Le Fay Denise (highheartlife.wordpress.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Le Fay Denise (highheartlife.wordpress.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 20.06.2016 16:17

KESÄKUU 2016 – VOIMAKKAITA TUNTEITA JA JATKUVIA LOPPUUNSAATTAMISENERGIOITA

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com/)
17.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Hei Denise,

Monet ystävät ja minä olemme huomanneet äärimmäisen voimakkaiden tunnevirtausten kulkevan läpi muutaman viime päivän aikana. Yhdellä hyvin kehittyneellä ystävällä oli sellaista raivoa, että lopulta hän kiemurteli keittiön lattialla (koira halasi häntä koko ajan). Toinen oli koko päivän häiriintynyt uhrienergioista. Toiset itkevät päiväkausia. Kaikki meistä raportoivat, etteivät nämä ole meidän tunteitamme – tiedämme sen. Toisilla on valtavia vaikeuksia edes visualisoida toinen chakransa ja heillä on kipua siinä. Mitä helvettiä tapahtuu? Voisitko kysellä?

a) Mikä tämän aiheuttaa? Ulottuvuusmuutos joka pahenee, ennen kuin paranee, kuten yksi enkelitulkitsija on sanonut? Pimeystiimin jokin infernaalinen uusi teknologiahyökkäys, jotta saadaan ihmiskarja vielä kerran lypsettyä? Sen omaa raivoa ja epätoivoa poisraivaamisen vuoksi? Se on minusta taatusti enemmän kuin Pulse-yökerhon verilöyly ja Neptunuksen perääntyminen. Mitä se onkin, se iskee ihmiset tainnoksiin.

b) Milloin se loppuu?

c) Mitä voimme konkreettisesti tehdä siitä selviytymiseksi (paitsi puhdistaa omat ongelmamme, joiden luulen antavan koukkuja näiden aaltojen kiinnittymiseksi meihin)?

Toivon todella, että kyselet ja saat vastauksia. Ihmiset kärsivät ehdottomasti ja kysyvät.

Kiitos,
Falcon

Meillä on ollut kommenttikeskusteluja aiemman artikkelini alla siitä, miten monilla meistä on ollut epätavallisen rankkaa hyvin voimakkaiden tunne-energioiden kanssa, jotka iskevät yhtäkkiä meihin todella kovaa. Olen maininnut muutamassa artikkelissa tänä vuonna, miten olen taistellut on-off-masennuksen kanssa, eikä mikään siitä tunnu omaltani, vaan joltain kummalliselta alueelta, jonka läpi minun on täytynyt kulkea tänä vuonna. Toiset ovat maininneet, että heihin iskee nyt kovasti raivo, viha, täydellinen tyytymättömyys kaikkeen ja jokseenkin kaikkiin. Ja toiset ovat saavuttaneet sen taianomaisen kohdan, missä he ovat täysin kypsiä kestääkseen enää "persläpiä ja idiootteja". Kenties vanhassa termissäni on nyt enemmän tolkkua ihmisille kuin noin 10 vuotta sitten, kun itse tunsin tällä tavalla ja taistelin sen ja monien muiden vastaavien asioiden kanssa.

Sitten sain yllä siteeratun sähköpostin Falconilta, ja on selvää, että suureen ihmismäärään osuu kovaa se, mikä meidän täytyy tiedostaa itsessämme ja toisissa ihmisissä. Kiitos, että annoit jakaa sähköpostisi, Falcon.

Ei ole vain yhtä tai kahta asiaa, joka aiheuttaa sen, mitä me kaikki tunnemme ja näemme itsessämme ja toisissa – kyse on koko joukosta massiivisen tärkeitä ja todellisuutta muuttavia asioita, jotka kaikki tapahtuvat hyvin voimistuneesti 2016.

2016 on 9-energiavuosi

2016 on 9-energiavuosi. 2+0+1+6 = 9, numerologisesti. 9-energia liittyy loppuunsaattamiseen, ja tässä ylösnousemusprosessin tapauksessa nuo loppuunsaattamiset ovat valtavia ja kaikenkattavia sekä henkilökohtaisesti että kollektiivisesti yksilöille ja ihmiskollektiiville ja sen tuolla puolen. Olemme käyneet läpi vuosikymmenten saatossa monia 9-energiavuosia – 2007 oli edellinen, jonka kävimme läpi – mutta yksikään niistä ei ole tapahtunut galaktisen linjautumisen lopussa! 2016 on enemmän 9-energiavuosi kuin mikään aiemmin, ja useammat ja useammat ihmiset tuntevat tämän intensiivisen ja koettelevan tosiasian pitkin tätä vuotta.

Uskon, että erityisesti syyskuun alusta, vuoden 2016 kolmena viimeisenä kuukautena näemme (globaalisti mutta myös hyvin paljon tässä maassa) asioiden, ihmisten, tilanteiden, systeemien, uskomusjärjestelmien jne. hajoavan vielä nopeammin. Vanhat alemmat tavat murenevat jo patriarkaatin jalkojen alla, ja kun vuoden 2016 loppu lähenee ja lähenee, tämä kaiken vanhan ja matalamman purkamisprosessi vain kiihtyy. Jotkut rakastavat tätä, kun taas toiset sekoavat vielä entistä enemmän, mutta joka tapauksessa katselet loppuunsaattamista kaikilla tasoilla (mikä merkitsee totaalista muutosta), ja se on kaikin tavoin meillä kaikilla käsillä henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti lajina.

Lisäksi … meidän täytyy kulkea nollaenergian läpi – "nollavyöhykkeen" kuten olen kutsunut sitä – ennen kuin meidät singotaan vuoden 2017 uuteen 1-energiaan (2+0+1+7). Mutta taaskin, tätä 1-energiaa ihmiskunta ja Maa eivät ole koskaan ennen kokeneet. 1-energia liittyy uusiin alkuihin ja tämän ylösnousemusprosessin tapauksessa ne tapahtuvat täysin uudella ja korkeammalla olemis-, ulottuvuus jne. tasolla.

Siis saatamme loppuun tänä vuonna 9-energioissa sen, mitä meidän täytyy. Sitten kuljemme mystisen ja ajattoman kvanttinollaenergian läpi (luultavasti koko joulukuun 2016, jos olet hyvin herkkä), mikä on luultavimmin myös hyvin voimistunutta ja henkilökohtaista meille kaikille. Välittömästi tämän jälkeen saavutamme vuoden 2017 uudet 1-energiat. Mutta koska tämä 1-energia on uutta galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan toisella puolella, se ei vastaa mitään, mitä ihmiskunta on aiemmin kokenut.

Työstän toista artikkelia vuodesta 2017, jännittävistä galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan energioista ja tilasta, ja tulevista kolmesta valoväläyksestä, joita saapuu pitkin vuoden 2017 uutta, mikä vaikuttaa täysillä ihmismassaan ja muuttaa ja kehittää sitä nopeasti. He tarvitsevat tätä, koska me edelläkävijät/polunraivaajat emme enää raahaa heidän tiheitä ja tietämättömiä pyllyjään portaita ylös. Lisäksi meidän ei pitäisi myöskään tarvita enää kärsiä tietämättömistä, negatiivisista, väkivallasta ja mielettömyydestä. Saa tarkka kuva tästä monumentaalisesta siirtymästä, jossa olemme tällä hetkellä ja myös pitkin vuotta 2017. Tunne tätä informaatiota, ja tämänhetkisessä voimistuneessa henkilökohtaisessa ja kollektiivisessa hulluudessa, raivossa, masennuksessa, surussa jne. alkaa olla enemmän tolkkua.

Auringon matka galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan yli

December 1980 GE crossing

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

Joulukuun 1980 päivänseisauksessa aurinko
aloittaa matkan galaktisen päiväntasaajan yli

December 1998 halfway across GE

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

Joulukuun 1998 päivänseisauksessa aurinko
on puolivälissä matkalla galaktisen päiväntasaajan yli

December 2016 Solstice sun GE

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

Joulukuun 2016 päivänseisauksessa aurinko
päättää matkansa galaktisen päiväntasaajan yli

Minä piirsin nämä kolme kuvaa, joten ne eivät ole täydellisiä. Vaalensin tarkoituksella auringon väriä jotenkin sopimaan niihin fyysisiin ja energeettisiin muutoksiin (siirtyminen fotonivaloon), jotka se on käynyt läpi tämän ylösnousemusprosessin/galaktisen linjan matkan aikana.

Tarkastele muutama minuutti korkeasta sydämestäsi, ei älylläsi, auringon henkisen energiamatkan alun, keskivaiheen ja loppuunsaattamisen päivämääriä sekä niitä vakaita muutoksia auringossamme, kun se on kulkenut galaktisen päiväntasaajan/galaktisen linjan poikki ja ruumiillistanut korkeampia valotaajuuksia siitä. Ja ole lopuksi hyvin tietoinen kolmannen kuvan päivämäärästä, joka on joulukuu 2016, vain kuuden kuukauden päästä.

Kesäkuun päivänseisaus on kolmen päivän päässä, eli meillä on vuoden 2016 toinen puolikas, ennen kuin Maa ja koko ihmiskunta saavuttavat tämän uskomattoman tärkeän loppuunsaattamiskohdan, aurinkomme poistuessa galaktisen päiväntasaajan alueelta, mitä kutsutaan myös galaktiseksi linjaksi.

Ei ole sattumaa, että 2016 on 9-energiaa (loppuunsaattaminen) ja tämä auringon 36 vuoden transformatiivinen ylösnousemusmatka galaktisen päiväntasaajan yli saavuttaa päätepisteensä joulukuun 2016 päivänseisauksessa. Ei mitään sattumaa, vain massiivista monikerroksista, moniulotteista ja monia elämiä kestävää intensiivistä ylösnousemusprosessityötä täällä ja muualla. Tiedät tämän ja paljon muuta soluissasi, muinaisessa itsessäsi, tähti-itsessäsi ja suuremmassa jumalaisessa itsessäsi.

Tässä on paljon henkistä, energeettistä, fyysistä, mentaalista ja tunnepainetta käytäväksi läpi jokaiselle meille edelläkävijälle/tienraivaajalle/valonruumiillistajalle tänä vuonna, mikä liittyy paljon siihen, miksi olemme tavallaan sekaisin tunteellisesti. Rehellisesti sanottuna, onko se mitään ihme?

Monta kuukautta minulla on sieluni silmissä ollut satojatuhansia supernopeita korkeampia näkyjä ihmisistä, olennoista, tapahtumista, energioista, elämistä, kuolemista, kauhuista, rakkauksista, paikoista, ulottuvuuksista, paikoista yli ajan ja ulottuvuuksien ja monista muista asioista, joista en edes tiedä, mitä tai keitä ne ovat. Satojatuhansia kasvoja, paikkoja, tapahtumia, tunteita, valon ja pimeyden kaksinaisuuden tapahtumia ja paljon muuta nostetaan ylös vanhasta evoluutiosyklistä, puhdistetaan ja/tai siirretään muualle ja luetteloidaan. Toisinaan sen katselemisesta tulee aivan liikaa minulle ja teen parhaani ollakseni pakahtumatta siitä, mitä kaikkea näen kiitävän ohitseni matkallaan ulos. Osa masennuksesta jota olen tuntenut tänä vuonna, on liittynyt tähän, koska kyse ei ole minusta parhaalla tahdollakaan! Olen vain yksi monista korkeamman ulottuvuuden silminnäkijöistä tälle massiiviselle loppuunsaattamiselle, puhdistamiselle ja ulottuvuuden evoluutiosiirtymälle ympäri universumia.

On tietysti paljon muuta, mutta tämä on hyvä alku, mitä tunnen siitä, mitä käymme läpi nyt, ja tyydyttävä kurkistus niihin massiivisiin muutoksiin, joita tulee vuonna 2017 uusissa 1-energioissa ja elämässä, todellisuudessa ja luovuudessa galaktisen linjan toisella puolella.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

14.6.2016 VUODEN 2016 PUOLIVÄLIN YLEISKATSAUS

ViestiKirjoittaja hammer » 21.06.2016 19:04

VUODEN 2016 PUOLIVÄLIN YLEISKATSAUS

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
14.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Joillekin 2016 on ollut paljon vaikeampi ja haastavampi kuin 2014 ja 2015 yhteensä, ja se kertoo jotain! Vuoden 2012 loppuunsaattamisesta saakka energiaportaat ovat olleet jotain muuta, eikö vain? Eivätkä ne ole usein olleet myöskään mitään sellaista, mitä me edelläkävijät luulimme tai odotimme niiden olevan. Uusi on hyvin uutta meille kaikille, koska emme ole koskaan ennen tehneet tätä missään, ja se on täydellistä ja ihmeellistä, vaikkei se siltä joskus tunnukaan. Luulen, että monet meistä ovat olleet ja ovat edelleen niin syvällä tässä ylösnousemus-ruumiillistumisprosessissa, ettemme vielä aivan tajua, miten paljon olemme todellisuudessa muuttuneet (kehittyneet).

Koska 2016 on ollut epätavallisen vaikea minulle henkilökohtaisesti, olen yrittänyt jonkin aikaa keskittyä sen syyn selvittämiseen. Voisin tarkastella tätä tiukasti astrologisesta näkökulmasta ja ymmärtää transiitit, jotka ovat vuorovaikutuksessa syntymäkarttani planeettojen kanssa ja vastaavaa, mutta myös tämä vanha ja rakas työkalu on korkeammilla ja monimutkaisemmilla ylösnousemusprosessitasoilla. Nautin aina astrologisista näkemyksistä ja arvostan niitä, mutta tuotakin työkalua pitää ajatella uusilla tavoilla, koska kehitymme – ja nopeasti.

Minun täytyi mennä syvemmälle löytääkseni ylösnousemus-ruumiillistumisprosessiin vastauksia, joita epätoivoisesti kaipasin ymmärtääkseni paremmin, miksi minulla on ollut niin rankkaa siinä tänä vuonna. Myös se miten olen päässyt käsiksi korkeampaan informaatioon (valo) ja korkeampaan tietoisuuteen tässä elämässä, on muuttunut dramaattisesti vuoden 2012 jälkeen, koska kehityn myös noiden vanhojen ja hyvin tuttujen alemman taajuuden työkalujen yli – kaikki edelläkävijät kehittyvät. Siksi monet meistä ovat näyttäneet – toistan "näyttäneet" – kompuroivan tänä vuonna. Emme ole kuitenkaan kompuroineet, vaan siirtyneet yksilöinä suurempaan määrään uutta sisäisesti ja ulkoisesti. Toisaalta, lisääntyvä masennuksen ja eristymisen tunne ei ollut lainkaan, mitä olisin odottanut tapahtuvan itselleni 2016, ja minun täytyi ymmärtää, miksi minusta on tuntunut tältä suuren osan tätä vuotta.

Kerrataanpa pääkohdittain nämä kolmiportaiset energia-aallot nähdäksemme, mitä voimme ymmärtää ja tietää.

Ensimmäinen näistä portaista tai energia-aalloista alkoi noin 19.12.2015 ja se iski kuin korkean sydämen puoliperävaunurekka – upea, traumaattinen ja odottamaton.

Toinen näistä askelmista alkoi noin maaliskuussa 2016 ja sai monet edelläkävijät syvempiin tunteisiin suuremmasta yksinäisyydestä ja eristymisestä.

Kolmas vuoden 2016 energia-aaltoporras alkaa syyskuussa ja epäilemättä on vielä intensiivisempi ja voimakkaampi kolmen viimeisen kuukauden aikana, kun se valmistelee meitä vielä korkeampien energioiden tulemiselle vuoden 2017 kolmessa valoaallossa.

Katso rehellisesti, mitä kaikkea on tapahtunut sinulle, elämällesi ja tietoisuudellesi vain joulukuun 2015 jälkeen. Minun laillani oivallat, että olet muuttunut huomattavasti – ei silti, että olisimme kuitenkaan lähellekään valmiita tässä. Tarkastele silti, miten olet muuttunut tuossa lyhyessä ajassa ja miltä se on saanut olosi tuntumaan. Oletko minun laillani tuntenut olevasi vielä yksinäisempi ja eristyneempi maailmasta ja ihmisistä? Oletko tuntenut olevasi voimaantuneempi siitä huolimatta, että olet toisinaan tuntenut masennusta? Siitä huolimatta, että sinua ovat viime aikoina inhottaneet monet ihmiset ja olet tiennyt korkeammalla tietoisuudella monta syytä siihen? Tunnetko tulevasi aina vain itsenäisemmäksi jokaisella portaalla, jonka läpi kuljet 2016? Ymmärrätkö, että (ja tämän tajuaminen vei minulta jonkin aikaa) kasvavan eristymisen ja yksinolemisen tunteet ovat itse asiassa sitä, että sinusta/minusta/meistä tulee aina vain itsenäisempi itsessämme yksilönä?

Minulta on vienyt jonkin aikaa laskea yksi + yksi yhteen, koska elän edelleen kovasti tätä ruumiillistumisprosessin vaihetta enkä ole vielä valmis sen osalta. "Onko jo aika?" "Olemmeko jo perillä?" "Olemmeko jo Kotona?" Ei aivan vielä, mutta melkein.

Masennus oli ehdottomasti viimeinen asia, jota olisin koskaan uskonut tuntevani tässä kohtaa ylösnousemusprosessia, ja se hämmensi minua kovasti. En ole tehnyt työtä näin pitkään ja näin kovasti vain "masentuakseni"!!! Voi hyvä luoja, et oo tosissas! Vähän pinnistelemällä aloin ymmärtää, että se minkä olin tulkinnut masennuksesi ja yksinolemiseksi, oli itse asiassa ruumiillistumisen ensivaiheita. Se näytti ristiriidalta ensin, mutta mitä enemmän tarkastelin tilannetta, sitä paremmin aloin ymmärtää, että pelkkä perspektiivimuutos (kaikessa) sai minut tuntemaan väliaikaiseesti yksinäisyyttä ja masennusta toisinaan. Se oli uutta laajimmassa mielessä.

Syntymästä saakka tässä inkarnaatiossa olen tuntenut yksinäisyyttä, koska olen ollut yksin tällä fyysisellä planeetalla ja tässä ulottuvuudessa ja eristyneenä normaaleista Kodin korkeammista ulottuvuuksista paitsi ne, jotka toin mukanani syntyessä. Olin vapaaehtoinen edelläkävijä-vakooja vieraalla maalla ja hyvin salainen koko elämäni, joten yksinäisyyden ja eristymisen tunne ei ole uutta minulle tai kenellekään muulle vapaaehtoiselle, tähtisiemenelle, edelläkävijälle, tienraivaajalle jne. Ei myöskään ajoittainen masennuksen tunne, mutta 2016 tämä on tuntunut hyvin erilaiselta. Se tuntui hyvin henkilökohtaiselta, kyse oli pelkästään minusta, se oli vain minun enkä tajunnut sitä melkein puoleen vuoteen. Nyt tajuan, mikä merkitsee, että on valtavasti helpompaa, puhumattakaan siitä, että prosessi on vielä nopeampi kuin tähän mennessä.

Me jotka inkarnoiduimme vapaaehtoisesti auttamaan ylösnousemusprosessissa fyysisellä tasolla, tulimme tyypillisesti jonkinlaisen järkytyksen ja trauman kera sen vuoksi, miten negatiivinen, pimeä ja paha tämä koko planeetta oli. Sopeuduimme ja totuimme niin paljon, kuin pystyimme, selviytyäksemme fyysisessä 3D:ssä ihmisenä, ja kannoimme itsessämme enemmän valoa, kuin pimeystiimi olisi koskaan sallinut. Sopeuduimme parhaan kykymme mukaan ja teimme, mitä tulimme tänne tekemään. Nyt kaikki tämä on kuitenkin kääntänyt suuntaa (joulukuun 2012 määräpäivänä) ja olemme yrittäneet – paljon samaan tapaan kuin tämän inkarnaation varhaisvaiheessa – heittää pois noita vanhoja matalampia taajuuksia, negatiivisia ja pimeitä energioita, tapoja, piirteitä, tietoisuutta jne. joita keräsimme ollessamme täällä, koska "ylösnostamme" sekä itsemme fyysisessä kehossa että koko planeetan ja paljon muuta mukanamme. Luulisin, että pieni masennus ja yksinäisyyden tunne olisi odotettua jossain kohtaa tässä kaikessa.

Totisesti, kun olemme eläneet tämän elämän niiden "elävien kuolleiden" zombi-loisten joukossa, joita kutsutaan ihmismassaksi ja normaalitodellisuudeksi 3D-maapallolla, monet meistä ovat ruumiillistaneet korkeamman lähdeitsensä tähän fyysiseen kehoon ja inkarnoituneeseen itseen, mikä ei olisi voinut olla yhtään enemmän vastakkaista "eläville kuolleille" loisille ja parasiittielämälle ja –todellisuudelle! Tämä äärimmäinen vastakkaisuus tuntuu – tässä kohtaa ainakin – kuin olisimme yksin tässä ruumiillistumisprosessissa täällä fyysisyydessä. Sinä ja minä tiedämme, ettemme ole ja että Koti ja perhe ovat aina olleet valmiina tukemaan, ja kuitenkin meidän on TÄYTYNYT tehdä tämä yksin täällä alhaalla – mitä itua tässä kaikessa on muuten ollut?

Painotan tätä kohtaa, koska kun olemme lähteneet korkeampien tasojen itsenäisen yksilön luonnollisesta tilasta – yhdistyäksemme siihen uudestaan täältä alhaalta – fyysinen taso tuntuu lopulta tässä kohtaa parhaimmillaankin epätavalliselta ja pahimmillaan masentavalta.

Toisella tasolla meistä tuntuu kummalliselta yhdistyä lisääntyvässä määrin korkeampaan lähdeitseemme ja ruumiillistaa se. Tämä luonnollisesti saa tulemaan aina vain itsenäisemmäksi, eli ehdottomasti ei enää loismaisia tekoja ja ihmisiä, ei loismaista elämää ja todellisuutta jne. jne. Meillä on kaikki se sisällämme yksilöinä, ja tämä merkitsee nyt kasvaessamme, että meistä tuntuu yksinäisemmältä ja eristyneemmältä – kuten kenestä tahansa tuntisi elettyään elämänsä täysin loismaisessa maailmassa. Emme syö toisten kaukalosta millään tavalla, vaan olemme kehittyneet tasolle, jolla meistä tulee viimeinkin taas Koti, eli olemme Itse lähdeitsenäinen emmekä tarvitse mitään muuta. Vanhoille osillemme tämä megamuutos tuntuu siltä, että olemme aina vain yksinäisempi, vielä erilaisempi kuin olimme ennen ja sen vuoksi jollain tavalla eristyneempi. Tämä muuttuu ajan kuluessa ja meidän ruumiillistaessa vielä enemmän suurempaa itseämme, mutta tällä hetkellä kaikki on melko kummallista, upeaa ja joskus masentavaa, koska on vaikeaa sovittaa niin paljon jumalaista lähdettä niin pieneen pakettiin kuin tämä inkarnoitunut keho ja itse.

Miksi elämässäni on nyt niin monia "eläviä kuolleita"?

Toinen asia jota on ollut toistuvasti elämässäni (ja "uudessa" vanhassa talossani) koko vuoden 2016, ovat lukuisat täysin tietämättömät ja/tai vasta heräämään alkavat miehet – kaikki miehiä.

Jotkut teistä ehkä muistavat artikkelini tammikuulta 2016 (jos muisti toimii), jossa puhuin, mitä olin kokenut ensimmäisen portaan energia-aallon myötä 19.12.2015. Olin yhtäkkiä rakastunut ja itse tullut rakkaudeksi lyhyiksi jaksoiksi, jottei se tuhoaisi minua, kehoani, psyykeäni tai keskushermostoani jne. Minulle oli melko kummallista ja epätavallista yhtäkkiä tapailla (taas) miehiä, joiden kanssa halusin viettää aikaa ja muuta. Auu, mitä, ei, ei, ei – suljin tuon seksioven 39-vuotiaana, kun kutsuttiin taas kosmiseen ylösnousemusluostariin. Se oli aivan liian helppo portaali pimeystiimille päästä käsiksi minuun, joten suljin sen silloin tuosta syystä.

Kun siis ensimmäinen näistä aalloista alkoi viime joulukuussa, kukaan ei ollut yllättyneempi kuin minä tuijottaessani tiettyjä itseäni nuorempia miehiä. Taas kerran, pelkästään se, että tulkitsemme ensin jonkin asian sellaiseksi ja sellaiseksi, ei merkitse, että näin oikeasti on. Älä tee mitään äkkinäistä tai typerää, vaan jatka eteenpäin, kiinnitä huomiota ja tajua parhaasi mukaan tilanne korkeammalta tietoisuustasolta.

Minäpä hahmottelen tämän näin, koska luulen, että se on helpompaa meille kaikille.

Tämän jakson ensimmäinen korkeasydänaalto alkoi 19.12.2015, ja minulla se liittyi miehiin rakastumiseen, kun samanaikaisesti olin itse lyhyitä aikoja rakkaus.

Maalis- ja huhtikuun 2016 toisessa sydänaaltoportaassa (tämä on ollut kuitenkin melkein jatkuvaa minulla eikä ainoastaan nämä kaksi kuukautta) on minulla ollut kyse toistuvasti kahdenkeskisestä kanssakäymisestä eri miesten kanssa, jotka ovat täysin tietämättömiä, patriarkaalisia "käveleviä kuolleita" zombi-loisia tai hitaasti herääviä miehiä, joilla on edelleen raskas kuorikerros vanhaa ja negatiivista alempaa patriarkaalista energiaa. Et uskoisi osaa siitä negatiivisuudesta, jota olen kokenut tänä vuonna näiltä alemman tietoisuuden, naisia kunnioittamattomilta, patriarkaalisilta loismiehiltä. Pari muuta miestä ovat olleet rehellisiä ja tasavertaisia kanssani, mikä on ollut enemmän kuin upeaa. Mutta enimmäkseen on ollut turhauttavaa, sydäntä särkevää ja suorastaan vaarallista toisinaan, ehdottoman uskomatonta toisinaan ja kaikki yhtä suurta vanhaa alemman maailman patriarkaalista sekasotkua.

Syyskuun kolmas aaltoporras ja loppuvuosi antavat minulle ja kaikille muille aikaa ja polttopisteen löytää ratkaisuja, integroitumista, päättäväisyyttä jne. kahden hyvin kaksinaisen aallon tuolla puolen. Kolmannessa aallossa minä, sinä ja me kaikki voimme työstää ja saavuttaa kolminaisuuden, neutraliuden, ykseyden tiettyjen asioiden kanssa – mitä ne ovat olleetkin meille kullekin 2016 – ennen kuin vuosi loppuu ja kehitymme vuoden 2017 paljon korkeamman energian aaltoihin. Näin tämä kaksinaisuushomma on näyttänyt toimivan vuoden 2012 jälkeen: vuosittain ensimmäinen ja toinen aalto tai porras ovat tyypillisesti melko äärimmäisiä vastakohtia kolmannelle aallolle, jonka aikana pystymme näkemään, tietämään, integroimaan, ratkaisemaan tai neutralisoimaan hurjat äärimmäisyydet ykseydeksi itsessämme.

Mutta tällä erää käsittelen edelleen toisessa aallossa matalan tietoisuuden miehiä (kaikki käyvät kuumana Trumpista ja ovat innokkaita kertomaan siitä kaiken minulle) ja parhaani kykyni mukaan erotan, milloin avaan suuni ja milloin en. Pimeystiimin ja/tai negatiivisten energioiden on aivan liian helppoa työskennellä näiden ihmisten (portaali-ihmisiä) kautta yrittäen päästä sinuun/minuun/meihin käsiksi, joten ole tietoinen ja viisas ja korkeassa sydämessäsi.

Yhtenä päivänä minulla oli täällä talossa sähkömies hommissa ja ensin hän yritti pullistella pelotellakseen minua, ja kun se ja monet muut taktiikat eivät toimineet, pimeystiimi astui sisään, otti hallinnan ja yritti. Sekään ei toiminut, mutta hyvä jumala, millaista se oli kokea vain 30 sentin päästä! Tätä on aina mielenkiintoista nähdä ja kokea omakohtaisesti, mutta riittää jo, joten saa selvitettyä tämä aihe, Denise, ennen kuin aitakaveri ja muut yleismiehet tulevat takaisin muutaman päivän päästä. Tuskin maltan odottaa pääsemistä syyskuuhun 2016, että saan nämä kaksi vanhaa patriarkaalista ääripäätä työstettyä ja siirryttyä eteenpäin.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.6.2016 SUUREN PORTAAN AIKA JÄLLEEN

ViestiKirjoittaja hammer » 21.06.2016 19:09

SUUREN PORTAAN AIKA JÄLLEEN

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
1.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"… Teidät potkaistaan ulos luolasta, rakkaat. Samaan aikaan kun koko ylösnousemuskokemus on tietoinen valinta, ne jotka tavoittelevat ylösnousemusta (ensimmäinen ja toinen aalto), saavat valtavaa tukea jokaiseen positiiviseen riskiin, luomukseen tai voimaantumistekoon, johon uskaltautuvat. Herääminen tapahtuu kollektiiville välillisesti kvanttifysiikan lakien mukaan – ne jotka edistyvät ylösnousemuksessaan, vetävät muuta ihmiskuntaa ylöspäin kvantti-ilmiön myötä …"

Lainaus yllä on Sandra Walterin viimeisimmästä artikkelista otsikolla "The New Self: Unity, Truth and the Ascension Timelines" 31.5.2016 (http://www.sandrawalter.com/the-new-sel ... timelines/). Jos et vielä ole lukenut sitä, ehdotan lukemaan. Kiitos siitä, Sandra Walter.

Olen puhunut vuoden 2017 1-energioista ja vuoden 2016 9-energioista monta kuukautta siinä toivossa, että tärkeä asia menee perille, ja se on, että suuria muutoksia on kohta lopultakin ilmentymässä fyysisessä ulottuvuudessa, ihmisissä maan päällä. Tulevat 1-energiat eivät ole vanhalta alemmalta asteikolta tai vanhasta kierrosta, vaan täysin uudesta korkeammasta, ja sitä useimmat eivät vielä täysin tajua.

Monet edelläkävijät tai ensimmäiset ruumiillistujat voivat tuntea kehossaan, tietoisuudessaan, elämässään ja korkeassa sydämessään, että jotain todella todellisuutta muuttavaa leijuu valmiina, muutaman sentin päässä ja innostuneena tulemaan korvaamaan kaikkea vanhaa ja matalampaa. Kuten olen sanonut aiemmin – ja kuten Sandra Walter sanoo artikkeleissaan – mitä enemmän sinä/minä/me jokainen työskentelemme itsessämme kehittyäksemme, ylösnoustaksemme ja kasvattaaksemme siivet Kotiin lentämiseksi, mikä on oikeasti Kodin ankkuroimista tähän ja nyt kehomme ja itsemme avulla, sitä nopeammin koko ylösnousemusprosessi ilmentyy fyysiseen ulottuvuuteen ihmislajina. Ei painetta, koska tämä on jo sovittu juttu. Silti jokaisen edelläkävijän/ensiruumiillistujan täytyy tietoisesti tietää tämä tosiasia nyt, jos ei vielä tiedä.

Joka kerta kun suutun johonkin tai jollekin, olen välittömästi pettynyt itseeni. Joka kerta kun teen, sanon, ajattelen tai tunnen jotain, joka on vanhasta matalammasta tietoisuudesta, inhotan itseäni! Minua nolottaa, inhoan itseäni, olen pettynyt itseeni, ja tämä saa minut haluamaan vain lisää kehittymistä.

Tämä ylösnousemusprosessi on edelläkävijöille, tiennäyttäjille, polunviitoittajille jne. kuin itsensä maalaamista nurkkaan – ainoa tie on ylöspäin. Olemme hyvin paljon siellä nyt, tuossa nurkassa, ja katsomme ylöspäin, koska se – korkeamman ruumiillistaminen – on ainoa tiemme ulos tästä.

Valo voimistaa kaikkea ja tähän sisältyy pimeys, on se sitten sinun/minun sisällä tai ulkopuolella. Se inhottamisen tunne, jota minulla on suuttuessani tai turhautuessani jne. (kun en ole neutraalissa tilassa), on minussa tätä matalampaa "tavaraa", jota valo vahvistaa ja jonka se saa tuntumaan valtavalta ja rumalta, ja olen valmis tekemään mitä tahansa, jottei minun tarvitse enää olla pois neutraalista tilasta! Entä sinä? Mitä sellaista olet valmis "uskaltamaan" päästää irti itsessäsi nyt 2016, joka ei enää sovi, koska olet kehittynyt jo hyvin pitkälle? Kaiken sen jälkeen, mitä olen käynyt läpi tähän mennessä, nämä pienet jäljellä olevat nokareet eivät ole mitään irtipäästettäväksi kerta kaikkiaan. Meissä jokaisessa on oikeasti jäljellä pikkuruisia asioita, mutta koko maailma, globaali todellisuus ja kauas sen yli hyppää ylöspäin uuteen, kun teemme nyt itsessämme sen, mitä tarvitaan. 2017 on vain vartin päässä, ystäväni. Minä tekisin mieluummin sisäisen työn nyt, ennen kuin se on vielä paljon vahvistetumpaa kuin tänä päivänä! Entä sinä?

Edelläkävijöille tässä ajankohtaisessa ruumiillistumisjaksossamme on kyse "meidän omasta henkisestä paljastumisestamme", kuten Sandra Walter sitä osuvasti kutsuu. Massoille "paljastumisessa" (suom. huom. sanaa käytetään Amerikassa yleisesti merkitsemään maan ulkopuolisen elämän julkista paljastamista) on kyse vain maan ulkopuolisista olennoista, ufoista ja siitä, mitä hallitukset ovat salanneet massoilta plaa, plaa, plaa. Se kaikki on melko tylsää minulle, koska olen itse tähtisiemen. Ihmismassat eivät myöskään käsitä, että joitain maan ulkopuolisia olentoja tähtisiemenmuodossa on luultavasti heidän seinänaapureinaan, työtovereinaan, ystävinään ja tuttuinaan. Muista tuo upea rivi vanhasta laulusta, jonka nimeä en muista: "… toisen ihmisen katto on toisen ihmisen lattia …" Porrastasoja edelläkävijöille, erilaisia porrastasoja massoille, mutta me kaikki menemme ylöspäin.

Joka kerta kun minulla on joitain satunnaisia ihan "perseajatuksia" (sori vaan, mutta monet niistä ovat täysin typeriä ja järjettömiä), kysyn itseltäni: "Denise, miten tärkeää tämä oikeasti on asioiden suuremmassa suunnitelmassa?"Ja joka kerta vastaus itselleni on: "Se ei ole." Se on paha tapa vanhasta matalammasta tietoisuudesta ja ajasta, joka tapahtuessaan inhottaa minua aina vain enemmän. Itseni nurkkaan maalanneena. Juuri niin, ylöspäin, ei vaakatason ympyrää ja entistä mielen ja/tai tunnepuolen hännänjahtaamista, vaikka se olisi kuinka tavanomaista – vaan ylöspäin ja ulos iäksi. Nyt keskeytän itseni perseajatuksen keskellä, koska muistan, miten hyödyttömän zombimaista se on, ja ohjaam tarkoituksella tietoisuuteni johonkin, johon haluan keskittyä, eli korkeaan sydämeeni. Kun on taas siellä, kaikessa on jälleen tolkkua uudella helpommalla ja välittömällä tavalla.

Lopetan tämän muistuttamalla meille kaikille, että on kesäkuu 2016, vuoden keskikohta, ja noin yhdeksän minuuttia syyskuun päiväntasaukseen ja vuoden kolmeen viimeiseen kuukauteen … joista tulee eeppisiä kaikille riippumatta siitä, millä evoluution ylösnousemusprosessin portaalla kukin on. Tee se nyt tai tee se myöhemmin, mutta tiedä, että teet sen, koska tässä kohtaa ei ole muuta tehtävää kuin se. Onnittelut, että olet päässyt tähän kohtaan prosessissa, mutta ota nyt lisäaskel ja vaikuta oikeasti itseesi ja kaikkeen.

Kiitos teille kaikille jatkuvasta mahtavasta työstänne.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

22.6.2016 FEENIXMÄINEN KESÄKUUN PÄIVÄNSEISAUS

ViestiKirjoittaja hammer » 23.06.2016 21:41

FEENIXMÄINEN KESÄKUUN PÄIVÄNSEISAUS

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
22.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Lyhyt viesti mainitakseni, miten erilaiselta ja moniulotteiselta kesäkuun 2016 päivänseisaus ja saman päivän täysikuu ovat tuntuneet.

Rakas edelläkävijäystävä netistä jakoi hiljattain näyn, jonka hän oli saanut yhtenä päivänä valtavasta, voimakkaasta ja kauniista Feenix-linnusta, joka lensi ympyrää pään yläpuolella. Hänen näkynsä tuntui minusta täsmälleen samanlaiselta, mitä monet edelläkävijöiden edelläkävijät ja jotkut edelläkävijät ovat käyneet henkilökohtaisesti läpi tässä kesäkuun päivänseisauksessa. Minulle se on tuntunut hyvin paljon tältä:

1. yksi elävänä kuoleminen pois vanhasta itsestämme ja todellisuudestamme
2. yksi vaelluskokemus astraalimaisen roskan ja tahman läpi
3. välittömästi päivänseisauksen jälkeen uudestisynnyimme omasta tuhkastamme kuin suuri ja kaunis feenix-lintu.

Tämä on tuntunut kamalalta, upealta ja uskomattoman turhauttavalta toisinaan: kuolemanhiljaista ja eristynyttä toisinaan ja autuasta ja itseään toteuttavaa – itsenäistä – toisinaan. On kovasti myös tuntunut siltä, että olen käynyt läpi yhden elävänä kuolemisen ja tehnyt siirtymän johonkin uuteen ja feenixmäiseen. Uskon, että monilla meistä on ollut tämä kesäkuun päivänseisauksen/täysikuun kokemus viime päivinä ja viikkoina.

Monet meistä ovat kääntyneet isosta ja erilaisesta kulmasta viime päivinä, ja monin tavoin sitä tapahtuu edelleen tälläkin hetkellä. Kuten tavallista, meiltä vie vähän aikaa sopeutua ja tottua tähän ja ymmärtää tietoisesti paremmin kaikki, mitä olemme juuri käyneet läpi sisäisesti ja miten se auttaa automaattisesti kehittämään kaikkea ulkoisesti.

Erittäin hyvin tehty, kaikki. Kiitos ja jatkakaa taas lentämistä.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

29.6.2016 KEHITTYMINEN VANHAN ALEMMAN TAAJUUSASTEIKON JA SEN

ViestiKirjoittaja hammer » 30.06.2016 20:46

KEHITTYMINEN VANHAN ALEMMAN TAAJUUSASTEIKON JA SEN ENERGIAJÄRJESTELMIEN YLI

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
29.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Artikkelissani 17.6.16 Falcon kysyi, miksi jotkut hänen tuntemansa ihmiset eivät enää pysty visualisoimaan toista chakraansa – ja heillä oli myös kipuja tuolla alueella. Valitettavasti en juurikaan selittänyt tuota kysymystä, koska keskityin muuhun aiheeseen liittyvään informaatioon. Minäpä kuitenkin lisään tässä, että useammilla ja useammilla ihmisillä on nyt tai pian samanlaisia kokemuksia, etteivät he pysty entiseen tapaan selvänäköisesti näkemään, tuntemaan tai aistimaan ainoastaan toista chakraa, vaan kaikkia kolmea alinta chakraa.

Olen sanonut vuosia, että kun jatkamme kehittymistä tai ylösnousemista pois vanhan alemman taajuuden energioista, tietoisuudesta, maailmasta ja todellisuudesta, johon synnyimme, nuo vanhat alemmat asiat, uskomukset, tavat, rakkaudet, vihat, kyvyt, itsetunto jne. häviävät hitaasti. Itse asiassa me häviämme tuosta vanhasta alemman taajuuden maailmasta, koska värähtelemme nyt paljon korkeammalla ja nopeammin. Näin ollen tapahtuu maailmojen ja aikajanojen eroaminen.

Vuosia sitten kirjoitin TRANSITIONS-sivuille artikkelin kolmen alimman chakramme muuttumisesta ja fokuksen menettämisestä, koska ihminen kehittyy ylöspäin ja korkeasta sydämestä tulee uusi polttopiste ja toimintaperusta. Ei juurichakran selviytymistaistelua, ei sakraalichakran seksuaali- ja lisääntymiskysymyksiä eikä egoa solar plexuksen vanhana ensisijaisena itsenä, vaan jotain täysin uutta ja erilaista ja valtavasti korkeampi olemis-, tietoisuus- ja todellisuustaajuus ja –taso. Lue se (https://deniselefay.wordpress.com/2012/ ... ing-shenu/) ja tunne sen kuvia, koska niissä on varmasti enemmän tolkkua useammille ihmisille nyt, kun kirjoittaessani sen.

Hiljattain Lisa Renee kirjoitti blogissaan tästä, että kolme alinta chakraa muuttuu dramaattisesti evoluutiomme/ylösnousemuksemme vuoksi, otsikolla "Dissolving Chakra Membrane" (http://www.energeticsynthesis.com/index ... a-membrane) = "chakrakalvon hajoaminen". Hän antaa upeita selityksiä siitä, miten Pimeystiimi – kuten minä sitä kutsun, ja hän monilla muilla nimillä – tunkeutui tahallaan vanhoihin alempiin chakroihin ja vääristi niitä kovasti. Käy katsomassa, koska se selittää paljon sitä, mitä monet meistä ovat tehneet koko vuoden monilla tasoilla – fyysinen, energeettinen, tunne, psyykkinen jne. Kiitos Lisa Reneelle.

" … Tällä hetkellä tiettyjen kenttien romahtaessa, tapahtuu paljon näyteikkunamurto-, väkivalta- ja mafiatyyppistä käyttäytymistä näissä pimeissä hierarkioissa. Ne tarttuvat epätoivoisesti kollektiiviseen kärsimyskehoon ja yrittävät aiheuttaa kaaosta massoissa saadakseen ihmiset tunnedraama-ansaan, kun monet meitä ovat siirtymässä pois näistä alemmista kentistä …

"… Sen elin- ja rauhasjärjestelmän joka on osallistunut energian kierrättämiseen ja jota chakra on syöttänyt, toiminta muuttuu nyt toisinpäin. Ennen chakra kontrolloi tuota toimintaa ja nyt elin alkaa kontrolloida energian kulkemista tuossa järjestelmässä …"

Hyvin usein elän niin intensiivisesti jotain ylösnousemusprosessin osaa, ettei minulla ole aikaa, energiaa tai joskus tarvittavaa etäisyyttä ja korkeutta hahmottaa täysin kaikkea sitä, mitä käyn läpi ja miksi. Näin on tapahtunut minulle hyvin voimakkaasti joulukuusta 2015 tähän päivään saakka. En tarkoita, että se loppuu huomenna, vaan että niin paljon on tapahtunut, etten ole aina saanut koko kuvaa raportoitavaksi, koska minä/sinä/me elämme sitä edelleen erittäin kovasti.

Tänä vuonna minun on tarvinnut jatkaa noita asioita korostetusti elämässäni ja tietoisuudessani – mitä ne ovatkin – koska jokin niissä tarvitsee lisää huomiotani ja syvempää ymmärrystäni. Tätä on vähän vaikea selittää, koska se menetelmä joilla nämä muutokset tapahtuvat, on hyvin erilainen, mitä se on ollut kaikki nämä ylösnousemusvuodet. Miksi? Koska olemme muuttuneet hyvin paljon.

Yksi asia joka on ollut minulle vaikea tänä vuonna, on, että henkilökohtaiset ongelmani punoutuvat nyt läheisesti yhteen maailman ongelmien kanssa jossain kummallisessa mikro/makrohommassa, josta on tullut paljon monimutkaisempi ajan kuluessa. Toisin ilmaistuna, on tullut vaikeammaksi erottaa omia juttujani ihmismassan ja Maan jutuista jne. Kaikki on samaa kamaa tässä kohtaa ja yksi vain heijastaa kaikkea muuta. Se mitä maailmassa tapahtuu, ilmestyy henkilökohtaiseen elämääni kuin jokin kummallinen ja kamala "miniminä"-tyyppinen mikro/makrohomma. Outoa, ja toivon sinun ymmärtävän, mitä yritän ilmaista.

Toinen koko vuoden rakentunut asia on ollut tietyt kehomuutokset, jotka ovat erilaisia kuin aiemmat ylösnousemukseen liittyvät oireet/sivuvaikutukset. Taas kerran, osa näistä oireista on erilaisia, koska me olemme erilaisia kuin vuosi, viisi vuotta, kymmenen vuotta sitten.

Pari kuukautta sitten palleani alue turposi taas (Buddha-vatsa) pienennyttyään vähän, ja sen takaisinsaaminen oli todella vaikeaa. Lisäksi jalkateriäni polttaa taas ja minulla on kemikaaliherkkyyksiä taas. Ja sitten muutama päivä sitten pää, kallo ja silmät räjähtivät taas sellaisesta harvinaisesta päänsärystä ja paineesta, joka muuttaa pysyvästi päätä, silmiä, näköhermoja ja fyysistä ja korkeampaa näkökykyä.

Tämä kipu on ollut niin kovaa neljä päivää, etten ole pystynyt tekemään paljon muuta kuin torkkumaan joka päivä ja selviytymään siitä pään, silmien ja näköhermojen kivusta, joka ampuu kallon yli, alas niskaan. Minulla on ollut tällaisia pää- ja silmäkipuja aiemminkin, ja ne ovat niin kovia, että teen vain välttämättömyydet joka päivä käydessäni niitä läpi. Tätä ankaraa fyysistä kipua on sen jälkeen, kun ole käynyt läpi viikkojen tai kuukausien melko armottomia tunne- ja energia-asioita, jotka oli käsiteltävä syvemmällä tasolla ja eri tavalla, kuin olen koskaan ennen käsitellyt niitä. Ja olen käsitellyt joitain niistä jo yli 25 vuotta! Tällä hetkellä on kyse rajasta niissä asioissa, joita meillä kullakin on edelleen sisällämme. Tämä vanha kama (suhteet, vanhat tavat jne.) on täytynyt käsitellä ja siitä on tarvinnut irtautua jatkaaksemme siirtymistä eteenpäin henkilökohtaisessa ylösnousemusprosessissamme. Olen tehnyt tätä henkilökohtaisesti koko vuoden samaan tapaan, mitä Iso-Britannia kävi hiljattain läpi: olen irrottautunut siitä, miten asiat ovat olleet, koska se on ehdottoman tarpeellista nyt. Tiedän, että olen epämääräinen tässä, mutta vain siksi, että se on hyvin henkilökohtaista. Olen varma, että voit samaistua omalla tavallasi.

Tämä artikkeli saattaa kuulostaa täysin hajanaiselta ja se rönsyilee eri aiheissa, mutta luota minuun, että se puhuu yhdestä asiasta: alempien chakrojemme kehittymisestä joksikin täysin uudeksi, ja tietysti kaikki mikä on liittynyt noihin aiheisiin, on ollut esillä ja naamallamme, ja myös sydämessä ja sisuksissa … henkilökohtaisesti ja kollektiivisesti. Jatka vain rullaamista kaiken tämän läpi, koska vaikka se on rankkaa ja tuskallista toisinaan, niin sinä teet, me teemme valtavia evoluutiohyppäyksiä nyt. Soivat korvat, särkevä keho ja toisinaan menneisyydestä hyvin raskas sydän kertovat sen. Vanha alempi ei voi olla rinnakkain uuden ja korkeamman kanssa ja näin teemme työtä muuttaaksemme sen, mikä täytyy muuttaa sisällämme.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.7.2016 KESÄKUUN VAIKEUDET ANTAVAT ALEMMAN RUUMIILLISTAA L

ViestiKirjoittaja hammer » 15.07.2016 22:30

KESÄKUUN VAIKEUDET ANTAVAT ALEMMAN RUUMIILLISTAA LAAJEMMIN KORKEAMPAA

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
12.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen maininnut useammin kuin kerran, miten vaikea vuosi 2016 on ollut ja miten minulla on ollut masennusaaltoja tänä vuonna. Kesäkuu 2016 oli yksi noista ekstratuskallisista ja intensiivisistä kuukausista, joissa minulle on esitelty enemmän henkisiä ylösnousemustilaisuuksia testeinä/vihkimyksinä, jotka eivät tietysti ole olleet minulle hauskoja tai helppoja tuolla hetkellä, mutta loppujen lopuksi ovat kaiken sen arvoisia, mitä minulta vaati saada itseni niiden läpi, jotta olisin pysyvästi vapaa menneisyyden vanhoista alemmista tilanteista, energioista, koodeista, uskomukista ja tietoisuudesta. Tällaisia ovat tämän ylösnousemusprosessin loputtomalta näyttävät portaat.

Vaihtelevat masennusjaksot joita minulla on ollut tänä vuonna, ovat hämmentäneet minua, mutta äskettäin tapahtui jotain, joka sai minut näkemään hyvin selvästi ja yksinkertaisesti niiden syyn. Tuosta hetkestä eteenpäin oli helppoa, ei mikään ongelma, kun vain hetkiä aiemmin oli ollut järkyttävän kuluttavaa ja vangitsevaa. Miten monta kertaa täytyy käydä tämä prosessi läpi, jotta vihkimysaskeleet poltetaan tietoiseen tajuntaan? Niin monta kertaa, kuin tarvitsee – ei enempää, ei vähempää. Mahtava uutinen on, että näiden prosessien läpi kulkeminen on nyt hyvin nopeaa verrattuna vuosikymmenten takaiseen ja niiden traumaperäinen stressi on olematon. Sitä vain pääsee takaisin korkeaan sydämeensä viimeisimmän testin tai korkeammalle olemistasolle vihkimisen jälkeen, ja kaikki on taas upeasti. Edistystä.

Taas kerran, eivät kaikki jotka lukevat tätä nyt, ole täsmälleen samassa paikassa ylösnousemusprosessissa, tietoisuustasolla, henkilökohtaisessa kehityksessä, kyvyissä jne., eli kaikki eivät samaistu osaan tästä informaatiosta. Käytä se, mihin voit samaistua nyt, ja jätä hautumaan loput myöhempää aikaa varten.

Jotkut ylösnousemuskirjoittajat ovat puhuneet valtavasta stressistä ja rasituksesta edelläkävijöiden, tähtisiementen ja tienraivaajien fyysiselle keholle ja keskushermostolle, jota aiheuttaa aikahyppely, tarkoituksellinen siirtyminen eteenpäin ajassa, sitten taaksepäin ja paluu takaisin tälle ylösnousemusaikajanalle. Tämä on osa oman moniulotteisuuden tiedostamista ja noiden kykyjen käyttämistä edelläkävijänä itsen, Itsen, ihmiskunnan ja kaiken hyväksi kaikkialla.

Olen tehnyt tätä monta kertaa ja vietettyäni vähän aikaa tulevaisuudessa ja/tai vähän aikaa menneisyydessä, niin tullessani taas tälle aikajanalle, kehoni ja hermoni ovat usein lopen uupuneita ja tarvitsen vähän lepoaikaa ajattoman korkean sydämen nyt-hetkessä, toipuakseni ja ankkuroituakseni taas tuohon tilaan. Oivalsin kuitenkin vasta äskettäin, että nyt 2016 – ja tämä on tärkeä ero aiempiin vuosiin tehdessäni samantyyppistä ylösnousemustyötä – minusta on tullut masentunut joksikin aikaa liikkuessani tällä tavalla ajassa.

Energiakontrasti liikkumisesta ajassa vähän eteenpäin ja vähän taaksepäin on nyt niin voimistunut minulle, keholleni ja nykytietoisuudelleni, että masennun vähäksi aikaa palattuani tälle ylösnousemusaikajanalle. Oletan, että tämä on normaalia tämäntyyppiselle energeettiselle ylösnousemustyölle tässä kohtaa niillä, jotka elävät fyysisessä kehossaan korkeamman ruumiillistamista alempaan. Onneksi se ei ole aina yhtä voimakasta, kun tämäkin menee ohi, ja mitä pikemmin sen parempi! Mutta ennen kuin pääsen siihen täysin itse, tunnen, että minuun vaikuttavat äärimmäiset energiaerot aikajanojen, ulottuvuuksien ja noiden aikajanojen itsejen välillä, joilla on eri kehitystasonsa, tietoisuutensa ja yhteensopivat energiansa.

Esimerkiksi yhtenä päivänä astuin takaovestani autokatokseen ja sillä hetkellä kun fyysinen kehoni astui kynnyksen yli ulos, kehoni rekisteröi välittömästi tuon hienoisen energiapudotuksen masennuksena. Tämä ei ollut mentaalista eikä tunteellista, vaan tapa jolla kehoni nyt reagoi valoenergiapudotuksiin tai alempiin valoenergiatasoihin. Se hämmästyttää minua vain, koska aiemmin tämä rekisteröityi tai vaikutti minuun fyysisenä kipuna kehossani, kun taas viime aikoina kehoni on tuntenut sen tunnepuolen masennuksena. Tunnetko tuon vanhan sanonnan, miten "ei voi palata taaksepäin"? No voi, myös ajassa tehdäkseen ylösnousemustyötä, mutta on energeettisiä vaikutuksia (pieniä ja suuria), joista on tullut paljon selvempiä, kun tekee tätä työtä nyt.

Kuten sanoin, liukuminen ylös- ja alaspäin, eteen- ja taaksepäin lineaarisessa ajassa ei aina saa minua/sinua tuntemaan kipua tai masennusta, äärimmäistä uupumusta, hermojen kiristymistä jne. Kuitenkin kun itse aikamatkailen nyt energiatyön tekemiseksi (puhdistaminen, muuntaminen) asioille henkilökohtaisessa elämässäni, mitä tarvitsen jatkaakseni ylösnousemusaikajanalla, muutokset energeettisessä valopaineessa jne. saavat kehoni ja joskus minut tuntemaan masennusta, kun vietän jonkin aikamäärän alemman taajuuden aikajanoilla, mietin vanhoja alempia versioitani tämän elämän menneisyydessä tai vietän jonkin aikaa maailmassa käydäkseni kaupassa ja vastaavaa. Ilmiselvästi en vielä täysin hallitse olemista täysivaltainen ja korkean sydämeni taajuus- ja olemistasolla, kun käyn kaupassa, ajan autolla ruuhkassa ja olen tekemisissä niiden sosiopaattimiesten kanssa, joita olen palkannut talooni jne. Kuten aina, jatkan sen työstämistä.

Olen aivan yksin taas

"A Lightworker's Mission" –kirjassa kerroin siitä, miten kolme tähtiolentosukulaistani, opastani ja auttajaani tästä elämästä ja aikajanasta ja yksi muinaisesta entisestä elämästä ja aikajanasta Egyptissä 12600 e.Kr (yksi 8D-Orionilta, yksi 6D-Siriukselta, yksi 5D-Plejadeilta) alkoi vetäytyä luotani pari vuotta ennen biologisen ylösnousemusprosessini alkamista 1999. Se oli hidasta ja hienovaraista ensin, enkä sanonut niille mitään siitä yli vuoteen. Sitten kun oli täysin selvää, että kolme niistä oli jättämässä minut, kysyin syytä ja ne kertoivat, että heidän aikansa kanssani sellaisena, kuin olin ollut tuohon saakka, oli loppumassa. Ne olivat täyttäneet sielusopimuksensa kanssani ja toisinpäin. Ne kertoivat minulle, etteivät ne mistään syystä puuttuisi siihen tai auttaisi minua siinä, minkä olin kohta alkamassa ja mikä osoittautui fyysisen, biologisen ylösnousemusprosessini aluksi.

Sanoimme hyvästi toisillemme, annoimme rakkauttamme, kiitollisuuttamme ja kiitimme tosiamme, ja sitten ne lähtivät matkoihinsa ja minä omiini. Tämä on normaalia ja yleistä ja se tapahtuu monta kertaa elämämme aikana. Miksi? Koska oppaamme ja me itse teimme työtä, jota tarvittiin tuona aikana, jotta voimme kaikki siirtyä eteenpäin ja jatkaa kasvamista ja luomista.

Rakkaat vanhat oppaat ovat jättäneet minut, kun olin 29, kun olin 39, kun olin 46, 47, 57 jne. Tämä oppaiden vaihtuminen tapahtui taas äskettäin tänä vuonna, mitä olin odottanut, koska jatkan kasvamista, kehittymistä ja muuttumista. Älä sure vanhojen, rakkaiden, ei-fyysisten oppaidesi, ylösnousemusapureidesi, ET-kaveriesi tai tiettyjen enkeliryhmiesi menettämistä. Kiitä niitä siitä työstä, mitä ne tekivät kanssasi, jotta voisit paremmin tehdä omaa työtäsi.

Aiemmin tänä vuonna tunsin taas, että viimeisin korkeampi tiimini väheni, vetäytyi ja lopulta sitä ei enää ollut. Noina aikoina olen usein artikkeleissa sanonut, miten "yksinäiseksi tunnen itseni" tai "että "tunnen itseni yksinäisemmäksi kuin koskaan ennen" jne. Ja se on totta noina hetkinä eikä ole mitään vikaa olla yksin tietyn aikaa – sitä kutsutaan henkiseksi kasvamiseksi ja joidenkin uusien asioiden, kykyjen, uuden tietoisuuden jne. hallitsemiseksi sekä sen testaamiseksi, miten hyvin osaat ylläpitää (tai olla ylläpitämättä) noita uusia energioita itsessäsi ja nykyelämässäsi ja –todellisuudessasi.

Ennen kaipasin todella koreampaa tiimiäni, kun se lähti tällä tavalla, mutta nyt tiedän, että on taas testi/vihkimysaika, joten järjestäydy, koska tässä se tulee! Omalla kohdallani tämä viimeisin testi/vihkimys oli koko kesäkuun ja muutaman päivän heinäkuuta 2016. Se oli rankkaa ja rumaa toisinaan sekä vaarallista toisinaan, mutta loppujen lopuksi se oli – kuten aina – vapauttavaa ja voimaannuttavaa, koska tein (lisää) vaadittua sisäistä työtä. "Putosin" joistain näistä testeistä/vihkimyksistä vanhaan alempaan tunnesontaan ja –törkyyn, mutta mikään ei saa asiaa perille yhtä hyvin, kuin putoaminen takaisin vanhaan lampeen ja vellominen siinä niin kauan, kuin on tarpeellista tajutakseen ja saadakseen itsensä siitä ylös kerta kaikkiaan. Ainakin sitä toivoo, että se on kerta kaikkiaan!

Tässä informaatiossa on todella tärkeää se, ettei oikea tai väärä, hyvä tai huono, onnistuminen tai epäonnistuminen ole pointti – ei ole koskaan ollutkaan ja se on sitä paitsi kaksinaisuustietoisuutta. Pointti on, teitkö tarvittavan tuolla hetkellä ja/tai muualla ajassa – menneisyydessä tai tulevaisuudessa – jotta olisit vapaa tuosta vanhasta kamasta, vanhoista energioista ja tunteista jne. nyt-hetkessä, joka on korkea sydän ja myös ylösnousemusaikana. Sillä ei ole merkitystä, mitä tai kuka tai miten pitkään tai miten törkyinen tai vaikea tai tuskallinen tuo testi/vihkimys oli tai ei ollut. Ainoastaan sillä on merkitystä, uskallatko tehdä sen sisäisen työn, joka vapauttaa sinut välittömästi. Se on siinä – millään muulla ei ole merkitystä.

Kuka jätti valon päälle?

Yksilö siis elää testin/vihkimyksen ja muuttuu ja kehittyy lisää sen vuoksi, ja usein hän tekee tämän viimeisimmän korkeamman tiiminsä siirryttyä auttamaan jotakuta muuta, mikä on osa ajankohtaista testiä/vihkimystä, koska hän tuntee itsensä hyvin yksinäiseksi ekstravaikeana aikana.

Tyypillisesti yksilö putoaa menneisyyden vanhoille alemmille tasoille joko fyysisesti hyvin suoraan ja/tai tunteellisesti aikahypyssä takaisin menneisyyteen tekemään lisää sisäistä työtä jossain, jonka hän ohitti tai jossa täytyy tehdä paljon syvempää työtä nyt jatkaakseen kehittymistä. Omassa tapauksessani kyse oli kummastakin. Minulla oli kaksi hyvin ohjelmoitua negatiivista patriarkaalista sosiopaattimiestä talossani kesäkuussa (aitakaveri ja sähkömies), ja lisäksi minun täytyi mennä ajassa taaksepäin tekemään enemmän ja hyvin viimeistelevää sisäistä työtä ainoaan lapseeni liittyen. Korkeampi itseni on aina uskonut useamman asian antamiseen minulle hoidettavaksi, koska minusta tuntuu joka tapauksessa kurjalta, turhautuneelta ja sairaalta! Ja lopultakin olen samaa mieltä – kasaa vaan asioita, beibi, tehdään homma valmiiksi kerta kaikkiaan, aika kun on lyhyt.

Kaiken tämän ja muun jälkeen, mitä sen mukana tulee, sitä on turvoksissa ja mustelmilla vähän kaikista sisäisistä ja ulkoisista taisteluista, mutta se on mittaamatonta ja korvaamatonta, mitä siitä saavuttaa. Sitä saa alkemiamuutoksen itsessään ja aikajanallaan ja vaihtelemassa määrin leventää ylösnousemustietä muille ihmisille, joita tulee myöhemmin.

Sitten kun olin tehnyt sisäisen ja ulkoisen työn, sain paljon kaivattua lepoaikaa nuolla haavojani, laskea kovalla työllä ansaitun saaliini, tarkastella, miten hyvin tai huonosti olin käsitellyt tilanteita ja ihmisiä, olla ylpeä itsestäni, että olin päässyt tuosta testistä/vihkimyksestä läpi ilman ainuttakaan korkeamman tiimin jäsentä kentän reunalla ja sitten antaa uupuneen itseni ottaa torkkuja mahdollisimman paljon.

Seuraavaksi suuren testin/vihkimyksen jälkeen sinulle nimitetään uusi korkeampi tiimi, koska läpäisit testin. Kun olin ollut niin pitkän aikaa ilma korkeampaa tiimiä maisemissa ja käynyt läpi niin vaikeita sisäisiä/ulkoisia testejä/vihkimyksiä, uusin korkeampi tiimini ilmentyi minulle tavalla, joka oli aivan ihana, rohkaiseva ja koominen, ja tiesin niiden tehneen tämän tarkoituksella. He järjestivät näytöksen heti heinäkuun 4. päivän jälkeen (järjetöntä ilotulitusta täällä USA:ssa) eteisaulani päässä, mitä kauneimpana korkeamman ulottuvuuden, räjähtävien, vilkkuvien ja sädehtivien ei-fyysisten valo-olentojen "ilotulituksena", mitä voi kuvitella! Istuin vain talon toisessa päässä ja katselin, kun he järjestivät minulle korkeamman ulottuvuuden ilotulitusnäytöksen – esittäytyivät minulle selvästi, kertoivat, että he olivat täällä ja yhteydessä kanssani tällä erää, onnittelivat tuoreista onnistuneista testeistä/vihkimyksistä ja sanoivat, että masennusaika on ohi. Luulen nauttivani tästä uudesta joukosta. Arvostin kovasti heidän huumoriaan ja teatteriaan.

Tee työ, likaannu tarvittaessa saadaksesi sen oikeasti tehtyä syvemmillä tasoilla, ryömi taas ylös, lepää, toivu, odota uuden korkeamman tiimisi näyttäytymistä ja tutustu uuteen, suurempaan versioon, joka sinusta on tullut viimeisimpien testien/vihkimysten vuoksi. Odota lisää lähitulevaisuudessa, jos tarvitaan, mutta älä ole huonona tai tunne epäonnistuneesi tai mitään muuta puppua, koska tämä on nyt evoluutioylösnousemusprosessia useimmilla edelläkävijöillä, tähtisiemenillä ja tienraivaajilla. Huuhtele ja toista niin monta kertaa kuin tarvitsee ja pysy neutraalina, korkeassa sydämessä ja nyt-hetkessä sen kaiken osalta.

Yhtenä yönä, kun makasin sängyssä ja oli pimeää, näin suljettujen silmieni läpi, että jokin kirkas valo loisti ja piti minua hereillä. Makasin siinä hetken närkästyneenä, että täytyi taas nousta ylös sammuttamaan valo, jonka olin jättänyt päälle. Avasin silmäni ja näin, ettei valoa ollut päällä. Olin nähnyt suljettujen silmieni läpi sen valon, jota minä säteilen. Yksi etu viimeisimmästä testistä/vihkimyksestä: lisää ruumiillistettuja korkeampia valoenergioita.

Olen nähnyt tätä itseni, fyysisen kehoni ympärillä monta kertaa heinäkuussa, joten lähetän itse enemmän "ilotulitusta". Monet meistä lähettävät sitä sen vuoksi, mitä olemme käyneet läpi tänä vuonna, mutta etenkin kesäkuussa ja heinäkuussa tähän mennessä. Energiat ovat muuttuneet ja kohonneet taas, minkä vuoksi voin kirjoittaa siitä, mitä olen kokenut. Monilla edelläkävijöillä tulee helpommaksi, joillain toisilla vaikeammaksi ja ihmismassalla todella vaikeaksi. Portaat, muistatko? Tässäkin olemme tehneet prosessista paljon helpomman ja nopeamman ihmismassalle – kuitenkin sen täytyy käydä läpi prosessi, jotta se muuttaa heitä. Aivan kuten korkeammat tiimimme, ET:t, enkelit ja oppaat tekevät meille, astu sinäkin etäämmälle ja pois tieltä, kun ihmiset elävät nyt kaiken sen itse, mitä heidän täytyy ollakseen energeettisesti riittävän yhteensopiva ylösnousemusaikajanan kanssa. Kunnioita heidän matkaansa tulevan sielun pimeän yön läpi planeettatasolla, aivan kuten korkeampi tiimisi teki sinulle, kun kävit sitä läpi. Samaa, samaa, ihmiset – seisomme vain kaikki eri askelmilla.

Kuten tavallista, paljon enemmän selvänäköistä näkemistä, paljon toimintaa ja liikettä, kun ei-fyysisiä olentoja, vanhoja alempia energioita ja luoja ties mitä muuta kulkee taloni ja elämäni läpi. Ulos vanhaa ja matalampaa, sisään lisää uutta ja korkeampaa. Tämä jatkuu, joten totuttele näkemään ja tuntemaan epätavallista, erityisesti kun useammat ja useammat "tavalliset ihmiset" siirtyvät ylösnousemusprosessin sielun pimeään yöhön. Vanhasta kamasta, roskasta, tahmasta, alemmista tunteista, patriarkaalisesta mentaali- ja tunne-epävakaudesta jne. tulee eeppistä joksikin aikaa, ja niiden tehtävänä jotka voivat ruumiillistaa ja säteillä valoa ja rakkautta, on olla jäämättä jumiin patriarkaatin "lopunajan" alemman taajuuden draamaan. "Odota odottamatonta" on ollut oma oppituntini viime aikoina, sekä opi olemaan järkyttymättä silloin, kun sitä tulee tyhjästä. Joskus tietysti helpommin sanottu kuin tehty, mutta tee se joka tapauksessa.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.7.2016 YLÖSNOUSEMUKSEN TASARISTI

ViestiKirjoittaja hammer » 21.07.2016 19:06

YLÖSNOUSEMUKSEN TASARISTI

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
18.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

(Ylhäällä: korkeampi itse, alhaalla: alempi itse, vasemmalla: nainen/feminiinisyys, oikealla: mies/maskuliinisuus)

En ole, enkä ole koskaan ollutkaan uskovainen ihminen, mutta tasaristi on ollut leimattuna korkeampaan tajuntaani ja korkeaan sydämeeni vuosia, koska jotkut ovat eläneet sitä monta vuotta ylösnousemuksen evoluutioprosessin kautta. Olemme integroineet (ja jatkuvasti integroimme) ja ratkaisseet polariteettia/kaksinaisuutta itsessämme riippumatta siitä, mihin sukupuoleen olemme inkarnoituneet tässä planeetta-ajassa ja ylösnousemuksen aiheuttamassa lajikehityksessä.

Mieskehon ja –tietoisuuden on tarvinnut integroida nais/feminiinienergiat itsessään – naiskehon ja –tietoisuuden on tarvinnut integroida mies/maskuliinienergiat itsessään. Meidän täytyy itsessämme elää alkemisesti läpi miehisyyden/maskuliinisuuden ja naiseuden/feminiinisyyden pyhä liitto, pyhä avioliitto, jotta sukupuolesta riippumatta se ja Itse kehittyvät integroiduksi, ehjäksi, kokonaiseksi ja täysivaltaiseksi yksiköksi, joka kykenee olemaan fyysisesti viidennen ulottuvuuden taajuusasteikolla.

Ikään kuin vaakaviivan energiat ja prosessi eivät yksinään olisi riittävän suuri ja vaikea henkinen ja energeettinen tietoisuustehtävä, edelläkävijät ovat työstäneet myös piirtämäni kuvan pystyviivan energioita. He ovat integroineet, yhdistäneet ja ruumiillistaneet korkeamman Itsensä alempaan itseen nykyisessä fyysisessä kehossaan. Samalla kun tietämättömät piirtävät mielettömästi ristin ilmaan kehonsa ylle, edelläkävijät todella elävät ja tekevät sen energeettisesti sisältä ulos ja ulkoa sisään kehossaan ja sielussaan. Toinen on vanha ja tunnettu uskonnollinen ele ja toinen on pieni edelläkävijäryhmä, joka elää, ruumiillistaa ja on korkeamman Itsensä ja alemman itsensä yhdistelmä, koska feminiinisyys/naiseus on integroitu ja yhdistetty maskuliinisuuteen/miehisyyteen ja toisinpäin. Toinen on pelkästään ulkoinen ja enimmäkseen järjetön tapa, toinen on sisäinen, akuutti, alkeminen ja energeettinen värähtelymuutos, ja henkilökohtaisesti tehtynä se ilmentää ja luo automaattisesti jotain hyvin uutta – Kristus/kristalli-ihmisen fyysisyydessä maan päällä.

Koska ihmiskunta on tarkoituksella johdettu harhaan korkeammista totuuksista ja korkeammasta tietoisuudesta hyvin pitkään, vaatii toistuvia yrityksiä ymmärtää täysin, että evoluution saavuttaminen vaatii henkilökohtaista sisäistä työtä ja sisäisiä alkemisia energiamuutoksia, jotka saavat tietoisuuden ja lopulta ulkoiset todellisuusmuutokset sopimiaan niihin ja heijastamaan niitä. Sisäisen on tapahduttava ensin, ei ulkoisen. Tee tämä suuri työ ensin sisälläsi, koska se saa lopulta kaikki muut kykeneväksi tekemään saman itse. Millään muulla ei ole merkitystä, minkä tiedän olevan myös yksi tarkoituksellinen valhe, joka estää lisää ihmisiä työstämästä itseään.

Älä ylläty, kun tehtyäsi jo vuosia tai vuosikymmeniä suurta sisäistä työtä, löydät itsesi yhtäkkiä taas siitä ja työstät lisää vanhoja ongelmia pitkän ajan takaa. Tämä on normaalia ja meidän täytyy tyypillisesti "veistää" pois vanhojen ongelmiemme, vanhojen juttujemme, vanhan sisäisen roskamme jne. monia kerroksia, mutta koska evoluutio- (tai vallankumous)työntöä tapahtuu täysillä nyt 2016, pystymme menemään näiden kaksinaisuuskerrosjäämien läpi hyvin nopeasti. Siis, jos et anna itsesi joutua sivuraiteille tai suistu tahallaan rateiltasi. Pysy kurssissa ja viimeistele tämä sisäisen suuren työsi viimeinen vaihe, kun järjettömyys, kaaos ja yleinen hevonpaska ja hulluus lisääntyvät ja harhautetut alemman tietoisuuden ihmiset jatkavat entiseen malliin. Tilanne pahenee jonkin aikaa, koska nyt kaikki on tulossa paremmaksi – itse asiassa paljon paremmaksi – vaikka ulkoinen ei heijasta sitä vielä niin laajamittaisesti, kuin edelläkävijät haluaisivat. Se on kuitenkin tulossa ja se tulee, koska SINÄ jatkat suuren sisäisen työn tekemistä itsessäsi.

Ajattele yllä olevaa tasaristiä ja sitä, mitä se merkitsee oikeasti sinulle edelläkävijänä, joka elää ja ruumiillistaa itsessään – fyysisessä ja energiakehossaan ja kaikessa muussa – sen mitä tämä risti edustaa. Tämä ei ole pieni saavutus, pieni tapahtuma, pieni tai vähäpätöinen evoluutiomuutos. Teille jotka olette todella tehneet sitä ja jatkatte sen tekemistä, syvin kiitollisuuteni, kunnioitukseni ja vilpittömät kiitokseni.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

22.7.2016 KEHITTYVÄT PSYYKKISET HAVAINNOT JA KYVYT

ViestiKirjoittaja hammer » 29.07.2016 20:52

KEHITTYVÄT PSYYKKISET HAVAINNOT JA KYVYT

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
22.7.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Minulla on ollut psyykkisiä kykyjä syntymästä lähtien – selvänäköisyys (näkö), selväkuuloisuus (kuulo), selvätuntoisuus (tunteminen), selvätietoisuus (tietäminen) ja muuta. Ne eivät ole tässä elämässä hankittuja kykyjä, vaan ikivanhoja – kykyjä jotka olivat pakollisia minulle, jos aioin tulla inkarnaatioon fyysiselle 3D-maapallolle aikana, jolloin astrologinen aikakausi muuttuu, monia galaktisia ja universaaleja syklejä päättyy samaan aikaan, on kovan luokan pitkittynyttä taistelua moniulotteisen pimeystiimin kanssa ja tapahtuu kaikenkattava universaali ylösnousemusevoluutio. Kaikki työkalut jotka minulla oli korkeammassa työkalupakissani ja jotka pystyn turvallisesti ruumiillistamaan, tulivat mukanani (täsmällisesti Denisen), kun korkeampi minä sijoitti vapaaehtoisesti aspektejaan fyysisen inkarnaation kautta maapallon aikaan. Tämä vaati suurta pudotusta valomäärässä, muistoissa, korkeammassa tietoisuudessa ja kyvyissä, jotta pystyi ylipäätään inkarnoitumaan fyysisen 3D-maan energiaäärimmäisyyksiin, tiheyteen, pimeyteen ja kaksinaisuuteen ennen tämän ylösnousemusprosessin alkamista.

En ole erityislaatuinen tässä – jokaisen olennon/aspektin joka tuli vapaaehtoisesti tekemään tämän ylösnousemusprosessin 3D-fyysisyyden sisältä, täytyi hylätä paljon Kotia, jotta se pystyi ylipäätään pääsemään tänne ja olemaan erottumatta "avaruusolennoksi" 3D-maan paikallisille asukkaille. Kyllä, lue tarvittaessa uudestaan tuo lause. Ne jotka kuitenkin välittömästi aistivat meidät, näkivät ja tunsivat meidät, olivat ei-fyysisen pimeystiimin olentoja ja negatiivisia fyysisiä olentoja. Lue tarvittaessa uudestaan tämäkin lause.

Ne jotka voivat tutkia korkeuksia ja syvyyksiä samanaikaisesti suuremman itsensä aspekteina, ovat työstäneet täällä ylösnousemusprosessia fyysisyyden sisällä ja ulkopuolelta, korkeammista ulottuvuuksista. Olemme fyysisiä avaruusolentoja ja enkeleitä maan päällä tekemässä enimmäkseen näkymätöntä energiatyötä täällä alhaalla, koska mitään tästä ei olisi voinut tapahtua, jos erittäin kyvykkäät ja kestävät aspektit eivät olisi täällä nappaamassa, ankkuroimassa ja ruumiillistamassa Maan fyysiseen ulottuvuuteen niitä korkeamman taajuuden uusia koodeja, energioita ja tietoisuutta, joihin ihmismassat voivat siirtyä, kun se aika tulee. Se aika on tullut, mutta ensin tapahtuu vanhan ja matalamman tason suurempaa yhteentörmäystä ja palamista.

Monet edelläkävijöistä, vapaaehtoisista, polunraivaajista ja tiennäyttäjistä ovat aina olleet empaattisia, psyykkisiä ja herkkiä. Tarvitsimme niin monia korkeamman tietoisuuden työkaluja, kuin pystyimme kantamaan kehossa, elääksemme siinä äärimmäisessä negatiivisuudessa ja tiheydessä, josta on tullut normaalia maan päällä ja ihmistietoisuudessa. Tarvitsimme ainakin pari korkeampaa työkalua pitämään meidät yhteydessä kotivalotiimeihimme, jotta voisimme saada työn tehtyä täällä eikä tiheys musertaisi tai negatiivisuus tappaisi meitä. Niin huonoa kuin edelläkävijöillä on ollutkin, useimmat meistä ovat tehneet kaiken, mitä olemme tehneet, minimaalisin työkaluin, tietoisuuksin ja korkeamman ulottuvuuden kotimme luonnollisemmin olemistavoin. Kun toisinaan ajattelen tätä, minua hämmästyttää, että olemme onnistuneet – ja aiemmin ja paremmin kuin suunniteltiin, lisäisin – eikä meiltä ole mennyt järki, keho tai sielu tässä inhottavassa rähinässä. Vau, oikeasti.

Koska inkarnoiduin psyykkisten kykyjen ja monien entisten elämien muistojen kera, noiden kykyjen toimintatapa on muuttunut vähän minun (Denise) kasvaessani elämän aikana. Kuitenkin silloin kun aloitin tämän ylösnousemusprosessin fyysisen ja biologisen vaiheen (47-vuotiaana vuonna 1999), elämänaikaiset psyykkiset kykyni alkoivat kehittyä ja muuttua hyvin dramaattisesti. Ne tavat joilla vastaanotin ja havaitsin korkeamman ulottuvuuden valoinformaatiota yleisesti sekä kommunikointi korkeamman ulottuvuuden olentojen kanssa jne., alkoi muuttua, ja se on ollut jatkuvalla kummallisella kehityskäyrällä siitä lähtien. Älä ymmärrä väärin – en valita! Tiedän, että monet edelläkävijät ovat käyneet läpi tämäntyyppisiä evoluutiomuutoksia itsessään ja siinä, miten ja mitä he pystyvät havaitsemaan, vastaanottamaan, ruumiillistamaan ja välittämään.

Kun ennen havaitsin psyykkisesti jotain, minulle oli aina hyvin selvää, että se mitä näin, kuulin, tunsin, tiesin jne. selvänäköisesti, tapahtui ei-fyysisellä tasolla. En koskaan sekoittanut ei-fyysistä tasoa fyysiseen, koska ne olivat silloin minulle hurjan erilaisia todellisuustaajuuksia ja –tasoja. Kun havaitsin jotain, esim. fyysisen katastrofin, joka vaikuttaisi suureen ihmismäärään pitkän aikaa, näin aina tuon lähestyvän tapahtuman ja tiesin, ettei se ollut vielä fyysinen, vaan suuri mahdollisuus, joka oli pian tulossa, koska se oli hyvin dramaattinen, häiritsevä, voimistunut ja korostunut. Mitä kehittyneempi näky, sitä lähempänä se oli todellista ilmentymistä tähän fyysiseen maailmaan.

Minulla oli myös sellaisia psyykkisiä vaikutelmia, joissa kuin valtava neonväreissä vilkkuva nuoli osoitti johonkin ja/tai johonkuhun tai ryhmään tietoisuudessani – yhtä valtavaa huutavaa viestiä: "Katso, katso tässä tätä, se on tulossa …" Psyykkiset vaikutelmani, näkyni ja muut havaintoni olivat aina kristallinkirkkaita ja tietysti ei-fyysisiä minulle. Kaikki tämä on hitaasti muuttunut siitä lähtien, kun fyysinen, biologinen ylösnousemusprosessini alkoi 1999.

Sen jälkeen selvät energia- ja ulottuvuusrajat fyysisen ja ei-fyysisen välillä hämärtyivät ensin ja sitten alkoivat liikkua vähän. Seuraavaksi nuo hämärtyneet ja liikkuvat ulottuvuusrajat hävisivät täysin. Tarpeetonta kai sanoa, että silloin asioista alkoi tulla todella mielenkiintoisia minulla ja monilla edelläkävijöillä! Vuosien saatossa, vuodesta 1999 lähtien, ne tavat joilla havaitsen ei-fyysisiä tapahtumia, moniulotteisia olentoja, eri ulottuvuuksia, energioita ja vastaavaa, ovat kehittyneet ja muuttuneet niin dramaattisesti, etteivät ne ole mitenkään niin kuin ennen. Tiesin 1999, että koska muutuin, niin myös tapani havaita, vastaanottaa, ruumiillistaa ja välittää havaitsemaani muuttui myös. Sitä en tiennyt tuolloin, että vanhat tutut rajat fyysisen 3D- ja 4D-astraaliulottuvuuden väliltä häviäisivat pääasiassa eikä niitä olisi enää entiseen tapaan. Tämän oppiminen ja siihen sopeutuminen vei minulta vähän aikaa. Se mitä käsittelen ja opettelen tänä päivänä, on yhtä erilaista, uutta ja kummallista minulle, kuin kuluneet 17 vuotta ovat olleet. Ja se luonnollisesti jatkuu edelleen.

Ennen minulle oli aina selvää, että se mitä näin, oli jokin ei-fyysinen, eteerinen asia. Kuitenkin jatkuvan ylösnousemusprosessin vuoksi näin ei enää ole moneen vuoteen ollut. En aina tunnista välittömästi ei-fyysiseksi asiaksi tai olennoksi sitä, mitä nyt näen selvänäköisesti. Se mitä nyt näen (nähnyt muutaman vuoden), on nyt samassa tilassa kuin minä. Noita vanhoja alemman taajuuden rajoja ei enää ole. Olen kehittynyt niiden yli, kuten myös monet teistä tätä lukevista, ja olemme astuneet uusille alueille, joilla on uudet säännöt ja paljon laajemmat rajat. Seurustelen nyt suoraan itselleni uusien värikkäiden energiailmaisujen, olentojen, energioiden jne. kanssa, ja se kaikki on hyvin – ja tämä on tärkeä osa – luonnollista, ei-dramaattista, korostumatonta ja ei-silmiinpistävää.

Toisin ilmaistuna, se on samanlaisempaa kuin alkuperäinen Koti, eli on tuskin enää yhtään vanhaa alempaa 3D-egodraamaa, intensiivisyyttä, järkytystä, traumaa, paniikkia, oo-la-laa, sekoamista, hiusten kiskomista, vanhoja alempia 3D-tunnereaktioita, eteerisiä vilkkuvia neonnuolia tai muita sellaisia matalamman taajuuden egopohjaisia tietoisuuksia, reaktioita ja tienviittoja. Nyt se on hyvin erilaista ja "normaalia" – paitsi, että tiedän, ettei tämänhetkinen taso ole vielä "se"! Tämä ylösnousemuksen täyttämä ulottuvuussekasotku, jota kutsutaan havainnoikseni ja toimintaperustakseni tällä hetkellä, muistuttaa minusta Tähtiensota-elokuvan ikonista kohtausta Mos Eisley Cantinassa. Ja se kaikki on ok ja normaalia, kun kuljen hitaasti tämän tietyn kolkan läpi uudella 5D-alueella.

Tärkeä pointti tässä kaikessa jonka halusin saada ymmärretyksi, on, että se mitä nyt näen, tunnen, tiedän jne. selvänäköisesti, ei enää ole "kaukaisessa, kaukaisessa galaksissa". Tuo suuri energia- ja ulottuvuuskuilu maanpäällisen inkarnaationi ja korkeampien ulottuvuuden olentojen välillä ei ole enää suuri. Olemme kaikki nyt toistemme asteikolla, eli se mitä havaitsen, vastaanotan, ruumiillistan ja väitän ja keiden ja minkä kanssa olen suoraan vuorovaikutuksessa tässä tilassa, ei ole mitään vastaavaa kuin ennen ylösnousemusprosessin alkamista. Painotan tätä siksi, että tiedän myös monien teistä kokeneen tämän fyysisen ja havaintoevoluutiomuutoksen ja haluan kaikkien oivaltavan, että tämä vain laajenee, koska me laajennumme yksilöinä.

Koen nyt joskus asioita, joille minulla ei ole sanastoa, joten en edes yritä kirjoittaa niistä. Koen nyt vain vähän "uutta Deniselle" ja työnnän sen sivuun mahdollista tulevaisuuden valaisevaa tarinakerrontaa varten. Nämä lähes sanoinkuvaamattomat kokemukset, joita minulla on ollut – sen alemman tason maailmanlaajuisen kaaoksen ja järjettömyyden keskellä, joka liittyy kuolevaan patriarkaattiin – ovat upeita, mutta eivät vaikuta minuun samalla tavalla, kuin jotkut asiat, visiot, ennalta tietämiset olisivat vaikuttaneet alemman 3D-todellisuuden ja henkilökohtaisen tietoisuuden vanhempina aikoina. 5D ja korkeampi neutraalius, ykseys ja korkea sydän-tietoisuus on täysin epädramaattista, elä ja anna elää ja hyvä jumala – eikö ihmiskunta tarvitse sitä tällä hetkellä!

Hampaiden kiristely, vihapuhe, kuka kertoo enemmän valheita ja saa tietämättömät silti uskomaan ne kaikki ja yleinen negatiivisuuden murskavoitto nopeasti lisääntyvässä kaksinaisuudessa jatkuu kaikkien tietämättömien osalta. Tämä kuilu on liian suuri valotiimille, joten älkää menkö siihen lainkaan. Pitkää etäisyyttä siitä ja kiihtyvästä "toisten energeettisestä ahmimisesta", jota tapahtuu siellä. Se ei ole teidän/meidän asiamme. Se on teidän/meidän asiamme, miten hyvin pystyt säilyttämään nykykorkeutesi ja korkean sydämen fokuksesi, huolimatta upean kummallisista kohtaamisista toisten olentojen ja energioiden kanssa, tietämättömien käyttäytyessä kuin hullut nälkäänäkevät zombit. Mitä paremmin ja kauemmin sinä/minä/me pystymme säilyttämään korkeamman tilan ja tavan, sitä vähemmän alempaa järjettömyyttä ja epävakauttaa on kaikilla kaikkialla. Ei kuitenkaan mitään painetta – jatka vain sitä samaa, mitä sinä/minä/me olemme tehneet.

Onnellista Leijonan ensimmäistä päivää ja Siriuksen vuosittaista nousemista ja kaikkea, mitä tulee sen myötä ja jälkeen. Käytä tämän kesän 2016 energioita viisaasti ja jatka liikkumista eteenpäin, koska 2017 järisyttää vakavasti kaikkea/kaikkia. Se on hyvä ja voimakas asia, joten tee valmistautumistyö nyt.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.8.2016 VUOSITTAINEN JUOKSU LEIJONIEN KANSSA 2016

ViestiKirjoittaja hammer » 15.08.2016 11:38

VUOSITTAINEN JUOKSU LEIJONIEN KANSSA 2016

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
12.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miten meni vuoden 2016 siriuslainen Leijonaporttijaksosi tai "vuosittainen juoksusi leijonien kanssa", kuten siihen rakkaudella viittaan? Tämä Leijonaporttijakso oli äärimmäisen intensiivinen ja pyyhki pois paljon, tarkoitan PALJON, vanhoja alempia sisäisiä energiarakenteita meistä ja korvasi ne samanaikaisesti paljon korkeammalla taajuudella, monimutkaisemmilla energiarakenteilla, DNA:lla, valokoodeilla ja –tietoisuudella jne.

Omasta perspektiivistäni tämä kaikki oli mahtavaa, kunhan en liikkunut fyysisesti tai tehnyt juuri mitään. Sillä hetkellä kun ponnistelin mitenkään fyysisesti, koko kehoni tuli kylmänhikiseksi päästä varpaisiin, minusta tuli usein vähän huonovointinen, tuntui erittäin heikolta ja väsyneeltä sekä pyörrytti tai päässä pyöri, kun liikuin tai käännyin liian nopeasti. Kaikilla elämänmuodoilla kattoni alla (minä, äiti ja kissa) oli kohtauksittain ripulia, pahoinvointia, oksentelua, kehosärkyä, pääkipua ja –painetta, huimausta, keuhkojen tukkoisuutta ja yskimistä, ja kuten tavallista, minulla oli voimakasta puristusta osassa selkärankaani vuoden 2016 Leijonaportin energia-aallon ruumiillistamisesta. Puhdistuksesta puheen ollen! Tämä vuosi oli erittäin suurta ja intensiivistä juoksua leijonien kanssa, mutta hyvin kaiken sen arvoista, koska erittäin paljon vanhaa alempaa henkilökohtaista ja kollektiivista kamaa on pysyvästi poistettu ja korvattu uudella.

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

(Tähtiglyyfi Siriukselta joka minulle näytettiin 1980)

Tämän vuoden Leijonaportin ajan olin hyvin tietoinen joka kerta, kun lisää henkilökohtaista ja kollektiivista vanhaa alempaa kamaa – ongelmia, uskomuksia, huolia, tunnehaavoja jne. – lähti minusta ja kehostani, tietoisuudestani ja todellisuudestani. Se oli hämmästyttävää, nopeaa, helppoa, upeaa ja vielä enemmän, koska olin tietoinen ja tunteeton silminnäkijä ("neutraali tarkkailija") tälle henkilökohtaiselle prosessille, jossa vanhoja alempia energiarakenteita poistui minusta. Hitto, mitä nyt on pari viikkoa on-off puhdistavaa ripulia, kehokipuja, lihaskouristuksia, selkärangan jäykkyyttä, korvien soimista, sydämen/rinnan jysähdyksiä ja liikkeitä, pään pyörimistä, epäselvää näköä, keuhkojen tukkoisuutta ja tahman yskimistä tiivistetyn evoluution nimissä? En valita 6D-siriuslaisia – tämä oli erittäin erityislaatuinen vuosittainen juoksu ja me Maassa olemme kiitollisia tästä massiivisesta energianostosta/tönäisystä/työnnöstä pois menneisyydestä ja enemmän uuteen.

Yhdestä inkarnoituneesta perspektiivistä maan päällä, tämä ylösnousemusprosessi on tuskallisesti jatkunut ja jatkunut ja jatkunut. Toisesta perspektiivistä katsottuna on kuitenkin lyhyitä hetkiä, jolloin käymme yksilöinä läpi valtavia sisäisiä evoluutiomuutoksia uskomattoman lyhyessä ajassa, ja tämä vuoden 2016 juoksu leijonien kanssa (25.7.–12.8.) on ollut yksi niistä. Meistä on tämän vuoden Leijonaportin aikana poistettu paljon sellaista, mikä oli vanhaa alempaa sykliä, ja hyvin paljon uutta on asennettu ja ruumiillistettu sen paikalle, ja tämä kaikki tapahtui niin nopeasti ja helposti – yököttäviä puhdistusoireita lukuun ottamatta – ettet ehkä vielä oivalla, miten merkittävän erilainen ja parempi olet nyt tämän vuoksi.

Minusta on tuntunut vapaammalta, tyynemmältä, itsevarmemmalta, voimaantuneemmalta, energeettisesti suuremmalta, koskemattomammalta ja irrallisemmalta kaikista vanhoista alemmista jutuista, ihmisistä, olennoista, tietoisuuksista ja toimista kuin koskaan ennen. On suurempaa ja voimakkaampaa henkilökohtaisen täysivaltaisuuden tunnetta tästä Leijonaportissa poistessa kuin siihen mennessä. Tunnetko sinäkin sen? Voitko tuntea, miten sinut on vapautettu tietyistä henkilökohtaisen ja kollektiivisen menneisyyden alemmista järjestelmistä ja energioista jne., ja sen vuoksi sinulla on enemmän energeettistä ja fyysistä täysivaltaisuutta ja tietoinen yhteys jumalaiseen Lähteeseen? Poista vanha ja mädäntynyt roska, ja mitä jää jäljelle? Kaikki upeat jutut!

Jos sinusta siis edelleen tuntuu vähän hakatulta, pökertyneeltä ja kipeältä, kuin sinut olisi tallonut suuri juokseva leijonalauma, niin tiedä sen olevan normaalia kaiken sen vuoksi, mitä on tapahtunut tämän vuoden Leijonaportissa. Sitten kun leijonien kanssa juoksemisen jälkeen pöly, kivut ja säryt häviävät, uusi sisäinen maisemasi paljastaa, miten paljon olet itse asiassa muuttunut parin viikon aikana. Seuraavaksi syyskuu ja kaikki, mitä se tuo valmistelemaan meitä lisää vuoden 2016 viimeisiin kuukausiin.

Hyvä juoksu, kaikki, todella hyvä juoksu.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.8.2016 TEEMALLISIA UNITILAVIESTEJÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 19.08.2016 11:59

TEEMALLISIA UNITILAVIESTEJÄ

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
17.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

(https://mail.google.com/mail/u/0/?ui=2& ... &zw&atsh=1)

December 2016 Solstice sun GE


Joulukuun päivänseisauksessa 2016 aurinko päättää matkansa galaktisen päiväntasaajan yli.

Minulta on pyydetty tietoisempaa ymmärrystä ajastamme, jota kutsun "nolla-alueeksi", ja siitä, missä olemme nämä vuoden 2016 kolme viime kuukautta ja miten kaikki tämä valmistelee meitä siirtymään vuoteen 2017 täysin UUDELLA, korkeammalla tasolla. Tämä on iso juttu ylösnousemusprosessissa, ja olen tehnyt työtä ymmärtääkseni paremmin tämän mammuttimaisen ja harvinaisen evoluutiomuutoksen, johon olemme jo astumassa.

Yhtenä yönä sain mielenkiintoisia teemallisia oivalluksia, tietoisuutta, näkyjä ja parempaa yleisymmärrystä tästä voimallisesta vaiheesta ja muutoksesta fyysisellä tasolla, jossa olemme jo nyt ja lisääntyvässä määrin vuoden 2016 loppuosan. Yksi erittäin voimakas viesti oli, miten tärkeää nyt on – erityisesti edelläkävijöiden ja muiden, jotka tiedostavat ylösnousemusprosessin, koska elämme sitä – olla tyyni, vakaa, neutraali ja hiljaa paikallaan, kun siirrymme tämän nolla-alueportaalin läpi, joka on galaktisen asetelman lopussa, ja lisäksi päättyy energeettisen ylösnousemuksen yksi yhdeksän vuoden jakso (2007–2016). Viesti paljasti, että edelläkävijöiden, heidän edelläkävijöidensä ja muiden on tarpeen seistä energeettisesti vahvana ja liikkumatta kuin vartiosotilas, joka vartioi ja ankkuroi muun ihmiskunnan puolesta. Me tiedämme, mitä tapahtuu ja on tapahtunut vuosikymmeniä ja miksi, kun taas muu ihmiskunta ei tiedä, joten meitä tarvitaan nyt auttamaan heitä ja kaikkea ja kaikkia kaikkialla ja pitämään neutraalisti, hiljaa ja tyynesti korkeampaa tilaa, suuren osan ihmiskunnasta kulkiessa tämän portaalin läpi UUTEEN. Tulkittuna tämä merkitsee, että pysyt korkeassa sydämessäsi ja säteilet ulospäin jatkuvasti sitä valoa ja rakkautta, mitä sinusta on tullut, ja tiedät, mitä olet nyt.

Saatuani tämän oivalluksen/vaikutelman/näyn, ajattelin ensin, että se oli kummallista, koska olin odottanut suuria juhlia meiltä edelläkävijöiltä saavutettuamme viimeinkin tämän monumentaalisen fyysisen massasiirtymäkohdan. Tämän ajatuksen jälkeen ajattelin välittömästi, miltä ne enkelit, valo-olennot ja hyvin kehittyneet maan ulkopuoliset, joita olen nähnyt (olen ollut tekemisissä myös joidenkin positiivisten, mutta hyvin nuorten ja kokemattomien maan ulkopuolisten kanssa, eivätkä he tietenkään kuulu tähän kategoriaan) ja joiden kanssa olen ollut vuorovaikutuksessa eri ulottuvuuksissa, ovat aina näyttäneet. Mitä kehittyneempiä ne olivat, sitä hiljaisempia ja liikkumattomampia ne olivat, ja uskomattoman voimakkaita. Kolmas ajatukseni oli: "Ai … ymmärrän. Olemme valmistuneet tälle tasolle ja meidän täytyy olla läsnä, vahva ja hiljaa auttaaksemme ihmisiä, kun he kulkevat tämän portaalin läpi.

Me edelläkävijät olemme kulkeneet riittävästi ylösnousemusprosessin portaita ollaksemme nyt korkeammalla tasolla kuin vanhat rakkaat oppaamme ja maan ulkopuoliset kaverimme vuosikymmeniä sitten. Joillakin meistä on noita tehtäviä kehittyvien ihmisten kanssa, ja on pääasiassa meidän tehtävämme vakauttaa ja pitää tuota korkeampaa uutta sisäänastumistilaa hyvin samaan tapaan kuin portsari, joka avaa samettinarun tai oven ja pitää sitä auki päästääkseen sisään. Monien meidän tarvitsee tehdä tätä energeettisesti ihmisten puolesta, kun ylitämme vuoden 2016 nolla-alueportaalin kynnyksen ja astumme UUTEEN vuoden 2017 alussa. Meidän ei tarvitse sanoa mitään tai opettaa mitään, juosta ympäri tai olla huutosakinjohtaja tai mitään muuta – meitä tarvitaan vakauttamaan tällä poistumis/sisäänastumisportaalin muutosportaalla ja ymmärtämään, että tämä on enemmän "testi" meille kuin niille ihmisille, jotka tekevät tämän evoluutiohypyn. Uudet korkeamman taajuuden tehtävät ja kyvyt tuovat suurempia vastuita edelläkävijöille.

Toisin sanoen, ole viidennen ja korkeampien ulottuvuuksien korkeassa sydämessäsi ja ole se "minä olen" –olemus, joka nyt olet. Ajattele vanhoja rakkaita oppaitasi, enkeleitä ja hyvin kehittyneitä maan ulkopuolisia sukulaisia ja sitä, miten ne tekivät tämän, miten ne olivat tätä ja miten kovasti se auttoi ja opetti sinua, kun tarvitsit sitä. Tee ja ole nyt se sama kehittyville ihmisille, jotka ylittävät tämän käsittämättömän evoluutiokynnyksen täysin tietämättömänä. Seiso vain siinä energeettisesti ja visualisoi ja säteile korkeampaa valoa ja rakkautta korkean sydämesi kautta ja tiedä, että se auttaa kaikkia kaikkialla valtavasti tässä kaikkien aikojen suurimmassa siirtymässä. Älä ymmärrä väärin – en sano, että koko taakka ihmiskunnan saamisesta ylösnousemaan on vain edelläkävijöiden harteilla, koska se ei ole. Meitä tarvitaan nyt pitämään korkeampaa tilaa ihmiskunnalle, mutta tiedä, että lisää megakorkeamman taajuuden valoaaltoenergioita tulee vuoden loppuosan aikana ja koko vuoden 2017 auttamaan heitä ja meitä.

Tämän toinen aspekti on se, miten paljon rauhallinen ja neutraali korkeamman tilan pitäminen itsessämme auttaa myös Maata/Gaiaa. Näen mahdollisuuden muutamiin maanjäristyksiin siellä täällä sen valtavan energiapaineen vuoksi, jonka tämä siirtymäportaali voi aiheuttaa. Toisaalta en tunne, että tämä on suuri ongelma näin myöhäisenä ajankohtana, koska olemme tehneet tätä tektonista Maan vakauttamistyötä alusta saakka. Gaialla on särkyjä, vapinaa, oksentelua ja kuumia aaltoja aivan kuten meillä, ja autatetaanpa ja vakautetaanpa samasta syystä toisiamme, kun siirrymme kaikki yhdessä läpi tästä viimeisestä nolla-alueportaalin muutoskohdasta. Ajankohtaiset tulvat ja maastopalot ympäri USA:ta ja muualla ovat yksi kierros voimakasta ja kiivastahtista puhdistumista, jota tapahtuu siellä, missä tarvitaan, ennen kuin tämä massiivinen muutosportaali tulee täysin fyysisyyteen. Nyt on viime hetken maailmanlaajuista, kosmista ja universaalia hälinää, eikä se tunnu olevan kenenkään asia.

Sain äskettäin myös yksityiskohtaisemman kuvan ja ymmärryksen monista universumeista, jokainen on korkeamman taajuuden järjestelmä kuin edellinen. Toisin sanoen on universumiportaita. Tämä niin monimutkainen aihe, että minun on vaikea ilmaista sanoin sitä, minkä olen nähnyt selvänäköisesti ja ymmärtänyt tähän saakka. Ajattele ihmisen chakroja ja miten ne kehittyvät korkeamman ja korkeamman taajuuden järjestelmiksi, jokaisen ollessa monimutkaisempi ja voimakkaampi kuin alemmat. Hyvin samanlaista on universumien osalta. Todella suuri juttu on, että teemme parhaillaan harvinaista evoluutiohyppyä alemman taajuuden universumista korkeamman taajuuden, paljon monimutkaisempaan ja valtavampaan universumiin. Se mikä odottaa meitä tämän 2016/2017-nolla-aluemuutosportaalin toisella puolella, ylittää ymmärryksemme tällä hetkellä.

Toivon, että olen ilmaissut näitä asioita riittävästi saadakseni perille sen, miten suuri ja tärkeä asia tämä itse asiassa on, missä olemme nyt ylösnousemusprosessissa. Olen levoton ja innostunut Denise-ihmistasolla ja sitten korkeamman sydämen tasolla, missä kaikki on levollista, tietävää ja täydellistä, se on vain seuraava henkinen evoluutioaskel. Alempi itse kohtaa korkeamman itsen korkeassa sydämessä, jossa syntyy alkeminen ja vielä jumalaisempi lopputulos tuon yhdistymisen vuoksi. Jatkan sopeutumista kaikkeen tähän "uutta Deniselle" –juttuun. "Minä olen, mitä olen" lainatakseni kosmisen tietoisuuden suurta fraasia. Ja joskus olen hemmetin pökertynyt ja hämmästynyt.

Jatka sen tekemistä, mitä teet, jatkaa sen elämistä, mitä olet, ja jatka sen olemista, mitä olet ja mitä sinusta on lisääntyvässä määrin tulossa jumalaisessa fyysisessä inkarnoituneessa itsessäsi. Säteile kaikkea sitä ja auta vakauttamaan ja helpottamaan tätä suurta siirtymää, jossa olemme jo, mutta jonka intensiivisyys ja mahdollinen "kummallisuus" lisääntyy jonkin aikaa. Tiedäthän, miten oudoksi ja suorastaan hulluksi täällä maan päällä on tullut tänä vuonna. Korkeammissakin ulottuvuuksissa on melko kaoottista ja intensiivistä, koska kaikki kaikkialla ovat mukana tässä harvinaisessa universaalissa evoluutiohypyssä. Tiedä, että kaikki on todella hyvin niistä muutamista huolimatta, jotka eivät kestä hyvin tätä ajankohtaista tiivistynyttä evoluutiota. Kiitän teitä jatkuvasta suuresta palvelusta.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: egimauwoted ja 9 vierailijaa

cron