Frankhauser Gerhard (crimsoncircle.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

Frankhauser Gerhard (crimsoncircle.com)

ViestiKirjoittaja hammer » 04.10.2019 13:18

LUONTOAATE

Kirjoittanut Gerhard Frankhauser (www.crimsoncircle.com)
Lokakuun 2019 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Rakastan luontoa, kuten useimmat shaumbrat. Adamuksen mukaan se on tärkein asia, jota kaipaamme lähtiessämme Maasta. Mutta jos rakastamme luontoa, entä sitten ilmastonmuutos, maapallon lämpeneminen, lajien sukupuutto, delfiinit ja valaat?

Kasvoin puhtaan luonnon keskellä Itävallan Alpeilla ja vietin luonnossa suurimman osan vapaa-ajastani lapsena. Rakastin tutkia läheisiä järviä, jokia ja metsiä ja yöpyä puumökissä ylempänä vuorilla. Hyvin nuoresta saakka menin muutaman ystävän kanssa kaukaisiin laaksoihin tai alppiniityille telttailemaan, joskus moniksi päiviksi. Teimme leiritulia, laitoimme yksinkertaista ruokaa, keräsimme marjoja ja sieniä, ja meistä tuntui periaatteessa erittäin mukavalta ja kotoisalta luonnossa.

Olen tuntenut tätä rakkautta ja halua luontoa kohtaan koko elämäni ajan, ja minne tahansa menenkin maailmassa, löydän turvapaikan ja kodintunteen luonnosta. Tunnen itseni ravituksi, virkistyneeksi, tasapainoiseksi, inspiroituneeksi ja rauhalliseksi koettuani luonnon puhdasta harmoniaa, sen värejä, ääniä, hajuja, muotoja, tuntuja ja kaikkien sen elementtien täydellistä vuorovaikutusta. Voisin jatkaa ja jatkaa luonnon ylistämistä – sen ääretöntä rikkautta, kauneutta ja ilmaisua sekä kivien, kasvien, eläinten ja kaikkien luontokappaleiden taikuutta täällä planeetalla. En tunne itseäni erilliseksi luonnosta, ainakaan ihmisosani ei tunne.

Elämme suurta ihmistietoisuuden transformaatioaikaa, ja luontokin käy läpi merkittäviä muutoksia. Olemme kuulleet jo monta vuotta sydäntäsärkeviä faktoja luonnon ja luonnollisten elinympäristöjen tuhoutumisesta ympäri maapalloa. Tiedämme kaikki sellaisia asioita, kuin merien muovisaasteet, Fukushiman ydinkatastrofin jälkivaikutukset merelle ja sen asukkaille, jääkielekkeiden nopea sulaminen ja tämän seurauksena merenpinnan nouseminen, lisääntyvä määrä kuivuutta, tulvimista ja metsäpaloja – ja tämä luettelo voisi jatkua ja jatkua.

Meitä pommitetaan jatkuvasti kaikenlaisella informaatiolla maapallon lämpenemisestä ja ilmastomuutoksesta, ja tunnumme olevan ekologisen katastrofin alussa, joka voi uhata ihmiselämän perustaa täällä maan päällä, ja meidän täytyy jollain tapaa hoitaa se kaikki. Olen tietoisesti katsellut monta vuotta luonnonkiertoja Itävallassa, ja sanoin jokin aika sitten tavallaan hyvästi normaaleille vuodenajoille. Säämalleista on tulossa aina vain ennakoimattomampia ja äärimmäisempiä, ja tunnen toisinaan huolta siitä, mihin kaikki tämä on menossa.

Parin viime vuoden aikana Adamus on tehnyt toteamuksia luonnosta ja sen muutoksista, ja minun täytyy myöntää, että minua ihmetytti vähän hänen perspektiivinsä. Se tuntui minusta piittaamattomalta asenteelta ja jopa pieneltä ylimielisyydeltä kaikkea sitä kohtaan – kuin se "ei olisi iso juttu" mahtavalle ylösnousseelle mestarille, kun hän siemailee cappuccinoaan Mestareiden klubilla. Joissain kanavoinneissa hän pilkkasi luonnon parannusrituaaleja ja -seremonioita, vitsaili tietyistä esoteerisista ryhmistä, jotka yrittävät pelastaa delfiinit ja valaat, ja yleisesti ottaen todella vähätteli minkäänlaisen toiminnan merkitystä siihen liittyen, mitä luonnolle ja Maalle on tapahtumassa. Sen lisäksi hänen julistuksensa, että "Gaia on lähdössä" ja "vanha Maa ja uusi Maa eivät yhdisty", eivät todellakaan tehneet asioita helpommiksi.

Äskettäin Norjassa pidetyn Master Code -työpajan lopussa meille tarjottiin yksi harvinaisista tilaisuuksista esittää kysymyksiä, ja tartuin tähän luontokysymykseen. Pyysin Adamusta kertomaan meille oman näkökulmansa muutoksista luonnossa, toimintatarpeesta ja meidän roolistamme siinä kaikessa. Eikö meidän shaumbrojen pitäisi kerätä voimamme ja olla selkeä ääni kaikkea tuota tuhoamista vastaan, jos todella rakastamme luontoa? Jos monet oivaltaneet mestarit liittyisivät yhteen, eikö olisi jonkinlainen mahdollisuus edesauttaa muutosta ja estää apokalyptinen skenaario täällä maan päällä? Eikö meidän pitäisi yrittää säilyttää tuleville sukupolville se, mitä rakastamme?

Olin erittäin utelias hänen vastauksensa suhteen ja yllätyin todella. Katsellessani Adamusta vastaamassa kysymykseeni, tunsin suurta myötätuntoa häntä kohtaan. Myötätuntoa ja rakkautta säteili hänen silmistään ja virtasi hänen sanoistaan. Hän ei väheksynyt asian tärkeyttä, vaan ilmaisi empatiansa sitä kohtaan, mitä minä ja monet muut tuntevat – syvä rakkautemme luontoa kohtaan ja kamppailumme sen kanssa, mitä planeetalla tapahtuu.

Adamus tunnusti luonnon taikuuden ja merkityksen, mutta hän teki yhden asian erittäin selväksi. Ei ole meidän shaumbrojen asia "tehdä luonnosta aatettamme". Toiset tekevät sen. Meidän asiamme ei ole mennä taistelemaan eturiviin noita taisteluja. Toiset ottavat tuon vastuun.

Hän sanoi, että meidän tehtävämme ja funktiomme on yksinkertaisesti erilainen. Meidän ei ole tarkoitus osallistua minkäänlaisiin taisteluihin, vaan fokusoitua yksinomaan omaan Oivaltamiseemme, ruumiillistuneeseen valaistumiseemme ja tulla oivaltaneiksi mestareiksi tänne maan päälle. Olemme täällä ollaksemme läsnä ja tietoinen ja säteilläksemme valoamme täysillä, ja sen tekemällä palvelemme parhaiten Maata ja tietoisuutta.

Vaikka olin kuullut samanlaisia viestejä häneltä aiemmin, tämä pointti tuli yhtäkkiä selväksi minulle. Tunsin sen viisauden ja laajemman perspektiivin, ja jokin sisälläni rentoutui. Läsnäolomme ja tietoisuutemme myötä, palvelemme planeetan globaalia tietoisuutta, ja pelkästään tämä saattaa inspiroida tekoihin, ideoihin tai keksintöihin, jotka vaikuttavat siihen, mihin tämä kaikki on menossa. Se on kuin ero siinä, että käyttää voimaa veden pinnalla tai aiheuttaa liikettä syvällä meressä – ei pieniä toimintaväreitä, vaan suuria tietoisuusaaltoja.

Kiitos tuosta selkeytyksestä, Adamus! Olemme täällä ollaksemme ihmistietoisuuden standardeja ja todellisia mestareita. Olkaamme sitä!

******

Gerhard Frankhauser tai Mestari G, kuten Adamus häntä kutsuu, on musiikin maisteri Itävallasta ja musiikkiryhmä Yohamin perustaja. Hän on taitava kitaristi, laulunkirjoittaja, yliäänilaulaja ja inspiroiva opettaja, jonka suurena intohimona ovat musiikin ajattomat mysteerit. Hän on työskennellyt Crimscon Circlen kanssa vuodesta 2007 ja edesauttaa musiikilla turvallisen tilan luomista monissa live-tapahtumissa. Hän on tehnyt "uuden energiamusiikin" nauhoituksia, luonut monia merabheja Adamuksen kanssa ja hänen musiikistaan on tullut oleellinen osa shaumbra-matkaa. Ota yhteyttä Gerhardiin sähköpostitse (musicbaba8@gmail.com), käy hänen nettisivuillaan (http://www.oryom-music.com/) tai kuuntele musiikkia ja merabheja (https://store.crimsoncircle.com/music/).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Maaliskuu 2020 ERÄMAAOIVALLUKSIA

ViestiKirjoittaja hammer » 16.03.2020 20:59

ERÄMAAOIVALLUKSIA

Kirjoittanut Gerhard Fankhauser (www.crimsoncircle.com)
Maaliskuun 2020 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olemme Einatin kanssa asuneet lähes kaksi kuukautta Etelä-Israelin erämaassa. Täällä on pienenpieni kylä keskellä ei-mitään, on vain kourallinen taloja, muutama koira ja kissa, kaksi aasia ja kameli. Talosta jossa asumme, näkyy itään päin aavat erämaakukkulat. Joka aamu katselemme henkeäsalpaavaa auringonnousua edessämme olevien punaisten vuorien yli. Lähellä ei ole kauppoja, kahviloita tai ravintoloita, mutta täällä on jotain, mikä on todella arvokasta minulle tänä aikana: ei ole häiriötekijöitä.

Elämänrytmi erämaassa on hidas ja yksinkertainen. Nousemme auringon kanssa, teemme aamuharjoituksemme, hoidamme toimistotyöt, soitamme musiikkia, syömme, käymme kävelyllä, lepäämme ja menemme varhain nukkumaan. Hitaasti, päivä päivältä, erämaan hiljaisuus ja rauhallisuus uppoaa sisään ja tuo vahvemman tunteen keskittyneisyydestä, kodista sisällä. Ympärillämme on runsaasti tilaa, tyhjyyttä joka sallii mielen rentoutua. Voin antautua sisäiseen dialogiin, joka on rauhallista, selkeää ja siinä on laajempi perspektiivi.

Täällä oleminen auttaa minua oivaltamaan, miten tärkeää minun on irrottautua kollektiivista, uutisista ja modernin elämän jatkuvasti kasvavasta pöhinästä, järjettömästä informaatioylikuormasta. Minut imetään hyvin helposti mukaan, erityisesti uutisiin ja globaaleihin asioihin. Vuosi 2019 oli haastava. Tavallaan se meni tasaisesti, mutta sisällä oli kasvavaa levottomuudentunnetta ja ahdistusta siitä, mihin ihmiskunta on menossa. Adamuksen ProGnost 2020 -viesti toi vähän selkeyttä, muttei paljon helpotusta.

Täällä erämaassa on helpompaa aistia laajempi perspektiivi kaikesta, mitä tapahtuu, sekä sitä oivaltamisprosessista, joka tapahtuu sisällä. Täällä ei ole tarvetta juosta, pyrkiä ja haluta saavuttaa. Sen sijaan tunnen hyvin voimakkaasti olevani ja saavuttavani jotain todella merkityksellistä pelkästään olemalla läsnä. Jotenkin asiat vain loksahtelevat paikoilleen, ideat kukoistavat, musiikkia tulee helposti ja jos ongelmia syntyy, pelkästään käsittelen ne, sen sijaan että ne kalvaisivat minua.

Joskus voin olla hyvin pahantuulinen – niin ainakin puolustelen huonoja päiviäni – ja minusta tulee umpimielinen ja epäsosiaalinen. Mutta täällä erämaassa ei ole paljon syytä siihen. Ympäristö on rauhallinen, värit ovat pehmeitä, muodot hyvin selkeitä, on paljon hiljaisuutta eikä mikään oikeastaan tue draamaa, ikään kuin sillä ei olisi paikkaa, mihin yhdistyä.

Kun kävelee erämaassa, maiseman ulottuvuudet muuttuvat jatkuvasti ja jokainen kääntyminen uuteen laaksoon tai seuraavan kukkulan taakse avaa täysin uuden perspektiivin ja näkymän. Hiljaisuus verhoaa kaiken – voi kuulla jokaisen askeleensa kuin jäätyneessä maisemassa. Ei ole muita ääniä – ainoastaan valtava hiljaisuus, tyhjiö.

Erämaassa olemisessa on jotain eeppistä, jotain ajatonta, mystistä ja mahtavaa. Kenties se on työ tyhjyys. Jos ei katso tarkkaan, ei ole mitään aisteille ymmärrettävä, ja ne voivat laajentua. Ja toisaalta, jokaisesta pienestä asiasta tulee erityisempi – jokainen muoto, väri, kivi, kasvi, kukka ja vesilampi paljastaa ydinolemuksensa ja siitä tulee merkityksellinen. Itsestä tulee merkityksellinen.

Kun on vähemmän häiriötekijöitä, alan havaita muita ulottuvuuksia. Pystyn helpommin sukeltamaan todellisuuden moniin kerroksiin ja laajentamaan olemustani. Tavallisesti osa aamurutiiniani on soinnutus – hengittäminen, soinnutus ja kommunikointi musiikin avulla. Ääni on kuin portti, joka johtaa moniin ulottuvuuksiin. Antautuessani musiikkiin, laulamiseen ja oman ääneni kuuntelemiseen, jokin muuttuu luonnostaan tietoisuudessani. Ääni mahdollistaa mukavasti laajentuneen olotilan ja avaa tuon sisäisen kommunikoinnin, mikä tekee helpommaksi tunkeutua asioiden ydinolemukseen. Rakastan soinnuttaa ja kommunikoida erämaan kanssa, sillä tehdessäni sitä saan selkeyttä, uuden perspektiivin, vision ja oivaltamishetkiä.

Olenko oivaltanut? En tavallisesti esitä itselleni tätä kysymystä. Tiedän, että minulla on ollut monia oivaltamisen hetkiä elämäni aikana, autuuden ja antautumisen hetkiä, ja olen muistanut todellisen olemukseni. Noina mystisinä hetkinä kaikki epäily lakkaa ja on pakahduttavaa loppuunsaattamisen tunnetta. Tavallisesti ääni sisällä sanoo: "En koskaan unohda tätä" – ja sitten tietysti unohdan. Me kaikki unohdamme, kunnes emme unohda.

Nuo pienet valaistumisen hetket menevät ohi, mutta ne ovat kuin pisaroita, jotka hitaasti täyttävä kuppia – ainakin siltä minusta tuntuu. Hitaasti tasapaino tyhjyyden ja täyteyden välillä muuttuu, ja tunnen olevani oivaltaneempi. Luotan siihen, kun Adamus sanoo, että oivaltaminen on luonnollista – anna sen vain tapahtua, ei mikään iso juttu. Ihmisestä vain tuntuu vaikealta täysin hyväksyä sen täydellisyys.

Kun istun tässä kirjoittamassa, katson olohuoneemme ikkunan läpi ja lumoudun erämaasta, jonka myöhäisiltapäivän aurinko on juuri maalannut. "Ajattomuus alkaa ajattomista paikoista", sanoo ääni sisällä. Ja erämaa myötäilee lempeällä ja hiljaisella tuulenhenkäyksellä.

Mestari G

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Toukokuu 2022 MUISTOJA HILJAISUUDESTA

ViestiKirjoittaja hammer » 23.05.2022 15:25

MUISTOJA HILJAISUUDESTA

Kirjoittanut Gerhard Fankhauser (www.crimsoncircle.com)
Toukokuun 2022 Shaumbra-lehdestä
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen taas erämaassa, tässä yksinäisessä kylässä keskellä ei-mitään, pienessä vuokramökissä, paikassa jonne voin tulla aina, kun tarvitsen puhdasta luontoa, yksinäisyyttä, tauon kiireisen maailman melusta ja erityisesti, kun tarvitsen hiljaisuutta.

Heräsin varhain ja tein aamulauluharjoitukseni, auringon noustessa erämaakukkuloiden yli. Tämä harjoitus puhdistaa pois yön energiat, unien kaiun, ja tuo minut iloisen tyhjyyden ja kiitollisuuden paikkaan toivottamaan tervetulleeksi uuden päivän. Emme koskaan tiedä, onko huomista, joten siinä on kai kaikki: ottaa tästä päivästä paras irti, elää sitä ja nauttia siitä täysillä ja olla hetkessä.

Rakastan erämaata. Se yhdistää minut oman olemukseni ajattomaan ytimeen. Jotkut paikat ja olosuhteet yksinkertaisesti tukevat rauhallista mielentilaa ja mestarillisessa tietoisuudessa olemista. Erämaa on turva/pakopaikkani. Se sallii minun olla täysin oma itseni ja virittyä itseeni, koska on hyvin harvoja häiriötekijöitä. Penkkeily on täällä täysin erilainen kokemus, kuin urbaanimmassa ympäristössä – penkkeily merkitsee täällä kommunikointia hiljaisuuden kanssa, olemista täysin itsensä kanssa.

Ihmiselämästä on tullut hyvin meluisaa. On tuskin hiljaista hetkeä, ja juuri kun luulet olevan, naapurisi alkaa ajaa nurmikkoaan tai kuorma-auto peruuttaa kadulla tuon ärsyttävän ja läpitunkevan piip-piip-äänen kera. Se on yksi suosikkini. Tarkoitan, että kuka neropatti keksi tuo älyttömän idean, että kuorma-auton täytyy piipittää peruuttaessaan, ja siinä on volyymiä! Melusaaste ei näytä vaivaavan ihmisiä yhtä paljon kuin visuaalinen saaste, mutta uskon, että melu on yksi suurimmista esteistä matkalla valaistumiseen. Melu on syvältä!

Rakastan todellakin hiljaisuutta. Sieluni kaipaa sitä, juo sitä kuin hyvää vanhaa viiniä, imee sitä kuin kuiva maa ensimmäisessä sateessa. Rakastan hiljaisuuden tuoksua, eleganssia, ääretöntä ei-mitään. Tänään, kävellessäni hiljaa ympäröivillä kukkuloilla, muistin yhtäkkiä kohtaamisen, joka jätti voimakkaan kaiun sisälle.

Se oli melko monta vuotta sitten, aikana jolloin asuin ja matkustin Himalajalla. Rakastin käydä vaeltamassa, ja olin patikoimassa muinaistemppelille korkeammilla kukkuloilla, kun törmäsin syrjäiseen kylään, kaukana kaikesta. Sinne pääsi vain jalkaisin, ja oli ollut melko jyrkkä kulkureitti – ensin puolitrooppisten laaksojen ja metsien läpi ja sitten aina vain vuoristoisemmalle alueelle. Polun viimeinen osa johdatti minut punaisena kukkivan alppiruusumetsän läpi. Kävellessäni noiden lumoavien metsien halki, kuulin yhtäkkiä kikatusta. Katsoin ympärille ja yllätyksekseni havaitsin puissa muutaman kylän naisen, jotka leikkasivat lehtiä ja sulloivat niitä koriin selässään. Useimmat heistä ovat puolipiilossa lehtien ja kukkien seassa, mutta koko metsä raikui heidän rupatteluaan, vitsailuaan, lauluaan ja erityisesti kikatustaan, kun he näkivät minun tulevan. En ollut koskaan ennen kokenut mitään sellaista – se oli kohtaus suoraan sadusta.

Lähdettyäni metsästä polku johti niitylle, jolla oli orkideoja, ja kylää ympäröiville pelloille, ja sieltä oli henkeäsalpaava näkymä mahtaville Himalajan huipuille. Saavuttuani kylän portille, minut toivotti tervetulleeksi joukko uteliaita lapsia, jotka saattoivat minut yksinkertaiseen kivitaloon, ja siellä minua tervehti perhe, joka toivotti minut tervetulleeksi asumaan kotiinsa. Otin tyytyväisenä kutsun vastaan, kun kylässä ei tietenkään ollut majataloja tai ravintoloita – vain pikkuruinen kauppa, josta voi ostaa tulitikkuja, kynttilöitä, savukkeita, sokeria, jauhoja ja karkkia.

Puhuin vähän hindiä, ja pystyin käymään yksinkertaista keskustelua, mutta kaikki oli hyvin selvää ilman mitään sanoja. Kyläläiset olivat hiljaisia ihmisiä, ja he kuuntelivat ja aistivat erittäin hyvin. Oli yksinkertaista tietämistä, joka teki erittäin mukavaksi olla heidän kanssaan – tuntui luonnolliselta olla vieraana heidän kotonaan. Tämä kylä oli kaukana sivistyksestä, eikä ollut sähköä, televisiota, modernia teknologiaa. Jopa sytyttimeni ja taskulamppuni olivat nähtävyys. Kukaan ei kulkenut tästä ohi sattumalta, vain joitain pyhiinvaeltajia matkallaan korkeammalla oleviin temppeleihin jäätikön reunassa. Perhe jonka luona yövyin, olivat hyviä isäntiä ja antoivat minulle yksinkertaisen, mutta herkullisen aterian ja tietysti chaita. Kaiken kaikkiaan minusta tuntui todella tervetulleelta, eikä minua kohdeltu millään tavalla vieraana ihmisenä.

Illalla istuin penkillä talon ulkopuolella, yhdessä perheen isoisän kanssa. Istuimme siinä hiljaa, polttaen piippua ja kuunnellen kylän ja ympäröivän metsän lempeitä ääniä. Oli erilaisia ääniä – lapsia ennen nukahtamista, riitelevä pariskunta, lehmien ammumista, vuohien määkimistä, kanojen kotkotusta, lintujen sirkutusta ja laulamista, apinoiden rupattelua ja koirien haukkumista. Se kaikki sekoittui hyvin harmonisesti, ja oivalsin ensimmäistä kertaa, miten hiljaisuus yhdisti kaikki nuo eri äänet harmoniaksi. Syvä hiljaisuus oli astia kaikelle muulle. Hiljaisuus ei ollut äänen puuttumista, vaan sen ydinolemus, kaiken sen hiljainen keskus, ja musiikkia – kehittyneintä musiikkia – joka herätti sisällämme herkkyyden hiljaisuudelle, läsnäolevalle hetkelle, sisäiselle harmonialle.

Pohdiskellessani tuota luonnon ja elämän valaisevaa laulua, tuijotimme vuorien hitaasti häviäviä siluetteja, tumman samettisen taivaan ja sen suuren tähtikupolin alla. Se oli eeppistä ja suurta. Istuimme siinä pitkän tovin hiljaisuudessa, ei tarvittu sanoja, nautimme vain toisemme läsnäolosta ja seurasta. Ennen kuin menimme nukkumaan, isoisä katsoi minua silmiin ja sanoi: "Meille täällä, kylässämme, Jumala on läsnä." Nämä olivat ainoat sanat, jotka sanottiin tuona iltana, ja ymmärsin, mitä hän tarkoitti, tunsin sen. Aistin heidän elämänsä viattoman pyhyyden, tuon koskemattoman kauneuden ja puhtaan harmonian ennen putoamista paratiisista.

Oivalsin tämän hetken arvokkaan lahjan kiitollisena, mutta sisälläni oli myös tietäminen, että heidän elämänsä muuttuisi, että hekin putoaisivat paratiisista, kun moderni sivistys saavuttaisi heidät. Sitä ei voi välttää, aivan kuten emme voi välttää sitä, että lapsi kadottaa viattomuuden varttuessaan. Putosimme kaikki paratiisista, putosimme armosta, ja meidän täytyi käydä läpi koko elämänkokemus – illuusiot ja häiriötekijät, toiveet ja toivomukset, ylä- ja alamäet, rakkaus sekä vaikeudet ja tuska – kunnes lähdimme matkallemme takaisin kotiin.

Tästä syystä olen täällä ja kirjoitan tätä artikkelia, ja tästä syystä olemme kaikki täällä, kokoonnumme shaumbroina. Pääsimme takaisin kotiin. Olemme saapuneet kohtaan, jossa meitä pyydetään vain penkkeilemään, rentoutumaan läsnäolevaan hetkeen ja säteilemään valoamme tähän maailmaan.

*****

Gerhard Fankhauser on mestarimuusikko Itävallasta ja musiikkiryhmä Yohamin perustaja. Hän on taitava kitaristi, laulunkirjoittaja, yliäänilaulaja ja inspiroiva opettaja, jolle musiikin ajattomat mysteerit ovat syvä intohimo. Hän on työskennellyt Crimson Circlen kanssa vuodesta 2007 ja tehnyt useita nauhoituksia "uuden energian musiikkia", josta on tullut oleellinen osa shaumbra-matkaa. Ota yhteyttä Gerhardiin hänen nettisivujensa kautta, (http://www.healingworldmusic.com/).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

Maaliskuu 2023 ERÄMAAOIVALLUKSIA – TAIVAAN RISTI JA PYHÄ MAA

ViestiKirjoittaja hammer » 17.03.2023 11:56

ERÄMAAOIVALLUKSIA – TAIVAAN RISTI JA PYHÄ MAA

Kirjoittanut Gerhard Fankhauser (www.crimsoncircle.com)

Maaliskuun 2023 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Muutaman viime vuoden aikana olen viettänyt paljon aikaa erämaassa, löytäen turvapaikan tämän kallioisen, hiekkaisen, yksinkertaisen ja mystisen maan hiljaisesta hengityksestä. Jotenkin herkkyyteni modernin, urbaanin elämän pöhinälle on todella lisääntynyt, ja minun on ollut aina vain vaikeampaa sietää melua ja häiriötekijöitä. Niinpä Einat ja minä muutimme hiljattain uuteen kotiimme pienessä kylässä Israelin eteläosassa, jossa olimme jo viettäneet paljon aikaa aiempina vuosina.

Kun suuri Taivaan ristin avautuminen lähestyy, huomaan eläväni tässä pyhässä maassa, joka hengittää edelleen monien sukupolvien matkustajien, nomadien, etsijöiden ja pyhimysten muinaista henkeä ja muistoa. Siinainvuori on täältä noin kaksi tuntia etelään päin ja Kuollutmeri ja Jerusalem kaksi tuntia pohjoiseen päin. Asumme pienessä rinteessä, josta avautuu näkymä Aravah-erämaahan idässä. Tämä erämaa on osa maankuoren repeämää, joka ulottuu pohjoisen Jordan-joesta ja Genesaretinjärvestä, Kuolleeseenmereen – Maan matalin kohta – ja Punaiseenmereen Israelin eteläosassa. Joidenkin mystisten lähteiden mukaan koko repeämän matkalla on hyvin ohut magneettikenttä ja hyvin voimakkaat henkiset energiat.

Tietysti tämä paikka oli myös Jeesus Nasaretilaisen koti, ja hän oli oletettavasti ensimmäinen ihminen, joka ruumiillisti täysin Kristus-tietoisuuden. Tunnistaessaan itsensä Jumalan pojaksi, Jeesus vaati jumalaisen perintönsä ja pani alulle kristinuskon syntymisen, Jerusalemin tullessa kaikkien kristittyjen henkiseksi pääkaupungiksi.

Jerusalem on myös muslimien ja juutalaisten pyhä kaupunki, tai paremmin sanottuna, juutalaisten ja muslimien, koska juutalaiset olivat olleet siellä ensin. He rakensivat pyhän temppelinsä Jerusalemiin, sitten se tuhottiin, sitten rakennettiin uudelleen ja jälleen tuhottiin. Nyt muslimien pyhin paikka, Kalliomoskeija, on juuri siinä, missä Abraham melkein uhrasi oman poikansa, ja aivan sen vieressä, missä Jeesus ristiinnaulittiin ... se on monimutkaista! Yksi Jumala, mutta paljon vaikeuksia ja konflikteja ja taistelua pyhän maaperän jokaisesta neliömetristä.

Taustani on kristinusko, mutta kun tulin ensimmäistä kertaa Israeliin, kaikki romanttiset kuvani ja käsitykseni Pyhästä maasta murskautuivat hyvin nopeasti, ja kohtasin suuren pettymyksen. Saavuin ensin Betlehemiin jouluksi ja kohtasin kaupungin, jonka ulkonaliikkumiskielto oli sulkenut – kaduilla oli vain sotilasajoneuvoja ja sotilaita. Pääsin lopulta raskaasti vartioidulle pääaukiolle, jossa kristityt kuorot lauloivat intohimoisesti joululauluja ja arabikauppiaat myivät matkamuistojaan, ja kaiken sen ympärillä oli hyvin jännittynyt ilmapiiri. Tuolla hetkellä oivalsin, että se kaikki oli väärää – vain iso uskonnollinen valhe ja fantasia.

Pyhä maa on paikka, jossa pääsee erityisen hyvin korkeampiin ulottuvuuksiin, minkä vuoksi se on monien uskontojen syntymäpaikka. Kuitenkin uskon, että yksi avainsyy kaikkiin uskonnollisiin konflikteihin on se valtava kiintymys, joka ihmisillä on henkiseen kokemukseensa, omanlaiseensa taivaaseen ja omaan uskonnolliseen kieleensä ja symbolismiinsa. Monta kertaa kyse ei ole edes heidän omasta kokemuksestaan, vaan kiinnittymistä jonkun toisen tarinaan, jonkin profeetan kokemukseen, mytologiaan ja pyhiin kirjoituksiin ja kuvauksiin muista ulottuvuuksista, jotka on kirjoittanut joku muu.

Uskonnoilla ei yleisesti ottaen ole paljon tekemistä Kristus-tietoisuuden kanssa. Ne luotiin tavallisesti sen jälkeen, kun joku oli päässyt korkeampiin ulottuvuuksiin ja sitten antanut kuvauksen tuosta kokemuksesta ja jonkin kaavan tai menetelmän muiden noudatettavaksi. Nämä kaavat ja menetelmät julistettiin sitten pyhiksi, ja niistä on väitelty ja taisteltu siitä lähtien. Tietysti eri uskonnot ja niiden pyhät ulottuvuudet ovat väistämättä ristiriidassa toistensa kanssa – ei siksi, että ne ovat vääriä tai parempia, vaan koska ne on ymmärretty väärin. Ne ovat kuvauksia jonkun yksilön taivaasta, joka sekoitettiin uskomuksiin, että se oli ainoa oikea taivas. On hyvin mielenkiintoista nähdä, miten Taivaan ristin avautuminen vaikuttaa uskontojen moniin eri taivaisiin.

Ainoa Pyhän maan alue, joka ei ole koskaan ollut inspiroimatta ja kohottamatta minua, on aina ollut erämaa. Tämän muinaisen maan energiat ovat voimakkaampia, kuin ohimenevät ihmishuolet, ja erämaassa tyhjyys ja ajattomuus auttavat minua olemaan läsnäolevassa hetkessä ja avautumaan korkeammille ulottuvuuksille. Aina kun kävelen erämaahan, voin tuntea tuon ajattomuuden ja miten todella vähän se on muuttunut muutamassa tuhannessa vuodessa. Saatan katsoa samaa laaksoa, jota Mooses ja hänen heimonsa tuijottivat matkallaan pois Egyptistä. Istun ehkä juuri samalla kivellä, jolla Jeesus istuin matkoillaan. Koko maa on täynnä eläviä muistoja sen rikkaasta henkisestä historiasta.

Kaiken tämän rinnalla voin tuntea hyvin selkeitä mahdollisuuksia tulevaisuudelle. Voin nähdä ja kuvitella itseni tulevaisuudessa, saada inspiraatiota ja matkustaa tietoisuudessani. Täällä erämaassa voin tuntea energiarajojen häviävän ja kenties pienen maistiaisen siitä, miltä Taivaan risti voisi tuntua.

Vuosien saatossa olen viettänyt melko paljon aikaa Siinain erämaassa ja kiivennyt myös Siinainvuorelle useita kertoja. Minulle tämä paikka on portaali, portti muihin ulottuvuuksiin. Joka kerta kuin olen ollut ylhäällä vuorella, on tapahtunut jotain taianomaista. Kerran oli maanjäristys vuorenhuipulla, ja kuulin sen massiivisen äänen kiirivän ympäröivään erämaahan ja tunsin koko vuoren tärisevän. Se oli voimakas kokemus. Olin silloin pienen ystäväryhmän kanssa, ja vaikenimme kaikki, emmekä puhuneet vähään aikaan.

Toisella kerralla saavuin yksin Siinainvuoren huipulle ja valmistauduin yöpymään siellä. Oli talvi ja kylmää, joten etsin suojaisan paikan ja valmistelin puut leiritulta varten. Hyvin pian oivalsin, ettei minulla ollut sytytintä mukanani, ainoastaan tulitikkuaski jossa oli kolme tikkua jäljellä. Vuorenhuipulla oli hyvin tuulista, ja tiesin vain, että minun täytyi sytyttää nuotio jollain tavalla, jotten jäätyisi yöllä. Niinpä valmistelin kaiken erittäin hyvin, tein vähän tuulensuojaa ja sytytin ensimmäisen tulitikun. Tuuli puhalsi sen välittömästi sammuksiin. Paransin nuotiota ja tuulensuojaa ja yritin uudestaan – sekunnissa sekin tikku sammui. Siellä minä olin Siinainvuorella, aivan yksin kylmänä talvi-iltana, eikä minulla ollut enää kuin yksi tulitikku nuotioni sytyttämiseen. Pysähdyin hetkeksi, pohdin tilannettani, ja vaikkei rukous ollut juurikaan minun juttuni, rukoilin tukea. "Rakas Jumala, Isoisä, Mestari, tulin vuorelle kohdatakseni sinut, juttelemaan. Pyydän sinua vain lopettamaan tuulen hetkeksi, jotta voin sytyttää tulen ja saada mukavan yön täällä. Sitä vain pyydän."

Odotin ja kuuntelin, kunnes tuuli tyyntyi, ja sitten sytytin viimeisen tulitikun ja sillä nuotion.

En koskaan ajatellut, että tulisin asumaan tälle alueelle, mutta täällä sitä ollaan, ja se tapahtui juuri oikeaan aikaan Taivaan ristin avautumista varten. Tunnen avoimen inspiraatiokanavan tässä maassa, ja viimeisimmät luomukseni – The Desert Shaman -EP ja Tuning into Harmony -nettikurssi – ovat täynnä tämän pyhän erämaan henkeä ja energiaa. Kun aloimme Einatin kanssa luoda tätä nettikurssia, Taivaan ristiä ei ollut vielä mainittu, mutta tunnen, ettei ajoitus ole sattuma. Tunnen myös, että tämä kurssi antaa tukea monille ihmisille tänä aikana – tukea päästä korkeampiin ulottuvuuksiin, saada levollisuutta ja lohtua ja integroida täysin jumaluus.

Visioni tälle tulevalle jaksolle on palvella sitä kaikkea, mitä tapahtuu näinä todella erityislaatuisina aikoina, ja ilmentää "erämaaoivallusstudioni", jossa luon ja tuotan inspiroivaa sisältöä ja jaan tietoisuuttani ja valoani maailman kanssa. Tulkaamme kaikki mestareiksi, joita olemme, ja ruumiillistakaamme jumaluutemme, rajaton ja vapaa.

***

Gerhard Fanknauser on mestarimuusikko Itävallasta ja Yoham-musiikkiryhmän perustaja. Hän on taitava kitaristi, musiikin kirjoittaja, yliäänilaulaja ja inspiroiva opettaja, tuntien syvää intohimoa musiikin ajattomiin mysteereihin. Hän on työskennellyt Crimson Circlen kanssa vuodesta 2007 ja tehnyt nauhoituksia "uuden energian musiikista", josta on tullut oleellinen osa shaumbra-matkaa. Ota yhteyttä Gerhardiin hänen nettisivujensa kautta (https://www.healingworldmusic.com/).

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää eteenpäin - kokonaisuutena ja alkuperä mainittuna, mikä on monien viestintuojien edellytys vapaalle jakelulle.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02


Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron