Le Fay Denise (highheartlife.wordpress.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

30.8.2016 SYYSKUUN 2016 VALMISTELEVIA ENERGIATYÖNTÖJÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 03.09.2016 15:15

SYYSKUUN 2016 VALMISTELEVIA ENERGIATYÖNTÖJÄ

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
30.8.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuoden 2016 Leijonaporttirynnistyksen jälkeen olen kokenut tuon harvinaisen, mutta voi niin autuaan tunteen, että on vähän huumattu (ei huumeita, ihmiset, vain energeettinen sivuvaikutus), ja ehdotonta tarvetta nukahtaa ja päästä pois kehosta mahdollisimman pitkäksi aikaa päivän aikana. Tätä on tapahtunut pari viikkoa ja se on upea vaihe, jossa integroimme, toivumme, mukaudumme ja sopeudumme viimeisimpiin sisäisiin evoluutiomuutoksiin. Tämä ei ole tavallinen "väsynyt ja levoton" –ylösnousemusoire, jossa on käsittämättömän uupunut, mutta korkeammat energiat ovat saaneet virkeäksi sisältä ulospäin ja mieli ravaa lakkaamatta. Ei, tämä on erilaista, ja se tuntuu lämpimältä ja "pörröiseltä" ja mieli hiljenee, se on itse asiassa tajuton, ja on erittäin miellyttävä tunne levätä ja olla hoivattavana korkeimmilla tavoilla, mielen mennessä siunatusti untenmaille. Ehdottomasti upea ylösnousemuksen sivuvaikutus … ja sitten seuraava korkeampi kierros saapuu – kuten aina tapahtuu – ja olet taas takaisin siinä. Lepo- ja rentoutumisaika on ohi, takaisin kehittymään!

Samalla kun olen tässä viimeisimmässä integrointi- ja toipumisvaiheessa ennen syyskuun 2016 kuurojen saapumista (ne tuntuvat jo), halusin saada jotain kirjoitettua siltä varalta, etten pysty istumaan ja sitomaan sanoja yhtään järkevästi yhteen. Voi, sitä on tapahtunut monta kertaa näiden ylösnousemusvuosien aikana – jaksoja jolloin olen hyvin kiitollinen ei-vääristyneille ylösnousemusopettajille siitä, että he ovat ottaneet löysät pois ja kirjoittaneet kovasti kaivattuja artikkeleita ekstravaikeina hetkinä, kun itse olen ollut selälläni ja liian tuskissani tehdäkseni mitään muuta, kuin selviytyä viimeisimmästä porrasaskelmasta tai aallosta. Olemme olleet toistemme tuuraajia näiden ylösnousemusvuosikymmenten aikana – olleet poissa silloin, kun meidän ehdottomasti täytyi, ja toiset tulivat ruotuun jatkamaan, antaen meille aikaa kokea sen itse, ja kuitenkin ylösnousemusinformaation tuotanto ja jakelu jatkui tarvitseville.

Kosmiset tuurausporukat

Viime aikoina on tullut erinomaista informaatiota joiltain tuurausporukan jäseniltä. Yksi niistä oli Sandra Walterin viimeisin "Nopeutuminen ja auringonpimennys – valinnan tekeminen" 29.8.16. Kiitos siitä, Sandra. Se oli mahtava, koska hän listasi selvästi ja rehellisesti eri kerrokset – eri porrasaskelmat, kuten minä niitä kutsun – näissä energioissa tai aalloissa ja myös ihmisissä. Kaikki eivät koskaan seiso tai ole seisseet samalla energeettisellä evoluutioporrasaskelmalla, vaan vähän eri askelmilla. Toisaalta suurin osa ihmismassasta ei ole vielä ollut edes koko portailla ennen tätä vuotta! Kuitenkin tästä eteenpäin jokainen maan päällä elävä ihminen seisoo nyt jollain ylösnousemuksen porrasaskelmalla tai muuten hän kuolee ja poistuu ja liittyy prosessiin siellä ja silloin, kun se on tarkoituksenmukaista hänelle yksilönä.

"Korkeammalla värähtelevä kollektiivi (ne joilla on 5D-12D-koodit ja taajuudet kentässään) luo kvanttidynamiikan, joka nostaa muun kollektiivin (heräämättömät, salaliittoon heränneet, kaikki jotka eivät osallistu ylösnousemukseen sydäntasolla – ei tuomitsemista, he loivat tasapainon ja tarvitsivat haasteita joksikin aikaa tässä prosessissa) kvanttifysiikan ja jumalaisen rakkauden (taajuus jolle tämä universumi on rakennettu) lakien mukaan."

Näetkö eri ihmisryhmät, jotka hän mainitsi? Näetkö ylösnousemusprosessin eri energia- ja tietoisuusporrasaskelmat, joilla he seisovat, eli joita he elävät, jotka he tiedostavat, joihin he reagoivat, keskittyvät ja uskovat tällä hetkellä? Jokainen ylösnousemusprosessin porrasaskelma ja vaihe on tärkeä kaikille, mutta lopulta jokainen on astunut ylösnousemusprosessiin, eli edelläkävijöiden täytyy olla kärsivällisiä uudella tavalla (mikä on myös helpompaa) toisten kanssa, jotka ovat vasta aloittaneet ja seisovat paljon alemmilla porrasaskelmilla. Mutta hurraa, lapset, ainakin kaikki ovat lopultakin portailla!

"Riippumatta kollektiivisista aikomuksistamme ennen tämän aallon saapumista syyskuussa, tapahtuu nopeutuminen. Tuo polku oli jo ennalta määrätty, jos toteuttaisimme ylösnousemusaikajanan ennen vuotta 2012. Ja me teimme sen …"

Edelläkävijän perspektiivistä tänä päivänä, tämä koko ylösnousemusprosessin lähestyvä nopeutuminen on ollut aina odotettavissa. Kun tietyt ihmiset alkoivat mainita "nopeutumisen" noin viime kuussa, olin hämmentynyt, koska olin aina tiennyt, että kun pääsisimme suuren erääntymispäivän ohi – 21.12.2012 – kaikki nopeutuisi. Ja siitä lähtien meidän täytyi jatkaa siirtymistä porrasaskelmia ylöspäin pysyäksemme ylösnousemuksen evoluutioprosessin kyydissä edelläkävijöinä, polun viitoittajina ja tiennäyttäjinä. Mitä nopeammin pystyt poistamaan vanhat vaatteet ja heittämään ne pois (eli vanha alempi tietoisuus, uskomukset, tavat, odotukset energiat jne.), sitä nopeammin ja helpommin siirryt ylösnousemuksen porrasaskelmia ylöspäin ja käyt läpi toistuvaa sopeutumista, kun olet päästänyt lisää irti alemmista jutuista ja samanaikaisesti ruumiillistanut enemmän ja enemmän uusia korkeampi juttuja – valokoodit, jatkuva evoluutio, erilaiset DNA-päivitykset, laajentuva tietoisuus, korkeammat kyvyt, kehittyvät chakrat jne. Tämä pyhä polku vain kapenee ja nopeutuu, mitä pidemmälle sitä kulkee tai nousee. Pidä tämä korkeassa sydänmielessä.

"Kun ihmiskollektiivin värähtelytaso ja valo-osuus nousee eksponentiaalisesti, tulee tilaisuuksia nopeutuneisiin aikajanoihin. Tätä on tapahtunut koko Siirtymän ajan. Tyypillisesti valotyöntekijät, portinvartijat ja verkkotyöntekijät tekevät yhteistyötä korkeampien maailmojen kanssa, näiden korkeimpien mahdollisten kokemusten toivottamiseksi tervetulleeksi ihmiskunnalle, Gaialle, luonnon valtakunnille ja elementaaleille. Tuleva fotonivalo on kuitenkin ottanut uuden tason, voimakkaammin tulosorientoituneen piirteen, kun lähestymme kriittistä käännekohtaa ensi vuonna."

Kaikki lainaukset ovat Sandra Walterin viimeisimmästä artikkelista.

Tulosorientoitunutta tosiaan ja juuri ajoissa, koska minä, me, Gaia ja kaikki eivät voi kärsiä enää pidempään typeryksistä tai tästä nopeasti lisääntyvästä järjettömyydestä. Se on liikaa, energiakuilu on liian suuri, kun enemmän ja enemmän ylösnousseita mestareita elää maan päällä niiden vieressä, jotka ovat tässä kohtaa hädin tuskin samaa lajia. Täytyy olla ja on valtavaa nopeutumista ylösnousemusprosessissa tässä galaktisen asetelman loppuunsaattamispisteessä, jossa kaikkien jotka päättävät jäädä fyysiseen kehoonsa, täytyy päästä evoluutio-ohjelmaan nopeasti tai poistua fyysisestä kehosta ja jatkaa muualla, missä on värähtelyltään paremmin yhteensopivaa. Tämä valtava nopeutuminen on vain uusi "kokopäiväisyys" uudessa evoluutiosyklissä. Piste. Nyt on valmistumisaika ja monet valmistuvat ja monet eivät, jotkut tarvitsevat lisää työtä ja valmistelua jne., mutta tiedä, että tämä odottaa meitä kaikkia tammikuun alussa 2017 – uusi, uusin tavoin, uudella korkeammalla tasolla ja uusissa korkeammassa ulottuvuudessa kokopäiväisesti.

Toisaalta ymmärrä, että on enemmän kuin vain yksi tai kaksi ylösnousemusaikajanaa. On monia, mutta en ole kamalan kiinnostunut useimmista niistä, koska ne eivät tarvitse henkilökohtaista huomiotani. Olen keskittynyt siihen, mitä olen ilmoittautunut vapaaehtoisesti työstämään, ja se on tämä ensisijainen ylösnousemusaikajana, jolla minä olen ja myös valtaosa teistä, jotka lukevat tätä nyt. On toinenkin, johon olen kuitenkin myös aina keskittynyt ja joka sisältää jotkut perheenjäseneni ja vanhat ystäväni, vaan ei kaikkia. Sinun tai minun ei tarvitse hikoilla tai huolehtia näistä yksityiskohdista. Sinun ja minun täytyy jatkaa kehittymistä niin nopeasti ja helposti, kuin mitenkään pystymme hetkestä toiseen, tunnista toiseen ja viikosta toiseen, ja syyskuu 2016 varmistaa, että teemme juuri sen!

Käytä noita energioita, noita kipuja ja särkyjä, noita epäilyjä ja tilapäistä itsesi epäilemistä, hämmennystä jne. sinkoamaan sinut henkilökohtaisesti monta evoluutioporrasaskelmaa ylöspäin. Miksi? Koska tammikuu 2017 on vain muutaman hetken päässä ja se tulee energioiden kera, jotka ovat sata kertaa korkeampaa taajuutta kuin se, joka potkii persuuksiin ylösnousemustamme tänään! Haluan lentää, en paistua, tulevissa vuoden 2017 uusissa energioissa, mikä merkitsee, että minun täytyy saada nyt niin paljon kohotusta kuin voin, ja niin sinunkin pitäisi ja näistä samoista syistä. Jumalalähde turvaa selustamme tässä, joten käytä hyödyksi nämä harvinaiset energiat kehittyä nopeammin ja pidemmälle, mitä on normaalisti käytettävissä.

Mitä sitten, jos se sattuu vähän tässä kohtaa. Mitä sitten, jos asiat tuntuvat ylivoimaisilta toisinaan tässä kohtaa. Mitä sitten, jos sinä/minä/me sähläämme toisinaan pallon kanssa ja nolostumme sen vuoksi. Luuletko, että millään tästä on merkitystä korkeammalle itsellesi tai että se edes näkee sen sellaisena? Luuletko, että millään tästä on merkitystä Jumalalle? Lähteelle? Jumalaiselle isälle/äidille? Ei vähääkään, on vain käsittämätöntä rakkautta, kunnioitusta, ihailua ja valtavaa kiitollisuutta. Vähennä vähän kaasua ja kellu tämän syyskuuvaiheen läpi. Lakkaa ajattelemasta, ja tunne ja ole sen sijaan.

Okei, minulla on torkkujen aika. Kiitos, että luet ja tunnet tätä, ja malja poikkeukselliselle ja ylevälle syyskuulle 2016 meille kaikille henkilökohtaisesti ja koko ihmiskollektiiville ja kaikille kaikkialla.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

13.9.2016 YKSIN … MUTTA EI OIKEASTI … MUTTA TAVALLAAN … TILA

ViestiKirjoittaja hammer » 16.09.2016 14:14

YKSIN … MUTTA EI OIKEASTI … MUTTA TAVALLAAN … TILAPÄISESTI

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
13.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kuten jotkut teistä saattavat muistaa, mainitsin parissa, kolmessa artikkelissa vuoden 2016 alkupuolella siitä, miten olin tilapäisesti tuntenut lisääntyvässä määrin olevani yksin. En puhu yksinäisyydestä, vaan rehellisestä, selkeästä tunteesta, että olen ollut niin UUDELLA alueella, että jollain tavoin olen hyvin yksin – väliaikaisesti. Lisätäänpä, että tämä on täysin ok vuoden 2016 toisella puoliskolla, koska ymmärrän nyt tietoisesti paremmin, mitä on tapahtunut, kuin tämän uskomattoman voimallisen vuoden alussa, ja olen rennompi tämän UUDEN suhteen ja olemaan siinä yksin. Ymmärrämme vielä enemmän syyskuun monien energeettisten asetelmien jälkeen.

Luin juuri yhden parhaista ja rehellisimmistä ylösnousemusartikkeleista pitkään aikaan. Se oli "Kollektiivisi pohtii luultavasti" 12.9.16. Isoja kiitollisuushaleja siitä Brenda Hoffamanille ja kumppaneille.

Toinen henkilö/olento/kanavointi johon olen törmännyt näiden ylösnousemusvuosien aikana, joka myönsi julkisesti yllättyneensä odottamattomasta projektista ylösnousemusprosessissa, oli Kryon muutama vuosi sitten. Se liittyi erityiseen sillanrakentamiseen tiettyjen ei-fyysisten korkeampien ulottuvuuksien ja fyysisen 3D-maan välille 1980-luvun alkupuolella. Tämä oli minulle läheisesti tuttua, koska olin yksi noista edelläkävijöistä, jotka tekivät tätä varhaista ylösnousemukseen liittyvää projektia. Lisätietoa tästä "A Lightworker's Mission" –kirjasta sivuilta 60-66. Näiden kahden tapauksen lisäksi en tiedä muita, jotka ovat julkisesti tunnustaneet yllättyneensä siitä, mitä edelläkävijöiden edelläkävijät ja edelläkävijät jatkuvasti tekevät oman itsensä ja kollektiivin puolesta kaikkialla.

(https://deniselefay.wordpress.com/2012/ ... ng-it-now/)

Ottaen huomioon, mitä useimmat meistä ovat käyneet läpi vuodesta toiseen "eräpäivän" 21.12.2012 jälkeen, tuntuu toki hyvältä saada avoimesti tunnustusta korkean sydämemme ja sielumme laittamisesta prosessiin ja juoksemisesta kauas sen yli, mikä oli alun perin sovittu ylösnousemuksen "maalialueeksi". Saimme pallon sinne vuosia sitten, mutta olemme jatkaneet juoksemista, joten kiitos kovasti syrjään astumisesta, kun me ruumiillistamme enemmän korkeampaa itseämme/Lähdettä, toistuvasti sopeudumme sen vuoksi ja jatkamme kulkemista ja luomista korkeammalla ja kauempana, mihin alun perin suostuimme. Pieni kourallinen Korkealla joka tuntee meidät hyvin ja rakastaa meitä, löi vetoa, että antaisimme palaa saavutettuamme tietyn lopputason ylösnousemusprosessissa. Tämä olemme tehneet ja enemmän (lisää tästä ja vastaavista asioista tulevissa artikkeleissa).

Niinpä lukiessasi Brendan viestiä tänä aamuna, mielialani kohosi ja ilahduin hänen kanavoimastaan arvokkaasta viestistä. Tämän sitä saa, kun palkkaa isojen ikäluokkien edelläkävijähippejä hajottamaan ja rakentamaan uudelleen moniulotteisia järjestelmiä. Teemme sen, ja jatkamme sen jälkeen luomalla uusia ja parempia järjestelmiä, koska olemme nyt täällä – miksi ei?

Tämä tuo meidät takaisin vuoden 2016 alkuun, jolloin jotkut edelläkävijät tunsivat ja tiesivät syvällä sisällään, että olimme tosiaankin nyt monin tavoin omillamme (väliaikaisesti), koska olimme tehneet uuden sopimuksen jumalan ja korkeamman itsemme kanssa henkilökohtaisessa elämäntarkastelussamme, joka tapahtui jossain kohtaa 21.-23.12.2012. Minulla se oli 22.12.2012. Olemme porhaltaneet ylös hyvin vaikeita energeettisiä ylösnousemusportaita siitä lähtien, eivätkä sen tulokset ole vielä täysin selviä meille. Niistä kuitenkin tulee, ja se 9-9-9-loppuunsaattamiskynnys jonka juuri ylitimme, toi paljon lisää oivalluksia monille. Lisää on tulossa kuunpimennyksessä 16.9. ja sen jälkeen.

Tämä vuosi on toistuvasti pakottanut minut itsenäisyyteen vastauksissa, näkemyksissä, tyynnyttelyssä, hoivaamisessa, jatkuvassa henkisessä, energeettisestä, fyysisessä ja tietoisuuskasvussa ja paljossa muussa. Aikaa – minulla ja monilla teillä tätä lukevilla – kovasti yli sen, että korkeamman ulottuvuuden olennot, enkelit, maan ulkopuoliset ja vastaavat olivat lapsenvahtina, pitivät kädestä, silittivät ja rauhoittivat. Me olemme he ja enemmän nyt UUDELLA alueella, mikä luo automaattisesti lisää UUSIA alueita kaikille kaikkialla. Siihen saakka kunnes sinä ja minä rehellisesti ja täysin tietoisesti ymmärrämme, hyväksymme ja elämme sen, mitä nyt olemme ja miten voimakkaita todella olemme, vielä toisinaan edelleen kitisemme ja murjotamme ja kaipaamme jotain (toista) suurta korkeampaa olentoa ottamaan meidät syliinsä ja tekemään olomme paremmaksi.

Visualisoi tämä perspektiivin saamiseksi. Näe sielusi silmin suuren valo-olennon, joka olet sinä, imevän hehkuvaa valkoisen valon peukaloaan ja etsivän samalla toista suurta valo-olentoa hellittelemään ja parantamaan oloa. Naurettavaa, eikö olekin? No, tässä kohtaa monet meistä ovat nyt – haparoimme sopeutuessamme UUTEEN elämäämme ja todellisuuteemme suoraan Lähteeseen yhdistyneinä täysivaltaisina yksilöinä. Matalamman taajuuden vanhojen pahojen tapojen karistaminen vie joskus vähän aikaa, eikä siinä ole mitään väärää. Tee vain parhaasi saadaksesi rehellisesti vilauksen UUDESTA itsestä jostain kosmisesta peilistä jossain, jotta ymmärrät paremmin tietoisesti, millaiseksi olet kehittynyt tässä kohtaa. Tämä on tärkeää itsellesi, mutta myös kaikille muille edelläkävijöille, kollektiiville ja tuleville aikajanoille, maailmoille, todellisuuksille jne. Ei painetta, täysivaltaiset itse-Lähteenä-olennot, vain rehellisyyttä.

"Olette liikkuneet niin nopeasti, että me toisissa ulottuvuuksissa ja kollektiiveissa emme vielä aivan ymmärrä, miten kehitytte. Osoitammeko teitä sen palkkion suuntaan, joka näyttää teille tärkeältä nyt? Vai osoitammeko teitä sen palkkion suuntaan, joka teistä on tärkeä kuukauden tai vuoden kuluttua? Se on pulmamme."

Tämä oli sitaatti Brenda Hoffmanin kanavoimasta viestistä, ja miten upeaa, että Korkealla kysellään! Me edelläkävijät olemme valinneet jo vuosia sitten. Vaikket tietoisesti muistaisikaan tuota valintaa, niin sinä, korkeampi itsesi ja jumala olitte kasvotusten ylösnousemusprosessin ensimmäisen vaiheen lopussa. Lopetan tämän lainauksella kirjasta "The Temple of Master Hotei" (sivu 154), koska se tuntuu nyt oikealta.

Kiitos taas, Brenda Hoffman ja kumppanit, tuosta hyvin tärkeästä viestistä.

Ja nyt mestari Hoteista ja Jadeoppilaasta pitkän ajan takaa, mutta he ovat kovasti yhteydessä minuun ja universaaliin ylösnousemusaikaamme tässä. Älä koskaan unohda, ettemme milloinkaan leimaa kellokorttia, vaan olemme aina töissä.

"Ne jotka tulivat kokemaan ja laajentamaan henkeään polarisoituneeseen fyysisyyteen, hankkivat tietoa tiheimmällä tasolla, joka on ihmisilmaisun käytettävissä. Kuitenkin tämän suuren syklin lopussa me Maahan inkarnoituneet, jotka olemme integroituneet ja muuntuneet tässä ulottuvuudessa, palaamme lopulta Kotiin, mukanamme äärimmäisen ainutlaatuisia ja arvokkaita kokemuksia jaettavaksi!" Hotei sanoi silmät sädehtien ja vilkkuen innostuneesti.

"Viemme mukanamme tietysti omat henkilökohtaiset ja kollektiiviset kokemuksemme ja sieluviisautemme, joita toisilla ei ole, paitsi niillä monilla jotka ovat matkanneet alas tiheään ja polarisoituneeseen fyysisyyteen. Inkarnoitumalla fyysisyyteen opimme tuomaan taivaan maan päälle – ilmaisemaan lisääntyvässä määrin tiiviissä lihassa sitä, mikä olemme täysin korkeammissa ei-fyysisissä maailmoissa. Niin vaikeaa kuin on ollutkin, pikkuinen, olemme saaneet ainutlaatuista viisautta ja onnistuneet ilmentämään todellisen henkisen itsemme tiheimpään, kuvitteelliseen, rajoittavaan ja huomattavan polarisoituneeseen ulottuvuuteen.

"Ajattele sitä syvällistä viisautta ja luovuutta, jota pystymme jakamaan veljiemme ja sisariemme kanssa, jotka eivät ole "kapseloituneet" tähän tiheään maailmaan ja kokeneet kaikkea, mitä meillä on matkustettuamme täällä! Matka on ollut pitkä ja vaikea, mutta se tieto, viisaus ja sielukasvu mitä on saatu laskeutumisesta tiheään fyysiseen polariteettiin, auttaa useampia olentoja ja useampia todellisuuksia useammalla tavalla, kuin voimme ymmärtää. Lisäksi luomme rajattomia tulevaisuuden mahdollisuuksia", Hotei sanoi silmät suljettuna, ikään kuin hän lähettäisi tätä informaatiota jostain toisesta paikasta kaukaa …"

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.9.2016 LISÄÄ KAIVAMISTA SISÄLTÄ JA LASTIN PURKAMISTA

ViestiKirjoittaja hammer » 24.09.2016 09:38

LISÄÄ KAIVAMISTA SISÄLTÄ JA LASTIN PURKAMISTA

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
21.9.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Henkilökohtainen salakuljetustavara

Kuten aina ylösnousemuksen evoluutioprosessissa, tulemme jaksoihin, jossa meidän täytyy ehdottomasti kaivaa syvemmältä, löytääksemme sisältämme jotain, minkä olemme onnistuneet salakuljettamaan kaikkien aiempien ylösnousemuksen tarkistuspisteiden läpi. Olemme ehkä höylänneet muutaman lisäkerroksen useimmista vanhoista henkilökohtaisista sisäistä ongelmistamme ja jutuistamme – mitä tai ketä tahansa ne ovatkin – mutta saavutamme aina uuden vaiheen, jossa meidän täytyy mennä syvemmälle ja lopulta saada kaikki henkilökohtainen salakuljetettu tavara esiin ja ulos. Miksi? Koska meidän täytyy mennä pian uusi suuri evoluutioporrasaskelma ylöspäin ja vanhan alemman maailmamme ja itsemme asiat eivät voi yksinkertaisesti kulkea yhtään pidemmälle kanssamme korkeamman taajuuden uuteen. Jos yrittäisimme tässä kohtaa jatkaa niiden salakuljetusta ylemmäs valoaaltoporrasaskelmia, ne aiheuttaisivat meille enemmän tuskaa ja painetta, kuin ovat koskaan alun perin aiheuttaneet. Se ei vain ole lisääntyneen tuskan tai henkisen riskin väärti kaiken sen jälkeen, mitä olemme käyneet jo läpi tässä evoluutioprosessissa.

Emme voi ehdottomasti ottaa vanhaa alempaa sisäistä salakuljetustavaraa mukaamme, kun kehitymme korkeamman taajuuden valo-olennoiksi fyysisessä kehossa. Auttamaan pakollisessa lastin purkamisessa menemme läpi toistuvista ylösnousemuksen tarkistuspisteistä, joissa meidät läpivalaistaan perusteellisesti kaikkien kiellettyjen vanhojen tiheiden tavaroiden löytämiseksi – myrkylliset aineet, tarpeeton painolasti, märkivät pelot, rampauttavat tunnehaavat, naurettava syyllisyys tai myrkyllinen viha. Kaikki laittomia ja kiellettyjä alemman tiheyden aineita, joiden ei sallita tulla läpi mistään henkisen ylösnousemustullin tarkistuspisteestä.

Jatkaaksemme kehittymistä ja siirtymistä eteenpäin helpommin, turvallisemmin ja mukavammin, käymme läpi lisää pakollisia turvaverkkotarkistuspisteitä ylösnousemuksen henkilökohtaisessa evoluutioprosessissamme. Näin on ollut suurimman osan elokuuta ja syyskuuta 2016. Joillakin meistä, minä mukaan luettuna, koko 2016 on ollut yhtä suurta ylösnousemuksen tarkistuspistettä, joka vaatii päästämään irti kaikesta jäljellä olevasta henkilökohtaisesta ja kollektiivisesta salakuljetustavarasta. Se ei ole hauskaa, mutta olen tietysti kiitollinen siitä, koska minä, me kaikki, rehellisesti sanottuna liian usein uskomme, että olemme käsitelleet jo kaikki sisäiset juttumme vuosia, vuosia sitten. Käsittelimmekin, mutta olemme havainneet, että on ollut jäljellä monia kerroksia henkilökohtaisia juttujamme, jotka meidän on täytynyt tuntea, käsitellä ja päästää täysin irti neutraalisti. Sillä hetkellä kuin olemme tehneet tämän, meille annetaan "kaikki selvää" kulkeaksemme läpi viimeisimmästä ylösnousemuksen tarkistuspisteestä ja jatkaaksemme seuraavan energeettisen ylösnousemuksen porrasaskelman ylös.

Kollektiivinen salakuljetustavara

Useimmat edelläkävijät ovat hyvin voimistuneesti tunteet ihmisten – ja monissa tapauksissa myös ei-ihmisten – kollektiivisen salakuljetustavaran ja eläneet sen kanssa koko vuoden 2016. Olemme aina tunteneet sen, tunteneet heidät, tunteneet heidän kollektiiviset sisäiset ja ulkoiset juttunsa, mutta tänä vuonna se on ollut lähes sietämätöntä toisinaan. Ainoa asia joka on auttanut edelläkävijöitä selviytymään tästä kollektiivisen vanhan maailman tavaran hyökkäyksestä, kun se on voimistunut ja tuotu ihmistietoisuuden pintaan poistettavaksi, on ollut kykymme päästä korkeaan sydämeen, jossa kaikki tiedetään, nähdään ja tunnetaan energeettisesti neutraalina. Mutta koska monet edelläkävijät, mukaan luettuna minä, eivät vielä osaa olla tässä korkeammassa tilassa jatkuvasti, on ollut aikoja, jolloin minun on tarvinnut irrottautua maailmasta sellaisena, kuin se on tällä hetkellä, jotta en tule hulluksi tai sydämeni ei säry tai jotain pahempaa sen vuoksi.

Tiesimme, että tämä aika tulisi meille kaikille, mutta se on osoittautunut varsinaiseksi testiksi meille. Sellainen on ihmiskollektiivi, joka kokee ensimmäistä suurta ja selvää ylösnousemuksen tarkistuspistettään. Pysy korkeassa sydämessäsi, kun he käyvät läpi tätä vuoden 2016 pistettä ja muita pitkin vuotta 2017. Se ei luultavasti ole kaunista tai helppoa, mutta se on ehdottoman tarpeellista heille, meille ja myös kaikelle muulle kaikkialla. Tämä on prosessi, ja jokainen askel on tärkeä alkemisen evoluutioluonteensa vuoksi.

Viimeaikaiset unet

Kuten tiedät, silloin kun aika on rankkaa ja täynnä muutosta, kuten nyt, voimme saada nopeasti paljon suoritettua, ratkaistua, ymmärrettyä paremmin, muunnettua ja puhdistettua unitilassa. Olet ehkä tehnyt taas kovasti töitä öisin viime kuussa ja myös tässä kuussa ja nähnyt sen vuoksi melko hurjia unia. Tässä on yksi, jonka näin viime viikolla, ja se on paljonpuhuva.

Tässä unessa olin tuntemattomassa talossa tuntemattoman ihmisryhmän kanssa. Keskustelimme kaikki, kun näin pienen, mutta uskomattoman kirkkaan valkoisen valon räjähtävän keskellä olohuonetta noin metri lattian yläpuolella. Se oli niin kirkas, ettei nähnyt mitään pariin sekuntiin, ja kun se oli poissa, niin olivat myös muutamat huonekalut ja kaksi ihmistä. Me muut hyppäsimme katsomaan noita tyhjiä tiloja huoneessa, joissa oli ollut huonekaluja ja nuo ihmiset, ja mietimme, mitä ihmettä juuri oli tapahtunut. Jotkut ihmiset lähtivät etsimään ympäri taloa noita kahta puuttuvaa ihmistä, mutta he olivat poissa, kuten nuo huonekalutkin.

Noin 20 minuutin päästä tämä tapahtui taas toisessa talon huoneessa, ja kun kirkkaanvalkoinen valovälähdys oli hävinnyt, lisää ihmisiä oli poissa. Tämä toistui 10 minuutin päästä talon toisella alueella, ja lisää ihmisiä ja huonekaluja hävisi. Uneni tässä kohtaa olin vähän huolissani ja hämmentynyt ja aloin laajentaa tajuntaa erottaakseni, mitä tapahtui ja miksi. Muutaman hetken jälkeen herätin tarkoituksella itseni, makasin sängyssä pimeässä ja kävin uneni läpi, jotten unohtaisi sitä. Se vaikutti kuitenkin voimakkaasti minuun, joten ei ollut luultavaa, että unohtaisin sen.

Tämä uni osoittaa, miten lisääntyvän valon vuoksi sekä henkilökohtaista että kollektiivista tavaraa häviää yhtäkkiä sieltä, missä elämme. Tämän unen poikkeavuudet ovat symbolisia mutta myös kirjaimellisia, henkilökohtaisia mutta myös kollektiivisia, ja ne vain lisääntyvät vuoden 2016 loppuosan aikana, erityisesti päiväntasauksen jälkeen 22.9. Ole valmistautunut siihen, että enemmän ja enemmän henkilökohtaista ja kollektiivista salakuljetustavaraa ja muita asioita ja ihmisiä häviää nopeasti. Vanha maailma ja tietoisuus häviävät – ne napataan yhtäkkiä pois kirkkaanvalkoisilla valovälähdyksillä.

Vuosi 2017 voi olla hyvin paljon tätä, mutta tuhat kertaa intensiivisempää, mistä syystä meidän on täytynyt raivata tiemme useampien ylösnousemuksen tarkistuspisteiden läpi tämän vuoden aikana. Suuria uusia asioita on nyt tekeillä ja lisää tulee pian, ja kiirettä on enemmän kuin koskaan ollaksemme energeettisesti valmiita massiiviseen muutokseen, kun se tulee. Tee sisäinen työ – mitä se onkin sinulla – ja kaikki muu kehittyy hyvin paljon helpommin, nopeammin ja tuskattomammin. Luovaa ja edistyksellistä päiväntasausta 22.9.2016, kun päästät irti vanhasta, ollaksesi kaikin tavoin valmis uuteen.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2.10.2016 UUSI NOPEUTUMINEN JA SISÄISTEN VÄRÄHTELYJEN LISÄÄN

ViestiKirjoittaja hammer » 05.10.2016 05:51

UUSI NOPEUTUMINEN JA SISÄISTEN VÄRÄHTELYJEN LISÄÄNTYMINEN

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
2.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Joka vuosi vaihto jonkin kuukauden viimeisestä päivästä seuraavan ensimmäiseen päivään on tullut voimakkaammaksi ja selvemmäksi. Monessa tapauksessa se on melkein yhtä voimakas, kuin Auringon vaihtaessa merkkiä tai uusi/täysikuu. Lokakuun 1. päivän aamutunteina kuulin ääntä, joka kuulosti siltä, että liikumme nyt paljon nopeammin avaruuden läpi. Se kuulosti kuin tuulelta, joka syöksyy nopeasti ohi nopeuden lisääntyessä, ja tämä tuntui aiheuttavan myös pientä ulkoista värähtelyä Maassa. Maa on kokenut ja kokee jatkuvasti ylösnousemukseen liittyviä kehon sisäisiä värähtelyjä, aivan kuten edelläkävijät ovat kokeneet ja nyt lisääntyvä määrä ihmisiä kokee. Tunsin tämän nopeutumisen myös kehossani ja olemuksessani, kun kuuntelin tätä Maan ja ihmiskunnan syöksyvää ääntä, kun ne kiitävät taas kerran uuteen korkeampaan taajuustilaan.

Kun koin tätä, sain symbolisen kuvan mieleeni autosta, joka ajaa ramppia pitkin moottoritielle ja kiihdyttää sopiakseen nopeammin kulkevaan liikenteeseen mukaan. Se tuntui siltä, kuin Maa ja me yhdistyisimme uudella energiaporrasaskelmalla ja kiireesti sopeuisimme tähän viimeisimpään uuteen kiihtyneeseen tahtiin, suuntaan, raiteeseen ja todellisuuteen. Oletan, että vuoden 2016 loppuosa on tällaista ja paljon, paljon enemmän, koska olemme siirtyneet jo nolla-alueelle.

Syyskuussa 2007 kirjoitin artikkelin "Jatkuva uudelleenjohdottumisprosessi" ja mainitsin siinä, että aloin tuntea kehon sisäisiä värähtelyjä ytimeni eri paikoissa vuonna 2000 tai vuoden 2001 alussa. Neljän kuukauden päästä on 2017, melkein 17 vuotta myöhemmin, ja tunnen edelleen näitä kehon sisäisiä värähtelyjä – joskus niin voimakkaita, että ne ovat enemmän kuin tärinää. Pane korkean sydämen mielellä merkille nämä päivämäärät, koska ne ovat itsessään paljonpuhuvia. Galaktinen linjautuminen saavutti puolivälikohdan 1998–2000 ja aloitamme kohta vuoden 2017, joka on galaktisen linjautumisen loppu tai hyvin lähellä sitä. Kuten olen sanonut hiljattain, tämä nolla-alue ei vastaa mitään, minkä olemme kokeneet tämän ylösnousemusprosessin tai galaktisen linjautumisen kahden aiemman vuosikymmenen aikana.

Olen myös kirjoittanut siitä, miten valveilla ja unessa olemisen välitilassa pystyn tarkkailemaan paremmin tätä ylösnousemukseen liittyvää ilmiötä. Tässä tilassa olen myös kuullut tämän kehon sisäisen värähtelyn, joka kuulosti kuin seisomiselta valtavan pauhaavan vesiputouksen vieressä tai suihkukoneen käynnistymiseltä lentoonlähdössä. Sisäiset kehovärähtelymme kuulostavat usein uskomattoman kovilta, kun muutamme moniulotteista asemaamme, moniulotteista havaintopistettämme.

Vuodesta 2000 olen kiinnittänyt tarkkaa huomiota tähän ylösnousemukseen liittyvään prosessiin sekä hereillä, unessa ja tehokkaimmin niiden välitilassa. Olen tiedostanut tämän sisäisen kehovärähtelyn liikkuvan vartaloni ytimestä – ensin vähän alemmas, ylemmäs, vasemmalle, oikealle jne. Vuosien saatossa olen tuntenut tämän uudelleenjohdutusprosessin liikkuvan hitaasi fyysisessä kehossani, jokaisen osan kestäessä vuosia, ennen etenemistä vähän korkeammalle.

Ne vuodet jolloin se kehitti rinnan ylä- ja alaosaa, olivat hyvin intensiivisiä, koska fyysistä sydäntä, energeettistä korkeaa sydäntä ja muita tuon alueen elimiä johdotettiin jatkuvasti uudelleen mukautumaan kovasti vahvistuviin korkeamman taajuuden valoenergioihin. Tämä sai sydämen ja korkean sydämen usein tuntumaan siltä, että niitä hakattiin, iskettiin, painettiin, niiden yli kierittiin ja ne saivat toistuvia sähköshokkeja. Koko ajan myös keskushermostomme on käynyt läpi tätä täydellistä uudelleenjohdotusprosessia, mikä sai useimmat meistä tuntemaan, että hyppäämme ulos nahoistamme pienimmästäkin äänestä tai muusta häirinnästä suuren osan ajasta. Tarpeetonta sanoa, että tämä on yksistään ollut hemmetinmoinen evoluutioprosessi elettäväksi samalla, kun kaikkea muuta on tapahtunut!

Seuraava työstettävä osa oli niska, kurkku ja hartioiden yläosa, mikä kesti myös vuosia. Kun tämä prosessi on kehittynyt, pääajatukseni on ollut: "Miltä tämä tuntuu saavuttaessaan pään ja mitä se aiheuttaa?" Tämä kehon sisäinen uudelleenviritysprosessi siirtyi täysin päähän vuoden 2015 alussa, ja se on edelleen käynnissä. Kun olen tuossa välitilassa, tunnen sen päässäni – "kolistelevan" aivojani ja sen lisäkkeitä ja jumalaisen evoluutiovalon värähtelevän ja ravistelevan niitä joksikin täysin uudeksi ja paremmaksi, aivan kuin tämä prosessi on tehnyt koko fyysisessä kehossani vuodesta 2000 alkaen.

En tarkkaan tiedä, mitä tulee tämän pääjohdotuksen ollessa valmis, mutta oletan, että on todella hyvä ja hyvin innostavaa saada lopultakin koko keho ns. pörisemään. Tähän saakka tämä uudelleenjohdotusprosessi on liittynyt jotenkin jatkuvien jonkinasteisten paljastusten lisääntymiseen kaikenlaisista asioista, ihmisistä, itsestäni, tapahtumista, tilanteista jne. Tämäkin vain laajenee, niin kuin me, joten odota yhtäkkiä tietäväsi paljon enemmän monista eri asioista kaikkialla!

Tunnen kaiken tämän sukulaisuutta ja taajuusyhteensopivuutta siihen, mitä havaitsin 1.10. Maan nopeutumisesta jälleen, mikä on siirtänyt sen/sinut/minut/meidät uuteen korkeampaan taajuustilaan ja –paikkaan tällä hetkellä. Teemme tämän uudestaan vielä isommalla tavalla, kun saavumme tammikuuhun 2017, ja se vain laajenee pitkin vuotta ja näillä hyvin uusilla positiivisilla tavoilla.

Monet eivät tietenkään näe tätä lainkaan positiivisena, vaan "maailma loppuu", "maailma on tullut hulluksi" jne. –tyyppisellä tavalla, joten pidä korkeampi maaperäsi/tilasi ja korkea sydämesi kaikkien näiden megamuutosten läpi mentäessä uuteen. Vanha tekee parhaansa ollakseen antamatta tämän tapahtua, vaikka se tapahtuu tietysti, mutta vanha heittää meitä ja ylösnousemusprosessia kaikella, mitä sillä on, nyt kun olemme saavuttaneet maailmojen eroamisen tässä nykylaajuudessa fyysisessä ulottuvuudessa. Kun galaktinen linjaus saadaan valmiiksi, myös yhteydet ja läpivuodot loppuvat vanhan, alemman, patriarkaalisen eliittipimeystiimimaailman, johon kaikki inkarnoidumme, ja uusien korkeampien maailmojen ja aikajanojen välillä, johon olemme kehittymässä nyt. Olemme saavuttaneet viimeisen "leikkauskohdan" tässä kaikessa, ja tästä syystä pimeystiimi on ahertanut niin kiihkeästi kaikkien kimpussa tammikuusta 2013 lähtien.

Tiedän, miten usein minä ja pieni kourallinen muita puhumme äärimmäisen negatiivisten asioiden tapahtumisesta rinta rinnan äärimmäisen positiivisten asioiden kanssa ja miten ristiriitaiselta se voi kuulostaa joillekin teistä, jotka luette tätä ja/tai muita minun ja muiden opettajien artikkeleita. Joillekin siinä on ehdottomasti tolkkua, koska olemme olleet kaksinaisuusvaiheessa ja –taajuudessa ja parhaillaan kiihdytämme kolminaisuus- tai ykseysvaiheeseen ja –taajuuteen, joka on kaukana vanhasta alemmasta kaksinaisuudesta ja sen fyysisistä ja ei-fyysisistä, ihmis- ja ei-ihmis-, orgaanisista ja epäorgaanisista asukkaista. Tässä on kyse vain siitä, miten monimutkaista ja moniulotteista kaikki tämä on itse asiassa ollut.

Sori, jos tämä kuulostaa hyppimiseltä aiheesta toiseen ja taas takaisin, tai sitten ei, mutta kuten tiedätte, kaikki tämä ja paljon muu, josta puhun toisissa artikkeleissa, liittyy kaikki yhteen. Ei ole mitään muuta kuin tämä ajankohtainen ylösnousemuksen evoluutioprosessi. Ei mitään, eikä ole ollut koko nykyelämässämme.

Tämä artikkeli on siirtymisestämme lokakuun alussa "nolla-alueelle", kuten olen kutsunut sitä. Ajattelin, että kenties alkaisimme tuntea sen voimakkaammin marraskuun alussa, mutta tämä on yksi esimerkki siitä, miten nopeutunutta kaikki on vuoden 2016 lopussa. Tämä nopeutuminen ei lopu tai hidastu, vaan jatkuu, kunnes olemme sopeutuneet olemaan tällä uudella korkeammalla tasolla, joka tulee tämän galaktisen linjautumisen lopussa. Lisää tulossa pian, koska nyt tapahtuu niin paljon. Ole viisas, ole vahva, ole nyt hetkestä toiseen korkein sinä, joka voit olla, ja tee parhaasi ollaksesi häiriintymättä tunteellisesti, henkisesti, psyykkisesti/energeettisesti jne. maailmanlaajuisesta hälinästä, jota on, kun vanha negatiivinen tuhoaa energeettisesti itseään yrittäessään pysyä kontrollissa ja muuttumattomana.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.10.2016 VUODEN 2016 NOLLAVYÖHYKE, KOLMAS AALTO

ViestiKirjoittaja hammer » 14.10.2016 13:54

VUODEN 2016 NOLLAVYÖHYKE, KOLMAS AALTO

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
7.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Aaltoyhteenveto

Lyhyesti perspektiivin saamiseksi, koska vuosi 2016 on tuntunut minusta noin 14 vuodelta!

1. Tämän syklin ensimmäinen energia-aalto ilmentyi hyvin voimakkaana minulle 19.12.2015 ja siinä oli kyse rakkaudesta ja RAKKAUDESTA – alempi rakkaus miestä kohtaan ja korkeampi "olen itse rakkaus yksin" -tyyppinen rakkaus.

2. Tämän syklin toinen energia-aalto ilmentyi minulle myös voimakkaana 18.4.2016 ja siinä oli kyse menetyksestä ja rakkaudesta. Monille ihmisille tätä toista aaltoa korosti muusikko Princen odottamaton kuolema. Tämän rinnalla on tietysti monia muita asioita, mutta hänen (ja muiden) äkillinen kuolema vaikutti monien ihmisten tunteisiin aiemmin tänä vuonna.

3. Tämän syklin kolmas energia-aalto ilmentyi taas hyvin voimakkaana minulle 5.10.2016, mikä saa minut epäilemään, että lisää on tulossa myöhemmin tässä kuussa noin 18. tai 19. päivän paikkeilla. Luultavimmin tulee, jos tämä kolmas aalto tapahtuu niin kuin kaksi aiempaa.

Autoni tarvitsi huoltaa, mikä on jotain sellaista, jonka tekemisestä en nauti, mutta tein sen 5.10.16. Autokauppojen ja –korjaamojen kemikaalit saavat hetkessä oloni tuntumaan kamalalta, joten odottaminen niihin "vangittuna" tuntitolkulla, että mekaanikot vaihtavat öljyt tai jotain muuta autolle tarpeellista, on minulle kuin hidasta myrkkykidutusta. Minusta alkaa nopeasti tuntua sairaalta, turpoan joka paikasta, paikkoja särkee ja tuntuu myrkytetyltä, ja tämä tulee pelkästään niistä kemikaaleista, joissa minua "uitetaan" noissa "selleissä" eli odotushuoneissa. Toinen asia tällaisissa myrkkyansoissa ovat valitettavasti muut ihmiset! Tavallisesti olen joko valmiiksi korkeammassa tilassa tai kohotan itseni sinne ja säteilen valoa suurimman osan ajasta, kun odotan panttivankina autoni valmistumista. Olen aina ollut tällainen enkä ole koskaan pitänyt siitä, että olen yhtäjaksoisesti jossain tuntikaupalla vankina ihmisten kanssa, joiden kanssa en mieluummin olisi. Useimmat teistä voivat samaistua tähän ja samoista syistä.

Ensimmäinen vuoden 2016 nollavyöhykekokemukseni

Kuitenkin tämä kokemus 5.10.16 oli 100% voimakkaampi kuin mikään, mitä olen aiemmin kokenut, enkä yksinkertaisesti ollut valmistautunut siihen. Varasin ajan edellisenä päivänä ja kerroin tiskillä miehelle, että minun täytyi päästä pois niin nopeasti, kuin mekaanikot pystyisivät tekemään homman. Uskoin, että ajan varaaminen auttaisi minua tässä kaikessa, ja hän sanoi minulle, että ehdottomasti auttaisi, mutta tietysti todellisuus osoittautui samoiksi vanhoiksi patriarkaalisiksi valheiksi: "sano mitä tahansa, mitä asiakas haluaa kuulla".

Olin hyvin tietoinen siitä, että ollessani vangittuna sinne odottamaan autoani, omasta perspektiivistäni aika venyi, hidastui ja tuli todella kummalliseksi ja luonnottoman pitkäksi. Pitkäksi kuin hidastuksessa, jossa oli vielä hitaampia kohtia, ja näissä kaikki voimistui tuskallisesti. Oli hämmästyttävää, että aika pysähtyi minulla paikassa, jossa se turhautti minua aivan liikaa, enkä voinut tehdä mitään lopettaakseni liioitellun turhautumiseni siitä, että olin vankina Sears-autokorjaamolla, patriarkaalisten, zombimaisten ja tiedostamattomien mekaanikkojen tehdessä töitä, liikkuessa ja kävellessä laiskiaisen vauhdilla. Tuntui siltä, että olin vanhassa Hämärän rajamailla –televisio-ohjelmassa, jossa aika pysähtyy ja päähenkilö on kirjaimellisesti jumissa jossain kurjassa tilanteessa, josta hän ei pääse pois.

Tämä tunne oli superkummallinen ja reaktioni siihen, mitä koin ja tunsin, oli yhtä kummallinen, pääasiassa koska se oli niin uskomattoman voimistunut. Vihasin sitä, että olin niin turhautunut kaikkiin ja kaikkeen enkä saanut itseäni tunteellisesti ylös tuosta taajuudesta tai mitä ikinä tapahtuikin. Se oli kurjaa, tuskallista, loukkaavaa, turhauttavaa ja sydäntäsärkevää ja – tässä tulee huipentuma ja suuri oivallus – sen teemana oli maailmanlaajuisten patriarkaalisten rakenteiden ja niiden tiedostamattomien ihmisten (enimmäkseen miehiä) kuoleminen, joille maksetaan näiden rakenteiden pitämisestä toiminnassa kaiken kustannuksella.

Kun olin jumissa autokeskuksessa ja odotin siirappimaisen hitaita mekaanikkoja, jotka olivat kiinnostuneempia juttelemaan toistensa kanssa kuin tekemään työtä, josta heille maksettiin, samalla kun asiakkaat voivat katsella heitä valtavan maisemaikkunan läpi odotushuoneessa, minulla oli kuitenkin korkeampi kyky kysyä, mitä koin ja miksi, pitää parhaani mukaan suu supussa ollen sanomatta mitään ilkeää ja oppia, mitä ikinä minulle ilmiselvästi näytettiin tuossa ajattomassa nollavyöhykehetkessä. Koko tilanne jonka koin, oli surrealistinen. Kuitenkin tiesin, että minun täytyi käydä se läpi saadakseni kätketyn taianomaisen palkinnon tuon patriarkaalisen kidutuksen ja vankina olemisen lopussa. Tuo kätketty taianomainen palkinto oli, että lopulta havaitsin, että aika oli pysähtynyt minulla, ei kenelläkään muulla. Näin voisin nähdä ja tuntea sen raivon, turhautumisen ja totaalisen pettymyksen, jota minulla oli koko tästä patriarkaalisesta historiajaksosta maan päällä. Ei voi olla totta?! Vain öljyt piti vaihtaa! Voi kyllä, neitokainen, "öljyjä" vaihdetaan tällä hetkellä!

Kaikki satutti minua fyysisesti, tunteellisesti ja henkisesti ja kaikki turhautti minua uskomattomasti. Tiesin ja tunsin liian paljon enkä pystynyt tunteellisesti käsittelemään sitä kaikkea tuolla julkisella häkkihetkellä. Minulla oli kaikenlaista tuskaa, kuin pitkään torjutulla ja kaltoin kohdellulla suurella Äitijumalalla merkittävää patriarkaalista negatiivisuutta kohtaan monissa kamalissa muodoissaan. Koin 9-energiapaljastuksen (2016 on 9-energian vuosi) 0-ajattomuuden nollavyöhykkeellä, joka kesti riittävän kauan, jotta minut pakotettiin hidastamaan ja tarkastelemaan sitä, elämään se, tuntemaan se, tunnustamaan se tuossa ajattomassa muutostilassa, ymmärtämään se tietoisesti ja lopuksi tietysti päästämään siitä kaikesta irti, että voisin olla vapaa. Kiitos uupumuksen, särkyneen sydämen ja antautumisen, tämä viimeinen askel tapahtuu tavallisesti hyvin luonnostaan ja melko nopeasti.

Kun pääsin kotiin, sammuin pariksi tunniksi uupumuksesta, myrkky-ylikuormasta ja tuskasta, mikä on aina se fyysisen kehon "uudelleenkäynnistys", jonka aina tarvitsen. Koko vuoden 2016 on ollut tätä pakollista kehosta poistumista melkein joka päivä valoisan aikaan, selviytymiseksi kaikesta, mitä on tapahtunut energeettisesti tänä vuonna, ja uudeleenkäynnistymiseksi, mitä enemmän minä/sinä/me ruumiillistamme korkeampaa. Minusta tuntui paremmalta herätessä. Ymmärsin, mitä olin käynyt läpi, tuntenut, nähnyt, mihin olin reagoinut hyvin liioitellusti, ja miksi, ja kummallisella tavallaan se oli minulle viimeinen 9-energiatarkastelu ajattomassa nollavyöhyketilassa, yhdistettynä tähän kolmanteen energia-aaltoon, joka alkoi joulukuussa 2015. Minulla kaikissa tämän syklin kolmessa energia-aallossa on ollut kyse patriarkaatin loppumisesta nyt tähän 9-energiavuoteen ja miehistä yleensä – miehistä jotka eivät selviydy lainkaan hyvin patriarkaalisten energioiden, tietoisuuden, rakenteiden, uskomusten, todellisuuden jne. loppumisesta.

Olen kokenut voimistunutta miespuolista negatiivisuutta, tasapainotonta käyttäytymistä, valheita päin naamaa, rahan varastamista, pettämistä, epäkunnioitusta, hyväksikäyttöä ja naisvihaa koko vuoden 2016, ja se johtuu vanhojen maailmanlaajuisten patriarkaalisten rakenteiden ja yhteensopivien energioiden romahtamisesta ja nopeasta häviämisestä. Useimmat ihmiset, useimmat miehet, eivät tiedä mitään sen yli, mikä on ollut kollektiivinen "normaali" maan päällä, ja useimmat miehet eivät edes tiedosta, miten huonosti he kohtelevat naisia – kaikkia naisia – koska se on ollut "normaalia" tuhansia vuosia. Se on ollut normi, joten he eivät tietenkään edes näe sitä itsessään, koska he ovat mieskehossa maailmanlaajuisessa patriarkaalisessa todellisuudessa.

Nyt kuitenkin tämä yli kuuden tuhannen vuoden patriarkaalinen kollektiivi ja planetaarinen hallinto ja tietoisuus tulevat loppuun tänä 9-energiavuonna, galaktisen linjautumisen lopussa, monien pitkähköjen kosmisten syklien lopussa ja Kalojen ajan lopussa, ja samanaikaisesti jumalainen feminiininen Äitijumala-aspekti ruumiillistuu lisääntyvään määrään inkarnoituneita nais- ja miespuolisia edelläkävijöitä ja paljon muuta. Tämän todistaminen, tämän tunteminen ja moniulotteinen kaikkeen tähän osallistuminen on uskomattoman upeaa meille edelläkävijöille, tähtisiemenille ja indigoille, mutta se usein myös sattuu tavalla, jota on vaikea edes ilmaista ääneen. Monet teistä pystyvät samaistumaan.

Minulle vuoden 2016 energiateemana 9-loppuusaattamisenergioiden myötä on ollut aalto 1 – viimeinen kunnon tarkastelu ja tunne rakastumisesta ja RAKKAUTENA olemisesta maailmassa sellaisena, kuin se on ollut. Aalto 2 – menetyksen ja rakkauden tunteminen tässä fyysisessä maailmassa. Aalto 3 – suoraan niiden syvien tasapainottomuuksien, haavojen, raivon, tuskan, mentaali-, tunne- ja energiasairauksien, turhautumisen, epäoikeudenmukaisuuden ja epäkunnioituksen tunteminen, jotka oleminen patriarkaalisessa todellisuusmaailmassa on aiheuttanut pääasiassa naisille, mutta myös miehille.

Reilut kuusi tuhatta vuotta naisia on patriarkaalisessa maailmassa pidetty ehdottomasti alimpina elämänmuotoina planeetalla – ei väri, ei rotu, ei mikään muu kuin naisena oleminen. Kovaa mutta totta, ja nyt kaiken tuon ja siihen liittyvän on mentävä ja monille ihmisille, monille miehille, tämä on äärimmäisen tuskallista, vaikeaa, hämmentävää ja täysin ei-hyväksyttyä. Useimmat eivät voi mitenkään ajatella sen muuttumista, miten maan päällä asiat ovat olleet (maailmanlaajuinen patriarkaatti), ja tästä syystä on niin paljon mielenvikaisuutta ja kasvavaa tasapainottomuutta maailmanlaajuisesti. Tämä on globaalin evoluution räjähdysherkkää ja vaikeaa aikaa kaikille. Ole turvassa, ole viisas, ole tietoinen ja ole valo itsellesi ja myös kaikille muille.

Yhteenveto tästä faktasta ei ole ollut kaunista, helppoa tai miellyttävää kenellekään meistä, ja kuitenkin sitä on ollut henkisellä lautasellamme koko vuoden – maailmanlaajuisen patriarkaalisen hallinnon, tietoisuuden, uskomusten, asenteiden, odotusten, tapojen, elämäntyylien, sisäisten ja ulkoisten rakenteiden jne. loppuminen. Tämä sairas "koiranpentu" ei kaadu suloisesi ja kivasti, kuten on tunnettu koko vuoden, kun nämä 9-energiat pakottavat kaikki rehellisesti näkemään, tuntemaan ja sitten parantamaan nykyiset ja ikivanhat vahingot, joita kaikki ovat aiheuttaneet kaikille kaikkialla ajassa maan päällä ja sen ulkopuolella. Ja me edelläkävijät luulimme, että 2014 ja 2015 olivat rankkoja! Tässä kohtaa meidän pitäisi saada parempi tunne siitä, miten syvällinen ja positiivinen muutos on vuoden 2017 alkaessa.

Joitain voimakkaita oireita 2016

Minulla on ollut ylösnousemusprosessin aikana monta kertaa niin voimakasta sydämen hakkaamista, että se on huolestuttavaa, mutta se on saavuttanut eeppisen tason tämän kolmiosaisen aallon alettua joulukuussa 2015. Tämän energia-aaltojakson aikana tätä voimakasta sydämen hakkaamista täydellisessä levossa ollessani on tapahtunut monta kertaa. Joskus se on niin voimakasta, että rintaan, selkään ja selkärankaan sattuu. Fyysisessä sydämessäni ei ole mitään vikaa, ja tämä liittyy siihen, että korkea sydän ruumiillistaa enemmän korkeamman taajuuden valoenergioita – korkeampi itse, jumalainen lähde, valo-rakkaus – tähän fyysiseen inkarnoituneeseen itseen ja kehoon. Egoitsestämme tämä vähittäinen ruumiillistamisprosessi tuntuu siltä, että se tuhoutuu ja tappaa tämän fyysisen astian, jota kutsumme täällä "päänäyttämöksi", koska prosessi on niin voimakas, valtava ja "kehittävä". Kukaan meistä ei ole vielä kuollut siihen, emmekä kuolekaan, mutta jos ihan oikeasti huolestut siitä, mitä sydämesi ja/tai sydänalueesi tekee, mene lääkärille tarkastukseen, jotta olosi tuntuu luottavaisemmalta.

Tämä korkean sydämen lisäruumiillistumisprosessi aiheuttaa äkillistä sydämen hakkaamista, painetta ja kipua koko rinnan alueelle, mikä säteilee joskus myös selkään ja selkärankaan. Se aiheuttaa myös lisääntynyttä kehon sisäistä värähtelyä, joka on tässä kohtaa melkein yhtä äänekästä ja voimakasta kuin äkilliset sydämenhakkausjaksot! Olen koko ajan tuntenut näiden sisäisten värähtelyjen lisääntyvän päässäni, ja toisina aikoina tunnen koko kehoni ja pääni värähtelevän voimakkaammin kuin koskaan ennen. Kun tämä yhdistetään voimistumiseen korkeassa sydämessämme, on ilmeistä, että olemme nyt vuoden 2016 lopun partaalla ja tulossa joksikin täysin uudeksi, erilaiseksi ja paljon paremmaksi yksilöinä. Olemme elävää valoa ruumiillistuneena ja ilmentyneenä fyysiseen lihaan.

Kukaan ei osaa ennustaa, miten koet nämä vuoden 2016 9-energiat, siirtyessäsi samalla tämän uskomattoman ja koskaan ennen kokemattoman nollavyöhykkeen läpi, jossa saatetaan loppuun koko patriarkaalinen aika maan päällä. Sen perusteella, mitä olen kokenut kaikkien näiden miesten kanssa ja mikä on voimistunut valtavasti 5.10., luulen, että käymme kaikki läpi omia henkilökohtaisia juttujamme elämistä patriarkaatissa ja myös planetaarisia kollektiivijuttuja. Koska nollavyöhykkeen 0-energiat tapahtuvat lineaarisen ajan ulkopuolella, ole minua paremmin valmistautunut mihin tahansa, mitä ilmentyy sinulle nähtäväksi, tunnettavaksi, tiedettäväksi, käsiteltäväksi, parannettavaksi ja lopulta irtipäästettäväksi, jotta olet kristallinkirkas tästä menneestä patriarkaalisesta 3D-kollektiivista ja henkilökohtaisista ongelmistasi sen kanssa.

Tämä on merkittävä ylösnousemuksen evoluutioprosessi, jota teemme, elämme ja käymme läpi nyt, joten anna itsellesi enemmän kunniaa, enemmän yksityistä lepoaikaa, enemmän rakkautta ja kiitollisuutta kaikesta, mitä koet ja ruumiillistat täällä fyysisyydessä. Me edelläkävijät, tähtisiemenet ja tiennäyttäjät emme näytä koskaan täysin arvostavan tai ottavan kunniaa siitä, miten tärkeitä itse asiassa olemme näissä fyysisissä aspekteissamme maan päällä tänä aikana. Se on korvaamatonta, erityisesti nyt, joten anna kunnia sinne, minne se kuuluu.

Tämä ajaton ja paikaton nollavyöhyke kestää joulukuun 2016 loppuun, joten kiinnitä huomiota ja tee, tunne ja näe se, mitä esitetään. Päästämme nyt irti valtavasta määrästä vanhoja, alempia ja sairaita patriarkaalisia vääristymiä, ja teemme sen nollavyöhykkeen ajattomuudessa, joten se voi tuntua ekstrasurrealistiselta tapahtuessaan. Tiedä, että tämä on normaalia siinä, missä olemme nyt. Ei pelkoa, sinnittele vain mukana ja ratsasta sen läpi. Ja kiitos, että teet sitä, minkä vain sinä voit tehdä kaikessa tässä.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.10.2016 SIIRTYMINEN 3D-TEKEMISESTÄ 5D-OLEMISEEN JA -LUOMI

ViestiKirjoittaja hammer » 29.10.2016 22:41

SIIRTYMINEN 3D-TEKEMISESTÄ 5D-OLEMISEEN JA -LUOMISEEN

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
28.10.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Otsikko kuulostaa hyvin yksinkertaiselta ja hyvin nopealta – se on kuin täysin vaivatonta kävelyä yhdestä olotilasta ja –tasolta toiseen. Monet meistä ovat havainneet pitkin vuotta 2016, että se on ollut usein kaikkea muuta kuin vaivatonta! Minusta on hämmästyttävää, että sen pitäisi olla sitä ja tiedän, että se voi olla, mutta vanhat alemmat tavat ovat sitkeässä, kuten sanonta kuuluu, kaikesta siitä sisäisestä valmistelutyöstä huolimatta, mitä olemme tehneet. Millainen *#^&#!-vuosi onkaan ollut monille edelläkävijöille juuri tämän ylösnousemukseen liittyvän asian kanssa.

On kuitenkin aika olla ok asian kanssa, olla ystävällinen itsellemme siinä, mutta on myös aika päästää irti siitä nyt ja alkaa vakavissaan käyttää niiden 5D-olentojen työkaluja ja etuja, jotka OVAT, sen sijaan että olemme vanhan matalan taajuuden ja tietoisuuden 3D-olentoja, joiden täytyi jatkuvasti TEHDÄ, uurastaa, kamppailla, tuskailla, huolehtia, maksaa liikaa, kuluttaa paljon energiaa ja aikaa jne. saadakseen pikkuruisia asioita ilmentymään fyysisesti itselleen. Tämä muutos ei ole toiveajattelua, eikä "taika-ajattelua" tai itsepetosta – se on evoluutiota ja monet meistä ovat kamppailleet sen kanssa, haparoineet sen kanssa, oppineet siitä, tutustuneet siihen paremmin ja sitten pudonneet siitä pois toistuvasti koko vuoden. Tämäkin on ok ja se, miten opimme ja lopulta hallitsemme 5D-olemassaolosäännöt UUDESSA.

Mutta olin kehittänyt vasemman aivopuoliskon lihaksia niin täysin …

Koko ihmiskunta on kehittänyt (ja voimme sanoa täysin epätasapainottanut!), mutta nyt edelläkävijöiden täytyy käydä läpi ensimmäisenä myös evoluutiomuutos auttaakseen ankkuroimaan, maadoittamaan, ruumiillistamaan ja kylvämään tämän uuden viidennen ulottuvuuden ominaisuuden fyysiselle maapallolle ja myös lajitodellisuuteen. Edelläkävijät ovat aina olleet niitä, jotka valavat fyysisyyteen perustan – ei vain itselleen, vaan myös ihmiskunnalle tänään, huomenna ja pitkälle tulevaisuuteen.

Uskon myös, että joillakin vanhemmilla edelläkävijöillä, tiennäyttäjillä ja polunraivaajilla on ollut enemmän vaikeuksia juuri tämän muutoksen kanssa, koska olemme myös tehneet sitä useamman vuosikymmenen ja olemme eläneet todellisuutta vasemman aivopuoliskon kautta vanhassa patriarkaalisessa maailmassa. Toisin sanoen meillä on enemmän vanhaa alempaa purettavana – vapautettavana ja irtipäästettävänä – alkaaksemme käyttää uusia työkaluja uudessa maailmassamme ja todellisuudessamme. Pääsemme siihen, ja kun pääsemme, tarkkaile maailmaa!

Olen toistuvasti tänä vuonna nähnyt, miten vanha tietoisuus, jossa laaditaan lineaarisia suunnitelmia siitä, miten saadaan tehtyä jotain fyysisesti, ei toimi samalla tavalla, kuin se on aina ennen toiminut. Riippumatta siitä, miten huolellisesti suunnittelin mielessä vanhoilla tutuilla vasemman aivopuoliskon 3D-työkaluilla jotain, jonka halusin ja/tai joka tarvitsi saada tehtyä tänä vuonna, se meni tavallisesti kovasti mönkään tai sitä ei tapahtunut ollenkaan. Päinvastaisia ovat tänä vuonna olleet kaikki ne kerrat, jolloin yhtäkkiä tunsin (en ajatellut), että oli aika tai oikein tehdä jotain, mennä jonnekin, aloittaa jokin, soittaa jollekulle jne., ja se tapahtui suurimmalla helppoudella ja vauhdilla, minkä pystyin kuvittelemaan. Olin ällistynyt, miten helposti ja nopeasti asiat tapahtuvat ja ilmentyvät, kun en käytä noita vanhoja ylikehittyneen vasemman aivopuoliskon työkaluja saadakseni jotain.

Siinä oli vastaukseni, oppituntini, oivallukseni tähän asiaan ja tilanteeseen – vanhat ja lineaariset vasemman aivopuoliskon suunnittelu-, puskemis- ja ajattelutavat luoda ja ilmentää eivät ole energeettisesti yhteensopivia viidennen ulottuvuuden maailman kanssa – korkea sydän on, valo on ja rakkaus on. Ja korkea sydän, valo ja rakkaus tunnetaan korkeammilla tavoilla, jotka ovat usein pallomaisia tai epälineaarisia ja niillä ei ole mitään tekemistä vanhan, alemman tietoisuuden, mielen, älyn, vasemman aivopuoliskon, logiikan, visualisoinnin, päättelyn, lineaarisessa aika-avaruudessa raatamisen, suunnittelun ja hullunlailla työskentelemisen kanssa jonkin ilmentämiseksi. Olemme tienneet tämän vuosia, mutta tältä tuntuu sen todellinen eläminen. Suuri ero.

Toisin sanottuna, jossain kohdassa hiljattain kaiken sen edelläkävijätyön aikana, jota olemme tehneet ikuisuuden – sillä se näyttää – "SE" saapui hiljaa, epädramaattisesti ja ilman Hollywoodin erityistehosteiden äänekästä räjähtelyä missään. Ja näin luultavimmin tapahtui silloin, kun minä/sinä/me sammuimme yhtenä iltapäivänä äärimmäisen uupuneena työskentelystä "niin ylhäällä" ja "kuin alhaalla" –tilassa samanaikaisesti.

Minusta tuntuu kuin maanviljelijän väsyneeltä vanhalta kyntömuulilta, jonka pää on ollut alaspäin viimeiset reilut 35 vuotta ja joka on laahustanut eteenpäin järjestelmällisesti kyntäen peltoja ylös ja alas, eteenpäin ja taaksepäin – uurastanut loputtomasti siihen pisteeseen saakka, että se on melkein unohtanut, että kaikkeen tuohon loputtomaan ja vaikeaan työhön oli korkeampi näkökulma. Sitten yhtäkkiä maanviljelijä estää väsynyttä ja vanhaa muulia kyntämästä enää, irrottaa sen aurasta ja muuli räpyttelee hitaasti nostaessaan päänsä. Se katsoo ylöspäin ja ympärilleen ja huomaa, että ainoastaan kaikkia peltoja ei ole kynnetty täydellisesti, vaan myös kaikki uudet viljat on kylvetty, siemenet ovat itäneet ja kasvaneet kypsiksi, eli sadonkorjuuaika on tullut! Muuli on ällistynyt, mutta hurmioitunut ja ylpeä – hyvin ylpeä. Nyt muulin täytyy kuitenkin oppia, miten ollaan olematta enää muuli, koska tuollaista työtä ei enää tarvita. Nyt muuli opettelee OLEMAAN tietoinen luojamuuli, tai sinne päin.

Onko se oikeasti näin mutkatonta ja helppoa?!

Jep, on se – hämmästyttää. Kuitenkin joidenkin meistä on tarvinnut ja/tai he ovat halunneet liikkua toistuvasti edestakaisin tässä ymmärtääkseen ja tietääkseen tämän syvällä henkilökohtaisella tasolla sisällään. Miksi? Koska jotkut meistä halusivat ja/tai heidän tarvitsi kyetä luomaan uudestaan hyvin yksityiskohtaiset kartat ja piirustukset joistain näistä ylösnousemukseen liittyvistä prosesseista niille, jotka eivät ole kokeneet niitä fyysisesti lihassa niin, kuin me. On monia muita edelläkävijöitä, joiden ei ole tarvinnut tai jotka eivät ole halunneet tätä, vaan he ymmärsivät aiemmin ja siirtyivät joidenkin näiden vaiheiden läpi nopeammin ja helpommin. Kaikki tavat ovat täydellisiä ja tarpeellisia.

Koko vuoden 2016 kun meillä on ollut vaikeuksia, masennusjaksoja, hämmennystä, kasvavaa turhautumista monissa tapauksissa ja nollapistehetkiä, jolloin olemme tunteneet eksyneemme ja olevamme yksin, kuin olisimme menettäneet ylösnousemusevoluution punaisen langan tässä kaikessa, olemme kyntäneet kaikki pellot monta kertaa, kylväneet ne, katselleet ja hoitaneet niitä omistautuneesti kaiken aikaa, myös niinä hetkinä jolloin tuntui siltä, että olimme iskeneet pohjaan ylösnousemusprosessissa.

Niin ei tapahtunut, siltä vain on tuntunut aika ajoin 2016, ja myös se on osa ylösnousemusprosessia, joten lakkaa tuntemasta, että sinulta on mennyt jokin ohi tai olet tehnyt jotain väärin jossain. Et ole, emme ole – olemme vain ällistyneitä kuin tuo vanha, väsynyt muuli, joka vasta havaitsi, että tehtävä on suoritettu tuolla tasolla ja nyt se täytyy oppia ja toteuttaa uusia asioita uusilla tavoilla ollakseen luova ja tyytyväinen. Ja jumala siunaa kaikkia kyntömuuleja pääsemisestä tuolle tasolle, jossa työ on valmis. No niin, edelläkävijämuuliystäväni, on aika oppia ja hallita ne uudet korkeammat tavat saada asiat tehtyä, jotka ovat merkittävästi helpompia ja nopeampia, mihin olemme tottuneet.

Kun olen typerä, asetan käteni korkean sydämen päälle, mikä tuo minut automaattisesti takaisin korkean sydämen 5D-olemiseen. Kun olen hetkellisesti tasapainoton maailmassa, joka on merkittävässä siirtymässä, asetan käteni korkean sydämen päälle, mikä tuo minut automaattisesti takaisin korkean sydämen 5D-olemiseen. Kun masennun, eksyn, hämmennyn tai harhaudun jostain, teen tämän, koska se toimii – ja toimii välittömästi. Saatan "pudota" pois siitä yhtä nopeasti, mutta se olen minä opettelemassa ja lopulta osaamassa, millaisia nämä hurjan erilaiset taajuus-, olemis-, tietoisuus- ja todellisuustasot itse asiassa ovat. Anna itsellesi tilaa ja aikaa tehdä tämä, jos koet tai olet kokenut tätä 2016.

Kuten sanoin aiemmin, joidenkin meistä tarvitsee ja/tai jotkut meistä haluavat tuntea rajaylityspisteet alemmasta 3D-maailmasta korkeampiin uusiin 5D-maailmoihin kuin omat kätemme, ja se on täysi ok. Toiset eivät tarvitse tätä, ja sekin on täydellistä. Älä koskaan tuomitse toista edelläkävijää, koska et tiedä, mitä tai miksi hän tekee sitä, mitä tekee. Jotkut meistä luovat uusia maailmoja, jotka perustuvat sille, mitä opimme ensikäden kokemuksena tässä ylösnousemuselämässä, joten peräänny ja anna hänelle sitä tilaa, aikaa ja kunnioitusta, mitä hän tarvitsee ja ansaitsee kyntäessään ja kylväessään peltoja tavalla, mitä hän pitää itselleen tarpeellisena nyt.

OLEmiseen sisältyy nyt sen tunteminen ja aistiminen (ei ajatteleminen), milloin on oikein hypätä tai olla hyppäämättä, luoda tai odottaa, liikkua tai olla liikkumatta jne. Lineaarinen ajatteleminen ja toimiminen eivät toimi enää lainkaan hyvin näissä asioissa, kun taas tunteminen hetkessä ja sen mukaan toimiminen tuossa hetkessä toimivat kauniisti, helposti ja nopeasti. Siinäpä vasta luottamushyppy! Tämä on äärimmäinen muutos siihen, mihin olemme tottuneet vanhassa alemmassa 3D-maailmassa ja –tietoisuudessa, ja vaatii toistuvaa harjoittelua havaita, ettei kuole tai törmää tai "möhli", kun luo ilman mieltä, korkean sydämen ollessa ratissa lineaarisessa, pallomaisessa aika-avaruustietoisuudessa ja OLEmisessa.

Tervetuloa 5D-elämään ja -todellisuuteen tällä hyvin perustavalla. Paljon lisää on tietysti tulossa – eikö se olekin hyvin hauskaa myös? Hyvin tehty, kaikki, ja jatkakaa mahtavaa, mutta aina muuttuvaa työtä.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

4.11.2016 KOLMANNEN, YHDEKSÄN VUODEN SYKLIN KOLME VIIMEISTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 07.11.2016 19:45

KOLMANNEN, YHDEKSÄN VUODEN SYKLIN KOLME VIIMEISTÄ PORTAALIA

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
4.11.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jokaisen vuoden 10-10-, 11-11- ja 12-12-portaalit ovat aina tuntuneet ekstratärkeiltä minulle, ne ovat kuin vuoden lopun korostunut energiaporraskolmikko. Vuosi 2016 joka on energeettisesti loppuunsaattamisen 9-vuosi ja tämän pitkän ylösnousemusprosessin galaktisen linjautumisen lopussa, tuntuu monumentaalisen tärkeältä ja lopulliselta. Hyvin ikivanhat todellisuusovet sulkeutuvat nopeasti ja pysyvästi takanamme ja häviävät, kun ylitämme onnistuneesti vuoden 2016 kunkin viimeisen energiaportaalin – 10-10, 11-11, 12-12. Tämä on uskomattoman jännittävää ja samaan aikaan vähän hermostuttavaa, kun kuljemme näitä evoluutioaskelia ylöspäin täysin uuteen tilaan, maailmaan ja todellisuuteen – 2017 on uusien alkujen 1-energiavuosi, mutta tämä tapahtuu uudessa ja korkeammassa todellisuusmaailmassa. Olemme tehneet pitkähkön matkan aika-avaruuden massiivista spiraalia ympäri ja kehitymme parhaillaan uudelle, korkeammalle askelmalle tuossa spiraalissa ja myös korkeampaan ulottuvuuteen.

Olemme käyneet läpi kolme (kolminaisuus) yhdeksän vuoden sykliä tässä ylösnousemusprosessissa. Tämä on kuitenkin viimeinen sykli siinä vanhassa patriarkaalisessa maailmassa, johon me kaikki inkarnoiduimme. Tarpeetonta kai sanoa, että se tekee tästä ajasta paljon intensiivisemmän ja voimallisemman loppuunsaattamisen ja lopullisuuden 9-energiassa. Ajattelin yhtenä päivänä niitä kolmea yhdeksän vuoden sykliä, jotka olen käynyt läpi. Se alkoi 1990 vuoden lopulta ja 1991 vuoden alusta ja sattui samaan aikaan, kun vihkimyksellinen, kerran-elämässä Uranuksen oppositiotransiittini alkoi. Ylösnousemusprosessin aikakoodattu laukaisija alkoi silloin ensimmäisellä kolmesta yhdeksän vuoden syklistä ja monet valotyöntekijät aktivoituivat silloin aloittamaan henkilökohtaisen ylösnousemus-evoluutioprosessinsa ja alkoivat lisäksi toteuttaa sielusopimuksiaan vapaaehtoisina 3D-maassa.

Kun astuu riittävän etäälle nähdäkseen henkilökohtaisen evoluutionsa ja sielun sopiman työn näissä kolmessa yhdeksän vuoden vaiheessa ja prosessitasossa, koko asia tuntuu ja näyttää hyvin erilaiselta. Loppuunsaattamisen 9-energiat auttavat jokaista tekemään juuri tämän, erityisesti nyt kun saatamme loppuun kolme yhdeksän vuoden jaksoa, kun siirrymme kolmen viimeisen portin läpi – 10-10, 11-11 ja 12-12.

Jos luet tämän nopeasti, se on vain joukko sattumanvaraisia sanoja, joiden sekaan on heitetty muutama numero. Jos luet tämän hitaammin ja tunnet sitä rehellisyyden, selkeyden ja korkeamman tietoisuuden kera, tämän ajan merkityksessä on melkein liikaa kestettävää, liikaa ruumiillistettavaa ja liikaa läpikäytävää pissaamatta housuihinsa. Sori, oli pakko lisätä tuo viimeinen osa pelkästään siksi, että voimme hymyillä sisällämme hetken, käydessämme läpi kaikkea tätä harvinaista ja intensiivistä juttua.

Voin katsoa nyt taaksepäin näitä kolmea yhdeksän vuoden sykliä – noin 27 vuotta – ja nähdä, miten meidän täytyi työstää tiettyjä asioita yhdeksän vuotta kussakin syklissä ja ylösnousemusprosessin tasossa. Olemme todellakin kiivenneet energia-askelmia kaikki nämä vuodet ja vuosikymmenet, ja nyt olemme astumassa täysin uudelle tasolle, joka ei vastaa mitään, minkä olemme jo käyneet läpi. Kun olen miettinyt tätä viime aikoina, olen oivaltanut, miten tärkeää ja tarpeellista itse asiassa meidän jokaisen on nyt päästää irti, mistä ikinä täytyykin, tämän kolmannen yhdeksän vuoden syklin kolmessa viimeisessä porttiportaalissa, kun astumme pysyvästi vanhasta alemmasta uuteen korkeampaan.

Tuntuu sitä, että koska olemme vain muutaman päivän päässä viimeisestä 11-11-portista, meidän täytyy nopeasti heittää pois kaikki, mitä vielä on meissä – uskomuksissa, kehossa, tietoisuudessa, odotuksissa, elämässä ja todellisuudessa – jotta olemme riittävän tyhjä (läpinäkyvä, selkeä, korkeavärähteinen) selviytyäksemme elämästä Uudessa, joka alkaa täysillä uusien alkujen 1-energioissa tammikuussa 2017. Emme pysty tässä kohtaa purkamaan tarpeeksi nopeasti mitään viimeistä vanhaa, alempaa kamaa.

Tähän mennessä minusta on tuntunut, että nämä vuoden 2016 ja kolmannen yhdeksän vuoden syklin kolme viimeistä portaaliporttia – 10-10, 11-11 ja 12-12 – riisuvat (mikä oli vapautumiskoodi) meistä pois kaiken, mitä on ollut, mitä olemme olleet ja tehneet jne. vanhassa alemmassa maailmassa, jos sallimme sen. Jos emme, paine kehittyä joksikin uudeksi ja erilaiseksi tulee aina vain sietämättömämmäksi. Ehdotan vahvasti, että vietät jonkin aikaa marraskuussa (11) ja joulukuussa (12) tehden rehellistä henkilökohtaista inventaaria siitä, mitä edelleen roikkuu sisäisessä kaapissasi keräämässä pölyä ja painamassa sinua alas näin myöhään. Avaa sydämesi, päästä siitä irti ja tiedosta, miten laajennut lukuisilla tavoilla tehdessäsi sen nyt.

Pitäisi olla yleisesti ymmärrettävää, että vanha fyysinen patriarkaalinen maailma ja kumppanit ovat tulleet täysin hulluksi, mikä ei ole lainkaan yllätys. Kun tämä jatkuu, tehtäväsi on olla piittaamatta siitä ja ohittaa se, kun vakaasti ja horjumatta astut sen kiemurtelevan, hullun, sairaan, sylkevän ja kuolevan ruhon yli matkallasi uuteen korkeampaan. Tämäkin on osa ylösnousemusprosessia, ja jos olet edelläkävijä, olet tehnyt tätä jo vuosikymmeniä, joten tässä ei ole mitään uutta, paitsi että se kaikki on vihdoinkin paljastunut.

Lisäksi – ja hyvin lyhyesti, koska siitä tässä artikkelissa ei ole kyse – on tullut hiljattain parilta ylösnousemusopettajalta uutta informaatiota pimeystiimin (minun nimitykseni näille erilaisille negatiivisille asioille) uuden Vesimiehen ajan korkean teknologian työkaluista, taktiikoista, laitteista ja tekoälystä. Minusta osa tästä on ollut "testimoodissa" koko vuoden monilla edelläkävijöillä, ja tästä syystä monet meistä ovat taistelleet masennuksen, suuremman yksinäisyydentunteen, ajoittaisen hämmennyksen sekä toivottomuuden ja sen tunteen kanssa, että kaikki on ollut hyödytöntä. Koska minulle on hyvin tuttua, miltä pimeystiimi ja negatiivisuus tuntuu, kuulostaa ja miten se enimmäkseen käyttäytyy ja toimii, tiedän, milloin ja miten tunnen alakuloa ihan itsekseni, mutta tiedän myös, milloin jotain tarkoituksella tähdätään, ohjataan ja "sädetetään" minuun aiheuttamaan sen, että tunnen tiettyjä asioita, uskon niihin ja ne vaikuttavat minuun negatiivisesti ja tekevät minusta hetkellisesti tehottoman edelläkävijä-valomajakan.

Tämäntyyppistä negatiivisuutta on koko vuoden 2016 tähdätty paljon edelläkävijöihin ja/tai kaikkiin, jotka ovat ruumiillistaneet riittävästi valoa itseensä. Lisa Renee on kirjoittanut/opettanut tekoälystä ja siitä, miten negatiiviset muukalaiset käyttävät sitä nyt ihmiskuntaa vastaan, ja siitä on kirjoittanut myös hiljattain George Kavassilas, joka on minulle paljon vieraampi, jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää tästä aiheesta. Jos luet, pidä vain korkean sydämen perspektiivi tämän informaation ja sen positiivisen kanssa, jota tapahtuu samanaikaisesti. Olet moniulotteinen ja pystyt tietysti jongleeraamaan paljon enemmällä kuin vain vanhalla, alemmalla pimeystiimin ja valotiimin kaksinaisuudella! Voit tietää enemmän ja jatkaa kehittymistä viimeaikaisista negatiivisista korkean teknologian taktiikoista huolimatta ja olemaan kaukana sen ulottumattomissa.

Sellaista se on oikeasti ollut aina. Kyse on vain siitä, että pimeystiimi on vaihtanut Vesimiehen ajan menetelmiin, kuten se on tehnyt aina aionien kuluessa, kun on tapahtunut astrologisen aikakauden vaihtuminen. He päivittävät jatkaakseen viimeisimpien energioiden käyttämistä. Mutta tämän muutoksen vuoksi siitä, miten he ovat vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, tulee uutta informaatiota (tekoälyyn liittyvää, mm. kasvava transhumanismi jne.), mikä tuntuu ensin äärimmäisen toivottomalta, jos on ihminen. Se ei kuitenkaan ole sitä, jos haluat kasvaa, kehittyä, muuttua ja muuttua, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan nyt, kun tämä maailmojen ylösnouseva/laskeva erillisyys voimistuu vuoden 2016 lopussa ja siirryttäessä vuoteen 2017.

Tiedän, että olet väsynyt ja uupunut, ja niin olen minäkin, mutta on kirottua, jos … tiedät lopun. 11-11 ja 12-12 sekä joulukuun päivänseisaus ovat edessämme ja ne auttavat nostamaan sinua/minua/meitä ylemmäs tehdäksemme tyhjäksi sen päivitetyn korkean teknologian negatiivisuuden, jota tähdätään meihin. Minulle vuoden 2016 ensimmäinen puolikas oli todellista taistelua toisiaan, mutta nyt pienellä pyrähdyksellä tämän vuoden loppuun olemme päässeet tästä, jos pysyt vain korkeassa sydämessäsi ja jatkat irtipäästämistä siitä, mistä sinun tarvitsee.

Kyllä, on edelleen monia hirviöitä ja niillä on new age -työkaluja jatkuviin pahoihin tekoihinsa ihmisille, mutta uskotko rehellisesti, että pimeystiimi on voimakkaampi kuin lähdejumala? Kuin korkeampi itsesi? Kuin evoluutio? Kuin kaikki ylösnousemukseen liittyvät valoenergiat, joita yllemme sataa jatkuvasti? Ei tietenkään ole eikä ole koskaan ollut, ja heidän ainoa tapansa suistaa sinut raiteiltasi on, että unohdat, mitä oikeasti olet – eli jumalaisen lähdejumalan aspekti. Se tekee tietysti parhaansa saadakseen sinut unohtamaan tämän tai muistamaan tai löytämään itsensä. Näe se, tiedä sen olemassaolo, tiedosta se ja jatka sitten suurta työstäsi niin, kuin olet tehnyt aina.

Käytä tämä harvinainen aika, joka menee ohi supernopeasti, ja käytä viimeinen 11-11- ja 12-12-portti sekä joulukuun päivänseisaus tässä viimeisessä syklissä yhdeksän vuoden triplassa. Yritä olla katsomatta olkasi yli vanhan kaatumista, kun se rimpuilee ja huutaa kuin lapsi, joka saa raivopuuskan kyvyttömyydestä käyttää ihmiskuntaa enää hyväkseen. Jatkakaa jatkamista, edelläkävijät, ja antakaa kaiken menneen, vanhan ja alemman pudota pois, kun nousette Uuden uuteen vapaana ja selkeänä.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

17.11.2016 KIIHTYNYTTÄ YLÖSNOUSEMISTA JA ALASLASKEUTUMISTA

ViestiKirjoittaja hammer » 19.11.2016 18:34

KIIHTYNYTTÄ YLÖSNOUSEMISTA JA ALASLASKEUTUMISTA

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
17.11.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Varoitus: Olen edelleen vereslihalla kissani äkillisestä sairastumisesta ja kuolemasta enkä ole vielä täysin vakaa – ei silti, että suurin osa meistä pärjäisi kovin mahtavasti tasapainottumisessa kaikesta siitä, mitä on tapahtunut ja tapahtuu jatkossakin. Tämän ja muun vuoksi tämä artikkeli saattaa sisältää rumaa kiroilua ja särkyneen sydämen nyyhkyttämistä lauseesta toiseen, yleistä turhautumista ja surua, mikä muuttuu yhtäkkiä ja odottamatta iloksi ja innostukseksi, jonka saa aikaan korkeamman tietoisuuden tietäminen, ja selitän kaiken tämän alla toivottavasti tarpeeksi selkeästi. Toivottavasti, mutta ehkä en. Tarvitsen lisää unta, lepoa ja irtipäästämistä. Kiitos ymmärryksestä.

Minun ei tarvitse sanoa, miten uskomattoman kurjaa, järkyttävää, tuskallista, hermostuttavaa, pelottavaa ja suorastaan traumaattista elämä ja todellisuus ovat olleet marraskuun 8. päivästä, USA:n vaalipäivästä, saakka. Jos olet herkkä tai empaattinen, TUNSIT (kyllä, isoilla kirjaimilla!) ihmismassan toistuvia massiivisia aaltoja järkytystä, epäuskoa, tuskaa, pelkoa, vihaa, hämmennystä ja silkkaa paniikkia USA:sta ja ympäri maailmaa, ja se jatkuu ja lisääntyy, kun tämä Amerikan brexit-tyyppinen muutos tulee vielä enemmän tietoon ihmisille ympäri maailmaa. Ongelmana on, että massat eivät tiedosta, että kaikella tällä kaaoksella, negatiivisuudella, räikeällä huijauksella, rumilla paljastuksilla siitä, mikä on aina ollut tähän saakka piilossa pimeydessä ja hiljaisuudessa, ja hurjilla muutoksilla on positiivinen syy taustallaan – eli hyvin tiivistynyt evoluutio. Monta kertaa "hirviöitä" käytetään korkeamman työn tekemiseen, mikä tässä tapauksessa on pakottaa ihmiset heräämään hyvin nopeasti, eivätkä "hirviöt" tiedosta sitä monumentaalisen egon, narsismin, rajoittuneen tietoisuuden, suuren itsepetoksen ja muiden alempien tasapainottomuuksien, sairauksien, heikkouksien ja alemman tietoisuuden vuoksi.

On "paljastus" (suom. huom. sanaa käytetään usein tarkoittamaan Maan ulkopuolisen elämän paljastamista), jota monet ovat vaatineet hallituksilta vuosikymmeniä, ja sitten on todellinen, ruma ja yhtäkkiä kaikkien kasvoille räjähtänyt paljastus, jonka ihmiset ovat yhtäkkiä saaneet nyt. Ei voi vaatia tai odottaa, että "paljastetaan" vain tietyt osat, minkä halutaan tapahtuvan juuri itse odottamalla tavalla (ufot, maan ulkopuoliset olennot ja muut vastaavat asiat) – ei ylösnousemusprosessin aikana. Ei, tämä on kaiken kattava, korkea ja matala, henkinen "kaiken mitä ajatella saattaa" –paljastus, eikä se ole sitä, mitä useimmat toivoivat tai odottivat, vaan valovuosia sen yli ja äärimmäisen tarpeellinen ihmismassalle. Heidän täytyy tiedostaa, jotta he ohjautuvat nyt omaa evoluutiotaan kohti. Asioita on niin paljon helpompaa tehdä ja muuttaa, kun tietää rehellisesti, miten valtavan kamalia, synkkiä ja pahoja ne ovat itse asiassa olleet kaiken aikaa.

Yksi pääasia josta olen ollut huolissani itseni osalta näiden ylösnousemusevoluutiovuosien aikana, on, pystyisikö olemaan muiden ihmisten tunne-energioiden vaikuttamatta, kun tapahtuu sellaisia merkittäviä asioita, joiden keskellä olemme nyt. Useimmat edelläkävijät, tähtisiemenet, tiennäyttäjät ja indigot syntyivät herkkänä tai empaattisena (ja paljon muuta) ja he ovat aina tunteneet – pitivät siitä tai eivät – ihmiset ja heidän tunne-energiansa. Oman mielenterveytemme ja fyysisen terveytemme vuoksi meidän oli opittava, miten ollaan niin, etteivät muiden ihmisten alemmat tunnetaajuusenergiat aja ylitsemme, suista meitä raiteiltaan tai riko meitä pelkästään siksi, että tunnemme ne.

Vuosikymmeniä sitten hädin tuskin kestin aikaa perjantai-illasta sunnuntai-iltaan niiden uskomusten vuoksi, joita massoilla oli (ja monilla edelleen on) noista tunneista ja päivistä ja melkein pakollisesta juhlimisesta – juopumista, pilvessä olemista, seksiä tai mitä ikinä ihmiset olivatkin vakaasti päättäneet saavuttaa joka viikonloppu, koska … koska … koska sitä kaikki tekivät! Kuvottavaa laumamentaliteettia. Sama päti kesään täällä USA:ssa ja loma-aikaan ja niihin liittyviin uskomuksiin. Seuraava asia oli merkittävät juhlapyhät, kaikki jotka liittyvät sotaan ja/tai uskontoon. Ei ole ollut helppoa tai miellyttävää elää tämän jatkuvan alemman tietoisuusvirran ja todellisuuden keskellä, jota tietämättömät ja ajattelemattomat massat loputtomasti tuottavat.

Se mitä meillä on nyt, on 1000 kertaa intensiivisempää, ja monet ihmiset ovat olleet maahan lyötyjä, taisteluväsyneitä ja tunteellisesti traumatisoituneita muiden ihmisten tunne-energiatulvasta marraskuussa 2016. Käsität, että paljon lisää on tulossa, eikö? Tämä merkitsee, että meidän edelläkävijöiden on saatava itsemme ulos taas kerran sonnasta ja päästävä takaisin korkeampaan työhön säteilemään uutta valoamme, kun patriarkaatilla on lopultakin pakkomielle näyttäytyä kaikille tässä maailmanlaajuisessa tosi-tv-ohjelmassa. Usein valonsoturina oleminen on paljon helpompaa kuin korkeaan sydämeen keskittyneen 5D-elämän ylläpitäminen silloin, kun vanha maailma ja tietoisuus ympärillä laskeutuu aina syvemmälle negatiivisuuteen ja pimeyteen.

Tämä on maailmojen eroamista ja se on nyt hyvin näkyvää fyysisesti. Paljon tästä liittyy siihen, että nuo samat ihmismassat joista valitin aiemmin, heräävät ja kehittyvät nyt hyvin nopeasti johonkin, mitä he eivät tienneet edes mahdolliseksi ennen marraskuuta 2016. Merkittävää evoluutiota tapahtuu hyvin nopeasti ja edelläkävijät, herkät ja empaattiset tuntevat jatkuvasti ihmiset ja sen, mitä he käyvät läpi, joten palaa takaisin korkeaan sydänkeskukseen ja pysy siellä parhaan kykysi mukaan. Ymmärrän tietysti, että joskus helpommin sanottu kuin tehty, mutta se meidän täytyy tehdä itsemme, heidän, Gaian ja kaikkien kaikkialla vuoksi. Olemme elävä, ruumiillistunut valo ja autamme vakauttamisessa ja ankkuroimisessa hyvin äärimmäisten aikojen ja muutosten aikana, joissa olemme nyt ja koko vuoden 2017.

Sanottuani kaikki nuo upealta kuulostavat jutut, haluan kertoa teille, miten 11 ½ -vuotias ylösnousemuskaverini ja paras fyysinen kissaystäväni aloitti fyysisen kuolemisprosessinsa 8.11.2016, vaalipäivänä, ja kuoli 16.11. Ikään kuin ihmisten sekoaminen voittaneesta presidentistä tuona päivänä ei olisi ollut tarpeeksi. Minulle se tapahtui hyvin paljon siksi, että pystyn ylläpitämään korkean sydämen myrskynsilmässä. Hyvä jumala kaikkivaltias, tämä on ollut pisin 9 päivää (kyllä, 9-loppuunsaattamisenergiat kestivät 9 päivää) ajattomuuden nolla-aluekokemuksessa, melkein jokaisen hemmetin minuutin kestäessä puoli ikuisuutta ja ollen tunteellisesti ja fyysisesti äärimmäistä sydän- ja kehotuskaa. Olen tehnyt työtä pysyäkseni tietoisena koko tämän ajan ja lisäksi olematta ohjaamatta sitä suuntaan tai toiseen, vaan antaen sen kehittyä niin, mikä oli parasta kissalleni ja minulle nyt, ja tehden havaintoja niin rehellisesti, kuin pystyin tässä hyvin tunnepitoisessa tilassa. Tämä oli minulle 9-energian testi tai siirtymä monin tavoin.

Kissani kuoli, koska sen oli aika, mutta se miten käsittelin sen ja mitä opin siitä kaikesta, oli/on yhtä arvokasta kuin 11 ½ vuottamme yhdessä. Tämä pikkuinen kissakaveri oli ollut kirjaimellisesti minun puolellani keväästä 2005 saakka, ja pimeystiimi oli hyökännyt sen kimppuun monta kertaa minun rinnallani. Se on ollut fyysinen ylösnousemuskaverini ja –kumppanini ja olen iloinen, että se poistui näiden vuoden 2016 9-energioiden lopussa, saadakseen pitkää ja hyvin ansaittua lepoa ja leikkiä muualla. Suhteemme oli tarkoituksenmukainen vuoden 2005 alkupuolelta vuoden 2014 loppuun, mutta olen tiennyt, että sen kärsimän kahden aivohalvauksen jälkeen (vuoden 2015 alkupuolella äitini saatua aivohalvauksen elokuussa 2014) voisin huolehtia heistä kummastakin vain tietyn aikaa, ennen kuin se vaatisi veron minusta ja/tai häiritsisi tai heikentäisi edelläkävijätyötäni. Tiesin, että kissa lähtisi ennen äitiä, mutta sen ja minun täytyi vielä elää ja kuolla kaiken sen läpi. Millaista aikaa onkaan ollut vuoden 2014 alusta …

Yritän tuoda esiin sen pointin, että koska olemme viimeisen 9 vuoden syklin loppumisen kynnyksellä vuoden 2016 lopussa ja aloittamassa täysin uuden korkeamman evoluutiospiraalin tammikuussa 2017, paljon enemmän ihmisiä, lemmikkejä ja kaikkea muuta, kuten yrityksiä, järjestelmiä jne. kuolee tai poistuu yhtäkkiä. Tee parhaasi niiden äkillisen lähtemisen osalta ja palaa ylösnousemussatulaan niin nopeasti kuin voit, koska sinua ja kykyjäsi tarvitaan nyt hyvin paljon, edelläkävijä. Itkeminen jatkuu jonkin aikaa, koska karvaiset ystävämme ovat hyvin, hyvin erityislaatuisia, etenkin nämä ylösnousemuskumppanit. Millaisia rakkauden ja uskollisuuden valonsotureista ne ovatkaan olleet edelläkävijöille ja niille, jotka heräävät näin vaikeina ja vaarallisina aikoina.

Odota, itkettää taas, enkä näe tietokoneruutua … nyyhkyttää.

Fyysiset äänet ovat olleet hyvin nolla-aluemaisia viime aikoina, eli se mitä olen kuullut, kuulostaa minusta hyvin voimakkaalta ja vähän vääristyneeltä epätavallisella tavalla. Avaruus/tila, etäisyys, kulkemisnopeus jne. ovat kuulostaneet (ja olleet) taas luonnottomia, mikä indikoi, että olemme siirtymässä uudella alueelle fyysisesti ja energeettisesti. Olen nähnyt myös selvänäköisesti välähdyksiä ihmis- ja ei-ihmiskasvoista ja –kehoista ja muista kummallisista olennoista ajassa ja avaruudessa. Jotkut hyvin oudonnäköisiä olentoja ja monet niistä todella vihaisia!

Siirrymme ehdottomasti viimeisestä 9:stä alemmalla tasolla uuteen 1:een korkeammalla tasolla, ja se vetää joitain hyvin kummallisia olentoja ja olioita, positiivisia ja negatiivisia, tähän epätavalliseen tilaan, jonka läpi kuljemme. Olen tällä hetkellä liian uupunut, että välittäisin paljon paskaakaan suuntaan tai toiseen. Se taitaa olla positiivinen asia ottaen huomioon, miten olen tuntenut olevani lyöty 8.11. saakka kissani poistuessa superhidastetusti – ja sen lisäksi on ollut poliittisen patriarkaalisen paskashow'n järjettömyys ja useimpien ihmisten reagointi siihen.

Miltä kaikki luulivat tai odottivat patriarkaatin romahduksen näyttävän ja miten luultiin tietämättömien ihmisten reagoivan siihen kaikkeen? Jotkut ihmiset haluavat muutosta, mutta he saavat paljon suuremman muutoksen, eikä niistä syistä tai niiden ihmisten kautta, joiden he uskoivat tuovan sen. Joskus joidenkin sankarit tai johtajat jne. ovat vain fyysisiä välikappaleita romahduttamaan sen, minkä täytyy hävitä kokonaan, koska sen aika ja rakenteet ovat kuluneet umpeen. Trump chump (= hölmö) –sakin (suom. huom. Trumpin vihaisista kannattajista käytetty termi) täytyy tehdä juuri, mitä se tekee, ihmisten järkyttämiseksi korkeaan sydämeensä ja tietoisuuteensa, jotta he ottavat henkilökohtaisen vastuun ja lakkaavat loputtomasti luovuttamasta toiveitaan, unelmiaan, odotuksiaan, ajatteluaan ja voimaansa toisille ihmisille.

5D-elämä ja –todellisuus vaatii ihmisiä olemaan omavoiminen, "omalähdevarainen" ja yhdistynyt tai toisin sanoen täysivaltainen yksilö. Joskus "hirviöiltä" näyttävää tarvitaan työntämään ihmiset kasvamaan ja muuttumaan, kun he eivät tiedä, miten se tehdään, tai eivät halua sitä. Asiat eivät ole sitä, miltä ne näyttävät pintatasolla, vaan paljon enemmän, ja kaikki hyvin positiivisia, koska ne saavat ihmiset heräämään nopeasti. Vuosi 2017 on paljon enemmän tätä, kun vanhat järjestelmät hajoavat valon alla ja yksilöt ja pienemmät ryhmät kaikkialla alkavat tehdä ja rakentaa itse korkean sydämen 5D-tavoin ja poistua täysin vanhoista tavoista ja uskomuksista.

Kummallisia voimistuneita ääniä. Tungettelevia, koskaan ennen näkemättömiä muiden ulottuvuuksien olentoja putkahtaa yhtäkkiä katsomaan ja tuntemaan minua/meitä täällä. Kehoani ja sydäntä, rintaa ja selkärankaa sydämen alueelta sattuu kovasti voimakkaista jaksoista kissapennun suremista, kun se kertoo minulle, että eläminen korkealla ja matalalla ei ole hyvä juttu, koska energiakuilu on liian suuri. Kova fyysinen ja tunneväsymys aiheuttaa tarvetta nukkua, torkkua ja levätä ja olla paikallaan, koska olemme merkittävässä siirtymässä nyt.

Monien ulottuvuuksien, todellisuuksien ja olentojen jotka ovat pakkautuneet yhteen, ja ihmiskunnan tuntemista, näkemistä ja kuulemista, kun vanha maailma ja todellisuus siirtyy kiihtyneeseen laskeutumiseen ja loput kiihtyneeseen ylösnousemiseen. Pelkästään se tuntuu, näyttää, kuulostaa ja on melko kummallista ja epätavallista toisinaan. Oletko pannut merkille myös suuren lisääntymisen enkelitoiminnassa viime aikoina? Korkeammat tasot ja ulottuvuudet ovat myös kiireisiä, kaoottisia ja kuitenkin täydellisiä tässä kaikessa, mutta toisinaan tuntuu melko hermostuttavalta nähdä täällä alhaalla enkeliolentojen kiirehtivän pysyäkseen mukana monissa muutoksissa kaikkialla.

Olen nähnyt numeroyhdistelmän 1001 jatkuvasti tässä kuussa. Se ei ole 10.01 ajassa, vaan 0 edustaa nolla-aluetilaa 9-loppuunsaattamisenergioiden jälkeen ja ennen uusien alkujen 1-energioita (tammikuussa 2017) olemassaolon korkeammalla evoluutiospiraalitasolla. Kun kaiken tämän yhdistää, ei ole mikään ihme, että olemme uupuneita, innostuneita, pökerryksissä, hämmästyneitä ja meitä särkee sekä fyysisesti että tunteellisesti havaitessamme uusia juttuja ja olentoja ja paljon muuta.

Niin tuskallista ja uuvuttavaa, kuin voi ollakin, kun jokin tai joku henkilökohtaisessa elämässäsi kuolee ja on fyysisesti poissa, ymmärrä, että tämäkin on osa niitä jatkuvia muutoksia, joita käymme kaikki läpi. Jos heidän täytyy poistua, salli se heille ja rakasta heitä siitä lahjasta, että he olivat elämässäsi. Kukaan meistä ei voi elää nyt mitenkään menneisyydessä ja tämä voi vaatia ja usein vaatii joitain äkillisiä ja odottamattomia ilmentymiä meidän kaikkien elämässä, joten ole valmistautunut päästämään irti vielä lisää. Tämä siirtymä on valtava, eivätkä kaikki jää kehoon käymään läpi sitä, ja se on täydellistä. On ollut aikoja, jolloin olen ihmetellyt, pystyisinkö jäämään tähän Denise-kehoon ja ajamaan sillä tämän jutun loppuun. Luulen, että miellä kaikilla on ollut hetkiä, jolloin olemme ajatelleet näin itsestämme, ja sekin on täydellistä.

Mitä jaarittelua tämä onkaan ollut, ja olen pahoillani, mutten ole täällä enkä siellä, vaan sillä välillä, nolla-alueella, ja osallistun vanhasta irtipäästämiseen valmisteluna uusiin tuliin ja yhteyksin, jotka syttyvät täysillä korkeassa sydämessämme ja sielussamme. Miltä siis näyttää, kun korkeampi itsesi ja alempi itsesi sulautuvat yhteen fyysisessä kehossa? Saamme selville sitä juuri nyt, joten älä heitä pyyhettä kehään tässä kohtaa!

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.11.2016 MARRASKUU 2016 – VANHOJEN MALLIEN PIRSTOUTUMISEN

ViestiKirjoittaja hammer » 29.11.2016 19:18

MARRASKUU 2016 – VANHOJEN MALLIEN PIRSTOUTUMISEN VAIKEA KUUKAUSI

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
27.11.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Marraskuu 2016 on epäilemättä mennyt kosmisessa ennätysajassa melkein kaikilla. Olen edelleen osittain taisteluväsynyt, kun valtava määrä alempaa patriarkaattitodellisuutta on räjähtänyt kaikkien naamalle ja sydämeen, kuin odottamaton Uranuksen transiitti joka muuttaa asiat pysyvästi traumaattisessa sekunnin murto-osassa. Kuten hyvin tiedät, lisää on tulossa, joten rentoudu ja keskity (ja keskity uudestaan niin usein, kun tarvitaan) uuteen korkeampaan – ei vanhaan negatiiviseen, joka hosuu erilaisten kasvojen ja erilaisilta näyttävien pelisuunnitelmien kera. Ihmisillä tapahtuu paljon enemmän heräämistä (joka puolella), eivätkä kaikki heistä ota vuoden 2017 paljastuksia hyvin. Sen selville saaminen taas, että omalla itsellä pelataan, ei ole helppoa monille, mutta se on osa patriarkaatin alastuloa, joten anna heidän käydä läpi kasvuoivalluksensa (tai sitten ei), koska se on tärkeää ja välttämätöntä. On vain yksi tie ulos, eikä se kulje toisen ihmisen, johtajan, pelastajan, ryhmän, puolueen tai maan kautta.

Haluan kiittää kaikkia taas rakkaudesta, valosta ja tuesta äärimmäisen epätodellisen nolla-alueeni aikana, kun paras kissaystäväni teki kuolemaa. Ei ole hyvä olla pitkään nolla-alueen ajattomassa ajassa/paikassa/tilassa, kun sydän on särkynyt ja suree! Se kesti ikuisuuden omasta perspektiivistäni katsottuna, sitten se oli ohi ja laskeuduin uuteen tilaan, mutta tuo 9-energiasiirtymä nolla-alue-energioiden läpi tuntui uskomattoman surrealistiselta koko marraskuun. Tiedän, että monet tunsivat tämän porrasiirtymän tässä kuussa ja hyvin pieni osa siitä oli helppoa tai mukavaa.

Oletan, ettei joulukuu ei ole kovin erilainen, kun vuoden 2016 9-loppuunsaattamisenergiat viimeistellään ja kaikki jatkavat kulkemista näiden surrealististen "hämärän rajamailla" –tyyppisten nolla-alue-energioiden läpi, valmisteluna vuoden 2017 uusien alkujen 1-energioiden saapumiseen uudella olemistasolla. Yhdestä perspektiivistä tämä kestää vain muutaman hetken, toisesta se on puoli ikuisuutta ajattomalla nolla-alueella, joten käytä se hyvin ja viisaasti, koska me (eli edelläkävijät) törmäämme tammikuussa 2017 ns. uudelle, korkeammalle maaperälle.

Varhaislapsuudesta saakka olen tiennyt, että täällä USA:ssa käytössä oleva "systeemi" ei olisi käytettävissäni, kun saavutan perinteisen eläkeiän. Tuo koko elämän mittainen tieto on suututtanut, turhauttanut ja huolestuttanut minua, ja olen todella kyllästynyt siihen kaikkeen. Joulukuussa 2016 täytän 65 vuotta, mikä merkitsee, että minulla on enemmän pakollisia patriarkaalisia asioita hoidettavana, kun haen "medicarea" (suom. huom. yli 65-vuotiaille tarjottava sosiaalivakuutus), mutta edelleen maksan terveyspalveluista ja lääkkeistä, joita en halua (enkä ota) tai joihin en ole koskaan uskonut. En halua maksaa tästä kamalasta pelistä enää, mikä merkitsee, että minun täytyy tietoisesti luoda uusi, korkeampi ja parempi "peli" itselleni. Me kaikki teemme sen riippumatta siitä, mikä ikämme on 2016 ja 2017. Suurten ikäluokkien hipit (joista monet ovat olleet edelläkävijöitä koko elämänsä), onko teillä kaiken tämän aika nyt?

Kerron tämän vain, koska olen kokenut lisääntyvässä määrin pallomaisen tietoisuuden vuodesta 2012 lähtien. Pari kuukautta sitten korkeampi tietoisuus ehdotti, että luen muutamia artikkeleitani näitä HighHeartLife-sivuilta, mutta takaperin uusimmasta taaksepäin. Olin kahlannut läpi vain noin seitsemän artikkelia, kun tämän ehdotuksen syy selvisi minulle. Tämän tekeminen sai minut vaivattomasti poistumaan lineaarisesta ajasta ja astumaan pallomaiseen tietoisuuteen, joka on ajattomuudessa. En voinut uskoa, miten helposti ja nopeasti tuo pikku temppu toimi! Tunnustan kuitenkin, että minulla oli hetkellisiä vaikeuksia tasapainottua lineaarisen ajan ja lineaarisen ja yksisuuntaisen tietoisuuden ulkopuolella. Ollessani tuossa ajattomassa kvanttiajassa ja pallomaisessa tietoisuudessa, asioissa oli minusta paljon enemmän tolkkua, kun tarkastelin niitä tällä tavalla taaksepäin. Oivalsin pian, että se oli normaalimpi korkeammalle minulle kuin inkarnoituneelle Deniselle. Kaikki tämä kuitenkin muuttuu nyt nopeasti ja pallomainen tietoisuus lineaarisen ajan ja paikan ulkopuolella on kaikilla edelläkävijöillä erittäin korkealla niiden asioiden listalla, jotka täytyy oppia nopeasti uudestaan 2017. Tämä oli varoitus, ole hyvä.

Jos nyt luet uudestaan kaksi viimeistä kappaletta, asioissa alkaa olla vähän enemmän tolkkua, siis korkeampaa tolkkua. Ensimmäinen näistä kappaleista on hyvin lineaarista vanhan alemman maailman juttua, kun taas toinen kappale koskee kehittymistä sen yli henkilökohtaiseen mestaruuteemme fyysisyyteen inkarnoituneina valo-olentoina. Pelaan ensimmäisen kappaleen "peliä" vain muutaman hetken, sitten olen valmis ja "eläköidyn" uuteen korkeampaan olotilaan, tietoisuuteen ja todellisuuteen. Entä sinä? Älä odota, että olet 65-vuotias. Mennäänpä nyt siihen uusien 1-energioiden myötä.

Toinen nokkela tapa vanhan alemman lineaarisen tietoisuuden hihnojen löystyttämiseen on maata kotona lattialla ja katsoa kaikkea tästä eri perspektiivistä. Tee sitä niin kauan, kuin haluat, ja käänny sitten neljänneskierros, jotta pystyt katsomaan toisen osan kodistasi vähän eri suunnasta. Tee tämä kaikkiin suuntiin avautuessasi havaitsemaan enemmän kuin pelkän jokapäiväisen puurtamistodellisuuden, johon olemme hyvin tottuneet. Pelkästään tällaiset pikku temput auttavat kovasti katsomaan todellisuutta vähän eri perspektiivistä, ja tämä saa vielä suurempia sisäisiä evoluutiomuutoksia tapahtumaan nopeammin kuin muuten.

Vielä korkeammat valoenergia- ja fotonivalotaajuudet ovat takoneet meitä kuluneella viikolla. Ne ovat olleet tavallista voimakkaampia – mitä se ikinä tarkoittaakaan enää?! – ja aiheuttaneet voimakkaita energeettisiä ylösnousemuskipuja ja –särkyjä. Ne ovat aiheuttaneet myös suurta sisäistä kylmyyttä (ajattele kuumien aaltojen vastakohtaa), jota mikään ei lämmitä. Suuria sisäisen kylmyyden tunteita on tyypillisesti, kun teemme uuden suuren siirtymän syvemmälle uudempaan ja korkeampaan tilaan ja olemiseen, joten älä pelkää sitä, vaan rentoudu siihen. Lämmität uuden tilan heti, kun totut siihen ja teet siitä ns. energeettisesti omasi.

Aina läsnä oleva sisäinen korvien soiminen alkaa joka kerta, kun kohtaamme uuden korkeampien valoenergiataajuuksien aallon jostain – paikallisesta auringosta, galaktisesta keskuksesta, muista galakseista, jumalaisesta lähteestä jne. Evoluutiokello alkaa ikään kuin soida ja kertoo, että me – DNA ja tietoisuus – olemme taas kerran kehittymässä joksikin uudeksi ja valtavasti paremmaksi.

Yksi suuri oire on viime aikoina ollut tunne, että DNA kehittyy uusin ja aiemmista vuosista poikkeavin tavoin. Tämä liittyy vuoden 2016 kolmanteen ja viimeiseen 9-energiasykliin, ja kehomme ja DNA on käynyt läpi hyvin suuria evoluutiomuutoksia koko vuoden, mutta vielä enemmän marraskuussa ja koko joulukuun.

Koko vuoden 2016 hyvin negatiivisilta näyttäviä ja tuntuvia asioita, olentoja, vanhoja energiamalleja, ajatuksia ja tunteita on vyörynyt tilamme, kotimme, tietoisuutemme, tunteidemme, vanhan itsemme ja uuden esiintulevan itsemme läpi. Se on ok. Älä tuomitse, kiinnitä vain huomiota, mutta tee se tuosta taianomaisesta neutraalista 5D-tarkkailijaperspektiivistä – ei vanhasta alemmasta pelkojen, syyllisyyden, häpeän, hämmennyksen jne. perspektiivistä. Vanhojen 3D- ja 4D-astraalitynnyrien pohjat ovat lentäneet ilmassa koko vuoden, ja monet meistä ovat nähneet, tunteneet, kuulleet, maistaneet ja intiimisti tienneet sen, kuten pitäisi olla odotettua loppuunsaattamisen 9-energiavuonna, erityisesti tänä vuonna! Näe se kaikki ja päästä siitä irti ilman tuomitsemista, epäilyjä, itsen epäilemistä tai kiinnittymistä. On aika siivota vanha leiripaikka, ennen kuin lähdemme siltä kokonaan uusille alueille.

Tiedän, että on ollut rankkaa tässä kuussa – usko, että tiedän – mutta tämä on vain, mitä on, tässä kohtaa ylösnousemuksen evoluutioprosessia. Mitä auliimpi olemme päästämään irti kaikesta vanhasta ja astumaan uuteen, vaikkemme näekään sitä vielä, sitä helpompi ja nopeampi tämä prosessi on kaikille. Tässä kunnostaudumme nyt. Sitä teemme ja siksi olemme täällä nyt – tekemässä sen itsemme ja kaikkien muiden vuoksi kaikkialla. Lisäksi jotkut noista valo-olentoenkeleistä jotka ovat auttaneet sinua, ovat muita aspektejasi, jotka ovat korkeammilla tasoilla ja auttavat ja opastavat sinua, joka olet inkarnoituneena tänne fyysiseen lihaan, ja laajentavat valoa tehdäksesi oman osasi tässä ja nyt. Olemme niin tajunneet tämän.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

7.12.2016 KORKEAMMAN JA ALEMMAN ITSEN HIDAS YHTEENSULAUTUMIN

ViestiKirjoittaja hammer » 10.12.2016 09:43

KORKEAMMAN JA ALEMMAN ITSEN HIDAS YHTEENSULAUTUMINEN FYYSISESSÄ KEHOSSA JA INKARNOITUNEESSA ITSESSÄ

Kirjoittanut Denise Le Fay (highheartlife.wordpress.com)
7.12.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Pitkin vuotta 2016 on ollut jaksoja, jolloin tiesin fyysisen kehoni ja DNA:ni kehittyneen taas melko dramaattisesti. Ensimmäinen ihmisajatukseni on tavallisesti, onko mikään näistä kummallisista muutoksista, joita tunnen, ikään liittyvä, ja epäilemättä jotkut niistä ovat. Kuitenkin suurin osa on lisämuutoksia, koska on kolmas 9-energiavuosi (2016) ylösnousemusprosessissa ja galaktisessa linjautumisessa.

Olen ollut hyvin tietoinen joistakin näistä muutoksista, koska fyysisen kehoni tapa reagoida tiettyihin asioihin – tavallisesti tunneasioihin – on hyvin erilainen kuin mikään, mitä olen kokenut elämässäni. Ensimmäisen kerran tunsin tämän fyysisen, biologisen ylösnousemusprosessini alussa vuoden 2000 paikkeilla. Ajoin autoa ja äitini sanoi jotain hauskaa, ja nauroin ääneen. Tässä ei ole muuta epätavallista, paitsi että järkytyin välittömästi dramaattisesti lisääntyneestä energiamäärästä minussa ja kehossani, kun nauroin. Minusta se tuntui ja kuulosti valtavalta ja olin yllättynyt, hämmentynyt ja vähän nolona niin lisääntyneen voiman syöksyessä minusta nauraessani. En ollut koskaan ennen tuntenut niin, koska sitä ei ollut ennen ollut, ja se oli todella hätkähdyttävä muutos.

Jonkin ajan kuluttua oivalsin, että se mitä tunsin ja omasta perspektiivistäni kuulin, oli valtava lisäys energiamäärässä, joka minulla oli fyysisessä kehossani, ja kun nauroin, se tuntui ja kuulosti massiiviselta ja epätavallisen kovalta ja voimakkaalta. Vaati vähän totuttelua tähän äkilliseen muutokseen siinä, miten suuri jännite yhtäkkiä kulki minun ja fyysisen kehoni läpi ylösnousemusprosessin alkupäivinä. Tämä prosessi ei ole tietenkään koskaan loppunut tai pysähtynyt sen jälkeen, vaan jatkunut sen energiamäärän lisääntyessä, mitä minä (ja sinä tätä lukeva) olen ottanut jatkuvasti itseeni ja ruumiillistanut, kun olen kiivennyt energeettisesti näitä monia ylösnousemusevoluution porrasaskelia vuosien ja vuosikymmenten kuluessa.

Vuosikymmeniä sitten äitini kertoi tarinan: kun olin vauva, hänen laittaessaan minut keskelle lattialla olevaa peittoa, en lähtenyt siltä minnekään. Hänen kerrottuaan tämän minulle, sanoin, etten lähtenyt peitolta, koska pelkäsin kontata "maailmaan", kun tiesin vauvasta saakka, missä olin ja miten turvatonta 3D-elämä oikeasti oli. Tämä on vaikea taakka kannettavaksi vauvasta saakka ilman, että se musertaa tai rikkoo mitenkään. Ainoa toinen ihminen, jonka olen lukenut kertovan tiedostaneensa, mihin hän oli inkarnoitunut, on Inelia Benz, ja hän sanoi itkeneensä hillittömästi päivätolkulla, ennen kuin perhelääkäri sai lääkkeillä rauhoitettua hänet. Persoonallisuuteni – plus tietoiset muistoni monista pimeystiimin "hirviöolennoista" – on ollut mennä salamyhkäiseen moodiin, jotteivät tämän maailman ja sen ulkopuoliset "hirviöt" toivottavasti huomaisi minua täällä alhaalla, kun olen hiljaa ja liikkumatta peitollani! Huutaa ja kirkua ja pitää kovasti ääntä ja liikkua? En minä – tein kaiken voitavani tullakseni näkymättömäksi ja lentääkseni kirjaimellisesti pimeystiimin tutkakatveessa niin pitkään, kuin pystyin. Siksi en lähtenyt koskaan peitoltani vauvana. Eri tarina kuitenkin tullessani vanhemmaksi, koska – pidin siitä tai en – olin/olen vapaaehtoinen ja minulla oli/on tehtävä, kun olen inkarnoituneena tänne tämän hyvin tärkeän ylösnousemusprosessin ja evoluutiomuutoksen aikana, enkä voinut olla vapaa noista "hirviöistä" huolehtimisesta.

Toinen tärkeä tietoisuus elämästä ja varhaismuisto joka minulla on ollut 2-3-vuotiaasta, oli aika, jolloin ajoimme äidin ja isän kanssa kolmistaan jonnekin. Pidä mielessä, että tämä oli 1950-luvun alkua, eikä vauvan kantotuoleja tai turvaistuimia ollut. Koska matka oli ilmeisesti tavallista pidempi, äiti oli laittanut pinnasänkyni patjan auton takapenkille, peittänyt sen peitoilla ja ympäröinyt suojaavilla tyynyillä. Minulla oli oma pieni matkustuspesäni auton takapenkillä.

Jossain kohtaa matkan aikana tunsin ennen kokemattoman tunteen ja fyysisen kehoaistimuksen, joka oli riittävän voimakas saamaan 2-3-vuotiaan muistamaan ja tunnistamaan sen koko elämänsä. Tunsin yhtäkkiä kaikenkattavaa turvaa, varmuutta, voimaantumista, rauhaa, fyysistä mukavuutta, tunnelohtua, henkistä lohtua ja korkean sydämen muiston ja suoran tunteen korkeammasta ei-fyysisestä kodista. Nuo harvinaiset hetket olivat autuaita, nuo hyvin epätavalliset tunteet täydellisestä turvasta, suojasta, hoivasta, rakkaudesta, mukavuudesta ja tietoisuudesta, ja tietoisuus siitä, että olin moniulotteinen olento, joka oli samanaikaisesti korkeammissa ja alemmissa ulottuvuustaajuuksissa ja todellisuuksissa, samalla kuin olin hyvin nuori Denise inkarnoituneena taas fyysisyyteen.

Painotan, miten totta tämä oli sekä fyysisellä että tunnetasolla, koska en ollut Denisenä tuntenut koskaan turvaa, varmuutta tai lohtua ollessani inkarnoituneena fyysiselle 3D-maapallolle nyt! Nämä suuret ääripäät – tunne, että oli jatkuva saalis pahojen hirviöiden pimeällä fyysisellä maalla, ja tunne, että jumalainen Lähde turvaa selustani – oli kamala, ihana ja häiritsevä kontrasti, erityisesti hyvin nuorelle lapselle. Mutta sellaista on useimpien edelläkävijöiden, tähtisiementen, tiennäyttäjien ja korkeamman taajuuden valo-olentojen elämä, kokemukset ja tietoisuus paikassa, joka on ollut käsittämättömän negatiivinen ja pimeä hyvin pitkään.

Olen maininnut monta kertaa, miten vaikeaa elämä on ollut minulle vuoden 2014 alkupuolelta saakka, eikä 2015 parantanut yhtään tilannetta, vaan toi lisää kaikkia muutoksia äitini saatua yhtäkkiä aivohalvauksen ja sen seurauksena pahenevan dementian. Asiat, tilanteet, paikat, ihmiset ja elämäntavat ovat päättyneet, luhistuneet, räjähtäneet, pudonneet pois, hävinneet ja kuolleet, ja kaikki se on ollut osa tätä ylösnousemusprosessia. Muutama päivä sitten tarkastelin aikaa vuodesta 2014 tähän päivään saakka, vuoden 2016 loppuun, ja sitä on rehellisesti sanottuna ollut vaikea tajuta kokonaisuutena. 2014 ja 2015 olivat äkillisten ja dramaattisten muutosten hurjia vuosia, ja tiedän, ettei tämä ole ohi vielä. Joulukuussa 2015 tuon vuoden ensimmäinen energia-aalto alkoi minulla hyvin erilaisena kuin kaikki aiemmat ylösnousemusprosessin vuodet ja vuosikymmenet. Minusta tuntui yhtäkkiä 19.12.2015, että kaksimetrinen keihäs kulkee fyysisen kehoni läpi rinnan yläosasta korkean sydämen kohdalta. Tarpeetonta sanoa, että oli uskomattoman tuskallista, kun korkea sydämeni ja sitä ympäröivä alue kävivät läpi suurempia evoluutiomuutoksia.

Olen usein pystynyt selvänäköisesti näkemään valojuovina erilaisten korkeampien evoluutiovaloenergioiden tulemisen tähän ulottuvuuteen ja fyysiseen kehooni. Vuonna 1999 ja vuoden 2000 alussa näin näiden erilaisten valojuovien tulevan kehooni ja/tai päähäni hyvin erityiskulmissa, vähän kuin evoluutiovalon lasersäteitä, joiden täytyi tulla kehoon ja/tai tiettyihin elimiin ja chakra-alueille jne. hyvin tietyissä geometrisissa kulmissa. Jotkut näistä valojuovista yhdistyivät toisen valojuovan kanssa, tavallisesti umpirauhasissa, muttei aina, taaskin hyvin tietyssä kulmassa ja suunnassa jne., jotka olivat tarkoituksellisia, eivät sattumanvaraisia tai vahinkoja. Kiinalainen akupunktio ja kehon meridiaanit jne. eivät ole kovin tuttuja minulle, mutta olen nähnyt vuosikymmenten kuluessa, että nämä ylösnousemuksen valojuovat jotka tulevat kehooni ja päähäni, ovat muistuttaneet minusta eräänlaista jumalaista geometristä valoakupunktiota – kutsutaan sitä niin – joka aktivoi lisää tiettyä DNA:ta kehittymään, muuttumaan ja laajentumaan tiettynä aikana jne. Toisin sanottuna, nämä hyvin korkean taajuuden evoluutiovalojuovat tulevat meihin, kehoon ja tietoisuuteen, kehoverkkoon, tietoisuusverkkoon, ns. korkean sydämen verkkoon tietyssä kulmassa ja suunnassa, joka on kuudetta ulottuvuutta ja geometriaa.

Jos siis sinäkin olet nähnyt selvänäköisesti valoenergiajuovia tulevan kehoosi ja päähäsi selvästi määritellyissä kulmissa ja risteävän toisten valojuovien kanssa, niin tiedät, että korkeampaa suunnitelmaa seurataan sisällämme, ja kutsumme sitä "tiivistyneeksi evoluutioksi". Jos voit nähdä sen, se on melko ällistyttävää täydellisyydessään ja selkeydessään, siitä huolimatta miltä se saa usein olomme tuntumaan! Lyijystä kullaksi …

Marraskuusta 2016 saakka minulla on ollut tämä sama tunne parimetrisen keihään (valojuovan) kulkemisesta korkean sydämeni, fyysisen kehoni ylärinnan läpi. Rakkaan kissakumppanini siirtyminen kuolemisprosessiin ja kuoleminen yhtäkkiä viime kuussa ei tehnyt siitä yhtään helpompaa kestää, ja asiat ovat tuntuneet siltä, kuin näkymättömiä pommeja olisi siitä lähtien jatkuvasti räjähdellyt oikealla ja vasemmalla, punaista ja sinistä, valoa ja pimeyttä. Hyvin yksinkertaisesti ilmaistuna, on ollut todella kamalaa monin tavoin pitkän aikaa. Ikään kuin minun edes tarvitsisi sanoa sitä tätä lukeville ihmisille!

Toisaalta kaiken tämän jälkeen, täytyy nopeasti lisätä, että joulukuusta 2015 olen tuntenut aina välillä minussa ja fyysisessä kehossani kasvavan tunteen, joka kertoo minulle selvästi, että valtavaa evoluutiokehitystä tapahtuu nykyisen elämämme räjähdysten ja kipujen välissä. Kuten kokemukseni 2-vuotiaana pikkupesässäni vanhempien auton takapenkillä, olen selvästi tuntenut nyt tuon vanhan tutun tunteen kodista minussa, fyysisessä kehossani, tässä ja nyt. Tämä on nykyisestä perspektiivistäni ja tietoisuustasoltani katsottuna jatkuvaa korkeamman itseni yhteensulautumista alemman itseni kanssa Denisen fyysisessä kehossa ja inkarnaatioaikajanalla ylösnousemusprosessin aikana.

Hurraa, tenavat, teemme sen!

Tähän mennessä tämä yhteensulautumisprosessi on tuntunut minusta lisääntyvältä rentoudelta, rauhalta, uskomattoman voimaantuneelta, turvalliselta, mukavalta ja itseen, Itseen ja Lähteeseen rakastumiselta, koska ne ovat kaikki yhtä minussa ja fyysisessä kehossani, energiakehoissani ja kehittyvässä tietoisuudessani. Niin myös sinulla tätä lukevalla, mutta se tuntuu luultavasti vähän erilaiselta sinusta ja tämä on normaalia ja odotettua.

Mutta jos sinäkin tunnet voimakasta ja jatkuvasti kasvavaa sisäistä tunnetta, että olet mukavasti nahoissasi, henkilökohtaisesti täysivaltainen, pimeystiimin ja sen vaikutusvallan ulottumattomissa, et pysty yhdistymään vanhaan maailmaan tai sinulla ei ole mitään kiinnostusta sitä kohtaan, paitsi saada se pois kurjuudestaan kerta kaikkiaan, niin tunnet korkeamman ja alemman itsesi yhteensulautumisen sinussa, kehossasi ja korkeassa sydämessäsi. Ja kyllä, se on autuasta, ajatonta, ja kyllä, se on hullua ja tuskallista toisinaan, mutta kuka välittää, koska se tapahtuu – oikeasti! Korkeampi koti on tässä nyt – alkuvaiheissaan – monissa meissä ja siitä syystä on noita ajattoman autuuden hetkiä ja hengailua Lähteen kanssa, koska Lähde ja itse sulautuvat yhteen ja tulevat yhdeksi meissä jokaisessa. Kuvittele, millainen todellisuus on satojentuhansien tai miljoonien Lähdeitsenä yhdistyneiden täysivaltaisten ihmisvalo-olentojen eläessä ja luodessa 5D-maapallolla.

Kaikki tämä kuulostaa upealta, ja onkin sitä, ja kuitenkin rajakohta tai siirtymä kahden maailman ja olemis-, tietoisuus- ja todellisuustason välillä on toisiaan aivan liikaa. Silloin tällöin koko vuoden minulla on ollut enemmän jaksoja, jolloin en ollut kovin tästä maailmasta ja minusta tuntui, että pystyin vain menemään hakemaan ruokaa ja vessapaperia – ja minun täytyi puhua fyysisesti toiselle ihmiselle! Silloin tällöin koko vuoden minulla on ollut aikoja, jolloin en ole pystynyt muodostamaan lausetta tarpeeksi hyvin kommunikoidakseni fyysisen ihmisen kanssa. Kirjoittaminen on helpompaa – luojan kiitos – mutta tämä ei ole tapa elää, puolittain sisällä ja puolittain ulkona asioista. Minä olen tämä jumalainen Lähde, kuitenkin minun täytyy edelleen olla vuorovaikutuksessa vastenmielisten ja tiedostamattomien ihmisten kanssa, jotka ovat ja toimivat vanhassa alemmassa pimeystiimin taajuudessa ja joiden mieltä kontrolloidaan täysin, eikä heihin voi luotaa hetkeäkään.

Miten kauan tämä järjettömyys ja jännittynyt kuilu voi jatkua? Ei pitkään, koska en ensinnäkään halua tehdä sitä. Onneksi uusi suuri muutos on lähellä nyt, koska on mahdotonta olla autuudessa ja ajaa autoa tai olla tekemisissä jossain kassan kanssa. Aivan kuten on melkein mahdotonta olla tekemisissä tiedostamattomien ihmisten kanssa, jotka rehellisesti uskovat, että he ovat hoksanneet kaiken, ovat hyvin teräviä ja voimakkaita, ja pitävät sinua helppona saaliina. Anna minulle vahvuutta olla neutraali ja tuon typerän paskan vaikuttamatta kaikissa monissa muodoissaan …

Nyt tapahtuu paljon, aivan kuten kaikki tiesimme, että tapahtuisi tämän kolmannen 9-loppuunsaattamisenergiavuoden lopussa. Minun on täytynyt maata melkein joka päivä pitkän aikaa tekemättä mitään ja ollen hyvin hiljaa, kun tämä yhteensulautuminen jatkuu. Siitä tulee helpompaa, mutta ennen kuin tulee, lepää usein, nuku aina tarvittaessa riippumatta siitä, mikä päivän tai yön aika on, syö, mitä kehosi tarvitsee ja silloin kun se tarvitsee, ole yksin, kun tämä massiivinen henkinen, energeettinen ja fyysinen evoluutio tapahtuu sinussa ja kehossasi, kulje aina ihmiszombien joukossa korkeamman tietoisuuden kera ja säteile valoasi kuin hullu heräävien ihmisten keskellä ja tunne heidän korkean sydämensä syntyvän heissä nyt. Vuosi 2017 tuo tonneittaan tätä lisää monille, monille ihmisille, joten ole valmis siihen ja paljon enempään niin hyvin, kuin voit.

Denise

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron