Raffaele Marilyn (onenessofall.com) Viesti Arcturuslaiselta

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Raffaele Marilyn (onenessofall.com) Viesti Arcturuslaiselta

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 18.02.2014 16:43

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
16.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tuomme tällä kertaa toivon viestin. Hyvin monet teistä ovat turhautuneita ja kamppailevat jokapäiväisen elämän ongelmien kanssa. Teidän on välttämätöntä ymmärtää, rakkaat ystävät, että nämä vaikeudet ovat valmistumista, eivät epäonnistumista. Tiettyjä energioita joita on kerääntynyt elämästä toiseen, on tallennettuna fyysisen kehonne solumuistiin ja myös tunne- ja mentaalikehoon. Kaikki yksilöt tallentavat ja kantavat puhdistamiseen saakka henkilökohtaisten lupausten ja valojen energiaperintöä, kaikkia voimakkaita elämänkokemuksia (jotkut hyviä ja toiset erittäin huonoja) sekä solumuistoa näihin kokemuksiin liittyvistä ihmisistä.

Olette nyt henkisesti riittävän vahvoja päästämään irti kaikista energioista, jotka pitävät teitä vain vanhassa ja valmiissa, ja tähän sisältyy myös kaikkien karmatilanteiden ratkaisu, mitkä täytyy viimeistellä. Nämä energiat tallennettiin ja niitä kannettiin elämien läpi, koska ette olleet riittävän kehittyneitä tunnistaaksenne ja ratkaistaksenne ne tavoilla, mitkä mahdollistivat niiden puhdistamisen.

Nämä ovat niiden energiataskujen kerroksia, jotka olivat tulosta intensiivisistä elämänkokemuksista (fyysinen, tunne tai mentaali) ja joita on pidetty syvällä, koska päätitte olla elämättä niitä uudelleen tai edes ajattelematta joitain näistä kokemuksista.

Tapahtuu usein niin, että vakavamielinen opiskelija uskoo, että kovalla sisäisellä työllä jokin ongelma on käsitelty ja saatettu loppuun. Tämä on tavallisesti jotain, mikä on kiusannut häntä koko elämän - tietty ihminen, pelko, riippuvuus tai tunnereaktio - ja sitten katso, siinä se jälleen sanoo: "Hei, minä tässä taas"!

Älkää koskaan uskoko, että tämä merkitsee epäonnistumista tai ettei työtä ole tehty oikein, sillä selvitettävän kysymyksen uudelleenilmestyminen merkitsee vain, että olette nyt saavuttaneet sen syvemmän tason. Kun näin tapahtuu, tutkikaa kaikkia ajatuksia, joita ette ole ehkä aiemmin tiedostaneet, ja siirtykää taas totuuteen. Kun jokainen uusi kerros esittäytyy, se avaa teidät tiedostamaan uudella tasolla oman tietoisuustilanne. Kysykää: "Mitä sellaista uskon, että se saa minut tuntemaan näin?"

Yrittäkää olla antamatta hyvää tai huonoa voimaa millekään ongelmille, ihmisille tai kokemuksille, joiden kanssa kamppailette, sillä näillä asioilla on vain se voima, minkä annatte niille - ja minkä vuoksi ne tallennettiin alun alkaen sisällenne. Kolmannen ulottuvuuden vanhoja ja valmiita kaksinaisuus- ja erillisyysenergioita ei voi viedä mukanaan korkeampiin valotaajuuksiin ja ne ovat tukoksia, kunnes ne poistetaan.

Tapahtuvan merkittävän muutoksen vuoksi, kehittyneet sielut toivat inkarnoituessa mukanaan kokonaisen luettelon ongelmista, jotka täytyi selvittää. Monet valitsivat ennen syntymää perhetilanteen, joka aktivoisi sen, minkä yli tarvitsi siirtyä. Esimerkiksi, monet jotka kasvoivat väkivaltaisissa perheolosuhteissa, valitsivat nämä perheet erityisesti aktivoidakseen pitkään ylläpidetyn tietoisuuden huonosta itsetunnosta. Tällä tavoin he voisivat kerta kaikkiaan päästää irti tästä käsityksestä ja kasvaa oivallukseen, kuka ja mitä he todellisuudessa ovat. Usein on myös jokin karmatilanne, mikä täytyy saattaa loppuun.

Mitä karmasuhteisiin tulee, niin jos löydätte itsenne tilanteesta, missä tunnistatte, että jatkuvan epäharmonian on oltava karmallista, mutta toinen yksilö ei ole kiinnostunut ratkaisusta, voitte vapauttaa ja saattaa loppuun sen yksin.

1) Tunnistakaa tuon ihmisen jumalaisuus, vaikkei hän olisi vähääkään kiinnostunut itse.
2) Poistakaa aikomuksella ja visualisoinnilla energiasiteet, jotka kiinnittävät teidät tuohon ihmiseen.
3) Lähettäkää hänelle valoa ja rakkautta aina ajatellessanne häntä.
4) Älkää menkö "leikkiin" mukaan - se vahvistaa sitä, mitä yritätte selvittää.

Aiemmissa elämissä sielut inkarnoituivat lyhyen luettelon kanssa ja valitsivat kenties ongelman tai pari ja päättivät siirtyä eteenpäin. Usein pelkkä hengissäpysymiskamppailu esti kaiken edistymisen ja sama tavoite on saattanut olla monta elämää. Maan päällä nyt tapahtuvan voimakkaan energiamuutoksen vuoksi, inkarnoituvat sielut oivalsivat, että heidän olisi tartuttava kaikkiin ongelmiin, joita he pitävät omissa taajuuksissaan ja jotka ovat vanhoja ja valmiita, ja tästä syystä monilla näyttää olevan erittäin vaikeita elämänkokemuksia.

Olette kehittyneet riittävästi tehdäksenne sen, mitä tulitte tekemään, tai muuten ette olisi valinneet sitä. Älkää koskaan uskoko, että olette luuseri, vaikka kolmannen ulottuvuuden käsitykset sanovatkin teidän olevan. Ei todellakaan - taputtakaa itseänne selkään, rakkaat ystävät, sillä olette voimakkaita ja kehittyneitä valo-olentoja, jotka pystyvät nyt näkemään vaikutelmien läpi ja pitämään totuuden, tehden samalla sen, mitä täytyy. Älkää koskaan unohtako, että suunnittelitte ennalta kaikki oppitunnit, kun oivalsitte, mitä teidän tarvitsi kokea kasvaaksemme ja kehittyäksenne.

Arcturuslainen ryhmä haluaa nyt puhua yltäkylläisyydestä. Yltäkylläisyys on asia, mikä hämmentää monia, kun vaikutatte kärsivän puutteesta ja rajallisuudesta. Kaikki olevainen on ykseydessä - jumalaisen kaikkialla läsnäolevan, kaikkivoivan ja kaikkitietävän Lähteen kaikki ominaisuudet ovat myös teidän sisällänne. Se on tämän matkan pointti, millä olette olleet satoja elämiä - kehittyä lopultakin tietoisuustilaan, mikä oivaltaa tämän totuuden. Lähde ei tunne mitään puutetta tai rajallisuutta. Se elättää ja ylläpitää itsensä ikuisesti. Ajatus puutteesta syntyy uskosta kaksinaisuuteen (vastaparit) ja erillisyyteen. Kaikkea mikä ilmentyy jumalaisessa tietoisuudessa, pitää paikoillaan jumalainen laki. Jos jumalaisessa tietoisuudessa olisi puutetta tai rajallisuutta, ne olisivat ikuisesti muuttumattomia. Tämän oivaltaminen on ensiaskel ulkoisten vaikutelmien muuttamiseen.

Joka kerta kun maksatte laskun, ottakaa hetki oivaltaaksenne, että koska Lähde on täydellinen eikä siltä puutu mitään, tämä shekki tai raha edustaa vain tämän aineellista ilmentymää. Silloin kun uskotte yltäkylläisyyden olevan rajallista ja henkilökohtaista niin, että kaikki kulutettu "tyhjentää" teitä, julistatte rahan olevan teidän - äärellistä ja rajallista (kaksinaisuus ja erillisyys). Oivaltakaa, että yltäkylläisyys virtaa teidän lävitsenne, ei teistä. Tämä voi näyttää typerältä, kun katsotte tyhjää lompakkoanne, mutta näiden totuuksien käyttäminen on ainoa tapa siirtyä syvempään ymmärrykseen äärettömästä yltäkylläisyydestä, mikä on jo hyveenne ykseydessä Lähteen kanssa.

Laittakaa virta liikkeelle … Antakaa pois käyttämättömiä vaatteita tai tavaroita, lahjoittakaa aikaa, pudottakaa kolikko pulloon, vaikka vain penni … Laittakaa rakkauden (palvelu tai tavara) ja kiitollisuuden (maksu) virta liikkeelle. Aina on oltava virtausta. Olette luojia, rakkaat ystävät, ja luotte jokaisella ajatuksella ja sanalla (eli "minulla ei ole"), mikä virtaa ulos tietoisuustilastanne. Aivan kuten matkassa on kyse ykseyden oppimisesta, siinä on kyse myös sen oppimisesta, mitä on ilmentyneenä tuohon ykseyteen. Alkakaa soveltaa totuutta jokaiseen taloudelliseen tapahtumaanne, siunatkaa jokainen maksu tietämällä, että se virtaa äärettömästä ja rajattomasta Lähteestä.

Ottakaa askelia, mitä tarvitaan tietyssä tilanteessanne, mutta antakaa ensimmäisen askeleenne olla aina totuuden muistaminen äärettömästä Lähteestänne. Päättäkää olla varauksetta hyväksymättä kolmannen ulottuvuuden uutisten jatkuvaa ryöppyä puutteesta ja rajallisuudesta.

Olette käännekohdassa, missä teidän täytyy päättää, kuka isäntänne on ja ketä palvelette - totuutta vai kolmannen ulottuvuuden käsityksiä, joita heräämätön maailma esittelee teille joka puolelta? Olkaa erittäin rehellinen itsellenne, rakkaat ystävät, sillä nyt joko siirrytte eteenpäin tai pysytte vanhassa. Valinta on teidän, kuten aina.

Olemme Arcturslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

23.11.2014 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 28.11.2014 14:59

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
23.11.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervehdys, rakkaat ystävät, olemme täällä auttamassa maailman energian siirtämisessä vanhasta (tiheä ja raskas) uuteen (valo). Maailma saattaa näyttää ikään kuin hajoavan, mutta ei, näette vain myrskyä ennen tyyntä. Pitäkää rauhanne, rakkaat ystävät, ollen sekaantumatta liikaa vaikutelmiin. Yrittäkää muistaa totuus ja elää sitä kaikkina aikoina ja kaikissa olosuhteissa. Näin harjoittelette.

Maailma opettaa, että elämä on helppoa, kun kaikki on täydellistä kolmannen ulottuvuuden täydellisyyskäsitysten mukaan, ja monet pyrkivät edelleen saavuttamaan tämän ihmismielestä täydellisen elämän. Nekin jotka ovat saavuttaneet menestystä maailman määrittelemässä mielessä, etsivät jatkuvasti jotain täyttääkseen sisäisen tyhjyyden, mitä ei voi koskaan tyydyttää ulkoapäin. Kuitenkin henkisen heräämisen alkuvaiheissa epäonnistuminen ja pettymys ovat elintärkeitä, sillä ne johtavat etsimään ja kaivamaan syvemmältä vastauksia, mikä tuo sielukasvua. Tämä on tarina pyhästä graalinmaljasta – sitä etsittiin ilman menestystä ympäri maailmaa ja se löydettiin kotoa roikkumasta puussa.

Sielu kaipaa tuntea ja kokea itsensä, mutta silloin kuin yksilö on tietämätön tästä, hän etsii sitä ulkoisen maailman asioista, ihmisistä, vallasta, rahasta ja seksistä. Ei ole tarkoitettu, ettei elämässä ole iloa, sillä ilon energia on lähimpänä jumaluutta. Syleilkää niitä asioita, joista nautitte, pitäkää hauskaa ja viettäkää aikaa tehden rakastamianne asioita, mutta älkää katsoko näitä asioita saadaksenne tuon täydentymisen tunteen, mikä voi tulla ainoastaan saavuttamalla sen tietoisuustilan, mikä tuntee olevansa jo ehjä ja kokonainen.

Henkiseen kehittymiseen sisältyy tieto ja sitten harjoittelu, tulkiten jokaisen vaikutelman henkiseksi todellisuudeksi, mikä on sen takana, kunnes siitä tulee saavutettu tietoisuustila. Tämä merkitsee sen oivaltamista, että kaikki mitä näette, kuulette, maistatte, kosketatte tai haistatte, on mielen tulkinta henkisestä todellisuudesta, mikä tulkitaan saavuttamanne tietoisuustilan mukaan, ja tämä vaatii pelkän puhumisen sijasta myös toimimaan sen mukaisesti.

Gaia tekee monia muutoksia voidakseen puhdistaa ja muuttaa energiansa ja menette sen mukana, jos valitsette niin. Paljon asioita muuttuu, sitten kun maapallon puhdistaminen on valmis. On kuitenkin erittäin tärkeää olla elämättä tulevaisuudessa, sivuuttaen samalla nykyhetken, sillä pelkkä muutoksen odottaminen saa teidät ohittamaan monia henkisen kasvun tilaisuuksia. Eläkää joka hetki, kun se tulee, ja tehkää parhaanne täysin tietoisena, että teillä on kolmannen ulottuvuuden kokemus – hyvä tai huono.

Puhumme tänään kiitollisuudesta, sillä tähän aikaan monet juhlivat kiitospäivää. Kiitollisuus on sukua rakkaudelle, sillä se on rakkauden yksi puoli.

On joitain, jotka torjuvat kiitollisuusajatuksen ja päättävät sen sijaan olla tiukasti siinä uskossa, että he ovat oikeutettuja kaikkeen hyvään sekä myös toisten hyvään. Itse asiassa kaikki ovat jumalaisina olentoina oikeutettuja eheyteen ja kokonaisuuteen, mutta egon tulkita tästä totuudesta (uskomus että on juoniteltava ja vaadittava hyväänsä) heijastaa huonoa itsetuntoa ja itseinhoa, mikä tulee erillisyyteen uskomisesta.

Kiitollisuus on aidoimmassa mielessä eheyden iloista tunnistamista ykseydessä, mutta ihmismielessä se rajoittuu yksilön tietoisuustilaan, mikä usein sanelee, kuka tai mikä ansaitsee kiitollisuutta (usko erillisyyteen). Eläminen kiitollisuuden tilassa joka hetki johtaa sen syvempään tiedostamiseen ja tunnustamiseen, että elämä ja kaikki siinä on ehjää ja kokonaista. Minulla on, koska minä olen.

Mieli mikä on täynnä voimakkaita uskomuksia kaksinaisuudesta ja erillisyydestä, voi ilmentää vain kaksinaisuutta ja erillisyyttä. Jotkut päivät ovat hyviä ja jotkut huonoja. Henkilökohtaisten mennen elämän kokemusten vuoksi jokainen yksilö huomaa itsensä vastaanottavaisemmaksi yhdelle tai useammalle maailman uskomukselle. Tästä syystä on niitä, joilla voi olla keskimääräistä enemmän terveysongelmia. Toisella voi olla jatkuvia suhdeongelmia ja on niitä, jotka elävät selittämättömien ja epärationaalisten pelkojen kanssa.

Tietyt kamppailut ovat tulosta menneen elämän kokemuksista, jotka on ohjelmoitu yksilön energiakenttään elämien aikana. Nämä ongelmat tulevat nyt monilla pintaan, jotta ne voidaan puhdistaa ja päästää irti kerta kaikkiaan. Teidän ei kehittyvinä valo-olentoina tarvitse enää raahata noita vanhentuneita energioita mukananne siinä uskossa, että ne ovat henkilökohtaisesti teidän – ne ovat persoonattomia ja muodostuvat vain uskosta niihin.

Jos uskotte, ettei teillä ole mitään, mistä olla kiitollinen, niin ilmennätte juuri sen – ei mitään. Joka kerta kuin ilmaisette kiitollisuutta hiljaa tai ääneen, tunnustatte "minulla on". Kun annatte rakkauden ja kiitollisuuden virrata, saatte rakkautta ja kiitollisuutta äärettömissä muodoissa, sillä on vain yksi/ykseys ja se mitä virratatte, virtaa teille.

Mitä minulla on? Katsokaa itseänne ja nähkää, mitä teillä on, ja alkakaa virrattaa. Fyysisellä tasolla, siivotkaa kaapit, autotallit ja hyllyt – laittakaa virtaaminen liikkeelle. Joku voi käyttää käyttämättöminä seisovia tavaroita. Hamstraaminen on "minulla ei ole eikä koskaan tule ja minun täytyy pitää kiinni kaikesta, mistä voin" –tietoisuutta. Tämä tietoisuustila tukkii täydellisesti kaiken energiavirran. Taas kerran, on vain yksi ja annatte itsellenne, kun oivallatte, että kaikki virtaa yhdestä äärettömästä, kaikkialla läsnä olevasta Lähteestä, ei mistään rajallisesta henkilökohtaisesta taskusta.

Tunnetasolla, virrattakaa tukea, rakkautta ja käytännön apua, mutta aina myötätunnosta, ei sympatiasta. Mentaalitasolla, virrattakaa esiin totuutta ja auttakaa niitä, jotka ovat valmiita ja pyytävät nähdä sen, mitä te näette.

Kiitollisuuden ilmaiseminen joka hetki kehittää teissä "minulla on" –tietoisuutta, mikä sitten kehittyy muotoon "minulla on, koska minä olen". Harjoitelkaa olemalla kiitollinen jokapäiväisen elämän joka osasta – puhtaasta vessasta, lämpimästä takista, lapioidusta polusta tai kyvystä lapioida tuo polku. Pienet asiat – linnunlaulu, kissan kehräys, hännän heilutus – ovat merkkejä rakkaudesta ja ykseydestä, mutta niistä ei usein olla kiitollisia.

Kaikki voi olla kiitollisuuden lähde, myös vaikeat kokemukset jotka auttavat teitä kasvamaan ja kehittymään, sillä ilman niitä ette olisi siinä, missä olette nyt. Katsokaa taaksepäin ja nähkää, miten olette kasvaneet vaikeimmista ajoistanne. Kaikki tapahtuu henkistä kasvua varten, vaikkeivät jotkut kokemukset sovikaan maailman käsitykseen siitä, miten asioiden pitäisi olla. Mitään koettavaa ei koskaan pakoteta – jokainen täyttää syntymää edeltävää sopimusta, mihin sisältyy tarvittavia kokemuksia siirtymiseksi seuraavalle tasolle.

On aika lakata valittamasta, ettei tämä tai tuo ole niin, kuin ajattelette sen pitävän olla, ja siksi ei ole mitään, mistä olla kiitollinen. Kaikki ovat maan päällä kasvaakseen ja oppiakseen henkisesti, oivaltamalla ehdottoman rakkauden kokiessaan kaksinaisuutta ja erillisyyttä. Kukaan ei ole maan päällä elääkseen lihavaa, onnellista ja hemmottelevaa keräilyelämää haluten vain lisää.

Heräämätön yhteiskunta esittelee idoleita matkittavaksenne – fyysisesti kauniita, varakkaita, lahjakkaita ja vaikutusvaltaisia idoleita. Jos tarkoituksenne on kasvaa henkisesti, teidän täytyy lakata uskomasta tätä hölynpölyä ja oivallettava, ettei kenelläkään ihmisellä – pyhimyksellä tai syntisellä – ole enempää Jumalan ominaisuuksia kuin toisella. Kaikki ruumiillistavat täyden jumaluuden, mutta pystyvät kokemaan sen ja ilmaisemaan sitä vasta sitten, kun siitä tulee elävä ja hengittävä tietoisuustila. Ulkoinen näkymä on aina heijastusta henkilökohtaisesta ja universaalista tietoisuudesta. Niin kauan kun on usko kaksinaisuuteen ja erillisyyteen, on niitä, joilla on enemmän ja niitä joilla on vähemmän.

Kiitollisuus mitä ilmaistaan hiljaa, salaa ja sanallisesti päivän joka hetki, on rakkausteko, mikä heijastaa yhden/ykseyden eheyden tunnistamista. Vaikkette kokisikaan tällä hetkellä sellaista, mitä pidätte eheytenä, oivaltakaa, että siirrytte sitä kohti, ja olkaa kiitollinen tästä oivalluksesta. Tunnistakaa ulkoinen siksi, mitä se on, ja tietäkää, että kaikista niistä ulkoisista olosuhteista huolimatta joita saatatte käsitellä, mikään ei voi koskaan erottaa teitä ITSESTÄNNE.

Olemme rakkaus ja yhtä kanssanne. Yksi jumalainen tietoisuus joka äärettömästi ilmentää itseään jonain.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.6.2015 - VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 23.06.2015 10:13

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ



Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)

21.6.2015

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Rakkaat ystävät, olemme hyvin tietoisia pettymyksestä, mitä monet teistä tuntevat siitä, miten hitaasti uusi maa näyttää ilmestyvän esiin. Tämä johtuu siitä, että tarkastelette prosessia tietyin odotuksin, miten asioiden "pitäisi" olla omien käsitystenne mukaan. Tässä ei ole mitään vikaa, koska se vain heijastaa sitä, miten olette oppineet elämään kolmannen ulottuvuuden energiassa.



Odotatte kehitysmuutosten ilmentyvän tietyillä tutuilla tavoilla, mutta muistakaa, että ihmistietoisuus on rajattu siihen, minkä se jo tietää. Olkaa avoin sille, mitä ei vielä tiedetä, sillä muutosta on ja se ilmentyy odottamattomilla tavoilla. Tietäkää, että voimakkaita uusia energioita virtaa hitaasti sisään ja ne ovat teidän kaikkien ulottuvilla, mutta ne eivät aina ilmenny odottamillanne tavoilla. Paljon siitä, minkä havaitsette kaaoksena, on itse asiassa vanhan energian puhdistamista ja siivoamista.



On erittäin tärkeää ottaa aikaa lepäämiseen päivän aikana, sillä näiden voimakkaiden energioiden integrointi saa usein yksilön tuntemaan uupumusta. Myös kiireiseen työ- tai perheaikatauluun on tärkeää sisällyttää pieniä taukoja, jotka voivat olla niin yksinkertaisia kuin vessan oven sulkeminen ja lepääminen muutaman minuutin oivaltaen "minä olen". Jos mahdollista, lyhyet torkut toimivat parhaiten.



Integrointiprosessi ei tapahdu yhdessä yössä, vaan on juuri sitä – prosessi. Olkaa kärsivällisiä, rakkaat ystävät, ja päästäkää irti houkutuksesta uskoa, että te ette tee mitään, pelkästään sen vuoksi, että te ja maailma ette ole odotustenne mukaisia – vielä.



Jotkut vastustavat tunteissaan tarvetta ottaa torkut keskellä päivää ja uskovat, että se merkitsee laiskuutta tai fyysistä askelta taaksepäin, koska teidän ei ole koskaan ennen tarvinnut tehdä sitä. On tärkeää olla vastustamatta, sillä integrointiprosessi vaatii suurta energiamäärää ja jättää vähemmän sille aktiiviselle elämäntyylille, mihin ehkä olette tottuneet. Ihminen joka haluaa välttämättä jatkaa vanhaa tapaa mennä ja mennä ja mennä lisälepotarpeesta huolimatta, huomaa pian energiansa kuluneen täysin loppuun.



Pysähtyminen ja lepoajan ottaminen ei ole ei-minkään tekemistä, miltä se saattaa näyttää, vaan oleellista toimintaa irtipäästämis- ja integrointiprosessissa. Teidät on ohjelmoitu uskomaan, että kiireisyys on yhtä kuin tuottava ja menestyksekäs elämä. Sekä koulu että vanhemmat opettivat teille, että kun ei tee mitään, se on laiskuutta ja huono asia, mutta aivan kuten monet muutkin uskomukset, tämä käsitys on vain siirretty sukupolvelta toiselle.



Entisissä elämissä tämä oli totta ja näin monilla on edelleen solumuisto elämistä, joissa ne jotka eivät kyntäneet ja korjanneet satoa tai tehneet pitkää päivää jollekin toiselle, eivät syöneet. Ei ole tarkoitus, että jokaisen päivän joka hetki on kamppailua. Tietäkää, että ilon ja hauskanpidon energia on lähimpänä jumalaista energiaa.



Huomaatte, että paljosta siitä, minkä uskoitte aiemmin totuudeksi, tulee vähitellen hämärtyvä solumuisto. Alatte ymmärtää, että te ette ole pelkästään fyysinen keho, vaan tietoisuus erilaisissa tiedostamistiloissa, joka on päättänyt oppimistarkoituksesta kokea fyysisen maailman fyysisessä kehossa. Tämä on kamppailun ydin niille, jotka uskovat syntyneensä joko väärään sukupuoleen tai ihonväriin.



Solumuistot joita on kerätty elämästä toiseen samana sukupuolena, hallitsevat yksilön tietoisuustilaa eikä se liity mitenkään kehoon. Koska nämä rakkaat ystävät eivät ymmärrä suurempaa kuvaa, he olettavat tapahtuneen jonkinlaisen fyysiseen virheen ja näin pyrkivät korjaamaan sen tulemalla sukupuoleksi, minkä kanssa he resonoivat voimakkaasti. Sukupuolivalinta on syntymää edeltävä päätös, minkä kukin sielu tekee integroidakseen ne mies- tai naisenergiat, joita tarvitaan luomaan eheys ja tasapaino.



Yrittäkää olla tuomitsematta tai vertaamatta matkaanne toisiin, vaan tutkikaa tarkkaan kaikkea, mitä ette vielä ymmärrä omassa kokemuksessanne tai maailmassa, löytääksenne kätketyt oppitunnit – viisauden helmet jotka odottavat löytämistä. Jokaisen matka on yksilöllinen ja perustuu entisten elämien kokemuksiin.



Enemmän ja enemmän ja hetki hetkeltä, kun alatte resonoida uusien ja korkeampien valotaajuuksien kanssa, alatte myös nähdä ja kuulla korkeamman ulottuvuuden energioita. Älkää pelätkö, kun näitä asioita tapahtuu, vaan luottakaa prosessiin, sillä muutoksia tapahtuu eikä mikään pysy samana. Ei ole mitään pelättävää. Ne jotka jatkavat kiinnipitämistä siitä, mikä on valmis, huomaavat haukkovansa henkeä hajoamassa maailmassa.



Haluamme puhua kiitollisuudesta, mikä on rakkauden vastapaino. Kiitollisuus puhtaimmassa mielessä on sen tunnustamista, että "minulla on", ei pelkästään kiitoksen sanomista jostain hyvästä, mitä on saatu, kuten yleisesti uskotaan. Syvemmässä henkisessä mielessä kiitollisuus tunnustaa, että jokainen hyvä asia mikä näyttää tulevan itsen ulkopuolelta, on itse asiassa ilmentymä jatkuvasti läsnä olevasta eheydestä ja täydellisyydestä. Kiitollisuus virtaa helposti siitä tietoisuudesta, että on luonnostaan täydellinen ja yltäkylläinen Lähdeykseyden vuoksi.



Ilmaisematon kiitollisuus ns. tukkii virtauksen, sillä rakkaus ja kiitollisuus tasapainottavat toisensa. Ajatelkaa kolikkoa – rakkaus toisella ja kiitollisuus toisella puolella. Alkakaa harjoittaa kiitollisuutta elämänne joka alueella – siitä mitä teillä on sekä siitä, mitä uskotte, ettei teillä ole aineellisesti, tunteellisesti, mentaalisesti ja henkisesti, sillä puutekokemus palvelee tärkeänä ikkunana omaan uskomusjärjestelmään. Muistakaa aina, että valitsitte tuskalliset oppitunnit tarpeellisina, saavuttaaksenne etsimäänne kasvua ja kehitystä.



Alatte ymmärtää, että olette luojia, että sananne ja ajatuksenne ottavat muodon ja ilmentyvät. Kiitollisuuden ilmaiseminen palauttaa solumuistonne puutteesta tilanteeseen: "Minulla on. Olen yltäkylläinen ja ykseys Lähteen kanssa siunaa minua äärettömästi." Joka päivän eläminen tässä tietoisuudessa sallii teidän kokea rakkausenergiaa ja auttaa teitä ymmärtämään syvemmin, mitä oppitunteja teillä on.



Koska kiitollisuus on rakkauden puoli, se on integroitava kaikkien muiden rakkauspuolien kanssa ja siitä tulee lopulta saavuttu tietoisuustila täysin integroituna ja se ilmentyy ehdottomana rakkautena.



Harjoitelkaa kiitollisuutta yksinkertaisista asioista, sillä kiitollisuuden ei tarvitse olla suuri julistus, vaan yksinkertainen tiedostaminen: "Minulla on, koska minä olen". Kun ajatte töihin, olkaa kiitollinen päällystetystä tiestä ja stop-merkeistä. Kun olette ostoksilla, olkaa kiitollinen sen vaivattomasta saatavuudesta, mitä tarvitsette.



Kiitollisuutta voidaan harjoittaa kaikilla tasoilla. Aineellisesti se voi olla niiden asioiden antamista pois, joita ette enää tarvitse tai käytä (ei roskaa), mikä kertoo soluillenne: "Olen kiitollinen, että minulla on riittävästi jaettavaksi". Tunteellisesti olkapään tarjoaminen itkemistä varten on tunnustus: "Kiitän niistä oppitunneista, jotka ovat antaneet minulle leveät hartiat." Mentaalisesti sanojen, informaation ja älykkään opastuksen antaminen niille, jotka etsivät tuolla tasolla, sanoo: "Olen ollut siinä ja voin kertoa hänelle, miten homma toimi minulla. Olen kiitollinen kyvystä auttaa muita. Minulla on viisautta."



Myös penni joka lahjoitetaan rakkauden hengessä, kantaa voimakasta energiaa, sillä henki ei tiedä mitään rahan aineellisesta arvosta, vaan tunnistaa vain aikomuksen.



Olkaa kiitollinen siitä, että olette kehittyneet paikkaan, missä pystytte tunnistamaan kaiken jumalaisuuden, minkä kanssa olette kontaktissa. Ilmaiskaa kiitollisuutta jonkun hymystä, linnunlaulusta tai hyvästä kirjasta ja pian alatte oivaltaa, että tavallisen päivän joka hetki sisältää äärettömästi tilaisuuksia kiitollisuuteen.



Tämä on matka, tätä olette pyytäneet ja tästä syystä olette täällä. Aikanne maapallolla on etuoikeus. Ottakaa siitä mahdollisimman paljon irti.



Olemme Arcturuslainen ryhmä.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

20.9.2015 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 21.09.2015 20:02

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
20.9.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, alatte nähdä monia muutoksia maailmassanne. Yrittäkää olla pitämättä käsitystä siitä, miltä noiden muutosten täytyy näyttää ollakseen käypiä, vaan opetelkaa sen sijaan olemaan kaiken ympärillänne olevan hiljainen tarkkailija. Tarkkailkaa ihmisten reaktioita ja kuunnelkaa, mitä he sanovat. Pankaa merkille lisääntyvä raivo poliitikoissa, jotka kamppailevat pitääkseen teidät siellä, missä haluavat – pelossa ja vanhassa energiassa. Huomatkaa, miten mainonnasta näyttää tulleen aina vain äänekkäämpää ja ärsyttävämpää.

Kaikki vanhat ja tiheät energiamuodot yrittävät erittäin kovasti pitää pintansa, siitä jatkuvasti lisääntyvästä tietoisuuden valosta huolimatta, jota tulvii maapallolle tänä aikana. Ne jotka pitävät edelleen tiukasti kiinni heräämättömän tietoisuuden pelkopohjaisista heijastuksista, ovat pelkästään tietämättömiä eikä heitä vielä kiinnosta tietää, että on kehittyneempiä ja helpompia elämistapoja.

Nämä rakkaat sielut jatkavat voimakasta muutosvastarintaa siinä toivossa, että pitävät itsensä ja maailman siinä, mikä on tunnettua tai tuottavaa, käyttämällä työkaluja, jotka eivät enää resonoi monien kanssa. Useimmat teistä havaitsevat, että on tullut hyvin helpoksi nähdä tuon hölynpölyn läpi – ette enää elä tuolla tasolla.

Henkisen etsintänne kurssilla opitte, että olette luojia ja ihmiset luovat omat tilanteensa. Tämä on saanut monet vakavissaan olevat opiskelijat katsomaan elämänsä "ongelmia" henkisinä epäonnistumisina, merkkeinä ettei hän ymmärrä totuutta oikein. On hyvin todennäköistä, että loitte tarkoituksella ja täydellisesti jokaisen "ongelman" elämäänne kasvua ja oppimista varten. Tässä kohtaa matkalla ei ole mitään vahinkoja.

On hiljaisuuden ja luottamuksen aika. Antakaa itsellenne lupa olla tekemättä kerrassaan mitään ja vain olla. Vanhat käsitykset sitovat ihmiset siihen uskomukseen, että aika jolloin ei tee mitään, on merkki laiskuudesta. Tuloksena on maailma, joka on täynnä ihmisiä, jotka ryntäilevät jokaisen päivän läpi ja ovat kadottaneet yhteyden omaan hiljaiseen lepo- ja uudistumispaikkaan sisällään ja tietoisuuden siitä. Viettäkää aikaa luonnossa, vaikka vain pienessä suurkaupungin puistossa. Etsikää paikkoja, joissa voitte vain olla ilman häiriötekijöitä ja melua. Opetelkaa vain kuuntelemaan hiljaisuutta.

Kiireisen perhe- ja työelämän keskellä hiljaisen ajan löytäminen on usein erittäin vaikeaa. Jos kuitenkin yritätte sitä, huomaatte pian pystyvänne keskittymään helpommin ja nopeammin ja kannatte rauhaa mukananne koko päivän. On niitä, jotka nousevat keskellä yötä mietiskelemään ja meditoimaan, koska se on heidän ainoa hiljainen aikansa.

Monet teistä ovat tietoisia erityisistä päivämääristä, joita on annettu ensimmäisestä ylösnousemusaallosta. Älkää liittäkö ylösnousemusta tiettyyn päivämäärään. Tämä merkitsee, että tuohon ajankohtaan mennessä ne jotka ovat valmistautuneet siirtymään korkeamman ulottuvuuden energioihin, tekevät sen. Usko siihen, että se voi tapahtua vain tiettynä päivänä tai tiettyyn päivään mennessä, on kolmannen ulottuvuuden ajattelua. Itse asiassa monet teistä ovat jo siellä tai siirtyvät edestakaisin.

Älkää pelätkö – te ette ole lähdössä, vaan siirrytte fyysisessä kehossa ollessanne uuteen värähtelyyn, jonka tunnistatte uudella tietoisuudella. Tästä syystä vanhojen energioiden puhdistaminen tästä ja entisistä elämistä on ollut hyvin tarpeellista.

Älkää odottako näkevänne kaikkien sotien yhtäkkiä loppuvan, sillä on edelleen monia, jotka eivät ole vielä valmiita siirtymään tuollaisten kolmannen ulottuvuuden kokemusten yli. Te itse ette ole kuitenkaan sodassa, ellette valitse sitä, koska se ei ole enää osa tietoisuuttanne.

Armeijassa on ollut joitain, jotka havaitsivat sitoutumisensa jälkeen, että heidän tietoisuustilansa on kehittynyt tappamisen ja väkivallan yli, ja näin he löysivät itsensä keskeltä voimakasta sisäistä kamppailua, johon liittyi syyllisyyttä, hämmennystä ja epäonnistumisen tunnetta. Jotkut heistä valitsivat sen – näkemättä muuta tietä – mikä näytti heidän ainoalta vaihtoehdoltaan – itsemurha.

Nämä rakkaat sielut uskoivat sen, mitä heille kerrottiin, eivätkä luottaneet intuitioonsa, ja oppivat tuosta kokemuksesta voimallisen oppitunnin henkilökohtaisesta voimasta ja valinnasta. He tuovat tämän tietoisuuden seuraavaan elämäänsä, jolloin he ovat rauhantekijöitä.

Tietoisuuden saavuttaminen ykseydestä ilmentyy muutoksena asenteissa ja uskomuksissa ns. vihollisista. Uutiset ovat useimmiten pelkästään pelkopropagandaa, joka keskittyy jatkuvasti johonkin "viholliseen", jotta suurelta yleisöltä saadaan yleinen hyväksyntä sotatoimiin ja lisävalvontaan.

Muistakaa aina, että myös "vihollinen" on jumalan ilmaisumuoto, muttei ole yhtä kehittynyt kuin te. Monet ovat inkarnoituneet vain muutaman kerran ja tietämättömyydessään ovat sallineet erillisyys- ja kaksinaisuuskuvien hypnotisoida itsensä. Lisäksi tietämättömyydessä siitä, kuka ja mitä he ovat, he luovuttavat henkilökohtaisen voimansa niille, jotka väittävät itsellään olevan kaikki oikeat vastaukset, mutta jotka käyttävät näitä seuraajia henkilökohtaisiin, rajoittuneisiin, itseä palveleviin ja vallanhimoisiin saavutuksiinsa. Kaikki heräävät lopulta, koska kaikkien täytyy, mutta se ehkä tapahdu moneen elämään.

Aika näyttää kuluvan nopeammin ja nopeammin, mikä saa kaikki hätääntymään tarpeesta suorittaa monia asioita joka päivä. Tämä johtuu siitä, että energiavärähtelystä on tullut jalostuneempaa ja korkeampaa, mikä jättää vähemmän vanhaa ja hitaampaa, johon olette tottuneet. Huomaatte tässä uudessa ja korkeammassa energiassa, että vaikka teillä näyttää olevan loputon lista tehtäviä asioita, ne saadaan tehtyä helpommin ja nopeammin. Ratkaisuja näyttää ilmestyvän tarvittaessa.

Saatatte huomata, että ihmiset, paikat ja uskomukset jotka aiemmin saivat teidät reagoimaan kriittisesti ja tuomitsevasti, eivät enää näytä tärkeiltä. Aiemmin rakkaissa elokuvissa, kirjoissa, lehdissä, tv-ohjelmissa, urheilulajeissa ja muussa viihteessä ei ole samaa kiinnostusta kuin ennen. "Viihteessä" joka keskittyy ihmisiin tuomitsevasti tai sarkastisesti, ei ole viehätystä, vaan se tunnistetaan kehittymättömäksi käyttäytymiseksi, joka perustuu erillisyystunteeseen.

Arcturuslainen ryhmä toivoo teidän tietävän, että säätila siirtyy rauhalliseen aikaan. Maailmalle on tulossa lepoaika kamppailusta, joka pitää monet otteessaan.

Maastopalot, tulvat ja sää-äärimmäisyydet ovat Gaian tapa jatkaa jäljellä olevan, vanhan ja pilaantuneen energian poistamista, mitä vaaditaan sen ylösnousemukseen. Nämä tapahtumat herättävät myös samalla monet. Vanha "rikkaat ja köyhät" –energia ei palvele hyvin, silloin kun kaikki löytävät itsensä samalta tasolta ja käsittelemästä samoja ongelmia. Kaikkien kokemusten tarkoituksena joka elämässä on ollut pelkästään johtaa jokainen sielu lopulta oivallukseen ykseydestä, joka on puhtaimmassa muodossaan rakkautta.

Pakolaiset joita näette päivittäin pakenevan väkivaltaa ja sotaa, tuovat maailman huomion syvemmin oivallukseen ykseydestä – että kaikki ovat yhteydessä riippumatta puhumastaan kielestä tai ihonväristään. Tämä ongelma pakottaa huomion ja auttamishalun heräämään monissa, jotka elävät "ei minun ongelmani" –tietoisuudessa ja jotka ajattelevat asioiden tapahtuvan jossain muualla, eikä niillä ole mitään tekemistä heidän kanssaan. Nämä kuvat antavat myös täydellisen esimerkin siitä, miten sota ja väkivalta eivät ratkaise mitään.

Muistakaa aina, että jokainen sielu valitsee tai häntä autetaan valitsemaan ne kokemukset, jotka ovat tarpeellisia hänen heräämiselleen. Oppimiskokemuksia saadaan vain, silloin kun yksilö saa tarvittavan evoluutiovahvuuden selviytyäkseen kokemuksesta ja oppiakseen siitä. On henkisesti kehittyneitä sieluja, joilla näyttää olevan problemaattinen asia toisensa jälkeen, ja he ihmettelevät miksi. Se johtuu siitä, että tänä energeettisesti voimallisena aikana useimmat teistä tulivat mukanaan pitkä lista elämänoppitunteja, jotka teidän tarvitsee viimeistellä, voidaksenne siirtyä ylösnousemusenergiaan. Jos ette olisi ollut täysin kykenevä tähän, teidän ei olisi annettu ottaa niin monia elämänoppitunteja.

Haluamme päättää tämän viestin muutamaan sanaan kunniasta. Rehellisyys ja kunnia ovat äärimmäisen tärkeitä, kun tehdään valintoja ja on henkilökohtaisia mielipiteitä. Silloin kun jokin teko tulee ihmisen korkeimmasta oikeudentunnosta (vaikka hän on täysin kolmannen ulottuvuuden ajattelussa), hän sallii itsensä olla avoin muutokselle ja korkeammalle ymmärrykselle omista uskomuksistaan ja teoistaan.

On välttämätöntä, että jokainen joka on vakavissaan henkisellä matkalla, on äärimmäisen rehellinen itsensä kanssa – "Pyrinkö tähän uskomukseen tai tekoon, koska se saa oloni tuntumaan ja minut näyttämään tärkeältä? Antaako se minulle ylemmyyden tunteen toisiin nähden? Enkö kyseenalaista, vaan seuraan, koska niin on ollut aina? Pelkäänkö, että minut suljetaan ulkopuolelle, jos olen eri mieltä perheen, kirkon, ystävien ja vanhempien kanssa?"

Nämä ovat kysymyksiä, joita jokaisen henkiseen kasvuun vakavasti suhteutuvan täytyy esittää itselleen mahdollisesti viipyilevistä tai tiukoista uskomuksista johonkin liittyen. "Uskonko näin, koska se on paljastunut minulle totuudeksi, vai koska niin minulle on kerrottu? Saako pelko uskottavuuden menettämisestä henkisenä opettajana, neuvonantajana, vanhempana tai ystävänä minut jatkamaan jossain uskomusjärjestelmässä, josta olen kasvanut yli?"

Kunnian, rehellisyyden ja puhtaan aikomuksen täytyy olla osa joka tekoa ja uskomusta, jos on tarkoitus kasvaa, oppia ja ylösnousta.

Ne jotka todella tietävät, pitävät totuuden salaa, hiljaa ja pyhästi sisällään, eivätkä he tunne tarvetta huutaa sitä katonharjalta tai muuttaa ketään tai mitään.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.10.2015 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 12.10.2015 21:35

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
4.10.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, tänä muutoksen ja uusien alkujen aikana yllytämme teitä päästämään irti kaikista jäljellä olevista odotuksista, sillä odotukset pitävät teidät vain käsityksissä – mielikuvissa jostain, mitä olette lukeneet tai kuulleet ylösnousemukseen liittyen. Olette luomassa uutta maailmaa, ette muodostamassa sitä aiemmin tunnetusta.

Opetelkaa lepäämään nyt-hetkessä kaikkina aikoina tietäen, että tämä on henkiuniversumi ja kaikki ovat henkiolentoja, ja sallien samalla jokaisen päivän tapahtua vastustamatta. Tämä harjoitus johtaa teidät jatkuvasti syvenevään tietoisuuteen rakkaudesta ja kiitollisuudesta, kun alatte nähdä kaiken osana jumalaista suunnitelmaa riippumatta siitä, miten "epäpyhältä" se saattaa vaikuttaa kolmannen ulottuvuuden ajattelussa. Kuten olemme aiemmin todenneet: tämä ei merkitse ovimattona olemista tai itsensä sallimista jäädä turvattomaan ympäristöön.

Menneet ja nykyiset elämät ovat sisältäneet kamppailua ja erittäin vähän tukea totuuden etsijöille, mutta nuo ajat ovat loppuneet useimmilla teistä. Olette tehneet työn, teitä on usein rangaistu siitä ja nyt on aika levätä, elää ja olla sitä, minkä olette saavuttaneet. Ei voi jäädä peruskouluun sen jälkeen, kun on valmis lukioon tai yliopistoon, vain siksi että joku ystävä tai läheinen saattaa edelleen tarvita peruskoulua tai joku "asiantuntija" sanoo, että täytyy jäädä.

Kaikkien "vakavamielisten" totuuden opiskelijoiden täytyy nyt siirtyä omaan voimaansa heränneenä henkiolentona ja samaan aikaan kulkea rohkeasti sen läpi, miten vanhan elämän jäänteet vaikuttavat heihin. Kun yksilö kehittyy uuteen ja korkeampaan tapaan selvittää karmakysymykset ja jäljellä olevat oppitunnit, hän ei enää tarvitse niitä suuria ongelmia, onnettomuuksia ja vaikeuksia, joita aiemmin tarvittiin heräämiseen. Useimmat teistä ovat siinä nyt. Maapallolla on aina jonkinlaisia vaikeuksia, joko omianne tai toisten, mutta nyt teillä on uusia, korkeampia ja opastettuja työkaluja niiden selvittämiseen.

Olette voimallisia valo-olentoja, mutta tämä totuus on tunnustettava ja elettävä, kunnes siitä tulee tietoisuustila eikä vain kivoja sanoja jossain kirjassa. Jos yksilö on valmis ottamaan tämän askeleen, mutta kieltäytyy jättämästä vanhaa, mukavaa ja tuttua, hän saa luultavaksi "herätyksiä" vaikeina kokemuksina, jotka pakottavat hänet syvemmälle ja siihen, mihin hän henkisesti valmis. Uhrius ei voi enää olla osa vakavamielisen totuuden opiskelijan tietoisuutta.

Useimmat eivät tiedosta, miten paljon muutosta todellisuudessa tapahtuu. Pankaa merkille maailmanliikkeet rauhan, eläinten oikeuksien, informaatiovapauden ja muiden asioiden puolesta, joita valtava enemmistö ei 20 vuotta sitten olisi pitänyt tärkeänä. Huomatkaa myös, miten ihmiset alkavat katsoa tiukasti ja pitkään yleisesti hyväksyttyjä uskomuksia sekä tutkia tarkemmin maailman johtajien motiiveja ja aikomuksia.

Otatte takaisin luontaisen voimanne kuuntelemalla sisäistä opastustanne sen sijaan, että harmonisoidutte sokeasti jonkun asiantuntijan, hallituksen, kirkon tai henkilön usein rajoittaviin käsityksiin. Opitte seisomaan Itsen voimassa, mikä ei merkitse, ettei joku kehittynyt ministeri, asiantuntija, opettaja tai ystävä voi koskaan opettaa teille totuutta. Lopullinen päätös on kuitenkin teidän, mikä perustuu sisäiseen tietämykseen siitä, mikä on oikein ja sopivaa teille.

Haluamme puhua uusista energioista. Useimmat teistä tiesivät täysikuun ja pimennyksen tuovan korkeita valotaajuuksia. Älkää uskoko ulkoisten vaikutelmien perusteella, ettei mitään tapahtunut, sillä uusia valoenergioita tosiaan tuli ja ne ovat käytettävissä, mutta niiden integrointi tapahtuu vain, silloin kun yksilö kykenee vastaanottamaan ne. Hyvin harvat kykenevät integroimaan täysin korkeat taajuudet kerralla, koska fyysinen, tunne- ja mentaalikeho on valmisteltava hyväksymään ne ja resonoimaan niiden kanssa.

Älkää koskaan epäilkö, ettei korkeampi itsenne huolehdi, että saatte kaiken, mihin olette valmis, silloin kun olette valmis, ilman muuta ponnistelua omalta osaltanne kuin eläminen korkeimmasta totuustunteestanne käsin. Muistakaa aina, että teitä opastetaan ja autetaan koko ajan. Ketään – edes hyvin heräämätöntä – ei koskaan jätetä yksin kamppailemaan maapallolla elämän läpi.

Tehtävänne kehittyvinä totuuden opiskelijoina on levätä siinä tiedossa, että tämä on henkiuniversumi, jota hallitsee rakkaus ja asuttaa henkiolennot. Älkää käyttäkö aikaa siitä huolehtimiseen, ylösnousetteko tai teettekö sen oikein vai ette. Teitä vaaditaan vain elämään korkeimmasta oikeustunteestanne käsin joka hetki.

Siis suuri osa henkisyyttä koskevasta kolmannen ulottuvuuden ajattelustanne on rajoittavaa – miltä kokemusten täytyy näyttää tai tuntua ollakseen päteviä. Nämä käsitykset perustuvat jonkun uskomusjärjestelmään. Kokemukset joita toisilla on ehkä ollut, ovat päteviä heille, mutta eivät välttämättä oikeita teille.

DNA aktivoituu, kun olette valmis, chakrat ovat puhtaat ja avoimet, kun olette valmis, ja viidennen ulottuvuuden kokemuksia tapahtuu, kun olette valmis. Kaikki kurssit, harjoitukset ja ponnistelut näiden asioiden saavuttamiseksi voivat auttaa, mutta täydellistä kokemusta ei voi tulla, ennen kuin sielu on valmisteltu siihen.

Pitäkää yllä kehittymisaikomusta käyttäessänne sitä, minkä jo tiedätte, ja lisää annetaan. Ylösnousemus ei vain putoa syliin ilman valmistautumista. Jokainen elämien aikana otettu askel on lisänä ja lopulta saavutetaan täysi tietoisuustila, joka johtaa ulkoisesti ilmentyviin luomuksiin aina vain korkeammilla tasoilla.

Rakastakaa kaikkea. Rakastakaa "huonoa" ja "hyvää". Rakastakaa vikojanne ja rakastakaa niitä, jotka eivät rakasta teitä. Rakastakaa mieleenne juolahtavia ajatuksia, jotka saavat teidät reagoimaan pelolla, vihalla, katkeruudella, kateudella jne., sillä on vain Jumala ja kun opitte rakastamaan kaikkea, lakkaatte antamasta valtaa ulkoisille vaikutelmille, mikä saa ne menettämään "iskunsa".

Kehittynyt tietoisuustila hajottaa automaattisesti vanhoja, opittuja käyttäytymismalleja ja uskomuksia, kuten "vähempiarvoinen kuin" tai "arvoton/ansaitsematon". Opetelkaa nauramaan rehellisille virheille ja pian huomaatte, että taivas ei putoa, oppaat eivät jätä teitä ettekä lakkaa kasvamasta henkisesti, kun teette jonkin väärän valinnan. Tästä kolmannessa ulottuvuudessa vietetyissä elämissä on ollut kyse – astutaan ja kaadutaan, astutaan ja kaadutaan …

Päätitte olla täällä ja olette oppineet. Useimmat teistä huomaavat nyt tai pian auttavansa myös toisia kasvamaan ja oppimaan, kuka ja mitä he ovat. Riemuitkaa joka tilaisuudesta, on se sitten vain totuussiemenen heittämistä tai toisen varsinaista opettamista, mutta älkää koskaan etsikö oppilaita, pakottako, käännyttäkö tai yrittäkö pelastaa ketään, sillä on vain yksi eikä tuota yhtä tarvitse pelastaa.

Kun säteilette enemmän valoa, vedätte puoleenne joitain, jotka pyrkivät saamaan teidän valonne, oman valonsa löytämisen sijasta. Nämä rakkaat sielut eivät ole tavallisesti valmistautuneita syvempiin totuuksiin eivätkä myöskään kiinnostuneita niistä.

Ne jotka ovat valmiita siihen, mitä teillä on annettavana heille, löytävät teidät. Luottakaa intuitioonne ja sallikaa itseänne opastettavan jonkun valmiudesta, joka teidät löytää. Pitäkää työnne toisten kanssa myötätunto-, ei sympatiatasolla, sillä sympatia harmonisoituu toisen alemmalla värähtelevän energian kanssa.

Myötätunto on kiintymättömämpi tapa katsoa toisen ongelmia ja salli teidän antaa sanoja, jotka tuon henkilön tarvitsee kuulla omalla tietoisuustasollaan, ja samalla jatkatte oman valonne pitämistä.

Ehdottomassa rakkaudessa ja tietoisuudessa, olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.10.2015 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 21.10.2015 08:07

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
18.10.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervetuloa, rakkaat ystävät. Tervetuloa näihin uusien energioiden ja ehdottoman rakkauden aikoihin.

Siirrytte nopeasti "uutuuteen" ja koette sen energian nyt monissa muodoissa. Älkää yhtään epäilkö, olette keskellä suurta muutosta. Älkää tuomitko sitä, mitä havaitsette ulkopuolisessa maailmassa, kolmannen ulottuvuuden standardeilla, sillä ne eivät enää palvele täsmällisenä mittana.

Monet teistä huomaavat, että te ette kykene sietämään tiettyjä ruokia (erityisesti roskaruokaa) ja myös että teidän tarvitsee syödä paljon vähemmän. Tämä johtuu siitä, että korkeammalla värähtelevä kehonne alkaa sopeutua puhtaaseen energiaan ruokana, mihin se ei kyennyt tiheämmissä energioissa. Ruoka on itse asiassa aineellisessa mielessä jumalaista energiaa, joka elättää ja ylläpitää teidät ikuisesti.

Monista tavallisista asioista joita ennen uskoitte tärkeiksi onnellisuudellenne, on tullut epäolennaisia, usein huomaamattanne. Luottakaa, rakkaat ystävät, luottakaa. Ette ole tulossa hulluksi, ettekä valmistaudu kuolemaan – paitsi vanhasta energiasta. Olette keskellä Gaian ja teidän ylösnousemusprosessia riippumatta siitä, pystyttekö hyväksymään sen täysin vai ette.

Haluamme puhua kahdesta usein väärinymmärretystä maaelämän kysymyksestä – ruoka ja seksi.

On ja on aina ollut vain YKSI, joka ilmentää ITSEÄÄN äärettömissä muodoissa ja muunnelmissa. Jokainen kasvi on elävä yhdestä elämästä ja kivilläkin on tietoisuus. Ihmiselle on virheellisesti opetettu, että hän on parempi kuin kaikki muut elämänmuodot ja näin hänellä on oikeus hallita. Tämä on pyhien kirjoitusten väärää tulkintaa. Ihmisellä on kyky auttaa ja tukea muita elämänmuotoja ja työskennellä niiden kanssa tietonsa ja lahjojensa avulla, mutta sille ei ole koskaan annettu lupaa hallita, väärinkäyttää tai aiheuttaa kärsimystä – toimintaa joka edustaa kaksinaisuutta ja erillisyyttä täydellisimmillään.

Tämä oivallus synnyttää usein ruokaan ja erityisesti lihan syömiseen liittyvän sisäisen kamppailun. Valtaosa fyysisistä kehoista on edelleen ohjelmoitu elämien aikana tarvitsemaan lihaa proteiinilähteenä, vaikka yksilön energian tullessa kevyemmäksi ja kevyemmäksi, tämä muuttuu. Monet vakavamieliset oppilaat yrittävät luopua kaikesta lihasta vain huomatakseen, etteivät he pysty siihen monista syistä. Epäonnistuessaan tekemään tuon muutoksen he pitävät itseään henkisenä epäonnistujana. Jos tämä on ollut teidän kokemuksenne, ymmärtäkää ilman syyllisyyttä, että kehonne ei ole vielä energeettisesti valmis täydelliseen lihasta luopumiseen.

Jatkakaa lihan sisällyttämistä osaksi ruokavaliotanne, mutta alkakaa syödä tietoisesti. Valitkaa liha lähteestä, missä eläimet eivät ole kokeneet kärsimystä ja väärinkohtelua, sillä näiden rakkaiden eläimien liha sisältää edelleen pelko- ja kärsimysenergiaa. Muistakaa myös, että ostoksenne edistävät lihan tuottaneen bisneksen toimintaa. Monissa menneisyyden kulttuureissa eläintä kiitettiin ja kunnioitettiin sen uhrauksen vuoksi ja pyydettiin myös ilmestymään, jos se halusi antaa itsensä ruuaksi. Nämä keskinäisen arvostuksen ja kunnioituksen korkeammat tavat ovat muuttuneet ja lihansyönnistä on tullut pelkästään kovasti tuettua bisnestä.

Monet tekevät nyt työtä tuodakseen kunnioitusta, huomioonottamista ja onnellisuutta ruuaksi kasvatettavien eläinten elämään. Käyttäkää näitä lähteitä. Olette siirtymässä energeettisesti viljaan ja vihanneksiin perustuvaa kasvisruokavaliota kohti, joka on yhteensopivampi ylösnousevan kehonne kevyempien energioiden kanssa, ja tästä syystä monet raskaammat ruuat joita olette tottuneet syömään, eivät enää sovi teille. Huomaatte itseänne vedettävän automaattisesti kevyempiä ja puhtaampia ruokia kohti ilman omaa ponnisteluanne. Korkeammissa ulottuvuuksissa ei ole tarvetta ruokaan sellaisena, kuin tunnette sen – ravinto on valotäyteistä ja pieniä annoksia.

Kunnioittakaa myös kasveja niiden uhrauksen vuoksi. Ruokarukouksen sanominen ennen ateriaa ei alun perin ollut vain jonkin taivaalla olevan Jumalan kiittämiseen, vaan ruokauhrauksen kunnioittamiseen. Siunaaminen, kunnioittaminen ja valon lähettäminen kaikelle, mitä syötte, keventää lautasellanne olevan ruuan energiaa ja tekee siitä yhteensopivamman uuden ylösnousemuskehonne kanssa. Älkää koskaan unohtako, mitä ruoka edustaa syvemmällä tasolla, ja tietäkää myös, että ruuan valmistajan energiasta tulee osa ruuan energiaa.

Kaikkien täytyy alkaa tietää ja ymmärtää, että kaikessa aineellisessa ja tavallisessa on korkeampi todellisuus – ruoka on vain yksi niistä. Olkaa henkisesti tietoinen kaikessa, mitä teette päivän aikana. Ei ole koskaan ollut henkistä ja ei-henkistä – ne EIVÄT ole erillään. Kaikki on puhdas henkinen ajatus, mutta maapallolla se tulkitaan yksilön tietoisuustilan mukaisesti.

Esimerkiksi kauppa/bisnes on todellisuudessa rakkautta ja kiitollisuutta aineellisessa mielessä – (minä annan sinulle ja sinä annat minulle takaisin kiitollisuutta). Autot, junat, lentokoneet, laivat jne. ovat kolmannen ulottuvuuden käsityksiä Kaikkialla läsnä olevasta ja se muuttuu ajan kuluessa, kun ihmisen tietoisuus on kehittynyt. Parantuminen ja sen etsiminen kaikilla tasoilla edustaa tuon luontaisen täydellisyyden etsimistä, joka on jo läsnä jokaisessa yksilössä.

Kuten monet muutkin asiat, seksuaalinen ilmaisu on ihmistasolla usein väärinkäytetty, väärinymmärretty ja täynnä syyllisyyttä ja häpeää. Seksiä pidetään tavallisesti joko korkeimpana kokemuksena kiintymättömän ja persoonattoman antaumuksen kera tai tabuna, pahuutena ja jonain, jota pitää välttää syntinä. Kumpikaan ei ole totta. Seksuaalinen kokemus ihmistasolla ei ole korkein tavoite eikä vältettävä pahuus.

On niitä, jotka tarvitsevat seksuaalisia vetovoimakokemuksia voidakseen kasvaa ja kehittyä rakkauden/seksin korkeampaan merkitykseen. Toiset eivät tarvitse näitä kokemuksia ja ovat inkarnoituneet eri syistä. Moniin sielusopimuksiin sisältyy tarve päätöksen saamiseen johonkin entisten elämien henkilökohtaisiin tai seksuaalisiin kokemuksiin ja siksi se sisältyy tämän elämän kokemuksiin.

Kuten kaikki, seksi sellaisena kuin se ymmärretään ihmiskokemuksessa, edustaa korkeampaa totuutta – askelta henkistä loppuunsaattamista kohti. Henkinen todellisuus on sielun mies- ja naispuolisten aspektien yhdistäminen ja tasapainottaminen ulkoisesti. Niitä ei tavallisesti tunnisteta, mutta ne ovat täysin läsnä jokaisessa yksilössä riippumatta siitä, onko hän mies- vai naiskehossa. Jossain kohtaa henkisellä matkalla noista kahdesta aspektista tulee yksi, sielu on täydellinen ja se ilmentyy ulkoisesti uutena ja valaistuneena yksilönä, joka pystyy ilmaisemaan tarvittaessa sekä maskuliinista voimaa että feminiinistä lempeyttä jokapäiväisessä elämässä. Ihmistasolla maskuliinisuuden ja feminiinisyyden yhteenliittyminen johtaa myös uuteen persoonaan.

Kaikki aineellinen on ymmärrettävä todellisuudessa henkiseksi. Kaikki minkä kolmannen ulottuvuuden tietoisuus näkee, kuulee ja tiedostaa, ymmärretään kaksinaisuus- ja erillisyyssuodatinten kautta. Ajatelkaa, että maailma ja kaikki siinä nähdään tahriintuneen ikkunan läpi – se mikä nähdään, on täydellinen, mutta ette pysty näkemään sitä sellaisena, kuin se oikeasti on.

Seksi on pyhää – sitä ei ole tarkoitus käyttää itsekkäästi. Seksuaalista toimintaa pitää harjoittaa aina rakastavan kunnioittavasti ja kumppanien kesken sopien, ovat he sitten mies/nainen, mies/mies tai nainen/nainen. Antakaa intuition aina olla oppaananne – ei se, mitä ajankohtainen suosittu ajattelu tai toisten mainostamat säännöt ja määräykset ovat. Seksuaalinen vetovoima ei ole merkki tarpeesta seksisuhteeseen.

Rakkaus ja henkinen tiedostaminen ovat energia, joka voi nostaa seksikokemuksen tasoille, joita ei koskaan koeta satunnaisissa seksikohtaamisissa. Kuten kaikissa asioissa, on tasoja ja lisää tasoja … Vanhoina aikoina seksuaalisuutta, sen harjoittamista ja sen korkeampia totuuksia opetettiin temppeleissä antamaan ihmisille oikea merkitys seksuaalisuudelle. Nämä opetukset ovat kadonneet suurimmaksi osaksi, mikä on jättänyt yksilöt usein hämmentyneeksi ja loukkaantuneeksi, koska he eivät tiedä seksuaalisuuden syvemmistä mysteereistä.

Monet antavat käyttää itseään seksuaalisesti, sekoittaen sen rakkauteen. Seksikokemuksen kiihkeät energiat jäävät yksilön energiakenttään, mikä on hyvä muistaa, kun tuntee houkutusta satunnaistapaamisessa, joka perustuu pelkästään fyysiseen vetovoimaan. Tästä syystä lasten ahdistelu on niin haitallista – energia jää heidän energiakenttäänsä eivätkä he ole riittävän kypsiä ymmärtämään, käsittelemään tai puhdistamaan sitä.

Monilla teistä on ollut tämäntyyppisiä kokemuksia entisissä elämissä ja olette kantaneet tuota energiaa elämien läpi ja nyt se saattaa ilmentyä selvittämättömänä vihana ja seksuaalisena hämmennyksenä sekä muina mentaali- ja tunneongelmina. Se tulee pintaan, koska olette nyt valmis puhdistamaan sen kerta kaikkiaan.

Älkää vastustako, vaan sallikaa itsenne tuntea. Rakastakaa itseänne ja tuota loukattua lasta sisällänne, sallimatta häpeän tai syyttelyn tulla prosessiin mukaan ja muistaen koko ajan, että olette todellisuudessa henkiolento, jolla on ihmiskokemuksia. Ymmärtäkää se siksi, mitä se on – vanhaa energiaa, jota teidän ei enää tarvitse kanniskella mukananne. Nämä kokemukset ovat valmiita ja on aika siirtyä eteenpäin jättäen ne olemattomuuden tomuun, mitä ne oikeasti ovat.

Joillakin on houkutusta jäädä uhriuden "erityislaatuisuuteen", sillä se antaa usein rakastavaa tukea, sympatiaa ja tekosyyn jäädä siihen, mikä on vanha ja valmis. Saatetaan vaatia parantumisjakso, mutta älkää jääkö tuohon vaiheeseen iäksi, sillä jääminen menneisyyden kokemuksiin pitää teidät tiukasti siellä ja jatkatte sen uudelleenluomista selvittämisen sijasta.

Tutkikaa informatiivisia kanavointeja Maria Magdaleenasta saadaksenne lisätietoa jumalaisesta seksuaalisuudesta ja päästäkää irti kaikesta syyllisyydestä tai häpeästä, jota olette ehkä keränneet seksiin liittyen. Seksuaalisuus on osa ihmiskokemusta ja syyllisyys siitä on vanhaa ja hyödytöntä energiaa, jota on luotu ja lisätty tietämättömillä uskomuksilla.

Nämä energeettisesti uudet ajat mahdollistavat kaikille, jotka sen valitsevat, täyden, vastuullisen, onnellisen ja syyllisyydettömän elämän. Nämä ovat hedelmiä, joita virtaa äärettömästi ja automaattisesti heränneestä tietoisuustilasta, joka on kehittynyt yli niistä harhakuvista, jotka pitävät edelleen suurta osaa kolmannen ulottuvuuden maailmasta kahleissa.

Tämä on ylösnousemus.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.11.2015 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 07.11.2015 07:43

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
1.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaimmat totuuden opiskelijat, tulemme luoksenne rakkaudessa ja tuomme sitä, minkä tiedämme teidän olevan valmiita ymmärtämään ja integroimaan, kun autatte uuden maailman synnyttämisessä.

Elämästä maan päällä on tullut hurjaa menoa monilla, kun elämä häiriintyy ja mukavuusalue on mennyttä. Tähän tulitte vapaaehtoisesti. Tiesitte ja silti päätitte kokea kaiken, mitä tarvitsee henkilökohtaisen sekä ihmiskunnan kollektiivievoluution vuoksi. Tiesitte hyvin, että nämä ajat olisivat myrskyisiä, kun paatuneet maailman uskomukset ja vanhat energiat alkavat hajota, mikä aiheuttaa massiivista vastarintaa vanhassa maailmanjärjestyksessä.

Maailma on monien merkittävien siirtymien keskellä sen tuloksena, että aina vain intensiivisempiä ja korkeampia valotaajuuksia virtaa nyt maapallolle ja on kaikkien käytettävissä. Ne jotka päättävät mennä muutosvirran mukana, kokevat vähemmän tuskallisia asioita kuin ne, jotka vastustavat.

Uudestisynnytte, rakkaat ystävät, ja kuten tiedätte, synnytys ei ole aina helppo. Uusien näkemis- ja olemistapojen hyväksyminen voi olla tuskallista niille, jotka ovat edelleen tiukasti kiinni vanhoissa tavoissa. Nämä rakkaat ihmiset jatkavat äänekkäästi täydellisyyden etsimistä itsensä ulkopuolelta – ihmisten, paikkojen ja asioiden kautta – ja elävät koko ajan tuntemattoman pelossa, koska kaksinaisuustietoisuus voi ilmentyä vain kaksinaisuutena – hyvä/huono, sairaus/terveys, puute/yltäkylläisyys, oikea/väärä.

Turvassa ja mukavasti vain niissä rajoissa, jotka kollektiivitietoisuus tuntee ja hyväksyy, ja tietämättömänä omasta luontaisesta voimastaan ja identiteetistään, nämä rakkaat ihmiset jatkavat suunnan katsomista muiden säännöistä ja uskomuksista, kunnes jossain kohtaa tämä lähestymistapa ei enää toimi ja heidän on pakko aloittaa heräämismatkansa.

Kehitytte tietoisuuteen, joka muistaa, kuka se on – valo-olennoksi joka olette aina olleet, mutta ette oivaltaneet sitä. Älkää pelätkö, sillä kaikki etenee suunnitelman mukaisesti, ja tietäkää, ettei mitään aitoa voi koskaan menettää. Koette samoja upeita asioita, joita rakastatte nyt – vain korkeammilla tasoilla. Kaiken tajuaminen on mahdotonta, koska ihmismieli on rajoittunut siihen, mitä jo tiedetään kollektiivitietoisuudessa.

Monet vakavamieliset opiskelijat jatkavat kiinnipitämistä niistä käsityksistä, jotka määrittelevät henkisyyden – sen ulkomuoto, määritelmä, polut ja kokemukset. Niistä suuri osa oli päteviä aiemmissa tietoisuusvaiheissa, mutta nyt ne ovat vanhentuneita. Antakaa intuitionne opastaa teitä siinä, ovatko mitkään harjoitukset hyödyllisiä henkisessä kasvussanne – eivät vain nykytrendejä tai jotain median mainostamaa. Saatatte huomata, että jokin kirja näyttää hyppäävän eteenne tai jokin kurssi tai opettaja vetää huomionne puoleensa, mutta monet teistä huomaavat, että teitä opastetaan olemaan vain hiljaa paikallaan. Henkiset matkat ovat yksilöllisiä ja opetukset jotka johtavat yhden valaistumiseen, eivät ehkä resonoi lainkaan toisen kanssa.

Monilla teistä on fyysisiä ongelmia, kun vanhat solumuistot tulevat pintaan puhdistettavaksi. Usein fyysisen kehon heikoin alue palvelee näiden vapautusten poistumiskohtana. Jos teillä on joku toistuva fyysinen ongelma (ihottumaa, särkyä jne.) eikä minkään löydetä koskaan olevan vikana, niin luultavasti kyse on vanhan solumuistienergian puhdistamisesta. Lähettäkää valoa kehonne soluille tuolla alueella ja sallikaa prosessi.

Monet teistä – itse asiassa kaikki – päättivät tulla tähän elämään mukanaan kaikki jäljellä oleva energia menneisyyden fyysisistä, tunne- ja mentaalivammoista, jotta ne voitaisiin puhdistaa kerta kaikkiaan. Tiesitte, että nämä ajat olivat tilaisuus ylösnousta ja etteivät nämä vanhat ja tiheät energiat voisi tulla mukananne korkeammalle.

Jokaisen elämän intensiiviset kokemukset pysyvät tallennettuna solumuistiin, kunnes ne puhdistetaan, joten olkaa kärsivällisiä, rakkaat ystävät. Tämä prosessi on jatkuva, muttei tapahdu yhdessä yössä. Yrittäkää nähdä vähäisempi fyysinen epäharmonia merkkinä puhdistumisesta, ei niinkään lääkinnän ja lääkäreiden vaatimisena. Luottakaa intuitioonne ja jos teitä opastetaan etsimään lääkinnällistä apua, niin etsikää sitä ilman henkisen epäonnistumisen tunnetta, sallimatta samalla pelon olla määräävä tekijä.

Oppikaa hemmottelemaan itseänne, lepäämään enemmän, silloin kun voitte, olemaan hiljaa paikallanne ja tekemään asioita, joita rakastatte, sen sijaan että tunnette velvollisuutta jatkaa jotain vanhaa rutiinia, joka ei enää resonoi, koska "on aina tehty näin ja perhe ja ystävät odottavat sitä". On aika seistä omassa voimassanne, tehdä rakastavasti valintoja, jotka ovat oikeita teille, ja olla hyväksymättä valintoja, jotka ovat ehkä oikeita jollekin toiselle, tullaksenne rakastetuksi ja hyväksytyksi.

Monet teistä ovat töissä joka päivä ja nokosten ottaminen ei ole vaihtoehto, mutta opetelkaa hidastamaan, menemään sisäänne ja lepäämään Keskuksessa usein, kun jatkatte päiväänne. Ilmaiskaa aikomus päästää irti kaikesta, joka saattaa estää kehittyvää tietoisuuttanne totuudesta. Mikä tärkeintä, oppikaa rakastamaan itseänne ja matkaa ja elämään kiitollisena joka kokemuksesta, tuomitsematta sitä hyväksi tai huonoksi, samalla kun siirrytte vain siitä läpi.

Monet haluavat olla maan päällä tänä voimallisena aikana eivätkä voi olla täällä. Nämä rakkaat sielut katselevat innokkaasti toiselta puolelta, haluten ja toivoen parasta ihmiskunnan ylösnousemusmatkalle.

Olette auroja, jotka auraavat negatiivisuuden ja toivottoman tietämättömyyden jätettä pois tieltä kovalla työllänne. Olette käytännön asioiden kovia työntekijöitä, jotka tekevät mahdolliseksi tuleville sukupolville syntyä siihen korkeamman tietoisuuden maailmaan, jota luotte. Monia ongelmia jotka ovat teistä nyt hankalia, ei edes tunneta tulevissa sukupolvissa.

Taputtakaa itseänne selkään, rakkaat ystävät, sillä jokainen teistä päätti rohkeasti auttaa ihmiskunnan evoluutiossa tuomalla huomion ja muutosta yleisesti hyväksyttyihin maailman käsityksiin, jotka perustuvat kaksinaisuuteen ja erillisyyteen. Tietäkää, että monia valaistuja sieluja on maan päällä tällä hetkellä kehoissa ja tilanteissa, jotka maailma tuomitsee vähemmän täydelliseksi, voidakseen kehittää maailman tietoisuutta ja tuoda muutosta. Muistakaa tämä, kun tunnette houkutusta tuomita negatiivisesti joku ihminen tai tilanne.

Älkää koskaan uskoko vertailun perusteella, että te ette tee henkisesti mitään, ette palvele mitään tarkoitusta tai ette ole oikea valotyöntekijä. Tietoisuutenne valo lisää jatkuvasti kollektiivitietoisuuden valoa tavoilla, joita ette koskaan tiedä. Päästäkää irti kaikesta tuomitsemisesta, jota teillä ehkä edelleen on itseänne kohtaan ja joka perustuu ulkoiseen vaikutelmaan rajoittuviin maailman käsityksiin – että raha, vaatteet, ulkonäkö, valta, seksi, koulutus, asuinpaikka jne. ovat todellisia arvostandardeja.

KAIKKI ovat jumalaisia olentoja maan päällä tänä aikana niitä kokemuksia varten, jotka valittiin ennen syntymää välttämättömänä oppimista ja henkistä kasvua varten. Todellisuudessa kukaan yksilö ei ole parempi tai huonompi kuin toinen. Yksilön tietoisuustila määrää, mitä ilmentyy ulkoisesti hänen kokemuksenaan.

Tulee aika, jolloin jokaisen yksilön täytyy hyväksyä mestaruutensa ja siirtyä siihen – ei enää olemista täysipäiväinen opiskelija tai pelkästään maailman vanhan energiatalon siivoamista. Monet teistä ovat nyt valmiita uskomaan, hyväksymään ja elämään henkisenä mestarina, joka teistä on tullut – ja päästämään irti itsenne näkemisestä heräämättömänä opiskelijana, joka etsii ikuisesti. Ikuiset opiskelijat elävät usein siinä uskossa, että se on nöyryyttä, mutta se edustaa itse asiassa erillisyydentunnetta siihen, joka yksilö oikeasti on, ja viivyttää vain henkistä kehittymistä.

Vuosien opiskelun, etsimisen ja harjoittelemisen sekä kaikkien henkilökohtaisten ja maailman puhdistumiskokemusten pointtina on tuoda teidät mestaruuspisteeseen. Monet teistä ovat valmiita astumaan mestaruuteensa ja päästämään irti kirjoista, kursseista, poluista ja työkaluista, jotka auttoivat teidät siihen, missä olette nyt. Sallikaa näiden työkalujen siirtyä noille vasta herääville oppilaille, joita huomaatte opastavanne. Astukaa pelottomasti voimaanne, rakkaat ystävät, hyväksykää, kuka ja mitä olette, ja luottakaa, että kaikki tarvittava annetaan, silloin kun sitä tarvitaan.

Saavuttamanne tietoisuus eheydestä ja kokonaisuudesta vetää teille henkisen työnne, on se sitten oppilaita, henkistä työtä tai uutta tiedostamista ja enemmän valoa.

On aika olla se, mitä olette etsineet elämien ajan. Olette oppineet ja integroineet syvempiä totuuksia opiskelu-, meditointi- ja harjoitteluvuosien myötä ja olette saapuneet perille, jos hyväksytte tämän.

Kun jokaisen sielun jatkuvasti kehittyvä valo virtaa ja yhdistyy toisten heränneiden sielujen valoon, Maa täyttyy valon ja ehdottoman rakkauden korkeamman ulottuvuuden taajuuksilla. Silloin alatte nähdä niitä monia muutoksia, joihin pyritte.

Pitäkää valoanne luottamustietoisuudessa, rakkaat ystävät. Luottakaa itseenne, rakastakaa itseänne ja olkaa oma itsenne. NYT on aika ottaa takaisin todellinen voimanne ja OLLA.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.11.2015 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 18.11.2015 20:09

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
15.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, havaitsemme monien olevan nyt täynnä valoa ja toivoa ulkoisista vaikutelmista huolimatta. Tulevaisuus on täällä ja kaikki etenee suunnitelman mukaisesti. Sallikaa prosessi, mikä merkitsee irtipäästämistä jäljellä olevasta vastustuksesta ja käsitteistä, jotka koskevat sitä, mitä "pitäisi" tapahtua tai milloin ja miten sen "täytyy" tapahtua. Jatkakaa vain valon pitämistä, rakkaat ystävät, sillä luotte uutta maailmaa.

Kaikki jotka ovat valmiita, alkavat saada korkeamman ulottuvuuden oivalluksia ja kokemuksia. Monet arvioivat radikaalisti vanhentuneita käsityksiä ja uskomuksia, joita on kannettu elämien läpi, ja niiden tunnistetaan edustavan tietoisuustiloja, joista on kasvettu yli. Jotkut asiat poistetaan pysyvästi, kun taas toiset alkavat ilmentyä korkeammassa muodossa.

Kehittymättömät opettajat ovat elämien kuluessa opettaneet ihmiskunnalle rajoittavia uskomuksia, jotka perustuvat tietämättömyyteen ja kontrolliin. Teille opetettiin, että ihmiset ovat tahraantuneita ja arvottomia ja heistä voi tulla arvokkaita vain harjoittamalla tiettyjä riittejä, rituaaleja, harjoituksia ja lakeja. Useimpia näistä uskomusjärjestelmistä edistävät edelleen henkiset johtajat, jotka ovat lukkiutuneet kolmannen ulottuvuuden kaksinaisuus- ja erillisyysuskomusjärjestelmään. Tämän vuoksi heidän opetuksensa ei voi kohottaa muita korkeammalle kuin heidän oma rajoittunut tietoisuustilansa.

Kehittymättömät tietoisuustilat tarvitsevat sääntöjä ja määräyksiä, kun ne eivät vielä pysty kuulemaan intuitiotaan tai tekemään aina hyvin valintoja. Kymmenen käskyä annettiin aikana, jolloin valtaosa tarvitsi sääntöjä. Olette kehittyneet jäsentyneiden sääntöjen yläpuolelle, sillä niiden ydinolemuksesta on tullut tietoisuustilanne. Olette selviytyneet vaiheesta, jossa tarvitsette jotakuta tai jotain kertomaan, mihin uskoa, ja nyt pystytte olemaan sisältäpäin opastettu.

Useimmilla teistä on ollut elämiä munkki- ja nunnaluostareissa ja teillä on solumuistissa värähtely, joka heijastaa kuuliaisuutta säännöille ja vilpittömästi tehtyjä köyhyys-, siveys- ja tottelevaisuuslupauksia. Puhdistamiseen saakka tämä voi vaikuttaa ja usein vaikuttaa nykyisyyteen, mm. seksiuskomuksiin ja yltäkylläisyyteen, ja heijastaa rakkautta sääntöjä kohtaan, koska säännöt resonoivat siihen entiseen mukavaan tunteeseen, että on oikeintekemisen raiteilla.

Nämä vanhat mallit tulevat nyt tietoiseen tajuntaan monilla, jotta ne voidaan tunnistaa ja puhdistaa, ja yksilön sisäisestä äänestä voi tulla opastava sääntö. Älkää koskaan pelätkö päästää irti jostain, mikä edustaa entistä tietoisuustilaa, sillä se tekee vain tilaa korkeammille ja paremmille ilmentämismalleille.

Me, Arcturuslainen ryhmä, olemme puhuneet monta kertaa rakkaudesta ja kuitenkin on edelleen suurta hämmennystä rakkaudesta. Monet pitävät edelleen tiukasti kiinni kapeista rakkauskäsityksistä, joita edistävät media (elokuvat, kirjat, lehdet, televisio), asiantuntijat ja myös uskonnolliset johtajat siinä uskossa, että täydellinen tyydytys ja onnellisuus voi tulla löytämällä "se oikea".

Rakkautta ajatellaan yleisimmin tunteena. Tunne on usein rakkauden osa, mutta ei määrittelevä kriteeri.

Evoluutio herättää ihmiskunnan syvemmälle ja puhtaammalle ymmärrykselle rakkaudesta ja siirtää ne jotka ovat valmiita, tietoisuustilaan joka tietää ja ymmärtää, että kaikki erillisiltä näyttävät elämänmuodot ovat itse asiassa yhtä. Kaiken mitä on olemassa, on oltava ykseydessä, sillä ei ole muuta. Tämän ykseyden yhdistävä voima on rakkaus.

Rakkaus tulkitaan yksilön tietoisuustilan mukaan ja näin on satoja käsityksiä rakkaudesta. Ne jotka pysyvät tiukasti sekaantuneena kolmanteen ulottuvuuteen, pitävät edelleen rakkautta seksuaalisena vetovoimana, mutta ajan ja kokemuksen (usein elämien) myötä jokainen yksilö alkaa siirtyä yli kapeista henkilökohtaisista käsityksistä ja herätä syvempään rakkaustunteeseen. Ensin tämä syvempi tunne on pelkästään laajempia kolmannen ulottuvuuden käsityksiä, kun hän ei ole valmis kaivautumaan syvemmille ja rikkaammille sisäisille tasoille.

Kehittyvän sielun tietoisuus laajenee romanssin yli ja se alkaa kokea kumppanuuden, perheen ja ystävien rakkautta. Hän saattaa alkaa myös tuntea jotain, joka on hyvin uutta hänelle – yhteyttä jonkun vieraan kanssa. Tässä kohtaa monista tulee hyväntekijöitä ja he liittyvät ryhmiin voidakseen auttaa vähemmän onnekkaita.

Nämä ryhmät tekevät upeaa työtä eikä niitä ole tarkoitus mustamaalata, vaan ne ovat askel tiellä rakkauden oivaltamiseen puhtaimmassa muodossaan. Se edustaa edelleen "me autamme heitä" –käsitystasoa – erillisyyttä ja kaksinaisuutta.

On tärkeää, ettei kukaan koskaan tunne, ettei hän voi osallistua aktiivisesti ryhmiin, jotka palvelevat tällä tavalla, sillä niiden jäsenet elävät korkeinta rakkaustunnettaan, eikä ketään vaadita tekemään muuta. Jos teitä opastetaan osallistumaan johonkin tiettyyn palveluryhmään, antakaa palaa ja tehkää se, vaikkette resonoisikaan tuon ryhmän uskomusten kanssa (nämä ovat usein kirkon ryhmiä). Yksi tai useampi osallistuja jolla on kehittynyt tietoisuustila, voi vain nostaa koko ryhmän energiaa.

Rakkautta eletään ja ilmaistaan vain yksilön saavuttaman tietoisuustilan mukaisesti, mistä syystä on hyödytöntä yrittää muuttaa jotakuta, ellei tiedä, että hän elää saavutetun tietoisuustilansa alapuolella. Yksilöiden odotetaan elävän vain korkeimmalta ymmärrystasoltaan ja kun he tekevät näin, tietoisuus laajenee ja lisää annetaan – missä kohtaa hänen täytyy sitten alkaa elää uudelta tasolta. Tämä on evoluutiota.

On niitä, jotka saavat oivalluksia ja tulevat tietoiseksi asioiden korkeammasta puolesta, mutta sitten päättävät vain varastoida sen mielenkiintoisena informaationa tai päivälliskeskusteluaiheena, jatkaen samalla elämistä samalla tavalla kuin aina, mikä on kuin herätyksen pyytämistä. On sanonta, joka on totta sekä henki- että maallisella tasolla: "Käytä sitä tai menetät sen."

Ihmiskunta kulkee negatiivisten ja vanhentuneiden uskomusten rämeessä, joka pitää edelleen monista kiinni. Kun tarkkailette kuvaa maailmasta kamppailevana ja väkivaltaisena ja kun teistä tulee tietoinen siitä, miten paljon ette pidä näistä asioista tai ymmärrä siitä, kohdatkaa ne rakkaudella. Tämä ei merkitse, että teidän täytyy pitää niistä tai hyväksyä, että ne ovat ok, ja samalla julistaa: "Jumala on kaikki". Tämä merkitsee sen muistamista, että todellisuus kaikkien asioiden takana on täydellinen ja sen täytyy olla täydellinen, koska on vain jumalainen tietoisuus. Vaikutelma heijastaa aina heräämättömän tietoisuustilan kuvitteellisia uskomuksia.

Monet jättävät edelleen itsensä yhtälön ulkopuolelle, uskomatta valheellisesti, että jokaisen heidän tekonsa ja ajatuksensa on oltava täydellinen ja arvokas jonkin standardin mukaan. Ette voi koskaan rakastaa täysin toista, jos jätätte itsenne ulkopuolelle, sillä tekin olette osa kokonaisuutta. Olette ja olette aina olleet äärettömän rakastettava, ettekä voi välttää sitä, koska teidät on tehty rakkaudesta.

Itsenne uskominen arvottomaksi rakkauteen edustaa tietoisuustilaa, jonka yli suurin osa teistä on kehittynyt. On ok tehdä virheitä, pudota naamalleen henkisesti tai epäonnistua elämään toisten menestymiskäsitysten mukaisesti. Päästäkää irti kaikesta vastarinnasta ja korvatkaa sen naurulla ja hyväksynnällä. Epäonnistuminen on pelkästään sana, joka edustaa kolmannen ulottuvuuden uskomusjärjestelmää, eikä se liity mitenkään siihen, kuka ja mitä olette, mutta liittyy kaikin tavoin siihen, mitä olette maan päällä oppimassa.

Oppia rakastamaan elämässään kaikkea, mikä merkitsee elämistä ilman vastustusta, syyllisyyttä, pelkoa tai jäykkiä sääntöjä siitä, miten asioiden pitäisi olla. Ei enää pitäisi-asioita. Olkaa vain jokaisen kokemuksen kanssa ja tarkkailkaa vastustamatta ajatuksia ja tunteita riippumatta siitä, mitä leijuu läpi, koska ajatuksista ja uskomuksista tulee henkilökohtaisia ainoastaan, silloin kun otatte ne omaksenne.

Harjoitelkaa vastaamaan jokaiseen pelon, vihan, vastustuksen, häpeän, tuomitsemisen, jännityksen jne. tunteeseen tai ajatukseen yhdellä sanalla: "mielenkiintoista", kysyen itseltänne: "Mihin sellaiseen uskon, mikä saa oloni tuntumaan tältä? Onko se totta?" Ei järkytystä, ei vastarintaa, ei sanan tai ajatuksen voimaa hyvästä tai huonosta, vain yksi sana "mielenkiintoista". Kun opitte tekemään tämän, koulutatte uudestaan ajatteluprosessinne ja neutraloitte sen voiman, jonka olette tietämättä antaneet asioille.

Rakastakaa jokaista havaittua vikaa ja heikkoutta itsessänne ja muissa, sillä ne ovat merkkejä, jotka näyttävät, mitä pidätte edelleen tietoisuudessanne. Sitten kun tuomitseminen ei ole enää osa ehdollistumistanne, huomaatte helpoksi ja luonnolliseksi rakastaa itseänne ja muita. Alatte kokea todellista vapautta – vapautta nauraa ja syleillä niitä omituisuuksia ja naurettavia tilanteita, joita tulee fyysisessä kehossa elämisen myötä. Opitte olemaan tuomitsematta mitään hyväksi tai huonoksi, vaan ne ovat pelkästään evoluutiomatkan puolia.

Kun teette tätä työtä, huomaatte, että muiden ajatukset, uskomukset, mielipiteet, sanat, tuomitsemiset jne. menettävät kaiken voiman, mitä niillä on saattanut olla teihin. Alatte elää siitä hiljaisesta pisteestä sisällä, mitä valaistumaton hölynpöly ei koskaan saavuta.

Rakkaudella ei ole mitään sääntöjä, rakkaus vain on. Rakkaus on pelkästään elämistä joka hetki ykseystietoisuudesta käsin.

Kaikki on täydellistä. Evoluutio on tämän muistamisprosessi.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.


Tässä kohtaa minua opastetaan lisäämään jotain, minkä Arcturuslainen ryhmä haluaa lisätä Pariisin väkivallasta.

"Tämä väkivalta edustaa niiden energiaponnistusta, jotka pyrkivät pysymään vallassa, valon poistaessa heitä. Niiden energiaa jotka tekivät tämän, manipuloivat ja tukevat ne, jotka pyrkivät pysymään vallassa ja näin jatkamaan entiseen malliin. Lähettäkää ehdotonta rakkautta kaikille osallisille."

Adamus:

"Lähettäkää valoa kaikille osallisille – ihmisille sekä pahantekijöille, sillä pahantekijät on hypnotisoitu niiden energialla, jotka pyrkivät jäämään valtaan."

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

29.11.2015 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 17.12.2015 21:32

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
29.11.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, pyrimme jälleen rakastavasti saamaan huomionne. Ongelmat ovat maaplaneetalla tulleet aina vain intensiivisemmiksi monissa suunnissa, mikä heijastaa täydellisesti kaksinaisuus- ja erillisyysenergiaa. Monet heräävät, mutta monet vastustavat edelleen. Päästäkää irti siitä pelosta, että pimeys tyrmää, sillä ylösnousemus on selviö kaikesta siitä huolimatta, mitä näette ja kuulette median kautta.

Tuntiessanne houkutusta pelkoon, muistakaa, että pelko on näiden ilmentymien energia-aines ja lisäpelko vain lisää energiaa harhaan. Päättäkää rajata sitä aikaa, jolloin imette valtavirtauutisia, terveysmainoksia ja muuta roskaa, jota on saatavilla 24/7. Pysykää informoituna, mutta älkää sekaantuko.

Kaikki ne ylösnousevat, jotka ovat valmiita ylösnousemaan korkeamman ulottuvuuden energiaan ja valitsevat sen, ja ne jotka päättävät pysyä siinä, minkä he ovat aina tunteneet, pysyvät. Ylösnousemus ei ole älyllisen tiedon asia, vaan saavutettu tietoisuustila. On monia, joilla ei näytä olevan mitään kiinnostusta henkisyyteen, mutta jotka elävät hyvin kehittyneessä tietoisuustilassa, joka on saavutettu aiemmissa elämissä. Nämä kiinnostumattomilta näyttävät yksilöt siirtyvät myös uusiin energioihin, koska heillä on ns. pätevyys.

Haluamme puhua siitä, mitä maailma kutsuu "arvojen hajoamiseksi", mikä merkitsee, että monet käsitykset ja perinteet joita tuetaan yleensä välttämättömyytenä onnellisuuteen tai "pelastukseen", ovat alkaneet muuttua, hävitä tai monet ovat täysin piittaamatta niistä, erityisesti kun suuri määrä erittäin kehittyneitä sieluja tulee maapallolle tänä aikana.

Henkilökohtaiset arvot jotka perustuvat vanhentuneisiin käsityksiin, muodostavat edelleen monien ihmisten uskomusjärjestelmän perustan, ja niillä jotka jatkavat sellaisten tiukkojen arvojärjestelmien pitämistä, jotka sallivat ongelmien näkemisen vain yhdellä tavalla, on surua, vihaa ja myös paniikkia siinä uskossa, että heidän aidot arvonsa hajoavat.

On erityisen vaikeaa, kun tunnolliset vanhemmat yrittävät opettaa lapsilleen arvoja ja huomaavat, että lapset eivät hyväksy niitä. Monet lapset joita nyt syntyy, ovat jo kehittyneet sen yli, mitä vanhemmat ja opettajat yrittävät pakottaa heille.

Vanhentuneet arvojärjestelmät eivät yksinkertaisesti resonoi kenenkään kanssa, joka on kehittynyt niiden yli. Kolmannen ulottuvuuden sokeus saa usein hyvä tarkoittavat ja rakastavat vanhemmat tai opettajat jatkamaan yritystään iskostaa vanhaa energiaa lapseen siinä uskossa, että lapsen täytyy hyväksyä se omaksi parhaakseen – ja he käyttävät usein lääkkeitä ja asiantuntijoita saadakseen "kurittomalle" lapselle vanhempien arvot.

Arvot muuttuvat, eivät mene pois. Kuten kaikki muukin, ne kehittyvät korkeammille tasoille. Arvot heijastavat tietoisuustilaa ja se tietoisuus joka ne muodosti, kehittyy ja muuttuu, ja ne jotka eivät ymmärrä tätä, jäävät kyselemään hämmentyneenä. Arvot heijastavat usein jonkin ryhmän tai maan yhteisymmärrystietoisuutta ja ne voivat olla hyvin erilaisia ryhmästä toiseen. Jo yksin tämä on todiste siitä, että jotkut arvot ovat pelkästään käsityksiä, koska totuus ei vaihtele maasta toiseen.

Arvot ovat peräisin varhaisemmalta ajalta, jolloin ihminen tarvitsi sääntöjä. Ajan kuluessa monet näistä säännöistä vääristyivät alkuperäisestä tarkoituksestaan, kun niitä vaativat vallassa olevat, jotka havaitsivat, että sääntöjen pakottaminen oli hyvä tapa pitää massat alamaisena, mikä on totta vielä tänäkin päivänä.

Kirkot sisällyttivät sääntöjä myös uskontojen oppeihin ja julistivat ne henkiseksi totuudeksi ja lisäksi mainostivat taivasta tai helvettiä, joka odottaa säännöistä piittaamattomia. Tähän päivään saakka monet arvojärjestelmät ovat heijastaneet pelkästään käsityksiä, joita alun perin käytettiin, jotta saatiin valta toisiin.

Emme sano, ettei ole tarvetta sääntöihin, sillä monet tarvitsevat edelleen niitä. Sanomme vain, että teidän jotka olette henkisesti kehittyneitä, on aika arvioida henkilökohtaisia arvojanne ja katsoa, pitävätkö ne teitä vanhentuneessa uskomusjärjestelmässä ja sellaisessa, minkä yli olette kehittyneet.

Katsokaa rehellisesti kaikkea, mitä pidätte oikeana. Tämä on eri asia joka ihmisellä, kun kenelläkään ei ole ollut täsmälleen samoja kokemuksia, jotka luovat hänen arvonsa. Arvojärjestelmät värittävät joka kokemusta, mikä saa näkemään tietyt asiat mustavalkoisina eikä anna tilaa ehdottomalle rakkaudelle.

Tämän ei tarvitse olla vaikea prosessi, sillä olette valmiita. Katsokaa rehellisesti ja puhtaan aikomuksen kera kaikkia asioita, jotka saavat teidät haukkomaan henkeänne, järkyttymään tai tuntemaan, että toiset ovat väärässä ja te oikeassa. Tutkikaa sitten niitä henkilökohtaisia arvojanne, jotka aiheuttavat nämä reaktiot.

Ajankohtainen esimerkki voisi olla homoavioliitto tai –kumppanuus, jota hyvin monet pitävät syntisenä siitä huolimatta, että nämä kumppanuudet ovat usein rakastavampia tai korkeammalla tasolla kuin monet heterokumppanuudet. Ne ns. henkiset arvot joita ylistetään oikeamielisesti tällaisten mielipiteiden perustana, heijastavat pelkästään arvojärjestelmää, joka perustuu henkiseen tietämättömyyteen ja "hurskauteen".

Monia tämän päivän ns. uskonnollisia arvoja edistävät vilpittömät, mutta vielä heräämättömät yksilöt, joilla on vaikutusvaltainen uskonnollinen tai poliittinen asema ja joille monet ovat auliisti antaneet sisäisen arvostelukykyvoimansa. Seuraajat hyväksyvät sitten sokeasti, mitä heille kerrotaan, ja heistä tulee opetuslapsia sellaiselle, joka yrittää käännyttää kaikki muut.

Jokapäiväisen elämisen joka asia on varustettu jonkinlaisella arvolla, joka heijastaa sen havaitsevaa tietoisuustilaa. Kehotamme vain tutkimaan arvojanne ja varmistamaan, että ne ovat omianne eikä jonkun muun. Usein ne ovat arvoja, jotka teille opetettiin tai jotka toitte mukananne tähän elämään ja joita edelleen pidätte. Jotkut jäävät tosiksi ja päteviksi, mutta tehtävänne on erottaa ne toisistaan. Olette valmis.

Usein perheen tai ryhmän hylkäämisen pelko saa yksilöt roikkumaan joissain "pieneksi jääneessä" arvojärjestelmässä, mutta aivan yhtä usein kyse on solumuistista, joka resonoi edelleen yhteen tai useampaan entiseen elämään. Niissä opetettiin, että vakavat kuoleman jälkeisen elämän rangaistukset odottavat jokaista, joka uskaltaisi poiketa yleisesti hyväksytyistä totuuksista.

Jokaisen kehityksessä tulee aika, jolloin hänen täytyy tehdä ns. hyppy, luottaa intuitioonsa ja mennä eteenpäin siitä riippumatta, mitä heräämätön maailma ehkä ajattelee. Kun siirrytte koreampaan ja valaistuneempaan elämiseen, huomaatte pian vetävänne luoksenne toisia, joka ovat myös tehneet tuon hypyn.

Korkeammasta tietoisuustilasta eläminen ei merkitse, että te ette saa etsiä apua perinteisten lähteiden kautta, jos teitä opastetaan tekemään niin, tai että te ette saa koskaan toivottaa tervetulleeksi apua "asiantuntijalta". Menkää aina ensin sisäänne ja huomaatte, että teitä opastetaan lempeästi jollain tavalliselta näyttävällä tavalla esim. oikean terveydenhoidon henkilön tai asiantuntijan luo, jolla on korkeampi värähtely ja joka on virittyneempi teidän tietoisuustilaanne.

Tämä opastus voi tulla intuitiivisena tietona, nimenä joka näyttää erottuvan muista, tai ystävä tai jokin artikkeli saattaa osoittaa teidät tiettyyn suuntaan. Henkistä opastusta on aina saatavilla, mikä ilmentyy käytännönläheisin ja lempein tavoin, jotka ymmärrätte. Se ei ole vain niiden saatavilla, joita pidetään sen arvoisina – kuten monet ovat uskoneet ja uskovat edelleen. Olette, olette aina ollut ja tulette aina olemaan "sen arvoinen", sillä se on oma tietoisuutenne.

Ylösnousemusenergia on ykseysenergiaa. Olette saman jumalaisen tietoisuuden ilmentymä ja ilmaisu ja näin ette voi olla koskaan erillään luontaisesta eheydestänne ja kokonaisuudestanne. Sisäinen opastus on kokonaisuutenne osa. Voitte kokea erillisyyttä vain siitä, mitä näytätte tarvitsevan, jos uskotte olevanne erillään. Tämä on evoluutiotarina.

Monia hyvin kehittyneitä sieluja toimii korkeammilla tasoilla ammateissa, jotka maailma näkee vain kolmiulotteisesti. He ovat päättäneet auttaa maailmaa tavoilla, joihin se voi samaistua, ja tuoda korkealle kehittynyttä värähtelyään toimiinsa tai antamiinsa palveluksiin. Kehittyneitä sielua voi löytää yhteiskunnan jokaisesta ammatista ja aspektista, jopa armeijasta, ja he nostavat hiljaisuudessa maailman energiaa hyvin tavallisilta näyttävien asioiden avulla. TE OLETTE NÄITÄ IHMISIÄ!

Tässä kohtaa useimmilla teistä kyse on vain harjoittelusta, luottamisesta ja prosessin sallimisesta. Se opastaa teitä lempeästi niiden rajoittavien arvojen yli, joita edelleen hyvin monilla on heräämättömässä yhteiskunnassa. Opettelette olemaan mukavasti siinä, missä olette tässä prosessissa, oivaltamalla, että kaikki tarvittava tapahtuu ilman ajatteluanne tai manipulointianne.

Älkää koskaan pitäkö itseänne epäonnistuneena, jos ja kun palaatte vanhoihin arvoihin, sillä sen tunnistaminen merkitsee, että olette herännyt. Vanha "sinä" ei olisi tiedostanut näitä asioita. Ei ole mitään epäonnistumista, sillä se perustuu kaksinaisuuteen ja erillisyyteen. Jokainen epäonnistuminen edustaa uutta askelta matkalla muistamiseen – riemuitkaa jokaisesta epäonnistumisesta.

AVATKAA SILMÄNNE. NÄHKÄÄ ULKOMUODON LÄPI. LUOTTAKAA, ETTÄ KAIKKI VASTAUKSET ON JO SISÄLLÄ ETTEKÄ TARVITSE KETÄÄN JA MITÄÄN ULKOPUOLELTANNE NIIDEN LÖYTÄMISEEN.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.12.2015 VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 18.12.2015 15:19

VIESTI ARCTURUSLAISELTA RYHMÄLTÄ

Kanavoinut Marilyn Raffaele (www.onenessofall.com)
13.12.2015
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat ystävät, ilolla yhdistymme kanssanne, kun matkaatte aina syvemmälle valaistumiseen.

Haluamme puhua hyväntahtoisuudesta – aiheesta joka usein ymmärretään väärin. Hyväntahtoisuutta pidetään jonkin tarpeen täyttämisenä – jonkin ryhmän tai yksilön rahan, ajan tai palvelun antamisena ilman henkilökohtaista palkkiota. USA:ta pidetään hyväntahtoisena maana niiden henkisten periaatteiden vuoksi, joille se perustettiin, ja useimmat maailman uskonnot uskovat hyväntahtoisuuden henkisyyden edustajaksi. Erityisesti joulunaika mainostaa hyväntahtoisuutta joulun viestinä.

Todellinen hyväntahtoisuus on rakkaudellista toimintaa, joka virtaa ilman painetta, syyllisyyttä, voimaa, ennakkoluuloja tai häpeää ja joka tehdään ilman agendaa tai palkkion halua. Se on yksinkertaisesti ehdottoman rakkauden yksi osa sellaisella, joka on saavuttanut ykseystietoisuuden.

Hyväntahtoisuudesta tulee harhaan johdettua silloin, kun se saa etusijan kaikkien muiden näkökohtien yli, jotta antaja voi tuntea henkisyyttä. Tällaisesta hyväntahtoisuudesta voi helposti tulla ja usein tulee oikeuttavaa. Moni vilpitön etsijä on tehnyt sen virheen, että hän on uskonut, että toisten tarpeiden tyydyttäminen on rakkautta ja tekee hänestä (antajasta) henkisemmän.

Olemme päättäneet puhua hyväntahtoisuudesta tänään, koska moni vakavamielinen henkinen etsijä on hämmentynyt yrittäessään vilpittömästi elää ehdotonta rakkautta. Tämä johtuu siitä, että hän unohtaa mennä ensin sisäänsä saamaan opastusta ja hänestä tulee sen sijaan sätkynukke, joka palvelee toisten yllytyksestä ja uskoo samalla, että hän elää ehdottomasta rakkaudesta käsin.

Halu versus tarve on todellisen hyväntahtoisuuden kriteeri. Tulkaa taitavaksi tietämään, kumpi on kumpi, sallimatta ulkomuodon tai toisten mielipiteen hypnotisoida itseänne. Tämä ei merkitse, että te ette koskaan auta jotain ihmistä tai ryhmää, vaan että ennen sen tekemistä arvioitte tilanteen saadaksenne tunteen, edustaako pyyntö aitoa tarvetta vai pelkästään halua vastaanottajalta ja/tai jotain aatetta mainostavilta yksilöiltä.

Olkaa viisas taloudellisen hyväntahtoisuuden harjoittamisessa ja ottakaa aikaa tutkiaksenne, miten hyvin lahjoitus todella saavuttaa edistettävän tarkoituksen. Jotkut ryhmät tekevät vetoomuksia erityisesti juhlapyhäaikaan ja niissä suuri osa lahjoituksestanne menee kovapalkkaiselle toimitusjohtajalle. Terve järki on myös henkistä toimintaa, aivan kuten tavallisen päivittäisen elämänne jokainen osa.

Hyväntahtoisuus syntyy tietoisena toimintana, mutta ajan kuluessa kun henkinen tiedostaminen syvenee, siitä tulee luonnollista ja yleistä. Huomaatte, että alatte automaattisesti ja ajattelematta tunnistaa tarpeet haluista ja tulee paljon helpommaksi kieltäytyä rakkaudella tai olla vain tekemättä mitään, jos niin opastetaan.

Silloin kun teitä opastetaan kieltäytymään, saatatte huomata niiden kritisoivan teitä, jotka eivät ymmärrä, että hyväntahtoisuuteen täytyy sisältyä pyynnön syvempien aspektien harkinta. On aikoja, jolloin tietyt tilanteet voivat antaa kovasti kaivatun ja valitun oppitunnin kaikille osallisille, ja tämä vaatii osan vaikeuksista jäämään.

Luottakaa aina intuitioonne ja tuntekaa aina sen värähtelyä, mitä oikeaa toimintaa vaaditaan itsellenne ja toisille. Hyväntahtoisuus merkitsee joskus toisen antamista ns. kaatua naamalleen, koska sitä tarvitaan hänen kasvuaan varten.

Tämän viestin tarkoituksena on osoittaa sen tärkeys, että tullaan tietoiseksi toimintanne taustalla olevista syistä – aikomuksestanne. Kysykää itseltänne sydänkeskeisellä matkallanne rakastavammaksi ja hyväntahtoisemmaksi: "Ilmaisenko ehdotonta rakkautta vai toistanko vain papukaijamaisesti jonkun käsitystä ehdottomasta rakkaudesta?" Te jotka luette näitä viestejä, olette kehittyneitä valo-olentoja ettekä enää opiskelijoita, mutta kun siirrytte korkeamman ulottuvuuden energiaan, pieninkin määrä vanhaa ehdollistumista voi kampittaa teidät ja aiheuttaa hämmennystä. Pysykää tietoisena joka hetki.

Ilmaiskaa aikomus palvella aina vain niillä tavoin, jotka tarjoavat "toisen" korkeinta ja parasta hyvää. Monet jotka pyrkivät vilpittömästi olemaan henkisiä, ovat tehneet sen virheen, että ovat uskoneet hyväntahtoisuuden merkitsevän sokeaa antamista, antamista ja antamista, menettäen henkilökohtaisen päätös- ja valintavoimansa.

Hyväntahtoisuuden ei pitäisi olla koskaan velvollisuus sen paineen vuoksi, jota aiheuttaa jokin ulkopuolinen järjestö tai henkilö, vaikka nämä ryhmät usein hälyttävät ihmisiä maailman tarpeille. Älkää koskaan unohtako, että kaikilla ihmisillä on korkeampi itse ja oppaita ja he tulivat tähän elämään sopimuksen kera, jonka he ovat tehneet itselleen oppiakseen.

Tämä on erityisen vaikeaa vanhemmille ja rakkaille ihmisille, jotka haluavat vilpittömästi helpottaa lastensa tai ystäviensä ja perheensä kärsimystä. Ei ole koskaan väärin auttaa toisia, jotka tarvitsevat apua. Kuuluisa selvänäkijänne Edgar Cayce sanoi: "Ette ole taivaassa, jollette nojaa jonkun käsivarteen, jota olette auttaneet."

Usein tulee kuitenkin kohta, jossa oivallatte, että rakastavin tekonne on vain astua etäämmälle ja sallia prosessin kehittyä silloinkin, kun voitte helposti nähdä, mitä tiellä on tulossa. Tämä voi olla erittäin vaikeaa, mutta se on sydänkeskeisempää ja todella hyväntahtoista toimintaa.

Älkää koskaan pelätkö sanoa "ei", kun teitä opastetaan siihen sisältä, vaikka toiset olisivatkin eri mieltä tai jopa syyttäisivät teitä rakkaudettomuudesta. Älkää koskaan antako toisen uskomusjärjestelmän sanella tekojanne, erityisesti henkisissä asioissa, sillä tämä on aiheuttanut paljon siitä kaaoksesta ja tietämättömyydestä, joka nyt ilmentyy maailmassa. Astukaa jokaiseen tilanteeseen tietoisuustilasta, joka käsittää, että kaikki ovat henkiolentoja, joilla on ihmiskokemuksia.

Älkää antako näiden sanojen saada itseänne pelkäämään rakkauden, palvelun tai rahan antamista riitasointuisilta näyttäviin tilanteisiin, silloin kun siihen opastetaan, sillä antaminen on saamista, mikä on yltäkylläisyyden salainen avain. Lähettäkää rakkautta, tunnustusta ja valoa joka tilanteeseen, sillä tämä on hyväntahtoisuuden korkea muoto.

Kaikki liikkuvat nopeasti uusiin ja korkeamman ulottuvuuden energioihin ja monet teistä ovat huomanneet, että matka sisältää muutamia fyysisiä, tunnepuolen ja mentaalisia verisiä askelia, jotka edustavat vain sitä vanhaa energiaa, jonka yli olette siirtymässä. Myös ne jotka ovat edelleen unessa harhakuvissa, tuntevat, mikä saa heidät pelkäämään ja hyökkäämään. Olkaa kärsivällisiä heidän kanssaan, tunnistakaa heidän jumaluutensa, älkääkä koskaan pelätkö ilmaista hyväntahtoisuutta varauksetta, silloin kun siihen opastetaan.

Olemme Arcturuslainen ryhmä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: effisuveo ja 6 vierailijaa

cron