Mrkich Dana (danamrkich.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

11.6.2014 X-LUOKAN PURKAUKSET TUOVAT HELPOTUSTA

ViestiKirjoittaja hammer » 12.06.2014 08:00

X-LUOKAN PURKAUKSET TUOVAT HELPOTUSTA

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
11.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Eilen ilmassa oli hyvin uuvuttava energiaa – tuntui siltä, että oli pakko olla X-luokan auringonpurkaus. Katsoin www.spaceweather.comista – ei. Kävikin niin, että kaksi X-luokan purkausta oli matkalla tänä aamuna!

Tänään on kaksi X-luokan auringonpurkausta, joiden taso on X2.2 ja X1.5 – niille jotka rakastavat hyvää tieteellistä ja matemaattista selitystä sille, mitä he tuntevat energeettisesti. X-luokka on voimakkaimpia purkauksia ja X2 on voimakkuudeltaan tuplasti X1.

Tänään tuntuu paljon paremmalta, koska saimme valtavan energia- ja tunnepaineen vapautuksen. Olimme tunteneet painetta muodostuvan päivien ajan tietämättä syytä. Nämä purkaukset saivat monet ihmiset tuntemaan, että kaikkia heidän nappuloitaan paineltiin muutaman päivän, ja olosi pitäisi alkaa tuntua paljon tyynemmältä hyvin pian, jos ei jo tunnu! Vaikka toisaalta – X-luokan purkauksia odotetaan tulevina päivinä, joten nauti tyyneydestä, kun sitä on!

Voitko tuntea helpotusta?

Päivitys:

Rätinää, rätinää – aurinko tuotti muutama tunti sitten uuden X1-luokan purkauksen. Kun siihen lisätään X2 ja X1, valtava energiamäärä on liikkunut kuluneen vuorokauden aikana. Vaikka niiden muodostuminen oli tunteita myllertävää, nämä purkaukset tuntuvat sallineen suuren sisäisen paineen vapautuksen. Tunnet ehkä olevasi enemmän elossa ja täynnä energiaa kuin aikoihin tai saaneesi juuri valtavan parannuksen ja sinun täytyy levätä ja hoivata itseäsi niin, kuin mahdollista.

Tuntuuko sinusta siltä, että olet tullut jostain ulos toiselle puolelle?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

22.6.2014 PÄIVÄNSEISAUSUPOTUS

ViestiKirjoittaja hammer » 23.06.2014 19:13

PÄIVÄNSEISAUSUPOTUS

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
22.6.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Päivänseisausta edeltävä aika oli hektistä. Torstaina iltapäivällä energia meni sekaisin ja tunsin varmasti, että meillä oli ollut valtava auringonroihupurkaus. Ei. Sitten olin 36 tuntia sängyssä flunssassa ja noustessani pystyyn päivänseisausaamuna selvisi, että se mitä olin luullut roihupurkaukseksi, oli itse asiassa "korkkiruuvipurkaus, mikä lähetti säiespiraaleja" auringonpilkusta.

Jotkut lukiessaan ajattelevat ehkä "häh?". Useimmat teistä kuitenkin – ne jotka tietävät meidän olevan nyt ultraherkkiä auringon energialle – lukevat ajatellen: "Aha, kyllä, siltä se juuri tuntui!"

Näen jatkuvasti aikajakson "21.12.2012 – 21.6.2014". Minulle näytetään se kuin kahtena kirjatukena ja tätä aikajaksoa nimitetään "vaiheeksi 1". Kirjoitan tästä lisää tulevina päivinä, kun tunnen itseni taas terveeksi. Mutta tällä erää – jos olet tuntenut, että sinua on upotettu muutaman viime päivän (tai viimeiset 18 kuukautta), tiedä, ettet ole yksin!

Minulle näytetään Matrixista kohtaus, missä Neo näyttää kuolleen ja Trinity puhuu hänelle muistuttaen, kuka hän on. Hän sanoo: "Nouse nyt ylös!" Silloin Neo oivaltaa, ettei hänen tarvitse enää väistellä luoteja, luodit eivät ole edes todellisia. Hän nousee ylös.

Siispä suurelta Trinityltä, kuka ja mitä tahansa se onkin sinulle: muista, että olet yksi heistä.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

1.7.2014 VAIHE 2 – PÄIVÄNSEISAUKSEN JÄLKEINEN ENERGIARAPORTT

ViestiKirjoittaja hammer » 03.07.2014 17:08

VAIHE 2 – PÄIVÄNSEISAUKSEN JÄLKEINEN ENERGIARAPORTTI

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
1.7.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Huom.: Tämä on pitkä raportti, joten kannattaa ehkä hakea kuppi teetä! Kymmenen sivua kirjoitettua versiota ja 45 min videoversiota, joka on jaettu kahteen osaan katselun helppottamiseksi. Nauttikaa!

Kun olemme tämän voimakkaan tulvan jälkimainingeissa, minkä toi äskettäin voimakas päivänseisaus, on selvää, että olemme saapuneet (taas yhteen) uuteen paikkaan ja tilaan.

Parin viime viikon kuluessa aikajaksoa 21.12.2012 – 21.6.2014 on näytetty minulle kahtena kirjatukena, mikä merkitsee tämän uuden evoluutiosyklin vaihetta 1, kuten he sanovat. Kun ylitimme tuon evoluution alkukynnyksen 18 kuukautta sitten, monet pitivät yllä toiveita, että saisimme jonkinlaisen merkin yhdessä yössä tai konkreettisen todellisuusmuutoksen, mikä osoittaisi meille, että asiat ovat todella muuttuneet. Emme saa mitään sellaista merkkiä tai selvää ulkoista muutosta, kun aloitamme uuden syklin – on se sitten 1.1. joka vuosi tai jonkin planeetan siirtyminen eläinradalla paikasta toiseen. Kuitenkin syvällä sisällä halusimme jotain tapahtuvan.

"Jotain" on todella tapahtunut, vaikka se on tapahtunut ja tapahtuu oudolla "hidastettu liike kohtaa hypernopean vauhdin" –tyylillä. Minulle annetaan analogia animaatioelokuvan tekijästä, jonka on piirrettävä kuva per ruutu. Muutoksen eläminen ruutu ruudulta, päivä päivältä, tuntuu joskus kiduttavan hitaalta prosessilta – erityisesti katsoessamme ulkoiseen maailmaan ja verratessamme sitä siihen, minkä tiedämme mahdolliseksi. Meitä pyydetään katsomaan hetki taaksepäin tähän johtaneita vuosisatoja ja vuosikymmeniä. Ennen kollektiivilta meni vuosia aikaa kääntää muutama "kuvasivu". Ajan kuluessa sivujen kääntäminen on nopeutunut.

Kun ylitimme kynnyksen uuteen sylkiin, siitä lähtien sosiaalinen media on edistänyt ihmismassojen heräämistä, kun on paljastunut korruptio-, hyväksikäyttö- ja epäoikeudenmukaisuusskandaali toisensa jälkeen. Ihmiset protestoivat ja kirjoittavat kansalaisadresseja päivittäin ja vaativat todellista muutosta. Näemme valtavirtasanomalehtien blogeissa kommentteja, jotka vain pari vuotta sitten rajattiin ns. salaliittoteoriasivulle. Joillekin meistä nämä paljastukset eivät tapahdu riittävän nopeasti. Toiset ovat päästään pyörällä siitä järkytyksestä, mitä on paljastunut tähän mennessä. Massaherääminen – ja sillä tarkoitamme suuremman totuuden paljastumista maailmastamme ja todellisuudestamme, myös toisten ulottuvuuksien ja planeettojen olentojen olemassaolo – on hienovarainen prosessi. Se tapahtuu niin nopeasti, kuin voi, aiheuttamatta valtaosalle ihmisistä traumaattista shokkia ja pelkoa, mikä voisi luoda hyvin vastakkaisen lopputuloksen, mitä haluamme.

Kun ylitimme uuden syklin kynnyksen 18 kuukautta sitten, suurempi itsemme alkoi selailla ruutuja nopeammin, kuin kukaan kuvittaja voi pysyä perässä, ja nopeammin, kuin tietoinen mielemme ja fyysinen kehomme voi pysyä perässä! Nyt löydämme itsemme vähän huolestuttavasta ja kuitenkin innostavasta tilanteesta, missä joitain meistä aallot ovat kuljettaneet niin nopeasti, että kiidämme valkoisessa tilassa, kaikkien niiden ruutujen tuolla puolen, mitä olimme aiemmin piirtäneet itsellemme. Liikumme energeettisesti nopeammin, kuin fyysinen todellisuutemme kykenee pysymään perässä. Tuntuu ehkä siltä, ettet liiku ollenkaan, ikään kuin olisit tyhjiössä. Joskus liikkumattomuuden tunnetta on, kun olet lepo- ja latausjaksossa. Kuitenkin toisina kertoina sitä on, silloin kun todellisuudessa kuljet nopeammin, kuin pystyt kuvittelemaan. Te jotka olette hypänneet laskuvarjolla, tiedätte, että vaikka kuljette 200 km/h, tuntuu itse asiassa siltä, että on paikallaan. Olet jonkin aikaa siinä ja ainoa todiste liikkumisesta on tunne, että ilma syöksyy ohitsesi ja kasvojasi vasten!

Niinpä jollain tasolla olet ehkä ihmetellyt, oletko seissyt paikallasi suurimman osan viimeisistä 18 kuukaudesta, mutta toisella tasolla et luultavasti pysty laskemaan, miten monta muutosta on tapahtunut – mukaan luettuna kaikki muutokset sisäisistä parantumisirtipäästämisistä ja voimallisista oivalluksista, uudelleenjärjestelyihin suhteissa, kotona, perheessä ja työssä. Vaikka asiat eivät olisikaan muuttuneet dramaattisesti omassa elämässäsi, olet luultavasti nähnyt tavallista useampia elämää muuttavia asioita tapahtuvan ympärilläsi oleville. Aivan yhtäkkiä voit kuulla joka viikko uudesta suhteen hajoamisesta tai kokea monien ihmisten kuolevan läheisissä ja kaukaisemmissa perhe-, ystävä- ja työtoveripiireissä.

Sielut lähtevät planeetalta vain palatakseen

Halutaan puhua hetki jälkimmäisestä yllä mainitusta kohdasta. Jotkut kuolevat, koska he päättävät olla jatkamatta uudessa energiassa tällä planeetalla, piste. Toiset kuitenkin kuolevat, koska he päättävät olla jatkamatta nykyisessä fyysisessä kehossaan. Monet jälkimmäisestä ryhmästä reinkarnoituvat planeetalle hyvin nopeasti ja näin saavat kokea uusia energioita inkarnaation ensimmäisestä päivästä saakka. He olisivat tietysti voineet odottaa, elää elämänsä loppuun ja sitten tehdä saman jutun – mutta ajoitus on aina oleellinen asia. Niitä sieluja jotka valitsevat lähtemispolun, tarvitaan nyt, ja sanoessamme "nyt", tarkoitamme sitä, kun rakennamme uuden perustaa seuraavien 10-20 vuoden aikana. Energiat joita he tuovat uuteen inkarnaatioon ja huokuvat seuraavat 20+ vuotta, ovat voimakkaampia kuin ne, joita he olisivat kantaneet samalla jaksolla, jos olisivat jääneet tänne edelliseen inkarnaatioonsa.

Se on myös jännittävämpää heille sieluperspektiivistä. Kun katsomme 20 vuotta tästä eteenpäin, nämä sielut eivät halunneet odottaa siihen saakka lähtönsä kanssa, vain aloittaakseen alusta noin vuonna 2035. He haluavat olla iältään 20+ vuonna 2035 ja sen jälkeen ja kokea itsensä nuorena, tietoisena luojana uudella maapallolla. (2035 on vain esimerkkivuosi, en kerro sitä taas yhtenä odotettavana "päivämääränä" – muutos tapahtuu nyt. Olemme sen keskellä.)

Tämä siis auttaa meitä ymmärtämään, miksi monet hyvin tietoiset ihmiset ovat lähteneet planeetalta viimeisten 18 kuukauden aikana. Looginen mielemme ajattelee: "Peijakas, he elivät koko elämänsä päästäkseen tähän pisteeseen ja nyt he ovat poissa! Mitä tapahtui? Antoivatko he periksi? Onko suunnitelmassa mennyt jokin pieleen?" Heidän oli lähdettävä nyt pystyäkseen palaamaan tänne ajoissa (saatuaan lyhyen lepo- ja rentoutumisjakson yläkerrassa!) ja ollakseen tulevien sukupolvien tietoisia lapsia ja aikuisia.

Sielulle tämä on jännittävä juttu – meille jälkeen jääneille on tietysti vaikeaa menettää rakkaamme fyysisesti. Toisaalta, yhteiskuntamme tapa reagoida kuolemaan muuttuu merkittävästi tulevina vuosikymmeninä, kun kollektiivi tulee tietoisemmaksi ei-fyysisen itsemme jatkumisesta tämän inkarnaation jälkeen. Katselin yhtenä päivänä hyvin kohottavan tarinan (alkaa juuri ennen 32 minuutin kohtaa) kahdesta naisesta, jotka järjestivät äitinsä ja isoäitinsä tuhkat lähtemään taivaalle ilotulitusraketteina! Se oli heidän elämänsä juhlimista ja myös toimittaja huomautti, miten luonnolliselta tuntui, että tuhkat menevät "ylös".

Toisissa tapauksissa jotkut sielut päättävät lähteä odotettua nuorempia, jotta heidän kuolemansa voi käynnistää heräämisen suuressa määrässä ihmisiä – perhe, ystävät ja yhteisö. Nämä tapaukset ovat tavallisesti järkyttävimpiä ja traagisimpia. Teemme suurta kunniaa näille erityislaatuisille sieluille, kun otamme vastaan heidän antamansa viestikapulan: lakeja muutetaan, tietoisuutta jostain asiasta korostetaan, perhesiteet vahvistuvat, sydämiä avautuu, elämää eletään täydemmin. Tämä ei väheksy sitä kestämätöntä tuskaa, mitä sellainen suru tuo, enkä halua henkisesti kaunistella erityisesti kenenkään vanhemman kokemusta lapsen menettämisestä. Tämä informaatio tarjoaa vain jotain selitystä sille, mikä tuntuu selittämättömälle.

Monet meistä ovat päättäneet jäädä tämän myrskyisän ensimmäisen vaiheen ajaksi tietäen, että panoksemme auttaa ja asiat helpottuvat. Niin myrskyisiä kuin asiat ovat ja ovat olleet, useimmat meistä sanovat ensimmäisenä päästessään Kotiin: "Lähettäkää minut takaisin sinne!" Ole siis kiitollinen tästä kokemuslahjasta nyt, kun olet siinä.

Taivaan luominen maan päälle ja Trinity (= kolminaisuus)

Olemme kaikki olleet tietoisia olentoja ei-fyysisyydessä. Olemme kaikki olleet fyysinen keho, missä on rajoittunut tietoisuus. On ehdottomasti lahja elää ja ruumiillistaa se todellisuus, että kokee laajentuneen tietoisuustason ja tiedostaa suuremman todellisuutemme, kun on fyysisessä kehossa tällä maaplaneetalla. Sen kokeminen yksilönä on pyhä lahja. Sen kokeminen yhteisön rinnalla on tuo lahja moninkertaisena. Sen kokeminen fyysisessä planeettayhteisössä – eli ihmisenemmistön eläessä tietoisesti – ylittää kaiken, minkä voimme todella ymmärtää, vaikka olemme ehkä uneksineet siitä, kuvitelleet sen, tunteneet sen intuitiivisesti ja aavistaneet sen.

Lyhyessä päivänseisauksen jälkeisessä viestissäni "Päivänseisausupotus" kirjoitin: "Minulle näytetään Matrixista kohtaus, missä Neo näyttää kuolleen ja Trinity puhuu hänelle muistuttaen, kuka hän on. Hän sanoo: "Nouse nyt ylös!" Silloin Neo oivaltaa, ettei hänen tarvitse enää väistellä luoteja, luodit eivät ole edes todellisia. Hän nousee ylös. Siispä suurelta Trinityltä, kuka ja mitä tahansa se onkin sinulle: muista, että olet yksi heistä." Pari päivää tuon viestin kirjoittamisen jälkeen löysin tämän suurenmoisen päiväseisausvalokuvan auringosta, jolla on harvinainen kolminkertainen halo. Minulle se oli kaunis vahvistus Trinityn viestistä.

http://2.bp.blogspot.com/-lwWhxEu_0Sc/U ... y+Halo.jpg

Kuva: Jun Lao

Luin lisäksi, että nämä halot luo kaksi pyramidinmuotoista jääkidettä/kristallia, missä toinen pyramidi osoittaa alaspäin ja leikkaa toisen ylöspäin osoittavan pyramidin, minkä ehkä tiedät merkaban symboliksi ja mitä monet sanovat meidän ulottuvuuksien väliseksi valokulkuneuvoksemme. Tämä muoto edustaa myös taivaan ja maan yhteensulautumista – korkeampi tietoisuus ja fyysinen todellisuus yhdistettynä – mikä on uuden evoluutiosyklimme teema. Minulle tuo päivänseisauksen aurinko edusti sitä suuntaa, mihin olemme nyt virallisesti matkalla, ja vahvisti sen – se oli kaunis merkki, että olemme oikeilla raiteilla.

http://4.bp.blogspot.com/-61DKtyJkVYE/U ... erkaba.jpg

Merkaba

Vaihe 1 ja terveys

Päivänseisaus merkitsi jonkinlaista siirtymäkohtaa tämän uuden evoluutiosyklin ns. vaiheen 1 ja 2 välillä. (En tiedä, miten monta vaiheita on, mutta niitä on lisää!)

Vaiheessa 1 – jaksolla 21.12.2012 – 21.6.2014 – koimme pidättelemättömän räjähdyksen korkeammalla värähteleviä energioita, enemmän mitä meillä on koskaan ennen ollut fyysisessä kehossa tällä planeetalla. Sitä ei voi sanoa riittävän voimakkaasti, miten uutta tämä meille on – kokea korkeavärähteistä energiaa fyysisessä kehossamme tällä maaplaneetalla.

Tämä energia ei ainoastaan tullut meille. Olimme ja olemme siinä nyt. Takaisin laskuvarjohyppyanalogiaan – joskus tämä tuntui intensiiviseltä ja ylivoimaiselta, kun taas toisilla kerroilla olimme kuin kuollut ilman käsitystä menneisyydestä, tulevaisuudesta, yläpuolesta tai alapuolesta.

Energiamme kiisivät eteenpäin miljoonaa kilometriä tunnissa ja tämä vaikutti värähtelytasosta riippumatta melkein kaikkien kehoon. Värähtelytasosta riippumatta olemme kaikki saaneet ja saamme jatkuvasti merkittäviä värähtelyparannuksia – ja fyysisellä puolella on ollut viimeiset 18 kuukautta paljon kiinniotettavaa (enemmän kuin tavallisesti)!

Fyysistä kehoamme, henkilökohtaista ja kollektiivitodellisuuttamme, tunteitamme ja ajatuksiamme kutsutaan enemmän kuin koskaan sopimaan yhteen uuden värähtelytasomme kanssa – eikä meitä päästetä sen tekemisestä!

Niinpä monet tuntemani ihmiset jotka ovat olleet vuosia jopa ilman flunssaa, huomasivat kaikenlaisten vaivojen nujertavan itsensä kerta toisensa jälkeen. Osa tästä voidaan kohdistaa ympäristömyrkyille, joihin meidän täytyy tarttua tärkeänä asiana paikallisessa ja maailmanlaajuisessa yhteisössämme. Suuri osa siitä kuitenkin voidaan kohdistaa siihen pakahduttavaan energiamäärään, mitä on saatu planeetallemme ja kehoomme. Elettyäni erinomaisen terveenä koko elämäni ja puhdistettuani kaksi vuosikymmentä energeettisesti kaikkea, mitä voi kuvitella, viimeiset 18 kuukautta ovat olleet minulle jatkuvaa seikkailua aivastellen ja yskien vilustumisissa ja allergioissa. Se alkoi 24.12.2012, kun olimme saaneet tehtyä kolmen päivän hikimajaseremoniamme 21.-23.12., ja huipentui 36 tuntiin flunssaisena sängyssä, mikä johti päivänseisausaamuun 21.6.2014.

Prosessoimme jokainen energioita eri tavalla. Joskus sairastumme, koska emme ole tarpeeksi "kytkeytynyt" ja meitä kutsutaan yhdistymään enemmän aitoon itseemme. Joskus se johtuu siitä, että olemme liian kytkeytynyt ja otamme tarpeettomasti kaikkien muiden juttuja itsellemme. Toisilla kerroilla se johtuu siitä, että meidän täytyy hidastaa ja levätä. Lepoaika sallii uudelleenlataamisen ja –johdottamisen. Silloin kun tunnemme, että meidät tainnutetaan kokonaan, tapahtuu usein valtava versioparannus. Toisilla kerroilla se on tapa päästää irti energiasta, mikä on tarttunut energiakenttäämme ja lähtee lopultakin meistä fyysisen kehomme kautta.

Nämä energiat ovat voimakkaita. Ne aktivoivat ja kohottavat meitä ja näin meidän pitäisi toivottaa ne tervetulleeksi. Ei ole oikeaa tai väärää tapaa käsitellä niitä, koska jokainen meistä kokee eri asioita eri syistä. Luonnollinen tilamme on hyvinvointi ja terveysoireet ovat usein kehon tapa yrittää saada meidät paremmin harmoniaan sen kanssa, kuka olemme. Liian usein jäämme kiinni terveysoireen "jokin on pielessä" –osaan sen sijaan, että kysymme: "Okei, mitä yrität kertoa tai näyttää minulle tai minkä kanssa haluat auttaa minua?" Sen lisäksi että tarkistutat itsesi terveysammattilaisella, silloin kun sinulla on huolia, on todella hyödyllistä kommunikoida terveysoireidesi kanssa. Voit tehdä tämän terapeutin avulla tai käydä päiväkirjakeskustelua oleellisen oireen kanssa ja antaa sille nimen prosessin helpottamiseksi, kuten Aivasteleva Armi. Luota siihen, mitä tulee.

On hyödyllistä pysyä mahdollisimman hyvin keskuksessaan sen sijaan, että tulee pyyhkäistyksi siihen fyysiseen ja tunnemullistukseen, mikä voi tulla voimakkaamman muutosaallon myötä. Se voisi merkitä lepäämistä tarvittaessa, hengitykseen keskittymistä tuntiessasi levottomuutta, menemistä kävelylle tuntiessasi olevasi maadoittumaton, nautinnollisen ja terveellisen syömis- ja liikkumisaikataulun ylläpitämistä, hyvältä tuntuvan musiikin kuuntelemista, meditoimista mielen selkeyttämiseksi, päiväkirjan pitämistä oivallusten saamiseksi, parin luotetun terapeutin pitämistä kontakteissasi, joiden tiedät auttavan asioiden selvittämisessä, jos sinulle on liikaa käsitellä asiat yksin. Tiedä, mikä saa olosi tuntumaan hyvältä, keskittyneeltä ja maadoittuneelta, ja vedä nuo asiat repustasi, silloin kun tunnet kieppuavasi huterasti.

Vaihe 2

Mitä vaihe 2 tuo meille? Tuntuu siltä, että em. auringon kolmoishalo antoi meille vinkin, sekä seuraava harvinainen näky auringon keskeltä kulkevasta haosta 24.6. SpaceWeatherista: "Heidän näkemänsä erilaiset halot aiheutti erilaiset jääkiteet, jotka olivat jalokivimäisen täydellisiä ja epätavallisen täsmällisiä kideharmonialtaan."

http://4.bp.blogspot.com/-Z_nfw80VAlY/U ... d+Halo.jpg

Kuva: Ville Miettinen

Minulle erottuva avainsana ja –teema on harmonia. Kaikkea ja kaikkia tällä planeetalla kutsutaan harmonisoitumaan korkeampaan versioonsa ja korkeampiin energiavärähtelyihin. Sen mikä on epäharmoniassa, on luonnollisesti käytävä läpi romahtamis- tai transformoitumisjakso. Näemme tätä yhteiskunnan joka osassa, vaikkakin pikkuaskelina, ja se jatkuu ja kiihtyy tässä seuraavassa vaiheessa.

Jaa vapaasti tulkintasi näitä haloista kommenttiosiossa tai lisää linkki blogiisi, jos ole kirjoittanut niistä. Minulle ne ovat kuin viljaympyröitä taivalla ja antavat viestejä, joita solumme vastaanottavat riippumatta siitä, tajuammeko tietoisesti näiden viestien täyden merkityksen ja sisällön vai emme.

Kolmoishaloon liittyen – on monta pyhää kolminaisuutta. Meillä on Kolmoisjumalatar – impi, äiti ja viisas nainen. Meillä on Jeesus Kristus, Maria Magdaleena ja Sarah. Meillä on Isis, Osiris ja Horus. Meillä on Isä, Poika ja Pyhä Henki. On muitakin. Kolminaisuus on sitä, mitä se on sinulle – ja se voi olla kaikkia näitä energioita.

Vallitsevin energia kolminaisuuden yleisteemassa on jumalaisen feminiinisyyden herääminen ja ilmestyminen takaisin. Feminiinisyyden vanhat määritelmät, tukahduttamiset, hyväksikäyttämiset ja väärinymmärtämiset on tyrmätty, kumottu ja hajotettu. Sen sijaan olemme astumassa uudelle alueelle, missä voimme kollektiivisesti ajatella uudestaan, mitä feminiinisyys on, määritellä uudestaan sen kyvyt ja arvo ja uudelleenjohdottaa se tapa, millä ilmaisemme sitä.

Feminiinisyys ei rajoitu naisiin. Se on meissä kaikissa, aivan kuten maskuliinisuus ei rajoitu miehiin, vaan on myös meissä kaikissa. Jos kuitenkin olet inkarnoitunut tähän elämään naisena, tunnet ehkä pakkoa ruumiillistaa voimaantuneemman version jumalaisesta feminiinisyydestä – aivan kuten miehet tuntevat pakkoa ruumiillistaa hoivaavamman version jumalaisesta maskuliinisuudesta. Kun tasapainotamme feminiinisyyden, maskuliinisuuttakin kutsutaan tasapainottumaan, kuin keinulauta.

Halo 24.6. muistuttaa minusta Vesica Piscistä, mikä edustaa feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta. Sillä voi olla myös tarina kerrottavana vanhan ja uuden maapallon eroamisesta. Sain yhtenä päivänä itseni kiinni sanomasta: "He elävät vanhassa maailmassa" ja minulla oli "mitä v-?" –hetki. Tuolla hetkellä tuntui päivänselvältä, että oli kaksi maailmaa, jotka limittyvät, mutta ovat kuitenkin eri ulottuvuuksissa – paljon samaan tapaan kuin kohtaus Avalonin usvissa, missä Avalonin papittaret olivat näkymättömiä läheisen luostarin nunnille, jotka kävelivät heidän ohitseen. (Äskettäiset paljastukset kirjailija Marion Zimmer Bradelystä ovat oleellisia monille teemoille, joista puhutaan tässä energiaraportissa, mutta koska aihe on herkkä ja vaatii sisältövaroituksen, olen puhunut siitä eri artikkelissa.)

Eroaako nämä kaksi maailmaa pysyvästi lopulta vai onko vanhassa olevilla aina tilaisuus mennä uuteen? Rehellisesti on sanottava, etten tiedä. Tunteeni on, että tietoisuutemme ja ymmärryksemme rinnakkaistodellisuuksista tekee kvanttihypyn tulevana vuotena tai tulevina vuosina. Tällä hetkellä meillä ei ole täyttä päivätietoisuutta rinnakkaistodellisuuksista, kun taas olemme hyvin tietoinen tästä vanhasta maailmasta. Eikä voi mustavalkoisesti jakaa ihmisiä kahteen kategoriaan "hereillä" ja "ei-hereillä". Jotkut ihmiset ovat tietoisia joillain alueilla, mutta eivät toisilla – ja päinvastoin.

Käsitys missä on järkeä minulle ja mikä on pysynyt koko elämäni näihin aikoihin liittyen, on harmonia. Maapallo tai uusi maapallo siirtyy korkeampaan värähtelyyn ja meidän täytyy siirtyä myös osallistuaksemme tuohon todellisuuteen. Kaikki mikä ei ole harmoniassa, romahtaa tai transformoituu … tai kenties jää vanhan maapallon todellisuuteen, mikä olisi erillisenä rinnakkaistodellisuutena. Se miten tämä tapahtuisi, on mysteeri minulle. Kuten mainittiin, nyt on melkein vanha maailma ja uusi maailma, mutta nämä kaksi on tietoisia toisistaan tällä hetkellä (monien ajatellessa, että siinä "toisessa" maailmassa olevat ovat hulluja). Tämä keskinäinen tietoisuus toisesta maailmasta ei ole johdonmukainen tavanomaisten rinnakkaismaailmakäsitysten kanssa ja tämä voi vain vihjata, että on paljon lisää paljastumassa.

Minulla ei ole mitään aikarajaa tälle vaiheelle 2, aivan kuten minulla ei ollut aikarajaa vaiheelle 1 ja minusta se on hyvä asia. Päivämäärä mikä meille annettiin aiemman evoluutiosyklin lopusta (kuuluisa 21.12.2012) sai aikaan voimakkaan odotuksen eikä ole enää tarkoituksenmukaista tai voimaannuttavaa odottaa.

Nyt kutsutaan voimaantumiseen ja toimintaan, ryhtymiseen sanoista tekoihin, sen elämiseen mitä tiedämme ja sen luomiseen fyysiseen todellisuuteemme, mitä olemme ylläpitäneet pitkään unelmina ja visioina. Sydämemme avautuminen ja laajentuminen jatkuu, samalla kuin identiteettimme ja yhteytemme toisiin vaihtelevat ja tuntuvat virtaavilta, kun jatkamme tätä laajentumisprosessia uusiin ja päivitettyihin versioihin itsestämme. Harmonisoitumis-, tinkimättömyys- ja aitouskynnystä nostetaan vielä korkeammalle, sisäisten ja ulkoisten paljastusten jatkuvasti murskatessa niitä harhakuvia ja itsepetoksia, jotka ovat rajoittaneet meitä yksilöinä ja kollektiivisesti.

Tämä tuntuu vapauttavalta, haastavalta, voimaannuttavalta, pakahduttavalta, riemastuttavalta ja uuvuttavalta päivästä riippuen! Kun ulkoinen maailma muuttuu nopeasti ja kun myös energiakenttäsi muuttuu dramaattisesti, pidä kiinni siitä, minkä tiedät hyväksi ja keskittäväksi itsellesi – hengitys, rakkaus kumppaniin, lapsiin tai muihin rakkaisiin, säännöllinen kävely tai uinti, tavoitteet joista olet intohimoinen ja joita kohti pystyt vakaasti liikkumaan, hauska ja iloinen tai rentouttava ja rauhoittava toiminta, luovuus, käsityöt, puutarhanhoito, luominen. Tällaiset asiat tuntuvat hyviltä monille teistä nyt, kun etsimme kanavia sielumme syvälle tarpeelle ilmaista ja ankkuroida fyysisesti se, kuka olemme energeettisesti ja värähtelyltämme.

Tuntuu olevan paljon muutakin sanottavaa ja saan kuvan ensiaskelten ottamisesta suureen ja vielä tutkimattomaan tilaan. Odotan innolla kirjoittamista tästä uudesta tilasta tulevina viikkoina ja kuukausina.

Eteenpäin ja ylöspäin suuren rakkauden kera,

Dana

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

22.7.2014 SUURI HILJAISUUS – AURINKO PÄÄTTÄÄ PITÄÄ SIESTAA

ViestiKirjoittaja hammer » 22.07.2014 18:26

SUURI HILJAISUUS – AURINKO PÄÄTTÄÄ PITÄÄ SIESTAA

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
22.7.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Mikä on tunteellisesti yhtä intensiivistä kuin valtava auringonpurkaus? Ei lainkaan auringonpurkauksia! Kuten nyt kun ei ole ollut yhtään puhtia noin viikkoon. Astronomit kutsuvat tätä "suureksi hiljaisuudeksi" ja ovat hyvin ymmällään, vaikka se vain todistaa, että riippumatta siitä, miten paljon tiedämme jostain, elämä ja universumi ovat aina askeleen edellä mysteeriensä ja yllätystensä kanssa.

Se minkä energeettisesti voisi olettaa tuntuvan hiljaiselta jaksolta, saa aikaan itse asiassa vähän ärsytystä! Olemme tietoisia siitä tai emme, auringon aktiivisuus vaikuttaa meihin. Olemme tottuneet säännöllisten energiasykkeiden tulemiseen ja krooniseen adrenaliiniin virtaamiseen lävitsemme.

Suuri hiljaisuus on vähän kuin äkillinen sähkökatkos, kun on tottunut suurkaupungin tohinaan, kaiken sähköisyyden, television, tietokoneen ja äänien kohinan kera. Syvä rauha ei automaattisesti huuhtoudu ylitsemme – sen sijaan huomaat ihmetteleväsi, mitä ihmettä teet kaikella sisäisellä energiallasi ilman valtavaa määrää tavanomaista ulkoista ajanvietettä.

Olet siis huomannut ehkä räjähtäväsi monta kertaa kuluneella viikolla, kun sinusta on tullut hypertietoinen itsestäsi. Sinulla on ehkä ollut enemmän näkemyksiä siitä, mikä ärsyttää itsessäsi (tai toisissa), mitä lahjoja/taitoja et ole käyttänyt ja mitä haluat olla, tai olet ehkä saanut joukon inspiroivia ajatuksia, ideoita ja haaveita/tavoitteita, joita ei ole koskaan ennen tullut esiin tai joita tulee uudella "voin tehdä sen!" –tavalla.

Suuri hiljaisuus voi tuntua horjuttavalta, koska se on erilainen tapa kokea energiaa, mutta se on myös tilaisuus nauttia tästä erilaisesta kokemuksesta. Kiinnitä huomiota tunteisiin, ideoihin ja oivalluksiin, joita sinulle tulee tänä aikana.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.8.2014 FERGUSON JA KAIKKI MITÄ SE PALJASTAA

ViestiKirjoittaja hammer » 19.08.2014 22:01

FERGUSON JA KAIKKI MITÄ SE PALJASTAA

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
18.8.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ajatukseni ovat tänä iltana Fergusonin ihmisten kanssa. Niin häiritsevää kuin on ollutkin nähdä se vauhti, millä poliisi on muuttunut suojelijaroolista militarisoiduksi hyökkääjäksi, joka on jo pukeutunut ja aseistautunut valmiiksi sotaan, niin surullista kuin on ollutkin oivaltaa, miten suurta rasismi ja syrjintä edelleen on, on samaan aikaan kriittistä, että nämä asiat paljastuvat muulle maalle ja maailmalle, vaikkakin traagisissa olosuhteissa.

Ampuminen ei aiheuttanut näitä ongelmia – se korosti ne kaikkien nähtäville. Monilla ei ollut aavistustakaan siitä, että poliisi pystyy reagoimaan niin, kuin se reagoi nyt – käyttää kyynelkaasua ja armeijan tankkeja viattomien ihmisten väkijoukkoon – mutta heitä on koulutettu ympäri maata reagoimaan juuri näin. Ihmisillä on oikeus tietää se ja oikeus sanoa: "Emme halua yhteiskuntaamme pyöritettävän näin."

Sisäinen äitilohikäärmeeni on raivoissaan tällä hetkellä. Olen enemmän kuin suuttunut ihmisille, jotka katsovat läpi sormien aggressiivista, hyväksikäyttävää ja autoritaarista taktiikkaa viattomiin tai syyllistyvät siihen, on kyse sitten hallituksen jäsenistä, varjojen kontrolloijista, kapinallisista jotka jahtaavat perheitä pois kodeistaan sota-alueilla ympäri maailmaa, ihmiskauppiaita jotka ostavat ja myyvät naisia ja lapsia – mikä saa heidät luulemaan, että heillä on oikeus tehdä niin? Ei ole nopeaa vastausta tai yhden yön ratkaisua, mutta rukoilen, että olemme siirtymässä kohti maailmaa, missä kaikki yllämainittu kuuluu muinaishistorian kirjoihin.

Tietoisuus voi johtaa epätoivoon, mutta perimmiltään se herättää meidät apatiasta toimintaan. On tuo toiminta sitten rukoilemista paremman tulevaisuuden puolesta, haluamamme todellisuuden visualisoimista, värähtelymme pitämistä korkeana, uutisten tai inspiraation levittämistä sosiaalisen median välityksellä tai muutoksen tukemista pienin tai suurin konkreettisin tavoin, jokainen meistä voi vaikuttaa positiivisesti ja voimallisesti riippumatta siitä, miten voimattomaksi meidät on saatu tuntemaan itsemme. Nyt on aika muistaa oma voimamme ja käyttää sitä hyvällä tavalla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.8.2014 JUPITER JA VENUS - RAKKAUSBALSAMIA

ViestiKirjoittaja hammer » 19.08.2014 22:02

JUPITER JA VENUS - RAKKAUSBALSAMIA

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
18.8.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Venuksen ja Jupiterin yhtymä tänään tuntuu kuin kauan kaivatulta lempeältä balsamilta, mikä levittää rakkautta ympärille.

Näinä päivinä tapahtuu huomattavammin sitä, että jokaista yksilöä kohti joka tekee jotain, mikä on epäreilua tai ristiriitaista rakastavalle ja kunnioittavalle yhteiskunnalle, on satojatuhansia, jotka nousevat sydäntilasta sanomaan: "Ei, emme halua tätä."

Kaksi polariteettia toimii yhdessä – lisääntynyt halumme positiiviseen muutokseen käynnistää kaiken sen vapauttamisen, mikä ei ole harmoniassa halumme kanssa (vapautumista edeltää oivallus ja selkkaus, mikä näyttää ja tuntuu kaaokselta, mutta on osa vapautumisprosessia), samalla kun vapautuminen ja kaikki vastustus toimivat lisäkatalyyttinä lisäämään haluamme. Voi olla houkuttelevaa jäädä kiinni pölyyn ja tuntea, että olemme väistämättömässä sotkussa, mutta purkaminen on aina osa uudistumisprosessia.

Nyt kerätään vauhtia. Jotain suurta muuttui päivänseisauksessa 21.6. ja sitten jotain todella, todella suurta muuttui 3./4.8. Tuntuu siltä, että valoa on kaikkialla, ulottuvuudet limittyvät, aika muuttaa muotoaan ja todellisuudesta on tullut kuin läpinäkyvä hyytelökulho.

Valo voimistaa kaikkea ja tekee kaikesta hyvin selkeää ja fokusoitunutta. Sydämemme avautuu, joten tunnemme enemmän kaiken. Tietoisuus ja tiedostaminen lisääntyy. Se voi verottaa lisämunuaisia ja hermostoa, minkä vuoksi tällaiset päivät ovat tervetulleita energiakehollemme. Jos mahdollista, tee jotain itseäsi tyynnyttävää tai hoivaavaa. Jos ei muuta, niin ole muutama minuutti silmät suljettuna ja hengitä rakkautta sisään ja ulos.

Miltä teistä tuntuu?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutes
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

25.8.2014 AURINGON LUMOUS KÄYNNISTÄÄ UUDESTAAN MEIDÄN LUMOUK

ViestiKirjoittaja hammer » 27.08.2014 17:18

AURINGON LUMOUS KÄYNNISTÄÄ UUDESTAAN MEIDÄN LUMOUKSEMME

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
25.8.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jos sinusta on tuntunut muutaman viime päivän, että menetät malttisi tai vaihtelet sisäisen kriisin, ulkoisen räjähdyksen, sisäisen tyyneyden ja ulkoisen innostuksen välillä, niin et ole yksin.

Aurinko on löytänyt taas lumouksensa sarjalla M-luokan purkauksia viime torstaista/perjantaista lähtien, joista voimakkain kirjattiin tänään. Sain itseni kiinni ajattelemasta: "En voi ottaa kahvia, koska "pöhisen" vielä tämänaamuisesta kupista", vain oivaltaakseni, etten juonut kahvia aamulla! Tältä aurinkoenergia voi tuntua – kuin adrenaliinin syöksymiseltä lävitsesi.

Olemme tulleet aikaan, jolloin tiukan paikan tullen tehdään/ollaan sitä, mikä on todella harmoniassa totuutemme, sydämemme ja aidoimpien tunteidemme kanssa. Tässä ei välttämättä ole kyse suurien oivallusten saamisesta siitä, miksi olemme täällä, vaan paremminkin jokapäiväinen eläminen tulee tiukkaan syyniin. Sitten kun jokapäiväinen elämä on selkeää, se johtaa usein luonnostaan suuren kuvan polkuusi.

Olen huomannut, etten voi enää sivuuttaa noita pieniä (suuria) sisäisiä tönäisyjä, jotka ovat sanoneet: "Sulje silmäsi ja meditoi ainakin muutama minuutti joka päivä, juo enemmän vettä, mene nukkumaan aikaisemmin, tunne kiitollisuutta, kun sinun täytyy olla keskuksessasi ja lue asioita, joiden tunnet inspiroivan, ei kiihdyttävän." Nämä ovat kaikki pikkuasioita, mutta kumuloituneena monelta viikolta ja kuukaudelta, ne voivat luoda "suuren kuvan" terveydestä, selkeydestä, energiavirrasta, korkeamman opastuksen vastaanottamisesta jne.

Mitä omat sisäiset tönäisysi ovat kertoneet viime aikoina? Tunnet ehkä kutsun tehdä jotain muutoksia rutiiniin tai ruokavalioon ja lisätä, muuttaa tai poistaa joitain asioita aikataulustasi tai päivittäisestä ohjelmastasi. Kirjoita tänään luettelo niistä asioista, jotka ovat taputtaneet olkapäällesi, ja sitoudu tekemään ainakin muutamia.

Miltä sinusta tuntuu ja mitä luettelossasi on?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

9.9.2014 AISTIYLIKUORMAA

ViestiKirjoittaja hammer » 09.09.2014 05:49

AISTIYLIKUORMAA

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
9.9.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Aistiylikuormaa. Nämä on vain yksi monista sanoista, joita voisin käyttää kuvaamaan muutamaa kulunutta viikkoa. Olet ehkä huomannut tietoisesti tai tiedostamatta kytkeytyväsi mahdollisimman paljon irti maailmasta (minä ehdottomasti olen!), viettänyt vähemmän aikaa sosiaalisessa mediassa ja enemmän kotona tai halunnut olla kotona ollessasi muualla, ja tuntenut yleisesti olevasi talvihorroksessa tai sisäisessä retriitissä. Hyvin monet ihmiset ovat olleet vilustuneena ja flunssassa, mikä on pakottanut lepäämään, kun kenties et olisi muuten käyttänyt tuota tilaisuutta.

Maailma on äänekäs tällä hetkellä ja se tulee äänekkäämmäksi kaikin mahdollisin tavoin. Sinusta ehkä on tuntunut, että yhtenä hetkenä istut hämärässä huoneessa kynttilöiden ja tunnelmamusiikin kera ja seuraavana joku tulee sytyttämään kaikki valot kirkkaasti palamaan, heittää kehiin kovan linjan hevimetallia ja pistää volyymin täysille.

Kaikilla on mielipide kaikesta ja heillä on tunne mukana noissa mielipiteissä. Tämä ei ole huono asia – se on parempi, kuin kaikkien oleminen apaattisena – ja herra tietää, että kaikille on sanottu vuosia: "Puhu omaa totuuttasi!" ja "Löydä oma äänesi!", mutta sen nykyinen ilmentäminen vastaa huonetta, mikä on täynnä televisioita, ja kaikki esittävät eri kanavaa kovaan ääneen.

On kyse sitten jonkin viestin ilmaisemisesta tai vastaanottamisesta, tavallisesti ilmaisemme tai näemme tuolla hetkellä vain yhden puolen nelikylkisestä laatikosta. Kuitenkin monet meistä lokeroivat toiset tai meidät lokeroidaan tuon yhden ilmaisun perusteella. Tuntuu siltä, ettei kukaan voi sanoa tai tehdä mitään jonkun loukkaantumatta. Ikään kuin joku olisi ripotellut tuomitsemispölyä ilmaan!

Mainitse "keskuksessaan oleminen" ja joku käy kimppuusi sanoen, ettei ole hyvä tukahduttaa tunteitaan. Puhu "turhautumisensa tuntemisesta" ja saat luennon tunteidensa yläpuolelle nousemisesta. Kerro tukevasti tiettyä hätätilannetta ja joku sanoo "entä tämä ja tuo ahdinko?". Sain itseni kiinni "laatikon yhden puolen" näkemisestä hetkittäin ja oli epämiellyttävä tunne, kun oivalsin, miten tuolla hetkellä olin niin keskittynyt ongelman yhteen puoleen, että se sokaisi minut väliaikaisesti täysin monilta muilta puolilta.

Järkytyin, koska olen aina kannattanut kaikkien puolien näkemistä (mikä on saanut aikaan elämän, missä päätöksen tekeminen vie ikuisuuksia!). En ole pitänyt siitä, että minut tuomitaan tai lokeroidaan tai että joku on ollut niin sitoutunut kantaansa, että hän kieltäytyy näkemästä, mistä joku toinen tulee. Tuo hetki jolloin olin tilapäisesti sokaistunut näkemästä laatikon toisia puolia, salli minun nähdä selvemmin kuin koskaan, miten helppoa on sokaistua ja olla "kaikkitietävä totuudentorvi". Jos olet huomannut itsesi tuomitsevan tai asioiden "laukaisevan" sinut, yritä ottaa hetki kysyäksesi itseltäsi: "Okei, mitä laatikon puolta en näe tässä?"

Kun valo voimistuu tällä planeetalla, kaikki voimistuu. Rakkaus ja kiitollisuus menevät täysin uudelle tasolle, kuitenkin kaikki se mikä on edelleen varjoissamme kera tunteiden, joita tunnemme tai pidättelemme, vahvistuu myös. Niinpä myös nämä tuomitsevat hetket – joko ilmaisemme niitä tai olemme niiden vastaanottajia – palvelevat tarkoitusta siinä mielessä, että ne loistavat valoa laatikon toisille puolille ja perimmiltään auttavat meitä myöntämään enemmän kokonaisuudestamme yksilöinä ja kollektiivina. Vaatii kuitenkin tietoisuutta nähdä nämä hetket näin. Näemme sen sijaan paljon ihmisten reagoivan tähän energiaan vihalla, loukkaantumisella, väkivallalla, masennuksella tai sellaisella pakahtumisella, että he tuntevat olevansa valmiita lähtemään pois.

Valo mitä on täällä ja sisälläsi, edesauttaa kaikkien ja kaiken massiivista transformaatiota tällä planeetalla ja se on hyvä, muttei helppo asia. Käytä erottelukykyä siinä, miten päätät osallistua ajankohtaiseen purkamis-/remontointiprosessiin henkilökohtaisessa ja globaalissa todellisuudessa. Ei ole oikeaa tai väärää, parempaa tai huonompaa tapaa. Kaikilla on erilainen rooli esitettävänä ja sinun roolisi voi muuttua päivästä toiseen. Motivoitunut toimintapuuska voi antaa tietä viikkojen piiloutumiselle maailmalta ja palataan takaisin taas elävöityneenä ja virkistyneenä. Yritä olla tuomitsematta itseäsi tai muita tämän prosessin aikana. Kaikki ovat eri vaiheessa ja sekin on liian lineaarinen tapa katsoa asioita, mikä vihjaa joidenkin olevan edellä ja toisten perässä. Totuus on, että melkein me kaikki olemme "edellä" jollain tavalla ja kuitenkin edelleen heräämässä, kun on kyse tietyistä aspekteista sisällämme tai todellisuudessa.

Pidä itsestäsi hyvää huolta nyt. Syö, juo ja tee ravitsevia asioita itsesi kannalta. Jos "ulkona" on liian meluisaa, ota aikalisä. Tunne- ja mielenterveytemme vuoksi monien meidän täytyy tällä hetkellä irrottautua vanhan todellisuuden ryhmätietoisuudesta ja se voi saada tuntemaan, että olet tyhjiössä etkä ole yhteydessä mihinkään ja kehenkään. Et ole tyhjiössä, mutta kyllä, siltä se tuntuu, koska emme ole tottuneet siihen, ettemme ole kiinni hyvin tiheässä todellisuudessa.

Vapaus voi tuntua kummalliselta. Se voi tuoda esiin surua ja pettämisen tunteita – jos kytkeydyt irti, ikään kuin pettäisit ne, jotka ovat edelleen vanhassa todellisuudessa. "Irtikytkentä" ei merkitse täydellistä irrottautumista maailmantapahtumista. Täysin päinvastoin, selkeästä tilasta missä olet keskittynyt, kytkeytynyt irti draamasta ja kytkeytynyt omaan keskukseesi ja lähde-energiaan, tunnet luonnostaan asioita, joita voit tehdä – on se sitten rakkaus- ja rauharukouksen lähettämien, tiettyjen ostos- tai elämäntyylipäätösten tekeminen tukemaan tervettä maailman yhteisöä tai jokin miljoonista muista tavoista, joilla voit käyttää energiaasi hyvään.

Sinusta saattaa tuntua, että sinua on petetty, kun maailma ympärilläsi ei sovi yhteen sen kanssa, miltä luulit sen näyttävän tähän mennessä. Minäkin tunnen hetkittäin niin, mutta kun loppujen lopuksi menet sydämeesi ja kysyt omalta sielultasi: "Miksi olemme täällä? Mihin tämä kaikki johtaa?", saat sanoja, opastusta, tunteen tai kuvia, jotka auttavat sinua ymmärtämään ja kannustavat sinua jatkamaan eteenpäin. Älä usko minun sanaani siitä – tai kenenkään muun – muuten sinulla ei ole mitään, mistä pitää kiinni niinä hetkinä, jolloin tunnet pettymystä. Sinun on erittäin tärkeää yhdistyä omaan sydämeesi, omaan keskukseesi ja oman sisäisen viisautesi ja opastuksesi ääneen.

Kaikki tämä voidaan summata oikeastaan vain muutamaan sanaan:

Rakkaus. Ole siinä. Anna sitä itsellesi ja toisille. Vastaanota sitä.

Siinä kaikki.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.9.2014 RAUHA ALKAA SISÄLTÄ

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 19.09.2014 10:46

RAUHA ALKAA SISÄLTÄ



Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)

18.9.2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Jos haluamme rauhan koko planeetalle, niin kaikkien maiden on oltava rauhan tilassa. Jotta jokainen maa voi olla rauhan tilassa, jokaisen yhteisön tuossa maassa on elettävä rauhanomaisesti, harmoniassa toistensa kanssa. Jotta yhteisö on rauhallinen, jokaisen perheen siinä on oltava rauhassa. Jotta perhe voi olla rauhallinen, jokaisella perheenjäsenellä on oltava rauha omassa sydämessään. Sen sijaan, että käsittelet tämän mielessäsi ja hyväksyt tai hylkäät sen välittömästi, tunne sitä sydämessäsi ja katso, kuulostako se todelta omassa elämässäsi.



Ajattele omaa perhettäsi tai ihmisiä joiden kanssa jaat kodin. Oletko koskaan ollut tilanteessa, missä koko huusholli on häiriintynyt, koska yksi ihminen aiheuttaa kaaosta vihanpurkauksillaan, väkivaltaisella käyttäytymisellään, negatiivisilla kuvioillaan ja tavoillaan tai synkällä pahantuulisuudellaan? On mahdotonta ylläpitää tyynen rauhallisuuden auraa tuossa kodissa riippumatta siitä, miten rauhaa rakastava ja rauhaa etsivä muu perhe on. Useimmiten yhden käyttäytyminen laukaisee reaktion toisessa ja dominoilmiö alkaa.



Nyt menemme yhteisöön, missä kaikki perheet ovat tulleet tapaamiseen. Ne puhuvat rauhantarpeesta tuossa yhteisössä, mutta jokainen perhe on yksityisesti ja hiljaa epäharmonisessa tilassa, aiempien päivien ja öiden taistelujen haavoittama. Ne ovat saapuneet paikalle hyvää tarkoittaen ja haluavat oikeasti rauhaa, mutta niiden energia puhuu kovempaa kuin sanat. Jokainen perhepiiri on tuonut mukanaan oman myllerryksensä ja näin yhteisö kokonaisuutena on tulvillaan epävakautta.



Seuraavaksi kaikki yhteisöt ympäri maata kerääntyvät yhteen yrittäen keskustella ideoistaan ja tarpeistaan. Ne ovat kuitenkin tuoneet mukanaan oman yhteisönsä jännitteen. Neuvottelut keskeytyvät ja puhkeaa väittely – niiden on vaikea päästä minkäänlaiseen sopimukseen.



Maat tulevat yhteen, viimeisenä ponnistuksena kommunikoida keskenään. Maat ovat nyt jo hätätilassa, turhautuneena omasta myllerryksestään. Maat alkavat syytää herjauksia toisilleen ja syyttelevät sitä, kuka ärsyttää niitä eniten ongelmissa, joita niillä on. Ne kaikki uskovat, etteivät alkaneet taistelua, ja ne kaikki uskovat haluavansa rauhaa – ja tavallaan ne ovat oikeassa. Toisaalta niiden täytyy ottaa vastuu. Meidän kaikkien täytyy ottaa vastuu.



Olemme kaikki esittäneet omaa osaamme epäharmonian luomisessa. Olemme kaikki olleet tuo ihminen perheessä, joka sanoilla tai teoilla sai aikaan levottomuutta, surua, loukkaantumista ja vihaa, koska tunsimme niin sisällämme. Yhdistymme tänä päivänä vaatimaan rauhaa ja olemme kaikki yhtä vastuussa tuon rauhan aikaansaamisesta. Älä vain ajattele tai toivo rauhaa – elä sitä joka ajatuksella, sanalla ja teolla.



Ote kirjastani "A New Chapter".


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

18.9.2014 MIEHET – JA TUNTEET

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 19.09.2014 10:47

MIEHET – JA TUNTEET



Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)

18.9.2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Olen viime aikoina huomannut lisääntymistä miesten syvällisessä tunneilmaisussa – sosiaalisessa mediassa, perinteisessä mediassa ja perhe- ja ystäväpiirissäni. Hyvin monet miehet ovat haavoittuvia ja avosydämisiä ja näyttävät herkän, välittävän, lempeän, hoivaavan, suojelevan, haavoittuneen, parantuneen ja parantavan itsensä. Tunnen tämän hyvin rohkaisevaksi.



Myös naiset ilmaisevat avoimemmin, kuitenkin yleisesti ottaen meillä on ollut muita kanavia: ystävät, sisaret, äidit, tädit ja päiväkirja, jos ei mitään muuta. Tämä julkinen tunnemuutos miehissä mitä nyt näemme, on suhteellisen uusia asia, ja se on merkki kovasti kaivatusta muutoksesta tunteiden ilmaisemisen, kuuntelemisen ja arvostamisen hyväksymisessä – on kyse sitten miehistä tai naisista.



Liian pitkään maailmamme on ollut pois tasapainosta, kuten me olemme olleet sisältä. Yleisesti sanottuna olemme toimineet aggressiivisella maskuliinisuudella ja tukahduttaneet feminiinisyyden planeettana ja kansana, sukupuolesta riippumatta. Olemme nyt astuneet aikaan, missä kaikki tulee uuteen tasapainoon – niin kaoottiselta kuin näyttääkin, tätä tosiaan tapahtuu ja kaaos on luonnollinen ja lyhytaikainen sivutuote siirtymisessä epätasapainosta tasapainoon.



Niinpä feminiinisyys saa takaisin voimansa ja maskuliinisuus siirtyy sydämeensä. Tämä tapahtuu vähitellen jokaisessa ihmisessä, kun meillä kaikilla on feminiini- ja maskuliinienergiaa sisällämme. Näemme useampien ja useampien valta-asemassa olevien johtavan sydämestä. Näemme enemmän ja enemmän sydänkeskeisten ihmisten edesauttavan voimallista muutosta ruohonjuuritasolta. Näemme useampien ihmisten lähestyvän toisiaan – ollakseen yhteydessä, auttaakseen tai tukeakseen tarvittaessa.



Itsemurha on suurin kuolinsyy 15-44-vuotialla australialaisilla ja vaikka tähän on monia syitä, se että on joku jolle voi puhua ja tuo ihminen kuuntelee tuomitsematta, on kriittinen tekijä niiden estämisessä.



Osoita tänään kunnia omille ja toisten ihmisten tunteille. Juttele jonkun kanssa, jos tunnet tarvetta, ja anna kuunteleva korva jollekin, joka sitä tarvitsee.


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron