Solara (nvisible.com) Tyrskyraportti

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Ote elokuun 2014 tyrskyraportista KOROSTUNUT AITOUS

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 18.08.2014 08:53

KOROSTUNUT AITOUS



Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)

Ote elokuun 2014 tyrskyraportista

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Elokuu alkaa kasvavalla pinnanalaisella jännitteellä, mikä aiheuttaa lisääntyvää paineentunnetta. Näitä kiivaita jännite- ja stressienergioita muodostuu, kun kätkettyjä taskuja murretaan auki ympäri maailmaa, mikä johtaa lukuisiin romahduksiin ja läpimurtoihin. Jotkin tilanteet lähestyvät kriisipistettä, missä on tapahduttava dramaattista muutosta. Elokuu on yksi "kohtalon ratkaiseva" kuukausi, jolloin mitä tahansa voi tapahtua, joten meidän täytyy olla aina valmis odottamattomaan. Meidän on oltava ultravalppaana koko ajan, samalla kun säilytämme fokuksen uuden maailman synnyttämisessä.



Nopeutunut elokuu on täynnä pikaraidetoimintaa ja voidaan saada paljon aikaan! Tänä aikana tuntuu siltä, ettei päivässä ole riittävästi tunteja kaiken tekemiseen. Elokuu vaatii enemmän ponnistelua, enemmän toimintaa ja ottamaan suuremman vastuun. Teemme monia päätöksiä, jotka vaihtelevat arkisista elämää mullistaviin. Heinäkuun valtava luomishyöky voimistuu vielä lisää koko kuukauden. Tämä tuo esiin kauan käyttämättömänä olleita taitoja syvältä sisältämme. Etsimme ratkaisuja eri tilanteisiin. Nämä ratkaisut löydetään katsomalla suuresti laajentuneisiin, kartan ulkopuolisiin paikkoihin. Samaan aikaan uudesta suunnastamme ja aidosta asemapaikastamme tulee aina vain näkyvämpi.



Elokuu lisää korostunutta tietoisuutta aitoudesta. Jos olemme piittaamatta elämässämme tekijöistä, jotka eivät ole aidossa paikassaan, se tuntuu kuin liitutaulun kynsimiseltä. Voimme hyödyntää nopeutuvien energioiden lammikkoa – mikä on erityisen käytettävissä juuri nyt – työntämään itseämme ja maailmaa eteenpäin. Paljon siitä, mitä tapahtuu sisällämme ja ulkopuolellamme, on tapahtunut vuosia ja vuosia, mutta nyt se on hyvin selvää ja se tunnetaan syvästi, koska aitoudella on selkein ja erottuvin ääni ja se tulee voimakkaammaksi.



Korostunut aitous tulkittuna selkeäksi ja päättäväiseksi toiminnaksi on elokuun avainteema. Emme voi enää odottaa passiivisesti asioiden tulevan meille – meidän täytyy aloittaa toiminta ja synnyttää hurjimmat unelmamme. Tämä on ilmentämiskuukausi, missä monista asioista tulee lisääntyvässä määrin todellisia. Pitkän tähtäyksen projekteistamme tulee toteuttamiskykyisempiä ja maadoittuneempia fyysisyyteen. Kun olemme tekemisissä ihmisten kanssa, siinä ei ole kyse rupattelusta – puhumme oikeista asioista. Tämä johtuu siitä, että olemme tosiajoissa. Tosiajat vaativat, että ihmisistä tulee oikeita. Oikeita ja aitoja.



Tuulihevosella ratsastaminen on tietysti kiivasta. Se voi olla myös superuuvuttavaa ja riemastuttavaa. Vaikka paljon saadaan tehtyä, on jatkuva kiireentuntu, ikään kuin aikaa ei olisi hukattavana. Meillä tuntuu ikään kuin olevan salainen määräaika koodattuna solumuistipankkeihimme ja meidän täytyy päästä aitoon asemapaikkaamme. Tiedämme, että heti kun pääsemme siihen, käynnistyy megakvanttihyppyjä – yksi toisensa jälkeen. Emmekä todellakaan halua jäädä paitsi tätä tapaamisesta kohtalon kanssa.



Vaikka olemme sitoutuneet ratsastamaan tuulihevosellamme ansaittuun määränpäähämme emmekä halua pysähtyä, ennen kuin olemme aidossa asemapaikassamme, joskus on tarpeellista saada aikaa integrointiin, maadoittumiseen tai pelkästään lysähtämiseen. Tästä syystä meidät upotetaan toisinaan massiiviseen ja kvanttisyvään tilaan emmekä saa tehtyä mitään. Nämä "ajan ulkopuoliset päivät" jotka ovat vapaita ympäröivän maailman uudesta syötteestä, estävät meitä pirstoutumasta liikaa tai repeytymästä liian moneen suuntaan kerralla, jatkuvassa ja voimakkaassa pyörretuulessa.



Tämä on korostuneen aitouden kuukausi, olemista väärentämättömämpänä ja todellisempana kuin koskaan ennen. Odota lisää verhoja poistuvan, mikä paljastaa ja hajottaa vielä lisää harhakerroksia sisällämme ja maailmassa. Naamareita putoaa pitkissä riveissä kovaa vauhtia elämämme kaikilla alueilla.



Tässä kuussa tapahtuu merkittäviä muutoksia. Saatamme tehdä kuun lopussa jotain hyvin erilaista kuin kuun alussa. Prioriteetit jotka tunsimme tärkeiksi kuun alussa, eivät ehkä ole enää samoja kuun lopussa.



Korostuneen aitoutemme kudelma on paljon vahvempi kuin aiemmin. Niin on myös yhden olentomme punos ympäri maailmaa. Pysytään ultravalppaana, superaitona ja luodaan uutta maailmaa!


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Ote syyskuun 2014 tyrskyraportista - AIDOT PAIKAT JA AIDOT K

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 19.09.2014 10:45

AIDOT PAIKAT JA AIDOT KODIT



Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)

Ote syyskuun 2014 tyrskyraportista

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Syyskuu on voimallinen loppuunsaattamis-, yhdistämis- ja sadonkorjuukuukausi. Kiidämme edelleen supernopeutunutta pikaraidetta non-stop-toimintatilassa ja käsittelemme vielä monia jatkuvasti muuttuvia tilanteita ja yksityiskohtia. Meidät haastetaan jatkuvasti viemään "monitoiminta" kartan ulkopuolisille tasoille. Pinta on ollut niin äärimmäisen myrskyisää, että opimme, että rauhattomuudessa on virtausta.



Koko syyskuun meitä kirjaimellisesti työnnetään ryhtymään toimeen elämämme muuttamisessa, pidämme siitä tai emme. Meidät jahdataan ulos mukavuusalueeltamme ja työnnetään tuntemattomalle alueelle. Monet osatekijät siirtyvät lähemmäs aitoa paikkaansa tai loksahtavat suoraan siihen.



Muutaman kuluneen vuoden on tuntunut siltä, että kuljemme mustan aukon läpi, missä kaikki mikä on vanhentunutta, pinnallista tai epäaitoa, riisutaan väkipakolla meistä. Se on kun heittelemistä kivien rumpuhiomakoneessa, mikä hioo karkeita osiamme, kunnes ilmestymme esiin selkeytyneenä tarkoituksesta. Kaikki mikä edelleen paineli sisäisiä laukaisijoitamme, hiottiin pois, mikä kiillotti kivemme.



Monet meistä ovat nyt lähestymässä mustan aukon keskuspyörrettä. Kaikki mikä on jää, on riisuttu aitoudeksi. Pian meidät työnnetään toiselle puolelle, täysin uuteen todellisuuteen. Silloin kaikki uuden olemuksemme kerrokset kiertävät takaisin meille. Uudet olemistavat. Uudet prioriteetit. Uusi aito tarkoitus. Eläminen aidossa kodissamme aidossa paikassamme.



Kaikilla on aito paikka. Joillakin on useampi aito paikka ja tärkeitä asioita tehtävänä kaikissa niissä. Tänä aikana kun kaksinaisuusmaailma romahtaa kaikkialla ympärillämme, on oleellista, että harmonisoidumme aidon paikkamme kanssa mahdollisimman nopeasti. Tämä ei ole ainoastaan paikka, missä tunnemme olomme mukavaksi ja turvalliseksi, vaan aidossa paikassa voimme toteuttaa aidon tarkoituksemme.



Monilla meistä on ollut koko elämän mittainen kaipaus palata Kotiin. Suuren osan elämästä luulimme, että Koti oli jossain muualla, kenties toisessa maailmassa. Mutta nyt kaikki on muuttunut. Emme ole ainoastaan kaksinaisuuden loppukilometreillä, vaan oivallamme nyt, ettei meidän tarvitse lähteä tältä planeetalta mennäksemme Kotiin – voimme luoda aidon Kotimme tänne maan päälle.



Aidot paikkamme ovat paikkoja, mistä voimme löytää aidon kotimme. Aito kotimme ei löydy mistään muusta sijainnista kuin aidosta paikastamme. Kaikkien ei tarvitse elää aidossa kodissaan nyt, mutta meidän kaikkien on oltava aidossa paikassamme.



Aito kotimme ei ole vain mukava ja tuttu asuinpaikka, vaan se edustaa täysin uutta tiedostamistasoa. Se on aidon olemisemme paikka, missä voimme elää täysin aitoa elämää aitona sieluna. Aidot kodit sijaitsevat uudessa maisemassa ja ovat uuden toimintamallin ankkuripisteitä. Ne ovat ultrasuuremman todellisuuden saaria, joita on asetettu kuolevaan kaksinaisuuden maailmaan kuin säteileviä jalokiviä, jotka vakauttavat todellisuusjärjestelmien lähestyvää ympäripyörähdystä.



Syyskuussa on myös voimakas loppuunsaattamistekijä – niiden asioiden loppuunsaattamisen jotka ovat todella haastaneet meidät ja kuluttaneet paljon energiaamme. Tämä tuo meille kumulatiivisten ponnistelujemme runsaan sadonkorjuun, kun korjaamme sen satoa, mitä olemme niin uutterasti kylväneet elämäämme. Monet henkilökohtaiset ja kollektiiviset ponnistelut kulminoituvat syyskuussa tai lokakuun alussa – sellaiset kuin merkittävän projektin valmistuminen, siirtyminen aitoon kotiimme tai tärkeiden sisäisten tai ulkoisten päätösten tekeminen, mikä harmonisoi meidät aidon paikkamme kanssa.



Syyskuu on yksi kuukausi, jossa siirrytään nopeasti syvälle uuteen maisemaan. Koko kuukauden olemuksemme jatkaa laajentumista ja syventymistä ja selkeydestämme tulee aina vain suurempaa. Jatkamme sisäisen aitoutemme ilmentämistä päättäväiseksi ulkoiseksi toiminnaksi. Sitoutumisemme päästä aitoon paikkamme vahvistuu ja tulee aina vain helpommaksi säilyttää selkeä perspektiivi siitä, mikä on aitoa ja todellista.



Kun elämme lisääntyvässä määrin sisäisessä aitoudessamme ja ilmaisemme puhtaasti sen ulkoisissa toimissamme, uusi maisema alkaa tunkeutua vanhaan maisemaan. Tämä tapahtuu hitaasti, hienovaraisesti ja vakaasti. Uudesta maisemasta tulee aina vain näkyvämpi kaikkialla ympärillämme. Uutta energiaa tulee sädehtien vanhaan maisemaamme. Kaikkialla on uuden ja aidon kipinöitä. Sisäinen ja ulkoinen ympäristömme muuttuu huomattavasti joka suunnassa.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

Ote lokakuun 2014 tyrskyraportista HERÄÄMINEN UUTEEN MAAILMA

ViestiKirjoittaja hammer » 26.10.2014 07:53

HERÄÄMINEN UUTEEN MAAILMAAN

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote lokakuun 2014 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vaikka meillä kaikilla on syvä kaipaus elää aidossa kodissamme, jotkut ihmiset ovat kyseenalaistaneet sen, onko heillä oikeasti aitoa fyysisistä kotia. Onko aito koti pelkästään sisäinen tietoisuustila eikä fyysinen paikka?

Tunnen, että näiden kaksinaisuuden viime päivien aikana on oleellista, että mahdollisimman monet meistä elävät aidossa kodissaan. Aidon kodin suuresti parantunut energia on siellä, missä voimme asua täysin uudessa maisemassa. Tämä on äärimmäisen tärkeää tänä aikana, koska aidot kodit ovat uuden toimintamallin ankkurointipisteitä. Aidot kotimme ovat ensimmäisiä paikkoja, mihin uusi maailma syntyy.

Monet ihmiset kohtaavat valtavia päätöksiä tässä kuussa ja ovat hyvin hämmentyneitä. He etsivät vastauksia, yrittävät tehdä elämää muuttavia päätöksiä, mutteivät kuitenkaan kuuntele oman sydämensä tietämistä, vaikka sieltä selkeys ja heidän etsimänsä vastaukset löytyvät.

Jäämmekö vanhaan elämäämme ja teeskentelemme, että ajat ovat normaaleja? Siirrymmekö hieman uuteen paikkaan, missä on näkyvät turvaverkot ja mikä ei vie meitä pois mukavuusalueeltamme? Vai teemmekö lopultakin loikan aitoon paikkaamme ja aitoon kotiimme kaikessa, mitä meillä on?

On tärkeää muistaa, että suurin menestys tulee hurjimpien unelmiemme seuraamisesta ja aitoon paikkaamme siirtymisestä. Jos yritämme tehdä asioita pelosta, epävarmuudesta tai velvollisuudesta sitä kohtaan, mitä muut odottavat meiltä, tie on kivinen.

Jotkut meistä muuttavat asuinpaikkaa lokakuussa ja muutamat meistä muuttavat myös aitoon kotiinsa. Millaiselta tuntuu asua aidossa kodissamme? Ensinnäkin on voimakas mukavuuden ja tuttuuden tunne. Tunne palaamisesta kotiin syvempään ja laajempaan osaan aidosta itsestämme. Ja oleminen todella kotona tällä planeetalla tavalla, mitä emme koskaan kuvitelleet mahdolliseksi. On tunne täydellisestä loksahtamisesta paikoilleen oikeassa ajassa ja paikassamme.

On vanha Inka-ilmaisu "kyynelteni kukkiminen". Tämä merkitsee, että kyynelvuotemme ovat kastelleet maata hyvin pitkään. Olemme itkeneet ja itkeneet aikakausien ajan kauneuden, rumuuden, pyhyyden ja maallisuuden vuoksi. Olemme päästäneet irti hyvin paljosta ja lopultakin tällä hetkellä pyhimmät ja kauneimmat kukat voivat kukkia kyynelistämme. "Kyynelteni kukkiminen" edustaa täyttymyksen aikaa, mikä seuraa pitkää vaikeuksien aikaa. Nämä eivät ole ainoastaan normaaleja maallisia kukkia. Ne ovat pyhiä kukkia, mitkä voivat kasvaa vasta, kun olemme kulkeneet pitkittyneen kamppailu- ja transformaatioajan läpi uuden ja aidon elämän uudelleensyntymisen aikaan. Ne ovat sisimmän ydinolemuksemme kallisarvoisia kukkia ja ne tuottavat pyhiä siemeniä, jotka kasvattavat uuden maailman. Ja juuri siltä se tuntuu. Kyynelvuoteni, koko matkani tällä planeetalla lukemattomissa elämissä, muuntuu nyt ihastuttaviksi kukiksi.

Andien tradition mukaan olemme Pachakuti-ajassa, mikä symbolisoi suurta kosmista transformaatiota, kun tuntemamme maailma pyörähtää joksikin täysin uudeksi. Se tunnetaan myös "itseemme palaamisen aikana" – aitoon ja väärentämättömään itseemme. Se on uuden aikakauden alku aikakudelmassa.

Tätä juuri tapahtuu, kun lopultakin siirrymme aitoon kotiimme. Se laukaisee koko olemuksemme ja kaiken koskaan tuntemamme massiivisen uudelleenasettamisen. Tämä ei tapahdu kaikki kerralla, vaan se on asteittainen prosessi – aivan kuten muuttaessamme kaikki ei ole heti täysin järjestyksessä. Olemme täällä, mutta emme ole täysin täällä. Emme ole jossain muualla, emme elä menneisyyttä tai vanhaa elämäämme, mutta emme ole vielä täysin saaneet kiinni siitä, missä olemme. Emme ole vielä täysin laajentuneet tai harmonisoituneet aidon asemamme kanssa.

Asetamme uuden toimintamallin pohjaa, kun samaan aikaan uuden toimintamallin pohja asettaa koko olemustamme läpikotaisesti uudelleen.

Lokakuu on superintensiivinen, mutta todella jännittävä kuukausi täynnä toimintaa ja maadoittumista siihen, miten asiat yhdistyvät odottamattomilla tavoilla, saattavat asioita loppuun ja tuovat uusia tilaisuuksia. Ratsastamme supervoimakkaalla, koukerottomalla "tee, mitä täytyy tehdä, silloin kun täytyy" –aallolla eikä meillä ole vaihtoehtona tehdä mitään muuta. Myös monet energiatasot ja tapahtumat vaativat äänekkäästi huomiotamme samanaikaisesti. Tässä kuussa meille annetaan vahva maku niistä intensiivisistä ja supervaihtelevista energioista, joita koemme 2015.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Marraskuu 2014 MEGANOLLAUS!

ViestiKirjoittaja hammer » 19.11.2014 18:41

MEGANOLLAUS!

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote marraskuun 2014 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monet meistä ovat katsoneet hyvin tarkkaan itseään ja välitöntä ympäristöään voidakseen nähdä, mitkä osat elämässämme ovat edelleen hyödyllisiä ja mitkä ovat nyt valmiita irtipäästettäväksi. Emme ainoastaan inventoi asioita ympärillämme, vaan myös vanhat unelmamme, arvomme ja prioriteettimme. Kun katsomme kaikkea uusin silmin, voimme nähdä, että monet niistä eivät enää käy meille.

Tunnemme voimakasta lopullisuutta ja loppuunsaattamista. Tiedämme, ettemme voi enää koskaan palata vanhaan elämäämme. Viimeiset sillat menneisyyteen ovat palaneet takanamme, mikä on sysännyt meidät aina vain syvemmälle "ei alaspäin – ei paluuta" –tilaan. Tunnemme myös niiden ihmisten pitkän saattueen, jotka ovat kulkeneet elämämme läpi ja koskettaneet meitä syvästi muokaten sitä, kuka olemme. Jotkut heistä ovat nyt lähteneet planeetalta, jotkut ovat pitkän aikaa sitten hävinneet elämästämme ja toisia emme luultavasti näe enää koskaan. Nyt sanomme lopulliset ja hyvin kirvelevät hyvästit ihmisille ja elementeille, jotka ovat lähteneet elämästämme.

Ei ole ainoastaan kirjoitettu vanhan elämänkirjamme viimeistä lukua, vaan koko kirja näyttää hävinneen matkan varrella. Saatamme muistaa joitain vanhoja tarinoitamme, aivan kuten saatamme muistaa jonkin rakastamamme elokuvan juonen tai entisen elämän, mutta tiedetään kiistattomasti, että menneisyys on haihtunut pois eikä koskaan palaa.

Kun alamme elää aitoa elämää aitona sieluna, koko matkamme – ei ainoastaan tämä elämä, vaan maaruumiillistumisemme koko kierto – siirtyy nyt täysin laajentuneeseen tähän ja nyt. Menneisyyttä ja tulevaisuutta ei enää ole.

Todellinen kotimme on yhtymispiste sille, minkä hahmotimme aiemmin henkilökohtaisena elämänämme ja henkisenä polkunamme. Kun asumme aidossa kodissamme, havaitsemme, etteivät henkilökohtainen elämämme ja henkinen polkumme ole enää erillisiä ja ne ovat sulautuneet täysin uudeksi olemistavaksi. Henkisimmät pyrkimyksemme ovat tällä hetkellä myös käytännönläheisimpiä (aivan kuten vanha sanonta "Buddha löytyy puita hakaten ja vettä hakien"). Yksinkertainen aidon elämän eläminen aitona sieluna on hyvin tyydyttävää intiimeimmällä henkilökohtaisella tasolla ja palvelee samalla äärettömästi suurempaa tarkoitusta.

Marraskuu korostaa monien asioiden saattamista loppuun, katsoen samalla hyvin selkeästi, missä olemme nyt, ja sovittaen sisäisen olemuksemme ja ulkoisen elämämme niihin syvällisiin muutoksiin, joita koemme. Karistamme lisää vanhan elämämme ja vanhan havaintotapamme kerroksia sekä jäljellä olevaa tympääntymistä, mitä olemme keränneet, ja tunnemme samalla olomme aina vain mukavammaksi ja kotoisammaksi uudessa maisemassa.

Meganollauksen painotus on vanhan ympäristömme irtipäästämisessä ja siirtymisessä aitoon paikkaamme, kunnes olemuksemme on täysin asetettu uuden maiseman taajuuteen. Tämä meganollaus irrottaa monet meistä lopultakin vanhasta ympäristöstä, kaikista vanhentuneista elementeistä, jotka edelleen roskaavat elämäämme, ja kaksinaisuusitsestä. Se toimii paluumajakkana ja johtaa meidät aitoon paikkaamme ja aitoon kotiimme aitojen ihmistemme kanssa.

Kaikki ne syvälliset muutokset joita tapahtui tänä ihmeellisenä tuulihevosen vuotena, ovat luoneet upean perustan täysin uudelle alulle. Marraskuu tuo meille vieläkin hämmästyttävämpiä mahdollisuuksia, kun lisää elementtejä loksahtaa paikoilleen ja siirrymme lähemmäs aitoa paikkaamme ja aitoa kotiamme. Ratsastamme kaikki valtavalla rehellisen aitouden aallolla ja se vie meidät sinne, missä meidän on todella tarkoitus olla.

Muutama seuraava kuukausi ovat hyvin luovia, kun meillä kaikilla on tilaisuus luoda täysin uudestaan elämämme harmoniaan sen kanssa, kuka oikeasti olemme. Syntyy uusia tapoja elää aitoa elämää, piilevistä lahjoista tulee näkyviä ja aiemmin ulottumattomissa olleet olemuksemme syvyydet nousevat ulkopintaan. Iänikuinen väsymys lähtee meistä ja planeetasta. Jotain valtavaa tapahtuu ehdottomasti maaplaneetalla tällä hetkellä. Kuitenkin samaan aikaan tunnemme syvää ja maadoittunutta tyyneyttä, uusi fokus käytännön asioissa ja valmiina toimintaan.

On lopultakin aika ilmentää ultrasuurempi todellisuus fyysisyyteen. Aito ydinolemuksemme tulee aina vain näkyvämmäksi ja ulkoinen maisemamme alkaa peilata tätä kohonnutta aitoutta. Sen hedelmistä mitä varten olemme tehneet töitä pitkän ruumiillistumiskiertomme aikana, tulee nyt näkyviä, toteuttamiskelpoisia, todellisia ja supereläviä. Ja siitä voimme olla vain hyvin kiitollinen …

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Joulukuu 2014 JUURIEMME ULOTTAMINEN UUTEEN MAISEMAAN

ViestiKirjoittaja hammer » 18.12.2014 23:28

JUURIEMME ULOTTAMINEN UUTEEN MAISEMAAN

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote joulukuun 2014 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme nyt astumassa äärimmäisen voimakkaan, neljän kuukauden meganollauksen toiseen kuukauteen! On tärkeää hyödyntää tämä tilaisuus soveltamalla nollausta kaikille elämämme alueille. Tämä on aikaa, jolloin on tehtävä elämää muuttavia päätöksiä. Voimme pitää itsemme koteloituneena tuttuun vallitsevaan tilaan, kunnes se lopulta revitään meiltä pois, tai voimme pelottomasti ja innokkaasti tutkia uutta maisemaa. Meillä on tilaisuus keksiä itsemme täysin uudestaan tai pysyä jumissa pysähtyneissä vanhoissa tavoissamme ja malleissamme. Voimme ryhtyä selkeisiin ja päättäväisiin toimiin toteuttaaksemme hurjimmat unelmamme tai voimme tyytyä siihen ajatukseen, että hurjimmat unelmamme ovat liian epäkäytännöllisiä tai liian kaukaisia saavutettavaksi. Kaikki on mahdollista. Myös mahdoton on mahdollista!

Kun kaksinaisuus romahtaa lisääntyvässä määrin, maailmantilanne menee huonosta pahemmaksi ja sitten kamalaksi. Tukahduttamisen ruuvipuristin kiristyy hälyttävässä määrin. Tämän vuoksi emme voi teeskennellä, ettei se vaikuta meihin – se vaikuttaa ennemmin tai myöhemmin niin kauan, kun jatkamme elämistä kaksinaisuudessa. Tästä syystä ei ole enää tarkoituksenmukaista jatkaa tavanomaista elämää. Ei ole aika jatkaa vanhan ehdollistumisemme tai vanhojen pelkojemme ja epävarmuuksiemme vaikutuksen alaisena. Meidän täytyy oikeasti käyttää meganollauksemme jäljellä olevat kolme kuukautta astuaksemme täysin vapaaksi kaksinaisuudesta ja päästäksemme aitoon asemaamme.

Joulukuussa moni meistä kulkee uudesta ovesta uuden maiseman uudelle alueelle. Kaikki tuntuu kevyemmältä, kirkkaammalta ja inspiroivammalta. Tämä uuden maiseman uusi alue on kuin astumista salaiseen puutarhaan. Jätämme taaksemme tylsän ja väreiltään haalistuneen kuolevan maailman ja yhtäkkiä värit ympärillämme korostuvat ja muodostavat uusia yhdistelmiä, joita emme olisi kuvitelleet aiemmin. Ikään kuin aurinko olisi kirkastunut useilla pykälillä. Uusi maisema on selkeämpi, näkyvämpi ja konkreettisempi kuin koskaan ennen.

Tämä on salainen puutarha, mitä muu maailma ei voi nähdä, koska se on ankkuroitunut täysin uuteen todellisuuteen. Se ei ole kuin henkinen Shangri-la, mihin päästessä kaikki paljastuu. On oleellista, että olemme vuorovaikutuksessa uuden maiseman kanssa koko olemuksellamme, emmekä vain käy siellä. Ei riitä, että istuu kivellä ja tuijottaa taivasta tai pelkästään nukkuu. Vuorovaikutus avaa oven, mikä paljastaa, mitä siellä oikeasti on.

Sopeutumisemme uuteen maisemaan tapahtuu vakaina lisäyksinä, ei yhtenä uppoutumisena kerralla. Jokainen askeleemme ankkuroi uutta todellisuutta soluihimme. Tämä pitää transformaatiomme maadoittuneena ja todellisena. Meidän on tehtävä paljon irtipäästämistä, ennen kuin tunnemme olevamme täysin kotona täällä. Meidän täytyy sopeutua uuden maiseman uuteen ajoitukseen ja uuteen asioiden tekemistapaan. Tämä vaatii meitä vaihtamaan "pykälää" jatkuvasti ja asettamaan uuden tahdin kaikille hankkeillemme. Havaitsemme myös, että aina kun meidät heitetään vanhaan ajoitukseen tai yritämme tehdä asioita vanhoilla tavoilla, meistä tulee superstressaantuneita.

Olemme kuin kasveja, jotka ovat olleet hyvin pitkään jumiutuneena liian pieneen ruukkuun. Tämän vuoksi terälehtemme, lehtemme ja juuremme ovat kiertyneet ja estyneet. Useimmiten emme ole käsittäneet elävämme niin luonnottomissa ja epäterveissä olosuhteissa ja oletimme vain, että tällaista elämän maapallolla oli tarkoitus olla. Teimme parhaamme noissa olosuhteissa koskaan oivaltamatta, että oli muita mahdollisuuksia.

Nyt meidät vapautetaan vihdoinkin kaksinaisuuteen perustuvan maailman pikkuruisista purkeista ja istutetaan uuteen ihastuttavaan maaperään. Ensin voi olla shokki joillekin, kun he jättävät tutun, täyden purkkinsa ja heidät istutetaan rajattomien mahdollisuuksien hedelmälliseen maaperään. Saattaa viedä tovin sopeutua siihen oivallukseen, ettei meidän tarvitse elää enää kovassa, vihamielisessä ja rajoittuneessa todellisuudessa. Saattaa viedä jonkin aikaa laajentua täysin uuteen vapauteemme. Toiset ovat niin kypsiä ja valmiita laajentumaan ja syventymään, että he käytännössä loikkaavat ruukustaan uuteen hedelmälliseen maaperään.

Uudessa maisemassa juuremme voivat lopultakin venyä äärettömiin syvyyksiin ja tämä tuntuu hyvin vapauttavalta. Lehtiemme ei tarvitse enää olla riippuvaisia keinotekoisesta valosta, vaan ne voivat kurkottaa kohti aitoa aurinkoa! Olemme vihdoin oikeassa paikassamme aidossa kodissamme! Ei ole mitään tarvetta mennä minnekään, sillä olemme juuri siinä, missä meidän on tarkoitus olla. Ja tässä aidossa paikassa kukimme iloisesti ja synnytämme olemuksemme aitoja hedelmiä. Tämä on tyydyttävämpää kuin mikään, mitä voisimme kuvitella.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

TYRSKYRAPORTTI VUODELLE 2015 – MAAILMAN VAIHTAMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 10.01.2015 23:48

TYRSKYRAPORTTI VUODELLE 2015 – MAAILMAN VAIHTAMINEN

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuoden 2014 yleiskatsaus

2014 oli voimallinen loppuunsaattamisen ja uusien alkujen vuosi. Sen sijaan että uudet alut seurasivat kivan ja siistin lineaarisesti loppuunsaattamista, ne tapahtuivat samanaikaisesti. Jokainen loppuunsaattaminen sisälsi uuden alun ja jokainen uusi alku sisälsi loppuunsaattamiselementtejä, kunnes emme enää erottaneet niitä. Koko vuoden ajan meille esiteltiin koko kirjo kokemuksia, joita tuli elämisestä kahdessa hyvin erilaisessa todellisuusjärjestelmässä, kun uusi maailma syntyi keskelle kuolevaa kaksinaisuusmaailmaa.

Meille esiteltiin kriittinen valintatilanne näiden kahden hyvin erilaisen todellisuusjärjestelmän välillä. Valintamme oli elintärkeä, sillä se määritteli, mitä kokisimme tänä vuonna ja sen jälkeen. Jos jäimme vanhaan kaksinaisuuspohjaiseen elämäämme, 2014 oli haastava vuosi, kun monilta ihmisiltä revittiin vanhojen tarinoiden kirjat väkisin käsistä. Meille jotka siirryimme aitoon paikkaamme uudessa maisemassa, se oli valtava 'A Mu'a tai aitoon kotiimme menemisvuosi, missä aloimme kokea hurjimpien unelmiemme toteutumista.

Vuoden loppuun mennessä oli tapahtunut suuri jakautuminen kaksinaisuuden ja uuden toimintamallin välillä. Kun jakautumisesta tuli suurempaa ja sotkuisempaa, lisääntyvä määrä ihmisiä aloitti hitaasti massamuuton uuteen todellisuuteen. Kun heistä tuli todellisempia ja aidompia, valtava määrä vanhaa taakkaa vapautui. Sydämistä tuli vahvempia ja aidompia ja uudesta maailmasta tuli aina vain näkyvämpi …

Itsemme poistaminen vanhasta mallista

Taas kerran uusi vuosi tuo meille äärimmäisen sekalaisen energiapotpurin. Monet ihmiset eivät edelleenkään näe täysin aikamme vakavuutta. Planeetan monilla alueilla maailman tilanteesta on tullut kuin pahaa unta. Aina kun näemme pahaa unta, on tärkeää herätä nopeasti. Usein herääminen ei riitä, kun unen energiat viipyilevät edelleen kanssamme. Silloin meidän on muutettava ympäristöämme sytyttämällä valot, nousemalla ylös sängystä, kävelemällä toiseen huoneeseen ja kenties ulos raikkaaseen ilmaan. Meidän täytyy oikeasti vaihtaa maailmaa.

Emme voi pistää päätämme pensaaseen ja teeskennellä, ettei sorron ruuvipuristin kiristy kaikkialla ympärillämme. Joka ikinen päivä tapahtuu niin. Monien maiden joka ikisen poliittisen ja taloudellisen toimen myötä ruuvipuristin kiristyy. Ruokavarantojamme myrkytetään, taivaallemme päästetään kemikaaleja, hallituksemme on ostettu ja poliisistamme on tullut sotavoimat. On tärkeää, ettemme sivuuta näitä tapahtumia kaksinaisuuden maailmassa. Muuten saatamme odottaa toimimista, kunnes on liian myöhäistä.

Valtavia pelkoaaltoja pyyhkii toisinaan planeetan yli. Tämä on nimetöntä pelkoa, mitä ei voi paikantaa tai määritellä. Nekin pelot jotka ovat tutumpia meille, ovat pelkästään tämän suuremman ja abstraktimman pelon ilmentymiä. Se on kuin valtava peto, mikä heiluttaa häntäänsä edestakaisin ja puhaltaa pelko- ja epävarmuusliekkejä. Joskus tuo pelkohäntä tuntuu kaukaiselta. Ja sitten se tulee kuin jääkylmä tuuli, joka hetkellisesti viilentää meidät luihin ja ytimiin saakka. Sitten se menee pois ja selkeytemme palaa, askeleemme nopeutuvat, sisäinen tietämyksemme voi kuulua selviytymisestään kamppailevan kaksinaisuuden riitasointuisen kohinan läpi, silmämme säkenöivät, luovuutemme syttyy ja seisomme taas kerran aitoudessamme, kunnes lopulta tuo pelon ja kauhun tunne jälleen palaa.

Planeetalla on tällä hetkellä suuria voimia, jotka on järjestetty elättämään pelon ja voimattomuuden petoa ja auttamaan sitä kasvamaan riittävän suureksi meidän pitämiseksi kaksinaisuuden vankilassa. Me jotka olemme olleet suurimman osan elämästämme suhteellisen pelottomia, voimme tuntea nyt hännän jääkylmän pyyhkäisyn, kun se kulkee ohitsemme. Ja tämä on vähän järkytys, koska emme ole koskaan ennen tunteneet näin. On helppo sanoa, milloin häntä on lähellä ja milloin kaukana. Se on kuin dramaattinen ero raskaasta toivottomuudesta, sateenkaareen kirkastuneella ja aurinkoisella taivaalla.

Mitä teemme tällaisessa tilanteessa? Suljemmeko silmämme kaaokselta ja jatkamme elämää kuten tavallista? Yritämmekö tavoitella vanhoja ja kuolleita unelmiamme? Keskitymmekö suuremman menestyksen saavuttamiseen urallamme? Yritämmekö pyyhkiä pelon turtumalla? Sallimmeko kiiltävien raha-, omaisuus- ja glamourhoukutinten vietellä itsemme? Odotammeko, kunnes ympäristömme on täysin myrkytetty ja enemmän eläinlajeja kuollut sukupuuttoon? Odotammeko, kunnes pelko tuhoaa meidät täysin? Vai vaihdammeko maailmaa ja poistumme vanhasta toimintamallista, jotta voimme synnyttää täysin uuden todellisuuden?

Paradoksi on, että mitä lähemmäs pääsemme kaksinaisuudesta vapautumista, sitä enemmän se yrittää tarttua meihin. Olemme nähneet tämän monta kertaa. Ihmiset tuntevat vetoa muutoksen tekemiseen, kuitenkin sen tullessa konkreettiseksi, heidän vanha elämänsä näyttääkin yhtäkkiä todella hyvältä.

Jos emme päästä täysin irti kaksinaisuudesta, olemme edelleen altis sen bumerangivaikutukselle. Se on kuin kuminauha – jos emme auliisti katkaise lankoja, jotka sitovat meidät kaksinaisuuteen, se vetää meidät jatkuvasti takaisin valtavalla napsauksella! Jos yritämme pitää kiinni uskomuksista, joista tiedämme, etteivät ne ole enää totta, ja sallimme pelkojen ja epävarmuuden vaikuttaa toimiimme, niin huolimatta siitä, miten pitkälle venytämme itsemme uuteen todellisuuteen, napsahdamme takaisin kaksinaisuuteen uudestaan ja uudestaan.

Meidän täytyy vaihtaa maailma täysin uuteen todellisuuteen saadaksemme itsemme vapaaksi. Tämä on tärkein asia, minkä voimme tehdä 2015. Jos teemme tämän, se vaatii täyttä sitoutumistamme ja osallistumistamme koko olemuksellamme, mutta palkkiot ovat suuret. Tunnemme täyttymystä paljon yli sen, mitä olemme koskaan kuvitelleet mahdolliseksi.

Juuri nyt, tässä kriittisessä vaihtamisessa kaksinaisuudesta ykseyteen, on monia upeita, supertietoisia ja hyväsydämisiä ihmisiä, jotka jähmettyvät haamupeloista ja kuolevan kaksinaisuusmaaliman haalistuvista harhakuvista epävarmuuteen, turvattomuuteen ja toimimattomuuteen. He tietävät sydämensä ytimessä, mitä he oikeasti haluavat, mutta he eivät saa itseään seuraamaan omaa sisäistä tietämystään. Tämä on hyvin surullista.

On aika tulla ultrarehelliseksi itsellemme. Nähdä selkeästi, missä kohtaa olemme edelleen kiinni kaksinaisuudessa. Tarkastella rehellisesti, missä olemme, ja nähdä, miksi olemme siinä. Elämmekö siinä, koska olemme kiinnittynyt kaksinaisuuteen, koska olemme haluton jättämään tutun tai pelkäämme sen jättämistä? Vai olemmeko siinä, koska olemme jo aidossa paikassamme?

Muutoksen luominen

Maailma muuttuu dramaattisesti ympärillämme. Maailma ei tarvitse nyt sitä, "miten asiat olivat" ja "miten asiat ennen tehtiin". Se tarvitsee uutta luovaa ajattelua ja ihmisiä näkemään maailman eri tavalla ja haastamaan vallitsevan tilan. Vaihtamaan maailmaa. Olemme massiivisessa transformaatioajassa, missä ravistelemme pois aionien väärää ehdollistumista. Ihmiset ovat kyllästyneitä vanhoihin tapoihin ja etsivät elämää, mikä on todellisempi ja aidompi ja enemmän tasapainossa luonnon kanssa.

Tiedämme kaikki, että maailman täytyy muuttua. Haluamme muutosta maailmassa ympärillämme, mutta toivotammeko sen tervetulleeksi omaan olemukseemme? Totuus on, että tarvittavat muutokset eivät tapahdu ilman täyttä osallistumistamme. Meidän täytyy luoda tuo muutos. Jos haluamme uuden maailman syntyvän, niin meidän täytyy alkaa elää uuden maailman asukkaina juuri tällä hetkellä. Jos haluamme elää aitoa elämää, niin meidän täytyy elää elämäämme aitona sieluna, juuri tässä ja nyt. Tekemällä tämän meistä tulee uuden todellisuuden kätilöitä.

Saavutamme käännekohdan 2015, kun lisääntyvä määrä ihmisiä nousee vaatimaan läpinäkyvyyttä, aitoutta ja positiivista muutosta. Näemme tätä jo niiden toisen aallon nuorten teoissa, jotka astuvat pelottomasti esiin sellaisissa maissa kuin Meksiko. Tämä johtuu siitä, etteivät korruptio, julmuus ja liika ahneus ole enää hyväksyttäviä todellisuuksia eikä niitä voi enää sietää.

Meillä ei tietenkään voi olla todellista ja syvää muutosta, ennen kuin teemme ensin tarvittavat muutokset itsessämme ja sitten sovellamme näitä sisäisiä muutoksia elämämme kaikkiin puoliin. Tämän tekemiseksi meidän täytyy katsoa tarkkaan vanhaa uskomusjärjestelmäämme ja nähdä, päteekö se edelleen meihin. Ovatko uskomuksemme edelleen totta? Ovatko ne koskaan olleet totta? Mikä on totta?

Huomaamme 2015 tyytyväisenä, että suurin osa aiemmasta muutosvastarinnastamme on hävinnyt. Muutos tulee yllättävän helposti. Nyt voimme syleillä täysin muutosta ja ankkuroida sen syvälle olemukseemme. Mitä enemmän astumme vapaaksi vanhasta toimintamallista, sitä helpommaksi tulee elää uudessa maisemassa aitona sieluna.

Vuoden lopussa katsomme taaksepäin ja näemme sen monumentaalisena muutoksena, koska muutos painaa itseään eteenpäin ympäri planeettaa. Kaikki mikä on ollut tasapainotonta ja vastustanut muutosta, on kuin linna ilmassa, joka roikkuu siinä ilman tukevaa perustaa. Sillä rakkaus- ja aitoustietoisuudella mitä hyvin moni nyt ilmentää, on säteilyvaikutus maailmaan ympärillämme ja se osoittaa, miten sillä työllä mitä olemme tehneet itsessämme, alkaa olla voimakas vaikutus. Ja kun hyvin monet asiat ovat valmiina muuttumaan erittäin lyhyessä ajassa, tasapainolla, puolueettomuudella ja tinkimättömyydellä on enemmän merkitystä kuin koskaan ennen.

Maailman vaihtaminen

2015 on maailman vaihtamisen vuosi kaikilla mahdollisilla tasoilla. Se on kuin valtava massamuutto, mitä tapahtuu ympäri maailmaa. Vaikka jotkut muuttavat uuteen fyysiseen paikkaan tänä vuonna, maailman vaihtamisen päävaihe tapahtuu tietoisuudessamme. Tämä tapahtuu, kun lisääntyvä määrä ihmisiä hylkää uppoavan kaksinaisuuslaivan ja tekee massamuuton uuteen todellisuuteen. Monet meistä jättävät lopultakin vanhan elämänsä taakse ja alkavat elää aitoa elämää uudessa maisemassa.

Meillä kaikilla on vaihtoehtona jättää nykyinen ympäristömme, työpaikkamme, elintilamme, suhteemme tai tilanteemme tai jäädä siihen. Jos päätämme jäädä siihen, missä olemme, sen on oltava tietoinen valinta eikä oletuspäätös. Jos tietoinen valintamme on pysyä siinä, missä olemme, tämä merkitsee, että tunnemme jo olevamme oikeassa paikassamme. Jos aiot jäädä siihen, missä olet, valmistaudu olemaan paljon kaivattu suojelija, joka pitää valokeilaa kaikille ympärillään oleville. Ja te jotka päätätte astua vapaaksi vanhasta paikastanne, inspiroitte toisia menemään omaan aitoon paikkaansa.

Monet meistä siirtyvät aitoon paikkaansa uudessa maisemassa tänä vuonna ja tämä on superjännittävää! Kun tämä tapahtuu, se vapauttaa ummehtuneen ilman kaksinaisuuden ilmapallosta – ilman mikä on pitänyt sen ilmassa. Sitten kaksinaisuuden ilmapallo paljastuu veltoksi harhakuvaksi, minkä piti elossa uskomme siihen.

Aidossa paikassamme oleminen on oleellista nyt monista syistä. Jos emme ole aidossa paikassamme, niin olemme altis ulkoisessa maailmassa tapahtuvalle ruuvipuristimen kiristymiselle. Vanha elämä missä olemme roikkuneet kiinni, on herkkä romahtamaan millä hetkellä tahansa. Jos olemme aidossa paikassamme, kaikki on hyvin riippumatta siitä, mitä ulkoisessa maailmassa tapahtuu.

Aito paikkamme on aidon kotimme paikka, missä voimme lopultakin ulottaa juuremme syvälle maahan ja korkealle taivaaseen. Se on paikka, missä voimme ilmaista aitoa tarkoitustamme. Se on hurjimpien unelmiemme paikka, missä löydämme sen syvän tyydytyksen, mitä etsimme.

Aito paikkamme voi olla keskellä kaupungin kaaosta tai se voi olla rauhallinen paikka. Voimme jo olla siinä tai ehkä muutamme maailman toiselle puolelle. Sillä ei ole merkitystä, missä se on, mutta se on oleellista, että se tuntuu oikealta meille ja ollessamme siellä on syvä mukavuuden ja paikalleen loksahtamisen tunne, mitä emme tunne missään muualla.

Heti kun pääsemme aitoon paikkaamme, pystymme löytämään aidon kotimme ja yhdistymään aitoon väkeemme. Sitten kun todella elämme aidossa kodissamme, se laajentaa tietoisuuttamme ja tuo meille täysin uusia kokemuksia, jotka eivät olleet mahdollisia ennen sitä.

Tämä laukaisee massiivisen sisäisen ja ulkoisen nollauksen. Vaihdamme maailmaa ja alamme asua ihastuttavassa uudessa todellisuudessa, paljon kauniimmassa kuin mikään, mitä olemme voineet kuvitella. Vanhaa energiajäämää putoaa pois kerros kerrokselta olemuksestamme ja aito ytimemme alkaa tulla esiin. Ja sitten kuin olemme tietoisesti aidossa paikassamme, voimme alkaa palvella pyhänä pagodana …

Aitouden pyhät pagodat ja uuden todellisuuden keskukset

Pyhä pagoda on korkealla vuorella ja heijastaa valoa kaikkiin suuntiin. Sen tyynnyttävä olemus vaikuttaa koko maisemaan ja lähettää värähtelyä, että kaikki on hyvin. Silloinkin kun sitä ei voi nähdä, sen energiat tuntuvat voimakkaana myös hyvin etäällä.

Pyhiä pagodoja on ympäri maailmaa. Jotkut ovat varsinaisia pagodoja, jotka sijaitsevat korkealla vuorella. Pyhät pagodat voivat ilmentyä myös muinaistemppeleinä, vuorina, buddhoina, puina ja ihmisinä. Pyhiä pagodoja ei vedetä siihen pelkoon, epävarmuuteen ja toivottomuuden tunteeseen, mikä tuntuu kaksinaisuuden romahtamisen aikana. Ne ruumiillistavat "kaikki on hyvin" –värähtelyä.

2015 jokaisen meistä täytyy tulla aitouden pyhäksi pagodaksi. Meidän on seistävä avoimesti ja rohkeasti selkä suorassa ja aitona uudessa maisemassa kaikkien näkyvillä, ruumiillistaen "kaikki on hyvin" –värähtelyä ja säteillen puhdasta aitoa rakkautta koko ympäristöömme.

Uuden todellisuuden ankkuripisteet

Uuden todellisuuden keskukset (joita aiemmin kutsuttiin valosaariksi), ovat täysin uusia tietoisia yhteisöjä tai keskuksia, joita on perustettu erityisesti tänä aikana ankkuroimaan ja laajentamaan uuden todellisuuden keskittyneitä energioita. Tämä ei ole sama asia kuin aiemmat henkiset ja uskonnolliset keskukset ja yhteisöt, joita muodostettiin työskentelemään aiemmin olemassa olevien ja joskus vanhentuneiden uskomusjärjestelmien kanssa.

Elämme uuden todellisuuden keskuksissa aitoa elämää aitona sieluna ja palvelemme samalla pyhinä pagodoina – ei ainoastaan lähiympäristöllemme, vaan koko planeetalle. Näitä keskuksia tarvitaan kovasti uuden ja aidon ankkuripisteiksi, jotka palvelevat tietoisesti vakauttavina hammasrattaina siirryttäessä kaksinaisuudesta ykseyteen. Ne ovat ultrasuuremman todellisuuden "inserttipisteitä" ja palvelevat energian suorina siirtoasemina fyysisen maaplaneetan ja "tuonpuoleisen tuon puolen" välillä. Tämä johtuu siitä, että ne ovat harmoniassa paljon suuremman, supranormaalin todellisuuden kanssa.

Ympäri planeettaa olevien uuden todellisuuden keskusten kasvavasta värähtelystä tulee voimakkaampaa ja näkyvämpää tänä vuonna. Monet tuntevat vetoa käymään näissä keskittyneen aitouden majakoissa, jotta he voivat uppoutua syvälle uuteen todellisuuteen ja näin tulla itse pyhäksi pagodaksi muille. Näissä uuden todellisuuden ankkuripisteissä seuraamme sydämen tietämystä ja opimme tekemään asioita uudella tavalla. Kun toiset näkevät nämä uudet elämis- ja olemistavat, he haluavat ottaa nämä uudet menetelmät omaan elämäänsä.

Kun vuosi etenee, kaksinaisuusmaailma ja ykseysmaailma erottuvat lisää. Keskukset missä uutta todellisuutta ankkuroidaan tinkimättömästi – kuten AN-sydän Perun Pyhässä laaksossa – tulevat voimakkaammiksi, kun ulkoisesta maailmasta tulee aina vain hullumpi ja tuhoisampi. Kun uusi todellisuus ankkuroidaan vankemmin, näistä uuden todellisuuden keskuksista tulee aina näkymättömämpiä kaksinaisuusmaailmalle.

Näkyvillä tasoilla kaikki valheellinen hajoaa ja romahtaa ällistyttävän nopeasti, kun taas kaikki mikä pysyy aitona, pysyy tiukasti maadoittuneena ja valokeilassa ja palvelee uusina värähtelypisteinä, joista terveen ja syrjimättömän uuden maailman voidaan nähdä versovan ja kasvavan näennäisesti yhdessä yössä. Aitouden pyhiä pagodoja tarvitaan tänä vuonna maailman pitämiseksi riittävän vakaana, jotta uuden maailman syntymä ja liike voi jatkuvasti ilmentyä ja kukoistaa.

Ykseyden sinfonia

Aitouden pyhät pagodat jotka on levittäytyneenä ympäri maailmaa, ovat kuin orkesteri. Tämä ei vain ole normaali orkesteri. Monet muusikoista eivät ole koskaan tavanneet toisiaan eivätkä koskaan tapaa. Emme ole koskaan ennen tehneet musiikkia yhdessä. Yhdessä luomme täysin uuden soundin.

Tämän uuden, ykseydenlaulua soittavan sinfoniaorkesterin värähtely leviää nyt ympäri planeettaa, mikä pysäyttää pedon lakaisevan hännän, sillä pelkohäntä ei voi mennä sinne, missä kuuluu tämä laulu. Ykseydenlaulua eivät muodosta yksinomaan äänemme tai instrumenttimme. Sitä luodaan selkeillä ja päättäväisillä teoillamme. Sitä luodaan aidon sydämemme rakkaudella. Sitä luodaan riisumalla iloisesti pois ruosteiset kaksinaisuuskahleet. Sitä luodaan elämällä aitoa elämää aitona sieluna aidossa kodissamme.

11:11 ja AN-perhe

AN on sen ykseyden muistamista, mistä tulemme kaikki. Se esittää pääroolia sen uuden MUAN (= uusi merkittävä evoluutiosykli) alussa, mikä alkoi virallisesti 11.11.11. Uusi maailma syntyy nyt. Tämän uuden syklin alussa maailmat maailmojen sisällä asetetaan uudelle aidolle perustalle. AN on tuon aitouden ilmentämistä.

AN on auringon ja kuun energiaa sulautuneena yhdeksi olemukseksi. AN-energiat esiteltiin tälle planeetalle kauan sitten, esim. muinaisessa Egyptissä, minkä yksi varhaisimmista Jumalista oli AN. AN on myös se ydinsukulinja, mistä Inkat ja Druidit tulivat. Näiden muinaisaikojen jälkeen AN-energiaa käyttivät väärin ja vääristivät tällä planeetalla ne, jotka halusivat tukkia sen aidon ydinolemuksen. Sen jälkeen puhdas AN-energia hävisi ja se unohdettiin.

AN on palannut tietoiseen muistiin vasta viime aikoina, kun AN-perhe alkoi muistaa, keitä he olivat. AN:n ja 11:11:n välillä on syvä yhteys, sillä ne ovat kietoutuneet intiimisti yhteen. Kahdenkymmenen vuoden 11:11-aktivointien jakso selvitti tietä AN-perheen ilmestymiselle taas esiin. Ensimmäisessä 11:11-porttiaktivoinnissa Gizassa, Egyptissä 11.-12.1.1992 soitettiin Matishan laulua "Family of AN" joka tunti koko 38-tuntisen seremonian ajan. Ja viimeisessä, yhdennessätoista 11:11-porttiaktivoinnissa 2012 Perun Pyhässä laaksossa, saman laulun esitti Omashar lähellä 24-tuntisen seremoniamme loppua. Se ei ollut pelkkää sattumaa …

Puhtaiden ja aitojen AN-energioiden paluuta maaplaneetalle tarvitaan kovasti näinä kaksinaisuuden romahdusaikoina. AN yhdistää polariteetit, vastakohdat ja erillisyyden tietoiseksi ykseydeksi. AN on rakkautta aidoimpana ja puhtaimpana ilmentymänään ja se syntyi ennen ajan alkua.

AN kutsuu meitä aitoihin koteihimme. Nämä ovat aitoja kotejamme maan päällä, eivät aitoja kotejamme tähdissä. Se kutsuu meitä yhdistymään AN-perheeseen, aitoon kansaamme. AN edustaa onnistuneen 11:11-matkamme kukoistamista.

AN-sydänkeskus Perussa

AN-sydän on AN-energioiden ydinkeskus ja me synnytämme sen Perun Pyhään laaksoon. Se on malli, mikä leviää täältä maailmaan ja luo uudestaan aitouden kaikille tasoille. Olemme viimeiset puolitoista vuotta luoneet vakaasti tämän kovasti kaivatun AN-sydänkeskuksen infrastruktuuria, sillä tiedämme, että AN-sydän täytyy ilmentää fyysisyyteen, jotta AN-valotornit voidaan aktivoida ympäri maailmaa.

AN-sydämen aktivointi muistuttaa minusta roviokohtausta kolmannessa Sormusten herra –elokuvassa, Kuninkaan paluu. Rovio sytytettiin korkealle vuorenhuipulle lähettämään signaalia. Sen hehkun näki seuraava rovio, mikä sijaitsi kaukaisimmassa, vielä näkyvässä paikassa. Kun toinen rovio sytytettiin, se laukaisi kolmannen syttymisen ja sitten vielä lisää rovioita … Se aika on tullut!

2015 lisää AN-perheestä muistaa, keitä he ovat, ja harmonisoituu taas aidon tarkoituksensa kanssa. Punoudumme yhteen yhdeksi ympäri maailmaa. Kun teemme tämän, lähetämme voimakasta ykseyden, yhtenäisyyden ja aidon sydänrakkauden värähtelyä, mikä hajottaa kaikki kohtaamansa kaksinaisuuskalkkeutumat. Ja uusi maailma syntyy ponnistelujemme hedelmänä.

Vuoden 2015 yleiskatsaus

2015 ei oikeastaan ala täydellä voimalla ennen Uutta kuuta, kiinalaista uutta vuotta 18.-19.2. Tämä johtuu siitä, että olemme käyneet läpi neljän kuukauden meganollausta, mikä alkoi marraskuussa 2014 ja loppuu helmikuun lopussa 2015. Viime marraskuu oli loppuunsaattamisen 9-kuukausi ja joulukuu oli uusien alkujen 1-kuukausi. Tammikuu 2015 on toinen loppuunsaattamiskuukausi ja helmikuu toinen uusien alkujen kuukausi.

Näiden neljän kuukauden aikana kuljemme teräsvaijeria pitkin, joka ylittää kuilun vanhasta elämästämme aitoon elämäämme. Menemme eteenpäin vähän ja sitten vaikutamme luistavan vähän taaksepäin, kun käsittelemme jonkin uuden vanhan asian. Sitten etenemme taas.

Tämän tapahtuessa saatamme tuntea tilapäistä syvää surua, mikä tulee sekä henkilökohtaisista kokemuksista että kollektiivista. Vaikka meistä saattaa olla vaikeaa käsitellä se, hyväksymme sen täysin osaksi niitä syvällisiä muutoksia, joita käymme kaikki läpi. On myös syvää kiitollisuutta koko matkasta ja siitä, mitä on jaettu meidän kaikkien kesken.

Tämä koko meganollausprosessi on itse asiassa melko upea järjestely, mikä valmistelee meitä asumaan täysin uudessa todellisuudessa. Kun se on yhdistelmä korostuneita ydinongelmiamme, merkittäviä haasteita, peloista ja epävarmuuksista irtipäästämistä sekä sen suurentamista, mikä täytyy muuttaa itsessämme, siinä on kaikki laajentuneen, täydellisen myrskyn tekijät ja se on äärimmäisen tehokas siirtämään meidät vanhasta uskomusjärjestelmästämme äärettömästi aidompaan järjestelmään. Kaikki tämä vie aikaa, koska se on hyvin läpikotaista.

Tämän vuoksi vuoden 2015 muutama ensimmäinen kuukausi ovat meistä ehkä vähän haastavia. Nämä kuukaudet antavat meille lukuisia tilaisuuksia, jotka vaikuttavat kosmisilta järjestelyiltä, selvittää menneisyytemme, hävittää esteet, sulattaa pois vanha vastustuksemme, käsitellä vanhat ongelmat, päästää irti vanhoista tavoista, kalibroida olemuksemme uuteen maisemaan ja ottaa tarvittavia askelia päästäksemme aitoon paikkaamme. Onhan tämä lopulta täyttä kiitoa aitoon elämäämme!

On monia herätyksiä ja järkyttäviä tapahtumia koko vuoden. Näitä tapahtuu aina tarvittaessa, sillä nyt on "ei alaspäin, ei paluuta" siihen tapaan, millä asiat ennen olivat. Meille on aina paljon helpompaa, jos reagoimme varhaisempiin ja lempeämpiin herätyksiin, kuin että odotamme, kunnes meidät pistää matalaksi jokin todella suuri herätys. Ei ole enää piilopaikkaa. On aika ilmestyä täysin aidoksi sieluksi, jotta voimme elää aitoa elämää.

2015 tuo meille myös odottamisen loppumisen. Emme voi enää odottaa jonkin työntävän meidät pois omahyväisyydestämme. Emme voi odottaa jotain tapahtuvan, ennen kuin toimimme. Meidän täytyy saada se tapahtumaan itse. On sydämemme tietämiseen perustuvien selkeiden ja päättäväisten tekojen aika.

Vanhan toimintamallin dominot kaatuvat riippumatta siitä, ajattelemmeko olevamme valmis siihen vai emme. Vanha hajoaa kaikkialla ympärillämme ja luo tilaa jollekin ihmeelliselle, mikä ylittää sen, mitä voimme tällä hetkellä kuvitella. Tarvitsemme jatkuvaa rohkeutta luottaaksemme koko ajan sydämemme tietämiseen ja päästääksemme irti kaikista ennakkoajatuksista, miten asioiden pitäisi olla tai miten niiden pitäisi päättyä.

Monilla elämä kääntyy ylösalaisin. Niillä jotka ovat valmiita menemään uusien tilaisuuksien mukana, kun niitä saapuu, elämä on seikkailua ja täynnä yllätyksiä. Ole valmis odottamattomaan, mutta älä odota mitään ja anna tulla, mitä tulee, koska se tulee sinulle syystä ja tarkoituksesta.

2015 venyttää ehdottomasti ja jatkuvasti tietoisuuttamme, uskomusjärjestelmiämme ja tietoista kapasiteettiamme päättää pysyä aitona uusien haasteiden keskellä. Meitä kutsutaan jatkuvasti säilyttämään tinkimättömyytemme ja laajentamaan ja syventämään rakkauttamme. Kuitenkin koko ajan surffaamme massiivisella luovalla aallolla, mikä täyttää meidät valtavalla innostuksella!

Riisuminen ytimeen saakka tuntuu erittäin hyvältä – niin vapaalta, niin todelliselta, niin puhtaalta ja niin aidolta. Todellinen taika on läsnä tänä vuonna, kun aitous kasvaa erittäin voimakkaasti, asioista tulee niin läpinäkyviä, ettei mitään voida piilottaa, tiedämme, että lopultakin olemme palanneet aitoon itseemme, ja olemme kotona aidoissa kodeissamme …

Onnellista aitoa vuotta! Tervetuloa vuoteen 2015!!!

Puhtaalla aidolla rakkaudella,

Solara

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Tammikuu 2015 POLUN SELVITTÄMINEN AITOON ELÄMÄÄMME

ViestiKirjoittaja hammer » 26.01.2015 21:44

POLUN SELVITTÄMINEN AITOON ELÄMÄÄMME

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote tammikuun 2015 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuoden 2015 alussa kuilu vanhan kaksinaisuustodellisuuden ja uuden todellisuuden välillä vaikuttaa leveämmältä kuin koskaan ennen. Samaan aikaan tapahtuu massamuuttoa, kun monet ihmiset jättävät kaksinaisuuden taakse ja siirtyvät uuteen maisemaan. Useammat ja useammat meistä oivaltavat, ettemme löydä aitoa paikkaamme, aitoa väkeämme ja aitoa tarkoitustamme vanhasta ja kuluneesta taustastamme.

Tammikuu tuo meille monia tilaisuuksia Ho'o Pono Ponoon tai asioiden oikaisemiseen. Joistain asioista jotka meidän on oikaistava, olemme jo olleet tietoisia, kun taas toiset ovat uusia haasteita. Saatamme myös kohdata satunnaisia hankaluuksia tiellämme. Useimmat näistä saapuvat odottamatta. Jotkut niistä saattavat vaikuttaa ensin valtavilta, kunnes vahvistamme taas sen sydämemme tietämisen, että kaikki on hyvin. Silloin meistä tulee kuin vettä, joka kulkee aitouden virtoina, aidon sydänrakkauden virtoina, kunnes kaikki esteet on huuhdottu pois.

Monin tavoin tammikuu edustaa erittäin pitkän syklin loppua. Päästämme irti monista vanhoista tavoista, käyttäytymisistä ja rajoittuneista uskomuksista, joita olemme kantaneet mukanamme suurimman osan elämistämme. Päästämme irti tarpeesta vastata toisten odotuksia meistä ja seuraamme sitä, minkä tiedämme aidoksi. Ehkä suunnittelemme lähtevämme työpaikasta, suhteesta tai elämistilanteesta. Monia asioita elämässämme laitetaan myös valmiiksi luomaan joku järjestely, täydellinen myrsky, jotta voimme nähdä selvästi, mitä tarvitsee muuttaa, ja meidät singotaan tekemään se. On tärkeää, että käytämme tämän harvinaisen tilaisuuden ja toteutamme meganollauksen elämämme kaikilla alueilla.

Tammikuu on merkittävää aikaa selvittää ja puhdistaa kaikki sellainen, mikä ei enää resonoi uuden todellisuuden kanssa. On uusi energeettinen tilaisuusikkuna päästää irti kaikesta, mikä estää korkeimman värähtelytaajuutemme. Tämän vuoksi monet meistä selvittävät tammikuussa tietä aitoon elämäämme.

Tammikuu on korostuneen selkeyden aikaa. Meitä opastetaan aitoon paikkaamme luottavaisena ja rohkeana ja ennenkokemattomalla tavalla. Kaksi päähaastetta on irtipäästäminen, silloin kun ehdottomasti tiedämme sen olevan välttämätöntä, ja niiden vaikutusten alaisena oleminen, joita nousee kuolevasta kaksinaisuudesta.

Tammikuu poistaa upeasti kaiken, mikä on pidätellyt meitä hyppäämästä uuteen elämäämme. Tähän sisältyy pelko, epävarmuus ja kaikentyyppinen vastustaminen. Tämä tapahtuu tammikuussa, jotta meillä on helmikuussa paljon puhtaampi pöytä kuin nyt. Silloin voimme hypätä selkeään ja päättäväiseen toimintaan, päästäksemme nopeasti aitoon paikkaamme.

Monet meistä ovat odottaneet jotain ratkaisevaa tapahtuvan. Voimme tuntea valtavia muutoksia ilmassa. On myös voimakasta odotuksentuntua, että jotain aktivoituu syvällä sisällämme, jotta voimme todella paljastua aidoksi itseksemme. Odotamme avaimen kiertymistä ovessa, jotta aivan uusi todellisuus voi avautua täysin. Kunnes se tapahtuu, meidän pitäisi jatkaa mahdollisimman monien tekijöiden laittamista oikeille paikoilleen, sillä tämä luo tuon avaimen.

Tammikuu on muutosta ennen Muutosta. Se on viimeinen odottamiskuukautemme. Sitten kun saavutamme käännekohdan, ovi uuteen maailmaan avautuu täysin. Sen jälkeen ei ole paluuta takaisin. Ei alaspäin – ei paluuta. Voimme tuntea valtavaa innostusta siitä, mitä on tulossa!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Helmikuu 2015 MEGANOLLAUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO

ViestiKirjoittaja hammer » 18.02.2015 17:39

MEGANOLLAUKSEN KÄYTTÖÖNOTTO

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote helmikuun 2015 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Helmikuu on superkeskittynyt ja ultravoimakas "pikakelaustoiminnan" kuukausi. Tämä kuukausi sisältää kolme merkittävää hyppyä. Ensimmäinen hyppy tapahtui, kun siirryimme helmikuuhun, mikä alkoi voimakkaalla energiaryöpyllä ja sai monista meistä tuntumaan, että meidät on juuri ammuttu kanuunasta.

Helmikuu kehittyy vähitellen, mikä on onnekasta, kun otetaan huomioon, miten voimakkaita energiat ovat tällä hetkellä. Kiidämme ikään kuin valtavaa mäkeä kelkassa, missä on käsijarru päällä kummallakin puolella. Nämä jarrut saavat aikaan paljon kitkaa ja kipinöintiä jäisellä radalla, mutta ne eivät merkittävästi hidasta meitä. Kun Merkurius alkoi kulkea suoraan 11.2., toinen käsijarru vapautettiin. Helmikuun toinen hyppy alkoi.

Kiinalainen uusivuosi on 19.2. Tämä on vuoden 2015 varsinainen alku! Se merkitsee myös helmikuun kolmatta hyppyä, kun kelkkamme toinenkin käsijarru vapautuu. Tuulihevonen välitti vuoden 2015 valtikan puuvuohelle.

Kun siirrymme vuohen vuoteen, meillä on valintatilanne. Haluammeko olla säyseä lammas vai kuninkaallinen pässi? Sallimmeko passiivisesti itseämme kaitsettavan yhdessä lampaina ja manipuloitavan lisääntyvään pelkoon ja epävarmuuteen? Vai olemmeko voimaantuneita pässejä, jotka käyttävät vuoden "paimennusenergian" kerääntyäkseen yhteen enemmän kuin koskaan? Tämä yhteen kerääntyminen tunnetaan yhdentymisenä. Se on aitojen sielujen yhdistymistä aitoihin perheisiinsä ennenkuulumattomalla laajuudella.

Monet meistä ovat olleet useita kuukausia syvässä henkisen ja fyysisen uupumuksen tilassa sekä ylikuormittunut. Tuntuu siltä, että pikaraide on sinkoutunut perustaltaan ja liikkuu nyt valoa nopeammin. Energiaamme venytetään myriadeihin maailmoihin. Tunnemme ylivenyneemme kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Ja vaikka tämä ei ole miellyttävää tai mukavaa, emmekä pidä tällaisesta stressin ja venyttämisen tunteesta, se laajentaa kovasti olemustamme tavoilla, joita emme ole koskaan tienneet mahdollisiksi.

Uusi todellisuus ei synny yksinomaan toiveistamme ja unelmistamme. Voimme visualisoida sitä päivittäin puhtaan aikomuksen kera eikä se silti ilmenny. Meidän täytyy kääriä hihat ja alkaa rakentaa sitä pala palalta, antaen täyden fokuksemme ja panoksemme. Uusi maailma syntyy päättäväisistä toimista, verestä, hiestä, kyynelistä, fokusoituneesta aikomuksesta, taloudellisista resursseista ja koko sydämellä osallistumisesta. Emme käytä ainoastaan tunnettuja taitojamme, vaan kehitämme taitoja, joita emme koskaan tienneet itsellämme olevankaan. Opimme käsittelemään tuhansia arkisia käytännön yksityiskohtia hajoamatta. Säilytämme laajentuneen avaruutemme, missä tahansa olemme, mitä tahansa teemme.

Uusi maailma rakennetaan aidoimmalla sydänrakkaudellamme. Tämä on laasti, mikä pitää kaiken kasassa. Se on sekä perusta että harjakivi. Se täyttää kaikki tilat siltä väliltä. Se täyttää olemuksemme. Se on ilma, jota hengitämme.

Monet meistä ovat olleet sukeltaneena non-stop-toimintaan reiluksi vuodeksi tietämättä, mikä on ponnistustemme tulos. Tiedämme vain, että tekemisessämme on ollut ällistyttävä oikeuden tunne. Meillä ei ollut mitään näkyviä turvaverkkoja, paitsi tämä voimakas oikeuden tunne. Toisinaan tuntui siltä, että pelasimme valtavaa uhkapeliä elämällämme, energiallamme, ajallamme ja resursseillamme ja voisimme joko menettää kaiken tai saavuttaa kaiken. Kuitenkin voimme nyt nähdä lisääntyvässä määrin, että hurjimmat unelmamme ilmentyvät lopultakin fyysiselle tasolle.

Helmikuussa otamme käyttöön kaiken, mitä olemme oppineet ja kokeneet kuluneiden neljän kuukauden meganollauksen aikana. Integroimme syvälliset muutokset ja täytämme itsemme uudella energialla. Alamme lopultakin asua täydemmin uudessa maisemassa. Olemme lopultakin valmis siirtymään eteenpäin ja ilmentämään hurjimmat unelmamme. Olemme valmis elämään aitoa elämäämme aitona sieluna!

Mitä suuremman hypyn teemme aitoon suuntaamme helmikuussa ja sen jälkeen, sitä paremmin menestymme. Aivan kuten viime vuonna, jos asetamme sisäisen kompassimme hurjimpien unelmiemme ilmentämiseen, voimme saavuttaa sen, mikä oli aiemmin mahdotonta.

Helmikuu on suuren liikkeen aikaa, mikä voi vaikuttaa dramaattiselta toisinaan, ja kuitenkin siinä on hiljaisen paikallaanolon ja pohdiskelun saaria. Kun fokusoidumme jatkuvasti siihen maailmaan, missä haluamme elää – kuihtuvan maailman sijasta – siitä tulee paljon näkyvämpi kaikille.

Hypätään ja hypätään ja hypätään taas!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Maaliskuu 2015 PUHKEAMINEN AITOON ELÄMÄÄN

ViestiKirjoittaja hammer » 13.03.2015 23:59

PUHKEAMINEN AITOON ELÄMÄÄN

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote maaliskuun 2015 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Nyt kun olemme saaneet loppuun äärimmäisen voimakkaan neljän kuukauden meganollauksen, voimme alkaa nähdä ne syvälliset muutokset, joita se on tuonut meille. Monet syvään juurtuneista, tiedostamattomista käyttäytymismalleista sisällänne ovat muuttuneet ja automaattiset tunnereaktiomme on nähty selvästi ja siivottu. Olemme sinnikkäästi ja läpikotaisesti kitkeneet epäaitoutta kaikkialta, mistä olemme löytäneet sitä. Olemme enemmän kuin koskaan ennen harmoniassa aidon polkumme kanssa.

Tämä on luonut uutta avoimuutta sisällemme. Aiemmat epäröintimme, epäilyksemme ja pelkomme on siirretty sivuun. Tämä vapauttaa meidät luomaan uutta ja aitoa elämää – elämää mitä olemme aina kaivanneet. Kun asumme syvemmällä uudessa maisemassa, se antaa meille enemmän kaikenkattavaa aitoa mukavuutta, mitä emme ole tunteneet pitkään, pitkään aikaan. Oivallamme, että meidän ei tarvitse haukkoa ahdistuneesti ilmaa, mitä voimme hengittää, ikään kuin yhtäkkiä häviäisimme, sillä se on täällä jäädäkseen, kuten myös me.

Maaliskuussa kaikki tulee terävämpään fokukseen. Kaikki uhkuu uutta elämänvoimaa. Olemme täynnä uutta elinvoimaa. Uusi raikkaus leviää kaikkeen ympärillämme. Se on kuin menemistä tarkistuttamaan silmät, uusien lasien sovitusta varten. Linssejä on toistuvasti vaihdettu, säädetty ja hienoviritetty, kunnes voimme nähdä kaiken selvemmin.

Maaliskuu on voimakas niiden monumentaalisten muutosten integrointi- ja toteuttamiskuukausi, joita olemme kokeneet meganollauksen aikana. Näistä muutoksista tulee uusi perusta, jolla seisomme. Ja tämän tekemällä palvelemme elävinä esimerkkeinä siitä, miten asutaan uudessa todellisuudessa.

Jos emme ole tehneet sitä vielä, niin on aika kulkea rohkeasti uutta polkua. Kulkiessamme aitoon suuntaamme meillä on epäilemättä suurin menestys. On aika käyttää rohkeita innovaatioita, kokeilemattomia uusia menetelmiä, rajatonta luovuutta ja hurjaa inspiraatiota, kun ankkuroimme enemmän uutta ja aitoa visiotamme kaikkiin elämämme puoliin.

Monet pitkäaikaiset projektit saadaan valmiiksi tässä kuussa. Tahmeat ratkaisemattomat tilanteet joko saatetaan nyt uudelle tasolle tai päätämme poistua niistä täysin. Tapahtuu paljon hienoviritystä ja hiomista sekä sisällämme että ulkoisessa ympäristössämme. Punnitsemme kaiken aitousvaa'alla ja jos jokin ei ole totta, se sivuutetaan oitis.

Jännittäviä ja uusia luomisvisioita paljastuu, mikä näyttää meille sen, mitä emme voineet nähdä aiemmin. Uuden todellisuuden monet tekijät tulevat pintaan kuin kevään ensimmäiset narsissit, jotka ovat olleet pitkään horroksessa lumen alla. Voimme lopultakin nähdä, mitä olemme kylväneet hyvin pitkään. Meille vakuutetaan kovasti, että kasvimme ovat edelleen hengissä ja ne itse asiassa kasvavat. Ei ehkä ole vielä sadonkorjuuaika, mutta on aika nähdä joitain tekijöitä, jotka ovat osa tulevaa sadonkorjuutamme. Ja pidämme näkemästämme!

Tämä upea ja hurjan luova kuukausi sisältää voimakasta ja melkein räjähtävää energiaa. Pato on murtunut ja monet esteet jotka pidättelivät meitä kauan, on pyyhitty pois. Puhkeamme energiseen eloisuuteen, uutuuteen, suurempaan aitouteen, parempaan selkeyteen, vehreän uuden maiseman raikkauteen, suurempaan rakkauteen, auki ja vapaaksi.

Samaan aikaan kalkkeutuneita kaksinaisuustaskuja räjähtää auki. Ulkoisessa maailmassa on synkkä ja pelkopohjainen science fiction -tilanne, mikä yrittää vetää meidät vääristymäkaistaleeseensa, mutta me räjähdämme vapaaksi ja kieltäydymme ruokkimasta enää kaksinaisuusharhakuvia.

Koko maaliskuun meistä tuntuu, että ikään kuin lennämme ilmassa kumpikin jalka maassa. Uusi energia on kouriintuntuvaa ja energisen elävää. On aika ryhtyä selkeisiin ja päättäväisiin toimiin ja siirtyä syvemmälle aitoon paikkaamme.

Otetaanpa käyttöön ne syvälliset muutokset ja se kohonnut aitous, mitä olemme kokeneet elämämme kaikilla alueilla. Mennään vielä syvemmälle uuteen maisemaan ja ankkuroidaan uusi todellisuus!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Huhtikuu 2015 PALJASTUVA, AKTIVOITUNUT JA ELOSSA!

ViestiKirjoittaja hammer » 16.04.2015 19:42

PALJASTUVA, AKTIVOITUNUT JA ELOSSA!

Kirjoittanut Solara (www.nvisible.com)
Ote huhtikuun 2015 tyrskyraportista
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Täysikuun/kuunpimennyksen aikana 4.4. menimme läpi uudesta energiaovesta ja tunsimme välittömän energiamuutoksen. Ikään kuin raskas sumupeitto olisi äkkiä poistunut ja paljastanut sädehtivän uuden maiseman. Tämä energiaovi oli merkittävä "ei alaspäin, ei paluuta" –merkki. Vaikkemme ehkä kyenneet näkemään tätä energiaporttia, tunsimme sen voimakkaasti.

Tästä avoimesta ovesta avautuu kovasti laajempi näköala, mikä on tarkempi ja kirkkaampi, ja siinä on elävämmät värit. Kaikki kihelmöi lisääntynyttä aitoutta. Kun astumme tälle uuden maisemamme laajentuneelle alueelle, suuria osia vanhasta maisemastamme ja elämästämme putoaa luonnostaan pois.

Olemme saavuttaneet lähestyvän yhdentymisemme uuden vaiheen. Vaikka yhdentyminen tapahtuu vasta kesäkuun lopussa, saamme jo kuiskauksia siitä sydämemme tietämisestä. Monet meistä tuntevat yhdentymisen kutsun eivätkä aivan vielä tiedä, mitä se on.

Samaan aikaan kun siirrymme lähemmäs yhdentymistä, on ihmisiä, jotka kiepsautetaan ulos elämästämme. Joissain tapauksissa tämä tapahtuu, koska alamme asua uudessa todellisuudessa ja he päättävät jäädä kaksinaisuuteen. Mutta tämä ei päde kaikkiin.

Jotkut ihmiset jotka kiepsahtavat elämästämme, ovat läheisiä ystäviä, joita rakastamme kovasti ja jotka myös rakastavat meitä. He eivät ole eksyneet tai jääneet jumiin kaksinaisuuteen, mutta energiayhteys väliltämme häviää. Usein tuntuu siltä, että kutsumme toisiamme jatkuvasti levenevän tyhjiön yli. Voimme kuulla vain onton kaiun … kaiun … kaiun. Ja joka kerta kutsuessamme he tuntuvat olevan kauempana ja kauempana.

Huhtikuu esittelee monille meistä uuden tyhjän kankaan. Se pyytää meitä löytämään, millaisen elämän oikeasti haluamme. Meille annetaan tilaisuus keksiä elämämme täysin uudestaan täysin tyhjälle kankaalle. Tällöin on tärkeintä tuoda esiin laajentunut fokuksemme ja katsoa suurempaa kuvaa. Emme halua pelkästään siirtyä vanhasta elämästämme uuteen ympäristöön siksi, että jos teemme näin, hukkaamme tilaisuuden tehdä kvanttisiirtymän uuteen todellisuuteen. On myös tärkeää, ettemme yritä täyttää tyhjää kangastamme merkityksettömillä raapustuksilla, laittaaksemme sille vain jotain, jottei se tunnu niin tyhjältä. Kaiken mitä laitamme siihen, täytyy olla ultratodellista ja ultra-aitoa.

Huhtikuussa on voimakasta näkymättömän maailman näkemistä, mikä tekee meille mahdolliseksi nähdä tarkemmin monia aiemmin kätkettyjä ja epäaitoja elementtejä sisäisessä olemuksessamme, ulkoisessa elämässämme ja maailmassa laajemmin. Maailman ongelmien ydinsyy tulee selkeämmäksi. Voimme nähdä, miten ahneuden ja korruption voimat ovat kaapanneet maailman hallitukset, suuryritykset ja talousjärjestelmät. Tulee selväksi, ettemme voi korjata tätä toimimalla järjestelmän sisällä. Sen sijaan meidän täytyy fyysisesti ankkuroida täysin uusi todellisuus ja sitten meidän täytyy asua täysin tässä uudessa todellisuudessa, jottemme enää ruoki tai tue vanhaa järjestelmää. Tästä syystä on kiire luoda uuden todellisuuden ankkuripisteitä, aitouden majakoita, kuten AN:n sydän Perussa.

Huhtikuu on voimallinen kuukausi, jolloin suuri ovi avautuu monille meistä. Se tuo tullessaan jakson, jolloin maadoitamme ja vakiinnutamme ne monumentaaliset muutokset, joita olemme kokeneet. Meidän on nyt aika rentoutua enemmän uuden maisemamme eläviin väreihin ja antaa niiden täyttää koko olemuksemme, kun hyväksymme kohonneen uuden todellisuuden pääasialliseksi todellisuudeksemme – soveltaaksemme vastahankittua viisauttamme ja tietoisuuttamme päivittäisen elämämme kaikkiin osiin. Ja hyväksyäksemme täysin, että nyt meidän täytyy alkaa elää aitoa elämäämme aitona sieluna.

Olemme lähestymässä syklin loppua, missä saamme merkittäviä tehtäviä valmiiksi. Jotkut meistä valmistautuvat päästämään irti vanhoista työpaikoista ja suhteista. Pitkäaikaiset projektit saadaan viimeinkin loppuun. Tämä vapauttaa meidät menemään täyttä vauhtia aitoon suuntaamme tai jos olemme jo siellä, vakiinnuttaa sen, mitä olemme luoneet, ja hioa sitä.

Olemme nyt virallisesti "ei alaspäin, ei paluuta" –alueella ja tästä eteenpäin tämä on meille pysyvä paikka. Voimme usein tuntea hiekan liikkuvan jalkojemme alla ja opettelemme näkemään välittömästi aidot vakaat kohdat, kun kukin niistä alkaa vakiintua. Oivallamme myös, ettemme voi enää sattumanvaraisesti laittaa energiaamme mihinkään – kaiken on oltava ehdottoman aitoa.

Koko kuukauden selvitämme uutta polkua ja luomme uusia teitä ilmentääksemme mahdollisimman aitoa elämää. Saamme lukuisia vihjeitä, jotka osoittavat meitä aitoon suuntaamme. Uusia yhteyksiä ja jännittäviä tilaisuuksia ilmestyy tyhjästä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron