Mrkich Dana (danamrkich.com)

Jokaiselle kanavahenkilölle on varattu oma ketjunsa. Valtaosa kanavoinneista on Pirjo Laineen käännöksiä. Tänne siis vain kanavointeja. Näkemyksille /mielipiteille on varattu oma ketjunsa.

24.2.2016 KESKIVIIKON VIISAUSSIEMENIÄ: OLETKO PIILOSSA?

ViestiKirjoittaja hammer » 27.02.2016 09:45

KESKIVIIKON VIISAUSSIEMENIÄ: OLETKO PIILOSSA?

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
24.2.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tämän päivän aihe koskee piiloutumista siltä, mitä oikeasti haluat. Eräältä kaverilta – sanotaan häntä Mattiksi – tuli kommentti, että pelko on estänyt häntä sallimasta toisten ihmisten päästä liian lähelle. Hän kirjoitti näkevänsä, miten hän päätti jopa asua maantieteellisesti paikassa, joka teki hänelle helpoksi pitää etäisyyttä toisiin.

Olemme kaikki hyviä piiloutumaan jollain tavalla. Meistä tulee eksperttejä piilottamaan tietyissä tilanteissa tai tietyillä elämänalueilla se, kuka oikeasti olemme, ja useimmiten teemme tämän alitajuisesti. Luomme käyttäytymismalleja tai tapoja, joita usein emme oivalla, tai oivallamme, mutta luulemme voivamme kontrolloida tuota mallia, koska se usein näyttää joltain, mitä meille tapahtuu jatkuvasti.

Jollakin teistä tätä voi tapahtua rakkaussuhteissa ja se estää todellisen tunneläheisyyden tai sitoutumisen, ja toisilla sitä tapahtuu ystävyyssuhteissa tai perheeseen liittyen. Sitä voi tapahtua työelämässä, bisneksessä ja luovuudessamme ja se sekaantuu menestykseemme ja hyvinvointiimme.

Riippumatta elämämme vaikutetusta alueesta tai tietystä mallista, jonka olemme luoneet pitämään käsivarren mitan päässä sen, mitä todella haluamme, aina on mukana yhteinen tekijä.

Ja se on:

Pelko joka liittyy suoraan ydinhaavaan, ja tämä pelko on luonut suuren tarinan jostain. Se saattaa perustua entiseen muistoon, kokemukseen, havaintoon, esi-isähistoriaan tai joukkoon muita mahdollisia juuria. Vaikka voi olla hyödyllistä tutkia joitain noista juurista, voimme hukata elämän, jos yritämme kaivaa ne kaikki esiin, ennen kuin sallimme itsemme vapautua tuosta pelosta.

Pelkosi iso tarina sanoo: jos teet tämän, niin noin tapahtuu.

Tuo ihminen lopulta jättää sinut tai satuttaa sinua. Kadotat itsesi. Sinua kritisoidaan tai sinut torjutaan. Ihmiset nauravat sinulle. Kukaan ei halua kuulla, mitä sinulla on sanottavana.

Ei mikään ihme, että löydämme tapoja pysyä piilossa luolassamme. Se tuntuu paljon helpommalta – kunnes ei enää tunnu. Yhtenä päivänä piilopaikkamme mukavuusalue alkaa tuntua todella epämukavalta.

Vaatii rohkeutta kannustaa itsemme ulos tuon piilopaikan mukavuusalueelta.

Ironista aina on, että sitten kun olemme ulkona luolastamme, ajattelemme: "Vau, miten hyvää tämä on!" Pelkomme saa meidät ajattelemaan, että esiintuleminen on kuin astumista suurimpaan, pimeimpään ja pelottavimpaan paikkaan. Mutta todellisuudessa paljastuminen enemmän itseksemme on enemmänkin kuin astumista suurelle nurmikentälle, jossa on paljon auringonvaloa. En aio valehdella. Siellä leijuu toki joskus harmaita pilviä. Siellä on auts-paikkoja, joihin saattaa joskus astua. Mutta tuon upean uuden tilan kokeminen on 99% ajasta sen arvoista.

Pelkosi haluaa vain suojella sinua. Mutta ero pelon ja todellisuuden välillä on kuin Ihmemaa Ozin projektori. Pelko vaikuttaa suurelta ja ylivoimaiselta, mutta todellisuudessa pystyt käsittelemään sen, jos ja kun kohtaat sen kasvotusten ulkona aurinkoisella kentälläsi.

Mikä osasi on piilossa luolassa?

Mitä esiintulemiseen liittyvät pelkosi ovat?

Pyydä tulevaisuuden itseäsi antamaan rohkeutta kannustaa itsesi tulemaan pois piilosta.

Pyydä tulevaa itseäsi joukkuetoveriksi, auttajaksi ja oppaaksi.

Näe tulevan itsesi ojentavan kätensä sinulla ja vetävän sinua kohti itseään parhaalla mahdollisella tavalla, mikä auttaa sinua tulemaan esiin uudessa tilassa, jossa ansaitset olla nyt hyvin oikeutetusti ja johon olet hyvin valmis.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

2.3.2016 KESKIVIIKON VIISAUSSIEMENIÄ: LUOLA-AIKA TEKEE HYVÄÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 05.03.2016 18:50

KESKIVIIKON VIISAUSSIEMENIÄ: LUOLA-AIKA TEKEE HYVÄÄ SIELULLE

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
2.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Viime viikolla puhuimme piiloutumisesta toisilta ihmisiltä tai maailmalta yleisesti ottaen. Tällä viikolla tarkastelemme sitä toisesta kulmasta. Tämän päivän "Keskiviikon viisaussiemenissä" on kyse vahvistavasta luolasta, terveestä tarpeesta vetäytyä ja antaa itsellemme lupa ottaa askel taaksepäin tai ottaa aikalisä.

Yhteiskunnassamme keskitytään paljon toimintaan, saavuttamiseen ja tekemiseen. Ne ovat upeita asioita, mutta silloin kun emme tasapainota niitä levolla ja sen pohdiskelulla, minne menemme ja miksi, tai ota aikaa tunnustella, miltä meistä tuntuu ja olemmeko uskollinen itsellemme, uuvumme tai kulumme loppuun, tai menemme kohti määränpäätä, mistä emme itse asiassa pidä.

Meitä pommitetaan nyt jatkuvasti virikkeillä, mikä on mennyt hulluille ylikierroksille – kiitos sosiaalisen median. Saamme jatkuvia viestejä, että meidän pitäisi tehdä enemmän, saada aikaan enemmän, ansaita enemmän, saada enemmän, antaa enemmän ja postata enemmän. Nämä viestit voivat saada tuntemaan, että ellet kulje täydellä vauhdilla koko ajan, ole jatkuvasti kytkettynä nettiin eikä sinulla ole elämän joka alue täydellisesti järjestyksessä, niin et tee tarpeeksi ja epäonnistut tai sinulta menee ohi jokin.

Jos sanot "ei" muille ihmisille tai maailmalle yleisesti ottaen, voit tuntea, että tuotat toisille pettymyksen tai menetät jonkun ilaisuuden, mutta joskus se on terveellisintä, mitä voi tehdä hyväksesi.

Kun sanot "ei" jollekin, joka tuntuu liian paljolta nyt tai joka ei tunnu oikealta, sanot itse asiassa "KYLLÄ" itsellesi.

Luola-aika merkitsee eri asioita eri ihmisille. Se voi olla päivittäinen tapa meditoida 10 minuuttia tai sulkea puhelin ja tietokone illalla 9.30 mennessä ja lukea kirjaa ennen nukkumaan menoa tai ottaa aikaa päiväkirjan pitämiseen. Joskus voit olla luolassa kuukausia merkittävien elämänmuutosten aikana, jolloin olet päättänyt suhteen tai vaihdat työpaikkaa tai sinun täytyy hoitaa jokin terveystilanne. Tällaiset elämäntapahtumat voivat käynnistää merkittäviä identiteettimuutoksia ja luola-aikaa tarvitaan sen prosessoimiseen, mikä on loppunut, ja antamaan turvallisen tilan olla rauhassa, kunnes olet valmis uuteen tai rakennat hitaasti uutta.

Minulla on ollut viimeisen vuoden aikana paljon luola-aikaa, kun tein muutoksia monin tavoin. Päästin irti yksityissessioista, koska koko kehoni kertoi, että oli sen aika. Olen ollut hyvin fokusoitunut siihen, mikä tuntuu ravitsevimmalta minulle – on se sitten täysiarvoiset ruoka-aineet, varhaisempi nukkumaanmeno tai sosiaalisen median sulkeminen päiviksi kerrallaan. Terveys ja toisen lapsemme hedelmöittämisyritys on ollut tärkeämpää kuin sen varmistaminen, että teen 3.8 postausta päivässä.

Päivittäinen luola-aika ja pidemmät jaksot "kulkemista tavallista hitaammin" tai "tekemistä tavallista vähemmän" merkitsevät, että tuon ajan antaminen itselleen täytyy olla ok, ilman huonoa oloa tai syyllisyyttä.

Luola-aika ravitsee sinua, antaa polttoainetta, auttaa tasapainottumaan, löytämään rauhan ja palauttamaan energiasi. Tämä on erityisen totta niille, jotka ovat herkkiä ulkoisille energioille ja huomaavat nappaavansa muiden ihmisten juttuja.

Haluan siis kuulla teiltä:

Mitä terveellisiä asioita teet ollaksesi hissukseen, ottaaksesi aikalisän ja sanoaksesi "ei" maailmalle, samalla kun sanot "kyllä" itsellesi?

Kaipaatko luola-aikaa?

Onko kenestäkään teistä vaikea lakata seuraamasta asioita ja antaa itselleen luola-aikaa?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

16.3.2016 KESKIVIIKON VIISAUSSIEMENIÄ: RAKKAUS PÄIHITTÄÄ TRU

ViestiKirjoittaja hammer » 17.03.2016 21:49

KESKIVIIKON VIISAUSSIEMENIÄ: RAKKAUS PÄIHITTÄÄ TRUMPIN

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
16.3.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tällä viikolla halusin puhua Donald Trumpin noususta USA:n presidentinvaaleissa.

En ole amerikkalainen, mutta meidän maahamme (Australia) ja moniin muihin maihin ympäri maailmaa vaikuttaa kovasti USA ja sen johto. Ja vaikka joku amerikkalainen saattaa sanoa, ettei ole minun asiani kommentoida amerikkalaista politiikkaa, tosiasia on, että se muokkaa meidän politiikkaamme. USA:n presidentin päätökset vaikuttavat hallitukseemme, mikä vaikuttaa vuorostaan kansaamme, ympäristöömme ja maahamme.

Ja loppujen lopuksi elämme yhdessä maailmassa. Vaikutamme kaikki maailmaan ympärillämme, joten silloin kun joku meistä vaikuttaa satoihin miljooniin ihmisiin, sillä on heijastevaikutus ulospäin, ja erityisesti tuossa tapauksessa johtajalla on vastuu olla tietoinen lähettämästään heijastevaikutuksesta.

Monia meistä todella surettaa, ällöttää ja järkyttää vaaliohjelma, jolla Donald Trump näyttää ratsastavan – rasismi, seksismi sekä vihan, väkivallan ja pelon lietsominen. Vielä hämmentävämpää on häntä seuraava ihmismäärä ja sen energian intensiivisyys, jolla he reagoivat ja jota he ilmaisevat ulospäin. On erittäin tärkeää tunnistaa, ettei Trump voisi ratsastaa tällä aallolla näin isosti ilman, että valtava määrä ihmisiä on tuo aalto, joka kantaa häntä eteenpäin.

Tämä ei ole yksi hullu mies, joka huutaa tyhjään metsään.

Tämä on energiaa, joka vetää puoleensa miljoonia tukijoita. Se on energiaa, joka on löytänyt miehen edustamaan itseään. Nniinpä meidän täytyy kysyä itseltämme: mistä tässä kaikessa on kyse?

Mitä tämä energia on ja mikä merkitys tällaisella energialla on maailmassa, joka oletettavasti kehittyy?

Mitä tämä energia on tehnyt tähän mennessä? Se on sytyttänyt ennenkuulumattoman intohimon. Kaikki maan jakautuminen Bushin vuosina tuntuu kuin koulun pihatappelulta verrattuna tähän, minkä on mahdollisuus räjähtää lopputuloksesta riippumatta. Toisaalta Trump edustaa kaikkea, mistä yli olemme kehittymässä – hyvin vanhaa ja tiheää energiaa, joka taistelee säilyttääkseen kontrollin. Tämä energia rakastaa pelon syömistä. Tämä energia rakastaa hallitsemista ja valtaa toisista.

Trumpin nousulla on vähän tekemistä itse miehen kanssa ja paljon tekemistä sen energian kanssa, jonka edustajana hän sallii itseään käytettävän. Tämä energia reagoi siihen, minkä se näkee olemassaolonsa uhkana, eli tietoisuuden lisääntyminen, heräämisen lisääntyminen, tiedostavat ihmiset, niiden ihmisten lisääntyminen jotka tekevät hyvää maailmassa ja jotka ovat saaneet tarpeekseen siitä korruptiosta ja epäoikeudenmukaisuudesta, mikä on pyörittänyt maailmaa tähän saakka.

Tietoisuusenergia on tehnyt paljon muutaman viime vuoden kuluessa herättääkseen ihmisiä, mutta eikö olekin mielenkiintoista, miten mikään ei herätä nopeammin kuin tunne, että menettää kohta jotain. Voin pyytää 4-vuotiasta poikaamme toistuvasti viemään leluja takaisin omaan huoneeseensa. Toisiaan hän on täysin piittaamatta minusta tai sanoo "ei" tai sanoo "kyllä", mutta ei tee mitään. Jos sanon: "Ok, annan nämä lelut pois huomenna", niin jopa syntyy liikettä! Olohuone on siisti muutamassa sekunnissa! Mikä ihme!

Ja vastaavasti, niin tuhoisa kuin Trump-liike näyttää olevan, tässä heijastevaikutuksessa on tämä toinen puoli, eli miljoonat ihmiset jotka eivät ole muuten erityisen motivoituneita politiikasta, nousevat sanomaan: "Ei ikinä, sitä ei tapahdu!" Ja merkitsee tämä sitten sitä, että he äänestävät ensimmäistä kertaa tai lähettävät rakkautta tai tulevat itsessään entistä vahvemmaksi ja selkeämmäksi siitä, millaisessa maassa ja maailmassa he haluavat elää ja millaisena jättää sen lapsilleen", se on varmasti sytyttänyt tulen monien persuuksien alla!

Luulen, että monet ihmiset oivaltavat, että koko poliittinen järjestelmämme on korruptoitunut eikä se enää toimi hyväksemme. Tämä on totta melkein kaikissa vanhan maailman järjestelmissä ja rakenteissa. Uusia ajatellaan, työstetään, luodaan ja toteutetaan tällä hetkellä, ja vilpitön uskoni on, että päädymme elämään uudessa maailmassa, jos ei muuten, niin siksi ettei vanha enää kestä. Emme voi jatkaa toistemme räjäyttelyä ja paikan tuhoamista odottaen, että ihmiskunta selviytyy ja planeetta kukoistaa.

Niinpä katsellessasi tätä hullua show'ta ja ajatellessasi: Voi luoja, tämä maailma muuttuu painajaiseksi", muista tämä: näkemämme puhe, viha ja väkivallan vaatimus on hautunut jo pitkään.

Näissä ajoissa oli aina tarkoitus olla kyse paljastuksista: mattoja nostellaan ja totuus nähdään. Tähän sisältyy totuus meidän sisällämme, totuus toisissa, totuus planeettaamme pyörittävissä järjestelmissä ja suurempi totuus siitä, keitä oikeasti olemme, mistä oikeasti tulimme ja miksi olemme täällä. Mattojen nostelun oli aina tarkoitus olla pölyinen, sotkuinen ja ruma prosessi sekä sellainen, joka opettaa meille omasta haavoittuvuudestamme, asettaa meidät valintojen eteen ja kutsuu meitä ottamaan kantaa ja valitsemaan polun, joka on harmoniassa sydämemme ja sielumme kanssa, ei egomme.

Kuulemme paljon, että evoluutiossamme on kyse siirtymisestä ykseyden ja yhtenäisyyden aikaan, mutta vaihe ennen sitä on kaksinaisuutemme voimistuminen, koska tuossa ykseyden paikassa meillä ei voi olla käsitystä muista. Ei ole muita. Tunnistamme, että olemme kaikki samaa energiaa. Meissä ei voi olla alempaa tiheää energiaa, koska alempaa tiheää energiaa – esim. katkeruus, viha, kieltäminen – ei voi olla ykseyteen ja rakkauteen perustuvassa värähtelyssä. Ja niin näiden asioiden on korostuttava sisällämme, jotta ne voidaan joko transformoida tai vapauttaa. Olemme kokeneet tämän henkilökohtaisesti omassa elämässämme ja näemme sitä nyt maailmannäyttämöllä.

Trumpin energia saattaa olla äänekkäämpää, mutta ne ovat vahvempia, jotka ovat hereillä, tietoisia ja rakkauden opastamia. Vahvuutemme on jatkuvassa sisäisen valomme kasvamisessa kaikesta siitä, mitä ajattelemme, sanomme ja teemme – muuttaen tietoisuuden konkreettiseksi ja eläväksi ilmaisuksi, eetterikäsityksen sijasta. Heikkoutemme on siinä, että aggressiivisemmalla energialla on aina ollut taipumus voittaa ja hallita tällä planeetalla. Ja kun luontainen energiamme ei ole aggressiivista, olemme ehkä kokeneet valomme ottavan passiivisen, tehottoman ja voimattoman roolin. Mutta kuka sanoo, että valon on oltava passiivista, tehotonta tai voimatonta?

Voit ilmaista ja ruumiillistaa tuota valoa millä tahansa valitsemallasi tavalla. Voit pyytää sisältä, että sinua autetaan ja opastetaan säteilemään sitä mahdollisimman voimakkaalla, tehokkaalla ja positiivisesti intohimoisella tavalla.

Tämä ei loppujen lopuksi ole "meidän" ja "heidän" välistä jättimäistä köydenvetoa. Se on värikäs esitys alemman luontomme ääripäistä, jotka taistelevat esiin tulevaa korkeampaa luontoamme vastaan. Meillä kaikilla on kumpaakin, enemmän tai vähemmän. Jos ei muuta, niin aina kun tunnet asioiden tilan tekevän levottomaksi, sano itsellesi:

"Valitsen rakkauden, valitsen rakkauden, valitsen rakkauden."

Tämä saa sinut takaisin selkeään keskukseesi, mistä voit olla se, kuka olet, tehokkaimmalla ja voimakkaimmalla mahdollisella tavalla.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

19.4.2016 KUN TIEDÄT TULLEESI TÄNNE OLEMAAN ENEMMÄN

ViestiKirjoittaja hammer » 20.04.2016 18:34

KUN TIEDÄT TULLEESI TÄNNE OLEMAAN ENEMMÄN

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
19.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Kasvu ja muutos vaativat aina astumaan pois mukavuusalueeltamme, päästämään irti siitä, mikä on turvallista ja tuttua, ja tavallisesti siirtymään tuntemattomaan.

Muistan, kun sain ensimmäisen työpaikkani valmistumisen jälkeen ja lähdin siitä muutaman kuukauden kuluttua sanoen dramaattisesti: "Mätänen tänne!"

Siirryin loisteliaalta näyttäneeseen hotellimaailmaan, mutta huomasin itkeväni: "En kuulu tänne!" Aloin päästä lähemmäs todellista polkuani, kun työskentelin terveys- ja hyvinvointilehdessä, mutta myös tuon upean ajan jälkeen tiesin, että minun oli tarkoitus tehdä enemmän elämälläni.

Minulla ei ollut aavistustakaan, miten se tapahtuisi, mutta jatkoin vain liikkumista sitä kohti, mikä tuntui oikealta minulle, ja se merkitsi aina irtipäästämistä sitä, mikä ei tuntunut. Se on merkinnyt, että elämäni ja urapolkuni ovat olleet siksakkaavaa tietä, mutta mikään ei vedä vertoja sille tunteelle, että tietää tekevänsä sitä, mitä on täällä tekemässä.

Kun ollaan epävarmassa jaksossa siirryttäessä vaiheesta toiseen, luottamuslihakset kasvavat ja pelko vähenee, koska oivallat, että päivä kerrallaan tapahtuva todellisuusmuutos on paremmin tehtävissä ja hallittavissa, miltä pelkosi saavat sen näyttämään.

Vaatii vahvuutta ja päättäväisyyttä jatkaa kasvamista, irtipäästämistä, luottamista, kasvamista, irtipäästämistä, luottamista. Emme tee sitä, koska se on helppoa. Teemme sen, koska vaihtoehtona on pysähtyminen. Teemme sen, koska jokin jääräpäinen ääni meissä – kenties sielumme – jatkaa meidän tönimistä eteenpäin: "Ihan oikeasti, tulit tänne olemaan enemmän".

Luulet, ettet pysty tekemään sitä, mutta pystyt. Et yhdessä yössä, ja polku on luultavasti siksakkia. Mutta kun askel askeleelta jatkat irtipäästämistä siitä, kuka et ole, siirryt lähemmäs ja lähemmäs sitä, kuka tulit tänne olemaan.

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

19.4.2016 VIISI PLANEETTAA PERÄÄNTYY – AIKA SIIVOTA TALO JA

ViestiKirjoittaja hammer » 23.04.2016 08:48

VIISI PLANEETTAA PERÄÄNTYY – AIKA SIIVOTA TALO JA KÄYNNISTÄÄ

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
19.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Ensimmäistä kertaa vuosikymmeneen viisi planeettaa perääntyy samanaikaisesti. Saatat lukea, että tässä ajassa on kyse tauon pitämisestä eikä pysty saamaan paljon tehtyä, mutta sieluperspektiivistä tämä on itse asiassa valtavan tuottavaa aikaa. Aina kun planeetta perääntyy, se tarjoaa tilaisuuden tarkastella, käydä uudelleen, muistella, johdottaa uudelleen, tehdä uudelleen, vaatia takaisin, päästää irti.

Kuvittele rakennus, jossa on alun perin upea arkkitehtuuri, hieno sisustus ja ainutlaatuiset ominaisuudet, mutta ajan kuluessa näemme kulumisen, ulkopuolisten asioiden ja muiden ihmisten panoksen vaikutuksia. Tiiliä on muurattu alkuperäisen hiekkakiven päälle. Huoneisiin on kertynyt roskaa. Alkuperäiset puulattiat on peitetty matolla. Rakennus jonka näemme tänään, on hyvin erilainen kuin sen luojan visio, ja sen päältä mitä edelleen on ytimessä, täytyisi poistaa tiilet, vanhentuneet matot ja roska.

Näiden kaikki samanaikaiset perääntymiset ovat, kuin lähettisi joukon restauroijia, remontoijia ja siivoajia saattamaan rakennuksen takaisin todelliseen loistonsa, siihen mitä se on oikeasti ollut kaiken aikaa – tällä kertaa vain vielä säteilevämmäksi ja säihkyvämmäksi.

Aloitetaanpa Marsista. Siinä on kyse toiminnasta, energiasta ja itsevarmuudesta. Saattaisi ajatella, että sen perääntyessä meillä olisi noita asioita tavallista vähemmän. Ja joissain tapauksissa, missä tarvitaan vähemmän, se on totta. Jos sinun täytyy hidastaa, jos sinun täytyy rentoutua tai sinun täytyy katsoa, ennen kuin hyppäät johonkin tilanteeseen, niin Marsin perääntyminen varmistaa ehdottomasti, että teet sen.

Jos kuitenkin energiaa tarvitaan jossain tilanteessa, missä ei tavallisesti ole energiaa tai sitä on vähän, jos vettä täytyy hämmentää, koska se on ollut käyttämättä liian pitkään, tai jokin vanha ongelma täytyy tuoda pintaan, siihen on tartuttava ja se on selvitettävä, niin Mars ei ujostele lisätä vähän tultaan mukaan ja saada asioita tehtyä antaumuksella. Mars voi tulla mukaan itsevarmana isoveljenä, ravistaa sinua olkapäästä ja sanoa: "Piristy! Tämä sinun täytyy tietää. Tämä sinun täytyy tehdä. Lähdetään!"

Jos "mennään, mennään, mennään" on tavallinen temposi, niin saat luultavasti viestejä pitää hengähdystauon. Jos kuitenkin vetäytyminen on normisi, jos passiivisuus on epämiellyttävä mukavuusalueesi tai viivyttely on paha tapa, niin luultavasti saat erittäin selkeän oivalluksen siitä, miten se toimii (ei toimi) sinulla. Salli itsesi avautua sille, mitä Mars haluaa kertoa. Paljon samaan tapaan kuin George Seinfeldissä, kun hän päätti tehdä kaiken päinvastoin kuin tavallisesti ja huomasi menestyvänsä joka alueella, Marsin perääntyminenkin voi saada sinut tekemään asioita, jotka ovat vastakkaisia sille, miten tavallisesti ilmaiset energiaasi, ja tämä voi johtaa sinut toivomiisi läpimurtoihin.

Muista, ettei planeetta itse asiassa kulje takaperin perääntymisen aikana. Siltä vain näyttää maaperspektiivistämme tiettyinä aikoina. Se on kuin autoa ohittaessa. Kuljette kumpikin samaan suuntaan, mutta ohitushetkellä tuo auto voi näyttää kulkevan takaperin. Kaikki tämä perääntyminen on itse asiassa harhaa meidän perspektiivistämme. Harhaa jolla on vaikutusta, mutta harhaa silti, mikä merkitsee, että noiden planeettojen energia on edelleen läsnä ja voimassa. Niiden vaikutustapa meihin on vain erilainen, koska näkökulmamme on väliaikaisesti muuttunut, mikä tuo mahdollisuuden moniin positiivisiin muutoksiin. Näkee asioita, joita ei tavallisesti näe. Ja kyllä – ei näe asioita, jotka tavallisesti näkisi, mistä syystä mottona perääntymisen aikana on varovaisuus siinä, mitä tekee, ostaa tai allekirjoittaa. Tee kotiläksysi. Tarkista sopimus, auto tai talo läpikotaisin.

Harhasta puheen ollen, miten suurta roolia perspektiivimme esittää harhan luomisessa harha päälle elämässämme? Vastaus: valtavaa roolia.

Ajatukset, uskomukset, muistot, alitajuiset ongelmat, esi-isien DNA, yhteiskunnallinen ehdollistuminen jne. ovat kaikki havaintotapamme sameita vesiä, jotka vaikuttavat siihen, mitä näemme elämämme elokuvakankaalla ja miten tulkitsemme asioita. Luovu tietyistä uskomuksista, luovu tietyistä ajatuksista, päästä irti tietyistä ongelmista, niin pum! kuvat elokuvakankaallasi muuttuvat. Joskus tilanteet muuttuvat kirjaimellisesti, toisilla kerroilla muuttuu tapasi nähdä ne. Asian ydin on: se miten näemme, on usein harhakuva, joka perustuu epäselvään perspektiiviimme.

Elämäntapahtumia, kosmisia muutoksia ja planeettatransiitteja tulee aika ajoin selvittämään kirjaimellisesti päämme ja pyyhkimään pois nuo pilvet, mikä sallii meidän nähdä itsemme, oman elämämme ja joko elämän selvemmin.

Plutoon, transformaation pääkihoon. Pluto ei pelleile. Jos se näkee, että jokin elämässäsi tai sinussa tarvitsee muuttaa, se purkaa tai peruskorjaa odottamatta lupaa ja anteeksipyytelemättä. Näen sen naispuolisena vastineena mahtavan Kali-jumalattaren, ja näinä aikoina kun jumalainen feminiinisyys herää (karjuen), se on enemmän läsnä elämässämme, erityisesti aina kun radikaalia transformaatiota tai sieluheräämistä on odotettavissa. En voi puhua Plutosta mainitsematta Kalia, koska sen energia tuntuu olevan aina rinnalla Pluton transiiteissa, ellei ota jopa ohjaksia Pluton soitellessa kiireisenä varaten purkueksperttejä.

Kali ruumiillistaa voimaa ja aitoutta, ja jumalatar auttaa meitä niillä elämämme alueilla, joissa emme ole uskollisia noille ominaisuuksille sisällämme. Se voi olla armoton, kuten Plutokin, ja hyvästä syystä. Emme tulleet tänne olemaan vähemmän, kuin kuka olemme, ja jos "rakennuksemme" tarvitsee isoa kunnostusta, niin haluat parhaista parhaimman varmistamaan sen tapahtumisen.

Niinpä siinä missä Pluto kulkiessaan eteenpäin saattaa aktivoida sisäisen voimamme, perääntyessään se kysyy: "Näetkö, mikä on aktivoitu tässä? Oletko oivaltanut, mistä sinun täytyy päästää irti? Oletko hyväksynyt, mitä tapahtuu? Päästätkö sisään sen uuden energian, joka haluaa ilmestyä esiin sisältäsi?"

Saatat tuntea voiman pääteemana ja joudut vastakkain niiden tapojen kanssa, joissa olet voimassasi ja joissa et. Saatat saada selkeitä viestejä siitä, mitä teet sellaista, mikä heikentää voimaasi, ja mitä voisit tehdä saadaksesi lisää voimaa. Emme puhu tästä egon voimasta, vaan aidosta sydämen ja sielun voimasta.

Pluto rakastaa kunnon myrkynpoistoa – on se sitten fyysistä, mentaalista, tunnepuolen tai henkistä. Jos siis tunnet pakkoa aloittaa terveyskuurin, päästää irti vanhoista tavoista, selvittää joitain ongelmia, mennä retriittiin, tehdä sitkeää parantamista, siivota talosi tai vaatekaappisi, seuraa tuota sisäistä opastusta.

Minkä tahansa planeettaliikkeen vaikutus sinuun riippuu siitä, missä se tapahtuu syntymäkartallasi. Jos se on syntymäkartan planeetan tai muun merkittävän pisteen kohdalla tai tekee aspektia siihen, tunnet vaikutukset enemmän kuin joku, jolla ei ole. Jotkut ihmiset tuskin tuntevat mitään, kun taas toiset tuntevat hyppivänsä varpaillaan maamiinojen täyttämässä aitauksessa, ja he rukoilevat, etteivät astu taas yhden miinan päälle. Merkit joissa nämä perääntymiset tapahtuvat, on listattu alla. Voit mennä (http://www.astro.com/) sivulle tekemään ilmaisen syntymäkarttasi, jotta näet, missä nämä perääntymiset vaikuttavat eniten sinuun, tai käy astrologin konsultaatiossa saadaksesi syvällisemmän näkemyksen.

Seuraavana meillä on herra Merkurius. Merkurius perääntyy muutaman kuukauden välein, ja aina silloin tunnemme muutaman viikon tavallista enemmän seuraavaa: ongelmia, kun puhelimet, tietokoneet, elektroniikka ja kommunikointi menevät sekaisin. Positiivisena puolena saatamme saada toisen tilaisuuden jonkun kanssa, kun asiat eivät menneet hyvin ensimmäisellä kerralla, tai törmäämme odottamatta menneisyydestä johonkuhun ja saamme jonkin asian päätökseen, tai saamme viestin, joka auttaa meitä polullamme. Kuulee paljon siitä, ettei pidä allekirjoittaa sopimuksia tai ostaa mitään elektroniikkaa (myöskään autoja) Merkuriuksen perääntyessä. Mene oman vaistosi mukaan tässä. On ihmisiä, jotka allekirjoittavat tarkoituksella sopimuksia perääntymisten aikana, koska he tietävät saavansa enemmän kuin todennäköisesti tilaisuuden neuvotella uudelleen.

Perääntymisten aikana ei ole yhtä sääntöä, joka sopii kaikille. Yhden ihmisen parantava lääke voi olla pitää taukoa ja tutkiskella, kun taas toisen voi olla lisätä kierroksia kerta kaikkiaan. Jos sinulla on menestystä jossain ja se alkaa hidastua tai esteitä tai viivytyksiä tulee jatkuvasti, on kätevää tietää: "Okei, olemme perääntymisjaksossa. Tämä tapahtuu syystä. Minäpä katson asiaa tarkemmin tässä. Tai minäpä rentoudun vähän, kun asiat etenevät hitaammin kuin odotin." Vastaavasti jos menestyt jossain ja se jatkuu, virtaa ja valaisee sinua ja vauhti kantaa sinua eteenpäin vihreiden valojen palaessa kaiken aikaa, niin älä lue jotain astrologista artikkelia ja ajattele: "Voi ei, minun on parasta pysäyttää kaikki tämä liike eteenpäin, koska planeetta perääntyy!!" Tuo perääntyvä planeetta saattaa hyvinkin olla kivenjärkäle, joka työntää sinua eteenpäin. Kuten kaikessa, virity jatkuvasti omaan sisäiseen totuutesi: "Miltä tämä tuntuu? Mitä minua opastetaan sisältä tekemään? Valaiseeko tämä minua?"

Jupiter alkaa joukon ensimmäisenä kulkea eteenpäin 9.5. alettuaan perääntyä heti uudenvuoden jälkeen. Jupiter hallitsee hyvää tuuria, laajentumista ja yltäkylläisyyttä, joten jos sinusta tuntuu, että noiden asioiden käynnistyminen on vienyt tovin tähän mennessä tänä vuonna, niin saatat nähdä täyskäännöksen Jupiterin vaihtaessa suuntaa. On ollut hyvä saada pidempi jakso miettiä uuden vuoden unelmiamme ja tavoitteitamme. Jupiterin perääntyminen on saattanut yllyttää sinua todella selkeyttämään: "Millä elämäsi alueilla haluat nähdä laajentumista? Missä haluat nähdä positiivista kasvua? Mitä tarvitsee muuttaa ja missä toimia sen saamiseksi tapahtumaan? Missä olet valmis seuraavalle tasollesi ja minkä ylärajojen osalta olet valmis?"

Jos luet tätä ajatellen, että tässä näyttää tapahtuvan paljon pohtimista, muuttamista ja puhdistamista kerralla, niin olet oikeassa. Tuntuu merkittävältä karmapuhdistukselta. No, jokainen päivä muutamana seuraavana vuotena on sitä! Mutta olemme tässä hyvin tiiviissä neljässä, viidessä kuukaudessa, jolloin tuntuu siltä, että monet ihmiset käyvät läpi valtavan määrän syvällisiä, kestäviä muutoksia.

Monissa niistä asioista joita meillä tulee esiin, toiset ihmiset toimivat peilinä. Jos siis erityisesti joku tai jokin laukaisee tunteemme, se on fantastinen tilaisuus kysyä itseltämme: "Mitä tunnen tässä ja miksi?" Saatat oivaltaa, että tällä ihmisellä on oikeasti jotain energiaa, joka syvällä sisälläsi toivoo, että voisit omistaa sen – ja perääntyminen on kertomassa sinulle, että voit ja nyt on aika omistaa se! Saatat oivaltaa, ettet pidä tästä käytöksestä, jota näet, ja tilaisuutesi tässä on lopultakin kunnioittaa totuuttasi, omaa arvoasi ja tunteitasi ja lähteä pois tästä tilanteesta, suhteesta tai työpaikasta.

Joskus ihmiset sietävät henkisessä mielessä asioita paljon pidempään, kuin on välttämätöntä, koska he luulevat, että heidän täytyy jäädä saadakseen oppitunnin. On upeaa tajuta tietoisesti, että opimme asioita kaikilta, ja kyllä, ehdottomasti opimme merkittävimpiä oppituntejamme joistain haastavimmista ja vaikeimmista tilanteistamme. Jos jokin tilanne kuitenkin toistuvasti käyttää ja väärinkäyttää sinua tai jokin malli jatkaa toistumista eri ihmisten kanssa, voi turvallisesti sanoa, että tuo oppitunti on luultavasti ilmestynyt monta kertaa. Jossain kohtaa on ok sanoa: "Olen oppinut sen, mitä minun oli opittava tässä, ja nyt nykyinen, uusi oppituntini on oppia, milloin lähteä pois ja päästää irti."

Lopuksi Saturnus, joka on viiden kuukauden perääntymisensä ensimmäisessä kuukaudessa. Saturnus on eläinradan isä. Se rakastaa kuria, sitoutumista, kovaa työtä, rakenteita, vakautta ja tukea. Se on työnjohtaja, joka kävelee ympäri rakennusaluetta varmistaen, että perusta on vahva ja kaikki tekevät töitä oikeiden menetelmäkoodien mukaan. Perääntymisen aikana se saattaa saada jotkut ihmiset tuntemaan rajoittuneisuutta, koska se ei päästä meitä eteenpäin lentäen ja rukoillen, vain laulua sydämessä. Se haluaa varmistaa – jokaisen hyvän isän lailla, ennen kuin päästää lapsensa vapaaksi suureen maailmaan – että osaat huolehtia itsestäsi, erityisesti taloudellisesti, materiaalisesti ja rakenteellisesti.

On sinulla sitten omaa liiketoimintaa, olet töissä jossain tai olet kotiäiti tai –isä, joka pyörittää perhettä ja huushollia, perääntyvä Saturnus haluaa tietää, että talosi on hyvässä järjestyksessä. Millainen on päivärutiinisi? Kulkeeko kaikki mahdollisimman tehokkaasti, tuottavasti ja toimivasti? Onko missään taloudellisia tai energeettisiä vuotoja, jotka valuttavat tyhjiin sinut tai perheesi tai bisneksesi? Jos osa muurauksesta ei näytä riittävän tukevalta kestämään noin seuraavat 10 vuotta, Saturnus pyytää sinua rakentamaan sen uudestaan, tiili tiileltä. Se voi olla työlästä hommaa, mutta näet työsi hedelmät ajan kuluessa.

Meillä tapahtuu siis paljon säätämistä ajassa, joka on periaatteessa suhteellisen lyhyt asioiden suuressa suunnitelmassa. Tietoisesti käsiteltynä, tämä voi olla todella palkitsevaa aikaa, jolloin tunnet olevasi yhdistyneempi ja yhdistyneempi totuuteesi tai ainakin tiedostat, että asioita tapahtuu, jotta sinut saadaan yhdistyneeksi.

Tietoisesti käsiteltynä, voi tapahtua paljon projisointia omistamattomien tunteiden ja ongelmien leimahtaessa, mikä ilmenee vihana toisia kohtaan ja arvaamattomana käytöksenä. Jos tunnet voimakkaita tunteita nousevan esiin, vedä kunnolla syvään henkeä, ennen kuin räjähdät jollekin toiselle.

Tiedä, että ihmiset jotka vastustavat sisäisen totuutensa nousemista, joutuvat draamaan. Ellei ole aivan välttämätöntä (eli jonkun hyvinvoinnin suojeleminen välittömässä vaarassa), on viisasta olla jäämättä kenenkään toisen karmaräjähdyksen, vastustuksen, purkamisprosessin ja puhdistamisen keskelle. Jos löydät itsesi draaman keskeltä, tarkista itseltäsi, mikä tuntuu oikealta – on se sitten kuunnella tuomitsematta, lähteä pois kunnes tilanne rauhoittuu tai vain tarkkailla kiinnittymättä tunteellisesti tarinaan, jota esitetään.

Kaikki tarinamme yrittävät nyt purkautua kuin villalanka, joka on ollut tiukalla kerällä pitkään. Kiinnittyminen tarinoihin ja harhakuviin, jotka ovat purkautumassa, saa aikaan vain lisää solmuja ja tekee koko prosessista pidemmän.

Tänä aikana olisi todella suotuisaa ottaa aikaa joka päivä meditoimiseen. Itselläni ajan löytäminen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa toimii parhaiten. Joskus se kestää vain viisi minuuttia, toisilla kerroilla paljon pidempään. Kestolla ei ole merkitystä. Kyse on pääasiassa silmien sulkemisesta hetkeksi ja hengittämisestä sisään ja ulos ainakin muutaman kerran. Se antaa keholle, mielelle ja sielulle tilaisuuden pysähtyä, päästä takaisin keskukseen ja saada perspektiivi kaikkeen, mitä on tapahtunut ja omaksuttu tuona päivänä.

Ei tarvitse sanoa mitään erityistä tai käydä tietoisesti läpi mitään tiettyä prosessia. Jos et tee muuta, kuin suljet vain silmäsi ja keskityt hengitykseesi, voit luottaa, että kehosi, sielusi ja alitajuntasi viisaus tekee, mitä tarvitsee tehdä.

Miltä teistä kaikista tuntuu?

Marsin perääntyminen: 17.4. Jousimies 9° - 29.6. Skorpioni 23°
Pluton perääntyminen: 18.4. Kauris 17° - 26.9. Kauris 14°
Merkuriuksen perääntyminen: 28.4. Härkä 23° - 22.5. Härkä 14°
Jupiterin perääntyminen: 7.1. Neitsyt 23° - 9.5. Neitsyt 13°
Saturnuksen perääntyminen: 25.3. Jousimies 16° - 13.8. Jousimies 9°

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

28.4.2016 MEHUKASTA ILMENTÄMISTÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 29.04.2016 14:15

MEHUKASTA ILMENTÄMISTÄ

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
28.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Olen kuluneella viikolla tuntenut opastusta juoda enemmän tuoremehuja ja ohimennen ajattelin: "Täytyy hankkia pian mehupuristin." Sitten toisena päivänä Jax katseli lastenohjelmaa, jossa tehtiin tuoremehua. Hän alkoi luetella kaikkia hedelmiä ja vihanneksia, joista hän halusi tehdä mehua, ja kysyi, voimmeko hankkia puristimen.

Myöhemmin samana päivänä eräs ystävä piipahti käymään ja sanoi yhtäkkiä, tietämättä mitään ajankohtaisesta mehuteemastamme: "Sattuisitteko tarvitsemaan mehupuristinta? Minulla on ylimääräinen, jota en ole koskaan käyttänyt."

Kyllä, kiitos! Seuraava asia jonka tiedät, pum, tuoremehua – kiitos kovasti.

Näin universumi toimii, kun sallit sen vain tapahtua. Juttu on niin oman kokemukseni mukaan, että mitä vähemmän on minkäänlaisia kiinnikkeitä siihen, mitä haluaa – tai vastustusta – sitä helpommin ja nopeammin se tapahtuu.

Mehupuristimen haluaminen oli huoleton ajatus, joka meni kategoriaan: "Minun täytyy laittaa se 'hankintaan, kun voidaan' –luetteloon". Se ei toimi asioissa, joista ajattelen: "Haluan xyz. Universumi, ole kiltti ja anna minulle xyz. Tarvitsen sen, ole kiltti!!!!" Tässä on puutevärähtelyä yltympäriinsä.

Silloin kun voit yhdistyä iloon jostain asiasta, ajattelematta sen puuttumista, tapahtuu taikaa. Luulen myös, että sielu nopeuttaa asioita, joita se oikeasti haluaa tai tarvitsee mahdollisimman pian. Sanotaan vaikka mehupuristinta. Mieleni olisi ehkä arkistoinut sen myöhempään ajankohtaan, mutta energiani heilautti tuon oven täysin auki sillä hetkellä, kun sekä Jax että minä aloimme puhua mehusta.

Mitä taianomaisia tarinoita sinulle on tapahtunut – joissa jokin ilmestyi melkein heti mainittuasi sen?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

12.5.2016 JUPITER: "OLEN TAKAISIN, BEIBI"

ViestiKirjoittaja hammer » 13.05.2016 21:16

JUPITER: "OLEN TAKAISIN, BEIBI"

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
12.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jupiter alkoi kulkea suoraan maanantaina, ja olemme tunteneet tällä viikolla joka päivä enemmän ja enemmän sen lisäävän vauhtia, pudistelevan pölyä, jota kertyi hitaammassa tahdissa, uutta puhtia askelissaan voitelun ja öljyvaihdon jälkeen, ja jihuu, puhaltaen torveensa: "Olen ollut vähän poissa (näennäisesti), mutta olen takaisin, beibi!"

Jupiter on ensimmäinen noista kuuluisasta viidestä perääntyvästä planeetasta, joka jatkaa matkaansa eteenpäin. Se hallitsee yltäkylläisyyttä, hyvää tuuria, vaurautta, laajentumista, positiivisuutta ja hyviä asioita elämässä. Jupiter on perääntynyt tämän vuoden ensimmäisestä viikosta saakka, joten jos olet tuntenut vuoden alkavan hitaasti taloudellisesti tai sinulla on ollut haluttujen tavoitteiden turhauttavan nykivää aloitusta, auttaa ehdottomasti, kun Jupiter liikkuu taas eteenpäin.

Muista, että meillä perääntyy edelleen vanhat kunnon neljä muuta planeettaa – Mars, Merkurius, Pluto ja Saturnus – mutta Jupiterin ollessa painava planeetta, tunnemme ehdottomasti jotain helpotusta, jotain "aah, se oli tauko/merkki/muutos jota olen etsinyt, kiitos!"

Onko kukaan muu tuntenut muutosta ilmassa tällä viikolla? Lisääntymistä positiivisessa asenteessa? Rahantuloa jota on odotettu? Pyörien alkamista pyöriä oltuaan pysähdyksissä koko vuoden?

Miltä sinusta tuntuu?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

20.5.2016 TÄYSIKUU, MARS JA MERKURIUS

ViestiKirjoittaja hammer » 22.05.2016 09:49

TÄYSIKUU, MARS JA MERKURIUS

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
20.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Jos sinulla on ollut viikko, joka on tuntunut painekattilalta valmiina räjähtämään, voit kiittää siitä tämän viikonlopun täysikuuta Jousimiehessä, jolla on seuranaan Mars.

Australiassa meillä on värillisiä maastopalovaarataulukkoja, joissa pienen vaaran päässä on vihreä tai sininen, sitten se muuttuu keltaiseksi, oranssiksi ja punaiseksi ja aivan toisessa äärilaidassa on mustajuovainen "punainen koodi", joka periaatteessa merkitsee, että lähde pois.

Astrosääennuste tälle viikonlopulle, mikä on tuntunut jo koko viikon, on melko lailla taulukon oranssinpunaista osaa, ja joillakin teistä on saattanut pärähtää jo "punainen koodi".

Tiedätte kaikki, että täysikuu korostaa tunteita. Kun Mars on sekoituksessa mukana, se lisää energiantäyteisen, testosteronipitoisen, itsevarman ja joskus aggressiivisen pläjäyksen noihin tunteisiin. Tämä kaikki tapahtuu Jousimiehessä, joka ei rakasta mitään muuta niin paljon kuin vapautta, itsenäisyyttä ja seikkailua. Mitä tämä kaikki siis merkitsee?

Tällä hetkellä energia sisällämme ja ympärillämme haluaa pitää puolensa huutaen: "Haluan tehdä, mitä haluan tehdä! Älä hillitse minua! Älä kerro minulle, mitä teen! Olen vapaa olento!" Niinpä kaikkialla missä olet tuntenut tukahdutusta tai joku on yrittänyt määräillä sinua, energiasi reagoi suurella Jean D'arc karjunnalla: "Aaaargh! Pois tieltäni!!!!"

Se on villihevosen energiaa, joka ei suostu kesytettäväksi tai kontrolloitavaksi.

Kolikon toinen puoli on, että egoon osuu. Aina kun joku sanoo: "Et voi kontrolloida minua enää", on toinen, joka kuohuu vihasta ja lisää kontrollointitaipumuksensa panoksia.

On siis tavallaan vapauden ja kontrolloinnin, itsenäisyyden ja hallinnan välistä taistelua. On myös valtataistelua: oman voimamme omistaminen versus jonkun yritys ottaa valtamme tai kertoa, ettei meillä ole valtaa. Ja tämä saavuttaa kriittisen pisteen. Ja aivan kuten veden kiehuessa kattilassa, jos lämpö on liian korkea, vesi roiskuu yli, mikä aiheuttaa sotkua, mutta helpottaa myös painetta.

Kyse ei ole vain vihasta ja egosta. Marsissa on kyse myös inspiraatiosta, ja se rakastaa antaa meille annoksen toimintasuuntautuneisuutta sanoen: "Ihan oikeasti, milloin lakkaat pelkästään haaveilemasta ja alat tehdä jotain asialle?" Niinpä tätä aaargh-energiaa on myös omassa luomisvoimassamme, jolloin tunnemme: "Jo riittää viivyttely!!! Minun täytyy saada tämä jo tapahtumaan!!"

Tämä energia on siis ollut rakentumassa ja se huipentuu lauantai-iltana/sunnuntaiaamuna, samaan aikaan jolloin Merkuriuksen perääntyminen on alkanut hidastua, valmistautuen lähtemään eteenpäin maanantaina. On sanottava, että rakastan astrosynkronismia. Kaikkea tätä painetta muodostuu, sitten se vapautuu ja laantuu, ja sitten aaah, Merkurius alkaa kulkea eteenpäin, kuin joku ilmestyisi suihkunraikkaana kuin päivänkakkara: "Miten ihana päivä! Mitä on aamiaiseksi?" Samaan aikaan täysikuu ja Mars ovat aamiaispöydässä, silmät liimattuna aamiaislautaseen ja äärimmäisen uupuneena kokattuaan seitsemän päivää putkeen. Ne näyttävät upeaa gourmet-aamiaista, joka on valmistettu käyttäen paljon verta, hikeä ja kyyneleitä, ja sanovat Merkuriukselle: "Menemme nyt nukkumaan. Herätä meidät kuukauden kuluttua." Merkurius ajattelee: "Mikä noiden ongelma on??"

Aaah, elämä. Se menee ylös ja alas, se räjähtää ja kääntyy sisäänpäin, mutta saadaan näitä upeita pikkutaskuja, joissa kaikki on hyvin.

Jos sinulla on ollut tunnepitoinen viikko, se helpottaa sunnuntaista eteenpäin. Tiedä, että kaikkea ravistellaan, jotta se voi vapautua, ja lopulta puhdistetaan kaikki, mikä seisoo vapautesi ja terveen energiailmaisusi edessä.

Jaa vapaasti! Miltä teistä kaikista tuntuu?

(https://static.wixstatic.com/media/2e72 ... 6b~mv1.jpg)

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

26.5.2016 UUTENA "SINUNA" OLEMIMINEN VANHASSA YMPÄRISTÖSSÄ

ViestiKirjoittaja hammer » 28.05.2016 19:04

UUTENA "SINUNA" OLEMIMINEN VANHASSA YMPÄRISTÖSSÄ

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
26.5.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Let Love in –sivulle tuli kysymys siitä, miten paljon helpompaa on valita uudelleen se, kuka on, kun matkustaa eli karistaa vanhoja malleja jne., ja millaista kamppailua voi olla säilyttää se päästessään takaisin kotiin. Halusin jakaa vastaukseni tässä, koska ajattelin, miten samanlainen kokemus pitkä matka on verrattuna siihen muutosprosessiin, mitä käymme läpi jatkuvilla sisäisillä matkoillamme ja heräämisprosessissamme. Kumpikin laukaisee samanlaisia haasteita siinä, miten pysyä uskollisena uudelle, jatkaessaan edelleen olemista vähän vanhassa.

Kun matkustamme (oikeasti tai sisäisessä kasvussa), saamme tilaisuuden löytää enemmän siitä, kuka olemme, lokeroitumatta tuon ihmisen tyttäreksi, tuon ihmisen veljeksi, tuon ihmisen yli 20-vuotiseksi ystäväksi. Minusta osa matkustamisen vapaustunnetta on, että olemme vapaa moista ennakkokäsityksistä, joita ihmisillä on meistä ja jotka jotenkin vaikuttavat siihen, millainen olemme ollessamme tuon ihmisen lähellä tai tietyssä ympäristössä tai yhteisössä. Ja sitten kun palaamme takaisin matkalta, voi olla haastavaa säilyttää uusi laajentumisemme, vastalöydetty versio itsestämme, kun olemme niiden ihmisten lähellä, jotka edelleen suhtautuvat meihin, kuin olisimme vanha "minä", ja tämän on mahdollista laukaista tai tuoda esiin "vanha minä".

On todella tavallista ison matkakokemuksen (taaskin oikean tai sisäisen) jälkeen olla enää resonoimatta pieneen tai suureen osaan kotiympäristöstä, on kyse sitten ystävistä, työstä, perheestä, maantieteellisestä sijainnista, ulkonäöstä jne. Jotkut ihmiset huomaavat olevansa vanhan elämänsä laidalla, kuin ulkopuolinen joka katsoo sisään olematta täysin varma, mihin hän enää sopii, jos mihinkään. Toiset huomaavat hyvin nopeasti sulloutuvansa takaisin vanhaan elämäänsä ja ihmettelevät – kuten Let Love In –kommentoija – onko kaikki nuo positiiviset muutokset kadonneet.

Voi olla sisäistä kamppailua vanhan sinun ja vastalöydetyn sinun välillä. En halua sanoa "uusi sinä", koska kyse ei ole niinkään uudesta, vaan aidommasta sinusta, ja näin "vastalöydetty" on osuvampi. Siis vanhan sinun ja vastalöydetyn sinun on hetki mietittävä, miten homma toimii. Miten olen vastalöydetty, kun elän vanhassa ympäristössäni?

Totuus on, että se on erilaista kaikilla. Jotkut ihmiset havaitsevat, etteivät he pysty siihen, ja matkustamisesta (oikeasta tai sisäisestä) tulee katalyytti pysyvämpään muuttoon pois joltain alueelta tai ystäväpiiristä tai työstä. Toisilla menee jonkin aikaa matkan jälkeen integroida vastalöydetty itse vanhaan jokapäiväiseen elämään.

Joka tapauksessa, vähittäinen ja jatkuva tarkistaminen itseltään on hyödyllistä. Kysy itseltäsi vanhoista tavoista tai asioista, joita ennen teit: "Onko tämä edelleen totta minulle? Tuntuuko tämä edelleen hyvältä minulle?" Jos sinusta tuntuu, että olet yksi persoona matkustaessasi tai "tietoisissa" tapahtumissa, mutta toinen persoona kotona, niin mikä matkustettaessa tuntuu hyvältä ja teetkö sitä elämässäsi kotona? Mitä sellaisia ominaisuuksia sinusta tulee esiin uudessa todellisuudessasi, jotka huomaat tukahduttavasi jostain syystä vanhassa todellisuudessasi?

Olen havainnut kokeneeni merkittäviä transformaatioita jokaisen suuren matkan myötä (oikean ja sisäisen) ja päätynyt aina tuntemaan itseni vähän eri versioksi. Edelleen minä, mutta uusi luku minusta. Tämä merkitsee, että elämä on ollut täynnä mutkaisia kiertoteitä, vuoria ja laaksoja eikä ennustettavaa suoraa viivaa – jatkuvaa uudelleensekoittamista ja –valitsemista. Jos pidät laajentumisesta ja matkustamisesta (on se sitten sisäistä tai ulkoista), avaimena on tehdä rauha sen kanssa, että identiteettisi kehittyy ja muuttuu jatkuvasti. Ja se merkitsee, että on vaikeaa toisille ihmisille tai itsellesi lokeroida sinut määrättyyn kategoriaan. Se voi tuntua hämmentävältä, koska kukapa ei pitäisi pienestä vakaudesta, mutta siinä on myös paljon vapautta ja jännitystä … Ja ironisesta kyllä, vakaus tulee oivaltaessasi, että kaikki tämä muuttuminen on itse asiassa vastaus siihen, että harmonisoidut enemmän ja enemmän sisäiseen totuuteesi ja ytimeesi, joka on vakauskeskus.

Yhteiskunnallamme on tapana projisoida ihmisiin, että vakaus tulee "asettumisesta aloilleen", minkä jotkut tulkitsevat samanlaisena pysymiseksi. Kotiympäristöllämme voi siis olla alitajuisesti tuo vaikutus meihin – se on mukavuusalueluolamme. Kuitenkin se voi olla myös tukikohta, josta sallimme itsemme lentää jatkuvasti. Meidän ei oikeasti tarvitse valita vanhan ja uuden välillä – voimme valita parhaat puolet kummastakin maailmasta, valita sen, mikä toimii meillä, ja päästää irti lopusta.

Mikä on sinun kokemuksesi vanhan ja uuden todellisuuden integroinnista merkittävien (sisäisten tai ulkoisten) matkojen jälkeen?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

21.6.2016 GALAKTISEN KESKUKSEN TÄYSIKUU

ViestiKirjoittaja hammer » 23.06.2016 18:02

GALAKTISEN KESKUKSEN TÄYSIKUU

Kirjoittanut Dana Mrkich (www.danamrkich.com)
21.6.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Maanantain (20.6.) täysikuun oltua Galaktisen keskuksen asteluvussa, tämä viikko on päätökseen saamista ja uusia alkuja. Koska siihen liittyy Galaktinen keskus, puhutaan merkittävästä karman päätökseen saamisesta, sielusopimusten loppumisesta, elämämme ja sieluevoluutiopolkumme valtavien vaiheiden siirtymisestä uusiin sykleihin.

Tämä tuntuu hiekkaan piirretyn viivan kaltaiselta viikolta, jossa tuntee sisäistä tai ulkoisen laukaisemaa pakkoa sanoa "jo riittää". Kenties sinun täytyy muuttaa elämääsi jollain tavalla tai muuttaa jotain siinä, miten elät elämääsi. Kenties tämä muutos on ollut pitkään tulossa, mutta yhtäkkiä jokin joka ei enää toimi tai sovi, tuntuu kuin kutittavalta ja karhealta neulepaidalta, joka heitettävä pois kerta kaikkiaan.

Galaktisessa keskuksessa ja Jousimiehessä – merkissä jossa se on – on kyse totuuden etsinnästä.

Aidon totuuden, rajun totuuden, haavoittuvan totuuden.

Henkilökohtaisen totuuden, suuremman totuuden.

Globaalin totuuden, kollektiivisen totuuden.

Galaktisen totuuden.

Tunnemme kutsun löytää sen, elää sen mukaan ja puolustaa sitä.

Totuus sydämessämme: rakkaus, myötätunto, empatia ja ykseys.

Totuus sielussamme: asioiden tietäminen ilman, että tiedämme, miten ja miksi tiedämme, oman voimamme ja sen muistaminen, miksi tulimme tänne.

Samaan aikaan Mars on paikallaan lähteäkseen eteenpäin, mikä merkitsee, että se viettää paljon aikaa (näennäisesti) yhdessä pisteessä (Skorpionin 23-24 asteessa) ja tekee läsnäolonsa todella tunnetuksi. Nappuloitasi saatetaan painella, vihasi laukaista tai itsevarmuutesi herätä. Näemme tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa, että kaikki haluavat sanoa mielipiteensä, eikä heillä ole paljon aikaa kuunnella ketään muuta. Sisäinen "minämme" korostuu, mikä voi olla terve asia tai tuhoisa asia, kun sitä ilmaistaan epäterveesti.

Tällä hetkellä Maa on kuin "jäämurskatötterö" (snow cone), jossa kaikki näyttää olevan kaaoksessa ja myllerryksessä. Kaikki näyttää kääntyneen ylösalaisin, mutta oikeasti kaikki käännetään oikeinpäin sen oltua pitkän aikaa ylösalaisin. Tämä ei ole yhden yön prosessi eikä sellainen, minkä näemme loppuvan ihan pian.

Se on osa ihmiskunnan heräämistä totuuteen, heräämistä siihen, mitä todella haluamme itsellemme, lapsillemme ja lapsenlapsillemme, ja heräämistä kaikkeen, mikä on estänyt meitä samasta sitä – on se sitten alitajuinen uskomus itsessämme, meitä ympäröivä energia tai poliittiset ja hämärät voimat, jotka vetelevät naruista ja vaikuttavat yhteiskunnan joka osaan.

Siinä prosessissa joka on massiivinen, globaali ja pysäyttämätön muutos kollektiivivärähtelyssä ja tietoisuudessa, ihmiset menettävät hyvin kirjaimellisesti järkensä ja tarttuvat kiinni siitä, mikä saa olon tuntumaan voimakkaalta/vaikutusvaltaiselta ja kontrollissa olevalta. Silloin kun ei ole muuttanut itseään sisältä, korkeampi energia ympärillä ei tunnu lainkaan hyvältä. Sillä on taipumusta voimistaa kaikkea sisällä: hyvää, pahaa ja rumaa, totuutta, potentiaalia, tuskaa ja haavoja.

Vaikkei siltä ehkä näytä, rakkaudesta ja totuudesta on tulossa hallitsevia energioita planeetalla tällä hetkellä. Siltä ei näytä, koska rakkaus ja totuus voivat todella painella ihmisten nappuloita ja saada heidät pitämään vielä tiukemmin kiinni vanhoista ja jäykistä uskomuksistaan. Se voi saada ihmisen käymään päälle, se voi saada kokonaiset kontrollointiryhmät ja –järjestelmät tuntemaan itsensä uhatuksi ja reagoimaan voimalla ja hallintayrityksillä. Kovemmat reagointitavat korkeampiin energioihin eivät kerro, miltä korkeammat energiat näyttävät, aivan kuten pölypilvi erämaassa ei ole yhtä kuin kiiltävä ja nopea punainen Ferrari, joka kiitää ohi.

Silloin kun asiat tuntuvat olevan liikaa, on hyvä ajatus pitää taukoa sosiaalisesta ja valtavirtamediasta ja tehdä jotain, mikä saa sinut yhdistymään taas omaan sisäiseen totuus-, rauha- ja selkeyspaikkaasi. Vietä aikaa ystäviesi ja perheesi kanssa. Leiki lastesi kanssa. Mene ulos luontoon. Juo kuppi teetä. Lue kirjaa. Sulje silmäsi ja keskity vain hengitykseesi muutama minuutti.

Keskity vähemmän ulkoisiin pilviin ja enemmän siihen, mitä rakkaus ja totuus opastavat sinua tekemään joka päivä.

Miltä teistä tuntuu?

-----------

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien "suodatintesi" läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja - suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.
hammer
Ylläpitäjä
 
Viestit: 5843
Liittynyt: 03.11.2013 22:02

EdellinenSeuraava

Paluu Kanavoinnit

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron