Tinder Jean (crimsoncircle.com)

[hammer]

THRESHOLD … KENTIES?

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Pitäisikö minun osallistua Thresholdiin?"

Minulle on esitetty tuo kysymys useita kertoja viime aikoina. Kurssi pidetään ensi viikolla, ja seuraavaan kurssiin saattaa olla vuosi, joten ihmiset miettivät: "Onko se tuon rahan arvoinen? Onko se tarpeellinen? Onko se minua varten?"

Vastauksen noihin kysymyksiin täytyy tietysti tulla jokaiselta ihmiseltä itseltään, mutta kerron vähän omaa tarinaani, sillä Threshold on esittänyt keskeistä roolia elämässäni.

Vuosia sitten puhuin puhelimessa Geoffin kanssa tulevasta tapahtumasta ja tuotantoaikataulusta. Kuten tavallista, harhailimme moniin asioihin, ja hän mainitsi asian, joka oli kalvanut häntä. Hän tunsi mahdollisuuden uuteen, hyvin intensiiviseen ja transformoivaan työpajaan, joka liittyisi ihmisiin, jotka olisivat ehdottoman sitoutuneita Oivaltamiseensa, eivätkä olisi vain harrastelijoita. Se olisi pieni kurssi, rajattu vain muutamaan ihmiseen (koska energiat ovat hyvin erilaisia kuin suuressa ryhmässä) ja pidempi kuin viikonloppu.

Konsepti ei ollut aivan selkeä vielä, mutta muutaman viikon kuluttua tuosta keskustelusta henkilökunnan palaverissa ilmoitettiin, että tulisi uusi työpaja – hyvin pieni ryhmä, hyvin fokusoitunut, tavallista pidempi ja se pidettäisiin Cancunissa, Meksikossa. Sen nimi olisi "Threshold" (= kynnys) viittauksena osallistujiin, jotka olisivat "valaistumisensa kynnyksellä". Kun rekisteröitymismahdollisuus avattiin, se myi loppuun melkein välittömästi.

Kuitenkin sitten kun tuon tapahtuman aika tuli, melkein välittömästi alkoi tulla ilmoituksia, että ihmisille tapahtui onnettomuuksia ja järkytyksiä. Murtuneita nilkkoja, nyrjähdyksiä, putoamisia, sairauksia, tapahtumapaikkaan liittyviä ongelmia – näytti siltä, että kaikilla Thresholdissa oli vaikeaa tavalla tai toisella. Entä sisältö? Sitä oli aivan liian vaikea selittää millään rationaalisella tavalla. Oli salainen sana, jota ei kerrottu edes henkilökunnalle, ja osallistujat puhuivat yleisluonteisesti mutta kunnioittavalla äänellä: "Se oli uskomatonta." Tämä oli ilmeisesti hyvin voimakas työpaja!

Ennen kuin seuraavaa kurssia oli edes kalenterissa, julistin haluni osallistua siihen. Jos joku on 100-prosenttisesti sitoutunut Oivaltamiseensa ja valmis tekemään, mitä ikinä se vaatii, niin hei, minä olen jonon kärjessä! Se oli vasta kuukausien päästä, ja sitä ennen meillä oli pari isoa tapahtumaa Euroopassa – Keskikesän konferenssi Münchenissä, jota seurasi Mysteerikoulu Salzburgissa – ja työskentelin kummassakin. Tavallisen tuotanto-, julkaisu- ja sisältötyön lisäksi, tapahtui PALJON.

Yhtenä iltana Salzburgissa, lähellä Mysteerikoulun loppua, joukko shaumbroja tapasi päivällisellä hotellin ravintolassa. Olin ulkona poikkeuksellisesti tupakalla ja huomasin puhuvani taas Geoffin kanssa seuraavasta Thresholdista, joka olisi noin kuukauden päästä. Edelleen innokkaana osallistumaan, olin myös häkeltynyt useista viime viikoista. Keskustelumme aikana tuli selväksi, että minun tarvitsisi pitää taukoa, antaa itseni tasoittua ja osallistua Thresholdin joskus toiste. Tiesin, että se oli oikea valinta. Tuntiessani itseni vähän huonoksi olin myös helpottunut, ja kun käännyin palatakseni sisälle, kompastuin välittömästi – kynnyksellä – ja kaaduin naamalleni! Mihinkään ei tullut mustelmia, paitsi egooni, ja nauroin sen pois, kun kapusin ylös ja menin syömään. Mutta tuo ironia ei mennyt ohi …

Useiden kuukausien päästä oli lopultakin minun vuoroni. Osallistuin kolmanteen Threshold-tapahtumaan kauniissa Sparkling Hills lomapaikassa Brittiläisessä Kolumbiassa. Tuskin maltoin odottaa! Pakkasin kaiken, suuntasin kohti lentokenttää ja nousin lennolleni Denveristä Seattleen. Suunnitelmani oli ajaa loppumatka (noin 6 tuntia) ja nauttia kauniista maisemista. Mutta "aspektikapuloillani" oli muita suunnitelmia, ja huomasin Seattlessa kauhukseni, että passi oli turvallisessa säilössä kotona. Kirjoitin sitä seuranneesta hässäkästä täällä (https://www.crimsoncircle.com/newslette ... h_2015.pdf) ja päädyin tapahtumaan vain 15 minuuttia myöhässä – turhautuneena, hämmentyneenä ja päättäväisempänä kuin koskaan ylittämään tuon hemmetin kynnyksen!

Ensimmäisenä päivänä Adamus laittoi jokaisen henkilön tulemaan eteen ja vastaamaan kysymykseen: "Miksi olet täällä?" Tauon jälkeen tulimme takaisin ja kuulimme hänen sanovan: "Vastauksenne olivat ok, mutta ne olivat vain pinnallisia vastauksia. Tehdäänpä se uudestaan: miksi olet täällä?" Kävimme koko harjoituksen uudestaan läpi – menimme eteen ja yritimme antaa vastauksen, johon Adamus olisi ollut tyytyväinen. Kun se oli ohi, hän sanoi: "Jokainen teistä valehteli. Miksi olette oikeasti täällä? Tuntekaa sitä, ja tulkaa huomenaamulla OIKEAN vastauksen kera." Luulen, että kaikki olivat jo äreitä siihen mennessä.

Tuona yönä näin erittäin elävää unta. Sparkling Hillsin lomapaikka on erittäin valoisa ja ilmava, ja avonainen kävelysilta kulkee eteisaulan yli kolmannen kerroksen tasolla. Unessa olin hyvin turhautunut siitä, että valaistuminen kesti niin kauan, ja päätin pakottaa sitä. Määrätietoisena Oivaltamiseni saamisesta, hyppäsin tuolta kävelysillalta ja odotin osaavani lentää. Se ei toiminut. Rysähdin lattialle ja tiesin välittömästi, että olin kuollut, ja olin megalomaanisen vihainen, että olin tehnyt niin typerän asian. No, luojan kiitos, se oli vain unta (vaikka olin vähän hermostunut kävellessäni seuraavan kerran tuolla kävelysillalla).

Taas kerran Adamus kutsui meidät eteen. "Miksi olet täällä?" Silloin tiesin jo tarkkaan, miksi olin Thresholdissa enkä tarjoaisi enää "Antaakseni itselleni tämän upean lahjan" -makyo-vastauksia. Itkin melkein intohimosta, kun sanoin Adamukselle ja kaikille: "Olen täällä astuakseni kynnykseni yli, mitä ikinä se vaatiikin." Melko nenäkkäällä äänellä hän tokaisi: "Sinä et tee sitä."

Mitä??

Kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut, ja niin vereslihalla kuin tunsin olevani tuolla hetkellä, melkein kävelin ulos, enkä palaisi koskaan. Kohtauksen järjestämisen sijasta palasin paikalleni enkä pystynyt lopettamaan kyyneleitä. Tapahtuman loppuun mennessä ymmärsin, miksi hän sanoi niin, mutta se oli ensimmäinen todellinen kohtaamiseni lohikäärmeen kanssa, ja sitä auttoi rakastava ylösnoussut mestari, jolla oli välinpitämättömyyden naamari.

Tarpeetonta kai sanoa, ettei se ollut tarinan loppu. Puolustukseni hävittyä, saatoin osallistua lopputyöpajaan eri tasolla. Se osoittautui yhdeksi parhaista asioista, joita olen koskaan tehnyt hyväkseni, ja sen paljastuminen jatkui kuukausia ja vuosia.

Pikakelauksena vuoden 2020 Thresholdiin netissä. Seitsemäntoista henkilökohtaisen tapahtuman jälkeen Adamus oli valmis nauhoittamaan sen ja tiivistämään aineiston kolmeen päivään viiden sijasta, ilman fyysistä vuorovaikutusta osallistujien kanssa. Mietin, olisiko osallistujien mahdollista saada saman tason intensiivinen hyöty kuin henkilökohtaisesta osallistumisesta, mutta tiesin myös, että noiden 17 työpajan jokaisen kohtaamisen ja jokaisen haasteen ydinolemus olisi mukana siinä. Minun ei tietenkään tarvinnut olla huolissani – se kaikki oli siinä. Itse asiassa siinä oli tietty sessio, joka taas kerran yllätti minut, vaikkei Adamus puhunut suoraan minulle. En kerro, mikä se oli, koska oma lohikäärmeesi saattaa näyttäytyä eri paikassa, mutten ole ollut entiseni sen jälkeen.

Pitäisikö sinun osallistua Thresholdiin? No, jos olet valmis menemään syvälle Itseen, mitä ikinä se vaatii, Threshold voi leikata sinut täysin auki. Adamus, oman lohikäärmeesi avustamana, antaa tilaisuuden sukeltaa syvälle sisäisiin paikkoihin, jotka eivät ole nähneet sielun valoa hyvin, hyvin pitkään aikaan.

En suosittele Thresholdia, jos Crimson Circle on sinulle täysin uusi, jos et voi omistaa kolmea päivää täysin tuolle kokemukselle tai jos et ole valmis päästämään irti joistain suosikki-itsehavainnoistasi, erityisesti rumemmista (me ihmiset tunnumme pitävän niitä lähimpinä). Mutta jos olet valmis pudottamaan fasadit ja olemaan rehellinen Itselle, jos olet sitoutunut oivaltaman Sinut, mitä ikinä se vaatii, ja jos olet valmis kohtaamaan rohkeasti muutaman kompastelun matkan varrella, Threshold saattaa olla juuri sitä, mihin olet valmis. Ja kenties – vain kenties – ne pelottomat sielut jotka kulkivat tämän tien aiemmin, ovat tasoittaneet polkua vähän, jotta sitten kun kohtaat lohikäärmeen, sen hengitys ei polta sinua aivan poroksi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

MINÄ OLEN LOHIKÄÄRME

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Nathan kiehui. Lukemattomien työpajojen, seminaarien ja kurssien jälkeen hänestä ei tuntunut yhtään paremmalta kuin 10 vuotta sitten, jolloin hän aloitti henkisen matkansa, eikä hän todellakaan tuntenut olevansa lähempänä valaistumista. Toki hänellä oli ollut joitain taianomaisia kokemuksia siellä täällä, hetkiä jolloin hän tunsi lopultakin "tajunneensa sen", mutta sitten elämä palasi aina takaisin tavanomaiseksi haastavaksi puurtamiseksi.

Tänään hän oli juuri kuullut luennon lohikäärmeestä, jostain myyttisestä olennosta joka saattaisi tulla repimään hänet kappaleiksi. Mistä siinä oli kyse? Lohikäärmeet olivat kiehtoneet häntä lapsena, mutta aikuisena Nathan tiesi, että ne olivat suurin piirtein yhtä totta kuin joulupukki. Ja mestari. Kuka se ylipäätään oli? Aina siitä lähtien kun hän oli kuullut ensimmäisen monista Mestaritarinoista, Nathan oli odottanut ja pitänyt silmällä, että jokin mestarillinen olento tulisi välittämään suurta viisautta, jotta hän saisi elämänsä järjestykseen. Mutta tähän saakka jokainen ihminen jonka hän oli kohdannut, oli ollut ärsyttävän ihmismäinen.

Ahmittuaan mahdollisimman monia "valaistumisopetuksia" kuluneen vuosikymmenen aikana, Nathanin elämä oli yhtä sotkua. Rahaa ei tullut, useimmat ystävät olivat hävinneet, perhe tuskin puhui hänelle ja hänen kehossaan oli enemmän kipua kuin koskaan. Joinain päivinä hänen mielenterveytensä oli myös kyseenalaista. Hän huokasi ja yritti työntää pois ärtymyksen ja ajatella viimeisintä seminaaria. Kaikki muut osallistujat tuntuivat tajuavan sen – miksi hänellä oli niin vaikeaa?

Ränsistynyt vanha peili roikkui vastapäisellä seinällä, kun hän istui ankeassa asunnossaan. Se oli ollut siinä muutosta saakka, muttei hän ollut koskaan pitänyt siitä. Sen kiusallinen paikka tuntui aina heijastavan häntä pahimmillaan, ja nyt murjottavassa mielentilassaan Nathan päätti, että se oli aika heittää pois. Hän alkoi nousta ylös, mutta häneen iski huimausaalto. Istahtaessaan takaisin kuva peilissä hämärtyi hetkeksi. "Hemmetti, minun täytyy oikeasti saada kunnolla nukuttua", hän mutisi ja hieroi silmiään. Hän vajosi takaisin tuoliin, kun kummallinen, sumuinen tunne valtasi hänet. Sitten hän kuuli äänen. Tuo kuva peilissä puhui!

"Nathan", ääni sanoi. "Vedä syvään henkeä ja päästä irti. Olet tehnyt työtä ja yrittänyt niin kovasti, ettet ole antanut itsellesi tilaisuutta tuntea viisautta. Nimittäin se on aivan tässä." Ikään kuin unessa Nathan muisti erään kirjan, jota hän oli yrittänyt kovasti lukea. Hän tajusi yhtäkkiä merkityksen noiden sanojen takana, ja siinä kaikessa oli tolkkua tavalla, jonka hän saattoi tuntea. Tuo "uni" muuttui. Nyt hän näki "ison kuvan" perspektiivin tämänhetkisestä elämästään. Kyllä, hän oli ollut yksin hyvin monin tavoin, mutta nyt hän ymmärsi tuon tilanteen. Hän ei ollut möhlinyt elämäänsä tai häntä ei ollut edes hylätty – tämä oli kallisarvoista ja paljon tarvittua yksinäisyyden aikaa. Unen muuttuminen jatkui – hetkiä hänen elämästään tuli esiin, mutta nyt kyllästettynä sillä viisaudella, jota hän oli kaivannut. Lumoutuneena hän katseli muuttuvia kohtauksia, kunnes tuo show haalistui pois.

"Miten kummallista unta", Nathan haukotteli. Hän oli varmaan nukahtanut muutamaksi minuutiksi. Hänen näkönsä oli kuitenkin edelleen epäselvä, ja hän räpytteli, nyt ärsyyntyneenä, koska peili heijasti sokaisevaa auringonvaloa suoraan hänen kasvoihinsa. (Hänen mieleensä ei juolahtanut, että aurinko oli tuolloin kukkulan takana piilossa.) Hänestä ei vieläkään tuntunut hyvältä, ja hänen korvansa alkoivat soida. Hetkinen, se ei ollut sitä. Hän kuuli jonkinlaista kristallista ääntä, helisevää ja syvää samanaikaisesti.

"Rakas itseni ilmaisumuoto …" ja sanat hajosivat eetterimusiikiksi, joka sai jokaisen solun hänen kehossaan kihelmöimään. Tuo hehkuva valo kommunikoi jollain tavalla hänelle! Nathan oli kuullut enkelivierailuista ja mietti epämääräisesti, tapahtuiko nyt sellainen. Hän ei välittänyt – tämä oli uskomatonta.

Lopulta tuo valo häipyi, ja Nathan pystyi taas kuulemaan tavanomaisia ääniä ulkoa kadulta. "Kai se oli vain unta", hän ajatteli, vaikka se oli parasta unta, jota hän oli nähnyt ikuisuuksiin. "Miten kummallinen iltapäivä." Vilkaistessaan peliin hän oli helpottunut, että se oli taas normaali … no, tavallaan. Hänen silmänsä peilissä eivät näyttäneet aivan oikeilta, ja ne tuijottivat häntä intensiivisesti ollen täysin hereillä, miltä hänestä ei ehdottomasti tuntunut. Sitten lasi alkoi sulaa.

Nathan tuijotti, kun uusi kuva alkoi tarkentua kajastaen ja väreillen. Hurjat kultaiset silmät mulkoilivat häntä suoraan silmiin, melkein kuin usuttaen häntä pakenemaan. Jähmettyneenä pelon sekaisesta kunnioituksesta, Nathan yritti katsoa poispäin, mutta se oli mahdotonta. Hän saattoi tuntea tuon läpitunkevan katseen näkevän hänen sielunsa pimeimpiin paikkoihin ja valaisevan asioita, jotka hän oli unohtanut, tekoja jotka hän oli piilottanut myös itseltään. Niin monia typeriä valintoja joita hän oli tehnyt, niin monia elämiä eksyneenä kärsimykseen, niin monia hyviä aikomuksia jotka olivat menneet pieleen – kaikki se paljastettiin. Nathan pystyi tuskin hengittämään, kun häpeä tukki hänen kurkkunsa ja poltti hänen silmiään.

Lohikäärme ei sanonut sanaakaan, mutta sen hiljaisuus teki kuuroksi. Polttava selkeys ei jättänyt mitään näkemättä, ja Nathan tiesi, että tämä oli loppu. Kaikki hänen pelinsä olivat ohi ja hänen loputon etsintänsä oli tuhon oma. Ei ollut mitään jäljellä – ei taistelua, ei valoa, ei armoa. Edes kuolema ei toisi helpotusta. Hän sulki silmänsä ja antoi periksi.

Nathan ei tiennyt, miten kauan hän makasi siinä. Se olisi voinut olla minuutteja. Se tuntui elämiltä.

Lopulta Nathan veti henkeä sydän särkevänä ja avasi silmänsä. Peili oli täysin kirkas. Hän veti henkeä ja katseli, kun hänen oma äänensä rikkoi hiljaisuuden.

"Minä olen mestari."

Heijastuksessa välkehti pehmeää valoa, kun kristallinen ääni huudahti.

"Minä olen enkeli."

Ja hetkeksi nuo kaiken näkevät, hurjat silmät porautuivat hänen silmiinsä.

"Minä olen lohikäärme", hän kuiskasi.

Viimeinkin hän ymmärsi.

EPILOGI

Kun Nathan jatkoi elämäänsä, hän ei enää toivonut tapaavansa mestaria kadunkulmassa. Nukahtaessaan illalla hän ei enää toivonut, ettei hänen sielunsa olisi niin kaukana. Ja kun lohikäärme mainittiin, hän ei ehdottomasti tehnyt pilkkaa. Nathan oivalsi lopultakin, että kaikki nämä olivat vain hänen oman Itsensä osia, eivät ulkopuolisia olentoja eivätkä ehdottomasti kaukana. Viimein hän ymmärsi, että kaikki mitä hän oli koskaan halunnut, tarvinnut tai kokenut, oli ainoastaan ja aina sisällä. Kaikki energia oli hänen omaansa – hän oli vain leikkinyt kuurupiiloa itsensä kanssa.

Mikään ei ollut muuttunut, mutta kaikki oli erilaista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

MINKÄ VÄRISTÄ SINUN VALOSI ON?

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On sanottu monta kertaa, että olemme täällä säteilemässä valoamme ja valaisemassa mahdollisuuksia muille. Se on jalo ihanne, mutta olen kuullut myös melko monista shaumbroista, jotka eivät ole enää kiinnostuneita "auttamaan maailmaa" tai "olemaan palveluksessa". Tajuan sen. Se on meille tuttu juttu – liian monesta elämästä – ja olemme väsyneitä. Mutta todetakseni ilmeisen, meidän ei tarvitse itse asiassa tehdä mitään. Valaiseminen on sivutuote siitä, mitä olemme jo tehneet.

Kun olin lapsi, perheeni lauloi lauluja ja kertoi Jeesus-vertauskuvia valona olemisesta maailmassa. Rakastin tuota ajatusta – ajatus kynttilänä olemisesta pimeässä paikassa tuntui kauniilta. Mutta näytti siltä, että se "valo" jota jaoimme, tuntui paljon enemmän rajoituksilta, säännöiltä ja sääliltä niitä kohtaan, jotka eivät uskoneet samalla tavalla ja olisivat siksi ikuisesti kadotettuja. Kuitenkin olen aina jotenkin tiennyt, että olen täällä ollakseni valo.

No, melkein aina. On edelleen hetkiä, jolloin minusta tuntuu enemmän pimeyden ja epätoivon majakalta! Kun elämä on hämmentävää, kun kehoni ei tunnu hyvältä, kun muut ymmärtävät väärin tarkoitukseni, kun tahmeita vanhoja kaavoja putkahtaa esiin, piiloutuisin mieluummin omaan huoneeseeni. Tai kiven alle. Mutta olen oivaltanut, että nuo ihmisen haasteet ja horjumiset ovat juuri niitä asioita, jotka tekevät valostani erityisen, ainutlaatuisen ja hyödyllisen. Sinun valostasi myös.

Kun katsot taaksepäin tämän elämäsi matkaa, mitä näet? Omassa elämässäni näen PALJON kamppailua ja kohtuullisen määrän menestystä. Näen pitkäaikaista kömpelyyttä ja hämmennystä, mutta myös päättäväisyyttä oppia ja olla sulavaliikkeinen, sisällä ja ulkopuolella. Näen yltäkyllin köyhyyttä, jota on muodostunut aionien saatossa, ja näen myös itsepintaisia ja onnistuneita yrityksiä karistaa vanha painolasti ja lentää. Näen sydämen, jonka "onnellisena elämänsä loppuun asti" -unelmat ovat romuttuneet monta kertaa, mutta näen, että tuo sydän on edelleen auki ja luottava. Mikä tärkeintä, näen, miten kaikki nuo epätäydellisyydet ja arvet tekevät nyt valostani erityisen täyteläisen ja kirkkaan. Sinun valostasi myös!

Näen ihmisiä, jotka kamppailevat pelon, heikon hermoston ja toivottomuudentunteen kanssa siitä, tuleeko elämästä koskaan parempaa, mutta he jatkavat eteenpäin. Näen ihmisiä, jotka putoavat pohjalle ja kuitenkin pääsevät takaisin ylös. Näen shaumbroja, jotka ovat uupuneita ja haluavat vain mennä kotiin, mutta kuitenkin he tervehtivät edelleen rohkeasti jokaista uutta päivää. Näen ihmisiä, jotka surevat käsittämätöntä menetystä, mutta kuitenkin he vetävät henkeä ja aloittavat alusta. Näen ihmisten, jotka ovat eläneet häirikköaspektien armoilla vuosia, alkavan lopultakin saada takaisin täysivaltaisuutensa, myös silloin kun se on vaikeaa. Näen haasteet, joita hyvin monet meistä ovat kohdanneet, ja näen, miten ne ovat pehmentäneet sydämiämme, syventäneet viisauttamme ja sytyttäneet valomme.

Toisin sanoen, näen sen polun täydellisyyden, jonka kukin meistä on valinnut, riippumatta siitä miten vaikea se on ollut. Ja ironista on, että olemme tehneet sen kaiken aiemmin! Olemme jo saaneet hallintaamme köyhyyden, epäilyn, häpeän, hämmennyksen ja kaikki muut ongelmamme, minkä vuoksi olisimme voineet sallia Oivaltamisen jossain tuoreemmassa aiemmassa elämässä. Siis miksi olemme täällä nyt ja kynnämme vielä joidenkin loppuesteiden läpi matkalla takaisin Itseen? Eikö olisi ollut helpompaa vain olla omassa valaistumisessamme ja vaikuttaa maailmaan omasta kartanostamme käsin Ylösnousseiden mestareiden klubissa?

Tietenkin se olisi ollut helpompaa! Mutta myös tehottomampaa. Niinpä ollessamme myötätuntoisia (kenties hulluja) pioneereja, värväydyimme vielä yhdelle komennukselle. Näen sen niin, että ikään kuin urhoollisuusmitalit olisivat jo olleet valmiina ja odottamassa kiinnittämistä, mutta jokainen meistä sanoi: "Ei ihan vielä. Näytetään, miten se tehdään joukkona, ja sitten jäämme eläkkeelle." Asetuimme jonoon viimeistä urakkaa varten, otimme itsellemme tutuimmat (eli todennäköisimmin voitettavat) ongelmatehtävät, sukelsimme sisään, nopeasti unohdimme kaiken sen ja aloimme ihmetellä, miksi elämä on edelleen niin vaikeaa.

Katso suurimpia haasteitasi – olet sitten voittanut ne tai et. Valitse yksi niistä ja katso kaikkia kuvioita ja kamppailuja, joita olet kohdannut sen kanssa. Sitten vedä syvään henkeä ja muista: se ei ole virhe, se on sinun erikoisalasi. Onnistut tässä!

Sain hiljattain auttaa useissa tuotannoissa Adamuksen, Geoffin ja Lindan kanssa Konassa, Havaijilla. Ei mikään huono paikka työskennellä "paikan päällä"! Mikä voisi mitenkään mennä vikaan? No, oletko huomannut, että kun elämä on jonkinlaisessa tasapainossa, Itse usein päättää, että se on täydellinen aika tuoda esiin seuraava sisäinen "projekti"? Minulla se liittyi tällä kertaa selkeyteen ja kommunikointiin. Jatkuvasti muuttuvien tehtävien, aterioiden ja tapahtumien koordinointi, välillä jopa tusinan ihmisen kanssa ja vieraassa paikassa, on itsessään palapeli. Mutta kun se yhdistetään "elä, anna elää ja toivo, että kaikki ratkeaa" -aspektiini, se on katastrofiresepti, kuten että ihmisiä jää vahingossa ulkopuolelle, on kommunikointihässäkkää, yleistä kaaosta ja loukattuja tunteita. Hupsis! Itseni käytti tämän tilaisuuden tehdä minut terävän tietoiseksi tästä heikosta kohdasta ja osoittaa, miten paljon paremmin kaikki menee, kun valitsen selkeyden. Sellaiselle jolla on aina ollut taipumusta "hymyillä, nyökätä ja ajatella omia ajatuksiaan", se oli kiusallista kasvu- ja integrointiaikaa.

On tärkeää lisätä, että tämä kasvu tulee paljon nopeammin, kun muistutan itselleni, että se on omaa energiaani palvelemassa minua, riippumatta siitä kenen kasvoja se käyttää. Tässä tapauksessa energiani sytytti "ole selkeä, herran tähden!" -majakan kaikille muille, jotka ehkä tarvitsisivat muistutusta. (Hyvä uutinen on, että kaikki ratkesi, ystävyyssuhteet syvenivät ja aspekteja löydettiin ja integrointiin.)

Tässä on yksi värini. Niin kauan kun voin muistaa, olen elänyt jatkuvan jonkinasteisen häpeä- ja syyllisyystunnun kera. Voisin syyttää siitä syntymistä syyllisyyden vaivaamaan uskomusjärjestelmään, mutta se on paljon vanhempaa kuin tämä elämä. Vuonna 2006 vedin pienen retriitin Irlannissa, ja kun tuo tapahtuma oli ohi, isäntämme vei meitä katsomaan nähtävyyksiä. Yksi paikoista joissa kävimme, oli Cliffs of Moherin rantakalliot, jotka olin aina halunnut nähdä. Nousimme ulos autosta ja menimme näköalapaikkaan johtavalle polulle, mutta huomasin, että jalkani alkoivat laahata, ikään kuin maailman paino olisi harteillani, kunnes pystyin hädin tuskin liikkumaan. Muut menivät edellä, ja minä tarvoin hitaasti perässä, kun minua painettiin alas … mitä se oli? Katsoin alaspäin ja "näin" itseni pitkässä kermanvärisessä mekossa, jossa oli kirjailuja ja koristeita, ja päällä tummanvihreä viitta. Takanani oli suuri ryhmä ihmisiä, jotka olivat laittaneet uskonsa johtajuuteeni – ja johdin heidät alas kallioilta. Tiesin, että maa oli kukistettu ja mikä tahansa kohtalo, joka odottaisi heitä vangittaessa, olisi paljon pahempi, kuin nopea kuolema alla olevaan kivikkoon. Mutta kannoin vastuun ja syyllisyyden painoa tuosta valinnasta hyvin, hyvin kauan.

Miten monta kertaa meillä on ollut johtajina, aloitteentekijöinä ja ravistelijoina suuri vastuu asioista, jotka eivät päättyneet kovin hyvin? Oman käsitykseni mukaan hyvin monta. Ei siitä ole kovinkaan kauan, kun minulla oli hyvin intensiivinen kohtaaminen Atlantiksen syyllisyyden kanssa. Hämärä tietoisuus asioista joita olin tehnyt, oli taas kerran musertava taakka. Mutta tuolla äärimmäisen pimeyden hetkellä tulin myös tietoiseksi Sielustani, hänen rakkaudestaan ja anteeksiannostaan, ja siitä transformaatiosta, joka kaikui lukemattomien elämien läpi, kun lopulta annoin tuon taakan hänelle.

Olen kohdannut syyllisyyttä ja häpeää myös muilla tavoin, tavallisesti ilmentyen omana energianani muiden ihmisten ja heidän kommenttiensa muodossa. Mutta olen päättänyt mennä sen yli, ja selkeys tulee nopeammin ja helpommin joka kerta. Sen oivaltaminen, että se kaikki on minun energiaani, todella auttaa asioissa, kuten etten torju jotain ihmistä sen vuoksi, mitä hän sanoi, vaan integroin tuon osani, joka loi hänet tuoksi kokemukseksi. Varmasti on paljon helpompaa syyttää muita siitä, miltä minusta tuntuu tai mitä on tapahtunut, erityisesti silloin kun se ei ollut "minun vikani". Mutta sen hyväksyminen, että myös vaikeimmat "ulkoiset" jutut ovat kaikki omaa luomustani, merkitsee, että vapaus on vain hengenvedon päässä. Silloin kun minua eivät sido enää jonkun muun odotukset tai en ole sotkeutunut hänen valintoihinsa, se merkitsee, ettei mikään seiso vapauteni tiellä.

Näiden ja monien muiden kokemusten vuoksi tiedän, että valoni värit ovat valtava ja kirkas kirjo. Niiden kompastelujen vuoksi joita olen tehnyt, tiedän, että nuo värit valaisevat nyt samanlaisia tilanteita muille, ja kenties he eivät kaadu yhtä pahasti. En selvästikään tee tätä heidän vuokseen, mutta minua ei varmasti haittaa, jos he hyötyvät siitä.

Kutsun sinut tarkastelemaan elämääsi, ollen näkemättä jumittamista, virheitä tai huonoa tuuria. Näe sen sijaan ongelmat tehtävinä, jotka innokkaasti otit itsellesi, koska siellä jossain tiedät jo tarkkaan, miten ne ratkaistaan. Ja nyt, tehdessäsi sen, sinusta tulee se taianomainen valo-olento, joka olet aina ollut ja jolla on yllään niiden monien värien viitta, joita tulit tänne luomaan.

Maaliskuussa 2009 Tobias sanoi (https://www.crimsoncircle.com/LibraryTe ... /locale/14):

Ette saa toisella puolella pisteitä niiden kokemusten kokonaismäärästä, jota teillä on ollut, ja kokemisen vaikeudesta ja haasteista. Teitä ihaillaan ainoastaan syvyydestä ja myötätunnon kokemisesta itseänne kohtaan. Sillä vain on merkitystä. Toisella puolella on olentoja … joita kiehtoo ehdottomasti enkeli, joka on ollut maan päällä. Se näkyy meidän väreistämme. Se näkyy teidän väreistänne.

He tuntevat (pelonsekaista) kunnioitusta sielunne syvyydestä, noista suurenmoisista väreistä ja sydämenne laulusta. "Mistä sait ne!?" he sanovat. "Missä sinusta tuli noin suuri ja loistava olento? Miten minusta tulee kaltaisesi?"

Ja vedätte syvään henkeä: "Sinun täytyy mennä Maahan sitä varten. Mutta anna minun varoittaa sinua tässä, ennen kuin menet. Sinä saatat eksyä."

Ja hän sanoo: "Mutta katso sinua, ilmiselvästi löysit tiesi."

"Kyllä, mutta on illuusio eksymisestä, joka on niin todellinen, että se on suurin kokemus, jonka koskaan saat. Se illuusio, että on eksynyt, on mitätön, on merkityksetön eikä ole mitään monien joukossa – millainen kokemus se onkaan!"

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

ON JO AIKA*

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

(*Suom. huom. merkitsee myös "kyse on ajasta")

Tulevaisuus. Menneisyys. Nyt. Ajassa. Ajan ulkopuolella. Ei aikaa. Ajattomuus. Æterna.

Mitä meidän pitäisi tehdä kaikella tällä materiaalilla ajasta? Adamus on sanonut, että aika on gravitaatio, joka pitää tämän todellisuuden kasassa, mikä kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta. Mutta miten sitä sovelletaan käytännössä? No, sitä olen tutkinut.

Ensinnäkin, itsestäänselvyyden todeten, 3D-maailmamme perustuu kaksinaisuuteen – ylös/alas, vasen/oikea, valo/pimeys jne. – ja kaksinaisuus itsessään on riippuvainen ajasta. Näin on, koska kaikki mitä havaitsee ihmisaisteilla, on värähtelyä. Valo ja ääni ovat tiettyjä taajuuksia, jotka sopivat yhteen fyysisten havaintotyökalujemme kanssa. Aine on vain energiaa, joka värähtelee asteikolla, jonka voimme tuntea – ja johon voimme törmätä. Lyhyesti sanottuna, todellisuus on värähtelyä, eikä värähtelyä voi olla ilman aikaa, koska aallonpituus (miten kuvaamme värähtelyä) on energian vaihtelua ajassa ja etäisyydessä.

Siis kyllä, aika pitää kaikkea yhdessä, koska se antaa kirjaimellisesti kehikon, johon tämä todellisuus voi värähdellä olemaan. Jos otettaisiin pois aikatekijä, todellisuus romahtaisi, mikä on vain pelottavaa, jos ajattelet fyysisen itsesi olevan se, kuka oikeasti olet. Itse asiassa, olet tietoisuus, joka leikkii ajasta ja paikasta kudotulla kankaalla, ja sitten kun muistat tämän kaiken, kaikesta tulee uskomatonta … eikö vain? Aikailluusiosta luopumisen seuraamukset ovat hyvin ällistyttäviä, mutta kysymykseni on silti: mitä sitten?

Ihmisitseni elää selkeästi aineen ja ajan maailmassa. Mitä käytännön hyötyä tästä ajattomuusteoriasta on hänelle? Hänellä on edessään pulska ja särkevä keho, tehtäviä joilla on hyvin reaaliaikaan perustuvia aikatauluja (kuten tämän artikkelin maanittelu joksikin johdonmukaiseksi), lumen lapioimista (kyllä, edelleen), unettomia öitä, varhaisia aamuherätyksiä ja kaikkia muita maanpäällisen elämän juttuja. Ajattomuuteen meneminen kuulostaa mahtavalta, mutta mitä hyötyä siitä on ihmiselle, joka on tunnollisesti mukana aikapohjaisessa todellisuudessaan?

No, jokainen kysymys tuo lopulta vastauksensa, ja minulle tuo palapelinpala ilmestyi muutama viikko sitten. Kävin keskustelua erään rakkaan ystäväni kanssa, joka oli kutsuttu äskettäin täydelliseen työtilaisuuteen uudessa kaupungissaan. Hän oli mennyt yritykseen tekemään tutkimusta toista projektia varten, mutta keskustelu johti siihen, että hänet kutsuttiin palaamaan työhaastatteluun. Ennen menemistään tuohon haastatteluun vähän myöhemmin, hän istui autossa muutaman ylimääräisen hetken – ja aikamatkusti.

Ystäväni meni paikkaan ajassa, jolloin tuo haastattelu oli ohi, työpaikkaa oli tarjottu ja se oli otettu vastaan, ja hänen sydämensä oli täynnä kiitollisuutta. Hän nauhoitti "tulevaisuuden" äänensä puhumassa "menneisyyden" itselleen, onnitellen häntä muistamisesta hengittää, päänsä pitämisestä kylmänä, hyvän vaikutuksen tekemisestä ja kiitollisuuden tuntemisesta, että hänet oli palkattu innostuneena. Sitten hän aikamatkusti takaisin "nykyhetkeen", meni haastatteluun ja koki, miten hän pääsi siihen, missä hän jo oli. Itse asiassa tuolla yrityksellä ei ollut edes pestiä hänelle, mutta he päättivät siinä paikassa luoda sellaisen!

Tätä tarinaa kuunnellessa kaikki sisäiset kelloni soivat hurjasti! Kun ystäväni soitti minulle tuon tallennuksensa "tulevaisuuden" kiitollisuusviestistä itselleen, vilunväristykset kulkivat lävitseni. Tiesin, että todellista taikuutta oli läsnä.

Suoraan edessäni oli tuo vastaus, käytännön sovellus menemisestä ajan ulkopuolelle. Olen leikkinyt tämän "aikahyppelyn" kanssa siitä lähtien, ja mahdollisuuksia on loputtomasti. Seuraavaa olen löytänyt tähän mennessä.

Ensimmäiseksi – ja mikä on hyvin tärkeää – se perustuu kiitollisuuteen. Tiedämme kaikki, että johdonmukainen kiitollisuus, kuten kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen, voi muuttaa elämää. Näin on, koska muutamme huomiomme fokusta, mikä sitten muuttaa energian tapaa virrata reaktiona siihen. Jokaisessa kohtaamisessa, teossa, sanassa ja olosuhteessa on ehdottomasti jotain, mistä voi olla kiitollinen, ja kun valitsemme kiitollisuusasenteen, on paljon helpompaa havaita ja vastaanottaa tuo lahja. Riippumatta siitä, mikä tarinasi on, miten kamala tuuri sinulla on ollut tai mitä olet kestänyt, tuohon sontaan on aina piilotettuna jokin lahja. Aina.

Mutta takaisin aikamatkustukseen. On tärkeää korostaa, että tämä tulevaisuuden kiitollisuus tai aikahyppely ei ole tavoitteen tai aikomuksen asettamista. Se on luovan mielikuvituksemme käyttämistä käytännöllisesti. Mielikuvitus luo joka tapauksessa todellisuuden – eikö meidän ole jo aika muistaa, miten se toimii? Luovuus avataan tunnustamalla jokin kokemus, jonka valitsen, ja uppoutumalla siihen. Sillä ei ole merkitystä, onko se "menneisyydessä" vai "tulevaisuudessa", koska kaikki on nyt, ja riippuvainen vain huomiostani ja havaintotavastani.

Olen kokeillut aikahyppäämistä johonkin "menneeseen" kokemukseen, kuvittelen sen uudelleen – ei menneisyyden korjaamiseksi tai muuttamiseksi, vaan sen kokemiseksi uudelleen, nyt haluamallani tavalla. Tällä on jo ollut vaikutusta vanhojen kaavojen purkamisessa – ei siksi, että yritin voittaa ne, vaan koska muutin sitä kokemusta, joka pani ne alulle.

Olen leikkinyt aikahyppelyllä myös "tulevaisuuteen", tutkien mahdollisuuksia terveyteen, hyvinvointiin, työhön, leikkiin ja kaikkeen muuhun liittyen. Tässä on esimerkki yhdestä hypystä muutama päivä sitten.

Ensin tunnustin muutamia asioita, joista olin kiitollinen tuolla hetkellä. Tämä auttoi minua saamaan kosketuksen todelliseen kiitollisuudentunteeseen, mentaalisen agendan sijasta. (Muuten, jokin tavoite, agenda tai toivottu lopputulos on yhteensopimaton kiitollisuuden kanssa. Ne ovat toisensa poissulkevia.) Sitten kuvittelin päivämäärän useiden kuukausien päähän. Syvään hengittäen tunsin, miten kehoni oli tasapainossa, energisoitunut ja lopultakin heijasti todellista minua, ja ilmaisin syvää kiitollisuutta itselleni tämän luomisesta. En katsonut, miten se muuttui tai mitä tein tai mitään muita yksityiskohtia – paistattelin vain kiitollisuudessa tuosta kokemuksesta. Sitten hyppäsin takaisin "nyt-hetkeen" ja jatkoin elämääni.

Pari päivää myöhemmin heräsin innostuneena hyvin erityisestä itsehoidosta, joka – nyt otettuni käyttöön sen – on selvästi harmoniassa "tulevaisuuden kiitollisuuskokemukseni" kanssa. Tässä kohtaa voin yrittää mentaalisesti johtaa sitä kaikkea, tai voin vain pysyä virrassa ja saada selville, miten pääsen siihen.

Aikahypin myös pienemmissä asioissa, mikä auttaa mahtavasti tottumaan tämän kokemiseen. Taannoin tyttärelläni oli ystäviä yökylässä. Heillä oli hyvin hauskaa yhdessä, mutta kaikki tuo meteli merkitsi, että minun oli vaikea saada unta. Tyypillinen reaktioni on yrittää olla kärsivällinen, ja kun kärsivällisyys loppuu, suutun ja huudan häntä olemaan hiljaa (ei sillä, että huutaminen tukisi rauhallista unta, mutta se on puhdistavaa tuolla hetkellä). Tuona iltana, heidän onnellisen rupattelunsa hyristessä taustalla, kuvittelin itseni seuraavaan aamuun, jolloin heräsin levänneenä ja virkeänä. Todella tunsin ja tiesin sen, ja olin kiitollinen siitä, että heräsin niin miellyttävässä tilassa. Melko lyhyen lineaarisen ajan kuluttua, juuri se tapahtui! Valitsin lopputuloksen, josta olin kiitollisin, ja sitten koin, miten pääsin siihen.

Aikaan lukkiutuminen merkitsee, että syy ja seuraus velvoittavat. Se menee jotenkin näin: lapset pitävät minut hereillä, olen stressaantunut, vihainen enkä selvästikään saa riittävästi unta, herään väsyneenä ja ärsyyntyneenä, pystyn tuskin raahautumaan ylös sängystä, olen äreä tyttärelleni ja koko päivä on taistelua. Ja juuri sillä tavalla koemme ajan gravitaation – kaikkialla, kaikessa, koko ajan. Mutta jos astun ajattomuuteen ja tuon huomion valitsemaani kokemukseen, riippumatta "milloin" se on, taikuutta oikeasti tapahtuu!

Kutsun sinut leikkimään tällä itse, muistaen pari hyvin tärkeää asiaa.

Ensinnäkin, kaikenlainen agenda kumoaa täysin tämän aikamatkustuksen, koska tietyn lopputuloksen haluaminen vahvistaa aikakäsitettä ja siitä tulee vain yritys manipuloida energiaa. Jos haluan korjata jotain elämässäni ja yritän mennä "tulevaisuuteen", jossa se on korjattu, pelaan vain lisää aikapohjaisia pelejä. Jos haluan oikeasti kokea jotain, voin kuvitella tuon kokemuksen toteutuneen, nautiskella siitä ja olla syvän kiitollinen siitä nyt. Ei energiamanipulointia, ei mielen pelejä, eikä se ole riippuvainen ajasta. Jonkin päivämäärän valitseminen, jolloin koen tämän "tulevaisuuden" todeksi, on hyödyllinen vain tekosyynä, kun se auttaa mieltäni lopettamaan väittelyn siitä, kun nautin tuosta kokemuksesta.

Toinen asia on, että aikahyppely erilaiseen kokemukseen laittaa todellisen valintasi hyvin esille. Joskus olemme todella panostaneet nykyiseen elämänkokemukseenne, vaikka se olisi epämiellyttävä. Onhan loppujen lopuksi paljon helpompaa valittaa jostain, kun todella muuttaa se. Ja aikahyppelyssä viivyttely ei ole vaihtoehto.

Jos joku elää itsepintaisessa yltäkylläisyydenpuutteessa, aikahyppely vaurauden tuntemiseen haastaa hänen kaavansa ja uskomuksensa puutteesta. Esimerkiksi, minulla oli tapana epäillä vaurautta ja uskoin, että rikkaat ihmiset olivat pahoja tai ainakin harhaanjohdettuja, eivätkä tietenkään pääsisi taivaaseen. Minulla on ollut ystäviä, jotka halveksivat rikkaita ihmisiä vain siksi, että heillä on rahaa. Kaikki nämä ovat tuhoon tuomittuja tapoja tuntea itsensä paremmaksi, silloin kun jumittaa köyhyydessä. Ja epäilemättä, hyppääminen yltäkylläisyyskokemukseen ei toimi kovin hyvin, kun on kaikki nuo kieroutuneet uskomukset perässä.

Jos haluat hypätä kokemukseen säteilevästä terveydestä, mistä sinun täytyy luopua matkan varrella? Terveysongelmat ovat mahtavia keskustelunaiheita – mistä muusta voit puhua? Oletko valmis olemaan tuossa kokemuksessa juuri nyt?

Nämä ovat vain muutamia haasteita, joita saatamme kohdata, kun vapaudumme ajasta ja astumme todellisuuteen, jota luulemme haluavamme. Kaikessa tässä on paljon enemmän löydettävää ja koettavaa, ja myönnän, että minusta tuntuu vähän omituiselta nykyään, kun ihmiseni sopeutuu ajoittaiseen aikahyppelyyn. Mutta, no, eikö ole jo aika?

On jo aika …
… antaa ajan palvella minua, vangitsemiseni sijasta.
… lakata yrittämästä manipuloida omaa energiaani.
… kokea juuri nyt se, mitä valitsen, ja sitten katsoa, miten pääsin siihen.
… käyttää aikaa työkaluna, joka sen oli tarkoitus olla.
… olla vapaa.

__________

P.S. Kun tänä aamuna valmistelin tätä lehteä julkaistavaksi, laitoin itselleni kupin teetä. Teepussin pienessä paperilapussa oli ajatelma, jota en ollut koskaan ennen nähnyt: "Kiitollisuudessa ei ole kyse siitä, mitä on saatu. Siinä on kyse siitä, miten vastaanotamme sen, mitä on olemassa."

Rakastan näitä elämän pieniä ihmeitä!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

VASTUSTAMINEN ON TURHAA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kerrottuani viime kuussa, että voi valita jonkin hetken koettavaksi "tulevaisuudesta" tai "menneisyydestä", olen saanut joukon kysymyksiä. Yleinen teema oli sen ihmettelyä, oliko tämä "aikahyppely" yhtään erilaista, kuin tavoitteen asettaminen tai aikomuksen ilmaiseminen. Itse asiassa se on HYVIN erilaista, koska sen sijaan, että yrittäisi määritellä tulevaisuuden tai korjata menneisyyttä, siinä on kyse nousemisesta kokonaan noiden käsitteiden yli. Mutta useimmilla meistä (myös minulla) on edelleen tapana yrittää korjata tai muuttaa juttuja, joista emme pidä, sen sijaan että valitsisimme kokea sen, mistä PIDÄMME. Tämä johtuu siitä, että meihin on edelleen sisäänrakennettuna ihmistilan luontainen dynamiikka: vastustaminen.

Fyysinen todellisuutemme on rakennettu kirjaimellisesti vastustamiselle/vastukselle. Kaikki ei-fyysisissä maailmoissa on eteeristä, virtaavaa ja määrittelemätöntä. Mutta halusimme tutkia energiaa konkreettisemmassa ja hidastetummassa tilassa, mikä merkitsi, että sen täytyi olla tiivistetty aineeksi. Toisin sanoen, meidän täytyi luoda riittävästi vastusta saadaksemme sen hidastumaan ja yhdistymään joksikin kiinteäksi. Muistini mukaan se vaati valtavan määrän työtä ja fokusoitumista. Mutta tässä sitä ollaan ja eletään sen fysiikan mukaan, jonka rakensimme tähän todellisuuteen, sellaisen joka on erityisen tehokas: se pysyy, mitä vastustaa.

Se on itse asiassa erittäin hyödyllistä, koska ilman vastusta maan ja jalkojesi välillä et pystyisi menemään kävelylle. Ilman kehosi vastusta valolle, kukaan ei voisi nähdä sinua. Ilman geologisten kerrosten, veden ja ilman vastusta, meillä ei voisi olla luonnon uskomatonta kauneutta. Vastus/vastustaminen on hyödyllistä, mutta sen todellinen tarkoitus on pitää asiat paikoillaan, kiinteänä ja muuttumattomana.

Ihmiset, ollessaan tapaolentoja, ovat tehneet vastustamistaidosta täydellisen. Tuntuu siltä, että usein vastustamme itse elämää, mutta erityisesti sellaisia asioita, kuin ei ole tarpeeksi rahaa, on ylipainoinen, ärsyttävät ihmiset naapurissa, sää, omat puutteemme, tuntemattomat asiat – oikeastaan melkein kaikkea. Vaikeutena on, että kaikki tämä vastarinta pitää nämä asiat tiukasti todellisuudessamme. Mitä intohimoisemmin en halua jotain, sitä todennäköisemmin se on läsnä. Mitä enemmän haluan sen muuttuvan, sitä enemmän se pysyy samana. Kenties tästä syystä todellisuutta on niin vaikea muuttaa, ja samalla tavalla se osoittaa, miten helposti asioita voisi muuttaa. Ihmisiä motivoi tavallisesti eniten epämukavuus – ja odotetaan, kunnes jokin on sietämätöntä, ennen kuin yritetään muuttaa se. Helpompi ratkaisu olisi vain valita, mitä haluamme kokea, ja sukeltaa siihen – julistamatta kaikkia syitä, miksi uskomme, ettei se toimi.

Aika on toinen tärkeä osa sitä fysiikkaa, jonka rakensimme tähän "vastustavaan" todellisuuteen. Mutta tässä on vinkki sen ulkopuolelle menemiseen: mitä vähemmän vastustat, sitä joustavammaksi aika tulee. Mitä enemmän en pidä nykytodellisuudestani, sitä vaikeampaa se on muuttaa (minkä vuoksi tavoite tai agenda ei ole lainkaan aikahyppelyn kaltaista). Sen vastustaminen "mitä on", sitoo minut siihen, kun taas sen vastustammisesta luopuminen "mitä on", vapauttaa minut. Toisin sanoen, jos elämässäsi on itsepintaisuutta, katso sitä vastarintaa, joka pitää sen siinä.

Tarkoitukseni ei ole vihjata, että vastustus/vastus on väärin. Se on luontainen osa tätä luomusta ja iso osa sitä, mikä tekee todellisuudesta niin pysyvän. Ilman sitä kaikki hajoaisi takaisin neutraaliksi energiaksi, mikä tekisi todella konkreettiset kokemukset periaatteessa mahdottomiksi. Mutta nyt kun on aika vapauttaa itsemme, muistetaanpa, mitä vastustaminen oikeasti tekee. Mieli on tietysti suunniteltu erityisesti tätä todellisuutta varten. Se on ohjelmoitu vastustamaan, ja tämän se tekee kyseenalaistamalla kaiken ja epäilemällä kaikkea.

Mieli yrittää vakuuttaa, että kaikessa sen vellomisessa on kyse hyvin tärkeästä tehtävästä, jolla kerätään tarpeeksi tietoa asiantuntevan päätöksen tekemiseen. Vaikeutena on, että se on mahdotonta. On aina vielä yksi kysymys esitettäväksi, vielä yksi tieto kerättäväksi, vielä yksi "mitä jos?" tuotavaksi esiin. Lyön vetoa, että nytkin, halutessaan selvittää seuraavan tärkeän asian, mielesi keksii jo ideoita, miten vastustetaan omaa vastarintaansa. Se ei voi itselleen mitään, mutta sen jatkuva pyöriminen ei vaadi sinun huomiotasi. Sinun täytyy vain luopua vastustamisesta. Tai sanoa vähemmän vastustavalla tavalla tervetuloa jokaiselle kokemukselle. Tämä on kirjaimellisesti avain ajan ulkopuolella pelaamiseen ja elämäsi muuttamiseen.

Näen sen näin. Todellisuusmaisemani, äärettömien mahdollisuuksiensa kera, on kuin valtava huvipuisto. Voin olla kuumailmapallossa yläpuolella ja omaksua kaiken kerralla, mutta se merkitsee, että varsinainen kokemus on hämärä ja kaukainen. Tai voin kiivetä aikajunan kyytiin, joka kiertää puistoa ympäri, ja antaa sen viedä minut erilaisten vetonaulojen läpi. Kokemukset täällä "maassa" ovat paljon intensiivisempiä ja tuntuvampia, ja aika paloittelee ne helposti käsiteltäväksi kimpaleiksi. Aikajunassa voin katsoa "tulevaisuuteen" ja taaksepäin "menneisyyteen" "nyt-hetken" vaunustani, kun se kulkee eteenpäin, ja havaita vain lineaariset kokemukset radan varrella. Kuitenkaan pelkästään se, että havaintotapani on rajoittunut, ei muuta sitä tosiasiaa, että kaikki on silti aivan tässä, omassa huvipuistossani. Koen vain mahdollisuuksiani aikajärjestyksessä.

Yleisesti ottaen, aikaan sidottuna ihmisenä oleminen merkitsee, että minun täytyy muuttaa jotain "nyt" voidakseni luoda halutun "tulevaisuuden". Jos en pidä tämänhetkisestä kokemuksestani (vastustan sitä), voin yrittää muuttaa sen, mutta tämä merkitsee risteyksen odottamista ja junan ohjaamista uusille raiteille. Se vaatii aika, kärsivällisyyttä ja ponnistelua eikä onnistu aina. Toisaalta, aikahypyn myötä tai valitsemalla kokea jokin nyt, hyppään pois aikajunasta "tässä" ja hyppään "tuonne", josta sitten tulee minun "tässäni", koska se ei ole enää rajoittunut aikaraiteeseen.

Tässä on erittäin yksinkertainen esimerkki (koska suurempia on edelleen liian vaikea selittää). Yhtenä päivänä minuun iski paha iltapäiväuneliaisuus, enkä halunnut mitään enemmän kuin mukavia, pitkiä torkkuja. Mutta oli tulossa tapaaminen ja määräajat häämöttivät. Mitä tehdä? Ensin vastustin uneliaisuutta, keitin kupin kahvia, laiton reipasta musiikkia ja yritin tahtoa itseni valppaaksi. Se ei toiminut. Niinpä luopuen vastarinnasta, annoin itselleni luvan pitää 10 minuutin tauon ja käperryin makuulle. Vaikeutena oli, että rakas mieleni pyöri edelleen, yritti pitää lukua kaikista odottavista asioista ja hössötti, että tämä hetken lepoaika oli haitallinen. Sekään ei toiminut.

Okei, entä sitten vastustuksesta luopuminen JA aikahyppääminen? Päätin kuvitella – eli antaa itselleni tuon sisäisen kokemuksen – syvän levon ja uudistumisen. Tässä tapauksessa kysyin itseltäni: "Miltä minusta tuntuisi, jos olisin sikeässä unessa?" ja sitten "hyppäsin" tuohon kokemukseen. Noin 45 minuutin päästä "heräsin" virkistyneenä, valppaana ja valmiina palaamaan takaisin työhön, yllättäen itsenikin tuon muutoksen nopeudesta. Avain? Lakkasin vastustamasta väsymystä. Sen sijaan että olisin yrittänyt muuttaa sen, toivotin sen tervetulleeksi ja sukelsin siihen. Tämän vuoksi sen ei tarvinnut enää pysyä itsepintaisesti todellisuudessani, ja energia voisi virrata palvelemaan minua uudella tavalla.

Se mitä vastustan, pysyy – on kyse sitten unisuudesta, kivuista ja säryistä, typeristä politiikoista, ärsyttävistä ihmisistä, myös kovavauhtisesta aikajunasta päässäni, kun se syöksyy läpi valtavasta määrästä pysäkkejä ja kiertoteitä. Mutta kun luovun vastarinnasta – myös itse vastarintaa kohtaan – koko puisto on pelikenttäni! Jos en enää vastusta sitä "mitä on", minun ei enää tarvitse yrittää muuttaa tulevaisuutta, mikä vapauttaa minut kuvittelemaan ja olemaan missä tahansa kokemuksessa, jonka haluan nyt. Se toimii satumaisen hyvin, kunhan on nollavastustusta sitä kohtaan, minkä olen jo kuvitellut kokemuksekseni. Se on tietysti kaikki.

Niin helppoa kuin se voikin olla, on edelleen haasteita. Mikä voisi lähteä elämästäsi, jos lakkaisit vastustamasta? Voisi tuntua turvallisemmalta valittaa esimerkiksi kumppanista, koska ilman vastarintaa hän saattaisi lakata "pysymästä itsepintaisesti" elämässäsi. Mutta tosiasiassa vastustat vain itseäsi. Sen toivottaminen tervetulleeksi "mitä on", sallii energian liikkua ja asettua sopivammalla tavalla. Itsensä tuomitseminen siitä, että on vaikeita tunteita, jatkaa niiden vellomista, kunnes hyppää kokemaan täydellisen itsensä hyväksymisen. Sitten en enää tarvitse noita sisäisiä haasteita. Tästä on hyvin monia käytännön sovelluksia, mutta ne kaikki alkavat toivottamalla vilpittömästi tervetulleeksi ja hyväksymällä täysin sen, "mitä on". Olen oppimassa, että vain tästä syvän luottamuksen kohdasta voin hypätä uuteen æterna-kokemukseen ja leikkiä eri mahdollisuuksien kanssa tässä valtavassa huvipuistossa.

Parasta on, että tämä tekee elämästä kaunista ja hauskaa! Mainitsin viime kuussa oman "tulevaisuuden" versioni kohtaamisen, ja kuluneiden viikkojen aikana meistä on tullut erittäin hyviä ystäviä. Hän on kaunis, myötätuntoinen, hauskanpitoa rakastava ja erittäin viisas. Hän antaa panoksensa melkein kaikkeen, mistä kysyn, mutta vain kohdatessani hänet tasavertaisena tässä ja nyt, EI minään sadunomaisena ja saavuttamattomana tulevaisuuden olentona. Minusta on itse asiassa monta versiota, joiden kanssa voisin olla tekemisissä, mutta tämän valitsen tällä erää, eikä minun tarvitse odottaa 20 vuotta, että hän on todellisuudessani. Itse asiassa jos etsin tulevaisuudesta, en löydä häntä. Hän on tässä nyt, vain puolen hengenvedon – tai pienen hypyn – päässä.

Hän on ns. vähän eri ulottuvuudessa, ja minun tarvitsee vain virittyä siihen, koska myös kaikki ulottuvuudet ovat aivan tässä. Kuvittele ne taajuuksina. On kaikkia signaaleja eri radioasemille, lyhytaaltoviestintää, mikroaaltoja, WiFi-verkkoja, kännykkäsignaaleja ja kaikkea muuta, ja ne risteävät toisensa kanssa koko ajan ja kulkevat todellisuutesi ja olemuksesi läpi. Sinun ei tarvitse mennä minnekään muualle etsimään niitä – sinun täytyy vain virittyä niihin. Sama pätee ulottuvuuksiin. Sama pätee mahdollisuuksiin. Sama pätee aikaan. Älä haaskaa energiaasi sen radioaseman vastustamiseen, jota kuuntelet – tämä säätää sen vain selvemmäksi. Hyppää sen sijaan sille kanavalle tai siihen kokemukseen, jota haluat, ja nauti siitä täysillä!

Quantum Allowing -pilvikurssissa (https://store.crimsoncircle.com/quantum-allowing.html), yksi kaikkien aikojen suosikkini, Adamuksella on tämä sanottavana ajasta:

"Hyvin harvat ymmärtävät, että voitte nousta ajan yläpuolelle. Mikään ei estä teitä olemasta ajaton. Mielenkiintoinen ja kaunis asia ihmisenä olemisessa on, että voitte kokea kummankin samanaikaisesti. Voitte olla ajassa ja ajattomuudessa, kaikkea kerralla. Ja se on todella yksi suurimmista rajoituksista, yksi suurimmista vankiloista, koska uskotte menneisyyteen – joka on jo tapahtunut – ja tulevaisuus on vielä tulematta. Mutta se ei ole totta.

Voitte sallia ns. tulevaisuuden olla tässä ja nyt. Voitte sallia tulevaisuuden kokemusten olla nykyhetkessä. Voitte sallia tulevaisuuden tulla ennen menneisyyttä, mikä on yksi Merlinin suosikeista."

Merlin, vapauduttuaan kaikesta vastarinnasta, pelkästään kulkee ajassa, minne haluaa. Kun ei ole enää mitään korjattavaa tai muutettavaa, olet vapauttanut itsesi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

KOKONAAN MUKANA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Heinäkuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tunnetko sen, miten nopeasti asiat menevät? Vauhti ei ole aina ilmeistä, mutta se on tavallaan kuin junanvaunussa olemista – vaikka välitön ympäristö ei muutu, voi tuntea, että juna lisää vauhtia. No, ainakin minä tunnen sen, mutta mielikuvituksessani se on enemmän kuin vene.

Kuvittele, että jokainen meistä on pienessä soutuveneessään, meloo ympäri valtavaa järveä nimeltään Maa ja tutkii kaikkia sopukoita rannoilla ja saarissa ja joskus uskaltautuu myös avovesille. Meillä on ollut paljon kokemuksia, olemme oppineet paljon asioita, saaneet ystäviä ja vihamiehiä, mutta koko tämän ajan olemme olleet oikeastaan aarteenetsinnässä, löytäen ja keräten kallisarvoisia viisauden ja taikuuden palasia. Koska pienien soutuveneiden koko on rajallinen, jokaisen retken/elämän lopussa aarre talletettiin omaan henkilökohtaiseen varastotilaamme. Suunnitelmana oli aina tulla takaisin ja leikkiä sillä myöhemmin, koska aina oli lisää asioita ruksattavana listalta ennen tämän suuren aarteenetsinnän lopettamista. Itse asiassa olemassaolomme koko tarkoitus oli vaeltaa umpikujia pitkin, sitten löytää oikeat kartat, muodostaa oikeat yhteydet, löytää kätketyt paikat, keksiä ratkaisuja kaikenlaisiin esteisiin ja lopulta erottaa kaikesta arvokkaat aarreosat.

Tavallaan koko tämä aarteenetsintä oli kuin "pääohje" siitä lähtien, kun saavuimme tälle Maa-järvelle, ja jokainen retki tai tutkimusmatka voisi olla elämä. Opimme, miten sysätään liikkeelle pieni soutuveneemme, roikotetaan käsiä ja jalkoja vedessä vain huvin vuoksi ja joskus selviydytään dramaattisista myrskyistä. Joskus löysimme suuren määrän aarretta, joskus vain hitusen, mutta ajan kuluessa se kaikki antoi melkoisen kätkön ihmettä ja viisautta. Ja missä tuo kätkö on nyt? No, käy ilmi, että tuo "varastotila" johon emme olleet kiinnittäneet paljon huomiota, on virtaviivainen, turboahdettu valtamerijahti, joka pystyy vauhtiin ja kokemuksiin, joita soutuvene ei osannut edes kuvitella.

Ja tässä sitä ollaan. Viimeiset aarrepalaset on kerätty, tuo pieni soutuvene on kiinnitetty viimeisen kerran kauniiseen luksusjahtiin ja olemme kiipeämässä alukseen. Mutta tässä kohtaa asioista tulee konstikkaita, kuten sain hiljattain selville. Riippumatta siitä, miten monia arvokkaita tavaroita meillä on tuossa pienessä veneessä, suurinta osaa niistä ei siirretä jahtiin. Se on aarrelaiva, eikä ylimääräisellä painolastilla ole paikkaa. Tämä merkitsee, että on aika päästää irti enemmän kuin koskaan, pudottaa myös "tärkeitä" asioita, kuten käytännöt, kaavat ja luomukset, joita olemme rakastaneet. Jos niillä on paikka aarrelaivassa, ne ovat siellä, mutta ihmisen täytyy antaa niiden mennä pienen soutuveneen myötä. (Tästä syystä sellaiset asiat, kuin dieetit, tavoitteet, lääkkeet ja aikomukset eivät vain toimi meillä, kuin ihmisillä yleensä. Ne ovat soutuvenetyökaluja, hyödyttömiä pikaveneessä.)

Tästä elämästä tekee hyvin ainutlaatuisen se, että puramme aarrelastimme emäalukseen kuolematta. Ja tämä merkitsee, että meidän täytyy olla tietoinen tietystä fysiikasta, joka ei ollut koskaan ennen mikään ongelma. Voitaisiin sanoa, että meidät on ohjelmoitu saamaan soutuvene/keho kestämään mahdollisimman pitkään. Epäilemättä se vähän vahingoittuu seikkailussa, mutta roikumme siinä kiinni, kuin henkemme olisi sen varassa (kuten tavallaan on). Mutta voidaksemme nousta tuohon luksusjahtiin, meidän täytyy astua POIS soutuveneestä – ja se on pelottavaa! Mitä jos se ei toimi? Entä kaikki ne tavarat, joita olemme keränneet? Mitä jos putoamme ja hukumme?

Löysin hiljattain itseni seisomasta ns. hajareisin kummassakin maailmassa. Toinen jalka pienessä soutuveneessäni, jossa oli kaikki kallisarvoiset (mutta vanhat) suunnitelmani ja luomukseni, ja toinen jalka jahdissa, joka houkutteli ilo-, selkeys- ja taikuushehkullaan. Yritin säilyttää vähän vanhoja asiakaspalveluja, saada aikaan kiinnostusta joihinkin rakkaisiin, mutta vanhoihin luomuksiin, ja periaatteessa huomioni pirstoutui joka suuntaan. Mutta vaadittiin erittäin intensiivinen keskustelu auttamaan minua näkemään, mitä olin tekemässä. En ollut kyennyt selvittämään, miksi olin niin väsynyt koko ajan, miksi asiat eivät soljuneet niin, kuin olisi pitänyt, ja miksi tunsin niin paljon hämmennystä. Niin oli, koska olin edelleen osittain fokusoitunut tavaroihini soutuveneessä – kauniisiin luomuksiin, mielenkiintoiseen historiaan ja hyödyllisiin taitoihin, joita olin kehittänyt vuosien saatossa. Ne tuntuivat tärkeiltä, mutta miten voisin tuoda ne uuteen? Entä asiat, joita olin oppinut ja myös opettanut? Entä lupaukset ja sitoumukset, joita olin tehnyt? Ne olivat tärkeitä silloin, mutta entä nyt? Entä se identiteettini, kuka ajattelen olevani maailmassa?

Sitten tuli se hetki, jolloin oivalsin, ettei millään siitä ollut merkitystä, ja tiesin, että niiden aarre löytää helposti tiensä suureen ja kauniiseen jahtiin, vaikka niiden kirjaimellinen muoto putoaa pois. Oli aika tehdä valinta. Seisoessani hajareisin kuilun päällä, saatoin joko astua takaisin soutuveneeseen ja palata vanhoihin, tuttuihin kaavoihin, tai astua täysin aarrelaivaan ja päästää kaikesta irti. Kaikki aarteet tulisiat mukanani, ja se mikä jäisi taakse, oli tarpeetonta.

Mitä tämä merkitsee reaalielämässä? Yksinkertaisesti sanottuna, olen päästänyt irti melkoisesta määrästä rakkaita häiriötekijöitä, asioita joiden osalta en olisi koskaan ajatellut olevani valmis, toiveita ja unelmia joista pidin kiinni – vielä "jonain päivänä" – ja myös palveluja ja luomuksia, jotka ovat siunanneet muita. Näen sen niin, ettei ole enää "jotain päivää", jota suunnitella. Kaikki on nyt, ja minun täytyy olla kokonaan mukana – tässä hetkessä, tässä kokemuksessa, siinä mitä olen valinnut tätä elämää varten, ja mikä tärkeintä, kokonaan mukana viisauden luksusjahdissani. Sen energiat kiihdyttävät, se on alkanut liikkua, ja tuntuu siltä, että kuljen jo 100 solmun vauhtia. Tämä ei ole aika jatkaa itseni työntämistä vanhojen suunnitelmien, kontrollien ja ponnistelujen airoilla. Ei ole aika yrittää ohjata vanhalla visualisoinnin, tavoitteiden ja aikomusten ruorilla. Eikä ehdottomasti ole aika madella eteenpäin sormet vedessä, vieden huomion muualle ja ajatellen, että minulla on paljon aikaa "päästä sinne". Olen siellä – olen tässä – ja kaikki on erilaista nyt. Tässä kohtaa jopa varvas vedessä aiheuttaa turbulenssia, jota en tarvitse. On aika olla kokonaan mukana ja antaa kaiken tulla kokonaan uudeksi.

Tämä uusi laiva on uskomaton, huipputeknologiaa edustava jahti. Sitä ei ole suunniteltu tutkimiseen ja oppimiseen, vaan kokemiseen ja taikuuteen. Se on minun aarrelaivani, jossa kaikki viisaus ei ole enää piilossa jossain tuntemattomassa holvissa. Korvaamaton kulta, jalokivet ja lumoukset ovat kaikki aivan siinä ja valmiina, jotta voin leikkiä, muotoilla ja luoda niillä. Ei enää keräämistä. Ei enää oppimista. Ei enää etsimistä. Ei enää yritystä saada kaikkea "oikein". Nyt on aika nousta korkeuksiin, mahtava elämänlaivani automaattiohjauksella ja energiani palvelemassa minua joka hetki. Mutta vain, jos olen kokonaan mukana.

Kokonaan mukana merkitsee, että minun täytyy päästää irti menneisyydestä, niin lapsuuden traumoista kuin eilispäivän loukkauksista. Kokonaan mukana merkitsee, etten enää toivo tulevaisuudessa odottamatonta rahantuloa tai taianomaista helpotusta. Kokonaan mukana merkitsee, että kaikki on uutta, eikä sitä rasita menneisyyden katumiset ja pettymykset tai tulevaisuuden toiveet ja unelmat. Kokonaan mukana merkitsee, ettei ole "mitä josseja" tai "kyllä muttia". Kokonaan mukana merkitsee, että on aika sallia kaikkien näiden juttujen olla oikeasti totta ja vapauttaa itseni – ja kaikki todellisuudessani – kaikesta historiastamme ja olla todella vapaa. Se miltä tämä näyttää, on erilaista joka kerta, mutta kunhan olen kokonaan mukana, tiedän täsmälleen, mitä tehdään.

Kenties palaan joku päivä taas melomaan tälle järvelle, laiskana ja huolettomana, pelkästään vanhojen aikojen vuoksi. Tai kenties tämä aarrelaiva kasvattaa siivet, ja lähden taivaalle tietäen, että etsiminen on ohi ja nyt voin tehdä, olla ja kokea mitä tahansa. Aina silloin tällöin tuon pienen soutuveneen tuttuus edelleen houkuttelee, vaikka tämä vapaus on ollut tähtäimessäni aioneita. Mutta minun on aika päästää irti häiriötekijöistä ja olla todella kokonaan mukana. Nähdään sateenkaaren päässä!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

KIIHKEÄÄ RAKKAUTTA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Elokuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kaksi asiaa yhtyy maailmassani tällä hetkellä, mikä on mahdollistanut mielenkiintoisia kokemuksia. Tuo alkemia tapahtuu edelleen, ja on melkein liian uutta jaettavaksi. Mutta no, tässä sitä ollaan.

1. OMA SYYNI

Alle kaksi viikkoa sitten Geoff ja Linda pitivät Threshold-työpajan Crimson Circlen studiolla. Vaikka kanavoinnit nauhoitettiin viime vuonna, siinä on suorana lähetyksenä kysymys- ja vastausosuus Adamuksen kanssa. Hän sanoi näin olevan, koska yleisö muuttuu jatkuvasti ja siksi kysymykset kehittyvät jatkuvasti. Ilmeisesti viimeisin yleisö oli kuolemanvakavaa, koska se oli yksi intensiivisimmistä kanavoinneista, jonka muistan. Puhuen suoraan ja kiertelemättä, Adamuksen "suoraa päin naamaa" -asenne ei jättänyt epäilykselle sijaa hänen viestinsä tärkeydestä.

Ja mikä viesti voisi olla niin tärkeä, että se suisti melkein raiteiltaan koko kysymys- ja vastausosuuden? Se ei ole mitään uutta, mutta kenties kriittisempää kuin koskaan: "Jos jokin asia on todellisuudessasi, siinä on jotain, mistä pidät. Ja se palvelee sinua." Hän sovelsi tätä ensin terveysongelmiin ja muihin fyysisiin ongelmiin, mutta oikeasti se kattaa kaiken. Se voi olla myös vähiten suosittu asia, jonka hän on koskaan sanonut!

Itselläni ei ole mitään vakavia terveysongelmia, mutta minulla on kyllä itsepintaisen turhauttava suhde kehooni ja siihen, miten se ilmentyy tässä maailmassa. Tunnustan, että muuttelen ruokavaliotani melko usein siitä huolimatta, mitä Adamus sanoo, koska – henkäisy! – en tiedä, mitä muuta tekisin. No, tämä on ollut tarinani viime aikoihin saakka.

Adamus on johdonmukaisesti julistanut, ettei sillä ole merkitystä, mitä syömme. Mutta kun muutama suupala tiettyjä ruokia lisää painoa monta sataa grammaa, kirjaimellisesti yhdessä yössä, on tavallaan vaikea uskoa häntä! Niinpä kontrolloin tavallisesti syömisiäni erilaisilla systeemeillä, kuten vähän hiilihydraatteja tai ajoittainen paastoaminen. Ja ne tosiaankin auttavat jossain määrin. Sitten, kun kuvittelen Adamuksen tuomitsevan olkani yli, purnaan hänelle: "Epäilemättä ylösnousseet mestarit voivat syödä, mitä haluavat. Mutta ilmiselvästi en ole siinä vielä, ja säännöt ovat selvästi erilaiset meille pelkille kuolevaisille."

Valitettavasti mikään ei ole oikeasti ratkaissut tätä ongelmaa, vaikka tekisin mitä. Huolimatta suuresta päättäväisyydestäni vapautua pitkäaikaisista esi-isiltä perityistä kaavoista, näen niitä peilissä ja tunnen särkevissä luissani ja ytimissäni. Ja rehellisimpinä hetkinäni tiedän Adamuksen olevan oikeassa – kyse EI ole ruuasta. Sillä näyttää olevan jotain vaikutusta, mutta TODELLINEN ratkaisu on syvemmällä, haudattuna johonkin paikkaan, jossa taikuus on totta ja energia virtaa – ellei se ole jumissa. Perimmiltään jokainen epätasapainottomuus on jumiutunutta energiaa, ja oletan olevani ainoa, joka sai sen jumiin.

Oma syyni. Mitä tahansa se onkin, valitsin sen.

2. RAKKAUS

Rakkaus on uskomatonta. Kuka ei haluaisi olla rakastunut? Muistioissani ja päiväkirjoissani on viime aikoina ollut paljon merkintöjä tästä aiheesta, ja jos tiivistäisin ne yhteen, se olisi tämä: syvä ja kaunis tunne rakastuneena olemisesta on 100 % oma henkilökohtainen kokemukseni.

Vaikkei se ei ole mitään uutta, tuo koko ajatus ärsytti minua ennen, koska halusin rakastajan, jonkun "tajuamaan minua" ja välittämään minusta niillä tavoilla, joista olen uneksinut. Mutta en voi enää teeskennellä, että rakkaus on riippuvainen jostain toisesta. Kyllä, olen "käyttänyt" ennen muita laukaisemaan rakkauskokemuksia, mutta sitä he vain olivat – laukaisijoita. Se merkitsee, ettei rakastuneena oleminen ole riippuvaista toisen ihmisen läsnäolosta. Kummallista kyllä, vaikka olen tällä hetkellä vapaa, tunnen jatkuvammin olevani rakastunut, kuin koskaan ennen elämäni aikana! Rakkausaallot huuhtovat lävitseni, elämään on tullut tuo kaunista ruusunpunaista hehkua, ja tällä kertaa se ei ole riippuvista toisen ihmisen oikuista tai edes omasta rakastettavuudestani. Olen vapaa nautiskelemaan miellyttävän aistillisesta rakkauskokemuksesta, hukuttamaan itseni ystävällisyyteen ja armoon ja hivelemään omaa sydäntäni kannustuksella ja tuella juuri silloin, kun sitä tarvitaan eniten. Ei enää pettymystä siksi, että joku muu ei tajunnut merkkejäni tai unohti jonkin erityislaatuisen hetken tai jäi niin kiinni omaan tilanteeseensa, ettei hän voinut olla siinä minua varten.

Rakkaus. Se on kaikki minun!

No niin, siitä asioiden yhtymisestä. Tunsin hiljattain ison kysymyksen Itseltä: "Olenko valmis olemaan KOKONAAN MUKANA tässä rakkaudessa?" No, totta kai! Miksi en? Muutama päivä myöhemmin tuli Threshold hyvin henkilökohtaisen haasteen kera kehojutuista, ja taas kerran nuo sanat: "Kyse EI ole siitä, mitä laitat kehoosi." "Mistä sitten?" tivasin Itseltä. Ukkosen jyristessä kaukana, tiesin vastauksen olevan matkalla.

Pian tunsin lempeää painetta, että jokin odotti tunnustusta. Se oli kehoni, joka muistutti minulle kaikista niistä tavoista, joilla olin sallinut sen kaltoinkohtelemisen vuosikymmenten ja elämien saatossa. Fyysisiä ja tunnetraumoja aiemmilta vuosilta, kehon signaalien ja halujen torjuminen, liika vaatiminen ystävällisyyden sijasta, häpeä pelkästä olemisesta naispuolisessa muodossa. Ja kaikki tuo on vain tästä elämästä! Rakas keho muistutti myös, että luissani ja ytimissäni kannetaan edelleen traumoja pettämisestä, kiduttamisesta, tulesta, jäästä, taistelusta ja ryöstelystä, itsensä kieltämisen oikeamielistä tuskaa, itse määrättyjä rangaistuksia pelkästä vihjauksestakin nautintoon.

Kyyneliä virtasi, kun muistoja tuli pintaan. Mitä olemme tehneet itsellemme? Miksi koskaan luulimme, että kärsiminen oli vastus YHTÄÄN MIHINKÄÄN? Kenties sinä et luullut, mutta minä tosiaankin luulin. Jollain tasolla valitsin nuo kokemukset. Ja rakkaus auttoi minua muistamaan.

Thresholdissa Adamus puhuu "minä olen" -olemuksen anteeksiannon vastaanottamisesta. Nyt tässä muistamisen hetkessä haluan anteeksiannon keholtani kaikesta siitä piinasta, jota se on käynyt läpi. Mutta en ole varma, toimiiko homma niin, joten pysyn noiden tunteiden kanssa ja annan asioiden pysyä liikkeessä.

Raudanlujaa päättäväisyyttä alkaa muotoutua: en koskaan enää satuta itseäni, sivuuta kehoni signaaleja ja viestejä, enkä koskaan enää yritä kontrolloida sitä tai tuputtaa omaa tahtoani. Auts, siinä se on. Kehoni pakottaminen syömään tietyllä tavalla ja tekemään tiettyjä asioita, koska minusta se on hyvä idea tai "oikea tapa", on vain lisää kaltoinkohtelua, naamioituna ohuesti "terveeksi elämäntavaksi". Kenties on aika toteuttaa KEHON ideoita siitä, mikä on sopivaa.

Mutta hetkinen, olen tehnyt tätä aiemmin – antanut keholle, mitä ikinä se halusi – eikä se toiminut kovin hyvin. Leipää? Totta kai. Sitten niveliäni alkaa särkeä, verensokerini laskee ja mieli kiekaisee: "Näetkö? Se ei toimi. Otan kontrollin takaisin." Mutta tällä kertaa jokin on eri tavalla. Tällä kertaa olen rakastunut.

Keho suo itselleen makean leivonnaisen, ja nautin siitä rakkaudella. Hassua, että yksi riittää tällä kertaa sen tavallisen ahmimisen ja kieroutuneen logiikan sijasta, että "parempi syödä ne kaikki nyt, ettei tule houkutusta myöhemmin".

Hoitaessani kaupungissa asioita, pysähdyn ostoskeskukseen. Se ei ole suosikkipaikkani – aivan liikaa ihmisiä! – mutta minun on nälkä. "Rakas keho, mitä haluat? Muista, että voit saada MITÄ TAHANSA." Ravintolamaailman 15 ravintolassa on paljon, mistä valita. Vastaus tulee välittömästi: LÄHDE! Painelen suoraan uloskäynnille, ja päädyn paljon rauhallisempaan paikkaan parhaan lounaan pariin, jonka olen syönyt aikoihin.

Ja se jatkuu – kehon rakastaminen, tunteminen ja sen halujen tarkistaminen – eikä vain ruuan osalta. Lepääminen kun on väsynyt, ylellinen kylpy keskellä päivää, kävely aamumetsässä ennen töitä, lämmin kuppi kaakaota viinin sijasta. Keho saa, mitä ikinä se haluaa. Voisi melkein luulla, että se on minulle yhtä tärkeä kuin rakastaja …

Kuten tavallista, mieleni hermoilee kaikenlaisten kysymysten kera. Onko tämä pysyvää? Jos en koskaan puske itseäni, eikö kehosta tule laiska sohvaperuna? Ei, itse asiassa se pitää työskentelystä, myös väsymisestä. Se haluaa luoda ja tuoda järjestystä maailmaansa, eikä vain harteillaan lepäävän orjapiiskurin pakottamana. Mutta mitä jos se ei halua enää koskaan vihanneksia? Mitä jos se elää pipareilla ja kahvilla koko päivän? Se ei tosiaankaan ole terveellistä! Hetkinen, miksi ylipäätään haluan olla terve? Välttääkseni kärsimystä?

Mutta mitä jos elämän nautintojen välttäminen yrityksenä olla "terve", on kärsimisen salakavalampi muoto? Tosiasia on, että elän niin kauan, kuin valitsen, ja sitten lähden iloisesti seuraavaan seikkailuun. Sitä odotellessa, olen valmis kaikenlaisen itseni kaltoinkohtelemisen osalta.

Mutta eikö minun pitäisi välttää leipää, jos se saa niveliäni sattumaan? Ehkä. Vai onko se vain vanhaa lineaarista syy- ja seurausajattelua? Sen sijaan, että etsin jotain syytettävää ja kontrolloitavaa, mitä jos rakastan vain itseäni, kun johonkin sattuu? Tai kun verensokerini putoaa? Tai kun olen väsynyt? Mitä jos toimiminen "takaperin" rakkaudesta käsin muuntaa sen, mitä meni suuhuni? Muutaman viime päivän olen tehnyt kokeiluja tässä ja huomannut, että rakkaudella on hyvin erilaisia fyysisiä vaikutuksia kuin pelolla. Kenties kyse EI ole jostain aineesta! Joka kerta kun palaan rakkauteen, voin tuntea kehon vapauttavan vähän enemmän jumiutunutta energiaa ja vähän lisää vanhoja kaavoja.

Olen todella utelias näkemään, miten pitkälle pystyn viemään tämän. Miltä näyttää, kuulostaa, maistuu ja tuntuu rakastaa itseäni kiihkeästi TÄSSÄ hetkessä? Mitä tapahtuu, jos rakkaudestani tulee tärkein tekijä TÄSSÄ hetkessä? Ja sitten taas TÄSSÄ hetkessä? Alan tuntea, että meneminen KOKONAAN MUKAAN omaan rakkauteeni päästää valloilleen jotain, mikä on odottanut hyvin pitkään.

Itse asiassa mietin … sitten kun lohikäärmeellä ei ole enää syyllisyyttä ja häpeää kaivettavana, mihin sen kaikki intohimo menee? Kun tuo tehtävä on valmis, mitä se tekee kaikella tuolla raivokkuudella? Toisin sanoen, mitä jos rakastan itseäni samalla sinnikkyydellä ja kiihkolla, kuin olen käyttänyt tuon paskan kaivamiseen?

On aika ottaa selvää.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

RAKKAUDEN LÄSNÄOLO

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Syyskuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oltuani monta vuotta tällä matkalla ja käytyäni lukemattomia keskusteluja Itseni ja muiden kanssa, olen tulossa siihen johtopäätökseen, että yhtä vastausta voidaan käyttää kaikkiin elämän kysymyksiin. Tobias ja myöhemmin Adamus myötävaikuttivat tähän vastaukseen kovasti, ja se kuulostaa yksinkertaiselta. Mutta on monia kierroksia/toistoja, lukemattomia soveltamistapoja – ja yhtä monia esteitä. Tuo vastaus on yksinkertaisesti rakkaus, niin teennäiseltä kuin se kuulostaakin. Mutta ei mikä tahansa rakkaus. Puhun ehdottomasta, loputtomasta ja rajattomasta rakkaudesta Itseä kohtaan.

Ennen kuin tyrmäät tämän, en puhu imelästä, sateenkaaren värisestä, hempeästä, "sydämiä ja kukkia" -rakkaudesta. Puhun kovasta, sisukkaasta, "päättänyt voittaa hinnalla millä hyvänsä" -tyyppisestä rakkaudesta. Ja olen melko varma, että tämän tason itserakkautta tarvitaan jäämiseen mestarina tälle planeetalle.

Kuten jaoin viime kuussa, fyysiset haasteet ovat turhauttavimpia jäänteitä vanhasta elämästämme – kenties siksi että kehomme pitää kaikkia asioita puolestamme, kunnes olemme valmis päästämään niistä irti. Ja oli miten oli, se on kirjaimellisin ilmentymä energiastani, joten mitä tahansa kehoni sisältääkin, minä olen laittanut sen siihen. Mutta mitä tekemistä rakkaudella on fyysisten ongelmien ratkaisemisen kanssa? No, todennäköisesti kaikkea.

Kasvoin hyvin uskonnollisessa, kristillisessä kodissa, ja siihen sisältyi Raamatun opetuksia, oma versiomme teologiasta ja paljon opiskelua ja rukoilua. Yritin erittäin kovasti ymmärtää sen kaiken ja pystyin selittämään Jumalan "pelastussuunnitelman" yhtä hyvin, kuin kuka tahansa saarnaaja. Mutta jokin jäin aina kalvamaan minua. Vaikka tuo logiikka oli selvää pässin lihaa, puuttui jotain, mitä en pystynyt määrittelemään. Sitten 14-vuotaana sain mystisen kokemuksen, jossa tunsin Jeesuksen läsnäolon, ja hän pyysi minua seuraamaan itseään ja työskentelemään hänen kanssaan. Sanoin tietysti "Kyllä!" koko sydämestäni ja aloin keskittää henkilökohtaisen opiskeluni Jeesuksen opetuksiin (mikä on uskomattoman pieni osa Raamatusta).

Kuten melkein kaikki tietävät, Jeesus – Jeshua – oli rakkauden opettaja. Teologialla, säännöillä, uskomuksilla ja perinteillä ei ollut mitään merkitystä hänelle, ellei niitä ollut kiedottu rakkauden sisään, ja ihmettelin, miten se soveltui maailmaan, jossa elämän jokaista osaa hallitsevat säännöt menivät tavallisesti rakkauden kaltaisten epärealististen asioiden edelle. Raamatun yhdellä lempikirjoittajistani oli enemmän sanottavaa tästä elintärkeästä rakkaudesta:

Rakkaani, rakastakaamme toinen toistamme, sillä rakkaus on Jumalasta; ja jokainen joka rakastaa, on Jumalasta syntynyt ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. … Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. (Ensimmäinen Johanneksen kirje 4: 7-8, 16)

Ilmeisesti rakkaus oli niin tärkeää, että se oli Jumalan määritelmä! Mutta jos se oli totta, mitä varten kaikki teologia, säännöt, tuomitsemiset ja uhkaukset olivat? Nyt tiedän, että niissä oli kyse ihmisistä, jotka yrittivät kontrolloida toisiaan, mutta jo silloin näytti siltä, että Jumalan ydin oli rakkaus. Jeesus sanoi: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" – mikä herätti uuden kysymyksen. Jos olen kelvoton ja epärakastettava syntinen, mitä itua on rakastaa jotakuta muuta sillä tavalla? Aloin oivaltaa, että "rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" vihjasi, että minun pitäisi jo rakastaa itseäni. Vei muutaman vuosikymmenen (ja elämän), että se meni todella perille.

Tässä on pari aiheeseen liittyvää ajatusta. Adamus on sanonut, että rakkaus löydettiin ensimmäisenä täällä Maassa. Oletatko, että se tapahtui aikana, jolloin Jeshua eli? Olihan se hänen työnsä koko fokus. Adamus on myös usein todennut, että kaikkien ylösnousseiden mestareiden täytyy tulla Maan – rakkauden planeetan – kautta. Voisiko olla, että tuo syvä ja syvähenkinen rakkaus itseä kohtaan on ylösnousemuksen oleellinen ja taianomainen ydin?

Se tuo mielenkiintoisen kysymyksen niille, jotka ovat innokkaita lähtemään planeetalta: oletko rakastunut itseesi? Koska se tuntuu olevan sellaista, mikä täytyy tehdä täällä Maassa, niin no, nyt on sinun tilaisuutesi!

Alan nähdä, että ehdoton rakkaus itseä kohtaan on avain kaikkeen. Ajattele tätä, yhtä suosituimmista teksteistä, vaikkakin vähän editoituna:

Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulta puuttuisi itserakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka minulla olisi profetoimisen lahja, vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, ja vaikka minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta puuttuisi itserakkaus, en olisi mitään.

Itserakkaus on kärsivällinen, itserakkaus on lempeä. Se ei kadehdi, ei kerskaile, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Itserakkaus ei koskaan katoa. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1. kirje korinttilaisille 13)

Omin sanoin se menisi jotenkin näin:

Kaikki nerokkaat synkronismini, oivallukseni ja näkemykseni ovat hyödytöntä melua, jos en rakasta itseäni. Itseni rakastaminen merkitsee, että olen kärsivällinen ja lempeä kehoni kanssa, enkä vertaa itseäni muihin. Se merkitsee, että pidän aina huolta itsestäni, poikkeuksetta. Kun tämä rakkaus lopulta sallitaan, voin tuntea itseni täysin, niin kuin sieluni on aina tuntenut minut, koska suurin kaikista on rakkaus.

Reaalielämässä tämä rakkaus ilmentyy monin tavoin. Minulle osa siitä on läsnäolo. Toisin sanoen, on tullut äärimmäisen tärkeäksi olla täysin läsnä itsessäni joka mahdollinen hetki, erityisesti kun kyse on ruuasta. (En halua jatkuvasti keskittyä ruokavalioon, ruokaan ja kehojuttuihin, mutta se ON todella suuri asia nyt, joten jaan sen, mitä opin.) Kuten todettiin viime kuussa, rakastuminen tekee kaikesta erilaista eikä itseeni rakastuminen ole poikkeus. Näinä muutamana viime viikkona poistin kaiken kärsim- … öö tota, rajoitukset siihen liittyen, mitä syön. Ensimmäiset pari viikkoa olivat kuin aina ennenkin: söin, mitä halusin, ja keho reagoi tavalliseen tapaan (kipuja, särkyjä, asteikon hiipiessä ylöspäin). Tässä kohtaa olen aina ennen antanut periksi. Mutta tällä kertaa jokin iso asia oli muuttunut, ja pitäydyin siinä. On ollut paljon keskusteluja kehoni kanssa, ja se alkoi tulla puheliaammaksi – se melkein kuin alkoi uskoa minuun, sivuuttamatta vain taas yhtä monista tempuistani.

Sitten yhtenä päivänä sillä oli pyyntö – että olisin täysin läsnä siinä, mitä ikinä söinkin. Toisin sanoen, ei tietokonetta, ei televisiota, ei ristisanatehtäviä tai lehtiä syödessäni. Kyse ei ollut siitä, että minun tarvitsi keskittyä ruokaan (vaikka se voi olla uskomaton kokemus), vaan se halusi minun ainoastaan olevan läsnä. Se oli vähän aikaa haaste mielelleni, mutta sitten sen rooli väheni ja aloin tuntea kehoni lempeän palautteen selvemmin: "Tätä kiitos, ei tuota." "Olen saanut jo kyllikseni, kiitos." "Vain yksi, ei kolmea." "Jotain raikasta tänään, kiitos." Ja niin edelleen. Myöskään kellolla ei ole mitään merkitystä sille, mikä merkitsee, että olen syönyt – ja ollut syömättä – epätavallisiin aikoihin. Mutta kun olen läsnä sen kanssa täysin rakastuneena, muulla ei tunnu olevan merkitystä.

Tarkoitan, että ajattele asiaa. Silloin kun olet päivällisellä jonkun rakkaan ihmisen kanssa, et istu siinä lukemassa kirjaa tai pelaamassa puhelimellasi. Olet läsnä rakkaasi kanssa! Se on arvossa pidettyä aikaa, jolloin et haaveilisi muista asioista. Kenties oma itsesi, aidoin sielunkumppanisi, ansaitsee saman huomion.

Itseni rakastaminen voi merkitä jotain erilaista joka hetki. Se saattaa olla jostain paikasta lähtemistä aiemmin, oman aikatauluni mukaan syömistä, sanomista "ei" jollekin, lepäämistä kehon pyytäessä, itseni laittamista etusijalle. Se voi merkitä myös kovien valintojen tekemistä, kuten haastaa sinnikäs itsearvostuksenpuutteeni (ja sen tuomat vääristymät), kieltäytyä puhumasta pahaa kehostani tai valittamasta elämästäni. Ajattele kokemustasi rakkaudesta – rakastajaa, perheenjäsentä, vauvaa tai lemmikkiä kohtaan. Kohteletko itseäsi ainakin yhtä lempeästi kuin heitä? Puhutko itsellesi yhtä ystävällisesti? Tuetko itseäsi yhtä rakastavasti? Hyväksytkö itsesi yhtä täysin?

Mitä tapahtuu, kun jokainen asia on rakkauslahja itselleni? No, se muuttaa kirjaimellisesti, miten energia palvelee minua. Vuosia sitten hampaitani hoidettiin oikein roppakaupalla. Sitä oli lykätty liian pitkään, ja minulle täytyi tehdä useita juurihoitoja (jolloin porattiin paljon ja laitettiin vierasta ainetta hampaisiin pysyvästi). Hammaslääkärin tuolissa maatessani tein tietoisen valinnan integroida uuden aineen kehooni. Kuvittelin puhuvani sille: "Tervetuloa! Olet nyt osa tätä mestaria. Ole kuin kotonasi ja palvele minua niin kauan, kuin on tarpeellista." Se oli ihana tapa mennä melko epämiellyttävän kokemuksen läpi. Sitten yhtenä päivänä unohdin tuon kutsun. Myöhemmin samana iltana suuni sykki kivusta, mikä oli epätavallista. Sitten oivalsin, että olin unohtanut toivottaa juurihoidon tervetulleeksi tuona päivänä – ällistyneenä sen konkreettisesta vaikutuksesta!

Jossain kohtaa parin viime viikon aikana Itseni totesi lopulta ilmiselvän asian: mikset toivota tervetulleeksi ja integroi KAIKKEA, mitä laitat kehoosi, ei vain hammasjuttuja? Ja sen myötä rakkaus puhkesi täysin uudella tasolla.

Pari vuotta sitten (Time Outissa) (https://store.crimsoncircle.com/time-ou ... aster.html) Adamus heitti melko houkuttelevan kommentin, sanoen jonain päivänä puhuvansa "niin puhtaasta rakkaudesta, että se sulattaa timantteja".

Höristin korviani: "Oih, kenties saan lopultakin rakastajan, joka ymmärtää minua." Mutta en usko, että hän puhui siitä. Hiljattain hän muistutti meille, että koko tämä ihmistodellisuus koostuu enimmäkseen vedystä, heliumista ja pienestä määrästä happea. Muistini mukaan ne ovat värittömiä ja hajuttomia kaasuja. Siis mikä pitää sen kaiken kasassa, jotta se näyttää kiviltä, omenilta, puilta, koirilta, ihmisiltä ja kaikelta muulta? Minä pidän. Kun kehossani on jumiutunutta energiaa, minä pidän sen siellä. (En mene yhtä pitkälle kuin Adamus ja sano, että olen rakastunut siihen, mutta ilmiselvästi säilytän sitä jostain syystä.) Tietoisuuteni yhdistää nämä peruselementit tietyksi todellisuudekseni.

Puhdas ja rajaton rakkaus itseäni ja luomakuntaani kohtaan hävittää vastustuksen, joka pitää sen kaiken kasassa (muista "Vastustaminen on turhaa", Shaumbra-lehti 06 21) ja – voilá – joustava todellisuus, joka kenties sulattaisi jopa kristallivankilat!

Pidän siitä, mihin tämä rakkausjuttu on menossa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

KÄÄNNEKOHTA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

En koskaan unohda sitä hetkeä, kun kohtasin ensimmäistä kertaa Tobias-kanavoinnin, melkein 20 vuotta sitten. Joku oli lähettänyt pari kuukausittaista "oppituntia" veljelleni, joka tulosti ne jakaakseen kanssani. Muistan edelleen, missä istuin, kun kyyneleet valuivat ja olin täynnä uskomatonta tunnetta, että olin lopultakin kotona.

Olin tutkinut, etsinyt ja oppinut koko elämäni, alkaen lapsuuteni uskonnosta ja siirtyen jatkuvasti laajentuvaan ymmärrykseen todellisuudesta. Ahmittuani metafyysisen osaton pienessä paikalliskirjastossa, hiivin new age -kirjakauppaan silmäilemään hyllyjä ja etsimään … jotain. Toisinaan törmäsin informaatiopalasiin, jotka kuulostivat todelta, mutta niitä oli harvakseltaan. Crimson Circlen viestit olivat kuitenkin kuin keidas erämaassa. Jätin nopeasti taakseni kaikki muut opettajat ja sukelsin sisään, imien itseeni jokaisen sanan ja uusien ikivanhan ystävyyteni rakkaan Tobiaksen kanssa.

Mikä matka se onkaan ollut. Olin tietysti hyvä oppilas, jota työnsi eteenpäin jatkuva into ymmärtää ja saada asiat oikein. Ja Tobias oli upea opettaja, joka auttoi minua oppimaan rakastamaan itseäni, olemaan itseni, luottamaan itseeni ja integroimaan itseni. Toisinaan se tuntui pitkältä ja vaikealta rämpimiseltä pimeässä, mutta luotin oppaaseeni ja tiesin, että suunta oli oikea. Varmasti jonain päivänä pääsisin perille.

Lopulta rakastettu Tobias sanoi hyvästi – päivä joka on syöpynyt muistiini ikuisiksi ajoiksi – ja uskoi paikkansa Crimson Councilissa Adamus Saint-Germainille. Asiat alkoivat nopeasti kehittyä Crimson Circlessä. Enää ei tuntunut rakastavalta isoisältä, joka jakoi viisauttaan pitkällä maaseutuajelulla. Nyt oli enemmän kuin "nouse kyytiin, istu alas, sulje suusi ja pidä kiinni – tai lähde pois!" Tämä professori ei hyväksynyt oppilaita – hän yritti herättää tiedekunnan.

Luulen, että kun herää luokassa muistinsa menettäneenä, on luonnollista olettaa olevansa oppilas. Voi käyskennellä käytävillä ja tutkia kirjoja vuositolkulla, mutta jossain kohtaa on aika muistaa se, minkä jo tietää, astua pois pelistä ja siirtyä luokan eteen. Oikeat oppilaat etsivät sinua, ja sitä äskettäinen Time of the Merlin -tapahtuma (= Merlinin aika) merkitsi minulle – että tuo teeskentelypeli on ohi. Ei enää tekosyitä.

Ihmistasolla Time of the Merlin oli hyvin intensiivinen produktio, joka kehittyi monien viikkojen aikana. Eikä se ole vielä edes loppu! (Tätä kirjoittaessa e-lukulaite on edelleen tuotannossa eikä käännöksiä ole vielä aloitettu.) Muuten, siihen mennessä kun jokin esitys on valmis ja julkaistu kanavointikirjastossa tai Crimson Circlen kaupassa, olen käynyt tuon materiaalin läpi ainakin neljä kertaa. Se on uskomatonta työtä – täytyy vain muistaa tulla ylös ottamaan ilmaa!

Tämä eeppinen tapahtuma vaati paljon valmistelua ja suunnittelua. Mitä olentoja tulisi mukaan? Mitkä ihmisesiintyjät olisivat sopivia? Miten monta sessiota joka päivä? Entä näyttämölavasteet? (Se on enemmän Peterin osastoa, mutta olemme kaikki mukana.) Mikä on yleishenki? Mitä yllätyksiä on vielä odotettavissa?

Hyvin erityislaatuinen osa tässä tapahtumassa oli nimeltään Jumalainen rohkeus, osio jossa shaumbrat ympäri maailmaa jakoivat viisauttaan. Se oli syvällistä yksinkertaisuudessaan ja kauneudessaan. Parin kuukauden aikana käytimme useita päiviä shaumbra-haasteteltavien tapaamiseen studiossa. Linda hoiti kutsut, aikataulut ja varsinaiset haastattelut. Peter ja Marc laittoivat kuntoon laitteet ja valaistuksen jokaiseen kuvaukseen. Gaelon juoksi ympäri kaupunkia hakemassa varusteita, paristoja/akkuja, lounaita ja mitä muuta tarvittiin. Ja minä toivotin haastateltavat tervetulleeksi, kerroin heille, mitä oli odotettavissa, tarjosin pientä purtavaa ja autoin heitä yleisesti tuntemaan olonsa rennoksi. Koska vaikka olisit kuinka rentoutunut, voi olla vähän pelottavaa, kun yhtäkkiä kameroita ja valonheittimiä on naaman edessä!

Nuo nauhoituspäivät yllättivät meidät intensiivisyydellään. Varsinaiset tehtävät olivat melko helppoja, mutta saatoimme tuntea "ponnistuksen" tuohon projektiin. Aloin oivaltaa, että se oli jonkinlainen synnytys – ja merkittävä sellainen – ja tunsimme sen ponnistuksen, jota tämän uuden luomuksen tuominen maailmaan vaati. Tuntui, että Jumalainen rohkeus oli jonkin tärkeän alku.

Sitten olivat kanavoinnit. Se on tietysti Geoffin osastoa, ja kun hän kuuli, ketkä puhuisivat, hän kertoi henkilökunnalle. Pian tuli selväksi, että jotkut kanavoinnit täytyisi nauhoittaa etukäteen. Vaatii valtavaa aikaan, energiaan ja tinkimättömyyteen sitoutumista avautua ja yhdistyä syvästi johonkin olentoon, erityisesti vähemmän tuttuun, joten lisäsimme aikatauluun päiviä studiolla.

Tämä työ on uskomatonta, mutta se vaikuttaa henkilökohtaisesti, ja minä ainakin olin iloinen näiden kanavointien nauhoittamisesta etukäteen. Yksi heistä oli FM, jota luultavasti kutsun monta vuotta vielä vahingossa "Johniksi". Hän oli ystäväni. Hänen kuivakka älynsä/nokkeluutensa ja suorasukainen käytöksensä eivät sopineet kaikille, mutta minä rakastin niitä. Ei juoruilua, ei arvailua, ei ajan kuluttamista joutaviin kohteliaisuuksiin – se oli täydellistä minun introvertille ja sosiaalisesti kömpelölle itselleni, ja toimimme erittäin hyvin yhteen. Sitten hän sairastui. Sitten hän kuoli. Hitto soikoon, John! Vaikka olen kommunikoinut hänen kanssaan siitä lähtien, mietin, millaiselta tuntuisi, kun Geoff kanavoisi häntä. (Tämän on pakko olla yksi oudoimmista työtilanteista maailmassa – edesmennyt työtoveri puhuu pomon kautta uudesta projektista!)

Työryhmä tuntee aina energian kanavoinnin aikana – joskus se tuntuu kevyeltä ja helpolta, joskus enemmän kuin raskaalta työmaratonilta. FM:n kanssa oli tuttua, kuitenkin erilaista – vähän John, enimmäkseen FM ja suoraan asiaan. Se mitä hänellä oli sanottavana, oli luultavasti samaistuttavin, innostavin ja hyödyllisin osa koko tapahtumassa, mutta olin iloinen, ettei meidän tarvinnut hoitaa live-lähetystä samaan aikaan. Vaadittiin paljon hengittämistä.

Sitten oli Mark Twain. Monta vuotta sitten minulla oli outo kokemusketju hänen kanssaan, mikä avasi hyvin henkilökohtaisen yhteyden. Nuo tarinat on pantu piiloon, mutta minulle hän ei ole koskaan ollut vain yksi St. Germainin elämä, kuten Shakespeare tai joku rabbi. Tunsin Mark Twainin (en niin, kuin ehkä olettaisit), ja tuo henkilökohtainen yhteys jätti varjoonsa minkä tahansa Adamuksen kertoman "taustatarinan". Millaista olisi HÄNEN kanavointinsa aikana? Onneksi meillä oli paljon varoaikaa, ja oli hyödyllistä käsitellä omat juttuni etukäteen, koska halusin todella tehdä hyvää työtä hänelle.

Sitten oli aika ja siinä hän oli – se rakastettu tarinankertoja ja kärttyisä vanha mies, jonka muistin, vaikka hänellä olikin pomoni ja ystäväni kasvot. Se oli kokemus kaukana ajan ja paikan ulkopuolella, kaukana menetyksen ulkopuolella ja kaukana kaiken rajoittuneisuuden ulkopuolella. Se oli vain yksinkertaisesti mahtavaa (suom. huom. sama sana kuin "mahtava" tarkoittaa myös outoa, kaukana jne., sanaleikkiä edellisen lauseen kanssa).

Time of the Merliniin tehtiin myös paljon muuta valmistautumista. Videoeditointia ja luovaa tukea. Alku- ja lopputekstit, kalvot, aikataulut ja päiväohjelmat suunniteltuna minuutilleen. Kymmenien pienien asioiden koordinointi yli 10 tiiminjäsenen kesken luomaan saumaton nettikokemus shaumbroille.

Lopulta oli aika aloittaa lähetys. Ajastin käy, kännykät pois päältä, viime hetken mikin ja hiusten tarkistus. Laita valmiiksi videon alkutekstit, aseta kamerakulmat, sytytä valot, kuiskaa Geoffille ja Lindalle – ja lähetys on käynnissä! Nyt meidän täytyy vain pitää se käynnissä, pysyä virrassa, olla valmiina seuraavan median pyörittämiseen, valmistella taukoajastin ja ennen kaikkea, pysyä näyttämöllä olevan olennon kyydissä, riippumatta siitä miten todellisuutta muuttavia juttuja hän saattaa sanoa.

Jossain kohtaa oivallan todistavani merkittävää "eroamis/jakautumiskohtaa" (point of separation) meille kaikille. Vaikka olemme enimmäkseen päästäneet irti oppilaan roolista, monet shaumbrat istuvat edelleen luokan takaosassa, töhertelevät lehtiöönsä ja välttelevät huomiota. Mutta kuurupiilomme on loppu. Kun tuota "viisas opettaja" -vaikutelmaa alkaa huokua, "tietämätön oppilas" -naamio ei yksinkertaisesti toimi enää. Paremmin sanottuna, Merlinit erottuvat usein joukosta, ja hehkusi kirkastuu.

Tunne, mitä se merkitsee. Merlin ei piiloudu maailmalta, hän osallistuu elämään, ja ilmestyy jotenkin juuri sinne, missä häntä tarvitaan. Merlin ei epäile enää itseään, hän vain tietää – ja menee, minne tuo tietäminen johtaa. Merlinit ovat rauhassa itsensä kanssa, ehdottomasti eivät kuitenkaan passiivisia. He sallivat taikuutta tapahtua, ehdottomasti tietäen, että lopputulos ei voi olla muuta kuin täydellinen.

Kyllä, rakas shaumbra, on käännekohta. Olemme saaneet valmiiksi etsimisen, pyrkimisen, oppimisen ja harjoittelemisen. On aika elää, säteillä, näkyä ja osallistua elämään – kaikkea syvän itserakkauden paikasta. Tarkoitan, että katso, mistä aloitti ja miten kauas olet tullut! Katso, miten läsnä olet lopultakin itsesi kanssa. Mikä ei ole rakastettavaa?

Hetkinen, jos sinulla on vastaus siihen, jos on edelleen jotain, mitä et rakasta itsessäsi tai elämässäsi, katso uudestaan sitä Merlin-silmilläsi. Siitä mitä Merlin näkee, tulee totta. Siitä mitä Merlin kokee, tulee todellista. Maailma on valmis nähtäväksi Merlinin silmin ja kosketettavaksi Merlinin sydämellä.

On aika.

P.S. Jos haluaisit kokea Time of the Merlinin itse, klikkaa tästä (https://store.crimsoncircle.com/time-of ... -2021.html).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

PIILOSSA TÄYSIN NÄKYVILLÄ

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2021 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä artikkeli on hautunut jo yli kuukauden – iso ja monimutkainen kysymys, joka täytyi tiivistää joksikin helposti käsiteltäväksi, absurdin yksinkertaiseksi ratkaisuksi elämien mittaiseen "ongelmaan". On ironista, miten jonkin pakkomielteinen etsiminen melkein naamioi sen, luo tiedostamatonta vastarintaa löytämiselle, sillä silloin tuo etsintä olisi ohi.

Vuosia etsintäni kohde on ollut kehoratkaisu, salaisuus kehoni tekemiseen täysin omakseni – täsmällinen kuva MINUSTA, ei mikään toisto esi-isistäni. Olemme saaneet paljon vinkkejä matkan varrella – Standard Technology (https://store.crimsoncircle.com/standar ... ology.html) (=standarditeknologia), Ancestral Freedom (https://store.crimsoncircle.com/ancestral-freedom.html) (=esi-isistä vapautuminen), Biological Rejuvenation (https://store.crimsoncircle.com/biologi ... ation.html) (=biologinen uudistuminen), I Am Cleansing (https://store.crimsoncircle.com/i-am-cleansing.html) (=minä puhdistan) ja koko joukko muuta (https://store.crimsoncircle.com/search. ... lth&page=1) – mutta kuitenkin keho osoittautuu edelleen yhdeksi suurimmista haasteistamme. Ironista kyllä, kaikki mitä olen kirjoittanut viime aikoina kehosta – rakasten sitä ehdottomasti, ollen täysin läsnä syödessäni, päästäen irti kaikesta kontrollista jne. – ei ole ollut varsinaisesti väärin, mutta siitä on myös puuttunut asian ydin. Itse asiassa sanon, että se oli "joutsenlaulu" yhdessä suurimmista peleistä, joita olen koskaan pelannut.

Kuten suurin osa meistä, olen tehnyt kovasti työtä vapautuakseni ikivanhoista puute- ja arvottomuusmalleista. Olen integroinut lukemattomia aspekteja ja todella oppinut rakastamaan itseäni. Olen antanut kaiken sieluni intohimon puolesta, ja elämäni on hitaasti muuttunut heijastamaan tätä. Asiat soljuvat helposti, on synkronismia ja armo ja vaivattomuus pehmentävät hyvin kiireisiä päiviäni. Kuitenkin tämä viimeinen ongelma – keho – tuo usein turhautumisen ja epäonnistumisen tunteita. Kyse ei ole vain ylipainosta tai kivuista ja säryistä. Kyse on totuudesta, täsmällisyydestä, arvokkuudesta ja lopultakin siitä tunteesta, että olen kotona itsessäni. Olen kokeillut monia menetelmiä kehon "korjaamiseen", ja ne ovat tavallisesti "toimineet" jonkin aikaa, ennen kuin ovat menettäneet selittämättömästi kaiken tehonsa.

Lokakuun shoud oli kummallinen minulle. Ensinnäkin se oli nettilähetys Havaijilta, enkä ollut siellä auttamassa. Minusta tuntui kuin lentoperämieheltä, jonka kone oli lähtenyt ilman häntä. Typerää, kyllä, koska Konassa oli paikalla hyvin pätevä tiimi, mutta olin silti pahalla tuulella. Sitten huomasin virheen yhdessä videoklipissä, MINUN virheeni. "Hemmetti, enkö saa mitään tehtyä oikein?" sanoi vanha tuttu – mutta tavallisesti sivuutettu – ääni. "Hys, aspekti, ei nyt. On shoudin aika." Mutta sitten se "trikkeröitiin" todella, kun Adamus julisti: "Olette päässeet näin pitkälle … olkaa kilttejä, älkää työstäkö ongelmianne. Teillä ei oikeasti ole yhtään."

"Ei ongelmia??" aspekti huusi. "Oletko nähnyt minut viime aikoina? Joo, suurin osa ongelmistani on poissa, mutta tämä hemmetin keho …"

Kun shoud oli ohi, menin ulos ja "täydellinen luuseri" -aspekti tuli pintaan koko surkeassa komeudessaan. "Miten voin mitenkään olla standardi ihmisille, "ei enää kärsimystä" -esimerkki, kun en hallitse edes itseäni, puhumattakaan tunne olevani kotona kehossani?" Asetuin tuolilleni puun alle, ja katselin taloa. Iltahämärässä sisältä loisti valoa, kultaista hehkua, aivan kuten Adamus olin puhunut muutama hetki sitten. Muistutus valoni säteilemisestä minulle. "En tiedä, miten tämä auttaa mitenkään", aspekti marisi, mutta aito minä veti syvään henkeä tietäen, että siinä olisi jotenkin taikuutta.

Seuraavana aamuna tein aamiaista, kun valtava tietäminen putosi tajuntani ja näin täsmälleen, mitä tapahtui. (Vau, tuo jumalainen valaisemisjuttu tosiaan toimii!!) Näin, miten olen leikkinyt massiivista kuurupiiloa itseni kanssa, ja löysin lopultakin itseni! Sain koko tuon tietämisen kerralla, mutta minulta on vienyt viikkoja kelata se auki sopiviksi sanoiksi.

Olen kirjoittanut (https://www.crimsoncircle.com/News/Arti ... ved-Aspect) aiemmin "galaksiaspektista", sukulaisaspektiryhmästä joka on niin suuri, että siihen sisältyy paljon enemmän kuin yksittäinen kokemus tai elämä, ja se on niin läheinen, että se tuntuu "minulta". Olin juuri löytänyt valtavan yksilön.

Ainoastaan tämä elämä ei alkanut keho-ongelmilla, jotka kumpuavat sellaisista asioista, kuin tiukasti kontrolloidut ateriat, valtava kehohäpeä, fyysisten halujen kieltäminen ja sivuutetut biologiset merkit, vaan se myös oli täydellinen asetelma laukaisemaan entisten elämien ongelmia – nälkiintyminen, kidutus, häpeä, uhrautuminen, viheliäiset lupaukset ja kaikki mahdolliset kärsimysversiot. Kun siihen lisätään kaikki "vasta-aspektit", joita luotiin käsittelemään, korjaamaan ja puolustamaan kehoa traumatisoituneiden osien sabotoinnilta, massiivinen hämmennyspyörre on valmis. Galaksiaspekti. (Muuten, Adamus piirtää erinomaisen kuvan tästä Aspektologiassa (https://store.crimsoncircle.com/aspecto ... -only.html), jota suosittelen intohimoisesti.)

Se oli sekamelska, ja olin jäänyt täysin kiinni siihen. Joka kerta kun teen jotain "korjaamaan" kehoa, se tyydyttäisi vellovan galaksin jotain osaa ja tuottaisi houkuttelevia tuloksia. Mutta sitten toinen osa alkaisi toimia, romuttaen kaikki hyödyt ja tuoden esiin lisää ongelmia. Mitä tahansa kokeilikin, se toimi jonkin aikaa, kunnes toinen osa peruutti sen, ja tämä palautti kaiken takaisin hämmennykseen ja turhautumiseen.

Sitten tuli shoud ja sisäinen valo, joka lopultakin valaisi yhteisen nimittäjän – minun huomioni! Koko tätä kehopeliä piti tiukasti käynnissä kaikki se energia, jota annoin sille.

Kaikki nämä osat kilpailivat ja taistelivat huomioenergiastani kuin taaperot, jotka saavat raivarin, ja pelasin heti mukana. (Jokainen jolla on ollut 2-vuotias, tietää, miten hyvin se toimii.) Vain minä olin luonut koko tuon ristiriitaisen informaation ja vastakkaisten kokemusten pyörretuulen. Ja vain minä olin jatkanut sitä koko tämän ajan. Annoin jopa identiteetin tälle galaksiaspektille, viitaten siihen "hänenä" – "Hän saa, mitä hän haluaa." Ainakin olin lakannut taistelemasta hänen kanssaan (tavallaan), mutta tuo koko galaksi nautti huomiostani.

No, aspektityö on minulle tuttua, ja nyt tiesin täsmälleen, mitä tehdä. Kuten Tobias sanoo, integroinnin ensimmäinen askel on tiedostaminen. Sen jälkeen kyse on myötätunnosta, eli hyväksymisestä. Olin käyttäytynyt, ikään kuin jokin ei olisi kehossani oikein, ja se täytyi korjata tai muuttaa. Mutta tämä on juuri sitä torjumista/hylkäämistä, joka pitää aspektit jumissa – ja sitten saa ne harmistumaan Adamukselle, joka sanoo, ettei ongelmia ole. (Ihan oikeasti? Tuon harmistuksen olisi pitänyt johtaa minut jäljille!) Hän sanoi myös: "Vain silloin kun annatte sille huomioita, kun käytte sotaa sen kanssa, se pysyy." Niin tietenkin.

Nyt kun olen tietoinen tuosta galaksista, niin lopettamaan sen loputtoman pyörimisen minun täytyy vain vetää huomioni pois siitä – KAIKESTA siitä. Kenties helpommin sanottu kuin tehty. Oletko koskaan yrittänyt olla huomaamatta huutavan taaperon, joka muuttuu kiukkuisesta riiviöksi, sitten murheelliseksi, suloiseksi, miksi tahansa mikä saa huomiosi? Se vaatii PALJON selkeyttä. Tässä tapauksessa se merkitsee kaikkien niiden pikkuasioiden sivuuttamista, jotka olivat "kontrolloineet" minua – kaikki vanhat tavat ja uskomukset kehostani ja siitä, mitä laitan siihen, kaikki kaavat (tietoiset ja tiedostamattomat) jotka vahvistavat esi-isäsukulinjaani. Periaatteessa kaikki entinen informaatio kehostani on epäilyttävää. On radikaali valinta luottaa kehooni niin syvästi.

Istuessani kaiken tämän kanssa, tulin terävän tietoisesti niistä monista tavoista, joilla aspektit juonittelevat tyydyttääkseen halunsa omieni kustannuksella. Tässä on pieni näyte lukemattomista, sisäisistä keskusteluista:

"Hei, tämä projekti tulee ikävystyttäväksi, mennään syömään jotain." Ei nyt, aspekti, minun ei ole nälkä.

"Sinulla on mysliä? Etkö tiedä, miten paljon hiilareita siinä on?" Ole hiljaa, aspekti. Valitsen tämän.

"Lähdetkö ovesta ilman ruokaa? Mitä jos sinun tulee nälkä?" Hys, pidän huolen itsestäni.

"Nimittäin leipä tekee polvesi kipeäksi." Tämä on minun kehoni, ei sinun.

"Näetkö? Nyt olet pökerryksissä. Sanoin sinulle, että meidän olisi pitänyt syödä." En lankea enää tuohon. Lopeta se. (Pökerrys häviää välittömästi.)

"Onko mitään hajua, miten monta kaloria olet syönyt tänään? Oletko varma, että haluat tuon suklaan?" Shhh.

"Katso nyt sinua, lihavampi kuin koskaan. Tämä on typerää." Sillä ei ole merkitystä.

Päivien ja viikkojen saatossa paljon tuosta melusta on vaimentunut, mutta en voi väittää, että se on ohi. Tämä galaksi on ollut aioneita työn alla, ja "hänellä" on edelleen paljon temppuja hihassaan. Joskus vielä lankean niihin, mutta vähemmän ja vähemmän.

On oleellista muistaa, etten taistele kontrollia vastaan lisäkontrollilla. En taistele mitään vastaan – valitsen. Yksi hänen kysymyksensä oli: "Jos et kuuntele minua, kehoasi, miten tiedät, mitä se tarvitsee?"

Tässä on ehdoton totuus: se mitä kehoni tarvitsee, olen MINÄ – rakkauttani, huomiotani ja ennen kaikkea kommunikointiani. Tuon yhteyden myötä millään muulla ei ole merkitystä. Miten voitan esi-isiltä perityt kaavat tai oireet, jotka kiusaavat minua? Niitä ei tarvitse voittaa, ja taistelu pitää ne itse asiassa paikoillaan. Eivätkö tapani ja uskomukseni luo todellisuuteni? Kyllä, tietysti luovat, ja ne ovat luoneet koko tämän ajan – erityisesti se uskomus, ettei kehoni ole omani. Mutta tuo puhdas ja suloinen yhteys minun ja Minun välillä – avoin kommunikointi ilman agendaa, esteetön virtaus tietoisuuteni ja kehoni välillä – kirjoittaa kaiken uusiksi.

On se sitten esi-isiltä perittyä, karmallista, biologista tai jotain muuta, kaikki nämä kaavat (aspektit) ovat paikoillaan vain, koska minä laitoin ne sinne ja minä pidin ne siellä. Ne ovat palvelleet minua hyvin. Mutta muistin lopulta, että minä loin kaiken tämän ja taisteleminen omaa luomustani vastaan lisää vain uuden tähden tuohon mahtavaan – ja mahtavan vanhentuneeseen – galaksiin.

Minun täytyy lisätä tässä, että tämä ei ole minkäänlainen terveydenhoidollinen ohje. Jos sinulla on jokin keho-ongelma, joka vaatii lääketieteellistä hoitoa, älä tee muutosta vain siksi, että joku kirjoitti tai sanoi jotain. Mutta oivalla, että olet luoja, ja hyväksy sitten ehdottomasti tuo itsesi omistajuus, erityisesti kun kyse on lääkinnällisistä suosituksista. Et ole uhri, olet tutkimusmatkailija. Loit jokaisen aspektin, rakkaudessa ja palvelussa. Jotkut niistä tulivat niin suuriksi ja tukkeutuneiksi, että ne tuntuvat OLEVAN sinä, mutta sitten kun tiedostat pelin, voit muuttaa sen sääntöjä koska tahansa. Tai lakata kokonaan pelaamasta (mikä merkitsee, että tämä on viimeinen kehoartikkelini vähään aikaan). Kaikkein parasta, oma jumalainen valosi valaisee lopultakin sen, mikä on ollut piilossa suoraan edessäsi.

En kadu tätä peliä – ihmettelen vain kykyäni pelata sitä niin vakuuttavasti.

Hei aspektit, olette valmiita tai ei, tässä minä olen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.