Schiltz Jenny (jennyschiltz.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

15.8.2017 PIMENNYSPORTIN NAVIGOIMINEN JA AIKAJANAMUUTOS

ViestiKirjoittaja hammer » 20.08.2017 08:22

PIMENNYSPORTIN NAVIGOIMINEN JA AIKAJANAMUUTOS

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
15.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme aivan pimennyskäytävässä ja aikajanamuutoksessa. Hyvin paljon muuttuu sisällä ja "tuolla ulkona". Energiat tekevät juuri sitä, mitä niiden on tarkoitus tehdä. Ne muuttavat meitä kaikin tavoin. Yhtenä hetkenä energiat ovat korkealla ja avaavat sydänchakramme niin auki, että tunnemme pursuvamme rakkautta ja ykseyttä. Sitten meistä tuntuu, että olemme "langenneet", kun kaikki mikä ei ole yhteensopivaa täysin avoimen sydänchakran kanssa, tuodaan pintaan selvitettäväksi. Se voi saada tuntumaan, että olemme pallo universumin pingisottelussa. Kraniosakraaliterapeuttini sanoo: "Varmista, että käsket kaiken integraation tapahtumaan helposti, sujuvasti, mukavasti ja iloisesti." Tuo raja on auttanut paljon oloni tuntemisessa vakaammaksi näissä energioissa.

Äskettäin pyysin tiimiäni näyttämään, miltä uusi aikajana näyttää, ja he näyttivät minulle raamit, kauniin kultaisen piirustuksen. Monet meistä ovat osallistuneet noiden raamien rakentamiseen ja maadoittamiseen kollektiivitodellisuuteen. He selittivät, että nämä ovat raamit, jotka sisältävät jokaisen ihmisen luomisen, hänen oman henkilökohtaisen hologramminsa. Nämä raamit eivät ole tiukat, itse asiassa ne voivat laajentua, koska niitä ylläpitävät vain henkilökohtaiset rajoituksemme ja uskomuksemme. Sydänchakra on henkilökohtainen projektorimme, joka sallii sen luomisen ulkopuolelle, mitä sisällä on (halut, uskomukset, rajoitukset ja pelot). Jos sydänchakra ei ole niin auki, kuin voi, se rajoittaa projisointikykyämme.

Juuri tästä syystä meidän täytyy tiedostaa, miten ajatuksemme, tekomme ja uskomuksemme vaikuttavat sydänchakraan. Tutustu siihen, miltä avoin chakra tuntuu verrattuna suljettuun, ja katso, mikä ohjelmointi pyörii, kun se on vähemmän auki. Meidän täytyy tarkastella myös kaikkia uskomusrakenteitamme, ei vain niitä, jotka luulemme jättäneemme taakse, vaan myös niitä, jotka olemme luoneet tällä matkalla. Aina kun uskomuksesta tulee tiukka, se määrittelee henkilökohtaisen todellisuutemme. Katso hetki niitä uskomusrakenteita, joita sinulla on, kiinteänä rakenteena, kuten laatikko, eikä minään abstraktina. Onko henkilökohtainen laatikkosi tarpeeksi suuri? Laajentuuko sen, kun kasvat, vai täytyykö sinun roikkua kiinni siinä turvallisuuden ja varmuuden vuoksi?

Ymmärrä, ettemme ole koskaan ennen olleet tässä. Maan päällä ei ole ketään, joka on kokenut näitä energioita sellaisina, kun ne virtaavat nyt sisään. Tämä merkitsee, että lennämme kaikki tuntemattomalla alueella. Kyllä, voimme saada informaatiota tiimeiltämme, mutta sen täytyy kuitenkin tulla suodatintemme ja niiden uskomusrakenteiden läpi, jotka olemme luoneet. Siksi meillä on niin eroavia raportteja siitä, mitä on tulossa – jotkut tuntevat, että kaiken täytyy romahtaa asioiden muuttumiseksi, jotkut näkevät kaiken muuttuvan silmänräpäyksessä. Se minkä itse näen, ei ole kaiken tuntemamme romahtamista eikä kaiken muuttumista utopiaksi hetkessä. Näen jatkuvaa liikettä eteenpäin, joka kiihtyy ja kiihtyy, kun useammat antavat energiansa tuohon virtaan. On meidän jokaisen tietoinen ponnistus saada selville, missä rajoituksemme ja pelkomme ovat, ja päästää niistä irti. Pelkomme ja huolemme sitovat meidät alempaan todellisuuteen, kamppailun ja selkkausten todellisuuteen.

Kysyin tiimiltäni lukemistani kuvauksista, millaista elämä on 5D:ssä aikajanamuutoksen jälkeen, ja niiden täsmällisyydestä. He sanoivat, että se on samanlaista, kuin raskaana oleva nainen kuvittelee, millainen hänen lapsensa on aikuisena. Pitääkö tuo kuva paikkansa? Kyllä, se saattaa pitää, mutta siihen eivät sisälly unettomat yöt, raivarit, teini-ikäisen kapinointi ja kaikki vaikeudet, joita tulee kasvamisesta. He selittivät, että aikajanamuutoksen jälkeen tunnustelemme edelleen tietämme ja selvitämme, kuka olemme ja mitä voimme luoda. Se muuttuu, miten nopeasti ajatuksemme ja tekomme luovat hyvää ja pahaa todellisuuteemme.

Siis vaikka saattaa tuntua, että lennämme sokkona, niin jos olemme yhdistynt omaan sisäiseen gps-järjestelmäämme (sielu), selviydymme. Erottelukyky on tärkeämpi kuin koskaan. Tämä merkitsee, että olet ainoa auktoriteetti koskien elämääsi, matkaasi ja fyysistä muotoasi. Tämä ei merkitse, ettemme voi mennä toisten luo saamaan opastusta, tukea ja parannusta, vaan se merkitsee, ettei pitäisi antaa auktoriteettia toiselle. Tästä syystä meille näytetään selvästi alueita, joilla meistä on tullut voimaton tai joilla olemme jääneet kiinni uhrikierteeseen. Olemme nyt mestareita. Apupyörät ovat poissa ja meille annetaan täysin vapaat kädet luoda oma todellisuutemme.

Kun kuulemme, että olemme mestari nyt, mielemme haluaa ottaa hallinnan ja ajatella kaikkia asioita, joita meidän pitäisi tehdä. Siitä voi tulla ajatuskierre, miksi emme ole riittävän hyvä tai valmis olemaan mestari. Kuitenkin luomme haluamaamme todellisuutta avoimen ja selkeän sydänchakran kautta. Mieli hämmentää asioita. Mieli ei ymmärrä, että palveluksessa oleminen merkitsee vain yhdistymistä potentiaaliimme ja korkeimpaan iloomme. Se merkitsee ensin valona OLEMISTA ja sitten TEKEMISTÄ vain, kun se on linjassa valomme kanssa. Monien meidän ei ole helppoa käsittää tätä – meille on vuosien ohjelmointi kertonut, että arvomme on se, mitä TEEMME, ei se, kuka OLEMME. Puhuin erään asiakkaan kanssa tästä, ja mieleeni juolahti eräs kokemus, joka muokkasi minua.

Valmistuttuani lukiosta sain uskomattoman tilaisuuden mennä Sisiliaan kesäksi ja asua tyttöystäväni tädin ja sedän luona. Tämä kokemus muutti minua tavalla, jota en ole tainnut koskaan edes käsittää. Elämä kodissani oli rauhatonta hyvänä päivänä ja täysin järjetöntä huonona. Isäni oli alkoholisti ja äitini kohteli meitä kaltoin mentaalisesti, tunteellisesti ja fyysisesti. En koskaan tiennyt, milloin talo räjähtäisi väkivaltaan ja kaaokseen. Kuitenkin huomasin, että jos minulla oli ystävä yökylässä, he osasivat käyttäytyä. Äiti ei aloittanut tappelua, kun isä hiippaili baarista kolmelta yöllä, vaan otti kasvoilleen tyynen ja tyytyväisen äidin ilmeen. Jossain lapsenmielessäni luulin, että useimmat perheet olivat hulluja ja rakkaus oli draamaa. Luulen, että viettäessäni aikaa ystäväni perheen parissa, hekin näyttivät parasta käyttäytymistään.

Kun asuin tämän perheen luona Sisiliassa, oivalsin, etteivät kaikki perheet näytelleet, kun vieraita oli yökylässä. Kukaan ei voinut näytellä sitä aikaa, jonka asuin heidän luonaan, näyttämättä vähän toimintahäiriöitä, jos he yrittivät kätkeä ne. Näin, etteivät täti ja setä ainoastaan rakastaneet, vaan he myös kunnioittivat toisiaan. Talossa tuntui upealta, ja myös toisen ärsyyntyessä toiseen, se ratkaistiin keskustelemalla, ei väkivallalla. Se muutti kaiken, myös sen määritelmän, joka minulla oli rakkaudesta ja mitä sietäisin tulevissa suhteissani. Tämä paljastus on auttanut minua valitsemaan kumppanin, joka rakastaa ja tukee minua sekä kasvaa kanssani. Se auttoi minua olemaan luomatta sitä väkivaltakierrettä, joka ulottui suvussani sukupolvien taakse.

Perhe jonka luona asuin, ei tiennyt mitään minusta tai toimimattomasta kodistani. He eivät luennoineet minulle terveestä perheestä tai terveistä suhteista – he olivat vain oma itsensä. Se, että he OLIVAT aito itsensä ja täynnä rakkautta, näytti minulle erilaisen tavan.

Tätä pyydetään kaikilta meiltä nyt. OLE esimerkki – miltä se ikinä näyttääkin sinulla.

Siksi on sanottu muutaman vuoden: "Pitäkää valo voimakkaana sisällänne. Olkaa tuo valo." Tämä ei ole kaikkein helpoin tehtävä, ja se vaatii täyttä aitoutta. Meidät taatusti pannaan näyttämään, mihin pystymme, maailmantapahtumien ja kollektiivissa olevan pelkomäärän vuoksi. Näemme myös henkisen naamion putoavan monilta. Tämä on hyvä asia, koska kaikkien naamioiden täytyy lähteä, ja meidän täytyy olla anteeksipyytelemättömän aito, käsittäen samalla, että tästä aitoudesta tulee muutosmajakka toisille.

Muista joka hetki, että osallistut tietoisuuskenttään, morfiseen kenttään, ajatuksillasi ja fokuksellasi. Tämä fokus auttaa kenttää kasvamaan ja tulemaan voimakkaammaksi. Ajattele kaikkea propagandaa ja uhoamista kolmannesta maailmansodasta, ja kun joku spekuloi tätä vihanlietsontaa tai tukee sitä, tämän toteutumiskenttä kasvaa ja voimistuu. Ei ole päänsä pistämistä pensaaseen olla fokusoitumatta tähän roskaan. Se itse asiassa vähentää tuon mahdollisuuskentän voimaa. Meitä palvelee paljon paremmin siihen todellisuuteen keskittyminen, jonka haluamme luoda itsellemme ja muille.

Meillä tapahtuu suurin ryhmäherääminen tällä hetkellä, ja kuten tiedämme, tämä ei ole helppo prosessi ja pelko on kouriintuntuvaa kollektiivissa. Meitä kutsutaan olemaan majakoita näille sieluille, valaisemaan polkua. Emme tee tätä kertomalla heille, miten eletään, syödään, hengitetään tai ollaan, vaan elämällä aitoa sydänkeskeistä elämää. Kun yksilö on valmis, hän kysyy meiltä totuuttamme, ja tuolloin hänen korvansa ovat riittävän auki kuuntelemaan.

Toivon, että tämä viesti löytää teidät kaikki hyvin ja kaivaudutte syvälle kaikkeen, mitä olette, ja näette itsenne sinä hämmästyttävänä sieluna, joka olette.

Pitäkää huolta itsestänne <3
Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

24.8.2017 PIMENNYSENERGIOIDEN INTEGROINTI JA AIKAJANAMUUTOS

ViestiKirjoittaja hammer » 26.08.2017 22:54

PIMENNYSENERGIOIDEN INTEGROINTI JA AIKAJANAMUUTOS

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
24.8.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mikä viikko! Vaikka varsinainen auringonpimennys on ohi, integroimme edelleen niitä energioita, jotka avautuivat. Pimennys oli uskomaton ja oli hetken hiljaista, kuin koko maailma olisi pidätellyt henkeään. Pimennys toi energioita, latauksia ja parannuksia, joita emme ole koskaan ennen kokeneet. Tämä auttaa meitä siirtymään täysin harmoniaan itsemme ja galaksin kanssa.

Aikajanajakautuminen

Ajankohtaisten energioiden toinen komponentti on, että koimme myös aikajanamuutoksen. Tämä ei ole viimeinen aikajanamuutos, vaan alemman taajuuden sivujoki erosi kollektiivisesta aikajanavirrasta. Jokainen näistä jakautumisista auttaa meitä pysymään korkeammissa taajuuksissa ja luomaan maailmaa, jota haluamme yksilöinä ja kollektiivisesti.

Monet ihmiset eivät osanneet täysin ilmaista sanoin, mitä oli tapahtunut, mutta he tiesivät jonkin ehdottomasti muuttuneen. Tämä tuo vähän helpotusta niille, jotka ovat jo sitoutuneet korkeampaan aikajanaan. Jotkut meistä kuitenkin huomasivat, että masennus ja ahdistus lisääntyivät pimennyksen aikana. Kun eräs ystävä otti yhteyttä minuun tunteissaan uskomatonta ahdistusta, kerroin hänelle aikajanajakautumisesta ja kysyin, mitä hän tunsi. Hän näki välittömästi, että hänen toinen jalkansa oli toisella aikajanalla ja toinen toisella. Se on erittäin epämukava paikka. Kuin venyisi kahden liikkuvan junan välissä. Kehotin häntä katsomaan, mitä pelkoja nousi, mitä tunteita ja toteamaan aikomuksen, ettei hän tarvinnut enää näitä asioita elämässään. Hän teki tämän ja meni hierontaan, mikä auttoi häntä vapautumaan tiheydestä kehossaan. Kun hieroja hieroi hänen nilkkaansa, hän kuuli selvästi "astuminen omaan aikajanaasi nyt".

Hän ei ole yksin havaitessaan tunteita kuplivan epäluonteenomaisella tavalla. Monet huomasivat, että pimennyskäytävä toi esiin monia pelkoja, huolia ja muistoja. Tämä oli näyttämään meille, mitä täytyi katsoa uudestaan, jotta voimme nähdä sen eri perspektiivistä. Myös sisäisen lapsen syvää parantumista tapahtuu. Onnellinen ja terve sisäinen lapsi on ovi korkeampaan itseen, eikä sitä voi enää sivuuttaa. Nekin jotka ovat työstäneet intensiivisesti sisäistä lasta, löytävät uusia tutkittavia kerroksia.

Se on mielenkiintoista, että monet havaitsevat vanhaa riippuvuuskäyttäytymistä tulevan pintaan – nämäkin liittyvät tunteisiimme. Järkytyin, kun tupakansavu toi tuon tutun himon, jonka jätin taakseni 11 vuotta sitten. Jotkut asiakkaani huomasivat samanlaisia malleja tulevan esiin. Kyse voi olla kemikaaleista, ruuasta ja myös riippuvuuskäyttäytymistä, kuten pakkomielteisyys asioihin. Meitä pyydetään valitsemaan, minkä todellisuuden haluamme, ja olemalla leikkimättä noissa energioissa sallimme niiden lähteä.

Ymmärrä, että myös korkeammilla aikajanoilla on tunteita, mutta pystymme näkemään ne eri näkökulmasta. Tunteet, pelot ja huolet eivät ole "litteitä"/ehdottomia, vaan ne ovat kerroksisia ja monitahoisia. Tunteella josta päästetään irti aikajanajakautumisessa, on korkeammalla aikajanalla eri taajuus kuin alemmalla. Tämän oivaltaminen voi helpottaa sitä huolta, että jauhamme samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. "Putoa" hetkeksi sydämeesi ja katso, miten perspektiivisi on muuttunut, ja tuossa muutoksessa tapahtuu parantuminen.

Meitä pyydetään joka hetki valitsemaan, minkä todellisuuden haluamme kokea. Emme voi enää kävellä väliaidalla. Tiedä, että riippumatta siitä, mitä kukin valitsee, se on täydellinen kokemus, jota hän tarvitsee sielukasvuunsa. Kaikkia pidetään ehdottomassa valossa ja Lähderakkaudessa ja kaikki palaavat sinne lopulta, kun ovat valmiita. Energiamuutos siirtää todellisuudessa luotamme pois ne ihmiset ja asiat, jotka eivät enää sovi taajuuksiin. Joissain tapauksissa elämä järjestää tuon siirtymisen ja toisissa tapauksissa meidän täytyy kysyä itse: "Sopiiko tämä yhteen sen kanssa, mitä haluan elämässäni?" Jos vastaus on "ei", siirry vain eteenpäin ja päästä siitä irti.

Todellisuutemme ja fokuksemme muuttaminen

Jokaisessa meissä on energioiden vastaanotin ja lähetin. Meidän täytyy varmistaa, että vastaanottimemme on viritetty korkeampiin energioihin. Kun laajennamme fokuksemme henkilökohtaisen todellisuutemme ulkopuolelle, voimme sallia sellaisen ohjelmoinnin vastaanottamisen, joka ei kuulu meille. Ymmärrä, että siitä mikä vastaanotetaan, tulee osa meitä, jos sallimme sen, ja sitten lähetämme tuota todellisuutta ulospäin. Tuo lähetys ruokkii todellisuutta, jota emme halua. Siihen saakka vaaditaan ahkeruutta, kunnes voimme tarkkailla ohjelmointia, psykologista sodankäyntiä ja työnnettäviä agendoja omaksumatta niitä. Ryhmätyö – henkilökohtaisesti tai "etänä" – on hyödyllistä pitämään fokuksemme siinä, mitä haluamme luoda, sen sijaan että eksymme ympäröivään ohjelmointiin.

Kun omaksumme uudempia energioita, se linssi jonka kautta katsomme maailmaa, muuttuu myös. Muista, että kun muutumme, myös kaikki ympärillämme muuttuu. Asioiden näkeminen uudessa valossa, ilman vanhoja odotuksia, auttaa meitä ankkuroimaan todellisuuden, jonka haluamme. Tämä meni minulla perille, kun puhuin erään asiakkaan kanssa, joka mainitsi ajatelleensa, että menee taas kuntosalille, muttei pitänyt sen energiasta kokeillessaan edellisen kerran. Opastus oli, että hän kokeilisi uudestaan, tuntisi sen energiaa eikä sallisi sen, mitä on ollut, hämärtää kokemusta. Muutumme kaikki, myös ne jotka eivät tiedosta – ja meidän täytyy päästää irti ennakkonäkemyksistämme ja nähdä uusi. Kun tuomitsemme, emme jätä tilaa sille, minkä pitää muuttua.

Fyysisesti puhuttaessa

Fyysisesti aikajanajakautuminen on saanut monet tuntemaan kovaa huimausta ja kuin todellisuuskudelma olisi muuttunut, ja se tosiaan on. Maadoittuminen on todella tärkeää kalibrointiprosessin auttamiseksi. Sielun yhdistäminen kehoon auttaa, kuten myös energian yhdistäminen päälaelta jalkapohjiin. Hengitä syvään vatsaan ja työnnä energia jalkoihin.

Kun sopeudumme aikajanajakautumiseen, voi tuntua siltä, että törmäilemme asioihin tai toimimme virtaa vastaan. Salli asioiden tasaantua ja naura kunnolla kaaokselle. Keskustelin mieheni kanssa jostain, minkä olin kertonut hänelle. Muistan elävästi, mitä sanoin, hänen reaktionsa, missä olimme silloin ja mitä tapahtui ympärillämme. Hän tuijotti minua, kuin olisin seonnut, ja vannoi, ettei sellaista keskustelua ole käyty. Kysyin korkeammalta itseltäni, kumpi oli oikeassa, ja vastaus oli "kumpikin". Kokemukset olivat eri aikajanalla, eri todellisuudessa. Voimme vain nauraa ja olla pitämättä liian tiukasti kiinni siitä, mitä pidämme totuutenamme.

Näiden uusien energioiden myötä joillakin on niska-, hartia- ja leukakipua. Paljon muuttuu ja voimme napsahtaa pois harmoniasta. Kutsu ylösnousemustiimiäsi auttamaan tässä, äläkä epäröi käydä kiropraktikolla, kranio-sakraaliterapeutilla tai lääkärillä tarvittaessa. On myös tunne verensokerin laskemisesta ja monet huomaavat tarvetta syödä enemmän. Käytämme valtavasti polttoainetta sopeutuaksemme uuteen paikkaamme ja taajuuteemme. Tiedosta, mitä kehosi tarvitsee, vaikka se olisi kuinka eriskummallista. Kun teemme kaiken tiedostaen, se auttaa meitä pääsemään käsiksi henkilökohtaiseen opastukseen, joka helpottaa tätä koko prosessia.

Toivon, että tämä auttaa selittämään, mitä on tapahtunut. Lähetän teille kaikille paljon rakkautta. Pitäkää huolta itsestänne. <3

Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

8.9.2017 SEN YMMÄRTÄMINEN MITÄ MAAMUUTOKSISSA TAPAHTUU

ViestiKirjoittaja hammer » 09.09.2017 19:04

SEN YMMÄRTÄMINEN MITÄ MAAMUUTOKSISSA TAPAHTUU

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
8.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sain tämän kysymyksen ja tiedän, että se on monien ihmisten mielissä, joten jaan vastaukseni myös teille kaikille.

Jenny, mitä tapahtuu kaikissa näissä luonnonkatastrofeissa – hurrikaaneja perä perää ja nyt maanjäristys Meksikossa?? Miten pysymme poissa pelosta??

Vastaus;

Ajattelen sitä puhdistumisena. Kun puhdistamme omaa tiheyttämme, käymme läpi monia tunteita, kiukunpuuskia ja kyynelvirtoja. Maankin täytyy puhdistaa tiheytensä. Minulle on kerrottu, etteivät nämä kaksi hurrikaania olleet ihmisten aikaansaamia (tiedän, että tästä kiistellään paljon, mutta luotan siihen, mitä itse vastaanotan) ja kaikki valtakunnat – ihmiset, kasvit, eläimet ja kivet – ovat sopineet osallistuvansa tähän puhdistukseen.

Ihmistasolla saattaa olla hyvin vaikeaa katsella, kun ihmiset kamppailevat ja menettävät henkensä. Ainoat tapa pysyä pois pelosta ja surusta on nähdä se sielutasolta.

Kun yhdistyin Harveyn energiaan, minulle kerrottiin suoraan, ettei minun ollut tarkoitus yrittää vähentää sitä, minkä täytyy tapahtua. Harveyn osalta pystyin auttamaan portaalien avaamisessa kasveille, eläimille ja ihmisille, jotta ne voivat siirtyä rajan taakse helposti ja armollisesti.

Irman kohdalla minulle sanottiin taas "ei". Minulle annettiin kuitenkin lupa poistaa sitä, missä pelko ja propaganda olivat lisänneet voimaa tähän myrskyyn.

Se on tärkeä muistutus, että vaikka olemme hyvin voimakkaita olentoja, jotka voivat vaikuttaa näihin asioihin, meidän täytyy silti pyytää lupa yrittäessämme parantaa – sillä ei ole merkitystä, onko kyse myrskystä vai ihmisestä. Emme aina pysty näkemään korkeampaa suunnitelmaa, joten meidän täytyy kysyä ja luottaa annettuun vastaukseen.

Mikään tästä ei kumoa myötätunnon ja kaikista niistä välittämisen tarvetta, jotka käyvät läpi näitä katastrofeja. Vaikka sielutasolla pystymme ymmärtämään, että näitä tapahtumia on puhdistumisen vuoksi, ihmistasolla emme pysty. Niinpä meitä kutsutaan toimimaan tavalla, joka sopii meille. Tiedän, että jotkut ovat adoptoineet eläimiä vapauttamaan tilaa niille, joihin on vaikutettu myrskyissä. Jotkut keräävät vaatteita ja ruokaa. Jotkut lahjoittavat rahaa ja jotkut lähettävät energiaa kaikille vaikutetuille. Kaikki tämä auttaa ja kaikella sillä on merkitystä.

Jenny <3

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

10.9.2017 VÄLIAIKAINEN 5D-AIKAJANA KÄYTETTÄVISSÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 12.09.2017 21:24

VÄLIAIKAINEN 5D-AIKAJANA KÄYTETTÄVISSÄ

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
10.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Väliaikainen 5D-aikajana on nyt käytettävissä.

Meditoidessa minulla näytettiin, että sieluja siirrettiin väliaikaisille aikajanoille. Se oli uskomaton näky – jokainen sielu sai energialisäyksen ja puhdistuksen. Kysyin, mitä tapahtui, ja minulle kerrottiin, että kaikkia muistutetaan siitä, kuka hän on, sekä hänen ylösnousemusaikomuksestaan. Näin jokaisen sielun tulevan vähän kirkkaammaksi ja kevyemmäksi, ja sitten heidät laitettiin sopivalle kollektiiviaikajanalle.

Väliaikaiset aikajanat

Selitettiin, että väliaikainen 5D-aikajana on tehty niille sieluille, jotka ovat valmiita jättämään 4D-taajuuden taakse, mutta ovat kyvyttömiä ylläpitämään 5D-taajuuttaa pitkän aikaa. Tämä väliaikainen aikajana sallii jokaisen ihmisen jatkaa sielunsa työstämistä ja siirtymistä pois kaksinaisuudesta, uhriudesta ja uskomusjärjestelmistä, jotka eivät enää palvele. Tämä väliaikainen aikajana on linjassa 5D- ja ylempien aikajanojen kanssa, ja kun sielu osaa ylläpitää korkeammat taajuudet muodossaan pidemmän aikaan, se siirretään omistautuneelle ylösnousemusaikajanalle.

Samaan aikaan ne jotka ovat sielutasolla suostuneet ylösnousemaan, mutta eivät ole vielä heränneet, huomaavat itsensä siirrettävän romahtavista 3D-taajuuksista väliaikaisille 4D-aikajanoille. Tämä on erittäin suuri sieluryhmä, ja se saa aikaan massiivista heräämistä, joka saattaa näyttää massakaaokselta, kun monet heräävät vihaan ja salaliittoihin. Tämä aikajana on myös rinnakkain kahden muun aikajanan kanssa, mutta lyhyemmän aikaa. On tärkeää, ettei tätä ryhmittymää kohdata new age -dogmeilla ja -uskomuksilla, vaan ehdottomalla rakkaudella ja ymmärryksellä. Tulee selvemmäksi ja selvemmäksi, ettei yksilön tarvitse edes tietää ylösnousemuksesta tietoisella tasolla voidakseen osallistua. Tarvitaan vain rehellinen halu yhdistyä taas omaan sydänkeskukseensa ja sieluunsa. Tämä näyttää erilaiselta kaikilla. On tärkeää, että neuvomme niitä, jotka etsivät vastauksia, kääntymään sisäänpäin ulospäin keskittymisen sijasta.

Ylösnousemusaikajana joka on 5D- ja ylempää taajuutta, on täysin toimiva ja valmis kaikkia niitä varten, jotka pysyvät ylläpitämään korkeimman taajuuden jatkuvasti muodossaan. Jokainen väliaikainen aikajana on suunniteltu ohjaamaan seuraavaksi korkeammalle tasolle, kunnes kaikki jotka ovat valmiita tekemään sisäistä työtä, ovat samalla kollektiiviaikajanalla. Tämä ei ole yksi sopimus, koska olemme sopineet ylösnousevamme kollektiivina. Tämä sopimus ei estä ihmisiä siirtymästä eteenpäin, vaan niitä jotka ovat siirtyneet eteenpäin, pyydetään olemaan rauhoittava majakka toisille.

Mitä nämä aikajanamuutokset tarkoittavat

Niillä jotka kokevat näitä aikajanamuutoksia, voi olla laaja kirjo tunteita. Jollekin se tuo helppoutta. Toisille se tuo etualalle kaiken, mikä ei ole yhdenmukaista tuon aikajanan taajuuden kanssa. Saattaa olla masennuksen lisääntymistä (sekä fyysisen että henkisen), kun kehon ja mielen täytyy kalibroitua korkeampiin taajuuksiin. Keho saattaa kamppailla pysyäkseen korkeamman valon kyydissä, ja oireet voivat lisääntyä. Uni on tärkeää kalibroituessa.

Henkisesti saatat huomata, että pelot ja ahdistukset ovat korostuneempia. Se on upea aika päästä kosketuksiin varjosi kanssa ja tuoda se valoon. Nekin jotka ovat tehneet laajaa varjotyötä, huomaavat uuden kerroksen paljastuvan ja parantuvan. On hyvä aika katsoa niitä tapoja, joilla olemme yrittäneet kontrolloida lopputuloksia, erityisesti sulkeneet oven puhtaalta potentiaalilta. Meidän täytyy katsoa myös, missä eksymme kaksinaisuuteen ja sallimme "laukaista" itsemme. Kun tätä tapahtuu, meillä on usein suurta epämukavuutta kehossa, kun tuomitseminen ja sen ajatteleminen, että tiedämme, mikä on parasta toisille, sulkee sydämen. Meidän kaikkien täytyy sallia itsemme ja toisten saada juuri ne kokemukset, joita halutaan sielukasvua varten.

Fokuksen ylläpitäminen

Aikajanamuutoksen tapahtuessa on mahdollista, että kaksi ihmistä on samaan aikaan samassa ostoskeskuksessa ja saa täysin eri kokemuksen värähtelytaajuutensa mukaisesti. Tämä saattaa kuulostaa järjettömältä, kunnes näkee sen käytännössä. Tämä teroittaa sitä tosiasiaa, että meidän täytyy luottaa omaan kokemukseemme, sallimatta jonkun toisen hämärtää sitä. Tämä sisältää sen, mitä vastaanotamme sosiaalisilla sivustoilla, mediassa ja ystäviltä. Kiinnitä huomiota siihen, miltä keho tuntuu, kun kuuntelet tai luet tai puhut jonkun kanssa. Jos kehosi alkaa supistua, niin tuo todellisuus ei ole sinua varten. Sano vain itsellesi: "Se ei ole minun todellisuuteni." Olemme täällä laajentumassa, ja juuri sitä vaaditaan korkeammissa taajuuksissa.

Tämän todistamiseksi vielä lisää, asiakkaani Clarissa Coyoca päätti kokeilla energiamme vaikutusta riisiin. Hänellä oli kolme astiaa – yhden etikettinä "rakkaus", toisen "viha" ja kolmanteen ei laitettu etikettiä lainkaan. Kolmannelle purkille hän ei antanut lainkaan energiaa. Kahdelle muulle hän antoi rakkaus- ja viha-annoksia energiana ja sanoina. Moni meistä olettaisi, että ensimmäisenä mätänisi se, joka sai vihataajuuksia. Hän kuitenkin havaitsi, että ensin huonontui se purkki, jonka hän laiminlöi, se joka ei merkinnyt mitään. Riisi ei välittänyt, oliko annettu energia täynnä rakkautta vai vihaa – se vain otti energian ja säilyi pidempään. Vaikka viha-etiketillinen purkki ei kestänyt yhtä kauan kuin rakkaus-etiketillinen, se kesti merkittävästi kauemmin kuin laiminlyöty.

Tämä koe näyttää meille, että vaikka olemme jotain vastaan, ruokimme sitä silti, ja voiman poistamiseksi jostain, on parasta olla vain antamatta sille energiaa. Voimme tietää, että se on olemassa, koska tietoisuus siitä, mitä "tuolla" on, on tärkeää. Meidän ei tarvitse kuitenkaan jatkaa sen ruokkimista. Tämä on oppitunti, joka meille kaikille on annettu, kun otamme vastuun luomuksistamme.

Aikajanat romahtavat

Aikajanoja jotka eivät enää palvele meitä, romahtaa edelleen. Tämä näyttää erityisen säännölliseltä, kun meitä siirretään muille aikajanoille ja muihin taajuuksiin. Nämä voivat aiheuttaa hyvin mielenkiintoisia poikkeamia maailmassamme, mutta ne voivat tuoda myös surua.

Hyvä ystävä, lahjakas shamaanitoveri, otti yhteyttä ja sanoi, että hänellä oli pahin masennus, jonka hän on koskaan kokenut, ja se tuli kirjaimellisesti yhdessä yössä. Hän yritti helpottaa sitä monilla työkaluilla, joita meillä on, mutta suru ja "minä kuolen" -tunne eivät helpottaneet. Kun menin hänen energiakenttäänsä, minulle näytettiin, missä hänellä oli "aikajanaläpivuoto", kuten hänen tiiminsä asian ilmaisi. He näyttivät minulle, että hän oli juuri kokenut toisella aikajanalla katastrofaalisen tapahtuman, joka johti kuolemaan, mutta herkkyytensä vuoksi hän tunsi sen kaiken tässä nyt-hetkessä. Poistin tuon aikajanan energiavedon, kun se kirjaimellisesti veti häntä alaspäin, ja puhdistin hänen energiakenttänsä. Hänen tarvitsi toistaa itselleen uudestaan ja uudestaan "haluan elää" irrotuksen viimeistelemiseksi.

Minulle selitettiin, että vaikka tämäntyyppinen aikajanaläpivuoto on harvinainen, ei ole tavatonta, että ihmiset tuntevat tätä. Kun vaikeista aspekteista päästetään irti silloin, kun aikajana romahtaa, meillä voi olla monia tunteita. On tärkeää, että pysymme yhdistyneenä tähän nyt-hetkeen ja päästämme irti kaikesta, mikä ei palvele meitä. Tavoitteemme on oppia toisten aikajanojen aspekteista omaksumatta kaikkia niiden tunteita. Jos huomaat itselläsi voimakkaita tunteita ymmärtämättä, mistä ne tulevat, ota hetki ja ilmaise aikomuksesi, tavoitteesi. Tavoitteesi on olla korkeimmalla aikajanalla ja että kaikesta mistä täytyy irtipäästää, irtipääsetään helposti ja sujuvasti.

Toivon, että te kaikki muututte kauniisti. Lähetän teille kaikille paljon rakkautta. <3 Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

15.9.2017 KULTALAPSET OVAT TÄÄLLÄ!

ViestiKirjoittaja hammer » 17.09.2017 08:56

KULTALAPSET OVAT TÄÄLLÄ!

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
15.9.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

"Näin "unta" tänä aamuna. Kuulin sattumalta ihmisryhmän keskustelun lomakohteen pienessä ruokapaikassa. He näyttivät nuorilta aikuisilta. Yksi tytöistä oli hiljattain saanut tietää olevansa raskaana. Hän oli töissä tuossa ruokapaikassa ja oli nyt tauolla.

Mielessäni vilahti kesäromanssi, ja näin hänen käyttävän ehkäisyä, joka ei ilmeisesti toiminut. Näin, että he rakastivat todella toisiaan. Kesän lopussa poika lähti jatkamaan collegea. Tyttö asui lomakohteessa yrittäen tulla toimeen päivästä toiseen. Hän ei halunnut kertoa pojalle, ei halunnut saada tätä kiipeliin, joten hän harkitsi vakavasti aborttia. Kuitenkin saattoi tuntea sen syvän rakkauden, jota hän tunsi jo tuota asta kohtaan.

Katson miestäni, joka sanoo: "Mene, odotan ulkona". Tyttö nousi tauoltaan ja näin kultaisen pallon hänen kohdussaan. Menin hänen luokseen, laitoin käteni muutaman sentin päähän hänestä ja sanoin, että kaikki menee hyvin. Että hänet elätettäisiin – hänet ja lapsi. Ettei elämä olisi aina helppoa, mutta hänellä olisi aina kaikki, mitä hän tarvitsi. Kerroin hänelle, että tuo lapsi oli erityislaatuinen ja toisi iloa tänne maapallolle.

Hän näytti järkyttyneeltä, näin kuitenkin totuuden tunnistamisen hänen kasvoiltaan. Aloin kutoa kultaa hänen auraansa suojaamaan sitä, tekemään siitä suuremman ja myös lisäämään siihen asioita, jotka vetäisivät oikeita ihmisiä ja olosuhteita, jotka auttaisivat häntä tämän erityislaatuisen valon kasvattamisessa. Hän katsoi minua kyyneleitä silmissään ja sanoi "kiitos". Sitten halasin häntä ja käännyin lähteäkseni, kun hänen ystävänsä kysyivät, kuka olin. Menen ulos Dannyn luo ja sanon, että se on tehty. Hän hymyilee ja sanoo "hyvää työtä" ja me lähdemme.

Herään ja kerron miehelleni koko unen, ja hän vain katsoo minua ja hymyilee leveästi yllättymättä enää niistä tarinoista, joita kerron hänelle herätessä.

Tämä ajatus oli hyvin voimakkaana mielessäni: kultalapset ovat täällä. Maan värähtely on noussut riittävästi, että näitä lapsia voi tulla nyt massana. <3"

Postasin tämän Facebookiin tänä aamuna ja olin hämmästynyt niiden määrästä, jotka olivat myös nähneet unta tämän kultaenergian tulemisesta. Yksi ystäväni on doula ja hän tekstasi minulle nähtyään postaukseni, että hän auttoi hiljattain kaksosten synnytyksessä ja nähdessään heidät ja tunteissaan heidän energiansa sai ajatuksen: "Nämä ovat kultalapsia."

Tämän kultaenergian edelläkävijöitä on tullut vuodesta 2008 saakka valituille heränneille vanhemmille, jotka pystyisivät tukemaan lapsensa energeettisiä tarpeita. Viesti, että heitä tulee massana, on jännittävä – ei ainoastaan siksi, että Maan ja sen ihmisten taajuus on noussut riittävästi tukemaan näiden lasten kokonaista sukupolvea, vaan sen vuoksi, mitä nämä lapset tuovat mukanaan.

He tuovat syvää sielutietoa ja ymmärrystä energetiikasta, jota useimmat meistä ovat yrittäneet tajuta. Heillä on suurta rakkautta Maata ja kaikkia sen asukkaita kohtaan. Heillä on kaunis valo ja he tuovat iloa kaikkialle, minne menevät, tuntiessaan energeettistä tukea (se on avain).

Saan paljon latauksia tästä ryhmästä, joten on mielenkiintoista, kun aikaa kuluu! Ota hetki tunteaksesi tämän syvällä sisällä: KULTALAPSET OVAT TÄÄLLÄ!

Paljon rakkautta teille kaikille! <3 Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2.10.2017 ANTAUTUMISEN JA SUUREN KASVUN AIKA

ViestiKirjoittaja hammer » 05.10.2017 17:11

ANTAUTUMISEN JA SUUREN KASVUN AIKA

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
2.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä blogi on ollut pitkään tulossa, koska olen etsinyt sanoja, jotka auttavat ikuistamaan tämän ajan. Ainoa tapa, jolla voin kuvata tätä aikaa täsmällisesti, on sanoa, että se on antautumisen aikaa. Emme ole koskaan ennen kokeneet tämäntyyppistä energiaa, ja se muuttaa kirjaimellisesti kaiken. Se pyytää meitä samaan aikaan päästämään irti sekä vastaanottamaan kaiken, mitä olemme. Se pyytää meitä päästämään irti siitä, miten ajattelemme, että asioiden pitäisi olla tässä prosessissa, miltä niiden pitäisi tuntua ja miltä niiden pitäisi näyttää (erityisesti "tuolla ulkona").

Rajojen vahvistaminen ja luominen

Elokuun pimennyksen jälkeen hyvin paljon on avautunut, on suurempi yhteys ja korkeampia taajuuksia. Muutokset joita nämä taajuudet tekevät meidän sisällämme ja maapallossamme, ovat tähtitieteellisiä.

Voi tuntua siltä, että tuhat eri energiavirtausta pommittaa yhtä aikaa. Jos meillä ei ole rajoja ja sallimme sen kaiken tulla kenttäämme, tunnemme olevamme hyvin maadoittumaton ja huonovointinen. Emme tarvitse rajoja ainoastaan valvetodellisuudessamme, vaan tarvitsemme niitä myös näkymättömässä todellisuudessa. Osa tästä tapahtuu, jotta käytämme rajojamme ja alamme oivaltaa, mitkä taajuudet sopivat yhteen henkilökohtaisen sieluvärähtelymme kanssa. Enää meidän ei tarvitse ottaa sisään toisten ihmisten taajuuksia – voimme olla tietoinen niistä, jotta voimme auttaa, mutta tehtävämme ei ole ottaa niitä omaksemme. Enää meidän ei tarvitse antaa energiakuurojen kaataa itseämme ja saada meitä toimimattomaksi. Tiimini on kertonut minulle, että meidän jokaisen on ok sanoa, ettemme pysty käsittelemään tätä. Että jos emme pysty käsittelemään näitä päivityksiä HELPOSTI ja ARMOLLISESTI, niitä täytyy hidastaa. Tätä merkitsee kulkea omassa mestaruudessaan.

On tärkeää huomata, että päivitykset ovat eri asia kuin puhdistuminen. Ja silloin kun yksilö käy läpi syvää tunnepuhdistusta, hän voi olla täysin pakahtunut ja anoa sitä loppumaan, ja kuitenkaan se ei lopu, koska se ei voi. Jos jollakin meistä on sisällään taajuuksia, jotka eivät kestä korkeampia aikajanoja, ne tulevat esiin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kunnes ne on selvitetty ja irtipäästetty. Näin on, jotta sovimme yhteen sen värähtelytaajuuden kanssa, jossa olemme tällä hetkellä, ja löydämme hyvinvoinnin.

Jos huomaat olevasi täysin pakahtunut kehokivusta, tunnetuskasta ja mielen pyörimisestä ympäri, tämä ei ehkä ole päivitysten aiheuttamaa, vaan keho puhdistaa itseään. Kun tuntee puhdistumisen "läiskivän" itseään, on hyvä aika kaivautua todella sisään ja katsoa, mikä täytyy nähdä. Katso sitten, mistä tuo ajatuksenjuoksu, ohjelmointi tai uskomus alkoi. Jos se alkoi syntymähetkestäsi, niin se on parannettava tuosta paikasta, eikä pelkästään sitä, miten se vaikuttaa sinuun nyt.

Uuteen ankkuroituminen

Monet ovat irrottautumassa yhdestä todellisuudesta ja ankkuroitumassa toiseen. Lisäinfoa aikajanamuutoksesta artikkelissa "Väliaikainen 5D-aikajana käytettävissä" 10.9.2017. Tämän vaiheen aikana asioista voi tulla todella sekavia. Tavaroita hukkuu, tapahtumia häviää, mukaan luettuna sähköpostit ja puhelinnumerot. Meidän täytyy vain nauraa hämmennykselle ja antautua prosessiin. Fyysisessä muodossa tämä voi olla hyvin haastavaa. Tällöin saamme huimauskohtauksia ja tunnemme, ettemme ole oikein maan päällä, ja tämän myötä voi tulla vammoja. Jos siis huomaat kompastelevasi, nyrjäyttävän nilkkasi tai sinulla on lonkka- ja polvikipua, nämä ovat merkkejä, että sinun täytyy oikeasti ankkuroitua ja maadoittua. Monet ihmiset käyttävät kristalleja ja "maakosketusta" auttamaan uuteen paikkaansa maadoittumisessa.

Aivan kuten täytyy irrottautua yhdestä todellisuudesta, täytyy myös ankkuroitua uuteen. Huomasin parhaaksi itselleni, että vetää syvään henkeä päälaelta – ikään kuin kruunuchakrallani olisi keuhkot. Todella vetää syvään henkeä, hengittäen sisään kaiken, mitä on, ja sitten hengittää ulos jalkapohjien kautta, aikomuksena maadoittua vakaasti aikajanaan tai todellisuuteen, joka sopii minulle parhaiten. Tapa joka toimii sinulla parhaiten, on täydellinen. Tiedä vain, että olemme helposti maadoittumaton kaikkien näiden muutosten myötä.

Valon pitäminen

Monet huomaavat, että tulee uusia tehtäviä, uusia rooleja ja kykyjä, ja sen myötä tulee hyvin paljon innostusta ja vähän hämmennystä. Kun kuljemme omassa voimassamme ja ruumiillistamme kaiken, mitä olemme, huomaamme, että maailmamme muuttuu kovasti. On tunne, että tämä vaihe on valmis. Tunne, ettei enää tarvitse yrittää saada jotain, vaan kaikki on sisällä odottamassa ottamista. Prosessiin luottaminen on ehdottomasti välttämätöntä, mutta tämä on myös aikaa olla vahva ja seurata tarpeita. Valon pitäminen ei ole enää ilmaisua, vaan vaatimus näissä energioissa. Jotain vähemmän, ja voi tuntea olevansa hyvin kietoutunut muiden tiheyksien tunteisiin.

Haluan jakaa henkilökohtaisen kokemuksen, joka auttoi minua ymmärtämään valon ja oman värähtelyni pitämisen merkityksen.

Meditoidessa näin itseni kulkemassa tietä ja seuraani liittyi korkeampi itseni. Juttelimme ja tulimme jättimäisen rotkon partaalle. En voinut mitenkään ylittää sitä, mutta korkeampi itseni yllytti minua antamaan mennä ja kävelemään yli. Ajattelin mielessäni, että se olisi vastaava kokemus, kuin Jeesuksen käveleminen veden pinnalla – naurua. Niinpä otin askeleen ja putosin … putosin rotkon pohjalle. Kun pääsin järkytyksestäni yli, oivalsin, että pohjalla olivat kaikki tuskalliset tunteet ja ihmisen kamppailut – tuska, trauma, ahneus, puute, sota, raiskaus … vaikka mitä. Tunsin sen tihkuvan sisääni ja alentavan värähtelyäni, ja fyysistä kehoani särki.

Aloin mennä paniikkiin ja korkeampi itseni sanoo: "Tee, mitä teet parhaiten." Oivalsin sen tarkoittavan, että säteilisin valoani. Aloin lähettää rakkausaallon toisensa jälkeen sydänchakrastani. Sillä ei ollut merkitystä, vastaanotettiinko se tai auttoiko se, koska jokaisella ihmisellä on oma matkansa. Lähetin vain valoa kiinnittymättä lopputulokseen. Huomasin, että energiat eivät enää tihkuneet sisään, kehoani lakkasi sattumasta ja hämmästyin huomatessani, että nousen hitaasti pois rotkosta. Kun pääsin ylös, olin rotkon toisella puolella ja korkeampi itseni onnitteli minua. Sitten se kehotti minua katsomaan rotkoon. Jotkut sielut olivat kietoutuneet valoon ja ehdottomaan rakkauteen ja käyttivät sitä köytenä vetämään itseään eteenpäin. Sitten se sanoi: "Jos olisit eksynyt noihin taajuuksiin, et olisi kyennyt auttamaan ketään. Tee ennen kaikkea se, mitä teet parhaiten, äläkä tunne syyllisyyttä, ettet eksy tunteisiin."

Se oli erittäin tärkeä oppitunti, joka kerrottiin tavalla, jonka tajusin täysin.

On myös aika katsoa kaikkea ja määritellä, mitä ei tarvitse. Ja tämä voi olla tärkeää, erityisesti jos et ole varma, mitä haluat. Kyky määritellä, mikä ei enää sovi todellisuuteesi, on hyvin, hyvin tärkeää. Ota sitten askelia siirtyäksesi sen yli, mikä ei enää palvele sinua. Olen nähnyt asiakkaissani ja itsessäni, että sitten kun sitoumus on tehty ja otettu toiminta-askelia, ovia alkaa avautua ja energiat työntävät meitä eteenpäin.

On myös ymmärrystä, että vaikka asiat eivät näytä virtaavan, ne virtaavat. Minulla oli hiljattain asiakas, joka seurasi opastusta muuttaa maantieteellisesti. Hän löysi asunnon, jonka hän ajatteli sopivan, mutta muuttaessaan siihen huomasi sen olevan kamala. Asunnossa oli ympäristöongelmia, jotka olisivat aiheuttaneet vaikeuksia hänen herkälle elimistölleen. Sitten hän vaati kiinteistövälittäjää etsimään hänelle uuden asunnon ja tämä löysi sopivan, mutta oli kahden viikon odotus, jolloin hänen täytyisi asua hotellissa. Hänen opastusjärjestelmänsä kehotti häntä lähtemään automatkalle ja nauttimaan, koska hän asuisi hotellissa joka tapauksessa.

Kuten voit kuvitella, ihminen ihmettelee, missä hän meni vikaan. Miten hän ohitti opastuksen? Miten hän lähti pois virrasta? Toisaalta henki oli haltioissaan. Se oli innoissaan, että hän kieltäytyi tekemästä myönnytyksiä ja jäämästä huonoon asuntoon. En pysty alkuunkaan kertomaan, miten monta kertaa valotyöntekijät ovat jääneet vähemmän ihanteelliseen tilanteeseen, koska heistä tuntuu, että heidän täytyy olla siinä tuomassa valoa. Tämä on itsensä uhraamista, ei mestaruutta. Henki oli onnellinen myös siitä, että hän valitsi tämän lopputuloksen tai ns. läpäisi testin, koska automatkalla oli hänelle suurempi tarkoitus. Koko tapahtuman aikana hän ei ollut kertaakaan virran ulkopuolella. Ihmishavainnosta vain tuntuu siltä.

Henki kertoo minulle, että yksilö voi olla virrassa ja silti hänellä on tapahtumia, joita pidetään ei-haluttuina. Ajattele tyhjää rengasta, joka esti päätymästä ikävään onnettomuuteen muutaman kilometrin päässä. Saamme itsemme pois virrasta vain silloin, kun emme kunnioita itseämme. Tässä kohtaa tulee mukaan usko ja luottamus siihen, että kaikki tapahtuu korkeimmaksi parhaaksemme. Tämä on antautumista sille tosiasialle, ettemme tiedä suurempaa kuvaa.

Kehon kunnioittaminen sen tullessa toimintakuntoon

Myös keho pyytää suurempaa roolia elämässämme. Hyvin pitkään meille on kerrottu, ettemme ole keho, vaan paljon enemmän, ja se on totta. Keho on kuitenkin oleellinen osa tätä – ylösnousemme kehon kanssa, asia jota ei voi unohtaa. Keho sisältää esi-isä-DNA:n ja entisten elämien oppitunnit. Solumme sisältävät tämän ja muiden elämien traumoja. Keho on myös sivuutettu, tuomittu ja sitä on kohdeltu kaltoin monta kertaa maamatkalla. Sielumme pelkästään on tarkkaillut elämiä, keho on todella elänyt ne. Kehoa pyydetään muuttumaan, kun meistä tulee enemmän kristallia ja vähemmän hiiltä. Keho käy läpi sen, että ruumiillistamme enemmän sieluamme ja mitä se merkitsee fyysisesti.

Meitä pyydetään yhdistämään tietoisuutemme kehon tietoisuuteen. Meitä pyydetään kuuntelemaan kehoa, kunnioittamaan sitä ja auttamaan sitä päästämään irti tavalla, jonka se näkee sopivaksi. Meillä on taipumusta järkyttyä kehon turpoamisesta, kaikista ylösnousemusoireista, särystä ja olemisesta pois keskuksestamme näiden intensiivisten päivitysten aikana. Tämä ei eroa siitä, kun raivostumme tai pelkäämme, kun Maa puhdistuu hurrikaaneilla, maanjäristyksillä, tulvilla ja maastopaloilla. Meidän on aika alkaa yhdistyä, kuunnella ja sallia itsemme ja Maan kokea se, mitä niiden tarvitsee kokea, täysin luottaen.

Hiljenny hetki ja kysy yksinkertaisesti: "Keho, mitä tarvitset?" ja sitten salli tuon vastauksen tulla äänenä, kuvana tai tunteena. Kun ensimmäisen kerran tein tämän, kuulin pehmeän mutta hyvin selkeän äänen: "Sinun täytyy rakastaa minua, ja tarvitsen enemmän vettä."

Alkaessani työskennellä sukupuolielinteni energian kanssa, kun minulla oli hormonivaihtelua, näin välittömästi saatanan, Lilithin ja punaisen omenan. Minulta vei hetken oivaltaa näiden olevan perisynnin symboleja. Periaatteessa katolinen kasvatukseni ja sen iskostaminen, että naiset aiheuttivat miehen/ihmisen lankeamisen, oli asettunut kehooni. Kun ankkuroidumme enemmän ja enemmän jumalaiseen feminiinisyyteen, minun oli erittäin tärkeää työskennellä kehoni ja sen kanssa, mitä soluihin oli tallennettuna.

Tämän matkani aspektin laiminlyöminen joko haluttomuudella olla kehossa tai sillä, etten näe kehon panosta ja arvoa, haittaisi prosessiani. Hormonivaihtelut olivat vinkki, että tämä alue tarvitse huomiota, rakkautta ja parannusta. En ikimaailmassa olisi ajatellut, että osa kehoani sisälsi varhaisvuosieni ehdollistumisen – tätä mieleni ei olisi keksinyt. Siksi luotin siihen, että kehoni näytti minulle toimintahäiriön.

Aletaan ymmärtää, että kipu, ahdistus ja masennus eivät ole vihollisiasi. Ne ovat itse asiassa ystäviä, jotka ohjaavat meitä johonkin suuntaan. Tehtävämme on ymmärtää, mitä sen takana on, miltä meistä tuntuu, ja toimia tilanteen korjaamiseksi tekojen tai havaintotapamuutosten kautta.

Kun menemme eteenpäin, kehon täytyy olla etualalla, koska se on sielumme jumalainen astia.

Lähetän teille kaikille paljon rakkautta ja rohkeutta antautua kaikelle, mitä olette. <3 Kiitos kaikille, jotka jakavat tämän työn ja tukevat sitä. Se merkitsee paljon. <3 Jenny

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

22.10.2017 ENERGIAPÄIVITYS – KAIKESTA IRTIPÄÄSTÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 24.10.2017 09:10

ENERGIAPÄIVITYS – KAIKESTA IRTIPÄÄSTÄMINEN

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
22.10.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muutos ilmassa on kouriintuntuvaa. Tiedämme, että asiat liikkuvat nyt paljon nopeammin, ja tässä tiedossa painaa vastuu. Meitä pyydetään päästämään irti kaikesta. Kaikesta mitä luulimme olevamme, kaikesta mihin samaistumme ja kaikista rajoituksista, joita olemme asettaneet itsellemme.

Jotkut tuntevat syvää masennusta ja ahdistusta. Tämä voi johtua siitä, että tuntee korkeamman aikajanan vedon samalla, kun osat sisällä toimivat edelleen alemmasta perspektiivistä. Tämä saa kaiken, mitä emme ole parantaneet täysin sisällä, tulemaan esiin syvemmältä tasolta. Meidän on aika puhdistaa kaikki, mitä emme ole ollut aiemmin valmis kohtaamaan. Se voi tuntua kidutukselta, kunnes oivallat, että se voi olla lopulliset hyvästit tuolle tuskalle, jos olet halukas.

Toiset huomaavat tarvetta hiljaiseen paikallaoloon. Sisällä muuttuu paljon, ja syvät muutokset vaativat kärsivällisyyttä. On kiehtovaa aikaa, kun jotkut huomaavat, että heidän oppaansa perääntyvät salliakseen korkeamman itsen integroinnin. Toiset huomaavat korkeamman itsensä juurtuvan syvälle, ja tämä tuo pääsyn vahvempaan kontaktiin universumin kanssa. Ikään kuin karanteeni on poistettu ja on paljon parempi pääsy kaikkeen.

Tämä on paljastuksen aikaa. Vaikka sitä ei tapahdu "tuolla ulkona", se tapahtuu sisällä. Meidän on aika omistaa kaikki juttumme, kaikki toimimattomuutemme ja mikä tärkeintä, omat tarinamme. Henkiset opetukset kertovat meille, ettemme saa samaistua tarinoihimme, jotka ovat vain harhaa. Kuitenkin muistan Sanandan sanoneen: "Elämänne katsominen kutsuen harhaksi, on sen uskomattoman työn romuttamista, jota olette tehneet." Alan ymmärtää, että meidän täytyy kunnioittaa tarinoitamme, mutta antaa niiden tunteiden mennä, jotka sitovat meidät niihin. Tarinamme, historiamme, se mitä meille on tapahtunut, on muokannut meidät sellaiseksi, kuka olemme nyt. Usein kasvamme eniten vaikeiden elämänkokemusten kautta. Meitä on taottu, puhdistettu ja vahvistettu tulessa.

Kyse on sen ymmärtämisestä, että voit kunnioittaa tarinoitasi, niiden rajoittamatta havaintoasi kaikesta, mitä olet. Silloin kun olemme kyvytön päästämään irti niistä tunteista, jotka kiinnitämme elämäntapahtumiin, niistä voi tulla osa identiteettiämme ja ne lukitsevat meidät todellisuuteen, jossa emme halua olla. Näistä tunteista irtipäästäminen voi muistuttaa kovasti surun viittä vaihetta: kieltäminen, viha, kaupanteko, masennus ja hyväksyminen. Paitsi että on kriittistä lisätä tähän anteeksianto ja siitä tuomitsemisesta irtipäästäminen, jota meillä on itseä ja toisia kohtaan. Emme voi toivoa positiivisuudella, rakkaudella ja valolla pois kokemustemme takana olevaa totuutta. Meidän täytyy tuntea se, omistaa se ja sitten – ja vasta sitten – voimme päästää irti siitä.

Katsoessamme #metoo-liikettä (jossa naiset myöntävät, että heitä on ahdisteltu tai hyväksikäytetty seksuaalisesti) voimme nähdä, missä ihmiset siirtyvät irtipäästämisvaiheisiin. Voimme nähdä, missä jotkut ihmiset myöntävät asioita ensimmäistä kertaa julkisesti – toisille se antaa kanavan irtipäästämiseen vihasta ja surusta. Siinä on myös ryhmittymä, joka sanoo #metoo (= minua myös), ja noissa yksinkertaisissa sanoissa he oivaltavat, ettei noilla tapahtumilla ole enää valtaa heihin.

Jokaiselle ihmiselle täytyy antaa oma prosessinsa, eikä sillä ole merkitystä, miten sotkuiselta se saattaa näyttää. Jos et ole vielä pystynyt päästämään jostain irti, nyt on aika kunnioittaa noita tunteita ja sitä, miten ne ovat muuttaneet sinua (hyvään ja huonoon suuntaan), päästää irti kaikesta tuomitsemisesta ja vapauttaa itsesi. Nyt on ulkoinen energiatyöntö kaiken tämän parantamiseen. Salli näiden energioiden auttaa sinua jättämään taakse tarinoidesi tuska ja kääntää ne voitto- ja selviytymistarinaksesi.

Kaikki muutos tapahtuu SISÄLTÄ. Olen alkanut ymmärtää, ettei tämä merkitse ainoastaan meitä itseämme, vaan myös instituutioita, uskomusjärjestelmiä ja käsityksiä. Tulin tähän ymmärrykseen keskustellessani korkeimman itseni kanssa koulutusjärjestelmästä 9-vuotiaaseen tyttäreeni liittyen. Olen tarjoutunut opettamaan häntä kotona tai etsimään koulun, joka sopii paremmin herkille lapsille. Hänen vastauksensa minulle on ollut sama 5-vuotiaasta saakka: "Äiti, minun tarvitsee olla siellä." On hetkiä, jolloin tiedän hänen puhuvan korkeammasta viisaudesta ja minun täytyy vain luottaa, vaikken ymmärräkään sitä. Käännyin tiimini puoleen saadakseni ymmärrystä, ja he selittivät, että kaikki muutos tapahtuu sisältä.

Tämä ei päde ainoastaan ihmiseen, vaan myös instituutioihin, kuten koulut, hallitus, terveydenhuolto ja myös käsitykset, esim. miten naisia kohdellaan tässä yhteiskunnassa. Tämä on yksi syy, miksi hyvin monet tuntevat painetta "päästä takaisin tuonne ulos". On aika säteillä valoa elämän kaikilla alueilla maan päällä ja sallia muutoksen tapahtua. On aika nähdä, missä jokainen meistä on esittänyt osaa siinä, mitä on luotu, ja auttaa sen korjaamisessa pelkästään säteilemällä valoa ja omaa totuuttamme.

Meitä pyydetään päästämään irti myös niistä tavoista, joilla olemme määrittäneet itsemme tällä henkisellä matkalla. Muistan sulautumisen yhteen arkkienkeli Rafaelin kanssa ja oppaideni kertoneen minulle: "Älä samaistu tähän, sillä olet paljon enemmän." Kun heräämme ja huomaamme 3D-identiteettimme riisutun, voimme roikkua kiinni uusissa identiteeteissä. Näidenkin täytyy mennä, kun astumme uuteen. Kyse ei ole siitä, että on jokin ongelma väittää itseään valotyöntekijäksi tai miten määritteletkin itsesi, kunhan ymmärrät, että se on äärimmäisen rajoittunut määritelmä kaikesta, mitä olet kokonaisuudessaan. Meitä pyydetään päästämään irti siitä laatikosta, johon meidät on laitettu tai jonka olemme luoneet itsellemme, ja kokea KAIKKI, MITÄ OLEMME.

Vaikka on haastavaa aikaa energeettisesti, fyysisesti ja kollektiivisesti, meitä pyydetään päästämään irti kaikesta vastarinnasta, jota meillä vielä on, ja antamaan vain mennä.

Tämä kuvattiin minulle selväjärkisessä unessa:

Olin valaiden-katselu-veneessä, ja merenkäynti oli hyvin kovaa. Seisoin veneen takaosassa toisen henkilön kanssa, kun tuli valtava aalto ja kaatoi meidät. Iskeydyimme veteen juuri, kun syntyi pyörre, ja meidät imettiin alas. Vilkaisin sivulle ja toinen henkilö taisteli kaikin voimin, ettei häntä imettäisi pinnan alle. Minäkin aloin taistella, kun korkeampi itseni sanoi: "Lakkaa taistelemasta, sinulla on pelastusliivit." Niinpä lopetin, vedin kunnolla henkeä ja sallin itseni vedettävän syvälle merenpinnan alle.

Imu alkoi helpottaa ja meri rauhoittua. Avasin silmäni ja näin valaita uivan lähellä, kun aloin nousta pintaa kohti. Vilkaisin sivulle ja näin, että tuolta henkilöltä joka oli pudonnut veneestä kanssani, oli loppunut ilma ja hän oli kuollut kamppaillessaan. Pääsin pintaan, otin jättimäisen hengenvedon ihanaa ilmaa ja näin auringon paistavan kirkkaasti. Kuulin korkeamman itseni sanovan: "Teillä kaikilla on pelastusliivit, lakatkaa vastustamasta ja sallikaa niiden auttaa itseänne."

Palattuani tuosta näystä, kysyin korkeammalta itseltäni, mitä hän tarkoitti sillä, että meillä kaikilla on pelastusliivit, ja hän sanoi, että sielun luontainen taipumus on aina nousta valoon – se on pelastusliivimme. Tunne pelastusliivisi ja tiedä, että vaikka sinusta saattaa tuntua siltä, että sinut imetään pinnan alle, nouset taas. Sielusi ei tiedä muuta tapaa.

Lähetän teille kaikille paljon rakkautta ja rauhallista merta. Kiitos teille kaikille, jotka jaatte tämän työn. Se merkitsee enemmän, kuin tiedättekään. Jenny <3

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

6.11.2017 11-11-PORTTI JA KRISTALLIMUOTO

ViestiKirjoittaja hammer » 10.11.2017 17:19

11-11-PORTTI JA KRISTALLIMUOTO

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
6.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Energia jota olemme kokeneet viime aikoina, on ollut hyvin intensiivistä ja erilaista kuin mikään, mitä olemme ennen nähneet. Tämä liittyy siihen, missä kohtaa olemme galaksissa. Saamme koodeja eri paikoista, erityisesti Suuresta keskusauringosta. Alamme jo tuntea 11-11-portin energiat. Tämä portti on erityisen voimakas, kun tapahtuu jättityöntö kaikkien heräämiseksi ja siteiden irrottamiseksi täysin. Intensiivisyys jatkuu, kun olemme vuoden loppuenergioissa.

Monilla ylösnousemusoireet ovat lisääntyneet. Tämä johtuu tulevista energioista ja DNA:mme muuttumisesta. Kun menemme hiilipohjaisesta kristallipohjaiseen, kaiken tiheyden täytyy lähteä voidaksemme siirtyä eteenpäin tässä prosessissa. Tämä ei koske ainoastaan fyysistä tiheyttämme, vaan tiheyttä joka lukitsee meidät määrättyyn todellisuuteen, kuten uskomusjärjestelmä sekä itsensäuhraamis- ja uhrimallit. Kyse on kaikista niistä alueista, jolla emme ole antaneet anteeksi tai rakastaneet itseämme tai toista täysin. Kyse on alueista, joissa olemme tuominneet toisen tai itsemme. Meidän täytyy päättää, että haluamme olla TÄÄLLÄ maan päällä tänä uskomattomana aikana. Meidän täytyy päättää olemuksemme joka solulla, että haluamme ELÄÄ.

Meidän ei tarvitse olla täydellinen voidaksemme navigoida näitä energioita. Meidän täytyy kuitenkin aktiivisesti työstää kaikesta siitä irtipäästämistä, mikä ei enää palvele. Joistakin teistä ehkä tuntuu, että olette palanneet taaksepäin viime aikoina. Vaikka se on tuskallista, se esittää tärkeää roolia. Kun tunnemme putoavamme alempiin taajuuksiin, kontrasti on suuri siihen, kun meistä tuntuu selkeältä ja olemme täynnä rakkautta. Salli tämän kontrastin singota sinut vielä pidemmälle korkeimman itsesi ruumiillistamiseen. Emme voi enää istua aidalla – meidän täytyy valita, missä haluamme olla, ja tehdä työtä tuon taajuuden säilyttämiseksi.

Miten keho käsittelee nämä energiat

Keho reagoi ehdottomasti uusiin koodeihin, joita tulee. Kallo muuttuu, mikä voi johtaa korvakipuun, ohimo- ja ontelopaineeseen. Hampaita särkee ja ne muuttuvat, päästäessään irti vanhasta ohjelmoinnista. Selkäranka päivittyy ja auttaa meitä irrottautumaan yhdestä todellisuudesta ja ankkuroitumaan tukevasti toiseen. Kun kehosta tulee kristallisempi, siinä voi olla voimakasta kutinaa ja suuria lämpötilavaihteluja. Keho voi menettää oleellisia mineraaleja näiden korkeiden energiavaiheiden aikana. Kysy keholtasi, tarvitseeko se magnesiumia, kalsiumia, solusuoloja, D-, C- tai B-vitamiinia tai vettä. Tunne vastaus ja toimi sen mukaan.

Ahdistus voi olla pakahduttava sivuvaikutus, kuten myös hermoston käyminen ylikierroksilla. Nyt on aika vetää esiin kaikki ne tavat, joilla olet oppinut hoitamaan itseäsi tällä matkalla. Maadoittuminen, ajan viettäminen luonnossa, kylvyt, liikunta, kristallit, kukkatipat, eteeriset öljyt ja yritit, kuten "Theanine Serene with Relora", voivat tehdä ihmeitä. Kehokäsittelyt ovat hyvin hyödyllisiä – sellaiset kuin Reiki, akupunktio, hieronta, kraniosakraaliterapia ja muut menetelmät voivat auttaa jumiutuneita energioita läpi. Jos sinusta tuntuu, ettei mikään näistä tavoista auta sinua, älä epäröi mennä lääkäriin tai homeopaatille, valintasi mukaan. Oppaani kertoivat minulle hyvin selvästi, että ajatus: "En tarvitse apua toisilta parantajilta, myös länsimaisesta lääketieteestä" on egon toimintaa ja uskomusjärjestelmä. Kaikilla asioilla on paikkansa henkilökohtaisella matkallamme – meidän täytyy valita avoimen sydänkeskuksen kautta, mikä on parasta meille.

Tuo tiimisi auttamaan parantumisesi voimistamisessa sessioiden aikana, joita sinulla on. Pyydä apua ylösnousemustiimiltäsi. Kerro heille, mitä muodossasi tapahtuu, ja anna lupa tulla autetuksi kaikin tavoin. Ymmärrä, että täyden luvan antaminen saattaa merkitä, että sinulle näytetään selvemmin elämässäsi alue, joka ei resonoi sen kanssa, joka sinusta on tulossa.

Asteikon toinen pää

Asteikon toisessa päässä jotkut tuntevat rentoutta korkeammissa energioissa. Energiakuurot voivat antaa paljon kaivattua lisäpotkua. Kirjoita muistiin luovat ideat, joita virtaa vapaasti näissä energioissa. Katso, mitkä ideat tuovat innostusta. Nämä ovat vinkkejä asioihin, joihin voimme keskittyä. Myös informaatiota virtaa sisään helposti. Nyt enemmän kuin koskaan on pakko kuunnella ja toimia oman intuitiosi ja opastuksesi mukaan. Ilmentämisestä tulee nopeampaa, merkillepantavampaa. Jotkut saavat uusia tehtäviä ja/tai syvemmän ymmärryksen nykyrooleista. Työstä, panoksesta kokonaisuuteen, tulee tarkoituksellisempaa, tietoisempaa.

Kaikki tämä on sielun suuremman ruumiillistumisen funktio ja kehosta tulee kristallisempi.

Kristallimuodon ymmärtäminen

Minulla oli hiljattain sessio asiakkaan kanssa, ja hän kysyi kristalleista ja siitä, miten hän voisi parhaiten työskennellä niiden kanssa kokemustensa parantamiseksi. Hänen oppaansa sanoi tuon syvällisimmän asian: "Olet itse suurin ja paras kristalli."

Tunsin tuon lauseen tärkeyden, ja sitten muutamana seuraavana päivänä työskentelin tiimini kanssa ymmärtääkseni sen.

Olemme kuulleet vuosia, miten siirrymme hiilipohjaisesta muodosta kristallimuotoon. Se on hidas prosessi – niin hidas, ettemme edes oikein usko, että se tapahtuu. Kuitenkin useammat ja useammat ihmiset alkavat nähdä valoa säteilevän katsoessaan ihoaan voimakkaalla suurennuslasilla. Monilla on unia, jotka auttavat vahvistamaan tuon prosessin. Yhdessä tällaisessa unessa reiteni halkesi ja paljasti sinivalkoisen kristallirakenteen, ja tuijotin ikään kuin kristalliluolaan. Tämä kaikki on todella jännittävää, mutta mitä se merkitsee?

Kristallit ovat taajuuden, koodien (informaation) ja energian säilyttäjiä ja lähettäjiä. Atlantiksella ja Lemuriassa kristalleja käytettiin sivilisaation rekisterien säilyttämiseen, mutta ne sisälsivät myös korkeampia taajuuksia. Monet tuntevat olevansa kotona paikassa, jossa on kristalleja, pelkästään siksi että ne nostavat tuon paikan värähtelyä, mikä saa korkeammalla värähtelevän ihmisen tuntemaan olonsa rennommaksi omissa nahoissaan. Kristallit voivat myös auttaa värähtelysi nostamisessa ja koodien avaamisessa muodossasi, mikä auttaa sinua seuraavalle tasolla.

Mitä siis merkitsee, kun sinusta tulee kristallinen?

Sinusta tulee taajuuksien, koodien ja energian vastaanotin, säilyttäjä ja lähetin. Mitä kristallisemmaksi tulet, sitä enemmän olet oman todellisuutesi ohjaksissa. Olento josta tulee kristallinen, voi auttaa toisten aktivoimisessa ja vahvistaa heidän heräämisprosessiaan. Se muuttaa todella peliä.

He selittivät: "Mitä kristallisempi yksilö on, sitä enemmän hän pystyy purkamaan aktivointeja ja latauksia, jota tulee. Tämä auttaa todellisuuden luomisessa, mihin sisältyy terveyden luominen. Kun yksilö pystyy tuomaan sisään suurempia malleja, jotka sisältävät luojaohjelmointia, se helpottaa ihmiskehon terveyttä. Kun tämä tapahtuu, yksilö näkee nopeita muutoksia muodossaan."

Kysyin heiltä, miten parhaiten helpotamme tätä prosessia, ja minulle kerrottiin, että on hyvin tärkeää puhua kehon kanssa. Kerro kehollesi, mitä tapahtuu, ja totea myös, että haluat tulla mahdollisimman kristalliseksi. Samalla tavalla kun lataamme kristalleja, meidän pitäisi ladata itseämme – vesi, auringonvalo, kuunvalo ja myös hautautuminen luontoon.

Kun saamme enemmän informaatiota, jaamme sitä. On todella hämmästyttävää aikaa, kun paljon muuttuu sisällä ja ulkopuolella. Toivon, että tämä löytää hyvin perille, ja katselet asioiden kehittymistä. Kiitos paljon teille kaikille, jotka jaatte tämän työn. Lähetän teille kaikille paljon rakkautta <3

Järjestän ryhmäpuhelun 9.11.2017 …

Pidä huolta itsestäsi. Jenny <3

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

14.11.2017 MATRIISIOHJELMOINNIN PURKAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 16.11.2017 17:17

MATRIISIOHJELMOINNIN PURKAMINEN

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
14.11.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun energia jatkaa todellisuuskerrosten voimistamista, raivaamista ja paljastamista planeetalla, jotkut huomaavat astuvansa uuteen ja laajentuneeseen rooliin. Tämä energia paljastaa myös hyvin paljon siitä tuhoisasta ohjelmoinnista ja niistä haitallisista käyttäytymistavoista, jotka ovat olleet normi aivan liian kauan.

Palasin äskettäin uskomattomalta ja valaisevalta matkalta San Diegoon. Varasin tämän matkan kesällä, koska sain tönäisyn, että minun täytyi olla siellä tiettyyn aikaan. En oikein ymmärtänyt miksi, mutta tiesin sen olevan tärkeää. Universumi "juonitteli" ja löysi minulle halvat lennot, täydellisen asuinpaikan ja vuokra-auton, joiden yhteishinta oli 111 dollaria. Minulla ei silti ollut mitään hajua, miksi olin menossa.

Me kolme – mieheni, nuorin tyttäreni ja minä – päätimme tehdä matkasta seikkailua ja nähdä niin paljon, kuin pystyimme. Ensimmäisenä iltana päätimme mennä istumaan paikkaan nimeltään Sunset Cliffs. Se oli alue, jossa voi istua kalliolla katsellen alla olevaa rantaa. Oli yöaika, ja tähtimaisema oli ehdottomasti hämmästyttävä.

Kun tuijotin tähtiä asettuneena omaan olooni, violetti valonleimahdus halkaisi taivaan ja jäi sinne. Se oli niin kirkas, että sokaistuin hetkeksi. Kysyin mieheltäni, näkikö hän sen, ja vastaus oli kielteinen, joten tiesin, että se oli tarkoitettu ainoastaan minulle. Sitten kuulin selvästi: "Avaa portaali." Se oli korkeampi itseni, joka puhui minulle sydänkeskuksesta. Tunsin ankkuroituvani syvälle maahan ja samaan aikaan kasvavani valtavaksi. Näin, että olin riittävän suuri koskettamaan tuota violettia valoa taivaalla ja avaamaan sen kuin portaalin tähtitaivaalle. Mustaa sumua alkoi lähteä tuolta alueelta, kuin magneetti olisi vetänyt sitä. Kun tunsin olevani valmis, suljin portaalin ja palasin itseeni. En ymmärtänyt vielä, mitä tapahtui, mutten esittänyt myöskään kysymyksiä.

Tiesin, että olin tehnyt tätä työtä aiemmin, mutta se oli aina tapahtunut yöllä nukkuessani tai selväjärkisissä unissa. En ollut vielä ennen tehnyt tietoisesti tällaista massiivista puhdistusta täysin hereillä ja toisten ympäröimänä. Tiimini pyysi minua jakamaan tämän, koska se laukaisee joillakin muistamisen ja sallii sen tulla tietoisuuden etualalle. Se auttaa meitä ymmärtämään, keitä olemme, sekä roolimme ja panoksemme kokonaisuuteen.

Seuraavana iltana auringon laskiessa minut opastettiin tekemään sama asia eri rantapaikassa. Taaskin mustaa sumua nousi koko alueelta ja se meni vaivattomasti Lähteeseen. Kysyin, mitä lähti, ja minulle kerrottiin, että se oli verhokerros, joka pitää ihmiset unessa liikkuen hetkestä toiseen oikeasti tiedostamatta. Minulle näytettiin, että pelkkä näiden energioiden poistaminen luo riittävästi tilaa, jotta ihmiset katsovat kriittisesti elämäänsä ja aloittavat heräämisprosessin.

Seuraavana päivänä menimme La Jolla Beachille, ja se oli upea. Kuitenkin oli läpitunkevaa ahdistusta, joka kääntyi tunteeksi "ei riittävän hyvä, ei riittävän kaunis, ei riittävästi rahaa". Tämä saavutti todella epämiellyttävän tason, kun pukeuduin märkäpukuun (pyhä helvetti). Niinpä mieheni leikkiessä aallokossa tyttäreni kanssa, istuin rannalla ja käännyin sisäänpäin. Asetuttuani kysyin ensimmäiseksi: "Onko tämä minun?" ja vastaus oli kielteinen. Niinpä kiitin näistä tunteista ja tunsin niiden lähtevän. Korkeampi itseni selitti sitten, että noista tunteista vapautettaisiin kerros tuona päivänä, jotta nuo ihmiset voisivat nähdä, miten he olivat vankina noissa "vähemmän kuin", mutta myös "täytyy olla parempi kuin toinen" -kierteissä. Jälleen avasin siis jättimäisen portaalin tuon alueen ylle ja katselin unikerrosten lähtevän.

Ennen matkustamista takaisin Coloradoon avasin viimeisen portaalin aivan San Diegon lentokentän lähellä. Se mitä sieltä lähti, oli tummempaa kuin muissa paikoissa ja se tuntui myös enemmän mönjältä. Se oli myös vaikein, ja kutsuin tiimini auttamaan. Minulle kerrottiin, että se oli vaikein tuon alueen suuren teknologiamäärän vuoksi. Teknologia ja suuri määrä betonia auttoi turvaamaan unohdusverhon ja pitämään ihmiset kiertämässä samanlaisissa ajatus- ja käyttäytymismalleissa. Nämä alueet tarvitsevat eniten apua.

Pisteiden yhdistäminen

Kun palasin kotiin, minulla oli asiakas, joka on parantaja ja joka kamppailee taloudellisesti. Hänen oppaansa näyttivät minulle, että hänkin menee paikkoihin ja tekee samanlaista työtä. Kysyin häneltä, onko hän tuntenut vetoa matkustaa eri paikkoihin. Hän vastasi myöntävästi, muttei hänellä ollut varaa. Hänen oppaansa kertoivat minulle, että hän veloittaa työstään liian vähän ja aliarvostaa aikansa, energiansa ja arvoaan. He jatkoviat, että monet ovat kiinni siinä ohjelmointisilmukassa, että he uhraavat itsensä tai ettei henkisistä palveluista saa velottaa. Tämä kontrollointiohjelmointi on jättänyt monet uupuneeksi, rahapulaan ja sisäiseen epäharmoniaan, ja kun heidän sielunsa yllyttää heitä astumaan esiin ja tekemään erilaista työtä, se ajattelutapa johon he ovat jääneet kiinni, ei salli sitä.

He selittivät, että monet saavat tarpeen matkustaa, mennä eri paikkoihin ja kaupunkeihin. Matkustamisen ei tarvitse olla valtavaa – se voi olla puolen tunnin ajomatkan päässä paikassa, jossa et ole koskaan ennen ollut. Tähän on syynä, että jokaisella meistä on ainutlaatuinen värähtelytaajuus, ja kun menemme uusiin paikkoihin, autamme tuon taajuuden ankkuroimisessa maahan. He näyttivät minulle orkesteria, jossa jokaisella ihmisellä on oma osansa soitettavana, oma sävelensä. Toinen ihminen voisi myös mennä San Diegoon ja auttaa tuota aluetta täysin erilaisella, mutta ei vähempiarvoisella tavalla.

Näytämme voivan jäädä kiinni varsinaiseen paradoksiin. Haluamme olla palveluksessa, joten annamme ja annamme ja parannamme ja parannamme ilman asiaankuuluvaa energiavaihtoa, eikä tämä salli meidän olla kokonaisuuden palveluksessa tarkoitetulla tavalla.

Universumi tuo minulle toisen asiakkaan, joka osallistui hiljattain ammatinharjoittajien työpajaan, jossa työskennellään morfisten kenttien kanssa ja tutkitaan todellisuuden hologrammiluonnetta. Työpajan aikana opettaja näytti osallistujille, miten jäljitetään se muoto, missä rahaan ja henkiseen työhön liittyvä ohjelmointi on. Vaikka tämä asiakas tunsi ratkaisseensa oman ongelmansa tuolla alueella, hän näki, missä sillä oli vielä muoto. Tämä tiedostamaton ohjelmointi pitää meidät vangittuna rajoittuneeseen todellisuuteen, kaikkien äärettömän yltäkylläisyyden sijasta. Tämä ohjelmointi estää meitä ymmärtämästä, että kaikki on pelkästään energiaa, myös raha.

Kuten tavallista, universumi näyttää minulle ongelman monilla eri tavoilla, jotta ymmärrys on kattava. Sitten työskentelin yhden asiakkaan kanssa, joka on kiinteistövälittäjä ja joka antaa myös Reikiä sivutyönään. Hän tunsi tekevänsä henkistä työtä vain antaessaan Reikiä. Kuitenkin hänen oppaansa halusivat hänen ymmärtävän, että kun ihminen toimii korkeammalla värähtelevästä paikasta, KAIKKI mitä hän tekee, on henkistä työtä. He selittivät, että on parantavaa ja erittäin arvokasta, kun auttaa jotakuta löytämään asuinpaikan, jossa hän tuntee olevansa kotona.

Meidän täytyy tarkastella määritelmiämme ja oivaltaa, että kun olemme avosydäminen ja värähtelemme korkeammalla, olemme palveluksessa – sillä ei ole merkitystä, miltä se näyttää. Vain sillä on merkitystä, että kuuntelemme sydäntämme ja sielumme yllytyksiä.

Eteenpäin astuminen

Ollessani San Diegossa opetettiin toinenkin uskomaton läksy.

Yhtenä päivänä juoksimme ympäri kaupunkia ja kävimme safaripuistossa, eläintarhassa ja Balboa Parkissa. Safaripuiston jälkeen oli väsynyt, ja sen sijaan että kunnioitin tuota tunnetta, sanoin sen ja lepäsin, päätin yrittää pysyä energisen mieheni ja tyttäreni perässä.

Iltapäivän loppuun mennessä olin täydessä kaaoksessa. Olin niin väsynyt, että tuskin pystyin puhumaan, hermosto kävi ylikierroksilla kaikista ihmisistä ja selkä oli niin kipeä ja tulehtunut, että kuuluisa "roikkuva jalkaterä" -kävelyni palasi. Palasi myös tuo tunne, jonka voittamiseksi olin tehnyt kovasti työtä: olin taakka, en pysynyt mukana ja pidättelin perhettäni. Todella yököttäviä ajatuksia, jotka kumpusivat ajalta, kun olin niin vammautunut, että tarvitsin pukeutumisessa apua.

Olin järkyttynyt, kun se minkä luulin parantaneeni, palasi niin toden teolla. Koska olin niin väsynyt ja energeettisesti loppu, tunsin kaikki nuo tunteet hyvin syvästi. En voinut edes prosessoida niitä – eksyin vain noihin tunteisiin ja tunsin uppoavani.

Kunnon itkemisen ja torkkujen jälkeen energiakenttäni palauttamiseksi, menin meditaatioon päästäkseni suoraan sisääni. Löysin itseni seisomasta paikasta, joka näytti bussiterminaalilta, ja tuijotin, kun jonkin versioni istui penkillä. Tämä versio oli se, joka tunsi kaikki nuo syvät ja tuskalliset tunteet, että oli taakka ja luuseri. Menin välittömästi hänen luokseen ja kerron, että hän oli ok ja voimme parantaa tämän. Näin olin parantanut hyvin monia osiani.

Hän katsoi minua, hymyili ja sanoi minulle "ei". Hän selitti, että olin yrittänyt parantaa tämän kerta toisensa jälkeen, mutta nyt oli aika päästää irti ja antaa hänen mennä. Kerroin hänelle välittömästi, miten en voinut hylätä häntä ja että voisin integroida hänet kaikkeen, mitä minä/me olemme. Hän kehotti minua kääntymään ympäri, ja näin kauniin kultaisen aukon. Hän sanoi minulle, että minun pitäisi mennä tuosta aukosta, siirtyä eteenpäin ja jättää hänet. Protestoin, ja hän tuli halaamaan minua. Hän käski minua olemaan vahva ja kirjaimellisesti työnsi minut tuosta aukosta läpi.

Menin portaalista ja tunsin energian syöksyvän elimistöni läpi. Tulin toiselle puolelle, jossa korkeampi itseni seisoi. Hän kertoi minulle, että vaikka aspektiemme parantaminen on tärkeää, kaikkia ei voi parantaa ja integroida. Jotkut asiat täytyy jättää taakse. Kerroin hänelle luulleeni, että osana matkaa oli olla täysin ehjä sisältä. Hän sanoi näin olevan, mutta kyse on olemisesta kokonainen sielumme kanssa, ja kaiken mikä estää meitä, täytyy mennä. Istuin tuon tiedon kanssa ja oivalsin, miten monet meistä ovat jahdanneet häntäänsä. Olemme yrittäneet epätoivoisesti parantaa vahingoittuneet aspektimme, vaikka saattaa olla osia, joista täytyy yksinkertaisesti päästää irti, jotta voimme siirtyä eteenpäin.

Kun olemme rehellisesti ymmärtäneet ne tunteet, joita näillä osilla on ollut, ja olemme tehneet ilman menestystä työtä niiden integroimiseksi, on aika jättää ne taakse. Ei ole henkistä ohittamista jättää taakse se, mikä ei enää toimi, sitten kun se on ymmärretty.

Te joiden kanssa tämä resonoi, ottakaa hetki ajatella niitä asioita, jotka teidän täytyy jättää taakse. Kunnioittakaa niitä, rakastakaa niitä ja antakaa niiden sitten mennä.

Lähetän teille kaikille paljon rakkautta, kun astumme siihen, kuka olemme. Pitäkää huolta itsestänne!

Jenny Schiltz

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.12.2017 12-12-PORTTI – MUISTAMISEN AIKA

ViestiKirjoittaja hammer » 07.12.2017 12:34

12-12-PORTTI – MUISTAMISEN AIKA

Kirjoittanut Jenny Schiltz (jennyschiltz.com)
4.12.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämä on hyvin tärkeää aikaa, jota tiimini on kuvannut "muistamisen ajaksi". Se alkoi marraskuun kolmannella viikolla ja jatkuu tammikuun kolmanteen viikkoon. Tämä aika sisältää sellaiset energiaportit kuin 12-12, 1-1 ja 11-1. Vaikka nämä portit ovat tärkeitä, minulle kerrotaan, että koko tämä aika on merkittävä.

Se mitä muistamisen aika merkitsee, eroaa henkilöittäin. Joillekin se on korkeamman aspektinsa ruumiillistamista, toisille se merkitsee sen uudelleenmäärittelyä, keitä he ovat, ja joillekin tämä aika laukaisee heräämisen vielä syvemmällä. Riippumatta paikastasi tässä prosessissa, on intensiivistä. On oppitunteja, laukaisijoita ja voimakkaita latauksia. Tämä on maraton, ei pikajuoksua, kuten tiimini muistuttaa minulle.

Istuin tiimini kanssa alas saadakseni suurempaa selkeyttä, kun nämä energiat tekevät vaikeaksi saada ajatuksia kasaan. Niinpä päätin, että on aika esittää kysymyksiä (toivottavasti ne eivät tunnu sattumanvaraisilta tai epäjärjestyksessä olevilta) ja pelkästään kuunnella …

Mitä muistamisen aika merkitsee?

Se merkitsee, että kaikille näytetään, keitä he ovat ja keitä he eivät ole. Yksi näkee ja kokee, mitä hänen tarvitsee, voidakseen astua täysin omaan voimaansa ja ruumiillistaa kaiken, mitä hän on. Toiselle näytetään hyvin selkeästi, missä hän on antanut voimansa instituutioille, uskomuksille ja muille ihmisille. Useimmat teistä kokevat kumpaakin. Kun ruumiillistatte joka hetki kaiken, mitä olette, niin kaiken sen mitä ette ole, täytyy tulla myös valoon. Ymmärtäkää, että teille annetaan joka hetki vaihtoehto.

Minkä tyyppinen vaihtoehto?

Teille annetaan vaihtoehto puskea ohi kaiken epäilyn ja epäuskon ja kunnioittaa sitä, kuka tiedätte olevanne ytimessänne. Tähän tekemiseksi kaikkien matriisikerrosten täytyy pudota pois. Tämä voi olla vapauttavaa joillekin, mutta monilla on suurta epämukavuutta, kun kaikki minkä he tietävät, haastetaan.

Ovatko kaikki sielun ruumiillistumisvaiheessa?

Kyllä, vaiheessa tai toisessa. Myös yksilön heräämisen alkaminen, tuo alkulaukaisija, voidaan nähdä ruumiillistumisvaiheen alkamisena.

Ovatko ensimmäinen aalto, tiennäyttäjät ja pioneerit ruumiillistumisen viimeisessä vaiheessa?

Kyllä, mutta ymmärtäkää, että sielun ruumiillistuminen tapahtuu hetkestä toiseen. Käytämme mieluummin näistä ryhmistä termiä "ankkuroituminen sielulähteeseen" tai siihen, mikä on tunnettu "minä olen" -olemuksena. On erityisen intensiivistä ja fyysisesti vaativaa aikaa kaikille, jotka käyvät läpi tätä prosessia, ja monet havaitsevat tarpeen vetäytyä täysin kollektiivienergioista.

Sattuuko tämä samaan aikaan aikajananyhtymisen kanssa?

Kyllä, ja Maan asemaan galaktisessa kentässä. On se aika, jota monet ovat odottaneet. Monet eivät kuitenkaan ymmärtäneet, mitä merkitsisi elää tänä aikana.

Tästä syystäkö ahdistus tuntuu voimistuneen monilla?

Kyllä, tällä hetkellä paljon asioita romahtaa sisällä ja ulkopuolella. Tiheyttä lähtee jatkuvasti ihmismuodosta, luhistaen sen, mitä ennen oli, ja sallien suurempien aktivointien lisääntyä. Samaan aikaan ulkoisessa todellisuudessanne romahtaa paljon, kun useampia herää. Tämän romahtamisen vastustaminen aiheuttaa paljon ahdistusta kehossa. Täytyy tiedostaa, ettei kaikkea mitä tuntee, ole tarkoitus omistaa.

Yksi pääoire josta kerrotaan ja jota henkilökohtaisesti tunnen, on ahdistus. Se tuntuu tulevan aaltoina, ja muutama noista aalloista on todella yllättänyt minut. Huomaan kysyväni muutaman kerran päivässä: "Onko tämä minun?" viitaten tuohon ahdistukseen, ja useimmiten vastaus on ollut kielteinen. Sitten tunnistan tuon tunteen ja päästän siitä irti. On ollut mielenkiintoinen "elefantti istuu rintani päällä" -tunne siinä määrin, etten ole kyennyt vetämään syvään henkeä. Tämän ahdistustunteen alla – kun tämä oli minun – oli vihaa. Sallin itseni tuntea sen ja itkeä, kunnes ei ollut enää lisää irtipäästettävää, ja sitten paine rinnastani lähti. Perspektiivi auttaa, joten pidä mielessä, että mikään näistä tunteista tai oireista ei ole vahingoittamassa sinua, vaan auttamassa olemaan enemmän kaikkea, mitä olemme.

Mainitsitte aiemmin, että olemme valintakohdassa. Voitteko käsitellä sitä tarkemmin?

Fokuksenne ja osallistumisenne on tärkeämpää kuin koskaan. Uutta ei voi luoda, kun roikutaan edelleen kiinni vanhassa. Kuitenkin uutta voidaan luoda vain tarkkailemalla, mikä ei toiminut vanhassa. Energian tarkkailemisen ja siihen kiinnittymisen välillä on ero. Kaikki mille annetaan huomiota, ei ainoastaan kasva, vaan se kannetaan mukana myös uusille aikajanoille, kunnes siitä päästetään täysin irti. Täytyy valita, mikä on oman huomion arvoista, vain kysymällä itseltään: "Haluaisinko viedä tämän mukanani, kun kehityn korkeammille aikajanoille?"

Monet uskovat, että heidän täytyy taistella entistä vastaan voidakseen muuttua – että heidän täytyy raivota. Mikään ei kuitenkaan voisi olla kauempana totuudesta. Kun ymmärretään täysin luomisen voima, nähdään, että olematta enää tuo ääni tai hälytyskello, noita taajuuksia ei enää kanneta sisällä.

Tajuan sen, kun huomaan, että mitä vähemmän keskityn siihen, mikä maailmassa on pielessä, sitä enemmän todellisuuteni virtaa.

Juuri niin. Tämä on kuitenkin uskomusjärjestelmä, joka voi olla myös haitallinen. Kun sinusta tulee enemmän aito itsesi, sinulle näytetään, mikä ei ole enää harmoniassa. Toisinaan tähän osoittamiseen sisältyy tapahtumia, joita voidaan pitää tuskallisina. Vaikka olisikin tuskaa ja epämukavuutta, ollaan kuitenkin virrassa, jos käytetään tilaisuus kasvaa ja siirtyä toiseen suuntaan tai parantaa se, missä on epäharmoniaa. Henkisessä virrassa oleminen ei merkitse, että elämä on täydellistä koko ajan – tämä uskomus tuo vain odotuksia, joita ei voi täyttää. Tämä odotus aiheuttaa eniten sisäistä epäilyä ja estää kasvuprosessin.

Kun katsomme, mitä yhteiskunnassa tapahtuu liittyen merkittävän seksuaalisen hyväksikäytön paljastumiseen, se tuntuu valtavalta. Miten tämä voidaan olla tuomatta uudemmalle aikajanalle?

Tämän ja monien muiden tulevien paljastusten osalta voidaan vain tarkkailla, mitä paljastuu, kiinnittymättä siihen. On ensisijaisen tärkeää arvioida, miltä nämä paljastukset saavat olonne tuntumaan. Mitä tunteita teillä on? Miten olette osallistuneet siihen, miten tasapainoton maailmastanne on tullut? Missä kohtaa annoitte pois voimanne täysivaltaisena olentona? Kun tämä on arvioitu, on oleellista päästää sitten irti noista tunteista, antaen anteeksi kaikille, ennen kaikkea itselle. Tämä varmistaa, ettei sitä viedä korkeammalle aikajanallenne.

Monet ihmiset rinnastavat anteeksiannon rankaisemattomuuteen.

Kun yksilö antaa anteeksi itselleen tai toiselle, se luo tilan parantumiselle, ehdottoman rakkauden tulemiselle. Tämä ei merkitse, ettei yksilöä pitäisi pitää vastuullisena. Ajattele, miten olet antanut valtasi toiselle – etkö kokenut sen jälkiseuraamukset? Tämä eri eroa niistä jälkiseuraamuksista, joita koetaan oltaessa niitä, jotka ottavat vallan toisilta. Havaitaan kuitenkin, että pyrittäessä anteeksiantoon ilman oikeudenmukaisuutta, siitä tulee jatkuva syyllisyys-, syytös- ja vihakierre. Sellainen josta ei kyetä irrottautumaan.

Mainitsitte, että tämä on valintakohta siinä, miten näemme muutosten tulevan. Voitteko selittää?

Kun jokainen teistä aktivoi kristallimuotonsa, se auttaa toisten aktivoinnissa, ja tämä tuo esiin varjoja vielä lisää. Myös Maanne käy läpi samanlaista prosessia, ja tämä vuorostaan auttaa paljastamaan varjot kollektiivisesti. Sitä voidaan ajatella suurena puhdistumisena. Vaikka tämä on ehkä epämukavaa, on tärkeää käsittää, ettei kyse ole maailman tulemisesta synkemmäksi, koska kaikki mitä tulee esiin, on ollut jo olemassa – se oli vain piilossa.

Kehotitte minua olemaan niiden tarkkailija, jotka haluavat tuhoa ja kaaosta. Tunsin, että sen ymmärtäminen oli tärkeä asia.

Kyllä, sillä on niitä, jotka haluavat kaikkien järjestelmien tuhoa vaikutuksesta riippumatta. Tässä uskomuksessa on kärsimättömyyttä, ja siihen liittyy usein tarve osoittaa olevansa oikeassa. Heräämisprosessi on hyvin tärkeä ja siitä pidetään huolta, kun ajoitus on oleellinen varmistamaan, että se on mahdollisimman tasainen. Verhon ja kontrollointiohjelmoinnin poistaminen hetkessä aiheuttaisi korjaamatonta vahinkoa monille. On oleellista, että kaikki mitä tehdään tämän prosessin auttamiseksi, tehdään sillä aikomuksella, että kaiken korkein hyvä toteutuu.

On monia ihmisiä, eläimiä ja kasveja, jotka lähtevät maapallolta tänä aikana. On kirjoitettu paljon siitä, että ne jotka eivät pysty nostamaan valoaan, pakotetaan lähtemään Maasta. Onko näin?

Ei ole oikeaa tai väärää, hyvää tai huonoa, korkeampaa tai alempaa värähtelyä. On ainoastaan valinta ja halu kokea. Täytyy tarkastella omaa tarvettaan luoda itsensä vahvistamisen hierarkia.

Mitä ihmiset voivat tehdä käydäkseen läpi tämän muistamisajan helposti ja sujuvasti?

Ensin pitäisi tarkastella määritelmäänsä helposta ja sujuvasta, kun tätäkin voidaan käyttää mittarina siinä, mitä itseltä puuttuu. Laittaisimme paljon mieluummin fokuksenne omaan kasvuunne ja niihin syviin muutoksiin, joita tapahtuu sisällänne. Sitä ei ole tehty aiemmin, mitä nyt tapahtuu – siksi ei ole mitään barometria, mitä vasten tuomita itsensä tai toiset.

On tärkeää ottaa aikaa sallia sieluintegroinnin tapahtua. Tästä syystä monet ovat tunteneet kutsun yksinkertaistaa elämäänsä. Kehon kuunteleminen on äärimmäisen tärkeää. Tapahtuu monia aktivointeja ja latauksia, jotka synnyttävät suurempaa ymmärrystä ja kaiken sen muistamista, mitä olette. Ehdotamme, ettei näitä oivalluksia ohiteta, kun ne ovat hyödyllisiä voimanne takaisinottamisessa ja kaikkien esteiden selvittämisessä tältä prosessilta.

Kuten aina, vesi, hivenaineet ja ajan viettäminen luonnossa auttavat hermoston rauhoittumisessa. Suosittelemme ryhmätyötä samanmielisten sielujen kanssa, kun tämä auttaa laajentumista ja kaiken sen aktivoimista, mitä olette. Avun saaminen opastustiimiltänne ja monista menetelmistä on myös hyödyllistä. Tärkeintä on itserakkaus ja keskittynyt ponnistus päästää irti peloista ja odotuksista, jotka voivat kietoutua tähän prosessiin. Kaikki etenee suunnitellusti.

Eräs asiakkaani oli huolissaan siitä, että hänen ahkerointinsa toisista huolehtien ja omistautumattomuutensa tähän prosessiin tarkoittaisivat, että hän "jää veneestä". Hänen tiiminsä kertoi, ettei hän "jäisi veneestä" ja että kaikki tapahtuu "Jumalan armossa".

Kyllä, ponnistellaan kaikin tavoin kaikkien sielujen auttamiseksi tulevien muutosten läpi niin, että he saavuttaisivat sielunsa aikomat tavoitteet. Tätä apua ei tarvitse tiedostaa ottaakseen sen vastaan. Jokainen teistä kuuluu Jumalan armoon.

Kiitos avustanne tänään!

Se on ollut meille kunnia.

Toivon, että tämä kysymys- ja vastaussessio on ollut hyödyllinen. On todella hämmästyttävää aikaa, mutta myös intensiivistä. Meidän täytyy olla mukava itsellemme ja rakastaa itseämme ja toisia tämän siirtymän läpi.

Pidän "12-12 – muistamisen aika" -ryhmäpuhelun 8.12. klo 18.00 MST. Se on puolentoista tunnin sessio, jossa saat koodeja ja aktivointeja sytyttämään muistamisen omassa sielumuodossasi. Nämä aktivoinnit eivät ole ainoastaan 12-12-porttia varten, vaan koko tätä aikajaksoa. Tämä on viimeinen ryhmäpuhelu ennen helmikuuta, kun pidän vapaata vuoden lopussa prosessoidakseni näitä energioita ja ruumiillistaakseni ne. Kaikki jotka rekisteröityvät, saavat nauhoituksen. Sinun ei tarvitse osallistua livenä saadaksesi tallennuksen tai parannuksen. Hinta on 14.99 dollaria. Klikkaa tätä linkkiä rekisteröityäksesi (https://events.genndi.com/register/1691 ... 8091823f5c). Kun maksu on suoritettu, tee rekisteröityminen loppuun. Jos et pysty palaamaan rekisteröintisivulle, laita sähköpostia osoitteeseen (info@jennyschiltz.com).

Lähetän teille kaikille paljon rakkautta. Pitäkää huolta itsestänne.
Jenny Schiltz

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron