Crimi Taryn (angelic-guides.com) Enkelioppaat

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

16.3.2016 Mihin luotatte?

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.03.2016 10:21

MIHIN LUOTATTE?



Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)

16.3.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Hei ja tervetuloa, olemme Enkelioppaitanne. Tänään haluaisimme keskittää huomionne luottamukseen. Nimittäin monilla teistä on epäilyn, pelon ja huolehtimisen jaksoja ja reaktiona on usein halu vapautua niistä. Mutta miten? Haluaisimme selittää tätä lisää viestissämme teille tänään.



Olemme antaneet tämän päivän aiheen otsikoksi "Mihin luotatte?" Nimittäin haluamme osoittaa erityisesti, että luotatte aina ja siksi ilmennätte aina. Itse asiassa ei ole koskaan aikaa, jolloin ette luota. Saamme useimmiten vastauksen: "Miten voin luottaa koko ajan ja silti tuntea epäilyä, pelkoa ja huolta?" Aaa, ja tähän vastaisimme: koska luotatte jonkin sellaisen ilmentymiseen, josta ette pidä. Sallikaa hetken aikaa tämän mennä todella perille.



Silloin kun pelkäätte, se johtuu siitä, että luotatte johonkin, jonka mieluummin jättäisitte kokematta, ja sitten pelkäätte, että se ilmentyy. Kun pelkäätte, se on selvä merkki, että luotatte jonkin sellaisen ilmentymiseen, jota ette halua luoda. Niinpä kannustaisimme teitä ohjaamaan luottamuksenne ja fokuksenne siihen, mitä haluatte luoda itsellenne. Kun luotatte johonkin, mitä haluatte luoda, ette enää pelkää tai ole täynnä huolta, koska luotatte johonkin, mitä haluatte kokea.



Nimittäin ei vaadi enempää ponnistelua luoda jotain, mistä pidätte, kuin jotain mistä ette pidä. Miksi siis tuntuu paljon helpommalta luoda jotain haastavaa kuin nautinnollista? Tähän vastaisimme: koska keskitytte ilmentymisen pelosta hyvin vakaasti siihen, mitä ette halua. Jos päätätte keskittää kaiken huomionne siihen, mitä haluatte, olisi yhtä helppoa luoda nautinnollisia ilmentymiä. Universumi on neutraali. Se ei tuo huonoja ilmentymiä huonoille ihmisille ja hyviä ilmentymiä niille, jota ansaitsevat sen eniten. Se on peili. Se heijastaa vain sitä, mihin päätätte keskittää huomionne.



Olette kaikki hyvin kykeneviä ilmentämään – itse asiassa ilmennätte joka hetki. Luottakaa siihen, mitä haluatte luoda, eikä teitä enää pelota ettekä enää tunne epäilyä. Näin poistatte epäilyn. Teidän ei tarvitse opetella luottamaan – luotatte aina johonkin. Teidän täytyy muistaa luottaa siihen, mitä haluatte luoda. Tämä saattaa kuulostaa hyvin yksinkertaiselta, ja se on! Sen ei tarvitse olla vaikeaa. Elämä voi olla helppoa, se voi olla synkronistista, se voi olla nautinnollista ja täynnä iloa. Olette voimakas luoja. Saatte juuri sitä, mitä lähetätte ulos.



Luottakaa siihen, mitä haluatte luoda itsellenne, ja pelot häviävät. Maailmassanne on sanonta, jota pidämme mitä sopivimpana: "Näännyttäkää pelkonne nälkään ruokkimalla unelmianne." Ruokkikaa unelmianne fokuksellanne, aikomuksellanne ja luottamuksellanne, että ne ilmentyvät. Niinpä kysymme teiltä: mihin luotatte?



Toivomme, että piditte tätä viestiä hyödyllisenä ja että olemme palvelleet teitä jollain tavalla.



Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

7.4.2016 UNIVERSUMI EI KOSKAAN TESTAA TEITÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 15.04.2016 20:23

UNIVERSUMI EI KOSKAAN TESTAA TEITÄ

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
7.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne toiveisiin, joita teillä kaikilla on. Maailmassanne ei ole ainuttakaan sielua, jolla ei ole toiveita siitä, mitä ne haluavat ilmentää itselleen. Hyvin usein katselemme tyrmistyneenä, kun estätte nämä toiveet aiheuttamalla vastustusta epäily-, pelko- ja huoliajatuksillanne. Monilla maailmassanne on hyvin yleinen väärinkäsitys. Se on uskomus, että teidän täytyy todistaa arvoisuutenne – teidän täytyy todistaa, että voitte ylittää esteet voidaksenne ansaita kaiken, mitä haluatte luoda. Olemme täällä kertomassa teille, että te ette tulleet tänne kamppailemaan – ette tulleet tänne katsomaan, miten vaikeaksi voitte tehdä elämänne. Universumi ei koskaan testaa teitä ja tätä haluaisimme käsitellä yksityiskohtaisemmin.

Jos on jotain, minkä haluamme eniten välittää teille kaikille, se on arvoisuutenne. Ei ole mitään, mitä kukaan teistä voi tehdä ansaitakseen mitään vähemmän kuin kaiken sen täydellisyyden, mitä olette. Riippumatta siitä, missä olette, mitä kokemuksia olette ilmentäneet ja mitä valintoja olette tehneet tähän mennessä, ei ole koskaan liian myöhäistä tehdä uutta valintaa. Voitte aina muuttaa fokuksenne johonkin, mikä miellyttää teitä, johonkin mikä antaa teille rauhan, ilon ja autuuden tunnetta.

Hyvin monet teistä uskovat, että universumi pitää jotenkin teiltä pois kaiken sen, mitä haluatte, kunnes todistatte arvoisuutenne, kunnes todistatte olevanne riittävän sitkeä, kunnes todistatte todella ansaitsevanne kaiken sen hyvän, jota olette kaivanneet. Ikään kuin ulkopuolellanne olisi jokin vastuussa unelmienne ja halujenne täyttämisestä. Ja tähän sanomme, ettei mikään ole kauempana totuudesta. Ainoa joka kykenee estämään jotain ilmentymästä, olet sinä. Ajatukset joita ajattelet, fokuksesi suunta, tunteet joita valitset, ovat suoraan suhteessa ilmentämiisi kokemuksiin.

Kerromme teille tämän: universumi antaa teille aina kaiken, mitä pyydätte, eikä ole poikkeuksia. Miksi teillä siis ei ole täällä fyysisessä todellisuudessanne kaikkea, mitä haluatte? Tähän vastaamme: koska ette salli halujenne ilmentyä. Tietysti monet teistä ovat täysin tietämättömiä siitä, että estätte kaiken sen, mitä pyydätte saada. Universumi reagoi jokaiseen haluun, jokaiseen tarpeeseen, jokaiseen toiveeseen jostain paremmasta, mutta ette näe merkkejä, koska olette niin keskittynyt sen puuttumiseen, mitä haluatte. Se on sama kuin sanoisi: "Katselen kanavaa 5 televisiossa, mutta oikeasti haluan katsella kanavaa 10." Jos ette vaihda kanavaa, että voi nähdä kanavaa 10. Se on olemassa ja se on aivan yhtä totta kuin kanava 5, mutta ette näe sitä, koska ette ole valinneet sitä kanavaa, josta pidätte eniten. Jatkatte vain keskittymistä siihen, että te ette näe kanavaa 10. Ja näin on haluamienne asioiden suhteen.

Kun sallitte ajatustenne keskittyä siihen, mitä haluatte, sen sijaan että toistuvasti keskitytte siihen, mitä ette halua, alatte nähdä kaiken haluamanne tapahtuvan niin täydellisesti, että järkyttyisitte, miten helposti kaikki alkoi virrata elämäänne. Ymmärrättekö analogiamme? Teidän täytyy olla virittynyt luomisvärähtelyyn voidaksenne nähdä niitä merkkejä ja impulsseja, joita universumi antaa teille aina. Universumi ei koskaan estä toiveitanne teiltä.

Katselemme, kun hyvin monet teistä keskittyvät suureen epätoivoon ja turhautumiseen, koska tunnette, ettei teillä ole ikään kuin mitään kontrollia elämäänne, teillä ei ole voimaa luoda unelmianne, vaikka tosiasiassa tarvitaan vain yksinkertainen muutos fokuksessanne sallimaan unelmienne toteutua upeimmalla tavalla. Niinpä monet teistä uskovat, että teidän täytyy pysyä lujana, että teidän täytyy pakottaa unelmanne ilmentymään, että unelmat ansaitaan – niitä ei anneta. Jos voisimme suostutella teidät keskittämään huomionne enemmän siihen, mitä haluatte, eikä sen puuttumiseen, näkisitte, miten vaivattomasti asiat alkaisivat loksahtaa paikoilleen.

Sanomme usein, että te ette voi keskittyä pelkoon ja luottamukseen samanaikaisesti. Ette voi keskittyä resurssien puutteeseen ja samalla vetää puoleen yltäkylläisyyttä. Kun alatte tarkoituksella valita ajatuksenne, koska tiedätte olevanne todellisuutenne luoja, alatte oikeasti hämmästellä, miten paljon helpommalta elämä alkaa tuntua. Ette voi keskittyä siihen, miten vaikeaa kaikki on, ja odottaa tulevan helpommaksi, koska pidätte siitä enemmän. Universumi tuo teille aina enemmän sitä, mihin keskitytte. Kurkottakaa ajatuksiin, jotka tuntuvat hyvältä. Se on oikeasti niin yksinkertaista. Teidän ei koskaan tarvitse tuntea jotain, mitä ette halua. Sanotte: "Ai, mutta entä kaikki nämä suututtavat kokemukset ympärilläni?" Tässä muistutamme teille, että fokuksenne ja ajatuksenne ovat aina kontrollissanne eikä kukaan muu voi valita niitä puolestanne. On aina jotain, joka miellyttää teitä ja johon voitte keskittyä. Aina.

Ette tulleet tänne kamppailemaan, ette tulleet tänne todistamaan arvoisuuttanne ettekä tulleet tänne nähdäksenne, miten monia vaikeuksia kestäisitte. Tulitte tänne yksinkertaisesti kokemaan riemua kaiken sen luomisesta, mitä haluatte fyysiseen todellisuuteenne. Mutta olette hetkellisesti unohtaneet jumaluutenne – olette unohtaneet, miten leikitään ja että tulitte saadaksenne tyydytystä halujenne ilmentämisestä. Elämän ei ole tarkoitus olla vaikeaa – tulitte pitämään hauskaa. Älkää olko niin huolissanne virheiden tekemisestä – ei ole virheitä. Teillä on aina uusia haluja, ja on aina uskomattoman miellyttävää, kun sallitte universumin toimittaa ne.

Vetäkää siis syvään henkeä ja rentoutukaa sen tietämiseen, että teitä tuetaan äärettömästi kaikessa, mitä haluatte. Olette aina kontrollissa, voitte luoda mitä tahansa haluatte – ei ole koskaan liian suurta unelmaa. Teillä on avain kaikkiin unelmiinne. Alkakaa keskittyä siihen, mitä haluatte – älkää keskittykö siihen, mitä teillä ei ole. Tuntekaa, miltä tuntuisi saada nuo unelmat nyt. Miltä tuntuu saada toiveenne nyt? Leikitelkää tällä ajatuksella ja alatte nähdä uusia tilaisuuksia virtaavan elämäänne.

Toivomme, että olemme palvelleet teitä jollain tavalla.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.4.2016 KAIKEN HALUAMANNE VÄLITÖN ILMENTÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 02.05.2016 15:49

KAIKEN HALUAMANNE VÄLITÖN ILMENTÄMINEN

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
24.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ilmentämiseen. Jokaisella teistä on oma ainutlaatuinen perspektiivinne, joka on saanut teidät määrittämään ainutlaatuiset unelmanne ja toiveenne. Joillakin teistä on unelmia, jotka näyttävät jääneen toteutumatta hyvin pitkän aikaa, ja toisilla on vasta syntyneitä toiveita ja monet niistä ovat jo ilmentyneet. Tämä on hauska asia todellisuudessanne. Tulitte nauttimaan siitä ilosta, että muodostatte uusia toiveita itsellenne. Elämä ei olisi läheskään niin hauskaa, jos teillä ei olisi asioita, joita haluatte. Mutta miksi jotkut toiveet toteutuvat hyvin helposti ja toiset näyttävät karttavan teitä? Tätä haluaisimme käsitellä tänään.

Nimittäin meidän perspektiivistämme katsottuna ei ole liian suurta toivetta tai unelmaa – kenelläkään ei voi olla toivetta, joka on saavuttamaton, vaikka se olisi kuinka suuri. Sanomme usein, että jos voitte uneksia jostain, voitte saavuttaa sen, ja sanomme tämän ehdottomalla varmuudella. Miksi siis jotkut toiveet ovat teille paljon helpompia ilmentää kuin toiset? Tähän vastaamme, että usko jonkin ilmentämisen vaikeuteen estää jatkuvasti sen fyysisen ilmentymisen. Sallikaa meidän selittää lisää perspektiiviämme siinä toivossa, että se selkeyttää, mitä tarkoitamme.

Jokainen toive joka teillä on ollut ja on edelleen, on sen tunteen vuoksi, jonka uskotte sen ilmentymisen antavan teille. Suhteet, yltäkylläisyys, kokemukset, loma, lapset, keho – ehdottomasti jokainen toive syntyy, koska etsitte tunnetta, jonka se antaa teille. Se on näin yksinkertaista – ei ole mitään poikkeuksia. Niinpä silloin kun ymmärrätte, että oikeasti etsitte tuota tunnetta ettekä varsinaista fyysistä ilmentymää, teillä on välittömän ilmentämisen avain. Miten niin? Olette voimakkaita luojia ja teillä on aina kyky muuttaa ajatuksenne ja fokuksenne haluamaanne suuntaan. Voitte saavuttaa tässä ja nyt tunteen siitä, mitä haluatte. Teidän ei tarvitse odottaa. Voitte käyttää mielikuvitustanne ja kuvitella, miltä tuntuu saada kaikki toiveenne juuri nyt. Jos ymmärrätte, mitä kerromme teille, teidän ei tarvitse enää koskaan odottaa mitään. Tämä ajatus on oikeasti avain kaikkeen ilmentämiseen.

Emme mitenkään väheksy unelmienne fyysistä ilmentymistä, ei millään muotoa. Haluamme teidän ilmentävän fyysisesti jokaisen unelman ja toiveen, joka teillä koskaan on, mutta sitten kun ymmärrätte, että voitte saavuttaa sen tunteen, että teillä on se juuri nyt, katsotte epäilemättä hämmästellen, kun koko maailmanne transformoituu edessänne. Nimittäin ette voi keskittyä jonkin saamiseen ja siihen, miltä tuntuu saada se, ilman että se ilmentyy fyysiseen todellisuuteenne. Syynä on, että teistä tulee värähtelyheijastus siitä tai yhteensopiva sen värähtelyn kanssa, mitä haluatte ilmentää. Se mihin keskitytte, toimitetaan teille aina. Kaikki fyysisessä todellisuudessanne on – hyvä tai paha – koska olette keskittäneet riittävästi energiaanne siihen ja teistä on tullut värähtelyltänne yhteensopiva sen kanssa. Siksi sen oli ilmennyttävä.

Monet sanovat meille: "No, miksi unelmani eivät ole vielä ilmentyneet, jos se on noin helppoa? Olen halunnut löytää sielunkumppanin, vetää puoleeni enemmän rahaa, saada paremman työpaikan, saada lapsen ja luoda terveemmän kehon jo vuosia, eikä minulla vieläkään ole sitä. Miten paljon kauemmin vielä kestää" Tähän hymyilemme, koska tämä on erittäin tärkeä kysymys, ja jos voitte ymmärtää vastauksemme, transformoitte elämänne nopeasti ja suurenmoisella tavalla. Teillä ei ole, mitä etsitte, koska keskitytte siihen, miltä tuntuu, kun sitä ei ole elämässänne. Ette voi jatkuvasti tuntea sen puutetta, mitä toivotte, ja vetää samanaikaisesti sitä elämäänne. Tämä on hyvin syvällistä. Haluamme teidän pohtivan tätä hetken.

Ainoa asia joka estää jatkuvasti unelmianne ilmentymästä todellisuuteenne, on huomionne siihen, ettei niitä ole. Ymmärrättekö, mitä tämä merkitsee? Monet teistä vakuuttavat itselleen, ettei unelmanne voi ilmentyä, koska ette pysty ajattelemaan mitään mahdollista tapaa saada sitä. Juuri tämä estää sitä tulemasta. Ei ole mitään liian suurta universumin toimitettavaksi. Haluamme eniten teidän tietävän, että olette paljon kykenevämpi, kuin usein uskotte. Olette enemmän kuin kykenevä ilmentämään ehdottomasti jokaisen unelmanne. Teillä on aina uusia toiveita, uusia unelmia näköpiirissänne – ei ole mitään väärää määritellä jatkuvasti uusia asioita haluttavaksi. Sitä tulitte tänne tekemään.

Kuitenkin monet teistä roikkuvat sen yksityiskohdissa, miten niiden sallitaan tulla. Olemme sanoneet tämän monta kertaa monella eri tavalla, mutta jos voitte todella ymmärtää, mitä kerromme teille, pystytte avaamaan oven kaikkiin aarteisiinne. "Miten" ei ole teidän tehtävänne – teidän ei tarvitse kuormittaa mieltänne sillä. Teidän tehtävänne on määritellä, "mitä" haluatte - se on ainoa asia, jossa emme voi auttaa teitä. Kun olette määritelleet, mitä haluatte, teitä vaaditaan vain valmistautumaan vastaanottamaan se. Mutta on hyvin hauskaa, että voitte välittömästi loihtia sen tunteen, millaista on, kun teillä on se juuri nyt. Teidän ei tarvitse enää odottaa – tästä välittömässä ilmentämisessä on todella kyse. Pitäkää siis hauskaa – kaikki mihin pyritte, on ulottuvillanne juuri nyt.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.5.2016 KUKAAN MUU EI VOI SOTKEA TODELLISUUTTANNE

ViestiKirjoittaja hammer » 09.05.2016 20:08

KUKAAN MUU EI VOI SOTKEA TODELLISUUTTANNE

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
4.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittyä luomiseen, erityisesti rooliinne luojaolentona. On melkoista hämmennystä kanssaluomisesta ja siitä, miten toiset voivat osallistua todellisuuteenne. Aikomuksemme on siis yrittää vähentää vähän hämmennystä.

Kuten tiedätte jo hyvin, olette todellisuutenne luoja. Monet teistä haluavat valita, mistä osista ilmentämistä olette vastuussa ja mistä ette. Ollaanpa ensin hyvin selkeitä: olette joko kaiken luoja todellisuudessanne tai ette ole minkään luoja. Ette voi olla vain osan luoja yhtään sen enempää, kuin voitte olla vähän raskaana. Joko olette tai ette ole, ja voimme vakuuttaa, että te olette todellisuutenne luojia. Tämä ei merkitse, että te ette luo yhdessä muiden kanssa maailmassanne, vaan että se mitä koette ja miten näette sen, on täysin tulosta siitä, mitä olette luoneet.

Miten siis luotte todellisuutenne? Tähän vastaisimme, että tietysti ajatuksillanne, jotka ovat oikeasti vain värähtelyjä, jotka olette kääntäneet tunteiksi, ajatuksiksi ja sitten asioiksi. Voitte aina keskittää huomionne johonkin, mitä haluatte. Kukaan ei voi kontrolloida, mitä ajattelette, miten ajattelette tai milloin ajattelette. Tässä on todellinen voimanne. Mutta hyvin monet teistä hajottavat voimansa reagoimalla epämiellyttäviin tapahtumiin, jotka ovat ilmentyneet tuloksena jostain, mitä olette jo ajatelleet. Sallikaa meidän selittää lisää tätä prosessia, koska on oleellista ymmärtää se, minkä jaamme kanssanne. Monet teistä jatkavat todellisuutensa tarkkailemista käytännössä automaattiohjauksella. Luotte pelkästään oletusarvoisesti. Näette jotain, mikä aiheuttaa sitten reaktion, ja luotte sitten lisää sitä niiden tunteiden ja uskomusten perusteella, joihin keskitytte. Tämä ei ole voimanne tehokasta käyttöä. Kuitenkin näemme hyvin monien teistä elävän tällä tavalla.

Nimittäin voimakkaana luojaolentona teillä on aina vaihtoehtona keskittää huomionne mihin tahansa, mitä haluatte. Riippumatta siitä, mitä ympärillänne tapahtuu, voitte aina löytää ajatuksia, jotka tuntuvat hyvältä, sen sijaan että keskitytte siihen, mitä edessänne on ja mikä ei miellytä teitä. Hyvin monet teistä viettävät suuren ajan elämästään toivoen jotain erilaista, pysyen samalla jääräpäisesti virittyneenä niihin olosuhteisiin, jotka ovat jo ilmentyneet todellisuuteenne. Ette voi keskittyä ympäristöön, jonka olette jo luoneet, ja odottaa saavanne jotain erilaista. Luominen ei toimi niin. Saatte jatkuvasti lisää samaa, koska keskitytte siihen. Tästä syystä hyvin monien ihmisten elämässä on usein vähän muutoksia vuosien saatossa, koska ette voi keskittää koko huomiotanne siihen, mitä olette luoneet, ja saada jotain dramaattisen erilaista.

Miten siis irrottaudutte? Miten lopetatte sen kierteen, että luotte samoja tilanteita uudestaan ja uudestaan? Kerromme teille, ja se on hyvin yksinkertaista. Lakatkaa antamasta niin paljon huomiota kaikkeen, mitä olette jo ilmentäneet elämäänne. Jos haluatte jotain uutta, niin teidän täytyy tuntea ja ajatella jotain uutta, uskoa ja keskittyä johonkin uuteen.

Emme kiellä sitä, että monet teistä ovat kaivanneet jotain erilaista. Emme kiellä sitä, että haluatte paljon enemmän irti elämästä. Olemme täällä kertomassa teille, että on enemmän kuin mahdollista saada kaikki, mitä haluatte, ja enemmän, mutta teidän täytyy tehdä jotain erilaista, mitä olette tehneet, voidaksenne saada erilaisen tuloksen.

Löytäkää ajatuksia, jotka tuntuvat hyvältä. Löytäkää ajatuksia, jotka loihtivat kiitollisuuden, rakkauden, onnellisuuden, rauhan, ilon ja autuuden tunteita. Ei elä ainuttakaan sielua, joka ei pysty löytämään ajatuksia, jotka tuntuvat hyvältä. Se laajenee, mihin keskitytte. Voitte keskittyä ajatuksiin, jotka tuntuvat pahalta, jotka saavat tuntemaan ahdistusta, huolta tai lannistumista, tai voitte keskittää huomionne ajatuksiin, jotka tuntuvat todella hyviltä. Se on näin yksinkertaista. Sen ei ole tarkoitus olla vaikeaa, sen ei ole tarkoitus olla hämmentävää, sen ei ole tarkoitus olla kamppailua.

Silloin kun katsotte toisiin löytääksenne syyn asioihin, joita on luotu todellisuuteenne, annatte oman voimanne pois. On eräs kysymys, joka herää hyvin usein tullessanne tietoiseksi siitä, että olette todellisuutenne luoja. Tuo kysymys on: "No, jos ajattelen hyviä ajatuksia ja kumppanini, puolisoni, ystäväni tai kuka tahansa ajattelee negatiivisesti, eikö se vaikuta kokemukseemme?" Ja tähän vastaamme: "Ei, ellette anna sen vaikuttaa."

Kukaan muu ei voi luoda todellisuutta puolestanne. Jos pysytte johdonmukaisesti aikomuksessanne ja fokusoidutte odottamaan positiivista lopputulosta, mikään universumissa ei teidän lisäksenne voi estää sitä ilmentymästä. Olette todellisuutenne luoja. Kun työstätte jotain projektia toisen kanssa tai elätte toisen kanssa ja työskentelette yhdessä ja toisella on negatiivisia odotuksia, niin jos te pysytte horjumatta lopputuloksessa, jota haluatte, odotatte ja aiotte, fokuksenne tuo halutun lopputuloksen.

Tämä ei merkitse, ettei kumppaninne voi löytää vikaa positiivisesta lopputuloksesta, koska sitä hän etsii ja odottaa ja hän on oman todellisuutensa luoja. Mutta te näette tuon positiivisen lopputuloksen täysin eri valossa. Maailmassanne on sanonta: "Voit johdattaa hevosen veden luo, muttet voi pakottaa sitä juomaan." Teillä ei ole koskaan kontrollia siihen, mitä toinen päättää havaita todellisuudessaan. Mutta voimme kertoa teille tämän: kun kaksi tai useampi ihminen yhdistyy positiivisen aikomuksen kera ja keskittää voimansa positiivisen lopputuloksen luomiseen, tuo voima lisääntyy uskomattomasti. Siis vaikka kukaan ei voi vaikuttaa negatiivisesti todellisuutenne lopputulokseen, niin kun keskitytte saamaan positiivisen ilmentymän ja odotatte sitä, voitte aina yhdistyä positiivisen aikomuksen kera ja vakuutamme, että voimanne on valtava. Se yhdistyy räjähtävällä tavalla.

Toivomme, että olemme palvelleet teitä ja olette pitäneet tätä viestiä hyödyllisenä jollain tavalla.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

19.5.2016 MITEN VARMISTAA UNELMIENSA ILMENTYMINEN OIKEASTI

ViestiKirjoittaja hammer » 14.06.2016 15:51

MITEN VARMISTAA UNELMIENSA ILMENTYMINEN OIKEASTI

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
19.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme kiinnittää huomionne toiveisiin ja unelmiin. Olemme sanoneet monta kertaa aiemmin, ettei universumi vastaa toiveisiinne eikä haluihinne – se vastaa odotuksiin, fokukseen ja osuvammin sanottuna, universumi vastaa värähtelyyn. Jokainen teistä on värähtelevä olento – todellisuus jossa olette, on tehty kaikenlaisista värähtelyistä. Se tarjoaa teille tilaisuuden tutkia kaksinaisuutta täysimmin ilmentyneessä muodossaan. Jokaisella teistä on unelmia ja toiveita, jotka eivät ole vielä ilmentyneet fyysiseen muotoon, ja meille esitetään hyvin usein kysymys: "Miten voin varmistaa, että unelmani oikeasti ilmentyvät?" Niinpä haluaisimme selittää tätä tarkemmin sen selkeyttämiseksi, miten ilmentäminen itse asiassa tapahtuu.

Kaikki ilmentymät luodaan täsmälleen samalla tavalla riippumatta sitä, halutaanko niitä vai ei – kaikki ilmentyy samoja tarkkoja periaatteitta ja lakeja käyttäen. Jokaisella unelmallanne, jokaisella toiveellanne on ollut täysi mahdollisuus ilmentyä tänne fyysiseen todellisuuteen. Mikään unelma ei ole liian suuri, eikä mikään toive ole saavuttamaton.

Yksinkertaisesti ilmaistuna, kaikki värähtelee. Ajatukset muuttuvat kirjaimellisesti fyysisiksi ilmentymiksi. Mutta miten? No, jos kaikki värähtelee, mikä estää joitain asioita ilmentymästä ja mikä saa toiset asiat ilmentymään? Fokus, odotus ja tunteet ovat katalyytti kaiken ilmentyneelle versiolle. Kaikella on värähtelytaajuus, kaikki sykkii tietyllä nopeudella. Kun jokin ilmentyy todellisuuteenne, se johtuu hyvin yksinkertaisesti siitä, että olette yhteensopiva tuon tietyn kokemuksen värähtelynopeuden kanssa. Tiedätte, milloin värähtelette nopeasti, koska tunnette rakkautta, kiitollisuutta, harmoniaa, helppoutta, iloa, autuutta jne. Tiedätte myös, milloin värähtelette hitaasti, koska teillä on pelon, vihan, ahdistuksen, epätoivon jne. tunteita.

Käytämme usein analogiana kahta junaa, jotka kulkevat rinnakkain. Jos kumpikin juna kulkee 160 km/h, niin ei olisi vaikea hypätä junasta toiseen. Kuitenkin jos toinen juna kulkee 160 km/h ja toinen 8 km/h, olisi lähes mahdotonta hypätä junasta toiseen joutumatta sivuun. Samanlaiset vetävät toisiaan puoleensa; se laajenee, mihin keskityt; koet vain sen, minkä kanssa resonoit – olette luultavasti kuulleet kaikki nämä lauseet. Ne ovat tosiaankin totta – teidän täytyy sopia yhteen toiveenne värähtelyn kanssa, voidaksenne ilmentää sen fyysiseen todellisuuteenne. Se on näin yksinkertaista.

Miten siis alatte ilmentää enemmän, mitä haluatte, ja vähemmän, mitä ette halua? Mahtava kysymys. Olemalla paljon tarkempi siinä, mihin sallitte mielenne keskittyä. Useimmat ihmiset antavat eteensä ilmentyvien kokemusten määrätä, miltä heistä tuntuu. He sallivat elämänsä olosuhteiden ja tilanteiden sanella, miltä heistä tuntuu tietyllä hetkellä. Tämä tietysti tuo enemmän sellaista, mitä on jo ilmentynyt. Siksi monilla on hyvin vähän muutosta elämässään. Voi, on eri päivä, erilaiset järjestelyt ja eri paikka, mutta kaiken kaikkiaan paljon pysyy samana. Syynä on yksinkertaisesti, että he sallivat elämänsä olosuhteiden hallita fokustaan.

Miten siis saatte jotain erilaista? Päättämällä keskittyä johonkin erilaiseen. Jokaisella teistä on asioita, jotka toimivat hyvin elämässänne, asioita joista olette kiitollinen, asioita joiden ajattelemisesta nautitte. Joillakin teistä on positiivisempia asioita kuin toisilla, joihin keskittyä, mutta epäilemättä te kaikki löydätte jotain, joka tuo teille iloa. Tässä kohtaa jutusta tulee todella hyvä, ja maailmassanne on joitain, jotka näyttävät löytäneen avaimen unelmiensa ilmentämiseen, ja kerromme siitä teille nyt.

Luodaksenne tarkoituksella elämäänne kokemuksia, teidän täytyy tulla riittävän harkitsevaksi ajatuksissanne ja keskittyä löytämään ajatuksia ja näin tunteita, jotka tuovat teidät harmoniatilaan. Nimittäin koskaan ei ole aikaa, jolloin ette olisi harmoniassa jonkin kanssa, mutta minkä kanssa olette harmoniassa? Ilmennätte aina – ei ole koskaan aikaa, jolloin ette ilmennä – mutta avaimena sen ilmentämiseen enemmän, mitä haluatte, on lakata keskittymästä asioihin, jotka eivät toimi, ja keskittyä intensiivisesti kaikkeen, mikä toimii. Kaikkiin ajatuksiin jotka tuovat teille tyydytystä, rauhantunnetta tai iloa, rakkautta ja onnellisuutta. Vain silloin voitte varmistua, että teille virtaa enemmän sellaista, mikä tuo lisää hyvältä tuntuvaa.

Ilmentämisestä on tehty paljon monimutkaisempaa, kuin se oikeasti on. Se on todellisuudessa hyvin yksinkertaista. Sopikaa yhteen sen värähtelyn kanssa, mikä miellyttää teitä, löytämällä enemmän ajatuksia, jotka miellyttävät. Voimme vakuuttaa, että olette niin vireessä, niin tottunut hyvään tunteeseen, että olette uskomattoman tietoinen aina, kun ajatuksenne hairahtuvat tuosta hyvinvoinnin ja mielenrauhan tunteesta. Teidän ei tarvitse erityisesti keskittyä unelmaanne koko päivän, jotta se ilmentyisi. Tämä aiheuttaa usein omaa vastustustaan, koska olette aivan liian usein tietoinen siitä, että toiveenne puuttuu. Sen poissaoloon keskittyminen voi tuoda ainoastaan lisää tätä tunnetta olemalla ilmentymättä todellisuuteenne. Keskittäkää ajatuksenne useammin siihen, mikä tuntuu hyvältä, ja universumi löytää tavan tuoda, mitä etsitte.

Unelmanne ilmentyvät mitä yllättävimmillä ja ilahduttavimmilla tavoilla, jos keskitytte vain ahkerasti siihen, mikä miellyttää teitä, sen sijaan, minkä näette mahdollisina ongelmina tai haasteina. Tämä voimistaa vain ongelmia. Voimistakaa hyvää elämässänne ja lisää hyvää tulee – se on taattu. Kerromme tämän teille ehdottomalla varmuudella.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.6.2016 AVAIN KAIKEN MUUTTAMISEEN

ViestiKirjoittaja hammer » 17.06.2016 23:14

AVAIN KAIKEN MUUTTAMISEEN

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
10.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne muutokseen. Hyvin monet teistä haluavat muutosta – muutosta taloudelliseen tilanteeseen, muutosta suhteisiin, muutosta terveyteen – ja kuitenkin katselemme, kun hyvin monet luovat jatkuvasti aivan samoja kokemuksia uudestaan ja uudestaan. Kyllä, järjestely saattaa olla vähän erilainen, vuosi on kulunut, ihmiset saattavat vaihtua, mutta yleisesti ottaen paljonkaan ei muutu hyvin monilla. Haluaisimme käsitellä syvällisemmin tätä, jotta ymmärtäisitte, miksi näin tapahtuu hyvin usein.

Kun ymmärrätte, miten kaiken fyysinen ilmentyminen tapahtuu, ymmärrätte, miten saatte aikaan haluamanne muutoksen. Olette kaikki kuulleet, että jos haluatte muutosta, teidän täytyy muuttaa tapojanne. Mutta emme puhu niiden asioiden muuttamisesta, joita teette pitkin päivää – voi, tämä tapahtuu – vaan puhumme ajatustenne, tavanomaisten ajatustenne, muuttamisesta. Aivan liian usein näemme teidät hyvin lähellä sen värähtelyhypyn tekemistä, joka sallii etsimänne muutoksen tulla fyysiseen todellisuuteenne – ja sitten taas lankeatte ajatustapoihinne, epäilyksiinne ja pelkoihinne, mikä hukkaa etsimänne muutoksen.

Vertaisimme suurta osaa kokemuksista, joita luotte itsellenne, viivyttelyksi. Miksi näin on? Miksi kukaan pitäisi itsensä ei-halutuissa kokemuksissa? No, tietysti ymmärrämme, että te ette tee sitä tahallaan – kyse on vain siitä, että monet eivät tiedä, mikä sen aiheuttaa. Sallikaa siis meidän jakaa oma perspektiivimme siinä toivossa, että autamme teitä vapautumaan ei-halutuista kokemuksista, joita näyttää jatkuvasti tulevan tavalla tai toisella.

Nimittäin kaikki on jo olemassa – jokainen ajatuksenne, unelmanne, halunne, ehdottomasti se kaikki on jo olemassa. Emme tarkoita tätä vertauskuvallisesti – tarkoitamme sitä hyvin kirjaimellisesti. Se kaikki on tässä, aivan vieressänne. Miksi siis ette näe sitä, miksi että pysty kokemaan sitä? Vastaus on "värähtely". Kun ymmärrätte, että kaikki on tehty energiasta ja sen seurauksena kaikki värähtelee tietyllä taajuudella, niin ymmärrätte myös, että ainoa asia joka erottaa teidät kaikesta, mitä ette havaitse, on värähtelytaajuutenne suhteessa siihen kaikkeen, mitä etsitte. Samanlaiset vetävät puoleen toisiaan – voitte kokea vain sen, minkä kanssa olette täysin resonanssissa. Mutta tässä on avain: monet teistä pitää samojen vanhojen luomusten pattitilanteessa itsepintainen ja horjumaton fokusoitumisenne niihin tapahtumiin ja olosuhteisiin, joita on edessänne. Se ei tee koskaan mitään muuta kuin luo samaa kokemusta uudestaan ja uudestaan, kuten monet teistä tietävät hyvin.

Niinpä voidaksenne ilmentää erilaisia kokemuksia todellisuuteenne, teidän täytyy muuttaa värähtelytaajuuttanne. Lähtekää pois samalta vanhalta kanavalta ja valitkaa uusi kanava. Katselemme, kun monet teistä haluavat katsoa, mitä kanavalla 10 on, ja keskittyvät samalla jatkuvasti ja vakaasti kanavaan 5. Ymmärrätte, että televisiossanne on muita kanavia, vaikkette katselisikaan niitä. Ymmärrätte myös, että jos haluatte katsoa jotain muuta, teidän täytyy vaihtaa kanavaa. Ja niin on elämässänne. Teidän täytyy olla valmis muuttamaan tavanomaisia ajatuksianne, koska ilmennätte sen, mitä ajattelette. Piste. Kaikki todellisuudessanne on tulosta ajatuksista, joita teillä on ollut, mutta ne eivät määrää, mitä luotte tulevaisuudessa. Ne edustavat vain sitä, mitä olette ajatelleet tähän asti. Niinpä vaihtamalla fokuksenne niiltä alueilta, jotka eivät toimi elämässänne, niille monille alueille, jotka toimivat, painatte periaatteessa kaukosäädintä. Vaihdatte kanavaa! Teidän täytyy pitää fokuksenne ja huomionne unelmissanne useammin kuin siinä, mitä on jo edessänne. Siitä mihin fokusoidutte pääasiassa, tulee fyysinen todellisuutenne.

Toivomme, että olette havainneet tämän viestin hyödylliseksi ja olemme palvelleet teitä jollain tavalla.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

8.7.2016 NOPEAA MUUTOSTA, EPÄVARMUUTTA JA KAAOSTA – VOI HYVÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 11.07.2016 16:15

NOPEAA MUUTOSTA, EPÄVARMUUTTA JA KAAOSTA – VOI HYVÄNEN AIKA

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
8.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun kaaos ympäri maailmaanne kiihtyy, niin tapahtuu myös henkilökohtaisessa elämässänne. Jokainen teistä kokee vaihtelemassa määrin sellaista, mikä vaikuttaa kaaokselta, mutta mitä me kutsuisimme sen dramaattiseksi puhdistamiseksi, mikä ei ole enää yhteensopivaa saavutetun värähtelyn kanssa. Olemme kutsuneet tätä "nopean muutoksen vuodeksi". Monet teistä ovat vähän ällistyneitä, kun muutosaallot lyövät jatkuvasti ylitsenne kuin myrskyävä meri. Tästä haluaisimme eniten puhua kanssanne tänään siinä toivossa, että autamme teitä saamaan takaisin tasapainon, kun tämä vaihe ei kestä kovin kauan enää.

Tämä ei tahdo sanoa, etteivät muutokset jatku suuren osan tämän vuoden loppuosaa. Pystytte kuitenkin saamaan taas tasapainon ja alatte nähdä selvemmin, mihin kaikki nämä muutokset alkavat mennä. Tietysti on odotettua, että tällainen vuosi jonka hyvin voimakas energia tuo tätä nopeaa muutosta, voi olla vähän hämmentävä.

Jokainen teistä kokee tämän nopean muutoksen monin tavoin – jollakin se on ammatissa tai suhteissa, toisilla asuinpaikassa tai kodissa. Kuitenkin yksi asia on varma: jokainen teistä ravistelee sitä perustaa, jolle vanha oli rakennettu, jotta voitte nyt tuoda sitä uutta, jota olette keränneet jonkin aikaa. Jokaisella teistä on luultavasti taas täysi kuukausi nopeita muutoksia ja epävarmuutta, ennen kuin asiat alkavat tulla selkeämmiksi. Tämä on kuitenkin upeaa aikaa jokaiselle teistä ohjata fokuksenne siihen, mitä haluatte ilmentää, antamatta paljon huomiota huoleen epävarmuudesta. Kuten usein sanomme, kaikki maailman huoli ei voi koskaan korjata ongelmaa – vasta sitten kun fokusoitte energianne positiiviseen, näette selvästi ratkaisun, joka on pysynyt piilossa.

Haluamme vakuuttaa, että olette täsmälleen siinä, missä teidän pitäisikin olla. Vaikka paljon tästä epävarmuudesta tuntuu kaoottiselta ja turhauttavalta tosinaan, muistutamme teille, että kaikki on hyvin. Ei ole tarvetta pelätä tulevaisuutta, koska te luotte sitä. Lähde huolehtii aina jokaisesta tarpeestanne, jokaisesta toiveestanne – ei ole rukouksia, joita ei kuulla. Mutta paljon siitä, mitä olette pyytäneet, vaatii dramaattista muutosta tien selvittämiseksi unelmienne toteutumiselle.

Voitte verrata tätä vaihetta toukkaan, jota kehotetaan vaistomaisesti kietoutumaan koteloon uskoen, että loppu on lähellä. Toukan on kestettävä valtava määrä muutosta, mutta tuloksena on, että se transformoituu sujuvasti perhoseksi, joka ei ole enää kiinni maassa, vaan pystyy kohoamaan korkealle puiden yläpuolelle. Tätä te jokainen teette. Transformoidutte ja teistä tulee se "sinä", joka tulitte tänne olemaan. On aika päästää irti, sillä vanha ei voi seurata polullanne eteenpäin. Teidän ei tarvitse enää kantaa näitä raskaita taakkoja.

Muistutamme teitä hengittämään, rentoutumaan ja lepäämään siinä tiedossa, että kaikki selviää teidän eduksenne, sillä olette siunattu ja jumalainen.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2.8.2016 ALATTE NYT NÄHDÄ KAIKEN LOKSAHTAVAN SIISTISTI PAIKO

ViestiKirjoittaja hammer » 19.08.2016 12:06

ALATTE NYT NÄHDÄ KAIKEN LOKSAHTAVAN SIISTISTI PAIKOILLEEN

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
2.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ajankohtaisiin energioihin. Tämä päivä merkitsee monin tavoin alkua, ja mikä on parempi merkiksi uudesta alusta kuin uusi kuu. Kuten olemme sanoneet monta kertaa tänä vuonna, huomaatte kaikki itsenne pyyhkäistyn valtavaan määrään muutoksia. Tämä kesä pohjoisella pallonpuoliskolla ja talvi eteläisellä pallonpuoliskolla on ollut katalyytti monille muutoksille. Kuitenkin muutoksen myötä tulee epävarmuus, ja se voi saada monet tuntemaan, että kyyhöttää epävarmana kielekkeellä eikä ole varma, kääntyykö takaisin vai levittää siipensä ja lentää. Voitte nyt hengähtää helpotuksesta, kun asiat alkavat loksahtaa paikoilleen, kun monet teistä ovat tunteneet ahdistusta tuntemattomasta ja lähestyvästä tulevaisuudesta. Tästä haluamme puhua tänään.

Varmasti monista teistä on tuntunut, että merenaallot ovat jatkuvasti iskeneet teihin, ettekä ole oikein tienneet, kumpi puoli on ylöspäin. Olette löytäneet vain muutamia lyhyitä aikataskuja, joissa voitte tulla pintaan haukkaamaan ilmaa, ja sitten teidät on heitetty taas takaisin aaltoihin. No, totesimme viime kuussa, että teillä kaikilla olisi luultavasti vielä muutama viikko epävarmuutta, ennen kuin löytäisitte taas kerran jalansijanne. Tuo aika on nyt tullut monille teistä, kun huomaatte, että tämä vastalöydetty energia ei ole ainoastaan virkistävää, vaan myös uskomattoman tyydyttävää. Paljon näytti hajoavan, ja nyt nautitte katsellessanne, kun universumi palauttaa hajonneen joksikin paljon paremmaksi ja sopivammaksi uudelle "sinulle".

Emme sano "uusi sinä" hypoteettisesti, vaan tarkoitamme sitä hyvin kirjaimellisesti. Olette karistaneet paljon siitä, mikä pidätteli teitä, ja teitä on yllytetty ja kannustettu päästämään irti siitä, mikä ei enää palvellut teitä. Teitä on kannustettu kohtaamaan pelkonne, päästämään irti vanhoista ja vanhentuneista rajoittuneista uskomuksista, ja nyt olette valmis nousemaan kauas yli kaiken, mitä olette aiemmin pystyneet saavuttamaan.

Nämä ovat tosiaankin jännittäviä aikoja. Muutoksia on ilmentynyt monilla tavoilla jokaiselle teistä ja koette kukin ainutlaatuisesti tämän energian omalla tavallanne, mutta karistatte kaikki samanaikaisesti ihmisiä, paikkoja ja kokemuksia, jotka eivät enää palvele teitä. Vaikka perhosen muodonmuutos voi vaikuttaa hyvin traumaattiselta, sen tulos on vähintäänkin kunnioitusta herättävä. Ette ole enää kiinni maassa, vaan saatte nyt uuden perspektiivin siitä, mitä haluatte luoda elämäänne ja minkä haluatte jättää taakse. Saatte paremman ymmärryksen siitä luojasta, joka todella olette, ja miten käytätte tätä kykyä luodaksenne tarkoituksella unelmienne elämän.

Aivan kuten vauva joka opettelee kävelemään, kaatuu monta kertaa, vasta sitten kun se alkaa kaatua, tiedätte, että se on pääsemässä lähemmäs kävelemistä. Sen täytyy ensin olla valmis yrittämään, vaikka se saattaakin kaatua, voidakseen saada kävelemiseen vaadittavan tasapainon. Ja niin on teillä kaikilla. Joka kerta kun kaadutte, tietäkää, ettei se ole epäonnistuminen, vaan merkki, että olette pääsemässä paljon lähemmäs unelmienne ja toiveidenne saavuttamista. Pitäkää fokuksenne vakaasti lopputuloksessa, jota haluatte, älkääkä antako keskittymisenne horjua pelkästään siksi, että huomaatte kompuroivanne aina silloin tällöin.

Suuresti iloiten seisomme rinnallanne ja katselemme, kun tämä suurenmoinen muodonmuutos alkaa. Säteilkää kirkkaasti, kun tulitte tänne tekemään juuri sitä.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

23.10.2016 TEIDÄN TÄYTYY OPPIA HYLKÄÄMÄÄN ONGELMANNE, JOS ET

ViestiKirjoittaja hammer » 28.10.2016 15:08

TEIDÄN TÄYTYY OPPIA HYLKÄÄMÄÄN ONGELMANNE, JOS ETTE HALUA LUODA NIITÄ UUDELLEEN

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
23.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittyä asiaan, jota pidetään usein vaikeana tehtävänä – kuitenkin se on ehdottomasti tarpeellista, jos haluatte elämänne muuttuvan paremmaksi. Haluamme puhua lyhyesti siitä, miten opitaan sivuuttamaan tai hylkäämään asiat, jotka menevät pieleen elämässänne, jotta voitte tehdä tilaa asioille, joita haluatte luoda.

Nimittäin puhumme siitä suuresta huomiosta, jota usein annetaan ongelmille, jotka hahmotetaan suurimmiksi elämässänne. Monille opetetaan, että jos sivuutatte tuon ongelman, se vain suurenee. Jos ette korjaa tilannetta, kuka sen sitten tekee? Ja niinpä haluamme kovasti puhua tästä huolesta, koska se kiusaa jopa valaistuneimpia teistä.

Tapahtumat ja olosuhteet ympärillänne jotka kostautuvat tai näyttävät räjähtävän sisältä ulos, ovat olemassa hyödyksenne, eivät kuolemaksenne. Tiedämme, että tätä on vaikea ymmärtää, kun olette kaiken sen keskellä ja yritätte parhaanne mukaan nähdä tienne ulos siitä sokkelosta, joka on vanginnut teidät. Mutta juuri sitä jokainen ongelma oikeasti on – se on sokkelo, joka voi vangita teidät vain, jos jatkatte pelaamista. Tällä tarkoitamme jakamattoman huomionne antamista ongelmalle.

Usein meiltä kysytään: "No, miten ongelma voi ratketa itsestään, jos en aio korjata sitä?" Tähän vastaamme, että varmasti sitä ei voi ratkaista antamalla sille jakamattoman huomionne. Syy on hyvin yksinkertainen. Se laajenee aina, mihin keskitytte. Ette voi kokea sellaista, minkä kanssa ette resonoi. Ja tarkoitamme tällä sitä, että jos uppoudutte tai fiksoidutte ongelmaan, niin resonoitte vain värähtelyihin, jotka ovat harmoniassa ongelman kanssa. Jos kuitenkin ohjaatte ajatuksenne ja huomionne johonkin, joka on nautittavampaa, johonkin joka tuntuu rauhallisemmalta teistä, niin olette hyvin kirjaimellisesti vaihtaneet kanavaa – silloin resonoitte vain uuden harmonia-, ilo- tai autuusvärähtelynne kanssa.

Ehdottaisimme löytämään monenlaista muuta ajateltavaa, erityisesti silloin kun tämä harjoitus on uusi teille. Musiikki on upeaa tekemistä ja usein vetää teidät täysin erilaiseen mielentilaan, joillakin kuntoilu tai liikkuminen luonnossa tyynnyttää sielua, toiset meditoivat mieluummin tai lukevat hyvän kirjan tai ympäröivät itsensä huvittavilla ihmisillä. Sillä ei ole merkitystä, mikä reseptinne on täysin uuden värähtelyn keksimiseen. Nimittäin ironisesti ainoa tapa ns. palon sammuttamiseen on näännyttää tai tukahduttaa se. Ja näin on kaikkien ongelmienne kanssa – teidän täytyy näännyttää ne antamalla huomionne niin täysin niiden vastakohdalle, etteivät ne voi enää selviytyä.

Yksi kauneimmista asioista maailmassanne on, että fokuksenne lietsoo tai tukahduttaa minkä tahansa, mille annatte huomionne. Kun annatte huomiota jollekin tilanteelle, sillä ei ole merkitystä, havaitsetteko sen menneisyydessä, nykyisyydessä vai tulevaisuudessa. Kuitenkin yksi asia on varma – jos keskitytte siihen, siitä tulee nykyisyyttänne hyvin nopeasti. Mitä voimakkaampi fokus, sitä nopeampi ilmentyminen, ja tästä syystä kehotamme sivuuttamaan ongelmat, joita näyttää syntyvän ympärillänne, kun ne eivät voi jäädä pitkäksi aikaa, jos ette anna niille huomiotanne. Kohottakaa ajatuksenne, kohottakaa fokuksenne, kohottakaa elämänne ajatus kerrallaan.

Toivomme, että olemme palvelleet teitä ja olette pitäneet tätä viestiä jollain tavalla hyödyllisenä itsellenne.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.11.2016 VETOVOIMANLAIN PUUTTUVA AVAIN

ViestiKirjoittaja hammer » 21.11.2016 17:25

VETOVOIMANLAIN PUUTTUVA AVAIN

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
18.11.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne vetovoimanlakiin. Siinä on tapahtunut erittäin suurta laajentumista, mitä monet kutsuvat new age –ajatteluksi. Se on saanut vauhtia jo jonkin aikaa. Vetovoimanlaki on monille teistä tuttu. Lyhyesti sanottuna, sen saatte takaisin, mitä lähetätte ulos. Mutta erityisesti tästä universaalista laista on melko monia väärinkäsityksiä, joiden selvittämiseen haluamme käyttää aikaa, jos saamme.

Aloitetaanpa kertomalla oma perspektiivimme siitä, miten tämä universaali laki, vetovoimanlaki, toimii. Monien kiinnostus herää, kun he kuulevat vetovoimanlaista, kun he kuulevat, että he heijastavat joka hetki jotain värähtelyä, joka kaikuu ympäri universumia ja ehdottomasti palaa takaisin heille. Toisin sanoen, samanlaiset vetävät toisiaan puoleensa. Harvoilla, jos kenelläkään teistä, on juurikaan vaikeuksia määritellä asioita, joita haluatte, asioita joita haluatte luoda, unelmianne, toiveitanne ja mieltymyksiänne. Jokainen teistä tietää, mistä pidätte ja mistä ette pidä.

Näemme hyvin usein niiden, jotka tulevat tietoiseksi siitä, että heidän ajatuksensa luovat heidän todellisuutensa, tuntevan pakkoa määrätä universumille tarkkaan, mitä he haluavat, ja he odottavat suurimpien unelmiensa ja toiveidensa toteutuvan. Tämä toimii, yhdellä ehdolla. Sallikaa meidän selkeyttää hyvin yksityiskohtaisesti, jotta varmistamme, että ymmärrätte, mitä kerromme teille.

Ensimmäinen määräys on tietää, ettei universumi reagoi koskaan toiveisiinne, unelmiinne tai edes pelkoihinne. Universumi reagoi yhteen, ja vain yhteen, asiaan. Se reagoi siihen värähtelyyn, mitä lähetätte. Olette kaikki tulleet tälle planeetalle sisäisen kompassin kanssa, joka auttaa teitä paremmin mittaamaan, mitä sykitte ulospäin joka hetki. Se tulee siististi paketoituna tunteisiinne, tuntemuksiinne. Se miltä teistä tuntuu, on suora merkki siitä, mitä sykitte tietyllä hetkellä. Tiedätte, milloin sykitte tai lähetätte positiivisia värähtelyjä, koska teistä tuntuu hyvältä, teistä tuntuu onnelliselta, innostuneelta, optimistiselta – ja kaikkia upeita tunteita, joita teillä on käytössänne. Vastaavasti tiedätte myös, milloin lähetätte jotain negatiivista värähtelyä – teitä pelottaa, olette huolissanne, ahdistunut ja monia muita negatiivisia tunteita, joita teillä on käytössänne.

Kysymykseksi siis jää, toimivatko positiiviset affirmaatiot oikeasti. Tuovatko ne sitä, mitä määräätte universumille? Se riippuu tilanteesta. Jos vain toistatte sanoja voimakkaan halunne vuoksi ja koko ajan teistä tuntuu epätoivoiselta, pelokkaalta, huolestuneelta tai turhautuneelta, niin vastaus on "ei". Ja tästä syystä universumi ei reagoi sanoihinne. Se reagoi vain tunteisiin ja näin ollen värähtelyyn, jota lähetätte joka hetki.

Näemme monien ihmisten kaipaavan muutosta, kaipaavaan unelmiensa ja toiveidensa toteutumista ja keskittyvän koko ajan täysin siihen, mitä heillä on edessään, mistä he eivät pidä. Se mihin keskitytte, lisääntyy aina.

Jos affirmoitte universumille, mitä haluatte, koko ajan uskoen, että se on totta, ja tuntien sitä yltäkylläisyyttä, jota julistatte, niin vastaus on "kyllä". Affirmaatiot toimivat tässä tilanteessa. Tärkein osa joka hyvin monilta menee ohi, on, että teidän täytyy tuntea, miltä tuntuu saada se, mitä haluatte – ikään kuin olosuhteet ympärillänne olisivat jo muuttuneet.

Jotkut sanovat: "No, miten minun pitäisi tehdä se. Minulla ei ole sitä." Tähän sanoisimme, että teette sitä usein – käytätte vain universumin voimia toiveitanne ja unelmianne vastaan, kun tunnette, miltä tuntuu silloin, kun huolenne ja suurimmat pelkonne ilmentyvät. Tätä jokainen teistä on tehnyt jossain kohtaa. Kun ajattelette jotain tilannetta, jota ette halua, kun pelkonne toteutuu, laitatte itsenne siihen värähtelyyn, miltä tuntuisi, jos se todella tapahtuisi. Mutta tämän upea puoli on, että voitte tehdä sen myös positiivisesti. Miltä tuntuu saada arvokkain unelmanne toteutumaan nyt?

Kun pääsette tuohon tunteeseen, lähetätte tarkkaa signaalia, jotta universumi "juonittelee" tuodakseen teille sen, mitä eniten haluatte. Ei siksi, että se reagoi siihen, miten paljon haluatte sitä, vaan koska olette yhteensopiva sen värähtelynopeuden kanssa, mitä haluatte eniten. Tunnette yltäkylläisyyttä, onnellisuutta, rauhaa, iloa, rakkautta, riemua ja suurta optimismia siitä, mitä muuta universumi voi tuoda teille.

Universumi on vain peili. Se ei voi tuoda teille, mitä haluatte, yhtään sen enempää kuin peili kykenee antamaan teille miellyttävämmän heijastuksen. Ne kumpikin tuovat teille sen, mitä olette tuolla hetkellä. Käyttäkää tunteitanne niinä voimakkaina työkaluina, joita niiden oli tarkoitus olla. Ei itsenne sättimiseksi negatiivisista tunteistanne, vaan käytettäväksi mittarina tai laivan peräsimenä ohjaamaan suoremmin siihen, mitä haluatte itsellenne, ja poispäin siitä, mitä ette halua.

Niinpä lähdemme luotanne tämän viimeisen kysymyksen myötä: miltä tuntuu nyt saada se unelma toteutumaan, jota haluatte eniten?

Toivomme, että olemme auttaneet teitä jollain tapaa.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 13 vierailijaa

cron