Crimi Taryn (angelic-guides.com) Enkelioppaat

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Crimi Taryn (angelic-guides.com) Enkelioppaat

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:01

RINNAKKAISTODELLISUUDET

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
Uutiskirjeestä 4.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne rinnakkaistodellisuuksiin ja siihen vaikutukseen, mikä niillä on todellisuuteenne. Joillekin teistä voi olla järkytys kuulla, että on rinnakkaistodellisuuksia. Kuitenkin teissä on joitain, jotka ovat jo jollain tasolla tietoisia niiden olemassaolosta. Haluaisimme käsitellä tänään sitä, miten voitte käyttää niitä hyväksenne.

Tämä aihepiiri on hyvin laaja ja raaputamme vain niiden monien todellisuuksien pintaa, joita on rinnallanne joka hetki.

Tietäkää ensinnäkin, että ääretön määrä rinnakkaistodellisuuksia tapahtuu samanaikaisesti oman todellisuutenne kanssa. Koska elätte maailmassa, mikä perustuu uskomukseen lineaarisesta toiminnasta, teidät on opetettu myös uskomaan, että olette yhdellä kiinteällä aikajanalla koko elämänne ajan.

Tapahtuma A seuraa tapahtumaa B jne. Näin ei kuitenkaan ole. Hypitte jatkuvasti yhdeltä aikajanalta seuraavaan monta kertaa päivän aikana. Värähtely millä resonoitte, määrää kokemanne todellisuuden. Mutta tietäkää, että jokainen päätös minkä voisitte tehdä, tapahtuu aina äärettömillä tavoilla. Jokainen "sinä" uskoo olevansa todellinen sinä ja muut ovat vain mahdollisuuksia. Tällä ei ole oikeastaan mitään vaikutusta, koska sielunne on aina tietoinen niistä äärettömistä todellisuusversioista, joita koette samanaikaisesti.

Jotkut rinnakkaistodellisuudet näyttävät hyvin samanlaisilta kuin nykyelämänne ja toiset ovat hyvin erilaisia. Annetaanpa esimerkki auttamaan teitä sen tajuamisessa, miten monia äärettömiä versioita "sinusta" on olemassa. Sanotaanpa, että heräät aamulla ja sinun on tarkoitus tavata ystäväsi kahvilla ennen kävelemistä töihin yhdessä. Sinulla on tietysti monia vaihtoehtoja tähän tapahtumaan liittyen. Esimerkiksi voit olla menemättä, voit tavata kahvilla, muttet mene töihin tuona päivänä tai voit myös tehdä molemmat.

Tässä on vain kolme yksinkertaista vaihtoehtoa monien muiden joukossa, joista voit valita. Kaikki nämä tilanteet tapahtuvat toisessa todellisuudessa. Sinä valitset, minkä todellisuuden koet tietoisesti. Ajattele nyt kaikkia päätöksiä, joita voit tehdä päivän aikana - minne menet, kenelle puhut, mitä teet jne. Kuvittele nyt kaikki nuo eri valinnat, joita voisit tehdä elämäsi aikana. Ajattele nyt tätä elämää ja kaikkia muita menneitä ja tulevia elämiä ja kaikkia päätöksiä, joita voit tehdä. Kaikki nämä äärettömät todellisuusversiot tapahtuvat ja niiden tarkoitus on antaa sielullesi mahdollisuus kokea kaikki todennäköisyydet.

On joitain todellisuuksia, joissa valitset eri ammatin, eri asuinpaikan, eri puolison jne. On todellisuuksia, joissa näytät hyvin erilaiselta kuin siinä, mistä olet tietoinen. Toisissa rinnakkaistodellisuuksissa on vain hienoisia eroja. On ääretön määrä versioita maapallosta. On joitain, missä kolmas maailmansota tapahtuu, kun taas toisissa olette jo päättäneet ylösnousta kollektiivina sekä ääretön määrä muita eri muunnelmia.

Monissa muissa versioissa on hyvin erilainen "menneisyys" tai historia, kun taas toisissa on samanlainen kuin sinulla. Tiedä, että voit aina vaihtaa huomiosi mihin tahansa versioon. Teet sitä koko päivän joka päivä. Et kuitenkaan tavallisesti vaihda todellisuuteen, mikä on kovin erilainen kuin omasi. Kyse ei ole siitä, että te ette voi tehdä dramaattisia muutoksia - tietysti monet teistä ovat jo tehneet. Sitä ei kuitenkaan tehdä hetkessä, ainakaan teidän perspektiivistänne.

Kuvittele, miten hämmentynyt olisit, jos vaihtaisit yhtäkkiä hyvin erilaiseen maapalloversioon, missä et valinnut samaa puolisoa tai et asuisi samassa talossa tai työskentelisi samassa paikassa. Se olisi liian dramaattista ja vetäisi sinut pois siitä harhasta, mihin keskität huomiosi. Sitähän kaikki todellisuus oikeasti on: erittäin seikkaperäinen harhakuva, mikä sallii teidän pelata hyvin monisyistä peliä, missä pystytte unohtamaan täysin, kuka oikeasti olette, mistä olette tulleet sekä kaikki lahjanne ja kykynne, saadaksenne valtavan määrän sielukasvua tästä hyvin ainutkertaisesta kokemuksesta.

Koska tämä on ainoa todellisuus, mistä tietoisesti tiedätte, monilla on taipumus kadottaa näkyvistään, miten ainutlaatuinen ja erilainen tämä kokemus on. Korkeammissa ulottuvuuksissa ei ole todellisuudessa mitään vastaavaa - se tekee tästä harhasta hyvin mielenkiintoista.

Monet ihmettelevät, miksi he eivät tietoisesti tiedä näistä muista todellisuuksista. Korkeammissa ulottuvuuksissa olette aina tietoisia kaikista rinnakkaistodellisuuksista. Kuitenkin kolmas ja neljäs ulottuvuus ovat ainoat, mitkä sallivat teidän keskittää huomionne niin intensiivisesti vain yhteen todellisuuteen, että te ette ole enää tietoisia kaikista muista samanaikaisista todellisuuksista. Tämä on osa hauskuutta. Tämä kokemus on tarjonnut valtavan erilaisia kokemuksia, mihin kenelläkään teistä on koskaan ollut tilaisuus osallistua. Tämä oli osa viehätystä.

Yksinkertainen vertaus voisi olla se ilo, mitä saatte lukiessanne jännityskirjaa, mikä vangitsee huomionne aivan loppuun saakka. Kun olette lukeneet kirjan, tiedätte, miten se loppuu. Tilanne ei ole sama, kun yritätte lukea tuon kirjan uudestaan - ette voi vain unohtaa, miten tarina loppuu. Tämä kokemus maan päällä sallii teidän "unohtaa lopun", niin että voitte saada nautintoa matkan kokemisesta. Korkeammissa ulottuvuuksissa näette aina, miten kaikki tilanteet tapahtuvat, ennen kuin varsinaisesti osallistutte niihin.

Voitte käyttää rinnakkaistodellisuuksia hyödyksenne nyt, kun olette tietoinen niiden olemassaolosta. Tietäkää, että jos haluatte tehdä jonkin muutoksen elämäänne - pienen muutoksen tai hyvin suuren muutoksen - se todellisuus missä olette saaneet haluamanne lopputuloksen, on jo olemassa! Teidän on siis vain harmonisoiduttava tuon todellisuusversion kanssa, missä olette saavuttaneet tavoitteenne. Olette luojaolentoja ja kun alatte tietoisesti osallistua todellisuutenne luomiseen, niitä kokemuksia joita voitte saada, on rajattomasti.

Tässä kohtaa teillä alkaa olla todella hauskaa. Muistakaa, että kaikki on energiaa ja kaikki värähtelee tietyllä taajuudella. Teidän on värähdeltävä samalla taajuudella harmonisoituaksenne tuon kokemuksen kanssa. Se on kuin radio - teidän on virityttävä oikealle taajuudelle tai kanavalle, kuten sitä kutsutaan, kuullaksenne haluamanne musiikkiaseman. Ette voi kokea mitään, minkä kanssa teillä ei ole samanlainen värähtely. Jos ette halua jatkaa tietyn olosuhteen kokemista todellisuudessanne, niin on aika "vaihtaa kanavaa".

Monilla teistä on ollut hyvin monia vastoinkäymisiä, monia koettelevia ja haastavia kokemuksia, jotta hallitsitte luomiskykynne. Tämä oli tekemänne valinta - halusitte kokea niin paljon, kuin mitenkään pystyitte. Nyt olette sen oppimisen alkuvaiheessa, miten ottaa elämänne hallintaan ja luoda tietoisesti se, mitä haluatte. Tämä on todellisuus, mihin olette nyt siirtymässä.

Kyllä, on edelleen monia muita sieluja, jotka jäävät tietämättömäksi kyvystään luoda oman todellisuutensa, mutta tämä on itsessään se luomus, minkä he haluavat kokea. Sinä olet valmis kokemaan jotain erilaista tai muuten et tuntisi vetoa tähän viestiin. Olet siirtymässä todellisuudesta, missä sinun tarvitsi seurata askelittaista prosessia, todellisuuteen missä sinun on vain harmonisoiduttava sen todellisuusvärähtelyn kanssa, minkä haluat kokea. Näin lopulta koet välittömän ilmentämisen korkeammissa ulottuvuuksissa.

Toiveemme on, että tietämällä sen, että tavoitteenne ja toiveenne on jo saavutettu toisessa todellisuudessa, luotatte itseenne siinä, ettei se ole ainoastaan mahdollista, vaan tuo "sinä-versio" on jo olemassa ja siksi onnistumisenne ei ole enää kyseenalaista. Tästä syystä usein sanomme omasta perspektiivistämme, että olette jo saavuttaneet tavoitteenne. Emme näe mitään eroa, mitään jakautumista "tämän sinän" ja "tuon sinän" väillä. Niinpä pyydämme hartaasti teitä laittamaan epäilemättä jalkanne tiukasti polulle kohti unelmianne, kun kaikki unelmanne ovat jo toteutuneet!

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla palvellut teitä.

Rakkaudessa ja valossa, olemme enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

4.11.2012 Aika on vain merkki

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:02

AIKA ON VAIN MERKKI

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
4.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne aikaharhaan todellisuudessanne. Monet teistä ovat eläneet koko elämänsä sallien ajan sanella jokaisen päivänsä. Mutta tietäkää, että aika on ihmisen keksimää - se ei ole todellista, se on harhaa. Monet teistä kokevat ajan vääristyvän, kun harhan hajoaminen jatkuu. Panette merkille, että on aikoja, jolloin koette ajan kulkevan nopeasti ja mietitte, mihin aika meni. On toisia aikoja, missä aika tuntuu kirjaimellisesti pysähtyneen. Tämä on jatkuvasti selvempää, kun jatkatte värähtelyjenne nostamista.

On yleinen uskomus, että teillä on vain tietty määrä aikaa päivässä tai että teille on annettu vain tietty määrä aikaa maan päällä tai että kaikki hyvät asiat tulevat niille, jotka odottavat. Koko elämänne pyörii aikaharhan ympärillä. Tiedättekö, ettei kaikissa vuorokausissa ole 24 tuntia? Se riippuu päivää havainnoivasta ihmisestä. Tästä syystä jotkut päivät lentävät ohi, kun taas toiset eivät näytä koskaan loppuvan. Vuodet, kuukaudet, vuorokaudet, tunnit, minuutit ja sekunnit ovat kaikki ihmisen keksimiä. Mitään niistä ei oikeasti ole.

Meidän perspektiivistämme aika on vain merkki. Me käytämme aikaa hyvin eri tavalla kuin te, jotka olette kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa. Analogia joka auttaa selittämään aikaa meidän perspektiivistämme, on tapanne käyttää sivunumerointia kirjassa. Voitte käyttää sivunumeroita löytääksenne kokemuksen, mihin haluatte keskittyä. Olette kuitenkin vapaa selailemaan edestakaisin kirjaa mille tahansa sivulle. Tämä on hyvin samanlaista, kuin meidän tapamme käyttää aikaa. Olemme vapaita menemään edestakaisin menneisyyteen ja tulevaisuuteen, mutta jos haluamme keskittää huomiomme tiettyyn tapahtumaan, käytämme aikaa merkkinä löytääksemme tuon kokemuksen, mihin haluamme omistaa vähän huomiotamme.

Sanomme "vähän", koska toisin kuin teidän todellisuudessanne, koko huomiomme ei ole koskaan 100%:sti keskittyneenä yhteen "aikaan" tai yhteen todellisuuteen. Koemme moniulotteista todellisuutta. Tietysti tekin olette moniulotteisia olentoja. Kuitenkin päätätte keskittää huomionne niin intensiivisesti vain yhteen todellisuuteen, että te ette voi nähdä kaikkia muita todellisuuksia, joita on hahmottamanne rinnalla. Te kaikki voitte siirtyä edestakaisin ajassa tällä hetkellä, kuitenkin uskomuksenne sanovat, että te ette voi.

Aika tavallaan nopeutuu tai paremminkin sen harha hajoaa. Tämän vaikutuksena monille teistä - kun jatkuvasti värähtelette korkeammalla - on suurempi vapaus käsitellä aikaa. Aika on muokattavaa, aivan kuin kaikki muukin todellisuudessanne. Se on teidän luomuksenne ja siksi olette vapaita ohjaamaan sitä valitsemallanne tavalla. Monet teistä värähtelevät nyt vakaasti neljännen ulottuvuuden maailmoissa. Aika on hyvin joustavaa siellä. Todiste ajan joustavuudesta voidaan nähdä siinä, että kun teette jotain rakastamaanne, aika näyttää lentävän - kun taas toisilla kerroilla kun teette jotain, mistä ette pidä, tunnette ajan laahaavan. Tämä on suoraan suhteessa siihen, miten nopeasti tai hitaasti värähtelette. Mitä nopeampaa värähtelette, sitä vähemmän aika tuntuu.

Voitte alkaa harjoitella kykyänne käsitellä aikaa jokapäiväisessä elämässänne. Olette ehkä myöhästymässä tapaamisesta ja jos pelaatte 3D:n säännöillä, on aivan mahdotonta päästä perille ajoissa, joten miksi ette mukauttaisi aikaa tarpeisiinne näkemällä itsenne tulevan perille juuri ajoissa? Hämmästytte, miten hyvin tämä toimii. Koko todellisuutenne muuttuu päästäksenne määränpääjänne ajoissa. Liikennevalot ovat ehkä kaikki vihreitä, ketään muuta ei ole tiellä, liikenne selkenee yhtäkkiä - kaikki tämä on mahdollista. Itse asiassa monet teistä käyttävät jo kykyään käsitellä aikaa. Usein kuitenkin luotte "ei riittävästi aikaa" ja huomaatte, ettei teillä koskaan ole riittävästi aikaa tehdä kaikkia asioita, joita teidän on tehtävä.

Ajan käsitteleminen hyödyksenne vaatii vähän harjoittelua, mutta se on ehdottomasti saavutettavissa ja siitä tulee hyvin pian yleinen työkalu, mitä käytätte jokapäiväisessä elämässänne. Uskomalla ja todella tietämällä, että aika on harhaa ja että se on vain yksi monista luomuksistanne hahmottamassanne todellisuudessa, kykenette taivuttamaan aikaa, niin että se toimii teidän hyväksenne eikä teitä vastaan.

Kuulemme usein monien teistä sanovan, ettei "päivässä ole riittävästi aikaa". Hymyilemme tälle, koska aina on runsaasti kaikkea, mitä koskaan tarvitsette. Ette elä universumissa, missä kaikkea on muuta yltäkyllin, paitsi aikaa. Se ajan tiivistyminen mitä tunnette, sallii teidän poistua aikarajoituksesta. Ettekö ole huomanneet, että jokainen vuosi näyttää kuluvan nopeammin ja nopeammin? Monet sanovat, että aika kuluu nopeammin, koska vanhenette. Tämä on yhdessä mielessä totta, mutta ei siksi, että vanhenette, vaan koska kuluessaan aika nopeutuu. Rajoitukset joita ajalla on teihin, eivät voi tulla korkeampiin ulottuvuuksiin, ja näin nostaessanne jatkuvasti värähtelyänne, katselette hämmästyneenä, miten aika lentää. Te muokkaatte aikaa, aivan kuten kaikkea muutakin todellisuudessanne. Ainoa ero on nyt siinä, että tiedostatte kykynne muuttaa aikaa palvelemaan omia tarpeitanne, eikä toisinpäin.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla auttanut teitä. Seuraavaan kertaan.

Rakkaudessa ja valossa, olemme enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

24.1.2013 Mikään sairaus ei tartu

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:03

MIKÄÄN SAIRAUS EI TARTU

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
24.1.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme kiinnittää huomionne ihmiskehon terveyteen ja sairauden palvelemaan tarkoitukseen. Maailmassanne on erittäin monia, joilla on jonkinlainen virus, mikä aiheuttaa epämukavuutta heidän fyysiseen astiaansa. On erittäin monia laajasti levinneitä uskomuksia siitä, miten nämä virukset leviävät ja mitä tarkoitusta ne palvelevat. Tarkoituksemme on tänään kertoa teille oma perspektiivimme siitä, miten tämä voi palvella teitä.

Erittäin yleinen ihmiskollektiivin uskomus on, että voitte saada viruksen joltain toiselta, että se leviää helposti ihmisestä toiseen. Media välittää monia varoituksia tämän flunssaviruksen eri lajikkeista ja niistä toimenpiteistä, miten voitte suojautua. Meidän perspektiivistämme katsottuna tämä ei suojele väestöä tämän viruksen kokemiselta, vaan auttaa sitä leviämään vielä kauemmas. Syynä on, että se tuodaan jatkuvasti kollektiivitietoisuuden huomioon ja siksi monet keskittyvät nyt siihen, miten tarttuva tuo virus on. Muistakaa, että ilmennätte sen fyysiseen todellisuuteenne, mitä odotatte.

Kerromme teille viruksen todellisen tarkoituksen ja se on yksinkertaisesti puhdistaa se, mitä ei enää tarvita. Se on kehon tapa poistaa myrkyllistä jätettä ja päästää irti siitä, mikä ei enää palvele. Tavallisen vilustumisen, flunssan tai hengityselininfektion tavallisimmat oireet poistavat kaikki jätettä, kukin virus poistaa sitä kuitenkin eri aukkojen kautta. Joka tapauksessa kaikkia käytetään samaan tarkoitukseen.

Monien uskomusten vastaisesti ei todellisuudessa ole virusta, mikä tarttuu. Te ette voi "saada" sairautta keneltäkään toiselta. Niinpä saatatte ihmetellä, miten sitten monet sairastuvat samaan aikaan? Sanomme, että se johtuu kahdesta hyvin yksinkertaisesta syystä. Toinen on uskomus, mikä sanoo, että jos olette sairaan ihmisen lähellä, tekin luultavasti sairastutte, koska toisen taudinsiemenen leviää. Ja toinen syy on kehonne tarve poistaa soluja, joilla ei ole enää käyttöä kehossanne. Vaikkakin haluamme informoida teille, että sairauden tunnetta ei välttämättä ole siksi, että kehonne erittää jätettä ja poistaa sen, millä ei ole enää mitään käyttöä. Sairaus on vain vastustamista, minkä te olette aiheuttaneet, koska vastustatte sen irtipäästämistä ja vapauttamista, mitä te ette enää tarvitse. Siksi keholla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin karkottaa näitä myrkkyjä äärikeinoilla, mikä saa kehon tuntumaan sairaalta, väsyneeltä ja voimattomalta.

Maailmassa missä hyvin monet keskittyvät siihen, mitä täytyy saada tehtyä, maailmassa mikä näkee levon laiskuutena, kehon on pakko saada teidät kuuntelemaan tarpeitaan äärikeinoilla. Silloin kun olette sairas, väsynyt ja voimaton, teidän on pakko lopultakin kuunnella kehoanne ja levätä. Kehonne kaipaa epätoivoisesti lepoa ja se löytää tarvittavat keinot varmistaakseen, että se saa, mitä tarvitsee. Kuten olemme aiemmin ilmaisseet, me emme näe lepoa tehottomana - ei mitenkään. Ollessanne hiljaa levossa pystytte saavuttamaan eniten. Teissä on niitä, jotka tietävät tämän todeksi, ja siksi he toivottavat tervetulleeksi hiljaisen ajan ja päästävät synkronismin virtaamaan elämäänsä.

Nimittäin kehonne käsittelee aina jätettä ja poistaa sen, mitä ei enää tarvetta. Voitte siis sanoa: miksi sitten on koskaan tarvetta kokea sairautta? Ei olekaan. Ainoastaan aiheuttamanne vastustus ei salli tämän jätteen kunnollista poistamista eikä keholla ole muuta vaihtoehtoa kuin "taistella" sitä jätettä vastaan, minkä on sallittu kasaantua. Ehkä sitten ihmettelette: miksi vastustaisitte sellaisen poistamista, mitä ette tarvitse? Muistakaa, että se mitä tapahtuu fyysisellä tasolla, ilmentyy ensin tunne- ja henkitasolla. Vastustus ei ole peräisin fyysisestä kehosta, vaan tunne- ja henkikehosta. On monia pelkoja, uskomuksia ja ajatuksia, jotka rajoittavat olemustanne, ja kuitenkin monet pelkäävät päästää irti niistä muutospelon vuoksi.

On tiettyjä aikoja, jolloin kollektiivi on kokonaisuutena valmis pudistamaan sen, mitä ei enää tarvita. Näihin tapauksiin medianne ja terveydenhuoltonne viittaa epidemioina - eli valtaosalla ihmisistä tietyillä alueilla on samanlaisia sairausoireita. Me näemme tämän tilanteen kuitenkin eri tavalla. Se johtuu siitä, että hyvin monet teistä ovat valmiita poistamaan taas yhden kerroksen, minkä on sallittu olla horroksessa fyysisessä astiassanne. Kollektiivi on kokonaisuutena valmis päästämään irti rajoittavammista uskomuksista. Tämä uusi vuosi on tuonut mukanaan voimakkaita puhdistamisenergioita ja monet teistä kokevat tätä fyysisellä tasolla sekä tunnetasolla. Nyt on tullut pintaan paljon, mistä täytyy päästää irti.

Monet teistä kokevat sellaisten tunteiden, ajatusten, uskomusten ja pelon suurta puhdistamista, mitkä eivät enää resonoi sen korkeamman värähtelynne kanssa, mihin olette hiljattain kohonneet. Olette juuri tulleet läpi valtavasta energiapyörteestä, mikä auttoi riisumaan suuren määrän tiheyttä, jonka on aiemmin sallittu pidätellä teitä todellisen voimanne saamisesta. Se mitä tapahtuu tunne- ja henkitasolla, ilmentyy aina myös fyysiselle tasolle. Ja tämä on syy siihen, miksi nämä ns. virukset vaikuttavat niin moniin teistä. Kyse on kollektiivisen puhdistumisen fyysisestä ilmentymisestä. Se ei vaikuta kaikkiin - jotkut pystyvät onnistuneesti poistamaan ja puhdistamaan nämä tunteet ilman haitallisia fyysisiä sivuvaikutuksia. Ja on toisia, jotka ovat yksinkertaisesti valinneet osallistua massapuhdistumiseen tänä aikana.

Tietyllä alueella on aina ainakin yksi tai kaksi ihmisistä, jotka ovat sairaana. Miksi tämä virus ei siis leviä tuolloin? Koette vain sen, minkä kanssa resonoitte. Kollektiivina monet resonoivat sen energian puhdistamisen ja poistamisen kanssa, mitä ei enää tarvita. Näitä viruksia on ilmassa koko ajan, miksi ne siis vaikuttavat teihin vain silloin tällöin? Taas kerran, koska koette vain sen, minkä kanssa resonoitte. Ensin ilmennätte henkitasolla, sitten tunnetasolla ja sitten näette sen heijastuvan fyysiselle tasolle.

Jotkut kysyisivät: onko sitten hyvä asia kokea jokin sairaus? Te olette ainoa, joka voi määritellä, nähdäänkö jokin hyvänä vai huonona kokemuksena. Tietysti haluamme korostaa, että vaikka sairauden puhdistava vaikutus voi palvella suurta tarkoitusta, teidän ei koskaan tarvitse kokea epämukavaa sairastamista. Kehollanne on kyky puhdistaa myös suuri määrä jätettä koska tahansa, ilman mitään epäsuotuisia sivuvaikutuksia. Vain silloin kun vastustatte tätä jätteen vapauttamista, keho tavallisesti ilmentää sairauden. Mitä enemmän jatkatte virtauksen ja siitä irtipäästämisen vastustamista, mikä ei palvele teitä, sitä pidempään sairaus näyttää kestävän. On niitä, jotka ovat kokeneet 24 tunnin viruksen, kun taas toiset ovat olleet hyvin sairaana useita viikkoja. Taas kerran, te luotte kokemuksen.

Vaikka siis näemme suuren hyödyn ja tarkoituksen näissä "viruksissa", teidän ei koskaan tarvitse olla sairaana, jotta kehonne voi poistaa sen tiheyden, minkä olette valmis karistamaan. Haluamme tehdä tämän hyvin selväksi. Kuten aina, te olette todellisuutenne tekijä ja luoja. Halusimme vain kertoa teille oman perspektiivimme, jotta voisitte ymmärtää paremmin tätä laajalle levinnyttä fyysistä ilmentymää ja vähentää pelkoa näiden virusten tarttumisesta.

Toivomme, että olemme jollain tapaa palvelleet teitä.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Unohtumattomia lainauksia

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:04

UNOHTUMATTOMIA LAINAUKSIA

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"On aivan mahdotonta, ettei jollain tietoisuudella ole sielua. Sielu ei ole mitään sellaista, mikä teillä voi olla tai olla olematta. Tämä vastaisi lausetta: 'Minulla ei ole ihmistä.' Teillä ei voi olla olematta ihmistä - te olette se, teidän ei tarvitse saada sitä. Kaikella tietoisuudella on sielu - tai pitäisi paremminkin sanoa 'kaikki tietoisuus on sielu'."

"Toisen ihmisen taidot eivät auta teitä saavuttamaan sitä, mitä tulitte tekemään tänne. Tulitte tänne kaiken sen kanssa, mitä tarvitsisitte tavoitteidenne saavuttamiseen. Olkaa siis vain oma itsenne ja kaikki muut ovat otettuja."

"Vertailemalla itseänne toisiin teette itsellenne suuren vääryyden. Te ette voi verrata gepardin juoksunopeutta elefantin voimaan. Ne on suunniteltu kahta täysin erilaista asiaa varten, kuitenkin molempien taidot ovat hyvin arvokkaita niille."

"Meidän perspektiivistämme katsottuna, ei voida varmistaa suurempaa vakautta kuin seuraamalla omaa intohimoaan. Se joka yrittää seurata toisen ihmisen unelmia, ei koskaan pysty saavuttamaan omiaan."

"Monet sanovat usein, että jonain päivänä he tekevät rakastamiaan asioita, sitten kun heillä on enemmän aikaa, mutta vuoden päästä toivotte ehkä, että olisitte aloittaneet tänään."

"Tietysti valitessanne korkeammissa ulottuvuuksissa tätä elämää, teillä oli eri perspektiivi kuin nyt - nyt kun olette "syvällä siinä". Sitä voitaisiin verrata näyttelijään, joka ottaa vastaan hyvin haastavan ja dramaattisen roolin parantaakseen ja kehittääkseen näyttelemistaitojaan. Hän ei murehdi sen trauman kokemista, mikä tapahtuu hänen hahmolleen, koska hän tietää, ettei se ole totta. Paljon voidaan saavuttaa näin - kuitenkin hän tietää, että roolin ollessa ohi hän voi palata olemaan oma itsensä. Tämä on hyvin samanlaista kuin se, mitä te kaikki teette nyt."

"Tietäkää, että mitä pidemmälle menette pimeyteen, sitä nopeammin ja pidemmälle teidät singotaan kuin ritsa takaisin valoon."

"Tietäkää, että ne hetket jolloin tunnette eniten painetta, antavat teille eniten kasvua. Puun on tuulessa pysyttävä joustavana. Sen on sallittava tuulen puhaltaa vapaasti oksiensa välistä. Sillä hetkellä kun puu vastustaa virtausta, se lähtee juuriltaan."

"Tietäkää, että kaikista raunioista tulee tilaisuus rakentaa jotain paljon suurempaa. Te ette voi saada uutta, ellette ole valmis päästämään irti vanhasta."

"Kun katsotte ympärille, kaikkialla maailmassa on monia, jotka näkevät vain tuhoa ja kaaosta, mutta tietäkää, ettei mitään uutta voi kasvaa puutarhassa, mikä on täynnä rikkaruohoja. Rikkaruohot on kitkettävä - ne on poistettava, ennen kuin voitte kylvää satoa kantavia siemeniä."

"Tietäkää, ettei tämä kaaos ole lopun alkua vaan uusi alku. Vanhan on annettava pudota pois, jotta voitte luoda maailman, mistä olette uneksineet. Tapahtumista on tulossa äärimmäisempiä, mutta tietäkää, ettei tämä johdu siitä, että elätte aina vain huonommaksi tulevassa maailmassa, vaan että olette rukoilleet elävänne paljon paremmassa maailmassa."

"Nämä tapahtumat jotka voivat näyttää kamalilta, tragediat joita näyttää olevan useammin ja useammin, eivät ole merkki siitä, että maailmanne on vaarassa. Tämä sallii kätkettynä olleen tulla näkyviin. Minkä haluatte pitää ja minkä haluatte muuttaa? Te ette voi muuttaa sellaista, mistä ette tiedä, ja tästä syystä sanomme, etteivät asiat ole aina sitä, miltä ne näyttävät."

"Sitähän tämä todellisuus vain on: hyvin seikkaperäinen harha, mikä sallii teidän pelata hyvin monisyistä peliä, missä pystytte unohtamaan, kuka oikeasti olette, mistä olette tulleet sekä kaikki lahjanne ja kykynne, voidaksenne saada valtavan määrän sielukasvua tästä hyvin ainutkertaisesta kokemuksesta."

"Yksinkertainen vertaus voisi olla se ilo, mitä saatte lukiessanne jännityskertomusta, joka kiehtoo teitä aivan loppuun saakka. Kun olette lukeneet kirjan, tiedätte, miten se loppuu. Se ei ole sama asia, kun yritätte lukea tuon kirjan uudestaan - ette vain voi unohtaa tarinan loppua. Tämä kokemus maan päällä sallii teidän "unohtaa lopun", niin että voitte saada iloa matkan kokemisesta."

"Ilo tulee sisältä. Mitkään ulkopuoliset olosuhteet tai aineelliset asiat eivät voi luoda teille onnellisuutta. Ilo on sitä, kuka te olette, ei mitään, mitä teidän on saatava. Ilossa eläminen on aidoin luontonne ja aidoin muotonne, sillä olemme kaikki yhtä ja olemme kaikki rakkauden ja ilon luomus. Kun lakkaatte yrittämästä luoda iloa elämäänne ja alatte oivaltaa, ettei kyse ole sitä, mitä teidän on tehtävä, vaan mitä te olette, niin kaikki loksahtaa paikoilleen ja suuri paino on nostettu harteiltanne."

"Sen väittäminen, että luovitte ongelmienne läpi yksin, vastaa sitä väitettä, että joku suuren kanjonin pohjalla piirtää itse kartan päästäkseen pois eikä sitä tee se lentojoukko helikopterissa, jonka perspektiivi on korkeammalla. Lentojoukolla on aina korkeampi perspektiivi ja se pystyy kiertämään vaikeat alueet paljon paremmin kuin joku, joka on maassa erämaan keskellä. Sallikaa korkeamman itsenne ja oppaidenne luovia polkuanne ja luottakaa, että meillä on aina paras etunne mielessä. Sillä teidän ilonne on meidän iloamme - olemme yhtä. Luottakaa, sallikaa ja toivottakaa tervetulleeksi toisten apu. Päästäkää synkronismi elämäänne ja tunnette, miten tasaisesti kaikki loksahtaa paikoilleen. Olemme aina rinnallanne."

"Universumi ei tuo koskaan sitä, mitä te haluatte, se tuo aina sen, mitä odotatte."

"Universumi on tyhjä kangas ja te olette taidemaalari. Vain te voitte päättää, mitä haluatte maalata."

"Käsitämme, että ihmismielen on erittäin vaikeaa luopua tarpeesta suunnitella ja tietää, miten jokin tapahtuu. Vanhassa energiassa mitään ei voinut tehdä, jos teillä ei ollut prosessia askel askeleelta siitä, miten se syntyi. Mutta energia ei ole enää sama. Teiltä ei vaadita enää niin paljon työtä. Itse asiassa se työ mitä teidän pitää nyt tehdä, on SALLIA! Sallikaa kaiken tulla elämäänne sanomatta, MITEN sen sallitaan tulla elämäänne. Ainoa ongelma on, että on tarve tietää miten ja milloin eikä vain sallita sen tulla - tietäen epäilemättä, että se ilmentyy, eikä sillä ole merkitystä, miten tai milloin tai mikä toteuttaa sen. Rajoitusten laittaminen sille, miten ja milloin tämä ilmentyminen tulee teille, ainoastaan estää prosessia. Vain sallikaa ja olkaa hetkessä."

"Muistakaa, että todellisuudessanne kaikki on heijastusta teistä ja kaikista uskomuksistanne. Muistakaa - ja tämä on erittäin tärkeää - että on mahdotonta tehdä mitään toiselle ilman, että se vaikuttaa suoraan teihin."

"Te ette voi käskeä peiliä hymyilemään teille ensin ja vasta sitten hymyillä sille takaisin. Ei, teidän täytyy olla se, joka muuttuu - teidän on hymyiltävä ja sitten peili näyttää heijastuksen hymystänne. Te ette voi paeta heijastusta - teidän on mentävä ensin sisäänne ja sitten ulkoinen muuttuu."

"Se mitä toiset näkevät ja odottavat teiltä, tulee teidän uskomuksistanne, ei heidän."

"Monet maailmassanne sanovat "rahanpuute tuo minulle kurjuutta" ja siihen sanoisimme, että kurjuutenne tuo teille puutetta."

"Teidän ei tarvitse enää TEHDÄ. Elämässä on kyse OLEMISESTA. Yhteiskuntanne on niin keskittynyt siihen, mitä teette joka hetki, että se nähdään laiskuutena, jos ette "saavuta" jotain joka hetki. Me emme näe asiaa samassa valossa. Näemme kiireisen työnteon hyvin paljon tehottomampana kuin todellisen elämisen hetkessä, ollen oikeasti läsnä. Jos olette yksin omien ajatustenne kanssa ja rauhassa, niin se on paljon tuloksekkaampaa kuin mikä tahansa vähäpätöinen tehtävä, mitä teette saadaksenne egonne ja uskomuksenne tuntemaan, että olette kiireinen. On aika päästää irti tästä uskomuksesta."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

20.11.2012 Mikään ei mene koskaan todella pois, ennen kuin s

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:07

MIKÄÄN EI MENE KOSKAAN TODELLA POIS, ENNEN KUIN SE ON OPETTANUT, MITÄ HALUSITTE OPPIA

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
20.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne elämän oppitunteihin. Tietäkää, ettei mitään oppituntia koskaan pakoteta teille - te valitsette aina ne oppitunnit, joihin haluatte keskittyä kussakin elämässä. Voitte tietysti aina tarkistaa näitä päätöksiä, paljon tästä tehdään kuitenkin alitajuisella tasolla.

Monet teistä kokevat monia vaikeita tilanteita - ette ainoastaan omassa elämässänne, vaan myös lähellänne olevien elämässä. Tämä on odotettua, kun tämän ajan energia on erityisen intensiivistä. Tulee pintaan paljon asioita, joista luulitte jo kauan sitten päästäneenne irti. Käsitämme, miten turhauttavaa tämä voi olla, vaikka tämä on usein lempeämpi tapa päästää irti kuin kokea hyvin suuri ja traumaattinen tapahtuma kerralla ja olla pakotettu kohtaamaan pelkojensa ikävimmät seuraamukset yhdessä räjähdyksessä. Monissa tapauksissa voisi olla liian traumaattista käsitellä kaikkea kerralla.

Usein sielunne päättää aloittaa vähemmän traumaattisista kokemuksista, jotta voitte oppia lempeämmällä tahdilla ja hivuttautua oppituntiin. Jos oppitunti opitaan, teidän ei enää tarvitse kokea suurempaa tapahtumaa samasta oppitunnista. Jatkatte kuitenkin "testitilaisuuksien" ilmentämistä itsellenne. Tällä tarkoitamme, että ilmennätte toisinaan tilanteen, mikä vaatii teitä käyttämään sitä oppia, minkä olette jo saaneet, ja varmistatte, että osaatte sen. Siihen saakka kunnes pystytte reagoimaan rakastavasti ja kiintymättömästä perspektiivistä, ette ole todella päästäneet irti pelosta tai tuomitsemisesta. Kun sanomme "kiintymätön", emme tarkoita mitenkään välinpitämätöntä. Tämä merkitsisi, että te ette vain välitä tilanteesta. Sanoessamme "kiintymätön", tarkoitamme, että pystytte tarkkailemaan tilannetta sellaisena, mikä se on, tuomitsematta ja kiinnittymättä siihen, miten olosuhteiden pitäisi ratketa. Ainoa aikomus on, että se palvelee kaikkien korkeinta hyvää ja voitte antaa sen mennä rauha sydämessänne.

Tietäkää kuitenkin, että jos jotain oppituntia ei ole riittävästi opittu ja se jätetään huomiotta - vaikka alkuperäisen oppitunnin tuonut tapahtuma on ratkaistu - niin jatkatte suurempien ja suurempien tapahtumien ilmentämistä. Näin saadaan todella huomionne ja varmistetaan, että kohtaatte ne pelot ja uskomukset, mitkä ovat vastuussa tilanteen ilmentämisestä. Mikään ei koskaan mene todella pois, ennen kuin se on opettanut oppitunnin, minkä halusitte oppia.

Usein oppitunteja tuovat teille ne, jotka ovat lähimpänä teitä. Monet ymmärtävät väärin, että oppitunti tai "ongelma" on peräisin toisesta ihmisestä - mutta toinen ihminen heijastaa uskomuksianne takaisin teille. Teitä ei hyödytä mitenkään poistaa tuota ihmistä elämästänne, kun hän ei ole ristiriidan lähde. Monilla on vaikeuksia tämän kanssa, koska teitä on opetettu uskomaan, että kaikki on teidän ulkopuolellanne, kun todellisuudessa olette katsoneet väärään suuntaan. Kaikki maailmassanne luodaan sisältä. Sitten kun olette onnistuneet poistamaan uskomuksen, mikä on vastuussa "negatiivisesta" kokemuksesta, te ette enää tarvitse tapahtumia, jotka tuovat teille noita oppitunteja.

Monet sanovat, että olen työstänyt puutteen, luottamuksen, vihan, sisäisen rauhan ja itsensä rakastamisen kysymyksiä hyvin pitkään. Miksi en ole jo puhdistanut noita uskomuksia? Tähän vastaamme: vasta sitten kun pystytte luopumaan kiinnittymisestä lopputulokseen, voitte olla varma, että olette päihittäneet nuo pelot. Monilla iskostuneilla uskomuksillanne on syvät juuret, jotka kumpuavat monista elämistä. Analogia mikä auttaa teitä ymmärtämään paremmin, miten sielunne poistaa rajoittavia uskomuksia, on verrata sitä sipulin kuorimiseen. Kuoritte vain yhden kerroksen kerrallaan, kunnes pääsette ytimeen. Joka kerta kun kohtaatte uuden tilanteen, mikä antaa teille tilaisuuden työstää rajoittavasta uskomuksesta irtipäästämistä, pyydämme teidän pitämään tämän analogian mielessä - olkaa lempeä itsellenne.

Te ette tee mitään väärin, sielunne antaa teille vain lisäharjoitusta joka kerta, kun syntyy uusi tilanne, mikä aktivoi pelon. Joka kerta kun kohtaatte jonkin haasteen, tietäkää, että olette paremmin valmistautunut ratkaisemaan sen kuin koskaan ennen. Se minkä monet teistä saavuttavat vain tässä yhdessä elämässä, on vienyt toisilta monta elämää - miten oppia hallitsemaan pelkonsa. Tämä elämä on pakattu täyteen oppitunteja, mikä tekee tästä ajasta niin intensiivistä. Koskaan ennen sielut eivät ole uskaltaneet keskittyä poistamaan monia rajoittavia uskomuksia yhdessä ainoassa elämässä. Te valitsitte tämän elämän, koska tiesitte, että onnistuisitte tällä kertaa. Jokaisen uuden kokemuksen myötä teille annetaan tilaisuus valita rakkaus pelon sijasta. Olkaa rauhassa.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla palvellut teitä.

Rakkaudessa ja valossa, olemme enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

5.2.2013 UUSI IHMISLAJI - MITÄ ODOTTAA NYT INKARNOITUVILTA L

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:08

UUSI IHMISLAJI - MITÄ ODOTTAA NYT INKARNOITUVILTA LAPSILTA?

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
5.2.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne lapsiin, joita nyt inkarnoituu todellisuuteenne. Jokaisen uuden sukupolven myötä tapahtuu edistymistä, nämä lapset ovat kuitenkin kehittyneempiä kuin koskaan ennen. He eivät ole ainoastaan kehittyneempiä kyvyiltään, he ovat luonnostaan myös kemiallisesti erilaisia solutasolla. Aikomuksemme on antaa teille oma perspektiivimme niistä muutoksista, joita voitte odottaa todellisuutenne tulevissa lapsissa, ja siitä mihin he kykenevät.

Tämän ajan uudet vanhemmat kohtaavat hyvin erilaisten lasten kasvattamisen kuin koskaan ennen. Se mikä on toiminut aiemmilla sukupolvilla, ei enää riitä tai ole suositeltavaa tälle uudelle ihmisrodulle. Näiden lasten voitaisiin sanoa olevan ensimmäisiä hybridi-ihmisiä. Monen sukupolven ajan ne virstanpylväät, joista on tullut lapsen kehityksen merkkejä, ovat pysyneet samoina. Kuitenkin viimeisten 5-7 vuoden aikana lasten kehityksessä on ollut suuria muutoksia, joita ei voi aina mitata tilastollisesti. Vauvat syntyvät paljon valppaampina kuin koskaan ennen. Tähän todellisuuteen astumishetkestään saakka nämä "vanhat sielut" ovat valmiita tekemään oman merkkinsä ja ovat innokkaita omaksumaan kaiken. Lapsilla on aina ollut hyvin korkea värähtely, heillä ei ole mitään rajoittavia uskomuksia, jotka alentaisivat niiden värähtelyä. Niitä kiehtoo yksinkertaiset ilot elämässä eivätkä ne haudo menneitä kokemuksia. Ne ovat vain läsnä nyt-hetkessä ja kokevat jokaisen hetken täysillä.

Lapsilla jotka inkarnoituvat tähän todellisuuteen, on erittäin suuri rooli. He ovat suostuneet tulemaan tänne näyttämään ylösnousseen ihmisen mallia. Heidän kykynsä heijastavat, mikä on mahdollista korkeammissa ulottuvuuksissa. Aiemmin olitte kaikki tulleet tähän maailmaan kokeaksenne kaksinaisuutta ja saadaksenne arvokkaita oppitunteja valtavasta määrästä elämänkokemuksia, jotka ovat ulottuvillanne. Teillä oli laajoja yleisoppitunteja, joiden hallitsemiseen halusitte tilaisuuden kussakin elämässä. Nämä lapset eivät kuitenkaan enää tule minkään rajoittavien uskomusten kera, jotka täytyy selvittää, vaan he ovat täällä auttamassa teitä kaikkia päästämään irti siitä, mitä ei enää palvele teitä. Näillä lapsilla ei ole yhtä paljon saatavaa tai muistettavaa kuin menneillä sukupolvilla. He ovat täällä näyttämässä teille, miten eletään korkeammissa ulottuvuuksissa. Kun kehitytte, kun kasvatte ja tietoisuutenne nousee, teette suuria harppauksia todellisen voimanne takaisinsaamisessa. Nämä pienet lapset ovat antamassa teille uutta perspektiiviä, uuden tavan elää yhdessä. Lasten on aina tiedetty antavan hyvin suoria neuvoja, niitä on kuitenkin harvoin otettu vakavasti.

Tiedemiehet alkavat lopulta nähdä muutoksia näiden lasten aivoissa. Heidän aivonsa eivät toimi aivan samalla tavalla kuin ihmisillä ennen. Suurempi osa aivoista on aktiivisena ja siksi näette uusia taitoja ja kykyjä näillä lapsilla - siitä mikä kerran näytti mahdottomalta, tulee nyt odotettavaa. Voitte nähdä todisteita tästä lääketieteen laitteilla, kuten kerroskuvaus, mikä osoittaa paljon laajempaa toimintaa. Kun lapsi oppii ja kehittyy, aivoihin syntyy väyliä, jotka päästävät tuohon taiton tai informaatioon. Näillä lapsilla on paljon enemmän väyliä, mitä on koskaan aiemmin tallennettu. Tämä sallii aivojen kaikkien osien optimikäytön, millä päästään käsiksi suurimpaan potentiaaliin.

Sanotaan, että keskivertoihminen käyttää vain 10% aivoistaan. Yleinen väärinkäsitys tästä on oletus, että prosenttiosuus viittaa älykkyyteen. Kuitenkin käyttämällä suurempaa osaa aivoistanne tavalla, mihin ne alun perin suunniteltiin, saadaan parempi yhteys korkeamman itsen ja fyysisen mielen välille. Tämä sallii paljon enemmän kuin vain tietopohjanne laajentamisen. Kun aivojanne käytetään täydellä potentiaalilla, tietoa voidaan helposti hankkia aina, kun uutta informaatiota tarvitaan - ei siksi, että teillä on suurempi kyky ymmärtää, vaan enemmänkin koska olette taas universaalisti yhdistynyt ja kaikki informaatio on aina välittömästi ladattavissa. Se mikä on aiemmin vaatinut vuosien intensiivistä harjoittelua ja ulkoa opettelua, voidaan nyt helposti ladata mieleen, milloin halutaan. Tämä on vain yksi niistä äärettömistä taidoista, johon taas pääsette tullaksenne täysin tietoiseksi olennoksi.

Aivojenne käyttäminen 100%:sti sallii teidän saada kykyjä, joista olette uneksineet - yleisälykkyyden lisääntyminen on vain yksi monista aivojen käyttötavoista. Tämä vastaisi maailman tehokkaimpien tietokoneiden käyttämistä laskukoneena peruslaskuihin. No kyllä, ne osaavat laskea, kuitenkin tämä on vain yksin monista asioista, mihin ne pystyvät. Ja näin on aivoillanne. Ja tätä nämä uudet lapset alkavat havainnollistaa.

Nämä uudet lapset ovat uskomattoman vastaanottavia ja virittyneet ympärillään olevien ajatusten ja tunteiden lisäksi myös menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden energiaan. Näiden lasten psyykkiset kyvyt ylittävät kovasti kaiken, mitä olette nähneet aiemmin. Monet näistä lapsista ovat telepaattisia. He kykenevät lähettämään ja vastaanottamaan toisten ajatuksia läheltä tai kaukaa - sillä ei ole merkitystä. On erittäin tärkeää, että heidän vanhempansa ja huoltajansa vaalivat näitä lahjoja. Vaikka nämä lapset syntyvät näiden lahjojen ja kykyjen kera, ne heikentyvät ajan kuluessa, ellei niitä hoivata eikä kannusteta niiden kehittämiseen.

Näiden lasten kemiallinen ja geneettinen rakenne on fyysisesti erilainen kuin millään ihmisellä aiemmin. Huomaatte, että nämä lapset ovat uskomattoman herkkiä sekä omille että toisten tunteille. He eivät opi samalla tavalla kuin lapset aiemmin. Vanhat oppimismenetelmät tuntuvat hyvin tylsiltä heille ja he menettävät usein kiinnostuksen. Sattumanvaraisten faktojen ulkoa opettelemisella ei ole mitään käyttöä heille. Tämä johtuu siitä, että maailmanne muuttuu dramaattisesti - voitte nähdä tätä jo. Kaikki mitä haluatte tietää, voidaan etsiä internetistä sekunneissa. Mitä tarvetta näillä lapsilla on siis päntätä näitä faktoja? Uusia taitoja vaaditaan näiltä lapsilta, jotka siirtyvät eteenpäin jatkuvasti kehittyvässä maailmassa.

Nämä lapset eivät reagoi hyvin vanhentuneiden perinteiden aiheuttamaan paineeseen. Tällä tarkoitamme, että he eivät menesty ympäristössä, mikä odottaa heidän noudattavan käskyjä, joita annetaan, koska "niin on aina ollut". Monet perinteet jatkuvat ilman sitä tarvetta, mikä ne kerran loi. Monet välittävät niitä vain, koska niin heille on opetettu eivätkä he näe mitään syytä muuttua. Nämä lapset auttavat korvaamaan asioiden vanhat tekemistavat uusilla, joista on hyötyä kaikille. Monilla aloilla, kuten lääketiede, koulutus, rahoitus ja politiikka, tarvitaan dramaattisia muutoksia. Nämä lapset kyseenalaistavat kaiken, kun he ovat täällä rikkomassa muotit ja esittelemässä uuden ajattelutavan.

Olette alkaneet nähdä näiden lasten oppimistapamuutosten alkuvaihteita niissä lapsissa, joilla on ADD tai ADHD. Lääketieteen edustajat sanovat, että näissä lapsissa on vika, mikä estää heitä keskittymästä. Meillä on kuitenkin eri näkökulma. Näissä lapsissa ei ole mitään vikaa. He eivät vain pysty kunnolla ilmaisemaan ainutlaatuisia lahjojaan ja kykyjään järjestelmässä, mikä ei halua kehittyä. Kyse ei ole siitä, etteivät he pysty keskittymään - he eivät vain pysty keskittämään huomiotaan vanhanaikaisissa oppimismenetelmissä.

Suosittelemme, että panette merkille, mikä näiden lasten intohimo on, ja pyydätte heitä selittämään tätä aihetta ja monet hämmästyisivät heidän selittämätöntä kykyään omaksua valtavan informaatiomäärän tästä aiheesta. Heidän mielensä kykenee paljon enempään, mitä heidän ansiokseen luetaan. Heitä ei kuitenkaan stimuloida tai kannusteta käyttämään mieltään sopivalla tavalla. Heidän mielensä ei toimi normaalina pidetyllä tavalla. Monet vanhemmat on opetettu pelkäämään kaikkia poikkeamia, mitä heidän lapsillaan on verrattuna toisten lasten normaaliin kehittymiseen. Haluamme kuitenkin vakuuttaa teille, ettei tässä ole mitään pelättävää, vaan sen sijaan pyydämme teidät ottamaan avosylin vastaan jokaisen lapsen ainutlaatuisuuden. Uusi standardi on yksinkertaisesti, ettei ole mitään "normaalia".

Nämä uudet lapset vaativat yksilöllisempää koulutusta kuin se tapa, mikä on suunniteltu sovittamaan kaikki omaan muottiinsa. Näette enemmän ja enemmän näitä lapsia, jotka eivät resonoi vanhaan järjestelmään, ja kun heidän määränsä kasvaa, he pakottavat koulutusjärjestelmät kasvamaan ja kehittymään. Lääketiede etsii enemmän ja enemmän nimilappua näille lapsilla, jotka eivät sovi normiin. Ei kuitenkaan mene kauankaan, ennen kuin koulutusjärjestelmä huomaa, ettei näissä hyvin lahjakkaissa oppilaissa ole mitään vikaa - he eivät vain opi samalla tavalla kuin lapset ennen. Kaikki lapset janoavat tietoa, kaikki lapset eivät kuitenkaan janoa samaa tietoa. Monet nykyisistä koulutusjärjestelmistä keskittyvät sulattamaan erilaiset lapsiryhmät hyvin samanlaiseen muottiin. Nämä lapset kuitenkin menestyvät ympäristössä, missä heitä kannustetaan kehittämään ainutlaatuisia lahjojaan ja näin he kukoistavat moninaisuudessa.

Kaikilla lapsilla ei ole samoja taitoja eikä heillä kaikilla ole täysin samoja kehittymiskokemuksia. Aivan kuten teillä kaikilla on omat ainutkertaiset lahjanne ja kykynne, niin on heilläkin. Itse asiassa useammat ja useammat teistä huomaavat, että lapsen kehityksen "normaali vaihteluväli" laajenee huomattavasti, kun jokainen lapsi kukoistaa omalla tavallaan ja omassa tahdissaan. Haluamme kuitenkin koskettaa jotain kykyjä, joita alatte nähdä kehittyvän näissä lapsissa.

Joillakin lapsilla on voimakkaat psyykkiset kyvyt, kun taas toisilla on valtavat parannuskyvyt. Toiset käyttävät uskomatonta luovuuttaan ympäröivän maailman muokkaamiseksi tavoilla, jotka ällistyttävät teitä. Jotkut hämmästyttävät luontaisella kyvyllään piirtää erittäin eläviä kuvia hyvin pienenä. Jotkut kehittävät kyvyn muuttaa ja liikuttaa fyysisiä esineitä mielellään, kun taas toiset vain "lataavat" mitä tahansa tietoa tai minkä tahansa taidon, mitä he haluavat. Joillakin on "yliluonnollinen" kyky käsitellä lukuja mielessään sekunneissa, kun taas toiset pystyvät näkemään energiaa, mitä teidän kaikkien ympärillä on. Emme sano, että kenellä tahansa lapsella on kaikki nämä taidot … vielä. Tietäkää kuitenkin, että kaikki nämä taidot ovat olleet horroksessa omassa fyysisessä kehossanne, vaikka nämä lapset syntyvät nämä kyvyt jo aktivoituneena. Monin tavoin he näyttävät muille, mikä on mahdollista. He auttavat monia näkemään sen, mikä on aina ollut heidän edessään. Tulee aika, jolloin näitä taitoja ei nähdä enää poikkeuksellisina, vaan niistä tulee tavallisia.

Se mitä kutsutaan vaistoksi eläinkunnassa, on vain luontaista tietoa, mikä välitetään äidiltä jälkeläiselle. Tulee aika, jolloin lapsia ei tarvitse opettaa niin kuin nyt, vaan kaikki äidin tieto siirtyy lapselle raskauden aikana. Haluamme teidän kuvittelevan, miten nopeasti ihmisväestö kehittyy, kun joka sukupolvi voi laajentaa sitä tietoa, minkä edellinen sukupolvi on hankkinut, eikä enää tarvitse oppia uudestaan "perusteita". Tulevien sukupolvien lapset tarvitsevat edelleen vanhempia, kuitenkin paljon siitä jokapäiväisestä informaatiosta välitetään, mikä vaatii paljon aikaa. Vanhemmat voivat keskittyä tärkeämpiin kokemuksiin, kuten lapsen yksilöllisten kiinnostusten vaalimiseen varhaisiästä alkaen.

Paljon tästä saattaa kuulostaa mahdottomalta teille nyt, mutta tietäkää, että tulee päivä, jolloin tämä on tavallista tietoa ihmisille. Nämä lapset näyttävät mallia siitä, mikä on luontaisesti jokaisessa ihmisessä. Panette merkille, että nämä lapset ovat kaikki itsessään ainutlaatuisia. Kuitenkin heidän kehityksensä on samanlaista siinä mielessä, etteivät he opi samalla tavalla kuin lapset ennen. Nämä lapset esittelevät hyvin varhain näkemyksiä, mitkä syleilevät erilaisuutta eivätkä pelkää sitä - perspektiivejä jotka ajattelevat yhteisön parasta, yhden yksilön sijasta. Kun näistä lapsista kasvaa kypsiä aikuisia, he perivät tämän maailman, jossa elätte, ja he jatkavat muutosten tekemistä sen varmistamiseksi, että jokaisen sukupolven myötä ihmiset jatkavat kehittymistä takaisin niihin korkeampiin ulottuvuuksiin, joista te kaikki tulitte. Nämä lapset ovat vain alkua täysin uuden sivilisaation sarastamisessa.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla valaissut teitä, kun toiveemme on aina pelkästään jakaa oma perspektiivimme siihen todellisuuteen, mitä te kutsutte kodiksi.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

14.2.2013 MIKSI SIELUT REINKARNOITUVAT, JOS KAIKKI KOKEMUKSE

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:09

MIKSI SIELUT REINKARNOITUVAT, JOS KAIKKI KOKEMUKSET TAPAHTUVAT RINNAKKAISTODELLISUUDESSA?

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
14.2.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Meitä on pyydetty laajentamaan aiempaa viestiämme rinnakkaistodellisuuksista. Tämä aihe on tietysti hyvin laaja emmekä tietenkään pysty selittämään kaikkea rinnakkaistodellisuuksista vain parissa viestissä. Nyt haluaisimme keskittää huomionne äärettömiin versioihin "sinusta". Meiltä on kysytty, miksi sielut reinkarnoituvat, jos äärettömästi versioita "sinusta" esitetään jo samanaikaisesti? Tämä on upea kysymys ja haluaisimme selittää sitä lisää. Antaaksemme yksityiskohtaisen selityksen tässä vastauksessa, käsittelemme kolmea aihetta, joista olemme aiemmin puhuneet. Nämä ovat rinnakkaistodellisuudet, reinkarnoituminen ja aikaharha. Laajennamme aiempaa selitystämme kustakin aiheesta vastataksemme parhaiten tähän kysymykseen. Aloitetaanpa.

Kuten olemme todenneet aiemmassa viestissä, ääretön määrä todellisuuksia tapahtuu samanaikaisesti. Käytimme esimerkkiä henkilöstä, jonka piti tavata ystävänsä aamukahvilla ja sitten kävellä töihin, auttaaksemme teitä ymmärtämään, miten monta "sinua" on. Kuvasimme joitain päätöksiä, joita hän voisi tehdä ja jotka kaikki tapahtuivat toisissa todellisuuksissa. Kuten selitimme aiemmin, jotkut rinnakkaistodellisuudet näyttävät hyvin samanlaisilta kuin tämä todellisuus ja toiset dramaattisen erilaisilta.

Joka hetki teette päätöksiä, jotkut niistä ovat hyvin pieniä - kuten haluatteko juoda lasin vettä vai jääteetä. On kuitenkin muita päätöksiä, jotka ovat paljon suurempia, ja niillä on suurempi vaikutus elämänne ottamaan suuntaan. Sellaisia päätöksiä kuin, kenen kanssa mennä naimisiin, missä asua, missä olla töissä ja hankkiiko lapsia, vain muutamina esimerkkeinä. Oivaltakaa nyt, että riippumatta päätöksestänne tässä todellisuudessa, kaikki muut vaihtoehdot, joita voisitte tehdä, tapahtuvat myös. Tämä johtuu siitä, että sielunne pyrkii saamaan kaikki mahdolliset kokemukset ja siksi luodaan toinen rinnakkaistodellisuus, mikä sallii jokaisen päätöksen äärettömän laajentamisen. Meidän perspektiivistämme kaikki todellisuudet ovat jo olemassa, koska emme tarkastele aikaa lineaarisena niin kuin te. Kuitenkin teidän perspektiivistänne näyttäisi siltä, että jokaisen uuden päätöksen myötä luodaan uusi rinnakkaistodellisuus.

Jokaisen sielun on tehtävä päätös siitä, haluaako hän inkarnoitua takaisin tähän todellisuuteen vai inkarnoituuko hän mieluummin toisiin maailmoihin. Olemme todenneet aiemmin, että sielut reinkarnoituvat tähän todellisuuteen saadakseen arvokkaita oppitunteja, jotka ovat ainutlaatuisia kaksinaisuuteen perustuville matalammille ulottuvuuksille. Missä tahansa todellisuudessa on tietysti paljon saavutettavaa, ulottuvuudesta riippumatta. Sanomme kuitenkin vain, että on ainutlaatuisia oppitunteja, joita voidaan löytää vain teidän kaltaisessanne todellisuudessa.

No niin, liittyen käsillä olevaan kysymykseen: miksi sielun täytyy reinkarnoitua, jos jokainen mahdollinen päätös koetaan jo? Ennen kuin voimme vastata tähän, haluaisimme viitata viestiimme aikaharhasta, koska teidän perspektiivinne aikaan esittää suurta roolia siinä, miten näette tämän kysymyksen. Selitetäänpä.

Monet ovat kiinnostuneita kuulemaan menneistä elämistään. Kuitenkin yleinen väärinkäsitys on, että nämä elämät koetaan todella menneisyydessä. Monet ajattelevat reinkarnoitumista peräkkäisjärjestyksenä, ikään kuin elämä muinaisessa Egyptissä olisi koettu ennen seuraavaa elämää keskiajalla ja sitten reinkarnoiduttaisiin taas 1800-luvulle läntisen Amerikan tutkimisen aikaan. Olemme käyttäneet näitä aikajaksoja vain havainnollistamaan selitystämme. Vaikka nämä aikajaksot näyttävät tapahtuneen menneisyydessä, ne tapahtuvat kaikki samanaikaisesti juuri nyt. Nämä aikajaksot ovat kaikki olemassa tässä ja nyt. Hahmotettu erillisyys johtuu vain värähtelytaajuudesta. Monien tietämättä dinosaurukset laiduntavat ruohoa, Amerikan alkuperäisasukkaat rakentavat tiipiitä ja raketteja laukaistaan samassa tilassa, missä asutte. Ette havaitse näitä todellisuuksia eivätkä ne havaitse teitä. Teidät kuitenkin erottaa vain se värähtelytaajuus, mitä ylläpidätte, ja se todellisuus minkä odotatte näkevänne.

Annetaanpa toinen analogia siinä toivossa, että ymmärrätte paremmin tämän käsityksen. Kuvitelkaa monia erilaisia papereita kasatun päällekkäin. Kukin sivu edustaa erilaista aikajaksoa. Kuivitelkaa nyt, että nämä sivut "kaarretaan" ympyräksi, suoran paperipinon sijasta. Nämä sivut muodostavat täyden ympyrän. Jos joku kysyisi, mikä paperi tulee ensimmäisenä, miten se pystyttäisiin määrittelemään? Täydessä ympyrässä ei ole alkua ja loppua.

Laajennetaan tätä käsitystä vielä lisää. No niin, käsitämme, että kun olette tottuneet ajattelemaan lineaarisesti, voi olla hyvin vaikeaa kuvitella, miten kaikki voi tapahtua samanaikaisesti. Näin me kuitenkin näemme todellisuuden omasta perspektiivistämme. Olemme aiemmin selittäneet reinkarnoitumista tapahtumaksi, mikä tapahtuu yksi elämä kerrallaan. Tämä esitteli vasta koko käsitteen, selitti lisää sielun tekemiä päätöksiä sekä tarkasteli prosessia, mikä tapahtuu kuoleman jälkeen. Kuitenkin kaikki päätökset reinkarnoitua kuhunkin elämään tehdään samanaikaisesti - niitä ei koeta yksi kerrallaan. Käsitämme, että tämä ajatus voi olla täysin ylivoimainen joillekin ja herättää monia lisäkysymyksiä. Tämä on aikomuksenne, kun olette nyt valmiita laajentamaan lisää tietoisuuttanne ja taas kerran venyttämään niitä rajoja, joita olette asettaneet sille, mikä on mahdollista. Tietäkää, että te ette tuntisi vetoa tähän viestiin, jos ette olisi valmis kuulemaan näitä sanoja.

Toistamme taas kysymyksen, jota meidän on pyydetty selittämään lisää: miksi sielut päättävät reinkarnoitua, jos kaikki mahdolliset päätökset tapahtuvat äärettömissä todellisuusversioissa? Jokaisella elämällä minkä elätte, on vaikutusta kaikkiin muihin elämiin. Tästä syystä olemme sanoneet, että tämän päivän päätöksenne voivat vaikuttaa menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen. Kyse ei ole siitä, että menette ajassa taaksepäin, vaan ettei ole menneisyyttä tai tulevaisuutta. Annamme teille uuden analogian: onko mahdollista heittää kivi järveen ja vaikuttaa vain yhteen vesimolekyyliin? Ei, koska vedessä ei ole erillisyyttä. Se on kokonaisuutena yhteydessä, aivan kuten kaikki elämänne ovat yhteydessä. Kokemienne aikajaksojen välillä ei ole erillisyyttä.

Niinpä syy siihen, miksi olet päättänyt reinkarnoitua useamman kerran, on mahdollisimman suuren kokemusmäärän saaminen. Kyllä, jokainen mahdollinen päätös, mitä teet elämässäsi, tapahtuu toisessa rinnakkaistodellisuudessa. On kuitenkin vielä paljon enemmän mahdollisia kokemuksia, joita sielusi voisi saada valitsemalla, että se on useampi persoona, inkarnoitumalla useampaan uskontoon, useammalle aikajaksolle, useampaan perheeseen. Nimittäin jokaisen elämän myötä tulee erilaiset haasteet, erilaiset tilanteet sen laajan mahdollisen kokemuskirjon myötä, minkä voit saada muuttamalla perhettäsi, ystäviäsi, varallisuuttasi, terveystilaasi, uskontoasi, rotuasi, asuinaluettasi jne. Jokainen elämä antaa sinulle vielä lisää kokemuksia, joita kohtaat ja joita kukin elämä luo omiin rinnakkaistodellisuuksiinsa.

Jokaista kokemusta käytetään edistämään tietoisuutenne kasvua ja antamaan lisää kokemuksia ymmärryksenne laajentamiseksi kaikesta, mitä on. Sielunne etsii jatkuvasti uusia ja jännittäviä kokemuksia, jotka auttavat tietoisuutenne kohottamisessa. Olemme usein todenneet, ettei tietoisuutenne laajentumisella ole oikeastaan loppua, koska jatkatte uusien kokemusten luomista siinä, mitä voitte oppia. Olette ikuisia olentoja, sielunne ei kuole koskaan ja kun jatkatte olemassaoloanne, jatkatte laajentumista. Laajentumisen lopettaminen on olemassaolon lopettamista. Olkaa vakuuttuneita, että olette kaikki äärettömiä olentoja.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla palvellut teitä.

Rakkaudessa ja valossa, Enkelioppaanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

21.2.2013 TE ETTE KOMMUNIKOI SANOILLA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:10

TE ETTE KOMMUNIKOI SANOILLA

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
21.2.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne kommunikointiin. Tänä aikana on monia, joilla on suuria vaikeuksia jakaa todellisia uskomuksiaan, ajatuksiaan ja tunteitaan niille, jotka ovat läheisimpiä. Monet uskovat, että jakaakseen on käytettävä sanoja. Teille on opetettu, että ymmärtääksenne toista teidän täytyy kuunnella, mutta todellisuudessa ymmärtääksenne teidän täytyy tuntea. Tarkoituksenamme on tänään valaista vähän tätä aihetta ja puhua väärinkäsityksistä siihen liittyen, miten voi kommunikoida.

Sanallista kieltä on käytetty planeetallenne tuhansia ja tuhansia vuosia. Tietäkää kuitenkin, ettei niin ole ollut aina eikä sitä tarvita kommunikoinnin tapahtumiseksi. Katsotte ehkä eläinkuntaa, mikä ei ole kehittänyt omaanne vastaavaa puhuttua kieltä ja kuitenkin voitte nähdä lintuparven lentävän synkronissa, kalojen kääntävän ja liikkuvan vedessä yhtenä yksikkönä ja elefanttien kommunikoivan sijaintinsa toisille kilometrien päästä. Monet ehkä väittävät, että eläimet toki kommunikoivat äänillä, mitkä ovat luontaisia niille, ja olemme samaa mieltä - kyllä, eläimet käyttävät ääntä yhtenä kommunikointimuotona. Esitämme kuitenkin, etteivät äänet ole tarpeellinen osa kommunikointia. Kommunikointia jaetaan energian, taajuuden kautta.

Riippumatta siitä, tarkoitatteko sitä vai ette, niin kaikki olennot jakavat energiaansa toisten kanssa. Ajatukset joita teillä on, luovat värähtelyn, erityistaajuuden, minkä sitten toiset ympärillänne havaitsevat. Tämän vuoksi pystytte myös havaitsemaan, onko joku aito ja väärentämätön sanoissaan - nappaatte vaistomaisesti niitä ajatuksia ja värähtelyjä, joita toinen ihminen huokuu. Silloin kun ihmisen sanat ja ajatukset eivät sovi yhteen, voitte havaita tämän. Tämä monisyinen tulkita tehdään alitajuisesti. Aivan kuten teidän ei tarvitse antaa sydämelle erityisohjeita veren pumppaamisesta kehoon, teidän ei tarvitse tietoisesti osata tulkita toisen taajuutta voidaksenne tuntea hänen energiansa.

Toinen esimerkki kyvystänne tulkita energiaa on kommunikointi ihmisten ja eläinten välillä. Te ette puhu samaa kieltä ja kuitenkin ihmisen ja hänen lemmikkinsä välillä on yhteisymmärrys. Ei siksi että eläin on oppinut teidän kieltänne, vaan koska eläimillä ja ihmisillä on samanlainen taito havaita ja tulkita energiaa ympärillään. Koska eläimet eivät ole alkaneet luottaa puhuttuun kieleen kommunikoinnissa, niiden kyky tulkita toisten ajatuksia on kuitenkin paljon tarkempi.

Silloin kun lähetämme tietoa viestintuojallemme, emme puhu mitään tiettyä kieltä ja kuitenkin kielemme tulkitaan englanniksi. Lähetämme pelkästään energiaa ja aivojen käpylisäke tulkitsee sen englanniksi, koska sitä viestintuojamme puhuu. Kuitenkin sydänkeskus vastaa toisten energian havaitsemisesta. Mieli voi vain tulkita energian käytettävissä oleviksi sanoiksi, joita on ihmisen tietoisessa mielessä. Sydän osaa kuitenkin "puhua" kaikkia kieliä. Tätä te kaikki teette, kun kommunikoitte toisen olennon kanssa. Monissa tapauksissa kaksi ihmistä, jotka eivät puhu samaa kieltä, osaavat tulkita kommunikoitavan yleisviestin. Ei siksi että he voivat ymmärtää puhuttua kieltä, vaan koska sanoja ei käytetä varsinaiseen kommunikoimiseen. Sitä on energia, mitä kannetaan noissa sanoissa.

Te ette itse asiassa kommunikoi sanoilla - ne ovat vain väline, mitä käytetään viestien lähettämiseen ja saamiseen. Sanat ovat pelkästään energian kantaja, ne eivät ole itse viesti. Tämä pätee sekä kirjoitettuihin että sanottuihin sanoihin - kummatkin vain kantavat energiaa. Niiden sanat ovat neutraaleja. Niihin antamanne energia määrittelee taustamerkityksen.

Korkeammissa ulottuvuuksissa ei tarvitse puhua kieltä. Ajatuksemme jaetaan välittömästi toisten kanssa. Emme päätä jäädä fyysiseen todellisuuteen ja siksi meillä ei ole fyysistä ääntä millä puhua eikä fyysisiä korvia millä kuulla. Havaitsemme todellisuutemme ei-fyysisyydessä. Ihmiset pitävät usein viittä aistia itsestäänselvyytenä. Kuitenkin palatessanne korkeampiin ulottuvuuksiin, teillä ei ole enää fyysistä kehoa viidennen ulottuvuuden yläpuolella.

Koska emme käytä puhuttua kieltä, meillä ei ole niitä väärinkäsityksiä, joita tapahtuu luotettaessa niin raskaasti puhuttuun kieleen viestien lähettämisessä. Rajoittunut puhuttu kieli ei pysty täysin välittämään kaikkea, mitä sydän tuntee. Maailmassanne on paljon kiistoja, ei välttämättä eroavien mielipiteiden vuoksi, vaan kyse on enemmänkin kaikkien ihmisten voimakkaasta halusta tulla kuulluksi ja ymmärretyksi. Silloin kun kaikki voivat oikeasti ymmärtää kaikkia muita planeetallanne, teillä ei ole enää tarvetta sotaan maailmassanne.

Nojaamisenne sanoihin korvataan hitaasti kyvyllä kommunikoida taas kerran vain ajatusten avulla. Meistä puhuttu kieli on erittäin rajoittavaa, kun usein ei ole käytettävissä sanoja kommunikoimaan kunnolla joidenkin tunteiden suuruutta. Sitä laajaa ja syvää tunnekirjoa mitä voitte kokea maailmassanne, ei voi ilmaista sanoilla, vaan voimakkaalla energialla, mitä tunnette ja siksi säteilette toisten havaittavaksi. Esimerkiksi sanat eivät voi todella kuvata rakkautta, mitä tunnette lastanne kohtaan. Sen sijaan lapsi tuntee rakkautenne häntä kohtaan. Ajatukset tunnetaan, ei kuulla.

Puhuttu kieli on monin tavoin rajoittavaa samasta syystä - on vaikea täysin välittää todellisia tuntemuksianne vain sanoilla. Vaikka korkeammissa ulottuvuuksissa on edelleen erilaisia mielipiteitä, pystytte ymmärtämään syvältä toisen mielipiteen ja sen syyn, miten hän on päätynyt tuohon johtopäätökseen. Näemme erilaiset mielipiteet vain toisena tapana hahmottaa jakamamme maailma. Toisen mielipide ei mitätöi oman perspektiivimme pätevyyttä, se vain lisää sitä. Silloin kun ette enää nojaa puhuttuun kieleen kommunikoinnissa, kommunikoitte toistenne kanssa paljon enemmän kuin koskaan ennen.

Ihmiset ovat kauan kunnioittaneet itseään älykkäämpänä kuin muita olentoja. Puhutun ja kirjoitetun kielen kehittymistä on monta kertaa käytetty vahvistamaan tätä väitettä. Kuitenkin kielen kehittämisessä ja siihen nojaamisessa niin raskaasti olette sallineet luontaisen ja täydellisen telepatiakykynne heiketä. Vaikka monet eläimet eivät ole kehittäneet puhuttua kieltä, ne ovat säilyttäneet luontaisen kykynsä kommunikoida hetkessä täsmällisiä tunteitaan ja ajatuksiaan toistensa kanssa. Valas-, delfiini-, apina- ja elefanttiyhteiskunnat ovat vain muutamia eläimiä, jotka ovat kehittäneet jonkinlaisen äänikielen. Se ei kuitenkaan ole koskaan välttämätön niille kommunikoimiseen, ainoastaan mieltymys mitä ne voivat käyttää tahdonalaisesti.

Jokainen ihminen syntyy kera kyvyn kommunikoida kaikki ajatuksensa ja tunteensa käyttämättä puhuttua kieltä, aivan kuten myös kera kyvyn havaita toisten ajatuksia ja tunteita. Tätä kykyä ei tavallisesti vaalita ja ajan kuluessa kyky häviää, kun otetaan käyttöön puhuttu kieli, mihin aletaan hyvin raskaasti nojata kommunikointikeinona. Tietäkää kuitenkin, ettei se koskaan häviä kokonaan. Se vain heikkenee, koska sitä ei käytetä. Vaikka harvat ovat säilyttäneet tietoisen kyvyn kommunikoida telepaattisesti, teillä kaikilla on kyky havaita toisen olennon energiaa. Ihmisen ei tarvitse puhua havaitaksenne, että hän on vihainen, surullinen, onnellinen tai rauhassa. Pystytte erottamaan toisen yleistunteen pelkästään olemalla hänen seurassaan. Tulee taas kerran aika, jolloin ihmisten ei tarvitse puhua toisilleen ajatustensa välittämiseksi - se on vain mieltymys, mihin joskus osallistutaan, vaikkei se ole välttämätön.

Kun jatkatte tietoisuutenne laajentamista ja saatte takaisin kykynne, jotka ovat olleet horroksessa sisällänne, pyydämme teitä muistamaan, että sanat eivät ole viesti, ne ovat vain väline, mitä käytetään viestin kantamiseen. Kuunteleminen on vain toisen puhumien sanojen kuulemista, kuitenkin ymmärtääkseen on avattava sydämensä. Siinä lepää todellinen kommunikointi.

Toivomme, että tämä viesti on palvellut teitä jollain tavalla.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

29.11.2012 IKÄÄNTYMISPROSESSI EI OLE VÄLTTÄMÄTÖN

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:11

IKÄÄNTYMISPROSESSI EI OLE VÄLTTÄMÄTÖN

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
29.11.2012
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ikääntymisprosessiin. Siihen liittyy monia syvään juurtuneita uskomuksia ja haluaisimme valaista vähän aihetta. Maailmassanne on monia, jotka uskovat, että ikääntyminen on vääjäämätöntä, että se on taattu ja itsestään selvä asia. Haluaisimme kuitenkin informoida teille, ettei tilanne ole itse asiassa näin.

Nimittäin ihmiskeho tarkoitettiin uudistumaan jatkuvasti eikä sen ollut siksi koskaan tarkoitus rapistua. Tämä uskomus ja ymmärrys on kuitenkin kauan sitten kadotettu Lemurian ja Atlantiksen sivilisaation tuhoutumisen myötä. Ihmiskeho korjaantuu ja uudistuu edelleen sairauksista, kuitenkin uskomuksenne määräävät aina sen, mitä koette. On monia, jotka etsivät vastalääkettä ikääntymisprosessiin, koskaan todellisuudessa oivaltamatta, ettei sitä voi löytää pullosta tai pilleristä - sen voi löytää sisältä. Haluaisimme auttaa teitä ymmärtämään tätä paremmin.

Tiesittekö, että generoitte täysin uuden fyysisen kehon joka 10. vuosi? Ne solut jotka muodostivat luunne, lihaksenne, elimenne ja kudoksenne 10 vuotta sitten, on kaikki korvattu. Miksi ihmiskeho silti ikääntyy? Koska uskomuksenne sanovat niin tapahtuvan. Otetaanpa yksinkertaiseksi esimerkiksi arpi, mikä teillä on ollut niin kauan, kuin voitte muistaa. Solut uudistuvat jatkuvasti ja lopulta ne kaikki on korvattu, miksi ihmisillä silti on arpia? Siksi että jatkatte niiden luomista! Uskomuksenne sanovat, että teillä on arpi tietystä tapahtumasta lapsena. Uusia soluja luodaan muodostamaan tuo arpi. Tietäkää, että on täysin vallassanne luoda soluja, joissa ei ole tätä muodostelmaa - päätös riippuu aina täysin teistä.

Sekä Atlantiksen että Lemurian sivilisaatio tiesi hyvin, että keho oli tarkoitettu kestämään erittäin pitkään. Elinkaari oli noin 500 vuotta, ennen kuin keho alkoi rappeutua. Heidän kehonsa oli rakennettu samalla tavalla kuin teidän, heillä ei kuitenkaan ollut sitä uskomusta, että keho vanhenee. Sanoisimme, että tällä hetkellä terveen ihmisen keskimääräinen elinkaari on noin 75 vuotta. Tämä on huomattavasti pidempi kuin vain muutama sata vuotta sitten planeetallanne, se on kuitenkin kaukana useista sadoista vuosista.

Myös kollektiiviuskomuksenne siitä muuttuu, miten kauan ihmisen "pitäisi" elää. Nyt teistä on hyväksyttävää elää tuplasti se, mitä ihminen eli muutama sata vuotta sitten, ja elinkaarenne pitenee jokaisen uuden sukupolven myötä. Monet väittävät, että teknologia ja terveydenhuolto sallivat nyt ihmisen elää pidempään. Kerromme kuitenkin teille, että muuttuneet havaintotapanne ja uskomuksenne ovat sallineet sellaisen teknologian ja terveydenhuollon luomisen.

Maailmassanne tulee aika, jolloin te ette enää vanhene. Sanoisimme tällä erää, että useammat ja useammat teistä elävät paljon pidempään kuin ihmiset tallennetussa historiassanne. Eläminen 150-vuotiaaksi on normi melko lähitulevaisuudessa. Nyt teknologia ja tiede jatkavat yhteistyötä ikääntymisprosessin hidastamiseksi. Tietäkää kuitenkin, että kollektiivinen uskomusjärjestelmä työntää näitä tieteellisiä edistysaskelia - ei toisinpäin. Tietäkää, että tulee varmasti aika, jolloin pystytte itse estämään vanhenemisprosessin pelkästään omilla uskomuksillanne.

Ihmettelette varmaan, miksi ihmisen pitäisi kuolla ollenkaan, jos keho jatkuvasti uudistuu. Tämä on upea kysymys ja sanoisimme, että sen tarkoitus on antaa teidän "nollata", poistua tästä todellisuudesta ja reinkarnoitua toiseen kokemukseen eri järjestelyn kera, mikä antaa uusia haasteita, uusia kokemuksia ja uusia suhteita.

Tietäkää, että korkeammissa ulottuvuuksissa emme ole ainoastaan ikääntymättä, vaan emme koe myöskään kuolemaa niin kuin te täällä kolmannessa ja neljännessä ulottuvuudessa. Fyysisen kehon kuolemisen sijasta poistamme vain fokuksemme tai energiamme tuosta todellisuudesta, sitten kun olemme käyneet läpi kaiken, mitä haluamme kokea. Vaihdamme vain fokuksemme yhteen monista muista todellisuuksista, joiden osa olemme.

Emme näe kuolemaa surullisena tapahtumana korkeammassa ulottuvuudessa, vaan silloin on tavanomaista juhlia. Tämä voi kuulostaa oudolta täällä matalammissa ulottuvuuksissa oleville, koska tunnette suurta surua havaitusta menetyksestä. Kuitenkin ollessasi korkeammissa ulottuvuuksissa tiedät, ettet ole koskaan ilman yhteyttä toisiin olentoihin. Olet vapaa yhdistymään niiden kanssa aina, kun haluat. Sanoisimme, että se on samanlaista kuin teidän näkemyksenne collegesta valmistumiseen. Opiskelija on oppinut kaiken, mihin hän on ryhtynyt tuolla opintoalueella, ja nyt hän on valmis uuteen kokemukseen. Juhlitte tuon opiskelijan saavutuksia, ettekä sure menetystä, koska tiedätte, että hän on suorittanut suuren tehtävän ja valmis seuraavaan osaan elämässään. Vain se ettei hän ole enää collegessa, ei merkitse, että hän lakkaa olemasta. Tämä on hyvin samanlaista, kuin oma tapamme nähdä kuolema.

Miten siis voitte muuttaa uskomuksianne ikääntymisestä? No, hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna: odottakaa, että te ette ikäänny. Ei ole mitään syytä, miksi pitäisi. Hymyilemme, koska ihmisillä on taipumus tehdä paljon monimutkaisempia monista asioista, mitkä ovat todellisuudessa hyvin yksinkertaisia omasta perspektiivistämme. Käsitämme kuitenkin, miten valtavaa tietoisuushyppäystä vaatisi lopettaa ikääntyminen maailmassanne yhdessä yössä. Ehdottaisimme kuitenkin, että alatte tarkastella omia uskomuksianne ikääntymisestä.

Katselkaa ympärillenne ja näette monia samanikäisiä ihmisiä ja jotkut näyttävät paljon nuoremmilta ja toiset paljon vanhemmilta. Miksi näin on? Heidän uskomuksensa määräävät, miten he kokevat ikääntymisen. Jotkut vanhenevat hyvin sujuvasti, kokematta koskaan tiedollisten kykyjen heikentymistä, kun taas toiset kokevat merkkejä vanhenemisesta jo kauan ennen, kuin heitä pidettäisiin vanhana. Tiede oppii lopulta, että vanhenemisella ei ole mitään tekemistä geneettisen perimän tai solujen vääjäämättömän rappeutumisen kanssa, vaan mielen odotusten.

Mitä ovat uskomuksenne vanhenemisesta? Haluatteko muuttaa niitä? Miten vanha olette, kun odotatte kokevanne ikääntymisoireita? Odotatteko saavanne ryppyjä vanhetessanne? Odotatteko, että teillä on harmaat hiukset ja kuljette kepin kanssa? Vai odotatteko, että teistä tuntuu pirteältä ja olette täynnä nuoruutenne energiaa? Tietäkää, ettei uskomuksianne voi koskaan pitää salassa - ne näkyvät aina kasvoiltanne kaikille. Miten kauan odotatte olevanne nuori?

Toivomme, että tämä viesti on jollain tapaa palvellut teitä.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

3.3.2013 ENKELIEN PERSPEKTIIVI MIELEN HÄIRIÖIHIN - BIPOLAARI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 20.11.2013 15:13

ENKELIEN PERSPEKTIIVI MIELEN HÄIRIÖIHIN - BIPOLAARISUUS, SKITSOFRENIA JA AUTISMI

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi ( angelicguides.wordpress.com)
3.3.2013
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Meitä on pyydetty antamaan perspektiivimme mielen häiriöihin. Tietysti on monia mielen häiriöitä. Aikomuksemme on valaista useampia mielen häiriöitä sekä antaa oma perspektiivimme siihen, miksi niitä on todellisuudessanne. Puhumme bipolaarisuudesta, skitsofreniasta ja autismista. Mutta ennen kuin aloitamme, haluaisimme antaa määritelmämme mielen häiriöstä. Pankaa merkille sana "epä-järjestys" (= häiriö, vaiva). Yksinkertaisesti ilmaistuna se on epäjärjestyksen ilmentymä tai todellisuuden kokemista epäharmoniassa. Silloin kun on harmonia ja järjestys, tasapaino palautuu ja säilyy.

Kuten mikä tahansa "epäjärjestys", yksilökokemuksen vakavuus liittyy luotuun epäharmoniaan. Sanomme "luotuun", koska kaikki epäjärjestykset luodaan - niitä ei vain tapahdu teille, vaan te luotte ne. Melkein aina se luodaan alitajuisesti ja se on sovittu olosuhde, minkä sielu päättää kokea.

Aloitetaanpa nyt.

Moni ihmettelee, onko mielisairauden kokeminen valinta, ja jos on, miksi valitsisitte sellaisen. Tietysti vastauksemme on aina sama: pelkästään kokemuksen vuoksi. Monia oppitunteja voidaan saada mistä tahansa elämästä, minkä valitsette maailmassanne. Kuten olemme todenneet monta kertaa aiemmin, todellisuus mihin olette päättäneet inkarnoitua, on täynnä ainutlaatuisia kasvutilaisuuksia, joita ei voi löytää mistään muualta. Tietysti todellisuutenne on yksi haastavimmista. Se ei ole arkajaloille - ei millään muotoa. Vaatii valtavan määrän rohkeutta luiskantaa siihen harhaan, mihin olette niin kovasti lumoutuneet. Olemme täällä antamassa vain toisen perspektiivin siihen todellisuuteen, mihin olette tulleet leikkimään. Koska me emme ole uppoutuneet harhaan, voimme tarjota apua eri näkökulmasta.

Aloitamme mielen häiriöstä, joka tunnetaan "kaksisuuntaisena mielialahäiriönä eli bipolaarisuutena". Sairaus voi vaikuttaa aikuisiin ja lapsiin, vaikka pienillä lapsilla sitä harvoin diagnosoidaan. Näemme tämän kemiallisena epätasapainona, mikä ilmenee äärimmäisinä mielialavaihteluina kyseisessä henkilössä. Vaikka tämä kemiallinen epätasapaino ei ole periytyvä, sitä löytyy yleisesti samaan perheen jäsenistä. Ei siksi, että se välitetään vanhempien solujen kautta lapselle, vaan koska uskomukset välitetään ja jaetaan geneettisessä linjassa. Henkilöä joka "kärsii" bipolaarisuudesta, voidaan verrata erämaan dramaattisiin lämpötilavaihteluihin. Selitetäänpä.

Erämaassa ei ole paljon kasveja, puita tai ruohoa. Siellä on valtava määrä hiekkaa, mikä helposti imee auringonsäteitä kuumana päivänä ja yhtä helposti vapauttaa lämmön, kun yö koittaa. Koska erämaassa ei ole kosteutta, se on altis valtaville lämpötilavaihteluille. Vesi tasapainottaa ja ylläpitää. Ihmiseltä jolla on laajaa tunnevaihtelua bipolaarisuutena tunnetun kemiallisen epätasapinon vuoksi, puuttuu kehosta kyky säilyttää ja tasapainottaa kemiallisesti vakaa taso jatkuvasti.

Terveen ihmisen aivot vapauttavat kemikaaleja sen stimuloinnin perusteella, minkä viisi fyysistä aistia havaitsevat. Esimerkiksi kohdatessanne pelottavan kokemuksen, aivot lähettävät signaalin ylimääräisen adrenaliinimäärän erittämisestä, mitä ehkä vaaditaan reagoidaksenne tarkoituksenmukaisesti. Kuitenkaan ihmisellä joka "kärsii" bipolaarisuudesta, aivot eivät valvo kunnolla niiden lukuisien kemikaalien erittämistä, jotka ovat vastuussa mielialoistanne.

Aivokudoksen riittämätön vesimäärä korreloi voimakkaasti sen kyvyttömyyteen tasapainottaa ja valvoa kunnolla niiden lukuisten kemikaalien erittämistä, jotka ovat vastuussa suurista mielialavaihteluista. Emme ehdota, että vain suuremman vesimäärän juominen palauttaa epätasapainon ja aivotoiminnan näillä potilailla. Suosittelemme kuitenkin painavasti, että ne jotka kärsivät tästä epätasapainosta, juovat ainakin kymmenen 2.5 desin vesilasillista päivässä. Tämä yksin ei yleensä ratkaise kemiallista epätasapainoa, vaikka se vaikuttaa merkittävästi niiden mielialavaihteluiden vakavuuteen, joita liittyy yleensä tähän sairauteen. Nekin joilla ei ole tätä häiriötä, huomaavat tämän, silloin kun eivät ole juoneet riittävästi päivän mittaan - heidän mielialansa muuttuu dramaattisesti.

Tämä on tietysti fyysinen selitys sille, miksi henkilö kokee niitä dramaattisia mielialavaihteluja, mikä tunnetaan bipolaarisuutena. Kuten aina, mikään ei kuitenkaan ilmenny fyysisyyteen ennen ilmentymistään ensin henkiselle ja tunnetasolle. On epätasapaino henkisellä tasolla, mikä sitten ilmentyy eri tavoin fyysiseen todellisuuteen. Ihmettelette ehkä, minkä epätasapaino. Puhumme vakavasta uskomusepätasapainosta. Niillä joilla on bipolaarisuutta, on usein hyvin monia ristiriitaisia uskomuksia.

Uskomukset joita teillä kaikilla on, määrittelevät, miten näette kokemukset todellisuudessanne. Oletetaan yksinkertaisena esimerkkinä tästä, että kahdella ihmisellä oli hyvin erilainen uskomus numerosta 13. Toinen uskoi, että numero 13 on uskomattoman huono enne, mikä kertoi hänen kokevan erittäin huonoa tuuria, kun taas toinen ihminen uskoi, että numero 13 oli uskomattoman onnekas ja että se ennusti hänen kohtaavan suurta onnea. Toinen odottaisi erittäin huonon kokemuksen ilmentymistä, samalla kun toinen odotti onnensa saapuvan. Samat olosuhteet voidaan nähdä hyvin eri tavalla riippuen uskomuksistanne. Oletetaan nyt, että joku muu henkilö uskoi numeron 13 merkitsevän sekä uskomatonta onnea että uskomattoman huonoa tuuria, mikä merkitsi jonkin erittäin pahan tapahtumista. Nämä kaksi uskomusta ovat ristiriidassa toistensa kanssa.

Silloin kun ihmisellä on bipolaarinen mielialahäiriö, hänellä on monia hyvin voimakkaasti ristiriitaisia uskomuksia. Tämä selittää hyvin dramaattisen vaihtelun hänen mielialoissaan. Useimmat näistä uskomuksista ovat alitajuisia ja ihminen tajuaa tietoisesti hyvin vähän tai ei ollenkaan nämä ristiriitaiset uskomukset.

Ihmettelette ehkä, miten teillä mitenkään voisi olla kahta vastakkaista uskomusta. Annetaanpa hyvin yleinen esimerkki: ihminen joka uskoo, että universumi on ääretön, ja kuitenkin hän pelkää edelleen puutetta.

Monet ehkä ihmettelevät, miksi usein löytyy lääkitys tasapainottamaan näitä valtavia mielialavaihteluja. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että fyysinen olemus tasapainotetaan "keinotekoisesti" pakottamalla aivot lähettämään hidasta ja vakaata kemikaalimäärää. Tämä ei kuitenkaan pysty tasapainottamaan ongelman lähdettä. Tämä vaatisi henki- ja tunnekehon tasapainottamista. Energiatyö olisi tietysti hyödyllistä näille potilaille sekä voimakas keskittyminen tunnekehon parantamiseen ja myrkkyjen poistamiseen siitä. Ehdottaisimme puna-apilakukkatippoja näille potilaille, koska tämä auttaa poistamaan myrkkyjä ja vapauttamaan stressiä tunne- ja fyysisestä kehosta.

Toinen mielen sairaus mistä haluaisimme puhua, tunnetaan skitsofreniana. Tämän kuvataan vaikuttavan potilaan mielen kykyihin monilla eri tavoilla. Potilailla on tämän häiriön vaihtelevia vakavuusasteita. Tässä sairaudessa hyvin yleinen oire ovat hallusinaatiot.

Selitetäänpä ensin, että teidän todellisuutenne perustuu fyysisyyteen, mutta se on myös harhaa. Todellisuus minkä havaitsette, luodaan mielellä ja sitten se havaitaan viidellä fyysisellä aistilla. Jokainen tähän todellisuuteen inkarnoitunut sielu suostuu havaitsemaan joitain yleisharhoja. Tämä toimii mallina, missä voitte kaikki sopia havaitsevanne samanlaisen todellisuuden. Tämä sallii teidän kaikkien pelata peliä yhdessä. Esimerkiksi voitte seistä jonkun vieressä ja katsoa maisemaa ja hän näkee samanlaisen näkymän - hän voi nähdä auringon, taivaan, ruohon, puut jne. Vaikka tämä kaikki on harhaa, teillä on oltava se yhteisenä perustana, mitä käytetään mallina. Tämä todellisuus on koko kollektiivin luomus.

Ne jotka kärsivät tästä sairaudesta, ovat päättäneet "irrottautua" jollain tapaa toisten sopimasta havaintotodellisuudesta. Esimerkiksi he voivat nähdä ihmisiä, paikkoja, asioita jne., joita muut eivät havaitse. Nämä ovat tietenkin heidän oman mielensä luomuksia. Niin kuitenkin ovat kaikki asiat, joita näette todellisuudessanne. Meidän perspektiivistämme koko todellisuutenne on harhaa. Tietokone jonka ääressä istutte, tuoli jolla istutte, tila jossa olette - minkään näistä ei ole todellista. Niinpä kysymme teiltä tätä: mikä tekee jostain todellisen? Ainoastaan teidän uskomuksenne ja havaintonne sanovat sen olevan todellista.

Sanommeko siis, että ne jotka kärsivät skitsofreniasta, näkevät vain sellaista, mitä muut eivät voi nähdä? Hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna, kyllä. Monien joilla on tämä häiriö, on sanottu kärsivän hallusinaatioista. Kuitenkin meidän perspektiivistämme koko todellisuutenne on hallusinaatio. Kuitenkin useimmat teistä ovat päättäneet osallistua samaan hallusinaatioon ja nähdä sen. Se on osa peliä - te ette voi pelata, jos ette hyväksy harhaa todeksi.

Ne joilla on skitsofrenia, ovat päättäneet pelata toista peliä itsekseen. Tämä ei kuitenkaan ole tietoinen päätös ja sen vuoksi heistä tuntuu usein yksinäiseltä ja erilliseltä muista. Näillä potilailla on usein katkeruutta, masennusta, ärsyyntyneisyyttä, turhautumista, vainoharhaisuutta ja tämä on pääasiassa tulosta väärinymmärryksen, erillisyyden ja hulluuden tunteesta. He alkavat olla luottamatta omiin havaintoihinsa yhtä paljon, kuin he eivät luota toisiin. Hallusinaatiot joita he luovat ja sitten havaitsevat, ovat heijastusta heidän uskomuksistaan, ja siksi ne jotka alkavat tulla vainoharhaiseksi, vihaiseksi ja pelokkaaksi, hallusinoivat usein pelottavia luomuksia, koska tämän värähtelyn kanssa he resonoivat.

Tämä häiriö luodaan suurelta osin, koska teidät on opetettu luottamaan ehdottomasti fyysisiin aisteihin. Kollektiivi uskoo horjumatta, että jos jokin voidaan havaita silmillä, korvilla, nenällä, suulla tai kosketuksella, on todellista. Mitä jos silmänne eivät kuitenkaan nähneet samaa, mitä toiset näkivät? Kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Kollektiivinne ylläpitää erittäin voimakasta uskomusta tällä hetkellä. Sitten kun lakkaatte luottamasta ehdottomasti tähän ja käytätte omia fyysisiä aistejanne sen määrittelemiseen, onko jokin olemassa vai ei, tämä häiriö häviää lopulta todellisuudestanne.

Viimeisenä mielen häiriönä haluaisimme puhua tänään autismista. Tästä on tulossa hyvin yleistä useammilla ja useammilla teidän maailmassanne. Kuten missä tahansa häiriössä, oireiden vakavuus vaihtelee laajasti. Tällä "häiriöllä" on erittäin laaja asteikko ja yhtä monia ainutlaatuisia oireita siitä "kärsivillä". Usein autisteiksi nimettyjen kuvataan "olevan omassa maailmassaan". He eivät usein kommunikoi hyvin puhutulla kielellä ja ovat myös haluttomia olemaan sosiaalisissa tilanteissa mukana. Vaikka heiltä näyttää puuttuvan sosiaalisia ja kommunikointitaitoja, he usein kuitenkin ylittävät keskivertoihmisen kyvyt jollain tietyllä alueella.

Yleinen havainto autisteista on, että he ovat hitaita tai he eivät ole älykkäitä, mutta näin ei ole. Monet maailmassanne uskovat, että kyky kommunikoida ajatuksia, tunteita ja uskomuksia puheen avulla määrittelee jotenkin älykkyystason. Kuten puhuimme viime viestissämme "Te ette kommunikoi sanoilla", se että te ette käytä puhetta kommunikointivälineenä, ei merkitse, ettei teillä ole älykkäitä ajatuksia. Tallennetun historianne jotkut kyvykkäimmistä mielistä olisi luokiteltu autisteiksi, jos heidän inkarnaationsa aikana oli ollut löydetty tämä häiriö.

Koska niiltä joilla on tämä häiriö, puuttuu kyky käyttää puhetta kommunikoimiseen useimpien omaksumalla tavalla ja he ovat usein onnellisimpia, kun heidät jätetään yksin ajatuksineen, näillä ihmisillä on suurempi kyky kanavoida energiaa korkeammista ulottuvuuksista. Heille ulkopuolinen maailma on usein pakahduttava ja he turvautuvat "sen sulkemiseen pois" kokonaan ja sen sijaan keskittyvät intensiivisesti omiin ajatuksiinsa.

Aivonne on suunniteltu keskittymään intensiivisesti vain yhteen todellisuuteen ja suodattamaan pois valtaosan, mitä ympärillänne tapahtuu. Ääretön määrä todellisuuksia tapahtuu silmienne edessä ja kuitenkin mielenne havaitsee vain sen, mitä odotatte näkevänne. Se ei voi havaita paljon sellaista, mitä se ei pysty käsittämään. Autistin aivot ovat vielä keskittyneemmät kuin henkilön, jolla ei ole tätä "häiriötä".

Miksi heillä on siis taipumusta loistaa yhdellä tietyllä alueella? Heidän mielensä keskittyy kuin laser. Tämä sallii heidän kehittää tiettyä aivojen osaa täydellä kapasiteetilla. Tietäkää, että niiden kyvyistä tulee yhtenä päivänä normi, joilla näyttää nyt olevan "superihmisen" lahjat, mitkä ylittävät kovasti sen, mihin useimmat voivat tällä hetkellä yltää.

Tästä syystä näette monien autistien loistavan muissa taidoissa, kuten uskomaton valokuvamuisti, hyvin elävien kuvien piirtäminen ja maalaaminen, suurten lukujen laskeminen päässä vaivattomasti. Autistit näyttävät usein olevan taipuvaisia uskomattomaan herkkyyteen, heidän tunteensa näyttävät dramaattisemmilta kuin toisten. Koska he eivät kehitä kykyä sanoilla kommunikoimiseen, heidän on näytettävä tunteensa toisille niistä kertomisen sijasta.

Koska he eivät ole usein taitavia käyttämään puhuttua kieltä, he säilyttävät myös paremman kyvyn havaita toisten ajatuksia ja tunteita telepaattisesti. Huomaatte usein autistien tuntevan luonnostaan vetoa eläimiin. Eläimet eivät luota puhuttuun kieleen ja ne joilla on tämä häiriö, pystyvät yhdistymään helpommin eläinystäviin ja jakamaan niiden kanssa. Eläimillä on upea tasapainottamis- ja parantamiskyky ja ne ovat upeita kavereita niille, jotka tuntevat usein tulevansa väärinymmärretyksi tai joille on ylivoimaista se kiivastahtinen elämä, mitä monet elävät tänä päivänä.

Tämä on selityksemme siitä, mitä tapahtuu fyysisellä tasolla. Kuten tiedätte, kaikki kuitenkin ilmentyy ensin henkisellä tasolla. Usein ne joilla on tämä häiriö, irrottautuvat säännöllisesti fyysisestä kehostaan sen stressin ja intensiivisen levottomuuden vuoksi, mitä he tuntevat ollessaan täysin kehossa. Jotkut ehkä ihmettelevät, minne he "menevät". Emme vihjaa, että he jättävät fyysisen kehonsa täysin - he vain haarukoivat kumpaakin maailmaa, ns. toinen jalka sisällä ja toinen ulkona. Monet teistä tekevät tätä, kun tunnette pakahtuvanne tai olette hyvin dramaattisen kokemuksen keskellä. Irrottaudutte jossain määrin tuskan vähentämiseksi. Jotkut sanoisivat, että tämä on maadoittumattomuutta kehoon.

Kuitenkin ne joilla on autismi, elävät usein tällä tavalla. Tämä saa heidät usein tuntemaan, että he ovat vähän maadoittumattomia, irrallaan, eivät ole mukana asioissa eivätkä kykene täysin yhdistymään siihen maailmaan, missä he elävät. Tietysti tämä on taas sielun tekemä valinta kokemusten saamiseksi. Toiminta mikä auttaa heitä olemaan fyysisissä asioissa mukana, auttaa heitä maadoittamaan energiansa tiukemmin kehoon. Myös eläimet ovat ilmiömäisiä niiden "selviytymisessä", joilla on tämä häiriö. Suosittelemme kovasti, että heitä kannustetaan olemaan vuorovaikutuksessa eläinten kanssa säännöllisesti tai jos mahdollista, ottamaan lemmikki kotiin.

Toivomme, että tämä viesti on jollain tavalla palvellut teitä ja että se löytää ne, jotka tarvitsevat tätä viestiä eniten.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron