! Katsokaa! On miljardeja kristittyjä ja miljardeja islaminuskoisia ja juutalaisia siinä välissä. Tästä tulee uskonsota!" Taaskin sanon teille: voi, miten lineaarista! Se on ollut tapana ikuisesti. Ettekö tiedä, että useimmat tämän planeetan sodista on käyty Jumalan nimissä? Miten vanhaa, miten lineaarista. Ei, sitä ei nyt tapahdu.

Näette jotain erilaista, toimintamallin jota ette ole koskaan ennen kokeneet. Ensimmäistä kertaa teillä on tällä planeetalla armeija ilman rajoja, ilman maata, jopa ilman yhteistä kieltä. Se on pimeyden armeija ja se taistelee kaikkea vastaan, jossa on kauneutta, tinkimättömyyttä, valoa, vapautta, rakkautta tai korkeamman värähtelyn ajattelua. Se taistelee kaikkea tätä vastaan! Kenties sanotte itsellenne: "Kryon, miten kaikki tämä voisi sopia uuden maailman valoenergiaan?" Aa, iso kysymys! Voin selittää sen useilla tavoilla. Ensimmäinen on, että ihmisillä on valinnanvapaus.

Järkyttääkö se teitä oikeasti, että pimeys taistelisi selviytymisensä puolesta? Pimeys edustaa kontrollia, ehdotonta kontrollia kaikesta, mutta enimmäkseen rahasta. Sitten kun se on lopulta poissa, talous muuttuu. On paljon nopeampaa kasata uusia järjestelmiä – kaikkien eduksi. Niin kauan kun pimeyttä on, se taistelee vanhan erillisyys- ja kontrollointienergian puolesta. Ahneutta ja korruptiota voi olla helposti vain pimeydessä. Niitä ei voi olla valossa. Rakkaat ystävät, tällä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. Se on yhteenotto pimeyden ja valon, vanhan ja uuden välillä – taistelu uuden energian puolesta on täällä.

Minäpä kerron teille nyt jotain, joka saattaa teistä olla kiistanalaista. Pimeys ei ole fiksua. Vertauskuva on tämä. Jos valaisette pimennetyn alueen, olette järkevämpi suunnistaessanne siinä. Teette asioita, joissa on järkeä, sen sijaan että pelkäätte sitä, minne menette. Tinkimättömyys on helpompaa valot päällä. Tämä johtuu siitä, ettei kukaan enää uhkaa teitä. Voitte nähdä nurkkiin. Voitte nähdä ihmisten samankaltaisuudet ja olla fiksumpi. Kun olette pimeydessä, ne asiat jotka ovat tervettä järkeä, eivät ole tervettä järkeä. Ne edustavat "pelkojärkeä". Saattaisitte jopa sanoa, että pimeys on toimimatonta. Olisitte oikeassa. Pimeys on myös tyhmä. Ja olisitte oikeassa.

Minäpä esitän teille kysymyksen. Näette mehiläispesän – mehiläisten pesän ja mehiläiset pörräävät ympärillä. Ette pidä kaikesta tuosta vapaudesta pörrätä, tulla ja mennä, joten otatte jättikepin, seisotte pesän edessä ja lyötte sitä. Pidättekö sitä fiksuna? [Kryonin naurua] Juuri niin on tapahtunut! Eikä vain tämä, vaan se tapahtuu uudestaan. Pimeä armeija on toimimaton. Se ei näe, mitä on tulossa, sillä se jatkaa mehiläispesän lyömistä, ja se tekee tätä ympäri maailmaa. Se ei ymmärrä, että joka kerta tehdessään tämän, se paljastaa, mitä se on, ja yhdistää mehiläisiä. Se kuitenkin uskoo saavansa mehiläiset pelkäämään! Ne eivät tule ulos, vaan pysyvät sisällä ja pelkäävät sitä – toimimatonta.

Ei enää aidalla istumista

Annoimme teille toisen profetian vuosia sitten. Kukaan ei voi enää odotella uudessa energiassa. Ei ole hallitusta, joka voi istua katselemassa, koska kaikki ovat mukana. Niiden on tehtävä päätös, taistellaanko pimeyttä vastaan vai ei. Ja jos ne eivät taistele pimeyttä vastaan, ne ovat sitten alttiita pimeälle armeijalle. Kerroimme teille tämän informaation vuosia sitten. Kaikki hallitukset tällä planeetalla ovat lopulta mukana pimeän armeijan eliminoimisessa. Niinpä silloin kun pimeä armeija lyö mehiläispesää, ne jotka ovat istuneet aidalla, vedetään alas, ja he näkevät valon ja pimeyden ja heidän on tehtävä päätös. Pimeä armeija kylvää omilla teoillaan omaa tuhoaan. Se ei ymmärrä valoa. Se ymmärtää vain yhden asian: pelko. Tämä edustaa hyvin vanhaa energiaa. Se menee näin: "Jos voit saada ihmiset pelkäämään, voitat minkä tahansa taistelun." Tämä on vanhan energian tietoisuus ja siinä on totuus, jos olet uhri. Jos olet valon välittäjä, se ei vaikuta sinuun. Tiedät paremmin.

Rahoitus on pimeyden moottoriöljy

Planeetalla kaikkien on lähdettävä pois aidalta, jotta pimeä armeija voidaan eliminoida. Olemme kertoneet teille aiemmin, miten se tehdään. Ja poliitikot pyörittelevät silmiään. Hallituksessa ne jotka tietävät, miten asiat toimivat, pyörittelevät silmiään. Voitte eliminoida pimeän armeijan ilman kuolemia. Voitte ottaa siltä pois juuri sen asian, minkä se pelkää menettävänsä. Raha! Miten pimeä armeija toimii, jos se ei pysty syömään? Miten se toimii, kun sillä ei ole aseita? Takaan teille, että pimeän armeijan pimeimmätkin jäsenet menevät kotiin, jos heitä ei ruokita, tai heitä ei ole kukaan organisoimassa, koska johtajilla on nälkä ja he lähtevät.

"Se on mahdotonta", jotkut sanovat. "Rahaa tulee tuntemattomista lähteistä", he sanovat. Minäpä kerron teille jotain. Ei, ei tule. Se tulee hyvin tunnetuista lähteistä. Suuri osa siitä tulee valloitetun maan resursseista, mutta ei kaikki. Se alkaa menettää pian maataan, joten se tarvitsee rahoitusta lisää. Jos sen tulolähteet paljastettaisiin täysin – on niitä kuuntelemassa, joiden täytyy kuulla tämä – jos sen tuloresurssit paljastettaisiin täysin, sillä olisi suuri merkitys suurelle yleisölle, joka järkyttyisi.

Puhutaanpa poliitikoista. Istutte säännöllisesti pöydässä niiden kanssa, jotka ovat muista maista ja jotka ovat liittolaisia. He hymyilevät teille rahoittaessaan pimeää puolta. Tehdäänhän sodalla rahaa! Tämä on ollut tapana vuosia. Mutta tämä ei kestä pitkään. Poliitikko, kun saadaan selville, että tiesit tästä, sinua pidetään vastuussa. Et tehnyt mitään sille.

Haluan puhua amerikkalaisille, koska kumppanini [Lee] on amerikkalainen. Kerron teille jotain nyt, ettekä te usko sitä. Monet kovalla työllä ansaituista verovaroistanne löytävät tiensä pimeälle armeijalle! Ja hallituksessanne on niitä, jotka tietävät. Annan teille muutaman sanan vastauksen siihen, mitä tehdä asialle: kansainvälinen läpinäkyvä rikostekninen kirjapito. Kansainvälinen läpinäkyvä rikostekninen kirjanpito! On aika siivota pimeyden rahoitus ja tappaa se kyky sotia.***

Minulla on varoitus jokaiselle johdossa, joka tietää, mistä rahaa tulee, ja joka ei tee mitään asialle. Johtonne päivät ovat luetut. Valo paljastaa sen ja häviätte. Miksette menisi aidan oikealla puolelle nyt?

Onko tämä liian ylevämielistä? Onko tämä liian yksinkertaista? Ajatella, että maailma voisi yhdistyä ja vetää maton pimeyden alta ja sen rahakotelon, missä se on – voisiko tämä todella tapahtua? Pitäkää silmällä villikorttia! [Kryon naureskelee taas]

Jos tekisitte tämän, muuttaisiko se sellaisia hyökkäyksiä, joka oli Pariisissa? Sehän ei ollut lainkaan armeija, vaan muutamia. Vastaus on "kyllä" – sillä nuo muutama vastaavat monille ja heitä koulutti monet. He näkivät nuo monet vakiintuneena ytimenä, josta käsin toimia. Ilman ydintä ei ole tarkoitusta. Muutamat ovat omillaan, ilmaan mitään taustatukea.

Se on teidän tehtävänne, jotka kuuntelette – ei tässä huoneessa olevien. Ne jotka kuuntelevat ja lukevat myöhemmin, eivät ehkä edes ole kiinnostuneita Kryonista tai kanavoinnista, mutta he kuulevat tämän ja tietävät, että olen oikeassa. Tämä ei ole synkkä viesti. Tämä on valoviesti! Alku on täällä. Asiat muuttuvat. Näette muutosta juuri tällä hetkellä.

Tulee päivä, jolloin ette enää koskaan näe tätä tapahtuvan, näitä pahuuden organisoituja ryhmiä. Tämä on iloinen viesti, joka minulla on teille tänään. Historia muistaa nämä ajat, kun maalima lopulta yhdistyy ja oivaltaa, minne se oli menossa. Nyt on vaikeaa. Se muuttaa olemassaolomallia. Elämät, hallitukset ja yritykset alkavat ymmärtää, että taistelu on täällä ja ne voivat voittaa sen. Mikä on reaktionne?

Haluan teidän onnittelevan, rakastavan ja ymmärtävän niitä, jotka menetettiin eilen [Pariisissa]. Olen sanonut tämän aiemmin: he ovat nyt minun puolellani verhoa. Heillä on kaikki ok. He katsovat nyt teitä ja – olemme käyttäneet tätä fraasia aiemmin – sanovat: "Teimme oman osuutemme. Tehkää te nyt omanne." He palaavat tälle planeetalle – jokainen – ja osallistuvat siihen kauniiseen valoon, jota luotte tänä muutosaikana planeetallanne.

Uskokaa minua, loppu on jo tapahtunut. Tämä on alku.

Olen rakastunut ihmiskuntaan sen vuoksi, mitä olen nähnyt teidän tekevän.

Ja niin se on.

Kryon

*Kryon: Pimeyden ja valon uudelleenkalibrointi, helmikuu 2012, San Antonio

**Kryon: Paljastuksia pimeydestä, lokakuu 2014, Philadelphia

*** (https://petitions.whitehouse.gov/petiti ... isisisisil)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.1.2016 KOMMUNIKOINTI HENGEN KANSSA

ViestiKirjoittaja hammer » 01.03.2016 18:39

KOMMUNIKOINTI HENGEN KANSSA

Kryonia kanavoinut Lee Carroll (www.kryon.com)
10.1.2016 Boulder, Colorado
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä on hyvin käytännönläheinen kanavointi, joka monien pitäisi lukea usein. Se kattaa monia ongelmia, joita kohtaamme yrittäessämme selvittää, mitä meidän pitäisi tehdä elämässä, ja yrittäessämme kuunnella, mitä Henki sanoo. Pitäisikö sen olla nyt? Myöhemmin? Miksi sain vain osittaisen vastauksen? Tuleeko lisää? Miksei Jumalalta tule vastausta pyyntööni? Jos tiedät enemmän, miten Hengen rakastava energia toimii, oivallat, että ajoitus on kaikki kaikessa.

Alla oleva informaatio on ilmaista sinulle ja voit tulostaa, kopioida ja jakaa sitä haluamallasi tavalla. Tekijänoikeus kuitenkin kieltää sen myymisen missään muodossa muilta kuin julkaisijalta.

Lukijan auttamiseksi viesti on kanavoitu uudelleen [Lee ja Kryon] ja siihen on tehty lisäyksiä ymmärrettävyyden parantamiseksi. Usein kanavointitilaisuudessa välittyy energiaa, jota kirjoitetut sivut eivät sisällä. Nauti siis tästä parannellusta viestistä, joka annettiin Boulderissa, Coloradossa.

*********

Tervehdys, rakkaat ystävät, olen Kryon Magneettipalvelusta.

On niitä, jotka sanovat jatkuvasti, että kanavointi on outo asia. Se ei sovi siihen, mitä olette oppineet totuudeksi. Niinpä tämä anoo esittämään kysymyksen: "Mikä on totuus ja mikä on totta?"

Olen magneettimestari. Tapasin kumppanini tällä planeetalla hänen vapaasta valinnastaan 26 vuotta sitten. Monta kertaa hän on kertonut teille tämän tarinan siitä, miten tapasimme, ja haluttomuutensa uskoa, että minä olin totta. Hän on ehkä kertonut teille ensimmäisestä kerrasta, jolloin hän oli yksin pimeässä, istui tuoliin ensimmäisen kerran ja sanoi: "Jos olet siellä, niin näytä minulle!" Tuolla hetkellä hänen kasvonsa, aivonsa, sydämensä ja käpylisäkkeensä olivat kaikki synkronissa ja ne pyysivät merkkiä. Tämä insinööri ei ollut uskova, mutta hän ilmaisi kiinnostuksen tietää.

Tämä antoi minulle luvan tulla hänen havaintopiiriinsä, mutta hän sai sellaista, mitä hän ei odottanut. Nimittäin istuessaan tuolissa hän itki. Tunne heräsi hänen sisällään, kyyneleitä tuli alas hänen poskiaan pitkin ja hän ponkaisi välittömästi ylös tuolista! Hän oli vihainen! Hän ei pitänyt siitä! "Se oli tapa kontrolloida", hän sanoi. Hän ei ollut pyytänyt mitään tunnetta, mutta niin täytyi olla. Niinpä hän teki sen uudestaan ja uudestaan, koska insinööri, pseudotieteilijä hänessä sai syy-seuraussuhteen, jota hän ei pystynyt selittämään – siis hän teki sen uudestaan. Ei ollut sanoja, ei viestejä, ei neuvoja – oli vain tunne. Rakkaat ystävät, tuolloin hänen sydämensä syttyi ja hän yhdistyi todelliseen persoonaansa. Tuolloin pystyimme saamaan hänet pois päästään ja katsomaan sydämeensä. Häneltä vei vuosia ymmärtää, mitä tapahtui, olla rento sen osalta ja lopulta oivaltaa, että se oli tarkoitus jakaa kanssanne.

Kumppanini kertoo ihmisille, että "Jumala on suurempi", mitä hänelle oli koskaan kerrottu. Hän alkoi käyttää sellaisia termejä kuin "Jumala on universumin mestarifyysikko". Hän oivalsi, että mitä enemmän oppii tieteestä, sitä enemmän oppii Luojasta, ja ettei fysiikan ja henkisyyden välillä ole eroa. Miehet ja naiset päättivät vapaalla valinnallaan ja logiikallaan erottaa itsensä Jumalan majesteettisuudesta.

Tässä sitä ollaan tutkimassa, mikä saattaisi olla totuus ja todellisuus. Ne jotka kuuntelevat, joko uskovat tai eivät usko, että tämä saattaa olla totuudenmukainen viesti, ja he ovat edelleen uteliaita siitä, kuka olen. Mitä jos olen osa teitä? Mitä jos se "sinä" joka istuu siellä [sinä itse], on suurempi, kuin sinulle on kerrottu? "Yksilöennakkoasenteenne" sanoo, että minun täytyy olla yksi olento, kaukana ja kenties outo. On niitä, jotka haluavat piirtää minut, laittaa minulle ihon ja siivet, antaa nimen ja tehdä minusta enkelin ja "yksilön". Olen "yksi asia", koska te uskotte olevanne "yksi asia", vaikka todellisuudessa ette ole – tuskinpa. Jos voisitte nähdä sen olemuksen, jota kutsutaan sieluksenne, oivaltaisitte, että on monia monilukuisessa SINUSSA, koska Jumala ei ole yksilö. Se mitä kutsutte Jumalaksi, ei ole "yksi asia". Se on jumalaisen energian ja hyväntahtoisen rakkauden keittoa kvanttijärjestelmässä, jota ei voi määrittää tai määritellä. Se on kaiken olevaisen ydinolemus ja tekin olette sitä! Valepuku joka teillä on, on 3D-havainto siitä, että olette yksilö.

Heräätte aamulla ja katsotte peiliin ja olette nähneet yhdet kasvot kaikki nämä vuodet, ja se on vitsi. Se on rajoittunut ulottuvuustemppu. Olette paljon sitä suurempi! Kuitenkin tätä testiä ja tätä planeettakokemusta varten niin on oltava, rakkaat ystävät. Vaikka on tämä 3D-verho, monet teistä alkavat nähdä suuremman totuuden. Mitä suuremmaksi totuus tulee, sitä hyväntahtoisempi ja kauniimpi se on. En ole koskaan antanut teille viestiä, joka on muuta kuin onnitteleva – kaunis rakkausviesti teille siitä, mitä olette tehneet tällä planeetalla, missä olette olleet, mitä teistä on tullut ja mistä olette tulleet.

En ole koskaan antanut teille tuomitsevaa viestiä tai kertonut, että teidän täytyy olla joku muu tai jossain muualla. Olen sanonut vain, että vapaan valinnan myötä käytettävissänne on upea, esoteerinen työkalupakki ja avattuna se voisi muuttaa elämänne. Voisin alkaa luetella noita työkaluja, joista olen puhunut vuosia, mutta suurin niistä on kyky tuntea rakkautta, kyky olla hidas suuttumaan, kyky muuttaa sitä, mitä kutsutaan ihmisluonteeksi, kyky parantaa itsenne ja kyky pysyä tällä planeetalla tässä elämässä odotetun ajan yli.

Näinä kahtena päivänä olette kuulleet tiedemiehen kertovan teille samoja asioita, joita olemme opettaneet vuosia. Kerroimme teille vuosia sitten, että ilmastomuutoksenne on syklistä. Kerroimme, että lämpeneminen edeltää viilentymistä tunnetussa kierrossa, ja kuulitte tiedettä siitä tänään. Kerroimme teille, että te ette ole aiheuttaneet ajankohtaista muutosta, ja nyt olette kuulleet tieteen kertovan saman asian [viitataan tiedemies Gregg Bradenin esitykseen aiemmin päivällä]. Tieteellinen tutkimus tämän kaiken takana on vain luovan lähteen [Jumala] järjestelmien tutkimista.

Syklejä on luotu syystä ja kaikki tämän planeetan, teidän elämänne, biologian ja talouden syklisten energioiden taustalla on osa planeetan elämän ja terveyden uudistuvia järjestelmiä. Nämä ovat syklejä, jotka voidaan mitata ja ennustaa, jotta voitte nähdä ne ja rentoutua muutoksiin. Voitte käsittää asian ja sanoa: "Tässä se tulee taas", ja sitten voitte valmistautua tai tehdä sillä, mitä haluatte. Sitten muutokset eivät ole shokki eivätkä järkytys, ja olemme kertoneet teille sen.

Mutta tässä tapauksessa istutte täällä energiassa, joka on uutta, ettekä ole koskaan ennen kokeneet sitä – ette koskaan. Sivilisaatio jota kutsutaan Maaksi, on valinnan partaalla, mutta se ei tapahdu välittömästi. Yhteiskuntanne osat ovat työskennelleet sen kanssa 50 vuotta. Energiamuutos ja syklit vievät vuosikymmeniä. Ne eivät ole "tähdenlento", kuten sanotaan, ja monet teistä ovat osallistuneet ns. planeetan henkiseen heräämiseen hyvin pitkän aikaa. Se on kuin päätapahtuman edeltäjä. Se oli mahdollisuus jo 50 vuotta sitten ja nyt se on ilmentynyt.

Jumala on sisällä! Olette Jumala ja osa järjestelmää. Olemme kertoneet teille tätä upeaa informaatiota alusta saakka. Eikö ole ihanaa tietää, ettei teillä ole taivaassa jotain olentoa, joka tuomitsee teidät? Sen sijaan elämä on osa rakkausskenaariota, jonka järjestitte ja loitte itsellenne. Tuo järjestelmä on hyväntahtoinen ja on jatkossakin, mutta jotain tapahtuu. Nimittäin kun energia alkaa muuttua planeetalla, se antaa teidän tulla tietoisemmaksi näistä asioista, joita on opetettu tänä viikonloppuna – myös kommunikointi verhon toiselta puolelta alkaa muuttaa menetelmiään.

Tietoisuus alkaa kasvaa

Tänä aamuna lyhyessä kanavoinnissa* annoimme esimerkin vanhemmuudesta 8-vuotiaalle, ei 19-vuotiaalle. Näin tehtiin, jotta käsittäisitte, että aivan kuten tietoisuutenne muuttuu kasvaessanne lapsesta nuoreksi aikuiseksi, sillä on sama potentiaali ihmisen yleisluonteessa. Viestit luovasta lähteestä ihmiskunnalle, pääasiassa vanhojen sielujen kautta, alkavat näyttää ja tuntua erilaiselta ja olla kehittyneempiä. Tämä pelottaa joitain, koska se edustaa muutosta.

Esimerkki ja uudelleentarkastelua

Jokin aikaa sitten annoimme teille neuvoja kommunikoinnista Hengen kanssa. Kerroimme teille, että ihmiset ja Henki [Jumala] kommunikoivat eri aikamallia käyttäen. Havaintomme ajoituksesta ei ole samanlainen. Kvanttitilassa ei ole aikaa. Teidän on vaikea kuvitella sitä, mutta aika kuuluu teille. Se ei ole meidän todellisuuttamme. Meidän aikamme on kehässä. Jos haluatte vihjeen tästä teidän maailmassanne, katsokaa niitä kvanttienergioita, joita löydetään aikaa liittyen, ja näette, että kolmannen ulottuvuuden näkemys on erittäin joustamaton, lokeroitu ja jakautunut. Mutta heti kun päästään pois kolmesta ulottuvuudesta, ei mennä neljään, viiteen tai seitsemään. Mennään kaikkiin! Fysiikasta tulee moniulotteista 4D:n jälkeen. Niitä ei voida numeroida viideksi, kuudeksi tai seitsemäksi, koska silloin laskisitte edelleen lineaarisessa järjestelmässä. Olisitte edelleen kolmessa [3D]. Kyllä, se on hämmentävää ja siksi numeroitte ne edelleen 3D:ssä, vaikkei ole mitään viidettä ulottuvuutta. Mutta se auttaa teitä, koska hahmotatte ajan ja askeleet.

Viestit Hengeltä

Jos kuitenkin ymmärrätte tämän, käsitätte, miksi teidän on ajateltava eri tavalla silloin, kun jotkut teistä saavat Hengeltä viestejä, että kuulutte toiseen kaupunkiin [esimerkkinä]. Muuttakaa siis sinne ja asioita tapahtuu teille. Mutta monet teistä hyppäävät ylös, myyvät kaiken ja muuttavat – sitten mitään ei tapahdu! Tämä on uudelleentarkastelua, ja olemme kertoneet tämän teille monta, monta kertaa. Kumppani opettaa tätä ja hän käyttää tätä fraasia: "Kuka kehotti sinua tekemään sen nyt?" Henki paljastaa teille mahdollisia asioita paljon ennen, kuin ne toteutuvat 3D:ssä. Nämä viestit ovat opastusta teille tulevaisuutta varten. Tuntekaa ajoitusta ja olkaa viisas. Muuttakaa, kun tunnette, että on oikein muuttaa. Tämä on vapaa tahto, mutta pienen työnnön kera. Se ei olisi vapaa tahto, jos Henki sanoisi: "Nouse ylös ja muuta!" Niinpä silloin kun saatte näitä viestejä, olkaa harkitsevainen ja ymmärtäkää, että teille on annettu kaunis, kaunis viesti, joka antaa mahdollisesti teille enemmän toisessa paikassa. Sitten ymmärtäkää katsoa ympärillenne ja tuntekaa ajoitusta. Käyttäkää intuitiivista voimaanne ja työkaluja, joita löydätte, tietääksenne, milloin mennä.

Tämä oli aiemmin sanomiemme asioiden uudelleentarkastelua, mutta on enemmän, rakkaat ystävät. On paljon enemmän, koska asiat alkavat muuttua ja koska ihmiset ajattelevat ja reagoivat tietyllä tavalla ja teidän täytyy tietää, mikä on eri tavalla tässä energiassa.

Kun opettelitte lukemaan, teillä oli aapinen. Jotkut teistä muistavat tämän kirjan, ja kun neuronit yhdistyivät kehossanne ja kielestä tuli omanne, tunnistitte kirjaimet ja sanat ja aloitte lukea. Aapinen oli työkalu, jota käytettiin, ja se oli toimiva teidän tietoisuudellenne teidän yhteiskunnassanne. Nyt haluan kysyä teiltä jotain: missä tuo aapinen on tänä päivänä? Kannatteko sitä mukananne? Ja vastaus on tietenkin "ei". Tämä johtuu siitä, että koko sen sisältö omaksuttiin ns. älyynne ja solutietoonne ja –rakenteeseenne. Nyt pelkästään luette.

Näyt, viestit ja esoteeriset lahjat

Haluan teidän alkavan soveltaa tätä siihen tapaan, jolla Henki työskentelee kanssanne. Miten näyttäisimme ei-uskovalle jotain, joka ylittää hänen odotuksensa? Normaalisti se tapahtuu näyillä tai unilla. Sitten tuolla ihmisellä on vapaa tahto katsoa sitä tai olla katsomatta. Se herättää kiinnostuksen.

Sanotaanpa, että teillä on uni tai hyvin, hyvin voimakas tunne jostain. Tässä unessa teille näytetään jotain uutta ja neuronit alkavat yhdistyä ja alatte ymmärtää, että elämässä on enemmän, kuin teille on opetettu. Oivallatte, että saatte itse asiassa päteviä näkyjä! Hitaasti oivallatte, että näitä asioita näytetään auttamaan teitä. Pidätte sitä lahjana ja ylistätte sitä. "Eikö Jumala ole upea? Katso, minulle tulee viestejä säännöllisesti." Sitten se loppuu yhtäkkiä.

Mitä ihmiset normaalisti tekevät silloin, kun jokin esoteerinen lahja lähtee? He menevät tavallisesti pimeään huoneeseen ja sanovat: "Rakas Jumala, mitä tein väärin? Se loppui." Ensimmäinen vaikutelma on, että ihminen epäonnistui! Oletteko koskaan ajatelleet, että kenties se oli toisinpäin? Ajan kuluessa ja monien näkyjen ja unien myötä on luotu pysyvä yhteys. Ette tarvitse näkyjä enää, koska nyt ne ovat intuitiivisia ja sisällänne. Nyt kuljette planeetalla kera sen tiedon, joka ennen tuli teille aapisesta – näystä! Mitä siitä sanotte? Valmistuitte. Niinpä te jotka ihmettelette, menetittekö tuon kyvyn, harkitkaa tätä: mitä jos sen sijaan valmistuitte?

Nimittäin kyse ei ole siitä, mitä luulette. Jotkut tunteet ja alkutuntemukset jotka toivat teidät tähän ja joita rakastitte, ovat muuttuneet nyt, kun kuljette Hengen kanssa eri tavalla. Se on sisällänne! Tiedätte totuuden, ettekä tarvitse noita yksinkertaistettuja asioita enää viemään itseänne euforiaan tai kypsään rauhaan. Ette tarvitse enää yksinkertaistettua kainalosauvaa saadaksenne intuitiivisia ajatuksia. Sen sijaan teitä pyydetään generoimaan niitä itse. Se sama tuntemus ja tunne, joka teillä oli unessa, hoidetaan sisällänne. Voitte tehdä tämän itse. Olette omillanne, koska olette luovan lähteen osa, joka valmistuu korkeampaan tietoisuuteen. Voisinko tehdä siitä yhtään selkeämpää? Tämä on vain yksi asia.

Kaikki ei tapahdu kerralla

On muita asioita, joista emme ole koskaan puhuneet. Teette oletuksen, että asiat ovat lineaarisia ja "yksilöitä", koska näin asiat ovat ympärillänne. Olemme puhuneet heränneenä sieluna olemisesta. Rakkaat ystävät, ymmärtäkää, että on enemmän, mitä teille on kerrottu asioista todellisuutenne ulkopuolella. Kun muodostatte yhteyden henkiseen ytimeenne, se on hyvin henkilökohtaista. Olette luovan lähteen osa ja teistä tulee valpas ja herännyt muille mahdollisuuksille ja henkilökohtaisen Jumalan uskomattomalle rakkaudelle. Oivallatte, että olette osa kaikkea.

Viikonloppu jonka juuri vietitte, sisälsi syvällistä opetusta sykleistä [puhutaan osallistujille, jotka kuulivat tiedemies Gregg Bradenin opetuksia]. Jos kiinnititte huomiota, näitte, että monet elämän syklit ovat ainutlaatuisia sille toimintamallille, jota tarkastelitte. On maasyklejä, henkilökohtaisia syklejä, sääsyklejä, taloudellisia syklejä ja myös henkilökohtainen sykli elämällenne, joka perustuu kokemuksiinne. Kuitenkin jotenkin on se ajatus, että jos heräätte Hengelle, kaikki tapahtuu kerralla. Rakkaat ystävät, homma ei toimi niin. Avautuminen esoteerisille energioille vaatii harjoittelua ja aikaa viisauden kehittymiseksi.

Monet heränneet sielut ovat levottomia. "Rakas Henki, olen löytänyt sinut! Tiedän, että olet siellä, ja voin tuntea rakkauden! Olen hereillä, olen hereillä, olen hereillä! Jumala on suuri, ja elän totuuttani. Kiitos, että annoit minulle suuren rauhan itseni ja elämäni osalta. Mutta miksi näitä asioita tapahtuu kehossani? Miksi en pysty karistamaan tätä tapaa? Miksi en saa sitä työpaikkaa, jonka sinun mukaasi voisin saada? Uskon sinuun." Sitten tulee ihmisen ennakkoasenne: taas kerran menette pimeään huoneeseen, kun kukaan ei katso, ja sanotte: "Mitä tein väärin?"

Miten paljon kärsivällisyyttä teillä on tässä prosessissa, rakkaat ystävät? Kaikki asiat tapatuvat niin, kuin niiden pitäisi tapahtua niissä sykleissä, jotka järjestitte heräämisellänne. Se on kaunis suunnitelma, oikea aika ja oikea paikka, ja jos saisitte jotkut asiat liian aikaisin tai liian myöhään, järjestelmä ei toimisi. Tiesittekö, että te itse asiassa kontrolloitte tätä ja mitä enemmän ymmärrätte näitä aaltoja ja syklejä ja niiden ajoitusta omassa tilanteessanne, sitä enemmän voitte rentoutua ja sanoa: "Kiitos. Tiedän, että se on tulossa."

Huoneessa on niitä, jotka ovat odottaneet pyytämäänsä parantumista. Tiedämme, keitä olette. Tiedättekö, että se on tulossa ja se tulee tarkoituksenmukaisesti, kun aika on oikea? Tässä huoneessa on tänään kahdeksan henkilöä, joiden täytyy luopua jostain tavasta voidakseen elää kauemmin. Tiedätte, kenelle puhun. Kenties olette sanoneet: "No, olen yrittänyt eikä se toimi." Kenties siihen liittyy tietty ajankohta. Oletteko tarkastelleet tätä? Oletteko kuunnelleet tänään? Oletteko katsoneet elämänne syklejä ja käsittäneet, että on aikoja, jolloin teidän on sopivampaa muuttua tai jolloin saattaisi olla helpompaa tehdä muutos? Ymmärrättekö, miksi astronomiassa (astrologiassa?) ja numerologiassa on energiaa? Se johtuu siitä, että nämä asiat ympärillä ovat osa teitä ja ne auttavat ajoituksessanne ja sykleissä.

Vuosia sitten kerroimme teille, että Maan magneettiverkko on osa tietoisuuttanne. Tieteenne on osoittanut, että se reagoi tietoisuuteenne ja vaikuttaa teihin. Auringon magneettiverkko on osa tätä kaikkea [auringon heliosfääri], koska sekin vaikuttaa tuohon verkkoon. Tämä merkitsee, että aurinkokunta on yhteydessä teihin ja tietoisuutenne. Ei mikään ihme, että astrologia toimii. Oletteko ajatelleet sitä? Teillä on syklejä tarkasteltavana! Oletteko todella katsoneet tällaisia asioita, jotta voitte ymmärtää, että saattaa olla tarkoituksenmukaisempi aika, joka on parempi parantumisellenne?

Kärsivällisyys syklien kanssa

Jotkut teistä ovat yrittäneet päästä eteenpäin hyvin pitkään ja päästä pois yltäkylläisyydettömästä syklistä. Oletteko huomanneet, että on vaikeaa siirtyä eteenpäin tässä? Jokin asia tapahtuu ja tekee tyhjäksi toisen. Niinpä kannatte huolta siitä ja sitten siitä tulee osa pelkoskenaariota. Tämän tekee pahemmaksi se, että te ette ole ymmärtäneet, että kaikki tulee aaltoina, joten taaskin turhaudutte. Pelko saa aikaan yhteydettömyyden Hengen kanssa ja se on vaikeaa teille.

Rakkaat ystävät, kaikki ei tapahdu oitis. Teidän täytyy ymmärtää yksi asia: herääminen tapahtuu ensin. Tämä luo teille henkisen polun, joka kypsyy ajan kanssa. Kypsyys luo sitten yhteyden, joka sallii teidän nähdä asioita tapahtuvan ja nähdä niitä tulevaisuudessanne. Se antaa viisautta siirtyä eteenpäin oikein. Oletatte asioita matkan varrella ja sitten oivallatte, että Hengellä saattaa olla jotain parempaa! Yksi asia johtaa toiseen ja ajan kuluessa valmistutte johonkin, jossa asiat alkavat loksahtaa paikoilleen. Sitten se alkaa ja löydätte itsenne oikeaan aikaan oikeasta paikasta ja ryömitte pois noista tavoista, joita teillä on ollut, tai yltäkylläisyysongelmista joita teillä on ollut.

Jotkut teistä ovat sanoneet jälkikäteen: "No, se vei riittävän kauan!" Ette kuitenkaan oivalla, että se oli täydellisesti ajoitettu. Luulitteko, että oli rangaistus odottaa niin pitkään? Luulitteko, että te ette olleet sen arvoinen? Jos näin on, olette omaksuneet sen muiden henkisten järjestelmien lineaarisen opetuksen ympäri planeetta, joka kertoo teidän olevan periaatteessa arvoton Jumalan edessä – syntyneen likaisena. Oletteko tässä laatikossa?

Miten moni teistä on antanut periksi? "No, tajusin osan tästä oikein, mutten tiedä toisesta osasta. Sitä ei tapahdu." Kenties ette ymmärrä, että se on edelleen tulossa ja edelleen tulevaisuudessanne? Milloin odottaminen on "liian pitkä"? Mitä teette odottamisen aikana? Naputatte varpaitanne ja sanotte: "Koska tahansa nyt, Henki." Onko siinä ärtyneisyyttä? Kenties on myös vihaa, kun ei ymmärrä, miksi se vie niin kauan.

Minäpä annan teille vinkin ja salaisuuden: monet teistä estävät pyytämänsä asian luomisen kärsimättömyydellään, pelollaan ja myös vihallaan Jumalaa kohtaan. Estätte sen luomisen! [Gulp!] Ajankohta on saattanut tulla ja mennä! Voi, älkää huolestuko, tulee uusi sykli. Siis aiotteko naputtaa varpaitanne myös sen aikana? On affirmaatioiden aika. Nähkää se kypsyyden ja armon kera jo saavutettuna mielessänne, tulevaisuudessanne ja juhlikaa yltäkylläisyyttänne ja terveyttänne. Nähkää itsenne tilanteissa, joita olette pyytäneet, koska rakkaat ystävät, haluamme teidän pysyvän täällä.

Olette todellisuutenne luoja, mutta ette voi tehdä sitä 3D-toimintamalleilla. Ette voi tehdä sitä niin, kuin teidät kasvatettiin ajattelemaan, miten voisitte. Ette voi tehdä sitä kurinalaisuudella ja rangaistuksella ja kaikilla asioilla, joita teille opetettiin Jumalan tapojen olevan. Onko tämä yllätys teille? Rakkaat ystävät, tämä on monimutkaisempaa kuin ajattelette ja kuitenkin hyvin yksinkertaista. Kun heräätte ja löydätte myötätunnon ja rakastatte itseänne, voitte generoida sitä toisille. Olen sanonut tämän aiemmin. Teidän täytyy rakastaa ensin itseänne! Silloin aletaan generoida myötätuntoa, joka on hyvin puhdasta. Tätä näitte mestareissa. Siksi ihmiset tuntevat sitten vetoa teihin. Tasapaino ja viisaus näkyvät. Säteilette niitä. Tällä tavalla muutatte planeettaa. Kyse on myötätunnosta ja se muuttaa ympäristöänne.

Uusi energia, uudet työkalut, uusi voima

Asiat muuttuvat. Oli aika, jolloin kerroimme teille, että voisitte puhua luontaisellenne [soluille] ja tehdä sen hiljaa. Kehotimme teitä tekemään sen kerran tai pari ja luontainen kuulisi sen. Nuo olivat vanhoja päiviä, koska yhtäkkiä ääneen puhuminen sisältää mestarienergiaa! Omassa äänessänne, joka puhutaan ilmakehään ympärillänne ja joka tulee takaisin korviinne oman tietoisuutenne kera – ja kuulette itsenne sanovan jotain – on enemmän voimaa, kuin sillä on koskaan ollut planeetan historiassa! Energiamuutoksen myötä, magneettimuutoksen myötä ja kaikkien niiden asioiden myötä joista olemme puhuneet, täällä on uusi toimintamalli, joka antaa teille paljon enemmän valtaa omaan kehoonne.

Puhukaa totuuttanne ääneen ja affirmoikaa asioita, joiden uskotte olevan mahdollisuuksianne. Niistä tulee todellisuutta, ja mitä enemmän affirmoitte niitä itsellenne, sitä todemmaksi ne tulevat. Tiesittekö, että teillä on voima muuttaa omaa sykliänne? Toistakaa affirmaatioitanne joka päivä. Haastan teidät! [Naurua] Koska tunnette sen tapahtuvan ja tiedätte, että olen oikeassa. Se on kuin harjoittelua. Mitä enemmän kuulette sen, mitä enemmän sanotte sen, sitä enemmän neuroneita yhdistyy luomaan sen. Ymmärrättekö tämän? Tiedostatte asioita ja teistä tulee ne. Se on kehä – te itsenne kanssa – eikä se ole ollut koskaan tehokkaampaa. Tämä on erilaista. Tämä on erilaista kuin se, mistä puhuin teille tullessani 1987 – erilaista myös kuin 10 vuotta sitten. Olette ansainneet sen.

Rakkaat ystävät, emme anna tätä informaatiota teille, koska teette jotain väärin, vaan koska haluamme kehittää tätä uuttaa energiaa, joka on hyvin käytettävissänne tällä hetkellä. Haluan teidän lähtevän tästä paikasta erilaisena, kuin olitte tullessanne.

Ja niin se on.

Kryon

* Boulder Audio - Mini Channelling (http://audio.kryon.com/en/Boulder-SAT-mini-16.mp3)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron