Winninger Toni Ann (mastersofthespiritworld.com) Mestarit

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

11.9.–18.9.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 16.10.2018 20:07

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
11.9.–18.9.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, miksi suhteeni äitiin on ollut vaikea syntymästä saakka? Tiedän, että ärsytin häntä vauvana, koska itkin epänormaalin paljon, joten meille ei muodostunut koskaan läheistä suhdetta. Yritin lähentyä hänen kanssaan lapsuuden aikana, mutta hän lähetti minut jatkuvasti pois läheltään ja löi minua käytännössä joka päivä. Onko hänen torjuntansa perussyy siihen, etten pysty lopettamaan tämän kaverin jatkuvaa ajattelemista, jonka kanssa tulin läheiseksi ja joka valehteli jättämällä kertomatta tyttöystävästä? (Eli en käsittele torjuntaa hyvin.) Olimme ensin ystäviä, eikä hän koskaan maininnut tätä. Välittääkö hän minusta ystävänä? Koenko koskaan rakkautta ja turvallisuutta? –Reece, USA

Vastaus:

Valitsemasi pääoppitunti koskee torjuntaa ja sitä, miten pitkälle sallit sen vaikuttaa loppuelämääsi. Äitisi ei koskaan oikeasti halunnut saada lasta, ja kun sinulla oli koliikki, hänellä oli syy torjua sinut. Kun halusit läheistä suhdetta vanhempana, hän pelkäsi, että veisit liikaa aikaa ja vaatisit häneltä liikaa asioita, joten hän pakotti sinut fyysisesti pois. Hänen torjuntansa muuttui hylkäämisentunteeksi.

Kannat torjunnan stigmaa, jonka kaikki voivat tuntea. Ikään kuin ilmoitat: "Osani elämässä on tulla torjutuksi, erityisesti niiden torjumaksi joiden rakkautta tarvitsen epätoivoisesti." Ystäväsi poimi tämän värähtelyn ja ajatteli alitajuisesti: "Hei, voin pitää hauskaa ilman jälkiseuraamuksia, koska tätä hän tuntee tarvitsevansa." Se, ettei hän ollut rehellinen sinulle, vain lisäsi hänen aiheuttamaansa torjuntaa ja petosta.

Mikään ei muutu, ennen kuin ymmärrät oppituntisi ja poistat sen vaikutelman, jota heijastat toiveistasi. Lisää ihmisiä ilmestyy kohtelemaan sinua samalla tavalla. Sieluna sinulla ei ole yhtään negatiivisia energioita, joten on aika antaa ihmisitsesi myös karistaa ne.

Sinun täytyy ensin hyväksyä, että tämä polku oli valittu ja fantastisen ja rakastavan sielusi luoma. Ydinolemuksesi ei ole muuta kuin ehdotonta rakkautta, joka pyrkii jakamaan kanssasi, mutta se on ollut piilossa oppituntisi takana, jonka sallit peittää suurenmoisuutesi.

Sinun täytyy ymmärtää, että kaikki luovat oman todellisuutensa ja oman määritelmänsä ja harhakuvansa omasta maailmastaan. On aika poistaa se negatiivisesti hyväksytty kuva, jota heijastat itsestäsi, ja antaa toisten nähdä sinut.

Näe itsesi maailman halutuimpana ja rakastavimpana ihmisenä, joka on valmis ja halukas jakamaan tuon rakkauden. Kuvittele suhde, joka perustuu jaettuun rakkauteen ja totuudenmukaisuuteen. Avaudu kumppanuuteen, jossa et odota torjumista. Anna torjunnasta, hylkäämisestä ja pettämisestä tulla menneisyyttä. Ilmennä tuo visio ja nauti aidosta onnellisuudestasi.

Kysymys:

Mestarit, kävin hiljattain Bletchley Parkissa (paikassa jossa Enigma-salauskoneen koodi purettiin toisen maailmansodan aikana) ja yllätyin siitä, että ensimmäiset 15–20 minuuttia olin hyvin tunteikas ja pidättelin kyyneliä. Koinko entisen elämän siellä, vai nappasinko energiajäämää, vai oliko se puhtaasti mielikuvitustani? Odotin innolla tuota vierailua enkä odottanut mitään tunnereaktiota. –Elaine, Englanti

Vastaus:

Olet hyvin herkkä yksilö ja poimit enemmän toisilta ihmisiltä kuin useimmat. Sinulla ei ollut elämää Parkissa sodan aikana, mutta vietit siellä kyllä aikaa silloin, kun se oli eri omistajalla. Olit pääpuistonhoitaja 1800-luvun alussa ja tunnistit tuon maaperän energian. Monet rakennukset joita tehtiin sotaponnisteluja varten, halkoivat energiapolkuja, jotka tekivät maaperästä hyvin tuottavan.

Perusenergiavirran lisäksi poimit myös Bletchleyn työntekijöiden puumerkkijäämiä. Turvatoimet olivat äärimmäisen tiukat, ja kaikki tutkivat aina kaikkea, mitä heille sanottiin, nähdäkseen, oliko puhujalla salattu motiivi kysymyksessään. Ollessaan poissa omalta paikaltaan, kukaan ei saanut puhua mistään, mitä he tekivät, edes työtovereidensa kanssa. Ei puhetta edes tauoilla, lounaalla tai vessassa.

Tuottavuuspaine, oli kyse sitten oikein puretuista viesteistä tai salauskoneen käyttämisestä, teki kaikista kireitä, ja heiltä kysyttiin jatkuvasti, voisivatko he tehdä enemmän. Taistelujen ylä- ja alamäet saivat heidät tuntemaan, että tappiot olivat heidän syytään, koska he olivat epäonnistuneet purkamaan koodattuja viestejä. Monet vakavamielisistä työntekijöistä saivat hermoromahduksen jatkuvien pitkien työtuntien ja edistymisenpuutteen vuoksi.

Niiden perheiden, ystävien ja naapurien määrä jotka menettivät henkensä konfliktien aikana, vaati veronsa. He olivat hyvin informoituja tarkoista kuolonuhrimääristä niiden raporttien vuoksi, joita armeija teki. Joidenkin lähteneiden ihmisten sielut tulivat Parkiin ja yrittivät iskostaa kiireentuntua ja katsoa, pystyisivätkö he auttamaan. Muutama on edelleen jäljellä.

Ensimmäinen energiaryöppy jonka tunsit, oli yhdistelmä kaikista näistä toimista tuolta ajalta. Tapahtumien intensiivisyys vaikutti sinuun henki- ja solutasolla. Sitten kun sopeuduit tuohon intensiivisyyteen, pystyit vähentämään sen vaikutusta sinuun. Mikään siitä ei ollut mielikuvitustasi.

Kysymys:

Mestarit, antakaa minulla jokin ehdotus, miten siirryn eteenpäin tässä vaiheessa. Tiedän, että asiat muuttuvat asteittain globaalisti, mutta ennen kuin näitä muutoksia tapahtuu, myös oman osani tekeminen tässä vaikuttaa minuun, ruokaan, terveyteen, koulutukseen … Sama pätee valintojeni tekemiseen tietoisemmin. Joskus minusta tuntuu, että minun täytyy lähteä Brasiliasta luodakseni elämäni haluamallani tavalla – asiat tuottavat täällä aina vain enemmän pettymystä. Tällä hetkellä olen päättänyt olla vegaani, mutta missä määrin meitä petetään kaikessa, myös maaperä on saastunut Brasiliassa. Etsin vain terveellistä elämänlaatua. Tiedän, että pystyn kaikkeen, mihin uskon, mutta tarvitsen resursseja osallistua tälle matkalle ja luoda maailmani tällä tavalla. Tarvitsen opastusta, rakkaat ystäväni. –Patty, Brasilia

Vastaus:

Päätit olla täällä tänä aikana, jotta sinun täytyisi ehkä käyttää erottelukykyäsi oppituntiesi selvittämiseen ja sen päättämiseen, mikä olisi parasta sinulle. Maailman monissa osissa on ongelmia, ja saastuminen on hyvin yleistä. Ensin sinun täytyy päättää, miten paljon annat asioiden vaikuttaa sinuun. Jos keskityt vain negatiivisiin lopputuloksiin, niitä saat aikaan.

Yksi ihmiselämän periaate on täydellinen valinnanvapaus päättää, millainen tuo elämä on. Luot uskomusjärjestelmiä, jotka ovat täydellisiä suunnitelmiesi toteuttamiseen. Elämä kaoottisessa tilanteessa on kuitenkin mahdollinen, ja se voi olla nautittava, jos menet virran mukana etkä jatkuvasti taistele tapahtumia vastaan.

Sinun täytyy ensin määrittää, mitä minimitarpeesi ovat, sitten mitä muuta tarvitaan tyydyttämään sinut, ja viimeksi mitä haluat saada aikaan. Katso, mitä on käytettävissä ympärilläsi, ja jos näitä asioita ei ole siellä, saattaa olla aika kokeilla toista paikkaa.

Tärkeä asia on käydä tämä läpi käyttämällä vain positiivista energiaa. Jos yhtään negatiivisuutta hiipii sisään, älä tee pysyvää muutosta, ennen kuin olet päässyt eroon siitä, tai muuten se tahraa päätöstäsi. Liiku hitaasti, mutta pidä selkeä tavoite mielessä. Emme tarkoita odotuksia, koska ne ovat rajoittavia siinä mielessä, että ne sallivat vain yhden mahdollisuuden. Tavoitteet ovat, kuin sanoisi: "Haluan tämän tai jotain parempaa."

Kysymys:

Mestarit, kauan sitten yritin opettaa eräälle ystävälle, miten ilmentämislaki toimii ja miten ne tunteet ja ajatukset joihin keskittyy, muuttavat todellisuushavaintoa. Hän vastasi surullisena, että hän on luultavasti kykenemätön tekemään sellaista. Hän on kamppaillut kyvyssään ilmaista tunteitaan ja tuntea jotain, jos hän katselee auringonlaskua, jota kohtaan toinen on tuntenut hämmästystä. En pysty taianomaisesti pakottamaan häntä muuttamaan masentavaa ajattelutapaansa. Se on hänen oma polkunsa elämässä. –Marita, Norja

Vastaus:

Sinun ei pitäisi tuomita itseäsi siitä, että olet epäonnistunut taivuttelemaa jonkun ymmärtämään henkistä polkua, silloin kun hän on hyvin kietoutunut yhteiskunnalliseen egotapaan. Jokainen sielu on valinnut erilaisia elämänoppitunteja ja erityyppisiä ihmispersoonallisuuksia oppiakseen lisää itsestään sieluna.

Käyttääkseen todella niitä kykyjä ja voimia, joita yksilö sisältää alkuperänsä vuoksi Lähteen osana, hänen täytyy ensin oppia rakastamaan itseään ja kunnioittamaan jokaisen ihmisen yksilöllistä matkaa. Ystäväsi oli hyvin perusmatkalla negatiivisen ja positiivisen energian eron sekä sen ymmärtämisessä, että hänellä on täydellinen valinnanvapaus kuvitteellisen maailmansa muotoilussa.

Velvollisuutena tuontyyppisessä elämässä on erottaa itsensä siitä standarditavasta, jolla ihmiset käyttävät yhteiskunnassa egoaan. Ego saa yksilön tuomitsemaan, arvostelemaan ja arvottamaan kaiken ja jokaisen, jonka kanssa hän on kontaktissa. Mutta egoa voidaan käyttää myös ymmärtämään, että kaikki ihmiset sisältävät sielun, ja ne ovat tasavertaisia kaikissa asioissa. Tämä on erittäin vaikea käsite sellaiselle, joka ei ole valmistautunut edes hyväksymään, että hän on sielu.

Ystäväsi käsittelee myös oppitunteja, jotka liittyvät itseluottamuksenpuutteeseen ja arvokkuuskysymyksiin. Tämä johtaa masennukseen ja "en pysty siihen" -asenteeseen. Sinun täytyy antaa ihmiselle tuossa tilassa aikaa käydä läpi perusoppituntinsa, ennen kuin hän on valmis uskomaan ja käyttämään aikomustaan ilmentämiseen. Älä anna tämän yhden esimerkin lannistaa yrityksiäsi auttaa toisia.

Kysymys:

Mestarit, olen aina lukenut mallien rikkomisesta ja vastaavista asioista ja siitä, miten sen pitäisi tuoda "uusi elämä". Mutta nyt olen tottunut ajattelemaan, mistä mallista on tarkkaan ottaen kyse ja miksi ja miten se tapahtuu. Vuonna 2016 tunsin, että rikoin joitain malleja, mutta nyt ajattelen, että olin vain vihainen enkä halua elää niin, kuin ennen elin, koska pelkään ja olen kyllästynyt entiseen tapaani tuntea. En tiedä. En halua muutosta pelolla tai vihalla. –Heitor, Brasilia

Vastaus:

Jonkun tapa käyttäytyä ja toimia perustuu niihin uskomuksiin, jotka hän on hyväksynyt ja joita hän soveltaa elämäänsä. Nämä uskomusjärjestelmät tai mallit kontrolloivat tietoisesti tai tiedostamatta yksilön elämän jokaista aspektia. Ne ovat sääntöjä ja määräyksiä, jotka sanelevat reaktiot maailmassa elämiseen ja toisten kanssa vuorovaikuttamiseen.

Useimmat ihmiset eivät tunnista, että nämä valinnat kontrolloivat heitä, koska ne ovat peräisin lapsen kasvatustavasta. Ne tulevat vanhemmilta, opettajilta, uskonnollisilta johtajilta ja yhteiskunnasta yleisesti. Ne ovat kiinni henkilössä, kunnes hän tuntee niiden vaikuttavan epäsuotuisasti ja tuntee tarvetta muuttaa tapaansa reagoida tiedostamatta eri asioihin.

Pettymys, viha, inho ja pelko ovat usein muutoksen käynnistäjiä. Vuonna 2016 päätit, ettei tapasi käsitellä elämääsi ollut enää suotuisa sinulle, joten muutuit. Yksinkertaisesti ilmaistuna, muutit noita uskomuksia, jotka olivat aina ohjanneet käyttäytymistäsi, ja valitsit uusia tapoja käsitellä syntyviä tilanteita.

Kun korvasit nämä uskomukset, rikoit vanhoja kaavoja ja korvasit ne uusilla, jotka olit itse tehnyt. Tätä sielut tulevat maan päälle tekemään. Sinun täytyy tehdä tällainen muutos auttaaksesi itseäsi oppimaan ja käsittelemään elämänoppituntejasi. Siirryt negatiivisesta energiasta positiiviseen.

Kysymys:

Mestarit, kirjoitan teille, koska aina siitä lähtien kun veljeni teki itsemurhan 14-vuotaana kaksi vuotta sitten, minulla on ollut suurta sosiaalista ahdistusta. Olen liian tietoinen ympäristöstäni, ja kaikki toimintani perustuu torjumisenpelkoon. Minulla on syvä tunne, että olen erilainan kuin useimmat ihmiset eikä minun pitäisi olla täällä. Minussa on paljon rakkautta. Yritän olla aina ilman julmia aikeita ketään kohtaan. Kuitenkin vaikka kuinka kovasti yrittäisin, en pysty lohduttamaan itseäni tai vakuuttamaan itselleni, että tämä ahdistus tulee omasta luomisestani. Olen nyt 18-vuotias, mutta olen käynyt läpi mitä synkimpiä ja kamalampia tunteita itseäni ja elämääni kohtaan. Veljelläni ja minulla oli voimakas yhteys, ja tunnen hänen olevan ainoa, joka ymmärtäisi minua tässä. Voisitteko kertoa, teenkö jotain väärin? –Fanny, Alankomaat

Vastaus:

Tunnet veljesi lähdön juontuvan hänen tunteestaan, että ympärillä olevat torjuivat hänet ja vihasivat häntä. Läheisyytesi hänen kanssaan saa sinut ihmettelemään, miksi et nähnyt hänen päätöstään, ennen kuin hän toimi. Mietit myös, oletko matkalla samaan suuntaan.

Olet äärimmäisen herkkä ja olet tuntenut, että ystäväsi eivät tiedä enää, miten sinua kohdellaan veljesi itsemurhan jälkeen. Tämä on ahdistuksesi syy sosiaalisissa tilanteissa. Huomattavin ero on tunteesi, ettet kuulu joukkoon, koska muut eivät ymmärrä menetystäsi, koska he eivät ole kohdanneet sisaruksen kuolemaa.

Olet läsnä tässä maailmassa valinnasta. Päätit haluta tulla tähän elämän, ja niin kamalalta kuin se ehkä tuntuukin, halusit kokea ne tragediat, joita ympärilläsi on. On mahdollista yhdistyä veljeesi toisella puolella. Anna hänen auttaa sinua ymmärtämään, miksi nämä asiat ovat ilmestyneet elämääsi ja miten voit elää niiden kanssa ja oppia niistä.

Ainoa tekemäsi asia jonka voit muuttaa, on asenteesi ajankohtaisiin tapahtumiin elämässäsi. Muista ensin, että olet sielu, jolla on ihmiskokemus oppiaksesi, miten käsitellään negatiivisuutta ja vedetään mahdollisimman lähelle täysin ehdottomasti rakastava elämä. Sielusi ydinolemus on Lähde-energia, josta tulit. Tämä merkitsee, että sinulla on kaikki Lähteen voimat ja kyvyt. Käytä niitä käsitelläksesi surusi, ahdistuksesi ja yksinolemisesi.

Etsi ikätoveriryhmä, jotka ovat kokeneet tämän saman kamalan elämänoppitunnin. Jaa tunteesi heidän kanssaan ja kuuntele niitä vaikeuksia, joita heillä on, ja miten he ovat pystyneet käsittelemään ne. Et ole yksin tässä. Ihmismuodossa on niitä, jotka ymmärtävät, ja henkimuodossa niitä, jotka auttavat, jos pyydät.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.9.–2.10.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 25.10.2018 22:12

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
25.9.–2.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen oppimassa, etten ole yhtä kuin ajatukseni – olen ajatusteni tarkkailija. Niinpä ollessani tietoinen tästä voin alkaa huomata, milloin ajatukseni menevät negatiivisiin kaavoihin. Voin sitten alkaa muuttaa ajatuksiani joksikin positiivisemmaksi ja tarkoituksellisemmaksi. Teen valinnan. Olen miettinyt sairauksia, kuten masennus, alkoholismi, pelaaminen jne. Opimme, että nämä sairaudet voivat olla oire aivojen kemiallisesta epätasapainosta. Niinpä nämä sairaudet eivät ehkä ole valinta. Kysymykseni on, mikä on paras strategia hoitaa näitä sairauksia. Ovatko kemialliseen epätasapainoon vaikuttavat lääkkeet ratkaisu? Vai voimmeko vaikuttaa muuttamalla ajattelumallejamme? Tunnen, ettemme ehkä ymmärrä, miten suuri voima meillä on muuttaa ajatteluamme. Se muuttaa aikomuksiamme, sitten tekojamme? Voitteko neuvoa? –Aj, USA

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi lääketieteellisiä sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Heidän havaintonsa perustuvat henkeen ja koskevat elämänoppitunteja. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta.]

Vastaus:

Ihmiskokemus on sielu, joka päättää tulla kaksinaisuuteen tarkoituksenaan oppia valinnoista. Sielu on Lähde-energian osa, joka on "murrettu" siitä. Siksi jokainen sielu on kaikkivoimainen ja sillä on kyky luoda, manipuloida ja kontrolloida ihmiselämänsä kaikkia apekteja.

Tämä ei ole avoin valtakirja, koska sielu on haitannut itseään olosuhteilla, joita luodaan mahdollistamaan tiettyjen elämänoppituntien saaminen – kuten tässä tapauksessa riippuvuuksiin liittyvät. Riippuvuuden mahdollistavat rajoitukset voivat olla luonteeltaan mentaalisia, tunteellisia, geneettisiä tai kemiallisia. Oppimisaspektina on ymmärtää ongelman luonne ja tehdä valintoja sen vaikutusten poistamiseksi.

Ensimmäinen askel on aina, että henkilö oivaltaa, ettei sen tarvitse jatkaa kärsimystä, vaan hänellä on kyky muokata elämäänsä. Valtaosa ihmisistä tuntee, ettei heillä oli vaihtoehtoa elämässä. Henkinen polku on siinä oivalluksessa, että jokainen on oman ihmistulevaisuutensa kontrollissa.

Jokaisen ajatukset syntyvät uskomusjärjestelmistä, joita hän on kehittänyt elämänsä aikana. Ne koostuvat asioista, joita hänelle ovat kertoneet perhe, opettajat ja yhteiskunta. Useimmat vain hyväksyvät kyseenalaistamatta sen, mitä toiset sanovat, ja pitäytyvät noissa uskomuksissa, koska se on helpompaa. Ne kontrolloivat tiedostamatta ihmisten käyttäytymistä, kunnes he päättävät muuttaa niitä.

Uskomusten muuttaminen suuntaa koko elämän uudestaan. On mahdollista vaikuttaa fyysiseen tilaansa niillä ideoilla, jotka hyväksyy mahdollisuudeksi. Jos tunnet, että voit muuttaa mielentilaasi, ja sitten etenet kyseenalaistamatta ja ilman ehtoja, huomaat, että se toimii. Jos on epäilyksiä, se epäonnistuu.

Vakavissa häiriötapauksissa on tarpeellista puuttua asiaan lääkinnällisesti, jotta tietoinen mieli voi saada tarpeellista ymmärrystä auttamaan tulevaisuuden ajatusten ja tekojen ohjaamisessa. Aikomusten muuttaminen lopettaa sitten lisälääkityksen tarpeen.

Sielu kehossa on uskomattoman voimakas. Henkilön täytyy ensin hyväksyä tuo periaate, uskoa, että hän voi käyttää sitä, ja sitten ilmaista aikomus luoda se, mitä hän haluaa.

Kysymys:

Mestarit, kiitos kaikesta. Mitä tapahtui korvalleni, joka on edelleen tukossa tulehduksen jälkeen? Liittyikö se ajatukseen, joka toistui päässäni töissä? Mitä voin tehdä tämän nesteen poistamiseksi ja kuuloni palauttamiseksi taas normaaliksi? Tiedän, että pystyn siihen, mutta en näe, mitä tehdä tai mitä parannustekniikkaa käyttää. Käytän Grabovoita, mutta näyttää siltä, etten käytä oikeita numeroita? Voitteko auttaa minua, kiitos? –Edws, Kanada

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi lääketieteellisiä sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Heidän havaintonsa perustuvat henkeen ja koskevat elämänoppitunteja. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta.]

Vastaus:

Energia on kaikki, ja kaikki on energiaa. Energiaan vaikuttavat värähtelyt, ja värähtelyt alkavat muutoksella tai häiriöllä olemassaolon hiljaisuudessa. Monet tunnistettavat ihmisteot voivat luoda kuvioita energiaan, jotka saavat aikaan muutoksia ja fyysisen olemuksen tasapainottumisen, mikä johtaa vähäisiin tai jopa dramaattisiin muutoksiin fyysisessä tilassa.

Grigori Grabovoi on venäläinen matemaatikko, joka on dokumentoinut numerosarjojen voimasta vaikuttaa energiaan ja näin kaikkeen, mitä on tuossa energiassa. Kaikilla ilmaistuilla aikomuksilla – sanoina, väreinä tai symboleina – on vaikutusta ympärillä olevaan energiaan.

Grabovoin numerot ovat sekä äänipainotteisia että symbolisia, numeromerkkimuodostelman kera. Numerojärjestys ja toistaminen luovat värähtelymalleja, jotka ovat kontaktissa fyysisiin rakenteisiin, vaikuttavat niihin ja muuttavat niiden sisäisiä värähtelyjä. Kun yksi koko ei aina sovi kaikille, ehdotettuja malleja ehkä tarvitsee muokata vähän halutun tavoitteen saavuttamiseksi. Kokeile.

Ajankohtainen tilasi ei liity mitenkään siihen, mitä töissä tapahtui. Korvan sisällä on tulehduksesta johtuvaa paksuuntumista, ja sinun täytyy yrittää vähentää sitä. Jatka numeroiden käyttämistä ja vahvista niitä aikomuksella, että kehosi palaa tasapainoon. Tunne, että universaalia elämänvoimaenergiaa tuodaan kehoosi ja se poistaa tukkeumat ja parantaa kaiken, mitä se koskettaa.

Kysymys:

Mestarit, kertokaa minulle Bachin ja Saint Germain -kukkatippojen vaikutuksesta kehoon. Mitä ne varsinaisesti tekevät neljän kehon värähtelylle? Olen nähnyt raportteja, että ihmiset pääsevät eroon kroonisesta kivusta, kaikenlaisista sairauksista ja jopa kateudesta. Mutta haluaisin teidän näkemyksenne näistä vaikutuksista. Aloitin hoitoni viikko sitten. –Maressa. Brasilia

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi lääketieteellisiä sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Heidän havaintonsa perustuvat henkeen ja koskevat elämänoppitunteja. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta.]

Vastaus:

Vuosisatojen ajan parantajat ovat käyttäneet jonkinlaisia kasviperäisiä aineita parannusmenetelmissään. Tavallisimpia kategorioita ovat yritit, kukkatipat, aromaterapia jne. Homeopatia on yhdistänyt näitä aineksia herkistämään ihmiskehon ja auttamaan (sairaan) kehon takaisin tasapainoon.

Yksi perusperiaate kaikkien näiden käytäntöjen takana on, että jokainen sairaus on erityinen potilaalle ja siksi kaikkia täytyy kohdalla yksilöllisesti. Joskus on tarpeellista hillitä ihmistä vaivaavaa energiatuntemusta, kuten masennus tai muu persoonallisuuspiirre, tai käsitellä fyysistä vaivaa, joka on saatu altistumalla jollekin aiheuttavalle tekijälle.

Kaiken lääkinnällisen hoidon tärkein puoli on potilaan ajatteluprosessi. Hänellä täytyy olla uskoa hoidon lopputulokseen. Jos hänellä on jotain epäilyksiä parantumisensa suhteen, hän ei koskaan enää saavuta täydellistä terveyttä. Aikomus on kaikkea värähtelyparannusta kontrolloiva ja ajava tekijä.

Hyväksy mahdollisuudet, usko, että ne tapahtuvat, ja suorita tarvittavat toimet keholle, jotta fyysinen kuori voi uudistua, kun energiakehoja uudistetaan.

Kysymys:

Mestarit, kiitos viesteistänne. Luettuani kirjanne (jotka ovat erittäin hyviä) minusta tuntuu, että todellisen sielualkuperämme tietämisessä on jonkinlainen paradoksi. Olemme täällä ihmismuodossa muistin menettäneenä saadaksemme oppitunteja ja kokemuksia, jotta voimme oppia puutteistamme. Tämä muistinmenetys on avain oppituntien täyteen oppimiseen. Jos valaistumme todellisesta olemuksestamme, eikö se puuttuisi kokemuksiimme täällä ja olisi haitallista? –Jonathan, Iso-Britannia

Vastaus:

On kaksi tapaa katsoa pulmatilannettasi. Riippumatta siitä, miten paljon ymmärrät sielusi kyvyistä, se ei anna sinulle mitään vihjettä tietyistä oppitunneista, jotka valitsit nykyiseen elämääsi. Lisäksi sen tietäminen, että olet Lähde-energian osa, sallii sinun lähestyä "elämän mysteerejä" hieman pienemmän ylivoimaisuustunteen kera, mutta se ei anna sinulle mitään vinkkejä siitä, miksi olet inkarnoitunut.

Siihen saakka kunnes paljastat jokin oppitunnin, muistinmenetys hallitsee edelleen. Sinut pakotetaan seuraamaan opasteita, joita epäilykset ja pelot antavat sinulle. Apu jota tieto antaa sinulle, on vahvistus, että sinulla on valinnanvapaus muuttaa statustasi ja uskomusjärjestelmiäsi. Monet ihmiset eivät koskaan ymmärrä, että heillä on tuo voima. Ja myös jotkut niistä jotka tiedostavat sen, ovat piittaamatta siitä ja jatkavat katsomista toisiin, jotta nämä tekevät valintoja heidän puolestaan, aivan kuten heidän vanhempansa ja opettajansa ovat aina tehneet.

Joillakin sieluilla oppituntivalintaan kuuluu tuleminen tietoiseksi jumalaisesta statuksestaan ja joidenkin noiden uskomattomien kykyjen käyttäminen maaelämänsä muotoilemiseen. Se on korkein ihmistehtävä. Enimmäkseen halutaan ymmärtää vain, miltä jokin piirre, kuten pettäminen, tuntuu ja miten se voi vaikuttaa koko elämään.

Kun henkilö käy vakavissaan käsiksi epäilyksiinsä ja pelkoihinsa ja oivaltaa valitsemansa oppitunnit, hän saattaa silti kangerrella oppitunnin hyväksymisen ja käsittelemisen kanssa, kunnes yksikään sen aspekti ei enää sekaannu hänen elämäänsä. Prosessin tunteminen ei nopeuta sitä, koska täytyy käydä käsiksi noihin osiin järjestyksessä.

On harvinaista, että sielu saattaa elämän aikana loppuun kaikki valitsemansa oppitunnit ja on selvillä keskeisistä voimistaan ja kyvyistään. Sielun on kuitenkin mahdollista tulla tarkoituksenaan tuntea todellinen itsensä, valitsematta mitään oppitunteja.

Toivon, että tämä lohduttaa sinua ja sallii sinun nähdä, että tiedon kera tai ilman sitä et huijaa tai tule huijatuksi elämässä.

Kysymys:

Mestarit, miten haitallista langaton säteily on terveydellemme? Vai onko se haitallista? Maani haluaa olla edelläkävijä 5G-teknologiassa, ja se huolestuttaa monia meistä. Antavatko terveellinen syöminen ja liikunta tarpeeksi suojaa kehollemme? Entä lapset? Suojeleeko myös henkimaailma meitä säteilyltä? –Ailidh, Suomi

Vastaus:

Mahdollisesti haitallisen vaikutuksen määrä ihmiskeholle riippuu sielun valitsemista oppitunneista. Jos yksilön elämä on jatkuvaa huolta kehoa vahingoittavista vaikutuksista, hän toteuttaa nuo kokemukset. Oletko koskaan tuntenut ihmistä, joka puhuu jatkuvasti syövän tai flunssan saamisesta, ettei ole tarpeeksi rahaa tai että puoliso pettää häntä? Ja arvaa, mitä sitten? Se juuri tapahtuu, koska hän on laittanut tarpeeksi energiaa universumiin – kera "halun" nähdä jotain tapahtuvan – että se ilmestyy.

Langattomalla säteilyllä jota käytetään viestinnässä, aaltomuodoilla korkeajännitekaapelien ympärillä ja säteilyllä jota käytetään lääketieteellisissä menetelmissä, voi kaikilla olla vaikutusta kehoon, jos keho tarvitsee tuon kokemuksen. Ensimmäinen suojautumisaskel on uskoa, ettei sinun tarvitse saada tuota kokemusta. Toinen askel on minimoida ylialtistus – minimimaalinen ja edes kohtuullinen altistu eivät muuta kehokemiaa. Kolmas askel on sitten kehon vahvistaminen, jotta se on vahva ja voi voittaa solumuutokset.

Ulkoiset haitalliset tekijät vaikuttavat helposti heikkoon fyysiseen kehoon, jossa on heikot lihakset ja heikko luusto. Terve muoto ihanteellisen ravinnon kera voi taistella mahdollista haittaa vastaan. Kehon ikä voi auttaa määrittämään sen taipumuksen tuohon vaikutukseen kasvun vuoksi. Edellä mainitut tekijät voivat vähentää tuota tekijää mahdollisuutena.

Henkimaailma on historiallisesti suunnannut toisaalle massiivisia säteilymääriä, jotka olivat matkalla Maahan aurinkonne purkausten jälkeen, mutta kokonaisuutena se ei ole sekaannut yksilöllisiin elämänkokemuksiin. Jokainen sielu tekee omat oppituntivalintansa, luo oman todellisuutensa ja sillä on aina valinnanvapaus suuntamuutokseen. Se olisi puuttumista sielun tehtävään maan päällä, jos henget suojelisivat sitä.

Kysymys:

Mestarit, voitteko selittää rotueroja maan päällä ja miksi sielut inkarnoituvat eri rotuina? Onko jokin rotuhierarkia? –Schealer, USA

Vastaus:

On monia erilaisia oppitunteja sielun voimista ja kyvyistä, joita se voi tulla maan päälle oppimaan. Päätettyään, mitä toimintoja se haluaa tutkia, sielu järjestää lavasteet elämälleen. Tämän ympäristön täytyy sopia sen oppitunteihin ja auttaa niissä.

Matkaa tukeviin taustavalintoihin sisältyvät vanhemmat, mitä ominaisuuksia heillä on, sosiaalinen ja ekologinen ympäristö sekä olennaiset asiat, kuten sukupuoli, rotu, planeettasijainti ja geneettinen alttius.

Rotuvalinnat antavat monia erityisiä oppituntimahdollisuuksia. Onko rotu tuolla alueella hallitseva vai vähemmistö, jota aina väheksytään? Haluaako se "täyttä uppoutumista" tiettyyn rotuun vai sekoittua mahdollisuuksiin ympäröivällä alueella? Suunnitteleeko sielu noudattaa tuon rodun yleisiä ominaisuuksia, vai kokeileeko hän toisen rotuidentiteetin taipumuksia? Mahdollisuuksia on loputtomasti.

Kaikki sielut joilla on ihmiskokemus, ovat samanlaisia. Yksikään sielu ei ole parempi tai huonompi kuin toinen. Tuomitsemista on vain kaksinaisuuden egoyhteiskunnassa maan päällä. Toisin sanoen, ei ehdottomasti ole mitään hierarkiaa roduissa tai missään muissa sieluryhmissä, joita on inkarnoituneena planeetalle.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

9.10.–16.10.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 09.11.2018 16:45

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
9.10.–16.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, jos jossain elämässä ihminen ymmärtää, että hän on henkisellä matkalla ja hänellä on ollut monta elämää ja aiempia kokemuksia, ja hän hyväksyy olevansa Lähteen osa, onko hänellä edelleen tämä tietoisuus seuraavassa reinkarnaatiossaan? Kun tämä ymmärrystaso on saavutettu, estääkö se sielua valitsemasta tiettyjä elämänoppitunteja, eli olemasta paha? –Jane, Iso-Britannia

Vastaus:

Vastaus kaikkiin kysymyksiisi on kuuluva EI! Kaikki tämä tieto on sielulla riippumatta siitä, onko se ihmismuodossa, ja kuitenkin sillä on valinnanvapaus tutkia, minkä tyyppistä inkarnaatiota tahansa.

Ensisijainen syy sielujen inkarnoitumiseen on oppia, mikä on täydellisyyden vastakohta, ja harjoitella oppimiskykyjään tietyissä oppitunneissa, jotka ne haluavat ymmärtää. Se mitä ne oppivat kussakin elämässä, lisätään niiden tieto- ja viisauskokoelmaan, mutta siihen ei pääse avoimesti käsiksi myöhemmässä ihmiselämässä, elleivät ne tarkoita niin olevan.

Suunnitellessaan tiettyä elämää sielu päättää tarkkaan, mitä se haluaa tutkia. Tämä saattaa olla jotain täysin uutta sille tai jatkoa jollekin, mitä se on käsitellyt aiemmin. Ei ole kokemushierarkiaa. Esimerkiksi rakkauden monitahoinen tutkiminen ei ole tärkeämpää kuin sen löytäminen, miltä viha tuntuu lihassa ollessaan.

Saatuaan päätökseen oppitunnit, jotka sielun on tarkoitus inkarnoituessaan suorittaa, seuraava vaihe on muistaa, kuka se on sieluna, ja nähdä, miten se voi käyttää noita voimia ja kykyjä ymmärtääkseen vielä lisää ihmiskokemuksesta. Tämä voi tuoda takaisin sen, mitä tehtiin aiemmissa elämissä, tai se voi johtaa ydinolemuksensa uudelleenlöytämiseen, tarkoituksena vahvistaa tuota viisautta ja integroida se täydemmin fyysiseen kehoon.

Tiivistelmä koko ihmismatkasta on oivaltaa ihmeellinen valinnanvapaus, ensin oppien, että se on ihmisen kontrollointipuoli, ja toiseksi löytäen, mitä nuo valinnat sisältävät. Monet sielut joilla on ihmiskokemus, eivät koskaan saavuta tuota oivallusta, että niillä on valinnanvapaus. Henkinen ymmärrys antaa teille tukea matkalla.

Kysymys:

Mestarit, miksi yhtäkkiä henkisen vaiheen jälkeen olen hyvin levoton ja tunnen houkutusta seurata egoreaktioita, kuten turhautuminen, viha jne.? Eikö minun ole tarkoitus olla henkisyyteen kallellaan ymmärrettyäni Lähteen ja sen tarkoituksen luoda meidät, eikä laskeutua henkisillä tikkailla? –Rimi, Intia

Vastaus:

Palaaminen joihinkin aiempiin oppitunteihisi varmistamaan, että ne ovat johtaneet lisääntyneeseen tietoon elämästä, ei merkitse, että olet luistanut taas aloituspisteeseesi. Jos torjut saamasi ymmärryksen, niin saatat palata tietämättömyyteen ja matkasi alkuun. Mutta jos astut "repsahdukseen" sen tiedon kera, miten pääsit siitä aiemmin läpi, et ole laskeutunut, vaan sinua testataan taas varmistamaan se, että olet oikeasti oppinut ja ymmärtänyt siihen sisältyvän oppitunnin.

Koko ihmiselämä eletään tuomitsevassa egoilmapiirissä, joten se on lähtökohta kaikkeen inhimilliseen. Perusnegatiivisuutta – viha, kontrolli, kosto, turhautuminen ja kiukku – on kaikkialla ympärilläsi. Kun saat loppuun jonkin oppitunnin, jota olet työstänyt, vapautat tilaa ympäriltäsi, koska olet valinnut seuraamasi polun ja kaikkia muita tutkimiasi mahdollisuuksia ei tarvitse enää harkita.

Oppitunnin loppuunsaattaminen on askel kohti sen tiedostamista, kuka olet sieluna, ja se vie sinua poispäin negatiivisuudesta ja ehdottomasti rakastavaa energiaa kohti. Mutta se sallii sinun myös altistua uudestaan perusenergioille, joita on ympärilläsi planeetalla – kaksinaisuusenergioille.

Tämä on testi. Opitko oikeasti siirtymään pois negatiivisuudesta? Jos opit, sinun täytyy vain poistua uudestaan. Jos et oppinut, sinun täytyy käsitellä nuo vaihtoehdot taas kerran. Tämä ei ole laskeutumista, koska sinulla on edelleen se tieto, jonka sait ensimmäisessä kohtaamisessa.

Kysymys:

Mestarit, kun sisareni oli lapsi, hän sanoi näkevänsä näkyjä, jotka pelottivat häntä (hirviöitä jne.). Olen aina ajatellut, että se oli hänen mielikuvitustaan. Nyt hän on 23-vuotias, ja lääkäri sanoo, että hänellä on masennusta. Onko hänen näyillään ja masennuksellaan jokin yhteys? –Benedito, Brasilia

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi lääketieteellisiä sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Heidän havaintonsa perustuvat henkeen ja koskevat elämänoppitunteja. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta.]

Vastaus:

Kaikilla sieluilla joilla on ihmiskokemus, on kyky yhdistyä koko universumiin, sekä fyysiseen että ei-fyysiseen. Kun tulette Maahan muistinne menettäneenä siitä, kuka olette ja mistä olette tulleet, sitä pitää aluksi paikoillaan yhteiskunnan uskomusjärjestelmät, joita vahvistavat teille kaikki ympärillä olevat.

Kaikki kertoivat sisarellesi, että hänen havaintonsa olivat vain mielikuvitusta eikä mitenkään totta. Tämä oli perusta hänen jatkuvalle kyseenalaistamiselleen siinä, mitä hän näkee ja tuntee. Hän oli avoin universumin ei-fyysiselle puolelle ja "näki" niitä muotoja, joita toiset sielut ottivat omissa kokemuksissaan.

Monet ihmiset joilla on diagnosoitu mielisairaus, "näkevät" todellisuudessa olemassaolon muihin ulottuvuuksiin. He ovat hämmentyneitä ja peloissaan, koska heille kerrotaan, ettei heidän näkemäänsä ole olemassa, koska se on näkymätöntä heitä hoitaville.

Masennus merkitsee, että henkilöllä ei ole vakaata "vaikutelmaa" siitä, kuka hän on ja miten hänen pitäisi käyttäytyä hyväksytyissä yhteiskunnallisissa standardeissa, joten hän erottaa itsensä maailmasta, joka esittää vaatimuksia, joihin hän ei kykene vastaamaan. Hän ei tiedä, miten kuvata toisille, mitä hän havaitsee, koska toiset kieltäytyvät yrittämästä lähteä omasta uskomusjärjestelmästään ja astua mahdollisuusmaailmaan.

Näyt joita sisaresi koki, ovat totta hänelle, mutteivät toisille. Hän elää kolmannen ulottuvuuden fyysisen kehomaailman ja energeettisen henkiulottuvuuden välissä. Sitä voi kutsua hyvin henkiseksi paikaksi, mutta ne eivät koskaan hyväksy sitä, jotka ovat tiukasti vakiintuneet kolmannen ulottuvuuden tasolla.

Jokainen sielu luo oman todellisuutensa uskomuksilla, jotka hän ottaa omakseen. Vaikka jokin olisi fyysisessä maailmassa suoraan edessäsi, voit kieltää sen olemassaolon ja sitä astumasta todellisuuteesi. Puhu sisaresi kanssa hänen maailmastaan ymmärtääksesi häntä vähän paremmin.

Kysymys:

Mestarit, miksi on olemassaolo? Miksi on lähde? –Raul, USA

Vastaus:

Nämä asiat ovat olemassa, jotta sinä voit olla, jotta sinulla on kyky ajatella näitä kysymyksiä ja kysyä joltain toiselta tunteistasi. Kaikki mitä havaitset, on energiaa, joka on kuin epämääräinen, muodoton pilvi, jolla ei ole selviä, ihmissilmälle näkyviä ominaisuuksia, ennen kuin siitä katsotaan olevan hyötyä ymmärrykselle elämästä.

Ihmiskeholla ei ole muotoa astumatta siihen vaiheeseen, jonka ihmiskehonne tuntee maaplaneettana – kaksinaisuus joka luotiin oppimisluokaksi. Lähde, jumala, luoja on alkuperä – tämän kokeilun, tämän tietoisuuden, alku. Lähde vain on. Vain se tietää, miten se tuli olemassaoloon.

Ilman Lähdettä ei ole mitään. Universumin muiden sieluosien tietoisuus tuli Lähteestä. Sinä ja kaikki muut olette Lähteen osia tai laajentumia. Voitaisiin siis sanoa, että kaikki on Lähdettä.

Energia universumissa, Lähde, halusi tietää, mitä se ei ollut. Sen ydinolemus on ehdottomasti rakastavaa täydellisyyttä, jossa ei ole negatiivisuutta tai tuomitsemista, ei arvottamista, arvostelemista tai rajoituksia. Arvostaakseen todella tuota suurenmoisuutta sen täytyi tietää, millaista oli olla ilman rakastavaa täydellisyyttään.

Tämän urotyön suorittamiseksi se ei voinut altistaa kokonaisuuttaan ei-täydellisyydelle, koska silloin ei olisi ollut jäljellä puhdasta täydellisyyttä. Niinpä se mursi itsestään osia, jotka voisivat mennä tyhjiöön käytettäväksi vertailukohtana arvioitaessa, miltä epätäydellisyys näytti ja tuntui.

Sielujen olemassaolo saaden ihmiskokemuksia on ikuisen viisauden saavuttamisen kulminaatio. Ihmisillä on vaihtoehtoja ja tutkiva mieli, ja ne luovat maailmoja sopimaan tiedusteluihinsa mahdollisuuksista. Olemassaolo on keino kerätä vastauksia kaikkiin Lähteen kysymyksiin.

Kysymys:

Mestarit, minulla on useita vaikeita ihmisiä perheessäni, erityisesti äiti ja sisko. Kumpikin on erittäin negatiivinen minua kohtaan, ja äitini on erityisen epäystävällinen, loukkaava ja itsekäs. En ymmärrä, mitä he ovat täällä opettamassa minulle tai miten parhaiten vastata heille. Olen täysin kyllästynyt olemaan uhri ja kamppailemaan selviytyäkseni siitä tunnevaikutuksesta, jota heiltä puuttuva herkkyys ja empatia aiheuttavat. Tunnen itseni hyvin yksinäiseksi maailmassa, ja minulla on myös vakavasti masentunut poika, joka ei löydä tietään. En tiedä, miten parhaiten tukea häntä tai mitä tehdä hänen hyödykseen. Koko tilanne perheenjäsenten kanssa kuluttaa energiani täysin loppuun, ja toisinaan toivon, että pääsisin pois tästä elämästä. Toivon ymmärtäväni, mikä kaiken tämän merkitys on. –Rebecca, Iso-Britannia

Vastaus:

Sinulla on kaksi asiaa, jotka vaikuttavat näihin perheasioihin. Ensin ovat ne oppitunnit, joita kukin perheesi jäsen valitsi tähän elämään, ja sitten ne oppitunnit jotka sinä valitsit itsellesi. He halusivat kontrolloida ympärillään olevia ja kyetä tekemään ilman mitään asiaan puuttumista sen, mitä halusivat. Sinä halusit nähdä, miten kauan sinulta veisi oivaltaa uhriroolisi ja sitten miten kauan muuttaa asenteesi sitä kohtaan.

Sisaresi seuraa pelkästään äitisi mallia siinä, miten sinua käsitellään. Äitisi pelkää kovasti itseluottamuksen ja vallan puutetta, joten hän kohtelee kaikkia, kuin hän olisi maailman johtaja, ja kaikkien pitäisi pokkuroida häntä. Sinun reaktiosi on valinta. Voit antaa noiden tekojen vaikuttaa sinuun, tai voit astua etäämmälle ja nähdä, mitä ne ovat – onnettoman ihmisen vaahtoamista.

Se mitä joku sanoo tai tekee, voi vaikuttaa vain, jos sallit sen. Se mitä näet tapahtuvan maailmassa, on hyvä esimerkki. Sairauksilla, epäonnella, ilkeydellä ja vieraiden ihmisten huolilla ei ole mitään vaikutusta sinuun, ellet sisäistä niitä ja hyväksy, että niiden pitäisi liittyä myös sinuun. Muuten niillä ei ole enempää voimaa sinuun, kuin artikkelin lukemisella lehdestä tai elokuvan katselemisella.

Voit saavuttaa tämän saman etäisyyden perheeseesi, jos hyväksyt, ettei heillä ole vaikutusta elämääsi, ellet salli heidän vaikeuksiensa tulla siihen. Poikasi masennus on oppitunti, jonka hän on valinnut. Et voi tehdä muuta, kuin kuunnella häntä, kun hän tarvitsee tukea. Kerro hänelle, että valinnat ovat hänen – ja hänellä on vaihtoehtona myös hyväksyä oma tilansa useilla eri tavoilla.

On aika luoda todellisuus, jota haluat. Olet edelleen maailmassa perheesi kanssa, mutta voit päättää siirtyä pois heidän negatiivisuudestaan ja astua ehdottoman rakkauden kuplaan. Sielullasi on rakkausydinolemus, mene sisääsi ja vietä aikaa siellä, kunnes käännät koko elämäsi onnellisuudeksi.

Kysymys:

Mestarit, mitä tarvitaan hyvinvointienergian vetämiseksi puoleen kaikin tavoin, pääasiassa taloudellisesti? Tunnen jo vaurautta ja onnea päästäkseni tähän! Tämän tietoisuuden tuominen itselleni oli vapauttavaa. Uskon vakaasti, että kun kaikki perustarpeemme on tyydytetty, voimme tavoitella muita asioita, jotka tekevät meidät onnelliseksi tutkimalla iloisemmin asioita, joita rakastamme, ja elämällä ainoastaan läsnäolevassa hetkessä. Jos minulla on täydellinen valinnanvapaus toteuttaa suunnitelmani, voin päättää voittaa lotossa, minkä näen yhtenä mahdollisuutena, koska se olisi resurssi kykyyn tarjota palvelua, jota sieluni etsii. Olen aina avoin uusille mahdollisuuksille. Selkeyttäkää minulle, torjunko jotain, koska olen päästänyt irti monista rajoittavista uskomuksista viime vuosina, jotta tämä tavoitteeni ilmentyisi. –Patricia, Brasilia

Vastaus:

Sinua on siunattu valtavalla määrällä vaurautta – sitä ei ole vain käytetty liikaa taloudelliseen puoleen. Kaksinaisuudessa ja ympäristössä jonne sielut menevät kokemaan kaikkea, mitä on nähtävänä, kaikki eivät voi olla varakkaita ja saada kaikkea, mitä haluavat. Jotkut ovat valinneet muita oppitunteja käsiteltäväksi, kuten halujensa toteuttamisen työssä, perheessä ja muilla elämänalueilla.

Henkinen kasvusi on antanut sinulle aidon hyvinvoinnin tunteen, mikä on kyetä luomaan maailma, jonka haluat. Kuitenkin koska työstät edelleen ihmisyyden arvostamista, sinun täytyy työskennellä sen kanssa, mitä sinulla on, ja tuoda ehdoton rakkaus olemukseesi.

Elämää rajoittavat ne sopimukset ja suunnitelmat, joita teit ennen sen aloittamista. Tämä ei tarkoita, ettet voi muuttaa noita ideoita, mutta voit tehdä sen vasta, kun olet toteuttanut kaikki päättämäsi oppitunnit. Estät kykyäsi muuttaa täysin suunnitelmasi olemalla ymmärtämättä, miksi valitsit rajoituksen varallisuuteesi. Kun sinulla ei ole ollut "kaikkea", se on antanut sinulle tunteen omasta arvostasi tarpeidesi turvaamisessa.

Sinulta ei puutu mitään, mitä tarvitset, eikä mitään mitä oikeasti haluat – paitsi rajattomasti rahaa. Elät vähän enemmän odotuksissasi kuin läsnäolevassa hetkessä. Universumi auttaa tuomaan, mitä tarvitset työsi suorittamiseen, mutta se ei anna sinulle kaikkia mahdollisia kuvitelmiasi. Odotuksesi voisivat ulottua jopa olemiseen jonkin maan kuningatar tai fantastinen oopperalaulaja tai kykyyn lentää ilman lentokonetta.

Et "tarvitse" mitään niistä tässä elämässä, jonka olet valinnut. Jatka niiden asioiden luomista, jotka lisäävät tilaisuuksiasi toteuttaa elämäntavoitteesi, mutta nykyelämäsi rajoissa. Vauraus ei ole täysin mahdoton, mutta tällä hetkellä se olisi este jatkuvalle kasvullesi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

23.10.–30.10.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 17.11.2018 23:25

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
23.10.–30.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, voitteko selittää pahoja diktaattoreja, kuten Hitler ja Stalin. Ovatko he periaatteessa sieluja, jotka turmeltuivat ahneudesta ja vallasta ja yhdistyivät planeetan negatiivisuuteen? Jos näin on, mitä heille tapahtui palattuaan henkeen – tuhottiinko heidät vai kuntoutettiin? Vaihtoehtoisesti, ovatko tällaiset pahat diktaattorit jonkin korkeamman sielun tarkoituksella luomia inkarnoitumaan diktaattoriksi, jotta kaikilla vaikutetuilla sieluilla on mahdollisuus saada oppimiskokemus kärsimyksen ja jossain tapauksissa poikkeuksellisen urheuden avulla? –David, Iso-Britannia

Vastaus:

Sielu joka harkitsee matkaa Maahan, tapaa joitain tai kaikki neuvostonsa 12 neuvonantajaa keskustellakseen mahdollisuuksista oppimiskokemuksiin tulevan ihmiselämän aikana. Useimmiten sieluyksilö kokoaa elämänoppitunnit itselleen. Toisiaan ne ovat ryhmäoppitunteja, joissa mahdollisesti massiivinen määrä sieluja päättää, että annetut tilaisuudet ovat juuri se, mitä ne pyrkivät kokemaan.

Näiden kahden sieluelämän tapauksessa, he olivat ryhmävuorovaikutusten keskeinen tekijä. Monet ihmiset halusivat nähdä, miten he kestäisivät tai käsittelisivät yhteiskunnallisia tilanteita ja epäoikeudenmukaista elämää. Jokainen heistä päätti olla maan päällä Hitlerin, Stalinin, Pol Potin, Mussolinin ja monen muun aikana.

Kun näitä elämiä suunnitellaan, kaikki tapahtuu ehdottoman rakkauden maailmassa. Ne eivät tunne mitään negatiivisuutta, ennen kuin tulevat kaksinaisuuteen aikomuksenaan elää mitä intensiivisimmässä muodossa. Sielujen ydinolemuksena pysyy ehdoton rakkaus – ihmiskuori jossa se asuu, on todella ruma ja negatiivinen olento.

Kuntoutukseen ei ole tarvetta, koska ydinolemus pysyy aina samana. Lisäksi sieluja ei voi tuhota. Elämä maan päällä on kuin näytelmä sielulle. Se on näyttelijä, joka on sama ennen esitystä ja sen jälkeen, mutta josta tulee paha rikollinen ollakseen näytelmään liittyvän tehtävän rooliasussa.

Näissä massaesityksissä kaikki osallistujat päättivät omasta osallistumisestaan. Ei ole "peli-isäntää", joka nimittää eri tehtäviin tai tekee strategiat. Jokainen sielu on valinnut paikkansa ja mahdollisten oppituntien osat, joiden kohteena se haluaa olla.

[Editorin huomautus. Lukijat ovat ehkä kiinnostuneita Peter Watsonin ja Toni Ann Winningerin vuoden 2008 kirjasta "Talking with Leaders of the Past", jossa Adolf Hitlerin sielua haastatellaan kaksi kertaa: ensin pahamaineisena maapersoonana ja sitten rakastavana sieluolemuksena. Kirja on saatavana Amazonista.]

Kysymys:

Mestarit, jumala on tyhjyys/nolluus. Ymmärrän tästä toteamuksesta, että jumala ei ole muuta kuin tietoisuus/puhdas tietoisuus – siksi jumala on tyytyväinen ja tutkii vain meidän kauttamme, mitä se ei ole. Opastakaa minua ymmärryksessäni jumalasta ja polullani häntä kohti. Ulotunko lähelle häntä? –Sheen, Intia

Vastaus:

Tämä on tilanne, jossa ihmisterminologia aiheuttaa enemmän vaikeuksia, kuin selittää. "Jumala" täytyy määritellä sen paikan mukaan, joka sillä on tähän elämään luomassasi todellisuudessa. Viittaako se uskonnolliseen hahmoon, joka sopii yhteen jonkin vakiintuneen opin sääntöjen ja määräysten kanssa? Viittaako termi energiaan, joka on ylin voima universumissa? Käytetäänkö termiä selittämään kaiken sen lähde tai alkuperä, mitä on tietoisuudessasi? Vai onko se käsite, jota et ymmärrä etkä voi määritellä?

Fyysisessä maailmassa jossa sielujenne kehoilla on oppimisprosessinsa, jokainen yllä oleva määritelmä johtaisi siihen, että ihminen pitäisi "jumalaa" tyhjyytenä, koska sillä ei ole fyysistä muotoa. Siitä ei seuraa, että "jumalan" tyytyväisyys johtuu fyysisen kehon puutteesta ei-fyysisessä maailmassa. Maailma jossa se asuu, on ehdotonta rakkautta, josta puuttuu kaikki negatiivisuus ja konflikti.

Kaikki kokemukset on tallennettuna jokaisen sielun tietoisuuteen, kun se on ei-fyysisessä muodossa. Tuo kirjasto on akaasinen tiedosto sielun valitsemista monista kokemuksista. Nämä suoritettujen tehtävien kokoelmat ovat "jumalan" käytössä sen näkemiseksi ja oppimiseksi, mikä on sen ei-fyysisen täydellisyyden vastakohta.

Kuten kaikilla sieluilla, "jumalalla"/Luojalla/Lähteellä ei ole kehoa, seksuaalista toimintaa eikä paremmuutta muihin osiin nähden, jotka se mursi itsestään. Jokainen sielu on osa tätä alkulähdettä, joten sieluna olet osa tätä "jumalaa", jota etsit. Koskettaaksesi sitä, mitä haluat, sinun täytyy vain yhdistyä ehdottomasti rakastavaan ydinolemukseen sisälläsi ja karistaa kaikki negatiivisuus ja egotuomitseminen.

Kysymys:

Mestarit, jokin aika sitten eräs nainen katsoi käyttämääni sormusta ja antoi minulle kaksi viestiä: toinen oli pilotin koodi ja toinen oli nimi. Näiden yksityiskohtien avulla törmäsin tarinaan nuoresta tytöstä, joka kuoli kuukausia ennen syntymääni. Monet yksityiskohdat hänen elämässään ja kuolemassaan, kuten päivämäärät ja ajat, ovat tärkeitä myös omassa elämässäni. Oliko se viimeisin inkarnaationi ennen nykyelämää? Jos oli, kannanko edelleen tuon elämän asioita? Miten erotamme, mitkä oppitunnit ovat menneisyydestä ja mitkä nykyisiä? –Skyler, USA

Vastaus:

Elämässä ei ole aitoja sattumia. Kaikki asiat tapahtuvat erityistarkoituksesta. Ne voivat olla antamassa informaatiota sinulle tai sitä varten, että oivallat, ettei niillä ole mitään merkitystä sinulle eikä sinun tarvitse yrittää ymmärtää niiden läsnäoloa.

Elämät eivät välttämättä tapahdu lineaarisesti, joten vaikka tämä elämä oli lyhyen ajan sisällä nykyisestä elämästäsi, se ei ollut viimeisin kokemasi elämä. Sielut hyppelevät usein maajaksosta toiseen ilman mitään rajoituksia, jotka perustuvat lineaariseen aikaan. Sielulla on voinut olla elämä, se on voinut tehdä tutkimusta tai sillä oli ajatus, että se halusi saada kokemuksen aiemmalta maajaksolta ja se on sitten päättänyt mennä siihen tulevaisuuden sijasta.

Päivämäärät ovat opasteita, jotta muistaisit jotain tai tutkisit paremmin aikajaksoa sekä nykyisyydestä että menneisyydestä. On vähän jäänteitä tuosta elämästä ja muista. Tutkit yhteenkuuluvien tekijöiden ketjua. Kontrollointi, sekä kontrolloijana että kontrolloitavana, hiipii jatkuvasti elämääsi. Itseluottamuksen kehittäminen ja vastuun ottaminen omista päätöksistäsi on yleinen teema.

Sen erottaminen, missä oppitunti alkaa tai loppuu, on oikeasti merkityksetöntä. Oppitunnin ymmärtäminen ja viisauden saaminen, jota voit käyttää tulevaisuudessa, on kriittinen tekijä. Kaikki keskeneräiset opinnot säteilevät valoa sinulle epäilyinä ja pelkoina, joita ne aiheuttavat. Tutki noita epävarmuuksia ja katso, mistä ne ovat peräisin, mutta älä sivuuta niitä.

On ratkaisevaa lähestyä sitä, mikä on suoraan edessäsi, eikä kuvitella mahdollisia seuraamuksia jostain, mistä tulit tietoiseksi menneisyydessä. Kaikki selkenee sinulle tulevaisuudessa.

Kysymys:

Mestarit, minulla on kysymys vanhemmuudesta. Pelkään, että olen kadottanut energiani siihen. Epäilen, mitä teen ja mitä ja miten voin tai en voi kontrolloida. Tilanne ex-mieheni kanssa tekee siitä vaikeampaa, emme pysty tekemään hyvin yhteistyötä heidän vuokseen. Pelkään, että sulkeudun heiltä kaikista ponnisteluistani ja siitä huolimatta, että tunnen elämäni kääntyneen parempaan päin ja avaudun enemmän ja enemmän suuremmalle kuvalle, josta opin. Miten voisin päästää irti halusta olla paras ja olla ottamatta valtavaa vastuuta kaikista? –Lorena, Unkari

Vastaus:

On useampia tapoja tarkastella vanhemmuutta. On yhteiskunnan tapa, jossa vanhemmat ovat vastuussa kaikesta, mitä lapsi tekee ja uskoo. On henkinen tapa, jossa tiedetään, että jokainen sielu on vastuussa omasta elämästään ja oppimisestaan. Ja on lapsen perspektiivi – haluten, että vanhempi tekee kaiken hänen puolestaan tai jättää hänet täysin yksin etsimään oman tiensä.

Tähän pulmatilanteeseen ei ole oikeaa tai väärää vastausta. Ketä haluat miellyttää: yhteiskuntaa, lasta vai itseäsi? Kuten kaikkien sielujen osalta, lapsi ei tee mitään, mitä hän ei päätä tehdä. Siis riippumatta siitä, miten kovasti teet työtä, se on hukkaan heitettyä, jos hän ei halua vuorovaikutustasi.

Toisaalta jos teet kaiken lapsen hyväksi, estät häntä oppimasta niitä oppitunteja, joita hän tuli kokemaan, koska jokainen raivaa tiensä ymmärrykseen, käyttämällä vapauttaan valita positiivisia tai negatiivisia tekoja. Jokainen sielu valitsee ympäristönsä, joten lapset osallistuvat aina siihen valintaprosessiin, minkä tyyppiseen perheeseen he tulevat. Tässä tapauksessa oli väistämätöntä, että perhe hajoaisi ja kumpikin vanhempi tarjoaisi erilaisia vanhemmuustaitoja ja lapsen täytyisi päättää vapaalla valinnallaan.

Sielu tulee maan päälle kokemaan paljon erilaisia asioita. Ensisijainen tarkoitus on löytää, kuka hän on sieluna ja mitä elämän elementtejä hän halusi kohdata. Avautumisesi liittyy sellaisen sielun mahdollisuuksiin, jolla on ihmiskokemus, ja kaikkeen mitä se merkitsee.

Yksi henkisen kasvun aspekti on poistua yhteiskunnan egotuomitsemisesta. Sen määrittäminen, mikä on paras, on tuomitsemista ja pelkästään tekojesi vertaamista toisten toimintaan. Mene sydämeesi ja katso, mikä tuntuu avulta, jota voit antaa arvostelematta sitä toisiin ihmisiin verrattuna. Et ole koskaan vastuussa toisen tekemistä päätöksistä – edes lapsesi.

Kysymys:

Mestarit, itsensälöytämisjaksolla, sen jälkeen kun olin tiennyt kauan pelkästään asioiden pintapuolen, omaksuin paljon universumin ihmeitä, mutta minusta tuli tietoinen myös maaplaneettaa vaivaavasta surusta. Nähdessäni niin monia kärsimyselämiä en tiedä, miten sivuuttaa maailman tuskan niiden monien tuskan lisäksi, jotka ovat lähellä heitä. Heidän tuskastaan tulee minun tuskaani. Mestarit, mitä voin tehdä saadakseni rohkeutta ja ollakseni vahva taitelemaan urheasti rakkauden nimissä infektoitumatta pelosta ja tuskasta? –Gab, Brasilia

Vastaus:

Riippuu sinusta, minkä hyväksyt maailmasi todellisuudeksi. On fakta, että planeettanne on 50% positiivista ja 50% negatiivista. Millään alueella et koe toista energiaa ilman toista. On sinun asiasi, mihin päätät asemoitua tässä dynamiikassa. Valintasi määrittävät ne tunteet ja tuntemukset, joita tulee tietoisuuteesi. Minkä hyväksyt itsellesi välttämättömänä kokea?

Aivan kuten on mahdollista yhdistää suru ja epätoivo säähän, kun aina tuntuu satavan, vaihtoehtona voi olla myös onnellisuus ja toivo siitä, että sade kasvattaa lisää ruokaa ja kauniita kukkia. Kun tarkkailet ihmistä, joka nilkuttaa murtuneella jalalla, voit ottaa itsellesi hänen tuskansa ja pelkonsa tulevaisuudesta, tai voit ymmärtää, että tuo tilanne sallii hänen hidastaa ja nähdä, mitä hänen ympärillään tapahtuu. Hän antaa myös muille mahdollisuuden palvella itseään ja saada oman olonsa tuntumaan paremmalta, mikä sallii auttajien tyydyttää henkilökohtaisia tarpeitaan.

Negatiivisuus, pelko, tuska ja masennus eivät katoa. Henkiseen kasvuun liittyy poistuminen negatiivisesta egotuomitsemisesta ja oleminen positiivisessa, ehdottomassa rakkaudessa. Jos et pysty pitämään negatiivisia tunteita ja energioita pois itsestäsi, et ole henkisen kasvusi kontrollissa.

Empaattisuus toisten vaikeuksia kohtaan ei ole välttämätöntä henkisen tiedostamisen lisääntymiselle. Se on este. Nämä tilaisuudet sallivat sinun nähdä niiden sielutovereiden kamppailuja, joilla on ihmiskokemus, ja antaa rakkautta heille matkallaan. Sinun ei tarvitse olla vuorovaikutuksessa heidän energiansa kanssa – lähetä heille vain aikomusta menestyä matkallaan.

Kysymys:

Mestarit, minulle tehtiin äskettäin entisen elämän regressiohypnoosi, ja sain harvinaisen kokemuksen elämästä kuuluisana kuningattarena. Tämä kuningatar kuvaa täysin, kuka ole persoonana ja miksi olen, kuka olen. Kaikki mitä olen kokenut, täsmää, ja siinä on tolkkua. En ole kuitenkaan ainoa henkilö, joka on väittänyt olevansa hän entisessä elämässä. Miten näin voi olla? –Macey, USA

Vastaus:

Johnny Depp on ainoa näyttelijä, joka on esittänyt kapteeni Jack Sparrow'a viidessä elokuvassa viidentoista vuoden aikana. Hän ei esitä enää. Kaksitoista näyttelijää on ollut James Bond 26 James Bond -elokuvassa, ja lähitulevaisuudessa saattaa olla uusi.

Henkilö joka näyttelee roolia, ei muuta esitettävän hahmon persoonallisuutta ja tekoja. Sadat esitykset jotka ovat käyttäneet kuvauksia kapteeni Jack Sparrow'sta ja James Bondista, ovat työllistäneet satoja näyttelijöitä, mutta yleisön havainnot ovat olleet samoja.

Sielu etsii olosuhteita, jotka sallivat sen kokea tilanteita, joita se tarvitsee voidakseen saada valitut oppitunnit. Jos sielu näkee toisen sielun toteuttavan jonkin tapahtuman, jossa on sen haluamat elementit, se voi päättää astua tuohon rooliin ja esittää osittain tai kokonaan elämän, jonka se haluaa elää, vaikka toinen teki sen.

Tämä on yksi tapa, jolla kaksi sielua voi jakaa yhden elämän – mutta oikeasti se ei ole yksi elämä, koska ne tekevät sen erikseen eivätkä samaan aikaan. Toinen tapa saada tuon elämän informaatio on kulkea energeettisesti tuon elämän läpi menemättä kehoon. Se tehtäisiin unenomaisessa tilassa, jossa sielu projisoidaan energeettisesti, muttei fyysisesti, alkuperäisen esittäjän kehoon.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.11.–13.11.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 03.12.2018 09:29

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
6.11.–13.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, ilmastonmuutos aiheuttaa ahdistusta ympäri maailmaa. Jotkut sanovat, että ihmiskunta loppuu. Kanavoijat puhuvat uuden maailman rakentamisesta, mutta miten nämä kaksi aspektia kohtaa toisensa? –Anna, Suomi

Vastaus:

On mahdollista löytää jostain joku, joka puolustaa mitä tahansa ehdotustanne. Maaplaneetta on käynyt jatkuvasti läpi ilmastomuutoksia pitkän olemassaolonsa aikana. Niihin sisältyisi tulivuorenpurkauksia, maanjäristyksiä, myrskyjä, jääkausia ja kuivuutta, planeetan muuttuessa jatkuvasti sopimaan yhteen fyysisten voimien kanssa.

Nykyiset asukkaat ovat teoillaan – liikakaasujen tuottaminen jne. – vaikuttaneet näiden ilmiöiden suuntaan planeetan pinnalla. Tämä on johtanut muutoksiin ilmakehässä ja näin myrskyihin ja virtauksiin, jään sulamiseen lämpötilan noustessa ja tuottavuuden menettämiseen haitallisten saasteiden myötä. Tätä on tapahtunut aiemminkin maan päällä, kun massiiviset tulivuorenpurkaukset ovat syösseet kuumuutta, tuhkaa ja pimeyttä peittämään auringonsäteet.

Ihmiskunta ei lopu, koska tämä kaksinaisuus luotiin sen kasvua varten. Ne jotka haluavat kokea elämänsä vaikeina aikoina, nauttivat näistä muutoksista. Nyt inkarnoituvien ihmisten täytyy valita, minkä todellisuuden he haluavat hyväksyä. Jonkin sellaisen pelkääminen, mihin teillä on vähän tai ei mitään kontrollia, vie energiaa, jota voidaan käyttää toteuttamaan elämän muita aspekteja ja haluttuja oppitunteja.

Ottaessanne informaatiota kanavilta teidän täytyy ymmärtää heidän lähteensä, filosofiset sympatiansa, tulkintoihin vaikuttavat opinkappaleet ja ulottuvuus, johon he viittaavat ennusteissa. Koska jokainen sielu jolla on fyysinen kokemus, luo oman todellisuutensa uskomusjärjestelmillään, jokainen voi rakentaa mieleisensä uuden maailman melko helposti.

Henkisessä mielessä ei ole oikeita tai vääriä tekoja tai vastauksia ihmistoimintaan. Kaikki on suunniteltu oppimiskokemukseksi. Tietoisuuden kasvuun ja siirtymiseen todellista Lähde-energiaolemustanne kohti, liittyy kaiken negatiivisuuden poistaminen elämästänne ja tietoisuudestanne ja sen korvaaminen ehdottomalla rakkaudella. Tämä muodostaa maailman, jossa negatiivisuutta ja negatiivisia ajatuksia ei sallita.

Kysymys:

Mestarit, siitä lähtien kun kävin läpi tietyn elämänvaiheen ja menetin äitini, elämä ei ole ollut enää entisensä. Toivon, että hän on onnellinen siellä teidän kanssanne, ja tunnen, että hän on lähellä. Haistan hänen parfyyminsä. Pidin häntä kädestä, kun hän otti viimeisen hengenvetonsa ja meni takaisin kotiin. Toivon, ettei hän kärsinyt. En tunnu saavan iloa asioista niin, kuin ennen. Suuren osan ajasta olen kyllästynyt, masentunut enkä jaksa ja minusta tuntuu, että jotain puuttuu, mutten tiedä, mitä tai miksi. Johtuuko osa tästä hormoneista tai elämästä sellaisena, kun se on? Päätinkö kokea, millaista masennus on? Olen kyllästynyt analysoimaan jatkuvasti tietämättä, olenko oikeilla raiteilla. Auttavatko vai estävätkö ottamani tabletit? Se ei auta, että mieheni käy läpi omia juttujaan. –Jo, Iso-Britannia

[USA:n lakien mukaisesti Henkimestarit eivät diagnosoi lääketieteellisiä sairauksia tai määrää lääkkeitä niihin. Heidän havaintonsa perustuvat henkeen ja koskevat elämänoppitunteja. Lukijat haluavat ehkä katsoa yksityiskohtia Mestarien parantamista koskevasta kirjasesta/e-kirjasta.]

Vastaus:

Äitisi teki siirtymän erittäin helposti ja on helpottunut, ettei hänen tarvitse enää käsitellä fyysisiä asioita. Hän lähettää rakkauttaan ja pyytää kertomaan sinulle, että on aika herätä ja jatkaa taas elämää. Hän muistuttaa sinulle, että luomme jokainen oman todellisuutemme etkä sinä tee omasi kanssa kovin hyvää työtä tällä hetkellä.

Kaikki mistä olet puhunut, liittyy eri elämänoppitunteihin, jotka valitsit tähän elämään. Kun olit huolissasi äitisi tilasta, olit automaattiohjauksella näihin testeihin ja loppuelämääsi liittyen. Nyt kun hän on palannut Kotiin, olet hukassa, melkein kuin aloittaisit alusta. Sinulla on myös monia vaihtoehtoja, mitä tehdä ja miten reagoida asioihin – olet pakahtunut.

Tämä on jakso, jolla tutkit kaikkea itsetietoisuudesta, itseluottamuksesta ja itserakkaudesta. Sinusta on tulossa tietoinen asioista, joita et "nähnyt" aiemmin, koska olit liian mietteissäsi. Sinulla ei ole enää vain yhtä vaihtoehtoa, joten tunnet jotain masennusta vastaavaa, koska ei ole yhtä vaikutelmaa siitä, mitä tarvitsee tehdä. Valinnat ovat sinun ja niiden myötä vastuu, ja se pelottaa sinua.

Reaktiona tähän uuteen tietoisuuteen luulet, että sinun täytyy analysoida jokainen teko, jottet kadu sitä myöhemmin. Ei ole mitään oikeita raiteita. Kukaan ei ole aiemmin tehnyt päätöksiä puolestasi ja jättänyt sinua löytämään tien niihin. On tärkeää kuunnella sisäistä ääntäsi. Seuraa vain sitä, mikä resonoi kanssasi. Ymmärrä, ettei ole oikeaa tai väärää suuntaa, mutta paikallaan seisominen ei ole vaihtoehto, jos haluat päästä läpi elämäsi tästä osasta.

Aviomiehesi ottaa paljon mallia sinun toimistasi. Kun olet stressaantunut, hänkin on. Kun olet masentunut tai hämmentynyt, hänkin on. Kun löydät vakauden itsellesi, näet, että hänkin löytää. "Epäselvyytesi" johtuu jossain määrin käyttämistäsi tableteista. Tämä ei ole hormonaalinen ongelma, niin helppoa kuin sitä olisikin syyttää.

Kysymys:

Mestarit, käytän mielelläni heiluria vastausten saamisessa asioihin, joita tapahtuu elämässäni. Voitteko kertoa, onko tämä menetelmä paikkansapitävä vai tulkitseeko heiluri vain toiveitani? –Vikki, USA

Vastaus:

Heiluri on ennustamistyökalu, jota voidaan käyttää kontaktin ottamiseen toisiin energioihin universumissa – on kyse sitten oppaistasi, ruumiittomista sieluista, edesmenneistä sukulaisista ja ystävistä tai korkeammasta itsestäsi. Ennen kuin aloitat, sinun pitäisi ilmaista aikomus, että kontakti on vain korkeimmaksi ja suurimmaksi parhaaksesi. Sitten on tärkeää, että puhdistat mielestäsi omat odotuksesi, jottet vaikuta tulevaan informaatioon. Tämä irrottautuminen voi olla sinulle helpompaa joinain päivinä kuin toisina, tunnetilastasi riippuen. Kun sinulla on suuria epäilyksiä, laita se pois ja yritä myöhemmin uudestaan.

Omaa informaatiota varten monet ihmiset käyttävät heilureita, taikavarpuja, tarot- tai muita kortteja, I Ching -kolikoita, riimuja, lihastestausta tai astrologiaa. Kaikki yllämainitut rajoitukset pätevät kaikkien näiden työkalujen tulkintaan. Paikkansapitävyys riippuu eri asioista. Jos etsit vastausta kysymykseen, joka ei liity vain sinuun, vaan myös muihin ihmisiin, sinulle voidaan kertoa ainoastaan, mitä noiden muiden ihmisten aikomukset ovat kysymishetkellä. Jos he muuttavat mieltään, vastauskin muuttuisi.

Vastaavasti jos muutat sen, mitä olit aikonut tehdä saamasi vastauksen perusteella, niin vastauksesta tulisi virheellinen esitettyyn kysymykseen, koska kysymyksen perusta on muuttunut.

Sinun olisi tärkeää myös tiedostaa se vaikutus, joka millä tahansa merkillä tai vastauksella on sisäiseen ydinolemukseesi tai energiaasi. Olet Lähde-energian osa ja värähtelet kaiken muun energian kanssa, johon sinulla on kontakti. Jos korkeampi itsesi tai sielusi antaa vastauksia, sinun pitäisi tuntea resonanssi tai sopusointu ihmiskuoressasi. Jos vastaus ei tule olennolta, joka pyrkii korkeimpaan ja suurimpaan hyvääsi, tunnet vastauksen aiheuttavan hankausta tai kovuutta.

Kysymys:

Mestarit, voin (tavallaan) ymmärtää sen ajatuksen, että ihmiset "ajatus-projisoidaan" fyysiseen elämään, jota muodostamme kulkiessamme. Mutta Maa, sellaisena kuin tunnemme sen, kuolee ja voisi romahtaa 40 vuodessa. Mikä on Äiti Maan tulevaisuus? Voimmeko korkeammalla tasolla muuttaa niitä dramaattisia tapahtumia, joita ennustetaan? Jos Maa kuolee, minne sielut menevät oppimaan? –Martha, USA

Vastaus:

Sallit itsesi pelätä jotain, mikä on tulevaisuudessa ja mikä on vain osa todellisuuttasi tällä hetkellä, koska olet väittänyt sitä faktaksi, vaikkei sitä ole vielä tapahtunut. Maa suunniteltiin näyttämöksi sieluille, joilla on ihmiskokemus, jotta ne voivat käydä läpi, mitä tulivat oppimaan. Se on tarpeellinen osa sielun matkaa, ja siksi se on aina läsnä.

Olet osa Lähde-energiaa ja siksi sinulla on kaikki ne kyvyt ja voimat, joita Lähteellä on. Tämä merkitsee, että voit tehdä, mitä haluat – jos se sopii suunnitelmaasi tätä elämää varten ja on korkeimmaksi ja suurimmaksi hyväksesi.

Kaikki on energiaa ja ottaa muodon tehdäkseen ne fyysiset asiat, joita tarvitset elämänmatkaasi varten. Luot ympäristösi uskomalla, että se sisältää tietyt elementit. Pöytä tai tuoli on olemassa, koska haluat sen olevan – tämä on sitä projisointia, josta puhut.

Maan funktio ja "terveys" voi muuttua, kun riittävä määrä ihmisiä kohdistaa mielensä tuohon aiheeseen. Maa ei kuole, koska sekin on illuusio, jota sielut tarvitsevat työtään varten. Ne auttavat sitä vakautumaan tai muuttumaan muotoon, joka sallii oppimisprosessin jatkua.

Jotkut sielut tulevat saadakseen "sairaalla" planeetalla olemisen haasteen, mikä vaatii erilaista sopeutumista, kuin ne ovat kokeneet aiemmin. Ja planeetta on riittävän suuri, jotta siellä on paikkoja, jotka eivät ole käytännössä muuttuneet siitä, mitä ne ovat aina olleet. Sielun täytyy vain valita paikka, jota se haluaa.

Kysymys:

Mestarit, ihanalla tyttärellämme on ADHD ja hänellä on ongelmia erityisesti matematiikassa. Toiset lapset eivät leiki hänen kanssaan paljon, koska hän on vähän erilainen kuin muut ikäisensä tytöt. Mieheni ja minä yritämme auttaa häntä ja toivomme, että hän menestyy koulussa hyvin. Hän on hyvin suloinen, ystävällinen ja hyvin herkkä, ja se sattuu, kun hänellä ei ole ystäviä. Miten voimme auttaa häntä paremmin? Miksi hänellä on tämä ongelma? –Paula, Sveitsi

Vastaus:

Hän päätti nähdä, millaista olisi kokea tämä tila. Se liittyy osittain hänen itseluottamus- ja itsearvostusongelmiinsa, jotka valittiin elämänoppitunneiksi. On tärkeää, että hänen opettajansa ovat tietoisia niistä vaikeuksista, joita olette nähneet. Heidän pitäisi kyetä auttamaan häntä integroitumisessa luokkaan ja saada aikaan enemmän vuorovaikutusta tyttärenne ja muiden oppilaiden välille.

Tyttärenne on äärimmäisen herkkä, välittävä ja rakastava. Auttakaa häntä löytämään koulutyön ulkopuolella joitain asioita, jotka kiehtovat ja stimuloivat häntä. Tämä antaa hänelle erikoistaidon, joka on erilainen kuin luokkatovereilla ja jonka nämä haluavat jakaa hänen kanssaan. Katsokaa erityyppisiä taiteellisia asioita – hän on erittäin terävä siinä mielessä.

Varokaa sekaantumasta liikaa hänen kehitykseensä, koska hänestä voi tulla riippuvainen teidän osallisuudestanne eikä hän yritä hyväksyä vastuuta omasta elämästään. Kaikki lapset käyvät läpi jaksoja, jolloin heillä on epämukavaa suojelevan kotielämän ulkopuolella. Antakaa hänen ottaa selvää, miten kommunikoida paremmin ikätoveriensa kanssa.

Hänen opiskeluvaikeuksiinsa voidaan tarttua tutoroinnilla. Hän katsoo asioita eri tavalla, kuin toiset, ja tällä hetkellä se aiheuttaa ongelman läksyjen ratkaisemisessa. Kahdenkeskinen aika jonkun olettajan kanssa tuo valoa havaintotapaan, joka hänellä on. Tämä on ratkaistavissa oleva ongelma.

Jatkakaa hänen rakastamistaan ja sen tuen antamista, jota teillä on. Hänellä on vaikeita aikoja edessään, mutta mitään ei ole mahdotonta voittaa.

Kysymys:

Mestarit, miksi sanotte, ettei Maan kaksinaisuus – positiivisuus ja negatiivisuus – koskaan lopu? Jos tavoitteena on jatkaa täällä negatiivisuutta, miksi marssitte Maan taivaalla valoina ja miksi suunnittelette maailmanjohtajien kanssa paljastaa, että on olemassa hyväntahtoisia maanulkopuolisia olentoja? Eikö tämä ole suunnitelma lopettaa Maan negatiivisuus? –Daniel, Brasilia

Vastaus:

Maa muodostettiin sieluille alustaksi oppia negatiivisuudesta ja valinnanvapautensa käyttämisestä. Ei ole kerrassaan mitään suunnitelmaa muuttaa tuota funktiota, ikinä. Negatiivisuutta on vain teidän planeetallanne, eikä ole aikomusta luoda toista Maan kaltaista planeettaa.

Emme puutu sielujen elämään, joilla on ihmiskokemus. Siksi uskomuksesi, että teemme jotain Maan aluerajojen sisällä, on väärä. Emme juonittele maailmanjohtajien tai pahojen salaseurojen kanssa salaisella informaatiolla. Emme marssi ihmisten näkemällä alueella mikään aikomus mielessä, tai totta puhuen lainkaan.

Joillakin sieluilla jotka ovat viettäneet aikaa maan päällä ja päättäneet olla palaamatta ollakseen täällä meidän kanssamme, on omia aikomuksia olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Saatat havaita heidän energiajälkiään.

On myös joitain sieluja, joilla on elämä muussa kuin ihmiskehossa ja jotka ovat lähestyneet Maata vaihtaakseen ideoita. He eivät ole meitä. He tulevat paikoista, joissa negatiivisuutta ei ole, ja se saattaa tulla shokkina, kun he kohtaavat negatiivisuuden ensimmäistä kertaa.

Yrität rinnastaa omenoita ja appelsiineja, kuten sanotaan, ja sekoitat keskenään fyysisen ja ei-fyysisen maailman. Toinen on kaksinaisuus, ja toinen koostuu ainoastaan ehdottomasta rakkaudesta. Maa on fyysinen, niiden uskomusten kera jotka henkilö haluaa hyväksyä osaksi todellisuuttaan, ja toinen koostuu sieluista, jotka eivät voi puuttua siihen, mitä tapahtuu fyysisyydessä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

20.11.–27.11.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 17.12.2018 17:24

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
20.11.–27.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, voitteko selittää henkisiä tai energiasiteitä? Minulla on elämässäni mies, jonka kanssa olen jakanut kokemuksia viime vuoden ja sen tuloksena oppinut paljon itsestäni. Olemme yhdessä sopineet lopettaa intiimin suhteen, mutta pysyä kuitenkin ystävinä. Mutta en pysty lopettamaan hänen ajattelemistaan, hän on aina mielessäni. Liittyykö tämä henkiseen energiayhteyteen välillämme? Jos liittyy, miten voin katkaista tämän "siteen", vai täytyykö minun hyväksyä, että hän on aina jokapäiväisissä ajatuksissani? Paljon sydämellisiä kiitoksia opastuksestanne ja tiedostanne. –Michelle, Iso-Britannia

Vastaus:

Sinua ei ole sidottu tähän mieheen ja muistoihisi henkisellä yhteydellä, paitsi se oppiminen jonka olette jakaneet keskenänne. Kun olet kokenut jotain, et voi saada sitä tekemättömäksi tahtomalla. Se miten huomattavaksi se tulee päivittäisessä elämässäsi, riippuu täysin sinusta.

Jaoitte jotain niin intensiivistä, että siihen saakka kunnes korvaat sen jollain muulla, se hallitsee tietoisuuttasi. Vaikka lopetitte intiimin suhteenne, tunnet liikaa vetoa häneen katkaistaksesi kontaktin kokonaan. Pidät häntä edelleen jalustalla sellaisena, joka antoi sinun nähdä asioita, jotka sinun tarvitsi nähdä ja joita et pystynyt havaitsemaan yksin.

Ne asiat jotka yhteinen aikanne salli sinun saada selville itsestäsi, on tehnyt hänestä tärkeän osan elämääsi. Mutta kuten aina sanomme, jokainen sielu luo sen todellisuuden, jossa se haluaa elää. Kun sinulla on oivalluksia mielessäsi, ne ovat kuin uskomukset ja ottavat näkyvän paikan ajattelussasi, kunnes päätät korvata ne jollain, mikä on tärkeämpää tai tarpeellisempaa elämässäsi tuolloin.

Romanssi on ollut aina elintärkeää elämässäsi, ja hän antoi joksikin aikaa vakaan pääsyn siihen. Toisen löytäminen joka rakastaa sinua niin, kuin hän rakasti, ja jakaa kanssasi toiveensa ja unelmansa, mitä hän ei koskaan pystynyt täysin tekemään, poistaa hänen itsepintaisen energiansa mielestäsi.

Energiaside on paljon enemmän kuin tämä fyysinen side, joka sinulla oli hänen kanssaan. Henkinen yhteys alkaa toisella puolella, ennen kuin tulet Maahan. Et tehnyt mitään erityissopimuksia tämä sielun kanssa ennen tulemista. Hän oli vain käytettävissä silloin, kun tarvitsit häntä.

Aloittaaksesi uuden ympäristön luomisen, voit aloittaa visualisoimalla ihannemaailman, joka sisältää kaikki tekijät, joita haluat vielä tutkia. Tuo ne sisään yksi kerrallaan, kunnes sinulla on uusi maailmasi ja hänet on kirjoitettu ulos siitä.

Kysymys:

Mestarit, näen jatkuvasti kamalia unia, jotka näyttävät olevan sodan ajalta. Olen yrittänyt tehdä itselleni entisen elämän hypnoosia, mutta tunteeni ovat erittäin voimakkaita, joten minun on tarvinnut lopettaa se. Joskus en näe mitään, tunnen vain ahdistusta ja surua. En ole varma, missä maassa se oli ja mikä sota se oli. Ovatko näyt ja tunteet joita minulla on ollut, totta? Miten voin kohdata nämä tunteet? –J.R., Suomi

Vastaus:

Olet tutkinut monta elämää armeijassa ja erityisesti sodassa olemisen seuraamuksia. Niihin liittyi eri kysymyksiä – pettäminen, pelkuruus, itseluottamus ja syyllisyys, vain muutamia mainitaksemme.

Ei ole mikään ihme, että itsehypnoosi ei salli sinun astua tarpeeksi etäälle käsitelläksesi nuo voimakkaat tunteet. Helpompi tapa ratkaista jokainen ongelma ja vapautua siitä, on seurata tunnetta sen alkuperään. Kun jokin päivittäisessä elämässä laukaisee tunteen, pyydä korkeampaa itseäsi viemään sinut sen syyhyn. Tämän pitäisi olla yksittäinen tapahtuma, jonka voit sitten ymmärtää, josta voit oppia ja sitten päästää siitä irti. Tämä toimii hyvin silloin, kun et näe mitään ja tunnet vain tunteen.

Jos tunteista tulee liian intensiivisiä työstettäväksi, käytä tekniikkaa, jossa astut pois ja siirryt tarkkailumoodiin. Jos olet silminnäkijä katsomassa asioita ulkopuolelta, sinuun ei vaikuteta. Voit sitten tutkia tilannetta ymmärtääksesi ja karkottaaksesi sen.

Ole kärsivällinen itsesi ja näiden tapahtumien kanssa. Ne ovat maisemissa, koska ne olivat liian musertavia sinulle tapahtuessaan ensimmäistä kertaa. Sinulla on paljon enemmän informaatiota nyt siitä, miten elämänoppitunnit toimivat. Tämä ottaa pelon pois niiden kohtaamisesta. Se ei kuitenkaan vähennä tunteidesi intensiivisyyttä.

Kysymys:

Mestarit, mikä on myötätunnon ydinolemus ja mikä on aikaharhan todellinen luonne? Miten ne liittyvät yhteen? –Malavika, Intia

Vastaus:

Myötätunto on kolmannen ulottuvuuden käsite, koska sillä on negatiivinen aspekti. Yhteiskunta sanoo, että ymmärtääksesi toista ihmistä sinun täytyy laittaa itsesi hänen kenkiinsä. Se on erittäin tärkeä osa monia uskontoja, mikä normaalisti ilmaistaan "on siunatumpaa antaa kuin vastaanottaa" tai "tee toisille, mitä haluaisit heidän tekevän sinulle". Nämä säännöt indikoivat, että sinulla on vastuu huolehtia toisista, jotta he saavat osansa, sinä olet hyvä ihminen eikä yhteiskunnan tarvitse huolehtia heistä.

Myötätunto ei ole henkinen käsite, koska sen toteuttaminen vaatii ihmistä kummallekin puolelle – antaja ja vastaanottaja. Siihen liittyy antajan tuomio vastaanottajasta sanomalla, ettei hänellä ole jotain, mitä hän tarvitsee, ja siksi antaja antaa sen – riippumatta siitä, ajatteleeko vastaanottaja tarvitsevansa sitä vai ei.

Henkinen matka on yksittäinen tapahtuma, jossa yrität ymmärtää elämänoppitunteja, jotka valitsit ennen tulemistasi, ja yrität myös oppia, kuka olet sieluna ja mitkä voimat ja kyvyt ovat osa ydinolemustasi.

Kaikki on energiaa, ja energia on kaikki. Luodaksesi tilanteen, jossa voit jakaa näyttämön toisten kanssa, teidän täytyy sopia ympäristö, jossa tapaatte ja olette vuorovaikutuksessa. Otat sen energian, joka sinä olet, ja luot harhan, joka jaetaan toisen kanssa, jotta hän havaitsee saman järjestelyn kuin sinä. Tämä on aikaharha, koska se tapahtuu samaan aikaan samassa paikassa kummallekin ihmiselle, jotta he voivat kohdata keskenään sovitussa paikassa.

Aikaharha on välttämätön, jotta henkilö voi osoittaa myötätuntoa, koska vastaanottajan on oltava läsnä tuon tunteen kohdistamiseksi häneen. Jos he eivät jakaisi harhaa, he olisivat näkymättömiä toisilleen. Silloin antaja ei voisi antaa tuomiotaan ja toimittaa myötätuntoista energiaansa toiselle.

Kysymys:

Mestarit, voiko meillä olla useampi kaksoisliekkikohtaaminen yhdessä inkarnaatiossa? Monet ns. youtube-kanavat internetissä ilmaisevat nyt tuon mahdollisuuden ja väittävät henkilökohtaisesti tietävänsä saman sielun useamman aspektin, vaikka se on hyvin harvinaista. Tämä voi olla äärimmäisen häiritsevää ja hämmentävää kuuntelijoille. Voitteko selittää, onko "monia kaksoisliekkikokemuksia" oikeasti olemassa, ja selkeyttää niille, jotka etsivät jumalaista totuutta? –Jilian, USA

Vastaus:

Jokaisella sielulla on yksi, ja vain yksi, kaksoissielu tai kaksoisliekki. Ne murrettiin Lähteestä kokonaisuutena, ja sitten ne jakautuivat puoliksi muodostaen kaksi yksittäistä sielua. Ne ovat identtisiä kaikissa asioissa, kunnes ne alkavat saada omia kaksinaisuuskokemuksiaan. Kun kumpikin inkarnoituu samaan aikaan, ne haluavat vain jakaa toistensa kanssa ja luopuvat kaikista muista sieluista, jotka jakavat tuon elämän niiden kanssa, mukaan luettuna perhe ja ystävät.

Kaksoisliekkien on harvinaista jakaa elämä, koska niiden alkuperäinen syy tulemiseen – oppia valitsemansa elämänoppitunnit – laitetaan odottamaan eikä mitään tule tehtyä. Jokaisella sielulla on ryhmässään 144 muuta sielua, jotka jakavat usein elämiä, jotta ne voivat auttaa toisiaan. Monet ihmiset tulkitsevat sieluryhmäjäsenen kaksoisliekiksi, koska heidän yhteytensä voi olla hyvin intensiivinen ja myös epävakaa.

On myös mahdollista, että sielu joka tutkii romanttista rakkautta, on järjestänyt tapaamisen useiden sieluryhmäjäsenten kanssa, voidakseen tutkia erityyppistä rakkautta ja erilaisia suhteita. Sieluryhmäjäsenen kanssa jakaessa energiat ovat hyvin samanlaisia, koska ne tulivat olemassaoloon niin lähellä tosiaan, että ne voivat vaikuttaa melkein kaksoisliekeiltä.

Kuka tahansa voi maan päällä sanoa, mitä haluaa, tarvitsematta sanoilleen hiventäkään totuutta tai pätevyyttä. Elät kaksinaisuudessa, jossa työkaluna on kyky tuomita, mitä haluat uskoa. Kun siirryt pois tuosta egotuomitsemisesta, käytät tunteitasi sen arvioimiseen, onko kuulemasi jotain, minkä kanssa resonoit ja mistä haluat tehdä osan uskomusjärjestelmääsi. Sinulla on valinnanvapaus: erota, minkä haluat olevan osa todellisuuttasi, ja sitten siirry eteenpäin.

Kunnioita itseäsi. Tee omat päätöksesi. Älä anna kenenkään muun kertoa sinulle, mitä tunnet tai uskot. Tee omat valintasi.

Kysymys:

Mestarit, sen perusteella mitä olen lukenut, jätämme osan sieluamme kotiin, kun olemme maan päällä. Voiko sieluumme kotona vaikuttaa mitenkään kokemuksemme tai vuorovaikutuksemme kummittelevien asioiden, tarot-korttien, taikuuden jne. kanssa maan päällä? –Pat, Iso-Britannia

Vastaus:

Sielut Kotona ovat ehdottomassa rakkausenergiassa eikä niihin vaikuta mikään negatiivinen. Ne voivat kuitenkin muistaa ne kontaktit, joita niillä oli kaksinaisuudessa, mutta se ei vaikuta niihin Kotona. Se on samanlaista, kuin jos kierrellessäsi kauniissa paikassa alkaisi sataa ja kastuisit – kun muistat tuo tapauksen, et kastu uudestaan.

Fyysiseen kehoon joka sisältää seikkailevan sielun, jolla on ihmiskokemus, voi vaikuttaa mikä tahansa haitallinen asia ympäristössä. Useimmiten tuollaisen asian ilmestyminen tapahtuu testinä, joka tulee valitusta elämänoppitunnista.

Koska Maahan tulemisen tarkoitus on oppia, mistä negatiivisuudessa on kyse, ja kyetä käyttämään valinnanvapautta viemään toiseen suuntaan, niin mitä enemmän negatiivisia tapahtumia, sitä enemmän sielu pystyy oppimaan. Sielu ei vie mitään negatiivista mennessään Lähde-energiaan.

Taikuuden, ruumiittomien ja pahojen energioiden kokeminen on mahdollista vain maan päällä. Riippumatta siitä, ymmärrätkö täysin jokaisen "hyökkäyksen" tai tapahtuman, se ei vaikuta sinuun ikuisena sieluna. Saat ajatuksen, mitä siinä on mukana, ja sitten voit päättää, menetkö kohtaamaan sen uudestaan vai katselet, kun joku toinen taistelee tuon negatiivisuuden kanssa, vai päätät vain, ettet oikeasti halua edetä tuon ihmisyyselementin kanssa.

Sielu tekee kaikki valintoja ennen tietyn oppitunnin kohtaamista, sen aikana ja sen jälkeen. Ei ole mitään vaatimuksia mennä yhtään syvemmälle oppituntiin, kuin se valitsee. Siis ole vakuuttunut, että kaikki päätökset ovat sinun – kukaan muu ei päätä mitään eikä mikään ole ennalta määrätty.

Kysymys:

Mestarit, kysymykseni on, mistä sielumme ovat kotoisin. Olen kuullut tähti-ihmisistä ja sieluista, jotka ovat alun perin Äiti Maan lapsia tai enkeli-ihmisiä. Onko totta, että alkuperämme on erilainen? Miten se vaikuttaa elämäämme? Saavatko esimerkiksi tähti-ihmiset enemmän apua omiltaan? –Helena, Suomi

Vastaus:

Kaikki sielut ovat peräisin samasta paikasta – Lähde-energiasta. Sitten kun ne on jaettu Lähteestä, ne voivat valita myriadeja mielenkiintoisia asioita tutkittavaksi ja koettavaksi. Jotkut päättävät mennä ei-kaksinaisille planeetoille, kuten jokin tähti, tutkimaan sitä syytä, miksi kukin luotiin. Toiset haluavat tutkia vain Maata ja nähdä, kuinka ne pärjäävät kaksinaisuudessa, jota on olemassa vain siellä. Ja muutama päättää jäädä ikuisiksi ajoiksi tai ainakin kunnon ajaksi Kotiin, jossa ne toimivat oppaina matkalla oleville.

Sitten kun sielulla on ollut jokin kokemus toisen sielun kanssa, niillä on yhteinen muisto ja ajatus toisen energiapuumerkistä. Tämä sallii niiden aina muistaa ja tuntea toinen muissa tilanteissa. Ne voivat suunnitella myös auttaa toisiaan peräkkäisissä seikkaluissa. Tämä ennakkotieto ei luo vahvempaa sidettä kuin mikään muu sopimus, mutta jotkut pitävät sitä vain mukavampana kuin toiset. Tästä syystä on synkkaamista tai toveruutta, jota sielu saattaa huomata toistavansa elämissään.

Joskus elämä jollain tähdellä tai planeetalla voi olla niin voimakas sielun asialistassa, joita se haluaa oppia, että se turvautuu tuohon identiteettiin myös siirryttyään elämään maaulottuvuudessa. Hän viittaa itseensä tähtilapsena. Tämä ei merkitse, että se on kotoisin tuosta paikasta – se on vain pakottava identiteetti, jonka hän valitsee. Henkilö joka on syntynyt Afrikassa ja muuttanut Japaniin, voi viitata itseensä japanilaisena muuton jälkeen ja säilyttää ehkä tunteen tuosta identiteetistä, vaikka hän muuttaisi kolmanteen maahan. Enkeli on opas, joka on enimmäkseen pysynyt Kotona, mutta joka on lopulta päättänyt tulla Maahan.

Apua on kaikkien saatavilla koska tahansa – mutta sitä täytyy pyytää. Ei-fyysiset oppaat eivät voi puuttua siihen, mitä teette, mutta ne voivat antaa neuvoja, joita niiltä pyydetään. Se avoimuus jolla tämä neuvo vastaanotetaan, usein indikoi, miten paljon ajattelee itseään autettavan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.12.–11.12.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 27.12.2018 17:52

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
4.12.–11.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, kiitos jatkuvista viesteistänne. Sanotte, että Maa ja universumi ovat paljon vanhempia, kuin tiedeyhteisömme tunnistaa. Miten vanha Maa/universumi on ja miksi tiedemiehemme eivät pysty todistamaan sitä? Jos ihmiset olivat ennen teknologisesti paljon kehittyneempiä, kuin nyt (esimerkiksi lemurialaiset), eikö jotain tuosta teknologiasta jäisi meidän löydättäväksemme? –Jon, Iso-Britannia

Vastaus:

Maailman ihmiset sanovat, että ikä on katsojan silmässä. On vaikeaa, kun planeettanne kierto auringon ympäri määrittelee aikanne. Ja sitä mutkistaa lisää, että jokainen ihminen luo oman todellisuutensa niiden skomuksien avulla, jotka hän hyväksyy. Ikä on merkityksetön käsite, kun kyse on Maasta, joka luotiin kaksinaisuudeksi sielujen oppitunteja varten.

Maan päällä jokin ikääntyy niiden standardien mukaan, jotka tiedeyhteisössä on jo hyväksytty. Tietyn asian olemassaolon kestolla on "hyväksytyt" rajat. Vaikka jokin näyttää vihjaavan, että se on vanhempi, kuin tiedemiesten asteikot sallivat, he eivät tavallisesti ylitä hyväksyttyä rajaa kritiikin ja pilkkaamisen pelosta.

Kun tiedemies tutkii ja löytää jotain aiemmin kohtaamatonta, hän tekee toisen kahdesta asiasta: hän väittää sitä omaksi löydökseen, nimeää sen ja luokittelee uskomustensa mukaan, tai hän sivuuttaa sen, kuin sitä ei olisi, erityisesti jos se ei sovi hänen ennakkokäsityksiinsä.

Säännöt ja määräykset kontrolloivat melkein kaikkea maan päällä. Harvat menevät laatikon ulkopuolelle löytämään jotain uutta. Jokin ainutlaatuinen periaate saattaa olla suoraan edessänne ettekä te "näe" sitä, koska ette tunnista sitä.

Lemurialaiset, atlantislaiset ja muinaiset egyptiläiset olivat teknologisesti hyvin kehittyneitä. Yksi heidän päävoimalähteensä oli asia, jota kutsuttaisiin "psyykkiseksi tai paranormaaliksi ilmiöksi", tai psyykkinen telepatia- ja psykokinesiakyky. Sillä tavalla he liikuttivat suuria esineitä, kommunikoivat pitkien matkojen päähän ja jotkut heistä myös matkustivat. Mikään näistä kyvyistä ei vaadi fyysisiä puitteita eivätkä ne näin jättäneet mitään fyysistä jälkeä. Todisteiden löytäminen muinaisolennoista vaatisi yhdistymistä heihin eetterissä.

Kysymys:

Mestarit, Donna Eden kirjoittaa, että meillä kaikilla on sisällämme, chakrojen alla, ydinenergiaverkko, joka ylläpitää harmonisen terveyden fyysisessä kehossamme ja energiakehoissamme. Hän sanoo, että meillä on myös pienempiä verkkoja ympäri energiakehoamme ja ne yhdistyvät tähän pääverkkoon. Hän sanoo, että monet krooniset terveysvaivat liittyvät siihen, että tämä ydinenergiaverkko on rikkoutunut energeettisesti traumoista ja onnettomuuksista, mikä sysäsi tuon verkon epäjärjestykseen. Tunnen totuuden. Voitteko kertoa aiheesta tarkemmin, koska Donna Edenin mukaan parantuminen on mahdollista energiaparannuksella? –Lia, USA

Vastaus:

Kuten hyvin usein sanomme, energia on kaikki ja kaikki on energiaa. Värähtely, energiatyyppi, on yhdysside fyysisen ja ei-fyysisen maailman välillä. Fyysiset vaikutukset ja sairaudet, tunnejärkytykset ja aallot kehon ulkopuolelta, kuten sähkö, voivat saattaa epätasapainoon ihmiskuoren ja sen sisällön monisyisen toiminnat.

Energia – ollessaan kaiken perusta – on myös yleislääke kaikkeen. Kehossa on pääenergiakäytävä, praanaputki, Se kulkee kehon keskuksen kautta, mutta monia pienempiä väyliä kulkee muussa kehossa. Yhdessä nämä muodostavat ihmisen läpi verkon, jota voidaan käyttää tukosten poistamiseen asiakkaasta ja häiriöiden korjaamiseen.

Nämä väylät on tunnistettu ihmisvuosisatojen ajan. Nähdäksesi esityksen niistä ja niiden vaikutuksista ja yhteyksistä, katso akupunktiokaaviota. Kiinalaiset kartoittivat ympäri kehoa pisteet ja niitä vastaavat osat, joihin voitiin vaikuttaa laittamalla pisteisiin jotain – tässä tapauksessa neula – stimuloimaan energiavirtausta. Tämä stimulointi avaa, korjaa ja nopeuttaa energiavirtausta.

Energia on fyysisen kehon elämänvoimaa. Sen parantamiskäyttöön ei tarvita muuta kuin terapeutin tai uskovan aikomus. Elämänvoimaenergia on älykkyyttä eikä se voi tehdä vahinkoa. Tästä syystä kenenkään ei tarvitse pelätä tekevänsä jotain väärin, ohjatessaan sitä aikomuksellaan tasapainottamaan potilasta.

Sieluilla on samat kyvyt ja voimat kuin Lähteellä, jonka osia ne ovat. Ne voivat parantaa, ne voivat ilmentää ja ne voivat luoda. Donna Edenin menetelmä on ainoastaan yksi vakiintuneista tekniikoista, joilla on kannattajajoukkoa.

Tärkeää on luottaa itseensä. Energialla voi parantaa, tavoittelee sitten sertifikaattia jonkinlaisessa parannustavassa tai opettelee käyttämään energiaparannusta itse.

Kysymys:

Mestarit, olen utelias sairaudesta nimeltään "savant-syndrooma", jossa sellaisella joka on henkisesti vammainen monessa mielessä, on jollain alueella merkittävää kyvykkyyttä, kuten musiikki, kuvataide tai aritmetiikka. Tämän ilmiön fyysinen syy näyttää olevaan vielä tuntematon ja voidaan jättää tieteen tutkittavaksi, mutta mikä on sen henkinen merkitys? –Sonia, USA

Vastaus:

Fyysinen syy on sielun tarkoitus saada tietty kokemus ja saada se jokapäiväisen elämän estämättä. Tästä syystä se estää koko tietoisia aivoja oppimasta käsittelemään mitään muuta kuin valittua aihetta.

Henkinen matka ei ole koskaan kovin yksinkertainen. Savantilla voi olla sopimus monien muiden sielujen kanssa, jotka haluavat käydä läpi elämänoppitunteja hänen kanssaan. Esimerkiksi vanhemmat saattavat tuntea syyllisyyttä, että heidän lapsensa luotiin tällaiseksi geneettisesti tai jonkin vuoksi, mitä he tekivät raskauden aikana. Sitten on heidän kamppailunsa siinä, hoitavatko he tilanteen itse vai lähettävät lapsen "kotiin" toisten samanlaisten luo eikä hänestä tule taakka heidän elämäänsä.

Ammattilaiset jotka ovat kontaktissa kunkin savantin kanssa, oppivat tuon lapsen erityislaatuisuudesta ja siitä tavasta, jolla hän käsittelee elämää. Terapeutit, opettajat, terveydenhoitohenkilöstö ja huoltajat voivat kaikki osallistua monisyisesti näiden erityisihmisten jokapäiväiseen elämään. Myös kadun ihmiset saavat kokemuksia liittyen siihen, miten he reagoivat, mitä he ajattelevat tai mikä on heidän kykynsä kohdata ylipäätään koko tilanne.

Sitten on sielu itse. Sielulla on tilaisuus sisällyttää mitkä tahansa tai kaikki elämänoppituntinsa yhteen elämään. Se voi olla niin yksinkertaista, kuin halu olla periaatteessa riippuvainen muista, samalla kyeten tutkimaan jotain mielenkiintoista aihetta. Tai siihen voi sisältyä itseluottamus-, itsearvostus-, hyväksikäyttö-, viha- ja rakkaudettomuuskysymyksiä, tai mitä tahansa muuta. Jälleen kerran, sielun valinnanvapaus synnyttää kaikki nämä vaihtoehdot.

Kysymys:

Mestarit, en oikeasti tajua koko tätä aikakysymystä. Voin ymmärtää ajan täällä kolmannen ulottuvuuden Maassa, mutta miten se voi toimia hengessä. Miten sielut voivat inkarnoitua menneisyyteen vaikuttamatta tulevaisuuteen, ja miten sielut voivat inkarnoitua tulevaisuuteen, jota ei ole vielä tapahtunut? Teidän täytyy ilmaista tämä yksinkertaisesti, jotta minun kaltaiseni aasi voi ymmärtää. Paljon kiitoksia kaikesta upeasta työstänne! –David, Iso-Britannia

Vastaus:

Aika sellaisena kuin ymmärrätte sen, on relevantti käsite vain kolmannessa ulottuvuudessa. Henkimaailmassa ei ole mitään sitä vastaavaa. Henkimaailmassa kaikki on samaan aikaan – kaikki riippuu vain siitä, mihin sielu fokusoituu.

Ajattele äänilevyä, jolle olet nauhoittanut kaiken, mitä sinulle on tapahtunut maan päällä, raita jokaisesta merkittävästä tapahtumasta. Voit osallistua mihin tahansa näistä tapahtumista määrittämällä raidan ja fokusoitumalla tuohon kappaleeseen. Voit käydä 16-vuotaassa, hypätä sitten takaisin 2-vuotiaaseen, sitten 45-, 32-vuotiaaseen tai nykypäivään. Näiden tapahtumien uudelleeneläminen ei muuta, mitä tapahtui, mutta voi antaa sinulle paremman tai erilaisen ymmärryksen siitä, mitä opit tuona aikana.

Nähdäksesi, miltä tämä näyttää, sinun täytyy uskoa, että luot oman todellisuutesi kera sen harhakuvan, jossa voit tutkia tiettyä ihmisominaisuutta. Koska se on jotain luomaasi ainutlaatuista, aiemmassa ajassa käyminen ei muuta, mitä tapahtui, mutta voit olla vuorovaikutuksessa sen kanssa eri tavalla ja näin muuttaa harhakuvaa, joka on sinun.

Tulevaisuus on myös luomisesi tuote, joten aikomuksesi tuo sen olemaan ja antaa sen harhakuvan, jota tarvitset tutkiaksesi haluamaasi oppituntia. Henkimaailmassa pystyt myös olemaan useammassa paikassa kerrallaan ja osallistumaan moniin tapahtumiin.

Ihmismielellä on vaikeuksia ymmärtää sitä todellisuutta, josta olemme juuri puhuneet (jos se ylipäätään pystyy siihen). Ainoa kokemuksesi ajasta on jokapäiväisen elämäsi eläminen, joten projisoit sen ei-fyysiseen maailmaan.

Lähimmäksi tämän ymmärtämistä voi ihmiskehossa päästä menemällä hypnoosiin tai äärimmäisen syvään meditaatioon, mikä vapauttaa sinut tästä ulottuvuudesta ja sallii sinun kokea sielusi menneisyyden ja tulevaisuuden nykyelämäsi perspektiivistä.

Kysymys:

Mestarit, yhdessä affirmaatiossanne sanotte: "Rakastan kaikkia sieluja, myös niitä joiden elämänoppituntivalinta ei miellytä minua." Voitteko antaa meille neuvoja, miten voimme tulla paremmaksi tässä? Miten voimme antaa anteeksi kaikille sieluille, jotka satuttavat jatkuvasti muita, mukaan luettuna ne jotka ovat julmia elämille? Tiedän, että voimme valita elää positiivisessa ympäristössä, mutta kamppailen todella sen kanssa, että rakastan näitä sieluja ja hyväksyn heidän valintansa – siinä määrin, että alan masentua. –Rachel, Kanada

Vastaus:

Kaikki asiat joita planeetalla tapahtuu, ovat sieluja kokemassa valitsemiaan oppitunteja. Kaikki sielut ovat perimmiltään samaa, peräisin samasta Lähteestä ja niillä on vain positiivista energiaa ollessaan muualla, kuin Maan kaksinaisuudessa. Kun ne alkavat tehdä asioita omillaan, ne keräävät muistoja, jotka eroavat niiden sielukumppanien muistoista.

Ihmisiksi inkarnoituvien sielujen tarkoituksena on käyttää valinnanvapauttaan oppiakseen, keitä ne ovat ehdottomasti rakastavina sieluina, vastakohtana pysymiselle negatiivisten ja positiivisten vastakohtien elämässä. Maan kaksinaisuus on egotuomitsemisen paikka, jossa henkilökohtainen asema määritetään tuomitsemalla, arvostelemalla ja arvottamalla kaikki se, mitä kaikki tekevät.

Henkisellä polulla sielu luopuu tarpeesta tuomita ja vaihtaa tämän sen arvioimiseen, mitä voidaan oppia omista havainnoistaan. Kysytte: "Onko tämä sen tyyppinen oppitunti, jonka haluan kokea ja lisätä repertuaariini, vai tiedänkö ehdottomasti, ettei se ole minua varten?" Henkisellä matkalla tuomitseminen muuttuu arvioinniksi, sensuroimatta tuota toimintaa.

Ihmisenä olet tuomitsevassa maailmassa. Sinulla odotetaan olevan mielipiteitä siitä, mitä ympärilläsi tapahtuu. Käyttämällä yhteiskunnan normeja oikeasta ja väärästä, liität uskomusjärjestelmiisi ne säännöt, jotka opastavat jokapäiväistä elämääsi – sen konsensuksen, mikä on hyvä ihminen ja mikä on huono ihminen. Ja toimit ihmistuomitsemisen mukaan.

Mutta ihminen jonka tuomitset pahaksi tai huonoksi maailman standardien mukaan, on sisällä edelleen ehdottomasti rakastava sielu, joka kokee sitä negatiivisuutta, jonka voi löytää vain maan päältä ja jonka se päätti kokea. Sinun ei tarvitse erottaa ihmiskehoa sielusta.

Anna ihmiskehosi – jos se ei pysty siirtymään henkiseen tiedostamiseen täysin – jakaa mielipiteitä muun maailman kanssa. Mutta anna henkisesti heränneen sielusi tunnistaa sielu tuon ihmisen sisällä – ja rakasta sitä sielua, jolla on halu oppia jokin vaikea oppitunti.

Älä anna itsesi masentua, koska se sanoo, ettei sinulla voi olla monia ajatuksia toisista. On täysin ok, että on sekä ihmisnäkemys että henkinen mielipide.

Kysymys:

Mestarit, en kestä jatkaa nykyelämääni sosiaalisen/yhteiskunnallisen ahdistuksen vuoksi. En saa uutta työpaikkaa helposti, en pysty lopettamaan sen jatkuvaa murehtimista, mitä tulee seuraavaksi tai tappaako veljeni itsensä jatkuvalla huumeidenkäytöllä. Onko mitään helpompaa tapaa selviytyä ja tehdä elämästä helpompaa, vai olenko täällä oppiakseni, miten käsitellään ahdistusta ja kärsimättömyyttä? –Roger, USA

Vastaus:

Kuten olet osoittanut, yksi valitsemasi oppitunti on oppia käsittelemään ahdistusta. Silloin kun tuon ahdistuksen syynä ovat toiset ihmiset tai yhteiskunta yleisesti, se tulee näkemyksestä, joka sinulla on itsestäsi, ja halustasi miellyttää ja saada kaikki rakastamaan sinua. Merkittävä tekijä elämässäsi on tarve olla kontrollissa. Saattaa tuntua siltä, ettei sinulla ole mitään kontrollia, mutta halusi tietää aina, mitä tulee seuraavaksi ja mitä muut ihmiset tekevät, on kontrollointitarpeen aspekti.

Kärsivällisyyden oppiminen auttaa vaikeuksissasi, mutta keventyminen auttaa vielä enemmän. Et ole vastuussa siitä, mitä muut ihmiset, veljesi mukaan luettuna, ovat valinneet elämänsä matkalle. Et voi vaikuttaa toisten tekoihin, koska heillä on valinnanvapaus tehdä omat päätöksensä. Murehtiminen merkitsee, että olet muodostanut tiettyjä odotuksia lopputuloksesta. Se on halua kontrolloida noita toimia, etkä yksinkertaisesti pysty siihen.

Sinulla ei ole kerrassaan yhtään rakkautta itseäsi ja sitä vaikeaa matkaa kohtaan, jonka olet valinnut. Astu etäämmälle ja tutki, mitä olet laittanut eteesi. Onnittele itseäsi rohkeista valinnoista. Hyväksy, että se mitä tässä on, on siksi, että valitsit sen. Sielu tietää, että se pystyy käsittelemään sen, mitä se valitsee.

Ota päivä kerrallaan. Älä katso koko maailmaa kerralla. Käsittele vain se, mitä on suoraan edessäsi. Hajota tilanne osiin ja työskentele pieni osa kerrallaan. Mitä työhön tuleen, niin minkä tekeminen tuntuu mukavalta? Kehitä itseluottamusta alueilla, jotka miellyttävät sinua, ja pyydä sitten universumia näyttämään, mihin sovit.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.12.–25.12.2018 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 14.01.2019 20:53

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
18.12.–25.12.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, voitteko kertoa meille, miksi Buddha päätteli: "Ei ole sielua. Siksi ei ole sielunvaellusta." Ja Ramana Maharshi: "Reinkarnaatio on olemassa vain niin kauan, kun on tietämättömyyttä. Todellisuudessa ei ole lainkaan reinkarnaatiota, ei nyt tai ennen. Eikä ole tämän jälkeenkään. Tämä on totuus." –Mario, Kanada

Vastaus:

Verrattaessa yli 2600 vuoden takaisia filosofioita, osa ongelmaa on semantiikka. Silloin kun Buddha eli, ei ollut kirjoitettua yleiskieltä, joten on pitkiä aikajaksoja, jolloin käytettiin suullisia perinteitä, oli käännöksiä eri muinaiskielistä ja eroavia palautteita buddhalaisuuden ryhmäkunnilta. Ainoat tallennukset tänä päivänä ovat nykypäivän tulkinnoista, ja huomataan, että lahkojen periaatteet ovat ristiriidassa keskenään.

Buddhalaisuuden eri tyyppejä tutkittaessa löytää uskomusjärjestelmiä, jotka perustuvat moniin erilaisiin käsityksiin. Jos tutkii niiden tietoisuustulkintaa, niihin kaikkiin sisältyy tunne sisäisestä ydinolemuksesta – tapa jolla jotkut nykypäivän uskonnot kuvaavat sielua. Aivan kuten kaiken alkuunpanijasta on monia termejä – jumala, luoja, lähde, jumalainen energia – on monia nimiä sille, mitä se loi. Länsimaisista filosofioista useimmat ovat käyttäneet termiä sielu.

Ramana Maharshi puhui hengestä, joka nousee kehon kuoleman yläpuolelle, sekä ikuisesta olemassaolosta. Suurin vaikeus opetuksissa joista puhut, on, että ne käännettiin hänen äidinkielestään tamilista ja sanskritista, vaikka hän oli oppinut englantia nuoruudessaan. Käännökset heijastavat usein kääntäjän mielipiteitä eivätkä alkuperäisen puhujan tarkoitusta.

Jotkut Maharshin opetuksista totesivat, että tavoite oli valaistuminen ja herääminen, eikä ollut koskaan todella elänyt, ennen kuin saavutti tuon tason. Silloin ei tarvinnut tehdä mitään muuta, joten ei ollut mitään syytä yrittää uudestaan. Tämä on hyvin sama asia kuin poistuminen "uudestisyntymän pyörästä", mikä on monien itämaisten uskontojen perusta.

Se mitä on luettavissa tänään, on jonkun muistikuva siitä, minkä hän uskoi olleen tarkoitus joissain Buddhan ja Maharshin muistetuissa sanoissa. Sinun täytyy kysyä itseltäsi, miksi sillä on merkitystä sinulle. Haluatko hyväksyä toisen uskomukset? Jonkin jonka uskot toimineen hänellä? Vai etsitkö jotain, mikä resonoi sisälläsi ja sallii sinun luoda todellisuuden uskomusten avulla, jotka saavat valmiiksi ihmismatkasi? Jos jotkut näistä ajatuksista sopivat uskomuksiisi, hyväksy ne, kunnes ne eivät enää sovi.

Kysymys:

Mestarit, kuka tai mikä saa tehdä lopullisen päätöksen ihmiselämän päättymisestä? Monet tieteelliset apinatutkimukset ovat päätyneet siihen, että äärimmäinen kalorien rajoittaminen antaa kädellisille ja ihmisille pidemmän ja terveemmän elämän. Onko tämä totta? Onko ihmiselämämme terveys ja pituus riippuvainen elämäntyylistä vai geeneistä vai ihmistahdosta? Vai saneleeko sen sielu, korkeampi itse, jumalainen itse, lähde? Olen tuntenut inhottavia yksilöitä, jotka elävät terveen ja pitkän elämän, kun taas monet ystävälliset ja rakastavat yksilöt kohtaavat sairautta ja ennenaikaisen kuoleman, puhumattakaan itsemurhista ja onnettomuuksista. Kuka tai mikä on perimmiltään vastuussa henkilökohtaisen terveytemme ja pitkäikäisyytemme määräämisestä? –Christina, USA

Vastaus:

Kaiken mitä tapahtuu sielulle, joka on valinnut ihmiskokemuksen, määrittää tuo sielu itse – toisella henkilöllä tai asialla ei ole vaikutusta lopulliseen päätökseen. Saattaa näyttää siltä, että muut asiat vaikuttavat paluuajankohtaan, mutta kun tutkii olosuhteita, huomaa, että tapahtumat jotka johtivat siirtymään, olivat tulosta sielun tekemistä päätöksistä.

Jokainen ihminen reagoi eri tavalla ravintoon. On tosiasia, että vauraus on vähentänyt joidenkin ihmisten pitkäikäisyyttä hemmottelun vuoksi. Tuollaista vähentymistä voi pahentaa aktiivisuuden puutteella. Ei pelkästään ruokaa, vaan koko elämäntyyliä täytyy tarkastella ennen syiden määrittämistä.

Kuten mainitsit, perheen geeneillä voi olla jokin vaikutus, mutta tärkein on sielun valitsemat elämänoppitunnit. Valitsiko se pitkän tai lyhyen vierailun? Mitä lääketieteellisiä tai ympäristöön liittyviä huolia se halusi kokea? Laittoiko se itsensä vaarallisiin tilanteisiin toistuvasti?

Kysyt sielun, korkeamman itsen ja jumalaisen itsen vaikutuksesta – ne ovat kaikki saman entiteetin aspekteja. Lähteellä ei kuitenkaan ole sanottavaa siihen, mitä tapahtuu. Koet sen, minkä valitset. Riippumatta mistään muusta valitusta oppitunnista – kuten pahuus, sairaus tai onnettomuudet – se kaikki on sielun tahto.

Sieluilla on valinnanvapaus, mikä merkitsee, että kun ne oppivat jonkin oppitunnin, ne voivat sitten päättää mennä vastakkaiseen suuntaan kokemaan päinvastaista. Saatat aloittaa kamalana ihmisenä toisille, oppia rakastamaan ja sitten tulla filantroopiksi.

Sinä (kuten jokainen sielu) luo oman todellisuutensa muodostamalla illuusion, joka sisältää kaikki skenaariot vastaamaan niihin kysymyksiin, jotka tulit Maahan oppimaan. Pidä hauskaa oppiessasi ja tiedä, että olet ajajan penkillä.

Kysymys:

Mestarit, voitteko selittää, miltä "ei-tekijyys" näyttää? Onko se uskomista, että se mitä tapahtuu, tapahtuu itsestään? Minulla ei ole mitään kontrollia elämästäni? Mikä on vapaan tahdon rooli ei-tekijyydessä? –Rimi, Intia

Vastaus:

Termi "ei-tekijyys" on uskonnollinen prinsiippi vedantassa, joka on yksi hindufilosofian kuudesta puhdasoppisesta koulukunnasta. Nämä prinsiipit tulivat ideoista, spekuloinneista ja filosofioista, jotka tulivat esiin upanishadeissa. Ne syntyivät, kun Intian mystikot alkoivat kyseenalaistaa uskonnollisen veda-järjestyksen noin 2500–2900 vuotta sitten. Upanishadeja pidetään osana hindujen pyhiä kirjoituksia, joissa puhutaan filosofiasta, meditoinnista ja Jumalan luonteesta.

On monia nykypäivän ajattelijoita, jotka määrittelevät tuon termin 2000-luvun parametreilla. He käyttävät viittauksia henkisesti hyväksyttyihin prinsiippeihin hindu-tiedosta, muiden itäisten ja läntisten organisoitujen uskontojen opinkappaleista ja niiden omista tulkinnoista.

Perusta kaiken ymmärryksen taustalla on, että sinusta tulee tietoinen itsestäsi. Se näyttää erilaiselta jokaisella ihmisellä, joten "ei-tekijyyden" tulos voi vaihdella kunkin ymmärryksen myötä. Kaikki henkinen tietoisuus riippuu omien vastausten saamisesta omien kokemusten perusteella. Sinun ei tarvitse omaksua terminologiaa jonkun toisen työstä tai ymmärryksestä. Sen täytyy olla ainutlaatuista sinulle.

Tiedä, mikä tavoitteesi on elämässä. Jos se on tulla täysin tietoiseksi sielusta sisälläsi, työstä sitä. Määrittele saavutukset omin sanoin. Sinulla on sieluna täydellinen valinnanvapaus tehdä, mitä haluat, mitä tahansa päämäärään varten.

Älä yritä kopioida sitä, mikä on toiminut toisilla, koska elämäsi on erilainen. Älä yritä oppia toisten kannattamaa kieltä kaikista mahdollisista tavoista tuntea itsesi. Älä ole huolissasi määrittelemisestä – ole huolissasi vain toimimisesta jotain saavutusta kohti. Ole itsesi.

Kysymys:

Mestarit, olen juuri kehittänyt kiinnostuksen henkisyyteen ja ennustamiseen. Kun menin kauppaan, jossa myytiin suitsukkeita ja kristalleja jne., kaupanpitäjä alkoi kertoa minulle kolmannesta silmästä ja siitä, miten siinä on kolme verhoa, ja myös ihmisistä jotka näkivät verisiä kuvia ja päättivät sulkea tuon verhon. Mestarit, voisitteko kertoa minulle enemmän kolmannesta silmästä ja noista kolmesta verhosta? –Ang, Singapore

Vastaus:

"Kolmanteen silmään" liittyy paljon määritelmiä ja käsityksiä. Sillä on monia itäisten uskontojen sivumerkityksiä, eli intialainen ajna (tai aina) tai otsachakran pääenergiakeskus, ja taolaisuus, jossa sen nähdään edesauttavan oikeaa värähtelyä kehittynyttä meditointia varten. Joissain läntisissä filosofioissa se viittaa heräämiseen tai valaistumiseen sielun ja sen matkan luonteesta.

On joitain tiedemiehiä, jotka liittävät sen käpylisäkkeeseen, josta tiedetään suhteellisen vähän. Psyykkisissä piireissä se edustaa kommunikointiperustaa fyysisen ja ei-fyysisen maailman välillä. Sitä kutsutaan usein "sielun silmäksi", "sisäiseksi silmäksi" tai "psyykkiseksi silmäksi", joka liitetään selvänäköisyyteen, ennaltatietämiseen, kehon ulkopuoliseen matkustamiseen ja intuitioon.

Se on näkymätön fyysisellä tasolla, ollessaan energeettinen ja osa monia sielun kerroksia, jotka ympäröivät ihmiskehoa. Sielun matkan aikana ihmisyyteen, henkilö voi käsitellä vain näkyviä kehoaspekteja, tai hän voi uskaltautua sisäisen sielun energiaolemukseen. Tuollaisten retkien aikana henkilö voi käyttää sitä olemassaolonsa aluetta, jota olet kutsunut kolmanneksi silmäksi.

Koska jokainen sielu luo sen fyysisen todellisuuden, joita se haluaa käyttää oppimiskokemuksiinsa, se käyttää uskomuksia tämän tekemiseen. Se mitä sinulle on kerrottu kolmesta verhosta, on uskomusjärjestelmä, jota puhuja käyttää selittämään niitä ilmentymiä, joita hän havaitsee matkansa aikaan. Se tapahtuu sinulle vain, jos hyväksyt tuon käsityksen uskomukseksi, johon samaistut ja jonka kanssa resonoit.

Kuten kaikkien uskomusten osalta jotka kontrolloivat ajatteluasi ja toimintaasi, sinun pitäisi hyväksyä tämä hyödylliseksi elämällesi, jos se tuntuu oikealta sinusta. Kokeile sitä. Jos se ei tunnu jatkossa hyvältä, torju se ja siirry eteenpäin johonkin, mikä resonoi kanssasi. Mutta jos jonkun toisen uskomus toimii sinulla, niin anna mennä. Tiedä vain, että se on osa todellisuutta, jonka hän on luonut.

Kysymys:

Mestarit, olen asunut tässä talossa monta vuotta. Minulla on ollut aina tunne, etten kuulu tänne ja on paljon negatiivista energiaa. Kumppanini ei tunne tätä ja on hyvin kiintynyt tähän taloon. Hän ei voi edes ajatella lähtemistä, vaikka hän tietää minun olevan onneton täällä. Voitteko kertoa minulle, mistä talon negatiivisuus syntyy? Ja miksi tänne jääminen on kumppanilleni tärkeämpää kuin minun onnellisuuteni? Jäänkö, vai lähdenkö ja asun jossain muualla yksin? –Anita, Kreikka

Vastaus:

Talossanne on tosiaan roppakaupalla negatiivista energiaa, joka on lähtöisin entisistä asukkaista sekä talossa että tuolla maaperällä. Olet äärimmäisen herkkä negatiivisuudelle, koska olet henkisellä matkallasi ja siirtymässä egotuomitsemisesta ehdottomaan rakkauteen, joten se tuntuu kamalalta sinusta. Kumppanisi tuntee negatiivisuuden mukavaksi, koska hän osallistuu suureen määrään sitä työpäivänsä aikana.

Negatiivisuus voi antaa ihmiselle tunteen kuulumisesta johonkin, josta hän ammentaa voimaa. Kumppanisi haluaa kovasti kuulumisen- ja kontrollintunnetta. Sinä et siedä kontrolloimista, etkä suhtaudu ystävällisesti hänen erimielisyyttä aiheuttaviin yrityksiinsä saada sinut mukaan peleihinsä.

Hän rakastaa sinua ja kunnioittaa tapaasi elää, joten hän saa hiljaa oman tyydytyksensä, kun hän laittaa talon negatiivisuuden sinua kohtaan tuntemansa rakkauden edelle. Se antaa hänelle lohtua, joka menee hänen sieluunsa, sen fyysisen kontaktin yli, jonka annat hänelle.

Kuten kaikessa muussakin, teillä kummallakin on valinnanvapaus. Sinun täytyy päättää, jatkatko periksi antamista hänen vaatimukselleen jäädä, vai kunnioitatko itseäsi ja tarpeitasi ja poistut tuosta tilanteesta. Henkiulottuvuudessa mikään ei ole oikein tai väärin – on vain oppitunti katsoa, miten päätät käsitellä sen.

Vaikka suhteessanne on rakkautta, se ei ole jakavaa kumppanuutta. Sinä teet kompromisseja saamatta mitään vastineeksi. Hän on riippuvainen siitä, että olet siellä ja pidät huolta hänestä, mutta hän on itsekäs sinun toiveidesi käsittelyssä. Jos muutat, sinun ei tarvitse olla yksin – maailmassa on monia muita ihmisiä, jotka etsivät välittävää ja jakavaa kumppania.

Kysymys:

Mestarit, äitini kuoli 88-vuotiaana ja on nyt tyttärentyttäreni – minulle on kerrottu hänen ollessaan 2-vuotias ja sen jälkeen, että hän on äitini. Isäni joka kuoli 97-vuotiaana, on inkarnoitunut sisarenpoikani pojaksi. Uskon näin, koska isäni kuoli 7.3. ja tuo poika pantiin alulle seuraavana päivänä. Kun poika tuotiin kuuden kuukauden ikäisenä ensimmäisen kerran tytön seuraan, hän kirkui ja heilutti iloisesti nähdessään tämän. Tyttökin osoitti samalla tavalla kiintymystä ja suukotti poikaa. Kysymykseni on: miksi isäni ei viettänyt enemmän aikaa Lähteen ja ystävien kanssa, jotka jäivät Kotiin? Lisäksi, ajatteletteko, että tämä tilanne vahvistaa sen, että sielut fyysisessä tilassa jonka kulttuuri on "saastuttanut", itse asiassa tunnistavat toisensa, kun ne tuodaan toistensa seuraan? Ajatelkaa myös Luukas 1:41-42 tukemassa uskoani. –Serita, USA

Vastaus:

On äärimmäisen harvinaista, että sielut tulevat takaisin samaan lineaariseen perheeseen vietettyään elämän noissa olosuhteissa. Sielu tulee Maahan oppimaan oppitunteja, ja sitten kun se on oppinut, se siirtyy seuraaviin. Ympäristö auttaa järjestämään lavastuksen elämän oppitunneille, ja saman lavastuksen toistaminen luo melkein saman tilanteen – jos ei täysin samaa. Jonkin aiemmin tekemänne uusiminen ei auta ymmärtämään ydinolemustanne eikä tuota viisautta.

Vaikka luulet, että nämä ovat samoja sieluja, jotka olivat isäsi ja äitisi, ne eivät ole todellisuudessa biologiset vanhempasi. Tuttuus ja energiapuumerkki ovat lähellä vanhempiasi, koska nämä sielut tulivat samasta sieluryhmästä kuin vanhempasi, ja ne tunsivat heidät erittäin hyvin. Ne kumpikin sopivat tulevansa sukuusi, koska ne olivat kuulleet niin paljon siitä, että ne tiesivät voivansa kokea sen, mitä halusivat.

Isäsi on käynyt läpi raportointiprosessia, tutkinut elämäänsä ja sitä, mitä hän on oppinut siitä ja minkä tutkimista hän haluaisi jatkaa. Hän on edelleen henkimuodossa, kun hän ei ole palannut Maahan, mutta hän valvoo tarkasti perhettään. Tästä syystä saatat myös tuntea kummankin vanhempasi, koska heistä on tullut noiden pienten lasten oppaita.

Luukas 1:41-42 -kohtaa opetettiin alun perin tarkoituksena osoittaa todeksi, että sikiö Marian sisällä oli jumalan poika. Sielut näiden kahden lapsen sisällä tunnistivat toistensa energian, kun niillä on aiempaa tietoa toistensa sielujen tunnusta. Kun lapset tulevat maailmaan, he eivät ole aluksi täysin menettäneet muistiaan ja he muistavat paljon yhteisestä olemisesta hengessä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.1.–8.1.2019 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 24.01.2019 07:12

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
1.1.–8.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen kuullut hiljattain "negatiivisista kiinnikkeistä". Nämä negatiiviset energiaolennot toimivat loisina ihmisissä, jotka eivät voi nähdä niitä. Ne syövät isäntiensä energiaa. Tämä voi aiheuttaa ihmiselle fyysistä tai tunneahdistusta. Onko tämä käsite paikkansapitävä? Jos on, onko jokin tapa havaita, onko jollain negatiivinen kiinnike? Ja miten sen voi turvallisesti poistaa? Ja toipua siitä? –Anne, USA

Vastaus:

Negatiiviset kiinnikkeet ovat ruumiittomia sieluja, jotka ovat kuolleet kehostaan, mutta päättäneet jostain syystä olla menemättä Kodin ehdottomaan rakkauteen. Niiden täytyy vaikuttaa elävään ihmiseen voidakseen olla tekemisissä fyysisen maailman kanssa. Ne yrittävät houkutella ihmisen päästämään ne kehoonsa, mitä ne eivät voi tehdä sitä ilman jonkinlaista suostumusta.

Ne lähestyvät tavallisesti ihmistä, johon vaikuttaa jokin estoja alentava aine. Ne puhuvat hänelle päässä ja selittävät, että ne voivat auttaa päihtynyttä henkilöä, jos saavat luvan yhdistyä häneen. Toinen yhdistymismenetelmä voi olla puhuminen ouija-pöydän kautta. Sitten kun ne ovat sisällä, vaatii melko paljon energiaa ja tahdonvoimaa saada ne ulos.

Toinen ja vähemmän vakava negatiivinen kiinnike voi tulla kontaktista energiajäämään, jonka edesmennyt ihminen on kerännyt elämänsä aikana. Ihminen joka on viettänyt koko elämänsä negatiivisessa energiassa, jättää varjon siitä mennessään Kotiin. Tämä negatiivisuus tuntee vetoa valoon ja kiinnittyy niihin, jotka kulkevat sen läpi. Tämän voi helposti poistaa omalla aikomuksellaan. Ilmaiset aikomuksen, että se lähtee ja palaa Maahan.

On myös eläviä ihmisiä, jotka ovat energiavampyyrejä. Nämä ovat sieluja, jotka janoavat positiivista energiaa ja imevät sitä jostain isännästä, korvaten sen negatiivisuudella. Tätä vastaan taistelemiseksi peitä itsesi valolla estämään lisävalutus ja täydennä ehdoton rakkautesi vetämällä sitä universumista.

Jos tunnet, että sinulla saattaa olla kiinnike, puhu oppaidesi kanssa meditaatiossa ja kysy, onko sellaista. Jos ne vahvistavat sen, sano kiinnikkeelle kolme kertaa, ettet enää anna sen olla osa sinua, ja pyydä sitten oppaitasi auttamaan sitä palaamaan Kodin valoon.

Negatiivisuus ei myöskään pidä avoimesta liekistä, kuten kynttilöissä, suitsukkeista jne. ja se inhoaa salvian tuoksua. Tämä saa sen lähtemään eteenpäin, jos se on maisemissa, ennen kuin se voi vaikuttaa sinuun. Vampyyrien lannistamiseksi ympäröi itsesi rakkausenergialla ja pyydä oppaitasi suojelemaan sinua.

Valmistautuminen loppuelämään

Jokainen sielu luo oman todellisuutensa uskomuksilla, jotka se päättää ottaa osaksi jokapäiväistä elämäänsä. Useimmat uskomukset tulevat henkilön ulkopuolelta, mutta affirmaatioita käyttämällä voitte tietoisesti luoda omat uskomuksenne, joista tulee tietoisesti ja tiedostamatta osa elämäänne.

Ymmärrätte kaikki, että luontaisilla voimillanne Lähteen osana teillä on kyky ilmentää haluamanne maailma. Tämä mielessään Mestarit laittavat uudenvuoden lupauksensa affirmaatioksi, joka voidaan tulostaa ja laittaa päiväkirjaan, peiliin, jääkaapinoveen tai lompakkoon, ja käyttää sitä, kunnes hyväksytte ja tunnette sen toimivan todellisuutenne luomisessa. Katsokaa niitä usein. Lukekaa ne, kun tarvitsette inspiraatiota, ja luotte polun ymmärrykseen ja viisauteen.

MINÄ AION
* olla tietoinen todellisesta luonnostani
* rakastaa kaikkia sieluja, myös niitä joiden oppituntivalinta ei viehätä minua
* hyväksyä itseni täysin sellaisena kuin olen, koska se on välttämätön valitsemalleni polulle
* oppia karkottamaan pelon, jotta voin nähdä sisäisen oppitunnin
* ymmärtää valitsemani oppitunnit
* luottaa universumiin tietäen, ettei se lähetä minulle enempää, kuin kestän
* tietää, että luon oman todellisuuteni ja minulla on voima tyydyttää kaikki tarpeeni
* päästää irti egostani nauttiakseni täysin sielun ehdottomasta rakkaudesta
* olla päivittäin kanssakäymisessä sieluni kumppaneiden kanssa rakkaudessa
* luottaa itseeni, koska olen jumalainen.

Seuraava kysymys ja vastaus saatiin 31.12.2008. Tuntui siltä, että pieni muistutus vuosikymmenen takaa oli paikallaan – se on hyvin relevantti joka vuodelle, vuosikymmenelle ja vuosisadalle.

Kysymys:

Mestarit, tiedän, että ihmisjuhlat saattavat tuntua vähän keinotekoisilta teistä, ollessanne maaplaneetan aikavyöhykkeen ulkopuolella. Mutta kalenterivuoden alkaminen on meille aikaa, jolloin ihmiset haluavat tehdä listoja "hyvistä päätöksistä". Pyrimme tavallisesti sellaisiin asioihin, kuin painon pudottaminen, tupakoinnin lopettaminen ja puhuminen kiltisti anopille. Jos te tekisitte luettelon hyvistä päätöksistä ihmiskunnalle, mitä se sisältäisi?

Vastaus:

Tämä kysymys aloitti todella mielenkiintoisen keskustelun keskuudessamme. Ensimmäisenä meitä kiinnosti, mitä pitäisimme "hyvinä" päätöksinä. Tiedättehän, ettemme tuomitse hyvää, huonoa tai parasta. Mutta sitten laitoimme semantiikan sivuun ja sukelsimme itse kysymykseen. Näkökulmamme oli melko erilainen perspektiivi, kuin teillä ehkä olisi – katsoimme sieluenkelin näkökulmasta, joka haluaa toteuttaa tehtävänsä maan päällä. Tämän mielessä pitäen luettelossamme lukisi:

1. tulla tietoiseksi todellisesta luonnostamme
2. rakastaa kaikkia sieluja, jotka jakavat tämän matkan kanssamme, vaikkemme pitäisi heidän valitsemiensa oppituntien luonteesta
3. hyväksyä itsemme täysin sellaisena, kuin olemme, koska se on tarpeellinen kulkemallemme polulle
4. oppia karkottamaan kaikki pelko, jotta näemme sisäisen oppitunnin
5. ymmärtää ne oppitunnit, joita tulimme oppimaan Maahan
6. luottaa universumiin tietäen, että se ei anna meille enempää, kuin kestämme
7. luottaa itseemme, koska olemme jumalaisia
8. tietää, että luomme oman todellisuutemme, joten meillä on voima luoda, mitä tarvitsemme matkamme toteuttamiseen
9. kyetä päästämään irti ihmisegosta nauttiaksemme täysin sielun ehdottomasta rakkaudesta
10. elää joka päivä yhdistyen kanssasieluihin ehdottomassa rakkaudessa.

Onnellista uutta Maavuotta kaikille!

Kysymys:

Mestarit, kun olin nuorempi, Allan Kardekin spiritistinen oppijärjestelmä oli hyvin läsnä uskonnollisena opiskeluaiheena. Tänä päivänä mietin, onko se kokonaan ehdotonta totuutta. Esimerkiksi, olisiko itsemurha tosiaan rikos omaa elämää kohtaan, ja henki menisi Umbral-kaupunkiin (alempaan astraalikaupunkiin)? Vai vapauttasiko sielu vain itsensä tiheästä fyysisestä kehosta ja olisi vapaa? Jos luomme todellisuutemme koko ajan, vaikuttavatko nämä uskonnolliset uskomukset meihin, kun hyväksymme ne totuudeksi? Voisitteko puhua tästä, kiitos! –Sergio, Brasilia

Vastaus:

Spiritismi on filosofinen uskonto, joka perustuu ranskalaisen kouluttajan Hippolyte Léon Denizard Rivailin opetuksiin. Hän käytti salanimeä Allan Kardec (https://fi.wikipedia.org/wiki/Allan_Kardec). Hänen oppijärjestelmänsä käsitteli yhteyttä – hänen todellisuudessaan – fyysisten ja ei-fyysisten elementtien välillä, hänen hyväksymässään universumissa. Hän kertoi, että sielu, kuten tunnemme sen, tuli Maahan (tai inkarnoitui) voidakseen ymmärtää ihmisyyttä ja siksi tulla rikkaammaksi.

Se mitä sielu kohtaa ihmiskokemuksessaan, liittyy siihen, minkä se hyväksyy omaksi todellisuudekseen. Jokainen sielu luo harhan elämästä niillä uskomusjärjestelmillä, joiden se hyväksyy hallitsevan ja kontrolloivan elämäänsä. Nämä uskomukset tulevat yleensä asioista, jotka toiset ovat hyväksyneet, ja sitten he ovat suostutelleet tuon sielun hyväksymään ne tavaksi olla olemassa.

Negatiivisuutta on vain maaplaneetan pinnalla. Lähdettyään fyysisestä ihmisestä, sielu ei voi kokea negatiivisuutta tai "pahoja" asioita. Se palaa ehdottoman rakkauden ydinolemukseen. Itsemurha erottaa sielun fyysisestä muodosta ja vapauttaa sen astumaan ehdottomaan rakkauteen, jossa negatiivisuus on kielletty.

Kun hyväksytte ja/tai noudatatte oppijärjestelmiä, uskomuksia tai jonkin ryhmän – uskonnollisen tai muun – käskyjä, ne vaikuttavat teihin vain niin kauan, kun pidätte niitä osana todellisuuttanne. Jos haluatte vaihtaa johonkin ristiriidassa olevaan uskomukseen, ne häviävät, jos ette palaa niihin myöhemmin.

Teidän ei pitäisi hyväksyä kenenkään muun ajatuksia elämästänne, elleivät ne tunnu hyviltä teistä ja resonoi energianne kanssa. Kun noudatatte toisen uskomuksia, annatte hänelle kontrollin teihin. Ottakaa aina vastuu omasta voimastanne tutkimalla, miten toisten ihanteet vaikuttavat teihin.

Henkisellä polulla mikään ei ole oikein tai väärin. Se on sarja tehtäviä, jotka sallivat teidän nähdä, mitä voitte oppia tarkkailemalla sitä, miten valintanne ohjaavat elämäänne. Kaikki valinnat ovat teidän. Älä pelkää kokeilla eri suuntia, kunnes löydät jotain, mikä tyydyttää janosi tietoon ja ymmärrykseen.

Kysymys:

Mestarit, minulla on usein unia esineiden liikuttamisesta mielellä ja lentämisestä. Näiden unien aikana vaikuttaa olevan tietty taajuus, johon yhdistyn, ja muistan sen hetken aikaa herättyäni. Herätessä oivallan nopeasti, etten voi tehdä näitä asioita, vaikka nuo tuntemukset pysyvät. Tunnen usein pelkoa siltä varalta, että jos todella pystyn näihin asioihin. Mitä nämä unet yrittävät kertoa minulle, ja mitä voin oppia niistä, jos mitään? –Steven, Iso-Britannia

Vastaus:

Sielu tulee Maahan oppiakseen tiettyjä elämänoppitunteja, ja kun ne on opittu, ymmärtääkseen, kuka se on sieluna. Jokainen sielu on osa Lähdettä, joka on kaikkivoimainen, suurenmoinen, kaikkitietävä ja kaiken luova. Yksinkertaisesti ilmaistuna se merkitsee, että sielu joka käy läpi ihmiskokemusta, pystyy käyttämään kaikkia samoja voimia ja kykyjä, kuin sen alkuperälähteellä on.

Fyysisen kehon ulkopuolella ydinolemuksesi on puhdasta energiaa, kunnes päätät ottaa jonkinlaisen fyysisen muodon. Energiana voit mennä minne tahansa ja tehdä mitä tahansa. Aikomus on ajava voima. Haluatko siirtyä toiseen paikkaan? Toivo sitä, ja olet siellä. Haluatko muuttaa ympäristöäsi? Kuvittele se, ja niin on. Siirtyminen voidaan tehdä välittömästi tai "lentämällä" kiireettömästi uuteen paikkaan.

Kun palattuasi fyysiseen muotoosi "oivallat", ettet pysty tekemään sitä, minkä juuri koit, se on valinta. Sinulla on kyky tehdä mitä tahansa, muttet ole sisällyttänyt sitä omiin valintoihisi todellisuudesta.

Pelko on osa matkaasi Maahan. Epäilykset ja pelot määrittävät ne testit, jotka sielu esittää ihmisitselle. Hyväksyäksesi nämä mahdollisuudet sinun täytyy päästä ulos päästä, jossa ajatus mahdottomuudesta kontrolloi ajatteluasi. Tämä on osa egomieltä eli yhteiskunnan käsitys, että sinun täytyy arvostella, arvottaa ja tuomita kaikki tapahtuva toiminta.

Tämän hyväksyminen todeksi elämässäsi sallii toisten (yhteiskunnan) tehdä kaikki päätökset puolestasi. Lakkaa ajattelemasta ja ala tuntea, mitä uskot pystyväsi tekemään, ja ymmärrä, ettei ole mitään rajoja.

Unesi jotka ovat todellisuudessa sielusi tekemiä matkoja kehosi ollessa lepotilassa, yrittää muistuttaa sinulle, mihin ydinolemuksesi kykenee. Se on kuin valmistumisen jälkeinen sielun tunnistamiskurssi, eikä se ole kaikkia varten. Jos se alkaa resonoida kanssasi, yritä lähteä matkoille meditoidessa. Mahdollisuuksia sen yli on rajattomasti.

Kysymys:

Mestarit, voiko sama sielu reinkarnoitua kahteen kehoon samassa aika-avaruudessa, kuolla toisessa ja jatkaa kokemista toisessa kehossa? Sitten vielä, voiko näillä kahdella elämällä olla sopimus toisen sielun kanssa, joka on sama persoona täällä maan päällä? –Amb, Portugali

Vastaus:

Ei. Sielu tulee Maahan, siis inkarnoituu, vain kokeakseen aiemmin valitsemiaan elämänoppitunteja eikä mistään muusta syystä. Kaksi sielua voi jakaa kehon vain, jos toisella on ihmiskeho ja toinen on ruumiiton (kuollut) ja ensin mainittu on kutsunut sen samaan kehoon.

Tuo ruumiiton voi jatkaa suunnittelemaansa elämää, josta se lähti kuollessaan, ainoastaan jos kehoa hallitseva sielu sallii sen ottaa hallinnan. Alkuperäinen sielu voi vain matkustaa rinnalla ja tarkkailla elämää, tai se voi päättää jättää kehon ja palata Kotiin, antaen ruumiittomalle sen omistuksen – mutta tämä aiheuttaisi ihmiskehon kuoleman, koska toimintakykyistä sielua ei ole läsnä. Tämä on äärimmäisen harvinaista.

Ei voi olla toista sielua, joka on sama henkilö, eikä sielu voi elää useammassa kehossa kerralla, joten mainitsemasi sopimukset ovat mahdottomia. Yksittäinen sielu joka päättää saada fyysisen elämän, voi saada sen vain yhtenä aikana, yhdessä paikassa.

On totta, että sielun monet elämän ovat olemassa rinnakkain. Ne tapahtuvat eri aikajanoilla, ja ne on leimattu sielun akaasisiin tiedostoihin – samalla tavalla kuin cd-levy sisältää monia erilaisia lauluja tai videoita. Mutta sielun ihmistietoisuus voi olla läsnä vain yhdessä näistä aikajanoista kerralla. Muut elämät ovat energeettisiä, kunnes sielun fokus muuttuu aikajanalta toiselle ja tietoisuus siirretään toiseen kehoon, mikä katkaisee yhteyden aiempaan fyysiseen elämään.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.1.–22.1.2019 KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

ViestiKirjoittaja hammer » 16.02.2019 23:40

KYSYMYKSIÄ HENKIMAAILMAN MESTAREILLE

Henkimaailman mestareita kanavoinut Toni Ann Winninger (mastersofthespiritworld.com)
15.1.–22.1.2019
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys:

Mestarit, olen alkanut nähdä astraalitason, ja siellä on sieluja, jotka eivät ole käsittäneet kuolleensa. Jotkut niistä jatkavat samanlaista käyttäytymistä kuin elämässään maan päällä. Ne ovat hämmentyneitä, ja ne ovat tulleet auraani. Yritin lähettää ne valoon, mutta jotkut niistä eivät halua mennä – ne tarttuvat minua kädestä eivätkä halua mennä pidemmälle. Noita sieluja on kaikkialla, ja joskus "kuulen" niiden puhuvan. Itse asiassa niillä on sama persoonallisuus kuin Maassa ollessaan ja niillä on tunteita, kuten pelko. Miksi on sieluja, jotka haluavat jäädä tälle tasolle? Miksi ne eivät jatka valoon? Ja miksi voin nähdä ja tuntea ne ja puhua niille? –Amalie, Suomi

Vastaus:

Sinulla on kyky nähdä nämä sielut ja kommunikoida niiden kanssa, koska päätät tehdä niin. Olit päättänyt, että jossain vaiheessa nykymatkasi aikana haluaisit tarjota apua niille, jotka eivät käsitä, keitä he ovat, sieluille jotka olivat valinneet ihmiskokemuksen. Voit tehdä tämän, koska olet valaistunut siitä tiedosta, mikä ydinolemuksesi on sieluna, ollessasi vielä maan päällä ihmismuodossa.

Ymmärrät Kodin autuuden ja sen ehdottoman rakkauden. Niitä sieluja jotka eivät ole alkaneet tiedostaa sitä ihmisaikanaan, kontrolloi edelleen negatiiviset ajatukset ja ideat, joiden ne uskovat olevan ainoa vaihtoehtonsa. Ne roikkuvat kiinni siinä, minkä ne luulevat tuntevansa, eli usko palkkioon ja rangaistukseen tai karmaan sen perusteella, mitä ne ovat tehneet elämänsä aikana.

Niiden todellisuus on, että on turvallisempaa pysyä Maassa, koska ne eivät halua joutua helvettiin. Ne ovat edelleen kosketuksissa kaikkiin ihmiskehon tunteisiin, koska ne eivät ole täysin vapauttaneet otettaan siitä. Ne tuntevat turvaa negatiivisuudessa, jossa ne elivät, eivätkä pysty kuvittelemaan ehdotonta rakkautta.

Jotkut tarvitsevat vain pientä työntöä, kuten sen sanominen, että ne voivat siirtyä eteenpäin, ja toiset tarvitsevat enemmän apua voittaakseen epäilyksensä ja pelkonsa. Riippuu täysin niistä, siirtyvätkö ne eteenpäin vai eivät.

Niitä helpottaa päättämään viittaus siihen, että ne yhdistyvät jälleen aiemmin kuolleiden rakkaidensa kanssa. Voit myös pyytää noita ystäviä ja rakastajia tulemaan hakemaan niitä. Toinen hyödyllinen taktiikka on ehdottaa, että ne pyytävät omia oppaitaan saattamaan.

Jotkut näistä sieluista jäävät, koska ne ajattelevat, että on asioita, jotka niiden täytyy tehdä, kuten auttaa taaksejääneitä tai kostaa jokin väärä teko. Näitä sieluja on vaikeampi auttaa, koska ne ovat peräänantamattomia uskomuksissaan.

Tee, mikä tuntuu mukavalta sinusta, vaikka se olisi ei-mitään. Jos siitä tulee koskaan liikaa sinulle, sinulla on kyky sulkea tuo yhteys.

Kysymys:

Mestarit, tunnen henkioppaita ympärilläni ja näen merkkejä niiden läsnäolosta. Miten pystyn muodostamaan vahvan yhteyden niihin? Haluan puhua niille ja saada niiden opastusta, saadakseni tuskattoman ja menestyksekkään elämän itsenäisenä yksilönä. –Humaira, Iso-Britannia

Vastaus:

Aikomus on tuo yhteys. Mutta toisaalta aikomus ilman toimintaa ei ole mitään. Sinun täytyy käynnistää keskustelu. Äläkä luo odotuksia siitä, millaista se on muodoltaan. Ne voivat yhdistyä normaalilla ihmiskeskustelutavalla, tai ne voivat antaa sinulle merkkejä, kuten ääniä tai valoja, tai ohjata sinut ulkopuolisten lähteiden luo.

Sinulla on jo odotuksia: yhteys oppaisiisi varmistaa sinulle tuskattoman ja menestyksekkään elämän. Niin voi olla – mutta voi myös olla, ettei se ole, mitä suunnittelit tähän elämään ennen tulemistasi. Oppaat eivät koskaan kerro tarkkaan, mitä tehdä – ne neuvovat pelkästään valitsemisesi mahdollisuuksien toteuttamisessa.

Itsenäinen yksilö ei merkitse tarvetta oppaiden apuun. Se merkitsee vastuun ottamista elämässäsi päätöksistä, jotka ohjaavat sinua sen läpi. Jokainen sielu luo oman todellisuutensa, jossa oppia valitsemansa oppitunnit. On haitallista oppimiselle, että annat toisten kertoa, mitä teet tai mitä tarvitset.

Pääse ulos ajattelevasta mielestäsi, joka on täynnä toisten ajatuksia, ideoita ja vaatimuksia. Tarkastele aina elämää tuntevan sydämesi kautta. Voitko oppia tästä toiminnasta? Tarvitseeko sinun tehdä se tullaksesi tietoisemmaksi siitä, kuka olet?

Lakkaa haluamasta, että joku muu vahvistaa oman elämäsi sinulle. Sinulla on kaikki vastaukset, joten ala kuunnella itseäsi.

Kysymys:

Mestarit, en ole koskaan käsittänyt, miten onneton ja manipuloiva sisareni on – hänestä tulee uhri saadakseen huomiota ja hän on uskomattoman tarvitseva. Yksi oppituntini tässä elämässä on oppia olemaan vahva ja päättäväinen päätöksenteossa ja taipumatta hänen tai kenenkään toiveisiin, mutta kertokaa minulle, onko minun väärin haluta oma elämäni. Eläminen kaukana hänen luotaan on yksi suurimmista toiveistani, koska en tiedä, onko tähän käyttäytymiseen mitään lääkettä. Miten edetä? Miten käsitellä se? Hänellä on eräs mielenkiintoinen puoli – hän auttaa ihmisiä ja on antelias – mutta mietin, tekeekö hän noita asioita saadakseen tunnustusta, jonka hän "luulee" ansaitsevansa. Miten käsitellä se? –Maressa, Brasilia

Vastaus:

Ei ole koskaan väärin haluta oppia jollain tavalla, joka tuntuu parhaalta sinulle. Päätös lähteä jostain toimimattomasta tilanteesta ei ole koskaan huono, koska se sallii sinun nähdä ulkopuolelta, mitä olet kestänyt sen sisällä.

Olet tuntenut vetoa sisaresi elämänoppitunteihin, itse asiassa osallistunut niihin, eikä sinun tarvitse jäädä. Voit katsella, mitä hänelle ja hänen ympärillään tapahtuu, ja ymmärtää, mistä voisit oppia ja mihin sinun ei tarvitse osallistua.

Hän menee oppituntiensa läpi ainoastaan siinä määrin, mihin hän on valmis. Hän kaipaa rakkautta, ja toisia auttamalla hän tuntee voivansa saada sitä. Uhrina oleminen on hänen "varasuunnitelmansa" silloin, kun hän tuntee ihmisten olevan kyllästyneitä häneen tai he eivät huomaa häntä hänen haluamallaan tavalla. Hän on erittäin yksinäinen ja vihaa itseään. Ilman vähääkään itsensä rakastamista hän etsii tapoja vaatia sitä toisilta.

Tämä on hänen matkansa, ja kaikki päätökset täytyy olla hänen. Ei ole mitään, mitä voit suoraan tehdä hänelle tai hänen hyväkseen. Lähetä ehdotonta rakkautta hänen sielulleen, että hän voisi tunnistaa oppitunnit, jotka kiusaavat häntä – tai ainakin hän näkee ne nyt sillä tavalla. Tämä ylimääräinen positiivinen energia voisi avata hänen silmänsä omalle käyttäytymiselleen.

On tärkeää olla väittelemättä hänen kanssaan, koska se lietsoo hänen huomionhakemisenergiaansa. Sano vain: "Tiedän, että se on sinun mielipiteesi, mutta minä en tunne niin." Hän voi väittää sitä vastaan, mitä ajattelet, muttei sitä vastaan, mitä tunnet, koska hän ei ole sinun sisälläsi.

Kaikki valintasi tulevaisuudesta ovat sinun. Jos haluat luoda etäisyyttä välillenne, tee se kaikin mokomin.

Kysymys:

Mestarit, antakaa ja selittäkää alkoholin juomisen negatiiviset erityispiirteet, jotka liittyvät henkiseen virittymiseen ja henkisen saavuttamiseen. Mikä siinä tarkkaan ottaen on niin pahaa? Nautin alkoholin juomisesta, mutta oppaani vaativat ehdottomasti, että lakkaan kokonaan juomasta alkoholia. Yksikin viinilasillinen raivostuttaa niitä siitä huolimatta, että lukuisat tutkimukset ovat monien vuosien kuluessa osoittaneet, että kohtuullisesta alkoholin juomisesta on monia hyötyjä ihmiskehon terveydelle, psyykelle, mielialaan, intiimille kumppanuudelle ja sosiaaliselle yhteenkuuluvuudelle. Melkein kaikki korkean tason spiritualistit ovat absolutisteja ja juurruttavat sen myös seuraajiinsa. Selittäkää myös, että jos henkiselle valolle on niin kriittistä olla absolutisti, miksi hyvin monet tuntemani absolutistit ovat hyvin synkkiä ihmisiä. –Christina, USA

Vastaus:

Jokaisella sielulla joka asuu ihmiskehossa, on erilainen kokemus alkoholista ja muista päihdyttävistä aineista, riippuen osittain tuohon elämään valituista oppitunneista. Ihmiskehoon vaikuttavat kemialliset aineet, joiden kanssa se tulee kontaktiin nielemällä, sisäänhengittämällä tai injektiolla. Vaikutukset ovat ainutlaatuisia tietylle keholle riippuen siitä, mikä muu vaikuttaa siihen samanaikaisesti.

Kysymykseesi ei ole oikeaa tai väärää vastausta, eikä ole yhtä toimintaohjetta, miten alkoholi vaikuttaa henkiseen valaistumiseen. Ymmärtääkseen yhteyden Lähde-energiaan täytyy käsittää, että on monia tapoja kommunikoida. Tunteminen tai aistiminen, energian ottaminen sisään, on varmin tapa muodostaa vakaa yhteys.

Kehon kykyyn saada yhteys energiaan voi vaikuttaa sen hermopäätteissä tapahtuva toiminta. Joihinkin ihmisiin alkoholin nauttiminen vaikuttaa kriittisesti, ja he kadottavat "hienojakoisen kosketuksen" siihen, mitä heidän ympärillään on. Se tekee vaikeaksi tai mahdottomaksi aistia ei-fyysisiä olentoja, erityisesti jos ne eivät ole vahvoja. Näin ollen jotkut selvänäkijät ja meediot eivät käytä alkoholia, koska se heikentää heidän yhteyttään.

Jokin päihde voi myös asettaa vaaraan vähentämällä estoja niin, että ruumiittomat voivat saada tuon henkilön antamaan niille luvan ottaa kontakti. Ei ole kuitenkaan mitään syytä pelätä, jos nauttii drinkistä aikomatta kurkottaa itsensä ulkopuolelle keskustelemaan eetterissä.

Useimmat oppaat ovat myös eläneet monia ihmiselämiä, ja niiden kokemukset maan päällä voivat värittää niiden välittämää informaatiota. Jos niillä oli epämiellyttävät juomistavat tai niiden uskomusjärjestelmä kielsi alkoholin, ne tuomitsevat sen sinulla. Oppaat antavat neuvoja omiin kokemuksiinsa perustuen, ei mitään ehdotonta faktaa. Katso, mikä resonoi kanssasi – sinulla on valinnanvapaus.

Mainitsit, että korkean tason spiritualistit noudattavat "puhtautta", mutta se on henkilökohtainen valinta, ei välttämättömyys. Siihen vaikuttaa yhteiskunnallinen, egopohjainen tuomitseminen, joka ei ole osa henkisyyttä. Useimmat ovat myös vegaaneja ja uskovat, että heidän ei pitäisi syödä mitään, millä on kasvot. Useimmat näistä käytännöistä ovat peräisin itämaisista filosofioista, joissa tätä elämäntyyliä harjoitetaan. Se ei ole välttämätöntä. Huomaat, että monet "puristit" ovat myös fanaatikkoja, jotka anovat kaikkia seuraamaan heidän johdollaan. Ole oma itsesi.

Kysymys:

Mestarit, lukiessani Reinkarnaatio-opasta minulla heräsi epäilys. Lähde oli täydellisyys ja jakautui sitten kokeakseen epätäydellisyyden. Mitä "ääniä" tämä kokemus tuo meille? Jos olemme jo täydellisyydessä, mikä on seuraava saavutettava taso? –Amanda, Brasilia

Vastaus:

Täydellisyys on perimmäinen tila, jonka sielu pyrkisi kokemaan – ei ole mitään tyydyttävämpää. Mutta Lähde kysyi: "Mitä täydellisyys on?" Se oli kaikki, mitä se oli koskaan tuntenut, ja siksi sillä ei ollut aavistustakaan, mitä muuta oli olemassa. Se oli kuin erämaassa asuneet ihmiset, jotka miettivät, mitä muuta on. Menemällä toisiin paikkoihin ja tekemällä toisia asioita he oppivat kuumuudesta, kylmyydestä, sateesta, lumesta, erilaisesta kasvillisuudesta, eläimistä ja vuodenajoista.

Jos et ole kokenut jotain, et voi olla varma, että se on todella olemassa. Jos et kokeile jotain, et koskaan tiedä, pystytkö saavuttamaan halutun tuloksen. Voitaisiin sanoa, että elämä "ainoudessa", täydellisyydessä, on tylsää. Se ei koskaan muutu, se ei koskaan haasta ja anna tilaisuutta kerätä viisauteen johtavaa tietoa.

Lähde halusi kurkottaa autuaan ehdottoman rakkaustilansa ulkopuolelle ja löytää rakkauden ja autuuden vastakohdan. Et koskaan tiedä, miten hyvää sinulla on, jos et ole koskaan ollut ei-ole -tilassa.

Lähde ei voinut mennä kokonaan positiivisuutensa vastakohtaan, koska ei olisi ollut mitään alkuperäistä vertailukohdetta. Siitä syystä se jakoi itsestään osia, jotka tunnetaan sieluina, tutkimaan tuntematonta. Mitä enemmän se oppi mahdollisuuksista, sitä monimutkaisemmiksi asiat tulivat kaikkien mahdollisuuksien testaamiseksi. Kokeilusta tuli sitten sarja oppitunteja sen näkemiseksi, miten Lähdevoimiensa tunnistaminen sallisi ihmisten oppia nopeammin ja täydemmin täydellisyyden merkityksestä.

Jokaisen sielu tavoite on ymmärtää, että se on Lähde-energiaa ja voi oppia kaiken täydellisyyden vastakohdasta, jotta täydellisyyttä voidaan arvostaa ja se voidaan ymmärtää laajemmin.

Kysymys:

Mestarit, muutama vuosi sitten omistin auton, jonka sain käytettynä hyvässä kunnossa (mielestäni). Jossain kohtaa myöhemmin järkytyin, kun eräs selvänäköinen ystävä kertoi meille, että hän näki auton joutuneen onnettomuuteen ja sitä ajaneen perheen kuolleen, mutta se luulee edelleen olevansa menossa lomalle. Hän auttoi nopeasti näitä pääsemään Kotiin onnistuneesti. Voisitteko valaista, miten tämä olisi voinut tapahtua? Jos selvänäköinen ystäväni ei olisi nähnyt autoa, olisiko onnettomuuteen joutunut perhe jäänyt ikuisiksi ajoiksi vangiksi tuohon lomallemenemisen tilaan? Minulla on se vaikutelma, että henkioppaamme ja edesmenneet rakkaamme olisivat opastamassa meitä lähellä kuoleman ajankohtaa. Miksi tätä perhettä ei autettu? Onko jotain, mitä voimme tehdä varmistamaan, ettemme jää tällä tavalla vangiksi? –Pieter, Singapore

Vastaus:

Jokaisella sielulla on valinnanvapaus, ja siihen sisältyy, palaako se nopeasti Kotiin ihmiselämän jälkeen. Jos sielu ei ole oivaltanut, että se on sielu, jolla on pelkästään ihmiskokemus, se uskoo ihmiselämän olevan kaikki.

Tietämättömänä Lähteen upeasta ehdottomasta rakkaudesta roikutaan kiinni asioissa, joita pidettiin arvossa kehossa ollessaan. Perhesiteet voivat olla äärimmäisen vahvoja ja se tekijä, että sielu päättää, että sen tarvitsee jäädä maan päälle tai lähelle sitä.

Yksi tämän perheen jäsenistä joutui erilleen kuoleman aikana, ja muut etsivät häntä. He ajattelivat, että olivat vahingossa jättäneet hänet lomapaikalle, ja yrittivät palata tavatakseen hänet jälleen. Ryhmänä ne olivat tietämättömiä siitä, että olivat kuolleet fyysiseltä tasolta energeettiselle tasolle, ja jäivät matkustussilmukkaan.

Vaikka on totta, että henkioppaat ja entiset perheenjäsenet pystyvät auttamaan sielua ymmärtämään tilanteensa, sielun on hyväksyttävä tuo mahdollisuus. Jos et ole koskaan nähnyt jotain, et näe sitä, ellet salli itsesi nähdä.

Ystäväsi pystyi saamaan tuon perheen huomion ja tuomaan puuttuvan perheenjäsenen heidän luokseen. Hyväksyvä jäsen pystyi sitten vakuuttamaan muille, että he olivat kuolleet ja voisivat mennä ehdottomaan rakkauteen.

Sinun ei tarvitse pelätä vangiksi joutumista. Ymmärrät, että olet sielu ja Kotisi on toisella puolella. Et halua jäädä toimimattomuuteen, vaan pyydät oppaitasi ja rakkaitasi saattamaan sinua viimeisellä matkallasi tässä elämässä. Aikomus ohjaa jokaista kokemusta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron