MacBeth-Louthan Gillian (thequantumawakening.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

MacBeth-Louthan Gillian (thequantumawakening.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 03.11.2015 20:36

KVANTTIHERÄÄMINEN

Kirjoittanut ja kanavoinut Gillian MacBeth-Louthan (www.thequantumawakening.com)
Lokakuun 2015 uutiskirjeestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sana valoemännältänne

Planeetan tunteet ovat kouriintuntuvia ja päällekäyviä. Ne ottavat energeettisen ja säätilamuodon ja pyyhkäisevät elämämme läpi kuin jättiaalto, joka saa aikaan pakkopuhdistumista – nestemäinen purkautuminen tunkeutuu sydämemme ja elämämme joka käytävään. Tämä voima poistaa kaikki surullisten ajatusten saaret, jotka kerran ajelehtivat pois näkyvistä. Näemme luonnonvoimia, kun ne hitaasti paljastavat todellisen luonteensa. Vahvana ja mahtavana, ne seisovat ylväänä kuin mikä tahansa enkeli ja joskus tulevat tilaamme ja kasvoillemme. Oli aika, jolloin komensimme luontoa ja kerroimme sille, mitä tehdä! Entisaikaan kun meillä oli velhon asu, se kuunteli ja totteli kuin ketjussa oleva koira, joka murisi, kun käskimme sitä tottelemaan.

Ajat ja energiat ovat muuttuneet ja ihmiskunnan on opittava yhdistymään siihen, mitä se yrittää komentaa – pulttiin kuorma-auton alla tai syystuuleen. Erillisyys on tullut kaikkien valopisteiden ja kokonaisuuksien osaksi menneisyydessä, joten balanssia tarvitaan kosmisen keskipisteen pitämiseksi tasapainossa.

Kaiken komentamisaika on ohi – olet varmasti huomannut. Vaikkemme voi hakata ruuan hintaa alistumaan, voimme toisaalta harmonisoitua niiden elämän ja olosuhteiden molekyylien kanssa, jotka reagoivat hienovaraisiin sisäisin signaaleihin kuin ratsastettaessa ilman satulaa hevosella rannalla – vain hienoinen liike ja yhteisellä maaperällä hevonen ja ratsastaja ovat yhtä.

Ykseyteen tulemisessa ei ole kyse vain ihmisistä, paikoista tai asioista. Elämme nyt virtuaalisesti, kun useammat ja useammat ihmiset valitsevat henkilökohtaisen kommunikointitapansa – vähemmän sähköpostia, enemmän tekstailua, enemmän facebookia, vähemmän puhelinsoittoja, hyppysellinen kirjeitä. Vähemmän tehtäviä asioita, helpompi pääsy yhteyteen, vähemmän sanoja – kaikki osoittavat sydänyhteyteen. Mikään ei merkitse niin rakastavaa kuin käytännön kontakti, sydämestä sydämeen.

Meidän pitäisi tulla vahvemmaksi, mutta meistä tuntuu vähän herkemmältä. Emme tiedä, mille, mutta "kuudes aistimme kihelmöi". Luota kehoosi, älä silmiisi, kun alat nähdä "ulotteisesti". Katso väliin, harmaita alueita … kaihia, tuskinpa! Et ehkä kuuntele uutisia viikkoon, mutta takaan, että kehosi tunsi kaiken sen, sinun tarvitsematta tietää mitään. Olemme kaikki yhteydessä ja hämähäkinverkko tiukentuu.

Muutama seuraava kuukausi antaa meille lisäpotkua monilla alueilla, kun opimme, että se mitä ajattelemme, ilmentyy nopeasti ja melkein kirjaimellisesti. Tarkkaile siis sanojasi, erityisesti voimalla ladattuja, kuten: "Olen sairas ja väsynyt, en kestä enää, se ja se on kiusankappale". Jos voisit olla herra Velho ja tietäisit, että jokaisella sanalla on merkitystä, mitä sanoisit? Mitä et sanoisi? Yhdessä kunnon (tekstin)kappaleessa seuraavat kolme kuukautta ovat nostaneet kosmiset kolttunsa ja näyttäneet alushameensa.

Puhumme umpimähkään, luomme mielijohteesta ja ennustamme pelosta käsin

Olemme yhteydessä kaikkeen universumissa. Ei ole mitään, minkä osa emme ole – kaikki virtaa kauttamme ja meille. Energiamme, ajatuksemme ja sanamme virtaavat kaiken elämän läpi maapallolla ja muualla. Meillä ei ole loppua tai alkua, on vain jatkuva elämänvirta, joka muuttuu uudestaan ja uudestaan. Kehitämme jatkuvasti muotoamme joka inkarnaatiossa, on se sitten elementti, kasvi, eläin, ihminen, tähti tai galaksi. Haastamme itsemme tarkoituksella tulemaan kaikeksi, miksi voimme tulla. Tämän tyyppisessä olemassaolossa ei ole epäonnistumista, on vain evoluutio.

Kun saavutamme huipun tällä kehitystasolla, alamme oivaltaa, mikä vaikutus sanoillamme, ajatuksillamme ja peloillamme on tässä käännekohdassa. Puhumme umpimähkään, luomme mielijohteesta ja ennustamme pelosta käsin. Puhumme, niin kuin sanamme eivät merkitsisi yhtään mitään. Näemme ne vain sanoina oivaltamatta, että maailmoja luotiin sanalla, ajatuksella, määräyksellä – näkemättä voimaa, mikä meillä on tuhota kaikki tai luoda utopia, paratiisi, taivas maan päälle. Sabotoimme omaa elämämme, talouttamme, terveyttämme, avioliittoamme ja tulevaisuuttamme.

Jokainen ajatuksesi on elävä. Jokainen puhumasi sana syntyy olemassaoloon. Vapautat sen sisäiseltä alueelta. Aivan kuten pullohenki, sanasi ja ajatuksesi odottavat käskyäsi tulla aineen maailmaan ja tehdä, mitä ne parhaiten osaavat – luoda! Kaikki luominen tapahtuu sinun toimestasi, sinulle ja sinun kauttasi!

Aika ajatuksen ja ilmentämisen välillä lyhenee ja lyhenee, mikä pakottaa kaikkien huomion vastuullisuuden peilikäytävään. Siellä heijastus huutaa: "Katso, mitä olet luonut. Katso, mitä olet synnyttänyt!" Annamme itsellemme ihmeellisiä, taianomaisia lahjoja päivän joka hetki puhumillamme sanoilla. Ei ole ketään jahtaamassa meitä, ei ole ketään tuhoamassa meitä – jokainen tilanne on itse tekemämme, jumalainen luomus, työkalu saattamassa meitä korkeampaan tietämispaikkaan.

Emme tee tätä ainoastaan yksilöinä, vaan myös maina, perheinä, mantereina ja myös maailmana. Monia tilaisuuksia oppia, kehittyä ja rakastaa. Ikään kuin lapset leikkisivät ydinaseilla, tietämättä käsissä olevien laitteiden voimaa. Teemme parhaamme toteuttaaksemme muinaiset ja raamatulliset profetiat. Uskomme jollain tavalla, että menneisyyden ihmiset tiesivät enemmän kuin me. Annamme voimamme ja maailmamme menneisyyden kuivaneille luille. Jos nuo samat ihmiset ennustaisivat tänä päivänä, nauraisimme heille omalaatuisina tai jonkin kultin jäseninä, kunnioittamatta heidän sanojaan tai pelkojaan.

Monet kulttuurit ympäri maailmaa tuntevat tarvetta saada muinaiset profetiat toteutumaan. Niiden uskonto ei ole täydellinen ilman luvattua massatuhoa. Jos profetiat eivät ole totta, niin mikä muu opeissa ei ole totta? Onko heidän Jumalansa valehdellut heille jostain muusta? Tämän tyyppinen ajattelu on lopetettava alkuunsa. Ei yhteenotolla tai vihalla tai sormella osoittelulla, vaan rakkaudella, rakkaudella ja lisää rakkaudella. Ulkoinen maailman vain peilaa sisäisiä ajatuksiamme ja sisäistä dialogiamme. Elämä ei ole jotain, mikä tapahtuu meille – se on jotain, mitä luomme jatkuvasti.

Tietäen, että voimme luoda ja luomme kollektiivisesti kaiken, ruvetaan töihin ja luodaan rakkauden, rauhan ja ilon maailma, missä jokainen lapsi menee sänkyyn vatsa täynnä ja jokainen koditon muuttaa pahvilaatikkokotinsa todelliseksi kodiksi. Katsotaanpa maailmalasiamme aina täytenä puolityhjän ja innottoman sijasta. Kaikki elämä reagoi ajatuksiisi ja haluihisi, erityisesti puolihuolimattomaan ajatukseen tai määräykseen.

Sen tietäminen, miten voimakkaita sanamme ovat 24 tuntia vuorokaudessa koko ikuisuuden, vaimentaa vähän vitsailuamme. Sekin mitä sanomme leikillämme, heijastuu koko aikaan ja avaruuteen. Annamme itsellemme sen, mitä määräämme toiselle. Vihamme, pelkomme ja kateutemme elävöityy ja potkaisee meitä saadakseen huomiota.

Kun rakastat, vedät puoleesi. Olet tänään siellä, minne ajatuksesi ovat ilmentyneet – olet huomenna siellä, minne ajatuksesi vievät sinut. Et voi paeta ajatustesi tulosta, mutta voit kestää, oppia, hyväksyä ja olla iloinen. Oivallat sydämesi vision, ei joutavaa toivetta. Sinua vedetään sitä kohti, mitä rakastat salaa eniten. Käsiisi laitetaan juuri se tulos, minkä ansaitset – ei enempää, ei vähempää. Mikä tahansa nyky-ympäristösi onkin, putoat, pysyt tai nouset ajatuksillasi.

Ainoa tapa vaatia kauneutenne, varallisuutenne ja rakkautenne on nähdä se toisissa

Olen kotoisin plejadeilta. Olen feminiininen ja rakkautta kuten tekin. Tunnette läsnäoloni, kun yhdistyn kanssanne, sillä te kaikki olette sydämessäni. Teidän ihmisten on tärkeää nähdä kauneus elämässänne, päivässänne ja fyysisessä olemuksessanne. Hukkaatte paljon elämänvoimaa ollen vihainen siitä, millaista elämänne on ollut, ja niistä korteista ja siitä korttipelistä, jotka teille on jaettu. Katsotte toisianne kärkevin ajatuksin ja terävin sanoin. Tulette vihreäksi ja sydämenne kylmenee, kun näette toisen, joka on saanut vähän enemmän valoa, vähän enemmän kauneutta, vähän enemmän itseluottamusta – ei siksi, että hän syntyi sen kera, vaan koska hänellä on lahja ja kyky nähdä nuo kauniit ominaisuudet toisissa.

Ainoa tapanne vaatia oma kauneutenne, varallisuutenne ja rakkautenne on nähdä se toisissa, sillä maailma peilaa omaa heijastustanne. Jos ette tunne arvokkuutta ja vaurautta, näette sen omassa heijastuksessanne. On tärkeää nähdä sen taika, että joku voittaa lotossa. Onnitelkaa häntä energeettisesti ja lähettäkää hänelle rakkautta, kun hän on energeettisesti ansainnut tämän rahanlahjan. Nähkää kotinne ja autonne todellinen energeettinen arvo. Älkää keskittykö väheksyvään ajatukseen, vaan arvostavaan ajatukseen. Sallikaa sen, mitä omistatte, saada arvoa teidän kauttanne. Saatte arvoa, kun näette toisten arvon. Saatte kauneutta, kun näette toisten kauneuden. Ja saatte varallisuutta, kun ette ole kateellinen jonkun pärjäämisestä hyvin – riemuitkaa hänen hyvästä tuuristaan, sillä hänen hyvä onnensa merkitsee, että teidän hyvä tuurinne on seuraavan kulman, seuraavan ajatuksen takana.

Joka päivän joka minuutti sinuakin siunataan, jos siunaat hiljaa toisia

Silloin kun näet ympärilläsi toisten rakastuvan, sinullakin on tilaisuus saada rakkautta. Maailma heijastaa sinua. Jos vedät puoleesi niitä, jotka ovat masentuneita, surullisia ja epätoivoisia, katso omaa värähtelyäsi ja muuta energiaasi. Muuta tapaasi nähdä maailma ja muutut itse. Sano kohteliaisuuksia toisten kauneudesta. Sano kohteliaisuuksia heidän kauniista energiastaan joka päivä. Maan asukkaat ovat lakanneet sanomasta kohteliaisuuksia tosilleen, kunnioittamasta toisiaan ja se näkyy Maan aurassa.

Hankkikaa sisäänpääsy valon valtakuntaan arvostamalla kaikkea Maan päällä. Silloin kun heitätte pois jotain, mikä on vanha ja rikki ja mitä ette enää rakasta, Maan energia puristuu kiinni surusta. Silloin kun katsotte jotain, jolla oli kerran arvoa teille, ja päästätte irti siitä rakkaudella, Maan energia avautuu ilosta. Arvostakaa valoanne ja elämäänne ja sitä monumentaalista luomusta, joka olette. Ei ole toista teidän kaltaistanne rotua. Olette Valotalon yksittäisluomus. Luoja ei ole koskaan luonut toista kaltaistanne rotua. Siitä syystä teille annetaan vastuu enkeleistä, koska olette suuria valmistelussa. Olette suuria ajattelussa ja Luojan sydänhalun asettamia yhteen sfääriin, yhteen energiaan ja yhteen kehoon.

Koette kaiken, mitä Maa käy läpi. On aika valmistella sydämenne vastaanottamaan enemmän rakkautta. Tykytys sydämessänne on muurien hajoamista ympäriltänne, kun auringonvalo huudahtaa teille säteilynsä kautta: "Antakaa valoni loistaa." Lähden luotanne upean rakkauden kera, sillä olette jo suuressa valossa.

Kun muutoksen pyörretuuli tulee ja piiskaa kosmisen kampauksemme sekaisin

Katsomme kaikki sydän kiitollisena tietäen, että muutoksen tuulet voisivat tulla kadullemme minä päivänä hyvänsä. Niin paljon tapahtuu itsen ja planeetan joka tasolla, ettei ole helppoa tietää tarkkaan, miten se käsitellään tai minkä tyyppistä energiaa lähettää sille. Emme tiedä, mitä maa tarvitsee tai joki tai meri – useimmiten emme tiedä, mitä me tarvitsemme.

Jokaisella aikajanalla ja tilanteella, jonka kanssa olemme tekemisissä, näyttää olevan tarkistettu tunne itsestä, joka itää kuin taikapapu. Emme pysty vain näkemään suurta kuvaa omasta ymmärryspisteestämme. Astummeko tulevaisuuteen, etsimme mahdollisen vastauksen ja otamme riskin nyt-hetken muuttumisesta vai sallimmeko sen jatkua, mitä tapahtuu? Jos teemme rauhan tässä osassa maailmaa, puhkeaako sota rinnakkaispituuspiirillä tai –leveyspiirillä?

Näen, miten sekaantuminen – myös parasta tarkoittaen – siirtää lopputulosta, muttei koskaan oikeasti muuta sitä. Mitä siis teemme? Istummeko vain elämämme valtateiden ja sivuteiden vieressä katsellen ulos ikkunasta, osallistumatta? Ajan ja elämän nopeutuessa huomaamme, ettemme pysty pitämään aina sanaamme itsellemme tai kenellekään toiselle. Juhlapyhät menevät huomaamatta, sähköpostit jäävät vastaamatta ja teksti häviää kun pilvi.

Aikomuksemme on hyvä, mutta täynnä kuumaa ilmaa, kun pystymme hädin tuskin pääsemään ajan tasalle siitä, että selviämme useimmista päivistä ilman draamaa. Tunnemme kävelevämme juoksuhiekassa, kun uppoamme syvemmälle ja syvemmälle välittämättömyyden tilaan. Voimme syyttää siitä kuukautta tai tähtiasetelmaa tai "bossanovaa", mutta tiedämme kaikki, että olemme menettäneet puhtimme ja terämme. Kuin väljähtynyt samppanjalasi, emme saavuta täyttä potentiaaliamme.

Uuvumme odottaessamme valoa muuttamaan. Kierros kierroksen jälkeen siirrymme eteenpäin sentti sentiltä. Ennen kirkas sisäinen valo etsii varjoa, kun ulkoinen paine muodostuu hurjaksi. Haluamme syyttää jotakuta tai jotain, mutta perimmiltään tiedämme olevamme itse vastuussa. Syyllisyysmatkat on pakattu viikonloppulomia varten, kun opimme rohkeasti astumaan sivuun.

Ihmisen sisällä on toivon siemen, jumalainen suunnitelma, joka on pysyvä. Siemen joka pysyy kylvettynä, vaikka sää olisi miten huono. Toivon siemen joka on ollut horroksessa monta vuotta. Monet ovat nähneet unelmansa laitetun lepäämään ilman seremoniaa. Kun heidän unelmansa alkavat nuutua keskipäivällä, toivon valo haalistuu himmeäksi.

Kehomme potkii ja huutaa ja sielumme tekee piruettia ja pyörii pois kontrollista, kun aika vaatii jakamattoman huomiomme. Kaikki henkilökohtaiset näkökohdat jäävät odottamaan, kun nämä valtavat energiat tulevat kenttäämme. "Taistele tai pakene" laukkaa biologisen järjestelmämme läpi, kun "adrenaliinirauhaset" (lisämunuaiset) pumppaavat kovaa kuin hevoset neljännesmailin juoksussa. Mennemme sisäämme tarttumaan ongelman ytimeen, kun se mitä ei näy aineessa, vetää meitä pahasti turpaan – kuin naapurin lapset lumisodassa, tarkoittamatta pahaa, mutta silti se sattuu.

Tunnemme avuttomuutta ja toivottomuutta, kun unelmamme näyttävät kuihtuvan. Hoivaamiskykymme on muuttunut selviytymiseksi. Alamme panikoida ja etsiä varauloskäytävää päästäksemme ulos! Kaikkia näitä tapahtumia on ennustettu monta vuotta, mutta emme ole halunneet kuulla emmekä ole halunneet nähdä. Nyt olemme tässä tyhjässä paikassa ja pyydämme mitä tai ketä tahansa pelastamaan. Tässä paikassa missä ei näy paha, ei kuulu paha, ei puhu paha, leijuu vaaran haju ilmassa. On aika päästä pois väsyneestä kyykystämme ja puolustaa kaikkea, mihin uskomme. Valomme tai sydämemme ei ole pieni. Meidän on tarkoitus vaikuttaa, pelkäämättä seuraamuksia. Olemme vastuussa toiminnastamme tai toimimattomuudestamme.

Meillä on välineet muuttaa atomit kaikessa siinä, mikä näyttää ottavan pois valinnanvapautemme. Melomme puulaivojamme sirpaloituneilla toiveilla ja unelmilla. Emme ole sätkynukkeja, jotka ripustetaan uudelleen hetken varoitusajalla. Emme ole sokeita uhreja huijauspelissä – olemme tulleet tähän maailmaan silmät täysin avoimena. Meillä on suuri lupaus, että pidämme tuon elämän sydämessämme ja sielussamme. Tällä suurella valalla on suurempi valo kuin mikään varjo. Toisten tehtävä ei ole päättää kohtalostamme. Taivas odottaa meidän tulevan siksi muutokseksi, jota etsimme. Jokainen ajatus on arvokas ja sillä on merkitystä. Muista sielusi vala ja lupaus.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Lokakuu 2020 KVANTTIHERÄÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 21.10.2020 22:26

KVANTTIHERÄÄMINEN

Kirjoittanut Gillian MacBeth-Louthan (www.thequantumawakening.com)
Lokakuun 2020 uutiskirjeestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valoemännältänne

Huh … millaiset pari viikkoa ovat olleet. Tuntuu siltä, kuin olisin ollut 14 päivää pääkallonpaikalla. Energiat täällä Smokey Mountains -vuorilla ovat olleet täysin nestemäisiä ja vaativia. Näyttävää nestemäistä latausta päivätolkulla, mikä on pukenut kesän lehdet syksyväreihinsä. Tähän aikaan vuodesta kaikki värit muuttuvat ja sekoittuvat yhteen kuin Salvador Dalin maalauksessa. Luodaan muutoskollaasia, kun me ja syksyn lehdet pidämme kiinni henkemme edestä ja rukoilemme, että niillä/meillä on rohkeutta päästä läpi tästä energiapyörretuulesta, ennen kuin 11-11-portti aktivoituu (onneksi sitä ei voi perua). Draama kirjoitetaan isolla D:llä, kun kaikki menevät läpi yksin elämisen* tuulitunnelista, surffaten itsen meriä ja yrittäen ratsastaa omalla karmallaan. Emmekö jo tehneet tämän karmapesun? Voimme syyttää siitä sinisiä kuita, Halloweenia, pimennyksiä, perääntymisiä ja kaikkea, mikä ärsyttää meitä, mutta loppujen lopuksi, me ilmoittauduimme tähän matkamme osaan. Teimme sen tietäen täysin hyvin, että meitä pyydettäisiin kulkemaan tuo ylimääräinen 100 kilometriä ja tehdä enemmän, kuin uskoimme mahdolliseksi.

(*Suom. huom. tekstissä oli sanat "love alone" (rakastaa yksin), mikä ei oikein auennut energiana minulle – oli ehkä kirjoitusvirhe, ja suomensin sen "elää yksin" (live alone), mutta valitse sinä oma versiosi ;))

Salaisuus tähän paikkaan ja aikaan on seistä selkä suorassa sitä vastaan, mikä yrittää varastaa rauhasi. Häiriötekijöitä tulee varastamaan voimasi siitä, mihin sinun oikeasti täytyy tarttua. Pidä pintasi ja pitäydy siinä, mihin tällä hetkellä osallistut elämässä. Kaikki tuntuu vaativan koko huomiosi, kuin vastasyntyneellä vauvalla. Hyppäämme ylös kuuliaisesti jokaisesta tekstistä, jokaisesta tweetistä ja horjumme sana sanalta, jotka viettelevät pois siitä, mikä on tärkeää meille. Jokaisessa tekstissä ja sähköpostissa meitä manipuloidaan toisen mielialalla, tarpeilla, haluilla ja vaatimuksilla. Tämä hyvin taipuisa muistinmenetyksen sivuraide hiipii elämäämme joka päivä, kun meidät saatetaan jatkuvasti itsen tutkimisen rakennuksesta rajoittamisen rakennukseen.

Pysy terävänä, kun henkisen tietoisuutesi huippu hioo itseään, kuin hirvi puuta vasten. Älä hyppää jyrkältä kalliolta, kuin ahdistunut valomajakka, ja yritä aina pelastaa ne, jotka hukkuvat mereen. Seiso selkä suorassa valossasi. Monet ovat menettäneet luottamuksensa universumiin, he ovat eksyneet hämmennyksen kangastukseen. Jotkut ovat kadottaneet tulevaisuutensa maiseman. Kyllä, siipesi on katkaistu, mutta ne kasvavat nyt takaisin suurempina ja vahvempina. "Suuri toivo" jota ylläpidät Maalle, vaatii lentämään ja liikkumaan eteenpäin. Muista, että linnut eivät voi lentää takaperin!

Aika on kasvattanut omat siivet
- ja lähtee lentoon aiemmin tuntemattomina kuvioina

Isä Aika tekee itsensä tunnetuksi ohjaamalla kiertotielle parhaat aikomuksemme, astumalla syrjään 24 tunnin vuorokaudesta ja pyörittämällä meitä kehässä. Mestariopettaja perääntyvä Merkurius on sijaisena muutaman seuraavan viikon, vaalipäivään saakka! (Kyllä, universumilla on kummallinen huumorintaju.) Tuntemaamme aikaa ei voi pakottaa suunnitelmiin eikä kouluttaa tekemään pyyntöjemme mukaan. Aika on kasvattanut omat siipensä ja lähtee lentoon, tehden aiemmin tuntemattomia kuvioita, rakentaen valtateitä ja sivuteitä ja laittaen menneisyyden ristiin tulevaisuuden kanssa ja tulevaisuuden ristiin nyt-hetken kanssa. Ihmisten geenimateriaalin sekstantit vaativat kiihdyttämään virusten nopeusrajoitusten yli. Älä ota itsestäänselvyytenä sitä, mikä oli piirtyneenä hiekkaan, joka edelleen keikkuu tiimalasin yläosassa. Nimittäin se mikä oli ennen kaiverrettu kiveen, on pudonnut ajan läpi. Aikajanat ovat kuin villihevosia, joita ei voi kesyttää eikä alistaa ratsastettavaksi.

Se haastetaan alinomaa sisäisesti, mikä otettiin ennen itsestäänselvyytenä. Se haastetaan, minkä tiedät totuudeksi. Se haastetaan, mitä uskot sydämessäsi. Se haastetaan, mitä pidit totuutena. Keho on saanut niin monia sekavia signaaleja, että tuntuu kuin olisi juonut Long Island Iced Teata kolme päivää viikonloppuna. Kaikilla ihmisillä on ylikuormaa, kukaan muu ei vastaa kysymyksiin kuin "Alexa", kaikki ovat varattuja. Aistit ovat niin stressaantuneita, että ne ottavat lomaa, mikä saa aikaan tuon epämääräisen, irrallaan olemisen tunteen. Maa on aikaristeyksessä ilman selviä ohjeita. Maan leikkikenttää muutetaan ikuisiksi ajoiksi.

Kuljemme edestakaisin aikasekvensseissä, ja menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Enää emme ole ankkuroituja ja telakoituja. Aikavaihtelut kiihtyvät, kun aurinko heilauttaa kultaisia kutrejaan, ja sen kiihkeäluonteisuuden näkevät kaikki, jotka ovat riittävän rohkeita katsomaan. Meidät saatetaan eri aikaportaaleihin ja kokemushologrammeihin, ja tätä jatkuu dramaattisella tavalla muutaman seuraavan vuoden. Maa kokee aikamyrskyä, joka tulee tietomme ylittävästä paikasta. Tämä on yksi sivuvaikutus aikavirran häiriintymisestä. Silloin kun madonreikä tulee tarpeeksi lähelle tähteä, sen aikapolku saattaa muuttua. Tämän sivuvaikutus on aikadilaatio. Aikadilaatio hidastaa tai edistää ajan nopeutta, vaihtaa aikaa paikallisessa kentässä. Aikaa ei muuteta ainoastaan tuossa kentässä, vaan koko universumissa.

Auringon aktiivisuusjaksot esittävät aina tärkeää osaa ihmisen kehittymisessä. Auringonvalo stimuloi muutosta aineessa ja tietoisuudessa. Se työntää meitä tietämisen korkeampaan paikkaan ja kykyyn integroida tuo tieto ja käyttää sitä parantamaan kaikkia universumeja. Evoluutiomuutos on aina aurinko/tähtivetoista. Aurinko on tämän aurinkokunnan sykkivä sydän. Aurinko on portaali, joka virrattaa informaatiota fotonivalona muista valolähteistä Maahan. Se on elintärkeiden energioiden varasto ja sitä pidetään Suurena sydämenä. Aurinkomme kaltaiset tähdet ovat taivaallisten olentojen näkyviä vaatteita. Niiden sisäiset aspektit ovat näkymättömiä, aivan kuten omamme. Aurinko on pelkästään pienen universumimme sydän ja aivot. Jokaisella lyönnillä aurinko syöksee kerääntynyttä energiaa auringonpilkkujen kautta, mikä heijastuu aurinkokunnan kaukaisimpiin kolkkiin. Aurinko ruokkii perhettään, aivan kuten sydän ruokkii kehoa. Maa ja kaikki sen asukkaat ovat eläviä vastaanottimia ja lähettimiä. Auringon aktiivisuus valaisee tietoisuutta ja sallii vanhojen kaavojen valaisemisen ja poistamisen.

Elä niin, kuin joku olisi jättänyt tallin oven auki!

Se mitä ennen etsittiin, on nyt vapautettu tarkoituksen ilmaisemiseen, kuin joku olisi jättänyt tallin oven auki! Totuudet jotka olivat ennen piilossa, suoristuvat uuden aikajakson toimintakaaviossa. Energiat jotka olivat valjastamatta, vievät nyt mukanaan, kuin vihikoirat jäljen perässä. Tarkoituksen kaksinaisuus etsii kumppania, kun koko Maa tanssii pyörähtäen ja pyörähtäen tulevien valintojansa myötä. Istumme kaikki vähimmän vastustuksen paikassa, kun aikaovet avautuvat kokemaan itsensä uusilla pituus- ja leveysasteilla. "Tapahtukoon sinun tahtosi" tuntuu olevan tulevien tapahtumien otsikko, henkilökohtaisesti ja planetaarisesti, mutta kaikkien jumalien, pienellä j:llä, turnatessa asemasta, meillä ei ole aavistustakaan, mitä se todellisuudessa merkitsee! Kun istumme katsomassa sydämemme ikkunasta ajan läpi (mikroskooppinen näkymä maksimipaljastumisesta), alamme todella ymmärtää, ettemme tiedä mitään. Faktat olivat ennen faktoja, totuudet totuuksia, mutta nyt ne juoksevat yhdessä kuin "lusikkapiirakka" (kun piirakka ei ole kunnolla kypsä, sitä kutsutaan "lusikkapiirakaksi" Itä-Tennesseessä).

Aikakäytävät ilmoittavat ovista, jotka ovat olleet käyttämättä ja odottaneet yleisavainta avaamaan lukon. Kun siirrymme 11-11-porttiin, tätä energiaa ei voi suitsia tai valjastaa, sillä voi vain ratsastaa vapaassa muodossa. Pidä tiukasti kiinni kaikesta, minkä kerran uneksit olevan mahdollista – älä luovu siitä, mikä elää edelleen sydämessäsi. Sinua pyydetään hyväksymään ajatustesi eristyneisyys ja sallimaan niiden syntyä mahdollisuuspaikaksi. Kuten vauvalla, ajoitus on aina jumalainen. Omien unelmien käsivarsilla tanssiminen sallii asioiden kehittymisen täydellisellä ajoituksella.

Kun aikahiekka liukuu kaiken pyhän sisäänkäyntien ja poistumisteiden läpi, ihmiskunnan tulevaisuus paljastaa mahdollisuuskirjon. Kun kukin ihminen kulkee eteenpäin elämässään, on vain yhdet jalanjäljet. Aika pyytää sinua olemaan luopumatta siitä, mikä elää sydämessäsi ja jalanjäljissäsi. Universumi on laittanut sinuun valonsiemenen, joka ei voi näivettyä ja jonka päälle elämänolosuhteet eivät voi kylvää. Universumi on laittanut sisällesi elävän siemenen, joka pyydetään näkemään sydämesi linsseillä, ei maailman kaksiteholaseilla.

Jokaisella yksilöllä maan päällä on mahdollisuus pyytää jumalaista apua ja väliintuloa. Monet sallivat itsensä huuhdottavan menneisyyden likakaivoon, kun he yrittävät roikkua kiinni elämänsä liukkaista puolista. Jokainen ajatus joka ihmisellä on, on voimakkaampi ja tärkeämpi kuin edellinen ajatus. Jokaisessa ajatuksessa viisaus on lisääntynyt eksponentiaalisesti hetkien takaisesta rajoittuneesta havainnosta. Siirrä sydämesi ja energiasi turvalliseen paikkaan.

Hyvin monet maan päällä ovat päättäneet olla siirtymättä eteenpäin, olla uskomatta ihmeisiin ja luottamatta mihinkään tai kehenkään, edes omiin neuvoihinsa. Hyvin monet maan päällä ovat antaneet periksi, eivät ole nähneet, että heidän ennakkoäänellään on todellakin merkitystä. Universumin ollessa opetusmoodissaan, ei ole muuta tekemistä, kuin kellua tämän aikajakson läpi, kun valtameret kohtaavat näyttämään jumalaiset totuudet. Pidä valosi korkealla elämän vedenpinnan yläpuolella. Älä kompastele, vaan jatka kulkemista eteenpäin, etsien sateenkaarta tämän vuoden 2020 myrskyn lopusta.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Joulukuu 2020 KVANTTIHERÄÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 31.12.2020 10:02

KVANTTIHERÄÄMINEN

Kirjoittanut Gillian MacBeth-Louthan (www.thequantumawakening.com)
Joulukuun 2020 uutiskirjeestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valoemännältänne

Pyhäpäiviä (suom. huom. merkitsee myös lomaa, joulunaikaa) eli pyhiä päiviä ei voisi olla, jos ei olisi sinua, sydäntäsi ja omistautumistasi siihen, mikä on hyvää, parantavaa ja säteilee toivon valoa. Juhlimalla luot pyhän tilan, joka on täynnä valoa. Elämä on kuin tilkkutäkki: vähän surua, vähän onnellisuutta, vähän hyviä päiviä, vähän huonoja päiviä, kaikki täynnä kaikenvärisiä ja -makuisia muistoja. Jokainen meistä on ommeltu yhteen kuin rakas lastenlelu, ja pidämme itseämme kasassa ohuella langalla. Tämä sinun pyhä kudelmasi, sydämesi tilkkutäkki, kulkee käsi kädessä kaiken kanssa, mikä on pyhää. Oikeiden väriesi näyttämisessä ei pitäisi olla mitään pelättävää, sillä ne ovat sielusi ja kaikkien monien elämiesi sateenkaari. Kaikki ompeleet ovat jumalaisia ohjeita ihmisyytesi kudelmassa. Meidät luotiin rakkaudessa ja rakkaudella, sillä kaikki on rakkautta. Olemuksemme ulkoreunoilla itse ja sielu elää aidon henkemme. Olemme universumin rakkauslapsi, sen jälkeläinen joka esittää itseään galaktisena ilman loppua.

Monta kuunkiertoa sitten kun asuin Cocoa Beachilla Floridassa, katsoin marraskuun yötaivasta kaikessa loistossaan ja etsin viisautta. Meri heijasti yötaivaan ja tähdet, ja suuri rauha tuli sydämeeni. Kuulin rauhan äänen näissä sanoissa uudestaan ja uudestaan "niin kuin oli alussa, niin tulee aina olemaan, maailma ilman loppua". Sydämeni räjähti vapaaksi sijoiltaan ja täytti minut rakkaudella, ja sitten kolme tähteä yläpuolella loisti kirkkaasti muodostaen valokolmion, kuin hyväksymisleiman taivaankannelta. Tämä lause tuli päähäni eikä jättänyt minua rauhaan moneen päivään, mutta kun katson taaksepäin noita energioita ja sitä, miten pitkälle olemme tulleet valo-olentoina, se tuntuu erittäin relevantilta tähän päivään ja aikaan.

Kun tänä aamuna heräsin, lause "rakkaus selviytyy, se pitää meidät elossa" soi uudestaan ja uudestaan päässäni. Kysyin itseltäni, mitä ihmettä se oikeastaan merkitsee tänä päivänä ja aikana. Sanat tuntuivat antavan rakkauden hengelle suuren henkilöhahmon – soturi, ritari, pelastaja. Tämä rakkaustunne ylitti ystävänpäivän suklaat ja kerubit. Se ylitti viattoman ensisuudelman tai kädestä pitämisen koulumatkalla. Tämä rakkaus tuntui kookkaalta, elävältä ja suuremmalta kuin se, mitä meille tapahtuu planeettana. Tämä rakkaus otti muodon tämän planeetan joka leveys- ja pituusasteella. Tämä rakkaus oli kuin kaikki suudelmat, kaikki halaukset, kaikki rukoukset ja kaikki elämänjuhlat kiedottuna suureksi kosmiseksi jouluburritoksi. Tuleeko tämä rakkauden materialisoituminen maan päälle mainostauluna, jouluihmeenä tai planetaarisena rukouksena, joka kasvattaa lopultakin siivet? Se mitä tiesimme rakkaudeksi vuosi sitten, on muuttanut väriään, lentomalliaan ja tulevaisuuttaan.

Olemme oppineet rakkaudesta kuluneena vuotena, ettei meillä ole läheskään tarpeeksi sitä elämässämme. Meillä kaikilla on apupyörät sen oppimisessa, miten ajetaan tällaista uudentyyppistä rakkautta, joka on ulotteisesti liikkeellä. Tämä on syvällisen heijastuksen aikaa mahdollisuuslampeen.

Kaikki ystävällisyys jota osoitat, kulkee aika-avaruuden läpi

Kun joulun elävä olemus tulee sydämeesi, salli sen kyyhkyn avata siipensä tarkoituksen ja jumalaisen suunnitelman kera. Suunnittele olla parempi ihminen, jolla on laajempi tarkoitus. Kuuntele merkkejä ja kuule tulevaisuus, kun se kutsuu välitöntä huomiotasi. Joka päivä kuuntele sydämelläsi ja sitten siirry tuohon paikkaan. Seuraa valoasi, kun se yhdistyy ihmiseen, paikkaan tai asiaan. Seuraa valoasi, kun se ohjaa sinua kuin majakka taivaallisten valintojen paikkaan. Valinta on kaikkien ihmisenergioiden suuri mestari, kun se "kuluttaa" ihmisyyttä. Ihmiset ovat aina valintapisteessä. Pyydä saada valita viisaammin, valita rakkauden paikasta.

Jokainen ystävällisyys jonka osoitat, kulkee aika-avaruuden läpi ja koskettaa kaikkea matkallaan alkuun. Kosketat Jumalaa, Lähdettä, jokaisella toiminnallasi ja toimimattomuudellasi. Tiedä tämä aina, ja sitten päätä kulkea luomisen ohutta viivaa. Anna niille, jotka eivät odota sitä. Anna anonyymisti innostuneena. Anna hiljaisia rukouksiasi. Anna ajattelematta, ja salli sen olla elämäntapa, ei vain jokin sesonki!

Tule siksi, mitä kaipaat olla sisällä sydämessäsi. Tule tuoksi kuvaksi mielessäsi, kun hyväksyt korkeamman tarkoituksen. Anna valon osoittaa sinua uuteen suuntaan, joka tukee sinua olemaan kaikki, mitä synnyit olemaan. Kuluta aikasi ja energiaasi viisaasti luomismoodissasi, joka liikkuu täyttä vauhtia koko ajan. Lakkaa taistelemasta elämäsi virtausten kanssa ja ajelehtimasta draamasta toiseen. Tule kohtalosi mestariksi, haasta vallitseva tila ja salli mestarin syntyä.

Olet itsesi synnyttämisen ajassa korkeammaksi valoksi totuuden eri oktaavissa. Olet ajattomuuden kohdussa ja yrität venytellä, mutta illuusion seinät rajoittavat sinua. Työnnät ja työnnät ja yrität venyttää rajattomuuteen, jota luontaisesti tiedät olevasi. Tunnet rajat – ikään kuin elämäsi muurit tulisivat jyrkemmiksi ja liukkaammiksi jokaisen uuden vuoden myötä. Ähiset ja voihkit ja valitat, kun rajoituksista tulee aina vain elävämpiä ja todellisempia. Elät tässä aineen ulottuvuudessa ja elät myös hengessä, valossa monilla tasoilla. Kehosi tuntuu rajoittuneelta ja haavoittuvalta, kuitenkin sillä hengellä ja valovoimalla joka elää siinä, on suurenmoiset ja loputtomat kyvyt.

Olet yhdistynyt kaikkeen universumissa, kaikki virtaa lävitsesi ja sinuun. Kaikki energiat, ajatukset ja sanat virtaavat ajan läpi jatkuvasti. Ei ole alkua eikä loppua, vaan toistuva elämänvirta, joka muuttaa muotoa. Tämäntyyppisessä olemassaolossa ei ole epäonnistumista, on vain evoluutio.

On aika antaa periksi prosessillesi ja luottaa siihen. Perhonen joka olet sisällä, on paljon suurempi kuin mikään illuusio. Päästä irti ja tiedä, että jumalainen suunnitelma toimii. Toukka on suunniteltu tulemaan perhoseksi – muuten ei voi olla! Antautuminen on sen hyväksymistä, että universumi tietää jokaisen oikkusi ja halusi, ennen kuin edes haluat sitä. Reikä on pieni vain toukan mielessä, ei Jumalan mielessä. Jumalan luomiskentät ovat tarpeeksi suuria sisältämään Maan ja kaikkien muiden paikkojen tulevat perhoset.

Tunteita leijuu pintaan kuin menneen joulun aave

Kun kaksi tai useampi kokoontuu valossa, tarkoituksessa ja sydämessä, universumi ympäröi heidät ja nostaa ihmeiden toteutumisen paikkaan. Kun viisas ihminen tulee puhtaan sydämen ja aikomuksen kera antamaan muille totuuksiaan, uusi valoyhteys luodaan ja valo-osamäärä lisääntyy. Voit verbaalisti sulkea pois toisen surun sanomalla, ettei se vaikuta sinuun, mutta olemme planeettana ja kollektiivisena valona energeettisesti "veljemme vartijoita". Lajina olemme energeettisesti ja biologisesti yhdistyneet toisiimme. Kun valoenergian paine lisääntyy hitaasti, huomaamme monia, jotka eivät pysty sopeutumaan tähän muutokseen. Tunteita leijuu pintaan kuin menneen joulun aave. Toisen ihmisen henkilökohtaisen synkän dialogin tukeminen ja sormella osoittelu leikkaa vain valosiipesi. Rukouksen ja kauniin valon toivominen epämiellyttävälle henkilölle irrottaa sinut hänen pimeys- ja itsesabotointiverkostaan.

Kun aika nopeutuu eikä elämä hidasta, huomaamme, ettemme pysty pitämään kaikkia lupauksiamme itsellemme ja rakkaillemme. Aikomuksemme ovat suurisuuntaisia, mutta täynnä kuumaa ilmaa, kun pystymme tuskin selviytymään päivästä. Tunne joka leviää kaikkiin, on kulkeminen märässä hiekassa, kun vajoamme syvemmälle ja syvemmälle uneliaisuuden tilaan. Voimme syyttää siitä pandemiaa, planeettoja, tähtiä tai auringon aktiivisuutta, mutta tiedämme kaikki, että olemme kadottaneet kipinämme. Kuin samppanjalasi täynnä soodavettä, emme saavuta täyttä potentiaaliamme. Ranta näyttää kaukaisemmalta ja kaukaisemmalta, kun uimme henkemme edestä turvaan. Haluamme epätoivoisesti syyttää jotakuta tai jotain, mutta loppujen lopuksi se osuu omaan nilkkaamme. Syyllisyydessä piehtarointi alkaa, kun rohkeasti väistämme elefanttia huoneessa.

Ihmisolennossa on toivonsiemen. Siemen joka pysyy hengissä ja kylvettynä riippumatta siitä, miten huono sää tai elämä saattaa olla. Monet ihmiset ovat tehneet kovasti työtä nähdäkseen vain unelmiensa kariutuvan janoiselle ja karulle maaperälle, jonka ovat luoneet olosuhteet heidän kontrollinsa ulkopuolella. He ovat seuranneet jumalaista suunnitelmaansa erämaahan, joka on hedelmätön. Monet ovat venyneet taloudellisesti, tunnepuolella ja fyysisesti kyntäen maata, joka on epäystävällinen eikä tue heitä. Kamppailemme, ettemme tuntisi surua ja pettymystä sydämessämme. Emme halua luopua siitä, mikä elää sydämessämme, ja pidämme toivon siementä ihmiskunnan puolesta, mutta siitä tulee joka päivä vaikeampaa ja vaikeampaa.

Yritämme kovasti paeta tätä kovaa todellisuutta, mutta elämä ui meitä kohti kuin suu auki. Jokaista kontrolli-illuusiota pidetään tiukasti kehossa stressinä ja kipuna. Kehomme potkii ja huutaa, ja sielumme pyörii hallitsemattomasti. Henkilökohtaiset näkökantamme odottavat, kun nämä valtavat energiat tulevat tiedustelukenttäämme. "Taistele tai pakene" laukkaa ajatuksissamme, kun adrenaliini pumppaa kovaa havainnoissamme.

Tunnemme avuttomuutta ja toivottomuutta, kun unelmamme tuntuvat epäonnistuvan. Kykymme hoivata on muuttunut tarpeeksi selviytyä. Alamme panikoida ja etsiä hätäuloskäytävää – minkä tahansa on pakko olla parempi, kuin kaikki tämä planeettamullistus. Istumme tässä tyhjässä tilassa pyytäen, että jokin tai joku pelastaisi. Tässä "ei näe mitään, ei kuule mitään, ei puhu mitään" -paikassa vaaran haju vaanii sydännuotiomme ympärillä.

On aika päästä pois uupuneesta kyyrystämme ja puolustaa sitä, mihin uskomme. Emme ole pieni valossamme tai tarkoituksessamme. Meidän on määrä vaikuttaa. Olemme vastuussa yhtä lailla niin toimistamme kuin toimimattomuudestamme. Meillä on päteviä työkaluja muuttaa kaiken sen hiukkasia, mikä tuntuu salpaavan hengityksemme ja vievän vapautemme. Tunnumme olevan tuuliajolla olosuhteiden meressä. Melomme henkisillä toiveillamme ja unelmillamme. Olemme pelastajia maailmalle, joka on hukassa. Emme ole sokeita uhreja – olemme tulleet tähän maailmaan silmät täysin avoimena. Meillä on sydämessämme suuri lupaus pidettävänä. Tästä suuresta lupauksesta lankeaa suurempi valo, kuin mikään varjotanssi, jota teemme nyt. Taivas katsoo meihin, jotta tulisimme niiksi pelastajiksi, joita etsimme.

Kristus-valo puhuu

Olette pyytäneet minua, olette itkeneet minulle. Olette rakastaneet minua, ja olette vihanneet minua. Olette katsoneet kuvaani palo silmissänne, ja olette katsoneet minua kyyneleet silmissänne, mutta minä olen aina katsonut teitä rakkauden ja toivon kera, tyttäreni ja poikani.

Olette vihaisia minulle ja minun kaltaisilleni, koska emme vastaa kysymyksiinne joka kerta, kun koputatte oveemme. Emme voi tehdä teille totuusbankettia, kun teitä pyydetään nauttimaan elämän joka osasta. Emme anna teille ohjeita seuraavaan käännökseenne elämässä. Teemme näin, koska rakastamme teitä. Teemme näin, koska tiedämme, että ainoastaan suurennostenne, koettelemustenne ja vaikeuksienne kautta löydätte avaimen siihen oveen, jota yritätte avata!

Ihmisenä oleminen aiheuttaa suurta turhautumista, kun etenee omaan jumaluuteensa. Ottaa kaiken kirjaimellisesti eikä näe energioita vokaalien, konsonanttien ja sanojen välissä. Siinä mitä te ette näe, sisältää eniten totuutta teille. Se mitä te ette voi sanoa, antaa teille etsimiänne vastauksia, ja ne jotka eivät rakasta teitä, antavat teille kaikkein suurimman rakkauslahjan. Katsokaa hengenvetojen, sydämenlyöntien, merkkien ja huokausten välistä sitä, mitä etsitte.

Näyttelette, kuin lukisitte käsikirjoitusta. Päällänne on lihapuku, jota ihminen on käyttänyt kautta aikain, ja tuo asu saa teidät toimimaan ja reagoimaan niin, kuin ihminen on aina reagoinut. Ihmisyys annetaan teille vain työkaluksi ja viitaksi valokehollenne. Nyt tulee aika, jolloin tuo viitta poistetaan, mikä paljastaa kaiken, mikä on ollut piilossa. Muiden sanat, muiden infarktit, muiden epäoikeudenmukaisuudet eivät voi tarttua jumaluuteenne.

Olen kaikkea, mitä te ette voi nähdä. Olen tila kolibrin siipien välissä, olen hiljaisuus mehiläisten surinan välissä. Minä olen, niin kuin te olette, kaikki kaiken välissä, mikä elää. Maa on pelikenttä, illuusio – sitä ei ole sellaisena olemassa, kuin hahmotatte sen. Kun pysytte tuossa välitilassa riittävän kauan, ymmärrätte tämän. Mikään maan päällä ei voi satuttaa teitä tai tarttua teihin, ellette salli sitä. Kaikki mitä olette puhuneet ja mistä olette olleet huolissanne, on vain pelin osia virtuaalimaailmassa. Jokaisessa vuorovaikutustilanteessa teille annetaan tilaisuus ja kutsu jumalaiseen oppituntiin ja jumalaiseen totuuteen.

Monet ihmiset joita rakastatte, tuntuvat jatkuvasti kulkevan suuntaan, joka on takaperoinen tai negatiivinen, mutta taas kerran, se ei ole sitä. Ette ole täällä pelastamassa ketään. Tosiasiassa olette täällä oppiaksenne, miten ollaan valon mestareita ja toivon avataroja. Olette tosiasiassa täällä minua varten – olette oppilaitani, olette toivoni, olette rakkauteni. Minä olen täällä tosiasiassa universaalia isäelementtiä ja äitivaloa varten. Olemme kaikki saman valon eri oktaaveja, jokaisen meistä tullessa vähän tiheämmäksi, vähän fyysisemmäksi, vähän muistamattomammaksi, kunnes yhtenä päivänä valon tihein osa muistaa, että sen on tarkoitus olla enemmän ja se herää muistinmenetyksestä!

Jokainen tilanne jonka olette antaneet itsellenne opiksi ja lahjaksi, avautuu itse. Tässä avautumisessa löydätte todellisen henkenne. Myös löytäessänne, kuka olette, oivallatte, että olette vain valonpisara valtavassa universumien meressä. Kaikki elämänvalinnat! Olette 100 % vastuussa tietoisuutenne laajentamisesta enemmän valoksi, enemmän ajatteluksi ja enemmän rakkaudeksi. Se on aina teidän vuoksenne. Se on jumaluutenne vuoksi, se on Kristus-tietoisuuden vuoksi, se on pyhyytenne vuoksi. Kun päästätte irti siitä, että teette sen toisten vuoksi, niin olette löytäneet rakkauden paikan. Silloin olette löytäneet kartanon toisen huoneen, ja silloin olette löytäneet sen, mitä niin kovasti etsitte tästä ajasta ja tästä paikasta. Kaikki muu on pelkojen ja rajoitusten luomusta. Jos koko ihmiskunta yhtäkkiä muistaisi täysin, niin tämä Maa häviäisi, sillä sitä ei enää tarvittaisi. Se on vain muistamispaikka – siinä kaikki. Kaikki eläminen reagoi ajatuksiinne, pelkoihinne, kykyihinne, kyvyttömyyksiinne, rajoituksiinne, havaintoihinne. Elämä antaa teille, mitä luulette ansaitsevanne.

Sallikaa minun tulla luoksenne – olen vain hengenvedon päässä, sanan päässä. Tulkaa minun tilaani. Kutsutte minua hyvin usein tulemaan luoksenne. Tulkaa te minun osaani kartanosta, vierailkaa luonani. Antakaa minun pyyhkiä kyyneleet silmistänne, jotta voitte nähdä selvästi. Antakaa minun ottaa sielunne kaihi ja parantaa se. Antakaa minun antaa teille uuden valon piilolinssit, jotta voitte nähdä. Levottomuus sisällänne on kutsu rauhaan. Meidät on kaikki veistetty samasta puusta, olemme kaikki samasta valopuusta.

Tässä joulukuussa ihmissydän löytää tiensä suureen aukkoon/tilaisuuteen sielussa, pois aiempien ajattelutapojen vanhasta maaperästä. Maa kasvattaa siivet aikatauluttomalle lennolle uuteen tulevaisuuteen. Ihmissydän on tehokas/voimakas laite, tehokkaampi kuin Liitonarkki, kun sillä on luonnostaan suurempi ja pidempään kestävä elämänvoima ja vaikutus kaikkeen, mikä ylittää sen polun. Se voi olla julma rakastajatar toisinaan ja vietellä yksilön vääriin valintoihin. Ihmissydän seuraa aina itseään, pudoten joskus umpikujakaduille. Ihmissydämellä on ratkaisu, joka avautuu kuin mainosjuliste taivaalle. Teillä on käsillä vanhan kuolema, kun heräätte korkeampiin valoinstituutioihin ja astutte tulevaisuuden valintojen eteisaulaan. Teillä on kyky laittaa toivonne paikkaan, joka on ankkuroitu luottamukseen.

Olette kaikki valon mestareita ja maestroja

Kuunnelkaa tulevaisuuden merkkejä kehonne joka millillä. Älkää salliko tietoisuussumanne saada teitä eksymään elämän labyrinttiin. Kuunnelkaa kehon korostuneita tuntoja. Kun karvat kehollanne nostavat punaisen lipun, kuunnelkaa. Kiinnittäkää huomiota, mitä ympärillänne on, jos hälytys alkaa soida, kuunnelkaa kirjaimellisesti – lapsi kuuntelee. Sillä se mikä vaikuttaa yhteen, vaikuttaa kaikkiin. Teille on annettu "korkeimman oivaltamisen, virtuaaliselkeyden lahja". Mitä teette tällä pyhällä lahjalla, miten käytte sitä ja tallennatte sen totuudet?

Katsokaa tulevaisuuteenne kirkkain silmin, nähkää selkeästi360 astetta, mitä tapahtuu. Älkää sokaistuko maailmoille, sillä jokainen valinta saattaa teidät uuteen tietämisen ja oppimisen paikkaan eri leveysasteella ja kosmisella pituusasteella. Teitä pyydetään astumaan todellisuuden kvanttikenttiin, missä johdatte orkesteria, missä johdatte energioita ja missä johdatte luomista ilman puutteita, ilman pelkoa, ilman epäonnistumista tai ilman kaatumista. Luonto on pitänyt pyhiä kirjoituksia ja pyhiä totuuksia, kunnes ihmiset olisivat tarpeeksi tietoisia ottamaan ne rakkaudella vastaan. Kaiken elämän sisälle on kätkettynä viestejä. On aika vapauttaa tuo runsaus, joka elää kivissä, pilvissä, taivaalla, lumessa, puissa ja vedessä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Maaliskuu 2021 KVANTTIHERÄÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 25.03.2021 21:26

KVANTTIHERÄÄMINEN

Kirjoittanut Gillian MacBeth-Louthan (www.thequantumawakening.com)
Maaliskuun 2021 uutiskirjeestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valoemännältä

Kun maaliskuu pyörittää meitä kuin Ihmemaa Ozin olkinukkea, joka on jäänyt kiinni pölypaholaiseen, levittäydymme ulottuvuuksiin – vähän meistä on menneisyydessä, vähän nykyisyydessä, vähän tulevaisuudessa ja suuri osamme ratsastaa vikuroivilla villihevosilla, kun ulottuvuuksien epävakaus jatkuu. Aivan kuten Frankensteinin morsian, mekin yritämme laittaa yhteen sielumme puuttuvat palaset, kun yritämme saada selvää, kuka olemme tässä ajan uudessa sijainnissa.

Maalle on tapahtunut aika-aaltoja miljoonia vuosia, mikä on työntänyt Maan elämänvoiman eri sijaintipaikan heksagoneihin. Aika itsessään aaltoilee, ja tulemme kaikki vähän pahoinvoivaksi yrittäessämme pitää tasapainomme. Opettelemme "olemaan laittamatta käsiämme ulos aikakulkuneuvosta", kun omaksumme ilmentämisen ja luomisen nopeusrajoituksia. Kun opimme tien uudet säännöt, opimme pelaamaan tässä virtuaalitodellisuudessa, kuin nuori tyttö joka saa kykynsä. Tietäen epäilemättä, että kaikki on yhteydessä toisiinsa ajan kaikissa paikoissa.

Kun kevät työntää kauneutensa elämämme joka huokoseen, tunnemme odotusta, kuin raskaana oleva nainen joka on valmis synnyttämään. Tunnemme kaikki pientä kiirettä, työntöä toteuttaa sen, mikä on vielä määrittelemättä, tarvetta synnyttää jotain ulkoisesti. Syvällä tasolla olemuksemme potkii ja tökkii meitä sisältä ulospäin, mikä tekee elämästä epämukavaa, ja viha "leimahtaa kuin kevätkampaus". Koko Maa peilaa tätä tarvetta siirtyä eteenpäin, pois talven pitkästä odotuksesta, paikkaan joka pyrkii olemaan lämmin ja suloinen toivo.

Katsomme itseämme nähden uutuuden, joka ei ole vielä raivannut tietään pintaan, mutta kuitenkin tunnemme muutoksen liikkuvan sisällä. Tunnemme pakkoa lähteä pois talvialakulostamme, etsien sokeasti noita ruusunpunaisia laseja, jotka meillä kerran oli. Kypsymme kuin hyvä viini, joka etsii kristallipikaria.

Jokainen päivä antaa meille uuden herkkupalan sulatettavaksi, aperitiivin joka pitää meidät lusikoimassa lisää. Ihmisiä jotka tunnemme ja joita rakastamme, lähtee Maasta jättäen pienen aukon sydämeemme. Katumuksia kasaantuu kuin likapyykkiä, joka täytyy hoitaa, kun roikumme siinä, mitä oli ja mitä olisi voinut olla. Suremme helpompia aikoja ja mietimme, mitä kerran oli. Päivän hetkistä tulee arvokkaampia elämän juhlassa ja muiden elämissä.

Merilasia

(https://thequantumawakening.com/wordpre ... bles-1.jpg)

Kun lähestymme seuraavaa energia-, virtuaali- ja taivasliittymäkierrosta, meistä alkaa tuntua kuivausrummulta, joka on jatkanut liian pitkään ja liian monen aikakierroksen läpi. Meistä tuntuu sekä kutistuneelta että venyneeltä, ja olemme hämmentynyt olemuksemme joka osassa, kuin emme enää sopisi omaan elämäämme. Arvoamme tai omanarvontuntoamme eivät enää määrittele samat tekijät kuin ennen. Meidät heitetään kuin ikivanha pullo Merirosvo-olutta purjeveneen turvasta jatkuvasti muuttuvaan mahdollisuusmereen. Olemme pullona heittäneet itsestämme pois paljon sellaista, mitä ennen olimme ja mihin uskoimme. Olemme kovasti yrittäneet pitää kiinni alkuperäisestä rakenteestamme ja piirustuksestamme, mutta se liukenee kuin hyytelö lämpimästä kosketuksesta. Tunnemme osiamme irtoavan kuin jäävuoresta ja ajelehtivan pois, palaamatta enää koskaan, mikä luo suuren tyhjiön.

Meistä tuntuu kuin pois heitetyltä merilasilta – joskus hyvin terävältä ja kuitenkin elämä hioo jatkuvasti reunojamme sileiksi, mitä emme voi kieltää. Meistä tuntuu usein, että meitä heitellään muuttuvassa elämän meressä kuin rikkoutunutta merilasia, ja yritämme pitää kiinni jostain, kun se/meidät pakotetaan ratsastamaan muutoksen aalloilla siihen suuntaan, jonka universumi on julistanut. Olemme kuin kaunista merilasia, kun se heitetään rantaan oltuaan pitkän aikaa merenpohjassa, ja siellä sen värit näkyvät helposti valossa.

Lopultakin olemme saapuneet Itsen rannalle ja odotamme jonkin tai jonkun näkevän kauneutemme ja valomme, näkevän arvomme, vapautuaksemme elämän loputtomasta heittelystä ja kääntelystä. Elämänvoimamme lämpö tulee pintaan, sielumme merilasi alkaa säteillä ja tuntea olevansa taas rakastettu. Viimeinkin, nähdessään todellisen kauneutensa merileväverhon läpi, merilasi vastaanottaa tuon rakkauden. Muista, että olet aina ollut aarre!

Taivaan järistyksiä

(https://thequantumawakening.com/wordpre ... re-569.jpg)

Viime aikoina monet ovat ympäri maapalloa tunteneet äänekkään muutoksen, eräänlaisen äänipamauksen, joka on muuttanut heidän aikaulottuvuuttaan hetkeksi, kun he luiskahtavat ajatusten, pelkojen ja epäluulojen väliin. Niin kuin korvien poksahtaessa korkealla, yksilö tietää, milloin hän ei ole enää samassa "energiapostinumerossa". Monet ovat heränneet syvästä unesta, eikä heidän ympärillään elämässä tai pihassa ole tapahtunut mitään äänekästä räjähdystä. Eräänlaisen äänipamauksen lentäessä läpi, fyysisessä kehossa on monia levottomia ajatuksia, kun nämä ääniulottuvuudet tulevat selvemmiksi maailmassamme. Kun tätä tapahtuu, "rock'n'rollia" on biologisella, värähtely- ja Maa-tasolla. Nämä energiat tulevat kuin taivaan järistyksinä, ilmoittaen ulottuvuusmuutoksesta Maan turvaverkon ulkoisessa perspektiivissä ja laajuudessa.

Kun Maa määrittelee uudestaan ne tarpeet, joita palaneetta ja ihmiset tarvitsevat selviytyäkseen, ulkoiset osat Maan ympärillä tärähtelevät myös. Maan ulompia aikajanoja ja ulottuvuuksia soitetaan kuin banjoa. Kaikki törmäilee itseään vasten kuin kosminen flipperi leijonan luolassa. Näillä kosmisen mittaluokan törmäyksillä ja kirskunnoilla on voimakas taajuus ja vaikutus – kuin Jumala Linnunradan keilaradalla, tuo ääni tunkeutuu kaikkeen elämään ja infrapunaäänen tavoin se herättää muinaisia, alkukantaisia muistoja taivaan järistyksistä, niiden syystä ja Lähteestä. Tämä saa kuolevaiset suureen "taistele tai pakene" -hälytystilaan. Se mikä oli näkymätöntä, näkyy nyt taivaassa, ajassa ja ihmissilmin. Taivashälytys herättää Maan ja sen ihmisten aistit. Taivaan järistykset ovat taivaan avautumisia/aukkoja, repeämiä ajassa. Se mitä tämä merkitsee meille, näyttää todellisen karvansa tulevaisuudessa.

Itsen saumojen poistaminen

(https://thequantumawakening.com/wordpre ... 68x620.jpg)

Kun oli pieni tyttö, rakastin leikkiä paperinukeilla (tietysti 50-luvulla oli pieni leluvalikoima). En tiedä, tietävätkö tämän päivän lapset edes, mikä paperinukke on, mutta entisaikaan se toteutti mielikuvituksen. Kun leikkasin paperinukkeja, tunnuin aina leikkaavan niiden eri ulottuvuusaspekteja, kuin ohjeissa kuvattiin. Toisin sanoen, en noudattanut ohjeita enkä pysynyt värittäessä viivojen sisällä, ja vielä tänäkin päivänä olen tuo sama pieni tyttö.

Elämä sellaisena kuin tunnemme sen nyt, vaatii meitä pysymään niiden rajojen, saumojen sisällä, joita elämä ja muut ovat ommelleet meille. Noudattamaan sääntöjä, vaikkemme uskoisi niihin. Lopulta tullessamme kuin robotiksi, todellinen "minä" alkaa hävitä kuin haamu, joka on asunut liian kauan Disney-kartanossa. Yritämme kovasti pitää kiinni siitä, mitä oli, mutta tunnemme ajelehtivamme kuin astronautti tuulisena päivänä. Tämä irrallisuuden tunne tuntuu myös eräänlaiselta kuolemalta, täydelliseltä yksinäisyydeltä, ajelehtien irrallisena siitä, mitä on ympärillämme, tai lopputuloksesta.

Saan joka päivä sähköposteja tästä irrallisuusenergiasta, ja monet kysyvät, ovatko he tai Maa kuolemassa? Tosiasiassa tiedämme kaikki, että vanha "minä" on lähtenyt talosta eikä se palaa samassa koristeellisessa asussa.

Monet tuntevat olevansa täysin irrallinen tietoisuutena, joka pakenee elämänvoimaa kontrolloivasta matriisista. Sielumme aito ja väärentämätön puoli taistelee vapaudesta kaikilla tasoilla, kaikissa ulottuvuuksissa. Antamatta periksi hologrammiulottuvuuden ohilennoille, jotka saavat yksilön horjumaan todellisessa luonnossaan.

Joka päivä pyydän aitoa Gillian-jumalatarta saamaan taivaallisen takapuolensa integroitua täysin kaikkiin itseni ulottuvuuksiin, jotka tuntuvat riehuvan valtoimenaan. On pakko olla numero yksi, aidon itsen alkuperäinen versio, ei ekstrarapea. Vaikka olisimme syntymämatriisi tai kohtalomatriisi, kuten hyvin monet julistavat, oma aikomukseni on pitää kovasti kiinni siitä, kuka ja mitä olen – valo jota edustan ja rakkaus, jota opin "syleilemään" kaikissa muodoissaan.

Tässä ajatusmallissa emme enää pidä kiinni itsen vanhoista saumoista, vaan sallimme uuden taivaallisesti "valaistun ompeleen ajassa" tulla elämäämme. Meistä saattaa tuntua kosmiselta hylkiöltä todella huonossa tositelevisio-ohjelmassa, mutta kehotan vaihtamaan luomisesi kanavaa. Kuvittele saavasi uuden valovaatemalliston, joka on suunniteltu elämäsi joka vuodenaikaa varten. Kiedo vanha "sinä" uusiin valoasuihin. Integroidu täysin lopettamaan tunne ajelehtimisesta ja leijumisesta pois elämästä.

Lohikäärmeportti-rannekorut

(https://thequantumawakening.com/wordpre ... C01775.jpg)

Rakastan lohikäärmettä kaikissa muodoissaan, maallisista lohikäärmeistä taivaallisiin. Heti kun lähestyt sydämelläsi ja aikomuksillasi lohikäärmesydäntä, sinut kuullaan ja sinulle vastaa se lohikäärme-energia, joka on harmoniassa pyyntösi kanssa. Tarvitsemme kaikki myrkynpoistoa kehossa, mielessä, sielussa tai ajatuksissa. Tämän rannekorun kivet stimuloivat immuunijärjestelmää. Ne on tehty "lohikäärme-verikivijaspiksesta" ja kvartsista, voimallisen lohikäärmetalismaanin kera.

Lohikäärmeen voima on, että se luo nahkansa ja tulee esiin uutena. Lohikäärme antaa meille kiivasta suojelua ja siinä on luontaista taikuutta. Lohikäärme edustaa yliluonnollista ja ääretöntä itseä. Ollessaan myyttinen, jumalainen olento, lohikäärme pystyy torjumaan vaeltelevat pahat henget, suojelemaan viattomia ja antamaan turvaa kaikille, jotka pitävät sen symbolia.

** Yhdisty lohikäärmeen kanssa sydämestä sydämeen
** Lohikäärme opettaa tulemaan yhdeksi ympäristön kanssa
** Lohikäärme opettaa kykyä astua uniaikaan
** Lohikäärmeen silmät näkevät ajan läpi
** Lohikäärme-DNA on punoutuneena omaan ihmis-DNA:hamme
** Lohikäärmeopetuksissa on kyse voimamme hyväksymisestä
** Lohikäärmeopetuksissa on kyse lupaustensa kunnioittamisesta
** Kaikki lohikäärmeet ovat kaikkien elementtien mestareita universumeissa

Lohikäärme-verikivi on muinainen, voimakas, parantava kivi. Tämä kivi on upea negatiivisen energian maadoittamiseen ja kehon puhdistamiseen kaikista myrkyistä. Lohikäärme-verikiveä on käytetty lisäämään energiaa ja vahvuutta. Se poistaa energiatukoksia ja saa aikaan tasaisen energiavirtauksen kehossa. Tämä kivi vetää pois negatiivista ympäristöenergiaa ja auttaa voittamaan geopaattisen, sähkömagneettisen ja virtuaalisen stressin. Verikivi tuo rakkautta mihin tahansa tilanteeseen ja auttaa maadoittamaan negatiiviset energiat, joita on tuon ongelman ympärillä.

Sanotaan, että verikivi muodostui, kun Jeesus Kristus ristiinnaulittiin ja hänen haavojensa veri valui maahan ja muuttui kiveksi. Tämä on "jalon uhrautumisen" kivi ja voi antaa rohkeutta ja lohtua kaikille, joita pyydetään antamaan itsestään toisten hyväksi. Se stimuloi korkeinta ja pyyteettömintä luonnetta.

Verikivi on hoivaava Äiti Jumalattaren kivi – se helpottaa vaikeuksia äitinä olemiseen liittyvissä kysymyksissä. Se auttaa myös ihmis- ja eläinäitejä yhteyden saamisessa traumaattisen synnytyksen tai äidin ja vauvan erottamisen jälkeen. Verikivi voi torjua flunssaa, vilustumista, viruksia, infektioita ja tulehduksia.

Verikiveä on aina arvostettu hyvän talismaanina. Se suojeli petokselta, auttoi voittamaan viholliset ja varmisti voiton oikeudessa. Tämä kivi stimuloi unennäköä ja intuitiota, ja siihen liittyy kyky hallita säätä kääntämällä pois salamoita, loihtimalla myrskyjä tai kutsumalla sadetta. Kuvia ja hinnat näet täältä (https://thequantumawakening.com/wordpre ... hp/8457-2/).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Huhti-toukokuu 2021 KVANTTIHERÄÄMINEN

ViestiKirjoittaja hammer » 24.05.2021 13:56

KVANTTIHERÄÄMINEN

Kirjoittanut Gillian MacBeth-Louthan (www.thequantumawakening.com)
Huhti-toukokuun 2021 uutiskirjeestä (30.4.)
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Valoemännältä

Sori viivästys tämän kuukauden uutiskirjeessä. Aika oli kuin hidastettua, ja vaikka kuinka yritin, en pystynyt saamaan uutiskirjettä tehtyä – se oli aina ulottumattomissa. Tunteeni ja energiani ovat kosmisen kahvikupin yläreunassa, joka vuotaa yli syviin kanjoneihin ja tunnekuiluihin. Empaattisuus vahvistettuna, kuin kaiutin Kissin konsertissa. Tiensä tunnusteleminen ei ole helppo tehtävä, kun yksi levottomuus on laitettu nukkumaan ja toinen tulee huutamaan, ennen kuin on vedetty syvään henkeä. Kaikkea tulee lentämään sielumme ja elämämme ympärille, kuin jätettä uhkaavassa tornadossa. Tämä matkan osa on itse asiassa vaikein, kun opettelemme kulkemaan tunnelaavakenttien läpi, palamatta uudestaan.

Jokainen herää johonkin "elävään faktaan", jota ei näyttänyt olevan hänen maailmassaan aiemmin. Näiden uusien totuuksien yhdistäminen omaan elämään, kehoon, mieleen ja sieluun on suuri uroteko. Kun liu'umme ajan läpi, tulee enemmän ja enemmän esiin ns. ongelmia matriisissa, mikä paljastaa alastoman totuuden, johon täytyy tarttua.

Jokainen ulottuvuus on kuin luku hyvin paksussa kirjassa, ja tuossa luvussa on monia sivuja, jotka täytyy kokea ja kääntää, ennen kuin astuu seuraavan ulottuvuuden lukuun. Uskomusjärjestelmät kaikissa muodoissaan, mauissaan ja energioissaan ovat sähköisesti varattuja, ja näin minusta tulee sähkömagneettinen ja kaksi magneettisesti varautunutta hiukkasta samassa "spinnissä". Kuin magneetti joka etsii itseään, näiden uskomusjärjestelmien hologrammi-ilmaisut löydetään valohuoneista ja -kartanoista. Kaikki elämän hologrammikuplat maalataan omien piirtojemme, ajatustemme ja odotustemme mukaisesti.

Matrix-tyyppisesti, jokainen ihminen personoi ja yksilöllistää nämä holograafiset ilmaisu- ja energiakuplat. Jos joku tekee pakkolaskun lumisen vuoren rinteelle lumivyöryn aikana Alaskassa, antaako hän vain periksi vai menee kaikkien esteiden läpi tietoisuuden valkoisen madonreiän toiselle puolelle? Ihmisenä teemme itse asiassa kumpaakin – ensin annamme periksi ja sitten nousemme ylös ja menemme läpi! Kuluneen vuoden aikana olemme kaikki syöneet paljon saastaa, paljon matoja, kulhollisessa sydänsärkyä, Maa-planeetan ja sen ihmisten vuoksi. Olemme "anoneet armoa" kovaan ääneen, osoittaen sormella kaikkea ja kaikkia elämämme ulkoisista olosuhteista. Kuin kristalliset muistilaitteet kvanttitietokoneessa, meillä on kyky sisältää samanaikaisesti monia kerroksia informaatiota, totuuksia ja kokemuksia, luoda energiapyörteitä, kun kaikki tilanteet pyörivät ympäri. Tullen magneettiseksi ja kutsuen samoja hiukkaskoostumuksia liittymään niihin. Maallikon termein, "Päiväni murmelina" -toistuvuus on personoitua, ei yleistettyä.

Tunnemme, että se on riisuttu pois, kuka kerran olimme, ja tuossa tiedossa elää tyhjyys, joka pyrkii täyttymään. On kyse sitten ruuasta tai viinasta, seksistä, huumeista ja rock 'n' rollista, henki haluaa täyttää osansa, jota se ei näe nyt-hetken "toimintakaaviossa". Kurkotamme turhaan, kuin vapaasti leijua astronautti, joka on juuri menettänyt jakoavaimensa.

Emme tunnu sopivan energiaan tai vaatteisiimme tai ajatuksiimme – kuin Kultakutrilla, kaikki tuntuu vähän vieraalta. Etsimme kaikki laskeutumisalustaa, toivoon "sementoitua" paikkaa, jotta voimme nähdä ajan täyteydessä/kokonaisuudessa ja ymmärtää, mitä on tulossa. Maailmamme hologrammi muuttuu hitaasti, kuin karuselli joka on epätahdissa ja ajan ulkopuolella. Etsimmekö aktiivisesti puuttuvia osiamme ja kutsumme ne takaisin tämän vanhan itsemme varjoon? Vai työstämmekö veistosta edessämme?

Wesak 2021

Härkä-kuukauden ensimmäistä täysikuuta juhlistetaan tänä vuonna Wesakina, joka on 26.5.2021. Wesak on Buddhan syntymän, valaistumisen ja kuoleman juhla. Muinaisuskomusten mukaan Buddha syntyi, saavutti valaistumisen ja lähti maallisesta inkarnaatiostaan Härän täysikuun aikaan. Buddha palaa tähän aikaan vuodesta tuomaan uutta valoa maailmaan. Henkisiä johtajia – sekä ihmisiä että hierarkiaa – kerääntyy Wesak-laaksoon, korkealle Himalajan vuorille.

Wesak on aikaa, jolloin Kristus kerää koko henkisen hierarkian yhteen herättämään "kaikki universumin parantavat voimat". Buddha on Jumalan viisauden ilmaisumuoto, elävän valon ruumiillistuma ja osoitus jumalaisesta tarkoituksesta. Kristus edustaa Jumalan loputonta rakkautta ihmiskuntaa kohtaan. Wesak on kuin pyhä ruukku/kannu, joka kaataa parantavaa eliksiiriä kaikille, jotka vastaanottavat. Wesak on aikaa, jolloin nämä kaksi suurenmoista energiaa sekoittuu yhteen ja tulee "yhdeksi puhtaan rakkauden vuodatukseksi".

Valkoinen Biisonivasikkanainen puhuu

Olen se, joka hengittää kanssanne, kun hengitätte sisään uuden päivän toivoa. Olen se, joka lempeästi sulkee silmänne stressaavan päivän lopussa. Olen kasvot peilissä, ja olen kasvot kolibrin siipien heijastuksessa. Etsikää kasvojani kaikesta elämästä, sillä siellä asun. Olen Valkoinen Biisonivasikkanainen. Tulen luoksenne, kun olette vahvuudessa ja voimassa, etsien seesteisyyttä. Hyvin pitkään olette pitäneet todellisen olemuksenne vankina. Olette pitäneet sen hiljaa, ja olette pitäneet sen itkemässä. Hyvin pitkään olette pitäneet todellisen olemuksenne vankityrmässä aivan sydämenne pohjalla – peläten päästää sen ulos.

Pyydän teitä seisomaan täysin jumaluudessanne. Olette hyvin kauniita olentoja – kaikki erimuotoisia, -kokoisia, -värisiä ja eri persoonallisuuksia. Heittäytykää luomisen altaaseen ja yhdistykää Äidin kanssa. Yhdistykää Jumalan kaikkiin kasvoihin, jotka säteilevät kirkkaasti. Yhdistykää kuun, maan ja kehonne kiertoihin. Yhdistykää jokaiseen osaanne, jota häpeätte, kaikkiin salaisuuksiinne. Nauttikaa kehonne runsaudesta tai kehonne hoikkuudesta – sillä Jumala koskettaa ja suutelee lihanne jokaista grammaa. Älkää hävetkö, jos olette liian pieni tai liian suuri tai juuri oikeanlainen. Jumala elää lihanne jokaisessa grammassa.

Äiti Maa voimaannuttaa itseään sillä, mitä täytyy tehdä, mitä täytyy parantaa. Se tekee tämän lempeästi ja rakkaudella. Olkaa kiitollinen siitä, että se on lempeä ja rakastava – sillä Maa pirstoutuisi ja hajoaisi, jos se olisi muunlainen. Rentoutukaa, ja näyttäkää se todellinen olento, joka olette. Seiskää jyrkänteellä pauhaavan rannan yläpuolella, muistan nuo ajat, jolloin menitte vuorenhuipuille ja kutsuitte tuulta, kun lauloitte vedelle ja kuiskasitte elementeille. Tulen tänä päivänä taputtamaan henkenne rohkeudelle. Älkää antako elämän ja kaikenlaisten ihmisdraamojen piiskata teitä alistumaan. Älkää antako omien luomustenne kuivattaa tunteitanne, intohimoanne. Jos se mitä olette luoneet, ei kunnioita teitä, päästäkää siitä irti. Herättäkää henkiin se, mikä kerran poltettiin roviolla ja hukutettiin pelon vesiin. Olen Valkoinen Biisonivasikkanainen.

Jos voisin laittaa ajan pulloon …

Aika on kuin vanha rumpupesukone 50-luvulta, pitää asiat sekoitettuna, puristettuna ja liikkuu eteenpäin molekyylisekasortona. Tunne olemisesta täällä ja tuolla on yhtä todellinen, kuin mikä tahansa muu asia Maa-planeetalla. Eteenpäin ja taaksepäin vetäminen voi aiheuttaa suurta huimausta ja tasapainottomuutta. Puuttuvia esineitä on ripoteltuna ulottuvuuksien väliin, ja ne etsivät laskeutumispaikkaa. "Aikalaattojen" hankaaminen toisiaan vasten jatkuu, mikä aiheuttaa odottamattomia vuodenajan ja henkilökohtaisia muutoksia. Jonkin ulottuvuuden pelisäännöt eivät päde toisessa.

Menneisyyden menettäminen ja irrottautuminen nykyhetkestä tarjoaa tilaisuuksia, joita ei voisi olla muuten. Uudesta ajasta, vanhasta ajasta, kaikesta ajasta tulee tarpeetonta, kun ihmiskunta tekee u-käännöksen jälleenyhdistymisen paikkaan. Kommunikointilinjat ihmisten välillä ovat hauraita ja kireitä, kuin perhosen siivet, kovassa tunnetuulessa. Itsensä näkemisestä toisten peilaamana on tullut hyvin selvää, ja monet kääntävät katseensa pois haluamatta nähdä, mikä on suoraan heidän edessään. Ykseys näyttää minimaaliselta, kun ihmiskunta rehentelee ja räjäyttää illuusion.

Aika, tähdet ja ilmasto kirjoittavat itsensä uudelleen harmoniassa uusien lakien kanssa. Kuin nopeusrajoituksen muuttuminen maaseutukaupungista toiseen. Jokainen avaamasi ovi vie sinut itsen uutta valtatietä pitkin moniulotteiseen portaaliin. Ihmisevoluution pirstoutuneet palat pyrkivät nyt yhdistymään, yrittäen sopia ykseyteen. Tämä saa jokaisen kiireisenä kauhomaan itsen puuttuvia paloja. Jokainen ihminen saatetaan atominsa kaikkiin kasvoihin. Kaikki alkuperäiset suunnitelmat on reunustettu tulevaisuuden mahdollisuuksilla, lopputuloksilla ja takaovilla pakoa varten. Tullakseen todelliseksi olemuksekseen täytyy kävellä itsen syvässä kuilussa. Todellisuudet haastetaan, mikä tekee kädestä käteen taistelua. Aika ryntää ohi ajattelematta, kun ulottuvuusmuutoksen pyörretuuli laittaa meidät ajamaan pyörillämme tuulta vasten, kuin idän ilkeä noita.

Aikaa ei voi pakottaa lokeroihin. Aika on kasvattanut siivet ja lähtee lentoon tuntemattomina kuvioina. Ihmiskunnan sekstantit vaativat aikaa lentämään suuntaan, jossa on tolkkua. Kaikkien Maan aistinten – haju, maku, kosketus, tunne – arvot muuttuvat. Älä ota niitä itsestäänselvyytenä, äläkä luota niihin täysin. Se mikä oli kerran kirjoitettu kiveen totuutena, on nyt muuttunut agendalla. Se minkä tiedät totuudeksi, haastetaan lakkaamatta. Keho on saanut niin monia sekavia signaaleja, niin monia ristiriitaisia totuuksia, että sillä on ylikuormaa ja se näyttää alkaneen elää omaa elämäänsä. Koko ihmiskunnalla on ylikuormaa. Kaikki virtapiirit ovat kuormittuneet. Maa on uuden ajan risteyksessä, ja siitä on tullut energian ja informaation tietopalvelu.

Nammu-oraakkelikristallit

Vihreät kaksikärkiset sitriinikristallit

(https://thequantumawakening.com/wordpre ... 2100-1.jpg)

Oraakkeli herää syvällä ihmisten sydämissä ja hämmentää muistamisen lampia, jotka synnytettiin ajan alussa.

Kyky tietää … vain tietää ilman epäilyksen häivääkään, synnytettiin oraakkelin kautta. Nammu oli "alkuäiti, joka synnytti seniorijumalat". Hän oli sumerilainen luomisen jumalatar, joka nousi merestä ja synnytti taivaan, Maan ja ensimmäiset jumalat. Hän edusti makean veden merta, jonka muinaiset sumerilaiset uskoivat olevan Maan alla ja pitävän sisällään ajattomuuden salaisuudet. Nammu oli jumalatar, joka synnytti Anin (An, taivas isä) ja Kin (Ki, maa äiti).

Ur-Nammu-säännöstö on vanhin tunnettu tallennettu "laki", joka on säilynyt tähän päivään. Se on Mesopotamiasta ja kirjoitettu sumerin kielellä eri laatoille. Yksi Sumerin muinaisista myyteistä näillä laatoilla alkaa kuvaamalla sitä elämäntapaa, joka pikkujumalilla oli ennen ihmiskunnan luomista. On tallennettu, että tuona aikana jumalien täytyi tehdä fyysistä työtä, "he kaivoivat kanaaleja ja kasasivat silttiä/hiesua Haralissa". Siinä missä seniorijumalat (yliherrat) johtivat työtä, vähäisemmät jumalat tekivät kovan manuaalisen työn. Suurin osa tästä työstä keskittyi arvokkaiden alkuaineiden löytämiseen, erityisesti kullan, jota käytettiin heidän kotitähtensä/planeettansa suojelemiseen tähtisäteilyltä. He tekivät tämän vapauttamalla kultaa kotitähtensä ilmakehään, mikä salli kullan tarttua muihin avaruuden alkuaineisiin, aikaansaaden näin säteilykilven.

Tyytymättömänä vaikeaan elämäänsä, pikkujumalat alkoivat valittaa ja syyttää onnettomuudestaan Enkiä, merkittävää sumerilaista jumalaa. Kerrottiin, että Enki (ilmeisesti laiskurijumala) oli sikeässä unessa "maanalaisissa vesissä, paikassa josta kukaan muu jumala ei tiedä", ja oli tietämätön pikkujumalien tyytymättömyydestä. Hänen isoäitinsä, luomisen jumalatar Nammu, keräsi kaikkien onnettomien pikkujumalien kyyneleet ja toi ne lapsenlapselleen Enki-jumalalle. Hyvän luomisäiti-jumalattaren tapaan, hän sanoi lapsenlapselleen: "Makaatko tosiaankin siellä unessa, aineettomuuden maailmassa.? Etkö oikeasti ole hereillä? Pikkujumalat ovat tuhoamassa sen maailman, jonka haluamme luoda. Poikani, herää vuoteestasi! Käytä viisauttasi ja luo korvaaja pikkujumalille, jotta heidät voidaan vapauttaa uurastuksesta."

Lopulta, kuulleessaan äitinsä (isoäitinsä?) kyynelien putoavan maahan, Enki heräsi ja alkoi ajatella käsillä olevaa asiaa. Lopulta Enki päätti, että Nammun pitäisi luoda niitä olentoja, joita hän oli ehdottanut. Enki sanoi, ja se on tallennettu: "olentoja joita suunnittelit, tulee olemaan. Rasita heitä rakentamisen ja korien kantamisen työllä ja taakalla. Sinun pitäisi vaivata (kuin taikinaa) savea abzun päältä, jumalien ja jumalattarien syntymäpaikasta. Nipistät savea, ja tuot tuon muodon olemaan." Näin luotiin ihmiset.

Nämä kristallit antavat meille näkemisportin muinaisiin totuuksiin, jotka elävät edelleen DNA:ssamme ja ihmiskunnan sukulinjassa. Ne selittävät ihmiskunnan pakkomielteisen yhteyden kultaan – etsimässä sitä aina ja hypnotisoituneena biologisesti tästä kiiltävästä mineraalista, joka on hyvin arvokasta kosmokselle. Kullan elämää antavat ominaisuudet vaihtelevat jokaisen tähden ja planeetan tarpeen mukaan. Ne ovat linjassa Nammun, luomisen jumalattaren, jumalaisen päättäväisyyden kanssa – sekä hänen empatiansa, vahvuutensa, tahtonsa, rakkautensa ja lempeytensä suostutella nukkuva jumala heräämään sydämensä osaan ja muiden tarpeisiin.

Kun käymme maailmassa läpi enemmän ja enemmän epävarmuutta, meistä tuntuu, että monta kertaa Jumala kaikissa muodoissaan ei kuule rukouksiamme, huutojamme ja vetoomuksiamme parantumiseen ja armon paikkaan. Jumalatar Nammu tulee muistutuksena: "Hän joka välittää, tulee väliin aina" sen puolesta, mikä on oikein ja kunnioitettavaa. Onko meillä kanttia huutaa paikalle nukkuva jumala, joka on hylännyt meidät planetaarisen tarpeemme aikana? Se pitää päättää, rakkaat sydämet.

Nämä tehokkaat vihreät sitriinikristallit sisältävät lahjan, joka sallii ihmissydämen muodostaa yhteyden kaikkeen elämään. Vihreällä sitriinillä on voimakas parannuskyky, ja se on erityisen hyödyllinen syvässä soluparannuksessa. Vihreä sitriini rohkaisee uusiin alkuihin ja etsintöihin. Tämän kiven energia on hyödyllinen kehon, mielen ja hengen puhdistamisessa ja suojelemisessa, sallien syvän sieluparantumisen. Tämän kiven uskotaan hävittävän, transformoivan ja muuntavan negatiivista energiaa. Sillä on kyky puhdistaa kehosta myrkkyjä ja uudistaa kehon kudoksia. Sitriinillä on kyky stimuloida kehon omia parantumisenergioita. Hyvä kivi auran puhdistamiseen – se ei koskaan ime negatiivista energiaa eikä sitä tarvitse näin koskaan puhdistaa. Se on suojelukivi, joka poistaa ja estää kaikenlaisia negatiivisia energioita. Se on erinomainen myös unien muistamiseen ja unityöhön.

Vihreä on elämää. Luonnossa runsaana, vihreä merkitsee kasvua, uudistumista, terveyttä, aivan kuten sininen. Aika kulkee nopeammin vihreässä huoneessa. Vihreällä energialla on voimakas vaikutus sydämeen ja verensaantiin. Vihreä liitetään yltäkylläisyyteen ja antamiseen. Sen voimakas side luontoon on erittäin tärkeä parantumiselle. Vihreän käyttäminen päästää rakkautta sydämeen ja opettaa antamaan, odottamatta mitään vastineeksi. Käy osoitteessa www.theQuantumAwakening.com (http://www.thequantumawakening.com/).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02


Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron