Winninger Toni Ann (mastersofthespiritworld.com) Mestarit

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

24.5. – 31.5.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 15.06.2016 18:00

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
24.5. – 31.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen lukenut Helen Greavesin kirjan "Testimony of Light" toistuvista elämistä ja olen lukenut myös ikuisen paluun käsityksestä. Tapahtuuko tätä todellisuudessa koskaan? Voisiko sielu toistaa elämän, jos ajateltaisiin, että oppitunnit saatettaisiin oppia paremmin toisella kerralla? Tämä saattaisi selittää déjà vu –kokemukset? –Carolinen, Irlanti

Vastaus:

Sieluilla on vapaus valita, mihin ne osallistuvat ollessaan ihmiskehossa. Nämä päätökset tehdään ennen niiden ihmiskoetta ja sen aikana. Silloin kun ne eivät ole kehossa, ne ovat universumin ehdottomassa rakkaudessa, jossa ne saattavat valintansa mukaan säilyttää kontaktin niihin sieluihin, joilla on edelleen ihmismatkansa.

Helen Greavesin jatkuva keskustelu hyvän ystävänsä kanssa, joka tunnetaan tuossa elämässä sisar Mary Francesina, on hyvin yleistä niiden keskuudessa, jotka ovat avoimia sille, ettei elämä koskaan lopu, vaan muuttaa ainoastaan asetelmaa. Sielu ei lakkaa koskaan olemasta – se menee vain roolista toiseen kuin näyttelijä. Kutsumme tätä prosessia "reinkarnoitumiseksi" – inkarnoidutaan uudestaan tai palataan kehoon.

Sielun tarkoituksena tulla negatiivisten ja positiivisten energioiden kaksinaisuuteen maapallolle – ainoa paikka jossa niitä on – on oppia valituista oppitunneista, jotka sitä kiinnostavat. Tuollaiset oppitunnit jotka on löydettävä ihmiskunnan negatiivisuudessa, vaativat sielua näkemään ja ymmärtämään aiheen positiivinen aspektin sekä integroimaan sen olemukseensa. Monta kertaa se ei saavuta tätä ensimmäisellä yrityksellä.

Standarditapa ei-opitun oppitunnin loppuunsaattamiseen on lähestyä sitä vähän eri perspektiivistä sen näkemiseksi, voiko sielu ymmärtää sen noissa olosuhteissa. Harvoin, jos koskaan, sielu päättää toistaa tilanteen, jossa se ei onnistunut näkemään negatiivisuuteen kätkettyä oppituntia. Sielu tuo uusia muuttujia – vanhemmat, paikka ja lisäoppitunnit – nähdäkseen, sytyttääkö se ymmärryksen.

Jokainen sielu luo oman todellisuutensa sen perusteella, mitä se haluaa ja minkä se hyväksyy todeksi kussakin elämässä. Jonkin uskomusosan muuttaminen vaikuttaa toisiin sieluihin, joita elää sen todellisuudessa, joten asiat eivät tapahdu koskaan täsmälleen samalla tavalla toisella kierroksella.

Déjà vu tulee energiasta, jonka yksilö muistaa aiemmasta kerrasta. Se on voimakkaampi fyysisestä paikasta kuin toisesta henkilöstä tai sielusta, koska paikka pysyy samana.

Kysymys:

Mestarit, lopetin kaksi vuotta kestäneen suhteen moraalisten eroavuuksien vuoksi. Olen varma, että rakastan häntä, mutta haluan intiimiä suhdetta ja seksiä myös toisen naisen kanssa ja pitää myös useampaa kumppania kerralla. En halunnut koskaan hylätä häntä pysyvästi. Uskon, että se on tärkeä oppitunti. Hän ei rakasta minua ehdottomasti ollakseen kumppanini ja antaakseen minulle vapauden oppitunteihin, joita haluan? Vaadin liikaa kumppanilta? En ole varma, kohtaanko koskaan sielunkumppanini. –Pedro, Brasilia

Vastaus:

Seksisuhde jonkun kanssa ei vaadi sinua olemaan sielukumppanin kanssa. Useimmat kokemukset joka elämässä ovat ei-sielukumppaneiden kanssa. On miljardeja sieluja ja vain 144 niistä omaa sieluryhmääsi. Et ole tavannut rakkaussuhteessa ketään sieluryhmästäsi, eikä sitä tarvitakaan sen suorittamiseksi, mitä ajattelet haluavasi tässä elämässä.

Osa kysymystäsi liittyy fantasiaan, jota näet itsesi elävän. Se on vastoin melkein koko yhteiskuntaetiikkaa. Tämä ei merkitse, ettei sitä voi tapahtua, jos löydät suostuvaisia aikuisia. Henkisellä matkalla mitään ei pidetä oikeana tai vääränä – siihen ryhdytään vain kokemuksen vuoksi.

Ihmisten kasvatustavan vuoksi, jossa he saavat suurimman osan käyttäytymisuskomuksistaan vanhemmiltaan, opettajiltaan ja yhteiskunnalta, sinun on vaikea löytää sellaista, joka uskoo sinun laillasi. Kysy itseltäsi: jos huomaisit rakastavasi kovasti jotakuta, olisitko avoin sille, että hän ottaa muita kumppaneita?

Et voi ainoastaan olla olematta varma, rakastitko tuota naista, koska voit rakastaa toista vain siinä määrin, kuin rakastat itseäsi, vaan et myöskään tiedä, mitä rakkaus tai itserakkaus on. Luulet, että monet seksikumppanit – määritelmäsi rakkaudesta – antavat sinun tuntea enemmän rakkautta elämäsi kaikissa ulottuvuuksissa. Näin ei yksinkertaisesti ole. Se jättää sinut vain hämmentyneemmäksi ja kaipaavammaksi.

Sanot, että tässä kaikessa on kyse oppitunneista, samalla kun sivuutat ensisijaisesti valitsemasi oppitunnin – ymmärtää ihmisrakkautta ja henkistä ehdotonta rakkautta. Ota selvää, miksi olet niin tyytymätön elämääsi. Kun tunnet täydellistä rakkautta tätä matkaasi ja sen kaikkia osia kohtaan (mikä on täydellistä itsensä rakastamista), niin näet, etteivät toistuvat seksikokemukset liity mitenkään rakkauden ja rakastettuna olemisen tunteeseen.

Kysymys:

Mestarit, olen nauttinut, kun olen oppinut lisää energiatyöstä. Olen oppinut Reikiä ja Qi gongia. Tunnen enemmän ja enemmän energiaa käsilläni. Olen kokeillut energiaparannusta. Esimerkiksi, kun minulla on päänsärkyä, tunnen kuumuutta tuolla alueella. Laitan käteni siihen ja tunnen energian siirtyvän. Muutamassa minuutissa kipu on poissa ja energia häviää. Mutta kipu ei aina lähde pois. Turhautumisen sijasta haluaisin ymmärtää seuraavat askeleet, joita voisin ottaa edesauttamaan lisäparantumista. –AJ, USA

Vastaus:

Energiaparannukseen liittyy kaksi asiaa: on oltava aikomus tuoda parantavaa voimaa ja myös kyseenalaistamaton luottamus, että tulos on se, mitä potilasta tarvitsee. "Kokeilemisella" sen sijaan, että ajattelee jonkin olevan tehty, on vain 50/50-mahdollisuus onnistua. "Kokeileminen" kertoo, että tunnet, että se voi toimia, mutta sillä on mahdollisuus myös epäonnistua.

Kun työskentelet itsesi kanssa, sinulla ei saa olla epäilystä tarkoituksesi toteutumisesta. Jos sinulla on takaraivossasi pieni ääni, joka sanoo "tämä ei toimi" tai "ketä narraan" tai jokin muu epäily, energia on täysin tehotonta, koska universumi vastaa skeptisyyteesi sulkemalla virran, ja olet näin sabotoinut kaikki ponnistelusi tuossa menetelmässä.

Et myöskään pysty poistamaan kipua tai muuttamaan toisen fyysisen vaivan suuntaa, jos se liittyy oppituntiin, jota ei ole löydetty ja ymmärretty, eikä sen suorittamiseen ole otettu askelia. Tällaisessa tilanteessa mene meditatiiviseen tilaan ja kysy korkeammalta itseltäsi tai oppailtasi, mitä tapahtuu. Miksi tämä ei muutu aikomuksesi mukaisesti?

Koska energiaparannukseen liittyy henkinen interventio, sinun ei pitäisi määrätä lopputulosta. Sinun tehtäväsi ihmisenä joka käyttää egotuomitsemista, ei ole olettaa, mitä sielu on päättänyt haluavansa kokea.

Turhautumista tapahtuu, kun todellisuus eroaa odotuksista, joita olet sallinut itsesi luoda. Odotukset ovat tulosta egon tuomitsemisesta ja ne ovat vaarallisia ja rajoittavia. Ne sallivat vain yhden mahdollisen lopputuloksen. Jos jotain parempaa tai täydellisempää kuin kuvitelmasi on saatavilla, et koskaan saa sitä, koska olet rajoittunut vain siihen, mitä odotat näkeväsi.

Kysymys:

Mestarit, haluan saada seksuaalista tyydytystä elämässäni, mutta vaimoni on maailman suurin sievistelijä. Emme voi edes puhua seksistä tai flirttailla toistemme kanssa – hän on niin siveä. Olemme pysyneet yhdessä, koska meillä oli kummallakin pienet odotukset. Mutta nyt meillä on kaunis tytär, enkä halua hänen kasvavan ilman perhettä, koska tiedän, miten haitallista se voi olla. Mitä teen seksuaaliselle turhautumiselleni? Naimisissa oleminen sievistelijän kanssa tuntuu henkiseltä kuolemalta minulle. –JP, Kanada

Vastaus:

Päätit mennä naimisiin tämän naisen kanssa itsensä kunnioittamisen oppitunnin vuoksi. Pienet odotuksesi elämästä ja avioliitosta osoittavat itseluottamuksen ja itsearvostuksen puutetta. Jos ymmärrät ja käsittelet nämä oppitunnit, näet elämäsi muuttuvan täysin. Et voi saada haluamaasi seksuaalista tyydytystä, ennen kuin omakuvasi muutetaan.

Ei ole mitään tapaa, jolla voit muuttaa vaimosi lähestymistapaa elämään, ellei hän päätä muuttua. Olet jossain määrin yhtä siveä kuin hän, paitsi unelmissasi, koska olet osallistunut tähän seksityhjiöön monta vuotta. Väität näin olleen pienten odotusten vuoksi, mutta kyse oli oikeasti pelosta. Pelkäät, mitä muut kuin vaimosi ajattelevat sinusta ja miten he reagoivat seksiajatuksiisi.

Voititte taipumuksenne ainakin kerran, tai muuten teillä ei olisi kaunista tytärtänne. Pysyminen tässä jännittyneessä huushollissa haluten jakaa tyttärenne elämän, ei ehkä ole paras tapa kasvattaa häntä. Lapset ovat hyvin tietoisia jännitteestä vanhempiensa välillä ja reagoivat siihen monin tavoin, mm. näytteleminen, masennus ja vanhempiensa käyttäytymisen matkiminen. Näytätte hänelle, millainen on toimimaton perhe – ei onnellinen ja tyytyväinen perhe.

Jos päätät poistua tästä onnettomasta avioliitosta ja etsit seksuaalisesti jakavan suhteen, se sallii tyttäresi nähdä toimivan ja onnellisen parin ainakin sinun kanssasi viettämänään aikana. Lakkaa keksimästä tekosyitä riistää itseltäsi normaali toimiva elämäntyyli ja päätä elää.

Visualisoi, minkä tyyppinen ihminen tiedät voivasi olla, ja tuo sitten seksikumppani elämääsi. Jos vakuutat itsellesi, ettei sinulla ole muuta vaihtoehtoa kuin jäädä vaimosi luo, niin sinulla ei ole mahdollisuutta luoda erilaista energiaa ympärillesi, ja tähän sisältyy sen seksityhjiön jatkuminen, jonka tunnet nyt erittäin hyvin. Valinta on sinun.

Kysymys:

Mestarit, on feminiininen olento nimeltään Kali tai Kali Ma. Se näyttää asuvan Maan lähiulottuvuuksissa. Sitä kunnioitetaan hindujumalattarena. Kertokaa minulle siitä. En näytä pääsevän eroon siitä. Tässä kohtaa se on kuin hullu vieras, joka ei lähde. Se teeskentelee vaihtoehtoisesti olevansa oppaani, henki, äitini, hurja jättiläispaholainen, huijari tai lapsi. Onko se sielu, joka on, on ollut tai voi olla ihminen? Miksi se jahtaa minua herpaantumatta? Miten pääsen eroon siitä? Kun pohdin asiaa, oivallan, että se on ollut lähellä koko elämäni. Miksi? –Christina, USA

Vastaus:

Inkarnoitumaton kiusaa sinua – sielu joka on jättänyt fyysisen kehonsa, mutta päättänyt olla menemättä universumin ehdottomaan rakkauteen. Se on jahdannut sinua lapsuudesta saakka, koska yhteen aikaan ollessasi yksinäinen, ilmaisit toiveen saada jonkun, jonka kanssa jutella ja leikkiä, minkä se otti kutsuna kiinnittyä sinuun.

Se ei ole oppaasi, henki, äitisi, jättiläispaholainen tai lapsi. Se on huijari, joka on viettänyt riittävästi aikaa kanssasi ymmärtääkseen kaikki puutteesi, unelmasi ja toiveesi. Se haluaa saada Kali Man energiaa – hindujumalattaren joka oli hurja soturi ja monien muiden jumalien voittaja. Se haluaa vallan kaikkiin asioihin. Kali merkitsee pimeyttä, ja tämä inkarnoitumaton on ehdottomasti negatiivista energiaa, ei positiivista valoa.

Se haluaa ennen kaikkea, että annat sille pääsyn fyysiseen kehoosi, jotta se voisi taas kontrolloida ihmiskehoa ja olla tekemisissä toisten kanssa. Jos tämän sallitaan koskaan tapahtua, huomaisit sen ottavan valtaansa ajattelusi, mikä saisi sinut tekemään asioita, joita et olisi koskaan harkinnutkaan.

Voit aloittaa sen lähettämisen pois olemalla hyvin selkeä siinä, ettet halua olla enää tekemissä sen kanssa. Käske sitä lopettamaan, luopumaan kaikesta yhteydestä sinuun ja lähtemään energiastasi. Ehdota, että se olisi onnellisempi, jos se menisi valoon, jossa sen perhe ja ystävät odottavat sitä. Se ei luultavasti halua tehdä tätä ilman tilaisuutta saada toinen ihmiskokemus.

Polta salviaa ja suitsukkeita, koska ne ärsyttävät vaeltelevia henkiä. Sinun täytyy käskeä sitä lähtemään ainakin kolme kertaa peräkkäin – merkitsemään, että olet tosissasi siinä, että haluat se siirtyvän eteenpäin. Erittele, että kumoat kaikki kutsut, joita se luulee sinun antaneen, ja totea selvästi, ettei minkään ollut tarkoitus sallia sen sisäänpääsyä.

Kysymys:

Mestarit, olen lapsuudesta saakka ollut hyvin ujo. Nyt olen 27-vuotias nainen ja pelkään ihmisiä, pelkään lähteä kotoa, olen jännittynyt ihmisen lähellä ja kaikkialla kodin ulkopuolella, en osaa ystävystyä ja pelkään puhua ihmisille. Tämä satuttaa minua kovasti ja oivallan, ettei minulla ole koskaan ollut kiinnostusta elää – olen eksyksissä. Mitä minun pitäisi tehdä? Ja olen naimisissa. Seurustelun alusta saakka on ollut pelkää tappelua, olemme hyvin erilaisia. Onko minulla tulevaisuutta mieheni kanssa? –Samira, Brasilia

Vastaus:

Olet jumissa tässä rakkaudettomassa ja kontrolloivassa avioliitossa, kunnes annat itsellesi luvan lähteä. Sinulla ei ole itseluottamusta, itsearvostusta tai itserakkautta. Olet aina ollut kaikkien hiekkasäkki turhautumisen ja höyryn päästämistä varten. Piiloudut maailmalta, koska sinulla ei ole ollut koskaan yhteyttä rakastavaan ihmiseen. Olet lapsesta saakka tehnyt, mitä toiset käskivät (määräsivät), etkä ole koskaan tehnyt päätöksiä itse.

Tulevaisuutesi muuttamiseksi sinun täytyy selvittää, kuka olet ja mitä haluat. Perustasolla olet sielu, jolla on ihmiskokemus. Päätit tulla kaikkien yllämainittujen "puutteiden" kanssa ja muistamatta luontaisia voimiasi ja kykyjäsi. Voidaksesi mennä ulos maailmaan, sinun on voitettava pelko.

Pelkosi syntyvät kaiken sen uskomisesta, mitä muut ovat kertoneet sinulle menneisyydessä: olet arvoton, olet kyvytön tekemään mitään, kukaan ei pidä sinusta etkä koskaan merkitse mitään. Jos todella uskot näiden asioiden määrittelevän sinut, olet eksyksissä. Jos päätät, ettei yksinkään noista asioista ole sitä, kuka olet, voit aloittaa elämäsi muuttamisen polulla.

Sieluna sinulla on sen Lähteen kaikki voima, josta ole peräisin. Lähde on kaikkivoimainen, suurenmoinen ja kaikkiluova. Jos voit tuntea sisällä sielusi, Lähteen ehdottoman rakkauden, voit käyttää näitä voimia itse. Luota, että näin on. Tee ensimmäinen päätöksesi muuttaa jonkin asia elämässäsi, muuta se, äläkä koskaan katso taaksepäin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.6. – 14.6.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 28.06.2016 18:51

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
7.6. – 14.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen ollut henkinen lapsesta saakka. Olen keskittynyt henkiseen kasvuun, seurannut universumin merkkejä ja meditoinut 13-vuotiaasta saakka, ja olen nyt noin 35-vuotias. Uskon tavanneeni äskettäin kaksoisliekkini, minkä tiesin vasta erottuamme. Elämäni on muuttunut ja minusta tuntuu, että tulen paremmaksi ja palvelen muita. Olen kiitollinen, että tapasin hänet. Huomaan kuitenkin haluavani ja kaipaavani häntä kamalasti. En voi olla yhteydessä häneen, koska en tunne tarvetta siihen intuitiivisesti. Hän katosi ja hänen on voitettava ego – niin tunnen. Haluan henkisyyteni kasvun jatkuvan ja haluan seurata polkuani, joten meneekö tämä voimakas tunne (näyt, unet, sielua raastava tuska) koskaan pois? Se on vienyt henkisyyteni epätasapainoon. Mikään ei näytä auttavan. –Danielle, USA

Vastaus:

Et tavannut kaksoisliekkiäsi, koska jos olisit tavannut, ette olisi eronneet niin helposti. Rakensit kokonaisen unelmamaailman hänen ympärilleen ja liitit häneen ominaisuuksia, joiden vasta nyt uskot olleen olemassa. Hän tuli elämääsi, jotta voisit tutkia rakkautta eri tilanteissa.

Sinulla oli erittäin mukavaa tuossa suhteessa ja epäröit avautua uuteen mahdollisuuteen. Piiloudut sen varjoon, että jatkuvasti muistelet ja projisoit, mitä luulet olleen. Siksi et pysty rikkomaan sitä mallia, että haluat palata tuohon energiaan.

Henkinen kasvu määritellään niiden oppituntien oppimisella, jotka valitsit, mikä johtaa elämässäsi kaiken negatiivisen egotuomitsemisen korvaamiseen ehdottomasti rakastavilla ja positiivisilla valinnoilla. Ne voimakkaat tunteet joita sinulla on, liittyvät ego- ja tuomitsemiskysymyksiin, joita et ole saattanut loppuun.

Tunnet pettämistä, hylkäämistä ja hyväksikäyttöä entisestä suhteestasi. Tunnet itsesi tyytymättömäksi, koska annoit hänelle kaiken, mitä ajattelit hänen haluavan, ja kuitenkin hän lähti. Tunnet syyllisyyttä, että hän lähti sinun vuoksesi. Sinun täytyy tutkia tuota tuntemusta, nähdä, ettei se ole totta, ja sitten päästää siitä irti. Sen myötä menee paljon voimakkaita tunteita, jotka vainoavat sinua.

Yksi oppitunti tästä on nähdä, että omien valintojesi tekemisen antaminen toiselle kuluttaa energiaasi ja itsearvostustasi. Älä koskaan tee mitään pelkästään siksi, että ajattelet toisen ihmisen vastaavan siihen rakkaudella. Kunnioita itseäsi ja yksilömatkaasi. Joka kerta kun sinusta tuntuu surulliselta tai huonolta, kysy tiedostamattomalta osaltasi, mikä sen aiheuttaa. Mene tuohon tapahtumaan ja näe, kuuluuko se oikeasti sinulle vai onko se mielikuvitustasi siitä, mitä oli. Jos et tarvitse sitä, lähetä se matkoihinsa.

Kysymys:

Mestarit, Afrikassa musta magia ja moniavioisuus on yleistä. Mikä on teidän kantanne niihin? –Akbar, Nigeria

Vastaus:

Henkisellä matkalla jonka sielu tekee maan päällä, mikään ei ole oikein tai väärin henkisestä näkökulmasta katsottuna. Koko kehossa olemisen syy on kokea oppitunteja ja yrittää ymmärtää, miksi valitsit ne ja mitä voit oppia käymällä ne läpi.

Maaplaneetta on kaksinaisuus, jossa on yhtä paljon negatiivista ja positiivista energiaa. Oppitunnit esitellään negatiivisuudessa, jotta sielu voi tunnistaa, mitä ne ovat, ja päättää, haluaako se jäädä negatiivisuuteen vai haluaako se valita positiivisen reitin pois pimeydestä.

Monet sielut valitsevat negatiivisuuteen uppoutuneen elämän kokeakseen kontrollin muihin. Esimerkkejä tämän tyyppisistä elämistä ovat diktaattorit, massa- ja sarjamurhaajat ja ne, jotka käyttävät toisia hyväkseen erilaisia menetelmiä käyttäen, mm. musta magia.

Todellinen musta magia on energian käyttämistä toisten päätöksentekoprosessin ottamiseksi hallintaan tai fyysisen, mentaali- ja tunnevaurion aiheuttamiseksi jollekin. Se on oppitunti siinä missä mikä tahansa – emme tuomitse sitä tapaa, jonka sielu valitsee oppiakseen. Jokaisella sielulla on valinnanvapaus.

Suostuvaisten aikuisten harjoittama moniavioisuus on elämänvalinta. Taas kerran, henkisellä tasolla ei ole oikeaa tai väärää – tällaiset valinnat ovat pelkästään eri tapoja kokea oppitunteja. Osallisten täytyy tiedostaa, tekevätkö he vastoin asuinpaikkansa säännöksiä. Päätös osallistua moniavioisuuteen on kuitenkin heidän, mutta he voivat saada rangaistuksen kolmannen ulottuvuuden egotuomitsevan yhteiskunnan lakien mukaan.

Kysymys:

Mestarit, löysin rakkauteni. Nyt etsin tehtävääni. Mikä on tehtäväni tässä elämässä maan päällä? Kysyn, koska minulla on vanhoja tavoitteita, jotka eivät materialisoidu tai tapahdu haluamallani tavalla. Ovatko nämä tavoitteet linjassa tehtäväni kanssa? Tunnen halua olla suurempi ja parempi nyt, todellinen palvelija ja hyödyllinen. Tämä aiheuttaa erittäin suurta ahdistusta ja tiedän se estävän minua. Miten kontrolloin sitä? Liittyykö tämä tunne entisiin elämiin? Mestarit, haluaisin tietää koko sydämestäni, mikä estää minua olemasta koko potentiaalini ja toteuttamasta todellista tehtävääni maan päällä? –Rafael, Brasilia

Vastaus:

Sielun tehtävä, tarkoitus, tavoite elämässä – tai miksi sitä halutaankin kutsua – on saattaa loppuun ne oppitunnit, jotka se valitsi tähän elämään, tuntea itsensä sielua ja tuoda esiin ne luontaiset voimat ja kyvyt, jotka se Lähde-energian osana saa. Jokaisen ihmisen elämä on kaikkien näiden tehtävien suorittaminen yksin. Ei ole mitään velvollisuutta vaikuttaa kenenkään muun elämään kuin omaansa, koska kaikki oppivat käyttämällä omaa valinnanvapauttaan.

Useimmat ihmiset on johdatettu uskomaan, että kaikilla on tehtävä palvella toisia. Se on yhteiskunnallinen ja uskonnollinen uskomus, jottei noiden organisaatioiden tarvitse antaa palveluksia, joista ne saavat jonkun uskomaan, että hänen on toimitettava ne.

Vanhat tavoitteesi olivat hyvin yksityiskohtaisia odotuksia, joiden uskoit olevan tarpeellisia kasvaaksesi henkisesti. Kaikki odotukset luovat rajoja elämääsi, koska ellet toteuta niiden joka aspektia täsmälleen kuvittelemallasi tavalla, tunnet, ettet ole onnistunut.

Ahdistusta syntyy, kun uskot, että sinulla on velvollisuus tehdä jotain, ja tunnet, ettet kykene siihen. Rentoudu ja mene universumin virran mukana. Se esittelee sinulle ne asiat, joiden ymmärtämisen valitsit aiemmin, eikä koskaan anna enempää, kuin pystyt käsittelemään.

Mikään entinen elämäsi ei tuonut vaikeuksia tähän elämään – älä käytä tuota ajatusta tekosyynä kyvyttömyyteen tunnistaa intohimoa. Olet kompastuskivi eteenpäin liikkumiselle. Lakkaa kiinnittämästä huomiota siihen, mitä yhteiskunta ja ihmiset sanovat, että sinun pitäisi tehdä.

Luota aina omiin tunteisiisi jostain tilanteesta ja suuntamuutoksesta. Älä jumita yhdessä paikassa. Näe potentiaali ympärilläsi ja hyppää siihen, mitä ilmestyy. Etsi jotain toimintaa, johon tunnet vetoa – se on intohimosi. Tämä on sinun elämäsi elää ja ohjata. Ole ensin huolissasi itsestäsi kaikessa, mitä teet.

Kysymys:

Mestarit, vaikka rakastammekin parina toisamme, meille näyttää olevan kamppailua päästää irti egostamme ja siirtyä ehdottomasti rakastavaan suhteeseen. Meneekö meiltä jokin tässä ohi? Onko se toistoa aiemmasta kuviosta, jota emme ole oppineet? Näkemystänne siitä, mikä saattaisi auttaa, arvostetaan. –D, Iso-Britannia

Vastaus:

Ehdoton rakkaus on vaikea löytää, kun on edelleen fyysisessä kehossa ja käsittelee kolmannen ulottuvuuden kaksinaisuutta. Sellainen rakkaus on helppo löytää, kun ympärillä ei ole negatiivisuutta eikä koskaan ole tarvetta tuomita, arvostella tai arvottaa jonkun toisen käyttäytymistä. Toisin sanoen, missä tahansa paitsi maan päällä!

Kaikki mitä teette, tehdään yhteiskunnassa, joka antaa sääntöjä ja määräyksiä jokapäiväiseen käyttäytymiseenne riippumatta siitä, hyväksyttekö ne osaksi henkilökohtaista uskomusjärjestelmäänne. Saisitte mielipiteen perheeltä, ystäviltä ja työtovereilta siitä tavasta, jolla te kaksi elätte elämäänne, jos ette pitäydy tiukasti yhteiskuntanormeissa. Tämä ei ole huono asia, jos se tuntuu mukavalta teistä.

Eläminen ehdottomassa rakkaudessa olisi sallia (hyväksyen) kumppanisi tehdä, mitä hän haluaa, silloin kun haluaa. Tähän sisältyisi syrjähypyt toisten kanssa, kaikkien rahojesi käyttäminen, lempiasioidesi myyminen ja huomion kiinnittämättömyys siihen, mitä sinulla on sanottavana, kun rakastat ehdottomasti ajatellen, että hänellä on oikeus tehdä sellaista.

Eikö kuulosta erittäin hyvältä nyt? Henkinen polku valaistumiseen ja oleminen lähempänä todellista itseäsi sieluna – Lähteen osana – on karistaa mahdollisimman paljon negatiivisuutta ja laittaa egoistinen tuomitseminen sivuun. Joka kerta kun tunnet tuomitsevasi kumppanisi, astu etäämmälle ja kysy, mikä saa sinut tekemään sen. Pelot ja epäilyt osoittavat tietä elämänoppitunteihin, jotka tulit selvittämään, kohtaamaan ja lähettämään matkoihinsa. Tämä auttaa teitä kumpaakin kasvamaan.

Tämä vaikeus minkä kohtaatte, ei liity mitenkään entisiin elämiin, paitsi siihen että henkisen polun etsiminen oli alun alkaen maapallolle tulemisen tarkoitus. Pärjäät oikein hyvin tällä matkalla, koska olet tunnistanut egon ongelmaksi ja tutkit, mitä egosta vapautuminen merkitsee sinulle.

Jatka työtäsi ja pääset niin lähelle ehdotonta rakkautta, kuin se on mahdollista maan päällä, tekemättä myönnytyksiä siihen, kuka olet.

Kysymys:

Mestarit, olen kiitollinen avusta, jota voitte antaa, ja minun on kiitettävä kaikesta avusta, mitä annatte meille. Kysymykseni saattaa olla yksinkertainen, mutta se saa minut silti hämmentymään. Aina kun istun hetkeksi takapihalleni, kun olen leikkinyt koirani Lunan kanssa, ja todella kuuntelen luontoa ihaillen samalla taivasta, kuulen paikallisten pikkulintujen ja papukaijojen sirkuttavan, kutsuvan ja leikkivän. Ja kun kuuntelen, kuulen korvieni alkavan jyskyttää, kuin värähtely rummuttaisi tärykalvoani. Ja olen utelias, mitä tämä voi olla – voiko se olla jotain niin yksinkertaista kuin tinnitus tai muu. Sitä tapahtuu pääasiassa, kun keskityn lintuihin. –Richard. Australia

Vastaus:

Värähtelyjä on kaikkialla luonnossa. Maalla on oma taajuutensa, minkä voi tuntea kehossa, jos rentoutuu riittävästi tunteakseen sen. Kehollasi on oma värähtelykenttänsä, ja mitä enemmän avaudut ja mitä herkemmäksi tulet, sitä enemmän se voi yhdistyä ympärillä olevan luonnon ja Maan taajuuksiin.

Jokaisella elävällä asialla on jatkuvasti muuttuva energia, jota se lähettää ulospäin, riippuen mielialasta ja vuorovaikutuksesta toisten kanssa. Kun keskityt lintujen ääniin ja ympäröivään luontoon, kehosi reagoi liittymällä sinfoniaan. Jyskytys on kehosi tapa vastata siihen, mitä se tuntee.

Tiede on pystynyt mittaamaan ja tallentamaan eri taajuuksia, jotka ovat yleisiä planeetassa ja luonnossa, kuten eläimet ja kasvit. Kosmoksessa jokaisella planeetalla on oma värähtelytaajuutensa, joka vaikuttaa kaikkeen, minkä kanssa se on kontaktissa.

Esimerkiksi, auringonpurkaukset lähettävät Maata kohti värähtelytaajuusimpulsseja, jotka ovat vuorovaikutuksessa sähkölaitteiden kanssa ja häiritsevät niitä. Useimmat ihmiset ovat tietämättömiä luonnon ominaisuuksista, elleivät he avaudu kuuntelemaan tuota kuoroa.

Kokeile keskittymistä toisiin luonnon aspekteihin ja katso, mihin muuhun pystyt yhdistymään. Nauti.

Kysymys:

Mestarit, minulla on suuri ongelma, joka liittyy ruokaan ja ahdistukseen. Tiedän, mikä on hyvä keholleni, ja joitain aikoja (2-4 kuukautta) syön oikein, kontrolloidusti ja painoni putoaa, ja minusta tuntuu hyvältä fyysisesti ja tunteellisesti. Mutta sitten jotain tapahtuu – kuten matka, ongelma koulussa tai työssä, suhteen loppu – ja suhteeni ruokaan muuttuu tavalla, joka saa oloni, kehoni ja tunteeni huonoksi. Tunnen olevani aina täynnä, syön enemmän ja enemmän, enkä pysty kontrolloimaan sitä. Miksi olen tehnyt tätä monta vuotta? –Giovanna. Brasilia

Vastaus:

Ongelmasi on oppia rakastamaan itseäsi ja ymmärtää tarvettasi löytää lohtua. Pyrit olemaan rakastettu ja ymmärretty, kun tunnet maailman olevan sinua vastaan, joten käännyt ruuan puoleen, joka on aina valmiina lohduttamaan sinua ja tekemään olosi hyväksi. Se on korvikkeesi rakkaudelle, jota saadaan toisilta ja itseltäsi.

Valitettavaa on, että se tyydyttää välittömän lohduntarpeesi, mutta sitten muistuttaa sinulle, ettet ole kontrollissa tämän tiedostamattoman reaktion vuoksi elämään. Sinulla on sitten toinen syy olla järkyttynyt, koska nyt haluat kritisoida itseäsi tästä automaattireaktiosta, joka tapahtuu ilman tietoisesti tehtyä päätöstä.

Nähdäksesi, miten reagoit aina tällä tavalla stressitekijöin, palaa lapsuuteesi ja tutki sitä mallia, jonka perheesi muodosti sinulle. Miten ja milloin sinua palkittiin voitoista elämässä? Miten perheesi kompensoi vaikeudet? Sinut ohjelmoitiin näkemään ruoka ainoana jatkuvasti ulottuvilla olevana mukavuusalueena.

Sinun tarvitsee luoda itsellesi ruuan korvike – emmekä tarkoita ravitsemusmielessä. Kehosi kaipaa mukavuutta. Yritä tyynnyttää se rauhoittavalla musiikilla, meditoinnilla, visualisoinnilla tai itsehypnoosilla. Kun tunnet maailmasi romahtavan, projisoi syömisen sijasta itsesi lohduttavaan ja turvalliselta tuntuvaan paikkaan lepäämään ja toipumaan. Etsi musiikki tai meditatiivinen värähtely, jonka tunnet toimivan koko kehossasi ja ajavan pois negatiivisesti hankaavan vaatimuksen ruokaan. Pidä sitä valmiina soitettavaksi aina, kun tunnet selkkauksen syntyvän. Löydä rauha ja rentous musiikkivärähtelystä ilman tarvetta ruokariippuvuuteen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.6.–28.6.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 10.07.2016 20:11

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
21.6.–28.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, onko totta, että unen aikana sielu voi tavata sielutukitiiminsä ja keskustella, lopettaako se elämänsä maan päällä (jos se on tehnyt ja oppinut suurimman osan siitä, mitä se tuli tänne tekemään)? Oliko tilanne tämä tyttärelläni? Oliko hän saanut valmiiksi työnsä täällä maan päällä? Toiseksi, onko niiden korkeampi itse jotka rakastavat ja tukevat tuota sielua täällä maan päällä (sekä oppaat ja enkelit), myös mukana päätöksenteossa astraalissa, jotta nekin antavat oman perspektiivinsä lähtemis- tai jäämisvalintaan? Oliko minun korkeampi itseni mukana keskusteluissa, jotka koskivat tyttäreni päätöstä lopettaa elämänsä? Vastustiko korkeampi itseni näissä keskusteluissa hänen haluaan lopettaa elämänsä vai oliko se samaa mieltä? Onko totta, että jos sielu ei ole saanut loppuun työtään täällä maan päällä, se lähetetään takaisin? –Luci, Australia

Vastaus:

Sielu voi tavata oppaansa koska tahansa. Se tehdään helposti kehon nukkuessa, koska fyysinen keho tarvitsee lepoa, mutta sielu ei. Näille tapaamisille ei ole mitään rajoituksia, sääntöjä, määräyksiä tai määrättyä tarkoitusta, paitsi se, että sielu etsii neuvoja ystäviltään. Missä tahansa kohtaa voidaan keskustella siitä, palataanko Kotiin vai ei, riippumatta siitä, onko sielu saanut loppuun halutun määrän asioita, jotka se tuli maan päälle tekemään.

Jokaisella sielulla on täydellinen valinnanvapaus päätöksissä, jotka koskevat sen ihmiselämää. Se voi saada mielipiteitä toisilta sieluilta, mutta päätös on täysin yksittäisen sielun. Se konsultoi harvoin sen nykyisen inkarnaatioperheen korkeampaa itseä, koska jokaisen sielun matka on soolotehtävä. Henkisissä tilanteissa ei ole oikeaa tai väärää eikä tuomitsemista. Sielu yksin määrittelee, mitä se pyrkii kokemaan. Kenelläkään sielun lisäksi ei ole mitään panosta päätöksentekoprosessissa.

Sinun korkeampaa itseäsi ei konsultoitu mistään mahdollisesta vaihtoehdosta, joka oli tyttäresi sielun käytettävissä, sinä aikana kun hän oli inkarnoituneena maan päällä tyttärenäsi. Keskustaluja käytiin ja suunnitelmia tehtiin ennen inkarnoitumista siitä, mitä tyttäresi sielu etsi tässä elämässä. Siihen sisältyi myös harkintaa siitä, mitä ne muut sielut halusivat kokea, jotka olisivat maisemissa hänen elinaikanaan. Osallistuit siihen.

Sielu on ainoa, joka päättää, palaako se kehoon ja milloin – kukaan ei päätä tai määrää, että se "lähetetään takaisin", kuten sanot.

Kysymys:

Mestarit, sielussa on valopiste, joka säteilee kaikille. Kun tätä valoa vahvistetaan tietoisella rukouksella, mitä se vaikuttaa ihmiskunnan henkiseen kasvuun? –Samuel, Iso-Britannia

Vastaus:

Jokainen sielu on Lähteen osa, joka on ehdotonta rakkautta. Sielu valitsee, miten paljon tästä rakkaudesta tai valosta se haluaa imeä fyysisyyteen ja miten paljon se näkyy tai heijastuu muille. Tätä energiaa säteilee niistä, jotka ovat hankkiutuneet eroon negatiivisuudesta ja hyväksyneet positiivisen, tuomitsemattoman ja egottoman elämän. Jokainen jäljelle oleva negatiivisten ajatusten ja toimien hitunen himmentää valoa ja sen on taisteltava näkyäkseen ja/tai tuntuakseen.

Yhteiskunnassa jossa negatiivisuus on oletusasetus sieluilla, joilla on fyysinen kokemus, koska näin elämänoppitunnit esitellään niille, on työstettävä todellisen valoytimensä tunnistamista, ennen kuin se voidaan tehdä näkyväksi kenellekään muulle. Sen pelkkä tunnustaminen, että olet valoa ja rakkautta, on arvotonta, ennen kuin puhdistat tien sen tulemiselle esiin.

Kun keskityt täksi valoksi tulemiseen aikomuksellasi, se voi räjähtää pimeyden läpi ja materialisoitua niille, jotka hyväksyvät sen olemassaolon eivätkä ole itse täysin negatiivisen pimeyden peitossa. Sielu joka nousee kolmannen ulottuvuuden roskasta, tuntee valon, ennen kuin se on näkyvä sille. Se tuntuu rakkautena, jota heijastetaan sen elämään. Sillä on kyky imeä positiivista energiaa ja käyttää sitä puhdistamaan negatiivisuuttaan, jotta se voi tunnistaa mahdollisuuden oman ydinolemuksensa vahvistamiseen.

Jokaisen sielun on tehtävä omat päätöksensä ja valintansa henkisestä kasvustaan. Vaikka massiivisen ehdottoman rakkausmäärän lähettäminen yhteiskuntaan saattaa auttaa pientä ihmisvähemmistöä hyväksymään, että heidän päätöksensä ohjaavat heidän matkaansa, sillä on vähän vaikutusta massoihin. Kukaan ei voi saada toisia tekemään mitään, mitä hän ei halua tehdä. Rakkauden tarjoaminen ei pakota ihmisiä luopumaan egotuomitsemisestaan, elleivät he ole valmiita siihen.

Kysymys:

Mestarit, olen kiitollinen kysymykseeni vastaamisesta – annoitte minulle erittäin hyödyllisen oivalluksen hyväksyä tilanteen ja siirtyä eteenpäin. Mainitsitte, että olen yksinäinen, koska en ole koskaan yrittänyt korvata lapsuusystäviäni aikuisystävillä. Tunnen, että olen tehnyt tätä viimeiset kaksi vuotta. Käyn paikoissa, tapaan ihmisiä ja kutsun heitä kotiini haluten aidosti ystävystyä. Monta kertaa ostan myös lahjoja miellyttääkseni heitä. Yritän pitää yhteyttä, mutta heillä ei näytä koskaan olevan aikaa kahvitella tai jutella kanssani. He eivät ole käytettävissäni ja lopulta yhteys katkeaa. Miksi nämä suhteet eivät onnistu? Onko jokin pielessä tavassani lähestyä niitä? Joskus minusta tuntuu, että ensin he pitävät minusta, mutta eivät halua jatkaa. Onko tämä elämänoppitunti minulle? –Melissa, Brasilia

Vastaus:

Kohtelet näitä ihmisiä, kuin he olisivat nukkeja tai sätkynukkeja, joita käytät elämäsi täyttämiseen haluamallasi tavalla. Lahjasi heille ovat lahjuksia, jotta saisit heidät rakastamaan sinua, koska et usko sinun yksinään olevan riittävän hyvä, jotta he pitäisivät sinusta. Tyrkytät äärimmäisen voimakkaasti, melkein pakotat itseäsi heille, mikä pelästyttää heidät pois – päinvastoin mitä aiot.

Sinun täytyy ensin tutkia, mitä tunnet itsestäsi. Miksi ajattelet, ettet ole riittävän hyvä, jotta toiset haluaisivat viettää aikaa kanssasi? Miksi yrität niin kovasti saada toiset pitämään itsestäsi? Jos olet uskollinen itsellesi etkä ainoastaan yritä voittaa puolellesi vierasta ihmistä, he näkevät sinut ja hyväksyvät, mitä projisoit. Jos he pitävät siitä, he tekevät aloitteen pysyä yhteydessä kanssasi.

Sinulla ei ole yhteisiä kiinnostuksia näiden ihmisten kanssa, etkä olet tehnyt mitään löytääksesi jotain. Sinun täytyy löytää jokin syy, että ihmiset haluavat olla kanssasi, saada jotain puhuttavaa ja jakaa ajatuksia. Tämä voi olla kirjat, taidot (kutominen, maalaaminen, laulaminen), jokin järjestö (uskonnollinen, yhteiskunnallinen, filantrooppinen) tai jokin kurssiaihe, joka kiinnostaa kumpaakin teistä. Ihmiset tarvitsevat syyn olla kanssasi sen lisäksi, että itse haluat heidän olevan.

Kysymys:

Mestarit, ihmettelen, missä sieluryhmäni 144 sielua ovat. Luulen, että äitini ja aviomieheni voivat olla kaksi heistä, mutta haluaisin todella tavata enemmän heitä. Ovatko he jossain toisessa maassa? Joskus minusta tuntuu, että ovat. Minulla on ollut pienestä tytöstä saakka syvä ja voimakas halu muuttaa Brasiliasta tiettyyn toiseen maahan. Liittyykö tämä halu elämänoppitunteihin, jotka valitsin, vai onko se vain egomieleni unelma jostain epärealistisesta? –Melinda, Brasilia

Vastaus:

Ihmisen sielukumppanit muodostuvat tosiaan 144 sielun ryhmästä. Ne ovat 72 sielua, jotka yksilöllistyivät välittömästi ennen sinua, ja 72 jotka tulivat välittömästi jälkeesi. Sielu ei ole koskaan fyysisessä kehossa samaan aikaan kuin kaikki muut 143 sielua. Kaikkien elämiesi aikana maan päällä jaat tämän tason ainoastaan noin kahden tusinan sielukumppanisi kanssa, ettekä silloinkaan ole aina samassa paikassa.

Sielukumppanit jotka jakavat elämän kanssasi, ovat kuin sisaruksia: joillakin on samoja suunnitelmia kuin sinulla ja toiset eivät halua olla missään tekemisissä kanssasi, koska ne ovat omalla matkallaan. Sielun fyysisyyteen tulemisen tarkoitus ei ole "loma" ystävien kanssa, vaan työstää valitsemiensa oppituntien ymmärtämistä ja sen oivaltamista, kuka se on sieluna.

Vaikka on totta, että vaikeisiin elämänoppitunteihin usein sisältyy sopimuksia yhden sielukumppanin kanssa, jotta varmistetaan niiden toteutuminen, olet saattanut valita myös sielun, joka vain sattui suunnittelemaan olemista samassa paikassa oikeaan aikaan oppituntisi luomiseksi.

Äitisi on sielukumppani, mutta aviomiehesi ei. Sielukumppanien tapaaminen ei auta sinua elämäsi haasteissa, joten älä anna tuon ajatuksen kalvaa niin suurta aikaa.

Sielut löytävät joskus itsensä paikasta, joka ei resonoi täysin niiden fyysisen kehon kanssa, ja ne tuntevat vetoa eri energiaan. Sinun tapauksessasi näin on, koska olet viettänyt monia elämiä tuossa toisessa maassa. Tuon kaipauksen seuraaminen on osa elämänoppituntiasi tutkia, mitä muutto merkitsee elämässäsi. Sinulla on vapaus valita kokemuksesi ja miten ne tapahtuvat.

Kysymys:

Mestarit, olen 50+ sinkkunainen ja kadotin seksihalut vaihdevuosien myötä. Mietin, saanko koskaan enää romanttista suhdetta. Minulla on platoninen "kaveri", joka on muodollisesti naimisissa eikä koskaan eroa, ja mietin, estääkö tämä ystävyys minua tapaamasta sielukumppanini ja edesauttaa intohimottomuuttani? Mietin myös suhteemme karmallisuutta ja entisiä elämiämme yhdessä. –Irina, USA

Vastaus:

Romanttisessa rakkaudessa on fyysinen keho kaikenkattavasti mukana. Ainoastaan ihmiskehon hermosto ei reagoi aktiin, vaan myös tunteet (mentaalisesti ja psyykkisesti), egon ajattelukyky ja henkis-energeettinen kerros reagoivat kaikki liittoihin. Keho, mieli ja henki arvostelevat jatkuvasti yhdistymissuoritusta. Jos ihminen ei ole täysin vapaa keskittymään haluttuun lopputulokseen, ilotulitusta ei synny.

Kun keho on priimakunnossa, tunteita hallitsee jokseenkin hormonien erittyminen kehossa, enimmäkseen tiedostamattomalla tavalla. Vaihdevuodet sulkevat umpieritejärjestelmän ja fyysisen kehon täytyy tehdä kovemmin työtä sen stimulaation tuottamiseksi, joka tapahtui aiemmin automaattisesti.

Se ei ole toivoton loppu, vaan jotain, mikä on luotava uudestaan fyysisesti. Sitten kun keho "muistaa", mitä se ennen koki, on mahdollista saada takaisin tuo euforia. Se on kuin pyörällä ajaminen – kun sen kerran oppii, se on aina mahdollista. Se mitä ajattelet itse toiminnasta ja miten suoritat sen, on täysin toinen asia.

Platoninen seuralaisesi ei estä sinua löytämästä uutta suhdetta, ellet salli tuon toveruuden olla kaikki, minkä uskot ansaitsevasi. Sinun täytyy käyttää luovuuttasi rakastajan ilmentämiseen. Usko ansaitsevasi sellainen, visualisoi, miten hän ilmestyy, ja ole sitten käytettävissä hänen tapaamiseensa.

Ei ole vain yhtä ihmistä, joka voi tyydyttää fyysiset tarpeesi. Useimmat rakastajat eivät ole sielukumppaneita, vaan sieluja joilla on samat halut ja tarpeet kuin sinulla. Ei ole sellaista asiaa kuin karma, joka vihjaa tuomitsemiseen tai rankaisemiseen. Jokainen sielu luo oman todellisuutensa ja sillä on täysin vapaa valinta siinä, mitä se tuo elämäänsä. Entiset elämät eivät ole huomioonotettava seikka nykyelämässäsi.

Kysymys:

Mestarit, suhteeni tämän miehen kanssa on kestänyt 1.5 vuotta. On HYVIN vaikeaa tehdä siitä soljuvaa, vakaata ja harmonista. Olemme erilaisia sanan kaikissa merkityksissä. Haluamme erilaisia asioita. Hän haluaa minun muuttavan asumaan toiseen kaupunkiin hänen ja hänen teiniensä kanssa. Haluan pitää elämäni hiljaisessa ja pienessä kodissani, mutta haluan kuitenkin olla hänen ainoa naisensa. Terveyteni ei ole kovin hyvä, joten minun täytyy ottaa rauhallisesti – hän haluaa toimintaa … Mutta välillämme on silti niin paljon rakkautta ja vetovoimaa/intohimoa, että on hyvin vaikea erota. Mestarit, miksemme saa tätä toimimaan? Tai MITEN voimme saada? Minä minun (tai meidän) pitäisi oppia tästä jatkuvasta kamppailusta? –Wen, Norja

Vastaus:

Jotta romanttinen suhde tyydyttää täysin kummankin osapuolen tarpeet, täytyy jakaa jatkuvasti elämän kaikki puolet. Kummankin osapuolen täytyy tuntea, että toinen kuuntelee ja pitää arvossa häntä. Täytyy määritellä yhteisymmärryksessä jonkinlaiset tulevaisuuden tarpeet ja toiveet.

Sinun vaikutelmasi tulevaisuudesta on, ettet halua tehdä mitään myönnytyksiä siihen rauhalliseen elämään, jonka olet luonut ja jota vietät suurimman osan ajasta. Sinun täytyy kysyä itseltäsi: haluanko luopua suurimmasta osasta elämäntyyliäni sen rakkauden ja intohimon vuoksi, jota saan tältä mieheltä? Riittääkö se pelkästään loppuelämäkseni?

Hän haluaa naisen, joka käyttäytyy kuin vaimo. Hän haluaa perheasetelman, jossa hänen naisensa ja lapsensa ovat jatkuvasti läsnä täyttämässä hänen halunsa ja kuvansa perheestä. Se intohimo jota hän on osoittanut, on hänen mielestään alkusoittoa kunnon liitolle. Olet hänen ainoansa nyt, mutta jos et halua saavuttaa hänen unelmiaan, hän siirtyy sellaiseen, joka voi tehdä sen.

On hyvin selvää, ettei teillä kahdella ole yhteisymmärrystä siitä, miten näette tulevaisuuden. Ota seksi ja intohimo pois yhtälöstä ja mitä sinulla on jäljellä – jos mitään? Se kohtalo sinulla on edessäsi. Jos et kunnioita omia tarpeitasi ja toiveitasi, et ole koskaan oikeasti onnellinen. Valinta on sinun. On vaihtoehtoja.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.7.–12.7.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 07.08.2016 17:27

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE



Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)

5.7.–12.7.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Kysymys:

Mestarit, kaksi kolmesta pojastani on alkoholisteja, lahjakkaita ja upeita ihmisiä, joiden persoonallisuus on muuttunut dramaattisesti, ja äitinä sitä on järkyttävää kestää. Olen seitsemänkymppinen ja minuun sattuu kovasti heidän käyttäytymisensä, erityisesti koska olimme läheisiä ja onnellisia heidän ollessaan nuorempia. He ovat nyt nelikymppinen ja viisikymppinen. Tunnen myös syyllisyyttä pojistani, koska heidän täytyi kokea jatkuvasti isänsä kritiikkiä, kuten myös minun täytyi. Hän teki periaatteessa, mitä halusi, ja oli poissa suurimman osan ajasta, kun pojat kasvoivat, mikä aiheutti meille kaikille kamalaa tuskaa. Rakastan kaikkia kolmea poikaani ja haluan tietää, mitä voin tehdä tuodakseni parannusta heille kaikille, erityisesti esikoiselleni, joka voi olla hyvin kylmä ja julma minua kohtaan. –Ann, USA



Vastaus:

Poikasi etsivät omaa tietään valitsemiensa elämänoppituntien läpi. Ei ollut mikään virhe, että he tulivat perheeseen, jossa oli sen luonteinen isä – aivan kuten ei ollut mikään virhe, että sinä menit naimisiin tuon miehen kanssa ja kestit hänen jatkuvaa rääkkäämistään kaikki nämä vuodet. Te kaikki käsittelitte itsearvostus- ja itserakkauskysymyksiä.



Kun annoit toisen kohdella itseäsi epäkunnioittavasti ja ilkeästi, sanoit, että tunnet hänen olevan tärkeämpi kuin sinä etkä arvosta itseäsi. Jäit kiinni tähän tilanteeseen, koska tunsit, ettei sinulla ole muuta vaihtoehtoa, etkä oikeasti koskaan uhrannut yhtään energiaa erilaisen polun löytämiseen.



Sinun on mahdollista parantaa itsesi ja se tapa, jolla tulkitset elämää, mutta on mahdotonta tehdä mitään poikiesi hyväksi, elleivät he ole halukkaita katsomaan koko elämäänsä ja päästämään irti syyllisyydestä ja vihasta itseään ja isäänsä kohtaan. Jokaisen sielun täytyy käydä käsiksi niihin oppitunteihin, joita he valitsivat, ja siihen mitä he pystyvät oppimaan niistä.



Alkoholi on upea tapa piiloutua. Voit mennä pulloon ja vaimentaa kaikki tunteet, jotka ovat epämukavia. Tästä syystä poikasi ovat alkoholisteja – he eivät halua muistaa, mitä heille tapahtui. Jos he sallisivat itsensä mennä sen syyllisyyden yli, etteivät he sanoneet tai tehneet mitään ollessaan nuorempia, he voisivat vapautua jatkuvasta tuskasta eikä heidän tarvitsisi turvautua pulloon.



Vanhin poikasi syyttää sinua siitä, miten hänen isänsä kohteli häntä, koska hänen mielestään sinun olisi pitänyt tehdä jotain hänen pelastamisekseen. Hän tuntee näin, koska hänelle se on parempi vaihtoehto kuin itsensä syyttäminen siitä, ettei yrittänyt auttaa. Voit vain lähettää hänelle ehdotonta rakkautta siihen, että hän ehkä selvittää nämä negatiiviset tunteet ja löytää taas onnellisuuden.



Kysymys:

Mestarit, kertokaa minulle karmasta. Mitä voin vastata henkiselle ihmiselle, joka uskoo vahvasti karmaan? Miten sielut valitsevat elämänoppituntinsa? Miten sielut päättävät, milloin ne eivät tule enää maan päälle? Mikä on "suuri suunnitelma" maakokemuksen taustalla? Onko vapaa tahto aina käytössä (ei karma)? –Riitta, Suomi



Vastaus:

Karma on uskomusjärjestelmä, joka muodostaa perustan suurimmassa osassa itämaisia uskontoja. Karma perustuu yhteiskunnan egotuomitsemiseen ja tarpeeseen rangaista niitä, jotka eivät noudata yhteiskunnan toiveita. Se on omaksuttu länsimaiseen yhteiskuntaan, jotta ihmisillä on jotain, mitä syyttää negatiivisista asioista, joita heille tapahtuu, sen sijaan että he ovat valinneet itse kaikki nämä asiat oppiakseen niistä.



Ihmiset muuttavat uskomuksiaan vasta sitten, kun he hyväksyvät, että nuo uskomukset eivät ole se tapa, jolla he haluavat elää. On paljon helpompaa nojata jonkin järjestäytyneen ryhmän sääntöihin ja määräyksiin, kuin arvioida, miltä heistä tuntuu jokainen teko heidän omassa maailmassaan. Jos he uskovat karman hallitsevan heidän maailmaansa, et voi saada heitä luopumaan siitä.



Karmaan uskomisen rinnalla tulee ymmärryksen puute siitä, että planeettanne on negatiivisuuden ja positiivisuuden kaksinaisuus ja sitten kun lähdette sieltä, on vain ehdoton rakkaus. Positiivisessa rakkausenergiassa ei voi sitä negatiivisuutta, jota tarvitaan karmarangaistusten jatkamiseen.



Valmistautuessaan tulemaan kehoon sielut päättävät siitä suunnitelmasta, jota ne haluavat seurata. Ne haluavat ehkä käsitellä vihaa, hyväksikäyttöä, kontrollia tai jotain ongelmayhdistelmää. Ne järjestävät sen, keitä niiden vanhemmat ovat, missä ne asuvat, mikä niiden sukupuoli on, ja saattavat myös tehdä sopimuksia toisten sielujen kanssa, että nämä tulevat niiden elämään kriittisenä aikana saattamaan loppuun tiettyjä oppitunteja.



Sielut kontrolloivat matkansa joka vaihetta vapaata valintaa käyttäen. Ne voivat lopettaa oppitunnin tai muuttaa mieltään siitä tahdonalaisesti. Se riippuu täysin niistä, haluavatko ne palata Maahan monien kokemustensa jälkeen. Kellään muulla ei ole mitään suoraa kontrollia sielun suunnitelmiin. Vapaa tahto vallitsee.



Kysymys:

Mestarit, olin suhteessa viisi vuotta ja masentunut alusta saakka. Vuosi sitten hän rakastui toiseen naiseen ja ehdotti, että meillä kummallakin olisi suhde hänen kanssaan. Suostuin, mutten kärsimättä. Aluksi se oli hyvä kokemus minulle, koska minulla on aina ollut epäilyksiä seksuaalisuudestani. Elettyämme jonkin aikaa kolmoissuhteessa, aloin olla hyvin masentunut ja eilen katkaisin välit heihin. En tunnistanut enää itseäni. He ovat edelleen yhdessä ja mies asuu minun kanssani, koska hänellä ei ole rahaa asua yksin. Näen, että hän kärsii nyt paljon, mutten tiedä, onko hänen auttamisensa minun käsissäni. Teinkö oikean valinnan katkaistessani tämän suhteen? Rehellisesti sanottuna minusta tuntuu, että kontrolloin omaa elämääni ensimmäistä kertaa vuosiin. –Tatiane, Brasilia



Vastaus:
Masennuksesi olisi pitänyt välittömästi kertoa sinulle, että jokin ei ole oikein tuossa suhteessa. Kun ihmiset ovat masentuneita, heillä ei ole voimakasta vaikutelmaa siitä, keitä he ovat tai mitä heidän valintansa elämässä ovat. Toisten on helpompi kontrolloida heitä ja he antavat näille oman voimansa päättää asioista.



Miksi sallit edelleen tuon tunteettoman, pettävän ja narsistisen ääliön jäädä taloosi? Hän käyttää sinua edelleen hyväkseen, vaikka olet katkaissut suhteesi hänen talouteensa. Hänellä ei ole keinoa elättää itseään, koska hänellä on liian kiire etsiessään tapoja käyttää naisia kunnon työn hankkimisen sijasta. Arvostamme sitä, että sinulla on tunteita häntä kohtaan ja säälit häntä, koska hänellä ei ole varaa omaan paikkaan, mutta miksi et tuo vain ketä tahansa koditonta ja pennitöntä ihmistä kadulta luoksesi? Jotkut heistä olisivat niin kiitollisia, että he kohtelisivat sinua kuin kuningatarta, ei omaisuutta.



Ala kunnioittaa itseäsi – rakasta itseäsi sen vuoksi, kuka olet. Tee säännöt omaan taloosi – sinä maksat laskut. Et tunnista itseäsi, koska annat hänen määritellä sinut. Luo sen tyyppinen persoona, joka haluat olla. Älä anna enää huomiota, aikaa tai rahaa tälle idiootille. Mene ulos tapaamaan joku, joka kunnioittaa sinua ja haluaa jakavan parisuhteen. Ansaitset sen ja olet sen arvoinen.



Kysymys:

Mestarit, olen suhteessa mieheen, joka on rakastava ja sitoutunut minuun. Hänellä on upeat arvot ja hän on hyvin rakastunut. Ongelmana on, että taustamme ovat hyvin erilaiset. Hän on menestynyt laulaja, mutta tulee vaatimattomasta perheestä ja on värillinen. Toisaalta minä ansaitsen hieman vähemmän kuin hän, mutta minulla on vakaa työ (toisin kuin hänellä) ja tulen perheestä, jolla on asema. Rakastan häntä ihmisenä, mutta en tiedä, rentoudunko koskaan hänen kanssaan naisena. En näytä hyväksyvän kovin hyvin omaa ja toisten ihmisten ennakkoluuloa ja myös sitä, että elämäntyylini hänen kanssaan saattaa olla vähemmän, mitä haluan. Pitäisikö minun jättää hänet ja etsiä joku, joka resonoi kanssani enemmän? –Paty, Brasilia



Vastaus:

Henkilökohtaisten ennakkoluulojen ei pitäisi vaikuttaa seksisuhteeseen tai siihen, miten näet henkilön mahdollisena kumppanina. Toteat, että se miten yhteiskunta näkee rakastajasi, on tärkeämpää sinulle kuin se, että hän tekisi vuoksesi mitä vain ja rakastaa sinua epäilemättä. Olet tehnyt toisten ajattelun avulla sen päätöksen, että hän ei ole arvoisesi.



Mikä saa sinut luulemaan, että olet niin mahtava? Jos asemanne olisivat toisin päin, lähtisitkö vapaaehtoisesti hänen luotaan, koska toiset ajattelevat, ettet ole ehkä riittävän hyvä? Sokaiseeko se sinut ja vaikuttaa sinuun, mitä toiset ehkä sanovat, ja luovut omista tunteistasi sopiaksesi yhteiskuntaan? Ota päätöksentekovoimasi takaisin niiltä, joita olet hyvin mielelläsi kumartanut.



Sielut tulevat maan päälle oppimaan, keitä ne ovat sieluna ja että kaikki sielut ovat samasta Lähteestä ja niillä on samat kyvyt ja voimat. Ne ajatukset joita sinulla on päästessäsi tänne, luovat uskomusjärjestelmän, jolla pyörität elämääsi. Ensimmäiset uskomukset tulevat vanhemmilta, opettajilta ja yhteiskunnalta ja ne hyväksytään kyseenalaistamatta.



Monet sielut eivät ymmärrä sitä, että osa elämänmatkaanne on tarkastella näitä sääntöjä ja katsoa, tuntuvatko ne hyviltä teille ja haluatteko sallia niiden jatkossakin kontrolloida päätöksiänne elämässä. Jos haluat noudattaa sitä, minkä uskot "kirjoitetuksi kiveen" – kuten "olen parempi kuin hän" tai "hän ei ole tarpeeksi hyvä minulle" – niin kerro hänelle ennakkoluuloistasi, jotka olet saanut perheeltäsi ja ystäviltäsi, ja jatka eteenpäin.



Tällä hetkellä salainen paheksuntasi ei kohtele häntä hyvin. Kerro hänelle, mitä ajattelet ja miksi ajattelet niin. Jos et oikeasti tiedä, miksi sinulla on näitä ajatuksia, n aika tarkastella uskomuksiasi ja nähdä, mitkä resonoivat kanssasi. Jos kolmannen ulottuvuuden egoelämäntyyli on tärkeämpi sinulle kuin rakastava ja jakava kumppani, on aika etsiä se pinnallinen yksilö, joka jakaa ennakkoluulosi.



Kunnioita itseäsi ja häntä määrittelemällä, miksi käyttäydyt niin, kuin käyttäydyt. Tee siitä oma päätöksesi, ei pelkästään kaiku uskotusta asemastasi yhteiskunnassa.



Kysymys:

Mestarit, voisitteko ystävällisesti kertoa oman näkemyksenne marihuanasta? –Vikki, USA



Vastaus:

Meidän on melko vaikea kertoa oma mielipiteemme, koska tämä itse asiassa pyytää meiltä tuomiota tästä aiheesta. Täällä me emme tuomitse sitä, mitä sielu päättää tehdä – me vain tarkkailemme. Antaaksemme jotain informaatiota sinulle, annamme yleiskatsauksen siitä, miten marihuana sopii ihmisten elämänoppitunteihin.



"Marihuana" tulee cannabis sativa –kasvituotteiden käytöstä. Aktiivista ainesosaa joka tuottaa muuntuneen tilan, kutsutaan THC:ksi (tetrahydrocannabinol), vaikka siinä on ainakin 65 kehoon vaikuttavaa ainetta. Useimmat ihmiset käyttävät lehtiä, vartta, kukkia ja siemeniä tavalla tai toisella.



Helppo tapa on rullata kuivattua tuotetta jonkinlaiseen kääreeseen ja polttaa sitä kuin savuketta. Muita menetelmiä on eri tuotteiden syöminen, juominen tai sisäänhengittäminen, kuten kasvin hartsi tai öljy, jota kutsutaan yleisesti hasikseksi. Vaikutus ihmiskehoon on sekä psykoaktiivinen että psykologinen. Toisin sanoen, se vaikuttaa ajatteluun, mielentilaan, mielialaan ja havaintoihin ja myös erilaiset lihasten säätelyprosessit muuntuvat.



Marihuanaa käytetään lääkinnällisiin tai virkistystarkoituksiin. Lääkinnälliset hyödyt lisääntyvät. Se on nähty tehokkaaksi sellaisilla alueilla kuin syövästä johtuvan pahoinvoinnin ja kivun, epileptisten kohtausten ja lihaskramppien vähentäminen eri sairauksissa sekä psyykkisten tilanteiden tasapainottaminen.



Virkistyskäyttöä on kyky lähteä vapautua päivän stressistä, autuas trippi euforiaan tai kehojännityksen laukaiseminen. Se vastaa kovasti alkoholin käyttämistä. Mahdollinen ongelma voi olla, että siitä voi tulla porttihuume addiktoivampien aineiden etsimiseen, kuten kokaiini ja reseptilääkkeet. On oltava varovainen, koska liikakäytöllä voi olla haitallisia vaikutuksia aivojen hermosoluihin ja kehon eri elimiin. Tämä pätee myös alkoholiin ja tupakan polttamiseen.



Marihuanaa on käytetty vuosisatojen ajan joissain uskonnollisissa harjoituksissa vapauttamaan sielu kehon rajoituksista, jotta voidaan kommunikoida henkimaailman kanssa.



Kaiken sen vaikutukset mitä sielu laittaa kehoonsa, koetaan oppitunteja varten. Aineet voivat olla päihdyttäviä, ravitsevia, lääkitseviä, myrkyllisiä tai saastuneita. Sieluilla on valinnanvapaus. Henkisestä perspektiivistä katsottuna mikään ei ole oikein tai väärin – se on vain kokemus, jota tutkia ja josta oppia.



Kysymys:

Mestarit, isäni teki omaisuuden elämässään. Vaikka hän on antanut minulle ja sisaruksilleni lahjoja ja auttanut monia, suurin osa siitä on syydetty häneen ja hänen vaimoonsa. Vaikka olen kiitollinen siitä pienestä turvasta, jonka se on antanut, sisarukseni ja minä kamppailemme taloudellisesti. Äitipuolemme joka ei tehnyt yhtään tästä varallisuudesta, kontrolloi sitä isäni kuoltua. On epäselvää, toteuttaako hän isän toiveet ja jatkaa taloudellista tukeamme. Olen valmis luomaan ja kokemaan itsenäisesti oman yltäkylläisyyteni ja turvallisuuteni. Tiedän, että kaikki asiat ovat mahdollisia … mikä minulta menee ohi tai mitä en tajua tämän toteutumiseksi? Mikä oli perheemme iso oppitunti, jonka halusimme oppia? –S, USA



Vastaus:

Sieluilla ei ole velvollisuutta välittää kenenkään toisen elämästä. Isäsi ei ole sinulle mitään velkaa. Se minkä saamiseksi hän on rehkinyt, on täyttymys hänen oman työnsä hedelmistä. Se mitä hän tekee palkkiollaan, on yksin hänen asiansa. Kun sinä ja sisaruksesi olette saavuttaneet aikuisuuden, hänellä ei ole edes yhteiskunnallista määräystä jatkaa teidän elättämistänne. Se, että hän on tehnyt näin, on merkki hänen anteliaisuudestaan.



Hän on huomannut, että hänen lapsensa eivät ole käyttäneet resurssejaan elättääkseen asiaankuuluvasti itsensä, mutta hän ei myöskään halua, että mahdollisen aloitekyvyn korvaa se, että hän pelastaa teidät jatkuvasti ja kannattelee teitä sen sijaan, että pakottaa teidät huolehtimaan omista tarpeistanne. Häntä ei tukenut kukaan, ja hänestä te kaikki voitte saavuttaa sen huipun, jolle hän on noussut, jos te ponnistelette.



Silloin kun ihmiset saavat asiat liian helposti, he eivät etsi keinoja hankkia itse. Kuten olet sanonut, olet valmis luomaan ja kokemaan oman yltäkylläisyytesi ja turvallisuutesi – mikä sinulta on vienyt näin kauan määrittää sen välttämättömyys? Luulitko, että jos olisit tehnyt sen aiemmin, hän olisi lopettanut almujen antamisen? Almut merkitsevät aina vähemmän työtä.



Matkallasi meno turvallisuuteen on ollut hidasta, koska sinulla on tietty asenne isäsi rahoihin ja hänen vaimoonsa. Olet kateellinen siitä, että isäsi päättää elättää vaimonsa lastensa sijasta. Se on hänen valintansa. Kaikilla sieluilla on valinnanvapaus. Vaimo on kyennyt antamaan tunne- ja fyysistä tukea, johon vain puoliso kykenee.



Sitten kun isäsi palaa Kotiin, sen mitä tapahtuu rahoille, määrää ensisijaisesti hänen toiveensa, jotka on vahvistettu testamentissa. Jos puoliso on olemassa, kaikki osavaltiot kunnioittavat hänen asemaansa ennen lapsia.



Oppituntina sinulle on olla riippumaton almuista. Suunnittele oma matkasi ja luo se niin, kuin tarpeesi sanelevat. Sen ymmärtäminen, ettei isälläsi ole velvoitetta antaa sinulle mitään enää, antaa vihasi ja odotustesi mennä. Jos äitipuolesi saa sen, mitä isäsi omaisuudesta on jäljellä, se on isäsi toive tai hän olisi tehnyt muita järjestelyjä. Hyväksy hänen päätöksensä.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

19.7–26.7.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 19.08.2016 12:05

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
19.7.–26.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen vakaasti, tietoisesti ja tarkoituksella nostanut värähtelyäni yrittämällä elää henkisempää elämää. Yritän kohdella toisia niin, kuin haluaisin heidän kohtelevan minua. Kaikki elämässäni on täydellistä: olen jäänyt eläkkeelle nuorena ja saan kunnon eläkettä, olen osa-aikaisena lapsenvahtina kahdelle upealle lapsenlapselleni ja minulla on ollut pitkäaikainen suhde rakastavan kumppanin kanssa. Mutta minulla on diagnosoitu diabeteksen esiaste eikä painoni näytä putoavan, vaikka yrittäisin kuinka. Mitkään vanhat tapani painon pudottamiseksi eivät enää toimi. Alan miettiä, onko tämä elämäni terveys- ja painoaspekti ennalta valittu ongelma. Voitteko valaista tätä asiaa? Valitsinko tämän taistelun ennen inkarnoitumistani, vai mikä tarkoitus tällä äärimmäisen turhauttavalla valaistumiseni aspektilla on? –Stephanie, USA

Vastaus:

Sinulla on elämäsi ja ympäristösi kontrollointiongelma. Turhautumista tulee silloin, kun sinulla on joku ennakkokäsitys tai odotus siitä, miten haluat jonkin toimivan, eikä niin tapahdu. Ihmiskeho muuttuu jatkuvasti. Kun se ikääntyy, jotkut sen osat eivät toimi samalla tavalla kuin pari-kolmekymppisenä. Tämä aiheuttaa uusia koettelemuksia ja vaikeuksia selvitettäväksesi elämän oppitunteina.

Vanhempi keho ei käsittele ravintoa samalla tavalla ja samalla vauhdilla kuin nuorempi ja energisempi keho. Liikuntamäärä jonka saat eläköitymisesi jälkeen, saattaa näyttää melkein samalta kuin ennen, muttei ole sitä. "Taistelunasi" on selvittää, miten elämäsi osat sopivat yhteen saadaksesi täyden elämän eri tavoin kuin ennen.

Katso painoasi haasteena, jota ei ole aiemmin kohdattu – koska tosiasiassa se on eri järjestely siitä, mitä sinulla oli nuorempana. Keho ei tarvitse yhtä paljon ruokaa kuin silloin, kun se toimi melkein 24/7, mutta se tarvitsee jokseenkin saman verran liikuntaa. Harjoittelu näyttää erilaiselta: kävelyä, kiireetöntä pyöräilyä, vesijumppaa tai joogaa.

Hanki kuntomittari ja katso, miten paljon liikuntaa saat päivässä. Aseta sitten itsellesi tavoite, joka on vähän korkeampi, mitä olet nyt tehnyt. Palaa tavoitteeseen noin kerran viikossa ja ole joka kerta aktiivisempi. Pidä ruokapäiväkirjaa, jotta näet, mitä kulutat. Pane merkille, mikä on ravitsevaa ja mikä pelkkä nautinto, ja tasapainota ne sitten.

Kysymys:

Mestarit, olen viime aikoina kokenut paljon negatiivisuuta ihmisiltä, jotka ovat olleet minulle läheisiä (mieheni perhe). Vaikka olen yrittänyt olla epäitsekäs ja antava, ihmiset ovat olleet todella tuomitsevia ja osoittaneet vain negatiivisiin asioihin minussa. Tämä negatiivisuus näyttää vaikuttaneen myös mieheeni. Hän on ollut viime aikoina äärimmäisen tiukka. Olen ollut tukehtumaisillani ja pakahtunut ja ajatellut itsemurhaa tai karkaamista tästä kaikesta. Ja samaan aikaan minulla on intohimoinen suhde uuden rakkauteni kanssa. Hänkin vastaa tunteisiini, mutta ymmärtää yhteiskunnalliset rajat ja yrittää pitää minut erossa skandaalista/virheistä, mutta tunnen, että hänen tunteensa ovat aitoja ja voimakkaita ja hän oli aviomieheni toisessa elämässä. Tunnen olevani eksyksissä nyt ja minun on vaikea selviytyä. –Anuraj, Intia

Vastaus:

Kaikki sielut tuovat itselleen sitä, mitä ne ovat suunnitelleet kokea elämänsä aikana. Luot oman todellisuutesi sillä, mitä ajattelet, haluat ja teet. Kun elät valhetta, projisoit pettämisen energiaa ulospäin ja tunnet sen, kun se tulee takaisin sinulle.

Piilotat suhteesi, jottei kukaan tiedä, mutta käyttäytymistapasi luo negatiivisuutta ympärillesi. Ihmiset tuntevat, ettet ole enää tottelevainen ja rakastava vaimo. Et näe enää aviomiestäsi haluttavana, ja tämä saa hänet reagoimaan kylmäkiskoisesti ja pidättyvästi. Hän ei tunne rakkautta kohdistuvan itseensä, joten miksi hänen pitäisi reagoida rakastavalla asenteella?

Aivan kuten et ole ollut ihmisille rehellinen omista toiveistasi, yrität piiloutua teoiltasi puhumalla itsemurhasta tai karkaamisesta. Meditoi elämääsi. Mitä haluat tulevaisuudeltasi? Haluatko elää kahta elämää tuntematta oloasi mukavaksi kummassakaan, vai haluatko valita toisen ja omistautua sille?

Puhu rakastajasi kanssa ja katso, haluaako hän sitoutua sinuun. Kysy itseltäsi, onko tämä tulevaisuus, jonka kanssa voit elää. Lakkaa elämästä kahta elämää, jotka eivät sovi yhteen. Lakkaa levittämästä negatiivisuutta pettämiselläsi. Kaikki negatiivisuus on peräisin sinusta.

Kysymys:

Mestarit, minulla on kysymys. Sanoitte: "Valottuminen on siirtymistä kolmannen ulottuvuuden egotuomitsemisesta ehdottomaan rakkauteen." Okei. Olette myös sanoneet, että "kaikki sielut palaavat kuoltuaan Kotiin (ehdottomaan rakkauteen)". Tämän huomioon ottaen, mikä täällä maan päällä olemisen tarkoitus on? Oppia oppitunteja ja "valottua"? Jos näin on, miksi kukaan tulisi tänne ehdottomaan rakkauteen palaamisen sijasta, oppii sitten oppitunteja tai ei? Imaji, Brasilia

Vastaus:

Etsimäsi termi on "valaistuminen", ja se merkitsee, että se prosessi jonka sielu jolla on ihmiskokemus, käy läpi maan päällä saadakseen viisautta omasta ydinolemuksestaan, joka on ehdoton rakkaus. Sielulla joka elää ehdottomassa rakkaudessa, ei ole mitään aavistusta, mitä se oikeasti merkitsee, koska se ei ole koskaan halunnut mitään. Kun tuntee ja näkee aina vain täydellisyyttä, ei voi ymmärtää, mitä se merkitsee, koska ei ole koskaan kokenut epätäydellisyyttä tai halunnut jotain erilaista. Jos elää aina ilmastossa, joka on mukava, ei ymmärrä, miten tukahduttava kuumuus tai pakkanen vaikuttaisi ihmislihaan.

Sielut tulevat maan päälle ymmärtääkseen, mikä täydellisyyden vastakohta on ja pystyvätkö ne tunnistamaan sen ja työskentelemään sen kanssa. Nämä ovat niiden elämänoppitunteja. Kaikki oppitunnit tulevat negatiivisuuden valepuvussa, ja sitten kun ihmiset ymmärtävät, miten muutetaan negatiivisuus positiivisuudeksi, he tuntevat mieltymystä ehdottomaan rakkauteen ja sitten osaavat luoda sitä ihmiskokemuksen joka aspektiin.

Kun sielut tai ihmiset tekevät samoja asioita päivästä toiseen ilman vaihtelua, ne kyllästyvät ja laiskistuvat. Samaa voi sanoa olemisesta aina täydellisyydessä, ilman haasteita ja uusia kokemuksia. Tästä syystä sielut lähtevät Kodin ehdottomasta rakkaudesta ja tulevat maan päälle ihmiselämään testaamaan viisauttaan ja kykyään selviytyä negatiivisuudesta. Ne tietävät, että voivat aina palata Kotiin.

Kysymys:

Mestarit, noin viisi vuotta (tunnistamani perusteella) olen tuntenut olevani täysin tukossa joko henkisesti (kadotin yhteyden korkeampaan itseeni) tai elämäni muilla alueilla, kuten terveys. Olen etsinyt apua ja pyydän myös usein apua oppailtani ja enkeleiltäni. Olen kuitenkin edelleen tässä vaikeassa tilanteessa kera tunteen, ettei kukaan voi auttaa minua (minä mukaan luettuna). Mikä tällaisen negatiivisen kokemuksen aiheuttaa? Mitä teen väärin? –Em, Portugali

Vastaus:

Olet lakannut uskomasta itseesi ja nyt ajattelet, että vain joku toinen voi antaa sinulle ratkaisun. Mikään ei ole kauempana totuudesta. Jokainen sielu luo oman todellisuutensa ja ilmentää kohtalonsa. Olit täysin tietoinen tästä aiemmin, mutta olet kadottanut kaiken uskon omiin kykyihisi.

Silloin kuin olit kosketuksessa korkeampaan itseesi, tunsit yhteyden koko universumiin ja Lähteen ehdottomaan rakkauteen. Tuo liitto on edelleen sisälläsi. Sinun täytyy hyväksyä, uskoa ja tietää, että se on edelleen siellä ja aktiivinen osa sinua – ja sitten astua eteenpäin ajattelen, tuntien ja käyttäytyen niin.

Miten voit tehdä sen? Muistamalla, kuka olet. Olet Lähde-energian osa, ja se tekee sinusta sielun, joka on valinnut ihmiskokemuksen. Iso osa matkaa on oppia säilyttämään tuo yhteys olemuksesi hyväksymisen kautta.

Olet sallinut kolmannen ulottuvuuden egotuomitsemisen hiipiä sisään ja ottaa haltuun ajattelusi. Ensimmäinen askel on lakata ajattelemasta kaikkia niitä asioita, joita yhteiskunta on laittanut päähäsi, ja alkaa tuntea sielullasi. Kun tiedostat negatiivisten ajatusten yrittävän ottaa hallinnan ja masentaa sinut, tuo mitä positiivisimpia ja rakastavampia kuvia päähäsi korvaamaan tuo negatiivisuus.

Meditoi korkeampaa itseäsi tai sieluasi ja saa takaisin tuo rakkaus, jota virtaa. Sinun täytyy uskoa itseesi ja ottaa sitten askelia yhdistyäksesi jälleen universumin kanssa.

Kysymys:

Kiitos Mestarit, kun autoitte minua urani osalta – sain työpaikan seuraamalla opastustanne. Mestarit, uneksin olevani henkinen opettaja, joka inspiroi ihmisiä olemaan, keitä ovat, ja elämään pelottomasti, kuten Anita Moorjani (jota rakastan kovasti). Kirjojen kirjoittamista, kurssien pitämistä, seminaareissa puhumista jne. Monet merkit tielläni osoittavat tähän suuntaan, jos en ole harhainen. Mikä olisi minulle paras tapa saavuttaa tämä tavoite? Minulla on tunne, että sen saavuttaminen vie jonkin aikaa, kun minun täytyy oppia ensin jotain – mitä se onkin – mutta haluaisin aloittaa jo tieni sitä kohti pikkuaskelin. –Maarit, Suomi

Vastaus:

Sinun täytyy ymmärtää itse, miksi olet valinnut ne oppitunnit, jotka toit mukanasi. Kun olet tunnistanut ne kaikki ja selvittänyt ne täydelliseen ymmärtämiseen saakka, olet valmis siirtymään elämässäsi auttamaan toisia.

Et ole vielä poistanut kaikkea negatiivisutta maailmastasi ja korvannut sitä positiivisella rakkausenergialla. Tämä tehdään hankkiutumalla eroon kaikesta tuomitsemisesta, hyväksymällä, että jokainen sielu on ryhtynyt omaan matkaansa, ja rakastamalla kaikkien valintoja itselleen silloinkin, kun et pidä siitä, mitä he tekevät.

Liity niin moniin henkisesti suuntautuneisiin ryhmiin, kuin sinulla on aikaa, jotta altistut etsijöiden tarpeille. Tämä antaa sinulle tunteen siitä, mitä ehkä voit antaa herääville ihmisille. Ala pitää päiväkirjaa tunteista ja oivalluksista, joita tulee matkan varrella itsestäsi ja siitä, mitä huomaat toisista.

Anita Moorjanin tarina on sen ymmärtämisestä, miksi hänen elämänsä oli, mitä oli, ja miksi hänellä oli syöpä, ja siitä, että hänen täytyi nollata fyysinen kehonsa toimiakseen henkisyytensä mukaisesti. Yksilön henkinen energia on avain. Jos ei ole henkistä ymmärrystä siitä, miksi on tullut, mitä oppitunteja on määrä oppia ja miten ne opitaan, ei ole täyttä kontrollia fyysiseen elämäänsä.

Jatka tätä elämää visualisoiden, mitä tarvitset suorittaaksesi oppituntisi, ja sitten ilmentäen tavan käyttää kokemuksiasi auttamaan toisia näkemään.

Kysymys:

Mestarit, minusta tuntuu levottomalta. Minulla on kivikkoinen suhde äitini kanssa. Hän ei pidä aviomiehestäni. Mieheni pitää hänestä ja yrittää olla hyvä vävy. Hän ON varsinainen hahmo, muttei ilkeä – hän vain pitää leikinlaskusta. Niin paljon kuin pyydänkin häntä olemaan tekemättä sitä, hän vain jatkaa. Toisaalta äitini voi olla ilkeä ja häijy. Perhetapaamisessa äskettäin mieheni ja äitini puhuivat, ja mieheni laski leikkiä, mutta äitini vastasi vihaisella äänellä. Tyttäreni ja minä kuulimme tämän. Tytär sanoi minulle olevansa järkyttynyt siitä, että äitini vastasi niin ilkeästi hänen isälleen. Äitini on 79-vuotias ja asuu vanhainkodissa. Haemme hänet viikonloppuisin. Tunnen hänen loukkaavan perherakennettamme toisinaan. Voiko näin olla? –Dee, USA

Vastaus:

Voit loukkaantua jonkun teoista ja sanoista vain, jos sallit sen vaikuttaa itseesi. Äitisi on hyvin vihainen siitä, millaiseksi hänen elämänsä on muuttunut. Hän vihaa miestäsi, koska tämä ei salli hänen paistatella kurjuudessa ja negatiivisuudessa. Hänen tapansa tämän estämiseen on huumori. Äitisi ei halua tuntea oloaan hyväksi, joten hän räjähtää aina, kun miehesi pääsee liian lähelle hänen "laukaisupisteitään" ja osoittaa, että suurin osa hänen onnettomuudestaan on itse tehtyä.

Äitisi haluaa negatiivisuutensa ja paheksuu miehesi yrityksiä korvata sen keveydellä ja positiivisella rakkaudella. Äitisi purkaukset eivät vaikuta häneen, koska hän ei ota tätä vakavasti. Hän ymmärtää, että se on vain äitisi mukavaksi tuntema tapa reagoida epätoivoonsa.

Sinun ja tyttäresi täytyy hyväksyä, että äitisi on vain se olento, joka hän päättää olla. Hän tuntee, että hänellä on oikeus olla kurja, jos hän niin valitsee, eikä kenelläkään pitäisi olla julkeutta yrittää muuttaa häntä. Äitisi ei ole tarkoituksella paha ihminen, hän on vain erittäin onneton. Hänen käyttäytymisensä vaikutus perheeseesi on vain se, mitä sallitte sen olla. Jos tulee liian vaikeaksi toimia sen kanssa, voitte aina jättää hänet vanhainkotiin viikonlopuksi tai pariksi saadaksenne perille viestin, että te ette suvaitse hänen hyökkäämistään.

Tämä on täydellinen oppitunti selittää tyttärellesi ero ihmisissä, jotka ovat tietämättömiä toisten reaktioista heidän käyttäytymiseensä, ja niissä jotka tarkoituksella aiheuttavat haitallisia negatiivisia tunteita toisille. Voit keskustella hänen kanssaan henkisestä tarpeesta rakastaa toisia riippumatta heidän toimistaan, koska he ovat kaikki sieluja, jotka kokevat fyysisyyttä. Kerro, että on hänen valintansa, antaako hän isoäidin toimien vaikuttaa itseensä vai rentoutuuko hän vain tarkkailemaan yhtä mahdollista seuraamusta itsenäisyyden menettämisestä, kun ihminen vanhenee.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2.8.–9.8.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 02.09.2016 15:52

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
2.8.–9.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, kun olen herännyt henkiselle elämän kokemiselle, olen huomannut, että joka askeleella jonka olen ottanut henkisesti, henkioppaani ovat opastaneet minua aina positiivisesti. Tämä on ensimmäinen kerta, kun tunnen niiden opastuksen johtavan minua hyvin negatiiviseen kokemukseen. Tunsin, että sain merkin toisensa jälkeen lähteä edellisestä työstäni, koska se oli muuttunut hyvin epäterveeksi työpaikaksi. Tunsin, että voisin tuoda uuden terveen työn itselleni. Aloitin uuden työn ja se on vielä epäterveempi! Miksi minulle annettiin monia merkkejä ja tönäisyjä jättää yksi epäterve paikka siirtyäkseni toiseen? –Anne, USA

Vastaus:

Sielu tuo aina itselleen sitä, mikä sen täytyy kokea. Osa oppituntiasi oli kyetä lukemaan ihmisiä ja tilanteita pintavaikutelmaa syvemmältä. Olit niin nopea muutoksesi tekemisessä, ettet tutkinut riittävästi, mitä uusi työ sisältää. Tunsit aluksi vetoa tuohon uuteen työpaikkaan, koska energia muistutti niin paljon sitä, minkä olit jättämässä, että se tuntui mukavalta kaikessa epämukavuudessaan. Valitettavasti tuo "mukavuus" syntyi siitä, että kaikki epäterveet tuntemukset olivat tuttuja sinulle.

Tönäisyt oli tarkoitettu saamaan sinut avaamaan silmäsi ja näkemään, mikä aiheutti ahdistustunteesi. Taistelit urheasti sitä vastaan, että epäterveyden tuntu ei työntänyt sinua pinnan alle, mutta uit vain pois sen sijaan, että olisit ymmärtänyt, mikä tilanteessa oli niin pakahduttavaa.

Oppitunteihisi sisältyy itsensä tiedostaminen ja itseluottamus. Sinulla on ongelma itsesi kunnioittamisen ja itsesi puolustamisen kanssa. Tässä tapauksessa sinä vain karkasit. Mutta silmäsi olivat suljettuna syille, joten kompuroit takaisin samantyyppiseen suohon, koska et ollut vielä oppinut siitä.

Olet erinomainen työntekijä, opit nopeasti ja sitoudut työnantajaan. Nämä ovat kuitenkin samoja ominaisuuksia, jotka sallivat jonkun käyttää sinua hyödykseen. Sinun on melkein mahdotonta sanoa "ei" mihinkään pyyntöön, silloinkin kun se on pöyristyttävä. Tämä laittaa sinut työholistin oravanpyörään ja se pyörii nopeammin ja nopeammin, ja pidät kiinni henkesi edestä.

Elä hetkessä ja tarkkaile ympärilläsi kaikkia asioita, jotka laukaisevat reaktion. Kysy sitten itseltäsi, miksi nämä asiat vaikuttavat sinuun. Jos menet syvälle tiedostamattomaan puoleesi, näet, mitä tapahtuu, ja pystyt tutkimaan, miten voit korjata reaktiotasi ärsykkeeseen. Älä taistele ainoastaan tilannetta vastaan – selvitä, mikä se on ja miten käsittelet sen.

Kysymys:

Mestarit, minulle on kerrottu, että tyttäreni tuli maan päälle vain lyhyeksi aikaa voidakseen parantua joistain traumaattisista edellisistä elämistä ja hän valitsi minut äidikseen, koska tiesi, että auttaisin häntä ratkaisemaan noita entisen elämän ongelmia. Onko näin? Autoinko häntä parantamaan noita entisten elämien traumoja? Tiesikö hänen ennen syntymää, että hänen elämänsä 1700-luvulla (Ranskassa) ja 1800-luvulla (Saksassa) olisivat hyvin traagisia vai olivatko nuo tragediat suunnittelemattomia? Jos olivat suunniteltuja, mikä niiden tarkoitus oli? Miksi päätämme sieluina kärsiä elämässämme? Miksi emme päätä oppia positiivisista oppitunneista? –Luciana, Australia

Vastaus:

Sielut tulivat alun perin ehdottomasti rakastavaan täydellisyyteen. On mahdotonta oppia negatiivisuudesta pysymällä tuossa energiassa. Vain kohtaamalla negatiivisuuden, tunnistamalla sen ja selvittämällä, miten valitaan positiivinen vaihtoehto, saadaan henkistä viisautta. Positiiviset oppitunnit ovat osa täydellisyyttä.

Tyttäresi sielulla on ollut monia elämiä ja monia oppitunteja, sekä opittuja että keskeneräisiä. Hän todella tuli viimeistelemään joitain oppitunteja, joita se piti liian vaikeina entisissä elämissä. Olet hänen sieluryhmänsä jäsen ja olet jakanut monet hänen aiemmat elämänsä. Autatte vuorotellen toisianne valitsemissanne tehtävissä.

Pidit hänet "ruodussa" oppituntien työstämisessä – sekä niissä jotka jatkuivat aiemmilta kerroilta että uusissa, jotka oli valittu vain tähän elämään. Vain hän pystyi tekemään tarvittavan parantumisen, mutta sinä annoit rakkautta ja motivointia, mikä mahdollisti hänen siirtymisensä eteenpäin.

Sielu tietää, mitä se haluaa tutkia kussakin elämässä. Se ei aina valitse tuon oppitunnin tapaa, kuten sellaista, mitä kutsut hänen tragedioikseen. Ollessaan vanhempi ja kokeneempi sielu, hän ei koskaan päätä tehdä mitään lempeällä tai helpolla tavalla. Valitse, mitä teet, jollain käytettävissä olevalla tavalla, ja sitten tee se.

Kysymys:

Mestarit, sain äskettäin selville, että olen raskaana. Viittaan vauvaani "hänenä" (nainen), koska rakastaisin, että se olisi tyttö. Haluan kysyä, mitä voin tehdä muodostaakseni yhteyden vauvaani, koska minusta tuntuu, ettemme ole lainkaan yhteydessä. Lisäksi, en ole rakastunut isään. En tunne yhteyttä myöskään häneen ja aloitan perheen ikään kuin vieraan ihmisen kanssa. Mitä voin tehdä saadakseni henkisen yhteyden näihin kauniisiin sieluihin? –Miamite, Englanti

Vastaus:

Sielu valitsee vanhempansa niiden olosuhteiden perusteella, jotka ovat hedelmöityksen aikana. Se ettet ole rakastunut isään, oli osa yhtälöä, minkä lapsesi sielu tiesi. Se halusi nähdä, mitä tapahtuisi syntymän aikana ja sen jälkeen. Se näki mahdolliset päätöksenne – pysyä yhdessä, ottaa toiset puolisot ja kasvattaa lapsi yhdessä, mikä tekisi lapsesta pallon, joka sinkoilee huushollista toiseen, tai jompikumpi teistä häviää ehkä kokonaan sen elämästä. Kukin tilanne antaa oppimiskokemuksia.

Naiselta menee jonkin aikaa yhdistyä sikiöön sisällään. Ensin se on kuin vieraan kehon tunkeutumista, mikä aiheuttaa kaikenlaisia epämukavia asioita, kuten aamupahoinvointia, ruokahimoja ja kipuja ja särkyjä. Olet siinä vaiheessa, että olet hyväksynyt, että ainutlaatuinen sielu on mukana.

Sinulla on jo henkinen yhteys näihin upeisiin ihmisiin, koska kaikki sielut ovat tasavertaisia ja yhteydessä toisiinsa, kaikki synnyttäneen Lähteen ehdottoman rakkauden kautta. Pyrit muodostamaan fyysisen, psyykkisen ja tunneyhteyden heidän kanssaan.

Vauva on tietoinen sinusta koko ajan, joten puhu sille. Sitten kun tunnet sen fyysisesti, hiero ja lohduta sitä, ja varo sallimasta sen olla tilanteessa, jossa suutut tai järkytyt liikaa. Se tuntee kaiken, mitä teet, ja se tuntee negatiiviset ja positiiviset energiavärähtelyt ympärilläsi.

Kommunikointi on paras tapa säilyttää yhteys isään. Puhu lasta koskevista tulevaisuuden suunnitelmista, jos hän on kiinnostunut. On tärkeää, ettet yritä pakottaa häntä minkäänlaiseen tilanteeseen, koska on mahdotonta saada toista ihmistä tekemään mitään, mitä hän ei itse valitse.

Aikomuksenne merkitykselliseen liittoon on ensimmäinen ja tärkein askel. Tämä on stressaavaa aikaa teille kummallekin, joten puhukaa erimielisyyksistä ja peloista, äläkä pelkää olla vain oma itsesi täysin rehellisesti ja vilpittömästi. Jos hän päättää, ettei ole osa vauvan elämää, etsi tapa käsitellä myös se. Hän ei ole tällä hetkellä täysin varma ajatuksistaan.

Kysymys:

Mestarit, ymmärrän, että meidän pitäisi oppia ehdotonta rakkautta maan päällä, mutta minusta on vaikeaa rakastaa terroristeja, pedofiilejä, eläinten rääkkääjiä jne. jne. Voitteko antaa minulle vinkin, miten meidän pitäisi rakastaa kaikkia ja tuntea, että olemme kaikki yhtä. –Irina, USA

Vastaus:

Ehdottomaan fyysiseen rakkauteen pyrkiminen on henkisyyden ihanne ja malliesimerkki, sielun ollessa fyysisessä ihmiskokemuksessa. On erittäin vaikea saavuttaa tuota ylevää tilaa ja harvat ihmiset koskaan onnistuvat siinä täysin. Sinun täytyy erottautua täysin kaikesta tuomitsemisesta voidaksesi hyväksyä kaiken, mitä toinen valitsee elämässään.

Sieluna tulet ehdottoman rakkauden tilasta kehoon saadaksesi kokemuksia epätäydellisistä negatiivisista tilanteista. Tietoisessa fyysisessä elämässäsi otat esimerkkiä ja suuntaa ympärilläsi olevilta. Fyysistä kolmatta ulottuvuutta kontrolloi ego, joka käyttää vain tuomitsemista kontrollointikeinonaan – se jättää avautumatta tunteilleen ja tuntemuksilleen.

Aina kun tuomitset jonkin, määrität sen arvon sinulle – oikea tai väärä, hyvä tai paha. Henkisyyden harjoittamisessa ei ole tuomitsemista. Mikään ei ole oikein tai väärin – se on vain harjoitus sielun haluamista valinnoista. Yksi sielu on vain todistaja kaikkien muiden sielujen oppitunneille, jotka jakavat planeetan kanssanne. Et voi koskaan ymmärtää, mitä niiden etsimät oppitunnit ovat, tarkkailemalla niitä oman elämänsä keskellä. Vasta keskustelemalla niiden kanssa ollessanne Kotona ehdottomassa rakkaudessa, voit alkaa arvostaa sitä, miksi ne tekivät, mitä tekivät maan päällä ollessaan.

Kaikki sielut ovat lähtöisin samasta Lähde-energiasta. Kaikki ovat täsmälleen samanlaisia ydinolemukseltaan. Kaikki ovat jumalaisen Lähteen osia ja täydellisiä kaikin puolin. Kaikilla on Lähteen voimat ja kyvyt. Kaikki jotka valitsevat ihmisinkarnaation, tekevät sen kokeakseen negatiivisen epätäydellisyyden ja nähdäkseen, miten hyvin ne pystyvät ymmärtämään sen ja oppimaan siitä.

Murhaaja, terroristi ja hyväksikäyttäjä testaavat omia reaktioitaan siihen, mitä toiset ihmiset pitävät epäinhimillisyytenä ihmistä kohtaan. Sinun ei odoteta saavuttavan kohtaa, jossa rakastat ihmisnäyttelijää, joka on keskittynyt fyysiseen tunteettomuuteen. Halutaan, että näet sielun sisällä, ja rakastat tuota sielua ehdottomasti sen valitsemista fyysisistä haasteista riippumatta.

Kysymys:

Mestarit, olin suunnitellut, miten saavutan tavoitteeni. Mutta mikään ei mennyt suunnitelman mukaan ja olen päätynyt opiskelemaan paikassa, jossa en halunnut olla. Voitteko opastaa minua, miten teen uuden suunnitelman tästä eteenpäin? Näyttäkää minulle tie pois tästä sotkusta. En löydä mitään tietä. Universumi tietää jo, mitä haluan elämältä, ja ponnistelen kaiken voitavani, mutten saa tilaisuutta päästä pois sotkusta, johon sain itseni. –S., Intia

Vastaus:

Silloin kun henkilöllä on tiettyjä odotuksia tulevaisuutensa kaikista puolista, hän pyytää turhautumista ja pettymyksiä. Nämä ylevät tavoitteet tehdään tietoisesti tietämättä tai harkitsematta niitä tiedostamattomia valintoja, joita sielusi teki ennen tulemistaan maan päälle.

On ok vaatia, että asiat tapahtuvat tietyllä tavalla, koska olet tietoisesti päättänyt, että niiden pitäisi olla niin. Elämä ei kuitenkaan toimi näin. Jos päätit sieluna, että halusit kokea köyhää elämää, kunnes opit aloitekyvyn, kovan työn ja asioiden todellisen arvon, toivomisesi ihmisenä ei salli sinun rikastua, ennen kuin nuo oppitunnit ovat valmiina.

Valaistumisen saaminen sielun matkasta riippuu siitä, että olet täysin tietoinen haasteista ja tilaisuuksista ympärilläsi. Vedät tiedostamatta puoleesi ne asiat, joita olit sanonut haluavasi kokea – kuten tietyt olosuhteet tai paikka. Se missä ajattelusi vakuutti sinun haluavan tai tarvitsevan olla, ei ehkä olisi antanut niitä tilanteita, joita tarvitsit toteuttaaksesi oman polkusi.

"Sotkusi" sisältää kaikki oppitunnit, jotka valitsit. Lakkaa taistelemasta ympäristöäsi vastaan pelkästään sen vuoksi, ettet kuvitellut itseäsi sinne, ja etsi, mistä siellä voi saada tietoa. Elä läsnä olevassa hetkessä, älä unelmatulevaisuudessa, jonka loit. Kun avaat silmäsi, näet "sotkusi" sisällä ovia, joiden kautta voit poistua sen tiedon kera, mitä se antaa.

Vaikka on täysin totta, että sinulla on kyky luoda ja ilmentää, mitä haluat, se voi tapahtua vasta sen jälkeen, kun olet ymmärtänyt oppituntisi ja vapauttanut sitten itsesi valitsemaan jotain erilaista. Olet kuin hemmoteltu kakara, joka polkee jalkaansa ja sanoo: "Haluan kaiken omalla tavallani nyt". Ikuinen sielusi on paljon voimakkaampi kuin se onneton lapsi, jota esität, ja se määräsi tämän elämän suunnan.

Kysymys:

Mestarit, isäni kuoli 22.9.1984 ollessani 10-vuotias. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin ainoa sisarukseni kuoli 24.9.2014. Kaipaan veljeäni joka päivä ja tunnen suurta surua. Tunnen syyllisyyttä siitä, etten ollut paikalla auttamassa veljeäni. Hänellä oli huono avioliitto ja uskon, että hänen vaimonsa oli vastuussa hänen kuolemastaan. Nainen oli hänen perintönsä perässä, ja kun hän sai rahaa, hän lähti jo ennen kuoleman ensimmäistä vuosipäivää. Vaikka minulla on rakastava aviomies ja äiti kanssani, tunnen yksinäisyyttä, surua ja menetystä. Olen kokeillut keinohedelmöitystä useita kertoja saadakseni lapsen enkä ole vielä onnistunut. Auttakaa minua saamaan tolkkua siitä, mitä tapahtuu. Olenko koskaan enää onnellinen? Löydänkö koskaan veljeni sielun? Onko perheeni koskaan enää yhdessä tässä elämässä tai seuraavassa? –Rajni, Australia

Vastaus:

Olet hyvin hämmentynyt elämäsi suhteen. Tämä on sinun elämäsi, ei kenenkään perheenjäsenesi. Veljesi teki omat päätöksensä, ja suurempi läsnäolosi hänen elämässään ei olisi muuttanut lopputulosta tai vaikuttanut siihen. Kyse ei ole niinkään siitä, että kaipaat häntä, vaan et salli itsesi unohtaa, että mielestäsi sinun olisi pitänyt olla aktiivisempi hänen elämässään. Unohda se. Anna anteeksi itsellesi se, mitä ajattelet, että sinun olisi pitänyt tehdä. Et voinut tehdä mitään.

Hyväksy, että elämäsi on se, mitä elät nyt, ei kaipaamasi menneisyys. Sinulla on hyvin rakastava aviomies ja äiti etkä kunnioita heitä viettäessäsi niin paljon aikaa ajatellen, että lähteneet sukulaisesi antaisivat enemmän kuin ne elävät, jotka jakavat kanssasi nyt.

Tunnet yksinäisyyttä ja surua, koska valitset sen. Et usko, että olet perheeltä saamasi rakkauden arvoinen. Kulutat nyt paljon energiaasi vakuuttuneena siitä, että jos sinulla on lapsi, löydät kaipaamasi rakkauden. Yksi syy keinohedelmöityksen epäonnistumiseen on, että uskot kovasti lapseen pelastajanasi. Kaikki näyttäisi erilaiselta mielestäsi, jos voisit oppia rakastamaan itseäsi. Yritä löytää ehdoton rakkaus sielustasi ja ota se vastaan.

Kaikki sielut yhdistyvät, kun olette Kotona. Teidän täytyy päättää yksilöinä, haluaako kukin sielu jakaa uuden elämän toisten kanssa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.8.–23.8.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 06.09.2016 21:17

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
16.8.–23.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, tapasin collegessa miehen, johon olen rakastunut. Alusta alkaen tunsimme voimakasta yhteyttä ja tunnemme toisemme erittäin hyvin. Meillä oli melkein suhde tänä vuonna, mutta päätimme, ettei ollut oikea aika, koska emme ole edistyneet elämämme muilla alueilla. Joskus minusta tuntuu, ettei hän ole koskaan valmis suhteeseen. Haluaisin saada suuremman kuvan sopimuksestamme. Minulla on vaikeuksia luottaa ihmisiin. –G. P. T., Brasilia

Vastaus:

Sinulla ei ole suhdesopimusta tämän ihmisen kanssa. Kun kyse on romanssista ihmiskokemuksen aikana, sielu tekee harvoin sopimuksen. Syynä tähän on, että sopimus rajaa tilaisuuksia, jotka voivat rikastuttaa elämää. Jokaisella sielulla on valinnanvapaus määrätä, mitä se haluaa tehdä ja milloin. Se voi muuttaa mieltään koska tahansa ja mennä eri suuntaan.

Rakkautesi kohde on hyvin epäkypsä ja hän haluaa aina jonkun kertovan, mitä tehdä ja miten. Tämä on yksi syy, miksi hän ei etene oppitunneissaan ja elämäntyössään tässä inkarnaatiossa. Hän ei ota vastuuta niistä muutamista päätöksistä, jota hän tekee itse. On aina paljon helpompaa syyttää siitä jotakuta toista – kuka onkin yllyttänyt tiettyyn päätökseen – ettei asia mene hänen haluamallaan tavalla.

Hänen etenemisensä on olematonta tällä hetkellä eikä tilanne ehkä koskaan muutu. Hän ei ole jakaja, vaan paremminkin itsekäs suunnitelmissaan. Et voi saada häntä sitoutumaan suhteeseen, jossa sinulla on sanottavasi siihen, miten se menee. Hän haluaa kontrolloida täysin. Jos näet viettäväsi näin loppuelämäsi, odottele, kunnes hän osaa tehdä päätöksen. Hän ottaa myös energiaa sinulta, kun olette yhdessä, joten olet väsynyt ja hämmentynyt. On hänelle luontaista elää toisten energialla, koska se on hyvin helppoa.

On aika kysyä itseltäsi, mitä näet tulevaisuudessa ammatillisesti, sosiaalisesti ja henkisesti. Opettele etsimään tunteesi tietyssä tilanteessa ja näe, onko se rakkaudellinen ja mukava. Jos tilanne on yksipuolinen eikä jakava, sinulla ei ole mitään sanottavaa suhteessa. Kunnioita vahvuuksiasi. Tee vain sitä, mikä saa olosi tuntumaan upealta. Tuo itsellesi se, mitä haluat – joitain asioita tulee sinulle päättääksesi, etteivät ne ole sitä, mikä tekee elämänmatkasi paremmaksi. Älä pelkää katsoa muualle.

Kysymys:

Mestarit, mikä on tämä pelko, jossa olen jumissa ja jota en pysty kohtaamaan? Opettelen luottamaan ja tiedän, että kiitollisuus on vastaus – mutta on jotain, mikä estää minua ja sanoo, etten ole arvokas tai kykenevä. Syvä uhrina olemisen tunne – vai onko se jotain muuta? Olen väsynyt ja pelkään päästää irti. Kontrollointi on oppitunti, mutta tämä pelko vain jatkuu. Mikä on isäni ja äitini rooli? –Anita, Suomi

Vastaus:

Tämänhetkisessä paikassasi sinun täytyy kysyä itseltäsi: kehen opettelet luottamaan ja kenelle tunnet kiitollisuutta? Olet sielu, jolla on ihmiskokemus. Sieluna olet Lähde-energian osa ja sinulla on samat voimat ja kyvyt kuin Lähteellä. Sinulla on täydellinen valinnanvapaus päättää, millainen elämäsi on. Jos sinun tarvitsee luottaa johonkuhun, sen pitäisi olla sinä itse ja se sielusi osa, joka antaa sinulla aina tukea. Kaikki kiitollisuus pitäisi olla siitä fantastisesta työstä, jota sallit itsesi tehdä, jotta voit oppia maan päällä.

Et ole käsitellyt valitsemiasi itsearvostus- ja itseluottamusoppitunteja. Annat itsesi jatkuvasti ajatella, ettet pysty suorittamaan sitä, mitä edessäsi on. Pelkäät päästää irti kaikista niistä uskomuksista, joilla sinua on rajoitettu. Älä koskaan pelkää päästää irti uskomuksista, jotka eivät palvele. Sinulla on vapaus valita, miten elämääsi ohjataan. Uhrina olemisen tunne tulee tunteesta, ettei sinulla ole vaihtoehtoja – itse asiassa et ole vain käyttänyt niitä vielä.

Vanhempasi ovat maisemissa järjestääkseen osan sitä uskomusjärjestelmää, joka saa olosi tuntumaan vähempiarvoiselta. He ovat erittäin voimakkaita ja kontrolloivia ihmisiä, ja se saa sinut uskomaan, ettet voi koskaan olla vapaa heidän vaikutusvallastaan tai vetää vertoja heille itsevarmasti. Et ymmärrä kontrolloituna tai manipuloituna olemista. Sallit monien ihmisten sanella elämässäsi, koska pelkäät sen tuloksia, jos päätät itse etkä anna heidän hallita tilannetta.

Kun voit hyväksyä, että sinulla on Lähteen voimat ja kyvyt, ja sitten uskot ja muutat tuon uskomuksen tietämiseksi, pystyt ottamaan vastuun elämäsi kaikista puolista. Lisää sitä luottamusta itseesi, että olet ohjaksissa. Ole kiitollinen siitä, että voit tehdä päätöksiä, jotka noudattavat toiveitasi. Älä tee mitään, ellei se tunnu täysin oikealta sinulle. Rakasta itseäsi ja tätä matkaa, jolla olet.

Kysymys:

Mestarit, voitteko antaa jotain näkemystä ja opastusta "kolmen päivän pimeydestä", johon viitataan myös "kolmen tunnin pimeytenä" ja jonka ennustetaan tapahtuvan 2017? Mitä valmisteluja pitäisi tehdä, jos mitään? –Joan, USA

Vastaus:

Kolme pimeyden päivää on katolisen kirkon pienen osan uskomus. Sitä on pidetty raamattuun kuuluvana, muttei se sisälly siihen. Se syntyi monien katolilaisten kanavien profetioista, enimmäkseen 1800-luvulla. Sen tapahtumisen oletettu päivämäärä on muuttunut koko sen ajan, jonka ihmiset ovat uskoneet sen olemassaoloon.

Lähteestä riippuen sen oletetaan olevan epäpuhtaiden sielujen seulominen, jolloin noin 2/3 planeettanne väestöstä lakkaa olemasta fyysisessä muodossa ja he saavat sen tuomion, jonka he ovat aiheuttaneet itselleen. Koskaan ei ole ollut paljon yksimielisyyttä näiden sielujen luonteesta – on keskitytty aina noihin puhtaisiin sydämiin, jotka jäävät. On sanottu, että nuo sielut eivät edes tiedosta, että mitään tapahtuu.

Kuten kaikissa uskonnollisissa opetuksissa, yhteiskunnallisissa tuomitsemisissa ja perhetraditioissa, se minkä sielu hyväksyy koskevan itseään, kontrolloi henkilön elämää. Tuot itsellesi sen, mitä sinun tarvitsee kokea, ja näin ollen luot oman todellisuutesi. Jos uskot, että nämä kolme pimeyden päivää on odotettavissa, tuot sen itsellesi jossain muodossa.

Jokaisella sielulla on vaikutusta vain itseensä. Jos tunnet tämän uskomuksen tärkeäksi itsellesi, niin näet sen toteutuvan, mutta jos kukaan muu ei ole mukana tuossa uskomuksessa, se voi vaikuttaa vain sinuun. Se voi aiheuttaa pelkoja, masennusta, ahdistusta tai muuta tunnemullistusta.

Muistatko, kun vuosisadan vaihtuessa 1999–2000 suuri tietokonenörttienemmistö ennusti, että tietokoneiden kaikki ohjelmointi pysähtyisi loppukoodin 999 vuoksi? Niin harvat ihmiset jäivät kiinni tuohon skenaarioon, että tuo päivämäärä tuli ja meni tietokoneiden surratessa eteenpäin. Ja sitten oli "maailmanloppu" – 21.12.2012 – jota Nostradamus ja muinaiset mayojen ja egyptiläisten kalenterit ennustivat. Osa väestöstä meni maan alle ja "survivalistit" varastoivat tarvikkeita. Jotkut ihmiset pakkautuivat kirkkoihin rukoilemaan kuolemattoman sielunsa puolesta. Se oli vain astrologinen ilmiö, joka tapahtuu aina noin joka 26000. vuosi.

Katso, mitkä uskomukset resonoivat sielusi kanssa. Luo maailmasi noiden tunteiden perusteella, äläkä anna kenenkään kertoa, mihin sinun pitäisi uskoa.

Kysymys:

Mestarit, miten uskomuksemme vaikuttavat elämäämme? Vaikuttavatko ne todellisuuteen vai havaintoomme todellisuudesta? Jos uskon, että olin X toisessa elämässä, tuleeko siitä totta? –Herra E., Itävalta

Vastaus:

Jokainen sielu jolla on fyysinen maainkarnaatio, hyväksyy tietyt käsitteet, joiden se sallii vaikuttaa ihmiskokemuksensa kaikkiin puoliin. Näitä kutsutaan sen uskomusjärjestelmäksi tai pelkästään uskomuksiksi. Ensin kaikkia iskostavat ne henkilöt, joihin he luottavat – he oppivat pitämään käyttäytymistapana sitä, mitä yhteiskunta odottaa tuomitsevalla egotavallaan.

Nuorena ihmiset eivät vielä käsitä, että heillä on täysi valinnanvapaus hyväksyä tai torjua se, mitä toiset kertovat heille. Useimmat tuntevat, ettei heillä ole lainkaan vaihtoehtoja. Toiset pelkäävät ottaa vastuun päätöksistään, joten he sallivat toisten päättää puolestaan. Tämä sitten luo keskinäisesti hyväksytyn todellisuuden kaikille, jotka liittyvät tähän ryhmämentaliteettiin.

"Todellisuus" on termi, jolla on vaihtelevia määritelmiä, ja ne perustuvat henkiseen matkaan osallistumiseesi. Jos tiedostat sielun voiman ilmentää ja luoda sen, mitä haluat, luot jatkuvasti oman versiosi todellisuudesta, jonka hyväksyt soveltuvan sinuun. Ihmisen todellisuus muuttuu riippuen niistä uskomuksista, jotka ovat kulloinkin voimassa.

Esimerkiksi jos asut lauhkeassa ilmastossa, kostea 35 asteen lämpötila on normaali ja miellyttävä sinulle. Jos muutat sitten ja totut kohtuulliseen ilmastoon, sinusta lämpötila on sietämätön, kun se nousee 27 asteeseen, myös ilman kosteutta. Todellisuutesi on muuttunut ulkoisen tilanteen perusteella. Jos olet työväenluokan perheestä, jossa kukaan ei saa ylempää oppiarvoa, olet hyvin tyytyväinen ja sinusta tuntuu valmiilta, kun opit jonkin ammatin. Jos synnyt koulutettuun perheeseen, todellisuuteesi sisältyy tarve saavuttaa ammatillinen oppiarvo, tai muuten tunnet epäonnistuneesi.

Hypnoosissa on mahdollista käydä muilla aikajanoilla tai entisissä elämissä. Todellisuutesi on se, mihin tietoisuutesi on keskittynyt tuolla hetkellä. Saatat kokea taistelun, johon osallistuit kerran, mutta fyysinen kehosi rentoutuu sohvalla terapeutin työhuoneessa. Kumpikin on sielusi todellisuutta.

Sielulla on kyky valita, mitä se kokee. Siis kyllä, voit elää, mitä tahansa elämää haluat toisessa paikassa ja ajassa.

Kysymys:

Mestarit, olen kiinnostunut kuulemaan teiltä lihastestauksesta tai kinesiologian käyttämisestä vastausten lähteenä – mikä vaikuttaa näiden vastausten tarkkuuteen – ja onko teillä muita näkemyksiä, informaatiota, ehdotuksia ja/tai varoituksia tästä aiheesta. –Holly, USA

Vastaus:

Lihastestaus on kaikissa muodoissaan osa sitä, mitä henkinen metafyysikko kutsuu "ennustamiseksi" tai kommunikoinniksi sielun fyysisten ja ei-fyysisten aspektien välillä.

Yhteiskunta ei tunnista sanaa "kinesiologia", joka tulee kreikan kielen liikkeen tutkimista tarkoittavasta sanasta, yleisesti muuksi kuin kehon fysiologisten, biomekaanisten ja psyykkisten liikemekanismien tutkimiseksi. Henkisessä yhteisössä lihastestaus käyttää lihasten jäykkyyttä – tai sen puutetta – eri yhdistelminä (käsivarret, sormet, kehon vakaus jne.) vastauksena sen kysymykseen, jonka reaktiota tarkkaillaan.

Minkä tahansa lihastestauksen käyttämisessä on tärkeää, että kohde on täysin rentoutuneessa tilassa. On parasta, jos hän ei yritä edes kuunnella kysymyksiä, koska silloin hän ei vaikuta siihen, mikä hänen mielestään vastauksen pitäisi olla. Kysymyksiin täytyy voida vastata "kyllä" tai "ei". On oltava huolellinen siinä, että jokainen kysymys on yksinkertainen eikä yhdistelmä monista osista. Sellainen kysymys kuin: "Onko nimesi Mary Smith?" on ok, ei kuitenkaan sellainen kuin: "Oletko Mary Smith, Arthur Smithin biologinen tytär?"

Kehon toiminta vastauksena esitettyihin kysymyksiin tulee kohteen piilotajunnasta. Jokaisella ihmisellä on tietoisuus, johon hänellä on täydellinen pääsy, ja piilotajunta joka koostuu hänen korkeammasta itsestään tai sielustaan. Kysyjä puhuu sielulle. Jos vastaus annetaan ilman kyseisen henkilön tietoisuuden osallisuutta, vastaus on aina totuudenmukainen ja täsmällinen.

On välttämätöntä, että kumpikin osapuoli puhuu piilotajunnalle eikä pyydä ketään henkeä – kehosta luopunutta tai ei – osallistumaan tutkimukseen. Turvatoimet ovat tärkeitä ennen testauksen aloittamista. Kerro universumille, että haluat vain yksilön korkeamman itsen vastaavan kysymyksiin. Henkilökohtaiset oppaat auttavat joskus sielua lisäinformaatiossa, mutta annettava vastaus on silti sielun valinta.

Kysymys:

Mestarit, haluaisin tietää unihalvauksesta. Olen kokenut sen muutaman kerran, ja se on melko pelottavaa. Tulevatko ne aivo-ongelmista/stressistä vai yrittävätkö kehosta luopuneet pelotella ihmisiä? –Michael, Australia

Vastaus:

Unihalvauksessa henkilö herää unesta ja vähään aikaan hän ei kykene liikuttamaan raajojaan, vaikka näkökyvyssä ei näytä olevan mitään vikaa. On monia eri syitä, mutta harvoin kyse on kehosta luopuneen puuttumisesta asiaan. Kehosta luopuneet haluavat saada ihmiset tekemään jotain puolestaan tai ainakin hyväksymään väittämänsä todeksi, joten ne puuttuvat normaalisti asioihin silloin, kun ihmiset ovat hereillä, meditoivat tai etsivät neuvoja toisilta.

Useimmat unihalvaukset aiheuttaa jonkinlainen laukaisija. Tavallisimmin tämä on uupumus, jonka aiheuttaa vähäinen nukkuminen tai unenpuute, lääkkeet jotka vaikuttavat kehon hermostoon tai fysiologiaan tai jonkin tunne- tai psyykkinen tila, kuten ahdistus tai pakahduttava stressi.

Sinun ei tarvitse huolestua, koska kokemuksesi ovat olleet tulosta fyysisen kehosi ylirasituksesta, joka johtuu vähästä unesta, ahdistuksesta ja stressistä. Silloin kun tilanteista tulee vähän liikaa sinulle, ota pikku torkut, venyttele lihaksiasi, hengitä syvään tilanteen rauhoittamiseksi tai meditoi.

Lääketieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että halvausten esiintyminen häviää enimmäkseen iän myötä tai tehtäessä elämäntapamuutoksia. Yksi tällainen muutos on nukkumisasennon vaihtaminen selinmakuulta kyljelle tai vatsalle. Jos sinulla on sellainen vaihe, itsesi rauhoittaminen, kunnes rentoudut, estää pelon.

On toinen ilmiö, joka matkii unihalvausta, ja tämä tapahtuu silloin, kun sielu on ollut matkustamassa kehon levätessä ja se on vähän myöhässä täydellisessä integroitumisessaan fyysiseen kehoon ihmisen herätessä. Taaskin odottaminen tyynesti estää paniikin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

30.8.–6.9.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 11.09.2016 18:50

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
30.8.–6.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, kävin kinesiologini luona äskettäin ja hän paljasti minulle kolme entistä elämää, jotka liittyvät niihin oppitunteihin, joita selvitän tänä päivänä. Yksi oli muinaisessa Israelissa naisena, joka kärsi suhteissa, toinen roomalaisena sotilaana joka sidottuna velvollisuuteensa ei kyennyt etsimään omaa täyttymistään, ja viimeisenä kreikkalainen filosofi. Kinesiologiani estettiin löytämästä kreikkalaisen elämän merkitys ja hän ehdotti, että teen omaa tutkimusta löytääkseni lisää. En ole varma, mistä etsiä sillä informaatiolla, jota minulla on. Voitteko valaista tai antaa suuntaa näistä kolmesta elämästä ja siitä, mitä minun täytyy oppia näistä kokemuksista? Olisin kiitollinen niin monista yksityiskohdista, kuin olette valmiita antamaan. –Dave Australia

Vastaus:

Sielusi on ikuinen ja se päättää kaikki haasteet, joita se käsittelee seuraavassa elämässään. Joskus sielu ei saa loppuun joitain elämänoppitunteja ja se päättää tehdä niistä osan seuraavaa elämäänsä. Toinen tapa jolla aiempi tilanne ilmestyy nykyelämään, ei ole oppimisprosessin jatkaminen, vaan sen viisauden käyttäminen, jota on saatu työskentelystä jonkin oppitunnin kanssa aiemmassa elämässä.

Jotkut sielut päättävät oppia jonkin ihmisominaisuuden kaikki puolet ja siksi käyttävät tuon piirteen jotain muunnelmaa vähän eri tavalla kuin aiemmin. Esimerkiksi jokainen kontakti joka sinulla on toiseen ihmiseen – vanhempaan, sisarukseen, opettajaan, pomon, ystävään, viholliseen tai kumppaniin – on eräänlainen suhde ymmärrettäväksi ja opittavaksi. Yksi muunnelma romanttisissa suhteissa on löytää, mitä rakkaus on ja miten ehdollisena tai ehdottomana näet sen. Siihen liittyy oppitunteja luottamuksesta, pettämisestä, itsearvostuksesta ja itseluottamuksesta.

Sillä on monet kasvot, kun saavutat kohdan, jossa otat vastuun omista päätöksistäsi niin, että käytät omaa valinnanvapauttasi. Seuraatko muiden johdolla, puolustatko itseäsi ja otat vastaan seuraamukset vai seuraat sivusta ja katsot, mitä kaikki muut tekevät, ennen kuin siirryt eteenpäin?

Sen kertominen, minkä pitäisi olla tärkeää elämällesi, estää sinua oppimasta valitsemiasi oppitunteja. Opit vain löytämällä itsesi ja tekemällä valintoja ymmärtääksesi, miksi tämä tilanne on elämässäsi. Etsi pelkoja ja epäilyjä elämästäsi ja kaivaudu niihin nähdäksesi, miksi niitä on. Näiden laukaisijoiden analysoinnin jälkeen valitse polku, jolla hankkiudut eroon niistä muuttamalla ne tiedoksi, miksi valitsit ne matkallesi.

Kysymys:

Mestarit, kun tapasin aviomieheni, tiesin, että hänellä oli läheinen suhde vanhempiinsa, mutta tuolla hetkellä se ei näyttänyt vaikuttavan suhteeseemme. Nyt olemme olleet naimisissa melkein neljä vuotta ja olemme tunteellisesti hyvin etäällä toisistamme. Vaikka hän on hyvin vastuullinen ja pätevä työssään, hän ei näytä haluavan siirtyä pojan asemasta perheelliseksi mieheksi. Olen puhunut hänen kanssaan, selittänyt, miltä minusta tuntuu, ja yrittänyt innostaa ja voimaannuttaa häntä monin tavoin. Pelkään kuitenkin, ettei hänellä ole vahvuutta tehdä tätä muutosta, koska vanhemmilla on edelleen auktoriteetti ja hallinta häneen. Onko tämä epärealistinen odotus? En halua odottaa jotain, jos se on selvästi epätodennäköistä. Haluan vain saada voimakkaan ja itsenäisen kumppanin jakamaan elämän kanssani. –Melinda, Brasilia

Vastaus:

Miehesi on hyvin hämmentynyt ja häneltä puuttuu itseluottamusta ottaa vastuu itsestään ja kasvustaan. Jokainen luo oman todellisuutensa ja sen, mitä hän hyväksyy hallitseviksi uskomuksiksi elämäänsä. Hänelle opetettiin pienestä pitäen, ettei hän voinut tehdä päätöksiä itse, kun ne olivat tärkeitä hänen tulevaisuutensa kannalta aikuisena. Hän uskoo, että henkilökohtaisissa asioissa äiti ja isä tietävät parhaiten ja hänen pitää taipua heidän tahtoonsa.

Työssä, kun he eivät ole maisemissa eivätkä vaikuta hänen etenemiseensä, hän on täysin kykenevä analysoimaan tilanteen ja tekemään päätöksiä. Tämä on bisnestä, ja siellä on tietyt säännöt, joiden mukaan hänen täytyy käyttäytyä menestyäkseen. Kyse on siihen sisäänrakennetusta vastuusta, joten hänen ei tarvitse tehdä mitään valintoja – hän vain seuraa toisten kulkemaa polkua.

Kun menitte naimisiin, hän luuli, että sinäkin näkisit sen viisauden, jota hän tuntee vanhemmillaan olevan, ja että antaisit heidän tehdä päätöksiä myös sinun puolestasi. Hän ei ajattele, että hänen tavassaan elää on mitään vikaa. Hän uskoo, että kaikki ihmiset elävät näin. Hän tuntee myös, ettei hänen tarvitse olla vastuussa seuraamuksista, koska hän ei tehnyt niihin johtavia päätöksiä. Hän voi vain syyttää sitä, jonka tekemää päätöstä hän päätti seurata.

Hänestä sinä olet järjetön, kun et valitse helppoa tietä hänen kanssaan. Hänellä ei ole mitään aikomusta muuttaa elintapaansa. Niin kauan kun hänen vanhempansa ovat kuvassa mukana, hän pysyy "heidän tottelevaisena pikku poikanaan" ja roikkuu kiinni heidän joka sanassaan ja siinä suunnassa, jonka he antavat hänelle. Hän ei luultavasti koskaan halua olla oman perheensä pää.

Sinun täytyy päättää, haluatko asioiden pysyvän sellaisena, kuin ne ovat, vai onko aika hyväksyä, ettet voi kukoistaa tässä ympäristössä. Tulkitsit väärin miestäsi, koska olit päättänyt, että halusit hänet ja asiat muuttuisivat ollessanne naimisissa. Ole täysin rehellinen itsellesi ja seuraa tuntemuksiasi siitä, mitä haluat.

Kysymys:

Mestarit. olen nähnyt energiaa leikkimässä. Ensin se oli kaunis kultainen hunajakennokuvio. Se kehittyi vielä monimutkaisemmiksi kuvioiksi. Kuvitelkaa kokevanne Van Goghin Tähtitaivas kolmiulotteisena, kauniin energian pyöriessä ympärillä. Näen myös egyptiläisten hieroglyyfien heräävän henkiin ja esittävän kohtauksia, ja näen kreikkalaisten maljakkojen hahmot kirkkaina ja kineettisinä. Se kaikki on hyvin kaunista. Siitä on tullut niin monimutkaista, että silmieni voi olla vaikeaa ja väsyttävää katsella niitä, vaikkeivät silmäni todellisuudessa näe niitä. Rakastan tarkkailla tätä, mutta onko näkemälläni muuta tarkoitusta kuin poikkeuksellinen kauneus? –AJ, USA

Vastaus:

Yksi tapa jolla sielut kommunikoivat universumissa, on käyttää kuvioita, joita näet ja tunnet. Tutkimuksena tämä on osa sitä, mihin metafyysikot viittaavat pyhänä geometriana. Yksinkertainen kuvio, kuten symboli joka tunnetaan elämänkukkana, kertoo koko tarinan ei-fyysisen olennon muuttumisesta fyysiseksi.

Kun sieluista tuli fyysinen/ihminen, niillä oli muistoja tavallisesta tavastaan välittää informaatiota, ja ne käyttivät noita esityksiä koristelemaan varhaista keramiikkaa, rakennuksia ja kirjoitettuja materiaaleja. Aivan kuten musiikki voi olla yksi instrumentti, joka soittaa melodian, tai orkesteri joka täyttää universumin monimutkaisilla harmonioilla, näet monia muunnelmia noista keskusteluista.

Koska olet fyysisessä elementissä, näet vain fyysisiä esityksiä. Saat eniten irti kokemuksistasi puhdistamalla mielesi ennakkokäsityksistä ja antamalla itsesi tuntea ja uppoutua sekä siihen, mikä on näkyvää, että siihen mikä ei ole näkyvää.

Astut fyysisen ja ei-fyysisen väliseen ulottuvuuteen, jossa ovat myös ne sielut, jotka ovat käytettävissä ihmisten auttamiseen. Pyydä, että ne auttavat sinua ymmärtämään, mitä havaitset. Meditatiivinen tila jossa mielesi on hiljaa, parantaa kokemusta. Nauti.

Kysymys:

Mestarit, olin noin kaksi vuotta spiritistiryhmässä, ja nyt se on osaltani ohi. Nyt luen ja seuraan mieluummin mestarien, enkelien ja arkkienkelien opetuksia, jota luen henkisistä kanavoinneista. En kuitenkaan pysty jättämään tätä aiempaa elämää taakse. Onko minulla vielä jotain opittavaa siitä? Ja vielä kanavoinnista – olen pystynyt tekemään sitä vähän joskus aiemmin, mutta pelkään kuitenkin, että se oli vain mieleni puhetta. Voitteko vahvistaa, oliko tämän kokemus kommunikointia korkealla olevien olentojen kanssa vai oliko se oikeasti mieleni? –Anderson, Brasilia

Vastaus:

Kaikki sielut tuovat itselleen asioita, joita ne haluavat kokea. Henkinen matkasi altisti sinut spiritualismin energioille, ja vaikka ryhmäsi yksittäiset harjoitukset eivät resonoineet hyvin kanssasi, energia jolle altistuit, avasi yhteytesi ei-fyysiseen maailmaan ja auttoi sinua kehittämään mahdollisuuksia.

On monia tapoja oppia kyvyistäsi ja monia opettajia, joilta oppia, sekä kirjoitusten kautta että henkilökohtaisesti. Mikään tietty suunta ei ole parempi kuin toinen. Tärkeää on tuntea, mikä värähtelee samalla tavalla kuin sinä tiettynä aikana. Ei ole välttämätöntä valita yhtä suuntaa ja olla koskaan poikkeamatta tuolta kurssilta. Elämä on sarja muutoksia ja mutkia. Älä pelkää kokeilla.

Kun meditoit ja vastaanotat kommunikointia oppailtasi ja korkeammalta itseltäsi (sielu), tämä on yksi kanavointimuoto. Henget auttavat jo sinua elämän neuvoilla. Valo-olennot eivät koskaan sano, mitä tehdä, mutta ne sallivat sinun nähdä vaihtoehtoja.

Kanavointi on ajattelevan mielesi hiljentämistä – sen sulkemista kokonaan – jotta ajatuksesi eivät vaikuta kuulemiisi viesteihin. Koska henget eivät ole fyysisessä muodossa, niillä ei ole kurkunpäätä – ne eivät voi puhua sinulle eri äänellä, joten kuulet ne päässäsi.

Korkeampi itsesi tuo muistoja ja viisautta, jota olet aiemmin saavuttanut, ja tekee sinut tietoiseksi taas siitä. Tietysti havaitset sellaisen omina ajatuksinasi, joka on peräisin piilotajunnastasi. Sinulla on kyky muodostaa nämä yhteydet. Luota itseesi, että se mitä kuulet, on totta sinulle. Testaa sen pätevyyttä sillä, miltä vastaukset saavat olosi tuntumaan.

Kaikki nämä kokemukset antavat uskomusjärjestelmän, jonka avulla voit jatkaa oppimista ja kasvamista, mutta jos ne joskus lakkaavat toimimasta sinulla, sivuuta ne ja siirry eteenpäin.

Kysymys:

Mestarit, olen uskomattoman yksinäinen. En minä, emmekä me pienenä perheenä, pysty luomaan hyvää elämää, jossa on ystäviä ja positiivisia suhteita. Meillä on vain satunnaisia kohtaamisia, ja tuntuu siltä, että jälkeenpäin toiset ihmiset vain unohtavat, että olemme täällä. Minusta tuntuu, että voisimme tällä hetkellä kuolla, eikä kukaan huomasi sitä. Minulla ei ole aavistustakaan, miten valitaan positiivinen vaihtoehto ja saadaan henkistä viisautta tästä. En tiedä, mikä oppitunti tässä on. Olen tarkastellut "en ole riittävän hyvä" ja "en ansaitse" –tunteitani, mutta se ei muuta tätä ongelmaa. Olisin kiitollinen valosta tähän asiaan, jotta voin mennä eteenpäin. –Anne, Norja

Vastaus:

Vaikeutesi kumpuavat tosiaan siitä, mitä tunnet itsestäsi. Tunteesi, ettet ansaitse toisten ihmisten luottamusta ja huomiota, huono omakuva ja itseluottamuksen puute estävät sinua sopimasta toisten joukkoon ympärilläsi.

Sitten kun olet muodostanut yhteyden johonkuhun, siirrät koko fokuksen häneen suhteen säilyttämiseksi. Tunnet, että kun olet liittynyt johonkin ryhmään, on heidän tehtävänsä tehdä seuraava liike. Se on melkein kuin mennessäsi kouluun – sait itsesi sinne, mutta sitten jätit kaikki päätökset ja ohjeet opettajalle etkä ottanut mitään vastuuta tuon kokemuksen tukemisesta tai parantamisesta.

Kun olet toimeton ja odotat, että uudet tuttavasi aloittavat kaiken lisäkontaktin, he saavat sen ajatuksen, ettet oikeasti halua tuntea heitä ja ystävystyä heidän kanssaan, koska sinulla ei ole mitään annettavaa tuohon liittoon. Sinun täytyy olla ennakoiva. Sinun täytyy soittaa heille ja suunnitella kahville tai kävelylle menemistä.

Sinä ja ne joiden kanssa olet kontaktissa, olette kaikki samaa. Kaikki sielut "murrettiin" Lähde-energiasta ja niillä on samat voimat ja kyvyt. Yksi niistä on täydellinen valinnanvapaus. Sinun tapauksessasi valintoihin sisältyy se, miten haluat olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Sinun täytyy alkaa nähdä itsesi suurenmoisena Lähteen osana. Sinulla on aiempia kokemuksia, jotka voit jakaa toisten kanssa, mutta kaikki alkaa itsesi rakastamisesta sen kaiken vuoksi, mitä olet kyennyt kestämään. Kun olet ottanut etäisyyttä ja päässyt pois siitä pelosta, jota olet vetänyt itseesi, päätä olla onnellinen vapaudesta liittyä toisiin. Hankkiudu eroon kaikista negatiivisista epäonnistumisodotuksista, joissa olet roikkunut.

Kysymys:

Mestarit, kun mummuni Clara oli lapsenvahtinamme, hänellä oli tapana kertoa keittiön pöydän ääressä tarinaa siitä, miten hänen isänsä oli murhannut hänen äitinsä, kun hän oli 9-vuotias. Hän lähti kotoa 14-vuotiaana ja meni töihin, kuten sisarensa. Koska kuulin sen lapsena, en koskaan ajatellut kyseenalaistaa sitä. Aikuisena oivalsin sen seuraamukset, mitä hän oli sanonut. Vuosia myöhemmin sain tietää, että isomummuni oli kuollut haimatulehdukseen ja Clara oli ollut silloin 15-vuotias, ei 9. Sisareni Marilyn sanoi, ettei mummumme ole kertonut koskaan tuota tarinaa. Lapsuusmuistoni oli konkreettinen, ei fantasiaa. Keskustellessa me sisarukset olemme ajatelleet, että kenties elin kasvaessani vähän eri ulottuvuuksissa kuin nykyinen ja kuulin tarinoita jossain niistä. Sisareni DJ ehdotti, että kuulin itse asiassa telepaattisesti Claran ajatukset hänen äitinsä kuolemasta. Mikä on totuus? –Margaret, USA

Vastaus:

Ollessaan lapsenvahtinanne Claralla oli monia muistoja lapsuudestaan, ja jokainen niistä oli vähän eri versio totuudesta. Hän tunsi vanhempiensa hylänneen hänet ja halusi antaa tunteistaan syyn heille. Hänen äitinsä oli sairaanloinen siitä lähtien, kun Clara oli 9-vuotias, joten silloin hänen maailmansa alkoi hajota. Hän samaistui aina enemmän sinuun kuin sisariisi, joten hän "uskoi" pelottavat muistonsa sinulle eikä heille.

Clara oli uneksija ja hänellä oli vilkas mielikuvitus, ja hän veti sinut siihen vaihtoehtoiseen ajattelutapaan, joka teki hänestä selviytyjän traagisesta ja kaoottisesta lapsuudestaan. Saatoit olla hyvin murheellinen lapsena, ja tämä ruokki Claran tunteita, koska hän samaistui tämäntyyppiseen energiaan. Kaikessa siinä intensiivisyydessä josta nautit, sinut imettiin tähän negatiiviseen korvikkeeseen siitä todellisuudesta, jonka hän oikeasti koki.

Sisaresi olivat huolettomampia eivätkä halunneet osallistua mihinkään, mikä ei ollut "pörröistä", pehmeää ja onnellista. Claran negatiiviset värähtelyt menivät suoraan heidän ylitseen, kun he leikkivät leluillaan. Sinä istuit haltioituneen tarkkaavaisena. Jakaessasi osan Claran mielikuvitusta omasta lapsuudestaan, pystyit auttamaan häntä näkemään sen, miten hän ajatteli asioiden olleen, kivana tarinana ja jonain sellaisena, josta hän voi päästää irti.

Todellisuus on erilainen joka ihmisellä. Se riippuu siitä, minkä hyväksyt todenperäiseksi itsellesi ja miten tulkitset asemasi tuossa tilanteessa. Kun sinulla on uni, joka toistaa näkemääsi elokuvaa tai lukemaasi tarinaa ja asettaa sinut hahmoksi siihen, eikö siitä silloin tule todellisuutta sinulle? Kyllä, jossain määrin tunnet sen osaksi elämääsi.

Anna sen, mikä resonoi ja tuntuu oikealta sinulle, tulla hyväksytyksi osaksi sinua. Älä ripustaudu siihen, mitä toiset yrittävät väittää omaksi todellisuudekseen. Näet asiat omasta perspektiivistäsi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.9.–20.9.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 13.10.2016 09:18

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
13.9.–20.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, haluaisin kysyä, kuka loi järjestelmän, jossa sielujen on tultava Maahan oppimaan. Tulemmeko takaisin Maahan käsittelemään aiemmista elämistä jäänyttä traumajälkeä? Ovatko avaruusolennot luoneet uudestisyntymäkierron vain omaksi huvikseen? Onko scientologiassa yhtään totuutta? –Luciana, Australia

VASTAUS:

Kaikkien ihmisten voimaannuttava voima on heidän ikuinen sielunsa. Sielut ovat Lähde-energian osia, jotka irrotettiin, jotta Lähde voisi kokea fyysisen tilanteen, jossa olisi puolet positiivista rakkausenergiaa ja puolet negatiivista täydellisyyden vastakohtaa.

Ennen tuota jakautumista Lähde oli kaikkialla ja kaikki ja se oli ehdottomassa rakkaudessa ja täydellisyydessä. Se halusi tietää ja ymmärtää, mitä se ei ollut, mutta se tiesi, että tämä olisi mahdotonta sen täydellisyystilassa. Sielut jotka se irrotti itsensä osiksi, tulivat maailmaan, joka oli luotu kaksinaisuudeksi, jotta jokainen voisi valita täsmälleen sen, mitä halusi kokea.

Lähde ja sielut itse päättivät, miten voisivat parhaiten oppia. Päätettiin, että ne tulisivat muistamatta todellista olemustaan, jottei joka tilannetta jonka ne kohtasivat, pilaisi se tieto, että ne olivat oikeasti täydellisiä. Siis vastauksena kysymykseesi, Lähteen kaikki osat loivat tämän järjestelmän – sinä mukaan luettuna.

Avaruusolennoilla ei ollut mitään tekemistä kierron kanssa, koska nekin ovat sieluja, joilla on humanoidikokemus, vaikkei se olekaan kaksinaisuudessa. Sielut itse päättävät ennen tulemistaan, mitä ne kohtaavat kussakin inkarnaatiossa. Joskus kyse on jonkin sellaisen uudelleentutkimisesta tai loppuunsaattamisesta, minkä ne aloittivat toisessa elämässä, mutta tuo päätös on niiden vapaa valinta.

Scientologia on L. Ron Hubbardin luomus ja nauhoitus kokemuksistaan ja tutkimuksistaan. Se mikä salli hänen saavuttaa tietoisuustason, jonka hän väitti itsellään olleen, saattaa toimia tai olla toimimatta jollakin toisella. Löydät scientologian kehityksestä monia ristiriitaisuuksia, koska Hubbard kokeili eri menetelmiä, havaitsi, etteivät ne toimineet, tai kyllästyi niihin ja sitten hän siirtyi toisiin prosesseihin.

Salli omaa valinnanvapauttasi käyttäen intuitiosi ja sisäisten tuntemustesi sanella, mikä on oikein sinulle. Saatat löytää joka uskonnosta, kultista ja organisaatiosta jotain, joka auttaa sinua etenemään ymmärrystä kohti. Varo "ostamasta" koko pakettia, ellei jokainen osa resonoi kanssasi.

KYSYMYS:

Mestarit, minulla on ystävä, joka on luonut itseensä eri tietoisuuden, joka on lähtöisin hänen sielustaan. Hän kamppailee päivittäin tasapainon löytämisessä. Miten se on mahdollista? Voiko hän olla erillään siitä? Miten he voivat taas yhdistyä? Onko se opas? –Jeane, USA

VASTAUS:

Ystäväsi kärsii monipersoonahäiriöstä ammattipsykiatrien terminologian mukaan. Henkisenä sairautena hän on tekemisissä sielutietoisuutensa osien kanssa, jotka ovat irtautuneet hänen pääidentiteetistään tässä elämässä. Eroaminen tapahtui seurauksena vaikeista elämänoppitunneista, jotka olivat ylivoimaisia hänelle ja saivat hänet erottamaan pois osan tietoisista muistoistaan, jottei hänen tarvitsisi käsitellä niitä.

Kun hän on saanut valmiiksi valtaosan muista elämänoppitunneista, jotka hän valitsi tähän elämään, hänen korkeampi itsensä (sielu) on sallinut näiden piilotettujen osien päästä ääneen, jotta hän tulisi tietoiseksi niistä ja näkisi, mitä hän voisi tehdä ymmärtääkseen niitä ja karkottaakseen (yhdistyä jälleen) ne kerta kaikkiaan.

Aivan kuten muutkin oppitunnit, jotka selvisivät niiden heijastamista peloista ja epäilyistä, tämä sielusirpale teki itsensä tunnetuksi tunkeutumalla hänen tietoisuuteensa. Tämän oppitunnin saamiseksi loppuun hänen täytyy käydä uudestaan siinä, mikä aiheutti tämän jakautumisen, ja oppia ymmärtämään se.

Työskentely henkisesti suuntautuneen hypnoterapeutin kanssa olisi helpoin ja mahdollisesti nopein tapa ratkaista tämä ongelma. Yksin hän voisi käyttää itsehynoosia tai syvää meditaatiota päästäkseen paikkaan, jossa hän voisi keskustella näiden sielunsa osien kanssa. Tarkoituksena on löytää se, miksi hän vastustaa integroitumista, ja saavuttaa ymmärrys siitä arvaamattomasta oppitunnista, joka aiheutti tämän tilan.

Se ei ole erillinen sielu, vaan osa ystäväsi sielua. Työtä tekemällä se voi liittyä kokonaisuuteen ja hän voi siirtyä eteenpäin yhtenä olentona. Se ei ole opas. Oppaat ovat sieluja, joilla on ainutlaatuisia kokemuksia, jotka eivät liity mitenkään ystävääsi.

Tämä integroituminen on yksi oppitunti, jota hän etsi. Hänen täytyy vain tunnistaa jakautumisen syy, käsitellä energiat, jotka laukaisevat sen jatkumisen, ja valita olevansa kokonainen.

Kysymys:

Mestarit, olenko ainoa, jonka täytyy käsitellä minun ja aviomieheni välistä ongelmaa? Olen yrittänyt löytää tavan olla kiinnittämättä huomiota mieheeni, kun hän katselee toisia naisia, mutten ole onnistunut. Mitä minun tai meidän täytyy oppia? Miksi en voi vain luopua omasta käyttäytymisestäni? Meditointi on auttanut minua, mutta joskus en voi vain mitään negatiivisille ajatuksille miestäni kohtaan, kun tunnen hänen energiansa toisia naisia kohtaan. –Annam, Suomi

VASTAUS:

Halusit tutkia mustasukkaisuuden eri puolia tässä elämässä. Käsittelet myös itseluottamuksen ja itsearvostuksen puutetta ja kyvyttömyyttä puolustaa itseäsi ja kertoa tunteistasi. Hän ei aio muuttaa vaeltelevaa luontoaan, joten sinun täytyy käsitellä yksin se, mikä vaivaa sinua. Hän ei näe mitään väärää käyttäytymisessään.

Tunteidesi parantamiseksi, kysy ensin, mikä vaivaa sinua eniten. Näet kaiken, mitä hän tekee, tuomiona omasta arvostasi ja hänen halustaan sinua kohtaan. Ainoa mielipide itsestäsi, joka on tärkeä, on se, miltä sinusta tuntuu. Jos luotat itseesi siinä, kuka olet, hänen arvostelunsa merkitsee vain, että hänellä on jokin mielipide.

Silloin kun ihminen on enemmän huolissaan toisten mielipiteistä kuin omasta arviostaan, hän sanoo itselleen ja maailmalle, että toisten ihmisten ajattelu on tärkeämpi kuin hänen omansa. Sinun täytyy arvostaa itseäsi. Siirrä sivuun se, mitä toiset sanovat ja ajattelevat, ja arvosta sitä, kuka olet.

Kerro miehellesi, että hänen käyttäytymisensä on hyvin epäkunnioittavaa sinua kohtaan ja haluat hänen muuttuvan. Hän puolustautuu, mikä kertoo sinulle, että hän tiedostaa, ettei hänen toimintansa ole sellaista, kuin sen pitäisi olla. Katso, pystytkö selvittämään tämän kunnioituksenpuutteen. Jos et, sinun täytyy päättää, miten paljon olet vielä valmis kestämään.

Sinulla on valinnanvapaus jäädä tai lähteä – sietää epäkunnioitusta tai lopettaa suhde ja siirtyä eteenpäin.

KYSYMYS:

Mestarit, miten voin saada sen tapahtumaan, että astraalimatkustajien ja ns. henkimaailman mestarien sieluidentiteetin toteuttaminen estettäisiin? Nyt näyttää selvältä, että ihmiskunnan viholliset löytyvät tämäntyyppisistä ihmisistä? Miten voimme tuhota heidän sieluidentiteettinsä? Miten voisimme vangita heidän sielunsa ja kuluttaa heidän sieluenergiansa käyttämällä sitä esim. teolliseen toimintaan? –David, USA

VASTAUS:

Taidat olla vähän tuomitseva? Miten tiedät, ettei jokainen näistä sieluista osallistu yhteishankkeeseen monien muiden sielujen kanssa, myös oman sielusi? Jokainen sielu joka harjoittelee, voi oppia astraalimatkailun hyödyntääkseen oppitunteja, joita on opittu aiemmissa elämissä, auttaakseen kanssamatkustajiaan oppimaan tässä kaksinaisuudessa tai parantaakseen omaa oppimistaan. Sana "mestari" viitaa sieluun, joka on viettänyt monta elämää opetellen tietyn ihmispiirteen kaikki mahdolliset puolet voidakseen auttaa niitä, jotka opiskelevat tuota ominaisuutta maakokemuksissaan.

Miten tulet siihen johtopäätökseen, että nämä opinhaluiset sielut ovat ihmiskunnan vihollisia? Sielut tulevat osaksi ihmiskuntaa oppiakseen kaksinaisuudesta, joka on maan päällä. Ne tulevat nähdäkseen, ymmärtääkseen ja saadakseen viisautta itse valitsemistaan oppitunneista, ja ainoa tapa oppia tuollainen positiivinen oppitunti on tarkkailla sen negatiivista vastakohtaa. Niiden oma ennakkosuunnittelu luo tämän, ei joku toinen sielu, joka on kulkenut edellä.

Sielut eivät ole fyysisiä, ja siksi niiden on mahdotonta integroitua fyysiseen koneistoon. Koska sielut ovat Lähteen osia, ne ovat ikuisia eikä niitä voi tuhota. Sielun muistin tai identiteetin "pyyhkimiseksi" pitäisi muuttaa Lähde-energian ja kaiken sen rakennetta, mikä virtaa tai on virrannut tuosta lähteestä – myös sinun.

Kaikki ideasi sopivat kivasti tieteiselokuvateoreemoihin, mutta ei sielun matkaan, joka suoritetaan reinkarnoitumalla. Miltä sinusta tuntuisi, jos joku päättäisi, että sinun ideasi ovat vaarallisia ja mielestäsi pitäisi pyyhkiä kaikki, mitä olet koskaan ajatellut ja kokenut, jottet enää pysty vaivaamaan ihmisiä yritykselläsi sanella, mitä toisten sielujen pitäisi oppia?

KYSYMYS:
Mestarit, aiheuttavatko langattomat laitteet (kännykät, langattomat reitittimet, ihmisen tekemät sähkömagneettikentät yleensä) terveysongelmia? Vai onko sähkömagneettisäteily haitallista vain, jos uskomme sen olevan? –Hanna, Suomi

VASTAUS:
Sähköenergia kontrolloi, ohjaa ja moduloi ihmiskehon fyysisiä osia. Langattomat laitteet jotka mainitsit, sekä korkeajännitekaapelit, jotka kuljettavat massiivisen määrän sähköä, voivat todella vaikuttaa ihmiskehoon. Vaikutusmäärä liittyy kovasti henkilökohtaiseen kehorakenteeseen. Aivan kuten jokainen ihminen voi kestää eri määrän lämpöaaltoja (kuumuus), sama pätee näihin sähkömagneettiaaltoihin.

Yksi tekijä joka vaikuttaa kännyköiden ja Bluetooth-laitteiden käytössä, on henkilön kallon paksuus. Luu antaa tietyn turvallisuuden estäessään sisään tunkeutuvaa määrää. Toinen tekijä on aallon voimakkuus ja kesto. Kolmas on ihmisen herkkyys häiritsevälle energialle. Ja neljäs on ihmisen halu kokea tiettyä sairautta tai vaivaa elämässään. Kaikkiin näihin yksittäisiin tekijöihin vaikuttaa lisäksi sielun uskomukset.

Muiden sähköaaltojen ja –säteilyn osalta täytyy ajatella kehorakennetta. Pikkuruisiin kehittyviin sikiöihin ja vauvoihin voi vaikuttaa dramaattisesti sähkömagneettisäteily, joka kehottaa herkkiä soluja jakautumaan silloin, kun niitä ei ole ohjelmoitu siihen (aiheuttaen kasvainmuodostelmia), tai tavalla joka ei ole normaali siinä vaiheessa (aiheuttaen syntymävikoja).

Ihmiset ovat hyvin voimakkaita tuodessaan kokemuksia itselleen. Jos ajattelet jotain liikaa, universumi on varma, että pyydät saada tuon kokemuksen – ja pum! saat sitten sen. Sama pätee, jos sanot: "Minun ei tarvitse kokea sitä", ja sitten et altistu sille, jos tämä ei ole elämänoppituntisuunnitelmiesi vastaista.

Sen tiedostaminen, että nämä aallot voivat olla haitallisia ihmiskeholle, on hyödyllistä itsesi suojelemisessa. Sen tietäminen, missä korkeajännitekaapeleita kulkee, ja oleminen sallimatta lastesi leikkiä niiden alla, vähentää altistusmäärää. Sen ajan rajoittaminen, minkä Bluetooth-laite on korvassasi suoraan ohimon vieressä, estää mahdollisesti aivokasvaimia. Sinun ei tarvitse pelätä kaikkea altistusta, mutta kohtuus on viisas päätös, kuten rasvaisessa ruuassa.

KYSYMYS:

Mestarit, näen, että ihmisillä on fantastisia kokemuksia enteogeenien kanssa. Minulla ei ole koskaan ollut tuollaisia kokemuksia ja tunnen tiettyä vastenmielisyyttä tässä kaikessa. Täytyykö minun haluta ehdottomasti sitä vain eikö se ole minun tieni? Kaipaan yhteyttä mentoreihini, tähtiveljiini ja olla valotyöntekijä. Mikä estää minua saavuttamasta tätä? Matkakumppanin (jin) tapaaminenko, jotta kehitetään yhdessä itsetuntemusta, henkisyyttä, seksuaalisuutta ja kundaliinia? –Vinicius, Brasilia

VASTAUS:

Sielu ei tarvitse ulkopuolista apua valaistumisen saavuttamiseen, yhteyden muodostamiseen oppaidensa kanssa tai Lähdeolemuksessa olemiseen. Kaikki asiat voidaan saavuttaa kärsivällisyydellä, harjoittelulla, puhtaalla aikomuksella ja hyväksymällä, että se on mahdollista.

Minimi mikä tarvitaan "Jumalatietoisuudessa" olemiseen, kuten useimmat kannattajat kutsuvat sitä, on sulkea ajatteleva mielensä ja antautua tiedostamattomalla, tuntevalle osalleen. Ne jotka tekevät tämän käyttämällä enteogeenejä, joita kutsutaan myös tajunnanlaajentajiksi, sallivat kehoaan, mieltään ja fyysisiä prosessejaan muutettavan kemiallisesti niin, että tämä estää tietoiset ajatukset ja kehokontrollin.

Fyysiseltä itseltä katoaa silloin estot ja se saa voimantunteen, että se voi tehdä mitä tahansa, olla mitä tahansa ja tietää kaiken. Tämä saa aikaan sen, mitä uskonnon harjoittajat jotka käyttävät näitä aineita, kutsuvat sisäisen Jumalan kokemiseksi. Itse asiassa siinä riisutaan pois kaikki ihmisvarusteet ja tunnistetaan energeettinen sielu todelliseksi identiteetiksi.

Samaan pisteeseen on mahdollista päästä syvässä meditaatiossa ilman kemiallista stressiä – vatsakrampit, puhdistuminen kummastakin päästä ja muiden kehotoimintojen menettäminen. Pelko on estänyt sinua saamasta positiivisia tuloksia mistään näistä kokeiluista. Sinun on antauduttava täysin prosessille, käytät sitten kemikaaleja tai meditaatiota.

Haluat jonkun ottavan sinua kädestä ja näyttävän sinulle helpon tavan päästä sinne, minne haluat mennä. Ongelmana on, että se mikä toimii yhdellä ihmisellä, ei ehkä toimi toisella. Meditointi on paikka oppaidesi tapaamiseen. Anna niiden sitten auttaa sinua menemään vielä syvemmälle, saavuttaaksesi tuon täydellisen yhteystilan jumalvoiman ehdottoman rakkauden kanssa.

Kokeile käyttää musiikkia itsesi nostamiseen Maan tiheyden yläpuolelle. Mene eteenpäin ilman erityisiä odotuksia siitä, mitä tapahtuu, ja lennä rytmin mukana. Puhdista mielestäsi kaikki henkilökohtaiset ajatuksesi ja etsi aistimuksia muiden sielujen liittymisestä mukaan matkallesi. Ole kärsivällinen silloin, kun lipsut takaisin matkasi tuomitsemiseen. Aloita alusta ja leiju kehostasi energiaan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.9.–4.10.2016 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 17.10.2016 05:58

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
27.9.–4.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, tapasin viime vuonna internetissä erään kaverin ja meillä näyttää olevan suuri henkinen yhteys. Alkukuukausina tunsimme paljon kemiaa, mutta sitten hän alkoi työntää minua pois vähän. Ymmärrän, että hän haluaa olla vapaa, mutta tunnen rakkautta sydämessäni ja tulemme toimeen niin hyvin, että kenties hän on se oikea. Minusta tuntuu, että opin paljon. En tiedä, annanko enemmän arvoa, kuin minun pitäisi. Joskus minusta tuntuu, että minua käytetään hyväksi, koska autan häntä opinnoissa ja työssä. Kun olen surullinen ja pysyttelen poissa, hän näyttää pelkäävän, että katkaisen yhteyden häneen, ja yrittää tehdä kaiken taas hyväksi. En voi olla vihainen kauan. Yritän vain jatkaa tätä nähdäkseni, mitä tapahtuu. –M., Brasilia

VASTAUS:

Haluat epätoivoisesti löytää romanttisen kiinnostuksenkohteen ja olet fiksoitunut internet-kamuusi. Hän johti sinua harhaan alussa, koska hän tunsi tarpeesi viestien kautta. Kemia mitä luulit tuntevasi, oli joku, joka kertoi sinulle juuri sen, mitä halusit kuulla. Hän pohjusti sinua tulemaan riippuvaiseksi hänen sanoistaan, jotta alkaisit tehdä työtä hänen hyväkseen.

Halu pysyä vapaana johtuu siitä, että hän on jo sitoutunut toiseen lihassa eikä halua rakkaudenkipeää koiranpentua häiritsemään sitä millään muotoa. Olet seurannut hänen ohjeitaan kirjaimellisesti ja hän nauttii kontrollista, joka hänellä on sinuun. Jos tämä riittää tyydyttämään rakkaustarpeesi, jatka tätä yksipuolista suhdetta.

Itsetuntosi on niin huono, että pelkäät henkilökohtaisia kontakteja. Tunnet, että ihmiset puhuvat sinusta ja paheksuvat sitä, mitä teet, sanot tai pidät päälläsi. On helpompaa puhua ihmisille etäältä. Yrität jatkaa tätä, koska se on kaikki, mitä sinulla on tällä hetkellä. Hän pelkää sitä, kun et puhu vähään aikaan, koska hän käyttää sinua tekemään asioita puolestaan eikä hän halua menettää sinua resurssina.

Tee itsellesi palvelus ja mene ulos ystävien kanssa, jollekin klubille tai jonkinlaiseen tilaisuuteen. Tiedä, kuka olet yksilönä, ja sitten et enää pelkää, mitä toiset ehkä ajattelevat sinusta. Jos sinusta ei tunnu mukavalta nykyisten ystävien kanssa, mene jonkinlaiselle kurssille – jooga, taide, musiikki – ja esittele itsellesi todellinen maailma kybermaailman sijasta.

KYSYMYS:

Mestarit, olen keski-ikäinen nainen. Lapsuudesta saakka olen osannut ennustaa asioita, nähnyt unia, jotka toteutuvat myöhemmin, ja estänyt tiettyjä asioita tapahtumasta. Olen aina ollut sairas ja huonovointinen, ja vauvasta noin 12-vuotiaaksi minulla oli raju epilepsia, joka kulutti elämääni, ja sitten se vain loppui. Minulta on poistettu kohtu ja leikattu selkä. Opiskelin sairaanhoitajaksi, mutta en nyt voi tehdä mitään fyysistä. Kuolema on aina ympäröinyt minua – suurin osa sukulaisista ja entisistä kumppaneistani on kuollut. Tunnen ihmisten energiat ja ihmiset etsivät AINA apua minulta, myös vieraat. Minulla on ollut tämä voimakas kiinnostus ja yhteys metafyysiseen, asioiden henkiseen puoleen. Niinpä kysymykseni on, voisiko minusta tulla parantaja? Mikä tehtäväni voisi olla täällä maan päällä? –Heli, Suomi

VASTAUS:

Kaikilla sieluilla on sama tehtävä fyysisessä muodossa ollessaan: oppia oppitunnit, jotka ne valitsivat ennen tuloaan, ja tutustua siihen, millaisen olemuksen sielu sisältää. Sinun oppitunteihisi sisältyvät fyysiset vaivat ja sen ymmärtäminen, etteivät ne määrittele, kuka olet. Jotkut ihmiset joilla on vaikeuksia, antavat sairautensa määritellä, keitä he ovat ja miten he ovat vuorovaikutuksessa ympärillä olevien kanssa. Sinä näit jokaisen tilasi jonain voitettavana, samalla kun elit elämääsi.

Työhön jonka kuvittelit elämällesi, sisältyy energia ja ulottuvuuksien välinen kommunikointi. Fyysinen keho parannetaan harmonisoimalla eri kehotoiminnot, niiden palauttamiseksi siihen malliin, josta ne aloittivat. Olet tiedostamatta tehnyt tätä itsellesi, ja välität energiaa toisille auttamaan heitä. Toisin sanoen, olet tehnyt parannusta jo aika kauan. Tämä kyky välittää energiaa toisille on se syy, miksi vieraat tuntevat vetoa luoksesi – he tuntevat, että olet parantava paikka.

Ei ole täydellistä tapaa tasapainottaa keho, yhtä ainoaa energiaparannusmuotoa. Niihin kaikkiin liittyy universaalin elämänvoimaenergian käyttäminen epäharmonisten osien uudelleenjäsentämiseen. Mitään erityiskoulutusta ei tarvita tähän kykyyn. Energian aktivoivan ihmisen aikomus sekä vastaanottajan aikomus määräävät tapahtuvan muutos- tai parantumismäärän.

Ne joiden kanssa olit läheinen ja jotka ovat tehneet siirtymän, ovat käytettävissä avuksi, jotta tunnet tuon energiavirran. Lue vähän olemassa olevaa materiaalia eri menetelmistä, jotka ovat toimineet toisilla, ja kehitä oma yhteytesi tuohon virtaan. Harjoittele, ja tuo taito on sinun.

KYSYMYS:

Mestarit, päässäni on ääni, joka kertoo minulle jatkuvasti, että tietty mies rakastaa minua. Olin rakastunut häneen useita vuosia, mutta hän päätti olla aloittamatta suhdetta kanssani. Tiedän nyt, ettemme mene koskaan yhteen, ja olen yli hänestä ja haluan siirtyä eteenpäin mieheen, joka on oikea minulle – sellaiseen joka on valmis ja kykenevä olemaan kanssani. En ymmärrä, miksi saan edelleen viestejä, että hän rakastaa minua, kun en ole rakastunut häneen enää ja tiedän, ettei hän halua olla kanssani. Miksi tämä tapahtuu? Mitä voin tehdä lopettaakseni sen, koska turhaudun tämän tilanteen järjettömyyteen? –Genny, Australia

VASTAUS:

Olet edelleen hullaantunut tähän mieheen menneisyydestäsi. Piilotajuntasi tietää, että uhrasit paljon aikaa ja energiaa yrittäessäsi saada tämän miehen huomaamaan sinut ja päättämään, oliko hän kiinnostunut sinusta vai ei. Rakensit mielikuvituselämän hänen ympärilleen – talon joka teillä olisi, lapset ja vanhenemisen yhdessä. Kun näet toisen miehen, vertaat mahdollista elämää hänen kanssaan siihen elämään, jonka kuvittelit voivasi saada ensirakkautesi kanssa.

Itse asiassa estät toisia miehiä näkemästä sinua ja kiinnostumasta, koska tämä vertailu kulkee taustalla. Et pysty vetämään puoleesi ja pitämään toista, ennen kuin lakkaat kaipaamasta tätä miestä. Ääni on unelmatilasi, joka edelleen näkee tapoja, joilla voitte olla yhdessä. Vaikka luulet, ettet ole enää rakastunut häneen – enimmäkseen siksi, että tiedät, ettei hän halua sinua – vietät edelleen aivan liikaa aikaa muistoissa.

Ensimmäiseksi sinun täytyy olla enemmän läsnä hetkessä. Aina kun alat ajatella menneisyyttä, vaikkei sillä olisi mitään tekemistä tämän miehen kanssa, katso, mitä näet suoraan edessäsi. Tämä tuo sinut takaisin tähän ja nyt. Tarkkaile puita, säätä, kuka ohittaa talosi, kaikkea mitä tapahtuu nykyhetkessä.

Sielut ovat hyvin voimakkaita kyvyssään ilmentää sen, mitä haluavat. Normaalisti se tehdään tietoisesti, mutta silloin kun historialevy soi taustalla, se voi hukuttaa toiveesi. Ala laitaa kuva haluamastasi miehestä mieleesi – ikä, persoonallisuus, luonteenpiirteet, millaisen elämän haluaisitte rakentaa yhdessä. Projisoi tämä universumiin, ja anna sen myös ujuttautua muistisi kaikkiin puoliin ja peittää asiat, joita et enää tarvitse.

Asiat joita haluat tai sinun tarvitsee kokea, vedetään luoksesi sillä, mitä projisoit nykyunelmanasi. Muotoile, mitä haluat, ja karkota menneisyys.

KYSYMYS:

Mestarit, olen jatko-opiskelija ja tunnen, että tämä kampus on dystopia ja elän helvetissä huonojen ihmisten kanssa. Olen ollut jumissa, täysin yksin ja suunnaton. Joka vuosi elämästä tulee pahempaa. Olenko tehnyt virheen valitessani tämän polun? Mitä voin tehdä merkityksellisen elämän saamiseksi? En näe mitään ideaa elämisessä. Mitä olin aikonut tehdä maan päällä tämän elämän aikana? Auttakaa minua, olen täysin eksyksissä ja oloni on kroonisen kurja! –A., Intia

VASTAUS:

Sinulla on ollut monia elämiä maan päällä ja halusit jotain, joka haastaisi sinut tässä elämässä. Sieluna sinulla on täysi kontrolli siihen, mitä tuot elämääsi. Vedät luoksesi sitä, mitä sinun tarvitsee kokea, voidaksesi toteuttaa omat halusi. Ihmisenä olet langennut yhteiskunnan tuomitsevaan polkuun ja haluat, että sinua johdetaan tai ainakin löydät helpon tavan elää tätä elämää.

Sielun tarkoituksena tulla ihmiselämän negatiivisuuteen on selvittää, miten nähdään jokapäiväisen elämän positiiviset aspektit, jotka on helppoa sivuuttaa, kun säälit itseäsi. Olet hyväksynyt, että tämä on kamala paikka, koska jonkin muun näkeminen merkitsisi, että sinulla on paljon työtä edetäksesi merkitykselliseen elämään, jota etsit.

Jokainen tulkitsee jokapäiväisen elämän kokemustensa ja uskomustensa perusteella. Jos kokemuksesi tuomitaan – ja omassa tapauksessa näet ne kaikki pahoina – niin tulevaisuus näyttää ankealta. Uskomuksesi peilaavat sitä päätöstä, että mikään ei ole mitään muuta, paitsi katastrofaalista ja maailma on sinua vastaan. Ellet muuta tapaasi nähdä maailman, elämäsi pysyy entisellään.

Jokainen ihminen luo oman todellisuutensa. Kun katsot aluetta ympärilläsi ja näet dystopian, katsot yli kaiken sen, mikä on positiivista ja osoittaa tietä toiseen suuntaan. Tule pois mielestäsi, joka sanoo, ettei elämässäsi ole mitään, mistä pidät.

Kuvittele, mitä haluaisit maailmaasi. Katso ympärille ja löydä asioita, jotka tuntuvat sinusta mukavilta, vaikka näyttäisivät siitä asiayhteydestä irrotetulta, mitä olet nähnyt aiemmin. Aina kun tunnet vain negatiivisuutta, tiedä, että ennakkoluulosi kätkevät positiiviset vaihtoehdot. Etsi onnellisuutta ja iloa – se on aivan siinä, mutta sinun täytyy tuoda se valoon.

KYSYMYS:

Mestarit, elän miehen kanssa, joka on ärsyyntynyt ja tappelee aina kanssani. Meillä on melkein 8-vuotias lapsi, joka ei enää kestä elää hänen kanssaan. Energiani on matala hänen läsnäollessaan ja hän tekee minusta masentuneen. Olen kadottanut turhamaisuuden ja arvokkuuden, mutten voi lopettaa suhdetta, koska pelkään häntä. Hän on aggressiivinen ja hullu ihminen, joka teeskentelee olevansa henkinen ja herkkä. Itse asiassa hän lukee monia kirjoja ja tietää asioita teoriassa, mutta hän ei sovella tuota rakkautta kotonamme. Miksi valitsin tämän elämänoppitunnin? Onko jotain rukousta tai visualisointia, jotta asiat tapahtuisivat helpommin? Täytyykö minun elää tämän kanssa ikuisuuden? –Thaiz, Brasilia

VASTAUS:

Valitsit tämän elämänoppitunnin, jotta voisit tutkia niitä ongelmia ja esittää niitä kysymyksiä, joiden kanssa kamppailet tällä hetkellä. Näet, että on useampi tapa katsoa jokaista tilannetta ja että sinulla on vapaus valita, mitä siedät. Yrität tunnistaa, mitä vahvuuksia sinulla on sisälläsi ja onko sinulla itseluottamusta tehdä päätös, joka muuttaa elämäsi ja lapsesi elämän.

Halusit kokea jonkun kontrolloitavana olemisen ja nähdä, tajuaisitko, että jääminen tähän tilanteeseen tai siitä lähteminen on täysin hallinnassasi. Pelkäät häntä, mutta on järjestöjä, jotka auttavat sinua eroamaan hänestä ja suojelemaan lastasi, jonka persoonallisuus alkaa muuttua stressin alla.

Luulet, että olet yksin tässä pulmatilanteessa, mutta sitä tapahtuu aivan liian usein. Sinun täytyy vain päättää puhua suoraan ja tehdä jotain – sekin on osa oppituntia. Olet Lähteen osa ja sinulla on kaikki voimat ja kyvyt, jotka syntyvät tuosta alkuperästä. Käyttääksesi luontaisia kykyjäsi, sinun täytyy vain hyväksyä, että niitä on ja että voit käyttää niitä tulevaisuutesi määrittämiseen.

Joku joka luulee olevansa henkinen, mutta käyttäytyy kuin energiavampyyri ja elää negatiivista elämää, on kaikkea muuta kuin henkinen. Älä kuuntele tarinoita, joita sinulle syötetään. Luota sisäisiin tuntemuksiisi siinä suunnassa, jota sinun täytyy seurata.

Voit visualisoida ja ilmentää erilaisen elämän itsellesi, jos tuot ulos rohkeuden, joka on sisälläsi. Luota itseesi ja siihen, minkä näet seuraavana askeleenasi. Voit muuttua, mutta vain jos olet valmis tekemään tuon päätöksen itse.

KYSYMYS:

Mestarit, soitin intuitiiviselle valmentajalle kuukausi sitten, koska halusin neuvoja esteiden voittamiseen rahan vetämisessä puoleeni ja sen pitämisessä. Se on ollut ISO kamppailun aihe minulle niin kauan, kuin voin muistaa. Hän mainitsi, että suurin osa rahakamppailustani tulee tunteesta ja uskosta, etten ansaitse sitä. Joka aamu kun herään, meditoin nähdäkseni, mitä tulee esiin, ja sitten tuhoan uskomuksia tältä alueelta, joka ei palvele minua. Se tuntuu loputtomalta. Puhelun lopussa tuo valmentaja sanoi, että olen tuhonnut tähän mennessä noin 35% uskomuksista, jotka liittyvät rahassa ansaitsevuuteen. Mitä voin tehdä lopettaakseni tämän oppitunnin ja poistaakseni kaiken, mitä on jäljellä? –Maria, USA

VASTAUS:

Aamurutiinisi antaa sinun nähdä vain ne asiat, jotka jokapäiväinen elämäsi on laukaissut tähän mennessä. Tämä on vain nykytilanteen käsittelyä. Et ole kaivautunut niihin syihin, miksi uskot, ettet ansaitse. Tämä ei keskity ainoastaan raha-asioihin, vaan leviää elämäsi kaikkiin osiin.

Yhdessä tämä ongelma, se usko, että et ole tarpeeksi hyvä etkä pysty rakastamaan itseäsi ja huono itsetunto sabotoivat projektiotasi maailmaan. Energia tai identiteetti jota projisoit, palaa sinulle kaikilta olennoilta, jotka tuntevat, miten näet itsesi. Tämä kaikki tapahtuu nyt tiedostamattomalla tasolla, mutta se on hyvin voimakasta.

Tehdäksesi lopun tästä, sinun täytyy käydä niissä elämäsi ajoissa, jolloin hyväksyit nämä luonteen puutteet kontrolloiviksi. Tämä voidaan saavuttaa hypnoosissa terapeutin kanssa tai itseksesi, syvässä meditaatiossa ja/tai keskusteluilla oppaidesi ja korkeamman itsesi kanssa. Voisit aloittaa prosessin myös pyytämällä, että elät unessa uudestaan ne ajat, jolloin määrittelit ne uskomukset, joita sinulla on tänä päivänä.

Kun tulet tietoiseksi syistä tai juurista samaistumisessasi "puutekäyttäytymiseen", voit analysoida, mitä tunnet noista tapahtumista nyt, ja alkaa vapauttaa sitä valtaa, joka niillä on sinuun. Joka kerta kun tunnet pelon tai epäilyksen jostain asiasta elämässäsi, tämä on ulkoinen merkki pinnan alla olevista uskomuksista. Älä anna niiden jäädä, vaan seuraa niitä "kotiin", kitke ne ja sitten päätä, palvelevatko ne sinua vai kontrolloivat tiedostamattomia ajatuksia. Jos ne eivät palvele haluamaasi kehitystä, kiitä niitä siitä, että ne ovat olleet osa menneisyyttäsi, mutta lähetä ne matkoihinsa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron