Head Ron (ronahead.com) Neuvosto

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

15.12.2017 AIKA ALOITTAA

ViestiKirjoittaja hammer » 18.12.2017 17:24

AIKA ALOITTAA

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
15.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tiedätte lähestyvänne aurinkosyklissänne aikaa, jota sanotaan päivänseisaukseksi. Ne jotka ovat planeettanne toisella puolella, kutsuvat sitä talvipäivänseisaukseksi, ja muut kesäpäivänseisaukseksi. Kaikki mitä se merkitsee, on tulosta pallonne kallistumisesta akselillaan suhteessa tähteenne. On hyvä kuvata tämä sykli niin, että se sisältää kummankin.

Haluamme tuoda huomionne muiden syklien olemassaoloon – syklien joita seurasivat ja tallensivat monet maasivilisaatiot aikoina, jotka olivat paljon omaanne aiemmin. Tämän tietämisen pitäisi indikoida teille, että ymmärrys olemisestanne korkeimmalla evoluutioketjussa, joka on edennyt vain yhteen suuntaan koko olemassaoloaikanaan, on jokseenkin virheellinen. Mutta hyväksytyn tieteellisen keskustelun laatikossa – yksi laatikoista joista puhuimme viimeksi – tuollaisiin kysymyksiin ei missään tapauksessa kannusteta.

Nämä syklit ovat kuin ympyröitä ympyröiden sisällä. Ja joitain niistä tarvitaan useita rinnastettaessa yhteen pidempään sykliin. Saatatte hyvinkin kysyä, miksi aiemmat yhteiskunnat menivät hyvin pitkälle näiden seuraamisessa ja tallentamisessa.

Mikä tärkeämpää teille, kerromme, että lähestytte tällä hetkellä kohtaa, jossa tapahtuu useiden näiden syklien loppuminen ja uudelleenalkaminen – syklien jotka liittyvät aurinkoon, galaksiin ja vielä paljon laajemmalle. Tällä on seuraamuksia.

Jotkut katsoisivat tätä ja kutsuisivat aikaanne "lopunajoiksi". Olisimme samaa mieltä ja sanoisimme "ja myös alunaikoja". On aika, jolloin voitte katsoa ympärillenne ja nähdä selvästi, että tämä ei toimi, tuo ei toiminut, mitä oikein ajattelimme?

Ja siitä on tullut selvempää ja selvempää muutaman vuosikymmenen aikana, eikö vain? Mutta on myös aikaa, jolloin monia vaihtoehtoja alkaa tulla pintaan. Kun jotkut alkavat irrottautua ja löytää omia ratkaisuja ongelmiinsa, uusi maailma alkaa muodostua.

Jokaisella teistä on vaihtoehtona joko sallia jatkuvan negatiivisen metelin ja ilmiselvän kaaoksen kuluttaa itseään tai etsiä vaihtoehtoisia elintapoja, jotka poistavat teidät tuosta tohinasta. Luulen, että teidän täytyy tietää, kumpaa suosittelisimme. Yksinkertaisimmatkin vaihtoehtoiset ratkaisunne kasvavat yhdessä muodostamaan uusia yhteiskuntia. Näin metsät kasvavat. Näin yhteisöt kasvavat. Kysykää itseltänne: "Mitä teen, mikä voisi auttaa jotakuta?" Nyt on aika uppoutua siihen, mitä rakastatte – vaikkette voi nähdä tulevaisuutta, voitte alkaa rakentaa sitä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

8.2.2018 ANSOJEN VÄLTTÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 18.02.2018 13:45

ANSOJEN VÄLTTÄMINEN

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
8.2.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluamme puhua kanssanne niistä ansoista, joita on tarkoituksella laitettu pitämään teidät sotkeutuneena kaksinaisuuteen. Teidät on jaettu puolueisiin, rotuihin, sisäpiiriläisin ja ulkopuolisiin, rahakkaisiin ja köyhiin, liberaaleihin ja konservatiiveihin jne. Näitä opetetaan teille kaikkien medioiden ja kulttuurijärjestelmien kautta ja välitetään sukupolvelta toiselle, ja sitten niille rakennetaan. Vaikutukset ovat usein hienovaraisia, subliminaalisia ja äärimmäisen tehokkaita.

Ajattele tätä: jos joku olisi tarjoutunut opettamaan sinua nuorena vihaamaan toisia, olisitko sanonut: "Kyllä, kiitos"? Jos joku olisi tarjoutunut opettamaan sinua suuttumaan väkivaltaisesti toisille, koska heillä ei ollut samoja ajatuksia kuin sinulla, olisitko pitänyt sitä houkuttelevana? Tarvitsee katsella vain 5-vuotiaiden sekalaista ryhmää nähdäkseen, ettei heillä ole sellaisia ajatuksia.

On erittäin hyvä menetelmä opettaa näitä asioita teille. Erittäin hienovaraisesti, vuosien kuluessa opitte, että "he" haluavat, mitä teillä on, "he" ovat vaarallisia ja teidän täytyy suojautua "heiltä". Nämä ohjelmat rakennetaan kaikkiin järjestelmiinne. Ja kaiken tämän todenperäisyyden "todistamiseksi" teille opetetaan, ettei ole riittävästi … mitään.

Tämä ei ole uutta niille, jotka ovat seuranneet näitä viestejä jonkin aikaa. Eikä teiltä vaadi paljon nähdä, että vasemman/oikean, meidän/heidän jne. yläpuolella on itse asiassa rakenne, joka ei oikeasti välitä, kummalla puolella päätätte olla, kunhan valitsette. Tämä on se jakautuminen, jota edistetään. Miksi? Koska kaikkien kiistojen kummastakin puolesta hyödytään.

"No, se on hienoa tietää, mutta mitä voin tehdä asialle?" Kuulemme teidät. Emme sano, ettei teidän pitäisi erotella, minkä kanssa olette samaa mieltä ja minkä ette. Mutta miettikää sitä, että on yksi asia sanoa, että pidätte jotain totena tai suotuisana, ja aivan jotain muuta ajatella, että jos joku muu ei ole samaa mieltä, hänen pitäisi olla … (täyttäkää puuttuva osa). Teitä on seitsemän miljardia planeetallanne. Jotkut heistä eivät ole kanssanne samaa mieltä.

Ehdotamme, että opettelette tekemään pari asiaa. Ensinnäkin meidän mielestämme teidän olisi hyvä oppia valitsemaan, mitä ajatella, sen perusteella, minkä tiedätte todeksi oman kokemuksenne perusteella, ei sen, mitä joku toinen on kertonut teille. Pääsette laiteidenne avulla käsiksi suurempaan määrään dataa, mitä ihmisillä on koskaan ennen ollut. Älkää salliko itseänne johdatettavan mihinkään sillä, että teidän peloillanne pelataan. Jos huomaatte sitä tapahtuvan, tietäkää, että on melkein varma asia, että teitä manipuloidaan. Kun teette jonkin valinnan, tehkää siitä oma valintanne, ei kenkään muun. Ja mikä tärkeintä, opetelkaa tarkkailemaan ja lähettämään valoa ja ymmärrystä siihen, mitä ette ymmärrä. Kaikilla muillakin ihmisillä on yhtäläinen oikeus tehdä omat valintansa riippumatta siitä, oletteko te samaa mieltä heidän kanssaan vai ette … kaikilla ihmisillä.

Haluamme teidän myös oivaltavan, että se mitä tapahtuu nyt, on vain ihmiskunta, joka lopultakin kohtaa itsensä peilissä, vaikka se näyttää kaaokselta. Teidän täytyy nähdä, mitä olette rakentaneet ja mitä olette sallineet. Teidän täytyy oppia, keitä olette ja että olette luojia, jotka ovat tehneet maailmanne. Näin pystytte lopettamaan sen, minkä haluatte lopettaa, ja pitämään sen, minkä haluatte pitää. Se näyttää kamalalta. Se on itse asiassa hyvin kaunista … koska pärjäätte upeasti. Yrittäkää olla se, joka pärjää upeasti, tuomitsematta ketään muuta. Muistakaa aina, että valo ei koskaan häviä pimeydelle? Onko kukaan koskaan kääntänyt pimeyskytkintä?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.2.2018 TAIANOMAINEN SINÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 18.02.2018 13:46

TAIANOMAINEN SINÄ

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
16.2.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Haluamme antaa teille eri perspektiivin aiemmasta informaatiosta, jota olemme painottaneet muutamana viime vuotena. Olemme puhuneet kanssanne paljon energiasta. Olemme puhuneet taajuudesta. Olemme kertoneet toistuvasti, että kaikki on ydinolemukseltaan tehty energiasta ja taajuudesta tulee ainetta. Ja olemme painottaneet, että tämän merkitys on, että olette energiaolentoja, sähkömagneettisia energiaolentoja. Olette taajuutta, joka on "upotettu" energiakenttään. Ja teillä on energiataajuus, joka jatkuvassa muuttuvuudessaan on ainutlaatuinen koko luomakunnassa.

Monet teistä alkavat nyt ymmärtää tällaista puhetta. Mutta tänään haluamme valaista, miten se pätee tietyntyyppiseen opetukseen. Teitä on aina pyydetty olemaan tuomitsematta toisia ympärillänne. Teille on kerrottu, että he ovat jumalaiselta luonnoltaan täysin samanlaisia kuin te. Ja tämä on tietysti totta. Mutta teistä on joskus – usein – vaikeaa toimia tuon informaation mukaisesti. Näin on, koska se mitä havaitsette, näyttää uhkaavan teitä tai uskomuksianne jollain tavalla.

Olemme selittäneet monta kertaa syitä noihin uhkatunteisiin – selityksiä jotka olivat totta – mutta tänään haluamme lähestyä tätä aihetta vähän eri tavalla.

Koska elätte kolmannen ulottuvuuden aineellisessa ympäristössä ja koska monet luontaiset aistinne ovat heikentyneet tai sulkeutuneet, näette maailman "minuna" ja "ei-minuna". Tämä sallii teidän nähdä asiat, jotka näyttävät "ei-minulta", tavalla jolla ette näkisi niitä, jos tietäisitte – oikeasti tietäisitte – että ne ovat todellisuudessa osa omaa kenttäänne. On itse asiassa tapa selittää, etteivät ne ole "ei-minä".

Ensimmäisenä pitää ymmärtää, että se mitä ikinä havaitsette, on todellisuudessa toinen taajuussetti siinä kentässä, jonka aivonne – tuo upea vastaanottaja/tulkitsija/välittäjä – tulkitsee kuviksi, ääniksi, hajuiksi jne. ja sitten sovittaa asioihin, joita olette havainneet aiemmin. Muodostatte kopion aivoihinne. Välttämättä se EI ole täsmällinen kopio. Miksi? Mitä tarkoitamme? Tarkoitamme, että useimmilla teistä ei ole tapaa vastaanottaa enempää kuin pikkuruinen osa kaikesta siitä informaatiosta, mitä tuo havaittu asia oikeasti on. Esimerkiksi tuo ihminen joka juuri kiilasi eteenne liikenteessä, yrittää vain epätoivoisesti viedä lapsensa sairaalaan, mutta te ette tiedä sitä.

Mutta se ei ole tämän viestin pointti. Pointtina on, että näette todellisuudessa jonkin sisäisen rakenteen. Niinpä silloin kun kiroatte sen tai tuomitsette sen vähemmän jumalaiseksi, suihkutatte tuota energiaa omaan energiakenttäänne. Mukana on myös taajuuksia ja biokemikaaleja, joita ette valitsisi. Muutatte omaa olemustanne tavoilla, jotka ovat vastoin aikomuksianne. Voimme sanoa tämän, koska luette tätä viestiä. Nimittäin se, mitä näette, on aina sisällänne. Tämä ei merkitse, ettei "tuolla" ole mitään. Tämä on pelkästään selitys havaintomekanismistanne.

Mutta tämän ymmärtäminen saattaa auttaa teitä tekemään muutoksia reaktioihinne. Saatatte nähdä, miksi olisi – hyvin käytännöllisellä tavalla – paljon parempi siunata tuo näky, kuin tuomita se. Lopultahan se olette te. Ja se olette te paljon välittömämmällä tavalla, kuin olette koskaan kenties kuvitelleet.

Muutos taajuuksissa ja biokemikaaleissa joita tuotatte itsessänne, muuttaa taianomaisesti sitä ihmettä, joka on ilmentynyt "sinä". Ilmennätte nimittäin itsen. Ja te olette ihme. Yksi solukin siinä olennossa, joka olette, on ihme. Ja ne miljardit solut jotka muodostavat teidät, tekevät monia taianomaisia asioita, edes tiedostamattanne sitä.

Millaisiin ihmeisiin osallistutte tänään?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.3.2018 OLENKO TULOSSA HULLUKSI?

ViestiKirjoittaja hammer » 11.03.2018 21:09

OLENKO TULOSSA HULLUKSI?

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
4.3.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jatkamme tänään puhumista siitä, mitä nyt tapahtuu, mutta tuomme sen vähän lähemmäs kotia hyvin monilla teistä. Jos emme puhu juuri siitä tilanteesta, jossa itse olette, älkää tunteko, että teidät on jätetty ulkopuolelle. Ketään ei jätetä ulkopuolelle. Nämä ovat yleismaailmallisia muutoksia. Laajentakaa vain näitä käsityksiä siihen tilanteeseen, jossa itse olette.

Tiedätte, että lähestytte massiivista muutosta. Tiedätte, että olette itse asiassa siirtymässä sen kärkijoukkoon. Tiedätte tämän, koska seuraatte tätä ja muita lähteitä. Ja kuitenkin jotkut teistä kokevat asioita, jotka saavat teidät tolaltaan. Ne saavat teidät tolaltaan, koska kukaan ei ole kertonut teille, että teidän pitäisi odottaa niitä ja mitä ne saattavat merkitä.

On saatavilla monia luetteloja ns. ylösnousemusoireista. Ja suosittelemme, että luette tai kuuntelette joitain niistä. Saatatte löytää omat kokemuksenne noista luetteloista, mutta niin monia kuin luetteloita onkin, kaikkia mahdollisia muutoksia joita saatatte käydä läpi, ei ole niissä. Miksi? Koska jokainen teistä on ainutlaatuinen.

Ajatelkaa sitä näin. Jokaisen teidän on mahdollista antaa suurimmat lahjanne niille, jotka saattavat tarvita teitä. Ette ole ainoastaan ilmoittautuneet tähän tehtävään, vaan olette myös opetelleet monen elämän ajan sitä, minkä tiedätte. Mutta olette monissa tapauksissa piilottaneet sen toisilta, myös itseltänne. Jotkut teistä tulivat muistaen, mutta ajattelitte jossain kohtaa elämäänne, että teidän pitäisi haudata nuo muistot.

Ratkaisun hetki on kuitenkin täällä. Ette halua missata tätä. Sallikaa siis näiden muutosten tapahtua itsessänne. Sallikaa käsienne kuumentua tai kihelmöidä tai tykyttää toisinaan. Sallikaa itsenne nähdä, mitä ette ole koskaan ennen nähneet, älkääkä ohittako sitä. Sallikaa itsenne kuulla meidät, älkääkä luulko, että menetätte järkenne. Pankaa merkille ne ajat, jolloin tapahtuu synkronisia. Huomatkaa ne ajat – vaikka miten ohikiitävät – jolloin tunnette pakahduttavaa ykseyttä kaiken ympärillänne olevan kanssa. Ja luettelosta voisi tulla paljon pidempi.

Tiedämme, että olette hyvin haluton puhumaan näistä asioista. Historianne antaa selityksen sille. Teitä ei kiduteta tai polteta tällä kertaa. Jotkut niistä joille kerrotte, eivät ymmärrä. Mutta kertominen kylvää ainakin siemenen. On kuitenkin monia kertoja, jolloin mainitsette jotain toiselle ja hämmästytte saamaanne kiitollisuustulvaa, kun hän huomaa voivansa uskoutua teille. Samanmielisiä sieluja on todellakin kaikkialla ympärillänne. He ovat vain yhtä haluttomia paljastamaan itsensä kuin te.

Sallikaa. Sallikaa itsenne olla. Sallikaa itsenne laajentua. Sallikaa itsenne löytää, kuka todella, oikeasti olette. Sillä itsellä joka olette, ei ole mitään pelättävää. Tuo pelko on huolellisesti opetettu teille. Lakatkaa tanssimasta sen kanssa.

Sitten kun päätätte tehdä tämän, pyytäkää apua, jos tunnette tarvetta siihen. Se ei ole heikkoutta. Olemme valmiina.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.5.2018 SE TAPAHTUU

ViestiKirjoittaja hammer » 28.05.2018 21:46

SE TAPAHTUU

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
16.5.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Onko teillä oireita? Kohtaatte esteitä? Törmäätte tukoksiin? Hämmennystä? Huolta? Saammeko auttaa?

Tämä on poikkeuksellinen, ihmeellinen ja melkein välitön tapahtuma, rakkaat ystävät. Te ja kaikki ympärillänne transformoidaan, aivan kuten olette aina suunnitelleet. Mutta myös, aivan kuten olette suunnitelleet, koette nyt muutoksia peräkkäisinä nyt-hetkinä. Kutsutte tätä ajaksi. Eikö se olekin hauskaa? Se antaa teille hyvin monia tilaisuuksia tutkia äärettömiä mahdollisuuksia.

Oireista puhuttaessa korostaisimme, että jokainen ihminen menee läpi muutossarjasta, jonka täytyy tapahtua valmistelemaan hänen kehonsa ja tietoisuutensa siirtymään nykytilasta siihen tilaan, jonka hän on aiemmin päättänyt halutuksi tavoitteekseen. Sivuhuomautuksena: tämä tavoite on vain yksi askel ikuisella matkallanne. Taajuudet joihin valmistaudutte, olisivat vahingollisia ilman näitä parannuksia järjestelmäänne. Mutta niitä ei tarvitse kärsiä läpi. Ne voidaan aivan yhtä helposti kokea ihmetyksen ja kiitollisuuden kera.

Jotkut teistä tuntevat suurta värähtelyä kehossaan aamulla herätessä. "Mikä minussa on vikana?" voi aivan yhtä helposti olla "Voi, tämä on herkullista. Kiitos."

Soimista korvissa? Tämä on sähköinen universumi. Kaikki värähtelee ja kommunikoi. Jokainen solu, molekyyli ja atomi kommunikoi kaikkien muiden kanssa taajuudella. Kuuletteko sen? Rentoutukaa. Pian siinä on tolkkua.

Esteitä? Mitä voitte oppia niistä? Ne ovat nimittäin oikeasti tilaisuuksia. Saattaa olla jokin oppitunti. Niitä voi olla myös antamaan teille tilaisuuden luovuttaa ne hengelle, jottei teidän tarvitse jatkaa niiden raahaamista.

Huoli ja hämmennys ja kaikki muu pelko – kyllä, ne ovat kaikki oireita pelosta – ovat tulosta oman jumaluutenne hyväksymättömyydestä, rakkaimmat ystävät. Luulette olevanne erillään. Ette ole. Luulette olevanne moitittava. Ette ole. Luulette olevanne anteeksiantamaton. Ette ole. Luulette jäävänne laivasta. Ette jää. Luulette kaiken universumissa olevan jumalaista ja siunattua … paitsi te. Mahdotonta!

Mikään mitä olette koskaan – ja tarkoitamme "koskaan" – tehneet tai sanoneet tai ajatelleet, ei voisi tehdä teistä vähempää, mitä todellisuudessa olette ja olette aina ollut, jumalainen luomus. Suuri osa siitä, mistä soimaatte itseänne, on ihmisen luonnollista toimintaa, jonka olette hyväksyneet olevan väärin. Se opetettiin teille huolellisesti, jotta olisitte riippuvainen muista pelastamaan teidät tai pitämään "ruodussa". Siitä mitä kerran juhlittiin kiitollisuudessa ja ilossa, tehtiin vastenmielinen asia. On tarpeeksi muistoja syvästä menneisyydestä tämän näkemiseksi, jos katsotte. Ei vaadi suurta mielikuvitusta nähdä sen syy.

Niinpä tässä meillä on planeetta, jolla on miljardeja jumalaisia olentoja kehittymässä hämmästyttävälle tietoisuus- ja kykytasolle, mutta ne antavat itsensä olla huolissaan ja hämmentyneitä siitä. Olemme sanoneet tämän aiemmin, mutta teitä palvelisi paljon enemmän, kun levittäisitte käsivartenne, pyörähtelisitte ja laulaisitte: "Kyllä! Kyllä! Kyllä!"

Kuulemme myös kaikki nuo "entä lapseni, kissanpentuni, perheeni" -ajatukset. Toistamme jotain, minkä olemme sanoneet monta kertaa aiemmin. Tämä on tietoisuuden universaalia evoluutionousua. Mikään, ei mikään, jää vaikuttamatta. Kissanpennuista tulee enemmän kissanpentu. Jokaisella on tilaisuus kohota. Jokaisella. Jokaisella teistä, rakkaimmat. Ja täytätte tarkoituksenne olla täällä nyt. Voitte tulla ollen huolissanne, jos haluatte. Tai voitte liukua huutaen "Jihuuuu!!" Teidän valintanne. Mutta se tapahtuu – teidän vuoksenne, ei teille.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.5.2018 TIETOISUUDESTA JA TAPAHTUMASTA

ViestiKirjoittaja hammer » 28.05.2018 21:47

TIETOISUUDESTA JA TAPAHTUMASTA

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
18.5.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kerroimme teille, että kissanpennuistanne tulisi enemmän kissanpentu, ja se sai aikaan hilpeyttä ja rakastavia tunteita. Hyvä! Niin oli tarkoituskin. Mutta nyt haluaisimme tutkia sitä vähän syvemmin.

On paljon teorioita siitä – painotus "teorioissa" – mitä tämä Tapahtuma tuo. Meidän täytyy kertoa teille, että suurella osalla siitä on juuret ihmisen väärinymmärryksessä, osa myös tahallisessa harhaanjohtamisessa. Emmekä aio hämmentää tuota kattilaa tässä. Mutta yhdestä asiasta tunnutaan olevan yleismaailmallisesti melko yksimielisiä. Ja se on tuo yhdistävä totuus, että lisääntyvä valo on peittämässä aurinkokuntanne ja planeettanne.

Tiedättekö, että valo on tietoista ja se tuo tietoisuutta ja informaatiota? Tiedättekö, että kaikki, kaikki, kaikki on tehty valosta? Sanotte "rakkaus?" Sama asia. Sanotte "totuus?" Sama asia. Mutta haluamme puhua tietoisuuteen sisältyvästä merkityksestä.

Kun sitä valoa josta puhumme, saapuu, se nostaa kaiken valotaajuutta, missä olette. Tiedättekö, että kaikki mitä voitte nähdä tai koskettaa, on tietoista jossain määrin?

Kissanpentunne on tietoinen. Teillä ei ole ongelmaa sen kanssa. Koiranpentunne on tietoinen. On laadittu lakeja takaamaan oikeuksia eläimille. Monta vuotta on ollut ymmärrys siitä, että kasvit osoittavat tunteita, kun niihin kiinnitetään elektronisia nauhureita. On nauhoituksia metsien laulamisesta. Nyt tiedemiehenne kertovat, että puut muodostavat yhteisöjä ja huolehtivat tosistaan. Viemme teidät vielä pidemmälle tätä polkua pitkin.

Kaikki on valoa. Kaikki on tietoista. Mikään ei ole sen kentän ulkopuolella, joka sisältää teidät. Toisin sanottuna, mikään ei ole Jumalan ulkopuolella. Oman logiikkanne täytyy johtaa teidät tähän johtopäätökseen.

Kun korkeampaa tietoisuutta saapuu, kuten todellakin tapahtuu, se nostaa KAIKEN tietoisuutta. Se nostaa teidän. Se nostaa kissanpennun. Se nostaa puiden. Se nostaa koko planeetan ja kaiken sen pinnalla ja sisällä.

Kaikki muut halutut muutokset joista näytätte olevan kovasti huolissanne, saattavat todella tapahtua. Mutta valitettavasti meidän täytyy kertoa teille, että se tietoisuus joka on Aito Sinä, ei voisi vähempää välittää. Nuo muutokset ovat asioita, jotka synnytätte – tai sitten ette. Onhan kyse teidän maailmastanne.

Teille annetaan taikasauva. Se muuttaa kaiken, kun heilautatte sitä. Ja kysytte meiltä: "Millainen se on?" No, se on erinomainen kysymys. Kenties teidän pitäisi kysyä sitä itseltänne, ennen kuin heilautatte tuota sauvaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.6.2018 PALAAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 15.06.2018 14:32

PALAAMINEN

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
13.6.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Suuri määrä teitä kokee tilanteen, joka vaikuttaa kommunikoinnin lakkaamiselta tai keskeytymiseltä oppaidenne, opettajienne ja korkeamman itsenne kanssa, jotka tämä kanava on nimennyt Neuvostoksi. Puhuisimme tästä nyt epämukavuutenne poistamiseksi.

Olette pyytäneet toistuvasti, että kommunikointitasonne on laajentunut, noussut ja parantunut, eikö vain? Kyse ei ole siitä, että se mitä tapahtuu, on juuri tämän luonteista. Kyse on enemmän siitä, että energiakenttänne nostetaan korkeampaan värähtelyyn ponnisteluillanne ja sitä seuraavalla vaikutuksella toisiinne. Tämä aiheutetaan ja sitä merkittävällä tavalla edistetään sillä aina van korkeammalla värähtelykentällä, johon koko tähdistönne on siirtymässä.

On syklistä liikettä, jonka monet tiedostavat ja jota jotkut ovat osanneet odottaa. Mutta lisäksi on tiettyjä säteilyjä, jotka lähestyvät järjestelmäänne ja joilla alkaa olla jo suotuisa vaikutus kaikkeen reitillään.

Tämä merkitsee, että jokaista energiakenttää muutetaan. Kaikki tietoisuus kohoaa. Ette oikeasti ala ymmärtää sitä, ennen kuin oivallatte, että kaikki on energiaa ja siksi kaikki on tietoista. Tämä luo nyt ja jatkossa sisällenne ja ympärillenne muutoksia, joita on historiallisesti pidetty mahdottomina.

Monet ovat puhuneet, kirjoittaneet ja "opettaneet", että sisäiset muutokset, muutokset omaan tietoisuuteenne, olisivat ihmeellisiä. Ajatelkaa, että ihme on vain ilmiö, jonka syytä ei tiedetä. Koska syy selitetään, sanomme, ettei tämä ole mikään ihme.

Tietoisuutenne siirtyy värähtelyyn, jossa teistä tulee tietoinen paljosta sellaisesta, mitä ette ole tienneet tunnetussa menneisyydessänne. Monet joilla on tämä kokemus, pelkäävät sitä. Älkää pelätkö.

Tiedämme, että melkein kaikilla teistä on entisissä elämissä ollut kauheita kokemuksia, joita on aiheuttanut yritys tukahduttaa tällainen tietäminen. Näin ei enää ole. Ei ole mitään pelättävää. Miten oma mielenne voi olla mitään pelättävää?

Pelko tekee kuitenkin parhaansa pitääkseen teidät kontrollissaan. Tämä on totta sekä yksilöinä että kollektiivisesti. Kenties yksilön ymmärtämistä auttaa sen näkeminen kollektiivissa, koska se on hyvin selvää siellä.

Palataanpa yhteyteenne kanssamme. Teidän täytyy kenties käydä läpi lyhyt jakso, jossa viritätte uudelleen radionne. Meidän lähetyksemme, meidän taajuutemme, ei ole muuttunut. Mutta teidän on. Ymmärtäkää, ettei teidän tarvitse oikeasti tehdä mitään tämän korjaamiseksi, paitsi ylläpitää aikomusta, että yhteytenne pysyy katkeamattomana. Tietysti jos haluatte meditoida jne. harmonisoituaksenne paremmin, mitään haittaa siitä ei aiheudu. Mutta haluamme erittäin kovasti teidän tietävän, että te ette ole tehneet mitään väärää. Me emme ole menneet minnekään. Emme ole koskaan lopettaneet rakastavaa opastustamme.

Ottakaa myös huomioon ne monet upeat uudet asiat, joita tapahtuu elämässänne. Teille jotka ette näe muutosta, vakuutamme, että vuoden, parin päästä elämänne on niin erilaista, että teidän saattaa olla vaikeaa muistaa, millainen tämä päivä oli. Omat reaktionne elämänne tapahtumiin ovat niin erilaisia, että se yllättää myös teidät.

Taas kerran, palataksenne harmoniaan kanssamme teidän täytyy vain ylläpitää tuo harmonia sydämessänne. Arvostakaa sitä. Tietäkää, että se itse asiassa laajenee ja paranee. Todellisuudessa tiedostamisenne paranee. Kahden kokonaisuuden osan välillä ei voi olla yhteydettömyyttä. Olemme yhtä.

Luojan rakkautta teille. Se on oikeutenne. Se on tosiasiassa olemuksenne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.6.2018 LAAJENTUNUT ITSE

ViestiKirjoittaja hammer » 30.06.2018 11:17

LAAJENTUNUT ITSE

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
17.6.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jotain tapahtuu. Tunnutte erilaiselta. Ja tunnutte enemmän ja enemmän erilaiselta joka päivä, erilaiselta kuin se, joksi olette aina tienneet itsenne. Ette osaa selittää sitä, edes itsellenne. Miksi sanoitte noin – tai teitte niin? Tämä ei ole se "sinä", joka olette tottuneet olemaan. Onko se? Onko se?

Ja tunnette myös eri tavalla. Ette oikein tiedä … jotenkin vain eri tavalla.

Kerroimme teille, että muuttuisitte. Olette ehkä jopa ajatelleet "hyvä!" Mutta teillä oli mielessänne kuva, mitä se merkitsisi, eikö vain? No, yllätys! Ja syynä on, että kuvanne olisi voinut perustua vain historiaan, entisiin kokemuksiin jne. Se persoona joka teistä on tulossa, on se aito persoona, jota tämä maailma ei ole koskaan opettanut, muokannut eikä sallinut. Se on persoona, joka todellisuudessa olette.

Mutta tämä on prosessi. Kuitenkin se on saavuttanut pisteen ja kiihtynyt pisteeseen, että se alkaa olla havaittavampaa, myös teille. Sanomme "myös teille", koska olette omassa päässänne joka hetki ja siksi muutokset menevät helpommin ohi. Jos näkisitte itsenne vain kerran kuussa, muutokset olisivat merkittävämpiä.

No nyt, jotta te ette "pimahda" – jotkut sanontanne saavat meidät naureskelemaan – huomautamme empaattisesti, ettei teille ei tehdä mitään. Teistä on tulossa se, joka olette tulleet tänne olemaan, joksi päätitte tulla ja jota odotitte elämien ajan. Olette levoton, koska ette tiedä, mihin tämä on menossa. Mutta se SINÄ joka olette, tietää kyllä. Luottakaa itseenne. Luottakaa itseenne.

On tapahtumassa niin, että kaikki nuo syvät kaipaukset joiden kanssa olette eläneet, alkavat olla jokapäiväinen osa elämäänne. Tiedättekö, mikä hämmästyttää teidät? Muita asioita joita ette koskaan ajatelleet tai joita ette uskoneet mahdolliseksi, tulee myös mahdollisuusmaailmaanne – ja sitten osaksi elämäänne, jos haluatte sitä.

"Kuu taivaalta" -unelmia? Kyllä, vanhassa maailmassa ne olisivat olleet. Tuo maailma menee ohi. Elätte nyt energiasopassa, jota ei ole koskaan ollut maailmassanne aiemmin. Sekin tuntuu yhdeltä noista omituisista lupauksista, eikö vain?

No, tässä on lupaus, jonka voitte tarkistaa. Maailma jossa elätte 12 kuukauden kuluttua, on hyvin erilainen kun tämän päivän maailma. Kirjoittakaa päivämäärä tuon lupauksen viereen ja laittakaa se jääkaappinne oveen.

Miten voimme tehdä tällaisia ennustuksia? Voimme tehdä niitä, koska näemme muutokset, joita te teette sisällänne. Näemme aikomuksenne. Ja näemme – riippumatta siitä, näettekö te vai ette – että maailmanne on tehty siitä, mitä te olette ja mitä te aiotte. Ja kun te muututte ja tulette tietoisemmaksi ja tietoisemmaksi, se voima joka olette, vaikuttaa maailmaanne paljon välittömämmin. Kun opitte moninkertaistamaan tuon voiman muodostamalla ryhmiä ja yhteisöjä, joilla on sama aikomus, vaikutukset ovat vielä suurempia.

Mikään näistä asioista ei ole lainkaan uusi, mutta niiden tiedostaminen ja soveltaminen on uutta. Se on pullonhengen vapauttamista. Ymmärrättekö? Te olette pullo. Te olette henki. Hangatkaa itseänne vähän salaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.7.2018 KAAOS

ViestiKirjoittaja hammer » 17.07.2018 22:18

KAAOS

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
10.7.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Teille näytetään huonoimmat puolet kaikesta, mitä ympärillänne tapahtuu. Olisi hyvä ymmärtää tämän kaiken syyt. On sinnikkäitä ponnisteluja siirtää teidät tiettyyn ajattelutapaan tai pitää teidät siinä. Ja tunteiden herättäminen juuri ennen tuon informaation välittämistä ihmisille tai sen aikana takaa, että he hyväksyvät sen. Tämä on mainontakäytäntöä. Periaatteessa teille myydään ajatuksia.

Yksi haitallisimmista ajatuksista jota edistetään ja hyödynnetään, on se, että a-puoli on mahtava ja totuudenmukainen ja b-puoli on julma ja aiheuttaa teille loputtomasti murhetta. On melko selvää, että missä tahansa kysymyksessä on suurempia ja vähäisempiä hyötyjä. Kuitenkin silloin kun se esitetään yllä esitetyllä tavalla, tapahtuu useita astioita.

Ensinnäkin se saa kaiken kriittisen ajattelun aiheesta lakkaamaan useimmilla ihmisillä. Periaatteessa heitä on peloteltu. Toiseksi se aiheuttaa syviä kuiluja yhteiskuntaan ja näin tekee siitä paljon helpommin kontrolloitavan. Jos "he" pystyvät siirtämään ihmiset vasemmalle tai oikealle, "heidän" ei tarvitse olla peloissaan itse. "He" ovat varmoja asemastaan, koska paljon suuremman ihmismäärän huomio ohjataan muualle. Lisäksi jos fokus pystytään siirtämään siihen, mitä vasen käsi tekee, oikea käsi voi tehdä, mitä haluaa. Siis "he" eivät oikeasti välitä, valitsetteko a:n vai b:n. Jos kutsumme tätä peliksi, niin voimme sanoa, että sitä on pelattu useimpia teitä vastaan erittäin pitkän aikaa.

Annamme teille pienen esimerkin. VÄKIVALTA ON HILLITÖNTÄ! Kiva otsikko. Kun toimititte asioitanne tänään, näittekö yhtään väkivaltaa? Hyökkäsivätkö mitkään ihmislaumat teidän tai naapurinne kimppuun? Ja siinä tapauksessa että näitte sitä televisiosta, miten kaukana se oli teistä maantieteellisesti? Oliko kamerat asetettu keskelle sitä? Se saisi tilanteen näyttämään paljon laajemmalta, eikö vain? Mainittiinko raportissa, että se oli yksittäinen tapahtuma? Eikö? Miksi ei?

Jotkut teistä ovat riittävän vanhoja muistamaan sen, kun politiikoilla oli keskusteluja ja perusteluita. Jotkut ovat niin nuoria, että muistavat politiikan vain hyökkäyksinä. Kukaan ei kysy, miksi näin on. Voisiko syy mahdollisesti olla, että ne jotka eivät näy, kontrolloivat show'ta?

Joissakin maissa näytetään vain hyvin rajoittunut näkemys siitä, mitä tapahtuu, mutta sanomme, että jossain määrin mullistusta, jonka aistitte, tapahtuu monissa paikoissa. Monet näkevät nyt savuverhojen taakse. Monille on tulossa aina vain selvemmäksi, että langoista vedellään.

Kaikki tämä on vaikutusta siitä, että ihmiskunnan täytyy kohdata lopultakin se, mikä on totta itsestänne ja mitä olette sallineet tapahtua edessänne. Teidän ei ole välttämätöntä osallistua mihinkään siitä. Jos päätätte osallistua, tiedostakaa, että olette tehneet valinnan. Elämänne pitäisi olla sarja tietoisia valintoja. Tästä tulee enemmän ja enemmän normi, kun siirrytte korkeampiin tietoisuustiloihin. Tätä tapahtuu, ja se jatkuu.

Jotkut teistä ehkä päättävät pitää itsensä informoituna näistä tapahtumista, kun maailmanne "hajoaa", ja jotkut ehkä eivät. Älkää tuomitko toisia heidän valinnastaan. Oppitunnit joita he ovat tulleet oppimaan, ovat hyvin varmasti erilaisia kuin omanne. Ja olosuhteiden pakosta tämä muuttuu, kun tilanne on enemmän ja enemmän, että uudelleenrakennusta täytyy tapahtua. Sopimus halutuista lopputuloksista tulee välttämättömäksi, arvokkaaksi ja odotetuksi. Monia oppitunteja on opittu.

Tämä on itse asiassa jo alkanut. Tärkein oppitunti on se, mitä voitte saavuttaa. Mitä voitte saavuttaa? Onko siinä mitään rajoja, mitä voitte tehdä? Nimittäin ei ole. Mutta se mikä on rajoittanut teitä hyvin pitkään, se mikä on opettanut teitä epäilemään itseänne, täytyy eliminoida ensin.

Ihmiset, maaihmiset, kärsivät edelleen ns. Tukholman syndroomasta. Liian monet teistä puolustavat vangitsijoistanne. Monet itse asiassa kaipaavat vankeutensa mukavuutta, kun se loppuu. Silloin kun ei ole muureja, kaltereita, aitoja – todellisia tai kuviteltuja – monista näyttää kaaokselta. Mutta kuten aina, kaaos on rajaton mahdollisuus. Mitä päätätte tehdä siitä?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.7.2018 HEREILLÄ JA TIETOINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 26.07.2018 16:57

HEREILLÄ JA TIETOINEN

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
24.7.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pyydämme teitä ajattelemaan sanoja "hereillä" ja "tietoinen" tavalla, joka saattaa olla täysin uusi teille. Useimmat teistä tulkitsisivat niiden tarkoittavan "hereillä sille, mitä tapahtuu heidän ympärillään", niin kuin he tulkitsevat sen, ja "tietoinen sen merkityksestä". Me kuitenkin haluaisimme teidän ymmärtävän, että se mitä tapahtuu ympärillänne, on vähemmän tärkeää teille, kuin se mitä tapahtuu sisällänne ja mistä se tulee, ja miksi se on tärkeämpää kuin mikään ulkopuolellanne.

Teille on luultavasti tuttu se toistuva teemamme, että ympäristönne on peili siitä, mitä on sisällänne kollektiivina ja myös yksilöinä. Kerromme teille usein, että vaikka ette ehkä kykene muuttamaan maailmanne tilannetta, voitte muuttaa itseänne ja näin teillä on enemmän, kuin tiedätte, vaikutusta siihen, mitä näette. Vaikka tämä on totta, emme halua kuitenkaan puhua siitä.

Ymmärrättekö, että paljon siitä – jos ei suurin osa – mille luulette olevanne hereillä ja mistä olevanne tietoinen, on sen vaikutusta, että olette olleet niiden jatkuvan tietoisen ohjelmoinnin kohteena, joilla on sellainen agenda, johon ette hyvin todennäköisesti koskaan suostuisi, jos näkisitte sen levitettynä eteenne? Myöskään monet jotka toteuttavat tuota ohjelmointia, eivät ole tietoisia sen alkuperästä tai tarkoituksesta, vaikka monet ovat. "Ohjelmointi" on ainoa sana, joka täysin kuvaa sitä, mitä vastaanotatte kaikesta mediasta, koulutuksesta ja sosiaalisesta paineesta, jonka kohteena olette.

Siis minkälaiseen hereillä ja tietoisena olemiseen viittaamme? Kysymme teiltä, tiedättekö, mihin oikeasti uskotte, minkä tiedätte olevan totta, mistä nuo ideat tulivat ja miksi uskotte ne. Emme puhu siitä, ovatko nuo ideat oikein tai väärin. Te olette sen sovittelija. Kenen ideoita ne ovat? Oletteko todella tutkineet niitä? Ovatko ne todellisuudessa ristiriidassa muiden asioiden kanssa, joiden tiedätte olevan totta? Ovatko ne todella parhaan intressinne mukaisia? Vai oletteko hyväksyneet sen, mitä olette nähneet tai kuulleet toisilta? Miksi? Jos olette hyväksyneet jotain ystävältä, mediasta, joltain auktoriteetilta, niin miksi hyväksyitte sen?

Se "hereillä" ja "tietoinen" josta puhumme, laittaa teidät omaan voimaanne. Hereillä sille ja tietoinen siitä, mitä on ulkopuolellanne, ei välttämättä romuta sitä, mutta sen tutkimaton hyväksyminen voi tehdä sen. Ette hyödy sallimalla toisten tehdä ajattelun puolestanne. Hyödytte tekemällä omat valintanne, vaikka ne osoittautuisivat olevan vähemmän, mitä odotitte.

Jos kamppaillaan vain selviytyäkseen omassa ympäristössään, ei ole energiaa eikä aikaa kamppailla myös näiden ongelmien kanssa. Kysykää itseltänne, olisitteko kenties kykenevämpi hoitamaan sellaiset asiat, jos olisitte kukoistava, teillä olisi enemmän aikaa ja olisitte vähemmän stressaantunut. Olisitteko silloin vaikeampi kontrolloitava? Nimittäin tässä kaikessa on kyse kontrollista.

Aloittakaa, mistä voitte, jos alatte nähdä, mitä selitämme. Alkakaa tutkia, miksi teette asioita, joita teette. Miksi uskotte, mitä uskotte? Kuka sanoi, että niin on? Miksi hän sanoi niin? Oletteko oikeasti samaa mieltä? Onko sitä tukemassa faktoja? Jo lapsena tiesitte, että "koska sanoin niin" ei ollut riittävän hyvä. Koska "he" sanoivat niin, se on vielä pahempi.

Tavoitteemme on, että alatte ottaa takaisin kaiken voimanne ja kontrollin itsestänne. Te olette se, joka päättää, vaikka se tapahtuisi ei-päättämällä. Ei-päättäminen on päätös antaa jonkun muun päättää. Ja se on hyvin monien niiden epämiellyttävien tunteiden lähde, joiden kanssa monet teistä elävät. Siitä tulevat "mitä voin tehdä?" ja "en voi tehdä sille mitään". Tunnette voimattomuutta, koska olette antanut sen kaiken luiskahtaa pois, ettekä ole edes tietoinen siitä.

Hereillä ja tietoinen. Olkaa hereillä ja tietoinen. Ottakaa elämänne takaisin. Te olette omassa totuudessanne paljon voimakkaampi, kuin tiedätte. "He" tietävät sen. Ja "he" ovat hyvin tyytyväisiä, että te ette tiedä.

Maailmassanne on parhaillaan kasvava ja jo hyvin merkittävä voimaantumisaalto. Se on kaikkialla. Se puhuu joka kieltä. Astukaa omaan tietoisuuteenne. Herätkää. Huomaatte, että olette kaukana yksinäisestä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 12 vierailijaa

cron