Quici Alex (crimsoncircle.com)

[hammer]

CRIMSON ON UUSI SANGHA

Kirjoittanut Alex Quici (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Katkelma uudesta Stories of the Masters -kirjasta

Oli coctail-aika Ylösnousseiden mestareiden klubissa. Adamus oli siellä tietysti, kuten myös Kuthumi lal Singh ja monia muita mestareita. He istuskelivat jutellen kahden uuden tulokkaan, Heraldin ja Oriannen, kanssa.

Tämän klubin jäsenet rakastivat todella kuunnella hyviä tarinoita, minkä vuoksi he olivat hyvin innoissaan nähdessään, että ovesta tuli kahdet uudet ja tuoreet kasvot Maasta. Ennen kuin Herald ja Orianne tiesivätkään, noin 30 "veteraania" oli vetänyt tuolinsa heidän pöytäänsä ja pyysi saada kuulla heidän tarinansa.

Viime inkarnaatiossaan Herald ja Orianne olivat olleet elämänkumppaneita. He tapasivat ashramissa, menivät naimisiin ja saivat lapsia. Herald puhui ja antoi yleiskatsauksen heidän ajastaan maan päällä. Hän lopetti, katsoi ympärilleen ja näki muutaman kohteliaan nyökkäyksen.

"Draama, entä draama?!" yksi mestari vaati hypäten pystyyn.

"Haluan tietää Jumalasta!" toinen sanoi. "Miten käsittelitte sen aiheen?" Häntä puistatti ja hän väänteli naamaansa, mikä aiheutti hysteeristä naurua muissa mestareissa.

"Miten ruumiillistuneet mestarit elävät kaikkien noiden tekoälyjuttujen kanssa?" yksi kysyi.

Eräs mestari huoneen takaosassa nousi seisomaan ja huusi, että hän halusi kuulla parin henkisetä elämästä maan päällä. Herald oli puhunut Intiassa olemisesta ja ashramissa asumisesta gurun kanssa, mutta täällä heidät esiteltiin Adamuksen ja Crimson Circlen ystävinä. Tämä mestari ei pystynyt kätkemään kateutta, joka paistoi hänen koko kasvoiltaan.

Kuthumi nauroi ja iski kätensä niin kovaa pöytään, että Adamuksen lasi melkein putosi. Adamus nousi seisomaan, siemaisi kunnolla viiniä ja puhui: "Ystäväni", hän aloitti, "erittäin hyviä kysymyksiä kaikki. Olen tuntenut nämä kaksi monen elämän ajan."

"Anna mennä sitten", keskeytti tukevan näköinen mestari, joka istui huoneen sivuosassa jalat nostettuna tuolille. Hänellä oli musta merirosvohattu ja hän joi rommia kukkamaljakon kokoisesta lasista. "Anna mennä ja kerro meille heidän tarinansa", hän sanoi iskien silmää. "Minulla on laiva lähdössä ryöstöretkelle."

"Aa, mutta ei ole minun vuoroni kertoa tarinoita tänä iltana", Adamus sanoi leveästi virnistäen. "On heidän vuoronsa. Ja haluaisin kuulla, miten he siirtyivät ashramista omaan elämäänsä ja miten he tekivät sen tulematta hulluksi. Tai vielä parempi, jos he tulivat hulluksi!" Elegantilla kädenliikkeellä Adamus antoi puheenvuoron Heraldille ja Oriannelle.

Sitä seuranneessa hiljaisessa hetkessä Oriannen kasvot kirkastuivat. Hän tökkäsi Heraldia kylkeen ja kuiskasi tämän korvaan: "Muista, mitä Adamus opetti meille tarinoista – kaunistele. Tai keksi se."

Vaikka Herald oli kertonut monta tarinaa viime elämänsä aikana maan päällä, tämä oli ensimmäinen kerta, kun hänellä oli näin arvostettu ja innokas yleisö. Hän oli niin tottumaton toisten haluun kuunnella, ettei hän tiennyt, mistä aloittaa. Onneksi Orianne oli siinä pelastamassa hänet tukalasta tilanteesta, kuten oli pelastanut monta kertaa aiemmin.

"Kuten Herald sanoi", Orianne aloitti, "tapasimme ashramissa Intiassa. Mutta se ei ollut varsinaisesti rakkautta ensisilmäyksellä. Herald näytti tukka ajettuna rikolliselta, eikä hän ollut kovin ystävällinen, joten pidin etäisyyttä. Luulen, että hän yritti näyttää swamilta, mutta hän ei tehnyt mitään muuta, kuin mumisi. Minun täytyi lyödä häntä käsivarteen, jotta hän huomaisi minut!"

"Tuo on niin epäreilua", Herald puolustautui. "Olin ollut koneessa 20 tuntia. Jet lag oli kamala. Lisäsi olin tekemässä epäitsekästä palveluani temppelissä. En ollut varma, pitäisikö minun edes puhua tytöille."

"Olitko sinäkin siellä, Kuthumi-ii?" yksi ylösnoussut mestari kysyi. Kuthumi hymyili, pudisti päätään ja viittoi nuo kaksi jatkamaan tarinaansa.

"Lopulta, noin kuukauden päästä, Herald ryömi ulos luolastaan ja puhui minulle. Kahden vuoden päästä menimme naimisiin."

"Ja silloinko tapasitte Adamuksen?" mestari merirosvohatussa kysyi.

"Ei", Herald sanoi. "Se oli myöhemmin, Ranskassa. Jäimme Intiaan vielä muutamaksi vuodeksi, kunnes …" hän piti tauon, ikään kuin epävarmana, miten jatkaa.

"Kunnes …?" sama mestari kysyi.

"Kunnes tulin raskaaksi", Orianne ilmoitti. Muiden mestareiden saattoi kuulla haukkovan henkeään yhdessä.

"Nyt tästä on tulossa mielenkiintoista", joku huudahti. "Mutta luulin, että ashram oli meditointiin ja elämän omistamiseen Jumalalle?" hän sanoi nostaen toista kulmakarvaansa. "Tiedättehän, asketismin ja selibaatin paikka. Tarkoitatteko, että te oikeasti … teitte sitä?"

"Me kyllä meditoimme ja teimme työtä ja opiskelimme", Herald sanoi yrittäen säilyttää itsehillintänsä noin odottamattoman kysymyksen jälkeen. "Mutta olimme ihmisiä, ja nuoria, ja hyvännäköisiä, joten joo, teimme sitä. Ashramissa. Kohtuudella."

Herald ja Orianne kuulivat sylkäisemisen ääntä jostain, mitä seurasi muutama naurahdus ja lopulta yskäisy, joka peitti huonosti ilmiselvän kirosanan.

"Sangha, yhteisö, oli meidän elämämme", Orianne sanoi. "Mutta olin raskaana, ja päätimme, että oli meidän aikamme lähteä, vaikka se oli erittäin vaikea päätös."

"Se tuntui siltä, kuin olisi hypännyt pelastusveneeseen ja ajelehtisi merellä, kaukana emäaluksesta", Herald lisäsi.

Orianne kääntyi Heraldin puoleen ja puhui suoraan hänelle virnistys kasvoillaan. "Joo, ja sinähän tiedät kaiken emäaluksista, eikö vain?"

"Olen pääsemässä siihen", Herald sanoi. Sitten hän kertoi sen osan heidän tarinaansa, jossa he muuttivat Ranskaan keskellä talvea ja hän aloitti ranskan tunnit ja Orianne opetteli, miten hengitetään lapsen synnytystä varten. He tekivät kaiken, minkä pystyivät, integroituakseen kulttuuriin, mutta riippumatta siitä, miten paljon he yrittivät, heistä kummastakin tuntui siltä, kuin he olisivat laskeutuneet vieraalle planeetalle. "Kukaan ei ymmärtänyt meitä", hän sanoi, "tai kysynyt meiltä ajastamme ashramissa. Yritimme jatkaa käytäntöjä ja harjoituksia, mutta niissä ei vain ollut enää samaa energiaa."

"Sitten yhtenä päivänä sähköpostimme tuli hulluksi", Orianne sanoi. "Aloimme yhtäkkiä saada satoja viestejä erilaisilta henkisiltä ja new age -ryhmiltä ja niissä puhuttiin kristalleista ja ulottuvuuksista ja …" Hän katsoi Heraldiin, että tämä jatkaisi.

"Emäaluksista. En voinut uskoa sitä! Missään siinä ei ollut tolkkua. Itse asiassa se alkoi sattua silmiini. Sitten yhtenä päivänä opiskelin keittiön pöydän ääressä, ja Orianne pyysi minua tulemaan lukemaan jotain tietokoneelta. "Ei helvetissä", ajattelin, "ei enää tuota henkistä hölynpölyä ja roskaa." Emme tienneet silloin vielä makyosta, mutta juuri sen kanssa olimme tekemisissä."

"Mutta minä vaadin."

"Ja tietysti päädyin lukemaan Oriannen olkapään yli."

"Ja?" Orianne kysyi.

"Ja …"

"Ja?" monta ylösnoussutta mestaria vaati yhtä aikaa. Nyt he olivat jo todella kiinnostuneita tarinasta eivätkä halunneet sen jäävän roikkumaan, mitä Herald piti hyvänä merkkinä.

"Se oli Tobiaksen kanavointi", hän sanoi, "Crimson Circlen Geoffrey Hoppelta." Kollektiivinen "ooo" kuului koko huoneesta. "Se oli niin selkeää ja iski niin syvälle, ettemme meinanneet malttaa seuraavan kanavoinnin ilmestymistä. Oli lopultakin jotain täyttämään tuon tyhjyyden, jota olimme tunteneet ashramista lähtemisestä saakka."

"Okei, mutta planeetan kaikista paikoista", rommia juova mestari keskeytti, "miksi valitsitte Ranskan? Saarilla meillä on kauneimmat naiset", hän sanoi pyöritellen muistia viiksiään.

"Olimme naimissa", Orianne sanoi tiukasti ja silmät siristyen. Mutta tuo mestari teki vain "mitä sitten" -eleen.

"Meillä on myös hyvännäköisiä miehiä", mestari jatkoi. "Pointtini on: vaikuttiko Adamus päätökseenne? Koska tiedämme kaikki, miten paljon hän rakastaa Ranskaa. Kuulemme siitä koko ajan", hän sanoi silmät pyörien kohti kattoa.

"Oriannen viime inkarnaatio oli Ranskassa", Herald sanoi kiertelemättä. "Meidän ei oikeasti tarvinnut edes ajatella sitä. Tiesimme vain, että niin oli oikein tehdä."

Yksi mestari selvitti kurkkuaan ja alkoi puhua: "Siis saatte yhden sähköpostin Tobiakselta ja se on siinä? Hyppäätte karavaaniin ettekä koskaan katso taaksepäin?" Hän kuulosti melko kärsimättömältä.

"Itse asiassa", Orianne sanoi katsoen kaukaisuuteen, "niin se koko lailla meni, kunnes …"

"Kunnes mitä?" mestari kysyi hartaasti. Mutta Orianne epäröi, ja mitä pidempään hän odotti, sitä enemmän hän huomasi muiden mestareiden kallistuvan vähän eteenpäin tuoleillaan. "Hän on niin hyvä tässä", Herald ajatteli ja piti suunsa kiinni, koska hiljaisuus oli kuin kitarankieli, joka oli venytetty nanometrin päähän katkeamispisteestään.

Lopulta Orianne puhui taas. "Kunnes eräs odottamaton vieras saapui." Herald kurtisti kulmiaan, koska hän ei muistanut ketään vieraita kestityn kotona tuona aikana. Mutta sitten hän tajusi – se oli vertauskuva. Orianne puhui syyllisyydestä. Hän hymyili ja ihmetteli tämän kykyä kutoa hyvä tarina. "Orianne oli oikeasti ottanut Adamuksen sanat sydämeensä", hän ajatteli. Kun Orianne hiljentyi taas, Herald otti sen vinkkinä jatkaa siitä, mihin hän oli jäänyt.

Hän kertoi mestareille, että monta kuukautta kului hyvin onnellisesti, heidän kummankin lukiessa innokkaasti Crimson Circlen viestejä. Sitten yhtenä päivänä Herald sai häiritsevän oivalluksen: hän ei ollut meditoinut ja hän oli unohtanut koordinoida hengityksensä mantraa toistaessa. Itse asiassa, hän ei ollut tehnyt mitään henkisiä harjoituksiaan moneen päivään, kenties jopa viikkoon!

"Syyllisyys lävisti minut kuin myrkkynuoli", hän sanoi, "koska käytin enemmän aikaa Tobiaksen sanojen lukemiseen ja vähemmän ashram-päivieni harjoitusten tekemiseen." Hän kuvasi ahdistuksena lisääntyneen, kun hän kyseenalaisti uskollisuutensa tuolle polulle. "Olin oppinut hyvin paljon, panostanut paljon aikaa, ja minulla oli edelleen paljon rakkautta ja kunnioitusta guruamme kohtaan. En ollut varma, olinko valmis päästämään siitä kaikesta irti."

Kuthumi joka oli tähän saakka vaiennut kuin vuori, mutta katsellut Heraldia ja Oriannea hyvin myötätuntoisesti, nosti lempeästi sormensa ilmaan. "Kertokaa minulle", hän aloitti, "oliko tämä se hetki, kun te tulitte … hulluksi?" ja valtava virnistys tuli hänen kasvoilleen, kun hän tönäisi Adamusta kyynärpäällä kylkeen. "Koska minä tiedän jotain siitä."

Kaikki huoneessa, Herald ja Orianne mukaan luettuna, repesivät nauramaan, koska tarina Kuthumin hermoromahduksesta oli legendaarinen.

"Jos oli hulluutta", Orianne sanoi, "se ei kestänyt kovin kauan."

"Aivan, seurasitte meidän kaikkien perässä", Kuthumi jatkoi näyttäen kaikkia muita mestareita huoneessa, "ja se teki siitä helpompaa. Mutta kertokaa minulle, miten pääsitte siitä läpi. Ashramit voivat olla kauniita paikkoja. Tiedän henkilökohtaisesta kokemuksesta. Mutta ne voivat myös johtaa ihmiset, erityisesti tasapainottomat, rajoittuneisuuteen."

"Rehellisesti sanottuna", Herald aloitti, "en tiedä … voi paska!" Välittömästi hän veti kätensä suun eteen yrittäen turhaan saada takaisin pari viimeistä sanaa.

"Se on ok", Adamus naureskeli. "Täällä ei ole vessoja, ellet halua olevan. Mutta ole hyvä ja jatka. Tämä on huvittavaa."

"Me tavallaan päästimme irti", Herald jatkoi. "Se oli vaikeaa ensin, mutta mitä enemmän teimme sitä, sitä enemmän oivalsimme, että syyllisyydellä oli vähemmän otetta meihin ja ettei tuo syyllisyys ollut me, ja siitä tuli helpompaa."

"Päästimme myös irti karmasta, esi-isistä ja koko ajatuksesta, että meidän täytyi tehdä jotain tai ponnistella voidaksemme edistyä", Orianne lisäsi.

Kuthumi kääntyi Adamuksen puoleen. "Miten sinä kutsutkaan sitä?" hän kuiskasi.

"Sallimiseksi", Adamus kuiskasi takaisin.

"Aivan, kunpa se olisi ollut yhtä helppoa meille", Kuthumi sanoi huokaisten.

Herald veti syvään henkeä, mikä sai Oriannen tekemään saman. Heidän tarinansa ydin oli kerrottu, ja he tunsivat intuitiivisesti, että hetken hiljaisuus oli sopivin tapa lopettaa.

Kaunis hiljaisuus levisi Ylösnousseiden mestareiden klubille. Lopulta, monen pitkän tovin jälkeen, suloinen, melkein lapsenomainen ääni huudahti huoneen takaosasta kysymyksen: "Jos voisitte mennä takaisin ja kertoa maan päällä jollekin, joka kamppailee edelleen valaistumisensa kanssa, niin minkä viestin antaisitte hänelle?"

"Ole ajattelematta asioita liikaa", Orianne sanoi.

"Tai lainkaan", Kuthumi sanoi. "Koska valaistuminen tapahtuu joka tapauksessa."

"Ota vain rennosti", Herald sanoi. "Niin meillä Kaliforniassa sanottaisiin."

"Ja tämän", hän jatkoi. "Valaistuminen ei ole jossain tuolla puolen, kuin horisontissa joka ei koskaan tule lähemmäs, vaikka sitä jahtaisi kuinka nopeasti tai kovasti."

"Aivan liian älyllistä", Orianne kiusoitteli tökäten häntä kylkeen. "Juo viiniä", hän kikatti. "Paljon viiniä."

"Ja rommia!" merirosvomestari huusi nostaen valtavan lasinsa ilmaan.

"Ja nauti aisteista", Herald lisäsi, "ja vedä paljon syvään henkeä ja luota itseesi. Se on todella näin yksinkertaista."

"Kyllä", Adamus sanoi parhaalla merirosvoäänellään, "elegantin yksinkertaista."

"Nerokasta", Kuthumi sanoi.

"Todellakin", Adamus sanoi. "Julistan, että Herald ja Orianne ovat läpäisseet testin ja ovat nyt virallisesti Ylösnousseiden mestareiden klubin jäseniä!"

Hurrausten ja taputusten saattelemana, Herald ja Orianne kumarsivat kiittäen muita ylösnousseita mestareita.

"Nyt", Adamus huudahti, "tulee heidän perehdytyksensä tärkein hetki: Herald ja Orianne maksavat seuraavan juomakierroksen. Tehkää tilauksenne!"

****

Alexin kolme tarinaa on uudessa Stories of the Master's -kirjassa. Ennen kuin heidän merirosvolaivansa ankkuri heitettiin Ranskaan, Alex ja Namami asuivat monta vuotta ashramissa Intiassa. Nykyään Namami soittaa selloa ja kääntää Crimson Circlen kursseja ranskaksi. Alex tekee mainoksia freelancerina. Hän sai hiljattain valmiiksi ensimmäisen kirjansa The Buddha Club. Alexiin saa yhteyden sähköpostilla (alex.quici@hotmail.com).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

PENKKEILYÄ VALEPUVUSSA

Kirjoittanut Alex Quici (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Shaumbra-lehden tammikuun numerossa 2019 ("Crimson on uusi sangha") Herald ja Orianne kertovat Ylösnousseiden mestareiden klubilla, miten he siirtyivät, vielä Maassa ollessaan, luostarimaisesta ashram-elämäntyylistä Crimson Circleen. Maailman hoippuessa nyt ennenkuulumattoman myllerryksen ja kaaoksen partaalla, tämä hurmaava pari palaa kertomaan toisen elämäntarinan, jonka oivallukset heijastavat Adamuksen viestiä shaumbroille tänä päivänä – että olemme täällä, hyvin yksinkertaisesti, jakamassa oman valomme maailman kanssa.

Liitymme Heraldin ja Oriannen seuraan kesken tarinan, myös ennen kuin ylösnousseiden mestareiden koko joukko on kokoontunut. Näyttää siltä, ettei Herald ole kadottanut maallista tapaansa aloittaa asiat ajoissa …

"… ja hän kertoi minulle: "Olet hämmästykseni aihe." Tämän sanoimme toisillemme, tavallisesti leikkisästi, kun toinen meistä oli tehnyt jotain yllättämään toisen tai tekemään vaikutuksen. Mutta en muista tarkkaan, miten se alkoi."

"Minä muistan", Orianne sanoi, ja hänen kasvonsa kirkastuivat. "Taskupysäköinnistä. Kun muutimme Ranskaan, sinulla ei ollut paljoa kokemusta auton ajamisesta isossa kaupungissa. En tiedä, miten teit sen, mutta joka kerta kun sinun täytyi pysäköidä, sinä vain sujautit auton mitä pikkuruisimpiin tiloihin. Kuin kuorien banaania, mutta päinvastoin. Hyvin sulavaa, eikä koskaan naarmuakaan."

Herald kohotti olkapäitään, tietämättä, mitä sanoisi tähän. Hänellä se tapahtui vain luonnostaan. Mutta vielä enemmän siksi, ettei hän ollut koskaan kuullut Oriannen puhuvan vertauskuvin Maassa. Tämä oli uudenlaista käyttäytymistä. Hän ajatteli, että nyt olisi nokkela kohta tehdä tuo hämmästys-huomautus, mutta Orianne keskeytti hänet, ennen kuin hän ehti edes aloittaa.

"Ja sitten oli tuo viulu."

"Mitä viulusta?" Herald kysyi, muistaen tuntemansa katumuksen siitä, että hän oli lopettanut jo kuuden vuoden jälkeen.

"Oletko tosissasi?! Se, että opit sen niin helposti ja ilman … miten sanotaan solfège?"

"Musiikin teoria!" huusi eräs ylösnoussut mestari huoneen takaosasta.

"Kiitos! Siis kyllä, jokseenkin ilman koulutusta soitit Bachia ja Mozartia ja Vivaldia. En tiedä kovin montaa ihmistä, jotka tekivät sen. Mitä väliä, että lopetit? Olit hämmästykseni aihe", hän sanoi ja nauroi.

Heraldia alkoi vähän kuumottaa kauluksen alla – hänestä ei vieläkään tuntunut mukavalta kaikki tämä huomio. Hän päätti jatkaa tarinaa ja päästä lopultakin asian ytimeen.

"Kun tämä oli tapahtunut muutaman kerran, Oriannen ilmaistessa … hämmästyksensä … paremman sanan puutteessa, aloin tehdä luetteloa kaikista niistä kerroista, jolloin oli hämmästyttänyt itseni. Se ei ollut helppoa. Orianne on hyvin täydellinen peili. Mutta minun oli pakko katsoa kaikkia pieniä, merkityksettömiltä näyttäviä saavutuksia –"

"Kuin kääntäen kiviä puutarhassa ja tutkien noita kammottavia ötököitä, jotka luikertelevat alle", Orianne keskeytti.

Siinä sitä taas mennään kielikuvien kera, Herald ajatteli. Eikä englanti ole edes hänen äidinkielensä!

"Ensimmäinen kohta listalla oli helppo – uskonto." Tämä aiheutti melkoista hälinää Ylösnousseiden mestareiden klubilla, koska kaikki siellä muistivat uskonnon hyvin kuumaksi aiheeksi maan päällä.

"Voi kyllä, Herald vihasi uskontoa", Orianne sanoi huolettomasti.

"En varsinaisesti vihannut sitä."

"No, et varsinaisesti rakastanut sitä. Ja päädyit opiskelemaan uskontoa yliopistoon ja sitten elämään ashramissa! Miten ironista!" Orianne nauroi. Tämä sai myös muut ylösnousseet mestarit naureskelemaan.

"Se on totta. Mutta rehellisyyden nimissä minä –"

"Et tiennyt paljon uskonnosta?"

"Juuri niin, en mitään itse asiassa, vaikka olin italialaisperheestä. Isoäitini oli hartaan uskonnollinen, siinä määrin että –"

"Herald luuli Jeesusta italialaiseksi!" Orianne ja muut huoneessa nauroivat tälle pitkän tovin. Herald nauroi myös, mutta enimmäkseen häpeillen.

Sitten kun kohu oli loppunut, Herald jatkoi, ja tällä kertaa vakavammalla äänellä. "Vaikein kivi käännettäväksi oli työ", hän sanoi, vaikuttuneena itsestään, että hän pystyi jatkamaan Oriannen sanallista taitoa. Hän vilkaisi Oriannen suuntaan ja näki tämän näykkivän viileästi kynsiään.

"Kärsimystä!" huusi joku.

"Orjuutta!" huusi toinen.

"Kidutusta", tuli hitaalla ja tiukalla äänellä huoneen sivuosasta.

"Siis miten sinä kärsit?" tuli kysymys, joka oli osoitettu Heraldille, mikä sai huoneen taas nauramaan.

"Opettaen", Herald sanoi säyseästi. Tästä ilmoituksesta kaikki ylösnousseet mestarit kääntyvät toisten puoleen, nyökkäillen päitään ja mutisten myöntyvästi, että joo, sen on täytynyt olla melko paha juttu.

"Pitkään ajattelin", Herald jatkoi. "Että englannin opettaminen oli toissijaista. Oikeasti halusin päästä diplomaatiksi. Niinpä kävin kokeessa."

"Kolme kertaa", Orianne lisäsi.

"Ja reputin –"

'"Kolme kertaa", Orianne nauroi, pitäen kolmea sormea pystyssä. "Sitten oli Interpol", hän jatkoi, näyttäen kolme sormea lisää, "ja Punainen risti ja Maailman terveysjärjestö." Kaksi sormea lisää. "Ja tuo biolääketiedeyritys." Yhdeksäs sormi nousi pystyyn.

"Vaikuttavaa", sanoi yksi ylösnoussut mestari, jolla oli pitkät punaiset hiukset ja rubiininpunaiset kengät, kuin Judy Garlandilla Ihmemaa Ozissa. "Tai pitäisikö minun sanoa hämmästyttävää?" hän lisäsi silmää iskien. "Toivottavasti lopetit siihen, Herald. Muuten Orianne tarvitsee lisää käsiä!"

"Kyllä", Herald sanoi katsoen Oriannea, joka nyökkäsi: "Uskoakseni se oli siinä."

Ja Herald jatkoi selittämistä, miten hän luuli tarkoituksensa olleen työskennellä valtionhallinnossa tai jossain suuressa, kansainvälisessä organisaatiossa. "Englannin opettaminen tuntui liian helpolta, kuin olisin epäonnistunut enkä osannut tehdä mitään parempaa."

"Sitten tuli muutos. Pian sen jälkeen, kun Adamus oli esitellyt sen käsityksen, että jaamme valoamme, kun –"

"Penkkeilemme", Orianne sanoi ääneen, mutta enimmäkseen itselleen.

"Kyllä, penkkeilemme. Oivalsin, että olin jo tehnyt sitä. Ja monta vuotta. Työni, opettaminen, oli penkkeilyä valepuvussa! Koska aina kuin olin jonkun oppilaan kanssa kasvotusten, tunsin tapahtuvan uskomatonta energiavaihtoa hienojakoisilla tasoilla. En koskaan oikein välittänyt kielen rakenteellisesta puolesta, mutta mitä enemmän olin kosketuksissa Itseeni, sitä rennommalta vastapäätäni istuva ihminen tuntui. Ja silloin tapahtui taikuutta."

"Taikuutta?" kysyi joku.

"He itkivät", Orianne sanoi.

"Saitko oppilaasi itkemään?" kysyi tuo punahiuksinen mestari ujosti hymyillen.

"En. Tai siis kyllä, muutaman kerran joku alkoi itkeä luokassa, mutta –"

"Miehiä", Orianne sanoi.

"Saitko miesoppilaasi itkemään?!"

"Se vain tapahtui. Mutta oli myös paljon muuta. Puhuimme aiheista, joista he eivät koskaan puhuneet kenenkään muun kanssa. Kun mainitsin tästä kollegoilleni, havaitsin, ettei heillä ollut koskaan tällaisia kokemuksia. Minun kanssani oppilaat todella avautuivat."

"He tosiaan avautuivat", Orianne sanoi pilkettä silmäkulmassaan. "He puhuivat kuolemasta. Ja tietoisuudesta. Ja energiasta. Ja –"

"Kyllä", Herald sanoi. "Kun oivalsin, että opettaminen oli oikeasti vain penkkeilyn yksi muoto, olin innoissani. Minusta tuntui, kuin minulle olisi uskottu universaali salaisuus ja tehtävässäni, joka oli oletetusti opettaa englantia, oli todellisuudessa kyse jostain paljon enemmästä."

"Merkitseekö tämä, ettei sinulla ole katumusta Interpolista ja noista muita valtion laitoksista?"

"Verohelpotukset olisivat olleet kivoja", Herald sutkautti. "Mutta ei. Näin, että vain olemalla minä, ilman mitään teeskentelyä ja valoni "tähtäämistä" kehenkään tai mihinkään ongelmaan erityisesti, tein, mitä olin tullut maan päälle tekemään. Penkkeilin. Se oli todella makeeta, kun ajattelen sitä nyt."

Herald kuunteli, odotti jotain reaktiota, mutta huone oli hiljentynyt. Oli muutama nyökkäys ja muutama kohtelias hymy. Lopulta Orianne rikkoi hiljaisuuden. Hän nojautui kuiskaamaan Heraldin korvaan: "Kerro heille Hercules'sta."

"Orianne, en tiedä, onko tämä oikea aika –"

"Voi, kyllä", kuului yhteishuuto. "Mitä Hercules'sta? Rakastamme hyvää sankaritarinaa."

Herald oli vähän nolona. Hercules oli yksi hänen lapsuutensa sankareista. Televisiosta tuli animaatio, jota hän katseli lapsena, ja tässä sarjassa Hercules'lla oli vyö, joka avattaessa ampui valonsäteen taivaalle.

"Sen oli tarkoitus olla signaali. Hercules avaisi vyönsä, lähettäisi valon taivaalle ja kutsun yhdelle apureistaan tulla juoksujalkaa. Tuona vuonna pyysin sellaista vyötä joululahjaksi. Ei ihmisten kutsumista varten, vaan koska halusin, enemmän kuin mitään, lähettää valoa, omaa valoani, universumiin." Herald hiljeni.

"Ja sitten?"

"Enkä koskaan saanut sitä", hän sanoi, olkiaan kohautellen.

"Aa, mutta sinä sait", sanoi tuo rubiininpunakenkäinen mestari, pyyhkien pitkiä, punaisia kutrejaan kasvoilta.

"Äänestetään", hän jatkoi, kääntyen muita kohti. "Kuka täällä on sitä mieltä, että Herald pitäisi viipymättä tuntea … Hercules'na? Nostakaa kätenne."

Jokainen käsi huoneessa nousi ilmaan. Herald katsoi Oriannea, joka kurkotti kumpaakin kättään kattoa kohti.

"Mitä voin sanoa – se sopii", punatukka sanoi, kulmakarvat kohollaan. Ja sen myötä alkoi yksi suurimmista ja ilontäyteisimmistä penkkeilyjuhlista, mitä Ylösnousseiden mestareiden klubilla oli koskaan nähty.

*****

Alex on opettaja ja kirjoittaja, joka on asunut Ranskassa yli 20 vuotta. Hän työstää parhaillaan jatko-osaa ensimmäiselle romaanilleen, The Buddha Club. Hän ja hänen vaimonsa ovat olleet mukana Crimson Circlessä vuodesta 2000. Alexiin voi ottaa yhteyttä hänen nettisivujensa kautta (https://www.alexquici.com/).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.