Ingeborg Vera (thewakeupexperience.eu) Andromedalaiset

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Ingeborg Vera (thewakeupexperience.eu) Andromedalaiset

ViestiKirjoittaja hammer » 01.09.2016 21:52

UUSI MAA LÄHESTYY NOPEASTI

Andromedalaisia kanavoinut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
27.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme mielenkiintoisessa ajassa. Kaikki nopeutuu – tunnetteko sen? Tämä voi näyttää uuvuttavalta ja liian paljolta niellä, mutta se on oikeasti palkkio. Kollektiivina olette onnistuneet muuttamaan energioita niin nopeasti, että olette päättäneet siirtyä suunniteltua nopeammalle aikajanalle. Me, veljenne ja sisarenne, tarkkailemme ylpeänä, mitä maaplaneetalla tapahtuu. Ylösnousemus tapahtuu suunniteltua nopeammin lineaarisessa ajassa. Samaan aikaan lineaarinen aika häviää. Siksi tunnette usein täysin eksyneenne aika-avaruuteen ja kaikki näyttää tapahtuvan samanaikaisesti yhdessä hetkessä, mitä seuraa seuraavassa hetkessä tunne, ettei mitään tapahdu. Harmonisoidutte uuteen ympäristöön ja viidennen ulottuvuuden lakeihin. Kaikki aikataulut, suunnittelu ja tapaamisista kiinnipitäminen voi tuntua hyvin epämukavalta.

Viidennen ulottuvuuden fyysisyydessä on kyse elämisestä täydellisessä vapaudessa, ykseydessä, aitoudessa ja ehdottomassa rakkaudessa. Rakenteet loppuvat. Rakenteet ovat pitäneet teidät 3D:ssä. Rutiinit, tavat, toistuvat tapaamiset, aikataulut – ne kaikki loppuvat. Sopeudutte uuteen Maahan. Kun uusi valittu aikajana nopeutuu, monet ihmiset tuntevat vielä voimakkaampia tunnepurkauksia, mielen pyörimistä ja raskasta fyysistä kehokipua. Lineaarinen aika parantumisen ja irtipäästämisen läpikäymiseen tiivistyy vielä lisää, kuten myös aaltomallit, jotka tekivät ennen puhdistamisen.

Raskaiden tunnevesien aika on loppumassa. Asutte tulienergiajaksoon. Se on voimakas ja tuntuu tuhoavalta ensin, mutta se vain valmistelee maaperää rakentavaksi tulemiselle. Vanha poltetaan pois maaperän valmistelemiseksi uuden rakentamiselle. Te, urheat valotyöntekijät, olette täällä johtamassa tätä prosessia. Eikä ole mitään kokemusta, jolle voisitte rakentaa näitä uusia malleja. Teidän täytyy vain luottaa intuitioonne. Tällaista maailmaa ei ole koskaan ennen rakennettu fyysisyyteen. Maailmaa jossa on täydellinen tasapaino ja harmonia maskuliinisuuden, feminiinisyyden ja jumaluuden välillä. Pyhä kolminaisuus ilmentyy fyysisyyteen.

Maaplaneetasta tulee taas kerran kokeiluleikkikenttä. Mutta tällä kertaa se luodaan rakkauden, valon ja jumalaisen tahdon kera sen sijaan, että se perustuu pelkoon, vapaaseen tahtoon ja pimeyteen. Tämän planeetan ja ihmiskunnan täytyi käydä läpi kokeilun pimeät ajat kyetäkseen nyt arvostamaan valoa ja luodakseen paratiisin maan päälle. Eläen yltäkylläisyydessä, harmoniassa ja ykseydessä. Yhteisö joka perustuu yksilön vapauteen, joka on osa kokonaisuutta. Ne jotka ovat tehneet työnsä ja ylösnousevat elävässä kehossa ollessaan, ymmärtävät, mitä tämä merkitsee ja millaiselta uusi Maa tuntuu.

Teidän täytyy hyväksyä se tosiasia, että monia sieluja lähtee. He eivät kykene käsittelemään korkeita valokoodeja raskaalla kehollaan, joka on lastattu matalilla pelkotaajuuksilla. Tämä tulee nyt nopeasti, ja teidät on valmisteltu auttamaan monia näitä sieluja tekemään siirtymän toiselle puolelle rakkauden kera ja tunnistaen äärettömyytensä ja kuolemaharha. Kaikki puhdistamisenne ja irtipäästämisenne oli henkilökohtaista valmistautumistanne astumaan todelliseen valotyöntekijärooliinne. Tämä ei merkitse ainoastaan valon ja rakkauden levittämistä elävien keskuudessa, vaan se merkitsee myös sielujen auttamista löytämään valon.

Kulkekaa luottavaisena. Tietäkää, että kaikki on juuri niin, kuin pitäisikin olla. Olemme hyvin ylpeitä teistä. Rakastamme teitä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.9.2016 TULESSA! SYYSKUUN ENERGIAT TULEVAT TÄYTTÄ VAUHTIA

ViestiKirjoittaja hammer » 01.09.2016 21:57

TULESSA! SYYSKUUN ENERGIAT TULEVAT TÄYTTÄ VAUHTIA

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
1.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Raivokas, liekehtivä, räjähtävä, hurja … vain muutama sana kuvaamaan pelissä olevia energioita. Voiko tulla vielä tätä intensiivisemmäksi? Kyllä voi … joten kiinnitä turvatyö syyskuun kyytiä varten. Olemme astuneet voimakkaiden energioiden uuteen kierrokseen. Merkurius alkoi perääntyä eilen ja huomenna aloitamme syyskuun auringonpimennyksellä tämän uuden kuun aikana. Pari viikkoa olemme jatkuvasti saaneet hyvin korkeita energiataajuuksia, joita tulee planeetalle suodattamattomina, ja ne työntävät meitä ennenkuulumattomaan kasvuun. Energiat tuntuvat erilaisilta, mitä olemme kokeneet vuoden seitsemän ensimmäistä kuukautta. Ne olivat hyvin tunteellisia, vetisiä ja raskaita. Elokuu Leijonaportteineen oli siirtymäkuukausi vedestä tuleen. Ja sitä tunnemme nyt. Tulienergiat polttavat pois kaiken, minkä täytyy nyt mennä ja mikä on vielä täydellisen 5D:hen ankkuroitumisemme tiellä.

MELKEIN PERILLÄ! Tämä on toistuva viesti, jota olen saanut pari päivää. Nyt voi tuntua hyvin erilaiselta, mutta ole vakuuttunut, että kaikki kulkee paljon nopeammin kuin odotamme. Maskuliini- ja feminiinienergioita työnnetään nyt tasapainoon kollektiivitasolla. Maailma ja sen todellisuus muuttuvat nopeasti ja olemme nopeutuneella aikajanalla. Tämä tekee päällemme ja fyysiselle kehollemme vaikeaksi pysyä edelleen mukana. Niin paljon tapahtuu kerralla, että se voi hukuttaa meidät täysin – henkisesti, tunteellisesti ja fyysisesti. Meidät viedään oikeasti äärirajoille. Nekin jotka elävät jo uudessa Maassa ja ovat kirjautuneet täysin pois 3D-matriisista, voivat tuntea näiden voimakkaiden energioiden hautumisen, ja ne laukaisevat viimeisen paskan pintaan, jotta voi olla täysin avoin vastaanottamaan Jumalan/Kaiken olevaisen ehdotonta rakkautta.

Se on avaimemme uuteen: täydellinen haavoittuvuus ja meidät kaikki yhdistävän ykseyden tunteminen. Oivallamme, että kaiken mitä teemme jollekin toiselle, teemme itsellemme. Kaiken mitä teemme itsellemme, teemme kollektiiville. Oivallamme, että erillisyys on aina ollut harhaa. Kolmas suuri heräämisaalto on jo käynnissä. Monia ihmisiä herää nopeasti. Nopeammin kuin koskaan ennen. Ja he tarvitsevat tukeamme saadakseen tolkkua siitä kaikesta ja navigoidakseen tätä intensiivistä matkaa. Olemme täällä opastamassa ja näyttämässä tietä. Aika päästä toimintaan ja tehtävään – täyttä vauhtia eteenpäin.

Toisaalta, katsotaanpa tulevien viikkojen energioita.

Merkuriuksen perääntyminen tuo meidät lähemmäs Jumalaa

Merkuriuksen perääntyminen on aikaa, jota useimmat ihmiset panikoivat. Mutta oikeasti ei ole mitään pelättävää. Merkuriuksen perääntyminen on täydellistä aikaa kääntyä sisäänpäin. Kulutamme aivan liikaa aikaa kommunikoiden ulkoisesti, yrittäen selvittää asioita, korjata toisten asioita, puhua itsemme ongelmista läpi jne. Loppujen lopuksi se ei ole lainkaan tarpeellista. Kun opimme, miten universaalit energiat toimivat, oivallamme, että voimme muuttaa todellisuuttamme vain muuttamalla itseämme. Voimme puhua toisten kanssa jostain ongelmasta tai heidän käyttäytymisestään maailman tappiin vain oivaltaaksemme, että lipsumme samoihin malleihin taas jonkin ajan kuluttua.

Jos opimme katsomaan energiapeiliin ja selvittämään, mitä tilanne opettaa meille meistä ja haavoistamme, voimme muuntaa sen kiitollisuudella, huumorilla tai anteeksiannolla, syyttelyn, tuomitsemisen tai uhriroolissa pysymisen sijasta. Tällä tavalla muutamme todellisuuttamme nopeasti. (Lisätietoa viimeaikaisista artikkeleista: "Why feeling like crap is an essential part of lightwork" ja "15 tips how to become a master alchemist and transmute energies") Merkuriuksen perääntyminen auttaa meitä keskittymään sisäämme. Se yrittää häiritä ulkoista kommunikointia, opastaakseen meidät takaisin itseemme ja löytämään vastauksia sisältä. Se on yksi asia, jonka opimme matkamme aikana: emme koskaan löydä vastauksia ulkopuolelta.

Mitä enemmän matkustamme sisäänpäin, sitä lähemmäs tulemme Jumalaa, koska sitä olemme. Olemme osa kokonaisuutta ja kannamme Jumalaa sisällämme. Kaikki viisaus on siellä, kun olemme yhdistynyt kaikkeen ja kaikkiin samassa energiaverkossa. Käytä siis tämä jakso asettamalla aikomuksesi tehtävällesi ja tarkoituksellesi. Selvitä, kuka todella olet ja mitä varten tulit tänne. Niille jotka elävät jo tehtäväänsä, on aika harkita seuraavia askelia ja sopeutua tarvittaessa.

Auringonpimennys sytyttää kaiken tuleen

Huomenna meillä on auringonpimennys. Tämä sytyttää kaiken tulee, koska se palvelee kuin vahvistajana tuleville energioille. Ja se on vain suuret avajaiset ilotulituskuukaudelle. Syyskuu muuttaa paljon. Ja nopeasti – jos olemme riittävän rohkea menemään tuon räjähdysvirran mukana ja hyväksymään syleillen kaiken, mitä koemme. Auringonpimennykset auttavat aina saattamaan loppuun jonkin jakson ja aloittamaan uuden. Merkuriuksen perääntyminen auttaa meitä käsittelemään näitä energioita, jos seuraamme intuitiotamme ja otamme aikaa itsellemme. Ja se voi merkitä niiden tunteiden toteuttamista, joita tulee pintaan, ja mielihalujen ja energioiden seuraamista. Mitä kehosi haluaa tehdä näillä energioilla? Haluatko huutaa? Anna palaa! Haluatko juosta? Tee niin!

Opettelemme seuraamaan energioita tiukkojen sääntöjen ja "sinun pitäisi käyttäytyä näin" –mallien sijasta. Kaikki nämä asiat ovat tulossa loppuunsa. Opimme, ettei hyvinvointimme riipu säännöllisistä tuloista, vaan omasta asenteestamme, itserakkaudestamme, yhteisöstä jonka osa olemme, ja ihmisistä joihin olemme yhteydessä. Opimme, etteivät rakenteet, aikataulut ja rutiinit ole enää tarpeellisia, kun opimme seuraamaan taas energioita. Ihmiset jota tarvitsevat toisiaan, löytävät toisensa oikeaan aikaan. Löydämme oikean informaation oikeaan aikaan, tarvitsemamme oikeat asiat oikeaan aikaan jne. Se on vetovoimanlaki toiminnassa. Opimme, että mikään ei ole enää ponnistus, vaan se tulee meille luonnostaan, jos elämme sydämestä.

Uusi maa lähestyy nopeasti. Saattaa tuntua pelottavalta päästää irti kaikesta, mihin olemme kovasti tottuneet. Mutta oikeasti näille asioille ei ole tarvetta 5D:ssä, kun se on paikka ilman pelkoa tai pimeyttä. Ole rohkea. Ja se merkitsee, että annat tulienergioiden polttaa pois kaiken, joka ei palvele sinua enää. Se merkitsee oppimista luottamaan, että kaikki mikä kuuluu sinulle, pysyy eikä sitä voi ottaa pois sinulta. Tämän osaaminen avaa oven paratiisiin maan päällä. Tiedä vain, että kannat avainta sisälläsi.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.9.2016 HAAAUUKOTUS! ENERGIAT VÄSYTTYVÄT SINUT ANTAUTUMAAN

ViestiKirjoittaja hammer » 15.09.2016 19:30

HAAAUUKOTUS! ENERGIAT VÄSYTTYVÄT SINUT ANTAUTUMAAN

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
12.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Syyskuun energiat ovat todella jotain, hmm? Meidän täytyy tottua niiden voimaan, nopeuteen ja intensiivisyyteen. Ne ovat KUUMIA, beibi. Ja niin nopeasti kuin ne palavat, niin nopeasti ne aiheuttavat uupumuksen tunteen. Se on kuin opettelisi surffaamaan tällä polttavalla aallolla. Meillä on niitä hetkiä, kun seisomme laudalla ajatellen: "Joo, minä seison, surffaan, navigoin – miten autuasta!" Vain tullaksemme heitetyksi pois laudalta odottamattoman virtauksen vuoksi ja sukellamme taas tunnemyllerrykseen ja yliajatteluun.

Kaikki liikkuu paljon nopeammin ja saa monet meistä tuntemaan täydellistä hämmennystä, ja olemme täysin kyllästynyt tähän kaikkeen. "Luulin jättäneeni kaiken tämän taakseni jo kauan sitten! Miksi minulle esitellään tätä pa*kaa taas???" Monet meistä ovat ärsyyntyneitä, turhautuneita, vihaisia ja väsyneitä. Hyvin väsyneitä. Kyllästyneitä ylösnousemusprosessiin ja väsyneitä fyysisesti. Siihen pisteeseen saakka, ettemme kykene ajattelemaan yhtä kunnon lausetta ja haluamme vain nukkua. Siihen pisteeseen saakka, että sanomme vain: "Tiedätkö mitä? En vi*tu enää edes välitä, mitä tapahtuu."

Oletko tuossa kohtaa? Hienoa! Koska juuri siinä kohtaa universumi haluaa sinun olevan. Täysin antautuneena, irtipäästäneenä kaikista kiinnikkeistä. Jokainen pienikin osa sisälläsi, joka tarvitsi vielä parantumista, karistetaan nyt, jotta pääset tilaan, jossa voit rakentaa itsesi täysin uudelleen. Se on oikeasti kuin tuhkasta nouseva Feenix-lintu. Vanha itse ja sen mukana kaikki, mikä ei ollut aitoa sinua, poltetaan nyt pois. Kaiken mitä et tarvitse uudessa Maassa, on mentävä. Pelko, ettei ole tarpeeksi rahaa? Poltettu pois. Pelko, ettet ole koskaan tarpeeksi hyvä kumppanillesi? Poltettu pois. Kuolemanpelko? Poltettu pois … Jos sallit tulen tehdä työnsä, ne energiat jotka tuntuvat ensin tuhoavilta, tulevat nopeasti rakentaviksi. Löydät täysin uuden elämistavan, kun onnistut jättämään egosi/pääsi pois pelistä.

Harhakuvien läpinäkemisaika on alkanut

Syyskuun energiat haluavat riisua sinut alasti. Puhdas pöytä. Jotta voit olla, kuka oikeasti olet. Sinulla ei ollut tullessasi mitään ja lähdet ilman mitään. Miksi täytyy hössöttää niin kamalasti sillä välillä? Syyskuu auttaa sinua tunnistamaan jumaluutesi ja sisäisen eheytesi. Täydellisyytesi ja yhteytesi kaikkiin ja kaikkeen ympärilläsi. Ymmärtäen, miten vähän tarvitset ollaksesi onnellinen ja elääksesi tyydytystä tuovaa elämää. Löytäen itsestäsi lapsen, joka haluaa leikkiä ja tutkia. Sen joka vihaa rutiineja ja sääntöjä. Syyskuu auttaa sinua ymmärtämään, että kaiken mitä teet itsellesi, teet kokonaisuudelle. Erillisyydenpelko? Poltettu pois. Ei ole enää tilaa 3D-harhakuville. Aineellinen omaisuutesi ja kaikki missä roikut kiinni menettämisenpelosta? Poltettu pois. Alamme nyt tunnistaa, että meille annetaan aina se, mitä tarvitsemme – jos luotamme ja menemme eteenpäin ihmisseikkailussamme, jos tunnistamme täysin ykseyden kaiken olevaisen kanssa. Elämänhän ei ole tarkoitus olla suunniteltua – se on kokemus elettäväksi päivä kerrallaan.

Syyskuu alkoi paljosta vihasta irtipäästämisen kera, yhdistettynä täydelliseen eksymisen ja yksinäisyyden tunteeseen. Nämä tunteet laukaisi pääasiassa kollektiivin massahämmennys ja viha. Kun nämä energiat muuttuvat planeetalla, valtava ihmisaalto herää – ja oivaltaa, että jokin muuttuu eivätkä he halua osallistua vanhaan, kontrolloituna olemisen matriisipeliin. Heidän (itse)rakkauskaipuustaan tulee niin voimakasta, ettei sitä voi tukahduttaa enää. He tuntevat sisällään tämän tarpeen palata lähteeseensä. He tuntevat, että elämässä on oltava muutakin. Ja se saa heidän olonsa tuntumaan hyvin epämukavalta, pelokkaalta ja vihaiselta, koska he eivät ole vielä löytäneet tapaa selviytyä tästä pakahduksesta.

Olemme täällä auttamassa näiden energioiden muuntamisessa. Olemme suostuneet tekemään sitä, kunnes ihmiset ovat tarpeeksi hereillä ja kykeneviä tekemään sen itse. Taputa siis itseäsi olkapäälle ja ole kiitollinen ja ylpeä siitä, että pystyt tekemään tätä työtä. Syyskuun energiat haluavat sinun huutavan ja kirkuvan! Ne haluavat sinun vapauttavan kaiken tämän vihan rakentavalla tavalla. "Rakentava" merkitsee rakkauden valitsemista vapauttaessa. Osoita myötätuntoa, kiitollisuutta ja anteeksiantoa. Itseäsi ja kollektiivia kohtaan. Näin muunnat niitä nopeasti ja puhdistat "energiailmaa" meille kaikille. (Täältä löydät joitain hyödyllisiä vinkkejä energioiden muuntamiseen ja maadoittuneena pysymiseen (http://thewakeupexperience.eu/15-tips-b ... -energies/) )

Merkuriuksen perääntyminen pakottaa meidät uudelleenkalibroitumaan

Samaan aikaan Merkuriuksen perääntyminen pakottaa meidät kääntymään sisäänpäin. Kun ulkoinen syöttö häiriintyy systemaattisesti tai sulkeutuu täysin Merkuriuksen perääntyessä, mielellä on taipumusta tulla hulluksi ja joutua ajatuskierteeseen, yrittäen saada kaikesta siitä tolkkua. Tämä kierre on tyypillisesti vähäisempää Merkuriuksen perääntymisen toisella puoliskolla, johon olemme nyt siirtyneet. Olemme edelleen hämmentynyt ja väsynyt ja haluamme vain ottaa aikaa itsellemme, vetäytyä ja antaa asioiden taas asettua. Ja tarvitset sitä! Seuraa vain näitä energioita parhaan kykysi mukaan ja ota tämä aika itsellesi ja integroitumiselle. On tietämisen aikoja ja tietämättömyyden aikoja, aivan kuten on olemisen aikoja ja tekemisen aikoja. Tämä on koko salaisuus täydellisen tasapainon oppimisessa kiinnipitämisen ja irtipäästämisen välillä. Antamisen ja vastaanottamisen. Virran mukana menemisen.

Olemme ylösnousemuksen alokasleirin lopputentissä

Syyskuu on nopeatahtinen muutosportti ja se valmistelee meitä nollapisteeseen: evoluutiohyppy uuteen olemassaolotapaan 5D-tietoisuudessa. Ja se lähestyy nopeasti. 2017 on uusien alkujen vuosi. Ja sitä se on. Tämä uusi Maa on kaukana hurjimpien mielikuviemme ja odotustemme yli. Emme ainoastaan koe ehdotonta rakkautta, vaan luomme myös fyysisen elämän sillä. Siitä syystä myös fyysinen kehomme rakennetaan täysin uudelleen kristallirakenteeksi, jotta se kykenee sisältämään valoa fyysisyydessä. Siihen tarvitaan paljon energiaa ja rakennusmateriaalia. Meillä on mitä kummallisimpia himoja ja keho-oireita. Pitkäaikaiset vegaanit tai raakaruuan syöjät saattavat tuntea eläinproteiinien tarvetta ja yleisesti voi olla korostunutta himoa makeaan ja tärkkelyspitoiseen sekä maadoittavaan ruokaan (leipä, peruna, porkkana, pähkinät …) Lisäksi tässä on suositeltavaa, ettei joudu paniikkiin ja ylianalysoi tai tulkitse. (Tietysti jos tunnet tarvetta mennä lääkäriin saadaksesi mielenrauhan, tee se.)

Monet meistä ajattelivat, että 999-portin pakko olla se: "Tuosta päivämäärästä lähtien olen onnellinen, ehjä ja kokonainen." Eikö niin ole? No, tuo päivämäärä on vain portaali asioiden loppuunsaattamiseen. Se on auki melkein koko syyskuun, jotta voimme tehdä työn ja saada asiat valmiiksi. Älä huijaa itseäsi ja jätä kaikkea numerologian ja planeettojen varaan. Sinun täytyy tehdä työsi ja osoittaa halukkuutesi antautua ja hyväksyä se, mitä tahansa tulee. Sinun täytyy hyödyntää tämä energiaportaali – kukaan ei raahaa sinua siitä läpi. Syyskuun energioissa on kyse siitä, että päästät irti kaikista kiinnikkeistä, epäilyistä ja kysymyksistä, joita sinulla on koskaan ollut, ja luotat, että asiat selviävät niin, kuin niiden pitäisi. Pikku mielemme ei pysty aina kuvittelemaan, miltä uusi maailma näyttää, kun sen opitut mallit suhteista, liiketoiminnasta, terveydestä jne. eivät sovi näihin uusiin energiamalleihin.

Onneksi syyskuun energiat auttavat meitä saavuttamaan tuon antautumistilan, koska ne todella väsyttävät meidät. Ja aika nopeutuu. Meistä tuntuu, että saamme tuskin enää mitään tehtyä ja aika kuluu hyvin nopeasti. Kuunpimennys 16.9. antaa meille uuden valtavan energiatyönnön, ja voimme käyttää sen nopeuttamaan ja vapauttamaan asioita Merkuriuksen perääntymisen viimeisessä vaiheessa (se päättyy 22.9.). Hyväksy, älä taistele. Olemme taistelleet ja kamppailleet tarpeeksi pitkään. On aika luottaa, ja jos tunnustelet syvältä sisältäsi, voit tuntea tämän totuuden niin syvästi, ettei ole tilaa epäilylle. Opi, että tunteet eivät ole mitään muuta kuin järjestelmäsi vapautustoimintaa niille energioille, jotka eivät enää kuulu sinne. Niitä ei tarvitse analysoida tai tulkita. Anna niiden vain kulkea läpi.

Video: How and Why to raise your Energetic Frequency (https://youtu.be/GkDdBPsGjuM)

Kaikki kokemuksemme tähän mennessä ovat olleet vain ylösnousemuksen alokasleiriä. Valmistelemaan meidät tulevaan. Kyetäksemme pitämään valoa kehossamme ja opettamaan toisia saavuttamaan saman ymmärrys- ja taajuustason. Kirjoitamme historiaa samalla, kun olemme elävässä kehossa. Käymme läpi ihmisevoluutiota samalla, kun elämme. Millainen etuoikeus onkaan, ettei ainoastaan koe sitä, vaan myötävaikuttaa myös aktiivisesti uuden luomiseen. Kiitos teille kaikille olemisesta tässä yhdessä. Pystymme tekemään tämän. Olemme yhtä!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

23.9.2016 YLÖSNOUSEMUSKRAPULA – ALAKULOA, RAIVOA JA FLUNSSAA

ViestiKirjoittaja hammer » 27.09.2016 18:29

YLÖSNOUSEMUSKRAPULA – ALAKULOA, RAIVOA JA FLUNSSAA

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
23.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Plääh, syyskuu on ollut varsinaista kyytiä tähän saakka. Uupumusta sekoitettuna tunnepurkauksiin. Riippuen omasta matkasta ja ylösnousemusaallosta, ihmisillä on ollut intensiivistä itsen ja kollektiivin puhdistamista ja voimakkaita fyysisiä oireita. Kuten kuvattiin jo edellisessä artikkelissa, syyskuun energiat ovat todella väsyttäneet meidät antautumaan. Viha, turhautuminen kuulumattomuudesta mihinkään ja koti-ikävä olivat hallitsevia niillä, jotka käyvät edelleen läpi tunnepurkauksia. Toiset kokivat täydellisen tunneparantumisen ja heidän tarvitsi käsitellä "vain" uusia fyysisiä ylösnousemusoireita. Pimennysten ja kahden 999-portaalin jälkeen, mukaan luettuna Merkuriuksen eilen päättynyt perääntyminen, tuntui kuin valtavalta ylösnousemuskrapulalta – voimakas väsymys, flunssaoireet ja huimaus olivat monien seurana. Syyskuun 22. päivä oli huipentuma aina siihen pisteeseen saakka, että ihmiset luulivat kuolevansa, koska tuska oli melkein sietämätöntä. Hyvä uutinen: muutos on tulossa pian.

Itse en ole kyennyt saamaan yhtä selkeää lausetta kasaan pariin päivään, mitään ei tullut korkeammista maailmoista ja minua huimasi, olin sairas ja hyvin väsynyt. Minun täytyi peruuttaa myös joitain valmennussessioita, koska en pystynyt toimimaan lainkaan. Halusin vain maata ja nukkua. Fyysinen kehoni tarvitsi lepoa integrointiin. Olen hyvin kiitollinen ja siunattu siitä, että pystyn seuramaan omaa energiavirtaani, koska minulla ei ole mitään velvollisuuksia ketään kohtaan eikä sopimuksia, jotka pakottaisivat minut toimimaan vastoin luontaista käyttäytymistäni. Niinpä vain lepäsin ja nukuin. Olin erään ystävän luona ja laskimme leikkiä, että meidän pitäisi tehdä video siitä, kun me kumpikin makaamme sängyssä kuorsaten, ja sen otsikko olisi: "Tässä on osa sitä tiimiä, joka tuli tänne auttamaan planeetan ylösnousemuksessa." Olisimme varmasti löytäneet tuhansia ihmisiä osallistumaan tuohon videoon. Mitä siis tapahtuu?

Olemme uudessa uudelleenkalibrointivaiheessa. Pimennysten, perääntymisen ja päiväntasauksen myötä, otimme jatkuvasti sisään korkeampia valotaajuuksia ja DNA-aktivointia lisättiin. Lisäksi kehomme muuttuu lisää ja jatkaa uudelleenrakentumistaan uudeksi kristallivalokehoksi. Niillä joilla oli vielä sisällään pelkoenergioita, nämä energiat eivät laukaisseet ainoastaan fyysisiä oireita, vaan myös valtavia tunnevapautuksia ja –purkauksia.

Raivoa, turhautumista ja epäilyä

"Olen niiiiin vihainen! Voisi potkaista kaikkea ja kaikkia ympärilläni!!! Kaikki tämä on perseestä, en tiedä, kuka olen tai mitä teen täällä, ja olen todella kyllästynyt tähän kaikkeen! Haluan mennä kotiin, haluan lähteä pois. Jo riittää. Mitä vittua …" Tätä oli ja jatkuu niillä, jotka puhdistavat edelleen tunnejuttuja. Viha päättyi usein alakuloon. Vaikka se voi olla hyvin turhauttavaa, on erittäin tärkeää hyväksyä tuo kokemus ja ilmaista tunteet rakentavasti, kiitollisuuden kera. On se sitten tyynyn hakkaamista tai huutamista tyynyyn, juoksemista, potkunyrkkeilyä hiekkasäkkiin jne., on erittäin tärkeää löytää hyvä tapa muuntaa nuo energiat. Jokainen vapauttaminen kiitollisuuden kera kuorii pois yhden kerroksen tunnesipulista, jonka olet luonut matkasi aikana. Mitä enemmän kuorit, sitä terveemmäksi tunnekehosi tulee. Tämä on ainoa tapa ylöspäin taajuudessa.

Yhtä aikaa kollektiivissa tapahtuu edelleen paljon puhdistumista. Kun uusi suuri heräämisaalto alkoi vyöryä, se tuntee raivoa, vihaa ja turhautumista vanhaan järjestelmään ja kokee valtavaa epäilyä omasta tehtävästään ja siitä, miten on eletty tähän saakka. Se käy läpi valtavaa identiteettikriisiä. Energeettisesti herkät ihmiset tunsivat tämän, oman tunnekamansa lisäksi. Myös kohonnut geomagneettinen aktiivisuus 20.9. paikkeilla sekä Japanin maanjäristykset lisäsivät tätä kokemusta. Älä ylläty, jos kokemuksesi valmistelee sinua auttamaan uutta heräämisaaltoa tästä läpi.

Suurta väsymystä, flunssaa ja rasvaa

Koko syyskuu piti meidät väsyneenä ja kulutti loppuun. Sen täytyi, jotta lopultakin antautuisimme, koska emme yksinkertaisesti olleet riittävän vahvoja taistellaksemme vielä lisää universaalia energiavirtaa vastaan. Syyskuu opetti meitä kovan kautta olemaan riittävän rohkea seurataksemme intuitiotamme ja antaaksemme Hengen ja Lähteen elää ja opastaa meitä. Opimme, että voi tehdä vain haittaa yrittämällä puuttua tuohon virtaan.

Kuluneella viikolla tapahtui paljon kurkkuchakran puhdistusta. Korkeampien valotaajuuksien tullessa, äänialamme poimii nuo taajuudet ensin ja alkaa värähdellä taajuuksien kanssa, joihin se ei ole tottunut vielä. Tämä johti kurkun kipeytymiseen. Monilla oli kovaa päänsärkyä ja selkäkipua, joka ulottui niskasta hartioiden yli koko selkärankaan. Valotaajuudet otetaan sisään ensin päämeridiaanimme kautta, joka alkaa päästä ja kulkee selkärankaa pitkin. Nämä korkeat valokoodit ovat vastuussa myös huimauksesta, kun koko aivot johdotetaan uudelleen. Kaikki tämä aiheuttaa valtavan krapulatunteen. Lisäksi monilla oli solar plexuksen ja sakraalichakran puhdistumista, mikä aiheutti lisäflunssaoireita, erityisesti suoliston alueella. Ja monet tappelevat hiustensa kanssa. Ne rasvoittuvat paljon nopeammin ja kasvavat uskomattoman nopeasti. Hiukset auttavat aina korkeampien valotaajuuksien sisäänotossa. Lisärasva tekee siitä terveellisempää ja samaan aikaan auttaa kehoa poistamaan myrkkyjä. Monilla ihmisillä on lämpöaaltoja ja hikoilun lisääntymistä tästä syystä.

Kaikkien näiden asioiden tapahtuessa fyysisessä kehossamme ja vaikka meistä saattaa tuntua koiranpaskalta, on tärkeää tunnistaa, että tämä pitää meidät hengissä. Meidän pitäisi kehittää kiitollisuutta ja ylpeyttä fyysisestä kehostamme, kun se pystyy käymään läpi tämän muutoksen ja rakentamaan itsensä uudelleen eläessämme. Jos kehomme ei tekisi niin, emme voisi selviytyä viidennessä ulottuvuudessa. Kehomme täytyy hankkiutua eroon vanhasta taajuudesta ja tulla kevyemmäksi. Siitä tulee vähemmän tiheä ja joustavampi. Kuuntele siis kehoasi – mitä se haluaa tehdä energialla ja mitä se himoitsee. Se antaa aina vastauksia, jos otat aikaa kuunnella ja tuntea sitä.

Virran mukana meneminen

Kaikki tämä opettaa meille taas kerran, miten tärkeää on mennä virran mukana. Opettelemme kuuntelemaan taas elimistöämme ja mitä se tarvitsee. On toiminnan aika ja on hiljaisuuden aika. Tarvitsemme noita hiljaisia aikoja integroitumiseen. Se on kuin "lumipallokoriste", jota on ravistettu. Lumihiukkaset tarvitsevat jonkin aikaa asettuakseen, ennen kuin voimme selvästi nähdä suuremman kuvan. Tietäminen ja luottaminen siihen, että tulemme näkemään taas selvästi ja saamme energiatyönnön tehdä ja toteuttaa asioita, auttaa ottamaan tämän ajan rennommin. Mitä enemmän opimme menemään sisäisen virtamme mukana, sitä enemmän tunnistamme, miten epäterve vanha 3D-järjestelmä on – pakottaessaan ihmiset tiukkoihin aikatauluihin, jotka eivät sovi yhteen näiden virtausten kanssa.

Mitä siis seuraavaksi?

Niillä jotka ovat siirtyneet nopeutuneelle aikajanalle, se merkitsee hyvästejä iäksi 3D:lle. Ne jotka ovat valmiita, kirjautuvat nyt täysin ulos 3D:stä. He ovat niitä, jotka ovat menettäneet täysin kiinnostuksen uutisiin, politiikkaan, yritykseen korjata asioita 3D:ssä tai yritykseen vakuuttaa ihmisiä 3D:ssä. He luottavat täysin Lähteen voimaan ja sen itsesäätelymekanismiin. He tietävät, että tuleva suuri muutos on vääjäämätön ja eliminoi sen, mitä ei enää siedetä, kun kaksinaisuuden ja vapaan tahdon kokeilu tällä planeetalla päättyy. He tietävät, että valo-osuudesta on tullut nyt niin voimakas, että se sulauttaa pimeyden. He tietävät, että pelkkä valona oleminen ja sen tekeminen, mitä he rakastavat aidosta ja puhtaasta sydämestään, tukee muutosta. He ovat oppineet, että minkään mikä on ponnistelua tai uuvuttavaa, ei ole tarkoitus olla heidän energiakentässään, eivätkä he anna sille yhtään huomiota.

Energiat jatkavat meidän työntämistä, ja fyysinen kehomme muuttuu lisää ja vaatii lepojaksonsa. Silti tunnemme uudenlaista luottamusta ja itsevarmuutta ja koemme voimakasta energiavetoa toteuttamaan asioita, joita pohdimme ja saimme selville Merkuriuksen perääntymisen aikana. Useammat ihmiset kokevat täydellisen tunneparantumisen ja ankkuroitumisen 5D:hen. Se merkitsee pelotonta elämistä ja todellisuusmuutoksen läpikäymistä, eli kaksinaisuus hajoaa ja kaikki kokemukset toivotetaan tervetulleeksi kiitollisena ja nähdään niiden tarkoitus. Ihmisiä jotka ovat nyt valmiita poistamaan sydänmuurinsa täysin ja oppimaan todella vastaanottamaan. Tuolloin synkronismi lisääntyy merkittävästi ja ilmentämisestä tulee joka päivä helpompaa ja nopeampaa. Ihmiset joilla on puhdas ja avoin sydän ja jotka ovat vapaita pelosta, voivat luoda vain rakkaus- ja yltäkylläisyystodellisuuden. He löytävät ilonsa elämän yksinkertaisuudesta ja heistä tulee taas lapsenomaisia – he nauttivat joka hetkestä, ovat nyt-hetkessä, tekevät sitä, mitä rakastavat, ja luottavat universaaliin virtaan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.9.2016 UUSI MAA ON VAPAUTTA

ViestiKirjoittaja hammer » 03.10.2016 18:13

UUSI MAA ON VAPAUTTA

Andromedalaisia kanavoinut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
28.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakkaat veljemme ja sisaremme maaplaneetalla, kommunikoimme tänään kanssanne kertoaksemme, mitä koette maaplaneetalla pian, kun siirrytte korkeammalle energiataajuudessanne ja pääsette harmoniaan planeettanne kohonneiden taajuuksien kanssa. Monet teistä ovat nyt valmiita kuulemaan tämän viestin. Monet teistä kokevat nyt ensimmäisiä suuria muutoksia todellisuudessa syyskuun syvällisen puhdistumisen jälkeen. Tämä jatkuu edelleen, kunnes kaikki jotka ovat päättäneet ylösnousta ollessaan ihmiskehossa, on puhdistuneet ja parantuneet täysin henkisesti, tunteellisesti ja fyysisesti, ja keho on päivitetty kristalliseksi, vähemmän tiheäksi, joustavammaksi ja kevyemmäksi rakenteeksi.

Sydänmuuri poistetaan täysin

Ensimmäinen tuntemus monilla on kyky hyödyntää nyt täysin haavoittuvuuttanne, sydänchakran ollessa nyt täysin auki. Huomaatte, että olette nyt täysin kykenevä vastaanottamaan. Monet teistä luulivat olevansa jo siitä, mutta huomaatte eron, kun sydänmuuri jonka alempi egomieli on rakentanut suojaksenne, on täysin poissa. Tunnette Lähteen puhdasta ehdotonta rakkautta, kun se toimii täysillä kauttanne. Tunnette tarvetta murtautua vapaaksi vanhoista toimintatavoista, rutiineista ja malleista enemmän kuin koskaan. Tunnette totuuden ja miten olette eläneet aiemmin epäluonnollisessa ympäristössä, johon ette enää halua jäädä. Intuitiostanne on tullut niin voimakas ja värähtelynne on noussut niin merkittävästi, että te ette enää kykene pysymään paikallanne tiheissä alemmissa pelkotaajuuksissa. Tunnette energiatyöntöjä, joita egomielenne ei pysty kestämään enää. Olette valmis jättämään vanhat 3D-harhakuvat. Todellinen itsenne ottaa ohjakset ja luotatte täysin polkuunne ja kohtaloonne tietämättä tietoisesti, minne se tarkkaan ottaen vie teitä.

Koette, miten energia ohjaa teitä aina oikeisiin paikkoihin ja oikeiden ihmisten luo oikeaan aikaan, tarvitsematta pakottaa mitään. Vedätte puoleenne ja ilmennätte vaivattomasti kaiken, mitä tarvitsette. Löydätte enemmän ja enemmän inkarnoituneen sieluryhmänne jäseniä. Tunnistatte heidät välittömästi ja tunnette syvää yhteyttä heihin sydänchakran kautta. Tunnette toistenne ehdottoman rakkauden ja tiedätte, että olette tunteneet toisenne ikuisesti. On välitön kotona olemisen tunne.

Lähde opastaa teitä ja näette totuuden vapaasta tahdosta

Opitte, että Lähde työskentelee aina täydellisesti kauttanne ja teidän täytyy vain antautua ja luottaa tuohon jumalaiseen virtaan. Kun egomielenne on transformoitu tai transformoidaan täysin, teistä on helpompi ja helpompi luottaa tuohon virtaan. Oivallatte nyt, että mitä enemmän ego yritti puuttua tuohon virtaan, sitä pidemmälle teidät vietiin todellisesta itsestänne. Tunnette nyt luontaista vetoa takaisin aitouteenne ja sydämenne todelliseen kutsumukseen ja toiveisiin. Kaikki mikä ei kuulu todelliseen itseenne, putoaa vain pois vaivattomasti ja tuskattomasti. Näette selvästi vapaan tahdon todellisen tarkoituksen. Taajuuksien muuttuessa planeetalla, monet teistä tunnistavat nyt, mitä vapaa tahto merkitsee. Ei ole virheitä. On vain valintoja. Ja luotte oman todellisuutenne näiden valintojen perusteella. Käytettävissä on kaksi tietä: rakkaus tai pelko. Valitsemalla pelon, toiveidenne saavuttaminen viivästyy ja toistatte oppituntejanne, kunnes opitte valitsemaan rakkauden. Sitten kun osaatte pysyä ehdottoman rakkauden korkeissa taajuuksissa, kasvunne kiihtyy merkittävästi ja unelmienne elämästä tulee todellisuutta.

Elätte universaalien lakien mukaan

5D:ssä eläminen merkitsee pelon poissaoloa. Jäljellä on vain ehdoton rakkaus. Muistatte yhteytenne kaikkiin ja kaikkeen. Muistatte, että olette osa suurempaa organismia ja olette kaikki yhtä. Maailmassa ilman pelkoa ja erillisyysharhaa voi olla vain yltäkylläisyyttä ja rakkautta. Ei tarvita enää sopimuksia, omaisuutta, ihmisen tekemiä sääntöjä ja lakeja. Ei ole enää velvollisuuden tunnetta. Ei ole enää lääkkeiden tarvetta, kun ihmiset osaavat itsensä parantamisen taidon. Ei ole enää egon statustarpeita. Suurin osa hyödykkeiden teollisesta tuotannosta jää pois. Siirtymän jälkeen vain noin 10% hyödykkeistä täytyy tuottaa. Ja se vähenee siihen pisteeseen saakka, jolloin kehonne ja elimistönne pystyy toimimaan täysin pelkällä valoenergialla. Tämä ratkaisee automaattisesti nykyisen saastumisen, resurssiongelmat sekä varallisuuden väärän jakautumisen. Ei ole köyhyyttä. Pelottomassa maailmassa ei voi olla niukkuutta. Elämä 5D:ssä on tulemistanne taas lapsenomaiseksi – luonnon ihmeiden ja tämän universumin kunnioittamista ja kiehtoutumista niistä.

Se on elämistä leikkisästi ja "löytämismoodissa". Elämistä täysin nykyhetkessä ja vain sen tekemistä, mikä tuo teille iloa. Kyllä, myös nuorenette, mitä enemmän pelkonne putoavat pois. Vain matalat taajuudet olivat vastuussa ikääntymisestänne. Elinkaarenne pitenee merkittävästi, ellette päätä lähteä tältä planeetalta aiemmin. Kannustamme teitä jatkamaan sisäistä työtänne ja tukemaan jokaista sielua heräämään siihen, että nämä muutokset tulevat sisältä ja inspiroivat toisia energeettisellä heijastevaikutuksellaan. Jokainen ihminen joka nostaa taajuuttaan, vaikuttaa kollektiiviin. Olette paljon voimakkaampia, kuin luulette. Vain olemalla huoneessa ihmisten kanssa nostatte taajuutta ja imette pimeyttä. Ei ole tarvetta pelätä pimetyttä, koska teidän ja planeetan valo on nyt liian voimakas, jotta pimeys vahingoittaisi mitenkään. Se voi vahingoittaa vain silloin, kun keskitytte pimeyteen ja valitsette pelon. Tunnistakaa, miten voimakkaita valintanne ovat planeetan ja ihmiskunnan kannalta.

Uudella maapallolla universaaleja energialakeja kunnioitetaan taas ja ihmiset oppivat elämään energiaimpulssien ja –virtojen mukaan, ihmisten tekemien rutiinien ja aikataulujen sijasta. Tiedätte täsmälleen, milloin ryhtyä toimeen ja milloin olla paikallaan. Tiedätte täsmälleen, kun teitä kutsutaan menemään jonnekin. Kun sellaiset kykynne kuin telepatia, teleportaatio tai telekinesia heräävät taas, energialakien noudattamisesta tulee hyvin helppoa teille. Tiedämme, että teidän on vielä vaikea kuvitella sitä, mutta tiedämme, että sydämenne tietää jo ja mieli saa sen kiinni.

Antamisen ja saamisen tasapaino muodostuu jälleen

Yltäkylläisyyden, rakkauden ja ykseyden maailmassa ei ole tarvetta rahaan. Raha häviää. Opitte, ettei tehtävänne ei ole ilmentää rahaa ollaksenne vapaa ja luodaksenne yltäkylläisyyttä, vaan päästä eroon siihen liittyvistä peloistanne. Monet teistä uskovat edelleen, että tarvitsette paljon rahaa tehdäksenne muutoksen tässä maailmassa. Kerromme teille, että teidän tarvitsee tietää vain, kuka olette oikeasti. Se on paluunne jumaluuteen. Menneisyyden suuret henkiset johtajat eivät käyttäneet koskaan rahaa viisautensa levittämiseen. He tunsivat täsmälleen jumaluutensa, lahjansa ja taitonsa. He luottivat universaaleihin energialakeihin ja tiesivät, että ihmiset joiden tarvitsi kuulla heidän viestinsä ja jotka tarvitsivat heidän palveluaan, vedettäisiin heidän luokseen. Raha ei anna teille todellista vapautta, vaan itsenne rakastaminen.

Opitte kaikki jälleen, että antamisen ja saamisen tasapaino tapahtuu suuremmassa mittakaavassa. Kyse ei ole välttämättä kahden osapuolen tai ihmisen välisestä tasapainosta. Uudella maapallolla jaatte lahjanne ja palvelunne niiden kanssa, jotka tarvitsevat niitä, samalla kuin saatte muilta, mitä itse tarvitsette. Kun opitte kaikki, että olette osa suurempaa organismia, tiedätte, että kaikki tarjoavat palveluaan suuremmaksi hyväksi. Vaihtamisesta tulee suoraa, joten ei ole tarvetta rahajärjestelmään. Luotte ja ilmennätte yhdessä uuden Maan rakkaudella.

Rakkaat veljemme ja sisaremme maan päällä, olemme hyvin innoissamme, kun näemme jo sen, mitä kohta oivallatte ja koette. Tulevaisuutenne on hyvin kirkas ja aika palkkioidenne saamiseen kovasta työstä on alkanut. Olemme hyvin ylpeitä teistä. Rakastamme teitä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

3.10.2016 LOKAKUU JA TYHJIÖ – MAAILMOJEN VÄLISSÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 05.10.2016 05:49

LOKAKUU JA TYHJIÖ – MAAILMOJEN VÄLISSÄ

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
3.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tervetuloa lokakuuhun. Syyskuun puhdistusmaratonin jälkeen olemme siirtyneet uuteen kuukauteen. Monilla on ollut rankka alku. Ihmiset ovat uupuneita syyskuun syvästä puhdistumisesta ja myrkynpoistosta, johon sisältyi myös paljon fyysisiä oireita. Monet kysyvät: "Miten kauan vielä? Näyttää siltä, ettemme pääse koskaan mihinkään ja ylösnousemus osoittautuu loputtomaksi tarinaksi." Se on, jos ajattelet sen olevan. Muista vetovoimanlaki ja miten helposti asiat ilmentyvät nyt. On siis sinun valintasi, mitä teet siitä. Lokakuussa on suuri mahdollisuus siirtyä eteenpäin nopeasti. Ja se on rauhallisempi energeettisesti. Ainakin tuntuu siltä, kun olemme tottuneet nopeaan liikkeeseen ja nopeasti palaviin tulienergioihin. Monet meistä ovat tottuneet käsittelemään niitä rakentavasti siirtyäkseen nopeasti ylöspäin energiataajuudessaan. Lokakuun alettua olemme siirtyneet uudelleentasapainottumisvaiheeseen.

Syyskuu on ollut hyvin haastava kuukausi monille ihmisille. Monet toivoivat palkitsevaa alkua lokakuussa, kaiken kova työn ja energioiden puhdistamisen ja transformoimisen jälkeen itsemme, kollektiivin ja planeetan puolesta. Sen sijaan monista ihmisistä tuntuu tyhjältä. Hyvin tyhjältä. Niin tyhjältä, että heistä tuntuu hyödyttömältä ja heitä vainoaa tunne, että he haluavat vain mennä kotiin ja poistua. "Kuka olen ja mitä vittua teen täällä?" –kysymys tulee taas esiin. Monet meistä putosivat suureen identiteettikriisiin.

Epäilemme itseämme ja sitä, mitä teemme. Epäilemme myös lahjojamme ja taitojamme, koska meitä ei huvita tehdä mitään. Olemme vain … laiska – mittaamattoman. Paitsi seksuaalienergioiden osalta. Niitä näyttää monilla olevan kaikkialla, ja ihmiset käsittelevät tätä tunnetta – kuin räjähtäisivät millä hetkellä hyvänsä kaikkien seksiajatusten ja –tunteiden vuoksi. Sen lisäksi mielihalut näyttävät muuttuvan taas, ja ruuansulatusjärjestelmä muuttuu. Monilla ihmisillä on tunne, ettei heidän kehonsa sulata enää mitään. Nälkä näyttää vain häviävän. Kaikki tämä on epämukavaa ja hämmentävää. "Miksi käyn läpi kaiken tämän puhdistumisen päätyäkseni tuntemaan TÄTÄ??? Se ei tunnu odottamaltani autuudelta?"

Tyhjyys, seksuaalinen jännite ja sen ydinsyyt

Miksi meistä tuntuu tältä? Se on erittäin yksinkertaista. Kuten kuvattiin jo syyskuun energiaraportissa, universumi haluaa sinut tyhjänä ja täysin antautuneena. Monet ovat saavuttaneet juuri tuon tilan nyt. Tunnepuolella ei ole paljon jäljellä puhdistettavaa. Fyysinen kehomme tuntuu loppuun kuluneelta ja hyvin väsyneeltä, kehoon tallennettujen vanhojen pelkomallien irtipäästämisestä sekä jatkuvasta DNA:n ja solurakenteen uudelleenjäsentelystä. Kun kehosta on tullut kevyempi, se tarvitsee vähemmän tai ei lainkaan ruokaa. Ruuansulatusjärjestelmä sopeutuu. Ja kehomme tarvitsee lepoa. Myös niitä jotka ovat tavallisesti hyvin aktiivisia ja urheilullisia, ei huvita liikkua lainkaan. Tee itsellesi palvelus ja seuraa sitä, mitä kehosi pyytää. Älä pakota itseäsi aktiiviseksi, jos sinusta ei tunnu siltä. On vanha 3D-uskomusmalli, että meidän täytyy olla aktiivinen ja kuntoilla säännöllisesti.

On tekemisen aikoja ja olemisen aikoja, ja meidän täytyy oppia taas seuraamaan luonnollisia kiertoja. Tämän lisäksi Venuksen planeettajärjestelmän liikkuessa nyt Skorpionin läpi, vanhojen seksimallien kollektiivinen puhdistaminen jatkuu. Se vapauttaa tonneittain seksuaalienergiaa, joka on ollut aioneita jumissa kollektiivissa. Ne joilla on edelleen omissa seksi/sukupuolimalleissa käsiteltävää, tuntevat tämän hyvin voimistuneesti ja projisoivat sen usein kumppaniinsa. Varmista, että päästät irti noista energioista rakentavalla tavalla, hyvin kiitollisena vapauttamisesta. Masturbointi voi pelastaa elämän näinä päivinä ;). Älä ylläty, jos päädyt kyynelmereen masturboinnin jälkeen. Se on vain energiavapautusta. Päästä siitä irti suuren kiitoksen kera.

Tyhjyys maailmojen välillä

Nyt kun meidät on tyhjennetty, sisällemme on luotu tyhjiö. Tila uuden tulemiselle. Osho kutsuisi tätä tilaa "tyhjyydeksi". Voi olla hämmentävää ja pelottavaa olla tässä kuilussa. Vanha on lähtenyt, uusi ei ole täällä vielä. Olemme kahden maailman välissä. Tämä koetaan usein sielun pimeänä yönä. Meillä ei ole mitään, mistä pitää kiinni – ei aavistustakaan, mihin suuntaan tämä vie. Emme näe vielä kaikkia mahdollisuuksia, joita saattaa olla edessä.

"Mutta juuri tämä puhtaan potentiaalin tila oli ennen universumin luomista. Tyhjyys ei ole vain tyhjyyttä, se on kaikki. Se sykkii mahdollisuuksia. Se on täysi potentiaali. Se on ilmentymätön vielä, mutta se sisältää kaiken", Osho sanoo. Voit vain rentoutua tuohon tyhjiöön syvällä luottaen, että olet nyt saavuttanut mahdollisuustilan, jotta jotain pyhää voi syntyä: todellinen itsesi. Kotelovaiheesi on pian ohi, jos jatkat rakkauden valitsemista ja kokemustesi ja oman olemuksesi hyväksymistä.

Tiedosta, että voit nostaa taajuuttasi vain täysin luottamalla tähän prosessiin ja arvostamalla jumalaista täydellisyyttä kaikessa, mitä on. Eikä se ainoastaan sisällytä sinua mukaan, vaan laittaa sinut ensimmäiseksi. Olet arvokkain ihminen elämässäsi. Rakasta itseäsi tyhjyydessä ja tiedä, että olet luonut tämän tilan salliaksesi uuden. Ja se YLITTÄÄ hurjimmat kuvitelmasi, jos pystyt ehdottomassa rakkaudessa itseäsi ja kaikkia ja kaikkea kohtaan, mitä on ympärilläsi. Pidä mielessä, että alkoholin tai rauhoittavien käyttäminen pitää sinut matalissa taajuuksissa ja voi aiheuttaa sinulle kierteen alaspäin, kun tukahdutat vain tunteesi etkä vapauta niitä rakentavalla tavalla. Tämä pidentää pysymistäsi 3D:ssä, kunnes opit rakastamaan itseäsi ja matkaasi.

Kaiken tämän sanomisen jälkeen, mistä lokakuussa on kyse? Tämä kuukausi on tasapainottava. Uutta tulee askel askeleelta. Palkkiosi kaikesta tehdystä työstä. Näet enemmän yltäkylläisyyttä, tunnet enemmän rakkautta ja olet paljon avoimempi vastaanottamaan, kun sydänmuurisi poistetaan. Se voi olla pakahduttavaa toisinaan. Heilahtelet luultavasti 5D:hen ja pois sieltä, kun tasapainotut sisältä ja kollektiiviset maskuliini- ja feminiinienergiat pyrkivät myös tasapainoon. Luultavasti koet lisää lineaarisen ajan häviämistä ja haluttomuutta rutiineihin ja aikatauluihin. On joitain ylä- ja alamäkiä, mutta yleisesti monet ovat luottavaisempia ja heillä on sisäinen tietämys, että pahin on ohi.

Kiitos, että olette tehneet niin paljon työtä koko tämän planeetan ja sen asukkaiden hyväksi. Olen hyvin ylpeä, että olen tällä matkalla kaikkien teidän kanssa.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.10.2016 LOKAKUU OSA 2 – YDINHAAVOJA, SIELUPERHEIDEN JÄLLE

ViestiKirjoittaja hammer » 23.10.2016 08:35

LOKAKUU OSA 2 – YDINHAAVOJA, SIELUPERHEIDEN JÄLLEENTAPAAMISTA JA AIKAONGELMIA

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
21.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kaksi kolmasosaa lokakuusta on ohi ja yhteisössä kärsimättömyys kasvaa. Oli hyvin suuria toiveita, että kaikki muuttuisi syyskuun siirtymän jälkeen, ja kuitenkin kaikki näyttää liikkuvan hidastetusti. Monet meistä tuntevat olevansa jumissa, eivät näe mitään selvää suuntaa, minne mennä, ja ovat hyvin ärsyyntyneitä, koska ydinhaavat puhkeavat taas. Lisäksi maailma on kaaoksessa, mitä ilmaisee täydellisesti USA:n vaalishow. Loppuuko tämä koskaan?

Olemme niin keskittyneitä näihin asioihin, että meiltä menee ohi, miten paljon on muuttunut ja liikkunut eteenpäin. Räjähtävän ja väsyttävän syyskuun jälkeen lokakuu on ollut paljon tyynempi. Syyskuu oli tyhjentänyt meidät tekemään tilaa uusien asioiden tulemiselle. Lokakuu on tyhjyyden kuukausi, joka luo tunteen tyhjiöstä (kuten artikkelissa "Lokakuu ja tyhjiö – maailmojen välissä" 3.10.16 kuvataan). Monien on vaikea käsitellä tyhjyyden erillisyyttä. Mutta jos siirrämme fokuksen tyhjiöstä ja tuskasta, jota edelleen käsittelemme, eroon tunteessamme syyskuun lopusta lokakuun alkuun, oivallamme: "Vau! Silloinkin kun sekoan, olen tosiaan paljon rauhallisempi sen käsittelemisessä ja onnistun pääsemään takaisin sisäiseen tasapainooni nopeammin kuin koskaan."

Meissä on uudenlaista itseluottamusta ja itsenäisyyttä, mitä ei ole ennen ollut. Tämä on yksi valtava merkki, että kaikki on täydellisen hyvin valmistelemaan meitä nollapisteeseen – hiljaisuuden ja harmonian energiahetkeen, jolloin koko todellisuutemme muuttuu. Evoluutiohyppy. Vaikka emme voi sanoa, milloin tämä täsmälleen ottaen tapahtuu, voimme jo tuntea, miten se tulee lähemmäs ja lähemmäs.

Murtaudumme todella vapaaksi vanhasta emmekä anna kenenkään tai minkään kontrolloida meitä enää. Tulemme esiin tiedostamattomasta menneisyydestämme ja kasvatamme siipiä lentääksemme. Astumme aitouteen emmekä enää pelkää ilmaista itseämme rakkaudella, ilman tarvetta minkäänlaiseen vahvistukseen toisilta tai vakuuttaa ketään.

Ydinhaavafinaali

Kun siirrymme kohti tämän loppuunsaattamisvuoden loppua ja Kheiron perääntyy edelleen 1.12. saakaa, ydinhaavamme ja –pelkomme ilmestyvät esiin lopullista irtipäästämistä varten. Ne esitellään meille tämän vuoden viime viikkoina uudestaan ja uudestaan, kunnes olemme muuntaneet ne täysin. Hyvä uutinen on: se on tässä! Ne jotka ovat urheasti selvittäneet kaikki ongelmansa ja pelkonsa, ovat parantaneet tunnekehonsa täysin viimeistään vuoden loppuun mennessä. Sinulla ei ole enää jäljellä mitään nappuloita, joita kukaan voi painaa, kun jatkat varjojesi hyväksymistä, päästääksesi niistä irti rakkauden ja kiitollisuuden kera. Olet päässyt sipulin keskelle kuorittuasi sitä kärsivällisesti kerros kerrokselta.

On myös merkittäviä kollektiivisia ydinhaavoja, mikä johtuu maskuliinisuuden heräämisaallosta. On kontrollin menettämisen pelkoa ja kamppailua luottamisessa siihen, että antaa mennä. Ja iso pelko on, ettei selviydy, kun päästää irti työpaikasta, joka ei enää tee meistä onnellista. Monilla meistä viimeinen iso alue on pelko siitä, ettei pysty kutsumuksellaan saamaan riittävästi rahaa itsensä ja perheensä elättämiseen. Vaatii paljon luottaa siihen, että meistä pidetään aina huolta, kun näemme säästöjen hupenevan – jos meillä ylipäätään on niitä. Rahaan liittyvä pelko on ollut ja on edelleen kaikkein yleisin tällä planeetalla. Koko matriisi kehitettiin ja ohjelmoitiin tähän pelkoon perustuen. Se oli ydinasia pitämään ihmiset riippuvaisena ja kontrollissa. Kun vanha järjestelmä romahtaa ja yhdistymme enemmän ja enemmän sieluperheeseemme, opimme, että meillä on aina sisaria ja veljiä, joita lähestyä. Ja alamme luottaa, että on aina jokin tapa, kun autamme toisiamme tietäen, että olemme kaikki yhtä. Saamme vilauksia siitä, miltä uusi Maa tuntuu, kun elämme ykseydessä.

Samaan aikaan myös fyysinen kehomme sylkee ulos ydinongelmia. Kun olemme puhdistaneet tunne- ja mentaalikehomme, tie on selvä sen kaman irtipäästämiseen, jonka olimme tallentaneet fyysiseen kehoomme. Kroonisia sairauksia ilmestyy lopullista irtipäästämistä varten. Ne voivat ilmestyä niin nopeasti, että meille ei jää yhtään aikaa tukahduttaa niitä lääkehoidolla. Fyysinen kehomme ei halua tukahduttaa enää niitä, vaan haluaa todella päästää irti. Tästä voi tulla hyvin epämukavaa. Hiiva, atooppinen ihottuma, herpes, reumaattiset nivelvaivat ja vatsatulehdukset ovat vain muutamia esimerkkejä. Riippumatta siitä, onko meillä tunne- vai fyysistä tuskaa, niin jos hyväksymme sen siunauksena ja puhdistavana tulena, emme enää taistele sitä vastaan. Tuska on edelleen olemassa, mutta siitä tulee osa parantumiskokemustamme. Tämä on tapa tuon tuskan muuntamiseen iäksi. (Jos olet huolissasi ja tarvitset mielenrauhaa, etsi lääketieteellistä opastusta.)

Sieluperheen jälleentapaaminen

Kuten ennustettiin jo viime vuoden keskivaiheilla, löydämme ja tapaamme enemmän ja enemmän sieluperhettämme. Tätä on tapahtunut pääasiassa ensin internetin kautta, mutta nyt valotyöntekijät tapaavat ja ovat fyysisesti yhteydessä enemmän ja enemmän. Ja joka kerta kun sitä tapahtuu, se tuntuu tulemiselta kotiin ja sellaisten rakkaiden sieluperheenjäsenten tapaamiselta jälleen, joita emme ole nähneet pitkään aikaan. Rakkaus jonka jaamme, on pakahduttavan kaunista, ja yhteys ja syvä luottamus syntyy välittömästi. Vietämme aikaa yhdessä kuin vanhat ystävät ja aika lentää.

Tuntuu erittäin hyvältä olla lopultakin normaalien ihmisten kanssa, jotka rakastavat puhua universumista, astrologiasta, numerologiasta, pyhästä geometriasta, kvanttifysiikasta, epigeneettisestä periytymisestä, maan ulkopuolisista olennoista, energioista, sieluyhteyksistä, ehdottomasta rakkaudesta ja korkeampien ulottuvuuksien viimeisimmistä uutisista. Vihdoinkin voimme jättää taakse epäolennaisen rupattelun viimeisimmästä poliittisesta kehityksestä, jalkapallotuloksista, osakemarkkinoiden kehityksestä jne. Tiedämme, että nämä asiat ovat poissa, kun olemme ohittaneet nollapisteen, ja tiedämme, että nopeutamme prosessia olemalla antamatta niille huomiotamme ja energiaamme.

Yhdistymällä sieluperheemme kanssa fyysisesti, emme vain vahvista energiaverkkoa planeetan ympärillä, vaan vaihdamme ja aktivoimme myös energiakoodeja keskenämme. Tämä nopeuttaa henkistä kasvuamme vielä lisää.

Viivyttely kutsumuksessa

Ydinhaavoihin ja sieluperheen jälleentapaamiseen liittyy läheisesti tunne viivyttelystä kutsumuksemme kanssa. Vaikka emme ole enää yhtä väsyneitä kuin syyskuussa ja lokakuun alussa ja meillä on luovia hetkiä välillä, meistä tuntuu edelleen, ettemme oikein saa jalkaa maahan ja pääse lopultakin alkuun uusissa projekteissamme ja ideoissamme sielutehtävästämme. Meidän täytyy edelleen nukkua paljon kaikkien muutosten prosessoinnin ja valon integroinnin vuoksi. Lisäksi sielutasolla jokin näyttää pidättelevän meitä ja estävän siirtymästä eteenpäin siinä. Emme oikein tiedä miksi, mutta meillä on tunne, että odotamme edelleen jotain, ennen kuin etenemme. Ja niin odotamme. Meitä pyydetään selvittämään ensin ydinhaavamme ja yhdistymään sieluperheeseemme ympäri planeettaa vahvan perustan rakentamiseksi sille, mitä tulee.

Universaalit energiat asettuvat nyt linjaan suurten muutosten tulemiselle. Kaiken tämän viivytyksen tarkoituksena on saattaa meidät täydelliseen sisäiseen tasapainoon. Tasapainoon yksinolemisen ja yhteisön, maskuliini- ja feminiinienergioiden, olemisen ja tekemisen sekä antamisen ja vastaanottamisen välillä. Meidän täytyy luottaa, että saamme energiatyönnön eteenpäin heti, kun olemme valmis. Tämä on perimmäistä irtipäästämistä kontrollista ja Lähteen antamista työskennellä kauttamme ja opastaa meitä.

Vastaanottamisen oppiminen

Yksi suuri oppitunti monille meistä on oppia vastaanottamaan. Tämä liittyy rahaan liittyvään pelkoon. Opimme, mitä yltäkylläisyys todella merkitsee. Raha on vain energiaa ja voi edustaa yhtä yltäkylläisyysmuotoa. Useimmiten kuinkin luomme puute-energiaa rahaan liittyen. Tästä syystä monien meistä on vaikea vetää sitä puoleemme. Niin kauan kuin elämme edelleen järjestelmässä, jossa rahalla on rooli itsemme elättämisessä, meidän täytyy muuttaa asennettamme siihen. Meidän täytyy sallia itsemme vastaanottaa rahaa ja muuntaa pelkomme ja uskomuksemme siihen liittyen rakkaudeksi, hyväksymiseksi ja kiitollisuudeksi. Raha ei ole mitään muuta kuin ilmentymä energiasta, jota lähetämme ulospäin.

Tämän rinnalla opettelemme myös, että yltäkylläisyys merkitsee paljon enemmän kuin rahaa. Yltäkylläisyys on ehdottoman rakkauden ilmaisumuoto. Joku kutsuu sinut kotiinsa ja isännöi sinua, joku ostaa sinulle lounaan tai päivällisen tai joku kantaa matkalaukkuasi odottamatta mitään vastineeksi. Kun tätä tapahtuu, menemme automaattisesti ohjelmoituun malliin: "Minun täytyy antaa jotain takaisin tälle henkilölle. Jos en anna, tunnen syyllisyyttä saamisesta." Useimmat meistä ovat todella hyviä antamaan ja kamppailemme vastaanottamisen kanssa. Meistä tuntuu pahalta, jos joku tekee jotain hyväksemme eikä meillä ole mitään annettavaa vastineeksi tuolla hetkellä. Mutta onko oikeasti näin?

Olemme kaikki yhtä, olemme kaikki osa suurempaa organismia, joten meidän täytyy päästä ajatuksesta, että antamis- ja saamistasapaino muodostetaan vain kahden ihmisen tai osapuolen välillä. Annamme lahjojamme ja taitojamme tälle planeetalle ja sen asukkaille, joten on täysin ok vastaanottaa jotain vastineeksi joltakin toiselta. Meidän kaikkien täytyy sallia itsemme vastaanottaa kiitollisena ja nähdä, että antaminen ja saaminen tasapainottuvat paljon laajemmassa mittakaavassa. Vertaa sitä kehon soluihin.

Sydänsolu tekee aina sydämen työn ja tekee sen täysin omistautuen koko elimistöön, kun taas aivosolut tekevät aina eri työtä. Kumpikin on osa elimistöä ja oleellinen kokonaisuuden toiminnalle. Ja kummallekin annetaan, mitä se tarvitsee, esimerkiksi sen työn kautta, mitä veriplasma tekee. Se pitää järjestelmän terveenä ja tasapainossa. Veriplasma joka antaa proteiinia, ei odottaisi suoraa vastinetta palvelustaan sydänsolulta. Avaimena on oppia vastaanottamaan ilman odotuksia – tietäen, että terve 5D-organismi jonka osa olemme, tyydyttää aina tarpeemme. Meidän täytyy oppia luottamaan tuohon mekanismiin ja päästää irti kaikista konkreettisista ajatuksista, missä muodossa yltäkylläisyys toimitetaan meille.

Mielen sumentumista ja aikaongelmia

Yksi tavallinen oire tällä hetkellä on mielen sumentuminen. Mitä enemmän elämme hetkessä, sitä enemmän unohdamme asioita. Emme tiedä, minne laitamme tietyt asiat. Emme tiedä, mikä päivä on. Emme muista asioita, jotka olemme aina muistaneet. Älä järkyty siitä – emme vain tarvitse sitä enää. Jos jokin on tärkeää, se pysyy. Ja usein kadotamme aikaa, emmekä tiedä, mitä tuona aikana tapahtui. Mitä korkeammalle siirrymme taajuudessamme ja saavutamme värähtelyssämme 5D:tä, sitä enemmän pystymme vaihtamaan aikajanaa. Näin tapahtuu erittäin usein hukatessamme aikaa. Emme koe tietoisesti tätä vaihtoa, kun mielemme ei kykene prosessoimaan tätä kokemusta, mutta palaamme takaisin latausten ja informaation kera, mitä emme tienneet aiemmin. Tämä johtaa myös deja-vu-kokemukseen ja vähän muuttuneeseen todellisuuteen. Muistamme asiat eri tavalla, kuin ne ovat uudessa todellisuudessamme. Tämä on se hauskuus, jota tulee aikajanahyppelyn kanssa. Tiedä vain, ettet ole hullu, kun kaikkea tätä tapahtuu.

Tiedosta siis, että liikumme eteenpäin paljon nopeammin, miltä tuntuu. Emme vain ole tottuneet olemisvaiheiseen kovin paljon, koska matriisijärjestelmä on aina opettanut meitä olemaan tekemis- ja toteuttamismoodissa jatkuvasti. Meidän on vaikeaa vain luottaa energiavirtaan ja ajoitukseen tietäen, että saamme energiaimpulsseja juuri oikealla hetkellä.

Monet meistä ovat edelleen kiireisiä 3D-ongelmien kanssa – on kyse sitten vaaleista, maailman nälkätilanteesta tai resurssien hyväksikäytöstä. Kyllä, 3D-perspektiivistä katsottuna nämä asiat ovat kamalia. Mutta kun siirrymme ykseystietoisuuteen ja kaksinaisuuskenttä romahtaa, kaikki tämä hoituu itsestään. Nämä olivat ilmentymiä vanhoista 3D-malleista ja –toimintatavoista. Kun luomme yhdessä rakkaudella, luomme uuden yltäkylläisen todellisuuden.

USA:n vaalit ovat vain fyysinen ilmentymä kaksinaisuuskentän viimeisestä ponnistuksesta, ennen kuin se luhistuu. On universaali laki, että järjestelmän täytyy ensin mennä kaaokseen, jotta sen rakenne voi muuttua. Esimerkiksi jos haluat tehdä jotain uutta vanhasta teräksestä, sitä täytyy kuumentaa merkittävästi, eli taajuutta on lisättävä, ennen kuin voit tehdä siitä jotain uutta. Sillä ei ole 5D:lle ja uudelle Maalle mitään merkitystä, kuka voittaa tai häviää nämä vaalit. Ulottuvuudessa ei ole voittamista tai häviämistä ilman kaksinaisuutta. Me olemme johtajia 5D:ssä. Ykseystietoisuus on johtaja. Johdamme tätä kaikkea yhdessä! Lakkaa antamasta omaa ja kollektiivivoimaa politiikalle tai 3D-ongelmille ja -konflikteille. Valitse viisaasti, mille omistat kallisarvoisen energiasi. Keskity rakkauteen ja kaikkiin hyviin asioihin, joita tapahtuu ympärilläsi. Jatka energioiden tuntemista sisälläsi ja ympärilläsi. Nauti rakastavista energioista ja muunna pimeät energiat. Kykenemme kaikki tekemään tätä.

Älä silti ylläty, jos sinulla on voimakkaampaa tuskaa seuraavien viikkojen aikana. Geomagneettisen aktiivisuuden ennustetaan kohoavan lokakuun viime viikkoina. Nämä myrskyt voivat voimistaa ydinhaavoja ja ne auttavat meitä myös integroimaan enemmän valoa ja transformoimaan fyysistä kehoamme ja DNA:ta. Sellaiset henkiset kokemukset kuin selvänäköisyys, selväkuuloisuus, selvätuntoisuus ja selvätietoisuus luultavasti lisääntyvät. Seuraavina viikkoina on myös suuri mahdollisuus maanjäristysten lisääntymiseen, mikä voi ravistella meitä vielä lisää.

Pysy vain rauhallisena ja jatka upeaa hyväksymis-, sallimis- ja maadoittamistyötäsi tänä aikana, ja oivallat, että löydät takaisin tasapainoon nopeammin kuin koskaan ennen. Kaikki on hyvin!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

5.5.2016 KAKSOISLIEKIT – TODELLISEN TARKOITUKSEN JA ENERGIAD

ViestiKirjoittaja hammer » 23.10.2016 08:38

KAKSOISLIEKIT – TODELLISEN TARKOITUKSEN JA ENERGIADYNAMIIKAN YMMÄRTÄMINEN

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
5.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Huomautus: Tämä artikkeli sisältää paljon informaatiota, joka pätee yhtä lailla valotyöntekijöihin, jotka eivät ole kaksoisliekkiyhteydessä. Tämän artikkelin tarkoitus ei ole millään muotoa pitää kaksoisliekkejä parempina kuin muita, jotka ovat sielutehtävässä täällä maan päällä. Se on vain kirjoitettu keskittyen kaksoisliekkeihin auttamaan ihmisiä käymään läpi tämän hyvin haastavan prosessin ja antamaan paremman ymmärryksen siitä, mitä tapahtuu. Jos olet kaksoisliekkidynamiikassa, kaikki tämä informaatio saattaa olla pakahduttavaa ensin. Anna sen asettua sisään, tunne itseäsi ja lue se uudestaan. Meidän täytyy oppia omaksumaan paljon lyhyessä ajassa palvellaksemme tehtäväämme, mutta meillä täytyy olla myös kärsivällisyyttä itsemme kanssa, kun käymme läpi tätä prosessia.

Tapaat tämän ihmisen, katsot häntä silmiin ja sinut vedetään sisään kuin vetosäteellä. Magneettinen tunne on hyvin voimakas – et ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Ja tiedät: "Tätä olen etsinyt, tätä olen odottanut koko elämäni. Nyt elän onnellisena elämäni loppuun saakka. Olen löytänyt ihmisen, joka tekee minusta kokonaisen, sen joka täydentää minut." Eikö niin?

Väärin! Kaksoisliekkimatkassa ei ole ensisijaisesti kyse romanssista, ja meidän täytyy oppia se kantapään kautta. Erityisesti alussa, kun juuri kuvattu rakkauskuplavaihe äkkiä loppuu. Egomme potkaisee takaisin, kun palaamme 3D-todellisuuteen ja tuskallisesta työntämisestä ja vetämisestä tulee uusi normaali ja useimmissa tapauksissa kaikki loppuu tuskalliseen eroon. Se ei todellakaan auta, että sielumme toinen puoli on mielessämme 24/7. Meistä tuntuu, että tulemme hulluksi kaikista pelosta ja oireista, joita ilmestyy, ja kysymme itseltämme: "Mikä on saanut minut tähän ja miksi en voi päästää irti tästä?"

Kaksoisliekki-ilmiöstä, prosessista ja vaiheista, joita käymme läpi, on kirjoitettu monia artikkeleita, joten sitä ei kannata toistaa tässä. Yksi asia josta ei ole kirjoitettu paljon, vaikka se on tärkeä ymmärtää, on tarkoitus ja erityisesti energiadynamiikka kaksoisliekkien välillä ja heidän tavassaan toimia. Noiden kahden ymmärtäminen ja energiakielen oppiminen auttaa valtavasti liikkumaan eteenpäin tällä matkalla.

Miksi täällä on kaksoisliekkejä?

Sekoitamme usein kaksoisliekkiyhteyden romanttiseen kokemukseen, koska tunteet ovat hyvin kiihkeitä. Se ei ole sitä ensisijaisesti. Romanssi voi olla piste iin päällä myöhemmässä vaiheessa. Mutta ennen kuin voimme saada sen, on tehtävä paljon työtä. Mitä nopeammin päästämme irti tuosta ajatuksesta tällä erää, sitä nopeammin siirrymme eteenpäin. Rakkauskuplavaihe on henkilökohtainen syöttimme, porkkana nenämme edessä, joka vetää meitä eteenpäin. Universumi ikään kuin sanoo: "Tämän voit saada. Saat pienen maistiaisen paratiisista maan päällä. Tältä eläminen viidennessä ulottuvuudessa tuntuu. Mutta nyt takaisin 3D:hen tekemään työsi."

Meille näyttää julmimmalta asialta menettää se, mitä halusimme ja rakastimme eniten. Meidät jätetään yksin, tunnemme itsemme hylätyksi, ei-halutuksi ja täysin hämmentyneeksi ja järkyttyneeksi. Alamme jahdata toista ihmistä tai juosta häntä pakoon. Etsimme vastauksia, kompastumme ensimmäisiin artikkeleihin kaksoisliekeistä ja opimme, että tämä on erilaista, mitä olemme aiemmin kokeneet. Meidät potkaistaan henkimaailmaan ja heräämme vauhdilla uuteen todellisuuteen. Se on vuoristorataa, jota emme ole koskaan ennen kokeneet, ja haluamme sen vain loppuvan. Haluamme vain olla tuon ihmisen kanssa.

Emme vain tiedä miten, koska päämme yrittää löytää ratkaisuja 3D:n/egon/mielen tasolla opituissa käyttäytymismalleissa. Yksi asia on kuitenkin taattu: emme koskaan löydä vastauksia 3D-perspektiivistä. Mikään mitä olemme oppineet ja omaksuneet 3D-matriisin ohjelmoinnista yhteiskunnallisten vakaumusten, koulutuksen, koulun, kirkon, uutisten, hallitusten, markkinoinnin jne. kautta, ei päde tähän kokemukseen. Vielä enemmän – kaksoisliekkimatka pakottaa meidät jättämään kaiken tämän. Vasta sitten jälleenyhdistymisestä tulee mahdollinen. Tutkimme lisää, miksi näin on.

Kaksoisliekit ovat johtajia – henkisessä mielessä, ei status/egomielessä. Se on johtajuutta olla ihmiskunnan ja maaplaneetan palveluksessa ja auttaa ihmisiä löytämään takaisin todelliseen ydinolemukseensa ja itseensä.

Ymmärtääksemme, mitä se todella merkitsee ja miksi meitä pyydetään transformoitumaan ja muuttumaan niin paljon, meidän täytyy katsoa tarkemmin kaksoisliekkien todellista tarkoitusta.

Ensimmäinen tarkoitus: uuden Maan energiaverkon rakentaminen ja vahvistaminen

Kaksoisliekit lähtevät etsimään, kun he käyvät läpi tuskallista veto- ja työntökokemusta ja erovaihetta. Tämän vaiheen tarkoituksena ei ole ainoastaan parantaa yksilöitä. Se palvelee myös yhdistymistä toisten kaksosten kanssa ympäri maailmaa vaihtamaan kokemuksia, auttamaan ja tukemaan toisiaan prosessissa ja tehtävissä. Löydämme heimomme ja olemme yhteistyössä toistemme kanssa. Kaksoset ja valotyöntekijät ovat sijoittuneet strategisesti ympäri planeettaa pitämään, rakentamaan ja täyttämään tiettyjä paikkoja ja portaaleja, mikä tukee valon jakelua koko maapallolle. Jotkut on asetettu pysyvästi yhteen paikkaan rakentamaan uusia yhteisömalleja, uusia omavaraisuusmalleja, uusia koulutustapoja, uusia liiketoimintatapoja jne., kun taas toiset ovat matkustajia – aina valmiina seuraamaan seuraavaa kutsua alueelle, jolla valoa ja rakkautta tarvitaan.

Toinen tarkoitus: planeetan ja ihmiskunnan ylösnousemuksen tukeminen

Kaksoisliekit ovat inkarnoituneet tänä kriittisenä aikana maan päälle auttamaan planeetan ylösnousemuksessa. He kulkevat rinta rinnan toisten valotyöntekijöiden (tähtisiementen ja enkeliolentojen) kanssa auttaakseen planeetan ja ihmiskunnan taajuuden nostamisessa. Kaksoset kantavat mukanaan erittäin korkeaa taajuutta, mikä voimistuu ensimmäisen fyysisen kohtaamisen jälkeen, kun hyvin pitkään erossa olleet energiat taas yhdistyvät. Se on puhtaan ehdottoman rakkauden räjähdys. Tästä syystä se tuntuu niin uskomattoman fantastiselta.

Tätä korkeaa energiavärähtelyä tarvitaan nostamaan planeetan valo-osuutta suhteessa pimeyteen. Olemme saavuttaneet nyt tasapainon pimeyden ja valon välillä. Mitä enemmän taajuus nousee planeetalla, sitä nopeammin saavutamme käännekohdan, jolloin valo saa suuremman osuuden ja imee ja muuntaa pimeyttä. Valotyöntekijät (mukaan luettuna kaksoset) ovat täällä auttamassa tässä muuntamisessa, transformoimalla matalia taajuuksia korkeiksi, planeetan vapauttamiseksi 3D-harhakuvista ja tuskasta, ja ilmentämässä näitä korkeita värähtelyjä planeetalle.

Kolmas tarkoitus: perhesukulinjan ja kollektiivin parantaminen

Kaksoisliekit inkarnoituvat usein hyvin toimimattomiin perheisiin, joissa on suuri maskuliini- ja feminiinienergioiden epätasapaino. Se voi olla hyvin kaltoin kohtelevaa tai ylisuojelevaa. Kaksoisliekit päättivät elää epätasapainossa ymmärtääkseen, miltä se tuntuu, koska tätä tarvitaan myöhemmin toisten auttamiseksi ylösnousemaan. Kun kaksoset heräävät ja ymmärtävät todellisen tarkoituksensa ja alkavat parantaa itseään, tällä on vaikutusta koko perhesukulinjaan. Kaksoset muuttavat koko geenimenneisyyden energiakentän ja aikajanan ja puhdistavat sen niin, että tämän sukulinjan kautta tulevaisuudessa inkarnoituvat lapset syntyvät uuteen Maahan suoraan. Heillä ei ole karmaa jäljellä. Samalla sillä on merkitystä kollektiivituskan parantamiselle.

Kun kaksoset ovat parantaneet itsensä riittävästi ja tottuneet energian muuntoprosessiin, mikä tapahtuu sydänchakran kautta, heitä kutsutaan enemmän ja enemmän tukemaan kollektiivin parantumista. Tämä tuntuu erittäin epämiellyttävältä alussa ja voi tuntua kuin menneisyyden uudelleenelämiseltä, kun niiden matalien värähtelyjen määrä jotka juoksevat järjestelmämme läpi, on paljon suurempi kuin se, mitä meidän on täytynyt käsitellä tähän saakka omissa, kaksosemme ja sukulinjamme energioissa.

Neljäs tarkoitus: uusien suhde- ja perhemallien opettaminen

Kaksoset ovat täällä opettamassa ihmiskunnalle, millaista elämä uudessa Maassa on, niiden harhakuvien ulkopuolella jotka otimme hyvin pitkään itsestäänselvyytenä. Elämä uudessa Maassa perustuu aitouteen, vapauteen, itserakkauteen, ykseyteen ja myötätuntoon yhteisössä. Kaikesta tästä tulee mahdollista, kun ihmisego on transformoitu vapaaksi hengeksi ja sydän on avattu ehdottomalle rakkaudelle. Tämä johtaa pelon täydelliseen poissaoloon.

Uudessa Maassa feminiini- ja maskuliinienergiat ovat täysin tasapainossa. Feminiinisyys luovana osana ilmaisee oikeat aikomukset sydämestä ja antaa ideat, kun taas maskuliininen osa luojana toteuttaa. Kaksoset saavuttavat ensimmäisenä tämän tasapainon ja sitten tukevat sen leviämistä heijastevaikutuksena ja yhteytenä kaksosiin ympäri planeettaa. Kaksoset ovat uuden suhteen ja perhemallin roolimalleja, vapaita riippuvuudesta, velvollisuuksista, sopimuksista ja kompromisseista. Maailmassa jossa ei ole pelkoa ja turvattomuutta ja jossa kaikkia arvostetaan sen vuoksi, mitä he ovat, tämä on uusi normaali.

Viides tarkoitus: uusien yhteiskuntamallien opettaminen

Suhde- ja perhemalleihin liittyy yleensä läheisesti yhteiskuntamallit, joita täytyy muuttaa, jotta elämä on mahdollista 5D-ulottuvuudessa. Myös nämä perustuvat täysin myötätuntoon, vapauteen ja aitouteen. Rehellisyys on itsestään selvää. Kun tänä päivänä pyytää ihmisiä olemaan valehtelematta päivän, useimmat eivät pystyisi siihen, koska egomme käyttää valheita itsepuolustuskeinona. Tämä muuttuu valotyömme avulla. Opetamme, miten elämme harmoniassa tulevaisuudessa. Yhteisöjä jotka auttavat toisiaan, mutta kunnioittavat ja arvostavat jokaisen yksilöllisiä piirteitä. Sama pätee liikeyrityksiin. Kuvittele maailma ilman egoa ja joka kunnioittaa luonnollista olotilaamme täydellisessä tasapainossa. Emme tarvitsisi muotia, hienoja autoja, hienoja kelloja, meikkiä, kosmetiikkaa, shampoota, deodoranttia jne. Testaa tämä itse – kävele ostoskatua pitkin ja laske ne liikkeet, joita todella tarvitsisit uudessa Maassa ja jotka putoaisivat pois. Hämmästyttävää, vai mitä?

Nyt kun olemme oppineet, mikä kaksoisliekkien tarkoitus on, meidän täytyy sukeltaa vähän syvemmälle kaksoisliekkidynamiikkaan ja –prosessiin ymmärtääksemme, mitä meille tapahtuu ja miksi tämä prosessi on niin haastava ja tuskallinen alussa. Ja on erittäin tärkeää ymmärtää, miten nämä dynamiikat toimivat energianäkökulmasta niin, että voimme käyttää niitä siirtyäksemme eteenpäin nopeasti ja tullaksemme sisäisen rauhan ja tasapainon tilaan.

Ensimmäinen näkemys – kaksosesi olet sinä

Tämän ymmärtämisen kanssa monet kamppailevat ollessaan vielä 3D-uskomusmaalleissa ja –ajattelussa. Luiskahdamme uhrirooliin, syytämme, tuomitsemme, menemme "hän sanoi" –peliin ja keskitymme toiseen puoleen nähden vain hänen oletetut pelkonsa ja ongelmansa, jotka hänen täytyy ratkaista. No, ruksaa tämä yli. Mitä pikemmin, sen parempi. Se on tietysti sinun valintasi. Jos nautit 3D-malleista, työntö- ja vetodynamiikasta ja takaa-ajopelistä, niin pysy siinä. Siinä on vain yksi takuu: pysyvä jälleenyhdistyminen kaksosesi kanssa ei ole mahdollinen tuolla tapaa.

Meidän täytyy ymmärtää, että kaksosemme on me. Olemme yksi sielu kahdessa kehossa. Niinpä siitä mistä syytämme häntä tai tuomitsemme hänet, syytämme itseämme. Hän on perimmäinen peilimme ja antaa meille juuri sitä, mitä tarvitsemme omaan parantumiseemme ja kasvuumme. Tämä ei ole aina, mitä egomme haluaa … Niinpä syyttäessäsi häntä piittaamattomuudesta sinua kohteen, miksi olet piittaamatta itsestäsi? Kun valitat, ettei hän ole rehellinen tunteistaan, missä et ole rehellinen itse?

Toinen näkemys – kaikessa on kyse sinusta

Siihen liittyy läheisesti, että meidän täytyy oppia, että aina on kyse meistä. Ja kun olemme ymmärtäneet, että olemme yhtä, siinä on tolkkua, eikö vain? Jos parannamme itsemme, paranamme kummankin osan.

Ei ole minä tai hän. On vain me. Ja mitä nopeammin keskitymme itseemme, omiin ongelmiimme ja omaan parantumiseemme, sitä nopeammin nostamme taajuutta itsellämme, kaksosellamme ja ihmiskunnalla ja tunnemme enemmän tasapainoa ja eheyttä. Työskentely sisäisen lapsemme ja egomme kanssa sekä energiakielen oppiminen voidaksemme muuntaa pelkotaajuudet rakkaustaajuuksiksi kiitollisuudella ja anteeksiannolla, ovat kolme avainaspektia. Tämä prosessi työntää meitä tulemaan todelliseksi jumalaiseksi itseksemme ja jättämään kaiken, mikä meissä ei ole aitoa. Se "laukaisee" meidät, kunnes olemme poistaneet jokaisen valheellisen kuoren ja löytäneet takaisin itserakkauteen. Olotilaan ilman itsensä epäilemistä, loukkaantumista, epävarmuutta tai muita pelkoja.

Egomme rakastaa astumista sisään tässä kohtaa sanoen: "Miksi minun täytyy tehdä kaikki työ eikä toinen osa ponnistele mitenkään?" No, lue seuraava näkemys saadaksesi selkeämmän perspektiivin.

Kolmas näkemys – nainen on johdossa

Kun olemme ymmärtäneet tämän, toinen osa integroitavaksi tietoisuuteemme on naispuoliset ja miespuoliset energiapiirteet. Naispuolinen energia on luovaa energiaa. Se luo intuitiolla, sydämellä ja asettaa aikomuksen. Se valmistelee energiakentän ja asettaa tietyn taajuuden. Sitten miespuolinen energia, luojaenergia, voi seurata ja ilmentää. Se ei voi koskaan tapahtua toisin päin.

Jos olet siis enemmän tämän yhteyden naisosassa (kannat suuremman osan feminiinienergiaa, mikä ei riipu sukupuolesta), sinun täytyy todella omaksua se. Jos odotat kaksosesi lopulta parantuvan ja tajuavan sen, odotat hyvin kauan. Sitä ei tapahdu koskaan, koska "mies" vain seuraa energiaasi. Jos aikomuksesi energiakenttä on odottaa tai toimia pelosta, hän tekee saman. Jos asetat aikomuksen siirtyä eteenpäin, muuttaa asioita, astua tehtävääsi, luopua pelosta ja osista, jotka sinussa eivät ole aitoja, ja seurata aitoja sydämesi toiveita, hän seuraa ja tekee saman.

Eikä sinun tarvitse 3D:ssä puhua hänelle tästä lainkaan. Kun olette yhteydessä energeettisesti sydänchakrojenne kautta, inspiroit häntä energeettisesti. Enemmän naispuolisena osana muutamme ja muunnamme ensin pelko- ja traumamallin ja miespuolinen osa voi seurata omalla parantumisellaan ja ilmentää jälleenyhdistymisen. Naispuolisempi osa asettaa aikomuksen ja luo olosuhteet energeettisesti tien viitoittamiseksi ilmentämiseen. Aina. Ymmärrä, että miespuolisempi osa tarvitsee sinua tekemään työsi, jotta hän voi tehdä omansa.

Neljäs näkemys – hiljaisuus on kultaa

Kaksosten pakkoerosta tulee aina paljon hämmennystä. Meidän täytyy ymmärtää, että sielumme opastaa tätä eroa ja sillä on tarkoituksensa. Sielumme haluaa keskittyä itseemme ja omiin ongelmiimme ja parantumiseemme. Transformaatiomme tapahtuu paljon nopeammin, jos toisen puoliskomme läsnäolo ei häiritse meitä. Meidän täytyy ymmärtää, että kehomme ei ole valmis kestämään pitkään näitä voimakkaita korkeita taajuuksia, joita koemme rakkauskuplavaiheessa, silloin kun kannamme edelleen suurta vanhaa kuormaa ja matalia pelkotaajuuksia. Näiden kahden taajuuden välinen kitka on liian suuri. Oleminen kaksosemme kanssa merkitsisi, että palaisimme loppuun ja järjestelmämme romahtaisi. Siksi tunnista hiljaisuuden lahja perimmäiseksi hyväksesi ja käytä tätä aikaa fokusoituaksesi omaan työhösi sen sijaan, että haaskaat energiaa jahtaamiseen ja omista oppitunneistasi karkaamiseen.

Viides näkemys – sisäisellä lapsellamme on avain

Kun aloitimme matkamme maan päällä, ei vienyt kauankaan, kun olimme jääneet täysin kiinni 3D-peliin ja meidät oli ohjelmoitu valheellisilla uskomusjärjestelmillä ja malleilla. Otimme itsestäänselvyytenä sen, mitä opimme. Kaikki perustui niukkuuteen ja kilpailuun. Todellisuutemme oli, ettei ollut riittävän hyvä ja täytyi olla parempi, hypätä korkeammalle ja suorittaa enemmän. Emme kyseenalaistaneet, että kenties se mitä koulut, kirkot, hallitukset, teollisuus jne. opettivat, ei ollut lainkaan totta.

Niinpä kasvaessamme lapsuudessa, olimme haavoittunut ja loukkaantunut, koska kaikki tämä ohjelmointi ei ollut linjassa todellisen ydinolemuksemme kanssa. Pelot ja traumat joita meillä on tänä päivänä, juontuvat tuosta ajasta. Kun kohtaamme tietyn tilanteen, järjestelmämme muistaa menneisyyden ja reagoi samalla suojautumisstrategialla, jonka keksimme lapsena. Tämä johtaa vihahyökkäyksiin, itkemiseen, manipulointiin jne. Päädymme samaan sotkuun uudestaan ja uudestaan, kunnes oivallamme, että meidän täytyy parantaa sisäinen lapsemme päästäksemme eroon tuosta mallista.

Eikä kukaan ole parempi laukaisemaan sisäistä lastamme kuin kaksosemme, jotta tunnistamme ja parannamme sen. Sisäinen lapsi joka on edelleen sabotointimoodissa, hoivaa egoa ja antaa sille pelkomalleja, joita se tarvitsee pitääkseen meidät pelossa. Kun teemme sisäisestä lapsesta parhaan ystävämme ja saamme sen luottamaan itseemme täysin, ego ei saa enää energiaa ja sen on pakko transformoitua korkeampaan taajuuteen. Pelkomallit ohjelmoidaan näin rakkaudeksi.

Kuudes näkemys – tunteiden näyttäminen on hyvä asia!

Yksi 3D-matriisin suuri väärinohjelmointi on, että tunteiden näyttäminen on sopimatonta. Itkeminen, huutaminen, tärinä, mutta myös äänekäs nauraminen tai laulaminen julkisesti ei ole soveliasta tässä egopohjaisessa yhteiskunnassa. Meidän täytyy ymmärtää, että tunteiden näyttäminen on hyvä asia! Se on luontainen refleksi, jolla on syynsä. Se on energeettistä oksentamista. Lapset käyttävät edelleen tuota refleksiä. Jos heillä on järjestelmässään energiaa, joka ei kuulu sinne, he huutavat, itkevät tai tärisevät vapauttaakseen sen heti. Ja kaikki on hyvin taas parin minuutin päästä – kunnes meille opetetaan, ettei ole ok käyttäytyä niin. Niinpä pidämme kaiken tämän myrkyllisen energian järjestelmässämme ja tunnekeho ylikuormittuu siinä määrin, että se alkaa välittää tiheitä energioita fyysiseen kehoon, joka tallentaa ne. Tämä ilmentyy ensin lihaskipuna ja tulehduksina ja voi johtaa myöhemmin vakaviin sairauksiin, kuten syöpä, sydänkohtaus, aivohalvaus jne.

Niinpä sen sijaan, että syytämme itseämme, kun haluamme itkeä tai huutaa, meidän täytyy kääntää se ympäri ja oppia olemaan kiitollinen mahdollisuudesta vapauttaa se. Vertaa sitä ruokamyrkytykseen. Vatsa reagoi luontaisena refleksinä ja oksentaa. Jos taistelet sitä vastaan ja pidät ruuan vatsassa, voit sairastua kovasti ja jopa kuolla. Tee itsellesi valtava palvelus ja itsesi syyttämisen sijasta nauti tunnevapautuksista isolla kiitoksella, "että voin päästää siitä irti nyt iäksi". Tämä muuntaa taas energian välittömästi korkeaksi taajuudeksi.

Seitsemäs näkemys – aloita kutsumuksesi nyt

Älä odota sen tehtävän kanssa, jota varten tulit tänne, siihen saakka kunnes kaksosesi on valmis olemaan kanssasi. Sinun on tarkoitus saavuttaa eheystila yksilönä. Universumi vaatii transformaatiota ja muutosta – ei odottamaan, kunnes olette kumpikin valmiita. Olet täällä valotyöntekijänä, jolla on tiettyjä lahjoja ja tehtäviä. Tutki lapsuuttasi ja persoonallisuuttasi saadaksesi selville, mitä ne ovat ja kuka todellisuudessa olet, ja ala käyttää niitä toisten auttamiseen. Sen ei tarvitse olla suurta – auttamalla yhtä ihmistä saat aikaan jo heijastevaikutuksen. Tehtävä antaa sinulle myös tarkoituksesi täällä planeetalla ja se on erittäin tyydyttävää ja auttaa sinua siirtymään eteenpäin ja pääsemään paljon tasapainoisempaa olotilaan.

Energioiden ohjaaminen johonkin hyödylliseen auttaa taas muuntamaan energioita korkeiksi rakkaus- ja myötätuntotaajuuksiksi. Siirry eteenpäin elämässäsi, ikään kuin jälleenyhdistymistä ei olisi tapahtunut, ja ole onnellinen ja kokonainen itsenäsi, mutta tiedä sydämessäsi, että kaksosesi tulee mukaan, kun kaikki energiatukokset teidän kahden väliltä on selvitetty.

Kahdeksas näkemys – olemme transformoijia

Kun olemme oppineet päästämään irti tunteista kiitollisuudella, meillä on ollut ensimmäinen oppituntimme valotyössä, koska niin matalien taajuuksien muuntaminen korkeiksi taajuuksiksi toimii. Kiitollisuuden ja anteeksiannon kautta – syyttelyn ja tuomitsemisen sijasta – nostamme värähtelyä nopeasti. Tämä vaatii ottamaan eri perspektiivin ja näkemään hyödyn joka tilanteessa. Mitä se opettaa minulle? Mitä tunnistan itsestäni omaksi kasvukseni? Kenet tapasin, joka on minulle tärkeä nyt ja jota en olisi muuten tavannut? Kun otamme 5D-näkökulman asioihin, tunnistamme täydellisyyden ja tarkoituksen kaikissa kokemuksissamme. Oppimalla energiakielen ja sen, että energia ei voi koskaan hävitä, ainoastaan transformoitua, käsitämme, että meillä on aina ohjauspyörä ja voimme valita, haluammeko mennä pelkotietä vai ajaa rakkausvaltatietä.

Kun olemme oppineet tämän muuntamisen mikrotasolla, meidät potkaistaan kollektiivin parantamiseen ja muuntamiseen ihmiskunnan tasolla. Se voi olla täysin ylivoimaista alussa ja sydänchakraan jonka kautta muunnamme energiaa, voi sattua helvetisti, kunnes totumme siihen. Meidän täytyy ymmärtää, että olemme osa suurempaa organismia. Kenties voit nyt tuntea maksasolut ja sen, mitä ne käyvät läpi, kun niiden täytyy käsitellä kaikki myrkyllinen alkoholi raskaan juomisen jälkeen ja puhdistaa se fyysisestä kehosta.

Sen lisäksi muunna myös toisinpäin. Kaikki korkeat energiat joita virtaa planeettaan, täytyy ilmentää maan päällä. Otamme ne sisään ja muunnamme ne taajuudeksi, joka tekee niistä sopivia ihmiskunnan ja planeetan omaksuttavaksi.

Tiedosta siis, että kun sinusta tuntuu alakuloiselta, epätoivoiselta, yksinäiseltä, surulliselta jne., teet valtavaa työtä kollektiivin hyväksi muuntamalla näitä. Ole kiitollinen irtipäästämisestä varmistaaksesi taajuuden nostamisen. Tämä on valotyön määritelmä. Pimeyden ja valon välinen taistelu ei ole niin avointa sotaa, kuin kuvittelisimme. Se on taistelua, joka tapahtuu jokaisessa meissä, ja on meidän valintamme, mitä tuemme energiallamme. Valitse viisaasti, valitse rakkaus.

Yhdeksäs näkemys – meidän täytyi käydä 3D-koulu läpi

Kysymme usein itseltämme, miksi minun täytyy käydä läpi kaikki tämä tuska. Kuten mainittiin jo, monet kaksoset päättivät tarkoituksella inkarnoitua hyvin toimimattomaan perheeseen. Miksi? Maskuliini- ja feminiinienergioiden tasapainottomuuskokemuksen lisäksi, tärkeä syy on ymmärtää täysin 3D-ohjelmonti ja kokea itse, miltä se tuntuu ja miten se toimii. Meidän täytyi ymmärtää koko järjestelmä voidaksemme murtautua ja soluttautua siihen ja ohjelmoida se uudestaan valollamme ja rakkaudellamme. Vain tällä tavalla pystymme kehittämään myötätuntoa niitä kohtaan, jotka käyvät läpi samaa kokemusta, ja tukemaan heitä tuolla matkalla. Valmistauduimme ja valmistaudumme tehtävään, jota varten tulimme.

Kymmenes näkemys – vanhan elämän on tarkoitus tuhoutua

Tämä on toinen vaikeasti ymmärrettävä asia. Miten usein kuulemme kaksosilta: "Elämäni oli melko vakaata ja täydellistä, kunnes tapasin hänet – olin itse asiassa onnellinen."

Hmm, sori, mutta onko se oikeasti totta? Miksi jollakulla olisi silloin niin suuri vaikutus sinuun? Kaksoisliekkimatka ravistelee sinua tarkoituksella ja haastaa sinut syvimmällä tasolla. Se pakottaa sinut löytämään takaisin jumalaiseen ydinolemukseesi ja tulemaan aidoimmaksi itseksesi. Tämä johtaa sinut luopumaan kaikesta, mikä sinussa ei ole aitoa eikä resonoi sisäisen totuutesi kanssa. Niinpä kaikki mitä teit vain miellyttääksesi toisia ihmisiä tai täyttääksesi toisten odotukset, tulee tuskallisesti esiin, kunnes päästät siitä irti. Tai koet vain valtavia menetyksiä, kuten raha, koti, ihmiset.

Mitä enemmän taistelet tätä prosessia vasaan, sitä kovempaa siitä tulee. Meitä testataan, luotammeko universaaliin virtaan vaikeista olosuhteista huolimatta. Meitä pyydetään luopumaan kaikesta riippuvuudesta, kaikista sopimuksista jne. täydellisen vapauden saavuttamiseksi. Meitä ajetaan päästämään irti ohjelmoiduista uskomuksista ja malleista, joita otimme itsellemme, ja jättämään 3D-matriisin iäksi. Uudessa Maassa ei ole paikkaa näille vanhoille energioille ja käsitämme, ettemme tarvitse mitään niistä silloin, kun olemme onnellinen ja kokonainen. Lyhyesti sanottuna: meitä opastetaan löytämään itserakkaus. Koska kannamme jokainen Lähde-energiaa sisällämme, itserakkaudella pääsemme lähimmäs Jumalaa.

Yhdestoista näkemys – jälleenyhdistyminen on mahdollista vain hyvin korkealla värähtelytasolla

Sitten kun olemme löytäneet itserakkauden ja tunnemme täysin yhdistyneemme Lähteeseen ja olemme päästäneet irti kaikesta väärästä ohjelmoinnista, peloista, traumoista, epäaidosta käyttäytymisestä jne., olemme nousseet takaisin luontaiseen taajuuteemme. Alkuperäiseen kaksoisvärähtelyymme. Se on puhdasta autuutta ja intohimoa. Kun olemme saavuttaneet tuon tilan, olemme ylösnousseet uuteen Maahan. Olemme silloin kokonainen ja onnellinen yksin. Emme tarvitse ketään muuta ollaksemme onnellinen, mutta meillä on niin suurta rakkautta itseämme ja näin Jumalaa kohtaan, että haluamme vain jakaa sen toisten kanssa. Näemme kaikkien harhakuvien läpi. Kaksinaisuus häviää ja näemme hyvää ja julmalaista täydellisyyttä kaikessa. Olemme täysin vapaa ja olemme irti matriisista ja heränneet oikeaan todellisuuteen.

Nyt pystymme tekemään valotyötä vaivattomasti ja muuntamisesta tulee luonnollista. Kun vapautamme ja itkemme, se tuntuu aivan yhtä hyvältä kuin nauraminen, tanssiminen ja laulaminen. Olemme tunnistaneet, mikä upea lahja kaksoisliekkiyhteys on, ja olemme syvän kiitollinen kaikesta, mitä se on tuonut meille hopealautasella. Ilmennämme helposti, olemme täysin antautunut, luotamme universaaliin virtaan ja olemme päästäneet irti siitä odotuksesta, että jälleentapaamisen täytyy tapahtua tässä elämässä, kun myös aika menettää merkityksensä. Ja juuri tuolla hetkellä ovi avautuu, ja kun vähiten odotat sitä, kaksosesi tulee takaisin luoksesi, olemaan kanssasi ja palvelemaan ihmiskuntaa kanssasi yhteistehtävässänne.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.8.2016 MIKSI PASKALTA TUNTUMINEN ON OLEELLINEN OSA VALOTY

ViestiKirjoittaja hammer » 28.10.2016 15:03

MIKSI PASKALTA TUNTUMINEN ON OLEELLINEN OSA VALOTYÖTÄ

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
13.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Miten rohkea toteamus??? Kyllä, kuulostaa ensin oudolta, että paskalta tuntumisen pitäisi olla hyödyllistä ja osa tehtäväämme, mutta kun katsomme sitä energiadynamiikkaa, jota käymme läpi heräämismatkan aikana, siinä on paljon enemmän tolkkua. Tosiasia on, että meidän täytyy mennä pimeyden läpi useista syistä. Ne kaikki johtavat meidät yhteen tavoitteeseen: oman värähtelytaajuutemme ja ihmiskunnan taajuuden nostamiseen planeetalla.

Voidaksemme saada paremman ymmärryksen, meidän täytyy katsoa universaalien energioiden eri puolia. Olemme kaikki käyneet läpi ohjelmoinnin ja meidän täytyy muistaa, miten valo ja pimeys todellisuudessa pelaavat yhteen korkeimmaksi parhaaksemme.

Miten universumi toimii

On useita fyysisiä universaaleja lakeja, jotka on todella tärkeä ymmärtää ja sisäistää kyetäkseen liikkumaan eteenpäin tehokkaasti. Ne auttavat saamaan suuremman kuvan siitä, mitä todellisuudessa tapahtuu ja mistä ylösnousemuksessa ja valotyössä on kyse.

1) Vetovoimanlaki

Vetovoimanlaki toteaa yksinkertaisesti, että samanlaiset energiat vetävät puoleensa toisiaan. Sitä mitä lähetät ulospäin omina värähtelyinäsi, toimitetaan sinulle – kun vedet puoleesi samanlaisia värähtelyjä kuin magneetti. Tästä syystä toistat tiettyjä tilanteita ja oppitunteja, kunnes ymmärrät: "Minun täytyy muuttua, ei ympäristöni. Luon oman todellisuuteni." No niin, monet ovat nähneet elokuva The Secret ja aloittaneet muodostamalla suuria visiotauluja ja toistamalla positiivisia affirmaatioita. Vaikka tämä voi auttaa päiväunelmonnissa ja muuttaa värähtelyjämme hetkeksi, tuo elokuva jättää valitettavasti pois oleellisen osan, jotta voimme onnistuneesti ilmentää toiveemme: meidän täytyy tehdä sisäistä työtä.

Tunteilla ja ajatuksilla on erilaisia värähtelymalleja, aivan kuten kaikilla ja kaikella universumissa. Siinä missä pelkotaajuudet, kuten katkeruus, viha, syyttely, tuomitseminen, suru jne., värähtelevät matalalla taajuudella, rakkaustaajuudet, kuten myötätunto, kiitollisuus, hauskuus, anteeksianto, onnellisuus jne., värähtelevät paljon korkeammalla tasolla. "Energiatilauksesi" universumille on se, mitä lähetät ulos värähtelynä. Tämä merkitsee, että jos sinulla on edelleen pelkotaajuuksia ja niiden myötä opittuja käyttäytymismalleja ja uskomusjärjestelmiä, noiden pelkojen ilmaiseminen energeettisesti ympäristöösi on sitä, mitä tilaat. Sitä vedät puoleesi. Se on fysiikkaa.

Niinpä visiotaulut ja affirmaatiot ovat kiva tapa unohtaa hetkeksi, että sinulla on edelleen pelkoja. Mutta ne eivät hävitä niitä. Tätä kutsutaan "henkiseksi välttelyksi" – yritys välttää tuska ja kiertää se. Valitettavasti se kostautuu aina. Emme voi muuttaa fysiikan lakeja. Sama pätee uskomukseen: "Voi, annan vain tuskani, pelkoni ja huoleni enkeleilleni ja oppailleni, ja kutsun violettia liekkiä muuntamaan ne kaikki." Kyllä, rukoileminen ja yhdistyminen henkimaailmoihin voi nopeuttaa, aivan kuten visiotaulut ja affirmaatiotkin. MUTTA vain jos olemme valmis tekemään oman työmme. Kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestamme. Eivät edes enkelimaailmat.

Meille annetaan fyysinen keho ja kokemus syystä. Ja siinä on tiettyjä refleksejä ja toimintoja energioiden käsittelyyn ja prosessointiin. Aivan kuten meillä on oksennusrefleksi pelastamaan meidät suuremmalta vahingolta, kun olemme syöneet pahaa ruokaa, joka voisi myrkyttää meidät, meillä on tunteet refleksinä päästää irti alemman taajuuden energioista, joiden ei ole tarkoitus jumittaa järjestelmässämme. Valitettavasti meidät on kasvatettu uskomaan, että tunteet ovat huono asia eikä ole sopivaa näyttää niitä. Niinpä tukahdutamme ne ja pidämme ne järjestelmässämme niiden "energeettisen oksentamisen" sijasta. Kun puhumme sen tunnistamisesta, että haavoittuvuus on todellinen vahvuutemme, se merkitsee oikeasti: tunteiden parannusvoiman tunnistaminen toivottamalla ne tervetulleeksi kiitollisena siitä helpotuksesta, jonka ne antavat meille.

Se on vetovoimanlaki toiminnassa: jos syytämme itseämme ja tuomitsemme itsemme tai syytämme toisia ja tuomitsemme heidät siitä, että meistä tuntuu paskalta tai loukkaannumme, lähetämme ulos matalaa pelkotaajuutta. Se merkitsee, että pelaamme pingistä alemman taajuuden tasolla. Saatamme myös sallia tuon tunteen tulla läpi ja itkemme, huudamme, hytisemme – vapautamme tuon tunteen ja alemman taajuuden energian ja … vedämme sen puoleemme välittömästi alemman taajuuden reaktiomme vuoksi. Reagoiminen kiitollisuudella, anteeksiannolla tai huumorilla, tai energioiden uudelleenohjaaminen johonkin luovaan tai toisten kannalta myötätuntoiseen muuntaa energiat korkeammalle tasolle. Tästä syystä ei voi vetää niitä takaisin matalalla pelkotasolla. Tämä vie meidät seuraavaan tärkeään universaaliin lakiin.

2) Transformaationlaki

Tämä universaali laki toteaa, ettei energia voi koskaan hävitä – se voi vain transformoitua. Tämä ei ole tärkeää ainoastaan ymmärtääksemme paremmin energioiden transformoinnin muuttamalla reaktiotamme tunteisiin, joita meillä tulee esiin. Se on kriittistä myös sen ymmärtämiselle, että ns. pimeät energiat eivät ole vaarallisia. Hyvin monet ihmiset uskovat edelleen, että meidän täytyy suojautua pimeiltä olennolta ja energioilta. Tämä antaa itse asiassa niille voimaa! Kun tunnistamme, että meillä on kyky muuntaa kaikenlaisia energioita, vaikka ne olisivat kuinka pimeitä, voimme toivottaa ne tervetulleeksi ja muuttaa vain niiden taajuutta. Teemme tämä sydänchakran kautta. Se on kuin energiataajuusmuunnin. Kun puhumme itsemme ympäröimisestä valolla tai olemisesta valokuplassa, tämä auttaa meitä luomaan lisää valoa sisältämme ja säteilemään kirkkaasti rakkautta.

Valo ei taistele pimeyttä vastaan – se ottaa sen sisäänsä ja transformoi sen. Näissä menetelmissä ei ole siis kyse suojautumisesta, niissä on kyse sisäistämisestä ja muuntamisesta. Ei tietenkään ole helppoa saavuttaa tuota olotilaa. Vie aikaa, että sydänchakra tottuu olemaan muuntaja. Se voi olla hyvin pakahduttavaa ja pelottavaa alussa. Mutta mitä enemmän harjoittelemme, sitä paremmaksi tulemme siinä. Mitä vähemmän pelkäämme pimeyttä, sitä nopeammin muunnamme sen valoksi.

3) Huomionlaki

Tämä on yksi tärkeä energialaki ymmärtää. Energia ohjataan siihen, mihin keskitämme huomiomme. Kumppani lähtee luotasi eikä halua sinua? Kaikki käyttävät sinua eikä kukaan pidä sinusta? Mitä enemmän keskität ajatuksesi tällaisiin uskomuksiin, sitä enemmän annat energiaäänesi tälle pelolle ja teet siitä todellisuuttasi. Sinulle on pakkomielle katsella joka päivän uutisia, jotka ovat täynnä pelkoa, huolta ja tuskaa? Valitatko Trumpia, ISIS:tä tai maailman nälkää vai taisteletko myös niitä vastaan? Tämä antaa sille lisää voimaa. Tiedät sen itse. Mitä enemmän huomiota ihmiset saavat, sitä enemmän he esittävät draamaa. Jos ei ole huomiota ja reagointia, kaikki rauhoittuu nopeasti. Niinpä sen sijaan, että yrität muuttaa toisia ihmisiä tai taistella ja reagoida samalla energiatasolla, keskity asioihin, jotka ovat hyviä. Korkean taajuuden asioihin. Tule inspiroivaksi opettajaksi haluamatta vakuuttaa ketään. Tue ihmisiä voimaantumisessa muuttumaan sisältä.

4) Ykseydenlaki

Hyvin usein kuulemme ihmisten sanovan: "Miksi minun täytyy tehdä kaikki työ? En näe sen pointtia, että käyn läpi kaiken tuskan auttaakseni toisia ylösnousemusprosessissa." Tämä on puhdasta egoajattelua ja uskomista yhä erillisyyteen. Erillisyys on harhakuva. Olemme kaikki yhtä ja osa suurempaa organismia. Aivan kuten fyysisen kehon yksittäiset solut ovat kuin pieniä ihmisiä, jotka tekevät työtään ja pitävät järjestelmää pystyssä, me olemme osa paljon suurempaa ekosysteemiä, joka tarvitsee meitä ja toimintaamme pysyäkseen terveenä. Aivan kuten fyysinen kehomme sairastuu ohjelmoinnista väärällä datalla, joka saa solut kaaokseen, sama tapahtuu planeetassa. Niin kauan kun olemme jumissa väärissä egon uskomusjärjestelmissä, kuten niukkuus, erillisyys ja pahuus, systeemi on poissa tasapainosta. Ja se on ollut aioneita. Olemme nyt kohdassa, jossa ihmisiä herää ja he tunnistavat, että meitä on huijattu ja olemme osa samaa kokonaisuutta. Teemme parannustyötämme sen yhden organismin puolesta, johon kaikki kuulumme.

Mitä ylösnousemus oikeasti merkitsee?

Yleinen väärinymmärrys joka on edelleen hyvin vallitseva, on, että ylösnousemus vie meidät eri fyysiseen paikkaan, eri planeetalle. Näin ei ole. Ylösnousemus merkitsee, että siirrymme ylöspäin omassa energiataajuudessamme, jolla värähtelemme. Sen tekemällä todellisuutemme muuttuu – siihen pisteeseen saakka, että elämme rinnakkaismaailmassa emmekä ole enää kiinni missään 3D-asiossa tai –ajattelussa. Olemme jättäneet draaman, kaksinaisuuden ja lineaarisen ajan taakse. Voi myös tapahtua niin, että ihmiset eivät näe esimerkiksi, että istumme kahvilassa ja odotamme palvelua, tai ihmiset törmäävät suoraan meihin kävellessään. Ainostaan ne ihmiset 3D:ssä jotka heräävät ja ovat valmiita muutokseen, ovat vuorovaikutuksessa kanssamme.

Ylösnousemus on tietoisuuden laajentumista. Siirrymme tiheämmästä energiaympäristöstä kevyempään energiarakenteeseen. Myös fyysinen kehomme sopeutuu ja muuttuu kyetäkseen käsittelemään nämä korkeammat taajuudet. Mitä pidemmälle menemme prosessissamme, sitä enemmän huomaamme, että mielihalumme muuttuvat, emme pysty käsittelemään enää tiettyjä ruokia, kehomme käyttäytyy eri tavalla, saatamme laihtua tai lihoa ja meille tulee mitä kummallisimpia oireita tyhjästä. Kaikki tämä liittyy siihen, että kehomme sopeutuu tulemaan valokehoksi.

Oman todellisuutemme luominen

Ymmärrettyään nämä energialait ja sen, mistä ylösnousemuksessa on kyse, tulee selväksi, että meidän täytyy muuttaa tapaamme käsitellä tunteita, ajatuksia ja fyysistä kipua. Tämä auttaa meitä siirtymään eteenpäin nopeasti ja parantamaan hyvinvointiamme. Soveltamalla näitä lakeja päivittäiseen fyysiseen elämäämme, meistä tulee todellisia mestareita unelmiemme elämän ilmentämisessä ja luomisessa. Kun oma taajuutemme muuttuu ylöspäin, niin muuttuu myös ympäristömme. Vedämme erilaisia tilanteita koettavaksemme ja vanhat käyttäytymismallit putoavat vähitellen pois. Se on kuin sipulin kuorimista. Kerros kerrokselta hankkiudumme eroon tuskallisesta taakasta, jota olemme kantaneet mukanamme ja jatkuvasti lisänneet hyvin pitkään.

Yhdistelmä egotyötä, sisäisen lapsen työtä ja anteeksiantotyötä voi olla hyödyllistä prosessin nopeuttamiseksi. Mitä korkeammalle siirrymme taajuusasteikolla, sitä enemmän meillä on vaikutusta. Emme ainoastaan itseemme, vaan planeettaa kokonaisuutena. Inspiroimme myös ympäristöämme nostamaan värähtelyä. Ihmiset 3D:ssä jotka ovat valmiita muuttumaan, hakeutuvat luonnostaan meitä kohti. Meistä tulee opettajia ja jaamme "todellisen salaisuuden" siitä, miten ylösnoustaan ja luodaan unelmiemme elämä.

Ja miten voisimme auttaa toisia, jos emme olisi käyneet läpi pimeyttä ja tuskaa itse? Miten voisimme arvostaa valoa? Herääminen ja ylösnouseminen ei merkitse elämistä autuudessa 24/7. Se merkitsee kaikkien aistimusten toivottamista tervetulleeksi ja tarkoituksen ja potentiaalin tunnistamista kaikissa niissä. Jos ymmärrämme, että tuo tunnemyllerrys, ajatuskierteet tai fyysinen kipu ei ole muuta kuin kumuloitunutta energiaa, tunnistamme: tämä on mahdollisuus! On tavallista enemmän energiaa käytössä ja voimme käyttää tätä polttoaineena siirtyä eteenpäin vielä nopeammin. Tätä voivat tukea lisää auringonpurkaukset ja koronan massapurkaukset, jotka aiheuttavat geomagneettisia myrskyjä, maanjäristykset, tulivuorenpurkaukset ja kosmiset ryhmittymät. Kohonneen energia-aktiivisuuden aikana nappuloitamme painellaan vielä lisää ja kaikki voimistuu, mitä kannamme edelleen sisällämme. Tämä on kuin tietoisuuslaajentumisemme katalyytti.

Valotyön todellinen merkitys – olemme transformoijia

Kun kaikki tämä on opittu, ymmärrämme, että olemme energian transformoijia. Ja käymme sen läpi fyysisen kehomme ja sydänchakramme kautta. Kokemalla tuon tuskan – on se sitten fyysistä, tunne- tai mentaalista – muunnamme energian korkeammalle tasolle. Paskalta tuntuminen on välttämätön tekijä valotyössä. Tätä todellisuudessa merkitsee pimeyden muuntaminen valoksi. Ja joskus se merkitsee vain makaamista kotona itkemässä, jotta voi purkautua, tai istumista autossa huutamassa kaikkea vihaa ulos. Tärkeää on tehdä se kiitollisuuden ja myötätunnon kera.

Tietysti 3D-maailma pitäisi meitä täysin hyödyttömänä ja tuottamattomana ollessamme tuollaisessa tilassa. MUTTA näiden energioiden käsitteleminen on erittäin tärkeää työtä, jota teemme! Meidän täytyy vain irrottautua vanhentuneista uskomusjärjestelmistämme siitä, millaiselta työn pitäisi näyttää. Ja meidän ei tarvitse ymmärtää, missä tuskamme ydinsyy on. Tämä on vain mielemme halua ymmärtää se.

Voimme kuluttaa paljon aikaa, energiaa ja rahaa yrittäen selvittää sen. Meidän pitäisi kuitenkin tietää: energiaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Se haluaa vain transformoitua.

Tunnista siis voimasi haavoittuvuudessa ja tunteissa auttaaksesi meitä kaikkia siirtymään nopeasti eteenpäin. Tunteemme ovat oleellisia sekä omalle että planeetan ylösnousemukselle. Pysyvästä elämisestä 5D:ssä tulee mahdollista, kun olemme päässeet eroon kaikista matalista taajuuksista. Mitä korkeammalle pääsemme, sitä vähemmän tuskaa ja kamppailua koemme. Sitä "virran mukana meneminen" oikeasti merkitsee. Sen hyväksymistä, vastaanottamista ja tervetulleeksi toivottamista, mitä ikinä tulee, riippumatta siitä, mitä energiaa juoksee lävitsemme. On tärkeää olla samaistumatta siihen tai tulkitsematta sitä. Se on vain energiaa, joka haluaa transformoitua. Tämä menee ohi.

Kiitos teille kaikille paljon siitä tärkeästä työstä, mitä teette.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

31.10.2016 VUODEN 2016 PUHDISTUSFINAALI – IHMISEN YLI SIIRTY

ViestiKirjoittaja hammer » 01.11.2016 21:16

VUODEN 2016 PUHDISTUSFINAALI – IHMISEN YLI SIIRTYMINEN

Kirjoittanut Vera Ingeborg (thewakeupexperience.eu)
31.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämän vuoden suurimman geomagneettimyrskyn jälkeen kuluneella viikolla, meille annettiin pieni parin päivän tauko uudelleenkalibrointiin ja integrointiin. Syyskuun alusta saakka ihmiskehoamme sekä koko ihmisorganismia on pommitettu jatkuvasti hyvin korkeilla valokoodeilla, mikä on ollut enemmän kuin haastavaa monille ihmisille ympäri planeettaa. Tämän päivän uuden kuun myötä korkeiden valotaajuuksien sisäänvirtaus voimistuu taas. Tärkeitä energiaportaaleja avautuu nyt, mikä viitoittaa tietä 11.11-porttiin ja vuoden 2016 puhdistusfinaaliin.

Päätimme kaikki kollektiivin nopeutuneesta aikajanasta, ja se merkitsee, että meitä työnnetään puhdistumaan ja päästämään irti vanhasta kamasta hyvin, hyvin lyhyessä ajassa. Valmistaudumme vuoden 2017 alkuun. Uuden vuoden kolmena ensimmäisenä kuukautena ne jotka ovat saaneet loppuun puhdistuksensa, kokevat merkittäviä muutoksia todellisuudessa ja ankkuroituvat täysin 5D:hen.

Kun aikajakso on lyhyt, puhdistuskierrokset ovat paljon intensiivisempiä. Vaikka tämä näyttää olevan hyvin epämukavaa ja epäreilua, näin täytyy olla. Järjestelmä voi muuttua vain, kun se joutuu ensin kaaokseen. Vain silloin se voi järjestäytyä uudelleen ja toteuttaa tarvittavat rakennemuutokset. Tämä pätee henkilökohtaiseen fyysiseen ja energiakehoomme sekä ihmiskuntaan kokonaisuutena. Silti monet ihmiset ovat ymmärrettävästi ärsyyntyneitä ja väsyneitä ja heidän mielessään on kysymys: "Mitä vittua? Miten kauan vielä minun täytyy kestää tätä?"

Vastaus tähän on hämmästyttävän yksinkertainen. Tätä kestää, kunnes mentaali-, tunne- ja fyysinen kehosi on puhdistettu täysin alemmista 3D-pelkotaajuuksista. Aikataulu on hyvin henkilökohtainen ja riippuu valmiudestasi päästää irti ja siirtyä eteenpäin ja siitä, miten paljon ohjelmointia kannat edelleen omassa selkärepussasi. Kyse on valinnastasi: joko pysyt pelosta tai valitset rakkauden. Tätä ei auta, että se ajattelumalli on edelleen olemassa, että meidän on valotyöntekijöinä tarkoitus kärsiä loputtomasti ja tehtävämme tällä planeetalla on suuri taakka. Monet ovat vielä vakuuttuneita, että meidän täytyy kantaa koko ihmiskuntaa harteillamme. No, tässä tulee hyvä uutinen: niin ei ole tarkoitus olla!

Olemme vastuussa vain omasta paluustamme todelliseen, terveeseen ja aitoon itseemme. Tällä tavalla valostamme tulee niin voimakas, että se imee ja muuntaa alemmat taajuudet – ilman tuskaa. Ainoa tehtävämme on inspiroida ihmisiä johtamalla omalla esimerkillämme ja elämällä aitoa ja vapaata elämää. Emme ole täällä vakuuttamassa ihmisiä tai pakottamassa heitä muutokseen, johon he eivät ole energeettisesti valmiita. Tiedämme, että ne jotka ovat valmiita, hakeutuvat luonnostaan meitä kohti. Ja kyllä, meidän täytyy käydä läpi tuskaa puhdistumisprosessissamme, mutta tuska on vain osa luonnollista refleksiämme ja tutkajärjestelmäämme. Se varoittaa meille, että jokin on pielessä ja tarvitsee parantaa. Tarvitsemme tätä signaalia tunteaksemme ja oivaltaaksemme sen, mitä meidän täytyy vielä työstää.

Tämän lisäksi tuskan tarkoituksena on näyttää meille, mitä emme halua kokea pysyvästi. Ilman tuskaa emme arvostaisi iloa ja autuutta. Emme pystyisi erottamaan valoa ja pimeyttä. Tuska on puhdistava tuli, jonka läpi kuljemme päästäksemme paljon korkeammalle taajuustasolle. Mitä enemmän ymmärrämme tuskan todellisen roolin ja että se on vain voittamista varten, sitä helpommaksi matkamme tulee. Mitä enemmän parannumme 3D-harhakuvistamme, sitä enemmän pystymme elämään ilon ja leikkisyyden tilasta ja sitä vähemmän koemme tuskaa.

Nopeutunut aikajana ja lisääntyneet energiat tuovat valtavan tilaisuuden muuntaa tuskamme ja vanhat mallimme paljon nopeammin! Se on todella siunaus valepuvussa. Ymmärrä siis, että sinulla on ratti edessäsi. Voit muuttaa tilannettasi koska tahansa. Vapaa tahtosi antaa sinulle valintatilanteen: rakkaus vai pelko. 5D vai 3D. Ja niin yksinkertaiselta kuin se kuulostaakin, vanhojen 3D-mallien voittaminen ei ole helppoa. Se merkitsee siirtymistä ihmisen yli.

Ihmisen yli siirtyminen

Miten usein kuulemme tekosyyn tai käytämme tekosyytä: "Sinun täytyy ymmärtää käyttäytymistäni. Olenhan edelleen ihminen"? No, ikävää sanoa, mutta se on kiva tapa estää oma ylösnousemuksemme ja parantumisemme. Koko tämän prosessin tavoite on voittaa tyypillinen ihmiskäyttäytyminen ja –tuska. Usko tai älä, mutta ylösnouseminen fyysisesti 5D:hen merkitsee, että olemme jättäneet taakse ihmiskunnan vanhat toimintamallit, kuten ajatus vahvimman selviytymisestä, kilpailusta ja kaksinaisuudesta. Niin kauan kun olemme vielä ihmismoodissa, tuomitsemme ja syytämme edelleen, emmekä hyväksy ihmisiä sellaisena, kuin he ovat ja missä he ovat omalla matkallaan. Voimme olla hyvin henkisiä ja silti egomaassa. Ja tämä merkitsee, ettemme luota universumin ja sen suuremman organismin virtaan ja täydellisyyteen, jonka osa kaikki olemme. Tästä tapauksessa laitamme edelleen nimilappuja asioihin ja ihmisiin ja yritämme lajitella ja jakaa hyväksymisen ja yhdistämisen sijasta.

Kyllä, ihmisperspektiivistä voi olla vaikea hyväksyä joku, joka on tuottanut meille tuskaa, joku joka on suuri narsisti ja väittää tietävänsä kaiken, tai murhaaja tai lapsen hyväksikäyttäjä. Mutta niin vaikealta kuin sitä näyttääkin ymmärtää 3D-ihmisperspektiivistä, tuomitsemisen ja syyttämisen sijasta sellainen joka on saavuttanut 5D:n, tuntee myötätuntoa myös noita ihmisiä kohtaan ja hyväksyy heidätkin. 5D:ssä oleva näkee suuremman kuvan ja tarkoituksen ja ymmärtää, että näilläkin ihmisillä on paljon tuskaa ja väärää ohjelmointia kolmannen ulottuvuuden yhteiskunnassa. He näkevät, miksi näistä tuli, keitä he ovat. Ihmiset 5D:ssä ymmärtävät, että monien heistä on välttämätöntä olla täällä "laukaisemassa" ihmisiä ja auttamassa ihmiskuntaa heräämään.

5D:ssä oleminen merkitsee kaikkien ja kaiken hyväksymistä sellaisena, kuin se on, ja irrallisuutta kaikesta tuskasta. Ylösnouseminen 5D:hen merkitsee, että voit edelleen samaistua tuskaan, jota ihmiset käyvät läpi 3D:ssä, muttet pysty aktiivisesti muistamaan sitä kärsiäksesi heidän kanssaan. Elämä 5D:ssä on puhdasta ehdotonta rakkautta. Kaikkia ja kaikkea kohtaan – poikkeuksetta. Ei ole pelkoa. 5D:ssä tunnistat, miten jokainen on tärkeä ja miten täydellistä kaikki on laajemmasta perspektiivistä. Näet sen valheellisen matriisin, jossa ihmiset ovat eläneet, kuin katselisit jonkun pelaavan tietokonepeliä, millä ei ole mitään tekemistä sen suuremman todellisuuden kanssa, jossa elät. Uuden Maan todellisuuden jossa elämme ykseydessä ja harmoniassa, ilman konflikteja tai kärsimystä, koska kaikki hyväksyvät itsensä ja rakastavat itseään sen vuoksi, kuka ovat, ja jakavat sen kaikkien ja kaiken kanssa.

5D:ssä jokainen ymmärtää tehtävänsä ja roolinsa. Se tulee helposti ja ponnistelematta. On hauskaa, iloista ja täysin tasapainoista elää 5D:ssä. Se on elämää, jossa menemme luonnostaan virran mukana luottaen, että energia vie ja intuitio opastaa meitä sinne, missä meidän täytyy olla. 5D on tosiaan paratiisi, ja voit saada sen juuri nyt. Miten?

Ota avosylin vastaan, salli ja hyväksy samaistumatta

Voidaksesi resonoida korkeisiin 5D-energiavärähtelyihin, sinun täytyy oppia nostamaan värähtelysi 5D-taajuuteen. Ja se merkitsee poisoppimista kaikesta, mitä yhteiskunta, kirkot, hallitukset, koulut jne. ovat opettaneet sinulle. Tätä merkitsee siirtymistä ihmisenä olemisen yli. Se merkitsee myötätuntoa ja kiitollisuutta jokaisesta kokemuksestasi, miten epämiellyttävältä se näyttääkin. Se on erittäin yksinkertaista. Käännät vain 180 astetta kaikkea, minkä olet koskaan uskonut olevan totta.

Miesten ei pitäisi itkeä? Päinvastainen on totta, koska tunteet ovat luonnollinen refleksi hankkiutua eroon energioista, joiden ei ole tarkoitus olla järjestelmässämme. Sinun täytyy olla parempi kuin muut pärjätäksesi tässä maailmassa? Tilanne on päinvastoin. Vasta sitten kun arvostamme toisissamme erilaisuutta ja näemme yltäkylläisyyttä eri taidoissa ja lahjoissa, joita kaikilla on, voimme nähdä hyödyn ykseydessä ja jokaisen yksilön panoksessa. Ystävät eivät tee niin toisilleen? No, miksi se ylipäätään loukkaa sinua ja mitä sellaista nappulaa se painoi sinulla, joka sinun täytyy parantaa?

Käännä kaikki ympäri ja haasta kaikki, mitä pidit totena, ja näe jokaisen tilanteen hyöty. Tämä kysymys voi olla hyvin hyödyllinen sen tekemiseen: "Mutta kuka sanoo, että tämä on totta? Kuka sanoo, että tämä on oikea tapa? Kuka tekee säännöt?" Yhdistä tämä kysymykseen: "Mitä ehdoton rakkaus tekisi, jos minulla ei olisi mitään odotuksia tai kiinnikkeitä tähän tilanteeseen tai ihmiseen?" Tästä löydät oven 5D-todellisuuteen.

Summa summarum, ihmisen yli siirtyminen merkitsee siirtymistä taistelusta sekä puutteen ja selviytymispelon tunteesta vastaanottamiseen, sallimiseen ja runsauden ja täydellisen luottamuksen tunteeseen. Lyhyesti sanottuna: ota avosylin vastaan. Hyväksy kaikki kokemuksesi tuossa hetkessä ja tiedä, että niillä on tarkoitus, vaikka et ehkä kykene näkemään sitä vielä. Sinun ei tarvitse rakastaa niitä, vaan ottaa avosylin vastaan ja olla kiitollinen niistä osana omaa kasvuasi ja parantumistasi takaisin todelliseksi itseksesi.

Kerro itsellesi, että tämä on vain energiaa, joka kulkee lävitsesi – se ei määrittele, kuka olet. Älä samaistu tuskaan. Opi muuntamaan energioita. Salli itsesi seota. Ei hyökäten tuhoisasti toisten päälle tai loukaten toisia tai itseäsi, mutta on täysin ok ja rakentavaa olla paikassa, mistä löydät yksityisyyttä huutaa, itkeä, syöksyä lattialle – mikä auttaakin sinua päästämään irti tuskasta ja siihen liittyvästä energiasta. Taas kerran, ole kiitollinen vapautuksesta energiataajuuden nostamiseksi.

Jokaisen kokemuksen, jokaisen geomagneettimyrskyn myötä sinua päivitetään. Tämä on mahdollisuus! On tavallista enemmän energiaa, ja vaikka tuskaa saattaa olla enemmän, sen muuntamiseen käytettävä energiamäärä on myös suurempi. Tämä auttaa sinua siirtymään eteenpäin paljon nopeammin ja selvittämään monia juttuja paljon nopeammin. Mutta se pyytää sinua hyväksymään tuskan tuolla hetkellä, pelosta hulluksi tulemisen sijasta, koska on tulossa uusi haastava geomagneettimyrskyennuste tai planeetta-asetelma. Myös tässä: käännä se ympäri. Näe potentiaali. Joka kerta kun pelkomoodiin menemisen sijasta tunnet myötätuntoa itseäsi ja muita kohtaan, muunnat energiaa korkeammaksi taajuudeksi ja vapautat itseäsi vanhasta tuskasta.

Kaikki nämä tilanteet ja ihmiset ovat lahja sinulle – joko palkkion muodossa tai oppituntina joka tukee kasvuasi. Ymmärrä, että karmapyörä on jo hajotettu. Jos tunnet edelleen olevasi siinä kiinni, tunnista, että järjestelmässäsi pyörii edelleen jokin vanhentunut ohjelma, jonka voit tuhota koska tahansa. Niinpä joka kerta kun saat itsesi kiinni käyttämästä tekosyytä, että olet ihminen, vedä syvään henkeä ja ole rehellinen itsellesi: missä sinulla on edelleen jokin työstettävä haava? 5D:ssä oleminen merkitsee elämistä pelottomasti ja tuskattomasti täysin nyt-hetkessä, ilman ajatuskierteitä, ilman tunnepurkauksia ja ilman fyysistä sairautta. Kukaan tai mikään ei voi aiheuttaa harmia tai loukata sinua 5D:ssä. Olet todella vapaa ja ehdoton kaikin tavoin.

Planeetan energia on jo vaihtunut 5D-taajuuteen, ja järjestelmämme ja ihmiskehomme ottavat nyt siitä kiinni. Kehomme muuttuu, sitä päivitetään joka hetki. Arvosta tätä osana ylösnousemustasi ja päästä irti kaikesta syyttelystä, syyllisyydestä, häpeästä, vihasta ja tuomitsemisesta. Olet sen arvoinen, ja niin ovat kaikki muutkin. 5D:ssä ei ole parempaa tai huonompaa, oikeaa tai väärää. On vain rakkautta – ilman ehtoja, ilman odotuksia ja ilman lankoja. Ansaitsemme kaikki ylösnousta ja vapauttaa itsemme 3D-tiheydestä, mutta vain ne jotka tunnistavat tarpeen ylittää ihmisenä oleminen, menevät portista 5D:hen. Ja sinulla on avain. Käytä vain sitä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Seuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron