Mrkich Dana (danamrkich.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

7.2.2014 OLEMMEKO AURINGONPURKAUSENERGIOIDEN ARMOILLA?

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 09.02.2014 12:37

OLEMMEKO AURINGONPURKAUSENERGIOIDEN ARMOILLA?

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
7.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Upea kysymys Danilta: Eikö ole melko näännyttävää olettaa, että sinua heitellään näiden energiaoikkujen mukaan? Etkö uskosi mieluummin, että olet oman kohtalosi/luomuksesi mestari?

Vastaukseni: Minun versioni asiasta on, että emme ole erillään ympärillämme olevista vaikutteista, ovat ne sitten suhteita, maailman tapahtumia, auringon tai planeettojen liikkeitä. Näen sen niin, että olemme kaikki pisaroita valtavassa meressä - liike ja toiminta meren jossain osassa vaikuttaa toisiin osiin.

Minusta tämä tieto on voimaannuttava, ei näännyttävä, koska tietäessämme, miksi jokin tapahtuu, voimme ottaa vieläkin suuremman vastuun siitä, miten päätämme reagoida siihen. Kyllä, olemme oman kohtalomme luojia, mutta minusta on tärkeää tiedostaa, että olemme kanssaluojia, jotka toimivat suuressa keitossa, missä on monia muitakin aineksia. Noiden muiden ainesten tiedostamattomuus voi merkitä, että kiehumme ns. sokeana. Silloin kun emme tiedä, miksi jotain tapahtuu, voimme nääntyä, väsyä, stressaantua tai mitä tahansa syistä, joita emme tunne, ja silloin ihmiset alkavat tuntea hämmennystä ja ääritapaukissa syvää epätoivoa ja että jokin on varmasti pielessä heissä, mitä ei mikään perinteinen syy voi selittää.

En koskaan neuvo: "Voi, on auringonpurkaus. Sinusta tuntuu ihan paskalta. Pysy vain sängyssä" (vaikka jos siltä todella tuntuu ja on aikaa, ei ole mitään väärää siinä, että lepää tarvittaessa). Näen jokaisen vaikutuksen aktivoivan tilaisuuden olla enemmän hereillä ja tietoisempi - avain oman kohtalosi todellisena mestarina olemiseen.

Olen kanssasi täysin samaa mieltä siinä, että jos tunnemme ulkoisten energiaoikkujen heittelevän meitä, tiedostamatta tilaisuuttamme käyttää noita energioita korkeimmaksi parhaaksemme, niin kyllä, ne tekevät meistä uhrin henkisesti ja näännymme.

Haluan siis selkeyttää ihmisille sen, että puhun näistä energioista voimaannuttamaan, en kannustamaan uhrina olemista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

14.2.2014 JUMALAINEN FEMINIINISYYS ON TÄÄLLÄ TÄYDESSÄ VOIMAS

ViestiKirjoittaja hammer » 15.02.2014 16:49

JUMALAINEN FEMINIINISYYS ON TÄÄLLÄ TÄYDESSÄ VOIMASSAAN

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
14.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jumalainen feminiinisyys tekee taikojaan kaikkialla!

Ikään kuin sisällämme ja ulkoisesti olisi ollut barrikadeja, jotka ovat tuhansia vuosia estäneet tätä luovaa, intuitiivista, viisasta, tunteellista ja villiä energiaa virtaamasta vapaasti. Nuo barrikadit kaatuvat nyt ja tämän myötä feminiinienergiamme vedet (sukupuolesta riippumatta) sekä pauhaavat intohimoisesti että tihkuvat lempeästi kaikille alueille, jotka ovat olleet kuivia ja janoisia ja joilta on puuttunut rakkaus, huomio, kunnioitus ja arvo.

Näen kaikkialla ympärilläni naisten, jotka eivät tavallisesti "aiheuta harmia" suhteissa, työpaikalla tai yhteiskunnallisella ja poliittisella areenalla, keikuttavan nyt venettä. Naiset jotka ovat tavallisesti kohteliaita ja hiljaisia, sanovat nyt V tämä ja V tuo ja en ole enää sanomatta, miltä minusta oikeasti tuntuu! Naiset joille ei ole vierasta veneen keikuttaminen, hyppäävät kokonaan veneestä ja sanovat, ettei tämä vene vie meitä minnekään - kerään työkaluni ja rakennan uuden veneen tänne!

Onko kukaan muu tuntenut massiivista lisääntymistä jumalaisen feminiinisyyden maadoittuneessa, todellisessa, fyysisessä, voimakkaassa ja täydessä läsnäolossa tässä kuussa ja keräävän vauhtia tällä viikolla?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

18.2.2014 HEI SITTEN STEROIDIMASKULIINISUUS

ViestiKirjoittaja hammer » 17.02.2014 21:38

HEI SITTEN STEROIDIMASKULIINISUUS

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
18.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Monet meistä ovat tunteneet viime aikoina voimakasta jumalaisen feminiinisyyden esiintulemista sekä sisällämme että ympärillämme. Hyvin monia ominaisuuksia joita on pitkään pidetty heikkona (tunteiden ilmaiseminen, myötätunnon ja empatian tunteminen toisia kohtaan), vähemmän arvokkaana (luovat taiteelliset roolit ja perinteiset naisroolit, kuten opettaja ja hoitaja, jolle ei makseta ansaitusti) ja sivuutettavana (intuitio tiedonlähteenä), tulevat nyt pintaan sieltä, mihin ne on työnnetty piiloon.

Kun tätä tapahtuu, jumalaisesta maskuliinisuudesta tulee oletusarvoisesti tasapainoisempaa. Se patriarkaalinen järjestelmä missä olemme eläneet, on ollut "steroidimaskuliinisuutta". Kun siksakin yksi osa menee ylös, toisen on tultava alas. Kuitenkin se on tervettä alastuloa, palautumista tasapainoisempaan maskuliiniversioon, mikä esittää positiivista ja tukevaa roolia rakkaitaan kohtaan eikä tukahduta ja rajoita niitä kuin yliauktoritaarinen vanhempi.

Emme vaihda maskuliiniauktoriteettia feminiiniseen. Feminiinisiin ominaisuuksiin vain fokusoidutaan nyt paljon, koska ne nousevat kapinaan, kun taas maskuliinisuus vaihtaa pienemmälle vaihteelle, kun yritämme saada tämän terveen tasapainon aikaan.

Steroidimaskuliinisuus sisällämme ja ulkoisesti yhteiskuntajärjestelmissämme ei enimmäkseen pidä lainkaan tästä pienemmästä vaihteesta ja feminiinisyys on melko kiukkuinen, kun sitä on tukahdutettu hyvin pitkään, joten näet ja tunnet ehkä ympärilläsi vihanpurkauksia, joita tulee tyhjästä.

Hyvin hyödyllinen harjoitus päästä kosketukseen sisäisen maskuliinisuutensa ja feminiinisyytensä kanssa on: miltä ne näyttävät, miltä ne tuntuvat ja mitä ne yrittävät kertoa sinulle?

Ne muuttavat muotoa nopeasti näinä aikoina, joten harjoitusta kannattaa tehdä ehkä säännöllisesti tai silloin, kun tunnet olevasi erityisen räjähdysherkkä, auttamaan sen ymmärtämisessä, missä sisäiset energiasi ovat.

Tämä harjoitus auttaa myös, jos tunnet olevasi turta tai jähmettynyt. Kun käymme läpi tätä tasapainoprosessiamme, tuntumme siitä voi muuttua, kuka ajattelemme olevamme, ja tämä identiteettimuutos ja sen mukanaan tuoma pelko voi johtaa tilapäiseen energia-, tunne- tai toimintahalvaustyyppiseen tuntemukseen.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

27.2.2014 PYSÄYTTÄKÄÄ PLANEETTA, HALUAN (JOSKUS) PÄÄSTÄ POIS

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 03.03.2014 10:21

PYSÄYTTÄKÄÄ PLANEETTA, HALUAN (JOSKUS) PÄÄSTÄ POIS!

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
27.2.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jonkin tietäminen ja sen eläminen ovat kaksi täysin eri asiaa. Vuosia ja vuosikymmeniä monet meistä ovat tienneet, että kun vaihdamme uuteen (eli uusiin elämis- ja olemistapoihin, uusiin järjestelmiin ja rakenteisiin, jotka ottavat vanhojen paikan, ja uusi tiedostaminen tulee tietoisuuteemme), ihmiskunta kävisi läpi myrskyisen siirtymäjakson. En muista niiden kertojen määrää, kun minä (tai muut) olen kirjoittanut jotain sellaista kuin "Kaikki mikä ei ole harmoniassa korkeamman taajuuden energioiden kanssa, romahtaa tai muuttuu." Olen myös kirjoittanut - mille minun on naurettava nyt - jotain sellaista kuin "Älä keskity purkamispölyyn." Haa! Helpommin sanottu kuin tehty, kun katsomme ympärillemme tällä hetkellä!

Oma elämämme, perheen ja ystävien elämä, sosiaalisen median uutissyöttö ja uutislähteemme ovat tulvillaan tarinoita siitä intensiivisestä transformaatiojaksosta, missä olemme parhaillaan. Näemme, miten äärimmäisen pitkälle hallitukset ja suuryritykset menevät kiristääkseen kontrolloinnin hirttosilmukkaa yhteiskunnasta ja säilyttääkseen valtansa. Se tekee sairaaksi ja saa vatsan vellomaan ja hyvä tietää, että se on osa prosessia, mutta loppujen lopuksi olemme ihmisiä, joilla on sydän ja tunteet, ja on ällistyttävää ja tunteellisesti haastavaa nähdä ne ihmisyytemme tiheimmät piirteet, jotka ovat edessämme kirkkaissa väreissä alituiseen.

Niinpä jonkin tietäminen ja sen kokeminen ovat hyvin eri asioita. Tietäminen merkitsee tällaisen analogian käyttämistä "Aina kun haluamme tehdä kevytsiivouksen kotonamme tai ullakolla, siivouksen aikana näyttää paljon sotkuisemmalta, kun rojua ja sotkua tulee esiin, mutta kaikki näyttää upealta ollessamme valmis" - minkä täytyy myöntää olevan lempitapani selittää ihmisille, mitä tapahtuu. Upea analogia, mutta tiedätkö mitä, se on täysin vailla sitä hemmetin tunnetodellisuutta, mitä on käydä läpi massiivinen muutos!

Sen eläminen näyttää tältä: "Pyhä &#@^! Miksi tämä kestää niin kauan? Pysäyttäkää planeetta, haluan päästä pois! Oikeasti, mennään jonnekin muualle. Onko jollain kätevää rakettia? Ai, en voi päästä pois? Voi *#&#!!! No, mitä teen? Ajattelen jakaa tämän artikkelin, videon, adressin ja tämän ja tämän! Voi hyvä sylvi, nykyään tapahtuu niin monia asioita, että tämä on pakahduttavaa. Minun on päästävä pois internetistä! Voi luoja, on taas auringonpurkaus ja nyt tunnemme sen tuhat kertaa voimakkaammin, miten paljon enemmän voimme kestää? Okei, okei, rauhoitu, tämä on osa prosessia. Kaikki vanha nostaa päätään, tiesimme sen. On kyse sitten sisäisestä ongelmasta tai ulkoisesta valtarakenteesta, tiesimme näin tapahtuvan. Mutta voi hyvä luoja, tämä tuntuu paskamaiselta ja näyttää paskamaiselta, koska ANSAITSEMME PAREMPAA KUIN TÄMÄ!! Ja voi hyvä luoja, miksi tämä kestää niin pitkään??!"

Jos sinusta siis tuntuu tältä, et ole yksin. Tiesimme transformaation olevan tulossa, mutta luulen oikeasti meidän halunneen sen tapahtuvan yhdessä yössä tai ainakin nopeammin. Ja luulen meidän aliarvioineen vastustuksen, mitä olisi, kun vanhat järjestelmät eivät iske ainoastaan kantapäitään maahan, vaan käyvät myös ylikierroksilla. Ja se on kaikki enemmän edessämme internetin vuoksi. Mutta positiivisena puolena sanottakoon, etten ole koskaan kokenut NIIN monien ihmisten olevan hereillä, heräävän ja tietoisia ja muuttuvan ja ryhtyvän toimeen joko laajemmin tai pienimuotoisemmin vaihtamalla vain perheen ostoskärryihin päätyviä tuotteita.

Valtavaa muutosta TAPAHTUU ja on todella upea lahja olla täällä tänä aikana ja se epäoikeudenmukaisuus mitä näemme mielestä tai korkeammasta perspektiivistä, laukaisee aina kutsun positiiviseen toimintaan. Kuitenkin sydämemme avautuu ja näin näemme nyt sydämestä enemmän kuin mielestä ja korkeammasta perspektiivistä. Tämä sydämen avautuminen on kaksiteräinen lahja, koska toisaalta se saa meidät tuntemaan enemmän yhteyttä ja myötätuntoa, mutta toisaalta se tekee vaikeammaksi nähdä epäoikeudenmukaisuutta, korruptiota, tukahduttamista jne. Tunnemme kaiken syvemmin, myös sen, minkä hahmotamme henkilökohtaisiksi epäonnistumisiksi tai haavoiksi.

Kun tänään olemme epätoivoisia ja raivoamme maailman tilasta, on myös hyvä päivä ottaa hetki oivaltaakseen: "No, se että tunnen näin ja miljoonat ihmiset ympäri maailmaa näyttävät tunteman näin nyt, kertoo minulle, että sydämemme avautuu." Ja jos miljoonia, jos ei miljardeja, sydämiä avautuu, niin kenties se on portti, mikä sallii meidän kaikkien mennä luomaan täysin uutta maailmaa, missä on uudet tavat, systeemit ja rakenteet. Tämä on hyvä asia, mutta prosessi ei ole helppo juttu. Paljon murhetta, surua, vihaa ja turhuuden tunnetta tulee esiin kaikilla, kun kuljemme läpi tästä jättimäisestä muutoksesta yhdessä. Et ole yksin tässä. Autat vain olemalla täällä. Voi luoja, miten epäkäytännölliseltä se kuulostaa, mutta se on oikeasti totta. Valosi, läsnäolosi AUTTAA. Sinnittele mukana!!!

Itse huomaan aina auttavan, kun vain vetää syvään henkeä ja lakkaa tuntemasta kiirettä ja porhaltamasta mielessään. Tiedä, että TÄSSÄ hetkessä voit tehdä vain sitä, mitä teet TÄSSÄ hetkessä. Mieli voi riehaantua kaikista asioista, joita meidän "täytyy" tehdä - on kyse sitten päivittäisistä tehtävälistoistamme tai elämämme tehtävälistoista tai "elämäntehtävämme" tehtävälistoista. Olemme hyvin pitkään olleet johdotettuja keskittymään siihen, mitä meillä ei ole tai mitä emme ole vielä tehneet, sen sijaan että arvostaisimme kaikkea, mitä meillä on, mitä olemme tehneet ja mikä meistä on tullut. Olemme ihmisiä sekä supersieluolentoja - ja ihmisosamme voi tehdä vain tietyn määrän joka hetki ja joka päivä. Pysähdy, elvy ja kukoista … tyhjennä mieli, vedä henkeä, arvosta sitä, mitä sinulla on sisälläsi ja ympärilläsi juuri NYT … ja kuten sanonta kuuluu: kaikki on lopussa hyvin ja jos ei ole, se ei ole kaiken loppu.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

5.3.2014 ASTU UUTEEN … KIRJAIMELLISESTI

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 08.03.2014 11:39

ASTU UUTEEN … KIRJAIMELLISESTI

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
5.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Vuoden tai pari, erityisesti uuden syklimme alusta saakka, monet meistä ovat tunteneet olevansa kummallisessa epävarmuustilassa - ikään kuin leijumme tyhjiössä vanhan ja uuden välissä. Hyvin paljon siitä, kuka olimme ennen, ei enää tunnu oikealta - tai sopii täsmälleen, niin kuin ennen. Ajattelin tätä yhtenä päivänä ja sain viestin, että se on kuin haamuilla, jotka eivät käsitä kuolleensa vanhassa elämässään. Ne ovat hämmentyneitä ja voivat jäädä joksikin aikaa jumiin maailmojen väliin. Siirtyäkseen eteenpäin niiden on nähtävä valo ja asuttava siihen, jotta ne voivat jatkaa elämäänsä jossain toisessa paikassa ja tilassa.

Emme ehkä ole kuolleet fyysisesti, mutta olemme kuolleet valtaville osille itsestämme. Olemme kuolleet suurille kimpaleille vanhaa identiteettiämme, elämätehtäväämme, tarkoitustamme ja karmasopimuksiamme. Olemme kuolleet suurelle osalle haavoistamme, malleistamme, uskomuksistamme ja olemistavoistamme. Ne eivät toimi enää. Olemme kuin käärmeitä, jotka ovat lähteneet nahastaan. Jotkut meistä yrittävät luikerrella takaisin vanhaan ja toiset maleksivat palavan talon ympärillä tietäen, etteivät he voi palata, mutta heillä ei ole aavistustakaan, minne menisivät seuraavaksi. Tämä "kuolema" on johtanut kaikenlaiseen suruun, masennukseen, turhautumiseen ja hämmennykseen. Joillakin on muuttunut paljon fyysisesti, mutta toisilla se ei ole ollut sellainen kuolema, minkä tiedämme konkreettisesti, ja tämä on tehnyt kaikesta vielä vaikeampaa ymmärtää ja käsitellä.

Tämä muutos tapahtuu kaikilla tasoilla. Joillakin tämä merkitsee suuria muutoksia merkittävillä elämänalueilla. Toisilla muutos on enemmän sisäistä - kuitenkin myös tämä vaikuttaa ulkoiseen jollain tavalla. Vaikka olisimmekin oikeassa työpaikassa tai suhteessa, "kiemurtelemme" ja ihmettelemme miksi. Tämä johtuu siitä, että sielumme kiemurtelee pois vanhasta nahastaan. Kyllä, kiemurrellessaan ulos vanhasta nahastaan, jotkut kiemurtelevat pois vanhoista suhteista, työpaikoista tai maantieteellisistä paikoista, jotka eivät enää sovi. Toisilla nämä elämän osat sopivat, mutta aiempi sisäinen johdotus siinä, miten suhtaudutaan noihin osiin, ei enää sovi. Kenties työsi on oikea, mutta haluat terveemmän tasapainon työn ja perheen välille. Tai haluat siirtyä siinä luovempaan tai menestyvämpään suuntaan. Kenties suhteesi on oikea, mutta vanha tapasi ilmaista sisäistä maskuliinisuuttasi ja feminiinisyyttäsi muuttuu ja näin muuttaa teidän välistänne dynamiikkaa ja auttaa teitä kumpaakin parempaan ja tasapainoisempaan versioon itsestänne.

Monia suhteita kutsutaan (pakotetaan) kasvamaan, kun toinen osapuoli luo nahkansa ja siirtyy uuteen versioon itsestään, ja toisen on lopulta tehtävä sama tai he eivät enää pysty suhtautumaan toisiinsa harmonisesti. Sielumme etsii suurempaa tasapainoa, enemmän sydäntä ja täydellistä aitoutta kaikessa, mitä teemme, ja se voi vain muuttaa kaiken.

Jos olet tuntenut olevasi tyhjiössä, voit kokeilla tätä harjoitusta. Sulje silmäsi ja tunne se tunnetila, jossa olet ollut ja josta haluaisit nyt siirtyä pois. Näe, että uusi elämäsi on aivan edessäsi, mutta noiden haamujen tapaan et ole vain oivaltanut sitä. Korkeammalla värähtelevä itsesi on aivan edessäsi ja odottaa, että astut enemmän SINUUN, ilmennät enemmän SINUA ja oivallat, että tämä on ja on aina ollut se SINÄ, jota olet odottanut. Ota askel eteenpäin sen tietoisen aikomuksen kera, että astut uuteen elämääsi ja itseesi, pois vanhasta nahastasi. Kirjaimellisesti - et meditaatiossa, vaan fyysisesti - jalat maassa, askel askeleelta uuteen. Avaa silmäsi. Miltä tuntuu?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

6.3.2014 MITEN SIIRTYÄ ETEENPÄIN TYHJIÖSSÄ?

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 08.03.2014 11:40

MITEN SIIRTYÄ ETEENPÄIN TYHJIÖSSÄ?

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
6.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kysymys Kathyltä: Miten siirrymme eteenpäin, kun tunnemme olleemme epävarmuustilassa tai tyhjiössä?

Vastaukseni: Olen havainnut, että "miten" tulee niiden hyvin sinnikkäiden pikku koputusten ja tönäisyjen kuuntelemisesta, jotka sivuutamme jatkuvasti olankohautuksella. Olemme usein piittaamatta niistä, koska ajattelemme "Minulla ei ole tarpeeksi aikaa siihen" tai "Miten ihmeessä se auttaa minua tilanteessani tai kysymyksessäni?", kun tuolla pikku koputuksella ei näytä olevan mitään tekemistä erityishuolenaiheemme kanssa.

Oman kokemukseni mukaan jos jokin on sinnikästä, se on kuin Hannun ja Kertun piparimuru, joka sanoo: "Tännepäin, tännepäin." Meille ei usein näytetä koko suurta kuvaa, miten päästään jonnekin, mutta tavallisesti kysyessämme saamme jonkinlaisen tönäisyn astua eteenpäin. Konstikasta on, ettei se ehkä näytä liittyvän suoraan asiaan, ja siinä kohtaa estämme itseämme toimimasta.

Esimerkiksi jos saat jatkuvasti tönäisyn siivota tietyn huoneen, sillä ei ehkä näytä olevan mitään tekemistä kysymyksesi kanssa "Mikä on tarkoitukseni?", mutta tuo siivoaminen johtaa uuteen tilaan ja uuteen energiaan ja tavallisesti jonkinlaiseen mielen tai tunnepuolen ahaa-elämykseen. Tai kuulet jotain jatkuvasti - tietty vitamiini tai kirja tai sana.

Kehosi, sielusi, elämäsi ja universumi puhuvat sinulle jatkuvasti. Oppiminen kiinnittämään huomiota, kuuntelemaan, luottamaan ja toimimaan sisäisten tönäisyjemme perusteella on työkalu, joka meillä kaikilla on. Vaikka joskus sen on iskettävä meitä päähän, jotta huomaamme sen!

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

7.3.2014 - PYSÄHDY, ELVY JA KUKOISTA (TAI AINAKIN SELVIYDY!)

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 08.03.2014 11:41

PYSÄHDY, ELVY JA KUKOISTA (TAI AINAKIN SELVIYDY!)

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
7.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun transformaatiopyörremyrsky jatkuu sisällämme ja ympärillämme, on ajankohtainen muistutus ottaa aikaa pysähtyä, elpyä ja kukoistaa … tai jos et pysty kukoistamaan tällä hetkellä, niin selviydy ainakin!

Kun korkeataajuuksinen energian lisääntyy, myös herkkyytemme lisääntyy. Tunnemme omat tunteemme ja toisten ihmisten tunteet tarkemmin, tunnemme auringon toiminnan, tunnemme tapahtumat, joita sattuu toisella puolella planeettaa. Joinain päivinä tuntuu siltä, että käsi on juuttunut pistorasiaan, kun taas toisina päivinä haluaa vain piiloutua peiton alle ja sanoa: "Herätä minut, kun kaikki on ohi". On tärkeää yhdistyä omaan sisäiseen myrskynsilmäämme - tuohon hiljaiseen, selkeään ja paikallaan pysyvään paikkaan, missä voimme irrottautua kaaoksesta, stressistä ja hektisyydestä ympärillämme.

Kaikilla on oma tapansa tehdä tämä. Itse en ole koskaan tehnyt pitkään mitään meditaatiorutiinia, mutta olen saanut viestin ottaa vähän meditointiaikaa joka päivä, edes muutaman minuutin, jolloin keskityn vain hengitykseeni. Sinulla se voi olla jotain muuta, mitä saat viestin tehdä enemmän … tai vähemmän. Yhden asian tiedän: sitten kun kehosi ja sielusi alkavat puhua sinulle äänekkäästi, on mennyt umpeen aika, jolloin aletaan kiinnittää huomioita!

Jos kehosi ja sielusi siis sanovat sinulle - kuten minulle sanotaan tällä hetkellä - "Pysähdy, hidasta, hengitä", kannustan sinua tekemään sen jollain mahdollisella tavalla. Tällä viikolla minä ja Jax jätimme uintitunnin väliin enkä kuntoillut tavallisesti ja minusta tuntuu paljon paremmalta, kun vain annan meille tuon ajan tavallisen "mene, mene, mene" -aikataulun ulkopuolella!

Pysähdy. Elvy. Kukoista.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

20.3.2014 TEE VÄHEMMÄN … KOE KUITENKIN ENEMMÄN

ViestiKirjoittaja hammer » 19.03.2014 21:14

TEE VÄHEMMÄN … KOE KUITENKIN ENEMMÄN

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
20.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Sen sijaan että kiitää pintaa pitkin satoja asioita tehtävänä eikä pysähdy todella haistelemaan ruusuja matkan varrella, näyttää siltä, että useammat meistä tuntevat tarvetta hidastaa ja nauttia maisemista paljon enemmän.

Meistä ehkä tuntuu, että teemme vähemmän asioita viikon aikana, kuitenkin samaan aikaan tunnemme tarvetta uppoutua täydemmin noihin valittuihin tehtäviin, mitkä ovat tärkeitä meille, ja panostaa enemmän intohimoa, sydäntä ja sielua siihen, mikä kutsuu ja innostaa meitä oikeasti.

Sen sijaan että juoksemme kuin hiiri juoksupyörässä, kysymme itseltämme: tunnenko oikeasti intohimoa tähän, tunnenko tämän tukevan ja ravitsevan minua?

Ironista kyllä, mitä tietoisemmaksi tulemme ikuisesta olemuksestamme, sitä enemmän oivallamme, että aikamme maan päällä on arvokasta emmekä ole täällä ikuisesti. Mitä tuosta perspektiivistä katsottuna haluat tehdä vähemmän ja mitä enemmän?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

26.3.2014 IHMISET HALUAVAT TIETÄÄ TOTUUDEN – LENTO MH370:N K

ViestiKirjoittaja hammer » 26.03.2014 21:00

IHMISET HALUAVAT TIETÄÄ TOTUUDEN – LENTO MH370:N KUNNIAKSI

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
26.3.2014
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kun Malaysian Airlinesin lento katosi, virityin katsomaan, tuliko mitään läpi siitä, missä se voisi olla. Sain lauseen: "On helppoa harhauttaa niitä, jotka eivät halua tietää totuutta." Pintapuolisesti tämä kertoi minulle, että joku tiesi täsmälleen, mitä koneelle tapahtui ja missä se oli. Yrittäessäni yhdistyä koneen ja siinä olevien energiaan, se tuntui siltä, kun joku katoaa tarkoituksella – hän ei halua löytyä ja näin ei voi tunkeutua hänen energiansa yksityisyyssuojan läpi. Energia on tavallaan verhottu. En sano, että matkustajat eivät halunneet löytyä (olen varma, että halusivat), mutta tuntui voimakkaasti siltä, ettei joku halunnut tämän koneen löytyvän sen vuoksi, minkä sitten olisi tarvinnut paljastua.

Netissä on enemmän kuin tarpeeksi teorioita, mitä sille tapahtui – mm. se meni toiseen ulottuvuuteen vahingossa tai osana kokeilua, mikä meni pieleen tai suunnitellusti; tähtialus sädetti sen jonnekin; armeija ampui sen vahingossa alas; siihen osui ennenkuulumattomia sähkömagneettiaaltoja, mikä aiheutti järjestelmävian; lentäjät asettivat kurssiksi toisen lentokentän; se "tukehtui" savuun ja lensi Intian valtamereen, muutamia teorioita mainitakseni. Kaikki ne teoriat joita tulee esiin totuutena, vaatisivat kunnon selitystä niille, jotka odottavat vastauksia. En halua mennä tässä noihin teorioihin, pääasiassa siksi, etten ole varma siitä, mitä tapahtui. Haluan puhua tuosta ensimmäisestä kuulemastani lauseesta: "On helppoa harhauttaa niitä, jotka eivät halua tietää totuutta", ja siitä, miten se soveltuu tämänhetkiseen energiaan.

Tämä lause nosti minussa esiin ärsyyntynyttä vihaa sitä näkemystä kohtaan, että massat on parempi pitää tietyn tiedon osalta pimennossa sen omaksi parhaaksi ja suojaksi, kun totuus on, että totuuden pidättäjät tekevät sen omaksi hyödykseen. Tätä tunnetta seurasi melkein välittömästi oivallus, että nuo totuuden sarjapiilottajat ovat vakavasti aliarvioineet ihmisenemmistön! Emme ole enää pieniä työmehiläisiä, jotka on orjuutettu, Muinais-Egyptin kuninkaallisten ja korkea-arvoisten pappien ollessa herrojamme, jotka pitävät kaikki hyvät ja taianomaiset käsikirjat itsellään.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että ihmisten pää osuu sen rajoitetun toimintamallin kattoon, minkä meille on kerrottu olevan todellisuus. Kun kuulemme median sanovan: "Tämä on totuus", heränneimmät ihmiset kääntävät silmänsä ja päänsä online-foorumille saadakseen lisäinformaatiota. Olemme kuin Liisa Ihmemaassa, joka syötyään taianomaista "Syö minut" –kakkua, kasvaa suuremmaksi kuin se talo, missä hän oli. Emme tyydy enää sokeasti hyväksymään järjestelmiä tai tarinoita, jotka eivät resonoi totuutena. Totuuden löytämiseksi teemme, mitä voimme. Jotkut kulkevat levottomana potkien hurjasti vanhoja ja tiukkoja muureja ympärillään. Toiset astuvat avarammille vihreille niityille ympärillään. Joka tapauksessa, näin uutta toimintamallia luodaan.

Prosessin aikana tulee esiin pelkoa. Pelkäämme, että me emme selviydy uuteen toimintamalliin tai valtaosa ei selviydy. Noina hetkinä meidän on muunnettava pelkomme intohimoksi (tai käytettävä vihaa tai turhautumista polttoaineenamme, koska sitten voi tulla intohimoa). Käytä tätä visiosi ylläpitämiseen siitä, mitä ansaitset, mitä perheesi ja yhteisösi ansaitsee ja mitä ihmiskunta ansaitsee. Käytä sitä puhuaksesi ääneen, ryhtyäksesi toimeen, jatkaaksesi rukoilemista ja visualisoimista tai tehdäksesi, mitä teetkin sinä ainutlaatuisena palapelin palana, mikä olet tällä planeetalla.

Totuudenpiilottajat ja ne, jotka ovat tottuneet sanelemaan, mikä on todellisuutta ja mikä ei, eivät pidä totuudenetsijöistä ja vastaanväittäjistä. Yksi iso tarina tällä viikolla Sydneyssä liittyy Kuninkaalliseen komissioon koskien katolista kirkkoa ja lasten seksuaalista hyväksikäyttöä ja siihen, että katolinen kirkko piti niitä häiriköinä, jotka sanoivat itseään hyväksikäytetyn. Toinen iso tarina on MediaWatchin kritiikki Australian The Daily Telegraphia kohtaan siitä, ettei se kertonut kymmenistä tuhansista australialaisista, jotka protestoivat nykyhallitustamme vastaan pari viikkoa sitten kaikissa merkittävissä kaupungeissa.

On erittäin vanha uskomus luulla, etteivät ihmiset halua tietää totuutta, ja tuo totuus lakaistaan maton alle tai piilotetaan parhaiten muutamien harvojen keskuudessa. En pidättele hengitystäni siihen saakka, kunnes tulee virallisia ilmoituksia monista asioista ja toimista, joita tapahtuu suoraan silmiemme edessä ja verhon takana, mutta kiitos rohkeiden ilmiantajien ja ihmisten, jotka kommunikoivat avoimesti netissä, meidän ei tarvitse pidättää hengitystämme. Totuus tulee esiin ja kaikki paljastuu siitä huolimatta, miten kovasti ihmiset yrittävät pitää sen salassa.

Olet ehkä huomannut tätä tapahtuvan henkilökohtaisessa elämässäsi ja on paljastunut asioita, joista et tiennyt aiemmin, tai on löytynyt asioita, joita sinun ei ollut "tarkoitus" tietää.

Ajatukseni ja rukoukseni menevät kaikille lennolla MH370 olleille ja heidän perheilleen ja ystävilleen. Tämä "blogipostaus" totuuden tietämisen ansaitsemisesta ja oman totuuden tuntemisesta on omistettu heille.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

30.3.2014 HUHTIKUU ALKAA PAMAUKSELLA

ViestiKirjoittaja Magellan sky code » 31.03.2014 19:16

HUHTIKUU ALKAA PAMAUKSELLA



Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)

30.3.2014

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine



Tänään oli X1-luokan auringonpurkaus ja se tuntui hyvin lyhyeltä ja terävältä energiapurkaukselta, mikä laukaisi suuren sisäisen muutoksen ikään kuin tyhjästä. Tunsit enkä voimakaan tunnepuuskan, sait selkeän oivalluksen jostain tai joku projisoi ongelmansa sinuun, mikä painoi jotain vanhaa haavaa ja antoi sinulle tilaisuuden kokea parantumista siihen liittyen.



Te jotka olette herkkiä purkauksille heti niiden tapahtuessa (vaikka ne osuvatkin maan kenttään vasta päivien päästä), olette ehkä olleet ultraherkkiä tälle purkaukselle, koska se aiheutti ns. magneettivirkkauksen, mikä Space Weatherin mukaan aiheuttaa heijastevaikutuksen maan magneettikenttään välittömästi. Niinpä se on energiaherkille tuplakoettelemus, kun tuntuu sekä purkaus että magneettikenttään osuminen samanaikaisesti. Emme tietenkään usein oivalla, että kyse on purkauksesta, mutta sitten päähämme tavallisesti juolahtaa katsoa tilanne joltain Space Weatherin tyyppiseltä sivustolta ja totta vie, sitä se on.



Space Weatherin mukaan "toisin kuin maapallon magneettihäiriöt, joita tulee koronan massapurkausten myötä päiviä purkauksen jälkeen, magneettivirkkaus tapahtuu purkauksen aikana. Niitä sattuu usein nopeiden ja impulsiivisten purkausten aikana, kuten tämä."



Olemme vielä pari päivää huhtikuun alusta, mutta minulle tulevat sanat: "Huhtikuu alkaa pamauksella" ja monilla teistä huhtikuun energioita on saattanut tulla jo noin viikon. (Mitä aika ylipäätään on enää?) Se tuntuu kuin suurelta shakkipeliltä globaalilla tasolla ja vaikka me emme tiedä, mitä tarkkaan ottaen tapahtuu, energiamme TIETÄÄ, ja energiamme kokee sen kuin hengen pidättelemisenä odottaen ja ihmetellen, mikä on seuraava liike.



Valtapelishakin lisäksi on myös sielusuunnitelmatasomme shakkipeliä, missä meidät nostetaan pois yhdestä vanhasta tilanteesta/uskomuksesta/ongelmasta kerta toisensa jälkeen ja laitetaan uusiin tilanteisiin/suuntiin tai vanhaan kunnon tyhjiöön, jolloin emme oikeasti tiedä, missä olemme!



Jos ajattelet sitä suurena sähkömääränä, mikä surisee ympäriinsä uudelleenjohdottaen asioita (sielusuunnitelmashakki) ja yrittäen tapaa sähköllä asioita (valtapelishakki), näet, miten itsesi maadoittaminen on yksi parhaista asioista, minkä voit tehdä nyt pysyäksesi keskuksessasi, tyynenä ja järjissäsi. Tee sitä, mikä toimii parhaiten sinulla: kävely, tanssi, puutarhanhoito, kokkaaminen, lasten kanssa leikkiminen, uiminen, enempi lepääminen tai syvään hengitteleminen.



Miltä sinusta tuntuu?


-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
Avatar
Magellan sky code
Ylläpitäjä
 
Viestit: 1425
Liittynyt: 02.11.2013 09:18

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron