Tinder Jean (crimsoncircle.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Tinder Jean (crimsoncircle.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 01.09.2017 16:40

ENKELISEIKKAILUJA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2017 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yhtenä päivänä mestari huomasi, että ihminen jää taas aika lailla kiinni maailman hulluuteen, ja päätti kertoa tarinan.

Leijuessaan päämäärättömästi eetterissä, Yamiel ja Buziel puhaltelivat monimutkaisia pilvirenkaita kuluttaen aikaa. He olivat hiljattain anoneet lupaa maahanmuuttoraadilta, saaneet juuri sisäänpääsykoodinsa ja nyt odottelivat nimensä huutamista. Ilmeisesti oli melkoinen prosessi saavuttaa heidän määränpäänsä, mutta niiden tarinat, jotka olivat olleet siellä, saivat aina tuntumaan siltä, että se oli koko hässäkän arvoista. Yamiel oli jo kauan halunnut sukeltaa sinne, mutta Buziel – aina kiireisenä jossain projektissa – oli vähän hitaampi tulemaan mukaan. "Odotetaan, kunnes jonot lyhenevät", hän sanoi. "Miksi tungeksia niin monien muiden mukana? Ja mistä saakka sinä olet ylipäätään seurannut laumaa?" Niinpä Yamiel odotti, koska ei halunnut mennä yksin.

Hassu juttu oli, etteivät jonot koskaan juuri lyhentyneet, ja ne kulkivat hyvin hitaasti. Viime kerralla tullessaan katsastamaan tilanteen, hän huomasi hälyttävän suuntauksen. Jonot kulkivat lopultakin nopeammin, mutta ne olivat myös paljon pidempiä! "Ihan oikeasti, Buziel, voit viimeistellä sen myöhemmin. Jos emme mene pian, emme ehkä koskaan saa tilaisuutta!" Buziel oivalsi, että hän oli viivytellyt useita aioneita (vaikka Yamiel oli tuonut sen esiin vasta eilen), joten hän pörhisti loistettaan ja sanoi: "Okei, tehdään se. Olen niin valmis, kuin koskaan tulen olemaan, vaikka", hän lisäsi vähän epäröiden, "toivon todella, ettemme kadu tätä."

Niinpä he laittoivat sisään anomuksensa, saivat tarvittavan luvan ja nyt odottivat merkkiä. Kuljeskellessaan nämä ystävykset huomasivat kurkistavansa sumun läpi jotain, mitä he eivät olleet koskaan ennen huomanneet. Se oli jonkinlainen suuri aula, ja kun he menivät lähemmäs, sumu hälveni ja he näkivät monia enkeleitä tulevan ja menevän kiireisenä. He tunsivat kutsuvan nykäisyn, vaikkei se tuntunut siltä kaoottiselta Eteiseltä, josta he olivat kuulleet – itse asiassa koko alue huokui hyvin rauhallista tunnetta – mutta he menivät lähemmäs tutkimaan. Aula näytti muodostuvan monista yksittäisistä tiloista sekä alueista suuremmille kokoontumisille, ja nyt näkyviin tuli kimaltava kyltti: MONATRY. "Mo-na-try … mikä se on?" Yamiel räpytteli vähän silmiään. "Sinun olisi pitänyt valmistautua paremmin!" Buziel sätti. "Mutta ei se mitään, tein oman tutkimukseni tästä koko seikkailusta. Monatry on paikka, jossa suunnittelemme retkeämme."

"Suunnittelemme sitä?" Yamiel kihisi ärsytyksestä. "Missä on seikkailunhalusi? Spontaaniutesi? Miksi ei vain sukelleta sisään ja katsota, mitä tapahtuu?" Yamiel oli kärsimätön sielu ja aina hölisemässä seuraavasta mahtavasta ideasta, seuravasta hullusta koettavasta asiasta, ja nyt hän oli kärsimätön. "Ihan oikeasti, tämä vie aivan liian kauan. Odotettuamme kaikki nämä aionit, mitä vielä voisimme suunnitella? Mennään vain!"

Aina varovainen Buziel epäröi. "En tiedä", hän sanoi. "Minusta meidän pitäisi seurata menettelytapaa, jota he suosittelivat. Emme ole koskaan ennen olleet siellä, mitä jos eksymme? Kenties heillä on kartta tai jonkinlainen käsikirja, jonka voisimme ottaa mukaan. Minulla on huono tunne tästä …"

"Voi, lopeta kaikki tuo huolehtiminen!" Yamiel huusi. "Oletko koskaan nähnyt sitä paikkaa, johon olemme menossa? Se on pienenpieni sininen piste syrjäisessä kolkassa Tuolla Jossain, ja siellä on tiukemmat turvatoimet kuin missään. Pujahdamme vain muutamaksi minuutiksi sisään, ja jos emme pidä siitä, palaamme välittömästi takaisin. Se on täysin turvallista. Mikä voisi mitenkään mennä pieleen?"

Buziel epäröi, katsoi pitkään suurta aulaa ja lopulta nyökkäsi. "Okei sitten, mennään. Näetkö tuon valtavan pyörrealueen tuolla? Olen melko varma, että se on Eteinen." Yamiel kirkastui innostuksesta. "Tunnen sen jo vetävän!" hän kiljaisi. "Heidän on täytynyt aktivoida jo sisäänpääsykoodimme. Tule nyt, mennään!!"

Etäältä katsottuna se oli kaunis väri-, ääni- ja tunnepyörre, mutta lähempänä se oli ehdottomasti kaoottinen. Monet enkelit pysyttelivät loitolla pyörteestä, mikä sai Yamelin aina pyörittelemään silmiään siipiensä takana. "Tylsät vanhat kunnon nynnyt", hän ajatteli itsekseen.

Joku ohikulkeva enkeli on saattanut huomata vähän hälinää ja pienen muutoksen, kun kaksi ystävää hävisi tuohon pyörivään energiaan. Itse asiassa aluetta tarkkaili eräs enkeli. Ironisesti hymyillen Mumiel huomasi, että Buziel ja Yamiel olivat hypänneet sisään hyvin vähän valmistautuneena. "Typerät, typerät enkelit", hän ajatteli itsekseen. "No, he tulevat takaisin tuota pikaa." Ja juuri silloin kuin tilauksesta hän huomasi, että kaksi pientä tietoisuusläiskää leijui ohi. Hän kirkastui ja lähetti merkkivalon.

Tämä oli hänen työtään tällä hetkellä: lähettää merkkivalo yksittäiselle ohikulkevalle enkelille, joka ehkä halusi löytää tien Monatryyn. Monet tulivat tänne matkallaan Maahan, mutta monet muut unohtivat sen täysin jäätyään kiinni seikkailun jännitykseen. Hurjalla matkallaan ulottuvuuksien läpi ja takaisin tuohon vastustamattomaan Eteiseen, heiltä meni täysin ohi sisäänkäynti Monatryyn. Mutta tällä kertaa hänen merkkivalonsa huomattiin, ja kaksi rähjäistä enkeliä kurkotti häntä kohti.

"Rakas Yamiel ja rakas Buziel, on mukava nähdä teidät taas! Mutta mitä ihmettä teille on tapahtunut? Vain hetki sitten olitte valoisia ja innostuneita ja syöksyitte sisäänkäyntiportin läpi. Ja katsokaa nyt teitä, täysin uupuneita ja masentuneita … Mitä tapahtui?"

"Vain hetki sitten? Buziel haukkoi henkeään. "Hetki??! Niinkö sinä kutsut sitä?" Mumiel hymyili, sillä hän tiesi aina ensin olevan hämmentävää, kun enkeli tuli takaisin aika-avaruudesta. Vaikka se kesti vain hengenvedon ajan hänellä, heistä se tuntui ikuisuudelta.

"Tämä … Se … Voi, tämä oli hulluin asia, minkä olen koskaan tehnyt!" Buziel huudahti. "Mikset kertonut meille, että se olisi sellaista?" "Sitä me teemme täällä", Mumiel vastasi lempeästi. "Mutta te hyppäsitte sen osan yli."

Buziel vetäytyi mököttämään hiljaa, ja nyt Yamiel löysi äänensä. "Se oli niin … En koskaan kuvitellut … Minulla ei ollut mitään aavistusta …" hän vaikeni etsien sanoja. "Sitä ei vain ymmärrä, millaista tuolla alhaalla on! Ihmiset – kyllä, muutuimme itse asiassa ihmisiksi – ovat kamalia! He ovat joskus myös ihania, mutta he ottavat toistensa energiaa kaikenlaisilla tavoilla, eikä se ole sellaista kuin täällä, missä tuntee vain väsymystä jokin aikaa. Tuolla alhaalla he oikeasti piinaavat toisiaan! Miksi he tekevät niin? Ihan sama, tiedän miksi. He ovat kaikki unohtaneet. Mekin unohdimme, vaikken uskonut sen olevan mahdollista." Hänen äänensä hiljeni. "Mekin satutimme ihmisiä ja joskus toisiamme." Kuiskaten hän lisäsi: "Satutimme jopa itseämme."

Mumiel hymyili lempeästi ja kuunteli, kun Yamiel jatkoi: "Luulimme, ettemme voisi mitenkään unohtaa, mutta tosiasia on, että muutaman ensimmäisen ihmishengenvedon jälkeen ei vain muista enää. Se on mahdotonta! On aina se tunne, että jotain puuttuu, jotain täytyy löytää tai tehdä tai muistaa, mutta sitä ei koskaan ole. Ja …" hän piti hetken tauon syvällä ajatuksissaan. "Luulen, että tuo jonkin puuttumisen tunne saa ihmiset toimimaan niin, kuin he toimivat."

Mumiel hymyili taas. "Se on totta", hän sanoi. "Itsensä unohtaminen on suurin kuviteltavissa oleva tuska, eikä sitä voi edes kuvitella, ennen kuin se on tapahtunut itselle! Mutta rakkaat ystävät, nyt kun olette taas täällä, mitä aiotte tehdä?"

Buziel tokaisi: "En koskaan aio …", mutta hänet keskeytti yhtäkkiä toisen enkelin läsnäolo. Tällä enkelillä oli hyvin erilainen energia ja siinä ole violetinkristallinen hohde, jota oli harvoin nähty tässä osassa "Siellä Jossain". Mumiel tunnisti hänet ja tervehti iloisesti ja kunnioittaen. Yamiel ja Buziel vain tuijottivat sanattomana. He eivät olleet koskaan tavanneet niin hohtavaa olentoa. Itse asiassa, koska heitä tahrasivat vielä äskettäiset urotyöt aika-avaruudessa, he luulivat, että sellaisia on vain legendoissa. Mutta siinä se oli ja hohti suoraan heidän edessään.

"Rakkaat ystävät", Zebael sanoi. Hänen värähtelynsä väreili heidän ytimeensä saakka ja sytytti syvällä sisällä jotain, mikä oli ollut horroksessa hyvin, hyvin pitkään. "Olette eläneet monia satoja elämiä maan päällä. Näen uupumuksen kentässänne, mutta näen myös viisauden ja palon sydämessänne, jota ei ollut aiemmin. Nyt teidän on aika muistaa."

"Voi, me muistamme", Yamiel sopersi. "Emmekä unohda koskaan enää, koska emme mene koskaan, emme koskaan takaisin." Zebael hymyili pilke silmäkulmassa, sillä hän oli kuullut nuo sanat monta kertaa aiemminkin muilta uupuneilta enkeleiltä.

"Mutta", hän sanoi, "kun muistatte ihmismuodossa, silloin kaikki yhdistyy. Sieluintohimonne syttyy enemmän kuin koskaan, ja olemuksenne kimaltaa viisautta, mitä ette voi saada millään muulla tavalla. Katsokaa vain, mitä se teki minulle!" He tuijottivat kunnioittaen, kun Zebaelin värit – ja äänet ja kuviot ja muodot ja kaikki muu – sykki intohimoa ja elämää. Se oli sanoinkuvaamattoman kaunista, vangitsevaa, lumoavaa ja ennen kaikkea jumalaisen inspiroivaa. Kenties he voisivat mennä takaisin vielä kerran. Heidän monet elämänsä maan päällä tuntuivat jo hyvin kaukaisilta – kenties se ei ollutkaan niin huono juttu.

Zebael hymyili. "Olen kanssanne matkan joka askeleella", hän vakuutti, "ja kuiskailen muistutuksia sydämeenne. Yksi vaikein muistettava asia on, että kaikki ovat maan päällä omasta valinnastaan. Kyllä, he ovat unohtaneet itsensä, mutta he muistavat joku päivä, aivan kuten te. Niinpä nähdessänne tuskaa ja vaikeuksia maailmassa, muistakaa, että sillä ei ole oikeasti merkitystä. Se ei ole, kuka te – tai he – oikeasti olette. Se on peliä, jota olette pelanneet, teemapuisto jossa olette vierailleet, ja mitä selvemmin näette tämän, sitä lähempänä olette Itseänne." "Vielä yksi asia", hän jatkoi, "ja kenties se on tärkein. Sallikaa itsenne olla olemassa. Kaikissa näissä elämissä olette oppineet rajoittamaan ja pidättelemään itseänne kaikilla kuviteltavissa olevilla tavoilla. Tämä viimeinen sukellus on elämä, jossa hellitetään, ollaan taas kerran vapaa ja ollaan olemassa ilman rajoituksia. Ja kun se tapahtuu, lupaan, että te ette kadu mitään."

Kun Zebael jatkoi vielä muutamalla muulla kehotuksella, heidän innostuksensa heräsi. He palaisivat, ja tällä kertaa se olisi erilaista. Tällä kertaa he olisivat valmiita. Zebael jätti jäähyväiset ja Mumiel johti hyväntahtoisesti hymyillen nämä kaksi ystävää Monatrya kohti. Tällä kertaa he suunnittelisivat asiat vähän paremmin. Heidän seuraava sisäänmenonsa tapahtuisi oikein – kenties ei niinkään heidän tulevasta ihmisperspektiivistään katsottuna, vaan se olisi täydellinen heidän auttamisessaan muistamaan. Tämä muistaminen olisi vaikeaa – se saattaisi viedä useamman elämän, mutta Zebael oli näyttänyt, että sen voi tehdä, ja hän oli olemuksellaan inspiroinut heitä.

Lopulta, oltuaan runsaan määrän Monatryn ajattomuudessa, Yamiel ja Buziel vetivät syvään henkeä ja sukelsivat viimeisen kerran pyörteeseen. Juuri tuolla hetkellä he kuulivat tutun äänen: "Olen kanssanne aina, matkan joka askeleella."

Kasvaessaan taas kerran maan asukkaina ja nähdessään taistelua ja hulluutta ja tuskaa kaikkialla ympärillään, aina silloin tällöin he saattoivat kuitenkin kuulla kuiskauksen: "Kaikki on hyvin." He luulivat sen tarkoittavan, että maailmasta tulisi hyvä, ihmiskunta heräisi lopulta ja ihmiset alkaisivat muistaa itsensä. Mutta tuo kuiskaus merkitsi todellisuudessa, ettei millään siitä ollut oikeasti merkitystä. Kaikki tulisivat taas pois, näkisivät merkkivalon, tapaisivat mestarin ja sallisivat sen, mitä tarvittiin, että he muistaisivat. Sitä odotellessa, Yamiel, Buziel ja kaikki muut "muistavat 'elit" tiesivät, että oli viimeinkin aika nauttia koko luomakunnan jännittävimmästä matkasta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Kesäkuu 2019 KALVETIN HEHELIT

ViestiKirjoittaja hammer » 02.06.2019 09:28

KALVETIN HEHELIT

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuthumin kulunut, vanha vitsi "matkalla ylösnousemukseen menetin kaiken" on luultavasti hauska kaikkialla … taas jonain päivänä. Mutta sitä odotellessa siteeraisin mieluummin rakasta Mark Twainia: "Kaikista asioista jotka olen menettänyt, kaipaan eniten mieltäni."

Olin ennen fiksu. Minulla oli jopa papereita todistamaan sen. Mutta viime aikoina "FIKSU" on tuntunut merkitsevän, että "niin sanottu mestari esittää todella tyhmää" (suom. huom. englanninkielisen fiksu-sanan alkukirjaimista johdettu lause). Olenko se vain minä, vai onko meistä kaikista tulossa hemmetin tärähtäneitä? Esimerkiksi, yhtenä päivänä löysin itseni autotallista paukuttamassa jotain metallitavaroita yhteen. Tyttäreni kasvot ilmestyivät ovelle: "Äiti …? Mitä sinä teet?"

"Hmm … Yritän toistaa ääntä päässäni." Pitkä tuijotus, ja sitten hän palasi takaisin tietokoepelinsä ääreen. Mikään ei yllätä häntä enää tässä talossa.

Mutta oikeasti, tuo ääni on ollut sisälläni niin kauan, kuin voin mustaa. Kun kuulin sen "ulkopuolella", se oli todella karmiva, kuin kynnet liitutaululla. Muistan itse asiassa välttäneeni asioita, jotka kuulostivat siltä, vaikka nyt en muista, mitä ne olivat … Sivuuttaen henkilökohtaisena kummallisuutena, tämä "paukutuskompleksi" oli karkoitettuna mielikaapin takahyllylle. Viime aikoihin saakka. Kun Adamus toukokuun 2019 shoudissa mainitsi tuon pääpantamenettelyyn liittyneen paukutusäänen, tiesin täsmälleen, mistä hän puhui. Ja nyt sitten olin autotallissa ja yritin saada sen aikaan uudelleen, vaikka olinkin aina pelännyt sitä. Tiedäthän, hihnat vain kiinni ja lennä läpi? Nyt kun tiesin, mistä siinä oli kyse, kenties sen aikaansaaminen pääni ulkopuolella poistaisi sen sisältä.

Käy ilmi, etten ollut ainoa, joka kuulee näitä kummallisia asioita. Pari päivää toukokuun shoudin jälkeen monet ihmiset ihmettelivät sitä paukuttavaa ääntä, jota he kuulivat Adamuksen merabhin aikana – ja "miksi otitte sen pois nauhoituksesta?" No, sitä EI ollut shoudissa tai merabhin musiikissa. Emme ottaneet sitä pois nauhoituksesta, koska sitä ei koskaan ollutkaan siinä. He kuulivat sen omassa päässään. Lohduttavaa, vai mitä?

Päässäni on PALJON kummallisuutta nykyään. Esimerkiksi melua. Pari viikkoa sitten kaikki talon normaalit pikkuäänet muuttuivat kuurouttavaksi meteliksi, kunnes en kestänyt sitä enää hetkeäkään. Menin ulos, laitoin paljaat jalat maahan ja hengitin – pontevasti – ja onnistuin lopettamaan tuon "mikä helvetti minussa on vikana TÄLLÄ kertaa?" -lauseen, ennen kuin se pääsi oikein vauhtiin. "Nauti vain matkasta", mestarini kikatti. "Just joo, helppoahan sinun on sanoa", ihmiseni puhisi." Sitten kumpikin asetuimme ja saimme vain tuon kokemuksen.

Mikä muu on mennyt pieleen mielessäni? No, löysin hiusharjani jääkaapista. Jätin voiastian sulamaan uunin päälle. Täytin paperipussin tiilillä ja tuijotin hämmästyneenä, kun se hajosi. (Kyllä, oikeasti.) Kerroin lapseni kouluneuvojalle jotain "kummallisista aivoistani", mutta suljin suuni, kun outo ilme häivähti hänen kasvoillaan. Matkalla Crimson Circlen studiolle tekemään tuotantoa varmistin puhelimestani yli viisi kertaa, että päivä ja ajankohta olivat oikea. Tuijotin järkyttyneenä kuivanutta kasvia huoneessani: "Kastelin sinut kolme päivää sitten, miten voit olla kuollut?!!" Oliko kastelukannu unta? Sitten jokin nenäkäs pieni ääni sisälläni sanoo: "Ihan oikeesti, mikä sinun ongelmasi on? Ihmiset maksavat kunnon rahat ja ottavat vankilatuomion riskin tämän tasoisesta todellisuuden sekoittumisesta!"

Mikä vittu minussa on vikana?? Ai niin, hetkinen, se on väärä kysymys. Jokainen kysymys tuo vastauksensa – en usko, että haluan uuden kierroksen sitä. Poista, poista. Kokeile uudestaan.

Mitä vittua minussa tapahtuu? Ai niin, Adamus antoi tuon vastauksen muutama viikko sitten. Murtaudumme ulos kaavoista. Ja mieli, loistavin kaava-asiantuntijamme, tuhoutuu. Tai kenties se yrittää vain selvittää roolinsa ihastuttavana assistenttinamme. Ihan sama, tuo siirtymä ei ole tasainen!

Tiesin muutaman muun, jolla oli myös kummallisuuksia, mutta halusin tietää enemmän. Siis tein kyselyn shaumbroille Facebookissa: "Onko sinulle tapahtunut mitään outoa viime aikoina?" Vastaukset vahvistivat epäilyni (toiveeni?), että MONET meistä käyvät läpi tätä mielen sekasotkua. On hyvä tietää, etten ole yksin sekopäisyydessäni. Itse asiassa tuntui hyvältä nauraa pioneeritovereilleni matkalla hurjaan ja omituiseen tuntemattomaan – tarkoitan siis nauraa heidän kanssaan.

Koska se saattaa saada sinunkin olosi tuntumaan paremmalta, tässä on pieni kooste, mitä toverimme ovat kokeneet (oikeita kommentteja, hieman tiivistettynä):

* Tyhjyyden tunnetta. Täyteyden tunnetta. Samanaikaisesti.

* Nukkuminen … mitä se taas olikaan?

* Tietokoneet, elektroniset laitteet – ja tunteet – romahtavat … täysin toisiinsa liittymättä tietysti

* Näkömuutoksia – huononee, paranee yhtäkkiä, "katso, uusia värejä!"

* Kurkottaa ottamaan hammasharjan ja ottaa kahvin

* Kärsivällisyyttä? Ei tänään

* Ei muista, miten puhutaan sanoja, erityisesti äidinkielellä

* Kyvyttömyys määrittää nykyinen sijainti ajassa/paikassa/planeetassa

* Eilen, tänään, tapaamiset, aika yleisesti … häh?

* Leijun kuin unessa … hetkinen, olen ratin takana, en sängyssä!

* Ihmiset eivät näe tai pane merkille minua, mistä tämä näkymättömyysviitta tulee?

* Täydellinen väärinymmärretyksi tuleminen, "Tuo ei ole lähelläkään, mitä sanoin!"

* Hammashoidossa nukuttamisen sijasta menee Enkelihuipulle (kuten sanoin, kalvetin hehelit)

* Kuoleminen unissa, jatkan kuitenkin heräämistä eloon

* Huimausta, pyörrytystä, nukkumista päivin ja öin

* Ympäristö alkaa väristä/huojua kuin hyytelö

* Säännöllisiä taukoja vakautuakseni "tänne"

* Ihana uusi suhde sellaisen kanssa, joka ei puhu omaa kieltäni; ongelmat menevät pois, koska emme voi puhua niistä

* Herää huomaten, että puutarhapolku, aita, vaja, lähimarketti, viereinen kerrostalo on järjestetty uudelleen, siirretty tai vaihtanut väriä

* Unia Adamuksesta, shaumbroista, esi-isistä, muista elämistä

* Fyysistä kipua, kummallisuutta ja satunnaisia haasteita

* Kurkotin nostamaan 5 dollarin setelin ja katselin sen muuttuvan 20 dollariksi

* Hallintovirkailija lapseni koulussa kutsui minua "vahingossa" Jumalaksi; vähän kiusallista … no, hänelle

* Toiseen ulottuvuuteen vaihtaminen keskellä keskustelua

* Hetkinen, miten kytken pistorasiaan tämän puhelimen?

* Tuskasta autuuteen ja taas takaisin sekunneissa

* Tavaroiden, laitteiden, rakennusten häviämistä ja ilmestymistä takaisin

* Kauneusvoiteen näytepurkista otetaan joka päivä, muttei se lopu

* Varsinainen "en muista paskaakaan" -oireyhtymän epidemia

* Jästimurha … hyvin houkutteleva ajatus

* Pysäytetään ylinopeudesta, valtava sakko eikä saa enää ajaa; menen maksamaan ja viranomaiset julistavat, ettei autoani eikä sakkoa ole heidän järjestelmässään

* Ilman näkeminen, energian haistaminen ja kuuleminen

* Vettä valuu silmistäni ilman selvää syytä

* Kaverit: Olemme yrittäneet saada taksia puoli tuntia, takseja ei ole missään! Minä: Tunne-ajatellaan "Tarvitsen taksin nyt" ja viuh! taksipakettiauto ilmestyy ja siinä on tarpeeksi paikkoja kaikille

* Kaadoin kokonaisen ämpärillisen valkoista maalia keskellä kaupunkia sademyrskyn aikana … valoa levisi kaikkialle!

* Sanat … tota, hmm, ddosogpph … täh?

Ai niin, ja oma suosikkini … vessaunessa joku kakkasi aivoistaan!

Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Ei ole paljon tehtävissä, paitsi nauraa, sallia ja "nauttia" kokemuksesta, vaikkei se olekaan aina hauskaa, hassua tai helppoa. No, ei ainakaan ihmiselle. Joskus ihmiselläni on solmu vatsassaan. Joskus hän menee sänkyyn eikä saa unta tuntikausiin. Mutta mielenkiintoista on, että tärkeät – eikä edes niin tärkeät – jutut luistavat itse asiassa hyvin sujuvasti. Riippumatta siitä, miten paljon nukun (tai en nuku). on kuitenkin paljon energiaa siihen, mitä minun täytyy tehdä. Ja jos ei ole, se tulee tehtyä joka tapauksessa … jotenkin.

Onneksi meillä on jo työkalut tämän järjettömyyden käsittelemiseen: hengitä, luota, tunne, lakkaa kysymästä: "Mikä minussa on vikana?" ja SALLI tuo kokemus, herrantähden! Ihmiseni – no, entisen mieleni haamu – haluaa korjata tuon sekamelskan, mutta on tulossa helpommaksi muistaa unohtaa tuo ajatus. On tulossa myös helpommaksi rauhoitella ihmiseni, kun hän sekoamisen partaalla kaikesta, mitä hän on menettänyt.

Noina hetkinä minut löytää puhumasta itselleni … "Rakkaani, tiedän, että elämä on hämmentävää ja hullua nykyään. Tiedän, että mielemme on sekamelskaa. Tiedän, etteivät ihmiset ymmärrä sinua, etkä joskus sinäkään ymmärrä itseäsi. Mutta olen tässä kanssasi nyt. Minä ymmärrän sinua täysin. Tunnen kaiken, mitä käyt läpi, ja aivan kaikki siinä on sanoinkuvaamattoman kaunista. Kallisarvoinen ihmisminä, tunne käsivarteni ympärilläsi, tunne läsnäoloni ja rakkauteni. Luota minuun – tämä on ainutkertainen asia. Et enää koskaan käy uudestaan läpi samanlaista sekasortoa, joten rentoudu ja nauti tämän uskomattoman vuoristoradan viime osuudesta. Olet aina turvassa kanssani."

Ja silloin lakkaan olemasta huolissani fiksuudesta, koska nyt olen viisas – hurjan inspiroitunut, yksinkertaisesti olemassa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Elokuu 2019 AVOIN OVI

ViestiKirjoittaja hammer » 04.08.2019 09:00

AVOIN OVI

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Bubba: "Vedä minut pois tästä sotkusta. En kestä sitä enää!"
Buddha: "Siinä on ovi. Päästä itsesi ulos."
Bubba: "Ei. Tarkoitan, missä on OIKEA ovi?"'
Buddha: "Suoraan edessäsi, niin kuin on aina ollut."
Bubba: "Missä? En näe sitä!"
Buddha: "Se ei merkitse, ettei sitä ole siinä."

Kaivelin hiljattain läpi yli 100 shoudia tehdäkseni videotiivistelmän Adamuksen viesteistä (osana Santa Fen tapahtumaa). Niin mahdotonta kuin onkin pakata 10 vuoden informaatiota yhteen tuntiin, se oli silti uskomaton matka Valaistumiskujaa pitkin. Ja prosessin aikana tutustuin uudestaan moniin unohtuneisiin jalokiviin. Tässä pari, jotka jäivät mieleeni, koska kuulin ne täysin uudella tavalla:

"Tulkaa aisteihinne, aistillisuuteenne, siihen mikä on silmienne ja korvienne ulkopuolella. Tulkaa tuntemiseen. Se vapauttaa teidät – aistinne. Se saa teidät ulos eläintarhasta."

–Transhumaani (yli ihmisen) 6

"Oivaltaminen on yksinkertaisesti tietoisuutta monissa ulottuvuuksissa ja tietoisuutta aistillisuudesta."

–Transhumaani (yli ihmisen) 10

Lue nuo lainaukset uudestaan.

Oivallatko, miten uraauurtavia ne ovat? Kun törmäsin niihin muutama kuukausi sitten, minun oli kirjaimellisesti pysähdyttävä hengittämään, koska yhtäkkiä tuli lyhyt, mutta selkeä väläys siitä, mitä Adamus on yrittänyt kertoa meille koko tämän ajan. Annettuani sen hautua taustalla jonkin aikaa, yritän laittaa tuon väläyksen sanoiksi. Se on itse aisassa hyvin yksinkertaista, mutta yksinkertaisimmat asiat voivat olla vaikeimpia selittää.

Jokainen uskomus, ymmärrys, tapa, havainto ja kokemus, joka ihmisillä on, perustuu kokemuksiimme täällä aineessa. Me olemme kiinteitä, maailma ympärillämme on kiinteä, ja sitä kaikkea hallitsevat fysiikanlait, moraali, etiikka jne. Yleinen teema kaikissa näissä laeissa on, että ne perustuvat varmuuteen aineesta. Myös uskonnot ovat riippuvaisia maailman materialistisesta ymmärtämisestä, tai täsmällisemmin jonkun opetuksista, joka on noussut aineellisen maailman yläpuolelle. Uskomuksemme siitä, mikä on hyvä ja huono, oikein ja väärin, nautinnollista ja tuskallista, intiimiä ja erillistä – kaikki – perustuvat aineen pätevyyteen. Mutta mitä aine on, oikeasti?

Jos katsoo mikroskoopilla syvälle aineelliseen maailmaan, niin mitä syvemmälle menee, sitä vähemmän "todellista" siitä tulee, kunnes on vain tila ja potentiaali. Ainetta ei itse asiassa ole olemassa! Jos se on totta (kuten on), tietysti mielelläni on miljoonia tällaisia kysymyksiä: "Miksi sattuu, kun potkaisen varpaani tuoliin?" ja "Miksi ruoka-aine vaikuttaa kehooni hyvin hämmentävillä tavoilla?" jne. Adamuksen mukaan aine on jumalaisen fokus-aistimme ilmentymä – se on olemassa pelkästään, jotta voimme kokea sen.

Koko tämän ajan olemme yrittäneet "päästä pois" tai "tulla pelastetuksi" tästä rajoittuneesta todellisuudesta, jossa tunnemme olevamme vankina tai rangaistuksena. Mutta oikeasti haluamme olla vapaa aineen rajoituksista. Se merkitsee, että halumme havaita ja kokea fokuksen ulkopuolella – mutta miten?

Muistatko sillan Theosiin? Kenties kuvittelit kulkevasi jonkinlaista siltaa pitkin, lähtien "täältä" ja mennen "tuonne". Ja DreamWalkit joissa "menemme" jonnekin, opastaen tai opastettuna matkan varrella. Myös yksityisissä tutkimuksissa haluamme mennä "sinne", mihin tahansa ulottuvuuteen. Mutta se kaikki on vain vertauskuva aistiemme avaamisesta ja havaintotapamme muuttamisesta. "Toinen puoli" ei ole missään muualla – se on aivan tässä, siis kuin "olen tässä".

Mitä se ylipäätään tarkoittaa? Enkö ole aina "tässä"? Kyllä, mutta se merkitsee tietoisuutta, miten totta se on. Se merkitsee oivaltamista, että olet tässä, luomakuntasi keskellä, joka ei ole ainoastaan fyysinen universumi, plus se ulottuvuus mitä ikinä onkin kuoleman jälkeen. Olet koko luomakunnan, kaiken olevaisen, keskellä, ja olet aina ollut. Se on totta myös kaikilla muilla. Jokainen sieluolento on oman luomakuntansa keskellä, vaikka useimmat ovat niin syvällä fokuksessa ja kokemisessa, että he ovat unohtaneet sen. Mutta tässä sinä olet, muistamassa.

Muistamassa kaikki ne eri aistit tai "suodattimet", joiden läpi voit nähdä itsesi ja luomakuntasi. Se on kuin laittaisi päähänsä lasit, jotka suodattavat pois värit yhtä lukuun ottamatta, sanotaan vaikka sinistä. "Sinisen maa" ei ole paikka jossain – se on "lasit", joita olet käyttänyt, "mentaalinen" suodatin. Kaikki muut värit ovat edelleen tässä. Ne eivät ole piilossa, mutta tuo suodatin näyttää ne vain sinisen sävyinä. Tai se on, kuin olisimme käyttäneet melun poistavia kuulokkeita, paitsi että melun sijasta ne poistavat kaikki sävelet viiden sävellajin asteikkoa lukuun ottamatta. Kaikki äänet ovat edelleen siinä – meillä on vain ollut selektiivinen kuulo jonkin aikaa.

Värit, ulottuvuudet, yltäkylläisyys, rakkaus – kaikki toimii samalla tavalla. Olemme käyttäneet "maalaseja" tai "parka-laseja" niin kauan, että unohdimme, että kaikki muut ulottuvuudet ja todellisuudet ovat edelleen aivan tässä. Vaihda suodattimet kokeaksesi ne. Haluatko olla valaistunut? Avaa aistisi "ihmisitsen" havaintotavan ja sen työkalun, mielen, yli. Tietysti se on helppoa sanoa, mutta miten voimme kokea sen? Miten voimme poistaa fokussuodattimen? Tai paremmin sanottuna, miten voimme nähdä sen ulkopuolelle käyttäessämme edelleen fokuslaseja? Se on varsinainen temppu – pysyä täällä fokuksessa ja samalla avata kaikki muut aistit.

Kokeile sitä ensin jollain yksinkertaisella. Sulje silmäsi, nuo ihmisen visuaaliset suodattimet, ja avaa mielikuvituksesi. Toinen todellisuustaso on, että leijut vapaana avaruudessa, "ulkona" tähtien joukossa. Oikeasti teet sen, kun poistat havainnon tavallisesta ympäristöstäsi.

Kuvittele nyt itsesi (mielikuvituskin on aisti) kristalliulottuvuuksissa. Toisin sanottuna, avaa se suodatin tai aisti, joka pystyy havaitsemaan luomakunnan kristalliulottuvuudet. Jos se auttaa, niin kuvittele laittavasi "kristallinväriset lasit" päähäsi, vedä henkeä ja katso, mitä tapahtuu. Tämä ulottuvuus ei ole jossain muualla, se on eri kerros aivan tässä. Havaintotapasi on kaikki, mitä tarvitaan, jotta se on totta, ja aistisi ovat niitä suodattimia, joiden kautta hahmotat.

Entä sitten käytännöllisempi ihmistaso. Rakkaus on myös aisti, tapa hahmottaa. Tavallisesti toivomme, että rakkaus tapahtuu meille, mutta todellisuudessa se on suodatin, jonka valitsemme. On hyvin helppoa havaita, sanotaan vaikka, kissanpentu tai rakastettu rakkausaistilla. Mutta tässä on idea: kuvittele hetki poliittista hahmoa, josta pidät vähiten. Voitko hahmottaa tuon henkilön rakkauslinssin läpi? Kenties et pidä hänestä ihmisenä, mutta mitä tapahtuu ja miten todellisuus muuttuu, kun näet hänet tuon suodattimen läpi?

Yhtenäisyys/ykseys on aisti. Se sallii meidän esimerkiksi nähdä koko kuvan, sattumanvaraisen pikselikokoelman sijasta. Minulla on aavistus, että se auttaa meitä myös hahmottamaan aineen kiinteänä. Mutta katso nyt itseäsi yhtenäisyyssuodattimen läpi. Ei enää erillään jumalaista itsestä tai mestari-itsestä, ei enää mitään menetettyjä osia, ei enää muistamattomuutta. Olet yksikkö, ehjä ja kokonainen, ykseysaistilla katsottuna. Ihmisellä saattaa edelleen olla kokemuksensa erillisyydestä ja unohtamisesta, mutta ykseysaistilla voit muistuttaa ihmistäsi suuremmasta kuvasta.

Olen maininnut aiemmin, että rakastan ajatusta holokannesta Star Trekin kuvaamalla tavalla. Ihminen astuu huoneeseen, valitsee todellisuuden, jonka hän haluaa kokea – vuorelle kiipeäminen vieraalla planeetalla, istuminen täydessä baarissa, käveleminen autiolla rannalla – ja ne ovat siinä. He eivät kuitenkaan koskaan lähde holokannelta, ne ovat itse asiassa "tässä". Miten upea kuva todellisuudesta!

Kaikki – kaikki – perustuu niihin suodattimiin, havaintoihin ja aisteihin, jotka olemme valinneet.

Fokus on suodatin, jota olemme käyttäneet pitkän aikaa, aisti joka rakentuu itselleen ja tulee tiukemmaksi ja tiukemmaksi. Se on kuin työskentelyä mikroskoopilla tutkimuslaboratoriossa. Voimme nähdä uskomattomia yksityiskohtia läheltä, mutta olemme unohtaneet muun laboratorion, puhumattakaan rakennuksesta ja kaikesta sen ulkopuolella. Mikroskoopin linssi on mielen kaltainen, se on ymmärrystyökalumme. Oli aika, jolloin meillä oli kaikenlaisia linssejä, mutta se teki vertailututkimuksen muistiinpanoista melko vaikeita. Niinpä Atlantiksella me kaikki saimme samat linssit, saman suodattimen. On paljon helpompaa kommunikoida ja oppia, kun tarkastelee samoja juttuja. Mutta nyt muistamme, että on muita linssejä. On elämää ilman linssejä, laboratorion ulkopuolella, ja tuo elämä on aivan tässä riippumatta siitä, havaitsemmeko sen vai emme. Nyt kyse on tuon mikroskoopin ottamisesta mukaamme, mutta vain työkaluna – ei enää ainoana havaintotapana.

Bubba: "En vieläkään näe uloskäyntiä."
Buddha: "Ota lasisi pois."
Bubba: "Ai … vau … Hei, kuka tarvitsee ovea? Kaikki on aivan tässä!"

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Syyskuu 2019 TAIKUUDEN MUISTAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 08.09.2019 08:26

TAIKUUDEN MUISTAMINEN

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Taikuus. En ole koskaan uskaltanut antaa itseni uskoa siihen, vaikka aina halusinkin. Mutta jokin on muuttumassa.

Minulla oli mielenkiintoinen lapsuus – eristyksissä maallisilta vaikutuksilta, mutta luontoa ympärillä, vailla koulua ja ystäviä, mutta uppoutuneena kirjoihin ja yksinäisyyteen. Perhe-elämäni oli täynnä uskontoa, kontrollia ja köyhyyttä, kuitenkin myös itseluottamusta, terveellisiä valintoja ja luontoa. Yksi sääntö kasvaessani oli "fiktiota ei sallita", mikä merkitsi, etten koskaan lukenut niitä klassikoita, jotka ovat useimmille ihmisille tuttuja – opin kuitenkin monista tosielämän historiallisista hahmoista ja tekemään monia asioita. (Luulen, että vanhempani eivät halunneet meidän sekoittavan fantasiaa ja todellisuutta, vaikka he uskoivat taianomaiseen olentoon taivaassa. Mutta se on täysin eri keskustelu.)

Jossain kohtaa vanhempani ostivat suuren tietosanakirjasarjan, jonka tutkin innokkaasti A:sta Ö:hön. Bonuksena tuli lasten sarja, jossa oli paljon värikkäitä kuvia. Valitettavasti S-kirja hukkui pian saapumisensa jälkeen, koska siihen sisältyi osa "sadut". Mutta ennen kuin se hävisi, näin vilauksen sellaisista asioista kuin lohikäärmeet ja velhot ja keijut. Se oli kuin vangitseva tuulahdus makeaa ja kiellettyä tuoksua. Voin vieläkin nähdä tuon violetin kirjan, jossa oli typerä vihreä lohikäärme kannessa …

Asuimme 100 vuotta vanhassa mökissä, josta oli näköala pienelle vuoristojärvelle. Sitä reunustivat lumpeenlehdet ja sen rannat olivat useiden majavaperheiden koti. Mökin vieressä, metsänreunan kätkössä oli rotko, jossa pieni puro solisi järveen. Vain parin minuutin päässä takaovesta, ja se oli yksi suosikkipaikkani. Vaikka talossa olisi ollut mitä vaikeuksia, saatoin istua tuon puron vieressä ja kaikki tuntui jotenkin paremmalta. Tänä päivänä kutsuisin sitä hyvin taianomaiseksi paikaksi.

Kuitenkin silloin taianomaiset asiat, kuten keijut ja haltiat jotka leikkivät tuossa koskemattomassa ihmemaassa, olivat kiellettyjä paholaisen temppuja, joten kätkin ne muistojeni sopukoihin. Monta kertaa menin purolle ja unohdin ajan, ja tuntien päästä tulin takaisin vain vähän tietoisena siitä, mitä olin tehnyt. Nimittäin puhuttiin paholaisen vainoamasta toisesta perheestä tuolla samalla alueella, enkä halunnut kallisarvoisia salaisuuksiani ymmärrettävän väärin ja niputettavan samaan pelottavaan kategoriaan, joten ne pysyivät syvällä piilossa. Kuitenkin aina jotenkin tiesin, että maailmassa oli muutakin, kuin ihmiset ympärilläni uskoivat, ja näkymätön pelotti minua harvoin.

Pikakelaus maailmani laajentumiseen noin 17-vuotiaana, mitä seurasi nopeasti nuori aviomies ja tulossa oleva lapsi, joidenkin hyvin suurien unelmien pirstoutuminen ja monien muiden toteutuminen. Elämä menee aina eteenpäin. Aivan ensimmäinen näkemäni elokuva oli "Jedin paluu" 1983. Se teki valtavan vaikutuksen minuun, koska ensimmäistä kertaa ikinä kuulin jonkun puhuvan – ääneen ja ilman pelkoa – näkymättömästä maailmasta. Kun hahmot puhuivat Voimasta, metafyysisestä aineesta joka yhdisti kaikki asiat, kehoni jokainen solu soi kuin kello. Tiesin lopultakin, että oli muita ihmisiä, jotka tunsivat samalla tavalla kuin minä! Tietysti vuosien saatossa jatkuva "enemmän" etsimisen johti joihinkin mielenkiintoisiin kaninkoloihin ja lopulta Crimson Circleen – kaikkein uskomattomimpaan "kaninkoloon".

Vaikka Tobiaksen opetukset olivat kaikki, mitä olin etsinyt, ja hän laittoi sanoiksi monet asiat, jotka olin aina tuntenut, ihmettelin edelleen: "Missä taikuus on?" Tietysti oli (ja on edelleen) uskomattoman taianomaista yhdistyä taas shaumbrojen kanssa ja jakaa lopultakin tämä matka ihmisten kanssa, jotka ovat yhtä kummallisia kuin minä. Mutta silti, missä oikea taikuus on? Entä tuo Voima? Varmaankaan en ollut ainoa, joka muisti hämärästi sen … varmaankaan sitä ei ollut kadotettu ikuisiksi ajoiksi?

Olen aina uskonut, että taikuus esittää hyvin vangitsevaa ja läpitunkevaa roolia ihmisen kirjallisuudessa ja perimätiedossa, koska se ON totta. Kirjat, elokuvat, laulut ja tarinat jotka sisältävät taikuutta, ovat suosittuja, koska muistamme sen DNA:ssa. Me vain tiedämme, että sitä on. Ja kuitenkaan sitä ei löydy mistään "reaalielämässä", joten sivuutamme sen fantasiana ja toiveajatteluna. Henkilökohtainen teoriani on, että taikuus – energian kanssa työskenteleminen tavoilla, joita nykyfysiikassa ei tällä hetkellä ymmärretä – oli ehdottoman totta. Mutta valtapelit ja energian syöminen vääristivät sitä, joten otimme sen pois itsestämme erilaisilla asioilla, kuten kirkko kontrolleineen, taikauskoineen ja vainoineen. Tarkoitan, että kun taikuutta mainostetaan paholaisen leikkikenttänä, kuka haluaa ottaa tuollaisen hankaluuden riskin? Koska muistamme myös kamalia asioita, kuten noitavainot, kidutuspenkit ja polttoroviot. Silti taikuutta kuitenkin on. Olen tuntenut, että se on horroksessa ja kätkettynä menneisyyden nurkkiin, mutta nyt alan tuntea sen heräävän. Voisiko se olla valmis palaamaan, sellaisten maagikkojen herättämänä jotka ovat menneet valtapelien yli?

Tämä tuo minut siihen, mistä halusin oikeasti kirjoittaa. Muutama viikko sitten työstin Adamuksen viimeisintä viestiä – kenties se oli shoud tai ProGnost tai Mestarin elämää, en muista – ja yhtäkkiä mielikuvitukseeni muodostui kuva. Se ei liittynyt suoraan edessäni oleviin sanoihin, mutta jokin oli laukaissut sen. Näin eron Merlinin, jota pidän velhona, ja noidan välillä, jonka assosioin valtaan ja manipulointiin. Näin myös tuon eron suuren merkityksen meille uusina Merlineinä.

Kun kuvittelen noidan, ajattelen konfliktia ja valtaa. Näen jonkun ampuvan salamoita käsistään ja myrskypilvien kerääntyvän, kun hän yrittää nujertaa vihollisensa. Noita haluaa kontrolloida, lukee loitsuja hallitakseen maailmaansa ja tekee kovasti töitä ohjatakseen energiaa haluamiaan lopputuloksia kohti. Tietysti kaikki nuo loitsut tulevat takaisin hänelle lopulta (mikä saattaa liittyä jotenkin siihen, miksi sulkeuduimme taikuudelta), ja noidan täytyy olla varuillaan, katsoa aina selkänsä taakse ja varmistaa, että asiat kehittyvät hänen tahtonsa mukaisesti.

Kuitenkin velho – tässä sisäisessä näyssä – seisoo kädet avoimina, vetää energiaa puoleensa ja antaa sen virrata vapaasti. Merlin-velho tietää, että energia palvelee jokaista tarkoituksenmukaisimmalla tavalla, ja hän on rauhassa. Hänen kasvoiltaan ei näy kamppailu ja asennostaan ponnistelu. Hän ei puske energiaa, vaan antaa sen vain virrata – kädet täysin avoimina luottaen, vastaanottaen ja sallien.

Näin Merlinin seisovan rauhassa ja arvokkaana oman alueensa ohjaksissa, ja hänen edessään oli pitkä jono suopeita ja hymyileviä palvelijoita, jotka toivat lautasia, joille oli lastattu kaikki mahdolliset tilaisuudet. Kaikki tuli suoraan Merlinille. Jokainen palvelija seisoi hänen edessään ja kysyi: "Haluaisitko leikkiä tällä mahdollisuudella? Kenties tällä? Entä tällä?" ja hänen täytyi vain sanoa "kyllä" tai "seuraava". Jokainen mahdollisuus sisälsi siunauksen, kokemuksen, seikkailun, vähän taikuutta, ja Merlinin täytyi vain vastaanottaa. Sen sijaan, että olisi moittinut palvelijoita (tai itseään) sellaisten mahdollisuuksien tuomisesta, joita hän ei halunnut, hän otti ne kaikki vastaan ja valitsi ne, joiden kanssa leikkiä.

Meidän on aika olla avoimin käsin Merlin, joka sallii, vastaanottaa ja luottaa. Olemme olleet tarpeeksi pitkään noita ja käyttäneet suljettuja käsiämme, jotka kontrolloivat, työntävät ja yrittävät. Merlin leikkii omalla energiallaan, antaa sen virrata ja katselee sen ilmentyvän jokaisella uudella hengenvedolla. Noita haluaa ymmärtää ja kertoa energialle, mitä tehdä, ja luoda tietyn lopputuloksen. Mutta voi, se on niin uuvuttavaa, ja joka tapauksessa se ei ole koskaan toiminut kovin hyvin.

Viime shoudissa Adamus kehotti meitä alkamaan käyttää jotain laukaisinta, jotain sanaa tai elettä muistuttamaan, että avaudumme omalle energiallemme. Tuon avoimuuden myötä energiaa virtaa sisään, ei ulos. Vastaanotamme puskemisen sijasta. Ja lopultakin taikuus alkaa herätä!

Siitä olen varma, että taikuus vaatii ehdotonta luottamusta. Et vain toivo, että jokin selviää – tiedät, että se selviää. Minulla on ollut ehdottoman kaoottisia päiviä täynnä kokouksia, sovittuja tapaamisia ja pakollisia asioita. Ja kun päästän irti yrityksestäni hallita yksityiskohdat, hämmästelen aina hienosti ajoitettuja tapahtumia! Minun täytyy vain ilmestyä paikalle ja osallistua. Ja synkronistminen elämä on vain jäävuoren huippu. Olemme avautumassa jollekin, joka on hyvästä syystä ollut piilotettuna hyvin pitkän aikaa. Pian kaikki nuo muistot tulvivat takaisin, ja nyt kovalla työllä ansaitun viisautemme ja myötätuntomme myötä, tuo taikuus on uutta ja vapaata.

Miten taikuus oikeasti toimii? Mitä teemme sillä? Voinko todistaa mitään tästä? No, yksi suosikkiasiani jonka Tobias sanoi, on tämä: "Se on totta, jos sallit sen olla." Adamuksen fokusoiduttua niin paljon sallimiseen, mitä muuta tarvitsemme? Taikuuden on aika ilmestyä esiin muistimme kätketystä sopukoista, ja meidän on lopultakin aika sallia sen olla totta. Täysin uusi maailma odottaa …

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Marraskuu 2019 OTME

ViestiKirjoittaja hammer » 01.11.2019 15:07

OTME

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Elokuun shoudissa Adamus keksi uuden pikku osionsa "Käytännön taikuutta modernille Merlinille", mikä auttaa meitä tekemään tästä taikuusjutusta totta. Ensimmäisenä oppituntina hän ehdotti, että keksimme jokin laukaisimen – ainutlaatuisen sanan tai eleen – muistuttamaan itseämme tietoisesti "avautumaan omalle energiallemme". Miten hauska tilaisuus! Muutaman seuraavan päivän kuluessa keksin omat laukaisimeni, sekä eleen että sanan.

Tiedän, että hän kehotti meitä olemaan tekemättä isoa juttua omien laukaisintemme kertomisesta tai vertailemisesta, mutta koska hän inspiroi omaa sanaani, ehkä voin päästä kuin koira veräjästä tässä. Tuo sana on OTME, ja se on akronyymi sanoista "Open To My Energy" (= avaudu minun energialleni). Tämä sana eleen kera on minulle nopea muistutus niinä hetkinä, jolloin tarvitsen sitä eniten, ja tässä on syy:

OPEN (avaudu/avoin)

Se on tietysti vastakohta suljetulle, tiukalle tai rajoittuneelle. Kun päätän avautua, kehoni avautuu ja rentoutuu, mieleni avautuu ja tekee tilaa uusille ideoille, ja koko henkilökohtainen kenttäni avautuu sallimaan vapaamman energiavirran. Mikä helpotus! Olemme hyvin ohjelmoituja (omasta toimestamme tietysti) kiristymään jonkin haasteen edessä. Jos lyön kyynärpääni, kasvoni kiristyvät ja koko kehoni supistuu, kyyristyen kietoutumaan tuskaisen raajan ympärille. Mutta viime aikoina olen kokeillut jotain erilaista (oltuani koko elämäni ajan köntys, olen saanut runsaasti tilaisuuksia).

Muutama päivä sitten pamautin rystyseni oven reunaan – auts! Haukoin henkeä kivusta, vedin käden rintaani vasten, pitelin sitä toisella kädelläni ja kyyristyin tavanomaiseen "sulkeutumisreaktioon". Sitten muistin "avaudu". Seisoin suorana, vedin hartiat taakse ja avasin sykkivän käteni. Syvään hengittäen heiluttelin loukkaantuneita sormiani, ensin varovasti, sitten luottavaisemmin. Kipu alkoi jo vähentyä, ja kun pyysin ääneen kädeltäni anteeksi huonoa kohtelua, koko kehoni rentoutui.

Tämän kirjoittamisen puolivälissä onnistuin kompastumaan ja kaatumaan selälleni rappujen yläpäässä. (Kuten sanoin, elinikäinen köntys.) Makasin siinä hetken, tuijotin kattoa ja naureskelin tehdessäni nopean inventaarin kehoni osista. Ei mitään vikaa, paitsi arat polvet ja arvokkuus mustelmilla. "Avaudu, avaudu", mutisin kavutessani jaloilleni, ja hetkessä kaikki fyysiset oireet olivat poissa. (Minulle on ollut vähän konstikkaampaa muistaa tämä ei-fyysisissä asioissa, kuten pelko, huoli, itsearvostus ja vastaavaa, mutta periaate on sama.)

Toisten ihmisten kanssa voi olla vähän mutkikkaampaa, kaikenlaisista syistä. He saattavat haluta neuvoja, luottamuksellisuutta tai vain huomiota, eikä minua huvita aina antaa sellaisia asioita. Olen erittäin hyvä kutistumaan, kääntymään poispäin, sivuuttamaan tai muuten lähettämään selkeitä merkkejä kiinnostumattomuudestani. Mutta odota … avaudu! Kun se tapahtui taannoin, vedin henkeä, rentouduin ja olin läsnä itseni kanssa. Sitten pystyin katsomaan tuota ihmistä silmiin, kuuntelemaan tarkkaavaisesti ja kykenin jotenkin antamaan sopivaa valaisua, haittaamatta itseäni. Se ei merkitse, ettei minulla ole rajoja, mutta minun ei tarvitse enää piiloutua suojautuakseni.

Kun muistan avautua, energiani ja koko fyysinen asentoni muuttuu hyvin epämentaalisella ja kontrolloimattomalla tavalla. Tietoisuuteni ikään kuin seuraa kehoani, kenties koska kehossa valintani ilmentyvät konkreettisimmin. Miten tahansa se toimii, avautuminen omalle energialleni ilmentyi, koska sillä mitä on – eli kaikki mitä havaitsen – on syvällinen vaikutus.

TO (prepositio: jollekin, johonkin jne.)

Se on pieni sana, mutta tärkeä. Minulle kyse on kääntymistä sitä kohti, mitä tapahtuu todellisuudessani (hyväksyminen), eikä poispäin siitä (torjuminen/supistuminen). Siinä on kyse elämän kohtaamisesta suoraan, kasvoista kasvoihin, osallistuen täysin hetkeen, eikä kutistuen tuntemattoman tulevaisuuden pelosta tai kavahtaen ja katuen menneisyyttä, jonka olen muistanut väärin. Silloin kun piiloudun elämältä, se piiloutuu minulta. Kun käännyn elämää kohti, se kääntyy minua kohti ja tarjoaa sitoutumista, ilmaisua ja energialiikettä, jonka kanssa voin tanssia.

Huomaa, etten puhu ovimattona olemisesta kääntymällä maailman jokaista vaikeutta kohti. Esimerkiksi, Facebook-syötteeni selaaminen voi olla masentavaa kaikkien poliittisten juttujen (minulla on intohimoisia ystäviä aidan kummallakin puolella), ahneuden, eläinten kaltoinkohtelun, ilmasto-ongelmien ja kaiken muun myötä. Kyse ei ole menemisestä (to) asioihin, joita en halua todellisuuteeni – siinä on kyse menemisestä (to) itseeni. Kun näen esimerkiksi jonkin järkyttävän asian maailmassa, voin supistua, kavahtaa ja vastustaa, tai voin avautua sisälläni paikkaan, jossa kaikki on hyvin, koska sieltä käsin voin myös kunnioittaa niitä kokemuksia, joita muut ihmiset valitsevat. Tämä tuo minut …

MY (minun)

Toinen pieni, iso sana. Se on myös tärkein. Itse asiassa kolme muuta sanaa ovat riippuvaisia tästä. Olen käyttänyt paljon aikaa toisten energiasta oppimiseen. Parantajat yrittävät korjata sitä, varastajat yrittävät ottaa sitä, saarnaajat yrittävät kontrolloida sitä, etsijät yrittävät kopioida sitä – kaikki yrittävät muuttaa sitä. Loppujen lopuksi ihmiskonfliktissa ongelma olet aina "sinä", en "minä". Mutta jossain kohtaa minun täytyy hyväksyä se vastuu, että kaikki todellisuudessani on minun luomaani. Sillä ei ole merkitystä, onko tuo luominen tietoista vai ei. Se kaikki on silti minun, ja sen tunnustaminen on ainoa tapa alkaa avautua ratkaisulle.

Kaikki on minun – minun havaintoni, minun mallini, minun oppituntini (jos vielä tarvitsen niitä) ja minun todistukseni loppuunsaattamisesta, kun olen lopulta valmis. Kukaan ei aiheuta tai anna mitään siitä minulle. Universumi ei konsultoi tai töki minua – vaikka se tosiaankin "juonittelee toteuttaakseen toiveeni" (Adamus sanoi, että se oli puskuritarra, jonka hän varasti Tobiakselta). Elämällä ei ole agendaa minulle, eikä Jumala välitä, mitä teen. Kaikki on minua – minun oppituntini, minun siunaukseni, minun ongelmani, minun odotukseni, minun käskyni ja kieltoni.

Sitä on vaikea hyväksyä, koska se tuntuu valtavalta vastuulta! Mitättömällä pikku ihmisellä ei ole aavistustakaan, miten elämä toimii, miksi pahoja asioita tapahtuu ja kuka jakaa hyvät jutut, koska se en varmasti ole "minä". Tietysti silloin kun tuo "mitätön pikku ihminen" avautuu kaikelle, mitä hän on, se muuttaa kaiken ja hän voi viimeinkin alkaa leikkiä energialla.

ENERGY (energia)

Energia – koko asian ydin – on "minä olen" -olemuksen intohimoa ja halua kokea, puristettuna ja tiivistettynä elämän raakamateriaaliksi. Hyvin pitkään olemme yrittäneet painia energian kanssa – yrittäneet sulloa sen, muuttaa sitä, pilkkoa sen ja kontrolloida sen joksikin, mitä haluamme. Se on kuin yrittäisi järjestää aineen pieniä muruja ja sirpaleita joksikin yhtenäiseksi, hyödylliseksi, ehkä myös kauniiksi. Mutta juuri kun saamme pienen osan siitä oikein, toinen osa kolhaistaan pois paikoiltaan. Tai puhuri tulee puhaltamaan koko jutun tuusan nuuskaksi. Tai kyllästymme kamppailuun ja annamme periksi. Vaikka yrittäisimme luoda kuinka huolellisesti, elämä on yksinkertaisesti liian monimutkaista ja vaikeaa saadaksemme koko homman "oikein" – koskaan – joten se tuntuu enimmäkseen kamppailulta ja kärsimykseltä.

Mutta kaikki tämä energia ei itse asiassa ole koskaan taistellut meitä vastaan. Se vain reagoi kaaokseemme ja ristiriitaisiin haluihimme. Kokeillessamme kaikenlaisia työkaluja ja laitteita energian manipuloimiseen sellaiseksi, mitä luulemme haluavamme, se on tuntunut kamalan yhteistyökyvyttömältä vain siksi, että se on niin myötämielistä! Oletko koskaan yrittänyt lakaista lattiaa, joka on pölyn ja lemmikin karvojen peitossa? Saatat edistyä vähän, jos olet huolellinen, mutta mistä tahansa häiriöstä koko sotku lentää taas ympäriinsä.

Kuvittele nyt, että kaikki nuo energiapalaset ovat terästä. Olet uupunut yrityksestä työntää niitä haluttuun järjestykseen, ja vaikka energia yrittää tehdä yhteistyötä, kaikki tuo ponnistelu näyttää aiheuttavan suurempaa sotkua. Mutta odota! Muistat nyt todellisen itsesi, joka on magneetti! Sinun täytyy vain "aktivoida" magneettisi tässä todellisuudessa, ja kaikki nuo energiapalat lentävät yhtenäiseen ja dynaamiseen yhteistyöhön.

Tiedämme, että fyysisissä magneeteissa on hyvin erityislaatuinen polariteetti – ne ovat suoraviivaisia esimerkkejä kaksinaisuudesta. Voitko kuvitella itsesi tulevan nyt ei-kaksinaiseksi magneetiksi? Muutat muotoa ja laulat ja ilmaiset itseäsi haluamallasi tavalla, johdonmukaisesti itsesi kanssa, ja magneettikenttäsi vetää automaattisesti energiaa yhteensopiviin malleihin. Et mene "tuonne" korjaamaan mitään, vaan avaudut ITSELLESI ja leikit mahdollisuuksien kanssa.

OTME – Open To My Energy (avaudu/avoin minun energialleni). Se on niin helppoa! En ole vielä täysin tottunut siihen, joten joskus huomaan puskevani asioita, omien sisäisten mallieni muuttamisen sijasta. Mutta tulee joka päivä helpommaksi muistaa, miten se oikeasti toimii (sitä varten tuo laukaisin on), ja tämä muuttaa sitä, miten elämä järjestyy ja ilmentyy ympärilläni. Olen jo huomannut elämässäni muutamia uusia ihmisiä, joilla on täysin erilainen energiamalli, ja miten typerät asiat, kuten kauppalistan tai bensa-asemalla käynnin unohtaminen, ovat nyt "vaihtoehtoja", eivätkä tuttuja katastrofeja. Tietysti minun täytyy osallistua kaikkeen tähän. Muuten malliini sopivaa energiaa syöksyy sisään, mutta sillä ei ole tanssikumppania, joten se häviää nopeasti. Mutta tuo osallistuminen on koko pointti – se on hauska osuus!

Energia on kommunikointia, sielun laulua – sinun sielusi laulua. Avautuminen ja sen salliminen palvella sinua on kuin oman laulusi laulamista sen sijaan, että valitsee nuotteja siitä, mitä joku toinen laulaa. Miten uskomattoman pelin olemme keksineet. Nyt kun lopulta ymmärrämme, miten se toimii, minusta on aika pitää hauskaa sen kaiken kanssa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Joulukuu 2019 PYHÄ MAAPERÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 06.12.2019 08:38

PYHÄ MAAPERÄ

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Joulukuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Heräsin muutama päivä sitten, ja maassa oli metri lunta. Oli ollut melkoinen talvimyrsky, ja moni paikka Coloradossa oli suljettuna tuon päivän, kun kaivauduimme esiin. Lumisade jatkui pitkin päivää, mutta seuraava aamu toi kirkkaan auringon ja selkeän sinisen taivaan. Se oli talven ihmemaa, joka kutsui minua tulemaan kokemaan sen ilman lumilapiota. Pukeuduin lämpimästi ja menin ulos, rämpien nivusia myöten puuterilumessa ja raivaten tieni rakkaaseen metsään.

Kaikki on erilaista, kun on niin paljon lunta. Puut taipuvat alaspäin ja antavat salaisia piilopaikkoja lumisten oksiensa alla. Rosoinen metsämaa on tasoittunut lempeäksi kidepinnaksi. Äänet ovat vaimentuneet lähes hiljaisuudeksi, ja koko maisema tuntuu raikkaalta ja uudelta. Kaikki myös sädehtii. Pakkasta ollessa -14°C, kristalliset jalokivikinokset kimaltavat aamuauringossa.

Katsellen tätä hiljaisista ja ihmeellistä maailmaa, nautin hetken tästä rauhallisuudesta ja sitten tarkistin pakallisten elementaalien tilanteen. Käy ilmi, etteivät ne tunne kylmää niin kuin me – niille kaikki on taianomaista, ja ne rakastavat lunta. Samassa lyhyessä "keskustelussa" minulle kerrottiin, että ne ovat oikeasti kuin tulta! Ei kuumuuden, vaan sen nopean muuntumisen vuoksi. Siinä oli järkeä, kun oivalsin, miten kriittistä roolia muodonmuutos esittää niiden taiassa. Päätin muistaa sen seuraavalla kerralla, kun sytytän takkaan tulen, ja kutsua ne sisään toviksi.

Hymy huulilla huomioni kääntyi takaisin kristalliseen hiljaisuuteen. Kun hengitin, koko alue paisui tunteesta, joka transformoitui lopulta sanoiksi: "Tämä paikka on pyhä maaperä." Tietämisen ja armon kihelmöinti kulki lävitseni, ja kaikki tuntui vähän selkeämmältä, lempeämmältä, pehmeämmältä ja hiljaisemmalta. Jos kehoni ei olisi tarvinnut lämpöä, olisin voinut jäädä siihen tunneiksi.

Tämä kunnioituksen tunne on syy, miksi jotkut ihmiset menevät kirkkoon – he löytävät sen sieltä. Se on syy, miksi toiset rukoilevat tai meditoivat, laulavat ylistyslauluja tai viettävät tunteja tai päiviä luonnossa. Se on tunne, jota janoamme, koska se antaa hetken vilauksen Kodista – unohdetusta Kodista sisällä. Jokaista Jumalan etsintää, jokaista uskonnollista polkua ja jokaista henkistä harjoitusta ruokkii perimmiltään jälleenyhdistymisen halu. Ja noina lyhyinä, mutta pyhinä hetkinä, jolloin tunnemme jotain kunnioitusta ja ihmetystä kiedottuna rakkauteen, hienovarainen yhteys omaan jumaluuteemme avautuu vähän enemmän. Mutta tekeekö tuo paikka hetkestä pyhän? Vai meidän läsnäolomme?

Kävin hiljattain kirkossa sukulaisen kanssa, joka oli vierailulla. Siitä on vuosikymmeniä, kun olen ollut tuollaisessa palveluksessa, ja mietin, millaista se olisi minulle. Tuntuisiko se vastenmieliseltä? Tylsältä? Mielenkiintoiselta? Nostalgiselta? Itse asiassa, kokemukseni oli kaksijakoinen.

Ensinnäkin, hyvin syvällä tasolla olin tietoinen hyvästien jättämisestä enkeliperheelleni. Tobias totesi monta vuotta sitten (täällä), että monet enkeliperheet yhdistyvät uudelleen maan päällä eri lahkojen ja uskontojen kautta, kukin omien erityissääntöjensä ja -oppiensa kera, jotka pitivät perheen yhdessä. Palvelus johon osallistuin, liittyi uskontoon, jossa kasvoin, mikä merkitsee, että se oli ollut ehdottomasti maaperheeni ja voisi aivan hyvin olla enkeliperheeni jatke. Aistien tämän tunsin vain rakkautta ja kunnioitusta tuota tilaisuutta kohtaan. Tiesin myös, että toisilla tasoilla hekin kunnioittivat minun matkaani, sillä kenties yhtenä päivänä se auttaa valaisemaan myös heidän matkaansa.

Toiseksi, kun katselin osallistuvia ihmisiä, pystyin tuntemaan heitä jokaista. Jotkut olivat siellä, koska se tuntui nyt asialta, joka piti tehdä – kenties puoliso tai ystävä oli kiinnostunut siitä, tai heillä oli jokin muu syy osallistua. Mutta monet olivat siellä, koska se tuntui Kodilta. Kysyttäessä he korostaisivat epäilemättä kaikkia loogisia ja teologisia syitä, että se oli oikea paikka heille. Mutta tosiasia on, että he tunsivat Kodin, perheen lohdun, ja sillä on erittäin suuri vetovoima. Heidän teologiansa – joka löytyy muualta tuhansina muunnelmina – palveli pelkästään perusteluna heidän ihmisitselleen. Ja näin ollen heidän Kodintuntunsa ja avoimuutensa Hengelle (riippumatta siitä, missä he ajattelevat Jumalan asuvan) pyhittivät tuon paikan ja tekivät siitä pyhän maaperän. Tunsin sen kaikkien muiden kerrosten alla.

Uutisissa on ollut näinä päivinä paljon mielenkiintoisia hetkiä, erityisesti politiikassa. Yksi niistä erottuu minulle tänään. USA:n nykyisen presidentin henkilökohtainen pastori kuvattiin hiljattain saapastelemassa ympäri näyttämöä julistaen: "Jumala hallitsee siellä, minne menen. Kun kuljen Valkoisen talon maaperällä, Jumala kulkee Valkoisen talon maaperällä. Kun kävelin virrassa, Jumala käveli virrassa. Kun menen kemialliseen pesulaan, paikasta tulee pyhä. Minulla on kaikki oikeus ja auktoriteetti julistaa Valkoinen talo pyhäksi maaperäksi, koska seisoin siellä ja paikka jossa seison, on pyhä."

Se sai aikaan paljon vastakkaisia kommentteja – kaikkea niistä jotka tunsivat, että hän oli Kaikkivaltiaan voitelema, niihin jotka sivuuttivat hänet täysin hulluna. Itse en voinut katsella muutamaa sekuntia pidempään tuota videota, koska tämä ihminen on syvällä, syvällä valtapeleissä, ja se vääntää vatsaani. Mutta jos otan pois valtavääristymän, hänen sanansa kuulostavat hyvin todelta. Nimittäin puitteet eivät tee paikasta pyhää, vaan tietoisuus, joka on läsnä. Minun takapihani ei ole yhtään pyhempi kuin sinun – ennen kuin minä olen siellä.

Kun ilmestyn paikalle, tietoisena ja ruumiillistuneena, koko maaperä jolle astun, on pyhä. Jokainen paikka ja esine jota tarkkailen, on pyhä. Jokainen hengenvetoni siunaa ilmaa. Jokainen ihminen jota katson, ruumiillistaa jumaluuden.

Tämä on sitä aikaa, jolloin juhlimme Jumalan laskeutumista alas ja ruumiillistumista tänne maan päälle. Kyllä, paljon uskonnollista retoriikkaa ja perinteitä on kerrostettu ydinolemuksen päälle, mutta Kristus todellakin ilmentyi ihmismuotoon ja auttoi meitä tietämään, että sen voi tehdä. Itse asiassa, siitä syystä olemme täällä, tekemässä juuri sen itsessämme. Pyytäen anteeksi niiltä, joille kristinuskon perinteet eivät ole tuttuja, niin mitä muuta voisi mitenkään merkitä Jeesuksen saaminen sydämeensä? Matkan joka askeleella olemme antaneet itsellemme totuuden siemeniä. Ja riippumatta siitä, miten ne ovat peittyneet ihmisen agendoihin, nuo siemenet pysyivät puhtaina ja kantavat nyt hedelmää ympäri maailmaa.

Kirjoittaessani tätä pysähdyn tuijottamaan toimistoni ikkunasta puita, jotka on edelleen puettu sädehtivän valkoiseen. Yhdessä niistä närhi pyrähtelee riemuiten oksalta toiselle, väistellen pudottamaansa lunta, ikään kuin tyytyväisenä pelkästään elämisestä ja leikkimisestä talven loistossa. Se on iloinen ja pyhä näkymä, koska minä katselen sitä. Muuten se on vain pieni lintu, joka yrittää selviytyä luonnonvoimista. Läsnäoloni tuo pyhyyden. Katso nyt ulos omasta ikkunastasi ja näe, miten näkymä muuttuu tuomasi tietoisuuden mukaan.

Todellisuus on olemassa, kun tietoisuus on läsnä. Minkä tietoisuuden tuon päivittäiseen elämääni? On todellakin täydellisen rauhan ja kauneuden hetkiä, mikä tekee helpommaksi muistaa, kuka olen. On myös kaaoksen ja hämmennyksen hetkiä, jolloin maailmassa tapahtuu rumia asioita. Voinko tuoda Itseni myös niihin hetkiin? Jos voin, se luo tilan taikuudelle, koska nähdessäni jonkin pyhänä, on paljon helpompaa sallia sen palvella minua energiana.

Vetäkää kunnolla syvään henkeä, rakkaat ystäväni. Tällaista aikaa varten olemme täällä, jättämässä valojalanjälkiä, valaisevia hetkiä jotka voivat kirkastaa jonkun polun, joka on valmis muistamaan. Olemme käyneet läpi pimeyden – tiedämme, millaista se on. Ja tämä tuo suurta rikkautta ja viisautta siihen valoon, jota kannamme.

Paikka jolla seisot, on pyhää maata – kun Sinä olet siinä. Näkymä jota katsot, on pyhä – kun Sinä katselet sitä. Huonomuistiset ihmisenkelit kaikkialla ovat Jumala, joka on ruumiillistunut – kun Sinä muistat.

Toivotan teille mitä iloisinta Kristus-aikaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Tammikuu 2020 JO SIELLÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 12.01.2020 12:38

JO SIELLÄ

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun kirjoitan tätä, on enää muutama lyhyt päivä vuoteen 2020 – tasapainon, uusien alkujen ja Oivaltamisen vuoteen Adamuksen mukaan – ja voin tuntea jo sen lähestyvän. Ilmassa on hiljaisuuden- ja odotuksentuntua. Sisälläni on risteyskohta, lempeä jälleenyhdistyminen, joka rauhoittaa olemukseni jokaisen molekyylin, ja syvää kiitollisuutta Itseä kohtaan olemisesta tässä hetkessä. Tiedän, ettei tällaista ole kaikilla, mutta nyt loppuva vuosi toi minulle monia lahjoja ja paljon selkeyttä. Yksi arvokkaimmista oivalluksistani oli tunne, ettei tämä intensiivinen ja kaoottinen integrointimatka kestä ikuisesti. Kun meni itserakkausesteiden läpi, käsitteli aspektien luomaa kaaosta ja päätti luottaa sen tuntuessa järjettömältä, se kaikki tuntui joskus loputtomalta rämpimiseltä keskinkertaisen elämän läpi. Mutta se ei ole sitä!

Kaikille jotka ovat edelleen sisäisten demoniensa haastamia, vakuutan, ettei se kestä ikuisesti. Ja jos sitä on vaikea uskoa vastoinkäymisten paineessa, jatka vain hengittämistä ja palaamista itseen – uudestaan ja uudestaan. Mitä pienin rakkauden ele itseäsi kohtaan, joka valitaan urheasti synkimmällä hetkellä, voi kirjaimellisesti muuttaa kaiken. Kyllä, vanhojen kaavojen jatkuvuus voi saada sen näyttämään mahdottomalta, ja kun on aina luottanut energian, hyväksynnän ja vahvistuksen saamiseen toisilta, on pelottavaa löytää se sisältä. Mutta tuo pieni ja yksinkertainen valinta on juuri se, miksi elät juuri nyt. Ja muutamia muita tänä vuonna oivaltamiani asioita …

MINULLA EI TODELLISUUDESSA OLLUT KOSKAAN MITÄÄN ONGELMIA

Voisin kirjoittaa kirjan tai kolme kirjaa elämäni tarinoista. Teemoja voisivat olla äärimmäinen köyhyys, pettäminen, hyväksikäyttö, pettymys, sydämen särkyminen, trauma, ilo, parantuminen, jälleenyhdistyminen – kaikki aineksia mukaansatempaavaan draamaan, jossa on vähän koomista kevennystä siellä täällä. Mutta nyt, katsoessani taaksepäin tämän päivän perspektiivistäni, minulla on aavemainen tunne, ettei mikään siitä ollut totta. Miten se on mahdollista? Muistan selvästi ne tarinat ja haasteet, jotka olen elänyt läpi, mutta mieleeni tulee: "Se en ollut minä." Ei oikea minä, se joka on tässä ja nyt. Kyllä, kaikki nuo koettelemukset ja vastoinkäymiset auttoivat tuntemaan valtavaa empatiaa toisia kohtaan, jotka käyvät läpi samanlaisia asioita. Mutta näen jatkuvasti vilauksia suuresta kuvasta, joka on se, että teeskentelin vain käyneeni läpi kaikki nuo vaikeudet. Miksi? Kenties yksinkertainen syy oli todistaa, että sen voi tehdä.

Osa minua on kauhistunut tuosta ajatuksesta. Hän haluaa pokaalin kaikesta tuskastaan ja sisukkuudestaan. Mutta se olisi kuin urhoollisuusmitalin antamista fiktiiviselle elokuvahahmolle. Tuo urheus ja kärsimys olivat kaikki näytöstä! En koskaan tajunnut väärin. Kukaan ei koskaan todellisuudessa satuttanut minua. En valinnut huonosti, enkä tietenkään möhlinyt kompuroimalla ja tekemällä niin monia "vääriä" käännöksiä. Sen sijaan valitsin kaikki nuo kokemukset tarkoituksella. Kenties se oli todistamaan, että joku voi aloittaa henkisesti ja taloudellisesti pohjalta ja silti löytää tiensä Kotiin. Kenties syyllä ei ole merkitystä. Mutta hassu asia on, etten todellisuudessa koskaan lähtenyt Kotoa, enkä koskaan lähtenyt Itsestäni. Teeskentelin vain sitä. Se kaikki oli näytöstä. Kaikki kamppailu, tuska ja hämmennys, kaikki hemmetin aspektit jotka aiheuttivat sekasortoa elämässäni, kaikki unohtaminen ja hämmennys. Ne ovat olleet pelkästään tapoja kokea itseni omassa luomuksessani.

Katso hetki taaksepäin elämääsi ja niitä vaikeuksia, haasteita ja iloja, joita olet kohdannut ja joita kenties edelleen käsittelet. Riippumatta siitä, tunnetko tyyneyttä vai hämmennystä. oletko parantanut kehosi ja henkesi vai tunnet täysin eksyneesi, kaikki se on uskomatonta illuusiota. Olet uppoutunut syvälliseen matkaan, joka ei ole vienyt sinua minnekään muualle, paitsi kokemiseen. Sinun ei tarvinnut lähteä, sinä halusit lähteä. Miksi? No, katso niitä tarinoita, sitä myötätuntoa ja viisautta, joita olet saavuttanut. Se on vertaansa vailla oleva aarre.

Tiedän, että olet kuullut kaikki nämä jutut aiemmin, mutta kun todella tunnet sen, jotain muuttuu sisällä. Pelko häviää ja tuo vakavuus kaikkoaa. "Sillä ei ole merkitystä" -fraasista tulee todellinen kokemus, ja se varmuus, että kaikki on hyvin, alkaa olla tunnusomaista jokaiselle havainnolle. Kenties "valaistuminen" ei ole mitään muuta, kuin itsensä näkemistä tietoisuuden ja jälleenyhdistymisen valossa, unohduksen ja erillisyyden hämärän sijasta. "Todellisuus" ei muutu, vain havainto siitä – mikä on kaikki. Katsoimme ikään kuin lintuperspektiivistä matkaa, jonka olemme jo saaneet loppuun, ja sanoimme: "Aloitan juuri tuosta. Tunnen tuon reitin, olen käynyt sen läpi tuhansia kertoja, ja nyt voin jättää leivänmuruja niille, jotka seuraavat."

TARINAMME OVAT TÄRKEITÄ

Rakastan tarinoita. Ne ovat tapoja säilyttää identiteetti, luoda todellisuutta ja jakaa viisautta, ja näinä päivinä viimeksi mainittu on saamassa uutta merkittävyyttä minulla. Tapasin hiljattain uuden ystävän, joka on heräämisen alkuvaiheissa. Se on jännittävä, euforinen ja hämmentävä osa matkaa, ja tietysti ensimmäinen mielijohteeni oli kertoa kaikki Crimson Circlestä. Koska hän ei ollut kiinnostunut "liittymään uuteen kirkkoon" (ja minä luotin hänen sisäiseen opastukseensa), jäljelle jäi pelkästään omien tarinoideni ja kokemusteni jakaminen.

Heräävät ihmiset joita tulee seuraavaksi, eivät ole oikeastaan kiinnostuneita suurten ylösnousseiden mestareiden ylevistä ja nerokkaista opetuksista. Ne olivat meitä, pelottomia tienraivaajia varten. Uudet ihmiset kaipaavat viisautta – selkeää, ytimekästä ja täsmällistä heidän hetkeensä. He eivät halua sitaatteja näkymättömiltä enkeleiltä – he haluavat kuulla tosielämän kokemuksista. He haluavat tietää ja nähdä, että se toimii, että joku on mennyt tuosta viidakosta läpi ja selviytynyt. Voin jo nähdä helpotuksen ystäväni kasvoilla, kun tiivistän muutamien vuosien elämässä horjahtelut pariin lauseeseen siitä, mitä olen oppinut niistä. Jokin kokemuksen äänessä on paljon vakuuttavampaa kuin kymmenet näkymättömät ystävät.

Minulla oli hiljattain kunnia tehdä useita päiviä yhteistyötä "Rude Awakening" -tiimin kanssa. Olet luultavasti kuullut tästä uskomattomasta projektista (jos et, tsekkaa se täältä (https://www.rudeawakening-film.com/). He kertovat kollektiivista tarinaa niistä jännittävistä, hämmentävistä, julmista ja inspiroivista hetkistä, joita tulee heräämisen jälkeen, ja se on tarina, jota tarvitaan epätoivoisesti juuri nyt. Muistatko, miltä tuntui, kun kohtasit Crimson Circlen ensimmäistä kertaa? Monille meistä se oli pakahduttavaa helpotusta: "En ole hullu, enkä ole yksin." Kuvittele nyt, että sellaisia on monia tuhansia enemmän, jotka kaipaavat epätoivoisesti samaa vakuutusta. Siksi olemme täällä, antaaksemme valoa, jota he etsivät.

Sivuhuomautus: "Rude Awakeningilla" on hyvin erityinen paikka sydämessäni. Se on elokuvallinen kuvaus etsinnästä ja pyhiinvaelluksesta takaisin itseen, täynnä epäkunnioitusta, huumoria, inspiraatiota ja syvää viisautta. Tekijät ovat järkähtämättömiä viestin puhtauden ja aitouden säilyttämisessä, ja siksi he tekevät Hollywood-tasoisen tuotannon, mutta ilman Hollywoodin rahoittajia. Joskus he eivät tiedä, mistä seuraava rahavirta tulee, mutta kun tunnen shaumbrojen tukevan energian, olen varma, että projekti on kehittänyt riittävästi gravitaatiota ja liikevoimaa tuomaan tarvittavat resurssit. Se on massiivinen luottamushyppy, joka laskeutuu tähän todellisuuteen kuuden kuukauden kuluttua. Mitä siitä pidät uskomattomana tarinana, jota jokaisen meidän käsi voi olla luomassa?

SE TULEE MINULLE

Olen ollut hämmästynyt siitä, miten täsmällisesti energia palvelee, ja vähän hämillään siitä, miten se on aina tehnyt niin, vaikken olisi koskaan valinnut sen palvelevan minua sillä tavalla. Energialla – missä tahansa muodossa tarvitsen sitä – on täydellinen ajoitus, se ei tule koskaan liian aikaisin eikä se ole koskaan myöhässä. Se antaa juuri sen, minkä voin käyttää tai mistä voin selviytyä, ei koskaan liian paljon tai liian vähän. Loppujen lopuksi sehän on Minulta, joten ilmentyy se sitten ihmisinä, tapahtumina, rahana, haasteina tai transformaationa elämääni, se on aina täydellistä.

Tietysti se voi näyttää hyvin epätäydelliseltä, jos päätän nähdä sen niin. Loppujen lopuksi, haluaahan ihminen vakautta ja jatkuvuutta ja sielu seikkailua ja kokemista, joten aina on jännitettä. Kun kuitenkin koulutan ihmiseni etsimään täydellisyyttä kaikesta, elämä saa virtausta ja säteilyä, joka on ällistyttävää. Minun ei tarvitse selvittää, miten asioista tehdään täydellisiä, koska ne ovat jo. Avaimena on muistaa se.

Puhuessani muutama päivä sitten erään ihmisen kanssa pitkästä ja työläästä matkastani, hän halusi tietää, oliko jokin helpompi ja nopeampi tapa tehdä se? Minun vastaukseni? "Kyllä! Valitse vähimmän vastustuksen polku." Toisin sanoen, lakkaa vastustamasta elämää ja pelkästään salli. Se on oikeasti tuo helppousnappula. Kun haluamme muuttaa tai korjata sen, minkä ajattelemme olevan "pielessä" – sisällä tai ulkona – asioista tulee vaikeita ja ne vievät paljon kauemmin. Energia on kirjaimellista, ja se on kaikki sinun. Kaikki mitä elämässäsi tapahtuu, on lahja Sinulta sinulle. Jos haluat sen olevan helppoa, ota pelkästään vastaan tuo lahja, hyväksy se ja paljasta sen aarre.

OLEN JO SIELLÄ

Kuvittele tämä: hengailemme ystävien kanssa "taivaassa". Uteliaina, luovina ja vähän kyllästyneinä päätämme keksiä suunnitelman itsemme viihdyttämiseksi ja kouluttamiseksi. Luomme kaiken, teemme pari beetatestausta, sitten iskemme päähän virtuaalitodellisuuslasit ja alamme pelata. Kokemus on mukaansatempaava, ja unohdamme nopeasti ympäristömme, koska tuo peli vie huomiomme. Ystävistä jotka istuvat vieressämme, tulee voitettavia vihollisia. Omista varjoistamme tulee paettavia hirviöitä. Yksinkertaisimmista arvoituksista tulee elämän ja kuoleman haasteita. Kiiruhdamme ja kompuroimme pelin läpi, kuolemme ja aloitamme alusta lukemattomia kertoja ja vaihtelemme turhautumisen ja riemun välillä, kun hitaasti raivaamme tietämme vaikeasti saavutettavaa maaliviivaa kohti.

Sitten jossain kohtaa kompastumme johonkin, mikä "ei kuulu joukkoon". Kenties se on jokin kokemus, joka on ristiriidassa koko tarinankaaren kanssa, tai jokin kalvava ajatus, joka ei lähde pois, vaan aloittaa levottomuusväreilyn. Taistellessamme edelleen vihollisia vastaan ja lyödessämme kuoliaaksi lohikäärmeitä, tuo rauhaton tunne kasvaa, kunnes emme voi enää sivuuttaa sitä. Ja sitten pelissä alkaa todella olla ongelmia. Hahmot ympärilläsi, saavutukset tulostaulullasi, ansaitsemasi omaisuus – kaikki alkaa "piipata" pois. Ne ovat siinä yhtenä hetkenä, seuraavana poissa. Alat kuulla äänien, jotka eivät ole pelistä, kuiskailla jostain: "Tämä ei ole totta. Muista, kuka olet." Joka kerta kun edessäsi on uusi ongelma, tuo kuiskaava ääni kovenee: "Kaikki on hyvin." Se turhauttaa sinua. "Eikä ole! Kaikki menee pieleen!" Mutta siitä on aina vain vaikeampaa olla piittaamatta.

Nuo äänet alkavat puhua havainnosta, oivaltamisesta ja muistamisesta, ja fokuksesi vedetään kauemmas ja kauemmas tuosta loputtomasta etsinnästä, joka ei suju kovinkaan hyvin. Sitten muistaminen alkaa kajastaa – jotain istumisesta taivaallisella klubilla keksimässä juonia viihtymistä ja kokemista varten. Jossain kohtaa se kaikki syöksyy sisään, ja sinä vain pysähdyt hämmästyneenä tuosta valkenevasta oivalluksesta, että kaikki tämä on peliä, jonka sinä loit. Ja hitto, että teitkin hyvää työtä siinä! Millään noilla jutuilla joita on tapahtunut pelihahmollesi – ja edelleen tapahtuu – ei ole enää merkitystä, koska muistat yhtäkkiä tarkkaan, missä olet: hengailet ikuisuudessa ystäviesi kanssa. Nuo äänet lisääntyvät lempeän naurun kera, peli hidastuu ja oivallat, että voit ottaa nuo virtuaalitodellisuuslasit pois koska tahansa. Fysiikka muuttuu, havainnot muuttuvat, aistit avautuvat ja kaikki on erilaista.

Kysymys kuluu: nyt kun muistat, oletko valmis riisumaan nuo lasit? Vai haluatko pelata vielä vähän pidempään ja nauttia tästä pelin kaksinaisuustietoisuudesta, mutta tiedostaen myös, missä oikeasti olet?

Ylösnousseiden mestareiden peliklubi. Minä olen jo siellä ja niin olet sinäkin. Me vain unohdimme. Mutta hitto soikoon, on se ollut helvetinmoista peliä!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Helmikuu 2020 PERHOSHUIMAUSTA

ViestiKirjoittaja hammer » 30.01.2020 20:48

PERHOSHUIMAUSTA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Adamus kertoi taas hiljattain kauniin vertauskuvan toukasta, josta on tulossa perhonen. Riippumatta siitä, miten yleinen tämän tapahtuma on perhoskunnassa tai miten monta kertaa kerromme tuon tarinan, se merkitsee aina paljon minulle. Miten uskomaton esimerkki tästä todellisuudesta, loistava muistutus hyvin monista asioista. Tässä prosessissa on kuitenkin eräs kiusallinen osa, jota tuskin koskaan mainitaan: mitä tapahtuu kotelon ja vapauden välillä?

Me shaumbrat olemme kaikki melko hyviä olemaan toukkia. Yrityksen ja erehdyksen kautta olemme oppineet monia tapoja selviytyä maan päällä ja tutkineet lukemattomia versioita siitä, miten ollaan toukka. Mutta lopulta luonnollisen muodonmuutosprosessin oli aika alkaa. Se sai meidät ahmimaan enemmän lehtiä (kokemuksia) kuin koskaan, etsien samalla kaiken aikaa jotain, mitä emme pystyneet oikein määrittelemään (Jumala, taivas, tie ulos), emmekä lopulta voineet tehdä muuta, kuin kehrätä pienen piilopaikan itsellemme.

Jos kuvittelee, että toukan elämä on noin puoli vuotta (tosielämässä se vaihtelee neljästä viikosta pariin vuoteen), ja vertaa sitä meidän reiluun 1.000 elämäämme, niin voi nähdä, että valmistautumisaika koteloasteeseemme on vaatinut melkoisen määrän elämiä. Sitten tulee tuo aika kotelossa – elämät luostareissa tai pelkästään hiljaa odottaen. Sitten tulimme tähän elämään – kaiken sen mikrokosmos mitä olemme käyneet läpi aiemmin ja aika kutsua kaikki nuo osat kotiin. Toisin sanoen, lähestyessämme sen loppua, mitä ihminen pitää erittäin pitkänä prosessina, käytämme tämän elämän muistamiseen, uudelleenkokien ja yhdistäen itsemme taas matkan kaikkiin vaiheisiin, tullen tietoiseksi olemassaolostamme, tutkien todellisuuttamme, valmistautuen muuntumiseen, sopeutuen prosessiin ja lopulta ilmestyen esiin täysin uutena olentona. Tämä tuo meidät siihen suhteellisen lyhyeen vaiheeseen, josta ei oikeastaan puhuta.

Kun olemme viimeistelemässä aikaamme kotelossa ja tunnemme sisällä tapahtuvan jotain, mikä on liian uutta määriteltäväksi, Adamus muistuttaa jatkuvasti meitä lopettamaan kamppailemisen, koska tämä prosessi on luonnollinen. Soluissamme on rytmejä, jotka tietävät, mitä tehdään ja miten se tehdään, ja meidän täytyy vain sallia sen tapahtua. Tähän muuntumiseen liittyy ehdottomasti aikoja, jolloin tuntuu kamalan epämiellyttävältä, sisällämme tuntuu aivan liian ahtaalta ja on äärimmäisen kyllästynyt koko tilanteeseen. Mutta aivan kuten raskaana ollessa, vaikka kuinka haluaisimme prosessin olevan ohi, uuden itsemme synnyttäminen tapahtuu vääjäämättä juuri tarkoituksenmukaiseen aikaan. Ja vaikkei meidän tarvitse kamppailla tämän luonnollisen prosessin kanssa, niin kuten perhosella joka venyttelee pikkuruisia lihaksiaan kotelon seiniä vasten tai äidillä joka tuo lasta maailmaan, se ON uuvuttavaa.

Siis nyt olemme tässä, enemmän tai vähemmän valmiina kotelon osalta, ja alamme nähdä uuden maailman valoa kuoren repeämistä ja vapauttaa vähitellen tätä täysin uutta itseämme tutusta, mutta voi, niin rajoittuneesta todellisuudesta, jonka olemme tunteneet. Nyt on tärkeää muistaa, että sitten kun uusi perhonen ilmestyy esiin, se ei ole aivan vielä valmis lentämään. Ensinnäkin esiintulemiskamppailu on kriittisen tärkeä varmistamaan, että lihakset kehittyvät loppuun ja nesteitä kulkee siipiin, mikä auttaa niitä avautumaan. Sitten perhosen täytyy istua oksalla ja pelkästään odottaa, kunnes sen siivet muotoutuvat ja vahvistuvat.

Kuvittele, millaista tämä on entisen toukan mielelle …

Ei pieni olentomme huomaa ainoastaan katsovansa alaspäin huimaavan erilaista maailmaa, mihin se on tottunut, vaan siitä tuntuu myös täysin erilaiselta. Sen sijaan, että sillä on tusinoittain jalkoja, joilla pitää kiinni ja pysyä turvassa, nyt on vain muutama hontelo raaja, joilla pitää tasapainoa. Tuon epävakaan tunteen lisäksi, jokainen pieni tuulenpuuska uhkaa kaataa entisen toukkamme pois orreltaan – mistä sen ei koskaan ennen ole tarvinnut olla huolissaan. Sen hyvin vakaan ja luotettavan muodon sijasta, josta se ennen nautti, nyt sen selässä on purjeet, joihin tarttuu jokainen ohikulkeva tuulenhenkäys, mikä tekee tasapainosta ja turvallisuudesta täysin uuden huolenaiheen. Toukka on päässyt pakoon puuromaisesta kuolemaprosessistaan, vain tullakseen haastetuksi täysin uusilla ongelmilla juuri silloin, kun se "ajatteli/luuli", että elämä tulisi lopultakin paremmaksi. Kuulostaako tutulta?

Ja tietysti valmisteluna tähän kotelovaiheeseen, ihastuttava pikku toukkamme on jo transformoitunut monta kertaa ja luonut nahkansa hurmiollisissa muutos- ja vapausvaiheissa. Aavistelen, että ne kosmisen tietoisuuden ja syvällisen avautumisen kauniit hetket, joita joskus kutsumme "oivaltamiseksi", ovat täsmälleen tällaisia: tärkeitä askelia matkalla radikaaliin transformoitumiseen.

Siis nyt kaunis uusi luontokappaleemme on tullut esiin ja alkanut "oivaltaa" uuden muotonsa, mutta se ei ole vielä aivan valmis kohoamaan korkeuksiin – tai tekemään juuri mitään. Kyvyttömänä vielä lentämään, hädin tuskin kykenevänä edes ryömimään, sen tilanne on muuttunut huonosta huonommaksi. Tietääkö se, miten lähellä se on vapautta? Miten kauniit sen avautuvat siivet oikeasti ovat? Miten täysin uusi elämä on tuskin hengenvedon päässä? Se saa selville tämän melko pian, mutta tällä hetkellä täytyy vain pitää kiinni ja luottaa.

Vaikein osa on ohi, raajat alkavat kihelmöidä elämää ja siivet ovat hitaasti avautumassa – ihastuttavat lentosulat jotka pian kuljettavat pienen enkelimme paikkoihin, joita toukka ei olisi voinut koskaan kuvitella. Mutta tällä erää sen täytyy vain sallia. Sallia, etteivät sen suosikkilehdet enää maistu hyvältä (itse aisassa välineitä niiden syömiseen ei enää ole). Sallia, että kaikki sen toukkaystävät ovat lähteneet. Sallia, ettei mikään ole enää entisensä ja elämä on äärimmäisen hämmentävää. Sallia, että puhtaan nektarin (viisaus) imemisen aika on todellakin tullut ja melko pian siitä tulee toinen luonto. Sallia, että tämä uusi elämä vaatii vähän totuttelua, mutta tuo hullulta tuntuva huimaus menee lopulta ohi.

Olen kuullut viime aikoina monista shaumbroista, jotka ovat kertoneet kaikenlaisista kummallisista "todellisuusongelmista", ikään kuin elämä alkaisi toimia eri tavalla. Kuulostaako mikään tästä tutulta?

* Tavaroita, lemmikkejä ja ihmisiä häviää, ilmestyy takaisin ja löytyy kummallisista paikoista, myös sieltä mistä oli katsonut juuri vähän aikaa sitten.

* Kristalleja, rahaa ja muita esineitä ilmestyy tyhjästä.

* Häiriöitä laitteissa, "räjähtäneitä" laitteita ja muita eriskummallisia sähköilmiöitä.

* Näkee paremmin silmät suljettuna, näkee värisäihkettä lemmikkien ja ihmisten ympärillä ja joskus ei näe itseään lainkaan peilistä.

* Liikkumisen tunne, vaikka on täysin paikallaan.

* Unohtaa kuukauden, vuoden, asuinpaikkansa, ikänsä ja nimensä.

* Suuntaa tuttuun paikkaan kotona ja päätyy täysin muualle.

* Todellisuus tuhansien kilometrien tai vuosien takaa ilmentyy suoraan silmien eteen.

* Tavaroita menee rikki – ja sitten korjaantuu taianomaisesti itsestään.

* Minä-olen yrittää tehdä tiettyjä ihmistoimia, kuten ajaa autoa, ja epäonnistuu (mutta saa täysin uutta arvostusta ihmistä kohtaan!)

* Ihmisiä, tilanteita, esineitä, apua ja muuta ilmestyy juuri tarvittaessa.

* "Todellisuus" liikkuu, kuin se olisi tehty jonkinlaisesta nesteestä, ja toisinaan se limittyy toisten todellisuuksien kanssa.

* Mandela-ilmiö ja déjà vu – "muistaa" jotain, minkä pitäisi olla täysin uutta.

* Ajattelee: "Minun täytyy tehdä tämä asia" ja kun pääsee tekemään sitä hetken päästä, huomaa, että se on jo tehty – eikä ketään muita ole paikalla.

* Kenties tavallisiin on aikavääristymä – aika hidastuu, nopeutuu, häviää, tuntuu epäluotettavalta, epälineaariselta, joustavalta; vieras käsite joka myös toisinaan toistuu.

Nämä ovat vain joitain niistä absurdeista hetkistä, joita monilla meistä on, ja ne voivat olla hyvin hämmentäviä ja myös huolestuttavia nopeasti häviäville toukka-aivoille. Mutta tällöin on aika muistaa, ettei mikään ole itse asiassa pielessä. Täysin uusi perhositsesi on vähän eksyksissä, mutta tämä tilanne muuttuu aika pian.

"Tosielämässä" perhoselta menee kotelosta ilmestymisen jälkeen puolesta tunnista kahteen tuntiin tottua tilanteeseen, vahvistaa siipensä ja lopulta lähteä lentoon. Kuivittele, mitä tuona aikana tapahtuu sen pienissä toukka/perhos-(perhoukka)aivoissa – hämmennystä, uusia aisteja ja koko perspektiivin täydellinen uudelleenorientoituminen. Pieni huimaus on normaalia.

Seuraavan kerran kun tunnet menettäväsi tasapainon, vedä vain syvään sallimishenkeä, laske se perhoshuimauksen syyksi ja juhli esiintulemistasi. Jonain päivänä vaaditaan vain uusi tuulenpuuska sinkoamaan sinut ehdottoman vapautesi oivaltamiseen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Maaliskuu 2020 LUOMISEN LAULUJA

ViestiKirjoittaja hammer » 09.03.2020 14:07

LUOMISEN LAULUJA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä [Sanan] kautta, ja ilman [Sanaa] ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on." (Johannes 1:1,3)

Minua on aina kiehtonut ääni ja sen rooli luomisessa. Itse asiassa, ääni – Sana – kaikissa muodossaan on luomista. Lyhyt vilkaisu kymatiikkaan osoittaa, miten ääni voi järjestää aineen välittömästi uudelleen, jopa sillä hyvin rajoittuneella asteikolla, jonka me pystymme näkemään ja kuulemaan. Kuvittele, mitä ääni tekee rajattomalla värähtelyasteikolla, ja nopeasti tulee selväksi, että koko universumi on uskomattoman monimutkainen laulun ja tanssin sinfonia. Mutta kuka laulaa? Ja kuka tanssii?

Adamus sanoo, että energia on pelkästään kommunikointia, sielun laulua. Fysiikka sanoo, että ainetta ei todellisuudessa ole. Jos suurentaa tarpeeksi, kovimmastakin aineesta tulee vain tyhjää tilaa, potentiaalia ja malleja, joita pitää yhdessä … jokin. Sanon, että tuo "jokin" on tietoisuus, joka kutsuu energian muotoon, tai tässä todellisuudessa siihen, minkä tunnemme fyysisenä aineena. Toisin sanoen, fyysisen maailman jokainen muoto ja ilmentymä on energiaa, joka tanssii sen laulun tahtiin, jota minä – tietoisuus – laulan. Siksi kaikki mitä havaitsen, koen ja kohtaan, on kirjaimellinen ilmentymä laulustani. Kuin hiekkaa siroteltuna teräslautaselle, energia on neutraalia kaaosta, kunnes alan laulaa. Sillä hetkellä kun lauluni alkaa, kuvio näyttää toteen välittömästi ja selittämättömän tarkasti juuri ne sävelet, joita laulan.

No, kaikki tuo on magee ajatus, kunnes todellisuuteeni ilmestyy jotain, mistä en pidä! Menneisyydessä saatoin lukea sen saatanan, huonon tuurin, karman, energiavarkauden tai melkein minkä tahansa muun syyksi "tuolla ulkona". Mutta jos hyväksyn jonkin todeksi, en voi valita, milloin se on totta tai miten se on totta. Siis jos hyväksyn, että minä olen kutsunut todellisuuteeni kaiken, se on melko vakavoittava ajatus, koska kaikkeen sisältyy … kaikki. Luomuksiani eivät ole ainoastaan minun juttuni, kuten keho, talo, auto ja omaisuus. Niitä ovat myös tie, jolla ajan autoa, ihmiset jotka tekevät minut onnelliseksi (tai suututtavat minut), taianomainen hyvä tuuri (ja epäonni), yltäkylläisyys (ja sen puute). Minun luomiani ovat kaikki kokemukseni – tai eivät mitkään niistä. En voi saada sitä kummallakin tavalla.

On totta, että olen laulanut pitkän aikaa kuorossa nimeltään "Massatietoisuus", ja useimmat meistä olivat samaa mieltä laululuettelosta. Mutta se olen silti minä, joka laulan todellisuuteni olemaan ja koen energiaani, kun se näyttelee noita lyriikoita. Kirjoitan ja ohjaan kaiken, mitä ilmestyy maailmaani. Kysymys on: millä osallani on tuo kynä? Mikä sisäinen ääni laulaa voimakkaimmin? Minun ei tarvitse etsiä kaukaa vastausta – se ilmenee kaikkialla ympärilläni omana elämänäni!

Ja silti aina silloin tällöin saan itseni kiinni yrittämästä suostutella ulkoista maailmaa: "Tanssi oikean laulun tahtiin, hemmetti!" koska se on syvältä, kun elämä tanssii sävelmän mukaan, josta en pidä! Looginen johtopäätös on, että jos minä laulan "oikeaa" laulua niin kovaa, kuin pystyn, elämästä tulee lopultakin sellaista, kuin haluan sen olevan … eikö niin?

Se on mahtava teoria, paitsi että lauluni ohjaamisesta maailmaan tulee nopeasti raakaa makyoa – uusi yritys manipuloida ulkoista maailmaa. Todellisia lauluja, jotka järjestävät kokemuksiani, ovat ne, joita laulan itselleni. Ja ne ovat niin läheisiä ja tuttuja, että olen kiinnittämättä niihin huomioita taustameluna, sen näkemisen sijasta, miten perustavanlaatuisia ne ovat kokemuksilleni.

Minulla on viime aikoina ollut syy tarkastella niitä lauluja, joita olen laulanut itselleni, ja harkita uudelleen joitain melodioita, joiden tahtiin olen tanssinut hyvin pitkän aikaa. On aina hyvä idea kysyä: "Laulanko uhrin, kamppailijan, velallisen ja merkityksettömän nollan lauluja? Vai laulanko mestarillisesti selkeän, vapaan, täysivaltaisen ja yltäkylläisen Jumalan lauluja ihmismuodossa?" Totuudenmukaisesti sanottuna, se on tavallisesti sekoitus näistä, mutta mitä enemmän laulan mestarin lauluja, sitä helpompaa on kuulla riitasoinnut, kun jotkut vanhat laulut tulevat päälle. Avaimena on hyväksyä, että kaiken sen mitä todellisuudessani on, minä laulan olemaan ajatuksilla, sanoilla, valinnoilla, uskomuksilla, ajalla, arvolla ja kaikella muulla itseni toistolla. Sen totaalisen hyväksymisen myötä todellisuudesta tulee ilahduttavan taipuisaa.

Millainen on sinun soittolistasi? Kenties tunnet joitain näistä "suurimmista ihmishiteistä":

* Elämä on katastrofi – Kuoro muistuttaa hilpeästi, että jokaista hyvää tapahtumaa seuraa pian huono, ja jos elämä menee hyvin, jokin onnettomuus tulee ja huonontaa tilannetta pykälän tai pari.

* Hädin tuskin tulen toimeen – Edes sillä ei ole merkitystä, mikä työpaikkani, tulotasoni, perheeni tai tuurini on, tämä on tanssittavin sävelmä koko soittolistalla, ja se muistuttaa – ja sitten todistaa – ettei minulla koskaan ole aivan tarpeeksi.

* Yhteistyökyvytön ja ennustamaton – Tämä surkea balladi on kehosta, kaikkine kipuineen, särkyineen ja epämiellyttävine yllätyksineen. Se on tarttuva sävelmä, sitä on helppoa laulaa mukana ja se juuttuu päähän aivan liian helposti.

* Ota vähän maltillisemmin – Vähän uskonnollisena sävyltään, tämä on tehokas muistutus olla olematta liian tuhlaavainen tai yliampuva tai koppava tai menestynyt tai innostunut tai nälkäinen tai himokas tai – no, oikeastaan "liian mitään". Kaikki tuo hauskuus on toisia ihmisiä varten – nimittäin niitä, jotka eivät ole viisaampia.

* Huolehdi Äiskästä – Tämän laulun jokainen säkeistö muistuttaa minulle, että pelkkä olemassaoloni vahingoittaa Äiti Maata. Jos kuitenkin käytän sopivan määrän syyllisyyttä ja hyvitän, se saattaa vaimentua taustameluksi vähäksi aikaa.

* Ei koskaan aivan riittävästi – Tarttuva pikku sävelmä, joka rohkaisee minua pidättelemään, koska minulla on aina liian vähän aikaa, rahaa, rakkautta, energiaa, resursseja, tietoa ja useimpia muita elämän hyviä asioita. Kompensoidakseni minun täytyy säilöä, suojella, olla tehokas ja aina väsynyt.

* Pakko todistaa arvoni – Ellen tee kovasti työtä, vien arvokasta tilaa ja resursseja, jotka on parempi käyttää johonkin toiseen. Voi, harmoniaan on aina haudattuna muutama syy tuntea häpeää.

Voit epäilemättä nimetä miljoonan lisää, ja ne kaikki ovat muunnelmia teemasta: "En voi koskaan tajuta sitä oikein." Ja sen täytyy olla totta, koska on aina tapoja todistaa, ettei elämä ole minun vikani! Ja niin taas hyräilen uutta sävelmää, niin hiljaa että tuskin huomaan, enkä koskaan ymmärrä, miksi elämä jatkaa tanssimista tuon kirotun korvamadon tahtiin.

En tiedä sinusta, mutta näistä vanhoista typeristä sävelmistä on tulossa rasittavia! Olen valmis saamaan vanhat laulut pois päästäni ja laulamaan jotain uusia lauluja. Mutta mitä? Luoja tietää, etten halua tajuta sitä "väärin" taas!

Sitten muistan: laulusta tulee totta vasta, kun alan laulaa sitä! Siinä tapauksessa valitsen jotain, mistä pidän, laulun joka sopii uudelle ja täysvaltaiselle minulle. Olen todella valmis lopettamaan laulamisen kamppailusta, puutteesta, häpeästä, pidättelystä, takakireydestä ja tuskasta. Ja joka tapauksessa, en pysty muuttamaan tanssijoita tai koreografiaa tai mitään muuta "tuolla ulkona". He vain poimivat sen rytmin, jonka levytän, ja toimivat sen käsikirjoituksen mukaan, jonka sävellän. Jep, on aika muuttaa asioita ja antaa heille uuttaa materiaalia.

Rehellisesti sanottuna, olen päivittänyt soittolistaa jo jonkin aikaa, ja se on todella vaikuttanut. Mutta aina silloin tällöin huomaan edelleen joitain vanhoja huonoja lauluja pyörivän päässäni, ja se näyttää minulle, mistä täytyy vielä päästää irti.

Kuuntele, mitä lauluja sinä laulat. Miten voit kuulla ne? No, katso, mitä energiaa tanssii ympärilläsi elämässä. Onko soittolistassa osia, joita haluaisit parannella? Sen nimittäin voi tehdä. Et tarvitse kenenkään muun lupaa sävelmäsi muuttamiseen. Siinä on pelkästään kyse fiiliksen, käsikirjoituksen ja itselle kertomiesi tarinoiden muuttamisesta, koska se kaikki luodaan sisältä ulospäin.

Ai niin, vielä yksi asia. On ehdottomasti aika lakata laulamasta toisten ihmisten lauluja. Sinun ei tarvitse laulaa kuorossa enää, on kyse sitten massatietoisuudesta, perheestä, perinteistä, uskonnosta, kulttuurista tai edes shaumbroista. Sinun on aika olla solisti. Voit muodostaa kauniin harmonian toisten kanssa, silloin kun haluat, mutta valitse toki omat sävelmäsi. Olemme antaneet muiden tehdä partituurin hyvin pitkään, ja energia jatkaa tuon rytmin mukaan tanssimista. Mutta tänä hulluna aikana maan päällä, parasta mitä voit tehdä, on laulaa omaa lauluasi. Siksi olet täällä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Huhtikuu 2020 KUULUMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 04.04.2020 17:47

KUULUMINEN

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Koti. Perhe. Heimo. Nämä sanat soivat hyvin syvällä psyykessämme. Ihmisen perustarveluettelossa fyysisen selviytymisen jälkeen tärkeintä on tunne kuulumisesta, rakkaudesta, suhteesta ja yhteisöstä. Mitä haluat tehdä ensimmäisenä, kun jotain upeaa (tai kamalaa) tapahtuu? Jakaa tuon uutisen jonkun läheisen kanssa! Kenties se on tapa tehdä siitä totta ja vahvistaa itsellemme, että ihme on todella tapahtunut tai että meillä on apua kamaluuden hoitamisessa. Perhe on tärkein, ja sitä seuraavat heimo, yhteisö, koulu, kirkko ja maa. Se on ikivanha malli, jota kyseenalaistetaan harvoin. Mutta nyt, no, asiat muuttuvat.

Selvin muutos tällä hetkellä on, että ihmisiä ympäri koko tätä planeettaa pyydetään pysymään kotona. Se on ennenkuulumaton tilanne, jolla on kauaskantoiset vaikutukset, eikä vain talouteen. Joka kerta kun joku tönäistään pois tavanomaisista kaavoistaan ja hän joutuu kohtaamaan hiljaisuuden, asiat liikkuvat ja muuttuvat sisällä. Niiden on pakko. Shaumbroille tällaiset häiriöt ovat tuttuja, kun he ovat jo käyneet läpi heräämisen tuskan ja kaaoksen. Mutta myös "normaalit" ihmiset ovat muistamattomia enkeleitä, ja heidän sielunsa opastaa heitä tämän ajan läpi, aivan kuten omammekin. Tämä massiivinen tauko vaikuttaa kaikkiin olentoihin, ja monet sielut käyttävät tämän tilaisuuden siirtää ihmisitsensä uuteen suuntaan.

Myös muissa ulottuvuuksissa on merkittäviä muutoksia. Olet jo luultavasti kuullut, että enkelit, avaruusolennot ja asioihin sekaantujat kutsutaan ilmoituksella takaisin henkiperheisiinsä, mikä ravistelee todellisuusperustoja.

Hyvä uutinen on, että monet shaumbrat ovat antaneet itselleen etulyöntiaseman. Olemme päästäneet irti esi-isien siteistä ja kaavoista, käyneet läpi uskomattomia elämän mullistuksia ja tulleet uuteen sisäiseen tasapainoon. Olemme tulleet itsenäiseen tasapainoon/mielenrauhaan, joka on tulevina aikoina tärkeämpää kuin koskaan. Haluaisin kertoa kokemuksen, joka teki tästä vapaudesta hyvin todellisen ja konkreettisen omassa elämässäni ja avasi silmäni sille, miten syvälle jotkut vanhat kaavat ja uskomukset voivat todella mennä. Se liittyy johonkin, mitä en ollut oikeastaan koskaan aiemmin kyseenalaistanut – ajatus kuulumisesta johonkin.

Jokin aika sitten eräs miellyttävä henkilö ilmestyi maailmaani, ja aloimme tutustua toisiimme. Olimme kumpikin hyvin selkeitä siinä, ettei tässä olisi kyse siteistä ja kiintymisestä, vaan vapaudesta, itsenäisyydestä ja uteliaisuudesta. Hyvin kiireisten aikataulujemme myötä aikamme yhdessä oli harvinaista, mutta hän toi miellyttävän kipinän elämääni. Kun suhteemme eteni, katselin mieleni hyppäävän tulevaisuuteen uudestaan ja uudestaan siitä huolimatta, että jatkuvasti vedin sen takaisin nyt-hetkeen ja luennoin sille huomion kiinnittämisestä vain siihen, mitä on (ja mitä ei ole). Rakas mieleni ei tietenkään pidä mistään niin paljon, kuin johtopäätösten tekemisestä niin pitkälle ja niin usein, kuin se pystyy, ja joka suuntaan paitsi nyt-hetkeen.

Miellyttävä uusi ystäväni on mestari esittämään tietoisia kysymyksiä, mikä antaa uusia tapoja nähdä asioita ja auttoi minut löytämään jotain hyvin odottamatonta. Olin hyvin tietoinen ensisijaisesta halustani vapauteen, ja siksi päätin olla "pitämättä kiinni" hänestä millään tavalla. Ja kuitenkin oivalsin vähän harmikseni – ja kaikista vastakkaisista aikomuksista huolimatta – että olin jo vahingossa antanut itseni pois. Toisin sanoen, olin tiedostamatta luonut osan itsestäni, joka "kuului" vain hänelle. Onneksi häntä ei kiinnostanut "vaatia" itselleen tuota osaani, joten työnsin sen syvälle sydämeeni säilöön siltä varalta, että jokin saattaisi joskus muuttua – enkä edes huomannut, mitä kaikkea "jaloa kärsimystä" tyrkytin itselleni tai että se oli hyvin vanha kaava, joka jumitti edelleen "toistossa".

Tämä kaikki oli ollut iloista tutkimista, mutta nyt asiat mylläsivät sisälläni, mikä oli minusta hämmentävää. Kaiken tietoisen sitoutumiseni myötä myötätuntoon, henkilökohtaiseen täysivaltaisuuteen ja vapauteen, miksi olin solmussa kyvyttömyydestäni tehdä jotain ("mennä yhteen ja elää onnellisena elämänsä loppuun saakka"), mitä en edes halunnut tehdä? Oli selvää, että jotkut hyvin jumiutuneet osat sisälläni yrittivät edelleen vedellä joistain hyvin vanhoista langoista.

Päiväkirjan pitämisen taikuudella, pystyin avaamaan mielen silmukat ja avautumaan sisäiselle viisaudelle. Löysin kulmakiviuskomuksen, joka vedettynä päivänvaloon ja heitettynä sivuun romutti myös kokonaisen vuoren ikivanhoja kaavoja. Olin ällistynyt siitä, miten paljon elämästäni oli ollut kirjaimellisesti rakennettuna tälle uskomukselle ja miten paljon asioita kääntyi nurin sen poistamisen myötä. Kävi ilmi, että pieni sisäinen myrskyni oli relevantti hyvin monille asioille, koska tuo uskomus jonka rakas ystäväni auttoi minua löytämään, oli tämä: "Minun täytyy kuulua jollekin tai johonkin."

Poimimalla erilleen vanhat sisäiset rakenteet pääsin lopulta kaiken sen ytimeen. Järkytyksen, ilon ja pienen ironian kera huusin uudestaan ja uudestaan: "Hetkinen, minä kuulun itselleni – ja vain itselleni!" Tämä saattaa olla vanha uutinen monille teistä, mutta minulla jotkut hyvin alitajuiset uskomukset ja ohjelmoinnit olivat aktivoituneet sillä hetkellä, kun löysin "kiinnostavan henkilön". Silloin esitettiin koko tämä ikivanha kaava: "Tässä on joku, jolle voin kuulua ja joka saattaa myös kuulua minulle."

Ilahtuneena tuollaisen vanhentuneen ohjelman löytämisestä, kiitin ystävääni avusta tämän hyvin piilotetun kaavan paljastamisessa, joka ei ehdottomasti enää palvellut minua. Mutta se ei loppunut siihen. Aloin paljastaa hyvin monia muita tapoja, joilla olin kuulunut kaikille ja kaikelle muulle paitsi itselleni.

Tässä elämässä olin kuulunut perheelleni, uskonnolleni, kirkolleni ja maalleni. Naisihmisen perspektiivistä olen kuulunut Jumalalle, isälleni ja viimein aviomiehilleni. Olen tuntunut kuulumista myös shaumbrojen ja Crimson Circlen kanssa ja erityisesti sitoumuksilleni ja sopimuksilleni tästä elämästä. Ja olen ehdottomasti tuntenut kuuluvani enkeliperheeseeni. Tämä kuuliaisuus ensimmäiselle perheellemme on yksi niistä harvoista asioista, joita toimme Maahan mukanamme, koska otimme tämän tehtävän ensisijaisesti heidän vuokseen.

Se muuttaa ajattelutapaa, kun oivaltaa, että ei kuulu enää MIHINKÄÄN noista asioista. Se ravistelee ihmistä varmasti, koska vaikkei hän koskaan pystynyt selvittämään kovin hyvin, miten sovitaan joukkoon, hän halusi aina kuulua johonkin. Siis hänen on sekä hämmentävää että lohduttavaa oivaltaa, että lopultakin hän tosiaan kuuluu – minulle!

Mitä kuuluminen ylipäätään on? Oletan, että se on tuntea hyväksyntää, suojaa, turvasatama ja paikka jota sydän voi kutsua kodiksi. Itse asiassa tuo on sen ydin – ikivanha Kodin etsintä. Olet kuullut tuon tarinan – että lähdimme Kotoa, menimme tulimuurin läpi tyhjiöön, tulimme tietoiseksi omasta olemassaolostamme, esitimme tuon hemmetin kysymyksen: "Kuka minä olen?" ja lähdimme etsimään vastausta. Mutta olemassaolon joka hetki syvin kaipauksemme on aina ollut mennä Kotiin. Se motivoi taivaan etsintää ja kaikkia teologisia iterointeja. Se sai meidät löytämään rakkauden, pilkahduksen Kodista toisessa. Tosiaankin, kaiken ihmisen tekemän ytimessä, myös kamalien asioiden, on perimmiltään halu päästä takaisin Kotiin. Emme vain tienneet, mistä etsiä – ennen kuin nyt.

Koska nimittäin emme lähteneet mistään paikasta. Lähdimme Itsestämme.

Itse halusi tuntea ja kokea itsensä, ja siksi sen täytyi erota itsestä (eli on vaikeaa tietää, miltä näyttää, ilman erillistä kuvaa peilissä). Mutta tuo erillisyyskokemus aiheutti niin syvän kaipauksen palata, että olemme yrittäneet siitä lähtien löytää tiemme takaisin. Aioneita sitten – vai oliko se vasta hengenveto sitten? – tapasimme muita sieluolentoja ja toivoimme, että heillä olisi se salaisuus, miten Kotiin päästään. Heillä ei ollut. Itse asiassa hekin etsivät, ja tuosta yhteydestä löysimme kaiun kuulumisesta sekä jotain, mitä kutsutaan energiaksi, ja ne monet fantastiset pelit, joita voisimme pelata sillä.

Tiedät tuon tarinan: järjestäytymisemme perheiksi, luomisen hidastuminen, Arkkiveljeskunnan keksiminen, Maan luominen asioiden hoitamiseksi, ja loppu on historiaa. Aivan alusta saakka on kyse ollut kuulumisesta, Kodin löytämisestä toisen enkelin, henkilön, heimon, paikan, uskomusjärjestelmän tai minkä tahansa muun kanssa. Miksi maat, poliittiset puolueet ja uskonnot tuovat esiin niin paljon intohimoa? Ne antavat ihmisille jotain, mihin kuulua.

On ollut "me vastaan he" ikuisesti. Tarve kuulumisesta on juurrutettu enkeliesi-isiemme sukulinjaan ja sitä on kannettu biologisen sukulinjamme läpi. Mutta tässä on jotain mielenkiintoista (varo "Ancestral Freedom Updaten" juonipaljastuksia). Olemme kuulleet monta kertaa tuosta energiaumpikujasta, joka sai kaiken luomakunnassa tukkeutumaan ja lakkaamaan liikkumasta. Mutta oletko koskaan miettinyt, mikä aiheutti tuon hidastumisen? Se oli itse asiassa juuri tämän halu kuulua – energian ja ratkaisujen etsiminen muualta, muissa olennoissa roikkuminen (tai heidän energiansa syöminen), kerääntyminen perheiksi ja sitten toisensa kanssa taisteleminen ja leikkiminen.

Yritys kuulua – toiselle ihmiselle, perheeseen, perheryhmään, yhteiseen uskomukseen, maahan, mihin tahansa ulkopuoliseen – on juuri se, mikä tukkii energian. Siitä syystä sen oivaltaminen, että kaikki energia on meidän ja se kaikki tulee sisältä, on kriittisen tärkeää! On aika kuulua Itselle. Leikkiä toisten kanssa, tietysti. Nauttia toisten rakkaudesta ja seurasta, tietysti! Mutta vain ehdottomassa vapaudessa.

Itse on se Koti, johon olemme kaivanneet. Se on pisin matka, jonka koskaan keksimme, kulkeaksemme lyhimmän matkan kaikessa olevaisessa.

Ja rakkaat enkelitoverini, me teimme sen. Löysimme lopulta Kotiin. Tämä merkitsee, että voimme päästää irti, lakata kerääntymästä, luopua ryhmistä ja yhdistyä jälleen Itseen, josta löytyy kaikki vastaukset ja kaikki energia. Tämä merkitsee, ettemme enää kuulu toisillemme, esi-isillemme tai enkeliperheillemme. Loppujen lopuksi, keiden luulet tekevän tämän suuren ilmoituksen enkeliperheiden hajoamisesta? Kenties juuri ne, jotka löysivät tuon vastauksen.

Tervetuloa Kotiin.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: etocoxeyajodo ja 10 vierailijaa

cron