Murdock Mikey (divinephaseslightworkermission.wordpress.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Murdock Mikey (divinephaseslightworkermission.wordpress.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 08.12.2016 23:01

ENERGIAMUUTOS – 0-ENERGIOIDEN LOPPU JA KOKO FYYSISEN KEHOJÄRJESTELMÄN PUHDISTUMINEN ENNEN SIIRTYMISTÄMME VUOTEEN 2017

Kirjoittanut Mikey Murdock (divinephaseslightworkermission.wordpress.com)
5.12.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervetuloa vuoden 2016 viimeiselle pätkälle: täysin pois 0-energioista 12-12-portaalissa.

Monet (valonsoturit) ovat aloittaneet joulukuun 2016 hyvin samalla tavalla, mihin monet meistä jäivät marraskuun 2016 lopussa. Tuntien tuskaa, eikä kovin monessa asiassa ole kovasti tolkkua tässä ajassa ja paikassa. Kyllä, minusta tuntuu melko samalta edelleen, joten tämän pitäisi olla suuri silmien avaaja – joulukuu on tällainen, ja niin myös vuoden 2016 (9) viimeinen pätkä. Sinnitelkää mukana ja pysykää rakkaudessa, koska täysin uusi sykli on aivan nurkan takana. Sitä ei tiedä, millainen se on. Kuitenkin saan sellaisen tunteen, että monia meistä jotka tekevät tätä ylösnousemustyötä, kutsutaan vielä suurempaan työhön, mitä jo teemme.

Tämä on hupaisaa, kun ottaa huomioon sen työmäärän, jota jo teemme. Niinpä istun tässä höpsähtäneenä kaikesta uudesta informaatiosta, jota näen, kun tammikuu 2017 lähestyy. Näen jo paljon suuremman painotuksen kollektiivin muuntumiseen. En usko, että pystyn käsittelemään kaikkia maailman ongelmia. Kyse ei kuitenkaan ole vain tulevaisuudesta, kyse on myös menneisyydestä. Vuonna 2017 on monia asioita, joita tapahtui ensimmäisessä maailmansodassa 100 vuotta sitten, ja ne tarvitsee parantaa. Älä siis ylläty, jos tiettyinä päivinä energia tuntuu selkeästi tiheältä. Älä myöskään ole niin järkyttynyt, koska olemme selvittäneet jo tiettyjä ensimmäisen maailmansodan tapahtumia kesäkuusta 2014 lähtien. Kummankin vuoden heinäkuussa asiat alkoivat tulla todella hulluksi ja raskaiksi. Tässä on joitain tapahtumia ja päivämääriä.

6.4.1917 USA julistaa sodan Saksalle
2.7.1917 Kreikka liittyy sotaan mukaan
14.8.1917 Kiina julistaa sodan Saksalle ja Itävalta-Unkarille
26.10.1917 Brasilia liittyy sotaan mukaan

Tulee siis hurjaa kyytiä. Vähän informaatiota vuodesta 1917. Tuona vuonna myös Mata Hari jäi kiinni ja teloitusryhmä tappoi hänen vakoilun vuoksi. Vuoden aikana käytiin myös monia taisteluja ensimmäisessä maailmansodassa, mikä tuntuu tiettyinä päivinä, kun energia on hyvin tiheää. Ylösnoussut mestari Maria ilmestyi monta kertaa Fatimassa, missä on nyt portaali, kolmelle portugalilaiselle näkijälle siinä toivossa, että sota ja kaikki se loppuu, mitä sotimalla saadaan aikaa maailmalle. 1917 ja 2017 toimivat rinta rinnan, ja me kaikki tiedämme eri aikajanoista, ja näiden vuosien aikajanat kohtaavat, jotta voimme parantaa ja vapauttaa tuskaa, joka on haavoittanut Äiti Maata.

Emme ole enää 0-energioissa. Itse asiassa 12.12. ja sen jälkeen siirrymme 1-energioita kohti, ja tämä merkitsee, että tunnemme, koemme, elämämme, olemme ja hengitämme täysin tässä uudessa muutoksessa, johon siirrymme. En tunne olevani enää jumissa. Muutama viime viikko ovat olleet nopeaa liikettä eteenpäin. Kyse ei ole lempeästä tönäisystä – se tuntuu voimalta, joka työntää minua täysillä, minne minun täytyy mennä. Jos olet tuntenut olevasi jumissa, mutta nyt näet taas jonkinlaista liikettä elämässä, kyllä, olen siinä kanssasi.

Energiamuutos ja koko kehojärjestelmän puhdistuminen, kun siirrymme vuoteen 2017

Marraskuun 2016 lopusta saakka minusta on tuntunut fyysisesti epämukavalta kaiken sen puhdistustyön vuoksi, mitä teen, kaiken verkkotyön vuoksi mitä teen ja kaiken valointegrointityön vuoksi jota olen tehnyt. Se jatkuu. Ymmärrän, että monilla jotka ovat aktivoituneet ylösnousemusprosessissaan, on kamalia kipuja ja oireita, enkä voi edes kuvitella, millaista on, kun on aktivoitunut vasta muutama viikko sitten ja käymme läpi tätä energiamuutosta. Kaikille tulokkaille – sinnitelkää mukana, teistä ei ole tulossa hullu, ette ole kuolemassa fyysisesti, olette vain heränneet aloittaaksenne parantumistyön. Tämän polun läpi teidän täytyy kulkea. Älkää juosko sitä karkuun siksi, että se on uusi ja pelottava. Ottakaa se avosylin vastaan ja työstäkää kehittymistä, jottei teidän koskaan enää tarvitse tulla tänne kokemaan mitään tällaista.

Minäpä selitän lisää, mitä oikeasti tapahtuu nyt joulukuussa 2016. Te jotka jo tiedätte, että ympäri maailmaa tapahtuu kollektiivisesti puhdistumista, niin tosiaakin tapahtuu, ja tunsitte/aistitte sen oikein. Teille jotka ette tiedä, niin valtava puhdistumisaalto pyyhkäisee maapallon yli tällä hetkellä, tämän energiamuutoksen tai valo-aallon rinnalla, tai miksi haluattekin kutsua sitä.

Minulla on ollut melkein kolme viikkoa jatkuvia kiihtyneitä ylösnousemusoireita. Kyse on tavallisista oireista, mutta ne ovat lisääntyneet maksimiin. Kaikki chakrani ovat aktivoituneet päästämään irti tällä hetkellä, mikä merkitsee, että niitä puhdistetaan ja työstetään ja tunnen sen vuoksi kuin luomisenergiaräjähdyksiä olemuksessani. Energiaa joka on juurichakrassa, stimuloidaan. Ei siksi, että se on seksuaalienergiaa, vaan koska se on elämänvoimaa minussa. Tunnen, että siellä tehdään nyt töitä, ja luomisseikkailuni nousevat nyt korkeuksiin. Sinäkin ehkä tunnet tämän. Oireita ovat mm. aalloittain lisääntynyt seksuaalinen hurmio, seksuaalinen tarve ja fyysisen rakkauden himo, vaikka tuntuu fyysisesti "lävistetyltä". Tämä on outo oire. Monilla ihmisillä on paljon vatsakipuja, ja pelkoja vapautuu solar plexuksesta ja sakraalichakrasta. Oma vatsani on ollut turvoksissa, se on suurentunut, minulla on nälkä toisinaan ja toisilla kerroilla ei juurikaan. Mutta voit uskoa, että myös ilman ruokaa paino ei lähde eikä myöskään buddha-vatsani. Ihan typerää!

Pelkopohjaiset tunteet eivät voi jäädä tähän uuteen energiavaloon. Olemme tässä tilassa kasvaaksemme ja kehittyäksemme, joten kuvittele negatiivisen energian pitäminen kehossa, kun se siirtyy keveyteen. Ymmärrätkö, miksi valtaosalla meistä on fyysisiä kipuja? Koska kehossamme elää niin paljon pimeää energiaa. Kun valoa tulee meihin ja se puhdistaa sen pois, selvittää pelon, sen voima vaikuttaa meihin fyysisen kivun kautta. Sydänkipu, rintakipu ja närästys ovat olleet omia kokemuksiani, kun sydänchakrani laajenee lisää, ruumiillistan enemmän rakkautta ja avaudun enemmän Lähteen/Luojan rakkaudelle. Kurkkuchakra on aiheuttanut minulle vaivaa kolme viikkoa – olen yskinyt, kurkku on tuntunut menevän tukkoon, on ollut vaikea hengittää, nenä tuntuu olevan tukossa, on paljon ontelovaivoja, aivastelua, flunssamaisia oireita. Se on normaalia, mutta tuskallista. Minun on ollut vaikea saada minkäänlaista unta, kun vapautan tonneittain energiaa kurkkuchakrasta, ja se on pitänyt minut hereillä yöllä – olen saanut myös voimakkaita yskäkohtauksia. Se ei ole ollut miellyttävää, mutta teen työtä. Työnä on tunnistaa, mikä ongelma voi olla, ja muuttaa se. Minulla on ongelmia itseni ilmaisemisessa ja suoraan puhumisessa, ja kun pidämme sen sisällä emmekä puhu, avaamme oven sille, että se jää, kunnes se täytyy työstää energeettisesti. Se on minun ongelmani, sitä olen käynyt läpi.

Kolmas silmä, aivojen uudelleenjohdotus, terävä millisekunnin kipu joka tulee ja menee, päänsärky, informaatiolataukset kolmanteen chakraan – tätä on tapahtunut. Sitä on tapahtunut teillä kaikilla. Näen kuvia, näen konkreettisia mielikuvia tulevista aikajanoista. Ne saattavat tapahtua tai ne saatetaan torjua. Kruunua on työstetty, ja valoenergian sisäänpäästäminen voi olla vaikeaa. Toisinaan on oltava hyvin paikallaan, koska sen tullessa voi tuntua siltä, että se työntää sinua alaspäin. Tunnen toisinaan, että silmäni ja kasvoni tavallaan sulkeutuvat. Silmät menevät välittömästi kiinni, ja minun täytyy vain rentoutua ja hyväksyä se itseeni.

Minulla on ollut kivuliaita lihaskrappeja jaloissa – erityisesti vasen jalkani on tiukka, kova – ja venyttely saattaisi olla paras lääke tähän. On siis ollut pitkä kolme viikkoa, ja tulee pitkä joulukuu.

Et voi viedä nykyistä sisäistä energiaasi vuoteen 2017

Minä, sinä ja kaikki kollektiivissa emme voi viedä vuoteen 2017 nykyisiä energioita, joita meillä on sisällämme. Emme vain voi. Meidät siivotaan ja puhdistetaan – ja pienet negatiiviset aspektimme evakuoidaan ja valoa "verkotetaan" kehojärjestelmäämme nyt, jotta olemme paremmin valmistautuneita astumaan uuteen sykliin ja uuteen energiaan 2017.

Sinun siis täytyy päästää irti siitä, mikä ei enää istu hyvin sinulle, mikä ei istu hyvin ajattelutapaasi ja mikä ei istu hyvin tietoisuuteesi. Voit nähdä mitä tapahtuu, kun et ole valmis tekemään tuota työtä: ylösnousemusprosessi pamauttaa peppusi lattiaan ja raahaa sitä ympäri kaupunkia, kunnes alat tehdä sitä. Haluat olla tietämätön tarpeestasi kehittyä tai ottaa henkilökohtainen vastuu tai omistaa oma paskasi – no, kaikki paljastuu valossa. 5D:ssä kaikki paljastuu, kaikki tiedetään, koska kukaan ei voi piiloutua valolta. Emmekä voi piiloutua pimeään enää tässä kohtaa. Niinpä valo pakottaa sinut tekemään sen tavalla tai toisella. Se tekee sen. Se ei aio lopettaa – tämä ylösnousemusprosessi ei pysähdy kenelläkään, valoaaltoja tulee yksi toisensa jälkeen. Siksi vapaa tahto annettiin meille kaikille. Jatka kamppailua tässä asiassa tai yritä parhaasi mukaan käsitellä, ottaa vastuu, kasvaa ja kehittyä.

Nämä ovat ainoat kaksi vaihtoehtoamme. Ei ole harmaata aluetta, ei välitilaa missä olla, ei sivullisen vaihtoehtoa. Meillä ei ole muita vaihtoehtoja, kun siirrymme vuoteen 2017, ja niistä jotka eivät tee tätä työtä, näyttää tulevan pahempia ja pahempia. Se on surullista. Olet nähnyt heitä – egoistisia, ahneita, epäkypsiä, kyvyttömiä ottamaan vastuuta itsestään, syyttävät ja häpäisevät toisia ihmisiä.

Tervetuloa 12-12 ja tervetuloa 1-energiat.

Rakkautta ja valoa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.2.2017 HELMIKUUN 2017 ENERGIAT

ViestiKirjoittaja hammer » 19.02.2017 11:18

HELMIKUUN 2017 ENERGIAT – YLÖSNOUSEMUSOIREITA JA KAMPPAILUA JOKA ON JOKAPÄIVÄISTÄ ELÄMÄÄ

Kirjoittanut Mikey Murdock (divinephaseslightworkermission.wordpress.com)
17.2.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Helmikuu asettaa sävyn koko vuodelle

Tämä kuukausi on ollut uskomaton, mitä tulee korkeamman itsemme integroimiseen alemman fyysisen kehomme kanssa. Se on kuitenkin ollut hyvin tuskallista kaikille fyysisellä tasolla. Minä tiedän tämän, ja te kaikki, joilla on tämä sama fyysinen kokemus, tiedätte sen myös. Tunnen tarvetta kirjoittaa tämän artikkelin nyt, ja syynä on, että koemme uutta valtavaa aaltoa eikä enää kyse ole vain edelläkävijöistä, jotka ovat tehneet tätä vuosia – jo ennen kuin minä inkarnoiduin ja synnyin tähän ulottuvuuteen. Myös valtava enemmistö niistä, jotka ovat juuri heränneet omaan ylösnousemusprosessiinsa, kokevat myös tämän valoaallon integroinnin fyysisellä/molekyylitasolla.

Miksi tuon tämän esiin nyt? No, koska viime aikoina ja koko viime viikon olen saanut sähköposteja monilta ihmisiltä, jotka olivat vasta tulossa tietoiseksi kaikesta siitä, mitä valotyöntekijät tietävät (pimeys, demonit, pimeät agendat, valaistuminen ja tietysti heidän omat erityistehtävänsä). Mutta heillä on epäilyksiä. Kenellä ei olisi, kun aloittaa tämän prosessin? Puhun tästä nyt, koska siitä täytyy puhua. Koulutamme, opetamme ja rakastamme niitä, jotka tulevat omaan prosessiinsa meidän jälkeemme. Opetamme heitä ja muistutamme heille, mitä he ovat täällä tekemässä – mitä he eivät ole ehkä muistaneet tähän saakka.

Viittaan vastaheränneisiin ihmisiin "tulokkaina" – minusta on tullut vuosien saatossa ikionnellinen, koska useammilla ja useammilla ihmisillä on aktivoitu sisäinen Kristus-siemen (tähti-, kristalli- tai miten sitä itse kutsutkin). Ihmiskunnalla on hyvin tärkeää aikaa nyt, ja se on tavallaan hyvin erityislaatuinen hetki historiassamme ihmisiksi ruumiillistuneina henkiolentoina. Kehitymme – hitaasti, saanen todeta – pois maailmasta, joka on ollut kaksinainen. Emme ole täällä jatkaaksemme elämistä, kokemista ja olemista maailmassa, jossa on kaksinaisuutta. Se on ollut osa Maan historiaa hyvin pitkään, ja vaikka tällä hetkellä elämme edelleen kaksinaisuusmaailmassa, tulevaisuudessa emme elä, koska olemme niin kehittyneitä, että menemme siitä yli. Mutta tällä hetkellä elämme siinä. Mitä enemmän ihmiset aloittavat itsensä parantamisprosessin, sitä lähemmäs pääsemme ykseysmaailman luomista. Siellä on taivas maan päällä ja olemme niin kehittyneitä, että olemme harmoniassa toistemme, itsemme ja tämän maailman kanssa. Näetkö siis, miksi olen ikionnellinen siitä, että useammat ja useammat ihmiset aloittavat tämän prosessin?

Toinen syy miksi kirjoitan tämän artikkelin, on, että haluaisin, että minulla olisi ollut joku, joka olisi kertonut, mitä koin, miksi se tapahtui ja realistisesti millaista voisin odottaa elämäni olevan. Jos luet tätä ja sinulle on melko uutta ylösnousemusprosessi, valotyöntekijänä oleminen ja sen ymmärtäminen, miksi tämä tapahtuu sinulle, älä huoli, kaikki on sinulla hyvin. Teille jotka olette tehneet tätä vuosia ja jopa vuosikymmeniä, älkää huoliko, teilläkin on kaikki hyvin. Tätä tapahtuu meille nyt. Helmikuun oli aina tarkoitus tulla valtavana pamauksena ja sen oli aina tarkoitus asettaa sävy loppuvuodelle.

Helmikuun ylösnousemusoireet ja tosielämän tilanteiden käsitteleminen fyysisesti kivuliaana

Energiat ovat kasvaneet helmikuussa muutaman viikon ja tiedän, että sinua, minua ja "kaikkien mummua" on vaivattu fyysisellä tasolla sen vuoksi. Tämä on liittynyt jatkuneeseen yhdentymislataukseen, jonka olemme tunteneet ja tunnemme edelleen. Sitä on tapahtunut joulukuusta 2016 saakka ja se jatkuu koko tämän vuoden. Meistä tulee yhdistyneempiä ja erityisesti yhtenäisiä tavoilla, joita emme olisi koskaan ennen ajatelleet. Se tapahtuu nyt, koska sen täytyy tapahtua nyt.

Ymmärrä myös, että koodimme muuttuvat. Minulle on ladattu uutta informaatiota, kuten varmasti myös monille teistä. Minua opastetaan puhumaan eri aiheista – järjestelmän hajottaminen, pimeät voimat, pimeät agendat, maailmamme epäharmonia – koska minua ladataan puhumaan näistä aiheista. Nyt! Nämä muutokset koodeissa, suunnitelmissa ja tehtävissä ovat kokemukseni mukaan sisältäneet monia eri tilanteita, kuten muuttaminen, sopimusten loppuminen joissa suostuit ennen inkarnoitumistasi jättämään tietyt perheenjäsenet taakse, työpaikan nopea loppuminen, tiettyjen myrkyllisten suhteiden loppuminen. Nämä ovat asioita, joita tapahtuu sinulle nyt tai sitten kun meidät on ladattu uudella energialla ja uusilla tehtävillä.

Haluan puhua joistain omista oireistani, joita minulla on ollut joulukuusta 2016 saakka, jolloin kaikki alkoi todella voimistua monilla upeilla tavoilla. Nyt helmikuussa ne ovat kolminkertaistuneet, joten olen oikeasti siinä pisteessä, jossa juuri mikään ei voi helpottaa fyysisiä särkyjä. Haluan aloittaa väsymyksestä. Helmikuu on tuntunut minusta hyvin väsyttävältä, pimennystä edeltävät viikot olivat uuvuttavia. Olen väsynyt. Niinpä tämän väsymyksen vuoksi olen viettänyt enemmän aikaa itsekseni, koska en voi olla monien ihmisten keskellä, koska tunnen heidän energiansa. Isoin asia minulla on ollut vain levätä paljon – joskus meidän valotyöntekijöiden kutsumus on vain nukkua. Mielenkiintoista kyllä, tarvitsemme sitä. Vietämme niin paljon aikaa painostavan energian ympäröimänä, että unohdamme usein, ettemme voi toimia puomeina estämään pimeyttä. Tarvitsemme tauon, meidän täytyy vetäytyä ja yhdistyä taas sisäiseen valoomme.

Toinen oire liittyy fyysisiin särkyihin. Minulla on ollut niitä monta kertaa, mutta se alkaa mennä siihen pisteeseen, missä minua särkee niin paljon, että osa kehostani menee tunnottomaksi muutamaksi sekunniksi. Se ei ole ollut pelottavaa, mutta on ollut vaikeaa olla aktiivinen. On vaikeaa, kun on särkyä, ei ole energiaa, tuntuu yliajetulta ja sitten täytyy mennä maailmaan töihin tai maksamaan laskuja tai vain täydentämään ruokavarastoja.

Päivää ennen pimennystä 10.2. minun täytyi mennä maksamaan puhelinlasku ja sanon teille, että se oli vuoden yksi sietämättömimmistä kokemuksista tähän mennessä. Kruunuchakraani ladattiin uusia valoenergioita tuona päivänä, joten tietysti minulla oli painetta päälaella. Se tekee väsyneeksi. Näytin ulkoisen maailman mielestä luultavasti olevan jonkinlaisessa huumeessa, mikä tulkinta on tavallinen, kun joku ei ymmärrä tätä fyysistä prosessia. Minulla oli siis painetta päässä, silmät punottivat, olin väsynyt, ei ollut energiaa ja kehoani särki. Laskussa oli eräpäivä seuraavana päivänä, ja minusta tuntui suorastaan paskalta. Laitoin takin päälle, saappaat jalkaan ja nousin autoon äidin kanssa. Heti kun auto kääntyy tielle, negatiivinen, tiheä ja ällöttävä energia joka pyörii ympärillä kuin tornado, iski minuun täydellä vauhdilla. Tunsin painostavaa energiaa tulevan päälleni ja tulin äärimmäisen väsyneeksi, ja tämä tapahtuu tavallisesti, kun olen ulkona maailmassa tämänkaltaisina tiheinä päivinä. Sitten kävelin pankkiin, en pystynyt toiminaan, mutta onnistuin maksamaan laskun jotenkin. Sitten yritin parhaani mukaan päästä takaisin autolle kaatumatta perseelleni. Tämä oli varsinainen tehtävä. Lisäksi se on totuus siitä, mitä empaattisten ihmisten täytyy ehkä käydä läpi tässä ylösnousemusprosessissa. Tiedän, että jos olet minun kaltaiseni, sinullakin on ollut tämä kokemus. Tätä käymme läpi – se on todella kamalaa silloin, kun se ei ole hauskaa.

Yksi oire on ollut sisäiset värähtelyt, ja kehoni sykkii harmoniassa itsensä kanssa. Olen tuntenut paljon tätä sisäistä värähtelyä, jolla on taipumusta vaikuttaa vain vasempaan puoleen tai vasempaan jalkaan. Se on hullua – makaan illalla sängyssä ja vain kehoni toinen puoli värähtelee. Niinpä ei pysty nukkumaan, enkä voi tehdä sille mitään. Minun täytyy antaa vain energian mennä, minne sen täytyy, ja tehdä työnsä sisäisesti, ja kun se loppuu, voin yrittää nukkua. Nämä oireet tapailevat keskenään – vannon, että ne ovat pari. Värähtely alkaa ja sitten sykkiminen, ja se alkaa päästä ja jatkaa alas varpaisiin. Energia liikkuu harmonisesti värähtelyn kanssa kehossani. Hei, kiusallisuus.

Minulla on ollut korvien soimista 24/7 siitä lähtien, kun tulin tietoiseksi, eikä se lopu koskaan. Jos kuulet näitä ääniä, somista, kelloja ja tällaisia ääniä, se merkitsee, että olet selväkuuloinen. Nautin näistä äänistä, ja se on joskus kuin musiikin kuuntelemista.

Muita oireita ovat alaselän kipu, tulee kuuma tai kylmä ja myös ahdistaa toisinaan. Olen huomannut myös, että viime aikoina minulla on ollut päivän tai parin masennusta, mikä on hyvin voimakasta. Sitten kolmantena päivänä minusta alkaa tuntua paremmalta ja sellaiselta, miltä minusta tavallisesti tuntuu. Pääsen siitä ulos nopeasti. Painoni näyttää vaihtelevan, ja minulla on edelleen pieni Buddha-vatsa. Syön ja sitten taas en syö. Olen täynnä innostusta ja sitten taas kyllästynyt kaikkeen.

Päivitysten hyväksyminen

Sanon tämän melkein kaikissa artikkeleissani, enkä lopeta ihan lähiaikoina. Hyväksy oireesi, hyväksy päivityksesi, hyväksy oma evoluutiosi. Se on uuvuttavaa, mutta jatkamme kehittymistä ja siirtymistä eteenpäin. Tämä matka jolla olemme, ei lopu – et voi pysäyttää ylösnousemusprosessiasi illan ja aamun välillä. Voit vain rentoutua, yhdistyä itseesi, yhdistyä maailmaan ja jatkaa sen tekemistä, mitä olemme aina tehneet.

Rauhaa – rakkautta – ykseyttä – harmoniaa – kasvua – muutosta – valoa – ennen kaikkea toivoa paremmasta maailmasta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02


Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: oradebonoyo, orexupeci ja 11 vierailijaa

cron