Tinder Jean (crimsoncircle.com)

[hammer]

ÄLÄ TEE SITÄ OIKEIN!

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Jossain oikean ja väärän ulkopuolella on puutarha. Tavataan siellä." – Rumi

"Täytyy tehdä oikein!"

"Älä tee virhettä!"

"Ei, vaan sinun pitäisi tehdä se tällä tavalla."

Ihmisinä meidät tavallisesti kasvatetaan monien sääntöjen ja odotusten kera vanhemmilta, opettajilta ja yhteiskunnalta. Siksi melkein jokaista päätöstä rajoittaa se, mitä pidämme "sopivimpana". Jos tuomme lapsia maailmaan, haluamme olla vanhempi oikein – tai ainakin vähemmän väärin kuin omat vanhempamme. Ja vaikka shaumbroina luontainen "erilaisuutemme" usein estää meitä "tekemästä oikein" muiden silmissä, tuo luontainen halu olla ainakin oikealla polulla on edelleen olemassa. Periaatteessa melkein jokainen päätös, jonka teemme, on hienovarainen tai ilmiselvä vastaus näkemykseen, että meidän täytyy tehdä oikein. Hyväksymme sitten tuon uskomuksen tai kapinoimme sitä vastaan, joka tapauksessa se värittää jokaista valintaa.

Tietysti koko yritys tehdä jokin oikein, lisää todennäköisyyttä tehdä se väärin, sillä toista ei voi olla ilman toista. Oikea polku on mahdollinen vain, kun väärä polku kutsuu. Omassa elämänpituisessa yrityksessäni olla tekemättä väärin, "oikean" määritelmistä näytti tulevan tiukempia ja tiukempia, kunnes valintoja rajoittavat kaiteet muodostivat niin kapean polun, että oli vähän tilaa tutkimiselle, luovuudelle ja – ennen kaikkea – yksinkertaiselle nauttimiselle elämästä. Jos kaarran vain vähän ulos tuolta rajatulta alueelta, eksyisin valtavaan väärään olemiseen.

Onneksi kyltymätön halu vapauteen on saanut minut jatkamaan noiden kaiteiden rikkomista (hei, syyllisyys), mutta myös sopeutumattoman shaumbra-sydämeni kera, päädyn edelleen yrittämään tehdä oikein, usein verraten itseäni ympärilläni olevien oikeuteen tai vääryyteen. Ongelmana hyvin monissa ulkoisissa ja sisäistetyissä säännöissä ja määräyksissä on, että on mahdotonta elää vapaana olentona. Yritys luoda haluamani todellisuus omien tai muiden ihmisten odotusten rajoissa – jotka ovat tietysti aina ristiriidassa – rajoittaa dramaattisesti niitä mahdollisuuksia, joiden kanssa voin työskennellä. Mutta mitä tekemistä sillä on kaikkien muiden kanssa? Paljon, itse asiassa.

Kasvettuani ankarassa kodissa ja ympäröityäni sitten itseni ihmisillä, joilla oli aina erilaisia ideoita siitä, mitä minun pitäisi ja ei pitäisi tehdä, sisäistin uskomuksen: "En luultavasti tee oikein." Olen edistynyt uskomattomasti irtipäästämisessä kaikesta tuosta, omistautuen täysin omaan vapauteeni, mutta on vaikea nähdä rajoituksia, jotka on aina ottanut itsestäänselvyytenä.

Mitä jos minulla ei oikeasti olisi enää sisäisiä sääntöjä? Mitä jos kaikki, mitä haluaisin tehdä, olisi ok, kenties jopa suurta? Mitä jos rakastaisin itseäni niin paljon, että loisin tämän vapauden heijastumaan takaisin minulle? No, hassua, että minun pitää kysyä.

Itse asiassa toin tämän heijastuksen itselleni, ja se on ollut avain täysin uudelle vapaustasolle! Ei siksi, että tarvitsin kenenkään lupaa antaa mennä ja olla oma itseni, vaan koska konkreettisella ja jatkuvalla vihreällä valolla "se on ok", on syvä vaikutus ihmisitseeni. Tuloksena ei ole anarkia (kuten jotkut olettivat), vaan tunne, että voin tehdä kirjaimellisesti mitä tahansa! Käy ilmi, että siinä on melkoinen ero, että etenen piiskaavista vastarintatuulista huolimatta … tai seuraan intohimoani lämpimän tukituulenhenkäyksen täyttäessä purjeeni. Kummallakin tavalla pääsen lopulta sinne, mihin haluan mennä, mutta matka on täysin erilainen. Ja se, rakkaat ystäväni, on yksi iso syy, että jäämme!

Koettuani konkreettisia vaikutuksia siitä, että lähelläni on joku, joka uskoo omaan viisauteeni ja tietää, että onnistun tässä – mitä se onkin – tajuan jokapäiväisessä käytännön elämässä todella sen vaikutuksen, joka valollamme voi olla muihin. Annamme sitten henkilökohtaista apua ihmisille ympärillämme tai vain lämpimän, näkymättömän tuulenhenkäyksen heidän purjehtiessaan kotiin, ehdottoman luottamuksemme ja myötätuntomme tukeva ja voimaannuttava vaikutus on merkittävä. Ihmisille ei tarvitse kertoa, mikä polku pitää valita – jokainen sydän sisältää jo tuon luontaisen viisauden. Ihmiset tarvitsevat eniten sitä muistutusta, että he tietävät jo parhaan polun itselleen. Kyse ei ole "oikean" polun löytämisestä (jota ei ole), eikä heidän pitäisi pelätä "väärää" polkua (jota ei myöskään ole). Kauneus on siinä, että ilman "oikein vs. väärin" -vastustusta elämä avautuu ja soljuu yksinkertaisen kokemisenilon myötä.

Äskettäinen Dream of the Merlin -tapahtuma oli monin tavoin syvällinen, mutta kenties tärkein viesti oli, että pitkäaikaiset esteet muihin ulottuvuuksiin/maailmoihin ovat häviämässä pois. Tämä merkitsee, että tietoisuus olemassaolostamme kaikissa ulottuvuuksissa tulee ulottuville, ja luulen sen merkitsevän myös, että se valaistus jota tuomme, on havaittavissa kaikissa ulottuvuuksissa. Toisin sanoen, jos joku huutaa omaa Jumalakäsitystään apuun, se rakastava energia joka tulee heille takaisin – meidän valomme – on kirkkaampi, lähempänä ja tukevampi kuin koskaan. Sillä ei ole merkitystä, miten he havaitsevat sen tai minkä leiman he kiinnittävät siihen – vain sillä on, että he tuntevat tuon valaisevan lämmön, joka paljastaa uusia mahdollisuuksia ja täyttää heidän purjeensa kotia kohti.

Niin vahva, sinnikäs ja luova kuin olen aina ollut, ehdottomasti rakastavalla tuella on kuitenkin ollut valtava vaikutus elämässäni. Kuvittele, mitä se tekee niille, jotka haluavat uusia ratkaisuja, mutteivät tiedä, mistä aloittaa. Yhtäkkiä he tietävät, he tuntevat voimaantuneensa, ja on paljon helpompaa valita, mikä on parasta heille, riippumatta siitä mikä näyttää oikealta tai väärältä. Mitä enemmän säteilemme, sitä enemmän he näkevät ja sitä lähemmäs ihmiskunta tulee "heräämistä oikealla jalalla", jolloin asiat soljuvat, energia palvelee ja on runsaasti armoa.

Myös sinä, shaumbra, voit lisätä tätä ja yhdistyä tähän kauniiseen ehdottoman hyväksynnän ja myötätunnon tietoisuuteen, joka pyörii nyt ympäri planeettaa. Tiedämme jo, että se toimii. Tiedämme jo, ettet voi tehdä väärin. Tiedämme jo, että oma viisautesi riittää. Tiedämme jo, että sinulla on kaikki tarvitsemasi vastaukset. Loppujen lopuksi me olemme sinä, ja onnistut tässä!

Merlin-tapahtuman loppukanavoinnissa St. Germain sanoi: "Maa on taivaallinen ulottuvuus itsessään." Toisin sanoen, taivas ei ole enää jotain, minkä toivottavasti "joku päivä" saavutamme tekemällä oikein tässä elämässä. Sen sijaan anna itsesi tuntea taivaiden tulevan yhteen, takuutta tapahtuvan ja "oikean" ja "väärän" luiskahtavan unholaan. Täytä sitten elämäsi kokemuksilla, jotka ilahduttavat sinua.

Nähdään Puutarhassa!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

KAADU JA KÄYNNISTY UUDELLEEN

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Marraskuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Unohda "törmää ja täyty". Joskus täytyy vain olla rohkea tai lähteä kotiin. Koska en aio mennä Kotiin ihan lähiaikoina, ilmeisesti jokin osani päätti, että oli covidin aika. Vielä muutama viikko sitten oli hyvin ylpeä itsestäni ja hyvästä vastustuskyvystäni, melko varma siitä, että pääsisin kokonaan pakoon tätä pelättyä, maailmanlaajuista kauhua. Ollessani parhaillaan Havaijilla auttamassa Crimson Circlen tuotannoissa, minullahan ei edes ollut aikaa sairastua! Mutta valitettavasti minun vuoroni oli tullut. Kuukauden ylimääräisen viikon (jonka olin suunnitellut käyttää eri tavalla) ja ylimääräisen henkilön kera, joka sattui olemaan käytettävissä kameratyöhön, maailma jatkoi ilman minua. Hautautuneena peittokasan alle ja tietämättömänä auringon lämmöstä ulkona, nuo päiväni vierähtivät kummallisessa ja tuskallisessa houreessa.

On sanomattakin selvää, että on ärsyttävää ja vähän pelottavaa, kun keho sanoo sopimuksensa irti ja kieltäytyy toimimasta, vaikka koko mahtavalla tahdollani haluan päinvastaista. Mutta on aina hopeareunus, jos muistan katsoa, ja tässä tapauksessa se avasi sisäisen oven johonkin syvällä halututun, mutta täysin odottamattomaan.

Sen alku oli kavala. Olin yskinyt vähän, pitäen sen syynä, että hengitin vähän merivettä, kun menin nurin ranta-aallokossa, ja haluamatta myöntää yleistä särkyä, joka hiipi sisään. Lopulta maanantai-iltapäivänä ryömin sänkyyn "muutamaksi minuutiksi", päättäen, että "energia oli liikkeellä" tärkeän keskustelun jälkeen tuona aamuna. Alati tehokkaana päätin käyttää tuon tilaisuuden tutkia niitä ovia, joista Merlin puhui hiljattain, kehottaen meitä menemään ulos vasemmasta ja tulemaan takaisin oikeanpuolisesta ovesta. (Paitsi hetkinen … kun olen tuolla ulkona ja katson takaisin, oikeanpuolinen ovi on nyt vasemmalla. Muuttaako se jotain? Onko sillä merkitystä? Mitä jos … voi mieli, suu tukkoon!)

Syvään henkeä, ja menin ulos ovesta – ja käytännössä törmäsin suoraan massiiviseen pöytään, jonka ympärillä oli monia hahmoja viitta yllään. Crimson Council (neuvosto)! Ja heillä oli muutama kysymys. "Näytä meille, mitä olet työstänyt", he pyysivät, viitaten tiettyyn aiheeseen, jota oli käsitelty hiljattain (ihmis)keskustelussa. "Mitä? En ole ajatellut tu- …" ja yhtäkkiä näytin heille, oli elävä kalvoesitys ja kaikkea! Höh. Ilmeisesti olin sittenkin pohtinut tätä. Ihmisitseni oli aivan yhtä kiinnostunut tuosta esityksestä, kuin tuo Neuvosto näytti olevan.

Yhtäkkiä tuli hyvin kärkevä kysymys: "Missä on valtikkasi?" (Paitsi, että heillä oli eri nimi sille.) Hupsis! Missä valtikkani ON? Selvästi ihmisminä unohti joitain tärkeitä asioita. Loihtiessani sen käteeni, hämmennyin välittömästi sen suuresta kauneudesta. Pitkulainen, rombinmuotoinen (vinoneliö) kristalli (kyllä, minun täytyi etsiä tuo sana), kärjessä kultaa, ja se oli mitä mielenkiintoisimman sauvan päässä. Sitä on erittäin vaikea kuvata kunnolla ihmissanoin, mutta se oli eräänlainen pitkä, sileä ja kirkas sauva, johon oli jotenkin kaiverrettu näkymä jokaisesta maaelämästä, jonka olen elänyt. En voinut käsittää, miten se oli tehty, mutta se oli näkyvä tiivistelmä kaikista elämistä. Kun nuo näkymät etenivät sauvan yläpäätä kohti, kumuloitunut viisaus sai tuon kristallipään säteilemään kirkkaasti. Hätkähdyttäen minut pois haaveilustani, yksi hupullisista hahmoista karjaisi, ei ilkeästi vaan selkeästi: "Älä tule takaisin ilman sitä."

Jotain muutakin tapahtui, mutta sitten keho sai huomioni ja olin taas sängyssä. Halusin tietää enemmän tuosta siististä projektista, jota ilmeisesti olin työstänyt "tuolla ulkona", mutta sen täytyisi odottaa. Joka paikkaan alkoi sattua.

Seuraavana päivänä näytin surkealta henkilökunnan nettikokouksessa, ja pysyin mykistettynä, etten peittänyt keskustelua yskimällä. Sitten takaisin sänkyyn. Koska suloisella hoitajallani oli muuta tekemistä, jäin oman onneni nojaan suurimmaksi osaksi ajasta, ja mieli käytti suureksi hyödykseen paikalleen kahlitun yleisönsä. Ruopaten esiin mitä naurettavimpia, sattumanvaraisimpia ja häiritsevimpiä asioita, joita se saattoi löytää, tuo jatkuva roskavirta joka kulki pääni läpi, sattui melkein yhtä paljon kuin kuume. Siedettyäni tätä aivan liian monta tuntia, olin saanut tarpeekseni: "Ei v**tu enää!!!" sanoin ääneen. "Voi herran tähden, TUKI SUUSI."

Ja se tukki!

Tuossa autuaassa, houreisessa hiljaisuudessa oivalsin, että se oli yksi noista ydintason valinnoista, joka saa todella asioita tapahtumaan. Mestari oli puhunut, ja vimmainen mentaalienergiani totteli. Mieli oli itse asiassa hiljaa. Tovi myöhemmin huomasin, että todella hiljaisella mielellä on vaikeuksia liittää sanoja yhteen, mikä merkitsi, että minun oli vaikea ilmaista itseäni kirjoitettuina tai puhuttuina sanoina. Mutta olin sairas, enkä välittänyt. Lopulta mieli tietysti tuli ulos varjoista ja löysi pienen nurkan, jossa asua. Se osoittautuu hyödylliseksi aina silloin tällöin, mutta tuosta alaslyönnistä lähtien se on ollut paljon yhteistyökykyisempi.

Muutaman seuraavan päivän kuluessa tilanne muuttui ja kehoni alkoi parantua. Lopulta voin tarpeeksi hyvin mennäkseni rannalle katsomaan auringonlaskua – yksi suosikkitekemiseni saarella, silloin kun on vapaa-aikaa. Istuen hiljaa hiekalla ja hengittäen syvään, suljin silmäni tunteakseni laskevan auringon lämmön. Pian huomasin olentoja ympärilläni, jotka hahmotin uteliaiksi aaveiksi. Ne olivat jotenkin kiinni tuolla alueella omassa todellisuudessaan, mutta yhtäkkiä ne huomasivat läsnäoloni, suhtautuen minuun levollisen uteliaasti. Ja sitten tuli yllätys.

Sieluni tupsahti kulman takaa ison, rakastavan virnistyksen kera: "Terve!" Tiesin joka molekyylissä, kuka ja mikä se oli, vaikka se/minä oli ottanut nenäkkään ihmismäisen ulkomuodon tähän kohtaamiseen. Ja tuota esittäytymistä seurasi mitä epätavallisin "keskustelu". Sillä hetkellä kun ihmisminulla oli jokin kysymys, niin ennen kuin se oli edes muotoiltu sanoiksi, sieluminulla oli jo vastaus. Ja minulla oli paljon kysymyksiä! Kokemus kesti kenties 10 minuuttia, mutta veisi useita tunteja kirjoittaa muistiin kaikki, mistä "me" puhuimme. Se oli mitä riemastuttavin kokemus, joka minulla on koskaan ollut itseni kanssa.

Jossain kohtaa kysyin, miksi sain covidin. "Tätä varten!" oli välitön vastaus. Höh. No, kenties se oli vaivan väärti.

Mutta miten pystyn pitämään tämän? "Se olet sinä, höpsö. Vain salli se!"

Sieluni joka oli personoitunut tuolla hetkellä fiksuksi, nenäkkääksi, viisaaksi ja hyperitsevarmaksi nuoreksi mieheksi, oli kaikkea, mitä voisin mitenkään haluta. "Hän" näytti minulle, miten voin lohduttaa itseäni aina tarvittaessa. "Hän" sulautui minuun hetkeksi, jotta voin tuntea "meidän" samuuden. Hän/minä onnitteli minua syvän ja kauniin rakkauden sallimisesta elämääni, itseeni luottamisesta, tästä elämästä selviytymisestä tähän saakka, pysymisestä uskollisena itselleni, ja niin edelleen. "Hän" näytti minulle, mitä tapahtuu, kun poikkean jostain ihmisasiasta, ja miten sieluminä katselee ihmisminua hyvin suuren ilon, myötätunnon ja ikuisen kärsivällisyyden kera, kunnes olemme valmiita matkallamme ja palamme takaisin Itseeni.

Tunsin sielulta nolla moitetta, nolla opastusta, nolla pitäisi tai ei-pitäisi, nolla toivetta, nolla katumusta. Riippumatta siitä, havaitseeko ihmisminä sen vai ei, sieluminä on innoissaan minusta joka ikinen hetki. Itse asiassa, sieluni haltioitunut laulu on täydellisimmin sovitettu "sävelmä", jonka olen koskaan havainnut. Eikä se, että mieli-sormeni voivat olla korvissa ja mieli-suuni hukuttaa kaiken hokemalla "la, la, la, la, la!", merkitse, että sieluni on koskaan lakannut laulamasta. Se on niin vastustamaton, että jos ihmiseni voisi pysyä aina tuossa välittömän kanssakäymisen tilassa, hänellä ei olisi koskaan uutta tarvetta tai puutetta. Ja kuitenkin sieluni nauttii kaikkien niiden tarpeiden, halujen, puutteiden, täyttymysten, turhautumisten, mielihyvien, kipujen ja no, joka ikisen asian mausta, jonka ihmiseni on koskaan kokenut! Rehellisesti sanottuna, sieluni ilotaso on ällistyttävä.

Tietysti tuo hetki meni ohi ja elämä jatkui, mutta koko itseni ei ole unohtanut sitä. Voin edelleen tuntea tuon ilon tuikkivan tajuntani reunalla. Tuo lempeä nenäkäs ääni on edelleen siellä, vaikka tavallisesti vielä hyvin vilkkaan ja toisinaan toivottoman mieleni vaimentamana. Mutta sanon epäröimättä, että jos tarvitaan hyvin tuskallinen covid-jakso antaakseni itselleni tuon kokemuksen, sanoisin, että tehdään kaupat.

Yksi asia kuitenkin kummastutti minua. Missä sieluni oli ennen sitä, ja miten hän/minä tupsahti "kulman takaa"? Sisäisellä näkökyvylläni katsottuna istuin kuin eräänlaisessa eteiskäytävässä, jossa oli läpinäkyvät seinät, ja olin täysin tietämätön toisesta läpinäkyvästä käytävästä, joka kulki läpi aivan edestäni. Se mitä tuossa ylittävässä käytävässä oli, oli näkymätöntä minulle, vaikka saatoin nähdä sen "läpi" ihmistodellisuuteeni. Muutaman päivän päästä jatkoimme tuotantotyötä, joka oli keskeytetty väliaikaisesti. Tuona väliin tulleena aikana, oletettu aihe oli muuttunut – nauhoitimme nyt ensimmäisen erän Taivaan risti -sarjasta. Toisen nauhoituspäivän aikana päässäni syttyi niin kirkas lamppu, että minun täytyi tukahduttaa nauru. Tuona iltana rannalla oli kokenut omien ulottuvuuksieni "poikkitien" (suom. huom. sananmukaisesti "ristitie"), risteyksen! Tuo viimeinkin kulkukelpoinen risteys ihmisitseni ja koko itseni välillä, oli tuo "kulma", jonka takaa sieluni oli tupsahtanut. Voin vieläkin nähdä hänen/minun kasvojensa ilmeen, joka on puhdasta iloa ja riemua.

Sairastuminen ei ollut hauskaa, enkä suosittele tuota kurjuutta kenellekään. Mutta silloin kun kaikki on sanottu ja tehty, joskus "kaadu ja käynnisty uudelleen" on itse asiassa sen arvoista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

VUODENAJAN AARTEET

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Joulukuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun päivät lyhenevät ja pimeys lisääntyy, toivotan tervetulleeksi tämän pohdiskeluajan. On aika katsoa taaksepäin ja hämmästellä (tai kavahtaa) vuoden tapahtumia ja katsoa eteenpäin tulevaisuuden todennäköisyyksiä, mahdollisuuksia ja potentiaalia. Ennen kaikkea on aika katsoa sisäänpäin ja tuntea, missä kohtaa olemme sisäisellä matkalla.

Täällä USA:ssa olemme kahden, vuoden suurimman juhlapyhä välissä – kiitospäivä ja joulu. Kiitollisuuden aika elämän siunauksista, mitä seuraa antamisen ja ihmeen aika. Siinä välissä on myös päivänseisaus, tasapainohetki, kuin tauko sisäänhengityksen ja ilmaisemisen välillä. Tässä "väliajassa" tunnen myös pidemmän ajan merkittävän parin – eeppisen Dream of the Merlin -tapahtuman syyskuussa ja Taivaanristitapahtuman, joka tulee maaliskuussa. Kun laajennetaan lisää, tunnen matkamme alun Atlantiksella ja seikkailun huipentumisen tässä elämässä. On ollut hullua menoa, tämä maamatka. Täynnä yllätyksiä, epämukavuutta, löytöjä, iloa, surua, rakkautta ja paljon muuta. Oliko se kaiken tuon vaeltamisen, tuskan, pimeyden ja turhautumisen arvoista?

Lopultakin voin sanoa yksiselitteisesti "Kyllä!" Tunnen paljon kiitollisuutta niistä viisausaarteista, joita minulla nyt on, eikä luultavasti ollut mitään muuta tapaa löytää niitä, kuin valita ne polut, jotka valitsin, ja tuntea kaikki mitä tunsin. Aarteita on monia, mutta tässä on muutama lempijalokiveni.

KOKEMINEN ILMAN RISTIRIITAA

Silloin kun todella, oikeasti hyväksyn kaksinaisuuden loppumisen, se merkitsee olemista joka kokemuksessa, vastustamatta ja yrittämättä päästä pois siitä. Tietysti olen edelleen ihminen, ja on aikoja, jolloin neutraalius ei tunnu mahdolliselta, koska epäilemättä "tämä" kokemus on paljon parempi kuin "tuo" kokemus. Mutta pystyn enemmän ja enemmän vajoamaan syvälle siihen, mitä ikinä tapahtuukin, hengittämään sitä sisään ja tuntemaan välittömästi tuon viisauden.

Muutama päivä sitten sain huolestuttavia uutisia yhdestä lapsestani, jotain mitä kukaan vanhempi ei halua kuulla. Kun olin noiden tunteiden kanssa, hengitin syvään ja annoin sydämeni olla auki kyynelistä ja surusta huolimatta, näin tuon tilanteen vuosikymmeniä vanhan juuren, osuuteni sen luomiseen ja täsmälleen, mikä reaktioni voisi olla. Kun aiemmin samanlaisia asioita on tullut esiin, olen joko mennyt suoraan "korjaa se" -moodiin tai antanut itselleni jonkin latteuden, kuten "hänen sielunsa opastaa häntä, anna sen vain olla". Vaikkei kumpikaan reaktio ole väärä, ne kumpikin merkitsee, etten ole täysin läsnä sen kanssa, mitä on. Mutta silloin kun ei ole mitään korjattavaa ja on pelkkää kunnioitettavaa, se tekee tilaa ratkaisulle ja parantumiselle. Ja kun sallin itseni tuntea syvästi ja olla läsnä tuon tuskan, syyllisyyden ja toivon kanssa – yrittämättä muuttaa tai korjata mitään – se valaisee jotenkin erilaisen lopputuloksen mahdollisuuden.

VIRTAUS ILMAN VASTARINTAA

Liittyen läheisesti edelliseen aarteeseen, tämä aarre on erityisen konstikas mielelle. Me ihmiset haluamme panna asioita tapahtumaan, ja olemme kokeilleet miljoonaa tapa tehdä sen. Rukoukset, taikajuomat, veriuhrit, oma-apukirjat, ruokavaliot, yliopistokurssit, nuijat, audiolingvaaliset menetelmät, lahjonta, työn tekeminen niska limassa – luettelo voisi jatkua ikuisesti. Mutta jokainen asia tuossa luettelossa liittyy työntämiseen, vetämiseen ja yritykseen "panna se tapahtumaan". Ongelmana on, että myös kaiken tuon ponnistelun kera, asiat menevät silti harvoin haluamallamme tavalla. Jossain kohtaa siitä kaikesta tulee niin uuvuttavaa, että annamme periksi. Sanoohan Adamus jatkuvasti: "Vain sallikaa!" joten lopulta kokeilemme sitä. Mutta passiivisuus ei kytkeydy yhtään paremmin tuohon virtaan, kuin työntäminen ja vetäminen. Siis mikä hemmetti oikeasti toimii? Siinä kohtaa virtaus tulee sisään.

Olen joutunut niin monta kertaa umpikujaan ja kiertotielle matkallani maagiseen elämään, että voisin kirjoittaa kirjan siitä, mitä EI pidä tehdä! Mutta virrassa oleminen kiteytyy periaatteessa itserakkauteen, haluun, luottamukseen ja hyväksymiseen. Ensin sinun täytyy rakastaa tarpeeksi itseäsi, jotta tunnet, että olet halujesi tyydyttymisen arvoinen. Sitten salliminen ja halujesi seuraaminen, virtaukseen luottaminen (myös silloin kun asiat eivät mene suunnitellusti) ja sen synkronismin hyväksyminen, joka avautuu jo suoraan eteesi, antaa reseptin maagiseen elämään! Minulle tämä on asian ydin: virtaus on olemista elämän kokemisessa, kommentoimatta/selittämättä sitä niin paljon.

IHMEITÄ ON RUNSAASTI

Liittyen läheisesti edellisiin aarteisiin, tässä on kyse elämän luontaisesta hyvyydestä. Silloin kun käytän termiä "ihme" tai "taikuus", se viittaa niihin suunnittelemattomiin, odottamattomiin ja kenties ei-ymmärrettyihin tapoihin, joilla energia palvelee minua aina – aina. Se tapahtuu luonnostaan, kun otan aironi vedestä ja sallin elämän – minun elämäni – virran tuoda minulle, mitä se tuo. Koska se on minun, se ei voi olla mitään, mikä ei tue matkaani ja iloani, joten se ei yksinkertaisesti voi mennä pieneen! Ellen sekaannu asiaan.

Joku kertoi minulle hiljattain, miten paljon hän nauti juhlapyhästä, juuri siksi että hän oli lakannut yrittämästä tehdä siitä mitään muuta, mitä se oli. Kun lakkaan yrittämästä tehdä MISTÄÄN mitään muuta, kuin se on, voin lopultakin nähdä taianomaisuutta joka käänteessä.

ANNA IHMISTEN SAADA DRAAMANSA

Kaikki ovat omassa elämänvirrassaan, riippumatta siitä onko se tasainen ja vakaa vai enemmänkin viitosluokan hurrikaani. Ongelmana on, että pyörretuulilla on taipumuksena tarttua asioihin ja heitellä niitä ympäriinsä. Se on vain heidän energiavirtansa luonne, ja se merkitsee, että pysyminen poissa muiden ihmisten draamasta vaatii joskus erittäin hienovaraista tiedostamista. Esimerkiksi, olen yleensä hyvin täsmällinen ihminen, ja minusta tuntuu mukavimmalta olla ajoissa tai etuajassa tapaamisissa. Kuitenkin aina silloin tällöin hidastelen tai pahempaa, tulee täydellinen aivopieru, joka saa minut olemaan myöhässä tai unohtamaan koko tapaamisen. Kummallista on, että ne harvat kerrat kun se on tapahtunut, se täytti jotenkin tuon toisen ihmisen odotuksen elämästä! Toisin sanoen, jos puhelu menee ohi, unohdan lähettää kutsun tai muuten "pallo putoaa", se vahvistaa melkein aina jonkun muun havainnon "ettei ole kuultu" tai "tuntee jätetyn ulkopuolelle" tai jokin muu murhe, joka "tapahtuu jatkuvasti" hänelle.

On tärkeää huomata, että tämä ei mitenkään vapauta minua henkilökohtaisesta vastuusta. Minun täytyy ottaa omistajuus omista valinnoistani, kömmähdyksistäni ja laiminlyönneistäni, mutta silloin kun tapahtuu jotain täysin epäluonteenomaista, on aika katsoa, onko jonkun muun myrsky piiskannut minua – ja sitten vetäytyä siitä sujuvasti.

Siunattu on se mestari, joka osaa olla jäämättä kiinni muiden pyörretuuliin.

HAVAINTO LUO TODELLISUUDEN

Tämä on yksi konstikas aarre, koska meillä on tapana uskoa havaintoihimme. Se miten näemme muut ihmiset, heidän motiivinsa ja kaiken muun, vaikuttaa täysin todelta. Kuitenkin, kuten vanhassa ajatelmassa siitä, miten pessimisti ja optimisti näkevät puolillaan olevan vesilasin, se on meidän havaintomme, ja se on totta, mikä luo sitten kokemuksemme. Omasta mielialasta riippuen, tie voi olla täynnä ihania ihmisiä ajelulla – tai idiootteja ja pölkkypäitä. Samat autot, sama liikenne, sama tie – vain erilainen havaitsija.

Onko olemassa objektiivista todellisuutta? En usko, että perimmiltään on. Puhu minulle mistä tahansa tilanteesta, myös kamalimmista asioista joita ihmiset tekevät toisilleen, ja voin antaa eri tavan havaita sen. Siis kysymykseksi tulee, mihin haluan OMAN havaintoni menevän. Millaisen maailman valitsen tänään nähdä? Sillä sitten on niin. Näin täydellisesti homma toimii, ja näin luomme henkilökohtaisen todellisuutemme.

Kun muutat tapaasi katsoa asioita, asiat joita katsot, muuttuvat.

JOKAINEN HETKI ON UUSI

Taas kerran, kuulostaa ällöttävältä kliseeltä, mutta VOIT oikeasti valita täysin uuden elämän milloin tahansa. Ihmiset ovat kuitenkin tapaolentoja ja kaavamaisia. Se tekee elämästä maan päällä vähän helpompaa jollain tapaa, mutta se saa myös muutoksen näyttämään vaikeammalta, kuin sen tarvitsee olla. Siis miten muutat jonkin kaavan työntämättä ja vetämättä ja tekemättä kovasti työtä sen eteen, tai näkemättä sitä "oikeana" tai "vääränä"?

Tässä on yksi tapa katsoa sitä. Kuvittele elämäsi energia lätäkkönä. Se on tyyni ja tasainen, ennen kuin halusi pudottaa pikkukiven veteen, ja tämä laittaa liikkeelle kuvion, joka vaikuttaa koko lätäkköön. Jos pidät tuosta kuviosta, jatka huomio-pikkukiviesi pudottelua tuohon kohtaan, ja se jatkuu. Mutta jos et enää halua tuota kuviota, älä yritä korjata tai muuttaa sitä – se vain häiritsee sitä lisää ja tekee kuviosta kaoottisemman. Sen sijaan mene pudottamaan uusi huomio-pikkukivesi jonnekin muualle ja tee uusi kuvio, josta pidät.

Toisin sanoen, unohda se, mitä et halunnut eilen tai mitä et halua nyt. Mikä on halusi TÄSSÄ hetkessä? Kuviot/kaavat jotka eivät saa huomiotasi, häviävät yksinkertaisesti pois.

KAIKKI ON OIKEASTI HYVIN

Voisin jatkaa hyvin monilla muilla tämän matkan aarteilla, mutta niin voit sinäkin! Tänä kiitosten, antamisen ja taikuuden aikana aion havaita asioita, joista todella pidän. Tässä tärkeässä tauossa eilisen ja huomisen välissä, ajassa joka on täynnä potentiaalia, kehotan sinua ottamaan hetken tunnistaaksesi ne aarteet, joita olet löytänyt. Se on kaunis tapa havaita – ja siksi luoda ­– se kaikkein paras lahja, jonka voisit antaa itsellesi ja kaikelle olevaiselle: täysin uusi maailma.

Jälkikirjoitus. Rentoutuessani teekupposen kera kirjoitettuani tämän artikkelin, oli pakko naureskella viestiä teepussissa: "Kiitollisuudessa ei ole kyse siitä, mitä on saatu (vastaanotettu) – on kyse siitä, miten vastaanotat sen, mitä on."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

JUURET JA TASAPAINO

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Tammikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On mielenkiintoista huomata, miten elämä heijastuu mikrotasolta makrotasolle, miten "pienet" asiat ja "suuret" asiat virtaavat samanlaisina kuvioina. Niin ylhäällä, kuin alhaalla. Tällainen "kaikuminen" tai heijastusdynamiikka sai yksinkertaisen ja jokapäiväisen elämänkokemuksen auttamaan minua ymmärtämään paremmin, miten käsitellään iso juttu, joka on tulossa.

Sallittuani äärimmäisen ihanan suhteen elämääni, olen viime aikoina jakanut aikani oman kotini ja hänen kotinsa välillä. On omituinen elämäntilanne "kaksoispaikantua" säännöllisesti ja täysin uusi asia ihmiseni selvitettäväksi. Mitä kenkiä tarvitsen kaupungissa tällä viikolla? Pitäisikö viedä tuo takki kotiin? Mihin jätin lämpimän neuleeni? Se on hämmentävää toisinaan, mutta tietenkin "huippuluokan" ongelma, eli se on pieni epämukavuus verrattuna siihen iloiseen syyhyn, miksi niin tapahtuu. Siitä aiheutuu kuitenkin toisinaan haasteita.

Muutama viikko sitten oloni ei ollut ok, olin tyytymätön ja vähän ärtynyt. Pienen sisäisen tutkimisen jälkeen löysin ongelman: kerroin kumppanilleni, että kaiken edestakaisen kulkemisen ja sen tarkkailemisen myötä, mitä tavaraa on missäkin ja mitä seuraavan viikon aikataulussa on, minusta tuntui "juurettomalta", mikä aiheutti ihmisitselleni levottomuutta. Se ei ollut oikeastaan mikään ratkaistava ongelma, vaan tiedostettava asia, joten annoin sen olla. Tässä tapauksessa salliminen merkitsi, että annoin itseni tuntea juurettomuutta ja rauhattomuutta tällä erää.

Pari päivää myöhemmin olimme studiossa nauhoittamassa Samin "Voikaa hyvin" -viestiä, ja hän sanoi jotain, mikä sytytti lampun päässäni:

(Tiivistettynä) "Yksi syy miksi minut kutsuttiin kotiin, oli olla ei-fyysisellä puolella auttamassa teitä maadoittamaan ja tasapainottamaan energiat. Teidän täytyy olla maadoittunut ja tasapainottunut maan päällä, ihmispuolella, mutta myös muissa ulottuvuuksissa.

Taivaan risti merkitsee, että tietoisuus planeetalla on tullut siihen pisteeseen, jossa tuo ovi avautuu. Nyt on enemmän jumaluutta, tietoisuutta, energiaa ja parempi pääsy muihin ulottuvuuksiin. Kun taivaat avautuvat ja risteävät toistensa kanssa, teidän jotka ymmärrätte ja tiedätte, on paljon helpompaa virrata muiden ulottuvuuksien välillä, sielunne ja Itsenne välillä. Mutta se voi olla myös pakahduttavaa sellaiselle, joka ei ole maadoittunut, koska yhtäkkiä teillä on hyvin suuri määrä uutta tietoisuutta, enemmän Itseänne. Se voi todella ravistella ihmismieltä ja -kehoa, jos ei ole maadoittunut.

Ihmistasolla on teidän tehtävänne pysyä maadoittuneena. Mutta myös muissa ulottuvuuksissa teidän täytyy maadoittua, kun kuljette nopeasti edestakaisin ja pysytte planeetalla ja-tilassa. Olette ihminen ja jumala. Teidän täytyy olla maadoittunut muissa ulottuvuuksissa varmistamaan, että tasapaino, virtaus pysyy ulottuvuuksien välillä. Ilman maadoittumista muissa ulottuvuuksissa, voisitte avautua enemmän jumaluuteen, mennä kirjaimellisesti muihin ei-fyysisiin ulottuvuuksiin, mutta teidät voitaisiin myös imaista sinne, mistä on vaikea sitten palata maadoittuneeseen ihmisitseenne."

Tavallaan kulkeminen edestakaisin ulottuvuuksien välillä ei ole kovin eri asia, kuin kulkeminen edestakaisin kotien välillä. "Kuulun" kumpaakin paikkaan, eikä minun tarvitse valita vain toista voidakseni tuntea oloni mukavaksi. Mutta silloin kun tunnen "juurettomuutta" epätietoisuuteen saakka (ajasta ja paikasta), mikä on ratkaisu?

No, meille kerrotaan, että on tärkeää olla maadouttunut tänne JA sinne. Mutta rehellisesti sanottuna, minun on vaikea kuvitella "maadoittumista muihin ulottuvuuksiin", koska "maa" on kirjaimellisesti maa jalkojeni alla tässä ulottuvuudessa. "Juurtuminen" on kuitenkin termi, jonka kanssa aivoni pystyvät työskentelemään! Samin puhuessa oivalsin, ettei kyse ole maadoittumisesta johonkin itseni ulkopuolella. Kyse on olemisesta niin juurtunut Itseeni, ettei sillä ole merkitystä, mistä ulottuvuudesta – tai talosta – löydän itseni juuri tällä hetkellä.

Muutaman päivän päästä minulla oli tilaisuus leikkiä tällä oivalluksella. Kun istuin hiljaa saadakseni vähän rauhaa joulua edeltävään sekasortoon, vedin muutaman kerran syvään henkeä ja muistin ajatuksen "itseeni juurtumisesta". Okei, Itse, miten se toimii? Suljin silmäni, vedin muutaman kerran syvään henkeä ja "katselin", kun juurimaisia suortuvia alkoi levitä olemukseni läpi. Ne näyttivät tulevan päästä kehoon (vaikka toisilla kerroilla ne luotiin selvästi sydänalueelta), ja ne olivat väreiltään erilaisia maasävyä. Kiemurrellessaan lävitseni, omilla juurillani oli jonkinlaista viisautta, jota mieleni ei ymmärtänyt. Vatsakipua? Ne kietoutuivat lempeästi vatsani ympärille, mikä paransi vointia. Hartiajännitystä? Ne hyväilivät särkeviä lihaksia ja toivat rentoutta.

Tuo viiden minuutin juurtuminen itseeni toi maadoittumisen ja tasapainon tunnetta, joka vaikutti kauniisti loppupäivääni! En aloittanut sitä minkään agendan kera tai yrittänyt "ohjata" mielikuvitustani – hengitin vain, muistin itseen juurtumisen, valitsin sen ja tarkkailin, mitä tapahtui. Keho rentoutui, mieli selkeni ja tunsin rauhaa myös joulukaaoksen keskellä. Kun tunsin elämänliikkeen seuraavan kerran piiskaavan minua, otin taas hetken juurtua itseeni, ja taaskin ihmiseni rauhoittui välittömästi. Joka kerta tuo kokemus on vähän erilainen, mutta se on aina lohduttava ja tasapainottava. Ja kiitos elämän mikro-makroluonteen, tunnen sen antavan hyvää harjoitusta tasapainotilani pitämiseen siinä, mitä ikinä Taivaan ristin myötä tulee.

On tapahtunut muutakin, mikä on myös vaatinut säilyttämään vakaan tasapainon. Mutta juurruttuani itseeni, se on ollut odotettua helpompaa.

Aikuiset lapseni ovat muuttaneet useita kertoja vuosien saatossa talooni ja pois. Tämä merkitsee, että paljon tavaraa on varastoituna kellariin ja siellä täällä on kasoja, jotka on heitetty nurkkiin odottamaan lajittelua. Mutta oli muutoksen aika, ja kuljin joululomalla kuin pyörretuuli talon läpi, autoin lapsia lajittelemaan tavaroitaan ja heittämään pois, mitä he eivät enää halunneet, ja siivosin ikivanhoja, unohdettuja roskakasoja heidän teinivuosiltaan. Itse asiassa olin niin tarmokas, että heillä oli vaikeuksia pysyä perässäni – siinä määrin, että yksi heistä kysyi: "Äiti, oletko pilvessä?" Haa! Ei, pidän vain tasapainoa muutoshässäkässä. Se oli valtava työ, mutta kulutettuani puhki imurin ja tehtyäni pari reissua Goodwilliin, tuntuu siltä, kuin taloni hengittäisi taas! Sama asia tapahtuu joissain kehon jutuissa, joita olen sietänyt liian pitkään. Syvä "ei enää" on tullut esiin, sekä päättäväisyys saada ne ratkaistua, mitä siihen tarvitaankin – fyysinen terapia, hieronta, kiropraktiikka jne. – ja lakkaa jo kärsimästä! Toisin sanoen, draivi siivota ulkoinen roska ja jumiutunut energia elämäni kaikista osista on melko pysäyttämätön tällä hetkellä.

Ihmetellessäni, mikä sai minut valtaansa tehdäkseni kaikki nämä muutokset, muistin Adamuksen sanat äskettäisessä kanavoinnissa CC-enkeleille:

"Kaikki mitä ihminen ei ole maadoittanut ja hyväksynyt, tuntee Taivaan ristin vaikutukset. Siksi kehotin Crimson Circleä "laittamaan talonsa järjestykseen, jotain suurta on tulossa", ja sama pätee teihin jokaiseen. Pankaa talonne järjestykseen. Ja jokaiselle teistä se on eri asia.

Tuolloin 22.3. ja sen jälkeen, jos sallitte näiden jumaluusenergioiden tulla sisään ja kehonne ei ole valmis siihen, se sattuu. Siis nyt on kehotus siivota ja päästää irti jutuista, jotka eivät palvele teitä enää."

En tietoisesti alkanut "laittaa taloani järjestykseen" jonkinlaisena valmistautumisena Taivaan ristiin, mutta se näyttää tapahtuvan joka tapauksessa. Ja onneksi Itseni näytti minulle tavan pysyä enimmäkseen tasapainossa. Itseeni juurtuminen auttaa todella, silloin kun muutostuulista tulee pyörretuuli. Se tunne, kun Itseni juuret suuntaavat kulkunsa fyysisen olemukseni läpi, on hyvin kaunis kokemus sallia. Se on tietysti "vain" mielikuvitustani, mutta oikeasti KAIKKI tämä on mielikuvitustani. Siis miksi ei antaisi sen olla upea?

On sanonta, että kun asioista tulee nopeita ja hulluja: "Mene sisään, istu alas, sulje suusi ja pidä pintasi." Lisäisin siihen "kiinnitä turvavyöt", antamalla Itsesi juurien kulkea lempeästi olemuksesi läpi. Se tekee matkasta koko lailla tasaisemman.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

LUPAUKSIA, LUPAUKSIA

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Helmikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Voideltu.
Messias.
Toinen tuleminen.
Hurmio.
Tuomiopäivä.
Maailmanloppu.
Harmagedon.

Kasvaessani kuulin monista Jumalan lupauksista pelastaa "kansansa" sekä varoituksia, että elin lopunaikoja. Raamattu on täynnä tarinoita eri kansojen tuhoutumisesta, jotka eivät eläneet Jumalan odotusten mukaisesti, mutta luvaten aina vapahtajaa, joka pelastaisi ja palkitsisi oikeauskoiset. Perheeni teologisiin keskusteluihin sisältyi alentuvaista naureskelua juutalaisille, jotka luulivat Messiaan tulevan pelastamaan heidät roomalaisten miehitykseltä, kun me tiesimme, että oikeasti kyse oli heidän sielujensa pelastamisesta. Sitten oli opetuslapsiraukkoja, jotka luulivat Jeesuksen palaavan muutaman seuraavan vuoden aikana (koska "tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa") ja menivät hautaan tyytymättömiä.

Kirkko jonka piirissä kasvoin, syntyi kirjaimellisesti "suuresta pettymyksestä" toiseen tulemiseen liittyen. Kun oli laskettu profetia, että Jeesus laskeutuisi alas Maan päälle 22.10.1844, monet uskovaiset myivät kaiken omaisuutensa ja odottivat innokkaasti jotain kosmista tapahtumaa, jota ei koskaan tullut. Teologit palasivat takaisin piirustuspöytänsä ääreen ja päättivät, että Jeesus oli itse asiassa siirtynyt tuona päivänä taivaallisen temppelin ulommasta kammiosta pyhistä pyhimpään, jossa hän nyt kiireisenä tuomitsi uskovaisia ja valmisteli paluutaan Maahan ratsastaen pilvellä, enkelien ympäröidessä häntä.

Elämäni ensimmäiset 20 vuotta se odotus oli korkealla, että Jeesus tulisi hetkenä minä hyvänsä. Joskus tuijotin taivaalle ja mietin, olisiko "tuo" se pilvi, ja kuvittelin, millaista olisi nähdä tämän upean asian tapahtuminen omin silmin. Uskovaiset "otettaisiin sitten ilmaan" hänen luokseen, ja kulkemaan takaisin taivaaseen tällä taikapilvellä, kun taas muut ihmiset hylättäisiin Saatanan leikkikaluksi. Vanhempani näyttivät minulle myös kuvan Orionin tähtisumusta vakuuttaen, että se oli "ovi taivaaseen", jonka kautta Jeesus kulkisi matkallaan Maahan.

Se oli hyvin toiveikasta lapselle, joka kasvoi köyhyydessä, eristyksissä ja tiukkoja sääntöjä noudattaen, mutta jossain kohtaa logiikka alkoi tihkua läpi ja minulla oli kysymyksiä. Osa profetiaa oli, että "jokainen silmä näkee hänet", mutta ihmiskunta (suurin osa) oli sittemmin saanut selville, että Maa ei ole litteä. Siis miten kaikkien olisi mahdollista nähdä yksi tapahtuma samanaikaisesti? Kenties se lähetettäisiin televisiossa, tai kenties Jumala tekisi ihmeen, jotta jokainen voisi nähdä sen omassa maailmakolkassaan. Mutta kysymyksiä tuli enemmän ja enemmän, ja saamieni epätyydyttävien vastausten myötä tuli aika myöntää itselleni, että tämä kaikista ihmeistä suurin – itse Jumalan tuleminen alhaiseen maailmaani – oli myytti. Se oli "maagista ajattelua", jolle antautuivat yksinkertaiset ja tietämättömät ihmiset, kuten ne jotka uskoivat ennen auringon kiertävän Maata.

Kun uskomukseni ja kokemukseni kehittyivät, tulin uuteen ymmärryksen tästä "toisesta tulemisesta". Se oli selkeä ja myötätuntoinen Kristus-tietoisuus, joka lopulta ilmentyi ihmisten sydämiin ja mieliin. Sen Jeesus yritti joka oikeasti saada perille – sen "tajuaminen" vei meiltä vain pari tuhatta vuotta. Mitä tulee muihin ulottuvuuksiin ja sellaisiin asioihin, kuin Jumalan ja enkelien näkeminen, sitä täytyisi odottaa, kunnes kuolisin. Se oli vähän kuin hoksata, ettei joulupukki ole totta – tavallaan surullista, mutta välttämätön osa kasvamista aikuiseksi. Kuitenkin tunsin ironisen sympatiapiston joka kerta, kun kuulin uudesta tuomiopäivän kultista, jonka seuraajat olivat vakuuttuneita jostain suuresta kosmisesta tapahtumasta tiettynä päivänä, joka tuli ja meni. Sille oli aina hyvä naureskella mediassa, ja sitten unohtaa se yhtenä tapauksena toiveikkaiden harhakuvitelmien pitkässä jonossa. (On myös Wikipedia-sivuja, jotka dokumentoivat monia ennusteita toisesta tulemisesta (https://en.wikipedia.org/wiki/Predictio ... ond_Coming) ja apokalyptisistä tapahtumista! (https://en.wikipedia.org/wiki/List_of_d ... tic_events)

Nyt tulee uusi lupaus: Taivaan risti.

Ymmärrä, että olen yleensä täysin samaa mieltä Tobiaksen, Adamuksen ja Kuthumin kanssa. Heidän opetuksensa ovat muuttaneet elämääni ja olemistani. He antavat sanoja asioille, jotka tiedän syvällä sydämessäni, mutta joita minulla on vaikeuksia ilmaista, ja he ovat auttaneet minua oivaltamaan itserakkauden ja myötätunnon sellaisella syvyydellä, jonka Jeshua hyväksyisi. Olen päästänyt irti suunnattomasta määrästä rajoituksista, integroinut lukemattomia jumiutuneita aspekteja, ja lohikäärme syöksyy jokaisen jäljellä olevan syyllisyys- tai häpeätuulahduksen kimppuun. Ilon taso elämässäni ylittää taulukot, ja koska huominen on tavallisesti paljon eilisen kaltainen, se jatkuu heikentymättä. Olen tyytyväinen ja lopultakin nautin ja todella elän sitä elämää, jonka olen luonut, enkä vain toivo, että se tulisi paremmaksi.

Pelastus on nykyään omissa käsissäni – minulla ei ole tarvetta mihinkään ulkopuoliseen vapahtajaan, pelastajaan tai kosmiseen tapahtumaan. Kun ongelmia syntyy, tiedän, kuka ne loi (minä), kuka on vastuussa (minä) ja kuka voi korjata ne (vain minä). Maailma? Näen – minulla ei ole ainoastaan käsitystä, vaan oikeasti TUNNEN – jumaluuden kaikissa muissa ihmisissä, näkevät he sen itse tai eivät, ja tiedän, että lopulta he muistavat sen. Se on vääjäämätöntä, he eivät voi jäädä jumiin ikuisiksi ajoiksi, ja tiedän syvästi, että kaikki on todellisuudessa hyvin.

Entä sitten Taivaan risti? Ymmärrän, miksi ihmiseni on vähän varuillaan taas uudesta lupauksesta. Ja varmasti St. Germain antaa minulle anteeksi, että peräännyn vähän miettiessäni, miten se kaikki tapahtuu. Huomaan, että monet shaumbrat odottavat innolla maagista päivää ja kiinnittävät kaiken toivonsa ja unelmansa tähän tapahtumaan – varmana, että kaikki on pian paremmin. Näen myös monia shaumbroja, jotka ovat varautuneita, eivät ole aivan varmoja, mistä kaikessa tässä hulinassa on kyse, ja ovat skeptisiä taas uudesta lupauksesta. Tajuan täysin kummakin perspektiivin.

Henkilökohtaisesti en tiedä ihmistasolla, mitä odottaa. Olen laittanut oman osani kysymyksiä Adamukselle* ja autan valmistelemaan nettilähetystapahtumaa 22.3. Olen kokonaan mukana, kuten aina, mutta mistä siinä on todella kyse, oikeasti?

Yksi asia joka on herännyt, on tunne "valmistautumisesta", sisäinen into siivota vanhoja sotkuja, päättää projekteja, jotka ovat tyrehtyneet, ja viimeistellä keskeneräisiä asioita siellä täällä. Omituisesti monet muutkin ihmiset tuntuvat tekevän samaa, jokainen omalla tavallaan. Mutta en halua odottaa tiettyä päivämäärää tai tapahtumaa pitääkseni huolta itsestäni tai suunnatakseni elämäni uudelleen. Minä olen itseni ja elämäni POMO (ollen täysivaltaisessa palveluksessa/täysivaltainen palveluolento – kiitos siitä, Geoff; suom. huom. englanninkielisten sanojen alkukirjaimista muodostuu "pomo"), eikä ole mitään syytä viivyttää vastuun ottamista. (Tarkoitan oikeasti, että jos joku odottaa jotain maagista päivämäärää elämänsä selviämiseen, uusi suuri pettymys on varmasti tekeillä.)

Olen kuitenkin saanut riittävästi pilkahduksia Itsestäni ja kuullut riittävästi sieluni laulun sulosointuja tietääkseni, että enemmän sitä olisi, no, taivaallista. Tuoko Taivaan risti minut lähemmäs Itseäni? Antaa tulla! Tekeekö se jumalaisen yhteyden helpommaksi kaikille muille? Tietenkin toivon niin. Onko se yhtä dramaattinen, kuin Jeesuksen purjehtiminen Maahan koko loistossaan? Epäilen sitä. Mutta oman Itseni tunteminen tiedostaen täysin alkuperäisen luovan komeuteni olisi mitä tervetulleinta. Adamuksella oli tapana kysyä yleisöltään: "Miten tiedät, milloin olet oivaltanut?" En koskaan saanut mikkiä tuota kysymystä varten, mutta vastaukseni oli: "Kun en enää unohda Itseäni ja sitä, kuka oikeasti olen." Jos se on Taivaan ristin lupaus, otan sen. Ja se ole pieni asia.

Luin hiljattain hyvin mielenkiintoisen kirjan Application of Impossible Things. Kirjoittaja kertoo tienvarsipommin räjähtämisestä Irakissa ja mitä hän oppi siitä johtuneen kehosta poistumisen aikana. Se ei ole tyypillinen "kuoleman lähikokemus", vaan paremminkin kurkistus todellisuuden toimintatapaan ja siihen, miten luomme elämämme, oppituntimme ja kokemuksemme. Itse asiassa ymmärrän sen henkilökohtaisena kuvauksena siitä, miten "Adamus-fysiikka" toimii, ja kirjoittaja pystyy edelleen tahdonalaisesti yhdistymään tuohon tietämiseen. Se on kuulostanut totuudelta, mutta tasolla joka on minulle puhtaasti käsitteellinen. Kenties Taivaan ristin avautuessa minäkin pystyn pääsemään käsiksi niin syvään tietämiseen – toivottavasti ilman dramaattista onnettomuutta – ja tuomaan tuota viisautta jokapäiväiseen ihmiselämääni.

Mitä ikinä Taivaan risti merkitseekin, pysyn avoimena ja innokkaana, valmiina kokemaan täysin elämän jokaisen hetken, miten tahansa se paljastuu. Sen sijaan, että apokalypsi on maailmanloppu sellaisena, kuin tunnemme sen, ajattelen mieluummin sitä maailman JA-tilana, jossa kaikesta tulee totta, koska pääsyä ei enää rajoiteta. Mikä olisi luojana parempaa, kuin olla kaikki mitä olen, tässä ja nyt?

*Heaven's Cross Part 2: Apocalypse -pilvikurssin osallistujia pyydetään lähettämään kysymykset Adamus-sessiota varten 10.2. mennessä. Lisäinfoa löytyy tuon pilvikurssin sivulta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

KUKA SANOO, ETTÄ SE ON TOTTA?

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

On ollut mielenkiintoinen kuukausi Crimson Circlessä. Suurin osa henkilökunnan keskusteluista on käsitellyt kahta asiaa: Taivaan risti ja kaikki ne uudet ihmiset, jotka yhtäkkiä löytävät tiensä nettisivuille. Kumpikin asia on jännittävä – ja vähän pelottava.

Monille meistä pieni shaumbra-maailmamme on ollut upea "sydänkoti" – paikka vähän massatietoisuuden ulkopuolella, jossa tunnemme olevamme tervetulleita ja ymmärrettyjä, paikka jonne voimme tulla hulluina päivinä tietäen, ettemme ole yksin. Mutta mitä jos nämä uudet ihmiset eivät ymmärrä? Mitä jos he sanovat meitä hulluiksi? Mitä jos he sotkevat kaiken?

Kirjoittaessani tätä kolumnia joka kuukausi, olen aina tuntenut kirjoittavani rakkaimmille ystävilleni, en joukolle rähiseviä vieraita ihmisiä. Mutta tässä on tuo varsinainen kysymys: kuka se todellisuudessa on, joka hermoilee kaikesta tästä?

Olen varma, ettei se ole mestari-itseni, koska, no, hän on mestari – jolla on runsaasti viisautta, joka ei kutistu epävarmuudesta. Se ei ole tuo "menneisyyteni" viaton olento, joka ilmoittautui rohkeasti menemään paikkaan, jossa kukaan enkeli ei ollut koskaan käynyt – suurimpaan seikkailuun omniversumissa. Eikä se tietenkään ole "tuleva" itseni, joka paistattelee parhaillaan hehkussa, eeppisesti onnistuneesta tutkimusretkestä aika-avaruuteen. Ei, vaan tuo murehtija on pieni ihmisitseni, joka on oppinut vaikean kautta pysymään pienenä ja kätkemään valonsa niiltä, jotka eivät ymmärrä. Oleta, että nyt ihmiset HALUAVAT ymmärtää, mikä merkitsee, että meidän kaikkien on aika avautua, astua esiin ja näkyä.

Näin se menee: Me hullut pioneerit löysimme vastauksen energiaumpikujaan (se on itserakkaus) ja lähetimme sanan enkeliperheillemme: "Hei, tajusimme sen viimeinkin!" Kun tuo informaatio vastaanotettiin ja sulateltiin, pian tuli selväksi, että kotipesän joukkoja (enkeliperheitämme) ei enää tarvittu, joten he lähettivät sanan kaikille jäsenille maan päällä ja sen ulkopuolella: "Hei perhe, katsokaa näitä shaumbra-ihmisiä. He osuivat kultasuoneen!" Sitten he hajaantuivat ja lähtivät omiin seikkailuihinsa. Suuri herääminen oli käynnissä, mitä avusti ja edisti outo virus, joka (oman kokemukseni mukaan) auttaa selvittämään ja irrottamaan jumiutuneita energioita. Ja nyt olemme tässä – ihmisiä jotka saivat tuon viestin, alkaa ilmestyä. Siis vaikka ihmisitseni ei ole kovin varma tästä kehityskulusta, koko Itseni on innoissaan.

Tämä tuo minut takaisin Taivaan ristiin. Viime kuussa kerroin joistain epäilyksistä, jotka minusta kuuluvat olennaisesti koko tähän ajatukseen. Muutkin ihmiset ovat tunnustaneet epäröintinsä, ja minusta se on perusteltua. Mutta se, ettei minulla ole selkeää ajatusta, mitä se tarkoittaa tai mitä tapahtuu, ei merkitse, että käännyn pois. Ei, vaan tämä on totuuden hetki, jolloin saan ryhtyä sanoista tekoihin ja jolloin on tosi kyseessä. Koska kuten olen sanonut usein, joko uskon, että luon todellisuuteni, tai en usko. En voi saada molempia.

Tämä mielessäni haluaisin jakaa pari asiaa, joita henkilökohtaisesti tunnen Taivaan rististä. Ensin yksi lempitotuuteni Tobiakselta:

"SE ON TOTTA, JOS SALLIT SEN OLLA."

Miten pitkälle olen valmis viemään tämän uskomuksen? Mitä rajoituksia olen laittanut siihen, mitä oikeasti uskon mahdolliseksi? Tässä on esimerkki (jonka kerron vähän huolestuneena). Monta vuotta minulla on ollut unissani uskomattomia leijumiskokemuksia. Ja noin viimeiset kymmenen vuotta olen ollut usein tietoinen siitä, että harjoittelen erityisesti tämän taidon tuomista valvetilaani. "Teen vain tämän pienen muutoksen, ja sitten se toimii – muista tämä!!" Se on hyvin yksinkertaista unissani, mutta kun herään, no, on gravitaatio. Leijumisunet ovat tulleet toistuvammiksi viime aikoina, ja pari viikkoa sitten huudahdin innostuneena: "Katso! Teen sitä JA olen valveilla!!" Sitten heräsin. Voi hemmetti.

Päivä tai pari myöhemmin, työstäessäni jotain, missä Adamus puhui Taivaan rististä ja siitä, miten gravitaatio vähenee, minusta alkoi tuntua kummalliselta. Tauko, muutama syvä hengenveto, sitten säikähtänyt tunnistaminen: "Tältä kehoni tuntuu unessa, kun olen valmis leijumaan!" – mitä seurasi välitön törmääminen epäuskoiseen mieleeni: "TIEDÄT, ettei se ole mahdollista, eikö niin?" Mutta hetkinen ... kauan sitten tuota "tämän todellisuuden" rajoitusta ei ollut. Olenko valmis valitsemaan sen pois? Istuttuani siinä sohvalla harkitsemassa hetken, en noussut ylös ja yrittänyt leijua. Ei se tietenkään olisi toiminut – koska "tiesin", ettei se toimisi. Mutta herää kysymys: miten paljon olen valmis höllentämään uskomuksiani tästä ulottuvuudesta? Joko luon todellisuuteni, tai en luo. Miten pitkälle olen valmis viemään sen?

"KAIKKIEN ASIOIDEN YTIMESSÄ, KAKSINAISUUS LAKKASI OLEMASTA."

En koskaan unohda sitä hetkeä Salzburgissa, Itävallassa (2010), kun kuulin tämän Adamuksen syvällisen toteamuksen. Jokin sisälläni muuttui tuona päivänä – kuin pitkän matkan maratoonari, joka kääntyy kulmasta ja näkee maaliviivan aivan edessä. Kaksinaisuus on palvellut meitä hyvin, ja nyt sitä ei enää tarvita. Mutta taaskin, miten pitkälle olen valmis viemään sen? Fyysinen todellisuutemme on rakennettu kaksinaisuudelle, ja se sisältää kaiken "epä-tilan" (un), kuten Adamus kutsuu sitä. Kaksinaisuuden loppuminen kenties merkitsee, että tämä tuoli ja epätuoli muissa ulottuvuuksissa virtaavat yhteen; tämä ihmisminä ja kaiken olevaisen Minä sekoittuvat nyt yhdeksi; todellisuudesta tulee notkea ja myötämielinen, kun kaikki sen osat tulevat takaisin yhteen. Olenko valmis ottamaan niin paljon vastuuta elämäni muotoilemisesta? Olenko valmis elämään elämääni omaan täysivaltaisuuteeni perustuen, eikä mihinkään, mitä Adamus tai Tobias tai Kuthumi tai raamattu tai paavi tai joku kuollut sukulainen on sanonut? Olenko valmis olemaan tuota kaikkea?

Ennen kaikkea, kaksinaisuuden loppumisessa on kyse erillisyyden loppumisesta Itseeni. Onko se vain satua, että jossain todellisuudessa, tuolla jossain olen suuri enkeli, jolla oli naurettava idea jäädä jumiin maan päälle? Jos pidän sen vain tarinana, minun ei oikeasti tarvitse ottaa täyttä vastuuta. Jos pidän Taivaan ristiä vain uutena porkkanana, niin sillä kuka ikinä sitä heiluttaakin, on koko määräysvalta, ja minä olen edelleen onneton uhri. Mutta jos en usko valtapeleihin enää, miten pitkään jatkan niiden pelaamista?

Joka kerta kun teen valinnan luottaa itseeni – pöyristyttävää luottamusta näkymättömään ja todistamattomaan – ihmisitseni valitsee luottaa koko Itseeni, ja joka kerta kun teen sen, se tuo minun ja MINUN muodostaman kaksinaisuuden vähän lähemmäs yhteen. Joka kerta kun tekee sen, se tuo myös ihmisen ja jumaluuden vähän lähemmäs. Ja joka kerta kun tämä tapahtuu, ulottuvuudet tulevat vähän lähemmäs, kunnes lopulta saavutetaan kriittinen massa, "ei paluuta" -kohta, jossa jälleenyhdistyminen on vääjäämätöntä ja väistämätöntä.

Uskon, että siitä Taivaan ristissä on kyse, kaksinaisten ulottuvuuksien kirjaimellisesta jälleenyhdistymisestä, ja se koetaan hyvin yksilölliseltä pohjalta.

Se on tavallaan kuin kaksiosainen epoksi. Voit sekoittaa jompaakumpaa osaa, eikä mitään tapahdu. Mutta sekoitapa ne yhteen, ja yhtäkkiä syntyy täysin uusi aine, joka on jotain täysin erilaista kuin yksittäiset osat. Voin nähdä, miksi Adamus kehotti päästämään irti kaikista ongelmistamme ja painolasteistamme ennen Taivaan ristiä, koska muuten "se todella sattuu". Sitten kun epoksi on sekoitettu, ei ole takaisinpaluuta. Sitten kun ulottuvuudet ovat alkaneet yhdistyä, koko todellisuusaine alkaa muuttua – hitaasti, luojan kiitos – mutta mitä aiomme tehdä sillä? Luulen, että Adamuksen mainitsema "sattuminen" todennäköisesti liittyy siihen, miten luon elämäni.

Jos syytän porkkanoita ja lupauksia ja häiriötekijöitä epätyydyttävästä olemassaolostani, lähitulevaisuudessa vahvistuvat luojakykyni tekevät siitä vielä epätyydyttävämpää ja turhauttavampaa. Mutta jos heitän rajoitukset tuuleen ja annan itseni uskoa, että mikä tahansa on mahdollista, kenties se todella on totta. Ja jos tuhannet tietoiset ihmiset valitsevat unelmiensa täyttymisen, miten niin voisi olla olematta – ja muuttamatta maailmaa prosessin aikana?

Minusta tuntuu nyt tärkeimmältä olla mahdollisimman selkeä kaiken ja kaikkien kanssa, varsinkin itseni, koska silloin kun elämäni riippuu minusta, ainoat mahdottomuudet ovat niitä, jotka päätän uskoa.

Kenellä on määräysvalta elämässäni, ellei minulla?

Kuka muu kuin oma itseni sanoo, että jokin on totta tai ei ole?

***

"Voin kertoa teille yhden asian – minkä tahansa todellisuuden valitsette, se on totta."
(Master's Life 11)

"Tuo tie on se koodi, jonka loimme Atlantiksen aikoina tuomaan meidät tähän aikaan, jolloin tuodaan tunnettu ja tuntematon yhteen."
(Master Code)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

Shaumbra-syke
LIIAN PALJON

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Huhtikuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Taivaan risti on ajankohdan uutinen, ja jokaisella on oma ainutlaatuinen kokemuksensa siitä. Selvästikään sen vaikutuksia ei napsauteta päälle kuin katkaisimesta, vaan tapahtuu paremminkin lempeä avautuminen, prosessi joka kehittyy. Toisella tavalla sanottuna, se ei ennemmin analogista kuin digitaalista, mikä sallii meidän tuntea ja kokea syvästi vähittäiset muutokset, eikä vain "räpsähdetä" eri todellisuuteen (kuten saattaisimme joskus toivoa). Ja tästä olen hyvin kiitollinen, koska en haluaisi jäädä paitsi hetkestäkään siinä, mitä tapahtuu.

Oletko koskaan rakastunut? Riippumatta siitä, tunnistitko sen välittömästi vai kehittyikö se kuukausien tai vuosien kuluessa, eikö sen jokainen hetki ollut herkullinen? Kenties sinulle alkoi valjeta lempeästi, miten erityinen tuo ihminen on, miten paljon hän merkitsee sinulle ja miten miellyttävältä tuntuu olla hänen seurassaan. Kenties tikahduit innostuksesta, kun tiesit, että jotain uskomatonta oli alkamassa, ollen utelias, mitä seuraava hetki toisi, ja miettien, tunsiko hänkin niin. Sillä ei ole väliä, miten se kehittyy tai miten monta kertaa se tapahtuu, rakastuminen on yksi ihmisenä olemisen kauneimmista kokemuksista. Ja vaikka se olisi miten riemukasta alussa, paras tilanne on, sitten kun energiat lopulta tasapainottuvat ja tasoittuvat syvän rakkauden makeaksi tyytyväisyydeksi.

Aina kun mieleni alkaa hössöttää, että tämä jälleenyhdistyminen Itseni kanssa kestää liian kauan tai etenee liian hitaasti, ajattelen rakkautta ja oivallan, että se etenee täydellisesti. Enhän kuitenkaan haluaisi mennä alku-unohduksesta lopulliseen tyytyväisyyteen silmänräpäyksessä! On niin paljon iloa ja riemua, jota vaille jäisin, on niin paljon jännitystä, jota en koskaan saisi, jos kaikki etenisi niin nopeasti.

Vuosien saatossa Adamus on suositellut, että shaumbrat ovat muutaman päivän yksin kerran kuukaudessa, antaaksemme itselle hengähdystauon massatietoisuuden melusta ja pelkästään ollaksemme Itsen kanssa. Kuitenkin Taivaan ristiä edeltävinä viikkoina hän vaati, että jokainen kokoaikainen henkilökunnan jäsen on yksin ja poissa netistä pari päivää. Paljon asioita on pyörinyt, ja se antaisi meille aikaa ja tilaa tuntea Taivaan ristin energioita ja säilyttää oma tasapainomme siinä kaikessa. Odotin kärsimättömästi tyyntä hetkeä aikataulussa, ja lopulta sain oman taukoni vain muutama päivä ennen itse tapahtumaa. Minulta vei tovin ns. "ottaa jalka pois kaasulta" ja päästää irti kaikesta kiireestä. Mutta lopulta purjehdin hiljaisuuteen: "Nyt olen valmis"

Ollen rauhassa Itseni kanssa, hengitin ja nukuin ja kävelin, söin upeaa ruokaa, pidin päiväkirjaa ja vain nautin yksinolosta. Mutta mielessäni oli paljon kysymyksiä: "Miten yhdistyn Taivaan ristiin? Epäilemättä se alkaa jo, mutta entä tuo maaginen hetki? Ja mitä se kaikki merkitsee minulle? "Apokalypsi" kuulostaa niin ... merkittävältä. Kohtalokkaalta. Tärkeältä. Se kuulostaa niin vakavalta. Miten valmistaudun kunnolla?"

Tuntui, että minun pitäisi tehdä jotain tarkoituksella avaamaan tietoisuuteni, että minun täytyi kohdata tämä tärkeä tapahtuma vastaavalla laajentumistasolla tai korkealla tietoisuustasolla. Niinpä yritin fokusoitua, "päästä jonnekin", mutta Itse ei suvainnut mitään sellaista. Minulla oli tapana tehdä tuollaisia juttuja vuosia sitten meditoidessa, mutta ilmeisesti tässä hetkessä ei ollut kyse vanhoihin temppuihin palaamisesta. Lakkasin lopulta murehtimasta sitä ja otin käteeni kirjan, jota olin lukenut.

Sitten mieleni keskittyessä siihen, jotain alkoi herätä sisällä. Suloinen Itseni ei halunnut mitään hermostunutta harjoitusta, hän halusi kokemuksen. Hän/minä halusi mennä sänkyyn, levätä lisää, rakastella itseni kanssa, varata hieronnan ja suoda itselle yleisesti hemmottelua ja lellittelyä. Pian huomasin, että minut valtasi henkeäsalpaavan syvä ja aistillinen kokemus rakkaudesta. Ei vain epämääräinen ajatus "rakastan kaikkea", vaan äärimmäinen tunne rakkaudesta itseäni kohtaan. Hurmaantuneena asiasta, josta olin tuntenut vain viitteitä aiemmin, oivalsin tämän: Taivaan ristissä ei ole kyse jostain korkeasta, laajentuneesta tietoisuustilasta tai kätketyn taikasauvan paljastumisesta. Minulle kyse on yksinkertaisesti ja puhtaasti rakkaudesta, vajoamisesta syvälle, syvälle, syvälle tähän kauniiseen ja suloiseen rakkauden mereen. Minun rakkauteni.

Rehellisesti sanottuna, "rakkaus" on tässä surkean riittämätön sana kaikesta, mitä haluan ilmaista. Mutta se on elänyt ja kasvanut todellisuudessani, erityisesti Taivaan rististä saakka, ja tässä on vähän siitä, mitä se on alkanut merkitä, minulle.

Rakastan itseäni liian paljon epäilläkseni tai pidätelläkseni. Rakastavin ja tukevin asia jonka voin tehdä muille, on kannustaa heitä seuraamaan omaa sydäntään, omia unelmiaan ja halujaan. Miksi hemmetissä en tee sitä MINULLE, ujostelemattoman innostuksen ja itsehyväksynnän kera?

Rakastan itseäni liian paljon ollakseni hermostunut muista ihmisistä tai osallistuakseni koviin mielipiteisiin ja keskusteluihin. Toistuvat ajatukset muiden puutteista olivat tihkuneet yksinolooni, ja olin työntänyt niitä pois julmalla voimalla ja minimimenestyksellä. Se oli vain rakkauskysymys – ei muita ihmisiä kohtaan, vaan minua. Oli kyse sen sisäisen ympäristön tietoisesta valitsemisesta, jonka halusin omalle kallisarvoiselle Itselleni.

Rakastan itseäni liian paljon tehdäkseni "sitä", eli mitä tahansa mikä ei ole rakastavaa minulle. On se sitten itseni puskemista uupumukseen asti, sortumista mehukkaaseen juoruiluun, asioiden, ihmisten tai tilanteiden sietämistä, jotka eivät ole hyväksi minulle, ja sanomista "kyllä", silloin kun haluan sanoa "ei" – rakastani itseäni liian paljon tehdäkseni sitä enää.

Rakastan itseäni liian paljon tunteakseni syyllisyyttä ylellisestä päivällisestä, itsensä hemmottelusta tai hiljaisesta ajasta itseni kanssa.

Rakastan itseäni AIVAN liian paljon antaakseni yhtään huomioita sisäiselle kamaloittajalleni (josta kirjoitin artikkelissa "Tule aisteihisi" 06 2022). Tarkoitan, että siinäpä vasta hurja mielikuvitus! Tarvitaan hyvin vähän saamaan se liikkeelle, mutta se ei koskaan tunnu hyvältä, ja nyt, suuren rakkauden myötä ei ole enää tilaa sellaisille asioille.

Rakastan itseäni liian paljon hermoillakseni pienistä hankaluuksista tai edes suurista turhautumisen aiheista. Liikenne on kamalaa, ruokakaupoista puuttuu tavaroita, lapset sotkevat, määräajat häämöttävät – mikään siitä ei ole oikeasti huomioni arvoista, joten vedän henkeä ja palaan rakkauteen.

Rakastan itseäni liian paljon pitääkseni todellisuudessani mitään, mikä ei sovi yhteen sen kanssa.

Tiedän, ettei tämä rakkaus ole aina niin helppoa, miltä se kuulostaa, ja ihmisten on vaikea rakastaa itseään. Mutta uskon myös, että se on muuttumassa. Pari viikkoa sitten katselin elokuvaa Jesus Revolution (= jeesusvallankumous). Nautin siitä todella ja tunsin melkoista yhteyttä siihen, sekä tarinan vuoksi (osallistuin ennen tuon kirkon paikallisosastoon) että aiheen vuoksi (sen Kristussiemenen kauan odotettu itäminen, jonka autoin kylvämään). Kaunis asia 60- ja 70-lukujen kirjaimellisessa Jeesus-vallankumouksessa oli, että se antoi ihmisille tavan alkaa tuntea jumalaista rakkautta. "Vaikka elämäni on sekaisin, Jeesus rakastaa minua joka tapauksessa." Se oli alkua, ja lopulta tuo kaunis rakkaus löytyy sisältä. Tämä on minulle Taivaan ristin syvällistä taikuutta. Mitä Jeesus opetti, jos ei luontaista arvoisuutta olla Jumalan lapsi? Mitä Kristussiemen on, jos ei pilkahdus sen oivaltamisesta, että olen Jumala?

Tunnen, että Taivaan risti tuo täydellisen ja jatkuvasti laajentuvan oivalluksen tästä jumalaisesta rakkaudesta. Minun täytyy vain ottaa vastaan, kokea ja elää se.

Rakkaus toisen ihmisen kanssa avaa oven sen tietämiseen, näkemiseen, tuntemiseen ja ymmärtämiseen. Se kutsuu myös tuon rakkauden aktiivista ja myötätuntoista ilmaisemista, ja juuri se avautuu sisälläni suurempiin syvyyksiin, kuin olisin voinut koskaan kuvitella.

Tuntuu, kuin minulla olisi kuherruskuukausi Itseni kanssa.

P.S. Ollessani ulkona päivällisellä itseni kanssa ja kirjoittaessani tästä rakkaudesta, joku käveli ravintolan läpi paidassa, jossa luki: "Rakkaus parantaa." Lisäisin siihen: "Itserakkaus parantaa kaiken."

***

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä katsonut koskaan taaksepäin. Hänen ensimmäinen kirjansa "Stories from My Last Lifetime" (https://www.amazon.com/Stories-My-Last- ... B08FBHRSZ3) ja Creator Cards -kortit (https://youaregodalso.com/creator-cards) löytyvät netistä. Jeaniin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla (jeant(ät)crimsoncircle.com).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

MINUN ÄMPÄRINI

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Joskus "tajuan" jonkin niin syvällä tunnetasolla, että yritys purkaa se sanoiksi tuntuu naurettavalta, kuin siivilöisi valtamerta kuppi kerrallaan tai laskisi lumihiutaleita lumimyrskyssä. On paljon helpompaa antaa täyden tietämisen levitä olemukseeni, kuin yrittää puristaa sitä lineaariseksi ketjuksi teidän luettavaksenne. Mutta sitä varten olen tässä, joten kokeillaanpa.

Se liittyy irtipäästämiseen – aihe joka on edelleen tuoreena mielessäni äskettäisen Taivaan ristin ja huhtikuun shoudin nettilähetyksistä. Kummassakin tapahtumassa keskipiste näyttämöllä oli suuri kulho tai malja, jota Adamus käytti symboloimaan kaiken luovuttamista sielulle. Hän puhui paljon siitä, miten tärkeää oli päästää irti kaikesta, mikä vielä saattaisi pidätellä meitä, ja kutsui meitä vain antamaan kaiken paskan mennä, jotta sielumme voi transformoida sen viisaudeksi. Tuo kutsu oli oikeasti enemmän kuin vaatimus Itseltä, jotta voisimme alkaa vastaanottaa Taivaan ristin lahjoja. Loppujen lopuksi, jos joku tarjoaa sinulle kaunista lahjaa, mutta kätesi ovat täynnä rojua, on vaikea vastaanottaa noita hyviä juttuja!

Tässä on se iso kuva, jota on vaikea pukea sanoiksi: käy ilmi, että mikä tahansa mistä pidän kiinni, on rojua. Sieluni malja ei ole ainoastaan "huonoista jutuista" ja niistä asioista irtipäästämisteen, joita en enää halua elämääni. Se muistuttaa minua luopumaan kaikesta ja luottamaan virtaan. Todella päästämään irti ja antamaan Jumalaitseni huolehtia kaikesta.

Tämän tason irtipäästäminen on haaste, koska se on täysin vastoin ihmisluonnetta. Ihmisitseni on yrittänyt löytää tien aioneita, ja suuri osa hänestä on edelleen vakuuttunut, että jos uskon oikeaan asiaan, ryhdyn oikeisiin toimiin ja miellytän oikeaa jumalaa juuri oikealla tavalla, kenties viimeinkin onnistun. Tämä ihminen uskoo, että yhtenä päivänä hän voi päästä taivastoivon yli, sen varsinaiseen kokemiseen, ja hän pitää epätoivoisesti kiinni jokaisesta pienestä pilkahduksesta tai maistiaisesta, jonka hän saa tuosta paratiisista. Voin nähdä, että hän jahtaa edelleen kultaista porkkanaa, uskollisesti mukautuen jokaiseen uuteen informaatiohippuseen ja lajitellen kokemukset, ilmaisumuodot, tunteet ja ideat – kaiken itsestään – "kyllä"- tai "ei"-ämpäriin, hyvään tai huonoon, haluttuun tai torjuttuun. Ja nyt tuntiessaan, miten lähellä taivas oikeasti on, hän haluaa tajuta kaiken oikein, enemmän kuin koskaan.

Onneksi on myös viisas mestariosani, ja muistutan jatkuvasti ihmiselleni, että kaikki hänen omistautunut ponnistelunsa on sallimisen vastakohta. "Tämä mutta ei tuo" -kaksinaisuus on integroinnin vastakohta. Kamppailu on irtipäästämisen vastakohta. Ja sinnikkyys – hänen vahvuutensa! – on hellittämisen vastakohta. Enimmäkseen nuhtelut toimivat, ja hän on melko hyvä pysymään taustalla. Mutta äskettäin päätin antaa hänelle vähän lisäpotkua.

Adamuksen vertauskuva maljasta, tämä Graalin malja (pyhä graali) joka seisoo sielun alttarilla, tuli minulle voimakkaaksi symboliksi luottamuksesta. Mutta niin pyhä kuin se onkin, halusin myös sen olevan hauska ja henkilökohtainen. Halusin oman maljani, oman muistutukseni: "Päästä irti" ja "Älä poimi sitä uudestaan!" ja joskus "Kyllä, kulta, anna senkin mennä". Niinpä lähdin ostoksille, löysin kauniin kulhon, laitoin sen pöydälleni, ja se on muistuttanut häntä/minua joka ikinen päivä. Hassua kyllä, sen tehokkuus johtuu enimmäkseen nimestä, jonka annoin sille. Nimittäin kunniapaikalta ihanalla lasipöydällä suosikkihuoneessani, löydät elegantin, kultaisen maljani: Vitut ämpäri (suom. huom. rimmaavaa sanaleikkiä).

Miten päästän jostain irti? Pahus, miten päästän kaikesta irti? Muistamalla, että kaikella lajittelulla jota ennen tein, ei ole enää merkitystä, koska nyt on vain yksi ämpäri, johon kaikki menee.

Kun on itse-epäilyn ja inhon hetki? Vitut.

Kun toivoo, että jokin "superäitiosani" pääsisi siitä yli, jotta aikuiset lapset voisivat siirtyä eteenpäin? Vitut.

Kun on vaikeuksia sen kognitiivisen dissonanssin kanssa, että vihaa rikkaita ihmisiä ja toivoo samaan, aikaan, että olisin yltäkylläinen? Vitut.

Kun tuntee rauhan, tyytyväisyyden ja ilon valtaavan – ja miettii, miten voi pitää sen? Vitut.

Kun on pettynyt tämän päivän kipuihin ja särkyihin? Vitut.

Kun on huolissaan, miten tämä projekti tai unelma sujuu? Vitut.

Joo, tämä voi alkaa mielen pelinä, kuten se, että toistaa "olen yltäkylläinen ja terve" uudestaan ja uudestaan, eikä oikeasti usko sitä. Mutta kun muistan, ettei millään ole läheskään niin paljon merkitystä, kuin ennen luulin olevan, on helppoa jatkaa irtipäästämistä. Mieli valittaa vähän edelleen, koska se pitää ongelmista, jotka täytyy ratkaista. Mutta "ongelmat" ja "ratkaisut" ovat nuo kaksi vanhaa ämpäriä, joita en käytä enää, joten annan mielelle muita juttuja tehtäväksi. Yrittäessäni toista lähestymistapaa, rakas mieli kysyy: "Miten voin elää helppoa ja huoletonta elämää korjaamatta ongelmia, jotka seisovat selvästi tiellä? Miten ne koskaan ratkeavat, jos päästän niistä irti?"

Silloin vilkaisen Vitut ämpäriäni ja muistutan mielelleni, että kyse on virrasta. Ja luottamuksesta. Ja sallimisesta. Ja kaikista noista muista hyvistä jutuista. Ja tiedätkö mitä? Se toimii!

Minulle on hyödyllistä muistaa, että energiani on kuin vettä, ja kun päästän irti, se on kuin poistaisi rojun joesta. Tämä kaunis virta mutkittelee todellisuuteni läpi, tuoden kaikkea elämään ja elämää kaikkeen. Mutta kun lajittelen asioita vanhoihin ämpäreihin, se on kuin lyhytnäköinen kehittäjä, joka luulee tietävänsä jokea paremmin, minne ja miten sen pitäisi virrata. Voi jopa olla, että tulva vie ja tuhoaa osan hänen arvokkaista rakennusprojekteistaan, jos hän lakkaa johtamasta kaikkea. Mutta jos tuon joen sallitaan vain virrata, syntyy täysin uusi reheväkasvuinen ja vehreä puutarha, joka on täynnä kaikkea, mitä hän tarvitsee. Työskentelemällä luonnollisen virtani KANSSA, sen pelkäämisen sijasta, kaikki todellisuusmaisemassani voi lopulta harmonisoitua ja suuntautua siihen, mitä oikeasti haluan, ja kaikki tämä ilman mitään omia ponnistelujani! Sitten kun heitän kaikki nuo johtamisämpärit kauniiseen, kultaiseen Vitut ämpäriin, virta pitää huolen kaikesta.

Itse asiassa juuri se tapahtuu elämässäni. Voi kyllä, joskus jään edelleen kiinni tuohon ongelma/ratkaisukierteeseen, tuleviin/entisiin uskomuksiin kuten pelko ja katumus, toiseusajatteluun, kuten "Vihaan, mitä tuo ihminen tekee." Mutta sitten näen ihanan pikkumaljani, ämpärini korvaamassa kaikki ämpärit, ja muistan, mitä pitää tehdä. Yksi yksinkertainen pikkufraasi muistuttaa minulle, että virta on aina täydellinen. Ja sitten se on. Aina.

***

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taaksepäin. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime" (https://www.amazon.com/Stories-My-Last- ... B08FBHRSZ3). Jeaniin voi ottaa yhteyttä sähköpostilla (jeant(ät)crimsoncircle.com).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

[hammer]

Shaumbra-syke
VERKKOYHTEYKSIÄ

Kirjoittanut Jean Tinder (www.crimsoncircle.com)
Kesäkuun 2023 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Taivaan rististä on yli kaksi kuukautta, ja suuri eläköityminen ulottuvuustyöstä on saanut oikeutetusti paljon huomiota shaumbrojen keskuudessa. Se oli valtava sitoutuminen hyvin monille ihmisille, ja vaikken ollut itse ulottuvuustyöntekijä, olen katsellut monien teidän selvittävän, miten sopeudutaan uuteen toimintamalliin. Se ei ole kuitenkaan Taivaan ristin koko tarina – tai edes päätarina – ja olen henkilökohtaisesti hyvin kiinnostunut verhon häviämisen seuraamuksista. Itse asiassa minulla on ollut pari erittäin kummallista kokemusta, jotka liittyvät uuteen pääsyyn Itsen muille tasoille.

Muuten, toivon, että olisi jokin parempi sana näille Itsen osille. Kutsumme niitä sitten kerroksiksi, tasoiksi, luokiksi, alueiksi, aspekteiksi tai puoliksi, jokainen sana vihjaa hierarkiaan ja erillisyyteen, eikä Itse ole sellainen. Se on enemmän kuin orkesterimusiikin nuottiviivasto. Jokainen musiikkirivi on ainutlaatuinen ja sitä ilmaistaan eri instrumentilla. Kuitenkin nuo limittyvät ja sekoittuvat melodiat muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Minulle Itse on sellainen. Voin fokusoitua yhteen instrumenttiin, kuten kokemukseni ihmisosa, mutta KOKO minän sinfonia ilmaisee jatkuvasti riippumatta siitä, kiinnitänkö huomiota siihen vai en.

Joka tapauksessa, takaisin tarinaan. Pitkän aikaa minulla on ollut pientä kutitusta kurkun takaosassa, mikä aiheuttaa satunnaista yskimistä. Sen kovuus riippuu usein ympäristöstäni, ja se on enemmän ärsyttävää, kuin ongelmallista. Minun täytyy vain yskiä silloin tällöin "raaputtaakseni" tuota kutinaa.

Muutama viikko sitten istuin hiljaa luonnossa, vain hengittäen ja ollen läsnä. Sitä voisi kutsua eräänlaiseksi meditoinniksi, ja nautin noista laajentuneista tunteista ja aistimuksista. Sitten aivan yhtäkkiä aivastin, ja tuo hemmetin kutina alkoi.

Olin juuri kuvitellut kehoni energiamallin – näin tavallaan humanoidivaloverkkoversion itsestäni seisovan edessäni ja vain vasemmalla puolellani. (Tämä selitetään kauniisti uskomattomassa kirjassa Application of Impossible Things (https://www.amazon.com/Application-Impo ... 88694024X/) Kun tuo kutina alkoi, en halunnut keskeyttää tätä ihanaa kokemusta yskimiskohtauksella. Ja tietoisena tuosta halusta, jotain hyvin kummallista tapahtui.

Energiakehoni seistessä siinä sain yhtäkkiä päähänpiston katsoa, voisinko lopettaa kutinan tuolla tasolla, yrittämättä rauhoittaa fyysisiä kurkkukouristuksiani. Huomioni meni suoraan energiakehon kurkkuun, josta vedin ulos ... höyhenen! Se oli melko suuri, enemmänkin kuin sulkakynä kuin untuvaa, ja sen kärki oli jotenkin uponnut (energeettiseen) kurkkuuni.

Huvittuneisuus ja yllätys höyhenen ottamisesta pois mielikuvituskehostani veti minut melkein ulos haaveilustani. Mutta vedin syvään henkeä, rentouduin ja jäin siihen, kiehtoutuneena mielikuvitukseni luovuudesta. Tätä ei ollut suunniteltu tai ajateltu – ihmistietoisuuteni pelkästään katseli ja yritti pysyä perässä ja tulkita jonkin muun osani temppuja.

Pohtiessani, mikä olisi voinut saada minut kuvittelemaan höyhenen kurkkuuni, oivalsin aivan yhtäkkiä, että kutina oli poissa! Tarve yskiä oli hävinnyt, kurkkuni oli rentoutunut, eikä ollut kutinaa. Vedin syvään henkeä (mikä voi usein laukaista kutinan) enkä tuntenut mitään, paitsi elämän rauhoittavaa sisäänsyöksymistä.

Yllättävää kyllä, kaikkien näiden viikkojen jälkeen tuo aiemmin krooninen kutina ei ole palannut! Ei kertaakaan. Minulla ei ole vieläkään selitystä mielikuvitushöyhenen vetämiselle kurkustani, mutta jotain hyvin todellista muuttui fyysisessä kehossani tuolla hetkellä.

Lopulta oivalsin, että iso osa tuota kokemusta oli välitön pääsy tälle itseni toiselle tasolle. Mielikuvitukseni näki selvästi ja oli vuorovaikutuksessa fyysisen kehoni energiamallin kanssa – ilman estettä, mutta kestävän vaikutuksen kera. Tämän seuraamukset ovat ällistyttäviä minulle.

En ole varma, onko tämä tekniikka keho-ongelmien "korjaamiseen". Missä tahansa fyysisessä epätasapainossa on paljon tekijöitä, yhden suurimmista ollessa se luontainen itsetorjunta, että näkee jonkin ongelmana. Silloin kun vastustan jotain itsessäni, mikään ei toimi kovin hyvin. Mutta tuo omituinen asia antoi minulle kuitenkin ensikäden tietoa siitä, miten tehokkaasti voimme energeettisesti luoda – ja poisluoda – fyysisen kokemuksen.

En yrittänyt korjata mitään – katselin vain, mitä tapahtui, ja sitä ohjattiin eri tasoltani. Tuo toiminta oli peräisin yksinkertaisesta halusta, jossa ei ollut taakkana mitään uskomuksia siitä, mikä oli mahdollista, mahdotonta, oikein tai väärin kehossani. Toisin sanoen, hetkeksi pääsin käsiksi Itseni tasolle – melodiaan sieluni sinfoniassa – jota eivät rasita tyypilliset ihmisrajoitukset.

Kenties ihmisitse on kuin bändin rumpali, joka istuu pleksilasin takana paukuttamassa, antaen rytmin muulle yhtyeelle, mutta kuulematta oikeasti tuota musiikkia. Kenties Taivaan ristin myötä tuo pleksilasi häviää pois, ja rumpali voi alkaa huomata jousisoittimet, puupuhaltimet, pikkolot jne. Tai koska tämä on Koneiden ja teknologian aikaa, kenties koko orkesteri saa korvamonitorit, jotta kaikki (minussa) voivat lopultakin kuulla koko produktion! Ja tämä tuo paljon suloisemman yleisharmonian.

Toinen kokemus tapahtui vasta muutama päivä sitten. Olin aamukävelylläni juoksumatolla, ajatukset harhaillen enimmäkseen, kun tunsin tyhjästä hyvin suloisen, tutun ja kauan kaivatun läsnäolon. Siitä on vuosia, kun viimeksi tunsin sen ... Tobias! Ja yhtäkkiä hän oli siinä, hehkuen ilosta ja saaden minut itkemään.

Hänen lyhyt vierailunsa oli täysin odottamaton, ja huomasin, että hän on muuttunut huomattavasti (möläytin jopa: "Tarvitset melkein uuden nimen!"). Vanhan ja tutun isoisällisen energian sijasta hän näyttää nuoremmalta ja on täynnä elinvoimaa. Ei nuorelta mieheltä varsinaisesti, vaan jotenkin vähemmän vanhalta ja vähän modernimmalta. Se oli outo tuntea.

Tuo hetki oli lyhyt ja suloinen, mutta jonkin ajan kuluttua tunsin hänet jälleen. Tällä kertaa lopetin sen, mitä olin tekemässä, ja avauduin – hän halusi kommunikoida. Se oli vähän samanlaista, miten rupattelimme kauan sitten, mutta myös erilaista. "Tapaa minut eri paikassa", hän sanoi. "Olen tässä. Mutta uppoudu itseesi ensin. Löydät minut sisältä, et täältä ulkoa. Katso sisäisen "Tobias-ikkunasi" läpi."

Katso sisäisen Tobias-ikkunani läpi?? No, siinä on mielenkiintoinen ajatus! On vaikea kuvitella, että kaikki asiat ja ihmiset ovat energiassani, kuten Adamus on sanonut monta kertaa. Mutta sisäisessä "havaintoikkunassa", jonka läpi olen vuorovaikutuksessa muiden kanssa, on itse asiassa täysin tolkkua. Näen sen kuin sisäisinä Zoom-puheluina, jossa liityn kaikkiin erillisen katseluruudun kautta.

Taivaan ristin myötä puhumme verhon häviämisestä. Mutta jonkin raja-aidan putoamisen sijasta eri osieni väliltä, kenties on täsmällisempää kuvitella, että ne kaikki ovat yhteydessä. Jokainen osani on nyt langaton, välittömästi ulottuvilla oman sisäisen WiFi-verkkoni (nimittäin viisauslöytäjäni) kautta. (Suom. huom. englannin kielellä sanat ovat "Wisdom Finder")

En odottanut sanovani tätä, mutta olen aivan varma, että Tobias on enemmän ulottuvilla kuin koskaan, kiitos hänen oman evoluutionsa ja kiitos sen sisäisen yhdistyneisyyden, joka meillä on nyt Taivaan ristin myötä. Hän saattaa antaa muutaman viestin vanhan kamunsa, Cauldren, kautta (en ole puhunut mitään tästä Geoffin kanssa), mutta tunnen, että hän on innokas yhdistymään KAIKKIIN vanhoihin kamuihinsa – sinuun! – oman sisäisen "Tobias-ikkunasi" kautta. Et tarvitse enää välikättä, ja hän – ja Kuthumi ja Adamus ja Sart ja FM ja kaikki muut ystävämme – ovat enemmän kuin halukkaita kommunikoimaan tämän uuden sisäisen WiFi-verkon kautta.

Hetkinen ... verkon? Enkö sanonut sen olevan kuin orkesteri? Kenties se on yhdistelmä, verkon kautta kytketty yhtye kuin "Playing for Change", jossa muusikot yhdistyivät ympäri maailmaa luomaan kauniin esityksen (kuten tämä (https://www.youtube.com/watch?v=wrXC2AVN0Io). Ainakin olen innostunut tutkimaan noita mahdollisuuksia. Keiden kanssa voisin ehkä leikkiä noiden sisäisten ikkunoiden kautta? Mitä voisin ehkä luoda välittömällä pääsyllä kaikkiin instrumentteihini ja melodioihini? Mahdollisuudet ovat loputtomia!

No niin ... entä se höyhen? Mistä se tuli ja miksi ihmeessä se kakistutti minua usein?

Äh. Ei ole helppoa olla enkeli ihmisvalepuvussa. On aika lakata tukehtumasta omiin siipiini ja antaa niiden avautua.

***

Crimson Circlen sisältöpäällikkönä Jean toteuttaa elinikäistä unelmaansa säteillä valoaan maailmassa. Oltuaan henkisellä matkalla lapsesta saakka, hän löysi Crimson Circlen 2002, tuli mukaan henkilökuntaan 2008 eikä ole katsonut koskaan taaksepäin. Hänen ensimmäinen kirjansa on nimeltään "Stories from My Last Lifetime" (https://www.amazon.com/Stories-My-Last- ... B08FBHRSZ3).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.