Head Ron (ronahead.com) Neuvosto

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

24.10.2018 VASTAUKSIA, OSA 10

ViestiKirjoittaja hammer » 28.10.2018 07:48

VASTAUKSIA, OSA 10

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
24.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Advaita Vedanta -opetukset osoittavat tässä mielessä, että meitä eletään, eli me emme ole tekijä, vaan Lähde/tietoisuus ohjaa kokemuksiamme, tai toisin ilmaistuna, olemme universumi, joka kokee itseään erilliseltä näyttävän olennon silmin. Tiedämme, että on vain ykseys, joten tässä käsityksessä on minusta kovasti tolkkua. Buddhalaisissa piireissä on sanonta, joka viittaa tähän: "Tapahtumia tapahtuu, tekoja tehdään, mutta niillä ei ole ketään yksilöllistä tekijää." Laajemmin voimme sanoa, että universumi kehittyy juuri niin, kuin sen pitäisi, ja koska olemme universumi, elämme ja olemme täsmälleen sellaisia, kuin meidän pitäisi."

Tämä on erinomainen summaus erillisyysharhasta. Muita ilmaisuja siitä löytyy myös monista muista paikoista. Haluamme korostaa jotain, ja sitten käytämme tilaisuuden ilmaista jotain muuta, mihin vihjataan.

Ensinnäkin, kuten olemme todenneet tässä monta kertaa – ja myös muualla – tuomme esiin totuutta joka kulttuurissa ja joka kielellä maailmassanne. Olemme aina tehneet tätä, mutta nyt se tuodaan kaikkien ulottuville, jota katselevat ja kuuntelevat.

Ja lisäksi nämä laajasti opetetut käsitykset erillisyysharhasta, jonka ohi teillä on vaikeuksia päästä, vihjaavat myös ykseyteen. Jos erillisyys on harhaa, niin ykseyden täytyy olla vaihtoehto. Pitää paikkansa?

Jos toteamme tämän yksinkertaisena olettamuksena, suurin osa voi olla yhtä mieltä sen kanssa. Mutta tämä on älyllistä ymmärrystä. Monet ovat vuosisatojen saatossa pystyneet pääsemään sen ohi kokemusperäiseen ymmärrykseen. Ja siihen ihmisten on mentävä tämän myötä. Paremmin sanottuna siihen teidän täytyy palata.

Oli aika, jolloin vallitseva maailmankuva oli, että kaikki oli tietoista ja sen kanssa voi kommunikoida. Muutamien kulttuurien jäänteet ymmärtävät edelleen tämän. Useimmista on kuitenkin armottomasti rummutettu pois tämä näkemys.

Sanottiin, että primitiiviset ihmiset palvoivat kaikkia noita vääriä jumalia. Koskaan ei ymmärretty, että todellisuudessa he osoittivat kiitollisuutta voimille ja prosesseille, jotka antoivat yltäkylläisyyttä heidän elämäänsä. Ja jos saamme sanoa, niin toisten kutsuminen primitiiviseksi silloin, kun tapatte heitä, on vähän primitiivistä.

Teille kerrotaan, että monet olivat auringonpalvojia. Kysymme, mikä on tärkein ja ehdottomasti välttämättömin energialähde kaikelle maailmassanne. Mitä teillä täytyy olla elämänne ylläpitämiseen? Miksi auringon energian kiittäminen on väärin? Varman tietomme mukaan mikään noista kansoista ei ajatellut, että teidän tähtenne oli perimmäinen luoja.

Voitteko nähdä, että jos yhteiskuntanne oppisivat arvostamaan ja kiittämään kaikkia asioita, jotka ylläpitävät elämää, ne lakkaisivat tuhoamasta kotianne? Puut, vesi, ilma, hedelmällinen maaperä, eläimet, kasvit, kalat ja linnut myötävaikuttavat kaikki elämäänne. Useimmiten ne tekevät tämän ilman kiitosta tai arvostusta. Näemme kuitenkin, että kun maailmanne tilanne tulee aina vain vakavammaksi, tämä muuttuu. Muuttuuko se tarpeeksi nopeasti?

Ja nyt teemme toteamuksen, joka kenties venyttää uskojenne rajoja. Ne asiat joita emme maininneet, nuo metallit, kristallit, kivet, vuoret, joet, meret – tosiaankin jokainen "asia" johon voitte laittaa kätenne tai silmänne – ovat tietoisia. Ne kaikki on tehty energiasta. Vei yli sata vuotta, että siitä tuli melkein yleismaailmallisesti hyväksyttyä, mutta nyt tiedätte, että ne ovat kaikki energiaa muodossa. Kaikki energiaolennot ovat vain muita tietoisuustiloja. "Primitiivisenne" eivät olleetkaan todellisuudessa kovin primitiivisiä.

Voi viedä enemmän aikaa, että tieteenne pääsee tuohon johtopäätökseen, mutta teidän ei tarvitse odottaa sen tapahtumista. Voitte elää tuon käsityksen kera tänä päivänä, jos haluatte. Miten elämänne muuttuisi, jos tietäisitte, että kaikki ympärillänne on olemassa vastauksena ajatteluunne? Mitä jos ajatuksenne, tunteenne ja uskomuksenne olisivat syy kaikkeen, mitä olette kokeneet?

Tämä kuulostaa vähän "new agelta", eikö vain? Mutta kerromme teille sen merkitsevän, että kokemusperäistä ymmärrystä siitä alkaa tihkua kollektiiviseen tietoisuuskenttäänne, jossa olette. Se on suuri osa sitä suurta heräämistä, joka tapahtuu tänä aikana. Olette paljon pidemmällä, kuin oivallatte.

Olemme jaaritelleet tarpeeksi tälle päivälle. Taas kerran, kiitämme panoksestanne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.10.2018 SUURI VALOTULVA JÄRJESTELMÄÄNNE

ViestiKirjoittaja hammer » 29.10.2018 20:54

SUURI VALOTULVA JÄRJESTELMÄÄNNE

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
25.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme kertoneet teille monien viestintuojiemme kautta, että järjestelmäänne tulisi – ja nyt tulee – suuri valotulva. Olemme kertoneet teille, ettei olisi ketään ja mitään, mihin tämä valoaalto ei vaikuttaisi. Olemme myös kertoneet teille, että olette pitkälle tässä prosessissa tällä hetkellä. Ja haluamme kertoa teille nyt, että samaan aikaan kun tilanne on tosiaankin tämä, intensiivisyys lisääntyy jatkuvasti.

Puhumme tästä tänään, koska se aiheuttaa niin suurta muutosta jokaisessa teissä, että myös jotkut niistä jotka ovat hyvin tietoisia siitä, mitä olemme kertoneet teille, ovat eksyksissä, hämmentyneitä ja toisinaan jopa lannistuvat. On täysin eri asia ymmärtää varoitukset uhkaavasta kaaoksesta ja hämmennyksestä, kuin todella elää tuollaisessa energiassa.

Tänään haluaisimme antaa teille toisen tavan nähdä, mitä kaikkialla ympärillänne on nyt, jotta voitte jatkaa suurenmoisina majakkoina olemista.

Kuvitelkaa, että maailma jossa elätte, on maalipurkki. Katsotte purkkiin. Sekoittakaa sitä nyt. Sekoittakaa kaikki erilaiset valomäärät hyvin yhteen. On paljon rakkautta, huomattava määrä myötätuntoa, hieman mielenrauhaa ja myös monia muita värejä. Tiedämme, että on myös jonkin verran punaista vihaa ja kiukkua. On myös mustaa. Mutta kun purkkia sekoitetaan hyvin, kerromme teille, ettei musta ole lopputulos. Se ei ole edes tummanharmaa. Mutta mustat, harmaat ja punaiset kiekurat pitävät parhaansa mukaan kiinni voimakkuudestaan, jotta ne erottuvat hyvin vallitsevampien pastellivärien – rakkaus, myötätunto ja ystävällisyys – taustaa vasten.

Kuvitelkaa nyt, että valtava tynnyrillinen täysin valkoista maalia kaadetaan tuohon purkkiin, kun sitä sekoitetaan. Kuvitelkaa maalivärin purkissa tulevan vaaleammaksi ja vaaleammaksi. Kuvitelkaa myös, että purkkiin on laitettu miljoonia pikkuruisia valkoisia hanoja, jotka alkavat nyt päästää ulos valkoisuuttaan. Eikä maalilla purkissa ole muuta vaihtoehtoa kuin tulla vaaleammaksi ja vaaleammaksi, kunnes se on lopulta kerman- ja munankuorenväristä ja sitten valkoista.

Tätä elätte parhaillaan läpi. On erittäin vaikeaa nähdä tätä tapahtuvan, kun kaikkialla ympärillänne on hämmennystä, ja teille näytetään vain mustaa, punaista ja harmaata niiden toimesta, jotka elävät noissa väreissä ja niitä varten. Teidän täytyy vain katsoa ympärille nähdäksenne ja tunteaksenne, että on todellisuudessa paljon enemmän vaaleanpunaista ja kultaa, kuin teille näytetään. Ja hämmennyksenne ja ahdistuksenne aiheutuu itse asiassa omasta valokaipauksestanne. Eikö vain?

Haluamme teidän tietävän, että suuri määrä lisää täysin valkoista maalia kaadetaan koko järjestelmään, jossa asutte. Ja ne pienet pikselit jotka kieltäytyvät vaihtamasta väriä, huuhdotaan lopulta pois.

Tämä kaikki on söpö ja nätti kuva. Kuka tahansa voisi sanoa suloisia asioita teille, taputtaa teitä selkään ja pyytää kokoamaan itsenne. Eikö niin ole? Niinpä pyydämme teitä nyt ponnistelemaan päivittäin nähdäksemme ympärillänne tai internetissä jotain, mikä tulee paremmaksi. Tosiasiassa sitä tapahtuu melko paljon. Jos katsotte, löydätte sitä. Olkaa sitten tuolle päivälle pieni valkoinen maalihana, rakkauden ja myötätunnon hana, siinä missä olette.

Tietäkää, että olemme tässä. Olemme kanssanne joka hetki. Ja sydämemme on täynnä rakkautta ja suurinta kunnioitusta teitä kohtaan, kun suoritatte sitä haastetta, jonka olette ottaneet itsellenne. Te – siinä missä olette – tekemässä, mitä teette, olette Kaikkeuden jumalaisia osia. Maailman täytyy muuttua sen vuoksi, mitä te olette, ja se tekee niin. Se alkaa heijastaa olemuksenne valoa. Rakkautta ja siunausta teille kaikille.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.10.2018 MERKITTÄVÄN MUUTOKSEN LÄHESTYMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 29.10.2018 20:55

MERKITTÄVÄN MUUTOKSEN LÄHESTYMINEN

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
27.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Useita kuukausia olette kollektiivisesti tunteneet merkittävän muutoksen lähestyvän. Vahvistimme teille tämän. Vahvistimme sen monien kanavien kautta. Yleisimmin ilmaistu vastauksenne on ollut: "Tuokaa se". Tulkitsette asiat aina rakkaimpien toiveidenne mukaan. Mutta uusi maailma sisältää paljon enemmän.

On tietysti upea asia, että olette rakentaneet mielikuvan maailmasta, jossa haluatte elää. Suosittelemme kovasti sitä. Mutta täytyy myös kyetä näkemään, että on kuljettava tie siitä, missä olette, tuohon uuteen maailmaan. Ja teissä on vaihtelevasti töyssyjä ja kuoppia. On hämäriä asioita, jotka odottavat piilossa, asioita jotka sanovat: "Pöö!" ja rikottuja siltoja.

Sanoitte "tuokaa se", ja olette tuoneet sen. Tai täsmällisemmin, olette kaikki kanssaluojina edesauttaneet sen tuomisessa. Niinpä kerromme teille tämän nyt. Tämä mitä koette, on sen muutosaallon jatkuvaa voimistumista, jota kovasti haluatte. Teidän pitää toivottaa se tervetulleeksi ja ohjata sitä, ei torjua sitä ja piiloutua siltä.

Ette voi nyt – ettekä olisi koskaan voineet – estää niitä muutoksia tapahtumasta, joita olette vuosisatoja rakentaneet, ainakaan planeetan osalta. Mutta voitte pitkittää niitä, ja voitte kokea ne joko siunauksina tai kirouksina. Olette täysin kykenevä ymmärtämään nuo periaatteet nyt. Ne saattavat näyttää uusilta joillekin teistä, mutta tosiasiassa ne eivät ole. Ne – ollen totuus – on tunnettu gnosiksena tai tietämisenä. Eikä niissä ole mitään uutta. Totuus on, on ollut ja tulee aina olemaan. Ja maailmanne ilmentämisprosessissa jotkut sanoisivat: "Vihdoin viimein". Se jatkuu laantumatta, mutta voitte kokea sen, ja koette sen, suorassa suhteessa kykyynne hyväksyä sen. Jotkut eivät tosiaankaan hyväksy sitä. Ja heidän uusi maailmansa eroaa merkittävästi. He saavat enemmän ja suurempia herätyksiä.

Voitteko tuoda sielunne silmiin kuvan shamaanista, joka kohtaa avosylin nousevan auringon, toivottaa tervetulleeksi uuden päivänkoiton? Suosittelemme kovasti, että teette elämästänne heijastuksen tuosta kuvasta. "Kiitos. Kiitos. Kiitos." on paljon tehokkaampi ajatus kuin "Voi ei! Voi ei! Voi ei!"

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.10.2018 VASTAUKSIA, OSA 11

ViestiKirjoittaja hammer » 02.11.2018 22:53

VASTAUKSIA, OSA 11

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
28.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Maailmassa missä pahuus tulee pahemmaksi ja hyvyys vielä paremmaksi, jakautuminen näyttää lisääntyvän. Mihin tämä on menossa?"

Olette esittäneet kysymyksen, jonka vastaamiseen tarvittaisiin kirja tai useita kirjoja. Itse asiassa monia sellaisia kirjoja on tehty vuosisatojen saatossa. Käsitelläänpä vain joitain välttämättömimpiä ajatuksia, jotka täytyy ymmärtää.

Suuressa osassa maailmaanne olette alkaneet nähdä asiat "joko-tai". Jokin on näin tai se ei ole. Se on hyvä tai se on huono. Se on musta tai se on valkoinen. Se on hyvä tai se on paha. Olette rakentaneet tai teille on annettu sisäisiä mittatikkuja, joilla mittaatte ja tuomitsette kaiken. Muut ovat antaneet suurimman osan niistä teille. Ymmärtäkää, että kun alussa aloitte tutkia maailmaa, ainoa mittatikkunne oli, pidittekö jostain vai ette, satuttiko se teitä vai ei. Muut ovat opettaneet teille kaiken muun. Emme sanoneet, että tämä on hyvä tai huono. Sanoimme, että näin on.

Tämä on jättänyt teille ongelman, johon teidän olisi hyvä tarttua, ja se on: "Mitkä näistä arvotuomitsemisista mielestäni palvelevat minua ja mitkä eivät?" Tämä yksinkertainen kysymys tuo teille vastauksia, jotka vapauttavat teidät suuresta painolastista. Ja vastatessanne tähän alatte ottaa takaisin paljon siitä voimasta, jonka olette luovuttaneet toisille.

Yllä oleva kysymys toteaa, että "pahuus tulee pahemmaksi ja hyvyys vielä paremmaksi". Selittäisimme eri valossa sitä, minkä näette. Ihmispsyyken inhottavimmista osista ei ole tulossa pahempia. Ne ovat olleet olemassa tuhansia vuosia. Ne ovat olleet hyvin piilossa näkyvistä erittäin pitkän aikaa. Mutta muistakaa, että pitkän aikaa ennen sitä ne hyväksyttiin monissa paikoissa "tavaksi, jolla asiat olivat". Todellisuudessa nyt tapahtuu niin, että kivet ja tukit käännetään ympäri ja rumat asiat kipittävät täysin näkyvissä. Ne oli haudattu ja kielletty ja niitä oli vältelty. Mutta ne olivat aina pelkästään poissa näkyvistä.

Samalla tavalla, "hyvä" ei ole tulossa paremmaksi. Havaintonne siitä, kuka olette ja mitä teistä ehkä voi tulla, on alkanut muuttua. Olette alkaneet nähdä niiden rajojen yli, joita teille on opetettu ja jotka olette hyväksyneet. Mutta te (ihmiskunta) tutisette, kun näette noita kiemurtelevia osia, jotka ovat olleet piilossa sisällä. Jakautuminen jota näette kehittyvän, on heijastusta yrityksistänne työntää ne pois ja kieltää niiden olemassaolo. Ne täytyy parantaa. Ihmiskunta täytyy parantaa.

Mielenne kysyy luultavasti: "Mutta miten teemme sen?" Ja tuo kysymys luultavasti saa teidät tuntemaan avuttomuutta ja turhautumista, koska lopultahan te vain te, ettekä voi muuttaa ihmiskuntaa. Eikö?

Siihen on helppoa vastata "miten", vaikka mieli luultavasti kapinoi sitä vastaan. Kerromme teille, että te ette voi työntää sitä pois, ette voi haudata sitä – se ei ratkaise mitään. Se ei ole ratkaissut. Se ei tule ratkaisemaan. Se on osa olemustanne. Olette fantastisia luojia. Olette paljon voimakkaampia, kuin tiedätte. Ongelmana on, että voitte luoda harmeja yhtä helposti, kuin voitte luoda hyötyjä. Ja voitte päättää hyödyttää vain itseänne, tai voitte päättää hyödyttää kaikkia, mukaan luettuna itsenne.

Toinen näistä vaihtoehdoista, päätös palvella kaikkia, johtaa tietoisuuden laajentumiseen, ja siitä tulee valtavasti laajempi mahdollisuushorisontti näkyviin. MUTTA … noita mahdollisuuksia ei voi saavuttaa raahatessanne noita kätkettyjä ja kiemurtelevia osia perässänne. Teidän täytyy parantaa ne.

Ette paranna niitä, jos näette ne "noiden ihmisten pahuutena". Parannatte nuo osat vain antamalla ne sisältänne jumalalle. Kun parannatte itsenne, annatte luvan ympärillänne oleville tehdä saman. Yksi voi inspiroida yhtä. Nuo kaksi voi inspiroida kahta. Sitten tulee neljä. Sitten kahdeksan. Suorittakaa laskutoimitus. Se ei vie läheskään niin kauan, kuin olette ehkä ajatelleet. Ja kerromme teille, että olette jo hyvin matkassa.

Mutta sitä odotellessa, kaikki nuo kiemurtelevat osat on kaivettava esiin. Ja jotkut niistä ovat paljon rumempia, kuin annoitte koskaan itsenne ajatella. Teitä kuvottaa. Haluatte valita kieltämisen. Mutta te, ihmiskunta, teette sen, mikä on välttämätöntä. Olette päättäneet ottaa seuraavan askeleen kasvussanne, ja maailmanne ja universuminne vastaavat siihen. Te olette määränneet sen. Ja niin se on.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.10.2018 VASTAUKSIA, OSA 12

ViestiKirjoittaja hammer » 14.11.2018 18:54

VASTAUKSIA, OSA 12

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
31.10.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"On erittäin vaikeaa olla tässä maailmassa ja pitää jatkuvasti värähtelymme korkeana ja nostaa tietoisuuttamme. Mikä on helpoin ja realistisin asia, jonka voimme tehdä arkipäiväisinä hetkinä pitämään mielialamme ja yleisvärähtelymme korkeana, kuitenkin hoitaen 3D-tarpeemme ja -vaatimuksemme ilman, että ne nielaisevat meidät? Kiitos!"

Tämä on hyvin yksinkertainen kysymys. Kuitenkin vastauksia on ollut lukemattomia vuosisatojen saatossa. Se on jokaisen opetuksen ydin ja jokaisen etsijän tavoite. Miten tulen paremmaksi? Miten nostan värähtelyäni? Mitä teen seuraavaksi? Miksi luiskahdan jatkuvasti taaksepäin? Miten voin pysyä korkeammassa tilassa? Teenkö sen oikein?

Jos ne joilta kysytään, haluavat antaa vastauksia, jotka sopivat yhteen etsijöiden ymmärryksen kanssa, on aivan varmasti erittäin monia vastauksia. Mutta jos kysymyksen juuri ja ongelman syy nähdään, vastaus on paljon yksinkertaisempi. Yhdellä ongelmalla on yksi ratkaisu, vaikka käytännössä se saattaa näyttää hyvin erilaiselta.

Onko ongelmana, ettei pysy korkeammassa värähtelyssä? Sanomme, että tämä kuvaa pelkästään ongelman oiretta. Ongelmana on todellisuudessa, että te, kollektiivisesti te, näette itsenne erillään siitä, minkä ymmärrätte Lähteeksenne. Ja olette laittaneet itsenne ympäristöön (Maa), jossa merkittävä muutos vaatii – tai näyttää vaativan – merkittävää ponnistelua. Ja syvin itsenne tietää, että erillisyys ei ole teidän korkein tilanne. Kaipaatte palata korkeimpaan tilaan. Ja haluatte epätoivoisesti tiekartan: "Mitä voin tehdä? On pakko olla jotain! Mutta tehkää siitä nopea ja helppo. Minulla on nimittäin kova kiire." Kaikki tämä on sarja väärinymmärryksiä.

Ette voi tehdä mitään. Kyllä, sanoimme, että ette voi tehdä mitään. Koska mitään ei tarvitse tehdä. On kuitenkin jotain, mikä täytyy tietää taas.

Voimme helposti kertoa teille, mikä se on. Itse asiassa olemme tehneet sen monta kertaa. Mutta teidän täytyy hyväksyä se ja vähintään yrittää kokea. Sitten kun alatte kokea sen ja lakkaatte arvostelemasta itseänne jotain mittatikkua vasten, joka on vain mielikuvituksessanne, huomaatte, ettei sen tekeminen ole kovin vaikeaa. Tietysti silloin ajattelette välittömästi, ettei se voi olla oikein, koska sen ei pitäisi olla helppoa. Vai kuinka?

Siis sallikaa meidän antaa teille aloituskohta, jota voitte käyttää sata kertaa päivässä, kunnes siitä tulee normaali ajattelutapanne. Vetäkää syvään henkeä silmät suljettuna. Avatkaa silmänne ja nähkää kaikki ympärillänne – kaikki ja jokainen – tehdyksi Luoja-aineesta. Mitään ei voi muuten olla olemassa. Edes teitä. Kaikki se on jumalaista, aivan kuten minä olen, koska olen osa sitä. Huomaatte, että voitte tehdä tämän myös syödessänne lounasta tai ajaessanne bussilla.

Jos teette tämän vilpittömästi, tunnette värähtelynne nousevan. Jos jatkatte sen tekemistä, huomaatte, että se nostaa aina värähtelyänne. Jos teette sitä, kunnes siitä tulee normaali näkemistapanne, tiedätte, että silloinkin kun jokin vetää teidät alas, paluu takaisin voi tapahtua hetkessä. Huomaatte myös – kenties pienen ajan päästä – että maailma jonka koette, alkaa muuttua.

Kerromme teille myös, että jos ymmärrätte meidän olevan yhtä lähellä kuin ajatuksenne, nostamme teitä niin, kuin voimme, jos annatte luvan. Sulkekaa silmänne. Vetäkää syvään henkeä. Aloittakaa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.11.2018 VASTAUKSIA, OSA 13

ViestiKirjoittaja hammer » 25.11.2018 19:22

VASTAUKSIA, OSA 13

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
4.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Rakas Neuvosto, olen kulkenut henkistä tietä monta vuotta ja olen saavuttanut pisteen, jossa rakastaisin tuntea pysyvästi jumalaitseni, ohikiitävien hetkien sijasta. Onko oikeasti mahdollista ankkuroida jumalitsensä tähän fyysiseen kehoon, "verhon" ollessa edelleen osana elämäämme tässä ulottuvuudessa? Miten tämän verhon läpi murtaudutaan?"

Olet sivunnut ydinaihetta. Ennen kuin pääsemme vastaukseen, ilmaiskaamme vilpittömät onnittelumme ja arvostuksemme. Tunnet itsesi todelliseksi etsijäksi. Vaali sitä ja muista se, kun alat kyseenalaistaa itsesi. Olet enemmän, kuin tiedät.

On tiettyjä rajoituksia, jotka vaikuttavat mahdottomilta ylittää, kun ne kohdataan. Mutta ne vain vaikuttavat rajoituksilta. Ja kysymyksesi antaa meille tilaisuuden tehdä joitain toteamuksia, jotka vaikuttavat mahdottomilta uskoa tai ymmärtää useimmille teistä, jopa kaikkein omistautuneimmille etsijöille. Mutta jos voit vain alkaa elää sen ajatuksen kanssa, että se on mahdollista, että se on totta, niin kokemuksesi muuttuu. Toisin sanoen, henki, sinun henkesi, kohtaa sinut puolivälissä.

Ymmärrä, että olet täällä ja etsit, koska korkein itsesi haluaa sinun löytävän. Lisäksi tuo korkein itse ei ole jossain muualla viilamassa kynsiään tai nauttimassa golfkierroksestaan. Se osallistuu niin täysin, kuin sallit.

Selitetäänpä myös, että et ole olento, joka on jakautunut moniin eri osiin. Voimme puhua fyysisestä itsestäsi, astraali-, tunne-, mentaali- ja kausaalikehostasi, sielustasi ja jumalaisesta itsestäsi. Mutta nämä ovat tarpeellisia vain opetus- ja kommunikointityökaluina. Kun "minä olen" nähdään, tunnetaan ja aistitaan, se on kokonainen. Se on valtava. Se on sanoinkuvaamattoman kaunis. Se todellisuudessa olet.

Se lihapuku, kuten jotkut kutsuvat sitä, jota tarvitset voidaksesi kulkea ympäriinsä, on osa sitä. Ja se on hyväksynyt valtavia määriä informaatiota osana kollektiivia, jota se myös on – kaiken historian, ja melkein kaikki siitä on virheellistä.

Ilmeisimpänä esimerkkinä olet hyväksynyt, että et ole, et voi olla, et saa luulla olevasi, minkäänlainen jumalainen olento. Jumala ei puhu enää ihmisille. Valtavassa osassa maailmaa niiden upeimpien lahjojen, joiden kera teidät on luotu, opetetaan olevan syntiä eikä niitä saa katsoa tai niistä puhua.

Tämä tuo meidät kysymyksesi ytimeen, ja vastaamme tällä tavalla. Kyse ei ole siitä, ettet ole pysyvästi jumalitsessäsi. Tiedämme, että pystyt älyllisesti ymmärtämään, ettet voi olla missään muualla. Mikään ja kukaan ei ole Jumalan ulkopuolella, eikä se ole edes mahdollista. Mutta et koe sitä todeksi. Miksi?

Tuosta aiheesta on kirjoja, mutta tänään saatte lyhyen vastauksen. Ette salli sitä. Pelkäätte sitä. Ja olette hyväksyneet, ettei se ole mahdollista. Tuomitsette itsenne niiden mittajärjestelmien mukaan, jotka olette ehdollistuneet hyväksymään. Hyväksytte, koska ette pysty näkemään, mitä se voisi oikeasti merkitä teille. Hyväksyminen ei merkitse, että teidän täytyy mennä korkeimmalle vuodelle julistamaan se. Puhutaanpa nyt siitä, mikä on mahdollista.

Jos pystytte antamaan anteeksi itsellenne kaikki asiat, joita luulette sanoneenne ja tehneenne tai saattaneet sanoa ja tehdä, muutos tulee. Jos pystytte hyväksymään sen mahdollisuuden, että voitte kokea ja on oikeutenne kokea jumaluus itsessänne, muutos tulee. Jos pystytte tietämään, että jumalaiset aspektinne ovat yhtä totta kuin nenänne ja yhtä lähellä kuin tunteenne, muutos tulee. Älkää toivoko sitä. Älkää anoko Luojaltanne sitä. Odottakaa sitä. Teillä ei ole mitään vaikeuksia löytää historiallisia tekstejä, jotka lupaavat, että näin on. "Tekin teette kaikki ne asiat, joita olen tehnyt, ja enemmän."

Fyysinen kehonne ei vielä kykene sisältämään olemuksenne korkeimpien taajuuksien energiaa. Teitä tehdään paremmaksi, mutta ette ole siinä vielä. Kuitenkin olette hyvin kykenevä tuntemaan ns. korkeamman itsenne läsnäolon. Etsikää tuota tunnetta. Kun tunnette sen, tunnustatte sen. Älkääkä soimatko itseänne, kun se menee ohi. Olette prosessissa. Hyväksykää, että se palaa. Hyväksykää, että sen voimakkuus ja kesto lisääntyvät. Ja mitatkaa itseänne itseänne vasten, ei sitä vasten, mitä pitäisi olla. Koska lupaamme teille, että ylitätte nuo pitäisi-asiat yli kaiken, mitä voitte kuvitella. Tässä olette. Siis kun olette. Melkein kaikki teistä kokevat elinaikanaan näiden asioiden todenperäiseksi, jos sallitte sen. Jotkut tekevät siirtymän, mutta he ovat tietoisia siitä. He saavat vain tulla takaisin ja nauttia siitä paljon nopeammin, jos valitsevat niin.

Kiitos tilaisuudesta puhua tästä aiheesta. Jos lukijoilla on lisäkysymyksiä tästä aiheesta, vastaamme niihin hyvin mielellämme. Hyvää päivän jatkoa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

11.11.2018 VASTAUKSIA, OSA 14

ViestiKirjoittaja hammer » 26.11.2018 16:47

VASTAUKSIA, OSA 14

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
11.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään on vastattu useisiin kysymyksiin. Vastasin ensimmäiseen itse, kuten Neuvosto opasti.

"Miten kanava (Ron) kokee opastuksen tulevan lävitseen? Itse koen opastuksen erittäin nopeina kuvia tai käsityksinä, joita tulee melkein välittömästi mielen kysymyksen tai pohdiskelun seurauksena. Sitten "mielen ääni" jonka kuulen (kuin lukisin lausetta sivulta, mutta se on vain mielessäni), kuvaa ja yrittää tulkita noita kuvia/näkemyksiä lauseiksi. Tämä mielen ääni sanoo usein "sinä" viitatessaan minuun ja viitaa itseensä "meinä" tai "opaskollektiivina" vastatessaan kysymykseen tai pohdiskeluun. Kokeeko Ron jotain samanlaista?"

Ron: Melkein täsmälleen, kyllä. Se on kehittynyt ajan kuluessa ja kehitys jatkuu. Mutta tällaista se tavallisesti on. Minun täytyy kuitenkin estää "editori-itseäni" analysoimasta, ja siksi asioita näyttää tulevan irrallisina paloina. Jos alan kyseenalaistaa, virtaus pysähtyy. Tavallisesti palatessani etsimään kirjoitusvirheitä ja puuttuvia sanoja jne., olen yllättynyt lukemastani.

"Rakas herra, kiitos, että annat meille tämän tilaisuuden. Minun vastukseni kysymykseesi on, että "meidän tarpeemme vastaukseen" laukaisee kanavoinnin, herra."

Ron: Kun luen uudestaan kysymysluetteloa nähdäkseni, mikä niistä käynnistää informaation tulemisen, vaikutelmani on, että olet täysin oikeassa. Niinpä kysyin sitä.

Neuvosto: Osittain oikein. Vastaamme tietysti kysymykseen, joka tarvitsee eniten vastusta tuolla hetkellä. Näemme yleisömme yksikkönä ja vastaamme sen mukaisesti. Kuitenkin on totta myös, että meillä on agenda. Olemme käsitelleet tätä usein aiemmin. Olemme täällä tuomassa huomionne ja ymmärryksenne siihen kohtaan, että pystytte hyväksymään totuuden olemuksestanne ja oivaltamaan mahdollisuutenne. Tästä syystä emme käytä tämän kanavan postauksia henkilökohtaisista kysymyksistä puhumiseen – elleivät ne suoraan johda aiheisiin, jotka meistä ovat oleellisia kaikille ja joita ei ole hyväksytty tai ymmärretty hyvin.

"Hei. Minulla on erittäin voimakas tunne, että vaikka meille on annettu paljon informaatiota, on asioita, joita pantataan. Onko oikea aika pyytää asioita, jotka saattaisivat auttaa? Jos on, pyydän niitä."

Neuvosto: Kaikki informaatio on kaikkien saatavilla. Muistakaa, että erillisyys on illuusio. Jumalalla ei ole syytä pantata mitään, mitä haluatte tietää. On kuitenkin fakta, että kaikki informaatio jota saatte, kulkee koko olemuksenne läpi. Ja vaikka ette ymmärrä tätä ettekä ehkä pidä siitä, "minä olen" -olemus joka olette, katsoo, että saatte sen, mitä tarvitaan ja mikä on oleellista. Toisin sanoen, tärkeimmät asiat ensin. Esimerkiksi, syyn kuuleminen nykytilanteeseenne ja siihen, mitä voitte oppia ja hyötyä siitä, on oleellisempaa teille kuin se, mitä teitte 1500 vuotta sitten ja missä olitte. Tuolla elämällä on ehkä äärimmäisen vähän tekemistä tämän elämän kanssa. Muistakaa, mitä sanoimme erillisyydestä. Tätä ei kontrolloi kukaan ulkopuolellanne. Mutta teidän täytyy käydä tarttua koko olemukseenne. Jumalainen "sinä" ei ole satua. Kun tietoisuutenne ja ymmärryksenne lisääntyy, ei ole mitään, mitä ette voi tietää tai kokea. Vain te päätätte tämän. Mutta egon tai pienemmän ja rajoittuneemman itsen täytyy päästää irti ajatuksesta, että hän on se. Eikä hän pidä siitä kovin paljon.

"Kiitos rakkaudestanne. Tunnen voimakkaita energioita, erityisesti aamulla, mutta minun on joskus vaikeaa tuntea ne myöhemmin päivällä. Usein tunnen, että kyky tuntea energioita liittyy siihen, mitä syön tai muuten nielen. Mitä voin tehdä parantaakseni näiden energioiden virtaamista koko päivän ajan?"

Neuvosto: Sinä koet prosessin alkua. Kun sanomme "sinä" tässä vastauksessa, puhumme kaikille lukijoille.

Olemme kertoneet teille, että energiat joihin olette juurtuneet, muuttuvat ja niiden vahvuus ja taajuus lisääntyy. Olemme kertoneet, että tämä muuttaa kaikkea ja kaikkia. Onnittelut niille, jotka alkavat tuntea nämä muutokset. Puhutaanpa tästä vähän lisää hyötyäksesi paremmin tästä tilaisuudesta.

Kun heräät, tämän tunteminen ja huomiosi kiinnittäminen siihen on suhteellisen helppoa. Ehdotamme, että tutkit sitä ainakin muutaman hetken, ennen kuin annat päivän "syötteen" laimentaa huomiotasi. Missä tunnet sen? Miltä se tuntuu? Voitko tuntea sen enemmän? Voitko uppoutua siihen? Onko se voimakkaampaa kuin viime kerralla? Miten kauan pystyt tuntemaan sen?

Se on prosessi. Saattaa hyvin olla jokin aamu, kun et tunne sitä. Älä soimaa siitä itseäsi. Sinä kasvat. Se palaa. Tämä on elämänvoimaasi. Se ei mene pois. Huomiosi voi kuitenkin vaihdella.

Kun teet tätä enemmän ja enemmän, huomaat, että pystyt viettämään enemmän aikaa tuon tunteen kanssa. Mutta oivalla, että kun siitä tulee luonnollinen tilasi, usein se tuntuu myös vähemmän, koska se on normisi eikä odotus. Mutta huomiosi laittaminen siihen ja tuon tunteen muistaminen mahdollistaa, että tunnet sen, kun haluat.

Tuossa kohtaa kuitenkin oivallat, että paljon muuta on muuttunut. Alat kyetä sisältämään energiaa, joka olisi räjäyttänyt virtapiirisi vielä vähän aikaa sitten.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.11.2018 VASTAUKSIA, OSA 15

ViestiKirjoittaja hammer » 26.11.2018 16:48

VASTAUKSIA, OSA 15

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
13.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Yksi hiljattain lähettämistänne kysymyksistä pyytää, että puhumme lisää suurimmasta pelostanne.

"Kyllä, haluaisin lisäinformaatiota tästä aiheesta … (osa 13, onko jumalitse oikeasti mahdollista ankkuroida sisään). Oletan, että yksi syy miksi pelkäämme hyväksyä oman voimamme ja sen, kuka olemme, on, että tämän hyväksyminen merkitsee myös luodun maapallon tilan hyväksymistä (ja anteeksiantamista itsellemme) ja vastuun ottamista siitä, että laitoimme itse itsemme (takaisin) tänne. (Päätimme kokea rajoittuneisuuden ja puutteen/erillisyyden.) Haluaisitteko kommentoida enemmän tätä?"

Olet oikeassa siinä, mitä olet todennut, ja on myös muita tekijöitä. Puhutaanpa tästä lisää, kuten olet pyytänyt.

Mikä teidän täytyisi "omistaa", jos ovet yhtäkkiä paiskattaisiin auki ettekä voisi välttää tuntemasta itseänne sellaisena, mikä oikeasti olette? Voisitteko antaa aneeksi itsellenne, että olette tehneet asioita tai olleet osallisina asioissa, jotka ovat kammottavia teistä? Mitä jos olette varastaneet, murhanneet tai kiduttaneet toista? Mitä jos olitte maapallon ruoska yhdessä elämässä? Mitä jos nautitte kovasti tappamisesta? Mitä jos asiat joita olette tehneet, ovat paljon pahempia, kuin olemme maininneet? Pahempia nyky-ymmärryksellänne tietysti. Ette voi antaa anteeksi kenellekään, joka tekee näitä asioita nyt. Miten voisitte antaa anteeksi itsellenne? Näettekö ongelman? Koska lupaamme, että jokainen teistä on tuhansissa elämissään tehnyt paljon, mitä ette anna anteeksi toisille tässä elämässä.

Siis ratkaisu on, että annatte anteeksi. Annatte anteeksi kaikille. Piste. He eivät tiedä, keitä he ovat, yhtään sen enempää, kuin te tiedätte. Ja he ovat jumalaisia luomuksia, aivan kuten te olette. Antakaa anteeksi itsellenne. Kaikki mitä olette tehneet, sanoneet, ajatelleet tai kokeneet, on tuonut teidät tähän hetkeen. Antakaa anteeksi Jumalalle tai jumaluudelle, että se on sallinut teidän luoda, mitä olette luoneet. Kun tuomitsette toisen, kun tuomitsette itsenne, tuomitsette jumaluuden. Ja hyvin usein syytätte jumaluutta. "Miten Jumala on voinut tehdä tämän?"

Anteeksiantaminen ei ole parempi vaihtoehto. Se on välttämättömyys. Koska ainoa joka tuomitsee mitään, olette te.

Nyt kun teille kaikille on annettu anteeksi ja olette valmis hyväksymään todellisen itsenne, oletteko valmis siihen, että olette niin voimakas tässä uudessa ympäristössä, että jokainen ajatus joka teillä on, luo uusia todellisuuksia? Onko teillä oikeasti niin suuri kontrolli mielestänne? Onko se pelottava ehdotus teistä? No, tätä ei tapahdu siksi, että saavutatte tietyn taikatason ja teille myönnetään tämä voima. Tämä on yksinkertaisesti todellisuutta. Nyt. On aina ollut. Olette ilmentäjiä.

Jokainen ajatus joka teillä on, alkaa ilmentyä muotoon silloin, kun teillä on se. Uusia mahdollisuuksia alkaa jähmettyä sen ympärille tarvittaessa. Äärettömiä mahdollisuuksia. Tämä aloittaa ne. Jatkatteko noiden ajatusten ajattelemista? Liittyykö niihin tunteen voima? Vai peruutatteko ne aikomuksella tai jättämällä tekemättä? Voitte nähdä, että aikaharha ja aineen hidasliikkeisyys ovat itse asiassa siunauksia valepuvussa. Ne pelastavat teidät paljolta murheelta. "Voi, kuole!" "Voi, siinä hän on taas. Toivon, että …" Nimittäin eivät ainoastaan rakastavat toiveenne luo.

Mutta suurin ongelma oikeasti on, että tässä kohtaa ette ole edes saavuttaneet kollektiivista kykyä heittää pois niitä vuosisatojen ja vuosisatojen valheita, jotka olette hyväksyneet itsestänne. Kärsitte monumentaalisesta Tukholman-syndroomasta. Parempi se, mitä tiedän, kuin mitä voisi olla.

Jaarittelemme tässä. Mutta tämä on lempiaiheemme. Miten yllytämme, kannustamme ja opetamme sen, mikä täytyy hyväksyä? Tämä on yhtä oleellista meille, kuin se on teille.

Ei ole määräaikaa. Ei ole kiirettä. Mutta teidän harhanne lyhyestä elämästä saa näyttämään siltä. Sori, mutta siinä se on. Te, ystäväni, olette ikuisia. Ja tällä hetkellä se osa teissä, joka ajattelee, että olette Claire tai Fred tai Tamashiro, on ainoa osanne, joka ei tiedä tätä. Ja se on hyvä. Se on motivaatio.

Riittää tälle päivälle. Kiitos rohkaisusta tähän käsittelyyn.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.11.2018 VASTAUKSIA, OSA 16

ViestiKirjoittaja hammer » 28.11.2018 18:14

VASTAUKSIA, OSA 16

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
18.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Sitten kun valaistunut ihminen on saanut kokemuksen kosmisesta tietoisuudesta ja oivaltanut, keitä me kaikki oikeasti olemme – mutta täytyy edelleen maksaa laskuja, kasvattaa lapsia, tehdä työtä jne. – miten tuo henkilö voi parhaiten pysyä riittävän maadoittuneena hoitaakseen kaikki jokapäiväiset "jutut" ja täyttääkseen valitsemansa velvollisuudet ja vastuut, ollen samalla kieltämättä moniulotteista olemassaoloaan ja perspektiiviään?"

Tästä on mielenkiintoinen kuvaus itämaisissa filosofioissanne. Niissä sanotaan: "Ennen valaistumista hakkaat puita ja kannat vettä. Valaistumisen jälkeen hakkaat puita ja kannat vettä." Kenties pieni selitys tästä palvelee teitä.

Taas kerran, kun viittaamme "teihin" tässä esityksessä, ymmärtäkää, että tarkoitamme Maan ihmiskollektiivia. Ymmärtäkää myös, että on kasvava määrä teitä, joille tämä esitys on parantava.

Yritätte saada älyllistä tolkkua kokemuksesta, joka on oletettu, mutta järjessänne ei ole mitään, millä saada ymmärrys siitä. Toisin sanoen, ette voi maalata kuvaa täysin uudesta kokemuksesta käyttämällä maaleja, jotka on sekoitettu menneisyydessä.

Ensinnäkin lähestytte kaikkea käsityksillänne siitä, mikä ainoastaan on mahdollista, ja ne ovat vääriä. Ymmärrätte kaiken kaksinaisuudessa – myös väärä. Lisäongelma on, että meidän täytyy käyttää lineaarista ajattelua ja kieltä yrittäessämme selittää, ja meidän täytyy myös rajata aika ja paikka, joita käytämme sen tekemiseen. Mutta lähdetäänpä liikkeelle, kuten sanotaan.

Aloitetaan kertomalla, että te ette ole tulossa joksikin, mitä ette jo ole. "Mutta haluan ylösnousta! Haluan olla valaistunut!" Ystäväni, teillä on ajatus tai runsaasti ajatuksia siitä, millaista se olisi, ja kaikki tämä on vain haluja, joita olette projisoineet tulevaisuuteen entisellä ymmärryksellänne. Teissä on osa – korostaen "osaa" – joka hakkaa puita ja kantaa vettä. Tämä on osa sitä "sinua", joka on jumalainen, moniulotteinen ja jolla on tietoa, kykyjä jne., joista puunhakkaaja ei tiedä mitään. Tämä ei halvenna puunhakkaajaa eikä tee niistä osistanne, jotka ovat muissa taajuuksissa, jumalaisia, henkisiä ja jumalan kaltaisia olentoja.

Olette jo kaikki nämä asiat. Ajatelkaa kaikkia niitä tekstejä, jotka kuvaavat valaistumishetkeä sanomalla: "Ja Buddha nauroi." Hän nauroi, koska hän tiesi, että hän oli ollut "se" koko ajan. Ja sitten hän hakkasi puita ja kantoi vettä.

Tämä saattaa näyttää siltä, että muutamme suuntaa, mutta aiomme oikeasti antaa teille lyhyen kuvauksen siitä, mitä tapahtuu. Toivomme, että joko ymmärrätte sen tai laitatte sivuun lisäharkintaa varten.

Olette tietoisuuskokonaisuus, joka on kaikkialla koko ajan. Kutsutte sitä moniulotteisuudeksi. Se on ok. Mutta yrittäkää lakata ajattelemasta näiden asioiden olevan erillään toisistaan. Aita ei erota do:ta re:stä tai la:sta, so:sta. Sinisen ja violetin välillä ei ole aitaa.

On ns. energia-, taajuus-, ääni- ja valojatkumo, joka olette. Se ääni- ja energiataajuus lisääntyy, joka muodostaa sen ruumiillistuman, jota pidätte sinä, "mitä minä olen". Sivuhuomautuksena, teidän "mitä minä olen" on äärimmäisen rajoittunut näkökulma. Kun taajuutenne lisääntyy, kykynne sisältää energiaa ruumiillistumassanne ja mielessänne lisääntyy myös. Siis muutuitteko oikeasti? Vai tuliko teistä tietoisempi? Tosiasiassa vastaus kumpaankin on "kyllä", mutta yrittäkää ymmärtää pointtimme. Opitte vain enemmän siitä, mitä olette jo ja olette aina olleet.

Alatte myös nähdä, että sama pätee kaikkiin, joita tapaatte. Ainoastaan tietämisaste saattaa olla erilainen. Mutta korkeammat taajuudet vetävät aina alempia mukanaan jossain määrin. Toisin sanoen, nostatte toista niin paljon, kun hän sallii. Olette myös vapaa tahto. Kukaan ei voi pakottaa tai pakota ketään ylösnousemaan.

Siis olette nyt tässä, kaikki ylösnousseita. Teillä on paljon ymmärrystä ja kykyjä, joista teillä on suuria odotuksia. Ja on päivällistiskit. Näettekö? Hakatkaa puunne. Kantakaa vetenne. Tiskatkaa astianne. Mutta nyt … kyllä, nyt … tehkää se koko jumalaisena olentona, joka ette tienneet olevanne eilen.

Tätä elätte läpi. Teidän ei tarvitse elää. Voitte tehdä sen myöhemmin. Mutta kaikilla jotka ovat siellä, missä olette, on vaihtoehtona tehdä se nyt, jos he haluavat. Kiitos tilaisuudesta puhua tästä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.11.2018 VASTAUKSIA, OSA 17

ViestiKirjoittaja hammer » 03.12.2018 09:25

VASTAUKSIA, OSA 17

Neuvostoa kanavoinut Ron Head (www.ronahead.com)
25.11.2018
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Miten tarkkaan ottaen on mahdollista saada kaikkivoimainen sielu/Jumala unohtamaan todellinen luontonsa tai muistonsa, kun se "upotetaan" aikaan/paikkaan/fyysisyyteen?"

Rakas ystävä, sallit itsesi ajatella, että se itse jota koet, on koko Itse, joka olet. Palaamme siihen kohtaan, jossa SINÄ loit sinut voidaksesi saada tämän kokemuksen. Lakkaa epäilemästä – vaikka vain väliaikaisesti – ja salli mielikuvituksesi seurata tätä. Vaikka voisit pelkästään hyväksyä tämän mahdollisuuden, se selkeyttää monia vastaamattomilta tuntuvia kysymyksiäsi.

Kaikille lukijoille: kun tässä viestissä käytämme "SINUA", tarkoitamme koko jumalaista itseänne. Ja kun käytämme "sinua", tarkoitamme tämän sitä osaa, jonka tulkitsette nyt kokonaisuudeksi. Sivuhuomautuksena, tämä ei päde siihen kasvavaan määrään teitä, jotka olette laajentuneet suurempaan ymmärrykseen.

Jossain kohtaa se SINÄ, jonka osa sinä olet, alkoi koota aspektejaan, jotka näyttivät parhaiten kykenevän käsittelemään tarvitun oppimis-, opettamis- tai palvelukokemuksen tai jonkin sekoituksen niistä. Kerättyään hyvin monien elämien kokemuksia, SINULLA on valtava määrä valittavia ominaisuuksia.

Nämä ovat aspekteja, joihin sinulla olisi täysi pääsy, JOS sinä olisit laajentanut tietoisuutesi hyväksymään, että sinä olet todellisuudessa SINÄ. Miksi? Koska ne ovat sinun kokemuksiasi. "Mutta haluan tietää ne!" sinä sanot. No, kenties näin on, mutta valtava enemmistö niistä ei ole todellisuudessa relevantteja nykyelämällesi. Jos ne olisivat, SINÄ olisit lähettänyt ne tänne sinun kanssasi. Ja nykyitselläsi on aivan riittävästi käsiteltävää, kiitos vaan.

Ja siinä, ystäväni, on vastaus teidän kysymyksenne. SINÄ et ole unohtanut mitään, mutta SINÄ olet tehnyt itsellesi palveluksen ja antanut sinulle vain sen, mitä tarvitset tällä kertaa. Kyllä, sinä saatat väittää vastaan. Mutta sinä et ole hyvin todennäköisesti laajentunut vielä riittävästi, nähdäksesi kaikkien kulmien taakse ja kaikkien kukkuloiden yli. SINÄ kuitenkin voit nähdä ja näet. Ja silloin kun sinulla on todella jokin tarve, se tyydytetään, tavallisesti paljon paremmalla tavalla, kuin sinä pystyt kuvittelemaan.

Siis voimmeko antaa jonkin neuvon? Ensinnäkin hyväksy, että jumalainen SINÄ on olemassa. Hyväksy, että sinä ET ole erillään SINUSTA. Tiedä, että sinä olet osa SINUA. Tiedä, että SINULLA on ainoastaan syvintä rakkautta ja suurimpia aikomuksia sinulle. SINULLA ei ole mitään syytä aiheuttaa sinulle kärsimystä. Mutta SINÄ teet, mitä ikinä täytyy tehdä, pitääksesi sinut valitulla polulla. On muita – voit kutsua niitä oppaiksi – joilla on samanlaisia tarkoituksia. Voitko sinä luottaa? Voitko sinä hyväksyä? Voitko sinä tietää?

Pohtikaa näitä asioita. On myös hyväksyttävää "sovittaa niitä". Katsokaa, muuttuvatko asiat, kun elätte vähän niiden kanssa. Puhukaa meidän kanssamme. Te puhutte. Me kuuntelemme. Nähkää vastaukset. Kun opitte näkemään ne, ne tuntuvat moninkertaistuvan. Tosiasia on, että niitä on jo, mutta niiden aistiminen lisääntyy teillä.

Tämä on paljon suurempi aihe, kuin meille tänään annettu tila. Mutta luotamme, että on päästy alkuun.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron